Kaikkien rasistien sankari

Samaan aikaan, kun EU:n kärsivällisyys demokratian perusarvoja ja yhteisiä pelisääntöjä uhmaavia Puolaa ja Unkaria kohtaan alkaa entistä pahemmin rakoilla, Länsi-Euroopan äärioikeistolaiset ja rasistit yhä selkeämmin juhlivat Unkarin Viktor Orbánia sankarina, joka raja-aidallaan pelasti Euroopan ja joka uskaltaa sanoa sen, mitä monet muutkin ajattelevat: me ei haluta tänne yhtään toisenväristä ja toisenuskoista maahanmuuttajaa, koska ne eivät kuulu meikäläiseen kulttuuriin eivätkä kuitenkaan sopeudu tänne! Meillähän äskettäin Laura Huhtasaari, sen kuuluisan vihapuhelausunnon allekirjoitettuaan ja siitä saman tien etäisyyttä otettuaan, kehui Unkarin ulkomaalaispolitiikkaa: ”Mahtaa Unkarin kansa olla ylpeä johtajastaan.”

(Rikkaat ulkomaalaiset tosin kelpaavat Unkariin, eikä heidän ihonväriään tai kulttuurista sopeutuvuuttaan kysellä. Vuosina 2013–2016 yli 17 000 ulkomaalaista on lunastanut ns. maahanmuutto-obligaation (letelepedési kötvény), maksaen siitä yhteensä yli miljardi euroa. Tästä summasta noin kolmannes on päätynyt obligaatioita välittäville oligarkkien veroparatiisifirmoille. Ostajista suurin osa tulee Kiinasta ja Venäjältä, mutta jonkin verran on myös pakistanilaisia, iranilaisia, syyrialaisia ja irakilaisia. Kuukausi sitten parlamentin puhemies Kövér palautti bumerangina villin sosialistiedustajan Márta Demeterin kysymyksen, joka koski näitä obligaatiofirmoja ja niiden perustamisajankohtien outoa yhteensattumista asiaa koskevien lainmuutosten kanssa. Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!)

Orbán itse on etenkin kotiyleisönsä edessä yhä aggressiivisemmin levitellyt harteilleen Euroopan pelastajan viittaa. Näitä väitteitä puolestaan ruotii kriittisesti 444.hu-sivuston video, jota lämpimästi suosittelen kaikille unkarintaitoisille.

Ja seuraavassa yritän selostaa sen pääkohdat.

Näin siis Orbán tänä kesänä ”Tusványosin” eli Transilvanian Tusnádfürdőn kesäjuhlilla, myöhemminkin median huomiota herättäneessä neonvihreässä paidassaan:

”Unkari puolusti itseään. Ja sen mukana Eurooppaa maahanmuuttajatulvalta, invaasiolta. Se maksoi meille 260-270 miljardia forinttia [n. 850 miljoonaa euroa]. Tästä EU on korvannut meille murusen verran [kirjaimellisesti: ”pähkinänkokoisen summan”]. Voisin sanoa niinkin, että EU:n ei pidä puhua solidaarisuudesta niin kauan, kuin se ei ole maksanut meille noita 250 miljardia forinttia, jotka se on meille velkaa Euroopan puolustamisesta.”

Euroopan puolustaminen on siis viime kädessä EU:n velvollisuus? Mielenkiintoista on, että Orbán ei ole aina ollut tätä mieltä. Vielä vuonna 2015 Bratislavassa järjestetyssä turvallisuuskonferenssissa Orbán oli painokkaasti lausunut, että EU:n ja etenkin Schengenin ulkorajan puolustaminen ei ole yhteisön velvollisuus vaan kunkin valtion kansallinen tehtävä. Sitten alkoi pakolaiskriisi kärjistyä, ja Unkarin kautta virtasi väkeä Eurooppaan. Syyskuussa 2015 Orbán Brysselissä pitämässään lehdistötilaisuudessa kertoi, että Unkari ottaa vastaan kaikki turvapaikanhakijat, ”otamme kaikista kopin ja rekisteröimme kaikki, jotenkin, mutta emme voi taata, ettei 175 kilometrin mittaisen rajan yli jossain tule joku, joka sitten ei rekisteröidykään”. Kului vuosi, ja hallituksenkin oli tunnustettava, että pitkästi yli kaksisataatuhatta pakolaista on kulkenut Unkarin halki länteen ilman virallista rekisteröintiä. (Ja niistä sadastaseitsemästäkymmenestätuhannesta, jotka rekisteröityivät, suurin osa ei halunnut jäädä Unkariin vaan suuntasi edelleen kohti länttä.)

Kuten muistamme, loppukesästä 2015 tilanne alkoi olla kestämätön. Ilman vapaaehtoisjärjestöjen uhrautuvaa työtä Unkarin rajoilla ja pakolaisleiriksi muuttuneella Budapestin Keleti-rautatieasemalla olisi nähty todellinen humanitaarinen katastrofi. Lopulta, sen lisäksi, että laumoittain pakolaisia päästettiin tai pääsi omin jaloin tai auttajien avustuksella jatkamaan matkaa Itävaltaan ja Saksaan, myös Unkarin viranomaiset kylmästi rahtasivat tuhansia pakolaisia busseilla ja junilla suoraan Itävallan rajalle. Tätä, huomauttaa 444.hu:n toimittaja viileästi, on varsin vaikea nimittää ”Euroopan suojelemiseksi pakolaisvirralta”.

Ja sitten rakennettiin se kohuttu aita, ensin Serbian-, sitten myös Kroatian-vastaiselle rajalle. Unkariin saapuneiden rajanylittäjien määrä tietenkin tipahti oitis lähes olemattomaksi. Mutta edelleenkään ei voi puhua Euroopan suojelemisesta. Pakolaisvirta ei nimittäin tipahtanut vaan ainoastaan vaihtoi suuntaa: vuoden 2015 viimeisen neljänneksen aikana pakolaiset vaelsivat Länsi-Eurooppaan Kroatian ja Slovenian kautta.

Lopullisesti tilanne kuitenkin muuttui vuoden 2016 alussa, siis puoli vuotta Unkarin aidan valmistumisen jälkeen. Pakolaisvirta Balkanin reitillä tyrehtyi, eikä tämän syynä ollut Orbánin rajatkiinni-politiikka vaan EU:n ja Turkin sopimus, jonka ansiosta Turkin viranomaiset ryhtyivät aktiivisemmin pysäyttämään länteen pyrkiviä pakolaisia.

Tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaansa Unkari on alusta alkaen puolustellut terrorismin vaaralla. Samoin kuin lännen oikeistopopulistit, myös Orbánin hallitus on jatkuvasti toistanut, että pakolaiset, siis tuota, ”migrantit”, tuovat mukanaan terrorismia; tätä viestiä iskostetaan kansaan sekä julistekampanjoin että esimerkiksi valtion tv-kanavan uutislähetyksissä, joissa lähes joka kerta on esillä muslimi-maahanmuuttajiin yhdistettävä rikollisuus tai terrorismin uhka onnettomassa palavien ghettojen Länsi-Euroopassa. Mutta: tiukasta linjastaan huolimatta Unkarin viranomaiset eivät todellisuudessa ole pystyneet estämään terroristien liikkumista.

Vuonna 2015 Unkarin kautta matkasi länteen tovereineen Salah Abdeslam, terroristi ja Pariisin joukkomurhan toimeenpanija. Abdeslam ja kumppanit eivät vain päässeet ongelmitta kulkemaan Unkarin halki, vaan he myös ostivat Unkarista puhelimiinsa ne SIM-kortit, joita käyttivät terrori-iskujensa järjestelemiseen. Tästä korttikaupasta Unkarin viranomaiset saivat tiedon vasta myöhemmin, ranskalaisilta ja belgialaisilta kollegoiltaan. Tästä tosin hallituksen kontrollissa olevat mediat eivät välittäneet vaan sitä vastoin raportoivat riemukkaasti, että Abdeslam tovereineen oli Unkarissa ollessaan nauttinut pakolaisjoukkoja huoltavien kansalaisjärjestöjen apua. Toisin sanoen: ruokaa ja majoitusta järjestävien vapaaehtoisten olisi tätä valtion laiminlyömää tehtävää hoitaessaan samalla pitänyt kyetä siihen, mihin Unkarin turvallisuusviranomaiset eivät kyenneet, eli tunnistamaan pakolaisvirran joukosta siihen piiloutuneet ISIS-terroristit?

Loppupäätelmä: on siis perin outo temppu Unkarin hallitukselta väittää, että tässä on suojeltu Eurooppaa pakolaisvirroilta ja terrorismilta.

Mutta Unkarin hallitustahan mikään tämmöinen argumentointi ei heilauta mihinkään. Euroopan oikeusistuimen tuomiokin, jonka mukaan Unkari on velvollinen EU:n yhteisten sopimusten mukaisesti ottamaan käsiteltäväkseen 1294 turvapaikanhakijaa, vain ”merkitään tiedoksi” mutta ”ei tule vaikuttamaan Unkarin toimintaan”. (Tästä hyvästä, näin lataa mm. Angela Merkel, Unkarin tapaus tullaan ottamaan esille Euroopan neuvostossa lokakuussa.) Mielenkiintoista on – huomauttaa 444.hu-sivusto – verrata Unkarin reaktioita Slovakian toimintaan. Slovakit, jotka luultavasti ovat yhtä itäeurooppalaisen ”empatiavajeisia” ja muukalaiskammoisia kuin unkarilaisetkin, ovat myös virallisesti vastustaneet EU:n pakolaiskiintiöitä ja hävinneet oikeusjutun EU:ta vastaan. Mutta tästä ei Slovakiassa raivota eikä virallisesti lyödä Brysselille nyrkkiä pöytään, vaan tähän mennessä on määrätyistä 902:sta turvapaikanhakijasta otettu vastaan 16 henkeä eli 1,7%, ja Slovakian hallitus antaa ristiriitaisia lausuntoja, joiden mukaan toisaalta EU:n päätöstä tullaan kunnioittamaan, toisaalta pakolaisia ei edelleenkään haluta. Näin Slovakia myös ainakin toistaiseksi onnistuu luikertelemaan pois EU:n mahdollisten pakkotoimien alta.

Unkari sitä vastoin panostaa aggressiiviseen öyhötykseen. ”Politiikka on raiskannut Euroopan oikeuden ja eurooppalaiset arvot”, mekasti ulkoministeri Szíjjártó tuomioistuimen pakolaiskiintiöpäätöksen johdosta. ”Taistelu jatkuu.” Ja tähän taisteluun on myös rakennettu kunnon salaliittoteoriahengessä oikein mahtava päävihollinen. Kiintiöoikeudenkäynnin myötä – näin julisti toissapäivänä pääministerin kanslian nimissä valtiosihteeri Csaba Dömötör – Brysselin politiikka on siirtynyt uudelle tasolle ja ryhtynyt tosissaan toteuttamaan ”Soros-suunnitelmaa”. Aivan niin, tuo koukkunokkainen miljonääri, joka kulissien takana vetelee kaikista naruista tuhotakseen vapaan ja kansallismielisen Unkarin, käyttää käsikassaranaan myös EU:n päättäviä elimiä. Päämääränä on EU-maiden pakottaminen rajattomasti korotettaviin pakolaiskiintiöihin, muukalaisten pakkoasuttaminen ilman ylärajaa. Ja tätä vastaan, näin ilmoitti Viktor Orbán eilen illalla, tullaan järjestämään uusi kansallinen konsultaatio – siis taas kerran painatetaan veronmaksajien laskuun kallista paperia kyselyksi (”EU ja Soros haluavat tuhota Unkarin hillitsemättömän maahanmuuton avulla, onhan se kamalaa, onhan, onhan?”) naamioituun propagandakampanjaan.

Jäämme seuraamaan tilannetta. Ja edelleenkin ihmettelemään, onko Unkarin hallitukselle todellakin tässä maailmantilanteessa tärkeintä varjella mainettaan ja arvostustaan koti- ja ulkomaisten muukalaisvihaajien sankarina.

Tutkien ja todistaen

Näinä päivinä on Unkarin medioissa nähty merkillisiä käänteitä kahdessa kohutussa oikeusjutussa.

Ensinnäkin ns. lipeälääkärin tapaus. Tohtori Krisztián B., tuolloin Budan Laupiaiden veljeskunnan sairaalan johtava ylilääkäri, oli vuonna 2012 aloittanut ns. läheisen ihmissuhteen Erika Rennerin kanssa. Erika ja Krisztián olivat vakiintuneita nelikymppisiä ihmisiä, Erika eronnut kahden teini-ikäisen lapsen äiti, Krisztián taas naimisissa ja viiden lapsen isä. Suhteen alussa oli tietenkin puhetta avioerosta, mutta ajan mittaan, kertoo edesmenneen Népszabadságin yksityiskohtainen artikkeli, Krisztián alkoi puhua avioliiton sakramentista ja eron mahdottomuudesta, tapaamiset harvenivat, ja lopulta Erika katkaisi suhteen. Miehen oli vaikea hyväksyä tätä, hän liikuskeli Erikan asunnon lähettyvillä ja lähetteli viestejä, piittaamatta siitäkään, että Erika oli alkanut seurustella toisen miehen kanssa.

Maaliskuussa 2013 sitten Erika Rennerin ovikelloa soitti kasvonsa mustalla naamiolla peittänyt mies, joka tunkeutui väkisin sisään ja outoa, ”päätteetöntä” kieltä puhuen (”ei katso minun kasvo! jos huutaa, minä leikkaan kurkku!”) sitoi Erikan kädet ja jalat ja pisti hänen reiteensä tainnuttavan ruiskeen. Hyökkääjä riisui huumatun Erikan alastomaksi, valeli hänen jalkoväliinsä syövyttävää emäksistä liuosta ja jätti hänet huopaan käärittynä sohvalle. Onneksi Erikan työtoverit tiesivät hänen pelkäävän entisen seurustelukumppaninsa outoa käytöstä ja huolestuivat, kun häntä ei kuulunut töihin. Heidän hälyttäminään Erikan ex-aviomies ja miesystävä menivät Erikan asuntoon ja toimittivat hänet sairaalaan. Syövyttävä aine oli tuottanut pysyvät, tuskalliset vammat, joita ei plastiikkakirurgiallakaan pystytty täysin korjaamaan.

Krisztián B. oli alusta alkaen ainoa epäilty, vaikka kiisti teon ja väitti olleensa koko ajan aivan muualla. Asunnosta löytyi narunpätkä, jossa oli hänen DNA:taan, ja hänen autossaan taas oli injektioruisku, jossa jäänteitä Erikan huumaamiseen käytetystä aineesta. Lääkärin alibi oli hatara, tainnutusruiskeessa olleita aineita ei kuka hyvänsä olisi saanut käsiinsä saati osannut käyttää, ja jonkinlaisia raskauttavia silminnäkijätodistuksiakin ilmeisesti oli. Kun todisteiden riittävyydestä oli muutaman kuukauden ajan käyty juridista vääntöä, neljä kuukautta tutkintavankeudessa ollut Krisztián B. pääsi vapaalle jalalle, ja kesäkuussa 2014 syyttäjä oli jo antamassa jutun raueta ja määräämässä todisteita hävitettäviksi. Vasta Erikan valituksen johdosta juttu otettiin uudelleen käsittelyyn. Samaan aikaan Krisztián B. työskenteli kaikessa rauhassa lääkärinä, ja mediassa oikeuslaitoksen oudon tehotonta toimintaa kauhisteltaessa muistettiin myös muistuttaa, että tohtori B. oli vaikutusvaltaisesta perheestä ja sukua Orbánin ensimmäisen hallituksen terveydenhuoltoministerille István Mikolalle.

Toukokuun alussa, yli neljä vuotta tapahtuneen jälkeen, ”lipeälääkäri” lopulta tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen; tästä ajasta hän joutuisi todellakin istumaan ainakin kaksi kolmasosaa ja menettäisi myös oikeutensa toimia lääkärinammatissa viideksi vuodeksi. Seuraavassa oikeusasteessa tuomio koveni yhdeksään vuoteen. Ja sitten koitti yllättävä käänne. Tiistaiaamuna Kúria, Unkarin korkein oikeus, kumosi aiemman tuomion ja määräsi uuden tutkinnan aloitettavaksi, perusteluna todistajanlausuntojen ristiriitaisuus ja todistajien kuulemisessa tapahtuneet virheet tai huolimattomuudet. Jo tätä ennen syytetyn puolustusasianajaja oli heittänyt peliin yllättävän uuden todisteen: ”lipeälääkärin” puolustusasianajajalle osoitetun, tikkukirjaimilla kirjoitetun monisivuisen kirjeen mieheltä, joka tällä hetkellä on kärsimässä vankeustuomiota. Vangin aika uskomattomalta tuntuvan tarinan mukaan Erika Rennerin nykyinen miesystävä olisi kesällä 2012 yrittänyt palkata häntä hyökkäämään Erikan kimppuun ja vahingoittamaan häntä syövyttävällä aineella. (Itse asiassa Erika ja hänen nykyinen kumppaninsa eivät tuolloin vielä edes tunteneet toisiaan.) Alun perinkin kummallinen rikostarina saa siis yhä omituisempia käänteitä.

Toinen merkillinen oikeudenkäyntikäänne taas tapahtui juur’ikään Szegedissä: siellä toinen oikeusaste kumosi kohutun Ahmed H:n terrorismituomion. Kuten tässäkin blogissa kerrottiin, syyrialainen mutta laillisesti EU:ssa (tarkemmin sanoen Kyproksella) asuva Ahmed H. oli liittynyt Unkarin rajalle valuvaan pakolaisvirtaan auttaakseen sen mukana kulkevia vanhoja ja raihnaisia vanhempiaan. Syyskuussa 2015, kun Röszken rajanylityspaikalla syntyi jonkinlaista mellakkaa ja pakolaisjoukko rynni raja-aidan läpi, Ahmed H. oli ollut mukana huutamassa jotakin megafoniin – oman selityksensä mukaan hän yritti rauhoitella väkijoukkoa – ja myöhemmin heittelemässä kiviä unkarilaisia rajavartijoita kohti (ilmeisesti tiedossa ei ole, osuiko hän). Tästä hänelle määrättiin ensimmäisessä oikeusasteessa, koko Euroopan ihmisoikeusjärjestöjen kauhistellessa, kymmenen vuoden kuritushuonetuomio terrorismista.

(Jos tässä nyt joku haluaa muistuttaa, että ei ole oikein kiva juttu heitellä rajavartijoita kivillä, niin kyllä, olen samaa mieltä, ja jonkinlainen rangaistus tästä kyllä mahtuu meikäläisenkin oikeustajuun. Ei kuitenkaan kymmentä vuotta kuritushuonetta, samaan aikaan kun hengenvaarallisesta pahoinpitelystä ja pysyvien ruumiinvammojen tuottamisesta selviää neljän vuoden tuomiolla. En myöskään tarkoita, että traumatisoituneen ja kiihtyneen väkijoukon riehaantuminen pitäisi hyväksyä ja siunata, mutta en silti tajua, miten se täyttää ”terrorismin” kriteerit.)

Ahmed H:n jutun käsittelyyn oli varauduttu myös valtion ykköskanavan tv-uutisissa, kertoo vahingoniloisesti 444.hu-sivusto: torstaina jo puolenpäivän uutislähetyksen täytti lähes kokonaan Suuresta Terroristioikeudenkäynnistä uutisointi, sen jälkeen oikeudenkäyntiä ja sen kommentointia lähetettiin, kaikki muut ohjelmat syrjäyttäen, kolme tuntia – mutta kun lopulta tuli tuntikausia etukäteen hehkutetun tuomion julistamisen aika, sitä ei vastoin lupauksia lähetettykään suorana, vaan oikeussalin autiossa eteisaulassa pettymystään peittelevä uutisreportteri kertoi katsojille, että toinen oikeusaste on kumonnut aiemman terrorismituomion tykkänään.

Oikeuden päätöksen mukaan (kertoo 444.hu) edellisessä tuomiossa ei ollut otettu huomioon asianmukaisesti niitä seikkoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa Ahmed H:n toiminnan arviointiin. Ei esimerkiksi selvitetty, oliko Ahmed H:n aiemmin poliiseille lausumilla sanoilla ja kivien heittelyllä keskinäistä yhteyttä, eikä näin ollen tiedetä, oliko kivien heittely pikaistuksissa tehtyä vai harkittua toimintaa. Myös todistajanlausunnot siitä, mitä Ahmed H. oikeastaan oli sanonut ja miten se oli tulkattu, ovat epäselviä ja ristiriitaisia. Ennen kaikkea ei ole todistettu, että Ahmed H. olisi jotenkin ohjaillut tai edes pystynyt ohjailemaan hurjistunutta pakolaisjoukkoa. Tapahtumien tutkinta alkaa siis alusta, Ahmed H:n tosin jäädessä toistaiseksi tutkintavankeuteen.

Sekä Krisztián B:n että Ahmed H:n kohtalo siis on toistaiseksi avoin, ja ”oikeuden voittoa” on aikaista juhlia. Kävi miten kävi, kumpikin oikeusjuttu kertoo paljon siitä, mitä Unkarin yhteiskunnassa on tapahtumassa. Krisztián B:n tapaus nostaa esille protekción, suojeluksen, jota nauttivat vaikutusvaltaisten henkilöiden sukulaiset ja ystävät. Ei paljoa puuttunut, etteivät tutkintaviranomaiset olisi uskoneet entisen ministerin sisarenpoikaa, johtavaa ylilääkäriä ja kunnon katolilaista perheenisää ennemmin kuin jotain nobody-yksinhuoltajaäitiä. Julkisuudessa ja etenkin oppositiomedioissa voidaan toki kauhistella ja päivitellä sitä, miten vallan miehet naisia kohtelevat – tässä voi taas kerran mainita ehkä kuuluisimman esimerkin, ”sokean komondorin” tapauksen, tai järkyttyneet uutiset sen johdosta, että maaliskuussa Budapestin Zugligetin Pyhän Perheen seurakunnan kirkossa järjestettiin rukoushetki Krisztián B:n perheen puolesta. Siitä huolimatta Istanbulin sopimus on yhä ratifioimatta, koska ns. kristilliset perhearvot ovat tärkeämpiä kuin perheväkivallan uhrien suojeleminen.

Ahmed H:n oikeusjuttu puolestaan havainnollistaa Unkarin hallituksen yrityksiä niputtaa pakolaiskriisi ja terrorismi yhteen, maksoi mitä maksoi. Ja piittaamatta siitä, että – kuten 444.hu:n kommenttiketjussa todettiin – megafoniin huutelevan ja kiviä nakkelevan hermostuneen taviksen rinnastaminen terroristeihin on Pariisin, Brysselin tai Manchesterin oikeiden terrori-iskujen uhrien muiston häpäisemistä. Mutta ei tässä kaikki. Muukalaispelolla ja rasismilla ratsastamisen lisäksi tähän juttuun liittyy kansalaisjärjestöjen osuus.

Kansalaisjärjestöt, etenkin kansainväliset ja/tai kansainvälistä tukea saavat korruptionvastaiset, ihmis- ja vähemmistöoikeusjärjestöt, ennen muuta Open Society -säätiön eli ykkös-pahis György Sorosin tukemat, ovat olleet piikki Unkarin hallituksen lihassa jo pitkään. Tiistaina hyväksytty uusi laki kansalaisjärjestöjen läpinäkyvyydestä vaatii, Venäjän ns. agenttilain tapaan, ”ulkomailta tuettuja” järjestöjä ilmoittautumaan erilliseen rekisteriin. Järjestöt protestoivat, Venetsian komissio paheksuu, Fidesz-puolue taas jaksaa julkilausua tiedotustilaisuudessaan edustajansa Gyula Budain suulla:

Fideszin parlamenttiedustaja muistutti, että Ahmed H. oli Röszken mellakan avainhahmoja, hän ohjasi migrantteja, jotka hyökkäsivät Unkarin puolelle rajaa asettuneita poliiseja vastaan. He heittelivät kivillä ja muilla esineillä Euroopan Schengen-rajaa puolustavia unkarilaisia poliiseja, joista monet loukkaantuivat. […] Pidämme hämmästyttävänä sitä, että oikeudenkäynnin alla Soros-järjestöt, Brysseli ja sosialistit asettuivat avoimesti terroristi Ahmed H:n puolelle, Gyula Budai totesi. Hän huomautti myös, että Soros-järjestöistä Amnesty International on käynnistänyt kampanjan Ahmed H:n vapauttamiseksi, hänelle vieläpä vaaditaan vahingonkorvauksia Unkarin valtiolta. Lisäksi Budai kertoi, että Helsinki-komitean jäsenet huolehtivat eräässä toisessa jutussa Ahmed H:n toverien puolustuksesta.

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkarin hallitus on suistunut yhä eskaloituvaan propagandakierteeseen, joka synnyttää yhä räikeämpiä salaliittoteorioita, kun kaikki mahdolliset hallituksen (siis: Unkarin) vastustajat ja viholliskuvat on niputettava yhteen. Ahmed H:n tapauksessa kuitenkin nähdään, että eurooppalainen oikeuslaitos ei aina ongelmitta taivu tämän politiikan palvelukseen. Oikeus- ja syyllisyyskysymykset tuppaavat olemaan monimutkaisia ja yllättäviä, ja niin paljon kuin Unkarin syyttäjäviranomaisten ja oikeuslaitoksen toimintaa onkin arvosteltu, syyllisyyden todistaminen edes jossain määrin eurooppalaisten standardien mukaan on silti paljon vaikeampaa ja mutkikkaampaa kuin ”terroristiksi” syytteleminen mediassa tai puolueiden julkilausumissa.

Brysselissä ja peräkylissä

Täytyy vielä palata Central European Universityn tapaukseen, johon optimistisimmat ovat jo arvelleet Viktor Orbánin vihdoinkin kompastuvan. Orbánin EU-vastainen kekkalointi on lopultakin saanut Brysselin hermostumaan, niin että Suomessakin uutiskynnys ylittyi, kun Unkarin pääministeri joutui Euroopan pääkallonpaikalle tekemään tiliä toimistaan. CEU:n ohella esille nostettiin myös tässäkin blogissa jo selostettu ja suomennettu ”kansallinen konsultaatio” johdattelevine ja valheellisine kysymyksineen (”Brysseli haluaa täyttää Unkarin laittomilla maahanmuuttajilla, estää meitä alentamasta energiahintoja ja veroja ja luomasta lisää työpaikkoja – eihän tämmöistä voi sallia, eihän, eihän?”). Siihen on Euroopan komissio jo laatinut selkeän vastauskirjasen (verkossa myös englanniksi), jossa kyselyn perättömät väitteet kohta kohdalta kumotaan.

Keskiviikkona Orbán siis puolusti linjaansa Euroopan parlamentin edessä, kiistäen itsepintaisesti kaikki syytökset. CEU:ta ei todellakaan olla sulkemassa. (Siis sekä yliopisto itse että lukemattomat oppineet ja oikeusoppineet kautta Unkarin ja Euroopan ovat ymmärtäneet parlamentista pikavauhtia läpi runnotun lainmuutoksen aivan väärin ja hermoilevat täysin aiheettomasti?) Uusi laki ei muka ole mitenkään ristiriidassa Euroopan lakien ja kansainvälisten sopimusten kanssa, eikä Orbán aio perua sitä. Euroopan komissio käynnisti rikkomusmenettelyn Unkaria kohtaan, ja selvitystä vaaditaan kuukauden kuluessa, mutta saattaa käydä niin, että CEU:n kannalta aika loppuu kesken: monet povailevat, että Orbánia ei saada antamaan periksi, ennen kuin uusi laki on jo tehnyt lopun CEU:n toiminnasta Unkarissa ja pakottanut sen muuttamaan maasta. Avoin kysymys on korkeintaan, haluaako eurooppalainen kattopuolue EPP ryhtyä kovistelemaan jäsentään Fidesztä ja riittävätkö sen painostuskeinot.

Tästähän on kerrottu kaikissa Euroopan uutisvälineissä. Vähemmän kansainvälistä huomiota sai Unkarin oppositiomedioissa hilpeyttä herättänyt mielenosoitustempaus. Nimittäin: jo aiemmin niin kutsutuilla rauhanmarsseilla tukeaan hallitukselle osoittanut ”vapaa kansalaisjärjestö” (tai paremminkin GONGO eli government-organized non-government organization) Civil Összefogás Fórum (‘Kansalaisten yhteishenkifoorumiksi’ sen ehkä voisi suomentaa), jota oppositiolähteiden mukaan rahoittavat Unkarin veronmaksajat Fidesz-puolueen välityksellä, järjesti nyt joukon aktivistejaan Brysseliin osoittamaan solidaarisuuttaan ja protestoimaan György Sorosin vierailua ja vastaanottoa vastaan. Viitisenkymmentä CÖF-aktiivia, joiden lentolippuja ei ollut ainakaan Soros maksanut, seisoi europarlamentin edessä CÖF-liput jännityksestä hieman miten päin sattui (kuva 444.hu:n jutusta). (Paikalla oli myös CEU:n puolesta mieltään osoittavaa joukkoa, kertoo hvg.hu, ilmeisesti noin kaksi kertaa niin paljon kuin CÖF:n väkeä, joskin CEU-mielenilmaisijat olivat keskimäärin noin puolta nuorempia.)

Mielenilmauksessa laulettiin kansallislaulua, luettiin Isä meidän -rukous (ihan totta!) ja kannustettiin Viktoria. Tunnelmaa pilaamaan ilmestyi kuitenkin paikallinen poliisi, joka hajotti tilaisuuden, koska siitä ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti. Hvg.hu-sivuston mukaan tämä hajottaminen sujui hieman hankalasti: poliisit yrittivät selittää, että CÖF-mielenilmaus oli asianmukaisesti ilmoitettu vasta seuraavaksi päiväksi, joten nyt ei vielä oikein sopisi, mutta hallituksen tukijoukoissa ei kielitaito oikein riittänyt kommunikointiin poliisien kanssa.

Vaan ei tässä vielä kaikki. Ihmisoikeusjärjestö TASZ (Társaság a Szabadságjogokért), yksi Unkarin hallituksen nimenomaisesti vastustajikseen nimeämiä ”Sorosin valekansalaisjärjestöjä”, tarttui tilaisuuteen ja ryhtyi keräämään tulisia hiiliä CÖF:n pään päälle. Facebook-puheenvuorossaan se julisti solidaarisesti tukevansa myös CÖF:n oikeutta vapaaseen mielenilmaukseen: pelkkä asianmukaisen ilmoituksen tekemättä jättäminen ei anna poliisille oikeutta hajottaa mielenosoitusta. Hih hih.

Suuri keskustelu on nyt ohi, Orbán on palannut omalle maalleen ja pitänyt omalle väelleen perinteisen perjantaiaamun radiopuheenvuoronsa. Se löytyy tietenkin hallituksen verkkosivuilta, ja ykkösaiheena ei ole CEU, ei Soros eivätkä kansalaisjärjestöt vaan, tietenkin, Unkarin turvallisuus – joka on nyt taattu pitkäksi aikaa, kun maan etelärajalle on valmistunut kaksinkertainen, käytännössä läpitunkematon raja-aitajärjestelmä.

Ja turvallisuudesta on toki kysymys myös Brysselissä, sillä ”kun Unkarin kimppuun hyökätään, pääministerin on lähdettävä puolustamaan maataan”. György Soros ja kansalaisjärjestöt ovat hyökänneet Unkarin maahanmuuttopolitiikan kimppuun, vaativat purkamaan aidat ja päästämään maahan joukoittain laittomia maahanmuuttajia. (Tästä ilmauksesta ei Orbán selvästikään halua luopua, vaikka miten selitettäisiin, että turvapaikanhakijalla – joka siis ei ole ”maahanmuuttaja” – on kansainvälisten sopimusten mukaan oikeus jättää turvapaikkahakemus ja odottaa sen käsittelyä.)

Pääministeri selitti näin: Sorosin migraatio-ohjelman mukaisesti EU:hun pitää joka vuosi tuoda miljoona maahanmuuttajaa, joiden rahoittamiseen Soros mielellään myöntää lainaa. Siksi hänen verkostonsa pyrkii kansainvälisen painostuksen kautta pakottamaan Unkarin päästämään maahanmuuttajat sisään tai läpi. ”Juuri tämä on tehnyt finanssikeinottelija György Sorosista maahanmuuttoa kannattavan eurooppalaisen poliitikko György Sorosin”, hän luonnehti asiaa.

Myös kahden bangladeshiläisen turvapaikanhakijan tapaus osoittaa Orbánin mielestä, että Soros on rakentanut laajan Unkarin-vastaisen järjestelmän. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli nimittäin todennut, että miehet oli pidätetty lainvastaisesti, ja määräsi Unkarin maksamaan oikeudenkäyntikulut sekä bangladeshiläisille kelpo korvaukset. Orbánin mukaan tässä ”Sorosin rahoittama järjestö” (Unkarin Helsinki-komitea, joka edusti pakolaisia oikeudessa) oli haastanut Unkarin oikeuteen, asiantuntijana kuultiin toista Soros-järjestöä, ja oikeuden puheenjohtajanakin oli Soros-yliopiston opettajana toimiva oikeusoppinut. (Ja tällä tavalla myös CEU liittyy kuin liittyykin asiaan.) Tällä tavalla Unkaria tullaan lypsämään jatkossakin. El akarják venni a magyarok pénzét, ne haluavat viedä unkarilaisten rahat! Paljon selvemmin ei asiaa voisi ilmaista niin, että pustan peräkylissäkin ymmärretään. (Eikä paljon selvemmin voisi huomiota viedä siltä, ketkä oikeastaan Unkarin veronmaksajien rahat vievät: että valtakunnan korkein johto viettää luksuselämää, jollaiseen sillä ei palkkansa perusteella mitenkään voisi olla varaa, ja että koko aikuisikänsä ammattipoliitikkona toiminut pääministeri Orbán on jotenkin mystisesti onnistunut keräämään huikean omaisuuden.)

Niinpä. Samaan aikaan kun sivistyneistön somekuplassa puhutaan akateemisesta vapaudesta ja kansainvälisyydestä ja ihmisoikeuksista, Abcúg-blogin väki lähti maan hiljaisten, pienten paikkakuntien vähemmän koulutettujen ihmisten pariin selvittämään, mitä nämä tietävät ajankohtaisista asioista ja uutisaiheista, mitä heille sanovat ”Soros” tai ”CEU”. Ja tähän tapaan Kitti Fődi tiivistää heidän ajatuksiaan:

Kysyimme bussipysäkillä odottelevilta kahdelta naiselta ja heidän lapsiltaan, mitä he katsovat tv:stä joutohetkinään. Nämä vastasivat oitis, että ei ainakaan uutisia, siellä on pelkkää valehtelua ja loanheittoa. M3-kanavaa (valtion viihdekanava) he sitä vastoin katsovat mielellään, siellä näytetään vanhoja hyviä elokuvia, joita on kiva katsella ja muistella entisaikoja. (…)
Poikkesimme paikalliseen krouviin, missä seinällä riippuva tv oli sammuksissa. Tiskin takana seisova tyttö ei sitä yleensä avaa, sillä hänen mukaansa se ei kiinnosta ketään, ja jos joku joskus kaukosäätimeen tarttuukin, niin musiikkikanavaa tai jotain elokuvaa etsien. Tyttö itse ei välitä politiikasta, Sorosista hän ei ole koskaan kuullutkaan. (…)
Józsi, joka tuli krouviin lämmittelemään, tilaa Hevesin läänin paikallislehteä, ja se hänen mielestään riittääkin paikalliseksi kulttuuriksi. Hän katselee tv:tä, mutta yleensä vain selaa läpi kymmenen kanavaa ja sulkee sitten tv:n, kun ei löydä mitään. M1-kanavaa [valtion ykköskanava] hän suorastaan inhoaa, sillä siellä aina vain haukutaan [edellisen sosialistihallituksen pääministeriä] Gyurcsánya. CEU:sta hän ei ole kuullutkaan, mutta Sorosin nimen hän hetken mietittyään tunnistaa:
György Soros? Odotas! LMP [= vihreä oppositiopuolue]? Ai joo, se paska, tukee maahanmuuttajia, eikö niin? Se pitäisi ampua siellä Amerikassa ja sillä siisti.

Ja niin edelleen. Tarinoita ei tarvitse kertoa montakaan, kun selviää, että kaikissa toistuu sama. Nämä ihmiset eivät seuraa politiikkaa eivätkä maailman tapahtumia. He eivät ole mitenkään erityisen innoissaan Orbánista tai Fidesz-puolueesta, jotkut ovat suorastaan suivaantuneita jatkuvaan Unkari nousuun -hehkutukseen, kun ei mitään positiivista muutosta näy heidän omassa arjessaan. Mutta eivät he kannata mitään muutakaan puoluetta tai oppositiopoliitikkoa, vaan kääntävät selkänsä politiikalle tykkänään – he eivät kerta kaikkiaan usko, että voisivat mitenkään vaikuttaa mihinkään.

Jokin kansainvälinen yliopisto Budapestissa ei maan hiljaisia heilauta mihinkään, eikä jonkun kansainvälisen finanssimiehen nimi sano heille mitään. Mutta yksi asia on heidänkin tietoisuuteensa tunkeutunut: maahanmuuttajat. Pienten peräkylien asukkaat, jotka eivät ole ikinä nähneet oikeaa ”maahanmuuttajaa”, eivät vilaustakaan pakolaiskriisin Eurooppaan tuomista Lähi-Idän tai Afrikan ihmisistä, ovat aivan vakuuttuneita siitä, että ”maahanmuuttajien” mukana tulevat Eurooppaan islam, väkivalta ja terrorismi. ”Ei niissä ole ainuttakaan säädyllistä ihmistä, ei yhtään kunnon perheenisää, jolla olisi siellä kotipuolessa työ ja asunto”, kertoo suunnilleen Budapestin ja Debrecenin puolessavälissä, kuudentuhannen asukkaan Fegyvernekissä asuva vanhempi mies – joka ei tosin itse ole nähnyt ainuttakaan ”migranttia”.

Viha ja pelko. Ne leviävät. Valitettavasti myös paljon paremmin kuin Euroopan komission painattamat valistuslehtiset. Kysymys kuuluu vain, saadaanko tähän liitetyksi vielä Orbánin puheessaan pohjustelema ”ne vie meidän rahat” -linja, niin että köyhimmät ja onnettomimmat eivät vain mykkänä tyydy kaikkeen tapahtuvaan vaan heidät saadaan vielä talikot ja soihdut käsissä rajat kiinni -marssille.

 

Lapsoset laulavat

Kaikista niistä huolestuneista ja kriittisistä äänistä huolimatta, joita Unkarin elokuva-alan näkymistä on viime vuosina kuulunut, unkarilaiset ohjaajat niittävät jatkuvasti kansainvälistä tunnustusta. Vuosi sitten László Nemes Jelesin Saul fia (‘Saulin poika’) pokkasi parhaan ulkomaankielisen elokuvan Oscarin saatuaan jo sitä ennen Cannesissa tuomariston palkinnon. Tänä vuonna ehti jo Ildikó Enyedin Testről és lélekről (‘Ruumiista ja sielusta’) napata Berliinistä Kultaisen karhun, ennen kuin Kristóf Deákin  Mindenki  (’Jokainen’, tai vapaammin ”Kaikki laulaa”) toi jälleen Unkariin Oscarin, tällä kertaa parhaana ei-animaatiolyhytelokuvana. Index.hu-uutissivusto julkaisi aseistariisuvan herttaisen videon, jossa elokuvassa esiintyvä budapestiläisen Bakáts térin musiikkipainotteisen koulun kuoro valvoo luokassaan katsellen videolta Oscar-seremoniaa ja palkinnosta kuullessaan repeää riemuun.

Mindenki-elokuvassa keskeisessä osassa on koulun kuoro, jota johtaa viehättävä ja herttainen mutta kunnianhimoinen Erika-täti (unkarilaiset alakoululaiset sedittelevät ja tädittelevät opettajiaan). Zsófi-tyttö saapuu luokalle kesken lukuvuoden, löytää oitis ystäväkseen luokkatoveri Lizan, joka on kuoron parhaita luottolaulajia, ja pääsee itsekin kuoroon laulamaan – sillä ”meillä kaikki saavat laulaa, se on ihan perusperiaate”, kuten koulun rehtori alussa Zsófin vanhemmille selittää. Kaikki ei tietenkään ole ihan sitä, miltä näyttää – mutta yritän olla spoilaamatta tämän enempää, elokuva kyllä kannattaa itse katsoa.

Mindenki  huokuu jonkinlaista Astrid Lindgrenin tai Christiane Nöstlingerin lastenkirjojen hieman naiivin valoisaa henkeä, yrittämättäkään kuvata realistisesti ”aikamme ongelmia” kuten vaikkapa syrjäytymistä, huumeita tai koulukiusaamista. Keskiössä on lasten ystävyys ja toveruus, ja lapset myös näyttelevät monenlaisia tunteita todella hienosti. (Mikä ihme siinä onkin, että ulkomaisissa elokuvissa on aina niin hyviä lapsinäyttelijöitä?) Aikuinen katsoja voi kuitenkin helposti lukea elokuvasta monentasoista kritiikkiä. Voi ensinnäkin miettiä, mitä oikein piilee Unkarissa hartaasti hypetetyn Kodály-metodin ja ”musiikki kuuluu kaikille” -aatteen takana. Ja laajemminkin: saavatko kaikki oikeasti osallistua (myös esimerkiksi demokraattiseen päätäntäprosessiin…), ja miksi kukaan ei puutu järjestelmään syöpyneeseen valheellisuuteen?

***

Laulavia ja esiintyviä lapsia on myös vähemmän ammattimaisesti tehdyssä videopätkässä, joka pari päivää on kiertänyt unkarilaisessa somekuplassani. Index.hu-sivuston julkaiseman videon tekijästä ja esiintyjistä ei ole tarkempaa tietoa, mutta se on ilmeisesti kuvattu Transilvaniassa, ehkä jonkin paikallisen koulun karnevaalijuhlissa, karnevaaliaikaa kun nyt tähän päivään asti on eletty. (Huomennahan on sitten tuhkakeskiviikko ja katumuksen ja paaston aika, mutta ei nyt siitä sen enempää.) Olemme siis seuduilla, jonne Unkarin hallitus rajantakaisten vähemmistöjen tukemisen nimissä on halukkaasti viemässä myös aatteellista kasvatusta, kuten tästä ohjelmanumerosta voi ounastella.

Videopätkässä esiintyy kaksi lasta, poliisiksi pukeutunut pieni poika leikkikonepistooli rinnalla ja tyttö, jolla on jonkinlainen kaapu tai viitta yllään ja nukkevauva sylissä. ”Minä olen maahanmuuttaja!”, sanoo tyttö tomerasti (tai siis migráns, migrantti, ”pakolaisistahan” ei sovi puhua), ja ympärillä seisovat aikuiset naureskelevat innoissaan, ”tulen Syyriasta, olen kuullut, että täälläpäin asuu székely-kansaa, vieraanvaraista väkeä, joka helpolla antaa asunnon.” Poika taas kertoo olevansa poliisi, joka vie maahanmuuttajan vankilaan. ”Jos missä näet / varkaan tai maahanmuuttajan, / minä sen nappaan, kyllä näet. / Yölläkin tein töitä, / nappasin maahanmuuttajan, / aseen siltä takavarikoin, / annoin vielä turpaankin.” Poliisipojan värssy on välillä hukkua aikuisen yleisön riemukkaaseen naurunräkätykseen, mutta lopusta käy ilmi, että poliisi toivoo saavansa pomoltaan kehuja ja kenties palkankorotuksenkin.

Eikä tässä kaikki, ”tämä jatkuu vielä”, lupailee lasten edessä mikrofonia pitelevä täti yleisön riemuksi. Migranttityttö mahtailee olevansa teeveestä tuttu, poliisi käskee hävyttömän naisen pitää suunsa tukossa, mutta migrantti ilmoittaa jäävänsä tänne: ”Ei me mennä Saksaan, / kun se ilkeä Merkel / kaikenlaista hyvää lupasi, / mutta ei pitänyt sanaansa.” Rajalla on vielä odottelemassa migrantin koko perhe, joka pitäisi saada maahan. Poliisi on ensin topakkana viemässä tyttöä vankilaan, mutta tämä kaivaa taskustaan paksun tukun euroja, jolloin poliisi toteaa, että hölmöhän hän olisi, jos ei ottaisi lahjusta vastaan, ja pistää lopussa migrantin kanssa tanssiksi. Ympärillä seisovien aikuisten mielestä tämä on selvästi kerrassaan tappohauskaa.

Tässä voisi viisastella paljonkin karnevaalihuumorin olemuksesta, johon kuuluu kaikenlaisten kunnioitettujen ja arvostettujen ja jopa pyhienkin asioiden armoton pilkkaaminen sekä ajankohtaisiin ongelmiin tarttuminen välillä mustankin huumorin keinoin. Index-sivuston toimittaja ei kuitenkaan ole yrittänytkään ymmärtää huumoria vaan lataa:

Minun on vaikea päättää, mikä tässä karnevaalivideossa on sydäntäraastavinta:

• Ettei kenellekään enää tule mieleenkään, että vauvaa sylissään puristavaa naista ei kuuluisi lyödä vaan suojella?
• Että viattomien lastenkin päähän on iskostettu hallituksen propagandaa, jonka päämääränä on vain rahan ja poliittisen hyödyn kerääminen?
• Että lapsille on itsestäänselvää, että poliisilla on ilman muuta oikeus lyödä epäiltyä?
• Että ilman muuta ajatellaan, että pakolaisilla on mukanaan aseet ja valtavasti rahaa?
• Ettei sanallakaan mainita, että Syyriassa on sota, jota äiti vauvoineen on pakenemassa?
• Kameran takana seisovien vanhempien kikatus lasten esittäessä virka-aseman väärinkäyttöä, naisen nöyryyttämistä ja pahoinpitelyä?
• Että Transilvaniassa ei edes ole pakolaisia?

(…) Filmi sai minut muutamassa minuutissa ymmärtämään niitä Natsi-Saksan uutisfilmejä, joissa herttaiset lapset ja hyvin pukeutuneet porvarisihmiset lyövät kadulla marssitettavia juutalaisia. En ihmettelisi, jos tämä hilpeä videopätkä joskus toimisi historiallisena todistuskappaleena siitä, miten syvälle Fidesz-puolueen vallanjano ja rahanahneus on unkarilaiset syössyt.

Kymmenentuhatta forinttia, kymmenen vuotta

Tämä otsikko ja idea on lainattu Péter Konokin FB-postauksesta. Valitettavasti sen tiivis ja iskevä verbalistiikka ei sellaisenaan käänny unkarista suomalaislukijan ymmärrettävään muotoon, joten joudun kertoilemaan vähän yksityiskohtaisemmin. Kaksi kaunista pyöreää lukua. Otetaan ensiksi se kymmenentuhatta.

Muistatteko vielä tässäkin blogissa esiintyneen Rozika-tädin? Joka hihhulioikeistokanava EchoTV:n studiossa vuonna 2013 lauloi itse sanoittamansa kansanlaulun sävelin: Ei ole rahaa lompakossani, mutta kyllä Viktor Orbán sinne laittaa, hilipatihippanhei.

Rozika-tädillä oli ennustajan lahjoja. Toivottavasti hän on vielä elossa ja voimissaan, että ehtii näkemään ennustuksensa täyttymisen. Pari päivää sitten nimittäin pääministeri Orbán ilmoitti, että kaikki eläkeläiset saavat valtiolta joululahjan, 10 000 forinttia – ei tosin kylmänä käteisenä vaan ns. Elisabet-kuponkeina, mikä merkitsee, että kuponkijärjestelmässä mukana olevat yritykset saavat myös mukavan pienen siivun tästä valtion joululahjasta. Lisäksi eläkkeitä korotetaan ensi vuonna suunnitellun 0,9%:n sijasta 1,6 %:n verran.

Niin kuin jossain jo ehdittiin kommentoimaan: No nyt on vuoden 2018 vaalitulos varma! Eläkeläiset ovat olleet Orbánin ja Fidesz-puolueen näkyvimpiä ja uskollisimpia kannattajia, ja ainakin jotkin hallituksen tempaukset näyttävät selvästi tähtäävän juuri tämän ryhmän kannatuksen vahvistamiseen. Eivät toki kaikki – en usko, että Rozika-tätiä kauheasti lämmittää Székesfehérváriin, Viktor Orbánin entiseen koulukaupunkiin nouseva uusi stadion, yksi monista. (Székesfehérvárin stadionin budjetista puuttuvat 3,3 miljardia forinttia hallitus erityisenä tukitoimena irrotti valtion ns. maansuojelurahastosta, Országvédelmi Alap – tämä rahasto on talouskasvun heikkenemisen varalle tarkoitettu hätävarakassa, mutta mikäpä olisi tärkeämpää kuin jalkapallo ja uusien stadionien rakentaminen?) Olen myös ihmetellyt, että jos eläkeläisille Unkarin koululaitoksen ja sen hallinnon surkea tila ei paljoa merkitsekään, niin eikö heitä järkytä julkisen terveydenhuollon rapistuminen, lääkärien ja sairaanhoitajien joukkopako ulkomaille ja sairaaloista kantautuvat kauhu-uutiset. (Tuorein tällainen: budapestiläisen sairaalan yleisö-wc:stä löytyi vainaja, joka oli maannut siellä jo useampia päiviä.)

Ehkä tämä kymmenentuhannen forintin joululahja – jonka selvyyden vuoksi saavat kaikki eläkeläiset, myös suurituloiset – silti täyttää tarkoituksensa. Summa vastaa päivän kurssin mukaan vajaata kolmeakymmentäkahta euroa. Péter Konokin mukaan sillä saa unkarilainen eläkeläinen vuoden ajan kaksi pientä veteenleivottua vehnäsämpylää päivässä, tai ehkä kolme, jos tyytyy alennuksella myytäviin eilisiin. Eräs toinen kommentaattori taas laski, että jos keskimääräisen eläkeläisen painoksi oletetaan 70 kiloa, tällä summalla eläkeläiselle tulee suunnilleen sama kilohinta kuin sipulille. Mutta sipulithan eivät äänestä, joten hallitus tietää hyvin, mitä on ostamassa.

Kymmenen vuotta, kuritushuonetta, puolestaan on tuomio, jonka äskettäin sai szegediläisessä tuomioistuimessa syyrialainen Ahmed H. Ahmedin rikos oli seuraavanlainen: Hän oli asunut jo vuosikausia Kyproksella vaimoineen ja lapsineen, oli siis laillinen EU:n asukas, mutta lähti viime vuoden syksyllä, pakolaiskriisin kärjistyessä, auttamaan liikuntavammaista isäänsä ja sokeaa diabeetikkoäitiään, jotka pyrkivät pakolaisvirran mukana Serbian kautta Unkariin. Unkarin rajalla Röszkessä hän oli mukana väkijoukossa, joka ryhtyi riehumaan ja pyrki väkisin aidan ja poliisiketjun läpi rajan yli. Ahmed oli huudellut megafoniin (oman kertomansa mukaan rauhoittaakseen joukkoa), tarttunut aitaan ja ravistellut sitä sekä heitellyt kiviä muiden mukana – sitä tosin ei ilmeisesti varmuudella tiedetä, osuivatko kivet keneenkään – ja kun väkijoukko lopulta murtautui aidan läpi ja rajan yli, Ahmed oli mukana ensimmäisten joukossa. Syyte: terroriteko (terrorcselekmény). Myös Ahmedin vanhempia kohtaan on syyteprosessi menossa, ensimmäisessä oikeusasteessa heidät on tuomittu laittomasta rajanylityksestä. Vertailukohdaksi: samoihin aikoihin budapestiläinen lääkäri, joka kostoksi ex-naisystävälleen oli valellut tämän jalkoväliin syövyttävää lipeää tuottaen tälle pysyvät ja tuskalliset vammat, sai neljän vuoden vankeustuomion ja on toistaiseksi vapaalla jalalla (prosessi on etenemässä korkeampiin oikeusasteisiin).

Ahmed H:n tueksi on lauantaina tulossa mielenosoitus. Amnesty Internationalin edustaja on ilmoittanut, että kymmenen vuoden tuomio on ”absurdi”. Samaan aikaan Viktor Orbán maailman unkarilaisjärjestöjen keskusfoorumilla (Magyar állandó értekezlet) pitämässään puheessa julisti, että tuomio oli oikeudenmukainen. ”Me olemme pelanneet avoimin kortein, siitä oli ennalta ilmoitettu, koko maa oli täynnä julisteita.” Olisihan sokean naisen ja hänen invalidimiehensä pitänyt nähdä ja ymmärtää ne kaikkialle Unkariin levitetyt unkarinkieliset julisteet, joissa luki, että ”jos tulet Unkariin, sinun täytyy noudattaa maan lakeja”.

Tätä voimattoman raivon määrää. Hashtag-aktivismi tuntuu todella surkealta ja avuttomalta. Silti: #freeahmedh!

Soppa sakenee

Budapestin lauantai-iltaisen pommi-iskun tekijää etsitään ja motiiveja ihmetellään edelleen. Poliisi on julkistanut valvontakameravideon sekä useita kuvia tekijästä, noin 170-senttisestä miehestä, jolla ensin oli päässään valkoinen lerppahattu, sitten hän ilmeisesti vaihtoi hatun mustaan huppuun. Kasvoja ei missään kunnolla näy, eikä miehen henkilöllisyydestä ole vielä ilmestynyt mitään vakavia arveluja julkisuuteen.

Monia kysymyksiä on jäänyt auki, ja viranomaisten kehno tiedotustoiminta pyörittää huhumyllyä. Hämmentyneiden kansalaisten kiukkua on tiivistänyt sanoiksi esimerkiksi frontember-blogisti, joka postauksessaan lataa muun muassa tämäntapaista:

En halua nostattaa paniikkia, en syytellä, en osallistua salaliittoteorioihin, sen haluan heti todeta. Tahdon vain (…) esittää pika-analyysin siitä, mitä saattoi tapahtua ja mitä ei. Teen tämän vain siksi, että olen käsittämättömän raivon vallassa, ja tavallisena kansalaisena minulta alkaa mennä kuppi nurin tästä, mitä ympärillämme tapahtuu. Pommi, joka olisi voinut viedä paljon ihmishenkiä, räjähti aivan keskellä kaupunkiani, joten sen verran ainakin ansaitsisin, ansaitsisimme, että joku kertoisi järkevällä tavalla, mitä hittoa on tapahtunut.

Kysymyksiä siis: Viranomaiset ovat varmoja siitä, että iskun tarkoitus oli surmata poliiseja. Mutta miksi joku haluaisi tappaa kaksi tavallista partiopoliisia, ja jos haluaa, miksi lauantai-iltana, parhaaseen biletysaikaan, keskellä kaupunkia, mistä luulisi olevan mahdollisimman hankalaa päästä karkuun, samaan aikaan, kun lähistöllä on sekä oopperan kaudenavausesitys että Ferencváros-Újpest-jalkapallo-ottelu, joita turvaamassa on satamäärin poliiseja? Ja miksi näin epävarmalla konstilla kuin pommilla, joka nytkään ei edes saanut kohteitaan hengiltä ainakaan heti, sitä vastoin olisi voinut tappaa lukuisia sivullisia? (Räjähteen mitoittaminen ja sijoittaminen näin tarkasti, että suurkaupungin iltavilinässä vain kaksi ihmistä loukkaantui lähes kuolettavasti, vaatii joko suurta ammattitaitoa tai mieletöntä tuuria.) Eikö yhtä todennäköinen selitys olisi, että räjähdelaukku oli odottamassa jotakin toista uhria mutta kun poliisit menivät tutkimaan sitä, terroristi hädissään laukaisi pommin? Mihin ja miksi katosi ennen pommi-iskua asunnoton, liikuntavammainen (!) mies, joka tunnetusti asusti kaikkine kamppeineen läheisessä porttikäytävässä?

Ennen kaikkea: miten ihmeessä poliisi vitkutteli tiedottamistaan melkein vuorokauden? Miksi ihmeessä ei yleisölle kerrottu radiossa mahdollisimman pian, onko alue vielä vaarallinen, onko uusia räjähdyksiä odotettavissa, oliko paikalla yksi pommimies vai kaksikymmentä terroristia ja mahtavatko he vielä pyöriä kaupungilla, jne.? Ei pormestari eikä poliisipäällikkö saati pääministerin sydänkäpyjen, terrorinvastaisten TEK-joukkojen komentaja vaivaudu välittömästi julkisuuteen kertomaan, mitä kaupungissa on tapahtunut ja mitä kansalaisten pitäisi tehdä, vaan huhujen annetaan vapaasti levitä. Vasta vuorokauden päästä ilmestyvät ”änkyttävä konttorirotta ja joku univormupukuinen droidi” lukemaan paperista jotain mitäänsanomatonta tekstiä. Miten ihmeessä, vaikka aluetta tarkkailee 145 valvontakameraa, ei julkisuuteen saatu pommimiehestä yhtään ainutta kuvaa ennen maanantai-iltaa, jolloin kaveri on hyvin voinut olla jo toisessa päässä Schengenmaata?  Ja samaan aikaan, raivoaa frontember, koko maa on puolitoista vuotta ollut jättiläisjulisteiden peitossa, joissa uhotaan, että ”puolustamme teitä”.

Vähemmän kiihkeäsävyisen koosteen kansalaisten mieliä kuohuttavista kysymyksistä on koonnut uutisportaali index.hu. Osaan löytyy selitys, esimerkiksi on aivan ymmärrettävää viimeaikaisten terrori-iskujen valossa, että todistajilta heti kärkeen kysytään, oliko paikalla kuulunut ”Allah akbar” -huutoa. Mutta käsittämätöntä on silti, miksi tapahtuman tiedotus on hoidettu näin  hitaasti ja huonosti. Jos tarkoitus oli jättää kansalaiset vapaasti kehittelemään kauhutarinoita islamistisesta terrorismista (tämä yhteys sitä paitsi on jo kiistetty viralliselta taholta) näin pakolaiskiintiöitä koskevan kansanäänestyksen alla, niin hanke onnistui vain puoliksi: osa kansasta on nyt vakuuttunut siitä, että kyseessä oli hallituksen salajuoni.

Vaikea on olla yhdistämättä tätä pommi-iskua ensi viikonlopun kansanäänestykseen, jossa unkarilaisia kutsutaan ”lähettämään viesti Brysseliin” ja sanomaan jyrkkä EI EU:n ”pakkokiintiöille”. Kuten monesti on todettu, oikeastihan EU:ta tämän järjettömän kansanäänestyksen tulos ei heilauta mihinkään, Unkarin hallitus sitä vastoin voi mittauttaa kannatuksensa ja miettiä jatkotoimia. On esimerkiksi arveltu, että pääministeri Orbán tämän äänestystuloksen perusteella päättää, onko hänellä mahdollisuuksia jatkaa vallassa vielä seuraavien vaalien jälkeen vai tekeekö hän Putinit ja siirtyy presidentin paikalle, jonka valtaoikeuksia voidaan sitten vastaavasti laajentaa.

Joka tapauksessa kansanäänestys on nykyisille vallanpitäjille jostain syystä erittäin tärkeä. Eilen uutisportaali 444.hu kertoi saaneensa erään ministeriön (nimettömänä pysyttelevältä ja lähdesuojan suojelemalta) virkamieheltä tietoonsa, että ministeriön työntekijät oli pantu – työajalla, tätä varten erikseen jaetuista puhelimista – soittelemaan läpi eri vaalipiirien äänestäjiä. Puheluja varten oli laadittu myös ohjemoniste, josta 444.hu julkaisi kuvan. Tähän tapaan:

TEKSTIEHDOTUS PUHELUJA VARTEN

XY täällä päivää, soitan Fidesz-puolueen asialla. Soitan siksi, että sunnuntaina järjestetään kansanäänestys Brysselin pakkomaahanmuuttosuunnitelman johdosta. Voinko häiritä teitä hetken?

Kansanäänestys on kansallinen asia, meidän on lausuttava mielipiteemme siitä, että Brysseli – unkarilaisten mieltä kysymättä – haluaa sijoittaa Unkariin tuhansia maahanmuuttajia. Tämän voimme estää vain kansanäänestyksen avulla!

Haluaisimme pyytää, että menisitte äänestämään ja äänestäisitte EI. Voimmeko luottaa ääneenne? Paljon kiitoksia, kuulemiin!

TÄRKEÄÄ KYSYÄ LISÄKSI:
– Montako äänestäjää teidän perheessänne on?
– Haluatteko käyttää kotiäänestysmahdollisuutta?

Monisteessa on myös valinnaisia lisätekstejä. Soittajat voivat siis muistuttaa kansalaisia siitä, että meneillään on ennennäkemätön kansainvaellus ja Eurooppaan tulossa miljoonia paremman elämän etsijöitä, joiden läsnäolo sitä paitsi lisää terrori-iskujen riskiä ja vaarantaa Euroopan kristilliset kulttuuriperinteet. Lisäksi soittajille tarjotaan valmiit vastaukset kolmeen ”opposition väitteeseen”:

Tämä äänestys valmistelee eroa EU:sta. Päinvastoin, EU:n jäsenyys on kansallinen etumme. Me uskomme vahvaan Eurooppaan, joka kykenee puolustamaan yhteisöjään ja kulttuuriaan sekä ylläpitämään turvallisuutta. Tätä päämäärää kansanäänestys edistää.

EU on jo perunut kiintiöt, kansanäänestys on mieletön. Päinvastoin, totuus on, että Brysseli haluaa asuttaa tänne vielä enemmän maahanmuuttajia ja vielä nopeammin. Syyskuun 15:ntena Brysselin kiintiöpakettia laajennettiin entisestään. Niinpä Brysseli haluaa helpottaa perheiden yhdistämistä. Uutta on myös, että pakkomaahanmuutto laajennetaan koskemaan myös afgaanimigrantteja.

Meidän on oltava solidaarisia pakolaisille. Kyllä, mutta on osattava auttaa oikein. Ei pidä tuoda ongelmia tänne vaan viedä apua sinne, missä sitä tarvitaan. Unkarin hallitus on jo toimittanut miljardikaupalla avustuksia koteihinsa jääneille tai pakolaisleireissä eläville hädänalaisille. Myös koulujen ja sairaalojen rakentamiseen on tarjottu merkittäviä summia.

Hallitus kieltäytyy kommentoimasta asiaa 444.hu:n toimitukselle niin kauan, kuin asianomaista ministeriötä ja henkilöä ei nimetä. Tätä toimitus ei lähdesuojaan vedoten tietenkään tee. Jäämme seuraamaan, mitä tapahtuu – jossain muussa maassa tästä voisi nousta mukava poliittinen skandaali, mutta kuinkahan Unkarissa, missä samantapaista on nähty niin monesti ennenkin? Kansalaisten verovaroilla pyöritetyn julistekampanjan jälkeen – johon lienee uponnut paljon enemmän rahaa kuin EU:n edellyttämien kiintiöturvapaikkahakemusten käsittelyyn menisi, arvioiden mukaan kansanäänestyksen ja kampanjoinnin kustannukset voivat olla yli 8 miljardia forinttia eli yli 26 miljoonaa euroa, millä varmaan jo kattaisi muutaman tuhannen turvapaikanhakijan kulut… – tämä ei enää yllätä ketään.

Kansan ääntä

Itävallan presidentinvaalin uusintaa saadaan vielä odottaa. Onneksi nähtiin hauska pieni jälkinäytös viimesyksyisiin Wienin osavaltiovaaleihin. Leopoldstadtissa eli Wienin kaupunginosassa numero 2 oli nimittäin kaupunginosavaltuuston (Bezirksrat) vaalien ääntenlaskennassa tapahtunut jotain omituista, ainakin ”perusitävaltalaisten” mielestä. FPÖ:n vaatimuksesta vaalit uusittiin, ja kuinkas kävikään – kun alkuperäisen vaalituloksen mukaan vihreät ja FPÖ olisivat tiukasti kisanneet kakkospaikasta demarien (SPÖ) kannoilla, nyt vihreät tempaisivat ykköstilalle ja FPÖ jäi kirkkaasti kolmanneksi. Pettymys oli populistipuolueen riveissä vielä voimakkaampi kuin poliittista päätöksentekoa koskeva tietämys, ainakin jos Vice-sivuston keräämiin some-reaktioihin on uskomista:

”Eikö ne vaalit ole vasta joulukuussa?”
”Wien on erilainen [iskulause, jonka pääkaupungin punavihreät punaviininlipittäjät ja huoltamoiden kansa tulkitsevat kumpikin tavoillaan], paras kun rakennetaan wienin ympärille jättiläis kokoinen muuri [oikeinkirjoitus alkuperäistä noudatellen].”
”Onko Wienissä näin paljon pedofiili huumeriippuvaisia, jotka äänestää vihreitä?”

Mutta niitä oikeita joulukuun vaaleja odotellessa voidaan jännittää Unkarin kansanäänestystä 2. lokakuuta. Niin kuin tässäkin blogissa on jo moneen kertaan todettu, kansa, jolta ei ole kysytty mielipidettä esimerkiksi Venäjältä tilattuun Paksin ydinvoimalan laajennukseen tai olympialaisten järjestämiseen Budapestissa (tuoreimpien tietojen mukaan myös Rooma on sanonut kiitos ei, joten jäljellä kilvassa ovat Budapestin lisäksi vain Pariisi ja Los Angeles), on nyt tarkoitus ajaa uurnille ”lähettämään viesti Brysseliin”. Kysymys, joka poliittisesti on täysin mieletön – haluammeko me, että EU määrää jotakin, mitä se ei itse asiassa ole määräämässä ja mihin meidän haluamisemme ei mitenkään voi vaikuttaa – on tarkoitettu vain tuen ilmaukseksi hallitukselle. Kansalle on myös tehty näyttävän julistekampanjan avulla selväksi, että maahanmuutosta seuraa terrorismia, raiskauksia ja yleistä turvattomuutta. Valtiollisen ”äänestäkää EI” -rummutuksen lisäksi esimerkiksi Budapestin 8. kaupunginosan fideszläinen pormestari on teettänyt aivan ikiomia julisteitaan (kuva 444.hu-sivuston jutusta):

”Pakkomaahanmuutto lisää terrorin uhkaa. Älkää antako Brysselin päättää meidän puolestamme, ÄÄNESTÄKÄÄ!”

Oltiin oikeista asiakysymyksistä mitä mieltä hyvänsä, muukalaispelko tehoaa aina. Myös siellä, missä oikeita pakolaisia tai ”maahanmuuttajia” (migráns, bevándorló) ei ole vielä koskaan nähty, syvät rivit pelkäävät – index.hu-portaalin haastattelemat tavalliset maaseudun ihmiset, joiden tietämys perustuu valtion tv-kanavien tarjontaan ja joka puolella komeileviin TIESITTEKÖ?-julisteisiin, olivat vakuuttuneita siitä, että ”migrantit” ryöstävät, raiskaavat, hätyyttävät ihmisiä, saattavat panna toimeen terrori-iskunkin. Useimmat näistä ihmisistä eivät ole juuri käyneet maahanmuuton mädättämässä Länsi-Euroopassa, missä joka nurkalla arabiterroristit väijyvät vaaleaihoisia nuoria puukko kourassa (kuten hallituksen palkittu vihapuhe-ekspertti Zsolt Bayer tuntuu uskovan). Heidän ennakkoluulonsa eivät siis nolosti törmää todellisuuteen, toisin kuin kävi ulkoministeri Péter Szíjjártólle, joka taannoisella New Yorkin -vierailullaan joutui BBC:n Newsnight-ohjelman haastattelijan  hiillostettavaksi (englanninkielinen videopätkä löytyy Huffington Postin sivuilta):

– Teidän kansanäänestyskampanjaanne kuuluu lehtinen, hallituksen lehtinen, ja se kertoo Unkarin kansalle, maahanmuuton vähentämistä puolustaen, että Euroopassa on satoja no go -alueita, joissa maahanmuuttajat ovat ottaneet vallan. Kymmenkunta Britanniassakin. Uskotteko te tähän väitteeseen?
– Se perustuu virallisiin raportteihin. Euroopassa on no go -alueita, ja me emme halua no go -alueita Unkariin. (…)
– Te siis uskotte, että Britanniassa on no go -alueita? Kymmenkunta? Koska olette merkinneet semmoisia Peterborough’n, Lontoon, Southamptonin kohdalle. Tehän olette käynyt Britanniassa, olette käynyt Lontoossakin?
– Kyllä olen. Pidän Lontoosta kovasti, no problem.
– Ja silti uskotte, että Lontoossa on no go -alueita, jonne ette voi mennä, koska maahanmuuttajat ovat ottaneet siellä vallan? Tämähän on naurettavaa, tehän voitte nähdä sen omin silmin, tämä on kerta kaikkiaan naurettavaa.

 

Newsnight-ohjelman toimittaja Evan Davis melkein menetti malttinsa ja kertoi myös Szíjjártólle suorin sanoin, että unkarilaisten propagandalehtinen oli loukkaus Britanniaa kohtaan. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun Szíjjártón töykeä ja epädiplomaattinen käytös noteerataan jopa maailmalla. (Pitäisi joskus kaivamani esille se Péter Konokin loistava scifi-parodiatarina, jossa maailmojen sodan laukaisee diplomatiavikainen ulkopolitiikkadroidi CR2…)

Mutta asiaan. Tulossa on siis kansanäänestys kaikkine oikeudellisine ja laskennallisine kommervenkkeineen. Eräänlaista esimakua siitä, mitä saattaa tapahtua, antoivat äskettäiset Venäjän vaalit, joiden yhteydessä syntyneitä vaalivilppivideoita on ainakin meikäläisen somekupla pullollaan. Tämä mainio blogi kertoo, että tarkemman tilastollisen analyysin mukaan uurnilla ei käynyt lähes puolet äänestäjistä vaan runsas kolmasosa, eikä Putinin puolue saanut äänistä enemmistöä vaan luultavasti nelisenkymmentä prosenttia. Tulos siis saatiin aikaan toisaalta väärentämällä, toisaalta pelottelemalla ja mielistelemällä väki äänestämään ”oikein”, koska muuten…

Niin. Unkarissakin pelotellaan äänestäjiä. Pääministeri Orbán julisti vähän toista viikkoa sitten parlamentin istuntokautta avatessaan, että mikäli kansanäänestys ”epäonnistuu”, Brysselin kiintiöpakolaiset tullaan sijoittamaan ”vasemmistolaisiin” kaupunkeihin tai Budapestin kaupunginosiin. (Szegedin sosialistipormestarin mukaan tämä on jo suorastaan surrealistisen älytöntä: ikään kuin pakolaisten sijoittamisesta ihan oikeasti voitaisiin sopia Euroopan parlamentin ja jonkin Unkarin kaupungin pormestarin kesken.) Csepelissä, Budapestin 21. kaupunginosassa taas kaksi kaupunginvaltuutettua lyö hätäkelloa: ”Csepelissä on 1475 kunnan asuntoa, ja EU-kiintiön perusteella niiden asukkaat voidaan heittää kadulle ja heidän paikalleen sijoittaa laittomia rajanylittäjiä.” Sekin on jo tehty selväksi, että pakolaisten saamat tuet ovat köyhien ja syrjäytyneiden romanien tuista pois, joten romanien kannattaa oman etunsa nimissä vääntäytyä uurnille äänestämään EI.

Myös väärennysten mahdollisuus on ollut esillä. Nimittäin: Hallituskriittisessä älymystö-somekuplassani kansalaisille suositellaan kahta vaihtoehtoa, jotka Átlátszó-portaali esittelee videossaan. Koska mitä todennäköisimmin joka tapauksessa enemmistö äänensä antaneista on hallituksen EI-kannalla, olennaista ei ole tämä tulos sinänsä vaan se, että kansanäänestyksestä ylipäätään tulisi pätevä eli että hyväksytyn äänen antaneita olisi yli 50% äänioikeutetuista kansalaisista. Tämän estämiseksi kansalaisten on joko jäätävä kotiin tai annettava hylättävä ääni, kuten videon lopussa näytetään, piirtämällä rasti molempiin ruutuihin (ja lopuksi lippuun voi piirtää myös sydämen tai jonkin muun elimen). Jälkimmäinen vaihtoehto on kuitenkin riskaabeli. Ei vain siksi että – kuten jotkut pelkäävät – äänestäjien määrä rekisteröidään, minkä jälkeen ei-toivottujen lippujen vaihto haluttuun määrään toivotunlaisia on helppoa. Vaan myös siksi, että hylätyn äänen antaminen vaatii huolellisuutta ja taitoa, kuten Népszabadságissa julkaistusta tiedotteesta ilmenee.

Nämä esimerkit ovat kaikki hyväksyttyjä: vaikka lappuun olisi kirjoitettu tai piirretty jotain muuta (toiseksi alimmassa esimerkissä on ruksattu KYLLÄ-ympyrä ja kirjoitettu sen yläpuolelle EI) tai vaikka toinen ruutu olisi merkitty esimerkiksi rengastamalla, tai vaikka viivat menisivät minne hyvänsä, olennaista on, että viivat risteävät toisessa ja vain toisessa ympyröistä. Toiseksi ylimmässä lapussa vain EI-ympyrän rastissa on viivojen risteyskohta oikeassa kohdassa, joten se tulkitaan päteväksi EI-ääneksi. Molempien ympyröiden rastiminen äänen mitätöimiseksi on siis suoritettava huolella. Ja voi vain kuvitella, miten helppoa ääntenlaskijoiden on nähdä risteäviä viivoja haluamassaan kohdassa. Semminkin kun useimmissa vaalipiireissä ei ääntenlaskijoissa ole lainkaan oppositiopuolueiden edustajia.

Varsinaisesta äänestystuloksesta ei, valitettavasti, kannata kantaa huolta. Publicus-tutkimuslaitoksen syyskuussa 2015 ja elokuussa 2016 tekemien mielipidetutkimusten mukaan unkarilaisista enemmistö suhtautuu pakolaisiin kielteisesti (vain korkeimmin koulutettujen joukossa pakolaisvastaisten osuus jää alle puolen), ja vuoden kuluessa asenteet ovat koventuneet. Alemmat, tummemmat palkit kuvaavat vuoden 2016 tuloksia ja osoittavat, että kielteinen suhtautuminen (punaiset palkit: eri mieltä, sinivihreät palkit: samaa mieltä) on useimmissa kohdissa voimistunut.

Kuten András Földes index.hu-portaalin artikkelissa kirjoittaa, puolitotuuksien ja valheiden loputtomaan toisteluun perustuva kampanja pureutuu sinne, mihin on tarkoituskin, ihmisten epämääräisiin pelon ja katkeruuden tunteisiin. ”Migranttien” (joita suuri osa kansasta ei ole ikinä edes nähnyt) kautta kansa voi purkaa ahdistuksiaan ja turhautumistaan, ja muukalaiskammo myös niveltyy sujuvasti vanhoihin ennakkoluuloihin kuten mustalais- ja juutalaisvastaisuuteen. Parissa kuukaudessa, kirjoittaa Földes, on nostatettu viha, jonka laannuttamiseen voi kulua sukupolvia.

Samoista aiheista, ja vähän uusistakin.

Ei ole vieläkään loppunut kohina parin viime postauksissani käsitellyn teeman ympäriltä.

Ensinnäkin tuo Unkarin vuoden 1956 kansannousun 60-vuotismuistoa juhlistamaan tarkoitettu pop-hymni. Unkarilaiset juurensa löytänyt amerikkalainen hittimaakari Desmond Child kierrätti alun perin Miamin yliopiston urheilijoille sävelletyn fanfaarialoitus + diskojumputus -biisinsä hovihistorioitsija Mária Schmidtin johtaman juhlavuosikomitean käyttöön, ja Tamás Orbán -niminen laulunsanoittaja (ei sukua pääministeri Orbánille, sitä vastoin tunnettu mm. Smurffit-piirrossarjan tunnarilaulun unkarinkielisten sanojen tekijänä) laati tämmöisen tekstin, jonka raakakäännöskin luultavasti antaa riittävän käsityksen alkutekstin kliseisyydestä ja kömpelyydestä, sekavista kielikuvista puhumattakaan:

Unkari, kuule sanamme,
vapaa maa, kuule sanamme!
Esi-isien taistelun ja veren
kostuttama on täällä maa ja taivas.
Unkari, kuule sanamme!
Olemme kiitoksen velkaa.
Meitä ei enää kova kohtalo eikä
vihollinenkaan voi raastaa hajalle.
Taistelemme yhtenä miehenä
vapaan maan puolesta.

[tässä käynnistyy rumpujumputus ja soolo:]
Voisit elää missä vain,
mutta sydämellesi ei ole muualla paikkaa (ou jeah…)
Sinun täytyy tuntea menneisyytesi,
että saavuttaisit mielekkyyden (o-ooh…).
Puolestasi kamppailivat taisteluissa [!!!]
sadasti sorrettuina ja solvaistuina sankarit,
ja jokainen askeleesi on vain kaikua
heidän ammoisten askeltensa jäljissä.

[Kuoro:] Unkari, kuule sanamme!
Monetko kasvot ja nimet,
jotka urheasti uudelle tielle kääntyivät [???]
Olemme kiitoksen velkaa
siitä, että puhtaampi on taivas,
että meille jo uusi aamu sarastaa,
vapaana maana.

[Solisti:] Voit elää rauhassa,
mutta joka päivä uuteen taisteluun kutsuu.
Monen tulen keskellä jauhautuen [!!!]
ponnistellen pumppaa sydän [!!!].
Sitten huomaat, että on yksi kansa,
yksi kieli, eikä tämä tienoo ole (vain) kartta.
Eikä enää sinulle ole kysymys,
missä oli tai missä on isänmaasi.

Unkari, kuule sanamme…
(jne. jne.)

YouTube-julkistuksesta nousi somessa melkoinen äläkkä, johon erityisen aktiivisesti on osallistunut räväkkä 444.hu-sivusto. Tähän mennessä alkuperäinen, still-otoksilla kuvitettu YouTube-video on poistettu näkyvistä, samoin kaikki Desmond  Childin alkuperäistuotoksen In the steps of champions YouTube-versiot. Erittäin nopeasti näkyvistä siivottiin myös Desmond Childin englanninkielisen Wikipedia-artikkelin hittilistaan tehty lisäys:

Keskieurooppalaiset kun eivät useinkaan ymmärrä kalan päälle, erityisen kiivaan some-loukutuksen kohteena on ollut laulajien huolimattoman artikulaation synnyttämä virhetulkinta: Magyarország, halld szavunk ‘Unkari, kuule sanamme’ kuuluu alkuperäisessä YouTube-videossa aivan kuin Magyarország halszagú ‘Unkari haisee kalalta’. Kalanhaju-teeman innoittamasta piruilusta kenties komein esimerkki on täällä ennenkin mainitun nimimerkin Apa zenél uusi ”Kalanhajuinen maa”, sekä musiikillisesti että visuaalisesti herkullinen parodia aikansa eläneen diskojytkytyksen muovisuudesta. Tekstin kliseeparodiat eivät valitettavasti välity raakakäännöksenä, ne täytynee jättää toiseen kertaan…

Kalanhajuongelma korjattiin myös ”Vapaan maan puolesta” -laulun uuteen YouTube-versioon. Kuten 444.hu-sivuston tarkkakorvat huomasivat – tähän artikkeliin on upotettu coub, jossa laulun alkusäkeen eri versioita voi nopeasti vertailla – äänitettä on muokattu lisäämällä halld-sanan loppuun d:tä ja szavunk-sanan loppuun k:ta. Sitä vastoin edelleen on epäselvää, mihin oikein katosivat ne 50 miljoonaa forinttia (päivän kurssin mukaan runsaat 160.000 euroa), jotka laulun tuottamiseen oli myönnetty, jos kerran sekä laulun tekijät että sen esittäjät ovat tehneet työtä ilmaiseksi. Tekniikkaan, toimittamiseen ja jälkitöihin, kuuluu virallinen selitys. Mutta 444.hu:n toimittajat haastattelivat muutamia musiikkialan ammattilaisia, ja näiden mukaan jopa ison, 10–12 kappaletta sisältävän levyn tuottaminen maksaa normaalisti korkeintaan kymmenesosan tästä, eikä videoklippiinkään helpolla saa uppoamaan paria miljoonaa forinttia enempää. Mielenkiintoista.

***

Myös törkytuutti-journalisti ja vihapuhemestari Zsolt Bayerille myönnetyn korkean kunniamerkin nostattama kohu jatkuu. Kohta satakunta merkittävää unkarilaista on palauttanut omat kunniamerkkinsä protestiksi Bayerin palkitsemisesta. Magyar Narancs -lehti julkaisi muutamia ikimuistoisia saatetekstejä. Näin kirjailija László Garaczi:

Olen kerran tavannut Zsolt Bayerin, Kennedy-lentokentällä pitkän lentomatkan jälkeen USA:n passintarkastusjonossa. Hän raivosi ja huusi, väliin unkariksi, väliin kökköenglanniksi, että hän on tärkeällä asialla, päästäkää hänet edelle. Hän tunkeili, töni, tappeli. Mutta ei siinä ole mitään mielenkiintoista. Mielenkiintoista on se, mitä hänellä oli päässään: cowboyhattu.

Elokuvaohjaaja Bence Fliegauf puolestaan kehottaa lyhyesti presidentti Áderia pistämään hänen palauttamansa kunniamerkin “etten paremmin sanoisi – sinne muiden joukkoon!”

Bayer ei tuumaakaan palauttaa ritariristiään. Sitä vastoin hän on luvannut lopettaa rumien sanojen käytön poliittisissa kirjoituksissaan. (Saapa nähdä.) Haastattelussa, jonka englanninnoksen Éva S. Balogh juuri julkaisi Hungarian Spectrum -blogissaan, Bayer purkaa poliittista pessimismiään. Länsimaiden perikato on edessä, ja syynä on oleva nimenomaan muslimien maahanmuutto. Itävallassa, missä aikoinaan oli kaunista ja siistiä, on nykyään saastaa ja ulosteita kaduilla, ja maahanmuuttajat ovat syöneet joutsenet Schönbrunnin puiston lammikoista. (Ohhoh.) Ja kun Bayerin oma poika halusi kavereineen lähteä piipahtamaan Ranskassa, Bayer ex-vaimoineen pohti asiaa ankarasti ja päätyi torppaamaan koko ajatuksen. Menkööt mieluummin heidän Balatonin-huvilalleen ja porsastelkoot niin paljon kuin haluavat, vaikka hajottaisivat koko talon. Sillä poika on ”liian vaalea”, ja jos ”joku arabi huvikseen puukottaisi hänet”, Bayerin isänsydän särkyisi.

(En tiedä, miltä Bayerin poika näyttää. Mutta isä-Bayer ainakin, tummine hiuksineen, rusehtavine ihonväreineen ja pyöreänsoikeine, viirusilmäisine kasvoineen kävisi minun silmääni loistavasti turkkilaisesta tai syyrialaisesta.)

Tässä väkisinkin ihmettelee, onko Bayer tosissaan saanut itsensäkin uskomaan, että Länsi-Euroopan kaupungit ovat täynnä kiilusilmäisiä arabiterroristeja, jotka nimenomaan etsivät vaaleita nuorukaisia puukotettavakseen. Vai onko tämä kauhujuttu suunnattu hänen lukijakunnalleen?

Joka tapauksessa vihaa on kylvetty Unkarissa oikein valtion varoin jo jonkin aikaa, ja kylvö on itänyt kauniisti. Tilaisuus tarkastella sen tuloksia tarjoutui jälleen, kun pääministeri Orbán vieraili paavi Franciscuksen puheilla.

Orbánin Facebook-sivulla julkaistu kuva kättelystä – kunnon katolilainen ei kättelisi vaan suutelisi paavin Kalastajansormusta, mutta Orbán ei kuulukaan katoliseen vaan reformoituun kirkkoon – nimittäin kirvoitti pääministerin faniyhteisöstä enimmäkseen negatiivisia kommentteja. Ja kommentit näyttivät kohdistuvan nimenomaan siihen, mitä Unkarin kansaa  yritetään kaikin voimin aivopestä pelkäämään:

Kuvassa yksi Euroopan kristityimmistä miehistä, joka puolustaa Eurooppaa muslimeilta… hänen vieressään paavi Franciscus!

Rukoilkaamme Pyhää Henkeä ja Neitsytäitiä! Muuten vapaamuurari-paavimme myy meidät musulmaaniystävilleen!

Kunpa jokainen johtaja ajattelisi niin kuin ORBÁN, olisimme turvassa maahanmuuttajilta.

Miksi menitte sinne? Bergoglio saarnaa niin ahkerasti niitä maita vastaan, jotka sillan sijasta rakentavat piikkilanka-aitaa maahantunkeutujien tielle. Hän on niin maahanmuuttajien puolella, että herää kysymys, onko hänet ostettu vai peloteltu. ISIS on jo virtuaalisesti nostanut lippunsa Vatikaaniin. MIKSI HÄN OIKEIN PUOLUSTAA NIITÄ?

Viktor, potkaise munille sitä idioottiäijää!!

Varokaa, herra pääministeri! Tuo tyyppi, joka esiintyy paavina, on itse Antikristus, joka haluaa kristikunnan loppua!

Yhden Euroopan katalimman mamunhalaajan luona…

pitää varoa tuota paavin asemassa olevaa hahmoa… hänetkin on tähän asemaan nostanut ukko Soros ja hänen verkostonsa… että hän raamattua selittämällä oikeuttaisi pakolaisten tulvan Eurooppaan…

Mielenkiintoista kuitenkin – toteaa Kolozsvári Szalonna -blogin kirjoitus, josta yllä olevat sitaatit on poimittu – miten kaikkein typerimmän kansanosan mobilisointi kaikkein alkeellisimpaan muukalaisvihaan voi kääntyä hetkeksi itseään vastaan. Zsolt Bayer ja kumppanit ovat jo opettaneet tälle joukolle, että pakolaisten jalkoja pesevä paavi Franciscus on joko vanhuudenhöperö tai kristikunnan vihollisten palkkaama kavaltaja. Orbánin fanisivun kommenteista puhuu vihan ohella suuri hämmennys: miten meidän Johtajamme voi tällä tavalla paiskata kättä itsensä Antikristuksen kanssa? Viha on kaksiteräinen miekka.

Jatkoa edellisiin

Ei voi mitään. Pakko vetää taas kukkahattu päähän ja ruveta kommentoimaan uusimpia Unkarin uutisia.

Ensinnäkin tuo edelliskertainen vihapuhemestari ja rumasanajournalisti Zsolt Bayerin palkitseminen ritariristillä. Kohina ei ole vielä asettunut, vaan aiempien kunniamerkinsaajien protesti jatkuu. 444.hu-portaalin ylläpitämän ansioritariristinpalautuslaskurin mukaan tähän mennessä 71 ristiä on palautettu joko kunniamerkinsaajien itsensä tai heidän surevien omaistensa toimesta. Erityisen vaikuttavasti sanansa asetti Sydneyn ja Ateenan paralympialaisista kultaa tuonut uimari Dóra Pásztory. Teksti on pitkä, käännän siitä vain muutamia valittuja otteita:

Mielipiteenilmauksilla on lukemattomia eri muotoja. […] Minä uskon kommunikaatioon, vuoropuheluun, väittelyyn, sivistyneeseen mielipiteenvaihtoon, siksi yritän yleensä vaikuttaa ympäristööni sanojen kautta.

Minulla on myös ääretön usko sananvapauteen ja ihmisoikeuksiin.

[…]

Urheilijana ja kaksinkertaisena paralympiavoittajana olen ottanut palkinnon vastaan sekä oikeisto- että vasemmistohallitukselta, kummassakin tapauksessa ylpeänä ja pää pystyssä, tuntien, että tässä koko maa antaa tunnustuksen urheilusuoritukselleni, ei vain kulloinkin vallassa oleva hallitus tai sen päämies. Minulle on ollut tärkeää, että nämä palkinnot ovat puolueen, maailmankatsomuksen, kulloistenkin vallanpitäjien yläpuolella.

[…]

Tahtoisin kiinnittää hallituksen ja päättäjien huomiota siihen vastuuseen, joka liittyy vihan legitimoimiseen. Kaikille vaikeampaa, pahempaa ja tuskallisempaa tulevaisuutta enteilee, jos maassa leviävät mielenkiihko, toisten leimaaminen ja syrjäyttäminen, ihmisoikeuksien polkeminen. Tämä vastuu on päättäjien harteilla, kun he päättävät kunniamerkin myöntämisestä, demagogisen vihakampanjan käynnistämisestä, perheensisäisestä väkivallasta, vähemmistöjen suojelemisesta. Se vastuu on jokaisessa jaa- tai ei-napin painalluksessa.

Heidän päätöksillään on viestiarvo, niin kuin nyt omallanikin.

Samaan aikaan on ilmennyt, että ritariristiä ei Bayerille ehdottanutkaan Neuvostoliiton pakkotyöleirien uhrien muiston vaalijoiden säätiö vaan sen johtokunnan varapuheenjohtaja yksityishenkilönä. Säätiön johtokunnan puheenjohtaja, historioitsija Tamás Stark ei tästä hankkeesta edes tiennyt eikä sitä kannata. Hänen mielestään Bayer ei ansaitse kunniamerkkiä, koska hänen kirjoituksensa ovat rasistisia ja myös koska hän kannattaa Putinin Venäjän järjestelmää, joka nimenomaan vähättelee ja peittelee stalinismin rikoksia. Bayerin Gulag-aiheisesta journalistintyöstä Stark ei ole kuullutkaan, vaikka tämä on nimenomaan hänen oma tutkimusaiheensa.

***

Myös vuoden 1956 muistojuhlien ja niihin amerikkalaiselta pop-hittimaakarilta tilatun ”hymnin” arvostelu jatkuu Unkarin mediassa. Tähän mennessä upeimman kiteytyksen on esittänyt verraton Imre Para-Kovács Amerikai Magyar Népszavan verkkosivuilla (suomennos täällä): kansannousun sankarien muiston ”kunnioittaminen” kehnolla purkkapoppibiisillä vertautuu siihen, että Viktor Orbán olisi tilannut Budan keskiaikaiseen Matias-kirkkoon muovisen ristiinnaulitunkuvan ja siinäkin Jeesuksella olisi toinen silmä kahdeksan senttiä toista alempana. Edelleenkään ei ole selvillä, mihin tätä mestariteosta tuotettaessa on kadonnut miljardeja forintteja (eli miljoonia euroja) veronmaksajien rahaa, jos kerran Desmond Child teki työnsä ilmaiseksi. (Juhlavuosikomitean verkkosivuilla julkaistussa avoimessa kirjeessä ilmoitetaan niille, jotka ovat pyytäneet tietoja julkisten varojen käytöstä tässä yhteydessä, että mitään tietoja ei vielä voida antaa, koska sopimusten solmiminen on kesken.)

Oppositioviestimien ilkeily sai lopulta juhlavuosikomitean hermostumaan. (Kannattaa muuten vilkaista, keitä kaikkia tähän komiteaan kuuluu. Sen pääsuojelijana on parlamentin puhemies László Kövér ja suojelijana Mária Wittner, vuoden 1956 taistelujen veteraani, joka järjestelmänvaihdoksen jälkeen nousi julkisuuteen ja parlamenttiin jonkinlaisena kansan syvien rivien kivikovan antikommunismin edustajana. Komitean puheenjohtaja on inhimillisten voimavarojen ministeri Zoltán Balog, mutta kaikkein näkyvimmässä roolissa on ollut sen ”kanssapuheenjohtaja” (!), Terror Háza -diktatuurimuseon johtaja ja hovihistorioitsija Mária Schmidt. Komitean jäseninä on ministeriöitä, Tiedeakatemiaa, Taideakatemiaa, Kansallismuseota ja Kansalliskirjastoa edustavia arvokkaita setiä, lisäksi on historioitsijatyöryhmä, johon sentään on päässyt kaksi naista.) Se antoi julkilausuman, jonka ilkeä 444.hu julkaisi kokonaisuudessaan:

Viime päivinä on monia ala-arvoisia hyökkäyksiä kohdistunut vuoden 1956 vallankumouksen ja vapaustaistelun 60. muistovuoden valmisteluihin. Ottaen huomioon, että nämä ohjatut ja synkronoidut hyökkäykset ovat saaneet palstatilaa vasemmisto- ja liberaali- sekä Jobbikia palvelevassa mediassa, vuoden 1956 muistokomitea kääntyy Unkarin kansalaisten puoleen lausuen seuraavaa:

Muistokomitea on murheellisena saanut todeta, että vielä neljännesvuosisata kommunistisen diktatuurin kukistumisen jälkeen yhä annetaan tilaa kommunisti- ja natsidiktatuurien solvauskampanjoita muistuttaville lehdistöhyökkäyksille, jotka eivät anna asianmukaista huomiota tunteiden yhteyttä ja identiteettiä rakentaville, itsenäisyyttämme ja vapauttamme symbolisoiville juhlallisuuksillemme.

Emme saa unohtaa, että kymmenen vuotta sitten nykyistä 60. muistovuotta vastaan hyökkäävät liberaalit eivät nähneet mitään moitittavaa suojatonta väkijoukkoa kohti ammuttaneen Gyurcsányn hallituksen toiminnassa.

Ne, jotka nyt valheiden ja homofobisten purkausten avulla hyökkäävät muistovuoden kimppuun, haluavat vain, että 20. vuosisadan suurin kommunisminvastainen taistelu ei muuttuisi tulevien sukupolvien ylpeyden kohteeksi. Älkäämme salliko sitä!

Huh.  Tästä tekstistä voidaan purkaa esiin kaksi perusargumenttia. Ensinnäkin: ite oot! Jos syytät hallitusta natsismin tai reaalisosialismin kitschiä muistuttavasta taidemausta, olet itse natsi tai kommari. Jos huomautat, että julkisesti sateenkaariperheiden oikeuksia puolustaneen taiteilijan palkkaaminen ei sovi yhteen virallisen Unkarin ”aito avioliitto” -henkisten linjausten kanssa, olet itse homovihaaja.

Toiseksi: Niin mutta Gyurcsány. On vuosien mittaan aina vain käsittämättömämpää, miten vuosien takaisten sosialistihallitusten pääministeri ja nykyään pienen sirpale-oppositiopuolueen johtaja (sosialistipuolue MSZP:stä lohjennut Demokratikus Koalíció sai vuoden 2014 vaaleissa 4 parlamenttiedustajaa) yhä edelleen kelpaa syntipukiksi, pelotteeksi ja yleismöröksi, puolusteluksi melkein mille hyvänsä, mikä Unkarissa on pielessä. Ferenc Gyurcsánysta itsestään voi olla monta mieltä, esimerkiksi siitä, missä määrin hänenkin hallituksensa oli korruption riivaama (ei ilmeisesti kuitenkaan siinä mitassa kuin nykyinen), tai missä määrin menestyvän liikemiehen oli ajanut poliittiselle uralle pelkkä vallan- ja rahanhimo enemmän kuin mikään ylevä sosiaalidemokraattinen aate. Joka tapauksessa hän lienee Unkarin nykyisessä, sisäisten riitojen rampauttamassa poliittisessa oppositiossa yhä edelleen ainoa hahmo, jonka katsotaan pystyvän tarjoamaan jonkinlaisen vertaisen vastuksen Viktor Orbánille.

Tuo ”väkijoukkoa kohti ammuttaminen” viittaa, taas kerran, syksyn 2006 tapahtumiin, joista Orbánin hallitus yrittää ottaa irti kaiken mahdollisen. Syyskuussa, Gyurcsányn kuuluisan ”Őszödin puheen” (”viimeiset puolitoista-kaksi vuotta olemme valehdelleet koko ajan”) vuodettua julkisuuteen, sekä lokakuussa vuoden 1956 tapahtumien 50-vuotismuistelun yhteydessä hallituksenvastaiset mielenosoitukset räjähtivät mellakoinniksi, joka nykyisten vallanpitäjien mielestä oli kansalaisten rauhanomaista mielenilmausta (jonka poliisi kenties tahallaan sekoitti samaan aikaan liikkeellä olleeseen rähinöitsijäjoukkoon), opposition mukaan taas maihinnousukenkäisten nahkatukkien riehuntaa, jota silloinen oppositiopuolue Fidesz kulisseissa provosoi. Mielenosoittajat heittelivät kiviä, polttivat autoja, ja useita poliisejakin loukkaantui sairaalakuntoon. Poliisi puolestaan ei ollut aivan tehtäviensä tasalla ja ampui väkijoukkoon kumiluoteja, jotka tuottivat useille vammoja. Ainakin yksi rauhallinen sivullinen sai kumiluodin silmäänsä, ja siitä pitäen Gyurcsányn hallitusta on aina tarpeen tullen nimitetty ”silmänpuhkiammuttajiksi”. Nyt kumiluodit ja silmät on unohdettu, ja Mária Schmidt ja kumppanit puhuvat jo suoraan ”väkijoukkoa kohti ampumisesta”. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin vuoden 2006 poliisin taitamattomasta kriisinhallinnasta saadaan jo ”verilöyly”?

***

Ja lopuksi vielä jutusta, joka on saanut jo jonkin verran kansainvälistä julkisuutta. Sen keskiössä on György (George) Schöpflin, tässäkin blogissa jo esillä ollut Fidesz-puolueen europarlamentaarikko ja yksi sen harvoista näkyvistä ”oikeista” älyköistä, valtiotieteilijä, entinen Lontoon yliopiston Jean Monnet -vierailuprofessori, Tallinnan yliopiston sekä Budapestin Corvinus-yliopiston kunniatohtori. (Schöpflinin tempauksesta ja taustoista erinomainen kirjoitus myös täällä.)

Juttu sai alkunsa kansainvälisiin uutisotsikoihin päässeestä tempauksesta, jonka ilmeisesti keksivät jotkut unkarilaiset vapaaehtoiset: pakolaisia torjumaan pystytettyyn raja-aitaan kiinnitettiin sokerijuurikkaista askarreltuja pääkallo-pelättimiä. Tähän hermostui Human Rights Watchin Andrew Stroehlein ja puuskahti Twitterissä, ettei pakolaiskriisiä tällä tavalla ratkaista. Jostain syystä Schöpflin katsoi velvollisuudekseen jatkaa keskustelua tuttuun setämäiseen ”osoitan oppineisuuttani” -tyyliinsä: ”Voisihan se toimia. Ihmisen kuvat ovat haram [islamin mukaan syntiä]. Mutta myönnetään, sianpää voisi torjua tehokkaammin.”

Tästä syntyi kunnon Twitter-kahakka, josta kertoo esimerkiksi The Guardian. Schöpflin on selitellyt sanojaan pelkäksi akateemiseksi ajatuskokeeksi ja väittää, ettei ole tosissaan ehdottanut mitään sianpää-aktiota. Konservatiiviselle Mandiner-sivustolle antamassaan haastattelussa (jota selostaa Magyar Narancs) hän ihmettelee asiasta noussutta metakkaa ja vakuuttaa, ettei ole tarkoittanut nöyryyttää tai häpäistä ketään. On vain tosiasian toteamista kertoa, että sianpää on haram, ja on ”antropologisesti mielenkiintoista, että toiset kulttuurit reagoivat sikaan näin herkästi ja toiset eivät”.

(Hoh hoo jaa jaa. Sianliha-tabun alkuperää lienee käsitelty käyttäytymis-, historia- ja kulttuuritieteiden puolella varsin tarkkaan. On puhuttu trikiineistä ja – tämän muistan jonkun historiallisen indoeuropeistin artikkelista lukeneeni – todettu, että sika on Euroopan tärkeistä kotieläimistä ehkä selvimmin se, joka ei sovellu yhteen paimentolaiselämän kanssa, mikä voisi olla yksi syy siihen, miksi tyypilliset paimentolaiskulttuurit vieroksuvat sikaa. Ja onhan sika hirveä eläin, kuten Veijo Meren Manillaköydestä muistamme. Mutta ihan oikeasti, mitä tieteellisesti mielenkiintoista tässä nykyään on? Ja miten Schöpflin itse ajattelee tätä kysymystä tieteellisesti lähestyvänsä?)

Onhan tätä taikauskoa nähty suomalaisessakin somessa. ”Maahanmuuttokriitikot” näköjään tämän tästä kuvittelevat, että sianliha vaikuttaa muslimeihin samoin kuin valkosipuli viihdekulttuurin vampyyreihin. Joku rajatkiinni-täti kertoo tyytyväisenä levitelleensä marketin kylmälaarissa pekonipakkauksia halal-lihojen päälle, etteivät muslimiasiakkaat pystyisi niihin koskemaan, joku toinen poseeraa Suomi ensin -mielenosoituksessa sikanaamari päässä, joku suunnittelee ottavansa kaupungille suihkepullossa sian verta ja ajavansa sillä muslimit paniikissa pakoon. Mutta Unkarissa tälle naurettavalle taikauskolle näköjään annetaan oikein akateemiset ja näennäistieteelliset, setämäisen alentuvan maireat kasvot.

Urheilun epähenkilöitä?

Unkarin maahanmuuttopolitiikasta on ollut ennenkin puhetta tässä blogissa, ja varmaan palaan siihen vastakin. Hallituksen ja pääministeri Orbánin virallinen kantahan on, että Unkari ei halua maahanmuuttajia, mieluiten ei laisinkaan, ei ainakaan toisenuskoisia ja -rotuisia. (Naapurimaiden vanhojen unkarilaisalueiden etniset unkarilaiset ovat tietenkin asia erikseen, mutta heillehän myönnetään nykyään auliisti Unkarin kansalaisuus ja hallitus luottaa heidän tukeensa niin vaaleissa kuin tulossa olevassa kansanäänestyksessäkin.) Näin siitä huolimatta, että surkea palkkataso ja yleinen toivottomuuden ja näköalattomuuden tunne ajaa työikäistä koulutettua väestöä Unkarista hälyttävään tahtiin läntisempään Eurooppaan onneaan etsimään. Éva S. Baloghin blogissaan esittämän oivallisen tiivistelmän mukaan Unkarin kansalaisia asui vuonna 2010 ulkomailla 108 000, vuonna 2015 jo 563 000, ja näihin Eurostatin tilastoihin on vielä lisättävä niistä puuttuvat Britannian (arviolta 200–300 000) sekä Itävallan unkarilaiset.

Kansantalouden remontoiminen sellaiseen kuntoon, että Unkarissa olisi houkuttelevampaa asua ja tehdä työtä, ei ole helppoa, ja mukavampaa on ilmeisesti kaivaa nykyisen meiningin jatkamiseen tarvittava poliittinen kannatus suoraan populismin pohjamudista. Siispä ongelma ei ole työttömyys, köyhyys ja näköalattomuus vaan pelottavat, terrorismia ja rikollisuutta tuovat maahanmuuttajat tai ”migrantit” – sanan migráns merkitys saattaa vähemmän koulutetuille unkarilaisille olla hieman hämyinen, joten siihen on helppo liittää uhkaavia mielleyhtymiä, ja termiä ”pakolainen”, menekült, taas ei vahingossakaan käytetä. Osa ongelmaa on myös kriisiytyvä EU, joka haluaa väkisin sijoittaa Unkariin jopa kymmeniätuhansia väkivaltaisia džihadisti-liuhupartoja hunnutettuine naisineen ja pelottavan runsaine lapsilaumoineen. Tätä vastaan on tulossa kansanäänestys, jota valmistellaan tässäkin blogissa jo selostetulla julistekampanjalla. Ilmeisesti mielipiteiden muokkaamista on harrastettava muillakin hallituksen kontrolloimilla kanavilla.

Valtion MTV1-kanavan uutisointia pakolaiskriisistä olen tässä blogissa kommentoinut ennenkin. Nyt on valtion tv-kanavien urheilujournalismin vuoro kunnostautua. Eilen kaikkialle maailmaan levisi uutinen Rion olympialaisten pakolaisten joukkueesta ja sen ehkä kuuluisimmasta edustajasta, syyrialaisesta uimarista Yusra Mardinista, joka sadan metrin perhosuinnissa voitti oman alkueränsä. Maineikkaan uintimaan Unkarin television oli tietenkin seurattava suorana tätäkin erää, mutta Mardinin ykkössijan varmistuessa selostaja lakkasi selostamasta kilpailua ja alkoi pohdiskella muissa erissä kilpailevien unkarilaisten mahdollisuuksia. Mardinista ja pakolaisten olympiajoukkueesta ei hiiskahdettu sanaakaan.

Monet Unkarissa ovat näköjään varmoja siitä, että selostaja Jenő Knézy (nuorempi, samannimisen kuuluisan urheilureportterin poika) aivan tahallaan jätti pakolaisten joukkueen ja Mardinin erävoiton mainitsematta. Kenties selostajia oli jopa ylemmältä taholta ohjeistettu välttämään ”migranttien” mainitsemista ainakaan positiivisessa valossa. (Ja miten muuten pakolaisten joukkueesta edes puhuttaisiin, jos termiä ”pakolainen” ei haluta käyttää?) Kettős Mérce -blogi kysyy raivoissaan:

Tätäkö tosiaan on olympiahenki ja urheilumieli? Onko tosiaan vihakampanja niin tärkeä, että kammottavista kokemuksista selviytyneen tytön menestys on mitätöitävä, että tv-katsojia on huijattava, että kilpailun osanottajista ja tuloksesta on vaiettava? Samalla kun koko olympialaisten ajan minuutin-parin välein pyörii vihapropaganda, julistekampanja, Fidesz-puolueen pikauutislähetykset (klo 23:45:n uutislähetykseen ei pakolaisvastaisten uutisten rinnalle enää mahtunut tieto [miekkailija] Emese Szászin olympiavoitosta).

Uutisvirtaani oli joku nostanut myös uutisen parin vuoden takaa: samainen urheilujournalisti Knézy oli 2014 saanut puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion vaimonsa pahoinpitelystä ja joutunut vähäksi aikaa hyllylle. Turhaa tässä on spekuloida siitä, onko Knézy maineeseensa tulleiden kolhujen takia herkempi ikävyyksien välttämiseksi ennakoimaan esimiestensä toiveita esimerkiksi ”migranttien” mainitsemisen suhteen. Mielenkiintoista silti, miten Unkarin Fidesz-valtapuolueen ja sen propagandarakenteiden – jollaisena valitettavasti Unkarin valtion tv-kanavia on nykyään pidettävä – liepeille mahtuu kavereita, joilla nyrkki puhuu herkästi varsinkin oman säksättävän akan suuntaan. Ja mielenkiintoista taaskin, miten muukalaisviha ja naisviha usein näyttävät sopivan yhteen.

Joka tapauksessa, kuten Népszabadság-lehden online-version (nol.hu) mielipidekirjoituksessa otsikoidaan, Unkarin valtion tv ”pyyhki jalkansa olympia-aatteeseen”. Mikä Knézyn ”unohduksen” syy sitten alkuaan olikin, monet eivät näköjään osaa tulkita sitä kuin yhdellä tavalla. Ja tämä tulkinta tuo Népszabadságin kirjoittajalle mieleen hänen oman lapsuutensa ja 1960-luvun alun Kádárin Unkarin, jolloin elettiin vielä ”pidennettyä 50-lukua”. Mustat autot ajoivat kaduilla öisin, kansaa varoiteltiin valppauteen imperialistien sotajuonten suhteen, vuoden 1956 kansannousun kukistuminen oli vielä elävänä kaikkien muistissa, ja oli paljon muutakin sellaista, mistä kerta kaikkiaan ei sopinut puhua ääneen.

Tuohon aikaan, kun tietokonepeleistä ei osattu haaveillakaan, pikkupoikien sadepäivän ajanvietteenä toimi ns. nappifutis, gombfoci. Pojat keräilivät pelaajia ja joukkueita esittäviä pelinappuloita, joilla pelattiin jalkapallo-otteluita ja kokonaisia turnauksia. Kirjoittajalla oli tallissaan useita unkarilaisia joukkueita, joiden tuon ajan nimekkäät pelaajat hän vieläkin muistaa ulkoa. Ja oli ulkomaalaisiakin, esimerkiksi Brasilian maajoukkue Peléineen päivineen, tai Neuvostoliiton joukkue ja sen maalissa legendaarinen ”Musta hämähäkki” Jašin. Näiden rinnalle hän olisi kovasti halunnut lempijoukkueensa Real Madridin, mutta vanhemmat eivät suostuneet sitä hankkimaan – syystä, jota he eivät millään halunneet kertoa.

Lopulta vanhemmilta loppuivat tekosyyt, ja taskurahoista oli säästetty kokoon riittävä summa. Kirjoittaja kipitti tupakkakioskille ostamaan kauan kaihoamaansa Real Madridia. Hän tietenkin muisti ulkoa kaikki sen pelaajat, sekä nimet että naamat, ja hämmästyi hieman nähdessään tässä joukossa pelaajan, joka kantoi täysin outoa nimeä ”Marsall”. Kuitenkin tämän pelaajan naama näytti tutulta, ikään kuin hän olisi nähnyt sen jossain vanhassa urheilulehdessä kotonaan. Kriittisenä ostajana hän kysyi oitis kioskin sedältä, mistä tämä outo pelaaja oli peräisin. Myyjä kuiskasi, että kunhan toiset asiakkaat lähtisivät liikkeestä, hän selittäisi asian…

Jäätyään kahden kesken pikku asiakkaan kanssa kioskin setä sitten kertoi, että oikeasti Real Madridissa pelaa legendaarinen unkarilainen Ferenc Puskás. Mutta koska Puskás oli 1956 loikannut länteen, häntä pidettiin Unkarissa virallisesti maanpetturina eikä hänen nimeään saanut lausua ääneen. Kioskin setä varoitti vielä kirjoittajaa kertomasta kenellekään, että salaperäinen Marsall oli oikeastaan Puskás. Ja jos poika sen kertoisi, niin missään nimessä ei ainakaan saisi sanoa, keneltä hän on sen kuullut.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä todetaan, eikä varmaan viimeinenkään: Unkarin tiedotusvälineiden toiminta tuo mieleen vanhat hyvät ajat. Oudon kärkkäästi tuo vertailu entisiin reaalisosialismin aikoihin ja Neuvostoliittoon sujahtaa niin järjestelmän kannattajien (me olemme oikeistolais-kansallinen hallitus, ja meidän arvostelemisemme on kommarimeininkiä; EU on aikamme Neuvostoliitto) kuin sen vastustajien suusta. Siitä ainakin pitäisi kaikkien pystyä olemaan yhtä mieltä, että 1900-luvun traumojen työstäminen on yhä pahasti kesken.

Päivitys: Selostaja Knézy on nyt antanut virallisen selityksen. Pakolaisuimarin erävoitosta vaikeneminen ei ollut tahallista vaan johtui teknisistä ongelmista. Monitorit eivät toimineet, kuva- ja ääniyhteys katkeilivat koko ajan, lähtölistatkin muuttuilivat, joten Knézy ei halunnut yrittääkään selostaa ”koko kilpailun kannalta täysin merkityksettömien” erien loppuratkaisuja vaan keskittyä unkarilaisten katsojien kannalta olennaiseen. Uskokoon ken haluaa, voisin kuvitella, että moni ei edelleenkään usko. Ja se, miksi Knézyä ei haluta uskoa, on tässä varmaan olennaisempaa kuin se, katkeiliko kuvayhteys oikeasti vai ei.