Kohtauksia eräästä avioliitosta

Unkarin tapahtumista näkyy edelleenkin Suomessa uutisoitavan vain rallikisoissa sattunut, neljä ihmishenkeä vaatinut onnettomuus. Ehkä kansainvälinen media on väsähtänyt toistuviin mielenosoituksiin, joista ei kuitenkaan tunnu seuraavan yhtään mitään, tai Orbánin ja hänen ulkoministeriönsä jatkuvaan Venäjän-nuoleskeluun ja EU:n haukkumiseen samalla kun Brysselissä kuitenkin taivutaan kaikkiin yhteispäätöksiin… Mutta nyt on ainakin pikkuisen uudenlainen poliittinen voima ilmestynyt näyttämölle, ja eilen illalla oli Budapestin keskustassa useampia tuhansia mielenosoittajia vaatimassa Orbánin ja hänen hallituksensa eroa.

Péter Magyar pitää puhetta. Lujza Hetesi-Szabón kuva Telex-uutissivuston jutusta.

Mielenosoituksen siis kutsui koolle Péter Magyar, entisen oikeusministerin Judit Vargan entinen aviomies, joka suuren armahdusskandaalin jälkeen ryhtyi avoimesti haastamaan Orbánia ja Fidesz-puoluetta. Tällä hetkellä hän on perustamassa uutta puoluetta kilpailemaan tähänastisten pienten ja väsyneiden oppositiosirpaleiden kanssa, ja kansan parissa vallitsee joltinenkin innostus, vaikka älymystökuplassani skeptiset äänet toppuuttelevat ja muistuttavat, että Péter Magyar on entinen systeemin sisäpiiriläinen eikä ideologialtaan – sikäli kuin hänellä sellaista on – juuri Fidesz-puolueen linjasta poikkea. Ja koska hänellä ei ole selvää linjaa vaan korkeintaan henkilökohtainen karismansa, myös hallituksen mediaimperiumin viime päivien tehotulitus on kohdistettu henkilökohtaisiin asioihin. On siis tapahtunut juuri se, mitä Magyar väitti alun perin halunneensa välttää, eli Péter Magyarin ja Judit Vargan avioliittohelvetin yksityiskohtia on ruvettu levittelemään julkisuuteen, alkaen jo äskettäin tässäkin blogissa esillä olleesta riidasta, jonka päätteeksi Judit Varga lapsineen joutui poistumaan poliisiautolla.

Eilen Péter Magyar julkaisi myös YouTubessa (unkarin- ja englanninkielisin tekstein) keskustelun, jonka oli salaa äänittänyt heidän silloin vielä yhteisessä kodissaan tammikuussa 2023, vähän ennen kuin heidän erostaan virallisesti ilmoitettiin.

Keskustelu liittyy jo vuosikausia käynnissä olleeseen ns. Völner-Schadl-juttuun. Marraskuussa 2021 Unkarin ulosottoviranomaisten kattojärjestön johtaja György Schadl pidätettiin raskaiden korruptioepäilysten takia. Kävi ilmi, että hänellä oli viimeistään vuodesta 2018 saakka ollut oikeusministeriön valtiosihteerin Pál Völnerin kanssa rikollista yhteistyötä, johon liittyi lahjontaa, virkanimitysten sumpulointia, rahanpesua ynnä muita hämäräbisneksiä. Oikeusministeri Judit Varga välttyi sotkeutumiselta tähän juttuun, koska hallituskoalition superenemmistö parlamentissa esti parlamentaarisen tutkintalautakunnan perustamisen. Salaa tallennetussa keskustelussa Judit Varga kertoo miehelleen, että ”propagandaministeri” Antal Rogánin miehet kävivät syyttäjänvirastossa käsittelemässä jutun tutkinta-aineiston papereita ja poistattivat niistä omat nimensä. Péter Magyarin mielestä tässä on riittävästi aihetta Viktor Orbánin ja koko hänen hallituksensa ja korruptoituneen järjestelmänsä kaatamiseen.

Judit Varga on reagoinut tähän somessa ensin ilmoittaen, että ei haluaisi enää repiä auki traumaattisen avioliittonsa haavoja, ja sitten kuitenkin pitkällä Facebook-postauksella, jossa syyttää ex-miestään jatkuvasta terrorisoinnista ja uhkailusta. (Kuinka ollakaan, Vargan postauksia on jaettu ja levitetty somessa ilmeisesti myös keskusjohtoisesti, Fidesz-puolueen johdon määräyksestä, ja niiden perään ilmestyy kasoittain outoja, aasialaisia tykkääjiä, jollaisia tunnetusti voi ostaa somenäkyvyyden lisäämiseksi.) Tarinansa tueksi Varga selostaa kohtauksen avioliittonsa loppuajoilta: hän oli jo nukkumassa, kun Péter Magyar saapui aamuyöstä kotiin pahalla tuulella.

”Hän tuli raivoten makuuhuoneeseen, sytytti valot, ja kuulin, miten hän vahvasti humalaisin äänenpainoin syyti niskaani valikoituja solvauksia: miten kehtaan nolata hänet ystäviensä edessä tällä tavalla, kun ei minua saanut kiinni puhelimella. Käytin menetelmää, jonka olin vuosien mittaan kehittänyt, tuollaisissa tilanteissa on parempi olla hiljaa, ja pysyin vain paikoillani, selin häneen makuulla vuoteessa odottaen, että jos ei vastausta tule, hän aikanaan rauhoittuisi. Mutta hän ei antanut periksi. Karjuen ja haukkuen hän kiskoi sängyn päätyhyllyltä kirjat ja paiskoi ne selkääni vasten. Osa kirjoista lensi ylitseni ja putosi viereeni lattialle. Muistan sen hyvin, sillä seuraavana aamuna järjestin itse paikat. Sitten hän riisui housunsa ja heitti nekin vöineen päivineen minua päin. Tunsin, miten vyönsolki iskeytyi selkääni. Yritin käpertyä yhä pienemmäksi ja odotin seuraavaa iskua, pelkäsin, että se osuisi selkärankaani, mutta en uskaltanut liikkua. Samalla ajattelin mielessäni jotain kaunista sävelmää, että tämä kohtaus menisi mahdollisimman nopeasti ohi. Tähän olin jo ehtinyt kehittää melkoisen rutiinin. Vaitiolo tehosi, äkkiä kaikki oli ohi, hän meni olohuoneeseen ja kävi maata sohvalle, jonne sitten nukahti. Minulla oli kammottava olo. Mutta silloin en enää piitannut. Olin tuolloin jo aikaa sitten päättänyt, että otan hänestä eron.”

Tällä vastenmielisellä välikohtauksella Judit Varga sitten ilmeisesti perustelee sitä, että kaikkea Magyarin salaa tallentamassa keskustelussa sanottua ei pidä ottaa vakavasti. Magyar oli reagoinut vaimonsa eroaikeisiin kiristyksellä ja uhkailulla, ja siihen tämäkin keskustelu Vargan mukaan liittyi:

”Hän luki ääneen jo lehdissä ilmestyneitä juoruja, ja kun hän kerran oli terrorisoinut minua jo päiväkausia, sanoin sen, mitä hän halusi kuulla, että pääsisin mahdollisimman nopeasti pakoon tilanteesta. Tällaisessa tilanteessa kenelle hyvänsä voi käydä niin, että hän peloteltuna sanoo semmoista, mitä ei tosissaan ajattele.

Olen ylpeä siitä, että sain olla Viktor Orbánin johtaman hallituksen oikeusministeri, ja siitä, että olen Fidesz-puolueen jäsen. Kaikista konflikteista ja hyökkäyksistä huolimatta minulle on suunnaton kunnia, että olen saanut palvella isänmaatani monien hyvien asioiden puolesta.”

Orbánin järjestelmän media ja mediavaikuttajat, ykkös-kuratykki Zsolt Bayeria myöten, ampuvat nyt Péter Magyaria kovilla. ”Toistakymmentä vuotta me täällä Fidesz-puolueessa olemme inhonneet, vältelleet, halveksineet tätä mitättömyyttä, tätä roistoa, jo toistakymmentä vuotta olemme tienneet, miten hän kohtelee vaimoaan, ja senkin, että tämä tuplanolla ei ikinä anna anteeksi sitä, että hänestä ei tullut mitään, kun taas hänen vaimonsa pääsi pitkälle.” Tämähän voi hyvinkin olla totta. Niin kuin tubettaja Edina Pottyondy toteaa, poikkeuksellisesti Orbánin Unkarin valtamedia saattaakin olla oikeassa: ehkä Péter Magyar todellakin on väkivaltainen vaimonhakkaaja ja narsistinen psykopaatti, valehteleva manipuloija, itsekäs, turhamainen, kateellinen ja vallanhimoinen ihminen, joka kaiken lisäksi halveksii ”maalaisia”. (”Maaseutua” (vidék) on Unkarissa kaikki Budapestin ulkopuolella, Judit Varga on kotoisin Miskolcista, joka on eräänlainen Unkarin Kouvola.) Sillä, näin Pottyondy muistuttaa, tällaisista tyypeistähän koko Fidesz-eliitti paljolti koostuu.

En siis yhtään halua ruveta kiistämään Judit Vargan kamalia kokemuksia saati syyllistää häntä siitä, että hän ei ajoissa jättänyt kolmen lapsensa isää. Tunnetustihan myrkylliseksi muuttuneesta parisuhteesta irrottautuminen ei ole helppoa edes vahvalle ja fiksulle naiselle, ei edes kovalle lakinaiselle ja oikeusministerille. Ei varsinkaan, jos koko ympärillä oleva valtajärjestelmä on ”toistakymmentä vuotta tiennyt”, miten roistomainen mies kohtelee vaimoaan, eikä silti ole eväänsä heilauttanut auttaakseen vaan päinvastoin vaatinut vaimoa pysymään avioliittohelvetissään vähintäänkin vaaleihin asti, etteivät tekopyhän systeemin ”perusarvo”-kulissit kaatuisi. Kahta kauheampaa Judit Vargalle täytyy olla, että hänen kaiken tämän jälkeen pitää tehdä avioliittonsa traumoista tiliä julkisesti ja samalla vielä kerran, jouduttuaan jo luopumaan komeasta poliittisesta urastaan, esittää julkinen uskollisuudenvakuutus Viktor Orbánille ja tämän systeemille. (Ja tässä kohtaa tuntuu siltä, että myös Péter Magyar saattaa olla oikeassa väittäessään, että Judit Vargaa kiristetään jollakin. Voisin veikata, että poliittisen uran päätyttyä Judit Vargalle, niin kauan kuin hän pitää suunsa sopivasti soukalla, on järjestetty säädynmukainen siviilityö ja toimeentulo, samaan tapaan kuin eroamaan joutuneelle presidentti Katalin Novákille on taattu loppuiäksi toimisto, henkilökunta ja mukavat olikkeet.)

Perin kummallinen maku tästä kaikesta jää. Sama virallinen Unkari, joka myös aikoinaan oikeusministeri Judit Vargan suulla on vannonut nollatoleranssia perheväkivallan suhteen, sama Unkari, joka kieltäytyy ratifioimasta naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista Istanbulin sopimusta (koska siinä puhutaan maahanmuutosta ja ”sosiaalisen sukupuolen” käsitteestä), ei kykene suojelemaan perheväkivallalta edes omaa oikeusministeriään, päinvastoin. Ei edes, vaikka tämä on lahjoittanut miehelleen kolme lasta, vieläpä poikalasta, minkä pitäisi parlamentissakin julistetun näkemyksen mukaan taata vaimolle miehen kunnioitus ja siten poistaa kaikki syyt perheväkivaltaan.

Systeemistähän tässä on kyse. Ei yhdestä onnettomasta avioliitosta ja puolisoiden moraalisista kriiseistä, vaan koko järjestelmästä, jonka moraalisen vararikon se paljastaa – aivan samoin kuin yhden armahduspäätöksen julkinen puinti paljasti koko ”lastensuojelulla” ja ”lapsiystävällisyydellä” ratsastavan järjestelmän totaalisen valheellisen tekopyhyyden. Ja näin palataan siihen, mistä Edina Pottyondy puhui jo taannoin järjestämänsä mielenosoituksen yhteydessä ja mihin hän lopettaa yllä linkitetyn videobloginsa (ja tätä voi miettiä myös Suomen tämänhetkisten poliittisten tapahtumien kannalta):

Todellinen hirviö on tässä Unkarin valtio. Voihan tässä sääliä [Vargan ja Magyarin] kolmea lasta. Voi sääliä pahoinpideltyä vaimoa. Voi sääliä väärien syytösten kohteeksi joutunutta miestä. Voi valita maun mukaan. Mutta ennen kaikkea pitää sääliä niitä satoja onnettomia lapsia, jotka ulosottomiehet ovat heittäneet kadulle. Jotka Bicsken [lastenkodin] saalistajat ovat raiskanneet. Ja niitä kymmeniätuhansia lapsia, jotka eivät saa kunnon terveydenhuoltoa, kunnon koulutusta tai turvaa perheen sisäiseltä väkivallalta. Sillä Unkarin valtio toimii kuin rikollisjärjestö ja tuhoaa kaiken, mistä sille ei ole hyötyä.

Katkeaako tämäkin oljenkorsi?

Hohhoo, jaajaa, on tämä maailma mennyt merkilliseksi. Hallitukset kaatuvat ja valtakunnat romahtavat, tai ainakin etusivut täyttyvät, mutta ei sotien tai maailmanlaajuisten katastrofien takia vaan siksi, että jotkut yksittäiset henkilöt toilailevat yksityiselämässään. (Kuka selittäisi minulle, mistä oikein siinä Walesin prinsessan manipuloidussa valokuvassa oikein on kyse ja miksi someen postattuja kuvia ei saisi käsitellä, kun eikö se ole maan tapa ja taiteenlajin ominaisuus? Tai no, en ehkä taida jaksaa välittää tästäkään…)

Viimeksi kirjoitin siitä, miten Péter Magyar, entisen oikeusministerin Judit Vargan ex-mies ja NER:n (Orbánin järjestelmän, jota Orbán itse valtaantulonsa jälkeen nimitti ”kansallisen yhteistoiminnan järjestelmäksi”, a nemzeti együttműködés rendszere, pilkkanimeksi muuttunut lyhenne) sisäpiiriläinen, tähän asti kleptokratian kotipesässä mukavasta elämästä nautiskellut tyylikäs pukumies, julisti Orbánille sodan ja kokosi uuden puoluehankkeensa julkistamistilaisuuteen 15.3. mahtavat kansanjoukot, vielä enemmän väkeä kuin pääministeri itse oli saanut oman puheensa yleisöksi. Monet ilmeisesti epäröivät mutta haluaisivat silti uskaltaa tarttua tähän oljenkorteen: jospa tästä nyt vihdoinkin tulisi monien pikkusirpaleiksi jääneiden oppositioyritelmien jälkeen jotain vähän kestävämpää, esimerkiksi kunnollinen ja kunniallinen porvarillinen kansanpuolue. Tätähän ei Orbánin systeemi – ja kenties erityisesti propagandaministeri Antal Rogán, jota Péter Magyar on ulostuloissaan kuvannut varsinaiseksi pääpahikseksi – voinut jäädä toimettomana katselemaan, joten nyt on julkisuuteen kaadettu Péter Magyarin oma likapyykkisaavi.

Péter Magyarin entinen vaimo, oikeusministeri Judit Varga oli Orbánin hallituksen viehättävin hahmo, tiukka ja tyylikäs leidi, jonka edustavista ominaisuuksista otettiin kaikki irti. Propagandavideoissa Judit Varga sai hulmautella hiuksiaan tai peippailla jalkapallon kanssa läppäri kainalossa, ja vielä pari vuotta sitten, kun Vargan avioliiton rakoilusta jo liikkui juoruja, juorulehden kuvissa Varga, Magyar ja heidän kolme suloista pikku poikaansa herttaisesti leipoivat joulupipareita – ja eroaikeet kiistettiin pontevasti. Vuosi sitten, maaliskuussa 2023, ero lopulta tuli julkiseksi, ja samalla julkisuuteen ilmestyivät väitteet siitä, että Vargaa olisi korkeimmalta tasolta painostettu imagosyistä pysymään avioliitossaan ainakin kevään 2022 vaaleihin asti. Nämä väitteet Magyar sittemmin vahvisti ensimmäisessä pitkässä, Partizán-kanavalle antamassaan haastattelussa. Sittemmin sekä Varga että Magyar on nähty uusien kumppanien seurassa. Judit Vargan uusi miesystävä näyttäisi olevan valtiontalouden tarkastusviraston johtaja, mikä tietenkin nostattaa pieniä ikäviä jääviysepäilyjä.

Nyt kun Péter Magyarin kuukausi sitten pullahdettua julkisuuteen tutkivat journalistit alkoivat selvitellä hänen taustojaan, riippumattoman HVG:n toimittaja sai kuulla, että Magyarin ja Judit Vargan avioliiton vedellessä viimeisiään loppuvuodesta 2021 pariskunnan yhteenotot olisivat äityneet niin rajuiksi, että poliisikin puuttui juttuun. Muutama päivä sitten HVG sai käsiinsä poliisin selonteon. Tuolloisen ministeri Vargan turvallisuudesta vastannut poliisimies kertoo, että Varga oli hänestä vaikuttanut olevan silminnähden peloissaan ja pyytänyt poliisia saattamaan häntä asunnolleen. Poliisi ei mennyt asuntoon sisään mutta kuuli ovelta, että Varga ja Magyar riitelivät sisällä kiivaasti, Varga ilmeisesti pakkasi tavaroitaan ja yritti paeta ikkunasta, Magyar tuntui yrittävän estää häntä ja huusi, että Varga ei saisi lähteä minnekään eikä viedä heidän lapsiaan. ”Saat vielä katua tätä, ei sinua kuitenkaan uskota. Koko hallitus kaatuu vielä tähän, minä järjestän tästä oikein kunnon skandaalin.” Poliisi joutui asunnon ulkopuolelta komentamaan Magyaria päästämään vaimonsa menemään. Ankaran riidan ja huudon jälkeen Varga lähti poliisiautolla noutamaan lapsensa, jotka olivat toisen henkilön asunnossa, Magyar kaahasi paikalle omalla autollaan vaarallista ylinopeutta ja suostui häipymään toisen asunnon ulkopuolelta vasta parin tunnin päästä. Näin siis poliisin raportti, jossa tietenkin saattaa olla vääristelyä tai väärinkäsityksiä, Magyarin mukaan suoranaisia valheita. HVG:n toimittaja muistuttaa myös, että konkreettisesta väkivallasta ei missään kohtaa puhuta, saati että siitä olisi esitetty todisteita tai tehty rikosilmoitusta.

Nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa Péter Magyar riitelee somessa sekä riippumattoman aikakauslehden että erityisesti ministeri Rogánin kanssa, jota syyttää valheellisen ja vääristelevän poliisi-ilmoituksen teettämisestä ja levittämisestä. Magyar sanoutuu myös jyrkästi irti perheväkivallasta ja lupaa uudella poliittisella urallaan erityisesti taistella tätä ilmiötä vastaan asiantuntijoiden avulla. (Aihettakin on, kuten tiedämme – perhe- ja parisuhdeväkivallan vähättelystä on Orbánin hallintoa arvosteltu syystä jo pitkään.) Judit Varga puolestaan postaa Facebookiin – ensi kertaa politiikasta lähtönsä jälkeen – pelkästään lauseen ”Aina on tie ulos.” sekä videopätkän ”Unohtunut kermaviili”. Siinä henkisesti nujerrettu nainen on tulossa kaupasta kotiin kelaten jo valmiiksi mielessään tyrannimaisen miehensä jatkuvia haukkumasanoja, kotona mies sitten jatkaa samoin sanoin haukkumista ja komentelua, kunnes nainen puuskahtaa, että nyt riittää. Selostajaääni kysyy: ”Tuntuuko sinusta, että hän ohjailee jo ajatuksiasikin? Mitään parisuhdeväkivallan muotoa ei saa hyväksyä.” Lopuksi näytetään videon teettäjän, perheväkivallan uhreja auttavan ekumeenisen järjestön yhteystiedot. Tähän postaukseen Péter Magyar vastasi:

Rakas Judit!

Olen tähän asti koko valtakunnan edessä puolustanut sinua, lasteni äitiä.

En tiedä, millä sinua kiristetään, en sitäkään, miksi teet tämän meidän lapsillemme.

En vastedeskään tule levittelemään avioliittomme likapyykkejä julkisuuteen.

Kaksi lausetta. Me elimme huonossa avioliitossa, mutta nyt meillä molemmilla on mahdollisuus onnelliseen suhteeseen. Pidän sinulle peukkua.

Tapahtumia mediasta seuraavan ulkopuolisen hämmennyksen tiivistää Instagramissa tubettaja Edina Pottyondy, taannoisen mielenosoituksen koollekutsuja, kertomalla, että ei poikkeuksellisesti saanut valmiiksi tiistaiaamun YouTube-videotaan, koska ei edelleenkään tiedä, mitä ajattelisi Péter Magyarista.

Mietin pääni puhki, miten törkeästi uhria voi syyllistää, miten mautonta on kyseenalaistaa toisen naisen kokema trauma, ja samalla minua äärettömästi tympii ja hämmentää se, miten neljäntoista vuoden ajan jokaisesta vähänkin suositummasta oppositiovaikuttajasta on tuotu esiin, että hän on homo, vaimonhakkaaja, lasten hyväksikäyttäjä, dollarivasemmistoa, amerikkalaisten agentti. Hemmetin Antal Rogán!

En pysty vääntämään vitsiä siitäkään, miten vaikea minun on tajuta sitä, mitä Magyarin ympärillä tapahtuu, sillä aina välillä minusta tuntuu, että tajuan. Tahtoisin tehdä sen videon vasta sitten, kun vihdoinkin tiedän, mitä oikein ajattelen. Tai kun CIA:lta tulee tarkemmat toimintaohjeet. Lol.

Siihen asti ainakin odotan torstaita, ja tuoko silloin Péter Magyar todella julkisuuteen semmoiset dokumentit, että niihin kaatuu hallitus. (Häipyisi edes Rogán!)

Kävi tässä jupakassa miten kävi, tuhoutui sitten Péter Magyarin poliittinen ura heti alkuunsa vai vasta myöhemmin jos koskaan, yksi ikävä asia tuntuu tässä koko diskurssissa entisestäänkin voimistuneen. Nimittäin politiikan polarisoituminen ja henkilöityminen. Asiakysymyksistä on vaikea tehdä politiikkaa, jos kansa ei halua keskustella asioista eikä kelpuuta monista epätäydellisistä poliittisista vaihtoehdoista sitä vähiten huonoa vaan mieluummin odottaa Messiasta, sitä täydellistä poliittista johtajaa, jolle voisi olla ehdottoman lojaali ja uskollinen, ja samalla varautuu lähtemään soihdut ja talikot käsissä sen tyypin pihalle, joka kansalle pääpahikseksi osoitetaan.

Lasten hyväksikäyttäjän rikostoverin armahtaminen, joka lopulta johti presidentti Novákin eroon ja ex-oikeusministeri Vargan poliitikonuran päättymiseen, oli tietenkin aika vastenmielinen veto, mutta vastenmielisintä siinä ei ollut yhden, kahden tai kolmen ihmisen toiminta vaan koko systeemin pimeän puolen paljastuminen. Niin kuin HVG:n kolumnisti Árpád W. Tóta jo helmikuussa kirjoitti (pikasuomennos täällä), Stalinin pyöveli Lavrenti Berija jahtasi pikkutyttöjä ja katolisen kirkon piiristä on jatkuvasti pullahdellut lasten hyväksikäyttöskandaaleja, mutta tämä ei johdu Karl Marxin tai Jeesuksen opetuksista vaan autoritaarisesta järjestelmästä, johon on luotu koskemattomien luokka, ihmisten, jotka saavat rankaisematta tehdä mitä vain. Yhteen ihmiseen suunnattu tunteellinen moraalipöyristely vie kätevästi huomion pois koko systeemin ongelmista, ja oli Péter Magyar sitten oikeasti vaimonhakkaaja tai ei, tämän asian propagandaministeri Rogán ja muut Orbánin systeemin korkeimman tason päättäjät erittäin hyvin ymmärtävät.

Naistenpäivän tietämillä

Unkarin hallituksessa oli vielä äskettäin ennätykselliset kolme naista, ”ennätykselliset” sikäli, että pääministeri Orbánin valtakaudella on nähty myös hallituksia, joissa kaikki ministerit olivat miehiä. Nyt heitä on jo jonkin aikaa ollut vain kaksi: oikeusministeri Judit Varga ja valtion omaisuuden hoidosta vastaava salkuton ministeri Andrea Mager. Kolmas naisministeri, perheasioista salkuttomana ministerinä vastannut Katalin Novák jätti ministerin tehtävänsä joulukuussa valmistautuakseen uuteen tehtävään, johon hänet oli nimetty. Kaksi päivää sitten, kaksi päivää kansainvälisen naistenpäivän jälkeen Katalin Novák valittiin Unkarin uudeksi presidentiksi, János Áderin seuraajaksi. Hän on ensimmäinen nainen tässä tehtävässä.

Presidentin valitsee Unkarissa parlamentti (joten Novákin nimesi ehdokkaaksi puolue, ja loppu oli pelkkää läpihuutojuttua), ja hänen tehtävänsä ovat paljolti symboliset. Edelliset presidentit ovat kunnostautuneet lähinnä allekirjoittamalla uudet lait sekä pitämällä televisiossa uudenvuodenpuheita. Muuten János Áderista ei paljon muuta muistettu kuin se, että hän harrastaa kalastusta. Katalin Novákilla, joka on julkisuudessa ollut esillä perinteisten sukupuoliroolien ja perhearvojen puolustajana (kirjoitin yhdestä tämmöisestä media-ulostulosta aiemmin täällä), herttaisena perheenäitinä, joka tekee puolue- ja vaalityötä korvakoruillaankin, ei vaikuta olevan kodin ja puoluetyön ulkopuolelle ulottuvia julkisia kiinnostuksia senkään vertaa. Tätäkin on jo kommentoitu somekuplassani:

***

Toinen naisministeri, oikeusministeri Judit Varga on viime vuosina ollut kriittisen julkisuuden riepoteltavana erityisesti kahdesta syystä: hän on ollut Unkarin sateenkaari-ihmisiä syrjivän lainsäädännön takuunaisena, ja häntä on myös arvosteltu siitä, että hallitus ei tee kaikkea voitavaansa torjuakseen naisiin kohdistuvaa perhe- ja parisuhdeväkivaltaa tai tukeakseen sen uhreja. Pari vuotta sitten, järkyttävien perhesurmauutisten taas kerran kohahduttaessa Unkarin julkisuutta, ministeri Varga julkisti vaikuttavan ja tyylikkään videon, jossa luvattiin ankarampia oikeusseuraamuksia ja tehokkaampaa tukea ja suojaa väkivallan uhreille. Samaan syssyyn oli kuitenkin muistutettava, että Istanbulin sopimusta perhe- ja parisuhdeväkivallan torjumiseksi ei Unkari suostu ratifioimaan, sillä siinä puhutaan maahanmuuttajien oikeuksista ja määritellään sukupuoli sosiaaliseksi kategoriaksi, toisin sanoen tämä sopimus kätkee sisäänsä Unkarin valtion aatteelliselle perustalle vierasta ja vihamielistä ideologiaa.

Nyt ministeri Vargan Facebook-sivu on torstaista saakka ollut hyökkäyksen kohteena. Taustalla on kymmenen vuoden takainen ns. lipeälääkärin ja hänen uhrinsa Erika Rennerin tapaus, josta kirjoitin aiemmin täällä. Ex-miesystävä oli pahoinpidellyt Erika Rennerin syövyttävällä emäksisellä liuoksella, joka tuotti pysyvät vammat. Tutkinta ja oikeuskäsittely venyi vuosien mittaiseksi, sai kummallisia käänteitä ja uhkasi välillä katketa kokonaan, mikä ilmeisesti liittyi myös siihen, että lääkäri-miesystävällä oli suhteita vaikutusvaltaisille tahoille. Viime marraskuussa vihdoin ”lipeälääkärin” viimeinen yritys valittaa tuomiostaan – vahingonkorvaukset uhrille, 11 vuotta vankeutta ja elinikäinen lääkärinoikeuksien menetys – kaatui perustuslakituomioistuimessa. Juttu on siis loppuun käsitelty, mutta sen tuottama mainehaitta Unkarin oikeuslaitokselle ei hevillä poistu. Erika Rennerin nimestä on tullut symboli sille, että väkivallan uhriksi joutuneen naisen voi olla Unkarissa vaikea saada oikeutta. Ihan äskettäin tämä koko tarina ilmestyi kirjan muodossa: Vera Mérőn kirjoittama Lúg ‘Lipeä’ julkistettiin kansainvälisen naistenpäivän aikoihin.

Torstaista lähtien – kertoo riippumaton uutissivusto Mérce – Judit Varga tai varmaan pikemminkin hänen Facebook-sivunsa ylläpito on käynyt jatkuvaa taistelua FB-käyttäjiä vastaan. Kaikki alkoi ilmeisesti ministerin sivulla julkistetusta naistenpäivätervehdyksestä, jota yleisö oli kommentoinut myös huomauttelemalla ”lipeälääkärin” tapauksesta. Kun alkoi tulla julki valituksia siitä, että kaikki Erika Rennerin nimen sisältävät kommentit tai kyselyt poistetaan oikeusministerin FB-sivulta, sadat käyttäjät aloittivat spämmäyshyökkäyksen:

Kuten Mércen artikkelissa muistutetaan, perhe- ja parisuhdeväkivalta ei ole yksittäisiä ”tragedioita” (tai varsinkaan ”rakkausdraamoja”, niin kuin joitakin vaimonsurma- tai pahoinpitelytapauksia on lehdistössä otsikoitu) vaan sillä on järjestelmälliset syynsä. Näiden syiden torjumiseen, tai ylipäätään naisten ja miesten tasa-arvon lisäämiseen, ei riitä se, että nostetaan pari tyylikästä ja miellyttävän näköistä naista yhteiskunnan korkeille paikoille.

Sikäli kuin edes vaivaudutaan nostamaan näkyviin yhtään naista. Unkarin yleisradioyhtiön M5-teeveekanavan ajankohtais-keskusteluohjelmassa Ez itt a kérdés (‘Siinäpä kysymys’), naistenpäivän lähetyksessä aiheesta ”Naisten tasa-arvon kysymys 21. vuosisadalla” keskusteli tämmöinen valtio-oppineiden ja kokeneiden mediakommentaattorien joukko, jossa ei totisesti ollut mitään ämmällistä eikä naurettavaa.

Ihan perheestä

Viime päivien unkarilaisessa uutisvirrassani on kellunut useita esimerkkejä siitä, miten Orbánin hallitus tekee identiteettipolitiikkaa ja rakentaa rintamalinjoja ns. perhearvojen avulla. ”Perheet” esitetään ikään kuin hyökkäyksen kohteina, ja Orbánin politiikan ytimessä on ”unkarilaisten perheiden puolustaminen”, Brysseliä myöten.

Ja mikä unkarilaisia perheitä uhkaa? No maahanmuuttohan se on aina mielessä, mutta puhutaan ensin niistä vaarallisista rappioaatteista, jotka hyökkäävät turmeltuneesta Lännestä käsin ja uhkaavat lasten tasapainoista psykoseksuaalista kehitystä, avioliittojen ja perheiden (ja erityisesti valkoisen heteromiehen) onnea ja harmoniaa. Tätä vaaraa torjuu myös valtion tukea nauttiva ”Perhetieteen [!] liitto”, jonka järjestämää verkkokonferenssia Pendulum-blogisti äskettäin kertoi seuranneensa:

On järkyttävää, että nyky-Unkarissa meidän veroforinteillamme ei tueta eriarvoisuuden poistamista ja seksuaalivalistusta vaan tarjoillaan uudelleenlämmitettyjä ikivanhoja huuhaatieteellisiä hölmöyksiä. Väitetään, että lapsille on vaaraksi, jos heille kerrotaan homojen suvaitsemisesta tai esitellään kondomin käyttöä. Jaksoin katsella siihen asti, kun luennoitsijarouva alkoi kertoa, miten EU:n direktiivi naisia alistavien stereotypioiden torjumisesta vaarantaa – ette ikinä arvaa – kansantanssin. Sillä hetkellä aivoissani meni remmi päältä. Joku siis tosiaan jaksaa lietsoa tekopaniikkia siitä, että naisten tasa-arvon puolustaminen jollakin salaperäisellä tavalla kasvaisi kansantanssin kieltämistä tavoittelevaksi kansanliiikkeeksi (…)

Konferenssin ensimmäisenä päivänä Péter Sótonyi, Eläinlääketieteellisen korkeakoulun rehtori, Professorien Batthyány-piirin [konservatiivinen herraklubi] puheenjohtaja, keksi lausua: ”Jos luonnon lakeja ei noudateta, se johtaa itsemurhaan.” Ja ”valkoinen ihminen on kulkemassa tätä itsetuhon tietä.” (…) Hyvä herra professori, sanonpa, mikä tässä maassa johtaa itsemurhaan. Ennen kaikkea suvaitsevuuden, myötätunnon ja solidaarisuuden puute. Se, että teini-ikäiset eivät saa apua traumojensa työstämiseen. Se, että he eivät seksuaalisten tarpeidensa tai sukupuoli-identiteettinsä suhteen sovi hallituksen julistamiin tiukkoihin kategorioihin ja siksi heitä häpäistään ja nöyryytetään. Se, että kaltoinkohtelun ja väkivallan uhrit jäävät voimattomina oman onnensa nojaan. Kaikki tämä vaikeneminen, tabujen rakentaminen, salailu, tekopyhyys, kaksinaismoraali ja turhautunut kauna: se se johtaa itsetuhoon ja itsemurhiin tässä maassa.

Perheiden suojelemiseen kuuluu tietenkin lasten suojeleminen, jonka ympärille tunnetusti on helppo kehittää tunteisiin vetoavaa propagandaa. Jo keskiajalta saakka esimerkiksi juutalais- tai noitavainoihin on liitetty tarinoita lastenmurhista ja lasten hyväksikäytöstä, ja samanlaisella kauhupornolla ratsastaa nykyinen QAnon-kultti. ”Pedofiilejä” tai paremminkin lasten hyväksikäyttäjiä vastaan (pedofilia on taipumus, jota kaikki sen kantajat eivät suinkaan konkreettisesti toteuta, lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin syyllistyvät taas eivät aina ole pedofiileja) on helppo mobilisoida kaikkien poliittisten aatesuuntien edustajat. Siispä myös Fidesz-puolueen parlamenttiryhmyri Máté Kocsis ja kansanedustaja, puolueen tiedottaja Gabriella Selmeczi jättivät viime viikolla parlamentille uuden lakiehdotuksen, jonka mukaan

• lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä määrättäviä rangaistuksia kovennetaan, tällaisten rikosten vanhenemisaikaa pidennetään, ja erityisen raskauttaviksi luokitellaan alle 12-vuotiaisiin kohdistuvat, julkisten viranhaltijoiden tekemät tai väkivaltaa tai uhkausta käyttäen suoritetut ”pedofiliarikokset”;
• ”pedofiileja” kielletään työskentelemästä useissa sellaisissa ammateissa, joissa he voisivat joutua tekemisiin lasten kanssa;
• lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneet kirjataan ”pedofiilirekisteriin” henkilötietoineen, osoitteineen, valokuvineen päivineen, ja tästä rekisteristä voi henkilön nimellä tehdä tiedusteluja käytännössä kuka hyvänsä, joka voi selittää olevansa alaikäisen huoltaja tai omainen ja huolissaan tämän turvallisuudesta. (Tietoja on tietenkin käsiteltävä luottamuksellisesti, eikä niitä saa julkistaa tai levittää, mutta siitä ei ole tietoa, miten tämmöinen oikeasti voitaisiin estää tai tulisiko julkisen pedofiilivainokampanjan käynnistämisestä joitain sanktioita.)

Tästähän seuraa useita juridisia ja ihmisoikeusongelmia, muitakin kuin henkilötietoturvan kysymyksiä ja listan väärinkäytön vaaroja. Ennen kaikkea rekisterin tarjoama suoja on hyvin kyseenalainen. Esimerkiksi – kuten 444.hu:n toimittaja toteaa – jos pedofiilirekisteristä voikin vanhempi tarkistaa, pitääkö lasta varoittaa naapuritalon sedästä, mikään ei estä tuhmaa setää värjäämästä tukkaansa ja lähtemästä lapsijahtiin naapurikaupunkiin, missä kukaan ei tiedä, millä nimellä hänet rekisteristä löytäisi. Sitä paitsi lasten hyväksikäyttöön syyllistyy usein sukulainen tai läheinen tuttava, joiden naamaa tai osoitetta ei tarvitse mistään rekisteristä etsiä.

Toisaalta taas lakiesitys jättää huomiotta monet lastensuojelu- ja ihmisoikeusjärjestöjen viimevuotisessa vetoomuksessa esitetyt ehdotukset. Tähän vetoomukseenkin sisältyivät pedofiilirekisterin perustaminen ja ammattikiellot, mutta siinä vaadittiin myös tehokkaampaa terapiatarjontaa sekä uhreille että lasten hyväksikäyttöön syyllistyneille, valistus- ja tiedotuskampanjoita sekä ennen kaikkea vastuullisen asiantuntijaelimen perustamista. Asiantuntijoiden kuunteleminen taas ei ole ennenkään kuulunut Orbánin hallituksen vahvuuksiin, sehän mieluummin perustaa omat kilpailevat ”asiantuntija”-instituutionsa. Tämmöisiin taitaa kuulua myös tuo yllä mainittu ”Perhetieteen liitto”.

Ylempänä linkitetyssä 444.hu:n jutussa mainittiin erikseen myös ”lex Kaleta”: uudessa lakiehdotuksessa määriteltäisiin raskauttavaksi asianhaaraksi rikoksen tekijän asema julkisen vallan käyttäjänä. Gábor Kaletan tapaus tuli Unkarissa julkisuuteen vuoden 2020 alussa. Unkarin Perun-lähettiläänä toiminut Kaleta oli edellisenä vuonna kärynnyt – kansainvälisen rikostutkinnan yhteydessä – lapsipornon hallussapidosta. Hänet oli hissukseen pidätetty virasta ja toimitettu takaisin kotimaahan, missä oikeus lopulta langetti hänelle varsin lievät sakot ja ehdollisen vankeustuomion, puolustuksen vedottua muun muassa hänen jo kokemiinsa kärsimyksiin ja tunnontuskiin ja hänen kristilliseen vakaumukseensa.

Äskettäin on taas kerrottu toisesta tapauksesta, jossa epäillään jotain samantapaista. Unkarin Thaimaan-lähettiläs Szilveszter Bus komennettiin yllättäen kotimaahan ja erotettiin tehtävästään huhtikuun lopulla. Virallista syytä ei ole kerrottu, mutta HVG:n tavoittamat ulkoasiainhallinnon syväkurkut vihjailevat, että se voisi olla ”samantapainen” kuin Kaletan tapauksessa. Busin ei tiedetä kärynneen rikoksista tai keräilleen lapsipornokuvia, mutta jotenkin hänen erottamisensa saattaisi liittyä ”sopimattomaan käytökseen” ja Bangkokin asemaan seksiturismin keskuksena. Kenties tässä oli takana ”vain” samantapainen konservatiivisiin perhearvoihin soveltumaton meininki kuin Győrin Fidesz-pormestarin taannoisissa kokaiinipöllyisissä ryhmäseksibileissä vuokrahuvipurrella Adrianmerellä. (Tai Fidesz-meppi József Szájerin kohutussa karkumatkassa pitkin brysseliläistä sadevesiränniä, kun koronarajoituksia valvova poliisi iski homoseksibileisiin.) Joka tapauksessa myös tämän jutun arvellaan antaneen aihetta uuteen lakiesitykseen: Fidesz-puolue on huolissaan maineestaan ja haluaa tehdä selväksi, että tämmöisiä tyyppejä ei puolueessa suojella.

”Perheiden puolustaminen” on poliittinen päämäärä, jota jokaisen on periaatteessa helppo kannattaa. ”Perhe” merkitsee rakkautta ja suojaa, sitoutumista ja luottamusta, lapsille turvallista kasvuympäristöä ja aikuisille elämäntoveruutta, parhaassa tapauksessa myös mahdollisuutta vakaaseen, uskolliseen ja turvalliseen seksisuhteeseen, eikä näitä kauniita asioita ole kukaan vastustamassa. Perheen hankkiminen ja lasten elättäminen on myös taloudellinen rasite. Siksi Orbánin hallitus panostaa ”perhemyönteiseen” politiikkaan tukemalla lainojen ja verohelpotusten avulla keskiluokan lastenhankintaa – ja siksi oppositio arvostellessaan minimipalkkojen korotuksen viivyttämistä syyttää hallituksen politiikkaa nimenomaan ”perhevastaisuudesta”.

”Perheiden puolustamisella” on siis helppo puolin ja toisin vedota äänestäjiin ja rakentaa positiivista imagoa. Ongelmana on, että tätä ilmausta käytetään myös käänteisesti. Populistisessa propagandassa piilee usein ”koirapilli”, rivien väliin kätketty viesti, jota ei suoraan haluta sanoa mutta jonka altis kuulijakunta ymmärtää. ”Unkarilaisia perheitä puolustaessaan” Orbán puhuu erityisesti niille, joiden mielestä puolustamista eivät ansaitse esimerkiksi maahanmuuttaja– tai romaniperheet, sateenkaari– tai muut epätyypilliset perheet, tai ne monet ihmiset, jotka syystä tai toisesta eivät voi tai halua elää tyypillisessä perheessä. Esimerkiksi ne naiset, joiden ”perinteinen” perhe ja parisuhde on muuttunut vaaranpaikaksi ja joita suojelemaan tarkoitettua Istanbulin sopimusta Unkarin hallitus ideologisiin syihin vedoten kieltäytyy ratifioimasta.

Arvojen vartijat

Pari vuotta sitten kirjoitin täällä siitä, miten katolista kirkkoa kautta maailman viime vuosina ravistelleita lasten hyväksikäyttöskandaaleja on ilmennyt Unkarissakin, vaikka niitä aivan viime aikoihin saakka on pyritty hyssyttelemään ja painamaan villaisella. Unkarin katolisen kirkon korkeat edustajat ovat yleensä vakuutelleet, että tämmöistä ei Unkarissa tapahdu (koska unkarilaisessa kulttuurissa lapsia arvostetaan ja suojellaan…), ja jos onkin tapahtunut, niin harvoin ja kauan sitten, ja sitä paitsi kaikki on ”vuoden 1968” ja modernin seksuaalimoraalin höltymisen ja tapainturmeluksen syytä. 444.hu-sivuston pitkän journalismin palsta (tldr.444.hu) julkaisi tuolloin useampia kirjoituksia aiheesta, selvittäen muun muassa, että vaikka tilastoja ei julkisteta ja tietoja on vaikea löytää, Unkarissa on parin viime vuosikymmenen aikana käynnistetty tästä syystä prosesseja 20–30 pappia vastaan. Äskettäin sitten toimittaja Péter Urfi palasi aiheeseen kaksiosaisessa artikkelissaan.

Tarinan päähenkilö, josta käytetään vain nimikirjainta A, joutui joskus vuosituhannen alkuvuosina tuolloisen nuoren katolisen papin – jota lehdistössä on kutsuttu nimellä “Brunó” – seksuaalisten ahdistelujen uhriksi. Sittemmin on ilmennyt, että nuorisotyössä ja kesäleirien vetäjänä Brunó oli sopimattomasti lähennellyt ainakin pariakymmentä poikaa, ja luultavasti ilmoittamatta jääneitä tapauksia on paljon enemmän. A kertoi asiasta jo nuorena poikana kahdelle toiselle papille – György Snellille, joka nykyään on Budapestin apulaispiispa, ja nykyiselle Veszprémin arkkipiispalle György Udvardylle – mutta Brunó kiisti syytökset, häntä uskottiin, ja asia jäi tuolloin siihen.

Vuonna 2015 aikuiseksi varttunut A teki Brunósta uuden kantelun, ja nyt vihdoinkin pyörät lähtivät pyörimään. Brunón puuhia selvitettiin kirkon omissa elimissä Vatikaania myöten, ja pitkällinen prosessi päättyi lopulta Brunón erottamiseen pappisvirasta. Toisin kuin toisessa aiemmassa, “isä M:n” hyväksikäyttötapauksessa, jota Pannonhalman benediktiiniluostari oli käsitellyt mallikelpoisesti, julkisuuden, tiedotusvälineet ja uhrit huomioon ottaen, Brunoa suojelleet korkeat kirkonmiehet pyrkivät painamaan jutun villaisella, eivätkä edes uhrit saaneet tietää, mihin selvitys oli lopulta johtanut. Siitä puhumattakaan, että uhreilta olisi pyydetty anteeksi.

A ei tyytynyt tähän kohteluun vaan aloitti jonkinlaisen henkilökohtaisen julkisuustaistelun: kertoi kokemuksistaan lehdistölle, jakeli Budapestin Pyhän Tapanin basilikassa lentolehtisiä ja meni lopulta itse seuraamaan messua, jota toimittavalle arkkipiispa, kardinaali Péter Erdőlle hän oli vuosien mittaan kirjoittanut useita kirjeitä ja yhteydenottopyyntöjä. A ilmeisesti odotti lopulta saavansa Unkarin katolisen kirkon nimissä julkisen anteeksipyynnön. Sitä ei tullut, kardinaali Erdő vietiin kirkosta ulos huomaamattomasti sivuoven kautta ja toisella autolla, apulaispiispa Snell puolestaan teki A:sta rikosilmoituksen. Asia lähti etenemään kerrassaan oudolla tavalla. Poliisin jo kerran keskeytettyä rikostutkinnan aiheettomana syyttäjäviranomaiset ottivat asian uudelleen esiin. Väkisinkin vaikuttaa siltä, että joku vaikutusvaltainen henkilö oli jossakin vedellyt naruista…

Helmikuun alussa ollaan nyt siinä tilanteessa, että A on joutumassa oikeuteen syytettynä vainoamisesta ja uskonrauhan loukkaamisesta. Jälkimmäinen siis viittaa A:n esiintymisiin kirkossa ja messuissa, ensin mainittu taas siihen, miten A oli useita kertoja yrittänyt tavoittaa kahta Esztergomin hiippakunnan johtohenkilöä, lähettänyt useita tekstiviestejä ja sähköposteja, soitellut kirkonmiehille sekä toimistoon että kännykkään (puheluihin ei vastattu), ja kaksi kertaa käynyt apulaispiispa Snellin asunnon ulko-ovella, kerran jopa kiukuissaan potkaissut ovea. Ei puhettakaan esimerkiksi väkivallalla uhkailusta saati konkreettisesta väkivallasta, silti A yhdessä vaiheessa haettiin käsiraudoissa poliisiasemalle, missä häntä istutettiin putkassa ja kuulusteltiin tuntikausia.

Viranomaisten toiminta A:n tapauksessa on erityisen outoa, kun sitä verrataan toisenlaisten uhkailun ja vainoamisen uhrien kokemuksiin. Niistä kertoi 444.hu:lle juristi Júlia Spronz Patent-yhdistyksestä, joka puolustaa väkivallan kohteeksi joutuneita naisia. Spronzin mukaan A:n tapauksen käsittely on aivan toisesta maailmasta kuin ne, joita Patent-järjestön suojatit ovat saaneet kokea. Naiset, joita esimerkiksi väkivaltainen ex-mies on uhkaillut ja vainonnut paljon pahemmin ja konkreettisemmin kuin muutaman vastaamattoman puhelinsoiton verran, joutuvat usein odottamaan viikkokausia, ennen kuin viranomaiset ryhtyvät käsittelemään heidän rikosilmoitustaan, jos ylipäätään ryhtyvät, ja usein tutkinta lopetetaan niin, ettei edes ahdistelijaa itseään ole kunnolla kuulusteltu – A:n tapauksessa taas kuultiin joukoittain todistajia. Spronz ei myöskään tiedä ainuttakaan tapausta, jossa naista uhkaillut ja vainonnut mies olisi käyty hakemassa kotoaan ja pantu rautoihin.

Viime vuosikymmeninä näiden hyväksikäyttöskandaalien yhteydessä on monissa maissa nähty, miten katolisen kirkon mahtava organisaatio suojelee omiaan: lapsiin kajonneita pappeja on vähin äänin siirrelty toisiin seurakuntiin tai toisiin tehtäviin, uhreja yritetty vaientaa, ja pahimmassa tapauksessakin asia on usein haluttu käsitellä sisäisenä kurinpitokysymyksenä, sotkematta viranomaisia asiaan. A:n tapaus taas osoittaa, miten Unkarissa katolisen kirkon yhteydet poliisiin ja syyttäjäviranomaisiin ovat vahvat. Toisin sanoen: katolinen kirkko pystyy arvovallallaan vaikuttamaan viranomaisten toimintaan. Onko tämä toinen puoli siitä ilmiöstä, johon monet Unkarin nykyisen systeemin arvostelijat ovat kiinnittäneet huomiota: jos ja kun kirkko saa valtiolta erityisiä oikeuksia ja palveluksia, onko tämä korvausta siitä, että kirkolle on ”ulkoistettu” kansalaisten (asianmukainen konservatiivis-autoritaarinen) etiikka- ja arvokasvatus?

***

Äskettäin unkarilaiseen somekuplaani kelluskeli oppositiokansanedustaja Péter Ungárin kirjelmä, josta ensi kertaa tulin tietoiseksi semmoisesta kuin CSÉN, családi életre nevelés eli ’perhe-elämään kasvattaminen’. Tämä ei ole varsinainen koulujen oppiaine mutta kuitenkin sisältökokonaisuus, jolla on kansallisessa perusopetussuunnitelmassa oma puitesuunnitelmansa. Tämmöinen CSÉN sisältyi jo aiempaankin, vuoden 2013 kansalliseen opetussuunnitelmaan, mutta – kirjoittaa HVG:n blogipalstalla ”kkerenyi” – siitä on jo kauan, ja tuolloin liian konservatiiviseksi ja syrjiväksi arvosteltu CSÉN oli nykyisen rinnalla suoranaista suvakkikamaa. Uuden CSÉNin mukaan jo neljäsluokkalaiselle on asetettu tämmöisiä oppimistavoitteita:

– hänessä voimistuu geneettistä sukupuolta vastaava sukupuoli-identiteetti; hänessä muotoutuu hedelmällisyystietoinen [kyllä! termékenységtudatos on unkariksi tämä uuskielinen ilmaus] näkemys;

– hän tuntee perhesuunnittelumenetelmien vaikutusmekanismit ja sivuvaikutukset [!], hän on selvillä luonnollisen perhesuunnittelun modernin menetelmän [siis ”varmat päivät”, ainoa katolisen kirkon hyväksymä syntyvyydensäännöstelymenetelmä?] toiminnasta;

– hän tuntee vastuuta elämän suojelemisesta [tarkoittanee abortinvastaisuutta].

Lisäksi neljäsluokkalaisen kuuluu ymmärtää paitsi vastuunsa tulevana synnytystalkoolaisena myös paikkansa komentoketjussa:

– hänellä on käsitys alaisen ja ylemmän asemasta, hän noudattaa sopivaisuussääntöjä;

– hän pyrkii perheessä käyttäytymään terveiden stereotypioiden [!] mukaisesti.

Tämän johdosta siis oppositiopuolue LMP:n kansanedustaja Péter Ungár kirjoitti parlamentin puhemiehelle kyselyn, jota hän perustuslain sekä valtiopäivistä säädetyn lain perusteella vaatii toimitettavaksi perusopetuksesta vastaavalle ministeri Miklós Káslerille. Tämä ei ole Ungárin ensimmäinen tämmöinen tempaus. Jo aiemmin hän oli esittänyt vastaavantapaisen kysymyksen, joka koski tässäkin blogissa käsiteltyä äidinkielen oppikirjan outoa käsitystä miesten ja naisten kielestä. Siihen vastasi ministeriöstä valtiosihteeri Rétvári hämmentävän sekavalla vuodatuksella, jossa syytettiin Orbánia edeltänyttä Gyurcsányn sosialistihallitusta ja ”gender-muodilla ratsastajia” ja väitettiin, että ”liberaali vasemmisto” ”tekee politiikkaa jo lastentarhan lelukopastakin ja on heti lyömässä sormille matchbox-rataan tarttuvaa pikkupoikaa tai nuken kampaa kurottavaa pikkutyttöä”. Tähän viitataan myös Ungárin uudemmassa kysymyksessä:

”Arvoisa herra ministeri!

Perhe-elämään kasvattaminen (CSÉN) kuuluu Kansalliseen perusopetussuunnitelmaan omana puitesuunnitelmanaan. Tässä suunnitelmassa esitettyjen väitteiden osalta tiedustelisin herra ministeriltä:

Kun 9.–12. luokkien opetussuunnitelmassa mainitaan ”neitsyyden arvo, mitä merkitsee puhtaus, itsehillintä ja kieltäymys”, tai ”vakaumuksen muotoutuminen, se, että sanotaan KYLLÄ todellisille arvoille ja uskalletaan sanoa EI seksuaaliselle promiskuiteetille”, merkitseekö se, että myös suostumusikärajan ylittäneille oppilaille halutaan opetuksen välityksellä julistaa, millaista on oikea seksuaalimoraali?

Kun tämän ikäluokan opetusohjelmassa mainitaan ”raskauden keskeytyksen henkisten ja fyysisten vaarojen tunteminen (aborttien estäminen)” sekä ”elämän puolustaminen, sikiön puolustaminen – abortin ehkäiseminen”, merkitseekö se, että oppilaiden ei tarvitse tuntea voimassa olevia, myös Orbánin hallituksen voimaan jättämiä säännöksiä abortista ja sen oikeudellisista mahdollisuuksista, mutta sitä vastoin kylläkin hallituksen abortinvastaiset näkemykset?

Alaluokkalaisten osalta opetussuunnitelmassa mainitaan tavoitteena, että ”heillä on käsitys alaisen ja ylemmän asemasta, he noudattavat sopivaisuussääntöjä, pyrkivät perheessä käyttäytymään terveiden stereotypioiden mukaisesti, pyrkivät suorittamaan päivittäiset tehtävänsä säännöllisesti ja hoitamaan osansa kotiaskareista.” Tämä herättää kysymyksen: mitkä ovat CSÉNin puitesuunnitelman hyväksyneen ministeriön mielestä terveitä stereotypioita? Sukupuolistereotypiat?

Lopuksi kysyisin koko CSÉN-puitesuunnitelman osalta herra ministeriltä: ovatko tämän opetussuunnitelman laatijat ja hyväksyjät koskaan tavanneet oikeaa elävää unkarilaista teini-ikäistä?

Odotan vastaustanne kunnioittaen, nukenkampa kädessä.”

Rauhan ja sodan miehiä?

Viime päivinä Unkari-uutisvirrassani on kellunut kauhistelua tuoreen parlamenttipäätöksen johdosta. Koronakriisin varjossa kolme kristillisdemokraattista poliitikkoa jätti esityksen, jonka mukaan parlamentti sitten päätti tiistaina, että Unkari ei ratifioi Istanbulin sopimusta naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan ehkäisemisestä, koska gender-ideologia ja maahanmuutto. Opposition naisedustajat protestoivat (uhmaten kurinpitorangaistusta, jollainen taitaa taas olla luvassa) kylteillä, joissa siteerattiin hallituspuolueiden herrojen lausahduksia esimerkiksi ”lastenlasten synnyttämisestä” tyttäriemme korkeimpana itsensätoteuttamisen asteena tai siitä, että pääministeri Orbán ”ei puutu naisjuttuihin”. Tietenkin turhaan. Äänestyksen jälkeen Párbeszéd (Vuoropuhelu) -puolueen ryhmyri Tímea Szabó julisti, että ”hallituspuolueet ovat käynnistäneet sodan naisia vastaan”. Samainen Tímea Szabóhan juuri äskettäin parlamentin istunnossa näyttävästi vaiennettiin valtapuolueen ivallisilla aplodeilla.

Aivan perusteettomalta Szabón väite ei tunnu – siitä huolimatta, että hallituksen päätöksiä puolustamassa on myös (nuorehkoja, kauniita ja tyylikkäitä) naispoliitikkoja kuten oikeusministeri Judit Varga tai Istanbul-aloitetta esitellyt kristillisdemokraattien Hajnalka Juhász. Viime viikkoina on erityisesti kohistu parlamentin puhemiehen László Kövérin möläytyksistä, joita hän päästeli vieraillessaan etänä valtakunnan johtavan törkypopulisti-journalistin Zsolt Bayerin tv-showssa. Kövér ilmoitti ”säälivänsä” etenkin niitä kansanedustajia, joiden henkilötunnus alkaa kakkosella (siis naispuolisia), kun he ”sotkeutuvat” semmoisiin tilanteisiin kuin Tímea Szabó äskettäin. Kövérin mielestä Szabón käytös ”ei ollut perheenäidin arvon mukaista”, Fidesz-edustajien aplodihyökkäys sitä vastoin oli ”henkevä ja elegantti” reaktio siihen. ”Ei ole sen murheellisempaa näkyä miehen silmille kuin vihan vääristämät naisen kasvot.”

Ei ainakaan, jos nainen on väärästä puolueesta. Kartonkocsma-sivulla julkaistu pilapiirros yhdistää Kövérin lausahduksen Orbánin hovihistorioitsijaan, tässäkin blogissa usein mainittuun Mária Schmidtiin, joka äskettäin kohahdutti hyökkäyksellään arkkitehti László Rajkia kohtaan.

[Kövér:] Ei ole murheellisempaa näkyä miehen silmille kuin vihan vääristämät naisen kasvot. [Schmidt:] Ja mitä tulee kommari László Rajkin poikaan… [Kövér:] Marika, jumalauta, et olisi voinut odottaa vielä pari viikkoa ennen kuin sanot tuon?

Viime syksynä kuolleen Rajkin samanniminen isä oli ollut Unkarin stalinismin kuuluisimpia uhreja, sisäministeri, joka vuonna 1949 tuomittiin näytösoikeudenkäynnissä kuolemaan muka vakoilusta imperialistien hyväksi. Poika-Rajkista tuli paitsi tunnettu arkkitehti myös yksi 1980-luvun lopulla nousseen liberaali-demokraattisen opposition ja koko järjestelmänvaihdoksen johtohahmoista. Orbánin hallituksen yhä itsevaltaisemmasta meiningistä László Rajk nuorempi ei yhtään tykännyt. Siksi hänen leskensä ei olisi halunnut miehensä kuvan ilmestyvän Mária Schmidtin organisoimassa järjestelmänvaihdoksen 30-vuotisjuhlan postimerkkisarjassa, Schmidt puolestaan arvostelussaan Rajkin postuumisti ilmestyneestä elämäkerrasta totuttuun tyyliinsä vihjaili Rajkin kaunistelevan kommunististen vallanpitäjien muistoa, käytännössä haukkui Rajk-vainajaa kommunistiksi ja idiootiksi.

Mutta ei Unkarin hallitus näköjään panosta pelkästään rakenteelliseen naisvihaan ja myrkkymaskuliinisuuteen. (Siitä huolimatta, että koko ajan kohteliaasti hymistellään niille naisille, jotka vaalivat perinteisen naisroolin hempeyttä ja lempeyttä ja erityisesti ns. perinteistä äitiyttä.) Imagopaketti on laajempi, ja siihen kuuluu myös jonkinlaista suurvaltauhoa ja aggressiivista militarismia. Toki lähinnä vertauskuvallisesti ja vain siinä määrin, kuin se Unkarin kokoiselle maalle nyky-Euroopassa on mahdollista. Äskettäin pääministeri Orbán toivotti ylioppilaskirjoituksiin osallistuville nuorille onnea ja menestystä historiankokeeseen Facebook-sivullaan kuvittaen onnentoivotustaan historiallisella karttapallon kuvalla. Näin Trianonin muistovuoden kunniaksi kartalla näkyy tietenkin vanha Suur-Unkari. Postauksen kommentoijat ymmärtävät yskän: romanianunkarilainen ihailija ylistelee ”meidän pääministeriämme”, joka tietää, mistä on kysymys, ja toiset aatetoverit muistuttavat, että romanialaiset elävät ”varastetulla maalla”.

Komea karttapallo, joka somistaa Orbánin työhuonetta Budan linnavuorella, on ELTE-yliopiston ja Unkarin kansalliskirjaston yhteistyönä laadittu jäljennös kuuluisasta Perczelin maapallosta; alkuperäisen pallon valmisti vuonna 1862 László Perczel, aikoinaan Wienin keisarillis-kuninkaallisessa Militärtechnische Hochschulessa opiskellut mutta lyhyen upseerinuran jälkeen vaimonsa tiluksilla kartanonherrana elellyt herrasmies. Populaarimaantieteellisen Pangea-blogin kirjoituksesta selviää myös, että ”unkarilainen karttapallo” (magyar glóbusz) on Unkarin kulttuurihistoriassa tunnettu käsite, jolla jo 1800-luvulla on irvailtu unkarilaiselle nationalismille ja nurkkapatriotismille. Toisaalta karttapallo on maailman sivu ollut hallitsijoiden työhuoneissa ja muotokuvissa tärkeä elementti. Kaikkihan muistavat Chaplinin ”Diktaattorin” kuuluisan maapallottelukohtauksen. Jo Napoleonia ja sittemmin esimerkiksi Theodore Rooseveltia ja Winston Churchilliä kuvattiin poseeraamassa valtaisan maapallon vieressä, ja suuri karttapallo oli työhuoneessaan myös Hitlerillä.

Kansalliskirjastosta pääministerin sisustuselementiksi päätynyt karttapallo siis osaltaan rakentaa Orbánin imagoa valtiomiehenä ja hallitsijana, samalla kun Suur-Unkarin nostaminen kuvan keskiöön muistuttaa hienovaraisesti, että Trianonia ja revanssihaaveita ei ole unohdettu. Tämän konkreettisemmaksi ei naapurivaltojen suhteen oikein ole varaa mennä, koska myös rajojen takana 1900-luvun konfliktien kipeät muistot ovat yhä pinnassa. Kotimaan rajojen sisäpuolella omalle väelle voidaan pullistella lihaksia hieman enemmänkin, ja täällä Orbán näyttää entistä innokkaammin rakentavan esiintymisilleen jonkinlaisia sotilaallisia puitteita.

Helmikuussa huomiota herätti Fidesz-puolueen säätiön järjestämä tilaisuus, jossa Orbán piti tärkeän vuosikatsauspuheen ja jonka vieraina nähtiin useita korkeita sotilashenkilöitä univormuissa. Tähän riippumaton lehdistö oitis puuttui, sillä vuoden 1993 maanpuolustuslain mukaan unkarilainen sotilas ei saa esiintyä univormussa poliittisen puolueen tilaisuudessa. Sosiaalidemokraattisen Népszava-lehden kyselyyn puolustusministeriö sitten vastasi, että heidän kantansa mukaan Fidesz-säätiön järjestämä kokoontuminen ei ole poliittinen puoluetilaisuus. Népszavan haastattelemat politiikantutkijat arvelivat, että upseerien läsnäololla luodaan kansaan epämääräistä kriisin, pelon ja vaaran tunnetta. Samalla hämärretään puolueen ja valtioelinten välistä rajaa, häivytetään kansan mielistä tietoisuutta rauhanaikaisen oikeusvaltion normaaleista rakenteista ja vallan kolmijaosta. Perimmäisenä päämääränä näyttäisi olevan Orbánin nostaminen kansan silmissä arkisen politiikanteon yläpuolelle jonkinlaiseksi turvallisuuden ja vakauden äärimmäiseksi takuumieheksi.

Helmikuussa ei Unkarissa vielä uskottu koronakriisiin (viruksen uskoteltiin pysyvän poissa Unkarista, kunhan ”maahanmuutto” pystytään torjumaan), ja analyytikot ihmettelivät Orbánin puhetta, joka vaikutti oudon säyseältä ja pelotteli kansaa lähinnä ilmastonmuutoksella. Mutta sitten tuli koronavirus ja tarjosi pääministerille mahdollisuuden esittää jonkinlaista sotapäällikköä. Jo kuukausi sitten Orbán kehui koronaepidemian torjuntatoimien etenevän ”sotilaallisen toimintasuunnitelman” (katonai akcióterv) mukaan, ja myös sairaalapaikkojen tyhjentämistempausta – satojen kroonikkojen, toipilaiden ja kuolevien sysäämistä omaistensa niskoille – kuvailtiin mediassa ”sotaharjoitukseksi”. Hallituksen virallisen ”kriisinyrkin” (operatív törzs) tiedotustilaisuuksissa poseeraa korkeimman lääkintöviranomaisen Cecília Müllerin rinnalla yleensä yrmeitä univormumiehiä, ja lievää väkevämpää ihmettelyä on nostanut myös sotilashenkilöiden lähettäminen korona-poikkeustilan johdosta ”valvomaan” 140 strategisesti tärkeän yrityksen toimintaa. Itävaltalaisen Moment-sivuston haastattelussa Paul Lendvai, unkarilaissyntyinen veteraanijournalisti ja poliittinen kommentaattori, vakuuttaa uskovansa, että tosipaikan tullen Orbán on valmis siirtymään avoimeen diktatuuriin. Toistaiseksi hän ei ole käyttänyt kaikkia poikkeustilalain suomia valtuuksia, koska siihen ei ole ollut tarvetta.

Unkarilaisessa uutissyötteessäni välähtelee silloin tällöin merkillisiä uumoiluja siitä, että Orbán ja hänen lähipiirinsä olisivat todellakin valmistautumassa jonkinlaisen kansannousun tai vallankaappauksen torjuntaan vaikkapa voimakeinoin. En tiedä, miten vakavasti nämä jutut pitäisi ottaa, mutta ilmeisesti monet unkarilaiset olivat valmiita kaikenlaisiin spekulointeihin, kun viime syksynä riippumaton kansanedustaja Ákos Hadházy alkoi julkistaa droonikuvia Orbánin perheen Alcsútin kylän lähistöllä omistamasta kartanosta, jonka pihalle oltiin kaivamassa jotain suurta maanalaista rakennelmaa. ”Bunkkeri”, jonka tieltä hävitettiin 1800-luvun alkupuolen rakennuskompleksiin kuuluva ja siis ainakin periaatteessa suojeltu suuri entinen talli, on virallisen rakennuslupahakemuksen mukaan ”pysäköintiluola ja talousrakennus”. Rakennelmien todellinen käyttötarkoitus lienee yhä hämärän peitossa.

Eilen sitten konservatiivinen oppositiolehti Magyar Hang kertoi merkillisen uutisen samoilta seuduilta, Bicsken alueelta. Orbánin vanha kaveri, naapuri ja väitetty bulvaani, entinen kaasuasentaja ja salamavauhtia rikastunut suurliikemies Lőrinc Mészáros on hankkinut sieltä yhden yrityksensä omistukseen mm. kokonaisen järven; ennen paikallisten vapaassa virkistyskäytössä ollut järvi on nyt aidattu ja vartioitu. Järven lähistöllä olevan rakennuksen edessä Hadházyn drooni oli kuvannut kaksi sotilaallisen näköistä maastovihreää vehjettä, ilmeisesti panssaroituja tiedustelu- tai miehistönkuljetusajoneuvoja. Tietenkin ne voivat olla käytöstä poistettuja vaarattomia romuja, jollaisen armeija voi periaatteessa myydä siviilihenkilölle vaikkapa metsästys- tai muuhun vapaa-ajan maastokäyttöön. Magyar Hang ja Hadházy kuitenkin päättelevät: ”Joko ne pelkäävät näin kovasti, tai sitten ne tykkäävät leikkiä sotaleikkejä (niin kuin sairaaloissakin), tai ehkä molemmat vaihtoehdot ovat totta.”

Olen tosiaankin viime vuosina kuullut tai lukenut useampien unkarilaisten arvelevan, että Orbánin järjestelmä ”ei kaadu, ennen kuin veri vuotaa”, tai muistelevan outo kiilto silmissään pariskunta Ceauşescun viimeisiä hetkiä. En ole halunnut ottaa näitä arveluja kovin vakavasti. Nytkin olisin mieluummin valmis uskomaan, että Orbán ja hänen lähipiirinsä vain kaipaavat kuvaannolliseksi ja vihjailujen tasolle jäävän ulkopoliittisen sapelinkalistelun vastapainoksi vähän toiminnallisempia sotaleikkejä kotitiluksillaan. Mutta ei sekään ole yhtään kiva ajatus.

Nollatoleranssia Tonavan rannalla

Tässä blogissa on monesti ennenkin ollut aiheena parisuhde- ja perheväkivalta sekä tapa, jolla Unkarin hallitus tähän ongelmaan suhtautuu: ei ole mitään ongelmaa, jos onkin, niin se on joko naisten omaa syytä (miksi eivät pysy kotona synnyttämässä ja hoitamassa lapsia) tai johtuu maahanmuutosta (eivät kantaunkarilaiset miehet pahoinpitele tai ahdistele, Unkarin naisilla ei ole muuta pelättävää kuin maahanmuuttajamiehet, jotka raiskaavat ja pakkohunnuttavat naisia). Joulukuussa tämän kysymyksen nosti tapetille kammottava rikostapaus Győrin kaupungissa: mies, joka jo aiemmin oli istunut useamman vuoden vankilassa vaimonsa pahoinpitelystä (vasaralla, niin että vasaran varsi katkesi, kysymys ei siis ollut mistään viattomasta läpsyttelystä), sai – viranomaisten ja ex-vaimonsa luvalla – kolme lastaan luokseen yökylään, tappoi lapsista kaksi sekä itsensä.

Kenties uutisiin levinnyt vertahyytävä kertomus siitä, miten Győrin perhesurmasta eloon jäänyt nuorin lapsi ikkunasta hädissään kertoi poliisille, että sisarukset eivät herää ja niillä on kasvoissaan jotain punaista, sai hallituksen lopulta tajuamaan, että tässä on jonkinlaisen julkisuusstrategisen toimen paikka. Onneksi myös oikeusministerinä on heinäkuusta lähtien – edellisen oikeusministerin lähdettyä Brysseliin – toiminut nuorehko ja tyylikkään näköinen nainen, Judit Varga, joka nyt julkaisi FB-sivullaan hallituksen virallisen reaktion perheväkivaltakysymykseen.

Taitavasti tehdyssä videossa Varga kulkee aurinkoisena talvipäivänä Tonavan rannalla parlamenttitalon liepeillä ja vakuuttaa nollatoleranssia väkivaltaa kohtaan. Ministeriönsä puolesta hän lupaa ankarampia tuomioita, ehdonalaiskäytännön tiukentamista ja uhrien tukitoimien tehostamista. Istanbulin sopimusta eli Euroopan neuvoston yleissopimusta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta ei kuitenkaan edelleenkään ratifioida, sillä Unkarin oikeusjärjestelmä tarjoaa nykyisellään tehokkaamman suojan, ja ennen kaikkea tämä sopimus ”tukee maahanmuuttoa” ja väittää, ”että ihmiset eivät synny miehiksi ja naisiksi vaan on olemassa sosiaalisia sukupuolia”.

Videoon on unkarilaisessa somekuplassani ehditty jo reagoida kiivaastikin. Erityisesti kriittistä lukijakuntaa ärsyttävät Istanbulin sopimuksesta esitetyt väitteet. Transilvanianunkarilainen toimittaja Boróka Parászka tykittää:

Istanbulin sopimuksen VII pykälä, jossa puhutaan maahanmuutosta ja pakolaisstatuksesta, tukee yhtä ainoaa asiaa: naisia. Riippumatta naisten oikeudellisesta asemasta (vakituinen asukas, pakolaisstatuksen tai oleskeluluvan saanut, vailla kansalaisuutta). Jos Istanbulin sopimus olisi ollut voimassa 1990-luvulla, olisi voitu tehokkaammin puolustaa entisen Jugoslavian alueella loukattuja, kidutettuja, raiskattuja, synnyttämään pakotettuja naisia. Jos Istanbulin sopimus olisi ollut aikoinaan voimassa, Trianonin jälkeen Transilvaniasta tai Wienin päätöksen jälkeen etelä-Transilvaniasta pakenevien unkarilaisten naisten kohtalo olisi ollut toisenlainen. Jos Istanbulin sopimus olisi ollut voimassa, se olisi tarjonnut turvaa niille 29 000 unkarilaiselle naiselle, jotka raahattiin Unkarista ”málenkij robotiin” [pakkotyöhön Venäjälle]. Kun Judit Varga – valitettavasti – valheellisesti väittää, että Istanbulin sopimus ”tukee maahanmuuttoa”, hän samalla kiistää näiden kyyditettyjen tai pakosalle ajettujen naisten muiston ja kärsimykset. Näin hän vaientaa historian opetukset ja estää ehkäisemästä historian kauhujen toistumista.

Istanbulin sopimus ei myöskään, toisin kuin Judit Varga väittää, kirjoita mitään siitä, kuka ”syntyy” miksikin. Se käsittelee niitä väkivallan muotoja, joita naiset kärsivät siksi, että he ovat naisia, tai siksi, että heidät luetaan naisen rooliin ja asemaan. Ilman tätä pykälää ei naisia voi puolustaa esimerkiksi sukuelinten silpomiselta, pakkosteriloinnilta tai pakkoavioliitolta – vain äärimmäiset esimerkit mainitakseni. Tämän pykälän avulla naiset voi myös vapauttaa semmoisista pakkovelvollisuuksista kuin vaikkapa burkaan pukeutuminen.

No joo. Itse asiassa Istanbulin sopimuksessa kyllä on asioita, jotka eivät sovi Unkarin hallituksen edustaman ideologian mukaisiin ”perinteisiin perhearvoihin”. Esimerkiksi määritelmäosassa kerrotaan, että

”sukupuoli” tarkoittaa yhteiskunnallisesti rakentuneita rooleja, käyttäytymismuotoja, toimintoja ja ominaisuuksia, joita tietty yhteiskunta pitää sopivina naisille ja vastaavasti miehille

– ja tämähän on, jos sen niin haluaa nähdä, juuri sitä saatanallista gender-teoriaa! Edelleen: käyttäytymismalleja pitäisi sopimustekstin mukaan muuttaa pois kaavamaisista käsityksistä, jotka koskevat miesten ja naisten rooleja. ”Kaavamaisista käsityksistä vapaita sukupuolirooleja” pitäisi opettaa jopa kouluissa, ja väkivallantekojen uhreja tai tekijöitä työssään kohtaaville ammattilaisille antaa tasa-arvokoulutusta. (Kun taas Unkarissa nykyään poliisit opettavat kansalaisille, että raiskatuksi joutuminen on omaa syytä.) Vaikka miten olenkin yhtä mieltä Boróka Parászkan kanssa siitä, että vain ymmärrys ”sosiaalisesta sukupuolesta” on rakentanut yhteiskunnan, jossa Judit Vargastakin voi tulla oikeusministeri, niin pystyn kyllä helposti kuvittelemaan, mikä Istanbulin sopimuksessa Unkarin vallanpitäjien mielestä mättää.

Blogissaan ihmisoikeusjärjestö ”Unkarin Helsinki-komitea” (Helsinki, kuten ennenkin olen tainnut selittää, liittyy Helsingin ETYK-kokoukseen 1975, jolloin ensi kertaa nostettiin edes jollakin lailla esille myös silloista Itä-Eurooppaa koskevat ihmisoikeuskysymykset) analysoi Judit Vargan esittelemää toimenpideohjelmaa. Kyyti on kylmää. ”Nollatoleranssia” ja rangaistusten ankaroittamista tärkeämpää olisi panostaa ennaltaehkäisevään työhön, tuomittujen henkiseen kuntouttamiseen ja vankilan jälkeisen yhteiskuntaan paluun tukemiseen (etteivät vankilasta päässeet väkivallantekijät kulje Győrin perhesurmaajan tietä). Siinä, missä ministeri Varga vaatii lastensuojelun ilmiantojärjestelmää tehostettavaksi, Helsinki-komitea muistuttaa, että ennemminkin tähänastisten hallitusten hajalle säästämä ja täysin aliresursoitu lastensuojelujärjestelmä kokonaisuudessaan olisi autettava taas jaloilleen. Varga lupaa kaksinkertaistaa uhrien tukikeskuksen budjetin 600 miljoonaan forinttiin (noin 1,8 miljoonaa euroa) – mutta tämä summa on nykytilanteessa pisara kuumalle kivelle, vain 3 % siitä rahamäärästä, jonka Unkarin valtio menetti ns. Elios-jutussa eli korruptioskandaalin takia saamatta jääneinä EU-tukina, tai 0,3 % pääkaupungin uuden Puskás-stadionin hinnasta.

Oppositiopuolue Momentumin meppi Anna Donáth puolestaan vastaa paljon koruttomammalla videolla:

Arvoisa oikeusministeri Judit Varga! Tässä videossa ei soi dramaattinen musiikki eikä kukaan kohentele hiuksiaan hidastetussa lähikuvassa. Niin kuin eivät oikeassa elämässäkään pahoinpidellyt naiset näytä siltä. Heidän kanssaan teidän kannattaisi keskustella. Niiden, jotka ovat jääneet henkiin.
Kiitos kaunista videopätkästä, näkyy, että sitä tekemässä on ollut paljon väkeä.
Nyt olisi todellisen työn aika: ratifioikaa Istanbulin sopimus, suojelkaa pahoinpitelyn uhreja ja ehkäiskää väkivaltaa! Siitä voitte aikanaan tehdä vielä kauniimpia videoita.

Mielenkiintoista on, että tätä kirjoittaessani Anna Donáthin kotikutoisella videolla näyttäisi olleen melkein 95 000 katsojaa, Judit Vargan kauniin ja huolella tehdyn kampanjavideon katsojalaskuri näyttää muutamaa tuhatta vähemmän. Onko niin, että Judit Vargan kannattajat ja äänestäjät eivät ylipäätään katsele nettivideoita? Vai eikö Fidesz-puolueen laajaa kannattajakuntaa kuitenkaan kiinnosta perheväkivallan ehkäiseminen edes kauniin nuoren oikeusministerin huolettomasti hulmuavalla kampauksella kuvitettuna?

Naisiin kohdistuva väkivalta on toki ongelma muuallakin kuin Unkarissa. Suomessakin jopa parikymmentä naista vuodessa saa surmansa kumppaninsa tai ex-kumppaninsa kädestä. Silti tähän loppuun on pakko mainita, että Győrin perhesurman jälkeen, siis vajaan kuukauden kuluessa, on Unkarissa parisuhdeväkivallan uhrina kuollut jo viisi naista.

”Puhutaanpa suoraan Suomesta”

Ei oikeasti olisi aikaa blogata, mutta kirjaanpa pikaisesti kaksi esimerkkiä siitä, miten Unkarin hallituksen ohjailemassa mediassa Suomea edelleenkin nostetaan esille ikävässä valossa.

***

Ensinnäkin: entisen Unkarin-suurlähettilään Petri Tuomi-Nikulan taannoinen mielipidekirjoitus sai valtiosihteeri Zoltán Kovácsin reagoimaan. Hallituksen ”About Hungary” -blogin englanninkielisessä kirjoituksessa – josta Suomessa uutisoi ainakin verkko- Uusi Suomi – Kovács kehottaa nostamaan kissan pöydälle ja puhumaan suoraan myös Suomen ongelmista.

Jos Suomi arvostelee demokratian ja oikeusvaltion tilaa Unkarissa, niin kerrottakoon myös, muistuttaa Kovács, että Suomessa perheväkivaltaa – josta kärsii 5,4 % väestöstä – ei ole kriminalisoitu, mistä Amnesty International ja YK ovat Suomelle erikseen huomauttaneet. Tuota noin. Perheväkivalta on ongelma sekä Suomessa että Unkarissa, mutta sen erikseen kriminalisoiminen on vain pieni osakysymys. Suomen rikoslaissa myös lievästä pahoinpitelystä, joka muuten on asianomistajarikos, on mahdollisuus syyttäjän nostaa syyte, jos se kohdistuu perheenjäseneen, eli perheväkivalta on tavallaan jo nostettu erillisen huomion kohteeksi. Lainsäädännön ohella – joka sekä Unkarissa että Suomessa joka tapauksessa kriminalisoi selkeät pahoinpitelytapaukset – merkitystä on myös sillä, miten viranomaiset käytännössä tukevat perheväkivallan uhreja ja miten koko yhteiskunta ja erityisesti sen korkein päätöksentekijäporras vaimonhakkaamiseen suhtautuu. Suomessa olisi mahdotonta kuvitella, että perheväkivallasta käydyssä parlamenttikeskustelussa syyteltäisiin hakattuja vaimoja itseään (”pysyisivät kotona ja synnyttäisivät lapsia, niin ei tulisi mitään ongelmaa”). Tai että Istanbulin sopimus jätettäisiin ratifioimatta sen takia, että siinä mainitaan ”sosiaalinen sukupuoli” ja ”maahanmuuttajat”. Unkarin viranomaisten ja lainsäädännön kyvyttömyys torjua perheväkivaltaa on saanut tiukkaa kansainvälistä kritiikkiä esimerkiksi Human Rights Watchilta sekä Euroopan parlamentin tasa-arvovaliokunnan edustajana Unkarissa vierailleelta Maria Noichlilta. Melkoinen teflonpokeri tällä Kovácsilla.

Ja aina paranee. Jos korruptiosta puhutaan, jankkaa Kovács, niin mitenkäs Jari Aarnion tapaus? (Tähän voisi muistuttaa, että Suomessa Aarnio joutui lopulta oikeuteen ja sai rankat tuomiot, samalla kun koko maan vapaat tiedotusvälineet kertoivat yksityiskohtaisesti jutun eri vaiheista. Unkarissa korruptioon syyllistyneitä viranomaisia suojelee tehokkaasti valtion ylin syyttämättäjättäjä.) Kovács muistuttaa myös, että Suomessa kymmenentuhatta naista kärsii sukupuolielinten silvonnan seurauksista, mistä huomautti myös raportissaan EU:n perusoikeusvirasto FRA. (Kovácsin jutussaan antama linkki raporttiin ei valitettavasti toimi.) Naisten ns. ympärileikkauksia ei todellakaan ole Suomessa erikseen kriminalisoitu, mitä epäkohtaa ihmisoikeusjärjestöt ovat pyrkineet korjaamaan, mutta Suomen rikoslain mukaan tämmöinen silvonta on joka tapauksessa rikos, mistä maahanmuuttajiakin erikseen informoidaan. Silvonnan ehkäisemiseksi on äskettäin laadittu toimintaohjelma. Tarkkoja tietoja silvottujen lukumäärästä ei ole, mutta luultavasti Suomessa elävistä silvotuista naisista ainakin suurin osa on silvottu ennen Suomeen-tuloaan. (En tunne käytäntöjä, mutta minun on vaikea kuvitella, miten pienen tytön silpominen Suomessa suomalaisen neuvola- ja koululääkärijärjestelmän valvonnassa mitenkään edes onnistuisi.)

Lisäksi Kovács muistuttaa vähemmistöjen syrjinnästä: Suomen romaneista tuoreen tutkimuksen mukaan 68 prosenttia kertoo kokeneensa syrjintää. Tämä varmasti pitää paikkansa. Rasismin olemassaolon Suomessa näkee lukemalla mitä hyvänsä kommenttiketjua, ja Suomen romanien asemassa on varmasti edelleen paljon korjattavaa. Suomen romanit eivät kuitenkaan muodosta suuria syrjäytyneiden yhteisöjä, kokonaisia kyliä tai kaupunginosia, joissa lapset näkevät nälkää ja käyvät käytännössä segregoituja kouluja. Tai joiden avustamiseen myönnetyt varat menevät korruptoituneiden ”kiintiöromanien” omaan taskuun.

Kovács siis uutterasti heittelee kiviä Unkarin perin hauraasta lasitalosta käsin. Parhaan esimerkin säästin kuitenkin viimeiseksi. Kovács päivittelee kirjoituksessaan, miten ”venäläiset oligarkit ostavat kokonaisia saaria Suomen saariston strategisimmista kohteista”. Jos nyt tässä viitataan ns. Airiston Helmi -Melnikoviin, niin hänellä on ymmärtääkseni (kuten jo aiemmin kirjoitin) paitsi Maltan passi, siis EU-kansalaisuus, myös Unkarin myöntämällä maahanmuutto-obligaatiolla hankittu oleskelulupa. Kovács kauhistelee suomalaisia, jotka eivät ”tunnu välittävän”, vaikka NATO varoittaa venäläisten soluttautujien luomasta turvallisuusuhkasta – eikä hiiskahdakaan siitä kritiikistä, mitä Unkarin hallitusta lähellä olevien veroparatiisifirmojen pyörittämä korruptionkäryinen maahanmuutto-obligaatiobisnes on saanut osakseen.

Voisikohan siis valtiosihteeri Kovács, kuten saksaksi sanotaan, ”ensiksi lakaista oman ovensa edustan”?

***

Hallitusta lähellä oleva uutissivusto Origo, se ”yksityinen blogi” (Unkarin Suomen-suurlähettilään vaivautunutta selitystä siteeratakseni), puolestaan jatkaa Suomen kritisointia. Nyt on esiin kaivettu ”Migraatiotutkimuksen instituutin” (Migrációkutató Intézet) laatima selvitys, ja juttu on otsikoitu räväkästi: ”Migranttien kotoutuminen Suomessa on epäonnistunut”. Varsinaista faktaa ei Origo-sivuston juttuun juurikaan mahdu, siinä vain todetaan, että ”vaikka poliittinen valtavirtaeliitti tunnustaa liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa” ja pitää maahanmuuttajien kotoutumista vain järjestelykysymyksenä, muuttajien kotoutuminen ja työllistyminen jää edelleenkin selvästi toivotun tason alapuolelle. Tämä pitäneekin paikkansa, kuten Suomessakin on viime vuosina uutisoitu. Ei kukaan ole väittänyt, ei kukkahattuisinkaan ”suvakki”, että vieraasta kulttuurista vaikeissa oloissa maahan tulleiden kaikenlaisten ihmisten kotoutuminen olisi aina kivaa, helppoa ja hauskaa.

Mutta olennaista tässä jutussa ei olekaan varsinainen faktapohja vaan maahanmuuttajien kotoutumisesta tehdyt poliittiset päätelmät:

Massiivista maahanmuuttoa ainoana vastustava Perussuomalaisten puolue ei – hyvistä vaalituloksista huolimatta – ole päässyt hallitukseen, sitä vastoin se voi maahanmuuton negatiivisten seurausten johdosta (vaikea ja pitkäksi venyvä kotoutuminen, yleisen turvallisuuden heikkeneminen, jne.) lyhyellä tähtäimellä vakiinnuttaa kannatuksensa ja luoda perustan sen tulevalle kasvulle, siinäkin tapauksessa, että maahanmuuttajien lukumäärä jää varsin alhaiseksi vuoteen 2015 verraten.

Tärkeää ei siis ole maahanmuuttajien kotouttaminen vaan Orbánin aateveljien ja ihailijoiden poliittinen menestyminen maahanmuuttovastaisuuden siivellä. Tähän voi kätevästi upottaa myös ikään kuin itsestäänselvänä tosiseikkana todetun ”yleisen turvallisuuden heikkenemisen”. Nämä oikeistopopulistien suosimat väitteet siitä, että maahanmuutto tuo mukanaan murha- ja raiskaustsunameja, eivät pidä paikkaansa; rikoksia tekevät edelleen kaikenlaiset ja kaikentaustaiset ihmiset erilaisista syistä, eikä väkivaltarikollisuuden määrä Euroopassa ole viime vuosina olennaisesti noussut vaan pikemminkin laskenut. Mutta näin nämä asiat koetaan…

Mielenkiintoisempaa olisi selvitellä, mikä on tämä Migraatiotutkimuksen instituutti ja millä asiantuntemuksella se toimii. Tästä näkisin mielelläni jonkun oikean alan tutkijan mielipiteen. Itse en ehdi nyt asiaa selvittämään, mutta muistutan vain, että kyseisen instituutin ovat vuonna 2015 perustaneet Unkarin hallitusta lähellä oleva ajatuspaja Századvég sekä nuorten lahjakkuuksien koulutusta varten perustettu Mathias Corvinus Collegium. ”Puolueettomaksi” tai ”riippumattomaksi” tutkimuslaitokseksi sitä siis tuskin voi nimittää.

***

Suomen parjaaminen virallisen Unkarin taholta siis jatkuu yhä. Kannattaa silti pitää pää kylmänä: ei tässä ole kysymys Suomesta tai Suomen ja Unkarin suhteista. Oikeasti tässä vain virallinen Unkari yrittää epätoivoisesti ja perin lapsellisella tavalla suhteellistaa ja mitätöidä ulkopuolelta ja erityisesti EU:sta käsin tulevaa kritiikkiä. Toivottavasti EU ja virallinen Suomi jatkossakin pitävät päänsä kylmänä ja antavat unkarilaisten rauhassa kaivaa omaa kuoppaansa aina vain syvemmäksi.

Naiset ja lapset ensin, vaikka…

Läntisessä maailmassa, esimerkiksi Suomessa vietetään näihin aikoihin Pride-päiviä tai Pride-viikkoa lukuisien instituutioiden ja yritysten osallistuessa ja tukiessa – olkoon sitten solidaarisuutta tai opportunistista pinkkipesua. Myös Wienissä liehuvat joka paikassa sateenkaariliput, ja yliopiston päärakennuksen portaikkokin on maalattu sateenkaaren värein. Keskellä tätä suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon sanomaa oma unkarilainen some- ja mediakuplani pullistelee vähän ikävämpiä uutisia, joiden jonkinlaisena yhteisenä nimittäjänä voisi olla naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta.

Naisista perhe- ja parisuhdeväkivallan uhreina on ollut tässä blogissa monesti ennenkin puhetta, nimenomaan sen yhteydessä, miten Unkarissa jopa näkyvässä asemassa olevat poliitikot hakkaavat vaimojaan (jopa pääministeri Orbánin huhutaan pahoinpidelleen puolisoaan; mitään todisteita tästä ei tietenkään ole, vaikka jonkinlaista uskottavuutta huhuille antaa se, että Orbán itse on kasvanut väkivaltaisen isän poikana ja suoraan kertonut, miten joskus nuorena sai isältään semmoisen selkäsaunan ettei päässyt sängystä ylös) tai vähättelevät koko asiaa. Perheväkivaltaa torjuvaa Euroopan neuvoston yleissopimusta, ns. Istanbulin sopimusta Unkari ei tunnetusti suostu ratifioimaan, koska se edellyttäisi perheväkivallan uhrien tukemiseen tarvittavien verkostojen, instituutioiden ja koulutusten luomista. Hallituksen kanta on ollut, että perheväkivallan ehkäisemiseen riittää kunnon perinteisiin perhearvoihin panostaminen ja maahanmuuton torjuminen, sillä Unkarin naisilla ei ole muuta pelättävää kuin islamisaatio ja maahanmuuttajien raiskaajalaumat…

Muutamia päiviä sitten sosialistisen oppositiopuolue MSZP:n kansanedustaja Zita Gurmai käytti aiheesta parlamentissa puheenvuoron. Tähän oikeusministeriön valtiosihteeri Pál Völner vastasi, että hallitukselle toki naisten kunnioittaminen on tärkeää ja naisiin kohdistuva väkivalta tuomitaan ehdottomasti – mutta Istanbulin sopimuksen ratifioimisen estää kaksi kohtaa. Sopimustekstissä nimittäin luvataan turvaa ja tukea kaikille väkivallan uhreille, riippumatta näiden

biologisesta sukupuolesta, sosiaalisesta sukupuolesta, ihonväristä, kielestä, uskonnosta, poliittisesta tai muusta mielipiteestä, kansallisesta tai yhteiskunnallisesta taustasta, kansalliseen vähemmistöön kuulumisesta, omaisuudesta, syntyperästä, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, iästä, terveydentilasta, vammaisuudesta, perhesuhteista, maahanmuuttaja- tai pakolaisstatuksesta tai muusta oikeudellisesta asemasta.

Sosiaalinen sukupuoli (gender) on jo useiden korkea-arvoisten poliittisten päättäjien suulla julistettu huuhaaksi ja valheelliseksi ideologiaksi (ihmiset ovat miehiä tai naisia sen mukaan, mitä jalkojen välistä löytyy, kaikki muu on hölynpölyä), maahanmuutto taas on yksiselitteisesti pahasta eikä sitä saa sallia (paitsi hallituksen itsensä toimeenpanemina ja tukemina versioina). Siispä Istanbulin sopimuksen ratifioiminen, näin valtiosihteeri Völner, toisi Unkarin lainsäädäntöön ”salavihkaa” sellaisia aineksia, joita hallitus ei vahingossakaan halua tukea. Viis siitä, että Unkarissa kuolee vähintään yksi nainen viikossa perhe- tai parisuhdeväkivallan uhrina (rikoksen uhrina kuolleista naisista 60 prosenttia saa surmansa nykyisen tai entisen puolisonsa tai miesystävänsä kädestä) ja että joka viides nainen elää tai on elänyt parisuhteessa, johon on kuulunut jatkuvaa väkivaltaa.

***

Perheväkivallan uhreiksi joutuu naisten ohella tunnetusti myös lapsia. Mekanismit saattavat olla hieman erilaiset, vaikka sekä vaimojen hakkaamista että lasten pieksämistä – tai paremminkin tämmöisen väkivallan villaisella painamista – yritetään toisinaan puolustella ns. perinteisten perhearvojen kautta, joita pitäisi suojella. Tässä yhteydessä joutui äskettäin ikävän julkisuuden kohteeksi Unkarin hajanaisen ja avuttoman opposition yksi taannoinen toivontähti, Szombathelyn [anteeksi, korjaan:] Hódmezővásárhelyn pormestarinvaalit valtapuolueen loanheitosta huolimatta komeasti voittanut sitoutumaton konservatiivi Péter Márki-Zay.

Paikallinen nettiradioasema oli kysellyt Márki-Zaylta hänen omakohtaisia kokemuksiaan tyttöjen ja poikien kasvatuksesta – kunnon katolilaisena Márki-Zay on seitsemän lapsen isä, joista pienimmäinen on nyt kymmenvuotias – ja tämä oli tunnustanut pitävänsä kuria ja tottelevaisuutta tärkeänä, siinä määrin, että ruumiillinen kurituskin voi olla aiheellista. Ei tietenkään pahoinpitely; Márki-Zayn mukaan esikuvana voisi olla Kanada, missä lapsen kurittaminen on laillista mutta vain tiukkojen säännösten puitteissa, esimerkiksi päähän ei saa lyödä eikä minkäänlaista näkyvää saati pysyvää ruumiinvammaa tuottaa. Melkoinen p***amyrsky tästä kuitenkin nousi, ja Márki-Zay joutui selittelemään kantojaan. Facebook-sivullaan hän selittää, että ei hyväksy lasten pahoinpitelyä, niin kuin ei myöskään avioeroa eikä aborttia – vaikka kaikkien näiden suhteen hänen on pakko tyytyä siihen, että yhteiskunnan normit poikkeavat hänen omista vakaumuksistaan. (Hetkinen. Tässä on nyt jonkinlainen looginen nuljahdus: avioeron ja abortin suhteen yhteiskunnan normit ja lait ovat sallivampia kuin Márki-Zayn oma moraali, lasten kurittamisen suhteen taas tiukempia.) Márki-Zay tähdentää kuitenkin, että hänen mielestään pieni läimäys takapuolelle on lapselle paljon vähemmän vahingoksi kuin avioero (!), rakkaudeton kohtelu ja laiminlyönti tai ”kaiken salliva kasvatus, joka ei valmista lasta yhteisölliseen yhteiselämään”.

444.hu-sivusto teki aiheesta vielä yksityiskohtaisemmankin jutun, jota taustoitettiin asiantuntijoiden haastatteluilla. Selvää on, että vaikka lasten pahoinpitelemistä ei missään päin läntistä maailmaa nykyään hyväksytä, ns. lievä tai kohtuullinen kurittaminen on yhä sekä juridisesti että kulttuurisesti hankala kysymys. 1970-80-luvuille saakka lait usein sallivat vanhemmille lasten ”lievän” ruumiillisen kurittamisen. Sitten ensin Pohjoismaissa, sitten muuallakin Euroopassa alkoi levitä se asiantuntijoiden ja tutkimusten tukema käsitys, että vähäinenkin kuritus on vahingollista ja sitä paitsi kasvatusmenetelmänä tehoton. Ruotsissa lasten ruumiillinen kurittaminen kiellettiin 1979, Suomessa 1984, Saksaan asti lainsäädännöllinen nollatoleranssi lasten ruumiillisen kurituksen suhteen ehti vuosituhannen vaihteessa, Unkarin lastensuojelulaissa lasten kurittaminen kiellettiin tykkänään vuonna 2005 (Euroopan neuvosto oli ”jo” 2004 asettanut tämän yleiseksi tavoitteeksi). 444.hu:n haastatteleman unkarilaisen kriminologi-asiantuntijan mukaan tilanne on yhä hankala: kurituksen kieltävä laki on käytännössä hampaaton, vailla sanktioita, eikä lainmuutosta tuettu valistus- tai koulutuskampanjoilla. Niinpä arjen oikeuskäytännössä lasten kurittamista usein tuetaan tai siedetään. Jonkinlaista muutosta on kuitenkin tapahtumassa Unkarissa (kuten Itävallassakin): vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan unkarilaisista vain 36 % hyväksyy lasten ruumiillisen kurittamisen, 53 % ei pidä sitä lainkaan hyväksyttävänä. (Yli 60-vuotiaista vielä 47 % ilmoitti hyväksyvänsä ruumiilliset rangaistukset kasvatuskeinona.)

Péter Márki-Zay on siis arvomaailmansa suhteen jonkinlainen mailleen menevän maailman edustaja, häpeilemätön vanhan koulun kristillis-konservatiivi. Politiikassa hän on kuitenkin toiminut vastavoimana hallitukselle, oikeistopopulistiseksi valuneen Fidesz-puolueen ja sen pienen katolis-konservatiivisen sivuvaunun, kristillisdemokraattisen KDNP:n koalitiolle. Márki-Zayn ja hallituksen vastakkainasettelu ei koskekaan arvoja vaan politiikan ja hallinnon käytäntöjä, ennen muuta korruptiota: Márki-Zay on onnistunut profiloitumaan ennen muuta ”kunniallisena” vaihtoehtona, jota voivat kannattaa myös hieman erilaisia arvoja tunnustavat mutta demokratiaa ja rehellistä päätöksentekoa kaipaavat kansalaiset. Tällaista kunniallista ja rehellistä oikeistopuoluetta Unkarissa ei oikeastaan olekaan ollut aikoihin jos koskaan; myöskään Márki-Zay ei ole puolue eikä puolueen edustaja vaan eräänlainen yksinäinen kansalaisaktivisti. Nähtäväksi jää, osaako ja uskaltaako valtakoalitio nyt käyttää Márki-Zayn kristillis-konservatiivisia näkemyksiä häntä vastaan – tai lipsuvatko Márki-Zayn liberaalimmat tukijat nyt hänen takaansa pois.

***

Ja kun nyt lapsiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan, niin siihen kuuluu myös seksuaalinen väkivalta tai ”hyväksikäyttö”. (Kunnon nimikettä tälle aralle ja ilkeälle asialle ei oikein tunnu löytyvän.) Itä-Eurooppaa ja koko maailmaa on viime viikot järkyttänyt YouTubessa (englanninkielisin tekstein) julkaistu puolalainen dokumenttielokuva ”Älä vain kerro kenellekään”, jossa lapsia hyväksikäyttäneitä katolisia pappeja saatetaan kasvotusten entisten uhriensa kanssa ja paljastetaan, miten kirkko on systemaattisesti suojellut syyllisiä.

Myös Unkarissa on noussut esiin kysymys, onko samanlaista tapahtunut sielläkin. Vaikka Unkarin roomalais-katolinen kirkko ei olekaan samanlaisessa monopoli-mahtiasemassa kuin Puolassa tai jossain määrin Itävallassa, se on silti perinteisistä kirkkokunnista suurin ja vahvin ja nauttii nykyäänkin myös poliittisten vallanpitäjien tukea – ja ilmeisesti myös Unkarin katolisessa kirkossa on sekä hyväksikäytetty lapsia että suojeltu hyväksikäyttäjiä. 444.hu-sivuston hitaan journalismin sarjassa tl:dr on tämän kevään aikana julkaistu kolme pitkää tutkielmaa kipeästä aiheesta.

Viime vuosina monissa maissa on ryhdytty selvittämään katolisen kirkon suojissa tapahtuneita seksuaalisia väärinkäytöksiä; Itävallassahan näistä skandaaleista on kirjoitettu jo vuosikaudet. Unkarissa tämä selvitystyö on vasta alkamassa, hädin tuskin. Helmikuussa Vatikaanissa tästä aiheesta järjestetyssä konferenssissa Unkarin katolista piispainkokousta edusti Győrin piispa András Veres, joka vielä 2011 oli ollut sitä mieltä, että pedofiliaepäilyt ovat ”keinotekoisesti, ties kenen ohjauksessa luotu ja median vahvistama ongelma, hyökkäys kirkkoa vastaan”. Nytkin Veres vakuutteli, että lasten hyväksikäyttötapauksia oli sattunut vain harvoja ja nekin jossain muualla. Kirkonmiesten väärinkäytöksistä ”ratkaiseva enemmistö on tapahtunut menneisyydessä, syylliset ovat hyvin iäkkäitä tai jo kuolleet”, eikä Unkarissa tällaista tapahdu paljon, mikä Veresin mielestä johtuu kulttuurista: unkarilainen arvostaa perhettä ja näkee lapset arvona, jota on suojeltava. Sitä paitsi koko ilmiö liittyy ”vuoden 1968 suureen seksuaaliseen vallankumoukseen, jonka vaikutuksen olemme siitä pitäen tunteneet”. Siis: semmoista ei meillä tapahdu, ja jos tapahtuisikin, niin se on jonkun muun syytä.

Samaan aikaan kun katolisen kirkon ja kenties muidenkin valtakeskittymien suojissa tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia yhä hyssytellään, pedofiliasyytöksiä heitellään hanakasti ns. liberaalien suuntaan. Ei vain piispa Veres syytä lasten hyväksikäytöstä ”seksuaalista vallankumousta”. Myös Pride-tapahtumien alla on nähty kauhistelua ”lasten seksualisoimisesta” (hirveää, että lapsetkin saavat nähdä toisiaan halailevia samansukupuolisia pareja) tai propagandaa, jossa ”oikean” ja ”väärän” seksuaalisuuden rajaa ei suinkaan määritä täysivaltaisen yksilön vapaus ja vastuu vaan kaikenlainen ”poikkeava” seksuaalisuus niputetaan yhteen.

Budapestin Pride-tapahtuman Facebook-sivulla julkaistiin kuvia julisteista, joita ilmeisesti on levitelty kaupungille. Vasemmanpuoleisen mukaan ”rakkaus ei tunne rotua, sukupuolta eikä ikää” (ikä-sanan alapuolella on kuvattu aikuisesta ja lapsesta koostuva pariskunta), oikeanpuoleisessa julistetaan, että ”en ole homo, trans enkä pedo vaan ihminen!”. Molemmissa siis mukaillaan Pride-tapahtuman sanomaa eri seksuaalisten suuntausten tasa-arvosta ja annetaan ymmärtää, että järjestäjien mielestä pedofilia kuuluu samaan sarjaan. Kumpikaan julisteista ei tietenkään oikeasti ole Priden järjestäjien laatima.

Näitä valejulisteita koskevaan somekeskusteluun oli joku postannut vielä häkellyttävämmän linkin eräänlaiselle viihdekansallismieliselle sivustolle. Siellä slovakianunkarilainen äiti kertoi, mitä kauheuksia oli kokenut Kanadassa asuessaan. (Niin, juuri tuossa lasten kurittamisen mallimaassa.) Kanadassa, näin Katalin-rouva kertoo, lapset kasvatetaan jo lastentarhasta lähtien siihen ajatukseen, että ihminen syntyy sukupuolettomana ja saa itse päättää, haluaako olla poika vai tyttö:

Kammottavinta on, että jos lastentarhan täti tai setä yllättää vaikkapa Suzyn leikkimästä junilla tai autoilla, niin hän heti kysyy tältä: Tahdotko leikkiä ajoneuvoilla? Tykkäätkö olla poikien porukoissa? Tahtoisitko ennemmin olla poika? Jos tähän viaton nelivuotias tyttö – joka ei edes aavista, miten katalilla keinoilla häneen vaikutetaan – vastaa kyllä, niin heti laaditaan opettajan suositus, se toimitetaan lääkärille, ja tunnoton lääkäri alkaa silmää räpäyttämättä annostella pikku Suzyyn testosteronia.

Rouvan omat lapset eivät joutuneet pakkotransutuksen kohteiksi, mutta tämäkin oli ilmeisesti vain sen ansiota, että vanhemmat hartiavoimin ohjasivat heitä kohti oikeita perhearvoja ja ”selittivät heille, miten maailmassa asiat ovat”. Tämä vaati jatkuvaa valppautta, kun jo pahaa-aavistamattomille ekaluokkalaisille annettiin koulusta kotiin herttaisia kuvakirjoja, joissa esiintyi kahden isän tai kahden äidin ”perheitä”… Toisilla lapsilla ei ollut tätä onnea, ja niinpä rouvan vanhimman pojan luokkatovereista jo ”kaksi on leikkauttanut itsensä tytöiksi”. Miten paljon onkaan koko maassa tällaisia onnettomia, ”joilta on riistetty ihmisyys”, jotka ”eivät enää pysty elämään naisina eivätkä miehinä, he ovat vain märkiviä haavoja, jotka eivät millään parane”! Ja tämä ”sairas teoria on jo tihkumassa meillekin”.

Tällaisia esitelmiä gender-ideologian kauheuksista siis on kuultu tilaisuudessa, jonka järjesti myös Unkarin hallituksen tuella toimiva slovakianunkarilainen katolinen, hm, järjestö nimeltä Regnum Marianum Akadémia. ”Regnum Marianum” viittaa siihen, että Unkari – kuten monet muutkin Itä-Euroopan vanhoista ”lähetysmaista”, naapurimme Virokin on Maarjamaa – on kristitsemisen yhteydessä nimenomaisesti omistettu Neitsyt Marialle. Akadémia taas on yksi osoitus ”akatemia”-nimikkeen lopullisesta inflaatiosta. On pakko näin lopuksi todeta, että samaan aikaan, kun tällaisia huuhaanlevitys-”akatemioita” perustetaan ja tuetaan, Unkarin Tiedeakatemiaa ajetaan kohti lopullista tuhoa. Tänään parlamentista myllytetty laki riistää Akatemialta sen tutkimusinstituutit ja siirtää ne valtion haltuun, palvelemaan talouselämän tai huuhaa-kansallismielisen identiteetinrakennustyön intressejä. Luvassa on mielenosoituksia, (luultavimmin toivotonta) vetoamista perustuslakiin, ja varmaan itsekin vielä palaan aiheeseen. Hyvä englanninkielinen uutisartikkeli löytyy jo Index-sivustolta.

Maahanmuutosta perheväkivaltaan ja takaisin

Tein taas tänä aamuna typerästi ja menin katselemaan netistä Unkarin valtion ykköskanavan tv-uutisia. Yhtenä pääaiheena oli tietenkin Brysselin EU-huippukokous, jonne pääministeri Orbán oli matkannut kuvaannollisina viemisinään kansallisen konsultaation 2,3 miljoonaa (näin väitetään, totuutta ei tiedä kukaan) vastausta – joiden sanomana siis on, että Unkarin kansa ei halua maahanmuuttajia, ei yhtään. Uutistoimittajan tekstissä toistuivat tutut iskusanat: kötelező betelepítés ‘pakollinen maahanasuttaminen’, illegális bevándorlás ‘laiton maahanmuutto’, migránspárti politikusok ‘migranttien puolella olevat poliitikot’. Sanoja menekült ‘pakolainen’ tai menedékkérő ‘turvapaikanhakija’ ei käytetty vahingossakaan. Ylipäätään uutisten katsojan oli helppo saada se vaikutelma, että koko huippukokous ja ylipäätään koko EU:n päätöksenteko pyörii pakolais-, korjaan, pakollisten maahanmuuttokiintiöiden ympärillä ja meneillään on suuri taistelu valkoisen Euroopan etnisen puhtauden puolesta.

(Samaan aikaan julkisuuteen on lopultakin päästetty viralliset tiedot tänä vuonna päättyneestä Unkarin korruptionkäryisestä maahanmuutto-obligaatio-ohjelmasta. Isolla rahalla – josta melkoinen osa on ilmeisesti päätynyt hallitusta lähellä olevien tahojen omiin taskuihin – on maahanmuutto-oikeuden Unkariin ja siten myös laillisen asuinpaikan EU:ssa saanut, perheenjäsenet mukaan lukien, noin kaksikymmentä tuhatta ihmistä, siis 15 kertaa niin monta kuin EU:n pakolaiskiintiöohjelman mukaan Unkarin olisi pitänyt ottaa vastaan. Obligaation lunastaneista suuri osa on Kiinasta, mutta paljon on saapunut myös pelätyistä muslimimaista: Irakista, Afganistanista, Iranista ja Pohjois-Afrikasta.)

Katsauksen lopuksi ääneen pääsi itse väsyneen näköinen Orbán, tai hänen Facebook-sivulleen ladattu video, jossa singahtelivat sotaisat metaforat: ankarasti on taisteltu, mutta sotaa ei ole vielä voitettu. Orbán on viime vuosina aniharvoin antautunut oikean toimittajan haastateltavaksi saati vaalikeskustelu- tai väittelyohjelmien kameroiden eteen; hän antaa yleensä ”haastatteluja” vain omille luottotoimittajilleen, joiden kanssa luultavimmin kysymykset on sovittu etukäteen, tai sitten kommunikoi yksisuuntaisesti, kuten nyt.

Viime aikoina oppositioviestimet ovatkin nostaneet esiin tapauksia, joissa Orbán pakenee ikäviä kysymyksiä tai suorastaan kieltäytyy vastaamasta. Kaksi vuotta sitten hän odotteli parlamentin istuntosalin ovella verhon takana piilossa välttyäkseen vastaamasta oppositioedustajien kysymyksiin ja astui sisään vasta, kun esitettiin aiemmin jätetty kysymys, johon hänen parlamentin sääntöjen mukaan oli pakko vastata. Syyskuussa oppositiopuolue LMP muistutti, että Orbán ei vieläkään ollut vastannut yli puoli vuotta aiemmin saamaansa, viiden eläkeläisjärjestön kirjoittamaan kirjeeseen, jossa kerrottiin lukuisien eläkeläisten akuutista köyhyydestä ja pyydettiin minimieläkkeiden korotusta. Lokakuussa Orbán järjesti ”lehdistötilaisuuden”, jossa saliin ei päästetty toimittajia lainkaan – nämä saivat katsella ja kuunnella pääministeriä videokuvan välityksellä.

Ja nyt viime maanantaina LMP:n edustaja Márta Demeter parlamentissa kysyi tiukasti Orbánilta, eikö Unkarin kansalliselle turvallisuudelle ole koitunut vaaraa siitä, että Orbán ja hänen lähipiirinsä liikemiehet, myös Orbánin vävy István Tiborcz, seurustelivat ja tekivät bisnestä viime kesänä edesmenneen saudiarabialaisen pankki- ja rahamiehen Ghaith Pharaonin kanssa, jota FBI ja Interpol ovat epäilleet rahanpesusta ja terrorismikytköksistä. ATV-kanavan julkaisemalla videolla

näkyy, miten Orbán nousee, tapansa mukaan hermostuneesti takkiaan napittaen, ja lausuu:

Kunnioitettu herra puhemies, arvoisa kansanedustajatoverini… hyvää joulua!

Tämä ”vastaus” – johon Orbánin puoluetoverit ympärillä reagoivat sydämellisellä naurunremakalla – ei ehkä edusta vain tavanomaista vallanpitäjän röyhkeyttä, vaan monet ovat nähneet siinä myös sukupuoliaspektin. Ämmien piipitystä ei tarvitse ottaa vakavasti, ja Márta Demeter voisi keskittyä pitämään suunsa kiinni ja näyttämään nätiltä.

Niin, ne naisasiat. Maailmanlaajuinen #metoo-kampanja etenee Unkarissakin – teatteripiirien jälkeen on vuorossa kirjallisuusmaailma, viime aikoina julkisuuteen on tullut ensin nuori runoilija Anna Follinus, sitten hänen jäljessään joukko muitakin nuoria kirjailijoita, joita Stádium-kustantamoa ja sen kirjallista ”salonkia” pyörittänyt aviopari, runoilija Kamil Kárpáti ja hänen vaimonsa Margit Lőkös, merkillisellä, lahkomaisella vallankäytöllään alistivat ja nöyryyttivät, joitakuita myös seksuaalisesti. Samaan aikaan Unkarin köyhien naisten asemasta Länsi-Euroopan punalyhtykatujen lihamarkkinoilla on jälleen keskusteltu, ja “VV Fannina” (VV eli Való Világ, todellinen maailma, on meidän Big Brotherimme tapainen tositeeveeohjelma) tunnetun nuoren naisen murhan uutisoinnista käyty väittely on nostanut esiin naisiin kohdistuvan väkivallan ongelmat.

”Mustasukkaisuusmurhasta” puhuminen vie huomion pois siitä tosiseikasta, että naisiin kohdistuva rakenteellinen väkivalta on osa Unkarin(kin) yhteiskuntaa. Joka viikko kuolee Unkarissa(kin) joku nainen nykyisen tai entisen puolisonsa tai kumppaninsa pahoinpitelemänä. Unkari ei kuitenkaan ole vieläkään suostunut ratifioimaan Istanbulin sopimusta, jolla monet valtiot jo ovat sitoutuneet taistelemaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Fidesz-puolueen varapuheenjohtaja ja viime aikoina usein hallituksen puhetorvena esiintynyt painijanniskainen Szilárd Németh julisti marraskuussa ATV-kanavan haastatteluohjelmassa, että Unkari ei tule ratifioimaan koko sopimusta niin kauan kuin Fidesz on vallassa. Nimittäin: Istanbulin sopimus – joka edellyttää esimerkiksi tukitoimien järjestämistä väkivallan uhreille sekä asianmukaisen koulutuksen tarjoamista viranomaisille ja kansalaisille – ”yrittää istuttaa tänne genderfilosofiaa” ja ”hyökkää perinteistä perhemallia vastaan”. Sitä paitsi – näin on varapääministeri Zsolt Semjén jo lausunut – naisiin kohdistuva väkivalta ja häirintä on pelkästään maahanmuuton tuoma ongelma, ja naisrauhan nimissä tärkeintä on ”että pysäytämme maahanmuuton emmekä salli, että naiset joutuvat massaislamin johdosta elämään sharian varjossa”.

Hyvää joulua siis, naiset ja miehet!

***

Samaan aikaan Itävallassa: uusi hallitus on koossa ja astunee virkaan maanantaina. Oikeistopopulistit ovat jälleen koalition junioriosapuolena, kuten vuosituhannen alussa. Mutta silloin Jörg Haiderin oli muodollisesti vetäydyttävä puolueen johdosta, ja kautta Euroopan kohistiin, pelättiin natseja ja puuhattiin pakotteita. Nyt puoluejohtaja HC Strache virnuilee varakanslerina kenenkään estämättä. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tullaan näkemään epäpätevien ja hassunkuristen ministerien pelleparaati. Mutta kun 17 vuotta sitten ykköspaikalla liittokanslerina oli oikeistokonservatiivien ÖVP:n vanha kettu Wolfgang Schüssel, nyt puoluetta johtaa nuori tähti ja yleisönsuosikki, söpö poika Sebastian Kurz, josta kukaan ei vielä tiedä, mikä hänen poliittinen linjansa (jos sellaista on) loppujen lopuksi tulee olemaan. (Huhutaan hänen olevan myös ystävällisissä ja läheisissä väleissä Unkarin Orbánin kanssa.) Taidan tulla vanhaksi, kun päässäni soivat jatkuvasti Walther von der Vogelweiden vanhan erakkomunkin sanat: voi meitä, paavi on liian nuori!

owê der bâbest ist ze junc:
hilf, hêrre, dîner kristenheit!