Mihinpä sitä tiedettä tarvittaisiin

Unkarin valtion tarkastusvirasto (Állami Számvevőszék, ÁSZ) on valtion taloudenpitoa ja julkisen omaisuuden hallinnointia valvova viranomaistaho, normaalisti yhtä näkymätön harmaa taustatoimija kuin vaikkapa suomalainen vastineensa VTV. Nyt se on pompannut otsikkoihin erikoisen ”selvityksen” ansiosta, joka itse asiassa julkistettiin jo heinäkuussa mutta osui lehdistön silmään vasta muutama päivä sitten. Mm. Telex-sivuston englanninkielisen uutisoinnin ansiosta se on ylittänyt uutiskynnyksen jo Suomessakin. Raportin päätoimittajana on ”projektijohtaja” Beatrix Füzi, hänen lisäkseen sitä kirjoittamassa on ollut kolme ÁSZ:n työntekijää, ja näistä neljästä muuten kolme on naisia. Füzi on kasvatustieteilijä, jolla on unkarilaisessa mtmt.hu-tiedejulkaisutietokannassa 40 julkaisua mm. korkeakoulupolitiikan ja mentoroinnin alalta, muita tekijöitä mtmt.hu ei tunne (oletan, että raporttia laatimassa ollut Eszter Váradi on eri henkilö kuin mtmt:stä löytyvä senniminen molekyylibiologi).

ANALYYSI: “Pink education” -ilmiö Unkarissa?! Korkeasti koulutettujen naisten yliedustuksen osatekijät ja sen taloudellis-yhteiskunnalliset vaikutukset

Katsotaanpas. On siis olemassa jonkinlainen kysymys- ja huutomerkkejä kirvoittava pink education -ilmiö eli ”vaaleanpunainen kasvatus”. Hakufraasilla pink education ei Google Scholar tosin löydä kuin kourallisen osumia, niistäkin monet erheellisiä eli johonkin muuhun asiaan viittaavia – ja relevanteimmat vain Unkarista. Szociológiai Szemle -aikakauskirjassa vuonna 2011 ilmestyneestä kirja-arviosta saan itse asiassa sen käsityksen, että koko pink education -ilmauksen olisi kehittänyt unkarilainen Hajnalka Fényes tutkimuksessaan, jossa käsiteltiin sukupuolieroja koulutusjärjestelmässä. Taustalla on joka tapauksessa vakiintuneempi käsite pink collar work eli tyypilliset ”naisten ammatit” tai tiettyjen alojen ”naisistumisen” problematiikka. (Muutenhan pink liitetään nykyään usein sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin. Ensi näkemältä pink education -ilmauksen, jos sitä todellakin kansainvälisesti käytettäisiin, voisi kuvitella viittaavan vaikkapa opetuksen HLBTQI+-sensitiivisyyteen. Tämmöinen kouluopetushan on Unkarissa kielletty.)

Unkarissa, kuten monissa muissakin Euroopan maissa, yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijoista enemmistö on naisia. ÁSZ:n raportin mukaan vuosina 2010–2021 Unkarissa naisten osuus uusista opiskelijoista on kaikkiaan ollut 55,3 %. Valmistuneista naisia on ollut viime vuosina kuutisenkymmentä prosenttia, eli koulutuspolku jää miehiltä kesken useammin kuin naisilta. Naisenemmistöisiä aloja ovat opettajakoulutus (81,4 % naisia), humanistiset tieteet (74,4%), lääke- ja terveystiede (67,5%), oikeus- ja yhteiskuntatieteet (molemmat n. 65 %) sekä taiteet (62,9%). Tyypillisiä miesaloja on vähemmän: tietojenkäsittely (miehiä opiskelijoista 84,6%), tekniikka (74,9%) ja liikuntatiede (62,2%). Korkeammilla akateemisilla portailla ”naisten ylivoima” sitten katoaa: tohtorikoulutuksessa naisia on enää 44,1 %.

Erityiseksi huolenaiheeksi raportissa nostetaan opettajakunnan naisistuminen (siis alemmilla asteilla, korkeakoulujen opettajista edelleenkin enemmistö on miehiä!). Opettajat nimittäin saattavat myös tiedostamattaan ja tahtomattaan välittää oppilailleen stereotyyppisiä käsityksiä. ELTE-yliopiston vuonna 2014 julkistetussa kyselytutkimuksessa, jossa vastaajina oli 344 opettajaa, kävi ilmi, että opettajien mielestä, kun eri sukupuolten positiivisia ominaisuuksia pitää luonnehtia, pojat ovat luovia, toimivia, loogisesti ajattelevia, huumorintajuisia, tytöt taas ystävällisiä, empaattisia ja ahkeria – ja tietenkin pojat ovat parempia reaali-, tytöt humanistisissa aineissa.

Mutta eipä tämä vielä mitään, sillä tämän jälkeen raportin kirjoittajat siirtyvät itse esittelemään juuri noita stereotyyppisiä sukupuolieroja ”kansainvälisen tutkimuksen” valossa. Siteerattua tutkimuskirjallisuutta on tosin varsin vähän, kun ottaa huomioon, miten kiistelty, ongelmallinen ja laajalti käsitelty tämä kysymys on: lähdeviitteitä on kaikkiaan kymmenkunta, niistä suurin osa unkarilaiseen kirjallisuuteen. Silti raportti julistaa takki auki, että ”kansainvälisten tutkimusten” perusteella sukupuolieroja on osoitettavissa neljällä alueella: (1) verbaalinen, (2) visuaalinen ja tilanhahmotus- sekä (3) matemaattinen lahjakkuus ynnä (4) aggressio. Pojat ovat riskihakuisia ja kilpailukeskeisiä, tytöt epäitsekkäitä ja riskinottoa välttäviä. Tytöillä on paremmat kielelliset ja kielenoppimiskyvyt sekä lyhytmuisti, pojilla parempi tilanhahmotus, looginen ja matemaattinen lahjakkuus. Okei, selvä. Toki raportin kirjoittajat muistuttavat, että pojilla on suurempi itseluottamus, tyttöihin taas vaikuttavat enemmän ympäristön paineet ja odotukset.

Raportin laatijat ovat tehneet myös omaa tutkimusta eli kaavakekyselyn. Opettajia ja vanhempia pyydettiin arvioimaan seitsenportaisella asteikolla tiettyjen ominaisuuksien poika- tai tyttömäisyyttä sekä samojen ominaisuuksien tärkeyttä tai merkityksellisyyttä koulunkäynnin ja koulutuksen kannalta. Merkittäviä eroja ei ilmennyt. Molempien ryhmien mielestä enemmän tytöille ominaisia ovat ahkeruus, hyvä kielellinen ilmaisukyky, hyvä muisti, itsekuri, itsenäisyys, sopeutuvuus, tottelevaisuus (!), emotionaalinen ja sosiaalinen kypsyys, tarkkuus, luovuus, yksitoikkoisuuden sietäminen (!) sekä kätevyys. Poikien vahvuuksia taas ovat logiikka, itseluottamus, joukkuehenki, käytännöllisyys, rakentavuus (?), innovatiivisuus, yritteliäisyys, vilkkaus, riskinotto sekä tekniikan taju. Molemmissa ryhmissä selvimmin tyttömäisenä ominaisuutena pidettiin emotionaalista ja sosiaalista kypsyyttä, selvimmin poikamaisena tekniikan tajua. Ja kuinka ollakaan, sekä opettajien että vanhempien tärkeysasteikolla tyttömäiset ominaisuudet ovat yläpäässä (ahkeruus, hyvä muisti, itsenäisyys, itsekuri, kielelliset kyvyt), poikamaiset taas alapäässä (vähiten tärkeiksi arvioitiin tekniikan taju ja riskinotto). Tosin suurin osa opettajista (79 %) ja vanhemmista (87 %) on sitä mieltä, että koulujärjestelmä ei mitenkään erityisesti suosi tyttömäisiä eikä poikamaisia ominaisuuksia. Opettajista kuitenkin 16 % katsoo koulun suosivan tyttöjen ominaisuuksia enemmän kuin poikien (päinvastaista mieltä on opettajista vain 4 %).

No juu. Tässähän voisi jäädä ihmettelemään esimerkiksi sitä, miten ”itsenäisyys” (önállóság) on ymmärretty, kun se näköjään kuuluu yhteen ”tottelevaisuuden” (szófogadás) kanssa eikä mitenkään liity itseluottamukseen tai innovatiivisuuteen, tai mitä eroa on tyttöjen ”sosiaalisella kypsyydellä” ja poikien ”joukkuehengellä”, tai tyttöjen ”luovuudella” ja poikien ”innovatiivisuudella”. Tai pohtia sitä, missä määrin näihin kysymyksiin annetut vastaukset oikeasti heijastavat koulun arkea ja opetuksen käytäntöjä, ja miten validi ylipäätään on tutkimus, jossa asetelma ja odotukset ovat kyselykaavakkeesta selvästi nähtävissä. Mutta jätän nämä kysymykset oikeiden asiantuntijoiden pohdittaviksi, sillä nyt seuraa ilmeisestikin tämän raportin pääasia: väitetyn pink education -ilmiön (siis ”koulu suosii tyttöjä ja syrjii poikia, yhyy”) yhteiskunnalliset seuraukset. Kas näin:

Sukupuolten tasa-arvo on yhteiskunnan yhteinen etu. On myös naisten edun mukaista, että miehetkin suoriutuvat hyvin, saavuttavat tuloksia ja menestystä. Jos miehekkäiden ja poikamaisten ominaisuuksien tai vahvuuksien kehittyminen jää heikommalle osalle, siitä on monia taloudellisia ja yhteiskunnallisia seurauksia.

Miehekkäiden ominaisuuksien ja vahvuuksien riittämätön kehittäminen aiheuttaa taloudellista haittaa ja on epäedullista maamme kilpailukyvyn kannalta. Luovuus, innovaatiot, yrittäjähenki, tekniikan taju sekä kilpailuhenkinen, suoritussuuntautunut asenne ovat tarpeellisia Unkarin talouden optimaalisen kehityksen, maamme yritysten tuottavuuden, kilpailukyvyn ja kestävän kehityksen kohentamiseksi. Näitä ominaisuuksia tarvitaan myös arkielämässä, sillä kasvavat nuoret joutuvat aikanaan kodeissaan kohtaamaan tilanteita, joissa tietokone hyytyy, vesihana vuotaa tai huonekalut toimitetaan osina paketissa, eikä paikalla ole asiantuntijaa näiden ongelmien ratkaisemiseen.

Eikä tässä kaikki. Korkeasti koulutettua, loogisesti ja luovasti ajattelevaa työvoimaa tarvitaan kipeästi etenkin tekniikan alalla, joten ”poikaominaisuuksiin” panostaminen olisi tärkeää. Mutta myös yhteiskunnan tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus kärsii naisten yliedustuksesta. Miesominaisuuksien syrjiminen koulussa voi aiheuttaa ”mentaalisia ja käytösongelmia”…

Mutta joka on tarkkaillut pikkupoikaa, joka harjoittelee pallon kanssa peippailemista tai purkaa ja kokoaa jotakin vehjettä, voi nähdä, että pojat (ja miehet) pystyvät harvinaisen keskittyneesti ja intensiivisesti suorittamaan tehtäviä, harjoittelemaan ja ratkaisemaan ongelmia.

Ja tämän yhden sivun mittaisen johtopäätöskoosteen lopuksi: ne demografiset seuraukset. Naisten yliedustus korkeasti koulutetussa väestössä johtaa parinvalintaongelmiin, koska tilastojenkin mukaan avioliittoja solmitaan useimmiten joko samalla koulutustasolla olevien kesken tai sitten niin, että mies on korkeammin koulutettu:

Jos tämä tendenssi jatkuu, sukupuolten eriarvoisuus korkeammassa koulutuksessa voi aiheuttaa sen riskin, että hedelmällisyys vähenee, koska naisten avioitumisen todennäköisyys ja siten myös lasten hankkimisen mahdollisuudet vähenevät.

ÁSZ:n analyysia on nyt muutaman päivän ajan ruodittu mediassa ja somessa ympäri maailmaa, ja etenkin sen johtopäätökset ovat saaneet melkoisen murskaavaa kritiikkiä. Telex-uutissivuston jutussa esimerkiksi historiantutkija Andrea Pető näkee analyysin taustalla poliittisen pyrkimyksen savustaa naiset ulos korkeakouluista. Tasa-arvoa edistävän Egyenlítő-säätiön johtaja Edina Heal muistuttaa, että kehittyneissä maissa nimenomaan korkeasti koulutetut naiset todennäköisemmin perustavat perheen ja hankkivat lapsia ja että työelämässä (Heal on entinen Googlen Unkarin maajohtaja) on monilla aloilla pulaa nimenomaan korkeasti koulutetuista naisista. Entinen ammattijalkapalloilija, urheilutoimittaja János Hrutka (sama mies, joka viime vuonna sai potkut silloiselta työnantajaltaan tuettuaan sateenkaariperheiden kampanjaa) taas on nähnyt myös taitavasti peippailevia tyttöjä ja naisia eikä ymmärrä, miten miesten tai naisten tyypillisiin ominaisuuksiin (sikäli kuin niitä tilastollisesti olisikin osoitettavissa) keskittyminen veisi yhteiskuntaa eteenpäin.

Ennen kaikkea on järjetöntä ja naurettavaa, että mutkikasta ja ympäri maailman laajalti tutkittua ongelmakimppua käsitellään yhden pienen kyselytutkimuksen sekä täysin anekdoottimaisten mutu-”todisteiden” ja esimerkkien (IKEA-huonekalun kokoaminen, tippuvan hanan korjaaminen ja pallolla peippailevat pikkupojat) varassa – ja että näistä vedetään jonkinlaisella Mikael Jungner -pokerilla taloudellista kilpailukykyä, väestönkehitystä ja koko yhteiskunnan tulevaisuutta koskevia johtopäätöksiä. Sukupuolentutkimustahan Unkarissa ei saa tehdä (näin kärjistetysti ilmaisten: yliopistojen sukupuolentutkimuksen oppiaineet tai ohjelmat kiellettiin vuonna 2018), mutta jos sukupuolisensitiivinen kasvatus ja sukupuolten tasa-arvo kouluissa todella koetaan ongelmaksi, tätä asiaa selvittämään olisi voitu rahoittaa jonkin oikean tiedelaitoksen, yliopiston tai tutkimusinstituutin, vetämä oikea, mieluusti monitieteinen tutkimusprojekti. Nyt on jostain käsittämättömästä syystä valtiontalouden tarkastusviraston (!) resursseja käytetty 20-sivuisen (sekä toinen mokoma liitteitä) brosyyrin julkaisemiseen, jonka relevanssi jää hämäräksi, ainakin jos valtiontaloudesta on kysymys.

Tästä päästäänkin laajempaan ongelmaan. Olen jo useampaan kertaan kirjoittanut siitä, miten Unkarissa menneisyyden ja etenkin kansallisen esihistorian tutkimus ja sen popularisointi on kansainvälisillä säännöillä pelaavien tieteellisten laitosten sijasta annettu valtiovallan tukemien tahojen, ”hovihistorioitsijoiden” tai asianharrastaja-poliitikkojen käsiin. Aivan helpolla ei pääse luonnontiedekään. Äskettäin levisi – englanninkielisten uutistuuttien välityksellä tietenkin – Suomeenkin uutinen Unkarin kansallispäivän aikoihin puhjenneesta sääennustusskandaalista.

Pyhän Tapanin päivänä 20. elokuuta järjestetään perinteisesti komeat ilotulitukset, joita Budapestissa taajat kansanjoukot kertyvät katselemaan Tonavan rantaan. Viime aikoina ympäristöaktivistit ovat entistä kiivaammin vaatineet loppua tälle perinteelle, ja etenkin nyt katastrofaalisen kuivuuden keskellä, inflaation ja energiakriisin painaessa päälle, tuntuu entistä järjettömämmältä käyttää julkisia varoja tämmöiseen. Ilotulituskiistan päätteeksi tuli tänä vuonna sääongelma. Unkarin ilmatieteen laitos (Országos Meteorológiai Szolgálat, OMSZ) ennusti kansallispäiväksi rankkasadetta ja myrskyä. (Tosin OMSZ muistutti, että ennuste ei ole lopullinen, ja pyysi järjestäjiä odottamaan hieman, että sääennuste selkiäisi. Pyyntöön ei suostuttu.) Ilotulitus peruttiin, mutta saderintama kulkikin toista tietä ja pääkaupunki säilyi poutaisena. Tämän jälkeen teknologia- ja teollisuusministeri László Palkovics, vanha teknokraatti, ”työperustaisen” yhteiskunnan rakentaja ja Unkarin Tiedeakatemian haudankaivaja, erotti OMSZ:n johtajan Kornélia Radicsin ja tämän kakkosmiehen Gyula Horváthin. Väliaikaiseksi johtajaksi nimitettiin talouspäällikkö László Hanyecz, ilmeisesti pomoportaan ainoa ei-meteorologi ja myös talon ainoa osastonjohtaja, joka ei liittynyt protestiin Radicsin erottamisen johdosta. Ministeri Palkovics sekä pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás vakuuttelevat nyt, että erottaminen ei mitenkään liittynyt kansallispäivän sääennusteeseen, mutta tätä ei vaikuta monikaan uskovan. Joukko meteorologeja 51 eri maasta on jo julkaissut somessa yhteisen protestin ja solidaarisuudenilmauksen.

Tarina meteorologien erottamisesta on tietenkin kuin jostain stalinismin aikaa kuvaavasta satiirista. Tai panee muistelemaan Herodotoksen kertomusta Persian Kserkses I:n Kreikan-sotaretkestä: kun myrsky hajotti Hellespontoksen salmen poikki rakennetun siltaviritelmän, soturikuningas suuttui ja komensi miehensä antamaan merelle kolmesataa raipaniskua. Tällaisilla tarinoillahan me ihmiset mielellämme jäsennämme ympäröivää maailmaa. Tarinoissa on vain se vaara, että ne voivat viedä huomion pois laajemmista kokonaisuuksista. Tässä tapauksessa siitä, että Unkarissa poliittinen päätöksenteko kokonaisuudessaan alkaa olla ei vain tieteestä piittaamatonta vaan suorastaan tiedevihamielistä. Ja semmoiseen ei tässä maailmantilanteessa totisesti olisi varaa missään.

Naistenpäivän tietämillä

Unkarin hallituksessa oli vielä äskettäin ennätykselliset kolme naista, ”ennätykselliset” sikäli, että pääministeri Orbánin valtakaudella on nähty myös hallituksia, joissa kaikki ministerit olivat miehiä. Nyt heitä on jo jonkin aikaa ollut vain kaksi: oikeusministeri Judit Varga ja valtion omaisuuden hoidosta vastaava salkuton ministeri Andrea Mager. Kolmas naisministeri, perheasioista salkuttomana ministerinä vastannut Katalin Novák jätti ministerin tehtävänsä joulukuussa valmistautuakseen uuteen tehtävään, johon hänet oli nimetty. Kaksi päivää sitten, kaksi päivää kansainvälisen naistenpäivän jälkeen Katalin Novák valittiin Unkarin uudeksi presidentiksi, János Áderin seuraajaksi. Hän on ensimmäinen nainen tässä tehtävässä.

Presidentin valitsee Unkarissa parlamentti (joten Novákin nimesi ehdokkaaksi puolue, ja loppu oli pelkkää läpihuutojuttua), ja hänen tehtävänsä ovat paljolti symboliset. Edelliset presidentit ovat kunnostautuneet lähinnä allekirjoittamalla uudet lait sekä pitämällä televisiossa uudenvuodenpuheita. Muuten János Áderista ei paljon muuta muistettu kuin se, että hän harrastaa kalastusta. Katalin Novákilla, joka on julkisuudessa ollut esillä perinteisten sukupuoliroolien ja perhearvojen puolustajana (kirjoitin yhdestä tämmöisestä media-ulostulosta aiemmin täällä), herttaisena perheenäitinä, joka tekee puolue- ja vaalityötä korvakoruillaankin, ei vaikuta olevan kodin ja puoluetyön ulkopuolelle ulottuvia julkisia kiinnostuksia senkään vertaa. Tätäkin on jo kommentoitu somekuplassani:

***

Toinen naisministeri, oikeusministeri Judit Varga on viime vuosina ollut kriittisen julkisuuden riepoteltavana erityisesti kahdesta syystä: hän on ollut Unkarin sateenkaari-ihmisiä syrjivän lainsäädännön takuunaisena, ja häntä on myös arvosteltu siitä, että hallitus ei tee kaikkea voitavaansa torjuakseen naisiin kohdistuvaa perhe- ja parisuhdeväkivaltaa tai tukeakseen sen uhreja. Pari vuotta sitten, järkyttävien perhesurmauutisten taas kerran kohahduttaessa Unkarin julkisuutta, ministeri Varga julkisti vaikuttavan ja tyylikkään videon, jossa luvattiin ankarampia oikeusseuraamuksia ja tehokkaampaa tukea ja suojaa väkivallan uhreille. Samaan syssyyn oli kuitenkin muistutettava, että Istanbulin sopimusta perhe- ja parisuhdeväkivallan torjumiseksi ei Unkari suostu ratifioimaan, sillä siinä puhutaan maahanmuuttajien oikeuksista ja määritellään sukupuoli sosiaaliseksi kategoriaksi, toisin sanoen tämä sopimus kätkee sisäänsä Unkarin valtion aatteelliselle perustalle vierasta ja vihamielistä ideologiaa.

Nyt ministeri Vargan Facebook-sivu on torstaista saakka ollut hyökkäyksen kohteena. Taustalla on kymmenen vuoden takainen ns. lipeälääkärin ja hänen uhrinsa Erika Rennerin tapaus, josta kirjoitin aiemmin täällä. Ex-miesystävä oli pahoinpidellyt Erika Rennerin syövyttävällä emäksisellä liuoksella, joka tuotti pysyvät vammat. Tutkinta ja oikeuskäsittely venyi vuosien mittaiseksi, sai kummallisia käänteitä ja uhkasi välillä katketa kokonaan, mikä ilmeisesti liittyi myös siihen, että lääkäri-miesystävällä oli suhteita vaikutusvaltaisille tahoille. Viime marraskuussa vihdoin ”lipeälääkärin” viimeinen yritys valittaa tuomiostaan – vahingonkorvaukset uhrille, 11 vuotta vankeutta ja elinikäinen lääkärinoikeuksien menetys – kaatui perustuslakituomioistuimessa. Juttu on siis loppuun käsitelty, mutta sen tuottama mainehaitta Unkarin oikeuslaitokselle ei hevillä poistu. Erika Rennerin nimestä on tullut symboli sille, että väkivallan uhriksi joutuneen naisen voi olla Unkarissa vaikea saada oikeutta. Ihan äskettäin tämä koko tarina ilmestyi kirjan muodossa: Vera Mérőn kirjoittama Lúg ‘Lipeä’ julkistettiin kansainvälisen naistenpäivän aikoihin.

Torstaista lähtien – kertoo riippumaton uutissivusto Mérce – Judit Varga tai varmaan pikemminkin hänen Facebook-sivunsa ylläpito on käynyt jatkuvaa taistelua FB-käyttäjiä vastaan. Kaikki alkoi ilmeisesti ministerin sivulla julkistetusta naistenpäivätervehdyksestä, jota yleisö oli kommentoinut myös huomauttelemalla ”lipeälääkärin” tapauksesta. Kun alkoi tulla julki valituksia siitä, että kaikki Erika Rennerin nimen sisältävät kommentit tai kyselyt poistetaan oikeusministerin FB-sivulta, sadat käyttäjät aloittivat spämmäyshyökkäyksen:

Kuten Mércen artikkelissa muistutetaan, perhe- ja parisuhdeväkivalta ei ole yksittäisiä ”tragedioita” (tai varsinkaan ”rakkausdraamoja”, niin kuin joitakin vaimonsurma- tai pahoinpitelytapauksia on lehdistössä otsikoitu) vaan sillä on järjestelmälliset syynsä. Näiden syiden torjumiseen, tai ylipäätään naisten ja miesten tasa-arvon lisäämiseen, ei riitä se, että nostetaan pari tyylikästä ja miellyttävän näköistä naista yhteiskunnan korkeille paikoille.

Sikäli kuin edes vaivaudutaan nostamaan näkyviin yhtään naista. Unkarin yleisradioyhtiön M5-teeveekanavan ajankohtais-keskusteluohjelmassa Ez itt a kérdés (‘Siinäpä kysymys’), naistenpäivän lähetyksessä aiheesta ”Naisten tasa-arvon kysymys 21. vuosisadalla” keskusteli tämmöinen valtio-oppineiden ja kokeneiden mediakommentaattorien joukko, jossa ei totisesti ollut mitään ämmällistä eikä naurettavaa.

Viktor Orbán ja emännät

Viime päivät on unkarilaisessa somekuplassani pulputettu pääministeri Orbánin uusimmasta möläytyksestä, jonka aiheena tällä kertaa oli viime viikkoina Unkarissa superjulkkikseksi ja kansallissankariksi noussut tiedenainen. Amerikanunkarilainen Katalin Karikó on nimittäin toistakymmentä vuotta sitten yhdessä Drew Weissmanin kanssa kehittänyt ja patentoinut sen menetelmän, johon uudet mRNA-koronarokotteet perustuvat.

Karikón elämäntarinasta on kirjoitettu ympäri Unkarin mediaa; hän väitteli Szegedin yliopistossa 1980-luvulla ja tutki jo tuolloin RNA:ta, mutta joutui vuonna 1985 säästötoimien takia työttömäksi ja päätyi lopulta työnhaussaan Amerikkaan asti, tyhjin taskuin mutta rohkein mielin. (Magyar Nemzet -lehden julkaisemassa haastattelussa Karikó kertoo, miten tuohon aikaan sosialistimaista länteen matkustavilla oli oikeus viedä mukanaan vain 50 dollaria länsivaluuttaa henkeä kohti, joten Amerikan-matkakassaa kartuttaakseen Karikó ja hänen miehensä myivät Ladansa, vaihtoivat rahat pimeästi dollareihin ja ompelivat ne kaksivuotiaan Zsuzsa-tyttären nallen sisään. Zsuzsa eli Susan Francia on sittemmin opiskellut Amerikassa kriminologiksi ja kunnostautunut myös huippu-urheilijana, voittaen USA:lle soudussa kultaa Lontoon ja Pekingin olympialaisissa.) Useammat yliopistot kierrettyään ja lukemattomia tutkimushankehakemuksia jätettyään Karikó lopulta osui Pennsylvanian yliopistossa yhteistyöhön Drew Weissmanin kanssa, joka halusi kehittää HIV-rokotteen, ja loppu onkin historiaa. Nykyään Karikó asustaa Philadelphian laitamilla ja kuuluu saksalaisen rokotefirma BioNTechin johtoportaaseen. Julkkis-evoluutiobiologi Richard Dawkins on kuulemma jo julkisesti esittänyt hänelle Nobelin palkintoa.

Karikón tarinaa on Unkarin mediassa, kuinka ollakaan, käsitelty kahdesta vinkkelistä. Oppositiomieliset ja hallituskriittiset kirjoittajat nostavat hänet esiin yhtenä esimerkkinä niistä lukemattomista korkeasti koulutetuista unkarilaisista huippuammattilaisista, jotka ovat joutuneet lähtemään parempien työmahdollisuuksien perässä ulkomaille, samalla muistuttaen, että tämä aivovuoto jatkuu yhä. Ja että Karikó on itsekin tunnustanut, että jos hän olisi jäänyt Unkariin, hänestä olisi tullut vain yksi mariseva keskinkertaisuus lisää. Magyar Nemzetin jutun taas voi lukea esimerkkinä päinvastaisesta näkökulmasta: unkarilaisten tieteentekijöiden ulkomailla saavuttama menestys kertoo ennen kaikkea unkarilaisten lahjakkuudesta, semminkin kun Karikón monet läheiset kollegat ja työtoverit Amerikassa ja Saksassa ovat unkarilaisia. Erityisesti korostetaan, että Karikó ei ole katkaissut juuriaan vaan on säilyttänyt Unkarin passinsa ja käy kotimaassa vähintään kerran vuodessa.

Pääministeri Orbán on tietenkin tällä jälkimmäisellä linjalla. Viime sunnuntaina Kossuth-radion (valtion yleisradioyhtiön ykkös-radiokanavan) haastattelussa hän lausui näin:

Muuten kaikki nykyään käyttävät tätä vaikeasti äännettävää sanaa: Pfizer, niin kai se lausutaan. Sehän on itse asiassa unkarilainen rokote. On siinä työssä tosin mukana saksalainenkin professori, tutkimuksessa, tai tutkimuksen hallinnoinnissa, mutta enemmistö on unkarilaisia näistä tutkijoista, tai tutkimuksen ohjaajista. Hieman liioitellen voisi sanoa, että tämä on unkarilainen rokote, siihen on käytetty amerikkalaista rahaa ja unkarilaista älyä. Saamme olla ylpeitä tästä oppineesta rouvasta, joka muuten on kisújszállásilainen emäntäihminen, kuten olen kuullut.

Muutamasta Katalin Karikón nimeämästä unkarilaisesta tutkijakollegasta on siis Orbánin kansallismielisessä mielikuvituksessa tullut ”enemmistö”, mikä tekee uudesta koronarokotteestakin – jota oikeasti ovat olleet kehittämässä lukuisia eri kansallisuuksia ja etnisiä taustoja edustavat tutkijat useissa eri maissa – unkarilaisen keksinnön. Ja yllättäen amerikkalaisen rahan yhdistäminen unkarilaiseen älyyn ei ole mikään ongelma, toisin kuin Keski-Euroopan yliopiston tapauksessa…

Eniten kohua on kuitenkin nostattanut ilmaus kisújszállási asszonyság. Sana asszony tarkoittaa ’rouvaa, vaimoa, emäntää’, ja niin kuin tämäntapaisille naista tarkoittaville sanoille usein käy, sen käytössä kunnioittaviin sävyihin sekoittuu huumoriksi naamioituvaa naisten halveksuntaa. Erityisesti näin on laita johdannaisen asszonyság (“emännyys”), joka kenties on alkuaan ollut arvostava ja kunnioittava nimitys mutta nykyunkarilaisen kielitajussa yhdistyy enemmänkin vähän yksinkertaiseen ja vähemmän koulutettuun, varttuneeseen ja pulskaan maaseudun naiseen. Näin etenkin, kun erikseen mainitaan Karikón synnyinseutu Kisújszállás, kymmenentuhannen asukkaan kaupunki Nagykunságin pustalla. Miettikääpäs, miltä tuntuisi, jos vaikka presidentti Niinistö nimittäisi kansainvälistä mainetta saanutta suomalaista tiedenaista esimerkiksi ”lieksalaiseksi rouvasihmiseksi” tai ”Huittisten emännäksi”. (Itse asiassa vertaus ontuu pahasti, sillä suomalaisessa kulttuurissa talonpoikaisuudella ja emännyydellä on paljon positiivisempi kaiku kuin Sentroopassa, missä kouluttamattomat maalaiset ovat halveksittavia moukkia. Unkariksi paraszt, ‘talonpoika’, on edelleen haukkumasana.)

Useammat opposition naispoliitikot ovat Orbánin lausahduksen johdosta polttaneet päreensä julkisesti, korostaen, että se on vain yksi osoitus pääministerin halveksivasta suhtautumisesta sekä naisiin että tieteeseen. RTL-tv-kanavan uutisissa haastateltu kielentutkija Erzsébet Barát toteaa, että asszonyság on halveksiva ja vähättelevä ilmaus, johon etenkin pääministerin valtapositiosta lausuttuna kätkeytyy voimakas viesti, ja että tämmöinen puhetyyli on jo vuosien ajan ollut luonteenomaista Unkarin hallituksen viestinnälle. Jos ei puhuta hallituksesta vaan nimenomaan Orbánista, niin tämän möläytyksen voi nähdä myös henkilökohtaisena tyylivalintana. Poliitikkona Viktor Orbán on Timo Soinin tyylinen maisterisjätkä, kansanmies-populisti, joka mielellään saapastelee kädet huonosti istuvan puvun housuntaskuissa ja heittelee jalkapallokatsomokavereilleen rennon äijämäisiä lohkaisuja. Niitä on kuultu ennenkin ja esitelty tässäkin blogissa.

Vuonna 2017, kun Unkarin Yhdysvaltain-lähettiläs komennettiin kotimaahan, Orbán töksäytti asiasta kyselevälle toimittajalle: Nőügyekkel nem foglalkozom, ‘en puutu naisasioihin’. Kyseinen suurlähettiläs Réka Szemerkényi nimittäin oli nainen. Pari vuotta varhemmin Orbán oli julkisesti selittänyt, miksi hänen tuolloisessa hallituksessaan ei ollut yhtään naista: politiikka oli hänen mielestään niin raakaa ja rumaa peliä, että sitä ei naisihminen kestä, valitettavasti, sillä toki on lahjakkaitakin naisia, jotka voisivat tuoda poliittiseen päätöksentekoon sitä kuuluisaa naisnäkökulmaa. Kun Ráhel-tyttären mahtihäitä vuonna 2013 valmisteltiin sakean julkisuuskohun säestyksellä, johon pääministeri itsekin tarjosi aineksia, juorulehtien lukijat saivat tietää, että isä-Orbán aikoi keskittyä esiintymään miehekkään hillitysti, sillä vetisteleminen ja liikuttuminen on naisten tehtävä – samoin kuin kestitysten valmistelu, mihin morsiamen isä ei ehdi osallistumaan, mutta ”onhan siellä yllin kyllin naisia” (van ott asszony elég). Ja tietenkin nousee taas mieleen vuodelta 2012 tämä alun perin pääministerin Facebook-sivulla julkaistu videopätkä, jossa Viktor Orbán kavereineen huvittelee perinteiseen unkarilaiseen tyyliin ja pálinkalasi kourassa yhteislaulaa mustalaisviulun kitkutuksen tahtiin Fehérvárin husaareista, jotka siellä täällä kulkivat ja monta tyttöstä polkivat.

Oli kyse sitten Viktor Orbánin henkilökohtaisista tyylivalinnoista tai koko hänen hallituksensa ja poliittisen järjestelmänsä julkisuuskuvasta ja viestinnästä, nämä eivät ole pelkkiä tyyli- ja makuasioita. Poliittinen populismi voi valjastaa vankkuriensa eteen myös muutamia valikoituja viehättäviä naisihmisiä. Silti sen maailmaa hallitsee hienhajuinen äijäuho, johon naisten halveksunta myös olennaisesti kuuluu.

Miten nainen voi menestyä?

Unkarilaisessa somekuplassani on käynnissä melkoinen pulputus, käynnistäjänä tämmöinen video:

Videon alussa näemme miellyttävän näköisen naishenkilön greenscreenattuna piirrettyyn keittiöön. Hän on perheasioista vastaava salkuton ministeri Katalin Novák, joka alkajaisiksi kertoo, että tykkää kokata varsinkin suosikkiresepteillään, jotka ovat yksinkertaisia ja luotettavia. Tulos on taattu. Mutta:

”Elämä ei ole sellaista.”

Elämässä on monenlaisia riskejä, epävarmuustekijöitä, erilaisia odotuksia ja toiveita. Miten tämän keskellä voi nainen olla menestyvä ja voimakas? ”Ehkä parempi on puhua siitä, mitä naisen ei pidä tehdä.” Esimerkiksi hänen ei pidä kuvitella, että naisen on koko ajan kilpailtava miesten kanssa (tätä kuvitetaan animoidun tikku-ukon ja -akan vitsikkäällä kilpajuoksulla, jossa akka välillä ehtii ukon rinnalle mutta ukko lopulta singahtaa tavoittamattomiin).

”Älkää uskoko, että meidän on jokaisena elämämme hetkenä miteltävä toistemme kanssa, että meidän pitäisi saada ainakin yhtä hyvä asema ja yhtä hyvä palkka kuin toisen. Älkää uskoko sitäkään, että on pakko valita joko lasten hankkiminen tai tärkeät, vastuulliset ammattitehtävät.”

(Unkarilaisessa somekuplassani erityistä huomiota on herättänyt tämä kohta, jossa tikkuakka on kilpajuoksussaan ehtinyt lasten hankintaa ja ”asemaa” merkkaavien pylväiden ääreen. Sanaan gyermekvállalás ‘lasten hankkiminen’ on onnistuttu mahduttamaan kaksi kirjoitusvirhettä, ja myös pozíció pitäisi kirjoittaa pitkällä i:llä.)

”Älkää uskoko, että ette voisi päättää vapaasti. Tai että nainen ei voisi kokea elämänsä täyttymystä monilapsisen perheen äitinä, niin, että elää ”vain” [tässä jälleen kuvaruutuun palannut ministeri räpsäyttää sormillaan lainausmerkit] perheelleen. Päätös on meidän käsissämme. Ei päätös tietenkään välttämättä ole helppo, päinvastoin. On vaikea luvata, että solmimme toisen ihmisen kanssa elinikäisen kumppanuuden. [Ministerin viereen ilmestyy piirretty hääpari.] On vaikea kantaa tähän liittyvä vastuu. Äitiyden siunauksellekin on vaikea sanoa ’kyllä’. [Ministerin viereen suhahtaa raskausmahaansa pitelevä, vakavailmeinen nainen.] Siihenhän liittyy myös luopumista ja uhrautumista, ja sekin merkitsee elämän mittaista vastuuta.

Ei ole helppoa päivittäin huolehtia perheestä niin, että samalla meillä on työ, parhaassa tapauksessa jopa kutsumus. On vaikeaa ylittää vuosien mittaan ilmeneviä ongelmia, kohdata odottamattomat haasteet. [Ministerin viereen ruudulle välähtelee muun muassa koronaviruksen ja hengityssuojaimen kuvia.] Siitä huolimatta vasta nämä vaikeat päätökset tekevät meistä todella vahvoja! Sillä me olemme vahvoja. [Animoitu tikkuakka kiipeää ylämäkeen taakkaa kantaen.] Olemme saaneet niin paljon voimaa, että jaksamme kantaa harteillemme lasketut taakat. Itse asiassa olen vakuuttunut siitä, että meille naisille on suotu niin paljon voimaa, että pystymme kantamaan toistenkin taakkoja. Ottakaamme siis vastuu! Uskaltakaamme tehdä rohkeita päätöksiä!”

”Rohkea päätös” merkitsee grafiikasta päätellen avioliittoa ja kolmea lasta.

”Älkäämme luopuko etuoikeuksistamme [???] väärin ymmärretyssä emansipaatiotaistelussa [???]. Eläkäämme todeksi naisen ja miehen erilaisuudesta nousevan sopusoinnun kauneus ja mahdollisuus.”

[Piirretty pariskunta on hoitamassa vauvaa. Äiti ei ylety ottamaan tuttipulloa hyllyltä, joten isä ojentaa sen hänelle.]

”Uskaltakaamme sanoa lapselle kyllä. Uskaltakaamme olla läsnä siellä, missä meitä ei kukaan toinen voi korvata. Ja uskaltakaamme iloita elämästä. Iloitkaamme siitä, että olemme syntyneet naisiksi. Iloitkaamme siitä, että voimme antaa elämää. Iloitkaamme siitä, että meille on suotu rakastamisen ja toisista huolehtimisen kauneus. Iloitkaamme siitä, että meillä on joku, josta voimme kantaa vastuuta. Iloitkaamme vanhemmistamme, isovanhemmistamme, kumppanistamme, lapsistamme, lapsenlapsistamme. Nauttikaamme siitä ihmeestä, että ajattelevina, luovina naisina saamme toteuttaa itseämme kutsumuksessamme, ja että olemme saaneet mahdollisuuden päästä osallisiksi myös elämän antamisen ihmeestä. Voimme antaa elämää synnyttämällä, ja voimme antaa todellisen elämän myös huolehtimalla toisesta. Siihen ei ole reseptiä. Mutta tie on meidän kaikkien edessämme. Uskaltakaamme astua sille.”

Että näin. Tämmöisen, kieliasultaan kömpelön juhlallisen ja kristillistä fraseologiaa ja symboliikkaa (”tie”, ”meille on suotu”, ”kutsumus”) pursuvan opetusvideon on siis julkaissut kotisivullaan Axióma, ilmeisesti hallitusta lähellä oleva säätiö tai mediapaja, jonka tarkoitus vaikuttaa olevan tarjota fideszläistä kristillis-konservatiivista arvopuhetta myös nuorisolle. (Aiemmat yritykset eivät ole oikein onnistuneet, väittää Telex.hu, esimerkiksi räväkäksi tarkoitettu 888.hu-sivusto petti odotukset ja sitä pyöritetään nykyään vasemmalla kädellä harjoittelijavoimin.) Tarkoituksena on ilmeisesti rohkaista nuoria naisia kantamaan ”vastuunsa”, perustamaan perhe ja hankkimaan lapsia, vaikka se merkitsisi luopumista ja uhrautumista. Mitä pahaa tässä sitten muka on?

Eihän siinä ole mitään pahaa, että aikuiset ihmiset tekevät itsenäisesti vastuullisia päätöksiä tai tiedostavat, että vanhemmuus merkitsee vastuuta ja usein omasta mukavuudesta luopumista. Mutta siinä on, että vastuu väestöpolitiikasta ja uusien veronmaksajien synnyttämisestä sälytetään naisten harteille, koska naisilla ilmeisesti on jotain erityistä ylimaallista ”voimaa” uhrautua ja huolehtia toisista. Ikään kuin perheen onni ja onnistuminen olisi vain naisesta, hänen taakankantokyvystään ja epäitsekkyydestään kiinni. Jos yhteiskunnassa on eriarvoisuutta, se on kai vain osa ”naisen ja miehen erilaisuudesta nousevan sopusoinnun kauneutta” – ainakaan naisen ei kuulu koko ajan kilpailla miehen kanssa paikoista ja palkoista.

Nainen toki ”saa” toteuttaa itseään myös ammatissaan ja kutsumuksessaan ja peräti yhdistää perheen ja ammatin. Tämä ilmeisesti on niitä ”etuoikeuksia”, joista ei pidä luopua ”väärin ymmärretyn emansipaation” nimissä. Mutta entä jos tämä ei parhaallakaan tahdolla onnistu? Entä jos ”elinikäinen kumppani” jostain syystä ei jääkään naisen rinnalle, tai entä jos kumppani pettää tai pahoinpitelee? Entä jos voimat vain loppuvat? Tai rahat? Entä jos perhe esimerkiksi joutuu kadulle työttömyyden tai ylivelkaantumisen takia? (Viime vuonna Unkarissa toimitettiin lähes 3000 häätöä, joista kahta kolmasosaa edelsi kiinteistön pakkohuutokauppa. Tilastoja siitä, paljonko häädetyissä talouksissa oli lapsiperheitä, ei ilmeisesti ole helposti saatavilla, mutta puolitoista vuotta sitten valtapuolue Fidesz äänesti kumoon lakiehdotuksen, jonka mukaan lapsiperhettä ei saisi häätää, jos sille ei ole tarjolla korvaavaa asuntoa eli jos vanhemmat häädössä joutuisivat kadulle ja lapset huostaanotetuiksi.)

Ilman erityistä feminististä asennettakin ymmärtää, mikä tässä mättää. Ministeri Novákin tarjoilema kuva naisen roolista ja elämäntehtävästä on alun alkaenkin suunnattu vain osalle kansaa: sille kutistuvalle keskiluokalle, johon Fidesz-puolue yhä panee toivonsa ja jolta se odottaa oikealla tavalla kasvatettuja, rotupuhtaita unkarilaislapsia. Unkarin hallituksen perhepolitiikka ei pyri erityisesti tukemaan ns. syväköyhyydessä eläviä perheitä eikä niitä avustusjärjestöjen mukaan tuhansia lapsia, jotka säännöllisesti näkevät nälkää, vaan panostaa keskiluokkaa hyödyttäviin verohelpotuksiin, asunto-, auto- ja perheenperustamislainoihin. Ministeri Novákin kauniisiin perhekuviin eivät myöskään sovi sateenkaariperheet eikä ilmeisesti edes perinteisestä poikkeava työnjako isän ja äidin kesken. Isähän se pitempänä ylettyy paremmin tuttipullohyllylle, ja yhtä luonnollista kuin pituusero on kaikki muukin, eikö niin?

Voihan tämän toki lyhyemminkin ilmaista, kuten Facebookin Illiberal memes -sivu:

Katalin Novákin viesti Axióma-sivulla. Lyhyt ja napakka kuin espresso. ”Nyt v***u turpa kiinni! Sun hommaasi on synnyttäminen!”

Unkari-päivityksiä: Trump, korona, teatterikorkeakoulu ja tasa-arvo

Viimeksi lupasin jättää Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkipyykin ja Valkoisessa talossa kiukkuunsa lohtuhampurilaisia ahmivan (jenkkiläisen mediasyötteeni mukaan jopa siinä määrin, että henkilökunta sytyttelee tuoksukynttilöitä hajuhaittojen lieventämiseksi) Donald Trumpin vähän vähemmälle huomiolle. En kuitenkaan ihan täysin malta irrota tästä teemasta, sillä Facebook muistutti neljän vuoden takaisista tapahtumista. Silloin nimittäin Viktor Orbán tervehti riemuissaan silloisten Yhdysvaltain presidentinvaalien tulosta. Péter Konokin Facebook-kommentti tähän on niin ikimuistoinen, että se sietää tulla käännetyksi kokonaisuudessaan:

”[Trumpin voitto] antaa läntisen maailman muillekin osille mahdollisuuden irrottautua ideologioiden, poliittisen korrektiuden, todellisuudesta vieraantuneen ajattelutavan ja puhetavan vankeudesta, ja palaamme lopultakin todellisuuden maaperälle”, – näin iloitsi Viktor Orbán.
Jospa käännän tämän, sillä se ei ole unkaria.
”Läntisen…” – tunnetta ilmentävä huudahdus. Suunnilleen: ”haista ite, tällä tunkiolla kieun minä!”
”… maailman muillekin osille” – Unkari ja sieltä eteenpäin, sen mukaan kuin Felcsútista [Orbánin kotikylä] näkyy.
”ideologioiden” – kaiken maailman abstrakti lässytys, jossa politiikan käytäntöä yritetään laajemmin kuin kolmella lyhyellä lauseella pakottaa jonkinlaisiin periaatteellisiin puitteisiin. Tyypillistä 1800-1900-luvun romanttista väninää.
”poliittinen korrektius” – se älytön ajatus, että kaikki ovat ihmisiä ja siihen pitäisi suhtautua sen mukaisesti.
”todellisuudesta vieraantuneen ajattelutavan…” – ks. ”ideologioiden”, eli meidän on uskallettava haaveilla suurista asioista, teidän taas pitää hyväksyä se, että jos leipänne on kapea, niin pidätte sitten myös suuren suunne vähän soukemmalla.
”… ja puhetavan” – pillua kouriessa ei sanota kesken kaiken, että ”ekskysee muaa, oi kun sattui ikävä malööri!”
”todellisuuden maaperälle” – fasaanipaistin kanssa pitää olla tryffeleitä, uima-altaassa delfiinejä, puutarhatontun on oltava jättiläismäisen suuri ja perunasopan taas perunasoppaa. Ja muuten turpa tukkoon, syökää mitä annetaan, ja olkaa tyytyväisiä, jos soppaan riittää jokunen laakerinlehti meikäläisen seppeleestä. Tai perunaa, jos niikseen tulee.
”Mahdollisuuksia” en halua edes ruveta pohdiskelemaan. En tykkää Venäjän imperiumin ruletista.

Orbán siis alusta alkaen ihaili Trumpia ja sitä rohkeutta, jolla tämä rakensi omaa vaihtoehtoisille faktoille ja vaihtoehtoiselle moraalille perustuvaa vaihtoehtoista todellisuuttaan. Idolin kaatuminen on ottanut koville. Muiden Euroopan johtajien lähettäessä onnittelujaan Bidenille ja Harrisille Orbán vaikeni pitkään ja esitti omat julkiset onnentoivotuksensa vasta päivää myöhemmin. 24.hu-sivuston haastattelussa entinen, Orbánia edeltäneen siirtymäkauden pääministeri Gordon Bajnai (joka vuonna 2009 tapasi silloisen varapresidentti Bidenin ja kehuu tämän ulkopoliittista tietämystä ja neuvottelutaitoja) arvelee, että Orbánilla on tähän yleisten sympatioiden lisäksi erityisiäkin syitä.

Bajnain mukaan Orbán pani toivonsa siihen sekaannukseen ja hämmennykseen, jota Trumpin toiminta aiheutti kansainvälisissä voimasuhteissa. Tämän hässäkän keskellä Orbán odotti saavansa hääriä idän suunnalla vapaasti Unkarin Nato- ja EU-jäsenyyden suomaa vaikutusvaltaa käytellen, ilman että kukaan vaatisi häntä tilille. Entä miksi Orbán panttasi onnentoivotustaan niin pitkään ja lopultakin onnitteli vain ”menestyksekkäästä kampanjasta”, ei vaalivoiton johdosta? Bajnai vastaa:

”Unkarin etu selvästikin on, että sillä olisi toimivat suhteet USA:han ja sen kulloiseenkin johtajaan. En siis osaa muuta kuin spekuloida: varmaankin hän laskelmoi, että jos Trump voittaa, silloin Orbánin hallituksella on heti uuden kauden alussa suuret sympatiapisteet plakkarissaan. Jos taas Biden voittaa, sillä ei ole niin väliä, Unkarin nykyisellä hallituksella ei kuitenkaan ole juuri mahdollisuuksia luoda hyviä suhteita USA:n uuteen johtoon. Samalla Orbán on pohjustanut sen, että jos Bidenin hallinnolta aikanaan tulee samanlaista kritiikkiä kuin EU:lta keskustajohtoisen korruption ja oikeusvaltion romuttamisen johdosta, silloin hän voi esittää sen omille äänestäjilleen vain uuden presidentin henkilökohtaisena kostona.”

Orbánin linjoilla on edelleen – ”maksimaalisen lojaaliuden” merkeissä, toteaa 444.hu – myös Unkarin valtion yleisradioyhtiö. Tämän aamun ajankohtaislähetyksessä haastateltavana oli hallituksen ikioman ihmisoikeus-ajatuspajan, ”Perusoikeuksien puolesta -keskuksen” (Alapjogokért Központ) edustaja Zoltán Koskovics, jonka mukaan Trump oli neljän vuoden ajan joutunut hoitamaan tehtäväänsä ”jatkuvassa mediavastatuulessa”, hankalammassa asemassa kuin yksikään Yhdysvaltain presidentti ennen häntä.

“Minun nähdäkseni yksikään Amerikan presidentti kautta historian ei ole vielä joutunut työskentelemään näin pahassa vastatuulessa. Olihan toki 1800-luvulla sisällissota, mutta silloin ainakaan Abraham Lincolnin työtä ei haitannut tämä instituutioiden järjestelmä.”

Unkarin yleisradion uutiskanavan sivuilla USA:n presidentinvaali ei vieläkään ole ratkennut, vaan ääntenlaskennan epäselvyyksiä selvitellään ja oikeusjuttujakin on luvassa. Unkarilaiselle yleisölle tarjotaan jopa mahdollisuutta äänestää itse: onko mielestänne Yhdysvaltain vaaleissa tapahtunut väärinkäytöksiä?

***

Samaan aikaan Unkarissa on paljon isompia ongelmia. Koronavirusepidemia raivoaa, ja ilmeisesti pääministeri Orbán samoin kuin rapakontakainen idolinsa on keskittynyt kehumaan saavutuksiaan (vielä lokakuun lopussa tilanne Unkarissa oli hänen mielestään loistava, paljon parempi kuin muissa Euroopan maissa – vaikka hänen mainitsemistaan kuudesta maassa viidessä koronakuolemia oli suhteessa selvästi vähemmän kuin Unkarissa) ja panostanut rajatkiinni-politiikkaan enemmän kuin oikeasti tehokkaisiin torjuntatoimiin. Nyt aletaan olla semmoisissa lukemissa, että terveydenhuoltojärjestelmän rahkeet saattavat tosissaan pettää. Päivittäisten koronakuolemien lukumäärä Unkarissa nousi eilen jälleen 103:een, sairaalahoidossa on koronapotilaita yli kuusituhatta ja hengityskoneessa yli neljäsataa (tehohoidossa olevien määrää ei ole erikseen ilmoitettu), eilen tehdyistä yli 16 000 koronatestistä lähes kolmasosa oli positiivisia, mikä merkitsee, että melkoinen osa tartunnoista jää toteamatta eli taudin leviämistä ei enää pystytä seuraamaan.

Vasta vähän yli viikon kuluttua siitä, kun rajoituksia viimeksi tiukennettiin, Unkari on nyt menossa täyssulkuun. Uudet rajoitukset, joita koskeva poikkeustilamääräys hyväksyttiin parlamentissa tänään, ovat lähes yks-yhteen samat kuin Itävallassa. Ravintolat saavat myydä vain noutoruokaa, ja hotellit (työmatkalaisten majoitusta lukuun ottamatta) menevät kiinni. Maskin käyttö on pakollista julkisissa tiloissa. Yleisötilaisuudet ja joukkueurheilu kielletään (ammattilaiset saavat joukkuehuippu-urheilla suljettujen ovien takana). Teatterit, museot, kuntosalit ja uimahallit suljetaan, lastentarhat ja alakoulut pysyvät vielä auki mutta kaikki korkeammat koulut siirtyvät etäopetukseen. Ulkonaliikkumiskielto kestää iltakahdeksasta aamuviiteen, eikä sen aikana saa mennä ulos lainkaan. (Koiraa toki saa ulkoiluttaa, vakuutti rakastettu pääministerimme eläinrakkaalle kansalleen.)

Täyssulku teki lopun myös Teatteri- ja elokuvakorkeakoulun valtausprotestista. 70 päivän ajan korkeakoulun uutta hallintoa vastaan protestoivat opettajat ja opiskelijat ehtivät pyörittää valtaamissaan tiloissa ”vapaata yliopistoaan”, korostaen, että normaali opetustyö ja opiskelu oli jatkunut koko tämän ajan – huolimatta korkeampien tahojen kiusanteosta, kuten nettiyhteyksien katkaisemisesta tai opettajien Neptun-oikeuksien poistamisesta (Neptun on Unkarin korkeakoulujen yhteinen opetus- ja taloushallintojärjestelmä, jonka kautta hoidetaan esimerkiksi arvosanojen ja tutkintosuoritusten kirjaaminen). Koronasulkutoimien takia valtaus oli nyt pakko lopettaa, mutta opiskelijat vakuuttavat, että vastarinta jatkuu myös etänä. Kysymys ei ole vain teatteri- ja elokuva-alan opiskelijoista, vaan tästä protestista on tullut koko kulttuurielämän ja ylipäätään ajattelevan Unkarin asia. Näin ainakin tekee mieli toivoa, kun tässä muistelee kuvia lokakuisesta kansallispäivän yhteydessä järjestetystä mielenosoituksesta monituhatpäisine kansanjoukkoineen.

Ja kukapa tämän kaiken keskellä jaksaa enää kiinnittää huomiota siihen, että kristillisdemokraattien jättämällä lakialoitteella yritetään ilmeisesti lakkauttaa Unkarin tasa-arvoasioita valvova virasto (Egyenlő Bánásmód Hatóság) ja siirtää sen toiminnat parlamentin nimittämän perusoikeuskomissaarin (ombudsman) alaisiksi. Tai siihen, mikä Unkarin lainsäätäjille tällä hetkellä näyttää olevan ykkösasia, nimittäin uuteen perustuslain muutokseen, jolla pykälän L kohtaan 1 lisätään olennainen täydennys:

Unkari suojelee avioliittoinstituutiota miehen ja naisen välisenä, vapaaehtoisen päätöksen pohjalta syntyneenä yhteiselämän muotona, sekä perhettä kansakunnan säilymisen perustana. Perhesuhteen perustana on avioliitto tai vanhemman ja lapsen välinen suhde. Äiti on nainen, isä on mies.

Kyllä. Tuo viimeinen lause oli aivan pakko lisätä, sillä perinteiset arvot, kuten ”se, että sukupuolia on luotu kaksi”, ovat huolestuttavasti vaarantuneet. Tärkeysjärjestys, tärkeysjärjestys!

Pieni viikonloppukimara

Viikonloppua, hyvät lukijat!

Unkarissa ja Euroopassa jatkuu spekulointi sen ympärillä, näyttääkö europarlamentin konservatiiviryhmä EPP lopultakin ovea Viktor Orbánin Fidesz-puolueelle tai päättääkö Fidesz itse lähteä ulos ennen tätä, ja jos päättää, kenen joukkoihin se liittyy. Orbán itse on kommentoinut tilannetta hupaisalla ilmauksella csigavér, joka kirjaimellisesti merkitsee ‘etananveri’ ja varsinaisesti jotain sen tapaista kuin ‘kanan villat!’ tai ‘eipä olla millänsäkään’; nyt ei kuulemma kannata hosua eikä hätäillä. Samaan aikaan perinteikkään, lakkautetun konservatiivilehden nimen Magyar Nemzet napannut hallituksen äänitorvi nimettömässä pääkirjoituksessaan vaatii Fidesztä eroamaan EPP:stä, joka ei enää ole Helmut Kohlin puolue vaan sosialistien ja ”liberaalien” liittolainen, joka yhdessä näiden kanssa haluaa toteuttaa ”György Sorosin kuumehoureen”:

EPP ei enää puolusta kansakuntaa, ei kristinuskoa, ei perinteistä perhemallia, eikä mitään nimeltä mainittavaa eurooppalaista perinnettä. EPP:stä on nyt tullut sairaan liberalismin palvelija. Johtui se sitten pelosta, rahasta, vakaumuksesta tai läntisen lehdistön aggressiivisesta painostuksesta – yhdentekevää.

Lähipäivinä siis luvassa kannunvalannan ohella lisää kansallismielistä kaunopuheisuutta. Ulkoministeri Szíjjártó ehti jo julistamaan, että missään nimessä Unkari ei ainakaan suostu EPP:n Manfred Weberin vaatimuksiin ja pyydä anteeksi. ”Anteeksi pyytäköön se, joka on itse valehdellut toisesta.” Ilmeisesti kuitenkin alkuperäisestä suunnitelmasta jatkaa Brysselin haukkumista (kuitenkin siten, että julisteissa EPP:n Junckerin rinnalle vaihdetaan sosialistien Timmermans) on luovuttu: kansliaministeri Gergely Gulyásin ilmoituksen mukaan maaliskuun 15:nnesta lähtien kampanjan pääaiheena on oleva ”perheiden suojeleminen”.

***

Niin, ne ikuiset perhearvot! Niistä on puhuttu myös kansainvälisen naisten päivän yhteydessä. Naistenpäivähän on alun perin sosialistisen nais- ja työväenliikkeen piirissä syntynyt merkkipäivä, jota Neuvostoliiton luhistumiseen saakka vietettiin virallisesti ennen kaikkea ns. itäblokin maissa. Käytännössä keskeisintä oli monin paikoin se, että kunhan työtätekevien naisten tärkeää yhteiskunnallista panosta oli juhlistettu ojentamalla perheen tai työpaikan naisille kukkia tai makeisia, voitiin sekä naisten että etenkin miesten kesken aloittaa perinteinen juhlapäivän työmaajuopottelu. Reaalisosialismin kukistuminen idässä ja tasa-arvoaatteen valtavirtaistuminen lännessä ovat laimentaneet naistenpäivän alkuperäisen poliittisen sisällön, ja paikoin se näyttää jo kilpailevan äitienpäivän kanssa äitelässä tunteellisuudessa.

Näin ainakin Unkarissa, missä ”Nuorten perheellisten klubi” FICSAK (Fiatal Családosok Klubja) juhlisti naistenpäivää merkillisellä propagandajulkaisulla, otsikolla ”Naisen sielu miehen silmin” (!). FICSAK mainostaa itseään nuoria perheitä tukevana (ja nuoria ihmisiä perheen perustamiseen kannustavana) kansalaisjärjestönä. Sitä johtaa Nóra Király, joka FICSAKin sivuston kertoman mukaan on viiden lapsen onnellinen äiti; 444.hu tietää lisäksi kertoa, että hän on Fidesz-puolueen edustajana Újbudan eli Budapestin 11. kaupunginosan alipormestari. ”Kansalaisjärjestö” FICSAK lienee sekin, kuten asia ilmaistaan, ”lähellä” Fidesz-puoluetta. Ja mitä kätkeekään naistenpäivän juhlajulkaisu?

Verbaalista sokeria ja suklaata, välillä vähän raikkaampaa, välillä vähän tunkkaisempaa. Kullakin sivulla tai aukeamalla isossa valokuvassa poseeraava herra – joukossa on ministereitä, valtiosihteerejä ja muita poliitikkoja, mutta myös taiteilijoita, urheilijoita ja liikemiehiä – esittää naistenpäivän johdosta jonkinlaisia pieniä juhlapuheita naisten kunniaksi. Jotka ovat kauniita ja ihania, ikuisesti arvoituksellisia, monikasvoisia ja mystisiä, aina rakastavia ja anteeksi antavia, uupumatta uurastavia mutta salaperäisyydellään lumoavia, elämää luovia ja ylläpitäviä olentoja, ah, oh. Kenties kammottavinta settiä (kilpailu on kyllä kova) tarjoaa vanha ystävämme, hallituskoalition pienen sivuvaunupuolueen kristillisdemokraattien maireahymyinen kärkihahmo, varapääministeri Zsolt Semjén:

”Arvoisat naiset!
Kristillisdemokraattinen poliitikko on onnekkaassa asemassa. Aikamme taisteluissa, joita ei suinkaan käydä leppeästi kypäränsilmikko auki, meille tarkkana kompassina toimii luomakunnan järjestys, jota ilmaisevat pyhä Sana sekä kirkon kaksituhatvuotinen opetus. Tämä opetus määrää selkeästi miesten ja naisten omat elämäntehtävät, heidän varmimman tiensä elämän täyttymykseen, ja tämän tien voidaan nähdä kulkevan läheisessä yhteistyössä mutta ei samaa rataa. Ei puhettakaan mistään universaalista muotista, johon haluaisimme pakottaa kaikki, mutta ei myöskään valheellisesta ja keinotekoisesta tasa-arvoilusta, josta seuraa kummankin sukupuolen vaikea vääristyminen. Naisten elämänura kulkee uskomme mukaan ensisijaisesti äitiyden kautta, mikä mahdollistaa ainutlaatuisen osallisuuden luomisen mysteeriin. Kahden sukupuolen erilaisten elämäntehtävien todeksi eläminen tekee mahdolliseksi sen purkamattoman liiton, joka edelleenkin tarjoaa terveimmät puitteet lasten kasvatukselle – perheen mysteerin.
Kiitos rakkaudestanne ja huolenpidostanne!”

Kiitos itsellesi, Zsolt-setä. Onpa hienoa, että sinulla on tarkka moraalinen kompassi, joka sallii oppiarvon hankkimisen plagioimalla tai uhanalaisten eläinlajien metsästyksen (vuonna 2011 Semjén luonnonsuojeluväen kauhuksi ehdotti useiden suojelulistalla olevien lajien metsästyksen sallimista) mutta suojelee väärältä ja keinotekoiselta tasa-arvoilulta. Eikä tietenkään mitään puhetta sellaisista asioista kuin palkkaerot, syrjintä tai perheväkivalta, koska mysteeri. Ellei aikamme homofobinen ”Aito avioliitto” -agenda olisi tässä tekstissä niin sakeana läsnä, niin sanoisin, että tämä ei enää ole edes 1930-lukua vaan setä on palannut oikopäätä 1800-luvulle.

***

Tämän jälkeen piti kertomani Unkarin Tiedeakatemian ympärillä käydystä taistelusta, joka päättyi jonkinlaiseen sangen vähän rauhoittavaan kompromissiratkaisuun: Akatemian tutkimuslaitosverkosto periaatteessa säilyy mutta siirtyy erillisen säätiön hallintaan. Mutta palaan siihen ehkä tuonnempana ja lopetan tämän postauksen aiheeseen ”naurua kyynelten läpi”.

Unkarin sairaaloiden kammottava tila on ollut tässäkin blogissa monesti esillä. On järkyttävää pulaa sekä henkilökunnasta ja laitteista että perustarvikkeistakin, desinfiointiaineesta ja sideharsosta vessapaperiin ja liinavaatteisiin. Somessa kiertää säännöllisesti kauhutarinoita tosielämästä: milloin on potilashuoneen katto romahtanut potilaiden niskaan, milloin löytyy sairaalan asiakasvessasta siellä pari päivää lojunut vainaja, milloin kertoo kommenttiketjussa potilaan omainen, miten hoitajat eivät pystyneet siivoamaan potilashuoneen lattialta mahatautiin sairastuneen potilaan oksennusta (osaston ainoan mopin oli siivooja vienyt lukkojen taakse, ettei sitäkin varastettaisi) vaan vain peittivät sen vanhalla lehdellä. Järkyttävimmältä tuntuvat ne hätähuudot, joita silloin tällöin ilmestyy Facebook-syötteeseeni: jonkun tuttavantuttavantuttavan omainen on joutumassa leikkaukseen ja hänelle tarvitaan senjasen tyyppistä verta, eli ilmeisesti veripalvelukaan ei Unkarissa kunnolla toimi.

Vaihtelun vuoksi 444.hu-sivusto on käynnistänyt juttusarjan otsikolla ”Sairaala nauraa”. Tällä tunnuksella pyydetään yleisöä lähettämään hupaisia tarinoita Unkarin terveydenhuollon arjesta, ja muutamia uskomattomia kertomuksia ja kuvia on jo kertynyt. Budapestin Heim Pál -lastensairaalassa joku henkilökunnan edustaja ilmeisesti pyörittää sivubisneksenään yksityistä lihakauppaa ja säilyttää urologiaosaston käytävän jääkaapissa makkaroita, kyljyksiä ja leikkeleitä, joita punnitaan asiakkaille potilashuoneen vauvavaa’alla. (Voi hyvin kuvitella, että sairaaloiden henkilöstö ei tule toimeen varsinaisella palkallaan. Yksityisen lihamyynnin harjoittaminen tuntuu silti jotenkin sympaattisemmalta kuin valitettavan tavanomainen ns. kiitollisuusrahan eli lahjusten vastaanotto.)

Budapestilaisen Honvéd-sairaalan plastiikkakirurgian osastolla ikkunoista ja parvekkeiden ovista oli poistettu kahvat (väittämän mukaan joko lämmityskulujen säästämiseksi tai itsemurhien estämiseksi), joten ilma oli erilaisten eritteiden, veren ja sairaalaruoan hajusta niin sakeana, että epätoivoiset potilaat salakuljetuttivat omaisillaan kotoa kahvoja, joilla sitten hoitajien silmän välttäessä availivat ikkunoita ja salatuulettivat. Egerin kaupungissa puolestaan sairaalan tapaturmapoliklinikalla 6-7 tuntia odottelemaan joutunut lukija ”Tibor” kiinnitti huomiota tippatelineeseen, jonka nostovarsi oli murtunut ja kekseliäästi korjattu kipsaamalla.

Eipä voi kuin toivottaa tippatelineelle ja koko Unkarin terveydenhuoltojärjestelmälle pikaista paranemista!

Demokratian ydinkysymyksiä

Unkarin uusi hallitus on sitten astunut virkaansa, ja pääministeri Orbán on pitänyt parlamentissa asian johdosta puheen, joka uhkui optimismia. ”Unkari on meille ensi sijalla, mutta työllämme haluamme vahvistaa myös Eurooppaa”, julisti Orbán ja vakuutti, että tähdet Unkarin yllä ovat nyt suotuisammassa asemassa kuin aikoihin: Euroopan painopiste on siirtymässä itään, ja Unkarista ja sen naapurimaista on tulossa koko alueen kehityksen veturi. (Mikähän siinä on, että minun intternetissäni kerrotaan ihan toisenlaisia asioita?) Tämän turvaamiseksi myös Eurooppaa uhkaavan massamaahanmuuton vaaroilta tarvitaan sekä vahvaa maanpuolustusta että kristillistä kulttuuria ja sen arvoja.

Jo aiemmin Orbán kuvaili ohjelmaansa ”kristillisdemokraattiseksi”. Valtion yleisradion uutisille hän oli lausunut tähän tapaan:

Hallitus rakentaa Unkarissa kristillistä demokratiaa, jossa ihmisarvo on kaikkein tärkein, vallan eri haarat on erotettu toisistaan [mitähän tämä tarkoittaa, kun oikeasti sekä lainsäädäntö-, toimeenpano- että tuomiovalta samoin kuin ”neljäs valtiomahti” eli lähes kaikki perinteinen media ovat samoissa käsissä?], vapaus on ehdoton arvo, perheitä tuetaan, globaalit ideologiat torjutaan, uskotaan kansakunnan tärkeyteen, taistellaan täystyöllisyyden puolesta, pidetään tärkeänä naisten tasa-arvoa eikä haluta sellaisia muutoksia, jotka johtaisivat antisemitismin voimistumiseen maassamme.

Aiempi ”illiberaali” demokratia, joka muualla maailmalla on nostattanut ihmettelyä ja vastalauseitakin – muistakaamme, miten aivan äskettäin Itävallan periaatteessa ystävällismielinen liittokansleri Kurz Orbánin tavatessaan nimenomaisesti muistutti itse olevansa liberaali – on siis vaihdettu ”kristillisdemokratiaan”. Tällä käsitteellähän on Sentroopassa kahtalaiset juuret. Toisaalta ”kristillisdemokratialla” ymmärretään sellaista porvarillista – siis perinteitä, perusarvoja ja yksityisomistusta kunnioittavaa – politiikkaa, joka pyrkii osoittamaan sosiaalista omaatuntoa ja rakentamaan sovintoa myös yhteiskunnan vähäosaisempien suuntaan, tavallaan taistelemaan hyvällä mullistusmielistä työväenliikettä vastaan. Toisaalta sentrooppalaisen kristillisdemokratian pimeään puoleen on kuulunut sanan ”kristillinen” pimeä puoli eli juutalaisvastaisuus: se on myös ns. tavallisen kansan nimissä vastustanut stereotyyppistä juutalaista viholliskuvaa eli ahnetta ja kieroa kosmopoliittis-kaupunkilaista puoliherrasväkeä. Orbánin kristillisdemokratia edustaa näiden molempien uusintaversiota, jossa aktiivisen antisemitismin tilalla on vihan ja pelon lietsonta muslimi-maahanmuuttajia kohtaan.

Vaikka Orbán vakuuttaa suhtautuvansa Eurooppa-projektiin periaatteessa yhä myönteisesti, Unkarin poliittinen meno on alkanut nostattaa yhä äänekkäämpää vastustusta Brysselissä, ja Suomessakin on ns. valtamedia julkaissut entistä useampia kriittisiä uutisjuttuja Unkarista. (Mielenkiintoista muuten lukea niiden kommenttiketjuja: selvästikin Orbánilla on Suomessa jo vankka fanijoukko, jonka mielestä valtamedia vain valehtelee ja mustamaalaa kaikkien kansallismielisten sankaria. Vaikea näitä kommentteja on vakavalla naamalla lukea – kun suomalaisten fanien mielestä Orbán taistelee urhoollisesti ”korruptoitunutta EU:ta” vastaan, sitä tosissaan ihmettelee, mahtavatko nämä kommentoijat seurata unkarilaisia korruptiokeskusteluja, joissa vakuuttuneimmatkaan Fidesz-uskovaiset eivät lopulta pysty puolustamaan Orbánin ja hänen lähipiirinsä käsittämätöntä rikastumista mitenkään muuten kuin sillä, että ”no varastivathan sosialistitkin”.)

Viime viikkoina on esillä ollut hollantilaisen viher-mepin Judith Sargentinin selonteko Unkarin demokratian tilasta. Sargentinin raportti, josta äänestetään valiokunnassa kesäkuussa ja koko EU-parlamentissa syyskuussa, voisi johtaa siihen, että Unkarin kysymys nostetaan Euroopan neuvoston käsittelyyn, ja periaatteessa Unkaria voisi lopultakin uhata ns. 7. artiklan soveltaminen eli pahimmillaan äänioikeuden riisto. Siitä, miten todellinen tämä uhka on, voi varmaan olla monta mieltä… Tässä yhteydessä Unkarissa vieraili äskettäin myös EU:n naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunnan (FEMM) edustajana saksalainen sosiaalidemokraatti Maria Noichl, joka antoi myös haastattelun viikkolehti HVG:lle.

Haastattelussa Noichl muistuttaa, että hänen Unkarin-vierailunsa oli vain yksi osa Sargentinin raporttiin liittyvää selvitystyötä. Pelkkien henkilökohtaisten vaikutelmien ohella EU:n elimet voivat nojautua myös tutkimustietoon ja tilastoihin, joiden mukaan sukupuolten tasa-arvon osalta Unkari on Euroopan häntäpäätä (ja on ollut jo pitkään, tämä ei siis ole mikään päivänpoliittinen kehitys). Muuten haastattelu on muotoiltu tavallaan reaktioksi kenenpä muun kuin hallituksen ikioman törkytuutti-journalistin, tunnetusti sanojaan siivilöimättömän Zsolt Bayerin tavanomaisen räyhäpoleemiseen juttuun, joka keskiviikkona ilmestyi hallituksen uskollisessa äänitorvessa, Magyar Idők -lehdessä. (En viitsi sitä tähän linkittää, unkarintaitoiset löytänevät sen varsin vähällä vaivalla.)

Bayerin ”avoin kirje Maria Noichlille” on otsikoitu Ei, ei, ja ei! (Toisaalta sana nem merkitsee unkariksi paitsi ‘ei’ myös ‘sukupuoli’, ilmeisesti tässä on yritetty sanaleikkiä.) Kirjoitus on siis vastalause kaikkea sitä vastaan, mitä ”hyvinvoinnin höperryttämät” ja ”epänormaalit” länsieurooppalaiset ”hölmöissä selonteoissaan” esittävät. Bayerin mielestä Noichl ja kumppanit vaativat unkarilaisia ”muuttamaan perheen käsitteen sellaiseksi, mikä sopii teille sairaille idiooteille”, eli siis julistamaan, että ”perhe ei ole miehen ja naisen yhteys vaan 72 gender-identiteetin vapaavalintainen tai sattumanvarainen yhteenliittymä”, ”joka laajenee sitä mukaa, kuin yhä useammat perverssit lobbaavat itselleen oikeuden ”kunnioitukseen” ja ”tasa-arvoon”.” Lisäksi, näin Bayer, ”meidän pitäisi tunnustaa, että naisten vastainen väkivalta suorastaan rehottaa maassamme”, että ”mustalaisnaiset/tytöt/vaimot” eivät saa tasavertaista terveydenhuoltoa, ja lisäksi Noichl ja kumppanit puolustavat aborttia, joka Unkarissa ”valitettavasti” on vielä vapaa, sillä “teidänkaltaisenne idiootit tykkäävät vain kuoleman kultista, löytävät ‘kauneutta’ vain perversiosta, ja suorastaan vihaavat elämää, kaikkea luonnollista, itsestäänselvää, todella kaunista, perinnettä”. Ja niin, koko tämä FEMM on tietenkin pelkkä ”valheiden ja älyttömyyksien kasauma”. Muistutan taas, että tämä hillityn älyllinen kirjoitus ei siis ole ilmestynyt millään MV-lehden tyyppisellä villisivustolla vaan oikeassa, valtion varoilla ja hallituksen maksullisilla ilmoituksilla tuetussa sanomalehdessä.

Noichl, jolle Bayerin möläytykset ilmeisesti on selitetty ja käännetty, torjuu ne viileän rauhallisesti. ”Gender” ei ole FEMMin keksimä eikä kenties paras mahdollinen termi, mutta kysymys ei ole 72 mahdollisesta perversiosta vaan sen tutkimisesta, miten mieheksi tai naiseksi syntyminen määrää ihmisen elämää ja mahdollisuuksia ja mitä tämän johdosta tulisi tehdä. FEMMin tarkoitus ei ole puuttua EU:n jäsenvaltioiden perustuslakeihin; sitä vastoin ”paria yksinkertaista asiaa odotamme, kuten naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamista”. Ei tietenkään ole niin yksinkertaista väittää, että Unkarissa naisten asema tässä suhteessa olisi heikompi, koska tilastot eivät ole vertailukelpoisia. ”Uskotteko te, että raiskattu mustalaisnainen Unkarissa menee tekemään rikosilmoituksen poliisille?” Noichl kysyy haastattelijalta. Aborttikysymyksissä Unkari ei ole sen heikommassa jamassa kuin muut Euroopan maat, mutta – näin Noichl – ajanmukaista ehkäisyä ei tarjota julkisen, maksuttoman terveydenhuollon ohessa, katumuspillerikin vaatii reseptin, ja ulkopuolisellekin on selvää, että valtio kannustaa tiettyjä yhteiskunnan kerroksia hankkimaan lapsia, toisia taas ei.

Niinpä. Eniten Noichlia on järkyttänyt vierailu romanien asuttamassa köyhässä kylässä tai “ghetossa”, missä köyhyys ja kurjuus oli tuonut hänen mieleensä aiemmat työmatkat Afrikan kehitysmaihin. “Se, mitä näin, sai sanat juuttumaan kurkkuuni. Tuntui, ettei tämä voi olla totta.” Jututtamiltaan ihmisiltä Noichl oli kuullut tarinoita synnyttäjien karusta kohtelusta, pakkosteriloinnista tai siitä, miten viranomaiset pelottelevat romaneja – ”köyhyys on suorastaan kriminalisoitu” – tai esimerkiksi ottavat lapsia huostaan pelkästään taloudellisista syistä. Ja kaiken kaikkiaan: arvot ja arvostukset sikseen, se, mitä Noichl kerta kaikkiaan ei suostu hyväksymään, on ihmisten – myös kansalaisjärjestöjen ja -aktivistien – pelotteleminen. Bayerin artikkeli, näin Noichl toteaa haastattelun lopussa, ei pelota eikä loukkaa häntä henkilökohtaisesti – se vain ”heijastaa Unkarin yleisiä mielialoja naisia kohtaan”.

Samaan aikaan Unkarin päättäjät ovat kyllin kauan maahanmuuttovastaisuutta rummutettuaan ottamassa seuraavan askeleen, joka liittyy kuin liittyykin ns. naisasioihin. Kuten tässä jo kerroin, Orbán on ilmoittanut haluavansa solmia sopimuksen Unkarin naisten kanssa – sopimuksen synnytystalkoista, kuten suomalaiset poliitikkosedät asian ilmaisevat. Kun väki vanhenee ja hupenee eikä lisää haluta ottaa ulkomailta, syntyvyys pitäisi ehdottomasti kääntää nousuun. Nyt onkin luvassa uusi kansallinen konsultaatio (eli vallanpitäjien käsiä sitomaton epävirallinen kansalaiskysely), jossa perinteisten maahanmuuttoteemojen lisäksi tullaan erityisesti käsittelemään ”demografista käännettä”. Tästä uudesta konsultaatiosta onkin jo verkossa kiertämässä ensimmäinen ennakoiva versio:

1. Olettehan samaa mieltä siitä, että valkoinen hattu on sievempi kuin burka? 2. Olettehan samaa mieltä siitä, että punaisessa puvussa näytte paremmin Elioksen LED-lamppujen valossa? [Tässä on viittaus pääministerin vävyn korruptionkäryiseen katulamppufirmaan, jonka lamput kaiken lisäksi osoittautuivat valoteholtaan surkean huonoiksi.] 3. Olettehan samaa mieltä siitä, että on parempi tulla raskaaksi kuin pudota hissikuiluun?

Olisikohan muuten aika muidenkin kuin ns. tunnustavien feministien lopultakin myöntää, että sukupuolten tasa-arvo on ihan oikeasti demokratian ydinkysymyksiä?

Väestönkehitys ja sen vastuunkantajat

Se on taas Eurooppa-päivä, hyvät lajitoverit, ja lisäksi olemme kahden äitienpäivän välissä: äitienpäivää vietettiin Unkarissa viime sunnuntaina, kun taas suurin osa Euroopan maita tarjoilee äideille kukkia, kakkuja ja huonon omantunnon osoituksia ensi sunnuntaina. Euroopasta ja äideistä saa hyvän aasinsillan tämänkertaisten teemojen välille. Eikä se välttämättä niin väkisin väännetty aasinsilta olekaan.

Olen joskus ennenkin viitannut bulgarialaiseen politiikantutkijaan Ivan Krasteviin, jolla oli hyvin järkeenkäyvän tuntuisia ajatuksia Itä-Euroopan ”myötätuntovajeesta”. Krastev toimii Sofiassa Centre for Liberal Strategies -nimisessä laitoksessa sekä Wienissä humanistis-yhteiskuntatieteellisessä IWM-instituutissa. Hän kirjoittelee säännöllisesti New York Timesiin ja on nyt julkaissut Euroopan tulevaisuudesta kirjan, jonka johdosta hän on myös antanut haastattelun sveitsiläiselle Der Bund -lehdelle. Juttu on hyvä lähtökohta tämänkertaiselle blogahdukselle, koska siinä keskeisessä osassa on ystävämme Viktor Orbán.

Krastev ei usko EU:n romahtavan tai putoavan sellaiseen ”kansallisvaltioiden Eurooppa” -skenaarioon, jota esimerkiksi Unkarin Orbán ja Puolan Kaczyński visioivat. Ongelmia toki on, ja ne johtuvat paradoksaalisesti nimenomaan EU:n menestyksestä rauhanprojektina: ihmiset ovat oppineet pitämään kehitystä ja vakautta itsestäänselvyytenä, ja tätä luottamusta sitten ravistelevat talous- ynnä muut kriisit. Kansallismielisyydellä pullistelevat Itä-Euroopan hallitukset, vaikka kenties keräävätkin kannatuksensa osaltaan tämän pettymyksen vauhdittamasta populismista, eivät oikeasti pysty uhmaamaan EU:ta, koska sen tuelle ja turvalle ei ole oikeaa vaihtoehtoa – Puolassa ja Unkarissa huomattavan suuri osa kansasta on EU-myönteistä. Ei Neuvostoliittoakaan hajottanut reuna-alueiden kapina – vaikka Baltian maat toki riemuissaan lähtivätkin omille teilleen heti kun pääsivät – vaan ytimen romahdus.

Huoli demokratian ja oikeusvaltion puolesta on toki perusteltu. Mutta, väittää Krastev, Unkarin Orbánia äänestetään ei EU-vastaisessa uhmassa vaan juuri siksi, että Unkari on EU:n jäsen. Äänestäjät näkevät EU-jäsenyyden jonkinlaisena pelastusköytenä, luottavat siihen, että Brysseli ei päästä Orbánia menemään liian pitkälle, ja uskaltavat siksi äänestää vähän railakkaammin kuin äänestäisivät, jos EU:ta ei olisi. Itä-Euroopan huolestuttavaa demokratiakehitystä ei myöskään pidä yleistää niin, että niputetaan yhteen Puola ja Unkari. Näiden hallinnossa on nimittäin se olennainen ero, että Puolan hallinto ei ole korruptoitunut (tähän suuntaanhan argumentoi myös puolalainen journalisti Adam Michnik äskettäin suomentamassani haastattelussa: Kaczyński ei välitä rahasta ja luksuksesta eikä kerää ympärilleen rahanhimoisia oligarkkeja vaan typeriä fanaatikkoja), Unkarissa taas korruptiosta on tullut suorastaan menetelmä, jolla hallitaan.

Olennaisin ero ja mahdollinen repeämän paikka läntisen ja itäisen Euroopan välillä ei Krastevin mukaan ole demokratiakulttuurissa tai taloudessa vaan väestön rakenteessa ja sen kehityksessä. Itäisen Euroopan maat ovat etnisesti erittäin homogeenisiä: maahanmuuttajia on vähän, suuri osa kansasta ei koskaan joudu tekemisiin toisenväristen ja toisenuskoisten ihmisten kanssa, ja tietämättömyyteen perustuvaa pelkoa ja muukalaisvihaa on helppo lietsoa. Itse asiassa entisessä Itä-Euroopassa myös muukalaisvihalla ja rasismilla on vahvat perinteet, koska reaalisosialismi – toisin kuin olisi voinut kuvitella – käytännössä esti näiden asioiden tuulettamisen.

Krastev-haastattelun mielenkiintoisimpia pointteja on juuri tämä: David Roderickin mukaan liberaalin demokratian tunnusmerkkejä ovat yksityisomaisuuden suoja, vapaat vaalit sekä vähemmistöjen suojeleminen. Kahdella ensin mainitulla on vahvat intressiryhmät tukenaan, joten ne ovat kehittyneet jo varhain, mutta kolmas on länsimainen erikoisuus, jonka kehittyminen ei ole ollut itsestäänselvää. Kun vuonna 1968 Amerikan ja Länsi-Euroopan radikaalinuoriso solidarisoitui kehitysmaiden ihmisten tai kotimaisten vähemmistöjen kanssa ja Saksassa tehtiin hartiavoimin pesäeroa natsisysteemeissä mukana olleisiin isiin ja isoisiin, Puolassa vuoden 1968 neuvostovastaiset levottomuudet huipentuivat merkilliseen antisemitismin purskahdukseen.

Mutta suurin ongelma Itä-Euroopassa ei siis ole maahanmuutto vaan maastamuutto. Esimerkiksi Romaniasta, kertoo Krastev, on kymmenen viime vuoden aikana lähtenyt paremman elämän perässä länteen 3,4 miljoonaa ihmistä, eli väkiluku on pudonnut yli 22 miljoonasta alle 20 miljoonan. Lähtijöistä suurin osa on nuoria työ- ja opiskeluikäisiä ihmisiä, Romaniassa on kyliä, joista lapset ovat kadonneet kokonaan tai jääneet ns. euro-orvoiksi (tällaisia on laskettu olevan noin 80 000), isovanhempien huostaan tai pahimmillaan lähes heitteille, kun vanhemmat ovat lähteneet maasta. (Unkarissa tilanne ei ole ihan näin dramaattinen, mutta silti muissa EU-maissa asuu Portfolio.hu:n viimesyksyisen artikkelin mukaan kuutisensataatuhatta unkarilaista, ja nämäkin ovat juuri niitä, joita kaikkein kipeimmin tarvittaisiin kotimaassa: koulutettuja ihmisiä parhaassa työn- ja lastentekoiässä. Joka kuudes unkarilainen lapsi syntyy nykyään ulkomailla.) Tämä on johtanut Itä-Euroopassa demografiseen paniikkiin: apua, me kuolemme sukupuuttoon!

Unkarissahan tämmöisellä paniikinnostatuksella on pitkät perinteet. Ja kun väestön hupenemista ei oikein voi hoitaa maahanmuutolla – siksikään, että poliittisen kannatuksen turvaamiskeinoksi on jo näköjään valittu mahdollisimman primitiivinen ”migranteilla” pelottelu – ja kun nuorten maastamuuttajien kotimaahanhoukuttelukampanjatkaan eivät ole suuremmin onnistuneet, hallitus yrittää panostaa syntyvyyden nostattamiseen kotimaassa. Ja kuten äijäpatriarkalismin perinteisiin kuuluu, syntyvyyden nostamisesta vastuuseen asetetaan naiset, jotka ilmeisesti ovat tähän asti olleet liian itsekkäitä ja mukavuudenhaluisia lähteäkseen synnytystalkoisiin.

Pari viikkoa sitten Viktor Orbán (rikkoen aiemman lupauksensa olla puuttumatta ”naisjuttuihin”) julisti perjantaisessa radiopuheessaan aikovansa ”solmia laajan sopimuksen Unkarin naisten kanssa”, sillä heidän ratkaisuistaan on kiinni Unkarin väestönkehitys. Orbán myös lupasi, että hallitus kuuntelee naisten ääntä ja ottaa huomioon, mitä naiset haluavat. Perheen perustaminen ja lapsista huolehtiminen on siis pelkästään naisten asia, ei miesten lainkaan? Näin kysyy Index-portaalin mielipideartikkelissaan Veronika Munk ja muistuttaa, että Unkarin naiset ja heidän elämäntilanteensa ovat monenlaisia. Silti Munkin haastattelemat unkarilaiset naiset olivat hyvin helposti pystyneet lataamaan pitkän toivomuslistan. Olisi esimerkiksi toivottavaa, että hallitus kohtelisi naisia ajattelevina ihmisinä, että sukupuolten väliselle palkkaerolle lopultakin tehtäisiin jotakin (johtavassa asemassa oleva mies ansaitsee Unkarissa 33,7% enemmän kuin vastaava nainen, ero on EU:n suurin), että naisten ja lasten terveydenhuolto saataisiin kuntoon (että olisi esimerkiksi riittävästi lastenlääkäreitä, tai että odottavia ja synnyttäviä äitejä kohdeltaisiin sairaaloissa paremmin ja kunnioittavammin), että äitiysloma ei vaarantaisi naisen työuraa, että yksinhuoltajia tuettaisiin paremmin…

Keskustelua jatkettiin viime sunnuntaina, kun Unkarissa vietettiin äitienpäivää. Otsikolla  Anyaforradalom   (‘Äitivallankumous’) useat naisjärjestöt ripustivat Budapestin Margit-sillan kaiteeseen (myös parlamenttitalosta käsin näkyvään paikkaan) pitkän banderollin, johon naiset olivat saaneet kirjoittaa toivomuksiaan.

Kuva on synnyttäjien oikeuksia puolustavan Másállapotot a szülészetben -ryhmän Facebook-sivulta.

Joukossa oli muutamia naispoliitikkoja; ATV:n kertoman mukaan myös Jobbikin Dóra Dúró oli osallistunut (perusarvo-(ääri)oikeistolaisena poliitikkona hän näki pääongelman siinä, että äidit tarvitsevat lisää arvostusta). Ja tietenkin asiaa kommentoi hallituksen taholta valtiosihteeri Katalin Novák, joka lupasi hallituksen tukevan sekä äitejä että isoäitejä kaikissa äitiyden ja isoäitiyden vaiheissa.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Äitivallankumous-kampanjan yhteydessä oppositiopuolue Párbeszédin kansanedustaja Anett Bősz jakoi Facebook-sivullaan ”Lasikatto”-nimisen naisoikeusryhmän meemin:

”Etunimeni ei ole PIKKUÄITI vaan … [oma nimi]. Käytän sitä myös synnytyksen jälkeen.”

Kampanjan – jota siis Bősz ei ollut itse pannut alulle – tavoitteena oli yleisemmin naisten oman ihmisarvon korostaminen, ja erityisemmin sen tähtäimessä oli vastenmielinen tapa käyttää lähes naisesta kuin naisesta puhuttelusanaa anyuka (‘pikkuäiti, äityli’). (Diminutiivisuffiksin motiivina ei tosin ole vain naisten vähättely vaan myös se, että perusmuotoinen anya-sana erityisesti toisen persoonan possessiivisuffiksilla varustettuna assosioituu nykyunkarilaisen kielikorvassa liian läheisesti meikäläistä haistattelua vastaavaan loukkaukseen eli murjaisuihin, joilla viitataan loukkauksen kohteena olevan henkilön ja hänen sukupuolimoraaliltaan epäilyttävän äitinsä väliseen mahdolliseen insestiin.)

Mutta koska somessa ei nykyään reagoida siihen, mitä toinen oikeasti kirjoittaa tai tarkoittaa, vaan siihen, mitä omia ennakkoluuloja tämän postaukset nostavat esiin, Bősz sai niskaansa saavikaupalla kuraa lukuisilta herrasmiehiltä ja ehkä vähän rouvashenkilöiltäkin. Näiden kommentoijien mielestä Bősz on ”aivokuollut mitättömyys”, ”sairas liberaalirotta, jolla ei kai äitiä olekaan vaan joka on tullut täisen juutalaisen Sorosin persiistä”, tai ”nartun äpärä, joka ei tajua, että UNKARILAISET IHMISET EIVÄT OLE SAMA ASIA kuin sinun kaltaisesi juutalais-gender-teoriaa levittävät elukat”. (En tiedä, onko Bősz juutalainen, eivätkä varmaan tienneet nämä kirjoittajatkaan. Mutta ”juutalainen” ei nykyunkarilaisessa diskurssissa enää ole etnis-uskonnollinen määrite vaan haukkumasana, jota voidaan käyttää mistä tai kenestä hyvänsä, jota ei pidetä tarpeeksi ”kansallismielisenä”.)

Erään kirjoittajan mielestä Bőszin postaus jollain omituisella tavalla liittyy siihen, että ”transsukupuolisten elämänkumppanien pitää saada oikeus päästä keinohedelmöitysohjelmaan”. Myös hallitusta lähellä olevissa viestimissä, 888.hu-sivustosta (joka on jonkinlainen verovaroilla toimitettava MV-lehti) aina pönäkän kansallis- ja hallitusmieliseen Magyar Idők -lehteen, Bőszin postausta kierrätettiin esimerkkinä siitä, miten oppositioliberaalit haluavat raastaa lokaan kaikkein kauneimmat perinteet ja pyhimmät arvot ja kieltää äiti-sanan käytön kokonaan. (Unkarissa kuten muuallakin tiedetään hyvin, että on tahoja, joiden mielestä enää ei saisi lainkaan puhua miehistä ja naisista.)

Samaan aikaan, kirjoittaa Qubit-sivustolla myrkyllisesti Zsuzsanna Balázs, Unkarin naisten asema on selvästi kohentunut, sillä uudessa parlamentissa on naisia kokonaista 23, kolme enemmän kuin aiemmin – Unkari on siis noussut naisparlamentaarikkojen suhteellisessa lukumäärässä tasoihin Mauritiuksen kanssa, 148. sijalle, ja näyttävästi ohittanut mm. Myanmarin, Naurun, Norsunluurannikon ja Burkina Fason. Lähes kaikki muut Euroopan maat ovat kaukana listan toisessa päässä. Nähtäväksi jää, miten Viktor Orbán ja hänen uusi hallintonsa pääsevät ”laajaan” sopimukseen Unkarin naisten kanssa. Tai miten tällä tavalla käännetään hupenevan ja vanhenevan Itä-Euroopan väestönkehitys taas uljaaseen nousuun.

 

Naisten päivä, siis perhearvojen

Hyvää pian päättyvää naistenpäivää, arvoisat mies- ja naisoletetut ynnä muut lukijani!

Se on siis tämä alun perin lähinnä sosialistisessa maailmassa juhlittu päivä, joka entisellä Venäjänmaalla oli perinyt vanhoja naistenpraasnikan piirteitä – monilla Venäjän paikkakunnillahan oli aikoinaan tunnettu tämmöinen, jonkin ortodoksisen juhlapyhän yhteydessä vietetty ”väärän kuninkaan (tai kuningattaren) päivä”, jolloin osat vaihtuivat ja naiset saivat kerrankin rauhassa ryypätä ja riehua, jopa ahdistella miehiä tai tapella. (Minkä jälkeen tietenkin kaikki helpotuksesta huokaisten palasivat tavalliseen arkimeininkiin.) Neuvostoliitossa naistenpäivää vietettiin samoin asiaankuuluvin menoin. (Virossa kerrotaan tarinaa – ilmeisesti paikkaansapitämätöntä – siitä, miten Tallinnaa 9.3.1944 pommitti naistenpäiväjuhlan jäljiltä yhä pahaa krapulaa poteva Neuvostoliiton ilmavoimien naisyksikkö, katastrofaalisin seurauksin.) Toki olennaista oli, että naistenpäivän johdosta saivat jo työpäivän alusta alkaen juopotella myös (tai etenkin) miehet…

Myös Neuvostoliiton satelliittimaissa naistenpäivän juhlintaa yritettiin istuttaa perinnekalenteriin, mutta kovin syvälle keskieurooppalaiseen kulttuurimaisemaan se ei juurtunut. Nykyään Unkarissa vietetään naistenpäivää lähinnä kansainvälisen feminismin ja tasa-arvotaistelun nimissä, sikäli kuin vietetään. Useimmille päivä kai merkitsee muutamaa kohteliaisuusfraasia ja kukkasta, jos sitäkään.

Sillä aikaa kun äitisi tiskaa, kipaisepa sinä ostamassa sille naistenpäiväkukat.

Tänä vuonna Unkarin hallitus kuitenkin pläjäytti julkisuuteen semmoisen naistenpäivätervehdyksen, että siihen on pakko jotenkin reagoida. Jo ennenkin on tiedetty, mitä mieltä Unkarin korkeimmilla poliittisilla portailla ollaan naisten asemasta ja tehtävästä yhteiskunnassa, ja äskettäin nähtiin perin riemastuttavia reaktioita ELTE-yliopistossa käynnistyvään sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmaan. Valtiosihteeri Bence Rétvári julkitoi jo tuolloin painokkaat dubionsa: hänen mielestään näin ”ilmeisen ja avoimen vähäisillä opiskelijamäärillä käynnistyvä oppiaine” ei ole taloudellisesti kannattava, vie voimavaroja yliopiston muilta ohjelmilta eikä palvele yhteiskunnan ja työmarkkinoiden etua, niin kuin yliopistolta tulisi odottaa. (Tähän joku koiranleuka jo ehti muistuttamaan, että Rétvári itse on juristintutkinnon suoritettuaan toiminut vain muutaman vuoden ”oikeissa” töissä ennen politiikkaan siirtymistään eikä luultavasti ymmärrä työmarkkinoista enempää kuin sika hopealusikasta.) Viestinsä lopuksi Rétvári lataa, että

yliopiston oppiaineiden pitää rakentua tieteelliselle pohjalle. Gender – samoin kuin marxismi-leninismi – on ennemmin ideologiaa kuin tiedettä, ja siksi on epävarmaa, saavutetaanko tällä yliopistollisen opetuksen taso. Oppiaineen sisältö on vastoin kaikkea sitä, mitä hallituksen arvomaailma näkee ihmisessä.

Siis hetkinen. Ensinnäkin kaikki sukupuolentutkimusta opettavat länsimaiden yliopistot ovat jonkin oudon epätieteellisen ideologiaharhan vallassa eivätkä näe sitä ilmeistä tosiseikkaa, että pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä eikä siinä ole sen kummempaa tutkimista. Ja toiseksi – siis eikun hupsistaheijaa, unohtakaa tämä tieteellisyysjuttu, eihän oikeasti tärkeää olekaan tiede vaan ”hallituksen arvomaailma” (siis sittenkin ”ideologia”?), johon kuuluu perinteinen näkemys sukupuolirooleista.

Mutta ei tässä logiikan riemuvoitossa vielä kaikki. Tänään julkistettiin varsinainen naistenpäivätervehdys: inhimillisten voimavarojen (= opetus-, kulttuuri-, sosiaali- ja terveysasioiden) ministeriön superministeri Zoltán Balog julisti, että yhteiskunnallista sukupuolta ei ole, ja hallituksen toimesta näitä asioita ruvetaan tutkimaan aivan eri tavalla… Näin siis Unkarin hallituksen verkkosivuilla julkistettu uutinen:

Ihmiset syntyvät miehiksi ja naisiksi, siksi hallitus sanoo ”ei” sosiaalisille sukupuolille [= ”genderiä” ei ole olemassa] mutta ”kyllä” muuttuville yhteiskunnallisille rooleille, sanoi inhimillisten voimavarojen ministeri keskiviikkona Budapestissa.

Mindennapok Női Szemmel (Nőiszem, ‘Arki naisen silmin’) -yhdistyksen sekä Unkarin Naisten Unionin [ministeriöiden ym. tukema ”kansalaisjärjestö”, jonka tehtävänä näyttäisi olevan perinteisten perhearvojen ohella elintarvikealan (nais)tuottajien ja yritysten tukeminen] naistenpäiväkonferenssissa ”Naisen sielu – elän naisen elämää” ministeri Zoltán Balog ilmoitti, että syksyllä käynnistyy Budapestin Corvinus-yliopistossa perhetieteen (családtudomány) maisterikoulutus.

Ministeri julisti, että hallitus haluaa antaa naisille kaiken tukensa ja taata heille valinnanvapauden, niin etteivät perinteisen perheenäidin roolin valitsevat eivätkä äitiyden ohella työhön kaipaavat naiset tuntisi itseään ”häviäjiksi”.

Perhetiede???  Niinhän se menee, että piru on ajettava ulos belsebuubin avulla ja pelkästään ideologiaan nojaava gender-näennäistiede karkotettava yliopistoista perhearvoaatteen voimin, siis tuota, -tieteen. Valitettavasti, kommentoi ilkeä 444.hu-sivusto, Zoltán Balogin puheesta ei käynyt ilmi, mihin työmarkkinoiden vaatimuksiin perhetieteen maisteriohjelman on tarkoitus vastata. (Ja hiukan tässä sivusta ihmettelee, mihin jäi yliopistojen autonomia: uuden oppiaineen käynnistäminen vaatii normaalisti melkoisen tiukan akkreditaatiomenettelyn tieteellisine ja taloudellisine syyneineen. Nyt hallitus vain napsauttaa sormiaan ja simsalabim, meillä on uusi tieteenala!)

Päivän päätteeksi suosittelen etenkin unkarintaitoisille vielä hörhöoikeistolaisen EchoTV-kanavan uutislähetystä aiheesta. Tässä uutisvideopätkässä kerrotaan ensin hieman epäluuloiseen sävyyn kansainvälisen (György Sorosin perustaman, se pitää tietenkin mainita) Central European Universityn sekä ELTEn gender-ohjelmista, mutta todellinen hauskuus alkaa noin kohdassa 1’08”.

”Genderiä on 1970-luvulta lähtien radikaalifeministinen liike yhdessä kansainvälisten homo- ja lesbojärjestöjen kanssa tehnyt tunnetuksi, levittäen sitä käsitystä, että ei ole kahta sukupuolta, vaan useampia, sen mukaan, mikä on ihmisen seksuaalinen suuntautuminen.”

Pride-kulkueen iloisista karhumiehistä leikataan suoraan (hih hih) hämärässä juhlasalissa saarnaavaan kuikelomaiseen ministeri Balogiin. Ministerin ylempänä siteerattujen sanojen lisäksi saamme kuulla uutistoimittajan suusta, että Corvinus-yliopistossa käynnistyvä perhetieteen maisteriohjelma on nimenomaan hallituksen protesti gender-opetusta vastaan. Ja lopuksi ministeri Balog kertoo, mikä on asioiden oikea laita:

Miten hyvä, että nyt olemme Tiedeakatemian tiloissa. Tämä on asian arvolle sopiva paikka. Sitä vastoin meille usein syötetään sellaisia vääriä faktoja ja asenteita, jotka meidän tulee torjua. Me torjumme, öö, sosiaalisista sukupuolista luodut, öö, käsitykset ja tutkimme yhteiskunnallisia rooleja. Tätä varten on perhetutkimus, tai, sanokaamme, perhetieteet (családtudományok).

Lopuksi kuulemme vielä, että uutistoimittaja on yrittänyt tavoittaa ELTE-yliopiston gender-opintojen vastuuhenkilöitä saadakseen kuulla, paljonko uusia opiskelijoita on ilmoittautunut. (Hetkinen. Ensi syksynähän niiden vasta piti alkaa?) ”Lähetyksemme alkuun mennessä emme ole saaneet vastausta.” Hähää, vaviskaa, kaikki te nahkabikineissä pridemarssivat transut – kukapa teidän rappio-gender-opinnoistanne olisi kiinnostunut, kun voi opiskella rakentavia perhearvoja? Eikö niin?

Tähän loppuun voisi vielä lisätä kunnon naistenpäivätervehdykseksi kuvan Unkarin hallituksesta, jossa ei tällä hetkellä ole ainuttakaan naista. Mutta ehkäpä asia on tullut jo selväksi.

Kääpävaltio ja naiset

Luinpahan taas loistavan jutun.

The Conversation -aikakauslehdessä Andrea Pető ja Weronika Grzebalska puuttuvat Unkarin ja Puolan poliittisiin kehityksiin gendernäkökulmasta artikkelissaan How Hungary and Poland have silenced women and stifled human rights. Viime aikoinahan kansainvälinen protestiliike on tuonut jonkin verran julkisuutta Puolan hallituksen yrityksille kiristää aborttilakia äärimmilleen. Vähemmän esillä on ollut se, miten samanlaista kehitystä on ollut nähtävissä Unkarissakin.

Sekä Kaczyńskin PiS että Orbánin Fidesz vetoavat tiettyyn kannattajajoukkoon samannäköisillä kansallisilla ja ”kristillisillä” perusarvoilla. Uskonto ja kirkko saattavat häälyä siellä taustalla, Puolassa jatkuvan laajan kansansuosion suomalla mahtavuudella, Unkarissa taas sillä rutiinilla, jonka perinteisten kirkkojen kokemus yhteistyöstä vallanpitäjien kanssa antaa. Käytännössä kuitenkin kansaa puhutellaan toisaalta sen pelkojen, globalisaatiokammon ja muukalaisvihan kautta, toisaalta ajamalla ”perinteisiä perhearvoja”, mikä merkitsee paluuta ”perinteisiin” sukupuolirooleihin. Unkarin uuden, Orbánin hallituksen vuonna 2011 myllyttämän perustuslain mukaan (johon muutaman vuoden sisällä on tehty useita muutoksia) ”yhteiselämämme tärkeimmät puitteet ovat perhe ja kansakunta, yhteishenkemme perusarvoja ovat uskollisuus, usko ja rakkaus”. Samoin ”Unkari suojelee avioliittoinstituutiota miehen ja naisen välisenä, vapaaehtoiseen päätökseen perustuvana yhteiselämän muotona sekä perhettä kansakunnan säilymisen perustana”. Perinteinen heteroperhe, jossa isällä ja äidillä on omat roolinsa, ei siis ole tärkeä pelkästään yksilön vaan erityisesti koko kansakunnan ja sen uusiutumisen kannalta. Se on suorastaan kansalaisvelvollisuus.

Unkarin perustuslain mukaan myös ”sikiön elämää on suojeltava hedelmöitymisestä lähtien”. Toistaiseksi abortti on Unkarissa edelleen suhteellisen vapaa: 1990-luvun alussa poliittisten kiistojen jälkeen syntynyt kompromissilaki sallii raskauden keskeyttämisen 12:nnelle raskausviikolle asti, jos raskaus uhkaa naisen terveyttä, jos sikiön voidaan olettaa olevan vaikeasti vammainen tai vahingoittunut, jos raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta tai jos raskaana oleva nainen on vaikeassa (henkisessä tai sosiaalisessa) kriisitilanteessa. Perustuslakiin kirjatun elämän suojelemisen periaatteen on kuitenkin pelätty johtavan aborttilain tiukentamiseen, niin kuin Puolassa jo on käynyt. Perinteiset perhearvot ovat Unkarissa viime vuosina myös olleet esillä (samoin tässäkin blogissa), kun perheväkivallan kriminalisoimisesta on keskusteltu.

Unkarin ja Puolan päättäjien taistelu perinteisten perhearvojen ja sukupuoliroolien puolesta, genderhömpötyksiä eli sukupuolikategorioiden suhteellistamista vastaan on helppo nähdä pelkästään ”backlashina”, takaiskuna. Se voi olla ihannoivan nostalgista paluuta sosialismia edeltäneeseen aikaan, jolloin kansalliset perusarvot vielä olivat paikoillaan, lippu liehui ja isänmaallinen vaskipuhallinmusiikki soi, kotiliesien äärellä häärivät hellät äidit nöyrine kotiapulaisineen, eikä kansainvälisestä solidaarisuudesta sen enempää kuin vähemmistöjen tai naisten oikeuksista tarvinnut välittää. Se voi myös olla säilymää sosialisminaikaisesta vastakulttuurista, jossa perhe toimi vaihtoehtoisen todellisuuden turvana ja linnana (ja vaimo ja äiti oli tämän vastuullinen linnanvouti): työpaikoilla pauhasi punalippusosialismin tasa-arvotoitotus, mutta kotiin palattuaan mies sai kavereineen ryhtyä olohuoneen suojissa parantamaan maailmaa ja arvostelemaan järjestelmää, kun vaimo kantoi politikoiville ukoille virvokkeita, hoiti kodin, synnytti lapset ja kaikessa hiljaisuudessa kasvatti ne arvostamaan kansallisia perinteitä.

Mutta, sanovat Pető ja Grzebalska, Puolan ja Unkarin tapahtumia ei selitä pelkkä yksiulotteinen backlash-narratiivi, jossa taantumuksesta tasa-arvoa kohti kulkeva kehitys välillä katkeaa takaiskuihin. Pelkkä perinteinen joukkovoimanosoitus Puolan naisten ”mustan protestin” malliin ei auta, ellei Puolan ja Unkarin uuden illiberaalin meiningin haasteita ymmärretä. Niissä ei ole kysymys vain uudesta autoritaarisuudesta vaan kokonaan uudenlaisesta valtiomuodosta, joka käyttää hyväkseen globalisaation ja uusliberalismin heikkouksia.

Pető ja Grzebalska lanseeraavat tätä kuvaamaan uuden, mainion termin polypore state, jonka voisi suomentaa ”kääpävaltioksi” tai ”lahottajavaltioksi”. Uusi valtajärjestelmä on kuin lahottajasieni tai kääpä: se loisii aiemmin rakennetun systeemin rakenteiden varassa kuluttaen niitä ja synnyttää samalla rakenteen, joka on täysin riippuvainen isännältä riistetyistä resursseista. Unkarin nykyisiä vallanpitäjiä elättävät EU:n liberaalis-demokraattiselta projektilta imetyt voimavarat. Esimerkkejä EU-tukien kanavoinnista oligarkkien taskuihin löytyy Unkarista kasapäin, mutta tässä yhteydessä erityisen mielenkiintoinen esimerkki on se, miten vuonna 2011 EU:n työllisyys- ja solidaarisuusohjelman (nimeltään PROGRESS) varoja käytettiin Unkarissa abortinvastaisen kampanjan pyörittämiseen.

”Ymmärrän senkin, ettet ole vielä valmis ottamaan minua vastaan… mutta anna minut ennemmin adoptoitavaksi, ETTÄ SAISIN ELÄÄ!”

Illiberaalin kääpävaltion päämääränä on imeä julkiset varat uuden eliitin ja sen äänestäjäkunnan käyttöön. Tätä varten se rakentaa rinnakkaisen kansalaisyhteiskunnan: aiempien kansalaisjärjestöjen rinnalle luodaan uusia, näennäisesti samaan pyrkiviä mutta agendaltaan kansallis-konservatiivisia järjestöjä. Esimerkiksi  perinteisen JÓL-LÉT (“Hyvin-Vointi”) -säätiön rinnalle – jonka päämääränä on nimenomaisesti naisten taloudellisen riippumattomuuden ja työelämän tasa-arvon edistäminen myös tukemalla esimerkiksi yksinhuoltajaäitejä – on synnytetty ”liike” nimeltään Három Királyfi (‘Kolme kuninkaanpoikaa’, viittaus unkarilaisiin kansansatuihin), jonka päämääränä on edistää ”toivottujen lasten syntymistä” tukemalla perheen ja työuran yhdistämistä, auttamalla puolison etsinnässä (!) sekä kohentamalla perheen ja uskollisen avioliiton arvostusta. Ja arvatkaapa, kummalle näistä valtion avustukset kanavoituvat.

Moniarvoista kansalaisyhteiskuntaa lahotetaan myös turvallisuusnarratiivin avulla, kuvaamalla ihmisoikeusliikkeet muukalaisten ohjailemaksi uhkaksi kansalliselle turvallisuudelle (kuten Unkarissa tehtiin ns. norjalaistukien tapauksessa). Näin ihmisoikeusliikkeet irrotettiin poliittisesta yhteydestään ja siirrettiin kansallinen – muukalainen -ulottuvuuteen. Samaan tapaan naisten oikeudet alistetaan kansalliselle perhepolitiikalle ja kansakunnan eloonjäämisen kysymyksille: meidän uusiutumisemme (syntyvyys) ja kulttuurinen säilymisemme (perinteiset arvomme) ovat tärkeämpiä kuin naisten oikeus ammattiin, itsensä toteuttamiseen tai omaan ruumiiseensa.

Omimalla demokraattiset rakenteet itselleen kääpävaltio vie toisinajattelijoilta mahdollisuudet vastarintaan. Ellei tämän vaaran vakavuutta ymmärretä, mustat protestit eivät johda mihinkään, ja kansa saa turhaan marssia kaduilla milloin minkäkin hyvän asian puolesta, kuten Unkarissa on viime vuosina nähty. Mutta mistä myrkyt, jotka tehoaisivat demokratian lahottajiin, kun ne ovat päässeet pureutumaan heikkoon kohtaan?

Ja lopuksi vielä yksi opetus: feminismi ja genderhömpötykset eivät ole esoteerista norsunluutornihommaa. Demokratian ongelmat ilmenevät vähemmistöjen ja heikompiosaisten ryhmien kautta, ja niiden suojeleminen on demokratian ja tasa-arvon kovassa ytimessä. Siksi naistutkijoiden piipityksellä – kuten myös hyödyttömien humanistien höpötyksillä – on merkitystä, kun mietitään, miten Eurooppa ja sen demokratiaprojektit saataisiin pidetyksi pystyssä.