Transilvaniasta kajahtaa jälleen

heinäkuu 23, 2017

Kesän poliittisia kohokohtia Unkarissa tai ns. Karpaattien altaassa (joka on Unkarissa nykyään eräänlainen poliittisesti korrekti nimitys vuonna 1920 Trianonin rauhassa hajotetulle Suur-Unkarille) on täällä ennenkin esillä ollut ”Tusványos” eli Transilvanian Tusnádfürdő / Băile Tuşnad -nimisessä kaupungissa järjestetty ”vapaa kesäyliopisto”. Ja Tusványos-festivaalin ohjelmassa etenkin Viktor Orbánin suuri linjapuhe. Unkarin päivänpolitiikasta katsoen Tusványos on yritys ohjailla ylirajaista Unkarin virtuaalikansakuntaa Orbánin ja hänen Fidesz-puolueensa taakse – tätähän palvelee myös rajantakaisille unkarilaisvähemmistöille avokätisesti myönnetty oikeus Unkarin kansalaisuuteen ja äänioikeuteen. Orbánin järjestelmä siis nojaa vahvasti sellaisiin tukijoihin, jotka eivät maksa veroa Unkariin eivätkä ole itse kokemassa esimerkiksi Unkarin koululaitoksen tai terveydenhuollon ongelmia mutta jotka historiallisista syistä ovat hyvinkin vastaanottavaisia romanttisen oikeistonationalistiselle propagandalle. Esimerkiksi Romaniassa Ceauşescun diktatuuri on jättänyt unkarilaisvähemmistön muistiin syvät arvet, eikä sen jälkeenkään tilanne ole ollut ongelmaton.

Vuonna 2014 Orbánin Tusványosin-puhe nousi uutisotsikoihin kautta maailman yhtenä ensimmäisistä selkeistä kannanotoista ”illiberaalin” järjestelmän puolesta: Orbánin Unkari käänsi selkänsä valistuksen ja yksilönvapauden olennaisille arvoille, asetti niiden edelle klassisen fasismin kaikuja mieleen nostavan ”työperustaisen yhteiskunnan” ja yksilön velvollisuudet kansakunta-kollektiivia kohtaan. Periaatteessa samaa on julistettu tämänjälkeisissäkin puheissa, eikä myöskään kesän 2017 Tusványosin puhe ollut siinä mielessä mitenkään yllättävä.

tusvanyos-orban-tokes.jpg

Index-uutissivuston kuvassa Orbán istuu lavalla ympärillään emäunkarilainen poliitikko, valtiosihteeri Zsolt Németh sekä romanianunkarilainen poliitikko László Tőkés, entinen reformoidun kirkon piispa ja nykyinen europarlamentaarikko. Tőkés muuten on kiistelty hahmo, jonka läsnäolo havainnollistaa monia tyypillisiä ongelmia. Hän nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Romanian vuoden 1989 vallankumouksen sankarina: kun Ceauşescun diktatuuri halusi karkottaa toisinajattelijana tunnetuksi tulleen pastori Tőkésin, tämän silloisessa kotiseurakunnassa Temesvárin / Timişoaran kaupungissa syntyi vastarintamellakoita, joista joskus väitetään koko vallankumouksen ja Ceauşescun järjestelmän kaatumisen saaneen alkunsa. Vallankumouksen jälkeen Tőkés siirtyi vähitellen politiikkaan, ja hän on saanut lukuisia unkarilaisia ja kansainvälisiä kunnianosoituksia. Vuonna 2009 myönnetty korkea romanialainen kunniamerkki sitä vastoin peruutettiin viime vuonna, koska Tőkésin katsottiin loukanneen Romanian perustuslakia ja sen edustamia arvoja: hän oli Euroopan parlamentissa esittänyt Unkarille asemaa Transilvanian virallisena suojelijana samaan tapaan kuin Itävalta Italian kanssa solmitun sopimuksen nojalla suojelee saksankielisen Etelä-Tirolin kulttuuriautonomiaa. Myös Tőkésistä henkilönä on viime vuosien unkarilaisessa julkisuudessa syntynyt hyvin ristiriitainen kuva: avioeron ja Iván Andrassewin julkaiseman paljastuskirjan Ne vígy minket a kísértésbe (‘Älä saata meitä kiusaukseen’) yhteydessä noussut kohu kuvasi Tőkésin itsekkäänä ja suorastaan psykopaattisen vallanhaluisena häijyläisenä, joka vuosikymmenet petti vaimoaan, sorti ja terrorisoi koko perhettään.

Itse Orbánin puhe, josta tiivistelmän esittää Index-uutissivustolla Szabolcs Dull, ei siis tarjonnut poliittisesti mitään yllättävää. Ensi vuonna on Unkarissa vaalit, joten puheessa tietenkin kampanjoitiin ja korostettiin äänestämisen merkitystä etenkin rajantakaiselle vaalikarjalle. Vaaleissa on Orbánin mukaan kyse koko Euroopan tulevaisuudesta: jos hallitus vaihtuu, se merkitsee raja-aidan purkamista, maahanmuuttajien vyöryä Unkariin ja Eurooppaan sekä vallan siirtymistä Unkarin asioissakin yhä enemmän Brysselin käsiin, siis tuhoa ja hävitystä (rombolás). Tällä hetkellä Unkari on jo nousemassa vahvaksi, kukoistavaksi ja arvostetuksi valtioksi, tämä päämäärä on Orbánin mukaan lähempänä kuin koskaan sitten Trianonin, mutta jos ”muukalaisia, globaaleja intressejä palveleva hallitus” nousee valtaan, siihen päättyy kukoistus. Suurin sisäinen uhka on demografinen: unkarilaiset eivät lisäänny tarpeeksi (koska maahanmuuttajiahan ei haluta – ja tietenkään tässä ei puututtu siihen, miten nimenomaan nuoret ja koulutetut unkarilaiset viime vuosina ovat valuneet ulkomaille, niin että joka kuudes unkarilainen, siis Unkarin väestörekisteriin merkitty, lapsi syntyy jo Unkarin ulkopuolella).

Viholliskuvat olivat Orbánin puheessa siis tutuilla paikoillaan. Ensinnäkin Brysselin pahikset, kuten ”yli-inkvisiittori” Frans Timmermans, Euroopan komission varapuheenjohtaja, joka hätyyttelee Puolaa oikeusistuimien puolueettomuuden vaarantavan lainmuutoksen takia. Puolaa ei jätetä pulaan, Orbán julisti. Ja sitten tietenkin György Soros tai ”Soros-mafia”. Orbánille esitettiin yleisökysymyksiä (tietenkin etukäteen kirjallisesti), ja yksi kysyjä oli halunnut tietää, ”miksi Orbán ei käy ankarammin käsiksi Soros-imperiumin unkarilaisiin käskynhaltijoihin”. ”Voimme vielä käyttää kovempiakin otteita”, vastasi Orbán ja julisti, että Sorosin taholta viimeinen niitti oli ollut kansallisen turvallisuuden vaarantaminen: häijyä suunnitelmaa maahanmuuttajien tuomiseksi Eurooppaan tullaan vastustamaan, ja ”armoa ei anneta”.

444.hu-sivuston Péter Magyarin mielestä puheen merkittävin anti oli sen perustelu, miksi Viktor Orbán on maailman merkittävin mies. Orbán, sano, oli itse henkilökohtaisesti vetollaan kaatanut EU:n pakolaiskiintiöjärjestelmän (aivan näinhän se ei mennyt), ja hänen henkilökohtaista ansiotaan on se, miten hänen hallituksensa on ottanut rahaa ylikansallisilta suuryrityksiltä ja siirtänyt ne unkarilaisten perheiden tukemiseen (!). Ja tämähän ei ole mitään uutta. Toukokuun alussa Orbán vieraillessaan maaseudulla tyhjenevässä kylässä köyhän leskimummon luona (vierailu ikuistettiin Orbánin Facebook-sivulle postattuun merkilliseen videoon, ja siitä levisi Unkarin poliittiseen huumoriin joksikin aikaa tervehdys Helló, röfik! eli ‘Moi, nasut!’, jonka pääministeri lausahti mummon sikalassa piipahtaessaan) lupasi itse henkilökohtaisesti nostaa eläkkeitä.

Samanlaista henkilökultin makua on Tusványosin festivaalien yhteydessä julkistetussa tutkimustuloksessa. ”Kansallisstrategian tutkimusinstituutti” -niminen laitos oli nimittäin kysynyt kansalaisilta, kuka historian tai nykyajan henkilöistä parhaiten edustaa Unkarin kansakuntaa. Vastauksia oli tullut Tapani Pyhästä kilpauimari Katinka Hosszúhun, mutta tältäpä näytti voittajaviisikko:

  1. Viktor Orbán 18,2 %
  2. Lajos Kossuth 15,5 %
  3. István Széchenyi 11,8 %
  4. Sándor Petőfi 9,5 %
  5. János Áder 6,6 %

Pääministeri Orbán voittaa siis Unkarin 1800-luvun edistyksen ja itsenäisyystaistelun suurmiehet, ja nykyunkarilaisista viiden tärkeimmän joukkoon pääsee hänen lisäkseen vain presidentti János Áder, tuo väritön, mauton ja hajuton pitkän linjan puoluejyrä, joka tähän mennessä on opposition mielestä kunnostautunut ainoastaan allekirjoittamalla kyselemättä kaikki eteensä tuodut lait.

Orbánin puhetta ei olekaan kommentoitu julkisuudessa niin kiivaasti kuin puheen yhteydessä sattunutta välikohtausta. Nuori nainen ilmestyi kuuntelemaan puhetta mukanaan vihellyspilli, mutta ei ehtinyt sitä juurikaan käyttää, ennen kuin paikallinen herrasmies – muun yleisön solvausten säestyksellä – kävi takaapäin kiinni ja kaatoi hänet tukasta vetäen maahan, minkä jälkeen roteva turvamies kovakouraisesti ”saatteli” naisen pois alueelta. Kaikki tietenkin tallentui videolle:

Somessa selvitettiin oitis vihellyspillinaisen kimppuun hyökänneen jampan henkilöllisyys – kyseessä oli Transilvanian Csíkszeredassa toimivan Unkarin konsulaatin tiedottajan aviomies – ja häneltä saatiin Facebookissa myös jonkinlainen anteeksipyyntö, joka verenhimoiselle someyleisölle ei tietenkään riitä.

Pieni välikohtaus, mutta sen nostattamat reaktiot olivat puolin ja toisin todella masentavia, toteaa Tamás Szele verkkokolumnissaan. Nimittäin: hallituksen taholta alettiin oitis parkua ”provokaatiota”, ja hallituksen uutistuutiksi muuttunut uutissivusto Origo kehittelee tapauksesta kunnon salaliittoteorian: “Sorosin 444-blogi” ja “Simicskan Index-sivusto” selostivat tapahtunutta “naurettavan yksityiskohtaisesti”, koska “Soros-mediat tiesivät etukäteen, minne mennä ja ketä kuvata”, eli koko pahoinpitelykin oli etukäteen järjestetty provokaatio. Tämän kannalta tietenkin noloa, että videolle tallennettu pahoinpitelijä oli kytköksissä Unkarin konsulaattiin, onkohan sekin jo Soros-imperiumin soluttama?

Mutta traaginen oli myös ”opposition” reaktio, väittää Szele. Romanianunkarilaisten ja koko székely-heimon niskaan syydettiin kanavan täydeltä kuraa – viis siitä, että viheltäjätyttö itsekin oli alkuaan Székelymaasta kotoisin, vaikka nykyään asuu emä-Unkarissa. Transilvanianunkarilaisiin suhtautuminen ei emämaassa ole ennenkään ollut yksiselitteisen positiivista. Vaikka Transilvania, sen rikas kansankulttuuri ja historia ovat Unkarille keskeisiä kansallisia kulttuurisymboleja vähän samaan tapaan kuin meillä suomalaisuuden rakennuspuita on haettu Kalevalan rajantakaisilta laulumailta, ja vaikka vuosikymmenten ajan on Unkarissa totuttu itkemään Transilvanian menetystä ja suremaan heimoveljien siellä kokemaa sortoa, niin oikeisiin, eläviin transilvanialaisiin suhtaudutaan entisessä emämaassa monesti epäluuloisesti ja halveksivasti, vähän samaan tapaan kuin meillä oikeita eläviä raja- ja itäkarjalaisia on oudoksuttu ja ryssitelty. Viime vuosina näiden ennakkoluulojen rinnalle on tullut poliittinen katkeruus: nuo primitiiviset, marisevat ”köyhät sukulaiset” imevät emämaasta tukiaisia maksamatta sinne veroja ja varmistavat äänillään Orbánille ja Fidesz-puolueelle vaalivoiton joutumatta itse kärsimään sen ikävistä seurauksista – “Transilvania tuhoaa Unkarin vapauden”.

Tämä kuona purkautui nyt someraivoksi, jonka keskellä vain harvat jaksoivat muistuttaa, että törkeä käytös ja väkivaltaisuus ovat väkivaltaisen yksilön ongelma, ei koko kansanryhmän. Tai että – tämä on Szelen kirjoituksen pääpointteja – viheltäjänaisen tempaus ja koko vihellysprotestin somessa julkistettu suunnittelu osoittavat, että nimenomaan transilvanianunkarilaisten keskuudessa ei ainoastaan aivottoman nationalismin huumassa palvota Orbánia vaan myös kritisoidaan ja protestoidaan. Transilvania voisi olla myös liittolainen Unkarin oppositiolle, jos Unkarissa olisi toimintakykyistä ja järkevää poliittista oppositiota. Jos.


Edessä Aasia, Itä

heinäkuu 21, 2017

Unkari kulkee vääjäämättä omaa illiberaalia tietään, vastoinkäymisistä ja ikävistä uutisista piittaamatta. Ja niitähän on viime aikoina taas seuraamiini oppositiomedioihin ilmestynyt, nostattamaan erinäisiä kitkerän vahingoniloisia keskusteluja.

Aloitetaan suurten transatlanttisten haaveiden kariutumisesta, josta kirjoittaa 444.hu-sivuston pitkän journalismin sarjassa ”tl;dr” Péter Erdélyi. Obaman hallinnon viimeisinä vuosina Unkarin ja USA:n välejä olivat alkaneet kiristää muun muassa Unkarin lähentyminen Venäjään (mm. Paksin ydinvoimalan laajennustilaus lainoituksineen, yleinen Putinin Venäjän ja Erdoğanin Turkin illiberaalien meininkien kehuminen, Venäjä-pakotteiden vastustaminen) sekä korruptioepäilyistä syntynyt konfliktinpoikanen Unkarin vero- ja tullihallituksen kanssa (siitäkin kirjoitin). Sekä Obama että ex-presidentti Clinton paheksuivat julkisesti Unkarin epädemokraattisia ja putinistisia meininkejä, Euroopan-asioista vastaava valtiosihteeri Victoria Nuland nimitti Orbánin illiberaalia systeemiä ”demokratian syöväksi”, ja kun uuden Unkarin-lähettilään nimityksestä keskusteltiin, jopa republikaanien senaattori McCain  innostui  luonnehtimaan Orbánia ”uusfasistiseksi diktaattoriksi”.

Ei siis ihme, jos Orbánin hallinto alkoi toivoa vallan vaihtumista ja presidentti Trumpilta suopeampaa kohtelua. Kun Trump sitten hieman yllättäen todella valittiin, Fidesz-puolueessa ilmeisesti yhä useammat alkoivat tosissaan uskoa, että Orbán oli silkkaa poliittista tarkkanäköisyyttään osannut asettua voittajan puolelle ja saisi kohta tästä palkkionsa. Kohta valintansa jälkeen Trump soittikin Unkariin ja kiitti Orbánia tämän tuesta. Jotkut arvelevat, kirjoittaa Erdélyi, että juuri tämä rohkaisi Orbánia käymään hyökkäykseen Central European Universityä eli ns. Soros-yliopistoa vastaan. (Soroshan oli Yhdysvalloissa demokraattien tärkeä tukija, vaikka syynä CEU:n vastaiseen hyökkäykseen saattoi olla sekin, että pelkät maahanmuuttajat eivät riittäneet viholliskuvaksi.)

Mutta kuinka kävikään? Atlantin takaa on Valkoista taloa myöten tehty selväksi, että USA ei hyväksy CEU:n alasajoa. (Tähän on ainakin se ilmeinen syy, kirjoittaa Erdélyi, että euro-atlanttisia, länsimaisia arvoja välittäviä amerikkalaisia yliopistoja toimii monissa muissakin, strategisesti paljon tärkeämmissä maissa, ja jos USA sallisi CEU:n nujertamisen, se voisi vaikeuttaa myös näiden muiden yliopistojen asemaa. Ja oli presidentti Trump itse asiasta mitä mieltä hyvänsä, yliopistokysymykset eivät välttämättä ikinä päädy hänen pöydälleen vaan niitä hoitaa kokenut ja pätevä virkamiehistö.) Samaan aikaan USA:ssa on tärkeisiin asemiin noussut Venäjään hyvin kriittisesti suhtautuvia henkilöitä, ja Venäjä-sotkuissaan kamppailevan presidentti Trumpin itsensäkin on pakko ottaa entistä tiukempi Venäjä-linja osoittaakseen, ettei ole Putinin taskussa.

Yhdysvaltain Eurooppa-suhteita siis käytännössä rakentavat ihmiset, joita Orbánin venäläisystävällinen politiikka ei erityisemmin miellytä. Edes unkarilaissyntyisen vitéz Sebastian/Sebestyén Gorkan nousu presidentti Trumpin neuvonantajaksi ei välttämättä avaa Orbánille Valkoisen talon ovia. Gorka on tosin kunnon oikeistonationalisti, mutta hänen välinsä Unkarin nykyiseen oikeistojohtoon ovat hieman kireät, ja niitäkin hiertää suhde Venäjään, joka Gorkalle on vain vanhan pahan Neuvostoliiton jatkaja.

Viktor Orbán odottelee yhä turhaan kutsua Valkoiseen taloon. Siellä kyllä vieraili Romanian (!) presidentti jo kesäkuussa, heinäkuun alussa taas Trump kävi Puolassa ja neuvotteli siellä myös Kroatian presidentin kanssa. Oikeastaan olennaisin käy ilmi jo tästä kuuluisasta toukokuun lopulla kuvatusta uutisvideosta, jossa Trump NATO-kokouksessa tuuppaa tieltään Montenegron pääministerin. Alussa näemme Trumpin ja Orbánin saapuvan kuvaan oikealta jutellen jotakin keskenään, ja Orbán on silminnähden onnensa kukkuloilla päästyään puheisiin Amerikan presidentin kanssa. Siinä samassa Trump jättää keskustelukumppaninsa kuin nallin kalliolle, työntää montenegrolaisen tieltään ja astuu kuvan etualalle. Orbán jää pitkän Trumpin taakse ja hänen hymynsä hyytyy niin, että katsojan käy suorastaan sääliksi.

***

Unkarin USA-suhteiden takkuiluun on siis ainakin kolme selvää syytä: Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Politico-sivusto kertoi äskettäin, erään nimettömänä pysyttelevän NATO-virkailijan kertomaan viitaten, että Unkari ei enää nauti puolustusjärjestökumppaniensa täyttä luottamusta: unkarilaisille kollegoille ei ilman muuta anneta salaiseksi luokiteltua informaatiota. Ilmeisesti yhä laajemmin pelätään, että Unkarista on tulossa Venäjän portti NATO:n ja EU:n järjestelmiin.

Politicon artikkelissa mainitaan myös täälläkin esillä ollut tietoturvaskandaali: äskettäin toimitetun ns. kansallisen konsultaation (”eikö niin, että Soros ja maahanmuuttajat on pahoja, joohan, joohan?”) nettiversiossa pyörivä venäläinen koodi toimitti vastaajien henkilötiedot suoraan venäläiselle Yandex-palvelimelle. Tietoturvaongelmat muuten jatkuvat: käynnissä olevia uinnin maailmanmestaruuskisoja varten rakennettiin langaton vierailijaverkko, ja aivan kisojen alla alkoi julkisuuteen levitä tieto, jonka mukaan verkon taustalla oleva azerbaidžanilainen (!) yhtiö kerää verkon käyttäjien tietoja hieman epäilyttävällä tavalla. Ministeri János Lázár ei osannut hälventää epäilyksiä mitenkään vaan kehotti kisavieraita varmuuden vuoksi jättämään kännykkänsä kotiin – nyt puolestaan verkkoa pyörittävä unkarilainen yhtiö on vakuuttanut, että azerifirma ei enää ole kuvioissa mukana eikä verkon käyttäjien tietoja kerätä mihinkään. Ketähän tässä uskoisi?

Perin merkillinen on ollut myös viime kuukausina julkisuudessa pyörinyt ns. Magomedin juttu. Sen jälkeen kun pääsiäisenä unkarilainen aktivisti Gergő Komáromy oli töhrinyt neuvostoliittolaisten vapauttajien muistomerkkiä punaisella maalilla täytetyn ilmapallon avulla ja saanut sakkotuomion, häneen otti yhteyttä hieman uhkaavan oloinen tšetšeenimies Magomed Dasajev ja antoi ymmärtää, että Venäjällä ollaan tapahtuneesta hyvin hyvin vihaisia ja Komáromyn pitäisi pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö suoritettiinkin ja julkistettiin videolla netissä. Siitä pitäen on Unkarissa ihmetelty, mikä Magomed oikein on miehiään – kansalaisuutta vailla mutta näköjään ongelmattomasti Unkarissa oleskeleva ”liikemies”, jonka monenlaisiin liiketoimiin viranomaiset eivät näköjään halua puuttua ja joka on vihjaillut omaavansa ystäviä korkeilla paikoilla.

Unkari siis jatkaa ”avausta itään”, merkillisine seurannaisilmiöineen. Samaan aikaan unkarilaiset valuvat länteen. Etenkin nuorten ja nuorehkojen koulutettujen ammattilaisten maastapaosta on valitettu jo pitkään. Lääkärien ja sairaanhoitajien osalta aivovuoto on saavuttanut hälyttävät mittasuhteet jo aikoja sitten, mutta viime aikoina on alettu puhua työvoimapulasta monilla muillakin aloilla. Metallialalla tilannetta on koetettu korjata tuomalla maahan työntekijöitä Serbiasta ja Ukrainasta, mutta noloin tuloksin, kertoi RTL-kanavan uutislähetys äskettäin: saatuaan Unkarissa koulutuksen ja paperit nämä metallimiehet olivat muitta mutkitta jatkaneet matkaa läntisemmän Euroopan lihapatojen ääreen. Olisikohan sittenkin kannattanut maahanmuuttajavastaisen propagandan sijasta panostaa edes muutaman koulutuskelpoisen ja työhaluisen pakolaisen sijoittamiseen?


Poikkeuksellinen valtiomies

kesäkuu 25, 2017

Unkarin 1900-luvun historiasta on vaikea puhua käsittelemättä amiraali Miklós Horthya (1868–1957), Unkarin kuningaskunnan valtionhoitajaa vuosina 1920–1944. Häntä on joskus verrattu ikä- ja säätytoveriinsa Mannerheimiin: molemmat olivat köyhtyneen aatelisperheen poikia, jotka tekivät komean upseerinuran isänmaansa silloisen emä-imperiumin armeijassa ja palasivat ensimmäisen maailmansodan lopulla ohjailemaan imperiumista irtautuvan isänmaansa kohtaloita.  Tosin siinä missä Mannerheimin lyhyt valtionhoitajuus päättyi ensimmäisen tasavallan presidentin valintaan 1919, Horthy valittiin 1920 kuningaskunnan valtionhoitajaksi ja pysyi tässä tehtävässä toisen maailmansodan lopun täysromahdukseen saakka. Molemmat myös saivat uransa lopulla tehtäväkseen johtaa maansa ulos toisesta maailmansodasta. Tässä tehtävässä Mannerheim onnistui ja toimi menestyksekkäästi sekä kansakuntaa kokoavana että riittävää ulkovaltojen luottamusta nauttivana hahmona, Horthy taas jäi umpikujaan ja perikatoa kohti syöksyvien saksalaisten liittolaistensa vangiksi – lopulta aivan kirjaimellisesti.

Sekä itsenäistyvässä Suomessa että nykyisessä muodossaan syntyvässä Unkarissa nähtiin ensimmäisen maailmansodan aikaisten mullistusten ja imperiumin hajoamisen lopuksi sisällissotaa, punaista ja valkoista terroria. Unkarissa tilanne oli kuitenkin sekavampi ja mutkikkaampi. Ns. asterivallankumous lokakuun 1918 nosti valtaan sittemmin “punaiseksi kreiviksi” haukutun Mihály Károlyin, idealistisen aristokraatin, joka valittiin lyhytaikaisen ensimmäisen tasavallan presidentiksi. Olot olivat kuitenkin sekä sisäisesti että ulkoisesti epävakaat: tiedettiin, että voittajavallat aikoivat irrottaa suuria osia Unkarista ja että tätä samaa halusivat myös monet vanhan Unkarin suurilukuiset vähemmistökansat. Heikolta porvarilliselta hallitukselta valta ajautui kommunisteille, ja maaliskuusta elokuuhun 1919 suunnilleen nykyistä Unkaria vastaavalla alueella vallitsi neuvostotasavalta (Tanácsköztársaság), jossa suurinta valtaa käytti kommunistien johtaja Béla Kun. Sekä melkoista osaa kansasta että naapurivaltioita kauhistanut ”proletariaatin diktatuuri” päättyi, kun Romanian joukot miehittivät suuren osan Unkarista, Budapestia myöten. Romanialaisten tilalle saapui sitten, voittajavaltojen siunauksella, neuvostotasavallan aikana porvarillisiksi vastarintajoukoiksi muodostettu Kansallinen armeija (Nemzeti hadsereg). Sen kärjessä Budapestiin ratsasti amiraali Horthy, upseeri ja herrasmies, joka sodan, miehityksen, punaisen ja valkoisen terrorin repimässä maassa ilmeisesti nähtiin luotettavimmaksi vakauden takaajaksi.

Horthyn roolia jälkikäteen arvioitaessa vuoden 1919 sotatoimet ja terroriteot ovat yksi ydinkysymys. Neuvostotasavallan aikaan Unkarissa oli vaikuttanut useita terrorijoukkoja, jotka pyrkivät torjumaan sisäistä vastarintaa pikaoikeudenkäynneillä, ”teloituksilla” ja ylipäätään siviiliväestöä pelottelemalla. Vastapuolella oli omat terrorijoukkonsa, joiden toimintaan kuului myös Neuvostotasavallan kukistuttua tehtyjä kostoiskuja. Näiden uhreiksi joutui myös melkoisen syyttömiä, neuvostotasavallan tukijoiksi tulkittuja siviili-ihmisiä sekä erityisesti juutalaisia – Unkarin kommunistien johtajista (kuten kaupunkiälymystöstä muutenkin) suuri osa oli ollut juutalaisia, ja perinteikäs antisemitismi valjastettiin mieluusti myös kommunismin torjunnan palvelukseen, tai toisinpäin.

Molemmin puolin on lähes sadan vuoden ajan harrastettu asiaankuuluvaa kilpailevaa ruumiidenlaskentaa, ja sekä punaisen että valkoisen terrorin uhrien määrästä liikkuu hyvin erilaisia arvioita, mutta ensinmainitun uhreja oli joka tapauksessa satoja, valkoisen terrorin uhrien määrä noussee ehkä pariin tuhanteen. Syyllisyys- ja vastuullisuuskysymysten selvittämistä vaikeuttaa sekin, että sekä punaiset että valkoiset puolivillit terrorikaartit toimivat osaksi omien ylimpien johtajiensa siunauksella, osaksi omin päin ja kurinpitomääräyksiä uhmaten. Horthyn puolustajat nostavat esiin hänen lukuisat yrityksensä hillitä terroria ja omavaltaisia väkivallantekoja. Toisaalta Horthyn valtaannousua aivan suoranaisesti varmistivat myös valkoiset terrorijoukot, joiden päälliköt Horthya valtionhoitajaksi valittaessa seisoivat parlamentin istuntosalissa äänestystä ”turvaamassa” pistooli vyöllä (näin kertoo historiantutkija Péter Konok punaista ja valkoista terroria käsittelevässä artikkelissaan aikakauskirjassa Múltunk vuodelta 2010).

Unkarin kuningaskunnan valtionhoitajana Horthy rakensi kristillis-konservatiivisia perinteitä, kunniakasta menneisyyttä ja revansismia (Trianonin rauhassa menetettyjen valtavien alueiden takaisin itkemistä) korostavan järjestelmän, jonka tarkemmasta sijainnista jossakin demokratian ja diktatuurin välimailla on kiistelty vuosikymmeniä. Modernisointipyrkimyksistä huolimatta Unkari säilyi postfeodaalisena luokkayhteiskuntana, jossa suurmaanomistaja-aristokratialla oli edelleenkin merkittävä asema, ja ”kansallismieliseen” ideologiaan sisältyi myös nykynäkökulmasta katsoen pelottavan rasistisia aineksia. Yksi merkittävä kipupiste oli tässä blogissakin jo monesti käsitelty antisemitismi, joka – kuten historiantutkija Krisztián Ungváry on yksityiskohtaisesti osoittanut – kehitti oman dynamiikkansa ja lopulta johti Unkarin holokaustiin. 1930-luvun taitteessa alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi iski pahasti myös Unkariin, ja maata lamasta nostamaan Horthy nimitti uudeksi pääministeriksi vanhan taistelutoverinsa, Italian fasisteja sympatisoivan Gyula Gömbösin, jonka Horthyn puolustajat mielellään asettavat päävastuuseen siitä, että Unkari 1930-luvun mittaan liukui ulkopolitiikassaan yhä lähemmäksi Mussolinin Italiaa ja Hitlerin Saksaa.

Kenties eniten huomiota Horthyn jälkimaineen arvioinnissa on kuitenkin saanut hänen osuutensa toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin, Unkarin armeijan lähettämiseen saksalaisten tueksi itärintamalle sekä juutalaisten joukkomurhaan. Horthyn puolustajat korostavat, että hän ei ollut natsi, ei henkilökohtaisesti pitänyt Hitleristä (kuten ei Mannerheimkään) eikä hyväksynyt juutalaisten joukkomurhaamista. He myös muistuttavat, että Horthyn poliittinen liikkumatila sodan aikana oli niukka ja niukkeni entisestään, että maaliskuussa 1944, kun Saksa miehitti Unkarin, Horthyn asema valtionhoitajana oli enää muodollinen ja että siitä huolimatta Unkarin juutalaisten kuljetukset Auschwitziin keskeytettiin heinäkuun alussa 1944 nimenomaan Horthyn määräyksestä. Nürnbergin oikeudenkäynneissä Horthya kuultiin vain todistajana, voittajavallat eivät olleet kiinnostuneita hänen saamisestaan tuomiolle, ja Horthyyn myönteisesti suhtautuvat tahot jaksavat muistuttaa, että hänen elämänsä loppuvuosia Portugalissa turvasi taloudellisesti säätiö, jonka rahoittajina oli myös useita juutalaisia yksityishenkilöitä.

Horthyn toiminta voidaan kuitenkin nähdä ja arvioida myös aivan toisin. Kriittisemmin arvioituna Horthy oli romantisoituun menneisyyteen tuijottava taantumuksen ruumiillistuma, arvoiltaan ja ihanteiltaan 1800-luvulle jämähtänyt antidemokraatti ja salonki-antisemiitti. On helppo uskoa, että hän ei yhtään tykännyt natsien raakuudesta, mutta huomattavasti vaikeampi on uskoa, että hän ei jo paljon ennen vuotta 1944 olisi hyvin tiennyt natsien toimeenpanemista juutalaisten joukkomurhista. Arvostelijoiden silmissä Horthy on vähintäänkin taitamaton, näkemyksetön ja heikko valtionpäämies, pahimmillaan sotarikollinen, joka on suoraan syypää satojen tuhansien kansalaistensa kuolemaan – sekä itärintamalla turhaan tapatettujen sotilaiden ja työpalvelumiesten että Kamenets-Podolskiin kyyditettyjen tai niiden, lähinnä Unkarin maaseudun juutalaisten, jotka ehdittiin lähettää kuolemaansa ennen Auschwitzin-kuljetusten keskeyttämistä.

Niin paljon kuin viime vuosina onkin Unkarissa puhuttu Horthy-kultin henkiin herättämisestä, pystytetty patsaita ja muistuteltu, miten lähellä Horthyn ”kristillis-kansallinen” ideologia oli nykyisen hallituksen linjaa, Horthyn varaukseton kehuminen ei silti ole ollut riskiä vailla. Vielä puolitoista vuotta sitten pääministeri Orbán kieltäytyi ylistämästä Horthya, kun parlamentissa keskusteltiin kiistellyn antisemitistisen historiantutkijan ja poliitikon Bálint Hómanin muistopatsaasta. Tuolloin Orbán lausui varsin yksiselitteisesti:

En kannata tällaisen patsaan pystyttämistä, enkä siksi henkilökohtaisesti kannata myöskään patsaan pystyttämistä Miklós Horthylle. (…) tietenkin miehittäjävaltojen kanssa tehty yhteistyö voi johtua monesta syystä, se voi olla erilaatuista, -syvyistä jne., tähän en halua lähemmin syventyä, totean vain sen tosiseikan, että hallitus ei voi tukea sellaisen poliitikon patsaan pystyttämistä, joka työskenteli yhdessä sortajien kanssa ja ryhtyi yhteistoimintaan Unkarin sortajien kanssa, olivat hänen muut ansionsa millaiset hyvänsä.

Mutta nyt. Muutama päivä sitten avattiin juhlallisin menoin ns. Klebelsberg-kartano, Horthyn Unkarin opetus- ja kulttuuriministerinä ansiokkaasti lähes kymmenen vuotta toimineen Kunó Klebelsbergin entinen koti Pesthidegkútissa Budapestin laitamilla. Kauniin kartanolinnan, joka nyt on valtion varoin korjattu ja entistetty, on tarkoitus toimia ministeri Klebelsbergin muistomerkkinä sekä vierailijoiden majoituspaikkana. Avajaisissa pääministeri Orbán puhui kansallis-kristillisistä arvoista sekä ”porvarillisista piireistä”, joiden uhrautuvan toiminnan ansiota oli myös Klebelsbergin kartanon pelastaminen rappiolta. Puheessa oli myös kohta, jota oppositiomedioissa on viime päivät närkästyneesti siteerattu:

1900-luvun toinen ja kolmas vuosikymmen olivat Unkarin kansan historian vaikea koetinkivi. Siitä, että hävityn maailmansodan, punaisen terrorin 133 päivän ja Trianonin diktaatin painon alla emme kuitenkaan hautautuneet historian uumeniin, siitäpä saamme olla kiitollisia muutamille poikkeuksellisille valtiomiehille. Valtionhoitaja Miklós Horthylle, pääministeri István Bethlenille ja ministeri Kunó Klebelsbergille. Ilman valtionhoitajaa ei ole pääministeriä, ilman pääministeriä ei ole ministeriä, ja tätä ei aseta kyseenalaiseksi edes Unkarin murheellinen rooli toisessa maailmansodassa.

Toisin sanoen: Viktor Orbán on aivan selvin sanoin nimittänyt Horthya ”poikkeukselliseksi valtiomieheksi”. Tämä oli vain yksi kohta hänen puheessaan, jonka varsinainen sanoma oli tietenkin ”kansallismielisen” politiikan korostamisessa, välttämättömine vihjauksineen Brysselin ja sen väitetysti ajaman ”monikulttuurisuuspolitiikan” suuntaan:

Missä suhteessa meidän nykymaailmamme muistuttaa sitä maailmaa, jossa Klebelsberg toteutti kulttuuripolitiikkaansa? Euroopalla on nykyään vastassaan uudentyyppinen vaara. Siihen kohdistuu ulkoinen ja sisäinen hyökkäys, joka suuntautuu sen juuriin. Päämääräksi on asetettu Euroopan kulttuurisen maaperän vaihtaminen. Euroopan täytyy ymmärtää: mitä enemmän se luovuttaa uskostaan ja kulttuuristaan, sen heikompi siitä tulee poliittisesti ja taloudellisesti. Mitä enemmän se sallii kuihduttaa juuristoaan, sen vähemmän mahdollisuuksia sillä on palata aitoon eurooppalaiseen kristittyyn ajatteluun.

Horthyn mainitseminen ”poikkeuksellisena valtiomiehenä” on ollut liikaa sekä oppositiopuolueille että erityisesti Unkarin juutalaisjärjestöille, ja viimeksi tästä jyrähti myös Juutalaisten maailmankongressin puheenjohtaja, Estée Lauderin kosmetiikkaimperiumin perillinen Ronald S. Lauder – joka itse asiassa kävi vasta keskiviikkona tapaamassa pääministeri Orbánia. Lauderin mielestä 1900-luvun antisemitismin ja juutalaisvainojen jättämiä ikuisia arpia ei saa unohtaa eikä vähätellä, ja Horthyn osuus siihen, miten Unkarin juutalaisilta riistettiin kansalaisoikeudet, omaisuus ja lopulta henki, on anteeksiantamaton.

Orbán puolestaan joutui vielä selittelemään sanojaan perjantaina Brysselissä. Kotimaassahan Orbán ei juuri harrasta lehdistötilaisuuksia eikä antaudu ulkopuolisten haastateltavaksi. Brysselissä lehdistö pääsi esittämään ikäviä kysymyksiä, joista yksi koski juuri ”poikkeuksellisesta valtiomiestä”. ATV-kanavan toimittaja kysyi, oliko Orbán näin sanoessaan ajatellut myös Horthyn roolia juutalaislakien allekirjoittajana. Näin Orbán, 444.hu-sivuston mukaan:

On naurettavaa ajatella, että kulttuuriministeri on hyvä tyyppi [tai ”kiltti poika”, jófiú] mutta se, joka nimittää hänet nimittäneen pääministerin, ei ole. Se on terveen järjen vastaista. Mutta terveen järjen tuolle puolen menevät kiistat jättäkäämme historioitsijoille.

Öh, tuota. Siis terveen järjen mukaista on ajatella, että hyväjätkyys siirtyy ylös tai alas pitkin poliittisia hierarkiasuhteita, ja jos ministeri Klebelsberg oli hyvän puolella, hänen ansionsa pyhittävät sekä hallituksen muodostajan että tämän toimeksiantajan?

Nyt ollaan itse asiassa tämänhetkisen poliittisen retoriikan logiikan ytimessä. Kysymys ei enää oikeasti ole siitä, missä määrin valtionhoitaja Horthyn muistoa tahrii vuoden 1919 valkoisen terrorin tai holokaustin uhrien veri. Eikä varsinkaan kristillis-konservatiivis-kansallisista ideologioista ja eurooppalaisista perusarvoista. Kysymys on pelkästään siitä, että ”minä määrään, kuka on hyvä tyyppi, ja kaikki, jotka ovat meidän puolellamme, ovat hyviä tyyppejä”. On mielenkiintoista ja samalla aika pelottavaa, miten Orbánin yhä uhittelevammiksi muuttuvat puheet yhä selvemmin siirtyvät, hänen omia sanojaan käyttääkseni, terveen järjen tuolle puolen.


Viikonlopun Usko tai älä -paketti

Touko 6, 2017

Hyvät lajitoverit, en tänään ehdi kirjoittaa syvällisempiä analyyseja, mutta haluaisin jakaa lukijoitteni kanssa kolme (három a magyar igazság, kuuluu Alexander Stubbin kuuluisaa kolmea pointsia ennakoiva sanonta) merkillistä tarinaa tai nykykielellä WTF-elämystä viime päiviltä.

***

Tai viikoilta. On kulunut jo parisen viikkoa siitä, kun sosialisteista lohjenneen oppositiopuolue Demokratikus Koalíción johtaja, entinen sosialistipääministeri Ferenc Gyurcsány toi julkisuuteen merkillisen ilmoituksen. Hänen tietoonsa on nimittäin tullut, että pääministeri Orbán on venäläisten määräysvallassa: Orbánia voidaan kiristää, koska Putinin pojilla on hallussaan Fidesz-puolueen ja pääministerin laittomaan rahaliikenteeseen liittyviä dokumentteja. Itse asiassa Gyurcsány on kuulemma tiennyt asiasta jo vuosikaudet, mutta vasta äskettäin hän oli ”välikäsien” kautta päässyt itse näkemään ”jäljennöksiä tietyistä dokumenteista”, jotka vahvistavat syytökset. Gyurcsány on nyt ilmoittanut tekevänsä kaikkensa saadakseen nämä dokumentit käsiinsä ja julkistaakseen ne. Pääministeri Orbánin hän puolestaan haastoi todistamaan viattomuutensa tai vaihtoehtoisesti haastamaan hänet oikeuteen. Muussa tapauksessa hän tulee pitämään Orbánia ulkovallan agenttina.

Orbán tietenkin kieltäytyi kommentoimasta ja pelkästään nauroi koko jutulle. Eihän tämä ole ensimmäinen kerta, kun Venäjän vaikutusvallasta Unkarin yhä Putin-tyylisempää meininkiä pyörittäviin vallanpitäjiin spekuloidaan kaikenlaista. Näin droidokországa (Droidien maa) –kuvablogisti:

droidok

(”Rakas Johtaja:”) Jatkamme vapaustaistelua Lännen sortoa ja niin kutsuttua ”tervettä järkeä” vastaan!

Samanlaisia epäilyjä nousi esiin jo ns. Gecigaten aikaan, kun Orbánin kanssa riitautunut entinen helmaystävä ja mediaoligarkki Lajos Simicska kertoi julkisuudessa epäilevänsä, että Orbán olisi jo nuorena varusmiehenä värvätty valtion tiedusteluelimien ilmiantajaksi ja tähän liittyvät dokumentit olisivat nyt Kremlin hallussa. Mahdolliset todisteet ovat kuitenkin pysyneet piilossa yhtä tiukasti kuin mahdollinen dokumentaatio presidentti Trumpin aikoinaan Moskovassa harrastamista kultasuihkuleikeistä.

Ei myöskään Gyurcsányn uhoamia todisteita ole vielä ilmestynyt esiin. Ei voi kuin ihmetellä, mihin fiksu mies, monissa liemissä keitetty poliitikko, entinen pääministeri oikein pyrkii tällä kummallisella kohulausunnolla. (Yhtenä taustatekijänä varmasti on se, että Gyurcsányn DK-puolueen kannatusluvut pyörivät tällä hetkellä jossain kolmen-neljän prosentin paikkeilla.) Vähän tulevat mieleen Paavo Väyrysen tuoreimmat tempaukset.

***

Palataanpa sitten Central European Universityn, hallituksen ja sen medioiden kielellä ”Soros-yliopiston” taisteluun olemassaolostaan. Sen ytimessähän on ”Lex CEU”, poikkeusmenettelyin pikavauhtia parlamentista läpi runnottu laki, joka tekee CEU:n toiminnan käytännössä mahdottomaksi. (Samalla hallitus väittää, että kysymys on pelkästään ulkomaalaisten yliopistojen toiminnan säännönmukaistamisesta ylipäätään ja että ongelmana CEU:n suhteen on ollut, että se ei ole noudattanut Unkarin lakia – siis tätä lakia, jota vasta nyt ruvettiin säätämään?)

Nyt Tamás Lattmann -niminen oppositioaktivisti ja oikeustieteilijä on löytänyt pienen mutta kummallisen juridisen kompastuskiven. Nimittäin: Lex CEU:n poikkeuskäsittelyn käynnistänyt parlamenttialoite on annettu ja allekirjoitettu varapääministerin, hallituskoalition pientä apupyöräpuoluetta, kristillisdemokraattista KDNP:tä edustavan Zsolt Semjénin toimesta Budapestissa 3. huhtikuuta 2017. Mutta tänä kyseisenä päivänä Semjén oli virallisella vierailulla Iranissa neuvottelemassa yhteisestä ydinreaktorien rakentamisesta. Ellei Budapestin ja Teheranin välille ole pystytetty teleporttiyhteyttä, Semjénin allekirjoitus on juridisesti ottaen väärennös, aloite siis pätemätön, joten Perustuslakituomioistuimen pitäisi julistaa koko Lex CEU mitättömäksi, väittää Lattmann. Pääministerin kansliasta selitetään, että Semjén allekirjoitti paperin jo maaliskuun 31:ntenä mutta päiväykseksi merkittiin aloitteen jättöpäivä, mikä ”ei ole sääntöjen vastaista”.

Säännöt ja lait sikseen. Unkarissa on tehty lain puitteissa ja ulkopuolella niin paljon kummallisia asioita, että perin omituista olisi, jos tämmöinen muotovirhe kaataisi hallituksen käynnissä olevan Sorosin- ja maahanmuuttovastaisen sotaretken, jonka panttivangiksi CEU on joutunut.

***

Ja lopuksi hieman musiikkia. Vanhemmissa suomalaisissakin laulukirjoissa seikkaili unkarilainen kansanlaulu Megismerni a kanásztsuomennoksena, joka on hyvin uskollinen alkutekstille:

Käynnistänsä tunnetaan / kunnon sikopaimen,
kirjailluista virsuistaan / ja pussistaankin vainen.
Hei, elo sikopaimenen / on parasta, min tiedän.
Kun mä muuhun kyllästyn, / niin päivät niin mä vietän.

Paimen onko kotonaan? / Vaimo yksin on sen.
Paimenta en kaipaakaan, / vaimon luokse juoksen.
Hei…

Unkarin kansallislaulusta taas on puolestaan ollut täällä puhetta joskus ennenkin. Kansallisrunoilija Ferenc Kölcseyn sanoittama ja Ferenc Erkelin sävelittämä Himnusz on juuri niin hitaan ylevä ja haikean juhlava kuin eurooppalaisten kansallisvaltioiden kansallislaulut yleensä tuppaavat olemaan. Melodia kylläkin kulkee duurissa, mutta teksti huokuu perinteistä isänmaallisen kärsivää itsesääliä ja kutsuu avuksi korkeampia voimia. Siteeraan muistista samoin varsin alkutekstille uskollista koulukirjasuomennosta, jonka tekijää en valitettavasti nyt muista ulkoa:

Herra, siunaa meitä, suo / riemu madjaareille,
kättes vahva turva tuo / taistelussa meille.
Raastamille kohtalon / vuos’ suo onnen uuden,
maksanut tää kansa on / lunnaat vastaisuuden.

Metriikan alalla sivistyneemmät lukijat ehkä arvaavatkin, mitä nyt seuraa. 444.hu-sivuston ilkeä toimittaja oli saanut käsiinsä videomateriaalia pieneltä Táplánszentkereszt-nimiseltä paikkakunnalta Länsi-Unkarista ja otsikoi: ”Uusi fideszläinen kansallislaulu on paljon parempi kuin se avuton ja ankea vanha.” Kuten Táplánszentkeresztin nuorisopuhallinsoittokunnan 15-vuotisjuhlissa kuvattu video osoittaa, yleisön kanssa oli haluttu vetää läpi muutamia isänmaallisia yhteislaulunumeroita. Lääninhallitustason fideszläinen isokiho kömpi lavalle, tarttui mikrofoniin ja tulkitsi Unkarin kansallislaulun a cappella Sikopaimenlaulun sävelmällä.

Kuvitteliko joku vielä, että Unkarin nykyiset vallanpitäjät edustavat perinteisiä, konservatiivisia ja kristillis-kansallisia arvoja?


Riikinkukkotanssia

huhtikuu 30, 2017

Pávatánc, riikinkukkotanssi, on unkarin kielessä jo vakiintunut poliittinen termi. Se yhdistetään pääministeri Orbániin, joka jo vuonna 2012 määritteli riikinkukkotanssin näin:

… hyvin monimutkainen operaatio, jossa meidän on yhdisteltävä yksimielisyyden, suostumuksen, torjunnan ja vastarinnan aineksia, hyvin monimutkaisen toimintasarjan puitteissa… Maailmassa on tietty tanssijärjestys, diplomatiassa tätä tanssia, riikinkukkotanssia, torjuntaa, on esitettävä ikään kuin haluaisimme hieroa ystävyyttä. Siis nämä ovat niitä, sanoisinko, politiikan taiteeseen kuuluvia eleitä, jotka… vaikkapa seitsemästä ehdotuksesta hyväksymme pari-kolme, jotka muutenkin olemme jo toteuttaneet, he vain eivät ole huomanneet, ja loput pari, joita emme halua, me torjumme sillä, että useimmathan me olemme jo hyväksyneet. Tämä on mutkikasta, öh, peliä…

Viimeisin pyrstönpöyhistely nähtiin eilen. Sen jälkeen, kun Orbán oli keskiviikkona Eurooppa-parlamentin edessä puolustanut Central European Universityn karkottamiseen räätälöityä lainmuutosta ja pahennusta herättänyttä ”Pysäyttäkää Brysseli!” -propagandakampanjaansa, hänet kutsuttiin vielä oman eurooppalaisen kattopuolueensa, konservatiivien EPP:n johdon eteen tekemään tiliä Fidesz-puolueen yksinvaltaisesti hallitseman Unkarin meiningeistä. Ilmeisesti Orbán joutui ottamaan pari askelta taaksepäin, mutta pyrstösulat ylväästi pystyssä.

EPP:n lehdistötiedote on jo herättänyt optimistisia värinöitä ympäri Eurooppaa. EPP ei puhu ”vierailusta” tai ”tapaamisesta” tai ”neuvottelusta” vaan ilmoittaa ”kutsuneensa” tai ”komentaneensa” (summoned) Orbánin eteensä ”selittämään” viimeaikaisia kehityksiä. Avoimen ja vilpittömän keskustelun jälkeen EPP oli pyytänyt Fidesz-puoluetta ja Unkarin viranomaisia toimimaan Euroopan komission pyynnön mukaisesti (siis turvaamaan CEU:n toimintaedellytykset), ja Orbánin kerrotaan ”vakuuttaneen” EPP:lle, että Unkari toimii tämän mukaisesti. EPP kertoo myös antaneensa Orbánille ja Fideszille ”selvän viestin”, että kansalaisoikeuksien rajoittamista tai oikeusvaltioperiaatteen laiminlyömistä ei tulla hyväksymään, ei myöskään akateemisen vapauden ja yliopistojen avoimuuden loukkaamista. EPP ”tahtoo”, että CEU pysyy avoinna ja ”dialogi Yhdysvaltojen kanssa” aloitetaan. Lisäksi EPP kertoo tehneensä selväksi unkarilaisille, että ”Pysäytetään Brysseli” -konsultaation avoimen EU-vastaista retoriikkaa ei voi hyväksyä: Fidesz-puolueen jatkuvat Euroopan-vastaiset hyökkäykset ovat saavuttaneet semmoisen tason, että tätä ei voi enää pitempään suvaita.

Haa, kuulostaapa jämäkältä. Mutta katsotaanpa riikinkukkotanssin seuraavia askelia. Tämän aamun valtion ykköskanavan tv-uutisten ykkösaiheena oli: ”Onnistuimme puolustamaan Unkarin etuja EPP:n istunnossa.” CEU:n asia etenee omaa juridista kulkuaan, ja Unkarille ei kukaan voi sanella ehtoja. Sitä paitsi Orbán oli korostanut, että hallituksen käynnistämä kansallinen konsultaatio ei ole EU:n vastainen vaan sen päämääränä on unionin uudistaminen. Lisäksi, kertoo uutistenlukija, Orbán pyysi EPP:n apua EU:n Unkarille epäedullisten päätösten peruuttamiseen.

orban-postepp

Uutisankkurin esittämän tiivistelmän jälkeen uupuneen ja totisen näköinen Orbán (näin syviä otsaryppyjä en muista vielä nähneeni) sekä hänen sanojaan selostava taustatoimittajan ääni toistavat samat pääkohdat vähän monisanaisemmin. Tämän jälkeen nostetaan esiin, tietenkin, György Soros, jonka hetkeä aiemman vierailun jäljet olivat selvästi tuntuneet.

Todellakin György Soros on käynyt täällä, ellen olisi teidän uutisistanne sitä tiennyt, olisin sen nähnyt näistä raunioista, hän oli koettanut täällä useammassakin paikassa tehdä myyräntyötä Unkaria vastaan, sen työn jälkiä kohtasin täällä. Tämä on oma urheilulajinsa, on niitä, jotka haluavat vahingoittaa Unkaria, on niitä, jotka puolustavat. Rupesin siis laittamaan täällä asioita kuntoon ja uskon, että se myös onnistui.

Katsojia muistutetaan myös siitä, että Unkari on pyytänyt unkarilaisille perheille epäedullisten (?) energiaunionisuunnitelmien peruuttamista. Ja tietenkin: Unkari ei edelleenkään suostu laittomien migranttien valvomattomaan maahanmuuttoon. (Edelleenkin: turvapaikanhakijat eivät ole ”laittomia” eivätkä ”maahanmuuttajia”, eikä EU ole ollut vaatimassa Unkarilta muuta kuin 1294 (jo ennalta valikoidun) turvapaikanhakijan vastaanottamista Kreikan ja Italian niskoilta ja heidän hakemustensa käsittelyä.) Mitähän tulikaan sovittua siitä Euroopan-vastaisesta kampanjoimisesta?

Pehmeämpää puolta edustamaan marssitetaan sitten pääministerin kakkosmiehistä toinen, ministeri Antal Rogán, jonka mukaan kaikille on tullut selväksi, että Unkarin paikka on Euroopassa ja Fidesz-puolueen EPP:ssä, ja Orbán on myös vakuuttanut Unkarin olevan jatkossakin aina valmis neuvottelemaan. EPP:n edustajista haastateltavaksi otetaan Fidesz-myönteisenä tunnettu ryhmänjohtaja Manfred Weber, jonka mielestä Unkarin demokraattisesti valittu hallitus on aina valmis neuvottelemaan ja on toiminut aivan oikein. Ei siis hiiskahdustakaan niistä paljon tiukemmista kriittisistä äänenpainoista, joita Unkaria kohtaan on kuultu, eikä siitä, että samaisen Weberin mielestä Budapestin toimenpiteet [CEU:ta kohtaan] eivät ole hyväksyttäviä.

Mutta sitten päästään asiaan eli György Sorosiin. Unkarin hallitus odottaa selvitystä siitä, mistä oikein Soros on neuvotellut Brysselissä EU:n korkeimman johdon kanssa (siis miljoonien maahanmuuttajien asuttamisesta Eurooppaan ja Unkarin vahingoittamisesta) ja miksi ”miljoonien elämän tuhonnut keinottelija” otetaan avosylin vastaan Brysselissä. Tästä siirrytään suoraan Makedoniaan, missä kaduilla mellakoidaan ja Magyar Idők -lehden (hallituksen kenties uskollisimman äänitorven, jota uutistoimitus yksityiskohtaisesti siteeraa) mukaan taustalla on György Soros, jonka vale-kansalaisjärjestöt käyttävät hyväkseen etnisiä jännitteitä nostaakseen ”maahanmuuttomyönteiset” sosiaalidemokraatit valtaan ja tuhotakseen koko Makedonian valtion. Makedoniassa on näköjään perustettu myös ”Pysäyttäkää Soros” -järjestö, jonka edustajat ovat jatkuvasti kaduilla mieltään osoittamassa – uutiskuvassa näkyvä iäkkäänpuoleinen joukko muistuttaa kovasti Fidesz-puolueen aggressiivisia mummoja ja ”Suolahapposetää”. Ja tietenkin kuviin pääsee myös – tällä kertaa hörhö-tv-kanava EchoTV:n ohjelmasta siteerattu – tässä blogissakin monesti esillä ollut Orbánin hovihistorioitsija Mária Schmidt, jonka mielestä ”Soros noudattaa kaikkialla samaa käsikirjoitusta” ja Etelä-Balkan on Sorosille tärkeä, koska sen kautta on tarkoitus tuoda Eurooppaan ne maahanmuuttajien laumat…

Tätä kauraa – Orbán puolustaa Unkaria EU:n kohtuuttomalta määräilyltä, ilkeä keinottelija Soros haluaa tuhota Euroopan kansallisvaltiot tuomalla tänne väkisin miljoonia maahanmuuttajia – siis Unkarin valtion ykköskanavan uutisissa tarjottiin, yhteensä 12 minuuttia eli lähes puolet säineen ja urheiluineen puolen tunnin mittaisesta uutislähetyksestä. Kotimaan uutisissa riikinkukkotanssissa näyttäisi olevan aivan toiset askeleet.

Mitä siis voi odottaa CEU:n ja muiden EPP:n puhuttelussa esillä olleiden asioiden suhteen? Optimistit muistuttavat, että EPP:n äänilaji on nyt aikaisempaa selvästi tiukempi, ja diplomatian kielen yleiset tyylisäännöt huomioon ottaen EPP:n lausunto voidaan lukea suorastaan nöyryyttäviksi nuhteiksi Orbánille. Brysseli näyttäisi lopultakin olevan ryhdistäytymässä, mutta riittääkö se? Ja mitä tarkoittaa EPP:n lausunnossa mainittu ”neuvottelu USA:n kanssa”? Tähän mennessähän CEU:n kohtalosta ei ole päästy neuvottelemaan sen takia, että Unkari ja sen uusi korkeakoululaki edellyttävät sopimusta Unkarin ja Yhdysvaltain hallitusten kesken, Yhdysvalloissa taas korkeakoulut eivät ole liittovaltio- vaan osavaltiotason asia eikä Trumpin hallinto suostu tässä sopimuspuoleksi.

Toivoisinpa vain, että EU:n päättäjät tosissaan perehtyisivät siihen, missä muodossa heidän Orbánin kanssa käymistään neuvotteluista tiedotetaan Unkarin kansalle, niin hallituksen propagandatuuttina toimivassa valtionmediassa kuin hallituksen kotisivuillakin. Tai voisivat ainakin katsoa tämän tuposentuoreen valtion varoilla kustannetun tietoiskun, tässä Vastagbőr-blogin tubettamassa versiossa on englanninkielinen tekstityskin. Kuten 444.hu:n sivulla huomautetaan:

Varmaan sen sävy on näin hillitty siksi, että lauantaina Brysselissä EPP vähän näpäytti Viktor Orbánia. Ellei näin olisi, niin varmaan tässä näytettäisiin Sorosin nimen mainitsemisen yhteydessä vanhoja juutalais- ja nuoria muslimimiehiä yhteisvoimin vuodattamassa viattoman unkarilaisen neidon verta.

Jälleen kerran, Viktor: Mitäs me sovittiinkaan siitä EU-vastaisesta retoriikasta?


Brysselissä ja peräkylissä

huhtikuu 28, 2017

Täytyy vielä palata Central European Universityn tapaukseen, johon optimistisimmat ovat jo arvelleet Viktor Orbánin vihdoinkin kompastuvan. Orbánin EU-vastainen kekkalointi on lopultakin saanut Brysselin hermostumaan, niin että Suomessakin uutiskynnys ylittyi, kun Unkarin pääministeri joutui Euroopan pääkallonpaikalle tekemään tiliä toimistaan. CEU:n ohella esille nostettiin myös tässäkin blogissa jo selostettu ja suomennettu ”kansallinen konsultaatio” johdattelevine ja valheellisine kysymyksineen (”Brysseli haluaa täyttää Unkarin laittomilla maahanmuuttajilla, estää meitä alentamasta energiahintoja ja veroja ja luomasta lisää työpaikkoja – eihän tämmöistä voi sallia, eihän, eihän?”). Siihen on Euroopan komissio jo laatinut selkeän vastauskirjasen (verkossa myös englanniksi), jossa kyselyn perättömät väitteet kohta kohdalta kumotaan.

Keskiviikkona Orbán siis puolusti linjaansa Euroopan parlamentin edessä, kiistäen itsepintaisesti kaikki syytökset. CEU:ta ei todellakaan olla sulkemassa. (Siis sekä yliopisto itse että lukemattomat oppineet ja oikeusoppineet kautta Unkarin ja Euroopan ovat ymmärtäneet parlamentista pikavauhtia läpi runnotun lainmuutoksen aivan väärin ja hermoilevat täysin aiheettomasti?) Uusi laki ei muka ole mitenkään ristiriidassa Euroopan lakien ja kansainvälisten sopimusten kanssa, eikä Orbán aio perua sitä. Euroopan komissio käynnisti rikkomusmenettelyn Unkaria kohtaan, ja selvitystä vaaditaan kuukauden kuluessa, mutta saattaa käydä niin, että CEU:n kannalta aika loppuu kesken: monet povailevat, että Orbánia ei saada antamaan periksi, ennen kuin uusi laki on jo tehnyt lopun CEU:n toiminnasta Unkarissa ja pakottanut sen muuttamaan maasta. Avoin kysymys on korkeintaan, haluaako eurooppalainen kattopuolue EPP ryhtyä kovistelemaan jäsentään Fidesztä ja riittävätkö sen painostuskeinot.

Tästähän on kerrottu kaikissa Euroopan uutisvälineissä. Vähemmän kansainvälistä huomiota sai Unkarin oppositiomedioissa hilpeyttä herättänyt mielenosoitustempaus. Nimittäin: jo aiemmin niin kutsutuilla rauhanmarsseilla tukeaan hallitukselle osoittanut ”vapaa kansalaisjärjestö” (tai paremminkin GONGO eli government-organized non-government organization) Civil Összefogás Fórum (‘Kansalaisten yhteishenkifoorumiksi’ sen ehkä voisi suomentaa), jota oppositiolähteiden mukaan rahoittavat Unkarin veronmaksajat Fidesz-puolueen välityksellä, järjesti nyt joukon aktivistejaan Brysseliin osoittamaan solidaarisuuttaan ja protestoimaan György Sorosin vierailua ja vastaanottoa vastaan. Viitisenkymmentä CÖF-aktiivia, joiden lentolippuja ei ollut ainakaan Soros maksanut, seisoi europarlamentin edessä CÖF-liput jännityksestä hieman miten päin sattui (kuva 444.hu:n jutusta). (Paikalla oli myös CEU:n puolesta mieltään osoittavaa joukkoa, kertoo hvg.hu, ilmeisesti noin kaksi kertaa niin paljon kuin CÖF:n väkeä, joskin CEU-mielenilmaisijat olivat keskimäärin noin puolta nuorempia.)

cöf

Mielenilmauksessa laulettiin kansallislaulua, luettiin Isä meidän -rukous (ihan totta!) ja kannustettiin Viktoria. Tunnelmaa pilaamaan ilmestyi kuitenkin paikallinen poliisi, joka hajotti tilaisuuden, koska siitä ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti. Hvg.hu-sivuston mukaan tämä hajottaminen sujui hieman hankalasti: poliisit yrittivät selittää, että CÖF-mielenilmaus oli asianmukaisesti ilmoitettu vasta seuraavaksi päiväksi, joten nyt ei vielä oikein sopisi, mutta hallituksen tukijoukoissa ei kielitaito oikein riittänyt kommunikointiin poliisien kanssa.

Vaan ei tässä vielä kaikki. Ihmisoikeusjärjestö TASZ (Társaság a Szabadságjogokért), yksi Unkarin hallituksen nimenomaisesti vastustajikseen nimeämiä ”Sorosin valekansalaisjärjestöjä”, tarttui tilaisuuteen ja ryhtyi keräämään tulisia hiiliä CÖF:n pään päälle. Facebook-puheenvuorossaan se julisti solidaarisesti tukevansa myös CÖF:n oikeutta vapaaseen mielenilmaukseen: pelkkä asianmukaisen ilmoituksen tekemättä jättäminen ei anna poliisille oikeutta hajottaa mielenosoitusta. Hih hih.

Suuri keskustelu on nyt ohi, Orbán on palannut omalle maalleen ja pitänyt omalle väelleen perinteisen perjantaiaamun radiopuheenvuoronsa. Se löytyy tietenkin hallituksen verkkosivuilta, ja ykkösaiheena ei ole CEU, ei Soros eivätkä kansalaisjärjestöt vaan, tietenkin, Unkarin turvallisuus – joka on nyt taattu pitkäksi aikaa, kun maan etelärajalle on valmistunut kaksinkertainen, käytännössä läpitunkematon raja-aitajärjestelmä.

Ja turvallisuudesta on toki kysymys myös Brysselissä, sillä ”kun Unkarin kimppuun hyökätään, pääministerin on lähdettävä puolustamaan maataan”. György Soros ja kansalaisjärjestöt ovat hyökänneet Unkarin maahanmuuttopolitiikan kimppuun, vaativat purkamaan aidat ja päästämään maahan joukoittain laittomia maahanmuuttajia. (Tästä ilmauksesta ei Orbán selvästikään halua luopua, vaikka miten selitettäisiin, että turvapaikanhakijalla – joka siis ei ole ”maahanmuuttaja” – on kansainvälisten sopimusten mukaan oikeus jättää turvapaikkahakemus ja odottaa sen käsittelyä.)

Pääministeri selitti näin: Sorosin migraatio-ohjelman mukaisesti EU:hun pitää joka vuosi tuoda miljoona maahanmuuttajaa, joiden rahoittamiseen Soros mielellään myöntää lainaa. Siksi hänen verkostonsa pyrkii kansainvälisen painostuksen kautta pakottamaan Unkarin päästämään maahanmuuttajat sisään tai läpi. ”Juuri tämä on tehnyt finanssikeinottelija György Sorosista maahanmuuttoa kannattavan eurooppalaisen poliitikko György Sorosin”, hän luonnehti asiaa.

Myös kahden bangladeshiläisen turvapaikanhakijan tapaus osoittaa Orbánin mielestä, että Soros on rakentanut laajan Unkarin-vastaisen järjestelmän. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli nimittäin todennut, että miehet oli pidätetty lainvastaisesti, ja määräsi Unkarin maksamaan oikeudenkäyntikulut sekä bangladeshiläisille kelpo korvaukset. Orbánin mukaan tässä ”Sorosin rahoittama järjestö” (Unkarin Helsinki-komitea, joka edusti pakolaisia oikeudessa) oli haastanut Unkarin oikeuteen, asiantuntijana kuultiin toista Soros-järjestöä, ja oikeuden puheenjohtajanakin oli Soros-yliopiston opettajana toimiva oikeusoppinut. (Ja tällä tavalla myös CEU liittyy kuin liittyykin asiaan.) Tällä tavalla Unkaria tullaan lypsämään jatkossakin. El akarják venni a magyarok pénzét, ne haluavat viedä unkarilaisten rahat! Paljon selvemmin ei asiaa voisi ilmaista niin, että pustan peräkylissäkin ymmärretään. (Eikä paljon selvemmin voisi huomiota viedä siltä, ketkä oikeastaan Unkarin veronmaksajien rahat vievät: että valtakunnan korkein johto viettää luksuselämää, jollaiseen sillä ei palkkansa perusteella mitenkään voisi olla varaa, ja että koko aikuisikänsä ammattipoliitikkona toiminut pääministeri Orbán on jotenkin mystisesti onnistunut keräämään huikean omaisuuden.)

Niinpä. Samaan aikaan kun sivistyneistön somekuplassa puhutaan akateemisesta vapaudesta ja kansainvälisyydestä ja ihmisoikeuksista, Abcúg-blogin väki lähti maan hiljaisten, pienten paikkakuntien vähemmän koulutettujen ihmisten pariin selvittämään, mitä nämä tietävät ajankohtaisista asioista ja uutisaiheista, mitä heille sanovat ”Soros” tai ”CEU”. Ja tähän tapaan Kitti Fődi tiivistää heidän ajatuksiaan:

Kysyimme bussipysäkillä odottelevilta kahdelta naiselta ja heidän lapsiltaan, mitä he katsovat tv:stä joutohetkinään. Nämä vastasivat oitis, että ei ainakaan uutisia, siellä on pelkkää valehtelua ja loanheittoa. M3-kanavaa (valtion viihdekanava) he sitä vastoin katsovat mielellään, siellä näytetään vanhoja hyviä elokuvia, joita on kiva katsella ja muistella entisaikoja. (…)
Poikkesimme paikalliseen krouviin, missä seinällä riippuva tv oli sammuksissa. Tiskin takana seisova tyttö ei sitä yleensä avaa, sillä hänen mukaansa se ei kiinnosta ketään, ja jos joku joskus kaukosäätimeen tarttuukin, niin musiikkikanavaa tai jotain elokuvaa etsien. Tyttö itse ei välitä politiikasta, Sorosista hän ei ole koskaan kuullutkaan. (…)
Józsi, joka tuli krouviin lämmittelemään, tilaa Hevesin läänin paikallislehteä, ja se hänen mielestään riittääkin paikalliseksi kulttuuriksi. Hän katselee tv:tä, mutta yleensä vain selaa läpi kymmenen kanavaa ja sulkee sitten tv:n, kun ei löydä mitään. M1-kanavaa [valtion ykköskanava] hän suorastaan inhoaa, sillä siellä aina vain haukutaan [edellisen sosialistihallituksen pääministeriä] Gyurcsánya. CEU:sta hän ei ole kuullutkaan, mutta Sorosin nimen hän hetken mietittyään tunnistaa:
György Soros? Odotas! LMP [= vihreä oppositiopuolue]? Ai joo, se paska, tukee maahanmuuttajia, eikö niin? Se pitäisi ampua siellä Amerikassa ja sillä siisti.

Ja niin edelleen. Tarinoita ei tarvitse kertoa montakaan, kun selviää, että kaikissa toistuu sama. Nämä ihmiset eivät seuraa politiikkaa eivätkä maailman tapahtumia. He eivät ole mitenkään erityisen innoissaan Orbánista tai Fidesz-puolueesta, jotkut ovat suorastaan suivaantuneita jatkuvaan Unkari nousuun -hehkutukseen, kun ei mitään positiivista muutosta näy heidän omassa arjessaan. Mutta eivät he kannata mitään muutakaan puoluetta tai oppositiopoliitikkoa, vaan kääntävät selkänsä politiikalle tykkänään – he eivät kerta kaikkiaan usko, että voisivat mitenkään vaikuttaa mihinkään.

Jokin kansainvälinen yliopisto Budapestissa ei maan hiljaisia heilauta mihinkään, eikä jonkun kansainvälisen finanssimiehen nimi sano heille mitään. Mutta yksi asia on heidänkin tietoisuuteensa tunkeutunut: maahanmuuttajat. Pienten peräkylien asukkaat, jotka eivät ole ikinä nähneet oikeaa ”maahanmuuttajaa”, eivät vilaustakaan pakolaiskriisin Eurooppaan tuomista Lähi-Idän tai Afrikan ihmisistä, ovat aivan vakuuttuneita siitä, että ”maahanmuuttajien” mukana tulevat Eurooppaan islam, väkivalta ja terrorismi. ”Ei niissä ole ainuttakaan säädyllistä ihmistä, ei yhtään kunnon perheenisää, jolla olisi siellä kotipuolessa työ ja asunto”, kertoo suunnilleen Budapestin ja Debrecenin puolessavälissä, kuudentuhannen asukkaan Fegyvernekissä asuva vanhempi mies – joka ei tosin itse ole nähnyt ainuttakaan ”migranttia”.

Viha ja pelko. Ne leviävät. Valitettavasti myös paljon paremmin kuin Euroopan komission painattamat valistuslehtiset. Kysymys kuuluu vain, saadaanko tähän liitetyksi vielä Orbánin puheessaan pohjustelema ”ne vie meidän rahat” -linja, niin että köyhimmät ja onnettomimmat eivät vain mykkänä tyydy kaikkeen tapahtuvaan vaan heidät saadaan vielä talikot ja soihdut käsissä rajat kiinni -marssille.

 


Yliopisto- ja naisasiaa

huhtikuu 5, 2017

Kävi sitten niin kuin pelättiin. Unkarin uusi ”lex CEU”, joka tekee Central European Universityn toiminnan Unkarissa käytännössä mahdottomaksi, ajettiin nopeutetulla menettelyllä läpi parlamentista. Unkarin paras eliittiyliopisto on tuhottava, oli syynä sitten pelkkä järjetön viha miljardööri-vaikuttaja George/György Sorosia ja hänen Avoin yhteiskunta -säätiötään kohtaan tai isoveli Putinin painostus, kuten jotkut ovat epäilleet. (CEU, joka perustettiin tukemaan Itä-Euroopan nuoria demokratioita järjestelmänvaihdoksen jälkeen, on kouluttanut huomattavan paljon nuorta älymystöä entisiin Neuvostoliiton satelliittimaihin. Venäjän nykyisiä vallanpitäjiä ei välttämättä miellytä se, että amerikkalainen yliopisto työntää amerikkalaisten opetussuunnitelmien mukaan pätevöityneitä asiantuntijoita Venäjän lähialueiden politiikan ja hallinnon johtopaikoille.) Putinin pojat ovat itse asiassa samaan tapaan olleet jo joulukuusta saakka sulkemassa Pietarin Eurooppalaista yliopistoa, ilmeisesti hyvin samantapaisista syistä.

Eilisessä äänestyksessä 199 edustajasta 161 äänesti lain puolesta: vastaan äänestivät sosialistipuolue MSZP, vihreä LMP sekä seitsemän riippumatonta edustajaa, äänestämättä jättivät äärioikeisto-opposition Jobbik sekä sosialisteista lohjennut, entisen pääministerin Ferenc Gyurcsányn johtama Demokraattinen Koalitio. Protestit jatkuvat, vaikka kukaan ei tiedä, mitä hyötyä niistä voisi olla.

On ollut yrityksiä sulkea Budapestin Tonavaa ylittävät sillat liikenteeltä, ja Budapestin Tekniikan ja taloustieteiden yliopiston (BME) sosiologian ja viestintätieteen laitoksen opettaja Tibor Bárány on uhannut ryhtyä lakkoon CEU:n puolesta, mikäli saa rinnalleen vähintään 200 kollegaa. Jossain ilmeisesti kerätään myös allekirjoituksia presidentti János Áderille kohdistettuun vetoomukseen: Áder voisi ainakin viivyttää lain hyväksymistä jättämällä sen allekirjoittamatta. Suurempia toiveita ei tämän suhteen tunnu kukaan elättelevän. Presidentti Áderille on kirjoittanut henkilökohtaisen vetoomuksen myös maailmankuulu verkostotutkija Albert László Barabási, mutta Áderin puoluelojaalisuutta pidetään yleisesti järkkymättömänä.

Taas kerran siis Unkarissa ja Euroopassa pyöritellään päitä: koko ajan tapahtuu aina vain mahdottomampia ja törkeämpiä asioita, eikä kukaan tunnu pystyvän pysäyttämään tapahtumien kulkua. Kukaan ei edes tunnu välittävän siitä, että Unkarin vallanpitäjät itse sotkeutuvat omiin sanoihinsa: inhimillisten voimavarojen ministeri Zoltán Balog onnistui samassa radiopuheenvuorossaan sekä kiistämään, että laki kohdistuisi nimenomaan CEU:ta vastaan (eihän toki, tässä on yleisestä yliopistojen sääntelystä kysymys), että selittämään, miksi nimenomaan CEU on hyökkäyksen kohteena (siellä koulutetaan ”Sorosin sotilaita”). Ei edes Yhdysvaltain ulkoministeriö, joka harvinaisen painokkaasti ilmaisi vastalauseensa lex CEU:n johdosta, ole saanut työnnetyksi kapulaa Unkarin lainsäädäntökoneen rattaisiin.

CEU siis saattaa joutua sulkemaan ovensa Unkarissa. Monet Euroopan kaupungit, ainakin Liettuan Vilnius, Puolan Słupsk ja tietenkin Wien ovat jo ilmoittaneet mielellään tarjoavansa kansainväliselle eliittiyliopistolle uuden kodin. Ilmeisestikään tässä jutussa häviäjänä ei ole CEU eikä Soros vaan Unkari, jolle yliopiston lähtö merkitsisi uutta aivovuodon aaltoa.

Asiassa on sekin mielenkiintoinen puoli, että samaan aikaan lex CEU:n kanssa Unkari on säätämässä myös Venäjän ”agenttilain” mallin mukaista lakia, jolla ulkomailta tukea saavat kansalaisjärjestöt velvoitettaisiin rekisteröitymään ja raportoimaan toiminnastaan. 444.hu-sivuston mukaan laki on tulossa huonoimpaan mahdolliseen aikaan, juuri kun NATO on tehostamassa Itä-Euroopan liittolaismaissaan Venäjän tiedotustoiminnan ja tiedustelun vastaisia toimia. Sitä paitsi tämä laki, toisin kuin yliopistolainsäädäntö, jonka aina voi selittää olevan kunkin maan yksityinen sisäinen asia, liittyy kansainvälisillä sopimuksilla säädeltyihin asioihin. Jos tämä laki säädetään, ”tätä tarinaa ei enää millään lastalla raaputeta pois maailman lehdistön uutissivuilta, jotka jo nyt lukevat Orbánin äärioikeistolaisiin”, ja näin Unkari päätyy kansainvälisen yleisön silmissä lopullisesti Venäjän ja Valko-Venäjän rinnalle, kirjoittaa 444.hu.

Yksi mielenkiintoinen tapahtumien haara vielä kannattaa tässä mainita. Olen jo ennenkin täällä kirjoittanut Viktor Orbánin suhtautumisesta naisiin julkisessa päätöksenteossa: parin vuoden takaisessa puheessaan hän teki varsin selväksi, että politiikka on hänen mielestään vahvimmillekin naisille liian kovaa peliä (mikä toki on sääli, koska naisilla on tietenkin aivan erilainen näkökulma asioihin kuin miehillä…). Orbánin hallituksessa ei istukaan yhtään naista, mutta joihinkin tärkeisiin tehtäviin naisia on silti kelpuutettu. Pari vuotta sitten valtiosihteeri Gergely Prőhle kehui, että tuolloin vastanimitetyt USA:n Unkarin-lähettiläs Colleen Bell ja Unkarin USA:n-lähettiläs Réka Szemerkényi, molemmat neljän lapsen äitejä (tämä nimenomaan piti mainita), voisivat viedä näiden kahden maan välisen kommunikaation käytännöllisemmälle, reaaliselle tasolle.

Nyt sitten Szemerkényi on komennettu kotiin. Potkujen syynä on väittämän mukaan se, että Szemerkényi ei onnistunut diplomaattisten kanaviensa avulla välittämään Yhdysvaltain hallitukselle ”oikeaa” näkemystä lex CEU:sta eikä tekemään selväksi, että kyse ei suinkaan ole diskriminaatiosta vaan täysin lain puitteissa mennään… Pääministeri Orbán ei halunnut selitellä päätöstä sen kummemmin vaan vastasi parlamentin käytävällä kyselevälle toimittajalle: Nőügyekkel nem foglalkozom. ‘En puutu naisjuttuihin.’

Naisjuttuihin. Siis: suurlähettilään erottaminen virastaan maailman mahtavimman suurvallan pääkaupungissa on ”naisjuttu”, jos kyseinen suurlähettiläs sattuu olemaan nainen. (Ja tietenkin hänen paikalleen ollaan nimittämässä miestä, jolla on peräti parin vuoden kokemus ulkoministeriön palveluksessa.) Oppositiomediat ja some ovatkin jo muutaman tunnin ajan lainehtineet erilaisia raivon ja närkästyksen purkauksia. Tunnot tiivistää esimerkiksi 444.hu-sivustolla Zsolt Sarkadi: Tästä päivästä lähtien Fidesz-KDNP:n virallinen ideologia on moukkamaisuus (tahóság):

Vuonna 2017 olemme päässeet niin pitkälle, että parlamentissa nykyään rellestävien poliitikkojen rinnalla jopa József Torgyán [äskettäin edesmennyt entisen pientalonpoikien puolueen johtaja] vaikuttaisi monokkelisilmäiseltä herrasmieheltä. Sillä Unkarin 27 viime vuodesta voi sanoa paljon pahaa, mutta silti on aivan varmaa, että minä hyvänsä 27 viime vuoden päivänä parlamentissa oli koolla enemmän sivistystä kuin nyt. Toki hallitukset ja kansanedustajat jo ennen vuotta 2010 veivät julkista omaisuutta suunnilleen kottikärrykaupalla kotiinsa, mutta jotenkin he silti pystyivät tekemään sen niin, etteivät samalla käyneet hakkuineen Unkarin sivistyneen tasavallan joka ainoan tukipylvään kimppuun.