Jälkipelejä

16 huhtikuun, 2022

Itävallan liittokansleri Nehammer se otti ja kävi Moskovassa käymässä ”suoran, avoimen ja kovan” keskustelun Putinin kanssa, ensimmäisenä EU-johtajana sitten Venäjän hyökkäyssodan alkamisen. Tätä on viime päivät Itävallassa puitu hyvinkin kriittisesti, ainakin oppositiopuolueiden taholla. On kiistelty siitä, missä määrin ja miten hyvin Nehammer oli valmistellut matkansa ja sopinut siitä EU-liittolaisten ynnä muiden asianosaisten kanssa (ennen muuta Ukrainan Zelenskyjn, jota Nehammer ennen Moskovan-retkeään myös piipahti tapaamassa). Jossain vaiheessa jopa huhuttiin, että matka olisi täysin yllättänyt sekä pienemmän hallituspuolueen Vihreät että liittopresidentti Van der Bellenin. Sosiaalidemokraatit (SPÖ) ja oikeistopopulistit (FPÖ) tuomitsevat Nehammerin matkan hyödyttömänä sooloiluna ellei peräti jonkinlaisena machoilunäytöksenä, jonka tarkoitus – näin FPÖ:n johtaja Herbert Kickl – tuntui olevan ohjata yleisön huomio pois Nehammerin oman puolueen, konservatiivisen ÖVP:n, sisäpoliittisista sekoiluista. Tähän samaan vihjaisi viikkokatsauksessaan myös viikkolehti Profilin toimitus.

Näitä sisäpoliittisia sekoiluja nimittäin Itävallassa riittää. Viikon parin poissaolo riittää tipauttamaan kärryiltä: enää ei muistakaan, mikä tuorein Affäre parhaillaan lööppijulkisuutta askarruttaa. Nehammerin tapauksessa Moskovan-matkaan yhdistettiin jopa tuore ”Cobragate”. Cobra on Itävallan sisäministeriön erikoisosasto, joka huolehtii myös valtakunnan johdon turvallisuudesta. Kaksi Cobra-miestä oli ollut vartioimassa liittokansleri Nehammerin asuntoa ja vaimoa. Sitten Katharina-rouva lähti ravintolaan tapaamaan miestään, ja koska tämän turvamiehet olisivat siellä paikalla, nämä kaksi Cobra-miestä päästettiin vapaalle. Ennen tätä kuitenkin ilmeni, että jollakulla oli syntymäpäivä, joten kanslerin asunnossa hieman kilisteltiin erilaisia maljoja. Asunnosta lähdettyään agentit ajoivat jonkinasteisen kolarin (jonka vakavuudesta lehdissä on ollut erilaisia tietoja), ja kuski puhalsi 1,2 promillea. Asiaa tutkitaan edelleen, koska siihen liittyy epäilyksiä virka-aseman väärinkäytöstä. Cobra-yksikön johtajan väitetään yrittäneen salailla alaistensa tohelointia.

Tiedä sitten, oliko Nehammerin Moskovan-matkassa mukana yritystä salailla Cobragaten tapaisia PR-kömmähdyksiä. Vakavampia kysymyksiä tämän matkan yhteydessä on noussut Putinin oligarkeista ja heidän yhteyksistään Itävallan liike-elämään. Entisinä aikoina Wienin keskustan kalliit ostoskadut olivat täynnä upporikkaita venäläisiä varustautumassa hiihto- ja afterski-lomalleen, jollaista varten saatettiin vuokrata kokonainen hiihtokeskus. Oligarkeilla on Itävallassa luksus-alppimajoja ja bisneksiä. Erityinen suhde Itävaltaan ja sen liike-elämään on miljardööri Oleg Deripaskalla, jonka isoisä kaatui sodassa Ala-Itävallan Laa an der Thayan lähellä (Deripaska laitatti sinne vuonna 2018 muistomerkin). Ainakin vielä maaliskuun lopulla maailmalla ihmeteltiin Deripaskan puuttumista EU:n pakotelistoilta ja epäiltiin Itävallan korkeiden tahojen vaikuttaneen asiaan. Kotimainen ongelmakimppu on liikemies Siegfried Wolf, josta ns. Pandora-paperien yhteydessä on paljastunut monenlaista mielenkiintoista, kuten läheisiä yhteyksiä Putinin lähipiiriin. (Fun fact: Wolfin Ala-Itävallan Oberwaltersdorfiin rakennuttamassa öky-omakotilähiössä aurinkokennot ja maalämpöpumput on nimenomaisesti kielletty: talot lämpiävät Venäjän kaasulla.)

Tätä taustaa varten ehkä ymmärtää, miksi Nehammerin oli tarpeen käydä Moskovassa lyömässä nyrkkiä Putinin pitkään pöytään. Sikäli kuin löi: ”suorasta, avoimesta ja kovasta” keskustelusta oli vähän jos lainkaan konkreettista hyötyä, ja niin kuin liittokansleri itsekin totesi, Putin osoitti taas olevansa ”oman sotalogiikkansa vanki”. Eihän sille mitään voi, että liittokansleri Nehammerin tavoittelema jämäkkyysdemonstraatio ei oikein sovi yhteen Itävallan vuosikymmenten ajan huolella rakentaman julkisuuskuvan kanssa, jossa ollaan ystävällisiä, kilttejä, puolueettomia ja pyöritellään neuvottelukumppaneita korkeintaan ”wieniläisellä charmilla”.

Varsin ikävästi Itävallan julkisuuskuvaa tahraa myös äskettäinen Göteborgin yliopiston V-Dem-instituutin (Variations of Democracy) julkaisema vuotuinen demokratiaraportti. Siinä nimittäin Itävalta, vaikka yhä kuuluukin maailman valtioiden demokraattisimman 20 %:n joukkoon, on selvästi heikentänyt noteeraustaan ja pudonnut korkeimmasta kategoriasta (liberaalit demokratiat) nipin napin seuraavaan eli ”vaalidemokratioiden” (electoral democracy) joukkoon, syynä erityisesti läpinäkyvän lainsäädännön ja ennakoitavan toimeenpanon heikentyminen. Toisin sanoen: kansalaiset voivat vapaasti äänestää ja ilmaista mielipiteensä, mutta vaaleilla valitut lainsäätöelimet eivät enää toimi ihan niin kuin pitäisi. Korruptio, muistuttaa Profil-lehden Edith Meinhart ja nostaa esille tuon yllä mainitun Siegfried Wolfin, jonka epäillään lahjomalla järjestäneen itselleen suotuisampaa verotuskohtelua. Toki Itävalta on yhä aivan eri tilanteessa kuin Unkari, joka puolestaan on V-Dem-raportissa maailman kymmenen pahimman ”autokratisoijan” joukossa ja toiseksi huonoimmassa ”vaaliautokratioiden” luokassa, suunnilleen samalla viivalla kuin Guinea-Bissau ja Intia…

***

Toisenlaista jälkipeliä on käyty Unkarissa vaalien jälkeen, jotka oppositio hävisi näyttävästi, kaikista yhteisrintamayrityksistä huolimatta. Selväähän on, että oppositio teki lukuisia virheitä. Loputonta vääntöä on käyty siitä, oliko konservatiivinen kärkiehdokas Péter Márki-Zay paras valinta, kun hänen ideologisesta paketistaan löytyivät itse asiassa samat ainekset kuin Orbániltakin, vain korruptio ja Putin puuttuivat. En kyllä usko, että pääkaupunkilainen rillipää, Budapestin ylipormestari Gergely Karácsony tai sosialisti ja Orbánin päävastustajakseen demonisoiman Ferenc Gyurcsányn vaimo Klára Dobrev, kaiken lisäksi nainen, olisi voinut pärjätä paremmin. Saati salonkikelpoistumista yrittävän äärioikeiston Jobbikin Péter Jakab. Mutta ehkä juuri nämä ennakkoluulot olisi pitänyt uskaltaa heittää romukoppaan.

Viktor Orbánin yksinvaltaisesti johtaman Fidesz-puolueen ylivalta on vain vahvistunut, ja entistä ilmeisemmäksi on käynyt myös koko maan kahtiajako. Budapestissa Fidesz voitti vaalit vain yhdessä ainoassa kaupunginosassa (17. kaupunginosa eli Rákosmente kaupungin itänurkassa, Budapestin ”maalaisin” osa), ja sielläkin vain niukasti ja valtiovallan avokätisen tuen turvin. Muuten Budapest on tiukasti opposition käsissä, ja yhtä tiukkaa on Orbánin ylivalta lähes kaikkialla muualla maassa (Szegedin ja Pécsin yliopistokaupunkeja lukuun ottamatta). Unkaria halkoo siis poliittinen juopa, jonka yli toisiaan tuijottavat pääkaupungin luomulattea kittaavat kosmopoliitit ja ”maaseudun” (vidék) vakaa ja naiivi väki. Mutta keitä nämä jälkimmäiset oikein ovat, ja miksi opposition intellektuellit eivät heitä tavoittaneet?

Oppositiota on paljon arvosteltu tietämättömyydestä ja ylenkatseesta ”kansaa” kohtaan. Budapestin älyköt, sano, näkevät maaseudulla vain typerää ja tietämätöntä vaalikarjaa, joka naiiviuttaan uskoo kaiken, mitä hallituksen kontrolloimassa teeveessä kerrotaan, tai nälkärajan alapuolella kituuttavaa ryysyköyhälistöä (etenkin Unkarin lukuisasta romaniväestöstä melkoinen osa kuuluu tähän ryhmään), joka riemumielin myy äänensä säkillisestä perunoita. Keskusteluun ovat osallistuneet viime aikoina myös ne lukuisat Orbán-kriittiset aktivistit, jotka olivat oppositiopuolueiden tai kansalaisjärjestöjen mobilisoimina vapaaehtoisina mukana tarkkailemassa tai vaalitoimitsijoina ja ääniä laskemassa. Heidän kertomuksistaan käy ilmi olennaisia asioita.

Ensinnäkin: mitään laajamittaista vaalivilppiä tuskin tapahtui, äänet on ilmeisesti yleensä laskettu rehellisesti. Sitä vastoin voi kysyä, ymmärsivätkö kaikki äänestäjät, mitä olivat tekemässä. Unkarin vaalijärjestelmä ei ole ihan yksinkertainen, äänestyslippuja oli nytkin jokaiselle kaksi (valtakunnallinen puolueiden lista ja vaalipiirin henkilöehdokkaiden lista) sekä lisäksi mm. lasten ”sukupuolenvaihdoksia” koskenut merkillinen kansanäänestys, jonka kysymyksiä monet eivät selittämälläkään tajunneet. Olen lukenut verkosta kuvauksia kotiäänestyksiin ”osallistuvista” täysin dementoituneista ihmisparoista tai äänestyspaikoille talutetuista iäkkäistä, puolisokeista tai täysin höperön tuntuisista äänestäjistä, joita kädestä pitäen autetaan vaalilipun täyttämisessä – mutta jotka kuitenkin osaavat selittää, että haluavat äänestää Viktoria pääministeriksi, tai toistelevat Fidesz-puolueen iskulauseita. Monet eivät tuntuneet edes tietävän toisten puolueiden tai vaihtoehtojen olemassaolosta.

Toki Fidesz-puolueen äänestäjissä oli jonkin verran syyntakeettomuuden rajoilla liikkuvia onnettomia ihmisiä, juuri niitä ”lukutaidottomia”, ”hampaattomia” ja ”pahanhajuisia”, joita on oppositiomediassa kauhisteltu ja tätä kauhistelua puolestaan paheksuttu. Ihmisiä, joilla ei ole mitään mahdollisuuttakaan ymmärtää, miten äänestys tai ylipäätään demokraattinen päätöksenteko monipuoluejärjestelmässä toimii. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että sama äänestäjä saattoi antaa puolue- ja henkilöäänensä aivan eri puolille poliittista karttaa (mikä ei ole uusi ilmiö, samanlaiseen tietämättömyyteen törmättiin jo ensimmäisissä järjestelmänvaihdoksen jälkeisissä vaaleissa).

Laajemmin tietämättömyys demokratian toimintaperiaatteista näkyy siinä, että puolueiden ohjelmien, aatteiden ja lupausten sijasta ajatellaan vain identiteettipolitiikkaa, yhteenkuuluvuutta ja lojaaliutta. Tarkkailijoiden kokemuksen mukaan melkoinen osa äänestäjistä ei osaa ajatellakaan, että heidän äänestyspäätöksensä jotenkin liittyisivät yhteen niiden konkreettisten ongelmien kanssa, joita he itsekin valittivat, kuten terveydenhuoltojärjestelmän tilan (etenkin katastrofaalisiksi nousseiden koronakuolleisuuslukemien), asumisen tai julkisen liikenteen suunnittelun tai nuorten massiivisen maalta- ja maastamuuton. Äänestäminen tuntui olevan identiteetti- ja lojaalisuusvalinta: vaaleihin mennään ja ”Viktorille” vedetään rasti, koska niin täällä meillä kuuluu tehdä. Kahdentoista vuoden kuluessa Viktor Orbánin hallitus on rakentanut järjestelmän, jossa Fidesz-puolueen käsi ulottuu kaikkialle ja on mukana kaikessa, mitä pienemmillä paikkakunnilla tapahtuu. Tästä nouseekin entistä kiivaammin kysymys, voiko Orbánin järjestelmää ylipäätään kaataa sisältäpäin, sen itsensä puitteissa.

Viktor Orbánin vaalistrategia tähtäsi yksinkertaisiin ihmisiin ja tarjosi yksinkertaista lupausta, johon sisältyi suorempaa tai epäsuorempaa pelottelua: rauhaa (”Unkari ei saa joutua vedetyksi mukaan sotaan”), leipää, lämpöä (eli Putinin lupaamaa halpaa kaasua, jolla suurin osa Unkarin kodeista lämpiää). Niin kuin yksi 444.hu:n haastattelema vaalivapaaehtoinen kertoi tajunneensa: jos ihmiset ”myyvät äänensä säkillisestä perunoita”, se ei tarkoita, että äänestyksen arvoa väheksytään, vaan että perunasäkin antaja on ymmärtänyt säkin arvon, tajunnut, että näille ihmisille säkillisellä perunoita on todellakin merkitystä – samoin kuin sillä, että ylipäätään joku siellä ylhäällä on kiinnostunut heistä. Oppositiolla oli vain epämääräisiä lupauksia oudoista hienoista asioista kuten oikeusvaltio, sananvapaus tai ympäristönsuojelu, eivätkä edes nämä lupaukset kantautuneet kaikkien korviin: oppositiopuolueiden edustajia ei monissa kylissä ollut kuultu eikä nähty.

Kuten yksi tarkkailija kommentoi: ”Minun vaikutelmani mukaan äänestäjät eivät niinkään olleet (funktionaalisesti) lukutaidottomia vaan hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka ensisijaisesti saivat tietonsa propagandasta.” Fidesz-puolueen totaalinen median hallinta toteutuu etenkin siellä, missä ihmiset eivät seuraa riippumatonta tai kansainvälistä, enimmäkseen verkkopohjaista mediaa vaan kenties lukevat maakuntalehteä (jotka kuuluvat kaikki hallituksen mediaimperiumiin) tai seuraavat televisiota tai radiota (joissa lähes kaikki kanavat ovat samoin keskitetyssä kontrollissa). Tätä propagandamuuria voi olla vaikea murtaa, mutta mahdotonta se ei ole. Siksi lopuksi mieltäylentävä tositarina Facebookin ryhmästä ”Ääntenlaskijoiden kertomuksia”:

Pieni kylä Zalan maakunnassa, 125 asukasta, joista 80 äänestää Fidesztä, 16 oppositiota, 14 [äärioikeistolaista] Mi Hazánk -puoluetta. Kaikki siivoja, siistejä, lukutaitoisia ihmisiä. Juttelemme mukavia mummojen ja juristi-kunnankirjurin kanssa (joka pitää pöytäkirjaa). Kulttuuritalo, jossa on mukava keittiö, yläkerrassa sali, jossa äänestys tapahtuu ja jota muuten käytetään myös messujen toimittamiseen, seinillä neljä pyhäinkuvaa. Iltapäivällä paikalle tupsahtaa kansainvälinen vaalitarkkailijaryhmä, johtajanaan – oi ihmettä! – tummaihoinen rouva. Paikalla olijat järkyttyvät: kuka nyt puhuu näiden kanssa, ei me osata englantia, mitä tekemistä noilla täällä on, tämähän on törkeää! Sanon, että ei huolta, minä puhun vieraiden kanssa, miehenikin on paikalla ja seuraa heitä. Georgialainen herra ja ranskalainen rouva kyselevät, minä selitän, että kaikki on kunnossa, sitten he osoittavat yhtä pyhimyksenkuvaa: onpas kaunis, sanoo georgialainen herra, siinä on vähän ortodoksista tunnelmaa niin kuin meillä päin. Rouva taas ihailee toista kuvaa: siinähän on Lyonin Neitsyt Maria. Tästä keskustelusta läsnäolevat naiset eivät ymmärrä sanaakaan, joten he arvailevat, mistä voisi olla kyse, ja alkavat valitella toisilleen: ”tuommoinen migrantti tulee tänne ja haluaa pyhäinkuvat pois seiniltä, ihan totta, juuri tätähän Viktorkin on sanonut, että kristinusko on uhattuna.” Mieheni puuttuu puheeseen: ei se niin ole, he kehuivat kuvia ja ihailivat, miten kaunis Lyonin Madonna. Siihen vastaus: ”Oi, ihanko totta ne sanoivat niin? Tunnistivat kuvan? Tykkäsivät tästä? Tarjotkaa nyt heillekin meidän omenapiirakkaa!” Ei tässä tämän kummemmasta ole kyse. Jos me ymmärtäisimme toisiamme emmekä lähtisi vain siitä, kuka vihaa ketäkin, voitaisiin vaikka syödä piirakkaa yhdessä.


Sodan ja rauhan todellisuudet

4 huhtikuun, 2022

Kirjoitan tätä työreissulla Virossa, Tartossa. Hotellin aamiaishuoneessa hiippailee tavanomaisen työmatkailija- ja turistiporukan sijasta vaisun oloisia, surusilmäisiä, verkkariasuisia naisia, joillakin hiljaisia lapsia mukanaan, ja aamiaishuoneen ovenvieruspöydälle levitetyistä infolehtisistä tajuan, että tänne on majoitettu Ukrainan pakolaisia. Olen eilisen päivän lukenut maailmalta satelevia kommentteja kauhu-uutisiin Butšan sotarikoksista.

Hotellin tv:stä katsoin nopeasti ERR:n aamu-uutiset: Serbiassa presidentti Vučić jatkaa komean vaalivoiton jälkeen toiselle kaudelle ja kertoo uutiskameroiden edessä, että nyt ei lakata lukemasta Dostojevskia eikä soittamasta Tšaikovskia (esimerkillinen olkiukko!) vaan ystävyytemme ja kumppanuutemme Venäjän kanssa säilyy. Unkarissa Viktor Orbán ja hänen Fidesz-puolueensa ovat saaneet vielä ennustettuakin komeamman vaalivoiton ja varmistaneet jatkossakin parlamenttiin superenemmistön, jolla uusien lakien ja lainmuutosten myllyttämistä kulloisenkin tarpeen mukaan voi jatkaa. Fidesz on vahvempi kuin koskaan, Orbánin mukaan ”tämä vaalivoitto näkyy kuuhun asti”. Yhdellä Putin-mielisellä Telegram-kanavalla Serbian ja Unkarin vaalitulokset tiivistetään tyylikkäästi: ”Team Putin voittaa Euroopan vaaleissa”.

Vaalitulos on järisyttävä pettymys monille hallitusta vastustaneille unkarilaisille, jotka viimeiseen saakka kannustivat kansaa uurnille (äänestysprosentti oli kohtalaisen korkea joskaan ei ennätyslukemissa). Ulkomailla asuvat unkarilaiset olivat jonottaneet lähetystöjen ja konsulaattien edessä paikoin jopa tuntikausia, ja tässä joukossa on paljon hallituksen vastustajia: Berliinin, Brysselin, Lontoon, Münchenin ja Wienin äänestyspaikoilla tehdyn ovensuukyselyn mukaan opposition kannatus oli 78 prosentin luokkaa. Siitä, että äänestäminen yleensä koettiin tärkeäksi, kertoo Unkarin mediassa kiertänyt tarina naisesta, jonka äänestysmatkalle Malawin Lilongwesta lähimpään Unkarin edustustoon eli 1500 kilometrin päähän Johannesburgiin tuli hintaa lentoineen ja hotelleineen varmaan tuhannen euron kieppeillä.

Nyt unkarilainen somekuplani pursuu hiljaista epätoivoa. Yksi unkarilainen kollega yrittää vielä mustaa huumoria:

Matolapsi ja isämato keskustelevat:
– Isä, mikä tuo kaunis sininen tuolla ylhäällä on?
– Se on taivas, lapsikulta.
– Ja mikä tuo kaunis, hyväntuoksuinen vihreä tuossa vieressä on?
– Se on kukkaniitty.
– Miksi me sitten möyritään tässä keskellä p***aa?
– Siksi kun tämä on katsos meidän koti.

On selittelyjen aika. Opposition kärkiehdokas Péter Márki-Zay, harvenneiden ja hiljaisten kannattajiensa keskellä, tiivisti asian uutiskameroille siten, että Orbán on luonut järjestelmän, jota on lähes mahdotonta kaataa sisältäpäin. Näinhän se näyttää olevan.

Näkyvintä tässä systeemissä on mediaylivoima: Orbán oli vaalitaistelunsa lopuksi väittänyt julkisesti, että ”kaikilla puolueilla on nyt ollut tilaisuus esittää sanomansa yleisölle”, mutta Fidesz-puolueella (yhdessä pienen sivuvaununsa, kristillisdemokraattisen KDNP:n kanssa) on ollut näitä tilaisuuksia verrattoman paljon enemmän. Oppositiopuolueet saivat valtion yleisradioyhtiön ykkös-televisiokanavalta viisi minuuttia kukin (!) vaaliohjelmansa esittelyyn, muuten uutis- ja ajankohtaislähetykset olivat yhtä Fidesz-propagandaa, niin kuin ne ovat olleet jo vuosikausia. Perinteinen mediahan on Unkarissa pitkään ollut hallituksen käsissä, näin esimerkiksi kaikki maakuntalehdet, ja julkisten tilojen mainoksissa jyrää sama ylivoima:

Unkarin Transparency International -osaston verkkosivuilla julkaistu diagrammi kuvaa mainosjulisteiden kustannuksia maaliskuussa 2022. Vasemmalla oranssin pylvään alaosa, joka sekin ylittää sinisellä katkoviivalla kuvatun lakisääteisen kampanjamenojen ylärajan, kuuluu varsinaiselle Fidesz-puolueelle. Sen yläpuolella vaaleampi oranssi raita on hallituksen ns. tiedotusta, ja pylvään ylin osa koostuu CÖF:n eli hallituksen tukeman ”kansalaisjärjestön” mainonnasta. Oppositiopuolueiden julkinen näkyvyys on tämän rinnalla ollut säälittävää piiperrystä.

Myös mahdollisista likaisista tempuista on ollut julkisuudessa paljon puhetta. Perinteinen ongelmakohta on naapurimaiden vanhojen unkarilaisvähemmistöjen äänioikeus: Orbánin hallitus on antanut rajantakaisille unkarilaisille Unkarin passien lisäksi oikeuden äänestää kirjeitse, eli jos tämmöinen esimerkiksi Transilvanian unkarilainen (joka ei välttämättä olisi ikinä eläessään edes käynyt Unkarissa) olisi muuttanut asumaan vaikkapa Malawin Lilongween, hän ei olisi joutunut lentämään Johannesburgiin vaan voisi äänestää kirjeitse kotoaan käsin. Olettaen siis, että Malawin postilaitos toimii luotettavasti. Naapurimaiden unkarilaisalueilla, ainakin Serbiassa ja Romaniassa, kirjeäänestyksessä ovat ”avustaneet” paikalliset unkarilaisjärjestöt, joita Orbánin hallitus näyttävästi tukee. Serbiassa ilmenneistä kummallisuuksista kirjoitin jo viimeksi, sen jälkeen löytyi Romanian Marosvásárhelyssä (Tîrgu Mureş) rakennustyömaan laittomalta kaatopaikalta muun romun seasta säkillinen osaksi palaneita kirjeäänestyslippuja. Niissä lipuissa, jotka toimittaja pääsi näkemään, oli kaikissa ääni oppositiolle.

Muitakin pienempiä suhmurointeja on raportoitu: äänten ostamista, kirjeäänestystä vainajien nimissä, ns. ketjuäänestystä. Tämä viimeksi mainittu tarkoittaa sitä, että äänestäjäporukan ensimmäinen ei suljekaan lippua vaalikuoreen vaan vie uurnaan tyhjän kuoren, sujauttaa lipun taskuunsa ja salakuljettaa sen esim. autossa odottelevalle porukan pomolle, joka voi myös maksaa tästä palkkion saman tien. Seuraava äänestäjä merkitsee lippuun halutun äänen, menee sitten äänestyspaikalle lippu taskussaan ja palauttaa vaalitoimitsijoilta saamansa tyhjän äänestyslipun sijasta uurnaan tuon aiemmin merkityn lipun. Tyhjän lipun hän vie taskussaan ulos ja antaa seuraavalle porukan jäsenelle, ja niin edelleen. Vielä helpommaksi homma muuttuu, jos palkkiota vastaan äänestävä yksinkertaisesti ottaa äänestyskopissa valokuvan lipustaan todisteeksi palkkion maksajalle. Ja kuinka ollakaan, jo toissa syksynä vaalilain muutokseen lisättiin kohta, jonka mukaan vaalisalaisuutta nimenomaisesti ei loukkaa se, että äänestäjä yksityisiin tarkoituksiinsa ottaa valokuvan omasta äänestyslipustaan.

Likaisista tempuista tullaan varmasti vielä puhumaan lisää, kunhan ETYJin vaalitarkkailijat julkistavat raporttinsa ja oppositio mahdollisesti toimittaa valituksia tai tutkintapyyntöjä kansallisten tai jopa kansainvälisten viranomaisten käsiteltäväksi. Samoin tullaan varmasti näkemään ankaraa keskustelua siitä, mikä opposition strategiassa meni pieleen ja mitä Márki-Zay teki väärin. Karkasivatko äänestäjät entisestä äärioikeistolaisesta, salonkikelpoistumista yrittävästä Jobbikista, joka oli mukana Márki-Zayn vetämässä oppositioblokissa, Fidekszen tai Jobbikista lohjenneen raivo-äärioikeistolaisen ”Meidän isänmaamme” (Mi Hazánk) taakse? Veikö vitsipuolue ”Kaksihäntäinen koira” ääniä ”vakavilta” oppositiopuolueilta? Oli miten oli, sitä ei voi kieltää, että huomattava osa Unkarin kansaa seisoo yhä Orbánin takana. Osa ehkä ihan konkreettisesti myi äänensä säkillisestä perunoita, vielä useammille oli tärkeää olla ”osa systeemiä”, hyvissä väleissä paikallisten vallanpitäjien kanssa, työnantajan tai pormestarin, joka päättää siitä, kenelle julkisia töitä tai tilauksia jaetaan. Kahdessatoista vuodessa Fidesz on ehtinyt imeytyä kaikkialle hallinnon rakenteisiin.

Ja sitten vielä Venäjä, Putin, kaasu ja sota. Unkarilaisille, joista useimpien koti lämpiää Venäjältä tulevalla kaasulla, energiapakotteet Venäjää kohtaan ovat mahdoton ajatus. Etenkin ne eläkeläismummot, joita Orbánin kannattajissa on suuri osa, ovat oikeasti hätää kärsimässä, jos kaasulasku kasvaa, ja rezsicsökkentés eli kunnallistekniikkakulujen alentaminen on jo iät ajat ollut Orbánin hallituksen tärkeä propagandavaltti. Lisäksi Unkarin energiansaantia turvaa Paksin ydinvoimalan laajentaminen venäläisellä tekniikalla ja Venäjän myöntämällä luotolla. Tämä voisi olla ongelmallista, jos unkarilaiset vanhastaan tuntisivat syvää epäluottamusta, pelkoa ja jonkinasteista vihaa Venäjää kohtaan, niin kuin vaikkapa Baltiassa tai Puolassa asiat koetaan. Mutta siitä huolimatta, mitä toisen maailmansodan loppuvaiheissa ja sen jälkeen nähtiin – tuhansien unkarilaisten raahaaminen vankeuteen ja pakkotyöhön Venäjälle (ns. malenkij robot), rosvoilevat ja systemaattisesti naisia raiskaavat miehittäjät, stalinismi ja vuoden 1956 tapahtumat – tuntuu siltä, että Venäjä on nykyunkarilaisille kaukainen juttu. Venäjä ei ole ollut unkarilaisille vanha rajanaapuri saati kulttuurivaikutteiden antaja tai välittäjä, sitä ei ihmeemmin tunneta, sen kieltä ei osata (sosialisminaikaista koulujen pakkovenäjää opetettiin ja varsinkin opittiin vielä paljon huonommin kuin meillä pakkoruotsia konsanaan), siitä ei ehkä ole niin hirveästi välitetty. Ja kun arvot ovat yhteiset – akat hiljaa, homot kaappiin, ”kristilliset” ja kansalliset perinteet kunniaan, juutal… tuota, kansainväliselle suurpääomalle ja rappiokulttuurille turpiin – on helppo ajatella, että Putinin Venäjä on ihan eri juttu kuin entisten aikojen Neuvostoliitto.

Sitten tuli sota, ja senkin Orbán onnistui kääntämään hyödykseen. Hän on näköjään uskomattoman hyvin kyennyt myymään itsensä rauhanmiehenä, joka takaa turvallisuuden ja estää Unkaria joutumasta sotaan. Ei olekaan kysymys siitä, pidetäänkö kaasu- ja öljyrahoilla tai ydinvoimalaluoton lyhennyksillä pystyssä ihmisoikeuksia polkevaa ja sotarikoksiin syyllistyvää diktatuuria, joka juuri hyökkäsi puolueettoman naapurinsa kimppuun. Ei puhuta mistään abstrakteista arvoista tai ihanteista vaan MEISTÄ ja vaarasta, joka MEITÄ uhkaa. Tässä 444.hu:n bongaamassa plakaatissa on perhe, lapset, perinteiset arvot (lettipäisten tyttöjen ja hattupäisten poikien kansallispuvut!) ja synkkien kasvonilmeiden kuvastama uhka saatu niputetuksi tiiviiseen pakettiin:

”Älkäämme lähettäkö lapsiamme semmoiseen sotaan, jonka kanssa meillä ei ole mitään tekemistä!”

Tämän logiikan mukaan Putinin hyökkäyssodan vastustaminen onkin itse asiassa sodan kannattamista. Niinpä Orbánin vaalipuheissa jatkuvasti viitattiin siihen, että Márki-Zay ja oppositiopuolueet voittaessaan eivät lähettäisi Ukrainaan vain aseita vaan unkarilaisia sotilaita (Márki-Zay oli kysyttäessä asettanut sanansa taitamattomasti, ja jälkikäteen oli myöhäistä rypistää). Unkarin yleisradioyhtiön ykkösteeveekanavan uutisissa jopa ukrainalaisten äitien mielenosoitus Budapestissa ja sitä seurannut sodanvastainen mielenilmaus otsikoitiin ”sodan kannattajien mielenosoitukseksi” (háborúpárti tüntetés).

Orbán siis onnistui saamaan ainakin osan äänestäjistä taakseen yksinkertaisella pelottelupropagandalla. Sen hintana oli tosin asettuminen Ukrainan urheaa puolustustaistelua ja koko Euroopan ja läntisen maailman sankarina suitsuttamaa presidentti Zelenskyä vastaan. Siinä määrin, että Orbán väittää ”Ukrainan intresseissä olevan vetää mahdollisimman monia maita mukaan sotaan” ja mainitsee Ukrainan presidentin viimeisenä vaan ei vähäisimpänä, kun voittopuheessaan luettelee niitä vihollisia, joita vastaan on käynyt rankan (sekä runsaalla julkisrahoitteisella propagandalla ja ”vaalibudjetilla” tuetun) vaalitaistelunsa. Nämä vastustajat ovat siis

vasemmisto kotimaassa, kansainvälinen vasemmisto joka puolella, Brysselin byrokraatit, Soros-imperiumin kaikki rahat ja järjestöt, kansainvälinen valtamedia, ja loppujen lopuksi myös Ukrainan presidentti.

Näin läntisemmästä Euroopasta katsoen tämä tuntuu älyttömältä, mutta unkarilaisten – ainakin Orbánin kannattajajoukon – näkökulma on erilainen. (Ja tässä suhteessa muuten on mielenkiintoista, miten Unkarin yhteiskunta on repeämässä kahtia, kuten vaalituloksestakin näkyy. Budapestissa ja parissa muussakin yliopistokaupungissa, Szegedissä ja Pécsissä, eletään eri todellisuudessa kuin suurimmassa osassa maata.)

Orbánilaisesta ”unkarilais-kansallisesta” näkökulmasta nimittäin Venäjä, samoin kuin Kiina, on sopivan matkan päässä. Toisin kuin Baltian maille tai Puolalle, Unkarille Venäjä ei ole vanha arkkivihollinen eikä välitön uhka, vaan sen kanssa voidaan tehdä diilejä ja niillä kiusaa noille Brysselin eurostoliittolaisille, joilla on kummallisia päähänpinttymiä ihmisoikeuksista ja korruption vastustamisesta. Ukraina sitä vastoin on ikävä naapuri, joka potkii päähän omaa pientä unkarilaisvähemmistöään Transkarpatiassa, osassa Trianonin, nyyh, hajalle raastamaa historiallista Unkaria.

Ja tässä suhteessa silmiä avaava (ja myös kyynellyttävä) kokemus oli slovakianunkarilaisessa Új Szó -lehdessä ilmestynyt Zsolt Trill -nimisen näyttelijän haastattelu. Nykyään Budapestissa työskentelevä Trill on syntynyt Transkarpatiassa ja opiskellut Kiovassa. Kotiseutunsa tulevaisuuden hän näkee synkkänä, mutta synkintä tässä haastattelussa on se, että Trill ei oikeastaan suostu ottamaan kantaa koko Ukrainan sotaan.

En ole varma siitä, pitääkö minun tässä äärettömän kiperässä tilanteessa, johon tämä katala maailma on ihmiskunnan saattanut, ylipäätään muodostaa mielipide. Kohtahan ollaan siinä pisteessä, että mielipidettä ei voi ilmaista. Jos ajattelet toisin, sinut leimataan heti. (…) Olen elänyt kolmekymmentä vuotta Transkarpatiassa, vapaassa Ukrainassa, silti en voi sanoa, mitä ajattelen. Riittäköön se, että nämä kolme vuosikymmentä eivät heijasta Ukrainan kansan vaan koko Ukrainan johdon tekemiä virheitä. Kolmenkymmenen vuoden ajan Ukrainan johto keskittyi vain täyttämään taskujaan. Vähemmistöjen kohtalo ei heitä liikuttanut. (…) Edes teatteriamme, kulttuuriamme he eivät tukeneet. Teatteriseurueemme bussinkin saimme Unkarin valtiolta. (…) Tähän [sotatilanteeseen] syypäitä ovat molemmat osapuolet, jopa Amerikka ja Eurooppakin. Kaikki ovat tahranneet itsensä. Säälin äärettömästi sekä Venäjän että Ukrainan kansaa. Ei minulla ole mitään ukrainalaisia ihmisiä vastaan, Nagymuzsalyssa elimme rauhassa rinnakkain. En väitä, että Ukrainassa olisi kaikki hyvin, niin kuin ei Venäjälläkään, mutta ei venäläisten ja ukrainalaisten pitäisi ampua toisiaan. Kenenkään ei pitäisi kuolla. Olen ehkä naiivi mutta minusta tuntuu silti, että tämä kamala tilanne pitäisi ratkaista Gandhin asenteella ja ajattelulla.

Oikeutta myöten on sanottava, että tämä juttu on yli viikon vanha. En tiedä, pystyisikö Zsolt Trill vielä nytkin, kun koko maailma suree Mariupolin pommitusten raunioihin tai venäläisten ryöstelijöiden ja raiskaajien uhreina kuolleita naisia ja lapsia, pokerinaamalla julistamaan, että syytä on molemmissa osapuolissa eikä hän halua ottaa kantaa. Tai jättäisikö hän edelleen mainitsematta Vladimir Putinin nimen, yhtä määrätietoisesti kuin tätä nimeä on viime aikoina Unkarin hallituksen kontrolloimassa mediassa vältetty lausumasta.

Tässä siis se ”kansallisen” ajattelun koukku, johon Orbánin vaalimenestys myös osaksi perustuu. ”Oman kansan” teatteriseurueen tukeminen voi tässä todellisuudessa eläville nousta tärkeämmäksi kuin se, ammutaanko jossain vähän kauempana kriittisiä journalisteja, vangitaanko mielenosoittajia, hyökätäänkö naapurimaan kimppuun härskin tekosyyn varjolla. Silloin ei verrata ulkopuolisia aatteita tai järjestelmiä keskenään millään objektiivisilla periaatteilla, ei aseteta vaikkapa Ukrainan monenlaisista ongelmista ja lastentaudeista kärsivää demokratiaa Venäjän totaalisen diktatuurin vastapainoksi. Silloin puhutaan vain meistä ja muista, hyvistä ja pahoista. ”Aseiden puhuessa lait vaikenevat”, nationalismin puhuessa taas vaikenevat järkisyyt ja objektiiviset kriteerit.


Taistelua ja vaalitaistelua

27 maaliskuun, 2022

Unkarin tilanne on taas mukavasti nousemassa otsikoihin myös läntisemmän Euroopan mediassa. Ensinnäkin siellä on tulossa vaalit, joihin ETYJ on lähettämässä aikaisempaa suuremman, täysimittaisen tarkkailijaryhmän. (EU:ssa vastaavaa on nähty aiemmin vain Bulgariassa.) Kansainväliset ja unkarilaiset järjestöt pelkäävät laittomuuksia ja likaisia temppuja: vaalikampanjarahoitus on hämärää ja sekavaa, valtapuolue Fidesz on käyttänyt kampanjointiin valtavasti rahaa, ilmeisesti osaksi myös valtion varoja, vaalipiirien rajoja on ”gerrymanderöity” valtapuolueen etujen mukaisiksi, äänestäjäluetteloissa on epäselvyyksiä. Erityisen ongelmallinen on rajantakaisten unkarilaisvähemmistöjen oikeus äänestää kirjeitse (siinä, missä muuten ulkomailla asuvat Unkarin unkarilaiset joutuvat matkustamaan lähimpään lähetystöön): ainakin Serbian Vojvodinassa vaalikirjeitä eivät ole toimittaneet postinkantajat, niin kuin lain mukaan tulisi, vaan ilmeisesti paikalliset – Unkarin ja Fidekszen avokätisesti tukeman – unkarilaisjärjestön ”aktivistit”, jotka ovat myös auliisti ”avustaneet” vaalilipun täyttämisessä. Ja – niin kuin suomalaisessakin mediassa kerrottiin – oppositiopuolueet ovat päässeet yleisradioyhtiön tv-kanavalle kertomaan vaaliohjelmastaan viiden minuutin (!) ajan per puolue, muuten Unkarin yleisradioyhtiö on jo aikaa sitten muuttunut hallituspuolueen propagandatuutiksi.

Tämä hallituspuolueen vaalikampanja sujui viime aikoihin saakka tutun sotaisaan malliin. Orbán on mielestään ”katutaistelija” (utcai harcos) vuoden 1956 malliin, ronski äijä, fyysinen pelimies, joka tarvittaessa kantaa lännen suvakki-vässykät vaikka selässään: vuosi sitten Brysseliin lähtiessään hän uhosi ”tulevansa antikommunististen katutaistelijoiden maailmasta”, vuonna 2018 tavatessaan amerikkalaisen toimintaleffasankari Chuck Norrisin, tuon erityisesti Itä-Euroopan äijämiesten idolin, hän selitti: ”Katsokaas, minä olen semmoinen street fighter, en ole eliitistä lähtöisin.” Vuonna 2020 hän saksalaiselle Die Zeit -lehdelle antamassaan haastattelussa julisti: ”Me [unkarilaiset] olemme oikeusvaltioperiaatteen katutaistelijoita tällä alueella.” Nyt sitten Ukrainan sodan myötä Orbán on joutunut napit vastakkain toisen valtionjohtajan kanssa, joka lausunnoi julkisuudelle oikeiden katutaistelujen keskeltä – samalla kun vastustajat väittävät, että peloton ”katutaistelija” Orbán ympäröi itsensä gorilloilla ja ahtautuu luotiliiveihin jopa vieraillessaan lastentarhassa (óvoda).

Ukrainan sodan tuottamista ongelmistahan kirjoitin jo taannoin: Orbán on kiehnännyt Putinin kyljessä saadakseen halpaa energiaa unkarilaisille, joiden kodeista 85 % lämpiää venäläisellä kaasulla (ja joka talvi muutama köyhä eläkeläinen paleltuu hengiltä lämmittämättömään asuntoonsa, joten kaasulaskun suuruudella on mummoille todellakin väliä). Venäjä-sopuilua on sitten jo vuosikaudet peitetty sotaisalla retoriikalla lännen suuntaan, Eurostoliiton ja Brysselin, tuon uuden Moskovan, jossa ilkeä Soros vetelee naruista Euroopan turmioksi. Amerikasta puhumattakaan, joka ei auttanut silloin kun apua tarvittiin. Vielä viime lokakuussa, vuoden 1956 kansannousun muistopäivän johdosta, ulkoministeri Szijjártó vuodatti somessa:

Kuusikymmentäviisi vuotta sitten unkarilaiset nousivat sankarilliseen vastarintaan kommunistisen diktatuurin tyrmistyttävää ylivoimaa vastaan. Taistelussa oli kyse vapaudesta. Me unkarilaiset halusimme silloinkin kuulua vapaaseen maailmaan.

Kuusikymmentäviisi vuotta sitten vapaa maailma kuitenkin jätti meidät pulaan. Vaikka sananvapauden ikoni, Radio Vapaa Eurooppa toitotti Unkarin mediahistorian kenties rankinta valeuutista, että apu on aivan kohta tulossa, me tiedämme jo kipeän totuuden: kukaan ei tullut auttamaan, meidät jätettiin pulaan… (…) Kunnia sankareille, häpeä niille, jotka jättivät meidät pulaan, eläköön vapaa Unkari!”

Niin kuin 444.hu:n ilkeä toimittaja huomauttaa, tämä postaus ei oikein kestänyt aikaa. Nyt ollaan tilanteessa, jossa koko Eurooppa ja läntinen maailma hehkuttaa ja ylistää vapaan maailman puolesta taistelevia ukrainalaisia ja, todellakin, ihan oikeiden katutaistelujen johtohahmoksi noussutta presidentti Zelenskyä. Joka puolestaan on koko maailman edessä nöyryyttänyt Orbánia videopuheenvuorossaan, jossa suoraan kysyy, ”tiedätkö, Viktor, mitä Mariupolissa nyt tapahtuu?”, ja kehottaa Orbánia lopultakin päättämään, kenen puolelle asettuu. Unkarin on yhä vaikeampi yrittää esittää vapaan maailman pelotonta puolustajaa ja tyrannian vastaisen taistelun suurinta kokemusasiantuntijaa, kun vuoden 1956 sekavien, kiisteltyjen ja jo liian monta kertaa poliittisiksi propagandajipoiksi väärinkäytettyjen tapahtumien muisto kalpenee Ukrainan tämänhetkisen kamppailun rinnalla.

”Katutaistelija” Orbánista on siis yks kaks tullut rauhanmies, joka puhuu ”strategisesta tyyneydestä” ja siitä, miten ykkösprioriteettina on estää Unkarin ajautuminen sotaan ja unkarilaisten sotilaiden lähettäminen taisteluihin. Tänä aamuna yleisradioyhtiön ykkös-radiokanavan (Kossuth Rádió) ohjelmassa ”Sunnuntaiuutiset” (Vasárnapi újság) Orbán väitti Natonkin itse asiassa ”kopioivan Unkarin näkökantaa”: Ukrainaan ei lähetetä sotilaita eikä aseita (jos jotkin jäsenvaltiot niin haluavat omalla vastuullaan tehdä, se on niiden oma päätös).

Sitten tulivat puheeksi Venäjän-vastaiset talouspakotteet, ja nyt oli Orbánin pakko yrittää näpäyttää Zelenskyä: Ei ole niin kuin ukrainalaiset väittävät, että raaka-aineet kallistuisivat, vaan kyse on siitä, tuleeko putkesta ylipäätään kaasua vai ei. Ja jos öljyn ja kaasun tulo Venäjältä pysähtyy, pysähtyy elämä koko Unkarissa – ja myös Saksan ja Itävallan talous. ”Zelenskyj on hyökännyt kaikkien kimppuun, jotka eivät ole hänen kanssaan yhtä mieltä eivätkä ole riittävästi sitoutuneet Ukrainan asiaan.” Näin päästiin nopeasti uhriutumaan. Haastattelija kysyi (ei epäilystäkään, ettei tämä retorinen käänne olisi ollut etukäteen huolellisesti valmisteltu), eikö Orbánista toisinaan tunnukin siltä, että hän on joutunut mukaan lavastettuun kohtaukseen. Tähän Orbán tietenkin vastasi, että siltä hänestä tuntuu jatkuvasti: ”Euroopan politiikka koostuu suureksi osaksi lavastetuista kohtauksista.” Mitä muutakaan voisi odottaa, kun asialla on näyttelijöitä:

Minä olen juristi, toimin sen tiedon varassa, jota olen koonnut juridiikan maailmassa. Se taas, joka on näyttelijä, työskentelee sen tiedon varassa, jota on koonnut näyttelijänä.

Itse asiassa sekä Orbánilla että Zelenskyjllä on juristin koulutus, mutta kumpikaan ei ole työskennellyt juridiikan maailmassa vaan lähtenyt toisille urille heti valmistuttuaan. Zelenskyj ei myöskään työskentele pelkästään oman teatteri- ja elokuvakokemuksensa varassa, vaan hänellä on ympärillään ammattitaitoinen tiimi, jonka Der Standard -lehti tuoreessa jutussaan esittelee: elokuvatuottajasta ja tekijänoikeusjuristista presidentin harmaaksi eminenssiksi noussut Andrij Jermak, kriisijournalisti ja some-taituri Myhailo Podoljak, sotilastaustainen juristi ja puolustusministeri Oleksij Reznikov, juristin ja upseerin koulutuksen sekä samoin oivat PR-taidot omaava varapääministeri Iryna Vereštšuk sekä vakuuttava sota-analyytikko (entinen armeijan tulkki ja näyttelijä) Oleksij Arestovitš. Tietenkin Orbánilla on myös luottomiehensä, vanhat työtoverinsa, jalkapallo– ja opiskelukaverinsa (ainakin yhden kanssa sukset ovat menneet näyttävästi ristiin), mutta yli kymmenen vuoden kiistämättömän yksinvaltiuden jälkeen hänen lähipiirinsä sosiaaliset kuviot ja tiedonkulku lienevät aivan erilaiset kuin Zelenskyjn ympärillä.

Orbánin retoriikka on siis kiepsahtanut täyskäännöksen. Kun aiemmin uhottiin rohkeudesta, taistelusta ja unkarilaisten verenperinnössä kulkevasta tinkimättömästä vapauden kaipuusta, jota läntisemmän Euroopan hyvinvoinnin veltostamat lullukat eivät riittävästi ymmärrä, niin nyt puolustetaan rauhaa ja halpaa kaasua ei vain meille vaan myös Itävaltaan ja Saksaan. Ja jos pitää koveta, niin sitten Ukrainan suuntaan, jonka syytetään suorastaan (retorisesti) hyökänneen Unkarin kimppuun. Kaksilla rattailla kuitenkin ajellaan edelleen.

Kotimaan yleisölle kerrotaan, miten uljaasti Orbán on puolustanut Unkarin etuja Brysselissä ja estänyt vahingolliset energiapakotteet. Sitä taas ei mainita, että Orbán vähääkään vastustelematta suostui moniin muihin päätöksiin: myös Unkarin nimissä siis EU vaatii siviilikohteisiin hyökännyttä Venäjää vastuuseen sotarikoksista sekä sitoutuu asteittain mutta mahdollisimman nopeasti irrottautumaan Venäjän fossiilienergian tuonnista. Näistä ei siis kerrota sille yleisölle, joka Unkarissa auliisti nielee Orbánin ja hänen ”kristillisdemokraattiseksi” itseään nimittävän järjestelmänsä propagandan, alkaen ”antigenderismistä”, niiden ”niin kutsuttujen gender-vapauksien” vastustamisesta, joista myös Putin aivan äskettäin televisiopuheessaan houraili.


Propagandakoneen vingahduksia

4 helmikuun, 2022

Erinäisten kiireiden takia ei kannata yrittääkään pitempää selostusta tai syvällisempiä analyyseja. Mutta jaanpa lukijoiden iloksi (?) muutamia riipaisuja Unkarin viimeaikaisesta poliittisesta julkisuudesta.

***

Unkarin presidentti János Áder päättää toisen virkakautensa toukokuussa. Kolmas kausi ei ole perustuslain mukaan mahdollinen, joten uusi presidentti on jo nimetty. Ellei ihmeitä tapahdu, parlamentti (siis ilmeisesti vielä tämänhetkinen parlamentti, jossa Orbánin ja Fidesz-puolueen vetämällä koalitiolla on superenemmistö) valitsee maalis-huhtikuussa presidentiksi Fidesz-puolueen nimeämän ehdokkaan, joka on tästä blogistakin tuttu perheasioista vastaava salkuton ministeri Katalin Novák. Tai entinen ministeri, sillä Novák luopui vuoden lopussa virastaan ja hyllytti puoluejäsenyytensä valmistautuakseen uusiin tehtäviinsä. Tempaus herätti joulukuussa hieman hämmennystä, sillä pääministeri Orbán on aiemmin ilmaissut pitävänsä politiikkaa lähinnä kovien miesten pelikenttänä, jonne naisilla ei ole asiaa.

Presidenttihän ei Unkarissa käytä kummoistakaan valtaa. Kyseessä on symbolinen edustustehtävä. Lait presidentti vahvistaa allekirjoituksellaan – ja voi myös jättää ne vahvistamatta, mutta tätä eivät Áder eikä hänen edeltäjänsä, ”Kansakunnan kuulakärkikynäksi” pilkattu ja plagiaattiskandaaliin kaatunut urheilija-urheilubyrokraatti Pál Schmitt ole ihmeemmin harrastaneet. Myöskään Katalin Novákin ei odoteta vetävän itsenäistä linjaa. Pehmeiden mutta perinteisten perhearvojen edustamisen ohella hänet tunnetaan uskollisena Fidesz-puolueen uurastajana ja Viktor Orbánin varauksettomana kannattajana, joka nytkin ilmeisesti keskittyy täysillä vaalityöhön puolueensa hyväksi.

Orbán Viktorra cserélte a Fideszt Novák Katalin
Koosteen Katalin Novákin Orbán- ja Fidesz-korvakoruista (yläkuvan vaalikorvikset nähtiin joulukuisessa puoluekokouksessa) julkaisi Magyar Hang, siteeraten oppositiokansanedustaja Ákos Hadházyn FB-sivua.

Presidentin tehtäviin valmistautumisen ohella Novák on tehnyt reipasta vaalityötä ja lausunnoinut kaikenlaista, mihin oppositioviestimet innokkaasti tarttuvat. Viime päivinä on esillä ollut tammikuun lopulla Sopronissa ”Unkarilaisen kulttuurin päivän” yhteydessä päässyt lausahdus. Puheena oli Unkarin yksi keskeinen ja rakas kansallinen kulttuurisymboli, Ferenc Kölcseyn sanoittama ja Ferenc Erkelin säveltämä Himnusz, joka tunnetusti alkaa Isten, áldd meg a magyart (‘Jumala, siunaa unkarilaista!’). Novák oli todennut:

Ateistisetkaan järjestelmät eivät uskaltautuneet sen pitemmälle kuin että tekstin sijasta sallittiin vain musiikin soittaminen. Mutta diktatuurin vuosina isoisämme, vanhempamme ja me itsekin osasimme laulaa vaikka suu kiinni: Jumala, siunaa unkarilaista!

Kyllähän kansallislaulujen sanoja on muokkailtu tai vaiennettu ennenkin. Kuten HVG:n jutussa muistutetaan, näin kävi DDR:ssä 1970-luvun alussa. Kansallislaulu Auferstanden aus Ruinen, Hanns Eislerin säveltämä ja kulttuuriministerinäkin toimineen Johannes Becherin sanoittama, oli otettu käyttöön 1950, ja ainakin minun sukupolveni muistaa sen hyvin lukemattomien urheilukilpailujen palkintojenjakotilaisuuksista. Mutta tekstiä ei muisteta. Kun 1960-luvun lopulla toiveet Saksojen yhdistymisestä oli virallisesti hyllytetty ja vuoden 1968 uudessa perustuslaissa DDR jo todettu omaksi erilliseksi valtiokseen, tekstissä mainittu Deutschland, einig Vaterland oli liian kipeä käytettäväksi, ja 1970-luvun alusta lähtien laulua ruvettiin virallisesti esittämään pelkkänä instrumentaaliversiona.

Mutta jos ”yhtenäinen Saksa” oli DDR:ssä mahdoton ilmaus, ”Jumala” kyllä kelpasi myös sosialistisessa Unkarissa. Stalinismin aikaan 1950-luvulla Unkarin Himnuszta oli toki enimmäkseen esitetty vain soittimin, mutta jo 1960-luvulta alkaen tekstiä Jumalineen päivineen opetettiin koululaisillekin ja laulettiin ongelmitta monenlaisissa tilanteissa. Katalin Novák on syntynyt 1977, käynyt kansakoulua vielä sosialismin aikaan ja aivan varmasti joskus lapsena laulanut ”Jumala, siunaa unkarilaista!” punalipuilla, punatähdillä tai muilla sosialismin symboleilla koristetussa juhlasalissa. Poliitikon poliittinen muisti vain on kovin usein sekä lyhyt että valikoiva – ja kristillisellä symboliikalla leuhottaminen ilmeisesti olennaista Unkarin nykyisille, mielellään ”kristillisistä arvoista” toitottaville vallanpitäjille.

***

Huhtikuu ja parlamenttivaalit siis lähestyvät armotonta vauhtia. Orbán ja Fidesz-puolue tekevät hartiavoimin vaalityötä, jota propagoimaan tietenkin on valjastettu hallituksen koko mediaimperiumi. Vaalibudjetti lupaa kaikille kaikenlaista kivaa, ja helmikuun alusta alkaen hallituksen mahtikäskyllä on kuuden peruselintarvikkeen hinnat jäädytetty. Kidesokeria, hienoa vehnäjauhoa, auringonkukansiemenöljyä, 2,8-rasvaprosenttista maitoa, sianpotkaa sekä kanan rinta-, siipi- ja pyrstöpaloja saa myydä inflaatiosta huolimatta korkeintaan viime lokakuun 15:nnen hintatasolla. Pikkukauppiaat valittavat jo, että saattavat joutua myymään näitä tuotteita tappiolla, ja kananpyrstöpala- sekä suunnitelmatalousvitsejä on unkarilainen somekuplani täynnä. Mutta pienituloiset eläkeläiset, yksi nykyisen hallituksen keskeinen kannattajaryhmä, toivottavasti ovat tyytyväisiä.

Köyhyys kurittaa Unkarissa eläkeläisiä sekä nälän että kylmän muodossa. Viime lokakuun alusta joulukuun loppuun Unkarissa paleltui kuoliaaksi 82 ihmistä, näistä osa kenties kodittomina taivasalle mutta useimmat omaan asuntoonsa. Tyypillinen tapaus on iäkäs, huonokuntoinen yksineläjä, jonka on pitänyt valita, käyttääkö rahansa ruokaan ja lääkkeisiin vai lämmitykseen. Tämänkin takia rezsicsökkentés eli kunnallistekniikka- ja energiakulujen (käytännössä etenkin sähkö- ja kaasulaskun) painaminen alas valtiovallan mahtikäskyllä on jo pitkään ollut Orbánin hallituksen keskeisiä vaalikalastussyöttejä.

Unkarissa suuri osa asunnoista lämpiää maakaasulla, ja lämmittimet ovat usein tekniikaltaan vanhentuneita ja tehottomia. Etenkin 1960-70-luvun omakotitaloissa, ns. Kádár-kuutioissa, lämmöneristys ja energiatehokkuus ei ole kovin korkealla tasolla, ja talouksien energiankulutuksesta kansainvälisessä vertailussa huomattava osa on nimenomaan lämmityskuluja. Tältä kannalta ymmärtää myös, miksi kaasukaupat olivat Viktor Orbánin äskettäisellä Moskovan-vierailulla niin keskeinen juttu. Putin muistutti, että Unkari saa ostaa venäläistä kaasua viidesosalla eurooppalaisesta markkinahinnasta (mikä ei tosin johdu vain Venäjän avokätisyydestä vaan hinnoittelusta, joka ei vallitsevilla sopimusehdoilla ole vielä ehtinyt seuraamaan kaasun viimeaikaista ankaraa hinnannousua).

Joka tapauksessa Orbánin Moskovan-matka päättyi kuviin, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Putin sinuttelee Orbánia (minkä voi tulkita sekä luottamuksen merkiksi että ylivallan, jälkimmäistä kutsutaan unkariksi csendőrpertu, ‘santarmin sinuttelu’). Lehdistötilaisuuden päätteeksi, selitettyään yleisölle ja hiljaa oman pulpettinsa takana kököttävälle Orbánille, missä kaappi nyt Venäjän mielestä seisoo, Putin viittaa käskevästi kädellään ja poistuu, ja hieman hämmentynyt Orbán tapansa mukaan oikaisee solmiotaan ja lönkyttää pää kumarassa pomon perään kuin nuhteita saanut koira. (Kuka vielä muistaa Orbánin ammoista lohkaisua ”Putinin palatsikoirista”? Se poliittisen muistin lyhyys…)

***

Lopuksi vielä varsinaisesta vaalimainonnasta. Olen ennenkin ihmetellyt, miten aggressiivista ja negatiivista poliittinen propaganda Unkarissa on, eikä pelkästään nykyisten vallanpitäjien harjoittama. En osaa kuvitellakaan, että Suomessa voisi vakavasti otettava poliittinen toimija joka paikkaan levitetyillä julisteilla suoraan solvata vastustajaansa esimerkiksi ”varkaiksi” tai ”mafiaksi”. Toinen käsittämätön piirre Orbánin ja Fidekszen julkisuusstrategiassa on pakkomielteinen Gyurcsány-viha.

Ferenc Gyurcsány oli toki aikoinaan pääministeri ja senkin jälkeen Orbánin merkittävin poliittinen vastustaja, joka vuonna 2006 tv-vaaliväittelyssä pyyhki Orbánilla lattiaa niin perusteellisesti, että tämä ei sen koommin ole suostunut julkisiin väittelyihin. Gyurcsány on myös ilmeisen polarisoiva persoona, jolla on ihailijoiden lisäksi myös runsaasti kiivaita vastustajia. Mutta nyt hän johtaa sirpaloituneessa oppositiossa yhtä pienpuoluetta, entisestä sosialistipuolueesta lohkaisemaansa ”Demokraattista koalitiota”, jonka kannatus eri mielipidetutkimusten mukaan pyörii kymmenen prosentin kieppeillä. Hän ei myöskään edes itse asettunut opposition kärkiehdokasäänestyksessä ehdolle vaan DK:n edustajaksi nousi hänen vaimonsa, ponteva ja pätevä meppi Klára Dobrev. Siitä huolimatta Orbán edelleenkin kieltäytyy tv-kaksintaistelusta. Tammikuussa hallituskoalition viestintäpäällikkö István Hollik ilmoitti vastauksena opposition kärkiehdokkaan Péter Márki-Zayn haasteeseen:

“Kaikki tietävät, että vasemmistossa päällikkö on Ferenc Gyurcsány. Käskyläisen kanssa ei kannata väitellä.”

Ilmeisesti Unkarin vallanpitäjät pitkään uskoivat, että yhdistyneen opposition järjestämän kärkiehdokasäänestyksen voittaisi Klára Dobrev, ja jo ns. perinteisten perhearvojen perusteellakin kansalle voisi selittää, että Dobrev on itse asiassa pelkkä miehensä jatke. Tätä ajatusta siivittämään tuotettiin myös vuoden 2006 mellakoista kertova ”poliittinen thrilleri” Elk*rtuk, jossa Klára Dobrevia kovasti yritettiin yhdistää miehensä pahoihin tekoihin. Äänestyksessä kuitenkin Dobreville kävi hillaryclintonit, eli niin vakuuttava ja pätevä kuin hän olikin, puolisoon liitetyt negatiiviset mielikuvat sekä naispuolisuus tiputtivat hänet toiseksi, ja opposition pääministeriehdokkaaksi nousi sitoutumaton ”kunniallinen konservatiivi”, katolilainen perheenisä Péter Márki-Zay. Mikäs nyt strategiaksi?

No eipä muuta kuin Gyurcsánya kehiin edelleen, oli siinä järkeä tai ei. Samoin kuin György Soros johtaa merten takaa käsin maailmanlaajuista pahan imperiumia, jonka käskyläisinä hyppäävät myös Brysselin herrat ja rouvat, samoin Unkarin mittakaavassa Gyurcsány on se suurpahis, joka komentaa ”vasemmistoa” eli isänmaallisten voimien vastaista salaliittoa. Tätä kuvitetaan hah-hah-hauskoilla julisteilla ja videolla, joiden toteuttajana tosin ei ole Fidesz-puolue, ei toki, vaan hallituksen tuella toimiva ”kansalaisjärjestö” CÖF – tai oikeastaan sitä lähellä oleva firma nimeltä Kövess minket (‘Seuraa meitä’). Tässä on siis kopioitu takavuosien pöhkö-agenttikomediasta Austin Powers ja Kultamuna pahishahmo ja tämän häijy apuri “Miniminä” ja vaihdettu hahmoille Gyurcsányn ja Márki-Zayn päät. Siltä varalta, että joku ei tajuaisi vitsiä, julisteessa on teksti: ”POMOLLA ON UUSI KLOONI: Mini-Feri!”

Vielä kotikutoisemman näköinen video löytyy myös tästä 444.hu:n jutusta. Austin Powers -elokuvien oikeudenomistaja Warner Media ei ole halunnut vastata riippumattoman median kyselyihin, onko elokuvan hahmojen käyttöön pyydetty tai saatu lupaa, mutta ilmeisesti toimiin on nyttemmin ryhdytty, sillä YouTube on näköjään poistanut videon.

Naurattaisi, jollei itkettäisi.


Vaalit lähestyvät, joten puhutaanpa uskonnonvapaudesta ja kielitaidosta

7 kesäkuun, 2021

Taas pääsivät Unkarin tapahtumat Suomen uutiskynnyksen yli. Lauantaina oli pitkästä aikaa useampia tuhansia mielenosoittajia Budapestin kaduilla protestoimassa tässä blogissakin esillä ollutta Fudan-yliopiston uutta campusta vastaan. Ajettuaan Keski-Euroopan yliopiston (CEU) maanpakoon Orbánin hallitus on toivottamassa tervetulleeksi korkeatasoista mutta tiukasti Kiinan kommunistisen puolueen talutusnuorassa olevaa yliopistoa, jonka uuden campuksen rakentaminen tulee maksamaan – Kiinalta otettua lainarahaa, jonka lopulta maksavat Unkarin veronmaksajat – enemmän kuin kaikkien Unkarin nykyisten yliopistojen pyörittäminen.

Erityisen kirpsakaksi tämän tilanteen tekee se, että Unkarissa kuten muissakin Visegrád-maissa ”konservatiivinen” mahtipuolue nojaa erityisesti maaseudun ja pikkupaikkakuntien vanhempien ja vähemmän koulutettujen ihmisten tukeen, suurissa kaupungeissa taas on enemmän koulutettua tai opiskelevaa liberaalia sivistyneistöä ja kulttuuriväkeä, jolle ”kansallismielisten” perusarvojen toitottaminen ei riitä. Itse asiassa tuoreen tutkimuksen mukaan Budapestin alue on Euroopassa ainoa, jonka asukkaat samastuvat enemmän Eurooppaan kuin kotiseutuunsa tai kotimaahansa. Budapest on suurimmaksi osaksi opposition hallinnassa, sekä ylipormestari Gergely Karácsony että useimpien kaupunginosien pormestarit ovat Orbánin hallituskoalition vastustajia. Siispä Fudan-yliopiston campusprojektille keksittiin näyttävä vastaveto, joka sekin on jo päässyt suomalaisiin uutisiin. Campusalueelle johtavia katuja nimettiin uudelleen, ja nyt siellä on ainakin Vapaan Hongkongin tie, Dalai Laman tie ja Uiguurimarttyyrien tie. Kalikka on jo kalahtanut ja Kiinan ulkoministeriö esittänyt virallisen älähdyksen.

Oman nimikkokadun sai myös piispa Xie Shiguang (1919–2005), jonka elämäntarinasta kirjoittaa yksityiskohtaisesti 444.hu-sivusto. Katoliseen perheeseen syntynyt ja nuoresta pitäen kirkonmieheksi tähdännyt Xie jäi 1940-luvun lopulla Maon kommunistien Kiinaan edustamaan ja hoitamaan Kiinan roomalais-katolisen kirkon sitä haaraa, joka kieltäytyi tekemästä yhteistyötä kommunistien kanssa. Äärimmäisen vaikeissa oloissa, pitkät ajat vailla mitään yhteydenpitokanavaa Vatikaaniin, piispa ”Jaakob” Xie paimensi seurakuntaansa, silloin kun ei ollut työleirillä tai vankilassa – vankeudessa hän vietti kaikkiaan 28 vuotta, ja lopuistakin suuren osan poliisin jatkuvassa valvonnassa. Vankilassa hän kuitenkin selvisi hengissä kulttuurivallankumouksen kauheimmista vuosista, ja kuoli lopulta rauhallisesti leukemiaan 88 vuoden iässä.

Piispa Xien nimikkokatu kunnioittaa kirkonmiehen tinkimätöntä rohkeutta vastustaa vallanpitäjiä. Se on myös varsin näppärä näpäytys Unkarin hallitukselle, joka innokkaasti hieroessaan ystävyyttä Kiinan kanssa ei hiiskahdakaan niistä ihmisoikeusongelmista, joita useat uskontokunnat, eivät vain uiguurimuslimit tai Falun Gong -liike vaan myös monet kristilliset yhteisöt, Kiinassa kokevat. Samainen Unkarin hallitus kuitenkin kehuu koko ajan erityisesti panostavansa vainottujen kristittyjen suojelemiseen, tähän tehtävään on nimetty oikein erityinen valtiosihteeri. Siitä, mitä konkreettista vainottujen kristittyjen tukemiseksi on tehty, tiedetään varsin vähän. Näyttävin kohu taisi koskea muutama vuosi sitten tuhatta Lähi-Idän koptikristittyä perhettä, joille väitettiin järjestetyn Unkarin kansalaisuus tai oleskelulupa. Kukaan ei kuitenkaan pystynyt kertomaan, miten ja missä tämmöinen tuhannen perheen pelastusoperaatio oli toteutettu ja mihin koptit olivat kadonneet, kun ei tämmöisestä uudesta maahanmuuttajaryhmästä missään tiedetty mitään.

Mutta palataksemme tähän mielenosoitukseen, joka siis pääsi jopa CNN:n etusivun jutuksi. (Unkarin valtion yleisradioyhtiön uutissivulla taas, jossa pääaiheina ovat sähköautot, Wienin metrossa tapahtunut omituinen antisemitistinen välikohtaus, Euroopan maahanmuuttokriisi sekä ”avoimen yhteiskunnan” oudot sateenkaarimeiningit, Trianon ja koronavirus…

… vasemmasta alakulmasta löytyy pieni uutinen, jossa valtiosihteeri Tamás Schanda nimittää Fudan-yliopistoa vastustavaa mielenosoitusta ”poliittiseksi hysteriannostatukseksi”.) Mielenosoituksessahan ei tietenkään ollut kyse vain Fudan-yliopistosta ja campusprojektista saati Kiinan ihmisoikeusongelmista. Nyt puhuttiin jo selvin sanoin vuoden 2022 vaaleista ja siitä, että oppositio on lopultakin yhdistämässä rivejään. Budapestin ylipormestari Karácsony on tämän uuden oppositio-optimismin keskeisimpiä johtohahmoja.

Fidesz-puolueen menestys perustui pitkään paitsi hyvin organisoituun ja lojaaliin kannattajakuntaan (jota ei siis suinkaan ole kansan enemmistö) myös opposition heikkouteen. Ideana oli ollut luoda poliittiseen keskustaan ”voimakenttä”, jonka rinnalle ei jäisi tarpeeksi tilaa ei oikealle eikä vasemmalle. Äärioikeisto-opposition Jobbik ei onnistunut haastamaan Fidesztä, joka itse asiassa valtasi itselleen suuren osan ”kansallismielisen” oikeiston alkuperäisestä agendasta (ennen kaikkea ”maahanmuuttokriittisyyden”) ja elintilasta. Vasemmisto- ja keskustaliberaalit puolueet ja ryhmittymät taas jäivät hajanaiseksi ja riitaisaksi joukoksi, jota hallituksen propaganda koko ajan moukaroi ”kommunismi”-syytöksillä ja entisten aikojen muistelulla ja jossa viime vuosina yllättävän suosituksi on noussut politiikkaan turhautuneisiin unkarilaisiin (ja heitä on paljon) vetoava vitsipuolue ”Kaksihäntäinen koira”.

Kun nyt muutamissa paikallis- ja täytevaaleissa on nähty, että opposition yhteistyöllä voidaan saada yllätyksiä aikaan, tämmöinen vastavoima näyttäisi vihdoinkin olevan nousemassa. Vuoden 2020 mittaan syntyi yhteistyösopimus kuuden oppositiopuolueen kesken: liitossa keskenään ovat oikeisto-opposition Jobbik sekä lähinnä vihreäksi luokiteltu LMP (Lehet Más a Politika, ’Politiikka voi olla toisenlaista’), entisten aikojen sosialistisen valtapuolueen raunioista noussut MSZP, siitä 2011 lohjennut, entisen pääministerin Ferenc Gyurcsányn johtama DK (Demokratikus Koalíció), vuonna 2013 perustettu vasemmistovihreäksi määrittäytyvä Párbeszéd Magyarországért (’Dialogi Unkarin puolesta’) sekä vielä uudempi, 2017 perustettu keskustaliberaali Momentum Mozgalom.

Nämä puolueet ovat sopineet yhteisistä toimintaperiaatteista (mm. keskinäisen loanheiton välttämisestä vaalikampanjoissaan), tavoitteista (rauha, demokratia, oikeusvaltio, eurooppalaisuus) ja ennen kaikkea yhteisen pääministeriehdokkaan asettamisesta yhteisellä esivaalilla, joka järjestetään kaksivaiheisena ensi syksynä. Kilpaan ovat jo ilmoittaneet lähtevänsä ainakin Jobbikin viime aikoina teräväksi valtapuoluekriitikoksi profiloitunut Péter Jakab, DK:n meppi, eurovaalien ääniharava ja europarlamentin varapuheenjohtaja Klára Dobrev sekä Párbeszédin edustajana Budapestin ylipormestari Karácsony. Nyt onkin hupaisaa seurata, millaisia hermostumisen merkkejä valtapuolueesta nousee esiin.

Klára Dobrev on jo aiemmin saanut kuraa niskaansa mm. taustansa johdosta – hänen äidinisänsä oli stalinismin aikana pahasti ryvettynyt puoluejyrä Antal Apró, ja hänen bulgarialaista isäänsäkin on syytetty vakoilusta ja ties mistä. Ennen kaikkea hän on kuitenkin Ferenc Gyurcsányn vaimo, vihatun miehen, jota monet ovat pitäneet ainoana tasavertaisena vastustajana Viktor Orbánille. Toukokuussa, kuten ”Pusztastranger” Facebookissa kertoi, hallituksen tukema keltalehti Ripost vertasi Klára Dobrevia Elena Ceauşescuun.

”Monet vertaavat äkkipikaista Klára Dobrevia diktaattorin vaimoon. Rouva Gyurcsány [itse asiassa Klára Dobrev ei käytä unkarilaistyyppistä ”rouvanimeä” vaan pelkästään omaansa] on Unkarin Elena Ceauşescu.” Vasemmassa alanurkassa näkyvän ”pilapiirroksen” otsikkona on ”Paniikkikohtaus hullujenhuoneessa” eli ”vasemmiston pehmustettu selli”. Pakkopaidassa polvistuvan Párbeszéd-kansanedustajan Bence Tordain hartiassa tököttävä jättiläismäinen Sputnik-rokoteneula viitannee hallituksen yrityksiin leimata opposition skeptisyys venäläisiä ja kiinalaisia rokotteita kohtaan yleiseksi ”rokotusvastaisuudeksi”. Että tämmöistä tasokasta poliittista huumoria.

Elena Ceauşescu, Romanian entisen diktaattorin puoliso, oli alkuaan kansakoulun käynyt tehtaantyttö, jonka nimiin suhmuroitiin kemian alan väitöskirja ja josta sitten rakenneltiin jonkinlainen Romanian tiede-elämän keulakuva ja johtohahmo. Hänen sivistymättömyytensä oli yleisen joskin vaarallisen vitsailun aihe. Klára Dobrev taas on ihan itse suorittanut sekä oikeus- että taloustieteelliset yliopisto-opinnot ja opettanut ELTE-yliopistossa kirjanpito-oikeutta. Mutta olennaisempaa Orbánin hallituksen, hm, mediatyön kannalta on, että hän on vihatun entisen pääministerin Ferenc Gyurcsányn vaimo. Gyurcsány puolestaan kuvataan pääsyyllisenä Budapestissa (ja vähän muuallakin) syksyllä 2006 puhjenneisiin mellakoihin, joissa poliisi menetti tilanteen hallinnan ja sekä poliiseja ja mielenosoittajia että sivullisiakin loukkaantui. Joku sai poliisin kumiluodin silmäänsä, minkä jälkeen Gyurcsánya on syytetty ”silmänpuhkiammuttajaksi”.

Nämä mellakat puolestaan saivat alkunsa kuuluisasta ns. Őszödin puheesta: julkisuuteen vuoti nauhoite silloisen sosialistisen valtapuolueen sisäisestä neuvottelusta, jossa Gyurcsány varsin karkeaa kieltä käyttäen ilmoitti, että (tosin huomattavasti ronskimpaa ilmausta käyttäen) homma on nyt sössitty, talouskriisiä pukkaa, kansalle on nyt valehdeltu tarpeeksi ja näin ei voi jatkua. Tästä alkoi hallituksen alamäki, joka johti Orbánin valtaannousuun, ja tästä pitäen myös Őszödin puhetta on pidetty esillä ja Gyurcsánya lyöty julkisuudessa kuin vierasta sikaa. Tuorein tempaus on näihin tapahtumiin liittyvä elokuva ELK*RTUK (Gyurcsányn puheen kuuluisa lausahdus, vapaasti suomentaen ”V*TUIKS MENI”), jossa (fiktiivisinä?) keskushenkilöinä ovat häikäilemättömän pääministerin korruptiokuvioihin sotkeutuva mielipidetutkija ja niitä selvittelevä journalisti (traileri löytyy jo YouTubesta). Filmin takana on Fidesz-puolueen mediaoligarkkeihin kuuluva tuottaja Gábor Kálomista, joka tosin haastattelussa vakuuttaa, että elokuvaan ei ole käytetty julkista rahaa, toisin kuin syksyllä 2006 ammuttuihin kumiluoteihin.

Vielä veikeämmin hallituksen mediakoneisto kuitenkin hyökkää ylipormestari Karácsonyn kimppuun. Toukokuun alussa Karácsony antoi The Economistille haastattelun, jossa hän syyllistyi hieman tyylittömään murjaisuun. Vertaillessaan itseään Viktor Orbániin Karácsony totesi sinänsä totuudenmukaisesti, että Orbán on pieni ja paksu, hän taas pitkä ja hoikka. Myöhemmin Karácsony pahoitteli sanojaan, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Orbánia puolustamaan riensi pääkaupungin kehittämisestä vastaava alivaltiosihteeri Balázs Fürjes, joka kävi Facebookissa vastahyökkäykseen huomauttaen, että Orbán ainakin osaa hyvin englantia, toisin kuin Karácsony, joka ei tiettävästi puhu englantia eikä mitään muutakaan läntistä maailmankieltä. (Myös Orbánin englannintaidosta on monenlaisia mielipiteitä: hän on aikoinaan vähän aikaa opiskellut Oxfordissa Soros-stipendiaattina ja kommunikoi sujuvasti, mutta ilmeisesti hänen kieliopin ja tyyliseikkojen hallintansa on kaukana täydellisestä. Ja tietenkin voisi nostaa esille presidentti János Áderin ja hänen kuuluisat epätoivoiset ”öö aim ö inglish lessön” -sössötyksensä.)

Siitä pitäen julkisuudessa on jauhettu Karácsonyn mahdollisesta englannintaidosta (jonkin verran englantia hän osaa, mutta miten hyvin?) ja hänen mahdollisesti suorittamistaan tai suorittamatta jättämistään kielitutkinnoista. Vielä tuossa yllä linkitetyllä yleisradion uutissivullakin alanurkan suuri uutiskuva keskittyy tähän: ”Gergely Karácsony mokasi taas: kansleri Merkel puhuu hyvin englantia.” Karácsony parka oli nimittäin mennyt puolustelemaan ehdokkuuttaan vetoamalla siihen, että Angela Merkelkin on pärjännyt urallaan pelkästään äidinkieltään puhumalla.

Niin, ne kielitutkinnot. Unkarilaisethan yleisesti osaavat huonosti vieraita kieliä, ja puusta katsoen oudointa on, että yliopistosta valmistuneet ihmisetkin ovat saattaneet lukea kaikki kurssikirjansa käännöksinä eivätkä aina pysty käymään edes yksinkertaista keskustelua millään ns. maailmankielellä. Tätä tilannetta on pyritty korjaamaan aika nurinkurisella tavalla eli yliopistotutkintoihin liitetyillä pakollisilla kielikokeilla. Tämmöinen virallinen nyelvvizsga ei oikeasti kerro paljoakaan käytännön kommunikaatiotaidoista, ja ainakin takavuosina julkisuudessa on liikkunut myös tietoja vilunkipelistä eli rahalla ostetuista kielitutkintotodistuksista. Koronakriisi on pahentanut tilannetta entisestään, ja korkeakouluopiskelijoiden valtakunnallisen kattojärjestön mukaan jopa kymmeniätuhansia loppututkintoja jää suorittamatta puuttuvan kielikokeen takia. Asiaa on vuodesta toiseen hoidettu ”armahduskampanjoilla” eli hellittämällä kielikoevaatimuksia poikkeusjärjestelyin. Puusta katsoen edelleenkin oudoimmalta tuntuu, että ongelman todelliseen juurisyyhyn ei puututa: selvästikään Unkarin koulujen kieltenopetus ei anna kunnon kielitaitoa, mutta opetuksen ja opettajankoulutuksen tasolle ei tehdä mitään, koska kaikki ovat tottuneet siihen, että – näinhän oli jo 1980-luvulla – kaikki eteenpäin pyrkivät vanhemmat laittavat lapsensa koulun ohella yksityisille maksullisille englanninkursseille, ja tätä pidetään edelleenkin ihan normaalina. Mutta tästä ehkä joskus toiste lisää.


Unkari-päivityksiä: Trump, korona, teatterikorkeakoulu ja tasa-arvo

10 marraskuun, 2020

Viimeksi lupasin jättää Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkipyykin ja Valkoisessa talossa kiukkuunsa lohtuhampurilaisia ahmivan (jenkkiläisen mediasyötteeni mukaan jopa siinä määrin, että henkilökunta sytyttelee tuoksukynttilöitä hajuhaittojen lieventämiseksi) Donald Trumpin vähän vähemmälle huomiolle. En kuitenkaan ihan täysin malta irrota tästä teemasta, sillä Facebook muistutti neljän vuoden takaisista tapahtumista. Silloin nimittäin Viktor Orbán tervehti riemuissaan silloisten Yhdysvaltain presidentinvaalien tulosta. Péter Konokin Facebook-kommentti tähän on niin ikimuistoinen, että se sietää tulla käännetyksi kokonaisuudessaan:

”[Trumpin voitto] antaa läntisen maailman muillekin osille mahdollisuuden irrottautua ideologioiden, poliittisen korrektiuden, todellisuudesta vieraantuneen ajattelutavan ja puhetavan vankeudesta, ja palaamme lopultakin todellisuuden maaperälle”, – näin iloitsi Viktor Orbán.
Jospa käännän tämän, sillä se ei ole unkaria.
”Läntisen…” – tunnetta ilmentävä huudahdus. Suunnilleen: ”haista ite, tällä tunkiolla kieun minä!”
”… maailman muillekin osille” – Unkari ja sieltä eteenpäin, sen mukaan kuin Felcsútista [Orbánin kotikylä] näkyy.
”ideologioiden” – kaiken maailman abstrakti lässytys, jossa politiikan käytäntöä yritetään laajemmin kuin kolmella lyhyellä lauseella pakottaa jonkinlaisiin periaatteellisiin puitteisiin. Tyypillistä 1800-1900-luvun romanttista väninää.
”poliittinen korrektius” – se älytön ajatus, että kaikki ovat ihmisiä ja siihen pitäisi suhtautua sen mukaisesti.
”todellisuudesta vieraantuneen ajattelutavan…” – ks. ”ideologioiden”, eli meidän on uskallettava haaveilla suurista asioista, teidän taas pitää hyväksyä se, että jos leipänne on kapea, niin pidätte sitten myös suuren suunne vähän soukemmalla.
”… ja puhetavan” – pillua kouriessa ei sanota kesken kaiken, että ”ekskysee muaa, oi kun sattui ikävä malööri!”
”todellisuuden maaperälle” – fasaanipaistin kanssa pitää olla tryffeleitä, uima-altaassa delfiinejä, puutarhatontun on oltava jättiläismäisen suuri ja perunasopan taas perunasoppaa. Ja muuten turpa tukkoon, syökää mitä annetaan, ja olkaa tyytyväisiä, jos soppaan riittää jokunen laakerinlehti meikäläisen seppeleestä. Tai perunaa, jos niikseen tulee.
”Mahdollisuuksia” en halua edes ruveta pohdiskelemaan. En tykkää Venäjän imperiumin ruletista.

Orbán siis alusta alkaen ihaili Trumpia ja sitä rohkeutta, jolla tämä rakensi omaa vaihtoehtoisille faktoille ja vaihtoehtoiselle moraalille perustuvaa vaihtoehtoista todellisuuttaan. Idolin kaatuminen on ottanut koville. Muiden Euroopan johtajien lähettäessä onnittelujaan Bidenille ja Harrisille Orbán vaikeni pitkään ja esitti omat julkiset onnentoivotuksensa vasta päivää myöhemmin. 24.hu-sivuston haastattelussa entinen, Orbánia edeltäneen siirtymäkauden pääministeri Gordon Bajnai (joka vuonna 2009 tapasi silloisen varapresidentti Bidenin ja kehuu tämän ulkopoliittista tietämystä ja neuvottelutaitoja) arvelee, että Orbánilla on tähän yleisten sympatioiden lisäksi erityisiäkin syitä.

Bajnain mukaan Orbán pani toivonsa siihen sekaannukseen ja hämmennykseen, jota Trumpin toiminta aiheutti kansainvälisissä voimasuhteissa. Tämän hässäkän keskellä Orbán odotti saavansa hääriä idän suunnalla vapaasti Unkarin Nato- ja EU-jäsenyyden suomaa vaikutusvaltaa käytellen, ilman että kukaan vaatisi häntä tilille. Entä miksi Orbán panttasi onnentoivotustaan niin pitkään ja lopultakin onnitteli vain ”menestyksekkäästä kampanjasta”, ei vaalivoiton johdosta? Bajnai vastaa:

”Unkarin etu selvästikin on, että sillä olisi toimivat suhteet USA:han ja sen kulloiseenkin johtajaan. En siis osaa muuta kuin spekuloida: varmaankin hän laskelmoi, että jos Trump voittaa, silloin Orbánin hallituksella on heti uuden kauden alussa suuret sympatiapisteet plakkarissaan. Jos taas Biden voittaa, sillä ei ole niin väliä, Unkarin nykyisellä hallituksella ei kuitenkaan ole juuri mahdollisuuksia luoda hyviä suhteita USA:n uuteen johtoon. Samalla Orbán on pohjustanut sen, että jos Bidenin hallinnolta aikanaan tulee samanlaista kritiikkiä kuin EU:lta keskustajohtoisen korruption ja oikeusvaltion romuttamisen johdosta, silloin hän voi esittää sen omille äänestäjilleen vain uuden presidentin henkilökohtaisena kostona.”

Orbánin linjoilla on edelleen – ”maksimaalisen lojaaliuden” merkeissä, toteaa 444.hu – myös Unkarin valtion yleisradioyhtiö. Tämän aamun ajankohtaislähetyksessä haastateltavana oli hallituksen ikioman ihmisoikeus-ajatuspajan, ”Perusoikeuksien puolesta -keskuksen” (Alapjogokért Központ) edustaja Zoltán Koskovics, jonka mukaan Trump oli neljän vuoden ajan joutunut hoitamaan tehtäväänsä ”jatkuvassa mediavastatuulessa”, hankalammassa asemassa kuin yksikään Yhdysvaltain presidentti ennen häntä.

“Minun nähdäkseni yksikään Amerikan presidentti kautta historian ei ole vielä joutunut työskentelemään näin pahassa vastatuulessa. Olihan toki 1800-luvulla sisällissota, mutta silloin ainakaan Abraham Lincolnin työtä ei haitannut tämä instituutioiden järjestelmä.”

Unkarin yleisradion uutiskanavan sivuilla USA:n presidentinvaali ei vieläkään ole ratkennut, vaan ääntenlaskennan epäselvyyksiä selvitellään ja oikeusjuttujakin on luvassa. Unkarilaiselle yleisölle tarjotaan jopa mahdollisuutta äänestää itse: onko mielestänne Yhdysvaltain vaaleissa tapahtunut väärinkäytöksiä?

***

Samaan aikaan Unkarissa on paljon isompia ongelmia. Koronavirusepidemia raivoaa, ja ilmeisesti pääministeri Orbán samoin kuin rapakontakainen idolinsa on keskittynyt kehumaan saavutuksiaan (vielä lokakuun lopussa tilanne Unkarissa oli hänen mielestään loistava, paljon parempi kuin muissa Euroopan maissa – vaikka hänen mainitsemistaan kuudesta maassa viidessä koronakuolemia oli suhteessa selvästi vähemmän kuin Unkarissa) ja panostanut rajatkiinni-politiikkaan enemmän kuin oikeasti tehokkaisiin torjuntatoimiin. Nyt aletaan olla semmoisissa lukemissa, että terveydenhuoltojärjestelmän rahkeet saattavat tosissaan pettää. Päivittäisten koronakuolemien lukumäärä Unkarissa nousi eilen jälleen 103:een, sairaalahoidossa on koronapotilaita yli kuusituhatta ja hengityskoneessa yli neljäsataa (tehohoidossa olevien määrää ei ole erikseen ilmoitettu), eilen tehdyistä yli 16 000 koronatestistä lähes kolmasosa oli positiivisia, mikä merkitsee, että melkoinen osa tartunnoista jää toteamatta eli taudin leviämistä ei enää pystytä seuraamaan.

Vasta vähän yli viikon kuluttua siitä, kun rajoituksia viimeksi tiukennettiin, Unkari on nyt menossa täyssulkuun. Uudet rajoitukset, joita koskeva poikkeustilamääräys hyväksyttiin parlamentissa tänään, ovat lähes yks-yhteen samat kuin Itävallassa. Ravintolat saavat myydä vain noutoruokaa, ja hotellit (työmatkalaisten majoitusta lukuun ottamatta) menevät kiinni. Maskin käyttö on pakollista julkisissa tiloissa. Yleisötilaisuudet ja joukkueurheilu kielletään (ammattilaiset saavat joukkuehuippu-urheilla suljettujen ovien takana). Teatterit, museot, kuntosalit ja uimahallit suljetaan, lastentarhat ja alakoulut pysyvät vielä auki mutta kaikki korkeammat koulut siirtyvät etäopetukseen. Ulkonaliikkumiskielto kestää iltakahdeksasta aamuviiteen, eikä sen aikana saa mennä ulos lainkaan. (Koiraa toki saa ulkoiluttaa, vakuutti rakastettu pääministerimme eläinrakkaalle kansalleen.)

Täyssulku teki lopun myös Teatteri- ja elokuvakorkeakoulun valtausprotestista. 70 päivän ajan korkeakoulun uutta hallintoa vastaan protestoivat opettajat ja opiskelijat ehtivät pyörittää valtaamissaan tiloissa ”vapaata yliopistoaan”, korostaen, että normaali opetustyö ja opiskelu oli jatkunut koko tämän ajan – huolimatta korkeampien tahojen kiusanteosta, kuten nettiyhteyksien katkaisemisesta tai opettajien Neptun-oikeuksien poistamisesta (Neptun on Unkarin korkeakoulujen yhteinen opetus- ja taloushallintojärjestelmä, jonka kautta hoidetaan esimerkiksi arvosanojen ja tutkintosuoritusten kirjaaminen). Koronasulkutoimien takia valtaus oli nyt pakko lopettaa, mutta opiskelijat vakuuttavat, että vastarinta jatkuu myös etänä. Kysymys ei ole vain teatteri- ja elokuva-alan opiskelijoista, vaan tästä protestista on tullut koko kulttuurielämän ja ylipäätään ajattelevan Unkarin asia. Näin ainakin tekee mieli toivoa, kun tässä muistelee kuvia lokakuisesta kansallispäivän yhteydessä järjestetystä mielenosoituksesta monituhatpäisine kansanjoukkoineen.

Ja kukapa tämän kaiken keskellä jaksaa enää kiinnittää huomiota siihen, että kristillisdemokraattien jättämällä lakialoitteella yritetään ilmeisesti lakkauttaa Unkarin tasa-arvoasioita valvova virasto (Egyenlő Bánásmód Hatóság) ja siirtää sen toiminnat parlamentin nimittämän perusoikeuskomissaarin (ombudsman) alaisiksi. Tai siihen, mikä Unkarin lainsäätäjille tällä hetkellä näyttää olevan ykkösasia, nimittäin uuteen perustuslain muutokseen, jolla pykälän L kohtaan 1 lisätään olennainen täydennys:

Unkari suojelee avioliittoinstituutiota miehen ja naisen välisenä, vapaaehtoisen päätöksen pohjalta syntyneenä yhteiselämän muotona, sekä perhettä kansakunnan säilymisen perustana. Perhesuhteen perustana on avioliitto tai vanhemman ja lapsen välinen suhde. Äiti on nainen, isä on mies.

Kyllä. Tuo viimeinen lause oli aivan pakko lisätä, sillä perinteiset arvot, kuten ”se, että sukupuolia on luotu kaksi”, ovat huolestuttavasti vaarantuneet. Tärkeysjärjestys, tärkeysjärjestys!


Amerikan vaaleista Unkarin arkeen

8 marraskuun, 2020

Olisikohan nyt aika irrottautua Ameriikan uutisvirrasta ja presidenttikamppailusta, jonka seuraaminen on vienyt viime viikkoina aivan kohtuuttomasti aikaa? Eilen illallahan se lopulta saatiin jonkinlaiseen päätökseen, vaikka tietenkin sopii miettiä, mitä kertoo ”läntisen maailman mahtavimman valtion” hallinnon tilasta se, että käsittämättömän mutkikkaan rekisteröitymis-, äänestys- ja ääntenlaskentajärjestelmän jauhettua päiväkausia vaalituloksen julistaminen jää käytännössä suurten mediayhtiöiden tehtäväksi.

Mutta Unkarin media se päät käärii, kuten meillä päin oli tapana sanoa, kun joku ”pisti vielä paremmaksi” etenkin negatiivisessa mielessä. Tältä näytti vielä tänä aamuna valtion yleisradioyhtiön uutiskanavan pääsivu:

Pääuutiseksi on nostettu Budapestin metroasemien remontista syntyneet hankaluudet (pääkaupunkihan on opposition hallinnassa, joten sen johtoa sopii hallituksen uutismedian aina nyppiä). Lisäksi kerrotaan koronaviruksen leviämisestä Euroopassa, Venäjän lokakuun vallankumouksen muistopäivästä (”kommunistit tulivat esiin ja alkoivat murhata”) ja terrorismista Ranskassa (missä ihmisten lisäksi on silvottu myös Neitsyt Marian patsas, yleisessä ”kaulankatkontakiimassa”, heh heh). Kotimaassa puolestaan pääministeri Orbán lupaa koronarokotteen olevan jo näkyvissä. Yhdysvaltain presidentinvaalista on Bidenin kuvan lisäksi kaksi uutisotsikkoa: ”yhdessä Michiganin piirikunnassa Trumpin äänet annettiin Bidenille”, ja ”»riippumaton» [lainausmerkeissä] CNN nimitti Donald Trumpin presidenttikautta kansalliseksi painajaiseksi”.

Unkarin hallitukselle ja sen hallitsemille tiedotusvälineille Bidenin voitto on ollut lähes mahdottoman katkera pala. Ainakin eilen illalla, kun Bidenille ja Harrisille sateli onnitteluja valtioiden päämiehiltä ja johtajilta kautta maailman, myös muista kolmesta Visegrád-maasta, Unkari pysyi hiljaa. Telex-uutissivuston (tuhotun Indexin perillisen) mukaan maan kaikki isommat uutisportaalit kertoivat vaalituloksesta jo kuuteen mennessä Keski-Euroopan aikaa, mutta valtion pääuutiskanavan mukaan Trump oli edelleen taistelemassa vaalivoitostaan vaikka oikeusteitse. Fidesz-puolueen taholta USA:n vaaleja oli kommentoinut vain puolueen tiedotuspäällikkö István Hollik. Facebook-postauksessaan Hollik ei tietenkään onnitellut Bidenia vaan kiitti Trumpia neljästä kuluneesta vuodesta, joiden aikana Yhdysvaltain ja Unkarin suhteet olivat kehittyneet paremmiksi kuin koskaan. Lopuksi Hollik myrkyllisesti ilmoitti toivovansa, että ”Bidenin hallinto ei ideologisin perustein tuhoa tähänastisia saavutuksia. Katsotaan…” Oppositiojohtajat puolestaan ovat jo onnitelleet Bidenia, jolla – kuten Eva S. Balogh blogissaan muistuttaa – on laaja kansainvälinen kokemus ja myös yhteyksiä Unkariin. Bidenin vanhoihin ystäviin ja työtovereihin kuului edesmennyt unkarilaissyntyinen edustajainhuoneen jäsen Tom Lantos, jonka kutsusta aikoinaan Biden ja hänen Jill-vaimonsa lomailivat häämatkallaan Balatonilla vuonna 1977.

Orbánhan on aina fanittanut Trumpia. Kolme vuotta sitten kirjoitin aiheesta, ja jutusta löytyy myös se kuuluisa videopätkä, jossa Trump NATO-kokouksessa törkeästi tuuppaa Montenegron pääministerin tieltään ja Orbánin – joka säteilevin silmin on katsellut ylöspäin itseään paljon pitempää Trumpia – hymy hyytyy niin että aivan sääliksi käy, kun Trump ei välitäkään jatkaa keskustelua hänen kanssaan. Viimevuotisella Valkoisen talon -vierailullaan Orbán sai palkkiokseen Trumpilta kiitoksia ja kehuja. Sittemminkin on annettu ymmärtää, että Orbánin Trump-ihailu ei ole vain yksipuolista kaukorakkautta. Trumpin arvostelijat ovat nostaneet Unkarin esille varoittavana esimerkkinä: Trumpin on väitetty pyrkivän samantapaisen autoritaarisen järjestelmän pystyttämiseen kuin Orbánin Unkarissa jo on.

Kävi Trumpille miten kävi, Orbánilla on tällä hetkellä riittävästi huolia kotirintamallaankin. Ylle kuvakaappaamani valtion uutiskanavan etusivu kertoi koronaviruksesta ikäviä uutisia vain Euroopan ja ulkomaiden kannalta – Italiassa neljä maakuntaa eristyksessä, kautta Euroopan sairaalat täyttyvät, koronapotilaita hoidetaan tilapäissairaaloissa ja poikkeuksellisten apuvoimien kuten sotilaiden avustuksella. Unkarissa sitä vastoin, hallitus vakuuttaa, rokote on tulossa ja tunnelin päässä näkyy jo valoa.

Koronatilanne ei nimittäin ole vaikea vain Italiassa tai Belgiassa, vaikka valtion tv-kanavan uutislähetyksen kartta antaisikin ymmärtää, että Unkari on ongelma-alueen ulkopuolella.

”Eurooppa sulkeutuu. Sulkutoimien tarkoitus on katkaista virusepidemian kiihtyminen.”

Unkarissakin nimittäin määrättiin marraskuun kolmantena voimaan poikkeustila ja joukko uusia rajoituksia. Hallituksen verkkosivustolla kormany.hu julkaistu infografiikka kertoo:

Ulkonaliikkumiskielto on nyt voimassa niin kuin esimerkiksi Itävallassakin, mutta vain keskiyöstä viiteen (tosin Unkarissa, toisin kuin Itävallassa, ei tuona aikana saa mennä myöskään lenkille tai koiraa ulkoiluttamaan). ”Huvittelupaikat”, siis baarit, yökerhot ja bordellit, menevät kiinni, mutta ilmeisesti ruokaravintolat ja kahvilat saavat yhä olla auki. Julkisen liikenteen vuoroja tihennetään tungosten välttämiseksi (järjestelmän arvostelijat kysyvät jo, mistä tähän otetaan kalusto, kun tähänastinenkin ajoneuvokanta on hajoamassa käsiin), pysäköintimaksut poistetaan koko maasta yksityisautoilun helpottamiseksi, yleisötilaisuuksissa on voimassa maskipakko ja istumapaikoista saa täyttää vain joka kolmannen. Rajoitustoimet ovat siis paljon löyhempiä kuin monissa muissa maissa, vaikka koronatilanne on todella ankara.

Sairastuneiden ja kuolleiden määrät ovat viime aikoina olleet jyrkässä nousussa. Päivittäisten koronakuolemien määrä nousi Unkarissa eilen ja toissapäivänä jo yli sadan, kun keväällä pandemian ensimmäisen aallon aikana se oli pahimmillaankin alta kahdenkymmenen. Tänä aamuna uusia koronakuolemia ilmoitettiin 81; näistä useimmat olivat iäkkäitä tai perussairaita, mutta joukossa oli myös yksi perusterve 46-vuotias mies. Kaikkiaan koronaan on kuollut Unkarissa 2438 ihmistä, todettuja tapauksia koko pandemian ajalta on kaikkiaan toistasataatuhatta. Sairaalahoidossa on Unkarissa tällä hetkellä 5803 koronapotilasta, hengityskoneessa näistä 417. Lukemat ovat siis Suomeen verraten moninkertaiset, ja ainakin kuolemien määrällä (suhteessa väkilukuun) mitaten tilanne on Unkarissa myös selvästi pahempi kuin Itävallassa, Kroatiassa tai Slovakiassa (Tšekissä taas näyttää vieläkin pahemmalta). Sairaalat alkavat nyt todellakin olla kapasiteettinsa äärirajoilla – valitettavasti tästä on puhuttu Unkarissa jo niin pitkään (osaksi jopa jo ennen koronapandemian alkua!), että tilanteen kehittymistä pahasta hirvittäväksi ei kohta enää kukaan jaksa noteerata. Ei-kiireelliset leikkaukset on jo määrätty lykättäväksi.

Myös Unkarissa korona on alkanut niittää tuntemattomien eläkemummojen ja -pappojen lisäksi tunnettuja henkilöitä. Torstai-iltana Unkarin mediassa kerrottiin entisen valtiosihteerin, sittemmin pääministerin neuvonantajana toimineen runoilija Géza Szőcsin kuolemasta; aiemmin Szőcsin oli kerrottu sairastuneen koronaan ja joutuneen hengityskoneeseen. Szőcs, josta on kirjoitettu tässäkin blogissa, oli 67-vuotiaana ja pahasti ylipainoisena varmastikin riskiryhmää. Unkarilaisessa mediakuplassani ilmestyneet muistokirjoitukset ovat enimmäkseen korrektisti jättäneet taka-alalle hänen uransa vähemmän kauniit loppuvaiheet Orbánin järjestelmän kulttuuribyrokratian ja -korruption sokkeloissa ja enemmänkin muistelleet hänen aiempia, kiistämättömiä ansioitaan yhtenä Transilvanian unkarinkielisen runouden lupaavimmista nimistä. Alkuviikosta tuli tietoon, että koronaan on sairastunut myös ulkoministeri Péter Szijjártó (tämä ilmeni hänen Kambodžan-matkansa yhteydessä, ja paikallisista poliitikoista monet joutuivat karanteeniin). Szijjártó hoitaa toistaiseksi töitään kotoa käsin, mutta valittelee yskää, lihaskipua ja päänsärkyä.

Nähtäväksi jää, miten Unkari tästä selviää. Välttääkö terveydenhuolto sen totaalisen romahduksen, jota on ennusteltu jo pitkään? Kestääkö talous, jos rajoituksia joudutaan tiukentamaan? Ehtiikö rokote avuksi Euroopasta, Venäjältä tai Kiinasta, niin kuin Orbán yhä uskoo? Tämän rinnalla kaikki pohdiskelut siitä, joudutaanko Trump raahaamaan Valkoisesta talosta käsiraudoissa vai pakkopaidassa, alkavat näin Keski-Euroopasta katsellen tuntua vähemmän olennaisilta.


Skandaalivideot: vuorossa Unkari

9 lokakuun, 2019

Jo jonkin aikaa tässä on valiteltu julkisen keskustelun vajoamista yhä törkeämmäksi mutapainiksi. Unkarin lähestyvien kunnallisvaalien ns. kampanjointia olen täälläkin jo ehtinyt selostaa: hallituspuoluetta hermostuttaa, kun muutamilla paikkakunnilla, myös pääkaupungissa, oppositio on onnistunut kokoamaan rivinsä yhden ehdokkaan taakse yrittääkseen ns. Hódmezővásárhelyn ihmettä, ja siksi opposition ehdokkaita mustamaalataan ja heidän vaalikampanjaansa sabotoidaan olan takaa.

Kaikenlaista on yritetty, perunanjakelun ja sirkusmusiikin ohella myös Hollywood-tähden valjastamista nykyisen Fidesz-ylipormestari István Tarlósin vaalivankkurien eteen. Scarlett Johansson kävi Budapestissa uuden supersankarielokuvan kuvausten yhteydessä, ja siinä yhteydessä hänet kutsuttiin vierailemaan ylipormestari Tarlósin luona ja poseeraamaan juorulehdelle tämän kainalossa – lehti tietenkin kertoi Johanssonin ylistelleen Tarlósin johtamistaitoja ja kaupungin kehittymistä. (Vierailu oli tapahtunut jo kesäkuussa, mutta kuvat julkistettiin vasta nyt vaalien alla, koska kuulemma niitä ei ollut aiemmin saatu käyttöön…) Juttu levisi valtamediaan siinä määrin, että Scarlett Johansson joutui antamaan lehdistölle julkilausuman, jossa kiistää kehuneensa Tarlósia ja kehottaa budapestilaisia äänestämään omantuntonsa mukaan, sillä ”äänestäminen on sankariteko kaikkialla, missä demokratia on vaarassa”.

Toki raskaimpana propaganda-aseena on jälleen käytössä rasismi ja typerä maahanmuutolla pelottelu (typerä etenkin siksi, että kunnallisvaalien kannalta se on täysin merkityksetöntä: kuntatason vallanpitäjät eivät tee maahanmuuttopolitiikkaa, eivät rakenna raja-aitoja tai palkkaa rajavartijoita, eivät päätä pakolaiskiintiöistä eivätkä jakele turvapaikkapäätöksiä, passeja tai oleskelulupia). Taas kerran pääministeri Orbán on kirjoittanut oikein henkilökohtaisen kirjeen kaikille äänestäjille:

orbanlevele

Arvoisa maanmieheni! Kirjoitan teille, sillä lokakuun 15:nnen kunnallisvaaleihin on aikaa enää muutama päivä. Nyt sunnuntaina kunnat valitsevat tulevaisuutensa. Päätämme siitä, onko Unkarin lääneissä, kaupungeissa ja kylissä maahanmuuttomieliset vai maahanmuuttovastaiset johtajat.
Siinä, missä Fidesz-KDNP tarjoaa rakentamista ja vaurastumista, monet kerrat epäonnistuneen vasemmiston ohjelmana on muuttaa kunnanhallitukset taistelukentiksi. He haluavat päästä valta-asemiin käydäkseen sotaa hallitusta vastaan, sillä vallan ja rahan tähden he pystyvät mihin hyvänsä.
Meille isänmaamme on kaikkein tärkein. Meille Unkari ja unkarilaisten etu on etusijalla. Siksi puolustamme vapauttamme, kansallista riippumattomuuttamme, kristittyä kulttuuriamme ja paikallisia yhteisöjämme!
Pyydän, että nyt sunnuntaina tekin kävisitte äänestämässä ja antaisitte äänenne Fidesz-KDNP:n ehdokkaille! Luotan teihin!
Kunnioittaen Viktor Orbán.

Tähän saumaan iskee varsin ikävästi tuore kohujuttu, jota saksankielinen lehdistö jo vahingoniloisesti nimittää ”Unkarin omaksi Ibiza-skandaaliksi”. ”Paholaisen asianajajaksi” itseään kutsuva unkarilainen blogisti nimittäin äskettäin julkaisi Adrianmerellä huvipurrella otettuja kuvia, joissa näkyy erilaisia aikuisvirvokkeita sekä keski-ikäisiä miehiä ryhmäseksipuuhissa nuorten naisten kanssa. Pian ensi paljastusten jälkeen blogi katosi verkosta, mutta lapsille sopimattomia kuvia kiertää netissä yhä, myös videoita, niin että toimittaja Anita Kőművesin lohkaisun mukaan unkarilaisen journalistin aamurutiineihin kuuluu nykyään pornopalvelimen selaaminen.

Kohukuviin intiimissä lähikontaktitilanteessa ikuistettu miekkonen on nimittäin tunnistettu. Hän on Zsolt Borkai, entinen huippuvoimistelija (Soulin olympialaisissa 1988 kultaa hevosella), sittemmin Unkarin olympiakomitean puheenjohtaja (2010–2017, surullisenkuuluisan Pál Schmittin jälkeen…) ja nykyään länsiunkarilaisen, varsin merkittävän (132 000 asukasta) Győrin kaupungin pormestari, jonka uudelleenvalinta saattaa nyt olla uhattuna. Väitettyään ensin kuvia manipuloiduiksi ja poseerattuaan uhmakkaasti somessa vaimonsa ja aikuisten lastensa rinnalla Borkai on tunnustanut olleensa orgioissa mukana, pyytänyt anteeksi ja vakuutellut, että näitä juhlia ei kustannettu veronmaksajien rahoilla. Mutta kysymys on muustakin kuin pormestarin yksityiselämästä. Ja muustakin kuin siitä surullisesta sivujuonteesta, että kuvissa näkyvistä nuorista naisista ainakin yksi on myös tunnistettu: hän on itse asiassa yrittäjä, joka yhdessä kaksossisarensa kanssa perusti eräänlaisen juhlapalvelu-morsiuspukuompelimofirman ja esiintyy tällaisten nuorten yrittäjänaisten EU-tukiohjelmaa mainostavassa videossa. (Ilkeimmät tietenkin olettavat, että kohukuvissa suoritetaan vastapalvelusta yritystuen myöntäjälle.) Tai siitä, että jotkut opposition edustajat epäilevät Borkain rikkoneen lakia: Kroatian laki kieltää prostituution.

Borkain ja vähäpukeisten naisten seurana seksibilekuvissa nähdään myös Zoltán Rákosfalvy, laki- ja kasinobisnesmies, jolla on ollut erinäisiä tuottoisia liiketoimia myös Győrin kaupungin kanssa (muun muassa maa- ja kiinteistökauppoja, joiden voittoihin olennaisesti vaikuttivat kaupungin sopivasti tekemät kaavoituspäätökset). Tutkivat journalistit puhuvat miljardien forinttien eli varsin monien miljoonien eurojen tuotoista. Pormestari Borkain oma poika Ádám puolestaan on ollut mukavapalkkaisissa ”töissä” Rákosfalvyn yritysrypääseen kuuluvassa firmassa, jolla ei vuosiin ole ollut minkäänlaista toimintaa tai liikevaihtoa. Seksiskandaalin alta alkaa kuoriutua esiin taas kerran yksi korruptioskandaali.

Kysymys on siis vakavammista asioista kuin ”tyylistä”, vaikka siihen on monien unkarilaisten media- ja somepersoonien ollut vaikea olla tarttumatta. Ei tässä skandaalissa ikävintä ole se, että valtakunnan korkeimmat päättäjät bilettävät kroatialaisella vuokrapaatilla infantiileimman mahdollisen poppijytkytyksen tahtiin (varoitus: tämä kohuvideon viime päivinä uuteen maineeseen nostama puolirivo biisi sulattaa aivot jo ennen kuin oksennusrefleksi ehtii toimia) halvan markettiviinin voimalla juurikasvu-”blondien” lähiöruusujen kanssa. Eivätkä juhli tyylillä, niin kuin Péter Konok Facebookissa kertoo sodanjälkeisten unkarilaisten emigranttiherrasmiesten muistelleen entisiä maailmanaikoja: ”kylvetettiin neitosia samppanjalla täytetyssä kylpyammeessa, ja välillä ojenneltiin luudanvarrella hanhenmaksaa evääksi mustalaispriimakselle, joka oli hilattu kattokruunuun viulua vinguttamaan”.

Ei sinänsä. Mutta silti voi miettiä, miten tämä kokkelipöllyisten seksibileiden julkitulo sopii yhteen Viktor Orbánin yhä kiivaamman ”kristilliset arvot” -retoriikan kanssa, joka ”maahanmuuttovastaisuuden” ohella on valtapuolueen ainoa joskin äärimmäisen epämääräinen yritys aatteelliseksi linjanvedoksi. Moraalista tässä on kyse, eikä pelkästään seksuaalimoraalista. HVG-sivustolla Árpád W. Tóta irrottelee:

Meitä on aika monta, joita vaistomaisesti kammottaa poliittinen hurskaus, näky kristitystä Unkarista. Se nostaa mieliimme kuvan mustavalkoisesta, ikävästä, ankarasta maailmasta, kirkon seiniltä kajahtelevista tyhjistä saarnoista, leukaa myöten napitetusta häpeäntunteesta, jostakin, mistä on karkotettu pois kaikki elämänilo, värikkyys, ilo ja hauskuus. Seksiäkin saa vain lampun sammuttamisen jälkeen, Taivaan Isän lahjoittamien lasten toivossa, sakramentaalisessa avioliitossa.

Ehkä meille on käynytkin valtava erehdys. Todellista vapautta on kristityn vapaus. Ja siinä ei ole kysymys paastosta ja rukouksesta vaan huvipursista, ilotyttöjen iloisesta piiristä ja pöydistä, jotka notkuvat viinaksia ja kokaiinia.

Vuosikymmenten ajan Unkarin kansaa ovat raivostuttaneet liberaalien varovaisetkin yritykset. Niistä radikaaleimpia vaatimuksia ovat olleet marihuanan vapauttaminen, valtion erottaminen kirkosta tai se, että on jokaisen oma asia, ketä ja miten hän rakastaa.

Luulimme, että se on liikaa vaadittu. Se oli erehdys: nämä olivat säälittäviä, pikkuporvarillisia haaveita. Ja niin koitti kristityn vapaus, että näkisimme, mitä tarkoittaa elämänilo ja itsensä toteuttaminen.

(…)

Vihdoinkin olemme ymmärtäneet, mitä se merkitsee. Pönötetään kirkossa, toistellaan tärkeydestä täristen moraalisia iskulauseita, ja sitten ei kun huvipurren kannelle, missä ilonaiset ja kokkeli odottavat.

* * *

Tästä Viktor Orbán puhui pari päivää sitten omilleen: tärkeintä on toveruus. Se, että kaveria ei jätetä silloinkaan, kun kaveri on erehtynyt, eikä koskaan puhuta hänestä pahaa. Tämä tie tosin johtaa jatkuvaan alamäkeen: yhä useammin on sitten seistävä korruptoituneiden kokainisti-huoripukkien rinnalla, ja näin itse aatekin muuttuu nopeasti korruptoituneeksi kokainisti-huoripukkiudeksi. Ja näin alkaa olla yhä vaikeampi kestää sitä, että kukaan millään tavalla arvostelee meidän elämäämme. Siltä loppuu moraalinen perusta: kaverit ovat varastaneet sen pala palalta.

Valitkoon tämän se, jota tämmöinen miellyttää. Minulle tämä kristityn vapaus on vähän liikaa. Taidanpa mieluummin ruveta konservatiiviksi.


Nach der Wahl ist vor der Wahl

5 lokakuun, 2019

eli ”vaalien jälkeen on ennen vaaleja”, olen tainnut ennenkin todeta. Itävallassa tämä on erityisen totta, kun harva se vuosi on ainakin jonkin osavaltion vaalit. Yleis-sentrooppalaisemmin tämä on nyt totta sikäli, että Itävallan parlamenttivaalit menivät, Unkarissa taas on tulossa kunnallisvaalit.

Itävallan vaalithan pääsivät kivasti suomalaiseenkin mediaan, ja niiden tulos oli odotettu. Konservatiivipuolue ÖVP nuoren ja kauniin johtajansa Sebastian Kurzin käsittämättömän kansansuosion siivittämänä jyräsi edelleenkin, skandaalien ravistelema oikeistopopulistinen FPÖ romahti ja menetti kannatuksestaan reilun siivun. Tällä hetkellä julkisuudessa valetaan kannuja FPÖ:n sisäisistä skismoista. Ibiza-videoskandaalissa kasvonsa menettänyt entinen puoluejohtaja HC Strache ei ole nyt vain luopunut tehtävästään vaan ilmoittanut vetäytyvänsä kokonaan politiikasta. Tämä nostattaa kummallisia väreitä niiden selkäpiissä, jotka vielä muistavat vuosituhannen alkuvuodet ja Jörg Haider -vainajan muutaman kuukauden välein toistuvat julistukset siitä, miten hän nyt aikoo ihan oikeasti pysyä siellä Kärntenin osavaltion maaherrana ja vetäytyä liittovaltiotason politiikasta syrjään. Juupajuu.

Mutta ei Ibizassa kyllin, vaan Strachen eräänlaiseksi sijaiseksi parlamenttiin nostettu sievä nuori Philippa-vaimo on myös alkanut herättää pahaa verta. (Kun työkoneellani rupean kirjoittamaan verkkoselaimen osoitekenttään tiedekuntamme osoitetta phil-kult.univie.ac.at, integroitu hakukone tarjoaa muutaman alkukirjaimen jälkeen täydennykseksi Philippa Strache.) Ei vain HC Strache itse ole epäiltynä korruptionkäryisistä taloussotkuista (entinen henkivartija väittää Strachelle kiikutetun urheilukassikaupalla käteistä rahaa, joka olisi peräisin venäläisiltä tai ukrainalaisilta oligarkeilta), vaan myös Philippan väitetään osallistuneen pariskunnan leveänlaisen elämäntyylin rahoittamiseen nostamalla puolueelta 9.500 euron kuukausipalkkaa tehtävistä, joista ei ole tarkempaa tietoa. (Virallisesti Philippa oli puolueen palkaton ”eläinsuojeluvaltuutettu”.) Olisiko tosiaan niin, että populistipuolueet ennemmin tai myöhemmin kaatuvat omiin tohelointeihinsa tai repivät itse itsensä hajalle?

FPÖ:n toljailut sikseen. Nythän on edessä hallitustunnustelut, ja niistä povataan hankalia. Sebastian Kurz, suurimman puolueen johtaja, on komean vaalivoiton jälkeen itsestäänselvä hallituksen muodostaja, mutta yksin ÖVP ei pysty hallitsemaan, vaan koalitioon tarvitaan vähintään yksi puolue lisäksi. FPÖ:n kanssa, arvelevat monet, Kurzin olisi mukavinta ja ideologisesti helpointa jatkaa populistista tiukalla maahanmuuttopolitiikalla elämöimistä (ja siinä sivussa köyhien kyykyttämistä). Toisaalta Kurzin luulisi järkimiehenä ja reaalipoliitikkona vihdoinkin tajuavan, että ”yksittäistapauksesta” toiseen kompuroivista (vähän väliä paljastuu FPÖ:n piireistä kompromettoivia yhteyksiä natsimeininkeihin) ja sisäisten riitojen repimistä perusitävaltalaisista ei nyt jos koskaan ole hallitusvastuuta kantamaan.

Jos ei FPÖ, niin mikä sitten? Vaaleissa pahasti takkiinsa saanut, itse asiassa suorastaan historiallisessa aallonpohjassa kyntävä sosiaalidemokraattien SPÖ on pahassa kriisissä. Tuoreehko puoluejohtaja Pamela Rendi-Wagner on fiksun ja sympaattisen oloinen tyyppi, mutta kärsii ehkä jonkinlaisesta juttaurpilais-ongelmasta: ammattiyhdistysäijät eivät luota nättiin nuoreen naisihmiseen eivätkä pidä tätä oikein vakavasti otettavana. On vaikea kuvitella, että tässä tilanteessa SPÖ, jonka on nyt terävöitettävä profiiliaan ja koottava rivinsä, suostuisi oikeistokonservatiivien sivuvaunupuolueeksi.

Jäljelle jäävät vaihtoehdot eivät välttämättä ole yhtään helpompia. Vihreät, jotka edellisissä vaaleissa tipahtivat äänikynnyksen alapuolelle, palasivat nyt historiallisen komealla äänisaaliilla takaisin ja hengittävät FPÖ:n niskaan neljänneksi suurimpana puolueena. Itävaltalaisessa mediakuplassani liikkuu nyt vetoomuksia vihreiden tuoreelle johtajalle Werner Koglerille, pitkän linjan vaatimattomalle uurastajalle: vihreiden pitäisi nyt niellä aatteellinen vastahakoisuutensa ja suostua reaalipoliittiseen hallitusyhteistyöhön, ettei Kurz vain keksisi vielä kerran yrittää uudelleenlämmitettyä oikeisto-äärioikeistokoalitiota. Vaikka jäljet pelottavatkin: molemmille Kurzin ÖVP:n aiemmille koalitiokumppaneille on käynyt kehnosti… Mahdollisesti tähän ”turkoosi-vihreään” (turkoosi on Kurzin ”uuden” ÖVP:n tunnusväri, jolla tehdään eroa ÖVP:n perinteiseen ”mustaan”) koalitioon otettaisiin mukaan myös ”pinkit” eli porvarillis-liberaalinen uuspuolue NEOS – ei vain hallituspohjan laajentamiseksi vaan ehkä myös siksi, että ÖVP voisi peluuttaa kahta hallituskumppaniaan toisiaan vastaan.

Tässä hallitusspekulaatioiden lomassa mieleen nousee hyvin raadollisia mietteitä etenkin siitä, mitä oikein sentrooppalaisen äänestäjäkunnan päässä tikittää. Onko tosiaankin niin, että merkittävä osa äänioikeutetuista kansalaisista antaa äänensä Sebastian Kurzille yksinkertaisesti vain siksi, että tämä on niin komea ja tyylikäs ja kohtelias nuori mies, semmoinen unelmavävy-tyyppi? Sillä mitään sisällöllistä syytä Kurzin kannattamiseen, anteeksi vain, en pysty keksimään. (Hieman samanlainen käsittämätön ihailu ympäröi aikoinaan silloista valtionvarainministeriä Karl-Heinz Grasseria, joka – samoin kuin muutkin Jörg Haiderin ns. pojuporukan miehet, Haiderhan mielellään keräsi myös poliittisiksi suojateikseen hyvännäköisiä nuorukaisia – oli kuin suoraan partavesimainoksesta. Ja samaan tapaan aikoinaan HC Strachekin profiloitui ”siksi ainoaksi puoluejohtajaksi, joka ei ole vanha eikä ruma”.) Miten paljon demarien surkea vaalimenestys ja johtajakriisi liittyy siihen, että puoluejohtaja on nainen, jonka piipitystä ei äijäporukoissa jakseta kuunnella? Johtuiko vihreiden pitkä alamäki siitä, että edellinen pitkäaikainen puoluejohtaja Eva Glawischnig oli ärsyttävä, ”hienosteleva” ämmä (jonka napapaljaana-hääpukua reposteltiin julkisuudessa samaan tapaan kuin Jutta Urpilaisen verkkosukkia aikoinaan), ja onko vihreiden nykyinen nousu sen ansiota, että puolueen johdossa on taas reilu työmies-imagoinen jätkä?

***

Siirrytään sitten Unkariin, missä kunnallisvaalitaistelu jatkuu ja sitä koskevat uutiset eivät niinkään käsittele aatteellisia kysymyksiä kuin vaalikamppailua itseään ja siinä käytettyjä mahdollisia likaisia temppuja. Kuten viimeksi kirjoitin, valtapuolue Fidesz säilyttänee yliherruutensa useimmilla pienillä paikkakunnilla, missä kansa ei seuraa nettipohjaista oppositiomediaa vaan lukee, katselee ja kuuntelee uutisensa suurimmaksi osaksi hallituksen kontrollissa olevista perinteisistä viestimistä. (Ja joka tapauksessa äänestää paikallista pormestaria, jolta tulevat sekä työllistämistyöt että ruoka-avustuskupongit.) Lähes kolmasosassa Unkarin kunnista on vaaleissa ehdolla yksi ainoa pormestariehdokas. Kovempi taistelu käydään kaupungeissa; Budapestissa tähänastinen ylipormestari István Tarlós ja johtava oppositioehdokas Gergely Karácsony ovat kannatusmittauksissa rinta rinnan.

Kuten viimeksikin kirjoitin, Fidesz-puolue käyttää vaalitaistelussa kaikkia perinteisiä ja vähän uusiakin keinoja. Maahanmuutolla pelottelussa uusiin ulottuvuuksiin ylsi – oppositiomedian kitkeräksi riemuksi – Brysselissä vaikuttava Fidekszen vanha twitter-soturi Tamás Deutsch:

Meille kaikille on yksiselitteistä ja selvää, mitä on tekeillä. Frans Timmermans, György Sorosin mies, haluaa maahanmuuttomielisten pormestarien avulla toteuttaa migranttien asuttamisen, ja Unkarissakin hän suunnittelee samaa. Lokakuun 13:ntena Unkarissa on kunnallisvaalit, ja juuri siksi (…) näissä vaaleissa panokset ovat erityisen korkealla. Nähtävissä on, että jos Unkarin kuntien johtoon nousee maahanmuuttomielisiä oppositiopormestareita, silloin nämä noudattavat Sorosin ja Timmermansin ideoita, Euroopan maahanmuuttomielisten tilausta, ja asuttavat migrantteja Unkarin kaupunkeihin ja taajamiin. (…) Eilen siis nähtiin Karácsonyn ja Timmermansin sopimusta valmisteleva tapaaminen, tien avaamiseksi sille, että Budapestiin, Unkarin pääkaupunkiin, asutettaisiin laittomia maahanmuuttajia sadoittain, tuhansittain…

Unkarin vallanpitäjät ovat jo aikoja sitten onnistuneet luomaan ihmeellisen olkiukon: EU:n yhteisistä linjauksista maahanmuuttopaineiden ja pakolaisaaltojen kontrolloimiseksi (kiintiöpakolaiset, yhteistyö turvapaikkahakemusten käsittelyssä jne.) on tullut ”laittomien migranttien” ”pakkoasuttamista”. Ja jostain käsittämättömästä syystä tätä olkiukkoa ei kukaan enää saa kaadetuksi, vaan se nostetaan joka ainoan poliittisen kiistakysymyksen taustaksi.

Mutta vielä ikävämpää kuin ikävät puheet ovat uutiset siitä, miten poliittisten vastustajien kampanjaa ja tilaisuuksia häiritään ja sabotoidaan. Pari viikkoa sitten Tonavalla retkeilylaivalla järjestettyä pormestariehdokas Karácsonyn vaalitilaisuutta häiriköimään ilmestyi outo vene, jonka rekisterinumero oli peitetty ja miehistöllä naamarit kasvoilla. Veneestä soitettiin äänekästä sirkusmusiikkia, viittauksena Fidekszen vaalijulisteisiin, joissa opposition ehdokkaat kuvataan sirkuspelleinä – tätä pellekampanjaa on pyörittänyt etenkin puolueen nuorisojärjestö Fidelitas. Rekisterinumeron peittäminen on rikos, josta voi seurata jopa vankeusrangaistus, ja vasemmistolehti Népszavan aloitteesta poliisi otti asian tutkiakseen. Oppositioehdokkaiden julisteita on systemaattisesti vandalisoitu ja jopa varastettu – Szekszárdissa oppositioehdokkaan kadonneet vaalijulisteet löytyivät kaupungintalolta, minkä jälkeen poliisi lopetti tutkinnat.

Ja tietenkin viimeaikaisten vaalien vetonaula: ruoanjakelu. ”Äänten ostaminen säkillisellä perunoita” on vanha juttu: vaalien alla slummien ja köyhien kylien asukkaat tai kaupunkien eläkeläiset saavat valtapuolueen herroilta ruokalahjoituksen, joka monille tulee todelliseen tarpeeseen. Újpestin kaupunginosassa pormestari Zsolt Wintermantel kohautti äskettäin oppositiomediaa jakamalla eläkeläisille muhkeat ruokapaketit, joihin sisältyi kymmenen kilon perunasäkin lisäksi kahvia, teetä, hunajaa, pastaa ja makkaraa. Vitsiuutissivusto Hírcsárda (joka nykyään joutuu tosissaan taistelemaan pärjätäkseen tosielämän uutisille) pani paremmaksi kertomalla, miten Budapestin hienostokaupunginosassa laatutietoiselle Fidesz-puolueen äänestäjäkunnalle jaetussa vaaliperunapaketissa on bataatteja, lohta ja toscanalaisia tryffeleitä… Kitkeristä perunavitseistä haluaisin lopetukseksi siteerata Index-sivuston mainion Grafitemberin piirrosta, jossa yhdistyvät likaiset temput, perunanjakelu ja terrorismilla pelottelu:

simaszk.jpg

”Ylikonstaapeli! Naamarimies kuorma-autossa, josta on rekkarit peitetty!” – ”Lepo vaan! Fidelitas siellä vain kuljettaa vaaliperunoita.”

 


Tyhmistymisen kierre?

21 syyskuun, 2019

Vaaleja pukkaa taas sekä Itävallassa että Unkarissa. Itävallassahan hallitus kaatui Ibiza-videoskandaaliin jo kesällä, ja entisen korkeimman oikeuden tuomarin Brigitte Bierleinin luotsaama virkamieshallitus (joukossa myös yksi suomalainen, nimittäin suomalaissyntyinen opetusministeri Iris Rauskala) on erittäin matalalla profiililla ja vähin äänin luotsannut maata kohti uusia parlamenttivaaleja, joita ei voitu ruveta järjestämään ennen kuin kansa palaisi kesälomilta. Nyt vaalit ovat edessä 29. syyskuuta, ja tähänastiset gallupit lupailevat varsin yksiselitteisiä tuloksia. Konservatiivipuolue ÖVP on selkeässä johdossa, joten nuoren, siloposkisen Sebastian Kurzin paluuta liittokansleriksi ei enää luultavasti voisi estää kuin jokin uusi järisyttävä skandaali. Ns. Shreddergate jo kuivui kokoon: Ibiza-skandaalin jälkeen entisen liittokanslerin someavustaja salakuljetti kanslerinvirastosta viisi tulostimen kiintolevyä ja toimitti ne silppuriin, mikä sai poliittiset vastustajat ounastelemaan jonkinlaista likaista peliä, kenties jopa Ibiza-skandaaliin johtavia yhteyksiä. Tutkimuksissa ei ilmeisesti kuitenkaan ole onnistuttu löytämään mitään raskauttavaa, vaikka somessa muistilevyjen silppuamisesta jonkin aikaa huumoria heruteltiinkin.

Schreddermeme12.png

Kontrast.at-sivuston meemivalikoimasta.

Hieman tiukemmat kisat käydään kakkos- ja kolmossijasta: oikeistopopulistien FPÖ uuden ja ryvettymättömämmän johtajansa, taannoisen presidenttiehdokkaan Norbert Hoferin johdolla on toistaiseksi kannatusmittauksissa sosiaalidemokraatteja jonkin verran jäljessä, mutta kaikenlaista voi toki vielä tapahtua. Suurten puolueiden jäljessä rymistelee kaksi haastajaa. Vihreät, jotka viime vaaleissa kokivat murskatappion ja putosivat parlamentista, saattavat hyvinkin tehdä komean comebackin (ja onnistuessaan myös viedä äänestäjiä demareilta, mikä tuo peliin lisää jännitystä). Niille taas, jotka vieroksuvat perinteisiä valtapuolueita eivätkä tykkää rasismista, pöhköpopulismista tai korruptiosta mutta eivät myöskään osaa samastua perinteiseen kukkahattu-vihervasemmistolaisuuteen, tarjoaa uuden ja jännittävän mutta sisäsiistin vaihtoehdon vuonna 2012 perustettu keskustaliberaali NEOS.

Unkarissa puolestaan pidetään lokakuun 13:ntena kunnallisvaalit. Nythän Unkarin viimeaikaiset vaalit ovat olleet hallituskoalition suorastaan masentavan yksitoikkoista sooloilua. Tämä on johtunut osaksi siitä, että oppositiopuolueet ovat kohta kymmenen vuoden ajan keskittyneet riitelemään keskenään, mutta toki myös vaaleissa itsessään ja varsinkin vaalimainonnassa – jossa valtapuolueen mediamonopolin ansiosta ei oppositiopuolueilla ole paljon mahdollisuuksia ollut – on ollut kaikenlaista hieman kyseenalaista. Nyt näyttää siltä, kuin joillakin paikkakunnilla oppositiopuolueet olisivat todellakin onnistumassa yhdistämään voimansa yhteisen vastaehdokkaan taakse, hieman samaan tapaan kuin jo viime vuonna Hódmezővásárhelyn pormestarinvaaleissa sitoutumaton Péter Márki-Zay näytti Fidekszen vaalikoneistolle taivaan merkit. Avainasemassa ovat kaupungit. Maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla Fidesz-puolueen valta on enimmäkseen rikkumaton, on jopa paikkakuntia, joilla oppositiolla ei edes ole pormestariehdokasta. Mutta esimerkiksi Budapestissa käydään kaupunginosa kaupunginosalta tiukkaa taistelua, ja jopa ylipormestari István Tarlósin valta on uhattuna.

Valtapuolueen vaalipropagandakoneisto jauhaakin jo täysillä, ja vaalitaisteluun haetaan tukea myös korkeammalta taholta. Oppositiomediassa on viime päivinä kerrottu papeista, jotka antavat seurakuntalaisilleen yksiselitteisiä ohjeita siitä, mille puolueelle tai ehdokkaalle ääni on annettava. Elokuussa järjestetyssä mutta vasta äskettäin mediaan levinneessä reformoidun kirkon konferenssissa Balatonszárszón kaupungissa itse parlamentin puhemies László Kövér käytti mieleenpainuvan puheenvuoron, jossa pohdiskeli, voiko kristitty ihminen äänestää sellaista puoluetta, joka periaatteissaan tai käytännössään kiistää ”kristinuskon periaatteet ja niiden käytännön seuraukset”. Eipä tietenkään. Torstaina puolestaan Budapestin Józsefvárosin katolisen seurakunnan kirkkoherra osoitti ymmärtävänsä, mistä on kysymys, ja lähti omalla nimellään ja kuvallaan kampanjoimaan somessa Józsefvárosin tämänhetkisen fideszläisen pormestarin puolesta.

Tietenkin myös oikeistopopulistien tärkeintä ja melkein ainoaa propagandavalttia lyödään pöytään minkä vain ehditään: MAAHANMUUTTO! Eilen Fidesz-puolueen parlamenttiryhmän tiedottaja János Halász ilmoitti lehdistölle, että

”lähestyvissä pormestarinvaaleissa panokset ovat erityisen korkeat myös siksi, että opposition pormestarit asuttaisivat tänne maahanmuuttajia.”

Sillä, poikkeuksetta, ”koko oppositio on maahanmuuttomielistä” (bevándorláspárti). 

Tätähän on kuultu jo monesti ennenkin. Kun Brysselissä kovistellaan Unkaria korruptiosta, ihmisoikeusrikkomuksista, median tai oikeuslaitoksen riippumattomuuden tuhoamisesta tai kansalaisjärjestöjen hätyyttämisestä, ainakin kotimaiselle yleisölle tarjottu selitys on aina sama: Unkari parkaa kiusataan, koska se ei suostu avaamaan rajojaan ja päästämään aidan takana vaanivaa, allahu akbaria huutavien terroristien ja raiskaajien laumaa tuhoamaan sen eurooppalaisia arvoja. (Sillä maahanmuuttopolitiikassahan ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: rajat kiinni tai tervetuloa jihadistit.) Tätä selitystä yritti myös Twitterissä oikeusministeri Judit Varga joutuessaan EU:n kuultavaksi: taas meitä ollaan panemassa häpeäpaaluun, koska torjumme massamaahanmuuton. Hollantilainen liberaalimeppi Sophie in ’t Veld iski välittömästi takaisin: ”Teitä ei olla panemassa häpeäpaaluun massamaahanmuuton torjumisen takia vaan siksi, että loukkaatte ihmisoikeuksia, tuhoatte oikeusvaltion ettekä noudata EU:n lakia. Älkää esittäkö marttyyria!”

Käsittämättömin vaalikampanjan pohjanoteeraus nähtiin kuitenkin hallituksen äänitorveksi muuttuneen uutissivusto Origon sivuilla. Siellä on jo jonkin aikaa lyöty Budapestin ylipormestariksi pyrkivää Párbeszéd Magyarországért (‘Dialogi Unkarin puolesta’) -puolueen Gergely Karácsonya kuin vierasta sikaa. Uutisjutuissa toistuu epiteetti alkalmatlan, ‘kelvoton’. Karácsony ei vain (tietenkin!) täyttäisi Budapestia niillä pahoilla migranteilla, hän myös välttelee poliittisten vastustajiensa kohtaamista, kirjoittaa ”Budapestin” vahingossa ”Budapet” (kamalaa!), ”eikä edes tunne Unkarin maantiedettä”: hän käyttää Budapestin jalkapallostadionprojekteja vastustavassa postauksessaan kuvaa pääministeri Orbánin kotikylän Felcsútin legendaarisesta Pancho Arénasta. Ilmiselvästi kelvoton pormestariksi siis.

Tämän toimintalinjan jonkinasteinen huipentuma nähtiin Origo-sivustolla eilen. Innokas, nimetön toimittaja otsikoi: ”György Karácsony on kelvoton jopa julistetta laatimaan.” Nimittäin: Karácsonyn vaalijulisteessa näkyy hänen kasvoissaan silmän vieressä ikään kuin reikä.

alkalmatlan.png

Siis jos vaalijulisteen valokuvassa on kuvankäsittelijän tai valokuvaajan tekemä virhe, se todistaa ehdokkaan kelvottomuutta tehtäväänsä? Odotetaanko poliitikoilta yleensä, että he omakätisesti editoivat, taittavat, photoshoppaavat ja värimäärittelevät vaalijulisteidensa kuvat? Kaiken lisäksi tämä ”reikä” ei ole mikään graafikon moka vaan aivan normaali valon taittumisesta silmälasin linssissä johtuva ilmiö. Sama efekti näkyy monien muiden miinuslaseja käyttävien poliitikkojen valokuvissa, myös hallituspuolueen edustajien. Someen onkin jo ilmestynyt vitsikampanja ”Miljoona ihmistä Karácsonyn ja kumppanien päässä olevien reikien täyttämisen puolesta”.

reikäpäät.png

Kuvissa reikä kasvoissaan Karácsonyn lisäksi Fidesz-poliitikot Lajos Kósa ja Gergely Gulyás.

Origo-sivuston Facebook-seinällä lukijoilta sataa armotonta palautetta. Nimetöntä toimittajaa kehotetaan palaamaan peruskoulun fysiikan oppimäärän ääreen ja selvittämään itselleen, mitä se valon taittuminen taas tarkoittikaan. Unkarin kielen runsasta haukkumasana- ja herjavarantoa käytetään antaumuksella. Mutta ainakaan ensi lukemalta ei monikaan kommentoija pääse tätä pitemmälle. Kuitenkin kysymys on paljon isommasta asiasta kuin siitä, onko poliitikon kasvoissa näkyvä reikä silmälasien linssin, kuvatoimittajan vai poliitikon itsensä syytä.

Unkarin poliittisesta julkisuudesta kirjoittavat ovat jo vuosikausia, itse asiassa jo ennen Orbánin valtaannousua yhdeksän vuotta sitten, jatkuvasti valitelleet ilmapiirin tulehtumista, keskustelun kiertymistä riitelyksi, solvauksiksi ja vihapuheeksi. Poliittiset kiistat ovat Unkarissa jo pitkään katkoneet ystävyyssuhteita ja rikkoneet sukulaisten ja naapurusten välejä. Eikä yleistä katkeruutta ja vihanpitoa suinkaan lievitä se, miten vallanpitäjät suorastaan lietsovat ennakkoluuloja, vihaa ja pelkoa. Mutta vähemmän on puhuttu ilmiön toisesta puolesta: tyhmistymisen kierteestä.

Sillä silmäänpistävintähän tässä propagandassa on, sanotaan se nyt lopultakin suoraan, sen tyhmyys. Silmälasinlinssin synnyttämän reikäefektin nokkiminen tuo mieleen jonkin ala-asteen koulukiusaajan tempauksen: mikä hyvänsä yksityiskohta kiusatuksi valitun ulkonäössä tai toiminnassa kelpaa huutelemisen aiheeksi. Kukaan ei kysy, miten valokuvassa näkyvä ”reikä” tekisi kuvan esittämästä henkilöstä kelvottoman Budapestin ylipormestariksi, eikä varsinkaan, mitä järkeä tässä kaikessa on. Aivan niin kuin kukaan ei puutu valtapuolueen propagandan väitteiden järjettömyyteen. Juuri kukaan ei kysy, miksi ihmeessä Brysseli haluaisi täyttää Euroopan ja varsinkin Unkarin rikollisilla ja terroristeilla. Niin joo, koska Soros käskee. Ja miksi Soros näin tekisi? Koska Soros on se James Bond -elokuvien superkonna, joka salaisesta tukikohdastaan käsin tavoittelee maailmanherruutta.

Ihan oikeasti, eikö kukaan voisi pyytää ihmisiä rauhoittumaan, hengittämään syvään ja ihan kaikessa rauhassa itsekseen miettimään, mitä järkeä on propagandassa, joka kohtelee aikuisia ihmisiä kuin kymmenvuotiaita? Ilmeisesti ei voi. Sillä tyhmyys on vihan, rasismin ja muukalaiskammon välttämätön kääntöpuoli: rauhallinen harkinta ja ymmärrys ihmiselämän ja todellisuuden monimutkaisuudesta tekisi simppelin vihapropagandan mahdottomaksi. Toisaalta taas tyhmyys tarjoaa vastapuolelle liian helppoja valemaaleja. Vitsitempausten ja meemien tehtailu esimerkiksi reikäpäisten poliitikkojen reikien täyttämisestä on hauskaa ja terapeuttista, mutta sekin vie osaltaan aikaa, energiaa ja julkisuutta esimerkiksi keskustelulta, jossa voitaisiin oikeasti pohtia, kuka on pätevä Budapestin ylipormestariksi ja miksi.