Rottauutisia

huhtikuu 25, 2019

Tämän päivän ensimmäinen uutinen tulee Budapestista, Unkarin suhteellisen suuresta pääkaupungista, minne suuri osa aktiivisesta mutta erimielisestä oppositiotoiminnasta ja hallituskritiikistä sijoittuu – mutta missä korkeinta valtaa pitää kuitenkin valtapuolue Fidesz, muodollisesti sitoutumattoman mutta käytännössä hallituskoalitiota, kuten asia ilmaistaan, ”lähellä” olevan ylipormestari István Tarlósin välityksellä.

Pääkaupunkina Budapest on tietenkin myös julkisten tilojen visuaalisen symbolipolitiikan keskus, jonka muistomerkeistä ja julkisista taideteoksista (tai niiden poistamisesta tai puutteesta) on tässäkin blogissa ollut monesti puhetta. Tuorein kohu, johon varmaan tulen vielä palaamaan, käsittelee ensi vuonna koittavaa Trianonin rauhansopimuksen satavuotismuistojuhlaa ja entisen Unkarin kuningaskunnan silpomisen muistomerkkiä, jonka on tarkoitus kohota pääkaupungin keskeisimmälle paikalle, Alkotmány utcalle aivan parlamenttitalon viereen. Tai ei kohota vaan laskeutua. Suunniteltu muistomerkki on sata metriä pitkä syvenevä kaivanto, jonka seiniin veistetään tietokoneen arpomassa satunnaisessa järjestyksessä entisen ja nykyisen Unkarin paikannimet ja jonka syvän pään umpikujassa palaa ikuinen tuli. Pateettinen ja synkeä idea, joka ei niinkään kuvasta teoksen virallista nimeä (“kansallisen yhteishengen muistomerkki”, ajatus ylirajaisesta Unkarin kansakunnasta) vaan paremminkin viittaa kollektiiviseen suruun. Muistokaivanto ei vain ikävästi muistuta esimerkiksi Berliinin suurta holokaustimuistomerkkiä (siinäkin katsoja joutuu kulkemaan kiviseinämien lomassa yhä syvemmälle pimeyteen) vaan, näin HVG:n nimimerkki G. M. väittää, heijastaa itsensä pääministeri Orbánin synkkää hämmennystä. Muistovuoden koittaessa äärikansallismielisen hörhöväen revanssivaatimukset luultavasti alkavat kuulua julkisuudessa paljon tähänastista äänekkäämmin, ja mitä tekee pääministeri, joka on tärkeiden kannattajasegmenttiensä silmissä koko Eurooppaa vastaan taisteleva sankari – mutta nyt ei kannattajiensa harmiksi pystykään siirtämään maansa rajoja ja tuomaan Transilvaniaa ja Slovakiaa takaisin?

trianon_árok.jpeg

MTI:n julkaisema havainnekuva HVG:n artikkelista. Paikannimistä häämöttävät oikealla lukukelpoisina sekä nyky-Unkarissa sijaitsevat Kecskemét ja Kiskunfélegyháza että Kolozsvár (Cluj nykyisessä Romaniassa) ja Zágráb eli Kroatian Zagreb.

Kriittinen media on myös kaivanut esiin semmoisen merkillisen yksityiskohdan, että tämä(kin) Orbánin hallituksen rakentama muistomerkki rakennetaan poikkeusmenettelyillä monia säännöksiä rikkoen; muun muassa maatalousministeriön suojelukohteeksi julistetusta arvorakennuksesta joudutaan poistamaan osa. Normaalisti vaadittuja julkisivu-, kaupunkisuunnittelu- ja tekniikkakysymyksistä päättävien elinten tai tekniikan, arkkitehtuurin ja taidehistorian asiantuntijoiden lausuntoja ei ole pyydetty, eikä niitä nyt yllättäen tarvitakaan, koska hanke on julistettu ”kansantalouden (!) kannalta erityisen merkittäväksi”.

 

Näin siis asiat Budapestissa hoidetaan, mahtikäskyillä. Ja tähän liittyy myös ensimmäinen näistä luvatuista rottauutisista. Rotta, älykäs, sitkeä ja nopeasti lisääntyvä eläin, löytää helposti ekolokeroita myös nykyajan kaupungeista, ja varmaan Euroopan useimmissa isommissa taajamissa on koko ajan käynnissä jonkinlaista tuholaistorjuntaa rottakannan pitämiseksi aisoissa. Budapestissa rotat eivät aiemmin ole muodostaneet erityistä ongelmaa, mutta nyt, niin väitetään, röyhkeitä jyrsijöitä on alkanut näkyä jopa katukuvassakin paljon aiempaa enemmän. Syynä on kuulemma se, että kaupunginhallitus omavaltaisella äkkipäätöksellä vaihtoi rotantorjujaa.

patkányok.jpg

Näin kertoo Facebook-sivullaan politiikantutkija, oppositiopoliitikko ja Zuglón (Budapestin XIV. kaupunginosan) pormestari Gergely Karácsony: Aiempi tuholaistorjuntafirma, joka vuosikaudet on hoitanut tehtävänsä ilmeisesti aivan asiallisesti, vaihdettiin toiseen yritykseen, jolla ei ollut alalta mitään aiempia näyttöjä (sitä vastoin ilmeisesti hyvät suhteet korkeimpiin tahoihin). Tämä uusi rotantorjuja käyttää tehottomampia aineita mutta maksaa kaupungille kolme kertaa aikaisempaa enemmän. Korruptiolla on Budapestissa nyt rotan kasvot.

***

Siirrymme Itävaltaan, missä paikallisten oikeistopopulistien (FPÖ eli Vapauspuolue) taivalta hallituksen apukuskin paikalla ovat reunustaneet alalle tyypilliset ikävät ”yksittäistapaukset” (Einzelfall). Vähän samaan tapaan kuin suomalaisilla ja muillakin aateveljillä myös FPÖ-puolueen liepeiltä ja sen jäsenistöstä, jopa toimihenkilöistäkin löytyy tavan takaa väkeä, joka jotenkin kummasti osuu samoihin bileisiin ja valokuviin uusnatsien kanssa tai joutuu jotenkin tietämättään ja huomaamattaan jäseneksi avonatsistiseen Facebook-ryhmään, jolla käsivarsi pyrkii nousemaan yläviistoon julkisilla paikoilla tai näppäimistöltä jotenkin vain merkillisesti luiskahtaa someen lainvastaisia tekstejä tai kuvia (rasistisia möläytyksiä, natsien iskulauseita, uusnatsistisia Hitler-meemejä…). Toisin kuin Suomessa, Itävallan laissa on yleisten herjaus-, uhkaus- tai kansanryhmän vastainen kiihotus -pykälien lisäksi myös yksityiskohtaisesti kielletty tiettyjen symbolien ja ilmausten ”lyyrinenkin” käyttö (Wiederbetätigung eli ‘uudelleenkäyttöönotto’). Siispä puoluejohto ottaa etäisyyttä ja sanoutuu irti ja vakuuttaa uskollisuuttaan demokratialle ja ihmisoikeuksille, samalla kun syyllinen selittelee esimerkiksi – kuten taannoin perheettömiä pakolaismiehiä pelkureiksi haukkunut Tullnin kaupungin FPÖ-osaston hallituksen jäsen – että ei todellakaan voinut mistään tietää, että “ali-ihminen” (Untermensch) on natsi-ideologiaan liittyvä ilmaus. Joskus syyllinen jopa erotetaan (”harjaamisesta” en muista nähneeni täällä puhuttavan). Ja hetken päästä on seuraavan yksittäistapauksen aika; Der Standard -lehden artikkeliin on niitä listattu parin viime vuoden ajalta tusinoittain.

Yksi tuoreimmista yksittäistapauksista on Braunaun kaupungista, joka muutenkin kamppailee symbolipolitiikan kysymysten kanssa. Braunaussa Saksan rajalla, Inn-joen varrella syntyi aikoinaan tullivirkailija Alois Hitlerin perheeseen poika nimeltä Adolf, ja tämän muistoperinnön hallinnoiminen ei ole aivan helppoa, kun esimerkiksi kuuluisan syntymäkodin liepeille ei haluta uusnatsien pyhiinvaeltaja-armeijoja. (Asiaa tosin hieman helpottaa se, että Hitler itse ei erityisemmin vaalinut siteitä syntymäkaupunkiinsa eikä ylipäätään halunnut suuria julkisia huomionosoituksia syntymäseudulleen: hän halusi olla koko Saksan johtaja kaikkien maakuntaidentiteettien yläpuolella.) Braunaussa on vajaat parikymmentätuhatta asukasta, joista melkoinen osa työskentelee metalli- ja elektroniikka-alan yrityksissä, valtuustossa suurin puolue on ”Itävallan Kokoomus” ÖVP, jota edustaa myös nykyinen pormestari. Ja nyt sitten nousi kohu Braunaun FPÖ:n paikallisessa lehdessä julkaistusta runomuotoisesta ”pääsiäistervehdyksestä”.

Stadtratte.jpg

Verkossa kiertävä kuva on tähän kopioitu naapuriosavaltion Ala-Itävallan sosiaalidemokraateissa vaikuttavan Mirza Buljubasicin twiitistä.

Otsikkona on Die Stadtratte (Nagetier mit Kanalisationshintergrund) eli ‘Kaupunkirotta (viemäritaustainen jyrsijä)’; sulkeissa oleva määrite viittaa tietenkin yleiseen ilmaukseen mit Migrationshintergrund ‘maahanmuuttajataustainen’. Ja runon aiheena on harmi kaupunkiin tunkevien muukalaisten ja niiden hyysäämisen johdosta. Kaiken maailman monikulttuuri-kohtaamiskeskuksia perustetaan, ja siihen löytyy aina rahaa, mutta ei omille vähäosaisille, kielet ja kulttuurit halutaan sekoittaa yhdeksi sotkuksi… Järjestys pitää olla ja selvät säännöt, ja sääntöjä laativat ne, jotka ovat täällä ennestään olleet, eivät tulokkaat. Maassa maan tavalla tai maasta pois! Nih. Perinteistä ”kunnon ihmisten” verhottua rasismia siis, johon liittyy epämääräistä populistista vihjailua siitä, miten nykyiset päättäjät muka arvostavat vieraita mutta vihaavat ja halveksivat omaa kansaansa.

Ihmisten vertaaminen rottiin on niin väkevä kielikuva, että rottarunosta nousi melkoinen metakka jopa ulkomailla asti. Vähänkin sivistyneemmät ja historiatietoisemmat keskieurooppalaiset kyllä tietävät, että natsien toimeenpanemia joukkomurhia perusteltiin juuri samantapaisella retoriikalla, vertaamalla esimerkiksi juutalaisia tuholaisiin tai syöpäläisiin, jotka kansakunnan vertauskuvallisen terveyden nimissä kuuluu tuhota. (Rinnakkaistapaus Unkarista on viime vuosina jälleen kansakunnan kaapin päälle nostetun entisaikojen transilvanialaisen klassikon, upseerin, herrasmiehen ja rautaristin ritarin Albert Wassin pahamaineinen kertomus ”Rottien maanvaltaus”, jossa hyväsydämisen isäntäväen taloonsa päästämät rotat lisääntyvät ja tuhoavat kaiken. Tarinaa on hyvin vaikea olla lukematta antisemitistisenä allegoriana juutalaisista.)

Rottarunon kirjoittaja, kaupungin kakkosmies eli varapormestari Christian Schilcher (FPÖ), pahoitteli, pyyteli anteeksi, vakuutteli, että tarkoitus oli ollut ”provosoida mutta ei loukata”, ja lopulta erosi – väittämän mukaan kaikkein korkeimmalta taholta tulevan painostuksen johdosta, vaikka virallisesti omasta tahdostaan. Der Standardin tietojen mukaan itse liittokansleri Kurz olisi painostanut hallituskumppanipuolueensa johtoa toimiin; Kurzin kannanoton mukaan “Braunaun varapormestarin eroaminen oli ainoa mahdollinen looginen seuraus tästä inhottavasta ja rasistisesta runosta”, ja “perusitävaltalaisten” johtajan HC Strachen mukaan taas rottaruno oli täysin yhteensopimaton FPÖ:n periaatteiden kanssa. Tämä ei tietenkään tyydytä poliittista oppositiota, joka yhä äänekkäämmin vaatii ÖVP:n Kurzia lopultakin heittämään hallituskumppaninsa yli laidan. Syyttäjäviranomaiset tutkivat parhaillaan rottarunon mahdollista lainvastaisuutta.

Tässä koko mekkalassa on mielenkiintoisella tavalla unohtunut se, mistä runo oikeasti kertoo. Itse asiassa, kuten Der Standard muistuttaa, Schilcher on jo vuosien ajan kirjoitellut puolueensa paikallislehdykkään runomuotoisia poliittisia pohdiskeluja “kaupunkirotan” näkökulmasta: rotta nousee välillä kotiviemäristään maan päälle ihmettelemään ja kommentoimaan ihmisten kummallisia toilailuja. Pääsiäistervehdyksen kohurunossa ei siis ole kysymys siitä, että maahanmuuttajia halvennettaisiin vertaamalla heitä rottiin, päinvastoin die Stadtratte on kunnon perusitävaltalaisen näkökulmaa edustava minä-kertoja, johon lukijan on tarkoitus samastua.

Ei sillä, että mitenkään muuten haluaisin puolustella Schilcherin riimitelmää. Se on vastenmielinen, populistinen, ennakkoluuloinen sepustus, joka lukemattomien kaltaistensa tapaan on tarkoitettu puhuttelemaan lukijoidensa alhaisimpia puolia: pahansuopaa kateutta, muukalaiskammoa, sivistymättömyyttä ja tietämättömyyttä, halua työntää omat pettymykset ulkopuolisen syntipukin niskoille. Mutta nimenomaan rottavertauksesta kauhistuminen on tässä tapauksessa perin huolestuttava merkki jonkinlaisen uuslukutaidottomuuden tai pinnallisen hysteriaherkkyyden leviämisestä: aikuiset ihmiset ja poliittiset päättäjät reagoivat yksittäisiin sanoihin kuin Pavlovin koirat kellon kilahdukseen, osaamatta nähdä sanoja asiayhteydessään. Schilcher ei verrannut maahanmuuttajia rottiin vaan kirjoitti muuten jokseenkin samanlaista ”maahanmuuttokriittistä” propagandaläppää kuin mitä hänen lukemattomat puoluetoverinsa jatkuvasti tuottavat ilman mitään seuraamuksia. Itse asiassa rotta-kielikuvaa lukuun ottamatta Schilcherin sepustus oli paljon kesympi kuin mitä FPÖ:n lehdissä ja somekanavilla jatkuvasti nähdään.

No, rottajuttu painunee nopeasti unhoon, eikä seuraavaa “yksittäistapausta” varmaan tarvitse kauaa odottaa. Valitettavasti.

Mainokset

Kristityn Euroopan puolustajat

huhtikuu 14, 2019

Pääsiäinen lähestyy, ja kohta Euroopan mediat kaivavat taas esiin kristinuskon perinteisiin ja instituutioihin liittyvät juttuaiheet, Torinon käärinliinan aitoudesta lähtien. Unkarissa tälle ei ehkä ole samanlaista tilausta kuin esimerkiksi maallistuneissa Pohjoismaissa, sillä siellä kristillisiä ”perinteitä”, ”kulttuuria” ja ”arvoja” pidetään vallanpitäjien toimesta jatkuvasti esillä myös poliittisessa keskustelussa. Tämä toki tapahtuu tavalla, joka ei äkkinäiselle ulkopuoliselle heti aukea. ”Kristillinen” tarkoittaa sentrooppalaisessa ja erityisesti unkarilaisessa kontekstissa jotakin muuta kuin Suomessa.

Ensinnäkin on muistettava, että Unkarissa tilanne on toisenlainen kuin monissa muissa entisissä sosialistimaissa. Puolassa katolinen kirkko on edelleen suurelle osalle väestöä tärkeä identiteetin rakentaja ja oli sitä myös sosialismin aikana, jolloin nuoret kapinalliset systeeminkaatajatkin kävivät hartaina messussa. Entisessä DDR:ssä, missä monien kansalaisten suhde uskontoon lienee ollut hyvin ohut ja etäinen, luterilainen kirkko kaikesta huolimatta tarjosi systeemikriittiselle keskustelulle ja toisinajattelulle tilaa ja puitteet. Unkarissa taas perinteiset kristilliset kirkkokunnat, sekä vanhastaan enemmistönä ollut roomalais-katolinen kirkko että protestanttikirkot, alueittain hyvinkin mahtava reformoitu sekä pieni mutta kulttuuriselta painoarvoltaan yllättävän suuri luterilainen kirkko, taipuivat kaikki entisenä aikana pragmaattiseen yhteistyöhön kommunistisen valtiovallan kanssa. Tähän perintöön nojaten myös nykyinen valtiovalta luottaa yhteistyöhön perinteisten kirkkojen kanssa, joita Orbánin Unkarin kiistellyt (ja kansainvälisissä oikeusistuimissa riepotellut) kirkkolait ovat systemaattisesti suosineet pienten uskonnollisten yhteisöjen ja vapaiden suuntien kustannuksella.

Unkarin kirkoille on palautettu niiden entistä omaisuutta, uskottu hoidettavaksi osa kansanopetuksesta – kirkkojen ylläpitämien koulujen oppilasmäärä on 20 viime vuoden aikana kymmenkertaistunut – ja tavallaan ulkoistettu kansalaisten ideologiakasvatus. Tämä kaikki siitä huolimatta, että unkarilaisista suuri osa viimeaikaisten tutkimusten mukaan on maallistuneita tai uskonnottomia. Kun vuoden 1949 väestönlaskennassa katoliseen kirkkoon kuului väestöstä 70,5 %, reformoituun (“kalvinistiseen”) 21,9 % ja luterilaiseen 5,2 %, vuoden 2011 väestönlaskennassa vastaavat prosenttiluvut olivat 37,15 %, 11,61 % ja 2,16 %, vastaajista 18,18 % ei kuulunut mihinkään uskontokuntaan ja lisäksi 27,16 % vastaajista ei halunnut nimetä uskontokuntaansa laisinkaan. Kun nykyinen valtiovalta puhuu ”kristillisistä arvoista” tai perinteistä, ”kristillisdemokratiasta” tai ”kristityn Euroopan” suojelemisesta, kysymys ei lienekään uskonnollisuudesta tai uskonnon harjoittamisesta vaan jostakin muusta.

Poliittisena käsitteenä ”kristillisellä” on Sentroopassa vanhastaan ollut kaksi merkitystä. ”Kristillisdemokraattinen” tai ”kristillis-sosiaalinen” politiikka korostaa yhteiskunnan vastuuta heikommistaan ilman että perinteisiä arvoja ja valtarakenteita lähdettäisiin kaatamaan, vallankumouksella varsinkaan: sosiaalinen omatunto ilman sosialismia, eräänlainen lähimmäisenrakkauteen perustuvan hyvinvointivaltion idea. Poliittisen ”kristillisyyden” pimeämpi puoli taas on karmean yksinkertainen: ”kristillinen” tarkoittaa ”ei-juutalaista”.

Saksassa ja Itävallassa tämä jälkimmäinen tulkinta päättyi aikoinaan melkoiseen moraaliseenkin perikatoon, ja se antisemitismi, mitä kaappinatsien kellareissa ehkä edelleen jossain määrin elätellään, ei oikeastaan sovi yhteen ”kristillinen”-nimikkeen kanssa, ei ainakaan valtavirtakristillisyyden. Tokihan natsijärjestelmä aikoinaan pyrki käyttämään hyväkseen myös kristinuskoa, ja perinteisten kirkkojen, etenkin protestanttisten, riveistä löytyi vastarintamarttyyrien ohella myös innokkaita myötäilijöitä ja tukijoita. Silti korkeammalla natsihierarkiassa ei aktiivi- ja julkikristillisyyttä oikeastaan suvaittu: kunnon natsin kuului olla gottgläubig eli uskoa Saksan kansan kohtaloja johdattavaan ei-juutalaiseen Sallimukseen ja esimerkiksi joulun (Weihnachten) sijasta viettää muinaisskandinaavista Jul-juhlaa. Edelleenkin esimerkiksi “perusitävaltalaisten” suhde ylikansalliseen katoliseen kirkkoon on (perinnesyistä?) hieman ongelmallinen, kuten taannoin nähtiin FPÖ:n presidenttiehdokkaan Norbert Hoferin kohdalla.

Unkarissa on toisin. Se ”kansallismielisyyden” muoto, jolle Horthyn Unkari rakensi aatteellisen perustansa ja jota Orbánin Unkari näyttää pyrkivän elvyttämään, käytti avoimesti nimikettä ”kristillinen”. Tämä ”kristillisyys” käsitti väljästi ja vapaasti kaikki perinteiset kristilliset kirkot (sekä enemmistön roomalaiskatolisen että protestanttikirkot, joihin sisältyi myös arvostettuja ja tärkeitä ryhmiä; valtionhoitaja Horthy itse kuului reformoituun kirkkoon). Se ymmärrettiin paitsi perusarvoiksi ja kulttuuriperinnöksi myös nimenomaan ei-juutalaisuudeksi. Unkarilaisen nationalismin valtavirralle niin sanottu ”kristillisyys” oli jonkinlainen yleislyömäase kaikkea niin sanottua ”juutalaista” vastaan: sekä kommunistista kumouksellisuutta että ylikansallista suurpääomaa, ja samalla myös ”kansalle” vierasta kosmopoliittista, juuretonta modernia eliittikulttuuria. Ja vaikka tällainen ”kansallismielisyys” itse asiassa rakensi tien, joka johti Unkarin natsien liittolaiseksi ja kansanmurhan osasyylliseksi, Unkari ei sodan loppuvaiheen lyhyttä nuoliristiläisepisodia lukuun ottamatta ollut varsinaisesti natsien hallinnassa, niin että ”kristillisten” arvojen ja symbolien johtavaa asemaa olisi kukaan kiistänyt. Sodan jälkeen kunnon Saksan mallinen Vergangenheitsbewältigung, menneisyyden hallinta, jäi Unkarissa hoitamatta. ”Kristillis-kansallista” aatepohjaa ei tuuletettu, ja nyt se on kaikessa historiallisessa tunkkaisuudessaan näköjään taas otettu käyttöön.

Antisemitismi ei ole Unkarista kadonnut, mutta avoimesti se rehottaa vain politiikan oikealla äärilaidalla. Valtapuolue Fidesz ja pääministeri Orbán sanoutuvat virallisesti tiukasti irti kaikenlaisesta juutalaisvastaisuudesta (vaikka rivien välissä ja pinnan alla siihen liittyviä tuntemuksia hyödynnetäänkin esimerkiksi niissä mielikuvituksellisissa poliittisissa kampanjoissa, joissa György Sorosista rakennetaan maailmanherruuteen pyrkivää James Bond -elokuvien superkonnaa) – ja ovat myös hyvää pataa Israelin nykyisten vallanpitäjien kanssa, Benjamin Netanjahua ja Viktor Orbánia väitetään suorastaan ystävyksiksi. Mutta nyt viime vuosien pakolaiskriisin ja terrori-iskujen jälkeen perinteiselle ”kristillis-kansalliselle” ajatusmaailmalle on löytynyt uusi vielä vetävämpi vasta- ja tukirakenne: maahanmuutolla ja islamin vaaralla pelotteleminen. Nyt puolustetaan kristittyä Eurooppaa ei enää niinkään Siionin viisaiden juonilta (ei ainakaan pelkästään) kuin Allahu akbaria huutavien terroristi-raiskaajien ja taajoja lapsilaumoja synnyttävien, burkaan pakattujen naisten tuhotulvalta. Ja kolmikymmenluvun ”kristillis-kansalliset” iskulauseet kelpaavat sellaisenaan.

Kolmikymmenluvun tyyliä tarjoili esimerkiksi paikallislehti Kanizsan kansi, josta uutissivusto Index julkaisi tämän kauhistuneen lukijan lähettämän kuvan:

védem.jpg

”Puolustan kristittyä unkarilaista isänmaata…”

Lehden kuvat, joissa pikkupojat poseeraavat univormussa ja aseilla tähtäillen, on otettu turkkilaisia valloittajia vastaan käydyn taistelun vuosipäivänä. Tähän tilaisuuteen kuului myös armeijan asenäytös. Eihän siinä mitään, että pikkupojista aseet ovat jännä juttu, toteaa Indexin toimittaja, mutta pelottavaa on se, mitä yksi tilaisuuden järjestäjistä lausui:

”Nytkin vaara uhkaa kristittyä eurooppalaista kulttuuria ja sen myötä myös sen yhtä hyvin tärkeää osaa, unkarilaista identiteettiä ja unkarilaista kulttuuria.”

Asiayhteydestä on ilmiselvää, että päävihollisia ovat (jälleen) muslimit. Ja näiden vastavoimaksi siis pitää nostaa ”kristinusko”. Mutta kuten Lutherin katkismuksessa kysyttiin: mitä se on? Ja miten se oikein ymmärretään ja tunnetaan?

Selväähän se on, että sillä yhä taajempaan hoetulla ”kristillisyydellä”, jota pitää suojella muslimien murhanhimoisilta laumoilta, ei ole paljoakaan tekemistä henkilökohtaisen uskonvakaumuksen kanssa – tai sen kanssa, mitä Raamatussa puhutaan muukalaisten suvaitsemisesta, lähimmäisen rakastamisesta tai köyhien, orpojen ja leskien suojelemisesta. Mutta mikäli kristillisellä kulttuurilla tarkoitetaan uskontoon liittyvien kulttuurisymbolien ja tapojen tuntemusta, niin eipä hyvältä näytä sekään – ei edes niiden ”kristillisten” kulttuurintekijöiden taholla, joihin Orbánin Unkari näkyvästi luottaa. Tästä lopuksi tarina, joka tipahti uutisvirtaani tänään HVG-sivustolta.

HVG:n mielipidekirjoituksen tekijä, nimimerkki -ha, on suivaantunut artikkelista, jonka viime vuosina myös hallitusta lähellä oleviin viestimiin säännöllisesti kirjoitellut entinen balettitanssija, nykyinen Budapestin operettiteatterin balettijohtaja Bence Apáti juuri pullautti nyttemmin perinteikkäällä Magyar Nemzet -nimellä ilmestyvään hallituksen äänitorveen (entinen Magyar Idők). Kirjoituksen aiheena ja virikkeenä on tietenkin maahanmuutto, jonka haittoja Apátin pilkkaamat Sorosin palkkalaiset tai ”marihuanan laillistamisen puolesta taistellessaan sivuvaikutuksena sen aktiivisiksi käyttäjiksi muuttuneet” kansalaisaktivistit eivät suostu myöntämään. Kuitenkin maahanmuuttajien takia kristinuskon perinteet ja symbolit ovat uhattuina – ja tätä Apáti perustelee kertomalla uutisen, joka Italiasta on lähtenyt kiertämään ympäri ”Euroopan vapaata, vailla sensuuria toimivaa lehdistöä”.

Nimittäin: pienessä Pieve di Centon kaupungissa oli hautausmaalla ristit peitetty mustalla vaatteella. Giornale-niminen lehti oli olettanut syynä olleen sen, että hautausmaalla käy vainajiaan muistamassa myös ”toisenuskoisia” ihmisiä – ja näiden Apáti puolestaan olettaa olevan islaminuskoisia maahanmuuttajia. Tämähän ei tietenkään, näin Apáti ivallisesti kirjoittaa, liikuta vasemmistoliberaaleja maahanmuuton puolustajia, joiden mielestä ristien peittäminen näkyvistä ei ole mikään oikea ongelma. Kuitenkin ”totuus on, että Pieve di Centossa edesmenneiden omaistensa luona vierailevat italialaiset joutuvat kohtaamaan sen, että joku on peittänyt ristit mustalla kankaalla. Maahanmuuttajien takia.”

Näinköhän? HVG:n kirjoittaja ryhtyi selvittelemään asiaa. Alkuperäinen italialainen uutinen – jota Unkarissa esittelivät hallitusta lähellä olevat ”uutis”-sivustot – on ilmestynyt Berlusconin mediaimperiumiin kuuluvassa lehdessä, ja siihen haastatellaan Forza Italian edustajaa mutta ei paikkakunnan asukkaita saati hautausmaan hoitajia tai seurakunnan toimijoita. Ellei nyt Pieve di Centoon asti viitsitä ottaa yhteyttä faktojen tarkistamiseksi, niin – näin HVG:n kirjoittaja piruilee – voisi näin pääsiäisen lähestyessä avata unkarilaisen katolisen tietosanakirjan (Katolikus Lexikon). Se kertoo näin:

musta sunnuntai: suuren paaston 5. sunnuntai, kärsimysajan alkamisen päivä. Introituksen mukaan kutsutaan myös Iudica (lat. ‘tuomitse!’) -sunnuntaiksi. Liturgisen perinteen mukaan kirkon ristiinnaulitunkuvat ja pääalttarin alttaritaulu peitetään ylösnousemuksen päivään asti mustalla (vuoden 1965 jälkeen useimmiten sinipunaisella) kankaalla.

Tarkistamatta paikallisilta, mitä Pieve di Centon hautausmaalla todella on tapahtunut, voisi siis olettaa, että kyseessä todennäköisemmin on katolinen pääsiäisperinne kuin yllättävä hienotunteisuuden osoitus mahdollisia islaminuskoisia maahanmuuttajia kohtaan, sikäli kuin sellaisia seitsemäntuhannen asukkaan pikkukaupungin hautausmaalla vierailee. Mutta näin pitkälle ei ulotu hallituksen tukemien ”kristittyjen” kulttuurihenkilöiden asiantuntemus:

Käännynnäisiksi en heitä nimittäisi, sillä semmoinen edellyttää jonkinlaisen uskonnon harjoittamista, ja nämä kunnon mediatyöläiset ja balettitanssijat ovat käyneet kirkossa viimeksi varmaan silloin, kun Zsolt Bayerilla viimeksi oli hyvän käytöksen käsikirja kädessä. Mutta jos he kuitenkin tämmöisen kohteliaisuusvierailun tekisivät ja siellä sattuisivat näkemään, miten itkevän pikkuvauvan päähän kaadetaan vettä, toivottavasti he eivät yritä pelastaa lasta.

 


It ain’t necessarily so

huhtikuu 9, 2019

Pari päivää sitten tuli seitsemänkymmentäviisi vuotta täyteen siitä keväisestä päivästä, jona Unkarin juutalaiset määrättiin ompelemaan vaatteisiinsa keltainen daavidintähti. Kirjailija György Dragomán julkaisi tämän johdosta Facebook-seinällään tähän liittyvän pienen monologin romaanistaan Máglya (‘Rovio’), ja käänsin sen tänne. Eilen taas vietettiin kansainvälistä romanien kansallispäivää. On siis ehkä aika jälleen pohtia rasismiin liittyviä ilmiöitä.

Unkarin romanien tilannehan on silloin tällöin ollut esillä tässäkin blogissa. Tämä tilanne on tunnetusti ankea. Toki jotkut romanit ovat menestyneet elämässä, saavuttaneet hyvinvointia, mainetta ja vaikutusvaltaakin; yhtenä huippuesimerkkinä tulee mieleen juhlittu ja palkittu julkkisviulisti Zoltán Mága, joka esittää sekä perinteistä mustalaismusiikkia että klassisen viulukirjallisuuden tunnettuja virtuoosikappaleita, esiintyy rikkaille ja mahtaville ympäri maailmaa ja pyörittää melkoista showkonserttikoneistoa. On myös arjen sankareita, jollaisista yksi valitaan vuosittain romanijärjestöjen Kultanauha-palkinnon saajaksi. Tänä vuonna sankariksi nousi sairaanhoitaja Edina Sztojka, joka yksinhuoltaja-teiniäidistä ankaralla työllä ja aikuisopiskelulla kouluttautui unelma-ammattiinsa ja haastattelussa kertoo koskettavasti, mitä työ saattohoidossa, kuolevien ja heidän omaistensa parissa on hänelle opettanut.

Melkoinen osa Unkarin romaniväestöstä elää kuitenkin yhteiskunnan alareunalla tai ulkopuolella, ghettoutuu tiettyihin köyhiin kyliin tai kaupunginosiin, käy ”segregoituja” kouluja ja elää sukupolvelta toiselle periytyvässä työttömyys- ja syrjäytymiskierteessä, mistä on helppoa luiskahtaa myös rikolliseen elämään. Syrjäytyminen ja enemmistön ennakkoluulot ruokkivat toisiaan ja pyörittävät noidankehää, eivätkä poliittiset päättäjät tunnu pystyvän tekemään tälle oikein mitään. Romaneilla virallisena vähemmistökansana on periaatteessa oma itsehallintojärjestelmä, mutta tämäkin tuntuu toimivan enemmän korruptiokanavana kuin yhteiskunnallisen tasa-arvon rakentajana. Etenkin romanien valtakunnallisen edustuselimen pitkäaikainen johtaja Flórián Farkas on päässyt myös EU:n korruptionvalvontaelimen OLAFin syyniin taloussotkujensa takia. Olen useammankin kerran nähnyt väitettävän, että jos murto-osakin romanien eriarvoisuuden korjaamiseen annetuista valtion- ja EU-tuista olisi vuosien mittaan mennyt oikeaan osoitteeseen, niin suuri osa ”romanikysymyksestä” olisi jo menneen talven lumia.

Viime päivinä on unkarilaista somea kohisuttanut vanhaan tuttavaamme, Fidesz-puolueen kansanedustajaan János Pócsiin liittyvä video, joka yli kymmenen vuoden takaa ilmestyi YouTubeen. Pócs on siis sama hemmo, joka taannoin postasi Facebookiin siantappajaiskuvan, missä kärvennetyn sianraadon kylkeen oli kirjoitettu Soros-nimeen perustuva, heh heh, sanaleikki. Nyt Herbal Reality -kanava julkaisi videon, jolla Pócs pistää tuolloin – vuonna 2008 – palveluksessaan työskennelleen romanimiehen lämpökattilan polttouuniin, vitsailee polttavansa uunissa ne mustalaiset, joista ei tykkää, ja on lopuksi vielä sytyttävinään uunin palavalla paperilla. 444.hu-sivuston toimitus kävi Pócsilta itseltään kyselemässä uunivideon taustoja, mutta ei oikein saanut selville muuta kuin että tämähän oli vitsi ja kuulemma uuniin pantu mies oli itse ehdottanut videon tekemistä. (Mieheltä itseltään asiaa ei enää saa selville, hän on sittemmin kuollut.) Romanien valtakunnallinen itsehallintoelin on jo vaatinut Pócsia eroamaan, mutta Flórián Farkasin mielestä, vaikka video olikin ”onneton”, tämmöinen on tarpeetonta.

Yhteen romanit kuitenkin kelpaavat: äänestämään valtapuoluetta. Jo useampien vaalien alla on kuultu kuvauksia siitä, miten ”mustalaiset myyvät äänensä säkillisestä perunoita” ja miten köyhien romaniasutusten asukkaille vaalien alla jaetaan elintarvikkeita ja lupauksia työllistämistöistä. Kartoiltakin näkyy, että Fidesz-puolueen äänisaaliit ovat suhteessa runsaimmat juuri kaikkein köyhimmillä alueilla. Nyt EU-vaalien lähestyessä on myös romaneihin kohdistuva vaalikampanjointi taas alkanut. 444.hu-sivusto löysi hieman hyytävän esimerkin Bács-Kiskunin läänin romaniedustuselimen johtajan Szilveszter Horváthin FB-sivulta. Video on sittemmin näköjään poistettu, mutta jutussa selostetaan, että Horváth kehottaa kuulijoitaan saapumaan vaalipaikalle Fidesztä äänestämään ja tuomaan mukanaan vähintään kolme kaveriaankin. Sillä vain Viktor Orbán pystyy suojelemaan Unkaria vierailta valloilta, jotka haluavat tuoda maahan ”migrantteja”. Näistä ”migranteista” 90% on terroristeja, ja ”migranttien” kulttuuriin kuuluu se, että jos ne tulevat kadulla pyytämään tupakkaa eikä sitä anneta, ne oitis puukottavat. Tätä ei ”migranttien laki” pidä rangaistavana, niin kuin ei myöskään lasten raiskaamista.

Karmeintahan tässä on se, että juuri samanlaisia tarinoita – väkivaltaisuudesta, ryöstelystä, alaikäisten hyväksikäytöstä, joka kaikki on muka ”kulttuurisesti hyväksyttyä” – kerrotaan Unkarin ”valkolaisten” parissa romaneista itsestään. Verkossa kiertelee jo tähän perustuvia rasistimeemejä, joissa Horváth parkaa pannaan halvalla. Onneton pitää sen ihmisen olla, joka on valmis käskystä lyömään toista samalla aseella, millä käskijä häntä itseään lyö. Valitettavasti Unkarin romaneista monet saattavat hyvinkin olla näin onnettomassa asemassa.

***

Kaikkialla läsnä olevasta arkirasismista hieman kaukaisempiin maailmoihin. George ja Ira Gershwinin vuonna 1935 valmistunut ooppera Porgy ja Bess kertoo ramman, hyväsydämisen Porgyn ja hyväksikäyttäjämiesten uhrina kokaiinikoukussa rimpuilevan Bessin karvaansuloisen rakkaustarinan kautta Amerikan mustien ankarasta elämästä Charlestonin slummeissa. Tekijöiden alkuperäinen tarkoitus oli, että Porgya ja Bessiä saisivat esittää vain mustat laulajat, ja tästä pitää edelleen kiinni teoksen tekijänoikeuksia hallinnoiva yhtiö. Euroopassa oopperaa ovat kyllä esittäneet valkoiset laulajat naama mustaksi maalattuina, ainakin siihen aikaan, kun tätä ei meillä ymmärretty yhdistää amerikkalaiseen “blackface”-perinteeseen eikä pitää rasistisena. Nykyään nämä asiat tietenkin ovat hankalampia.

Jo toista vuotta sitten Budapestin ooppera otti Porgyn ja Bessin ohjelmaansa, tällä kertaa ilman kenkälankkia. Tässä produktiossa tapahtumat sijoittuivat pakolaiskeskukseen jossakin Euroopassa, eikä esittäjien eurooppalaista ihonväriä ole yritetty muuttaa. Tekijänoikeuksia siis rikottiin, ja syntyneessä kiistassa oopperatalo pakotettiin julkisesti ilmoittamaan, että tämä produktio ei ole saanut lupaa tekijänoikeuksien haltijalta eikä se vastaa teoksen esittämiselle asetettuja vaatimuksia. Asiaa tietenkin pahensi se, että jupakka yhdistettiin maailmalla Unkarin valtion toimintaan pakolaiskriisissä ja niihin, hm, ei aivan perusteettomiin rasismisyytöksiin, joita Soro…, vihervass…, siis, ulko- ja kotimaiset älymystöpiirit aina silloin tällöin esittävät.

Valtionoopperan (Erkel-teatterin) johtaja Szilveszter Ókovács yritti puolustaa ratkaisua kiistämällä edesmenneiden Gershwinien määräyksen. ”Tämä säännös on rasistinen ja poliittisesti epäkorrekti. Maassa, missä ei asu käytännössä lainkaan mustia ihmisiä, koska meillä ei ole ollut siirtomaita, tätä säännöstä ei voi selittää.” Tuo ”meillä ei ole ollut siirtomaita” on paljonpuhuva lausahdus. Samaan Orbán on vedonnut yrittäessään selittää, miksi Unkari ei pysty ottamaan vastaan ei-valkoihoisia maahanmuuttajia, vaikka läntisen Euroopan ”maahanmuuttomaat” semmoiseen katsovat kykenevänsä. Lisäksi sillä tietenkin kiillotetaan omaa kilpeä: me emme ole koskaan tehneet kenellekään pahaa emmekä siksi tarvitse myöskään kollektiivisia kulttuurisia katumusharjoituksia. Ja kun Unkaria on puolustettava, nyt voidaan kaivaa esille myös semmoiset käsitteet kuin ”rasismi” ja ”poliittinen korrektius”, joita Unkarissa on muuten enemmänkin vähätelty ja pilkattu.

Kaiken lisäksi Ókovács ilmoitti epäilevänsä koko Gershwinien jälkisäädöksen pätevyyttä. ”Jos tämmöistä vaatimusta ei ole esitetty tekijän elinaikana, miksi tekijät vaatisivat tätä kuolemansa jälkeen?” Itse asiassa, muistutti asiasta uutisoinut The Guardian, George Gershwin jo eläessään kieltäytyi yhteistyöstä New Yorkin Metropolitanin kanssa, koska tässä produktiossa olisi esiintynyt mustaksi maalattuja valkoisia laulajia. Guardianin mukaan Ókovács väittää, että tekijänoikeuksia hallinnoiva Tams-Witmarks olisi alun perin antanut hänen uskoa, että esittäjien mustaihoisuutta ei vaadittaisi, ja vastalauseita olisi alkanut kuulua vasta myöhemmin.

Tästä siis kerrottiin maailman tiedotusvälineissä jo toista vuotta sitten. Ilmeisesti kiista on yhä vireillä, sillä tänään Unkarin julkisuudessa on naureskeltu uudelle uutiselle Porgyn ja Bessin tiimoilta: johtaja Ókovács on kirjallisesti pyytänyt tässä produktiossa esiintyneitä laulajia vakuuttamaan, että ”afroamerikkalainen alkuperä ja tietoisuus muodostaa erottamattoman osan heidän identiteetistään”, ja 28 esiintyjästä kaikkiaan 15 olisi tähän suostunut. Ókovács selittelee ratkaisuaan näin:

“Unkarissa ei pidetä rekisteriä ihmisten ihonväristä, ei myöskään rikoslaissa, se on henkilökohtaista informaatiota, enkä minä pysty sanomaan esimerkiksi roolituksesta, vastaako se ehtoja vai eikö, siksi kysyn ennemmin heiltä.”

Entisessä natsi-Saksassa tunnetusti Johtaja päätti, kuka on juutalainen ja kuka ei. Unkari taas on demokratia, joten afroamerikkalaisuudestaan voi näköjään kukin päättää itse, heh heh. Vaikka oltaisiinkin maassa, jossa tunnetusti ei voisi eikä saisi elää kuin valkoisia eurooppalaisia. Ja jossa jo pitkän aikaa on vallanpitäjien tuella pilkattu väitetyn ”gender-ideologian” ajatusta siitä, että jokainen voisi vapaasti valita identiteettinsä. No, Népszava kertoo Ókovácsin luonnehtineen tätä afroamerikkalaiseksi julistautumista ”satiiriseksi ratkaisuksi”. It ain’t necessarily so, niin kuin Porgyn ja Bessin kokaiinikauppias Sporting Life kuuluisassa jumalanpilkkanumerossaan laulaa.


Poliitikot ja median hallinta…

syyskuu 26, 2018

… oivoi.

Aloitetaan Itävallasta, missä paikallisten persujen (FPÖ) sisäministeri, puoluejohtaja Strachen pitkäaikainen spindoctor Herbert Kickl, on melkoisen mediamyrskyn kohteena. Lehdistöön vuoti nimittäin osavaltioiden poliisijohdoille (Landespolizeidirektion) lähetetty sähköpostiviesti, josta kertoivat yksityiskohtaisesti ainakin päivälehdet Kurier ja Der Standard(Koko viesti löytyy esimerkiksi Der Standardin sivuilta.) Poliiseja ohjeistetaan muun muassa rikoksista tiedottaessaan nimenomaisesti ilmoittamaan oletetun tekijän kansallisuus ja mahdollinen turvapaikanhakijastatus. (Tämä on muuten vastoin voimassa olevaa oikeusministeriön ohjetta vuodelta 2014. Sen mukaan rikoksentekijöiden etniseen taustaan, uskontoon tai ihonväriin kuuluu viitata vain, jos se on välttämätöntä asian ymmärtämiseksi.) Lisäksi poliisin tulisi ”proaktiivisesti” tiedottaa julkisuudessa tehdyistä rikoksista, joihin liittyy erityinen tekotapa (esimerkiksi ns. Antanzen eli uhrin lähelle tunkeutuminen), huomattavaa väkivallan käyttöä, tai joissa ”tekijän ja uhrin välillä ei ole yhteyttä”. Väkisinkin tässä kysyy, onko tarkoitus ohjata huomiota katuahdisteluun ja puskaraiskauksiin – ja pois parisuhteissa, perheissä tai työyhteisöissä tapahtuvista rikoksista.

Mutta ennen kaikkea neljäs valtiomahti on syystä hermostunut sähköpostiviestin kohtaan, joka on otsikoitu ”Kriittiset mediat”. Näin sisäministeriö:

Valitettavasti edelleenkin tiettyjen medioiden (mm. Der Standard, Falter), viime aikoina myös Kurier-lehden taholta harjoitetaan sangen yksipuolista ja negatiivista tiedotusta koskien sisäministeriötä ja poliisia. Nyttemmin ei faktoilla ja selityksillä enää ole väliä, tai ne jätetään huomiotta, kun kulloinen artikkeli muotoutuu joka tapauksessa negatiiviseksi, kuten useat artikkelit viime aikoina ovat osoittaneet. Pyytäisin siksi kyselyjen tullessa käyttämään harkintaa ja pohtimaan vaikutuksia. Kysymyksissä, jotka koskevat koulutusta ja muita aiheita, jotka eivät koske vain teitä – tässä meitä myös mielellään peluutetaan toisiamme vastaan lähettämällä sama kysymys useammille tahoille – pyydän lähettämään tiedoksi-kopion minulle, että vastauksesta tulee yhtenäinen emmekä puhu ristiin. Muuten ehdottaisin, että kommunikaatio näiden viestimien kanssa rajoitetaan välttämättömimpään (lakisääteiseen) määrään eikä niille anneta ylimääräisiä ”herkkuja” (Zuckerl), kuten esimerkiksi henkilökohtaisesti saateltuja käyntejä, paitsi jos näette tällä olevan aitoa lisäarvoa, esimerkiksi neutraalin tai suorastaan positiivisen uutisoinnin mahdollisuuden.

Tästä on noussut mahdoton elämä. Kohteena olleiden lehtien lisäksi monet muutkin saksankielisen maailman viestimet ovat hermostuneet, ja monelta suunnalta väitetään ministeri Kicklin viimeistään nyt menneen liian pitkälle ja vaarantaneen lehdistön vapauden ohella Itävallan kansainvälisen maineen. Kurier-lehti huomauttaa, että Kickl on taitava vaalikampanjajohtaja ja ”propagandaministeri” mutta poliisin ylimmäksi johtajaksi väärä mies. Liittokansleri Kurz ja liittopresidentti Van der Bellen, molemmat tällä hetkellä New Yorkissa YK:n huippukokouksessa, ovat jo jyrähtäneet, että lehdistön vapaus on pyhä ja loukkaamaton, ja samaa vakuuttelee nyt vihdoinkin julkisuuteen tullut ministeri Kickl. Onnettoman sähköpostiviestin oli laatinut hänen tiedottajansa Christoph Pölzl, joka ei missään tapauksessa tarkoittanut, että lehdistön vapautta oltaisiin rajoittamassa, ja asian johdosta on hänen kanssaan jo käyty vakava keskustelu…

Uskokoon ken haluaa. Samaan aikaan, kun FPÖ:n ministeriöstä hyökätään ns. laatujournalismia edustavien viestimien kimppuun, Wienin yliopiston tiedotusopin opiskelijoiden pyörittämä Kobuk-blogi, eräänlainen mediavahtikoira, paljastaa, miten vanha tuttavamme, keltalehti Kronen Zeitung syöttää (jälleen kerran) lukijoilleen harhaanjohtavaa muukalaisvihaa. Uutisen mukaan maastakarkotukset ovat lisääntyneet jyrkästi, elokuun loppuun mennessä on tänä vuonna 8254 henkilöä lähtenyt Itävallasta ja lähes joka toinen karkotettu turvapaikanhakija on aiemmin syyllistynyt rikokseen. Nopeasti ja vähänkin huolimattomasti lukien uutisen voi ymmärtää niin, että Itävallasta on tänä vuonna karkotettu yli kahdeksantuhatta turvapaikanhakijaa ja näistä lähes puolet on rikollisia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa: yli kahdeksastatuhannesta maasta poistuneesta melkoinen osa on lähtenyt vapaaehtoisesti, osa on siirretty Dublinin sopimuksen mukaisesti toiseen maahan odottamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä, ja niistä 2909:sta, jotka todellakin on karkotettu maasta ja joista melkoinen osa on jo syyllistynyt rikoksiin, läheskään kaikki eivät ole turvapaikanhakijoita: joukossa on runsaasti rikollisia muista Euroopan maista. Tämä ei estä sisäministeri Kickliä poseeraamasta Kronen sivuilla vakuuttamassa, miten ”tämä tilasto kumoaa syytökset, joiden mukaan viranomaiset karkottaisivat maasta hyvin kotoutuneita maahanmuuttajia”.

Näin siis pienempi hallituspuolue yrittää käyttää viranomaisia ja mediaa hyväkseen lyödäkseen poliittista mynttiä tyhmempien ja medialukutaidottomampien muukalaisvihalla. Ja selväksi on taas tullut, mihin laatujournalismia tarvitaan.

***

Siirrytään Unkariin. Siellähän media, muutamia nettiportaaleja ja blogeja sekä paria harvaa, lähinnä pääkaupunkiälymystön lukemaa lehteä lukuun ottamatta, on tiukasti hallituksen kontrollissa. (Itse asiassa juuri tätä pelätään Itävallassakin: sisäministeriön mediaohjeistusviestin nostattamassa kohussa on usein toisteltu termiä Orbanisation.) Sanomaa hirveästä maahanmuuttajatulvasta, jolla häijyn Sorosin kätyrit yrittävät tuhota kansallisvaltioiden Euroopan ja sen kristilliset perusarvot, työnnetään tavallisen kansan niskaan lähes jokaisesta mediatuutista.

Tämä Unkarin hallituksen suoraan tai epäsuorasti kontrolloimien viestimien tarjonta on, hm, sanoisinko: länsimaiseen silmään suorastaan käsittämättömän tökeröä. Se on tarkoitettu kotimaiseen kulutukseen ja ehkä myös ihmisille, joista melkoinen osa on sosiaalistunut tämäntyyliseen viestintään jo sosialismin aikoina, toinen melkoinen osa on kieli- ja medialukutaidottomia ja kolmas melkoinen osa kyllästetty tunteisiin vetoavalla kvasiuskonnollisella nationalismilla (”yhyy, kärsivä ja koko Euroopan puolesta uhrautuva isänmaamme, jota kaikki vihaavat ja sortavat”), joka tekee ihmisestä vastustuskyvyttömän salaliittoteorioille ja pelottelupropagandalle.

Kuvaan kuuluu myös se, että tämän tökeröyden ei uskota välittyvän ulkomaille laisinkaan. Kun itse on syntynyt kansaan, joka koko ajan on silmät kiiluen ja housut tutisten pohtimassa ja utelemassa, ”mitä ne muut oikein meistä ajattelee”, niin aina hämmentyy tajutessaan, että unkarilaiset joko (a) kuvittelevat ulkomaalaisten jo tietävän heistä kaiken tai (b) eivät voisi vähemmän välittää siitä, mitä ulkomailla heistä ajatellaan ja tiedetään. Ja ennen kaikkea he tuntuvat monesti uskovan olevansa suojassa kielimuurin sisällä.

Tämä nähtiin taas äskettäin, kun Unkarin parlamentin syyskauden avajaisissa esille nousi taas kerran myös varapääministeri Zsolt Semjénin, Fidesz-valtapuolueen pienen koalitiokumppanin kristillisdemokraattien johtajan viimesyksyinen poronmetsästysretki Ruotsiin. Kuten täälläkin kerrottiin, Semjén oli ampunut ”riistana” poron; ensin arveltiin, että kyseessä olisi rykimäaikaan pahanmakuiseksi muuttuva hirvas, jollaisen joku poroisäntä olisi voinut myydä turistien maalitauluksi. Sitten, kun kuva saaliinsa kanssa poseeraavasta Semjénistä levisi ruotsalaiseen mediaan, ruotsalainen poromies oli tunnistavinaan siitä oman korvamerkkinsä ja teki rikosilmoituksen, sillä hänen kanssaan ainakaan ei asiasta ollut sovittu; Ruotsin poliisi ilmeisesti tutkii asiaa edelleen. Koti-Unkarissa puolestaan Semjénin metsästysretkeen liittyy ikäviä korruptioepäilyjä, sen nimittäin kustansi unkarilainen yrittäjä.

renjakt.jpg

Budapestin kantaaottavassa ARC-julistenäyttelyssä nähtiin äskettäin myös tämä kommentti viiden miljoonan forintin Ruotsin-retkeen.

Kun Semjéniltä sitten parlamentissa tiukattiin, miten eettistä on poliittisen päättäjän ottaa vastaan tällaisia luksuslahjoja, hän yritti lyödä asian leikiksi vakuutellen, että reissu oli kaukana luksuksesta, kun joutui päivä- ja yökaudet oleskelemaan samassa tilassa viiden ”sivumennen sanoen sikahumalaisen” saamelaisen kanssa. Pääministeri Orbán ja edustajatoverit nauroivat makeasti tälle hah-hah-hauskalle heitolle – ja tästä kertoo paheksuen Ruotsin yleisradion saamelaistoimituksen sivusto, jolle tarinan ilmeisesti välitti Unkarin mediaa seuraava ja kotimaansa poliittista tilannetta sureva ruotsinunkarilainen.

”Tässä Unkarin parlamentti nauraa humalaisille saamelaisille”, kertoo SR:n saamelaistoimituksen verkkojuttu. Kuva on kaapattu Unkarin parlamentin omasta videosta.

Eikä tässä kyllin, vaan Ruotsin saamelaisten edustajat tietenkin loukkaantuivat kansansa puolesta. (Ja ennen kuin rupeatte huomauttelemaan, että ”aina ne saamelaiset valittaa jostakin / aina ne tekopyhät ruotsalaiset näkee rasismia kaikkialla”, niin miettikääpä tosissanne, miltä tuntuisi ja mitä siitä seuraisi, jos Ruotsin valtiopäivillä yhteisvoimin naureskeltaisiin typerille suomalaisvitseille tai hauskoiksi tarkoitetuille jutuille kännipäissään pustalla csárdásta vetävistä unkarilaisista.) Ruotsin saamelaiskäräjien puheenjohtaja Paulus Kuoljok ja johtokunnan puheenjohtaja Per-Olof Nutti vaativat nyt Zsolt Semjéniltä julkista anteeksipyyntöä.

Tarinan opetus: Globalisoituvassa maailmassa kaikki, mikä menee Internetiin (eli jokseenkin kaikki…), menee myös muualle kuin kohdeyleisölleen, ulkomaita myöten. Tämä ehkä mahdollistaa typerät somekohut, niitä paljon puhuttuja aiheettomia somelynkkauksia myöten. Mutta se tekee poliitikoille sikailun ja typerehtämisen sekä myös lyhytnäköisen ja matalaotsaisen (kansallis)populismin harjoittamisen entistä vaikeammaksi. Eiköhän tämä kuitenkin ole hyvä asia?


Meill’ on metsässä rasistipiiri

heinäkuu 11, 2018

Tänään putosi uutisvirtaani aikamoinen pökäle.

168 óra -lehden toimittaja postasi Facebookiin linkin juttuun, jota toimittaessaan hän kuulemma oli järkyttynyt pahemmin kuin pitkään aikaan. Jutun aiheena on Unkarin Partioliiton (Magyar Cserkészszövetségmerkillinen toiminta romaninuorten suhteen.

Köyhässä Koillis-Unkarissa Borsodin maakunnassa on kymmenisen vuotta toiminut koulu, jonka päämääränä on auttaa syrjäytymisvaarassa olevia, etenkin romanitaustaisia nuoria ylioppilastutkintoon ja mahdollisuuksien mukaan myös korkeampaan koulutukseen johtavalle polulle. Koulun taustana on intialaisen kastittoman ihmisoikeustaistelijan B. R. Ambedkarin (1891–1956) perustama liike, joka ammentaa myös buddhalaisuuden arvoista. Tämä liike levisi vuosituhannen vaihteessa Unkariin, missä jotkut romaniaktivistit näkivät selvän yhtäläisyyden Intian kastittomien ja oman asemansa välillä. Muutamia satoja Unkarin romaneja on Ambedkarin inspiroimana kääntynyt buddhalaisuuteen; ambedkarilaisten buddhalaisyhteisö rekisteröitiin virallisesti uskonnolliseksi yhdyskunnaksi Unkarissa vuonna 2007, mutta vuoden 2011 kiistelty uusi kirkkolaki, jota on arvosteltu pienten uskonyhteisöjen ja vapaiden suuntien syrjimisestä vanhojen kirkkokuntien kustannuksella, riisti siltä jälleen virallisen aseman.

Sajókaza-nimisellä paikkakunnalla toimivan ambedkarilaisten oppikoulun johtaja Tibor Derdák kertoi 168 óra -lehdelle, että heidän koulunsa keskeisiä tavoitteita on auttaa nuoria verkostoitumaan myös oman sosiaalisen taustansa ulkopuolelle: monet koulun oppilaista ovat viettäneet lapsuutensa romanikylässä tai -ghetossa ja käyneet ”segregoitua” alakoulua, näkemättä koskaan muunlaista elämää. Tämän takia koulun opettajat ja oppilaat ovat viime vuosina osallistuneet partiolaisten tilaisuuksiin ja myös kutsuneet partioliikkeen edustajia vierailemaan koulussaan. Yhteistyö kuitenkin katkesi viime kesänä: jotta kouluun olisi virallisesti voitu perustaa oma vartio, sen edustajien olisi pitänyt olla mukana partioleirillä, missä annetaan asianmukainen johtajakoulutus. Leirin osallistumismaksutkin oli jo maksettu, kun kävi ilmi, että mukana olisi kolme romaninuorta – tällöin partiojärjestö oitis ilmoitti, että osallistuminen ei käy laatuun vaan maksut palautetaan heti.

Myöskään toisten maakuntien partioleirille Ambedkar-koulun nuoria ei huolittu. Selitykset olivat rehtori Derdákin mukaan sekavia ja vähemmän vakuuttavia. Partiojärjestön toimistossa koulun edustajille sanottiin, että “syntyperämme ja uskomme perusteella emme sovi unkarilaisten kristittyjen partiolaisten joukkoon”. Ranskan partiojärjestö riensi apuun ja järjesti ohjaajakoulutusta, niin että jonkinlainen partiotoiminta saatiin alkuun. Unkarin partioliitto sitä vastoin kielsi ambedkarilaisia käyttämästä ”partiolaisen” (cserkész) nimikettä, vedoten siihen, että koulun kotisivulla oli annettu virheellistä tietoa koululaisten (virallisesti torpatusta) osallistumisesta Borsodin maakunnan partiolaisten leirille.

Samoihin aikoihin Unkarin partioliitto on ollut julkisuudessa valtiovallan suopeuden kohteena. Vuonna 2013 Unkarin valtio lahjoitti partiolaisille Budapestin liepeillä sijaitsevan linnan puistoineen, ja valtion kustantaman remontin jälkeen linna vihittiin käyttöön viime toukokuussa itsensä pääministerin läsnäollessa. Tilaisuudessa pääministeri lausui: ”Tämä rakennus ei ole lahja vaan tilaisuus partioliiton tehtävän täyttämiseen, yhteisön rakentamiseen.” Itse asiassa tätä yhteisöjen rakentamista on tuettu myös EU:n varoilla. Unkarin partioliiton hanke ”pienyhteisöjen nuorisokasvatuksen tukemiseksi” sai rahoitusta EU:n ohjelmasta, jonka yhtenä kohderyhmänä mainitaan nimenomaan sosiaalisesti heikommassa asemassa olevat nuoret. Erityisesti köyhiin, syrjäytymisvaarassa oleviin tai romaninuoriin kohdennettua toimintaa Unkarin partioliitolla ei kuitenkaan ole; vastauksessaan 168 óra -lehden kysymykseen liitto totesi lyhykäisesti:

Unkarin Partioliitto on arvopohjainen järjestö: se uskoo integroituun kasvatukseen ja suorittaa toimintaansa tämän mukaisesti. Siksi emme rekisteröi jäsentemme emmekä johtajiemme kuuluvuutta kansalliseen/etniseen tai sosiaalisesti heikommassa asemassa olevaan ryhmään.

Kansainvälisen partiolaisliikkeen aatteelliset taustathan ovat kristillis-kansallis-konservatiiviset, joskin alun alkaenkin kirkkokunnista riippumattomat. Siitä huolimatta ainakin monissa Euroopan maissa partiotoiminta on nykyään varsin liberaalia ja moniarvoista – kuten nähtiin, ranskalaisille partiolaisille yhteistyö ambedkarilaisten kanssa ei ollut mikään ongelma. Suomen partioliiton sivuilla linjataan, että partioliikkeen toimintaperiaatteisiin kuuluu ”kieleen, kulttuuriin, uskontoon sekä vakaumukseen liittyvä yhdenvertaisuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo”. Suomen partioliike on esimerkiksi osallistunut Pride-tapahtumiin; vastaavaa on Unkarissa jokseenkin mahdoton kuvitella. Ympäri maailman on muuten myös olemassa buddhalaista partiotoimintaa, jolla on oma maailmanjärjestönsäkin.

Unkarin partioliikettä taas ilmeisesti leimaa väkevä kansallismielisyys ja kristillis-konservatiivisuus. Syyt ovat historialliset. Sosialismin aikana partioliike oli Unkarissa täysin kielletty, joten sen arvoja ja perinteitä vaalittiin lännen diasporaunkarilaisten keskuudessa melkoisissa kylmän sodan tunnelmissa. Unkarilainen partiolaistoiminta oli näissä yhteisöissä keskeinen kansallistunteen nostatuksen ja siihen liittyvän tiukan oikeistokonservatiivisen koti-uskonto-isänmaa-arvokasvatuksen väylä. (Olen itse kuullut itävallanunkarilaisen sedän leuka tutisten selittävän, että ”niin kauan meillä säilyy unkarilaisuus, kuin on unkarilaisia partiolaisia”.) Järjestelmänvaihdoksen jälkeisessä Unkarissa uudelleenelvytetty partiotoiminta on leimallisesti osa kristillistä nuorisotyötä, ja sitä harjoitetaan perinteisten kirkkokuntien suojissa.

On siis tavallaan ymmärrettävää, että Unkarin partiolaisliiton on vaikea tehdä yhteistyötä avoimesti buddhalaistaustaisen organisaation kanssa. Vastineessaan lehtikirjoitukseen liitto vakuuttaa uskovansa integraatioon ja toimintansa olevan avointa kaikille, jotka hyväksyvät partiolaisuuden aatteet ja arvot; syynä yhteistyön katkeamiseen ambedkarilaisten kanssa oli pelkästään se, että Ambedkar-koulun kotisivulla oli leiriyhteistyöhankkeen kaaduttua julkaistu kirjoitus, jossa Unkarin partioliiton toimintaa kuvattiin perin negatiiviseen sävyyn.

Voin kuvitella, että tässä on puolin ja toisin sanottu pahasti ja ajateltu pahaa toisesta. Voin myös uskoa, että Unkarin partioliitossa jotkut ovat mielestään aivan oikeutetusti loukkaantuneita siitä, että heille vieraita periaatteita ja vierasta uskoa tunnustavat tahot ovat yrittäneet tunkea mukaan heidän selkeän aatteelliseen toimintaansa ja pakit saatuaan nyt panettelevat heitä ympäri mediaa. Mutta toisaalta: onko Unkarin partiotoiminnan todellakin pakko yhä pysyä osana konservatiivis-kansallis-kristillistä viitekehystä? Onko partioliikkeenkin pakko olla osa järjestelmää, jossa aatteellinen kasvatus ja koulujenkin ylläpito on uskottu perinteisten kirkkojen haltuun (mikä liittyy niiden moraalisesti hivenen kyseenalaiseen rooliin valtiovallan pikku ideologia-apulaisina)? Semminkin, kun tämä järjestelmä merkitsee myös etnisen eriarvoisuuden ja ennakkoluulojen vahvistamista? Onko partioliikkeenkin oltava mukana rakentamassa romaninuorten segregaatiota?

Ilmeisesti on.


Menneisyyden kaikuja

syyskuu 30, 2017

Viime postauksessani käsitellyn Őcsényn tapauksen puinti jatkuu. Pääministeri Orbán tavoitettiin perjantaina EU-huippukokouksesta Tallinnasta kameroiden eteen, ja häneltä kysyttiin, mitä mieltä hän on tapahtuneesta: pienen paikkakunnan lomahotellinpitäjä aikoo majoittaa muutamia laillisesti Unkarissa oleskelevia pakolaisperheitä lapsineen muutamaksi päiväksi, jolloin raivoon yllytetyt paikkakuntalaiset uhkailevat katkaista häneltä kaulan ja viiltelöivät hänen autostaan renkaat. Orbánin mielestä oli ”aivan oikein, että he ilmaisivat mielipiteensä päättäväisesti, äänekkäästi ja selkeästi”.

(Haastattelija:) Miten suuri on mielestänne hallituksen vastuu, kun muukalaisviha on voimistunut niin, että lastenkin majoittaminen nostattaa tällaista mielenkiihkoa pienellä paikkakunnalla?
Orbán: En näe tässä mitään moitittavaa. Jos ihmiset eivät halua ottaa vastaan maahanmuuttajia, eivät halua heitä maahansa eivätkä kyläänsä, ja [silmin nähden kiihtyen:] heille on jo valehdeltu maahanmuuttaja-asiassa niin paljon, että he eivät enää usko, että sieltä tulee vain lapsia. Unkarilainen ihminen rakastaa lapsia, ja, ja, muutenkin mielellään auttaa heikompiosaisia. Mutta maahanmuuttaja-asiassa on valehdeltu niin paljon, että kun sanotaan, että sieltä tulee vain lapsia, niin unkarilainen sanoo, että ensin tulevat lapset ja sitten vanhemmat…

Oppositiomedia tietenkin pursuu järkyttyneitä kommentteja. Esimerkiksi: kukahan tässä oikein on ”valehdellut maahanmuuttoasiasta”, ellei hallitus itse, joka käyttää miljardeja forintteja veronmaksajien rahaa muukalaisvihan ja pelon lietsomiseen? 444.hu-sivuston Zsolt Sarkadi kehottaa painamaan mieleen tämän päivän, jona Unkarin pääministeri avoimesti asettui puolustamaan laitonta, rasistista väkivaltaa. Samalla kun Őcsényn tapahtumat ja Orbánin kyyninen kommentti nostattavat päivittelyä jo Unkarin rajojen ulkopuolellakin, monet muistuttavat myös, että tällaista lynkkausmielialan nostatusta on nähty Unkarissa ennenkin.

Ennen vanhaan pelottavina mörköinä eivät toimineet muslimi-maahanmuuttajat vaan juutalaiset. Mekanismi oli kuitenkin samanlainen: kansaa kiihotettiin pelkäämään ja vihaamaan toisuskoisia muukalaisia, ja tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta puhuvat enemmistöpoliitikot pyrittiin kuvaamaan tämän vähemmistön kätyreinä. Selvimmillään tämä väkivaltamielialojen nostatus näkyi ei vain toisen maailmansodan ja holokaustin aikaan vaan jo ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa, kun hajonneesta kaksoismonarkiasta irronnut Unkari lopullista rauhansopimusta ja rajanvetoja odoteltaessa luisui vuonna 1919 joksikin aikaa kommunistien ns. Neuvostotasavallan (Tanácsköztársaság) käsiin.

Unkarin Neuvostotasavallan johto ei totisesti ollut mitään puhtoisia pulmusia vaan terrorisoi kansaa samalla tavalla kuin aateveljensä muuallakin. Käytännössä oltiin jonkinlaisessa sisällissodassa, ja sisällissodathan ovat aina erityisen julmia. Ja hieman samaan tapaan kuin Suomessa vuonna 1918 myös käsky- ja vastuusuhteet saattoivat olla epäselviä, ja pahimmat terroriteot toteutettiin molemmin puolin jonkinlaisten puolivillien iskuryhmien toimesta. Viimeaikaisten tapahtumien kannalta pelottavan tuttua on kuitenkin se, miten terrori yhdistettiin toisuskoiseen viholliseen. Neuvostotasavallan kukistuessa uudet valkoiset vallanpitäjät muistivat usein korostaa kansalle, että monet neuvostotasavallan näkyvistä hahmoista, kuten kommunistien johtohahmo Béla Kun tai kansankomissaari ja terrori-organisaattori Tibor Szamuely, olivat olleet juutalaisia. (Itä-Euroopassahan kommunistipuolueiden johto ja älymystö värväytyi kaupunkien nousevasta alemmasta keskiluokasta, joka historiallisista syistä oli paljolti juutalaista.)

munkasvereink

”Työläiset, heimolaisemme! Taas teitä johdetaan harhaan!! Veli, pidä varasi!! Älä anna periksi!!”

Näin kirjoittaa Facebook-postauksessaan Krisztián Nyáry, Unkarin historian hahmojen ja tapahtumien ansiokas popularisoija:

“Pogromia ei tule, mutta muutamia tullaan kyllä kylvettämään” – näin ylipäällikkö Miklós Horthy otti etäisyyttä väkivallasta, kun sisäministeri Ödön Beniczky ja [antibolševistisen komitean johtaja, sittemmin Unkarin pääministeri] István Bethlen elokuussa 1919 hänen päämajassaan Siófokissa yrittivät taivutella häntä, että hän ei ainakaan pääkaupungissa sallisi upseerien iskuryhmien lynkata bolševikkeina tai juutalaisina pidettyjä henkilöitä. Kun Bethlen selitti Horthylle, että – ottaen huomioon meneillään olevat Trianonin rauhanneuvottelut – tällaiset ilman mitään oikeuden päätöstä toimitetut teloitukset (sekä ryöstely) voisivat nostattaa länsimaiden poliitikot vielä pahemmin Unkaria vastaan, Horthy ärähti hermostuneena: ”Vai käännyt sinäkin minua vastaan?!” Sitten hän kuitenkin lupasi, että ei itse antaisi määräystä laittomaan väkivaltaan. Ei hänen tarvinnutkaan. Erään iskuryhmän kapteenin selonteon mukaan maaseudun talonpojat kävivät spontaanisti epäilyttävien henkilöiden kimppuun: ”Turanilainen unkarilaisrotu on kansoista kärsivällisimpiä ja rauhallisimpia, ja siten selittyy, että kansan tuomion kohteeksi joutuivat suhteessa niin harvat.” Ei siis tapahtunut sen kummempaa kuin että joillain paikkakunnilla asukkaat ”ilmaisivat mielipiteensä päättäväisesti, äänekkäästi ja selkeästi”. Levitetyillä julisteilla ei ollut mitään tekemistä koko jutun kanssa.

Esimerkiksi erään iskuryhmän komentaja Pál Prónay ei Dunaföldvárissa kohdannut minkäänlaista mielten kiihkoa. Sitten se vain nousi aivan spontaanisti: ”… heitä piti vähän sähköistää ja pippuroida, ennen kaikkea etenkin juutalaisia vastaan (…) Iltapäivällä minun upseerini hautausmaalla seppelöivät Szamuelyn miesten teloittamien kristittyjen kansalaisten haudan, ja siellä kapteeni Giczey taitavalla tavallaan piti niin hehkuttavan puheen, että väkijoukko paluumatkalla jo raivoissaan vaati syyllisten teloittamista. Ensimmäiseksi eräs isä oman poikansa kanssa hirtettiin apteekin luona olevaan lyhtypylvääseen, sillä he olivat olleet Szamuelyn pyöveleitä. Tästä innostuen väkijoukko sitten lynkkasi vielä muutamia terroristeja, sitten juutalaisia.”

Historiantutkimuksen tämänhetkisen kannan mukaan ”sellaista asiakirjaa, joka kaikki epäilykset pois sulkien todistaisi, että Horthy ylipäällikkönä olisi antanut teloitusmääräyksiä, ei vielä tähän päivään mennessä ole löytynyt”. Tämän toteamme tässä vain historiallisen totuudenmukaisuuden nimissä. Ja tämä koko juttu tuli mieleemme aivan sattumalta.


Kylpylät kiinni!

elokuu 8, 2017

Onhan noita Unkarin maahanmuuttopolitiikkauutisia jo ihmetelty. Tai siis maahanmuuttopolitiikan nimellä kulkevaa rasismilla ja muukalaisvihalla ratsastamista. Nämä tuoreimmat uutiset saivat silti käämini kärähtämään.

Onhan meillä Suomessakin näitä ns. rajakkiryhmiä, jotka järjestävät mielenosoituksia, kun urheiluseura tarjoaa kursseja maahanmuuttajille, tai jotka käyvät uimahalleissa syynäämässä, istuuko löylyhuoneessa maahanmuuttajia sääntöjen vastaisesti uikkarit jalassa. Mutta osaisitteko kuvitella, että kylpylän tai kylpyläpaikkakunnan johto antaisi virallisen julkilausuman maahanmuuttajia vastaan? Unkarissa tämäkin on mahdollista, ainakin Hévízin kuuluisassa kylpyläkaupungissa, missä maineikkaan terveysveden ansiosta käy vuosittain Budapestin jälkeen toiseksi eniten turisteja.

Nimittäin: Migration Aid -järjestö, joka nyt pakolaistulvan hellitettyä on keskittynyt entistä enemmän tukemaan jo vastaanotettuja kiintiöpakolaisia ja muita laillisesti Unkarissa oleskelevia avuntarvitsijoita, halusi järjestää näille mahdollisuuden lomailla muutaman päivän ajan Balatonjärven rannalla. Itävaltalaisen yksityishenkilön tarjottua tähän käyttöön muutamia puumökkejä omistamallaan tontilla Keszthelyn lähistöllä Migration Aid ryhtyi tiedustelemaan, löytyisikö vastaavanlaista avuliaisuutta muiltakin – ja tästä repesi tolkuton mediasota. Hallituksen äänitorvi Magyar Idők kirjoitti jutusta oman versionsa, jonka mukaan Migration Aid on ”asuttamassa” ”transitvyöhykkeeltä saapuvia turvapaikanhakijoita” Keszthelyhin, ja juttu lähti kiertämään hallitusta lähellä olevasta tiedotusvälineestä toiseen. Keszthelyn pormestari ilmoitti käyttävänsä kaikki lailliset keinot estääkseen tämmöisen suunnitelman, ja paikallinen kansanedustaja (valtapuolue Fidesz, tarvitseeko sanoakaan) Jenő Manninger kirjoitti Facebook-sivullaan (tätä siteeraa Migration Aid verkkosivuillaan):

Näinä päivinä on useissa lehdissä ilmestynyt uutinen, jonka mukaan Migration Aid -niminen, György Sorosiin yhdistettävissä oleva järjestö on asuttamassa maahanmuuttajia Keszthelyn tienoille. Uutinen herätti ymmärrettävää pelkoa paikallisissa, ja siksi pyysin heti viranomaisilta tietoa. (…) Olemme selvillä siitä, että tämä on osa Sorosin suunnitelmaa. Asia ansaitsee erityistä huomiota siksikin, että ei voida sulkea pois sitä, että tämä järjestetty leirittäminen voi toimia välivaiheena myöhemmälle asuttamiselle.

Maahanmuuttajat ja Soros, tässä ollaan taas. Ja terrorismi ja rikollisuus. Migration Aid saa turhaan vakuutella, että kyseessä ovat laillisesti Unkarissa olevat, turvapaikan tai oleskeluluvan saaneet henkilöt, jotka ovat jo käyneet läpi viranomaisten kuulustelut ja tarkastukset kansallisen turvallisuuden kannalta. Upeimman revittelyn tarjosi kuitenkin Hévízin kylpyläkaupungin pormestari kaupunginhallituksen Facebook-sivuilla. Se on kerta kaikkiaan pakko kääntää tähän, muuten sitä voi olla vaikea uskoa:

heviz1 heviz2

Kannanotto Hévízistä koskien pakolaisten asuttamista alueellemme
Lehdistöstä olemme saaneet kuulla, että Migration Aid -kansalaisjärjestö aikoo tilapäisesti asuttaa transitvyöhykkeiltä vapautuvia pakolaisia Keszthelyn, sittemmin Zalavárin alueelle, siis kaupunkimme Hévízin välittömään läheisyyteen. Kaupungin johtajana ja Unkarin kansalaisenakin olen sitä mieltä, että kansalaisjärjestöltä ei odottaisi tällaista ajattelua tai käyttäytymistä. Taustalla ei ole minimaalistakaan tiedottamista asiasta, ja väkivaltaisesti, lyhyt näköisesti [yhdyssanavirhe alkutekstissä – suom. huom.] näin voidaan aiheuttaa vahinkoa kaupungille, alueelle ja koko maalle.
Miksi kirjoitan näin ehdollisessa muodossa? [Alkutekstissä on todellakin feltételes mód, konditionaali. Pormestari ei kuitenkaan ole käyttänyt konditionaalia vaan hat-tunnuksista potentiaalimuotoa, joka suomeksi kääntyy esimerkiksi voida-verbin avulla. – Suom. huom.] Siksi, että voin kuvitella niinkin, että koko juttu on vain provokaatiota ja sillä halutaan kiihdyttää unkarilaisten mieliä.
Näin yhteisömme sivulla ilmoitan siis Migration Aidin johtajille, että Hévízissä pakollisen maahanasutuskiintiön vastainen kansanäänestys oli menestyksekäs ja tuloksekas (äänestysprosentti 56%, 98% vastusti). Kaupunginvaltuusto on kaikissa tilanteissa yksimielisesti äänestänyt kaikissa [EU:n pakolais]kiintiöjärjestelmän torjumiseen liittyvissä kysymyksissä.
Hévíz toivottaa aina tervetulleiksi mistä hyvänsä maailman osasta saapuvat VIERAAT ja tilaisuuden ja tarpeen tullen myös auttaa heitä. Näin olemme tehneet myös kuluneen kuukauden aikana takakarpatialaisten ja transilvanialaisten lasten ja heidän vanhempiensa täällä oleskelun suhteen. [Kysymys on siis ilmeisesti Ukrainan ja Romanian unkarilaisvähemmistöistä. – Suom. huom.]
Hévíz on viime vuosina myös sijoittanut hyvin merkittäviä summia siihen, että yleinen turvallisuus olisi täällä tunnettavissa myös tänne yli 50 maailman maasta saapuville vieraille. Turismista elää tällä alueella tuhansia perheitä, joiden toimeentuloa vaarantaisi pakolaisten sijoittaminen kaupungin lähistölle. Puhumattakaan uutisista, joita tämän yhteydessä ilmestyisi ulkomaiden ja Unkarin mediassa.
Viime vuosina olemme vilkkaiden ulkomaansuhteidemme ansiosta myös henkilökohtaisesti voineet kokea, mitä esimerkiksi Skandinavian maiden tai Saksan tapauksessa maalle tai kaupungille aiheutuu, millaista hävitystä kokevat yhteiskunta, talous ja kulttuuri, jos maahanmuuttajia asutetaan väkisin maahan.
Tämän kaiken tiedostaen torjumme päättäväisesti Migration Aidin harkitsemattoman suunnitelman ja kaupungin johdon ominaisuudessa teemme kaikkemme varjellaksemme tänne parantumaan ja lepäämään saapuvien vieraidemme rauhaa.
Emme kaipaa sellaista kansalaisliikettä, joka ei piittaa porvarillisen väestön eduista!
Gábor Papp (FIDESZ-KDNP), pormestari, Hévíz.

Tämän hysterian raivotessa toinen pakolaisia avustava järjestö Menedék järjesti kaikessa rauhassa Unkarissa laillisesti oleskeleville pakolaisille Balatonin-retken, josta raportoi Abcug-blogi. Matkalla käytiin myös katsomassa Tihanyn kuuluisaa luostaria ja kuulemassa Unkarin historiasta, sitten kaikki halukkaat pääsivät rannalle piknikille ja uimaan. Somalipoika Ismail oli viimeksi ollut veden lähellä pakomatkallaan Turkista Kreikkaan ja totesi onnellisena, että ”Balatonissa on kivaa se, että täällä ei tarvitse pelätä”. Rikoksia ei tapahtunut eikä kenenkään rauha häiriintynyt. Tosin Menedék-yhdistyksen aktiivit kertoivat ilmoittaneensa varmuudeksi retkestä poliisille, etteivät paikalliset turhaan hälyttäisi järjestysvaltaa paikalle nähdessään huivipäisiä musliminaisia rannalla…

Toivoisinpa vain, että tieto Hévízin kaupungin virallisesta linjasta ihan oikeasti leviäisi myös ulkomaiden viestimiin. Ja olisihan se myös mukavaa, jos Hévízissä vierailevat lukuisat saksalaiset ja pohjoismaiset vieraat kävisivät vähän valistamassa kaupungin johtoa siitä, millaista tuhoa ja hävitystä maahanmuuttajien väkivaltainen tulva on heidän maissaan saanut aikaan. Vai miten oikein tämä Unkarissa leviävä järjetön vainoharhainen joukkopsykoosi saataisiin pysäytettyä?

Lisäys. Yksi tapa auttaa joukkopsykoosin pysäyttämisessä on tukea maahanmuuttajia ja pakolaisia avustavia järjestöjä. Migration Aidille voi lahjoittaa haluamansa summan täällä.