Terrorismista ja terveydenhoidosta

tammikuu 9, 2018

Muistatteko vielä Ahmed H:n tapauksen? Syyrialainen, laillisesti Kyproksella (siis EU:ssa) asuva nelikymppinen mies liittyi kesällä 2015 pakolaiskriisin huipentuessa siihen ihmisvirtaan, joka vaelsi Unkarin sulkeutuvaa rajaa kohti, auttamaan tämän joukon mukana kulkevia iäkkäitä ja vaivaisia vanhempiaan. Röszken raja-aseman luona turhautuneessa pakolaisjoukossa alkoi syntyä rähinää, jolloin Ahmedin nähtiin huutavan megafoniin – puolustuksen mukaan hän yritti rauhoitella väkijoukkoa, syyttäjän mukaan hän kannusti pakolaisia tunkeutumaan raja-aidan läpi – sekä heittävän kiven tai jonkin sentapaisen esineen kohti rajavartijoita. Poliisi pysäytti vyöryvän väkijoukon lopulta vesitykkien ja kyynelkaasun avulla, Ahmed H. joutui muutamia päiviä myöhemmin Unkarin poliisin haaviin, ja kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen kauhistellessa hänelle tuomittiin kymmenen vuotta kuritushuonetta terrorismista.

(Toistan, että raja-aidan läpi rynniminen tai rajavartijoiden heitteleminen kivillä ei ole kiva juttu ja jonkinlainen rangaistusseuraamus siitä kyllä on paikallaan meikäläisenkin oikeudentajun mukaan. Kymmenen vuoden kuritushuonetuomio on kuitenkin aivan kohtuuton, kun pikaisen rikosuutisten selailun perusteella taposta tai kuolemantuottamuksestakin selviää vähemmällä, ja megafoniin huutelun sekä kivien heittelyn luokitteleminen ”terrorismiksi” on – kuten jossain Unkarin hallituskriittisessä viestimessä todettiin – todellisten terrori-iskujen uhrien muiston häpäisemistä.)

Ahmed H:n tuomiosta kuitenkin valitettiin, ja yllättäen vetoomustuomioistuin kumosi sen useiden muotovirheiden perusteella – todisteita ja todistajanlausuntoja ei ollut arvioitu asiallisesti ja puolueettomasti – ja määräsi uuden käsittelyn. Tänään on sitten Szegedissä alkanut toinen oikeudenkäynti, joka on ylittänyt kansainvälisenkin uutiskynnyksen. Käsi- ja jalkaraudoissa oikeussaliin talutettu Ahmed H. on tällä välin istunut tutkintavankeudessa kolmatta vuotta eikä enää kysyttäessä muistanut Röszken tapahtumista muuta kuin että oli ollut aivan raivoissaan. Oikeudenkäynti jatkuu huomenna, ja oma unkarilainen somekuplani täyttyy myötätunnon ilmauksilla.

Mutta siinä, missä ns. oikeusvaltioissa kukaan ei ole syyllinen ennen kuin todistetaan ja tuomitaan (ei edes se, joka niin kuin rikosjuttujen arjessa usein, löytyy ”hillopurkilta käsi purkissa ja posket hillossa”, niin kuin muistaakseni Jukka Kemppinen on joskus asiaa kuvaillut), Unkarissa hallitus on ottanut Ahmed H:n syyllisyyden vakuuttamisen asiakseen alusta alkaen. Jo ensi pidätyksen jälkeen pääministeri Orbán julisti radiossa, että ”olemme saaneet kiinni terroristin”, ja nyt ilmestyi (oppositioviestimen kauhistellessa) hallituksen Facebook-sivulle uusi kuva-albumi, jonka otsikkona on mikäs muu kuin Ahmed H. on terroristi. Väittäkööt Sorosin rahoittamat ihmisoikeusjärjestöt mitä väittävät…

ahmedh_kormany.jpeg

Tänään jatkui Ahmed H:n oikeusjuttu. Hän on näkökantamme mukaan terroristi, joka ohjasi hyökkäystä Unkarin rajaa ja unkarilaisia poliiseja vastaan. On skandaali, että Sorosin tukemat järjestöt ja maahamuuttoa kannattavat Brysselin poliitikot painostavat unkarilaista tuomioistuinta terroristin vapauttamiseksi.

Mihin tässä enää oikeuslaitosta tarvitaan, kun syyllinen on jo saatu selville?

***

Tänään on uutisvirrassani ollut myös paljon ikäviä tarinoita Unkarin terveydenhuollosta. Ensinnäkin: Ágnes Geréb, lääkäri ja lääkärinoikeutensa menetettyään freelance-kätilö, joka 1970-luvulta alkaen on taistellut Unkarissa pehmeämpien synnytysten puolesta, tuonut isät synnytyssaliin ja vaatinut naisille oikeutta synnyttää kotona, on pitkällisen oikeustaistelun jälkeen joutumassa vankilaan. Vuonna 2009 Geréb joutui oikeuteen synnytyksestä, joka oli johtanut lapsen kuolemaan, ja siitä, onko tämä katsottavissa tapoksi tai kuolemantuottamukseksi (kyseessä oli ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun Unkarissa lääkäri joutui tällaisesta tapauksesta syytteeseen), kinattiin eri oikeusasteissa vuosikausia, Geréb oli välillä vankilassa, välillä kotiarestissa, ja nyt hänen hakemuksensa uudesta oikeuskäsittelystä on hylätty. Geréb syyttää katkerana oikeuslaitosta, joka uskoo ”kiitollisuusrahojen” pehmentämiä lääkäripiirejä enemmän kuin ammattikirjallisuutta ja muita selviä todisteita. Oli tämän laita miten oli, suomalaisen silmään kyllä Sentroopassa pistää gynekologikunnan miehisyys ja mahtava autoritaarisuus. Kyseessä on ala, jolla liikkuu paljon rahaa, ja Unkarissa erityisesti ns. kiitollisuusrahat, joita potilaat pimeästi maksavat onnistuneesta synnytyksestä, voivat suosittujen suurten sairaaloiden lääkäreillä nousta todella komeisiin summiin. Gerébin ja hänen kannattajiensa syytökset sairaaloiden (mies)lääkärimafiaa kohtaan eivät välttämättä ole aivan tuulesta temmattuja.

Gerébin tapaus on nostanut somejulkisuuteen monien unkarilaisten ikäviä kokemuksia sairaalasynnytyksistä ja sairaaloista ylipäätään. Nämä puolestaan liittyvät siihen kauhutarinoiden genreen, joka verkossa nykyään velloo: tosikertomuksiin Unkarin terveydenhuollon tilasta. Tässäkin blogissa on jo ollut puhetta homehtuvista sairaaloista, sairaalan yleisövessassa päiväkausia maanneista vainajista, desinfiointiaineiden puutteessa leviävistä sairaalainfektioista tai lapsista, joita kuljetetaan kesken leikkauksen rintakehä avattuna sairaalasta toiseen kun ei kaikkialla ole tietokonetomografialaitteita. Eilen RTL-kanavan uutiset kertoivat budapestilaisen sairaalan vanhustenosastolla leviävästä syyhypunkkitartunnasta, joka vaivaa sekä potilaita että henkilökuntaa. Tänään sairaala kiisti uutisen: ei kuulemma ollut syyhypunkkia, vain syksymmällä oli ollut muutama ihotulehdustapaus, joiden yhteydessä oli epäilty punkkitartuntaa ja siksi suoritettu laajempia desinfiointeja. Ketähän pitäisi uskoa?

Näinä päivinä on somessa levinnyt myös erinäisten etno- ja maailmanmusiikkiyhtyeiden laulajana tunnetun opettaja Kinga Krámlin tapaus. Krámli kertoi Facebook-seinällään kärsivänsä endometrioosista eli kohdun limakalvon pesäkesirottumataudista, joka hänen tapauksessaan oli levinnyt suolistoon, aiheutti jatkuvia infernaalisia kipuja ja vaatisi leikkausta. Leikkaus puolestaan olisi niin suuri ja hankala, että odotuslista oli järjettömän pitkä: Krámlille luvattiin leikkausajankohta tammikuulle 2022. Rahalla ja yksityispuolella leikkaus toki järjestyisi vaikka heti. Kansan karttuisa käsi oli jo keräämässä rahaa leikkaukseen, valtion terveysvakuutuslaitos NEAK puolestaan oli tiukasti kiistänyt monivuotiset leikkausjonot, kun Krámli uudemmassa postauksessaan torjui kaikki tapahtuneen poliittiset tulkinnat, selitti, että jonojen pituus riippuu sairaalasta ja lääkäristä ja hänen tapauksessaan kysymys oli siitä, että hän halusi oman luottolääkärinsä tekevän leikkauksen. Kerätyt rahat Krámli lahjoittaisi naisten terveyden hyväksi toimivalle säätiölle, sillä hänen leikkauksensa onneksi järjestyisi yksityissairaalassa hänen perheensä järjestämillä rahoilla.

Mitähän tästäkin tapauksesta näin ulkoapäin ajattelisi? Onko tosiaankin niin, että tolkuttoman pitkien leikkausjonojen ongelmaa ei ole olemassakaan, vaikka oppositioviestimet yrittävät asian näin esittää? Vai riensikö Krámli selittelemään tilannetta (ja ”torjumaan poliittiset tulkinnat”) siltä varalta, ettei joutuisi hankaluuksiin järjestelmän arvostelijana? Totuus lienee mutkikas ja moninainen. Varmasti Unkarissa on hyvin monenlaista ja monentasoista terveydenhoitoa, ja järjestelmän todellisuuteen mahtuu sekä homehtuvia ja rapistuvia sairaaloita ahneine ja ylimielisine johtoportaineen ja voimiensa äärirajoilla pinnistelevine henkilökuntineen että aivan kunnollista ja tasokastakin hoitoa. Ja selvää on, että poliittinen oppositio aivan tietoisesti ja tarkoituksella rinnastaa toisiinsa rapistuvien sairaaloiden aineellisen hädän ja samaan aikaan valtion tuella eri puolille Unkaria nousevat toinen toistaan komeammat jalkapallostadionit. Mutta se, että ongelmaa käytetään poliittisena aseena, ei merkitse sitä, että ongelmaa ei olisi. Eikä ”poliittisten tulkintojen torjumisella” poisteta ongelmia, sikäli kuin ne ovat todellisia.

 

Mainokset

Tutkien ja todistaen

kesäkuu 17, 2017

Näinä päivinä on Unkarin medioissa nähty merkillisiä käänteitä kahdessa kohutussa oikeusjutussa.

Ensinnäkin ns. lipeälääkärin tapaus. Tohtori Krisztián B., tuolloin Budan Laupiaiden veljeskunnan sairaalan johtava ylilääkäri, oli vuonna 2012 aloittanut ns. läheisen ihmissuhteen Erika Rennerin kanssa. Erika ja Krisztián olivat vakiintuneita nelikymppisiä ihmisiä, Erika eronnut kahden teini-ikäisen lapsen äiti, Krisztián taas naimisissa ja viiden lapsen isä. Suhteen alussa oli tietenkin puhetta avioerosta, mutta ajan mittaan, kertoo edesmenneen Népszabadságin yksityiskohtainen artikkeli, Krisztián alkoi puhua avioliiton sakramentista ja eron mahdottomuudesta, tapaamiset harvenivat, ja lopulta Erika katkaisi suhteen. Miehen oli vaikea hyväksyä tätä, hän liikuskeli Erikan asunnon lähettyvillä ja lähetteli viestejä, piittaamatta siitäkään, että Erika oli alkanut seurustella toisen miehen kanssa.

Maaliskuussa 2013 sitten Erika Rennerin ovikelloa soitti kasvonsa mustalla naamiolla peittänyt mies, joka tunkeutui väkisin sisään ja outoa, ”päätteetöntä” kieltä puhuen (”ei katso minun kasvo! jos huutaa, minä leikkaan kurkku!”) sitoi Erikan kädet ja jalat ja pisti hänen reiteensä tainnuttavan ruiskeen. Hyökkääjä riisui huumatun Erikan alastomaksi, valeli hänen jalkoväliinsä syövyttävää emäksistä liuosta ja jätti hänet huopaan käärittynä sohvalle. Onneksi Erikan työtoverit tiesivät hänen pelkäävän entisen seurustelukumppaninsa outoa käytöstä ja huolestuivat, kun häntä ei kuulunut töihin. Heidän hälyttäminään Erikan ex-aviomies ja miesystävä menivät Erikan asuntoon ja toimittivat hänet sairaalaan. Syövyttävä aine oli tuottanut pysyvät, tuskalliset vammat, joita ei plastiikkakirurgiallakaan pystytty täysin korjaamaan.

Krisztián B. oli alusta alkaen ainoa epäilty, vaikka kiisti teon ja väitti olleensa koko ajan aivan muualla. Asunnosta löytyi narunpätkä, jossa oli hänen DNA:taan, ja hänen autossaan taas oli injektioruisku, jossa jäänteitä Erikan huumaamiseen käytetystä aineesta. Lääkärin alibi oli hatara, tainnutusruiskeessa olleita aineita ei kuka hyvänsä olisi saanut käsiinsä saati osannut käyttää, ja jonkinlaisia raskauttavia silminnäkijätodistuksiakin ilmeisesti oli. Kun todisteiden riittävyydestä oli muutaman kuukauden ajan käyty juridista vääntöä, neljä kuukautta tutkintavankeudessa ollut Krisztián B. pääsi vapaalle jalalle, ja kesäkuussa 2014 syyttäjä oli jo antamassa jutun raueta ja määräämässä todisteita hävitettäviksi. Vasta Erikan valituksen johdosta juttu otettiin uudelleen käsittelyyn. Samaan aikaan Krisztián B. työskenteli kaikessa rauhassa lääkärinä, ja mediassa oikeuslaitoksen oudon tehotonta toimintaa kauhisteltaessa muistettiin myös muistuttaa, että tohtori B. oli vaikutusvaltaisesta perheestä ja sukua Orbánin ensimmäisen hallituksen terveydenhuoltoministerille István Mikolalle.

Toukokuun alussa, yli neljä vuotta tapahtuneen jälkeen, ”lipeälääkäri” lopulta tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen; tästä ajasta hän joutuisi todellakin istumaan ainakin kaksi kolmasosaa ja menettäisi myös oikeutensa toimia lääkärinammatissa viideksi vuodeksi. Seuraavassa oikeusasteessa tuomio koveni yhdeksään vuoteen. Ja sitten koitti yllättävä käänne. Tiistaiaamuna Kúria, Unkarin korkein oikeus, kumosi aiemman tuomion ja määräsi uuden tutkinnan aloitettavaksi, perusteluna todistajanlausuntojen ristiriitaisuus ja todistajien kuulemisessa tapahtuneet virheet tai huolimattomuudet. Jo tätä ennen syytetyn puolustusasianajaja oli heittänyt peliin yllättävän uuden todisteen: ”lipeälääkärin” puolustusasianajajalle osoitetun, tikkukirjaimilla kirjoitetun monisivuisen kirjeen mieheltä, joka tällä hetkellä on kärsimässä vankeustuomiota. Vangin aika uskomattomalta tuntuvan tarinan mukaan Erika Rennerin nykyinen miesystävä olisi kesällä 2012 yrittänyt palkata häntä hyökkäämään Erikan kimppuun ja vahingoittamaan häntä syövyttävällä aineella. (Itse asiassa Erika ja hänen nykyinen kumppaninsa eivät tuolloin vielä edes tunteneet toisiaan.) Alun perinkin kummallinen rikostarina saa siis yhä omituisempia käänteitä.

Toinen merkillinen oikeudenkäyntikäänne taas tapahtui juur’ikään Szegedissä: siellä toinen oikeusaste kumosi kohutun Ahmed H:n terrorismituomion. Kuten tässäkin blogissa kerrottiin, syyrialainen mutta laillisesti EU:ssa (tarkemmin sanoen Kyproksella) asuva Ahmed H. oli liittynyt Unkarin rajalle valuvaan pakolaisvirtaan auttaakseen sen mukana kulkevia vanhoja ja raihnaisia vanhempiaan. Syyskuussa 2015, kun Röszken rajanylityspaikalla syntyi jonkinlaista mellakkaa ja pakolaisjoukko rynni raja-aidan läpi, Ahmed H. oli ollut mukana huutamassa jotakin megafoniin – oman selityksensä mukaan hän yritti rauhoitella väkijoukkoa – ja myöhemmin heittelemässä kiviä unkarilaisia rajavartijoita kohti (ilmeisesti tiedossa ei ole, osuiko hän). Tästä hänelle määrättiin ensimmäisessä oikeusasteessa, koko Euroopan ihmisoikeusjärjestöjen kauhistellessa, kymmenen vuoden kuritushuonetuomio terrorismista.

(Jos tässä nyt joku haluaa muistuttaa, että ei ole oikein kiva juttu heitellä rajavartijoita kivillä, niin kyllä, olen samaa mieltä, ja jonkinlainen rangaistus tästä kyllä mahtuu meikäläisenkin oikeustajuun. Ei kuitenkaan kymmentä vuotta kuritushuonetta, samaan aikaan kun hengenvaarallisesta pahoinpitelystä ja pysyvien ruumiinvammojen tuottamisesta selviää neljän vuoden tuomiolla. En myöskään tarkoita, että traumatisoituneen ja kiihtyneen väkijoukon riehaantuminen pitäisi hyväksyä ja siunata, mutta en silti tajua, miten se täyttää ”terrorismin” kriteerit.)

Ahmed H:n jutun käsittelyyn oli varauduttu myös valtion ykköskanavan tv-uutisissa, kertoo vahingoniloisesti 444.hu-sivusto: torstaina jo puolenpäivän uutislähetyksen täytti lähes kokonaan Suuresta Terroristioikeudenkäynnistä uutisointi, sen jälkeen oikeudenkäyntiä ja sen kommentointia lähetettiin, kaikki muut ohjelmat syrjäyttäen, kolme tuntia – mutta kun lopulta tuli tuntikausia etukäteen hehkutetun tuomion julistamisen aika, sitä ei vastoin lupauksia lähetettykään suorana, vaan oikeussalin autiossa eteisaulassa pettymystään peittelevä uutisreportteri kertoi katsojille, että toinen oikeusaste on kumonnut aiemman terrorismituomion tykkänään.

Oikeuden päätöksen mukaan (kertoo 444.hu) edellisessä tuomiossa ei ollut otettu huomioon asianmukaisesti niitä seikkoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa Ahmed H:n toiminnan arviointiin. Ei esimerkiksi selvitetty, oliko Ahmed H:n aiemmin poliiseille lausumilla sanoilla ja kivien heittelyllä keskinäistä yhteyttä, eikä näin ollen tiedetä, oliko kivien heittely pikaistuksissa tehtyä vai harkittua toimintaa. Myös todistajanlausunnot siitä, mitä Ahmed H. oikeastaan oli sanonut ja miten se oli tulkattu, ovat epäselviä ja ristiriitaisia. Ennen kaikkea ei ole todistettu, että Ahmed H. olisi jotenkin ohjaillut tai edes pystynyt ohjailemaan hurjistunutta pakolaisjoukkoa. Tapahtumien tutkinta alkaa siis alusta, Ahmed H:n tosin jäädessä toistaiseksi tutkintavankeuteen.

Sekä Krisztián B:n että Ahmed H:n kohtalo siis on toistaiseksi avoin, ja ”oikeuden voittoa” on aikaista juhlia. Kävi miten kävi, kumpikin oikeusjuttu kertoo paljon siitä, mitä Unkarin yhteiskunnassa on tapahtumassa. Krisztián B:n tapaus nostaa esille protekción, suojeluksen, jota nauttivat vaikutusvaltaisten henkilöiden sukulaiset ja ystävät. Ei paljoa puuttunut, etteivät tutkintaviranomaiset olisi uskoneet entisen ministerin sisarenpoikaa, johtavaa ylilääkäriä ja kunnon katolilaista perheenisää ennemmin kuin jotain nobody-yksinhuoltajaäitiä. Julkisuudessa ja etenkin oppositiomedioissa voidaan toki kauhistella ja päivitellä sitä, miten vallan miehet naisia kohtelevat – tässä voi taas kerran mainita ehkä kuuluisimman esimerkin, ”sokean komondorin” tapauksen, tai järkyttyneet uutiset sen johdosta, että maaliskuussa Budapestin Zugligetin Pyhän Perheen seurakunnan kirkossa järjestettiin rukoushetki Krisztián B:n perheen puolesta. Siitä huolimatta Istanbulin sopimus on yhä ratifioimatta, koska ns. kristilliset perhearvot ovat tärkeämpiä kuin perheväkivallan uhrien suojeleminen.

Ahmed H:n oikeusjuttu puolestaan havainnollistaa Unkarin hallituksen yrityksiä niputtaa pakolaiskriisi ja terrorismi yhteen, maksoi mitä maksoi. Ja piittaamatta siitä, että – kuten 444.hu:n kommenttiketjussa todettiin – megafoniin huutelevan ja kiviä nakkelevan hermostuneen taviksen rinnastaminen terroristeihin on Pariisin, Brysselin tai Manchesterin oikeiden terrori-iskujen uhrien muiston häpäisemistä. Mutta ei tässä kaikki. Muukalaispelolla ja rasismilla ratsastamisen lisäksi tähän juttuun liittyy kansalaisjärjestöjen osuus.

Kansalaisjärjestöt, etenkin kansainväliset ja/tai kansainvälistä tukea saavat korruptionvastaiset, ihmis- ja vähemmistöoikeusjärjestöt, ennen muuta Open Society -säätiön eli ykkös-pahis György Sorosin tukemat, ovat olleet piikki Unkarin hallituksen lihassa jo pitkään. Tiistaina hyväksytty uusi laki kansalaisjärjestöjen läpinäkyvyydestä vaatii, Venäjän ns. agenttilain tapaan, ”ulkomailta tuettuja” järjestöjä ilmoittautumaan erilliseen rekisteriin. Järjestöt protestoivat, Venetsian komissio paheksuu, Fidesz-puolue taas jaksaa julkilausua tiedotustilaisuudessaan edustajansa Gyula Budain suulla:

Fideszin parlamenttiedustaja muistutti, että Ahmed H. oli Röszken mellakan avainhahmoja, hän ohjasi migrantteja, jotka hyökkäsivät Unkarin puolelle rajaa asettuneita poliiseja vastaan. He heittelivät kivillä ja muilla esineillä Euroopan Schengen-rajaa puolustavia unkarilaisia poliiseja, joista monet loukkaantuivat. […] Pidämme hämmästyttävänä sitä, että oikeudenkäynnin alla Soros-järjestöt, Brysseli ja sosialistit asettuivat avoimesti terroristi Ahmed H:n puolelle, Gyula Budai totesi. Hän huomautti myös, että Soros-järjestöistä Amnesty International on käynnistänyt kampanjan Ahmed H:n vapauttamiseksi, hänelle vieläpä vaaditaan vahingonkorvauksia Unkarin valtiolta. Lisäksi Budai kertoi, että Helsinki-komitean jäsenet huolehtivat eräässä toisessa jutussa Ahmed H:n toverien puolustuksesta.

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkarin hallitus on suistunut yhä eskaloituvaan propagandakierteeseen, joka synnyttää yhä räikeämpiä salaliittoteorioita, kun kaikki mahdolliset hallituksen (siis: Unkarin) vastustajat ja viholliskuvat on niputettava yhteen. Ahmed H:n tapauksessa kuitenkin nähdään, että eurooppalainen oikeuslaitos ei aina ongelmitta taivu tämän politiikan palvelukseen. Oikeus- ja syyllisyyskysymykset tuppaavat olemaan monimutkaisia ja yllättäviä, ja niin paljon kuin Unkarin syyttäjäviranomaisten ja oikeuslaitoksen toimintaa onkin arvosteltu, syyllisyyden todistaminen edes jossain määrin eurooppalaisten standardien mukaan on silti paljon vaikeampaa ja mutkikkaampaa kuin ”terroristiksi” syytteleminen mediassa tai puolueiden julkilausumissa.


Kymmenentuhatta forinttia, kymmenen vuotta

joulukuu 1, 2016

Tämä otsikko ja idea on lainattu Péter Konokin FB-postauksesta. Valitettavasti sen tiivis ja iskevä verbalistiikka ei sellaisenaan käänny unkarista suomalaislukijan ymmärrettävään muotoon, joten joudun kertoilemaan vähän yksityiskohtaisemmin. Kaksi kaunista pyöreää lukua. Otetaan ensiksi se kymmenentuhatta.

Muistatteko vielä tässäkin blogissa esiintyneen Rozika-tädin? Joka hihhulioikeistokanava EchoTV:n studiossa vuonna 2013 lauloi itse sanoittamansa kansanlaulun sävelin: Ei ole rahaa lompakossani, mutta kyllä Viktor Orbán sinne laittaa, hilipatihippanhei.

Rozika-tädillä oli ennustajan lahjoja. Toivottavasti hän on vielä elossa ja voimissaan, että ehtii näkemään ennustuksensa täyttymisen. Pari päivää sitten nimittäin pääministeri Orbán ilmoitti, että kaikki eläkeläiset saavat valtiolta joululahjan, 10 000 forinttia – ei tosin kylmänä käteisenä vaan ns. Elisabet-kuponkeina, mikä merkitsee, että kuponkijärjestelmässä mukana olevat yritykset saavat myös mukavan pienen siivun tästä valtion joululahjasta. Lisäksi eläkkeitä korotetaan ensi vuonna suunnitellun 0,9%:n sijasta 1,6 %:n verran.

Niin kuin jossain jo ehdittiin kommentoimaan: No nyt on vuoden 2018 vaalitulos varma! Eläkeläiset ovat olleet Orbánin ja Fidesz-puolueen näkyvimpiä ja uskollisimpia kannattajia, ja ainakin jotkin hallituksen tempaukset näyttävät selvästi tähtäävän juuri tämän ryhmän kannatuksen vahvistamiseen. Eivät toki kaikki – en usko, että Rozika-tätiä kauheasti lämmittää Székesfehérváriin, Viktor Orbánin entiseen koulukaupunkiin nouseva uusi stadion, yksi monista. (Székesfehérvárin stadionin budjetista puuttuvat 3,3 miljardia forinttia hallitus erityisenä tukitoimena irrotti valtion ns. maansuojelurahastosta, Országvédelmi Alap – tämä rahasto on talouskasvun heikkenemisen varalle tarkoitettu hätävarakassa, mutta mikäpä olisi tärkeämpää kuin jalkapallo ja uusien stadionien rakentaminen?) Olen myös ihmetellyt, että jos eläkeläisille Unkarin koululaitoksen ja sen hallinnon surkea tila ei paljoa merkitsekään, niin eikö heitä järkytä julkisen terveydenhuollon rapistuminen, lääkärien ja sairaanhoitajien joukkopako ulkomaille ja sairaaloista kantautuvat kauhu-uutiset. (Tuorein tällainen: budapestiläisen sairaalan yleisö-wc:stä löytyi vainaja, joka oli maannut siellä jo useampia päiviä.)

Ehkä tämä kymmenentuhannen forintin joululahja – jonka selvyyden vuoksi saavat kaikki eläkeläiset, myös suurituloiset – silti täyttää tarkoituksensa. Summa vastaa päivän kurssin mukaan vajaata kolmeakymmentäkahta euroa. Péter Konokin mukaan sillä saa unkarilainen eläkeläinen vuoden ajan kaksi pientä veteenleivottua vehnäsämpylää päivässä, tai ehkä kolme, jos tyytyy alennuksella myytäviin eilisiin. Eräs toinen kommentaattori taas laski, että jos keskimääräisen eläkeläisen painoksi oletetaan 70 kiloa, tällä summalla eläkeläiselle tulee suunnilleen sama kilohinta kuin sipulille. Mutta sipulithan eivät äänestä, joten hallitus tietää hyvin, mitä on ostamassa.

Kymmenen vuotta, kuritushuonetta, puolestaan on tuomio, jonka äskettäin sai szegediläisessä tuomioistuimessa syyrialainen Ahmed H. Ahmedin rikos oli seuraavanlainen: Hän oli asunut jo vuosikausia Kyproksella vaimoineen ja lapsineen, oli siis laillinen EU:n asukas, mutta lähti viime vuoden syksyllä, pakolaiskriisin kärjistyessä, auttamaan liikuntavammaista isäänsä ja sokeaa diabeetikkoäitiään, jotka pyrkivät pakolaisvirran mukana Serbian kautta Unkariin. Unkarin rajalla Röszkessä hän oli mukana väkijoukossa, joka ryhtyi riehumaan ja pyrki väkisin aidan ja poliisiketjun läpi rajan yli. Ahmed oli huudellut megafoniin (oman kertomansa mukaan rauhoittaakseen joukkoa), tarttunut aitaan ja ravistellut sitä sekä heitellyt kiviä muiden mukana – sitä tosin ei ilmeisesti varmuudella tiedetä, osuivatko kivet keneenkään – ja kun väkijoukko lopulta murtautui aidan läpi ja rajan yli, Ahmed oli mukana ensimmäisten joukossa. Syyte: terroriteko (terrorcselekmény). Myös Ahmedin vanhempia kohtaan on syyteprosessi menossa, ensimmäisessä oikeusasteessa heidät on tuomittu laittomasta rajanylityksestä. Vertailukohdaksi: samoihin aikoihin budapestiläinen lääkäri, joka kostoksi ex-naisystävälleen oli valellut tämän jalkoväliin syövyttävää lipeää tuottaen tälle pysyvät ja tuskalliset vammat, sai neljän vuoden vankeustuomion ja on toistaiseksi vapaalla jalalla (prosessi on etenemässä korkeampiin oikeusasteisiin).

Ahmed H:n tueksi on lauantaina tulossa mielenosoitus. Amnesty Internationalin edustaja on ilmoittanut, että kymmenen vuoden tuomio on ”absurdi”. Samaan aikaan Viktor Orbán maailman unkarilaisjärjestöjen keskusfoorumilla (Magyar állandó értekezlet) pitämässään puheessa julisti, että tuomio oli oikeudenmukainen. ”Me olemme pelanneet avoimin kortein, siitä oli ennalta ilmoitettu, koko maa oli täynnä julisteita.” Olisihan sokean naisen ja hänen invalidimiehensä pitänyt nähdä ja ymmärtää ne kaikkialle Unkariin levitetyt unkarinkieliset julisteet, joissa luki, että ”jos tulet Unkariin, sinun täytyy noudattaa maan lakeja”.

Tätä voimattoman raivon määrää. Hashtag-aktivismi tuntuu todella surkealta ja avuttomalta. Silti: #freeahmedh!