Säädyllinen murhenäytelmä

Se on sitten adventti, päivä, jona Jeesus ratsastaa aasilla – politiikassa taas, tunnetun lohkaisun mukaan, aasit ratsastavat Jeesuksella harva se päivä. Sentrooppalaisissa kodeissa syttyvät pöydillä adventtiseppeleiden ensimmäiset kynttilät. Tässä suositussa pöytäkoristeessa on neljä kynttilää, protestanttikodeissa kaikki samanvärisiä (yleensä kai joulunpunaisia), katolisissa yksi vaaleanpunainen, joka ymmärtääkseni kuuluu sytyttää kolmantena adventtina eli Gaudete-sunnuntaina.

Tänä vuonna adventinviettoa varjostaa koronaviruksen uusi omikronvariantti, jonka saapumisesta Eurooppaan tipahtelee tätä kirjoittaessani tietoja uutissyötteeseeni. Itävallassa ilmaantuvuusluvut ovat kääntyneet lievään laskuun, mutta tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä kasvaa yhä ja on tällä hetkellä yli kuudensadan. Seitsemän päivän ilmaantuvuusluku (uusien tartuntojen määrä sataatuhatta ihmistä kohti) on nyt laskenut nipin napin alle tuhannen; pahin tilanne on Salzburgissa, Kärntenissä ja Ylä-Itävallassa, huomattavan paljon helpompi Wienissä, missä koko ajan on panostettu tehokkaaseen testaukseen ja rokotustarjontaan.

Sulkutilan päättymisestä ei vielä ole varmuutta. Yrittäjien, kaupan, matkailun ja kulttuurialan lisäksi kovilla ovat koulut ja koululaisten perheet: periaatteessa koulut halutaan pitää auki, mutta vanhemmille annettiin oikeus jättää tarvittaessa lapsensa kotiin, ja tätä alun alkaen epämääräistä suositusta on sittemmin yritetty täsmennellä aitoitävaltalaisen sotkuisen mutta joustavan sääntöhimmelin avulla.

Kiristyvä tilanne syö poliittisten päättäjien hermoja. Tänään ORF:n uutissivut kertovat tuoreen liittokansleri Schallenbergin ajautuneen avoimeen sanasotaan oikeistopopulistisen oppositiopuolueen FPÖ:n kanssa. ”Perusitävaltalaisten” kannattajajoukot ja osaksi johtoporraskin, ainakin puoluejohtaja Herbert Kickl, eivät pelkästään vastusta tulossa olevaa rokotuspakkoa ”yksilön vapauden” nimissä (tämä on puolueen virallinen linja) vaan myös käytännössä levittävät suoranaista rokotusvastaista huuhaata. Näin ainakin Kickl, joka on myös avoimesti mainostanut ivermektiiniä, lähinnä eläinten loishäätölääkkeenä tunnettua valmistetta, jota rokotusvastaisissa piireissä pidetään ihmelääkkeenä koronan hoitoon. (Itävallassa on ivermektiinin käyttäjiä jo joutunut sairaalahoitoon, joko lääkkeen takia tai koronaviruksen, johon loislääke ei sitten auttanutkaan.) Italialaiselle Corriere della Seralle antamassaan haastattelussa liittokansleri Schallenberg lataa (siteeraan ORF:n uutisesta):

“Itävallan erikoisuutena tässä pandemiassa on, että parlamentissa vaikuttaa poliittinen voima, joka vastuuttomasti toimii tieteenvastaisesti ja lietsoo kollektiivista pelkoa. Suurin ero Itävallan ja muiden Euroopan maiden välillä on siinä, että kolmanneksi suurin parlamenttipuolueemme avoimesti ja äänekkäästi vastustaa rokotusta eikä myönnä, että rokotus olisi ainoa tie ulos pandemiasta.”

Kickl vastaa haasteeseen tiedotteella, jossa väittää, että liittokansleri ei ymmärrä demokraattisia prosesseja eikä FPÖ:n kritiikin ydintä. FPÖ ei suinkaan vastusta lääketieteellisiä toimenpiteitä vaan puolustaa valinnan vapautta, ja jos ei kansleri tätä tajua, hänen pitäisi erota. Toisin sanoen: FPÖ asettaa edelleenkin ihmisten mielipiteet (”en tykkää piikeistä”, ”en tykkää hallituksesta enkä siksi halua hallituksen määräämää rokotusta”, ”luotan enemmän ‘vaihtoehtoväen’ videoblogeihin kuin valtavirtatieteeseen”) samalle viivalle tieteellisen tutkimustiedon kanssa. Ihan suoraan tätä ei voi sanoa, sillä pelkillä rokotusvastaisten äänillä ei edes Itävallassa tällä hetkellä päästä poliittiseen valtaan käsiksi, semminkin kun hörhöjen äänistä kilpailemassa on myös avoimen rokotusvastainen uusi pienpuolue MFG.

Itävaltalainen fyysikko ja tiedetoimittaja Florian Aigner, jota viime ajat olen seuraillut Twitterissä, on monesti ottanut kantaa rokotusten ja rokotusvastaisuuden kysymyksiin. Tänään osui eteeni Profil-lehden podcast, jossa Aichinger juttelee toimittaja Christa Zöchlingin kanssa. Saksantaitoisille ehdottomasti suositeltavaa kuunneltavaa! Aigner osaa loistavasti vääntää rautalangasta, mistä tieteellisyydessä ja luotettavassa, tieteellisesti todistetussa tutkimustiedossa on kysymys.

Yksi keskeinen pointti tässä keskustelussa oli tieteellisen ajattelun ymmärtäminen. Huuhaan erottamiseen oikeasta tiedosta tarvitaan tietoa ja ymmärrystä siitä, miten tiede ylipäätään toimii. Esimerkiksi: jatkuvat pienet erimielisyydet tutkijoiden kesken kuuluvat siihen mekanismiin, jonka varassa tiede edistyy, eikä niitä pidä tulkita siten, että kaikki tieteellinen tieto on täysin epävarmaa ja siksi samalla viivalla erilaisten uskomus- ja toivomuspohjaisten järjestelmien kanssa. Tiede antaa usein vain suhteellisia vastauksia, jotka myöhemmin voidaan kumota tai suhteellistaa – mutta harvemmin käy niin, että aiempi tieteellinen tieto muuttuisi täysin arvottomaksi ja sen perusteet ja sisällöt pitäisi tykkänään hylätä. Hyvä esimerkki on Newtonin mekaniikka, joka omissa rajoissaan toimii yhä, Einsteinin suhteellisuusteoria on vain laajentanut tieteen näköaloja sen ulkopuolelle.

Ennen kaikkea: tiede on yhteisöllinen, maailmanlaajuinen projekti, jossa eri tutkijoiden työ kunkin pikku osasen parissa rakentaa, korjaa ja koko ajan tarkentaa suurta kuvaa siitä, miten koko maailma toimii ja millainen se on. (Tämähän ei muuten koske vain fysiikkaa tai luonnontieteitä vaan myös ihmis-, yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden tutkimusta.) Tutkijoiden työtä ei arvioida vain itsessään yksitellen vaan osana tätä isoa palapeliä. Siksi tiedeyhteisön valtavirran konsensukseen voi yleensä luottaa: se ei tarkoita, että tieteellinen totuus ratkaistaisiin äänestämällä eli laskemalla näkemyksen A ja näkemyksen B kannattajien suhteelliset lukumäärät (”miljoona kärpästä ei voi olla väärässä”), vaan että valtavirrasta poikkeavien näkemysten esittäjällä on melkoinen, usein käytännössä ylivoimainen todistustaakka harteillaan. Ja vaikka tutkijatkaan eivät ole erehtymättömiä, paljon todennäköisemmin väärässä on se uljaaksi toisinajattelijaksi itseään kuvitteleva sankari, joka luulee, että tieteessäkin pätevät viihteen lait.

Aignerin pääsanomana on, että tieteellisen ajattelun puute, siis maaginen ajattelu, on saattanut Itävallankin tämänhetkiseen koronakriisiin, eikä tämä koske vain salaliittohörhöjä, joogalentäjiä ynnä muita foliopipoporukoita jossain yhteiskunnan laitamilla vaan todellakin koko yhteiskuntaa, ”me olemme kaikki epäonnistuneet”. Tieteellisen ajattelun heikkous on siis maksanut lukuisia ihmishenkiä, ja sen syitä voi etsiä monesta suunnasta. Ehkä koulujen opetuksessa pitäisi entistä enemmän panostaa ei vain tieteen tutkimustulosten opettamiseen vaan myös sen ymmärtämiseen, miten tiede toimii ja mihin kriittinen, tieteellinen ajattelu perustuu. Ehkä Itävallassa tai laajemmin saksalaisella kielialueella näkyvät yhä sen katkoksen jäljet, joka syntyi melkein sata vuotta sitten, kun natsiajalla esimerkiksi ”koululääketieteen” ynnä muiden luonnontieteiden huomattavista edustajista monet joutuivat sattuneesta syystä maanpakoon tai vielä kamalampien sortotoimien kohteeksi. Ja ennen kaikkea: vaikka koronantorjuntatoimia varmaan vaikeuttaakin sentrooppalaisten tottumattomuus konsensuspolitiikkaan, kompromisseihin ja yhteisiin sääntöihin, myös kulttuuritaustasta nousee yllättäviä ongelmia.

Aignerin haastattelua kuunnellessa varsinaisen ahaa-elämyksen koin, kun puheeksi tuli luonnontieteiden heikko arvostus itävaltalaisessa yhteiskunnassa. Aignerin mukaan vaarallinen tiedevastaisuus näkyy esimerkiksi siinä, että paremmissakin piireissä on aivan sopivaa ja hyväksyttyä naureskellen selittää olevansa aivan onneton matematiikassa, mutta jos samalla tavalla selittelisi, että minulla ei kuulkaas ole yhtään kielipäätä eikä kirjallisuus kiinnosta, saisi kuulla tylyjä kommentteja ”sivistysvihamielisyydestään”. Tämä on ehkä sukua sille ongelmalle, josta jo kauan sitten kirjoitin: vanha sääty-yhteiskunta ei arvosta koulua eikä opetusta muuta kuin tiettyjen säätymarkkerien tarjoajana, olennaista ei niinkään ole, miten hyvin olet oppinut koulussa trigonometriaa tai latinaa, vaan se, että ylipäätään olet käynyt semmoista koulua, missä opetetaan trigonometriaa ja latinaa parempien ihmisten pojille ja tyttärille.

Olisiko tosiaan niin, että vanhan hienon taide- ja tapakulttuurin kääntöpuolena voi olla jopa todellisten ja tärkeiden asioiden väheksyntä? Olen tähän asti ollut aika lailla innoissani siitä, miten Itävallassa ns. korkeakulttuurin arvostusta ei haittaa hysteerinen elitismin pelko. Takavuosina luin hihitellen lehdestä amerikkalaisen jääkiekkovalmentajan haastattelua: mies oli syvästi harmissaan siitä, että Wienissä lapsia kyllä kuskataan kouluista kaiken maailman teattereihin, konsertteihin ja taidenäyttelyihin, mutta lasten joukkueurheiluharrastuksiin ei panosteta ollenkaan samalla lailla. Vasta nyt tulin ajatelleeksi, että korkeakulttuurille vastakkaisessa vaakakupissa voi olla ei vain jääkiekko vaan myös luonnontieteen ja tekniikan perusteiden ymmärtäminen.

Näinhän ei pitäisi olla, mutta näinkin ehkä voi käydä. Siinä tapauksessa Itävallassa olisi nyt menossa jonkinlainen ”säädyllinen murhenäytelmä”, kun ylemmät ja alemmat säädyt, kummatkin omista syistään, ovat jääneet vaille kunnon tiedekasvatusta ja huuhaamaakarien saaliiksi. Tämän surullisen tarinan voisi lopettaa esimerkkiin, johon Aignerkin viittasi puhuessaan siitä, miten rokotusvastaisuutta ei voi loputtomiin ymmärtää vaan raja on lopulta pakko vetää johonkin. Niin tärkeää kuin onkin välttää tuomitsemista, loukkaamista ja demonisoimista, tunnustaa ihmisten oikeus pelkoon ja huoleen uusien rokotteiden suhteen, jossain vaiheessa tulee eteen se kohta, jossa ymmärrys lakkaa ja nyrkki on lyötävä pöytään. Se voi tulla esimerkiksi tässä:

Impfgegner Demo vor dem Krankenhaus. Mit Kerzen, “Gemeinsam sind wir stark.”
Kein Abstand keine Masken.

Drinnen liegen die COVID-Patienten. pic.twitter.com/lfGJC3E8DE

— David Noisternig (@DNoisternig) November 24, 2021

Ylä-Itävallan Freistadtissa anestesialääkäri David Noisternig kuvasi viime viikolla Twitteriin kynttilöitä ja lyhtyjä kantavan joukon. Maskittomat, turvaväleistä viis veisaavat ihmiset osoittivat mieltään koronarokotuksia vastaan – sairaalan edessä, samaan aikaan, kun sisällä hoitajat ja lääkärit hikoilivat yrittäessään pelastaa hengitysvaikeuksista kärsiviä koronapotilaita.

Advertisement

Piikkipelosta piikkipakkoon

Itävallassa, kuten koko saksalaisella kielialueella, rokotuskattavuus on läntisen Euroopan huonoimpia ja koronatilanne tällä hetkellä sen mukainen. Vielä vajaat pari viikkoa sitten melkein neljäsosa yli 12-vuotiaista ei ollut ottanut koronarokotusta, kertoo Financial Timesin julkaisema grafiikka:

Tähän on nyt syitä ihmetelty. Olen tästä aiheesta ennenkin kirjoittanut: saksalaisella kielialueella historiallisista syistä ovat homeopatia, antroposofia ynnä muut vaihtoehtomeiningit käsittämättömän suosittuja myös koulutettujen ja fiksujen ihmisten parissa, ja väitän myös, että keskieurooppalaisen feodalismin perinne synnyttää ihmisiä, joiden on vaikea ymmärtää yhteiskunnallista konsensusta, solidaarisuutta ja sitä, että sääntöjen pitäisi olla kaikille samat. Lisäksi voi spekuloida natsiaikojen negatiivisella perinnöllä: valistuneet ihmiset ovat yliherkkiä näkemään kaikkialla vanhoista pahoista ajoista muistuttavia merkkejä ja pelkäävät hysteerisesti kaikkea viranomaisten puuttumista ihmisten yksityiselämään ja vakaumukseen. Tähän voi Itävallan osalta vielä lisätä federalistisen hallintohimmelin, jossa hallinnolliset toimet ja linjaukset herkästi muuttuvat poliittisiksi valtataisteluiksi ja arvovaltakysymyksiksi, sekä pelkurimaiset populistipäättäjät (kansleri Kurz etunenässä), jotka eivät uskalla tehdä ikäviä päätöksiä, kun myös idioottien äänet on saatava plakkariin.

Niin, idioottien äänet. Tuoreessa Profil-lehdessä tosin Rosemarie Schwaiger yhä yrittää ymmärtää ja puolustaa rokotusvastaisia ja näkee heidät koronakoettelemusten kasaaman raivon onnettomina uhreina, joista kaikki eivät suinkaan ole kiilusilmäisiä salaliittoteoreetikkoja tai ilmihöpsähtäneitä joogalentäjiä. Tai ”perusitävaltalaisten” (FPÖ) kannattajia. (FPÖ:n johtaja Herbert Kickl, tunnettu rokotusten vastustaja ja rokotusskeptikkojen piireissä suositun loislääke ivermektiinin puolestapuhuja, muuten todettiin äskettäin koronapositiiviseksi ja määrättiin kahden viikon karanteeniin, mistä on mm. se ikävä seuraus, että hän ei pääse tulossa olevaan suureen rokotusvastaisten mielenosoitukseen puhumaan.) Schwaiger koettaa myös ankarasti suhteellistaa viruksen vaaroja ja rokotuksen hyötyjä. On tietysti aivan totta, että hyvää tarkoittavien ihmisten loukkaaminen, syrjiminen ja demonisoiminen ei ole oikein eikä hyvästä. Mutta eikö nyt ihan oikeasti voisi tajuta, että lääketieteen ja epidemiologian valtavirta ja suuri konsensus puolustaa mahdollisimman suurta rokotuskattavuutta, ja että tätä vastaan pullikoiminen ei ole ”ihmisoikeus” vaan hengenvaarallista typeryyttä?

Lopullisesti leukani loksahti muutama päivä sitten, kun törmäsin verkossa tähän kirjoitukseen. Moment.at-sivuston faktantarkistajat olivat käyneet käsiksi Christian Felberin pitkään artikkeliin, jossa tämä luettelee ”30 syytä siihen, miksi tällä hetkellä en ota rokotusta”. Felber on itävaltalainen kirjailija ja yhteiskunnallinen aktivisti, globalisaatiokriittisen Attac-järjestön Itävallan-osaston perustajia ja ns. yhteishyvätalouden (Gemeinwohl-Ökonomie) teorian kehittelijä, koulutukseltaan romaanisen filologian maisteri mutta sitten harrastanut kovasti kaikenlaisia kansantalouskysymyksiä ja ilmeisesti opettanutkin useammassa yliopistossa. Hän ei siis ole lääketieteen, virologian tai epidemiologian asiantuntija, mutta sehän ei syvää kokemusasiantuntijuutta eikä vankkaa akateemista miesselittämistä estä.

Moment.at:n juttu repii Felberin 30 väitettä palasiksi. Suuri osa näistä väitteistä itse asiassa toistaa samaa asiaa eri sanoin; sanavuolaus ja toistelu muuten kuuluu sekin demagogian periaatteisiin, ja myös sen avulla vakuutetaan niitä ihmisiä, joiden medialukutaito ja kriittisyys ei riitä tunnistamaan tätä kikkaa. Aloitetaanpa vaikka siitä Felberin pääteesistä, että jokaisella ihmisellä on ”terveyskompetenssi”, eli oikeus itse tunnistaa, minkä hän katsoo olevan oikein ja hyväksi itselleen. Tässä pitää olla oikeus nojautua tieteellisen ja todistetun tiedon ohella omaan intuitioon. Felber vertaa tätä siihen, että länsimaisella vapaalla ihmisellä on myös oikeus itse määritellä oma seksuaalinen suuntauksensa. Ja aivan samoin, kuin vapaa yksilö itse tietää, tunteeko esimerkiksi vetoa miehiin vai naisiin, myös Felberillä on mielestään oikeus luottaa siihen, että hänen elimistönsä ”luontaisen vaistonsa varassa” torjuu rokotukset. Tämähän on huikea looginen akrobaattihyppy, alkaen siitä, että seksuaalinen suuntaus nimenomaan ei ole ihmisen oma valinta (kuten monet ”eheytyshoidoista” apua hakeneet voivat kipeästi todistaa). (Ja että seksuaalinen vetovoima on väkevästi tiedostettu ja ihmisten välillä näkyvästi ja tuntuvasti vaikuttava asia, rokotteen vaikutukset kehossa taas tietoisuuden ja ”intuition” ulottumattomissa.) ”Terveyskompetenssin” (Gesundheitskompetenz) käsite, johon terveyspoliittisessa päätöksenteossakin voidaan viitata, tarkoittaa kansalaisen oikeutta saada ja itse arvioida terveydentilaansa liittyvää pätevää tietoa – ei taikauskoa eikä ”intuitiota”.

Aitoon hyväosaisen ihmisen minä-minä-tyyliin Felber kieltäytyy ymmärtämästä, miksi hänen, keski-ikäisen, hyväkuntoisen (Felber on muuten esiintynyt myös tanssi-performanssitaiteilijana) ja perusterveen ihmisen, pitäisi ottaa rokotus, kun hänen riskinsä sairastua (vakavasti) on niin pieni. Edelleenkään eivät siis edes sivistyneet ihmiset ymmärrä, että kysymys on taudin leviämisestä väestötasolla ja sen pysäyttämisestä: vaikka MINÄ en itse sairastuisi pahasti, levitän virusta eteenpäin myös niille, joille sairastuminen on paljon pahempi uhka. Felber väittää myös, että nuorelle ihmiselle rokotuksesta on enemmän vaaraa kuin hyötyä. Tämä ei tutkimustiedon valossa kerta kaikkiaan pidä paikkaansa – ja sosiaalisesti aktiiviset, koulua käyvät, liikkuvat ja bilettävät nuoret ovat myös olennaisessa asemassa taudin levittäjinä.

Useat Felberin väitteistä perustuvat huuhaatietoon, valetutkimuksiin tai virhetulkintoihin. ”Rokotusten pitkäaikaisia vaikutuksia ei vielä tunneta” – itse asiassa niitä ei tunneta, koska niitä ei voi olla. Koronarokotteet eivät mene aineenvaihduntaan eivätkä varastoidu elimistöön vaan hajoavat nopeasti, ja elimistön reaktiot niihin ilmenevät muutaman päivän sisällä, jos ovat ilmetäkseen. Koronarokotteet eivät ole ”kokeellisia”, vaan ne on testattu kaikkien määräysten mukaan ja niiden vaikutuksista on valtava määrä dataa. Rokotteiden sivuvaikutuksia on ilmoitettu runsaasti, mutta tarkemmin tutkittaessa näistä tapauksista löytyy syy-yhteys vain harvoin. (Itävallassa on artikkelin mukaan ilmoitettu 177 koronarokotteisiin liittyvää kuolemantapausta. Näistä vain kahdessa voitiin todeta jonkinlainen syy-yhteys. Ja vaikka kaikki nämä ilmoitetut kuolemantapaukset johtuisivat koronarokotteesta, riski kuolla rokotteeseen olisi silti selvästi pienempi kuin riski kuolla koronatautiin.)

Ikävää on erityisesti, että akateemisesti koulutettu ihminen kritiikittömästi siteeraa tunnettuja huuhaamaakareita tai hörhölääkäreitä kuten gynekologi Christian Fialaa, jonka mielestä myöskään AIDS ei johdu HI-viruksesta. Felber marssittaa todistajikseen myös ne kuuluisat nimettöminä esiintyvät tai tutuntutun tuntemat lääkärit, jotka kuulemma ovat todenneet kamalia rokotusten sivuvaikutuksia kuolemaa myöten mutta eivät ole jostain syystä niitä kirjanneet tai raportoineet… tämä on siis aivan samaa kaverin naapurin mummon kumminkaimalta ihan itse kuultua juttua, jota netin rokotusvastaisten hörhöryhmät ovat väärällään ja joka ei, anteeksi vain, todista yhtään mitään. Näköjään romaanisen filologian maisterintutkinto ei myöskään pätevöitä ymmärtämään sitä yksinkertaista tosiseikkaa, että eri menetelmillä saadut arviot rokotteiden tehokkuudesta ovat erilaisia. (Ja laskentamenetelmien eroista huolimatta kaikki menetelmät yksimielisesti vahvistavat, että rokotteista on hyötyä.)

Sitten vielä sinänsä oikeutettu kritiikki, joka kohdistuu voittoja tahkoaviin ja patentteja panttaaviin lääketehtaisiin, Pfizerin kuuluisiin verosotkuihin tai siihen, että virustutkimusta tehdään (?) sotilaallisiin tarkoituksiin. Kaikki tämä arvostelu ihan aiheellista, mutta koronarokotusten tehokkuuteen, turvallisuuteen tai hyödyllisyyteen nämä asiat eivät liity mitenkään. Ja niin hämäriä tai moraalittomia kuin rokotteiden taustalla olevat Big Pharman talouskuviot voivatkin olla, se ei millään tavalla vaikuta siihen, että koronarokotteet on tieteellisesti tutkittu ja testattu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Myös lääkehoitojen kehittäminen koronatautiin on hieno juttu, mutta ei sekään tee rokotuksia vähemmän tarpeellisiksi.

Samoin kuin yllä linkitetyssä kirjoituksessaan Rosemarie Schwaiger, myös Felber päätyy lopuksi vaatimaan lisää resursseja sairaaloille ja tehohoidolle. Ilman muuta terveydenhuollon resurssipulaan pitää puuttua, mutta sekä tehokkaampaa että järkevämpää kuin vakavasti sairastuneiden tehohoitaminen olisi ehkäistä ihmisten vakavaa sairastumista ylipäätään. Vai olisikohan hyvä idea myös, että luovuttaisiin ihmisten henkilökohtaista valinnanvapautta loukkaavasta turvavyöpakosta ja sen sijaan lisättäisiin työvoimaa ja vehkeitä traumakirurgian osastoille?

Ei siis edelleenkään voi kuin pyöritellä päätään ja ihmetellä ihmisten sokeutta ja halua vääntää tunne-, identiteetti-, arvovalta- ja perusoikeuskysymykseksi asia, joka olisi aivan kylmästi tieteellisen tutkimustiedon varassa ratkaistavissa. Myös Moment-sivuston jutun kommentteihin on tullut kasapäin Felberiä puolustavia puheenvuoroja ihmisiltä, jotka eivät näköjään kykene ymmärtämään selvää argumentaatiota. Ehkä tässä kuitenkin on vihdoinkin tulossa seinä vastaan: tilanne alkaa mennä semmoiseksi, että ihmiset on pakko saattaa järkiinsä vaikka väkisin.

Tänään tulleiden uutisten mukaan Itävalta menee ensi viikolla sulkutilaan. Hallitus on paljon kritiikkiä nostattaneen sähläilyn ja sekoilun jälkeen lopultakin ryhdistäytynyt ja ruvennut tekemään ikäviä päätöksiä. Ravintolat, kulttuuritarjonta ja kauppa päivittäistavaroita lukuun ottamatta sulkevat ovensa, koulut ja lastentarhat pyritään pitämään auki, mutta kaikkia vanhempia, joille se suinkin on mahdollista, pyydetään pitämään lapsensa kotona. Lisäksi hallitus ilmoitti, että rokotuspakko (tai rokotusvelvollisuus, Impfpflicht, sana, jossa kiteytyy saksan kielen koko kauneus) tulee kuin tuleekin, helmikuun alussa. Siitä lähtien koronarokotteesta kieltäytyviin iskee ”hallintorangaistus”, eli luultavasti sakkoja on luvassa.

Nyt punnitaan aatteen lujuus: onko ”luontaiseen immuunipuolustukseen” luottavilla muna(sarja)a seistä periaatteidensa takana, ja kuinka moni heistä valitsee vähimmän vastuksen tien? Jo Wienissä jokin aika sitten voimaan saatettu 2G-sääntö, jonka mukaan kapakkiin ei enää päässyt pelkällä negatiivisella testitodistuksella vaan piti oikeasti olla todistus rokotuksesta tai sairastetusta koronataudista, toi rokotuspisteisiin pitkät jonot kansaa.

Lopuksi niille, jotka taas rupeavat lyömään natsikorttia pöytään, pieni muistinvirkistys: natsien terveyspolitiikka rotuoppeineen ja eutanasiaohjelmineen oli julmaa ja diktatorista, mutta rokotuspakko ei siihen kuulunut, päinvastoin – näin kertoo saksalainen lääketieteen ja myös rokotusvastaisuuden historian tutkija Malte Thießen, joka on viime aikoina esiintynyt useammissa tiedotusvälineissä. Hitlerin valtaannousun jälkeen Weimarin tasavallan tiukkoja rokotusmääräyksiä löysättiin, koska natsipuolueen johtoportaassa oli paljon vaihtoehtoisten parannuskeinojen (kuten homeopatian, ”sen saksalaisen lääketieteen”) kannattajia – ja rokotusten vastustajia. Monet natsit nimenomaan väittivät rokotusta juutalaisten salajuoneksi, ja esimerkiksi pahamaineisen Der Stürmer -propagandalehden julkaisija Julius Streicher julisti, että ”rokotukset ovat juutalaisten keksimää rodunhäpäisemistä (Rassenschande)”. Aivan samanlaisella ”intuitiolla” ja tunteenomaisten ”puhtautta” tms. koskevien käsitysten varassa siis mentiin tuolloin kuin nykyäänkin rokotusvastaisissa piireissä.

Nyt pelottaa

Siis nyt minua on alkanut ihan oikeasti pelottaa tämä korona.

Olen tähän asti jotenkin ajatellut, että perusterveellä ihmisellä, joka ei harrasta baareissa tms. ihmisvilinässä vellomista, joka noudattaa hygienia- ja välimatkaohjeita, pitää maskia, pesee käsiään ja ennen kaikkea ottaa ne rokotukset heti kun vain mahdollista on, ei pitäisi olla mitään ihmeempää pelkäämistä. Omaan tuttavapiiriin ei myöskään ole osunut yhtään vakavaa koronatautitapausta, vain oireettomia tai parin päivän pienellä flunssaoireilulla ohi menneitä sairastumisia, eikä niitäkään kovin monta. Mutta nyt, kun viikonloppuna pitäisi lähteä Unkariin työkeikalle, alkaa oikeasti hermostuttaa.

Unkarissa koronatilanne pahenee ja käyrä nousee lähes täsmälleen samaan tahtiin kuin vuosi sitten. Sairaalahoidossa tosin on ”vain” 4830 unkarilaista koronapotilasta, kun tasan vuosi sitten oli yli kuusituhatta, mutta hengityskoneeseen on joutunut yhtä paljon kuin vuosi sitten eli eilisten tietojen mukaan 463 (tasan vuosi sitten 461). Samoin koronakuolemantapausten seitsemän viime päivän keskiarvo oli tänä aamuna täsmälleen sama kuin vuosi sitten eli 89 koronakuolemaa päivää kohti. Tämä siitä huolimatta, että tällä välin on unkarilaisia rokotettu 5,7 miljoonaa. Juuri äsken osui silmiini uutinen Szegedistä (jonne muuten, huh huh, juuri olen viikonloppuna matkustamassa): paikallisen sairaalan johtavan lääkärin mukaan koronapotilaiden määrä lähestyy aikaisempia huippulukemia, mutta lisäksi potilaat ovat keskimäärin huonommassa kunnossa kuin aiempien aaltojen aikana.

444.hu:n koronauutisjutussa ihmetellään, miksi Unkarissa toisin kuin monissa muissa maissa eivät viranomaiset ilmoita rokotettujen ja rokottamattomien osuuksia koronapotilaista. (Epävirallisten arvelujen mukaan – esimerkiksi lääkärien kommentteja on mediassa kyllä näkynyt – suurin osa tämänhetkisistä sairaalapotilaista on Unkarissa(kin) rokottamattomia tai niitä, iäkkäimpiä ja hauraimpia, jotka saivat rokotuksensa heti kampanjan alussa yli puoli vuotta sitten.) Yhdeksi syyksi voisi arvella sitä, että rokotuskampanja, joka aikoinaan eteni Unkarissa ennätysvauhtia, on ajat sitten alkanut yskiä. Neljä kymmenestä unkarilaisesta on vailla rokotusta, osa ehkä siksi, että maailmanlaajuiset salaliittoteoriat ja erilaiset huuruiset rokotusvastaisuus-hörhöilyt ovat ehtineet Unkariinkin, mutta suuri osa varmaan siksi, että rokotuksiin ja varsinkaan hallituksen kovasti mainostamiin venäläisiin ja kiinalaisiin rokotteisiin ei luoteta. Etenkin kiinalainen Sinopharm (jota Unkariin ostettiin kalliilla hinnalla ja, kuinka ollakaan, jotenkin korruptionkäryisen systeemin välityksellä) ei ilmeisesti anna varsinkaan iäkkäämmille rokotetuille yhtä hyvää suojaa kuin rappeutuvan lännen rokotteet.

Viime vuonna juuri tähän aikaan Unkari ryhtyi määräämään ankaria turvatoimia ja rajoituksia. Samanlaisilla sairastuvuuslukemilla kuin nyt suljettiin koulut, museot, uimalat, eläintarhat ja ravintolat, kiellettiin kokoontumiset ja joulumarkkinat, öisin vallitsi ulkonaliikkumiskielto. Kuukautta myöhemmin, joulukuun alussa 2020, kuolleisuus ja sairaalapotilaiden määrä kääntyivät laskuun. Silloin ei ollut rokotteita, nyt on – mutta nykyinen deltavariantti leviää ärhäkämmin kuin viimevuotinen virus, neljä miljoonaa unkarilaista on yhä rokottamatta ja lopuistakin melkein puolella rokotussuoja alkaa rakoilla. Samaan aikaan vaalit lähestyvät, ja vaikka opposition yhteisrintamassa onkin säröjä ja kaikenlaista tohelointia, ei Orbánin hallituksella silti oikein olisi varaa menettää kannatusta, jota ns. vaalibudjetoinnilla on jo kovasti ruvettu rakentamaan. Mitä tykkäävät uhkaavista rajoitustoimista kauppa, matkailu, kulttuuri- ja tapahtuma-ala, ravintolat tai niiden asiakkaat? Jos joulunseudun shoppailut ja juhlinnat menevät pilalle, kohdistuuko syyttävä sormi lopultakin hallitukseen, joka koko pandemian ajan on vain kehunut menestyksekästä koronastrategiaansa, vaikka kuolonuhreja on ollut enemmän kuin monessa muussa maassa?

***

Mutta ei hyvin mene täällä Itävallassakaan. Koronakäyrät nousevat täälläkin, uusia tartuntoja ilmoitettiin tänään ennätysmäärä eli melkein 12000, ja sairaalahoidossa on yli 2200 koronapotilasta. Lääkärit varoittelevat terveydenhuoltojärjestelmän rajojen tulevan kohta vastaan myös Itävallassa, ja kiireettömiä leikkauksia on jo pitänyt ryhtyä perumaan. Siispä rajoituksia on alettu kiristää. Kesällä ja alkusyksystä iloittiin uudesta avoimuudesta ns. 3G:n merkeissä (geimpft, genesen, getestet), eli rokotetut, koronataudista toipuneet tai negatiivista testitodistusta näyttävät pääsivät vapaasti kaikkialle. Systeemi muuten toimi oikein mukavasti: lähes joka kahvilassa ja ravintolassa kysyttiin todistusta, mutta sen jälkeen ei ollut mitään ongelmaa. (En ymmärrä, en siis kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi koronapassista on Suomessa tehty niin valtava numero. Toki Itävallassa asiaa auttoi testioptio ja se, että ainakin Wienissä ilmaisia ja nopeita testimahdollisuuksia on ollut tarjolla yllin kyllin niille, jotka jostain syystä eivät muka pysty sitä rokotetta ottamaan.) Sitten ruvettiin puhumaan 2,5G:stä (eli testinä ei enää kelpaisi pika-antigeenitesti vaan vaadittaisiin PCR-testiä), ja nyt on sääntönä 2G – testi ei riitä, vaan pitää olla rokotettu tai taudin sairastanut – hotelleissa, ravintoloissa sekä körpernahe Dienstleistungeissa eli palveluissa, joissa ollaan fyysisesti asiakasta lähellä.

Rokottamattomat eivät siis toistaiseksi pääse hierojalle tai kampaajalle. (Niin kuin somessa on vinoiltu erilaisten parta- ja tukkakuvien kera, kohtapuoliin rokotusvastaiset tulee helposti tunnistamaan jo kampauksen perusteella.) Töissä he vielä voivat käydä, jos työnantaja sen sallii, mutta voidaanko, jos tilanne yhä pahenee, toteuttaa hallituksen koronastrategian ankarin vaihe eli ”rokottamattomien sulkutila”, jossa rokottamattomat saisivat poistua kodeistaan vain välttämättömille asioille kuten ruokaostoksille tai töihin? Profil-lehdessä kysytään, miten tämmöinen rajoitus toteutettaisiin ja miten sitä valvottaisiin. Saako esimerkiksi tarjoilija olla töissä rokottamattomana, jos työnantaja sen sallii, vaikka ravintolan asiakkailta vaadittaisiin rokotustodistus? Ruvetaanko kaduilla liikkuvilta tarkastamaan rokotustodistuksia (poliisin painajainen), ja eikö silloin yksinkertaisempaa olisi jo määrätä yleinen ulkonaliikkumiskielto?

Tämänhän voi tietenkin nähdä jonkinlaisena ihmisoikeus- tai tasa-arvokysymyksenä, ja niin sen Itävallassa yllättävän monet näkevätkin. (Sen lisäksi, että käsittämättömän monet täällä luulevat, että heillä on varaa halveksia koululääketiedettä ja uskoa homeopatian tapaisiin huijauksiin.) Niin kuin jo jokin aika sitten tässä blogissa kirjoitin, aina joskus tuntuu siltä, että Sentroopan jälkifeodaaliyhteiskuntien kasvateilta puuttuu ymmärrys yhteisistä pelisäännöistä ja samassa veneessä istumisesta. Jos MINÄ olen terve ja haluan uskoa, että korona kaataa vain luusereita eikä MINUN kaltaisiani fiksuja ihmisiä, joilla on vitamiineilla terästetty vastustuskyky ja positiivista ajattelua, niin MINUA ei kukaan saa pakottaa ottamaan sitä epämiellyttävää piikkiä, josta kenties tulee kipeäksi. Tai muuten rupean itkemään ja potkimaan ja uhriutumaan. Tämä on syrjintää ja ihmisoikeuksien riistoa!

Valitettavasti asia nyt kuitenkin on niin, että ihmisoikeuksilla on rajansa: ne loppuvat siihen, missä toisen ihmisen perusoikeudet alkavat. Mikä ihme tässä on niin mahdotonta ymmärtää? Minulla on sananvapaus, mutta se ei tarkoita, että saan ilman seuraamuksia loukata tai uhkailla toisia miten vain. Minulla on liikkumisen vapaus, mutta se ei tarkoita, että saan liikkua autolla ilman ajokorttia tai naapurin kukkapenkissä. Minulla on oikeus epäillä valtavirtatiedettä ja omasta puolestani uskoa yksisarvishoitoihin tai vaikka joogalentämiseen, mutta jos järjestän levitaatiokurssin ja kerron siellä ihmisille, että he voivat turvallisesti lentää tornitalon katolta toiselle, niin siitä saattaa seurata ikävyyksiä. Minulla on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, mutta se ei tarkoita, että saan ”koskemattomalla” fysiikallani levittää vaarallisia tauteja toisiin ihmisiin. Ja koronatautia voi levittää meistä jokainen, myös ne, jotka eivät tunne oireita eivätkä halua uskoa asiantuntijoita.

Näin näyttää tapahtuvan parhaillaan Ylä-Itävallan osavaltiossa, missä eilen näkemäni tilaston mukaan on 17% Itävallan väestöstä ja 30% uusista koronatartunnoista, ja missä sairaalat alkavat olla äärimmilleen kuormitettuja. Terveysministeri Mückstein on juuri tästä syystä järjestänyt eilen hätäkokouksen Ylä-Itävallan ja Salzburgin osavaltioiden johdon kanssa, ja vaikka tuloksiin ei vielä päästy, ”rokottamattomien alueellista lockdownia” väläytellään jo. Kuinka ollakaan, juuri Ylä-Itävallassa pääsi syyskuussa osavaltioparlamentin äänikynnyksen yli uusi pienpuolue MFG (Menschen – Freiheit – Grundrechte, ‘Ihmiset – vapaus – perusoikeudet’), jonka julkisuuskuvaa ovat leimanneet kiivaat koronaskeptiset ja rokotusvastaiset ulostulot: rokotuskampanjat ja 3G-rajoitukset (2G:stä nyt puhumattakaan) ovat perustuslaillisten perusoikeuksien loukkaamista ja rokottamattomien sortamista, koronarokotteet ovat ”kokeellisia” ja aiheuttaneet lukuisia vakavia haittavaikutuksia ja kuolemia (joita virallisissa tilastoissa ei tietenkään näy). ”Ihmisiä tulee laumoittain meidän joukkoihimme”, vakuutti puolueen johtaja lehtihaastattelussa pari viikkoa sitten, koska ”kansa” ei ilmeisesti enää luota ”poliitikkoihin”.

Tästä voi tehdä parikin mielenkiintoista päätelmää. Ensinnäkin, kuten itävaltalaisessa mediakuplassani monet ovat painokkaasti tuoneet esille, poliittisten päättäjien pitäisi ryhdistäytyä ja lakata paapomasta tai ainakin pelkäämästä ”koronaskeptikkoja”. Jos tutkimustiedon ja asiantuntijoiden mukaan pandemian torjuminen ja ihmishenkien pelastaminen vaatii ikäviä päätöksiä, esimerkiksi rajoitusten ulottamista jopa rokotettuihin (vaikka vielä kesällä Sebastian Kurz, silloin vielä liittokansleri, menikin lupailemaan, että ”rokotettujen osalta pandemia on jo ohi”), silloin ne ikävät päätökset on uskallettava tehdä, vaikka rokotetut pettyisivät ja rokottamattomat raivostuisivat. ”Kansan kahtiajakautumista” on turha enää itkeä, se on jo tapahtunut. Kahjoimmat ovat joka tapauksessa valistuksen ulottumattomissa, ja epäröiviin on viime päivinä ainakin Wienin rokotuspisteissä luikertelevista jonoista päätellen oikein mukavasti tehonnut se, että kapakkiin ei enää pääse ilman sitä hirveää myrkkypiikkiä. Populistinen tyhmimmän, naiiveimman tai ilkeimmän kansanosan mielistely ei sitä paitsi ole kestävä strategia…

… ja tässä toinen, kenties lohdullinen johtopäätös. Nimittäin: ”perusitävaltalaisten” FPÖ, joka Ibiza-skandaalia ja HC Strachen eroa seuranneesta gallup-aallonpohjasta on jälleen kivunnut kannatuskyselyissä kirkkaasti kolmanneksi, ei kovinkaan kauas johtokaksikosta ÖVP (konservatiivit) – SPÖ (sosiaalidemokraatit), on yrittänyt kerätä itselleen ”koronakriittisten” äänet. Puolueen uusi johtaja, entinen harmaa eminenssi ja iskulausemaakari Herbert Kickl, on äänekäs rokotusten ja hallituksen rokotuskampanjan vastustaja, siinä määrin, että on valmis haastamaan oikeuteen ne, jotka väittävät hänen kaikessa hiljaisuudessa ottaneen rokotuksen. (Tosin puolueen johdossa monet muut ovat kertoneet käyneensä piikillä ja tukevat Kickliä vain sen verran, että vakuuttavat rokotuksen olevan jokaisen yksityisasia ja oma valinta.) MFG:n nousu kuitenkin osoittaa, että halvan populismin vetovoima väljähtyy nopeasti. FPÖ, joka ennen Ibiza-skandaalia ehti olla hallituksessakin, on mahdollisten kannattajiensa silmissä jo osaksi saattanut siirtyä ”kansan” puolelta ”eliitin” tai ”systeemipuolueiden” (natsiaikainen termi, jota myös FPÖ:ssä on käytetty) rintamaan, niin ettei sitä enää nähdä aitona vaihtoehtona.

Tai sitten tässäkin vain jyrää Barnumin maksiimi: on mahdollista huijata kaikkia jonkin aikaa ja joitakuita koko ajan, mutta ei koko ajan kaikkia.

***

Sen verran muuten pelästyin luettuani juttuja Astra Zeneca -rokotteen suojavaikutuksen hiipumisesta, että tänään työpäivän päätteeksi taapersin lähimmän Impfboxin luokse. (Periaatteessa kolmannen tehosterokotuksen saisi vasta kuuden kuukauden päästä edellisistä piikeistä, mutta AZ:n osalta rajaa on nyt siirretty, ja minullakin ehti jo tulla viisi kuukautta täyteen.) Raatihuoneen ja Burgtheaterin välissä kökötti kadunvarressa kontti, jossa rokotetaan ilmaiseksi kaikki halukkaat, vain henkilöllisyystodistus ja e-card eli paikallinen sairausvakuutuskortti pitää olla mukana. Tämmöisiä rokotuspisteitä on ympäri Wieniä lukuisia, ”perinteisesti” ajanvarauksella toimivien lisäksi. (Arkkitehtonisesti komein olisi löytynyt Stephansdomista.) Hieman ehti jonossa seistessä tulla kylmä, mutta nyt on Pfizerit ja piikkiproteiinit tulilla ja mieli hieman rauhoittunut. Taaskaan ei tarvitse olla mikään intohimoinen SPÖ:n kannattaja tunnustaakseen, että Wienin kaupungissa moni asia on ihan oikeasti järjestetty hyvin ja toimivasti.

Meillä on eri säännöt

Aluksi pari ajankohtaista tarinaa Unkarin pääministerin lapsista. Viktor Orbánin ainoa poika Gáspár ei ole mukana politiikassa eikä pyri julkisuuteen, mutta joutui kuitenkin äskettäin riepotelluksi jutussa, joka nostatti kiintoisia kysymyksiä politiikan ja median moraalista. Vuonna 1992 syntynyt Gáspár Orbán yritteli aluksi jalkapalloilijan uraa, sai sitten jonkinlaista julkisuutta vapaakarismaattisen kristillisen yhteisön nimeltä Felház (‘Yläsali’) vetäjänä ja siirtyi pari vuotta sitten ammattisotilaaksi; hän on opiskellut myös oikeustiedettä ja tehnyt lopputyönsä homoliittojen lainsäädännöllisestä asemasta Unkarissa ja Euroopassa. Gáspárin rinnalla ei ole missään vaiheessa nähty tyttöystävää, ja tästä on juorujulkisuudessa jo ajat sitten tehty asianmukaiset päätelmät, vaikka homousväitteet onkin tavallaan kiistetty. Helmikuussa nimittäin saksalainen Stern-lehti haastatteli Orbánia ja kysyi suoraan, viitaten seksuaalivähemmistöjen aseman heikentymiseen Unkarissa, ”mitä jos joku teidän omista lapsistanne tulisi kaapista?”, ja tähän Orbán vastasi, että ”tietenkin vaimoni ja minä rakastaisimme lapsiamme yhtä lailla”, mutta ”Luojan kiitos” tämmöistä ei ole heidän perheessään tapahtunut.

No nyt oppositiopoliitikko Péter Márki-Zay, itse katolilainen konservatiivi, joka jo jonkin aikaa on piikitellyt Fidesz-puoluetta kaksinaismoralismista – puolueen piirissä on runsaasti seksuaalivähemmistöjen edustajia, mutta se ajaa aktiivisesti sateenkaariväkeä syrjivää politiikkaa – viittasi kohua nostattaneessa puheenvuorossaan suoraan Gáspár Orbánin väitettyyn seksuaaliseen suuntautumiseen. Hänen mielestään ongelma ei tietenkään ole se, että Fidesz-puolueessa on paljon homoseksuaaleja, vaan se, että nämä joutuvat pysymään kaapissa ja kieltämään identiteettinsä, ja tämä kaksinaismoraalin ongelma koskee jopa puolueen korkeinta porrasta:

”Minua huolettaa se, että tämmöinen pääministeri, jolla tässä tilanteessa saattaa mahdollisesti yksi lapsista olla homoseksuaali, voi olla niin moraaliton, ilkeä ja epäinhimillinen, että pyörittää vihakampanjaa homoja vastaan. Minkähänlaista satukirjaa Viktor Orbán on aikoinaan lukenut Gáspár Orbánille? Mitähän saattoi tapahtua, että hänen kiinnostuksensa [viittaus Gáspárin opinnäytetyöhön?] ohjautui tähän suuntaan?”

Márki-Zayn syytökset ovat tavallaan oikeutettuja – mutta miten eettistä on hyvänkään asian nimissä vetää julkisuuteen poliitikon omaisia, jotka itse eivät julkisuuteen pyri, ja heidän intiimiä yksityiselämäänsä? Kenties ongelmattomampi kohde on Viktor Orbánin vanhin tytär, ”omilla jaloillaan seisova” Ráhel, joka toisin kuin veljensä on ollut usein juorulehtijulkisuudessa, myös miehensä István Tiborczin takia, jonka omistaman katulamppufirman korruptionkäryiset bisnekset taannoin joutuivat EU:n petoksentorjuntaviraston hampaisiin. Nyt on Unkarin mediassa kerrottu, että Ráhel Orbán lähtee itse liike-elämään avaamalla lastentarvikeliikkeen. Uudella vauvaputiikilla on missio, eli kuten tässä Ostobák-ryhmän julkaisemassa meemissä kerrotaan: se on ympäristötietoinen liike, jonka päämääränä on kasvattaa nuoria vanhempia kestävään kulutukseen ja vastuulliseen vanhemmuuteen.

Kuvituksena tässä meemissä on parin vuoden takainen, sekä Unkarissa että Kroatiassa somekohua nostattanut tapaus. Ráhel Orbán jäi paparazzien tähtäimeen lomamatkalla Kroatiassa, missä hän kylmästi nakkasi lapsensa kakkavaipan tienposkeen, vaikka parinkymmenen metrin päässä olisi ollut roskis. Että semmoista ympäristötietoisuutta.

Sitten something completely different. Siirrymme Itävaltaan, missä koronaviruksen nouseva neljäs aalto herättää huolestusta. Esimerkiksi Wienissä terveysviranomaiset haluaisivat tiukempaa kontrollia rokottamattomille ja vauhtia rokotuskampanjaan. Tähänastistakin ns. kolmen G:n sääntöä – getestet, geimpft oder genesen, ‘testattu, rokotettu tai toipunut’ – pitäisi soveltaa yhä useammalla ovella, ennen kuin deltavariantin leviäminen lähtee käsistä. Samaan aikaan rokotuskampanjan etenemisestä ollaan huolissaan. Äänioikeutetuista itävaltalaisista noin 830 000 eli joka kahdeksas ei tämänhetkisessä tilanteessa halua ottaa koronarokotusta, ja noin 250 000 ei ole vielä ratkaissut kantaansa. Der Standard -lehti julkaisi mielenkiintoisen jutun, jossa pohditaan, keitä nämä rokotushaluttomat oikein ovat.

Itävallassa kuten meilläkin on julkisuudessa ja etenkin somessa nähty jonkin verran koronarokotusvastaisten ja koronadenialistien ns. syvän päädyn eli foliopiposiiven äänekästä porukkaa. On ollut maskipakon vastaisia mielenosoituksia, ja viimeksi pari viikkoa sitten pieni hörhöryhmä kokoontui plakaatteineen Wienin Küniglbergille yleisradioyhtiö ORFin päämajan eteen vastustamaan pelättyjä ”pakkorokotuksia”. Myös Itävallasta löytyy niitä, jotka uskovat salaliittoteorioita rokotuksen mukana annettavasta mikrosirusta tai muista vastaavista salaisen maailmanhallituksen tai ties minkä liskoihmisten salajuonista. Kaikki rokotusvastaiset eivät kuitenkaan suinkaan ajattele näin, ja heidät on tässä Der Standardin jutussa nostettu keskiöön.

Lastenlääkäri Katja ja hänen miehensä, ison firman johtoportaassa työskentelevä Peter korostavat toimittajalle, että he eivät ole äärioikeistolaisia (Peter kertoo viimeksi äänestäneensä vihreitä), rajatietohössöttäjiä tai koronaviruksen kiistäjiä. Heitä vain huolettaa se painostava ja pelotteleva ote, jolla koronantorjuntatoimia ja niistä tiedottamista hoidetaan, ja surettaa se, miten nämä toimet jakavat kansaa. Peter ei ymmärrä, miksi hänen pitäisi ottaa rokote: hän on terve, huolehtii terveydestään ja noudattaa kaikkia hygienia- ja suojautumisohjeita. Katja, niin lääkäri kuin onkin, ei usko, että rokotteiden mahdollisia pitkäaikaisia ja muita haittavaikutuksia olisi vielä tutkittu tarpeeksi. Nelikymppinen, ”vihervasemmistolaisia” arvoja tunnustava city-uranainen Lisa ei syö geenimuunneltua ruokaa eikä muutenkaan halua sisäänsä mitään outoja aineita, joiden vaikutuksista ei ole varmaa tietoa. Reipas eläkeläinen Klara elää terveellisesti eikä muutenkaan käy esimerkiksi ravintoloissa, ja ennen kaikkea häntä hermostuttaa se epäsuora ”rokotuspakko”, jolle valtio hänen mielestään on kansalaisia alistamassa. Eikä hän tykkää neuloilla piikittämisestä. Nelikymppinen Emma on kotoisin entisestä DDR:stä eikä halua enää koskaan fasismia, mitä maskipakko hänen mielestään merkitsee; sitä paitsi hän on ”tehnyt omat tutkimuksensa” ja tietää, että koronarokote on ”geeniterapiaa”. Ja lopuksi 35-vuotias Sarah, joka pelkää rokotteen sekoittavan hänen hormoninsa (kesken viimeisten mahdollisten perheenlisäyssuunnitelmien) ja jonka ystävän isä sai rokotuksen jälkeen aivoinfarktin.

No niin. Tästähän noin päällimmäisenä näkyy, mikä Itävallassa(kin) mättää: periaatteessa täysijärkisten ja koulujakäyneidenkin ihmisten yllättävä sivistymättömyys ja kyvyttömyys ymmärtää luonnontiedettä ja ylipäätään tieteellistä ajattelua. Ei tiedetä, miten geenit ja geenimuuntelu toimivat (geenimuunnellun tomaatin muuntogeenit eivät mitenkään voi siirtyä tomaattia syövän ihmisen perimään, eikä mRNA-rokote voi tehdä ihmisen DNA:lle yhtään mitään). Ei luoteta rokotteita kehittäneiden ja testanneiden tahojen asiantuntemukseen (tässä suhteessa lääkäri Katjan tapaus puhuu taas kerran surullista kieltään siitä, miten Sentroopassa lääketieteellisen koulutuksenkin saaneet ihmiset voivat olla alttiita ”vaihtoehtoisille” käsityksille). Ennen kaikkea ei osata laskea todennäköisyyksiä ja riskejä – sitähän ihminen luonnostaan ei osaa, tähän perustuu koko peliteollisuus, Monte Carlo ja Las Vegas. Jos oman kaverin iäkäs isä on rokotuksen jälkeen saanut aivoinfarktin (ja kaveri uskoo sen johtuvan rokotuksesta), tämä painaa vaa’assa enemmän kuin vakavan koronataudin seuraukset, jos niitä ei satu omassa tuttavapiirissä olemaan. Tai miksi ottaa rokote, jolla periaatteessa kenties voi olla ikäviä sivuvaikutuksia, kun se ei kuitenkaan suojaa sataprosenttisesti? (Miksi pitää autoissa olla turvavyöt ja laivoissa pelastusveneet, kun ihmisiä kuitenkin koko ajan kuolee kolareissa ja hukkuu haaksirikoissa?)

Nämä ongelmathan ovat yleismaailmallisia. Mutta kaikkien niiden takaa kuultaa myös perusasenne, jonka olen tähän asti kuvitellut olevan tyypillisempi sentrooppalaisille ja vähemmän tyypillinen esimerkiksi suomalaisille: MINÄ vastaan SYSTEEMI. Sentrooppalaiselle ajatus siitä, että olisi läpinäkyvät, selkeät ja kaikille yhteiset säännöt, on usein jotenkin vieras, samoin kuin konsensus- ja kompromissipolitiikka, ymmärrys siitä, että yhteisen edun vuoksi pitää joskus tinkiä omista toiveista ja ”talvisodan hengessä” alistua johonkin ikävään, sillä samassa veneessä täällä ollaan kaikki. Systeemi ei ole meidän kaikkien yhteinen ja meitä kaikkia varten: jälkifeodaalisessa ajattelussa se on vihamielinen ympäristö, jossa pyritään eteenpäin ja ylöspäin etsimällä porsaanreikiä ja rakentamalla lojaalisuussuhteita – ja ehdottomasti yksin, kaikkia muita vastaan, mitään vaakasuoraa solidaarisuutta ei ole.

Suomalaisen kuten monet muutkin saa höyrähtämään salaliittohuuhaajuttuihin lietsomalla herravihaa (”eliittejä” kohtaan), kateutta ja kaunaa, tämä resepti toimii valitettavasti kaikkialla. Sentrooppalainen taas ei edes tarvitse tätä ”kansa vastaan eliitti” -retoriikkaa epäilläkseen valtavirtatiedettä ja viranomaisten päätöksiä – sillä MINÄ, MINÄ, MINÄ. Fiksut, kouluja käyneet, hyvin toimeen tulevat yhteiskunnan tukipylväät eivät tykkää ikävistä velvoitteista eivätkä varsinkaan ymmärrä, miksi heidän pitäisi esimerkiksi ottaa se rokote pandemian pysäyttämiseksi väestötasolla – sillä MINÄhän olen terve (tätä painottivat jokseenkin kaikki Der Standardin haastattelemat esimerkkihenkilöt), ja kuka sanoo, että MINUN pitäisi noudattaa samoja sääntöjä kuin nuo toiset, tyhmemmät ja köyhemmät?

Itsekkäitä k**ipäitähän on tietenkin kaikissa maissa ja kansoissa, samoin kuin tyhmiä ja ajattelemattomia. Mutta väitän silti, että sentrooppalainen feodalismiperinne on omiaan erityisesti kehittämään tietynlaista k**ipäisyyttä: minulla (meillä) on tietenkin eri säännöt kuin muilla. Ja että tästä nousevat sekä Unkarin vallanpitäjien teflonotsainen kaksinaismoralismi että fiksujen keskiluokkaisten itävaltalaisten ”säädyllinen” (ja siksi ehkä erityisen vaarallinen) rokotusvastaisuus.

Yhä yksinkertaisemmin

Niin kuin tässä blogissa on monesti ollut esillä (yhteenveto täällä), Viktor Orbánin hallinto ei niinkään tykkää kansanäänestyksistä, jotka ovat monella tapaa hankalia, vaan suosii ns. kansallisia konsultaatioita eli joka kotiin lähetettäviä kyselylomakkeita. Niiden tulokset eivät ole poliittisesti sitovia eikä niitä myöskään lasketa tai varmenneta yhtä tiukasti ja luotettavasti kuin vaaleissa tai kansanäänestyksissä: vastata voi kuka vain, käytännössä miten monta kertaa vain, ja tulokseksi voi ilmoittaa oikeastaan mitä hyvänsä, kun puolueettomia vaalitarkkailijoita ei ole. Kivaa ja kätevää!

Vuosien mittaan kansallisten konsultaatioiden muotoilu on muuttunut yhä naiivimman propagandistiseksi. Pragmaattinen implikaatio on yhä ilmeisempi. Samoin kuin jokin ”pitääkö isän nyt suuttua ihan tosissaan?” tai ”haluatko turpaasi?”, nämä eivät ole kysymyksiä, joihin halutaan vastaus, vaan ohjailua ja painostusta. Tuorein konsultaatio, jonka (saksankielisten käännösten kera) julkisti Pester Merkur, ilmestyi pari päivää sitten hallituksen Facebook-sivulla ja lienee matkalla kohti kansalaisten koteja. Vastausaikaa on 25. elokuuta saakka, ja odotamme nyt jännittyneinä, miten kansalaiset vastaavat näihin lievästi sanoen johdatteleviin kysymyksiin, joita on vaikea uskoa todeksi, ellei niitä tosiaankin käännä suomeksi. Kas tässä!

KONSULTAATIO PANDEMIAN JÄLKEISESTÄ ELÄMÄSTÄ

1. On niitä, joiden mielestä pandemian jälkeen maailma on monessa suhteessa muuttunut, on alkanut vaarallisempi aikakausi. Unkaria pitää vahvistaa vastaamaan uusiin haasteisiin. Toisten mielestä taas kaikki palaa entiselleen eikä tätä tarvita. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On alkanut vaarallisempi aika, Unkaria pitää vahvistaa.
□ Maailma palaa vanhaan uomaansa, tätä ei tarvita.

2. On niitä, jotka sanovat, että Unkarin vahvistaminen on aloitettava korottamalla minimipalkkaa. Minimipalkka on nostettava 200 000 forinttiin [568 €], sillä tälläkin taataan, että talouskasvusta eivät pääse osallisiksi vain yritykset vaan myös unkarilaiset ihmiset [emberek, sanaa nép ’kansa’ ei edelleenkään käytetä, koska se ilmeisesti haiskahtaa sosialistiselta]. Toisten mielestä tätä ei tarvita. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Minimipalkkaa on nostettava mahdollisimman nopeasti.
□ Minimipalkan korotukseen ei nyt ole tarvetta.

3. On niitä, jotka sanovat, että Unkaria voi vahvistaa siten, että perheiden tuille, työn alhaiselle verotukselle ja eläkkeille annetaan perustuslain suoja, ettei kriisitilanteessa yksikään hallitus voisi riistää niitä ihmisiltä. Toisten mielestä tähän ei ole tarvetta, kriisien hinta saa tulla ihmisten maksettavaksi. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On tärkeää, että perheiden tuet, alhainen työn verotus ja eläkkeet saavat perustuslaillisen suojan.
□ Nämä toimet eivät tarvitse perustuslain suojaa.

4. On niitä, jotka sanovat, että Unkarin vahvistamiseksi olisi tärkeää pyrkiä siihen, että työhön kohdistuva verotus olisi Unkarissa Euroopan alhaisin. Toisten mielestä tämä ei ole tarpeen, tulisi palata Gyurcsányn ajan politiikkaan ja korottaa työn verotusta. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On päästävä siihen, että työhön kohdistuva verotus olisi Unkarissa Euroopan alhaisin
□ Pitäisi palata Gyurcsányn ajan politiikkaan, veroja on pikemminkin tarpeen korottaa.

5. On niitä, jotka ehdottavat, että mikäli hallitus onnistuu nostamaan talouskasvun yli 5,5 prosentin, silloin lasten vanhemmille tulisi maksaa takaisin heidän vuonna 2021 maksamansa verot (keskimääräisten palkkojen verotuksen mukaisesti), sillä he ovat pandemian aikana kantaneet raskaimman taakan. Toisten mielestä tämä ei ole tarpeen. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Lasten vanhemmille pitää maksaa takaisin heidän vuonna 2021 maksamansa verot (keskimääräisten palkkojen verotuksen mukaisesti).
□ Lasten vanhempien ja perheiden tukemista ei tarvitse jatkaa tämän pitemmälle.

6. On niitä, joiden mielestä lainojen maksuaikoja pitäisi pidentää syyskuusta 2021 ensi vuoden heinäkuuhun, jotta sitä tarvitsevat perheet ja yritykset saisivat lykkäystä luottojensa maksuun. Pankkien mielestä tälle ei ole tarvetta, luottojen maksun lykkäys on lopetettava ja kaikkien on maksettava lainansa takaisin. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Luottomoratoriota on pidennettävä sitä tarvitseville.
□ Pankit ovat oikeassa, luottomoratorio pitää lopettaa.

7. Brysseli tulee pandemian jälkeen taas käyttämään valtaansa ja käynnistämään toimenpiteitä isänmaatamme vastaan pakottaakseen unkarilaiset tahtoonsa. On niitä, joiden mielestä Unkarin on uskaltauduttava kiistaan ja puolustettava etujaan. Toisten mielestä Unkarin pitää antaa periksi Brysselille. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Unkarin tulee kaikissa kiistoissa puolustaa etujaan.
□ Meidän on annettava periksi Brysselille.

8. Brysseli haluaa pakottaa meidät maksamaan uusia veroja, jotta ylikansallisten yritysten aiheuttamasta saastumisesta ja ilmastonmuutoksesta koituvat kulut maksatettaisiin korkeampien kunnallistekniikkakustannusten kautta unkarilaisilla perheillä. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Ylikansallisten yritysten kuuluu maksaa ympäristöä tuhoavan toimintansa kustannukset.
□ Myös ympäristön saastumisesta saavat maksaa perheet.

9. György Sorosin rahoittamat järjestöt ovat käynnistäneet laajan kansainvälisen hyökkäyksen Unkaria vastaan lastensuojelua koskevan lain vuoksi. Tämä laki kieltää lapsiin kohdistuvan seksuaalissisältöisen propagandan lastentarhoissa, kouluissa sekä lasten saavutettavissa olevassa mediassa. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On oikein, että laki rajoittaa lapsiin kohdistuvaa seksuaalista propagandaa.
□ Lapsiin kohdistuva seksuaalissisältöinen propaganda ei sisällä riskejä, joten sitä on turha kieltää.

9. György Soros tulee pandemian jälkeen jälleen hyökkäämään Unkaria vastaan, sillä unkarilaiset vastustavat laitonta maahanmuuttoa. On niitä, joiden mielestä Soros-järjestöjen painostusta tulee vastustaa, toisten mielestä Unkarin on annettava periksi maahanmuuttokiistassa. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Unkarin on vastustettava Soros-järjestöjen painostusta.
□ Meidän on annettava periksi maahanmuuttokiistassa.

10. Monien mielestä pandemian aikaan on suunnattoman vaarallista, että kaikki saavat vapaasti matkustaa Unkariin. On varauduttava siihen mahdollisuuteen, että uusien pandemia-aaltojen iskiessä voitaisiin määrätä rajoituksia ja pandemian koettelemista maista päästää ihmisiä Unkariin vain terveysviisumilla. Toisten mielestä pandemia on päättynyt, kaikista maista saapuville on myönnettävä rajaton maahantulo-oikeus. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Tarvitaan määräys terveysviisumista niille, jotka saapuvat Unkariin pandemian koettelemista maista.
□ Pandemia on ohi, vapaa maahantulo-oikeus on rajoituksitta myönnettävä kaikista maista saapuville.

11. Brysselin byrokraattien ja György Sorosin järjestöjen mielestä pandemian jälkeisinä vuosina on vauhditettava maahanmuuttajien maahan tuomista. Meritietä saapuvat migrantit on jaettava Euroopan maiden kesken. Unkarin hallitus ei tue mitään pakollista maahanmuuttajien jakamista. Hallituksen mukaan myös pandemian jälkeen maahanmuuttajia voi ottaa vastaan vain vapaaehtoisesti, heitä ei saa pakolla jakaa EU:n jäsenmaiden niskoille. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Pakkojakoa ei tarvita, mitään maata ei saa pakottaa ottamaan vastaan maahanmuuttajia.
□ Meidän pitää vastata Brysselin odotuksiin ja ottaa vastaan maahanmuuttajia myös Unkariin.

12. On niitä, joiden mielestä pandemian jälkeisinä kahtena vuotena tarvitaan maahanmuutto-STOP. Rajat on täysin suljettava maahanmuuttajilta, sillä he voivat kantaa Unkariin uusia virusmutaatioita. Brysselin byrokraattien mielestä pandemian aikaan saapuvia maahanmuuttajia ei saa torjua. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Pandemian jälkeen tarvitaan taudintorjuntasyistä kahden vuoden maahanmuutto-STOP.
□ Pandemian aikaan saapuvat maahanmuuttajat on otettava vastaan.

13. Pandemian aikaan nähtiin, miten kansainvälisillä markkinoilla syntyi taistelu rokotteista. On niitä, joiden mielestä pandemioiden aikaan tästä riippuvuudesta on päästävä eroon ja siksi tarvitaan Unkarin oma rokotetehdas. Toisten mielestä tätä ei tarvita. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Tarvitaan unkarilainen rokotetehdas.
□ Unkariin ei tarvita rokotetehdasta, riittää, kun tukeudumme ulkomaiden tarjoamiin rokotteisiin.

Hohhoijaa. Suuri osa näistä teemoista on nähty kansallisissa konsultaatioissa ja muissakin Unkarin hallituksen propagandatuotteissa jo monesti ennenkin. Viholliskuvan rakentamista, primitiivistä vihannostatusta ja kansan tuen ostamista selvällä rahalla – iankaikkinen chavistinen rezsicsökkentés eli energia- ja kunnallistekniikkakulujen painaminen alas vaikka väkisin, samalla kun niiden mahdolliset nostopaineet selitetään ilkeiden kansainvälisten suurkapitalistien juoneksi. Maahanmuutto, maahanmuutto, maahanmuutto! Brysseli, joka haluaa väkisin asuttaa Unkariin maahanmuuttajia (tämähän ei pidä paikkaansa, mutta mitä siitä) tai ylipäätään ”alistaa Unkarin tahtoonsa”. Ilkeä Soros, joka edelleenkin vetelee naruista ja ohjailee kaikkia niitä kansainvälisiä ihmisoikeus- ja sananvapausjärjestöjä, jotka viime aikoina ovat Unkaria jotenkin kritisoineet. Seksuaalivähemmistöt ja niiden tukijat, jotka haluavat altistaa lapset ”seksuaalissisältöiselle propagandalle”. Nyt tähän on vielä paketoitu koronapandemia. Kokonaisuus on melkoisen villi, mutta tämähän onkin suunnattu semmoiselle kohdeyleisölle, joka ei logiikasta tai faktoista ihmeemmin perusta.

Miettikääpä ihan tosissanne sitä tilannetta, että Suomessa olisi vallassa puolue, joka jakaisi kansalaisten postilaatikkoihin tämäntasoisia, suorastaan pohjoiskorealaisen tyylisiä propagandapläjäyksiä. ”On niitä, jotka niin kuin viisas hallituksemme haluavat hyvää maamme kansalle. Ja sitten on niitä, jotka Brysselin byrokraattien ja Sorosin kanssa haluavat maallemme pahaa. KUMPAA TE KANNATATTE?” Ja miettikääpä sitä, että Suomessa toimii melkoisen suosittu puolue, joka halajaa näiden propagandamaakarien kanssa yhä tiiviimpään yhteistyöhön ja pitää heidän johtajaansa sankarinaan.

Vapaus tietää

Viime viikon aikana nähtiin taas hupaisaa laukaustenvaihtoa Suomen suurimman päivälehti-mediajätin ja Unkarin Suomen-lähetystön välillä. Samaan aikaan YLE haastatteli Suomessa vieraillutta Unkarin ulkoministeriä. Kummassakin konfrontaatiossa keskeisessä asemassa oli kysymys sanan ja median vapaudesta.

Ulkoministeri Szijjártó tunnetaan unkarilaisessa julkisuudessa hilpeän poikamaisista hiustyyleistään, futsal-harrastuksestaan, hulppeasta talostaan, jonka ”vanhempani ostivat minulle säästöillään”, sekä viimekesäisestä luksuslomastaan oligarkin huvipurrella. Varsinaista tehtäväänsä harjoittaessaan Szijjártó on tultu tuntemaan Orbánin tiuskeana rakkina, joka on aina valmis räyhähtämään, kun Unkaria loukataan. Hän kutsuu herkästi ulkovaltojen lähettiläitä puhutteluun ja saattaa itsekin menettää malttinsa ulkomaisten tiedotusvälineiden haastattelussa, jos esimerkiksi muihin maihin muuttavia unkarilaisia kehdataan verrata niihin ”pahoihin” maahanmuuttajiin.

YLEn haastattelussa Szijjártó tapansa mukaan syytteli ulkomaista mediaa Unkarin mustamaalaamisesta, etenkin koronarokotustoimien osalta. Unkarissahan rokotustahti on ollut kansainvälisessä vertailussa oivallinen, ja tämän on Unkarin kansalle selitetty johtuvan siitä, että Unkari ennakkoluulottomasti tarttui Venäjän ja Kiinan veljellisiin käsiin ja hankki maahan runsaasti Sputnik- ja Sinopharm-rokotteita. (Tosin viime päivinä rokotuskampanja on alkanut yskiä, ja on käynyt ilmi, että melkoinen osa kansasta ei luota idän ystävien toimittamiin rokotteisiin vaan mieluummin odottaa, että Pfizeriä tulisi taas saataville.) Nyt sitten ilkeät länsimaat mustamaalaavat Kiinan ja Venäjän rokotteita.

Erityisesti ministeri Szijjártó hermostuu, kun haastattelija ottaa esille lehdistönvapauden tilan Unkarissa. Kansainvälisessä lehdistönvapausindeksissä Unkarin sijoitus on jatkuvasti pudonnut, se on nyt sijalla 92 eli Euroopan maista viimeisten joukossa. Tunnetusti Unkarissa hallituksen kontrollissa on perinteisestä mediasta suurin osa, esimerkiksi kaikki maakuntalehdet. Szijjártó ei näe tässä mitään ongelmaa, pelkkää panettelua kaikki:

– Kuka niin väittää? Tarkoitatko, että hallitukselle vihamielinen media sanoo, ettei Unkarissa ole median vapautta. He ovat olemassa ja voivat kirjoittaa ja sanoa mitä haluavat. Se tarkoittaa, että Unkarissa on lehdistönvapaus.

– Ulkomaalaisia on helppo huijata, koska te ette puhu unkaria. Jos puhuisitte unkaria ja pystyisitte seuraamaan Unkarin mediaa, ette esittäisi moisia kysymyksiä.

Varmaan lukuisat hyvin unkaria osaavat ja Unkarin tapahtumia seuraavat ei-unkarilaiset tuttavani kieriskelivät tämän lukiessaan karvalankamatolla mahaansa pidellen. Olen tässäkin blogissa monesti päivitellyt sitä länsieurooppalaiseen silmään uskomatonta propagandistista naiiviutta, jota esimerkiksi Unkarin yleisradioyhtiön ykkösteeveekanavan uutiset jatkuvasti tuuttaavat: valeuutisiin ja jopa todesta otettuihin vitseihin nojaavaa pelottelupropagandaa, hyökkäyksiä ulkomaisia poliitikkoja ja jopa toimittajia kohtaan, tunteenomaista showta feikki-naurunkyynelien pyyhintää myöten. Yleisesti on myös tiedossa, millaisen painostuksen alla näiden uutisten toimittajat työskentelevät.

Tokihan Unkarissa voi kirjoittaa ja sanoa mitä haluaa, ilman että nahkatakkimiehet ilmestyisivät seuraavana aamuyönä mustalla autolla raahaamaan kirjoittajaa salaisen poliisin kidutuskammioon. Voi pyörittää vaihtoehtoisia uutissivustoja netissä ja miksei julkaista paperilehteäkin. Niihin voi kuitenkin iskeä taloudellinen painostus: kuinka ollakaan, mainostulot hupenevat, ja lopulta koko homman ostaa hallituksen luottomies, joka kaappaa tai lakkauttaa lehden tai sivuston. Näin kävi vuonna 2014 uutissivusto Origolle, josta sittemmin on tullut hallituksen propagandatuutti, vuonna 2016 Népszabadság-lehdelle, jonka itävaltalainen oikeistopopulistien kaveri ja liikemies osti ja lakkautti, vuonna 2018 perinteiselle konservatiiviselle Magyar Nemzet -lehdelle, jonka nimen ja logon on sittemmin ominut hallituksen puhetorveksi perustettu entinen Magyar Idők, ja viimeksi tätä tietä lähti kulkemaan uutisportaali Index. Indexin toimittajat erosivat joukolla ja perustivat uuden sivuston Telex.hu, ja tämän puolestaan otti laajan uutisoinnin aiheeksi Helsingin Sanomat.

Maanantain Hesarissa julkaistiin iso juttu Telex-uutisportaalin perustamisesta, kahden päätoimittajan kertomana, ja samasta aiheesta tehtiin puolivaivaannuttavan hupaisa minidokumentti ”Vaientamattomat”. HS kertoi, miten se oli tukenut ja neuvonut uuden uutissivuston pystyttäjiä. Tätähän ei Unkarin lähetystö tietenkään voinut jättää vastausta vaille.

Maanantaina HS kampanjoi riippumattoman unkarilaisen Telex-uutistoimituksen puolesta. Sitten saimme kirjeen Unkarin suurlähettiläältä @urkutiAMB:lta.
Siinä on uutinen: ”Lehdistönvapaus on Unkarissa itsestäänselvyys.” pic.twitter.com/loFl703E93

— Kaius Niemi (@KaiusNiemi) May 6, 2021

Kuten HS:n Kaius Niemi Twitterissä kertoi, Unkarin suurlähettiläs György Urkuti julisti painokkaassa kirjeessään, että ”Unkarissa kuka tahansa saa haukkua hallitusta tai mediaa”, ja että ”lehdistönvapaus Unkarissa on itsestäänselvyys”. Siinähän Urkuti on tietenkin oikeassa, että kuka hyvänsä tavis saa rauhassa kirjoitella nettiin ilkeyksiä hallituksesta tai sen käsissä olevasta mediasta, ja ilkeyksiä nimenomaan kirjoitellaankin. (Tosin ei-taviksille voi tästä tulla ikäviä seurauksia, eikä pelkästään ilkeyksien kirjoittelusta vaan jopa ideologisesti vääränlaisesta sometykkäyksestä.) Mutta kuten on nähty, kriittisen ja riippumattoman, laadukkaan joukkoviestimen olemassaolon oikeus ei Unkarissa todellakaan ole itsestäänselvyys.

Ennen kaikkea tässä rupeaa kylmäämään, kun ajattelee sitä kasvustoa, mitä tästä mediamaisemasta nousee. Mitä tietää maailmasta tavallinen unkarilainen, joka ei seuraa netin uutissivustoja eikä tilaa pääkaupunkiälymystön kriittisiä kulttuurijulkaisuja vaan lähinnä katselee teeveetä, kuuntelee radiota ja kenties lukee paikallislehteä? Tutkimusten mukaan ei paljoakaan. Muutama vuosi sitten Abcug-blogin toimittajat jalkautuivat kyselemään, mitä maaseudulla tiedetään maailman tapahtumista, ja totesivat, että yleiseen tietoisuuteen oli päässyt lähinnä silloin ajankohtainen pakolaiskriisi, erityisesti murhaavien ja raiskaavien muslimiterroristien tulvalla pelottelu sekä György Sorosin syyttely.

Nyttemmin vaikuttaa siltä, että Unkarissa väestön tietämys koronapandemian tuhoista Unkarissa on yllättävän heikko – siitä huolimatta, että koronatautiin kuolleita on nyt jo yli 28 000, joukossa tunnettuja julkisuuden henkilöitä, ja lähes jokaisen unkarilaisen tuttavapiirissä lienee joku kuollut tai vakavasti sairastunut. Tietenkin myös Unkarissa kuten muuallakin rehottaa koronadenialismi, yleisestä epäluuloisuudesta (”rokotteet on kehitetty liian nopeasti, kukaan ei tiedä, mitä niissä oikeasti on”) umpikahjoihin salaliittoteorioihin (Telex-sivuston julkaiseman tutkimuksen mukaan 5 % unkarilaisista uskoo täysin ja 3 % jossakin määrin siihen, että rokotteella muunnetaan ihmisten DNA:ta, ja kaksi sadasta haastatellusta on vakaasti sitä mieltä, että rokotteen mukana ihmiseen istutetaan mikrosiru). Mutta vielä hurjempaa on se, miten hallituksen käsissä oleva mediatarjonta on muovannut ihmisten käsitystä Unkarin koronatoimien menestyksekkyydestä.

Rokotuskampanjan tehokkuutta rummuttamalla ja Kiinasta ostettuja tuhansia hengityskoneita kehumalla on annettu kansan ymmärtää, että Unkarin taistelu pandemiaa vastaan on ollut poikkeuksellisen tehokas, ja samalla on painettu unholaan se, että Unkarin koronakuolleisuusluvut – jotka onneksi ovat jo voimakkaassa laskussa – olivat välillä maailman korkeimmat. Vielä syksyllä hallituksen media kehui kaikille Unkarin koronastrategian menestystä. ”Unkari suojautuu koronalta paljon paremmin kuin EU keskimäärin”, kehui esimerkiksi Magyar Hírlap lokakuun lopulla. Sitten kuolleisuuskäyrät lähtivät jyrkkään nousuun, mutta hallituksen mediaimperiumissa huomio siirtyi toisaalle, ja kuolleisuustilastojen sijasta ruvettiin yhtäkkiä vertailemaan jotakin aivan muuta.

Koronakuolemat Unkarissa (lähde: 444.hu). Punainen käyrä on seitsemän päivän trendi.

Tästä seuraa sitten perin omituisia puuskahduksia. Kuluneen viikon aikana Unkarin julkisuudessa on puitu tv-haastatteluohjelmasta Egyenes beszéd ‘Suoraa puhetta’ tunnetuksi tulleen toimittajan, nyttemmin oppositiopuolue DK:n johtokunnan jäsenen Olga Kálmánin uhkailutapausta. Kálmán nimittäin sai (ja julkaisi Facebookissa) melkoisen törkeän vihapuhepalautteen äitinsä Facebook-profiililla esiintyneeltä mieheltä. Uhkailijan mielestä Kálmán ja hänen kaltaisensa ovat monin tavoin likaisia, haisevia jne. kansanvihollisia, natseja, roistoja, kansakunnan syöpäkasvain ja ihmiskunnan häpeä, jne. jne., ja Kálmán perheineen pitäisi mm. mestata sekä valella bensiinillä ja tuikata tuleen. Juorulehti Blikk tavoitti uhkailijan, 53-vuotiaan Gábor V:n, joka ei rikosilmoituksista ja meneillään olevasta poliisitutkinnasta piittaa vaan kertoo vihaavansa kaikkia ”vasemmistolaisia” ja kirjoittaneensa vastaavanlaista vihapostia jo lukemattomille muillekin.

Tämmöistä somekuraahan saavat niskaansa julkiset toimijat ja etenkin näkyvillä paikoilla olevat naiset koko ajan myös Suomessa. Siinä ei sinänsä ole mitään erityisen unkarilaista. Mutta nostaisin esille tästä vastenmielisestä vuodatuksesta yhden katkelman:

”… Minä sinun sijassasi menisin peilin eteen ja sylkisin itseäni päin naamaa minkä jaksan, kun olen niin saastainen moukka, että puhun näin ja haukun viatonta, rakasta herra Viktor Orbánia, jota saamme kiittää enemmän kuin vielä ketään. Joka on jo nyt tehnyt pienen isänmaamme puolesta enemmän kuin kukaan häntä ennen. Jonka ansiota on, että meillä puolustaudutaan pandemialta paremmin kuin missään koko maailmassa, meillä kuollaan ja sairastutaan vähiten, meillä rokotetaan eniten ihmisiä. Me olemme rakkaalle hallituksellemme kaikkein suurimman kiitoksen velkaa…”

Niinpä. Maaliskuun lopulla joukko riippumattomia Unkarin viestimiä julkaisi avoimen kirjeen pääministerille, pyytäen lupaa päästä sairaaloihin raportoimaan koronatilanteesta. Taustalla oli slovakianunkarilaisten toimittajien esimerkki: nämä olivat Dunaszerdahely/Dunajská Stredan kaupungissa sairaalan koronaosastolla, sairaalan johdon ja henkilökunnan luvalla ja tuella, kuvanneet järkyttävän dokumenttielokuvan, joka auttoi koronasulku-uupumuksen stressaamaa kansaa ymmärtämään tilanteen vakavuuden ja skarppaamaan vielä vähän. Arvellaan, että tässä tapauksessa vapaa tiedotus pelasti lukuisia ihmishenkiä.

Lehdistön vapaudessa ei ole kyse (vain) siitä, saako mielipiteensä ilmaista vapaasti ja saako esimerkiksi valtakunnan johtavia päättäjiä ”haukkua” julkisesti. Kyse on siitä, kerrotaanko totuus ja saako myös ikävistä tosiasioista kertoa. Unkarissa hallituksen mediakontrolli on luonut vaihtoehtoisen todellisuuden, johon uskovat voivat vakavalla naamalla edelleen väittää, että ”meillä sairastutaan ja kuollaan kaikkein vähiten”. Tämä on ihan oikeasti pelottavaa.

Sananvapaus, yhä uudelleen

Olen tainnut jo muutaman kerran mainita, että unkarilainen uutisvirtani pursuu kauhutarinoita kolmanteen korona-aaltoon hukkuvista sairaaloista. Mediaa ei yleensä sairaaloihin päästetä, mutta somessa leviävät potilaiden ja henkilökunnan kokemukset. Telex-uutissivusto – se sama, jonka alkutaipaleesta kerrottiin yksityiskohtaisesti YLEn äskettäin esittämässä ”Unkarin kulttuurisota” -dokumentissa, joka taitaa yhä olla Areenassa katseltavissa, suosittelen! – julkaisi äskettäin vapaaehtoisena koronaosastolla työskentelevän lääketieteen opiskelijan kertomuksen. Se on kurkkua kuristavaa luettavaa.

Heti työvuoronsa alussa kertoja huomaa, että ennen sosiaalitilana ja siviilikamppeiden säilytyspaikkana toiminut keittiö on yllättäen muuttunut ylimääräiseksi koronaosastoksi ja täyttynyt potilassängyillä, niin että tuskin liikkumaan pääsee. Työvuoron aluksi sairaalaan tuodaan esimerkiksi tajuttomana löydetty 44-vuotias nainen, jolla koronavirus on aiheuttanut aivokalvontulehduksen. Mitään ei näytä olevan enää tehtävissä, nainen on aivokuollut. Jälkipuoliskon työvuorostaan – kuusi tuntia suojavarusteissa, syömättä, juomatta, vessassa käymättä – kertoja viettää ”punaisella vyöhykkeellä”, missä tunnelma on kuin sodassa. Taukoamatta häärivää henkilökuntaa, joka paikka täynnä potilaita, jotka yskivät, itkevät, anelevat apua, korisevat, haukkovat henkeä. Happipullot sihisevät, työntekijät huutavat toisilleen, koska suojavarusteiden läpi on puheesta vaikea saada selvää. Kaksi sairaalavahtimestaria tulee tuoden viittä happipulloa: tässä on nyt koko sairaalan hapet, jakakaa viisaasti, ei ole tietoa, koska saadaan lisää. Lähtiessään hakemaan tippapumppua toiselta osastolta kertoja lopulta, lopen uupuneena ja suojalasit huurussa, kompastuu käytävässä, jonne on yllättäen ilmestynyt seinustallinen paareja, ja huomaa, että paarit ovat täynnä ruumissäkkejä. Vainajat eivät enää mahdu normaaleihin säilytystiloihin.

Mutta ei tässä kaikki, vaan kertomuksen loppuun nimetön kirjoittaja on jälkikäteen halunnut lisätä:

Reaktiona lukemattomiin saamiini kommentteihin haluaisin korostaa, että tämä kirjoitus ei missään nimessä ole poliittinen kannanotto. Kirjoitin tämän siksi, että se auttoi minua työstämään omaa jännitystäni, ja ajattelin, että se voisi auttaa muitakin, tai herättää ajattelemaan. Pyydän, ettette veisi tätä keskustelua poliittiseksi väittelyksi.

Siis hetkinen. Se, miten terveydenhuoltoa on Unkarissa viime vuosien ajan resursoitu ja organisoitu, on mitä suurimmassa määrin poliittinen kysymys. Voi toki hyvinkin olla, että kirjoittajaa surettaa ja suututtaa se, miten julkinen keskustelu on Unkarissa nykyään täysin rikki: vuoropuhelun tilalla on pelkkää aggressiivista vastapuolen syyttelyä, eikä tämänhetkisestä koronakatastrofistakaan pystytä keskustelemaan järkevästi, kun tilanteen korjaamista tärkeämpää tuntuu olevan syyllisen selvittäminen. Mutta rupesin myös miettimään, onko tämä ”apua, en halua sekaantua politiikkaan” myös pelon ilmaus. Selvästikään vallanpitäjät eivät tykkää tällaisista kauhukertomuksista. Perjantaina Unkarin sairaaloiden valtakunnallinen johtoelin (Országos Kórházi Főigazgatóság) puuttui Pohjois-Unkarissa Ózdin kaupungissa toimivan sairaalan johtajan puheisiin – tämä oli verrannut nykyistä tilannetta viime vuonna Italiasta välitettyihin kauhukuviin – ja jyrähti, että sairaalat, poliklinikat ja rokotuspisteet pystyvät hyvin toimimaan omin voimin, ”mitään ylikuormitusta ei ole”.

Muuallakin kuin korona-asioissa on Unkarin riippumattomassa mediassa viime päivinä tullut esiin kummallisia esimerkkejä siitä, että tiettyjä asioita ei todellakaan saa sanoa. Joku aika sitten kirjoitin täällä Unkarin jalkapallomaajoukkueen maalivahdista, nykyään Leipzigissa pelaavasta Péter Gulácsista, joka oli somessa julkisesti antanut tukensa sateenkaariperheiden A család az család (‘Perhe on perhe’) -kampanjalle ja saanut tästä sekä kiitosta että kuraa niskaansa. Gulácsin tueksi asettui somessa ja sittemmin myös WMN-portaalille kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa János Hrutka, entinen huippujalkapalloilija ja nyttemmin suosittu urheilukommentaattori. Kuinka ollakaan, Hrutka sai pian tämän jälkeen lähtöpassit työpaikastaan urheilukanava Spíler TV:ltä, joka kuuluu Viktor Orbánin luottomiehen ja oletettavasti bulvaanin, äkkirikastuneen superoligarkin Lőrinc Mészárosin bisnesimperiumiin yhdistettyyn TV2-mediaryhmittymään. Ja siinä samassa myös hallituksen mediakeskittymään, ”Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiöön” (KESMA) kuuluva urheilusivusto riensi haukkumaan Hrutkaa, kaivaen esille vuosien takaisen palkkiokiistan Hrutkan ja FC Ferencvárosin (“Fradi”) välillä; jutun myötähäpeää nostattavan tökerö pilakuva esittää Hrutkaa lypsämässä Fradi-lehmää. Mérce-sivuston jutussa Bence Bogatin muistuttaa, että tästä tapauksesta ei suinkaan joudu kärsimään Saksassa mukavasti tienaava Gulácsi eikä myöskään arvostettu ja suosittu tv-kasvo Hrutka, joka tuskin joutuu pitkään olemaan työttömänä näiden potkujen jälkeen. Hrutkan saamien potkujen ja haukkujen tarkoitus on varoittaa kotikatsomoiden kansaa, niitä tavallisia ihmisiä, jotka voivat liikaa päätään aukomalla todellakin menettää toimeentulonsa.

Toinen viime päivien kohu koskee HVG-lehden teräväkynäistä ja ilkeää kolumnistia, tässäkin blogissa usein siteerattua Árpád W. Tótaa. Marraskuussa 2018 Tóta sivalteli sanansäilällään pääministeri Orbánin vävypojan István Tiborczin katulamppubisnestä, ns. Elios-juttua, johon EU:n korruptiontorjuntaviranomaiset olivat puuttuneet, ja sitä röyhkeää tyyliä, jolla Orbán kieltäytyi reagoimasta.

(…) Viktor Orbán lähetti viestin: jatkan varastamista.

Ne rahat, mitä tämän jälkeen on tulossa, hän aikoo myös pistää liiveihinsä, eikä sitä täällä pidetä rikoksena. Kyllä hän allekirjoittaa minkä hyvänsä kuvakortin, jossa puhutaan liberaaleista arvoista ja oikeusvaltiosta, sehän ei maksa mitään. Vallan kolmijaonkin hän hyväksyy mieluusti, laittaa oikeusistuimet oikein omalle pikkulautaselleen satakertamuhennoksen [unkarilainen perinneruoka] viereen. Mutta perheenjäseniään tai ystäviään hän ei aio pistää tyrmään. Jos oikeusvaltio merkitsee sitä, niin oikeusvaltio vetäköön käteen.

Ei hän sitä ole huvikseen hajottanut.

Ei ruhtinas Árpádkaan vetänyt ympäri Eurooppaa ryösteleviä sotureitaan sotaoikeuteen vaan palkitsi heidät. Rosvoilua, paikkojen polttamista ja väkivaltaa – “seikkailujen aikaa” – taas eivät lopettaneet oikeuden päätökset vaan Augsburgin taistelu. Siellä tapahtui niin, että ne löyhkäävät unkarilaiset migrantit olivat koko ajan toitottaneet, että kun he hävittävät kyliä ja luostareita, siihen ei sisälly rikosta, päinvastoin, mutta eurooppalaiset ritarit eivät paljon paskaakaan välittäneet heidän pelinsäännöistään ja illiberaalista maailmankuvastaan vaan pistivät kavereille kalvan suusta sisään ja persiistä ulos. Tämän jälkeen unkarilaiset bandiitit kipittivät kotiin ja kertoivat, että tästä lähin näistä seikkailuista tuleekin helevetinmoinen selkäsauna.

Tästä ne sitten ottivat opikseen, vähän ajan päästä rupesivatkin kristityiksi ja nyt ovatkin siitä niin ylpeitä että. No kuulkaas, juuri näin käy liberaalin demokratiankin kanssa.

Tai sitten mennään takaisin Aasiaan, mutta se on sitten meidän ongelmamme, ja Endre Adyn.

Tässä jutussa mainittu ”seikkailujen aika” (tai ”päällikköjen aika”) viittaa siihen noin sadan vuoden jaksoon, joka sijoittuu unkarilaisten maahantulon ja Unkarin kristityn kuningaskunnan perustamisen välille. Unkarilaisessa historiankirjoituksessa villien madjaarien sota- ja ryöstöretkistä läntisten naapurien maille – ne pysäytti vasta tappio Augsburgin taistelussa 955 – on vanhastaan käytetty nimitystä ”seikkailu” (kalandozás), ja unkarilaiset ovat olleet tuonaikaisesta pelottavasta maineestaan yhtä ylpeitä kuin Tapani Pyhän perustamasta kuningaskunnasta, näkemättä tässä juurikaan ristiriitaa. Runoilija Endre Ady (1877–1919), ”Unkarin Eino Leino” oli puolestaan kenties merkittävin niistä unkarilaisista taiteilijoista ja intellektuelleista, jotka yrittivät kriittisesti kyseenalaistaa romanttista, hurraa-isänmaallista sankarikuvaa Unkarin kansasta. Runoissaan hän ruoski valheellista ”kansallismielisyyttä” tavalla, joka nykyään tuntuu taas raikkaan radikaalilta, ja hänen rinnalleen asettuu pakinassaan myös Árpád W. Tóta. Samalla Tóta rakentaa sarkastisen sillan Unkarin hallituksen viime vuosina ahkerasti harrastamaan muukalaisvihapropagandaan: Eurooppaan kriisialueilta pyrkivät pakolaiset ovat tässä propagandassa ”migrantteja” (migráns), rikollisia ja terroristeja, kun taas tuhatsata vuotta sitten Eurooppaan ryöstäen ja hävittäen tunkeutuneet unkarilaisten esi-isät olivat sankareita ja ”seikkailijoita”.

Kuinkas sitten kävikään? Kaksi yksityishenkilöä haastoi Tótan oikeuteen, koska he kokivat tulleensa unkarilaisina loukatuiksi. Alempien oikeusasteiden kautta juttu kulki korkeimpaan oikeuteen (Kúria), joka jätti ensimmäisen oikeusasteen tuomion voimaan: Tótan on poistettava loukkaavat ilmaukset (HVG.hu:n verkkoartikkelissa on niiden paikalla nyt tähtiä, joihin on linkitetty toimituksen kommentti), esitettävä julkinen anteeksipyyntö ja maksettava kantajille yhteensä 400.000 forintin (1100 €) korvaus. Kúrian tiedotteen mukaan näiden ikävien ilmausten – ”haiseva” (büdös), ”nykyisessä yleisessä kielenkäytössä sisällöltään halventava migráns” sekä ”unkarilaiset bandiitit” – käyttö loukkaa Unkarin kansakunnan yhteisöä. Eikä edes kirjoittajan taiteellinen vapaus tai ironian käyttö tyylikeinona oikeuta loukkaamaan toisten ihmisarvoa tai yhteisön arvokkuutta.

Hämmentävää. HVG:n julkaisemassa pitkässä artikkelissa lehden lainopillinen asiantuntija yrittää vääntää perusasioita rautalangasta. Esimerkiksi sitä, että syytöksessä ”migrantti” ja ”bandiitti” on revitty irti asiayhteydestä, ymmärtämättä, että tekstin pilkka ei kohdistu todellisiin unkarilaisiin tai unkarilaisten ”kansanyhteisöön” vaan siihen järjettömään ja sisäisesti ristiriitaiseen tapaan, jolla Unkarin hallituksen propaganda kuvaa kansallista muinaisuutta ja nykyisyyttä. Tai että ”migrantti”-sanasta on tehnyt halventavan juuri tämä hallituksen propaganda. Ja tietenkin voi aina ihmetellä, miten poliittisesta satiirista joutuu Unkarissa leivättömän pöydän ääreen mutta jatkuvasta vähemmistöjen, muukalaisten tai oppositiopoliitikkojen alatyylisestä haukkumisesta voi saada kunniamerkin.

Kansallinen tärkeysjärjestys

Unkarissa koronan kolmas aalto on jo noussut kaikkia tähänastisia korkeammaksi. Päivittäisten kuolemantapausten määrässä saavutettiin tänään taas karmea ennätyslukema, 252. Suurin osa kuolonuhreista on Unkarissakin iäkkäitä ihmisiä, mutta heidän keski-ikänsä on viime viikkoina koko ajan laskenut. (Joinakin viime päivinä koronaan kuolleiden miesten keskimääräinen elinikä on jo käynyt 70:n alapuolella, ja jotkut tapauksista ovat olleet paljon nuorempia.) Sairaalahoidossa on melkein 12 000 unkarilaista, hengityskoneessa 1389.

Unkarilainen somekuplani on täynnä kauhutarinoita sairaaloiden arjesta. Sitähän kauhisteltiin jo paljon ennen kuin koronapandemiasta oli aavistustakaan: homehtuvia ja rapistuvia sairaaloita, alipalkattua ja ylityöllistettyä henkilökuntaa, jota maan tavan mukaan kuului ”voidella” kunnollisen hoidon varmistamiseksi, puutetta kuvantamis- ja tutkimuslaitteistosta, kehnoa ruokaa, hygieniaongelmia ja sairaalainfektioita. Ainakin joissakin sairaaloissa oli ilmeisesti jo vuosia sitten normaalia ja maan tavan mukaista, että potilaat tuovat mukanaan ei vain yöpukua ja hammasharjaa vaan myös puhtaat liinavaatteet ja pyyhkeet, omat saippuat, vessapaperit, joskus jopa sidetarpeet ja reseptittä saatavat särkylääkkeet. Ja omat ruokailuvälineet. Tähän tilanteeseen iskeytyi koronapandemia, ja pääministeri Orbánin voitonvarmat lupaukset siitä, miten ”kaikki kyllä hoidetaan terveiksi”, alkavat kuulostaa perin ontoilta.

Tänään on unkarilaisessa somessa tullut vastaan esimerkiksi korona-avuksi komennettujen opiskelijoiden kertomuksia (todellakin: lääketieteen ja sairaanhoidon opiskelijoiden lisäksi myös esimerkiksi lääkintävoimistelijoiksi, laboratorioanalyytikoiksi tai dieteetikoiksi opiskelevat nuoret tekevät 12-tuntisia työpäiviä syöttäen ja käännellen potilaita, siivoten eritteitä ja – ilman asianmukaista koulutusta, kriisivalmennusta tai jälkihoitoa – kohdaten kuolemaa ja kuolevia). Tai sitoutumattoman oppositiokansanedustajan Ákos Hadházyn julki tuoma tapaus: sairaalaan viety koronapotilas joutui ensin neljä tuntia odottelemaan kylmässä odotustilassa, sitten löytyi lopulta sänky, mutta ei vuodevaatteita. Onneksi potilas pystyi vielä viestittämään asiasta omaisilleen, jotka toimittivat sairaalan vastaanottoon lakanat, tyynyn ja peiton.

Kauhistelun ohella voi siis kysyä ja kysytäänkin, mitä Unkarin päättäjät oikein tekivät viime kesänä ja alkusyksystä, kun uusiin korona-aaltoihin olisi vielä voinut valmistautua. Ja, olkoon halpahintaista demagogiaa tai ei, monet kysyvät, olisiko ollut järkevämpää tukea kovia kokenutta terveydenhuoltosektoria, jo pitkään aivovuodosta kärsinyttä lääkäri- ja hoitajakuntaa ja materiaalipulaisia sairaaloita kuin panostaa esimerkiksi urheilun tukemiseen. 444.hu-sivuston mukaan viime vuoden kuluessa Unkarin valtio on koronakriisin keskellä jakanut ylimääräistä tukirahaa urheilulle viisi kertaa niin paljon kuin terveydenhuoltosektorille: 288,6 miljardia forinttia (787 miljoonaa euroa), tästä yli puolet kenttien, hallien ym. infrastruktuurin tarpeisiin, pienempiä osia mm. urheiluakatemioiden ja kilpaurheilun kehittämiseen, 15,7 miljardia eli vajaat 43 miljoonaa euroa ”lajikohtaiseen kehitys- ja strategiatyöhön”, eli ilmeisesti myös ns. konsulttituuban tuottajat pääsivät osille.

Sikäli kuin tässä vielä jaksaa jollekin nauraa, niin ainakin jonkinlaisen piinatun hörähdyksen tuotti uutinen, jonka mukaan inhimillisten voimavarojen ministerin päätöksellä Kansallinen kulttuurisäätiö on myöntänyt kaksitoista miljoonaa forinttia eli vajaat 33 000 euroa ”unkarilaisen etnofitness-harjoittelun kehittämiseen”. Tuen oli saanut vajaan kahden sivun mittaisella hakemuksella salaperäinen Élet Szolgálat Egyesület (‘Elämä Palvelu Yhdistys’), jonka osoitteesta ei löytynyt mitään elämää; kun toimittajat lopulta tavoittivat yhdistyksen puheenjohtajan Facebookin kautta, tämä ei osannut kertoa, mitä semmoinen etnofitness on, vaan ohjasi kysyjät miehensä puheille, joka, kuinka ollakaan, on entinen pitkäaikainen Nagykanizsan kaupungin apulaispormestari, tietenkin Fidesz-puolueen riveistä. Toimittajille kerrottiin, että kyseessä on unkarilaiseen kansanmusiikkiin ja tanssiin perustuva fitness-liikuntamuoto, jonka tarkoitus on tavoittaa myös nuoriso.

Etnofitness-projektiin kuuluu tanssiryhmä, koreografi ja fitness-valmentaja, ja tarkoitus on tuottaa 40-minuuttinen opetusvideo julkiseen levitykseen esim. kouluja ja kansantanssiryhmiä varten. Kuudesosan koko tuesta, eli kaksi miljoonaa forinttia (5456 € päivän kurssin mukaan), vie projektinvetäjän palkkio; tämä vetäjä on Csaba Kása, ministeri Káslerin lempilapsen Unkarilaisuuden tutkimusinstituutin asiantuntija, jonka varsinaista asiantuntemusaluetta on Unkarin historia vuosina 1867–1949. (Toimittajien tiedusteluun, mitä erityistä asiantuntemusta Kásalla on nimenomaan etnofitnessin suhteen, ei tullut vastausta.) Samoin kaksi miljoonaa saa ”organisaattorina” tuo edellä mainittu apulaispormestari-aviomies, pienempiä asiantuntijapalkkioita nostavat vielä iältään hyvin nuori kansantanssija sekä Transilvaniasta käsin projektia avustava koreografi.

Pikkusummiahan nämä ovat siihen suureen korruptioon verraten, joka Unkarin yhteiskunnassa jytyyttää. Tuoreiden uutisten mukaan pääministeri Orbánin perhe on entistä avoimemmin ottamassa paikkaansa rahahanojen ääreltä. Tähän astihan Orbán ja hänen lähipiirinsä ovat osallistuneet korruptioon bulvaanien välityksellä tai alihankkijoina; Viktor Orbánia arvellaan yleisesti Unkarin rikkaimmaksi mieheksi, mutta virallisesti hänellä ei ole nimissään juuri mitään. Nyt hänen pikkuveljensä Győző Orbán nuoremman firma voitti muhkean tarjouskilpailun kaasuverkon valvontajärjestelmien toimittamisesta.

Mutta etnofitness-uutinen toi silti mielenkiintoisen muistuman kymmenen vuoden takaa. Silloin Hesarin Nyt-liitteen toimittajat, joita oli ruvennut mietityttämään jatkuvasti erilaisia uusia liikuntamuotoja esiin nostava jumppabisnes (silloin kuuminta hottia taisi vielä olla zumba), ryhtyivät leikillään ideoimaan suomalaiskansallista, Gallén-Kallelan Kalevala-maalauksiin perustuvaa Ainobic-treeniä. Kun nyt luin näitä Unkarin uutisia, silmieni eteen nousivat välittömästi Hesarin jutun otsanauhainen nyrkki pystyssä Kullervon kirous -venytystä tekevä malli tai Lemminkäisen äidin punnerrukset. Se ero tässä vain on, että Ainobic oli tarkoitettu kilpailemaan kaupallisille liikuntamarkkinoille, unkarilaista etnofitnessiä taas tuotetaan valtion hallitsemien instituutioiden toimeksiannosta virkamiesten voimin kansalaisten verovaroilla. Ja ennen kaikkea se, että Ainobic oli vitsi, ”Elämä Palvelu Yhdistyksen” kehittämä etnofitness taas ainakin rahaliikenteen osalta totista totta.

Piikiltä päästyä

Sattuneesta syystä seuraa nyt taas vähän koronatarinaa.

Kävin nimittäin eilen hakemassa Astra Zeneca -piikin. Järjestelyt olivat vaikuttavat ja edelleenkin hyvin itävaltalaiset: kaikki toimi hyvin ja sujuvasti, mutta monivaiheista prosessia olisi voinut huomattavasti yksinkertaistaakin. Niiden taannoin kuvaamieni mutkien jälkeen olin onnistunut varaamaan rokotusajankohdan ystävälliseltä puhelinpalveluhenkilöltä. Tämän jälkeen sähköpostiini ja puhelimeeni kilahti vahvistus sekä linkki etukäteen täytettävään ilmoittautumislomakkeeseen. (Lisäksi ajankohdan saattoi tarkistaa Wienin kaupungin rokotuspalvelun verkkosivustolta.) Vähän ennen H-hetkeä sain vielä tekstiviestillä muistutuksen.

Siispä metrolla Kaisermühlenin metroaseman lähellä sijaitsevaan Austria Center -messukeskukseen. Siellä oli joka paikassa paitsi opasteita myös huomioliiveihin sonnustautuneita ystävällisiä henkilöitä viittelöimässä kävijöitä oikeaan kohteeseen. Lomakkeen kanssa (niitä oli myös paperisina tarjolla paikan päällä täytettäviksi, jos joku ei olisi muistanut käyttää saamaansa linkkiä ja tulostaa ja täyttää lomaketta etukäteen) konttirivistössä toimivaan ilmoittautumiskioskiin ja sieltä sisään messukeskusrakennukseen, siellä käytävää pitkin ja liukuportaita alas (ja joka mutkassa seisoi avustajia ohjailemassa siltä varalta, etteivät ihmiset ymmärtäisi opastetauluja ja lattiassa olevia nuolia). Siellä neljän-viiden palvelupisteen kautta – pöytien ääressä istuvat ystävälliset henkilöt tarkastivat ilmoittautumislomaketta, sairausvakuutuskorttia, rokotustodistusta sun muuta sekä informoivat mahdollisista sivuvaikutuksista – vihdoin avustajien viittelöintiä seuraten yhteen rokotuskopeista, nopea pisto ja kopin toiselta puolelta ulos isoon odotussaliin, missä seisoi tuoleja turvavälien päässä toisistaan. Siellä kehotettiin istuskelemaan varmuuden vuoksi vartin verran, ennen kuin sai lähteä kotiin.

Kaikki siis sujui nopeasti, ystävällisesti ja ennen kaikkea hyvin asiallisesti. Väkeä oli paljon mutta tungosta ei missään, turvavälit oli helppo pitää. Uutisista kuitenkin kävi ilmi, että ongelmilta ei ole vältytty Wienissäkään. Sunnuntaina 58-vuotias nainen sai rokotusjonossa sydäninfarktin ja kuoli. (Siis juuri ennen rokotteen saamista, aivan ikävän yhteensattuman johdosta. Entäpä jos infarkti olisi iskenyt muutamaa minuuttia myöhemmin? Siitä olisi saattanut ns. rokotekriittisissä piireissä nousta melkoinen riemu.) Samaan aikaan oli ilmeisesti myös tietokonejärjestelmässä ongelmia, mikä aiheutti melkoisen ruuhkan.

Prosessin päätepiste eli jonotus rokotuskoppiin. Kuva vienna.at-sivuston uutisesta. (Itsehän en kuvaa ottanut, koska kuvaaminen oli tietosuojasyistä kielletty.)

Kaikki eivät selvästikään ole ”kokeneet” Wienin kaupungin koronarokotuspalvelua yhtä positiivisena kuin minä. Verkosta löytyy myös raivokkaita syytöksiä: Oikeistopopulistien FPÖ:n Wienin-johtaja Dominik Nepp kauhistelee lehdistötiedotteessaan uutista, jonka mukaan eläkkeellä olevalle Wienin yliopistollisen keskussairaalan professorille (ajatelkaa! professorille!) olisi lähetetty useita, eri henkilöille tarkoitettuja rokotuskutsuja, ja kertoo kuulleensa ”megajonoista”, raivostuneista väkijoukoista ja ”täydellisestä sekasorrosta”.

Hm. Oppositiopolitiikkaahan tässä tietenkin tehdään, eli ”punaisen” (ikiajoista saakka sosiaalidemokraattien hallitseman) Wienin hallinto- ja palveluongelmista on otettava kaikki mahdollinen irti. Varmasti kommelluksia on voinut sattua ja tiedotus- tai tietojärjestelmäongelmia tulla, kun miljoonakaupungin väestöä ohjaillaan ja liikutellaan. Mistään ”vertaansa hakevasta skandaalista” tai ”megakaaoksesta” ei minun kuplassani eikä tuttavapiirissäni kuitenkaan ole mitään tietoa, enkä itsekään nähnyt mitään siihen viittaavaa.

Ei tässä tietenkään hymistelyynkään ole aihetta. Wienin koronatilanne synkistyy, sairaalat uhkaavat taas täyttyä siihen malliin, että vähemmän kiireellisiä leikkauksia ja hoitoja joudutaan kohta taas lykkäämään. Sekä Wienin puna-pinkki (demarit ja ”nuoritävaltalainen”, porvarillis-liberaali NEOS-puolue) että koko liittovaltion turkoosi-vihreä (Kurzin oikeistokonservatiivit ja vihreät) hallinto ovat melkoisessa paineessa. Viikon alussa valtion ylimmäinen koronarokotuskoordinaattori joutui eroamaan, kun kävi ilmi, että Itävalta oli jättänyt käyttämättä mahdollisuuden hakea EU:n ylimäärävarastoista lisää Pfizerin rokotteita. Nyt rokotteen riittävyydestä on kova huoli, ja syyllisten etsintä jatkuu.

Mutta. Kun Itävallan tilanteesta on puhe, vertailen sitä aina Unkariin. Siellä tuoreiden koronatilastojen mukaan käyrät osoittavat yhä tiukasti ylöspäin. Päivittäisten koronakuolemien määrä nousi tänään ensi kertaa yli kahdensadan, sairaalahoidossa on toistakymmentätuhatta ja hengityskoneessa toistatuhatta unkarilaista koronapotilasta. Koronatesteistä, joiden päivittäiset määrät liikkuvat kolmenkymmenentuhannen alapuolella, positiivisia on viime päivinä ollut noin neljäsosa, ja näin korkea positiivisuusprosentti viittaa siihen, että testaamatta ja toteamatta jää luultavasti runsaasti vähempioireisia tapauksia. Silti tilastojenkin mukaan noin puoli miljoonaa eli yksi kahdestakymmenestä unkarilaisesta joko sairastaa koronaa tai on jo toipunut siitä.

Kilpaa tämän katastrofin kanssa Unkari yrittää rokottaa kansalaisiaan. Hallituksen media kehuu rokotuskampanjan nopeaa etenemistä: rokotettuja on jo melkein puolitoista miljoonaa, eli tahti on Euroopan kärkeä, ja tämä on tietenkin sen ansiota, että rokotteita on hankittu paitsi sähläävältä EU:lta myös ystävämaista Venäjältä ja Kiinasta. Oppositio taas muistuttelee, että Unkarissa on rokotteista huomattavan suuri osuus varastoissa käyttämättä, ja epäilee myös Sputnik- ja Sinopharm-rokotteiden luotettavuutta. Unkarissakin siis hallituksella ja oppositiolla on aivan päinvastaiset käsitykset siitä, ollaanko koronapandemiaa torjumassa pätevästi ja uskottavasti vai vallitseeko asiassa täysi kaaos.

Unkarissa koronarokotusjärjestelyjä hoitavat sekä ”Unkarin Kela” NEAK että perhelääkärit – jollainen jokaisella unkarilaisella periaatteessa on – ja näiden tahojen yhteistoiminta ilmeisesti yskii pahemman kerran. On siis keskusrekisteri, johon voi ilmoittautua rokotushalukkaaksi, ja näiden ilmoittautumisten pohjalta sitten NEAK lähettää perhelääkäreille viikoittain listat niistä potilaista, jotka milloinkin ovat rokotusvuorossa. Ilmoittautuessa pitää antaa TAJ-numero eli sosiaaliturvatunnus, ja tämän perusteella NEAKin järjestelmän pitäisi nähdä, kuka potilas kuuluu millekin perhelääkärille. Tämä ei kuitenkaan aina toimi. Rokotettavaksi ilmoittautuneet eivät saa kutsua, tai sitten rokotettavaksi kutsutaan ihminen, joka on jo saanut rokotuksen – ja kutsu voi tulla hyvinkin outoon kohteeseen, ikään kuin järjestelmä ei pystyisi pitämään selvillä, kuka missäkin asuu, vaikka ilmoittautumisen yhteydessä on muiden tietojen ohessa ilmoitettava myös osoitteensa.

444.hu-sivustolla muuan perhelääkäri kirjoittaa, että tämä rokotusjärjestelmä on yhtaikaa vitsi ja katastrofi. Potilas ei rekisteröidyttyään pysty tarkistamaan järjestelmässä olevia tietojaan ja varmistamaan, että ilmoittautuminen on mennyt perille. Lääkäri voi ilmoittaa potilaansa rokotusjonoon mutta ei myöskään pysty tarkistamaan, onko potilas todella tullut rekisteröidyksi. Jos ikänsä tai perussairautensa puolesta rokotettavaksi kuuluva potilas tulee lääkäriltä pyytämään rokotusta, lääkäri ei voi rokottaa, jos potilas (herra ties mistä syystä) ei ole NEAKin lähettämällä listalla – näin on kirjoittajan mukaan käynyt verenpainetautia tai astmaa poteville potilaille, jotka hän oli rekisteröinyt rokotettaviksi. Lääkäri ei myöskään edes tiedä, millä perusteella NEAK järjestää potilaat rokotusjonoon. Lääkärien NEAKilta saamassa listassa voi olla aivan muualla asuvia ja muualle kuuluvia henkilöitä. Lääkärit eivät tarpeeksi ajoissa saa tietää, milloin, paljonko ja mitä rokotetta heille toimitetaan, joten rokotusten suunnittelu ja potilaiden kutsuminen vastaanotolle tai lähettäminen rokotuspisteeseen jää viime tinkaan.

444.hu:n toimittajat jututtivat myös tietojärjestelmien asiantuntijoita, joiden mielestä virallisen rokotusilmoittautumissivuston ohjelmoiminen kunnolla ei olisi mahdoton homma, itse asiassa siihen pystyisi ensimmäisen vuoden tietojenkäsittelytieteen opiskelija. Yksi melkoinen ongelma sivustossa nykyään näyttäisi olevan se, että rekisteröityneitä ei identifioida TAJ-tunnuksen perusteella, vaikka se olisi hyvin mahdollista, vaan sähköpostiosoitteen. Yhdellä sähköpostiosoitteella ei siis voi rekisteröidä useampia ihmisiä, ei esimerkiksi perheen vanhuksia, jotka eivät itse sähköpostia käytä, ja toisaalta sama ihminen pystyy rekisteröitymään eri sähköpostiosoitteista useampia kertoja. Vielä isompi ongelma syntyy siitä, että järjestelmä ei lähetä rekisteröityneelle vahvistusta ilmoittautumisen perille menosta – vaikka tämmöinen olisi helposti ohjelmoitavissa – saati että potilas pääsisi itse tarkistamaan tai korjaamaan tietojaan.

Lisää sekoilua: unkarilaisille on ruvettu lähettämään postissa ”immuuniustodistuksia” (védettségi igazolvány / immunity certificate). Vihreässä muovikortissa on haltijan nimi ja henkilötunnus, rokotusten päivämäärä, todistuksen (tai rokotteen?) viimeinen voimassaolopäivä sekä QR-koodi, jolla pääsee hakemaan lisätietoa sähköisestä terveystietojärjestelmästä. Sikäli kuin pääsee. Telex.hu-sivuston lukijalle, joka oli jo saanut molemmat rokoteannokset, QR-koodin järjestelmälinkki väitti, että hänellä ei vielä ole immuuniustodistusta. Toisaalta taas kortteja on tiettävästi lähetetty ihmisille, jotka ovat saaneet vasta ensimmäisen rokoteannoksen ja joilla ei siis vielä pitäisi olla immuuniutta. Kortti ei myöskään kerro, mitä rokotetta sen haltijalle on annettu. Jos todellakin käy niin, että EU rokotuskampanjojen edetessä alkaa avata rajoja mutta ei hyväksy Sinopharm- tai Sputnik-rokotuksia, silloin immuuniustodistuksesta ei unkarilaisille ole paljon iloa.

Mistä tämä kaikki kertoo? Voisi ilkeästi väittää, että tämä ei ole mikään virhe vaan autoritaarisen järjestelmän olennainen ominaisuus. Näin ainakin arvelee Telex-uutissivuston pilapiirtäjä ”Grafitember” piirroksessaan, joka kommentoi immuuniustodistusten arvoituksellisia viimeisiä voimassaolopäiviä.

– Minkä perusteella te laitatte immuuniustodistuksiin sen voimassaoloajan?
– Tibor- ja Nikolett-nimiset saavat vain kolme kuukautta. Ensimmäinen mieheni ja se sen vosu olivat sennimisiä.

– Ja kuka saa kahdeksan kuukautta? Sitä seuraavat?
– Ehei. Ei tietenkään! Ne, joilla on mukava nimi, tai jotka ovat tuttuja.

– Kuulkaas, Dezső hyvä, logiikkaa ei tässä saa olla! Se on tärkeää! Siitä on aina pelkkää harmia!

Tästä on leikki kaukana

Eiköhän mennä suoraan asiaan, eli Itävallan ja Unkarin koronatilanteeseen. Joka näyttää häijyltä varsinkin Unkarin osalta.

Tämä diagrammi on ruotsalaisten SVT:n koronauutissivulta, jota jostain syystä olen tottunut seurailemaan. Käyrät näyttävät koronakuolleisuuslukuja suhteessa miljoonaan asukkaaseen, ja aikajana lähtee liikkeelle siitä päivästä, kun koronakuolleita kussakin maassa oli yksi miljoonasta. Unkarin korostettu käyrä osoittaa todella pelottavalla tavalla jyrkästi yläviistoon, ohi Italian ja USA:n, ja tavoittelee kohta Britannian ja Belgian lukemia.

Ei mikään ole ohi ennen kuin se on ohi, eikä tämä kirottu korona varsinkaan. Rokotukset ovat käynnistyneet, ensi viikolla pitäisi meikäläisenkin saada annos Astra Zenecaa. (Ja totisesti aion sen ottaa. Itävallassahan oli tämä Zwettlin tapaus, missä Astra Zenecalla rokotettu nainen kuoli veritulppaan, mutta siitä ei ymmärtääkseni ole minkäänlaista näyttöä, että kuolemantapaus olisi nimenomaisesti johtunut rokotuksesta.) Itävalta rokottaa kohtuullisen mukavalla vauhdilla, yli seitsemänsataatuhatta ihmistä eli kahdeksan prosenttia väestöstä on saanut ensimmäisen rokoteannoksen, eikä sairaaloiden teho-osastoiden vuodepaikoista ole vielä täynnä kuin alle puolet. Kolmannen aallon nousu on toistaiseksi ollut varsin maltillista. R(eff)-lukemakin, eli tuo luku, joka ilmaisee, montako muuta ihmistä kukin potilas keskimäärin tartuttaa, on vain hieman yli yhden.

ORF:n koronauutissivuston diagrammissa kellertävät pylväät näyttävät uusia positiivisia testituloksia päivää kohti, turkoosi käyrä kertoo R(eff)-luvun kehityksestä. Punaiset pystyviivat kertovat sulkutilojen tai ulkonaliikkumisrajoitusten julkistamisesta.

Erityisen reippaita itävaltalaiset ovat olleet järjestämään testausta. Der Standardin mukaan ”Itävalta on koronatestauksen maailmanmestari”, mutta asiantuntijat eivät ole tästä pelkästään ihastuksissaan. Ensinnäkin tässäkin pätee se sama kuin monissa muissakin terveydenhuoltotoimissa, eli innokkaimmin testeissä käyvät ne kunnon kansalaiset, jotka vähiten ottavat riskejä ja vähiten testejä tarvitsisivat, joten testien antama kuva tilanteesta voi olla vähän vino. Toiseksi useimmilla testiasemilla käytetty antigeeni-pikatesti ei ole kovin herkkä, eli se reagoi vasta siinä vaiheessa, kun viruskuormitus on noussut varsin korkeaksi. Niinpä negatiivisen testituloksen saanut voi jo kantaa alkuvaiheessa olevaa infektiota ja tartuttaa muita, mikä voi koitua oikeasti vaaralliseksi, jos syvät rivit alkavat yleisesti kuvitella, että negatiivisen testin jälkeen ei tarvitse välittää turvaväleistä sun muista suojatoimista.

Helmikuun alkupuolelta lähtien käynnissä on ollut varovainen ”Öffnung”, eli ravintolat ja matkailu ovat vielä kiinni, mutta myymälöitä, palveluja, harrastuksia ja tapahtumia on alettu varovasti ”avata”. Tällä hetkellä väitellään ravintoloiden ulkoterassien avaamisesta, sillä 7 päivän ilmaantuvuusluku on pitkästä aikaa noussut taas yli 200:n. Kovin kiikun kaakun on vielä kaikki.

Mutta toisenlaiselta näyttää Unkarin tilanne. Tänään meni siellä taas päivittäisten uusien tartuntojen ennätys rikki: 9444 uutta koronatapausta. Koronakuolemia ilmoitetaan päivittäin pitkästi toistasataa. Unkarissa kolmas aalto on jo noussut korkealle, ja terveydenhuoltojärjestelmä natisee liitoksissaan, niin kuin on natissut jo pitkään ja itse asiassa jo ennen koko koronapandemiaakin.

444.hu-uutissivusto ylläpitää omaa koronatilastopalveluaan, koska valtion virallinen koronatiedotus ei kuulemma kerro tarpeeksi eikä anna vertailukelpoisia tietoja. Sininen käyrä näyttää sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrää, punainen käyrä on päivittäisten uusien tartuntatapausten (musta pisteviiva) 7 päivän keskiarvo. Sairaalahoidossa olevista lähes yhdeksästätuhannesta potilaasta hengityskoneessa on 989, heidänkin lukumääräänsä osoittava käyrä on nyt noussut korkeammalle kuin koskaan ennen.

Riippumattomat uutissivustot kertovat, useampien unkarilaisten lääkärien suulla, että sairaalat alkavat tulla toimintakykynsä rajoille (niinpä, tästäkin on itse asiassa riippumattomassa mediassa kerrottu varmaan vuoden ajan…), potilaita joudutaan jo nyt priorisoimaan ja toivottomimmat jättämään tehohoidon ulkopuolelle (hallituksen koronakriisinyrkin mukaan tämä ei pidä paikkaansa). Erityisen pelottavaa on se, että huonossa kunnossa sairaalaan tuodaan jo perusterveitä kolme-nelikymppisiä, jopa pikkuvauvoja, ja lapsiakin on joutunut hengityskoneeseen.

Niin, ne hengityskoneet. Unkari hankki niitä jo aikoja sitten Kiinasta huomattavia määriä, oppositiopoliitikkojen ja riippumattoman median piipittäessä, että koneiden hinnoissa tuntui olevan valtavasti ilmaa, joten rahaa oli saattanut kadota jonnekin sopiviin taskuihin. Tuhansista hengityskoneista suurimman osan on väitetty olevan edelleenkin paketissa, sikäli kuin niitä oikeasti on edes toimitettu, ja todellinen ongelmahan on se, että hengityskonepotilaan hoitoon tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa ja näistä ihmisistä on jo ennestään huutava pula. 444.hu:n haastattelussa tehohoidon erikoislääkäri Tamás Svéd selittää, että tehostetussa hoidossa ei ole mieltä, ellei sitä anneta kunnolla ja koko ohjelmaa:

Yritänpä antaa esimerkin: putoavassa lentokoneessa on sata ihmistä ja kaksikymmentä laskuvarjoa. Voin repiä varjot hajalle ja ommella niitä uusiksi, pienemmiksi. Voin ratkaista tämän niin, että laskuvarjoja riittää kolmellekymmenelle, näin monta selviää hengissä, mutta jotkut saavat pahoja vammoja. Voin järjestää varjot neljällekymmenelle ihmiselle, silloin 25 selviää putoamisesta hengissä, mutta olen sentään pelastanut viisi ihmishenkeä enemmän kuin alkuperäiset 20, silti vähemmän kuin 30. Mutta jos yritän pelastaa tällä tavalla 50 ihmisen hengen, silloin kaikki kuolevat. Tätä rajaa ei voi ylittää, kun teho-osastoja laajennetaan.

Hengityskoneita siis on hankittu oudon kalliilla ja enemmän kuin pystytään käyttämään, ja tästä ovat ilmeisesti hyötyneet jotkut olig…, siis, isänmaalliset liikemiehet. Uusimpien väitteiden mukaan tämä hengityskonekorruptio puolestaan kytkeytyisi toiseen skandaaliin, josta riippumattomat tutkivat journalistit ovat viime päivinä kirjoittaneet, eli Kiinan rokotekauppoihin. Unkarihan on hankkinut muualla Euroopassa käytössä olevien Pfizerin ja Astra Zenecan rokotteiden lisäksi ”ystävävaltioiden” rokotteita, sekä venäläistä Sputnikia että kiinalaisen Sinopharmin tuotetta, piittaamatta siitä, että EU ei ole näitä toistaiseksi hyväksynyt (eikä kenties päästä Sputnikilla tai Sinopharmilla rokotettuja matkustelemaan vapaasti sitten joskus, kun rokotetuille ruvetaan avaamaan rajoja). Itse pääministeri Orbán poseerasi taannoin FB-sivullaan antaen ymmärtää, että hänet on rokotettu nimenomaan Sinopharmilla.

Sinopharm-rokote ei välttämättä ole sen huonompi kuin muutkaan, mutta arvostelijoiden mukaan siitä ei ole vielä riittävästi luotettavaa testaustietoa, ja itse asiassa Wall Street Journalin mukaan Arabiemiraateissa on ruvettu antamaan Sinopharm-rokotteista vielä ylimääräistä, kolmattakin annosta, koska joissain tapauksissa se ei näytä toimivan eli kehittävän riittävästi vasta-aineita. Isompi ongelma kuitenkin on se, että Sinopharm-kauppoihin näyttää liittyvän mehevä korruptioskandaali. Kiinalaista rokotetta ei ostettu Unkariin suoraan Kiinasta vaan välittäjäfirmalta, joka keräsi kaupasta melkoiset voitot. Tämän firman taustat ovat epäselvät ja osaksi hämärän peitossa, mutta sen johdossa ja lähistöllä pyörii väittämän mukaan samoja hieman hämäriä henkilöitä kuin hengityskonebisneksenkin ympärillä.

Tämän kohinan keskellä Unkarin hallitus yrittää sekä vakuuttaa kansalaisia tilanteen vakavuudesta että pitää yllä luottamusta virallisiin pandemiantorjuntatoimiin. Unkarin yleisradioyhtiön uutissivuston mukaan Brysseli on sählännyt rokotteiden hankinnassa ja toimituksessa, eli ”Brysselin byrokraatit tilasivat rokotetta liian vähän ja liian myöhään” (hallitusta lähellä olevan Századvég-ajatuspajan tekemän tutkimuksen mukaan tätä mieltä on 52 % unkarilaisista), Unkari taas on tehnyt viisaasti hankkiessaan rokotteita myös Venäjältä ja Kiinasta. (Samainen uutissivusto kertoo myös, että Kremlin mukaan Yhdysvallat liittolaisineen suunnittelee provokaatiokampanjaa Sputnik-rokotteen mustamaalaamiseksi…) Niinpä Unkarissa väestön rokottaminen eteneekin eurooppalaisessa vertailussa erinomaista vauhtia. Ainakin yhden rokoteannoksen saaneita on jo pitkästi toista miljoonaa.

Hyvä näin, tätähän me kaikki toivomme, että pandemia kaikkialla saataisiin pysähtymään. Tulkoon rokote sitten vaikka Pohjois-Koreasta, kunhan se toimii. Valitettavasti vain Unkarin rokotuskampanjoissa ei edelleenkään kaikki mene ihan kuin Strömsössä. Viime blogahduksessani kirjoitin viime viikonlopun suuresta juupas-eipäs-sekaannuksesta rokotuspisteillä. Tiettyä kaoottisuutta on ilmassa edelleen, päätellen kuvista, jotka Blikk-keltalehti tänään julkaisi ja joissa budapestilaisen sairaalan rokotuspisteelle jonottavassa joukossa ei turvaväleistä ole tietoakaan.