Tieteestä ja vallasta

maaliskuu 27, 2017

Parin viime viikon ajan olen poikkeuksellisen akuuttien työkiireiden ohella pohdiskellut Unkarista kantautuvia tiedeuutisia. Jotka näin postfaktisen politiikan aikaan, kun päättäjät ilmeisesti entistä vähemmän vaivautuvat kuuntelemaan kaiken maailman dosenttien piipitystä, panevat tiedeihmisen ankarasti miettimään koko tieteenteon edellytyksiä ja tulevaisuutta tässä ”totta tai ei, näin nämä asiat koetaan” -maailmassa.

Aloitetaan aiheesta, josta tässä blogissa oli puhetta jo syksymmällä, eli Unkarin vuoden 1956 kansannousun muistosta ja muiston viimesyksyisestä 60-vuotisjuhlinnasta. Etenkin juhlinnan johtajasta, pääministeri Orbánin hovihistorioitsijasta Mária Schmidtistä. Schmidt on jo ennestään tunnettu ”Terrorin talon” johtajana, siis tuon museon, jota oppositiopiirit syyttelevät natsien ja kommunistien terrorin aiheettomasta rinnastamisesta ja molempien diktatoristen järjestelmien hirmutekojen vyöryttämisestä joidenkin ulkopuolisten pahojen voimien harteille, niin että lopputulokseksi saadaan (oikeistolaisten) unkarilaisten moraalinen valkopesu. Vuonna 2006 Schmidt erehtyi arvostelemaan tuolloin oppositiossa ollutta Orbánia, pääsi sittemmin takaisin armoihin mutta – näin kirjoittaa ”nickgrabowszki” ilkeässä B1-blogissa – joutuu yhä jatkuvasti todistelemaan uskollisuuttaan. Vaikka se lopulta vaatisi ”vaihtoehtoisten faktojen” tuottamista.

Kuten syksymmällä kirjoitin, vuoden 1956 muistovuoden viralliseen juhlintaan kuului kapinahallituksen pääministerin, reformikommunisti Imre Nagyn ja ylipäätään kansannousuun johtaneen älymystö- ja opiskelijavastarinnan häivyttäminen mahdollisimman näkymättömiin. Mutta jos ihmiskasvoisen sosialismin etsijöitä ja reformihaaveilijoita ei saa kunnioittaa, keitä sitten? Porvarillista poliittista vastarintaa ei 1950-luvun Unkarissa (enää) juuri ollut eikä voinut olla, sen kantajat ja rakenteet oli stalinistinen terrori tuhonnut tai ajanut maanpakoon. Siispä Orbánin järjestelmä nosti vuoden 1956 virallisiksi sankareiksi pääkaupungin pojat (pesti srácok), tavalliset usein työläisluokkaan kuuluvat nuoret, jotka lähtivät kaduille taistelemaan neuvostopanssareita vastaan usein ilman mitään sen selkeämpää poliittista agendaa kuin että venäläiset olisi saatava pois maasta ja kommunistipuolueen sekä salaisen poliisin poliittiselle terrorille loppu.

Ja, kuten jo tuolloin kerroin, katutaistelijoiden muistoa kunnioittavista julisteista syntyi äläkkä. Yksi julisteista nimittäin perustuu tuonaikaiseen lehtikuvaan, jossa totinen keskenkasvuinen pojanjolppi kulkee kivääri selässä. Juhlavuositoimikunnan mukaan kuvassa olisi näyttelijä László Dózsa, joka mielellään kertoilee uskomattomia tarinoita vuoden 1956 sankariteoistaan ja ihmeellisistä pelastumisistaan. Alkuperäistä kuvaa käyttäneiden länsimaisten aikalaislehtijuttujen mukaan pojan nimi oli kuitenkin Pál Pruck, ja tätä mieltä olivat myös tällä välin edesmenneen Pruckin omaiset. Syntyi yhtä käsittämätön kuin häijykin yhteenotto Pruckin perheen ja juhlavuosikomitean johtajan, Mária Schmidtin välille.

Eikä asia jäänyt tähän. Muutama päivä sitten 444.hu-sivusto kertoi, että neljä historiantutkijaa, Unkarin kansalliskirjaston alaisena toimivan vuoden 1956 tutkimusinstituutin työntekijät János M. Rainer, Réka Sárközy, László Eörsi ja Krisztián Ungváry olivat saaneet virallisen kurinpidollisen huomautuksen julistejupakkaa koskevien kannanottojensa johdosta. Rainer oli jo aiemmin varsin kärkevästi oikonut Mária Schmidtin erheellisiä tietoja Imre Nagyn henkilöhistoriasta, Réka Sárközyn kommentteja katutaistelijajulisteiden osalta on selostettu tässäkin blogissa, myös Eörsi oli julkisesti arvostellut julisteiden välittämää historianäkemystä, Ungváry puolestaan oli lokakuun 23:nnen päivän mielenosoituksessa – jossa häneltä lyötiin kasvot verille – painokkaasti ilmoittanut, että (toisin kuin hallitus asian näkee) Brysseli ei ole Moskova (eli vuoden 1956 vapaustaistelua ei mitenkään voi rinnastaa Orbánin hallituksen tämänhetkiseen kukkoiluun). Tämän johdosta neljälle tutkijalle siis annettiin virallinen varoitus, viitaten laitoksen ohjesääntöön, jonka mukaan työntekijöillä ei ole oikeutta noin vain antaa lausuntoja tiedotusvälineille. (Lausunnonantamiskielto tosin koskee vain laitoksen toimintaan liittyviä kysymyksiä!)

Historiantutkijoiden sisäpiireissä kuulemma jupistaan nyt, että kaiken taustalla on Mária Schmidt, joka on jo pitkään halunnut vuoden 1956 tutkimuslaitoksen siirtyvän kansalliskirjaston helmoista johonkin itseään tai hallitusta lähempänä olevaan yksikköön, esimerkiksi hallituksen ikiomaan Veritas-tutkimusinstituuttiin (ja tämän yhteydessä olisi varmaan myös kurittomia tai väärin ajattelevia tutkijoita voitu vaihtaa sopivampiin). Myös inhimillisten voimavarojen superministeri Zoltán Balog olisi ollut tämän siirron takana. Veritas-instituutin johtaja, kiistelty historiantutkija Sándor Szakály ei kuitenkaan innostunut ideasta, ei myöskään pääministerin kansliaministeri János Lázár, joka on pitkään ollut jonkinlaisella sotajalalla Mária Schmidtin kanssa.

Niskuroivan kapinatutkimusinstituutin kurittaminen on siis toistaiseksi kaatunut vallan miesten ja naisten keskinäisiin kärhämiin. Selvää kuitenkin on, että tässä taistelussa sekä tosiasioita että akateemisia meriittejä tärkeämpää on uskollisuus johtajaa ja vallitsevaa järjestelmää kohtaan.

***

Samaan aikaan, kuten täälläkin on jo kerrottu, Unkarin hallitus on julistanut sodan gendertutkimusta vastaan. Ministeri Balog on ilmoittanut, että sosiaalista sukupuolta (gender) ei ole olemassa (toisin kuin jostain syystä yhä kuvitellaan niissä lukuisissa länsimaisissa yliopistoissa, joissa sukupuolentutkimus on vakiintunut tieteenala ja oppiaine) ja että tuota pikaa käynnistetään tuommoisen rappioilmiön vastapainoksi Corvinus-yliopistossa uusi perhetieteen opinto-ohjelma. Valtiosihteeri Bence Rétvári on verrannut sukupuolentutkimusta entisen maailmanajan ”tieteelliseen marxismi-leninismiin”, ja kristillisdemokraattien nuorisojärjestön johtajan käsittämätöntä möläytystä olen täällä jo aiemmin referoinut.

HVG-lehdessä 23.3. historiantutkija Andrea Pető, Unkarin nais- ja sukupuolentutkimuksen kenties arvovaltaisin edustaja kirjoittaa genderjupakasta otsikolla ”Raportti juoksuhaudasta”. Pető muistuttaa, että sukupuolentutkimuksella on itse asiassa jo vuosikausia ollut varsin vakiintunut asema Unkarin tiede-elämässä. Unkarin sosiologiassa on jo pitkään tutkittu sukupuolten tasa-arvon kysymyksiä esimerkiksi työelämän kannalta, humanistisissa tieteissä on esimerkiksi historiantutkimuksen, kieli- ja kirjallisuustieteen alalla tehty sukupuoleen liittyvää tutkimusta, ja kolmantena tärkeänä lähtökohtana on ollut naisten asemaan liittyvien (esimerkiksi perheväkivallan uhreja tukevien) kansalaisjärjestöjen työ. Petőn omassa akateemisessa kodissa, Soros-säätiön ylläpitämässä Central European Universityssä, gendertutkimuksen laitos ja ohjelma (englanniksi) on toiminut jo kauan ennen nyt kohua nostattaneiden ELTE-yliopiston unkarinkielisten gender-opintojen käynnistymistä. Miten tästä korkeakouluopetuksen alakulttuurista on juuri nyt noussut tämmöinen poliittinen myrsky?

No siksi, arvelee Pető, että Unkarissa kohtaa nyt kaksi kehityskulkua. Ensinnäkin ”genderistä” on Euroopan äärioikeistolaisissa vaihtoehtopiireissä jo jonkin aikaa rakenneltu jonkinlaista yleismörköä, joka tulee ja tappaa, syöttää kansalle homopropagandaa jo lastentarhasta lähtien, tuhoaa perheet ja perinteet ja hävittää koko kansan, kun homosaatio, telaketjufeminismi ja aborttipropaganda romahduttavat syntyvyyden. Tämä ei Petőn mukaan ole vain perinteistä feminismin vastaista backlashia vaan uusi, uusliberaalin globaalin maailmanjärjestyksen kriisiin reagoiva konservatiivis-nationalistinen liike. Unkarissa tämä sitten osuu mukavasti yhteen ”illiberaalin” valtion rakentamispyrkimysten kanssa. Gender-möröllä pelottelemalla hallitus voi saada kansan EU-vastaisen propagandansa taakse.

Tiedeinstituutioiden kannalta mielenkiintoista ja pelottavaa on tietenkin se röyhkeys, jota vallanpitäjät tässä kärhämässä ovat osoittaneet. Ministerit, valtiosihteerit ja muut näkyvät poliitikot käyttäytyvät ikään kuin eivät tietäisi, miten yliopistojen oppiaineet ja tutkinto-ohjelmat rakennetaan ja hyväksytään. Toistaiseksi ei mikään poliittinen painostus ole riittänyt uuden oppiaineen rakentamiseen tai olemassaolevien kaatamiseen. Unkarissakin on yhä voimassa kansainvälisten standardien mukainen akkreditointimenettely: uuden oppiaineen käynnistäminen vaatii sekä tieteellisen että teknisen taustan osalta tarkat ja pitkälliset, puolueettomien asiantuntijaryhmien tekemät selvitykset. Toistaiseksi ei myöskään poliittinen valta ole yrittänyt suoraan jyrätä tiedeinstituutioita kumoon vaan on tyytynyt rakentamaan omia rinnakkaisia rakenteitaan. Saapas nähdä, miten tässä vielä käy.

***

Ei kaksi kolmannetta. Noustaanpa maailman julkisuuden ja päätöksenteon huipulle eli presidentti Donald Trumpin hoviin. Siellä toimii terrorismineuvonantajana muuan Sebastian Gorka, tai unkarilaisittain Gorka Sebestyén, syntynyt Lontoossa unkarilaisten vuoden 1956 pakolaisten poikana, toiminut Britannian armeijan tiedustelun palveluksessa, opiskellut Unkarissa ja ollut Viktor Orbánin neuvonantajanakin, avioitunut amerikkalaisen rautaruukkidynastian perijättären kanssa ja saanut USA:n kansalaisuuden.

Tai oikeastaan miehemme nimi on ”Dr. Sebastian v. Gorka”. Tuo pikku-v ei ole lyhennys saksan von-etuliitteestä vaan sanasta vitéz, ‘urho’. Vitézien järjestön perusti valtionhoitaja Horthy vuonna 1920 eräänlaiseksi uuden ajan aatelistoksi, palvelemaan isänmaata (tai sen hallitsijoita) ja edistämään ”unkarilaisen rodun” menestystä.  ”Unkarin kansakunnalle” sodassa tai muuten palveluksia tehneet miehet saivat Horthylta maatilan sekä oikeuden käyttää nimensä edellä vitéz-etuliitettä, joka periytyisi vanhimmalle pojalle. Sodan jälkeen uudet vallanpitäjät kielsivät järjestön, mutta ulkomailla sekä nyttemmin Unkarissakin toimii useita Vitéz-järjestöjä, jotka väittävät jatkavansa alkuperäisen ritariston perinteitä. Vitézien, kuten muidenkin Horthyn Unkarin valtarakenteiden, maineeseen on tarttunut jonkin verran tahraa Unkarin liittolaisuudesta natsien kanssa ja siitä antisemitismistä, jonka enemmän tai vähemmän herrasmiesmäisiä muotoja Unkarin ”kristillis-kansallinen” yläluokka laajalti kannatti. Tämän takia myös Yhdysvaltain ulkoministeriö pitää vitézejä ”Natsi-Saksaan liittyvänä järjestönä” (jollaisista ylläpidettiin erityistä listaa sodan jälkeen, kun oli vielä tärkeää estää natsirikollisia livahtamasta Ameriikan ihmemaahan uutta elämää rakentamaan).

Ja tämän takia Yhdysvalloissa tietyt piirit ovat nostaneet metakan Gorkan vitéz-jäsenyydestä, jonka mies itse toi julki esiintymällä Trumpin virkaanastujaisjuhlissa järjestön mitali rinnassaan. Gorka itse on väittänyt kantaneensa mitalia kunnianosoituksena edesmenneelle isälleen, joka oli saanut mitalin ”vuonna 1979 ansioistaan diktatuurin vastustajana”. Amerikanjuutalaisen The Forward -lehden toimittajat kuitenkin tavoittivat useita vitézien edustajia, jotka vakuuttivat Gorkan itse henkilökohtaisesti olevan valan vannonut järjestön jäsen, ja heidän haastattelemansa maahanmuuttolainsäädännön asiantuntija arvelee, että vitézien jäsenyys tai jäsenyyden salaaminen USA:n kansalaisuutta myönnettäessä voisi periaatteessa johtaa Gorkan kannalta hyvin ikäviin seuraamuksiin, jos asiaa lähdettäisiin tosissaan perkaamaan. Tässä vielä Samantha Been viihdyttävä katsaus Gorka-ilmiöön:

Mutta äärioikeistolaisten, vanhan ajan salonkirasismia kannattavien herrasmiesten ritariromanttiseen perinnekerhoon kuuluminen sikseen. Tämän jutun kannalta Gorkassa mielenkiintoista ovat ne akateemiset ansiot, joiden perusteella Trumpin hallinto on tehnyt hänestä islamistisen terrorin asiantuntijan. Niistä nimittäin Georgetownin yliopiston apulaisprofessori Daniel Nexon Foreign Policy -lehdessä esittää kerrassaan murskaavan arvion.

Gorkalla on yksi ainoa vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa ilmestynyt artikkeli, ilmiöiden kompleksisuutta pohtiva pikkuinen kirjoitelma, jossa hän on kolmantena tekijänä. Muuten hänen tuotantonsa tuntuu toistelevan ja kierrättävän ajatuksia hänen väitöskirjastaan, joka valmistui Budapestin Corvinus-yliopistossa (hetkinen, eikö siitä juuri ollut puhetta jossakin… ?) 2007. (Ohjaajana oli András Lánczi, filosofi ja yksi Viktor Orbánin harvoja vankkoja tukijoita tiede-eliitin keskuudessa; Lánczi nimitettiin Corvinus-yliopiston rehtoriksi viime vuonna, viran ainoana hakijana.)

Nexonin hyytävän arvion mukaan Gorka on kova poika esittämään komeita ja suurisuuntaisia ajatuksia esimerkiksi terrorismin olemuksesta mutta varsin avuton, kun tulee kysymys varsinaisesta asiasisällöstä ja todisteista. Varsinkaan islamistisen terrorin olemuksesta ja ilmenemismuodoista hän ei tunnu oikeasti tietävän paljoakaan. Gorka ei osaa arabiaa, ei ole asunut Lähi-idän maissa, ja Koraanin käännöksiä sekä yhtä 1953 ilmestynyttä ranskankielistä (aikoinaan toki pätevää) alan teosta lukemalla hän tekee sangen äkkivääriä päätelmiä siitä, miten islaminuskon olemus tekee mahdottomaksi länsimaisen demokratian, jumalallinen predestinaatio kun ei salli yksilön vapaata valintaa. (Mitenkähän kalvinistiset Sveitsi ja Hollanti, puhumattakaan paljolti kalvinismiin pohjautuvasta amerikkalaisesta protestantismista, ovat pystyneet rakentamaan minkäänlaista demokratiaa?) Yhtä pikaisiin ja pinnallisiin päätelmiin ja olemattomaan todistusaineistoon perustuvat Gorkan väitteet terrorismista, sen kehityksestä ja yhteiskunnallisista taustoista.

Taas kerran meillä on siis edessämme ”tutkija”, joka tuottaa vallanpitäjille näiden ennakkoluuloihin ja toiveisiin sopivaa ”tiedettä”, kenties jopa vaihtoehtoisia faktoja. Mutta jos ”Terrori-Marin” omaperäiset tulkinnat vuoden 1956 tapahtumista nostattavat korkeintaan myrskyjä Unkarin historiantutkijoiden pienessä vesilasissa tai jos Unkarin kristillisdemokraattisten nuorten epäluuloinen suhtautuminen sosiaalisen sukupuolen olemassaoloon voidaankin muun maailman sukupuolentutkimuksen laitoksissa ohittaa naureskellen, Sebastian v. Gorkan kaltaisen ”asiantuntijan” nousu maailman mahtavimman suurvaltajohtajan ”terrorikuiskaajaksi” ei enää ole yhtään hauska juttu. Ja sikäli kuin tämän ”asiantuntijan” urakehitys on Unkarin yliopistomaailman ”ansiota”, pitäisi kaikkien tajuta, että pienen itäeurooppalaisen maan yliopistolaitokset, jopa ”hyödyttömillä” humanistisilla aloilla, voivat joutua paljon vartijoiksi.


Naisten päivä, siis perhearvojen

maaliskuu 8, 2017

Hyvää pian päättyvää naistenpäivää, arvoisat mies- ja naisoletetut ynnä muut lukijani!

Se on siis tämä alun perin lähinnä sosialistisessa maailmassa juhlittu päivä, joka entisellä Venäjänmaalla oli perinyt vanhoja naistenpraasnikan piirteitä – monilla Venäjän paikkakunnillahan oli aikoinaan tunnettu tämmöinen, jonkin ortodoksisen juhlapyhän yhteydessä vietetty ”väärän kuninkaan (tai kuningattaren) päivä”, jolloin osat vaihtuivat ja naiset saivat kerrankin rauhassa ryypätä ja riehua, jopa ahdistella miehiä tai tapella. (Minkä jälkeen tietenkin kaikki helpotuksesta huokaisten palasivat tavalliseen arkimeininkiin.) Neuvostoliitossa naistenpäivää vietettiin samoin asiaankuuluvin menoin. (Virossa kerrotaan tarinaa – ilmeisesti paikkaansapitämätöntä – siitä, miten Tallinnaa 9.3.1944 pommitti naistenpäiväjuhlan jäljiltä yhä pahaa krapulaa poteva Neuvostoliiton ilmavoimien naisyksikkö, katastrofaalisin seurauksin.) Toki olennaista oli, että naistenpäivän johdosta saivat jo työpäivän alusta alkaen juopotella myös (tai etenkin) miehet…

Myös Neuvostoliiton satelliittimaissa naistenpäivän juhlintaa yritettiin istuttaa perinnekalenteriin, mutta kovin syvälle keskieurooppalaiseen kulttuurimaisemaan se ei juurtunut. Nykyään Unkarissa vietetään naistenpäivää lähinnä kansainvälisen feminismin ja tasa-arvotaistelun nimissä, sikäli kuin vietetään. Useimmille päivä kai merkitsee muutamaa kohteliaisuusfraasia ja kukkasta, jos sitäkään.

nonap

Sillä aikaa kun äitisi tiskaa, kipaisepa sinä ostamassa sille naistenpäiväkukat.

Tänä vuonna Unkarin hallitus kuitenkin pläjäytti julkisuuteen semmoisen naistenpäivätervehdyksen, että siihen on pakko jotenkin reagoida. Jo ennenkin on tiedetty, mitä mieltä Unkarin korkeimmilla poliittisilla portailla ollaan naisten asemasta ja tehtävästä yhteiskunnassa, ja äskettäin nähtiin perin riemastuttavia reaktioita ELTE-yliopistossa käynnistyvään sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmaan. Valtiosihteeri Bence Rétvári julkitoi jo tuolloin painokkaat dubionsa: hänen mielestään näin ”ilmeisen ja avoimen vähäisillä opiskelijamäärillä käynnistyvä oppiaine” ei ole taloudellisesti kannattava, vie voimavaroja yliopiston muilta ohjelmilta eikä palvele yhteiskunnan ja työmarkkinoiden etua, niin kuin yliopistolta tulisi odottaa. (Tähän joku koiranleuka jo ehti muistuttamaan, että Rétvári itse on juristintutkinnon suoritettuaan toiminut vain muutaman vuoden ”oikeissa” töissä ennen politiikkaan siirtymistään eikä luultavasti ymmärrä työmarkkinoista enempää kuin sika hopealusikasta.) Viestinsä lopuksi Rétvári lataa, että

yliopiston oppiaineiden pitää rakentua tieteelliselle pohjalle. Gender – samoin kuin marxismi-leninismi – on ennemmin ideologiaa kuin tiedettä, ja siksi on epävarmaa, saavutetaanko tällä yliopistollisen opetuksen taso. Oppiaineen sisältö on vastoin kaikkea sitä, mitä hallituksen arvomaailma näkee ihmisessä.

Siis hetkinen. Ensinnäkin kaikki sukupuolentutkimusta opettavat länsimaiden yliopistot ovat jonkin oudon epätieteellisen ideologiaharhan vallassa eivätkä näe sitä ilmeistä tosiseikkaa, että pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä eikä siinä ole sen kummempaa tutkimista. Ja toiseksi – siis eikun hupsistaheijaa, unohtakaa tämä tieteellisyysjuttu, eihän oikeasti tärkeää olekaan tiede vaan ”hallituksen arvomaailma” (siis sittenkin ”ideologia”?), johon kuuluu perinteinen näkemys sukupuolirooleista.

Mutta ei tässä logiikan riemuvoitossa vielä kaikki. Tänään julkistettiin varsinainen naistenpäivätervehdys: inhimillisten voimavarojen (= opetus-, kulttuuri-, sosiaali- ja terveysasioiden) ministeriön superministeri Zoltán Balog julisti, että yhteiskunnallista sukupuolta ei ole, ja hallituksen toimesta näitä asioita ruvetaan tutkimaan aivan eri tavalla… Näin siis Unkarin hallituksen verkkosivuilla julkistettu uutinen:

Ihmiset syntyvät miehiksi ja naisiksi, siksi hallitus sanoo ”ei” sosiaalisille sukupuolille [= ”genderiä” ei ole olemassa] mutta ”kyllä” muuttuville yhteiskunnallisille rooleille, sanoi inhimillisten voimavarojen ministeri keskiviikkona Budapestissa.

Mindennapok Női Szemmel (Nőiszem, ‘Arki naisen silmin’) -yhdistyksen sekä Unkarin Naisten Unionin [ministeriöiden ym. tukema ”kansalaisjärjestö”, jonka tehtävänä näyttäisi olevan perinteisten perhearvojen ohella elintarvikealan (nais)tuottajien ja yritysten tukeminen] naistenpäiväkonferenssissa ”Naisen sielu – elän naisen elämää” ministeri Zoltán Balog ilmoitti, että syksyllä käynnistyy Budapestin Corvinus-yliopistossa perhetieteen (családtudomány) maisterikoulutus.

Ministeri julisti, että hallitus haluaa antaa naisille kaiken tukensa ja taata heille valinnanvapauden, niin etteivät perinteisen perheenäidin roolin valitsevat eivätkä äitiyden ohella työhön kaipaavat naiset tuntisi itseään ”häviäjiksi”.

Perhetiede???  Niinhän se menee, että piru on ajettava ulos belsebuubin avulla ja pelkästään ideologiaan nojaava gender-näennäistiede karkotettava yliopistoista perhearvoaatteen voimin, siis tuota, -tieteen. Valitettavasti, kommentoi ilkeä 444.hu-sivusto, Zoltán Balogin puheesta ei käynyt ilmi, mihin työmarkkinoiden vaatimuksiin perhetieteen maisteriohjelman on tarkoitus vastata. (Ja hiukan tässä sivusta ihmettelee, mihin jäi yliopistojen autonomia: uuden oppiaineen käynnistäminen vaatii normaalisti melkoisen tiukan akkreditaatiomenettelyn tieteellisine ja taloudellisine syyneineen. Nyt hallitus vain napsauttaa sormiaan ja simsalabim, meillä on uusi tieteenala!)

Päivän päätteeksi suosittelen etenkin unkarintaitoisille vielä hörhöoikeistolaisen EchoTV-kanavan uutislähetystä aiheesta. Tässä uutisvideopätkässä kerrotaan ensin hieman epäluuloiseen sävyyn kansainvälisen (György Sorosin perustaman, se pitää tietenkin mainita) Central European Universityn sekä ELTEn gender-ohjelmista, mutta todellinen hauskuus alkaa noin kohdassa 1’08”.

medve

”Genderiä on 1970-luvulta lähtien radikaalifeministinen liike yhdessä kansainvälisten homo- ja lesbojärjestöjen kanssa tehnyt tunnetuksi, levittäen sitä käsitystä, että ei ole kahta sukupuolta, vaan useampia, sen mukaan, mikä on ihmisen seksuaalinen suuntautuminen.”

Pride-kulkueen iloisista karhumiehistä leikataan suoraan (hih hih) hämärässä juhlasalissa saarnaavaan kuikelomaiseen ministeri Balogiin. Ministerin ylempänä siteerattujen sanojen lisäksi saamme kuulla uutistoimittajan suusta, että Corvinus-yliopistossa käynnistyvä perhetieteen maisteriohjelma on nimenomaan hallituksen protesti gender-opetusta vastaan. Ja lopuksi ministeri Balog kertoo, mikä on asioiden oikea laita:

Miten hyvä, että nyt olemme Tiedeakatemian tiloissa. Tämä on asian arvolle sopiva paikka. Sitä vastoin meille usein syötetään sellaisia vääriä faktoja ja asenteita, jotka meidän tulee torjua. Me torjumme, öö, sosiaalisista sukupuolista luodut, öö, käsitykset ja tutkimme yhteiskunnallisia rooleja. Tätä varten on perhetutkimus, tai, sanokaamme, perhetieteet (családtudományok).

Lopuksi kuulemme vielä, että uutistoimittaja on yrittänyt tavoittaa ELTE-yliopiston gender-opintojen vastuuhenkilöitä saadakseen kuulla, paljonko uusia opiskelijoita on ilmoittautunut. (Hetkinen. Ensi syksynähän niiden vasta piti alkaa?) ”Lähetyksemme alkuun mennessä emme ole saaneet vastausta.” Hähää, vaviskaa, kaikki te nahkabikineissä pridemarssivat transut – kukapa teidän rappio-gender-opinnoistanne olisi kiinnostunut, kun voi opiskella rakentavia perhearvoja? Eikö niin?

Tähän loppuun voisi vielä lisätä kunnon naistenpäivätervehdykseksi kuvan Unkarin hallituksesta, jossa ei tällä hetkellä ole ainuttakaan naista. Mutta ehkäpä asia on tullut jo selväksi.


Tiede, tuo vanha vainooja

helmikuu 20, 2017

Tässä blogissa on jonkun kerran ennenkin ollut esillä se, miten Keski- ja Itä-Euroopan konservatiivipiireissä rakennetaan ”genderistä” eli nykyaikaisesta sukupuolentutkimuksesta ja siihen liittyvästä sukupuolen käsitteen kyseenalaistamisesta jonkinlaista mörköä ja vankosarvista kyöpeliä. Läntisessä maailmassahan sukupuolentutkimus on jo kauan selvitellyt sitä, miten sukupuolta ja siihen liittyviä kategorioita – mieheyttä ja miehisyyttä, naiseutta ja naisellisuutta, hetero-, homo-, bi-, trans- tai aseksuaalisuutta ynnä muita lukemattomia tapoja, joilla ihmiset hahmottavat sukupuolta ja siihen liittyvää käyttäytymistä – yhteiskunnissa, yhteisöissä ja kulttuureissa rakennetaan ja käsitellään. Tämän kaiken taustavoimana on ollut poliittisia pyrkimyksiä, etenkin naisten ja seksuaalivähemmistöjen eturyhmien halu rakentaa maailmaa, jossa ihmisen oikeudet eivät olisi riippuvaisia siitä, mitä hänellä on jalkojen välissä ja mitä hän haluaa sillä tehdä. Siitä huolimatta sukupuolentutkimus ei tyhjene pelkkään poliittiseen aktivismiin – niin kuin ei myöskään esimerkiksi M. A. Castrénin uraauurtava työ suomen sukukielten parissa tyhjennyt siihen, minkä hän itse näki työnsä perimmäisenä tarkoituksena, eli suomalaisten sijoittamiseen Euraasian kansojen ja kielten kartalle.

Viime aikoina on puolestaan etenkin itäisemmässä Keski-Euroopassa mutta myös läntisten oikeistopopulistien piireissä (muistattehan perussuomalaisten nuorisojärjestön taannoiset TYTTÖ- ja POIKA-lippalakit?) alettu käydä taistoon perinteisten sukupuoliroolien puolesta. Miesten on ”saatava” olla miehiä ja naisten naisia – tämä on aloitettava jo varhaiskasvatuksessa, missä poikien pitää ”saada” leikkiä autoilla ja tyttöjen nukeilla (ikään kuin joku olisi tätä kieltämässä…), ja sitä on jatkettava aikuisten välisissä suhteissa siten, että naisten kuuluu ”saada” omistautua kodille ja lapsilleen, työelämän ja politiikan valtapelit taas kuuluvat miehille. Homojen pitäisi pysyä kaapissa ja hiljaa eikä ainakaan pyrkiä naimisiin keskenään, sillä avioliitto on miehen ja naisen välinen (tämähän on kirjattu esimerkiksi Unkarin perustuslakiin). Sukupuolineutraalit vessat ovat vähintäänkin poliittisen korrektiuden terroria (sillä kyllähän jokaisen pitää tietää, meneekö kukon- vai kanankuvallisesta ovesta), elleivät peräti jokin pervertikko-raiskaajien saatanallinen väijytysjuoni. Ja niin edelleen.

Tämän kaiken perustelut voivat olla avoimen (fundamentalisti-)uskonnolliset: avioliitosta ja sukupuolten rooleista on säädetty Sanassa, joten pulinat pois. Toinen selityslinja nojaa (piilo)militanttiin nationalismiin: kansakunnan etu vaatii, että miehet kasvatetaan taistelemaan maansa puolesta ja naiset keskittyvät vaalimaan kotiliettä ja sen lämmössä kasvavia uusia taistelijoita ja synnyttäjiä – siispä yksilön oikeuksista puhuminen on itsekästä ja kansan edun vastaista hedonismia. Feminismiä on Itä-Euroopassa jo vuosikymmenet syytetty syntyvyyden vähenemisestä ja koko kansakuntien tulevaisuuden vaarantamisesta. Tämä sopii hyvin yhteen myös niiden konservatiivisempien kirkkojen ja uskonsuuntien kanssa, jotka vastustavat aborttia ja joskus myös ehkäisyä. (Ja näin siitä huolimatta, että uusimman Euroopan ehkäisyatlaksen  vertailussa kärkeen sijoittunut Ranska, siis se Euroopan maa, jossa ehkäisyvälineitä ja -neuvontaa on parhaiten saatavilla, on Euroopan kärjessä myös syntyvyystilastoissa. Unkari sijoittuu ehkäisyatlaksen vertailussa häntäpäähän, vielä Puolaa ja Slovakiaakin heikommin, mutta ei muuten ole kehumista Suomenkaan sijoituksessa keskikastin viimeiseksi Latvian ja Serbian väliin.) Tuorein poliittinen tempaus tähän suuntaan nähtiin Unkarissa vähän aikaa sitten, kun ministeri János Lázár ilmoitti valtion maksavan runsaat kehittämistuet kahdelle sairaalalle siitä hyvästä, että nämä lopettavat aborttien tekemisen.

Mutta siis: viime vuosina tämä taistelu perinteisten sukupuoliroolien puolesta on saanut uuden, entistä selkeämpihahmoisen vihollisen, jonka nimi ei enää ole esimerkiksi ”feminismi” vaan gender. Ja tämän vihollislaivan keulakuva on tietenkin gender- eli sukupuolentutkimus, ei niinkään yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimuksen metodien ja instituutioiden kannalta, joista ”genderin” vastustajat eivät välttämättä paljoa tiedä, vaan ylipäätään nimityksenä sille ajatukselle, että ihmiskunta ei ehkä jakautuisikaan ongelmattomasti miehiin ja naisiin, joilla on kummallakin omat ominaisuutensa ja kansakoulun lukukirjassa vuonna 1932 kuvatut ikiaikaiset tehtävänsä, joita ei kannata sen ihmeemmin eritellä saati kyseenalaistaa.

Gendertutkimusta on itäisemmässä Euroopassa toki harrastettu pitkään, mutta sen institutionaalinen asema on usein heikompi tai kiistanalaisempi kuin lännessä. Unkarissa on muutamien gender-lähestymistapoja edustavien laitosten ja suuntautumisvaihtoehtojen rinnalla – esimerkiksi Szegedin yliopiston englantilaiseen filologiaan liittyvä Gender through Literatures and Cultures in English – ollut yksi ainoa varsinainen gendertutkimuksen laitos ja oppiaine, nimittäin Budapestin englanninkielisessä, kansainvälisessä Central European Universityssä. Siis juuri tuossa unkarinjuutalaistaustaisen miljardööri-talousvaikuttajan György Sorosin säätiön ylläpitämässä laitoksessa, joka on viime aikoina ollut vallanpitäjien silmätikkuna siinä määrin, että pari päivää sitten jo yliopiston rehtorinkin uutisoitiin  vaativan työntekijöiltä ”itsesensuuria” eli ”puoluepoliittisten” tilaisuuksien ja esiintymisten rajoittamista.

CEU:n jälkeen on nyt Budapestin ELTE-yliopisto (Eötvös Loránd Tudományegyetem) käynnistämässä ensi syksynä omat gendertutkimuksen maisteriopintonsa. Tämän uutisen julkistaminen helmikuun alussa ei tietenkään jäänyt konservatiivipiireiltä huomaamatta. Äärioikeistolaisista omituisuuksistaan (kuten esoteerisista UFO- ja ennustusjutuistaan tunnetun Ferenc Szaniszlón esiintymiset) tässäkin blogissa esillä ollut Echo TV -kanava, jonka viime vuonna osti pääministeri Orbánin naapuri, ystävä ja epäilty bulvaani, supermenestyksekkääksi liikemieheksi noussut kaasuasentaja Lőrinc Mészáros, kutsui ajankohtaisstudioonsa haastateltavaksi uutta oppiainetta johtavan ELTEn apulaisprofessorin Ágnes Kövér-Van Tilin. Studiossa vieras, hillityn tyylikäs ja viehättävä keski-ikäinen rouvashenkilö (olemukseltaan siis mahdollisimman kaukana sellaisesta anarkisti-rekkalesbotyypistä, jollaisen kanavan kohdeyleisö kenties odotti näkevänsä), vastailee herttaisesti hymyillen sellaisiin kysymyksiin kuin ”millainen massiivinen kysyntä tällaiselle oppiaineelle voi olla, kun tietämäni mukaan yhteiskunnassa sellaisten ihmisten osuus, joita nämä kysymykset koskettavat, on noin kolme prosentin kymmenesosaa?”. Haastattelu menee enimmäkseen ohipuhumiseksi: haastattelijaherraa kiinnostaa esimerkiksi ”kolmannen sukupuolen” vessojen rakentaminen, feminismin ja vasemmistolaisuuden suhde tai se, että brittiläisiä lääkäreitä on kuulemma neuvottu raskaana olevia naisia hoitaessaan välttämään sellaisia sukupuolittavia ilmauksia kuin ”äiti” (?!), haastateltava taas yrittää selittää, että tämä Unkarissa toimiva ohjelma keskittyy Unkarin yhteiskuntaan ja sen ongelmiin, etenkin sukupuolten tasa-arvon kysymysten tutkimiseen, koska tasa-arvon toteutumisessa – esimerkiksi äitiyslomalta työelämään palaavien naisten osalta – on vielä paljon parannettavaa.

Mutta ei tässä kyllin. Vielä enemmän tahatonta huumoria tarjosi viime päivät unkarinkielisessä somessa hartaasti loukutettu avoin kirje, jonka kristillisdemokraattisen puolueen nuorisojärjestö IKSZ:n puheenjohtaja Lőrinc Nacsa äskettäin osoitti ELTE-yliopiston rehtorille. Esimerkiksi hvg.hu-sivusto julkaisi kirjeen pirullisten huomautusten säestämänä kokonaisuudessaan. Näin Nacsa:

(…) Te, [yliopiston] johto, olette päättäneet, että haluaisitte harjoittaa maisteriopintoina Unkarin yhteiskunnan kannalta täysin hyödytöntä, poliittisen korrektiuden tukahduttamaa, tieteeksi naamioitunutta, kieroutunutta tutkimusaihetta. Meidän mielestämme Unkarilla ei ole varaa samaan ylellisyyteen kuin joissakin Skandinavian maissa: että yhteiskunnallisista kysymyksistä tärkeimpiin kuuluu julkisten käymälöiden merkitseminen [eri sukupuolille] tai mahdollisimman monien sukupuolineutraalien lelujen ja oppikirjojen tuottaminen, ettei niillä mahdollisesti vaikutettaisi siihen, miten pienet pojat ja tytöt kuuluvat omaan sukupuoleensa. Tässä on todettava, että on olemassa biologisia sukupuolia, ei yhteiskunnallisia, [!!!] siispä koko nimityskin on harhaanjohtava ja valheellinen. (…) tällä tutkimuksella ei mitenkään rakenneta tätä kansakuntaa vaan tuhotaan se arvokeskeinen ajattelu, joka Keski-Euroopan maissa vielä on olemassa. Meidän polttava ongelmamme on demografiakysymys [= syntyvyyden lisääminen], eikä se ratkea seksuaalivähemmistöjä tutkimalla tai feminististä filosofiaa syventämällä. Pyydämme teitä, herra rehtori, että tähän oppiaineeseen ohjatuilla rahoilla ja resursseilla ennemmin perustaisitte demografian tutkimuslaitoksen, perhekysymysten oppituolin (…) Tämä on teidän vastuullanne Unkarin vanhimman yliopiston johtajana, tähän mennessähän vain György Sorosin yksityisyliopistossa on nähty vastaavanlaista järjetöntä mielipuolisuutta (nonszensz őrültség). Pystyykö ELTE panostamaan tulevaisuuteen arvoisellaan tavalla vai palveleeko se vain gender- ja homolobbyn painostusta?

Toisin sanoen: sukupuolentutkimus on lähtökohtaisesti väärässä, koska ”sosiaalisia sukupuolia ei ole” (siis kaikki, mitä me pidämme ”mieheytenä” tai ”naiseutena”, on geeneissämme ja biologiassamme???). Eikä myöskään sukupuolten tasa-arvon alalla ole mitään ongelmia, ellei sitten se, että naiset kohtelevat kaltoin miesparkoja eivätkä suostu pysymään hellan ja nyrkin välissä. Sukupuolentutkimus kiinnostaa vain niitä, joiden (biologisessa) sukupuolessa on jotain erityistä tutkimisen aihetta, eli pikkuruista fysiologisesti intersukupuolisten tai hermafrodiittien joukkoa (tähän Echo TV:n toimittajan ”kolme prosentin kymmenesosaa” ilmeisesti tarkoitti viitata). Tai sitten se on poliittinen salajuoni, jonka takana ovat homot, vasemmistolaiset, György Soros ja muut vakioviholliset ja jonka päämääränä on tuhota perinteiset kansalliset perhearvot ja sitä kautta perhe ja syntyvyys. Ainakaan tiedettä tai tutkimusta se ei ole, sillä mitäs sitä itsestäänselvää asiaa tutkimaan.

Itse järkytyin eniten siitä, miten ELTE:n uudesta gender-oppiaineesta kirjoitti hallitusta lähellä oleva räväkäntyylinen ja varmaan nuorempaan ja urbaanimpaan lukijakuntaan vetoamaan tarkoitettu 888.hu-sivusto. En viitsi linkittää tänne juttuja, jotka unkarintaitoinen helposti löytää hakukoneella ja joiden kuvituksena on sateenkaarenvärisiin paljastaviin asuihin puettuja, perinteiseen sukupuoliroolistoon hankalasti sopivia karnevaalihahmoja ilmeisesti erilaisista Pride-kulkueista. Jutuissa todetaan, sen kummemmin perustelematta, että sukupuolentutkimus on kommunismin ajat mieleen tuovaa (??) huuhaatiedettä. (Näin juuri. Kommunismi ja paljettibikineissä kadulla tanssivat transseksuaalit kuuluvat tottakai yhteen, aivan niin kuin vihervasemmistointellektuellit ja kansainvälinen suurpääoma, koska kaikki ne yhdessä haluavat tuhota meidän kansalliset arvomme…) Mutta tämän lyhyen johdatuksen jälkeen juttu koostuu pelkästään järkyttämään tarkoitetuista otsikoista: tällaista siellä on tarkoitus opettaa, ja tällaisista kirjoista! Siis tällaisia kursseja kuin ”Sosiaalisten sukupuolten sosiaalipsykologia”, ”Johdatus feministisiin kirjallisuus- ja kulttuuriteorioihin”, ”Syrjinnänvastaisuus ja ihmisoikeudet sosiaalisten sukupuolten näkökulmasta”, ”Ruumiillisuusteoriat ja ruumiin historiat”, ”Miestutkimus”. Ja jotain Gayatri Chakravorty Spivakia siellä luetaan! Raahhahhahhaah!

Tällaisia juttuja lukiessaan alkaa tosiaankin miettiä, missä määrin poliittinen populismi on redusoitavissa pelkäksi kapinaksi ei vain todellisuutta (”vaihtoehtoiset faktat”) vaan tiedettä ja tietoa vastaan, maailmassa, jossa ei ole totuutta, vain mielipiteitä, joista minulla on oikeus valita kivoin. Näissä tunnelmissa päätän raporttini 888.hu:n kommenttiketjusta poimittuun puheenvuoroon. Nimimerkki ”Oppimaton valkoinen heteromies” ojentaa nuorta kristillisdemokraattia:

Älkää kirjoitelko kirjeitä, kun kerran olette jo hallituksessa, kiitti vaan v***sti, kerta kaikkiaan vain estäkää koko oppiaineen käynnistäminen. En minä sitä varten veroja maksa, että niillä koulutettaisiin ihmisiä, jotka ovat mielisairaita ja haluavat kasvattaa MINUN LAPSISTANI hinttareita.

Ja tähän vastaa nimimerkki ”Zortaan” tavalla, joka palauttaa meidät unkarilaisittain traumaattis-politisoitujen peruskysymysten äärelle:

zortaan

Periaatteessa olet oikeassa. Mutta juuri tämä demokratia…. Sairas ELTEn johto päästi tämmöisen mielisairaan opintosuunnan käynnistymään. Siihen ei yliopistojen autonomian takia pysty puuttumaan – paitsi jos se on ristiriidassa jonkin lainkohdan kanssa. Tosin voi kysyä, miksi tämmöinen oppiaine voi saada yliopistollisen akkreditaation? ….
Valitettavasti ELTEssä on vahvana kommari- ja suvakkimafia: tämän näkee vaikka historiakoulutuksessakin (humanistisessa tiedekunnassa, kielitieteessä, historioitsijoiden koulutuksessa jne.): pidetään kynsin hampain kiinni 40 vuoden takaisesta vanhentuneesta historianäkemyksestä. Me olemme suomalais-ugrilaisia, piste – ulvovat meidän bolševikki-historioitsijamme.

M. A. Castrén kääntyi juuri haudassaan.

 

 


Kääpävaltio ja naiset

lokakuu 15, 2016

Luinpahan taas loistavan jutun.

The Conversation -aikakauslehdessä Andrea Pető ja Weronika Grzebalska puuttuvat Unkarin ja Puolan poliittisiin kehityksiin gendernäkökulmasta artikkelissaan How Hungary and Poland have silenced women and stifled human rightsViime aikoinahan kansainvälinen protestiliike on tuonut jonkin verran julkisuutta Puolan hallituksen yrityksille kiristää aborttilakia äärimmilleen. Vähemmän esillä on ollut se, miten samanlaista kehitystä on ollut nähtävissä Unkarissakin.

Sekä Kaczyńskin PiS että Orbánin Fidesz vetoavat tiettyyn kannattajajoukkoon samannäköisillä kansallisilla ja ”kristillisillä” perusarvoilla. Uskonto ja kirkko saattavat häälyä siellä taustalla, Puolassa jatkuvan laajan kansansuosion suomalla mahtavuudella, Unkarissa taas sillä rutiinilla, jonka perinteisten kirkkojen kokemus yhteistyöstä vallanpitäjien kanssa antaa. Käytännössä kuitenkin kansaa puhutellaan toisaalta sen pelkojen, globalisaatiokammon ja muukalaisvihan kautta, toisaalta ajamalla ”perinteisiä perhearvoja”, mikä merkitsee paluuta ”perinteisiin” sukupuolirooleihin. Unkarin uuden, Orbánin hallituksen vuonna 2011 myllyttämän perustuslain mukaan (johon muutaman vuoden sisällä on tehty useita muutoksia) ”yhteiselämämme tärkeimmät puitteet ovat perhe ja kansakunta, yhteishenkemme perusarvoja ovat uskollisuus, usko ja rakkaus”. Samoin ”Unkari suojelee avioliittoinstituutiota miehen ja naisen välisenä, vapaaehtoiseen päätökseen perustuvana yhteiselämän muotona sekä perhettä kansakunnan säilymisen perustana”. Perinteinen heteroperhe, jossa isällä ja äidillä on omat roolinsa, ei siis ole tärkeä pelkästään yksilön vaan erityisesti koko kansakunnan ja sen uusiutumisen kannalta. Se on suorastaan kansalaisvelvollisuus.

Unkarin perustuslain mukaan myös ”sikiön elämää on suojeltava hedelmöitymisestä lähtien”. Toistaiseksi abortti on Unkarissa edelleen suhteellisen vapaa: 1990-luvun alussa poliittisten kiistojen jälkeen syntynyt kompromissilaki sallii raskauden keskeyttämisen 12:nnelle raskausviikolle asti, jos raskaus uhkaa naisen terveyttä, jos sikiön voidaan olettaa olevan vaikeasti vammainen tai vahingoittunut, jos raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta tai jos raskaana oleva nainen on vaikeassa (henkisessä tai sosiaalisessa) kriisitilanteessa. Perustuslakiin kirjatun elämän suojelemisen periaatteen on kuitenkin pelätty johtavan aborttilain tiukentamiseen, niin kuin Puolassa jo on käynyt. Perinteiset perhearvot ovat Unkarissa viime vuosina myös olleet esillä (samoin tässäkin blogissa), kun perheväkivallan kriminalisoimisesta on keskusteltu.

Unkarin ja Puolan päättäjien taistelu perinteisten perhearvojen ja sukupuoliroolien puolesta, genderhömpötyksiä eli sukupuolikategorioiden suhteellistamista vastaan on helppo nähdä pelkästään ”backlashina”, takaiskuna. Se voi olla ihannoivan nostalgista paluuta sosialismia edeltäneeseen aikaan, jolloin kansalliset perusarvot vielä olivat paikoillaan, lippu liehui ja isänmaallinen vaskipuhallinmusiikki soi, kotiliesien äärellä häärivät hellät äidit nöyrine kotiapulaisineen, eikä kansainvälisestä solidaarisuudesta sen enempää kuin vähemmistöjen tai naisten oikeuksista tarvinnut välittää. Se voi myös olla säilymää sosialisminaikaisesta vastakulttuurista, jossa perhe toimi vaihtoehtoisen todellisuuden turvana ja linnana (ja vaimo ja äiti oli tämän vastuullinen linnanvouti): työpaikoilla pauhasi punalippusosialismin tasa-arvotoitotus, mutta kotiin palattuaan mies sai kavereineen ryhtyä olohuoneen suojissa parantamaan maailmaa ja arvostelemaan järjestelmää, kun vaimo kantoi politikoiville ukoille virvokkeita, hoiti kodin, synnytti lapset ja kaikessa hiljaisuudessa kasvatti ne arvostamaan kansallisia perinteitä.

Mutta, sanovat Pető ja Grzebalska, Puolan ja Unkarin tapahtumia ei selitä pelkkä yksiulotteinen backlash-narratiivi, jossa taantumuksesta tasa-arvoa kohti kulkeva kehitys välillä katkeaa takaiskuihin. Pelkkä perinteinen joukkovoimanosoitus Puolan naisten ”mustan protestin” malliin ei auta, ellei Puolan ja Unkarin uuden illiberaalin meiningin haasteita ymmärretä. Niissä ei ole kysymys vain uudesta autoritaarisuudesta vaan kokonaan uudenlaisesta valtiomuodosta, joka käyttää hyväkseen globalisaation ja uusliberalismin heikkouksia.

Pető ja Grzebalska lanseeraavat tätä kuvaamaan uuden, mainion termin polypore state, jonka voisi suomentaa ”kääpävaltioksi” tai ”lahottajavaltioksi”. Uusi valtajärjestelmä on kuin lahottajasieni tai kääpä: se loisii aiemmin rakennetun systeemin rakenteiden varassa kuluttaen niitä ja synnyttää samalla rakenteen, joka on täysin riippuvainen isännältä riistetyistä resursseista. Unkarin nykyisiä vallanpitäjiä elättävät EU:n liberaalis-demokraattiselta projektilta imetyt voimavarat. Esimerkkejä EU-tukien kanavoinnista oligarkkien taskuihin löytyy Unkarista kasapäin, mutta tässä yhteydessä erityisen mielenkiintoinen esimerkki on se, miten vuonna 2011 EU:n työllisyys- ja solidaarisuusohjelman (nimeltään PROGRESS) varoja käytettiin Unkarissa abortinvastaisen kampanjan pyörittämiseen.

abortusz-ellenes-kampany

”Ymmärrän senkin, ettet ole vielä valmis ottamaan minua vastaan… mutta anna minut ennemmin adoptoitavaksi, ETTÄ SAISIN ELÄÄ!”

Illiberaalin kääpävaltion päämääränä on imeä julkiset varat uuden eliitin ja sen äänestäjäkunnan käyttöön. Tätä varten se rakentaa rinnakkaisen kansalaisyhteiskunnan: aiempien kansalaisjärjestöjen rinnalle luodaan uusia, näennäisesti samaan pyrkiviä mutta agendaltaan kansallis-konservatiivisia järjestöjä. Esimerkiksi  perinteisen JÓL-LÉT (“Hyvin-Vointi”) -säätiön rinnalle – jonka päämääränä on nimenomaisesti naisten taloudellisen riippumattomuuden ja työelämän tasa-arvon edistäminen myös tukemalla esimerkiksi yksinhuoltajaäitejä – on synnytetty ”liike” nimeltään Három Királyfi (‘Kolme kuninkaanpoikaa’, viittaus unkarilaisiin kansansatuihin), jonka päämääränä on edistää ”toivottujen lasten syntymistä” tukemalla perheen ja työuran yhdistämistä, auttamalla puolison etsinnässä (!) sekä kohentamalla perheen ja uskollisen avioliiton arvostusta. Ja arvatkaapa, kummalle näistä valtion avustukset kanavoituvat.

Moniarvoista kansalaisyhteiskuntaa lahotetaan myös turvallisuusnarratiivin avulla, kuvaamalla ihmisoikeusliikkeet muukalaisten ohjailemaksi uhkaksi kansalliselle turvallisuudelle (kuten Unkarissa tehtiin ns. norjalaistukien tapauksessa). Näin ihmisoikeusliikkeet irrotettiin poliittisesta yhteydestään ja siirrettiin kansallinen – muukalainen -ulottuvuuteen. Samaan tapaan naisten oikeudet alistetaan kansalliselle perhepolitiikalle ja kansakunnan eloonjäämisen kysymyksille: meidän uusiutumisemme (syntyvyys) ja kulttuurinen säilymisemme (perinteiset arvomme) ovat tärkeämpiä kuin naisten oikeus ammattiin, itsensä toteuttamiseen tai omaan ruumiiseensa.

Omimalla demokraattiset rakenteet itselleen kääpävaltio vie toisinajattelijoilta mahdollisuudet vastarintaan. Ellei tämän vaaran vakavuutta ymmärretä, mustat protestit eivät johda mihinkään, ja kansa saa turhaan marssia kaduilla milloin minkäkin hyvän asian puolesta, kuten Unkarissa on viime vuosina nähty. Mutta mistä myrkyt, jotka tehoaisivat demokratian lahottajiin, kun ne ovat päässeet pureutumaan heikkoon kohtaan?

Ja lopuksi vielä yksi opetus: feminismi ja genderhömpötykset eivät ole esoteerista norsunluutornihommaa. Demokratian ongelmat ilmenevät vähemmistöjen ja heikompiosaisten ryhmien kautta, ja niiden suojeleminen on demokratian ja tasa-arvon kovassa ytimessä. Siksi naistutkijoiden piipityksellä – kuten myös hyödyttömien humanistien höpötyksillä – on merkitystä, kun mietitään, miten Eurooppa ja sen demokratiaprojektit saataisiin pidetyksi pystyssä.


Hän, hen, Henne

joulukuu 29, 2015

Joulu on ohi, ja tekee mieli vaihteeksi kirjoittaa kieliasioista – myös tämän äskettäinkin esillä olleen ”genderhömpötyksen” kannalta.

Kuten tiedämme, niissä ulkomaankielissä, joita suomalaiset yleensä opiskelevat, on erikseen mies- ja naispuoliset hän-sanat. Monet varmaan tietävät, että tämä on sen yleisemmän seikan ilmentymää tai säilymää, että indoeurooppalaisessa kielikunnassa on (ollut) sukupuoleen perustuva genusjärjestelmä, eli periaatteessa kaikki substantiivit jakautuvat ”sukuihin”, alkuaan kolmeen (maskuliini, feminiini, neutri). Harvempi sitä vastoin on selvillä siitä, että tällainen sukujako maailmanlaajuisessa katsannossa on harvinaisempaa kuin sukujen puuttuminen. Useimmat maailman kielistä toimivat kuten suomi ja suomensukuiset kielet, ja niistäkin kielistä, joissa kieliopillinen sukujako on, melkoisessa osassa tämä sukujako perustuu johonkin muuhun kuin mies- tai naispuolisuuteen. (Lisätietoja voi katsella tästä hienosta kartasta.)

Mies- ja naispuolisen ”hänen” tai jopa erisukuisten esineiden erotteleminen voi olla kätevää ns. reference trackingin kannalta, eli erilaisilla pronomineilla voi tyylikkäästi viittailla eri suuntiin. (Joskus keskenkasvuisena ihmettelin saksalaista lied-tekstiä Meine Ruh’ ist hin, mein Herz ist schwer, ich finde sie nimmer und nimmermehr. Siis: rauhani on mennyttä, sydämeni on raskas, en löydä sitä enää ikinä. En löydä sydäntäni? Kesti pitkään tajuta, että ”rauha” on naispuolinen mutta ”sydän” neutri, joten naispuolinen sie ei viittaa ”sydämeen” vaan vielä kauemmaksi taaksepäin, siihen ”rauhaan” asti.) Tämän takia suomen ja sukukielten kehittäjät ovat joskus kaipailleet meillekin erilaisia ”hän”-sanoja; viimeksi suomentaja Leevi Lehto taisi yrittää lanseerata naispuolista hen-pronominia. Toisaalta taas ulkomaankielissä sukupuolineutraalin pronominin puute on koettu ongelmaksi. Ruotsissa yritetään ottaa käyttöön neutraalia hen-pronominia, englannissa they-pronominin käyttö yksiköllisenä ja neutraalina alkaa olla yhä hyväksytympää aina arvovaltaista Oxfordin sanakirjaa myöten.

Saksan kaltaisessa kielessä kysymys on muustakin kuin hän-sanan valinnasta. Toisin kuin englannissa tai nykyruotsin yleiskielessä (ruotsin joissakin murteissa on vielä laajempaa genusjärjestelmää jäljellä, ja vielä ns. Kustaa Vaasan raamatussa taivas oli han ja maa hon), sukujako koskee edelleenkin kaikkia substantiiveja. Ja kuinka ollakaan, ihmiseen viittaavat substantiivit, elleivät nimenomaisesti ole naistarkoitteisia (die Mutter ‘äiti’, die Tochter ‘tytär’, die Hexe ‘noita’, die Hebamme ‘kätilö’), ovat maskuliineja: der Arzt ‘lääkäri’, der Zeuge ‘todistaja’, der Freund ‘ystävä’, der Feind ‘vihollinen’, der Polizist ‘poliisi’, der Student ‘opiskelija’ samoin kuin der Lehrer ‘opettaja’ ja kaikki muutkin er-johtimiset tekijäjohdokset. Niihin kuuluu viitata miespuolisella pronominilla er, ja myös niiden määritteet kantavat maskuliinimuotoisia päätteitä: ”asiantunteva-MIES lääkäri”, ”rakas-MIES ystävä”, ”arvoisa-MIES professori”.

Mitä tämmöisellä kielellä sitten tehdään maailmassa, jossa naisen kuuluu voida toimia lääkärinä, poliisina tai opettajana aivan siinä missä miehenkin? Naiivi suomalainen ajattelisi asian hoituvan sillä, että jätetään kielipelit kielipeleiksi ja sovitaan vaikkapa Arzt-sanan viittaavan tarvittaessa sekä mieheen että naiseen. Tätä käytäntöä, ns. geneerisiä maskuliineja, näkeekin joskus: tekstin alussa on alaviite, jossa selitetään, että kaikki tekstin henkilöviitteiset ilmaukset kuuluu ymmärtää sukupuolineutraalisti. Kieli- ja tasa-arvoasiantuntijoiden mielestä tämä ei kuitenkaan oikein käy. On nimittäin tutkimuksin selvitetty, että maskuliinimuotoja käytettäessä tavallinen saksanpuhuja yleensä ajattelee miespuolista lääkäriä, poliisia jne. On siis perusteltua väittää, että maskuliinimuotojen avulla ylläpidetään mielikuvia perinteisistä sukupuolirooleista ja estetään yhteiskunnan todellista tasa-arvoistumista.

Saksalaisella kielialueella onkin nykyään yhä useammin valittu toinen tie: naisten tuominen näkyviin. Jos kaikki lääkärit eivät ole miehiä, puhuttakoon sitten selvästi mieslääkäreistä ja naislääkäreistä. Miespuolisen termin rinnalla mainitaan siis naispuolinen, joka usein on muodostettu in-johtimella (Ärztin, Polizistin, Lehrerin). Poliitikot puhuttelevat kaikkia itävallattaria ja itävaltalaisia (Österreicherinnen und Österreicher) tai vaalien alla kaikkia äänestäjättäriä ja äänestäjiä (Wählerinnen und Wähler). Tekstissä tämä hoituu kätevästi ns. sisä-I:n (Binnen-I) avulla: johtimen isolla I-kirjaimella ilmaistaan, että se voidaan jättää pois. LehrerIn, monikossa LehrerInnen, voi siis viitata sekä miespuoliseen (Lehrer) että naisopettajaan (Lehrerin). Vaihtoehtoisesti voi käyttää ala- tai kauttaviivaa (Lehrer_in, Lehrer/in).

Valitettavasti vain tämäkään ei riitä. Naisemansipaation ja naistutkimuksen ensimmäiset aallot aikoinaan keskittyivät tuomaan naisia näkyviin ja osoittamaan, että naiset ovat, tekevät, saavat ja osaavat siinä missä miehetkin. Uudempi gendertutkimus ja gender-emansipaatio taas haastaa koko yhteiskunnallisen sukupuolen (gender) kategoriat ja haluaa korostaa, että gender ei tarkoita vain kahtiajakoa miehiin ja naisiin. Sukupuolen eri ulottuvuuksissa – onko kromosomisto XX, XY vai jotain muuta, millaiset ovat vartalon muoto, ulokkeet ja karvoitus, millainen on käytös ja esiintyminen ja miten miehekkäiksi tai naisellisiksi ne kussakin yhteisössä ymmärretään, missä määrin ihminen haluaa määritellä itsensä mieheksi tai naiseksi, missä määrin hän tuntee vetoa miehiin tai naisiin… – on loputon määrä vaihtoehtoja, ja jotkut eivät näillä asteikoilla edes halua tulla sijoitetuksi mihinkään kohtaan vaan kyseenalaistavat kaikki kahtiajaot. Tämän visuaaliseksi ilmaukseksi on Saksan vihreän puolueen piireissä äskettäin tarjottu tähteä: Lehrer*in-tyyppiset termit kattaisivat sekä mies- ja naispuoliset opettajat että ne opetustehtävissä toimivat henkilöt, jotka eivät halua määritellä itseään yksiselitteisesti miehiksi tai naisiksi.

Saksassa viime aikojen kuuluisin kyseenalaistaja on ollut Berliinin Humboldt-yliopiston gendertutkimuksen professori Lann Hornscheidt (aiemmin etunimeltään Antje eli alasaksalaisittain ”Annikki” tai ”Annukka”). Hornscheidt nostatti runsas vuosi sitten melkoisen kohun ehdottamalla uutta, luovaa x-kirjaimen käyttöä. Koska Hornscheidt ei itse halua määritellä itseään mieheksi eikä naiseksi, hän ei halua myöskään sähköpostiviestejä, jotka alkavat Sehr geeehrter Herr Professor tai Sehr geehrte Frau Professorin; kirjoituksessa voisi hyvin käyttää sellaisia muotoja kuin Sehr geehrtx Profx Lann Hornscheidt. Sosiaalinen media räjähti, ja erityisesti tässä kunnostautuivat ”perusarvojen” puolustajina profiloituvat ainekset. Hornscheidtille sateli tappo- ja raiskausuhkauksia, kommenttiketjujen kansa kiihdytti itsensä raivoon uhanalaisen mieheyden ja naiseuden puolesta sekä kaikkia noita elitistisiä hömppätutkijoita vastaan, jotka tuhlaavat kansalaisten verovaroja keksittyjen näennäisongelmien kanssa puuhastelemiseen.

Niinpä. Poliittinen rintamalinja on tässäkin selvä. Vihervasurit haluavat nähdä myös sukupuolen – tai ainakin siihen yhdistettävän käyttäytymisen – sosiaalisesti rakennettuna, yhteisöllisenä sopimuksena, jota voidaan myös porukkapäätöksellä muuttaa, että saataisiin maailmasta parempi. Jos kieli ei vain heijasta vaan suorastaan ylläpitää syrjintärakenteita –  jos Arzt-sana viittaa vain miespuoliseen lääkäriin, tai jos ”neekeri”-sana nostaa mieleen rasistiset mielikuvat alempiarvoisista ihmisistä – silloin kielelle on tehtävä jotakin. ”Edistyksellisissä” piireissä myös usein vähän naiivistikin uskotaan ihmisluonnon pohjimmaiseen hyvyyteen sekä valistuksen ja opetuksen voimaan. Ajatuksena on, että tasa-arvoon on helpompi päästä, jos yhteiskunnan eriarvoisuus tuodaan näkyväksi, että sen kaikki huomaavat ja ymmärtävät.

Konservatiiveille taas yhteiskunnan (sekä kielen) kategoriat ovat kiveen kirjoitettuja ja Luojan säätämiä lakeja, joihin koko moraalimme ja yhteiselämämme perustuu. Kielenkäytön poliittinen korrektius on tältä kannalta täysin naurettavaa tekopyhyyttä: naiset ovat naisia, neekerit ovat neekereitä, ne oikeat alkuperäiset lääkärit ovat miehiä (vaikka sittemmin jokunen naislääkärikin on ryhtynyt tälle alalle), eikä sitä mikään typerä sanatabu muuksi muuta! (Sitä, että kielenkäyttö ja sen normit voisivat vaikuttaa ajatteluun ja toimintaan, ei siis haluta tunnustaa laisinkaan.) Siksi yritykset rajojen siirtämiseksi tai häivyttämiseksi ovat parhaimmillaankin turhanaikaista hömpötystä ja Potemkinin kulissien rakentelua, pahimmillaan kansan aivopesemistä hengenvaarallisilla luonnottomuuksilla, joista seuraa täydellinen mielivalta, moraalittomuus, periaatteettomuus ja rappio.

Samaan tapaan kuin feministeistä on länsimaissa vuosikymmenet väännetty huumoria ja piirretty pilakuvia puutteen katkeroittamista rumista miesvihaajista, myös poliittisesti korrekti kielenkäyttö on jo iät ja ajat ollut vitsailun kohteena. Muistatte ehkä sen vanhan vitsin, jossa koululaitoksen kehitystä havainnollistetaan eri aikakausien matematiikantehtävällä. Entisaikojen laskuongelmasta, jossa perunasäkin myyntihinnan ja tuotantokustannusten perusteella on laskettava myyntivoitto, on myöhemmissä koulukirjaversioissa tullut esimerkiksi joukko-oppitehtävä, jossa perunajoukkojen osajoukkoja ympyröidään,  steinerkouluversio, jossa tehtävänä on piirtää perunasäkistä kuva ja laulaa siitä laulu, tai moniarvoisen yhteiskunnan versio, jossa oppilaiden kuuluu alleviivata tehtävästä sana ”peruna” ja keskustella aiheesta pienryhmissä. Saksalaisessa versiossa tähän vitsiin kuuluu myös nykytehtävä, jossa oppilaista, perunanviljelijöistä, taskulaskimista ja ”perunasäkeistäkin” käytetään genderkorrekteja Binnen-I-muotoja: KartoffelsackInnen.

Koska äärimmäisiä mielipiteitä on käytännössä mahdotonta erottaa niitä koskevasta vitsailusta (ilmiö, joka tunnetaan myös Poen lakina) ja koska äärimmäisyysajattelu lietsoo pelkoja ja vainoharhoja, aikamme oikeistopopulistipiireissä otetaan myös poliittisesta genderkorrektiudesta väännetyt vitsit aivan tosissaan ja uskotaan kammottavaan gendermafiaan, gender-ideologiaan tai genderismiin, joka haluaa väkisin vääntää saksan kielen ja saksankielisen ajattelun rakenteet uusiin, luonnottomiin muotoihin. Wieniläisellä ”perusitävaltalaisten” äänestäjällä, anteeksi, äänestäjättärellä genderhälytin laukesi kanafileepaketin tekstiä lukiessa jo ennen kuin aivan normaali sana Innenfilet ehti hahmottua. Paketissa on siis kanan sisäfileetä, mutta postauksessaan, jota saksankielinen some nyt naureskelee, kirjoittaja ehti polttaa päreensä oletetuista ”kana_ttarista” (Hühner_innen) ja koko tasa-arvohömpötyksestä, joka tunkee yhteiskuntaan yhtä salakavalasti kuin muslimien maahanmuutto:

 

huehnerinnen

Ensin halal-lihaa ja sitten tämä!! Miten pitkälle tämän genderhulluuden vielä pitää mennä?? Olen itsekin nainen mutta tämä on jo liikaa. Löydetty wieniläisestä Sparista.

 

Tahattoman vitsin täydellistää sen kirjoitusasu. Tuohtunut kansalainen ei aivan täysin hallitse isojen ja pienten alkukirjainten käyttöä, ja sanaan Wahnsinn olisi saanut kirjoittaa kaksi ännää loppuun. Äidinkielen puhtaudesta huolehtivien isäm maallisten elämäm koululaisten kielioppi- ja oikeinkirjoitusongelmat taitavat olla kansainvälinen ilmiö. Ehkä vielä joskus ehdin palata siihenkin.