Se vanha vainooja

marraskuu 3, 2018

Unkarilaiseen somekuplaani tipahti juuri Egyházfórum-sivustolta erikoinen juttu ”Antigenderisti-rukous ja begiinien rukoukset”, kirjoittajana uskontososiologi ja kirjailija István Kamarás, nimen perässä kirjaimet OJD, joiden Kamarás omalla kotisivullaan vitsikkäästi selittää tulevan sanoista Ordo Joculatorum Dei, Jumalan ilveilijöiden veljeskunta. Begiinien yhteisöt puolestaan olivat keskiajan uskonnollisia naisjärjestöjä, joita käsittelevää esitelmää Kamarás oli äskettäin osunut kuulemaan. Begiinejä voidaan pitää jonkinlaisina kristillisen feminismin uranuurtajina; yhteisöissään he etsivät aktiivista kristillistä elämää sekä aviovaimon roolin että kirkolle ja papistolle alisteisten perinteisten nunnajärjestöjen ulkopuolella. Tässä Kamarásin kuulemassa esitelmässä, jonka Unkarin sosiologien konferenssissa piti Edit Révay -niminen tutkija, nostatettiin provosoimatta mutta taitavasti kysymyksiä siitä, miten sukupuoliroolit ovat keskiajalla ja nykyään heijastuneet uskonnollisiin liikkeisiin ja instituutioihin. Esitelmä voidaan siis nähdä yhtenä esimerkkinä siitä, miten sukupuolentutkimus – jonka yliopistolliset opetusohjelmat Unkarissa juuri valtion mahtikäskyllä kiellettiin – voisi elvyttää ja inspiroida myös kirkosta ja sen roolista käytyä keskustelua.

Tämän Kamarás puolestaan rinnastaa kerrassaan merkilliseen tekstiin, jota jo jonkin aikaa on levitetty kirkkojen ilmoitustauluilla, seurakuntien kotisivuilla ja muuallakin netissä. (Kamarásin jutussa on linkki Férfihang ‘Miehen ääni’ -nimisellä sivustolla ilmestyneeseen versioon. En viitsi sitä tähän linkittää, vaikka kuvituskuva onkin vinkeä. Siinä sateenkaarenvärisiksi maalatut kädet pitelevät tulitikkua, joka sytyttää palamaan siluettikuvan ydinperheestä: käsi kädessä seisovat mies, nainen, housupukuinen ja lyhyttukkainen sekä mekkoasuinen ja saparopäinen lapsi.) Tekstin kirjoittajaksi mainitaan tohtori Balázs Barsi, nimen perässä lyhenne OFM – Ordo Fratrum Minorum eli pienempien veljien sääntökunta, Barsi on siis fransiskaanimunkki. Tekstin otsikkona on Antigenderistin vala, vaikka tyylilajiltaan se on pikemminkin rukous. Sisällöltään se on niin absurdi, että siitä on valitettavasti ihan pakko kääntää melkoinen osa.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kumarrun edessäsi rukoukseen, Luojani, Lunastajani ja pyhittävä Jumalani! Tunnustan, että kaikki oleva on Sinun luomaasi (…) Mieheksi ja naiseksi sinä loit ja siunasit heidät (ks. 1. Moos. 1: 27–28).

Lupaan ja pyhästi vannon, sinä Ihmisiä Rakastava, että täydestä vakaumuksestani, Sinun kunniaksesi ja ihmisten pelastukseksi kaikin voimin, joka hetkenäni hylkään ja tuomitsen gender-ideologian kaikki kohdat ja taistelen sitä vastaan, vaikka se maksaisi henkeni.

  1. Tuomitsen ihmisen hajottamisen ideologian, tuon kirotun aatteen, jonka mukaan ihminen voi biologisesta sukupuolestaan riippumatta valita psyykensä ja yhteiskunnallisten suhteidensa osalta toisen sukupuolen ja sitten muokata biologisestikin itsensä sen mukaiseksi.
  2. Tuomitsen tämän saatanallisen turmeluksen, sairaalloisen aatteen levittämisen kaikkialla: poliittisessa elämässä, kasvatuksessa, terveydenhoidossa, mediassa, kielenkäytössä, pukeutumisessa, käyttäytymisessä ja sen kaikissa ilmenemismuodoissa.
  3. En äänestä niitä poliittisia puolueita, en kannata niitä kansalaisjärjestöjä, en tue henkisesti enkä aineellisesti niitä yhteisöjä ja yrityksiä, joissa tämän epäterveen opin pienin itukin ilmenee.
  4. Mitään sellaista ”erilaisuutta”, joka poikkeaa ihmisen terveestä elämännäkemyksestä ja Jumalan laeista, en kunnioita, mutta lähimmäistäni rakastan. En halveksu kenenkään väärät taipumukset omaavan kanssaihmiseni persoonaa, vaan rakastan häntä puhtaalla rakkaudella ja yritän palvella hänen parantumistaan, ja ellei hän halua parantua, silloinkin rakastan häntä Kristuksen rakkaudella.
  5. Niille kristityille veljilleni ja sisarilleni, jotka kärsivät identiteettinsä hämmentymisestä, en vain pyri näyttämään parantumisen tietä, ohjaten heidät terveesti ajattelevien lääkärien ja sielunhoitajien puheille, vaan myös Kristuksen korkeampaan tuntemiseen perustuvan neitseellisyyden tien (…)
  6. Kaikenlaiseen gender-ideologian suuntaan tapahtuvaan ”herkistämiseen” reagoin välittömästi. Seurassa, sukulaisteni parissa, kaikilla yhteiskunnallisen elämän tasoilla, etenkin Kirkossa, edustan rohkeasti Luojani tahtoa (…)
  7. Kaikkea sitä, mikä meidän päivinämme piilevästi liittyy tähän ihmistä tuhoamaan pyrkivään ja diktatorisesti esiintyvään [???] gender-ideologiaan ja mikä tulevaisuudessa siihen yhdistyy, vihaan, halveksin, ja tuomitsen sen inhimillisen elämän nimessä, Luojamme kunniaksi.

Tuomitsen sen, että ns. samansukupuoliset elämänkumppanukset saisivat kasvattaa lapsia, sillä ei ihmisellä ole oikeutta lapseen vaan lapsella on oikeus vanhempiin: isään ja äitiin. Ottaessaan orvon tai hylätyn lapsen omakseen sakramentaalisessa, purkamattomassa avioliitossa elävät mies ja nainen ottavat itsensä Jeesuksen perheensä jäseneksi (…) [ja adoptoidulla lapsella on] oikeus kokea oman sukupuoli-identiteettinsä täyttyminen vanhempiensa elämässä (ks. Luuk. 9: 48). (…)

Herra Jumala, auta minua syntistä ja samoin monen monituisten väärien taipumusten kanssa kamppailevaa lastasi, että samalla kun tuomitsen Saatanan ja hänen liittolaistensa nostaman ja levittämän väärän taipumuksen vääräksi, samalla myös tuomitsisin vääriksi ne taipumukset, jotka itsessäni ja muissa johtavat juoruiluun, solvauksiin, valheisiin, kopeuteen ja turhamaisuuteen.

Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!

Hurskaan ja vuolassanaisen veli Balázsin tekstin pohjana on vakaa usko siihen, että on olemassa jokin ”gender-ideologia” erilaisine ”kohtineen”, ikään kuin jonkinlainen musta katekismus. Tämä olkiukko kiertää nykyään menestyksekkäästi Keski- ja Itä-Eurooppaa, kun sillä on noin kätevä ja myyvä, hämärän vierasperäinen nimikin. Ei auta, vaikka unkarilaiset sukupuolentutkijat sitkeästi käyttäisivät pahamaineisen genderin sijasta sen unkarinkielistä käännöstä társadalmi nem, ‘sosiaalinen sukupuoli’. Sillä siitähän on kysymys: gender on englanninkielisessä maailmassa otettu tieteelliseen käyttöön merkitsemään juuri sitä, että sukupuoleen liittyvät yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteet, käytänteet ja asenteet eivät selity pelkästään sillä, mitä housuista löytyy, eli biologisella sukupuolella, sex. 

Sosiaalisen sukupuolen olemusta ja vaikutuksia voidaan sitten tutkia ja tulkita lukemattomin erilaisin tavoin – myös esimerkiksi teologian tai kirkkohistorian tutkimuksessa. Ei ole olemassa mitään ”gender-ideologiaa” vaan laaja tutkimussuuntien, koulukuntien ja mielipiteiden kirjo – vaikka “genderiä” nykyeurooppalaisessa uusoikeistolaisuudessa menestyksekkäästi käytetäänkin nykyään “symbolisena liimana”, niputtamaan yhteen kaikki todellinen ja varsinkin kuviteltu paha.

Mitä tulkintalinjaa tai suuntausta sitten seurataankin, ajatus sukupuolesta ihmisten rakentamana kulttuuri-ilmiönä on toki ongelmallinen konservatiivisen katolisen uskontulkinnan kannalta. Roomalais-katolinen kirkko pitää yhä tiukasti kiinni siitä, että papin on oltava mies niin kuin Kristus ja hänen apostolinsa olivat; pappeus ei kuulu periaatteessa kaikille kristityille, kuten protestantit opettavat, vaan periytyy apostolisessa suksessiossa mieheltä miehelle, eikä se ole pelkkä organisaatio- tai kutsumuskysymys vaan eräänlainen ikuinen ja lähtemätön henkilökohtainen ominaisuus, sacerdos eris in aeternum. Miehen ja naisen välinen avioliitto on sakramentti, ei vain maallisen elämän järjestelyihin liittyvä asia, jollaiset voi protestanttisen tulkinnan mukaan ratkaista lähimmäisenrakkauden ja terveen järjen varassa, vaan yliluonnollisen pyhä ja purkamaton, ja siitä kuuluu syntyä lapsia: ehkäisy on kielletty. Tämä kaikki, kuten Suomessa muistan jonkun teologin huomauttaneen siihen aikaan, kun meillä vielä väiteltiin naispappeudesta, tekee ”sukupuolesta sakramentin”: mieheys tai naiseus ja kaikki siihen liittyvä on Jumalan säätämää ja ihmisten kiistelyjen yläpuolella. Tästä on helppo päätellä edelleen: jo luomisessa on määrätty, että miesten kuuluu katsella teeveestä jalkapalloa samalla kun nainen tiskaa. (Eri asia toki on, että läheskään kaikki katolisen kirkon jäsenet eivät elä konservatiivisen uskontulkinnan mukaan ja että sekä katolisen kirkon sisällä että siitä eronneissa ja lohjenneissa ryhmissä on monenlaista kriittistä ja protestiajattelua.)

Mutta ei tuota väitettyä saatanallista gender-ideologiaa vastaan taistelemassa ole yksinään roomalais-katolinen kirkko. Ei varsinkaan Unkarin kaltaisessa maassa, missä vallanpitäjät tosin puhuvat ”kristillisistä arvoista” ja ”kristillisdemokratiasta” mutta kansasta katoliseen kirkkoon kuuluu perinteisestikin vain osa ja näistäkin puolestaan vain pieni osa harjoittaa uskontoaan aktiivisesti. Kansaa ajetaan gender-olkiukon kimppuun myös yleisemmillä perusteilla, ennen muuta käyttäen hyväksi sitä pelkoa ja inhoa, jota ”poikkeava” seksuaalisuus herättää. Sillä sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin konstruktioluonne tietenkin tarkoittaa sitä, eikö niin, että jokaisella on mielensä mukaan oikeus identifioitua tänään mieheksi, huomenna naiseksi ja ylihuomenna kumisaappaaksi, jonka on saatava solmia avioliitto koiran kanssa. Eikä vain oikeus, vaan suorastaan pakko, jos tämä ”diktatorinen gender-ideologia” saa lyödä itsensä läpi.

Uskonnollisetkin auktoriteetit ratsastavat yleisillä moraaliperiaatteilla. Kuten meilläkin ”aito avioliitto” -keskustelun yhteydessä on nähty, ei riitä se, että oman raamatuntulkinnan mukaan Jumala on sanassaan määrännyt avioliiton miehen ja naisen väliseksi. (Tämähän on jokaisen henkilökohtainen uskonasia, josta on turha kiistellä.) Ei, vaan puhutaan lapsen edusta ja lapsen universaalista oikeudesta heterovanhempiin. Näin siitä huolimatta, että tutkimus ei ole osoittanut sateenkaariperheiden lasten kehityksen kärsivän millään tavalla. Ja siitä huolimatta, että kristillisinkään järjestelmä ei tiettävästi riistä lapsia yksinhuoltajilta, ei ainakaan kristillisessä avioliitossa eläneiltä leskiltä, saati että se yrittäisi kontrolloida molempien heterovanhempien läsnäoloa perheessä ja heidän heteroseksuaalisen identiteettinsä toteutumista…

Tekopyhyys ja suvaitsemattomuus kukoistaa, myös uskonnon nimissä, ympäri Eurooppaa “nationalismi natisuttaa kirkon ydinarvoja”. Vaikka viime kädessä kysymys ei tietenkään ole kristinuskosta eikä kristinuskon ydinarvoista. Jos olisi, myös veli Balázs Barsi olisi ehkä tutkistellut itseään ja sanojaan vähän huolellisemmin sen valossa, mitä hän rukoustekstinsä lopuksi kirjoittaa valheeseen ja solvaukseen johdattavista vääristä taipumuksista.

Mainokset

Jatkoa genderkohuun

elokuu 12, 2018

Viime blogahdukseni veretseisauttava uutinen asetuksesta, jolla Unkarin hallitus kertatempaisulla lopettaa sukupuolentutkimuksen koulutusohjelmat, on tietenkin nostattanut raivokkaan kuohunnan meikäläisen unkarilaisessa media- ja somekuplassa, jo ennen asetuksen odotettavissa olevaa virallista hyväksymistä. Ehkä eniten raivoa synnytti ELTE-yliopiston perjantai-iltana antama nöyristelevä lehdistötiedote. Näin yliopiston johto:

”Koulutusohjelman lakkauttaminen ei ollut ELTEn suunnitelmissa, yliopistomme on avoin mahdollisten tulevien sovitteluratkaisujen suhteen, samalla olemme selvillä siitä, että yliopistoa ylläpitävällä ministeriöllä on oikeus valvoa oppiaineita ja lakkauttaa yksittäisiä koulutusohjelmia. Tämän mukaisesti yliopistomme ottaa vastaan ylläpitäjänsä päätöksen ja kunnioittaa sitä, samalla kuitenkin pidämme tärkeänä, että tästä aiheesta mahdollisuuksien mukaan käytäisiin asiallista ja asiantuntevaa keskustelua.”

Lukuisista kommenteista eri foorumeilla paljastuu kuitenkin myös se, että sukupuolentutkimuksen sisältöä ja tarkoitusta ei ns. syvien rivien keskuudessa ymmärretä lainkaan. Sitä pidetään nolla- ja epätutkimuksena, poliittis-ideologisena muotihöyhötyksenä, jota harrastetaan pelkästään aate- ja asennepohjalta jossakin länsieurooppalaisten ja amerikkalaisten akateemikkojen norsunluutorneissa. Kaiken lisäksi tämä epätutkimus kuten muutkin tasa-arvohömpötykset liittyy kulttuuriväen väitetysti suosimaan marxismiin, joka puolestaan – ja tämänhän ”tietävät” etenkin reaalisosialismin traumatisoimat itäeurooppalaiset – edelleenkin piilee peikkona eurooppalaisten sänkyjen alla ja syö pieniä lapsia. (Samaan aikaan esimerkiksi Unkarin nykyisen hallituksen toimintatyyli on monessa suhteessa aivan kuin entisiltä ajoilta; tässäkin blogissa on selostettu lukuisia esimerkkejä.)

Tämän asenteen ymmärtämiseksi muuten edelleenkin suosittelen lukemaan Weronika Grzebalskan, Eszter Kovátsin ja Andrea Petőn englanniksikin ilmestyneen, puolentoista vuoden takaisen artikkelin genderistä ”symbolisena liimana”. (Grzebalska ja Pető ovat kehitelleet samantapaisia ajatuksia myös kirjoituksessaan ”kääpävaltiosta”, sitä puolestaan olen pari vuotta sitten selostanut täällä.) Eurooppalainen ja amerikkalainen oikeistopopulismi ovat nimittäin viime vuosina kehittäneet ”gender-ideologiasta” jonkinlaisen yleiskäsitteen, joka ”liimaa” yhteen kaikki pahat ja vastustettavat asiat, sekä todelliset ongelmat että kuvitellut uhkakuvat. Taustana on siis se ajatus, että sosiaalisen sukupuolen tutkimus – sen tutkiminen, miten biologiseen sukupuoleen liitetyt yhteiskunnallis-kulttuuris-psykologiset roolit, odotukset ja asenteet vaikuttavat ihmiseen, yhteiskuntaan ja kulttuuriin – ei ole tiedettä vaan ideologiaa, jonka pohjana on halu kiistää ja tuhota perinteiset sukupuoliroolit ja tehdä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta vapaasti ja hillittömästi valittavissa ja muunneltavissa oleva elämäntapajuttu.

Tässä kauhukertomuksessa ”gender” edustaa norsunluutorneissaan elävien etuoikeutettujen päättäjien kopeaa mielivaltaa (tuettuna urbaanilegendoilla siitä, mitä kaikkea ”ei enää saa sanoa”), kansan terveen järjen halveksimista (sillä kyllähän kansa tietää, että pojat ovat poikia ja tytöt ovat tyttöjä sen mukaan, mitä kullakin housuista löytyy, eikä siinä ole sen enempää tutkimista) ja ylipäätään kaikkea sitä, minkä kansalaiset nykyään kokevat – myös aivan aiheellisesti – vaarantavan heidän perusturvallisuutensa ja demokraattiset päätäntämahdollisuutensa. ”Gender” merkitsee uhkaa perinteitä ja perusarvoja kohtaan, mitkä ne sitten ovatkin, ja sillä pelottelemalla mielipidevaikuttajat voivat saada taakseen mitä erilaisimpia ja muuten keskenään riitaisia ryhmiä, monenlaisista antimarxisteista ja keskenään tappelevien eri uskontokuntien fundamentalisteista jalkapallohuligaaneihin. Yksi olennainen syy tähän on – paitsi päättäjien naiivi edistysusko – myös tasa-arvopolitiikan teknokraattistuminen, sen muuttuminen asiantuntemuksen ja tutkimuksen asiaksi. Kansan on vaikea sulattaa sitä, että kaiken maailman dosentit esittävät kummallisia ajatuksia sen mielestä aivan ilmeisistä asioista, ja tähän rakoon iskee poliittinen populismi.

On toki Unkarissakin vielä niitä, jotka jaksavat protestoida hallituksen mielivaltaista antigender-ideologista päätöstä vastaan. ELTE-yliopiston Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta on kotisivullaan julkaissut dekaani Gábor Juhászin allekirjoittaman julkilausuman, jossa kipakasti huomautetaan, että päätös huolestuttavasti loukkaa yliopistojen ja tutkimuksen autonomiaa, synnyttää sen vaikutelman (!), että tieteellisesti arvioidut alat voitaisiin ilman perustelua ja asiallista keskustelua mahtikäskyllä lakkauttaa, ja vaarantaa miesten ja naisten yhteiskunnallisia suhteita ja tasa-arvokysymyksiä käsittelevän tutkimuksen sekä asiantuntijakoulutuksen tulevaisuuden.

Myös Keski-Euroopan yliopiston (CEU) sukupuolentutkimuksen edustajat ovat protestoineet. Monesti mainitsemani gender- ja historiantutkija Andrea Pető toteaa Facebookissa, että CEU:n englanninkielisen sukupuolentutkimuksen maisteriohjelman on suorittanut vuoden 2006 jälkeen 139 opiskelijaa, jotka ovat sijoittuneet työelämään erinomaisesti: yliopistojen opettajiksi ja tutkijoiksi, ohjaajiksi, asiantuntijoiksi, yrittäjiksi, toimittajiksi jne. – ja tähän ei muuten ole tarvittu forinttiakaan Unkarin veronmaksajien rahoja, koska CEU on yksityinen yliopisto. Ministeriön väite, että sukupuolentutkimuksen koulutusohjelman pyörittäminen on turhaa ja työmarkkinoiden kannalta hyödytöntä rahantuhlausta, ei siis pidä paikkaansa.

Mutta vielä tärkeämpää kuin sukupuolentutkijoiden protestit on se, mitä monet sukupuolentutkimukseen epäluuloisesti suhtautuvat akateemiset ja julkisuushahmot ovat nostaneet esiin: jos poliittiset päättäjät saavat mielensä mukaan lakkauttaa tieteenaloja, akateemisesta laadunarvioinnista ja tieteen kansainvälisistä kriteereistä piittaamatta, onko mikään akateeminen ala enää turvassa? Konservatiivinen journalisti András Stumpf joutui tästä jo kiivaaseen sananvaihtoon hallituksen törkytuutti-toimittajan, siivoamattomista sanoistaan kuuluisan Zsolt Bayerin kanssa.  Stumpfin käsitys kriittisestä sukupuolentutkimuksesta on muuten hieman hullunkurinen ja aika lailla samoilla linjoilla kuin Bayerilla ja kumppaneilla: ”liberaali-edistyksellinen identiteettipolitiikka, jonka mukaan minun pitäisi faktana hyväksyä se, että viisikymppinen paksu mies on oikeasti hoikka parikymppinen nainen, koska niin hän itsensä ‘identifioi’”, on naurettavaa. Stumpf ei kuitenkaan voi hyväksyä ”bolševistisen, vapaudenvastaisen hallituksen” puuttumista tiedeinstituution toimintaan pelkän ideologian perusteella.

Niin, onko tässä nyt todellakin alku avoimelle sodalle Unkarin hallituksen ja tiedemaailman välillä? Vapaa kirjoittaja ja järjestelmäkriitikko Péter Konok on jo Facebook-sivullaan kutsunut Unkarin vapaan älymystön edustajia perustamaan riippumattoman yhteisön, joka syksystä lähtien tarjoaisi kursseja, luentosarjoja, seminaareja, mitä hyvänsä, sukupuolentutkimuksesta tai mistä vain, minkä vallanpitäjät vielä voivat kieltää. Ensimmäinen ehdotus on työnimeltään Vapaan pudotuksen Frida Kahlo -kansanyliopisto. Frida Kahlo siksi, että äskettäin Budapestissa esillä ollut Frida Kahlon teosten näyttely sai hallituksen uskollisen äänitorven, Magyar Idők -lehden syyttämään Unkarin kansallisgalleriaa ”kommunismin edistämisestä”. Kulttuurimarxismi piilee muuallakin kuin katalassa gender-ideologiassa…

Jopa uuden äärioikeiston kansainvälinen ykkös-uutisfoorumi Breitbart hämmästelee Unkarin hallituksen toimintaa (en halua linkittää juttua tähän, mutta viite ja selostus löytyvät HVG:n uutisesta). Breitbartin Tom Ciccottan mielestä olisi parempi antaa sukupuolentutkijoiden jatkaa hassua puuhasteluaan ja nauraa se kuoliaaksi. Nyt tämä Unkarin hallituksen päätös tekee sukupuolentutkimuksesta houkuttelevan ”kielletyn hedelmän” ja antaa ”edistysmielisille” hallituksille lisää aihetta ”konservatiivisen ja libertaarin” ajattelun syrjimiseen ja rajoittamiseen oppilaitoksissa kautta maailman. Yhyy. ”Konservatiivien pitäisi olla huolissaan tästä ennakkotapauksesta, ottaen huomioon, miten rajallinen heidän vaikutusvaltansa akateemisessa maailmassa on”, jyrisee Ciccotta. Amerikkalainen oikeistotoimittaja ei siis tiedä, miten rajaton vaikutusvalta Unkarin hallituksella nykyään näyttää olevan myös sikäläiseen akateemiseen maailmaan. Valitettavasti.


Loppu sukupuolentutkimukselle?

elokuu 9, 2018

Nyt on pakko vääntäytyä ns. kesäloman vietosta blogisorvin ääreen. Unkarista kuuluu nimittäin taas kerran leukaa loksauttavia uutisia.

Tänään tulleen tiedon mukaan yliopistot on kesken kesähelteiden ja hiljaisimman keskieurooppalaisten kesäloma-ajan komennettu vajaan vuorokauden sisällä lausumaan mielipiteensä inhimillisten voimavarojen ministeriön sekä oikeusministeriön uudesta asetusehdotuksesta. Siihen sisältyy kaksi kohtaa. Toisen tarkoitus on selkiyttää maksullisen ja maksuttoman koulutuksen rajanvetoa, toisen kohdan mukaan sosiaalisen sukupuolen (gender) tutkimuksen alalla ei enää saa käynnistää koulutusohjelmia. Ei saa. Sukupuolentutkimus on tästedes kiellettyä, koska… koska… koska me vihataan sitä. (HVG.hu:n yllä linkitetyn uutisen mukaan asetusluonnoksen genderkieltopykälään ei ollut liitettynä minkäänlaista tausta-aineistoa tai perustelua.)

Gendertutkimuksen kielto koskee kahta yliopistoa: muutenkin lakkauttamisuhan alla (Soros!) ollutta Keski-Euroopan yliopistoa (CEU), jonka on jo jonkin aikaa uumoiltu lähtevän Unkarista (Wienistä on jo hankittu tilat), sekä Budapestin ELTE-yliopistoa, jossa äskettäin käynnistetystä sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmasta sen nostattamine merkillisine öyhötyskommentteineen kirjoitin tässä blogissa puolitoista vuotta sitten. Molemmissa yliopistoissa sukupuolentutkimuksen opetusohjelmat on virallisesti akkreditoitu, ne ovat käyneet läpi kaikki asianmukaiset akateemiset laaduntarkistukset, mutta Unkarin hallitusko nyt kaiken maailman dosenttien piipityksestä perustaisi. Poliittiset päättäjät ovat päättäneet, että kansainvälisesti tunnustettu tutkimusala ei ole tiedettä.

Sukupuolentutkimus (tai ”eliöseuranta”, heh heh) on viime vuosina yhä selvemmin ollut Euroopan oikeistopopulistien tai äärioikeiston, tai miten näitä ”kansallismielisiä” nyt nimittäisikään, suosikkimörköjä. Tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia, se selviää kunkin kohdalla viimeistään housuihin kurkistamalla, mutta nykyään jokin inha vihervassari-kulttuurimarxisti-illuminaatti-liskosalaliitto yrittää häivyttää ja hämärtää tämän ilmeisen tosiasian, siinä määrin, että poikia ei enää saisi sanoa pojiksi ja tyttöjä tytöiksi. Tämän salaliiton kätyreitä ovat homoseksuaalien, trans- ja muunsukupuolisten tai muiden seksuaalisesti poikkeavien iskuryhmät, jotka vastenmielisillä pride-tempauksillaan väkisin tunkevat omaa sukupuolielämäänsä kunnon ihmisten nenän alle (ja sitä paitsi haluavat edistää myös pedofiliaa ja eläimiin sekaantumista). Niiden päämääränä on levittää homosaatiota, tuhota perinteiset heteroperheet ja aidot avioliitot. Perimmäinen, vieläkin inhottavampi tavoite on kunnon valkoisten eurooppalaisten syntyvyyden romahduttaminen ja tyhjenevän, vanhenevan Euroopan täyttäminen maahanmuuttajilla. Muitakin aasinsiltoja löytyy: juuri äsken pääsi Suomessakin julki Puolan valtion kansainvälisen uutistuutin merkillinen väite, jonka mukaan Ruotsin metsäpalojen sammuttaminen tökkii, koska valtion resurssit menevät pelastustoimen perustehtävien sijasta sukupuolikoulutukseen ja maahanmuuttoon.

Ja tätä kaikkea, naisten vieraannuttamista äitiydestä, miesten naisellistamista, nuorten homostuttamista ja perheiden hajottamista, palvelee myös sukupuolentutkimus. Kuten valtiosihteeri Bence Rétvári jo toista vuotta sitten ilmaisi Unkarin hallituksen kannan, “gender” on “marxismi-leninismin tapaan enemmänkin ideologiaa kuin tiedettä”, ja tämmöisen yliopisto-oppiaineen sisältö on vastoin hallituksen arvomaailmaa. (Huomatkaa tyylikäs viittaus kommunismiin! Vaikka Unkarin oppositio miten muistuttaisi, että nykyisen hallituksen tyyli ja toiminta tuo jatkuvasti mieleen Kádárin tai yhä enemmän jopa stalinisminaikaisen diktaattorin Rákosin meiningit, ”kommunisminvastaisuuteen” vetoamalla saadaan ilmeisesti keskeinen kannattajajoukko edelleenkin mobilisoitua.) Tuolloin hallitus vielä tyytyi uhkailemaan, mutta sen jälkeen on koettu Orbánin kolmas vaalivoitto, ja nyt on selvästikin käynnissä uusien asemien lujittaminen: Death Star alkaa olla valmis.

Tekeillä on selvästi jonkinlainen täsmäisku tiedettä ja tieteen instituutioita kohtaan. Unkarin Tiedeakatemia on jo jokin aika sitten joutunut tulilinjalle: sen rahoitus halutaan poliitikkojen käsiin, turhien tiedehöpötysten (kuten, varjelkoon, ”genderin” tai maahanmuuton tutkimuksen) sijasta tukemaan sinikaulustyövoiman tuottajana menestyvää ”työperustaista yhteiskuntaa”. Siksi kansalle on rakennettava kuvaa hyödyttömästä, vahingollisesta ja yhteiskunnalle vaarallisesta ideologiasta, joka naamioituu tieteeksi mutta jonka hallitus on nyt onnistuneesti torpannut, Sorosin ja Eurostoliiton herrojen harmiksi.

Eräällä Facebook-sivulla (jota en tähän hätään heti löydä) näin pessimistisen keskustelunpätkän. Unkarilainen tutkija muistutti, että gendertutkimuksen koulutusohjelmien kieltoa koskeva asetus on vasta esityksen tasolla. Toinen keskustelija huomautti, että tähän asti kaikki tämmöiset esitykset ovat menneet sukkana läpi. Ainoa huomattava poikkeus lienee ollut allekirjoituskampanja, jolla Budapestin olympialaishanke pysäytettiin – mutta onko mitenkään ajateltavissa, että Unkarista kerättäisiin pikapikaa neljännesmiljoona allekirjoitusta yliopistojen sukupuolentutkimuksen koulutusohjelmien tueksi?


Totuuden sotatorvet

kesäkuu 21, 2018

En oikein kykene kirjoittamaan ns. Stop Soros -lakipaketin hyväksymisestä Unkarissa, ja onneksi se on ylittänyt uutiskynnyksen varmaan kaikkialla Euroopassa, myös Suomessa, joten valveutunut lukijakuntani varmaan jo olennaisimmat tietääkin. Rasismilla ja muukalaisvihalla ratsastava rajatkiinni-populismi on syössyt Unkaria taas melkoisen pykälän syvemmälle kohti pohjamutia.

Samaan aikaan toisaalla: Unkarin hallitus ei vain kyynisesti polje pakolaisten ihmisoikeuksia (tehottoman opposition epäsuoralla avustuksella, äärioikeisto-opposition Jobbikia lukuun ottamatta, joka iloisesti ja suoraan äänesti lakiehdotuksen puolesta). Se on myös avannut kulttuuritaistelun, joka tuo monille mieleen stalinismin ajat. Ensinnäkin tuo jo viime blogissani käsitelty Unkarin Tiedeakatemian rahoitusmallin muuttaminen, jonka toimeenpanijana häärää myös ”Orbánin pitbulliksi” kutsuttu László Palkovics, innovaatio- ja teknologiaministeri, joka on jo pitkään tunnettu vastahakoisuudestaan korkeampaa oppineisuutta ja ”hyödytöntä” tutkimusta kohtaan. Edellisen hallituksen opetusasioista vastaavana valtiosihteerinä Palkovics antoi kasvot politiikalle, joka pyrki kohti ”työperustaista yhteiskuntaa” lisäämällä sinikaulusväen kouluttamista ja sulkemalla hyödyttömiin akateemisiin opintoihin johtavia polkuja.

Qubit-sivuston artikkelissa Zsolt Bodnár tiivistää Akatemia-jutun tähänastiset tapahtumat otsikolla ”Unkarin tiede-elämän vaikuttajien ja Unkarin hallituksen välille on syttynyt sota”. Ensinnäkin: viikko sitten hvg.hu-sivusto toi ensimmäisenä julkisuuteen tiedon siitä, että Unkarin tiedeakatemian rahoituksesta osa siirretään innovaatio- ja teknologiaministeriön haltuun. Ministeriön verkkosivuille ilmestyi parin tunnin päästä selitys, jonka mukaan tehokas varainkäyttö edellyttää tällaista koordinaatiomuutosta. Samana iltana Akatemian jäseniä ja tutkijoita edustava Stádium 28 -ryhmä julisti Facebookissa tämän päätöksen olevan CEU-jutun jälkeen uusi hyökkäys tieteen autonomiaa vastaan.

Seuraavana päivänä Akatemian yleiskokous antoi yksimielisen julkilausuman, jossa hallitusta vaadittiin peruuttamaan suunnitellun lainmuutoksen esittäminen ja valitettiin, että Akatemialta oli pyydetty lausuntoa lainmuutosesityksestä ”epätodellisen lyhyen ajan” kuluessa. Kohta myös Abcúg-blogi toi julkisuuteen ministeriöltä Akatemialle tulleen sähköpostiviestin: se oli lähetetty klo 10:36 ja vastausta pyydettiin klo 11:30 mennessä, siis vajaan tunnin sisällä. Ministeri Palkovics vakuutteli, että Akatemian rahoitus ja vapaus eivät ole uhattuina, mutta Akatemian esimies, matemaatikko László Lovász, kieltäytyi uskomasta.

Samaan aikaan Figyelő-lehti, jonka nykyään omistaa Viktor Orbánin neuvonantaja ja hovihistorioitsija Mária Schmidt, julkaisi merkillisen artikkelin, jonka sisältö käy ilmi jo otsikosta: ”Maahanmuutto, homoseksuaalien oikeudet ja gendertiede – näiden parissa eniten puuhaavat Unkarin tiedeakatemian työntekijät”. Artikkelin nimetön kirjoittaja oli tutkinut Akatemian virallisesta julkaisurekisteristä, mitä aiheita talossa tutkitaan, ja toteaa:

Veronmaksajien rahoilla ylläpidetyissä työpajoissa oli työntekijöitä, jotka eivät ole vuosikausiin julkaisseet akateemisissa puitteissa, mutta sekin kävi selväksi, että gender-teema sekä homoseksuaalisuuden tutkimus ovat huomiotaherättävän suosittuja.

Maahanmuutosta ja homoistahan meillä ei tykätä, ei myöskään ”genderistä”, joka itäeurooppalaisen oikeistopopulismin kielessä tarkoittaa perinteisten perhearvojen ja sukupuoliroolien kieltämistä, Pride-kulkueessa niittibikineissä kiemurtelevia transuja sekä naisten kannustamista luopumaan perheenäidin korkeimmasta kutsumuksesta. Artikkeli esittelee näiden hyödyttömien huuhaateemojen kimpussa askartelevia tutkijoita pitkän joukon nimien ja kuvien kera, semmoisten otsikkojen alla kuin ”Liberaalin yhteiskuntatieteen kannattajat” sekä ”Ideologian ohjaamaa tutkimusta”. Esimerkiksi näin:

albert.PNG

Vanhemman tutkijan Fruzsina Albertin aluetta ovat sukupuoli ja syrjäytyminen. Hänen tutkielmansa vuodelta 2015 on otsikoitu ”Miten avioliitto voi olla onnistunut?”, vuonna 2016 taas häneltä ilmestyi arvoituksellista otsikkoa kantava julkaisu ”Interpersonaaliset suhteet Unkarissa”. Vuonna 2018 hän on kirjannut julkaisseensa tutkielman otsikolla ”Postkommunistisen luokkarakenteen kartoitusta: uuden moniulotteisen Unkarin luokkatutkimuksen tuloksia”.

Siis näin. Joitakin sukupuoli-, feminismi-, tasa-arvo- ja luokkajuttuja siellä tutkitaan. (”Luokka”! Kuulostaa kommarien jutuilta!) Kaiken lisäksi jotkut näistä tutkijoista eivät julkaisurekisterin mukaan ole vuosikausiin julkaisseet mitään. Kirjoitus päättyy hurskaaseen toteamukseen:

Tieteellisten suoritusten mittaaminen ei ole helppo tehtävä. Mutta jos Tiedeakatemiassa työskentelevä tutkija ei vuosikausiin julkaise laisinkaan tai useammassa vuodessa vain 1–2 artikkelia, sitä voi kaikin puolin nimittää ongelmalliseksi. On toki myös vastaesimerkkejä, tutkijoita, joilta ilmestyy vuodessa jopa 8–10 tieteellistä tutkielmaa. Mutta vaikea on kiistää sitäkin, että MTA:n Yhteiskuntatieteiden tutkimuskeskuksessa syntyneiden töiden päälinjassa on ideologinen lataus, sitä luonnehtii väkevän liberaalinen tarkastelutapa.

Tikun nenään nostettujen ”ideologiaohjattujen” tutkijoiden työpaikka, MTA:n Yhteiskuntatieteiden tutkimuskeskus puolestaan reagoi julkaisemalla ajantasaisen listan tutkijoidensa tuoreimmista julkaisuista vakuuttaen, että heistä ollaan ylpeitä ja heitä tuetaan. 444.hu-sivusto haastatteli muutamia listatuista tutkijoista. Vähemmistösosiologi Endre Sík summasi tapahtuneen näin: kyseessä on poliittinen noitavaino, joku on hakenut Tiedeakatemian julkaisuista sopivia teemoja ja otsikoita, ja sitten vain copypaste suihkimaan. Lista on säälittävä ja surullinen juttu, sanoo Sík, mutta valitettavasti se pitää ottaa vakavasti, sillä se saattaa enteillä oikeita ikävyyksiä.

Toinen esimerkki samantapaisesta lehtiartikkelimeiningistä: hallituksen äänitorvena tunnettu Magyar Idők -lehti julkaisi kesäkuun alussa artikkelin, jonka kirjoittajaksi oli nimetty Zsófia N. Horváth -niminen henkilö. Nimi on niin tavallinen, että Google-haulla ei äkkiä löydy mitään yksiselitteistä tietoa tästä henkilöstä, joka 444.hu:n mukaan on ”tieskuka”; artikkelin lopussa kerrotaan Horváthin olevan közíró. (Termi oli minulle tuntematon. Sanakirjamääritelmän mukaan se tarkoittaa erityisen korkeatasoisesti julkisia ja poliittisia asioita käsittelevää journalistia. Pienellä haulla löytyi myös oikeistolaisesta Mandiner-blogista muutaman vuoden takaa nimimerkin Dr. Kottász kirjoitus, jossa mukavitsikkäästi maristaan, että ainoa oikea közíró näköjään on vasemmistoälymystöä edustava, itsetyytyväisyyteensä pakahtuva mutta elämässään epäonnistunut ammattivalittaja…)

No, tämä tasokas journalisti purkaa järkytystään Budapestin oopperan (Erkel-teatterin) Billy Elliot -produktion johdosta. Elokuvanakin tunnettu tarina siis kertoo englantilaisen kaivosmiehen pojasta, jolla on duunaritaustaansa nähden outo intohimo tanssia balettia. Ja tämmöistä sitten näytetään yleisölle, jossa journalisti Horváthin järkytykseksi oli paljon lapsia:

Jos poika kerran tahtoo tanssia balettia, hän ei voi olla muuta kuin homo. Tämän tiedämme siitäkin, että juttuun lisätty joukko kohtauksia Joutsenlammesta, jonka sivistyneempi yleisö tietää käsittelevän tätä problematiikkaa, varmaan siksi, että Pjotr Tšaikovski oli myös homo. Se, joka ei tätä kaikkea tiedä, saattoi nähdä, miten pikkupojan kanssa tanssahtelee miestanssija, kaksikin, naistanssijan sijasta. On myös kohtaus, jossa poika ystävänsä kanssa sovittelee naisten vaatteita, heidän takanaan syttyvät sateenkaarenväriset neonvalot, ja ystävä vieläpä lohduttaa, että ei tarvitse pelätä kiinni jäämistä, hänen isänsäkin aina tekee näin hänen äitinsä vaatteiden kanssa. (…) Päähenkilön äitivainajakin näyttäytyy useaan kertaan toistaen: ”uskalla olla oma itsesi”, siis tietenkin homo. (…) Pahin ongelma on juuri siinä, että kaikki tämä vaikuttaa lasten alitajuntaan, juuri siinä iässä, kun heidän suuntautumistaan vielä voi ohjata. (…) On huomionarvoista, että liberaalipropaganda tyrkyttää poikkeavuutta ja on tehnyt siitä suoranaisen muodin, kasvattaen näin katsojalukuja. Tietääkseni hallituksemme yrittää monin keinoin ja runsain rahallisin tuin edistää tämän vastakohtaa, perheonnea, ja siksi onkin käsittämätöntä ja sietämätöntä, että johtava valtiollinen laitos vastustaa tätä aietta ja tekee onnettomiksi montakin nuorta, jotka muuten eivät ehkä olisi lähteneet kehittymään tähän suuntaan.

Eikä tässä kaikki.  Oopperan johtaja Szilveszter Ókovács ilmestyi hädissään hallitusta lähellä oleviin viestimiin antamaan virallisia meriselityksiä: produktioon ei tekijänoikeussyistä voi tehdä enempää muutoksia, ja sitä paitsi he ovat jo häivyttäneet Billyn ehkä-homon kaverin tarinasta niin taustalle kuin vain mahdollista, Billy itse taas ei missään nimessä ole homo, ei myöskään Ókovács itse, jonka henkilökohtaista vakaumusta tai makua tai mielipidettä tämä tuotanto ei missään nimessä edusta… Mutta journalistimestarin kirjoitus hallituksen äänitorvessa ei ole mitä hyvänsä yleisönosastomarinaa, vaan sillä on oltava seurauksia. Nyt Ókovács on ilmoittanut, että ”negatiivisen lehdistökampanjan takia” lipunmyynti on romahtanut, ja siksi Billy Elliotin jäljellä olevat 15 esitystä poistetaan ohjelmasta.

Hallituskriittisessä mediassa keskustellaan nyt siitä, onko Billy Elliotin liput oikeasti myyty lähes loppuun (kuten välillä väitettiin) vai ei. Joka tapauksessa tämä koko prosessi, samoin kuin Figyelőn julkaisema luokkavihollisten lista, on tuonut kammottavalla tavalla mieleen reaalisosialismin ajat. Näinhän se silloin tehtiin: kansan karttuisasta kynästä ilmestyy lehdistöön kirjoituksia, joissa päivitellään, miten kauan puolueemme ja hallituksemme kärsivällisyys oikein kestää, miten kauan kansanvihollisten annetaan riehua, johan tämän proletaarin terveellä oikeustajulla ymmärtää, että nyt pitäisi viranomaisten puuttua tähän meininkiin.

Hvg.hu-sivustolla Péter Hamvay kiteyttää:

Politiikkaa ei tietenkään kiinnosta se, mitä oopperassa tai museoissa tapahtuu. Eivät poliitikot varmaan kuvittele, niin kuin Kádárin ajan rajoittuneet puoluesihteerit, että näyttämön pitäisi toimittaa kansanvalistajan tehtävää. Selkeämpinä hetkinään he tietävät, että ei ole olemassa semmoista ”oikeistolaista kulttuuria”, jolla kaikki teatterit saisi täyteen. Aivan niin kuin sosialismin aikaankin jouduttiin nopeasti luopumaan toivottomista ”kolhoosioopperoista”.

Kysymys on kerta kaikkiaan siitä, että nykyisen poliittisen kurssin kannalta on elintärkeää ylläpitää jatkuvaa sotatilaa. Siksi pitää taistella maahanmuuttajia, György Sorosia, EU:ta, CEU:ta, nyt myös asunnottomia tai ”isänmaanpetturi”-tuomareita vastaan. Tämä kuuluu kulttuuritaisteluun. Siksi hallitus käy käsiksi Tiedeakatemian tutkimuslaitoksiin, oopperaan, museoihin, silloinkin, kun niiden johto on osaksi omaa väkeä. Taistelu sisäistä vihollista vastaan ei sekään ole uusi ilmiö.

On helppo synnyttää äänestäjissä se kuva, että pääkaupungin älymystö se siellä valtion rahoilla pelailee kieroja, itsekkäitä ja perverssejä pelejään, joten on korkea aika valtion puuttua asiaan. Useimmat näistä äänestäjistähän, ilman omaa syytään, elävät kaukana tuosta [pääkaupungin kulttuurilaitosten] maailmasta, eikä hallituskaan tee mitään tämän asiaintilan muuttamiseksi.

 


Demokratian ydinkysymyksiä

Touko 18, 2018

Unkarin uusi hallitus on sitten astunut virkaansa, ja pääministeri Orbán on pitänyt parlamentissa asian johdosta puheen, joka uhkui optimismia. ”Unkari on meille ensi sijalla, mutta työllämme haluamme vahvistaa myös Eurooppaa”, julisti Orbán ja vakuutti, että tähdet Unkarin yllä ovat nyt suotuisammassa asemassa kuin aikoihin: Euroopan painopiste on siirtymässä itään, ja Unkarista ja sen naapurimaista on tulossa koko alueen kehityksen veturi. (Mikähän siinä on, että minun intternetissäni kerrotaan ihan toisenlaisia asioita?) Tämän turvaamiseksi myös Eurooppaa uhkaavan massamaahanmuuton vaaroilta tarvitaan sekä vahvaa maanpuolustusta että kristillistä kulttuuria ja sen arvoja.

Jo aiemmin Orbán kuvaili ohjelmaansa ”kristillisdemokraattiseksi”. Valtion yleisradion uutisille hän oli lausunut tähän tapaan:

Hallitus rakentaa Unkarissa kristillistä demokratiaa, jossa ihmisarvo on kaikkein tärkein, vallan eri haarat on erotettu toisistaan [mitähän tämä tarkoittaa, kun oikeasti sekä lainsäädäntö-, toimeenpano- että tuomiovalta samoin kuin ”neljäs valtiomahti” eli lähes kaikki perinteinen media ovat samoissa käsissä?], vapaus on ehdoton arvo, perheitä tuetaan, globaalit ideologiat torjutaan, uskotaan kansakunnan tärkeyteen, taistellaan täystyöllisyyden puolesta, pidetään tärkeänä naisten tasa-arvoa eikä haluta sellaisia muutoksia, jotka johtaisivat antisemitismin voimistumiseen maassamme.

Aiempi ”illiberaali” demokratia, joka muualla maailmalla on nostattanut ihmettelyä ja vastalauseitakin – muistakaamme, miten aivan äskettäin Itävallan periaatteessa ystävällismielinen liittokansleri Kurz Orbánin tavatessaan nimenomaisesti muistutti itse olevansa liberaali – on siis vaihdettu ”kristillisdemokratiaan”. Tällä käsitteellähän on Sentroopassa kahtalaiset juuret. Toisaalta ”kristillisdemokratialla” ymmärretään sellaista porvarillista – siis perinteitä, perusarvoja ja yksityisomistusta kunnioittavaa – politiikkaa, joka pyrkii osoittamaan sosiaalista omaatuntoa ja rakentamaan sovintoa myös yhteiskunnan vähäosaisempien suuntaan, tavallaan taistelemaan hyvällä mullistusmielistä työväenliikettä vastaan. Toisaalta sentrooppalaisen kristillisdemokratian pimeään puoleen on kuulunut sanan ”kristillinen” pimeä puoli eli juutalaisvastaisuus: se on myös ns. tavallisen kansan nimissä vastustanut stereotyyppistä juutalaista viholliskuvaa eli ahnetta ja kieroa kosmopoliittis-kaupunkilaista puoliherrasväkeä. Orbánin kristillisdemokratia edustaa näiden molempien uusintaversiota, jossa aktiivisen antisemitismin tilalla on vihan ja pelon lietsonta muslimi-maahanmuuttajia kohtaan.

Vaikka Orbán vakuuttaa suhtautuvansa Eurooppa-projektiin periaatteessa yhä myönteisesti, Unkarin poliittinen meno on alkanut nostattaa yhä äänekkäämpää vastustusta Brysselissä, ja Suomessakin on ns. valtamedia julkaissut entistä useampia kriittisiä uutisjuttuja Unkarista. (Mielenkiintoista muuten lukea niiden kommenttiketjuja: selvästikin Orbánilla on Suomessa jo vankka fanijoukko, jonka mielestä valtamedia vain valehtelee ja mustamaalaa kaikkien kansallismielisten sankaria. Vaikea näitä kommentteja on vakavalla naamalla lukea – kun suomalaisten fanien mielestä Orbán taistelee urhoollisesti ”korruptoitunutta EU:ta” vastaan, sitä tosissaan ihmettelee, mahtavatko nämä kommentoijat seurata unkarilaisia korruptiokeskusteluja, joissa vakuuttuneimmatkaan Fidesz-uskovaiset eivät lopulta pysty puolustamaan Orbánin ja hänen lähipiirinsä käsittämätöntä rikastumista mitenkään muuten kuin sillä, että ”no varastivathan sosialistitkin”.)

Viime viikkoina on esillä ollut hollantilaisen viher-mepin Judith Sargentinin selonteko Unkarin demokratian tilasta. Sargentinin raportti, josta äänestetään valiokunnassa kesäkuussa ja koko EU-parlamentissa syyskuussa, voisi johtaa siihen, että Unkarin kysymys nostetaan Euroopan neuvoston käsittelyyn, ja periaatteessa Unkaria voisi lopultakin uhata ns. 7. artiklan soveltaminen eli pahimmillaan äänioikeuden riisto. Siitä, miten todellinen tämä uhka on, voi varmaan olla monta mieltä… Tässä yhteydessä Unkarissa vieraili äskettäin myös EU:n naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunnan (FEMM) edustajana saksalainen sosiaalidemokraatti Maria Noichl, joka antoi myös haastattelun viikkolehti HVG:lle.

Haastattelussa Noichl muistuttaa, että hänen Unkarin-vierailunsa oli vain yksi osa Sargentinin raporttiin liittyvää selvitystyötä. Pelkkien henkilökohtaisten vaikutelmien ohella EU:n elimet voivat nojautua myös tutkimustietoon ja tilastoihin, joiden mukaan sukupuolten tasa-arvon osalta Unkari on Euroopan häntäpäätä (ja on ollut jo pitkään, tämä ei siis ole mikään päivänpoliittinen kehitys). Muuten haastattelu on muotoiltu tavallaan reaktioksi kenenpä muun kuin hallituksen ikioman törkytuutti-journalistin, tunnetusti sanojaan siivilöimättömän Zsolt Bayerin tavanomaisen räyhäpoleemiseen juttuun, joka keskiviikkona ilmestyi hallituksen uskollisessa äänitorvessa, Magyar Idők -lehdessä. (En viitsi sitä tähän linkittää, unkarintaitoiset löytänevät sen varsin vähällä vaivalla.)

Bayerin ”avoin kirje Maria Noichlille” on otsikoitu Ei, ei, ja ei! (Toisaalta sana nem merkitsee unkariksi paitsi ‘ei’ myös ‘sukupuoli’, ilmeisesti tässä on yritetty sanaleikkiä.) Kirjoitus on siis vastalause kaikkea sitä vastaan, mitä ”hyvinvoinnin höperryttämät” ja ”epänormaalit” länsieurooppalaiset ”hölmöissä selonteoissaan” esittävät. Bayerin mielestä Noichl ja kumppanit vaativat unkarilaisia ”muuttamaan perheen käsitteen sellaiseksi, mikä sopii teille sairaille idiooteille”, eli siis julistamaan, että ”perhe ei ole miehen ja naisen yhteys vaan 72 gender-identiteetin vapaavalintainen tai sattumanvarainen yhteenliittymä”, ”joka laajenee sitä mukaa, kuin yhä useammat perverssit lobbaavat itselleen oikeuden ”kunnioitukseen” ja ”tasa-arvoon”.” Lisäksi, näin Bayer, ”meidän pitäisi tunnustaa, että naisten vastainen väkivalta suorastaan rehottaa maassamme”, että ”mustalaisnaiset/tytöt/vaimot” eivät saa tasavertaista terveydenhuoltoa, ja lisäksi Noichl ja kumppanit puolustavat aborttia, joka Unkarissa ”valitettavasti” on vielä vapaa, sillä “teidänkaltaisenne idiootit tykkäävät vain kuoleman kultista, löytävät ‘kauneutta’ vain perversiosta, ja suorastaan vihaavat elämää, kaikkea luonnollista, itsestäänselvää, todella kaunista, perinnettä”. Ja niin, koko tämä FEMM on tietenkin pelkkä ”valheiden ja älyttömyyksien kasauma”. Muistutan taas, että tämä hillityn älyllinen kirjoitus ei siis ole ilmestynyt millään MV-lehden tyyppisellä villisivustolla vaan oikeassa, valtion varoilla ja hallituksen maksullisilla ilmoituksilla tuetussa sanomalehdessä.

Noichl, jolle Bayerin möläytykset ilmeisesti on selitetty ja käännetty, torjuu ne viileän rauhallisesti. ”Gender” ei ole FEMMin keksimä eikä kenties paras mahdollinen termi, mutta kysymys ei ole 72 mahdollisesta perversiosta vaan sen tutkimisesta, miten mieheksi tai naiseksi syntyminen määrää ihmisen elämää ja mahdollisuuksia ja mitä tämän johdosta tulisi tehdä. FEMMin tarkoitus ei ole puuttua EU:n jäsenvaltioiden perustuslakeihin; sitä vastoin ”paria yksinkertaista asiaa odotamme, kuten naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamista”. Ei tietenkään ole niin yksinkertaista väittää, että Unkarissa naisten asema tässä suhteessa olisi heikompi, koska tilastot eivät ole vertailukelpoisia. ”Uskotteko te, että raiskattu mustalaisnainen Unkarissa menee tekemään rikosilmoituksen poliisille?” Noichl kysyy haastattelijalta. Aborttikysymyksissä Unkari ei ole sen heikommassa jamassa kuin muut Euroopan maat, mutta – näin Noichl – ajanmukaista ehkäisyä ei tarjota julkisen, maksuttoman terveydenhuollon ohessa, katumuspillerikin vaatii reseptin, ja ulkopuolisellekin on selvää, että valtio kannustaa tiettyjä yhteiskunnan kerroksia hankkimaan lapsia, toisia taas ei.

Niinpä. Eniten Noichlia on järkyttänyt vierailu romanien asuttamassa köyhässä kylässä tai “ghetossa”, missä köyhyys ja kurjuus oli tuonut hänen mieleensä aiemmat työmatkat Afrikan kehitysmaihin. “Se, mitä näin, sai sanat juuttumaan kurkkuuni. Tuntui, ettei tämä voi olla totta.” Jututtamiltaan ihmisiltä Noichl oli kuullut tarinoita synnyttäjien karusta kohtelusta, pakkosteriloinnista tai siitä, miten viranomaiset pelottelevat romaneja – ”köyhyys on suorastaan kriminalisoitu” – tai esimerkiksi ottavat lapsia huostaan pelkästään taloudellisista syistä. Ja kaiken kaikkiaan: arvot ja arvostukset sikseen, se, mitä Noichl kerta kaikkiaan ei suostu hyväksymään, on ihmisten – myös kansalaisjärjestöjen ja -aktivistien – pelotteleminen. Bayerin artikkeli, näin Noichl toteaa haastattelun lopussa, ei pelota eikä loukkaa häntä henkilökohtaisesti – se vain ”heijastaa Unkarin yleisiä mielialoja naisia kohtaan”.

Samaan aikaan Unkarin päättäjät ovat kyllin kauan maahanmuuttovastaisuutta rummutettuaan ottamassa seuraavan askeleen, joka liittyy kuin liittyykin ns. naisasioihin. Kuten tässä jo kerroin, Orbán on ilmoittanut haluavansa solmia sopimuksen Unkarin naisten kanssa – sopimuksen synnytystalkoista, kuten suomalaiset poliitikkosedät asian ilmaisevat. Kun väki vanhenee ja hupenee eikä lisää haluta ottaa ulkomailta, syntyvyys pitäisi ehdottomasti kääntää nousuun. Nyt onkin luvassa uusi kansallinen konsultaatio (eli vallanpitäjien käsiä sitomaton epävirallinen kansalaiskysely), jossa perinteisten maahanmuuttoteemojen lisäksi tullaan erityisesti käsittelemään ”demografista käännettä”. Tästä uudesta konsultaatiosta onkin jo verkossa kiertämässä ensimmäinen ennakoiva versio:

gilead.jpg

1. Olettehan samaa mieltä siitä, että valkoinen hattu on sievempi kuin burka? 2. Olettehan samaa mieltä siitä, että punaisessa puvussa näytte paremmin Elioksen LED-lamppujen valossa? [Tässä on viittaus pääministerin vävyn korruptionkäryiseen katulamppufirmaan, jonka lamput kaiken lisäksi osoittautuivat valoteholtaan surkean huonoiksi.] 3. Olettehan samaa mieltä siitä, että on parempi tulla raskaaksi kuin pudota hissikuiluun?

Olisikohan muuten aika muidenkin kuin ns. tunnustavien feministien lopultakin myöntää, että sukupuolten tasa-arvo on ihan oikeasti demokratian ydinkysymyksiä?


Tieteestä ja vallasta

maaliskuu 27, 2017

Parin viime viikon ajan olen poikkeuksellisen akuuttien työkiireiden ohella pohdiskellut Unkarista kantautuvia tiedeuutisia. Jotka näin postfaktisen politiikan aikaan, kun päättäjät ilmeisesti entistä vähemmän vaivautuvat kuuntelemaan kaiken maailman dosenttien piipitystä, panevat tiedeihmisen ankarasti miettimään koko tieteenteon edellytyksiä ja tulevaisuutta tässä ”totta tai ei, näin nämä asiat koetaan” -maailmassa.

Aloitetaan aiheesta, josta tässä blogissa oli puhetta jo syksymmällä, eli Unkarin vuoden 1956 kansannousun muistosta ja muiston viimesyksyisestä 60-vuotisjuhlinnasta. Etenkin juhlinnan johtajasta, pääministeri Orbánin hovihistorioitsijasta Mária Schmidtistä. Schmidt on jo ennestään tunnettu ”Terrorin talon” johtajana, siis tuon museon, jota oppositiopiirit syyttelevät natsien ja kommunistien terrorin aiheettomasta rinnastamisesta ja molempien diktatoristen järjestelmien hirmutekojen vyöryttämisestä joidenkin ulkopuolisten pahojen voimien harteille, niin että lopputulokseksi saadaan (oikeistolaisten) unkarilaisten moraalinen valkopesu. Vuonna 2006 Schmidt erehtyi arvostelemaan tuolloin oppositiossa ollutta Orbánia, pääsi sittemmin takaisin armoihin mutta – näin kirjoittaa ”nickgrabowszki” ilkeässä B1-blogissa – joutuu yhä jatkuvasti todistelemaan uskollisuuttaan. Vaikka se lopulta vaatisi ”vaihtoehtoisten faktojen” tuottamista.

Kuten syksymmällä kirjoitin, vuoden 1956 muistovuoden viralliseen juhlintaan kuului kapinahallituksen pääministerin, reformikommunisti Imre Nagyn ja ylipäätään kansannousuun johtaneen älymystö- ja opiskelijavastarinnan häivyttäminen mahdollisimman näkymättömiin. Mutta jos ihmiskasvoisen sosialismin etsijöitä ja reformihaaveilijoita ei saa kunnioittaa, keitä sitten? Porvarillista poliittista vastarintaa ei 1950-luvun Unkarissa (enää) juuri ollut eikä voinut olla, sen kantajat ja rakenteet oli stalinistinen terrori tuhonnut tai ajanut maanpakoon. Siispä Orbánin järjestelmä nosti vuoden 1956 virallisiksi sankareiksi pääkaupungin pojat (pesti srácok), tavalliset usein työläisluokkaan kuuluvat nuoret, jotka lähtivät kaduille taistelemaan neuvostopanssareita vastaan usein ilman mitään sen selkeämpää poliittista agendaa kuin että venäläiset olisi saatava pois maasta ja kommunistipuolueen sekä salaisen poliisin poliittiselle terrorille loppu.

Ja, kuten jo tuolloin kerroin, katutaistelijoiden muistoa kunnioittavista julisteista syntyi äläkkä. Yksi julisteista nimittäin perustuu tuonaikaiseen lehtikuvaan, jossa totinen keskenkasvuinen pojanjolppi kulkee kivääri selässä. Juhlavuositoimikunnan mukaan kuvassa olisi näyttelijä László Dózsa, joka mielellään kertoilee uskomattomia tarinoita vuoden 1956 sankariteoistaan ja ihmeellisistä pelastumisistaan. Alkuperäistä kuvaa käyttäneiden länsimaisten aikalaislehtijuttujen mukaan pojan nimi oli kuitenkin Pál Pruck, ja tätä mieltä olivat myös tällä välin edesmenneen Pruckin omaiset. Syntyi yhtä käsittämätön kuin häijykin yhteenotto Pruckin perheen ja juhlavuosikomitean johtajan, Mária Schmidtin välille.

Eikä asia jäänyt tähän. Muutama päivä sitten 444.hu-sivusto kertoi, että neljä historiantutkijaa, Unkarin kansalliskirjaston alaisena toimivan vuoden 1956 tutkimusinstituutin työntekijät János M. Rainer, Réka Sárközy, László Eörsi ja Krisztián Ungváry olivat saaneet virallisen kurinpidollisen huomautuksen julistejupakkaa koskevien kannanottojensa johdosta. Rainer oli jo aiemmin varsin kärkevästi oikonut Mária Schmidtin erheellisiä tietoja Imre Nagyn henkilöhistoriasta, Réka Sárközyn kommentteja katutaistelijajulisteiden osalta on selostettu tässäkin blogissa, myös Eörsi oli julkisesti arvostellut julisteiden välittämää historianäkemystä, Ungváry puolestaan oli lokakuun 23:nnen päivän mielenosoituksessa – jossa häneltä lyötiin kasvot verille – painokkaasti ilmoittanut, että (toisin kuin hallitus asian näkee) Brysseli ei ole Moskova (eli vuoden 1956 vapaustaistelua ei mitenkään voi rinnastaa Orbánin hallituksen tämänhetkiseen kukkoiluun). Tämän johdosta neljälle tutkijalle siis annettiin virallinen varoitus, viitaten laitoksen ohjesääntöön, jonka mukaan työntekijöillä ei ole oikeutta noin vain antaa lausuntoja tiedotusvälineille. (Lausunnonantamiskielto tosin koskee vain laitoksen toimintaan liittyviä kysymyksiä!)

Historiantutkijoiden sisäpiireissä kuulemma jupistaan nyt, että kaiken taustalla on Mária Schmidt, joka on jo pitkään halunnut vuoden 1956 tutkimuslaitoksen siirtyvän kansalliskirjaston helmoista johonkin itseään tai hallitusta lähempänä olevaan yksikköön, esimerkiksi hallituksen ikiomaan Veritas-tutkimusinstituuttiin (ja tämän yhteydessä olisi varmaan myös kurittomia tai väärin ajattelevia tutkijoita voitu vaihtaa sopivampiin). Myös inhimillisten voimavarojen superministeri Zoltán Balog olisi ollut tämän siirron takana. Veritas-instituutin johtaja, kiistelty historiantutkija Sándor Szakály ei kuitenkaan innostunut ideasta, ei myöskään pääministerin kansliaministeri János Lázár, joka on pitkään ollut jonkinlaisella sotajalalla Mária Schmidtin kanssa.

Niskuroivan kapinatutkimusinstituutin kurittaminen on siis toistaiseksi kaatunut vallan miesten ja naisten keskinäisiin kärhämiin. Selvää kuitenkin on, että tässä taistelussa sekä tosiasioita että akateemisia meriittejä tärkeämpää on uskollisuus johtajaa ja vallitsevaa järjestelmää kohtaan.

***

Samaan aikaan, kuten täälläkin on jo kerrottu, Unkarin hallitus on julistanut sodan gendertutkimusta vastaan. Ministeri Balog on ilmoittanut, että sosiaalista sukupuolta (gender) ei ole olemassa (toisin kuin jostain syystä yhä kuvitellaan niissä lukuisissa länsimaisissa yliopistoissa, joissa sukupuolentutkimus on vakiintunut tieteenala ja oppiaine) ja että tuota pikaa käynnistetään tuommoisen rappioilmiön vastapainoksi Corvinus-yliopistossa uusi perhetieteen opinto-ohjelma. Valtiosihteeri Bence Rétvári on verrannut sukupuolentutkimusta entisen maailmanajan ”tieteelliseen marxismi-leninismiin”, ja kristillisdemokraattien nuorisojärjestön johtajan käsittämätöntä möläytystä olen täällä jo aiemmin referoinut.

HVG-lehdessä 23.3. historiantutkija Andrea Pető, Unkarin nais- ja sukupuolentutkimuksen kenties arvovaltaisin edustaja kirjoittaa genderjupakasta otsikolla ”Raportti juoksuhaudasta”. Pető muistuttaa, että sukupuolentutkimuksella on itse asiassa jo vuosikausia ollut varsin vakiintunut asema Unkarin tiede-elämässä. Unkarin sosiologiassa on jo pitkään tutkittu sukupuolten tasa-arvon kysymyksiä esimerkiksi työelämän kannalta, humanistisissa tieteissä on esimerkiksi historiantutkimuksen, kieli- ja kirjallisuustieteen alalla tehty sukupuoleen liittyvää tutkimusta, ja kolmantena tärkeänä lähtökohtana on ollut naisten asemaan liittyvien (esimerkiksi perheväkivallan uhreja tukevien) kansalaisjärjestöjen työ. Petőn omassa akateemisessa kodissa, Soros-säätiön ylläpitämässä Central European Universityssä, gendertutkimuksen laitos ja ohjelma (englanniksi) on toiminut jo kauan ennen nyt kohua nostattaneiden ELTE-yliopiston unkarinkielisten gender-opintojen käynnistymistä. Miten tästä korkeakouluopetuksen alakulttuurista on juuri nyt noussut tämmöinen poliittinen myrsky?

No siksi, arvelee Pető, että Unkarissa kohtaa nyt kaksi kehityskulkua. Ensinnäkin ”genderistä” on Euroopan äärioikeistolaisissa vaihtoehtopiireissä jo jonkin aikaa rakenneltu jonkinlaista yleismörköä, joka tulee ja tappaa, syöttää kansalle homopropagandaa jo lastentarhasta lähtien, tuhoaa perheet ja perinteet ja hävittää koko kansan, kun homosaatio, telaketjufeminismi ja aborttipropaganda romahduttavat syntyvyyden. Tämä ei Petőn mukaan ole vain perinteistä feminismin vastaista backlashia vaan uusi, uusliberaalin globaalin maailmanjärjestyksen kriisiin reagoiva konservatiivis-nationalistinen liike. Unkarissa tämä sitten osuu mukavasti yhteen ”illiberaalin” valtion rakentamispyrkimysten kanssa. Gender-möröllä pelottelemalla hallitus voi saada kansan EU-vastaisen propagandansa taakse.

Tiedeinstituutioiden kannalta mielenkiintoista ja pelottavaa on tietenkin se röyhkeys, jota vallanpitäjät tässä kärhämässä ovat osoittaneet. Ministerit, valtiosihteerit ja muut näkyvät poliitikot käyttäytyvät ikään kuin eivät tietäisi, miten yliopistojen oppiaineet ja tutkinto-ohjelmat rakennetaan ja hyväksytään. Toistaiseksi ei mikään poliittinen painostus ole riittänyt uuden oppiaineen rakentamiseen tai olemassaolevien kaatamiseen. Unkarissakin on yhä voimassa kansainvälisten standardien mukainen akkreditointimenettely: uuden oppiaineen käynnistäminen vaatii sekä tieteellisen että teknisen taustan osalta tarkat ja pitkälliset, puolueettomien asiantuntijaryhmien tekemät selvitykset. Toistaiseksi ei myöskään poliittinen valta ole yrittänyt suoraan jyrätä tiedeinstituutioita kumoon vaan on tyytynyt rakentamaan omia rinnakkaisia rakenteitaan. Saapas nähdä, miten tässä vielä käy.

***

Ei kaksi kolmannetta. Noustaanpa maailman julkisuuden ja päätöksenteon huipulle eli presidentti Donald Trumpin hoviin. Siellä toimii terrorismineuvonantajana muuan Sebastian Gorka, tai unkarilaisittain Gorka Sebestyén, syntynyt Lontoossa unkarilaisten vuoden 1956 pakolaisten poikana, toiminut Britannian armeijan tiedustelun palveluksessa, opiskellut Unkarissa ja ollut Viktor Orbánin neuvonantajanakin, avioitunut amerikkalaisen rautaruukkidynastian perijättären kanssa ja saanut USA:n kansalaisuuden.

Tai oikeastaan miehemme nimi on ”Dr. Sebastian v. Gorka”. Tuo pikku-v ei ole lyhennys saksan von-etuliitteestä vaan sanasta vitéz, ‘urho’. Vitézien järjestön perusti valtionhoitaja Horthy vuonna 1920 eräänlaiseksi uuden ajan aatelistoksi, palvelemaan isänmaata (tai sen hallitsijoita) ja edistämään ”unkarilaisen rodun” menestystä.  ”Unkarin kansakunnalle” sodassa tai muuten palveluksia tehneet miehet saivat Horthylta maatilan sekä oikeuden käyttää nimensä edellä vitéz-etuliitettä, joka periytyisi vanhimmalle pojalle. Sodan jälkeen uudet vallanpitäjät kielsivät järjestön, mutta ulkomailla sekä nyttemmin Unkarissakin toimii useita Vitéz-järjestöjä, jotka väittävät jatkavansa alkuperäisen ritariston perinteitä. Vitézien, kuten muidenkin Horthyn Unkarin valtarakenteiden, maineeseen on tarttunut jonkin verran tahraa Unkarin liittolaisuudesta natsien kanssa ja siitä antisemitismistä, jonka enemmän tai vähemmän herrasmiesmäisiä muotoja Unkarin ”kristillis-kansallinen” yläluokka laajalti kannatti. Tämän takia myös Yhdysvaltain ulkoministeriö pitää vitézejä ”Natsi-Saksaan liittyvänä järjestönä” (jollaisista ylläpidettiin erityistä listaa sodan jälkeen, kun oli vielä tärkeää estää natsirikollisia livahtamasta Ameriikan ihmemaahan uutta elämää rakentamaan).

Ja tämän takia Yhdysvalloissa tietyt piirit ovat nostaneet metakan Gorkan vitéz-jäsenyydestä, jonka mies itse toi julki esiintymällä Trumpin virkaanastujaisjuhlissa järjestön mitali rinnassaan. Gorka itse on väittänyt kantaneensa mitalia kunnianosoituksena edesmenneelle isälleen, joka oli saanut mitalin ”vuonna 1979 ansioistaan diktatuurin vastustajana”. Amerikanjuutalaisen The Forward -lehden toimittajat kuitenkin tavoittivat useita vitézien edustajia, jotka vakuuttivat Gorkan itse henkilökohtaisesti olevan valan vannonut järjestön jäsen, ja heidän haastattelemansa maahanmuuttolainsäädännön asiantuntija arvelee, että vitézien jäsenyys tai jäsenyyden salaaminen USA:n kansalaisuutta myönnettäessä voisi periaatteessa johtaa Gorkan kannalta hyvin ikäviin seuraamuksiin, jos asiaa lähdettäisiin tosissaan perkaamaan. Tässä vielä Samantha Been viihdyttävä katsaus Gorka-ilmiöön:

Mutta äärioikeistolaisten, vanhan ajan salonkirasismia kannattavien herrasmiesten ritariromanttiseen perinnekerhoon kuuluminen sikseen. Tämän jutun kannalta Gorkassa mielenkiintoista ovat ne akateemiset ansiot, joiden perusteella Trumpin hallinto on tehnyt hänestä islamistisen terrorin asiantuntijan. Niistä nimittäin Georgetownin yliopiston apulaisprofessori Daniel Nexon Foreign Policy -lehdessä esittää kerrassaan murskaavan arvion.

Gorkalla on yksi ainoa vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa ilmestynyt artikkeli, ilmiöiden kompleksisuutta pohtiva pikkuinen kirjoitelma, jossa hän on kolmantena tekijänä. Muuten hänen tuotantonsa tuntuu toistelevan ja kierrättävän ajatuksia hänen väitöskirjastaan, joka valmistui Budapestin Corvinus-yliopistossa (hetkinen, eikö siitä juuri ollut puhetta jossakin… ?) 2007. (Ohjaajana oli András Lánczi, filosofi ja yksi Viktor Orbánin harvoja vankkoja tukijoita tiede-eliitin keskuudessa; Lánczi nimitettiin Corvinus-yliopiston rehtoriksi viime vuonna, viran ainoana hakijana.)

Nexonin hyytävän arvion mukaan Gorka on kova poika esittämään komeita ja suurisuuntaisia ajatuksia esimerkiksi terrorismin olemuksesta mutta varsin avuton, kun tulee kysymys varsinaisesta asiasisällöstä ja todisteista. Varsinkaan islamistisen terrorin olemuksesta ja ilmenemismuodoista hän ei tunnu oikeasti tietävän paljoakaan. Gorka ei osaa arabiaa, ei ole asunut Lähi-idän maissa, ja Koraanin käännöksiä sekä yhtä 1953 ilmestynyttä ranskankielistä (aikoinaan toki pätevää) alan teosta lukemalla hän tekee sangen äkkivääriä päätelmiä siitä, miten islaminuskon olemus tekee mahdottomaksi länsimaisen demokratian, jumalallinen predestinaatio kun ei salli yksilön vapaata valintaa. (Mitenkähän kalvinistiset Sveitsi ja Hollanti, puhumattakaan paljolti kalvinismiin pohjautuvasta amerikkalaisesta protestantismista, ovat pystyneet rakentamaan minkäänlaista demokratiaa?) Yhtä pikaisiin ja pinnallisiin päätelmiin ja olemattomaan todistusaineistoon perustuvat Gorkan väitteet terrorismista, sen kehityksestä ja yhteiskunnallisista taustoista.

Taas kerran meillä on siis edessämme ”tutkija”, joka tuottaa vallanpitäjille näiden ennakkoluuloihin ja toiveisiin sopivaa ”tiedettä”, kenties jopa vaihtoehtoisia faktoja. Mutta jos ”Terrori-Marin” omaperäiset tulkinnat vuoden 1956 tapahtumista nostattavat korkeintaan myrskyjä Unkarin historiantutkijoiden pienessä vesilasissa tai jos Unkarin kristillisdemokraattisten nuorten epäluuloinen suhtautuminen sosiaalisen sukupuolen olemassaoloon voidaankin muun maailman sukupuolentutkimuksen laitoksissa ohittaa naureskellen, Sebastian v. Gorkan kaltaisen ”asiantuntijan” nousu maailman mahtavimman suurvaltajohtajan ”terrorikuiskaajaksi” ei enää ole yhtään hauska juttu. Ja sikäli kuin tämän ”asiantuntijan” urakehitys on Unkarin yliopistomaailman ”ansiota”, pitäisi kaikkien tajuta, että pienen itäeurooppalaisen maan yliopistolaitokset, jopa ”hyödyttömillä” humanistisilla aloilla, voivat joutua paljon vartijoiksi.


Naisten päivä, siis perhearvojen

maaliskuu 8, 2017

Hyvää pian päättyvää naistenpäivää, arvoisat mies- ja naisoletetut ynnä muut lukijani!

Se on siis tämä alun perin lähinnä sosialistisessa maailmassa juhlittu päivä, joka entisellä Venäjänmaalla oli perinyt vanhoja naistenpraasnikan piirteitä – monilla Venäjän paikkakunnillahan oli aikoinaan tunnettu tämmöinen, jonkin ortodoksisen juhlapyhän yhteydessä vietetty ”väärän kuninkaan (tai kuningattaren) päivä”, jolloin osat vaihtuivat ja naiset saivat kerrankin rauhassa ryypätä ja riehua, jopa ahdistella miehiä tai tapella. (Minkä jälkeen tietenkin kaikki helpotuksesta huokaisten palasivat tavalliseen arkimeininkiin.) Neuvostoliitossa naistenpäivää vietettiin samoin asiaankuuluvin menoin. (Virossa kerrotaan tarinaa – ilmeisesti paikkaansapitämätöntä – siitä, miten Tallinnaa 9.3.1944 pommitti naistenpäiväjuhlan jäljiltä yhä pahaa krapulaa poteva Neuvostoliiton ilmavoimien naisyksikkö, katastrofaalisin seurauksin.) Toki olennaista oli, että naistenpäivän johdosta saivat jo työpäivän alusta alkaen juopotella myös (tai etenkin) miehet…

Myös Neuvostoliiton satelliittimaissa naistenpäivän juhlintaa yritettiin istuttaa perinnekalenteriin, mutta kovin syvälle keskieurooppalaiseen kulttuurimaisemaan se ei juurtunut. Nykyään Unkarissa vietetään naistenpäivää lähinnä kansainvälisen feminismin ja tasa-arvotaistelun nimissä, sikäli kuin vietetään. Useimmille päivä kai merkitsee muutamaa kohteliaisuusfraasia ja kukkasta, jos sitäkään.

nonap

Sillä aikaa kun äitisi tiskaa, kipaisepa sinä ostamassa sille naistenpäiväkukat.

Tänä vuonna Unkarin hallitus kuitenkin pläjäytti julkisuuteen semmoisen naistenpäivätervehdyksen, että siihen on pakko jotenkin reagoida. Jo ennenkin on tiedetty, mitä mieltä Unkarin korkeimmilla poliittisilla portailla ollaan naisten asemasta ja tehtävästä yhteiskunnassa, ja äskettäin nähtiin perin riemastuttavia reaktioita ELTE-yliopistossa käynnistyvään sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmaan. Valtiosihteeri Bence Rétvári julkitoi jo tuolloin painokkaat dubionsa: hänen mielestään näin ”ilmeisen ja avoimen vähäisillä opiskelijamäärillä käynnistyvä oppiaine” ei ole taloudellisesti kannattava, vie voimavaroja yliopiston muilta ohjelmilta eikä palvele yhteiskunnan ja työmarkkinoiden etua, niin kuin yliopistolta tulisi odottaa. (Tähän joku koiranleuka jo ehti muistuttamaan, että Rétvári itse on juristintutkinnon suoritettuaan toiminut vain muutaman vuoden ”oikeissa” töissä ennen politiikkaan siirtymistään eikä luultavasti ymmärrä työmarkkinoista enempää kuin sika hopealusikasta.) Viestinsä lopuksi Rétvári lataa, että

yliopiston oppiaineiden pitää rakentua tieteelliselle pohjalle. Gender – samoin kuin marxismi-leninismi – on ennemmin ideologiaa kuin tiedettä, ja siksi on epävarmaa, saavutetaanko tällä yliopistollisen opetuksen taso. Oppiaineen sisältö on vastoin kaikkea sitä, mitä hallituksen arvomaailma näkee ihmisessä.

Siis hetkinen. Ensinnäkin kaikki sukupuolentutkimusta opettavat länsimaiden yliopistot ovat jonkin oudon epätieteellisen ideologiaharhan vallassa eivätkä näe sitä ilmeistä tosiseikkaa, että pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä eikä siinä ole sen kummempaa tutkimista. Ja toiseksi – siis eikun hupsistaheijaa, unohtakaa tämä tieteellisyysjuttu, eihän oikeasti tärkeää olekaan tiede vaan ”hallituksen arvomaailma” (siis sittenkin ”ideologia”?), johon kuuluu perinteinen näkemys sukupuolirooleista.

Mutta ei tässä logiikan riemuvoitossa vielä kaikki. Tänään julkistettiin varsinainen naistenpäivätervehdys: inhimillisten voimavarojen (= opetus-, kulttuuri-, sosiaali- ja terveysasioiden) ministeriön superministeri Zoltán Balog julisti, että yhteiskunnallista sukupuolta ei ole, ja hallituksen toimesta näitä asioita ruvetaan tutkimaan aivan eri tavalla… Näin siis Unkarin hallituksen verkkosivuilla julkistettu uutinen:

Ihmiset syntyvät miehiksi ja naisiksi, siksi hallitus sanoo ”ei” sosiaalisille sukupuolille [= ”genderiä” ei ole olemassa] mutta ”kyllä” muuttuville yhteiskunnallisille rooleille, sanoi inhimillisten voimavarojen ministeri keskiviikkona Budapestissa.

Mindennapok Női Szemmel (Nőiszem, ‘Arki naisen silmin’) -yhdistyksen sekä Unkarin Naisten Unionin [ministeriöiden ym. tukema ”kansalaisjärjestö”, jonka tehtävänä näyttäisi olevan perinteisten perhearvojen ohella elintarvikealan (nais)tuottajien ja yritysten tukeminen] naistenpäiväkonferenssissa ”Naisen sielu – elän naisen elämää” ministeri Zoltán Balog ilmoitti, että syksyllä käynnistyy Budapestin Corvinus-yliopistossa perhetieteen (családtudomány) maisterikoulutus.

Ministeri julisti, että hallitus haluaa antaa naisille kaiken tukensa ja taata heille valinnanvapauden, niin etteivät perinteisen perheenäidin roolin valitsevat eivätkä äitiyden ohella työhön kaipaavat naiset tuntisi itseään ”häviäjiksi”.

Perhetiede???  Niinhän se menee, että piru on ajettava ulos belsebuubin avulla ja pelkästään ideologiaan nojaava gender-näennäistiede karkotettava yliopistoista perhearvoaatteen voimin, siis tuota, -tieteen. Valitettavasti, kommentoi ilkeä 444.hu-sivusto, Zoltán Balogin puheesta ei käynyt ilmi, mihin työmarkkinoiden vaatimuksiin perhetieteen maisteriohjelman on tarkoitus vastata. (Ja hiukan tässä sivusta ihmettelee, mihin jäi yliopistojen autonomia: uuden oppiaineen käynnistäminen vaatii normaalisti melkoisen tiukan akkreditaatiomenettelyn tieteellisine ja taloudellisine syyneineen. Nyt hallitus vain napsauttaa sormiaan ja simsalabim, meillä on uusi tieteenala!)

Päivän päätteeksi suosittelen etenkin unkarintaitoisille vielä hörhöoikeistolaisen EchoTV-kanavan uutislähetystä aiheesta. Tässä uutisvideopätkässä kerrotaan ensin hieman epäluuloiseen sävyyn kansainvälisen (György Sorosin perustaman, se pitää tietenkin mainita) Central European Universityn sekä ELTEn gender-ohjelmista, mutta todellinen hauskuus alkaa noin kohdassa 1’08”.

medve

”Genderiä on 1970-luvulta lähtien radikaalifeministinen liike yhdessä kansainvälisten homo- ja lesbojärjestöjen kanssa tehnyt tunnetuksi, levittäen sitä käsitystä, että ei ole kahta sukupuolta, vaan useampia, sen mukaan, mikä on ihmisen seksuaalinen suuntautuminen.”

Pride-kulkueen iloisista karhumiehistä leikataan suoraan (hih hih) hämärässä juhlasalissa saarnaavaan kuikelomaiseen ministeri Balogiin. Ministerin ylempänä siteerattujen sanojen lisäksi saamme kuulla uutistoimittajan suusta, että Corvinus-yliopistossa käynnistyvä perhetieteen maisteriohjelma on nimenomaan hallituksen protesti gender-opetusta vastaan. Ja lopuksi ministeri Balog kertoo, mikä on asioiden oikea laita:

Miten hyvä, että nyt olemme Tiedeakatemian tiloissa. Tämä on asian arvolle sopiva paikka. Sitä vastoin meille usein syötetään sellaisia vääriä faktoja ja asenteita, jotka meidän tulee torjua. Me torjumme, öö, sosiaalisista sukupuolista luodut, öö, käsitykset ja tutkimme yhteiskunnallisia rooleja. Tätä varten on perhetutkimus, tai, sanokaamme, perhetieteet (családtudományok).

Lopuksi kuulemme vielä, että uutistoimittaja on yrittänyt tavoittaa ELTE-yliopiston gender-opintojen vastuuhenkilöitä saadakseen kuulla, paljonko uusia opiskelijoita on ilmoittautunut. (Hetkinen. Ensi syksynähän niiden vasta piti alkaa?) ”Lähetyksemme alkuun mennessä emme ole saaneet vastausta.” Hähää, vaviskaa, kaikki te nahkabikineissä pridemarssivat transut – kukapa teidän rappio-gender-opinnoistanne olisi kiinnostunut, kun voi opiskella rakentavia perhearvoja? Eikö niin?

Tähän loppuun voisi vielä lisätä kunnon naistenpäivätervehdykseksi kuvan Unkarin hallituksesta, jossa ei tällä hetkellä ole ainuttakaan naista. Mutta ehkäpä asia on tullut jo selväksi.