Illan Unkari-sekalaiset

heinäkuu 2, 2016

Unkari on nyt toipumassa jalkapallohuumastaan. Joukkue palasi Ranskasta tappiostaan huolimatta juhlittuna, huikeassa kansansuosiossa paistatellut maalivahti Király nosti lököttävät harmaat collegehousut (unkariksi mackónadrág, ‘nallehousut’) muotiin, ja sen verran kuin kesähelteeltä jaksetaan, on tietenkin nostatettu väistämätöntä poliittista kiistaa siitä, kenen ansiota tämäkin suhteellinen menestys oli ja missä suhteessa se oli pääministeri Orbánin viime vuosina joka niemeen, notkohon, saarelmaan nostattamiin stadioneihin.

Mutta nyt kisat ovat ohi Unkarin osalta, ja lohtua täytyy etsiä jostain muualta. Uutisportaali index.hu löysi tämän sarjan luultavasti hurjimman yrityksen. ”Unkarilaisten maailmanliitto” (Magyarok Világszövetsége), aikoinaan vakavasti otettavasta ulkounkarilaisten järjestöstä viime vuosina täysin eetteripyörresarjaan singahtanut seura, on antanut Wales–Belgia-ottelun tulokselle henkeäsalpaavan esoteeris-nationalistisen tulkinnan, joka on yhtä wettenhoviaspalaisen vaihtoehtohistorian ja kansanetymologian ilotulitusta, tietenkin asianmukaisella rasismilla höystettynä (ettei rasistinen vihje jäisi kohdeyleisön hitaammalta osalta huomaamatta, se on alkutekstissäkin kirjoitettu ISOILLA KIRJAIMILLA).

Eilen Wales–Belgia 3:1. Fantastinen voitto. Tämä on kelttiläisten sukulaistemme revanssi unkarilaisten puolesta. Kun katselee katsomossa kannustavaa 3000 Walesin kelttiläistä, heidän kasvonsa muistuttavat aivan unkarilaisia. Pyöreä kallo, leveät posket, lyhyt kaula. Ulkonäkönsä puolesta sopisivat unkarilaisiksi.
Heitä elää kolme miljoonaa Cymrin / Walesin itsenäisessä ruhtinaskunnassa. Heidän pääkaupunkinsa on Cardiff. Heidän symbolinsa ja lippunsa kuva on punainen lohikäärme, joka eilen voitti Belgian, siis BELGIAN KONGON joukkueen, toiselta nimeltään punaiset paholaiset.
Historiansa puolesta he ovat kuningas Arthurin kansaa. Arthurin isä oli kuningas Uther Pendragon, joka tunnettiin nimellä Lohikäärme [unkariksi sárkány]. Sárkány = sár arany [‘kirkas kulta’] = Auringon muinainen nimi = merkitsee ‘Valon poikia’.
Lohikäärmeliput hulmusivat hunnien kuninkaan Attilan taisteluissa. Hän oli kuningasten kuningas Euraasiassa, ja Pendragon tai hänen poikansa Arthur olivat sukulaisuussiteen nojalla hänen liittolaisiaan Galliassa gallialaisten avaarien vapauttamisessa roomalaisten barbaarien ikeestä.

Huh huh. Mutta siirtykäämme eteenpäin ja vähän vähemmän marginaalisiin ryhmiin. Tänään juhlivat Budapestin kaduilla futisfanien sijasta Pride-paraatin sateenkaariaktivistit, joita hehkuvasta helteestä huolimatta oli kerääntynyt paikalle tuhansia (sitä vastoin vastamielenosoittajia ei juurikaan näkynyt). Vitsikkäässä videossaan Index-portaali rinnasti Priden ja futisfanien katujuhlat, joissa kummassakin ”puolialastomat miehet halailevat toisiaan”, ja vaihtoi tapahtumien kirvoittamia some-kommentteja keskenään. Kummastakohan mahtaa olla kysymys?

Vihdoinkin ihmiset tuo kadulle ilo eikä tyytymättömyys!

Taas se alkaa… ei se mitään, meidänpähän ovat juhlamme!

Kunpa unkarilaiset aina pitäisivät näin yhtä!

Ihanaa nähdä, että ihmisillä on vihdoinkin aihetta iloita!

Ihmiskunta on kypsä tuhoon!

Vihdoinkin tämä paljon kärsinyt kansa saa juhlia!!!

Joka ei tajua, mitä mieltä tässä on, sulkekoon videon ja menköön nukkumaan.

Priden johdosta muutamat unkarilaiset tuttavani ovat myös kaivaneet esiin jo jonkin aikaa somessa kiertäneen historialöydön. Gender-bendausta tai ristiinpukeutumista keisarillis-kuninkaalliseen malliin esittelee, vuoden 1883 meriupseeriakatemian tanssiaisissa, kukapa muu kuin tuleva konservatiivis-kristillisen unkarilaisen nationalismin ikoni, itse Unkarin valtionhoitaja amiraali Horthy.

horthy

Mutta ei minun alun perin tästäkään pitänyt kirjoittaa. Vaan uutisesta, joka perin pohjin järkytti muutamia unkarilaisia tuttaviani vähän aikaa sitten. Pénzcentrum.hu-portaali kertoo, mitä muutoksia tuo heinäkuun ensimmäisenä voimaan astuva lainmuutos: tästä lähin lapset ovat velvollisia elättämään vanhempansa, ja tähän voi puuttua kuka hyvänsä.

Unkarissa kuten kaikkialla muuallakin Euroopassa tikittää eläkepommi. Väestö vanhenee, eläkeläisten elättäjät, hoivaajat ja verojen maksajat vähenevät. Unkarissa kaiken lisäksi valtiojohdon virallinen kanta on, että ”maahanmuuttoa ei tarvita”. Tarkoitus olisi saada unkarilaiset lisääntymään ja tuottamaan enemmän lapsia, mutta valitettavasti näin ei näytä käyvän – päinvastoin hedelmällisessä iässä olevia, työtätekeviä nuorehkoja ihmisiä lähtee koko ajan muualle Eurooppaan parempaa elintasoa ja vapaampaa henkistä ilmapiiriä etsimään. Kun vuonna 1990 Unkarin väestöstä yli 65-vuotiaita oli 13%, vuoden 2014 alussa heidän osuutensa oli jo 17,5%. Unkarin lisääntyvä eläkeläisväestö myös elää yhä heikommissa taloudellisissa oloissa. Keskimääräinen eläke (viime syksynä ilmestyneen artikkelin mukaan noin 120.000 forinttia eli alle neljäsataa euroa kuussa) ei riitä kovin kummoiseen elämiseen, erikoispalveluista tai yksityissairaanhoidosta puhumattakaan. Ténytár-blogin mukaan jopa puolet Unkarin eläkeläisistä elää köyhyydessä.

Mitä tekee nyt Unkarin lakiasäätävä mahti? Heinäkuun alusta alkaen ei vain lapsella ole velvollisuutta elättää vanhempiaan, niin että vanhempi tarvitessaan voi periä elatusta oikeusteitse. Vaan vanhemman sijasta myös kuka hyvänsä kolmas taho (vanhainkoti, kotihoitopalvelu, sairaala tai vaikkapa naapuri, ystävä tai muu sukulainen) voi, vaikka ilman elatusta tarvitsevan vanhuksen lupaakin, periä jälkeläiseltä korvausta elatuskustannuksiin tarvittaessa vaikka vuoden ajalta taannehtivasti. Korvauksen suuruuden ratkaisee oikeusistuin tarpeen ja kykyjen mukaan; suurimmillaan se voi olla puolet jälkeläisen tuloista.

Näin puusta katsoen voi miettiä, miten tämä suhteutuu siihen eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden perusajatukseen, että vanhuksista huolehtiminen on ensisijaisesti koko yhteiskunnan tehtävä. Kuka muuten elättäisi lapsettomat vanhukset? Vai ajatellaanko, että joka on laiminlyönyt väestönlisäämisvelvollisuutensa, syyttäköön itseään? Vielä pahemmin kuitenkin särähtää ajatus siitä, mitä uusi laki voi pahimmillaan tehdä sukulais-, ystävyys- ja naapuruussuhteille. Kaikki kaikkia vastaan?

 


Pallohuumaa ja kansalliskiihkoa

kesäkuu 11, 2016

Ne sitten käynnistyivät ne potkupallokisat. Unkarin jalkapallohullu kansa lopetti lakien säätämisen jalkapallohullun edustajistonsa välityksellä – parlamentti lähti kesälomalle tavallista aikaisemmin eli juuri ennen EM-kisojen avajaisia. Tämä ei kuitenkaan mitenkään liity esimerkiksi pääministeri Orbánin tunnettuun jalkapallohulluuteen, jota tänäkin vuonna juhlistaa taaja joukko uusia tai uusittuja stadioneja ympäri maata. Ehei. Népszabadság-lehdelle Orbán ilmoitti, kun tätä suoraan ja tylysti kysyttiin, että ei pidä päästää puuroja ja vellejä sekaisin. Ensin työ, sitten huvi. Ja nyt on työt tehty, ja valtiopäivämiehet – sekä Orbán, jonka UEFA on oikein kutsunut paikan päälle – pääsevät hyvällä omallatunnolla Ranskanmaalle jännittämään myös omien poikien puolesta.

Mutta ennen kuin Unkarin joukkue pääsee käynnistämään omat kisansa ottelulla ”lankomiehiä” vastaan – ja taas tullaan epälukuiset kerrat kuulemaan se vanha vitsi jalkapallo-ottelusta Itävalta–Unkari (”Ai ketä vastaan?”) – kansalliskiihkoaan lietsovien Unkari-fanien on hammasta purren seurattava muidenkin kansallistunteiden purkauksia. Ja toisilta lipsahtaa kansallisfanitustunnelman ajoitus vähän ennenaikaiseksi. Näin kävi Fidesz-puolueen kansanedustajalle Zsolt Tiffánille, jonka perjantai-iltaista sometusta on nyt päivitelty ympäri unkarinkielistä nettiä.

tiffan

Ensimmäinen päivitys:
Kunnioittaen kysyn: Millä perusteella Unkarin julkisen palvelun tv lähettää Ranska–Romania-ottelua? Onko arvoisille herroille tai rouville toimittajille jompikumpi kansallislaulu mieleen? Tarvitaanko tänne Euroopan huoria tai Euroopan lellipoikia? Tässä ei kohta huvita enää mikään…
Toinen päivitys, kuvituksena kuva hyeenasta (?), jolla on kuono veressä:
Ranska–Romania. Eihän haittaa, etten pidä peukkua kummallekaan? Kummaltakaan kansakunnalta emme ole paljon hyvää saaneet! Hakkaa päälle Unkari!

444.hu-sivuston somepäivystäjät repäisivät tästä ilkeään tyyliinsä häijyn jutun ja ottivat vieläpä välittääkseen Tiffánin ”kunnioittavan kysymyksen” Unkarin TV:lle. Sieltä vastattiin tylysti, että urheilukanava M4 on ostanut koko EM-kisojen televisio-oikeudet ja näyttää joka matsin, miellytti se Zsolt Tiffánia tai ei.

Tässä vaiheessa Tiffánille riitti negatiivinen julkisuus, ja ehkä perjantai-illan penkkiurheilunesteytyksen vaikutuskin oli haihtunut. Seurasi tämmöinen suoraselkäinen Facebook-postaus:

Rakkaat ystäväni! Eilen illalla joku laittomasti murtautui facebook-sivulleni ja sijoitti sinne viestejä, joiden sisältöä en koe omakseni. Ei ole ensimmäinen tällainen tapaus…! Avausottelua katsoin minäkin, ja mielestäni se oli oikein hieno! Nämä kaksi postausta poistin heti tänä aamuna! Tämä on facebookin kirous…

Juupajuu. Uskokoon ken haluaa. Eiköhän paremminkin liene niin, että äskettäisen Trianonin muistopäivän vietto pääsi jäämään päälle, ja Tiffán raukka sai jalkapallohuumassaan päähänsä, että isänmaallista historiatietoisuutta voisi osoittaa haukkumalla Ranskaa, Trianonin häpeärauhan isäntää ja yhtä sen pääarkkitehdeistä, sekä vanhaa vihollista Romaniaa, joka Trianonin rauhassa vei Unkarista kaikkein suurimman lohkareen. Kun Tiffánille sitten alkoi selvitä, että tämä ei ollutkaan niin hyvä idea vaan että aika monet Unkarissakaan eivät enää pidä sadan vuoden takaisten vääryyksien kaivelemista kovin mielekkäänä ainakaan jalkapallon yhteydessä, niin mitäpä muuta kuin syyttelemään joitain tuntemattomia roistoja. Puuttuu vain vihjaus, että kaiken takana olisivat György Sorosin kätyrit, jotka vieläpä taitavasti jäljittelivät Tiffánin kolmen pisteen ja muiden välimerkkien käyttöä.

Näissä merkeissä siis käynnistyi Unkarin poliittisten päättäjien jalkapallojuhla. Saapas nähdä, miten se jatkuu. Kuinkahan kauan esimerkiksi kestää, ennen kuin joku keksii rakentaa jalkapallotapahtumista jonkinlaisen poliittisen aasinsillan tämänhetkiseen pakolaiskriisiin ja terrorismiuhkaan (Unkarin hallituksen mielestähän nämä liittyvät suoraan toisiinsa)? Ja ennen kaikkea kansanäänestykseen, jolla Unkarin hallitus aikoo varmistaa, että kansa sanoo jyrkän EIn ilkeän Brysselin suunnitelmille sijoittaa Unkariin kymmeniä tuhansia (?) pakolaisia, Unkarin kansalta kysymättä (?), vaarantaa koko maan kulttuurin ja kansallisen identiteetin? Zsolt Tiffán lopettaisi tämän kolmeen pisteeseen ja ehkä vielä huutomerkkiin.


Tosi iso kumiluu

huhtikuu 19, 2014

Mitä kuohuttavaa Unkarissa nykyään tapahtuukin – Fidesz-puolueen parlamenttiryhmän johtajan, Louis Vuitton -laukuistaan kuuluisan Antal Rogánin luksusasunto arvoituksellisesti kasvaa kokoa veroilmoituksesta toiseen, uuden saksalaismiehityksen muistomerkin ympärillä käyty kohina ei ota laantuakseen – joku aina jossain vaiheessa kaivaa esiin termin gumicsont, kumiluu. Oikeastihan jokin patsas tai jonkun puoluepampun yksityiselämä ovat pieniä perunoita sen rinnalla, mitä demokratialle, sananvapaudelle, koululaitokselle tai kansantaloudelle tapahtuu. Ja salaliittoteorioiden ja yleisen epäluulon kuumentamassa ilmapiirissä syntyy herkästi houkutus ajatella, että skandaaleja suorastaan tahallaan heitellään kansalaisten kitaan, että nämä kumiluita pureskellessaan unohtaisivat todelliset ongelmat.

Jos pääsiäismaanantaina juhlallisin menoin käyttöön vihittävä Felcsútin uusi jalkapallostadion on kumiluu, niin ainakin todella mittava sellainen. Kyseinen stadion nimittäin mahduttaa väkeä kaksi kertaa niin paljon kuin sitä ympäröivässä Felcsútin kylässä on asukkaita. Ilmakuva (”Lajos”-nimisen lukijan kuva 444.hu-sivustolta)

osoittaa myös, että stadion on parista reunastaan tiiviisti kiinni kylän vanhoissa asuintaloissa.

Näistä vanhoista, suhteellisen vaatimattomista valkoisiksi rapatuista taloista yhdessä sijaitsee pääsyy siihen, että juuri Felcsútin kyläpahaseen on sijoitettu jalkapallolegenda Ferenc Puskásin nimeä kantava jalkapalloakatemia. Aivan uuden mahtistadionin nurkassa kiinni nimittäin kyhjöttää jalkapallohullun pääministeri Viktor Orbánin vaatimaton viikonloppubungalow. (”Vaatimaton” ilman mitään ironiaa: kyseessä on tavallinen maaseututalo varsin hoitamattoman näköisine pihapiireineen. Tosin huhutaan pääministerin bulvaanien avustuksella olevan hankkimassa itselleen kylän lähistöllä sijaitsevaa hylättyä kartanolinnaa, jota tuntematon toimeksiantaja parhaillaan peruskorjauttaa.)

cink.hu-portaalin toimittaja László Szily otti liikuttuneen ”meitsien” taustanaan harvan pensasaidan läpi häämöttävä pääministerin puusee. Aivan toimittajan edessä puolestaan on jo stadionin seinä.

Stadion on tietenkin sekin saanut nimensä Puskásin mukaan, Pancho Aréna. (”Pancho” oli kuulemma Ferenc Puskásin lempinimi hänen uransa loppuvuosina Espanjassa, Öcsi kun ei oikein taipunut espanjalaisten suuhun.)

Kuva samasta László Szilyn artikkelista cink.hu-sivustolla.

Mutta stadion ei ole pelkästään mittasuhteiltaan tolkuton vaan myös ulkoasultaan huomiotaherättävän upea, hohtavine kuparikattoineen ja kupolitorneineen, lämmitettävine VIP-istuimineen ja englanninkielisine opasteineen. Pukuhuoneissa kullakin jalkapalloakatemian joukkueen pelaajalla on oma, muotokuvalla varustettu pukukaappinsa – niin myös pääministerin pojalla Gáspár Orbánilla.

Jalkapalloakatemian ehti vielä suunnitella Imre Makovecz, Unkarin ”orgaanisen arkkitehtuurin” yksi huomattavimmista edustajista. Makoveczin aatemaailmassa kulmikkuuden ja konemaisuuden vihaaminen, epäsäännöllinen ja ”elävä” muotokieli yhdistyi hypereklektiseen historismiin ja kansallisromantiikkaan – sekä oikeistolais-kansalliskonservatiivisiin arvoihin. Pancho-areenan on Makoveczin hengessä suunnitellut hänen oppilaansa Tamás Dobrosi, ja oppositioviestimissä sitä on jo nimitetty milloin ”farao Ramses I Orbánin pyramidiksi”, milloin ”Sauronin linnaksi”.

VIP-sisäänkäynti muistuttaa katedraalia. Stadionin sisäkuvaa puolestaan leimaavat kattoa kannattelevat puurakenteet, joissa voi halutessaan nähdä joko unkarilaisen kansanperinteen ”elämänpuu”-aiheen tai – kuten epäkunnioittava László Szily artikkelissaan leukailee – Euroopan kauneimman värikuula-ammuntalabyrintin. Mitenkähän on rakenteiden paloturvallisuuden laita, jos fanit riehaantuvat leikkimään ilotulitteilla?

Eniten oppositioviestimiä kuitenkin kiinnostaa se näkymä, joka kyseiseen elämänpuumetsään avautuu tässä Ákos Stillerin kuvassa (hvg.hu-sivuston valokuvagalleriasta):

Huone, josta käsin upeita kattorakenteita ja kentän tapahtumia sopii katsella, välillä (elämänpuuaiheen koristamasta) baarista virvokkeita noutaen, on nimittäin VIP-aitio, jonka ovessa lukee:

4. parvi: Pääministerin kanslia.

Olemme kumiluun ytimessä. Viktor Orbán on Felcsútin jalkapalloakatemian perustaja-isänä tietenkin Pancho-areenan johtohahmoja, joten areenan rahoittajat, keitä lienevätkin – puuttumatta tässä nyt lainkaan siihen, mitä korruptiota ja vilunkia stadionin rahoitukseen mahdollisesti on liittynyt – voisivat toki halutessaan omistaa hänelle ikioman aition. Mutta pääministeri-instituutiolla ei pitäisi olla jalon jalkapalloharrastuksen kanssa mitään tekemistä. Ellei sitten ajatella, että Unkarin pääministerin virkavelvollisuuksiin kuuluu ja tulee kuulumaankin jalkapallon erityinen suosiminen. Ainakin, jos pääministerin nimi hamaan epämääräiseen tulevaisuuteen on oleva Viktor Orbán.


Jalkapallon pimeä puoli

syyskuu 1, 2013

Unkarilaiset ovat omasta mielestään jalkapallokansaa. Kansainvälisistä menestyksistä tosin on vieläkin pitempi aika kuin Suomen kestävyysjuoksun kultavuosista. 1950-luvun alkupuolella ns. Kultajoukkue (Aranycsapat), kapteeninaan legendaarinen Ferenc ”Öcsi” (’Pikkuveli’) Puskás, toi kultaa Helsingin olympialaisista, murskasi englantilaiset ja kaatoi italialaiset, ja olisi saattanut voittaa maailmanmestaruuden Bernissä 1954, ellei tuomari olisi mitätöinyt Puskásin viime minuutilla Saksan maaliin ampumaa tasoitusta paitsiona. Mitä se ei tietenkään ollut, ei ainakaan yhdenkään isänmaallisen unkarilaisen mielestä. Vuoden 1956 kansannousun aikaan Kultajoukkue oli sopivasti kilpailukiertueella ulkomailla, ja muutamat sen pelaajat, joukossa Puskás, eivät enää palanneet Unkariin.

Sittemmin ei samanlaista kansainvälistä menestystä ole Unkarin jalkapallolle herunut. Miekkailijat, vesipalloilijat ja uimarit kyllä kantavat kotiin kassikaupalla Euroopan- ja maailmanmestaruuksia ja olympiakultia (miekkailijana aloitti myös urheilubyrokraatti, sittemmin presidentti Pál Schmitt pitkän mutta nolosti päättyneen uransa), ja yleisurheilukin on madjaareilta sujunut kohtuullisen mukavasti. Mutta ei uinti eikä vesipallo pysty sillä tavalla kokoamaan kansaa, ei varsinkaan niitä miespuolisia kansalaisia, joille futiskatsomo on koti, kirkko ja kapakka ja jokainen ”oman” joukkueen ottelu suorastaan sakraaleja ulottuvuuksia saava kollektiivinen voimaantumiskokemus.

Kollektiivisen maskuliinisen voimaantumisen tuoksinassa pääsee sitten esiin varsin primitiivistä heimokäyttäytymistä, esimerkiksi ns. kansallismielisyyden pohjamutia. Vuosi sitten Unkari–Israel-ystävyysottelussa katsomosta jatkuvasti huudeltiin antisemitistisiä iskulauseita ja heiluteltiin Palestiinan ja Iranin lippuja. Tässäkin blogissa ovat aiemmin olleet esillä ainakin Budapest-Ferencvárosin eli ”Fradin” fanit, jotka vähän oudolla tavalla kunnostautuivat ”suojelemalla” Fidesz-puolueen päämajaa opiskelijamielenosoittajilta. Lehdistössä ja Internetissä on sittemmin kiertänyt kuva yrmeistä vaatekaapinkokoisista äijistä raahaamassa kainaloista arviolta 45-kiloista mielenosoittajaneitokaista, ja myös joukkoa johtaneen Ferenc Sz:n menneisyys (huumebisnekseen liittyvästä murhasta kärsittyä vankilatuomiota myöten), oli julkisuudessa esillä. Ilmeisesti jalkapallohuliganismilla ja järjestäytyneellä rikollisuudella on enemmänkin yhteyksiä keskenään.

Laajemminkin on kirjoiteltu ns. B-keskikatsomon väestä. Fradin faneista huolestuttavan suuri joukko on 1990-luvulta lähtien luisunut suoranaisiin uusnatsimeininkeihin. Hetek-lehden verkkosivuilla István Sebestyén kysyy, ”voiko Fradin B-katsomon enää puhdistaa natseista”. Jutun kuvitus liittyy tuoreimpaan skandaaliin: katsomoon levitettiin valtaisa banderolli ”In memoriam Csatáry László”. Tämä László Csatáry, jonka muistoa näin kunnioitettiin, oli aikamme viimeisiä natsirikollisia, aikoinaan Kassan (Košicen) gheton komentajana tuhansia ihmisiä kuolemanleireille lähettänyt mies, joka oli elämänsä loppuvuodet viettänyt kaikessa rauhassa Unkarissa ja paljastunut vasta lähes satavuotiaana; oikeudenkäynti ei ehtinyt alkaa, ennen kuin Csatáry äskettäin lähti suuremman tuomarin eteen. Facebook-sivulla Mi voltunk! (’Me se olimme!’) joukko Fradin ns. ultra-faneja ilmoittaa ylpeästi, ettei tuumaakaan katua tempaustaan, josta joukkue sai Unkarin jalkapalloliitolta melkoiset kurinpitosakot:

Näistä ikävistä puolista huolimatta Unkarin valtiovallan tuki jalkapallolle on nykyään vankkumaton. Tätä ilmentävät etenkin eri puolille maata nousevat uudet tai peruskorjatut jalkapallostadionit, huikeimpana esimerkkinä pääministeri Orbánin kotikylään Felcsútiin, aivan pääministerin oman bungalowin viereen nouseva, uus-kansallisromanttiseen tyyliin (edesmenneen Imre Makoveczin hengessä) suunniteltu stadion, jota Index-uutissivuston toimittaja vertaa Sauronin linnaan ja johon mahtuu enemmän väkeä kuin paikkakunnalla on asukkaita. Pääministeri itse on intohimoinen jalkapallon harrastaja, hänen Gáspár-pojastaan ilmeisesti yritetään leipoa ammattilaispelaajaa, ja viime aikoina on Unkarin kriittisissä viestimissä useampaan otteeseen todettu, että kun pääministerin ympärillä pyörivistä huippuvaltaklikkikuvioista ei muuten tihku tietoa julkisuuteen, niin päätelmiä voidaan tehdä siitä, kuka istuu Viktor Orbánin vieressä jalkapallokatsomossa. Vähän niin kuin entisinä aikoina lännen ”sovjetologit” seurasivat uutiskuvista, missä järjestyksessä politbyroon ukot seisoivat Brežnevin ympärillä vallankumousjuhlan paraatia vastaanottamassa.

Niinpä jalkapallo on kerta kaikkiaan asetettu kansalliseksi ykkösprioriteetiksi. Politiikan kommentaattorit saavat turhaan huomautella, että kansa ei elä pelkillä sirkushuveilla vaan leipääkin tarvittaisiin. (Juuri äskettäin osui silmääni uutinen, että Pécsin yliopistollisessa sairaalassa leikkausjonot pitenevät siksi, että kirurgien ja nukutuslääkärien palkkoja ei ole maksettu. Opettajien palkkojen korotuksesta väännetään yhä kättä, vaikka se oli aikoinaan Fidesz-puolueen keskeisiä vaalilupauksia. Unkarin tilastokeskuksen tänä kesänä julkistamien tietojen mukaan puolellatoista miljoonalla unkarilaisella ei ole varaa lämmittää kotiaan riittävästi, lähes puolet lapsiperheistä ei aina pysty maksamaan laskujaan ajoissa, ja kolmasosalla unkarilaisista ei ole varaa syödä lihaa edes joka toinen päivä.) Ja nirppanokkaiset, jalkapalloa ymmärtämättömät kermaperse-intellektuellit saavat rauhassa ruikuttaa siitä moukkamaisesta äijämeiningistä, joka valtakunnan korkeimmalta päättävältä taholta säteilee. Ei mitään korkeakulttuuria vaan futiskatsomossa ähisemistä ja Unkarissa tämän elämänmuodon jonkinlaiseksi symboliksi noussutta paahdettujen auringonkukansiementen (szotyi) kuorten syljeskelyä.

Hvg.hu-sivuston kolumnistilta W. Árpád Tótalta katkesi pinna muutama päivä sitten, kun julki tuli, että myös länsiunkarilaiseen Szombathelyn kaupunkiin on nouseva uusi jalkapallostadion, paikallisen FC Haladásin (’Edistys’) iloksi.  Tämän ilmoitti puolustusministeri Csaba Hende, jonka hyvin pitäisi tietää, että armeija kipeästi tarvitsisi suunnilleen samanhintaista helikopterihankintaa. Mitään muuta selitystä tälle järjettömyydelle ei ole, kuin että Viktor Orbán tykkää futiksesta, toteaa Tóta ja lataa:

Tällaisissa tapauksissa yleensä epäillään, että kyse olisi äänten kalastelusta, mutta tämä hypoteesi ei kestä lähempää tarkastelua. 

Nythän on jo toimimassa valtion ja kähmityillä varoilla täyteen topattuja huippujoukkueita, jotka tunnistaa siitä, että niiden katsomossa istuu Viktor Orbán paahdettuja auringonkukansiemeniä syömässä. En ymmärrä jalkapallosta mitään, mutta sen olen väkisinkin huomannut, että nämä hellitellyt nousevattähdet saavat yleensä perusteellisesti turpiinsa sydämentahdistimen voimalla liikkuvilta veteraaneilta milloin missäkin Balkanin maaseutukaupungissa. Siispä se, joka tykkää jalkapallosta, ei tästä hyvästä rupea äänestämään Orbánin miehiä vaan katselee edelleenkin Barcaa ja Manchesteria.

Sille taas, joka ei jalkapallosta välitä, stadion ei ole sen ilahduttavampi näky kuin uudet tupakkakioskit. On yksi ainoa kansankerros, jota Haladás-joukkueen uusi stadion voisi innostaa, ja se on se fanijoukko, jolle ei valitettavasti ole muuta identiteettiä riittänyt kuin se, että Haladásia kannatetaan, vaikka se olisi aivan paska. Ja jota ei haittaa se, että joukkueen tukemiseen menevät vanhan äidin sairaseläke ja lapsen koulun voimistelusalin hinta. Tässä on ilmeisestikin kyseessä vielä kansalliskiihkoilijaakin alkeellisempi eliölaji, jonka suurin saavutus tulee olemaan se, että kohta unkarilaiset jalkapalloilijat saavat paitsi perusteellisesti turpaansa Balkanin maaseutukaupungeissa myös porttikiellon koko stadionille ruokottoman kannattajajoukkonsa takia.

Eivät Fideksen strategitkaan voi niin hulluja olla, että ostaisivat sadoilla miljardeilla jalkapallohuligaaneja tukijoikseen, kun paljon pienemmällä summalla voisivat puhutella tai pitää puolellaan paljon laajempia kansankerroksia. Esimerkiksi niitä, joille Szombathelyn stadionista tulee mieleen äidin sairaseläke tai lapsen voimistelusali, tai että tämän yhden areenan hinnasta riittäisi jokaiselle peruskoululle kolme miljoonaa forinttia, tietokoneisiin, opettajiin, jopa voimistelusalin tai uuden jalkapallon hankintaan. Asia on niin, että enemmistö unkarilaisista äänestäjistä keksisi helposti järkevämpääkin käyttöä sadalle miljardille.

Ei, eivät ne niin hölmöjä ole. Kysymys on vain siitä, että Viktor Orbán tykkää futiksesta. Tämän enempää väittelemistä tai pohtimista ei asiassa ole. 

No, onhan tämmöinenkin valtiomuoto olemassa. Historiassahan aivan vilisee sisäsiittoisia, vähän kajahtaneita kuninkaanpoikia, jotka omistivat elämänsä turnajaisten järjestämiselle tai ajokoirametsästykselle, kuluttivat siihen valtion kassan ja viis veisasivat siitä, paljonko kansaa samaan aikaan kuoli nälkään. Sitten joku tuli vihdoinkin järkiinsä, hovi tai joku linnanherra, tai sitten tuli vihollisen armeija, tulva tai maanjäristys. Eikä kajahtaneella prinssillä ollut helikopteria, koska niillä rahoilla oli rakennettu palatsiin pienoismallirautatie.

Ai niin, entä kansa? Se sai aina kärsiä. Mitäs ei tullut ajoissa järkiinsä.