Pieni juhannuskimara

kesäkuu 22, 2019

Iloista sydänsuven juhlaa kaikille! Tänään ei tule pitkiä analyysejä vaan kolme pikku-uutista Unkarista.

Ensimmäinen ja synkein: EU:n tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2050 mennessä kaatui kolmen Visegrád-maan vastustukseen. Puolahan tunnetusti pyörii hiilellä ja hiilikaivoksilla, Tšekin pääministeri Andrej Babiš ei kuulemma pysty ymmärtämään, ”miksi meidän pitäisi jo nyt päättää, mitä kolmenkymmenen vuoden päästä tapahtuu”. Entäpä Unkari, jonka presidentistä János Áderista – lähes näkymätön edustushahmo ja nöyrä lakien allekirjoittaja – yritetään kalastusharrastuksensa avulla profiloida luonnonystävää ja ympäristöpolitiikan asiantuntijaa, huhujen mukaan joihinkin tuleviin kansainvälisiin tehtäviin? Áder ei ilmeisesti ole tähänkään paljoa kommentoinut, sitä vastoin pääministeri Orbánilla on ilmastotavoitteen torppaamiseen selitys valmiina: rezsi.

Rezsi (saksan kautta ranskan sanasta régie) tarkoittaa energia- ja kunnallistekniikkakuluja, ennen kaikkea energia- ja jätemaksuja, ja sen alentaminen, rezsicsökkentés, on jo vuosikausia ollut Orbánin hallituksen prestiisiprojekteja. Sillä miellytetään kannattajakunnan ydinjoukkoa, vähätuloisia ja vähemmän koulutettuja eläkeläisiä. Nämä eivät maksa veroja eivätkä välttämättä osaa laskea, että vaikka sähkö- ja kaasulasku ovatkin pienentyneet, kulutustavaroiden ja elintarvikkeiden korkea arvonlisävero käytännössä syö tämän hyödyn. Tämä kohdeyleisö ei myöskään välttämättä tiedä, että kaasun hinta on viime vuosina ollut muutenkin jatkuvassa laskussa, eikä seuraa Paksin ydinvoimalan laajennuksesta (venäläisellä luotolla) ja ylipäätään energiariippuvuudesta käytyä keskustelua. Rezsicsökkentés on markkinoitu Unkarin kansalle osana itsenäisyystaistelua pahaa Brysseliä vastaan, joka muka – kansainvälisten energiafirmojen edun nimissä – haluaa määräillä Unkarin energiahintapolitiikkaa. Siinä on myös sama tukipoliittinen logiikka kuin Unkarin valtion perhepoliittisissa ratkaisuissa, jotka eivät jaa rahaa suoraan lapsilisinä myös köyhimmille perheille vaan myöntävät keskiluokan lapsiperheille etuja tuloverotukseen, asunto- ja autoluottoihin: rezsicsökkentés ei tue kaikkein onnettomimpia syväköyhiä, joilta sähköt ja kaasut usein on jo katkaistu.

Näin siis Unkarin hallitus: tietenkin osallistumme ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun, uudistuvan ja atomienergian käytöllä voimme päästä jopa 90-prosenttiseen hiilineutraaliuteen. Mutta…

Unkarin hallituksen vastuulla on pitää unkarilaisten perheiden rezsi-kulut alhaalla, sillä ne ovat nyt maassamme Euroopan alhaisimpien joukossa. Jos sähköntuotantoa pitäisi muuttaa näiden näkökohtien mukaisesti, unkarilaisten perheiden sähkölaskut nousisivat 30–40 prosenttia.

Tässä yhteydessä ei ollut puhetta uutisesta, joka Unkarissa on ollut oudon vähän esillä: muutamia vuosia sitten on kaakkoisesta Unkarista Szigetvárin lähistöltä löydetty öljykenttä, josta salaperäinen uusi energiayhtiö tulee kaikessa hiljaisuudessa lähitulevaisuudessa pumppaamaan enemmän öljyä kuin koko Unkarissa on tähän asti tuotettu. Yhtiöstä ja sen yhteyksistä Unkarin valtioon – siis hallitusta lähellä oleviin piireihin? – ehkä kuullaan joskus lisää.

***

Ilmastopolitiikan ohella Unkari on äskettäin ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen myös tuoreimman korruptioskandaalin ansiosta. Samainen EU:n petoksentorjuntavirasto OLAF, joka taannoin puuttui pääministeri Orbánin vävypojan István Tiborczin aiemmin omistaman Elios-katulamppufirman sopimusten epäselvyyksiin (ja jota muuten nykyään johtaa Suomen Ville Itälä), on löytänyt vakavia viitteitä siitä, että noin viisi miljoonaa euroa EU:n tukirahoja on hävinnyt vääriin taskuihin Unkarin romanien tuki- ja integraatio-ohjelman yhteydessä. Samaisen ohjelman siis, jota Unkarin hallitus itse on kehunut poikkeukselliseksi saavutukseksi, ja johon se aina vetoaa, kun esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöt yrittävät nostaa esille Unkarin romanien köyhyyttä, syrjäytymistä ja syrjintäongelmia.

Ohjelmaa ”Silta työn maailmaan” pyöritti Flórián Farkas, Fidesz-puolueen kansanedustaja, ”malliromani” ja Orbánin luottomies, jota jo pitkään on pidetty jonkinlaisena korruption henkilöitymänä omassa sarjassaan. Tämä työllistämisohjelma ei OLAFin mukaan ikinä kunnolla toiminut eikä tuottanut minkäänlaisia tuloksia. EU:n varoilla hankittiin ja kalustettiin ohjelman käyttöön kivoja toimistotiloja sekä palkattiin ”mentoreiksi” sopivia henkilöitä romanivähemmistön valtakunnallisen itsehallintoelimen (Országos Roma Önkormányzat, ORÖ) johtoportaista. (”Itsehallinto” tarkoittaa kansallisen vähemmistön omaa poliittista edustusta, hieman samaan tapaan kuin vaikkapa Pohjoismaissa toimivat saamelaiskäräjät. Unkarissa kansallisten vähemmistöjen edustajat voivat parlamenttivaaleissa myös poliittisten puolueiden sijasta äänestää oman ryhmänsä edustajaa; nykyisessä parlamentissa on yksi virallinen edustaja Unkarin saksalaisvähemmistöllä.) ORÖ:n johtajana oli vuoteen 2014 saakka Flórián Farkas. Kuten arvata saattaa, nämä EU-rahoilla palkatut ”mentorit” eivät tiettävästi tehneet tai saaneet aikaan mitään.

OLAF on toimittanut korruptioepäilyistään selonteon Unkarin syyttäjäviranomaisille jo viime lokakuussa. Tiettävästi nämä ovat tutkineet romaniohjelman taloudellisia epäselvyyksiä jo useamman vuoden ajan, mutta ilmeisesti tähän mennessä ei yhtään epäiltyä ole nimetty eikä Flórián Farkasia kuulusteltu. Következmények nélküli ország, maa vailla seurauksia, kuten oppositiomediassa Unkaria usein luonnehditaan.

***

Samaan aikaan jatkuu Unkarin Tiedeakatemian (MTA) epätoivoinen taistelu tieteen alasajoa vastaan. (Ajankohtaisia tiedokkeita myös englanniksi löytyy MTA:n omilta sivuilta.) MTA yrittää protestoida lakiehdotusta vastaan, joka riistäisi siltä sen alaisina toimivat, tuhansia tutkijoita työllistävät tutkimusinstituutit ja siirtäisi ne uuden, hallituksen alaisuudessa toimivan elimen haltuun. Varsinkin humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen osalta pahin pelko on, että politiikka näin pääsee rakentamaan asiallisen tieteenteon tilalle kansallista huuhaata, vaihtoehtohistoriaa tai Wettenhovi-Aspa-henkistä vaihtoehtokielitiedettä, ja ylipäätään sanelemaan, mikä on oikeaa tiedettä ja mitä tutkijoiden tulee tutkia. Sukupuolentutkimus yliopistollisena oppiaineenahan jo lakkautettiin, poliittisten päättäjien mielestä ”epätieteellisenä”.

Myös muita tieteen tukirakenteita hajotetaan tavalla, jota on vaikea olla näkemättä ideologisena linjauksena: politiikka haluaa näyttävästi nöyryyttää myös tieteen tuki-instituutioita riistämällä niiltä niiden tähänastiset asemat, näkyvyyden ja infrastruktuurin. Unkarin kansalliskirjaston (Országos Széchényi Könyvtár) muutosta on huhuttu jo pitkään, vaikka varmaa tietoa ei vieläkään ole: väitetään, että kirjasto on joutumassa ulos ikiaikaisista tiloistaan Budan linnavuorelta, samalta ykkösprestiisialueelta siis, jonne Viktor Orbán kanslioineen äskettäin muutti upeasti ja kalliisti uusittuihin ”puritaanisiin” tiloihin. Vuonna 1802 perustettu Unkarin Luonnontieteellinen museo (Magyar Természettudományi Múzeum, MTTM) puolestaan joutuu muuttamaan Budapestissa sijaitsevista arvokkaista tiloistaan (joita kuulemma himoitsee muun muassa valtion uusi virkamiehiä kouluttava yliopisto, Nemzeti Közszolgálati Egyetem, joka luotiin 2011 yhdistämällä siihenastiset upseeri- ja poliisiupseeriakatemiat sekä Corvinus-yliopiston hallintotieteen tiedekunta). Muuttoa vastustaa museon jokseenkin koko henkilökunta, mutta mitäpä siitä.

MTTM:n uudeksi sijoituspaikaksi on jo jonkin aikaa ollut esillä Itä-Unkarin tärkein yliopistokaupunki Debrecen. (Niin, samainen yliopisto, joka on nimittänyt kunniakansalaisekseen mm. Vladimir Putinin.) Samalla myös MTTM:n johtajanpaikka on pantu jälleen hakuun. Hakijoita oli hvg.hu:n tietojen mukaan kaksi, tähänastinen johtaja, dosentti Zoltán Korsós sekä antropologi Zsolt Bernert. Bernert on tiedepiireissä tuntematon nimi; hänen kerrotaan tehneen tutkimuksia Egyptissä ja Kazahstanissa, mutta tieteellisiä meriittejä hänellä ei näyttäisi olevan, ei myöskään maisterinpapereita kummempaa tieteellistä oppiarvoa. Sitä vastoin Bernertillä on poliittisten päättäjien suosio takanaan ja näiden silmissä merkittäviä ansioita: hän on useaan otteeseen ollut mukana esitelmöimässä tai järjestämässä näyttelyjä Kurultáj-tapahtumassa, jossa unkarilaiset yhdessä idän arokansojen kanssa juhlivat hevospaimentolaismenneisyyttään ratsastuksen, jousiammunnan, huovutuksen ja esi-isien henkien jurtassa hiljentymisen merkeissä. Arvatkaapa, kumpi hakijoista valittiin MTTM:n johtoon… Aivan niin.

Mutta jotenkin erityisen hilpeänkarmeaa tässä kaikessa on se, miten Unkarin hallituksen toimeenpanemaa tieteen alasajoa säestää hallituksen käsissä olevan median jonkinlainen propagandasota tiedeinstituutioita vastaan. Uusin tempaus nähtiin äskettäin hallituksen mediaimperiumiin kuuluvassa Ripost-keltalehdessä. Se julkaisi äskettäin omituisen uutisen, jossa nimettömän lähteen tietojen mukaan kerrottiin Unkarin tiedeakatemian alaisen Tietotekniikan ja automaation tutkimusinstituutin tiloissa toimivasta seksiluolasta (kéjbarlang). Kuulemma instituutin yläkerroksiin on jo muutama vuosi sitten kalliilla rahalla rakennettu salainen huone, josta vain harvat ja valitut tietävät ja johon pääsy on vain salaisen koodin tuntevilla. Virallisesti ”tutkijavierashuoneeksi” nimitetyssä huoneessa kuulemma järjestetään ”tilapäisluonteisia seksuaalisia kohtaamisia”, ja kuten Ripostin tiedonlähteen salaa kuvaama seitsemän sekunnin (!) mittainen video osoittaa, huoneessa on punainen, sydämenmuotoinen parisänky ja poreallas!

Näyttökuva 2019-6-22 kello 11.34.39.png

Index-sivuston mielipidekirjoitus vertaa tätä journalistista saavutusta Trumpin vaalikampanjan kuuluisaan pizzeriaskandaaliin (Hillary Clintonin kampanjapäällikön väitettiin pyörittävän pedofiilirinkiä, jonka lapsiseksiorjia pidettiin vangittuina erään pizzerian kellarissa, minne sitten muuan järkyttynyt kansalaisaktivisti syöksyi perustuslaillisine sarjatuliaseineen vain kuulemaan, että ei voi päästä kellariin vapauttamaan lapsiparkoja, koska talossa ei edes ole kellaria…).

Ihan oikeasti: miten idiootti pitää olla uskoakseen tätä videota, jossa ratkaisevana todisteena esitetään rakennuksen julkisivusta otettu valokuva, jossa selvästi näkyy yksi vino kattoikkuna, kun taas videon huoneessa on kaksi pystyä ikkunaa?

Mainokset

Fiksut naiset, aivopesty vaalikarja ja muita mielikuvia

kesäkuu 1, 2019

Eurovaalit on nyt koettu, ja kun eri Euroopan maiden tuloksia ja niiden mediakaikua vertaa, tulee taas kerran mieleen Voltairen Candidesta se kohta, jossa taistelun jälkeen kummankin sotivan valtion kuninkaat laulattivat kiitokseksi Te Deumia leirissään, samalla kun Candide päätti lähteä muualle pohdiskelemaan vaikutuksia ja syitä. Itävallassa ollaan samaan aikaan ennennäkemättömässä sisäpoliittisessa tilanteessa: maa on jäänyt vaille laillista hallitusta sen jälkeen, kun Ibiza-skandaalin ravistelemat oikeistopopulistit lähtivät hallituksesta ja jäljelle jääneet oikeistokonservatiivit kaatuivat parlamentin epäluottamuslauseeseen. Onneksi tämmöistäkin tilannetta varten on Itävallan perustuslaissa selvät menettelyohjeet.

Kurier-lehden pilapiirtäjä Michael Pammesberger tiivistää tilanteen: horjuvaa tasavaltaa tuetaan perustuslailla.

Tämän päivän uutisten mukaan liittopresidentti Van der Bellen on nimittänyt väliaikaiseksi liittokansleriksi syyskuussa järjestettäviin ennenaikaisiin vaaleihin saakka Brigitte Bierleinin, joka olisi kohdakkoin jäämässä eläkkeelle perustuslakituomioistuimen puheenjohtajan tehtävästä. 69-vuotiasta Bierleinia kehutaan politiikan joka laidalta äärimmäisen korrektiksi, asialliseksi, älykkääksi, laajakatseiseksi, viileän objektiiviseksi ja puolueettomaksi persoonaksi. (Ja kun kyseessä on nainen, niin Kurier-lehden toimittajan on tietenkin erikseen kommentoitava hänen tyylikkyyttään, oli yllä sitten nyt uutiskuvissa nähty särmä jakkupuku ja ”ekstravagantti” paitapusero näyttävin hörsyläkauluksin tai tuomarinvirkaan kuuluva kärpännahkasomisteinen viitta.) Tässä selvästi alleviivataan laillisuutta ja oikeusvaltiota oikein paksulla tussilla, ja hyvä niin – sen jälkeen, mitä FPÖ-sisäministerin alaisuudessa on jo nähty.

***

Mutta Unkarista piti kirjoittamani, ja eurovaalituloksen taustoista. Itse vaalit eivät valitettavasti tuottaneet yllätystä. Valtapuolue Fidesz jyräsi ja vei hieman yli puolet annetuista äänistä, mikä vallitsevalla vaalijärjestelmällä merkitsee 13 edustajanpaikkaa Unkarin 21:stä, yhtä enemmän kuin tähän asti. Mielenkiintoisempaa on se, että oppositiossa tapahtui täydellinen mullistus. Omassa some- ja mediakuplassani, jossa Fidesz-vastaisuus on käytännöllisesti katsoen rikkumatonta, vaalitulos on nostattanut yllättäviä intohimoja.

Ensinnäkin: tähän asti suurimmat oppositiopuolueet, sosialistinen MSZP ja äärioikeistolainen, viime vuosina turhaan jonkinlaista kansanpuoluehenkistä porvarillistumista yrittänyt Jobbik, romahtivat. Kumpikin menetti kolmesta euroedustajanpaikastaan kaksi. Jobbikille tämä rökäletappio oli jo toinen edellisvuoden parlamenttivaalien jälkeen; tämän rytäkän jälkimainingeissa Jobbikista irronnut radikaalisiipi yritti nyt eurovaaleissa nimellä Mi Hazánk Mozgalom (‘Meidän isänmaamme -liike’), mutta jäi mandaateitta. MSZP:n tappiota puolestaan harmiteltiin myös siksi, että puolueen lista-asettelun takia Brysselistä tipahti sen kanssa vaaliliitossa olleen pienen Párbeszéd Magyarországért (‘Dialogi Unkarin puolesta’) -puolueen Benedek Jávor. Jávor, jonka listan laatijat olivat jättäneet neljännelle sijalle, on ollut viime vuosien aktiivisimpia ja aikaansaavimpia oppositiopoliitikkoja, ärhäkkä korruption vastustaja. Vihreä LMP (Lehet Más a Politika, ‘Politiikka voi olla toisenlaista’), joka ei ole oikein löytänyt asemaansa politiikan kentässä ja josta viime vuosina ovat ovet paukkuen lähteneet monet aktiiviset ja tunnetut nimet, menetti ainoan euroedustajanpaikkansa. Hieman sitä paremmin keräsi ääniä vitsipuolue “Kaksihäntäinen koira”, mutta ei sekään riittävästi.

Sitä vastoin oppositiossa nousi yllättäen kaksi puoluetta, vanha ja uusi. Demokratikus Koalíció, entisen sosialistipääministerin Ferenc Gyurcsányn sosialisteista vuonna 2011 lohkaisema keskusta-vasemmistopuolue, nosti mandaattiensa määrän kahdesta neljään, kärkiehdokkaanaan Gyurcsányn vaimo, oikeustieteilijä Klára Dobrev. Tämä jakoi kansaa. Gyurcsány on kannattajiensa mielestä taitava ja lahjakas poliitikko, ainoa mies, jolla riittää kanttia käydä Viktor Orbánia vastaan, ja Klára-rouva vaikuttaa aikaansaavalta ja fiksulta naiselta. Vastustajiensa silmissä taas Gyurcsány on menneen maailman miehiä, korruptoitunut ja vallanjanoinen kähmijä, jonka tekemät virheet aikoinaan nostivat Orbánin valtaan ja joka ei vieläkään malta jättää politiikkaa nuorempien ja ryvettymättömämpien hoitoon. DK henkilöityy edelleenkin Gyurcsányyn, eikä oman vaimon asettaminen kärkiehdokkaaksi välttämättä korjaa tätä epäkohtaa.

Uutena tulokkaana europarlamenttiin nousi oppositiopuolue Momentum (tai Momentum Mozgalom, ‘Momentum-liike’), joka pari vuotta sitten tuli tunnetuksi ensiksi Budapestin olympiakisahanketta vastustavan kansanäänestysliikkeen järjestäjänä mutta ei vielä viime vuoden parlamenttivaaleissa onnistunut ylittämään äänikynnystä. Momentumin edustajat ovat nuoria ja nuorehkoja, länteen ja Eurooppaan katsovia aktivisteja, ja Brysseliin lähtee heistä kaksi kolmekymppistä naista: Katalin Cseh, yksi perustajajäsenistä, siviiliammatiltaan gynekologi, sekä puolueen varapuheenjohtaja, sosiologi Anna Júlia Donáth. Momentum on lyhyen olemassaolonsa aikana nostattanut sekä suuria toiveita että suurta pettymystä, sen aatteelliset tavoitteet ovat epämääräiset, mutta poliittisesti se sijoittuu keskustaan ja Euroopan parlamentissa liberaali-demokraattisen ALDEn joukkoihin.

Mérce-sivustolla sosiologi ja taloustieteilijä Zoltán Pogátsa tiivistää eurovaalien tulokset Unkarin kannalta neljään arvoon: uskottavuus (vanhojen naamojen vaihtaminen uusiin auttaa, myös DK:n tapauksessa), vasemmistolaisuus (DK:n ohjelmassa palattiin selvästi vanhoihin kunnon työväenliikkeen arvoihin), Eurooppa (vastapainona äärikansallismielisyydelle) – ja naiset:

Fidesz-puolueen luomassa testosteroninhuuruisessa kapakkailmapiirissä Dobrevin, Csehin ja Donáthin miellyttävä älykkyys, hienovarainen naisellisuus ja sympaattinen järkiperäisyys tekee paljon paremman vaikutuksen kuin [LMP:tä edustaneen journalisti-mediapersoona Róbert] Puzsérin aggressiivinen, olkoonkin että paljonpuhuva öyhötys.

 Index-uutissivuston analyysin mukaan oppositiopuolueiden kannatusten mullistuminen näkyy etenkin itäisen Unkarin keskiosissa mutta jossain määrin maan muissakin osissa: siellä, missä MSZP ja Jobbik menettivät runsaasti kannattajia, myös DK ja Momentum voimistuivat selvästi. Mutta analysoi tätä miten analysoi, selvää on, että ylivoimaisesti parhaiten onnistui edelleenkin kansaa mobilisoimaan valtapuolue Fidesz. Tähän on monia syitä.

Ensinnäkin Fidesz-puolueella on yhä jonkinlaisella uskonnollisella varmuudella puoluekannastaan kiinni pitäviä äänestäjiä, niitä, jotka aidosti ja vilpittömästi ovat vakuuttuneita siitä, että Viktor Orbán ja Fidesz ovat Unkarille tarjolla olevista vaihtoehdoista paras. Tätä väkeä, jota toisissa kuplissa haukutaan ”aivopestyksi lammaslaumaksi”, ”Suolahapposetiä” ja strategista käsilaukkua heiluttavia aggressiivisia mummoja, ei luultavasti ole läheskään niin paljoa kuin äänten jakautumisesta voisi päätellä, mutta mitä alhaisemmaksi jää äänestysprosentti, sen enemmän voi saavuttaa pienelläkin kannattajakunnalla, jos sen saa hyvin mobilisoitua äänestämään. Tämänkertaisissa europarlamenttivaaleissa unkarilaisista äänesti 43,48 %.

Joltinenkin osa äänistä tuli myös rajantakaisilta unkarilaisilta, joille Orbánin hallitus on avokätisesti jaellut Unkarin passeja ja äänioikeuksia ja joista ainakin jotkut, koettuaan kotimaassaan etnistä syrjintää, ovat vastaanottavaisia 1800-luvun henkiselle romanttiselle unkarilaismielisyydelle. Emämaan vallanpitäjät tukevat avokätisesti ja monin tavoin rajantakaisia unkarilaisvähemmistöjä, ja myös äänestäminen Unkarin vaaleissa sujuu vanhoihin unkarilaisvähemmistöihin kuuluvina kansalaisuuden saaneilta kätevästi kirjeellä. Kuten jo vuoden 2018 vaalien alla huomautettiin, ulkounkarilaisille, jotka eivät ole koskaan asuneet Unkarissa, äänestäminen on tehty paljon helpommaksi kuin niille tuhansille, jotka viime vuosien aikana ovat muuttaneet Unkarista ulkomaille. Kaiken lisäksi viimesyksyisellä lainmuutoksella Unkari antoi äänioikeuden eurovaaleissa myös niille etnisyyden perusteella Unkarin kansalaisuuden saaneille, jotka eivät asu eivätkä maksa veroja EU:n alueella, siis etenkin Ukrainan ja Serbian unkarilaisille. 

Index-sivuston mukaan näissä vaaleissa yli 115 000 postiäänestykseen rekisteröityneestä unkarilaisesta äänioikeutetusta, joilla ei ole virallista asuinpaikkaa Unkarissa tai EU:ssa, valtakoalition (Fidesz-KDNP) vaaliliittoa äänesti kirjeitse 55 287, kun taas muiden puolueiden äänisaaliit jäivät muutamaan sataan (eniten ääniä, 553, keräsi Momentum). Toisin sanoen EU:n ulkopuolisista vähemmistöunkarilaisista [hups, korjaan:] äänestäjiksi rekisteröityneistä EU:n ulkopuolella asuvista vähemmistöunkarilaisista eurovaaleissa postiäänesti noin puolet, ja näistä lähes kaikki Fidesztä. Muitakin merkillisyyksiä nähtiin. Riippumattomassa mediassa liikkui esimerkiksi tietoja siitä, että Ukrainan rajalle oli sattumalta juuri vaalipäivänä komennettu lisää valvontaviranomaisia rajanylityksen nopeuttamiseksi. Virallisen tiedonannon mukaan kyseessä oli kokeilu, jolla testataan rajavalvonnan tehostamista, mutta epäluuloisemmat arvelevat yleisesti, että Ukrainan puolelta ostettua vaalikarjaa on kuljetettu bussikaupalla Unkariin äänestämään. (Näin semminkin kun Itä-Unkarin kylissä, kuten jo aiemmin on paljastettu, asuu paperilla jopa tuhansittain ukrainalaisia ”kuolleita sieluja”, jotka käyvät Unkarissa vain nostamassa unkarilaista eläkettä – ja äänestämässä.)

Mutta ennen kaikkea Fidesz-puolueen menestys perustuu siihen, että monin paikoin ja monille ryhmille mitään monipuoluedemokratiaa ei ole olemassakaan. Hallituksen käsissä on mediasta suurin osa, ja nimenomaan ne, jotka eivät lue lehtiä eivätkä seuraa kriittisiä verkkosivustoja vaan katselevat ja kuuntelevat yleisradioyhtiölle tai valtion mediamonopolikeskittymään kuuluvia tv- ja radiokanavia, elävät käytännössä jatkuvassa Fidesz-puolueen propagandakylvyssä: Unkarissa on kaikki hyvin ja muuttuu aina vain paremmaksi, meitä uhkaa vain ilkeän Sorosin masinoima maahanmuutto, ja siltä meitä pystyy suojelemaan vain Viktor Orbán.

444.hu-sivuston toimittaja kävi köyhän Borsodin alueen kylissä koillisessa Unkarissa kyselemässä paikallisilta – silmin nähden rutiköyhiltä ihmisiltä, joista monet vaikuttavat olevan romaneja – keitä he ovat äänestäneet. Video (“Minä äänestin sitä Fidesztä, eikö sitä pitänyt?”), joka nyt on saatavissa myös englanniksi tekstitettynä, kannattaa katsella.

Monissa näistä kylistä reilusti yli 90 prosenttia väestöstä äänesti Fidesztä. Jotkut sanovat suoraan, että eivät edes tiedä muita puolueita olevan olemassa, tai kertovat avoimesti, että heille on maksettu äänestämisestä. Monet näköjään uskovat, että ”migranttien” murhanhimoiset laumat ovat jo odottamassa vaalitulosta, että pääsisivät vyörymään Unkariin. Videon lopulla haastateltu nuori nainen kuitenkin väläyttää vaikuttavaa empatiakykyä: ihmisiähän ne migrantitkin ovat, niin kuin mekin, ja miten kävisi, jos Unkari olisi samassa tilanteessa kuin Eurooppaan tulevien pakolaisten kotimaat?

Riippumattomassa mediassa tämä on ollut esillä jo vuosikaudet: köyhimpien alueiden väestö on aivopestyä vaalikarjaa, puoliksi lukutaidotonta ja maailman asioista mitään tietämätöntä väkeä, jonka arkielämää leimaa täydellinen riippuvuus paikallistason päättäjistä kuten kunkin tuppukylän pormestarista, tämän jakamista avustuksista ja työllistämistöistä. Sen perusteella, mitä Unkarin ns. syväköyhyydessä elävän väestön arjesta tiedetään, tämä ajatus tuntuu uskottavalta. Köyhyys seurannaisilmiöineen (alkoholi ja huumeet, väkivalta, aliravitsemus) vie ihmisiltä kyvyn valistua, sivistää itseään ja pyrkiä parempaan, ja se luo myös alakulttuureja, joiden myrkyllisestä imusta on vaikea irrottautua.

”Mustalaiset, jotka myyvät äänensä säkillisestä perunoita”, ovat unkarilaisessa mediakuplassani usein toistuva aihe. Aivan näin yksinkertainen ei asia kuitenkaan ole. Vertailukohtana 444.hu:n šokkivideolle kannattaa lukea Átlátszó-sivustolla ilmestynyt Eszter Katusin reportaasi toisesta köyhästä kylästä. Alsószentmárton Unkarin etelärajalla on käytännössä sataprosenttisesti romanien asuttama kylä, jossa yli viidennes asukkaista on työttömiä ja loputkin elävät paljolti satunnaisten, surkeasti palkattujen pätkätöiden varassa – mutta sen äänestystulos ei ollenkaan vastaa kliseistä kuvaa siitä, miten köyhälistöä pelottelemalla ja lahjomalla paimennetaan uurnille.

Alsószentmártonissa äänet jakautuivat samoin kuin monissa suurissa kaupungeissa. Fidesz keräsi tosin selvän enemmistön, mutta sen rinnalla näkyviä ääniosuuksia saivat DK ja Momentum, joista stereotypioiden mukaisten syrjäseudun ihmisten ei pitäisi tietää mitään. Olennaisempaa on kuitenkin se, että äänestysprosentti on hyvin alhainen, reilusti alle kahdenkymmenen, ja viime vuosina kiinnostus äänestämiseen on jatkuvasti laskenut. Siihen, että kylän yli 800 äänioikeutetusta vain 144 vaivautui uurnille, oli käytännönkin syitä: monet olivat kiireisissä herneenkorjuutöissä lähistön viljelmillä, monissa perheissä vietettiin lasten ensimmäistä ehtoollisjuhlaa, mikä perinteitä noudattaville katolilaisille on merkittävä tapaus. Monet Katusin haastattelemista kuitenkin sanoivat suoraan, että eivät luota yhteenkään puolueeseen.

Valtapuolue Fidesz lupaa suuria, mutta monet perheelliset alsószentmártonilaiset kyllä ymmärtävät, että esimerkiksi puolueen perhepolitiikka ei yritäkään tukea köyhiä perheitä vaan tähtää porvarillisen keskiluokan vahvistamiseen. Verohelpotuksista ja edullisista asunto- ja autolainoista, joita suurille perheille luvataan, eivät köyhät hyödy mitenkään. Myöskään Fidekszen aggressiivinen maahanmuuttokriittisyys ei välttämättä pure huono-osaisiin, vaan Katusin haastattelemista monet suhtautuvat pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin yllättävän empaattisesti. Ylipäätään alsószentmártonilaiset epäilevät kaikkia puolueita, myös siksi, että puolueet eivät tunnu olevan kiinnostuneita heidän elämästään. Itse asiassa Momentum oli ainoa, joka lähetti vaalien alla edustajansa paikalle, ja tämä näkyikin vaalituloksessa heti.

Haastateltuja myös harmitti se kliseinen kuva, jota 444.hu:n video ja sentapaiset tuotteet levittävät. Näin kertoi Katusille paikallinen nainen:

Aikoinaan ne [haastattelijalle ei selvinnyt, kenestä oli kyse] halusivat kuvata täälläkin semmoisen videon, minultakin kysyttiin, mutta en ruvennut puheisiin niiden kanssa. Kukaan muu ei halunnut vastata niille (ei kukaan täysijärkinen semmoista tee), vain yksi hullu juoppo nainen, jolle kaikki kylässä nauroivat. Sitten se video lähti leviämään ja kaikki luulivat, että kaikki Alsószentmártonissa ovat semmoisia. Se oli tosi noloa ja nöyryyttävää, siinä sai hävetä naama punaisena [haastateltava peittää kasvot kämmenellään]. Se harmitti kaikkia, ei me enää olla sellaisia kuin ennemmin. Päätetään asioista paljon tietoisemmin, ei enää ole niin, että jotkut tulevat tänne ja pistävät juhlat pystyyn ja sitten sanovat, ketä meidän pitää äänestää.

Mitä opimme tästä? Kliseisiin ja stereotypioihin, tosipohjaisiinkaan, ei voi koskaan täysin luottaa. Ihmiset ja heidän ajatuksensa kannattaa aina ottaa vakavasti. Unkarin oppositiopuolueita ei tähän asti ole kaatanut vain keskinäinen kinastelu vaan myös kansan ja sen todellisten huolien halveksiminen, ja samanlaiseen ylimielisyyteen saattaisi ehkä joskus katketa Fidesz-puolueenkin voittokulku.


Kulttuuritaistelu jatkuu

Toukokuu 12, 2019

Unkarin ns. kulttuuritaistelusta tai kulttuurisodasta on ollut puhetta tässä blogissa ennenkin; keskustelu on entisestään kiivastunut sen jälkeen, kun Viktor Orbán Tusványosin festivaalien perinteisessä kesäpuheessaan ilmoitti, että kulttuurin alalla edessä on ”suuria muutoksia”. Kysymys on tavallaan myös ilmiöstä, jota aikoinaan Saksassa natsien valtaannousun yhteydessä kutsuttiin nimellä Gleichschaltung, yhtenäistäminen. Myös tieteen ja taiteen odotettiin ennen kaikkea lojaalisti palvelevan poliittisia vallanpitäjiä, ja virallisia arvoja uhmaava tai kyseenalaistava taide tai tutkimus tulkittiin hyökkäykseksi valtiota ja kansaa vastaan.

Populistinen ”kansan terveeseen makuun” nojaaminen taas tuottaa virallista, valtion tukemaa kitschiä; tämä nähtiin natsi-Saksassa ja entisessä Neuvostoliitossa, ja viime vuosina samantapaista on katseltu Unkarissakin. Julkisiin tiloihin on viime vuosina noussut merkillisiä uuskauniita tai uusmahtavia näköispatsaita, aiheena milloin tarunomainen muinaisten unkarilaisten päällikkö Lehelmilloin keisarinna ”Sissi” tai uudelleen kansalliseen kaanoniin nostettu kirjailija Albert Wass (tältä sivulta löytyy asianmukaisesti Suur-Unkarin kartalle sijoitettu kooste kymmenistä, enimmäkseen vuosituhannen vaihteen jälkeen pystytetyistä patsaista). Aivan omassa ”estetiikan ja historiasivistyksen yhteisraiskaus” -sarjassaan painii tietenkin Budapestiin viisi vuotta sitten noussut ”saksalaismiehityksen uhrien” muistomerkki kreikkalaisine päätykolmioineen, enkeleineen ja kotkineen.

Tuoretta kansallis-kansantaidetta edustaa myös syksyllä 2017 Pákozdiin, keskisessä Unkarissa Székesfehérvárin lähistöllä sijaitsevaan pikkuiseen taajamaan, pystytetty maailman suurin husaaripatsas. Se on 12,5 metriä korkea ja liehuttelee, tietenkin, Unkarin lippua.

pakozd.jpg

Kuvaan, jossa taideteosta nimitetään ”gigapöhköksi”, törmäsin Facebookissa. Siellä käyty keskustelu paljastaa, että patsaan on lahjoittanut yksityinen mesenaatti – mutta keskustelijat eivät tätä tahdo uskoa vaan arvelevat, että veronmaksajien rahoja tähänkin hirvitykseen on käytetty ja että tämä ”historiallinen muistomerkki” symboloi koko 80 tonnin painollaan Orbánin Unkarin kulttuuripolitiikkaa.

Mitä tämä kulttuuripolitiikka siis on? Konservatiivista siinä mielessä, että kulttuurin odotetaan palvelevan ns. oikeistokonservatiivisen kansallismielisyyden päämääriä: perinteiden ja auktoriteettien kunnioittamista, lojaaliutta kansallisvaltiota ja sen hallitusta kohtaan, yhteisön etujen asettamista yksilön vapauden edelle. Tämä tarkoittaa myös ns. perinteisiä perhearvoja ja sukupuolirooleja – kansalaisen velvollisuus on solmia perinteinen heteroavioliitto ja tuottaa isänmaalleen mahdollisimman monia rotupuhtaita lapsia, eli varsinkin naisten on asetettava ammattikutsumuksensa ja urahaaveensa toiselle sijalle – sekä populistista, kansan maun mukaista taidetta.

Mutta viime kädessä ei kysymys ehkä ole vain siitä, että kansalle halutaan tarjota helppoa ja ”kaunista” taidetta semmoisten teosten sijaan, joissa kerrotaan ikävistä ja rumista asioista, kyseenalaistetaan perinteiset käsitykset kauneudesta ja totuudesta, otetaan kantaa ja pakotetaan ajattelemaan. Eikä vain siitä, että mafiavaltiossa myös taide ja kulttuuri ovat osa korruptiota, rahan ja mukavan elämän kanavoimista niiden taskuihin, jotka nauttivat Kummisedän luottamusta (ja pääsevät esimerkiksi nautiskelemaan julkisilla varoilla ylellisesti sisustetun eksklusiivisen Taideakatemian jäsenten klubitalon mukavuuksista). Olemassaolollaan valtiollinen taide ja taidepolitiikka myös muistuttavat, että jossakin istuu Isäntä, jonka ääntä kaikkien kuuluu totella, silloinkin, kun se vaatii ikäviä ja vastenmielisiä asioita. Autoritaarisessa järjestelmässä myös kulttuuri on lojaalisuustesti. Tai niin kuin Imre Para-Kovács HVG.hu-sivustolla kirjoitti viime joulukuussa (koko tämän hurjan, sarkastisen mielipidekirjoituksen suomennos täällä):

Kun isänmaa on vaarassa, ei pidä katsoa sitä, millaista hallituksen tukema kulttuuri on laadultaan, vaan sitä, palveleeko se isänmaata! Laatu on pelkkä bolševikkien salajuoni, sitä liberaalit vain käyttävät hämmentääkseen unkarilaisia, jotka yhä uudestaan menevät retkuun ja jonottavat katselemaan kommunisti Frida Kahlon töherryksiä, samalla kun velvollisuudentuntoisten, kansallismielisten ja Viktor Orbánille uskollisten taiteilijoiden näyttely kaikuu tyhjyyttään. Nämä ihmiset eivät kerta kaikkiaan tajua, että kun he valitsevat kansallismielisten kuvien sijasta Kahlon, siinä ei ole kyse vain sunnuntaikävelystä, se ei ole vain kulttuurisen velvollisuudentunnottomuuden ilmaus vaan poliittinen teko, aivan konkreettisesti: se on maanpetturuutta.

Lojaalin ja kansallismielisen taiteen kysymyksistä on viime aikoina erityisesti puhuttu Petőfi-kirjallisuusmuseon (Petőfi Irodalmi Múzeum, PIM) yhteydessä. PIM perustettiin 1954 keskeisten klassikkojen, etenkin kansallisrunoilija Sándor Petőfin tuotantoon liittyviä muistoja tallettamaan. Sittemmin siitä on erinäisten kirjallisuudentutkijoiden ja museoammattilaisten johdolla kehittynyt monenlaisia kirjallisuustapahtumia järjestävä ja koordinoiva taho. PIM:n johtajaksi hyllytettiin politiikan tiimellyksestä turvaan pari vuotta sitten Fidesz-puolueen pitkän linjan uurastaja, entinen diplomaatti ja kansainvälisten asioiden valtiosihteeri Gergely Prőhle, mutta tämänkin uskollisen ”Orbánin rottweilerin” linja osoittautui liian liberaaliksi tämänhetkisessä kuumenevassa kulttuuritaistelussa.

Viime joulukuussa PIM:n väliaikaiseksi johtajaksi nimitettiin ja helmikuussa vakinaistettiin Szilárd Demeter -niminen miekkonen, jota ei siihen asti ollut Unkarin kulttuurielämässä pidetty kovin keskeisenä toimijana. Kuten muutamat muutkin Orbánin Unkarin kulttuurivaikuttajat ja ideologit, hänkin on Transilvaniasta ja muuttanut Unkariin vasta muutama vuosi sitten. (Kansallista sortoa kokeneiden vähemmistöunkarilaisten on näköjään helppo samastua ylirajaisen suurkansakunnan haavetta välkyttelevään, 1800-luvun henkiseen revanssinationalismiin.) Vuonna 1976 Székelyudvarhelyssä (Odorheiu Secuiesc) syntynyt Demeter suoritti yliopistotutkinnon filosofiasta Kolozsvárissa (Cluj) ja työskenteli sittemmin, vuosina 2008–2014 Brysselissä romanianunkarilaisen europarlamenttiedustajan, reformoidun piispan ja entisen vallankumoussankarin László Tőkésin avustajana ja tiedottajana. (Tőkés nousi Ceauşescun diktatuurin loppuvuosina kuuluisuuteen yhtenä vastarinnan henkisistä johtohahmoista. Sittemmin hänen maineensa on ikävästi tahraantunut syytöksiin korruptiosta, vallanhimosta ja törkeästä julmuudesta omaa puolisoa ja perhettä kohtaan.) Vuonna 2014 Demeter siirtyi Budapestiin hallitusta lähellä olevan ajatushautomo Századvégin leipiin. Unkarilaisen Wikipedian mukaan hän on vaikuttanut myös rockmuusikkona sekä kirjailijana, taiteilijanimellä Tempetőfi. Nimimerkki lienee yhdistelmä nimistä Petőfi ja Tempefői; jälkimmäistä nimeä kantaa Mihály Csokonai Vitézin vuonna 1793 kirjoittaman, kesken jääneen satiirisen huvinäytelmän sankari, epäonninen runoilijan urasta haaveilija. (Näytelmän koko otsikko on “Kaihomielinen Tempefői, eli mieletön on sekin, joka Unkarissa ryhtyy runoilijaksi”.)

Hungarian Spectrum -blogissa Éva S. Balogh maalaa varsin synkeän kuvan ei vain aggressiivisesta rokkikukko Demeteristä vaan koko siitä suunnitelmasta, joka Orbánin hallinnolla on kirjallisuuselämän kehittämisen suhteen. Tiedot tästä perustuvat HVG:n sivustolla vajaa viikko sitten ilmestyneeseen Zsófia Gergelyn artikkeliin, jonka tietolähteenä puolestaan on ollut Inhimillisten voimavarojen ministeriön (siis tämän monesti mainitun superministeriön, johon sosiaali- ja terveysasioiden lisäksi kuuluvat kaikki opetus- ja kulttuuriasiat) toimintasuunnitelma. PIM:stä on suunnitelman mukaan tarkoitus kehittää ”kansallisesti merkitsevä kirjallisuuden voimakeskus”, jonka päämääränä on ajan mittaan nousta Keski-Euroopan tasollakin huomattavaksi, ”ikoniseksi” tilaisuuksien tapahtumapaikaksi. PIM:n rahoitus kaksinkertaistetaan, ja uusilla voimavaroillaan sen on tarkoitus kääntyä pois eliittien ”kirjailijat kirjoittavat toisille kirjailijoille” -meiningistä, kohti kansaa ja koko kansakunnan arvoista käytävää keskustelua.

Kielikuvien takana piilevää konkretiaa ei aina ole ihan helppo tavoittaa. Jäin miettimään, mitä merkitsee käytännössä esimerkiksi ”aikamme kirjallisuuden hapatuksena [taikinassa; raamatullinen kielikuva siis] ja portinvartijana toimiminen” tai ylipäätään tuo ”voimakeskuksen” tehtävä. Selvempiä tavoitteita ovat unkarilaisen kirjallisuuden agentuurina toimiminen (siis esimerkiksi unkarilaisen kirjallisuuden ulkomaankielille kääntämisen edistäminen, hieman samaan tapaan kuin meidän FILImme tekee), ”unkarilaisia intressejä silmällä pitävien” journalistien kouluttaminen (!) sekä kirjailijastipendiohjelman tehostaminen. Tähän astikin PIM on koordinoinut kolmea ohjelmaa (Mihály Babits -stipendit nuorille kääntäjille, Zsigmond Móricz -stipendit nuorille kirjailijoille ja kirjallisuudentutkijoille, István Örkény -stipendit nuorille näytelmäkirjailijoille). Näitä ohjelmia on tarkoitus laajentaa myös siten, että stipendiaatit velvoitettaisiin esiintymään PIM:n järjestämissä yleisötilaisuuksissa. Ylipäätään tarkoituksena on luoda PIM:n uusiin, laajennettaviin tiloihin eräänlainen ”PIM-ekosysteemi”, jossa kirjallisuuden tekijät ja yleisö voivat entistä intensiivisemmin kohdata.

Lisää pöhinää siis, ja nimenomaan kansallista ja kansallismielistä pöhinää. Index-uutissivuston haastattelussa Demeter määrittelee ne ”unkarilaiset intressit”, joita PIM:n olisi tarkoitus puolustaa:

Unkarin kulttuuri on hyvä siinä missä minkä hyvänsä muunkin kansakunnan kansallinen kulttuuri. Tämä meidän pitää uskoa, eli meidän on päämme sisällä oltava ykkösinä. Tämä esimerkiksi on Unkarin intresseissä. Unkarin intresseissä on, että näin on vastedeskin, että aikamme unkarilainen kulttuuri elää ja voimistuu, että olemme ylpeitä siitä, että äidinkielemme on maailmaa luova [?, világteremtő], niin kuin se onkin. Minä jumaloin äidinkieltäni. Siinä on käsittämätöntä syvyyttä, se on poikkeuksellisen rikas, unkariksi on kerta kaikkiaan ihanaa kirjoittaa. En toivoisi sitä, että joku seinähullu julistaisi Unkarin kulttuurin ”kuolleiden valkoisten miesten” tuotteeksi ja minun pitäisi se hyväksyä, koska niin on poliittisesti korrektia. Toisaalta taas PIM:ssä on mahdollista etsiä esiin valtavasti argumentteja, jotka puhuvat kristillisellä pohjalla lepäävän unkarilaisen ja eurooppalaisen kulttuurin puolesta. Näiden osoittaminen on sekin Unkarin intresseissä.

Ööh, tuota. Jokaisella on oikeus rakastaa äidinkieltään ja nauttia sen rikkaudesta ja kauneudesta, ja tietenkin unkarin kielessä, kuten kaikissa muissakin kielissä, on ainutlaatuisia ja hienoja ”syvyyksiä”. Mutta mytologia ”kielemme poikkeuksellisesta rikkaudesta” on runoutta ja myyttiä eikä mitään muuta. Sitaatin jälkipuolisko taas on tavanomaista propagandistista olkiukon rakentelua. Väitteet siitä, miten ”kuolleiden valkoisten miesten” hengentuotteita syrjitään muka poliittisen korrektiuden nimissä, ovat tyypillistä valeuutisointia. (Demeter kenties viittaa siihen maailman uutisotsikoita kiertäneeseen väitteeseen, jonka mukaan Lontoon yliopiston SOAS (School of Oriental and African Studies) olisi “dekolonisoinnin” nimissä ollut poistamassa eurooppalaisia ajattelijoita filosofian historian kurssivaatimuksista; mitään tällaistahan ei itse asiassa missään vaiheessa oltu tekemässä, vaikka oppihistorian etnodiversiteetistä oli käyty kiivaita ja mielenkiintoisia keskusteluja.) Ja ”kristityn eurooppalaisen kulttuuriperinnön puolustaminen” – niin, miltä sitä oikein tässä puolustetaan ja kuka sitä uhkaa? (Jos minulta kysytään, niin Euroopan kristillistä kulttuuriperintöä uhkaa vallanpitäjien ahneus ja sosiaalisen omantunnon puute paljon paljon enemmän kuin muslimien maahanmuutto, johon tässä ilmeisesti kautta rantain yritetään vihjailla.)

Rahalla voi rakentaa komeita kirjallisuuskeskuksia ja ostaa niihin ihmisiä puhumaan halutunlaisia asioita. Syntyykö sillä sellaista kulttuuria, jota jälkipolvetkin arvostavat ja lukevat, on sitten kokonaan eri asia. Ja kun mietimme, mitä kulttuuriarvoja 1900-luvun totalitaariset järjestelmät saivat aikaan, niin… ei tämä vielä kovin lupaavalta näytä.

***

Ei tietenkään kaikki esteettinen ongelmallisuus liity pelkkään kitsch-koreuteen ja ”näköisyyteen”. Lahoavasta valaanraadosta steampunk-avaruusasemaksi muuntunutta Milanon maailmannäyttelyn Unkari-paviljonkia on jo käsitelty myös tässä blogissa, ja hieman samanlaisen ”hm, makuasioista ei kai voi kiistellä” -tunteen herätti myös tämä uutinen: Budavárin kaupunginosan hallinto Budapestissa aikoo pystyttää Kalevala-aiheisen muistomerkin, ja kilpailun on voittanut tämmöinen teos, Bálint Bence Kéryn ja András Csobánin suunnittelema ”Karelia I”, joka näyttäisi esittävän jättiläiskokoiseen Kullervon kivilimppuun kielistään kiinnitettyä kanteletta. Kuten somessa on nykyään tapana sanoa, jätän tämän vain tähän.

karelia1.jpeg


Rottauutisia

huhtikuu 25, 2019

Tämän päivän ensimmäinen uutinen tulee Budapestista, Unkarin suhteellisen suuresta pääkaupungista, minne suuri osa aktiivisesta mutta erimielisestä oppositiotoiminnasta ja hallituskritiikistä sijoittuu – mutta missä korkeinta valtaa pitää kuitenkin valtapuolue Fidesz, muodollisesti sitoutumattoman mutta käytännössä hallituskoalitiota, kuten asia ilmaistaan, ”lähellä” olevan ylipormestari István Tarlósin välityksellä.

Pääkaupunkina Budapest on tietenkin myös julkisten tilojen visuaalisen symbolipolitiikan keskus, jonka muistomerkeistä ja julkisista taideteoksista (tai niiden poistamisesta tai puutteesta) on tässäkin blogissa ollut monesti puhetta. Tuorein kohu, johon varmaan tulen vielä palaamaan, käsittelee ensi vuonna koittavaa Trianonin rauhansopimuksen satavuotismuistojuhlaa ja entisen Unkarin kuningaskunnan silpomisen muistomerkkiä, jonka on tarkoitus kohota pääkaupungin keskeisimmälle paikalle, Alkotmány utcalle aivan parlamenttitalon viereen. Tai ei kohota vaan laskeutua. Suunniteltu muistomerkki on sata metriä pitkä syvenevä kaivanto, jonka seiniin veistetään tietokoneen arpomassa satunnaisessa järjestyksessä entisen ja nykyisen Unkarin paikannimet ja jonka syvän pään umpikujassa palaa ikuinen tuli. Pateettinen ja synkeä idea, joka ei niinkään kuvasta teoksen virallista nimeä (“kansallisen yhteishengen muistomerkki”, ajatus ylirajaisesta Unkarin kansakunnasta) vaan paremminkin viittaa kollektiiviseen suruun. Muistokaivanto ei vain ikävästi muistuta esimerkiksi Berliinin suurta holokaustimuistomerkkiä (siinäkin katsoja joutuu kulkemaan kiviseinämien lomassa yhä syvemmälle pimeyteen) vaan, näin HVG:n nimimerkki G. M. väittää, heijastaa itsensä pääministeri Orbánin synkkää hämmennystä. Muistovuoden koittaessa äärikansallismielisen hörhöväen revanssivaatimukset luultavasti alkavat kuulua julkisuudessa paljon tähänastista äänekkäämmin, ja mitä tekee pääministeri, joka on tärkeiden kannattajasegmenttiensä silmissä koko Eurooppaa vastaan taisteleva sankari – mutta nyt ei kannattajiensa harmiksi pystykään siirtämään maansa rajoja ja tuomaan Transilvaniaa ja Slovakiaa takaisin?

trianon_árok.jpeg

MTI:n julkaisema havainnekuva HVG:n artikkelista. Paikannimistä häämöttävät oikealla lukukelpoisina sekä nyky-Unkarissa sijaitsevat Kecskemét ja Kiskunfélegyháza että Kolozsvár (Cluj nykyisessä Romaniassa) ja Zágráb eli Kroatian Zagreb.

Kriittinen media on myös kaivanut esiin semmoisen merkillisen yksityiskohdan, että tämä(kin) Orbánin hallituksen rakentama muistomerkki rakennetaan poikkeusmenettelyillä monia säännöksiä rikkoen; muun muassa maatalousministeriön suojelukohteeksi julistetusta arvorakennuksesta joudutaan poistamaan osa. Normaalisti vaadittuja julkisivu-, kaupunkisuunnittelu- ja tekniikkakysymyksistä päättävien elinten tai tekniikan, arkkitehtuurin ja taidehistorian asiantuntijoiden lausuntoja ei ole pyydetty, eikä niitä nyt yllättäen tarvitakaan, koska hanke on julistettu ”kansantalouden (!) kannalta erityisen merkittäväksi”.

 

Näin siis asiat Budapestissa hoidetaan, mahtikäskyillä. Ja tähän liittyy myös ensimmäinen näistä luvatuista rottauutisista. Rotta, älykäs, sitkeä ja nopeasti lisääntyvä eläin, löytää helposti ekolokeroita myös nykyajan kaupungeista, ja varmaan Euroopan useimmissa isommissa taajamissa on koko ajan käynnissä jonkinlaista tuholaistorjuntaa rottakannan pitämiseksi aisoissa. Budapestissa rotat eivät aiemmin ole muodostaneet erityistä ongelmaa, mutta nyt, niin väitetään, röyhkeitä jyrsijöitä on alkanut näkyä jopa katukuvassakin paljon aiempaa enemmän. Syynä on kuulemma se, että kaupunginhallitus omavaltaisella äkkipäätöksellä vaihtoi rotantorjujaa.

patkányok.jpg

Näin kertoo Facebook-sivullaan politiikantutkija, oppositiopoliitikko ja Zuglón (Budapestin XIV. kaupunginosan) pormestari Gergely Karácsony: Aiempi tuholaistorjuntafirma, joka vuosikaudet on hoitanut tehtävänsä ilmeisesti aivan asiallisesti, vaihdettiin toiseen yritykseen, jolla ei ollut alalta mitään aiempia näyttöjä (sitä vastoin ilmeisesti hyvät suhteet korkeimpiin tahoihin). Tämä uusi rotantorjuja käyttää tehottomampia aineita mutta maksaa kaupungille kolme kertaa aikaisempaa enemmän. Korruptiolla on Budapestissa nyt rotan kasvot.

***

Siirrymme Itävaltaan, missä paikallisten oikeistopopulistien (FPÖ eli Vapauspuolue) taivalta hallituksen apukuskin paikalla ovat reunustaneet alalle tyypilliset ikävät ”yksittäistapaukset” (Einzelfall). Vähän samaan tapaan kuin suomalaisilla ja muillakin aateveljillä myös FPÖ-puolueen liepeiltä ja sen jäsenistöstä, jopa toimihenkilöistäkin löytyy tavan takaa väkeä, joka jotenkin kummasti osuu samoihin bileisiin ja valokuviin uusnatsien kanssa tai joutuu jotenkin tietämättään ja huomaamattaan jäseneksi avonatsistiseen Facebook-ryhmään, jolla käsivarsi pyrkii nousemaan yläviistoon julkisilla paikoilla tai näppäimistöltä jotenkin vain merkillisesti luiskahtaa someen lainvastaisia tekstejä tai kuvia (rasistisia möläytyksiä, natsien iskulauseita, uusnatsistisia Hitler-meemejä…). Toisin kuin Suomessa, Itävallan laissa on yleisten herjaus-, uhkaus- tai kansanryhmän vastainen kiihotus -pykälien lisäksi myös yksityiskohtaisesti kielletty tiettyjen symbolien ja ilmausten ”lyyrinenkin” käyttö (Wiederbetätigung eli ‘uudelleenkäyttöönotto’). Siispä puoluejohto ottaa etäisyyttä ja sanoutuu irti ja vakuuttaa uskollisuuttaan demokratialle ja ihmisoikeuksille, samalla kun syyllinen selittelee esimerkiksi – kuten taannoin perheettömiä pakolaismiehiä pelkureiksi haukkunut Tullnin kaupungin FPÖ-osaston hallituksen jäsen – että ei todellakaan voinut mistään tietää, että “ali-ihminen” (Untermensch) on natsi-ideologiaan liittyvä ilmaus. Joskus syyllinen jopa erotetaan (”harjaamisesta” en muista nähneeni täällä puhuttavan). Ja hetken päästä on seuraavan yksittäistapauksen aika; Der Standard -lehden artikkeliin on niitä listattu parin viime vuoden ajalta tusinoittain.

Yksi tuoreimmista yksittäistapauksista on Braunaun kaupungista, joka muutenkin kamppailee symbolipolitiikan kysymysten kanssa. Braunaussa Saksan rajalla, Inn-joen varrella syntyi aikoinaan tullivirkailija Alois Hitlerin perheeseen poika nimeltä Adolf, ja tämän muistoperinnön hallinnoiminen ei ole aivan helppoa, kun esimerkiksi kuuluisan syntymäkodin liepeille ei haluta uusnatsien pyhiinvaeltaja-armeijoja. (Asiaa tosin hieman helpottaa se, että Hitler itse ei erityisemmin vaalinut siteitä syntymäkaupunkiinsa eikä ylipäätään halunnut suuria julkisia huomionosoituksia syntymäseudulleen: hän halusi olla koko Saksan johtaja kaikkien maakuntaidentiteettien yläpuolella.) Braunaussa on vajaat parikymmentätuhatta asukasta, joista melkoinen osa työskentelee metalli- ja elektroniikka-alan yrityksissä, valtuustossa suurin puolue on ”Itävallan Kokoomus” ÖVP, jota edustaa myös nykyinen pormestari. Ja nyt sitten nousi kohu Braunaun FPÖ:n paikallisessa lehdessä julkaistusta runomuotoisesta ”pääsiäistervehdyksestä”.

Stadtratte.jpg

Verkossa kiertävä kuva on tähän kopioitu naapuriosavaltion Ala-Itävallan sosiaalidemokraateissa vaikuttavan Mirza Buljubasicin twiitistä.

Otsikkona on Die Stadtratte (Nagetier mit Kanalisationshintergrund) eli ‘Kaupunkirotta (viemäritaustainen jyrsijä)’; sulkeissa oleva määrite viittaa tietenkin yleiseen ilmaukseen mit Migrationshintergrund ‘maahanmuuttajataustainen’. Ja runon aiheena on harmi kaupunkiin tunkevien muukalaisten ja niiden hyysäämisen johdosta. Kaiken maailman monikulttuuri-kohtaamiskeskuksia perustetaan, ja siihen löytyy aina rahaa, mutta ei omille vähäosaisille, kielet ja kulttuurit halutaan sekoittaa yhdeksi sotkuksi… Järjestys pitää olla ja selvät säännöt, ja sääntöjä laativat ne, jotka ovat täällä ennestään olleet, eivät tulokkaat. Maassa maan tavalla tai maasta pois! Nih. Perinteistä ”kunnon ihmisten” verhottua rasismia siis, johon liittyy epämääräistä populistista vihjailua siitä, miten nykyiset päättäjät muka arvostavat vieraita mutta vihaavat ja halveksivat omaa kansaansa.

Ihmisten vertaaminen rottiin on niin väkevä kielikuva, että rottarunosta nousi melkoinen metakka jopa ulkomailla asti. Vähänkin sivistyneemmät ja historiatietoisemmat keskieurooppalaiset kyllä tietävät, että natsien toimeenpanemia joukkomurhia perusteltiin juuri samantapaisella retoriikalla, vertaamalla esimerkiksi juutalaisia tuholaisiin tai syöpäläisiin, jotka kansakunnan vertauskuvallisen terveyden nimissä kuuluu tuhota. (Rinnakkaistapaus Unkarista on viime vuosina jälleen kansakunnan kaapin päälle nostetun entisaikojen transilvanialaisen klassikon, upseerin, herrasmiehen ja rautaristin ritarin Albert Wassin pahamaineinen kertomus ”Rottien maanvaltaus”, jossa hyväsydämisen isäntäväen taloonsa päästämät rotat lisääntyvät ja tuhoavat kaiken. Tarinaa on hyvin vaikea olla lukematta antisemitistisenä allegoriana juutalaisista.)

Rottarunon kirjoittaja, kaupungin kakkosmies eli varapormestari Christian Schilcher (FPÖ), pahoitteli, pyyteli anteeksi, vakuutteli, että tarkoitus oli ollut ”provosoida mutta ei loukata”, ja lopulta erosi – väittämän mukaan kaikkein korkeimmalta taholta tulevan painostuksen johdosta, vaikka virallisesti omasta tahdostaan. Der Standardin tietojen mukaan itse liittokansleri Kurz olisi painostanut hallituskumppanipuolueensa johtoa toimiin; Kurzin kannanoton mukaan “Braunaun varapormestarin eroaminen oli ainoa mahdollinen looginen seuraus tästä inhottavasta ja rasistisesta runosta”, ja “perusitävaltalaisten” johtajan HC Strachen mukaan taas rottaruno oli täysin yhteensopimaton FPÖ:n periaatteiden kanssa. Tämä ei tietenkään tyydytä poliittista oppositiota, joka yhä äänekkäämmin vaatii ÖVP:n Kurzia lopultakin heittämään hallituskumppaninsa yli laidan. Syyttäjäviranomaiset tutkivat parhaillaan rottarunon mahdollista lainvastaisuutta.

Tässä koko mekkalassa on mielenkiintoisella tavalla unohtunut se, mistä runo oikeasti kertoo. Itse asiassa, kuten Der Standard muistuttaa, Schilcher on jo vuosien ajan kirjoitellut puolueensa paikallislehdykkään runomuotoisia poliittisia pohdiskeluja “kaupunkirotan” näkökulmasta: rotta nousee välillä kotiviemäristään maan päälle ihmettelemään ja kommentoimaan ihmisten kummallisia toilailuja. Pääsiäistervehdyksen kohurunossa ei siis ole kysymys siitä, että maahanmuuttajia halvennettaisiin vertaamalla heitä rottiin, päinvastoin die Stadtratte on kunnon perusitävaltalaisen näkökulmaa edustava minä-kertoja, johon lukijan on tarkoitus samastua.

Ei sillä, että mitenkään muuten haluaisin puolustella Schilcherin riimitelmää. Se on vastenmielinen, populistinen, ennakkoluuloinen sepustus, joka lukemattomien kaltaistensa tapaan on tarkoitettu puhuttelemaan lukijoidensa alhaisimpia puolia: pahansuopaa kateutta, muukalaiskammoa, sivistymättömyyttä ja tietämättömyyttä, halua työntää omat pettymykset ulkopuolisen syntipukin niskoille. Mutta nimenomaan rottavertauksesta kauhistuminen on tässä tapauksessa perin huolestuttava merkki jonkinlaisen uuslukutaidottomuuden tai pinnallisen hysteriaherkkyyden leviämisestä: aikuiset ihmiset ja poliittiset päättäjät reagoivat yksittäisiin sanoihin kuin Pavlovin koirat kellon kilahdukseen, osaamatta nähdä sanoja asiayhteydessään. Schilcher ei verrannut maahanmuuttajia rottiin vaan kirjoitti muuten jokseenkin samanlaista ”maahanmuuttokriittistä” propagandaläppää kuin mitä hänen lukemattomat puoluetoverinsa jatkuvasti tuottavat ilman mitään seuraamuksia. Itse asiassa rotta-kielikuvaa lukuun ottamatta Schilcherin sepustus oli paljon kesympi kuin mitä FPÖ:n lehdissä ja somekanavilla jatkuvasti nähdään.

No, rottajuttu painunee nopeasti unhoon, eikä seuraavaa “yksittäistapausta” varmaan tarvitse kauaa odottaa. Valitettavasti.


Ei tässä kohta silmiäänkään usko

helmikuu 20, 2019

Tässäpä muutama viime päivien uutinen Unkarista:

Hallitus ilmoitti toissapäivänä Facebook-sivullaan käynnistävänsä uuden tiedotuskampanjan, sillä ”jokaisella on oikeus tietää, mitkä ovat ne tämänhetkiset ehdotukset, joiden pohjalta Unkarin turvallisuus vaarannetaan”. Odotettavissa katujen varsille tämännäköisiä julisteita:

sorosjuncker.jpg

”Teilläkin on oikeus tietää, mitä Brysseli kaavailee! He haluavat ottaa käyttöön pakollisen maahanmuuttokiintiön. He haluavat heikentää jäsenvaltioiden oikeutta puolustaa rajojaan. Migranttiviisumin avulla he helpottaisivat maahanmuuttoa.”

Soros ja maahanmuutto, niillä pelottelemalla on pärjätty tähänkin asti… Eivät kuitenkaan ole ajat niin kuin oli ennen, kun Unkarissa voitiin kuvitella, että kielimuurin takana kaikessa rauhassa saa sanoa ja kirjoittaa mitä tykkää. Brysselissä ja muuallakin Euroopassa on ”tiedotuskampanjaan” reagoitu varsin kipakasti. Euroopan komissio laati välittömästi vastausjulisteen. Siitä on unkarinkielinenkin versio, jota valitettavasti ei varmaankaan tulla Unkarin julkisissa ilmoitustiloissa näkemään:

orbanjuncker.jpeg

”Teilläkin on oikeus tietää, mikä on faktaa ja mikä on fiktiota. Täällä ei ole ”heitä” – on vain Euroopan Unioni, ja sen pöydän ääressä istuu myös Unkari. EU tukee jäsenvaltioiden rajojen puolustusta, ei heikennä sitä. EU ei suunnittele ns. humanitaaristen viisumien käyttöönottoa. Jäsenvaltiot päättävät itse, missä määrin ne haluavat ottaa vastaan laillista maahanmuuttoa.”

***

Viimeksi päivittelemäni sanasota, joka lähti liikkeelle Ruotsin sosiaaliministerin Annika Strandhällin twiitistä, jatkuu yhä. Strandhällhän oli kauhistellut Orbánin kolmikymmenlukulaiselta haiskahtavaa syntyvyydenlisäysohjelmaa. Tästä Unkarin ulkoministeri oli hikeentynyt ja kutsunut Ruotsin Unkarin-lähettilään puhutteluun. Asia sai kuitenkin jatkoa. Vanha ystävämme, poronmetsästäjä-varapääministeri Zsolt Semjén vieraili toisen vanhan tuttavamme, poliittisen ja muunkin epäkorrektiuden mestarin Zsolt Bayerin tv-showssa ja siellä innostui kommentoimaan Strandhällin twiittiä sananmukaisesti näin: “Se, mitä tuo olento parka (szegény teremtés) sanoi, on poikkeavuus (aberráció) itse.” Tämä sairaalloista tai epänormaalia poikkeavuutta merkitsevä ”aberraatio”-sana matkasi ripeästi kielimuurin yli Ruotsiin, missä paikalliset viestimet kertovat Semjénin kutsuneen Strandhälliä ”sairaaksi olento paraksi” (stackars sjuk varelse). Nyt on puolestaan Unkarin Ruotsin-lähettiläs saanut kutsun Ruotsin ulkoministeriöön.

Ministeri Semjén ei vähästä hätkähdä. ATV-kanavalle antamassaan haastattelussa hän kyllä kehtaa: ”Näin heillä on ainakin tilaisuus pyytää anteeksi sitä, että heidän rouva ministerinsä vertasi Unkarin perhepolitiikkaa natsi-Saksaan.” Ja näin ruotsalaisetkin saavat oppia, miten Unkarin hyvä perhe- ja kansakuntapolitiikka käytännössä toimii. ”Tämä koituu siis opiksi rouva ministerille ja hyväksi koko kunnon Ruotsin kansalle.”

***

Hyvin kehtaa myös valtakunnansyyttäjä Péter Polt, jonka pöydälle päätyneet korruptioepäilyt eivät yleensä oikein johda toimenpiteisiin. Eivät ainakaan pääministerin vävypoikaa ikävästi koskettavassa ns. Elios-jutussa, josta äskettäin kirjoitin. Unkarihan veti Elioksen laskut pois Brysseliin lähetettävästä tukihakemusnivaskasta eli käytännössä luopui EU-tuista ja siirsi laskun veronmaksajien maksettavaksi. Nyttemmin muuten, juuri tulleen tiedon mukaan, myös surkuhupaisista julkisuusesiintymisistään tunnetun ministeri Lajos Kósan yli 80-vuotias äiti (joka ei siis ole mikään bulvaani) luopuu vapaaehtoisesti suursikalansa EU-tuista.

Ilmeisesti EU on alkanut hieman aiempaa pontevammin puuttua siihen, mitä eurooppalaisten veronmaksajien rahoille Unkarissa tapahtuu. Äskettäin uutisoitiin, että valtakunnansyyttäjä Polt oli saanut kutsun Brysseliin Euroopan parlamentin budjettivalvontavaliokunnan puheille, selvittelemään myös korruptiovalvontavirasto OLAFin esille nostamia juttuja. Polt ei kuitenkaan aio lähteä. Kirjeessään valiokunnan puheenjohtajalle Inge Gräßlelle hän selittää, että jo ennen kutsun saapumista tieto kutsusta oli levinnyt Unkarin mediaan ja siellä oli annettu ymmärtää, että kyseessä olisi OLAFin vaatimien selvitysten arviointi. Koska EU-vaalit ovat jo ovella, Poltin mielestä tilanne on liiaksi politisoitunut ja se voitaisiin nähdä osana poliittista vaalikampanjaa. (Ja pois se meistä, että meillä vaalikampanjoitaisiin! Hallituksen Soros-julisteet ovat tiedotusta!)

***

Ja jos haluatte vielä kuulla, miten unkarilaisten propagandakone vinkuu, kun kaasu painetaan pohjaan, niin katsokaapa tätä Euronewsin haastattelua, jossa ulkoministeri Szíjjártó menettää malttinsa. ”Unkarilaiset eivät ole migrantteja!” Siis valkoihoiset eurooppalaiset unkarilaiset, jotka liikkuvat EU:n sisällä maasta toiseen, ovat kokonaan eri asia kuin Euroopan ulkopuolelta väitetysti häijyin aikein saapuvat tummaihoiset ja islaminuskoiset tulokkaat, joihin Unkarissa sanalla migráns yleensä viitataan. Haastattelijalle samoin kuin kansainväliselle yleisölle, joka ei tunne tätä migrantti-termin unkarilaista erityiskäyttöä haukkuma- ja pelottelusanana, tämä on tietenkin aika käsittämätöntä. Ja kun haastattelija yrittää selittää, että Britannian muukalaiskammoinen brexit-väki haluaisi eroon myös itäeurooppalaisista ”migranteista”, olkoot miten valkoihoisia kristittyjä EU-kansalaisia hyvänsä, Szíjjártó hermostuu ja käskee haastattelijan lakata loukkaamasta unkarilaisia.

***

Tämä kaikki siis ihan oikeasti, vakavissaan, aikuisten ihmisten kesken. Ja pyöritys sen kun jatkuu.

Eilen hallituksen kansainvälisten kommunikaatio- ja tiedotusasiain valtiosihteeri Zoltán Kovács, puhuessaan Unkarin kansainvälistä mediaimagoa käsittelevän analyysin julkistustilaisuudessa, tulkitsi tilannetta näin:

”Unkaria vastaan on kahdeksan vuotta ollut käynnissä disinformaatiokampanja, on rakennettu narratiivi, joka sopii täydellisesti antamaan niille, jotka haluavat perinteisestä mediasta saada tietoja Unkarista, koko maasta täysin todellisuudesta poikkeavan kuvan.”

Siis: Unkarista levitetään valheita ja valeuutisia. Mutta, vakuuttaa Kovács,

”meidän kertomamme tarinat (…) ovat varmasti lähempänä totuutta kuin se narratiivi, jota meistä levitellään esimerkiksi Länsi-Euroopan lehdistössä. (…) Tästä ei mikään todista paremmin kuin kolme peräkkäistä kahden kolmasosan parlamenttivaalivoittoa.”

Juupajuu. Kahden kolmasosan parlamenttienemmistöhän on tosin saavutettu kyseenalaisin keinoin ja vaalimatematiikan avulla eikä todellakaan tarkoita, että kaksi kolmasosaa Unkarin kansasta olisi äänestänyt nykyisen hallituskoalition puolesta. Mutta tämäkin vain kuvaa kahden todellisuuden – tai kahden narratiivin – taistelua.

Tänä aamuna Unkarin yleisradion ykköskanavan (Kossuth Rádió) aamumakasiinissa EU-asiain valtiosihteeri Judit Varga puolestaan puuttui siihen, miten Euroopan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans oli arvostellut hallituksen tiedotuskampanjaa. Vargan mielestä Timmermans ei osaa pitää varapuheenjohtajan tehtäväänsä erossa sosialistien kärkiehdokkaan asemastaan vaan käy komission nimissä omaa vaalitaisteluaan. (Syytä toisia siitä, mitä itse teet…) ”Unkaria halutaan rangaista sen maahanmuuttopolitiikan tähden.” (Ei tietenkään korruption vuoksi, ei oikeusvaltion vaarantamisen, ihmisoikeusrikkomusten tai tieteen alasajon takia…) Valtiosihteerin mukaan vaalitaistelun kuumuudessa ei enää onnistu asiallinen väittely esimerkiksi EU:n 7. artiklasta, ja ”hallituksen tiedotuskampanjan herättämät kiivaat reaktiot todistavat, että ne tiedot, joita unkarilaisille halutaan välittää, pitävät paikkansa”. Siis: on Brysselin syytä, että enää ei voi käydä järkevää keskustelua.

***

Summa summarum: Keskustelu Unkarin tilanteesta uhkaa muuttua järjettömäksi kilpa-älämölöksi, jossa kilpailevat todellisuudet loittonevat toisistaan vinhaa vauhtia ja jossa väittelyn volyymia vääntää kovemmalle ja keskinäisen syyttelyn tasoa yhä lapsellisemmaksi ennen muuta Unkarin hallitus. Kun kerran on ääliöpopulismin linjalle menty ja rakennettu kannatus äänestäjäkunnan kaikkein tuulellakäyvimmän segmentin varaan, ulkoa tulevaan uhkaan tai kritiikkiin ei näköjään voi muuten reagoida kuin lisäämällä kierroksia propagandamoottoriin. Sivustakatsoja jää miettimään, päättyykö tämä moottorin tikahtumiseen, polttoaineen loppumiseen vai koko pöntön räjähtämiseen.

Ja tietenkin voi aina miettiä, mikä tähän on johtanut. Väitän, että yhtenä syynä ääliöpopulismin kukoistamiseen on kansansivistyksen surkea tila, ja tähän puolestaan on pitkät historialliset syyt. Unkari on aina ollut eriarvoisuuden maa. Horthyn ajan myöhäisfeodaalisen gentry-kulttuurin tilalle tuotu reaalisosialismi ei demokratisoinut yhteiskuntaa vaan loi vain, etumerkit vaihtaen, entisen tilalle uuden feodaaliyhteiskunnan, jossa menestyminen oli kiinni suhteilla ja suosiolla pelaamisesta. Järjestelmänvaihdoksen jälkeenkään ei tästä päästy irti, ennen kuin Orbánin järjestelmä loi uudelleen kuvion, jossa Horthyn aikojen ideologisia tunnuksia yhdistellään sosialismin ajan reaalipoliittisiin käytänteisiin. Tässä unkarilaiset nyt istuvat ja ihmettelevät, kun periaatteessa valtakunnan korkeinta oppineisuutta edustava mies, konservatiivisen ”professorien Batthyány-piirin” johtaja Gábor Náray-Szabó selittää patruunamaisella tyyneydellä, että kansa nyt on tyhmää eikä siitä pidä välittää:

– Minä kyllä kestän nuo Soros-jutut, vaikka tunnenkin monia, joiden mielestä tämä on liikaa.
[Haastattelija:] – Onko Professorien Batthyány-piirissäkin tästä väittelyä?
– On ollut. Mutta yksi asia on hyvin tärkeä: Sorosilla pelottelua ei ole tarkoitettu älymystölle. Älymystön ei pitäisi siitä hermostua. Voihan sitä toki sanoa, että kansaa ei saisi tyhmentää, mutta ei ole varmaa, että tämäkään täysin pitää paikkansa.

EU:lla on nyt tuhannen taalan paikka. Miten käydään aikuista poliittista vuoropuhelua vastapuolen kanssa, joka käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi? (Ja miten ylipäätään asiat on päästetty tähän pisteeseen – onko ”lapsen” demokraattista tapakasvatusta laiminlyöty liian kauan, miksi sille ei ole osoitettu rakkautta ja rajoja?) Ja miten estetään tätä kommunikaation ja sen myötä kohta päätöksenteonkin rapautumista ja infantilisoitumista leviämästä (entisestään), kun muualtakin Euroopasta, meiltäkin, löytyy typerälle vihapropagandalle altista älämölöporukkaa, joka on aina valmis juhlimaan Orbánia uutena mestarinaan?


Sivistynyttä viestintää

tammikuu 16, 2019

Olen tässä blogissa jo lukemattomat kerrat päivitellyt sitä tasoa, jolla Unkarin hallituksen kommunikaatiossa ja hallituksen kontrolloimassa mediassa – ja hallituksen kontrollissa on siis julkisen yleisradioyhtiön lisäksi suurin osa muistakin viestintäkanavista – liikutaan: yhä tökerömpää vihankylvöä ja muukalaispelon lietsontaa, Soros ja maahanmuutto, maahanmuutto ja Soros, yhä simppelimmän mustavalkoista kuvaa hyvästä hallituksesta ja pahasta oppositiosta (jälkimmäinen koostuu pelkästään Niiden, siis Unkarin vihollisten kätyreistä). Yleisen päivittelyn lisäksi voi nyt viitata Hannes Grasseggerin oivalliseen artikkeliin, joka ilmestyi muutama päivä sitten sveitsiläisen Basler Zeitungin viikonloppuliitteessä: siinä on menty sen vihapropagandan ytimeen, jonka esikuvana Unkarin hallitus nyt toimii koko Euroopan rasismilla ratsastaville oikeistopopulisteille.

Tämän vihan ytimessä on György/George Soros, maailman mahtavin finanssikeinottelija, joka vuonna 1992 aiheutti Britannian punnan romahduksen, syöksi Aasian talouskriisiin vuonna 1997 ja koko maailman vuonna 2008, joka tuhosi Neuvostoliiton ja Jugoslavian, jotta afrikkalaiset ja arabit pääsisivät valtaamaan Euroopan, suurroisto, joka on rikastunut talousrikollisuudella ja tehnyt bisnestä terrorismilla ja joka jo lapsena kavalsi juutalaisia natseille vaikka on itse juutalainen. Tällaista Sorosista kerrotaan, itse asiassa näistä paikkansa pitää vain se, että Soros on todellakin juutalaista syntyperää. Unkarissa ja nyttemmin muuallakin Sorosista on tehty jonkinlainen James Bond -elokuvien maailmanherruutta tavoitteleva superkonna, jonka pillin mukaan tanssivat sekä Brysselin EU-päättäjät että Unkarin oppositio.

Tämän Soros-kampanjan takana puolestaan on ollut kaksi amerikkalaista kampanjagurua: Arthur Finkelstein ja George Birnbaum. Finkelstein, nerokas pollster, mielipidetutkimusten maestro, oli alun perin finanssialalla työskentelevä ohjelmoija mutta siirtyi poliitikkojen palvelukseen numeronmurskaajaksi ja Yhdysvaltain republikaanien tärkeäksi taustavoimaksi, Barry Goldwaterista alkaen.  ”Finkel-thinkin” perustana oli negatiivinen kampanjointi: vastustajan yksinkertainen leimaaminen ja haukkuminen, poliittisten haukkumasanojen (esimerkiksi ”ultraliberaali”) loputon toisto. Kun syytös on tarpeeksi törkeä, se jää yleisön mieleen (”totta tai ei, näin nämä asiat koetaan”), eikä vastustaja useinkaan kykene sitä kumoamaan sotkeutumatta itse samaan kuraan. Näin toimii tunnettu oikeistopopulismin ikiliikkuja.

Ystävänsä ja asiakkaansa Ron Lauderin, Estée Lauder -kosmetiikkaimperiumin perijän kautta Finkelstein sai 1990-luvun loppupuoliskolla mielenkiintoisen sivubisneksen Israelista. Hän auttoi Benjamin Netanjahun valtaan ja huomasi samalla, että USA:ssa koetellut konstit toimivat muuallakin. Netanjahun välityksellä taas Finkelstein ja hänen oppilaansa George Birnbaum päätyivät edelleen Unkariin avustamaan Netanjahun hyvää kaveria Viktor Orbánia, joka vuonna 2008 tähtäsi takaisin valtaan. Kampanja onnistui niin hyvin, kertoo Birnbaum toimittaja Grasseggerille, että vuoden 2010 vaalien jälkeen oppositio oli käytännössä tuhottu. Mutta vallan säilyttämiseksi ja vaalikarjan pitämiseksi omassa karsinassa tarvittiin uusi vihollinen, uusi negatiivisen kampanjoinnin kohde.

Sosialistipuolueen ja siitä lohjennutta pientä sirpalepuoluettaan (DK, Demokraattinen koalitio) johtavan entisen pääministerin Gyurcsányn tilalle Viktor Orbánin oli saatava mahtavampi uhkakuva. ”Brysseli”, Maailman valuuttarahasto ja ”kansainvälinen suurpääoma” eivät ihan riittäneet, sillä, näin Birnbaum, ”Arthur sanoi aina, että eivät ihmiset taistelleet natseja vastaan vaan Hitleriä, eivät al-Qaidaa vaan Osama bin Ladenia.” Pahuuden ruumiillistumaksi keksittiin kansainvälistä suurpääomaa edustava George Soros, unkarilaissyntyinen mutta kuitenkin muukalainen, kaiken lisäksi juutalainen.

Niin, juutalaisia olivat myös Finkelstein ja Birnbaum, mutta ennen kaikkea ammattilaisia. Finkelstein oli naimisissa miehen kanssa, vaikka avusti työkseen poliitikkoja, joiden kannattajakunta oli täynnä fundamentalistisia homovihaajia. Birnbaum, jonka isoisän natsit murhasivat, puolestaan vakuuttelee toimittaja Grasseggerille, ettei Orbán hänen mielestään ole mikään antisemitisti. Ei välttämättä olekaan, ja ehkä Birnbaumille ei ole täysin selvinnyt unkarilaisen antisemitismin utuinen olemus.

Juutalaisviha Unkarissa ei niinkään kohdistu oikeisiin eläviin juutalaisiin ihmisiin (jotka sitä paitsi ovat Unkarissa aivan samannäköisiä ja samanlaisia kuin muutkin unkarilaiset) kuin ”juutalaisuuteen” jonkinlaisena mystisenä, kosmopoliittisena, vieraana ja vaarallisena unkarilaisen ”kansallismielisyyden” vastaisena voimana. ”Juutalaisuudessa” yhdistyvät sekä kommunismi että kansainvälinen suurkapitalismi, sekä yleviä arvoja lokaan raastava proletaariaate että hienosteleva mutta isänmaaton kulttuurielitismi, se on totaalinen vihollinen, jota voi syyttää mistä hyvänsä. Näin Orbánin Fidesz on voinut jättää Soros-vihakampanjassa antisemitismin rivien väliin, mistä halukkaat sen kyllä löytävät – ne ihmiset, jotka piirtelevät daavidintähtiä ja hakaristejä Soros-kampanjajulisteisiin tai kirjoittavat Sorosin kuvan viereen ”haiseva juutalainen”.

Vihollisena Soros on yhtä utuinen kuin ”juutalaisuuskin”: hän ei ole poliitikko, hän ei asu Unkarissa vaan jossakin merten takana, eikä hän edes vastannut syytöksiin, kun häntä Unkarin mediassa lyötiin kuin vierasta sikaa. Kun Sorosin julkisesti esittämät maailmanparannusaatteet vielä nivottiin yhteen nousevan pakolaiskriisin ja muukalaisvihan kanssa, Finkelsteinin ja Birnbaumin ”tuote” oli täydellinen. Se myi itsensä oikeistopopulismin käyttöön kautta maailman. Näin Grassegger artikkelinsa lopuksi: Arthur Finkelstein kuoli vuonna 2017. Vuonna 2011, yhdessä viimeisistä julkisista puheistaan, hän sanoi: ”Minä halusin muuttaa maailmaa. Sen olen tehnytkin. Olen tehnyt maailmasta pahemman paikan.”

***

Ainakin mediassa ja julkisessa diskurssissa jotakin on todella muuttunut pahempaan suuntaan. Negatiivinen kampanjointi Sorosilla ratsastaen ei ole vain mustannut yhden kansainvälisen suursijoittajan ja maailmanparantajan mainetta. Se on myös vienyt koko julkisen keskustelun yhä aggressiivisemmalle, kärjistyneemmälle ja alatyylisemmälle linjalle. Sellaiset asiat kuin säädyllisyys ja hyvät tavat ovat yhä kauempana. Unkarilaisissa politiikkauutisten kommenttiketjuissa puheenvuorot ovat moderoinnista huolimatta täynnä elimiä ja eritteitä, perustelujen tilalla on usein pelkkiä solvauksia.

Järkyttävin esimerkki keskustelun tyylilajista saatiin äskettäin, kun hallitusta lähellä olevat mediavoimat avasivat tulen kohti lukiolaistyttöä. 18-vuotias Blanka Nagy Kiskunfélegyházan pikkukaupungista Etelä-Unkarin aroilta on viimeaikaisissa mielenosoituksissa ollut puhujakorokkeella laukomassa varsin suorasanaista, alatyylistäkin kritiikkiä Unkarin hallitusta kohtaan. Hän on muun muassa nimittänyt Fidesz-puoluetta ”iljettäväksi, katalaksi tartuntatautiepidemiaksi” ja kehottanut päättäjiä, muun muassa sitä ”viiksekästä kyrpää” (viitannee presidentti János Áderiin, jonka tavanmukaisempi haukkumanimi on ”viiksekäs paska”) sananmukaisesti kääntäen ”nussimaan itseään naamaan”. (Viimeksi mainittu fraasi oli muuten sitaatti Ben Stillerin ohjaaman toimintakomedian Tropic Thunder unkarinkielisestä versiosta.) Kotiseudulla mainetta saatuaan suorasuinen nuori mielenosoituspuhuja kutsuttiin esiintymään myös pääkaupunkiin, missä hän tammikuun alussa sanoi Fidesz-puoluetta ”yhteiskunnan peräaukoksi”.

blanka

(Pysäytyskuva 444.hu:n julkaisemasta videosta.)

Tähän oli hallituksen mediaimperiumin selvästikin pakko puuttua. ”Kristillisen älymystön” edustajia marssitettiin televisioon paheksumaan julkisen keskustelun rappiota. Ennen kaikkea Blanka Nagyn kimppuun kävi kansakunnan virallinen ykkösöyhöttäjä, toimittaja ja Fidesz-puolueen perustajajäsen Zsolt Bayer. Tavallaan huvittavaa tässä on se, että Bayer on (kuten tämänkin blogin lukijat ehkä muistavat) jo iät ja ajat tunnettu alatyylisistä puheistaan, joiden taso ei ole lupauksista huolimatta kohentunut senkään jälkeen, kun Bayerille 2016 myönnettiin journalistisista ansioista korkea kunniamerkki. Vastustajat ovat Bayerille paitsi ”aivottomia, kapisia, valehtelevia idiootteja” myös esimerkiksi ”epäonnistuneita, surkeita, lapsettomia paskiaisia”, ”läskipäisiä runkkumällejä”, ”rumia pikku kyrpiä” tai ”persepäitä”. Myös Blanka Nagy sai kuulla kunniansa Bayerin omassa tv-showssa:

bayershow

”Kuulepas Blanka kulta, nyt on niin, että sinä et ole sankari vaan onneton surkea kurja pikku prole. Ja jos jatkat näin, sinusta ei tule sankaria vaan pysyt onnettomana surkeana mitättömänä pikku prolena.”

Eikä tässä kaikki. Muutamassa tunnissa, kertoo 444.hu, hallitusta lähellä oleviin lehtiin ja portaaleihin levisi sama nimetön artikkeli, jossa kerrottiin Blanka Nagyn usein lintsaavan koulusta ja olevan reputtamassa ainakin kolmesta oppiaineesta. Nagyn mukaan väitteet ovat perättömiä ja hän harkitsee oikeustoimia.

Tapa, jolla hallituksen mediaimperiumi käy yhden koulutytön kimppuun, on tietenkin käsittämättömän törkeä. Oppositiofoorumeilla on tietenkin riennetty vastaiskuun, ja Zsolt Bayerin ”ansioluettelon” ohella esille on nostettu muidenkin merkkihenkilöiden aikaansaannoksia, alkaen hovihistorioitsija Mária Schmidtin vähemmän kunniakkaasta ja lähinnä hyvien suhteiden varassa edenneestä yliopistourasta. Ja tässä nähdään, miten negatiivinen kampanjointi, jos tätä voi kauniisti sellaiseksi kutsua, tuhoaa järkevän keskustelun vetämällä vastustajat mukaan samalle mutapainitasolle. Városi Kurír -sivustolla Mária Vásárhelyi yrittää nostaa esiin järjen ääntä:

Ihan oikeasti, ruvetaanko nyt keskustelemaan siitä, kuka noista Bayer-Bencsik-Huth-Stefka-tyyppisistä henkisistä gorilloista tai keskitysleiri-kapoista ja montako kertaa on saanut ehdot venäjästä, matikasta tai voimistelusta? Ikään kuin noiden palkkarenkien aiemmat opinnot lisäisivät mitään olennaista tähän törkyiseen tarinaan. Ikään kuin sillä oikeasti olisi mitään merkitystä, paljonko Blanka Nagy on lintsannut koulusta tai mikä numero hänellä oli todistuksessa historiasta. Jos annamme ”keskustelun” valua tähän uomaan, silloin kävelemme taas suoraan niiden ansaan. Sillä jos hän tosiaan olisi saamassa ehdot vaikka mistä aineesta tai olisi ollut luvatta poissa koulusta vaikka miten paljon, miten se liittyy siihen, että häntä oksettaa tämä järjestelmä, jossa me elämme?

 


Konsultaatiota pukkaa taas

marraskuu 5, 2018

Monien muiden hommien ohella ei oikeasti tänään olisi aikaa blogata. Mutta välitettäköön suomalaisille lukijoille nyt kuitenkin tämä alustava tieto Unkarin uudesta ”kansallisesta konsultaatiosta”.

Orbánin hallitus ei kovin mielellään pane toimeen varsinaisia kansanäänestyksiä, ne kun ovat lopputulokseltaan epävarmoja ja voisivat jotenkin, ainakin moraalisesti, sitoa päättäjien käsiä. Tämän takia kansanäänestyksen pätevään lopputulokseen vaadittavaa äänimäärää on nostettu, minkä takia viimeisin, pakolaiskiintiöitä – siten kuin Unkarin hallitus tämän asian halusi tulkita – koskenut kansanäänestys kaksi vuotta sitten ei ollut juridisesti pätevä. (Tämähän ei estänyt hallitusta julistamasta, että tulos on joka tapauksessa poliittisesti pätevä, ja koska 98% annetuista, ei-mitätöidyistä äänistä oli hallituksen kannalla eli pakolaiskiintiötä vastaan, tulos voitiin kääntää siihen muotoon, että ”unkarilaisista 98% vastustaa maahanmuuttajien pakkoasuttamista Unkariin eli Brysselin suunnitelmia”.)

Kansanäänestysten sijaan on järjestetty ”kansallisia konsultaatioita”. Tämän ilmauksen lanseerasi Viktor Orbán jo 2005 ja uudelleen vaalivoittonsa jälkeen 2010: nyt kehitettäisiin systeemi, jonka avulla politiikka voi kuunnella kansan ääntä. Ensimmäiset kaavakkeet lähetettiin eläkeläisille syksyllä 2010, seuraavissa kyselyissä isolla rahalla painatettuja kyselykaavakkeita on lähetetty joka kotiin ja vastausmahdollisuutta tarjottu myös verkossa. Näitä kyselyjä olen vuodesta 2012 lähtien myös tässä blogissa selostanut.

Tietyt ongelmat pysyvät. Kyselyjen tulokset eivät oikeasti ole päteviä, koska varmuudella ei tiedetä, keille kaikille kaavakkeita on lähetetty ja miten osoitteiden hankintaan liittyvät tietosuojakysymykset on hoidettu, vastauksia – toisin kuin vaaleissa tai oikeissa kansanäänestyksissä – ei tarkasta eikä valvo mikään puolueeton taho, ja nettipohjaiset vastausmahdollisuudet ovat usein olleet vailla kunnon autentikointia, eli periaatteessa kyselyyn voi verkossa vastata miten monta kertaa hyvänsä. Kyselyjen suunnittelumetodi ei ole tiedossa, ja jo ensimmäisiä kyselyjä arvosteltiin ”oikeiden” mielipiteen- ja politiikantutkijoiden taholla ankarasti. Mutta viime vuosina kyselyjen muodossa on yhä selvemmin näkynyt kehitys hieman, hm, epäilyttävästä imagonpönkitysyrityksestä (”otamme kansan mukaan demokraattiseen päätäntäprosessiin puhumaan asioista puoluepoliittisen mutapainin sijaan”) aina totaaliseen suoran demokratian irvikuvaan ja suunnilleen reaalistalinismin tasolla liikkuvaan demagogiaan naiiveine viholliskuvineen.

Vuoden 2012 kansallinen konsultaatio käsitti viisi kysymyssarjaa (”Mitä maa on tehnyt puolestamme?”, ”Mihin olemme pettyneet?”, ”Mitä pelkäämme?”, ”Mihin mekin haluaisimme sanoa mielipiteemme?” ja ”Mitä pitäisi muuttaa?”), kuhunkin tarjottiin lista vastausvaihtoehtoja, joista kansalaiset saivat rastittaa korkeintaan kolme. Kuudentena kysymysblokkina esiteltiin kolme erilaista yhteiskuntaskenaariota, joista kansalaisten piti valita suosikkinsa: (a) luotolla toimiva yhteiskunta, jossa sekä koulutus että terveydenhuolto on siirretty markkinapohjalle, (b) ”avoin yhteiskunta”, johon kuuluvat sekä pidäkkeetön markkinatalous monikansallisine yhtiöineen että miedot huumeet ja homoparien adoptio-oikeus (kuten tiedämme, tyypillisesti huumeiden ja homoadoption kannattajat puolustavat myös pidäkkeetöntä markkinataloutta ja päinvastoin…), ja (c) ”turvallinen elämä”, jossa suojellaan perheitä ja työpaikkoja. Jo tässäkin siis tarjottiin valmiiksi pureskeltuja vastauksia, mutta aina paranee:

Vuonna 2015 pakolaiskriisi ja samanaikaiset terrori-iskut nousivat Euroopan uutisiin ja Unkarin populistihallituksen ykkös-vaalivaltiksi. Kevään 2015 konsultaation kysymykset koskivat lähinnä maahanmuuttoa, terrorismia ja ”elintasopakolaisuutta”, ja vastauksia pyydettiin hieman erikoisella epäsymmetrisellä, kolmiportaisella asteikolla: ”samaa mieltä – aika lailla samaa mieltä – eri mieltä”. (Mielipidetutkimuksissahan usein käytetään viisiportaista Likert-asteikkoa: täysin samaa mieltä – jossain määrin samaa mieltä – ei oikein kumpaakaan – jossain määrin eri mieltä – täysin eri mieltä.) Esimerkiksi näin: ”Joidenkuiden mielestä Brysselin huonosti hoitama maahanmuutto on yhteydessä terrorismin leviämiseen. Oletteko samaa mieltä? (täysin samaa mieltä – lähinnä samaa mieltä – eri mieltä)”

Keväällä 2017 otsikkona oli ”Pysäytetään Brysseli!”, ja kysymykset koostuivat johdattelevasta johdannosta (esimerkiksi: ”Viime aikoina Euroopassa on jatkuvasti tapahtunut terrori-iskuja. Tästä huolimatta Brysseli haluaa pakottaa Unkarin päästämään maahan laittomia maahanmuuttajia. Mitä mielestänne Unkarin pitäisi tehdä?”) ja kahdesta vastausvaihtoehdosta, joista tuon johdannon jälkeen vain yksi oli millään tavalla järkevä. Tässä tapauksessa siis: ”(a) Unkarilaisten turvallisuuden nimissä laittomat maahanmuuttajat on otettava valvontaan, kunnes viranomaiset ovat päättäneet heidän asiassaan; (b) Päästetään laittomat maahanmuuttajat vapaasti liikkumaan Unkarissa.”

Syksyllä 2017 seurasi edelleenkin maahanmuuttoteemaan ja tällä kertaa myös György Sorosiin kytkeytyvä kysymyssarja, jossa maahanmuuttoteemaa käsiteltiin vielä yksinkertaisemmin. Nyt oli pitkistä vastausvaihtoehdoista luovuttu, ja vastaaminen tapahtui vain rastittamalla kyllä- tai ei-ruutu. Kysymykset toki olivat entisenlaisen johdattelevia. Esimerkiksi: ”Soros-suunnitelmaan kuuluu, että käynnistetään poliittinen hyökkäys maahanmuuttoa vastustavia maita kohtaan ja niille määrätään ankarat rangaistukset. Kannatatteko tätä?”

Kevään 2018 vaalien jälkeen on jo pitkään puhuttu, että uusi kansallinen konsultaatio on tuloillaan ja että sen kysymykset koskevat perhepolitiikkaa. No nyt on vihdoinkin hallituksen äänitorvi Magyar Idők julkistanut konsultaation kysymykset, jotka varsin niukkojen mutta arvattavanlaisten kommenttien kera toistaa jutussaan myös hallituskriittinen Magyar Narancs. Kysely ilmeisesti noudattaa hyväksi havaittua juu-ei-kysymysten linjaa, ja kysymykset on muotoiltu niin, että pragmaattinen implikaatio (vrt. “tahdotko turpiisi?”, “tahdotko taittaa niskasi?”, “pitääkö isän nyt suuttua oikein tosissaan?”) on ilmiselvä. Kas näin:

  1. Oletteko samaa mieltä siitä, että väestön vähenemiseen ei pidä puuttua maahanmuuton vaan perheiden voimakkaamman tukemisen keinoin? [Ymmärsiväthän nyt kaikki? MAAHANMUUTTO!]
  2. Oletteko samaa mieltä siitä, että uudet perheiden tukemisen ohjelmat on vastaisuudessakin kytkettävä työn tekemiseen? [Siis: ”työttömiä romaneja, jotka lisääntyvät kuin kaniinit vain elättääkseen itsensä lapsilisillä, ei saisi enää tukea”?]
  3. Oletteko samaa mieltä siitä, että nuorille aviopareille on annettava tukea itsenäisen elämän aloittamiseen? [Itsenäisen elämän voisi aloittaa yksinkin, mutta kun silloin ei synny lapsia… Niin kuin ennen vanhaan erinäisissä sosialistimaissa, missä nuorten oli käytännössä pakko mennä naimisiin viimeistään parikymppisinä, että saisivat oman asunnon ja pääsisivät pois kotoa?]
  4. Oletteko samaa mieltä siitä, että useamman lapsen vanhemmille on annettava enemmän tukea? [Juu, kunhan käyvät töissä, ks. ylempää…]
  5. Oletteko samaa mieltä siitä, että ainakin kolmen lapsen äideille on annettava lisättyä tukea? [Naisten vastuulla on väestön lisääntyminen, uskokaa jo.]
  6. Oletteko samaa mieltä siitä, että valtion kuuluu tunnustaa aito päätoiminen äitiys (valódi főállású anyaság) instituutiona? [Kotiäitiys ammatiksi ja amerikkalainen homemaker-malli voimaan? Kun nytkin Unkarissa jokainen kynnelle kykenevä tuntuu tekevän kahta-kolmea työtä, mistä tempaistaan ne rahat, joilla yhden elättäjävanhemman perhettä tuetaan siinä määrin, että äidillä on varaa jäädä kotiin? Miten ”tunnustus” tätä asiaa auttaisi?]
  7. Oletteko samaa mieltä siitä, että sairaita lapsiaan kotona hoitavien perheenjäsenten on saatava suurempaa tukea? [Myöskään terveydenhoidon, sairaaloiden, lääkärijärjestelmän jne. tason nostaminen ei olisi haitaksi.]
  8. Oletteko yhtä mieltä siitä, että lastemme henkinen, sielullinen ja fyysinen kehitys on arvo, jota Unkarin valtion on suojeltava? [Miten tästä tulee mieleeni se, miten Unkarin valtio ”suojeli” yksityiset eläkesäästökassat?] 
  9. Oletteko yhtä mieltä siitä perusarvosta, että lapsilla on oikeus äitiin ja isään? [Aito avioliitto -tavaraa aidoimmillaan. Tämähän merkitsee, että leskiltä tai puolisonsa jättämiltä yksinhuoltajilta tulee sitten myös ottaa lapset pois ja antaa perheisiin, joissa heidän oikeutensa kahteen heterovanhempaan voi toteutua.]
  10. Oletteko yhtä mieltä siitä, että lapsiaan kasvattaville perheille kuuluvien budjettitukien on saatava kahden kolmasosan suoja? [Tarkoittanee – syön hattuni, jos kaikki lukijat tämän ymmärtävät – että näistä tuista päättämään tai niitä kumoamaan tarvitaan parlamentista kaksi kolmasosaa, eli niitä ei voi kaataa (?) yksinkertaisella äänten enemmistöllä? Niin kauan kuin Fidesz-puolue tavalla tai toisella saa joka vaaleissa kaksi kolmasosaa mandaateista, tämä kysymys on pelkkää kosmetiikkaa.]

Huh huh. Tähän ei voi lopuksi kuin siteerata vanhaa lempisanontaani: Kun itse kysyy ja itse vastaa, niin ei tule turhia jälkipuheita.