Hädin tuskin sain kirjoitettua tuon edellisen postaukseni siitä, miten Unkarissa sekä äärioikeisto-oppositio että hallitusta lähellä olevat ns. kansallis-konservatiiviset tahot ovat heränneet suojelemaan viattomia lapsia kamalalta homosaatiopropagandalta… kun huomasin, että tarina saa aina vain uusia poskettomia käänteitä.
Kansanedustaja Dóra Dúró nimittäin löysi lisää revittävää. ”Satumaa kuuluu kaikille” -kohukirjan julkisesti silputtuaan Dúró huomasi, että myöskään Zsófia Bánin lastenkirja Vagánybagoly és a harmadik Á, avagy mindenki lehet más (‘Hurjapääpöllö ja kolmas A, eli jokainen voi olla erilainen’) ei sovi kansallismieliseen lastenkasvatukseen. Kirjan lapsihenkilöistä nimittäin yhdellä on kaksi äitiä, toisella tavallista tummempi ihonväri, ja kirjoittaja itse on muutamia vuosia sitten pitänyt avajaispuheen Budapestin Pride-tapahtumassa. Uudessa lehdistötilaisuudessaan Dúró repi tämänkin homopropagandakirjan hajalle ja ilmoitti vaativansa mm. varhaiskasvatuksesta ja kulttuurista vastaavan ministeri Káslerin tilille siitä, että tämmöisen kustantamista on tukenut NKA eli Unkarin kansallinen kulttuurirahasto. Dúró lupasi myös jättää aloitteen laista, jolla tämmöiset kirjat siivottaisiin kauppojen hyllyiltä.
Vielä hillittömämpään isänmaalliseen ajatuksenrientoon yltyi tässäkin blogissa aiemmin esillä olleen Unkarilaisuudentutkimuksen instituutin tutkija, ”elokuvaesteetikko ja runoilija” László Deák-Sárosi. (Instituutin kotisivuilta ei tosin löydy hänestä työsuhde- tai yhteystietoja, mutta instituutin uutisissa häntä tituleerataan ”tutkijaksemme”.) HVG:n toimitus löysi kristillisdemokraattien Vasárnap (‘Sunnuntai’) -sivustolta Deák-Sárosin kirjoituksen ”Hiipivä herkistäminen”, jossa kartoitettiin näihin meidän päiviemme homopropaganda-lastenkirjoihin johtanutta kehitystä ja syylliseksi löydettiin, tadaa! – Ervin Lázárin lastenkirjat.
Ervin Lázár (1936–2006) on tunnustettu klassikko, Unkarin lastenkirjallisuudessa suunnilleen samanlainen merkkihahmo kuin meillä Kirsi Kunnas. Lázárin ovelissa, kielellisesti kokeilevissa ja usein hilpeän absurdeissa saduissa, joita aikuinenkin lukee mielellään, seikkailevat vitsikkäät eläin- ja ihmishahmot, ja joskus niissä perinteisiä satuhahmoja muovataan ja väännellään lempeiksi pilakuviksi – tunnetuin tapaus lienee ”seitsenpäinen keijukainen” eli hirviö, joka ei sitten lopulta ollutkaan yhtään hirveä eikä pelottava. Deák-Sárosista tämä ei ollut yhtään mukavaa, ja ehkä Dóra Dúrón käynnistämä lastenkirja-”projekti” sai ”esteetikon ja runoilijan” purkamaan tuntojaan lehtikirjoitukseen. Hän ei nimittäin ollut koskaan tykännyt Ervin Lázárin saduista, ja jo aikoinaan opettajaopintojensa pedagogian ja psykologian kursseilla hän oli tajunnut, että nämä sadut eivät sovi alle kouluikäisten käsiin:
Ervin Lázárin sadut olivat aina tympäisseet minua – etenkin kokoelman nimikertomus, ”Seitsenpäinen haltiatar”. En ymmärtänyt, miksi jonkun pitää hämmentää lapsia muovaamalla seitsenpäisestä lohikäärmeestä ja hyvästä haltiattaresta yksi ainoa, ristiriitainen ei-minkäänlainen hahmo. Siinä iässä, jossa lapset kuuntelevat ja kenties jo itse vähän lukevatkin satuja, he tarvitsevat varmaa arvojärjestelmää, jossa hyvä ja paha ovat toisistaan erillään ja hyvä voittaa pahan. Tämä luo pohjan heidän maailmankatsomukselleen, heidän vakaalle arvojärjestykselleen.
Lapset siis tarvitsevat vankkaa moraalista arvopohjaa, selittää Sárosi-Deák vedoten Piaget’n käsityksiin lapsen abstraktin ajattelun kehityksestä. Eikä kysymys ole pelkästään arvoista vaan myös estetiikasta: käsitteiden ja kuvien sekoittaminen on arvotonta kikkailua, kääntelyä ja vääntelyä, josta ei synny todellista taidetta…
Olen tässä palannut Ervin Lázárin satuihin osoittaakseni, miten helposti suurten tavoitteiden poetiikka johtaa harhaan kirjoittajan ja lukijankin. Ylimielisyyden tauti saa aikaan sen, että ihminen kirjoittaa jotakin silloinkin, kun hänellä ei ole oikein kunnon ideoita – hän varioi, vääntelee jne., mutta siitä ei synny mitään arvokasta, vain sekaannusta, tai siis tätä linjaa jatkaen: kaaos. Älköön siis ketään johtako harhaan se, että jonkun mielestä seitsenpäinen keijukainen (…) on vitsikäs. Tämmöiset lapset ovat juuri ehtineet kehityksessään prosessivaiheeseen, jossa heitä juuri on ruvennut huvittamaan jokin outo mutta itsetarkoituksellinen kielikuvien yhdistäminen. Mutta tähän kuuluvat myös ne aikuiset, jotka jossain mielessä ovat jääneet kiinni kehityksensä ”konkreettiseen” prosessivaiheeseen; heistä tämä mahdoton yhdistelmä on edelleenkin vitsikäs, eivätkä he vielä (tai enää koskaan) kykene tunnistamaan tämän kaiken itsetarkoituksellisuutta ja tuhoisuutta. (…) [Heidät] voidaan saada hyväksymään mikä vain, semmoinenkin, mikä on heidän oman etunsa vastaista. Esimerkiksi semmoinen käsitys, että lasten seksuaalinen kasvatus pitää aloittaa jo lastentarhassa – ja että LGBTQ-esimerkeillä sietämään ja suvaitsemaan kasvattamisesta voi koitua jotain hyvää.
Että sillä lailla. Näin jymäkästi siis tuomitaan kevytmielinen eettisillä ja esteettisillä arvoilla kikkaileminen, kieli- ja mielikuvien sekoittaminen. Ja juuri kun tämän olin lukenut, unkarilaiseen somekuplaani ilmestyi linkki ”filmiesteetikon ja runoilijan” omiin hengentuotteisiin. Unkarin kansalliskirjaston elektronisessa kokoelmassa (sinne voi periaatteessa kuka hyvänsä lähettää mitä hyvänsä tekstejään, esimerkiksi kielitieteellinen osasto on varsin vinkeä…) on melkoinen valikoima László Deák-Sárosin omia runoja. Niin, sanoiko joku juuri jotakin ”itsetarkoituksellisesta kielikuvien yhdistelemisestä”, ”kun kunnon ideoita ei ole”? En minä näitä runous- ja estetiikkajuttuja oikein ymmärrä, mutta minusta suoraan sanoen mitään muuta kuin juuri sitä ei näistä runoista löydy.
FORRÓSÁG
Delíriumban fürdünk,
Július szabad, forró leheletében.
Szerelmünk erdőtüzét
Porladó múlandóságra hajtja a szél.
Szemeid jéghegyeket
Olvasztó Hélioszok, ajkad álmodott
Otthonunk tűzhelyének
Izzó parazsa, bőröd puha ígéret,
Trópusok átölelő,
Vad, buja tisztasága, áramütése.
Pikasuomennos: KUUMUUS
Deliriumissa kylvemme,
heinäkuun vapaassa, kuumassa hengityksessä.
Rakkautemme metsäpaloa
pölyksi hajoavaan katoavaisuuteen ajaa tuuli.
Silmiesi jäävuoria
sulattavat Heliokset, huulesi ovat uneksittu
kotimme lieden
hehkuva hiillos, ihosi on pehmeä lupaus,
kääntöpiirien syleilevä,
villi, rietas puhtaus, sähköisku.
ÉJSZAK-DÉL
Lábnyomaimban hirtelen
Kibúvó vörös és lila
Füvek zenébe nyújtóznak,
Széles derűjű üllőmön
Buja formáikról játszom.
A mindenhová kísértő
Antiárnyékok fekete
Kocsonyateste elnyeli
A hangot, a visszhangot, csak
Ez hallható: Miért követsz?
Pikasuomennos: POHJOIS-ETELÄ
Jalanjäljissämme yllättäen
nousevat punaiset ja violetit
ruohot kurottuvat musiikkiin,
laveanhilpeällä alasimellani
soitan niiden irstaista muodoista.
Kaikkialle viettelevien
antivarjojen musta
hyytelöruumis nielee
äänen, kaiun, vain
tämä kuuluu: Miksi seuraat minua?