Lupsakan itävaltalaista kannunvalantaa

heinäkuu 1, 2017

En ole aikoihin kirjoitellut Itävallan asioista. Siellä on kuitenkin koko poliittinen kenttä mullistumassa, kun lähes kaikki puolueet ovat vaihtaneet johtohahmoa.

Liittokansleripuolue demareista se alkoi, toista vuotta sitten. Kun kevään 2016 liittopresidentinvaaleissa Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue SPÖ ei löytänyt riittävän karismaattista ehdokasta ja presidenttiehdokkaaksi kaivettu väritön vanha puoluejyrä Rudolf Hundstorfer sai itkettävän huonon ääniosuuden, SPÖ:n riveissä alettiin yhä ankarammin kritisoida siihenastista puoluejohtajaa ja liittokansleria Werner Faymannia. Faymannin tilalle vaihdettiin Christian Kern, reipas viisikymppinen kaveri julkisen sektorin ja liike-elämän risteyskohdasta eli Itävallan valtionrautateiden (ÖBB) holding-yhtiön johdosta. Siinä missä Faymannia hänen aikoinaan puolueen johtoon astuessaan kiiteltiin karismaattisuudesta ja sympaattisesta ihmisläheisyydestä, Kernillä on sympaattisuuden lisäksi sekä uskottavuutta talouselämän suuntaan että puolueen älymystösiipeä miellyttävää kulttuuriharrastuneisuutta. Hänellä on työväenluokkainen tausta – isä sähköasentaja, äiti sihteeri, lapsuus Wienissä Simmeringin työläiskaupunginosassa – mutta akateeminen koulutus, uransa hän aloitti tiedotusopin opintojen jälkeen taloustoimittajana. Ukkoutuvan ja mummoutuvan SPÖ:n gallup-lukemat lähtivät kohta nousuun.

Sitten oli vuorossa SPÖ:n perinteinen hallituskumppani, konservatiivinen ÖVP. Myös siellä podettiin ukkoutumista, karismaattisen ja nuorekkaan johtohahmon puutetta. Kun puoluejohtaja ja varaliittokansleri Reinhold Mitterlehner lopulta tänä keväänä väsyi ja ilmoitti vetäytyvänsä, puolueen oli pakko lopulta nostaa johtoon ainoa mutta sitäkin suurempi nuori toivonsa, politiikan ihmepoika Sebastian Kurz, joka vuonna 2013 nimitettiin vain 27-vuotiaana Itävallan historian nuorimmaksi ulkoministeriksi. Kurz on miellyttävän oloinen nuori mies, josta on pitkään ollut vaikea sanoa, onko hänen siloisen teflonkuorensa alla kiltisti setien ohjeita kuunteleva mallipoika vai aito poliittinen luonnonlahjakkuus.

Alun perin ”ihmiskasvoista konservatismia” edustaneesta Kurzista näyttää nyt kuoriutuvan yhä kovemman linjan populisti, joka viimeksi korotti äänensä islamilaisia lastentarhoja vastaan (viitaten puolentoista vuoden takaiseen kiisteltyyn tutkimukseen) – hänen mielestään ne haittaavat kotoutumista ja edistävät rinnakkaisyhteiskunnan syntyä ja radikalisoitumisen vaaraa. Meikäläisen punavihreässä somekuplassa puolestaan hermostuttiin siitä, että Kurz käytti lähteenä ja perusteena vanhan kunnon keltalehti Kronen Zeitungin (jonka rinnalla, kuten monesti olen todennut, meikäläiset iltapulut edustavat laatujournalismin siintäviä huippuja) julkaisemaa valokuvaa. Närkästyneen Kronen lukijan lähettämässä kuvassa näkyy rivi pieniä tyttöjä, kaikilla hijab-huivi päässä, ja kuva on kuulemma otettu Wienin Liesingissä sijaitsevassa lastentarhassa. Näin ei kuitenkaan ole – kuva esittää Wienin islamilaisessa kulttuurikeskuksessa järjestettyä tilaisuutta, jossa muslimiperheiden lapset lukevat Koraanin tekstejä, eikä siis kerro väitetystä ”Wienin lastentarhojen islamisaatiosta” yhtikäs mitään. (Kuvan tytöt ovat sitä paitsi 9–13-vuotiaita, selvästi eivät lastentarhaikäisiä, mutta yllätys yllätys, Kronen toimitus ja lukijakunta eivät ole vaivautuneet kuvaa sen kriittisemmin tutkimaan.)

Kurzin myötä ÖVP:n kannatuslukemat gallupeissa ovat singahtaneet huikeaan nousuun: ilmeisesti yksi ainoa mies on pelastanut puolueen kuihtumasta vanhojen ukkojen perinneyhdistykseksi. Tällä on kuitenkin hintansa. Kurz suostui johtoon vain sillä ehdolla, että uudet vaalit järjestetään pikimmiten, ja vaaleissa hän ei halua olla vain ÖVP:n ehdokas vaan koota äänestäjiä yli puoluerajojen omalle henkilökohtaiselle vaalilistalleen – Liste Kurz, tunnusvärinä ÖVP:n perinteisen mustan sijasta turkoosi. Näinhän teki entinen vihreä, sittemmin ”sitoutumaton” Alexander Van der Bellen liittopresidentinvaaleissa, ja ilmeisesti myös Ranskan Macron ”kansanliikkeineen” on näyttänyt mallia.

Ohjelmasta ja sisällöistä on puhuttu varsin vähän. Eniten huomiota on saanut populistinen maahanmuuttovastaisuudella ratsastaminen, jossa Kurz ja oikeistopopulistisen FPÖ:n HC Strache kilpailevat keskenään, rapakontakaisen populismin mieleen tuovin ottein.

strache-vs-kurz.jpg

Strache: Välimeren reitti heti kiinni!
Kurz: Muuri pystyyn, Välimeri kiinni!
Strache: Välimerelle kaksi muuria ja aurinkokennot!
Kurz: Kolme muuria, aurinkokeräimet, Pohjois-Afrikka maksaa muurit!
Strache: Neljä muuria, keräimiä, tuuligeneraattoreita, startup-yrityksiä muurille, Afrikka maksaa…
Kurz: Neljä muuria, keräimiä, hoitolaitoksia, startuppeja, tuuligen… Mexico pays!
(Michael Pammesbergerin pilapiirros Kurier-lehdessä)

Ja kun myös SPÖ ja Kern ovat siirtäneet maahanmuuttoasioissa poliittista kurssiaan yhä konservatiivisempaan suuntaan, onkin nähty mielenkiintoinen (mutta suomalaisittain tutunoloinen) kehitys. Pitkään galluppien kärjessä porskuttaneet ”perusitävaltalaiset” ovat tipahtaneet kahden perinteisen valtapuolueen taakse, ja HC Strachen liittokansleriushaaveet näyttävät taas karkaavan käsistä.

profil-umfrage.jpg

Profil-lehden julkaisemasta kannatuskyselygrafiikasta näkyy hyvin, miten FPÖ:n käyrä lähtee lievään laskuun keväällä 2016, kun SPÖ:n Faymannin tilalle vaihtuu Kern, ja miten FPÖ:n kannatus suorastaan sukeltaa keväällä 2017 samalla kun ÖVP:n musta käyrä Mitterlehnerin vaihtuessa Kurziin syöksähtää suoraan ylös. FPÖ:n tärkein valtti, tiukka maahanmuuttopolitiikka, on alkanut entistä selvemmin näkyä myös kahden vanhan valtapuolueen linjassa, ja muita eroja näiden kolmen välillä on entistä vaikeampi hahmottaa. Populistipuolueethan tunnetusti nojaavat johtajan persoonaan, ja tätä kehitystä katsellessa kysyy väkisinkin: miten paljon tässä on kysymys vain siitä, että HC Strache ei enää ole nuorin ja komein alfauros? Kymmenen vuotta sitten asetelmat olivat vielä selvät: nuorekas ja timmi diskokuningas Strache kiiti Wienin yöelämässä ja hurmasi etenkin vähemmän koulutettujen kansankerrosten nuoret, joiden silmissä kaikki muut puoluejohtajat olivat tylsiä ja rumia vanhoja ukkoja. Nyt, tunnollisesta salilla ja solariumissa käymisestä huolimatta, vuodet alkavat jättää jälkensä Stracheen, joka on jopa ruvennut esiintymään julkisuudessa silmälasit päässä.

neuebrille

SPÖ: Uusi kansleri, uusi suunnitelma! ÖVP: Uusi puoluejohtaja, uusi puolue! FPÖ: Uudet silmälasit. (Michael Pammesbergerin piirros Kurier-lehdestä)

Kun kolme suurinta puoluetta pakkautuvat kentän oikeaan laitaan, vihreillä olisi mahdollisuus nousta uudeksi vaihtoehtoiseksi vasemmistovoimaksi. Vaan kuinkahan käy? Puoluejohtaja Eva Glawischnig jätti politiikan vähän aikaa sitten, vedoten terveys- ja perhesyihin. Uutena johtohahmona ja puolueen ykkösehdokkaana tulevissa vaaleissa on oleva Ulrike Lunacek, tuo unkarilaisen törkypopulisti Zsolt Bayerin aikoinaan ”aivottomaksi kapiseksi idiootiksi” ja ”haisevaksi saastaksi” haukkuma kokenut poliitikko, yksi EU-parlamentin varapuhemiehistä. Lunacek on taitava ja järkevä, mutta viime vuodet Brysselissä vietettyään kotimaan yleisölle aika tuntematon, ja pelättävissä on, että toisaalta lyhyttukkainen lesbotäti on perinteiselle äijävasemmistolle liian radikaali vaihtoehto ja toisaalta taas anarkistisemmat viheränkyrät eivät tykkää rauhallisesta ja realistisesta EU-poliitikosta.

Gallup-grafiikkojen alalaidassa matelee vihreiden ohella yhä myös NEOS, oikeistoliberaali uuspuolue, jolla saattaisi olla saumaa ei-vasemmistolaiseksi vaihtoehdoksi niille, jotka eivät tykkää populismista eivätkä kansallis-konservatiivisesta stagnaatiosta. Mutta mihinkähän asti mahtaa Itävallassa – pääkaupungin hipsteripiirien ulkopuolella – päästä ei-konservatiivisella agendalla? Kelpaisiko NEOS, tunnusväriltään pinkki (värit ovat keskieurooppalaisessa politiikassa tärkeä asia), täytepuolueeksi vaikkapa puna-viher-pinkkiin koalitioon, jos semmoinen uhkarohkea mahdollisuus tarjoutuisi?

Sen nyt ainakin voi todeta, että alun alkaenkin tahattomalta vitsiltä vaikuttanut Team Stronach -puolue, hieman erikoisen kanadanitävaltalaisen miljardöörin yksityisharrastus, on tainnut lakata olemasta. Käytännössä ns. vakavasti otettavilta puoluekartoilta mini- ja vitsipuolueiden joukkoon (esimerkiksi Itävallan kommunistisen puolueen KPÖ:n rinnalle) on luiskahtanut myös BZÖ, Itävallan ”Sininen tulevaisuus” (BZÖ on todellakin Bündnis Zukunft Österreich, Itävallan tulevaisuuden liitto, tunnusväri tosin ei ollut FPÖ:n omima sininen vaan oranssi), jonka Jörg Haider, tuo Itävallan Timo Soini, rakensi vuonna 2002, kun vanha FPÖ hajosi hallitusvastuun paineisiin. Haiderin kuoltua BZÖ:n elinvoimaisimmat jäänteet palasivat FPÖ:n helmoihin, tynkä-BZÖ lienee vielä olemassa mutta on kadonnut poliittisista uutisista tykkänään.

Vaalit ovat siis edessä lokakuussa. Mutta sitä ennen on paahtavan kuuma kesä ja lomat. Itävalta ottaa rauhallisesti, ja tämä blogi palannee asiaan viimeistään syksymmällä. Totaalista kesätaukoa en kuitenkaan lupaa pitää, aina Sentroopassa jotain tapahtuu.


Naulaa arkkuun

maaliskuu 13, 2017

sargnagel

Tämä on Stefanie Sargnagel, itävaltalainen kuvataiteilija ja kirjailija, sellaisena kuin hän itseään blogissaan kuvaa, julkisuuspersoonan tuntomerkiksi muodostunutta punaista baskeria myöten. (Oikeastaan hänen nimensä on Stefanie Sprengnagel;  Sargnagel  tarkoittaa ‘ruumisarkunnaulaa’ ja on tavallinen kielikuva, jolla viitataan johonkin tappavan turmiolliseen, erityisesti ns. syöpäkääryleisiin, jotka kaikista uuden ajan terveysfasistien läpi ajamista tupakointikielloista huolimatta ovat yhä tavallisen sentrooppalaisen sydäntä lähellä.)

Vuonna 1986 syntynyt Sargnagel on opiskellut Wienin kuvataideakatemiassa ja työskennellyt mm. puhelin-asiakaspalvelijana; näistä kokemuksista syntyi hänen 2013 julkaistu esikoisteoksensa  Binge Living: Callcenter-Monologe. Muutaman kirjajulkaisun ohella Sargnagel on julkaissut runsaasti tekstejä blogissaan ja Facebook-sivuillaan. Häntä on luonnehdittu keskittymiskyvyttömän älykännykännäprääjien sukupolven kirjailijaksi, pätkätöissä ajelehtivan somesukupolven ääneksi ja ties miksi. Sargnagel tietenkin provosoi, taiteilijanimeään myöten, eikä hänen outo, sarkastinen ja ronski tyylinsä uppoa kaikkiin. Ei varsinkaan konservatiivisempaan laitaan. Tässä pari tyylinäytettä Vice-sivustolle kirjoitetusta raportista, jossa Sargnagel gonzoilee syksyllä 2014 oikeistopopulistisen FPÖ:n Oktoberfest-juhlassa. Tilaisuuden pääesiintyjänä on itse ”perusitävaltalaisten” johtaja HC Strache, tunnelma on tavanomainen kaljatelttasellainen, mutta yleisö…

Mutta se pisti silmään, että täällä monet näyttivät olevan jotenkin lopussa. Että on erityisen paljon juuri huono-osaisia, jotka kaipaavat HC:n vahvaa kättä rauhoittamaan heitä sillä, että tässä yhteiskunnassa on sentään joku vieläkin heikompi, jonka päälle he voivat sylkeä. Tosi iäkkäitä ihmisiä, henkisesti jälkeenjääneitä ihmisiä, sairailta vaikuttavia ihmisiä, työn kuluttamaa väkeä, josta huokuu tuommoinen 60-marlboroa-päivässä-lähiökapakka-fiilis. Mutta tänään kaikki olivat hyvällä tuulella. Jotkut kuusikymppiset naiset seisoivat jo pöydillä ja kieputtivat tiukkaan dirndl-mekkoon ahdettuja lanteitaan rasvaisen John Otti Bandin [FPÖ:n tilaisuuksien vakioesiintyjiä, suom. huom.] Udo Jürgens -coverien tahtiin. Etenkin vanhimmilla ikäluokilla oli jo kova meno päällä. Kello oli vasta 13, ei vielä oikein mikään juopotteluaika, ja mietin siinä, että bilettäähän nämä rusinat osaavat, varmaan paremminkin kuin jotkut ahdistuneet opiskelijahikarit, jotka vain kaiket päivät lukevat kirjoista kirjoitettuja kirjoja. Siis kadehdittavan rentoa meininkiä, varmaan kaikki myös tosi hyviä sängyssä jollain perverssillä natsitavalla.

(…)

 

Sitten koitti se hetki. Nyt HÄN tulee. Musiikki alkoi soida, kansa salissa karjui kädet ylhäällä: HC, HC, HC, HC. Fanfaari soi ja esiintyjän saapumista alettiin venytellä. Mies, joka pelastaa nämä kaikki. Mies, joka näyttää siltä kuin ei nukkuisi ikinä. Mies, joka vetää aamiaiseksi neljätoista Red Bullia ja päivälliseksi kuulemma ei mitään muuta kuin kourallisen VITAMIINEJA.

Näin HC:n pään pistävän esiin, hitaasti, kuin hidastetussa filmissä, ja äkkiä minut herätti transsista äänekäs FLÄTS!! Katson hämmästyneenä ympärilleni, huoneen lattia oli äkkiä tahmean, hapanimelänhajuisen nesteen peitossa. En voinut käsittää, kaikilta nelikymppisiltä naisilta siinä ympärillä oli ilmeisesti yhtaikaa lirahtanut dirndlin helmoihin litrakaupalla emätinnestettä. Joka puolella säteileviä silmiä, riemuitsevia lapsia, itkeviä vanhuksia. Ensimmäiset tappelut, kun jokainen halusi päästä hollille näkemään kuuluisan räppärin. ISTU ALAS MÄNTTI, MUNKIN PITÄÄ PÄÄSTÄ NÄKEEN, SIIS TÖRKEETÄ. Päästin pierun ja huomasin liian myöhään, että takana seisoi pieni tyttö tukka kahdella saparolla ja kasvot ihan meikäläisen peräreiän kohdalla.  Näin tytössä itseni, minuakin on lapsena raahattu saksalais-kansallismielisiin tilaisuuksiin, ja toivoin apeana, että jotain minunkin hengestäni siirtyisi tyttöön kaasun välityksellä.

Jo tämäkin kirjoitus, kuten arvata saattaa, nostatti melkoisen viharyöpyn. Vice-sivuston julkaisemassa jatkojutussa Sargnagel lukee videolla muutamia ”herttaisia” lukijapalaute-esimerkkejä ja vastaa niihin. Huomatkaa kaljatölkki.

stefanie-sargnagel-fpoe-kommentare-220-1415877775

Mutta tosissaan Stefanie Sargnagel hyppäsi otsikoihin vasta äskettäin, saatuaan viime kesänä arvostetun Ingeborg Bachmann -kilpailun yleisöpalkinnon. (Kuuluisan runoilijan mukaan nimetyn palkinnon myöntää Klagenfurtin kaupunki jokavuotisessa kirjallisuustapahtumassaan varsin erikoisella tavalla: kilpailijat lukevat ääneen saksaksi kirjoitettuja ennen julkaisemattomia alkuperäistekstejään tuomariston ja yleisön edessä.) Ja ennen kaikkea sen jälkeen, kun Sargnagel saamallaan 750 euron taiteilija-apurahalla oli yhdessä kahden naiskollegansa kanssa tehnyt elämys- ja työmatkan Marokkoon ja kertonut tästä Der Standard -lehden kirjallisuusliitteessä.

Marokko-kertomuksessa vedetään pullokaupalla viiniä, poltetaan hasista, puhutaan miehistä kaikenlaisia räävittömiä, kuljeskellaan ilman rintaliivejä hurskaiden muslimien nähden. Paikalliset suhtautuvat turistinaisten sekoiluun oudon piittaamattomasti, iltamyöhällä uimarannallakin paikalliset miehet haluavat vain pelata Unoa, mikä saa Sargnagelin revittelemään, että ”Kölnin rautatieasema lupasi ihan liikaa”. (Kyllä, minustakin vitsi on huono.) Ryhmän vegetariaanijäsen, joka ”toisin kuin tuntemani muut kasvissyöjät ei ole kasvissyöjä koska tykkää eläimistä vaan koska vihaa niitä sydämestään”, peräti ”potkaisee kissanpennun tiensivuun väittäen, että sillä on raivotauti, minkä jälkeen hän tyytyväisenä iski hampaansa kasvistäytteiseen ohukaiseen”.

Tähän juttuun tarttuivat tässä blogissa ennenkin mainitun keltalehti Kronen Zeitungin päätoimittaja Richard Schmitt ja toimittaja Christian Lang, ja tempaisivat aiheesta moraalista närkästystä tihkuvan artikkelin: ”Ryyppäämään ja pössyttämään veronmaksajien kustannuksella”. (Ja potkimaan kissanpentuja! Kronen lukijoille herttaiset lemmikkieläimet ovat lähes kodin, uskonnon ja isänmaan veroisia perusarvoja – tuotantoeläinten tai luonnon suojelemisesta sitä vastoin ei paljoa puhuta.) Some-aikaa kun eletään, syntyi verraton Twitter-taistelu (parhaista paloista raportoi esimerkiksi Kurier-lehti), ja jälleen kerran Stefanie Sargnagel sai niskaansa uskomattoman, naisvihaisen kuravyöryn. Kronen herttaiset mutta perusarvojen suhteen tinkimättömät lukijat antavat somessa osaksi murteellista tai oikeinkirjoitusongelmaista mutta sitäkin vilpittömämpää palautetta (josta Sargnagel on julkaissut valikoiman omalla Facebook-sivullaan):

nuten

Se tarvii saman hoidon kuin jenkit teki vietnamin sodassa tommosille huorille.

inagruam

mikä tossa muijassa ja sen seuralaisissa on pielessä. turhautuneita vanhoja femakkoja. kuoppaan ne pitäis heittää yhdessä raiskaajien kanssa.

linkesgesindel

Kerrassaan hävytöntä vasemmistolaista roskaväkeä. Tuommoiset saisi, yhdessä niiden kanssa jotka vielä tukevat tuommoista verovaroilla, pistää oikeaan työleiriin.

No niin. Kuten jo tuossa ylempänä linkitetyssä Kurier-lehden jutussa annetaan ymmärtää, tällaisella on Itävallassa pitkät perinteet, alkaen Thomas Bernhardin Heldenplatzin kaltaisesta natsimenneisyyden pöllytyksestä. Älymystön kunnia-asia on ärsyttää ja provosoida siivoja kunnon ihmisiä, mihin mikään kakanheitto ei ole liian lapsellista, ja tavallisten kunnon ihmisten (joiden lukeneisuus ei riitä tunnistamaan sarkasmia tai erottamaan kirjallisuuden fiktiohahmoja kirjailijan omasta persoonasta) taas kuuluu järkyttyä syvästi joka kerran, kun käy ilmi, että kaikkien käsitykset esimerkiksi seksuaalimoraalista tai miesten ja naisten rooleista eivät olekaan 1950-luvun tasolla.

Nyt ollaan niin pitkällä, että Kronen Kärntenin toimitus on kertonut julkisuuteen Sargnagelin Klagenfurtin-osoitteen (hänen on Bachmann-palkintonsa johdosta tarkoitus asua Klagenfurtissa kaupungin virallisena vierailevana kirjailijana ensi syksyyn asti) ja vihjaillut hänen olevan ”suostuvainen” (raiskattavaksi?), ja jutun jatkoselvittelyssä ovat mukana sekä poliisi että Facebookin ylläpito. Olennaisimman asian kuitenkin tiivistää Facebook-postaukseensa journalisti Corinna Milborn.

Nimittäin: samoihin aikoihin Sargnagelin Marokko-jutun kanssa ilmestyi Der Standardin kirjallisuusliitteessä mieskirjailijan, Arnon Grünbergin teksti, johon oli haettu inspiraatiota teurastamosta. Veren ja sisälmysten kiihottamana Grünberg kirjoittaa:

”Hotellissa minua odotti kihlattuni. Verilammikkojen keskellä päätän panna välit poikki. Sitten mietin, että mieluummin oikeastaan nussisin hänet hengiltä. Teen sängystä suolten, keuhkojen, munuaisten, veren ja paskan meren. Minua ei ole vielä koskaan panettanut niin kuin teurastamossa.”

Arvatkaapa, tehtiinkö mieskirjailijan tahallisen provosoivasta väkivalta- ja seksifantasiasta keltalehtijuttuja ja nostatettiinko hänen yksityiselämästään ja seksuaalimoraalistaan paskamyrskyjä somessa? Aivan niin.


Perusitävaltalaiset Putinin ja Trumpin esikartanoissa

joulukuu 25, 2016

Nyt on Itävallan liittopresidentinvaalien tulos sitten virallisestikin aivan varma. Valitusaika umpeutui juuri, ja tällä kertaa hävinnyt ehdokas Norbert Hofer ja hänen puolueensa, oikeistopopulistinen FPÖ eivät enää yrittäneetkään kiistää sitoutumattoman vihreän Alexander Van der Bellenin vaalivoittoa. Nyt on maassa rauha, ja jouluperinteiden vaalimiseen voi omistautua myös FPÖ:n johtaja HC Strache: Itävallassa lahjat tuo perinteinen kultakiharainen ”Kristuslapsi”, Christkindl, ei mikään kansainvälinen cokismainosten joulupukki, Weihnachtsmann!

strache_christkind-1

Disclaimer: Kuva on satiirisaitilta Die Tagespresse, enkä mene takuuseen sen todenperäisyydestä. Die Tagespressen sivulla se kuului liikuttavaan tarinaan wieniläisestä Heinz-Christian S:stä, joka ei vielä aikuisenakaan ole menettänyt uskoaan Christkindiin. Jutun lopussa on pari mukamas-päivitystä: Heinz-Christian S. kertoo vahvistuneensa uskossaan nähtyään vaaleakiharaisen olennon konttaavan ohitseen, ja uusintapäivitys oikaisee, että kyseessä ei ollutkaan Christkind vaan Ursula Stenzel (joka tunnetusti ei sylje lasiin) matkalla glögikojulta kaupunginvaltuustoon.

Viikkoa ennen joulua tosin FPÖ:n johto ehti suunnata katseensa myös kauemmaksi ja piipahtaa työvierailulla Moskovassa. Putinin ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen kanssa allekirjoitettiin viisivuotinen yhteistyö- ja yhteistoimintasopimus, jossa molemmat osapuolet sitoutuvat mm. säännöllisesti neuvottelemaan ja vaihtamaan kokemuksia esimerkiksi puolueorganisaation toiminnan, nuorisopolitiikan ja lainsäädännön alalta sekä tukemaan yhteistyöä talouden ja kaupan alalla.

Sopimuksessa on myös erillinen kohta, jossa molemmat osapuolet lupaavat tehdä yhteistyöä ”nuoriso-, nais-, sivistys-, avustus- ja muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä”, päämääränä ”ystävyyden vahvistaminen sekä nuoren sukupolven kasvattaminen isänmaallisuuden (Patriotismus) ja työn ilon hengessä”. Viimeksi mainittu muotoilu on ”Yhtenäisen Venäjän” puolueohjelman mukainen ja heijastelee myös suoraan Neuvostoliiton aikaista poliittista kielenkäyttöä. Oikeastaan selvemmin ei voisi esiin tuoda sitä, miten yks-yhteen Euroopan kansallis-konservatiivisen oikeistopopulismin ideologia sopii putinismin jälkineuvostoliittolaiseen aatejatkumoon: ei ole tarvinnut kuin poistaa ne muutamat tasa-arvon, kansainvälisyyden ja yleismaailmallisten ihmisoikeuksien riekaleet, joita Neuvostoliiton aikaan vielä liehuteltiin, ja vaihtaa marxismin tilalle yhtä pinnallisesti ja pieleen ymmärretyt ”kristilliset arvot”.

FPÖ:n Venäjän-matka on tietenkin nostattanut odotettuja reaktioita. Der Standard -lehden haastattelussa sosiaalidemokraattien (SPÖ) toiminnanjohtaja Georg Niedermühlbichler oudoksuu tämmöistä ulkomaisten puolueiden kanssa tehtyä yhteistyösopimusta – kaikki puolueethan toki pitävät yhteyttä ulkomaisiin aatetovereihinsa, mutta tämmöinen virallinen sopimus on aika epätavallinen ratkaisu. Myös sopimuksen kohta, jossa FPÖ ikään kuin lupaa säännöllisesti raportoida venäläisille Itävallan tilanteesta, haiskahtaa Niedermühlbichlerin mielestä suorastaan KGB-meiningeiltä. ”Itävallan Kokoomuksen” ÖVP:n johtaja, varaliittokansleri Reinhold Mitterlehner – joka ei suinkaan ole Venäjän-vastaisten pakotteiden suuri ystävä – moittii FPÖ:n vierailijoita tilannetajun puutteesta keskellä Syyrian sotaa ja humanitaarista kriisiä, johon Venäjällä on tunnettu osuutensa, ”puuttuu vain, että olisivat vielä lähteneet käymään Aleppossa”. Puolueen pääsihteeri Werner Amon luonnehtii FPÖ:n Moskovan-vierailua ilmauksella außenpolitische Geisterfahrt. Saksan kielen termillä Geisterfahrer, ’kummitusajaja’, ei ole kunnon suomalaista vastinetta, mutta se tarkoittaa autoilijaa, joka jostain syystä ajaa moottoritietä väärään suuntaan, ja Amonin ajatus on siis, että populistien ulkopoliittinen seikkailu tuottaa hengenvaarallisia riskejä ulkopolitiikan normaaliin menoon. Itävallan vihreät puolestaan ovat jo julistaneet FPÖ:n ”Putinin viidenneksi kolonnaksi EU:ssa”.

Samassa Der Standardin jutussa, jossa Mitterlehneriä ja Amonia siteerataan, pääsee ääneen myös Innsbruckin yliopiston ulkopolitiikan tutkija ja Venäjä-ekspertti, professori Gerhard Mangott, jonka mielestä Yhtenäinen Venäjä on jo pitkään ollut rakentamassa jonkinlaista konservatiivista allianssia Euroopan oikeistopopulistipuolueiden kanssa. Ydinkohtia tässä ovat perinteinen kansallismielinen isänmaallisuus, yksilön oikeuksien alistaminen isänmaan edulle, sekä ”perinteisten arvojen” puolustaminen. Viimeksimainittuja Mangott ei määrittele, mutta niillä tarkoitettaneen valkoisen keskiluokkaisen heteromiehen perusoikeuksia ajaa autolla, syödä lihaa, inhota ”feministejä”, vihata homoja, pelätä muslimien maahanmuuttoa ja sanoa neekereitä neekereiksi. Aatteellisella puolella yhteensopivuus on siis vähintäänkin riittävä.

Venäjän ohella FPÖ on ehtinyt rakentaa suhteita jo toiseenkin suuntaan. Jo loka-marraskuun vaihteessa korkea-arvoinen FPÖ-delegaatio käväisi Amerikassa republikaanisia aateveljiään tervehtimässä, ja Strachen Facebook-sivulla (joka siis on ”perusitävaltalaisten” tärkeimpiä Internet-tiedotuskanavia) kerrottiin heidän tavanneen mm. Donald Trumpin tärkeän neuvonantajan, entisen sotilastiedustelupäällikön, kenraaliluutnantti evp. Michael T. Flynnin (tästä raportoi myös Itävallan lehdistö). Jostain syystä tämä uutinen ei kuitenkaan miellyttänyt Flynniä tai muuta Trumpin tiimiä. Ilmeisesti saksalaisen kielialueen äärioikeistolaisissa natsileima istuu yhä tiukassa. Ja natsien, noiden absoluuttisten pahisten kanssa ei USA:n naiivin suuren yleisön silmissä kehdata veljeillä, vaikka todellisuudessa aatteellinen yhteensopivuus olisi miten ilmeinen hyvänsä. Kenraali Flynn kiisti tiedottajiensa välityksellä jyrkästi koskaan tavanneensa ”mainittua itävaltalaista poliitikkoa” ja sitä paitsi ”sanoutuu jyrkästi irti tällaisia asenteita ja näkökantoja edustavista ryhmistä” (kertoo mm. Kurier-lehti, viitaten esimerkiksi äärioikeistolaiseen Breitbart-portaaliin).

Kun yhdysvaltalaisten vastaväitteet tulivat julkisuuteen, FPÖ:n europarlamentaarikko Harald Vilimsky riensi apuun ja julisti, että Strachen Facebook-sivulla kerrottu kyllä pitää paikkansa. Strache itse ei tosin tavannut Flynniä, koska oli samana iltana ollut vieraana Itävallan New Yorkin -pääkonsulin luona, mutta kaksi muuta FPÖ:n edustajaa olivat ihan oikeasti vierailleet Trump Towerin 63:nnessa kerroksessa ja tavanneet siellä Flynnin henkilökohtaisesti. Itse asiassa Strachen tiedotteen sanamuoto olikin hivenen harhaanjohtavan moniselitteinen: valtuuskunnan nimilistan alla oli lueteltu, keitä kaikkia tavattiin ja missä käytiin, mutta ainakin tällä hetkellä Facebookissa esillä oleva versio muistuttaa (tämä muistutus lienee lisätty jälkikäteen), että Strache itse ei ollut aivan kaikissa tapaamisissa mukana.

Itävallan medioissa ja somessa käykin nyt sitten kiista siitä, vääristelevätkö FPÖ:n ilkeät vastustajat Strachen sanoja vai valehteliko puoluejohtaja kannattajilleen. (Ynnä siitä, montako kerrosta oikeasti Trump Towerissa on, tai oliko Itävallan pääkonsulin tapaaminen niin tärkeä juttu, että sen takia kannatti jättää tulevan presidentin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja tapaamatta.) Puustakatsojaa taas mietityttää, jääkö tämän kiistan alle se suurempi kysymys, mitä yhden oppositiopuolueen ulkopoliittinen sooloilu kahden suurvallan johtajien esikartanoissa oikein merkitsee. Mitä ”kansallismielinen” puolue on vieraille valloille luvannut, ja onko kaikille täysin selvää, kenen nimissä ja millä valtuuksilla se huseeraa? Varsinkin kun populististen puolueiden tapana on jo lähtökohtaisesti vetää paksut yhtäläisyysmerkit itsensä ja ”kansan” välille.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kaikesta huolimatta – toiveikasta ja rauhallista joulunpyhien jatkoa ja valoisampaa uutta vuotta teille, hyvät lukijat!

 

 


Nach der Wahl ist vor der Wahl

joulukuu 15, 2016

Itävallan liittopresidentinvaalit menivät, ja voidaan palata normaalielämään eli odottelemaan seuraavia vaaleja. Nach der Wahl ist vor der Wahl, vaalien jälkeen on ennen vaaleja, kuuluu liittovaltiossa perin ajankohtainen sanonta: ellei liittovaltion tasolla niin jossain osavaltiossa ainakin on aina vaalit tulossa. Uuvuttava, ääntenlaskentaepäselvyyksien takia uusittu ja ennakkoäänikuorten liimausongelmien takia vielä pelättyäkin pidemmäksi venynyt ruljanssi on kuitenkin nyt tältä erää ohi. Ja Itävallan saksa on yhtä ”vuoden sanaa” rikkaampi: vuoden 2016 sanaksi valittiin yleisöäänestyksellä Bundespräsidentenstichwahlwiederholungsverschiebung,  ‘liittopresidentinvaalinuusinnan lykkäys’.

Kuten jo viimeksi taisin kirjoittaa, kaikki oikeistopopulistisen FPÖ:n Norbert Hoferin kannattajat eivät hevillä suostu hyväksymään tappiota. Erinäisillä somefoorumeilla harrastetun jupinan ohella laajamittaisempi salaliittoteoria syntyi videon ympärille, jonka Euronews-kanava kesken ääntenlaskennan meni puolivahingossa julkistamaan. Kuten Profil-lehti kertoo, Euronewsilla ei ollut Wienissä omaa toimittajaa vaaleja seuraamassa, vaan Lyonissa istuva toimitushenkilö katseli livekuvaa videolta ja tulkitsi väärin numerot, jotka äänestysajan lähestyessä loppuaan näytettiin keskusvaalilautakunnan edustajan takana olevalla valkokankaalla.

Näiden lukujen mukaan Hofer oli selvästi johdossa. Mutta: kyseessä ei ollut Hochrechnung, kuten Euronewsin saksankielinen juontaja ehti virheellisesti väittää. Tämä termi, jota asiasta syntyneiden nettikeskustelujen perusteella näköjään kaikki saksantaitoisetkaan eivät ymmärrä, tarkoittaa siihen mennessä laskettujen äänien sekä odotettavissa olevien tulosten mukaan laskettua lopputulosennustetta. Luvut, joiden mukaan Hoferin ääniosuus olisi ollut selvästi yli 50%, eivät olleet tällainen Hochrechnung vaan perustuivat pelkästään siihen mennessä laskettuihin ääniin – ja koska Van der Bellenin tärkeimpien tukialueiden, suurten kaupunkien äänet olivat tässä vaiheessa laskematta ja ääntenlaskenta selvillä vasta pienimmillä paikkakunnilla, joissa Hoferin suosio oli suurempi, nämä luvut näyttivät johtoasemaa Hoferille.

Mutta kun erheellinen tieto Hoferin johtoasemasta oli kerran päässyt eetteriin ja verkkoon, sen nappasi venäläinen feikkiuutissivusto anonymousnews.ru ja ryhtyi tarmokkaasti uutisoimaan vaalipetoksesta. Itävallan sisäministeriö, yleisradioyhtiö ORF:n uutislähetys Zeit im Bild sekä faktantarkistussivusto mimikama julkaisivat oikeampaa tietoa omilla Facebook-sivuillaan, mutta tämä jäi voimattomaksi piipitykseksi: oikaisutietoa jaettiin ehkä muutaman sata kertaa, anonymousnewsin feikkiuutinen sai nopeasti 14 000 jakoa. Sieltä se levisi saksalaisten äärioikeistosaittien kautta YouTubeen ja keräsi siellä päiväkausien ajan jopa satojatuhansia katsojia. Eikä sitä saa millään pois. Huono ruoho ei kuole koskaan, kuuluu vanha intiaanien sananlasku.

Hofer itse kuten FPÖ:n johtokin on toki tunnustanut vaalitappion, vaikka myönsikin tuloksen jääneen kaivelemaan – se oli ”herättänyt hänessä nukkuvan karhun”. Periaatteessa puolue on nyt keräämässä voimiaan seuraavaan vaalitaisteluun. (Parlamenttivaalit ovat edessä 2018, ellei nykyinen hallitus sitä ennen kaadu, ja tämä näyttää vaihteeksi taas aika epätodennäköiseltä. Ylipitkän presidentinvaalisirkuksen jälkeen itävaltalaiset ovat väsyneitä vaalimeininkeihin ja valmiita antamaan nykyisen hallituksen jatkaa.) Rivit olisi siis koottava puoluejohtaja HC Strachen taakse, joka on taas tosissaan tähtäämässä liittokansleriksi, jos ei vain liittopresidentti Van der Bellen sitä jotenkin pysty estämään. Ja tämänhetkisten mielipidetutkimusten perusteella FPÖ:llä olisi hyvinkin mahdollisuuksia nousta seuraavissa vaaleissa maan suurimmaksi puolueeksi.

Mutta mitä tapahtuukaan FPÖ:n sisällä? Vaalitappionsa myöntäessään Hofer toki kuuliaisesti ilmoitti olevansa tästä lähin HC Strachen vaalikampanjan uskollinen tukija. Hän myös sanoi aivan suoraan: ”Minusta ei olisi hyväksi FPÖ:n johtajaksi.” Tarkkailijat uumoilevat kuitenkin, että Hoferin menestyksekkään vaalikampanjan tuoma poliittinen noste on alkanut hermostuttaa Strachea. FPÖ:n tilaisuuksia seuranneet toimittajat kertovat, että Strache on vaikuttanut silminnähden kireältä, kun Hofer on saanut yleisöltä innokkaammat suosionosoitukset. Mielipidetutkimusinstituutti OGM:n mukaan Hofer koetaan nykyään selvästi luotettavammaksi kuin Strache, ja poliittiset toimittajat ovat arvelleet, että tähänastiset valtapuolueet, oikeistokonservatiivinen ÖVP ja sosiaalidemokraattipuolue SPÖ, lähtisivät mieluummin hallitusyhteistyöhön ystävälliseltä ja rakentavalta vaikuttavan Hoferin johtaman FPÖ:n kanssa kuin kymmenen vuotta oppositiosta räksyttäneen kiukkuisen Strachen.

Viime päivinä Itävallan mediassa on puitu FPÖ:n uudenvuodentilaisuuden mainoslehtisen tarinaa. Puoluekokous järjestetään 14. tammikuuta Salzburgissa, ja sen puhujina olisivat ensimmäisen version mukaan Salzburgin FPÖ-johtaja Marlene Svazek, HC Strache sekä Norbert Hofer.

sbgfpoe1

Saman päivän iltapuolella samainen mainos ilmestyi HC Strachen Facebook-sivulle, mutta nyt puhujien järjestystä oli vaihdettu, niin että viimeisellä, pääpuhujan paikalla oli Strache ja Hofer siirretty ”lämppäriksi”. Ja kolmen päivän päästä mainoksesta ilmestyi (kertoo FPÖ Watch -sivusto) aivan uusiksi editoitu versio, jossa puhujien järjestys ja arvojärjestys on väännetty rautalangasta: ”esipuhujina” (Vorredner) ovat Svazek ja Hofer sekä lisäksi FPÖ:n vanha vaalikampanja-, iskulause- ja puhemestari Herbert Kickl, Strache on ”pääpuhuja”, ja hänen nimensä on präntätty isoilla punaisilla kirjaimilla. Kuvaakin on muokattu jonkinlaisten keskiajan ikonografisten periaatteiden mukaisesti niin, että Strache on selvästi Svazekia ja Hoferia isompi ja korkeammalla. Ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki?

sbgfpoe2

FPÖ:n valtakunnallinen puoluekokous on odotettavissa keväällä, ja siellä on edessä taas puoluejohtajan valinta. Joku jossakin jo kommentoi ”haistavansa ilmassa Knittelfeldin aamunraikkautta”. Knittelfeldissä Steiermarkissa pidettiin vuonna 2002 kuuluisa ylimääräinen puoluekokous, jossa silloinen Jörg Haiderin johtama FPÖ hajosi sisäisiin erimielisyyksiin. FPÖ:n ministerien ero kaatoi hallituksen, ja uusissa ennenaikaisissa vaaleissa FPÖ menetti vuoden 1999 veretseisauttavasta vaalivoitostaan lähes kaksi kolmasosaa ääniä: sen ääniosuus putosi 26,9%:sta 10%:iin. Haider uskottuineen lähti FPÖ:stä ja perusti uuden puolueen, BZÖ:n, jonka vahvin osa hallitsi jonkin aikaa Haiderin omaa Kärntenin osavaltiota ja on nyttemmin palannut vanhan FPÖ:n helmoihin.

Ei historia itseään koskaan täsmälleen samanlaisena toista. Mutta mielenkiintoisia aikoja silti eletään.


Kansallista kauhuperinnettä

lokakuu 31, 2016

Itävallan kansallispäivää juhlittiin taas lokakuun 26:ntena perinteisin menoin. Wienissä parlamentti, liittokanslerinvirasto ja monet museot viettivät avoimien ovien päivää, Itävallan armeija esitteli aselajiensa osaamista ja alokkaat vannoivat sotilasvalan. Mitään dramaattisempaa ei tapahtunut, ja itse asiassa katukuvassa punavalkopunaisia kansallisvärejä näkyi paljon vähemmän kuin kauppojen Halloween-krääsän oranssia. Kyllä, Halloween on kovasti tulossa myös Itävaltaan.

Keskellä muuten rauhallista vapaapäivän viettoa oikeistopopulistinen FPÖ-puolue onnistui kuitenkin nostattamaan jonkinlaisen kohun. Ja perinteistäkin perinteisempään tyyliin eli möläyttämällä jotakin, minkä voi tulkita natsiperinnön vaalimiseksi. Perusitävaltalaisten johtaja HC Strache postasi Facebook-sivulleen tämmöisen kansallispäivätoivotuksen:

hc-kernstock

Kansallislippu ja parlamenttitalo taustanaan hymyilevän Strachen alla on pätkä perinteistä isänmaallista lyriikkaa, raakasuomennoksena tähän tapaan:

Ei mielivaltaa, ei orjuutta,
tie auki kaikille voimille!
Samat velvollisuudet, samat oikeudet,
vapaaksi taide ja tiede!
Reippain mielin, vakain katsein,
jokaista kohtalon iskua uhmaten
nouse ylös onnen polkua,
Jumala kanssasi, oma Itävaltani!

Kyseessä on, kuten tekstin allakin kerrotaan, Itävallan ns. ensimmäisen tasavallan hymni (Sei gesegnet ohne Ende), jonka sanat kirjoitti steiermarkilainen pappi ja runoilija Ottokar Kernstock. Se oli vuodesta 1929 aina vuoden 1938 Anschlussiin asti Itävallan kansallislaulu, jonka asemasta ja käytöstä tosin käytiin jatkuvaa poliittista kiistaa. Jo käyttöön otettaessa sitä oli hieman muokattu: kolmas säkeistö, jossa puhuttiin idästä koittavasta valosta, jätettiin pois, ja jokaisen säkeistön loppusäkeen mein Österreich! -huudahduksen tilalla oli alkuperäisessä tekstissä ollut Deutschösterreich. Ensimmäisessä säkeistössä, jota Strache tässä ei siteeraa, ylistetään myös ”saksalaista työtä” ja ”saksalaista rakkautta”.

Kernstock-hymni syntyi aikaan, jona itävaltalainen isänmaallisuus aivan avoimesti nimesi itsensä ”saksalaiseksi” sanan kansallisromanttisessa mielessä. Vaikka Saksan valtakuntaan ei poliittisista syistä voitu tai haluttu kuulua, itävaltalaiset nimittivät etnokulttuurista identiteettiään saksalaiseksi aina siihen asti, kunnes vuonna 1945 oli pakko lopullisesti romuttaa haaveet kaikkien saksalaisten yhteydestä ja lähteä rakentamaan modernia ei-saksalaista kansallisvaltiota. Sittemmin tämä ”deutsch-national”-aatemaailma on jatkanut maanalaista elämäänsä politiikan oikealla äärilaidalla, ja siihen viittaaminen nostaa esiin mielleyhtymiä myös natsiaikoihin.

Ottokar Kernstock, tekstin kirjoittaja, oli vuonna 1923 kirjoittanut myös Hakaristilaulun, jota Strachen kansallispäiväpostauksen jälkeen on itävaltalaisessa mediassa närkästyneeseen sävyyn siteerattu. Tässä katkelma:

Das Hakenkreuz im weißen Feld
Auf feuerrotem Grunde
Gibt frei und offen aller Welt
Die frohgemute Kunde
Wer sich um dieses Zeichen schart
Ist deutsch mit Seele, Sinn und Art
Und nicht bloß mit dem Munde!

(‘Hakaristi valkoisella kentällä / tulipunaisella pohjalla / antaa vapaasti ja avoimesti koko maailmalle / riemumielin tämän tiedon: / joka tämän merkin ympärille kokoontuu / on saksalainen sielultaan, mieleltään ja teoiltaan / eikä vain puheissaan!’)

Strache (tai hänen mediatiiminsä) on tietenkin kiivaasti torjunut kaikki natsisyytökset. Ottokar Kernstock kuoli jo vuonna 1928, ennen natsien valtaannousua, ja Sei gesegnet ohne Ende oli demokraattisen valtion kansallishymni (tosin tämä valtio vuonna 1934 luisui sisällissotaa lähentelevän tilanteen kautta ns. austrofasismiin). Mitä ihmeen natsifobiaa tämä oikein on?

Tietenkään Kernstock ei vielä voinut aavistaa hakaristin, tuon romantisoidun germaanisuuden symbolin, hulmuavan tuhotun Euroopan ja keskitysleirien yllä. Hänen ihannoimansa ”saksalaisuus” oli 1800-luvun kansallisromantiikkaa, Blut und Bodenia ja kaipuun sinistä kukkaa, josta nousevan rotu- ja verenperintömystiikan kaikkia karmeita ulottuvuuksia ei vielä ymmärretty. Kernstockin ”viattoman” kansallisromantiikan kasvupohja oli kuitenkin sama kuin natsismilla, ja historiatietoisen nykyeurooppalaisen kuuluu nähdä se vähän erilaisessa valossa kuin 1920-luvun katolisen papin. Ja ennen kaikkea Strachen Kernstock-hymnipostaus on vain osa somestrategiaa, jossa yhä selvemmin voi nähdä sarjan tietoisia provokaatioita.

Aivan äskettäin nimittäin HC Strache onnistui nostattamaan melkoisen some-mekkalan ja käynnistämään syyttäjän tutkinnan samoin yhdellä pienellä Facebook-postauksella. Hän jakoi keltalehti Kronen Zeitungin uutisen, jossa kerrottiin turvapaikanhakijan itsemurhayrityksestä: epätoivoinen mies oli yrittänyt ensin heittäytyä raitiovaunun alle ja sitten kiivetä käsiksi virtajohtoon saadakseen sähköiskun. Strache itse kommentoi vain lyhyesti ja monimielisesti ”Unfassbar!” (‘Käsittämätöntä!’), mutta hänen FB-lukijakuntansa intoutui jakelemaan toinen toistaan vertahyytävämpiä ehdotuksia siitä, mitä tälle onnettomalle miehelle ja ylipäätään turvapaikanhakijoille voisi tehdä. Kansanryhmän vastaisen kiihotuksen ja rasistisen vihapuheen kriteerit ilmeisesti täyttyivät selvästi. Strache voi toki väittää ja väittääkin, ettei kykene koko ajan siivoamaan FB-seinältään kaikkea, mitä sinne suolletaan. Outoa on kuitenkin, että samalla kun verta ja rapaa roiskuvat rasistifantasiat saavat seistä siellä kaiken kansan luettavissa päiväkausia, Caritas-hyväntekeväisyysjärjestön pääsihteerin Klaus Schwertnerin yritys hillitä älämölöä (”Tämä ihminen on sairas. Teidän vihanne on myös sairasta.”) sensuroitiin oitis ja Schwertner sai sivulle porttikiellon.

Eikä tässä vielä kaikki. Viikko sitten, kansallispäivän alla ja osana edelleen jatkuvaa presidentinvaalikampanjaa, FPÖ kutsui kiinnostuneita Wienin Palais Epsteiniin kuulemaan Strachen puhetta ”kansakunnan tilasta”. Puheen kohahduttavinta katkelmaa siteerasi lähes jokainen tiedotusväline:

Kun kulttuurisesti vieraiden köyhyysmaahanmuuttajien virta hillitsemättömänä tihkuu meidän sosiaaliturvajärjestelmäämme, se järkyttää meidän solidaarisuuteen ja yhteishenkeen perustuvaa yhteiskuntarakennettamme perustuksiaan myöten, ja näin ei keskipitkällä tähtäimellä sisällissotakaan ole epätodennäköinen.

Suvakkeja saunan taakse ja maahanmuuttajavastaista rotusotaa toivotellaan meilläkin tietyillä somefoorumeilla, ja jonkinlaisia taistelufantasioitahan sisälsi taannoin myös persujen Immosen kuuluisa ”lyyrinen” puheenvuoro. Mutta hyvänen aika, nyt ei puhu harjaamaton kenttäväki tai puolueen yli-innokas nuoriso vaan itse puoluejohtaja! Valtiojohdon reaktio seurasikin oitis: konservatiivisen ÖVP:n johtajan, varaliittokansleri Reinhold Mitterlehnerin mielestä kansalaissota-sanan käyttäminen oli ”älytöntä” (aberwitzig), demari-liittokansleri Christian Kern taas kommentoi:

kern

HC Strache pitää Itävallassa ”sisällissotaa keskipitkällä tähtäimellä ei epätodennäköisenä”. Ja näkee tässä oikeutuksen vaikka minkälaisten poliittisten keinojen käyttöön. Näin vieläpä kansallispäivämme johdosta pidetyssä puheessa! Johannes Rau, Saksan entinen liittopresidentti, muotoili osuvasti: ”Patriootti on semmoinen, joka rakastaa isänmaataan. Nationalisti on semmoinen, joka halveksii toisten isänmaita.” HC Strache ei ole mikään patriootti!

Miksi ihmeessä pitää hyvinvoivassa, rauhallisessa maassa oikein asiasta tähden nostattaa pelkoa ja pakokauhuista muukalaisvihaa? Sitähän tässä ollaan tekemässä, samalla kun koko ajan venytetään vihapuheen rajoja ja totutetaan kansaa yhä kovemmaksi käyvään retoriikkaan. Sentroopassa pitäisi muistaa, mihin tämmöinen vie. Der Standard -lehden puheenvuorossaan, ns. etusivunlaatikossa, päätoimittaja Hans Rauscher lataa:

H.-C. ”Sisällissota” Strache ja hänen presidenttiehdokkaansa Norbert ”Niin totta kuin Jumala minua auttakoon” Hofer tahtovat ihan tosissaan takaisin kaikkein pimeimpiin aikoihin. Sen, joka tahtoo seurata heitä, tulisi tajuta, että se tie johtaa perikatoon niin kuin johti jo kerran. Strachen FPÖ on radikalisoitunut niin, ettei siitä enää voi erehtyä. Joka vieläkin haluaa puolustella sitä, on itse valmistamassa tietä.

Mutta mitäpä asianosaiset tuosta välittävät. Tähän loppuun täytyy sijoittaa mainion Daniel Jokeschin pilapiirros, jossa kaksi Burschenschafteria (äärioikeistokonservatiivisen ylioppilasjärjestön jäsentä) lakkeineen ja osakuntanauhoineen keskustelee tuoppien ääressä. Pointti on mainio etenkin kun ottaa huomioon, miten paljon ”sillä, miten nämä asiat koetaan” (tavallisen kansan parissa, joka vie lapsia harrastuksiin ja sillä lailla…) ja ”kansan pelkojen ymmärtämisellä” on tässä diskurssissa kautta Euroopan ratsastettu.

burschis

– Tässä maassa on paljon ihmisiä, jotka pelkäävät meitä…
– … ja me nimitämme niitä kaikkia summamutikassa äärivasemmistosuvakeiksi.
– Ne pelkäävät, mitä voi tapahtua, kun me päästään valtaan…
– … ja me puhumme sisällissodasta ja sanomme, että ”he tulevat vielä ihmettelemään, mikä kaikki on mahdollista” [näin FPÖ:n presidenttiehdokas Hofer huhtikuussa television vaalikeskustelussa, kun puhuttiin liittopresidentin valtaoikeuksista].
– Pitäisiköhän meidän olla vähemmän ylimielisiä…
– … ja mennä kansaa vastaan ja yrittää ymmärtää ihmisten pelkoja?
(hiljaisuus)
– Suvakkejako me muka ollaan?
– Hahhahhaa, ei!
– Kippis!


Verkossa suhisee

lokakuu 2, 2016

Tätä kirjoittaessani Unkarin kansanäänestys EU:n pakolaiskiintiöistä on käynnissä, mutta alkaa vaikuttaa siltä, että 50 prosentin äänikynnystä ei saavuteta, eli äänestyksestä ei tule virallisesti pätevää. Näin siis ennennäkemättömästä mainos- ja mediarummutuksesta huolimatta, jolla kansaa on koetettu saada antamaan tukensa hallituksen äärimmäisen tiukalle maahanmuuttopolitiikalle. (Tiukkuuskin on toki suhteellista. Pakolaisia ei Unkariin haluta, mutta samaan aikaan Unkari mainostaa ympäri Afrikkaa, Aasiaa ja muuta maailmaa omaa maahanmuutto-obligaatio-ohjelmaansa, joka tarjoaa maksukykyisille kiinnostuneille EU-maiden helpoimman ja edullisimman pääsyn käsiksi EU-oleskelulupaan, vapaaseen liikkumiseen ja bisnesten pyörittämiseen Euroopassa. Lisää aiheesta Politicon ilkeässä englanninkielisessä artikkelissa.)

Katselin äsken jopa Unkarin valtiontelevision ykköskanavan keskipäivän uutislähetyksen. Siitä noin puolet oli raportointia äänestyspaikoilta Unkarista ja Unkarin ulkopuolelta. Sekä pienillä että suurilla paikkakunnilla velvollisuudentuntoiset kansalaiset ovat saapuneet piirtämään rastin äänestyslippuun, ja ulkomailla lähetystöjen äänestyspisteisiin saavutaan pitkänkin matkan takaa – Helsingissä oli haastateltu pariskuntaa, joka oli ajanut paikalle viidensadan kilometrin päästä. Loput uutislähetyksestä oli täytetty maahanmuuton ja pakolaiskriisin kauhuilla. Serbiassa Unkarin rajalla, piikkilanka-aidan luona on taas kypsymässä jonkinasteinen humanitaarinen kriisi, pakolaisten väitetään odottavan Unkarin kansanäänestyksen tulosta lähteäkseen sitten höökimään rajan yli, Szabadkan (Subotica) rajakaupungissa kaksi pakistanilaista on ahdistellut neljätoistavuotiasta tyttöä, ja voi kauhistus, Lontoossa asuva unkarilaisnainen on saanut somalinaapureiltaan Allahin nimeen pahasti turpiinsa (lähikuvaa naisen haavaisesta ja laastaroidusta ohimosta). Sitä se maahanmuutto teettää. Ranskan Allexissa maahanmuuttoa koskeva kansanäänestys oli viranomaisten toimesta kielletty, järkyttävää – onneksi Unkarissa vielä kansalaisvapaudet kukkivat.

Silti monet näyttävät jääneen nukkumaan, kuten osa oppositioryhmistä on kansaa kehottanut, ja osa lopuistakin lienee jättänyt huolellisesti mitätöidyn lipun, kuten toiset oppositiotahot ovat neuvoneet: ”hölmöön kysymykseen hölmö vastaus!” Vaikka näin ei saisikaan tehdä, monet ovat paitsi purkaneet kriittistä luovuuttaan äänestyslippuun myös kuvanneet tuotoksen ja julkistaneet sen somessa. 444.hu-uutisportaali on julkaissut parikin koostetta, joista tuoreimmasta tämä suosikkini:

elvesztette

Viktor Orbánin näköinen (?) hahmo julistaa: ”Tämä paperi on menettänyt äänestyslipun luonteensa.” (Ilmaus viittaa taannoiseen rahanpesuskandaaliin: Unkarin valtionpankin ylläpitämien kyseenalaisten säätiöiden tileille kadonneet valtion varat olisivat virallisen selityksen mukaan ”menettäneet julkisten varojen luonteensa”, joten niiden perään ei ole kenelläkään oikeutta kysellä.)

Pääministeri Orbán, joka kymmenen päivää sitten vielä vitsaili Origo-uutisportaalin haastattelussa olevansa ”vähän pettynyt, jos äänestysprosentti jää alle sadan, onhan kysymys Unkarin tulevaisuudesta”, on nyt jo ilmoittanut, että äänestysprosenteista viis, kunhan vain ei-äänet ovat enemmistössä, niin tuloksella tulee olemaan oikeudellisia seuraamuksia.

Mutta ei minun pitänyt kirjoittaa tästä vaan siitä, mitä Itävallan puolella verkossa ja somessa tapahtuu. Der Standard -lehdessä nimittäin ilmestyi juuri alkuperäisen presidentinvaalipäivän kunniaksi Noura Maanin ja Fabian Schmidin mainio artikkeli, jossa analysoidaan oikeistopopulistisen Vapauspuolue FPÖ:n verkko- ja somestrategioita. Niiden ytimessä on FPÖ:n karismaattisen johtajan HC Strachen oma Facebook-sivu, jolla tätä nykyä on 400.000 fania – kenenkään muun Itävallan poliitikon somesuosio ei yllä lähellekään tätä. Sivu on myös erittäin aktiivinen, sille postataan toistakymmentä juttua päivässä, ja kutakin jaetaan satoja kertoja. ”Sinisessä” somekuplassa elävien ei siis välttämättä tarvitse lähteä poliittisia sisältöjä muualta hakemaan.

FPÖ:n oman ilmoituksen mukaan Strache valitsee enimmät jaettavat sisällöt ja kirjoittaa suurimman osan sivunsa teksteistä itse. Maanin ja Schmidin haastattelema some-ekspertti Judith Denkmayr arvelee, että Strachen lisäksi vähintään pari-kolme avustajaa työskentelee sivun parissa säännöllisesti. Sivu on kuitenkin laadittu äärimmäisen henkilökohtaisen luonteiseksi ja uskottavasti tunteisiin vetoavaksi. Strache puhuttelee ”rakkaita itävaltalaisia” suoraan, katselee profiilikuvassaan heitä silmiin, ja sivulla julkaistut kuvat Strachesta ja hänen puuhistaan ovat aidon tuntuisia tilannekuvia, eivät huolella lavastettuja studio-otoksia.

odi

”Eilen meidän Odia taas pelotti lähestyvä ukonilma. Tuoksuvan paidan päälleen saatuaan se tunsi olonsa taas turvalliseksi 🙂 . Niin, meidän koiramme, ne ovat ihmisen uskollisimmat kumppanit! Ne iloitsevat ja rakastavat ehdoitta!” Jos ei tämmöinen vetoa, niin johan on kumma. Kuten tiedämme, vain hyvät ihmiset pitävät koirista… tai niin, tuota…

Lemmikki- ja lomakuvien lisäksi Strache jakelee sopivia sisältöjä muualta verkosta, usein lisäten oman kommenttinsa tyyliin ”Loistavasti naulan kantaan!”. Näiden artikkelien ja kolumnien lähteenä toimii ylivoimaisesti useimmiten keltalehti Kronen Zeitung (jonka journalistisesta laadusta on täällä ollut esimerkkejä ennenkin), josta siteerataan uutisten lisäksi myös esimerkiksi lukijoiden kirjeitä ja mielipidekirjoituksia – joissa usein on muunneltua totuutta etenkin maahanmuuton tiimoilta. Uutiset maahanmuuttajataustaisten tai turvapaikanhakijoiden rikoksista tai sosiaalituista ovat tyypillisiä esimerkkejä tällaisesta.

Kronen ja ilmaisjakelulehti Österreichin jälkeen kolmanneksi eniten käytetty lähde on FPÖ:tä lähellä oleva mutta oman väittämänsä mukaan ”riippumaton” uutisportaali unzensuriert.at. ”Sensuroimattoman” tämänhetkinen toimittajakunta ei ole tiedossa (toimittajien nimiä ei siis kerrota julkisuuteen, edes virallista päätoimittajaa ei ole!), mutta alun perin sen käynnisti tunnettu FPÖ-poliitikko, myös kiistellyistä natsiyhteyksistään julkisuudessa ollut entinen parlamentin kolmas puhemies Martin Graf. Myös tämän portaalin kansansuosio perustuu maahanmuuttovastaisuuteen ja esimerkiksi maahanmuuttajien tekemien rikosten uutisoimiseen.

Jutun loppupäätelmät eivät yllätä: faktat on niin nähty, populistisessa politiikassa mennään tunteet edellä (sanoi Riikka Slunga-Poutsalo mitä sanoi). Judith Denkmayrin mukaan HC Strachen Facebook-sivu ei seuraajilleen ole mikään ”puolueen viestintäkanava” vaan ”yksi niistä harvoista verkkosivuista, joilla he tuntevat saavansa vastakaikua omille arvoilleen ja maailmankuvalleen”. Strachen FB-sivu ei haasta lukijoitaan vaan vahvistaa näiden käsityksiä, tukee, viihdyttää ja antaa miellyttävän tunteen joukkoon kuulumisesta. Ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua sivun kaksoisrooli. Jos ja kun sen on toimittava myös tiedonvälittäjänä, toistakymmentä postitusta päivässä voi vähitellen olla liikaa, ja Denkmayr arvelee tämän pitkällä tähtäimellä kenties vahingoittavan sivun kansansuosiota.

Se ainakin on jo nähty, että kiireessä maahanmuuttokriittisiä lähteitä jakaessa voi satiiritutka mennä vahingossa pois päältä. Näin kävi HC Strachelle tai ainakin hänen faneilleen tänään, kun Itävallan presidentinvaalien uusinta olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt järjestää. Päivän johdosta vitsiuutisportaali Die Tagespresse julkaisi ”uutisen”, jossa FPÖ:n Hoferin vastaehdokas Van der Bellen seisoo hämmentyneenä tyhjässä vaalihuoneistossa, koska on unohtanut, että vaaleja ei järjestetäkään tänään. Hymiön sijasta Strachen olisi pitänyt kommentoida jakamaansa ”uutista” vähän selkeämmin, sillä useille faneille tämä vitsi meni näköjään täydestä (kertoo Blutgruppe HC Negativ -satiirisivulla julkaistu, alun perin FPÖ Fails -sivun julkaisema kooste):

vdb_alleine

Jörg: Seniili vanha vaari joka ei ihan tajuu no toivotavasti ei sitä kukaan valitse.
Wolfgang: minä luulin että se viherhörhö oli ollut mukana järkkäämässä tätä vaalien siirtämistä ???
André: Hahahaha. Miten noloo voi olla?! Van der Hauhau [bellen tarkoittaa ’haukkua’] sais tutkituttaa itsensä… Kuvitelkaas että se olisi liittopresidentti ja unohtais ulkomaanmatkan hehehehe.
Lothar: Ja noin seniili tyyppi yrittää puuttua politiikkaan, se varmasti on tarkoitus, eihän tuommoinen edes muista, mihin on pannut sen lapun mistä piti lukea ääneen.
Grete: Miten kahjo voi olla???Ja tuommoinen tahtoo liittopresidentiksi??grrrr
Hector: Huumeet
Chris: Dementoituneelle sitä sattuu
Andy: Kännissä se on taas
Jochen: Sekopää niin kuin kaikki vihreät.
Stefanie: Vastuutonta pitää tämmöisiä dementiasairaita poliitikkoja virassa
Jürgen: Eikö se osaa lukea lehteä? ja tämmöinen ehdokas ei ole huomannut, että vaalit on siirretty? Kauanko vielä kestää ennen kuin äärivassarisuvakit tajuaa että VdB:n ÄO ei ole korkeampi kuin paahtoleipäviipaleella eikä se kelpaa liittopresidentiksi?!!!

 


Vaalivilppiä?

Touko 28, 2016

Kurier-lehdessä kirjoittaa Moritz Gottsauner-Wolf HC Strachen “tanssista Facebook-tulivuoren reunalla”. Itävallan oikeistopopulistisen vapauspuolueen FPÖ:n johtaja on varsinainen somekunkku, jonka Facebook-sivulla on ennätysmäiset 360 000 fania. Sivulla käydään kiivaita keskusteluja, joista vähän väliä roiskahtelee jotain laajempaankin mediajulkisuuteen. Usein mekkalan käynnistäjänä on Strache itse, kuten aikoinaan tässäkin blogissa kuvatussa kuuluisassa antisemitistisen pilakuvan tapauksessa. Mutta fanijoukko kyllä pystyy itsekin innostamaan itsensä melkoiseen öyhötykseen.

Gottsauner-Wolfin sanoin Strache on rakentanut Facebook-sivustaan virtuaalisen kaljateltan, jossa välillä rupeavat penkitkin lentelemään. Järjestysmiehenä toimiminen ei siellä ole helppoa, jos asiakkaat on samalla pidettävä tyytyväisinä. Toisaalta FPÖ:n on kyettävä vetoamaan maltillisiin ”tavallisiin kunnon ihmisiin”, joita liian väkivaltainen uho ja öyhötys saattaa ruveta pelottamaan. Mutta jos öyhöttäjiä moderoidaan ja sensuroidaan liikaa, ei siitäkään hyvä seuraa. FPÖ:n mediakuplaa nimittäin pitää yllä nimenomaan vastakkainasettelu ”valtamedian” suuntaan. Monia puolueen kannattajia miellyttää jo natsien aikoinaan käyttämä termi Lügenpresse, ‘valhelehdistö’, ja puolueen on tärkeää pitää viestinnässään yllä kuvaa siitä, että ”vallanpitäjät salailevat ja pimittävät mutta me kerromme sensuroimattoman totuuden”. Liian räväköiden puheenvuorojen ”harjaaminen” saattaa tälle kohdeyleisölle ruveta maistumaan ikävästi samalta, mitä ”valtamediassa” jo tehdään.

Kun viimesunnuntaiset liittopresidentin vaalit lopulta päättyivät jännitysnäytelmään ja entinen vihreiden puoluejohtaja Alexander Van der Bellen kiilasi maanantaina lasketuilla ennakkoäänillä hiuksenhienosti oikeistopopulistien Norbert Hoferin ohi, monien FPÖ:n kannattajien oli vaikea tyytyä tilanteeseen. Näin etenkin, kun Hofer oli vielä sunnuntai-illan ääntenlaskennoissa ollut niukassa johdossa ja kun maantieteellisesti katsoen useimmilla paikkakunnilla Hoferin äänestäjät olivat enemmistössä – Van der Bellenin voiton toivat suurten kaupunkien äänestäjät, mutta viestimien vaaligrafiikkakartoissa näiden ”vihreiden” kaupunkien ulkopuolella suurin osa Itävaltaa oli värjäytynyt FPÖ:n ruiskukansiniseksi.

Pettyneen kansan someraivo purkautui Strachen ja FPÖ-ryhmien sivuilla joskus varsin suorasukaisissa muodoissa tappo- ja väkivaltauhkauksia myöten, joita siivitettiin julkaisemalla Van der Bellenin kotiosoite. Itävallan sisäministeriö joutui ilmoittamaan ottavansa uhkailut vakavasti. Itävallan poliisin ”karhukopla”, erikoisosasto Cobra, on jo ottanut Van der Bellenin erityissuojelukseensa. Strache puolestaan poisti muutamia törkeimpiä postauksia Facebook-sivultaan ja kehotti harvinaisen valtiomiesmäiseen tyyliin kannattajiaan hillitsemään itsensä ja säilyttämään keskustelun sivistyneenä.

Peli ei kuitenkaan vielä ole ohi, vaikka hävinnyt ehdokas Hofer vaalituloksen julkistamisen jälkeen esiintyikin sovinnollisena ja kehotti kaikkia lopettamaan turhan riitelyn. Kävin juuri äsken vastoin tapojani vilkaisemassa HC Strachen Facebook-sivua, ja siellä puoluejohtaja taas iloisesti postailee ”perusitävaltalaisten” omalta unzensuriert.at-saitilta ns. uutisia, joissa annetaan ymmärtää, että ääntenlaskennassa, varsinkin ennakkoäänten, on ollut epäselvyyksiä ja suoranaista vilunkia. Jotkin näistä uutisista ovat kierrelleet viestimissä jo useamman päivän ajan ja ehtineet jopa suomalaisten aateveljien sivuille: blogistikollega Jori Eskolinilta bongasin Espoon perussuomalaisen kaupunginvaltuutetun Seppo Huhdan vaahtosuista vuodatusta Itävallan vaalivilpistä, ”jota Itävallan poliittinen ja virkaeliitti ei tule ikinä tunnustamaan”. Huhdan tai hänen kaveriensa tiedonlähteenä oli keltalehti Kronen Zeitung, jonka journalistisesta laadukkuudesta on tässä blogissa ollut esimerkkejä ennenkin. Ympäri sosiaalista mediaa taas on levitetty valokuvaa, jossa näkyy muka roskiin heitettyjä vaalilippuja, joissa rasti on Hoferin ruudussa. Kuva on tietenkin varsin ilmeinen väärennös.

Tähän mennessä Itävallan viestimien mukaan on muutamilla paikkakunnilla ilmennyt ääntenlaskennoissa epäselvyyksiä, kaikki sinänsä mittasuhteiltaan vähäisiä. Seppo Huhtaa kiihdyttänyt Waidhofen an der Ybbsin tapaus on itse asiassa selvitetty hyvin nopeasti (yksityiskohtaisemmin asiasta kertoo blogissaan toimittaja Martin Thür): 11 000 asukkaan pikkukaupungissa äänestysprosentin ilmoitettiin olleen 146,93%, mutta tämä johtui kirjoitusvirheestä. Osavaltion vaaliviranomaiset olivat naputelleet kunnan vaaliviranomaisten lähettämän äänestäjien kokonaismäärän vahingossa ennakkoäänestäjien sarakkeeseen. Tämä ei vaikuttanut viralliseen äänestystulokseen mitenkään, sillä kaupungin ja osavaltion välillä faksailtuja (!) tietoja käytettiin vain tiedotusvälineiden informoimiseen. Järjetön äänestysprosentti siis levisi joukkoviestimiin ja sosiaaliseen mediaan, mutta vaalitulokseen sen syynä ollut virhe ei voinut vaikuttaa. Samantapainen sarakkeiden sekaantuminen aiheutti Wienin Leopoldstadtin kaupunginosassa Karmelitermarktin alueella Hoferille näennäisen 77,8%:n murskavoiton – itse asiassa tämä ääniosuus kuului Van der Bellenille. Vähäpätöisiä ja virallisen ääntenlaskennan kannalta merkityksettömiä ”epäselvyyksiä” siis, mutta Thürin mukaan on kyllä aiheellista nostaa meteli siitä, että vielä vuonna 2016 vaalituloksia naputellaan koneelle käsin ja lähetetään toimistosta toiseen faksilla.

Varsinaisia vaalisäännösten rikkomuksia on sisäministeriön tutkinnassa tällä hetkellä Der Standard -lehden mukaan neljän vaalipiirin osalta, jotka kaikki sijaitsevat Kärntenin osavaltiossa. Villachin kaupungissa ja maalaiskunnassa olisi ennakkoäänten laskenta aloitettu liian aikaisin (Villachin maistraatin edustaja kiistää tämän jyrkästi) , Hermagorissa ja Wolfsbergissä taas kuoret avattu ennen sallittua ajankohtaa, vaikka ääntenlaskentaa ei silloin vielä aloitettukaan. Kaikissa näissä vaalipiireissä muuten voitti Hofer, Van der Bellen sai ennakkoäänistä enemmistön mutta sekin oli pienempi kuin muualla Kärntenin osavaltiossa. Jos tämä oli Van der Bellenin eduksi tehtyä vilunkipeliä, niin se oli kyllä hoidettu suorastaan käsittämättömän pirullisen ovelasti. Mutta vaalimatematiikalla ei helposti vakuuteta FPÖ:n kannattajia, joilla on paitsi vankka halu uskoa vaalivilppiin ja vilunkiin myös usein heikompi koulutustaso ja laskutaito.

Blutgruppe HC Negativ -sivulta löydetty kuva – sen aitoudesta en tietenkään mene takuuseen, mutta olen varma, että aivan samantasoista tavaraa löytyy FPÖ:n FB-ryhmistä, jos niitä viitsii käydä läpi.

Länderergebnisse

”Mathilde” ilmoittaa, että nyt on tullut aika sanoa totuus: Hofer on voittanut presidentinvaalit. Kun ehdokkaiden ääniprosentit kaikista Itävallan osavaltioista lasketaan yhteen, Hoferille tulee selvästi enemmän prosentteja!

Tämän kaiken keskellä Profil-lehden Facebook-toimitus julkaisi uudelleen linkin kahden vuoden takaiseen artikkeliin. Siinäkin kerrottiin FPÖ:stä ja vaalivilpistä, mutta kyseessä oli kevään 2014 Krimin kansanäänestys, jolla alueen liittäminen Venäjään todistettiin sen asukkaiden tahdon mukaiseksi. Yleensähän kansainväliset vaalitarkkailijat lähettää tällaisissa tapauksissa ETYJ, mutta Krimin kansanäänestyksen rehellisyyttä valvomaan heitä ei huolittu. Sitä vastoin Venäjän viranomaiset toivottivat tervetulleiksi itselleen mieluisempia ulkomaisia vaalitarkkailijoita, joihin kuuluivat myös Itävallan FPÖ:n ulkoasiaintiedottaja Johannes Hübner ja Wienin FPÖ-johtaja Johann Gudenus. Näiden matkaa ei kustantanut ETYJ vaan belgialaisen äärioikeistohörhön ja Putin-fanin Luc Michelin pyörittämä ”Eurasian Observatory for Democracy and Elections” (EODE). Ja kuten arvata saattaa, FPÖ:n herrojen mielestä Krimin kansanäänestys oli rehellinen ja toi julki kansan tahdon, jota myös Euroopan tulisi kunnioittaa. Näin ilkeästi tiivistää Profilin toimittaja:

Lasisia vaaliuurnia? Kyllä, mutta ei niitä ollut kaikkialla. Ei kirjekuoria vaalilipuille? Se on siellä maan tapa. Ei äänestyskoppeja? Se oli äänestäjien oma vapaa päätös. Krimille rientäneet Itävallan oikeistopuolueiden vaalitarkkailijat eivät ymmärrä kohua: kaikkihan sujui moitteettoman puhtoisesti.

Aika sanattomaksi tässä jää: Itävallan vaaleissa siis on sahattu kansaa silmään, mutta samojen hemmojen mielestä Putinin Venäjällä on kaikki okei. Ei voi kuin toivoa, että luottamus demokratian perusinstituutioihin ei Euroopassa enää yhtään enempää rapistuisi.