Islamisaatio lastentarhoissa – onko sitä?

heinäkuu 5, 2017

Puolitoista vuotta sitten kirjoitin kohututkimuksesta, jonka mukaan Wienin islamilaisissa lastentarhoissa muhii radikaali islamismi. Tutkimus oli tehty Wienin yliopiston islamintutkimuksen laitoksella, islamilaisen uskontopedagogiikan professorin Ednan Aslanin johdolla, ja se näytti viittaavan siihen, että islamilaisia lastentarhoja pyörittävät ainakin osaksi yhdistykset ja tahot, joiden tavoitteena ei ole kotouttaa lapsia saksankieliseen yhteiskuntaan vaan eristää heidät omaan yhteisöönsä ja joiden arvot edustavat hyvin konservatiivista ja äärimmäistä islamin tulkintaa. Tutkimusta epäiltiin jo tuolloin, ja nyt siitä on Falter-lehti räväyttänyt jutun, joka saattaa myös konservatiivipuolue ÖVP:n uuden johtajan ja kansansuosikin, jo toiveikkaasti vaalivoittoon ja liittokanslerin pallille tähyävän nuoren Sebastian Kurzin hieman outoon valoon.

Kurz, näin juttu alkaa, oli äskettäin Ö3-radiokanavan haastateltavana ja kommentoi pakolaiskriisiä sen entistä ”tiukemman maahanmuuttopolitiikan” hengessä, jonka on huomattu hyvin uppoavan kohdeyleisöön, arvostellen ”kansalaisjärjestötolkuttomuutta” eli venepakolaisten pelastustoimia Libyan rannikolla. Kun haastattelija viittasi Lontoon yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan avustusjärjestöjen toiminta ei suinkaan ”auta ihmissalakuljettajia” vaan pelastaa ihmishenkiä, Kurz totesi, että ”politiikassahan voi tilata millaisen hyvänsä tutkimuksen oman mielipiteensä tueksi”. Juuri tästä Kurzia itseään nyt epäillään.

Kurz, jonka toimialaan ulkoministerinä kuuluvat myös Eurooppa- ja kotouttamiskysymykset, oli tilannut 36 000 eurolla Ednan Aslanilta tutkimuksen Wienin islamilaisista lastentarhoista. Pariisin terrori-iskujen jälkeen Kurz monien Euroopan oikeistopoliitikkojen lailla oli todennut islamin uhkan ja maahanmuuton riskit hyväksi, kansaan meneväksi teemaksi.  Joulukuussa 2015 Kurz jopa henkilökohtaisesti soitteli lehdistölle saadakseen Aslanin tutkimuksen julkisuuteen. Tutkimus itse ei tosin ollut vielä valmis; Kurzin kanslia toimitti mm. keltalehti Kronen Zeitungin käyttöön siitä tiivistelmän, joka – näin Aslan nyt kertoo Falter-lehdelle – ei ollut tarkoitettu julkistettavaksi.

Aslanin tutkimus valmistui vuoden 2016 alussa, mutta ei ilmeisesti täyttänyt toimeksiantajansa kaikkia toiveita. Falter-lehdelle on nyt vuodettu Word-tekstitiedosto, jossa tekstiin tehdyt muutokset näkyvät, ja siitä ilmenee lehden väitteiden mukaan aivan yksiselitteisesti, että tekstiä on muuteltu Kurzin ministeriön kotouttamisosastolla – tiedostosta näkyvät tekstin korjailijoiden nimet ja korjausten ajankohdat. Vaikuttaa todellakin siltä, että ministeriön työntekijät saatuaan tutkimuksen käsiinsä totesivat, että se oli tutkimuksena heikonlainen eikä tuonut riittävän selvästi esille aiemmassa tiivistelmässä korostettua ”islamismin” vaaraa, joten tutkimusta oli muokattava aiemmin julkistettujen kärkevien teesien mukaiseksi. Tähän tapaan:

kurzleaks-werte.png

Alkuperäisessä tekstissä kerrotaan, että haastatellut vanhemmat ovat kyseisen lastentarhan toimintaan hyvin tyytyväisiä.

Heille on erityisen tärkeää, että lastentarhassa tarjotaan halal-ruokaa ja että lapsille välitetään sellaisia arvoja kuin kunnioitus, kohtuullisuus, lapsen yksilöllisyys, hygienia, lasten tyytyväisyys, täsmällisyys, rakkaus, lämpö ja turvallisuus, itsenäisyys, sääntöjen selkeys.

Muokattu teksti antaa lastentarhan arvopohjasta aivan erilaisen kuvan:

Heille on erityisen tärkeää, että lastentarhassa tarjotaan halal-ruokaa ja lapsille välitetään islamilaisia arvoja.

Samaan tapaan tässä:

kurzleaks-repro2.png

Alkutekstin mukaan

Uskontokasvatuksen yhteydessä on vanhemmille tärkeää, että lapsia informoidaan heidän arvoistaan ja kulttuuristaan. Lasta on kasvatettava itsenäiseksi, kunnioittavaksi ja rakastavaksi.

Toimitetussa tekstissä päämäärä on hieman muuttunut:

Uskontokasvatuksen yhteydessä on vanhemmille tärkeää, että lapsia informoidaan heidän arvoistaan ja kulttuuristaan. Toisinaan lapsia on myös suojeltava enemmistöyhteiskunnan moraaliselta vaikutukselta.

Ovatko islamilaiset lastentarhat siis jokin pelottavan muukalaisuuden tukikohta Itävallan sydämessä?

kurzleaks-repro3.png

Alkutekstin mukaan

(…) tulokset (…) osoittavat, että lastentarha ei koulutustarjontansa, pedagogisten painopisteiden tai arvojen välittämisen suhteen eroa muista lastentarhoista (…)

mutta ministeriön muokkaamassa versiossa

(…) tulokset (…) osoittavat, että erottavana piirteenä toisiin lastentarhoihin verraten uskonto-opetuksen/-kasvatuksen merkitystä (…) korostetaan.

Maahanmuutto- ja kotoutumiskeskustelun keskeisiä teemoja saksalaisella kielialueella on syvä huoli siitä, että maahanmuuttajalapset eivät opi kunnolla saksaa, eivät kotoudu vaan syrjäytyvät perintökieliseen rinnakkaisyhteiskuntaansa. Tämä pelko on, ilmeisesti aika kyseenalaisella tavalla, upotettu myös tutkimuksen tekstiin. Alkuperäisessä tutkimuksessa mainittiin, että kielitaidon kehittäminen ja tukeminen on monille vanhemmille lastentarhan tärkeimpiä tehtäviä – tämän lauseen ministeriön työntekijät poistivat. Paljonpuhuva on myös tämä esimerkki:

kurzleaks-repro4.png

Alkuperäisessä tekstissä haastateltu lastentarhan johtaja kehuu työntekijöitään:

Ne tulevat kaikki meille Saksasta. Voin näyttää sinulle kansion. Uskomatonta, miten hyvää ainesta muslimien parista löytyy. Olen todella positiivisesti yllättynyt. Loistava koulutus, loistavat tiedot. On muslimeja, jotka osaavat pätevästi yhdeksää vierasta kieltä. Yhdeksää kieltä täydellisesti. Seitsemää kieltä täydellisesti. Ja niin edelleen. Filosofian tohtori ja niin edelleen ja niin edelleen. Loistava koulutus! Mutta valitettavasti kukaan ei ota heistä koppia Saksassa, niin kuin tiedät, he eivät saa työskennellä huivi päässä. He tulevat tänne.

 

Tämä Saksasta tulevan työvoiman hehkutus on poistettu tykkänään. Jäljelle jää sitä seuraava lause, joka kääntää kuvan päälaelleen:

Itävallassa koulutettujen pedagogien puutteessa palkataan opettajia usein uusista EU-valtioista. Tämän suhteen esim. vanhemmat valittavat, että tämä henkilökunta ei osaa kunnolla saksaa.

Falterin paljastukset ovat jo ehtineet nostattaa melkoisen myräkän Itävallan muissakin tiedotusvälineissä. Professori Aslan vakuuttaa seisovansa itse tekstin jokaisen pilkun ja pisteen takana, ja konservatiivinen Die Presse -lehti haastattelee itävaltalaista islam-teologia, jonka mielestä epäkohdat ovat todellisia ja Aslanin arvostelun sijasta päähuomio tulisi kohdistaa niiden korjaamiseen. Mutta miten sitten selittyvät nämä korjaukset, jotka Falterin toimittajien käsiinsä saaman tiedoston mukaan ovat selvästi ministeriön työntekijöiden tekemiä?

Sinänsä en epäile, ettei ongelmia ainakin joissain lastentarhoissa, yhdistyksissä tai piireissä voisi ollakin. Toivottavasti niiden korjaamisessa myös edistytään. (Esimerkiksi maahanmuuttajalasten äidinkielen säilyttämistä ja saksan kielen oppimista pitäisi tukea paljon nykyistä pontevammin ja asiantuntevammin; tämä on siis ongelma, joka ei koske pelkästään islamilaisia lastentarhoja!) Mutta sitä ennen on selvitettävä, mitä Ednan Aslanin tutkimuksessa oikeasti piilee; Wienin yliopisto on nyt asettanut työryhmän selvittämään, onko tutkimuksessa mahdollisesti rikottu hyvää tieteellistä käytäntöä.

Ja tietenkin päivänpoliittinen pääkysymys on nyt, mikä ministeri Kurzin oma osuus tutkimuksen ”muokkaamiseen” on – onko hän ollut alaistensa ”toimitustyöstä” tietoinen tai suorastaan ohjeistanut sitä? Jos Falterin syytökset pitävät paikkansa, ”prinssi Rautasydämen” hohtavaan kilpeen tulee näin vaalien alla melkoinen tahra.

 

Mainokset

Lapsoset laulavat

helmikuu 28, 2017

Kaikista niistä huolestuneista ja kriittisistä äänistä huolimatta, joita Unkarin elokuva-alan näkymistä on viime vuosina kuulunut, unkarilaiset ohjaajat niittävät jatkuvasti kansainvälistä tunnustusta. Vuosi sitten László Nemes Jelesin Saul fia (‘Saulin poika’) pokkasi parhaan ulkomaankielisen elokuvan Oscarin saatuaan jo sitä ennen Cannesissa tuomariston palkinnon. Tänä vuonna ehti jo Ildikó Enyedin Testről és lélekről (‘Ruumiista ja sielusta’) napata Berliinistä Kultaisen karhun, ennen kuin Kristóf Deákin  Mindenki  (’Jokainen’, tai vapaammin ”Kaikki laulaa”) toi jälleen Unkariin Oscarin, tällä kertaa parhaana ei-animaatiolyhytelokuvana. Index.hu-uutissivusto julkaisi aseistariisuvan herttaisen videon, jossa elokuvassa esiintyvä budapestiläisen Bakáts térin musiikkipainotteisen koulun kuoro valvoo luokassaan katsellen videolta Oscar-seremoniaa ja palkinnosta kuullessaan repeää riemuun.

Mindenki-elokuvassa keskeisessä osassa on koulun kuoro, jota johtaa viehättävä ja herttainen mutta kunnianhimoinen Erika-täti (unkarilaiset alakoululaiset sedittelevät ja tädittelevät opettajiaan). Zsófi-tyttö saapuu luokalle kesken lukuvuoden, löytää oitis ystäväkseen luokkatoveri Lizan, joka on kuoron parhaita luottolaulajia, ja pääsee itsekin kuoroon laulamaan – sillä ”meillä kaikki saavat laulaa, se on ihan perusperiaate”, kuten koulun rehtori alussa Zsófin vanhemmille selittää. Kaikki ei tietenkään ole ihan sitä, miltä näyttää – mutta yritän olla spoilaamatta tämän enempää, elokuva kyllä kannattaa itse katsoa.

Mindenki  huokuu jonkinlaista Astrid Lindgrenin tai Christiane Nöstlingerin lastenkirjojen hieman naiivin valoisaa henkeä, yrittämättäkään kuvata realistisesti ”aikamme ongelmia” kuten vaikkapa syrjäytymistä, huumeita tai koulukiusaamista. Keskiössä on lasten ystävyys ja toveruus, ja lapset myös näyttelevät monenlaisia tunteita todella hienosti. (Mikä ihme siinä onkin, että ulkomaisissa elokuvissa on aina niin hyviä lapsinäyttelijöitä?) Aikuinen katsoja voi kuitenkin helposti lukea elokuvasta monentasoista kritiikkiä. Voi ensinnäkin miettiä, mitä oikein piilee Unkarissa hartaasti hypetetyn Kodály-metodin ja ”musiikki kuuluu kaikille” -aatteen takana. Ja laajemminkin: saavatko kaikki oikeasti osallistua (myös esimerkiksi demokraattiseen päätäntäprosessiin…), ja miksi kukaan ei puutu järjestelmään syöpyneeseen valheellisuuteen?

***

Laulavia ja esiintyviä lapsia on myös vähemmän ammattimaisesti tehdyssä videopätkässä, joka pari päivää on kiertänyt unkarilaisessa somekuplassani. Index.hu-sivuston julkaiseman videon tekijästä ja esiintyjistä ei ole tarkempaa tietoa, mutta se on ilmeisesti kuvattu Transilvaniassa, ehkä jonkin paikallisen koulun karnevaalijuhlissa, karnevaaliaikaa kun nyt tähän päivään asti on eletty. (Huomennahan on sitten tuhkakeskiviikko ja katumuksen ja paaston aika, mutta ei nyt siitä sen enempää.) Olemme siis seuduilla, jonne Unkarin hallitus rajantakaisten vähemmistöjen tukemisen nimissä on halukkaasti viemässä myös aatteellista kasvatusta, kuten tästä ohjelmanumerosta voi ounastella.

Videopätkässä esiintyy kaksi lasta, poliisiksi pukeutunut pieni poika leikkikonepistooli rinnalla ja tyttö, jolla on jonkinlainen kaapu tai viitta yllään ja nukkevauva sylissä. ”Minä olen maahanmuuttaja!”, sanoo tyttö tomerasti (tai siis migráns, migrantti, ”pakolaisistahan” ei sovi puhua), ja ympärillä seisovat aikuiset naureskelevat innoissaan, ”tulen Syyriasta, olen kuullut, että täälläpäin asuu székely-kansaa, vieraanvaraista väkeä, joka helpolla antaa asunnon.” Poika taas kertoo olevansa poliisi, joka vie maahanmuuttajan vankilaan. ”Jos missä näet / varkaan tai maahanmuuttajan, / minä sen nappaan, kyllä näet. / Yölläkin tein töitä, / nappasin maahanmuuttajan, / aseen siltä takavarikoin, / annoin vielä turpaankin.” Poliisipojan värssy on välillä hukkua aikuisen yleisön riemukkaaseen naurunräkätykseen, mutta lopusta käy ilmi, että poliisi toivoo saavansa pomoltaan kehuja ja kenties palkankorotuksenkin.

Eikä tässä kaikki, ”tämä jatkuu vielä”, lupailee lasten edessä mikrofonia pitelevä täti yleisön riemuksi. Migranttityttö mahtailee olevansa teeveestä tuttu, poliisi käskee hävyttömän naisen pitää suunsa tukossa, mutta migrantti ilmoittaa jäävänsä tänne: ”Ei me mennä Saksaan, / kun se ilkeä Merkel / kaikenlaista hyvää lupasi, / mutta ei pitänyt sanaansa.” Rajalla on vielä odottelemassa migrantin koko perhe, joka pitäisi saada maahan. Poliisi on ensin topakkana viemässä tyttöä vankilaan, mutta tämä kaivaa taskustaan paksun tukun euroja, jolloin poliisi toteaa, että hölmöhän hän olisi, jos ei ottaisi lahjusta vastaan, ja pistää lopussa migrantin kanssa tanssiksi. Ympärillä seisovien aikuisten mielestä tämä on selvästi kerrassaan tappohauskaa.

Tässä voisi viisastella paljonkin karnevaalihuumorin olemuksesta, johon kuuluu kaikenlaisten kunnioitettujen ja arvostettujen ja jopa pyhienkin asioiden armoton pilkkaaminen sekä ajankohtaisiin ongelmiin tarttuminen välillä mustankin huumorin keinoin. Index-sivuston toimittaja ei kuitenkaan ole yrittänytkään ymmärtää huumoria vaan lataa:

Minun on vaikea päättää, mikä tässä karnevaalivideossa on sydäntäraastavinta:

  • Ettei kenellekään enää tule mieleenkään, että vauvaa sylissään puristavaa naista ei kuuluisi lyödä vaan suojella?
  • Että viattomien lastenkin päähän on iskostettu hallituksen propagandaa, jonka päämääränä on vain rahan ja poliittisen hyödyn kerääminen?
  • Että lapsille on itsestäänselvää, että poliisilla on ilman muuta oikeus lyödä epäiltyä?
  • Että ilman muuta ajatellaan, että pakolaisilla on mukanaan aseet ja valtavasti rahaa?
  • Ettei sanallakaan mainita, että Syyriassa on sota, jota äiti vauvoineen on pakenemassa?
  • Kameran takana seisovien vanhempien kikatus lasten esittäessä virka-aseman väärinkäyttöä, naisen nöyryyttämistä ja pahoinpitelyä?
  • Että Transilvaniassa ei edes ole pakolaisia?

(…) Filmi sai minut muutamassa minuutissa ymmärtämään niitä Natsi-Saksan uutisfilmejä, joissa herttaiset lapset ja hyvin pukeutuneet porvarisihmiset lyövät kadulla marssitettavia juutalaisia. En ihmettelisi, jos tämä hilpeä videopätkä joskus toimisi historiallisena todistuskappaleena siitä, miten syvälle Fidesz-puolueen vallanjano ja rahanahneus on unkarilaiset syössyt.


Porsaita EU:n oomme kaikki

tammikuu 5, 2017

Tänään vain pari pientä tarinaa Unkarin koulujen opetuksesta ja oppikirjoista – aihe, jota hallituskriittisissä viestimissä ja somessa jatkuvasti loukutetaan.

Olen ennenkin viittaillut Péter Konokiin, historiantutkijaan, freelance-kirjoittajaan ja somepersoonaan, joka Facebook-sivullaan julkaisee usein viiltävän humoristisia pohdintoja Unkarin nykymenosta. Konokin juttuja on ilmestynyt äskettäin myös kirjana, otsikolla Történetek a kerítés tövéből (‘Tarinoita aidan juurelta’) – “aita” voi viitata Konokin arkielämäkertomusten ympäristöön (suosittelen esimerkiksi tätä pientä suomentamaani tarinaa vesihanan vaihdosta), pieneen taloon metsikön laidassa ja sen pihapiiriin, mutta laajemmin se tietenkin assosioituu siihen uuteen rautaesirippuun, joka Unkarin ympärille on rakennettu ja johon perustuvasta ns. maahanmuuttopolitiikastaan Unkarin hallitus kehtaa vieläpä olla ylpeä.

Vähän aikaa sitten Konok kertoi sivullaan, miten hänen Flóra-tyttärensä oli koulusta saanut kotitehtäväksi värittää Pyhän Kruunun. Niin, juuri tämän kuuluisan kansallissymbolin, joka symboloi Unkarin valtiota pyhine ja loukkaamattomine rajoineen ja tuhatsatavuotisine historiallisine jatkuvuuksineen, johon liitetään sekä uskonnollista palvontaa että hurjia hörhöteorioita ties minkälaisista paranormaaleista yhteyksistä, jonka pilkkaaminen on Unkarissa erikseen kielletty lailla ja jota vartioi Parlamenttitalossa (!) varta vasten perustettu kaarti. Siteeraan:

Flóra kirjoittaa kotiläksyään. Tarkemmin sanoen ei kirjoita vaan tekee. Lukuläksyä. [Näin tosiaankin: olvasás ‘(tekstin) lukeminen’.] Lukuläksy on seuraava: pitää värittää “Pyhä Kruunu”. Flóra on kolmannella luokalla, täyttää kohta yhdeksän. Tämä on hänen lukuläksynsä.
Mitä tämä kertoo tästä maasta?

Mutta ei tässä kyllin. Tänään Konok jakoi sivullaan elämänkumppaninsa päivityksen:

Flóra: Äiti, tänään pitää taas värittää se kruunu!
Minä: Mutta eilenhän sinä jo väritit sen.
Flóra: Joo, mutta eilen se oli lukuläksy. Tänään se pitää värittää ympäristöoppiin.

Kuten Konok toteaa: Tälle kaikelle alkaa olla entistä vaikeampi nauraa.

***

Samaan aikaan toimittaja Mónika Török julkaisee huppa.hu-sivustolla toisen pienen uutisen nyky-Unkarin peruskoulusta. Kas tässä ote kahdeksannen luokan maantiedon oppikirjan Saksaa käsittelevästä luvusta:

fo%cc%88ldrajz-tanko%cc%88nyv

”Maailman johtavia valtioita.” Saksassa on Euroopassa eniten asukkaita, ja sen taloustuotanto on kaikkein suurin. Se on Euroopan Unionin tärkeimpiä poliittisia suunnannäyttäjiä, maailman talouden ja politiikan ratkaiseva vaikuttaja. || Kuva 6.1.: ”Riittääkö kaikille?” Saksa maksaa eniten Euroopan Unionin yhteiseen kassaan. Tunnista pilapiirroksessa esiintyvät liput ja tulkitse kuva!

Kuvassa, joka kahdeksasluokkalaisten kuuluu ”tulkita”, nähdään hattupäinen, ynseäilmeinen emakko imettämässä neljää pientä porsasta (lipuista päätellen Kreikka, Espanja, Belgia, ja mikähän lienee tuo oikeanpuolimmainen syherö, Portugali?). Vain yksi porsas, etualalla seisova Unkari, ei välitä emakon nisästä vaan seisoo syrjässä virnuillen katsojalle. Unkari-porsaan edessä maassa näkyy jonkinlaisia kokkareita, lienevätkö pikkukiviä vai ruokaa?

Miten tämän tulkitsee tavallisen perheen tavallinen lapsi, kysyy Mónika Török. Tavallisen perheen, jossa ”politiikka” on korkeintaan kirosana, jossa vanhemmat eivät vaivaudu seuraamaan, mitä lapsen koulukirjoissa lukee ja mitä koulussa opetetaan, jossa ei keskustella EU:sta tai talouselämästä ja jossa sekä vanhemmat että lapset saattavat olla funktionaalisesti lukutaidottomia?

No juu, funktionaalisesti lukutaidottoman teinin mieleen luultavasti jää, että Saksa on lihava, laiska ja tympeä sika, joka ruokkii muita mutta jostain syystä ei meitä. Jonkin verran lukutaitoiset tajuavat, että kyse on EU:sta, ja kenties kiinnittävät huomiota kuvan lihavoituun otsikkoon Riittääkö kaikille?  Unkarille ilmeisesti ei riitä, mutta miksi? Onko Saksa-emakko vain niin ilkeä ja tympeä, vai eikö Unkari-porsas edes halua Saksan ja EU:n maitoa vaan syö mieluummin omia eväitään?

Väkisinkin tulevat mieleen ne suositut unkarilaiset vitsit, joiden päähenkilönä on agresszív kismalac, aggressiivinen pikkupossu, joka yrittää ratkaista kaikki tilanteet raivoamalla. Yksi kuuluisa esimerkki:

Aggressiivinen pikkupossu ajaa metsätietä polkupyörällä. Etupyörä osuu johonkin, ja possu pyörineen lentää komeasti nurin. Paikalle osunut jänöpupu rientää hädissään kysymään:
– Mitä tapahtui, possu, sattuiko pahasti?
– Turpa kiinni! Tällä tavalla minä aina nousen pyörältä!

”Tämä maa on jo yhtä auttamattomassa tilassa kuin aggressiivinen pikkupossu”, toteaa Török, ”siinä vain ei ole edes mitään nauramista.”

***

Nämä silloin tällöin unkarilaiseen someen kajahtelevat kauhutarinat panevat kysymään, mikä Unkarin koulujärjestelmää tällä hetkellä pyörittää. Samalla kun PISA-tulokset huononevat – siitä huolimatta, että PISA-testit eivät tietenkään ole mikään eksakti ja kaikkitietävä mittari, jota ei voisi eikä saisi kyseenalaistaa – johtavat poliitikot kiistävät ongelmat ja hokevat fraaseja isänmaallisista ja kristillisistä arvoista. Koulun arjessa alipalkatut opettajat yrittävät selviytyä asiantuntemattomiin käsiin keskitetyn hallinnon ja hätiköityjen uudistusten paineista, täyttää uutta kansallista opetusohjelmaa ja kokopäiväiseksi venytettyä työpäivää mahdollisimman sopivilla sisällöillä, kuten isänmaallisten arvojen iskostaminen lapsosiin Pyhää Kruunua värittämällä.

Koulukirjat taas eivät todellakaan kaihda poliittista manipulointia. EU/Saksa syöttää laiskoja porsaita, vain meille ”ei riitä”. Todellisuudessahan Unkari on EU:n nettohyötyjistä suurimpia, 444.hu-portaalin viimekesäisen artikkelin mukaan kuluneen 12 vuoden aikana Unkariin on valunut EU-rahaa kaksi miljardia forinttia päivässä – rahat vain ovat valuneet suureksi osaksi hyödyttömiin tai jopa järjettömiin projekteihin, kannattamattomien järjestelmien hengissä pitämiseen, tai suoraan korruptioon ja oligarkkien taskuihin. (Viime vuonna EU-tukiaisten tulo sitten alkoikin takkuilla, kun kilpailuttamismenettelyt otettiin tiukempaan syyniin, niin että marraskuussa hallituksen oli höllättävä otettaan varojen jaosta.) Mutta kuten kuvasta näkyy, laiska sika mikä laiska sika.

 

 


Köyhien joulu

joulukuu 28, 2016

Joulu on nyt koettu, Keski-Euroopassa ilmeisesti hyvin vaihtelevassa säässä. Unkarin ”vasemmistoliberaalia” (konservatiiviseksi ja oikeistolaiseksi itseään nimittävien vallanpitäjien yleisnimitys kaikille vastustajilleen) mediaa kiersivät kuvat tuhatpäisestä kansanjoukosta jouluaattona Budapestin keskustassa, Blaha Lujza térillä, jonottamassa lämmintä ateriaa ja ruokapakettia, joita jakeli hädänalaisille harekrishnalaisten Food for Life -säätiö. Ruoanjakelu sujui hyvässä järjestyksessä, 1600 ateriaa päätyi kiitollisille syöjille.

15672857_1397705240262680_1550492218060979037_n

Food for Life (Ételt az életért) -säätiön unkarilaisen Facebook-sivun kuvassa ensimmäiset ruoanjonottajat ovat ilmestyneet paikalle aamukolmelta. Ruoanjakelu alkoi jouluaattona klo 11.

Kuvat Blaha Lujza térin ruokajonosta kertovat nyky-Unkarin sosiaalisista ongelmista enemmän kuin tuhat sanaa. Lienee selvää, että jos ihminen on valmis seisomaan kaiken kansan töllisteltävänä keskellä kaupunkia kosteankylmässä talvisäässä kahdeksan tuntia yhden ilmaisen lämpimän aterian tähden, hän ei tee sitä huvikseen vaan on oikeasti ruoan tarpeessa. Eikä tämä ruokajono ollut ainoa laatuaan, vaikka saikin suuren mediahuomion: monet muutkin hyväntekeväisyysjärjestöt ja kirkot ruokkivat Unkarissa jopa päivittäin tuhansia nälkäisiä.

Unkarin valtion radio- ja televisioyhtiön MTVA:n uutissivustolla ilmestyvässä Mozgástér (‘Liikkumatila’) -nimisessä ajankohtaisblogissa tähän kriittiseen mediahuomioon sitten tarttui valtiotieteilijä Zoltán Kiszelly. Hänen mielestään tässä ei niinkään syötetä nälkäisiä vaan paremminkin liberaalimedia (!) syöttää kansalle sitä väitettä, että Orbánin hallituksen köyhyydenvastainen politiikka olisi ”köyhien vastaista”. Kiszellyn mielestä kuvat köyhien ruokajonosta ovat samanlaista demagogista kyyneltenherutusta kuin ”meidän aikamme kansainvaelluksen” (siis pakolaiskriisin) uutisten kuvittaminen pakolaisjoukosta esiin kaivettujen naisten ja lasten kuvilla, vaikka pakolaisista 70-80% on nuoria vahvoja miehiä. (No niin! Tulihan se sieltä! Maahanmuuttajakortti on näissä peleissä aina valttia!)

Ja näin selittää Kiszelly: Sekä Kádárin järjestelmässä että järjestelmänvaihdoksen jälkeisten sosialistihallitusten komennossa ylä- ja keskiluokalta otettiin pois ja annettiin köyhille, tuloksetta. Köyhien tilanteeseen ei tullut kestävää parannusta, omistavat ja yrittävät taas katkeroituivat ja kokivat kohtelunsa epäoikeudenmukaiseksi. Eniten tästä hyötyivät ulkomaiset sijoittajat (joiden voitoiksi valtionvelan kasvattaminen päätyi) sekä vasemmistoälymystö, jonka tutkimusprojektit ja konferenssit imivät valtion varoja kykenemättä kohentamaan köyhien asemaa. Orbánin hallitus puolestaan ei anna köyhille kalaa vaan opettaa heidät kalastamaan, köyhyydestä päästään vain koulutuksen ja työpaikkojen luomisen kautta. Tämä ei tapahdu hetkessä, ja jokaiselta odotetaan omaa toimeliaisuutta, ”sillä ilmaista lounasta ei todellakaan ole.”

No tokihan sen jokainen ymmärtää, että koulutus ja työpaikkojen luominen olisivat tässä olennaisen tärkeitä. Mutta miten nämä puheet koulutuksesta oikein suhteutuvat siihen, että jokseenkin kaikkien asiantuntijoiden ja asianosaisten (kuten opettajien tai koululaisten vanhempien) mielestä Unkarin koulujärjestelmä on hallinto- ja opetusohjelmauudistuksilla ajettu entistäkin surkeampaan tilaan, kuten PISA-tulosten heikkeneminen osoittaa? Orbánin päämääränä näyttäisi olevan ”työperustaisen yhteiskunnan” rakentaminen yleissivistävää koulutusta heikentämällä, ammattikouluihin ja sinikaulusväkeen panostamalla. Viimeksi opetusalan asiantuntijat löivät hätäkelloa keväällä, kun uusien ”ammattioppikoulujen” toimintasuunnitelmat julkistettiin. Sen mukaan nuorisosta jopa neljääkymmentä prosenttia koskettava uudistus merkitsisi sitä, että yhä useampien nuorten humanistinen ja reaaliaineiden yleissivistys kutistuisi minimaaliseksi ja koulutusvaihtoehdot vähenisivät niin, että käytännössä lopullinen uravalinta olisi tehtävä 14-vuotiaana. Tähän mennessä tulokset ovat olleet ainakin monia asianosaisia hämmentäviä.

Entäpä köyhyyden poistaminen työpaikkoja luomalla? Tähän mennessä Orbánin hallitus on luonut työttömyystilastoja kosmeettisesti korjaavan pakkotyöjärjestelmän, jossa korvausten sijasta tarjotaan nälkäpalkalla ”julkista työtä”, közmunka. Työttömyysluvut ovat olleet laskussa paitsi tämän ansiosta myös siksi, että työllisiin lasketaan Unkarissa kirjoilla olevien mutta ulkomailla työskentelevien kasvava joukko, mutta silti unkarilainen työtön kuluttaa uuden työpaikan etsintään yhä kauemmin, syksyn tilastojen mukaan keskimäärin 404 päivää. (Samaan aikaan työnhaun ajaksi maksettavan työttömyysavustuksen maksuaikaa on lyhennetty yhdeksästä kolmeen kuukauteen.) Opposition arviot Unkarin työmarkkinoiden tilanteesta ovat edelleenkin hyytäviä. Ja joka tapauksessa unkarilaiset ovat eurooppalaisessa vertailussa köyhiä: Euroopan keskuspankin omaisuusvertailussa, jossa olivat mukana eurovyöhykkeen maat sekä Unkari ja Puola ja joka yleisesti ottaen osoittaa kuilun rikkaiden ja köyhien välillä koko ajan kasvavan, Unkari jäi toiseksi viimeiselle tilalle. Ns. syväköyhyys on koko ajan kasvussa. Erityisen pelottavaa on, että tietyt yhteiskuntaryhmät – etenkin monet romaniyhteisöt – näyttävät syrjäytyvän pysyvästi: kouluttamattomuus, työttömyys ja köyhyys periytyvät kohta kolmannessa tai neljännessä polvessa. Vaikka tuoreimmat tilastot näyttävätkin lievää kohentumista, Unkarissa arviolta 36 000 – 54 000 lasta näkee nälkää joka päivä ja jopa parisataatuhatta lasta kärsii silloin tällöin ruoan puutteesta. On vaikea nähdä, miten tätä tilannetta autettaisiin pelkällä toimeliaisuuteen ja yritteliäisyyteen rohkaisemisella, tai miten jo kolmannessa polvessa sosiaaliavustusten varassa elävälle syrjäytyneelle nuorelle pystyttäisiin vakuuttamaan, että ”ilmaista lounasta ei ole”.

Selvää on, että kun Unkari ei järjestelmänvaihdoksen jälkeen ole kyennyt vaurastumaan ja uudistumaan edes samaa tahtia toisten Visegrád-maiden kanssa eikä korjaamaan yhä pahenevia sosiaalisia ongelmiaan, tätä massiivista jälkeenjääneisyyttä ei taitavinkaan hallitus pysty taikaiskulla oikaisemaan. Mutta Orbánin hallitus on nyt ollut vallassa yli kuusi vuotta, ja vaikka viralliset työllisyys- tai talouskasvutilastot näyttävätkin tilastointimenetelmästä riippuen varsin siisteiltä, on silti todellisia ongelmia, joille kuudessa vuodessa olisi pitänyt jo pystyä tekemään edes jotakin. Näitä ongelmia kuvastavat oppositiomedian jutut lapsista, jotka eivät ryntää ilosta kiljuen kokeilemaan avustusjärjestön tuomaa uutta pomppulinnaa, koska eivät nälältään jaksa pomppia. (Samalla kun pääministerin neuvonantaja julistaa, että hallitus on poistanut lasten aliravitsemuksen.) Tai jatkuva maastamuutto ja aivovuoto erinäisine sivuvaikutuksineen (kuten ne kymmenettuhannet lapset, jotka kasvavat Unkarissa ilman toista tai jopa kumpaakaan vanhempaansa: isä tai äitikin ovat ”Lontoossa tiskaamassa” ja heitä näkee vain Skypessä). Tai tosiaankin nuo kärsivällisesti kahdeksan tuntia yhtä lämmintä ateriaa jonottavat pääkaupungin nälkäiset.

Ehkäpä on tosiaan naiivia populistista demagogiaa ruveta vertailemaan köyhien ruokajonoja ja valtion menoeriä. Mutta väkisinkin tulee miettineeksi – ja tähän ovat monet oppositiomediat tarttuneet – miten paljon ruokaa köyhille olisi saanut niillä kahdellakymmenellä miljardilla forintilla, jotka hallitus kuluttaa Budan linnakompleksiin remontoitaviin pääministerin kanslian uusiin virkahuoneisiin. Tai pelkästään pääministerin omaan työhuoneeseen, jonka sisätöihin hallitus aatonaaton istunnossaan myönsi vaivaiset 3925000000 (vajaat neljä miljardia) forinttia eli siinä 12,7 miljoonaa euroa. (Tässä yhteydessä on myös muistutettu, että stalinisminaikainen diktaattori, huikean henkilökultin keskipisteenä paistatellut ”Stalinin paras unkarilainen oppilas” Mátyás Rákosi vuonna 1952 kieltäytyi muuttamasta Budan linnaan, koska piti sitä liian suurena julkisten varojen tuhlauksena.) Puhumattakaan korruptiosta: Unkarin korkeimmat vallanpitäjät, itsestään pääministeristä alkaen, joka on lähes koko työikänsä toiminut politiikassa mutta lienee (jos perheenjäsenten ja bulvaanien hallinnoima omaisuus lasketaan mukaan) maan rikkaimpia miehiä, rikastuvat käsittämättömällä tavalla ja viettävät luksuselämää, johon heillä ei palkkansa perusteella mitenkään voisi olla varaa.

Ja lopuksi: 444.hu-sivusto muistuttaa, että blogisti Kiszelly itse voi tänä vuonna laskuttaa ”ilmaista lounasta ei ole” -bloginsa ja muiden vastaavanlaisten PR-tekstien kirjoittamisesta valtiolta 6,9 miljoonaa forinttia eli yli 22 tuhatta euroa.

Köyhät on keskuudessamme meillä muillakin. Huonosti hoidettuja ongelmia on kaikkialla, ja leipäjonot kasvavat myös meillä Suomessa. Mutta Unkarin tilannetta sivusta seuraavaa järkyttää erityisesti se yhä kyynisempi, neuvostoajat mieleen tuova valheellisuus, jolla päättäjät näihin ongelmiin suhtautuvat.

 


Kansallisia prioriteetteja

joulukuu 17, 2016

Viime viikkoina on sattunut kaikenlaista, sekä Itävallan vaalit että kotimainen somemylläkkä, joka osui niin lähelle omaa osaamisaluettani (”joku on taas väärässä internetissä!”), että oli ihan pakko perustaa kieliaiheinen blogi. En siis ole ehtinyt seuraamaan Unkarin tapahtumia aivan niin tiiviisti kuin ennen, ja parin viime viikon aikana on ihmeteltävää kerääntynyt luultavasti enemmän kuin yhteen blogipostaukseen saa sopimaan.

Mutta aloitetaan yhdestä melkoisen paljon kohinaa nostattaneesta jutusta. Nimittäin: uusimpien PISA-testien tuloksia on puitu ympäri eri maiden koulutuspoliittisia foorumeja, ja muun muassa Unkarissa on selittelyn paikka. Tulokset, jotka eivät ennenkään olleet kovin loistavia, ovat viime vuosina heikenneet entisestään. Tässä Unkarin ja hyvin samanlaisesta tilanteesta lähteneen Puolan PISA-tulosten vertailua:

unkari-puola-pisa

Tulosten yleisen heikkenemisen taakse kätkeytyy vielä huolestuttavampi tendenssi. Erityisen dramaattisesti on nimittäin kolmen viime vuoden aikana kasvanut niiden osuus, jotka eivät kykene ylittämään matalintakaan rimaa. Tuoreen OECD-tutkimuksen mukaan 27,5% Unkarin koululaisista on funktionaalisesti lukutaidottomia, he eivät siis kykene ymmärtämään suhteellisen yksinkertaisiakaan tekstejä tai kaivamaan niistä esille olennaista informaatiota. Tässä suhteessa Unkaria kehnommin suoriutuvat vain Meksiko, Turkki, Kreikka ja Chile sekä hieman Unkarin taakse jäänyt Slovakia. Luonnontieteissä pahasti alisuoriutuvien oppilaiden osuus on samoin kasvanut pelottavaa tahtia, kolmen vuoden takaisesta 18%:sta 26%:iin. Ja Unkarin aikoinaan maineikkaalle matematiikanopetuksellekin on tapahtunut jotain kamalaa: 28% Unkarin 15-vuotiaista koululaisista ei yllä sille perustasolle, jolla kyetään esimerkiksi karkeasti arvioimaan, paljonko jokin eurohinta olisi forinteissa tai kumpi kahdesta moniosaisesta reitistä olisi lyhyempi.

Kaiken kaikkiaan melkein viidesosa Unkarin lapsista suoriutuu joka suhteessa surkeasti ja näyttää tipahtaneen koulutusjärjestelmän kyydistä tykkänään: tällä menolla heillä ei tule olemaan mitään asiaa nykyajan työelämään tai yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Puusta katsoen voisi arvella, että melkoinen osa näistä lapsista lienee ns. syväköyhyydessä eläjiä, usein (mutta ei suinkaan aina) romaneja, joista osa on pudonnut sukupolvesta toiseen periytyvään työttömyyden ja syrjäytyneisyyden kierteeseen. On lapsia, jotka koulussa todellakin pyörtyilevät nälästä, joilta läksyjen tekeminen kotona ei onnistu siksikään, että kotona ei ole kunnon lukuvaloa, kun sähköt on katkaistu jo aikoja sitten, tai joille lastentarhassa on turha sanoa, että laitapas nyt lelut hyllyyn, koska sana ”hylly” on heille tuntematon. (Lisää  korutonta kertomaa löytyy saksaksi Pusztarangerin blogista. Tässä jutussa kuvatun Tarnabodin kylän lapsia voi tukea lahjoittamalla heitä auttavalle vapaaehtoisryhmälle esimerkiksi pankkisiirrolla: Nemzeti Minimum Alapítvány, Magnet Bank IBAN HU69 1620 0106 1157 1728 0000 0000, BIC: HBWEHUHB; viestiksi: Tarnabod.)

Poliittisten päättäjien taholla PISA-tulokset ovat tietenkin käynnistäneet raivokkaan selittelyn. Kansallisten voimavarojen superministeri Zoltán Balog on jo aiemmin koulujärjestelmän ongelmista keskusteltaessa möläyttänyt, että jos pystyy lukemaan tekstiä, silloin ymmärtää sen, toisin sanoen mitään funktionaalista lukutaidottomuutta ei ole olemassakaan. Aikoinaan opetusasioiden valtiosihteerinä toiminut Rózsa Hoffmann puolestaan on herättänyt jonkinlaista itkunsekaista hilpeyttä toteamalla, että PISA-testi ei kerro kaikkea. Sillä jos PISA-testissä hyvin suoriutuneet maat

lähettäisivät koululaisensa suureen eurooppalaiseen museoon, missä tarvitaan taidehistoriaan, historiaan, kirjallisuuteen, Raamattuun liittyviä tietoja, tämän kilpailun Unkarin koululaiset kyllä voittaisivat paremman yleissivistyksensä ansiosta.

En usko kenenkään Unkarin koulujen ja nuorison arkea tuntevan kuvittelevan, että järkyttävän aliresursoitu, ulkoa pänttäämistä korostava järjestelmä pystyisi oikeasti antamaan koululaisille klassisen eurooppalaisen yleissivistyksen. Mutta ainahan ihmisellä voi olla ihanteita ja unelmia, vaikka vanhanaikaisiakin.

Huonoihin PISA-tuloksiin on silti löydettävä syyllinen. Ministeri János Lázár, toinen Orbánin ”perintöprinsseistä” tai ”kakkosmiehistä”, ilmoitti jo, että koska ei ministeri Balog eikä opetusasiain valtiosihteeri Palkovics itse seiso luokan edessä opettamassa, heitä ei voi syyttää mistään. Hallitus on virallisissa opetussuunnitelmissaan antanut puitteet, jotka opettajien pitää pystyä täyttämään sisällöllä. Valtiosihteeri Palkovics puolestaan syyttää opettajien ohella edellistä sosialistihallitusta, sillä osa nykykoululaisista on aloittanut koulunkäyntinsä vielä sen aikana, tässäkin blogissa esillä olleen Bálint Magyarin johdolla laaditussa opetussuunnitelmassa. (Ja jos koululaisten tekstitaidot puolestaan sosialistihallituksen aikana parantuivat, se oli sitä edeltäneen opetussuunnitelman ansiota. Ihan totta.)

Prioriteeteistahan tässä on kysymys. Ministeri Lázár on jo ilmoittanut marraskuun lopulla Mezőtúrin reformoidun koulukeskuksen uuden kirjaston avajaisissa, että tärkeintä, mitä koulu voi antaa oppilaalleen, on kasvattaminen hyväksi kristityksi ja hyväksi unkarilaiseksi. Kaikesta siitä, mikä jää tämän ulkopuolelle, voidaan kiistellä, se voidaan kyseenalaistaa, eikä ole varmaa, kestääkö se tulevien vuosisatojen haasteita. Ilkeä ja profaani tulkinta tästä kaikesta ”kristillisyydellä” makeilemisesta on tietenkin se, että hallitus tällä tavalla ostaa Unkarin perinteisiltä kirkoilta (etenkin vaikutusvaltaisimmilta, eli katoliselta kirkolta, johon suhteessa suurin osa unkarilaisista on perinteisesti kuulunut, sekä reformoidulta kirkolta, johon mm. pääministeri Orbán itse kuuluu ja jonka pappi ministeri Balog on siviiliammatiltaan) aatteellista, konservatiivis-isänmaallista kasvatuspalvelua.

Lisäksi tiedetään, että pääministeri Orbánin haaveena on ”työperustainen yhteiskunta” (munkaalapú társadalom), jossa hyödyttömien viisauksien oppiminen on pienen eliitin herkkua ja suurin osa kansasta kouluttautuu korkeintaan haalari- tai sinikaulushommiin. Tai varautuu sitten tekemään nälkäpalkkaisia työllistämishommia. Kuten Orbán jo viime vuonna totesi, Unkari ei ole hyvinvointivaltio, jolla on varaa ruokkia joutilaita. Kuitenkin asiantuntijat ovat jo pitkään väittäneet, että Unkarissa nimenomaan on pulaa kunnolla koulutetuista työntekijöistä, mikä pitemmän päälle tulee vaikuttamaan haitallisesti kansainväliseen kilpailukykyyn.

Mutta merkillisten kansallisten prioriteettien huippu tai paremminkin pohja taidettiin saavuttaa keskiviikkona, kun ministeri Lázár muun ohessa ilmoitti, että Unkari käynnistää uuden valtakunnallisen ampumaratakehitysohjelman. Ihan oikein, ampumarata-. Maahan on tarkoitus perustaa 197 tällaista paikkaa, joissa unkarilaiset voivat harrastaa ammuntaa. Itse asiassa tämän ajatuksen oli lausunut julki jo toukokuussa pääministeri Orbán, jonka mukaan kaikkiin suurempiin kaupunkeihin pitää perustaa ammunta-, miekkailu- ja ratsastuskeskukset. Perusteluna se, että unkarilaiset, niin urheilukansaa kuin ovatkin, kärsivät ylipainosta ja kaikenlaisista krempoista.

Ammunta ei Unkarissa ole erityisen laajalti harrastettu urheilulaji. Entisissä sosialistimaissa ei sattuneesta syystä ole kehittynyt sellaista ”asekulttuuria”, johon kuuluisi vapaa ja yleinen ampuma-aseiden omistaminen. Metsästys on herraskainen ja kallis harrastus, harvojen huvia. (Siksi ministeri Lázárin fasaaninmetsästysretket tai varapääministeri Zsolt Semjénin innokas lobbaus rauhoitettujenkin lintulajien metsästyksen sallimiseksi ovat niin usein olleet oppositiomedian hampaissa.) Verkossa päivitelläänkin nyt, mitä ihmettä Orbán oikein havittelee tällä ampumarataprojektillaan. Onko tarkoitus tukea Unkarin armeijaa, joka asevelvollisuuden poistamisen jälkeen on ajautunut jopa pääministerin omien sanojen mukaan surkeaan tilaan? Vai luoda koulutuspohjaa jonkinlaiselle puolisotilaalliselle vapaaehtoiselle kansalaismiliisille? Ettei peräti varautua sisällissotaan? Vaiko vain tarjota lisää machoilun paikkoja niille Unkarin pojille, joiden testosteronipatoutumia ei edes jalkapallohuliganismi riittävästi pysty purkamaan?

(Ainakin 444.hu-sivuston julkaisemat otteet tällä hetkellä Unkarissa toimivien ampumaratojen mainossivuilta ovat aika hyytävää kamaa. ”Maineikkaan pahamaineinen .45 ACP -patruuna ‘repäisee’ vihollisen saappaistaan, ja tällä pistoolilla [Glock 21] pääsee kokemaan tämän patruunan mahtavan rekyylivoiman. Toivottavasti asianmukaisessa päässä asetta.” Tai Smith and Wesson -revolverilla ”voitte kokeilla, miltä tuntuu olla lännenfilmin sankari”.)

Ensimmäiseksi kuitenkin Orbánin kommentti nosti mieleeni neljän vuoden takaisen videoklipin, joka yhä löytyy YouTubesta ATV-yhtiön kanavalta. Lokakuussa 2012 sotilasparaatia vastaanottavan Orbánin mikrofoni unohtui päälle, ja pääministerin ääneenajattelu levisi julkisuuteen: ”Hyvältä näyttää meidän pojat, oikein hyvältä. Ei ole joukossa yhtään lihavaa, se on kamalaa… möhömahaiset kenraalit… hyvältä ne näyttivät.” ”Möhömahaisesta kenraalista” on siitä pitäen piruiltu Unkarin oppositiomedioissa tasaiseen tahtiin, etenkin viitaten siihen, että Orbán, vanha jalkapalloilija, näyttää viime vuosina enemmänkin keskittyneen ns. keskikehonrakennukseen. Ja vieläkin kummallisemmalta tuntuu se ajatus, että möhömahaisuutta ja kamalaa lihomista torjuttaisiin ampumaratoja rakentamalla.

 


Viikonloppukatsaus

huhtikuu 16, 2016

Hyvät lajitoverit, en kenties työviikon päätteeksi jaksa aivan ylläpitää tämän blogin tavallista huippuvakavan tiukkaa ja aina asiantuntevaa tasoa. Aloitan siis lekkeriksilyömisen kertomalla, että viimekertaisessa postauksessani käsitelty kauppojen sunnuntaikiinniolon peruuttaminen Unkarissa kirvoitti tässä samaisessa blogissa mainitun Apa zenél -lauluntekijän runosuonesta vielä kolmannenkin sanoituksen kristillisdemokraattista KDNP-puoluetta halventavaan lauluun. YouTube-linkki kannattaa lisätä siksikin, että tämän diskotyylisen sovitelman kuvituksena on käytetty kaikkien suomalaisten tuntemaa legendaarista ja viraalista tanssinopetusvideota (jonka esiintyjiä jotkut nettikommentaattorit näyttävät kuvittelevan KDNP-poliitikoiksi).

Teksti on aikaisempaakin kainostelemattomampaa rumasanatulvaa: Saitpas KDNP haistaa v***n! Varsin rehevin sanakääntein siinä kehotetaan KDNP:n päättäjiä ottamaan kaikki irti tästä tilanteesta, kun heitä nöyryyttävät sekä kansa että valtaa käyttelevä Fidesz-puolue – sunnuntaikiinniolo oli samantapainen ainoa sulka KDNP:n hatussa kuin meillä perussuomalaisille autoveron alennus, ja nyt vietiin sekin yhdellä pyyhkäisyllä. Tosin vastaamatta jää myös lauluntekijän kysymys: Jos painuttekin v***uun, mitä meille jää sen jälkeen? Onko ketään, jota kaikki eivät inhoaisi?

***

Jossain nettikeskustelussa uusimman KDNP-laulun johdosta singahti kuolematon kommentti: Tuskin maltan odottaa, miten tämän laulun ”törkeän alatyylin” johdosta pahoittavat mielensä samat fideszläiset, jotka fanittavat Zsolt Bayeria. Niin, Zsolt Bayer on ollut tässä blogissa esillä ennenkin: hän on Fidesz-puolueen perustajajäseniä ja Viktor Orbánin vanha kaveri, jolla ei ole virallista asemaa puolueessa mutta ilmeisesti epävirallinen tehtävä eräänlaisena törkytuuttina. Lehtijutuissaan Bayer ”sanoo suoraan” sen, mitä Fidesz-puolueen kantaväki ja erityisesti sen ruskeampi laita, joka muuten olisi valumassa vielä peittelemättömämmin rasistisen ja uusnatsismia hipovan Jobbik-puolueen karsinaan, haluaa kuulla. Rumia sanoja säästelemättä Bayer haukkuu esimerkiksi mustalaisia elukoiksi, jotka eivät sovellu elämään yhdessä ihmisten kanssa, tai itävaltalaista vihreiden europarlamentaarikkoa kapiseksi idiootiksi ja haisevaksi saastaksi. Juutalaisista hänellä on usein värikästä sanottavaa – vain hieman kukkaiskielistä, kohdeyleisö kyllä ymmärtää tavallisimmat vihjaukset.

Kuluneella viikolla Bayerilta menivät sukset ristiin Hírcsárda– eli Uutiskievari-portaalin kanssa. Hírcsárda on samantapainen vitsiuutisia julkaiseva sivusto kuin meikäläinen Lehti-lehti tai Uutissirkus. Viime aikoina sen viihdearvoa on ratkaisevasti syönyt tässäkin blogissa esillä ollut Poen laki: ääri-ilmiöiden yhteydessä parodiaa ei enää voi tunnistaa parodiaksi, ja Unkarin viestimien ns. vakava tarjonta on alkanut aivan liikaa muistuttaa Hírcsárdan antimia. Tämä kuitenkin inspiroi Hírcsárdan väkeä nerokkaaseen vetoon: he julkaisivat Bayerin lähes parodista tuotantoa mukailevan parodian, jota todellakin alkaa olla mahdotonta erottaa alkuperäisestä. Otsikolla ”Ostakaa sitten, juutalaiset!” kirjoittaja purkaa raivoaan niitä kohtaan, jotka saivat hallituksen peruuttamaan kauppojen sunnuntaikiinniolon:

(…) Sillä sunnuntai (vasárnap) tulee ”markkinapäivästä” (vásárnap), niin juuri, mutta sitä te ette voi ymmärtää. Teidän piti pilata tämäkin, vain, jotta saisitte tähän maahan asutetuksi vielä muutaman loisen, että raja-aidan varteen paleltuisivat muovikassiteltoissaan kyhjöttävät, työllistämistyöläisistä uudelleenkoulutetut poliisit.
Ette te voi sitä ymmärtää, niin. Sillä te olette oikeita elukoita. (…)
Mutta kyllä minä teidät tunnen! Te olette samaa porukkaa, kansanäänestyksinenne, opettajinenne, mustalaisinenne, holokaustin muistopäivinenne. Te olette halpamaisia, oksettavia mustalaisötököitä, sukupuolitauti Puklin peräaukossa, parantumaton avohaava Nyakón varpaassa, Ferenc Gyurcsányn puoliksi sulatellun cholent-sapattipatasäilykkeen lokavesisäiliössä mätänevä jäänne. Te olette tissejään heiluttelevia ukrainalaishuoria, te olette toisiltanne suihin ottavia transuja metrossa, te olette Józsefvárosissa AIDS-ruiskuneulan kanssa lapsia jahtaavia pedofiilejä, te olette uimarityttöjä raiskaavia, rillipäisiä, luisuharteisia Uber-kuskeja. (…)

Nerokas, en siis todellakaan keksi muuta sanaa, tyyli-imitaatio sai uusmediassa ja oppositioviestimissä naurajat puolelleen. Zsolt Bayer itse, se oikea ja alkuperäinen, sitä vastoin ei nauranut vaan uhkasi blogissaan Hírcsárdaa oikeustoimilla. Tämän johdosta Hírcsárda vaihtoi jutun kirjoittajaksi kuvitteellisen henkilön nimeltä ”Z. Solt Máyer”. Myös kirjoittajan kuva vaihdettiin.

(Zsolt Bayerin blogi on, ilmeisesti kirjoittajansa lempinimen mukaan, nimeltään Bádog, ‘Pelti’.)

***

Samaan aikaan, kun Suomessa päättäjät leikkaavat koulutuksesta minkä ehtivät, Suomen koulujärjestelmän vielä jäljellä oleva maailmanmaine on ehtinyt Unkariin asti. Itse asiassa onhan se toki ehtinyt jo muutama vuosi sitten. Pasi Sahlbergin ”Suomen mallista” kertova kirja ilmestyi unkariksi jo 2013 ja sai melkoisesti julkisuutta. Mutta äskettäin oli HVG-lehden väki jälleen saanut materiaalia Suomesta. Tampereella vierailevat lehden lukijat lähettivät kuvia suomalaiskoulujen moderneista ja hyväkuntoisista rakennuksista, tablettitietokoneista, naulakoista, joissa takit ovat vartioimatta (vau, kukaan ei varasta niitä!). Vessoihin ei tarvitse viedä omaa vessapaperia ja saippuaa, pyörät on lukittu vain miten kuten, ja ”luokissa ei ole liitua, kuten ei Unkarissakaan, mutta täällä sitä ei myöskään tarvita”, koska oppilailla on älytaulut ja tabletit.

No ei tämä vielä mitään. Tällaisia ihastuneita selostuksia vierailuista isojen kaupunkien hyvin resursoituihin edustuskouluihin on nähty myös saksalaisen kielialueen lehdistössä jo kymmenen vuotta. Mutta HVG:n Facebook-sivulla tätä intoutui kommentoimaan muuan unkarilainen isänmaanystävä perinteisen kaavan mukaan:

migransimado_banda.png

Péter Sólyom: Kehtaattekin sotkea Unkarin Kansaan tämän mamunpaijaaja porukan !!!Ikinä ei Me olla oltu niiden sukulaisia ! Ne eivät kelpaa edes Unkarin Kansan kengännauhoja sitomaan !!!!!!

Péter Sólyomin kaltaisia on unkarilaisista ellei läheskään enemmistö niin kuitenkin huomionarvoinen joukko: ihmisiä, joille ylpeys omasta kansasta on elämän ja kuoleman kysymys ja jotka ovat aina valmiita pelkäämään ja vihaamaan bolševikkien ja koko Unkaria vihaavan muun maailman salajuonia (joihin kuuluu myös suomalais-ugrilainen kielisukulaisuus).

Mutta mielenkiintoista ja pelottavaa on se, mikä haukkumasana tässä on valittu. Suomalaiset ovat ”maahanmuuttajienpalvojia” (migránsimádó), se on ilmeisesti pahinta, mitä Péter Sólyom osaa epäilyttävistä muu-eurooppalaisista sanoa. Mitähän hommafoorumeilla tai rajatkiinni-porukoissa arvellaan tällaisesta Suomi-kuvasta, ja mihin se oikein perustuu? Joka tapauksessa tiettyyn joukkoon on hyvin uponnut se käsitys, että pahin uhka Unkarille tulee maahanmuuttajien taholta,  joita tosin Unkarissa ei edelleenkään juuri ole mutta onnettomissa ulkomaissa sitäkin enemmän.

 


Epäolennaisia ongelmia?

huhtikuu 7, 2016

Tänään halusin taas kirjoittaa koulukirjoista.

Unkarin kouluissa vellovan kapinan aiheita on ollut myös koulujen oppikirjojen kehno laatu. Oppikirjantuotannon keskittämistä on hallitus perustellut kustannusten karsimisella, oppositio taas on nähnyt siinä milloin hallituksen kansallis-konservatiivisten ideologioiden pakkosyöttöä, milloin silkkaa korruptiota ja kähmintää – yhden valtion valvoman oppikirjakustantamon tuotot on vallanpitäjien helppo ohjailla kaveriensa taskuihin. Tässäkin blogissa on jo nähty esimerkkejä koulukirjoista, joissa esimerkiksi paheksutaan homosuhteita tai avioliiton ulkopuolista seksiä, kansainvälisiä etunimimuoteja tai ”lännen palvontaa” ja veltostavaa modernia elämäntapaa, joka ilmenee esimerkiksi telefax-työskentelyn ja turmiollisten Microsoft-pelien muodossa.

Tokihan koulukirjat ovat kaikkialla erehtyväisten ihmisten laatimia. Olen Suomessa aikoinaan takavuosina kirjoittanut lapseni maantiedon ja ympäristöopin kirjasta kipunoivan kiukkuista sähköpostia opettajalle ja kustantamolle – kirjassa muun muassa väitettiin, että ”Karjalan tasavallassa ja Karjalan kannaksella puolet asukkaista puhuu suomen kielen karjalan murretta”. (Karjalan kannakselta on suomen kielen puhujat evakuoitu hiiteen jo kauan sitten, Karjalan tasavallassa ei puhuta suomen kielen karjalan murretta vaan karjalan kieltä, ja senkin puhujia lienee tasavallan asukkaista korkeintaan muutama prosentti.) Unkarissa taas on hihitelty norjalaisten koulujen historiankirjalle, jonka sisällöstä raportoi ulkounkarilaisten naisten blogisivustolla Nők külföldön Norjassa asuva unkaritar – tästä tekaisi artikkelin myös 444.hu-sivusto. Kas tällaista tietoa löytyi norjalaisesta oppikirjasta:

Unkarilaiset ovat tulleet Unkariin Mongoliasta, ja vaikka he vuoden 1000 paikkeilla näennäisesti kääntyivätkin katoliseen uskoon, suuri osa kansasta edelleenkin noudattaa Mongoliasta tuotuja uskonnollisia tapoja ja perinteitä, vain ulkomaailman silmissä esiinnytään katolilaisina tai ateisteina. (Haa! Tästä olisivat innoissaan ne unkarilaiset, jotka yhä pitävät itseään hunnien jälkeläisinä tai kokoontuvat esimerkiksi ”arokansojen” Kurultaj-perinnetapahtumaan harrastamaan jousella-ammuntaa, huovutusta tai šamaanirummutusta.) Katolisen uskon vakiinnutti maahan Pyhä Tapani (toki!), joka määräsi myös yleisen kaksivuotisen oppivelvollisuuden (oho!).

Turkkilaisvalloituksen ajasta 1500-luvulla, kertoo norjalainen oppikirja, on Unkarissa monenlaista ilmaa. Kaikki tutkijat eivät kuulemma myönnä, että Unkari olisi hävinnyt Mohácsin taistelun vuonna 1526. Unkarilaisessa alakoulussa lapsille opetetaan, että turkkilaiset jämähtivät Unkariin ja sotivat siellä lakkaamatta kolmesataa (??!!) vuotta, yläkoululaiset taas saavat oppia, että turkkilaiset lyötiin Egerissä jo 1552, minkä jälkeen he rupesivat palailemaan kotiinsa. 1600-luvulla puolestaan Unkariin saapui paljon maahanmuuttajia esimerkiksi Saksasta, Slovakiasta tai Romaniasta, mistä unkarilaiset eivät tykänneet vaan kävivät sotaan Habsburgeja vastaan Ferenc Rákóczi II:n johdolla. (Ööö… Kyse ei ollut varsinaisesti maahanmuutosta vaan muun muassa siitä, että Habsburg-hallitsijat vaativat turkkilaisvallasta vapautuneiden alueiden suurmaanomistajia todistamaan omistusoikeutensa tai lunastamaan omat tiluksensa takaisin, ja jos tämä ei onnistunut, maat siirtyivät Wienin hovin palveluksessa ansioituneille tahoille.)

Samanlainen Historikerstreit kuin turkkilaisvalloituksen suhteen vallitsee norjalaisen oppikirjan mielestä Unkarissa myös vuosien 1848–49 vapaustaistelun osalta: kuulemma osa tutkijoista uskoo, että Unkari irtosi Habsburg-monarkiasta aivan verettömästi, toiset taas puhuvat kaksi vuotta kestäneestä verisestä taistelusta (öö… tämä lienee lähempänä totuutta), jonka ratkaisi Hajnau-nimisen sotilaan ovelalla salajuonella toteuttama 13 unkarilaisen ministerin murha Aradissa lokakuussa 1849. (Tuota noin. Kenraali Julius Jacob von Haynau johti Unkarin vapaustaistelun kukistumisen jälkeisiä rangaistus- tai kostotoimia, joihin kuului myös ns. Aradin veritodistajien eli kolmentoista kapinallisten puolella taistelleen korkean upseerin teloitus.) Ja lopuksi kerrottakoon vielä, että vuonna 1956 unkarilaiset yrittivät karkottaa venäläiset sotilaat maasta, mutta onnistuivat ainoastaan saavuttamaan Unkarin itsenäisyyden; venäläiset sotilaat tosin jäivät maahan auttamaan Unkarin talouden nostamista jaloilleen.

Aika hämmentävää lukemista siis. Vähän kuin Suomen historiasta opetettaisiin, että ensimmäiset suomalaiset saapuivat maahan tukilla koskia pitkin lasketellen. No, ehkäpä joku vielä ilmestyy julkisuuteen kertomaan, että norjalaista historiankirjaa tavaillut unkarilaisnainen on ymmärtänyt kaiken väärin.

***

Melkein samoihin aikoihin norjalaista Unkarin historiaa käsitelleen jutun kanssa 444.hu-sivustolla ilmestyi toinenkin oppikirja-aiheinen artikkeli. Sen aiheena puolestaan oli unkarilainen koulukirja, tarkemmin sanoen ekaluokkalaisten aapis- ja lukukirja Ábécés olvasókönyv, joka muuten löytyy verkosta kokonaisuudessaan, ja erityisesti sen järkyttävä kuvitus.

Tällaiselta näyttää ekaluokan interiööri:

1osztály.jpg

Kuvatekstissä lukee: ”Kerro kuvasta! Ketkä käyttäytyvät väärin? Ketkä käyttäytyvät oikein? Miksi?” 444.hu:n ilkeät toimittajat sanailevat antaumuksella esimerkiksi ekaluokkalaisten omituisesta ikärakenteesta: takapenkkiläiset ovat ilmeisesti jääneet luokalleen jo aika monta kertaa, eikä entisaikojen pikkupioneeri-univormua muistuttavaan asuun sonnustautunut nilkkasukkainen opettajaletukka selvästikään enää saa heitä kuriin. Yksi lapsista on anatomian lakeja uhmaten kietoutunut oven ympärille, mikä ehkä johtuu hämmennyksestä – Ensimmäinen luokka lukee oven sisäpuolella, joten ulkopuolelta käsin luokkaa lienee vaikea löytää. Tai sitten tämmöinen vartalon ja raajojen vääntely on kotona opittu paha tapa:

konyhaasztalnál.jpg

Tämän pottunokkaisen perheen jäsenillä pää ja raajat vääntyilevät varsin vapaasti eri suuntiin, ja samaan aikaan lapset vieläpä levitoivat. En tiedä, olisinko itse ekaluokkalaisena osannut ihmetellä, miten pojan täpötäysi koululaukku pysyy ilmassa tai pöytä kaatumatta ilman neljättä jalkaa, saati miksi liesituuletin on työpöydän yläpuolella eikä lieden, mutta ainakin vadista vettä latkivan eläimen lajinmääritystä olisin pohtinut pitkään.

Entäpä tämä kuva?

határon.jpg

444.hu:n ilkimysten mukaan siinä tapahtuu kaksi asiaa:

  1. Rajalla ei päästetä läpi kotitonttunsa kanssa lomailevia perheitä eikä loukkaantuneita kauriita.

  2. Kyllähän jo ekaluokkalaisen kuuluu oppia, mitä viranomaistoimet merkitsevät. Ambulanssi olisi menossa sairaita huoltamaan, perhe lehmää kävelyttämään, mutta rajavartijat vain riisuvat vaatteitaan, vyökin on jo heitetty pöydänkulmalle, nauttivat virvokkeita jää-ämpärissä jäähtyvästä pullostaan ja pelaavat noppaa.

Oikeutta myötenhän tässä absurdinhilpeässä kuvassa on selvästi tarkoituksena aakkosten, etenkin ö-kirjaimen opettaminen. Ö-sanojen (kuten őz ‘kauris’, kötés ‘side’, körte ‘päärynä’, bőrönd ‘matkalaukku’, törpe ‘kääpiö’, öv ‘vyö’, bögre ‘muki’, vödör ‘ämpäri’, mentő ‘ambulanssi’ ja monet muut) etsiminen voisi olla aivan hauskaakin, ellei tämänkin kuvan äärellä taas kerran olisi pakko miettiä, miksi oikein maassa, jossa on paljon mainioita lastenkirjoja ja taitavia kuvittajia, aapisen kuvitus pitää tilata ihmiseltä, joka ei hallitse esimerkiksi ihmishahmon piirtämistä tai perspektiiviä laisinkaan.

Kun Facebookissa päivittelin näitä karmeita piirroksia, muuan unkarilainen kollegani muistutti, että koulukirjoista löytyy pahempaakin kuin kuvituksen laatu. Kuten esimerkiksi tämä asenneilmastosta kertova kaunis kansanlaulu, joka muutama kuukausi sitten kiersi unkarilaista mediaa:

megverem.jpg

”Keräsimme kokoon muutamia kansanlauluja, jotka varmaan sinäkin tunnet. Laula ne yhdessä vanhempiesi kanssa! Väritä kuvat!” Kansanlaulusikermän aloittaa Cifra palota (‘Korea palatsi’), jossa lauletaan:

Pieni olen,
mutta kyllä vielä kasvan.
Vuoden tai kahden päästä
minusta tulee husaari.
Senpä teen,
Katan otan vaimokseni.
Hän tekee työtä, minä nukun,
illalla pieksän hänet.

Kansanlaulu on alkuaan merkitty muistiin Transilvanian Székelymaasta ja teksti on aivan aito. Monet kiukkuiset vanhemmat ovat kuitenkin huomauttaneet, että kansanperinteestä löytyy kaikenlaista muutakin, mitä ei alakoululaisten oppikirjoihin panna. Vaikeahan tätä on nähdä muuna kuin taas yhtenä esimerkkinä siitä, miten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa nyky-Unkarissa vitsaillen vähätellään ja siedetään. (Ja esimerkkejähän riittää. Juuri nyt kiertää Unkarin uutismedioita kohu Unkarin uintimaajoukkueen johtajan László Kissin menneisyydestä: on käynyt ilmi, että hän nuorena miehenä vuonna 1961 syyllistyi  joukkoraiskaukseen – tai siis hän vain avusti toisia urheilijapoikia pitelemällä uhria kiinni, kun hänen oma vuoronsa tuli, uhri oli jo puolitainnoksissa eikä jaksanut enää vastustella, joten oikeastaan… – istui vankilatuomiostaan vain osan ja teki sen jälkeen huikean uran uintivalmentajana.)

Aapiskirjan kömpelön kuvituksen kuten muidenkin koulukirjojen omituisuuksien johdosta käytyjä keskusteluja on opettavaista seurata. Yleiseen kauhisteluun ja päivittelyyn sekoittuu vähän väliä puheenvuoroja, joissa paheksutaan koko keskustelua sinänsä. Miksi räksyttää näin vähäpätöisistä asioista tai käydä kiinni vallanpitäjien heittämään kumiluuhun, kun köyhyys ja syrjäytyneisyys, koko koulujärjestelmään yhä selvemmin sisäänrakentuva epäoikeudenmukaisuus, koulutetun työvoiman maastapako tai terveydenhuoltojärjestelmän surkea tila koettelevat kohta koko kansaa? Vuosittain, väittää ”kiitollisuusrahaa” vastaan protestoivien lääkärien Facebook-ryhmä, kuolee sairaalainfektioihin Unkarissa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuden uhreina. Rumaan aapisen kuvitukseen ei vielä ole kuollut kukaan.

No. Olen tainnut ennenkin sanoa tämän, mutta minusta nykymaailmassa, niin Unkarissa kuin muuallakin, alkaa käydä yhä selvemmäksi, miten ns. humanistisen yleissivistyksen, kielen, kulttuurin ja taiteen ymmärtämättömyys korreloi jonkinlaisen rumasti sanoakseni yleispaskiaisuuden kanssa. Yksityinen ihminen toki voi olla tyhmä ja sivistymätön ja korkeakulttuurista piittaamaton mutta samalla hyväsydäminen, rehellinen ja hyveellinen. Tai sivistynyt, hienostunut, taiteellinen ja älykäs mutta samalla häijy ja moraaliton. Mutta – systeemin ja yhteiskunnan tasolla, näin väitän, huono julkinen tai julkisesti tuettu taide indikoi huonoa hallintoa, ja virallinen kitsch on lähes varma diktatuurin merkki. Tieteen ja tutkimuksen toimintaedellytysten kurjistaminen merkitsee samalla myös, että ihmisistä ei piitata. Ja analysoimalla vallanpitäjien kömpelöä ja härskiä kielenkäyttöä voi paljastaa yhteisten asioiden hoidon kannalta ihan yhtä olennaisia ongelmia kuin kansakunnan taloudenpitoa tutkimalla.