Gyöngyöspata on Pohjois-Unkarissa sijaitseva pieni paikkakunta, muodollisesti kaupunki, vaikka asukkaita on vain kolmisentuhatta. Siellä on vanhan linnan rauniot ja keskiaikainen kirkko, mutta viime vuosina se on ollut julkisuudessa lähinnä runsaslukuisen romaniväestön ympärille syntyneiden jännitteiden takia. Keväällä 2011 äärioikeistolaiset saapashousukaartit ryhtyivät aktiivisesti partioimaan romanien asuinalueilla, ja puhkesi muutamia tappeluita. Ihmishenkien menetykseltä ilmeisesti kuitenkin säästyttiin, toisin kuin muutamilla muilla paikkakunnilla.
Näkymä Gyöngyöspatan romanikortteleista. Kuva Zoltán Balogh/MTI.
Pari vuotta sitten Gyöngyöspata nousi lehtiotsikoihin oikeudenkäynnin ansiosta, joka oli laajuudeltaan ja tuloksiltaan poikkeuksellinen, vaikka siihen aihetta antanut ilmiö luultavasti tunnetaan muillakin paikkakunnilla. Kymmeniä romanilapsia ja heidän vanhempiaan edustava säätiö haastoi Unkarin valtion oikeuteen paikallisessa peruskoulussa harjoitetusta segregaatiosta: romanilapsia oli opetettu erillään valtaväestön lapsista. Romanilasten B-luokat sijaitsivat erillään muista, koulun alakerrassa, joidenkin lasten kertoman mukaan he eivät saaneet käydä edes käyttämässä yläkerran – kuinka ollakaan, huomattavasti siistimpää – vessaa. Romanilapsille ei opetettu ”informatiikkaa” eli tietokoneen käyttöä, sen sijaan he saivat vapaaehtoisesti tehdä matematiikan tehtäviä tai ihan vain mennä pihalle leikkimään. Heille ei annettu läksyjä; niille, jotka kävivät A-luokkaa yhdessä valkolaislasten kanssa, oli kuulemma joskus suoraan sanottu, että tätä sanelutehtävää ei heidän tarvitse kirjoittaa, ja jos he pyysivät luokkatovereiltaan tehtävät ja vapaaehtoisesti tekivät ne, niitä ei tarkastettu. Romanilapsia ei viety luokkaretkille, tanssi- tai uimaopetukseen. Heitä opetettiin luokkatasonsa alapuolella olevista kirjoista, esimerkiksi seitsemännellä luokalla he saivat lukea neljännen luokan äidinkielen oppikirjaa. Lopputulos tästä kaikesta oli – varmaan melkoisten henkisten traumojen lisäksi – se, että useimmat romanilapset eivät saaneet koulua käydyksi kunnialla loppuun: ei päästötodistusta, ei toivoakaan edes ammatti- saati korkeammasta koulutuksesta, kunnon työpaikasta ja toimeentulosta. Jotkut tämän ”koulutuksen” käyneistä nuorista kertoivat, etteivät olleet kouluvuosiensa mittaan oppineet edes kunnolla lukemaan.
Lokakuussa 2018 pitkään kestänyt oikeudenkäynti päättyi Egerin raastuvanoikeudessa romaniperheiden voittoon. Juttu eteni korkeampiin oikeusasteisiin, syksyllä Debrecenin lääninoikeus edelleenkin tuomitsi valtion ja Gyöngyöspatan kunnan maksamaan romanilapsille yhteensä 90 miljoonan forintin (n. 270 000 €) korvaukset, ja tällä hetkellä ounastellaan korkeimman oikeuden (Kúria) päätyvän samaan päätökseen. Hallituksen ja Fidesz-puolueen edustajien reaktiot tähän ovat viime päivinä kelluneet uutisvirrassani melkoisilla laineilla. Samoilta seuduilta kotoisin oleva Fidesz-kansanedustaja László Horváth esimerkiksi oli Facebookissa julistanut, että oikeuden päätös on tuhoisa ja epäoikeudenmukainen (rangaistus kohdistuu kaikkiin, myös syyttömiin gyöngyöspatalaisiin) – ja kaiken takana on tietenkin ”Soros-verkosto” (toisin sanoen: romanilapsia oikeudenkäynnissä avustanut säätiö on sekin nauttinut Sorosin tukea).
Eikä tässä kaikki. Viikko sitten itse Viktor Orbán lehdistötilaisuudessaan puuttui Gyöngyöspatan tapaukseen. Hän ei tosin itse ole paikkakuntalainen, mutta…
… jos asuisin siellä, kysyisin kuitenkin, miten voi olla, että jostain syystä samassa yhteisössä, samassa kylässä asuvan etnisesti määrittyvän ryhmän jäsenet saavat merkittävän summan rahaa tekemättä siitä hyvästä minkäänlaista työtä. Samalla kun minun olisi tehtävä saman summan eteen työtä ties miten monta tuntia, päivää tai vuotta. (…) Ja olen sitä mieltä, että nämä ihmiset ovat oikeassa.
Peruspopulistista vihanlietsontaa mutaisimmillaan siis: hei katsokaa, NOILLE annetaan ilmaista rahaa ja kunnon tavalliset työtätekevät kansalaiset saavat nuolla näppejään! Hallituksen tiedottajan István Hollikin mukaan Orbán on oikeassa, sitä paitsi segregaatio aloitettiin jo edellisen sosialistihallituksen aikana ja lopetettiin Orbánin hallituksen toimesta, ja joka tapauksessa kaikkeen syypää on Soros. Syyllisyyskysymyksiä toki mutkistaa sekin, että Gyöngyöspatan koulu monien muiden lailla siirtyi kunnalta valtion haltuun vuonna 2013; segregaatiota ei kuitenkaan lopetettu tuolloin (saati heti Orbánin noustua valtaan 2010) vaan se on jatkunut ainakin vuoteen 2017.
Tätä kirjoittaessani kansanedustaja Horváth on ilmoittanut, että valtio rahan sijasta tarjoaisi mieluummin korvauksia luonnossa: segregaatiosta kärsineille koululaisille järjestettäisiin korvaavaa koulutusta kielissä, informatiikassa ynnä muussa sekä kansalaistaidon ja arjessa selviämisen opetusta. Puusta katsoen tämä kuulostaa hyvältä: eivät syrjäytyneet ja koulutusta vaille jääneet, rikollisuutta ja myrkyllisiä alakulttuureja kasvattavassa köyhyydessä eläneet ihmiset välttämättä osaa toimia järkevästi, jos muitta mutkitta saavat tukun riihikuivaa käteistä. Unkarin tilannetta seuranneessa ajatus kuitenkin nostattaa erinäisiä epäluuloja. Kuka tämän koulutuksen tarjoaisi, miten sen laatua valvottaisiin – ja tulisiko tästäkin yksi uusi korruptiokanava entisten lisäksi, eli katoaisivatko nämä rahat sinne, minne romaniväestön integraatioon ja tukemiseen tarkoitetut rahat ovat ennenkin menneet, esimerkiksi sopivat suhteet omaavan henkilön tätä varten perustamalle palveluyritykselle vain nimellisten suoritusten vastineeksi?
Ei Unkarin koululaitoksella muutenkaan mene turhan hyvin. Opettajien kehnosta palkasta, ajan vaatimuksia vastaamattomasta koulutuksesta ja surkeista työoloista on valitettu jo pitkään, ja nyt myös opetussuunnitelmien uudistaminen uhkaa hukkua merkilliseen poliittiseen myllerrykseen. Kuten Index-sivuston perinpohjaisessa artikkelissa selitetään, tapetilla on ollut kaksi periaatteessa toisistaan riippumatonta kysymystä. Ensinnäkin jo pitkään on ollut selvää, että Unkarin koululaitoksen opetussuunnitelmia ja opetusfilosofiaa on uudistettava: pois ”leksikaalisesta tiedosta” eli sanojen, fraasien, termien, vuosilukujen ym. pänttäämisestä ja ulkoa opettelemisesta, pääpaino olkoon ilmaisu-, teksti-, oppimis-, ongelmanratkaisu- ja työskentelytaitojen omaksumisessa. Näihin pyrkimyksiin sekoittuu toinen, tämänhetkiseen ”kulttuuritaisteluun” kytkeytyvä poliittinen tendenssi: nykyinen hallitus on jatkuvasti ajanut etenkin äidinkielen, kirjallisuuden ja historian opetusohjelmiin yhä ”kansallismielisempää” linjaa. Tähän kuuluvat omituisista oppikirjoista nousseet kohut tai kiistat Albert Wassin tai Ferenc Herczegin ynnä muiden oikeistonationalististen kirjailijoiden suosimisesta (myös perinteisen kaanonin vasemmistolaisten, edistysmielisten ja/tai juutalaissyntyisten kirjailijoiden kustannuksella).
Vuonna 2017 uutta kansallista perusopetussuunnitelmaa (Nemzeti Alaptanterv, NAT) ryhdyttiin laatimaan psykologi Valéria Csépen johtaman asiantuntijatiimin voimin. Ensimmäinen luonnos julkistettiin syyskuussa 2018. Jo tuolloin hallituksen tuolloinen tiedottaja Gergely Gulyás ilmoitti, että kyseessä on vain luonnosversio, joka ei tule toteutumaan tässä muodossa. Siitä pitäen opetussuunnitelmaa on työstetty ministeriön sisällä virkamiesten ja asiantuntijoiden voimin. Ongelmana tuntuu olevan nyt, että kunnon virallista tietoa suunnitelman yksityiskohdista ei ole saatavilla missään, vaan poliitikot, intressiryhmät ja media väittelevät opetussuunnitelman tulevaisuudesta kuka minkäkin, miten milloinkin ministeriöstä vuotaneen epävirallisen version tai huhun varassa. Nyt vaikuttaa siltä, että ministeriön sisäisten valtataistelujen johdosta tekeillä on kaksi kilpailevaa NAT-versiota, ja asiasta vastaava inhimillisten voimavarojen superministeri (tähän ministeriöön on siis yhdistetty sekä sosiaali- ja terveydenhuoltokysymykset että opetus-, kulttuuri- ja urheiluasiat) Miklós Kásler, lääkäri ja kristillis-kansallis-konservatiivisen vaihtoehtohistorian harrastaja, on hieman pihalla koko jutusta.
1990-luvulla fasistoidiin äärioikeistoon luisuneen kirjailija István Csurkan (1934–2012) väitetään halveksivasti sanoneen, että ”asiantuntemus on halpahintainen bolševikkien juoni” (a szakértelem olcsó bolsevista trükk). Tämä sitaatti nousee jatkuvasti esiin, kun Unkarin koulutuspolitiikasta on puhe, ja toisinaan se tuntuu pelottavan hyvin heijastavan poliittisten päättäjien suhtautumista.
Sentrooppa-Santra 