Tyhmistymisen kierre?

syyskuu 21, 2019

Vaaleja pukkaa taas sekä Itävallassa että Unkarissa. Itävallassahan hallitus kaatui Ibiza-videoskandaaliin jo kesällä, ja entisen korkeimman oikeuden tuomarin Brigitte Bierleinin luotsaama virkamieshallitus (joukossa myös yksi suomalainen, nimittäin suomalaissyntyinen opetusministeri Iris Rauskala) on erittäin matalalla profiililla ja vähin äänin luotsannut maata kohti uusia parlamenttivaaleja, joita ei voitu ruveta järjestämään ennen kuin kansa palaisi kesälomilta. Nyt vaalit ovat edessä 29. syyskuuta, ja tähänastiset gallupit lupailevat varsin yksiselitteisiä tuloksia. Konservatiivipuolue ÖVP on selkeässä johdossa, joten nuoren, siloposkisen Sebastian Kurzin paluuta liittokansleriksi ei enää luultavasti voisi estää kuin jokin uusi järisyttävä skandaali. Ns. Shreddergate jo kuivui kokoon: Ibiza-skandaalin jälkeen entisen liittokanslerin someavustaja salakuljetti kanslerinvirastosta viisi tulostimen kiintolevyä ja toimitti ne silppuriin, mikä sai poliittiset vastustajat ounastelemaan jonkinlaista likaista peliä, kenties jopa Ibiza-skandaaliin johtavia yhteyksiä. Tutkimuksissa ei ilmeisesti kuitenkaan ole onnistuttu löytämään mitään raskauttavaa, vaikka somessa muistilevyjen silppuamisesta jonkin aikaa huumoria heruteltiinkin.

Schreddermeme12.png

Kontrast.at-sivuston meemivalikoimasta.

Hieman tiukemmat kisat käydään kakkos- ja kolmossijasta: oikeistopopulistien FPÖ uuden ja ryvettymättömämmän johtajansa, taannoisen presidenttiehdokkaan Norbert Hoferin johdolla on toistaiseksi kannatusmittauksissa sosiaalidemokraatteja jonkin verran jäljessä, mutta kaikenlaista voi toki vielä tapahtua. Suurten puolueiden jäljessä rymistelee kaksi haastajaa. Vihreät, jotka viime vaaleissa kokivat murskatappion ja putosivat parlamentista, saattavat hyvinkin tehdä komean comebackin (ja onnistuessaan myös viedä äänestäjiä demareilta, mikä tuo peliin lisää jännitystä). Niille taas, jotka vieroksuvat perinteisiä valtapuolueita eivätkä tykkää rasismista, pöhköpopulismista tai korruptiosta mutta eivät myöskään osaa samastua perinteiseen kukkahattu-vihervasemmistolaisuuteen, tarjoaa uuden ja jännittävän mutta sisäsiistin vaihtoehdon vuonna 2012 perustettu keskustaliberaali NEOS.

Unkarissa puolestaan pidetään lokakuun 13:ntena kunnallisvaalit. Nythän Unkarin viimeaikaiset vaalit ovat olleet hallituskoalition suorastaan masentavan yksitoikkoista sooloilua. Tämä on johtunut osaksi siitä, että oppositiopuolueet ovat kohta kymmenen vuoden ajan keskittyneet riitelemään keskenään, mutta toki myös vaaleissa itsessään ja varsinkin vaalimainonnassa – jossa valtapuolueen mediamonopolin ansiosta ei oppositiopuolueilla ole paljon mahdollisuuksia ollut – on ollut kaikenlaista hieman kyseenalaista. Nyt näyttää siltä, kuin joillakin paikkakunnilla oppositiopuolueet olisivat todellakin onnistumassa yhdistämään voimansa yhteisen vastaehdokkaan taakse, hieman samaan tapaan kuin jo viime vuonna Hódmezővásárhelyn pormestarinvaaleissa sitoutumaton Péter Márki-Zay näytti Fidekszen vaalikoneistolle taivaan merkit. Avainasemassa ovat kaupungit. Maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla Fidesz-puolueen valta on enimmäkseen rikkumaton, on jopa paikkakuntia, joilla oppositiolla ei edes ole pormestariehdokasta. Mutta esimerkiksi Budapestissa käydään kaupunginosa kaupunginosalta tiukkaa taistelua, ja jopa ylipormestari István Tarlósin valta on uhattuna.

Valtapuolueen vaalipropagandakoneisto jauhaakin jo täysillä, ja vaalitaisteluun haetaan tukea myös korkeammalta taholta. Oppositiomediassa on viime päivinä kerrottu papeista, jotka antavat seurakuntalaisilleen yksiselitteisiä ohjeita siitä, mille puolueelle tai ehdokkaalle ääni on annettava. Elokuussa järjestetyssä mutta vasta äskettäin mediaan levinneessä reformoidun kirkon konferenssissa Balatonszárszón kaupungissa itse parlamentin puhemies László Kövér käytti mieleenpainuvan puheenvuoron, jossa pohdiskeli, voiko kristitty ihminen äänestää sellaista puoluetta, joka periaatteissaan tai käytännössään kiistää ”kristinuskon periaatteet ja niiden käytännön seuraukset”. Eipä tietenkään. Torstaina puolestaan Budapestin Józsefvárosin katolisen seurakunnan kirkkoherra osoitti ymmärtävänsä, mistä on kysymys, ja lähti omalla nimellään ja kuvallaan kampanjoimaan somessa Józsefvárosin tämänhetkisen fideszläisen pormestarin puolesta.

Tietenkin myös oikeistopopulistien tärkeintä ja melkein ainoaa propagandavalttia lyödään pöytään minkä vain ehditään: MAAHANMUUTTO! Eilen Fidesz-puolueen parlamenttiryhmän tiedottaja János Halász ilmoitti lehdistölle, että

”lähestyvissä pormestarinvaaleissa panokset ovat erityisen korkeat myös siksi, että opposition pormestarit asuttaisivat tänne maahanmuuttajia.”

Sillä, poikkeuksetta, ”koko oppositio on maahanmuuttomielistä” (bevándorláspárti). 

Tätähän on kuultu jo monesti ennenkin. Kun Brysselissä kovistellaan Unkaria korruptiosta, ihmisoikeusrikkomuksista, median tai oikeuslaitoksen riippumattomuuden tuhoamisesta tai kansalaisjärjestöjen hätyyttämisestä, ainakin kotimaiselle yleisölle tarjottu selitys on aina sama: Unkari parkaa kiusataan, koska se ei suostu avaamaan rajojaan ja päästämään aidan takana vaanivaa, allahu akbaria huutavien terroristien ja raiskaajien laumaa tuhoamaan sen eurooppalaisia arvoja. (Sillä maahanmuuttopolitiikassahan ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: rajat kiinni tai tervetuloa jihadistit.) Tätä selitystä yritti myös Twitterissä oikeusministeri Judit Varga joutuessaan EU:n kuultavaksi: taas meitä ollaan panemassa häpeäpaaluun, koska torjumme massamaahanmuuton. Hollantilainen liberaalimeppi Sophie in ’t Veld iski välittömästi takaisin: ”Teitä ei olla panemassa häpeäpaaluun massamaahanmuuton torjumisen takia vaan siksi, että loukkaatte ihmisoikeuksia, tuhoatte oikeusvaltion ettekä noudata EU:n lakia. Älkää esittäkö marttyyria!”

Käsittämättömin vaalikampanjan pohjanoteeraus nähtiin kuitenkin hallituksen äänitorveksi muuttuneen uutissivusto Origon sivuilla. Siellä on jo jonkin aikaa lyöty Budapestin ylipormestariksi pyrkivää Párbeszéd Magyarországért (‘Dialogi Unkarin puolesta’) -puolueen Gergely Karácsonya kuin vierasta sikaa. Uutisjutuissa toistuu epiteetti alkalmatlan, ‘kelvoton’. Karácsony ei vain (tietenkin!) täyttäisi Budapestia niillä pahoilla migranteilla, hän myös välttelee poliittisten vastustajiensa kohtaamista, kirjoittaa ”Budapestin” vahingossa ”Budapet” (kamalaa!), ”eikä edes tunne Unkarin maantiedettä”: hän käyttää Budapestin jalkapallostadionprojekteja vastustavassa postauksessaan kuvaa pääministeri Orbánin kotikylän Felcsútin legendaarisesta Pancho Arénasta. Ilmiselvästi kelvoton pormestariksi siis.

Tämän toimintalinjan jonkinasteinen huipentuma nähtiin Origo-sivustolla eilen. Innokas, nimetön toimittaja otsikoi: ”György Karácsony on kelvoton jopa julistetta laatimaan.” Nimittäin: Karácsonyn vaalijulisteessa näkyy hänen kasvoissaan silmän vieressä ikään kuin reikä.

alkalmatlan.png

Siis jos vaalijulisteen valokuvassa on kuvankäsittelijän tai valokuvaajan tekemä virhe, se todistaa ehdokkaan kelvottomuutta tehtäväänsä? Odotetaanko poliitikoilta yleensä, että he omakätisesti editoivat, taittavat, photoshoppaavat ja värimäärittelevät vaalijulisteidensa kuvat? Kaiken lisäksi tämä ”reikä” ei ole mikään graafikon moka vaan aivan normaali valon taittumisesta silmälasin linssissä johtuva ilmiö. Sama efekti näkyy monien muiden miinuslaseja käyttävien poliitikkojen valokuvissa, myös hallituspuolueen edustajien. Someen onkin jo ilmestynyt vitsikampanja ”Miljoona ihmistä Karácsonyn ja kumppanien päässä olevien reikien täyttämisen puolesta”.

reikäpäät.png

Kuvissa reikä kasvoissaan Karácsonyn lisäksi Fidesz-poliitikot Lajos Kósa ja Gergely Gulyás.

Origo-sivuston Facebook-seinällä lukijoilta sataa armotonta palautetta. Nimetöntä toimittajaa kehotetaan palaamaan peruskoulun fysiikan oppimäärän ääreen ja selvittämään itselleen, mitä se valon taittuminen taas tarkoittikaan. Unkarin kielen runsasta haukkumasana- ja herjavarantoa käytetään antaumuksella. Mutta ainakaan ensi lukemalta ei monikaan kommentoija pääse tätä pitemmälle. Kuitenkin kysymys on paljon isommasta asiasta kuin siitä, onko poliitikon kasvoissa näkyvä reikä silmälasien linssin, kuvatoimittajan vai poliitikon itsensä syytä.

Unkarin poliittisesta julkisuudesta kirjoittavat ovat jo vuosikausia, itse asiassa jo ennen Orbánin valtaannousua yhdeksän vuotta sitten, jatkuvasti valitelleet ilmapiirin tulehtumista, keskustelun kiertymistä riitelyksi, solvauksiksi ja vihapuheeksi. Poliittiset kiistat ovat Unkarissa jo pitkään katkoneet ystävyyssuhteita ja rikkoneet sukulaisten ja naapurusten välejä. Eikä yleistä katkeruutta ja vihanpitoa suinkaan lievitä se, miten vallanpitäjät suorastaan lietsovat ennakkoluuloja, vihaa ja pelkoa. Mutta vähemmän on puhuttu ilmiön toisesta puolesta: tyhmistymisen kierteestä.

Sillä silmäänpistävintähän tässä propagandassa on, sanotaan se nyt lopultakin suoraan, sen tyhmyys. Silmälasinlinssin synnyttämän reikäefektin nokkiminen tuo mieleen jonkin ala-asteen koulukiusaajan tempauksen: mikä hyvänsä yksityiskohta kiusatuksi valitun ulkonäössä tai toiminnassa kelpaa huutelemisen aiheeksi. Kukaan ei kysy, miten valokuvassa näkyvä ”reikä” tekisi kuvan esittämästä henkilöstä kelvottoman Budapestin ylipormestariksi, eikä varsinkaan, mitä järkeä tässä kaikessa on. Aivan niin kuin kukaan ei puutu valtapuolueen propagandan väitteiden järjettömyyteen. Juuri kukaan ei kysy, miksi ihmeessä Brysseli haluaisi täyttää Euroopan ja varsinkin Unkarin rikollisilla ja terroristeilla. Niin joo, koska Soros käskee. Ja miksi Soros näin tekisi? Koska Soros on se James Bond -elokuvien superkonna, joka salaisesta tukikohdastaan käsin tavoittelee maailmanherruutta.

Ihan oikeasti, eikö kukaan voisi pyytää ihmisiä rauhoittumaan, hengittämään syvään ja ihan kaikessa rauhassa itsekseen miettimään, mitä järkeä on propagandassa, joka kohtelee aikuisia ihmisiä kuin kymmenvuotiaita? Ilmeisesti ei voi. Sillä tyhmyys on vihan, rasismin ja muukalaiskammon välttämätön kääntöpuoli: rauhallinen harkinta ja ymmärrys ihmiselämän ja todellisuuden monimutkaisuudesta tekisi simppelin vihapropagandan mahdottomaksi. Toisaalta taas tyhmyys tarjoaa vastapuolelle liian helppoja valemaaleja. Vitsitempausten ja meemien tehtailu esimerkiksi reikäpäisten poliitikkojen reikien täyttämisestä on hauskaa ja terapeuttista, mutta sekin vie osaltaan aikaa, energiaa ja julkisuutta esimerkiksi keskustelulta, jossa voitaisiin oikeasti pohtia, kuka on pätevä Budapestin ylipormestariksi ja miksi.

Mainokset

Fiksut naiset, aivopesty vaalikarja ja muita mielikuvia

kesäkuu 1, 2019

Eurovaalit on nyt koettu, ja kun eri Euroopan maiden tuloksia ja niiden mediakaikua vertaa, tulee taas kerran mieleen Voltairen Candidesta se kohta, jossa taistelun jälkeen kummankin sotivan valtion kuninkaat laulattivat kiitokseksi Te Deumia leirissään, samalla kun Candide päätti lähteä muualle pohdiskelemaan vaikutuksia ja syitä. Itävallassa ollaan samaan aikaan ennennäkemättömässä sisäpoliittisessa tilanteessa: maa on jäänyt vaille laillista hallitusta sen jälkeen, kun Ibiza-skandaalin ravistelemat oikeistopopulistit lähtivät hallituksesta ja jäljelle jääneet oikeistokonservatiivit kaatuivat parlamentin epäluottamuslauseeseen. Onneksi tämmöistäkin tilannetta varten on Itävallan perustuslaissa selvät menettelyohjeet.

Kurier-lehden pilapiirtäjä Michael Pammesberger tiivistää tilanteen: horjuvaa tasavaltaa tuetaan perustuslailla.

Tämän päivän uutisten mukaan liittopresidentti Van der Bellen on nimittänyt väliaikaiseksi liittokansleriksi syyskuussa järjestettäviin ennenaikaisiin vaaleihin saakka Brigitte Bierleinin, joka olisi kohdakkoin jäämässä eläkkeelle perustuslakituomioistuimen puheenjohtajan tehtävästä. 69-vuotiasta Bierleinia kehutaan politiikan joka laidalta äärimmäisen korrektiksi, asialliseksi, älykkääksi, laajakatseiseksi, viileän objektiiviseksi ja puolueettomaksi persoonaksi. (Ja kun kyseessä on nainen, niin Kurier-lehden toimittajan on tietenkin erikseen kommentoitava hänen tyylikkyyttään, oli yllä sitten nyt uutiskuvissa nähty särmä jakkupuku ja ”ekstravagantti” paitapusero näyttävin hörsyläkauluksin tai tuomarinvirkaan kuuluva kärpännahkasomisteinen viitta.) Tässä selvästi alleviivataan laillisuutta ja oikeusvaltiota oikein paksulla tussilla, ja hyvä niin – sen jälkeen, mitä FPÖ-sisäministerin alaisuudessa on jo nähty.

***

Mutta Unkarista piti kirjoittamani, ja eurovaalituloksen taustoista. Itse vaalit eivät valitettavasti tuottaneet yllätystä. Valtapuolue Fidesz jyräsi ja vei hieman yli puolet annetuista äänistä, mikä vallitsevalla vaalijärjestelmällä merkitsee 13 edustajanpaikkaa Unkarin 21:stä, yhtä enemmän kuin tähän asti. Mielenkiintoisempaa on se, että oppositiossa tapahtui täydellinen mullistus. Omassa some- ja mediakuplassani, jossa Fidesz-vastaisuus on käytännöllisesti katsoen rikkumatonta, vaalitulos on nostattanut yllättäviä intohimoja.

Ensinnäkin: tähän asti suurimmat oppositiopuolueet, sosialistinen MSZP ja äärioikeistolainen, viime vuosina turhaan jonkinlaista kansanpuoluehenkistä porvarillistumista yrittänyt Jobbik, romahtivat. Kumpikin menetti kolmesta euroedustajanpaikastaan kaksi. Jobbikille tämä rökäletappio oli jo toinen edellisvuoden parlamenttivaalien jälkeen; tämän rytäkän jälkimainingeissa Jobbikista irronnut radikaalisiipi yritti nyt eurovaaleissa nimellä Mi Hazánk Mozgalom (‘Meidän isänmaamme -liike’), mutta jäi mandaateitta. MSZP:n tappiota puolestaan harmiteltiin myös siksi, että puolueen lista-asettelun takia Brysselistä tipahti sen kanssa vaaliliitossa olleen pienen Párbeszéd Magyarországért (‘Dialogi Unkarin puolesta’) -puolueen Benedek Jávor. Jávor, jonka listan laatijat olivat jättäneet neljännelle sijalle, on ollut viime vuosien aktiivisimpia ja aikaansaavimpia oppositiopoliitikkoja, ärhäkkä korruption vastustaja. Vihreä LMP (Lehet Más a Politika, ‘Politiikka voi olla toisenlaista’), joka ei ole oikein löytänyt asemaansa politiikan kentässä ja josta viime vuosina ovat ovet paukkuen lähteneet monet aktiiviset ja tunnetut nimet, menetti ainoan euroedustajanpaikkansa. Hieman sitä paremmin keräsi ääniä vitsipuolue “Kaksihäntäinen koira”, mutta ei sekään riittävästi.

Sitä vastoin oppositiossa nousi yllättäen kaksi puoluetta, vanha ja uusi. Demokratikus Koalíció, entisen sosialistipääministerin Ferenc Gyurcsányn sosialisteista vuonna 2011 lohkaisema keskusta-vasemmistopuolue, nosti mandaattiensa määrän kahdesta neljään, kärkiehdokkaanaan Gyurcsányn vaimo, oikeustieteilijä Klára Dobrev. Tämä jakoi kansaa. Gyurcsány on kannattajiensa mielestä taitava ja lahjakas poliitikko, ainoa mies, jolla riittää kanttia käydä Viktor Orbánia vastaan, ja Klára-rouva vaikuttaa aikaansaavalta ja fiksulta naiselta. Vastustajiensa silmissä taas Gyurcsány on menneen maailman miehiä, korruptoitunut ja vallanjanoinen kähmijä, jonka tekemät virheet aikoinaan nostivat Orbánin valtaan ja joka ei vieläkään malta jättää politiikkaa nuorempien ja ryvettymättömämpien hoitoon. DK henkilöityy edelleenkin Gyurcsányyn, eikä oman vaimon asettaminen kärkiehdokkaaksi välttämättä korjaa tätä epäkohtaa.

Uutena tulokkaana europarlamenttiin nousi oppositiopuolue Momentum (tai Momentum Mozgalom, ‘Momentum-liike’), joka pari vuotta sitten tuli tunnetuksi ensiksi Budapestin olympiakisahanketta vastustavan kansanäänestysliikkeen järjestäjänä mutta ei vielä viime vuoden parlamenttivaaleissa onnistunut ylittämään äänikynnystä. Momentumin edustajat ovat nuoria ja nuorehkoja, länteen ja Eurooppaan katsovia aktivisteja, ja Brysseliin lähtee heistä kaksi kolmekymppistä naista: Katalin Cseh, yksi perustajajäsenistä, siviiliammatiltaan gynekologi, sekä puolueen varapuheenjohtaja, sosiologi Anna Júlia Donáth. Momentum on lyhyen olemassaolonsa aikana nostattanut sekä suuria toiveita että suurta pettymystä, sen aatteelliset tavoitteet ovat epämääräiset, mutta poliittisesti se sijoittuu keskustaan ja Euroopan parlamentissa liberaali-demokraattisen ALDEn joukkoihin.

Mérce-sivustolla sosiologi ja taloustieteilijä Zoltán Pogátsa tiivistää eurovaalien tulokset Unkarin kannalta neljään arvoon: uskottavuus (vanhojen naamojen vaihtaminen uusiin auttaa, myös DK:n tapauksessa), vasemmistolaisuus (DK:n ohjelmassa palattiin selvästi vanhoihin kunnon työväenliikkeen arvoihin), Eurooppa (vastapainona äärikansallismielisyydelle) – ja naiset:

Fidesz-puolueen luomassa testosteroninhuuruisessa kapakkailmapiirissä Dobrevin, Csehin ja Donáthin miellyttävä älykkyys, hienovarainen naisellisuus ja sympaattinen järkiperäisyys tekee paljon paremman vaikutuksen kuin [LMP:tä edustaneen journalisti-mediapersoona Róbert] Puzsérin aggressiivinen, olkoonkin että paljonpuhuva öyhötys.

 Index-uutissivuston analyysin mukaan oppositiopuolueiden kannatusten mullistuminen näkyy etenkin itäisen Unkarin keskiosissa mutta jossain määrin maan muissakin osissa: siellä, missä MSZP ja Jobbik menettivät runsaasti kannattajia, myös DK ja Momentum voimistuivat selvästi. Mutta analysoi tätä miten analysoi, selvää on, että ylivoimaisesti parhaiten onnistui edelleenkin kansaa mobilisoimaan valtapuolue Fidesz. Tähän on monia syitä.

Ensinnäkin Fidesz-puolueella on yhä jonkinlaisella uskonnollisella varmuudella puoluekannastaan kiinni pitäviä äänestäjiä, niitä, jotka aidosti ja vilpittömästi ovat vakuuttuneita siitä, että Viktor Orbán ja Fidesz ovat Unkarille tarjolla olevista vaihtoehdoista paras. Tätä väkeä, jota toisissa kuplissa haukutaan ”aivopestyksi lammaslaumaksi”, ”Suolahapposetiä” ja strategista käsilaukkua heiluttavia aggressiivisia mummoja, ei luultavasti ole läheskään niin paljoa kuin äänten jakautumisesta voisi päätellä, mutta mitä alhaisemmaksi jää äänestysprosentti, sen enemmän voi saavuttaa pienelläkin kannattajakunnalla, jos sen saa hyvin mobilisoitua äänestämään. Tämänkertaisissa europarlamenttivaaleissa unkarilaisista äänesti 43,48 %.

Joltinenkin osa äänistä tuli myös rajantakaisilta unkarilaisilta, joille Orbánin hallitus on avokätisesti jaellut Unkarin passeja ja äänioikeuksia ja joista ainakin jotkut, koettuaan kotimaassaan etnistä syrjintää, ovat vastaanottavaisia 1800-luvun henkiselle romanttiselle unkarilaismielisyydelle. Emämaan vallanpitäjät tukevat avokätisesti ja monin tavoin rajantakaisia unkarilaisvähemmistöjä, ja myös äänestäminen Unkarin vaaleissa sujuu vanhoihin unkarilaisvähemmistöihin kuuluvina kansalaisuuden saaneilta kätevästi kirjeellä. Kuten jo vuoden 2018 vaalien alla huomautettiin, ulkounkarilaisille, jotka eivät ole koskaan asuneet Unkarissa, äänestäminen on tehty paljon helpommaksi kuin niille tuhansille, jotka viime vuosien aikana ovat muuttaneet Unkarista ulkomaille. Kaiken lisäksi viimesyksyisellä lainmuutoksella Unkari antoi äänioikeuden eurovaaleissa myös niille etnisyyden perusteella Unkarin kansalaisuuden saaneille, jotka eivät asu eivätkä maksa veroja EU:n alueella, siis etenkin Ukrainan ja Serbian unkarilaisille. 

Index-sivuston mukaan näissä vaaleissa yli 115 000 postiäänestykseen rekisteröityneestä unkarilaisesta äänioikeutetusta, joilla ei ole virallista asuinpaikkaa Unkarissa tai EU:ssa, valtakoalition (Fidesz-KDNP) vaaliliittoa äänesti kirjeitse 55 287, kun taas muiden puolueiden äänisaaliit jäivät muutamaan sataan (eniten ääniä, 553, keräsi Momentum). Toisin sanoen EU:n ulkopuolisista vähemmistöunkarilaisista [hups, korjaan:] äänestäjiksi rekisteröityneistä EU:n ulkopuolella asuvista vähemmistöunkarilaisista eurovaaleissa postiäänesti noin puolet, ja näistä lähes kaikki Fidesztä. Muitakin merkillisyyksiä nähtiin. Riippumattomassa mediassa liikkui esimerkiksi tietoja siitä, että Ukrainan rajalle oli sattumalta juuri vaalipäivänä komennettu lisää valvontaviranomaisia rajanylityksen nopeuttamiseksi. Virallisen tiedonannon mukaan kyseessä oli kokeilu, jolla testataan rajavalvonnan tehostamista, mutta epäluuloisemmat arvelevat yleisesti, että Ukrainan puolelta ostettua vaalikarjaa on kuljetettu bussikaupalla Unkariin äänestämään. (Näin semminkin kun Itä-Unkarin kylissä, kuten jo aiemmin on paljastettu, asuu paperilla jopa tuhansittain ukrainalaisia ”kuolleita sieluja”, jotka käyvät Unkarissa vain nostamassa unkarilaista eläkettä – ja äänestämässä.)

Mutta ennen kaikkea Fidesz-puolueen menestys perustuu siihen, että monin paikoin ja monille ryhmille mitään monipuoluedemokratiaa ei ole olemassakaan. Hallituksen käsissä on mediasta suurin osa, ja nimenomaan ne, jotka eivät lue lehtiä eivätkä seuraa kriittisiä verkkosivustoja vaan katselevat ja kuuntelevat yleisradioyhtiölle tai valtion mediamonopolikeskittymään kuuluvia tv- ja radiokanavia, elävät käytännössä jatkuvassa Fidesz-puolueen propagandakylvyssä: Unkarissa on kaikki hyvin ja muuttuu aina vain paremmaksi, meitä uhkaa vain ilkeän Sorosin masinoima maahanmuutto, ja siltä meitä pystyy suojelemaan vain Viktor Orbán.

444.hu-sivuston toimittaja kävi köyhän Borsodin alueen kylissä koillisessa Unkarissa kyselemässä paikallisilta – silmin nähden rutiköyhiltä ihmisiltä, joista monet vaikuttavat olevan romaneja – keitä he ovat äänestäneet. Video (“Minä äänestin sitä Fidesztä, eikö sitä pitänyt?”), joka nyt on saatavissa myös englanniksi tekstitettynä, kannattaa katsella.

Monissa näistä kylistä reilusti yli 90 prosenttia väestöstä äänesti Fidesztä. Jotkut sanovat suoraan, että eivät edes tiedä muita puolueita olevan olemassa, tai kertovat avoimesti, että heille on maksettu äänestämisestä. Monet näköjään uskovat, että ”migranttien” murhanhimoiset laumat ovat jo odottamassa vaalitulosta, että pääsisivät vyörymään Unkariin. Videon lopulla haastateltu nuori nainen kuitenkin väläyttää vaikuttavaa empatiakykyä: ihmisiähän ne migrantitkin ovat, niin kuin mekin, ja miten kävisi, jos Unkari olisi samassa tilanteessa kuin Eurooppaan tulevien pakolaisten kotimaat?

Riippumattomassa mediassa tämä on ollut esillä jo vuosikaudet: köyhimpien alueiden väestö on aivopestyä vaalikarjaa, puoliksi lukutaidotonta ja maailman asioista mitään tietämätöntä väkeä, jonka arkielämää leimaa täydellinen riippuvuus paikallistason päättäjistä kuten kunkin tuppukylän pormestarista, tämän jakamista avustuksista ja työllistämistöistä. Sen perusteella, mitä Unkarin ns. syväköyhyydessä elävän väestön arjesta tiedetään, tämä ajatus tuntuu uskottavalta. Köyhyys seurannaisilmiöineen (alkoholi ja huumeet, väkivalta, aliravitsemus) vie ihmisiltä kyvyn valistua, sivistää itseään ja pyrkiä parempaan, ja se luo myös alakulttuureja, joiden myrkyllisestä imusta on vaikea irrottautua.

”Mustalaiset, jotka myyvät äänensä säkillisestä perunoita”, ovat unkarilaisessa mediakuplassani usein toistuva aihe. Aivan näin yksinkertainen ei asia kuitenkaan ole. Vertailukohtana 444.hu:n šokkivideolle kannattaa lukea Átlátszó-sivustolla ilmestynyt Eszter Katusin reportaasi toisesta köyhästä kylästä. Alsószentmárton Unkarin etelärajalla on käytännössä sataprosenttisesti romanien asuttama kylä, jossa yli viidennes asukkaista on työttömiä ja loputkin elävät paljolti satunnaisten, surkeasti palkattujen pätkätöiden varassa – mutta sen äänestystulos ei ollenkaan vastaa kliseistä kuvaa siitä, miten köyhälistöä pelottelemalla ja lahjomalla paimennetaan uurnille.

Alsószentmártonissa äänet jakautuivat samoin kuin monissa suurissa kaupungeissa. Fidesz keräsi tosin selvän enemmistön, mutta sen rinnalla näkyviä ääniosuuksia saivat DK ja Momentum, joista stereotypioiden mukaisten syrjäseudun ihmisten ei pitäisi tietää mitään. Olennaisempaa on kuitenkin se, että äänestysprosentti on hyvin alhainen, reilusti alle kahdenkymmenen, ja viime vuosina kiinnostus äänestämiseen on jatkuvasti laskenut. Siihen, että kylän yli 800 äänioikeutetusta vain 144 vaivautui uurnille, oli käytännönkin syitä: monet olivat kiireisissä herneenkorjuutöissä lähistön viljelmillä, monissa perheissä vietettiin lasten ensimmäistä ehtoollisjuhlaa, mikä perinteitä noudattaville katolilaisille on merkittävä tapaus. Monet Katusin haastattelemista kuitenkin sanoivat suoraan, että eivät luota yhteenkään puolueeseen.

Valtapuolue Fidesz lupaa suuria, mutta monet perheelliset alsószentmártonilaiset kyllä ymmärtävät, että esimerkiksi puolueen perhepolitiikka ei yritäkään tukea köyhiä perheitä vaan tähtää porvarillisen keskiluokan vahvistamiseen. Verohelpotuksista ja edullisista asunto- ja autolainoista, joita suurille perheille luvataan, eivät köyhät hyödy mitenkään. Myöskään Fidekszen aggressiivinen maahanmuuttokriittisyys ei välttämättä pure huono-osaisiin, vaan Katusin haastattelemista monet suhtautuvat pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin yllättävän empaattisesti. Ylipäätään alsószentmártonilaiset epäilevät kaikkia puolueita, myös siksi, että puolueet eivät tunnu olevan kiinnostuneita heidän elämästään. Itse asiassa Momentum oli ainoa, joka lähetti vaalien alla edustajansa paikalle, ja tämä näkyikin vaalituloksessa heti.

Haastateltuja myös harmitti se kliseinen kuva, jota 444.hu:n video ja sentapaiset tuotteet levittävät. Näin kertoi Katusille paikallinen nainen:

Aikoinaan ne [haastattelijalle ei selvinnyt, kenestä oli kyse] halusivat kuvata täälläkin semmoisen videon, minultakin kysyttiin, mutta en ruvennut puheisiin niiden kanssa. Kukaan muu ei halunnut vastata niille (ei kukaan täysijärkinen semmoista tee), vain yksi hullu juoppo nainen, jolle kaikki kylässä nauroivat. Sitten se video lähti leviämään ja kaikki luulivat, että kaikki Alsószentmártonissa ovat semmoisia. Se oli tosi noloa ja nöyryyttävää, siinä sai hävetä naama punaisena [haastateltava peittää kasvot kämmenellään]. Se harmitti kaikkia, ei me enää olla sellaisia kuin ennemmin. Päätetään asioista paljon tietoisemmin, ei enää ole niin, että jotkut tulevat tänne ja pistävät juhlat pystyyn ja sitten sanovat, ketä meidän pitää äänestää.

Mitä opimme tästä? Kliseisiin ja stereotypioihin, tosipohjaisiinkaan, ei voi koskaan täysin luottaa. Ihmiset ja heidän ajatuksensa kannattaa aina ottaa vakavasti. Unkarin oppositiopuolueita ei tähän asti ole kaatanut vain keskinäinen kinastelu vaan myös kansan ja sen todellisten huolien halveksiminen, ja samanlaiseen ylimielisyyteen saattaisi ehkä joskus katketa Fidesz-puolueenkin voittokulku.


Olipa viikonloppu!

Toukokuu 20, 2019

Huh huh.

Itävallassa on nähty sopivasti eurovaalien alla melkoinen poliittinen näytelmä. Pienemmän hallituspuolueen pitkä ”yksittäistapausten” eli lain ja poliittisen moraalin rajoja koetelleiden möläytysten ja lipsahdusten sarja (tai paremminkin perinteisen oikeistopopulismin ikiliikkujan pyöritys) päättyi edellisessä postauksessani kuvailtujen ns. Ibiza-videoiden julkituloon. ”Perusitävaltalaisten” eli Vapauspuolue FPÖ:n johtaja, varaliittokansleri HC Strache sekä parlamenttiryhmänjohtaja Johann Gudenus olivat kesällä 2017 astelleet iloisesti suoraan piilokamera-ansaan ja puhuneet siellä läpiä päähänsä. Asiaan oli osuutta sekä alkoholilla että testosteronilla. (Jossakin kohtaa näissä tallenteissa ilmeisesti kuuluu, miten Strache kuiskaa venäläisen oligarkin sukulaisena esiintyneestä naisesta Gudenukselle: Bist du deppert, die ist scharf!, eli vapaasti suomentaen “on muuten helkkarin kuuma kissa!”)

ibiza

Pysäytyskuva kohuvideosta. Strache (edessä) polttaa ketjussa, takana istuvat Gudenus ja hänen serbialainen vaimonsa, kutsujen emäntä istuu edessä selin katsojaan, useimmissa kuvissa häntä ei näy laisinkaan. Pöydällä näkyy kaikenlaisia virvokkeita, Strache itse on kertonut tunnelman olleen ”kosteanhilpeä” (feuchtfröhlich). Joissain kuvissa pöydällä näkyy myös jotakin, mitä on tulkittu valkoiseksi viivaksi…

Hunaja-ansan virittäjää ei vieläkään tiedetä. Aineiston arvioineet ja julkaisseet saksalaiset lehdet Süddeutsche Zeitung ja Der Spiegel eivät tietenkään paljasta lähdettä, mutta spekulaatioissa on mainittu muun muassa aktionisti-taiteilijaryhmä Zentrum für politische Schönheit ‘Poliittisen kauneuden keskus’. Tiedossa ei myöskään ole, miksi videoaineisto julkistettiin vasta nyt – oliko jokin taho ensin suunnitellut kiristävänsä Strachea (tai jopa kiristänytkin) ja vasta myöhemmin päättänyt vuotaa videon julkisuuteen? Joka tapauksessa Strache ja Gudenus puhuivat itsensä pussiin, antoivat ymmärtää olevansa valmiita lahjontaan, rahanpesuun ja – vuoden 2017 parlamenttivaalien alla – äänestäjien manipulointiin sekä havittelevansa median herruutta Unkarin Orbánin malliin. Strache myös möläytteli varsin rankkoja väitteitä sosiaalidemokraattien silloisesta johtajasta Christian Kernistä (”alaikäisten kanssa Kapkaupungissa”) sekä nykyisestä hallituskumppanistaan, konservatiivipuolue ÖVP:n johtajasta, liittokansleri Sebastian Kurzista (”seksiorgioita takahuoneessa”).

Videon sisältö ei yllätä vähääkään, mutta siitä kyllä yllätyin, miten nopeasti tapahtumat sitten etenivät. Ensin varaliittokansleri Strache ilmoitti eroavansa välittömästi ja siirtävänsä puoluejohtajan tehtävät varamiehelleen, taannoisissa presidentinvaaleissa hyväksi kakkoseksi nousseelle ministeri Norbert Hoferille. Sitten odoteltiin muutaman tunnin ajan, mitä tekisi Schweigekanzler [‘vaikeneva liittokansleri’] Kurz, joka monien mielestä liian usein on väistänyt vastuutaan ja jättänyt reagoimatta tähänastisiin ”yksittäistapauksiin”. Sikäli kuin sisäministeri Kicklin Facebook-postaukseen on uskominen, näiden iltapäivän tuntien aikana Kurz ja Hofer väänsivät kättä siitä, jatkuisiko ÖVP:n ja FPÖ:n hallitusyhteistyö, ja avainkysymyksenä oli sisäministeriö. ÖVP halusi sisäministerin postin itselleen, Kickl olisi siirretty johonkin toiseen ministeriöön, mutta tätä ”lehmänkauppaa”, näin Kickl, FPÖ ei hyväksynyt. Siispä Kurz päätti kaataa koalition. Uudet vaalit järjestetään mahdollisimman pian, mikä tarkoittanee syyskuun alkua, elokuussahan kaikki itävaltalaiset ovat lomilla. Strachen liikuttavan anteeksipyyntö- ja jäähyväispuheen jälkeen myös Johann Gudenus on ilmoittanut sekä eroavansa FPÖ:stä että luopuvansa kansanedustajanpaikastaan.

HC Strachen poliittinen ura näyttäisi siis olevan lopussa. Viikonlopun aikana Itävallan mediaan ilmestyi jo poliittisia muistokirjoituksia nykyisistä puoluejohtajista pitkäaikaisimmalle. Erityisesti suosittelen saksantaitoisille uutistoimittaja Armin Wolfin, myös FPÖ:n poliitikkojen tiukan vahtikoiran, blogia. Wolf tapasi Strachen ensi kertaa jo vuonna 2005, kun Jörg Haider oli lähtenyt hajonneesta FPÖ:stä omille teilleen oman ”sinisen tulevaisuutensa” BZÖ:n (Bündnis Zukunft Österreich) kanssa – jonka sirpaleista sitten Haiderin kuoltua merkittävin osa palasi FPÖ:n helmoihin. Jäljelle jääneen FPÖ:n johtoon oli noussut vielä nuori ja timmi Strache. Wolf kertoo taustatutkimuksia tehdessään hämmästelleensä, miten hienosti Strache kotisivullaan kuvaili lempikirjaansa, kiistellyn saksalaisen oikeistokansallismielisen ajattelijan Ernst Jüngerin teosta Der Waldgang. Raskaslukuinen kirja ja taitavasti kirjoitettu analyysi eivät oikein sopineet kuvaan – Strache, siviiliammatiltaan hammasteknikko, ei ole älykkö eikä lukumiehiä, hänellä ei ole edes ylioppilastutkintoa. Nopea nettihaku paljasti Wolfille, että teksti oli itse asiassa erään Itävallan äärioikeistopiireissä tunnetun journalistin kynästä, ja tämän hän myös haastattelussa heitti Strachelle päin naamaa. Plagiointisyytökset saivat Strachen ensin raivostumaan ja kiistämään kaiken, sitten selittelemään ja lopuksi syyttelemään Wolfia epäreilusta pelistä.

Sama kuvio, näin Wolf, on toistunut sittemminkin. Strache käyttäytyy kuin mahtaileva teinipoika.

Hänellä on kohtalokas taipumus huomattavan epäkypsiin virhesuorituksiin sekä arveluttavan alikehittynyt arviointikyky. Ja aina jäädessään kiinni hän turvautuu mitä mielikuvituksellisimpiin ”selityksiin”.

Tälle Wolfilla on sumeilemattoman keittiöpsykologinen selitys. Vaatimattomissa oloissa kasvanut työtätekevän yksinhuoltajaäidin poika (Strachen isä hylkäsi perheensä pojan ollessa kolmivuotias) on koko ikänsä kärsinyt jonkinlaisesta alemmuuden tai ulkopuolisuuden tunteesta ja etsinyt hyväksyntää, symbolista perhepiiriä ja isähahmoa. Nämä löytyivät ensin kouluaikojen urheiluharrastuksista, sitten uusnatsien taisteluharjoitusleireiltä (joita Strache on myöhemmin vähätellyt pojannulikoiden ”värikuula-ammunnaksi”) sekä iltakouluaikoihin koululaisten Burschenschaftista, jossa Strachekin pääsi miekkailun ja Suur-Saksa-romantiikan makuun. Tämän tiukan, poikien pukuhuoneen hieltä haisevan toveruushengen Strache toi myös johtamaansa FPÖ:hön. Lähipiiri arvosti hänen sitoutuneisuuttaan, uskollisuuttaan ja solidaarisuuttaan. Sitkeällä uurastuksella Strache nosti FPÖ:n jälleen Haiderin ja tämän ”opportunististen” toverien jälkeensä jättämistä raunioista, mutta silti suuri osa poliittista establishmenttia nyrpisteli nenäänsä hänen kovaotteiselle ja rahvaanomaisuutta kaihtamattomalle linjalleen.

Poliittinen eristys päättyi ”turkoosi-sinisen” hallituskoalition syntyyn joulukuussa 2017. Strachesta tuli varaliittokansleri, joka Wolfin mukaan nautti liikuttavan vilpittömästi uudesta valta-asemastaan. Keltalehti Kronen Zeitungin etusivuilla paistatteleva Strache oli nyt yllättävän kompromissivalmis, suostui nyt odottamattoman auliisti pyytelemään anteeksi ja ottamaan etäisyyttä aina ”yksittäistapausten” iskiessä, avoimesti tuomitsemaan natsismin perinnön ja sanoutumaan siitä irti. Kenttäväen kovalinjaisemmat syvät rivit alkoivat hermostua ja ilmaista tyytymättömyyttään liian sisäsiistiksi muuttuneeseen Stracheen. Ilmeisesti tähän Strache reagoi äskettäin käyttämällä Kronen Zeitungin haastattelussa sanaa Bevölkerungsaustausch, ‘väestönvaihto’ – tämä kohua nostattanut ilmaus kuuluu äärioikeiston kielenkäyttöön ja viittaa salaliittoteoriaan, jonka mukaan jotkut pahikset suunnittelevat Euroopan valkoihoisen kristityn väestön ”korvaamista” mustanpuhuvilla muslimeilla. Sana oli tarkoitettu signaaliksi omille kannattajille: ollos huoleton, poikas valveill’ on!

Keskelle tätä kriisinpoikasta tömähti sitten Ibiza-videoskandaali. Hetken ajan Strache väläytti aikuista ja vastuuntuntoista puolta itsestään; jäähyväispuhe oli vilpittömän anteeksipyytävä, kyynelsilmäinen anteeksipyyntö vaimolle suorastaan liikuttava. (Viisikymppinen Strache on toista kertaa naimisissa ja vuodenvaihteessa syntyneen pikkupojan ”nuori” isä.) ”Järkiintyminen” ei kuitenkaan kestänyt kauaa. FPÖ:n sisällä kuulemma jo pohdiskellaan, voisiko Strache kuitenkin jäädä Wienin FPÖ:n johtoon. Ja rakkaalla, puolueen sisäisessä viestinnässä tärkeää osaa esittävällä Facebook-seinällään Strache sitten vain puolitoista vuorokautta eronsa jälkeen julistaa, käyttäen Kurt Waldheimin presidentinvaalikampanjassaan tunnetuksi tekemää uhmakasta iskulausetta: ”No nyt sitä vasta!”

Nyt on edessä sen pohdiskelu, ketkä FPÖ:n ministerit poistetaan välittömästi palleiltaan, ja erityisesti polttopisteessä on sisäministeri Kickl, FPÖ:n pitkäaikainen kampanja-aivo ja spindoctor, jonka eroa on säännöllisin mielenosoituksinkin vaadittu jo pitkään. ÖVP ilmeisesti vaatii Kicklin eroa, FPÖ taas uhkaa edelleenkin, että siinä tapauksessa lähtevät kaikki.

Perusitävaltalaisten sekoilun ja siitä seuraavien välienselvittelyjen varjoon uhkaa jäädä liittokansleri Kurzin rooli. Politiikan ihmepoika Kurz nosti pari vuotta sitten henkilökohtaisella viehätysvoimallaan ja unelmavävyn olemuksellaan ukkoutuvan ja kannatuskriisissä rämpivän ÖVP:n takaisin gallupien kärkeen, ohi sitä ennen johdossa porskuttaneen FPÖ:n, ja voi siten esiintyä tavallaan demokratian ja poliittisen kunniallisuuden pelastajana. (Niin, ehkä tämä tosiaankin on niin raadollista: Strache oli pitkään puoluejohtajista ”se ainoa, joka ei ole vanha ja ruma”, pari vuotta sitten tämän manttelin peri Kurz, samaan aikaan kun Strache tunnollisesta salilla ja solariumissa käymisestään huolimatta alkoi vanheta, plösähtää ja käyttää silmälaseja.) Mutta ÖVP:n johtoon noustessaan Kurz teki samalla kansleriudestaan henkilökohtaisen projektin, ja kriitikkojen mukaan myös hänen koalition kaatumisen yhteydessä pitämänsä puhe on pelkkää ”minä, minä, minää”.

Saksantaitoisille suosittelen Falter-lehden julkaisemaa Natascha Stroblin analyysia Kurzin puheesta. Se oli nimittäin varsin ovelasti rakennettu. Kurz asettuu ensin meidän tavallisten pöyristyneiden kansalaisten joukkoon hämmästelemään tätä FPÖ:n meininkiä ja koko järkyttävää tilannetta – vaikka itse asiassa hänen on täytynyt tietää kypsymässä olevasta katastrofista jo hieman pitempään, ja hän on myös hieman kryptisesti todennut, että ”se, että on epäselvää, miten hallituskelpoisia FPÖ:n toimijat ovat, on aina ollut selvää”. (Siis: Kurz on aina tiennyt, että populisteista ei ole hallitusvastuuta kantamaan, mutta tärkeämpää oli itse päästä kansleriksi.) Sitten alkaa sympatiankeruu ja nostalgianheruttelu: tämän hallituskoalition käynnistyessä oli kaikki hyvin, kammottava ÖVP:n ja demarien suurten koalitioiden jämähtäneisyyden aika oli lopultakin ohi, ja se oli tietenkin Kurzin ansiota. Samalla Kurz kaivaa esille ns. Silberstein-jutun eli edellisten parlamenttivaalien alla sosiaalidemokraattien (SPÖ) mainetta tahranneen yhteistyön likaisten vaalitemppujen asiantuntijan kanssa. Toisin sanoen: kaikki muut puolueet ovat pahoja, vain hohtavahaarniskainen Kurz edustaa ”politiikan” sijasta ”kansan” puolella olevaa hyvää voimaa. Lopuksi kerätään myötätuntopisteitä Kurz paralle, joka on koko ajan kärsinyt tämän itse asiassa kelvottoman hallituskumppanin rinnalla yhteiskuntarauhan ja vakauden nimissä, kunnes oli pakko todeta, että liika on liikaa, ja tehdä kipeä päätös. Yhyy.

Vasemmistoliberaalin Frankfurter Rundschaun palstoilla Stephan Hebel tiivistää: Kurz edustaa oikeistopopulismin ”porvarillista” versiota. Siihen kuuluu johtajakultin rakentaminen – tämä vahva, puhdas mies tietää parhaiten, mitä tarvitaan – demokraattisen vuoropuhelun sijasta. Ja tältä kannalta selvää on myös, että toista kukkoa ei populismin tunkiolle mahdu. Kurzin päämääränä on ollut tehdä samat asiat kuin Strache – kerätä naiiveimman äänestäjäkunnan suosiota tiukalla maahanmuuttopolitiikalla ja samalla kyykyttää köyhiä – mutta sivistyneesti, euroooppalaisesti ja täydellisen sisäsiististi, ilman natsirasitteita, avorasistista öyhötystä, Putinin nuoleskelua tai yksityiselämän sekoiluja. Toistaiseksi tämä näyttää toimineen hyvin. Vaarana on, väittää Hebel, että tällä tavalla populismi valtaa ja mädättää myös politiikan maltillisen keskustan.

***

Lopuksi vielä kurkistus itärajan taakse. Ibiza-videoskandaalin tultua julki Unkarissa hallituksen käsissä olevalta medialta kesti jonkin aikaa reagoida siihen, mitä ”lankomiesten” (sógorok on termi, jota unkarilaiset mielellään käyttävät itävaltalaisista) maassa oli tapahtunut. Hallituksen kaatumisesta ja ennenaikaisista vaaleista uutisoitiin niukasti, toki antaen tilaa Strachen syytöksille poliittisesta ajojahdista. Valtion yleisradioyhtiön uutissivusto hirado.hu muistuttaa, että kaikesta huolimatta FPÖ ei ole menettänyt kansansuosiotaan tykkänään vaan tuoreimpien mittausten mukaan vain (!) 5 prosenttiyksikköä kannatuksestaan. Hallituksen propagandatuutiksi muuttunut Origo-sivusto puolestaan tietää (viitaten yllä mainittuun sisäministeri Kicklin Facebook-kirjoitukseen, jonka unkarinnos julkaistiin Mandiner-sivustolla), että kaiken takana ovat ”maahanmuuttomieliset”, joita Kicklin ja FPÖ:n tiukka maahanmuuttovastainen linja ei miellyttänyt… Riippumattomassa unkarilaismediassa ja somessa sitä vastoin on vallinnut kitkeränriemukas tunnelma. Kitkerän siksi, että vahingoniloa Itävallan populistien mahalaskun johdosta on värittänyt kateellinen itsesääli: ”noinhan se menee sivistyneissä demokraattisissa maissa, vaan toisin on meillä”.

Yksi Unkari-aspekti tähän Ibiza-skandaaliin liittyy. Kohuvideolla Strache sanoo suoraan haluavansa muuttaa Itävallan mediamaiseman Orbánin mallin mukaiseksi, ja toisessa yhteydessä hän mainitsee mahdollisena sijoittaja-yhteistyökumppanina itävaltalaisen liikemiehen Heinrich Pecinan, “joka 15 viime vuoden aikana on ostanut kaikki Unkarin lehdet ja hoidellut ne Orbánin käsiin”. Pecinan nimi oli todellakin esillä viimeksi näyttävästi syksyllä 2016, jolloin hänen avustuksellaan hoidettiin viimeisen merkittävän riippumattoman päivälehden Népszabadságin lakkauttaminen. Mitäpä kommentoi Orbán tähän, että hänen nimensä vedetään mukaan naapurimaan hallitusta heiluttavaan skandaaliin? Ei mitään. Näin ilmoitti lehdistölle hänen tiedottajansa Bertalan Havasi (eikä kai tässä yhteydessä tarvinne muistuttaa siitä kleptokratia-bisnesverkostosta, joka Orbánin ympärillä pyörii):

Pidämme varaliittokansleri Strachen eroa Itävallan sisäisenä asiana, eikä hallitus halua kommentoida sitä. Olemme myös useampaan otteeseen tehneet selväksi, että Unkarin hallitus ei puutu liike-elämän asioihin, ei siten myöskään median omistajien päätöksiin.

 


Natsahtelua ja trumputusta

Toukokuu 18, 2019

Kuka tietää, mikä tämä on?

 

Se on vanhan germaanisen riimuaakkoston (ns. vanhemman Futharkin) merkki, muun muassa kreikkalaisen omega-kirjaimen sukulainen (kaikki aakkoskirjaimistothan palautuvat samaan foinikialaisten keksintöön), joka tunnetaan nimellä odal tai othala. Riimukirjaimen nimi viittaa etymologisesti ’perintöön’ tai ’polveutumiseen’, ja natsit – jotka muutenkin tarttuivat luovalla innolla kaikenlaiseen muinaispohjoismaiseen ja muinaisgermaaniseen mytologiaan – käyttivät sitä tämän mukaisissa yhteyksissä, esimerkiksi Hitler-Jugendin sekä ”Rotu- ja asutusviraston” (Rasse- und Siedlungshauptamt; tämä laitos huolehti muun muassa SS-miesten ja heidän avioliittojensa rotupuhtauden valvonnasta) tunnuksissa. (Ainakin Saksassa näiden tunnusten käyttö on, monien muiden natsisymbolien tapaan, erityisellä lailla nimenomaisesti kielletty.)

Uusnatsipiireissä Odal-riimu on suosittu kuva-aihe. Itävallassa sitä käyttää teostensa signeeraamiseen taiteilija Manfred “Odin” Wiesinger, selittäen, että kyseessä on vain hänen nimikirjaimiinsa OW perustuva graafinen sommitelma… Tämä herra Wiesinger on viime päivät ollut Itävallan uutisotsikoissa merkillisen kulttuuripoliittisen väännön yhteydessä. Kolme vuotta sitten hän tuli Itävallan presidentinvaalien yhteydessä tunnetuksi oikeistopopulistisen FPÖ:n presidenttiehdokkaan Norbert Hoferin lempitaiteilijana, nyt FPÖ ehdotti häntä jäseneksi Ylä-Itävallan osavaltion kulttuurilautakuntaan (Landeskulturbeirat), jonka tehtävänä on erityisesti huolehtia osavaltion lakisääteisistä taidehankinnoista. Perusitävaltalaisten piirien ulkopuolella tästä ei olla lainkaan innoissaan. Ei myöskään siitä, että Ylä-Itävallan osavaltion taidekokoelmiin on ostettu kaksi Wiesingerin teosta – pienimuotoisia, musiikki- ja soitinaiheisia kuvia ns. Mozart-sarjasta – ja kaiken lisäksi vähän niin kuin tuttavankauppaa ja takaoven kautta, ilman virallista lautakunnan suositusta.

Manfred Wiesingerin taiteilijanimi Odin juontuu hänen Burschenschaft-taustastaan. Burschenschaftit, tai ainakin niiden tunnetuin tyyppi (on olemassa myös maltillisempia, taistelemattomia ja poliittisiin äärimeininkeihin etäisyyttä ottavia Burschenschafteja), ovat, tuota, kansallismielisiä opiskelijajärjestöjä. Niiden perinteisiin kuuluu kaljanjuontia, koppalakkiunivormuja ja eräänlaista miekkailua, jossa asiaan kuuluu kasvoihin haavoittuminen: kaksintaisteluarvet (Schmiss) poskissa ovat kunnia-asia. ”Kansallismielisyys” puolestaan on romanttista saksalais-kansallismielisyyttä, joka edustaa sitä samaa perinnettä, mistä natsismikin nousi, ja toisinaan edelleenkin flirttailee varsin avoimen uusnatsismin kanssa. Burschenschaft-taustainen akateeminen äärioikeisto pitää nykyään valtaa myös Itävallan FPÖ:ssä.

”Odin” Wiesingerin tuotanto on rehellistä näköistaidetta, täysin vailla postmodernia tekotaiteellista ”rappiota”, ja vie katsojansa suoraan Kolmannen valtakunnan esteettisten ihanteiden maailmaan. Hän on maalannut muotokuvia, maisema- ja kukka-aiheita (tietenkin ruiskukkia), mutta myös germaanisen mytologian hahmoja sekä fantasiakuvia kauniista arjalaisista lapsista ja naisista…

”Saksalaisuuden kukoistuksen ja sen rakastettavan olemuksen puolesta.”

… sekä jykeväleukaisia saksalaisia sotilaita ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisissa univormuissa. Uusnatsien kuvioissa Odin on tunnettu hahmo, hänen kuvituksiaan ilmestyy äärioikeistolaisissa julkaisuissa, ja Linzissä järjestettyyn äärioikeistolaisten ”Euroopan puolustajien” kongressiin hän maalasi kuvasarjan nimeltä Endsieg, ‘Lopullinen voitto’. Hänen tuotantoaan markkinoidaan yksityisten kanavien kautta sekä italialaisessa ”Thule”-galleriassa, joka tunnetaan natsiaiheisten koriste- ja muistoesineiden markkinapaikkana – Italiassa tätä koskeva lainsäädäntö on paljon löyhempää kuin Saksassa ja Itävallassa, missä natsisymboliikasta todellakin on säädetty yksityiskohtaiset kieltolait. Monien aatetoveriensa tapaan Odin on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, ja hänen näppäimistöltään rapsahtelee varsin tymäkkää tekstiä. Tällä hetkellä esimerkiksi päivitellään hänen möläytystään Wienin kuvataideakatemian rehtorista Eva Blimlingeristä: “ruma, tyhmä lihakimpale” (hässliches und dummes Stück Fleisch).

Mutta taide sikseen, sillä FPÖ:n hallitustaivalta reunustaneet ”yksittäistapaukset” ovat juur’ikään huipentuneet oikein kunnon skandaaliin. Saksalaiset lehdet Süddeutsche Zeitung ja Der Spiegel saivat äskettäin haltuunsa video- ja äänitallenteita, joiden aitous on nyt tarkistettu ja sisältö analysoitu. Ne ovat peräisin Ibizalta, jonkun varakkaan henkilön hulppeassa huvilassa heinäkuussa 2017, Itävallan parlamenttivaalien alla järjestetystä tapaamisesta, johon osallistuivat FPÖ:n johtaja HC Strache, FPÖ:n parlamenttiryhmän johtaja Johann Gudenus vaimoineen, joku saksaa puhuva mies sekä nainen, joka puhuu videolla englantia ja venäjää. (Gudenuksella on tunnetusti hyvät Venäjä-suhteet; hän on opiskellut Venäjällä, puhuu kieltä sujuvasti ja on vieraillut Krimin valtauksen jälkeisen kansanäänestyksen ”demokraattisuutta” valvomassa.) Nainen kertoo olevansa Aljona Makarova, Putinin lähipiiriin kuuluvan venäläisen oligarkin sukulaistyttö, joka aikoo sijoittaa (ilmeisesti alkuperältään kyseenalaisia) rahavarojaan Itävaltaan. Hän haluaisi ostaa osuuden suositusta keltalehti Kronen Zeitungista ja olisi valmis tämän lehden avulla tukemaan FPÖ:n poliittisia pyrkimyksiä. Siitä hyvästä hän tietenkin odottaa vastapalveluksia.

Strache ja Gudenus tosin vakuuttelevat, etteivät suostu tekemään mitään laitonta, eikä mikään todista, että he olisivat todellakin saaneet puolueensa vaalityöhön hämäräperäistä venäläistä rahaa. Silti he ovat ilmeisesti heitelleet naiselle varsin mielenkiintoisia ideoita: kunhan FPÖ pääsee hallitukseen (kuten sittemmin pääsikin), niin valtion rahoittamat rakennustyöt voitaisiin ohjata venäläisen naisen ja hänen kumppaniensa perustamille firmoille ja hintoihin puhaltaa sopivasti ilmaa. Venäläistä rahaa voitaisiin myös toimittaa FPÖ:lle ”riippumattoman, yleishyödyllisen” yhdistyksen kautta, tai ”Makarovalla” ja hänen edustamillaan tahoilla voisi olla mahdollisuus päästä mukaan Itävallan pelibisnekseen. Mielenkiintoista on ennen kaikkea, että Strache kertoo videolla haluavansa panna Itävallan mediamaiseman uusiksi Unkarin mallin mukaan; perusitävaltalaisten taistelusta riippumatonta mediaa ja etenkin yleisradioyhtiö ORFin tiukkoja uutistoimittajia vastaan on täälläkin ollut jo puhetta.

Video- ja ääninauhoitteet on ilmeisestikin tallennettu salaa, mutta saksalaisten toimittajien haastattelemat asiantuntijat vakuuttavat, että ne ovat aitoja: manipuloinnin mahdollisuus on käytännössä täydellisesti poissuljettu. Lähdesuojaan vedoten Süddeutsche Zeitung ja Spiegel eivät paljasta, keneltä tallenteet ovat peräisin. Ilmeisesti tieto Ibizan tapaamisesta on kuitenkin joissakin piireissä ollut jo liikkeellä. Huhtikuussa, kun Itävallassa jaettiin paikallista Venlaa eli tv-palkinto Romya, saksalainen koomikko Jan Böhmermann vitsaili tilaisuuteen osoitetussa videoviestissään olevansa parhaillaan ”melkoisessa kokkeli- ja Red Bull -pöllyssä parin FPÖ-liikekumppanin kanssa venäläisen oligarkin huvilassa Ibizalla” neuvottelemassa Kronen-Zeitungin haltuunotosta. Strache ja Gudenus myöntävät, että tämmöinen illanvietto Ibizalla ”kosteanhilpeässä lomatunnelmassa” todellakin tapahtui, mutta molemmat vakuuttavat koko ajan korostaneensa, että mihinkään laittomuuksiin ei tule ryhtyä.

Toistaiseksi ei liene mitään tietoa siitä, että tämä ”kosteanhilpeä” tapaaminen olisi oikeasti johtanut mihinkään lainvastaisiin tai päivänvaloa kestämättömiin toimiin. Strachen mahdollisina sponsoreinaan mainitsemat itävaltalaiset suuryritykset vakuuttavat, että eivät ole tukeneet FPÖ:tä suoraan saati ”yleishyödyllisten järjestöjen” kautta. ”Aljona Makarova” oli luultavasti houkutuslintu, arvelee Süddeutsche Zeitung, ja mahdollisesti koko tapaaminen olikin lavastettu vain ansaksi FPÖ-miehille. Joka tapauksessa he kävelivät iloisesti tähän ansaan ja kertoivat piilokameran kuullen olevansa valmiita jonkinlaiseen vilunkiin. Erityisen hyytävältä kuulostivat Strachen suunnitelmat vapaiden tiedotusvälineiden ”orbánisoimisesta”. ”Journalistit on tämän planeetan suurimpia huoria”, toteaa Strache jossain kohdassa nauhoitusta.

Oli miten oli, Strache ja kumppanit vaikuttavat olleen aivan valmiita jonkinlaiseen kyseenalaiseen diiliin venäläisten kanssa vaalikampanjansa edistämiseksi. Väkisinkin ajatukset singahtavat rapakon taakse ja Trumpin paljon veivattuihin Venäjä-kytköksiin. Mahtaakohan tästäkin jutusta lopulta koitua vain paljon porua mutta vähän villoja? Virallista lausuntoa ei liittokanslerinvirastosta ole vielä tullut; liittokansleri Kurz ilmeisesti keskustelee asiasta pienemmän koalitiokumppaninsa kanssa ennen kuin ilmoittaa mitään julkisuuteen. Der Standard -lehden mukaan FPÖ:ssä pidetään mahdollisena jopa, että Strache ja Gudenus joutuisivat eroamaan. Tällöin puoluejohtajaksi saattaisi nousta taannoinen presidenttiehdokas Norbert Hofer. Vielä mielenkiintoisempaa on, jatkaisiko Kurz hallitusyhteistyötä uuden FPÖ-johtajan kanssa vai seuraisiko tästä hallituksen hajoaminen ja uudet vaalit. Mutta eipä riennetä asioiden edelle.


Ei tässä kohta silmiäänkään usko

helmikuu 20, 2019

Tässäpä muutama viime päivien uutinen Unkarista:

Hallitus ilmoitti toissapäivänä Facebook-sivullaan käynnistävänsä uuden tiedotuskampanjan, sillä ”jokaisella on oikeus tietää, mitkä ovat ne tämänhetkiset ehdotukset, joiden pohjalta Unkarin turvallisuus vaarannetaan”. Odotettavissa katujen varsille tämännäköisiä julisteita:

sorosjuncker.jpg

”Teilläkin on oikeus tietää, mitä Brysseli kaavailee! He haluavat ottaa käyttöön pakollisen maahanmuuttokiintiön. He haluavat heikentää jäsenvaltioiden oikeutta puolustaa rajojaan. Migranttiviisumin avulla he helpottaisivat maahanmuuttoa.”

Soros ja maahanmuutto, niillä pelottelemalla on pärjätty tähänkin asti… Eivät kuitenkaan ole ajat niin kuin oli ennen, kun Unkarissa voitiin kuvitella, että kielimuurin takana kaikessa rauhassa saa sanoa ja kirjoittaa mitä tykkää. Brysselissä ja muuallakin Euroopassa on ”tiedotuskampanjaan” reagoitu varsin kipakasti. Euroopan komissio laati välittömästi vastausjulisteen. Siitä on unkarinkielinenkin versio, jota valitettavasti ei varmaankaan tulla Unkarin julkisissa ilmoitustiloissa näkemään:

orbanjuncker.jpeg

”Teilläkin on oikeus tietää, mikä on faktaa ja mikä on fiktiota. Täällä ei ole ”heitä” – on vain Euroopan Unioni, ja sen pöydän ääressä istuu myös Unkari. EU tukee jäsenvaltioiden rajojen puolustusta, ei heikennä sitä. EU ei suunnittele ns. humanitaaristen viisumien käyttöönottoa. Jäsenvaltiot päättävät itse, missä määrin ne haluavat ottaa vastaan laillista maahanmuuttoa.”

***

Viimeksi päivittelemäni sanasota, joka lähti liikkeelle Ruotsin sosiaaliministerin Annika Strandhällin twiitistä, jatkuu yhä. Strandhällhän oli kauhistellut Orbánin kolmikymmenlukulaiselta haiskahtavaa syntyvyydenlisäysohjelmaa. Tästä Unkarin ulkoministeri oli hikeentynyt ja kutsunut Ruotsin Unkarin-lähettilään puhutteluun. Asia sai kuitenkin jatkoa. Vanha ystävämme, poronmetsästäjä-varapääministeri Zsolt Semjén vieraili toisen vanhan tuttavamme, poliittisen ja muunkin epäkorrektiuden mestarin Zsolt Bayerin tv-showssa ja siellä innostui kommentoimaan Strandhällin twiittiä sananmukaisesti näin: “Se, mitä tuo olento parka (szegény teremtés) sanoi, on poikkeavuus (aberráció) itse.” Tämä sairaalloista tai epänormaalia poikkeavuutta merkitsevä ”aberraatio”-sana matkasi ripeästi kielimuurin yli Ruotsiin, missä paikalliset viestimet kertovat Semjénin kutsuneen Strandhälliä ”sairaaksi olento paraksi” (stackars sjuk varelse). Nyt on puolestaan Unkarin Ruotsin-lähettiläs saanut kutsun Ruotsin ulkoministeriöön.

Ministeri Semjén ei vähästä hätkähdä. ATV-kanavalle antamassaan haastattelussa hän kyllä kehtaa: ”Näin heillä on ainakin tilaisuus pyytää anteeksi sitä, että heidän rouva ministerinsä vertasi Unkarin perhepolitiikkaa natsi-Saksaan.” Ja näin ruotsalaisetkin saavat oppia, miten Unkarin hyvä perhe- ja kansakuntapolitiikka käytännössä toimii. ”Tämä koituu siis opiksi rouva ministerille ja hyväksi koko kunnon Ruotsin kansalle.”

***

Hyvin kehtaa myös valtakunnansyyttäjä Péter Polt, jonka pöydälle päätyneet korruptioepäilyt eivät yleensä oikein johda toimenpiteisiin. Eivät ainakaan pääministerin vävypoikaa ikävästi koskettavassa ns. Elios-jutussa, josta äskettäin kirjoitin. Unkarihan veti Elioksen laskut pois Brysseliin lähetettävästä tukihakemusnivaskasta eli käytännössä luopui EU-tuista ja siirsi laskun veronmaksajien maksettavaksi. Nyttemmin muuten, juuri tulleen tiedon mukaan, myös surkuhupaisista julkisuusesiintymisistään tunnetun ministeri Lajos Kósan yli 80-vuotias äiti (joka ei siis ole mikään bulvaani) luopuu vapaaehtoisesti suursikalansa EU-tuista.

Ilmeisesti EU on alkanut hieman aiempaa pontevammin puuttua siihen, mitä eurooppalaisten veronmaksajien rahoille Unkarissa tapahtuu. Äskettäin uutisoitiin, että valtakunnansyyttäjä Polt oli saanut kutsun Brysseliin Euroopan parlamentin budjettivalvontavaliokunnan puheille, selvittelemään myös korruptiovalvontavirasto OLAFin esille nostamia juttuja. Polt ei kuitenkaan aio lähteä. Kirjeessään valiokunnan puheenjohtajalle Inge Gräßlelle hän selittää, että jo ennen kutsun saapumista tieto kutsusta oli levinnyt Unkarin mediaan ja siellä oli annettu ymmärtää, että kyseessä olisi OLAFin vaatimien selvitysten arviointi. Koska EU-vaalit ovat jo ovella, Poltin mielestä tilanne on liiaksi politisoitunut ja se voitaisiin nähdä osana poliittista vaalikampanjaa. (Ja pois se meistä, että meillä vaalikampanjoitaisiin! Hallituksen Soros-julisteet ovat tiedotusta!)

***

Ja jos haluatte vielä kuulla, miten unkarilaisten propagandakone vinkuu, kun kaasu painetaan pohjaan, niin katsokaapa tätä Euronewsin haastattelua, jossa ulkoministeri Szíjjártó menettää malttinsa. ”Unkarilaiset eivät ole migrantteja!” Siis valkoihoiset eurooppalaiset unkarilaiset, jotka liikkuvat EU:n sisällä maasta toiseen, ovat kokonaan eri asia kuin Euroopan ulkopuolelta väitetysti häijyin aikein saapuvat tummaihoiset ja islaminuskoiset tulokkaat, joihin Unkarissa sanalla migráns yleensä viitataan. Haastattelijalle samoin kuin kansainväliselle yleisölle, joka ei tunne tätä migrantti-termin unkarilaista erityiskäyttöä haukkuma- ja pelottelusanana, tämä on tietenkin aika käsittämätöntä. Ja kun haastattelija yrittää selittää, että Britannian muukalaiskammoinen brexit-väki haluaisi eroon myös itäeurooppalaisista ”migranteista”, olkoot miten valkoihoisia kristittyjä EU-kansalaisia hyvänsä, Szíjjártó hermostuu ja käskee haastattelijan lakata loukkaamasta unkarilaisia.

***

Tämä kaikki siis ihan oikeasti, vakavissaan, aikuisten ihmisten kesken. Ja pyöritys sen kun jatkuu.

Eilen hallituksen kansainvälisten kommunikaatio- ja tiedotusasiain valtiosihteeri Zoltán Kovács, puhuessaan Unkarin kansainvälistä mediaimagoa käsittelevän analyysin julkistustilaisuudessa, tulkitsi tilannetta näin:

”Unkaria vastaan on kahdeksan vuotta ollut käynnissä disinformaatiokampanja, on rakennettu narratiivi, joka sopii täydellisesti antamaan niille, jotka haluavat perinteisestä mediasta saada tietoja Unkarista, koko maasta täysin todellisuudesta poikkeavan kuvan.”

Siis: Unkarista levitetään valheita ja valeuutisia. Mutta, vakuuttaa Kovács,

”meidän kertomamme tarinat (…) ovat varmasti lähempänä totuutta kuin se narratiivi, jota meistä levitellään esimerkiksi Länsi-Euroopan lehdistössä. (…) Tästä ei mikään todista paremmin kuin kolme peräkkäistä kahden kolmasosan parlamenttivaalivoittoa.”

Juupajuu. Kahden kolmasosan parlamenttienemmistöhän on tosin saavutettu kyseenalaisin keinoin ja vaalimatematiikan avulla eikä todellakaan tarkoita, että kaksi kolmasosaa Unkarin kansasta olisi äänestänyt nykyisen hallituskoalition puolesta. Mutta tämäkin vain kuvaa kahden todellisuuden – tai kahden narratiivin – taistelua.

Tänä aamuna Unkarin yleisradion ykköskanavan (Kossuth Rádió) aamumakasiinissa EU-asiain valtiosihteeri Judit Varga puolestaan puuttui siihen, miten Euroopan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans oli arvostellut hallituksen tiedotuskampanjaa. Vargan mielestä Timmermans ei osaa pitää varapuheenjohtajan tehtäväänsä erossa sosialistien kärkiehdokkaan asemastaan vaan käy komission nimissä omaa vaalitaisteluaan. (Syytä toisia siitä, mitä itse teet…) ”Unkaria halutaan rangaista sen maahanmuuttopolitiikan tähden.” (Ei tietenkään korruption vuoksi, ei oikeusvaltion vaarantamisen, ihmisoikeusrikkomusten tai tieteen alasajon takia…) Valtiosihteerin mukaan vaalitaistelun kuumuudessa ei enää onnistu asiallinen väittely esimerkiksi EU:n 7. artiklasta, ja ”hallituksen tiedotuskampanjan herättämät kiivaat reaktiot todistavat, että ne tiedot, joita unkarilaisille halutaan välittää, pitävät paikkansa”. Siis: on Brysselin syytä, että enää ei voi käydä järkevää keskustelua.

***

Summa summarum: Keskustelu Unkarin tilanteesta uhkaa muuttua järjettömäksi kilpa-älämölöksi, jossa kilpailevat todellisuudet loittonevat toisistaan vinhaa vauhtia ja jossa väittelyn volyymia vääntää kovemmalle ja keskinäisen syyttelyn tasoa yhä lapsellisemmaksi ennen muuta Unkarin hallitus. Kun kerran on ääliöpopulismin linjalle menty ja rakennettu kannatus äänestäjäkunnan kaikkein tuulellakäyvimmän segmentin varaan, ulkoa tulevaan uhkaan tai kritiikkiin ei näköjään voi muuten reagoida kuin lisäämällä kierroksia propagandamoottoriin. Sivustakatsoja jää miettimään, päättyykö tämä moottorin tikahtumiseen, polttoaineen loppumiseen vai koko pöntön räjähtämiseen.

Ja tietenkin voi aina miettiä, mikä tähän on johtanut. Väitän, että yhtenä syynä ääliöpopulismin kukoistamiseen on kansansivistyksen surkea tila, ja tähän puolestaan on pitkät historialliset syyt. Unkari on aina ollut eriarvoisuuden maa. Horthyn ajan myöhäisfeodaalisen gentry-kulttuurin tilalle tuotu reaalisosialismi ei demokratisoinut yhteiskuntaa vaan loi vain, etumerkit vaihtaen, entisen tilalle uuden feodaaliyhteiskunnan, jossa menestyminen oli kiinni suhteilla ja suosiolla pelaamisesta. Järjestelmänvaihdoksen jälkeenkään ei tästä päästy irti, ennen kuin Orbánin järjestelmä loi uudelleen kuvion, jossa Horthyn aikojen ideologisia tunnuksia yhdistellään sosialismin ajan reaalipoliittisiin käytänteisiin. Tässä unkarilaiset nyt istuvat ja ihmettelevät, kun periaatteessa valtakunnan korkeinta oppineisuutta edustava mies, konservatiivisen ”professorien Batthyány-piirin” johtaja Gábor Náray-Szabó selittää patruunamaisella tyyneydellä, että kansa nyt on tyhmää eikä siitä pidä välittää:

– Minä kyllä kestän nuo Soros-jutut, vaikka tunnenkin monia, joiden mielestä tämä on liikaa.
[Haastattelija:] – Onko Professorien Batthyány-piirissäkin tästä väittelyä?
– On ollut. Mutta yksi asia on hyvin tärkeä: Sorosilla pelottelua ei ole tarkoitettu älymystölle. Älymystön ei pitäisi siitä hermostua. Voihan sitä toki sanoa, että kansaa ei saisi tyhmentää, mutta ei ole varmaa, että tämäkään täysin pitää paikkansa.

EU:lla on nyt tuhannen taalan paikka. Miten käydään aikuista poliittista vuoropuhelua vastapuolen kanssa, joka käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi? (Ja miten ylipäätään asiat on päästetty tähän pisteeseen – onko ”lapsen” demokraattista tapakasvatusta laiminlyöty liian kauan, miksi sille ei ole osoitettu rakkautta ja rajoja?) Ja miten estetään tätä kommunikaation ja sen myötä kohta päätöksenteonkin rapautumista ja infantilisoitumista leviämästä (entisestään), kun muualtakin Euroopasta, meiltäkin, löytyy typerälle vihapropagandalle altista älämölöporukkaa, joka on aina valmis juhlimaan Orbánia uutena mestarinaan?


Ite on, joka toista sanoo, taas kerran

helmikuu 17, 2019

Olen tästä ilmiöstä täällä ennenkin kirjoittanut, esimerkiksi silloin, kun Itävallan oikeistopopulistit ensin vihjailivat vaalivilpistä presidentinvaalien yhteydessä (ja epämääräiset, koskaan todistamattomat vihjaukset vaalituloksen peukaloinnista otettiin kenttäväen sekä ulkomaistenkin aateveljien keskuudessa täysin todesta) – ja sitten itse kärysivät allekirjoitusten väärentämisestä kansalaisaloitteeseen. Jotenkin noilta popu-porukoilta jatkuvasti onnistuu ei vain tuo äskettäin mainittu ”viinin juominen ja vedestä saarnaaminen” vaan myös toisten syytteleminen siitä, mitä itse harrastetaan. Esimerkiksi vaimojen hakkaaminen ja naisten ahdistelu samalla, kun maahanmuutosta maalaillaan suurta vaaraa nimenomaan naisten fyysiselle koskemattomuudelle. (Tai kuten pakolaiskriisin ollessa pahimmillaan eräässä unkarilaiseen someen levinneessä keskustelussa todettiin naiselle, joka yritti puolustaa pakolaisten ihmisoikeuksia: ”Yritä jo saatanan lehmä tajuta niillä kananaivoillasi, että ne pakolaispaskat ei kunnioita naisia!”)

Niin, ainakin ylilyövään reagointiin Unkarin hallitus on viime aikoina näyttävästi kyennyt. Äskettäin hallituksen kansalaisjärjestöasioista vastaava alivaltiosihteeri Vince Szalay-Bobrovniczky tapasi Britannian juutalaisten kattojärjestön (BOD) johtajan Marie van der Zylin. Ulkomaiden juutalaisjärjestöjähän huolettaa jatkuvasti Unkarin antisemitismi. Vaikka mitään avointa vainoa tai julkisyrjintää ei olekaan, julkisuudessa liikkuu jatkuvasti piiloviitteitä, kuten esimerkiksi hallituksen Soros-pelottelukampanjojen yhteydessä on todettu, ja holokaustin muistopolitiikka on kiistanalaista, kuten sekä saksalaismiehityksen muistomerkin että ns. Kohtaloiden talo -museon yhteydessä on nähty. Tapaamisen jälkeen BOD julkaisi verkkosivuillaan selonteon, josta Szalay-Bobrovniczky puolestaan hermostui tykkänään. Hra Sz.-B:n raivokas vastine on luettavissa täältä. Sen kieli ja tyyli panee ihmettelemään Unkarin ulkoasiainhallinnon tilaa – tämän kaikkea muuta kuin diplomaattisen tekstin kirjoittaja on aiemmin toiminut suurlähettiläänä Wienissä ja Helsingissä.

Vaan mitäpä sitä ihmettelemään, kun itse ulkoministeri Péter Szíjjártó tunnetaan kiivaista tempauksistaan. Hänellä on ollut tapana reagoida ulkomailla ilmestyviin Unkarin arvosteluihin kutsumalla kyseisen maan suurlähettiläs nuhdeltavaksi, ja äskettäin kutsun sai Ruotsin lähettiläs. Syynä oli Ruotsin sosiaaliministerin Annika Strandhällin twiitti, jonka mukaan Unkarin väestöpolitiikka (jossa, kuten muistamme, korostetaan kantaväestön syntyvyyttä vastapainona maahanmuutolle) ”haisee 30-luvulta” ja rakentaa oikeistopopulistisia ”sumuverhoja sen eteen, mitä tämäntyyppinen politiikka tekee naisten tasa-arvolle”. Myös perheasiain valtiosihteeri Katalin Novák hermostui isänmaansa ja hallituksensa puolesta. Hänen mielestään on ”epätavallista ja epäystävällistä, että eurooppalaisen hallituksen jäsen arvostelee toisen Euroopan maan hallituksen sisäpoliittisia päätöksiä tällä tavalla ja tähän sävyyn, eikä sitä ennen edes hanki asiasta tietoa tavanomaisten diplomaattisten kanavien kautta”. Hm. Mitähän tähän nyt sanoisi siitä sävystä, jolla Unkarin hallituksen propaganda kuvaa maahanmuuton ja moraalisen rappion heikentämiä Länsi-Euroopan maita? Esimerkiksi ministeri Lázárin taannoisesta Wienissä kuvatusta pelotteluvideosta?

Tai mitäpä sanoisi siitä merkillisestä tempauksesta, joka vajaa viikko sitten nähtiin Debrecenin yliopiston luona? Fidesz-puolueen nuorisojärjestö Fidelitas järjesti pienen äkkisakin protestoimaan pientä konferenssia vastaan, jossa muisteltiin vuosina 2008-2009 eri puolilla Unkaria tapahtuneita rasistisia romanimurhia. (Kuolonuhreja näissä ampumavälikohtauksissa oli yhteensä kuusi, näistä yksi lapsi, joka ammuttiin yhdessä isänsä kanssa.) Protestin syynä oli se, että konferenssissa ”tieteen varjolla politisoitiin”, järjestäjissä ja esitelmöitsijöissä oli nimittäin entisen sosialistipuolueen SZDSZ:n aktivisteja, entisen ”kommunistisen puoluelehden” Népszabadságin toimittajia ja avustajia, jopa yksi ”Unkarin Helsinki-komitean” vaikuttaja – tämä komitea on ihmisoikeusjärjestö, joka on saanut avustuksia György Sorosilta, eli kyseinen henkilö on Sorosin palkkalistoilla. Konferenssin sisältöä ja aihetta itseään Fidelitas ei näköjään vaivautunut kritisoimaan. Kuten oppositiopuolue Momentum vastineessaan huomauttaa, on perin outoa, että mitään vastalauseita yliopiston ”politisoimisesta” ei kuulunut silloin, kun Debrecenin yliopisto nimitti kunniakansalaisikseen ensin Vladimir Vladimirovitš Putinin ja sittemmin Unkarin valtionpankin johtajan György Matolcsyn. Siitä puhumattakaan, mihin sävyyn Fidelitas julkilausumassaan kirjoittaa ”Unkarin opetusjärjestelmälle vain kaaosta ja tuhoa tuottaneen opetusministeri Bálint Magyarin palkkakynäilijöistä” tai sosialistipoliitikkojen ”uskollisista lakeijoista” – tulee mieleen stalinismin ajan vaahtosuinen propaganda.

Mutta tänään piti oikeastaan kertomani kahdesta muustakin tapauksesta, joissa Unkarin hallitus syyttää toisia siitä, mihin itse syyllistyy. Otetaanpa ensiksi esille Unkarin Tiedeakatemian (MTA) uhkaava alasajo.  Tätähän on valmisteltu toitottamalla hallitusta lähellä olevissa viestimissä, että MTA:n tutkimusinstituuttien työntekijät harrastavat epäilyttävää näennäistutkimusta tai laiskottelevat, eivät julkaise mitään vaikka nostavat palkkaa. No, äskettäin Magyar Narancs kirjoitti, että itse uudistuksen pääarkkitehti, innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovics on vuosikaudet nostanut palkkaa MTA:lta sekä akatemian ydin-herraklubin varsinaisena jäsenenä että MTA:n Laskentatekniikan ja automaation tutkimusinstituutin tutkijana (vuoteen 2018 saakka) – eikä kuitenkaan vuoden 2014 jälkeen ole julkaissut yhtään artikkelia.

Eikä tässä kaikki. Historiantutkija Krisztián Ungváry kirjoittaa Facebookissa:

Tarkistin Unkarin tieteellisten julkaisujen tietokannasta kolmen hallituksen perustaman instituutin tuotannon [tässä siis tarkoitetaan todellakin niitä uusia ”tutkimusinstituutteja”, joita hallitus on perustanut ja jotka toimivat riippumattomina sekä MTA:sta että ilmeisesti muistakin tiedeyhteisön laadunvalvontajärjestelmistä]. Kahta kategoriaa pidän tieteen kannalta erityisen relevantteina: ensinnäkin vieraskielisiä ja ulkomailla ilmestyneitä julkaisuja, toiseksi vieraskielisiä viittauksia kyseisen tutkijan tieteellisiin julkaisuihin. Vertasin NEB:n [Nemzeti Emlékezet Bizottsága eli ‘Kansallisen muistin komitea’, kommunistisen diktatuurin muistoja tallentava ja tutkiva laitos], Veritas-instituutin sekä ”Terrorin talon” 10 johtajan tietoja [MTA:n] Historiantutkimuksen instituutin (TTI) sekä entisen ”Vuoden 1956 instituutin” vastaaviin. Sovitin otokset siten, että niiden tutkijat edustavat samoja ikäryhmiä, ettei vertailu vinoutuisi. TTI:n osalta käytin vain yhden korkeamman johtoportaan tutkijan tietoja. Tietokannan paikoittaiset puutteet eivät vaikuta yleiskuvaan.
Tulos:
NER-ryhmän [Nemzeti Együttműködési Rendszer eli ‘kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä’, Orbánin vuoden 2010 vaalivoiton jälkeen lanseerattu termi on nopeasti muuttunut pilkkanimeksi] 10 edustajaa olivat julkaisseet 18 artikkelia ulkomailla, ja heihin oli viitattu yhteensä 119 vieraskielisessä julkaisussa. Vertailuryhmälle taas oli kertynyt 73 ulkomailla ilmestynyttä tutkielmaa sekä 947 vieraskielistä viittausta. Todellisuudessa vertailu kallistuu vielä enemmän viimeksimainitun ryhmän eduksi, sillä NER-historioitsijoiden ulkomaisista julkaisuista merkittävä osa on ilmestynyt unkariksi rajantakaisten unkarilaisten julkaisusarjoissa – mikä ei siis todellakaan merkitse kansainvälistä levikkiä. Jälkimmäisessä ryhmässä puolestaan Pál Fodor on ilmoittanut vain vieraskielisten viittaustensa lukumäärän (249), ei vieraskielisten julkaisujensa määrää. Sikäli kuin tieteen kilpailukykyä mitataan kansainvälisen tieteen mittapuulla, NER:n historiantutkijoiden tehokkuus on korkeintaan seitsemäsosa tiedemaailman edustajien vastaavasta. Tähän käytetyn rahoituksen kannalta tilanne on vielä paljon heikompi. On huomattava, että NER-historioitsijat eivät vain nosta paljon korkeampaa palkkaa vaan myös heidän instituuteillaan on paljon suurempi budjetti, joten heidän olisi helpompaa kustantaa myös julkaisujensa käännättäminen. Tämän jälkeen sopii vertailla eri tutkijoiden tehokkuutta!

Näin siis tiedemaailmassa. Sitten varsinaisen poliittisen päätöksenteon puolelle:

Unkarin vaalijärjestelmän rehellisyyttähän on avoimesti epäilty. Vaalilainsäädäntö ja vaalipiirijako on soviteltu suosimaan valtapuoluetta, niin että – kuten viimeksi viime vuonna – vajaalla puolella annetuista äänistä Fidesz-puolue saa parlamentissa kahden kolmasosan enemmistön, jolla puolue pystyy myllyttämään läpi haluamansa lait. Fidesztä äänestivät laajalti nimenomaan valtakunnan köyhimmät alueet, mikä on nähty merkkinä paikallisesta painostuksesta ja epädemokratian kulttuurista: köyhät myyvät äänensä säkillisestä perunoita tai äänestävät sitä, joka paikkakunnalla ohjailee sosiaaliavustusten ja työllistämistöiden jakoa. Viime vaalien yhteydessä ETYJin vaalivalvojat selvin sanoin arvostelivat erityisesti vaalimainontaa, jossa valtion viralliset ”menkäähän kansalaiset äänestämään!” -ilmoitukset ja Fidesz-puolueen oma vaalimainonta sekoittuivat toisiinsa, samalla kun ilmapiiriä leimasi yleinen pelottelumeininki ja varsinaista asioihin keskittyvää vaaliväittelyä ei juuri nähty. (Viktor Orbánhan ei vuosiin ole osallistunut vaalikeskusteluihin eikä anna edes haastatteluja muille kuin omille luottotoimittajilleen.) Toisin sanoen: Fidesz-puolue käytti valtion vaalitiedotusresursseja omaan vaalimainontaansa.

Nyt taas eurovaalien lähestyessä ilmestyi jännittävä uutinen Magyar Nemzet (‘Unkarin kansakunta’) -lehteen. Siis ei siihen entiseen oikeistokonservatiiviseen lehteen, josta ns. Gecigaten jälkeen eli oligarkki Lajos Simicskan ja Viktor Orbánin riitaannuttua kehittyi joksikin aikaa merkittävä oppositiojulkaisu, kunnes se viime vuonna, Fidesz-puolueen vaalivoiton jälkeen lakkautettiin. (Osa entisen Magyar Nemzetin väestä jatkaa uudessa lehdessä nimeltä Magyar Hang ‘Unkarilainen ääni’ .) Vaan lakkautetun Magyar Nemzetin nimissä nyttemmin ilmestyvään Fidesz-puolueen äänitorveen, joka ei aiemmalla nimellään Magyar Idők (‘Unkarilaiset ajat’) koskaan onnistunut tavoittamaan laajoja lukijajoukkoja. Tämän lehden saamien tietojen mukaan – ja kaikesta päättäen lehden on helppo saada tietoja korkeimmalta taholta – Unkarin syyttäjänvirasto on määrännyt Unkarin valtiontalouden tarkastusviraston (Állami Számvevőszék, ÁSZ) tutkimaan pienten oppositiopuolueiden Momentumin ja Párbeszédin viimevuotista vaalimainontaa. Väittämän mukaan nämä puolueet eivät ole pystyneet kunnolla tekemään tiliä vaalimainontaansa käyttämistään varoista.

Itse asiassa jo jonkin aikaa on ollut käynnissä merkillinen prosessi, joka sivusta katsoen näyttää viranomaisten kiusanteolta. Lokakuusta saakka ÁSZ on vaatinut Párbeszédin ja Momentumin puoluetuen jäädyttämistä sen käytön epäselvyyksien takia. Puolueet taas väittävät koko ajan toimittaneensa kaikki vaaditut tiedot asianomaiseen paikkaan, ja jos viime kesänä ÁSZ:n yhteydenotot eivät tuottaneet tulosta, se johtui siitä, että molemmat puolueet olivat muuttamassa toimitilojaan toiseen paikkaan eivätkä pieneen aikaan olleet tavoitettavissa – muuton jälkeen molemmat ovat toimittaneet pyydetyn aineiston ÁSZ:lle, joka ei puolueiden väittämän mukaan ole välittänyt sitä edes tutkia. Myös äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbik, jonka viime vaaleissa uskottiin antavan ankaran vastuksen Fidekszelle, on saanut viranomaisilta rahoitusepäselvyyksien takia niin ankarat sakot, että koko puolueen talouden pelätään menevän nurin. Viikko sitten oppositiopuolueet osoittivat tämän takia yhdessä mieltään ÁSZ:n päämajan edessä, vakuuttaen, että eivät muuta vaadi kuin mahdollisuutta saada rehellisesti tehdä tiliä varojensa käytöstä. Ja oppositiopuolueiden ja ÁSZ:n syytellessä toisiaan kukaan ei enää muistele viimekeväistä valtapuolueen vaalikampanjaa, joka – senhän näki sokeakin – tyyliltään, visuaaliselta ilmeeltään ja iskulauseiltaan saumattomasti sulautui hallituksen ”tiedotuksiin”.

Ja tätä ”tiedotusta” on tulossa keväämmällä lisää, kuinka ollakaan, sopivasti eurovaalien alla. Unkarin hallituksen sivuiltakin löytyvässä videoiskussa hallituksen tiedottaja István Hollik kertoo:

Hallitus käynnistää tiedotuskampanjan Brysselin maahanmuuttoa kannustavista suunnitelmista, sillä olemme sitä mieltä, että jokaisella unkarilaisella on oikeus tietää, mitä ovat ne ehdotukset, jotka vaarantavat Unkarin turvallisuuden perustan. Tätä tarvitaan, koska vaikka unkarilaiset ovat monin tavoin jo ilmaisseet, etteivät halua maahanmuuttoa, tästä huolimatta Brysselissä yhä väkisin ajetaan läpi tätä tukevia suunnitelmia, siis edelleenkin ajetaan läpi maahanmuuttokiintiöitä, päämääränä heikentää jäsenvaltioiden oikeuksia puolustaa rajojaan. Rahalla ladatun maahanmuuttajapankkikortin lisäksi myös maahanmuuttajaviisumi halutaan ottaa käyttöön, tämän Euroopan parlamentti jo hyväksyi. Lisäksi halutaan antaa lisää rahaa maahanmuuttoa tukeville järjestöille, samalla kun maahanmuuttoa vastustavien maiden rahallista tukea heikennetään, myös tällä tavalla rangaisten näitä maita. Meidän mielestämme nämä suunnitelmat vakavasti vaarantavat Unkarin turvallisuuden, niiden toteutuessa myös meidän maastamme tulisi maahanmuuttomaa.

Toisin sanoen: jos pahat Brysselin herrat haluavat sulkea rahahanat Unkarilta, se ei tietenkään johdu demokratian ja oikeusvaltion vaarantumisesta tai EU:n perusperiaatteiden ja arvojen rikkomisesta. Tai siitä, että Unkari kieltäytyy osallistumasta niihin yhteisiin toimiin ja sopimuksiin, joilla maahanmuuttoa nimenomaan olisi tarkoitus hillitä ja kontrolloida. Siitä puhumattakaan, että EU:n varoja on ohjattu vallanpitäjien ja heidän lähipiirinsä taskuihin. Eihän toki. Vaan kysymys on siitä, että ellei äänesi mene Fidesz-puolueelle, niin Unkarista tulee ”maahanmuuttomaa” (mitä se sitten tarkoittaakin, ilmeisesti sellaista maanpäällistä helvettiä kuin Länsi-Euroopassa, missä kaikki suurkaupungit ovat yhtä palavaa ghettoa ja sharia-lain hallitsemaa no go zonea – ja minne sadattuhannet unkarilaiset ovat viime vuosina riemumielin muuttaneet). Maa, joka ei saa puolustaa omia rajojaan ja jossa muukalaiset rellestävät EU:lta saatua pankkikorttia vinguttaen. (Euroopan ”vaihtoehtomediaa” kiertävä valeuutinen perustuu, asianmukaisin Lapin-lisin, todellisiin pakolaisavustusprojekteihin, joissa kyse on ollut perin vaatimattomista summista.)

Ei siis mitään muita ongelmia kuin maahanmuutto, ja sitä vastaan me taistelemme. Tämä on hallituksen vaalitiedotusta, ei valtapuolueen vaalikampanjaa. Ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki?


Sivistynyttä viestintää

tammikuu 16, 2019

Olen tässä blogissa jo lukemattomat kerrat päivitellyt sitä tasoa, jolla Unkarin hallituksen kommunikaatiossa ja hallituksen kontrolloimassa mediassa – ja hallituksen kontrollissa on siis julkisen yleisradioyhtiön lisäksi suurin osa muistakin viestintäkanavista – liikutaan: yhä tökerömpää vihankylvöä ja muukalaispelon lietsontaa, Soros ja maahanmuutto, maahanmuutto ja Soros, yhä simppelimmän mustavalkoista kuvaa hyvästä hallituksesta ja pahasta oppositiosta (jälkimmäinen koostuu pelkästään Niiden, siis Unkarin vihollisten kätyreistä). Yleisen päivittelyn lisäksi voi nyt viitata Hannes Grasseggerin oivalliseen artikkeliin, joka ilmestyi muutama päivä sitten sveitsiläisen Basler Zeitungin viikonloppuliitteessä: siinä on menty sen vihapropagandan ytimeen, jonka esikuvana Unkarin hallitus nyt toimii koko Euroopan rasismilla ratsastaville oikeistopopulisteille.

Tämän vihan ytimessä on György/George Soros, maailman mahtavin finanssikeinottelija, joka vuonna 1992 aiheutti Britannian punnan romahduksen, syöksi Aasian talouskriisiin vuonna 1997 ja koko maailman vuonna 2008, joka tuhosi Neuvostoliiton ja Jugoslavian, jotta afrikkalaiset ja arabit pääsisivät valtaamaan Euroopan, suurroisto, joka on rikastunut talousrikollisuudella ja tehnyt bisnestä terrorismilla ja joka jo lapsena kavalsi juutalaisia natseille vaikka on itse juutalainen. Tällaista Sorosista kerrotaan, itse asiassa näistä paikkansa pitää vain se, että Soros on todellakin juutalaista syntyperää. Unkarissa ja nyttemmin muuallakin Sorosista on tehty jonkinlainen James Bond -elokuvien maailmanherruutta tavoitteleva superkonna, jonka pillin mukaan tanssivat sekä Brysselin EU-päättäjät että Unkarin oppositio.

Tämän Soros-kampanjan takana puolestaan on ollut kaksi amerikkalaista kampanjagurua: Arthur Finkelstein ja George Birnbaum. Finkelstein, nerokas pollster, mielipidetutkimusten maestro, oli alun perin finanssialalla työskentelevä ohjelmoija mutta siirtyi poliitikkojen palvelukseen numeronmurskaajaksi ja Yhdysvaltain republikaanien tärkeäksi taustavoimaksi, Barry Goldwaterista alkaen.  ”Finkel-thinkin” perustana oli negatiivinen kampanjointi: vastustajan yksinkertainen leimaaminen ja haukkuminen, poliittisten haukkumasanojen (esimerkiksi ”ultraliberaali”) loputon toisto. Kun syytös on tarpeeksi törkeä, se jää yleisön mieleen (”totta tai ei, näin nämä asiat koetaan”), eikä vastustaja useinkaan kykene sitä kumoamaan sotkeutumatta itse samaan kuraan. Näin toimii tunnettu oikeistopopulismin ikiliikkuja.

Ystävänsä ja asiakkaansa Ron Lauderin, Estée Lauder -kosmetiikkaimperiumin perijän kautta Finkelstein sai 1990-luvun loppupuoliskolla mielenkiintoisen sivubisneksen Israelista. Hän auttoi Benjamin Netanjahun valtaan ja huomasi samalla, että USA:ssa koetellut konstit toimivat muuallakin. Netanjahun välityksellä taas Finkelstein ja hänen oppilaansa George Birnbaum päätyivät edelleen Unkariin avustamaan Netanjahun hyvää kaveria Viktor Orbánia, joka vuonna 2008 tähtäsi takaisin valtaan. Kampanja onnistui niin hyvin, kertoo Birnbaum toimittaja Grasseggerille, että vuoden 2010 vaalien jälkeen oppositio oli käytännössä tuhottu. Mutta vallan säilyttämiseksi ja vaalikarjan pitämiseksi omassa karsinassa tarvittiin uusi vihollinen, uusi negatiivisen kampanjoinnin kohde.

Sosialistipuolueen ja siitä lohjennutta pientä sirpalepuoluettaan (DK, Demokraattinen koalitio) johtavan entisen pääministerin Gyurcsányn tilalle Viktor Orbánin oli saatava mahtavampi uhkakuva. ”Brysseli”, Maailman valuuttarahasto ja ”kansainvälinen suurpääoma” eivät ihan riittäneet, sillä, näin Birnbaum, ”Arthur sanoi aina, että eivät ihmiset taistelleet natseja vastaan vaan Hitleriä, eivät al-Qaidaa vaan Osama bin Ladenia.” Pahuuden ruumiillistumaksi keksittiin kansainvälistä suurpääomaa edustava George Soros, unkarilaissyntyinen mutta kuitenkin muukalainen, kaiken lisäksi juutalainen.

Niin, juutalaisia olivat myös Finkelstein ja Birnbaum, mutta ennen kaikkea ammattilaisia. Finkelstein oli naimisissa miehen kanssa, vaikka avusti työkseen poliitikkoja, joiden kannattajakunta oli täynnä fundamentalistisia homovihaajia. Birnbaum, jonka isoisän natsit murhasivat, puolestaan vakuuttelee toimittaja Grasseggerille, ettei Orbán hänen mielestään ole mikään antisemitisti. Ei välttämättä olekaan, ja ehkä Birnbaumille ei ole täysin selvinnyt unkarilaisen antisemitismin utuinen olemus.

Juutalaisviha Unkarissa ei niinkään kohdistu oikeisiin eläviin juutalaisiin ihmisiin (jotka sitä paitsi ovat Unkarissa aivan samannäköisiä ja samanlaisia kuin muutkin unkarilaiset) kuin ”juutalaisuuteen” jonkinlaisena mystisenä, kosmopoliittisena, vieraana ja vaarallisena unkarilaisen ”kansallismielisyyden” vastaisena voimana. ”Juutalaisuudessa” yhdistyvät sekä kommunismi että kansainvälinen suurkapitalismi, sekä yleviä arvoja lokaan raastava proletaariaate että hienosteleva mutta isänmaaton kulttuurielitismi, se on totaalinen vihollinen, jota voi syyttää mistä hyvänsä. Näin Orbánin Fidesz on voinut jättää Soros-vihakampanjassa antisemitismin rivien väliin, mistä halukkaat sen kyllä löytävät – ne ihmiset, jotka piirtelevät daavidintähtiä ja hakaristejä Soros-kampanjajulisteisiin tai kirjoittavat Sorosin kuvan viereen ”haiseva juutalainen”.

Vihollisena Soros on yhtä utuinen kuin ”juutalaisuuskin”: hän ei ole poliitikko, hän ei asu Unkarissa vaan jossakin merten takana, eikä hän edes vastannut syytöksiin, kun häntä Unkarin mediassa lyötiin kuin vierasta sikaa. Kun Sorosin julkisesti esittämät maailmanparannusaatteet vielä nivottiin yhteen nousevan pakolaiskriisin ja muukalaisvihan kanssa, Finkelsteinin ja Birnbaumin ”tuote” oli täydellinen. Se myi itsensä oikeistopopulismin käyttöön kautta maailman. Näin Grassegger artikkelinsa lopuksi: Arthur Finkelstein kuoli vuonna 2017. Vuonna 2011, yhdessä viimeisistä julkisista puheistaan, hän sanoi: ”Minä halusin muuttaa maailmaa. Sen olen tehnytkin. Olen tehnyt maailmasta pahemman paikan.”

***

Ainakin mediassa ja julkisessa diskurssissa jotakin on todella muuttunut pahempaan suuntaan. Negatiivinen kampanjointi Sorosilla ratsastaen ei ole vain mustannut yhden kansainvälisen suursijoittajan ja maailmanparantajan mainetta. Se on myös vienyt koko julkisen keskustelun yhä aggressiivisemmalle, kärjistyneemmälle ja alatyylisemmälle linjalle. Sellaiset asiat kuin säädyllisyys ja hyvät tavat ovat yhä kauempana. Unkarilaisissa politiikkauutisten kommenttiketjuissa puheenvuorot ovat moderoinnista huolimatta täynnä elimiä ja eritteitä, perustelujen tilalla on usein pelkkiä solvauksia.

Järkyttävin esimerkki keskustelun tyylilajista saatiin äskettäin, kun hallitusta lähellä olevat mediavoimat avasivat tulen kohti lukiolaistyttöä. 18-vuotias Blanka Nagy Kiskunfélegyházan pikkukaupungista Etelä-Unkarin aroilta on viimeaikaisissa mielenosoituksissa ollut puhujakorokkeella laukomassa varsin suorasanaista, alatyylistäkin kritiikkiä Unkarin hallitusta kohtaan. Hän on muun muassa nimittänyt Fidesz-puoluetta ”iljettäväksi, katalaksi tartuntatautiepidemiaksi” ja kehottanut päättäjiä, muun muassa sitä ”viiksekästä kyrpää” (viitannee presidentti János Áderiin, jonka tavanmukaisempi haukkumanimi on ”viiksekäs paska”) sananmukaisesti kääntäen ”nussimaan itseään naamaan”. (Viimeksi mainittu fraasi oli muuten sitaatti Ben Stillerin ohjaaman toimintakomedian Tropic Thunder unkarinkielisestä versiosta.) Kotiseudulla mainetta saatuaan suorasuinen nuori mielenosoituspuhuja kutsuttiin esiintymään myös pääkaupunkiin, missä hän tammikuun alussa sanoi Fidesz-puoluetta ”yhteiskunnan peräaukoksi”.

blanka

(Pysäytyskuva 444.hu:n julkaisemasta videosta.)

Tähän oli hallituksen mediaimperiumin selvästikin pakko puuttua. ”Kristillisen älymystön” edustajia marssitettiin televisioon paheksumaan julkisen keskustelun rappiota. Ennen kaikkea Blanka Nagyn kimppuun kävi kansakunnan virallinen ykkösöyhöttäjä, toimittaja ja Fidesz-puolueen perustajajäsen Zsolt Bayer. Tavallaan huvittavaa tässä on se, että Bayer on (kuten tämänkin blogin lukijat ehkä muistavat) jo iät ja ajat tunnettu alatyylisistä puheistaan, joiden taso ei ole lupauksista huolimatta kohentunut senkään jälkeen, kun Bayerille 2016 myönnettiin journalistisista ansioista korkea kunniamerkki. Vastustajat ovat Bayerille paitsi ”aivottomia, kapisia, valehtelevia idiootteja” myös esimerkiksi ”epäonnistuneita, surkeita, lapsettomia paskiaisia”, ”läskipäisiä runkkumällejä”, ”rumia pikku kyrpiä” tai ”persepäitä”. Myös Blanka Nagy sai kuulla kunniansa Bayerin omassa tv-showssa:

bayershow

”Kuulepas Blanka kulta, nyt on niin, että sinä et ole sankari vaan onneton surkea kurja pikku prole. Ja jos jatkat näin, sinusta ei tule sankaria vaan pysyt onnettomana surkeana mitättömänä pikku prolena.”

Eikä tässä kaikki. Muutamassa tunnissa, kertoo 444.hu, hallitusta lähellä oleviin lehtiin ja portaaleihin levisi sama nimetön artikkeli, jossa kerrottiin Blanka Nagyn usein lintsaavan koulusta ja olevan reputtamassa ainakin kolmesta oppiaineesta. Nagyn mukaan väitteet ovat perättömiä ja hän harkitsee oikeustoimia.

Tapa, jolla hallituksen mediaimperiumi käy yhden koulutytön kimppuun, on tietenkin käsittämättömän törkeä. Oppositiofoorumeilla on tietenkin riennetty vastaiskuun, ja Zsolt Bayerin ”ansioluettelon” ohella esille on nostettu muidenkin merkkihenkilöiden aikaansaannoksia, alkaen hovihistorioitsija Mária Schmidtin vähemmän kunniakkaasta ja lähinnä hyvien suhteiden varassa edenneestä yliopistourasta. Ja tässä nähdään, miten negatiivinen kampanjointi, jos tätä voi kauniisti sellaiseksi kutsua, tuhoaa järkevän keskustelun vetämällä vastustajat mukaan samalle mutapainitasolle. Városi Kurír -sivustolla Mária Vásárhelyi yrittää nostaa esiin järjen ääntä:

Ihan oikeasti, ruvetaanko nyt keskustelemaan siitä, kuka noista Bayer-Bencsik-Huth-Stefka-tyyppisistä henkisistä gorilloista tai keskitysleiri-kapoista ja montako kertaa on saanut ehdot venäjästä, matikasta tai voimistelusta? Ikään kuin noiden palkkarenkien aiemmat opinnot lisäisivät mitään olennaista tähän törkyiseen tarinaan. Ikään kuin sillä oikeasti olisi mitään merkitystä, paljonko Blanka Nagy on lintsannut koulusta tai mikä numero hänellä oli todistuksessa historiasta. Jos annamme ”keskustelun” valua tähän uomaan, silloin kävelemme taas suoraan niiden ansaan. Sillä jos hän tosiaan olisi saamassa ehdot vaikka mistä aineesta tai olisi ollut luvatta poissa koulusta vaikka miten paljon, miten se liittyy siihen, että häntä oksettaa tämä järjestelmä, jossa me elämme?