Entistä rohkeampaa rasismipuhetta

Lauantai oli taas vilkas päivä Unkarin julkisuudessa. Budapestissa marssittiin Pride-kulkueessa lähes 40 asteen helteessä.

(Tamás Botosin kuva 444.hu:n reportaasista.)

Samaan aikaan valtakunnan johto ja Fidesz-puolueen kerma olivat kaukana itärajan takana, Transilvaniassa Tusnádfürdőn (Băile Tuşnad) kylpyläkaupungissa Tusványosin festivaaleilla, jotka ennen koronapandemiaa ehtivät nousta kuuluisuuteen sinä tilaisuutena, jossa Viktor Orbán vuosittain pitää suuren linjapuheensa. Kun festivaali koronatauon jälkeen taas järjestettiin, tunnelma oli korkealla karhuvaroituksista huolimatta (festivaalipaikan lähellä oli nähty emokarhu poikasineen, mikä ei niillä seuduilla ole mitenkään tavatonta), ja paikalle saapui myös Unkarista runsaasti mediaväkeä.

Telex-uutissivuston toimittajien välityksellä hallituspuolueiden korkeat edustajat lähettivät Pride-kansalle lempeitä mutta piilevän piikikkäitä terveisiä: ”toivotamme heille mukavaa päivää”, ”Unkari on vapaa maa, tokihan jokainen saa ilmaista mielipiteensä ja marssia vapaasti”. Telexin haastattelussa kristillisdemokraattisen sivuvaunupuolueen KDNP:n varapääministeri, Zsolt ”Poronmetsästäjä” Semjén, muisti kuitenkin korostaa, että hänestä koko Pride-kulkue on täysin surrealistinen ja järjetön: miksi pitää marssia joidenkin seksuaalisten mieltymysten takia, tämähän on ikään kuin blondeista tykkäävät järjestäisivät oman mielenosoituskulkueen… (Semmoisista ikävistä asioista kuin sorto ja syrjintä ei kannata puhua tämmöisenä kauniina juhlapäivänä.)

Jätetään siis Pride ja puhutaan Tusványosista. Vuoden 2014 puheessaan Orbán toi julkisuuteen ”illiberaalin demokratian” käsitteen ja nosti Unkarin esikuviksi idän nousevat talousmahdit kuten Singaporen, Kiinan, Turkin ja Venäjän – jotka eivät piipertele yksilön oikeuksista vaan ajattelevat kansakunnan yhteyttä ja etsivät omaa kansallista tietään. Sen jälkeen Tusványosissa on toistamiseen nostettu esiin Fidesz-puolueen keskeisiä kampanjateemoja eli etenkin viholliskuvia: Brysseli, Soros, maahanmuutto. Sitten tulivat koronapandemia ja Ukrainan sota, mutta Orbánin ohjelmapuheen olennainen sisältö ei ole muuttunut.

Mukana uhkakuvien joukossa on myös – eihän tuosta Pride-teemasta täysin päästy – se hirmuinen ”gender” eli rappeutuvan lännen muodikas ajattelutapa, jonka mukaan ihmiskunta ei jakaudukaan pelkästään miehiin ja naisiin, joiden roolit ja tehtävät määrittyvät selkeästi ja suoraan pöksyjen sisällön perusteella. Jälleen kerran Orbán korosti, että Unkari on suvaitsevainen maa, missä aikuiset ihmiset saavat elää elämäänsä vapaasti niin kuin haluavat. Mutta (näin siis Orbán Fidesz-puolueen kotisivulla julkaistun puhetiivistelmän mukaan):

”me emme halua sanella heille [niille eurooppalaisille tahoille, jotka yrittivät viedä Unkaria ”tuomiolle” sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen syrjinnän takia], miten heidän tulisi elää, pyydämme vain heitä hyväksymään, että meillä isä on mies ja äiti on nainen, meidän lapsemme taas pitää jättää rauhaan, ja tämä on tehtävä selväksi myös György Sorosille”.

Eniten unkarilaista media- ja somekuplaani on kohahduttanut Orbánin avorasistinen puhe maahanmuutosta. Brysseli ja Sorosin joukot yrittävät ”pakottaa meitä ottamaan vastaan maahanmuuttajia”, tämähän on kuultu lukemattomat kerrat ennenkin. Nyt tämä väite kärjistettiin aivan siekailemattomasti ns. väestönvaihtoteoriaan saakka, siis siihen läntisemmässä maailmassa lähinnä äärioikeistohörhöjen suosimaan ja Breivikin kaltaisia terroristeja innoittavaan ajatukseen, jonka mukaan jokin katala maailmanlaajuinen salaliitto pyrkii korvaamaan ja syrjäyttämään Euroopan ja Pohjois-Amerikan valkoisen valtaväestön tummanpuhuvilla muukalaisilla. Orbán todellakin sumeilematta puhui ”rodusta” [faj], tai kuten tuo ylempänä linkitetty Fidesz-puolueen julkaisema referaatti esittää:

[Orbánin] mielestä on hämäystä, tahallista käsitteiden sekoittamista, kun internationalistinen vasemmisto [!] väittää, että Euroopassa eläisi sekarotuisia [kevert fajú] kansoja. Eurooppaa ja Euroopan ulkopuolelta saapuvien kansojen sekarotuista maailmaa ei voi verrata siihen tilanteeseen, jossa Euroopan sisällä elävät kansat sekoittuvat toisiinsa, hän muistutti. ”Esimerkiksi Karpaattien altaassa [poliittisesti korrekti kiertoilmaus vanhalle Suur-Unkarille, suom. huom.] me emme ole sekarotuisia, vaan aivan yksinkertaisesti omassa eurooppalaisessa kodissaan elävien kansojen sekoitus”, [Orbán] luonnehti ja lisäsi: unkarilaiset eivät halua muuttua ”sekarotuisiksi”, mutta tulevia sukupolvia on jo valmisteltava siihen, että jatkuvasti Eurooppaa kohti liikkuvan islamilaisen sivilisaation levittäytyminen on pysäytettävä ei vain etelä- vaan länsirajallamme, niin että samalla hoidetaan myös Lännestä pakenevien kristittyjen vastaanottaminen.

Toisin sanoen: valkoihoiset kristityt, unkarilaiset ja muut eurooppalaiset, ovat eri rotua kuin ”islamilaisen sivilisaation” edustajat, eli ”rotu” ja ”sivilisaatio” aivan sumeilematta samastetaan. Tämän ei-valkoisen sivilisaation ”levittäytyminen” puolestaan on torjuttava, myös siinä Orbánin ja hänen äänitorviensa jo pitkään maalailemassa tulevaisuusskenaariossa, jossa islamisaatio ja väestönvaihto hukuttavat rappeutuneen Lännen niin, että sieltä joutuvat kristityt eurooppalaiset pakenemaan Unkariin turvapaikkaa etsimään. (Tällaisia yksittäistapauksiahan, kuten maahanmuuttajien riivaaman Ruotsin kauhuja paennut lievästi omituinen naishenkilö, on Unkarin hallituksen mediaimperiumi jo vuosien ajan mielellään esitellyt.) Itse asiassa Orbánin mielestä Länsi ei enää ole Länsi vaan menettänyt kulttuuriperintönsä ja identiteettinsä, jonka suojelijaksi Unkari nyt nimittää itsensä.

Sakeaa, järkyttävää, surullista, mutta ei millään tavalla uutta. Kiinnostavampaa on, miten Orbán puheessaan käsittelee Ukrainan sotaa ja Unkarin veljeilyä Putinin kanssa – aivan äskettäinhän ulkoministeri Szijjártó pistäytyi Moskovassa neuvottelemassa kollega Lavrovin kanssa kaasutoimituksista lämpimän toverillisessa hengessä.

It seems that this photo of Hungarian foreign minister Péter Szijjártó & Sergey Lavrov has become an instant classic – truly captures the nature of 🇭🇺🇷🇺relations. While other EU countries are busy implementing sanctions & embargoes, Szijjártó went to Moscow to plead for more gas. https://t.co/MuBLfyXpd6

— Szabolcs Panyi (@panyiszabolcs) July 22, 2022

Eipä tässäkään suhteessa yllätyksiä tullut. Orbán oli jälleen rauhanmies (”tämä ei ole meidän sotamme”) ja Venäjän legitiimien turvallisuus- sekä taloudellisten intressien suuri ymmärtäjä, joka ei myöskään uskonut Venäjän resurssien loppuvan niin nopeasti kuin lännessä toivotaan.

[Orbán] muistutti, että venäläiset olivat selvästi muotoilleet turvallisuusvaatimuksensa: Ukraina ei koskaan saisi liittyä Natoon, ja jos nyt Donald Trump olisi USA:n presidenttinä ja Angela Merkel Saksan liittokanslerina, silloin ei hänen mukaansa tätä sotaa olisi syttynyt. Orbán totesi: lännen strategia nojaa siihen, että Ukraina anglosaksien koulutuksen ja aseiden ansiosta voittaa sodan, että pakotteet destabilisoivat Moskovan johdon, että länsi pystyy käsittelemään pakotteiden taloudellisia vaikutuksia ja maailma asettuu niiden tueksi, mutta mitään näistä ei ole tapahtumassa, päinvastoin.

Mitään rauhaa ei siis Orbánin mukaan tule, ennen kuin USA (!) ja Venäjä istuvat neuvottelupöytään, ja Ukrainan aseistaminen vain pitkittää sotaa ja kärsimyksiä. Joista muuten Unkarilla on moraalinen oikeus puhua, sillä ”ukrainalaisten ohella Venäjän-Ukrainan sota on vaatinut kuolonuhreja vain [?!] unkarilaisilta: tähän mennessä 86 unkarilaista on saanut sodassa surmansa”. En ole varma, mihin tämä hieman hämmentävä väite viittaa, mutta en tähän hätään keksi muuta selitystä kuin että nämä ”86 unkarilaista” olivat Ukrainan Transkarpatian unkarilaisvähemmistöä, josta jo sodan alkuviikoista saakka on kaatunut miehiä Ukrainan armeijan riveissä. Jos näin on, niin Orbán käyttelee äkkinäiselle vähän outoa ylirajaisen kansakunnan logiikkaa: jos Ukrainan kansalaiset, Ukrainan armeijan sotilaat ovat etnisiä unkarilaisia, se antaa Unkarin valtiolle oikeuden ottaa kantaa sotaan ikään kuin heidän nimissään.

Orbánin puhe päättyi tietenkin jonkinlaiseen optimistiseen loppunousuun. Aiemmista kriiseistä on selvitty ja niin selvitään tästäkin, kunhan Unkari vain pysyy irti sodasta, maahanmuutosta, talouslamasta ja gender-hullutuksesta, omana irrallisena onnellisten saarenaan (”paikallinen ratkaisu globaaleihin ongelmiin”). 2030-luvulla Unkari voi olla jo EU:n nettomaksaja, ja silloin se voi ruveta vaatimaan velkojaan – sillä ”me olemme aina antaneet maailmalle enemmän kuin olemme siltä saaneet”, joten ”maailma on meille velkaa”.

HVG:n Iván László Nagyn mielestä kuitenkin tämä puhe oli Orbánin suurista linjapuheista vähiten innostavia, suorastaan epätoivoinen, ”linjaton linjapuhe”. Uhmakkaasta loppunoususta huolimatta siitä välittyy kuva Unkarista pienenä purtena yksin myrskytuulten armoilla: Orbán joutui suoraan myöntämään, että suurvaltojen sotatoimiin ja maailmantalouden kriisiin ei Unkari pysty paljoa vaikuttamaan, eikä enää myöskään uhottu Euroopan uudistamisesta sisältäpäin. Sodan ja talouskriisin keskelle tarjottiin lohduksi kansakunnan yhteyttä, perinteitä ja perusarvoja, ”kunnianhimoa” ja perin abstraktia toivoa.

Toki tämäkin puhe sisälsi taas Orbánin perinteistä ja kannattajakuntaan hyvin uppoavaa äijä-”huumoria”, esimerkiksi ”Fidesz-fröccsistä”. (Fröccs, unkarilaisten kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvaksi julistettu perinteinen kesäjuoma, on periaatteessa sama asia kuin itävaltalaisten G’spritzter tai saksalaisten Weinschorle, eli kuplavedellä lantrattua (valko)viiniä. Unkarissa tunnetaan lukuisia erilaisia fröccsin sekoitusasteita, ja Fidesz-versiossa se on tietenkin kahden kolmasosan parlamenttienemmistön mukainen.) Maahanmuuttajien, sateenkaariväen, ”vasemmiston” ja ”liberaalien” piikittelyn ohella Orbán muisti muutaman kerran aivan tahallaan astua poliittisen korrektiuden rajan yli. (Tällä ”kumiluu”-tekniikalla, HVG:n Nagy muistuttaa, hän on maailman sivu innostanut omaa kannattajakuntaansa ja vienyt arvostelijoidensa huomion laajemmista ongelmista yksittäisten ilmausten päivittelyyn.) Energiakysymysten käsittelyn yhteyteen sijoitettiin mauton letkaus saksalaisten perinteisestä osaamisesta kaasuasioissa, ja kun yleisön joukkoon ilmestyneet paikalliset ”kansallismieliset” nostivat näkyviin banderollin, jossa luki romaniaksi ”On jotain ikuista: Transilvania on Romaniaa”…

István Husztin kuva Telex-uutissivuston jutusta.

… ja järjestysmiehet lopulta saattelivat heidät ulos, Orbán kommentoi heidän toimintaansa: ”Kohteliaasti kuin Budapestin poliisit sillalla narkkareiden kanssa.” (Tämän on ymmärretty viitanneen viime aikoina jopa päivittäin Budapestin siltoja tukkineisiin ”kata”-mielenosoittajiin.)

Ei siis mitään yllättävää – mutta mielenkiintoista voi olla se, millaisiin sanoihin nämä tutut ajatukset tällä kertaa puettiin. Nyt kuultiin myös venäjänkielinen termi zapadnik, ”länsimielinen”; näin nimitettiin Venäjällä 1800-luvulla niitä, jotka halusivat kehittää Venäjää läntisen edistyksellisyyden suuntaan ja tehdä pesäeron itäiseen ja ortodoksiseen kulttuuriperintöön. Orbánin mukaan nyky-zapadnikit vähättelevät tämänhetkistä pelkoa ”länsimaiden perikadosta”, jota on pelätty jo sadan vuoden ajan – mutta itse asiassa Orbánin mielestä pelkoon on aihetta, sillä nyt ei enää ole kyse vain moraalisesta ja kulttuurisesta perikadosta, vaan länsimaat ovat häviämässä idälle myös taloudellis-teknisen ja poliittisen valtataistelun.

Venäjänkielinen poliittinen sanasto on jossain määrin tuttua vielä Orbánin sukupolvelle, joka kävi koulunsa reaalisosialismin aikaan ja joutui pänttäämään marxismi-leninismin historiaa ja pakkovenäjää. Nuorempien laita on toisin (kuvaavaa on, että Telex-uutissivuston toimittaja ei osaa edes kirjoittaa zapadnik-sanaa oikein). Olen täällä ennenkin todennut, että unkarilaiset (aivan toisin kuin esimerkiksi Puolan tai Baltian maiden kansat) eivät oikeasti tunne kovin hyvin Venäjää tai venäjää. Unkarin kontaktit Venäjään ja venäläiseen kulttuuriin ovat aina olleet hyvin ohuita ja epäsuoria, eikä muutama sodanjälkeinen vuosikymmen Neuvostoliiton satelliittina kovin olennaisesti asiaa muuttanut. Siitä huolimatta, miten innolla nyky-Unkarissakin mehustellaan sodan loppuvaiheiden ”vapautuksen” ja vuoden 1956 tapahtumien muistolla tai levitetään valheellista myyttiä siitä, miten nuori Orbán vuonna 1989 ensimmäisenä olisi uskaltautunut vaatimaan neuvostoarmeijan vetämistä pois Unkarista, Venäjä on unkarilaisille outo ja etäinen maa, josta tulee – Orbánin ansiosta – halpaa kaasua Unkarin kotien lämmittämiseen mutta josta ei muuten paljon tarvitse välittää. Tutkimusten mukaan unkarilaisten ylivoimainen enemmistö katsoo mieluummin kuuluvansa yhteen läntisen Euroopan ja EU-maiden kanssa eikä erityisemmin kaipaa lähentymistä Venäjään.

Länsivastaisuudesta ja Venäjä-mielisyydestä puhuessaan Orbánin pitäisi siis asettaa sanansa varovaisesti. Nyt hän kuitenkin heittäytyi boomeri-äijäksi ja veti jalkaansa kuvaannolliset kolhoosin puheenjohtajan (johon hänen habitustaan ja olemustaan on usein vertailtu) kumisaappaat. Oliko tämä vain tavanomaista opportunistista laskelmointia – kohdeyleisössä on paljon samaa sukupolvea, jonka muistoissa Kádárin aika on jo sopivasti kultautunut – ja tahallista tökeryyttä, samoin kuin avorasistiset möläytykset, joilla kalastellaan kannatusta sieltä sakeamman päädyn pohjamudista? Vai laiska lipsahdus, jonkinlainen periksi antamisen merkki? Orbánhan jopa vihjasi sukupolvenvaihdokseen ja Fidesz-puolueesta nousevaan uuteen ikäluokkaan. Aika näyttää.

Advertisement

Kata saa kansan kaduille

(Szabolcs Dullin kuva Telex-uutissivuston jutussa)

Suomessa ei uutiskynnystä vielä näytä ylittäneen suurmielenosoitus, joka toissapäivänä ja eilen kokosi näyttäviä, monituhatpäisiä joukkoja Budapestin keskustaan; sitkeimmät leiriytyivät silloille ja toreille pikkutunneille asti. Aiheena oli maanantaista tiistaihin, vuorokauden kuluessa siis, parlamentista läpi myllytetty lainmuutos, joka koski ”Kataa” (kisadózók tételes adója) eli ”pienveronmaksajien” verotusjärjestelyä. Vuonna 2013 luotu Kata-järjestelmä oli freelancereille ja keikkatyöläisille edullinen ja byrokratialtaan varsin vaivaton: pääammattinsa ohella korkeintaan 12 miljoonaa forinttia (nykykurssin mukaan vajaat 30 000 euroa) sivutuloja hankkiva saattoi selvitä näistä sivutuloistaan korkeintaan 300 000 forintin (734 €) veroilla. Harmaan talouden kurissa pitämiseksi luotu systeemi osoittautui suosituksi, eikä ihme – oman vaikutelmani mukaan Unkarissa on ikiajoista saakka jokseenkin jokaisella ollut jokin kakkostyö tai sivutulonlähde, sillä tavallisilla palkoilla ei leveästi eletä. Katan piirissä on arveltu olleen melkein puoli miljoonaa veronmaksajaa.

Nyt sitten Damokleen miekka tipahti. Uudistetun kata-lain mukaan kata-järjestelmään pääsisivät vain ne, jotka myyvät palvelujaan tai tuotteitaan yksityishenkilöille, ei yrityksille. Poikkeus haluttiin tehdä taksien suhteen, joiden on käytännössä mahdotonta tehdä eroa yksityisten ja firma-asiakkaiden välillä – mutta eikö sama koske monia muitakin pienyrittäjiä? Erityisen ankarasti uudistus iskee kulttuurialojen ja luovan työn freelancereihin, siis osaksi juuri siihen Budapestin ”rauniokapakoissa notkuvaan työttömään älymystöön” (Orbánin murjaisu, joka suunnilleen vastaa Timo Soinin ”Punavuoren punavihreitä punaviinin lipittäjiä”), jota nykyinen hallitus ei muutenkaan erityisemmin arvosta.

Käytännössä uusi kata-laki pakottaa monet perustamaan oman yrityksen, raskaine maksu-, vero- ja kirjanpitobyrokratioineen – tai sitten palkkautumaan jonkin isomman firman palvelukseen. (444.hu-sivuston artikkelissa, johon on koottu kata-uudistuksen uhrien valituksia, mainitaan myös uudet ”hyeenafirmat”, joita on ilmestynyt markkinoille saalistamaan tyhjän päälle joutuvia freelancereita.) Monet kertovat joutuvansa lopettamaan työnteon (esimerkiksi eläkeläiset tai kotoaan käsin freelancerhommia tehneet invalidit eivät jaksa siirtyä uuteen systeemiin) tai työskentelevänsä enää vain pimeästi, nuoret kata-yrittäjät siirtävät lasten hankintaa tai muuttavat maasta. Kaiken lisäksi siirtymäaika on minimaalisen lyhyt, sillä uuden kata-järjestelmän pitäisi toimia jo syyskuun alusta.

Uuden lainmuutoksen perusteluksi esitettiin, että yrittäjät olisivat kiertäneet veroja kirjaamalla työntekijöitään muka aliurakoitsijoikseen kata-järjestelmään. Pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás tempaisi esiin Sári Sairaanhoitajan: ei voi olla oikein, että sairaanhoitaja maksaa veroja 184 000 forinttia kun kata-työntekijä selviää 50 000:lla. Nämä perustelut eivät selvästikään uppoa yrittäjiin, joilta ollaan riistämässä saavutettua etua.

Leipomonsa laajentamiseen EU-tukea saanut yrittäjäperhe julisti vielä kuukausi sitten Facebook-sivullaan: Kiitos Viktor Orbán, äänestämme teitä vastakin! Uudemmassa postauksessaan leipuri Oláh käskee Orbánia tunkemaan uudet kata-lakinsa, hm, sinne, minne päivä ei paista.

Kaiken perimmäiseksi syyksi arvellaan vaalibudjettikrapulaa. Orbánin keväinen komea vaalivoitto ostettiin lupailemalla paitsi rauhaa, rajoja kiinni ja halpaa venäläistä kaasua myös monenlaisia etuisuuksia ja helpotuksia, polttoaineen ja tiettyjen peruselintarvikkeiden hintakattoja sekä tietenkin rezsicsökkentésin, Orbánin suosikkiprojektin jatkamista: energia- ja kunnallistekniikkakulut painetaan hallituksen mahtikäskyllä alas. (Sillä, kuten monesti olen tainnut todeta, maassa, jossa joka talvi tusinoittain köyhiä paleltuu kuoliaaksi omaan asuntoonsa, kaasulaskun summalla on todellakin väliä.) Mutta sodan keikuttaessa maailman taloutta ja forintin kurssin romahtaessa näitä lupauksia on yhä vaikeampi lunastaa.

Jopa rezsicsökkentésistä on pitänyt tinkiä, eli juuri tulleen ilmoituksen mukaan energiakuluja tuetaan enää vain keskimääräiseen sähkön- ja kaasunkulutukseen saakka (taloutta kohti 210 kWh sähköä, 144 m³ kaasua), tämän ylittävästä osasta on maksettava markkinahinta. Uudistuksesta kärsivät monet epätyypillisen energiakulutusprofiilin omaavat, esimerkiksi ne, jotka ovat ilmastonsuojelua ajatellen vaihtaneet lämmityksensä ja autonsa sähköllä toimiviksi, eikä tätä alun alkaenkin ”chavistiseksi” vaalikalasteluksi tarkoitettua energiahintapolitiikkaa ole helppo korjata oikeudenmukaisemmaksi.

”Sano minulle nyt ne kolme sanaa, joilla viettelet minut!” – ”Kulutan keskimääräistä vähemmän!”

Kaiken lisäksi Euroopan komission uusimmassa oikeusvaltioraportissa Unkari saa kylmää kyytiä, mikä saattaa merkitä, että Brysselin rahahanat pysyvät kiinni. Valtion on pakko käydä kansalaisten kukkarolla, ja kansalaiset puolestaan alkavat entistä hanakammin kysellä tähänastisten verorahojensa perään, jotka ovat kadonneet oligarkkien taskuihin. Voisiko käydä niin, että mikään sodalla, gender-hullutuksilla tai maahanmuutolla pelottelu ei enää auta, kun kansalle uhkaa oikeasti tulla nälkä ja kylmä?

444.hu-sivuston ilkeässä mielipidejutussaan toimittaja László Szily toteaa kohta selviävän, kuka tässä on oikea ”Mini-Feri”. ”Feri” on siis Ferenc Gyurcsányn, Orbánin edeltäjän ja pahimman kilpailijan lempinimi, ja kuten muistamme, vielä viime vaalienkin alla Gyurcsány, joka ei edes itse ollut opposition kärkiehdokkaana, vedettiin Orbánin vaalikampanjaan lievästi sanoen mauttoman julisteen ja videomuokkaelman muodossa: opposition kärkiehdokas Márki-Zay kuvattiin Gyurcsányn pikku käskyläisenä. Orbánin sammumaton Gyurcsány-viha on vuosien ajan ilmennyt jatkuvana vuoden 2006 tapahtumien loukuttamisena: tuolloinen pääministeri Gyurcsány tunnusti puoluejohdon sisäisessä keskustelussa, että kansalle on valehdeltu koko ajan ja valtakunnan talous ajettu katastrofaaliseen tilaan, tämä keskustelu vuodettiin julkisuuteen ja siitä seurasi mellakoiksi ja väkivaltaisuuksiksi roihahtaneita mielenosoituksia. Tästä alkoi Gyurcsányn hallituksen kuolinkamppailu ja tie Orbánin valtaannousuun.

No nyt, huomauttaa Szily, ollaan samanlaisessa tilanteessa. Unkarin talous on ajettu kuralle, eikä apua ole odotettavissa mistään. Tämä tilanne oli vaalien alla jo hyvin tiedossa, Ukrainan sota oli alkanut, talouspakotteet käynnistyneet, lama ja inflaatio näköpiirissä (ilmastokatastrofista ja sen seurauksista puhumattakaan). Hallitseva pääministeri ja hänen hallituksensa rakensivat kuitenkin vaalikampanjansa keskeisten taloudellisten lupausten varaan, joista heidän täytyi jo tuolloin tietää, että niitä ei mitenkään voisi pitää. Toisin sanoen: samaan tapaan kuin pääministeri Gyurcsány vuonna 2006, myös pääministeri Orbán vuonna 2022 on populistisella talouspolitiikallaan saattanut valtion talouden selvitystilan partaalle ja tieten tahtoen valehdellut tästä kansalle. Erona vain se, että Gyurcsány tiettävästi ainakin sisäpiirilleen tunnusti valehdelleensa.

Ajatelkaa edes lapsia

Täytyy vielä hetkeksi palata viime blogahdukseni teemaan eli Unkarin kiistellyn ”sateenkaarivastaisen” lain jälkimainingeissa käynnistettävään kansanäänestykseen siitä, saako kouluissa mainostaa lapsille homoseksuaalisuutta ja pitäisikö Unkarissa olla lapsille tarjolla sukupuolenvaihdosleikkauksia. Unkarilainen somekuplani on nimittäin pursunut toinen toistaan hyytävämpiä huomioita siitä, miten ristiriitaisia, mahdottomia ja järjettömiä sekä ”lastensuojeluna” markkinoitu uusi laki että siihen liittyvät propagandapaketit (kansallinen konsultaatio ja nyt kaavailtu kansanäänestys) ovat.

Aloitetaanpa lapsia koskevan lainsäädännön ristiriitaisuuksilla, jotka lastensuojelujärjestö Hintalovon (‘Keinuhevosella’) on koonnut tähän julisteeseen:

12–14-vuotias saa rankaisematta harrastaa suostumuksellista seksiä alaikäisen (alle 18-vuotiaan) kanssa. Sitä vastoin alle 14-vuotias ei saa ilman saattajaa käydä eläintarhassa tai konsertissa, ei hakea omaa henkilötodistusta eikä vastata mielipidekyselyihin. Ja vasta 12-vuotiaana, siis samaan aikaan kun sukupuolisuhteet (nuorten kumppanien) kanssa tulevat luvallisiksi, unkarilainen nuori saa katsoa esimerkiksi semmoisen viattoman romanttisen komedian kuin Richard Curtisin Rakkautta vain (Love Actually).

14–16-vuotias saa halutessaan olla seksuaalisuhteessa myös aikuisen kanssa, ja 16-vuotias voi holhoojan suostumuksella solmia avioliiton. Sitä vastoin 14- tai 15-vuotias ei voi yksinään hakea ehkäisypillerireseptiä. Alle 16-vuotias ei ”tietenkään” saa äänestää tai tehdä kauppakirjaa omissa nimissään. Mutta hän ei myöskään saa lukea netistä seksuaalivalistustekstejä eikä, kauhistus, katsella South Park -piirrossarjaa.

16-vuotiaan ei enää ole pakko käydä koulua. (Unkarissa oppivelvollisuusikäraja nostettiin 16:sta 18:aan vuoteen vuonna 1998, ja vuodesta 2012 lähtien Orbánin hallitus laski sen jälleen 16:een. Tutkimusten mukaan ikärajan laskeminen ei ole vähentänyt vaan päinvastoin lisännyt koulupudokkaiden ja syrjäytyvien nuorten määrää.) 16-vuotias voi Unkarissa jo saada ajokortin ja pääsee kuljettamaan autoa tai moottoripyörää. Sitä vastoin alle 18-vuotias ei saa ostaa raaputusarpaa tai lottokuponkia, ja passin tai työharjoittelupaikan hän voi hankkia itselleen vain holhoojan luvalla. Missään tapauksessa hän ei saa oleskella tupakkakaupassa eikä ostaa alkoholijuomia (vaikka, kuten muistamme, voi olla jo naimisissa holhoojan suostumuksella).

Uusi laki kieltää toimittamasta alle 18-vuotiaiden saataville sellaisia sisältöjä, joissa seksuaalisuutta kuvataan ”itsetarkoituksellisena” (öncélú), mitä tämmöinen sitten tarkoittaakin, tai joissa ylipäätään esitetään homoseksuaalisuutta tai ”syntymäsukupuolta vastaavasta identiteetistä poikkeamista”. Lasketaanko ”identiteetistä poikkeamiseksi” myös drag, ja jos, niin miten sitten ne lukuisat elokuva- ja näyttämöklassikot, joissa mies jostain muusta syystä kuin pelkästä esiintymisen ilosta pukeutuu naiseksi tai nainen mieheksi, Disneyn Mulanista tai ”Piukoista paikoista” alkaen? Tämmöisiä sisältöjä lienee jokseenkin mahdoton määritellä, ja vielä mahdottomampaa luulisi olevan tämän kiellon valvomisen.

Unkarissakin huomattava osa lapsista pääsee vapaasti nettiin, missä katseltavana on paljon pahempaakin kuin naiseksi pukeutuvia miehiä. Tässä muutaman vuoden takaisessa artikkelissa väitetään, että kymmenvuotiaista Unkarissakin jo merkittävä osa on nähnyt pornokuvia tai -videoita, ja varhaisteini-ikäisistä melkoinen osa etsii pornoa itse aktiivisesti netistä. Tämä siis samaan aikaan, kun poikkeavasta tai ”itsetarkoituksellisesta” seksuaalisuudesta eivät saa koululaisille kertoa kuin viranomaisten erikseen kouluttamat ja valtuuttamat tahot.

Miten ylipäätään hoidetaan tämä lasten valistaminen, kun tähänastiseenkin valistukseen on viimevuotisen tutkimuksen mukaan tyytymättömiä enemmistö lasten vanhemmista? Unkarilaisessa somekuplassani on viime päivinä kelluskellut tositarinoita nuorista äideistä, jotka luulevat, että kerran abortin teetettyään ei enää voi tulla raskaaksi, tytöistä, jotka ensimmäinen kuukautisvuoto säikyttää perin juurin, tai teinipojasta, joka on netistä lukenut, että syömällä valtavat määrät kukkakaalia saa isomman vehkeen. Vuoden 2017 Eurostat-tilaston mukaan Unkarissa 9.9% ensisynnyttäjistä on alle 20-vuotiaita, ja tämän suurempi teiniäitien osuus on vain Romaniassa ja Bulgariassa. Vuonna 2020 Unkarissa viisi lasta päivässä syntyi alaikäiselle äidille.

Vaikuttaa siis siltä, että lasten suojelemisen kannalta tärkeämpää kuin mahdollisen sateenkaaripropagandan torjuminen olisi kunnollinen valistus. WMN-sivustolla psykologi Barbara Németh kertoo, tämän uuden kansanäänestys-älyttömyyden innoittamana, miltä hänen mielestään lapsia ennen kaikkea tulisi suojella:

• Syrjäytymiseltä tai syrjinnältä. Vuonna 2019 tehdyn tutkimuksen mukaan puolet unkarilaisista lapsista on joskus kokenut, että toiset lapset eivät hyväksy heitä. Sukupuoli-identiteetiltään ”poikkeavien” lasten ja nuorten osalta tämä osuus on vielä paljon suurempi.
• Väkivallalta. Vuonna 2020 yli satatuhatta lasta joutui Unkarissa väkivallan tai vakavan laiminlyönnin uhriksi. Lapsiin kohdistuvat rikokset ja perheensisäinen väkivalta yleistyivät koronapandemian myötä voimakkaasti.
• Seksuaaliselta väkivallalta. Hyväksikäytettyjen ja raiskattujen lasten määrä on viime aikoina samoin voimakkaasti lisääntynyt, vuonna 2020 seksuaaliseen riistoon liittyvän rikoksen uhreina oli yhteensä pitkästi yli 300 lasta. Kuten tässä blogissa on aiemminkin taidettu mainita, EU:n alueella tunnistetuista seksuaalisen ihmiskaupan uhreista yli puolet on alaikäisiä, ja ihmiskaupan uhrien joukossa kaiken kaikkiaan unkarilaiset muodostavat suurimman kansallisuusryhmän. Suuri osa seksuaalisesta hyväksikäytöstä jää piiloon, ja suuri osa myös tapahtuu perhepiirissä. (Äskettäin jossakin näkemäni tiedon mukaan Unkarissa 80 %:ssa hyväksikäyttötapauksista tekijä ei ole vieras setä vaan lapselle ennestään tuttu.)
• Valheelliselta ja väärältä informaatiolta. Seksuaalivalistuksen surkeasta tilasta oli jo puhetta: sekä koulu että tutkimusten mukaan suuri osa vanhemmista eivät pysty antamaan lapsille asiallista tietoa sukupuoliasioista, joten informaationlähteenä toimivat kaveripiiri ja netti pornosisältöineen ja valeuutisineen. Tuoreen tutkimuksen mukaan unkarilaiset teinit luottavat ”diginatiivin” taitoihinsa ja medialukutaitoonsa usein liikaa, ja näitä valmiuksia pitäisi koulussa kehittää paremmin.
• Henkistä ja fyysistä terveyttä uhkaavilta vaaroilta. Yllä mainittujen teiniraskauksien lisäksi Németh muistuttaa, että yhdeksäs-kymmenesluokkalaisista koululaisista joka kuudes on käyttänyt marihuanaa, joka kymmenes ottanut rauhoittavia tai unilääkkeitä ilman lääkärin määräystä, joka kahdeskymmenes kokeillut synteettisiä muuntohuumeita. Lastenpsykiatrisista palveluista on huutava pula, joiltain seuduilta ne puuttuvat täysin.
• Köyhyydeltä. Melkein neljäsosaa Unkarin lapsista uhkaa köyhyys tai syrjäytyminen, ns. syväköyhyydessä elää 125 000.
• Poliittiselta hyväksikäytöltä. Puheenvuoronsa lopuksi Németh huomauttaa, että poliitikot ja päättäjät ovat jo iät ajat mielellään käyttäneet lapsia vaalikampanjoissaan ja tilaisuuksissaan (tästä kertovissa kriittisissä unkarilaisissa uutisissa on usein silmääni pistänyt ilmaus biodíszlet, ‘biolavaste’), mutta erityisen halpamaista on se, miten väitetyistä lasten oikeuksista tehdään poliittinen lyömäase – niin kuin nyt on tapahtunut.

Näin siis lasten kasvatuksen ja oikeuksien asiantuntijat. Samaan aikaan politiikan vankkurit jyristelevät eteenpäin omaa rataansa. Tänä aamuna pääministeri Orbán aloitti perinteisen perjantaiaamuisen radiohaastattelunsa puolustamalla kansanäänestystä: sitä tarvitaan, koska Brysseli on hyökännyt Unkarin kimppuun.

”Viktor Orbán: Brysseli on hyökännyt Unkarin kimppuun – KUUNNELKAA [HAASTATTELU] TÄSTÄ [LINKISTÄ]”. Tämä journalisti Franziska Tschinderlen twiitistä poimimani kuva on kooste Unkarin maakuntalehtien verkkosivuista. Kaikki maakuntalehdet (ja niiden verkkosivustot) kuuluvat nykyään hallituksen mediaimperiumiin, ja niiden sisällöt tuotetaan keskitetysti.

Brysselin herrat kiristävät, uhkailevat, painostavat, pidättävät Unkarilta tukirahoja, jotka oikeutta myöten sille kuuluisivat, ja kaiken takana – näin Orbán – on se, että HLBTQI-aktivistit pitäisi päästää kouluihin. Paljonhan puhutaan Unkarin korruptiosta, mutta tämä on Orbánin mukaan pelkkä ”peitetarina”. Ja mitä Pegasus-salakuunteluskandaaliin tulee, siitä on kuulemma sisäministeri jo sanonut kaiken olennaisen.

Tuota noin. Eihän tässä lapsista ole kysymys, sehän lienee jo tullut selväksi. Lasten ”suojeleminen” on valittu kampanjateemaksi siksi, että aikuisia seksuaalivähemmistöjen edustajia ei ainakaan vielä voi Euroopassa ruveta avoimesti syrjimään tai vainoamaan. (Orbán itsekin on korostanut, että aikuisilla unkarilaisilla on oikeus itse valita elämäntapansa, ja niin kuin olen tainnut jo monesti mainita, myös Fidesz-puolueen korkeimmilla portailla on homoseksuaaleja tai sellaisiksi epäiltyjä. Eilisessä hallituksen tiedotustilaisuudessa – näin raportoi asiasta tähden 444.hu – pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás, jonka suuntautumisvaihtoehdosta myös liikkuu sitkeitä huhuja, vastasi Telex-sivuston toimittajan kysymykseen, että lauantaina järjestettävässä Pride-tapahtumassa tuskin tulee olemaan Fidesz-puolueen edustajia, sillä nämä kaksi kohderyhmää ovat täysin erillään toisistaan. Ja tästä puhkesi toimittajien joukossa äänekäs spontaani naurunrähäkkä.) Lapsia ”saalistavat” tai ”käännyttävät” sateenkaaripropagandistit sitä vastoin sopivat pelotteeksi. Rakennelma on mielikuvituksellinen ja sen logiikka outo, mutta tässä onkin kohderyhmänä semmoinen väki, jonka kohdalla logiikalla, järjellä tai tutkimustiedolla ei ole niin väliä.

24.hu-sivustolla politiikantutkijat Balázs Böcskei ja Andrea Szabó pohtivat, miksi Fidesz-puolue on ryhtynyt näin näkyvästi kampanjoimaan juuri seksuaalivähemmistöjä vastaan, niin että tämän absurdin kansanäänestyksen viidestä kysymyksestä kolme käsittelee ”sukupuolen muuttamista”. Kysymys on siis identiteettipolitiikasta, ja identiteettipolitiikan teemoja ovat Euroopan oikeistopopulistit pyöritelleet julkisuudessa viime vuosien ajan sangen näkyvästi. Näissä teemoissahan tyypillistä on se, että ne ovat – niin ”kansallismielisinä” kuin nämä puolueet esiintyvätkin – kansainvälistä kauraa, tuontitavaraa. Homofobialla, islamofobialla tai rasismilla on hyvin vähän tekemistä Unkarin tai juuri minkään muunkaan Euroopan maan konkreettisten poliittisten tai taloudellisten ongelmien kanssa. Kuitenkin juuri nämä identiteettipoliittiset aiheet ovat nyt nousseet Unkarissa politiikan keskiöön.

Böcskei ja Szabó toteavat, että Fidesz ei enää aikoihin ole pystynyt viemään äänestäjiä toisilta puolueilta. Valtapuolue, jonka kannatus on viime vuosien tutkimuksissa pyörinyt 50 prosentin molemmin puolin, on siis riippuvainen omien äänestäjiensä säilyttämisestä, ei vain uskollisen ydinjoukon vaan ennen kaikkea ”reunaäänestäjien”, niiden, jotka ovat kaikkein löyhimmin sitoutuneita puolueen piireihin ja ohjelmaan. Tämän löyhän reunuksen (josta osa lienee äärioikeistolaisen, sittemmin kohti poliittista keskustaa liukuneen Jobbikin entisiä äänestäjiä) kannatuksen säilyttäminen on Fidesz-puolueelle tässä tilanteessa elintärkeää. ”Reunuksen” väki on keskimääräistä vähemmän koulutettua, keskimääräistä enemmän klassisen työväenluokan ja alemman keskiluokan edustajista koostuvaa. Ennen kaikkea se on asenteiltaan ei vain perinteisen oikeistolaista vaan radikaalia. Kun Fidesz-puolueen äänestäjien uskollisesta ydinjoukosta kokonaista neljäsosa [!] on samaa mieltä siitä, että ”homojen ja lesbojen on annettava rauhassa elää omaa elämäänsä”, niin ”reunuksessa” näin suvaitsevaisia on vain joka seitsemäs.

Ei tässä siis kukaan lapsia ajattele, vaan vaalikalastuksessa Orbánin pohjaonki on heitetty mahdollisimman syvälle mutaan.

Yhä yksinkertaisemmin

Niin kuin tässä blogissa on monesti ollut esillä (yhteenveto täällä), Viktor Orbánin hallinto ei niinkään tykkää kansanäänestyksistä, jotka ovat monella tapaa hankalia, vaan suosii ns. kansallisia konsultaatioita eli joka kotiin lähetettäviä kyselylomakkeita. Niiden tulokset eivät ole poliittisesti sitovia eikä niitä myöskään lasketa tai varmenneta yhtä tiukasti ja luotettavasti kuin vaaleissa tai kansanäänestyksissä: vastata voi kuka vain, käytännössä miten monta kertaa vain, ja tulokseksi voi ilmoittaa oikeastaan mitä hyvänsä, kun puolueettomia vaalitarkkailijoita ei ole. Kivaa ja kätevää!

Vuosien mittaan kansallisten konsultaatioiden muotoilu on muuttunut yhä naiivimman propagandistiseksi. Pragmaattinen implikaatio on yhä ilmeisempi. Samoin kuin jokin ”pitääkö isän nyt suuttua ihan tosissaan?” tai ”haluatko turpaasi?”, nämä eivät ole kysymyksiä, joihin halutaan vastaus, vaan ohjailua ja painostusta. Tuorein konsultaatio, jonka (saksankielisten käännösten kera) julkisti Pester Merkur, ilmestyi pari päivää sitten hallituksen Facebook-sivulla ja lienee matkalla kohti kansalaisten koteja. Vastausaikaa on 25. elokuuta saakka, ja odotamme nyt jännittyneinä, miten kansalaiset vastaavat näihin lievästi sanoen johdatteleviin kysymyksiin, joita on vaikea uskoa todeksi, ellei niitä tosiaankin käännä suomeksi. Kas tässä!

KONSULTAATIO PANDEMIAN JÄLKEISESTÄ ELÄMÄSTÄ

1. On niitä, joiden mielestä pandemian jälkeen maailma on monessa suhteessa muuttunut, on alkanut vaarallisempi aikakausi. Unkaria pitää vahvistaa vastaamaan uusiin haasteisiin. Toisten mielestä taas kaikki palaa entiselleen eikä tätä tarvita. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On alkanut vaarallisempi aika, Unkaria pitää vahvistaa.
□ Maailma palaa vanhaan uomaansa, tätä ei tarvita.

2. On niitä, jotka sanovat, että Unkarin vahvistaminen on aloitettava korottamalla minimipalkkaa. Minimipalkka on nostettava 200 000 forinttiin [568 €], sillä tälläkin taataan, että talouskasvusta eivät pääse osallisiksi vain yritykset vaan myös unkarilaiset ihmiset [emberek, sanaa nép ’kansa’ ei edelleenkään käytetä, koska se ilmeisesti haiskahtaa sosialistiselta]. Toisten mielestä tätä ei tarvita. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Minimipalkkaa on nostettava mahdollisimman nopeasti.
□ Minimipalkan korotukseen ei nyt ole tarvetta.

3. On niitä, jotka sanovat, että Unkaria voi vahvistaa siten, että perheiden tuille, työn alhaiselle verotukselle ja eläkkeille annetaan perustuslain suoja, ettei kriisitilanteessa yksikään hallitus voisi riistää niitä ihmisiltä. Toisten mielestä tähän ei ole tarvetta, kriisien hinta saa tulla ihmisten maksettavaksi. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On tärkeää, että perheiden tuet, alhainen työn verotus ja eläkkeet saavat perustuslaillisen suojan.
□ Nämä toimet eivät tarvitse perustuslain suojaa.

4. On niitä, jotka sanovat, että Unkarin vahvistamiseksi olisi tärkeää pyrkiä siihen, että työhön kohdistuva verotus olisi Unkarissa Euroopan alhaisin. Toisten mielestä tämä ei ole tarpeen, tulisi palata Gyurcsányn ajan politiikkaan ja korottaa työn verotusta. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On päästävä siihen, että työhön kohdistuva verotus olisi Unkarissa Euroopan alhaisin
□ Pitäisi palata Gyurcsányn ajan politiikkaan, veroja on pikemminkin tarpeen korottaa.

5. On niitä, jotka ehdottavat, että mikäli hallitus onnistuu nostamaan talouskasvun yli 5,5 prosentin, silloin lasten vanhemmille tulisi maksaa takaisin heidän vuonna 2021 maksamansa verot (keskimääräisten palkkojen verotuksen mukaisesti), sillä he ovat pandemian aikana kantaneet raskaimman taakan. Toisten mielestä tämä ei ole tarpeen. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Lasten vanhemmille pitää maksaa takaisin heidän vuonna 2021 maksamansa verot (keskimääräisten palkkojen verotuksen mukaisesti).
□ Lasten vanhempien ja perheiden tukemista ei tarvitse jatkaa tämän pitemmälle.

6. On niitä, joiden mielestä lainojen maksuaikoja pitäisi pidentää syyskuusta 2021 ensi vuoden heinäkuuhun, jotta sitä tarvitsevat perheet ja yritykset saisivat lykkäystä luottojensa maksuun. Pankkien mielestä tälle ei ole tarvetta, luottojen maksun lykkäys on lopetettava ja kaikkien on maksettava lainansa takaisin. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Luottomoratoriota on pidennettävä sitä tarvitseville.
□ Pankit ovat oikeassa, luottomoratorio pitää lopettaa.

7. Brysseli tulee pandemian jälkeen taas käyttämään valtaansa ja käynnistämään toimenpiteitä isänmaatamme vastaan pakottaakseen unkarilaiset tahtoonsa. On niitä, joiden mielestä Unkarin on uskaltauduttava kiistaan ja puolustettava etujaan. Toisten mielestä Unkarin pitää antaa periksi Brysselille. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Unkarin tulee kaikissa kiistoissa puolustaa etujaan.
□ Meidän on annettava periksi Brysselille.

8. Brysseli haluaa pakottaa meidät maksamaan uusia veroja, jotta ylikansallisten yritysten aiheuttamasta saastumisesta ja ilmastonmuutoksesta koituvat kulut maksatettaisiin korkeampien kunnallistekniikkakustannusten kautta unkarilaisilla perheillä. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Ylikansallisten yritysten kuuluu maksaa ympäristöä tuhoavan toimintansa kustannukset.
□ Myös ympäristön saastumisesta saavat maksaa perheet.

9. György Sorosin rahoittamat järjestöt ovat käynnistäneet laajan kansainvälisen hyökkäyksen Unkaria vastaan lastensuojelua koskevan lain vuoksi. Tämä laki kieltää lapsiin kohdistuvan seksuaalissisältöisen propagandan lastentarhoissa, kouluissa sekä lasten saavutettavissa olevassa mediassa. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On oikein, että laki rajoittaa lapsiin kohdistuvaa seksuaalista propagandaa.
□ Lapsiin kohdistuva seksuaalissisältöinen propaganda ei sisällä riskejä, joten sitä on turha kieltää.

9. György Soros tulee pandemian jälkeen jälleen hyökkäämään Unkaria vastaan, sillä unkarilaiset vastustavat laitonta maahanmuuttoa. On niitä, joiden mielestä Soros-järjestöjen painostusta tulee vastustaa, toisten mielestä Unkarin on annettava periksi maahanmuuttokiistassa. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Unkarin on vastustettava Soros-järjestöjen painostusta.
□ Meidän on annettava periksi maahanmuuttokiistassa.

10. Monien mielestä pandemian aikaan on suunnattoman vaarallista, että kaikki saavat vapaasti matkustaa Unkariin. On varauduttava siihen mahdollisuuteen, että uusien pandemia-aaltojen iskiessä voitaisiin määrätä rajoituksia ja pandemian koettelemista maista päästää ihmisiä Unkariin vain terveysviisumilla. Toisten mielestä pandemia on päättynyt, kaikista maista saapuville on myönnettävä rajaton maahantulo-oikeus. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Tarvitaan määräys terveysviisumista niille, jotka saapuvat Unkariin pandemian koettelemista maista.
□ Pandemia on ohi, vapaa maahantulo-oikeus on rajoituksitta myönnettävä kaikista maista saapuville.

11. Brysselin byrokraattien ja György Sorosin järjestöjen mielestä pandemian jälkeisinä vuosina on vauhditettava maahanmuuttajien maahan tuomista. Meritietä saapuvat migrantit on jaettava Euroopan maiden kesken. Unkarin hallitus ei tue mitään pakollista maahanmuuttajien jakamista. Hallituksen mukaan myös pandemian jälkeen maahanmuuttajia voi ottaa vastaan vain vapaaehtoisesti, heitä ei saa pakolla jakaa EU:n jäsenmaiden niskoille. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Pakkojakoa ei tarvita, mitään maata ei saa pakottaa ottamaan vastaan maahanmuuttajia.
□ Meidän pitää vastata Brysselin odotuksiin ja ottaa vastaan maahanmuuttajia myös Unkariin.

12. On niitä, joiden mielestä pandemian jälkeisinä kahtena vuotena tarvitaan maahanmuutto-STOP. Rajat on täysin suljettava maahanmuuttajilta, sillä he voivat kantaa Unkariin uusia virusmutaatioita. Brysselin byrokraattien mielestä pandemian aikaan saapuvia maahanmuuttajia ei saa torjua. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Pandemian jälkeen tarvitaan taudintorjuntasyistä kahden vuoden maahanmuutto-STOP.
□ Pandemian aikaan saapuvat maahanmuuttajat on otettava vastaan.

13. Pandemian aikaan nähtiin, miten kansainvälisillä markkinoilla syntyi taistelu rokotteista. On niitä, joiden mielestä pandemioiden aikaan tästä riippuvuudesta on päästävä eroon ja siksi tarvitaan Unkarin oma rokotetehdas. Toisten mielestä tätä ei tarvita. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Tarvitaan unkarilainen rokotetehdas.
□ Unkariin ei tarvita rokotetehdasta, riittää, kun tukeudumme ulkomaiden tarjoamiin rokotteisiin.

Hohhoijaa. Suuri osa näistä teemoista on nähty kansallisissa konsultaatioissa ja muissakin Unkarin hallituksen propagandatuotteissa jo monesti ennenkin. Viholliskuvan rakentamista, primitiivistä vihannostatusta ja kansan tuen ostamista selvällä rahalla – iankaikkinen chavistinen rezsicsökkentés eli energia- ja kunnallistekniikkakulujen painaminen alas vaikka väkisin, samalla kun niiden mahdolliset nostopaineet selitetään ilkeiden kansainvälisten suurkapitalistien juoneksi. Maahanmuutto, maahanmuutto, maahanmuutto! Brysseli, joka haluaa väkisin asuttaa Unkariin maahanmuuttajia (tämähän ei pidä paikkaansa, mutta mitä siitä) tai ylipäätään ”alistaa Unkarin tahtoonsa”. Ilkeä Soros, joka edelleenkin vetelee naruista ja ohjailee kaikkia niitä kansainvälisiä ihmisoikeus- ja sananvapausjärjestöjä, jotka viime aikoina ovat Unkaria jotenkin kritisoineet. Seksuaalivähemmistöt ja niiden tukijat, jotka haluavat altistaa lapset ”seksuaalissisältöiselle propagandalle”. Nyt tähän on vielä paketoitu koronapandemia. Kokonaisuus on melkoisen villi, mutta tämähän onkin suunnattu semmoiselle kohdeyleisölle, joka ei logiikasta tai faktoista ihmeemmin perusta.

Miettikääpä ihan tosissanne sitä tilannetta, että Suomessa olisi vallassa puolue, joka jakaisi kansalaisten postilaatikkoihin tämäntasoisia, suorastaan pohjoiskorealaisen tyylisiä propagandapläjäyksiä. ”On niitä, jotka niin kuin viisas hallituksemme haluavat hyvää maamme kansalle. Ja sitten on niitä, jotka Brysselin byrokraattien ja Sorosin kanssa haluavat maallemme pahaa. KUMPAA TE KANNATATTE?” Ja miettikääpä sitä, että Suomessa toimii melkoisen suosittu puolue, joka halajaa näiden propagandamaakarien kanssa yhä tiiviimpään yhteistyöhön ja pitää heidän johtajaansa sankarinaan.

Liittokansleri liemessä

Enpä olekaan aikoihin kirjoitellut Itävallan asioista. Nyt oli lopultakin pakko käydä aiheeseen kiinni, kun tarjoutui sopivan kepeä lähtökohta eli tunnettu hupiohjelma, vieläpä saksalainen. TV-juontaja ja satiirinen ajankohtaiskommentaattori Jan Böhmermann vetää ZDF-televisiokanavalla show-ohjelmaa ZDF Magazin Royale, jonka tämän kevätsesongin viimeinen ohjelma keskittyi Itävaltaan ja liittokansleri Sebastian Kurziin. Ja tästä on hyvä lähteä käsittelemään koko Kurzin ympärillä pyörivää härdelliä, joka Suomen mediassa on aivan viime aikoihin asti saanut hyvin vähän huomiota osakseen.

(YouTubesta löytyvässä ohjelmassa on näköjään myös englanninkieliset tekstit.)

Böhmermannin shown vastaanottoon Itävallassa vaikuttaa tietenkin myös itävaltalaisten vähän jännitteinen suhde Saksaan. Sitä voi paljolti verrata niihin pikkuvelikomplekseihin, joita suomalaisilla on Ruotsin suuntaan. Isompi, itsevarmempi ja maailmalla paremmin tunnettu naapuri on malli ja esikuva tai kitkerään itseruoskintaan kannustava vertailukohta (”onko tätä jo kokeiltu Saksassa?”, ”Saksassa tämmöinen ei tulisi kuuloonkaan”), vanha tuttu kumppani, johon yhdistää voimakas kaksisuuntainen muuttoliike, ja se ”rakas vihollinen”, jonka voittaminen joissain urheilukisoissa maistuu makeammalta kuin mikään muu.

Saksalaisen show-orkesterin esittämä rytmipopahtava versio Itävallan kansallislaulusta varmasti hermostutti monia itävaltalaisia katsojia, ja saksalaisten yritykset matkia itävaltalaista aksenttia ärsyttivät. Ja heti shown aluksi iskettiin suoraan kipupisteeseen, kun Böhmermann muistutti, että Itävalta on ”lahjoittanut meille Hitlerin ja valitettavasti myös Mozart-kuulan”. Siitä huolimatta omassa itävaltalaisessa somekuplassani on näkynyt lähinnä kitkeriä kommentteja tyyliin ”tämä on niin totta, että se ei ole enää edes hauskaa”, tai ”pitikö tämän muka paljastaa jotain, mitä meillä ei olisi jo tiedetty?”

Aluksihan oli ukkoutuvan ja mummoutuvan porvarillisen kansanpuolueen (ÖVP) lähes ainoa tulevaisuudentoivo, ”Prinssi Rautasydän”, niin kuin häntä joku kriittinen toimittaja nimitti, unelmavävyn oloinen söpö nuori mies, jolla oli tukka aina hyvin ja solmio suorassa, jonka yksityiselämästä ei julkisuudessa tiedetty mitään noloa tai raskauttavaa (eikä paljon mitään muutakaan) ja jonka suusta tuli vain huolellisesti punnittua puhetta. ÖVP oli vuorotellen tai yhdessä sosiaalidemokraattien (SPÖ) kanssa hallinnut Itävaltaa lähes koko sodanjälkeisen ajan, mutta vuoden 2016 liittopresidentinvaalien yhteydessä ilmeni, että kummaltakin vanhalta valtapuolueelta puuttui karismaattisia keulahahmoja ja kyky vakuuttaa etenkin nuoremmat äänestäjät siitä, että nämä puolueet voisivat tarjota jotain muutakin kuin mukavia jäsenkirjapestejä joillekin valituille vanheneville järjestöjyrille.

Jos oikein ilkeä haluaisi olla, niin muistelisi nollalukua, jolloin oikeistopopulistisen FPÖ:n silloinen nouseva tähti HC Strache oli – niin kuin jossain lukemassani lehtijutussa muuan opettaja hieman järkyttyneenä kertoi teini-ikäisen oppilaansa todenneen – ”ainoa puoluejohtaja, joka ei ole vanha ja ruma”. Kymmenen vuotta myöhemmin entinen timmi diskosankari Strache oli alkanut uutterasta treenaamisesta huolimatta hieman rupsahtaa ja jopa käyttää julkisuudessa mustasankaisia kekkos-silmälaseja. Ja kuinka ollakaan, FPÖ syrjäytyi gallupien huipulta samalla kun nuori komea Sebastian Kurz, neljä vuotta varhemmin Itävallan kaikkien aikojen nuorimmaksi ulkoministeriksi nimitetty ihmepoika, singahti vuonna 2017 ÖVP:n johtoon, ja puolueen kannatuskäyrät pomppasivat nousuun.

Kurzin voitolla oli hintansa, ja siitä lähtee liikkeelle Böhmermannin satiirinen show. Uusi johtaja halusi panna puolueen imagon uusiksi, luvaten populistisesti muutosta ja uutta meininkiä (mitä tarkkaan ottaen, oli vähän epäselvempi juttu). Parlamenttivaaleihin lähti ÖVP:n puolesta ja sijasta uusi vaaliviritelmä Liste Kurz, ja konservatiivien vanha tunnusväri vaihtui mustasta turkoosiin, ”siihen coolimpaan siniseen”. Sininen on puolestaan FPÖ:n tunnusväri, ja monien arvostelijoiden mielestä Kurz onkin tarjonnut kansalle pohjimmiltaan sitä samaa oikeistopopulismia (rajat kiinni, oma kansa ensin, ei hyysätä laiskoja meidän ahkerien kunnon ihmisten rahoilla…) mutta vähän coolimmassa ja vähemmän juntissa paketissa, ilman kaappinatsirasitteita ja väkivaltaista, avorasistista kaljatelttaöyhötystä. Ja ilman noloja skandaaleja – viime aikoihin saakka.

Böhmermannin showssa saadaan seurata, miten Kurzin Itävallassa kaikki muuttuu vähitellen turkoosiksi, sekä Itävallan lipun punaiset raidat että koko studion sisustus, Böhmermannin solmiota ja pukua myöten. Loppukohtauksessa Böhmermannin turkoosi siviilipuku sitten on vaihtunut jonkinlaiseen fantasiadiktaattorin univormuun, ja hän kutsuu koko studion väen ympärilleen rukoilemaan Sebastian Kurzin ja Itävallan puolesta. Todellakin rukoilemaan. Tämä on viittaus hieman hämmennystä ja ikävääkin huomiota herättäneeseen kohtaukseen kesältä 2019, jolloin Kurz oli vieraillut Wienin Stadthallessa australialaisen herätyssaarnaajan Ben Fitzgeraldin vetämässä Awakening Austria -tapahtumassa ja Fitzgerald oli koko kansan edessä rukoillut Kurzin puolesta. (Kunnon eurooppalaisena konservatiivina Kurz muistaa vakuuttaa arvostavansa kristinuskon kulttuuriperinteitä, mutta mitään omakohtaista uskonnollisuutta hän ei kai ole koskaan tuonut esille. Monet Kurzin arvostelijat ovat syyttäneet häntä nimenomaan ÖVP:n kristillis-sosiaalisen perinteen eli yhteiskunnan vähempiosaisista kannetun vastuun unohtamisesta.)

Rukouskohtaus on kai tarkoitettu huumoriksi tai ”satiiriksi”, mutta se ei ihmeemmin naurata. Sitä ennen nimittäin Böhmermann on luonut kuvan siitä, miten Kurzin Itävalta on muuttumassa jonkinlaiseksi diktatuuriksi. Kurz on, näin Böhmermann väittää, saanut tai saamassa hallintaansa neljä avaintekijää: hallituksen (pienempi koalitiokumppani vihreät ei ole pystynyt kunnolla profiloitumaan), parlamentin, median ja jopa oikeuslaitoksen. Ehkä tässä on runsaasti tyyliin kuuluvaa liioittelua, mutta selvää on, että oikeusvaltion rakenteiden kestävyyttä on Itävallassa viime aikoina koeteltu.

Lähtölaukauksena toimi parin vuoden takainen Ibiza-juttu. Muistatte ehkä: Kurzin ÖVP:n silloisen hallituskumppanipuolueen FPÖ:n johtaja ja varaliittokansleri HC Strache käräytettiin ibizalaisessa huvilassa salaa kuvatulla videolla. Saksalaiselle lehdelle vuodetuissa videonauhoitteissa Strache, erilaisten aikuisvirvokkeiden sekä illan emännän, venäläisen oligarkin sukulaistyttönä esiintyvän naishenkilön viehätysvoiman innostamana, paljasti olevansa valmis ja suorastaan innokas kehittelemään rikollisia korruptiodiilejä. Strachen puheista löytyi viitteitä myös siihen, että epäilyttäviä yhteyksiä maksukykyisiin talouselämän toimijoihin, etenkin peliautomaattifirma Novomaticiin, voisi olla muillakin puolueilla.

Ibiza-videoiden julkistamiseen kaatui kesällä 2019 Itävallan turkoosi-sininen hallitus ja katkesi HC Strachen poliittinen ura. Pian sen jälkeen paljastui, että skandaalin puhjettua muuan väärällä nimellä esiintynyt, silmin nähden hermostunut mies oli tuonut alan liikkeeseen hävitettäväksi useita tietokoneen tai tulostimen kiintolevyjä – ja että levyt ilmeisesti juonsivat juurensa ÖVP:n puoluetoimistoon, hallitukseen tai liittokanslerinvirastoon. Tuhottujen levyjen valonarka sisältö (saati sen mahdollinen yhteys Ibiza-skandaalin esille nostamiin laajempiin korruptioepäilyihin) ei koskaan selvinnyt, mutta juttua ovat selvitelleet sekä viranomaiset että parlamentin tutkintalautakunta, ja loputtoman väännön aiheena on ollut etenkin se, kuka milloinkin on mitäkin sanonut ja kuka mahdollisesti valehdellut. Viimeksi maaliskuussa parlamentin oppositiopuolueiden vetämässä tutkinnassa kävi ilmi, että jotkut liittokanslerinviraston työntekijät eivät olleet vastanneet totuudenmukaisesti valtion korruptiosyyttäjäelimen (Wirtschafts- und Korruptionsstaatsanwaltschaft, WKStA) esittämiin kysymyksiin…

Samaan aikaan on ilmennyt, että – kuten meillä Suomen Kuvalehti huhtikuussa kertoi – vanhojen jäykkien rakenteiden tuulettajana itsensä kansalle markkinoinut Kurz näyttää olleen osa melkoisen vastenmielistä korruptioverkostoa. Erityisesti viime aikoina on julkisuudessa mässäilty Kurzin ja hänen vanhan kaverinsa ja uskottunsa Thomas Schmidin välisellä kuviolla. Schmid junailtiin valtion yritysomistuksia hoitelevan holding-yhtiön ÖBAGin johtoon ilman asianmukaista pätevyyttä tai kokemusta. Kun tätä kuviota lopulta ryhdyttiin selvittelemään, tutkijat löysivät Schmidin kännykästä – paitsi 1500, hm, pippelikuvaa, kuten julkisuudessa on kerrottu – myös tämäntapaisia tekstiviestikeskusteluja. Schmid oli huolissaan siitä, että hänen asemansa ÖBAGissa olisi pelkkä koristenimike vailla todellista valtaa. Kurz rauhoitteli:

– Saat kyllä kaiken mitä haluat. 😘😘😘
– olen niin onnellinen :–))) Rakastan omaa kansleriani 😀😀👍👍💪💪

Böhmermannin satiirishown julkistuksen jälkeenkin on tapahtunut kaikenlaista. Uusimman skandaalin ytimessä on nyt Kurzin yksi ainoa sana: Nein. Parlamentin tutkinnassa oikeistoliberaalin (“nuoritävaltalaisen”) NEOS-puolueen Helmut Brandstätter oli esittänyt Kurzille selvän kysymyksen ja saanut siihen ensin selvän vastauksen:

– Ennen sitä hetkeä, jona hän [Schmid] sanoi teille: “Minä haluaisin hakea tuota avoimeksi julistettua paikkaa [ÖBAGin johdossa]!”, oliko teillä koskaan ollut hänen kanssaan puhetta siitä, että hän voisi saada tuon paikan?

– Ei, oli yleisessä tiedossa, että se periaatteessa kiinnostaa häntä, ja niin se varmaan myös oli, että aina toisinaan tuli puheeksi, että hän voisi olla mahdollisesti pätevä ehdokas.

Ilmeisesti Kurz oli yrittänyt jälkikäteen kiistää puheitaan ja siivota kohtalokasta ei-sanaa pois pöytäkirjasta. Nyt sitten viilataan pykälää ja väännetään kättä siitä, onko Kurz tieten tahtoen valehdellut tutkintalautakunnalle väittäessään, että ÖBAGin johtajanpaikkaa ei valmiiksi petattu Schmidiä varten. Kohutekstarithan selvästi osoittavat, että Kurz ja Schmid olivat kehitelleet ÖBAG-kuviota keskenään. Jos näin on, liittokansleria vastaan voitaisiin nostaa syyte, ja seurauksena voisi olla jopa vankeustuomio – ja joka tapauksessa maineen menetys ja ero, jos asia todella näin pitkälle kehittyisi. Siihen on vielä matkaa. Entinen ÖVP:n johtaja, Kurzin edeltäjä Reinhold Mitterlehner kuitenkin katsoo Süddeutsche Zeitungille antamassaan haastattelussa (se on maksumuurin takana, joten viittaan tässä itävaltalaisen Kurier-lehden referaattiin), että Kurzin pitäisi vetäytyä syrjään tehtävistään kunnes tämä asia on selvitetty. Mitterlehneriäkin huolestuttaa demokratian ja oikeuslaitoksen arvostuksen rapautuminen, ja hänenkin mielestään Kurzin ÖVP on liiaksi rikkaiden asialla ja hukannut kristillis-sosiaalisen perintönsä.

Jännittävä puoli jutussa on, että tässä asiapolitiikka ja faktojen selvittäminen törmäävät imagopolitiikkaan. Totuushan on, että Postenschacher, virkojen sumpuloiminen omille kavereille tai puoluetovereille, on Itävallassa ollut suorastaan normaalia iät ajat, olivat vallassa sitten punaiset (demarit), mustat tai siniset. (Sanon vain taas kerran: feodalismi.) Kurzin turmioksi saattaisi koitua se, että hän aikoinaan nousi valtaan lupaamalla raikkaita tuulia ja loppua takahuoneissa suhmuroinnille. Jos hän nyt olisi heti aluksi suoraan sanonut, että ”minusta Schmid oli paras mies siihen hommaan joten hoidin asiat sen mukaisesti, siinä se ja pulinat pois”, ÖBAG-jutusta olisi voinut nousta paljon pienempi haloo. Kurz kuitenkin halusi pitää kiinni puhtoisesta imagostaan ja sortui hätävalheeseen, joka nyt uhkaa kostautua.

ORF:n uutistoimittajille Kurz ilmoitti taistelevansa edelleen. Tämä hyökkäys on hänen mielestään ”vastustajien” tai ”opposition” juonia, ja vastustajiin kuuluvat lisäksi media ja jopa oikeuslaitos. Der Standard -lehti näkee tässä perin pelottavan kehityksen. Siitä kirjoitetaan jo maailmallakin, siis ainakin Saksassa:

Kurzin kansainvälinen maine on saanut pahoja kolhuja. Se on tosin pulmista pienin. Isompi ongelma on se, että Itävallasta Unkariin ei ole pitkä matka. Eikä tässä tapauksessa maantieteellisessä mielessä.

Demokratian lahottajat

Viisi vuotta sitten kirjoitin täällä kahden historiantutkijan, unkarilaisen Andrea Petőn ja puolalaisen Weronika Grzebalskan lanseeraamasta nimikkeestä ”kääpävaltio”, polypore state. Sillä tarkoitetaan järjestelmää, joka lahottajasienen lailla loisii valtion demokraattisissa rakenteissa ja imee niiden resurssit tuottaakseen vain lisää kääpää. Julkiset varat, myös EU-tuet, imetään rinnakkaisyhteiskunnan rakentamiseen. Kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöjen rinnalle perustetaan hallitusta tukevia valekansalaisjärjestöjä ja ”ihmisoikeusinstituutteja”; Unkarissa tästä jälkimmäisestä voisi olla esimerkkinä omituista kansallispopulistista propagandamateriaalia tuottava ajatuspaja, jonka nimeksi on annettu ”Perusoikeuksien puolesta -instituutti” (Alapjogokért Intézet).

Kääpää kasvaa myös tiedemaailmassa, ja tästä Pető puhui kuluneella viikolla Wienin yliopistossa järjestetyssä virtuaalisessa seminaarissa, jonka aiheena oli sananvapaus. Tästäkin olen jo aiemmin useaan otteeseen kirjoittanut: Unkarin valtio perustaa olemassaolevien etenkin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuslaitosten rinnalle omia vaihtoehtoisia instituuttejaan. Niiden ”tutkijat” saavat parempaa palkkaa joutumatta kantamaan samanlaista tulosvastuuta kuin akateemiset tutkijat yleensä, eivätkä ne näytä hakevan paikkaansa niinkään kansainvälisestä tiedeyhteisöstä kuin ”tutkimuksen” ja suuren yleisön rajapinnalta. Tästä komeimpana esimerkkinä voi jälleen mainita samoin kansallispopulistista propagandamateriaalia tuottavan ja ainakin osaksi jo selvän huuhaan puolelle livenneen ”Unkarilaisuudentutkimuksen instituutin”, Magyarságkutató Intézet.

Kaikki lahottajat eivät kasvata komeita pahkuroita puun kylkeen. Jotkin niistä imeytyvät suoraan demokratian sisäisiin rakenteisiin ja tyhjentävät ne sisältä käsin. Ja tässä on taas kerran pakko selostaa 444.hu:n toimittajien oivaa videota. Tällä kertaa aiheena on parlamentti, tuo Tonavan rannalla komeileva Budapestin symboli ja kansallisylpeys, jonka prameaa rakennusta muuan vanha tuttavani unohtumattomalla tavalla vertasi Ankkalinnan tuomiokirkkoon. Samalla kun parlamentista on rakennettu Orbánin illiberaalin kansallispopulismin elävää muistomerkkiä omine puolisakraaleine juhlamenoineen – niiden huipentumana voidaan pitää ns. Pyhän Kruunun siirtämistä museosta parlamenttitaloon, missä sitä vartioi oma erikseen palkattu vartiokaarti, jolle on erikseen disainattu omat univormut ja kehitetty näyttävät vahdinvaihtoseremoniat yleisön iloksi – se on alkanut tyhjentyä varsinaisista poliittisista tehtävistään.

Videota juontava mainio toimittajakaksikko, Bence Gáspár Tamás (voi itku näitä unkarilaisten nimiä, Tamás lienee siis sukunimi ja Bence Gáspár etunimet) ja Gergő Plankó, teki 2010-luvun alussa eli Orbánin järjestelmän alkuvuosina vielä Index-uutissivustossa työskennellessään satiirista poliittisten videoiden sarjaa Riszpekt Ház (nimi viittaa parlamentin istunnoissa käytettyyn kansanedustuslaitoksen puhutteluun tisztelt Ház ‘kunnioitettu Huone’). Plankó ja Tamás kommentoivat vitsikkäästi kansanedustajien toilailuja, kiersivät parlamenttitalon käytävillä esittämässä hankalia kysymyksiä, kunnes lopulta osaksi näillä arvokkailla käytävillä kuvattu laulava ja tanssiva jouluspesiaali oli liikaa. Ohjelman tekeminen loppui, ja vähitellen loppui ylipäätään hankalia kysymyksiä esittävien toimittajien rellestäminen parlamentissa.

Entisellä ”lehdistökäytävällä” poliittiset päättäjät kieltäytyivät nyt avoimesti vastaamasta kysymyksiin, ja tiedotusvälineiden edustajien käyttöön rajattiin yksi käytävänpätkä ja yksi huone. Nyt ei enää ole sitäkään. Toimittajat eivät enää värikkäinä rypäleinä parveile päättäjien perässä pitkin käytäviä mikrofoneineen ja kameroineen, vaan heidän on pysyteltävä nauhan takana aulaan rajatussa ”karsinassa”, josta he voivat vain avuttomina ojennella mikrofonejaan ja huudella kohti ohi viuhahtavia poliitikkoja. Kaiken lisäksi parlamentin puhemies László Kövér on ryhtynyt myös säätelemään kansanedustajien lehdistötilaisuuksien pitoa.

Kysymys ei ole vain siitä, että hallituskoalitio haluaa pitää tiedotuksen tiukasti omissa käsissään. Myöskään oppositiopuolueet eivät tunnu enää toimittajista piittaavan: syvät rivit on paljon helpompi tavoittaa somen kautta, joten miksi antaa haastattelua ja vääntää sitten toimittajan kanssa sanamuodoista ja niiden tulkinnasta, kun voi twiitata itse omin sanoin tai videoida puheenvuoronsa ja lykätä sen Facebookiin?

Käytävien tyhjentyessä hankalia kysymyksiä esittävistä toimittajista myös istuntosalin meininki on muuttunut. Kahden kolmasosan enemmistöllä lakeja läpi myllyttävä hallituskoalitio ei kaipaa poliittista keskustelua todellisista kysymyksistä. Tarvitaan vain äänestyskone, ja äänestyspäätökset valmistellaan salin ulkopuolella ja ajetaan läpi ryhmäkurin voimalla – siitä lipeämisestä voi tulla jopa rahallisia sakkoja. Vuodesta 2013 lähtien parlamentin puhemies voi nimittäin rangaista kansanedustajia rahallisesti, pidättämällä osan näiden palkkiosta, ja näitä sakkoja on tullut myös ryhmäkurista lipeäville hallituskoalition edustajille. Suurin osa rangaistuksista on toki koskenut oppositioedustajia, jotka ovat ”rikkoneet järjestystä” salissa esimerkiksi metelöimällä tai näyttelemällä julisteita.

Opposition toimintaa on vaikeutettu myös perustamalla uusi lainsäädäntövaliokunta, jonka pöydälle opposition lakiehdotukset pysähtyvät pääsemättä edes parlamentin käsittelyyn. Entisten aikojen selvitys- tai tutkintakomissiot sitä vastoin ovat kadonneet. Yleensä oppositioedustajien aloitteesta muodostetut komissiot toimivat ennen vanhaan kuin amerikkalaisten elokuvien oikeusistuimet, todistajien kuulemisineen päivineen, ja vielä vuosituhannen alkukymmenellä nähtiin jännittäviä korruptiojuttujen selvittelydraamoja. Fidesz-puolueen ympärillä kukkiva korruptio ei ole tämmöistä enää synnyttänyt.

Kun poliittinen väittely ei enää onnistu, oppositio on siirtynyt mielenosoitusperformansseihin. Istuntosalissa on nähty viime vuosina esimerkiksi puhemiehen korokkeen valtaus, erilaisten julisteiden ja banderollien levittelyä, paperisilpun lennättelyä, pilleillä, sireeneillä ja megafoneilla metelöintiä, presidentti János Áderia esittävän marionetin nytkyttelyä sekä kuuluisa perunasäkkitempaus. Viime lokakuussa äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbikin Péter Jakab otti pääministerin kyselytunnilla puheeksi äskettäiset Szerencsin täytevaalit, joissa Fidesz-puolueen ehdokas oli voittanut, kenties sen ansiosta, että Fidesz erityisesti köyhimmillä alueilla ostaa kansalta ääniä ruokalahjoituksilla. Tämän johdosta Jakab nimitti Orbánia ”perunakuninkaaksi” ja yritti marssia hänen luokseen ojentamaan säkillistä perunoita, niin että muutamat hallituspuolueiden edustajat joutuivat menemään väliin.

Kun näyttävistä tempauksista sitten rävähtelee ylempänä mainittuja kurinpitosakkoja, niin keskustelun sijasta oppositio keskittää voimansa pääministerin kyselytunteihin: kerran viikossa voi yrittää edes letkauttaa pääministeri Orbánille jotain todella viiltävää. Jobbikin Jakab on tämän ansiosta jo saanut runsaasti julkisuutta ja noussut opposition näkyvimmäksi johtohahmoksi. Jakab saa tässä myös edustaa oppositiopopulismin vaarallista puolta: ”kansan” edustajaa, joka ei kuvia kumartele vaan sanoo roistomaisille herroille suorat sanat – ja tämä merkitsee, että hän ei myöskään kunnioita kansanvallan korkeita instituutioita, kuten ”kunnioitettua Huonetta”, tisztelt Ház, puhumattakaan demokraattisesta ja faktapohjaisesta päätöksenteosta ylipäätään. Jos päätöksenteko parlamentissa ei toimi, todellista mielenkiintoa ei voikaan enää herättää muu kuin anoturtiais- tai teuvohakkaraistyylinen pöhköpopulistinen performanssi. Samaan aikaan kuitenkin todellisia poliittisia päätöksiä tehdään jossakin aivan muualla.

Parlamentissa puolestaan tehdään identiteetti- ja ideologiapolitiikkaa, kuten viime maanantaina pääministerin kyselytunnilla taas nähtiin. Tällä kertaa puikoissa ei ollut puhemies László Kövér, tuo kuuluisa perinteisten perhearvojen puolustaja, vaan varapuhemies, kristillisdemokraatti János Latorcai. Oppositio yritti hiillostaa pääministeri Orbánia siitä, miksi tämä ei (enää) puhu Unkarin yhä pelottavan korkeista koronakuolleisuuslukemista ja miksi kansassa yritetään nostattaa väärää turvallisuudentunnetta ja kohtuutonta luottamusta vauhdilla etenevään rokotuskampanjaan. Lukuisista välihuutelijoista varapuhemies Latorcai poimi esiin sosialistipuolue MSZP:n nuorehkon, tomeran ja simpsakan näköisen Ágnes Kunhalmin ja kivahti:

Arvoisa Ágnes Kunhalmi, olen jo kerran huomauttanut, että tuo välihuutelu varjostaa teidän kauneuttanne!

Menneisyyttä rakentamassa

Kuten tiedämme, unkarilaisten esi-isät saapuivat idän aroilta Karpaattien yli Pannonian tasangoille 800-luvun lopulla jKr. Seurasi noin sadan vuoden mittainen aika, jonka kuluessa madjaarit vakiinnuttivat asemansa historiallisen Unkarin alueella, kunnes sitten Unkarista vuosituhannen vaihteessa syntyi virallisestikin eurooppalaisen mallin mukainen kuningaskunta, joka kristinuskon, poliittisten liittoutumien ja hallitsijasukujen avioliittojen kautta löysi paikkansa Euroopan valtioiden joukossa. 900-luvun alussa tälle luotiin pohja sotilaallisilla mittelöillä naapurien kanssa. Näistä parin viime vuosikymmenen aikana jonkinlaiseen kulttiasemaan tietyissä piireissä on noussut Pozsonyn eli Bratislavan taistelu. (Nykyinen Slovakian pääkaupunki on tietenkin vanhaa Suur-Unkaria ja sillä on Unkarin historiassa sittemminkin ollut merkittävä asema.)

Pozsonyn taistelusta, joka tapahtui heinäkuun alussa 907 ja jossa unkarilaiset saivat vastustajistaan murskavoiton, ei oikeasti tiedetä paljoakaan. Aikalaislähteissä on taistelusta vain pari niukkaa mainintaa, ja humanisti-historioitsija Johannes Aventinuksen yksityiskohtaisempi kuvaus on syntynyt vasta satoja vuosia myöhemmin – joskin nykyiset tutkijat arvelevat hänen käyttäneen sittemmin kadonneita aikalaislähteitä, niin että täysin tuulesta temmattu ei hänenkään selontekonsa ole. Itse asiassa ei edes varmuudella tiedetä, oliko tapahtumapaikka Brezelauspurc todellakin nykyinen Bratislava vai jokin muu samantapaista slaavilaisperäistä nimeä kantava linna ympäristöineen.

Joka tapauksessa taistelussa ottivat yhteen unkarilaiset ja heidän länsinaapurinsa, Itä-Frankian kuningaskunta eli kolmia jaetun entisen Kaarle Suuren valtakunnan itäisin osa, Saksan keisarikunnan esimuoto, johon kuului enimmäkseen nykyisen Saksan ja Itävallan alueita. Tätä valtakuntaa hallitsi muodollisesti Ludvig Lapsi (Ludwig, das Kind, unkariksi Gyermek Lajos) eli Ludvig IV, hento ja sairasteleva poikanen, joka nostettiin valtaistuimelle kuusivuotiaana ja kuoli jo kahdeksantoistavuotiaana. Todellisuudessa valtaa käytteli Mainzin arkkipiispa. Unkarilaisten hävitysretkien johdosta Ludvigin tai paremminkin hänen holhoojahallitsijansa kerrotaan vuonna 907 määränneen “Ugros Boiariae regno eliminandos esse” eli unkarilaiset poistettaviksi Baijerista. Unkarilaisessa historianpopularisoinnissa tästä sitaatista on tipahtanut ”Baijeri” pois, ja sen on alettu kuvitella merkinneen jonkinlaista kansanmurhasuunnitelmaa: unkarilaiset olisi hävitettävä koko maailmasta. Tämän mukaan Pozsonyn taistelussa siis Unkarin kansakunta olisi taistellut olemassaolostaan. Viime aikoina on jopa ehdoteltu, että Pozsonyn taistelun vuosipäivästä (mikä se sitten lieneekin) tehtäisiin virallinen juhlapäivä.

Mediaklikk.hu-sivustolta on nyt katseltavissa uusi historiallinen animaatioelokuva “Pozsonyn taistelu”, joka sai ensiesityksensä M5-televisiokanavalla 20.12.2020. Sen on tuottanut Unkarin hallituksen ikioma identiteetinrakennusinstituutti, Magyarságkutató Intézet, josta on tässä blogissa ollut puhetta ennenkin. Instituutin sivuilla sen johtaja Gábor Horváth-Lugossy kertoo tuotannon taustasta:

Historia todellakin toistaa itseään, ja me unkarilaiset olemme jo saaneet tottua siihen, että meidän on täällä Karpaattien altaassa toisinaan puolustettava itseämme suurvaltojen ylivoimaa vastaan. Tällaisina aikoina etualalle nousee myös tässä elokuvassakin käsitelty urhoollisuus.

“Tällaisina aikoina”? Tässä on vaikea olla näkemättä viittausta Unkarin viimeaikaisiin vääntöihin EU:n kanssa. Ja siihen, miten Orbánin hallituksen taistelua eurooppalaista oikeusvaltioperiaatetta vastaan on Unkarin kansalle kuvattu ”vapaustaisteluna”, jossa eheää ja yksimielistä Unkarin kansakuntaa vastassa ovat ilkeät Brysselin herrat ja näiden taustalla häijy György Soros. Meidän kimppuumme hyökätään, ja taas kerran kaikki on noiden toisten syytä ja noi aloitti, me ei olla tehty mitään pahaa! Ja näin on siis ollut jo toistatuhatta vuotta…

Tuotanto on laadultaan epätasainen ja sisällöiltään, hm, kyseenalainen. Ensinnäkin animaation tekninen taso vaihtelee, joissakin elokuvan osissa näkyy kiireen jälki. Vaikuttaa siltä, että joitakin osia, etenkin alun pitkää kansatieteellistä rekonstruktiota maahantulon aikaisten unkarilaisten kulttuurista ja elämäntavasta, on työstetty huolellisemmin ja pitempään, mutta toisissa, etenkin toimintakohtauksissa työ on jäänyt hatarammaksi. Tämä ehkä selittää sen, että kaiken kaikkiaan animaatio on kuin parin vuosikymmenen takaa. Legoukkomaisen ilmeettömien hahmojen liikkeet ja eleet ovat välillä silmäänpistävän kömpelöitä. Nykynuoriso, joka tietokonepeleissään on tottunut katselemaan paljon tasokkaampaa grafiikkaa, luultavasti pyörittelee päätään – sikäli kuin nuorisoa ylipäätään huvittaa katsella tätä lähes tunnin mittaista pakettia, jossa toimintaa on varsin vähän ja entisaikojen koulu-TV:n mieleen tuovaa luennointia selostajasedän äänellä huomattavan runsaasti.

Päällikkö Árpádilla on jostain syystä hatussaan ja haarniskassaan Székelymaan lipun kuu ja aurinko.

Muutamia muitakin avainongelmia erittelee historianharrastajien ntf.hu-sivustolla historiantutkija Ferenc Kanyó. Historiavirheitä löytyy sekä isoja että pieniä. Kuten jo todettiin, on erittäin kyseenalaista väittää, että vihollisten tarkoituksena olisi ollut tykkänään tuhota unkarilaiset. Ei myöskään tiedetä, oliko muinaisten unkarilaisten tarunomainen päällikkö Árpád, joka elokuvassa näytetään johtamassa unkarilaisia ”oranssi hipsterivillapaita yllä ja pantterinnahkainen polkupyörälähetin reppu selässä” (kuten ilkeä 444.hu kirjoittaa), oikeasti taistelussa mukana tai edes elossa sen aikaan.

Detaljivirheitä löytyy runsaasti, esimerkiksi epäajanmukaisia pukuja tai aseita. Muinaisten unkarilaisten jurttaan on sijoitettu näkyville hunnilaisesta hautalöydöstä peräisin oleva astia, ja šamaanien ohjaamassa verivalarituaalissa esiintyvä vaikuttavan näköinen häränpääkoristeinen malja puolestaan on kuuluisasta Nagyszentmiklósin löydöstä, joka tutkijoiden mukaan on 600- tai 700-luvulta jKr. ja yhdistettävissä tuolloin Pannonian tasankoja asuttaneisiin avaareihin.

Joillakin saksalaisilla sotilailla on renessanssiajalle tyypillinen kypärä, unkarilaisten hevosilla päässään merkilliset sarviviritelmät, jollaisia on löytynyt skyyttien haudoista mutta jotka ilmeisesti kuuluivat uhrirituaaleihin, eivät taisteluvarustukseen, ja useissa unkarilaisten arkielämää kuvittavissa kohtauksissa näkyvän naishahmon punainen liivihameasu on paremminkin myöhäiskeskiajalta tai uuden ajan alusta. Toisin kuin kuvissa näkyy, frankkiarmeijan soturit eivät tuohon aikaan ampuneet varsijousella tai käyttäneet ratsastaessaan jalustimia (itse asiassa jalustimen vakiinnuttivat Eurooppaan paljolti unkarilaiset, ja unkarilaisessa populaarihistoriankirjoituksessa jalustin usein mainitaan yhtenä unkarilaisten nerokkaista keksinnöistä).

Kanyón mukaan pahinta kuitenkin on teknisen toteutuksen kömpelyyden ohella vakuuttavan ja mukaansatempaavan tarinan puute. Tämä elokuva jää vielä kauaksi tavoitteesta, jos tarkoitus on ollut tarjota unkarilaiselle yleisölle mieltäylentävää katsottavaa, jonka faktapuoli on kunnossa.

Paljon hauskemmin elokuvasta kirjoittaa 444.hu:n László Szily, jonka viiltävät letkautukset esimerkiksi animaation tasosta saattavat lennättää lukijan aamukahvit nenän kautta näppäimistölle. Ihmishahmojen kasvonilmeitä ei ole animoitu, joten elokuvassa ”kasvohalvauspotilaat taistelevat amfetamiinipöllyisen mulkosilmäisten, ilmeettömien zombien kanssa, kuolevat hevoset ja hirvet taas ilmeilevät kuin 1980-luvun tv-showssa”. Animointi on tietenkin kustannussyistäkin niukkaa, mutta silti “täynnä fantastisia bugeja. Lagaavasta šamaanista yllättävän sähköiskun kourissa tanssiviin hevosiin, lapamatomaista vartaloaan aaltomaisesti liikuttaviin puolialastomiin jurtta-asukkaisiin ja aivan yllättäen moonwalkingia esittäviin sotilaisiin – tähän tuotantoon on jätetty valtavasti pieniä riemun lähteitä.” Tahattoman huumorin huipennus Szilyn mukaan on Árpádin kuolema: hyväkuntoinen ja timmi partamies muuttuu äkkiä balsamoiduksi Leniniksi.

Mutta olennaisempaa on tietenkin teksti. Elokuvan tarina ei sisällä vain historiallisia asiavirheitä tai kyseenalaisia tulkintoja, joita pahaa-aavistamattomalle katsojalle tarjoillaan historiallisena totuutena. Vielä hyytävämpää on se, miten tämmöisellä viihdepläjäyksellä rakennetaan poliittista populismia: täysin epähistoriallista kuvaa muinaisesta kansakunnasta tai kenties suorastaan ”arovaltiosta”, jonka ”kansalaiset” olivat sekä modernin tietoisia poliittisesta etnisyydestään että monin tavoin ylivertaisia muihin etnisiin ryhmiin nähden.

Pikakelailin elokuvan nopeasti läpi, ja jo ne muutamat kohdat, joita ehdin näkemään ja kuulemaan, olivat, hm, hieman hämmentäviä. Heti alussa selostajasetä kertoo:

Vuosi 907 on puolessa, ja unkarilaiset valmistuvat ratkaisevaan taisteluun. He ovat palanneet muinaiseen isänmaahansa, ja nyt heidän on uudelleen puolustettava sitä.

Palanneet? Uudelleen? Tämä tuntuu viittaavan johonkin vaihtoehtoteorioihin Unkarin esihistoriasta. On esimerkiksi huuhaahistorioitsijoita, joiden mukaan Unkari olisi ei vain unkarilaisten vaan koko ihmiskunnan alkukoti. Tässä varmaan kuitenkin viitataan siihen tieteen valtavirrasta poikkeavaan mutta Unkarissa perinteisesti suosittuun ajatukseen, joka elokuvassa myöhemminkin selvin sanoin esitetään: unkarilaiset ovat hunnien jälkeläisiä. Näin ollen he olivat nykyisessä Unkarissa jo 400-luvulla Attilan pitäessä siellä hoviaan, ja yli neljäsataa vuotta myöhemmin he vain palasivat takaisin muinaisille mailleen, jotka tällä välin olivat joutuneet slaavien, avaarien, eri germaaniheimojen ja ties keiden haltuun.

Räväkästi taisteluasetelmaa esitelleen alun jälkeen (“kuningas Ludvig on määrännyt unkarilaiset tuhottaviksi”) seuraa pitkä kansatieteellinen johdanto, jossa kerrotaan arokansojen elämäntavasta ja kulttuurista, esitellään karjankasvatusta, jurtan sisustusta tai kudonnaisten valmistusta – missä kaikessa unkarilaiset eivät vähääkään jääneet jälkeen naapurikansoistaan, päinvastoin. Niin, ne naapurikansat:

Verecken solan kautta Tiszajokea myöten unkarilaiset tulvivat Alföldin tasangoille, ottaen täällä asuvat kansat siipiensä suojaan. Vastarintaa tekivät vain Määrin ylämaan ruhtinaskunta sekä eteläiset bulgaaripäälliköt, mutta heidän joukkonsa hajosivat unkarilaisten nuolikuuroihin. (…) Pannonian alkuasukkaiden, avaarien, bulgaarien ja slaavien, läheisten ja kaukaisten verisukulaisten liitosta muotoutui uusi yhteisö. (…) Idän ja lännen kulttuurien kohtaamispisteessä elävät kansat olivat varmastikin iloissaan Karpaattien altaan yhtenäisyyden ja turvallisuuden takaavasta, korkeaa osaamista mukanaan tuovasta unkarilaisvallasta.

Kyllä varmaan… Itse asiassa epäselvää on edelleenkin (ja sen on elokuvan kertojakin hetkeä aiemmin myöntänyt), millaiset olivat “Karpaattien altaassa” (tämä on siis Unkarissa nykyään entisen Suur-Unkarin poliittisesti korrekti synonyymi) eri etnisten ryhmien suhteet tuhatsata vuotta sitten ja mitä tarkkaan ottaen tapahtui, kun idän aroilta saapunut luultavasti suhteellisen harvalukuinen unkarinkielinen soturieliitti sulautti itseensä suuren osan muista kansanryhmistä. Ja mitä tuohon unkarilaisten huippuosaamiseen tulee: en mitenkään halua vähätellä maahantulon aikaisia unkarilaisia, jotka varmasti osasivat ja tiesivät yhtä ja toista, ja varmasti arokansojen kulttuuriin sisältyi kaikenlaista hienoa ja arvokasta – mutta tämä teksti on koko ajan liukumassa niiden huuhaateorioiden suuntaan, joiden mukaan nimenomaan ja erityisesti unkarilaiset ovat jonkin muinaisen korkeakulttuurin perillisiä ja kulttuurisesti naapureitaan ylempänä.

Etenkin tässä elokuvassa ollaan Unkarin hallituksen nykyisen kulttuuripoliittisen linjan mukaisesti kehittelemässä Unkarin valtiolle ja kansallisvaltioidentiteetille historiallista jatkuvuutta kauas esihistorian puolelle, väittäen, että ennen maahantuloa unkarilaisilla olisi ollut oma ”arovaltio” ja sillä oma ulkopolitiikka. Omia hallintojärjestelmiään arojen kansoilla tietenkin oli, mutta yritys samastaa hevospaimentolaisheimojen sosiaaliset rakenteet ja niiden hallitsijoiden suhteet ja liittoutumat moderneihin eurooppalaisiin valtioihin, joilla on maantieteelliset alueet ja rajat, haisee pahasti siltä, että tässä ollaan rakentamassa Unkarista Euroopan vanhinta ja vieläkin vanhempaa kuningaskuntaa vaikka väkisin.

Erityisen hämmentävä on elokuvan näkemys unkarilaisten uskonnosta. Toisaalta kerrotaan – varmaankin alan tutkijoiden näkemystä vastaavasti – että muinaisten unkarilaisten uskontoon kuului šamanismia, totemismia (myyttisten esi-isien tai -äitien kulttia) sekä uskoa monenlaisiin luonnonhenkiin. Elokuvassa myös näytetään šamaaneja rummuttamassa ja tanssimassa hirvensarvet päässään, taustalla jonkinlainen naispuolista jumalhahmoa esittävä patsas. (Ja tässä muistuu taas mieliin se unkarilaisissa ”kansallismielisissä” piireissä suosittu ajatus, että Boldogasszony eli ’autuas valtiatar’, niin kuin katoliset unkarilaiset perinteisesti Neitsyt Mariaa kutsuvat, oli alun alkaen pakanallisten unkarilaisten ylijumalatar, joka myöhemmin samastettiin Jeesuksen äitiin.) Toisaalta näemme myös ruskeakaapuisia munkkeja keskustelemassa unkarilaisten kanssa ja pystyttämässä kylän laidalle suurta ristiä, ja meille kerrotaan, että ”yksijumalainen uskonto oli jo aroilla juurtunut unkarilaisten pariin”.

Varmaankin unkarilaisilla oli jo ennen maahantuloa voinut olla kosketuksia kristinuskoon, juutalaisuuteen ja kenties islamiinkin. Toisinaan heidän uskontoaan luonnehditaan ”tengrismiksi”; tätä nimitystä käytetään Keski-Aasian arojen paljolti turkkilaiskielisten kansojen muinaisuskosta, johon sisältyi sekä šamanismia ja henkiuskoa että usko yhteen suureen taivaanjumalaan, Tengriin. Toisaalta Unkarissa on jo pitkään nähty huuhaanationalistien yrityksiä yhdistää kristinusko kuviteltuun muinaispakanuuteen, äärimmillään jopa niin, että muinaiset unkarilaiset olisivat itse asiassa harjoittaneet jonkinlaista alkuperäistä puhdasta kristinuskoa, jonka juutalaiset pilasivat. (Tämä on ydinajatuksena Ferenc Zajtin kirjassa “Oliko Jeesus juutalainen?”, joka ilmestyi ensi kerran 1936 ja on viime vuosikymmeninä jälleen noussut suosioon tietyissä piireissä. Vastaus otsikon kysymykseen on kirjan mukaan tietenkin ”ei”.)

Vaikka tämmöistä ei elokuvassa suoraan väitetäkään, nämä ulottuvuudet pyörivät katsojan mielessä etenkin elokuvassa käytettyä etnoiskelmää kuunnellessa. Jyskyttävän rytmikkään kappaleen esittävät iskelmälaulajanainen ja räppärimies (sen voi kokonaan kuunnella myös YouTubesta), ja siinä lauletaan ja räpätään tähän tapaan:

Kun taisteluun saan käydä ja vuodattaa vertani,
en unohda: Jumala on yksi.
Kun rakkaani ääni hyväilee sieluani,
en unohda: Jumala on yksi.
Kun suojelen lastani ja opetan häntä oikeaan,
en unohda: Jumala on yksi.
Kun tähtien valossa on sydämeni turvapaikka,
en unohda: Jumala on yksi.
Taivasta kohti ojennan miekkani,
niin kauan kuin elän, kuljen tietä.
Ratsuni karvassa kimaltaa jo aurinko,
taivaan portti on aina auki.
Yhdessä maan kanssa sydämeni sykkii,
rukoukseni on elämää sillä elämä on Jumala…

Näin. (Unkarintaitoisille suosittelen lämpimästi myös parodiaversiota, joka samoin löytyy YouTubesta.) Tämän jälkeen ei yllätä, että elokuvan lopputeksteissä erityisesti kiitetään sekä inhimillisten voimavarojen ministeriä ja kansallisen huuhaatieteen ystävää Miklós Kásleria, jolle tämän Unkarilaisuuden tutkimusinstituutin perustaminen oli erityinen sydämenasia, että erikseen Unkarin hallitusta.

Válasz.hu-sivuston artikkelissa Barna Borbás niittaa: tämän faktaa ja myyttejä sekoittelevan luomuksen myötä ministeri Káslerin ”tutkimusinstituutti” on lopullisesti siirtynyt tieteen piiristä fantasian puolelle. Näinhän se näyttää olevan, ja vielä pelottavampia ovat tähän fantasiaan yhdistyvät uskonnolliset ainekset. Populistinen politiikka on vaarallista jo politiikan hahmossa liikkuessaan, saati sitten kun siitä rakennetaan uskonnollinen kultti. Tätä tehdään Unkarissa nykyään jo veronmaksajien, kenties myös EU-veronmaksajien rahoilla.

Korruptiouutisia vaihteeksi Itävallasta

Itävalta pääsi taas YLEnkin uutisiin jonkin muun kuin alppihiihdon yhteydessä. Karl-Heinz Grasser, entinen valtiovarainministeri, on saanut vuosikausia kestäneessä korruptio-oikeudenkäynnissä kahdeksan vuoden vankeustuomion. Tuomio ei ole lainvoimainen ja siitä varmastikin valitetaan, mutta jonkinlainen päätepiste on kuitenkin saatu vuosikausien vetkutukseen.

Kun aikoinaan muutin Wieniin vuonna 2000, Grasser oli Itävallan politiikan nouseva tähti ja superjulkkis. Syötävän komea nuori mies, klagenfurtilaisen autokauppiaan poika, oli 1990-luvun alussa, vain vähän päälle parikymppisenä syöksähtänyt oikeistopopulistisen FPÖ:n silloisen legendaarisen johtajan Jörg Haiderin lähipiiriin, joka koostui suurimmaksi osaksi juuri näistä ”pojuista” (Buberl), huomattavan hyvännäköisistä nuorukaisista. Kun vuosituhannen vaihteessa FPÖ kansainvälisen kohun saattelemana nousi hallitukseen, oikeistokonservatiivisen ÖVP:n pienemmäksi koalitiokumppaniksi, 31-vuotiaasta Grasserista tuli yllättäen valtiovarainministeri (kuulemma siksi, että FPÖ:n alun perin tälle paikalle kaavailema herra oli möläytellyt julkisuudessa liian rasistisia kommentteja).

Vuoteen 2002 saakka (jolloin Haider ns. Knittelfeldin vallankaappauksella hajotti silloisen FPÖ:n ja perusti oman ”sinisen tulevaisuutensa”, tosin tunnusväriltään oranssin BZÖ:n) Grasser edusti FPÖ-puoluetta, mutta itse asiassa hänet tunnettiin ÖVP:n vanhojen herrojen, etenkin tuolloisen liittokanslerin Wolfgang Schüsselin suojattina. Vuoden 2002 hallituskriisin ja uusien vaalien jälkeen Grasser palasi hallitukseen sitoutumattomana mutta ÖVP:tä lähellä olevana ministerinä, ja vuoden 2006 vaalien jälkeen (joissa ÖVP kärsi melkoisia tappioita) Schüssel olisi ollut valmis jopa tekemään hänestä varaliittokanslerin. Vuonna 2007 Grasser sitten lopetti poliittisen uransa ja siirtyi liike-elämän palvelukseen, toimimaan osakkaana tai johtokunnan jäsenenä erinäisissä yrityksissä. Pari vuotta varhemmin hänen mahtavan keltalehdistökohun saattelema romanssinsa oli huipentunut ihkuromanttisiin häihin Swarovskin kristallidynastian perijättären Fiona Pacifico-Griffinin kanssa.

Valitettavasti en heti löytänyt niitä takavuosien kohuttuja poikakalenteri-poseerauskuvia, jotka Grasser muistaakseni oli otattanut yksityisluontoiseksi lahjaksi vaimolleen ja joista ainakin jotain vuoti mediaan. Mutta tässä AP:n kuva nuoren valtiovarainministerin ja kristalliperijättären jetset-romanssista kertovasta seurapiiriuutisesta.

(Niin, ne “KHG”:n ja “Fionan” häät… Muistan vielä hämmentävän keskustelun kollegani kanssa, jolle vähän paheksuen ihmettelin tapahtuman kirkollista kehystä. Katoliseen kirkkoon kuuluva Grasser oli ollut jo aiemmin naimisissa – liitto oli ilmeisesti solmittu jo hyvin nuorella iällä ja purkautunut aikoja sitten – joten pariskunta ei voinut saada kirkkohäitä, mutta vihkimisen jälkeen tapahtuman kunniaksi vietettiin ihanan tunnelmallista messua paikallisessa kirkossa. Näin naiivina luterilaisena minun oli vähän hankala ymmärtää, miten katolinen kirkko toisaalta ei vihi eronneita eikä tunnusta näiden uusia liittoja mutta toisaalta kuitenkin suostuu juhlistamaan tämmöisen pariskunnan yhteiselämää, joka sen oman opetuksen mukaan on syntiä ja aviorikosta. Katolisen kasvatuksen saanut kollegani ei puolestaan tajunnut, mitä minä tässä oikein ihmettelen. ”Se nainenhan on kuulemma syvästi uskonnollinen, joten miksi ei.”)

Vuosituhannen vaihteessa Itävalta oli tehnyt melkoisen poliittisen suunnanvaihdoksen. Vuosikymmeniä kestäneen ”punamustien” (sosiaalidemokraattinen SPÖ ja ÖVP) koalitioiden kauden jälkeen valtaan nousi oikeisto-äärioikeistohallitus, joka ryhtyi pontevasti purkamaan säännöstelyä ja yksityistämään valtion omaisuutta. Suuryritysten herrat olivat tästä Grasserille niin ylitsevuotavan kiitollisia, että – näin kuulemma kommentoi sarkastisesti nimenomaan työnantajapuolen järjestön (Industriellenvereinigung) silloinen pääsihteeri Herbert Krejci – hyvä kun eivät nostelleet lapsiaan tämän siunattaviksi. Kiitollisuuden, ihailun ja ihastelun takana liikkui tietenkin myös rahaa.

Arvelut siitä, että hallituksen yksityistämisprojektien yhteydessä, siis valtion omaisuutta myytäessä, rahaa olisi voinut liikkua asiattomiin taskuihin, alkoivat konkretisoitua viimeistään oikeistohallituksen vaihtuessa demarijohtoiseen punamustakoalitioon vuonna 2007. Uutisissa alkoi näkyä yhä enemmän milloin minkäkinlaista ”Affäreä”. Oli Homepage-Affäre (joka koski Industriellenvereinigungin rahoitusta Grasserin kotisivulle, joka ehkä oli yksityinen, ehkä ei), oli Terminal-Tower-Affäre (Grasserin epäiltiin vaikuttaneen siihen, että valtiovarainministeriön alainen elin hankki kalliit toimitilat rakennusfirma Porrin Linziin rakentamasta uudesta hienosta liiketalosta), oli Novomatic-Affäre: Grasserin ministeriö ajoi ankaralla painostuksella rahapelisäännöstelyä lievennettäväksi, ja tästä hyötyi etenkin peliautomaattifirma Novomatic, jolta puolestaan oli siirtynyt huomattava maksusuoritus Grasserin lähipiiriin kuuluvalle lobbari Walter Meischbergerille. (Samainen Meischberger oli mukana myös BUWOG-Affäressä, jota koskeva oikeudenkäynti nyt siis on saatu toistaiseksi juhlalliseen päätökseen.) Ja oli monia muitakin isompia ja pienempiä afäärejä, epäselvyyksiä ja epäilyksiä.

Kirjoitin BUWOG-jutusta täällä yli neljä vuotta sitten, kun jutun oikeuskäsittely lopultakin pitkällisten tutkimusten jälkeen päästiin aloittamaan. Lyhyestihän homma meni niin, että valtion omistamaa asuntokiinteistöyhtiö BUWOGia myytäessä tarjouskilpailun voitti Immofinanz-yhtiö saamansa sisäpiirin vinkin ansiosta, joka vaikutti tulevan Grasserin omasta toimistosta, Immofinanzilta puolestaan siirtyi ilmeisesti provisiona melkoinen summa rahukkaa Grasseria lähellä olevien tyyppien, kuten yllä mainitun Meischbergerin, tai näiden herrojen omistamien veroparatiisifirmojen kautta salaperäisille liechtensteinilaisille pankkitileille, jotka oikeus nyt, kuusitoista vuotta tapahtuneen jälkeen, katsoi pystyneensä kiistattomasti yhdistämään Grasseriin itseensä. Tätä asiaa on nyt jauhettu eri portaissa ja julkisuudessa vuosikaudet, lukemattomiin istuntoihin ja satojen todistajien kuulemiseen sekä tästä mediassa raportoimiseen on uponnut henkilötyötunteja käsittämätön määrä, eikä juttu tietenkään ole vielä tällä selvä, vaan luvassa on valituksia ja uhriutumista useammankin uutistuutin täydeltä. Samalla monet kysyvät aivan aiheellisesti, miten kohtuullista on ketään asianosaista kohtaan, että oikeusjutut venyvät vuosien mittaiseksi löysässä hirressä roikuttamiseksi.

Der Standard -lehden etusivun kolumnissaan, johon jo ylempänä viittasin, päätoimittaja Hans Rauscher tiivistää Grasserin olemuksen sanaan Blender, joka anglistisesti merkitsee tehosekoitinta mutta saksaksi paremminkin ”häikäisijää”, huijaria. Grasserin valtiovarainministerikauden kehuttu saavutus, ”nollavaje”, saatiin aikaan kertakikkailulla, myymällä valtion lypsylehmiä lihoiksi, politiikasta lähdettyään hän ei ihmeemmin menestynyt liike-elämässä. Mutta, näin Rauscher, itävaltalaiset rakastavat Blendereitä. Kun kohina erilaisista afääreistä Grasserin ympärillä toden teolla alkoi, joku hänen ihailijansa kirjoitti julkisuuteen tulleessa kirjeessään: ”Te olette liian nuori, liian älykäs, liian komea tähän kammottavaan kateellisten yhteiskuntaan.” Itävaltalaiset(kin) rakastavat myös poliittisia populisteja, sellaisia kuin Grasserin ensimmäinen poliittinen isähahmo Jörg Haider, ja halveksivat ”poliitikkoja”, kirjoittaa Rauscher – ”kunnes retkahtavat ensimmäiseen eteen osuvaan huijariin. Järkiintyminen koittaa sitten vääjäämättä, mutta sekään ei välttämättä kestä kauaa.” Rauscher ei kolumnissaan kehitä ajatusta tämän pitemmälle, mutta väkisinkin sitä kysyy, viitataanko rivien välissä myös tämänhetkiseen liittokansleriin Sebastian Kurziin, nättiin nuoreen mieheen, jonka unelmavävyn olemusta kaikki rakastavat mutta jonka populistista ja aatteetonta politiikantekoa on etenkin ÖVP:n ulkopuolella ankarasti arvosteltu.

Kaameita kaikuja

(In English: https://hungarianspectrum.org/2020/09/28/johanna-laakso-eerie-echoes/ )

Korona koettelee myös Unkarin poliittista tapahtumakenttää. Koska tänä kesänä ei koronaviruspandemian takia järjestetty Tusványosin festivaalia, transilvanianunkarilaista kulttuuritapahtumaa, johon perinteisesti on sisältynyt Viktor Orbánin linjapuhe, ei myöskään “Kötcsen piknikkiä” eli Unkarin oikeistokonservatiivisen eliitin kesätapaamista, pääministeri Orbán joutui purkamaan ajatuksiaan hallituksen nykyisen äänitorven, entisen lakkautetun konservatiivilehden nimeä ja logoa käyttävän Magyar Nemzetin palstoilla jonkinlaisena esseenä, otsikolla ”Yhdessä se onnistuu jälleen”. Kirjoitus löytyy nyttemmin myös Unkarin hallituksen verkkosivujen kohdasta ”pääministerin puheita” useille kielille käännettynä, ainakin englanniksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja venäjäksi. Sitä on myös yksityiskohtaisesti analysoinut englanninkielisessä Hungarian Spectrum -blogissaan Éva S. Balogh, joka referoi useiden unkarilaisten poliittisten kommentaattorien ja politiikantutkijoiden reaktioita. En siis yritäkään tässä selostaa koko juttua ja sen kaikkia mahdollisia kytköksiä, nostan vain mietittäväksi, mikä on tämmöisen poliittisen trollailun suhde todellisuuteen, mihin sillä oikein pyritään ja kenelle tämä kirjoitus oikein on suunnattu.

Kuten niin monissa poliittisissa puheissaan tätä ennenkin, Orbán niin monien autoritaaristen johtajien lailla maalailee sotaisia kuvia ankarasta taistelusta, joka nyt on vihdoinkin kääntymässä meidän hyvien voitoksemme ja pahisten tappioksi.

Henkisen suvereeniuden ja älyllisen vapauden puolesta jo vuosia sitten juuri Tusnádfürdőssä käynnistämämme taistelu alkaa vähitellen kantaa hedelmää. Kapina poliittista korrektiutta, siis suvakkien (libernyák) oppi-, puhetapa- ja tyylidiktaatteja vastaan virtaa yhä leveämmässä uomassa. Yhä useammat, yhä urheammin irrottautuvat jo tukahduttavan ahtaaksi käyneen ainoan oikean puhetavan, ainoan oikean demokratiakäsityksen, ainoan oikean Eurooppa- ja Länsi-tulkinnan jalkapuusta. Vapautumisyritys ei itsessäänkään ole helppo, rangaistuksen riski on melkoinen. Uhkana on karkotus akateemisesta elämästä, työpaikan menetys, leimaaminen, akateeminen kujanjuoksu, esimerkkejä alkaa ilmetä jo päivittäin.

Yhtään konkreettista esimerkkiä Orbán ei tosin kerro. Ei myöskään siitä, miten ”yhä useammat vakuuttavat esseet ja syvälliset tutkimukset” ovat jo kumonneet ”Brysselin kuplassa” hellityt käsitykset illiberaalin demokratian mahdottomuudesta. ”Konservatiiviset ajattelijat” ovat ”matemaattista todistustakin elegantimmin” osoittaneet (missä, ketkä, miten?), että oikeusvaltio ja hyvä hallinto on mahdollista toteuttaa muutenkin kuin liberaalin demokratian liberaalien arvojen kautta. Nimittäin, väittää Orbán, edelleenkään yhtään nimeä, faktaa tai lähdettä mainitsematta, konservatiivinen tai ”kristillis-konservatiivinen” ajattelutapa ja ”liberalismi” ovat toistensa vastakohtia ja vihollisia, täysin yhteensopimattomia. ”Liberalismi” haluaa omahyväisesti pakottaa kaikki kansat samaan muottiin, tuhota niiden perinteet, kristillisen identiteetin ja perhearvot, hukuttaa Euroopan maahanmuuttoon ja islamisaatioon. Ja tietenkin näiden häijyjen suvakkipuuhien takana häärii, lähes ainoana nimeltä mainittuna henkilönä tässä vuodatuksessa, kukapa muu kuin kansainvälinen superroisto György Soros. Länsivaltojen rule of law on oikeammin rule of blackmail (ilmeisesti tällä hauskalla sutkauksella viitataan siihen, että EU uhkailee oikeusvaltioperiaatetta rapauttavia jäseniään taloudellisilla sanktioilla), jota itse asiassa pyörittää Soros verkostoineen.

Orbán on siis oikeastaan julistamassa sotaa länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion periaatteita vastaan. Tämän sodan kulisseiksi rakennetaan kuva kahden ideologian, ”kristillis-konservatismin” ja ”liberalismin” lopullisesta ja ratkaisevasta taistelusta, jossa ilmeisesti Orbánin Unkari ystävineen esittää ratkaisevaa osaa oikean Euroopan aitojen kansallisten perinteiden ja rakenteiden puolustamisessa yli- ja epäkansallista liberaalia pahuutta vastaan.

Kuin ohimennen tästä päästään tämänhetkiseen koronaviruskriisiin. Virus ”tuotiin meille ulkomailta”, ja ensimmäistä aaltoa vastaan Unkari taisteli menestyksekkäästi. Nyt toisen aallon torjuntaan tarvitaan toisenlainen strategia, mutta siihen ollaan valmiina ja varustautuneina, vakuuttaa Orbán. (Hm. Unkarin koronatilastokäyrät osoittavat tiukasti yläviistoon, kahden viime viikon aikana uusia tartuntoja on todettu yli 11 000, uusia koronakuolemia 87. Tilanne alkaa olla viime maaliskuun tasolla, ja ainakin omassa mediakuplassani liikkuvista kauhutarinoista päätellen terveydenhuoltojärjestelmä on kaikkea muuta kuin varustautunut tähän. Esimerkiksi kohutut hengityskoneet, joita Unkarin sairaaloihin on ostettu – jos on – käsittämätön, viisinumeroinen määrä, eivät paljoa auta, jos ja kun pätevää, koulutettua henkilökuntaa ei riitä niitä käyttämään.) Ja lopuksi, viimeisissä kappaleissa, paljastetaan varsinainen maali: tulossa olevat vuoden 2022 vaalit, joissa vastustajana ei enää ole oikeita oppositiopuolueita vaan ”Soros-verkostoa palveleva vasemmiston kansanrintama.”

Vuonna 2022 valmistaudumme ratkaisevaan yhteenottoon. Heidän takanaan ovat kansainvälinen media, Brysselin byrokraatit ja kansalaisjärjestöiksi naamioidut NGO-järjestöt. [NGO noin yleisesti tarkoittaa nimenomaan kansalaisjärjestöä, non-governmental organization, mutta Orbánin Unkarissa tälläkin sanalla on toisenlainen kaiku…] Meillä ei voi olla epäilystäkään tästä: vallan ja rahan takia ne ovat valmiita tekemään mitä vain. On aika meidänkin [!] asettua taisteluasemiin. Vaikeiden hallitusvuosien jälkeen meidän on palattava vaalien taistelukentälle. On tullut aika valmistautua, että oikean hetken tullen pääsisimme ratsastamaan taisteluun. Vuonna 2022 meitä odottaa ankara yhteenotto. Valmistautukaa.

Nyt voisi tietenkin ruveta miettimään vuoden 2022 vaalien näkymiä, niin kuin Éva S. Balogh blogissaan. Voisi myös, kuten Zoltán Gábor Szűcs Mérce-portaalin jutussaan, kuitata koko jutun pitkäveteiseksi trollaukseksi, jota ei enää edes jaksa lukea, tai ”kuumehoureiseksi” viestiksi jostakin rinnakkaistodellisuudesta – koko tämä vuodatushan leijailee jossakin täysin ilmassa, vailla ainuttakaan lähdettä tai faktaa. Tai voisi vain todeta Orbánista kuten erinäisistä muistakin populisteista, että projektio on hänessä vahva. Autoritaarinen johtaja, joka on nujertanut median ja tiedeinstituutioiden riippumattomuuden ja ajanut kokonaisen yliopiston maanpakoon, syyttelee epämääräisiä lännen ”liberaaleja” ilmapiiristä (missä?), jossa mukamas intellektuellit pelkäävät viran menetystä, leimaamista ja akateemista kujanjuoksua. Vertaansa hakevan kleptokraattisen korruptiomafian keskiössä istuva, EU-tuilla ja julkisilla varoilla rikastuneiden oligarkkien isäntä pelottelee kansaansa ”kansainvälisen suurpääoman” ja globaalien spekulanttien ahneilla juonilla. Vihaa ja muukalaispelkoa lietsova demagogi syyttää vastustajiaan mielipidediktatuurista, maalittamisesta ja suuren sivilisaatioiden sodan valmistelusta. Hohhoijaa.

Mutta halusin nostaa esiin vertailun lähes täsmälleen sadan vuoden takaiseen poliittiseen puheeseen. Syyskuussa 1920, kertoo tuoreessa Facebook-postauksessaan Krisztián Nyáry, uskontoasiain- ja opetusministeri István Haller puhui valtiopäivillä näin (koko puheenvuoron sisältävä pöytäkirja on verkossa täällä):

Pyrkiessämme vaikuttamaan moderneilta, liberaaleilta, edistyksellisiltä olemme monen monituiset kerrat tehneet myönnytyksiä näiden näkökantojen suuntaan, unkarilaisten näkökantojen kustannuksella. (…) ja siksi kävi niin, että sallimme Unkarissa sellaisia valtiollisia toimia, joiden johdosta vähitellen syntyi sellainen tilanne, että Unkarin kansakunta ei enää elänyt omaa elämäänsä, että Unkarin kansakunnan kulttuurilla ei lopulta enää ollut Unkarin kansallishengen kanssa yhteen sointuvaa ilmenemismuotoa (…) Meillä on nyt oltava rohkeutta siihen, että katsomme omia erikoislaatuisia olojamme avoimin silmin, vedämme niistä omat johtopäätöksemme ja säädämme sellaisia lakeja, jotka sopivat meille ja vastaavat meidän olojamme, silloinkin, kun nämä lait ovat erilaisia kuin ranskalaisten lait, englantilaisten lait, saksalaisten lait. (…) Odotamme ensinnäkin oppineita, mutta (…) emme sellaisia, joiden korkeimpana pyrkimyksenä on vain tuhota se, mitä pitäisi rakentaa edelleen, emme kaipaa sellaisia tiedemiehiä, jotka välittävät sosiologiasta vain sitä, mikä hajottaa ja tuhoaa, vain sitä, mikä kasvattaa kansakunnanvastaisia tuntemuksia ja kapinallisia taipumuksia (…) Me tarvitsemme sellaisia tiedemiehiä, kunnioitettu Kansalliskokous, jotka ennen kaikkea tutkivat Unkarin maaperää, Unkarin historiaa, unkarilaista sielua (…) Me emme tarvitse sellaisia tiedemiehiä, joiden korkeimpana päämääränä on tyrkyttää Unkarin kansakunnalle vieraalla maalla syntyneitä teorioita, vaan päinvastoin niitä, jotka haluavat saattaa ulkomaat tuntemaan unkarilaisesta sielusta kasvaneita totuuksia. (…) Toiseksi odotamme korkeakouluilta opettajia, mutta sellaisia opettajia, jotka eivät tuuliviirin kääntyessä sano oppilailleen, niin kuin nyt lähimenneisyydessä, että ovat aina valehdelleet kun ylistivät nuorisolle Unkarin historian sankareita (…) me tarvitsemme opettajia, jotka tekevät tietoiseksi, vahvistavat ja tuovat julki tuon vaiston, tuon päättäväisyyden, joka tuhatvuotisen kansakunnan menneisyydestä atavistisesti taipumuksena, valmiutena, päättäväisyytenä periytyy kansakunnan pojille, että heidän kasvatuksensa ei tuota harmaita kulttuuri-ihmisiä vaan unkarilaisia kulttuuri-ihmisiä (…) Me emme tarvitse opettajia, jotka eivät halua kasvattaa unkarilaisia vaan vain kulttuuri-ihmisiä; me tarvitsemme opettajia, jotka ennen kaikkea lähettävät elämään luonteeltaan unkarilaisia, unkarilaisen teräksisen karaistuneita nuoria, etenkin nyt, kun tiedostamme, että Unkarin kansakunnan elämä ei pitkään aikaan tule olemaan muuta kuin taistelua ja kamppailua. (…) Lopuksi, arvoisa Kansalliskokous, me tarvitsemme kirjailijoita, sellaisia kirjailijoita, jotka eivät vain kirjoita unkarin kielellä vaan kirjoittavat unkarilaisittain, unkarilaisella tunteella, (välihuutoja: Niin on!) jotka vievät näyttämölle unkarilaisen luonteen ja, jos tarpeen on, unkarilaisten rikokset ja virheet, mutta joiden päämääränä ei ole ulkomaille lähetettävissä näytelmissä esittää Unkarin maaseutua ja Unkarin älymystöä ikään kuin pohjiaan myöten turmeltuneena, niin kuin vielä äskettäin tehtiin (…) Arvoisa kansalliskokous! Niin juuri, se liberalismin henki, joka Unkarissa on vallinnut, on nyt lakannut. (…) Ei kannata sanoa meille, että olemme epähumaaneja, taantumuksellisia, että emme ole maailmankansalaisia. Nämä fraasit eivät meihin enää tehoa. (…)

Tämä puheenvuoro on kuin Orbánin merkillisen ”esseen” kaksosveli. Lähes samat fraasit ja lähes sama sanoma: kunniaa mystis-romanttiselle unkarilaiselle kansansielulle ja kansalliselle ajattelutavalle, pois lännen suurvaltojen ihailu ja apinointi, alas kansainvälisyys ja maailmankansalaisuus etenkin taiteessa ja tieteessä, ja ennen kaikkea hiiteen liberalismi ja turha autoritaarisuuden pelko…

Olen reippaasti lyhennellyt ministeri Hallerin puheen tekstiä ja myös jättänyt siitä pois puheenvuoron varsinaisen aiheen. Se nimittäin koski juuri tuolloin, vuonna 1920 säädettyä numerus clausus -lakia, jolla vähemmistökansojen osuus korkeakoulujen opiskelijoista rajattiin vastaamaan näiden kansojen osuutta väestöstä yleensä. Laissa itsessään ei näitä kansanryhmiä tarkemmin määritellä, mutta kaikki tiesivät – ja se tuotiin myös ministeri Hallerin puheenvuorossa selvästi julki – että lain kohteena olivat korkeakouluissa ja sivistyneistössä ”yliedustetut” juutalaiset.

Itäisessä Keski-Euroopassa ”kansallinen” kaupunkikeskiluokka oli jäänyt kehittymättä, ja siksi ne kansankerrokset, joista yliopistojen opiskelijoista suurin osa värväytyi, olivat paljolti saksalaisia ja juutalaisia (kun taas köyhimmissä ryhmissä, entisissä maaorjatalonpojissa ja näiden kaupunkiköyhälistöksi valuneissa jälkeläisissä, oli historiallisista syistä juutalaisia hyvin vähän). Ministeri Hallerin puheessaan esittämän tilaston mukaan vuosina 1906–1910 juutalaiset, joita koko väestöstä oli tuolloin 8 %, olivat muodostaneet oikeustieteen opiskelijoista yli neljäsosan ja lääketieteen opiskelijoista lähes puolet. Tämä nähtiin ”kristillis-kansallismielisillä” tahoilla suurena epäkohtana, siitäkin huolimatta, että Unkarin juutalaiset olivat innolla assimiloituneet: he puhuivat unkaria, vaihtoivat usein sukunimensä unkarilaiseksi ja antoivat lapsilleen etunimeksi Attila tai Etelka, asuivat, elivät ja pukeutuivat aivan samoin kuin kuka hyvänsä unkarilainen ja pitivät itseään isänmaallisina unkarilaisina. Monet heistä myös maallistuivat, luopuivat uskostaan ja ottivat kasteen. Siitä huolimatta Trianonin häpeärauhan jälkeen, kun entisten suurten slaavi- ja romanialaisvähemmistöjen alueet oli leikattu pois ja liitetty naapurivaltioihin, juutalaiset kelpasivat syntipukeiksi ja ”kansallismielisen” vihapropagandan kohteeksi.

Numerus clausus -lakia on myöhemmin kutsuttu ”nollanneksi juutalaislaiksi”. Toisin kuin tarkoitus oli, se ei olennaisesti lisännyt köyhien ”kristittyjen” unkarilaisten osuutta korkeakoulujen opiskelijoista. Sitä vastoin se jäyti oikeusvaltioperiaatetta ja virallisti etnisen syrjinnän ja rasismin (kyllä, juutalaislain laatijat ja säätäjät itsekin ajattelivat juutalaisia ”rotuna”, faj). Numerus clausus -laista johti tie 1930-luvun lopulla varsinaisiin juutalaislakeihin ja lopulta Unkarin juutalaisten joukkomurhaan.

Mihin johtaa tie Orbánin ”esseessä” hehkutetusta ”kansallis-konservatiivisesta” ja ”kristillisdemokraattisesta” politiikasta? Antisemitismi on Unkarissa yhä olemassa ja osassa Orbánin kannattajakuntaa voimakas tekijä; siihen vetoaa osaltaan György Sorosin (ja hänen takanaan piilevien Tiedättekylläkeiden, ”kansainvälisen suurpääoman”) demonisoiminen. Liian avoimesti tätä korttia ei kuitenkaan voi pelata. Paremmin toimii maahanmuutolla ja ”islamisaatiolla” pelotteleminen ja sen rinnalla toinen, Itä-Euroopassa nykyään suosittu viholliskuva: väitetty ”gender-ideologia” eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen emansipaatio ja (Orbánin sanoin) ”lapsen syntymässä saaman ja Luojan määräämän sukupuoli-identiteetin” kiistäminen.

Historia toistaa itseään. Tällä hetkellä toivon, hartaasti ja kädet ristissä, että vanha sanonta pitäisi paikkansa ja historian tragedia toistaisi itsensä, mutta farssina.

Kohta kansa vastaa taas

Puolitoista vuotta sitten kirjoitin Unkarin kansallisista konsultaatioista, joten tätä taustoitusta lienee tarpeetonta tässä toistaa. Orbánin hallitus on mielistynyt tähän alun perin suorana demokratiana markkinoituun työkaluun, jota eivät sido lakipykälät ja joka ei sido hallituksen käsiä (toisin kuin ”oikeat” kansanäänestykset), ja vuosien mittaan ”konsultaatiot” ovat muuttuneet mielipidekyselyistä yhä enemmän valmiiksi pureskeltujen propagandalauseiden syöttämiseksi. ”Kysymykset” ovat lievästi sanoen ohjailevia, eli niihin ei ole mahdollista tai järkevää vastata kuin yhdellä tavalla.

Uusimmasta konsultaatiosta on puhuttu jo pitkään, ja nyt ovat kysymykset tulleet julki.

#Hungary government launches new "national consultation"

The 13 questions to be sent to all Hungarian voters range from the "second Soros plan" to open confrontation with Brussels, banks and multinational companies. pic.twitter.com/FaTTIW4CU1

— Viktória Serdült (@viktoriaserdult) June 8, 2020

Kysymyksiä on kolmetoista. Ensimmäisessä kysytään, mitä koronantorjuntatoimia kansalaiset kannattaisivat, jos toinen aalto nyt iskisi. Pitkästä listasta voi rastia useampia kohtia, esimerkiksi ulkonaliikkumiskiellon, maskipakon, erityiset asiointiajat yli 65-vuotiaille, rajojen sulkemisen tai ilmaisen pysäköinnin.

(Ilmainen pysäköinti? Hallitus määräsi Budapestiin maksuttoman pysäköinnin tungoksen ja tartuntojen vähentämiseksi julkisissa liikennevälineissä. Opposition mielestä tämä on kiusantekoa, jonka tarkoituksena on myös kuristaa oppositiojohtoista pääkaupunkia viemällä siltä pysäköintimaksutulot.)

Toisesta kysymyksestä lähtien vastausvaihtoehtoja on yksinkertaisesti vain KYLLÄ ja EI. Kukin kysymys alkaa tilannetta selostavalla johdannolla, minkä jälkeen seuraa varsinainen lihavalla painettu kysymys. Esimerkiksi näin (kysymys 2):

Koronavirusepidemia on monissa maissa saanut koko terveydenhuoltojärjestelmän romahtamaan. Unkarissa onnistuimme hidastamaan epidemian leviämistä ja siten voitimme aikaa terveydenhuoltojärjestelmän asianmukaiseen valmistelemiseen. Uuden epidemia-aallon vaara on kuitenkin yhä olemassa.
Oletteko yhtä mieltä siitä, että epidemian vaatimaa valmiustilaa on pidettävä yllä terveydenhuollossamme niin kauan, kuin epidemian paluun riski on olemassa?

Tähän tyyliin jatkuu kysymyspatteristo, eli tiivistäen näin:

• Kysymys 3: Pääkaupungissa (huom huom!) Pesti útin vanhainkodissa kuoli koronaan useita ihmisiä, pitääkö vanhainkotien epidemiaturvaa vahvistaa? (Pitäähän?)
• Kysymys 4: Suojavarusteista on kaikkialla pulaa, mutta Unkariin on niitä onnistuttu hankkimaan ja käynnistämään myös kotimainen tuotanto. Eikö hallituksen pidäkin tukea suojavarusteiden valmistamista ja omavaraisuutta?
• Kysymys 5: Koulujen sulkeminen ja digitaaliseen opetukseen siirtyminen on ollut opettajille ja oppilaille kova ponnistus. Pitäisikö epidemian aikana opettajille ja lapsiperheille taata ilmainen nettiyhteys?

Toisella sivulla päästään sitten näiden ilmeisten lämmittelykysymysten jälkeen varsinaiseen asiaan:

• Kysymys 6: Brysselin EU-epidemiakeskus ei aavistanut vaaraa, Unkarissa sitä vastoin kriisinyrkki (operatív törzs) aloitti toimintansa jo tammikuun lopussa. Tarvitaanko Unkariin oma pysyvä epidemiavalvontaelin, että emme olisi riippuvaisia muista?
• Kysymys 7: Unkarilaisten terveyttä on suojeltava kustannuksia kaihtamatta, ja taakankantoon pitää osallistua kaikkien. Pitääkö myös pankkien ja ylikansallisten yritysten osallistua epidemiantorjunnan kuluihin?
• Kysymys 8: Koronaepidemia osuu kipeästi myös Unkarin talouteen, joskin lievemmin kuin Länsi-Euroopan (?!). Pitäähän kotimaisten tuotteiden ja palvelujen kulutusta sekä kotimaanmatkailua kannustaa?
• Kysymys 9: Hallitus luo viruksen kaatamien tilalle uusia työpaikkoja, tukee yrityksiä ja koulutusta sekä alentaa veroja. Pitääkö työpaikkoja suojelevaa ja luovaa ohjelmaa jatkaa myös epidemian loputtua?

Ymmärsiväthän kaikki? Brysseliin ei voi luottaa, pankit ja ylikansalliset yritykset ovat pahiksia (paitsi saksalaisten autotehtaat, joiden varassa Unkarin talous pyörii, mutta sitä ei sanota ääneen), ja Orbánin hallitus pyrkii luomaan työpaikkoja (vaikka ne olisivatkin työllistämisaputöitä tai muuta matalapalkkaraadantaa) ja kaunistamaan työttömyystilastoja ennemmin kuin suoraan auttamaan todellisessa syväköyhyydessä eläviä.

Mutta varsinaisiin ydinsisältöihin päästään viimeisissä kysymyksissä. Kysymys 10 on pakko kääntää kokonaisuudessaan:

Koronavirusepidemiaa seuraavan talouskriisin hoitoon on György Soros esittänyt uuden suunnitelman. Siinä hän ehdottaa, että EU:n jäsenmaat ottaisivat valtavia lainoja (ns. ikuisia obligaatioita), joiden korkoja olisi maksettava sukupolvesta toiseen, ikuisesti. Asiantuntijoiden mukaan tämä syöksisi kansakunnat velkaorjuuteen.
Torjutteko György Sorosin suunnitelman, joka suistaisi isänmaamme velkaan ennakoimattoman pitkiksi ajoiksi?

Soros on todellakin äskettäin esittänyt koronakriisielvytyksen ja ilmastonmuutoksen vaatimien toimien kulujen kattamista obligaatioilla, joista maksettaisiin vain korot. Ehdotus on edelleenkin ilmassa; se on vain yksityisen talouselämän vaikuttajan, joskin toki varsin mahtavan sellaisen, teoreettinen ajatusleikki ja toimintaesitys EU:lle, jonka tulevaisuudesta Soros tuntuu olevan aidosti huolissaan. Unkarin yleisölle Orbánin propaganda kuitenkin on jo pitkän aikaa kuvannut Sorosin jonkinlaisena maailmanherruutta tavoittelevana superkonnana, joka itse vetelee kaikista naruista ja ohjailee myös Brysseliä. Nyt on kuulkaa EU ihan kohta toteuttamassa sitä Soros-suunnitelmaa, josta me olemme puhuneet jo vuosia!

Soros mainittu, joten kohta päästään muihinkin kestoaiheisiin:

• Kysymys 11: Koronakriisi on saattanut myös unkarilaisia yrityksiä vararikon partaalle, ja kansainväliset keinottelijat saattavat yrittää hankkia omistukseensa strategisia yrityksiä Unkarista. Pitääkö teidänkin mielestänne Unkarin puolustaa unkarilaisia yrityksiä ulkomaalaisten vihamielisiltä [!] ostoyrityksiltä?
• Kysymys 12: Euroopan tuomioistuimen mukaan Unkari ei saa pitää maahanmuuttajia [bevándorlók, kysymyshän on oikeasti turvapaikkaa hakevista pakolaisista] odottamassa rajalle rakennetulla transitvyöhykkeellä. Kulkutautivaaran aikaankin ”migrantit” on päästettävä maan alueelle. Tämä päätös sopii yhteen György Sorosin varhaisemman maahanmuuttosuunnitelman kanssa, jonka mukaan Eurooppaan on hinnalla millä hyvänsä [!] päästettävä miljoona maahanmuuttajaa vuodessa. Onko teidän mielestänne hallituksen vastedeskin vastustettava maahanmuuttoa ja tiukasti puolustettava rajoja?
• Kysymys 13: Brysseli valmistautuu [!] hyökkäämään Unkarin perustuslain maahanmuuttosäädöksiä vastaan. Meidät halutaan pakottaa muuttamaan perustuslakimme maahanmuuton kieltävät säännökset. Oletteko samaa mieltä siitä, että Unkarin hallituksen on pidettävä kiinni maahanmuuton kieltävistä pykälistä, vaikka se merkitsisi avointa konfliktia Brysselin kanssa?

Tämmöistä settiä siis jyrähtää kansalaisten postilaatikkoihin. Brysseli, Soros ja maahanmuutto, niillä on menestyksekkäästi pelattu jo jonkin aikaa. Joten miksipä tässä propagandavaltteja vaihtamaan?