Läpällä

helmikuu 13, 2018

Kun joskus puolivahingossa tulen kurkanneeksi ns. maahanmuuttokriittisiin somekupliin, rasismin ohella päällimmäisenä pistää silmään suunnaton, raivokas epäluulo ns. valtamedioita kohtaan. Isot päivälehdet pimittävät, sensuroivat ja valehtelevat, ja erityisesti niin tekee ”punainen” YLE. Tämä joukko uskoo paljon mieluummin omien vaihtoehtomedioidensa nimettömiä ja tarkistamattomia tarinoita. Ja jos ”valtamedia” nimittää näitä sivustoja ja blogeja ”valemedioiksi”, niin sama haukkumasana voidaan heittää bumerangina takaisin, sillä – Riikka Slunga-Poutsalon siivekkäiksi muuttunein sanoin – ”onko tarina tosi vai ei, se on toinen juttu, näin nämä asiat koetaan.” Samanlaiset epäluulot ovat pinnalla myös Itävallan oikeistopopulistien parissa, missä jatkuvina haukkumasanoina toistuvat Lügenpresse (’valhelehdistö’, jo natsien käyttämä ilmaus) sekä Rotfunk, ’punaradio’.

Itävallassa yhtenä vaihtoehtoviestimenä, oikeistopopulistikansan tärkeänä viihde- ja uutislähteenä toimii FPÖ:n johtajan HC Strachen Facebook-sivu. Kuten jo pari vuotta sitten kirjoitin (Der Standard -lehden artikkelin pohjalta), perusitävaltalaiset saavat tästä lähteestä toistakymmentä tarinaa ja linkkiä päivittäin, sekä herttaisia kuvia Strachen arkipäivästä ja hänen koirastaan että linjaan sopivia uutisjuttuja (erityisesti keltalehti Kronen Zeitungista), vitsejä ja meemejä. Toisinaan Strachelta tai hänen Facebook-avustajiltaan lähtee kiireessä mopo vähän keulimaan. Niin kävi presidentinvaalien alla, kun vastaehdokas Van der Bellenistä kertova vitsiuutinen ilmeisesti vahingossa otettiin todesta. Ja niin on ilmeisesti käynyt nyt, kun Strachen henkilökohtaiselle Facebook-sivulle ilmestyi tämmöinen kuva. Se on jo jonkin aikaa somessa kiertänyt mukaelma Itävallan yleisradioyhtiön ORF:n mainoskampanjasta ORF – wie wir (‘ORF – niin kuin me’), ja mainoskuvassa esiintyy pääuutislähetyksen ykkösankkuri Armin Wolf.

strache_satire

On paikka, jossa valheet muuttuvat uutisiksi. Se on ORF. Feikkiuutisten, valheiden ja propagandan parhaat. Pseudokulttuuria ja pakkomaksu. Alueellisesti ja kansainvälisesti. Televisiossa, radiossa ja Armin Wolfin Facebook-profiilissa. ORF – miten sekavaa!

Kuvan alle oli Strache alun perin lisännyt vain yksisanaisen kommentin ”Satiiria!” sekä hymiön. Nyttemmin hän on täydentänyt postaustaan, kun siitä nousi meteli. Lisätekstissä Strache selittelee, että on keskustellut Armin Wolfin kanssa ja kertonut hänelle, että postaus ei ole suunnattu henkilökohtaisesti häntä vastaan vaan ainoastaan satiiriseksi reaktioksi ORF:n Tirolin aluetoimituksen äskettäiseen mokaan. (ORF:n ohjelmaan oli Tirolissa piakkoin järjestettävien osavaltiovaalien tiimoilta haastateltu paikallisen FPÖ:n johtoa, ja kuvaan pääsi myös ohikulkijan vastenmielinen juutalaisvastainen möläytys, mutta FPÖ:n edustajan reaktio leikattiin pois, joten syntyi vaikutelma, että tämä möläytys edustaisi FPÖ:n kantaa. ORF on esittänyt oikaisun ja anteeksipyynnön.)

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Strachen on nyt niin sanoakseni myöhäistä rypistää. Der Standard -lehden mukaan Armin Wolf on ilmoittanut ryhtyvänsä asian johdosta oikeustoimiin, samoin ORF:n pääjohtaja Alexander Wrabetz twiittaa, että ORF vaatii loukkaavan postauksen poistamista sekä anteeksipyyntöä ja että lakimies on jo pantu asialle. Futurezone-sivuston haastatteleman juristin arvion mukaan Strache on mennyt selvästi liian pitkälle, eikä hänellä oikeusjutun tullen tule olemaan mitään mahdollisuuksia. Blogissaan Wolf selittää:

En 32-vuotisella journalistin urallani ole vielä koskaan haastanut ketään oikeuteen.

Mutta nyt teen poikkeuksen.

Heinz-Christian Strache on tänään yksityisellä Facebook-sivullaan, jolla sentään on 40.000 fania, julkaissut väärennetyn ORF-mainoksen, jossa on iso kuva minusta sekä teksti: ”On paikka, jossa valheet muuttuvat uutisiksi.” (…) En todellakaan ole herkkänahkainen, ja herra Strache on ennenkin postannut epäystävällisiä asioita minusta, mutta ”valehtelemisesta” – siis tahallisesta epätotuuksien levittämisestä – ei minua yli kolmikymmenvuotisen journalistin työurani aikana vielä yksikään poliitikko syyttänyt. Ei varsinkaan tasavallan varakansleri.

SATIIRIA?

Se, että herra Strache nolostellen kirjoittaa kuvan viereen ”satiiria”, ei oikeudellisesti merkitse mitään. Ette te voi myöskään postata Facebookiin henkilö XY:n valokuvan vieressä tekstiä ”XY sieppaa pieniä lapsia” ja uskoa, että jos kirjoitatte perään ”satiiria” tai ”vitsi vitsi”, se muuttuu lailliseksi. (…)

Journalistit työskentelevät julkisuudessa ja julkisuutta varten – ja tietenkin meidän työtämme saa ja tulee kritisoida julkisesti. Ja jos journalistit tekevät virheitä – kuten viime lauantaina Tirolin ajankohtaislähetyksessä – heidän on kannettava siitä vastuu. Ja pyydettävä anteeksi. Asianosaisilta ja yleisöltä.

Mutta summittaiset ja henkilökohtaiset kokonaisten viestinten ja toimitusten tai yksittäisten toimittajien solvaamiset eivät ole ”kritiikkiä”. Eivät varsinkaan, jos solvaajana on mahtava poliitikko, joka on jo julistanut ”objektiivisuuden nimissä ryhtyvänsä optimointeihin myös ORF:ssa” (Heinz-Christian Strache 16.12.2017, uuden hallituskoalition esittelytilaisuudessa).

 

Johan tässä ehdittiin kuvitella, että Strache olisi löytänyt itsestään valtiomiesvaihteen. Jonkinlaista kohinaa herätti uuden varaliittokanslerin esiintyminen (ääri)oikeistolaisten Burschenschaft-opiskelijajärjestöjen kohutuissa (ja jatkuvien mielenosoitusten saattelemissa) tanssiaisissa (Akademikerball), joita tällä kertaa saatteli ns. laulukirjakohu. Alaitävaltalaisen FPÖ-poliitikon Udo Landbauerin koti-Burschenschaftin (Germania, Wiener Neustadt) sitsilaulukirjan sisältö oli juuri vähän aiemmin vuotanut julkisuuteen, ja siitä oli paljastunut sekä vanhoja natsilauluja että uudempaa, poliittisesti hyvin epäkorrektia ”huumoria” (”nyt kaasua, germaanit, / vielä seitsemäskin miljoona me hoidellaan!”). No, Strache ilmestyi näihin tanssiaisiin yllättäen siviilifrakissa eikä oman Burschenschaftinsa koppalakkiunivormussa, ja puhujanpöntöstä hän tuomitsi jyrkästi Kolmannen valtakunnan rikokset, julisti, että rasismilla ja antisemitismillä ei olisi näihin tanssiaisiin mitään asiaa ja että totalitarismi ei sovi Burschenschaftien ajatusmaailmaan.

Vaan eipä kestänyt kauaa, kun hallituksen kakkospuolueen johtajalta taas petti harkintakyky. Strache unohti, että varaliittokanslerina hänen pitäisi pystyä puhuttelemaan koko kansaa eikä vain omaa älämölö-kaljatelttayleisöään. Härkä ei muistanut olevansa nyt Jupiter.

Seuraavaksi ehkä otetaan Itävallan oikeuslaitoksesta mittaa. Jäämme uteliaina seuraamaan.

Mainokset

Jotain vanhaa, jotain turkoosia, jotain sinistä

joulukuu 19, 2017

Itävallan uusi hallitus on sitten nimitetty virkaansa, ja siitähän uutisoitiin Suomessa asti. Uusi hallituskoalitio kulkee Sentroopassa tärkeään värikoodityyliin turkoosi-sinisen nimellä, ”kokoomuspuolue” ÖVP:n uusi karismaattinen ”ihmepoika” Kurz kun ei halunnut käydä vaaleihin puolueen nimeä ja mustaa tunnusväriä käyttäen vaan omalla uudella listallaan uusine turkooseine tunnusväreineen. (En ole huomannut kenenkään ihmeemmin revitelleen huumoria värinnimityksen etymologiasta. ”Turkoosi” (Türkis), värin ja alun perin korukiven nimitys, palautuu ”turkkilaista” merkitsevään sanaan, koska kyseisiä korukiviä aikoinaan tuotiin Eurooppaan siihen aikaan Turkin valtakuntaan kuuluneen Persian Khorasanin maakunnan kaivoksista. Turkkilaisia taas on Itävallan maahanmuuttajista suuri ja näkyvä osa, syntymämaan mukaan tilastoiden Turkissa syntyneet ovat toiseksi suurin ryhmä Saksassa syntyneiden jälkeen, joten ”turkkilainen” nykyitävaltalaisessa ajattelussa vastaa ”prototyyppistä maahanmuuttajaa” – ja nykyinen hallitus puolestaan on kerännyt kannatuksensa nimenomaan entistä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa lupaamalla.)

Näiden uutisten johdosta syntyi yhden kollegan FB-seinällä keskustelua siitä, ovatko Itävallan ”siniset” eli vapauspuolue FPÖ äärioikeistolaisia, oikeistoradikaaleja vai ”vain” oikeistopopulisteja. Vai peräti, niin kuin jotkut aatteelliset vastustajat herkästi heittävät, (sala)natseja tai (piilo)fasisteja. Tästä aukeaa joukko mahdollisia argumentointilinjoja, jotka yleensä ovat aika hedelmättömiä. Ainakin ”fasismi” on terminä niin ryöstöviljelty (entisten aikojen reaalisosialismeissa ja edelleenkin tässä suhteessa Neuvostoliiton perinteitä jatkavalla Venäjällä), että sitä on vaikea nähdä muuna kuin tunteenomaisena haukkumasanana.

Asian järkevää käsittelyä vaikeuttaa myös se, että historian tunnetuille fasismeille (ainakin Mussolinin, Hitlerin ja heidän aikalais-myötäilijöidensä) on ollut ominaista eklektisyys ja aatteellinen sekakoosteisuus, perinteisen oikeiston ja vasemmiston aateainesten yhdistely ja samalla koko oikeisto-vasemmisto-jaon kiistäminen. Hitler nousi valtaan sekä rähinähinkuisen ja katkeran, puolisyrjäytyneen proletariaatin että vaatimattoman hyvinvointinsa puolesta pelkäävän siivon alemman keskiluokan, sosialismikammoisten suurkapitalistien ja saksalais-sotilaallisen isänmaallisuuden ihanteet sisäistäneen ylemmän keskiluokan tuella. Natsien kuvitellun saksalaisuuden suureen kertomukseen (sen käytännön sovelluksista puhumattakaan) mahtui monenlaista juonnetta, jotka puhuttelivat eri kohdeyleisöjä.

”Fasismia” tai ”äärioikeistolaisuutta” tai ei, FPÖ:n kannattajakunta on kirjavaa joukkoa kuten sille suunnattu sanomakin. Osa näistä aineksista on tuttua kautta Euroopan. Kaikkiallahan on nykyään sekä jonkinlaisia uusnatseja, jotka nimenomaisesti ihailevat Hitlerin Kolmatta valtakuntaa (ja joista osa sitten paremman puutteessa voi taipua äänestämään populistista lainkuuliaisen nössöä kansanpuoluetta), että hieman toisentyyppisiä, enemmän tai vähemmän epämääräisiä ideologisia päämääriä edustavia ”maahanmuuttokriitikkoja” tai ”kansallismielisiä”, paksummin tai ohuemmin verhotun rasismin kannattajia. Kaikkialta löytyy myös populistisia uuskonservatiiveja, joille homoliittojen vastustaminen tai evoluution kiistäminen (koska sanoohan sen järkikin, ettei ihminen ole voinut kehittyä apinasta) on politiikanteon keskeisiä kysymyksiä, tai ”kunnollisia työtätekeviä” sosiaalipummien vihaajia.

Itävallan FPÖ:n aatteisiin ja kannattajiin kuuluu kuitenkin myös omaa kansallista erikoislaatua ilmentäviä aineksia. Tämä kansallinen erikoislaatu liittyy tietenkin osaksi Kolmanteen valtakuntaan ja sen perintöön, jonka jälkipyykki Itävallassa on tunnetusti hoidettu hivenen lepsummin kuin Saksassa. Mutta tämäkin perintö on Itävallassa monisyisempi ja sen juuret ovat syvemmällä kuin tietävät ne paljolti englanninkielisten uutiskanavien varassa olevat länsieurooppalaiset, joiden käsitys tästä historiasta tyhjenee sodan (”pam, kuolkaa, natsisiat!”) ja keskitysleirien kauhukertomuksiksi eksotisoituun jännäpahuuteen. (Ja joiden tietämys Itävallan 1900-luvun historiasta perustuu Sound of Musiciin ja ohittaa täysin esimerkiksi austrofasismin ajan.)

FPÖ:n (Vapauspuolue, Freiheitliche Partei) edustama ”vapausaate” tai ”kansallismielisyys” ei ole vain kaappinatsien perinteenvaalintaa, vaikka FPÖ:n edeltäjä VdU olikin selkeästi sodanjälkeisten katumattomien vanhojen natsien peitejärjestö ja vaikka FPÖ:n natsikytkökset kaikista poliittisen korrektiuden vaatimista Distanzierungeista, irtisanoutumisista ja irtiotoista huolimatta ovat epäilemättä yhä jossain kellareissa olemassa. Freiheitlich-ideologian juuret ulottuvat 1800-luvulle ja siihen samaan maaperään, josta Hitlerin natsiaate kasvoi. ”Vapaus” tarkoitti vapautta ylikansallisten hallitsijadynastioiden ja aristokraattisukujen, monikansallisten monarkioiden, niiden kaikkeinkatolisimpia majesteetteja siunaavan universaalin katolisen kirkon ja niitä lainoittavan ylikansallisen (juutalaisen!) rahalaitosverkoston vallasta. Se tarkoitti kaipuun sinisen kukan etsintää kotomaan kielestä ja kansanperinteestä kansallisromantiikan hengessä, ja saksalaisella kielialueella se tarkoitti ajatusta kaikkien saksankielisten yhteisestä kansallisvaltiosta. Tämä ”vapausaate” merkitsi myös ylioppilaiden (eikä vain sotilaiden tai sotilas-aateliston) vapautta kantaa miekkaa ja käydä kaksintaisteluja, ja sillä oli voimakas ”osakuntien”, Burschenschaft-opiskelijajärjestöjen kannattelema akateeminen perinne.

Tästä perinteestä – josta myös natsismi kasvoi mutta joka ei tyhjenny nykyiseen (uus)natsismiin – nousee ainakin kaksi mielenkiintoista seikkaa, joiden merkitystä puolestaan voimistaa se, että nykyinen FPÖ on kaikessa hiljaisuudessa joutunut paljolti Burschenschaft-väen hallintaan. Ensinnäkin ”saksalais-kansallisuus”. Osa Itävallan uuden hallituksen jäsenistä ja sen taustavoimista on kytköksissä järjestöihin, joiden ideologian mukaan Itävallan olemassaolo valtiona on historiallinen erhe. (Esimerkiksi Marko-Germania-osakunta, johon FPÖ:n suosittu presidenttiehdokas ja uuden hallituksen infrastruktuuriministeri Norbert Hofer kuuluu, on julistanut  torjuvansa ”historianvastaisen fiktion Itävallan kansakunnasta”, jota vuodesta 1945 lähtien on ”istutettu itävaltalaisten aivoihin”.) Siitä, onko tämä ristiriita maan perustuslain kanssa todellinen vakava ongelma vaiko vain historiallinen koristekiekura, jolla ei tule olemaan merkitystä todellisen hallitustyön kannalta, voi olla ja ollaankin monta mieltä.

Laajemmin FPÖ poikkeaa esimerkiksi meidän perussuomalaisistamme (jne.) tämän voimakkaan akateemisen, yhteiskunnan laitoksiin ja korkeimpiinkin herrakerhoihin juurensa työntäneen perinteensä kautta. Suomessahan oikeistopopulistien on menestyäkseen pakko vetää intellektualisminsa mahdollisimman näkymättömiin laimentavaa maisterisjätkä-linjaa. Jussi Halla-aho tohtoris- ja tiedemiehenä on yksinäinen susi vailla laajoja akateemisia tukijoukkoja, muuten puolueen ääniharavina ja keulakuvina on nähty pillerihuuruisen oloisia lihaskimppuja, kännissä sekoilevia törkypellejä tai jenkkiläistä pölhöfundamentalismia suoltavia barbeja. (En siis todellakaan pystyisi kuvittelemaan Teuvo Hakkaraista tai Laura Huhtasaarta FPÖ:ssä yhteenkään johtavaan tehtävään, vaikka puolueen syvistä riveistä samanlaisia tapauksia voi hyvinkin löytyä.)

Se jännittävä seuraus tästä akateemisesta pohjasta ja vaikutusvaltaisesta verkostoitumisesta on, että – kuten Der Standard -lehden vaalikommentaattori muistaakseni viikonlopun numerossa totesi – mitä mieltä FPÖ:n ideologiasta ja toimintasuunnitelmasta sitten ollaankin, puolueella ainakin on sellainen, ja on myös riittämiin koulutettuja asiantuntijoita panemaan sitä toimeen. Olen tällä palstalla joskus muistellut vuosituhannen taitteen edellistä oikeisto-äärioikeistokoalitiota, jonka toimintaa leimasi populistipuolueen epäpätevien ministerien pelleparaati – mutta silloinen Jörg Haiderin FPÖ oli eri puolue kuin nykyinen, jonka johtaja HC Strache tosin on syviin riveihin vetoava kansanmies, hammasteknikko vailla akateemista arvoa, mutta muu johto tiukasti akateemisissa käsissä. (Vuosituhannen vaihteen FPÖ:n Herr Doktor Haideriahan ympäröi johtotehtävissä ns. Buberlpartie, joukko nuoria miehiä, jotka vaikuttivat tulleen valikoiduiksi enemmän ulkonäkönsä kuin sisäisten kvaliteettiensa perusteella.)

Ja nyt on siis hallituksessa puolue, jonka johtaja on viettänyt nuoruutensa uusnatsiporukoissa ja jonka muidenkin tärkeiden hahmojen kaapeista voi löytyä erilaisia luurankoja. Uusi hallitusohjelma on ainakin taloudellisilta linjauksiltaan leikkauksineen ja verohelpotuksineen enemmän oikeistolainen kuin ”pientä ihmistä” kosiskelevan populistinen. Mutta samaan tapaan kuin meillä aikoinaan hallitukseen nousseet persut pyrkivät viimeiseen saakka pitämään autoveroa alhaalla, perusitävaltalaiset haluavat toteuttaa ainakin yhden tavallisen kansan toiveista eli turvata kansalaisten perusihmisoikeuden tupakanpolttoon kapakassa. Toukokuussa 2018 voimaan astuvaksi tarkoitettu ravintolatupakoinnin totaalikielto on nimittäin tarkoitus kumota. Uusista FPÖ-ministereistä taas monet vaikuttavat yllättävän asiallisilta, vaikka omassa punavihreässä mediakuplassani kannetaankin syvää huolta esimerkiksi FPÖ:n ”väkivaltamonopolista” – sekä armeija (puolustusministeriö) että poliisi (sisäministeriö) ovat nyt FPÖ:n käsissä, ja jälkimmäisen salkun sai pelätty Herbert Kickl, joka ei ole vain puoluejohtaja Strachen lähimpiä uskottuja vaan myös 1990-luvulta saakka puoluejohdon puheenkirjoittaja, pahamaineisten vaalisloganien (kuten pahennusta herättänyt ”Wiener Blut”) isä. Ulkoministeriksi nousee sitoutumaton Karin Kneissl, joka on oikeasti työskennellyt ulkoministeriön palveluksessa ja on lisäksi arabiantaitoinen Lähi-idän asiantuntija, ja sosiaali- ja terveysministeri Beate Hartinger on toiminut sekä sairaaloiden että sosiaalivakuutusyhdistysten keskusliiton johdossa.

Burschenschaft-FPÖ:n pelätty aikaansaapuus puolestaan kontrastoituu ikävästi siihen pieneen hapuiluun, jota hallituksen ykköspuolue ÖVP uuden karismaattisen ihmepoikansa johdolla osoitti. Kurz on ”messiaaninen” poliitikkotyyppi Obaman tai Macronin tapaan: lupaa jotakin aivan uutta, vetoaa henkilökohtaisella viehätysvoimallaan, mutta varsinainen poliittinen ohjelma ja tosiasialliset saavutukset voivat jäädä hämärän peittoon. Ilkeät kommentaattorit ovat huomautelleet, että Kurzilla ilmeisesti oli ollut hyvä sotasuunnitelma vallan kaappaamiseen omassa puolueessaan mutta hallituksen muodostamiseen ei paukkuja sitten riittänytkään. Monet avaintehtävät olivat viimeiseen saakka auki, ja ÖVP:n ministereistä muutamat ovat melkoisia yllätysnimiä. Valtionvarainministerin salkun saa varsin tuntematon Hartwig Löger, jolla ei ole korkeakouluopintoja laisinkaan; sen jälkeen, kun taistelulentäjän ura katkesi loukkaantumiseen, Löger siirtyi vakuutusyhtiöhommiin ja yleni vähitellen talon sisällä korkeimpaan johtoportaaseen saakka. Totaalinen yllätys on myös tiede- ja digitaaliasioiden ministeri Margarete Schramböck, IT-alan johtotehtävissä toiminut Ala-Itävallan uuden maaherran Johanna Mikl-Leitnerin luottonainen. Maanviljelijöiden edustajana poliittisen uransa käynnistänyt Elisabeth Köstinger puolestaan saa yllättäen salkkuunsa myös ympäristöasiat.

Yksi mielenkiintoinen nimi on uudesta hallituksesta lopuksi mainittava. Opetusministeriksi nousee ÖVP:n edustajana mies, jonka kanssa olen muutaman kerran jutellut kasvotusten ja kerran jopa laitoksemme kahvihuoneessa oikein mukavanhenkisen tutustumiskäynnin yhteydessä. Heinz Faßmann, Wienin yliopiston vararehtori, maantieteen ja aluekehitysasioiden tutkija, on kuulemma liittokansleri Kurzin luottomies ja uskottu asiantuntija. Wienin yliopiston ja koko tiedemaailman puolesta olen iloinen tästä uutisesta. Ja vielä iloisempi olisin, ellei yksi Faßmannin kanssa käymistäni keskusteluista olisi alkanut niin kuin se alkoi. Oli puhe silloin meillä käynnissä olleesta vähemmistöjen monikielisyyttä käsittelevästä tutkimusprojektista, ja maahanmuutto- ja integraatioasiantuntijana pidetty Faßmann (hän on itsekin maahanmuuttaja, Itävallan suurinta maahanmuuttajaryhmää eli syntyisin Saksasta) totesi jotain siihen suuntaan, että ”kyllähän se monikielisyys on hienoa, mutta sehän on paha ongelma, että maahanmuuttajalapset eivät opi saksaa”.

Tässä piilee isoja ongelmia. Mutta niistä kirjoitan ehkä vielä joskus joutessani kieliblogini puolella.


Lisää kierroksia

marraskuu 12, 2017

Unkari varustautuu jo ensi kevään parlamenttivaaleihin, joissa Fidesz-puolueen on kolmatta kertaa peräkkäin tarkoitus saavuttaa veretseisauttava voitto. Ja valitettavasti tämänhetkisellä oppositiolla se vaikuttaa hyvinkin mahdolliselta. Oppositiopuolueiden kannatuslukemat – kozvelemenykutatok.hu-sivusto tarjoaa kätevän koosteen eri mielipidetutkimusten tuloksista – jäävät alle 10 prosentin, lukuun ottamatta äärioikeiston Jobbikia, jolle on mitattu 9–15 %:n kannatusta. 26–40 %:n lukemillaan valtapuolue Fidesz on täysin omassa sarjassaan, eikä yhdelläkään keskenään kinastelevista oppositiopuolueista ole mitään mahdollisuuksia, ellei jokin niistä ihmeen kautta saa koko nukkuvien puolueen laajoja rivistöjä taakseen – 30–44 % unkarilaisista ei vielä tiedä tai ei halua kertoa valintaansa, ja luultavasti melkoinen osa heistä jää vaalipäivänä kotiin, koska ”äänestäminen ei kuitenkaan kannata”, ”mikään ei kuitenkaan muutu” ja ”kaikki poliitikot ovat samanlaisia korruptoituneita roistoja”.

Tietenkin voidaan spekuloida esimerkiksi ulkounkarilaisten äänten vaikutuksella. Ylirajaista Unkarin kansakuntaa rakentaessaan nimittäin Orbánin hallitus on avokätisesti jaellut rajantakaisille unkarilaisvähemmistöille paitsi Unkarin passeja myös helpompaa postiäänestysmahdollisuutta, mikä johtaa absurdeihin asetelmiin. Ja pelättävissä on, että rajantakaiset unkarilaiset, joista ainakin osaa Unkarin politiikan revansistis-nationalistinen tyyli saattaa miellyttää (ja jotka eivät itse maksa veroja Unkariin eivätkä koe tavallista unkarilaisen veronmaksajan arkea), äänestävät Fidesztä, kun taas Unkarin nykymenoon kriittisemmin suhtautuvat, usein nuoret ja koulutetut maastamuuttaneet eivät välttämättä pääse tai vaivaudu lähimpään Unkarin lähetystöön jättämään ääntään jollekin oppositiopuolueista tai Aku Ankalle.

O_Peter_Pal_01

(Vasemmalla:) Hän on Péter. Péter on syntynyt ja kirjoittanut ylioppilaaksi Budapestissa. Nykyään hän asuu Manchesterissa. Huhtikuussa 2018 hän voi äänestää vain matkustamalla Lontooseen. (Oikealla:) Hän on Pál. Pál on syntynyt [Transilvanian] Székelyudvarhelyssä eikä ole koskaan käynytkään Unkarissa. Nykyään hän asuu Liverpoolissa. Huhtikuussa 2018 hän voi äänestää postitse.

Tänään joka tapauksessa Fidesz-puolue vietti vuosikokoustaan tulevan vaalitaistelun merkeissä, ja tunnelmaa kuvataan oppositioviestimissä suorastaan houruisen voitonriemuiseksi. Viktor Orbán valittiin tietenkin yksimielisesti uudelleen puolueen johtoon, ja myös muut puolueen ”ykköstykit” panivat parastaan.

”Puolustakaamme Unkaria!” Kuva: Szilárd Koszticsák / MTI, linkitetty 444.hu-sivustolta

Näin Orbán itse, Fidesz-puolueen verkkosivulla julkaistun puhetiivistelmän mukaan:

[Orbán] korosti, että kymmenet miljoonat eurooppalaiset työskentelevät ja kamppailevat ankarasti päivittäin pitääkseen itsensä ja perheensä leivän syrjässä kiinni. He kaipaavat turvallisuutta ja järjestystä, tarttuvat yhä lujemmin kulttuuriseen identiteettiinsä ja taistelevat päivittäin tutun eurooppalaisen elämänsä jokaisen neliömetrin puolesta. (…) Viktor Orbán totesi, että ajan henki on itse asiassa meidän puolellamme, ankarasti työtä tekevien, vastuuta kantavien, perheistään huolehtivien, isänmaataan rakastavien, kristityistä juuristaan kiinni pitävien eurooppalaisten puolella. Me olemme enemmistö, ylivoimainen enemmistö, on vain ajan kysymys, milloin me voitamme, emme vain Unkarissa vaan koko Euroopassa, koko läntisessä maailmassa, hän julisti. Orbán huomautti, että kaiken tämän tietävät myös globalistiset eliitit, heitä palvelevat byrokraatit, heidän palkkalistoillaan olevat poliitikot, heidän etujaan ruumiillistavien Soros-verkostojen agentit. Siksi he ovat keksineet tälle kaikelle, mikä on kansallista, kansan omaa, kristittyä ja porvarillista, taikasanan ”populismi”. Mutta ei auta taikasanan toistelu, ei loitsu, ei poliittinen voodoo. Todellisuus, todellisuuden ihmiset, todelliset elämän vaistot, todelliset inhimilliset kaipaukset, haaveet ja toiveet tulevat vielä voittamaan Eurooppaa nyt hallitsevan globalistieliitin ja tekemään Euroopan ja sen mukana Unkarin jälleen suureksi.

Making Hungary great again, juu. Eikä tässä kyllin:

Fideszin puheenjohtaja päätteli, että olemme semmoisen suunnitelman tiellä, joka pyrkii tekemään selvää kansakunnista ja luomaan sekakansanryhmien Euroopan. Hän lisäsi, että olemme finanssi- ja poliittisen imperiumin tiellä, joka pyrkii toteuttamaan tämän suunnitelman hinnalla millä hyvänsä. (…) Sorosin kansalaisjärjestöt ovat viime vuosina punoneet verkkonsa kaikkiin Euroopan päätöksentekofoorumeihin, ne ovat myös tiettyjen Unkarin puolueiden taustalla. (…) Maahanmuutto ei ole Soros-suunnitelman päämäärä, vain sen välikappale. Onnettomaan tilanteeseen joutuneita miljoonia ihmisiä houkutellaan, suorastaan rahdataan Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan kansakuntien heikentämiseksi, antamaan armoniskua kristitylle kulttuurille.

Tämä populistinen vihankylvö tietenkin rakentaa hyvin todellisen tyytymättömyyden ja pelon varaan. Eikä kyse ole vain vieraan pelosta ja perinteisen rasismin eri muodoista, ei myöskään nykymaailman todellisista uhkakuvista: sodista, terrorismista ja ympäristökatastrofin uhasta. Itse asiassa Unkari, jonka Kádárin pehmodiktatuurin aikainen suhteellinen hyvinvointi oli ostettu velkarahalla, ei järjestelmänvaihdoksen jälkeen missään vaiheessa onnistunut pääsemään järkevään ja menestyksekkääseen markkinatalouteen kiinni. Kuten 444.hu-sivuston mainio analyysi kertoo (ehkä joskus pääsen palaamaan aiheeseen yksityiskohtaisemmin), sosialismin kaatumista seurannut yksityistäminen ja sitä seuranneet kansainväliset talouskriisit valuuttaluottoloukkuineen tekivät Unkarista maan, joka myy halvalla – raaka-aineita ja vähän koulutettua työvoimaa niille ylikansallisille yrityksille, jotka avaavat Unkariin auto- tai legopalikkatehtaita – ja ostaa kalliilla. Tätä riippuvuutta peitellään yhä sotaisammalla vapaustaisteluretoriikalla, raivoten Brysselin ”diktatuuria” ja ylikansallisen pääoman juonia vastaan, samalla kun Unkari on viime vuosina ollut EU:n suurimpia nettohyötyjiä ja nykyinen hallitus itse asiassa tukee ylikansallisia suuryrityksiä enemmän kuin yksikään aikaisempi.

Samaan aikaan populistista emootiomyllyä pyörittävä vihankylvö kasvaa aina vain uutta hedelmää. Őcsényn tapahtumien jälkeen uusin näytös nähtiin Perbálissa aivan Budapestin kyljessä. Näin kirjoittaa Facebookissa kansainvälisen AIESEC-nuorisovaihtojärjestön edustaja:

aiesec_perbal.jpg

Hyvät perbálilaiset! Eilen (perjantaina 10.11.) kyläämme saapui kuudeksi viikoksi kolme srilankalaista opiskelijapoikaa Unkarin AIESECin järjestämälle vierailulle. He tulevat tekemään vapaaehtoistyötä ”Elämä jatkuu” -yhdistyksen asuntolassa Perbálissa. Niin juuri, he auttavat vammaisia ilmaiseksi. Viikonloppuisin ja viikollakin he tulevat matkustamaan välillä Budapestiin, toisiin kaupunkeihin, ehkä Wieniinkin. He tulevat myös liikkumaan kylällä, esimerkiksi bussipysäkille tai kauppaan jotain ostamaan. Ulkonäkönsä puolesta he kuuluvat vedda-rotuun: mustat aaltoilevat hiukset, tummanruskeat silmät, vaalean-/tummanruskea iho.
Tästä kaikesta kirjoitan siksi, että heti tulonsa jälkeisenä päivänä Budapestiin matkalla ollessaan heitä epäiltiin ”migranteiksi” ja paikalle kutsuttiin poliisit (jotka olivat hyvin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, kiitos siitä). Täällä Perbálissa. Rauhoitan nyt kaikkia: he eivät ole ”migrantteja”. Heillä on passit, viisumit, opiskelijakortit, lentoliput paluumatkalle. Ei siis enää tarvitse kutsua poliiseja, tämä yksi kerta riitti. Ottakaamme heidät ystävällisesti vastaan.

Tähän on todellakin tultu. Ei vain tuppukylissä, joissa ulkomaalaisia ei koskaan ole nähty, ei vain rajan pinnassa, missä pahimman pakolaiskriisin aikaan liikkui outoja ja epätoivoisia ihmisiä ja missä edelleenkin joskus joku pääsee livahtamaan piikkilankojen läpi, vaan käytännössä Budapestin esikaupungissa ihmiset ovat oppineet pelkäämään ”migrantteja”. Nimitystä migráns – ei esimerkiksi menekült ’pakolainen’ – on käytetty pakolaiskriisin alusta saakka, ehkä siksikin, että sen merkitys tavalliselle unkarilaiselle on sopivan hämärä. Tähän hämyiseen nimikkeeseen on helppo kytkeä kauhukuvia siitä, miten ”migrantit” Unkarin rajoilla tai onnettomissa liian löyhää maahanmuuttopolitiikkaa harjoittaneissa länsi-Euroopan maissa tuovat mukanaan rikoksia ja terrorismia. Ja näin ollaan tilanteessa, missä eksoottinen ulkomuoto ja tumma ihonväri saa hätääntyneet kansalaiset soittamaan poliisin.

Mitä oikein liikkuu niiden poliittisten johtajien päässä, jotka tällaisessa tilanteessa vain lisäävät kierroksia vihakoneeseen?


Demagogiaa?

heinäkuu 13, 2017

Unkari valmistautuu isännöimään uinnin maailmanmestaruuskisoja. Oppositioviestimissä on kirjoiteltu kitkerästi sekä tapahtuman budjetista, joka ensimmäisiin arvioihin verraten on levinnyt kymmenkertaiseksi (ja ylimääräisen rahan arvellaan virtaavan päättäjiä lähellä olevien oligarkkien ja bulvaanien taskuihin), että erinäisistä omituisuuksista ja kömmähdyksistä järjestelyissä. Tonavan rantaan rakennetun uuden uimalan muodonmuutoksista sekä kisamaskottien nolosta nimenvaihdoksesta on tässäkin blogissa jo ollut puhetta. Viime päiviin saakka on julkisuudessa ihmetelty kuvia vielä varsin keskeneräisistä kisapaikkojen rakennustöistä tai uutisia avajaisohjelmasta, johon viime tingassa kutsuttiin osallistumaan muutamia kansainvälisesti menestyneimpiä unkarilaisia entisiä kilpauimareita (joita toki riittää) ja sitten vielä viimemmässä tingassa peruttiin tämä kutsu. Kisojen verkkosivuston englannin kielen tasoa on kauhisteltu, Leiterjakab-käännösvirheblogi päätyi toteamaan, että englanninkielisiä tekstejä ei ole voinut laatia ”oikea” kääntäjä vaan ne on teetetty jollakulla englantia ”osaavalla”, kenties opiskelijalla. (Ja ilmeisesti, toteavat tämän kommentoijat, jonkun tärkeän henkilön sukulaispojalle tai -tytölle on tästä maksettu ammattilaistaksan mukaan.) Rahaa siis on poltettu, mutta ei välttämättä oikein eikä rehellisesti.

Uintikisojen kunniaksi ilmeisesti poistetaan näkyviltä myös pahennusta herättäneet ”Ei anneta Sorosin nauraa viimeisenä” –julisteet, joita on viime päivinä kommentoitu laajalti myös kansainvälisessä lehdistössä. Hallituksen tiedottajat kiistävät jyrkästi, että julisteiden poistamisella olisi mitään tekemistä kansainvälisen kritiikin tai varsinkaan tulossa olevan suuren urheilutapahtuman kanssa: julistekampanja on vain alun alkaen suunniteltu päättymään 15.7., ei sen ihmeempää. Siitä huolimatta oppositioviestimet muistuttavat, mitä natsi-Saksassa tehtiin olympialaisten alla kun virallinen juutalaisvastaisuus piti raivata pois kansainvälisten arvovieraiden näkyviltä:

antijewishsignsdown

Uintikisojen (ja tietenkin jalkapallostadionien) lisäksi jatkuu julkisten varojen käyttäminen merkillisiin prestiisiprojekteihin, muuhunkin kuin pääministerin kanslian uusiin toimitiloihin Budan linnassa. Pari vuotta sitten Unkarin hallitus onnistui hankkimaan takaisin osan ”perhehopeista” (családi ezüst), kuten pääministeri Orbán asian ilmaisi, eli niin kutsutusta Seuson aarteesta. Kyseessä on 300-400-luvulta jKr. peräisin oleva loistelias hopea-astiasto, joka on ilmeisesti kuulunut Seuso-nimiselle mahtavalle roomalaiselle (nimi mainitaan yhden hopeavadin latinankielisessä kaiverruksessa), kenties Pannonian provinssin korkealle sotilasvirkamiehelle. Hopea-aarteen löysi 1970-luvulla Polgárdista, Balatonjärven itäpäästä paikallinen mies, joka sittemmin teki hämärissä oloissa monenlaisia arveluja nostattaneen itsemurhan. Aarre päätyi tuntemattomia teitä pois Unkarista ja englantilaisen lordin omistukseen, ilmestyi 1990-luvun alussa newyorkilaiseen taidehuutokauppaan, ja siitä pitäen Unkarin valtio on yrittänyt hankkia sitä takaisin.

Pari vuotta sitten Orbánin hallitus julisti riemuissaan ”perhehopeiden” palaavan kotiin, mutta tuolloin hankittiin 4,5 miljardin forintin (noin 15 miljoonaa euroa) summalla vain osa astiastosta. Kaupan yksityiskohdat julistettiin salaisiksi 30 vuoden ajaksi. Nyt pääministeri Orbán ilmoitti uudessa tiedotusvideossa, että vielä seitsemän upeaa astiaa samoista ”perhehopeista” on saatu hankituksi takaisin Unkariin.

Koko aarteen hintaa ei ilmeisesti ole julkistettu, eikä tiedossa ole, onko Seuson astioita vielä jossakin liikkeellä, mutta selvästikin hallitus on päättänyt, että Seuson hopeat ”tuodaan takaisin” Unkariin, maksoi mitä maksoi.

Ja tästä pääsemme tuohon poliittisen demagogian, populistisen kansankiihotuksen ongelmaan. Moderni yhteiskunta on kerta kaikkiaan sen verran monimutkainen, että raha ei siellä kierrä yksinkertaisesti yhtyvien astioiden periaatteella. Kansainväliset suhteet, talouselämän mutkikkaat mekanismit, kulttuuri- ja arvovaltakysymykset ja monet muut asiat on kustannettava joskus kalliistikin, samalla kun rahaa aivan selvästi puuttuu kaikkein köyhimmiltä ja onnettomimmilta. Saataisiinko Suomesta leipäjonot poistettua, vanhuksille riittävästi vaippoja ja koulurakennukset alun alkaen rakennettua homehtumattomiksi, jos eduskuntatalon remontista olisi luovuttu tai jos Kansallisoopperan uutta taloa ei koskaan olisi rakennettu? Paljonko lasten mielenterveyspalveluja, kehitysapua, luonnonsuojelua tai maahanmuuttajien kotouttamisprojekteja voitaisiin rahoittaa Suomi100-juhlavuoden tapahtumiin käytetyillä varoilla? Ei se valitettavasti näin yksinkertaisesti mene, että jostakin ”tarpeettomasta” säästyvä raha voidaan heti käyttää johonkin ”tarpeelliseen”. Ja mikä on tarpeetonta – urheilu, kirjallisuustiede, moderni kuvataide, teoreettinen filosofia, arkeologia, tietokonepelien tutkimus? Toimiakseen ja kansalaisensa sitouttaakseen nykyaikainen valtio tarvitsee myös kaunista turhuutta, kulttuuria, sivistystä ja kansainvälistä näkyvyyttä.

Siitä huolimatta Unkarin tilanne, etenkin terveydenhuollon ja koulujärjestelmän silminnähtävä kurjistuminen, alkaa mennä niin pitkälle, että ”demagogisia” vertailuja ei kerta kaikkiaan voi enää olla tekemättä. Julkisia varoja käytetään luksus- ja prestiisiprojekteihin, ja ennen kaikkea tässä yhteydessä niitä kanavoidaan myös suoraan poliittisille päättäjille tai heitä lähellä oleville tahoille. Pääministeri Orbánin lähipiiri, ministerit ja korkeat virkamiehet, asuvat ja elävät paljon ylellisemmin kuin heidän palkallaan olisi mahdollista. Samaan aikaan kouluissa kytee kapina ja sairaaloissa on pulaa tärkeimmästäkin. On sairaaloita, joissa potilaita tai näiden omaisia pyydetään tuomaan mukanaan ei vain henkilökohtaisia hygienia- ja ateriointivälineitä, yöpukua ja pyyhettä vaan myös esimerkiksi reseptittömiä särkylääkkeitä, sideharsoa, sauvaparistoja kannettaviin EKG- tai verenpaineseurantalaitteisiin tai jopa paperia potilaskertomusten tulostamista varten. Äskettäin lääkärien ammattijärjestö käynnisti kampanjan, jolla kerättiin sairaaloille lahjoituksia käsidesinfiointiaineen ostoon – väittämän mukaan sairaalainfektioihin kuolee Unkarissa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa, ja monissa sairaaloissa ilmeisesti säästöleikkaukset ovat iskeneet myös desinfiointiin.

Omassa somekuplassani tämän ristiriidan symboliksi on noussut äskettäinen lapsen kuolemantapaus. Tyttö, jolle tehtiin sydänleikkausta Budapestin valtakunnallisessa kardiologian instituutissa, jouduttiin kesken operaation rintakehä avattuna kuljettamaan toiseen sairaalaan, koska maan tärkeimmässä sydänsairaalassa ei ollut tietokonetomografia- tai magneettikuvauslaitteita. Lääkärien ponnisteluista huolimatta lapsi kuoli samana iltana. Asiasta kertoi lapsen isoäiti Klubrádió-radiokanavan ohjelmassa, ja siitä pitäen unkarinkielinen Internet on ollut täynnä närkästystä. Valtiosihteeri Bence Rétvári ja sittemmin itse terveysasioista vastaava superministeri Zoltán Balog ovat vastanneet arvosteluihin muistuttaen, että tietokonekuvantamislaitteita on nyt jo enemmän kuin edellisen hallituksen aikaan…

Missä kulkee demagogian ja ”kansan oikeutetun raivon” välinen raja? On vaikea olla puristamatta käsiään nyrkkiin lukiessaan Anikó Nagypálin mielipidekirjoitusta:

Kolmetoistavuotias ja vastasyntynyt. Unkarin kaksi uusinta uhria.

Olkaa hyvä ja katsokaa heitä, herra ministeri Balog. Katsokaa vain, vuoron perään, varovasti, te kaikki, te kyyniset elostelijat, mahtailijat, jotka samastatte itsenne Unkariin, jotka johdatte täällä tätä paskaläjää.

(…)

 

Lapsenmurhaajille ei armoa.

Ei armoa niille, jotka kyynisesti, pönäkästi vain toteavat, että olihan edes toisessa sairaalassa CT- ja MR-laitteet.

Oli niin.

Eräässä toisessa Unkarissa taas ennen vanhaan oli niin, ettei joka päivä tarvinnut raivostua järjiltään jonkin järkyttävän, mielettömän kuolemantapauksen tähden.

 


Vahva ja ylpeä!

kesäkuu 8, 2017

Piti kirjoittamani poliittisen populismin ja huuhaatieteen oudosta liitosta. Esimerkiksi siitä, miten Itävallan FPÖ:n johtaja HC Strache sai tiedeväen repimään hiuksiaan julistamalla, että käynnissä oleva ilmastonmuutos on pelkkää ihmisestä riippumatonta, luonnollista vaihtelua, jota on ollut koko ajan – Grönlantikin oli aikoinaan vihreä maa, jossa viikingit viljelivät viiniä. (Itse asiassa Grönlanti on ollut jään peitossa satatuhatta vuotta.) Tai miten Unkarin hallitus jättää aivokalvontulehdusta aiheuttavan meningokokki B:n vastaisen rokotuksen vaille valtion tukea, koska ”se aiheuttaisi väärän turvallisuuden tunteen”. Tai miten Unkarin hallitusta lähellä olevien tahojen pyörittämä, suureksi osaksi hallituksen ilmoitustuloilla elävä keltalehti Ripost samoin kuin valtion elokuvakomissaarin, kasino-oligarkki Andy Vajnan TV2-kanava käyvät omituista taistelua aurinkovoiteita vastaan – jotka vaihtoehtogurujen mukaan aiheuttavat syöpää – ja vastoin kaikkia ihotautilääkärien suosituksia kehottavat kansaa ottamaan aurinkoa, ilman voiteita, juuri puolenpäivän aikaan, kun auringonpaiste on ”tehokkaimmillaan”.

Ehkä palaan näihin joskus. Nyt on kuitenkin ihan pakko kertoa uudesta julistekampanjasta, johon Unkarin hallitus jälleen sijoittaa veronmaksajien varoja. ”Pysäytetään Brysseli” -kampanja, jolla kansalaisia kannustettiin osallistumaan EU:n ihmisoikeus- ja maahanmuuttopolitiikan (tai siis siitä annetun perin vääristyneen kuvan) sekä kansalaisjärjestöjen vastaiseen ”kansalliseen konsultaatioon”, on nimittäin julistettu menestykseksi. Kyselyyn vastasi hallituksen ilmoituksen mukaan 1,7 miljoonaa unkarilaista – tätä lukua tosin on mahdotonta mistään tarkistaa, ja kaiken lisäksi kaavakkeen nettiversion saattoi sama ihminen täyttää miten monta kertaa hyvänsä.

No, joka tapauksessa kansallinen konsultaatio oli hallituksen mukaan kaikkien aikojen onnistunein, ja tästä kerrotaan kansalle uudella julisteella, jota ilmeisesti ovat kaikki julkiset tilat jo täynnä. Tutun syvänsinisellä pohjalla, jonka sivuun ikään kuin verhoksi on laskosteltu Unkarin lippua, lukee ylhäällä ohuin kirjaimin: ”Kaikkien aikojen menestyksekkäin kansallinen konsultaatio”, keltaisella pohjalla ”Kiitos!”, ja sen alla julisteen pääsanoma:

UNKARI ON
VAHVA JA YLPEÄ
EUROOPPALAINEN MAA

Ylpeä justiinsa. Jos ei tätä Brysselissä uskota, niin kerrotaan se ainakin omille vielä kerran. 444.hu-uutissivuston ilkimykset tietenkin julistivat oitis valokuvakilpailun: lukijoita kehotettiin kuvaamaan uusi juliste mahdollisimman ”kuvaavassa” ympäristössä. Tässä muutamia esimerkkejä palkituista:

londonban_mosogatnak.jpeg

Lisäteksti: ”Ylpeät unkarilaiset ovat Lontoossa tiskaamassa.”

eros_büszke_dohanybolt

Tähän kuvaan on onnistuttu vangitsemaan hieman rähjäisen rakennuskannan joukossa ennen muuta funktionaalinen valkoinen matala pytinki, jossa toimii toinen Orbánin hallituksen korruption ikoneista, ”kansallinen tupakkakauppa”.

istuimet.jpeg

Asemilla ja odotustiloissa ei julisteita säästellä. Joku voisi tietenkin kysyä, olisiko julistekampanjaan upotetut rahat voinut sijoittaa odotustilojen kunnossapitoon.

Mutta ei tässä vielä kyllin, vaan kommenttiketjussa lukijat panevat vielä paremmaksi.

eros_es_ruszki.jpg

”Unkari on vahva ja ryssä maa.”

magyarorszag_buszke_europa.jpg

#unkari #ylpeä #eurooppa (Kuva on vuoden takaisesta lehtijutusta ja esittää Tarnazsadány-nimisen pienen paikkakunnan koulun ainoata vesipistettä; koulun saniteettitilat ja koulurakennus ylipäätään olivat tuolloisten lehtijuttujen mukaan sellaisessa kunnossa, että jotkut vanhemmat eivät halunneet päästää lapsiaan kouluun.)

addigismeteljuk.jpg

Kaikkien aikojen Kiitos-kampanjan yksi Kiitos-kampanja. UNKARI ON RATKAISEVA JA ITSEVARMA MAA JOKA NÄYTTÄÄ TIETÄ LÄNNELLE JOS TARPEEN ON TOISTAMME TÄTÄ NIIN KAUAN KUNNES KAIKKI USKOVAT

Jo kiivaasti somessa leviävä kuva ”vahva ja ylpeä” -julisteen alla alikulkukäytävän seinustalla nukkuvista kodittomista on ilmeisesti photoshop-väärennös, vaikka varmaan ”voisi olla totta” – itse kuva on muutaman vuoden takainen, vain seinällä kodittomien yläpuolella oleva juliste on vaihdettu toiseksi. Tämä seuraava kuva sitä vastoin lienee aito.

444.hu-sivuston lukija ”Réka” on näpännyt kuvan hengenvaarallisen kolmosmetron Gyöngyösi utcan asemalla. (Hengenvaarallisen? Venäjällä peruskorjatuista metrojunista – virolaisen firman metrojunatarjous olisi tullut halvemmaksi, mutta jostain syystä Budapestin liikennelaitos päätyi tilaamaan metrovaunuja Venäjältä, missä myös entisiä neuvostovalmisteisia vaunuja on korjautettu – on kirjoitettu Unkarin lehdistössä viime aikoina tavan takaa. Junia on syttynyt tunnelissa palamaan, ja nyt viimeksi kolmoslinjalla metrovaunun ovet avautuivat vauhdissa.) Kuva havainnollistaa paitsi rapistuvan julkisen sektorin ankeutta ja eläkejärjestelmän ongelmia (mummoja, jotka eivät ehdi hyppäämään päivätansseissa vaan selvästikin hengenpitimikseen myyvät puutarhansa kukkia tai omatekoisia leivonnaisiaan, näkee metroasemilla tavan takaa), myös sitä, mihin Unkarissa poliittinen vastarinta ja aktivismi nykyään tyylikkäimmin kanavoituu.

sorossorossoros.jpeg

”Ja nyt on vuorossa SOROS, SOROS, SOROS, SOROS, SOROS, SOROS”

Vitsipuolue ”Kaksihäntäinen koira” saa mielipidemittauksissa prosentin-parin kannatusosuuksia – mutta ne ovat silti samassa sarjassa ja jopa parempia lukemia kuin joillakin ”oikeilla” oppositiopuolueilla. ”Koirat” osaavat myös hyvin suunnitella ja rahoittaa näyttäviä julkisuustempauksia – ei vain hallituksen plakaattimyllytystä naurettavaksi tekeviä julistekampanjoja vaan myös esimerkiksi tempauksia, joissa katujen ja jalkakäytävien päällysteiden surkeaan kuntoon kiinnitetään huomiota maalaamalla rikkinäiset kohdat kirkkain värein. Tämä juliste näyttää ”Pysäytetään Brysseli” -kampanjalle ja hallituksen viestimien vainoharhaiselle ”kaiken takana on György Soros” -jankutukselle kerta kaikkiaan, sanoisinko, närhen munat.

Kunpa vielä näkisi samalla innolla, älyllä ja henkevyydellä tehtävän myös oikeaa oppositiopolitiikkaa.


Tiede, tuo vanha vainooja

helmikuu 20, 2017

Tässä blogissa on jonkun kerran ennenkin ollut esillä se, miten Keski- ja Itä-Euroopan konservatiivipiireissä rakennetaan ”genderistä” eli nykyaikaisesta sukupuolentutkimuksesta ja siihen liittyvästä sukupuolen käsitteen kyseenalaistamisesta jonkinlaista mörköä ja vankosarvista kyöpeliä. Läntisessä maailmassahan sukupuolentutkimus on jo kauan selvitellyt sitä, miten sukupuolta ja siihen liittyviä kategorioita – mieheyttä ja miehisyyttä, naiseutta ja naisellisuutta, hetero-, homo-, bi-, trans- tai aseksuaalisuutta ynnä muita lukemattomia tapoja, joilla ihmiset hahmottavat sukupuolta ja siihen liittyvää käyttäytymistä – yhteiskunnissa, yhteisöissä ja kulttuureissa rakennetaan ja käsitellään. Tämän kaiken taustavoimana on ollut poliittisia pyrkimyksiä, etenkin naisten ja seksuaalivähemmistöjen eturyhmien halu rakentaa maailmaa, jossa ihmisen oikeudet eivät olisi riippuvaisia siitä, mitä hänellä on jalkojen välissä ja mitä hän haluaa sillä tehdä. Siitä huolimatta sukupuolentutkimus ei tyhjene pelkkään poliittiseen aktivismiin – niin kuin ei myöskään esimerkiksi M. A. Castrénin uraauurtava työ suomen sukukielten parissa tyhjennyt siihen, minkä hän itse näki työnsä perimmäisenä tarkoituksena, eli suomalaisten sijoittamiseen Euraasian kansojen ja kielten kartalle.

Viime aikoina on puolestaan etenkin itäisemmässä Keski-Euroopassa mutta myös läntisten oikeistopopulistien piireissä (muistattehan perussuomalaisten nuorisojärjestön taannoiset TYTTÖ- ja POIKA-lippalakit?) alettu käydä taistoon perinteisten sukupuoliroolien puolesta. Miesten on ”saatava” olla miehiä ja naisten naisia – tämä on aloitettava jo varhaiskasvatuksessa, missä poikien pitää ”saada” leikkiä autoilla ja tyttöjen nukeilla (ikään kuin joku olisi tätä kieltämässä…), ja sitä on jatkettava aikuisten välisissä suhteissa siten, että naisten kuuluu ”saada” omistautua kodille ja lapsilleen, työelämän ja politiikan valtapelit taas kuuluvat miehille. Homojen pitäisi pysyä kaapissa ja hiljaa eikä ainakaan pyrkiä naimisiin keskenään, sillä avioliitto on miehen ja naisen välinen (tämähän on kirjattu esimerkiksi Unkarin perustuslakiin). Sukupuolineutraalit vessat ovat vähintäänkin poliittisen korrektiuden terroria (sillä kyllähän jokaisen pitää tietää, meneekö kukon- vai kanankuvallisesta ovesta), elleivät peräti jokin pervertikko-raiskaajien saatanallinen väijytysjuoni. Ja niin edelleen.

Tämän kaiken perustelut voivat olla avoimen (fundamentalisti-)uskonnolliset: avioliitosta ja sukupuolten rooleista on säädetty Sanassa, joten pulinat pois. Toinen selityslinja nojaa (piilo)militanttiin nationalismiin: kansakunnan etu vaatii, että miehet kasvatetaan taistelemaan maansa puolesta ja naiset keskittyvät vaalimaan kotiliettä ja sen lämmössä kasvavia uusia taistelijoita ja synnyttäjiä – siispä yksilön oikeuksista puhuminen on itsekästä ja kansan edun vastaista hedonismia. Feminismiä on Itä-Euroopassa jo vuosikymmenet syytetty syntyvyyden vähenemisestä ja koko kansakuntien tulevaisuuden vaarantamisesta. Tämä sopii hyvin yhteen myös niiden konservatiivisempien kirkkojen ja uskonsuuntien kanssa, jotka vastustavat aborttia ja joskus myös ehkäisyä. (Ja näin siitä huolimatta, että uusimman Euroopan ehkäisyatlaksen  vertailussa kärkeen sijoittunut Ranska, siis se Euroopan maa, jossa ehkäisyvälineitä ja -neuvontaa on parhaiten saatavilla, on Euroopan kärjessä myös syntyvyystilastoissa. Unkari sijoittuu ehkäisyatlaksen vertailussa häntäpäähän, vielä Puolaa ja Slovakiaakin heikommin, mutta ei muuten ole kehumista Suomenkaan sijoituksessa keskikastin viimeiseksi Latvian ja Serbian väliin.) Tuorein poliittinen tempaus tähän suuntaan nähtiin Unkarissa vähän aikaa sitten, kun ministeri János Lázár ilmoitti valtion maksavan runsaat kehittämistuet kahdelle sairaalalle siitä hyvästä, että nämä lopettavat aborttien tekemisen.

Mutta siis: viime vuosina tämä taistelu perinteisten sukupuoliroolien puolesta on saanut uuden, entistä selkeämpihahmoisen vihollisen, jonka nimi ei enää ole esimerkiksi ”feminismi” vaan gender. Ja tämän vihollislaivan keulakuva on tietenkin gender- eli sukupuolentutkimus, ei niinkään yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimuksen metodien ja instituutioiden kannalta, joista ”genderin” vastustajat eivät välttämättä paljoa tiedä, vaan ylipäätään nimityksenä sille ajatukselle, että ihmiskunta ei ehkä jakautuisikaan ongelmattomasti miehiin ja naisiin, joilla on kummallakin omat ominaisuutensa ja kansakoulun lukukirjassa vuonna 1932 kuvatut ikiaikaiset tehtävänsä, joita ei kannata sen ihmeemmin eritellä saati kyseenalaistaa.

Gendertutkimusta on itäisemmässä Euroopassa toki harrastettu pitkään, mutta sen institutionaalinen asema on usein heikompi tai kiistanalaisempi kuin lännessä. Unkarissa on muutamien gender-lähestymistapoja edustavien laitosten ja suuntautumisvaihtoehtojen rinnalla – esimerkiksi Szegedin yliopiston englantilaiseen filologiaan liittyvä Gender through Literatures and Cultures in English – ollut yksi ainoa varsinainen gendertutkimuksen laitos ja oppiaine, nimittäin Budapestin englanninkielisessä, kansainvälisessä Central European Universityssä. Siis juuri tuossa unkarinjuutalaistaustaisen miljardööri-talousvaikuttajan György Sorosin säätiön ylläpitämässä laitoksessa, joka on viime aikoina ollut vallanpitäjien silmätikkuna siinä määrin, että pari päivää sitten jo yliopiston rehtorinkin uutisoitiin  vaativan työntekijöiltä ”itsesensuuria” eli ”puoluepoliittisten” tilaisuuksien ja esiintymisten rajoittamista.

CEU:n jälkeen on nyt Budapestin ELTE-yliopisto (Eötvös Loránd Tudományegyetem) käynnistämässä ensi syksynä omat gendertutkimuksen maisteriopintonsa. Tämän uutisen julkistaminen helmikuun alussa ei tietenkään jäänyt konservatiivipiireiltä huomaamatta. Äärioikeistolaisista omituisuuksistaan (kuten esoteerisista UFO- ja ennustusjutuistaan tunnetun Ferenc Szaniszlón esiintymiset) tässäkin blogissa esillä ollut Echo TV -kanava, jonka viime vuonna osti pääministeri Orbánin naapuri, ystävä ja epäilty bulvaani, supermenestyksekkääksi liikemieheksi noussut kaasuasentaja Lőrinc Mészáros, kutsui ajankohtaisstudioonsa haastateltavaksi uutta oppiainetta johtavan ELTEn apulaisprofessorin Ágnes Kövér-Van Tilin. Studiossa vieras, hillityn tyylikäs ja viehättävä keski-ikäinen rouvashenkilö (olemukseltaan siis mahdollisimman kaukana sellaisesta anarkisti-rekkalesbotyypistä, jollaisen kanavan kohdeyleisö kenties odotti näkevänsä), vastailee herttaisesti hymyillen sellaisiin kysymyksiin kuin ”millainen massiivinen kysyntä tällaiselle oppiaineelle voi olla, kun tietämäni mukaan yhteiskunnassa sellaisten ihmisten osuus, joita nämä kysymykset koskettavat, on noin kolme prosentin kymmenesosaa?”. Haastattelu menee enimmäkseen ohipuhumiseksi: haastattelijaherraa kiinnostaa esimerkiksi ”kolmannen sukupuolen” vessojen rakentaminen, feminismin ja vasemmistolaisuuden suhde tai se, että brittiläisiä lääkäreitä on kuulemma neuvottu raskaana olevia naisia hoitaessaan välttämään sellaisia sukupuolittavia ilmauksia kuin ”äiti” (?!), haastateltava taas yrittää selittää, että tämä Unkarissa toimiva ohjelma keskittyy Unkarin yhteiskuntaan ja sen ongelmiin, etenkin sukupuolten tasa-arvon kysymysten tutkimiseen, koska tasa-arvon toteutumisessa – esimerkiksi äitiyslomalta työelämään palaavien naisten osalta – on vielä paljon parannettavaa.

Mutta ei tässä kyllin. Vielä enemmän tahatonta huumoria tarjosi viime päivät unkarinkielisessä somessa hartaasti loukutettu avoin kirje, jonka kristillisdemokraattisen puolueen nuorisojärjestö IKSZ:n puheenjohtaja Lőrinc Nacsa äskettäin osoitti ELTE-yliopiston rehtorille. Esimerkiksi hvg.hu-sivusto julkaisi kirjeen pirullisten huomautusten säestämänä kokonaisuudessaan. Näin Nacsa:

(…) Te, [yliopiston] johto, olette päättäneet, että haluaisitte harjoittaa maisteriopintoina Unkarin yhteiskunnan kannalta täysin hyödytöntä, poliittisen korrektiuden tukahduttamaa, tieteeksi naamioitunutta, kieroutunutta tutkimusaihetta. Meidän mielestämme Unkarilla ei ole varaa samaan ylellisyyteen kuin joissakin Skandinavian maissa: että yhteiskunnallisista kysymyksistä tärkeimpiin kuuluu julkisten käymälöiden merkitseminen [eri sukupuolille] tai mahdollisimman monien sukupuolineutraalien lelujen ja oppikirjojen tuottaminen, ettei niillä mahdollisesti vaikutettaisi siihen, miten pienet pojat ja tytöt kuuluvat omaan sukupuoleensa. Tässä on todettava, että on olemassa biologisia sukupuolia, ei yhteiskunnallisia, [!!!] siispä koko nimityskin on harhaanjohtava ja valheellinen. (…) tällä tutkimuksella ei mitenkään rakenneta tätä kansakuntaa vaan tuhotaan se arvokeskeinen ajattelu, joka Keski-Euroopan maissa vielä on olemassa. Meidän polttava ongelmamme on demografiakysymys [= syntyvyyden lisääminen], eikä se ratkea seksuaalivähemmistöjä tutkimalla tai feminististä filosofiaa syventämällä. Pyydämme teitä, herra rehtori, että tähän oppiaineeseen ohjatuilla rahoilla ja resursseilla ennemmin perustaisitte demografian tutkimuslaitoksen, perhekysymysten oppituolin (…) Tämä on teidän vastuullanne Unkarin vanhimman yliopiston johtajana, tähän mennessähän vain György Sorosin yksityisyliopistossa on nähty vastaavanlaista järjetöntä mielipuolisuutta (nonszensz őrültség). Pystyykö ELTE panostamaan tulevaisuuteen arvoisellaan tavalla vai palveleeko se vain gender- ja homolobbyn painostusta?

Toisin sanoen: sukupuolentutkimus on lähtökohtaisesti väärässä, koska ”sosiaalisia sukupuolia ei ole” (siis kaikki, mitä me pidämme ”mieheytenä” tai ”naiseutena”, on geeneissämme ja biologiassamme???). Eikä myöskään sukupuolten tasa-arvon alalla ole mitään ongelmia, ellei sitten se, että naiset kohtelevat kaltoin miesparkoja eivätkä suostu pysymään hellan ja nyrkin välissä. Sukupuolentutkimus kiinnostaa vain niitä, joiden (biologisessa) sukupuolessa on jotain erityistä tutkimisen aihetta, eli pikkuruista fysiologisesti intersukupuolisten tai hermafrodiittien joukkoa (tähän Echo TV:n toimittajan ”kolme prosentin kymmenesosaa” ilmeisesti tarkoitti viitata). Tai sitten se on poliittinen salajuoni, jonka takana ovat homot, vasemmistolaiset, György Soros ja muut vakioviholliset ja jonka päämääränä on tuhota perinteiset kansalliset perhearvot ja sitä kautta perhe ja syntyvyys. Ainakaan tiedettä tai tutkimusta se ei ole, sillä mitäs sitä itsestäänselvää asiaa tutkimaan.

Itse järkytyin eniten siitä, miten ELTE:n uudesta gender-oppiaineesta kirjoitti hallitusta lähellä oleva räväkäntyylinen ja varmaan nuorempaan ja urbaanimpaan lukijakuntaan vetoamaan tarkoitettu 888.hu-sivusto. En viitsi linkittää tänne juttuja, jotka unkarintaitoinen helposti löytää hakukoneella ja joiden kuvituksena on sateenkaarenvärisiin paljastaviin asuihin puettuja, perinteiseen sukupuoliroolistoon hankalasti sopivia karnevaalihahmoja ilmeisesti erilaisista Pride-kulkueista. Jutuissa todetaan, sen kummemmin perustelematta, että sukupuolentutkimus on kommunismin ajat mieleen tuovaa (??) huuhaatiedettä. (Näin juuri. Kommunismi ja paljettibikineissä kadulla tanssivat transseksuaalit kuuluvat tottakai yhteen, aivan niin kuin vihervasemmistointellektuellit ja kansainvälinen suurpääoma, koska kaikki ne yhdessä haluavat tuhota meidän kansalliset arvomme…) Mutta tämän lyhyen johdatuksen jälkeen juttu koostuu pelkästään järkyttämään tarkoitetuista otsikoista: tällaista siellä on tarkoitus opettaa, ja tällaisista kirjoista! Siis tällaisia kursseja kuin ”Sosiaalisten sukupuolten sosiaalipsykologia”, ”Johdatus feministisiin kirjallisuus- ja kulttuuriteorioihin”, ”Syrjinnänvastaisuus ja ihmisoikeudet sosiaalisten sukupuolten näkökulmasta”, ”Ruumiillisuusteoriat ja ruumiin historiat”, ”Miestutkimus”. Ja jotain Gayatri Chakravorty Spivakia siellä luetaan! Raahhahhahhaah!

Tällaisia juttuja lukiessaan alkaa tosiaankin miettiä, missä määrin poliittinen populismi on redusoitavissa pelkäksi kapinaksi ei vain todellisuutta (”vaihtoehtoiset faktat”) vaan tiedettä ja tietoa vastaan, maailmassa, jossa ei ole totuutta, vain mielipiteitä, joista minulla on oikeus valita kivoin. Näissä tunnelmissa päätän raporttini 888.hu:n kommenttiketjusta poimittuun puheenvuoroon. Nimimerkki ”Oppimaton valkoinen heteromies” ojentaa nuorta kristillisdemokraattia:

Älkää kirjoitelko kirjeitä, kun kerran olette jo hallituksessa, kiitti vaan v***sti, kerta kaikkiaan vain estäkää koko oppiaineen käynnistäminen. En minä sitä varten veroja maksa, että niillä koulutettaisiin ihmisiä, jotka ovat mielisairaita ja haluavat kasvattaa MINUN LAPSISTANI hinttareita.

Ja tähän vastaa nimimerkki ”Zortaan” tavalla, joka palauttaa meidät unkarilaisittain traumaattis-politisoitujen peruskysymysten äärelle:

zortaan

Periaatteessa olet oikeassa. Mutta juuri tämä demokratia…. Sairas ELTEn johto päästi tämmöisen mielisairaan opintosuunnan käynnistymään. Siihen ei yliopistojen autonomian takia pysty puuttumaan – paitsi jos se on ristiriidassa jonkin lainkohdan kanssa. Tosin voi kysyä, miksi tämmöinen oppiaine voi saada yliopistollisen akkreditaation? ….
Valitettavasti ELTEssä on vahvana kommari- ja suvakkimafia: tämän näkee vaikka historiakoulutuksessakin (humanistisessa tiedekunnassa, kielitieteessä, historioitsijoiden koulutuksessa jne.): pidetään kynsin hampain kiinni 40 vuoden takaisesta vanhentuneesta historianäkemyksestä. Me olemme suomalais-ugrilaisia, piste – ulvovat meidän bolševikki-historioitsijamme.

M. A. Castrén kääntyi juuri haudassaan.

 

 


Pohja vanhan järjestyksen horjuu

helmikuu 13, 2017

Viime päivinä unkarinkielistä mediaa ja somea on paljolti hallinnut pääministeri Orbánin suuren vuotuisen yhteenvetopuheen erittely. Tämä puhe oli jo yhdeksästoista lajissaan ja pidettiin viime perjantaina uskollisen yleisön edessä Budapestin Várkert Bazárissa, Budan vanhaan ydinkeskustaan 1800-luvun lopulla rakennetussa prameassa entisessä kauppahallissa, jonka restaurointi ja korjaus juhla- ja edustustilaksi on ollut viime vuosien puhutuimpia projekteja. Kuvissa näkyy Orbán seisomassa lippumeren edessä, puhujanpöntössä iskulauseena tällä kertaa Unkari vahvistuu. 

erosodik

Gergely Túryn kuva hvg.hu-sivuston jutusta. Kuvaaja on pysäyttänyt Orbánin kesken tyypillistä elettään, pakonomaista huulten nuolemista, joka sitkeiden huhujen mukaan on psyykenlääkkeiden sivuvaikutuksista johtuva pakkoliike.

Puheessa (joka on tietenkin kokonaan luettavissa pääministerin omalta viralliselta kotisivulta) hehkutetaan Unkarin tulevaisuutta ja vähän nykyhetkeäkin tavalla, joka tekee aivan selväksi, että pääministeri tukijoukkoineen elää aivan toisessa todellisuudessa kuin oma tuttavapiirini tai pääasiassa seuraamieni lehtien toimittajat. Unkarissa eletään hyvin ja kohta vieläkin paremmin: yleinen turvallisuus on taattu kun ”migrantit” pysyvät piikkilanka-aidan takana tai turvasäilöissä, uskonnon ja moraalin (”siveysopin”, niin kuin sitä meilläkin ennen vanhaan nimitettiin, ennen tätä poliittisesti korrektia ”elämänkatsomustieto”-maitoilua…) opetus kouluissa pysyy ja paranoo, vienti vetää, ja opettajien ja lääkärien palkkojakin ollaan koko ajan nostamassa. Unkarilaisten tulevaisuus on turvattu! Kohta, vitsaili Orbán, ”otamme tietenkin vastaan oikeita pakolaisia: saksalaisia, hollantilaisia, ranskalaisia, jos nämä haluavat löytää menettämänsä kodin meidän luotamme.”

(Ainoana huolena tosin on väestön lisääntyminen. Koska maahanmuuttoa ei Unkariin haluta, ei kun ei, unkarilaiset pitäisi saada hankkimaan enemmän lapsia, mikä on sitäkin haasteellisempaa, kun viime vuosina parempien ansioiden ja avaramman ilmapiirin hakuun on maasta lähtenyt runsaasti nimenomaan nuoria ja nuorehkoja ihmisiä. Orbánkin toteaa puheessaan, että vaikka väestön väheneminen onkin viime aikoina hidastunut, väestö vähenee yhä. Hallituksen pelätään tarttuvan tähän ongelmaan ”puolalaisin” keinoin, ja pelkoja lisäsi entisestään ministeri János Lázárin äskettäinen ilmoitus: kaksi sairaalaa saa valtiolta 7,6 miljardin forintin (lähes 25 miljoonaa euroa) ylimääräisen kehittämistuen vastineeksi siitä, että lopettavat aborttien tekemisen tykkänään. Ministeriöstä tosin vakuutellaan, että hallitus ei ole puuttumassa aborttilainsäädäntöön; tämä päätös koskee vain näitä kyseisiä kirkkojen ylläpitämiä sairaaloita ja tehtiin Unkarin katolisen ja reformoidun kirkon johtajien, piispojen Péter Erdőn ja István Szabón pyynnöstä.)

Edessä on toki taistelua ja haasteita, tai ”kapinaa”, niin kuin Orbán asian halusi ilmaista. Unkari kapinoi edelleenkin urheasti muun muassa pahaa Brysseliä vastaan, joka haluaa kieltää rezsicsökkentésin eli hallituksen chavistisen energiapolitiikan, jolla sähkö- ja kaasulaskut mahtikäskyllä ja eläkeläisten riemuksi painetaan alemmas. Itse asiassa Unkari on ollut tienraivaaja kansainvälisessä kapinassa ”globaalia eliittiä” vastaan, joka haluaa tuhota kansalliset ja kristilliset arvot. Unkari käynnisti kapinan Kansainvälistä valuuttarahastoa vastaan, Unkari päätti hoitaa talous- ja työllisyysasiansa omalla epäortodoksisella tavallaan, ja – näin Orbán väittää silmää räpäyttämättä – miljoonasta luvatusta uudesta työpaikasta 700.000 on jo toteutunut.

Kotimaan ihanaa nykyisyyttä ja loistavaa tulevaisuutta on puolustettava ennen kaikkea ulkoiselta uhalta. Ja tällä möröllä on yhä selvemmin myös nimi:

Ja vuonna 2017 meidän on katsottava silmiin myös kansainvälisten järjestöjen voimistuvaa toimintaa. Yhä useammassa maassa, niin myös meillä – kaiken lisäksi vuonna 2018 on vaalitkin tulossa – huolta aiheuttaa se, että salaa, ulkomaisella rahalla pyritään vaikuttamaan Unkarin politiikkaan. Uskon että olemme jo riittävän monesti osoittaneet, että kykenemme itse päättämään omasta kohtalostamme. Kysymys kuuluu siis: annammeko periksi läpinäkymättömille ulkomaisille vaikuttamisyrityksille? Tässä ei nyt ole kysymys kansalaisjärjestöistä, jotka haluavat edistää jotain tärkeää asiaa. Tässä on kysymys kansainvälisten järjestöjen palkatuista aktivisteista ja niiden Unkarin-toimistoista. Teemmekö jotain, ainakin läpinäkyvyyden ja tunnistettavuuden hyväksi? Meidän on tiedettävä sekin, arvoisat naiset ja herrat, että tässä on nyt oikein suurpetoja uimassa vesissämme. Täällä on György Sorosin rajojen yli kurottava imperiumi, jolla on valtavasti rahaa ja kansainvälistä raskasta tykistöä. Minusta kuitenkin viimeinen pisara oli se, että kansanäänestyksessä ilmaistusta kansan tahdosta [maahanmuuton vastainen kansanäänestyshän siis oli lain mukaan mitätön, koska pätevien äänten määrä jäi liian alhaiseksi, suom. huom.] piittaamatta György Sorosin järjestöt ovat lakkaamatta kuljettamassa Eurooppaan satoja tuhansia maahanmuuttajia ja työskentelevät käännyttääkseen Unkarin valtiopäivät ja Unkarin hallituksen ihmisten [Orbán ei tunnetusti mielellään käytä sosialistiselta maistuvaa sanaa nép, ’kansa’] määräämältä linjalta.

Huh. Ei vain kansalaisjärjestöt, ei vain Brysseli, vaan nimenomaan unkarilaistaustainen miljardööri ja suursijoittaja György Soros, sama mies, jonka säätiön myöntämällä stipendillä nuori Orbán pääsi aikoinaan Englantiin opiskelemaan ja hankkimaan jokseenkin ainoan kansainvälisen kokemuksensa. Sorosin Budapestissa ylläpitämä Central European University, yksi järjestelmänvaihdoksen jälkeen entiseen Itä-Eurooppaan pystytetyistä valistuksen majakoista, on huhujen mukaan nyt uhattuna, ja viimeksi perjantaina CEU joutui reagoimaan hallituksen äänitorven, Magyar Idők -lehden syytöksiin, joiden mukaan kansainvälisessä yliopistossa systemaattisesti syrjittäisiin unkarilaisia opettajia.

Karmeinta Orbánin puheessa ovat kuitenkin sen globaalit näköalat. Mies tosiaankin näkee itsensä ja hallintonsa maailmanlaajuisen populistisen liikkeen tärkeänä edustajana ellei suorastaan tienraivaajana, vaihtoehtoisten faktojen saarnamiehenä, maahanmuuttovastaisuuden suurmuftina ja  poliittisen korrektiuden ikeessä huokaavan tavallisen kansan puolestapuhujana, kapinajohtajana, jonka aika on lopultakin tullut. Sillä, kuten Kansainvälisessä laulettiin vielä Orbánin nuoruudessa: a föld fog sarkából kidőlni, maailma suistuu saranoiltaan, tai suomeksi ”pohja vanhan järjestyksen horjuu”.

Tulemme kyselemään toisiltamme, onko todellakin mahdollista kaikki tämä, mikä silmiemme edessä kehkeytyy ja muotoutuu. Kuka olisi vuosi-pari sitten ajatellut, että historia viis veisaa ennustuksista, nauraen näyttää pitkää nenää liberaalin politiikan profeetoille, viittaa pontevasti kintaalla vallitsevan kansainvälisen järjestyksen hyötyjille ja puolustajille, globalisteille, liberaaleille, norsunluutornipalatseissa ja tv-studioissa istuskeleville vaikutusvaltaisille henkilöille, median sotajoukoille ja niiden isännille. Kaikille, jotka uskoivat, opettivat ja levittivät tätä oppia, keräten taskuihinsa sen hyötyä, että globaali liberaali maailmanjärjestys on muuttumaton. Kansakuntien aika on ohi, ne voivat kannattajineen siirtyä museoon. Ja meille tavallisille kansalaisille on jäänyt vain se mahdollisuus, että toteamme tämän tapahtuneeksi ja tyydymme siihen. Ja ellemme tahdo loppuikämme surra vangittuja ja karsseriin suljettuja aatteitamme, siis ellemme tahdo olla toivottomia luusereita, meidän on mentävä jonon jatkoksi ja totuttava avoimen maailman liberaaleihin makuihin. Mutta historia, hyvät naiset ja herrat, se ei ollutkaan lukenut noiden viisaiden kirjoituksia, joiden mielestä se – siis historia – on lopussa, sen virtaussuunta ja uoma on merkitty, ja se saa enää edetä vain huolella rakennettujen patojen lomitse. Historia ei ollut lukenut tätä kaikkea, se ei kerta kaikkiaan tiennyt olevansa lopussa, finito. Se vain äkkiä nosti kätensä: anteeksi, minä olen vielä täällä, ja minulla olisi näytettävänä pari uutta yllättävää juttua. Se teki jyrkän mutkan, hajotti ja pyyhkäisi menemään nuo huolella suunnitellut padot, nousi pois sille merkitystä uomasta. (…)

Kysymys kuuluu siis: mitä tästä seuraa? Yhteenvetona voimme nyt vuoden 2017 alussa sanoa, että globalistisen politiikan isännät eivät etsi syytä itsestään vaan syyttelevät ihmisiä [!] ja kansakuntia. He ovat päättäneet, etteivät luovu asemistaan vaan tukahduttavat avointa yhteiskuntaa ja liberaalia hallintoa vastustavan kansan tahdon. He ovat julistaneet, että jos eivät heidän aatetoverinsa, jos eivät liberaalit jossain maassa voita vaaleja, silloin siellä ei enää ole demokratiaa. He ovat julistaneet, että kansa on vaaraksi demokratialle. Ja koska kansa on vaarallinen, tähän saakka lehdistön vapaudesta vaahdonneet vaativat nyt äkkiä lehdistön, median ja internetin rajoittamista. (…) Ei siis ihme, jos EU:ssa ylipaine käy jatkuvaksi, ennemmin tai myöhemmin venttiilit lakkaavat toimimasta, ja ihmiset – kun ei heillä ole muuta vaihtoehtoa – nousevat kapinaan, siis vaaleissa antamillaan äänillä syrjäyttävät, häätävät tiehensä liberaalin eliitin.

Tuossa äsken jo viittasin Kansainvälisen tekstiin. Siinä laulussahan maalailtiin uutta maailmaa, missä huomispäivänä kansat ovat veljet keskenään – ja kuten kaikki tietävät, sen tuloksena 1900-luvulla nähtiin isovenäläisen ja vähän muunkin kansalliskiihkon läpitunkemien diktatuurien pönkittämistä. Nyt retoriikka on samantapaista, vaikka nimellinen suunta onkin olevinaan toinen. Verrataanpa Orbánin puhetta tähän tekstiin:

Liberaali aikakausi on nyt ollutta ja mennyttä. Se ajatus, että parlamentaaris-demokraattisilla puolinaisuuksilla pystyttäisiin kohtamaan tämä kansojen myllerrys, on lapsellinen (…) Kautta maailman näemme, miten yritys herättää demokratia uuteen elämään on osoittautunut täysin hedelmättömäksi. Tämä vajonneen porvarillisen maailman keskinäisiä sotiaan käyvien poliittisten diletanttien ja sotilaspoliitikkojen sekava vyyhti johtaa tappavalla varmuudella kaaoksen kuiluun ja vie joka tapauksessa Eurooppaa kohti taloudellista ja kansallista katastrofia.

 

Liberaali demokratia ja parlamentarismi, avoin yhteiskunta ovat aikansa eläneet, tulkaa tänne vahvan johtajan turviin. Nämä yllä siteeratut sanat siis lausui uudenvuoden puheessaan Adolf Hitler vuoden 1945 aluksi, hänkin jostain omasta vaihtoehtoisesta todellisuudestaan käsin.

Loppuhuomautus: Tämän tekstin jäljille päädyin, kun unkarilaisessa uutisvirrassani rupesi leviämään ainakin kirjailija László Garaczin sekä entisen vasemmistopuolue SZDSZ:n johtajan Gábor Kunczen levittämä Hitler-sitaatti, jonka Orbánin puhe oli tuonut heidän mieleensä. Siinäkin kyllä puhutaan sisällöllisesti samasta asiasta eli liberaalin maailmanjärjestyksen perikadosta ja demokratian umpikujasta. Minussa heräsi pieni faktantarkistaja, ja Hitlerin viimeinen uudenvuodenpuhe on saksantaitoisen helppo hakea verkosta (en vain halua tänne enkä minnekään linkittää sitä pieteettiä tihkuvaa ilmeistä uusnatsisaittia, jolta sen löysin). Ja tulos oli masentava: ei mistään kohtaa tuota alkuperäistä, yllä suoraan alkutekstistä kääntämääni puhetta löydy juuri sellaisia muotoiluja kuin Garaczin, Kunczen ja kumppanien levittämässä tekstissä, eli ilmeisesti he ovat käyttäneet lähteenään jotain useamman käännöksen kautta kulkenutta vapaamuotoista selostetta Hitlerin puheesta. Pikkujuttu ehkä, jolla ei ole sisällöllistä merkitystä varsinaisen asian kannalta: Orbánin ja muiden populistien puheet alkavat tuoda yhä enemmän mieleen natsien kielenkäytön. Mutta kun taistellaan avoimuuden, vapaan ja kansainvälisen tiedonkulun puolesta ”vaihtoehtoisia faktoja” vastaan, lähdekritiikin pitäisi olla armotonta ja ehdotonta. Ei kerro hyvää Unkarin vasenkätisestä oppositiosta tämäkään.