Ei mitään uutta

Samaan aikaan, kun maailman uutismediat seurasivat Münchenin turvallisuuskonferenssia, yksi oli sieltä poissa. Viktor Orbán piti kotimaassa suurta vuosikatsauspuhettaan, jota kansainvälisissä uutistuuteissa näkyy nimitettävän amerikkalaisen mallin mukaan ”kansakunnan tila -puheeksi”. Unkarilainen nimitys on évértékelő, vuosiarviointi.

István Husztin kuva Telex-uutissivustolta. Orbánin lukupulpetissa on iskulause RAUHA JA TURVALLISUUS.

Puheesta on tietenkin ilmestynyt tiivistelmiä ja analyyseja kaikissa Unkarin päämedioissa, ja puhe itse löytyy kokonaisuudessaan Orbánin viralliselta kotisivulta, myös englanniksi, saksaksi ja ranskaksi käännettynä. En siis rupea selostamaan sitä yksityiskohtaisesti, vaan poimin esiin vain muutamia olennaisia yksityiskohtia. Niissäkään ei ole mitään uutta, pääteemat ovat Orbánin retoriikkaa seuranneille vanhaa tuttua kauraa.

Yleissävy puheessa oli tutun äijämäisen lupsakka ja ronski. Orbán aloitti tosin vakavalla aiheella eli Turkin ja Syyrian maanjäristyksellä, jonka pelastustöihin osallistunutta unkarilaista tiimiä hän erikseen kiitti. Mutta sitten isäntä löysäsi vertauskuvallista kauluksennappiaan ja aloitti henkselien paukuttelun. Nyt on tulossa kriisejä, mutta niistähän me selvitään, niin kuin on selvitty tähän asti.

On saatu maan talous järjestykseen ja kasvuun, samoin kuin työllisyys, kertoi Orbán. (Lakmusz-sivuston faktantarkistusartikkelin mukaan tässä on liioittelua ja vääristelyä: korkean ja kiihtyvän inflaation takia numerot eivät kerro koko totuutta, joten myöskään Orbánin väite, että ”nykyään minimipalkkakin on korkeampi kuin sosialistihallituksen aikaan keskipalkka”, ei pidä paikkaansa, jos numeroiden sijasta vertaillaan ostovoimaa.) Ja sitten alkaa varsinainen äijämeininki eli voittoisa taistelu vihollisia vastaan, hiki päässä, polvet ja kyynärpäät ruvella, kuten Orbán kuvailee.

Brysseli yritti kuivattaa rahavirrat, Gyuri-setä (siis György Soros) kieritteli Amerikasta dollareita ”tovereille” vaalitaistelun tueksi (tämäkään ei Lakmusz-sivuston mukaan ole todistettua totuutta), mutta jälleen kerran Orbán ja kumppanit saivat murskaavan vaalivoiton. Tosimiehenä Orbán havainnollistaa tätä selostamalla kunnon lännenleffaa eli Huuliharppukostaja-elokuvan alkukohtausta, missä Charles Bronson kysyy kolmelta häntä vastaan lähetetyltä pahikselta, eikö häntä varten ole tuotu hevosta, toteaa sitten, että kaksi hevosta jää joka tapauksessa yli, ja posauttaa pahikset päiviltä. Näin, hyvät naiset ja herrat, on käynyt myös Unkarissa vuonna 2022, ja meidän Frankimme, siis Feri (Gyurcsány) on parhaillaan etsimässä ratsastajaa vaille jääneitä hevosiaan.

Sitten koronakriisi ja sota, joka teki vuodesta 2022 raskaimman sitten järjestelmänvaihdoksen. Vuosi 2023 puolestaan tulee olemaan kaikkein vaarallisin, sillä jo tutuksi käyneen vaaran eli maahanmuuton lisäksi Unkaria on väijymässä kaksi uutta vihollista, sota ja inflaatio. Sotaa Unkari ei yksin pysty lopettamaan, mutta sen on pysyttävä rauhan puolella, vaikka kaikki muut EU- ja Nato-maat olisivat – tai ainakin olisivat olevinaan – toisella kannalla.

Sota ei ole Orbánin mielestä hyvän ja pahan taistelu vaan kahden slaavikansan keskinäinen yhteenotto. Venäjä toki hyökkäsi Ukrainan kimppuun, joten Ukrainan pakolaisten auttaminen ja humanitaarisen avun toimittaminen on oikein ja autuaallista. Unkari myös tunnustaa Ukrainan oikeuden puolustautua – mutta Unkarilla on oikeus asettaa oman kansansa etu ensimmäiseksi ja pysytellä sodan ulkopuolella, vaikka pahat vasemmistolaiset… ei, seuraava esimerkki puhtaasta populistisesta propagandasta pitää kääntää kokonaisuudessaan:

Vasemmisto on Unkarissakin sodan puolella: se toimittaisi aseita, ottaisi sodan taloudelliset rasitukset kantaakseen ja katkaisisi yhteydet Venäjään. Me emme tee sitä. Me emme toimita aseita. Rahojakin käsittelemme visusti, sillä lopultahan senkin rahan, joka kuuluisi meille, Brysseli antaa Ukrainalle. Ukrainan humanitaarinen tukeminen ei merkitse meille Venäjä-suhteidemme katkaisemista, sillä se olisi kansallisen etumme vastaista, mistä meillä on oikeus itse päättää. Siksi emme suostu kaasu-, öljy- tai ydinvoimapakotteisiin, jotka tuhoavat Unkarin. Kansallisesta konsultaatiosta tiedämme, että tästä asiasta on kansallinen yksimielisyys. Siksi pidämme yllä taloussuhteita Venäjään, neuvommepa tähän myös koko läntistä maailmaa, sillä ilman suhteita ei tule tulitaukoa eikä rauhanneuvotteluja. Siksi emme suostu pappien ja kirkon johtajien sijoittamiseen pakotelistalle; tarpeeksi harmia on jo siitäkin, että näin on käynyt taiteilijoille ja urheilijoille.

Tämmöistä siis. Talouspakotteet ovat syynä talouskriisiin ja inflaatioon, ja ne ”tuhoavat Unkarin”, kuten kansalle on kerrottu uusimmassa ”kansallisen konsultaation” nimeä kantavassa propagandapaketissa. (Pakotteita vastusti 98% – ei koko Unkarin kansasta vaan konsultaatiokaavakkeen täyttäneistä, joita puolestaan oli joka puolelta paukkuvasta mainosrummutuksesta huolimatta vain 1,3 miljoonaa vajaa kymmenmiljoonaisesta kansasta.) Venäjän kaasu-, öljy- ja ydinenergiayhteistyöstä ei ole varaa luopua, ja jollain oudolla tavalla Orbán yhdistää tähän myös sen merkillisen vedon, jolla Unkari kieltäytyi sanktioimasta Kremlin kleptokratian ja sodan seremoniamestaria, patriarkka Kirilliä.

Aivan avoimesti Venäjän puolelle Orbán ei tietenkään ole loikkaamassa vaan selittää, että Unkarin paikka on Natossa, joka siis on puolustus- eikä sotilasliitto. Ja että jatkossakin pitäisi Venäjän ja Euroopan välissä olla riittävän laaja, suvereeni Ukraina. Venäjä ei, väittää Orbán, kuitenkaan pärjäisi Natoa vastaan, joten on turha uskoa ukrainalaisten pelotteluja, että Venäjä muka laajentuisi Atlantille asti ellei sitä pysäytetä. Aika yllättävällä logiikalla Orbán siis esittää Venäjän paljon luultua heikompana ja vähemmän aggressiivisena vastustajana. (Tämä on myös ristiriidassa sen kanssa, mitä Orbánin lähipiirikeskusteluista on aiemmin tihkunut julki: että hänen mielestään pitkällä tähtäimellä Venäjän mahtavat resurssit painavat vaa’assa niin paljon, että se ei voi lopullisesti hävitä.)

Euroopan on kuitenkin vallannut sotahulluus, jonka ”puolalaisten ja baltialaisten ystäviemme” osalta ehkä ymmärtää, ottaen huomioon heidän kokemuksensa Neuvostoliiton sortovallasta – mutta mikä läntisempiä naapureita oikein vaivaa? Orbánin mielestä Venäjän suhteen on toimittu väärin. Olisi voitu antaa Venäjälle turvatakuu, että Ukrainaa ei oteta Naton jäseneksi. Olisi voitu menetellä niin kuin Georgian sodassa 2008 ja Krimin miehityksen jälkeen 2014, ja rajoittaa kärhämät Venäjän ja sen naapurien välisiksi. Mutta ei – Saksakin lipesi rauhanleiristä ja ryhtyi kypärien jälkeen toimittamaan aseita. Kohta nähdään taas saksalaisia panssarivaunuja Ukrainan aroilla, ja ehkä niissä on vielä viime kerran jäljiltä kartatkin valmiina. Heh heh.

Lupsakasti vitsaillen Orbán kommentoi myös USA:ta, mistä Hillary Clinton aikoinaan lähetti ”hyvän ystävän” eli Goodfriend-nimisen asiainhoitajan muokkaamaan unkarilaisten näkemyksiä hallituksenvastaisten mielenosoitusten ja pakotteiden keinoin. Onneksi välillä saapui pelastus Donald Trumpin hahmossa, mutta nyt on taas tiukemmat paikat. Presidentti Bidenilla on sentään riittänyt huumorintajua nimittää ”hyvän ystävän” sijasta suurlähettilääksi ”painostusmies” Pressman, ”prässäämään” unkarilaisia sodan puolelle. ”Hyvä näin, huumori auttaa ystävyyttä kestämään vaikeat ajat. Kunhan ei mennä niin pitkälle, että tänne lähetetään joku Puccini.” (Siis vihjaus siihen, että amerikkalaiset haluaisivat panna Unkarissa toimeen vallankaappauksen, puccs. Heh heh heh.) Ja kohtahan on sielläkin vaalit ja niiden jälkeen republikaanit taas vallassa…

(Sivumennen sanoen: kuten oppositiomeppi Katalin Cseh äskettäin Twitterissä toi julki, Frontline-sivuston haastattelema entinen USA:n Ukrainan-lähettiläs William Taylor selostaa, miten Orbán Trumpin luona vieraillessaan kertoi tälle Ukrainasta juuri sitä, mitä Putin halusi Amerikassa ajateltavan.)

Former Trump admin diplomat on @frontlinepbs details how Viktor Orban spread Putin talking points in the White House years before the war

“Orban was in President Trump’s office & told him exactly the Putin line. That Ukraine is not really a nation, it’s corrupt, it can’t resist” pic.twitter.com/mzpRg2U6qC

— Katalin Cseh (@katka_cseh) February 20, 2023

Mutta kun Brysseliä, Berliiniä, USA:ta ja Ukrainaa on tölvitty tarpeeksi, jää puheen loppuponneksi vielä merkillinen kiekaus. On nimittäin, toteaa Orbán, vielä yksi asia, johon itsevarminkin hallitus tarvitsee kaikkien kansalaisten apua. Kaikkihan tietävät, että ”eräässä koulussamme” on tapahtunut niin kammottavia asioita, että on ihme, ettei taivas romahda ja maa halkea nielemään tämmöiseen syyllistynyttä.

Kyse on vain muutamia päiviä ennen Orbánin puhetta puhjenneesta skandaalista. Budapestilaisessa koulussa kouluavustajana tai apuopettajana (pedagógiai asszisztens) työskennellyt 39-vuotias mies oli ilmeisesti TikTok-videolla kertonut olevansa efebofiili eli tykkäävänsä teini-ikäisistä pojista, jopa vihjaillut pitävänsä 15-vuotiasta rakastajaa, missä ei lain kirjaimen mukaan ole mitään väärää. (Unkarissa suostumuksellista seksiä aikuisen kanssa saa harrastaa 14-vuotiaasta lähtien, mikä onkin aika jännää, kun ottaa huomioon, miten ankarasti nykyinen hallitus haluaa säädellä lasten altistamista ”seksuaalisille sisällöille”, sukupuolivalistuksesta alkaen.) Telex-uutissivustolle mies täsmensi, että puhe 15-vuotiaasta oli vitsailua, ja korosti, ettei hänen intiimi yksityiselämänsä mitenkään liity hänen työpaikkaansa. Ilmeisesti kuitenkin miehen kummalliset puheet ja ulostulot ovat hermostuttaneet koulun opettajia ja oppilaiden vanhempia jo ennenkin, vaikka mitään alaikäisten hyväksikäyttöä koulun piirissä ei tiettävästi ole tapahtunut.

Koulu on nyt erottanut kyseisen miehen eikä enää vastaa toimittajien kysymyksiin. Szabad Európa -toimitukselle nimettömänä asiaa kommentoinut koululaisen vanhempi syyttää koulun johtoa tapauksen taitamattomasta hoitamisesta, huonosta tiedottamisesta ja hämmentyneiden lasten jättämisestä oman onnensa nojaan. Hallituksen mediaimperiumi joka tapauksessa ottaa tästä jutusta kaiken irti. Esille nostetaan se, miten tämä 39-vuotias olisi uhonnut tarvittaessa hakevansa tukea opettajien demokraattiselta ammattijärjestöltä (PDSZ) tai ihmisoikeusjärjestö TASZilta (molemmat järjestöt ovat ilmoittaneet, että näin ei ole tapahtunut), muistutetaan, että mies oli säännöllisesti osallistunut viimeaikaisiin opettajien mielenosoituksiin, ja miestä nimitetään myös ”HLBTQ-aktivistiksi”, mitä se sitten tarkoittaakin.

Tästä on siis Orbánin puheenkirjoittaja saanut inspiraation huikeaan lopetukseen:

Puhukaamme suoraan. Pedofilia on anteeksiantamatonta. Lapsi on pyhä ja loukkaamaton. Aikuisten tehtävänä taas on suojella lapsia, maksoi mitä maksoi. Emmekä piittaa siitä, että maailma on mennyt sekaisin. Emme piittaa siitä, miten vastenmielisiä hulluuksia jotkut ihailevat. Emme piittaa siitä, millä Brysseli selittelee ja puolustelee jotakin, mille ei ole mitään puolustusta. Tämä on Unkari! Ja täällä kuuluu olla Euroopan ankarin lastensuojelujärjestelmä! Lakipykälät jo on, ne, mitä ei vielä ole, pannaan tulemaan, mutta tässä asiassa ei päättäväisinkään hallitus pysty onnistumaan yksin. Tässä tarvitaan kaikkia, vanhempia, isovanhempia, äitejä ja isiä, opettajia ja kasvattajia. Sillä genderpropaganda ei ole hupaisaa hölmöilyä, ei mitään sateenkaarihöpöttelyä (szivárványos dumcsi), vaan suurin lapsiamme vaaniva vaara! Me haluamme, että lapsemme jätetään rauhaan, sillä liika on liikaa! Näillä asioilla ei ole mitään, ei sitten yhtään mitään tekemistä Unkarissa eikä varsinkaan kouluissamme. Luotan teihin, luotan jokaiseen tervehenkiseen unkarilaiseen, että saamme vuonna 2023 tämän työn kerralla ja lopullisesti, yhdessä, päätökseen!

Näin on taas otettu käyntiin länsimaiden kahjo- ja äärioikeiston suosima, Itä-Euroopassa laajemminkin levinnyt myytti ”genderpropagandasta”: sukupuolen monimuotoisuus ei ole tieteellinen tosiasia vaan salajuoni, jolla kulttuurimarxistit, György Soros, vapaamuurari-illuminaatit tai avaruuden liskoihmiset haluavat rappeuttaa ja tuhota perinteiset perhearvot ja sitä kautta koko kansan. Tähän niputetaan Brysselin ja riippumattomien kansalaisjärjestöjen mustamaalaaminen, ja koko juttu motivoidaan yhdistämällä toisiinsa ”sateenkaarihöpötykset” ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö.

”Ankara lastensuojelu” tarkoittaa Orbánin kielellä siis puolustelua homo- ja transfobialle. Ei lasten suojelemista nälältä, köyhyydeltä tai seksuaaliselta hyväksikäytöltä, joka iskee etenkin köyhimpiin ja erityisesti syrjäytyneenä elävään romaniväestöön: ECPATin kahden vuoden takaisen raportin mukaan Unkarissa vuonna 2019 valtion lastenkodeissa ja laitoksissa elävistä lapsista ja nuorista 119 joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, ja vuosina 2015-16 kaikista EU:n rekisteröimistä ihmiskaupan lapsiuhreista oli unkarilaisia yli puolet. Ja vaikka onkin vastenmielistä ja tuomittavaa, että opettajan yksityisen sukupuolielämän yksityiskohtia leviää alaikäisten koululaisten tietoon, onko tämä todellakin yhtä taivaitaromahduttavan ja maatahalkaisevan kamalaa kuin esimerkiksi se, että Unkarissa (Növekedés-sivuston haastatteleman lastenoikeusjuristin mukaan) lapsiin kohdistuva väkivalta on kasvussa, joka toinen lapsi kokee ruumiillista kuritusta, joka kymmenes lapsi joutuu alttiiksi vahingollisille tai vaarallisille kokemuksille ja näistä kolmasosa saa kärsiä suoranaista väkivaltaa tai laiminlyöntiä?

Advertisement

Pimeyden porteille

Terve taas lajitoverit!

Lähdetäänpä liikkeelle 444.hu-sivuston uudesta videosta, jota kovasti suosittelen kaikille unkarintaitoisille:

Näitä kahta toimittajatyyppiä fanitin jo silloin vuosia sitten, kun ne tekivät huumorilla höystettyjä poliittisia ajankohtaiskatsauksia silloiselle Index-uutissivustolle. Nyt ne tekevät Magyar Jeti -otsikolla 444.hu-sivustolle samantapaisia videoita, ja tuorein on otsikoitu ”Vielä 5 + 1 oppituntia siitä, miten todellisuudesta tehdään selvää”. Kysymys on siis siitä, miten Unkarin hallituksen media- ja propagandakoneisto irtoaa omaan rinnakkaistodellisuuteensa, ja nämä 5 + 1 kohtaa ovat seuraavat:

1. Sota. Ukrainassa sotivat milloin ”kaksi slaavikansaa keskenään”, milloin taas USA ja Venäjä, tai peräti USA ja Kiina. Unkari ei käy sotaa eikä halua siihen mukaan, ”tämä ei ole meidän sotamme” – silti Orbán väitti Tusványosin puheessaan myös, että ”ukrainalaisten ohella me unkarilaiset olemme ainoa kansa, jota tässä sodassa kuolee”.
2. ”Rotujen sekoittuminen”, jonka Orbán samaisessa Tusványosin puheessaan otti esille ja nostatti kansainvälisen kohun. Pian sen jälkeen Wienin-vierailullaan Orbán joutuikin selittelemään, että oli ”muotoillut sanansa harhaanjohtavasti” ja ne pitäisi nähdä ”kulttuurisessa kontekstissaan”.
3. ”Rezsiharc”, eli kansainväliseksi ”taisteluksi” tupeerattu Orbánin poliittinen kestokampanja energiakulujen pitämisestä kohtuullisina. Nyt kaasun, bensan ja sähkön hinnat ovat nousseet pilviin, ja sehän on tietenkin EU:n sanktiopolitiikan syytä. Itse asiassahan yksikään EU:n päättämistä sanktiopaketeista ei liity kaasukauppaan.
4. Mielipidetutkimukset. Miten ihmeessä kevään vaalien tulos ja Orbánin murskavoitto saattoi tulla oppositiolle niin suurena yllätyksenä? Itse asiassa tutkijat varoittivat tästä jo ennakolta, mutta opposition johtajat eivät halunneet uskoa. Omassa kuplassaan elää myös osa Orbánin vastustajista, kuten nähtiin elokuun lopulla Tranzit-festivaaleilla. Pääministerin kanslian parlamenttivaltiosihteeri Csaba Dömötör ja oppositiopuolue Momentumin kansanedustaja Miklós Hajnal väittelivät – paljolti Orbánin kannattajista koostuvan – yleisön edessä, ja Hajnal pyysi niitä yleisön edustajia nostamaan kätensä, jotka tosissaan uskoivat, että ”jos me olisimme voittaneet vaalit, niin lastentarhoissa pyörisi nyt homo- tai trans- tai sukupuolenvaihdosleikkauspropaganda”. Suuri osa yleisöstä todellakin nosti kätensä.
5. Palkankorotukset. Opettajien surkeista palkoista on viime aikoina taas kohuttu ja osoitettu mieltä. Ennen kevään vaaleja palkankorotuksia luvattiin muun muassa opettajille, mutta vaalivoiton jälkeen korotukset jäivät tulematta. Kenen syytä tämä on? No tietenkin ”vasemmisto tekee työtä sen eteen, että terveydenhuollon ja opettajien palkankorotukset eivät toteutuisi”. Palkankorotukset piti nimittäin rahoittaa EU:n tuilla, jotka nyt jäävät tulematta, jos ilkeä Brysseli uskoo vasemmiston parjauksia. Onneksi EU-tukien puute ei osu kaikkien palkkoihin: Viktor Orbán nosti juuri oman palkkionsa kaksinkertaiseksi (3,5 miljoonaa forinttia eli nykykurssin mukaan n. 8700 €), myös ministerien ja valtiosihteerien palkkoja korotettiin reilusti. Unkarin valtiolla oli myös varaa ostaa osuus Vodafone-yhtiöstä, joka kaiken lisäksi on viime aikoina tuottanut tappiota.
6. Ja lopuksi: samalla kun maahan on julistettu kriisitilanne sodan takia ja entistä useammat unkarilaisperheet kamppailevat toimeentulostaan, Unkarin mediajulkisuutta loppukesällä hallitsivat pääministerin iloiset havaijipaitaiset, kesäpartaiset lomakuvat.

Näin on siis todellisuudesta tehty selvää (valóság felszámolva)! Mutta ei tässä vielä kaikki. Olen viime päivät Ukrainan sotatapahtumien ohella (niistäkin tulee vielä puhe) ihmetellyt erinäisiä muitakin leukojaloksauttavia Unkari-uutisia.

Ensinnäkin: koulujen kapina jatkuu yhä. Jos ja kun opettajat eivät uskalla työpaikan menetyksen uhalla lakkoilla tai lähteä kaduille, niin koululaiset järjestävät solidaarisuusmielenilmauksia, kuten äskettäin useamman budapestilaisen lukion luona. Esimerkiksi tästä jutusta löytyy video, jossa koululaiset laulavat ja pitelevät kylttejä ja banderolleja, joissa lukee ”OLEMME KANSSANNE” ja ”MAKSAKAA PALKKAA MEIDÄN OPETTAJILLEMME”. Tuntuu vaikealta uskoa, että nämä protestit johtaisivat mihinkään – mutta ainakin ne kertovat siitä, että koululaitoksessa alkaa kuppi mennä nurin kaikilta asianosaisilta.

Toinen viime päivinä puhuttanut teema on uusi, 15.9. voimaan astunut sisäministerin määräys koskien lakia ”sikiön elämän suojelemisesta”. Aborttia ei Unkarissa ole (vielä!) kielletty, mutta uuden säädöksen mukaan raskaudenkeskeytyksen hakemuslomakkeeseen on lisätty kohta, jossa lääkäri vakuuttaa, että ”raskaana olevalle naiselle on terveydenhoitopalvelujen tarjoaja yksiselitteisesti tunnistettavalla tavalla osoittanut sikiön elintoimintojen käynnissä olemista osoittavan seikan”. Tämä siis tarkoittaa, että aborttia hakevan naisen on todistettava, että hänet on pantu kuuntelemaan sikiön sydänääniä. Tai näin tätä määräystä on yleensä julkisuudessa tulkittu, vaikka itse asiassa muotoilu on niin epämääräinen, että sen perusteella lääkäri voi tehdä tai jättää tekemättä melkein mitä hyvänsä.

Sydänäänipykälä on nostattanut omassa some- ja mediakuplassani raivokkaita protesteja. Ensi keskiviikoksi on suunnitteilla mielenosoitus, ja tietenkin useammat lääkärit ovat tuominneet tämän määräyksen täysin järjettömänä naisten kiusaamisena. Sydämen (tai sen jonkinlaisen alkeismuodon) lyönnit alkavat olla havaittavissa vasta kuudennella raskausviikolla, mutta raskaus voidaan todeta ja keskeyttää jo ennen tätä. Ei myöskään ole osoitettavissa, että tällä tavalla päästäisiin lainmuutoksen tavoitteeseen eli vähentämään raskaudenkeskeytysten määrää. Kalifornian yliopistossa vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan (kertoo Lakmusz-faktantarkistussivuston artikkeli) naisten aborttipäätökseen ei olennaisesti vaikuttanut se, että heille näytettiin sikiön ultraäänikuvaa. ”Sydänäänipykälä” on ollut voimassa Pohjois-Makedoniassa – kertoo asiasta kampanjoinut Mi Hazánk (‘Meidän isänmaamme’) -äärioikeistopuolueen Dóra Dúró (kyllä, se sama sateenkaarisatukirjan silppuaja) – mutta sielläkään se ei, toisin kuin Dúró väittää, vaikuttanut olennaisesti aborttien määrään, ja nyttemmin se on myös poistettu. Pohjois-Makedonian aborttilainsäädäntö on nykyään varsin vapaa, ja abortit vähenevät muista syistä. Mutta tässäkin asiassa Unkarissa ideologia puhuu ja tosiasiat vaikenevat.

Katsaus Unkarin vaihtoehtoisiin todellisuuksiin päättyy pimeyden porteille eli Ukrainan sotaan. Unkarin suhde Venäjään ja Putiniin on koko sodan ajan ollut ongelmallinen. Muodollisesti ollaan EU:n yhteisrintamassa, tuomitaan Venäjän hyökkäys ja tuetaan Ukrainaa humanitaarisen avun keinoin, etenkin ottamalla vastaan ukrainalaisia pakolaisia (ja tässä ei Unkarin apu ole ollut suinkaan mitätöntä). Toisaalta energiariippuvuus Venäjästä – kaasu, jolla Unkarin kodeista suurin osa lämpiää, ja Venäjältä tilattu ja luototettu Paksin ydinvoimalan laajennus – ja rezsicsökkentés eli poliittiseksi valttikortiksi kehitetty energiahintojen alentaminen ovat tehneet Orbánin Unkarista energiasodan panttivangin. Ristiriitaa on yritetty ratkoa ja viides kolonna -syytöksiä torjua pakenemalla tuohon jo alussa mainittuun rauharetoriikkaan: ”tämä sota ei ole meidän sotamme, Unkari haluaa vain pysyä erossa sodasta ja turvata kansalaistensa rauhallisen elämän.” Mutta panokset kovenevat ja tilanne kiristyy.

EU:n kovistellessa Unkaria demokratian ja oikeusvaltion rapauttamisesta ja uhkaillessa tukien jäädyttämisellä myös Orbán on puolestaan alkanut uhkailla torppaavansa Venäjään kohdistuvat energiapakotteet. (Kremlistä on jo kuulunut asianmukaisia kiitoksia Unkarin ”suvereenista” esiintymisestä.) Äskettäin päättyneessä Fidesz-KDNP-koalition parlamenttiryhmän kokouksessa Orbánin kerrotaan kehottaneen puoluetovereitaan tekemään kaikkensa, jotta Brysseli peruuttaisi pakotteet viimeistään vuoden loppuun mennessä. Kokous pidettiin suljetuin ovin, mutta sitä seuranneessa tiedotustilaisuudessa Fidekszen ryhmyri Máté Kocsis kertoi, että energiapakotteista halutaan järjestää ”kansallinen konsultaatio” eli taas yksi johdattelevista kysymyksistä koostuva propagandapaketti. Pakotteet nimittäin, näin kuuluu Unkarin virallinen selitys, eivät haittaa Venäjää vaan syöksevät Euroopan energiakriisiin, ja sitä paitsi ne ovat ”Brysselin eliitin” mielivaltaa, MIKSI KANSALTA EI OLE KYSYTTY?

Eikä tässä kyllin. Orbánin esiintyessä rauhanmies-valtiomiehenä, joka haluaa vain pitää Unkarin täysin erossa tuosta kamalasta Ukrainan sodasta, hänen apurinsa ja Fidesz-puoluetta lähellä olevat mediavaikuttajat ovat tuutanneet enemmän tai vähemmän selvää putinistista propagandaa. Venäjän liikekannallepanon yhteydessä tähän propagandakoneeseen on näköjään potkaistu lisää kierroksia. Tänään Magyar Nemzet, entisen konservatiivisen päivälehden nimen ja logon ominut hallituksen propagandatorvi, julkaisi todella hämmentävän ”mielipidekirjoituksen”. Sen jonkinlaisena motto-otsikkona on ”Kaksi Unkaria – meidän on hinnalla millä hyvänsä pysyttävä erossa Naton ja Venäjän yhteenotosta!”, ja varsinaisesti juttu on otsikoitu ”Sota alkaa nyt”. Kirjoittajan nimi tuntui tutulta, ja sitten muistin – Tamás Pilhál on aiemmin mainittu tässä blogissa, hän on se toimittaja, joka Fidesz-mielisen Pesti Srácok -sivuston jutussaan keväällä 2019 teki vähäkainut eli julkaisi törkein kommentein varustetun, salaa räpsäistyn kuvan nuoresta oppositioaktivistinaisesta, jonka lyhyehkö hame oli istuessa luiskahtanut vähän turhan paljastavaan asentoon.

Tällä kertaa Pilhál on päästetty hekumoimaan edessä olevan sodan kauhuilla. Sillä nyt se sota vasta alkaa:

Tähänastinen, Putinin sotilaalliseksi erikoisoperaatioksi nimittämä toiminta on ollut vain pientä lämmittelyharjoitusta, lastenleikkiä sen rinnalla, mitä nyt on odotettavissa. Muutaman päivän päästä ei vain kaksisataatuhantinen, vapaaehtoisista ja ammattisotilaista koostuva tutkimusretkikunta vähän silittele ja taputtele Ukrainan sotilaallisia kohteita vaan miljoonapäinen armeija hyökyy naapurin kimppuun pyyhkäisemään tieltään amerikkalaisten sotaan usuttamat, Bandera-kultin kyllästämät, syöttinä käytetyt ukrainalaiset. Näyttää siltä, että sievistelyn aika on nyt ohi. Pelkään pahoin, että tästä lähtien ei menehdy vain satoja vaan tuhansia päivässä, odotettavissa on hirvittävä tilinteko ja kosto. Tulee se, mikä olisi hinnalla millä hyvänsä pitänyt välttää.

Pilhálin näkemys sodan syistä on myös selkeä. Syypää on USA ja sen sotateollisuuden kyltymätön ahneus. Sen takia Putinia ei kuunneltu, kun hän nöyryytetyn, ahdistetun (aivan kuin Unkari Trianonin jälkeen, yhyy) kansakuntansa puolesta pyysi, ettei vihamielisiä sotilastukikohtia tuotaisi hänen naapuriinsa.

Suunnitelmana oli sota. Vuonna 1991 nöyryytetty, meidän Trianonimme tapaan (vaikka suhteessa paljon vähemmän) silvottu Venäjä piti ahdistaa nurkkaan, vuodattaa kuiviin sodalla ja pakotteilla ja vielä kerran, ehkä lopullisesti pilkkoa. Sen jälkeen voisi seurata tuollaisiin tilanteisiin kuuluva, aito amerikkalainen vapaa rosvous, jollainen pantiin toimeen vuoden 2014 jälkeen Ukrainassa tai vuoden 1990 jälkeen meillä Keski-Euroopassa. Kahmitaan haltuun kaikki tehtaat ja viljelysmaat ja raaka-aineet, pystytetään nukkehallitus ja samalla valehdellaan paikallisille päin naamaa: tässä teille vapaus ja demokratia!

Entisen Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan siirtyminen vapaan markkinatalouden piiriin oli kipeä prosessi, jossa moni asia meni pieleen ja jäi kaivelemaan. Mutta tämän myöntäminen on eri asia kuin Venäjän propagandavalheiden toistelu. Esimerkiksi sen sitkeähenkisen väitteen, että Länsi olisi ”luvannut”, että Nato ei laajene Venäjän naapuruuteen. (Tämmöistä lupausta ei annettu – eikä Nato ole ”laajentunut”, vaan Baltia ja entinen Itä-Eurooppa halusivat itse Natoon, erittäin painavista syistä, kuten nyt on nähty.) Pilhálille Ukrainan Maidanin kansannousu oli ”CIA:n vallankaappaus”, Ukrainan vähemmistöjä ”vainotaan systemaattisesti” ja Donbassin venäläistä väestöä kohtaan on käyty ”tuhoamissotaa”. Ja tästä kaikesta tulee unkarilaiselle mieleen jälleen kerran Trianon:

Samaan aikaan Macron nimitti venäläisten valtaamien (takaisinvalloittamien) alueiden kansanäänestyksiä parodiaksi. Hän sanoi, että ellei tämä olisi niin traagista, se olisi hänestä vitsikästä. Mikä Ranskan presidentille on parodiaa ja vitsiä, ei paikallisille asukkaille ole sitä. Miten tuttua! Eräs toinen ranskalainen, Clemenceau, ei hänkään halunnut kuulla itsemääräämisoikeudesta tai kansanäänestyksistä, kun kirjoituspöydällään paloitteli meidät…

Nyt siis on alkanut todellinen sota, ja siihen ei Unkari missään nimessä saisi joutua. Eikä vain siksi, että – näin Pilhál pauhaa suorastaan janusputkosmaisin äänenpainoin – siinä tulee tuho. Vaan…

Toisaalta siksi, että Venäjä ei vuosikymmeniin ole ollut meidän vihollisemme. Päinvastoin, se on meille rehellisempi kumppani kuin jotkin niin kutsutut ”liittolaisemme”, jotka satakaksi vuotta sitten tuuppasivat meidät kuolemanselliin ja sulkivat oven.

Näin on upottu syvälle kansallisromanttisiin vihahuuruihin ja ruikutuksiin häijyistä naapureista, jotka kaikki jostain käsittämättömästä syystä vihaavat Unkari parkaa. Ainakin osa Pilhálin kirjoituksen lukijoista kuulee koirapillin ja vaeltaa sen perässä salaliittoteorioiden upottavalle suolle. Muilla ei sitten olekaan väliä. Jos joku Brysselissä tai Amerikassa tästä hermostuukin, niin mitä sitten? Vaikka todellisuudessa Unkarin hallituksen mediaimperiumissa vallitsee tiukka ideologinen kontrolli, Orbán voi aina selittää Brysselin niuhottajille, että tämähän oli vain yksityinen mielipidekirjoitus, koska sananvapaus.

Ilta on jo myöhä, ja nukkuakin pitäisi. Jätän siis Tamás Pilhálin pimeyden porteille mehustelemaan ”kohta alkavalla” sodalla, jossa kohta ”jopa kaksi miljoonaa venäläistä sotilasta seisoo kiireestä kantapäähän aseissa” (öö, siis ei puhettakaan käsiin hajoavista varusteista ja Venäjän-Jaappanin sodan aikaisista Mosin-Nagant-kivääreistä?) valmiina ”pyyhkäisemään kartalta parin vuosikymmenen [!] ajan Ukrainaksi nimitetyn alueen”. Ja poimin viimeaikaisten Unkari-uutisten Pandoran-lippaan pohjalta pienen palasen toivoa, tai ainakin hykerryttävää vahingoniloa. USA, tuo roistovaltio, on nimittäin juur’ikään lähettänyt Unkariin uuden suurlähettilään. David Pressman on tässä some-selfiessään menossa tapaamaan presidentti Katalin Novákia, tuota perinteisten perhearvojen ylipapitarta ja kansainvälisten ”aito avioliitto” -järjestöjen yhteyshenkilöä, joka jo salkuttomana ”perheministerinä” ollessaan pyrki aktiivisesti estämään homosuhteessa eläviltä lasten adoptoinnin. Mukana Pressmanilla on lapset ja puoliso.

Surua ja jatkuvaa äimistystä

Ensin vakava osa tätä postausta. Tiistaina levisi verkkoon suruviesti: Éva S. Balogh, Hungarian Spectrum -blogin kirjoittaja ja ylläpitäjä, oli kuollut äkilliseen sydänpysähdykseen. Vuonna 1936 syntynyt, vuoden 1956 kansannousuun osallistunut ja sen jälkeen Amerikassa opintojaan jatkanut Balogh oli tehnyt akateemisen uransa Yalen yliopistossa Venäjän ja Itä-Euroopan historian professorina, ja eläkepäivinään hänestä kehkeytyi yksi Internetin tärkeimmistä Unkarin ajankohtaisten tapahtumien tarkkailijoista. Hänen englanninkielinen bloginsa, jossa loppuun saakka päivittäin ilmestyi ajankohtainen, terävästi, tyylikkäästi ja henkevästi laadittu analyysi milloin mistäkin Unkarin politiikan ja poliittisen julkisuuden puolesta, oli Unkarin tapahtumia seuraaville korvaamaton lähde.

En koskaan tavannut Éva S. Baloghia henkilökohtaisesti, mutta kirjoittelimme joskus sähköposteja unkarin kielen ja sen historian kysymyksistä, ja minulla oli suuri kunnia saada julkaista muutama vieraspostaus hänen blogissaan. Tuntuu aivan käsittämättömältä ajatella, että Hungarian Spectrumin tarina on nyt päättynyt. Semmoiset tavanomaiset ilmaukset kuin ”menetys” tai ”korvaamaton” eivät alkuunkaan riitä kuvaamaan sitä järkytystä, jota me Unkarin tilanteen seurailijat ulkomailla nyt tunnemme.

***

Tämän jälkeen tuntuu silkalta rienaukselta sukeltaa Unkarin valtapuolueen propagandan kahjoimpiin pyörteisiin. Mutta tällaiseksihan tämä maailma on mennyt: ihmiskunnan kamppaillessa eloonjäämisestään monet poliittiset vaikuttajat näköjään mieluummin ohjaavat kansaa pois todellisten ongelmien äärestä ja yrittävät mobilisoida sitä täysin järjettömillä ja tolkuttomilla uhkakuvilla. Tämmöiseksi uhkakuvaksi on Unkarissa nostettu etenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.

Kesästä saakka on Brysseliä myöten keskusteltu Unkarin uudesta laista, jonka tarkoitus alun perin oli tehostaa lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjuntaa koventamalla rangaistuksia ja rekisteröimällä erikseen tämmöiset rikolliset. Samaan lakiin kuitenkin niputettiin myös ”lasten suojeleminen seksuaalipropagandalta”, millä itse asiassa tarkoitettiin semmoisen sukupuolivalistuksen jakamista, johon sisältyvät myös ”perinteisestä” heteronormista poikkeavat seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin muodot. Näin sateenkaarinuoret jäisivät vaille asiantuntevaa tukea. Eikä kyse ole vain valistuksesta, vaan ylipäätään sisällöistä, joissa kuvataan poikkeavaa tai ”itsetarkoituksellista” (öncélú) seksuaalisuutta tai ”syntymäsukupuolen mukaisesta identiteetistä poikkeamista” – näitä ei saisi saattaa alle 18-vuotiaiden ulottuville (kun taas perinteisen heteroavioliiton voi solmia holhoojan suostumuksella jo 16-vuotiaana). Ei siis myöskään Raamattua, Oscar Wildeä, Viisikko-kirjoja, tai niitä lukemattomia elokuvia, näytelmiä, satuja ja tarinoita, joissa mies pukeutuu naiseksi tai tyttö pojaksi?

Viikko sitten unkarilaisessa mediakuplassani hihiteltiin uutiselle, jonka mukaan Magyar Nemzet -lehti, siis tuo entisen, aikoinaan arvokkaan konservatiivisen sanomalehden nimen ja logon ominut hallituksen äänitorvi, olisi tehnyt Unkarin valtion mediavalvontaelimelle (Nemzeti Média- és Hírközlési Hatóság, NMHH) valituksen Netflixin välittämästä amerikkalais-irlantilaisesta esikouluikäisten animaatiosarjasta Ridley Jones. Päähenkilö on tyttöoletettu, joka asuu jonkinlaisessa luonnonhistoriallisessa museossa ja seikkailee sen eläväksi muuttuvien asukkaiden kanssa. Näihin kuuluu myös kirjavaan otsanauhaan sonnustautunut kiharapäinen biisoni Fred, josta käydään tämäntapainen keskustelu:

– Onko Fred muuten tyttö vai poika?
– Ei aavistustakaan, se on vain Fred.
– Okei!

Tämmöisiä pelottavia ei-binaarihahmoja siis Netflix haluaa syöttää Unkarin lasten tietoisuuteen! NMHH:n vastaus oli kuitenkin tyly: asialle ei voi mitään, sillä Netflixin päämaja on Hollannissa, Unkarin viranomaisten ulottumattomissa. (Vai olisiko NMHH:ssa joku kuitenkin tajunnut, että lastensadun eläinhahmojen sukupuoli-identiteetistä hermostuminen olisi paitsi turhaa myös melkoinen mainehaitta?)

Perverssien hollantilaisten lisäksi unkarilaisten perusarvoja ja identiteettiä uhkaavat norjalaiset (joista muutenkin on pelkkää harmia). Norjan postilaitoksen joulumainos on nimittäin saanut kansainvälistä huomiota: siinä Joulupukki kohtaa romanttisen rakkauden keski-ikäisen miehen hahmossa, ja tarina päättyy kahden partaukon suudelmaan. Tämä innoitti parlamentin puhemiehen László Kövérin antamaan yleisradion uutiskanavalle (hirado.hu) haastattelun, jossa tosielämän Rauno Repomies jälleen kuuluisien kalapuikkoviiksiensä takaa suomii nykyajan turmelusta. Kövérin mielestä mainos on lasten ja kristittyjen rakkaimman juhlan rienaamista, ”katalaa kristillisen kärsivällisyyden väärinkäyttämistä”. Turmelus on vallannut koko läntisen eurooppalaisen sivilisaation, eikä Unkari voi tehdä muuta kuin yrittää pysäyttää tämän ”mielipuolisuuden aallon” omille rajoilleen.

Samalla linjalla jatkoi muutama päivä sitten Fidesz-puolueen vara-parlamenttiryhmyri János Halász. Tietotoimisto MTI:lle lähettämässään videopuheenvuorossa Halász nosti esiin saman uhkakuvan, jonka johdosta on viritelty kansanäänestystä kesästä alkaen. Kerrataanpa vielä kansanäänestyksen kysymykset:

• Kannatatteko sitä, että alaikäisille lapsille järjestettäisiin koulussa seksuaalisia suuntauksia esittelevää toimintaa ilman vanhempien suostumusta?
• Kannatatteko sitä, että alaikäisille lapsille esitellään sukupuolenvaihdoshoitoja?
• Kannatatteko sitä, että sukupuolenvaihdoshoidot olisivat myös alaikäisten lasten saatavilla?
• Kannatatteko sitä, että alaikäisille lapsille saisi ilman rajoituksia esittää heidän kehitykseensä vaikuttavia seksuaalisia mediasisältöjä?
• Kannatatteko sitä, että alaikäisille lapsille näytettäisiin sukupuolenvaihdosta esitteleviä mediasisältöjä?

Tässä siis jotenkin pakkomielteisesti jankutetaan lapsista, seksuaalisuudesta ja etenkin lasten ”sukupuolenvaihdoksesta”, toisin sanoen rakennetaan kuvaa sateenkaariaktivistien laumoista, jotka ovat valmiina hyökkäämään kouluihin ja lastentarhoihin aivopesemään, homahduttamaan ja transuttamaan nousevaa nuorisoa, niin kuin turmeltuneessa Lännessä ilmeisesti jo tapahtuu. Kansalaisjärjestöt ovat pyrkineet oikeusteitse torppaamaan äänestyksen toimeenpanon, viidennen kysymyksen Unkarin korkein oikeus (Kúria) jo kielsi, mutta hallitus ei tätä päätöstä hyväksynyt, joten asiaa puidaan nyt perustuslakituomioistuimessa.

Ja ilmeisesti tämän johdosta siis János Halász videojulkilausumassaan katsoo tarpeelliseksi selittää, miten tärkeää on suojella lapsia heille sukupuolenvaihdosleikkauksia mainostavilta tahoilta. Sillä: Skotlannissa järjestetään jo 11–18-vuotiaille lapsille leirejä, joissa ”mainostetaan” ”transvestiitiksi muuttumista” (???), USA:ssa, Kanadassa, Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa, Australiassa, Japanissa ja Meksikossa on käynnistynyt jonkinlainen maailmanlaajuisen homolobbyn hyökkäys, jonka yhteydessä naiseksi pukeutuneet miehet kouluissa, kirjastoissa ja kirjakaupoissa lukevat lapsille drag queen -tarinoita… Tämän sanoman huipentavat Fidesz-puolueen kotisivulla toiset vastaavanlaiset videoviestit, joissa yrmeät ukkelit selittävät, miten päämääränä on suojella Unkarin lapsia – ja miten häijy vasemmisto ja ilkeä oppositio haluavat vastustaa näitä suojatoimia ja päästää sateenkaariaktivistit lasten kimppuun.

Niinpä niin. Vaalitaisteluahan se pukkaa. Arvo- ja identiteettipolitiikalla isketään kirjaimellisesti vyön alle, saadaan kansa kiihdyksiin – ja sen huomio pois esimerkiksi korruptiosta ja oikeusvaltion tilasta, eli niistä asioista, joiden takia Brysseli oikeasti haluaa Unkaria kurmoottaa. Tai koronakuolleisuustilastoista, joissa Unkari on tällä hetkellä Euroopassa toisena Bulgarian jälkeen.

Meillä on eri säännöt

Aluksi pari ajankohtaista tarinaa Unkarin pääministerin lapsista. Viktor Orbánin ainoa poika Gáspár ei ole mukana politiikassa eikä pyri julkisuuteen, mutta joutui kuitenkin äskettäin riepotelluksi jutussa, joka nostatti kiintoisia kysymyksiä politiikan ja median moraalista. Vuonna 1992 syntynyt Gáspár Orbán yritteli aluksi jalkapalloilijan uraa, sai sitten jonkinlaista julkisuutta vapaakarismaattisen kristillisen yhteisön nimeltä Felház (‘Yläsali’) vetäjänä ja siirtyi pari vuotta sitten ammattisotilaaksi; hän on opiskellut myös oikeustiedettä ja tehnyt lopputyönsä homoliittojen lainsäädännöllisestä asemasta Unkarissa ja Euroopassa. Gáspárin rinnalla ei ole missään vaiheessa nähty tyttöystävää, ja tästä on juorujulkisuudessa jo ajat sitten tehty asianmukaiset päätelmät, vaikka homousväitteet onkin tavallaan kiistetty. Helmikuussa nimittäin saksalainen Stern-lehti haastatteli Orbánia ja kysyi suoraan, viitaten seksuaalivähemmistöjen aseman heikentymiseen Unkarissa, ”mitä jos joku teidän omista lapsistanne tulisi kaapista?”, ja tähän Orbán vastasi, että ”tietenkin vaimoni ja minä rakastaisimme lapsiamme yhtä lailla”, mutta ”Luojan kiitos” tämmöistä ei ole heidän perheessään tapahtunut.

No nyt oppositiopoliitikko Péter Márki-Zay, itse katolilainen konservatiivi, joka jo jonkin aikaa on piikitellyt Fidesz-puoluetta kaksinaismoralismista – puolueen piirissä on runsaasti seksuaalivähemmistöjen edustajia, mutta se ajaa aktiivisesti sateenkaariväkeä syrjivää politiikkaa – viittasi kohua nostattaneessa puheenvuorossaan suoraan Gáspár Orbánin väitettyyn seksuaaliseen suuntautumiseen. Hänen mielestään ongelma ei tietenkään ole se, että Fidesz-puolueessa on paljon homoseksuaaleja, vaan se, että nämä joutuvat pysymään kaapissa ja kieltämään identiteettinsä, ja tämä kaksinaismoraalin ongelma koskee jopa puolueen korkeinta porrasta:

”Minua huolettaa se, että tämmöinen pääministeri, jolla tässä tilanteessa saattaa mahdollisesti yksi lapsista olla homoseksuaali, voi olla niin moraaliton, ilkeä ja epäinhimillinen, että pyörittää vihakampanjaa homoja vastaan. Minkähänlaista satukirjaa Viktor Orbán on aikoinaan lukenut Gáspár Orbánille? Mitähän saattoi tapahtua, että hänen kiinnostuksensa [viittaus Gáspárin opinnäytetyöhön?] ohjautui tähän suuntaan?”

Márki-Zayn syytökset ovat tavallaan oikeutettuja – mutta miten eettistä on hyvänkään asian nimissä vetää julkisuuteen poliitikon omaisia, jotka itse eivät julkisuuteen pyri, ja heidän intiimiä yksityiselämäänsä? Kenties ongelmattomampi kohde on Viktor Orbánin vanhin tytär, ”omilla jaloillaan seisova” Ráhel, joka toisin kuin veljensä on ollut usein juorulehtijulkisuudessa, myös miehensä István Tiborczin takia, jonka omistaman katulamppufirman korruptionkäryiset bisnekset taannoin joutuivat EU:n petoksentorjuntaviraston hampaisiin. Nyt on Unkarin mediassa kerrottu, että Ráhel Orbán lähtee itse liike-elämään avaamalla lastentarvikeliikkeen. Uudella vauvaputiikilla on missio, eli kuten tässä Ostobák-ryhmän julkaisemassa meemissä kerrotaan: se on ympäristötietoinen liike, jonka päämääränä on kasvattaa nuoria vanhempia kestävään kulutukseen ja vastuulliseen vanhemmuuteen.

Kuvituksena tässä meemissä on parin vuoden takainen, sekä Unkarissa että Kroatiassa somekohua nostattanut tapaus. Ráhel Orbán jäi paparazzien tähtäimeen lomamatkalla Kroatiassa, missä hän kylmästi nakkasi lapsensa kakkavaipan tienposkeen, vaikka parinkymmenen metrin päässä olisi ollut roskis. Että semmoista ympäristötietoisuutta.

Sitten something completely different. Siirrymme Itävaltaan, missä koronaviruksen nouseva neljäs aalto herättää huolestusta. Esimerkiksi Wienissä terveysviranomaiset haluaisivat tiukempaa kontrollia rokottamattomille ja vauhtia rokotuskampanjaan. Tähänastistakin ns. kolmen G:n sääntöä – getestet, geimpft oder genesen, ‘testattu, rokotettu tai toipunut’ – pitäisi soveltaa yhä useammalla ovella, ennen kuin deltavariantin leviäminen lähtee käsistä. Samaan aikaan rokotuskampanjan etenemisestä ollaan huolissaan. Äänioikeutetuista itävaltalaisista noin 830 000 eli joka kahdeksas ei tämänhetkisessä tilanteessa halua ottaa koronarokotusta, ja noin 250 000 ei ole vielä ratkaissut kantaansa. Der Standard -lehti julkaisi mielenkiintoisen jutun, jossa pohditaan, keitä nämä rokotushaluttomat oikein ovat.

Itävallassa kuten meilläkin on julkisuudessa ja etenkin somessa nähty jonkin verran koronarokotusvastaisten ja koronadenialistien ns. syvän päädyn eli foliopiposiiven äänekästä porukkaa. On ollut maskipakon vastaisia mielenosoituksia, ja viimeksi pari viikkoa sitten pieni hörhöryhmä kokoontui plakaatteineen Wienin Küniglbergille yleisradioyhtiö ORFin päämajan eteen vastustamaan pelättyjä ”pakkorokotuksia”. Myös Itävallasta löytyy niitä, jotka uskovat salaliittoteorioita rokotuksen mukana annettavasta mikrosirusta tai muista vastaavista salaisen maailmanhallituksen tai ties minkä liskoihmisten salajuonista. Kaikki rokotusvastaiset eivät kuitenkaan suinkaan ajattele näin, ja heidät on tässä Der Standardin jutussa nostettu keskiöön.

Lastenlääkäri Katja ja hänen miehensä, ison firman johtoportaassa työskentelevä Peter korostavat toimittajalle, että he eivät ole äärioikeistolaisia (Peter kertoo viimeksi äänestäneensä vihreitä), rajatietohössöttäjiä tai koronaviruksen kiistäjiä. Heitä vain huolettaa se painostava ja pelotteleva ote, jolla koronantorjuntatoimia ja niistä tiedottamista hoidetaan, ja surettaa se, miten nämä toimet jakavat kansaa. Peter ei ymmärrä, miksi hänen pitäisi ottaa rokote: hän on terve, huolehtii terveydestään ja noudattaa kaikkia hygienia- ja suojautumisohjeita. Katja, niin lääkäri kuin onkin, ei usko, että rokotteiden mahdollisia pitkäaikaisia ja muita haittavaikutuksia olisi vielä tutkittu tarpeeksi. Nelikymppinen, ”vihervasemmistolaisia” arvoja tunnustava city-uranainen Lisa ei syö geenimuunneltua ruokaa eikä muutenkaan halua sisäänsä mitään outoja aineita, joiden vaikutuksista ei ole varmaa tietoa. Reipas eläkeläinen Klara elää terveellisesti eikä muutenkaan käy esimerkiksi ravintoloissa, ja ennen kaikkea häntä hermostuttaa se epäsuora ”rokotuspakko”, jolle valtio hänen mielestään on kansalaisia alistamassa. Eikä hän tykkää neuloilla piikittämisestä. Nelikymppinen Emma on kotoisin entisestä DDR:stä eikä halua enää koskaan fasismia, mitä maskipakko hänen mielestään merkitsee; sitä paitsi hän on ”tehnyt omat tutkimuksensa” ja tietää, että koronarokote on ”geeniterapiaa”. Ja lopuksi 35-vuotias Sarah, joka pelkää rokotteen sekoittavan hänen hormoninsa (kesken viimeisten mahdollisten perheenlisäyssuunnitelmien) ja jonka ystävän isä sai rokotuksen jälkeen aivoinfarktin.

No niin. Tästähän noin päällimmäisenä näkyy, mikä Itävallassa(kin) mättää: periaatteessa täysijärkisten ja koulujakäyneidenkin ihmisten yllättävä sivistymättömyys ja kyvyttömyys ymmärtää luonnontiedettä ja ylipäätään tieteellistä ajattelua. Ei tiedetä, miten geenit ja geenimuuntelu toimivat (geenimuunnellun tomaatin muuntogeenit eivät mitenkään voi siirtyä tomaattia syövän ihmisen perimään, eikä mRNA-rokote voi tehdä ihmisen DNA:lle yhtään mitään). Ei luoteta rokotteita kehittäneiden ja testanneiden tahojen asiantuntemukseen (tässä suhteessa lääkäri Katjan tapaus puhuu taas kerran surullista kieltään siitä, miten Sentroopassa lääketieteellisen koulutuksenkin saaneet ihmiset voivat olla alttiita ”vaihtoehtoisille” käsityksille). Ennen kaikkea ei osata laskea todennäköisyyksiä ja riskejä – sitähän ihminen luonnostaan ei osaa, tähän perustuu koko peliteollisuus, Monte Carlo ja Las Vegas. Jos oman kaverin iäkäs isä on rokotuksen jälkeen saanut aivoinfarktin (ja kaveri uskoo sen johtuvan rokotuksesta), tämä painaa vaa’assa enemmän kuin vakavan koronataudin seuraukset, jos niitä ei satu omassa tuttavapiirissä olemaan. Tai miksi ottaa rokote, jolla periaatteessa kenties voi olla ikäviä sivuvaikutuksia, kun se ei kuitenkaan suojaa sataprosenttisesti? (Miksi pitää autoissa olla turvavyöt ja laivoissa pelastusveneet, kun ihmisiä kuitenkin koko ajan kuolee kolareissa ja hukkuu haaksirikoissa?)

Nämä ongelmathan ovat yleismaailmallisia. Mutta kaikkien niiden takaa kuultaa myös perusasenne, jonka olen tähän asti kuvitellut olevan tyypillisempi sentrooppalaisille ja vähemmän tyypillinen esimerkiksi suomalaisille: MINÄ vastaan SYSTEEMI. Sentrooppalaiselle ajatus siitä, että olisi läpinäkyvät, selkeät ja kaikille yhteiset säännöt, on usein jotenkin vieras, samoin kuin konsensus- ja kompromissipolitiikka, ymmärrys siitä, että yhteisen edun vuoksi pitää joskus tinkiä omista toiveista ja ”talvisodan hengessä” alistua johonkin ikävään, sillä samassa veneessä täällä ollaan kaikki. Systeemi ei ole meidän kaikkien yhteinen ja meitä kaikkia varten: jälkifeodaalisessa ajattelussa se on vihamielinen ympäristö, jossa pyritään eteenpäin ja ylöspäin etsimällä porsaanreikiä ja rakentamalla lojaalisuussuhteita – ja ehdottomasti yksin, kaikkia muita vastaan, mitään vaakasuoraa solidaarisuutta ei ole.

Suomalaisen kuten monet muutkin saa höyrähtämään salaliittohuuhaajuttuihin lietsomalla herravihaa (”eliittejä” kohtaan), kateutta ja kaunaa, tämä resepti toimii valitettavasti kaikkialla. Sentrooppalainen taas ei edes tarvitse tätä ”kansa vastaan eliitti” -retoriikkaa epäilläkseen valtavirtatiedettä ja viranomaisten päätöksiä – sillä MINÄ, MINÄ, MINÄ. Fiksut, kouluja käyneet, hyvin toimeen tulevat yhteiskunnan tukipylväät eivät tykkää ikävistä velvoitteista eivätkä varsinkaan ymmärrä, miksi heidän pitäisi esimerkiksi ottaa se rokote pandemian pysäyttämiseksi väestötasolla – sillä MINÄhän olen terve (tätä painottivat jokseenkin kaikki Der Standardin haastattelemat esimerkkihenkilöt), ja kuka sanoo, että MINUN pitäisi noudattaa samoja sääntöjä kuin nuo toiset, tyhmemmät ja köyhemmät?

Itsekkäitä k**ipäitähän on tietenkin kaikissa maissa ja kansoissa, samoin kuin tyhmiä ja ajattelemattomia. Mutta väitän silti, että sentrooppalainen feodalismiperinne on omiaan erityisesti kehittämään tietynlaista k**ipäisyyttä: minulla (meillä) on tietenkin eri säännöt kuin muilla. Ja että tästä nousevat sekä Unkarin vallanpitäjien teflonotsainen kaksinaismoralismi että fiksujen keskiluokkaisten itävaltalaisten ”säädyllinen” (ja siksi ehkä erityisen vaarallinen) rokotusvastaisuus.

Ajatelkaa edes lapsia

Täytyy vielä hetkeksi palata viime blogahdukseni teemaan eli Unkarin kiistellyn ”sateenkaarivastaisen” lain jälkimainingeissa käynnistettävään kansanäänestykseen siitä, saako kouluissa mainostaa lapsille homoseksuaalisuutta ja pitäisikö Unkarissa olla lapsille tarjolla sukupuolenvaihdosleikkauksia. Unkarilainen somekuplani on nimittäin pursunut toinen toistaan hyytävämpiä huomioita siitä, miten ristiriitaisia, mahdottomia ja järjettömiä sekä ”lastensuojeluna” markkinoitu uusi laki että siihen liittyvät propagandapaketit (kansallinen konsultaatio ja nyt kaavailtu kansanäänestys) ovat.

Aloitetaanpa lapsia koskevan lainsäädännön ristiriitaisuuksilla, jotka lastensuojelujärjestö Hintalovon (‘Keinuhevosella’) on koonnut tähän julisteeseen:

12–14-vuotias saa rankaisematta harrastaa suostumuksellista seksiä alaikäisen (alle 18-vuotiaan) kanssa. Sitä vastoin alle 14-vuotias ei saa ilman saattajaa käydä eläintarhassa tai konsertissa, ei hakea omaa henkilötodistusta eikä vastata mielipidekyselyihin. Ja vasta 12-vuotiaana, siis samaan aikaan kun sukupuolisuhteet (nuorten kumppanien) kanssa tulevat luvallisiksi, unkarilainen nuori saa katsoa esimerkiksi semmoisen viattoman romanttisen komedian kuin Richard Curtisin Rakkautta vain (Love Actually).

14–16-vuotias saa halutessaan olla seksuaalisuhteessa myös aikuisen kanssa, ja 16-vuotias voi holhoojan suostumuksella solmia avioliiton. Sitä vastoin 14- tai 15-vuotias ei voi yksinään hakea ehkäisypillerireseptiä. Alle 16-vuotias ei ”tietenkään” saa äänestää tai tehdä kauppakirjaa omissa nimissään. Mutta hän ei myöskään saa lukea netistä seksuaalivalistustekstejä eikä, kauhistus, katsella South Park -piirrossarjaa.

16-vuotiaan ei enää ole pakko käydä koulua. (Unkarissa oppivelvollisuusikäraja nostettiin 16:sta 18:aan vuoteen vuonna 1998, ja vuodesta 2012 lähtien Orbánin hallitus laski sen jälleen 16:een. Tutkimusten mukaan ikärajan laskeminen ei ole vähentänyt vaan päinvastoin lisännyt koulupudokkaiden ja syrjäytyvien nuorten määrää.) 16-vuotias voi Unkarissa jo saada ajokortin ja pääsee kuljettamaan autoa tai moottoripyörää. Sitä vastoin alle 18-vuotias ei saa ostaa raaputusarpaa tai lottokuponkia, ja passin tai työharjoittelupaikan hän voi hankkia itselleen vain holhoojan luvalla. Missään tapauksessa hän ei saa oleskella tupakkakaupassa eikä ostaa alkoholijuomia (vaikka, kuten muistamme, voi olla jo naimisissa holhoojan suostumuksella).

Uusi laki kieltää toimittamasta alle 18-vuotiaiden saataville sellaisia sisältöjä, joissa seksuaalisuutta kuvataan ”itsetarkoituksellisena” (öncélú), mitä tämmöinen sitten tarkoittaakin, tai joissa ylipäätään esitetään homoseksuaalisuutta tai ”syntymäsukupuolta vastaavasta identiteetistä poikkeamista”. Lasketaanko ”identiteetistä poikkeamiseksi” myös drag, ja jos, niin miten sitten ne lukuisat elokuva- ja näyttämöklassikot, joissa mies jostain muusta syystä kuin pelkästä esiintymisen ilosta pukeutuu naiseksi tai nainen mieheksi, Disneyn Mulanista tai ”Piukoista paikoista” alkaen? Tämmöisiä sisältöjä lienee jokseenkin mahdoton määritellä, ja vielä mahdottomampaa luulisi olevan tämän kiellon valvomisen.

Unkarissakin huomattava osa lapsista pääsee vapaasti nettiin, missä katseltavana on paljon pahempaakin kuin naiseksi pukeutuvia miehiä. Tässä muutaman vuoden takaisessa artikkelissa väitetään, että kymmenvuotiaista Unkarissakin jo merkittävä osa on nähnyt pornokuvia tai -videoita, ja varhaisteini-ikäisistä melkoinen osa etsii pornoa itse aktiivisesti netistä. Tämä siis samaan aikaan, kun poikkeavasta tai ”itsetarkoituksellisesta” seksuaalisuudesta eivät saa koululaisille kertoa kuin viranomaisten erikseen kouluttamat ja valtuuttamat tahot.

Miten ylipäätään hoidetaan tämä lasten valistaminen, kun tähänastiseenkin valistukseen on viimevuotisen tutkimuksen mukaan tyytymättömiä enemmistö lasten vanhemmista? Unkarilaisessa somekuplassani on viime päivinä kelluskellut tositarinoita nuorista äideistä, jotka luulevat, että kerran abortin teetettyään ei enää voi tulla raskaaksi, tytöistä, jotka ensimmäinen kuukautisvuoto säikyttää perin juurin, tai teinipojasta, joka on netistä lukenut, että syömällä valtavat määrät kukkakaalia saa isomman vehkeen. Vuoden 2017 Eurostat-tilaston mukaan Unkarissa 9.9% ensisynnyttäjistä on alle 20-vuotiaita, ja tämän suurempi teiniäitien osuus on vain Romaniassa ja Bulgariassa. Vuonna 2020 Unkarissa viisi lasta päivässä syntyi alaikäiselle äidille.

Vaikuttaa siis siltä, että lasten suojelemisen kannalta tärkeämpää kuin mahdollisen sateenkaaripropagandan torjuminen olisi kunnollinen valistus. WMN-sivustolla psykologi Barbara Németh kertoo, tämän uuden kansanäänestys-älyttömyyden innoittamana, miltä hänen mielestään lapsia ennen kaikkea tulisi suojella:

• Syrjäytymiseltä tai syrjinnältä. Vuonna 2019 tehdyn tutkimuksen mukaan puolet unkarilaisista lapsista on joskus kokenut, että toiset lapset eivät hyväksy heitä. Sukupuoli-identiteetiltään ”poikkeavien” lasten ja nuorten osalta tämä osuus on vielä paljon suurempi.
• Väkivallalta. Vuonna 2020 yli satatuhatta lasta joutui Unkarissa väkivallan tai vakavan laiminlyönnin uhriksi. Lapsiin kohdistuvat rikokset ja perheensisäinen väkivalta yleistyivät koronapandemian myötä voimakkaasti.
• Seksuaaliselta väkivallalta. Hyväksikäytettyjen ja raiskattujen lasten määrä on viime aikoina samoin voimakkaasti lisääntynyt, vuonna 2020 seksuaaliseen riistoon liittyvän rikoksen uhreina oli yhteensä pitkästi yli 300 lasta. Kuten tässä blogissa on aiemminkin taidettu mainita, EU:n alueella tunnistetuista seksuaalisen ihmiskaupan uhreista yli puolet on alaikäisiä, ja ihmiskaupan uhrien joukossa kaiken kaikkiaan unkarilaiset muodostavat suurimman kansallisuusryhmän. Suuri osa seksuaalisesta hyväksikäytöstä jää piiloon, ja suuri osa myös tapahtuu perhepiirissä. (Äskettäin jossakin näkemäni tiedon mukaan Unkarissa 80 %:ssa hyväksikäyttötapauksista tekijä ei ole vieras setä vaan lapselle ennestään tuttu.)
• Valheelliselta ja väärältä informaatiolta. Seksuaalivalistuksen surkeasta tilasta oli jo puhetta: sekä koulu että tutkimusten mukaan suuri osa vanhemmista eivät pysty antamaan lapsille asiallista tietoa sukupuoliasioista, joten informaationlähteenä toimivat kaveripiiri ja netti pornosisältöineen ja valeuutisineen. Tuoreen tutkimuksen mukaan unkarilaiset teinit luottavat ”diginatiivin” taitoihinsa ja medialukutaitoonsa usein liikaa, ja näitä valmiuksia pitäisi koulussa kehittää paremmin.
• Henkistä ja fyysistä terveyttä uhkaavilta vaaroilta. Yllä mainittujen teiniraskauksien lisäksi Németh muistuttaa, että yhdeksäs-kymmenesluokkalaisista koululaisista joka kuudes on käyttänyt marihuanaa, joka kymmenes ottanut rauhoittavia tai unilääkkeitä ilman lääkärin määräystä, joka kahdeskymmenes kokeillut synteettisiä muuntohuumeita. Lastenpsykiatrisista palveluista on huutava pula, joiltain seuduilta ne puuttuvat täysin.
• Köyhyydeltä. Melkein neljäsosaa Unkarin lapsista uhkaa köyhyys tai syrjäytyminen, ns. syväköyhyydessä elää 125 000.
• Poliittiselta hyväksikäytöltä. Puheenvuoronsa lopuksi Németh huomauttaa, että poliitikot ja päättäjät ovat jo iät ajat mielellään käyttäneet lapsia vaalikampanjoissaan ja tilaisuuksissaan (tästä kertovissa kriittisissä unkarilaisissa uutisissa on usein silmääni pistänyt ilmaus biodíszlet, ‘biolavaste’), mutta erityisen halpamaista on se, miten väitetyistä lasten oikeuksista tehdään poliittinen lyömäase – niin kuin nyt on tapahtunut.

Näin siis lasten kasvatuksen ja oikeuksien asiantuntijat. Samaan aikaan politiikan vankkurit jyristelevät eteenpäin omaa rataansa. Tänä aamuna pääministeri Orbán aloitti perinteisen perjantaiaamuisen radiohaastattelunsa puolustamalla kansanäänestystä: sitä tarvitaan, koska Brysseli on hyökännyt Unkarin kimppuun.

”Viktor Orbán: Brysseli on hyökännyt Unkarin kimppuun – KUUNNELKAA [HAASTATTELU] TÄSTÄ [LINKISTÄ]”. Tämä journalisti Franziska Tschinderlen twiitistä poimimani kuva on kooste Unkarin maakuntalehtien verkkosivuista. Kaikki maakuntalehdet (ja niiden verkkosivustot) kuuluvat nykyään hallituksen mediaimperiumiin, ja niiden sisällöt tuotetaan keskitetysti.

Brysselin herrat kiristävät, uhkailevat, painostavat, pidättävät Unkarilta tukirahoja, jotka oikeutta myöten sille kuuluisivat, ja kaiken takana – näin Orbán – on se, että HLBTQI-aktivistit pitäisi päästää kouluihin. Paljonhan puhutaan Unkarin korruptiosta, mutta tämä on Orbánin mukaan pelkkä ”peitetarina”. Ja mitä Pegasus-salakuunteluskandaaliin tulee, siitä on kuulemma sisäministeri jo sanonut kaiken olennaisen.

Tuota noin. Eihän tässä lapsista ole kysymys, sehän lienee jo tullut selväksi. Lasten ”suojeleminen” on valittu kampanjateemaksi siksi, että aikuisia seksuaalivähemmistöjen edustajia ei ainakaan vielä voi Euroopassa ruveta avoimesti syrjimään tai vainoamaan. (Orbán itsekin on korostanut, että aikuisilla unkarilaisilla on oikeus itse valita elämäntapansa, ja niin kuin olen tainnut jo monesti mainita, myös Fidesz-puolueen korkeimmilla portailla on homoseksuaaleja tai sellaisiksi epäiltyjä. Eilisessä hallituksen tiedotustilaisuudessa – näin raportoi asiasta tähden 444.hu – pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás, jonka suuntautumisvaihtoehdosta myös liikkuu sitkeitä huhuja, vastasi Telex-sivuston toimittajan kysymykseen, että lauantaina järjestettävässä Pride-tapahtumassa tuskin tulee olemaan Fidesz-puolueen edustajia, sillä nämä kaksi kohderyhmää ovat täysin erillään toisistaan. Ja tästä puhkesi toimittajien joukossa äänekäs spontaani naurunrähäkkä.) Lapsia ”saalistavat” tai ”käännyttävät” sateenkaaripropagandistit sitä vastoin sopivat pelotteeksi. Rakennelma on mielikuvituksellinen ja sen logiikka outo, mutta tässä onkin kohderyhmänä semmoinen väki, jonka kohdalla logiikalla, järjellä tai tutkimustiedolla ei ole niin väliä.

24.hu-sivustolla politiikantutkijat Balázs Böcskei ja Andrea Szabó pohtivat, miksi Fidesz-puolue on ryhtynyt näin näkyvästi kampanjoimaan juuri seksuaalivähemmistöjä vastaan, niin että tämän absurdin kansanäänestyksen viidestä kysymyksestä kolme käsittelee ”sukupuolen muuttamista”. Kysymys on siis identiteettipolitiikasta, ja identiteettipolitiikan teemoja ovat Euroopan oikeistopopulistit pyöritelleet julkisuudessa viime vuosien ajan sangen näkyvästi. Näissä teemoissahan tyypillistä on se, että ne ovat – niin ”kansallismielisinä” kuin nämä puolueet esiintyvätkin – kansainvälistä kauraa, tuontitavaraa. Homofobialla, islamofobialla tai rasismilla on hyvin vähän tekemistä Unkarin tai juuri minkään muunkaan Euroopan maan konkreettisten poliittisten tai taloudellisten ongelmien kanssa. Kuitenkin juuri nämä identiteettipoliittiset aiheet ovat nyt nousseet Unkarissa politiikan keskiöön.

Böcskei ja Szabó toteavat, että Fidesz ei enää aikoihin ole pystynyt viemään äänestäjiä toisilta puolueilta. Valtapuolue, jonka kannatus on viime vuosien tutkimuksissa pyörinyt 50 prosentin molemmin puolin, on siis riippuvainen omien äänestäjiensä säilyttämisestä, ei vain uskollisen ydinjoukon vaan ennen kaikkea ”reunaäänestäjien”, niiden, jotka ovat kaikkein löyhimmin sitoutuneita puolueen piireihin ja ohjelmaan. Tämän löyhän reunuksen (josta osa lienee äärioikeistolaisen, sittemmin kohti poliittista keskustaa liukuneen Jobbikin entisiä äänestäjiä) kannatuksen säilyttäminen on Fidesz-puolueelle tässä tilanteessa elintärkeää. ”Reunuksen” väki on keskimääräistä vähemmän koulutettua, keskimääräistä enemmän klassisen työväenluokan ja alemman keskiluokan edustajista koostuvaa. Ennen kaikkea se on asenteiltaan ei vain perinteisen oikeistolaista vaan radikaalia. Kun Fidesz-puolueen äänestäjien uskollisesta ydinjoukosta kokonaista neljäsosa [!] on samaa mieltä siitä, että ”homojen ja lesbojen on annettava rauhassa elää omaa elämäänsä”, niin ”reunuksessa” näin suvaitsevaisia on vain joka seitsemäs.

Ei tässä siis kukaan lapsia ajattele, vaan vaalikalastuksessa Orbánin pohjaonki on heitetty mahdollisimman syvälle mutaan.

Ihan perheestä, osa 3

Äskettäin kirjoitin Unkarin hallituksen uusimmasta ”kansallisesta konsultaatiosta” eli kansalaiskyselyksi naamioidusta propagandapaketista, johon vastaamista vauhditetaan nykyään myös kaupunkien julkisissa tiloissa komeilevalla julistekampanjalla. Tutun sinipohjaisissa plakaateissa ei tällä kertaa ole kuvapankkikuvia onnellisista perheistä ja tulevaisuudenuskoisina hymyilevistä tyynistä vanhuksista vaan erilaisilla emojeilla ilmaistuja tunnetiloja, joiden vallassa kansalaisten toivotaan täyttävän kyselykaavakkeet. Kuten 444.hu-sivusto asian ilmaisee: äänestäjiä pidetään lastentarhan taaperoryhmän tasoisina otuksina.

”Suututtaako teitä laiton maahanmuutto? Täyttäkää kansallinen konsultaatio!” – ”Korottaisitteko minimipalkkaa? Täyttäkää kansallinen konsultaatio!”

”Pelkäättekö lapsenne joutuvan seksuaalisen propagandan kohteeksi? Täyttäkää kansallinen konsultaatio!”

Kuten tuosta alimmasta kuvasta näkyy, myös kansallisen konsultaation teemoihin kuuluu ”lasten suojeleminen seksuaalipropagandalta” (sekä vanhempien oikeus määrätä, millaista seksuaalikasvatusta lapsille annetaan). Tarkemmin sanoen tätä koskee yksi konsultaation 13 kysymyksestä. Tämän takanahan on tietenkin uusi ja kautta Euroopan melkoista kohua nostattanut laki, joka myös Brysselissä tulkitaan seksuaalivähemmistöjä syrjiväksi. Orbánin hallitus on toista mieltä.

Niin kuin Suomenkin mediassa on kerrottu, ”sateenkaarivastaiset” pykälät eli kielto altistaa alaikäisiä lapsia seksuaalivähemmistömyönteiselle ”propagandalle” lisättiin vaivihkaa jälkikäteen uuteen lakiin, jonka varsinaisena tarkoituksena oli lasten suojeleminen seksuaaliselta hyväksikäytöltä mm. koventamalla tällaisista rikkomuksista määrättyjä rangaistuksia sekä perustamalla erityinen pedofiilirekisteri. Jo alkuperäisessä lakiesityksessäkin, sen ilmeisestä hyvästä tarkoituksesta huolimatta, oli useita ongelmia, ja varsinaisestihan ns. jööti osui tuulettimeen siinä vaiheessa, kun tähän lakiin nivottiin seksuaalivähemmistöjä koskevia pykäliä.

Kysymyshän ei todellakaan ole vain lasten suojelemisesta. Sen näkee jo siitäkin, että uusi laki ei millään tavalla puutu esimerkiksi lapsiprostituutioon tai lapsipornoon, joiden osalta esimerkiksi ECPATin tuore Unkari-raportti on varsin korutonta kertomaa. Etenkin köyhimmistä kansankerroksista – mutta näistähän suuri osa on romaneja, joilla ilmeisesti ei ole väliä – lähtöisin olevia alaikäisiä tyttöjä on vuosikaudet rahdattu ulkomaidenkin punalyhtykaduille. EU:n rekisteröidyistä ihmiskaupan uhreista unkarilaiset muodostavat suurimman kansallisuusryhmän, heitä on lähes puolet, ja heistä yli puolet on alaikäisiä. Varsinkin romaniyhteisöissä teiniraskaudet ja lasten ”avioliitot” ovat tavallisia. Unkarissa myös ”oikean” avioliiton saa solmia holhoojan luvalla jo 16-vuotiaana – kun taas vasta 18-vuotias on tarpeeksi vanha saadakseen itse hankkia tietoa ”poikkeavista” seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin muodoista.

Orbán on kuitenkin pelimiehiä ja valmis jatkamaan törmäyskurssilla viimeiseen saakka. Hallituksen äänitorvet jaksavat uupumatta inttää, että uusi laki ei syrji seksuaalivähemmistöjä eikä puutu aikuisten täysivaltaisten ihmisten elämään, vaan siinä on kyse edelleenkin vain perhearvoista, perheiden ja lasten suojelemisesta. Nyt ei enää kansallinen konsultaatiokaan riitä, vaan Orbán ilmoitti tänään, että lasten suojelemisesta järjestetään kansanäänestys. Sen kysymyksetkin on nyt julkistettu. Kas näin:

1. Kannatatteko sitä, että alaikäisten lasten peruskouluopetuksessa ilman vanhempien suostumusta järjestetään [eri] seksuaalisia suuntauksia esittelevää toimintaa?

2. Kannatatteko sitä, että alaikäisille lapsille esitellään/mainostetaan/propagoidaan [tai miten tämän ”népszerűsíteni”, ’popularisoida’ nyt oikein kääntäisi?] sukupuolenvaihdoshoitoja?

3. Kannatatteko sitä, että sukupuolenvaihdoshoidot olisivat tarjolla myös alaikäisille lapsille?

4. Kannatatteko sitä, että alaikäisille lapsille esiteltäisiin heidän kehitykseensä vaikuttavia [sic] seksuaalisia mediasisältöjä rajoituksitta?

5. Kannatatteko sitä, että sukupuolen vaihtamista esitteleviä mediasisältöjä voitaisiin julkaista?

Jälleen kerran näemme melkoisen olkiukkojen tonttuparaatin. Otetaanpa järjestyksessä:

”Vanhempien suostumusta” Unkarin kouluissa annettavaan opetukseen ja sen aatemaailmaan ei tähän asti ole ihmeemmin kyselty, siitä huolimatta, että koulujen opetusohjelmat ja oppikirjat ovat nostattaneet asiantuntijapiireissä melkoista, lievästi sanoen, kritiikkiä. Niiden antama kuva esimerkiksi kansallisesta historiasta, kirjallisuudesta ja kulttuurista on omituinen ja paikoitellen huuhaan rajamailla. Miten huolehditaan niiden vanhempien oikeuksista, jotka kenties haluaisivat kasvattaa lapsiaan avoimuuden ja suvaitsevaisuuden hengessä?

Kakkos- ja kolmoskohta maalaavat seinälle mörköä, jonka hallituksen mediaimperiumin keltaisempi laita oitis kuvittaa vielä todentuntuisemmin sitä kohdeyleisöä varten, jolle lähdekritiikkiä on aikoinaan annettu hyvin pienellä lusikalla. Näin kertoi eilen keltalehti Ripost kansikuvan kohuotsikossaan:

”Pojasta tytöksi, tytöstä pojaksi: jo lapsillekin tehdään sukupuolenvaihdosleikkauksia! GENDERHULLUTUS: Lännessä ei vaadita edes vanhempien suostumusta!”

Kuten tiedämme, ”gender” tarkoittaa englanninkielisessä tieteellisessä kielenkäytössä sosiaalista sukupuolta (vastakohtana biologiselle sukupuolelle, sex). Tämä ajatus – siis se, että ihmisen ”miehekkyys” tai ”naisellisuus” siihen liittyvine käyttäytymismalleineen, asenteineen jne. olisi suhteellinen ja monisyinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurisidonnainen juttu eikä yksinkertainen joko-tai-homma, jonka voi määrittää kurkkaamalla kyseisen ihmisen pöksyihin – toimii tehokkaana pelotteena tai ”symbolisena liimana”, jolla Euroopan oikeistopopulistit yhdistävät lippujensa alle kirjavan joukon muutospelkoisia äijiä ja äijättäriä, fundamentalistikristityistä jalkapallohuligaaneihin. Tämän symbolisen liimaputkilon kyljessä lukee nykyään ”GENDER”, ja pakettiin kuuluu myös salaliittoteorialta haiskahtava ajatus ”genderistä” ”ideologiana”, johon NE haluavat meidät ”käännyttää”.

Mielenkiintoista on myös, että Unkarissa on päästy niin pitkälle, tai niin kauas takaisin reaalisosialismin aikaan, että vihollisen nimenä voi olla myös yksinkertaisesti ”Länsi”. Turmeltuneessa Lännessähän tunnetusti autoilla leikkivä pikkutyttö saa oitis koululääkäriltä lähetteen sukupuolenvaihdokseen ja testosteronipiikin pyllyynsä ennen kuin arvaakaan, eikä vanhemmilta kukaan kysy mitään (ihan totta, tämmöisiä juttuja on Unkarissa levitetty jo jonkin aikaa).

Kysymyspatteriston lopussa rivien välistä piirtyy näkyviin ajatus ”lasten aivopesusta” tai ”käännyttämisestä”. Varsinaisena uhkakuvana tässä ovat sateenkaariaktivistit, joita on estettävä pääsemästä kouluihin lasten kimppuun, tarjoamaan näille näiden ”seksuaaliseen kehitykseen vaikuttavia” sisältöjä. Siis pelkkä homoseksuaalisuudesta tai transsukupuolisuudesta kertominen saa lapsiparkojen päässä jotain napsahtamaan, niin että reippaat pojat ja tytöt eivät enää haluakaan toteuttaa perinteisiä sukupuolirooleja eheän ja monilapsisen kansallismielisen ydinperheen vanhempina vaan muuttuvat yks kaks oudoiksi olennoiksi, joiden maailmassa kuuluu asiaan identifioida itsensä tänään mieheksi, huomenna naiseksi ja ylihuomenna kenties koiraksi, joka tykkää kumisaappaista.

No niin. Tämä kaikkihan näyttää varsinaiselta mätäkuun jutulta ja panee kyselemään, mitä ihmettä oikein Unkarin päättäjien päässä liikkuu. Ilmeisesti Orbán tosiaankin pelimiehenä on päättänyt lisätä panoksia ja katsoa, miten pitkälle vastapuolen kantti kestää. Tässä, samoin kuin Orbánin tutussa ”riikinkukkotanssissa” ylipäätään, näkyy myös hauskasti monikerroksisen propagandastrategian toiminta.

Populistien yksinkertaisimmalle kohdeyleisölle tuotetaan todellisissa mutapohjissa kyntävää propagandaa – se tavoittaa ne, jotka tosissaan ovat valmiita uskomaan, että turmeltuneen Lännen suurkaupungeissa ihan oikeasti ghetot palavat, terroristit riehuvat, valkoihoisia kristittyjä sorretaan ja lapset riistetään vanhemmiltaan sukupuolenvaihtoleikkaukseen vietäviksi. Vähän vähemmän kahjolla tasolla liikutaan kansanäänestyksen kysymysten muotoilussa, jossa suinkaan ei suoraan väitetä, että jossakin olisi sukupuolenvaihdoshoitoja tarjolla myös lapsille, kysytään vain, vink vink, haluaako Unkarin kansa tämmöistä myös Unkariin. Brysselissä puolestaan käsittämättömällä teflon-pokerilla kiistetään kaikki kahjoilut (ilmeisesti myös toivoen ja uskoen, että unkarintaidottomat ulkomaalaiset eivät niistä edes tule tietämään) ja vakuutellaan, että kysymys on vain kansallisista arvoista ja vanhempien oikeudesta kasvattaa lapsiaan niiden mukaisesti.

Loppujen lopuksihan tässä tuskin on kysymys siitä, että mahdollinen sateenkaaripropaganda kouluissa hirveästi haittaisi Viktor Orbánia tai muitakaan Unkarin päättäjiä. Tästä vain saadaan – sopivasti vielä näin Pride-tapahtuman alla, joka on Budapestissa tulossa lauantaina – erinomainen ns. kumiluu, jolla kansan huomio saadaan käännetyksi pois todellisista ongelmista, joihin ilkeä EU myös haluaisi puuttua, kuten korruptiosta, oikeusvaltion tilasta tai ympäristöasioista. Ensi kevään parlamenttivaalien lähestyessä ja opposition tiivistäessä rivejään tämmöinen on erityisen tärkeää.

***

Lisäys: Loppukaneetiksi haluaisin vielä kääntää äsken Facebookista silmiini osuneen puheenvuoron.

Olen opettaja.

Ikinä en ole kohdannut ketään (en yksilöä enkä järjestön edustajaa), joka olisi halunnut propagoida koululaisille minkäänlaista seksuaalisuutta. Unkarissa sukupuolenvaihdosleikkauksia ei voi suorittaa alaikäisille, joten tämä ei edes voi olla mikään asiallinen teema.

MUTTA: Usein olen kohdannut lapsia, jotka eivät ole turvassa perheensisäiseltä väkivallalta. Seksuaalista kaltoinkohtelua, tekijänä täysin hetero aikuinen ja uhrina lapsi. Lasten köyhyyttä. Voimattomia, keinottomia lastensuojeluviranomaisia, holhoojia, opettajia. Pedagogiset ammattipalvelut ovat ylikuormitettuja. Tiedän lastenkoteja ja kouluja, joissa ei ole asianmukaista henkilöstöä ja kalustoa. Esimerkiksi: henkilökuntaa on liian vähän ja se vaihtuu taajaan.

Erityislapsille ei ole asianmukaista tukea: ei henkilökuntaa eikä aineellisia edellytyksiä.

Asiantuntijoista on pulaa: lastenlääkäreistä, lapsipsykiatreista, lapsipsykologeista, erityisopettajista, tukiopettajista, opettajista, avustajista, muista terapia-ammattilaisista.

Olen tavannut semmoisenkin teinipojan, joka uskoi, että kukkakaalia syömällä hänen sukuelimensä kasvaa suuremmaksi. Näin hän oli lukenut netistä. Älkää naurako, poika ei ollut koskaan saanut kunnon sukupuolivalistusta.

Useampaan kertaan olen kohdannut tyttöjä, jotka ensimmäinen kuukautisvuoto täysin yllätti ja jotka epätoivoissaan koettivat piilotella tahraisia vaatteitaan.

Olen tavannut monia varhaisteinipoikia, jotka katselevat pornoa kännykkänsä rajattomalla nettiyhteydellä (eikä tietenkään pelkästään heteropornoa, jos tässä nyt halutaan nimenomaan pelätä HLBTQ-meininkejä). Kerronko vielä lisää?

(Nykyisistä lapsilisistä en edes rupea kirjoittamaan…)

Miksi meidän pitäisi äänestää jostakin, mitä ei edes ole? Jostakin, mikä ei ole todellinen ongelma, vain sairaan, perverssin mielikuvituksen luoma uhkakuva? Minusta ei 12 vuoden vallassaolon jälkeen ole korrektia työntää vastuuta vähemmistön niskoille ja kiihottaa sitä vastaan. Varsinkaan semmoisen vähemmistön, joka ei muuta halua kuin elää siinä missä muutkin, ja josta monet haluavat auttaa niitä, jotka ovat heidän laillaan, kuka mistäkin syystä, turvattomassa asemassa.

Näin tekee vain kelvoton, pelkurimainen hallitus, joka ei kykene ratkaisemaan todellisia yhteiskunnan ongelmia mutta yrittää peitellä täydellistä kyvyttömyyttään ja omia törkeitä tekojaan. Tämä ei enää ole mikään näpäytys, vaan koko Unkarille raaka läimäys vasten kasvoja, sen omalta hallitukselta.

Tässä vielä asian selventämiseksi muutama asianmukainen emoji:

Ihan perheestä, osa 2

Vähän aikaa sitten kirjoitin uudesta lakiesityksestä, jolla Unkarin hallitus haluaa antaa signaalin entistä ankarammasta puuttumisesta lasten hyväksikäyttöön: me suojelemme lapsia ja perheitä. Kuten Suomenkin mediassa on kerrottu, asia ei jäänyt tähän, vaan ”perhearvojen” puolustamiseen kytkettiin tietenkin seksuaalivähemmistöjen potkiminen. Lakiehdotusta täydennettiin useammalla lisäyksellä, joiden mukaan (mm. uutissivusto Telex julkaisi helpommin sulavan tiivistelmän)

• alle 18-vuotiaiden saataville ei saa toimittaa pornografisia tai ”seksuaalisuutta itsetarkoituksellisena esittäviä” sisältöjä, ei myöskään sellaisia, joissa kuvataan syntymäsukupuolesta poikkeavaa identiteettiä, sukupuolen vaihtamista tai homoseksuaalisuutta;
• koulujen seksuaali- ja perhevalistuksen on erityisesti otettava huomioon perustuslain XVI pykälän 1. kappale. [Se kuuluu epäjuristisena pikasuomennoksena näin: ”Jokaisella lapsella on oikeus asianmukaiseen fyysiseen, henkiseen ja moraaliseen kehitykseen tarvittavaan turvaan ja hoivaan. Unkari suojelee lapsen oikeutta syntymäsukupuoltaan vastaavaan identiteettiin (!) ja takaa maamme perustuslaillisen identiteetin sekä kristilliseen kulttuuriin perustuvan arvojärjestelmän mukaisen kasvatuksen.”] Tämä opetus ja valistus ei siis saa ”suuntautua syntymäsukupuolta vastaavasta identiteetistä poikkeamiseen, sukupuolen muuttamiseen tai homoseksuaalisuuden popularisoimiseen”;
• seksuaalivalistusta kouluissa saavat antaa vain erikseen säädettyyn rekisteriin merkityt tahot (ei-toivotut ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöt pystytään näin sulkemaan pois);
• homoseksuaalisuutta ja transsukupuolisuutta esittäviä ja suosivia mainoksia ei saa päästää alle 18-vuotiaiden ulottuville (tämä liittynee myös taannoiseen Cocacola-mainosjupakkaan).

Kuten Suomen mediassakin on kerrottu, uusi lakiesitys ja sen läpimeno – useimmat oppositiopuolueet boikotoivat äänestystä, vain äärioikeistopopulistiselle Jobbikille seksuaalivähemmistöjen potkiminen oli näköjään niin tärkeää, että se hautasi sotakirveen hetkeksi ja äänesti lain puolesta – saivat tuhannet unkarilaiset kaduille osoittamaan mieltään. Unkarissa ihmetellään, joudutaanko tämän jälkeen teeveestä sensuroimaan kaikki ne kiltit ulkomaiset elokuvat ja perhesarjat, joissa esiintyy homopareja, Harry Pottereita ja Bridget Joneseja myöten, tai mitä kouluissa tämän jälkeen voi opettaa antiikin Kreikan kulttuurista ja historiasta. EU heristelee etusormea ja lupaa, öö, selvittää, rikkooko tämä uusi laki EU:n lainsäädäntöä.

Monet ovat myös muistuttaneet, että uudella lailla on ilmeiset esikuvansa Putinin Venäjällä. Politiikantutkija András Ráczin mukaan tässä on kuitenkin olennaisia eroja, nimenomaan niin, että Unkarin uusi laki on vielä venäläistä esikuvaansakin ankarampi. Venäjän laissa ei homoseksuaalisuutta niputeta yhteen lasten hyväksikäytön kanssa. Venäjällä kielletään ainoastaan ”ei-perinteisen” seksuaalisuhteen kuvausten esittäminen ja mainostaminen alle 18-vuotiaille, Unkarin laki liittää tähän transsukupuolisuuden ja sukupuolenvaihdoksen (sukupuolenkorjauksen), eikä kiellä pelkästään ”esittämistä ja mainostamista” vaan ylipäätään koko asiasta kertomisen lapsille. Myös sen rajoittaminen, mitkä tahot saavat antaa seksuaalivalistusta, on unkarilainen erikoisuus.

Kaiken kauhistelun ohella tietenkin ihmetellään, miksi tämä laki piti säätää juuri nyt. Vaalit lähestyvät, opposition yhteistyö alkaa nousta oikeaksi uhkaksi, ja jotkut ovat arvelleet Orbánin housujen oikeasti tutisevan. Etsitäänkö tässä nyt uutta viholliskuvaa, kun vuoden 2015 pakolaiskriisi kuivui kokoon eikä kaikesta pelottelusta huolimatta Unkariin ole vieläkään tulvinut allahuakbaria huutavia terroristimassoja? ”Homo on uusi migrantti?” Vai käännetäänkö huomiota pois siitä, että Fudan-yliopiston kampusprojektissa hallitus on joutunut vähän perääntymään ja koronarokotuskampanjakin (Unkarin koronantorjuntatoimien menestyksekkäin osa ja ainoa propagandavaltti) takkuilee? HVG:n jutussa Judit Windisch ja László Iván Nagy arvelevat, että näiden lisäksi tässä rakennetaan oppositiolle ansaa: kun lasten hyväksikäyttö ja seksuaalivähemmistöt on niputettu yhteen, opposition on vaikea vastustaa uutta lakia leimautumatta jammusetien hyysääjiksi.

Valitettavasti unkarilaisten asenteet ovat varsin suvaitsemattomat, ja tilanne on viime vuosina pahentunut. Vuonna 2019 julkaistun Eurobarometer-tutkimuksen mukaan 69 prosenttia unkarilaisista ei tykkää siitä, että miespari kulkee käsi kädessä tai suutelee julkisesti, ja tämä osuus on vuodesta 2015 kasvanut 13 prosenttiyksikköä. Asenteet kovenevat samalla kun julkisen keskustelun sävy muuttuu yhä aggressiivisemmaksi. Ja tässä taisteluilmapiirissä pääministeri Orbán selvästikin viihtyy.

Itse asiassa tämän blogautuksen kirjoittamiseen minut ajoi pääministerin kansliasta pullahtanut kirjoitelma, joka on otsikoitu komeasti ”samizdatiksi”. Tätä nimikettä, joka alkuaan viittasi entisessä Neuvostoliitossa ja sen satelliittimaissa tuotettuun ”maanalaiseen” kirjallisuuteen, siis teksteihin, joita monistettiin salaisissa nyrkkipajoissa, koska mihinkään ”oikeaan” lehteen tai kirjaan niitä ei olisi saanut painaa, on pääministeri Orbán nyt ruvennut käyttämään teksteistä, joita julkaisee pääministerin kanslian virallisilla verkkosivuilla. Haluan kääntää sen tähän kokonaan, sillä muuten voi äkkinäisen olla vaikeaa uskoa, millä paatoksen ja projektion (syytä toista siitä, mitä itse teet) tasolla Unkarin korkein valtiojohto nykyään liikkuu.

Liberaalien höyryjyrät ovat taas lähteneet liikkeelle Unkaria vastaan.

Nyt pedofiileja radikaalisti rankaisevien mutta lapsiamme radikaalisti puolustavien uusien lakien takia lyödään Euroopan hätäkelloja. Minkäs teet, aate on ikuinen, nyt ei uusi iskulause ole ”kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen”, vaan ”kaikkien maiden liberaalit, liittykää yhteen”. Tämä tietenkin vahvistaa sitä keskieurooppalaista vakaumusta, että nykyään liberaali on oikeasti korkeakoulututkinnon suorittanut kommunisti.

[Tätä sutkausta Orbán on viljellyt aiemminkin. Se on peräisin Hunter S. Thompsonin Rommipäiväkirjasta tai siihen perustuvasta elokuvasta, jossa rasisti-rikollinen Mr. Zimburger toteaa: ”There’s no such thing as a liberal. A liberal is a commie with a college education thinking negro thoughts.”]

Tämänhetkinen vasemmiston kampanja Unkaria vastaan on uusi todiste siitä, että nykyään vasemmisto on vapauden vihollinen, sillä sananvapauden sijaan he haluavat itse määrittelemäänsä poliittista korrektiutta, mielipiteiden pluralismin sijaan mielipidehegemoniaa itselleen.

Kuitenkaan Unkarin uusi laki ei riko mitään yleviä aatteita tai eurooppalaista oikeutta. Unkarin uusi laki vain toteaa selkeästi, että lapsen seksuaalisesta kasvatuksesta saa päättää ainoastaan lapsen vanhempi. Koulun antama kasvatus ei saa olla ristiriidassa vanhempien tahdon kanssa, se saa korkeintaan täydentää sitä, sen muoto ja sisältö on määriteltävä tarkkaan ja sidottava vanhempien suostumukseen.

Vanhemmilla on oikeus odottaa myös sitä, että niillä alustoilla, joita lapset rajoittamatta käyttävät, ei ole saatavilla pornografiaa, ei itsetarkoituksellista seksuaalisuutta, ei homoseksuaalisuutta eikä sukupuolenvaihdosohjelmia. Myös nämä rajoitukset on päätettävä kirurgisen tarkasti.

Unkarissa kukaan ei puutu siihen, miten aikuiset elävät. Meidän käsityksemme mukaan aikuisen vapaan ihmisen ei tarvitse tehdä tiliä elämästään minkään maallisen viranomaisen edessä vaan aikanaan Jumalan tuomioistuimen.

Siksi Unkarin laki ei puutu yli 18-vuotiaiden aikuisten elämään, seksuaalisiin tapoihin tai heidän omaan, aikuiseen julkisuuteensa. Päinvastoin, Unkarin yhteiskunta kuuluu eurooppalaisessa kontekstissa niihin Euroopan kansoihin [sic], jotka eniten ovat sitoutuneet tukemaan yksilön vapautta ja suvaitsevaisuutta. Tämän juurisyyt ovat meidän kulttuuriperinteissämme, kristityn vapaudessa, kansakuntamme vapaudesta käydyissä taisteluissa sekä siinä syvässä halveksunnassa, jota tunnemme kommunismia ja kommunistien hirmuvaltaa kohtaan.

Unkarilainen vapaus ei merkitse vain poliittista vapautta, vaaleja, sanan-, kokoontumisen ja yhdistymisen vapautta vaan oikeutta puolustaa perheitämme ja kasvattaa lapsiamme niin kuin itse hyväksi näemme. Meidän lakimme on eurooppalaisen vapausperinteen arvollinen jatkaja. Juuri nyt on alkanut kiista Euroopan, siis lastemme tulevaisuudesta. Tässä me olemme, asetumme kiistan kärkeen.

Oh hoh, huh huh. Tässä voisi esimerkiksi kysyä, mitä tekevät ne vanhemmat, jotka nimenomaan haluavat kasvattaa lapsensa suvaitsevaisuuteen ja tietoisuuteen ihmisen seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteettien moninaisuudesta. Tai ne nuoret, jotka jo alle 18-vuotiaina tajuavat, ettei heidän heräävä seksuaalisuutensa ihan sovi perinteiseen heteronormatiiviseen malliin, ja joille uusi laki tekee lähes mahdottomaksi saada asiallista tietoa ja tukea.

Mutta eihän tässä oikeasti ole vanhemmista eikä lapsista kysymys. Kysymys on viholliskuvista ja sota-asetelmista, joita rakennetaan, koska hyökkäys on paras puolustus ja koska Viktor Orbán on elementissään, kun pääsee hyökkäämään. (Siitä puhumatta, miten sujuvasti entiseltä kommunistisen nuorisojärjestön sihteeriltä sujuu kommunistien haukkuminen ja millaisella pokerilla valtakunnallisen mediasensuuri- ja propagandatuuttijärjestelmän rakentanut itsevaltias syyttää vastustajiaan ”mielipidehegemonian” tavoittelusta.) Pelottelulla ja vihan nostatuksella on tähänkin asti pärjätty, ja ruukku menee kaivolle, kunnes särkyy.

Kaksilla säännöillä

Olen tässä blogissa monesti, viimeksi ainakin helmikuun lopulla, kirjoitellut Unkarin hallituksen perhepoliittisista näkemyksistä, joihin kuuluu tiukka heteronormatiivisuus. Perustuslakiinkin, jossa jo ennestään avioliitto määriteltiin miehen ja naisen väliseksi, piti lisätä, että ”äiti on nainen, isä on mies” (kyllä, ihan totta), sillä nämä perusarvot ovat kuulemma nykyään hyökkäyksen kohteena. Transsukupuolisten elämä on tehty mahdollisimman vaikeaksi tuomalla lakiin ”syntymäsukupuoli”, jonka muuttaminen on nimenomaisesti kiellettyä, ja koska lapsia eivät enää muuten kuin poikkeustapauksissa saa adoptoida muut kuin avioparit (jollaiset siis koostuvat miehestä ja naisesta), homopareille on lasten adoptoimisesta tehty käytännössä lähes mahdotonta. Tämä viimeksimainittu lainmuutos kirvoitti Unkarin sateenkaariperheet käynnistämään kampanjan ”Perhe on perhe” (A család az család), jonka tueksi puolestaan asettui useita yrityksiä, instituutioita (esimerkiksi lähetystöjä, myös Suomen) ja julkisuuden henkilöitä.

Unkarin jalkapallomaajoukkueen maalivahti, työkseen Leipzigissa pelaava Péter Gulácsi, poseerasi somessa puolisoineen kampanjan logo käteen piirrettynä ja vetosi julkisesti kampanjan puolesta, kehottaen kaikkia suurempaan suvaitsevuuteen ja avoimuuteen erilaisia ihmisiä kohtaan.

Saksassa Gulácsi sai kauniista eleestään kiitosta ja kehua, mutta koti-Unkarissa käynnistyi omituinen tapahtumasarja, josta äskettäin kirjoitin: entinen huippujalkapalloilija ja nykyinen suosittu urheilukommentaattori János Hrutka, joka oli mennyt julkisuudessa tukemaan Gulácsia, sai potkut työpaikastaan urheilukanava Spíler TV:ltä. Näin siis tekevät samat vallanpitäjät, jotka julkisuudessa koko ajan vänisevät ”liberaalien” (somesuomeksi: ”vihervasemmiston”) mielipidediktatuurista ja cancel-kulttuurista, jonka takia turmeltuneessa lännessä ”ei enää saa sanoa” niin kuin asia on.

Eikä tässä kyllin, vaan Index-uutissivuston mukaan myös Unkarin yleisradioyhtiön M4-urheilukanavan selostaja Viktor Lukács olisi erotettu vain siksi, että hän oli somessa peukuttanut Gulácsin postausta. Jalkapallo on Unkarissa pyhä ja vakava kansallinen asia, eikä sen nimissä saa asettua vastustamaan ”kansallisiksi” julistettuja arvoja. Tosin unkarilaisen jalkapallon suurimmat kansainväliset menestykset ovat jääneet 1950-luvulle, Ferenc Puskásin ja kumppanien tarunomaiseen aikaan, mutta silti jalkapallon kansaa kokoavaan voimaan uskotaan yhä, eikä vähiten siksi, että tämä urheilulaji on myös pääministeri Orbánin elämän suuri intohimo.

Mutta tarina jatkuu. Eilen Magyar Nemzet, siis tämän perinteikkään konservatiivisen päivälehden nimen ja logon ominut hallituksen äänitorvi, entinen Magyar Idők, haastatteli toista Saksassa työskentelevää jalkapalloammattilaista, Berliinin Herthan maalivahtivalmentajaa Zsolt Petryä, joka – kuten jo otsikossa kerrotaan – ei ole joka suhteessa Gulácsin kanssa samaa mieltä. Hänen mielestään…

Péter Gulácsi on muodostanut sateenkaariperheistä liberaalin mielipiteen, josta Unkarin yhteiskunnan enemmistö on eri mieltä. (…) Periaatteessa häntä ei voi eikä saa tuomita vain siksi, että hän sanoi mielipiteensä. Eri asia, ovatko ihmiset hänen kanssaan samaa mieltä. Minä urheilijana hänen sijassaan keskittyisin jalkapalloon (…) On täysin tarpeetonta hankkia vihamiehiä yksittäisellä poliittisella mielenilmauksella, varsinkin Euroopan huipputason maalivahdin. Mikä kuitenkin saattoi Péterin asettumaan homoseksuaalien, transvestiittien ja muita seksuaali-identiteettejä edustavien ihmisten tueksi, sitä en tiedä. Minä hänen asemassaan en varmastikaan olisi ruvennut nostattamaan mielenkiihkoa.

Ja kun kerran arvopolitiikkaan päästiin, niin Magyar Nemzetin haastattelija halusi lopuksi kuitenkin tietää, millaisia mielipiteitä Petryllä itsellään on yhteiskuntapoliittisista kysymyksistä, ja saa kuin saakin urheilumiehestä irti poliittisen mielenilmauksen. Sympatisoiko Petry ”konservatiivista puolta”?

Täysin. En edes ymmärrä, miten Eurooppa on voinut moraalisesti vajota niin syvälle kuin nyt. Maahanmuuttopolitiikka on minulle moraalisen rappion ilmentymä. Meidän tulee jatkaa elämäämme Euroopassa niiden kansallisten arvojen perustalla, jotka olemme vuosien mittaan oppineet. Eurooppa on kristitty maanosa, en mielelläni katsele sitä moraalista rappiota, joka tällä mantereella nykyään leviää. Liberaalit paisuttelevat vastapuolen mielipiteitä: jos et pidä maahanmuuttoa hyvänä asiana, sillä Eurooppaan on tulvinut hirmuinen määrä rikollisia, silloin sinua heti syytetään rasistiksi. Tätä ei voi sallia, toisen mielipidettä suvaitaan harvemmin etenkin silloin, kun kyseinen henkilö edustaa konservatiivista näkökantaa.

Näin juuri. En tietenkään tiedä, miten paljon lehden toimittaja on leikellyt ja järjestellyt Petryn alkuperäisiä sanoja. Mutta tämä näyttää siltä, että pelkkä arvopolitiikkaan viittaaminen vie jonkinlaisella persulogiikalla siihen ainoaan olennaiseen arvokysymykseen, jolle kaikki muu on alisteista, eli maahanmuuttoon, joka puolestaan automaattisesti merkitsee (sanoivat tutkimukset ja tilastot mitä hyvänsä) rikollisuutta ja moraalista rappiota. Ynnä tuota cancel-kulttuuria eli ei-toivottujen mielipiteiden tukahduttamista, yhyy.

Tämä on meininki Unkarissa, mutta Saksassa kaikki on toisin. Tieto Petryn kannanotosta kantautui Herthan johtoportaaseen, joka kävi Petryn kanssa vakavan keskustelun. Herthan tiedotteessa toimitusjohtaja Carsten Schmidt haluaa korostaa, että Petry on Herthassa tultu tuntemaan avoimena, suvaitsevaisena ja avuliaana ihmisenä, joka ei ole koskaan itse käyttäytynyt epäkorrektisti tai suvaitsemattomasti seksuaalivähemmistöjä tai maahanmuuttajia kohtaan. Schmidt ymmärtää myös, että Magyar Nemzetissä ilmestynyt puheenvuoro oli toimittajan muokkaama ja lyhentelemä eikä Petry itse ollut päässyt yksityiskohtaisesti tarkistamaan, mitä hänen suuhunsa pantiin, ja että hänen tietoonsa tullut versio tekstistä on tietenkin käännös, jossa jotkin hienoudet ovat voineet jäädä välittymättä. Siitä huolimatta tämä mielenilmaus ei sovi yhteen niiden arvojen kanssa, joihin Hertha BSC on sitoutunut – joten Hertha BSC jättää Petrylle kohteliaat hyvästit. Tiedotteen lopuksi Petry itse vielä tähdentää, että ei ole homofobinen eikä muukalaisvihaaja, ja pahoittelee maahanmuuttopolitiikkaa koskevaa lausuntoaan: ”Haluaisin pyytää anteeksi kaikilta niiltä, jotka tulevat maahamme turvapaikkaa etsimään ja joita olen tällä loukannut.”

Näin siis kävi, siitä huolimatta, että Petry oli vielä maanantai-iltana koettanut lieventää ja selitellä sanomisiaan. Magyar Nemzetin sivuilla ilmestyneessä kommentissaan hän halusi lisätä ”vivahteita”, jotka haastattelua toimitettaessa olivat jääneet pois, ja korostaa, että ei ollut itse lausunut mitään syrjivää sateenkaariperheistä. Tässä vaiheessa oli kuitenkin jo niin sanoakseni myöhäistä rypistää.

Tarinan opetus? Ensinnäkin: Unkari on toista maata. Siellä ”kristillis-konservatiivisiksi perhearvoiksi” nimetty homovastaisuus ja ”maahanmuuttovastaisuudeksi” nimetty rasismi on nostettu kansallisen identiteettipolitiikan keskeisimmiksi positiivisiksi arvoiksi, käsitys ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista on erilainen kuin esimerkiksi Saksassa. Siitä voi sitten keskustella, onko urheiluseuran, siis viihdettä tuottavan itsenäisen yrityksen, brändi- ja imagopoliittinen ratkaisu samantasoista cancel-kulttuuria tai mielipidetyranniaa kuin valtion yleisradioyhtiön palveluksessa olevan media-ammattilaisen erottaminen. Joka tapauksessa Unkarissa ja Saksassa pelataan eri säännöillä, ja Saksassa työskentelevä unkarilainen kuvitteli voivansa käyttää yhtaikaa kahta sääntökirjaa, sen mukaan, kumman maan julkisuudessa toimitaan. Se ei oikein onnistunut. Nimittäin – ja tässä toinen opetus: Unkari ehkä pelaa erilaisilla säännöillä, mutta se ei ole saari, missä turvassa kielimuurin takana voi möläytellä mitä tahansa.

Pökäleitä postilaatikossa

Perheistä ja perhearvoista Unkarissa on tullut kirjoitettua jo muutamaankin otteeseen, mutta asia pysyy pinnalla Unkarin julkisuudessa oudon sitkeästi. Vähän alkaa todellakin vaikuttaa siltä, että kun ”maahanmuuttokriittisyys” eli muukalaisvihan lietsonta ei vedä kansaa riittävän hyvin – ne valtion uutiskanavissa jatkuvasti kuvaillut ”migranttien” laumat, joiden pitäisi olla höökimässä Unkarin rajoille, ovat jääneet tulematta – niin ykkös-viholliskuvaksi on nostettu ns. perhearvoja vastustava kuviteltu ”gender-ideologia”. Vaara uhkaa jokaista tavallista unkarilaista, sillä vaihtoehtojahan on vain kaksi. Joko ihannoitu menneisyys ja perinteiset patriarkaaliset perheet, joissa vaimo tietää paikkansa eikä kilpaile miesten kanssa ja joissa päämääränä on synnyttää Karpaattien allas niin täyteen, ettei maahanmuuttajia mahdu sekaan. Tai lännen ”monikulttuurinen” rappio, jossa naisista tehdään itsekkäitä miesmäisiä ”itsensätoteuttajia” ja miehistä naismaisia homoja, lapsia ei synny tai jos syntyy, nekin vedetään mukaan kammottaviin perversioihin.

Kyllä, homoseksuaalisuus on tietenkin samaa kuin pedofilia. Tähän vihjaavia ”tehkööt mitä haluavat mutta jättäkööt lapset rauhaan” -puheenvuoroja on (taannoisen satukirjaskandaalin yhteydessä) kuultu jopa itsensä pääministeri Orbánin suusta. Asiaan kuuluu, että samaan aikaan katolisen kirkon piirissä tapahtunutta lasten hyväksikäyttöä on viime aikoihin saakka hyssytelty ja tuhansien lapsipornokuvien hallussapidosta kärähtäneen Unkarin Perun-lähettilään juttua yritetty painaa villaisella, alkaen siitä, että asiaa käsitelleen parlamentin ulkoasiainvaliokunnan pöytäkirjat määrättiin kymmeneksi vuodeksi salaisiksi.

Niin kuin tässäkin blogissa olen aiemmin kirjoittanut, ei vain Unkarin perustuslaissa avioliittoa ole määritelty miehen ja naisen väliseksi, vaan ”syntymäsukupuolen” muuttaminen on erikseen lailla kielletty (“transkieltopykälä”) ja adoptointi tehty käytännössä lähes mahdottomaksi muille kuin (hetero)aviopareille. Kaikesta huolimatta Unkarissakin on homopariskuntia, jotka yhdessä kasvattavat jommankumman puolison biologisia tai adoptiolapsia ja siis muodostavat lapsiperheen, jota vallanpitäjät eivät halua tunnustaa. Nyt sateenkaariperheiden yhteisö on lanseerannut kampanjan A család az család eli ‘Perhe on perhe’. Kampanjan kotisivulla korostetaan, asiantuntijoihin ja tutkimustietoon viitaten, että avioliiton ja perheen käsite on ihmiskunnan historian kuluessa monesti muuttunut, että samasukupuolisten vanhempien lapsena kasvaminen ei vahingoita lapsen kehitystä mutta sitä vastoin on lapsen etujen vastaista, että häntä yhdessä kasvattavista aikuisista toista ei virallisesti tunnusteta hänen vanhemmakseen.

Kampanjan tueksi on ilmoittautunut useita yrityksiä, julkisia toimijoita ja julkisuuden henkilöitä, myös Suomen Budapestin-suurlähetystö. Unkarin jalkapallomaajoukkueen maalivahti, Saksassa ammattilaisena pelaava Péter Gulácsi poseerasi Facebookissa vaimonsa kanssa kampanjan logo piirrettynä kämmeneensä ja kertoi: ”Mitä enemmän aikaa sitä viettää ulkomailla tai erilaisten ihmisten parissa, sen paremmin tajuaa, että se, että kaikki eivät ole samanlaisia, tekee maailmasta vain värikkäämmän, ja että tärkeintä on rakkaus, hyväksyntä ja suvaitsevaisuus toisia kohtaan.” Samoin teki toinen unkarilainen jalkapalloilija, samoin Saksassa pelaava Zsanett Jakabfi, Wolfsburgin joukkueessa kuusinkertainen naisten Bundesligan voittaja.

Mutta vastaääniäkin toki löytyy. Tässä blogissa on ennenkin mainittu Alapjogokért Központ (‘Perusoikeuksien puolesta -keskus’), joka on ihmisoikeusjärjestönä esiintyvä, hallitusta lähellä oleva ajatuspaja. Se puolestaan (kertoo uutissivusto Telex) kommentoi kampanjaa Facebookissa merkillisellä puheenvuorolla, jonka kohteena oli kampanjan tukijaksi ilmoittautunut lounasravintolaketju Fruccola.

Salaatti maistuu paremmalta kylmänä kuin lämpimänä. [Sanaleikki: unkarin meleg tarkoittaa sekä ’lämmin’ että ’homo’.] Yli neljänkymmenen muun tuotemerkin ohella myös Fruccola on päättänyt tukea sitä, että homoseksuaaliset parit saisivat adoptoida lapsia. Me taas päätimme, ettemme enää tilaa Fruccolalta…

Valistuneen suomalaisen nuorison edustaja, jolle näytin kuvaa, oli perin hämmentynyt. ”Siis noihan on drag queeneja. Miten se mitenkään liittyy sateenkaariperheisiin?” Kuva näyttää itse asiassa olevan peräisin jutusta, jossa kerrotaan dragia harrastavasta 8-vuotiaasta pojasta, mutta tätä teemaa ei ”Perusoikeuksien puolesta -keskus” lähde kehittelemään sen pitemmälle. Riittää yleisön shokeeraaminen tämmöisellä kuvalla, jossa on kaksi outoa naista muistuttavaa hahmoa, toinen kaiken lisäksi tummaihoinen. Vai riittääkö? Tämän Facebook-postauksen kommenttien kärjessä näkyy armotonta kritiikkiä: ”Fruccolasta olen ainakin tähän mennessä kuullut hyvää, Perusoikeuksien puolesta -keskuksesta en mitään.” ”Tämä postaus näyttää hyvin, millaisella henkisellä tasolla te olette. Onnittelut!”

***

Olen joskus ennenkin maininnut myös Krisztina Tóthin, joka on nyky-Unkarin nimekkäimpiä runoilijoita. Jo muutama vuosi sitten hän kirpeästi kommentoi julkisuudessa Unkarin julkisen keskustelun rappiota, kärjistymistä ja tyhmistymistä. Tähän haastatteluun liittyvästä tositarinasta, jossa Tóth kuvailee vierailuaan eräässä koulussa ja sen kirjallisuudenopetuksen tukahduttavaa ilmapiiriä, tuli jonkinlainen somehitti (suomensin sen julkisiin Facebook-muistiinpanoihini). Nyt Tóth on jälleen julkisuudessa, perin ikävällä tavalla. Ja viimeisimpänä syynä on Mór Jókai.

Mór Jókai (1825–1904) oli jonkinlainen Unkarin Dickens, romantiikan ja realismin rajamailla liikkuvia paksuja romaaneja suoltava kansallinen klassikko, jota pitäisi jostain syystä kovasti ihailla. (Sekä Dickens että Jókai ovat minulle aina olleet ongelma, kummankaan teosten päällekäyvään sentimentaalisuuteen en millään pysty tykästymään, en jaksanut niitä lukea edes alttiissa nuoruudessani, kun muuten söin paksuja historiallisia tiiliskiviä aamupalaksi.) Jókai oli jo elinaikanaan tavattoman suosittu, ja ”Mauri Jókain” romaanien suomennokset kuluivat jo yli sata vuotta sitten myös Suomen kansan käsissä. Tässä jutussa avainasemassa on romaani Az arany ember, aikoinaan suomennettu nimellä ‘Onnen kultapoika’. Se on monipolvinen fantasia-seikkailutarina miehestä, joka perustaa Tonavan saarelle jonkinlaisen onnellisten valtakunnan, missä voi – sopuisan mutta intohimottoman avioliittonsa vastapainoksi – elää yhdessä rakastettunsa kanssa.

Könyves Magazin -lehden haastattelusarjassa ”Mitä kirjailija lukee?” Krisztina Tóth jutusteli toimittajan kanssa, joka keksi kysyä, mitä kirjoja Tóth haluaisi lisätä koulujen kirjallisuudenopetuksen pakolliselle lukulistalle ja mitä poistaa. (Unkarin koulujen kirjallisuudenopetukseenhan sisältyy valtava määrä pakollista luettavaa, josta on yksityiskohtaisesti määrätty valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa ja jota on paljon arvosteltu: nämä tavoitteet ovat täysin toivottomia ja todellisuudelle vieraita.) Poistettavista Tóth mainitsi ensimmäisenä Jókain ”Kultapojan”, ei vain siksi, että se on seitsemäsluokkalaisille liian raskasta ja vastahakoista luettavaa, joka saattaa tappaa kiinnostuksen kirjallisuuden klassikkoja kohtaan lopullisesti, vaan ennen kaikkea kirjan naiskuvien takia. Kuuliaisesti miestään palveleva vaimo ja yhtä kuuliaisesti ja kyselemättä sivuvaimoksi suostuva rakastettu antavat lapsille sukupuolirooleista perin oudon kuvan.

Tästä haastattelusta sitten HVG:n – siis riippumattoman ”laatulehden”! – toimittaja tekaisi klikinkalastelujutun, otsikolla “Krisztina Tóth poistaisi pakolliselta lukulistalta Arany emberin ja [Magda Szabón lastenkirjan] Bárány Boldizsárin sukupuoliroolien kuvauksen takia”. Ja siitäkös mekkala nousi, otsikkohan oli – kuten kirjailija ja kirjallisuudentutkija Gábor Schein osuvasti huomauttaa – hysterisoituneessa keskusteluilmapiirissä aivan ilmeinen haaste, täkysanaa ”sukupuolirooli” myöten. Tóth alkoi saada sekä sähköiseen että todelliseen postilaatikkoonsa sekä sähkömuotoista että aivan konkreettista sitä ihtiään. Hallituksen äänitorvi Magyar Nemzet otsikoi ironisesti: “Az arany ember pitää kieltää, kert’ se ei ole gender-yhteensopiva”. Siis “kieltää”. Samanhenkisillä uutis- ja keskustelualustoilla juttu on tosiaan jo ryöpsähtänyt siihen muotoon, että poliittisen korrektiuden ja liberaalin mielipideterrorin talibanit ovat kieltämässä Unkarin kirjallisuuden klassikkoja (hyvä kun eivät pistämässä silppuriin). Samaan syssyyn siteerataan kansainvälisillä altright-foorumeilla kiertäviä urbaanilegendoja siitä, miten länsimaiden yliopistoissa cancel-kulttuuri rehottaa siinä määrin, että pahaa patriarkaalista Shakespeareakaan ei enää saisi opettaa.

Eihän tässä tietenkään kirjallisuudesta ole enää kysymys, ei kirjallisuuden taiteellisista arvoista eikä kirjallisuudenopetuksestakaan. Koko jupakan käynnistymiseen ratkaisevasti vaikuttaneen HVG.hu:n kulttuurisivuilla Bálint Kovács päättelee:

Koiranpaskaa ei tungeta kirjailijoiden postilaatikkoihin [näin on ilmeisesti Krisztina Tóthille käynyt] silloin, kun jossain novellissa on käytetty sekavaa metaforaa tai runoon päätynyt todella raivostuttavan epäonnistunut kielikuva. Vaan silloin, kun kirjallisuus ei ole muuta kuin ryhmysauva, jolla poliittista vakaumusta voi hakata toiseen ihmiseen. Kun Jókaista tykätään tai ei tykätä ei siksi, että hänen romaaninsa ovat hyviä tai huonoja, vaan siksi, että kyseinen poliittinen vakaumus ei salli keskustelua kansallisista arvoista tai menneisyyden jonkin näkökohdan uudelleenarviointia, varsinkin jos tämä näkökohta saattaisi poiketa politiikan määräämistä suuntaviivoista. Kun Nobel-kirjailijan (muka) ammatillisessa arvioinnissa ei ole kyse kirjailijan teoksista vaan hänen kannanotoistaan tai kenties syntyperästään. Sillä niin kauan kuin Jókai ja kumppanit ovat politiikan leikkikaluja, niin kauan täällä ei tule olemaan kirjallisuuskeskustelua, vain koiranpaskaa postilaatikossa.

***

Ja kun nyt tuli puheeksi äidinkielen ja kirjallisuuden opetus Unkarin kouluissa, niin 15. helmikuuta julkistettiin vähin äänin ylioppilastutkinnon uusia vaatimuksia koskeva asetus. Unkarin äidinkielenopettajien liiton järkyttyneessä kannanotossa uudet tutkintovaatimukset – ja ennen kaikkea niiden autoritaarinen, alan ammattilaiset ja julkisuuden tykkänään ohittanut valmistelu –saavat lievästi sanoen ankaraa kritiikkiä. Käytännön tekstitaitojen kokeen tilalle on tuotu ”sivistystesti”, joka siis käytännössä edellyttää kirjailijoiden ja teosten nimien, yksityiskohtien ja vuosilukujen ulkoa pänttäämistä, ja näitä nimiä ja yksityiskohtia on koulun yksityiskohtaisesti säädellyssä pakollisessa lukulistassa kerrassaan kohtuuton määrä. Ylioppilaskokeen suullista kuulustelua varten on opiskeltava ei enää kuuden vaan kymmenen kirjailijan elämäntarinat ja tuotannot. (Suullinen kuulustelu. Niin juuri. Keski-Euroopassa ei jostain syystä voida toimia pelkkien kirjallisten tenttien varassa; ilkeästi arvelen pääsyyksi sitä, että lunttaaminen on maan tapa ja sitä on mahdoton torjua.)

Kaksi kappaletta on pakko siteerata sellaisenaan:

Koulun opetusohjelmasta tähän asti täysin puuttuneen Herczegin “löytämistä”, hänen kohottamistaan samalle tasolle Babitsin, Petőfin tai Attila Józsefin kanssa ei tue mikään vakavasti otettava kirjallisuustieteellinen tutkimus, ei ainutkaan merkittävä kirjallisuuden historia, se on siis pelkästään ideologinen ele.

Ideologinen luonteeltaan on myös se muutos, että uudessa suunnitelmassa ei kielihistoriaa koskevan tiedon osalta mainita unkarin kielen suomalais-ugrilaista alkuperää – jota tukee alan tutkimus – vaan sen asemesta nimetään “unkarin kielen sukulaisuutta koskevat hypoteesit”.

Korkeakoulu- ja perhepolitiikkaa

Jo jonkin aikaa on pitänyt kirjoittaa siitä, miten taistelu Unkarin yliopistojen “uudistuksesta” jatkuu. Ja erityisesti haastattelusta, jonka mm. tämän johdosta antoi noin viikko sitten Telex-uutissivustolle István Stumpf, entinen kansliaministeri ja perustuslakituomioistuimen tuomari, nyt helmikuun alusta yliopistojen hallintomallinvaihdoksesta vastaava virkamies (komissaari, kormánybiztos). Jutussa Stumpf vakuuttelee heti aluksi, että vaikka pääministeri Orbán Instagramissa toivotti hänet tervetulleeksi kuvaviittauksella Terminator-elokuviin (I’m back!), hän itse katsoo toimivansa pikemminkin rauhantekijänä ja rauhoittajana. Myöhemmin hän myös varovasti kritisoi “yliarvioinniksi” Unkarin kauppa- ja teollisuuskamarin puheenjohtajan László Parraghin kehaisua, miten uutta yliopistollista koulutusohjelmaa ei enää saisi käynnistää ilman kauppa- ja teollisuuskamarin hyväksyntää. Stumpf ei ole Fidesz-puolueen jäsen, mutta sanoo, että “tämän porvarillisen, konservatiivisen, kristillisdemokraattisen leirin arvomaailma” tuntuu hänelle läheisimmältä. (Siitähän toki voisi keskustella, edustaako Orbánin Unkarin hallinto oikeasti näitä arvoja vaiko vain radikaalia, populistista poliittista opportunismia.)

Stumpf uskoo ja toivoo yliopistojen säätiöpohjalle siirtämisen toimivan Unkarin tieteen ja yhteiskunnan parhaaksi, ja puhuu kauniisti myös siitä, miten tulevaisuudessakin pitäisi Unkarissa voida olla myös ensimmäisen sukupolven älymystöä. (Stumpf itse on koulujakäymättömien vanhempien lapsi “pienestä švaabikylästä”.) Tähänastisten yliopistojen säätiöimisten nostattamia protesteja ja konflikteja hän selittelee lempeän ymmärtäväisesti. Ministeriö on ehkä ajatellut vähän turhan teknokraattisesti, viestintä ei ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, ja juridinen puolikin on vielä vähän keskeneräinen: yliopistojen uuden säätiöpohjan säätelemiseen tarvittaisiin uusi erillinen laki. Stumpf ei myöskään halua lainkaan ottaa kantaa siihen poliittiseen mutapainiin, josta haastattelija nostaa esimerkiksi kiukkuoikeistolaisen journalistin András Bencsikin taannoisen möläytyksen. HírTV-kanavan Sajtóklub (‘Pressiklubi’) –ohjelmassa Bencsik oli nimittänyt kapinoivaa teatteri- ja elokuvakorkeakoulua (SZFE) ‘nuhjuiseksi onkaloksi, jossa piileskeli haiseva, kapinen lahko’.

Ei Stumpf varmaan ole täysin väärässä kritisoidessaan Unkarin yliopistojen tämänhetkistä tilaa, “seisovan veden kulttuuria” ja vähimmän vaivannäön periaatetta. Erityisen uskottavalta tuntuu se huomio, että yliopistojen opettajien kehno palkkaus johtaa päällekkäisten virkojen kasaamiseen (Unkarissa tuntuu olevan ihan normaalia, että hoidetaan samaan aikaan useita professuureja), tehottomuuteen ja jatkuvaan rimojen laskemiseen. Totta on, että Unkarin yliopistot eivät ehkä ole kilpailukykyvertailujen kärjessä, ainakaan kansainvälisten yliopistorankingien perusteella (varsinkaan sen jälkeen, kun Keski-Euroopan yliopisto (CEU) käytännössä karkotettiin maasta). Kansainvälisistä yliopistorankingeista ja niiden kriteereistä voi toki olla monta mieltä, samoin “kilpailukyvystäkin”, jonka Stumpf ymmärtää aika lailla, hm, teknokraattisesti:

Nykyinen mallinvaihdos noudattaa osaksi länsieurooppalaisia – esimerkiksi Suomen tai Portugalin – malleja, mutta epäilemättä se myös noudattaa paljolti samaa logiikkaa, jota ministeri Palkovics on edustanut ja edustaa: miten liike-elämälle tilaajana voisi antaa suuremman roolin siinä, että yliopistokoulutuksen rakenne ja itse opetus olisi ketterä ja kilpailukykyinen.

Sehän tiedetään, että innovaatio- ja teknologiaministeri Palkovics on Viktor Orbánin “työperustaisen yhteiskunnan” takuumiehenä rakentamassa sellaista Unkaria, jossa olisi mahdollisimman vähän hyödyttömiä (ja ylikriittisiä) intellektuelleja ja mahdollisimman paljon sinikaulusväkeä saksalaisten autotehtaisiin. Mutta mitä ihmettä tarkoittaa Suomen malli tässä yhteydessä? Ja miten yliopistojen siirtäminen säätiöiden varaan, joita hallitsevat poliittisten vallanpitäjien nimeämät kuratoriot, parantaa tutkimuksen ja opetuksen resursointia ja nostaa niiden tasoa?

***

Komissaari Stumpf näyttäytyy tässä haastattelussa erittäin sympaattisena, järkevänä, rauhallisena ja tasapuolisena ihmisenä, joka ihailtavan uutterasti selittää parhain päin Unkarin hallituksen ja pääministeri Orbánin toimintaa. Ilmeisesti hänen roolinaan on toimia “hyvänä poliisina”, samalla kun hallituskoalitiota lähellä olevista media- ja somekanavista ja ajatuspajoista ammutaan kuraa kapinoivien korkeakoulujen (“suvakkihautomo”, libsikeltető, kuten Pesti Srácok -blogi SZFE:tä nimitti), protestoivien opiskelijoiden ja professorien niskaan. Toisentyyppinen charm cannon, kuten häntä on maailmalla nimitetty, on oikeusministeri Judit Varga, kunnianhimoinen, kaunis, tyylikäs ja lahjakas, urheilullinen ja musikaalinen nainen. (Tuossa yllä linkitetyssä jutussa on videoklippi, jossa hän soittaa viulua. Marraskuussa 2019 uuden jalkapallostadionin kunniaksi julkistetussa hauskassa videossa, jossa jalkapallo lentelee ympäri Budapestia ja singahtaa lopulta pääministeri Orbánin kuuluisalle edustusparvekkeelle, ministeri Varga taas pääsee näyttämään taitojaan pallon käsittelijänä.) Judit Varga ei pyri esiintymään lempeänä sovittelijana, pikemminkin terrierimäisen ärhäkkänä ja lojaalina taistelijana. (Yksi Twitter-kissatappelu oppositiomeppi Klára Dobrevin kanssa on ollut esillä tässäkin blogissa.)

Judit Vargan ja hänen miehensä Péter Magyarin kaunis ja menestyvä malliperhe (kolme poikaa!) on ollut osa ministerin julkista imagoa. Vielä joulun alla juorulehti Blikk julkaisi runsaasti kuvitetun jutun Vargan, Magyarin ja poikien tunnelmallisista ja lämminhenkisistä jouluvalmisteluista. Sittemmin on seurannut ikävämpää julkisuutta: uutisoitiin Vargan ja hänen miehensä sekä ostaneen huomiotaherättävän alhaiseen hintaan ison asunnon Budapestista että nostaneen valtion lapsiperheille myöntämää kodinperustamislainaa Balatonin rannalla sijaitsevan huvilan peruskorjaamiseen. (Virallisen selityksen mukaan he olivat tuolloin harkinneet asettuvansa sinne asumaan.) Perjantaina sitten samainen Blikk kertoi Vargan ja hänen miehensä olevan eroamassa. Ministeri hermostui ja vaati Facebook-sivullaan lehdistöä jättämään hänen perheensä ja yksityisasiansa rauhaan.

Toki. Mutta kun perheiden ja lasten suojelemisesta puhutaan, niin monelle tulee mieleen se, miten juuri ministeri Vargan jättämässä kohutussa lainmuutosesityksessä perheen suojelemisen nimissä tiettyjen ideologisten suuntaviivojen mukaisesti määritellään, millainen perheen pitää olla. Niinpä ministerin puheenvuoroon vastasi miehensä kanssa ottopoika Andrista kasvattava sateenkaariperheaktivisti Márton Pál ministerin omin sanoin:

Tammikuun lopussa perhettämme kohtaan käynnistetyn lehdistön yhteishyökkäyksen jälkeen emme halua reagoida mihinkään yksityiselämäämme koskettavaan kysymykseen, emme siis myöskään Blikk-lehden tänään ilmestyneeseen kirjoitukseen. Pyydämme lehdistön työntekijöitä: älkää vetäkö meidän yksityistä elämänpiiriämme mukaan poliittisiin peleihin, ja alaikäisten lastemme suojelemiseksi välttäkää yksityiselämäämme liittyvien juorujen levittämistä. Kunnioittaen: Judit Varga ja Péter Magyar.

Rouva ministeri, ymmärrän tunteenne, ja pyydän samaa Teiltä. Pyydän: pidättykää vetämästä meidän yksityistä elämänpiiriämme mukaan poliittisiin peleihin, ja alaikäisten lastemme suojelemiseksi välttäkää yksityiselämäämme liittyvien juorujen levittämistä. Kunnioittaen: Unkarissa elävät sateenkaariperheet.