Kaksilla säännöillä

6 huhtikuun, 2021

Olen tässä blogissa monesti, viimeksi ainakin helmikuun lopulla, kirjoitellut Unkarin hallituksen perhepoliittisista näkemyksistä, joihin kuuluu tiukka heteronormatiivisuus. Perustuslakiinkin, jossa jo ennestään avioliitto määriteltiin miehen ja naisen väliseksi, piti lisätä, että ”äiti on nainen, isä on mies” (kyllä, ihan totta), sillä nämä perusarvot ovat kuulemma nykyään hyökkäyksen kohteena. Transsukupuolisten elämä on tehty mahdollisimman vaikeaksi tuomalla lakiin ”syntymäsukupuoli”, jonka muuttaminen on nimenomaisesti kiellettyä, ja koska lapsia eivät enää muuten kuin poikkeustapauksissa saa adoptoida muut kuin avioparit (jollaiset siis koostuvat miehestä ja naisesta), homopareille on lasten adoptoimisesta tehty käytännössä lähes mahdotonta. Tämä viimeksimainittu lainmuutos kirvoitti Unkarin sateenkaariperheet käynnistämään kampanjan ”Perhe on perhe” (A család az család), jonka tueksi puolestaan asettui useita yrityksiä, instituutioita (esimerkiksi lähetystöjä, myös Suomen) ja julkisuuden henkilöitä.

Unkarin jalkapallomaajoukkueen maalivahti, työkseen Leipzigissa pelaava Péter Gulácsi, poseerasi somessa puolisoineen kampanjan logo käteen piirrettynä ja vetosi julkisesti kampanjan puolesta, kehottaen kaikkia suurempaan suvaitsevuuteen ja avoimuuteen erilaisia ihmisiä kohtaan.

Saksassa Gulácsi sai kauniista eleestään kiitosta ja kehua, mutta koti-Unkarissa käynnistyi omituinen tapahtumasarja, josta äskettäin kirjoitin: entinen huippujalkapalloilija ja nykyinen suosittu urheilukommentaattori János Hrutka, joka oli mennyt julkisuudessa tukemaan Gulácsia, sai potkut työpaikastaan urheilukanava Spíler TV:ltä. Näin siis tekevät samat vallanpitäjät, jotka julkisuudessa koko ajan vänisevät ”liberaalien” (somesuomeksi: ”vihervasemmiston”) mielipidediktatuurista ja cancel-kulttuurista, jonka takia turmeltuneessa lännessä ”ei enää saa sanoa” niin kuin asia on.

Eikä tässä kyllin, vaan Index-uutissivuston mukaan myös Unkarin yleisradioyhtiön M4-urheilukanavan selostaja Viktor Lukács olisi erotettu vain siksi, että hän oli somessa peukuttanut Gulácsin postausta. Jalkapallo on Unkarissa pyhä ja vakava kansallinen asia, eikä sen nimissä saa asettua vastustamaan ”kansallisiksi” julistettuja arvoja. Tosin unkarilaisen jalkapallon suurimmat kansainväliset menestykset ovat jääneet 1950-luvulle, Ferenc Puskásin ja kumppanien tarunomaiseen aikaan, mutta silti jalkapallon kansaa kokoavaan voimaan uskotaan yhä, eikä vähiten siksi, että tämä urheilulaji on myös pääministeri Orbánin elämän suuri intohimo.

Mutta tarina jatkuu. Eilen Magyar Nemzet, siis tämän perinteikkään konservatiivisen päivälehden nimen ja logon ominut hallituksen äänitorvi, entinen Magyar Idők, haastatteli toista Saksassa työskentelevää jalkapalloammattilaista, Berliinin Herthan maalivahtivalmentajaa Zsolt Petryä, joka – kuten jo otsikossa kerrotaan – ei ole joka suhteessa Gulácsin kanssa samaa mieltä. Hänen mielestään…

Péter Gulácsi on muodostanut sateenkaariperheistä liberaalin mielipiteen, josta Unkarin yhteiskunnan enemmistö on eri mieltä. (…) Periaatteessa häntä ei voi eikä saa tuomita vain siksi, että hän sanoi mielipiteensä. Eri asia, ovatko ihmiset hänen kanssaan samaa mieltä. Minä urheilijana hänen sijassaan keskittyisin jalkapalloon (…) On täysin tarpeetonta hankkia vihamiehiä yksittäisellä poliittisella mielenilmauksella, varsinkin Euroopan huipputason maalivahdin. Mikä kuitenkin saattoi Péterin asettumaan homoseksuaalien, transvestiittien ja muita seksuaali-identiteettejä edustavien ihmisten tueksi, sitä en tiedä. Minä hänen asemassaan en varmastikaan olisi ruvennut nostattamaan mielenkiihkoa.

Ja kun kerran arvopolitiikkaan päästiin, niin Magyar Nemzetin haastattelija halusi lopuksi kuitenkin tietää, millaisia mielipiteitä Petryllä itsellään on yhteiskuntapoliittisista kysymyksistä, ja saa kuin saakin urheilumiehestä irti poliittisen mielenilmauksen. Sympatisoiko Petry ”konservatiivista puolta”?

Täysin. En edes ymmärrä, miten Eurooppa on voinut moraalisesti vajota niin syvälle kuin nyt. Maahanmuuttopolitiikka on minulle moraalisen rappion ilmentymä. Meidän tulee jatkaa elämäämme Euroopassa niiden kansallisten arvojen perustalla, jotka olemme vuosien mittaan oppineet. Eurooppa on kristitty maanosa, en mielelläni katsele sitä moraalista rappiota, joka tällä mantereella nykyään leviää. Liberaalit paisuttelevat vastapuolen mielipiteitä: jos et pidä maahanmuuttoa hyvänä asiana, sillä Eurooppaan on tulvinut hirmuinen määrä rikollisia, silloin sinua heti syytetään rasistiksi. Tätä ei voi sallia, toisen mielipidettä suvaitaan harvemmin etenkin silloin, kun kyseinen henkilö edustaa konservatiivista näkökantaa.

Näin juuri. En tietenkään tiedä, miten paljon lehden toimittaja on leikellyt ja järjestellyt Petryn alkuperäisiä sanoja. Mutta tämä näyttää siltä, että pelkkä arvopolitiikkaan viittaaminen vie jonkinlaisella persulogiikalla siihen ainoaan olennaiseen arvokysymykseen, jolle kaikki muu on alisteista, eli maahanmuuttoon, joka puolestaan automaattisesti merkitsee (sanoivat tutkimukset ja tilastot mitä hyvänsä) rikollisuutta ja moraalista rappiota. Ynnä tuota cancel-kulttuuria eli ei-toivottujen mielipiteiden tukahduttamista, yhyy.

Tämä on meininki Unkarissa, mutta Saksassa kaikki on toisin. Tieto Petryn kannanotosta kantautui Herthan johtoportaaseen, joka kävi Petryn kanssa vakavan keskustelun. Herthan tiedotteessa toimitusjohtaja Carsten Schmidt haluaa korostaa, että Petry on Herthassa tultu tuntemaan avoimena, suvaitsevaisena ja avuliaana ihmisenä, joka ei ole koskaan itse käyttäytynyt epäkorrektisti tai suvaitsemattomasti seksuaalivähemmistöjä tai maahanmuuttajia kohtaan. Schmidt ymmärtää myös, että Magyar Nemzetissä ilmestynyt puheenvuoro oli toimittajan muokkaama ja lyhentelemä eikä Petry itse ollut päässyt yksityiskohtaisesti tarkistamaan, mitä hänen suuhunsa pantiin, ja että hänen tietoonsa tullut versio tekstistä on tietenkin käännös, jossa jotkin hienoudet ovat voineet jäädä välittymättä. Siitä huolimatta tämä mielenilmaus ei sovi yhteen niiden arvojen kanssa, joihin Hertha BSC on sitoutunut – joten Hertha BSC jättää Petrylle kohteliaat hyvästit. Tiedotteen lopuksi Petry itse vielä tähdentää, että ei ole homofobinen eikä muukalaisvihaaja, ja pahoittelee maahanmuuttopolitiikkaa koskevaa lausuntoaan: ”Haluaisin pyytää anteeksi kaikilta niiltä, jotka tulevat maahamme turvapaikkaa etsimään ja joita olen tällä loukannut.”

Näin siis kävi, siitä huolimatta, että Petry oli vielä maanantai-iltana koettanut lieventää ja selitellä sanomisiaan. Magyar Nemzetin sivuilla ilmestyneessä kommentissaan hän halusi lisätä ”vivahteita”, jotka haastattelua toimitettaessa olivat jääneet pois, ja korostaa, että ei ollut itse lausunut mitään syrjivää sateenkaariperheistä. Tässä vaiheessa oli kuitenkin jo niin sanoakseni myöhäistä rypistää.

Tarinan opetus? Ensinnäkin: Unkari on toista maata. Siellä ”kristillis-konservatiivisiksi perhearvoiksi” nimetty homovastaisuus ja ”maahanmuuttovastaisuudeksi” nimetty rasismi on nostettu kansallisen identiteettipolitiikan keskeisimmiksi positiivisiksi arvoiksi, käsitys ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista on erilainen kuin esimerkiksi Saksassa. Siitä voi sitten keskustella, onko urheiluseuran, siis viihdettä tuottavan itsenäisen yrityksen, brändi- ja imagopoliittinen ratkaisu samantasoista cancel-kulttuuria tai mielipidetyranniaa kuin valtion yleisradioyhtiön palveluksessa olevan media-ammattilaisen erottaminen. Joka tapauksessa Unkarissa ja Saksassa pelataan eri säännöillä, ja Saksassa työskentelevä unkarilainen kuvitteli voivansa käyttää yhtaikaa kahta sääntökirjaa, sen mukaan, kumman maan julkisuudessa toimitaan. Se ei oikein onnistunut. Nimittäin – ja tässä toinen opetus: Unkari ehkä pelaa erilaisilla säännöillä, mutta se ei ole saari, missä turvassa kielimuurin takana voi möläytellä mitä tahansa.


Pökäleitä postilaatikossa

27 helmikuun, 2021

Perheistä ja perhearvoista Unkarissa on tullut kirjoitettua jo muutamaankin otteeseen, mutta asia pysyy pinnalla Unkarin julkisuudessa oudon sitkeästi. Vähän alkaa todellakin vaikuttaa siltä, että kun ”maahanmuuttokriittisyys” eli muukalaisvihan lietsonta ei vedä kansaa riittävän hyvin – ne valtion uutiskanavissa jatkuvasti kuvaillut ”migranttien” laumat, joiden pitäisi olla höökimässä Unkarin rajoille, ovat jääneet tulematta – niin ykkös-viholliskuvaksi on nostettu ns. perhearvoja vastustava kuviteltu ”gender-ideologia”. Vaara uhkaa jokaista tavallista unkarilaista, sillä vaihtoehtojahan on vain kaksi. Joko ihannoitu menneisyys ja perinteiset patriarkaaliset perheet, joissa vaimo tietää paikkansa eikä kilpaile miesten kanssa ja joissa päämääränä on synnyttää Karpaattien allas niin täyteen, ettei maahanmuuttajia mahdu sekaan. Tai lännen ”monikulttuurinen” rappio, jossa naisista tehdään itsekkäitä miesmäisiä ”itsensätoteuttajia” ja miehistä naismaisia homoja, lapsia ei synny tai jos syntyy, nekin vedetään mukaan kammottaviin perversioihin.

Kyllä, homoseksuaalisuus on tietenkin samaa kuin pedofilia. Tähän vihjaavia ”tehkööt mitä haluavat mutta jättäkööt lapset rauhaan” -puheenvuoroja on (taannoisen satukirjaskandaalin yhteydessä) kuultu jopa itsensä pääministeri Orbánin suusta. Asiaan kuuluu, että samaan aikaan katolisen kirkon piirissä tapahtunutta lasten hyväksikäyttöä on viime aikoihin saakka hyssytelty ja tuhansien lapsipornokuvien hallussapidosta kärähtäneen Unkarin Perun-lähettilään juttua yritetty painaa villaisella, alkaen siitä, että asiaa käsitelleen parlamentin ulkoasiainvaliokunnan pöytäkirjat määrättiin kymmeneksi vuodeksi salaisiksi.

Niin kuin tässäkin blogissa olen aiemmin kirjoittanut, ei vain Unkarin perustuslaissa avioliittoa ole määritelty miehen ja naisen väliseksi, vaan ”syntymäsukupuolen” muuttaminen on erikseen lailla kielletty (“transkieltopykälä”) ja adoptointi tehty käytännössä lähes mahdottomaksi muille kuin (hetero)aviopareille. Kaikesta huolimatta Unkarissakin on homopariskuntia, jotka yhdessä kasvattavat jommankumman puolison biologisia tai adoptiolapsia ja siis muodostavat lapsiperheen, jota vallanpitäjät eivät halua tunnustaa. Nyt sateenkaariperheiden yhteisö on lanseerannut kampanjan A család az család eli ‘Perhe on perhe’. Kampanjan kotisivulla korostetaan, asiantuntijoihin ja tutkimustietoon viitaten, että avioliiton ja perheen käsite on ihmiskunnan historian kuluessa monesti muuttunut, että samasukupuolisten vanhempien lapsena kasvaminen ei vahingoita lapsen kehitystä mutta sitä vastoin on lapsen etujen vastaista, että häntä yhdessä kasvattavista aikuisista toista ei virallisesti tunnusteta hänen vanhemmakseen.

Kampanjan tueksi on ilmoittautunut useita yrityksiä, julkisia toimijoita ja julkisuuden henkilöitä, myös Suomen Budapestin-suurlähetystö. Unkarin jalkapallomaajoukkueen maalivahti, Saksassa ammattilaisena pelaava Péter Gulácsi poseerasi Facebookissa vaimonsa kanssa kampanjan logo piirrettynä kämmeneensä ja kertoi: ”Mitä enemmän aikaa sitä viettää ulkomailla tai erilaisten ihmisten parissa, sen paremmin tajuaa, että se, että kaikki eivät ole samanlaisia, tekee maailmasta vain värikkäämmän, ja että tärkeintä on rakkaus, hyväksyntä ja suvaitsevaisuus toisia kohtaan.” Samoin teki toinen unkarilainen jalkapalloilija, samoin Saksassa pelaava Zsanett Jakabfi, Wolfsburgin joukkueessa kuusinkertainen naisten Bundesligan voittaja.

Mutta vastaääniäkin toki löytyy. Tässä blogissa on ennenkin mainittu Alapjogokért Központ (‘Perusoikeuksien puolesta -keskus’), joka on ihmisoikeusjärjestönä esiintyvä, hallitusta lähellä oleva ajatuspaja. Se puolestaan (kertoo uutissivusto Telex) kommentoi kampanjaa Facebookissa merkillisellä puheenvuorolla, jonka kohteena oli kampanjan tukijaksi ilmoittautunut lounasravintolaketju Fruccola.

Salaatti maistuu paremmalta kylmänä kuin lämpimänä. [Sanaleikki: unkarin meleg tarkoittaa sekä ’lämmin’ että ’homo’.] Yli neljänkymmenen muun tuotemerkin ohella myös Fruccola on päättänyt tukea sitä, että homoseksuaaliset parit saisivat adoptoida lapsia. Me taas päätimme, ettemme enää tilaa Fruccolalta…

Valistuneen suomalaisen nuorison edustaja, jolle näytin kuvaa, oli perin hämmentynyt. ”Siis noihan on drag queeneja. Miten se mitenkään liittyy sateenkaariperheisiin?” Kuva näyttää itse asiassa olevan peräisin jutusta, jossa kerrotaan dragia harrastavasta 8-vuotiaasta pojasta, mutta tätä teemaa ei ”Perusoikeuksien puolesta -keskus” lähde kehittelemään sen pitemmälle. Riittää yleisön shokeeraaminen tämmöisellä kuvalla, jossa on kaksi outoa naista muistuttavaa hahmoa, toinen kaiken lisäksi tummaihoinen. Vai riittääkö? Tämän Facebook-postauksen kommenttien kärjessä näkyy armotonta kritiikkiä: ”Fruccolasta olen ainakin tähän mennessä kuullut hyvää, Perusoikeuksien puolesta -keskuksesta en mitään.” ”Tämä postaus näyttää hyvin, millaisella henkisellä tasolla te olette. Onnittelut!”

***

Olen joskus ennenkin maininnut myös Krisztina Tóthin, joka on nyky-Unkarin nimekkäimpiä runoilijoita. Jo muutama vuosi sitten hän kirpeästi kommentoi julkisuudessa Unkarin julkisen keskustelun rappiota, kärjistymistä ja tyhmistymistä. Tähän haastatteluun liittyvästä tositarinasta, jossa Tóth kuvailee vierailuaan eräässä koulussa ja sen kirjallisuudenopetuksen tukahduttavaa ilmapiiriä, tuli jonkinlainen somehitti (suomensin sen julkisiin Facebook-muistiinpanoihini). Nyt Tóth on jälleen julkisuudessa, perin ikävällä tavalla. Ja viimeisimpänä syynä on Mór Jókai.

Mór Jókai (1825–1904) oli jonkinlainen Unkarin Dickens, romantiikan ja realismin rajamailla liikkuvia paksuja romaaneja suoltava kansallinen klassikko, jota pitäisi jostain syystä kovasti ihailla. (Sekä Dickens että Jókai ovat minulle aina olleet ongelma, kummankaan teosten päällekäyvään sentimentaalisuuteen en millään pysty tykästymään, en jaksanut niitä lukea edes alttiissa nuoruudessani, kun muuten söin paksuja historiallisia tiiliskiviä aamupalaksi.) Jókai oli jo elinaikanaan tavattoman suosittu, ja ”Mauri Jókain” romaanien suomennokset kuluivat jo yli sata vuotta sitten myös Suomen kansan käsissä. Tässä jutussa avainasemassa on romaani Az arany ember, aikoinaan suomennettu nimellä ‘Onnen kultapoika’. Se on monipolvinen fantasia-seikkailutarina miehestä, joka perustaa Tonavan saarelle jonkinlaisen onnellisten valtakunnan, missä voi – sopuisan mutta intohimottoman avioliittonsa vastapainoksi – elää yhdessä rakastettunsa kanssa.

Könyves Magazin -lehden haastattelusarjassa ”Mitä kirjailija lukee?” Krisztina Tóth jutusteli toimittajan kanssa, joka keksi kysyä, mitä kirjoja Tóth haluaisi lisätä koulujen kirjallisuudenopetuksen pakolliselle lukulistalle ja mitä poistaa. (Unkarin koulujen kirjallisuudenopetukseenhan sisältyy valtava määrä pakollista luettavaa, josta on yksityiskohtaisesti määrätty valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa ja jota on paljon arvosteltu: nämä tavoitteet ovat täysin toivottomia ja todellisuudelle vieraita.) Poistettavista Tóth mainitsi ensimmäisenä Jókain ”Kultapojan”, ei vain siksi, että se on seitsemäsluokkalaisille liian raskasta ja vastahakoista luettavaa, joka saattaa tappaa kiinnostuksen kirjallisuuden klassikkoja kohtaan lopullisesti, vaan ennen kaikkea kirjan naiskuvien takia. Kuuliaisesti miestään palveleva vaimo ja yhtä kuuliaisesti ja kyselemättä sivuvaimoksi suostuva rakastettu antavat lapsille sukupuolirooleista perin oudon kuvan.

Tästä haastattelusta sitten HVG:n – siis riippumattoman ”laatulehden”! – toimittaja tekaisi klikinkalastelujutun, otsikolla “Krisztina Tóth poistaisi pakolliselta lukulistalta Arany emberin ja [Magda Szabón lastenkirjan] Bárány Boldizsárin sukupuoliroolien kuvauksen takia”. Ja siitäkös mekkala nousi, otsikkohan oli – kuten kirjailija ja kirjallisuudentutkija Gábor Schein osuvasti huomauttaa – hysterisoituneessa keskusteluilmapiirissä aivan ilmeinen haaste, täkysanaa ”sukupuolirooli” myöten. Tóth alkoi saada sekä sähköiseen että todelliseen postilaatikkoonsa sekä sähkömuotoista että aivan konkreettista sitä ihtiään. Hallituksen äänitorvi Magyar Nemzet otsikoi ironisesti: “Az arany ember pitää kieltää, kert’ se ei ole gender-yhteensopiva”. Siis “kieltää”. Samanhenkisillä uutis- ja keskustelualustoilla juttu on tosiaan jo ryöpsähtänyt siihen muotoon, että poliittisen korrektiuden ja liberaalin mielipideterrorin talibanit ovat kieltämässä Unkarin kirjallisuuden klassikkoja (hyvä kun eivät pistämässä silppuriin). Samaan syssyyn siteerataan kansainvälisillä altright-foorumeilla kiertäviä urbaanilegendoja siitä, miten länsimaiden yliopistoissa cancel-kulttuuri rehottaa siinä määrin, että pahaa patriarkaalista Shakespeareakaan ei enää saisi opettaa.

Eihän tässä tietenkään kirjallisuudesta ole enää kysymys, ei kirjallisuuden taiteellisista arvoista eikä kirjallisuudenopetuksestakaan. Koko jupakan käynnistymiseen ratkaisevasti vaikuttaneen HVG.hu:n kulttuurisivuilla Bálint Kovács päättelee:

Koiranpaskaa ei tungeta kirjailijoiden postilaatikkoihin [näin on ilmeisesti Krisztina Tóthille käynyt] silloin, kun jossain novellissa on käytetty sekavaa metaforaa tai runoon päätynyt todella raivostuttavan epäonnistunut kielikuva. Vaan silloin, kun kirjallisuus ei ole muuta kuin ryhmysauva, jolla poliittista vakaumusta voi hakata toiseen ihmiseen. Kun Jókaista tykätään tai ei tykätä ei siksi, että hänen romaaninsa ovat hyviä tai huonoja, vaan siksi, että kyseinen poliittinen vakaumus ei salli keskustelua kansallisista arvoista tai menneisyyden jonkin näkökohdan uudelleenarviointia, varsinkin jos tämä näkökohta saattaisi poiketa politiikan määräämistä suuntaviivoista. Kun Nobel-kirjailijan (muka) ammatillisessa arvioinnissa ei ole kyse kirjailijan teoksista vaan hänen kannanotoistaan tai kenties syntyperästään. Sillä niin kauan kuin Jókai ja kumppanit ovat politiikan leikkikaluja, niin kauan täällä ei tule olemaan kirjallisuuskeskustelua, vain koiranpaskaa postilaatikossa.

***

Ja kun nyt tuli puheeksi äidinkielen ja kirjallisuuden opetus Unkarin kouluissa, niin 15. helmikuuta julkistettiin vähin äänin ylioppilastutkinnon uusia vaatimuksia koskeva asetus. Unkarin äidinkielenopettajien liiton järkyttyneessä kannanotossa uudet tutkintovaatimukset – ja ennen kaikkea niiden autoritaarinen, alan ammattilaiset ja julkisuuden tykkänään ohittanut valmistelu –saavat lievästi sanoen ankaraa kritiikkiä. Käytännön tekstitaitojen kokeen tilalle on tuotu ”sivistystesti”, joka siis käytännössä edellyttää kirjailijoiden ja teosten nimien, yksityiskohtien ja vuosilukujen ulkoa pänttäämistä, ja näitä nimiä ja yksityiskohtia on koulun yksityiskohtaisesti säädellyssä pakollisessa lukulistassa kerrassaan kohtuuton määrä. Ylioppilaskokeen suullista kuulustelua varten on opiskeltava ei enää kuuden vaan kymmenen kirjailijan elämäntarinat ja tuotannot. (Suullinen kuulustelu. Niin juuri. Keski-Euroopassa ei jostain syystä voida toimia pelkkien kirjallisten tenttien varassa; ilkeästi arvelen pääsyyksi sitä, että lunttaaminen on maan tapa ja sitä on mahdoton torjua.)

Kaksi kappaletta on pakko siteerata sellaisenaan:

Koulun opetusohjelmasta tähän asti täysin puuttuneen Herczegin “löytämistä”, hänen kohottamistaan samalle tasolle Babitsin, Petőfin tai Attila Józsefin kanssa ei tue mikään vakavasti otettava kirjallisuustieteellinen tutkimus, ei ainutkaan merkittävä kirjallisuuden historia, se on siis pelkästään ideologinen ele.

Ideologinen luonteeltaan on myös se muutos, että uudessa suunnitelmassa ei kielihistoriaa koskevan tiedon osalta mainita unkarin kielen suomalais-ugrilaista alkuperää – jota tukee alan tutkimus – vaan sen asemesta nimetään “unkarin kielen sukulaisuutta koskevat hypoteesit”.


Korkeakoulu- ja perhepolitiikkaa

14 helmikuun, 2021

Jo jonkin aikaa on pitänyt kirjoittaa siitä, miten taistelu Unkarin yliopistojen “uudistuksesta” jatkuu. Ja erityisesti haastattelusta, jonka mm. tämän johdosta antoi noin viikko sitten Telex-uutissivustolle István Stumpf, entinen kansliaministeri ja perustuslakituomioistuimen tuomari, nyt helmikuun alusta yliopistojen hallintomallinvaihdoksesta vastaava virkamies (komissaari, kormánybiztos). Jutussa Stumpf vakuuttelee heti aluksi, että vaikka pääministeri Orbán Instagramissa toivotti hänet tervetulleeksi kuvaviittauksella Terminator-elokuviin (I’m back!), hän itse katsoo toimivansa pikemminkin rauhantekijänä ja rauhoittajana. Myöhemmin hän myös varovasti kritisoi “yliarvioinniksi” Unkarin kauppa- ja teollisuuskamarin puheenjohtajan László Parraghin kehaisua, miten uutta yliopistollista koulutusohjelmaa ei enää saisi käynnistää ilman kauppa- ja teollisuuskamarin hyväksyntää. Stumpf ei ole Fidesz-puolueen jäsen, mutta sanoo, että “tämän porvarillisen, konservatiivisen, kristillisdemokraattisen leirin arvomaailma” tuntuu hänelle läheisimmältä. (Siitähän toki voisi keskustella, edustaako Orbánin Unkarin hallinto oikeasti näitä arvoja vaiko vain radikaalia, populistista poliittista opportunismia.)

Stumpf uskoo ja toivoo yliopistojen säätiöpohjalle siirtämisen toimivan Unkarin tieteen ja yhteiskunnan parhaaksi, ja puhuu kauniisti myös siitä, miten tulevaisuudessakin pitäisi Unkarissa voida olla myös ensimmäisen sukupolven älymystöä. (Stumpf itse on koulujakäymättömien vanhempien lapsi “pienestä švaabikylästä”.) Tähänastisten yliopistojen säätiöimisten nostattamia protesteja ja konflikteja hän selittelee lempeän ymmärtäväisesti. Ministeriö on ehkä ajatellut vähän turhan teknokraattisesti, viestintä ei ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, ja juridinen puolikin on vielä vähän keskeneräinen: yliopistojen uuden säätiöpohjan säätelemiseen tarvittaisiin uusi erillinen laki. Stumpf ei myöskään halua lainkaan ottaa kantaa siihen poliittiseen mutapainiin, josta haastattelija nostaa esimerkiksi kiukkuoikeistolaisen journalistin András Bencsikin taannoisen möläytyksen. HírTV-kanavan Sajtóklub (‘Pressiklubi’) –ohjelmassa Bencsik oli nimittänyt kapinoivaa teatteri- ja elokuvakorkeakoulua (SZFE) ‘nuhjuiseksi onkaloksi, jossa piileskeli haiseva, kapinen lahko’.

Ei Stumpf varmaan ole täysin väärässä kritisoidessaan Unkarin yliopistojen tämänhetkistä tilaa, “seisovan veden kulttuuria” ja vähimmän vaivannäön periaatetta. Erityisen uskottavalta tuntuu se huomio, että yliopistojen opettajien kehno palkkaus johtaa päällekkäisten virkojen kasaamiseen (Unkarissa tuntuu olevan ihan normaalia, että hoidetaan samaan aikaan useita professuureja), tehottomuuteen ja jatkuvaan rimojen laskemiseen. Totta on, että Unkarin yliopistot eivät ehkä ole kilpailukykyvertailujen kärjessä, ainakaan kansainvälisten yliopistorankingien perusteella (varsinkaan sen jälkeen, kun Keski-Euroopan yliopisto (CEU) käytännössä karkotettiin maasta). Kansainvälisistä yliopistorankingeista ja niiden kriteereistä voi toki olla monta mieltä, samoin “kilpailukyvystäkin”, jonka Stumpf ymmärtää aika lailla, hm, teknokraattisesti:

Nykyinen mallinvaihdos noudattaa osaksi länsieurooppalaisia – esimerkiksi Suomen tai Portugalin – malleja, mutta epäilemättä se myös noudattaa paljolti samaa logiikkaa, jota ministeri Palkovics on edustanut ja edustaa: miten liike-elämälle tilaajana voisi antaa suuremman roolin siinä, että yliopistokoulutuksen rakenne ja itse opetus olisi ketterä ja kilpailukykyinen.

Sehän tiedetään, että innovaatio- ja teknologiaministeri Palkovics on Viktor Orbánin “työperustaisen yhteiskunnan” takuumiehenä rakentamassa sellaista Unkaria, jossa olisi mahdollisimman vähän hyödyttömiä (ja ylikriittisiä) intellektuelleja ja mahdollisimman paljon sinikaulusväkeä saksalaisten autotehtaisiin. Mutta mitä ihmettä tarkoittaa Suomen malli tässä yhteydessä? Ja miten yliopistojen siirtäminen säätiöiden varaan, joita hallitsevat poliittisten vallanpitäjien nimeämät kuratoriot, parantaa tutkimuksen ja opetuksen resursointia ja nostaa niiden tasoa?

***

Komissaari Stumpf näyttäytyy tässä haastattelussa erittäin sympaattisena, järkevänä, rauhallisena ja tasapuolisena ihmisenä, joka ihailtavan uutterasti selittää parhain päin Unkarin hallituksen ja pääministeri Orbánin toimintaa. Ilmeisesti hänen roolinaan on toimia “hyvänä poliisina”, samalla kun hallituskoalitiota lähellä olevista media- ja somekanavista ja ajatuspajoista ammutaan kuraa kapinoivien korkeakoulujen (“suvakkihautomo”, libsikeltető, kuten Pesti Srácok -blogi SZFE:tä nimitti), protestoivien opiskelijoiden ja professorien niskaan. Toisentyyppinen charm cannon, kuten häntä on maailmalla nimitetty, on oikeusministeri Judit Varga, kunnianhimoinen, kaunis, tyylikäs ja lahjakas, urheilullinen ja musikaalinen nainen. (Tuossa yllä linkitetyssä jutussa on videoklippi, jossa hän soittaa viulua. Marraskuussa 2019 uuden jalkapallostadionin kunniaksi julkistetussa hauskassa videossa, jossa jalkapallo lentelee ympäri Budapestia ja singahtaa lopulta pääministeri Orbánin kuuluisalle edustusparvekkeelle, ministeri Varga taas pääsee näyttämään taitojaan pallon käsittelijänä.) Judit Varga ei pyri esiintymään lempeänä sovittelijana, pikemminkin terrierimäisen ärhäkkänä ja lojaalina taistelijana. (Yksi Twitter-kissatappelu oppositiomeppi Klára Dobrevin kanssa on ollut esillä tässäkin blogissa.)

Judit Vargan ja hänen miehensä Péter Magyarin kaunis ja menestyvä malliperhe (kolme poikaa!) on ollut osa ministerin julkista imagoa. Vielä joulun alla juorulehti Blikk julkaisi runsaasti kuvitetun jutun Vargan, Magyarin ja poikien tunnelmallisista ja lämminhenkisistä jouluvalmisteluista. Sittemmin on seurannut ikävämpää julkisuutta: uutisoitiin Vargan ja hänen miehensä sekä ostaneen huomiotaherättävän alhaiseen hintaan ison asunnon Budapestista että nostaneen valtion lapsiperheille myöntämää kodinperustamislainaa Balatonin rannalla sijaitsevan huvilan peruskorjaamiseen. (Virallisen selityksen mukaan he olivat tuolloin harkinneet asettuvansa sinne asumaan.) Perjantaina sitten samainen Blikk kertoi Vargan ja hänen miehensä olevan eroamassa. Ministeri hermostui ja vaati Facebook-sivullaan lehdistöä jättämään hänen perheensä ja yksityisasiansa rauhaan.

Toki. Mutta kun perheiden ja lasten suojelemisesta puhutaan, niin monelle tulee mieleen se, miten juuri ministeri Vargan jättämässä kohutussa lainmuutosesityksessä perheen suojelemisen nimissä tiettyjen ideologisten suuntaviivojen mukaisesti määritellään, millainen perheen pitää olla. Niinpä ministerin puheenvuoroon vastasi miehensä kanssa ottopoika Andrista kasvattava sateenkaariperheaktivisti Márton Pál ministerin omin sanoin:

Tammikuun lopussa perhettämme kohtaan käynnistetyn lehdistön yhteishyökkäyksen jälkeen emme halua reagoida mihinkään yksityiselämäämme koskettavaan kysymykseen, emme siis myöskään Blikk-lehden tänään ilmestyneeseen kirjoitukseen. Pyydämme lehdistön työntekijöitä: älkää vetäkö meidän yksityistä elämänpiiriämme mukaan poliittisiin peleihin, ja alaikäisten lastemme suojelemiseksi välttäkää yksityiselämäämme liittyvien juorujen levittämistä. Kunnioittaen: Judit Varga ja Péter Magyar.

Rouva ministeri, ymmärrän tunteenne, ja pyydän samaa Teiltä. Pyydän: pidättykää vetämästä meidän yksityistä elämänpiiriämme mukaan poliittisiin peleihin, ja alaikäisten lastemme suojelemiseksi välttäkää yksityiselämäämme liittyvien juorujen levittämistä. Kunnioittaen: Unkarissa elävät sateenkaariperheet.


Poliittisen julkisuuden joulukalenteri on avattu

3 joulukuun, 2020

Pakkohan tästä on kirjoittaa. Viime päivien nettihuumori- ja meemitulvan parhaita oli tämä kuva:

Adventtikalenterin ensimmäisestä luukusta kurkistaa viime päivinä natsivertausmöläytyksellään puhuttanut Petőfi-kirjallisuusmuseon johtaja ja merkittävä kulttuuripoliittinen vaikuttaja Szilárd Demeter. Kakkosluukun partaherra puolestaan on Suomea myöten huvittunutta julkisuutta saanut Fidesz-puolueen nyttemmin tehtävistään eronnut europarlamentaarikko József Szájer, mies, joka kärysi Brysselissä poliisin ratsaamista, koronarajoituksia rikkovista ”yksityisjuhlista”, joita keltalehdistö kainostelematta on nimittänyt ”homo-orgioiksi”. Lukemattomiin vitseihin ja pilakuviin aihetta antanut versio tarinasta kuuluu niin, että Szájer oli yrittänyt paeta juhlahuoneistosta vesiränniä pitkin kiiveten. Mukanaan hänellä oli reppu ja siinä ekstaasia, josta hän on kiistänyt tietävänsä mitään. Vesiränni on nyt päivän pari ollut unkarilaisen somekuplani keskeinen teema.

Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö, parta, tekstissä sanotaan Teljes politikai közösségünk nevêben köszönetet mondunk Szajer Józsefnek, akinek döntő szerepe volt abban, hogy a magyar polgári konzervativizmus és kereszténydemokrácia elfoglalhassa az őt megillető helyet az ereszcsatornán FIDESZ KONGRE BUDAPEST, 2
”Koko poliittisen yhteisömme nimissä kiitämme József Szájeria, jolla on ollut ratkaiseva osuus siihen, että Unkarin porvarillinen konservatismi ja kristillisdemokratia ovat saavuttaneet ansaitsemansa paikan sadevesirännissä.” Alun perin tämä kuva julkaistiin Szájerin esitettyä virallisen eronpyyntönsä, ja viimeisellä rivillä – jonka Péter Konok on tässä Facebookissa julkaisemassaan versiossa pannut uusiksi – luki oikeasti: ”Euroopan poliittisella näyttämöllä”.

Tietenkin poliitikollakin on oikeus yksityiselämässään harrastaa seksiä täysi-ikäisten ja suostuvaisten henkilöiden kanssa aivan sillä tavalla kuin haluaa. Huomionarvoista tässä oli ensin koronarajoitusten rikkominen, sitten mahdollinen huumeiden osuus kuviossa, ja koko jutun uutis- ja huumoriarvon kannalta tietenkin se, että Szájerin puolue ja sen käsissä oleva hallitus ja lainsäätökoneisto ovat viime vuosien ajan yrittäneet kaventaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Homoparit voivat Unkarissa rekisteröidä parisuhteensa, mutta tulossa olevan lainmuutoksen jälkeen lapsia saavat adoptoida vain avioparit, ja avioliitto taas on perustuslaissa nimenomaisesti määritelty miehen ja naisen väliseksi. Tämän Orbánin hallituksen laadittaman uuden perustuslain puolestaan Szájer aikoinaan (vuonna 2011) blogissaan kehui kirjoittaneensa omalla iPadillaan.

Unkarin hallituksen virallinen kanta homoseksuaalisuuteen on ollut, että – kuten pääministeri Orbán äskettäisen satukirjakohun yhteydessä asian ilmaisi – ”olemme kärsivällisiä ja suvaitsevaisia, mutta lapset pitää jättää rauhaan”. Vuonna 2015 Orbán oikein kiitti Unkarin seksuaalivähemmistöjä siitä, että nämä ovat pidättäytyneet semmoisesta itseään vastaan kääntyvästä ”provokatiivisesta” käyttäytymisestä, jollaista länsimaissa näkee. Toisin sanoen: tehkää mitä teette, mutta pysykää kaapissa. Pride-paraateja on Budapestissa toki järjestetty, sateenkaarituristejakin houkuttelevien festarien yhteydessä sallittu hammasta purren tähänkin kohderyhmään vetoava mainonta, ja huhujen mukaan kaappihomoja löytyy nykyisenkin Fidesz-puolueen johdosta tai sen lähipiireistä muitakin kuin Szájer, jonka seksuaalisista taipumuksista on puhuttu jo pitkään myös politiikan sisäpiirien ulkopuolella. (On jo aika monta vuotta siitä, kun Szájerista ja hänen vaimostaan, Unkarin oikeuslaitoksen korkeimmilla paikoilla istuvasta Tünde Handósta, tuli jossakin puhetta, ja unkarilainen tuttavani totesi kuivakasti: ”Mieshän on homo, sen tietää kaikki.”)

Szájerin tapausta on Unkarin riippumattomassa mediassa nyt innokkaasti käsitelty eri näkökulmista. 444.hu-sivusto taustoitti tarinaa muun muassa käsittelemällä chemsex-alakulttuuria eli kimppakivajuhlia, joissa hommaan pannaan vauhtia ja osallistujien estot poistetaan huumeiden ja lääkkeiden avulla, usein myös asiantuntevien lääkintähenkilöiden valvonnassa, sillä käytetyillä kemikaalisekoituksilla voi olla aika hurjia ja vaarallisia vaikutuksia. Jostakin tällaisesta vaikuttaa olleen kyse myös näissä kohtalokkaissa juhlissa. Tämä tietenkin houkuttelee pohtimaan myös, mikä ajaa arvostetun ja vaikutusvaltaisen lähes kuusikymppisen herrasmiehen näin rankan rentoutumismuodon pariin. Szájerin uraa ja persoonaa koetelleita ristipaineita onkin pohdittu useammassa artikkelissa.

Szájer oli aikoinaan, vanhan vallan viimeisinä vuosina, nuoren kapinallisen Fidesz-puolueen perustajia ja keskeisiä vaikuttajia. Hän oli järjestelmänvaihdoksen aikoihin suosituimpia Fidesz-poliitikkoja, itse asiassa – muistuttaa 444.hu:n Zsolt Sarkadi – ainoa Fidesz-ehdokas, joka vuoden 1990 vaaleissa valittiin parlamenttiin pelkän itse keräämänsä äänimäärän turvin. Tässä videopätkässä vuodelta 1988 nuori Szájer kertoo BBC:n toimittajille, että Fidesz-puolue haluaa tehdä Unkarista vapaan maan, jossa vapaat kansalaiset saavat tehdä mitä haluavat.

Ajan mittaan kävi selväksi, että Fidesz-puolueen suunta oli aivan muualle, mutta Szájerin uskollisuus ei murtunut. Esimerkiksi pari vuotta sitten hän kieltäytyi arvostelemasta puoluetoveriaan, joka entiseen maailmanaikaan oli ollut tiedusteluviranomaisten ilmiantaja (ja tehnyt raportteja myös Szájerin kaltaisista nuorista kapinallisista). Puolueensa myötä Szájer matkasi halki poliittisen kentän liberaalista perusarvopopulistiksi, ja hänestä tuli, Sarkadi kirjoittaa, ”itseään päin naamaa sylkevä ihminen”.

HVG:n artikkelissa taas László Arató ja Márton Gergely pohtivat Szájerin raskasta roolia ”puskurina” Orbánin Fidesz-puolueen ja Euroopan kansanpuolueen (EPP) välissä. Itse asiassa siinä vaiheessa, kun tieto Szájerin eroamisesta tuli julki mutta sen taustoja ei vielä tiedetty, monet politiikan tarkkailijat arvelivat miehen palaneen loppuun Orbánin ja EPP:n jatkuvassa nokittelussa. Maanantaina, vielä ennen kuin totuus Brysselin seksijuhlista oli tullut julki, vanha puoluetoveri Zsolt Becsey ei osannut kuin ihmetellä Szájerin yllättävää eropäätöstä: ”Jóska on aina ollut strategi, hän ei ole koskaan tehnyt äkkitempauksia, hän on tiennyt, mitä tahtoo.”

Becseyn mukaan Szájer oli vuodesta 1990 saakka keskittynyt rakentamaan Unkarin Eurooppa-suhteita. Se, että Fidesz-puolueen myyräntyötä eurooppalaista oikeusvaltioperiaatetta kohtaan oli EPP:ssä niin pitkään siedetty, oli ilmeisesti paljolti Szájerin ansiota. Ihmeitä ei hänkään kuitenkaan pystynyt tekemään. Sargentinin raportti vuonna 2018 hajotti pakan, ja Szájerin ponnisteluista huolimatta kaksi kolmasosaa EPP-tovereista äänesti ”Unkaria” vastaan. Vuonna 2019, kertovat HVG:n EU-lähteet, Szájer ei enää olisi jaksanut jatkaa. Orbán suostutteli hänet vielä kerran ehdolle eurovaaleihin mutta vaihtoi sitten hänen tilalleen ryhmyriksi Tamás Deutschin, typeristä somemöläytyksistään surullisenkuuluisaksi käyneen vanhenevan playboyn, jonka englannintaitokaan ei ollut Szájerin tasolla. Fidesz-puolueen julkisivu Eurooppaan päin muuttui siis ronskimmaksi ja vähemmän älylliseksi, mutta se oli ehkä tarkoituskin.

Tähän peliin siis Szájerin uskottiin uupuneen, kun hän lauantai-iltana ilmoitti työtovereilleen ja sunnuntaiaamuna julkisuudelle luopuvansa mandaatistaan ja lopettavansa poliittisen uransa, muka ”pitkällisen harkinnan jälkeen” todettuaan, että ei enää kestä päivänpoliittisten kamppailujen henkistä taakkaa. Sitten koko tarina eksklusiivisista miesjuhlista tuli julki, ja lisää yksityiskohtia ilmestyy julkisuuteen koko ajan. Tilaisuuden isännän haastattelu on kiertänyt tiedotusvälineissä; kuulemma hänen järjestämissään kimppakivajuhlissa käy säännöllisesti poliitikkoja ja diplomaatteja monista maista, etenkin Unkarista ja Puolasta (yhden virolaisen diplomaatin mukanaolon vahvisti myös Viron ulkoministeriö).

Surullinen tarina siitä, miten nolosti voi päättyä lahjakkaan ja uutteran ihmisen pitkä poliittinen ura. Mutta eihän sille mitään mahda, että sivusta katsoen tässä on hupaisa puolensa. Yksi amerikkalaisista suosikkikoomikoistani Trevor Noah (jonka infotainment-showhun jäin pahasti koukkuun USA:n presidentinvaalien aikoihin) nappasi kiinni siihen vitsintynkään, joka helposti tulee mieleen, kun ajattelee hikisen alastoman miesjoukon keskelle törmääviä poliiseja. (”Ooh, nyt leikitään! Officer, kylläkyllä, olen ollut tooosiiii tuhma poika… wau, oikeat käsiraudat!”) Sitten luin tuosta 444.hu:n jutusta (joka perustuu puolalaiseen lähteeseen), että poliisit olivat päässeet huomaamatta juhlahuoneistoon sen auki jääneestä ovesta – ja ratsia oli lähtenyt liikkeelle vähän takellellen, kun jotkut juhlijat olivat tehneet juuri tuollaisen tulkinnan ja yrittäneet ryhtyä availemaan poliisimiesten sepaluksia.

Sattuuhan tämmöistä paremmissakin piireissä. Samaan aikaan Viron yleisradioyhtiön uutissivusto kertoi, miten Liettuan parlamentin kulttuurivaliokunnan etäkokouksessa seksuaalivähemmistöille vihamielisistä kannanotoistaan tunnettu kansanedustaja Petras Gražulis avasi hetkeksi kameransa, jolloin siinä näkyi hänen olkapäänsä takaa kurkisteleva puolialaston mies. Kulttuurivaliokunnan puheenjohtaja yrittää armeliaasti tulkita asiaa niin, että ”kenties siellä oli sukulaismies, joka auttoi selvittämään jotain teknistä ongelmaa”. Selityksiä muuten löytyy myös Unkarissa Szájerin tapaukselle. Hörhöoikeistolainen TV-kanava Hír TV haastatteli tiedustelu-upseeri László Földiä, jonka mielestä Brysselissä seksijuhliin tehty isku oli järjestetty juttu, jonka takana voi olla jonkin ulkovallan tiedustelupalvelu ja tarkoituksena vahingoittaa Unkaria.

Mitähän adventtikalenterin seuraavista luukuista vielä ilmestyy?


Hätätilassa

12 marraskuun, 2020

Viime postaukseni lopussa pääsin siihen, mitä Unkarin lainsäätäjät ovat tällä viikolla puuhanneet. Ei siis vain keskusteltu uusista, ankarista poikkeustilatoimista koronapandemian pysäyttämiseksi. Ei, vaan tässä katastrofaalisessa tilanteessa parlamentti käyttää työaikaansa perustuslain – tuon ”graniitinlujan perustan”, niin kuin Orbán sitä kutsui vuonna 2012 – uusimpaan muutokseen. Ja miksi ihmeessä, vähemmistöjen kiusaamiseksi?

Perustuslakiin piti siis lisätä, siihen kappaleeseen, jossa avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi ja perhe kansakunnan säilymisen perustaksi, vielä erikseen määritelmä ”äiti on nainen, isä on mies”. Siis perustuslakiin. Meillä sentään toistaiseksi näitä ”kohta ei enää saa sanoa poikia pojiksi ja tyttöjä tytöiksi, ja sehän tarkoittaa, että kohta ei saa enää puhua lehmistä ja sonneista, ja miten käy meidän maidontuotannolle” -juttuja näkee lähinnä somen syvemmässä ja sakeammassa päädyssä. Mutta Unkarissa tämä olkiukon pieksentä on nostettava perustuslakiin, sillä (perustelu lainmuutosesityksen sivulla 8)

Unkarin perustuslaki on elävä kehys, joka ilmaisee kansakunnan tahtoa, sitä tapaa, jolla haluamme elää. Kaikkia perinteisiä arvoja, siten myös kahden sukupuolen (yksi nainen ja yksi mies) luotua olemustakin kyseenalaistava ”moderni” ajattelu antaa aihetta yhä kasvavaan huoleen.

Ja tietenkin, sen jälkeen kun koronan ensimmäisen aallon aikaisessa paniikissa säädettyyn ns. salaattilakiin jo aiemmin kirjattiin ”syntymäsukupuoli” eli erityinen anti-transpykälä, transvastaisuus on saatava myös perustuslakiin. Sen XVI pykälän ensimmäisessä kohdassa on tähän asti vain lyhyesti todettu, että ”jokaisella lapsella on oikeus saada asianmukaista turvaa ja hoivaa, jota hänen henkinen, fyysinen ja moraalinen kehityksensä tarvitsee”. Nyt sen perään lisätään:

Unkari suojelee lasten oikeutta syntymäsukupuoltaan vastaavaan identiteettiinsä ja takaa heille isänmaamme perustuslailliseen identiteettiin ja kristilliseen kulttuuriin perustuvan arvojärjestelmän mukaisen kasvatuksen.

Siis ei suinkaan kielletä transihmisiä elämästä identiteettinsä mukaan vaan ”suojellaan” jokaisen ”oikeutta” tulla määritellyksi sen mukaan, mitä jalkojen välistä löytyy… En ole erityisen syvällisesti perehtynyt transseksuaalisuuteen tai transihmisten kokemuksiin, mutta eikö noin niin kuin tavallinen maalaisjärki ja normaali inhimillinen empatiakyky jo sano, että jos joku itse syvällisesti ja tuskallisesti kokee olevansa esimerkiksi nainen miehen ruumiissa, mitä [rumasana] vahinkoa siitä on kenellekään muulle, jos hänen annetaan elää naisen elämää? Viekö se jotakin pois siltä ylivoimaiselta enemmistöltä, jolle tällaista ristiriitaa ei ole olemassa? Pelkääkö pääministeri Orbán tai tämän lainmuutosesityksen jättänyt oikeusministeri Judit Varga, molemmat perinteisessä avioliitossa ja heteroperheessä eläviä ihmisiä, että heiltä viedään oikeus syntymäsukupuoleensa ja perinteiseen sukupuoli-identiteettiinsä, ellei sitä hakata perustuslain graniittiin?

Eikä tässä kaikki. Myös adoptiota koskevaan lakiin tehtiin muutos. Uuden lain mukaan lapsia saavat adoptoida pääsääntöisesti vain avioparit, sekä erikseen mainittuina poikkeuksina sukulaiset ja lapsen isä- tai äitipuoli. Muuten adoptioon on painavin perustein haettava poikkeuslupa vastaavalta ministeriltä, joka tällä hetkellä on perheasioista vastaava salkuton ministeri Katalin Novák. Tämä merkitsee käytännössä, että lapsen adoptoiminen on tehty mahdottomaksi paitsi sinkuille myös avopareille tai rekisteröidyssä parisuhteessa eläville homopareille. Mutta lapsen edusta tässä on kysymys, vakuuttaa pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás.

Tähän mennessä tiedetään joskus tapahtuneen, että lastensuojeluviranomaisten siunauksella ottolapsia ovat saaneet yksin omiin nimiinsä henkilöt, jotka elävät homoseksuaalisessa parisuhteessa. Ministeri Novák on kuulemma jopa henkilökohtaisesti käynyt vaatimassa lastensuojeluviranomaisia tekemään lopun tästä käytännöstä, kertoo 444.hu:lle sateenkaari-ihmisten oikeuksia puolustavan Háttér Társaság -yhdistyksen edustaja Tamás Dombos. Nyt – näin Dombos asian näkee – oikeus päättää mahdollisen ottovanhemman kelvollisuudesta on väkisin väännetty ammattilaisten käsistä ja siirretty ministerille. Kuitenkin viime vuonna tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan esimerkiksi siitä väitteestä, että ”myös samaa sukupuolta olevat puolisot voivat olla hyviä vanhempia”, useammat unkarilaiset ovat jossain määrin tai täysin samaa mieltä (42%) kuin jossain määrin tai täysin eri mieltä (31%).

Seksuaalivähemmistöjen kiusaamisen ohella (ja siitä nousseen kohinan suojissa?) koronapoikkeustilan tuiskeessa ajettiin läpi toinenkin, vallanpitäjien kannalta kenties olennaisempi lainmuutos. Perustuslakiin kirjataan, että ”julkista tehtävää täyttävän, yleishyödyllisen omaisuutta käsittelevän säätiön perustamisesta, toiminnasta, lakkauttamisesta ja sen julkisen tehtävän täyttämisestä määrätään erillisellä lailla”. Tämä tarkoittaa, että Fidesz-puolueen toimijoiden vetämiin säätiöihin ei vastedeskään pystytä kajoamaan kuin kahden kolmasosan parlamenttienemmistön turvin, eli vaikka hallitus vaihtuisi, uusi hallitus ei helposti pääse käsiksi niihin rahasäiliöihin, joiden vartijoiksi Orbánin järjestelmä on istuttanut omia luottohenkilöitään. Tällainen on esimerkiksi asuntola-, koulutus- ja tutkimusohjelmia pyörittävä Mathias Corvinus Collegium -säätiö, joka on saanut haltuunsa muhkean omaisuuden arvokiinteistöjä myöten, ja samanlaiselle säätiöpohjalle – sekä Orbánin kavereiden ja heidän luottomiestensä johtoon – on siirretty useita yliopistoja ja korkeakouluja.

Ministeri Varga haluaa myös perustuslaissa määriteltävän, mitä oikein tarkoittaa ”julkinen raha” (közpénz). Kun se määritellään ”valtion tuloiksi, menoiksi ja saataviksi”, käy entistäkin epäselvemmäksi, kuuluuko siihen esimerkiksi valtionyhtiöiden taloudenpito. Tai valtionpankin säätiöihin sijoitettu raha, joka – kuten jo neljä vuotta sitten todettiin – ”menettää julkisen rahan luonteensa”. Tai ns. TAO-raha, eli urheilulle, esittävälle taiteelle tai elokuvataiteelle maksettavat tuet, jotka maksava yritys voi vähentää yhteisöverotuksestaan. Kyseessähän siis ovat oikeastaan verorahat, joista valtio luopuu ja sallii ne ohjattavan esimerkiksi jalkapallostadionien rakentamiseen (samalla kun pääministeri Orbán voi kirkkain silmin vakuuttaa, että esimerkiksi hänen kotipihallaan sijaitsevaan upeaan jalkapallopyhättöön ei ole käytetty julkista rahaa, ehei).

Mieliä kiihdyttävien moraalikysymysten varjossa siis tehdään poliittisia talouskähmintöjä. Samaan aikaan, muistuttaa ihmisoikeusjärjestö TASZin Emese Pásztor, hallituksen ja parlamentin ensisijaisena tehtävänä pitäisi olla hillittömästi leviävän koronavirusepidemian tukahduttaminen ja omien kansalaisten suojeleminen. Käytetäänkö koronapoikkeustilaa oman vallan lujittamiseen vai moraalikysymyksistä vaahtoamista omien virheiden peittelemiseen? Myös Euroopan parlamentista on kuulunut samansuuntaisia kommentteja. Saksalaisen vihreän mepin Sergey Lagodinskyn mukaan ”aina kun Unkarin koronatilanne kehittyy hankalaan vaiheeseen, Viktor Orbánin katse eksyy kansalaisten vyön alapuolelle (…) Nämä jutut tunnetaan Venäjältä ja Turkista, sielläkin tällä tavalla käännetään huomio pois omista virheistä.” Hollantilainen liberaalimeppi Sophie in ’t Veld taas toteaa:

On hallituksia, jotka sangen kyynisesti käyttävät epidemiaa hyväkseen kasvattaakseen omaa autoritaarista imperiumiaan. Kyllä, kyse on niistä, joita aina epäillään, Unkarista ja Puolasta. Ja jälleen tämä tapahtuu naisten tai homojen oikeuksien kustannuksella.

Samaan aikaan koronakuolemat näkyvät jo selvänä kohoumana Unkarin kuolleisuustilastoissa. Unkarilaista mediakuplaani täyttävät lääkärien ja hoitajien kertomukset siitä, miten järjestelmän voimavarat on jo venytetty äärimmilleen. Kaikki sairaaloiden tehohoitopaikat ovat täynnä, kaikki lykättävissä olevat leikkaukset ja toimenpiteet on lykätty eteenpäin, apuvoimia haetaan koronaosastoille mistä vain saadaan, psykiatreja, hammas- ja silmälääkäreitä myöten. Esimerkiksi Pécsin sairaalassa tilanne on professori Lajos Bogárin mukaan ”hirvittävä, kestämätön, luisumassa hengenvaaralliseksi”, kun hoitajista kolmasosa on joko saanut koronatartunnan tai joutunut altistuksen vuoksi karanteeniin. Pääministeri Orbán on kuitenkin korjannut odotuksiaan paljon optimistisemmiksi: muutama päivä sitten hänen mielestään Unkarin terveydenhuoltojärjestelmällä oli 50 %:n mahdollisuudet selvitä romahtamatta tästä tilanteesta, eilisessä tv-haastattelussa tämä todennäköisyys oli jo noussut 99,9-prosenttiseksi. Olisipa tähän vähän helpompi uskoa!


Eikä tässä vielä kaikki

9 lokakuun, 2020

Hädin tuskin sain kirjoitettua tuon edellisen postaukseni siitä, miten Unkarissa sekä äärioikeisto-oppositio että hallitusta lähellä olevat ns. kansallis-konservatiiviset tahot ovat heränneet suojelemaan viattomia lapsia kamalalta homosaatiopropagandalta… kun huomasin, että tarina saa aina vain uusia poskettomia käänteitä.

Kansanedustaja Dóra Dúró nimittäin löysi lisää revittävää. ”Satumaa kuuluu kaikille” -kohukirjan julkisesti silputtuaan Dúró huomasi, että myöskään Zsófia Bánin lastenkirja Vagánybagoly és a harmadik Á, avagy mindenki lehet más (‘Hurjapääpöllö ja kolmas A, eli jokainen voi olla erilainen’) ei sovi kansallismieliseen lastenkasvatukseen. Kirjan lapsihenkilöistä nimittäin yhdellä on kaksi äitiä, toisella tavallista tummempi ihonväri, ja kirjoittaja itse on muutamia vuosia sitten pitänyt avajaispuheen Budapestin Pride-tapahtumassa. Uudessa lehdistötilaisuudessaan Dúró repi tämänkin homopropagandakirjan hajalle ja ilmoitti vaativansa mm. varhaiskasvatuksesta ja kulttuurista vastaavan ministeri Káslerin tilille siitä, että tämmöisen kustantamista on tukenut NKA eli Unkarin kansallinen kulttuurirahasto. Dúró lupasi myös jättää aloitteen laista, jolla tämmöiset kirjat siivottaisiin kauppojen hyllyiltä.

Vielä hillittömämpään isänmaalliseen ajatuksenrientoon yltyi tässäkin blogissa aiemmin esillä olleen Unkarilaisuudentutkimuksen instituutin tutkija, ”elokuvaesteetikko ja runoilija” László Deák-Sárosi. (Instituutin kotisivuilta ei tosin löydy hänestä työsuhde- tai yhteystietoja, mutta instituutin uutisissa häntä tituleerataan ”tutkijaksemme”.) HVG:n toimitus löysi kristillisdemokraattien Vasárnap (‘Sunnuntai’) -sivustolta Deák-Sárosin kirjoituksen ”Hiipivä herkistäminen”, jossa kartoitettiin näihin meidän päiviemme homopropaganda-lastenkirjoihin johtanutta kehitystä ja syylliseksi löydettiin, tadaa! – Ervin Lázárin lastenkirjat.

Ervin Lázár (1936–2006) on tunnustettu klassikko, Unkarin lastenkirjallisuudessa suunnilleen samanlainen merkkihahmo kuin meillä Kirsi Kunnas. Lázárin ovelissa, kielellisesti kokeilevissa ja usein hilpeän absurdeissa saduissa, joita aikuinenkin lukee mielellään, seikkailevat vitsikkäät eläin- ja ihmishahmot, ja joskus niissä perinteisiä satuhahmoja muovataan ja väännellään lempeiksi pilakuviksi – tunnetuin tapaus lienee ”seitsenpäinen keijukainen” eli hirviö, joka ei sitten lopulta ollutkaan yhtään hirveä eikä pelottava. Deák-Sárosista tämä ei ollut yhtään mukavaa, ja ehkä Dóra Dúrón käynnistämä lastenkirja-”projekti” sai ”esteetikon ja runoilijan” purkamaan tuntojaan lehtikirjoitukseen. Hän ei nimittäin ollut koskaan tykännyt Ervin Lázárin saduista, ja jo aikoinaan opettajaopintojensa pedagogian ja psykologian kursseilla hän oli tajunnut, että nämä sadut eivät sovi alle kouluikäisten käsiin:

Ervin Lázárin sadut olivat aina tympäisseet minua – etenkin kokoelman nimikertomus, ”Seitsenpäinen haltiatar”. En ymmärtänyt, miksi jonkun pitää hämmentää lapsia muovaamalla seitsenpäisestä lohikäärmeestä ja hyvästä haltiattaresta yksi ainoa, ristiriitainen ei-minkäänlainen hahmo. Siinä iässä, jossa lapset kuuntelevat ja kenties jo itse vähän lukevatkin satuja, he tarvitsevat varmaa arvojärjestelmää, jossa hyvä ja paha ovat toisistaan erillään ja hyvä voittaa pahan. Tämä luo pohjan heidän maailmankatsomukselleen, heidän vakaalle arvojärjestykselleen.

Lapset siis tarvitsevat vankkaa moraalista arvopohjaa, selittää Sárosi-Deák vedoten Piaget’n käsityksiin lapsen abstraktin ajattelun kehityksestä. Eikä kysymys ole pelkästään arvoista vaan myös estetiikasta: käsitteiden ja kuvien sekoittaminen on arvotonta kikkailua, kääntelyä ja vääntelyä, josta ei synny todellista taidetta…

Olen tässä palannut Ervin Lázárin satuihin osoittaakseni, miten helposti suurten tavoitteiden poetiikka johtaa harhaan kirjoittajan ja lukijankin. Ylimielisyyden tauti saa aikaan sen, että ihminen kirjoittaa jotakin silloinkin, kun hänellä ei ole oikein kunnon ideoita – hän varioi, vääntelee jne., mutta siitä ei synny mitään arvokasta, vain sekaannusta, tai siis tätä linjaa jatkaen: kaaos. Älköön siis ketään johtako harhaan se, että jonkun mielestä seitsenpäinen keijukainen (…) on vitsikäs. Tämmöiset lapset ovat juuri ehtineet kehityksessään prosessivaiheeseen, jossa heitä juuri on ruvennut huvittamaan jokin outo mutta itsetarkoituksellinen kielikuvien yhdistäminen. Mutta tähän kuuluvat myös ne aikuiset, jotka jossain mielessä ovat jääneet kiinni kehityksensä ”konkreettiseen” prosessivaiheeseen; heistä tämä mahdoton yhdistelmä on edelleenkin vitsikäs, eivätkä he vielä (tai enää koskaan) kykene tunnistamaan tämän kaiken itsetarkoituksellisuutta ja tuhoisuutta. (…) [Heidät] voidaan saada hyväksymään mikä vain, semmoinenkin, mikä on heidän oman etunsa vastaista. Esimerkiksi semmoinen käsitys, että lasten seksuaalinen kasvatus pitää aloittaa jo lastentarhassa – ja että LGBTQ-esimerkeillä sietämään ja suvaitsemaan kasvattamisesta voi koitua jotain hyvää.

Että sillä lailla. Näin jymäkästi siis tuomitaan kevytmielinen eettisillä ja esteettisillä arvoilla kikkaileminen, kieli- ja mielikuvien sekoittaminen. Ja juuri kun tämän olin lukenut, unkarilaiseen somekuplaani ilmestyi linkki ”filmiesteetikon ja runoilijan” omiin hengentuotteisiin. Unkarin kansalliskirjaston elektronisessa kokoelmassa (sinne voi periaatteessa kuka hyvänsä lähettää mitä hyvänsä tekstejään, esimerkiksi kielitieteellinen osasto on varsin vinkeä…) on melkoinen valikoima László Deák-Sárosin omia runoja. Niin, sanoiko joku juuri jotakin ”itsetarkoituksellisesta kielikuvien yhdistelemisestä”, ”kun kunnon ideoita ei ole”? En minä näitä runous- ja estetiikkajuttuja oikein ymmärrä, mutta minusta suoraan sanoen mitään muuta kuin juuri sitä ei näistä runoista löydy.

FORRÓSÁG

Delíriumban fürdünk,
Július szabad, forró leheletében.
Szerelmünk erdőtüzét
Porladó múlandóságra hajtja a szél.
Szemeid jéghegyeket
Olvasztó Hélioszok, ajkad álmodott
Otthonunk tűzhelyének
Izzó parazsa, bőröd puha ígéret,
Trópusok átölelő,
Vad, buja tisztasága, áramütése.

Pikasuomennos: KUUMUUS

Deliriumissa kylvemme,
heinäkuun vapaassa, kuumassa hengityksessä.
Rakkautemme metsäpaloa
pölyksi hajoavaan katoavaisuuteen ajaa tuuli.
Silmiesi jäävuoria
sulattavat Heliokset, huulesi ovat uneksittu
kotimme lieden
hehkuva hiillos, ihosi on pehmeä lupaus,
kääntöpiirien syleilevä,
villi, rietas puhtaus, sähköisku.

ÉJSZAK-DÉL

Lábnyomaimban hirtelen
Kibúvó vörös és lila
Füvek zenébe nyújtóznak,
Széles derűjű üllőmön
Buja formáikról játszom.
A mindenhová kísértő
Antiárnyékok fekete
Kocsonyateste elnyeli
A hangot, a visszhangot, csak
Ez hallható: Miért követsz?

Pikasuomennos: POHJOIS-ETELÄ

Jalanjäljissämme yllättäen
nousevat punaiset ja violetit
ruohot kurottuvat musiikkiin,
laveanhilpeällä alasimellani
soitan niiden irstaista muodoista.
Kaikkialle viettelevien
antivarjojen musta
hyytelöruumis nielee
äänen, kaiun, vain
tämä kuuluu: Miksi seuraat minua?


Ajatelkaa edes lapsia

8 lokakuun, 2020

Viime postaukseni lopuksi kerroin uudesta unkarilaisesta satukirjasta, jonka suvaitsevainen ja sateenkaareva sisältö – siis sadut, joissa on päähenkilöinä esimerkiksi köyhiä, fyysisesti poikkeavia, epätyypillisiä sankareita, ja joista muutamissa myös liputetaan erilaisten parisuhde- ja perhekuvioiden puolesta – nostatti hirmuisen haloon. Mi Hazánk (‘Meidän isänmaamme’) -äärioikeistopuolueen Dóra Dúrón silppuritempauksestakin taisin jo kertoa. Äännesymboliikka todellakin inspiroi unkarilaisia meeminikkareita. Jo vuosikymmenten ajan Unkarin nousevat polvet ovat opetelleet lukutaitoa ja nauttineet kielellisestä leikittelystä Katalin Vargan lastenkirjan Mosó Masa mosodája (‘Pesu-Masan pesula’) äärellä. Tämän kirjan kansikuvasta mukailtua, samantapaista äännesoinnuttelua edustavaa ”Dóra Dúrón silppuria” oli muutama päivä sitten unkarilainen somekuplani täynnä.

Dúrón kuuluisa video, jossa provosoiva satukirja työnnetään silppuriin, poistui sittemmin somesta, mutta viesti oli mennyt perille. Budapestilaisen kirjakaupan oveen ilmestyi plakaatti, jossa jokin ”Unkarilainen vastarinta” (Magyar Ellenállás) -niminen ryhmittymä julistaa: ”Huomio! Tässä kirjakaupassa myydään lapsille vaarallista homopropagandajulkaisua!”

Eipä tässä vielä kaikki. Itse pääministeri Orbán puuttui asiaan sunnuntaisessa radiohaastattelussa, ja hänkin oli poiminut kohutun kirjan suvaitsevaisuussanomasta esille nimenomaan homoseksuaalisuuden. Orbánin suhde homofobiaan on samantapainen kuin rasismiin: virallisesti puolustetaan yksilön vapautta ja eurooppalaisen ymmärryksen mukaisia ihmisoikeuksia, mutta koska kannattajakunnasta melkoinen osa haluaa vihata ja öyhöttää, heitä varten pidetään koko ajan ns. koirapilliä käsillä. Näin nytkin. Orbánin mukaan Unkarin lainsäädäntö luo pohjan suvaitsevaiselle suhtautumiselle, ja unkarilaiset ovat ”kärsivällisiä” homoseksuaalien suhteen, mutta jossakin tulee sitten raja vastaan: lapset pitää jättää rauhaan!

Budapestin Csepelin kaupunginosan fideszläinen pormestari ymmärsi oitis yskän ja antoi mahtikäskyn, jolla nimenomaisesti kiellettiin ”Satumaa kuuluu kaikille” -kirjan lukeminen kaikissa kaupunginosan lastentarhoissa. Pääministerin kansliaa johtava ministeri Gergely Gulyás puolestaan oli saanut kuulla, että tätä satukirjaa on luettu lapsille ainakin kolmessa pääkaupungin lastentarhassa, ja tästä kuulemma ministeri saa kylmänväreet. Sillä, näin Gulyás, aikuinen ihminen päättää yksityisasioistaan ja sukupuolielämästään itse mutta lapsiin ei homopropagandaa saa kohdistaa.

Hallituksen äänitorvi Magyar Nemzet ajattelee myös lasten parasta, tietenkin, ja kysyi luottoasiantuntijan mielipidettä. Emőke Bagdy, psykologian emeritaprofessori reformoidusta Gáspár Károli -yliopistosta, on pitkän uransa aikana tullut Unkarin kansalle tunnetuksi erilaisten rentoutus-, meditaatio-, psykodraama- ym. terapioiden asiantuntijana. Koska Bagdylla on hyvät yhteydet reformoituun kirkkoon ja Fidesz-puolueeseen, hän on viime vuosiin saakka ollut aina toisinaan hallitusta lähellä olevissa medioissa esillä psykologian ja kasvatuskysymysten eksperttinä. Kohutusta satukirjasta hänellä oli myös selkeä mielipide. Bagdyn mukaan lasten varhainen ”herkistäminen” on vaarallista, sillä…

sosiaaliset vaikutukset voivat olla niin väkeviä, että ne saattavat estää säätelevän geenin avautumisen [???] tai muokata sitä, mikä sitten periytyy edelleen. […] aikaikkunan mukaan 3–5-vuotiaana, siis lastentarhaiässä lapsi saa ne avainärsykkeet, jotka auttavat häntä omaksumaan biologista sukupuoltaan vastaavaan sosiaaliseen sukupuoleen kuuluvuuden.

Siispä jos lapsi kriittisessä iässä kuulee sadun, jossa kaksi prinssiä rakastuu toisiinsa, hän ymmärtää ja alkaa uskoa, että miesten välinen rakkaus on mahdollista ja kuuluu asiaan. Tämä ei Bagdyn mielestä ilmeisesti ole ollenkaan okei. Onhan toki sitten niitä ihmisiä, joilla todellakin on poikkeava seksuaalinen suuntautuminen, ja heitä on kohdeltava hienovaraisesti, lapsetkin kuuluu kasvattaa suvaitsevaisuuteen – mutta tämmöisen kasvatuksen paikka ei ole lastentarhaiässä. (Milloinkahan sitten?)

”Evoluution rautaisen lain mukaan” (kyllä, tämmöisiäkin Bagdy haastattelijalle heitteli) ”aukeavista” geeneistä ja ikkunoista voisi puhua pitempäänkin, ja varsinkin siitä, millä lihaksilla rentoutus- ja stressiterapiaan keskittynyt kliininen psykologi puhuu genetiikasta tai evoluutiosta. Mutta mieluiten siirtyisin asian toiseen puoleen, jonka sosialistipoliitikko ja Budapestin varapormestari Kata Tüttő nosti esille somessa:

7–10-vuotiaiden lasten tekemistä nettihauista kolmanneksi yleisin tyyppi koskee pornoa. Unkarilaiset lapset, myös tytöt, näkevät pornoa jo keskimäärin 11 vuoden iässä. (Näin kertoo lasten oikeuksia puolustava Hintalovon [‘Keinuhevosella’] -säätiö.)
Unkarin länsiosassa 3–17-vuotiaista 18 %, Pohjois-Unkarissa samanikäisistä 45 % ei tutkimusta edeltäneen vuoden aikana ollut nähnytkään yhtään kirjaa. Unkarin opetushallituksen vuoden 2019 tietojen mukaan neljässä kymmenestä Unkarin peruskoulusta ei ole kirjastoa tai kirjahuonetta, siis ei edes paikkaa, johon kirjoja voisi tilata. (Näin kertoo riippumaton ajankohtaisportaali Mérce.)
Niinpä niin, on aivan selvää, että joku satukirja se tällä hetkellä maamme lapsia eniten uhkaa.

Pääministeri Orbán ja hänen ykkösavustajansa, ministeri Gulyás eivät suoraan sanoneet, miltä lapsia on suojeltava, vaan jättivät päätelmät kuulijoiden huoleksi. Sehän tiedetään, että tietyissä ryhmissä – joita kuuluu myös Unkarin valtapuolueen kannattajiin – homoseksuaalisuus mielellään samastetaan pedofiliaan ja lasten hyväksikäyttöön. Kumma kyllä, nämä samat ryhmät olivat varsin hiljaa, kun toissa keväänä Unkarin Perun-lähettiläs kärähti 19 000 lapsipornokuvan hallussapidosta. Diplomaatti toimitettiin kaikessa hiljaisuudessa kotimaahan, ja juttu tuli julkisuuteen vasta tänä vuonna. Syytetty, joka puolustusasianajajan mukaan oli kovasti kärsinyt, katui tekoaan katkerasti ja oli sitä paitsi syvästi uskonnollinen mies, sai lopulta sakkoja sekä kahden ja puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion. ”Lasten suojelemisesta” puhuvat vallanpitäjät eivät Unkarissakaan myöskään ole juuri puuttuneet niihin lasten hyväksikäyttötapauksiin, joita katolisen kirkon piirissä on Unkarissakin tullut esille.

Facebook-yhteisö Nem tehetsz róla, tehetsz ellene (‘Se ei ole sinun syytäsi, mutta voit toimia sitä vastaan’), joka sai alkunsa muutama vuosi sitten protestina poliisin naisia syyllistävälle ”raiskaustenehkäisyvideolle”, kommentoi satukirjakohua muistuttamalla, että samaan aikaan hallitus on kaikessa hiljaisuudessa muokannut adoptiota koskevaa lainsäädäntöä. Uudistettu laki vahvistaa jo tähänkin asti vallinneen käytännön, jonka mukaan naimattomien tai samansukupuolisten pariskuntien on lähes mahdoton saada adoptiolasta. Vain siinä tapauksessa, että paikkakunnalta tai koko valtakunnasta ei löydy ”avioparia”, joka voisi adoptoida lapsen, viranomaiset voivat lähteä edistämään ”yksinäisen” henkilön adoptiovanhemmuutta, edellyttäen, että se on lapsen etujen mukaista. Että näin.


Vaihtoehto- ja valtapopulismia

21 toukokuun, 2020

Muutama päivä sitten tuli kuluneeksi vuosi kuuluisan Ibiza-videon julkistamisesta. Saksalaisille lehdille vuodetussa aineistossa, joka oli kuvattu jo pari vuotta aiemmin, Itävallan oikeistopopulistisen Vapauspuolueen (FPÖ) johtaja Heinz-Christian (HC) Strache ja parlamenttiryhmyri Johann Gudenus istuivat iltaa ibizalaisessa huvilassa viehättävän naishenkilön luona, joka väitti olevansa venäläisen oligarkin sukulaistyttö, ja alkoholin ja testosteronin vaikutuksesta puhuivat läpiä päähänsä. Suunniteltiin, miten tuolloin (2017) tulossa olleet Itävallan vaalit käännettäisiin FPÖ:n voitoksi median “orbánisoimisen” avulla, esimerkiksi keltalehti Kronen Zeitungin haltuunotolla, ja puhuttiin kauniin venakon isojen rahojen sijoittamisesta hieman puolihämäriin bisneksiin, mistä myös FPÖ voisi saada osansa. Videon julkistaminen laukaisi poliittisen suurskandaalin ja kaatoi ensin Strachen, sitten koko hallituksen. Syksyllä 2019 uusien vaalien jälkeen edelleen huikeasti suosituimpana puolueena porskuttava oikeistokonservatiivinen Kansanpuolue (ÖVP) joutui vaihtamaan kumppania ja valitsi vaaleissa komean comebackin tehneet Vihreät. Uuden hallituksen yhteistyö ei ole ollut ongelmatonta, mutta koronakriisi on antanut sillekin tilaisuuden osoittaa vahvaa johtajuutta, ja kannatusluvut ovat ilmeisesti yhä ihan mukavat.

Vuosi on kulunut, ja Strache, joka toukokuussa 2019 luopui kaikista poliittisista tehtävistään pyydellen kansalta ja vaimoltaan murtuneena anteeksi kaikkia toilailujaan, on nyt tosissaan yrittämässä takaisin politiikkaan. Mitä muuta voisi tehdä mies, joka on suurimman osan aikuisikäänsä ollut ammattipoliitikkona pyrkimässä valtakunnan korkeimmalle pallille (ja lopulta melkein sinne päässytkin: Ibiza-skandaalin iskiessä Strache oli pienemmän hallituspuolueen puheenjohtaja ja varaliittokansleri)? Ja mitä muuta voisi tehdä populistipuolue, jonka kannattajat tyypillisesti seuraavat nimenomaan karismaattista johtajaa? FPÖ:n johtajana Strachea seurannut Norbert Hofer, joka muutama vuosi sitten oli aivan vähällä tulla valituksi liittopresidentiksi, on taitava ja suosittu, mutta ilmeisesti hänellä ei ole Strachen rouheaa charmia, pistävää katsetta ja kaljatelttayleisön metakan ylitse kantavaa käheää ääntä.

Vajaa viikko sitten Strache oli yhtenä keskustelijana tv:n ajankohtaisstudio-ohjelmassa Im Zentrum, jossa aiheena oli tapaus Ibiza ja yleisesti politiikan moraali. Se oli aika hämmentävää katsottavaa. Strache ei yrittänytkään keskustella aiheesta korkeammalla abstraktiotasolla vaan käytti puheaikansa kiivaisiin puolustuspuheisiin: hän on käyttäytynyt typerästi ja huonosti mutta ei ole tehnyt mitään juridisesti väärää, videomateriaali, josta suuri yleisö on nähnyt vain pienen murto-osan (koko paketin julkistamisen estää Saksan laki, videolla kun esitetään mm. loukkaavia kommentteja nimeltä mainituista henkilöistä), vääristelee hänen toimintaansa, ja tämä kaikki on pelkkää ajojahtia häntä vastaan. Erityisesti mieleeni syöpyi yksi kohtaus: Irmgard Griss, eläkkeellä oleva entinen korkeimman oikeuden puheenjohtaja, sittemmin sitoutumaton (ja varsin hyvin menestynyt) presidenttiehdokas vuoden 2016 vaaleissa ja vuosina 2017–2019 porvarillis-liberaalin NEOS-puolueen kansanedustaja, nosti tyylikkään isoäidillisesti sormensa ja huomautti, että herra Strache, tuota, mitä te nyt teette, me juristit kutsumme venire contra factum proprium. Latina meni ehkä Strachelta ohi, kysymyshän on siitä, että länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan ei käy päinsä ensin itse tehdä tai sanoa yhtä ja sitten väittää päinvastaista.

Tulossa on siis uusi näytös poliittisessa teatterissa, kun Strache seuraa oppimestarinsa Jörg Haiderin jälkiä ja perustaa tai perustuttaa oman ”sinisen tulevaisuuden” kilpailemaan entisen puolueensa kannattajista. Viime joulukuussa syntyi DAÖ, Die Allianz für Österreich (määräisen artikkelin die epätavallinen käyttö lyhenteessä herätti vähän hämmästelyä ja kysymyksiä, yritetäänkö tällä lyhennevalinnalla ottaa etäisyyttä Saksan oikeistopopulistien AfD-puolueeseen, Alternative für Deutschland). Sen perustajat olivat Strachen kannattajina tunnettuja FPÖ:n miehiä, ja yleisesti arveltiin, että puolueesta tulisi uusi poliittinen koti Strachelle, joka siinä vaiheessa oli perusteellisesti riitaantunut vanhan puolueensa kanssa. (Ibiza-skandaalin lisäksi julkisuudessa reposteltiin Strachen ja hänen Philippa-rouvansa leveänpuoleista elämää, jota varten oli FPÖ:ltä nostettu melkoisia palkkioita ja kulukorvauksia.) Nämä arvelut ovat nyt vahvistuneet: vähän aikaa sitten Strache ilmoitti asettuvansa entisen DAÖ:n pääehdokkaaksi tulossa olevissa Wienin osavaltiovaaleissa, ja puolueen nimikin on nyt Team HC Strache – Allianz für Österreich.

Oikeusvaltion perinteet eivät tietenkään paljoa paina, kun populismi jyrää. Tietty osa FPÖ:n kannattajista on ollut nimenomaan fanaattisia HC Strachen seuraajia, ja tätä kannattajajoukkoa yritetään nyt irrottaa vanhasta puolueesta, joka – näin selitti äskettäin uuteen Strache-puolueeseen loikannut wieniläinen FPÖ-valtuutettu – on Strachen myötä menettänyt sielunsa. Wienin osavaltiovaaleista tänä syksynä tulee mielenkiintoiset, vaikka en millään jaksa uskoa, että HC Strache voisi tosissaan olla tavoittelemassa pormestarin paikkaa.

***

Itävallan poliittinen populismi on kuitenkin pikkujuttu siihen verrattuna, mitä vähitellen aukenevan rajan takana Unkarissa tapahtuu. Siellä populistit ovat vallassa, ilkeä yleisradio ja muu valtamedia ei pääse heitä piinaamaan, ja korruptio sekä mahdolliset hämärät kähminnät ulkomaisten tahojen kanssa pidetään tiukasti piilossa. Sekä Paksin ydinvoimalan venäläisten luotottamaa laajennusta että kiinalaisten rahoittamaa Budapest–Belgrad-rautatietä koskevat asiakirjat ovat tiukasti salaisia tai ainakaan mediaa ei päästetä niihin käsiksi.

Kriittistä tiedonvälitystä eli ”fake newsia” sanan trumpilaisessa mielessä on Unkarissa nyt ruvettu panemaan kuriin myös uuden koronapoikkeuslain suomin keinoin. Uuden lain tuoma rikosnimike mahdollistaa koronatorjuntatoimia haittaavien ”valeuutisten” (álhír) tai ”pelotteluhuhujen” (rémhír) levittäjien rankaisemisen jopa muutaman vuoden vankeustuomiolla. Valtion yleisradioyhtiön ykkösuutiskanavalla on oma ”valeuutisvahti”-palstansa. Siellä aivan asiallisestikin kumotaan oikeita valeuutisia (koronavirus ei todellakaan tuhoudu yli 25 asteen lämpötilassa, niin kuin jossakin on väitetty), mutta myös mäiskitään olkiukkoja (lännen valtamedia on väittänyt, että Unkarin parlamentti ei poikkeustilan takia kokoontuisi, mutta kyllä se kokoontuu) ja käydään kiivasta puoluepoliittista väittelyä.

Palstan mukaan 444.hu-sivuston haastattelu, jossa oppositiopoliitikot arvostelevat kärkkäästi koronakriisin hoitoa Unkarissa, ”kuhisee valeuutisia”. Itse asiassa haastateltujen väitteet ovat osaksi mielipide- ja näkökulmakysymyksiä. Sitoutumattoman kansanedustajan Bernadett Szélin mukaan Unkarissa ei ole pätevää, ammattimaista (szakmai) kriisijohtoa, ja tätä väitettä voi toki perustella; toisaalta hallitus on todellakin perustanut asiantuntijoista koostuvia ”toimintaryhmiä”. Ja kun oppositioedustaja Ákos Hadházy syyttää hallituksen taannoista sairaaloidentyhjennysoperaatiota potilaiden heitteille jättämisestä, jolla on voinut olla kohtalokkaat seuraukset, uutispalsta väittää vastaan, että ”akuuttia hoitoa tarvitsevia ei ole kotiutettu sairaaloista”. Miten akuutti hoito sitten määritelläänkin, riippumattomassa mediassa on ollut järkyttäviä kertomuksia heikkokuntoisten tai kuolevien pakkokotiuttamisesta. Orosházan sairaalasta esimerkiksi lähetettiin omaistensa hoiviin muistisairas ja puoliksi halvaantunut 72-vuotias, joka muutaman tunnin kuluttua kuoli. Sittemmin ministeri Miklós Kásler on puolustautunut väittämällä, että missään vaiheessa ei ylhäältä käsin ole määrätty potilaspaikkoja tyhjennettäväksi, vaan lääkärit ovat kotiuttaneet potilaita oman ammatillisen harkintansa mukaisesti. Hetkinen – vielä äskettäinhän Semmelweis-yliopiston rehtori kehui tyhjennysoperaatiota ”onnistuneeksi sotaharjoitukseksi”? (Venire contra factum proprium…)

Mutta ei vain yleisradioyhtiön ”valeuutisvahti” väännä kättä oppositiopoliitikkojen ja riippumattoman median kanssa siitä, miten kriisinhallintatoimia ja niiden nimityksiä pitäisi oikein tulkita. Paljon suurempaa huolta on herättänyt se, että poikkeuslain nojalla on tehty ainakin kaksi pidätystä, joihin liittyi kotietsintöjä ja tietokoneiden ja puhelimien takavarikointeja: Gyulan kaupungissa ilmeisesti paikallisen fideszläisen pormestarin ilmiannon johdosta poliisi kävi hakemassa kotoaan Momentum-oppositiopuolueen aktivistin János Csóka-Szűcsin, joka oli arvostellut sairaalapaikkojen tyhjennysoperaatiota Facebookissa. Szerencsin seudulla taas poliisit pidättivät paikallisen eläkeläismiehen András Kusinszkin, samoin Facebook-postauksen johdosta. Molemmat ovat sittemmin päässeet vapaiksi eivätkä viranomaiset ole heitä enää hätyyttäneet, mutta riippumattomassa mediassa kauhistellaan: ovatko taas palanneet ne ajat, kun aamunkoitteessa ovikello soi ja musta auto saapui noutamaan sitä onnetonta, joka oli erehtynyt arvostelemaan hallitusta?

Kenties syvimmälle ihmisen pahuuden pohjamutiin tunkeutuu kuitenkin kiistellyn ns. salaattilain (salátatörvény) 33. pykälä, jota nyt kauhistellaan ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Kyseinen, poikkeustilan varjolla pikapikaa läpi runnottu laki on ”salaatti”, koska siihen sisältyy erittäin sekalainen kokoelma muutoksia ja lisäyksiä lukuisiin eri lakeihin, tupakkalaista tekijänoikeuslakiin. 33. pykälä koskee vuoden 2010 väestörekisterilakia, johon tulee olennainen lisäys.


Väestökirjanpidon mukaisiin henkilötietoihin on tallennettava ”sukupuolen” sijasta ”syntymäsukupuoli” (születési nem). Se määräytyy ”ensisijaisten sukupuolitunnusmerkkien tai kromosomin (sic) perusteella”, ja sitä ei voi muuttaa.

En ensinnäkään ymmärrä, miten tätä lakia pannaan toimeen niissä tapauksissa, joissa syntyvän lapsen biologinen sukupuoli on epäselvä tai biologiset sukupuoliominaisuudet jollakin tavalla epätyypilliset – intersukupuolisia on ymmärtääkseni pieni mutta ei häviävän pieni vähemmistö, joidenkin näkemieni arvioiden mukaan jopa prosentti tai pari syntyvistä lapsista. Miten esimerkiksi CAIS-ihmiset, joilla on miehen kromosomit mutta naisen keho, pitäisi luokitella? Ja jos vastasyntyneen lapsen sukupuoli on vahingossa määritetty väärin, koska jalkojen välissä on sattumoisin jotain vähän poikkeavan näköistä, eikö edes ilmeistä erehdystä enää myöhemmin saa korjata?

Vielä paljon järkyttävämpää on kuitenkin se, että tämä laki käytännössä tekee transseksuaaleille sukupuolen virallisen korjaamisen mahdottomaksi. Esimerkiksi fyysisesti mieheksi syntynyt transnainen, vaikka miten kokisi olevansa nainen ja eläisi naisen elämää, on paperien mukaan yhä mies eikä saa virallisesti käyttää naisen nimeä. Ilmeisesti myös ei-binaarit, siis ihmiset, jotka eivät halua lukea itseään kumpaankaan sukupuoleen, pakotetaan pysymään syntymäsukupuolen mukaan joko miehinä tai naisina.

Ja miksi ihmeessä tämä pykälä pitää juuri nyt saattaa voimaan? Jonkinlaisesta arvopoliittisesta eleestähän tässä on kysymys. Ns. perinteisten perusarvojen mukaiset sukupuoliroolit ovat populistien symbolinen työkalu, jolla rakennetaan muutosten, kriisien ja katastrofien keskellä kuvaa tutusta ja turvallisesta maailmasta. Tässä meidän yhteiskunnassamme asiat ovat niin kuin kansa ne terveellä maalaisjärjellä ymmärtää – miehet ovat miehiä ja tykkäävät rassata autoja, naiset ovat naisia ja tykkäävät ommella sohvatyynyjä. Ja sitä uhkaa nyt niiden, joidenkin outojen ”eliittien” ja elämästä vieraantuneiden yliopistoihmisten, juurettomien kosmopoliittien ja Tiedättekylläkeiden katala juoni, gender-ideologia, joka haluaa tuhota perinteiset perheet ja avioliitot tekemällä sukupuolesta täysin suhteellisen ja mielivaltaisen käsitteen.

Moderni sukupuolentutkimus kyllä perustuu siihen, että sosiaalinen sukupuoli (gender) on paljon mutkikkaampi asia kuin biologinen sukupuoli (sex): mieheys, naiseus tai muunsukupuolisuus ihmissuhteissa, kulttuurissa ja yhteiskunnassa eivät ole kiinni pelkästään siitä, mitä kunkin housuista löytyy. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oma sukupuoli-identiteetti olisi tuosta vain päätettävissä tai muutettavissa tai että ”poikkeavan” sukupuoli-identiteetin valitseminen ylipäätään olisi pelkkää muotikikkailua tai ”genderpropagandan” harhautusta. Sukupuolivähemmistöjen etujärjestöt ovat vuosikymmenten mittaan tehneet ankarasti töitä tuodakseen esiin sen kärsimyksen, jota tukahduttaminen, syrjintä ja väkisinlokerointi ovat aiheuttaneet. Nyt tätä työtä ollaan Unkarissa mitätöimässä ja sukupuolivähemmistöjä painamassa takaisin kaappiin ja maan alle, siihen entisajan maailmaan, jossa ei ollut vain tyytyväisiä miehekkäitä miehiä ja naisellisia naisia vaan myös hämmentyneitä ja onnettomia ihmisiä kamppailemassa salattujen ja kiellettyjen mielitekojensa kanssa ja ihmettelemässä, keitä he oikein ovat ja mikä heissä on vikana.

Tämä transkieltopykälä tuntuukin ennen kaikkea järjettömältä julmuudelta. Vaikka miten halutaan rakentaa identiteettipolitiikkaa, jonka kulmakivenä on käsitys miesten ja naisten perinteisistä heteronormatiivisista rooleista perheenisinä ja -äiteinä, onko siitä huolimatta ihan pakko kiusata pientä vähemmistöä ja tehdä sen elämä entistäkin vaikeammaksi? Katoaako perinteisistä perheistä onni, rauha ja rakkaus ja perinteisistä avioliitoista pyhyys (katolisten avioliittojen kyseessä ollen suorastaan niiden sakramenttiluonne), meneekö tavallisilta miehiltä mieskunto ja muuttuvatko tyytyväiset cis-heteronaiset hysteerisiksi lepakoiksi, jos pieni murto-osa kansasta saa elää toisella tavalla tai toisenlaisissa parisuhteissa ja perheissä?

Tätä tarkoitin ”ihmisen pahuuden pohjamudalla”. Viktor Orbán on taitavana populistihallitsijana osannut käyttää hyväkseen vihan ja pelon lietsontaa. Siihen tarvitaan vain vihan kohde, jonka kimppuun kansaa voi usuttaa. Maailman valuuttarahasto IMF ja ”Brysselin byrokraatit” olivat liian kaukana ja liian kasvottomia, György Soros toimi paremmin, etenkin yhdistettynä ”migranteista” maalailtuihin kauhukuviin. Mutta Soros on jo vanha mies, asuu jossakin merten takana eikä enää loputtomiin ole keskuudessamme, ”migrantteja” taas ei – jatkuvasta pelottelusta huolimatta – ole pitkiin aikoihin ilmestynyt Unkarin rajoille vuoden 2015 pakolaiskriisin veroisina laumoina. Unkarilaisessa somekuplassani jotkut jo uumoilevat Orbánin tai hänen propagandapoliittisten neuvonantajiensa etsivän uutta vihollista, joka olisi sopivan konkreettinen ja sopivan lähellä, mutta myös riittävän pieni ja avuton – ja vertailevat uutta anti-translakia natsien rotulakeihin.

PS. Unkarin trans- ja interseksuaalisten ihmisten puolesta on käynnistetty verkossa vetoomus, jonka voi allekirjoittaa täällä.


Se on siinä

2 huhtikuun, 2020

Vielä eilen tätä päiviteltiin ympäri Euroopan mediaa: Unkari on siirtynyt diktatuuriin. Uusi poikkeustilalaki sulkee parlamentin, lopettaa vaalit ja antaa hallitukselle vapaat kädet hallita asetusten avulla niin kauan kuin se itse hyväksi näkee. Niin kuin lukemattomat arvostelijat ovat muistuttaneet, ”diktatuurilain” kaikkia määräyksiä ei voi perustella koronavirusepidemian aiheuttamalla hätätilalla. Tämä ehkä johtuu siitä, että alun perin suunnitelmissa oli jotakin muuta.

Átlátszó-sivuston blogissaan viime sunnuntaina Ferenc Kőszeg, kuten monet muutkin, kaivoi esiin natsikortin ja vertasi nykyistä hätätilaa Saksaan vuoden 1933 helmikuussa. Edellisen joulukuun vaaleissa natsit olivat saaneet 33 % äänistä, ja vaikka Hitler saikin muodostaa uuden hallituksen, siinä oli hänen lisäkseen vain kaksi natsiministeriä. Todellinen vallansiirto natseille onnistui vasta Reichstagin tuhopolton jälkeen: helmikuun 27:ntenä 1933 työtön muurari Martinus van der Lubbe tuikkasi Saksan valtiopäivätalon istuntosalin tuleen, ja jo seuraavana päivänä ryhdyttiin ”valtion ja kansan puolustukseksi” kansalaisten perusoikeuksia rajoittamaan ja keskitysleirejä pystyttämään. Tuhopoltto ei luultavasti ollut natsien tilaama, mutta se tuli sopivaan saumaan, ja samanlainen onnekas onnettomuus on Viktor Orbánille nyt koronavirusepidemia.

Itse asiassa, Kőszeg arvelee, alun perin saattoi suunnitteilla olla jotakin aivan muuta. Jo neljä viikkoa sitten, 11.3., Unkarin kansalle ilmoitettiin, että koronavirusepidemian torjuntatoimia johtamaan on perustettu ”kriisinyrkki”, operatív törzs. Tämän operatiivisen ydinryhmän perustaminen tapahtui itse asiassa paljon aikaisemmin, 31. tammikuuta, joten sen suunnittelemisen on täytynyt alkaa jo tammikuun jälkipuoliskolla, jolloin Eurooppaan ulottuvasta koronaviruspandemiasta ei vielä puhuttu missään. Huomiota herättää myös, että kriisiryhmän julkisuudessa olleista edustajista suuri osa on kenraaleja ja everstejä univormuissaan. (Sekä uusi korkein lääkintäviranomainen, Cecília Müller -niminen naishenkilö, jonka nopeaa urakehitystä on julkisuudessa päivitelty: hän toimi pitkään Nagyvenyim-nimisessä neljäntuhannen asukkaan kunnassa yleislääkärinä, mutta toki sen lisäksi hänellä oli ansioita katolisen seurakunnan maallikkoaktivistina.)

Tammikuun 31. päivänä julkistetussa ”kriisinyrkin” toimintasuunnitelmassa keskitytään vielä pääasiassa rajojen puolustamiseen mm. lämpökameroita asentamalla. Olisiko ajatuksena alun perin ollut tosiaankin keskittyä ”maahanmuuton” vastaiseen taisteluun eli siihen pakolaiskriisillä pelotteluun, jota Unkarin hallitus on pitkään harrastanut, ja oikeuttaa entistä kovemmat toimet tällä mukavasti kansaan uponneella ”jihadisti-terroristi-raiskaajien” torjunnalla? Koronavirustakin yritettiin vielä muutama viikko sitten kytkeä maahanmuuttoon. Nyttemmin on ilmennyt, että koronaa eivät Unkariin tuoneet vain ne muutamat iranilaistaustaiset opiskelijat, joita ensimmäisten todettujen tartunnankantajien joukossa oli, vaan myös – kuten muuallakin Euroopassa – ulkomailla lomailleet ja työmatkailleet hyväosaiset unkarilaiset. Vastassa on siis vihollinen, jota ei torjuta piikkilangoilla eikä sapelinkalistelulla.

Silti kriisinyrkin ja uuden poikkeuslain toiminnassa painopiste näyttäisi olevan jossakin aivan muualla kuin terveydenhuollollisissa toimenpiteissä. Esimerkiksi Itävallassa kriisiin varaudutaan perustamalla vapaaehtoisesti karanteeniin meneviä ydinryhmiä, jotka turvaavat yhteiskunnalle tärkeät perustoiminnot: esimerkiksi yleisradioyhtiö ORF:llä on ”koronakommuunissa” elävä uutistiimi, jonka arjesta ykkös-uutisankkuri Armin Wolf raportoi hauskassa blogissaan, ja samoin Wienin energialaitoksen tärkeimpien yksikköjen ylläpidon turvaamiseksi 53 työntekijää asuu voimaloissa eristyksessä. Unkarissa sitä vastoin etusijalla tuntuu olevan ikään kuin vallankaappauksen ennakoiminen: 19. maaliskuuta uutiskuviin ilmestyi mikrofonien ääressä seisovia jäyhiä maastopukuisia miehiä, kun ilmoitettiin armeijan ”toimintaryhmien” saapuvan ”varmistamaan” tai ”koordinoimaan” kaikkiaan 71 valtakunnan toiminnalle keskeisen yrityksen toimintaa (esimerkiksi mediayhtiöiden, liikenne- ja energiahuoltoyritysten sekä jostakin syystä yhden ainoan päivittäistavaramyymäläketjun, Auchanin). Tämä ei ole Unkarin talouselämän kannalta oikein mukavaa: taloustoimittajat arvelevat, että poikkeuslaki ja hallituksen kiristyvä ote yrityksistä pelottavat ulkomaisia sijoittajia, mikä puolestaan on tärkeänä syynä forintin kurssin viimeaikaiseen näyttävään putoamiseen.

Ja sitten tämä poikkeuslaki, joka antaa pääministerille diktaattorin valtuudet ja saattaa – näin riippumattomassa mediassa yleisesti pelätään – sekä lopettaa vapaat vaalit Unkarista pitkäksi aikaa että avata tien toisinajattelijoiden terrorisoimiselle ja vaientamiselle. Yhdestä merkillisestä tapauksesta kerrottiin jo eilen. 24.hu-uutissivuston lukija oli tiedustellut ”kriisinyrkiltä”, miksi jatkuvasti tartuntavaaralle altistuvia terveydenhuollon työntekijöitä ei koronatestata, vaikka kilpauimarit ovat päässeet testiin oireettominakin. Päivystyskeskuksen vastaus oli varsin ylimalkainen: uimarien testaukseen he eivät voi ottaa kantaa, useissa sairaaloissa henkilökuntaa kyllä testataan säännöllisesti ja ylipäätään ”pyrimme siihen”, että terveydenhuollon henkilökunta voisi työskennellä turvallisissa oloissa. Ei tästä sen ihmeempää, mutta pian sen jälkeen kysyjä sai kriisinyrkin päivystyskeskukselta uuden kirjeen, jonka sisältönä oli uuden poikkeuslain ”huhujen levittämistä” koskeva pykälä. Siinä korostettiin erityisesti, että ”perättömien huhujen levittäminen on yleisen syyteharkinnan alainen rikos, joten siitä voi tehdä ilmoituksen jokainen, joka sellaista kokee”. Kun hämmentynyt kysyjä vielä tiedusteli, miten tämä liittyy hänen kysymykseensä, eihän hän ollut levittänyt perättömiä huhuja eikä väittänyt kenenkään toisen levittävän, keskus vastasi vain: ”Kiitokset ilmoituksestanne.” Tämä hämmentävä pikku tapaus tuntuisi osoittavan, että ”perättömien huhujen levittämisen” kriminalisointi helposti käsitetään väärin ja karkaa käsistä. Tämä panee tietenkin pelkäämään, että vastedes huhupykälää käytetään lyömäaseena kritiikin vaientamiseen.

Poikkeuslain jälkeen jatkoa seuraa. Aprillipäivän aattona, puoli kahdeltatoista yöllä varapääministeri ja pienemmän hallituspuolueen johtaja, vanha tuttavamme ”poronmetsästäjä” Zsolt Semjén jätti parlamentin käsiteltäväksi ns. salaatin eli pitkän listan lainmuutosesityksiä. Näistä eniten kohua herätti kohta, jonka mukaan poikkeustilan vallitessa kuntien ja kaupunkien valtuustot ja pormestarit tarvitsisivat kaikille toimenpidepäätöksilleen erityisen kriisihallintokomitean vahvistuksen: näin hallitus käytännössä saisi takaisin valtaansa Budapestin ja muut niskurikaupungit, joissa valta viime vuoden paikallisvaaleissa siirtyi opposition edustajille. Tämä kohta kuitenkin peruttiin, oli syynä sitten opposition tomera esiintyminen (vaikea uskoa, että siitä olisi välitetty), kansainvälinen painostus tai se käytännön seikka, että tällä tavalla hidastuisi kohtalokkaasti myös Fidesz-johtoisten kaupunkien ja alueiden päätöksenteko.

Ei huolta, lakiesitykseen jäi silti kaikenlaista mielenkiintoista:

  • Budapestin Városliget-puiston uudet, kaupungin ja ympäristöväen arvostelemat rakennusprojektit oli pysäytetty kaupunginhallituksen päätöksellä, mutta lainmuutos kumoaa tämän päätöksen määrittelemällä Városligetin rakennushankkeet “erityisesti yleisen edun mukaisiksi”;
  • Orbánin hovihistorioitsijan Mária Schmidtin pyörittämälle säätiölle lahjoitetaan kaksi arvokiinteistöä Budasta;
  • valtion tukea nauttiville teattereille, siis lähes kaikille, nimitetään viisihenkiset valvontakomissiot, joihin kolme jäsentä nimittää ministeriö;
  • uuden Budapestin–Belgradin rautatien (jonka rahoituksesta 85% on Kiinan luotottamaa) rakentamista ja rahoittamista koskevat sopimukset julistetaan salaisiksi kymmeneksi vuodeksi;
  • perinteisten kirkkokuntien pyörittämien lasten-, hoiva- ja vanhainkotien kiinteistöt, yhteensä 41, siirtyvät ilmaiseksi kyseisten kirkkojen omistukseen;
  • sukupuolen vaihtaminen virallisesti tehdään mahdottomaksi: syntymätodistukseen on kirjattava ”biologinen” sukupuoli, joka määrittyy ”ensisijaisten sukupuolitunnusmerkkien tai kromosomien [?!] mukaan”,  eikä tätä sukupuolta voi enää muuttaa. Ööh… entä sitten esimerkiksi CAIS-ihmiset, joilla on miehen kromosomit mutta ulkoisesti naisen keho? (Puhumattakaan kaikista niistä muista pienistä mutta ei aivan olemattomista vähemmistöistä, jotka syystä tai toisesta eivät tunne sopivansa siihen ”biologiseen” sukupuoleen, johon heidät on syntymässä luokiteltu. Oliko niitä nyt niin hirveä kiire päästä potkimaan?) Tämä kansallisen turvallisuuden kannalta tietenkin huipputärkeä lainmuutosesitys tehtiin kaiken kukkuraksi kansainvälisenä transnäkyvyyden päivänä…

Viimeistään Semjénin ”salaattilain” jälkeen pitäisi jokaiselle olla selvää, että Unkarin poikkeuslain tärkeimpänä päämääränä ei ole mikään muu kuin hallituksen ja pääministerin vallan lujittaminen. Heti vallan kaappaamisen jälkeen on riennettävä tunnustamaan väriä ja varmistamaan liittolaisten lojaalisuus tekemällä näyttäviä kulttuuripoliittisia sekä ”konservatiivisia perhearvoja” (perinteistä sukupuoliroolikäsitystä) vahvistavia eleitä. Entistä vaikeampi on ymmärtää niitä, jotka yhä selittelevät, että ”eihän siellä Unkarissa sen kummempaa tehdä kuin meilläkään tai muissa maissa, missä on koronaviruksen aiheuttama poikkeustila”.


Rumaa peliä

15 elokuun, 2019

Unkarissa ei ole – koputetaanpa puuta – vielä nähty esimerkkejä amerikkalaistyyppisistä joukkoampumisista. (Yksi selitys tietenkin on jälkisosialististen maiden suhteellisen tiukka asevalvonta sekä eurooppalainen asekulttuuri, johon ei kuulu se ajatus, että jokaisella pitäisi olla kotona torrakko esimerkiksi murtovarkaiden torjuntaan.) Kuitenkin unkarilaisessa uutiskuplassani on viime päivinä pyörinyt pari esimerkkiä väkivallasta, jonka juuret saattavat juontaa osaksi myös korkeammilta tahoilta harjoitettuun vihankylvöön, samaan tapaan kuin El Pason joukkoampumisen yhteydessä on Amerikassa syytelty.

Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö, parta, lähikuva ja sisätila

Tämä silmäkulmastaan laastaroitu mies on Benjamin Dániel Rézműves, valtiotieteen opiskelija, joka kirjoittelee juttuja yhteiskuntakriittiselle Mérce-sivustolle ja on tämän syksyn kunnallisvaaleissa asettumassa ehdolle kotiseudullaan, Unkarin köyhän koilliskolkan Hodászissa, sosialistipuolueesta lohjenneiden “gyurcsánylaisten” eli Demokraattisen koalition riveissä. Taannoisessa Facebook-postauksessaan hän kertoi tämän kuvan kera, miten hänen kimppuunsa äskettäin oli hyökätty Budapestissa keskellä katua.

Rézműves oli iltapäivällä kävelemässä raskaana olevan vaimonsa kanssa, kun jostakin ilmestyi kaksi uhkaavan näköistä kaljupäistä miestä. Nämä haukkuivat Rézművesiä ja hänen vaimoaan ”saastaisiksi arabi-maahanmuuttajiksi” ja käskivät näiden painua tiehensä täältä, missä ”ette osaa muuta kuin lisääntyä”. Kun Rézműves yritti suojella pelästynyttä, itkevää vaimoaan, toinen miehistä käytti päätään ilmeisesti parhaalla osaamallaan tavalla: pukkasi häntä kasvoihin, niin että silmäkulma aukesi. Kirjoituksessaan, joka oitis levisi Unkarin riippumattomille uutissivustoille, Rézműves syyttää tapahtuneesta maahanmuuttovastaista, rasistista vihapropagandaa, johon Unkarin hallitus käyttää satoja miljardeja forintteja vuodessa ja jonka kohdeyleisöä ovat nimenomaan ne huonompiosaiset, jotka ”jatkuvasti syyttävät toisia omasta onnettomasta kohtalostaan”.

”Arabiksi” Rézművesiä luultiin kenties tummahkon ihonvärin takia; hän on romani, ja Unkarin romanithan ovat monesti varsin tummaihoisia. Toista olennaista näkökohtaa Rézműves ei nosta esiin, mutta puusta katsoen se tuntuu ilmeiseltä. Unkarissakin äärioikeistolaiset propagandatuutit ovat viime vuosina aivan avoimesti pelotelleet maahanmuuttajien suuremmalla syntyvyydellä (sen lisäksi, että romanien ”holtiton lisääntyminen” kuuluu jo vanhastaan unkarilaisen rasismin vakiokäsitteistöön), ja nimenomaan tällä ajatuksella on myös yritetty kannustaa unkarilaisia synnytystalkoisiin. Euroopan väestöongelmat – siis väestön vanheneminen ja työvoimapula – on ratkaistava perhepolitiikan, ei maahanmuuton avulla, julisti Orbán jo vuosia sitten. Tästä on suorapuheisempien propagandistien helppo kehitellä ajatusta edelleen: synnyttämällä Euroopan täyteen valkoisia lapsia me puolustaudumme maahanmuuttoa vastaan – ja toisaalta: lisääntymiskykyisen ja -haluisen väestön tuominen Eurooppaan on olennainen osa joidenkin salaperäisten pahisten häijyä salajuonta. Myös Rézművesin tapauksessa varmaankin erityisesti raskaana olevan naisen näkeminen aktivoi tämän rasismikomponentin, jota vihapropagandalla on jo pitkään rakennettu.

Toisen samantapaisen tositapahtuman toi sosiaaliseen mediaan (ja sieltä käsin riippumattomille uutissivustoille) Boglárka Kurucz -niminen nuori nainen, joka Facebook-seinälleen postasi kuvia komeasta verenpurkaumasta silmänsä alla. Hän oli ollut Bényessä, Budapestista vähän matkaa kaakkoon sijaitsevassa pikkutaajamassa, paikallisissa kyläjuhlissa pitämässä hauskaa kaveriensa kanssa. Mukanaan hänellä oli kangaskassi, joka sattumalta oli sateenkaariraidallinen. Kun hän oli markkinateltassa tanssimassa kaverinsa kanssa, ilmestyi taaskin jostain roteva, kaljupäinen, ”kansallismielisen” näköinen kaveri, joka alkoi töykkiä häntä ja esittää ikäviä kommentteja ensin kassista ja sitten sen perusteella tekemistään, Kuruczin seksuaalista suuntautumista koskevista oletuksista. Kun Kurucz hermostui ja antoi sanan sanasta, mies tirvaisi häntä kasvoihin. Kuruczin kaverin paikalla olleet isovanhemmat riensivät avuksi, jolloin mies kävi kaverin isoisän kimppuun, iski hänet maahan, löi ja potki. Index-sivuston mukaan poliisi tutkii pahoinpitelytapausta, mutta tarkempia tietoja ei tässä vaiheessa sieltä haluttu antaa.

Yksittäistapauksia? (Onhan tämäntapaista nähty Unkarissa viime vuosina monesti: muutaman pakolaisperheen tuominen lomahotelliin nostattaa pikkukaupungissa joukkohysterian, poliiseja soitetaan hätiin, kun pellolla liikkuvia maanmittareita tai kaduilla kulkevia aasialaisia vaihto-opiskelijoita luullaan ”migranteiksi” tai jos kampaajalta tuleva kantaväestön nainen on vetänyt päähänsä huivin suojellakseen uutta kallista kampaustaan…) Viime kädessä päävastuun pahoinpitelyistä kantavat pahoinpitelijät itse. Siitä huolimatta on vaikea olla syyttämättä myös virallista propagandaa, joka ”kansallismielisen” ”perhepolitiikan” nimissä on vuosikaudet lietsonut epäluuloja ja vihaa maahanmuuttajia ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Tai antanut lietsoa. Kovinta kieltähän eivät käytä poliittiset päättäjät itse – jotka yleensä muistavat sanoutua irti kaikista väkivaltaisista ääri-ilmiöistä – vaan heidän lähipiirinsä hallussa olevat viestimet (muistelkaamme taannoisia Unkarin Helsingin-lähetystön ”sehän oli vain yksityinen blogi” –kiemurteluja, kun hallitusta lähellä olevassa mediassa oli levitelty perin kummallisia väitteitä Suomesta). Ja kuten täällä taannoin esitelty ”Saata maailmaan vielä yksi unkarilainen -liikkeen” videon vastaanotto osoittaa, jopa äärioikeisto-oppositionkin propagandatempaukset ja salaliittoteoriat voidaan kansan mielessä helposti yhdistää hallituksen linjauksiin.

Käytän tässä taas kerran sanaa ”propaganda”, vaikka sillä läntisessä maailmassa (toisin kuin esimerkiksi Neuvostoliitossa aikoinaan) on ikävä sivumaku. Propagandalla, toisin kuin (ihannetapauksessa) normaalilla tiedonvälityksellä, on poliittinen tai ideologinen päämäärä, jonka perusteella sisällöt valitaan ja toisinaan jopa keksitään. Ainakin ensinmainittua Unkarin yleisradioyhtiö sekä hallitusta lähellä oleva media harrastavat koko ajan – alkaen siitä jokseenkin jokaiseen uutislähetykseen kuuluvasta osuudesta, jossa kerrotaan ”migranttien” rikoksista ja rötöksistä maahanmuuton tuhoamassa läntisessä maailmassa. Viime aikoina on yleistävän vihapropagandan ohella kuitenkin nähty myös sepitettyjä väitteitä, joilla hyökätään yksityishenkilöiden kimppuun. Tapaus Blanka Nagy – joukko hallitusta lähellä olevia lehtiä ja sivustoja yhteistuumin levittämässä perättömiä, lapsellisia ilkeyksiä jonkinlaiseksi poliittiseksi julkkikseksi nousseesta lukiolaistytöstä – ei luultavasti ollut ainoa laatuaan.

Viime viikkoina Unkarin uutisissa ovat olleet Anna Donáth, Momentum-puolueen europarlamenttiedustaja, ja hänen isänsä. Momentum (virallisesti Momentum Mozgalom eli ”Momentum-liike”) on keväällä 2017 perustettu eräänlainen keskustaliberaali vaihtoehtopuolue, joka asemoi itsensä lähelle nuorta, koulutettua kaupunkiväestöä. (Kuten puolueen kotisivulla kerrotaan: ”Momentumia eivät perustaneet poliitikot vaan nuoret opettajat, lääkärit ja insinöörit.”) Unkarin oppositiopuolueiden joukossa, jotka kaikki ovat viime aikoina mataneet muutaman prosentin gallupkannatuksen pohjamudissa, Momentum selvisi viime kevään EU-vaaleista yllättävän hyvin, ja tarkkailijat ovat kehuneet erityisesti Momentumin kahden nuoren nais-mepin positiivista energiaa.

Viime viikolla sitten hallitusta lähellä olevan median ristituleen joutuivat ensin Momentum-meppi Anna Donáthin isä, luterilainen pappi ja entinen sosialistipuolue MSZP:n kansanedustaja László Donáth, ja sitten Anna Donáth itse. TV2-kanavan uutisissa kerrottiin László Donáthin vuosien mittaan ahdistelleen seksuaalisesti useita seurakuntansa ylläpitämän vanhainkodin työntekijöitä. Jo ensimmäisessä uutisessa (”Sosialistipappi on saattanut ahdistella seksuaalisesti”) muistettiin mainita, että László Donáth on Anna Donáthin isä. Népszava-lehden mukaan Budapestin poliisi on ilmoittanut tutkivansa seksuaalirikosepäilyä, mutta epäillyn nimeä tai muita yksityiskohtia ei ole annettu julkisuuteen. László Donáth itse kertoi Népszavalle, että kyseessä on selvästikin poliittinen ajojahti, jonka todellisena kohteena on hänen tyttärensä; häntä itseään ei poliisi ollut vielä kuullut, ei epäiltynä eikä todistajana, eikä hän halunnut kommentoida asiaa sen enempää.

TV2 ei jättänyt asiaa tähän vaan jatkoi hutkivaa journalismiaan. Kanavan verkkosivulta löytyy tällä hetkellä viime päivien uutisia, jotka kertovat muun muassa, että László Donáth on seurakuntansa vanhainkodin henkilökunnan keskuudessa vuosikausia kestäneellä systemaattisella ahdistelullaan luonut suoranaisen pelon ilmapiirin, että asia on tutkittava perusteellisesti (tämän johdosta oli keskusteluohjelmassa kertomassa lainopillisia näkökantoja myös vanha tuttavamme Zoltán Lomnici nuorempi, hallitusta lähellä olevan Századvég-ajatuspajan lakimies) – ja että, ta-daa, László Donáth on hylännyt vaimonsa ja asuu yhdessä aviottoman lapsensa ja salaisen naisystävänsä kanssa. Tähänastisten ”todisteiden” perusteella (nimettömän ahdistelu-uhrin aviomiehen puhuvan takaraivon haastattelu) en voi sanoa olevani valmis uskomaan TV2:n Tények (‘Tosiseikat’, sic!) -ohjelmaa sen enempää kuin ennenkään, mutta tietenkään ei periaatteessa mahdotonta ole, että syytöksissä olisi jotain perää. Ei László Donáth olisi ensimmäinen siivo kunnon mies, josta paljastuu pimeä puoli, tai ensimmäinen kaksoiselämää elävä ja naisjuttuihin sotkeutuva pappi. Mutta mielenkiintoista on, että tämä vanhenevan pappismiehen jahtaaminen ei riittänyt, vaan tähtäimeen oli saatava poliitikko-tytär itse.

Syytöksen mukaan, joka perustuu nimettömän uhrin Ripost-lehdelle lähettämään kirjeeseen ja josta uutisoivat useammat hallitusta lähellä olevat viestimet, Anna Donáth ystävineen käytti isänsä johtamaa vanhainkotia eräänlaisena hotellina, jonne hän lähistöllä järjestettävän Sziget-festivaalin aikaan usein saapui yömyöhällä humalassa, jättäen paikat siivottomaan kuntoon. Tätä sotkua siivoamaan joutui myös kirjeen kirjoittaja, kaksi vuotta sitten vanhainkodissa vapaaehtoisena harjoittelijana työskennellyt lukiolaistyttö, tuolloin vielä alle 18-vuotias, jolle Anna sitten tuli esittämään seksuaalisia ehdotuksia. ”En mene yksityiskohtiin, mutta hän hyökkäsi kimppuuni.”

Anna Donáth – joka juuri on mennyt naimisiin, ilmeisesti aivan perinteisesti miehen kanssa – kiistää järkyttyneenä kaiken. Tuona kyseisenä vuonna hän kävi Sziget-festivaaleilla vain yhtä konserttia kuulemassa eikä koko aikana käynyt vanhainkodilla päinkään. Myös väite vanhainkodilla asustamisesta on älytön, sillä Donáthin oma lapsuudenkoti sijaitsee aivan naapurissa, ja tarvittaessa hän olisi voinut mennä yöpymään sinne omaan huoneeseensa. Facebook-sivullaan Donáth ei vain vakuuta, ettei ikinä eläessään ole ahdistellut ketään, vaan myös lupaa haastaa perättömiä levittäneet uutissivustot oikeuteen ja panna ne maksamaan valheistaan. Erityisesti mieleen jäi kuitenkin Donáthin syytös hallituksen mediaa kohtaan:

Olen aiemmin luullut, että Gábor Vonan ja häntä syyttävän transvestiittiherran tarinaa hurjempaa aivopierua ei hallituspuolueen propaganda enää keksi, mutta olinkin väärässä.

Gábor Vona, äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen johtaja vuosina 2006–2018, yritti viime vuosina muokata vaahtosuisesta rasistipuolueesta saapashousukaarteineen uutta, sisäsiistiä kansanpuolueversiota. Yritys epäonnistui, Jobbikin keväällä 2018 kärsimän surkean vaalitappion jälkeen Vona erosi puoluejohtajan tehtävistä ja jätti politiikan; Jobbik itse rypee syvällä aallonpohjassa radikaalisiiven lähdettyä omille teilleen. Ainakin joksikin aikaa unkarilaisten poliittiseen muistiin jää kuitenkin skandaali niiltä ajoilta, kun Jobbik vielä oli vakavasti otettava oppositiovoima.

Kolme vuotta sitten Terry Black, oikealta nimeltään Károly Rácz, Sveitsissä syntynyt ja Saksassa pitkän uran pornofilmiesiintyjänä tehnyt miekkonen, sittemmin Unkarin ensimmäisen homobaarin perustaja ja maan tunnetuin transvestiitti tai transseksuaali, ilmestyi, kuinka ollakaan, TV2:n Tények-ohjelmaan haastateltavaksi. Hän väitti liikkuneensa vuosituhannen alkupuolella samoissa piireissä kuin Gábor Vona ja tietävänsä, että Vonalla oli tuolloin homosuhteita; tämän hän kuulemma halusi tuoda julkisuuteen, koska paheksui Vonan ja hänen puolueensa kaksinaismoralistista homovastaisuutta. Vona – joka unkarilaisen Wikipedian mukaan on naimisissa ja yhden lapsen isä – vei jutun oikeuteen, joka lopulta tuomitsi Terry Blackin sekä useat asianosaiset viestimet maksamaan hänelle miljoonien forinttien korvaukset. Kohujuttuja Vonan homobaarivierailuista on kuitenkin edelleenkin helppo löytää nettihaulla – eikä vaalien alla voitettu oikeudenkäynti myöskään pelastanut Vonaa ja Jobbikia vaalitappiolta.

Näin siis Unkarin mediassa näinä päivinä. Tv-kanavien, lehtien ja sivustojen keskittäminen yksinvaltaisen valtapuolueen käsiin on synnyttänyt valtaisan propagandakoneen, jota voi käyttää sekä vaaralliseen vihapropagandaan että yksittäisten vastustajien maineen tuhoamiseen. Loppukevennystä en osaa tähän tarinaan itse tarjota, mutta mielenkiintoisen vertailukohdan esittää Facebook-postauksessaan armoitettu historiallisten tarinoiden kertoja Krisztián Nyáry:

Tämä tarina on kovin tuttu, ikään kuin olisin joskus jo sen lukenut. Moraaliton nuori nainen juopottelee, huvittelee ja turmelee viattomia nuorukaisia tai neitoja. Hänen mahtava aviomiehensä, tai isänsä, yrittää vaientaa todistajat, mutta lopulta molemmat saavat rangaistuksensa, kun oikeuden edessä palveluskunta todistaa heitä vastaan. Tämä on aivan tavallinen 1600-luvun noitaoikeudenkäynnin käsikirjoitus, tällaisia pöytäkirjoja on säilynyt valtava määrä.

Unkarintaitoisille suosittelen vielä taitavaa 1600-luvun tyyliin kirjoitettua ”todistajanlausuntoa”, jonka lopuksi Nyáry toteaa: Roviota ei vielä ole rakennettu.