EU:n arvojen puolustajat Norja ja USA?

Kiista Norjan ja Unkarin hallituksen välillä on äskettäin ylittänyt jopa suomalaisen uutiskynnyksen. Kyse on siis demokraattisen kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen tarkoitetuista avustuksista, joita Norja EU:n kanssa solmimansa sopimuksen pohjalta – päästäkseen osallistumaan taloudelliseen yhteistyöhön – maksaa vähemmän kehittyneille EU-maille, myös Unkarille. Norjalaisten tapa hallinnoida ja kohdentaa avustuksiaan ei miellytä Unkarin hallitusta, eivät myöskään norjalaisten valitsemat yhteistyökumppanit, joita ovat esimerkiksi ympäristöjärjestö Ökotárs, NANE (Naiset perheväkivaltaa vastaan) sekä parikin seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta taistelevaa järjestöä. Siispä viime aikoina Unkarin poliisi on tutkinut kansalaisjärjestöjen toiminnassa epäilemiään epäselvyyksiä, järjestöjen toimistoja on ratsattu ja niiden toimintaa vaikeutettu monin tavoin. Pääministeri Orbán lausui jo kesällä kuuluisassa ”Tusványosin puheessaan”:

On tehtävä selväksi, että tässä meitä vastassa eivät ole kansalaiset (kansalaisaktivistit, -järjestöt, civilek), meitä eivät kohtaa kansalaistoimijat vaan palkatut poliittiset aktivistit, jotka yrittävät toteuttaa Unkarissa ulkomaiden etuja.

Samoin kuin Putinin Venäjällä siis, missä kansainvälistä yhteistyötä tekevät kansalaisjärjestöt velvoitetaan rekisteröitymään ”ulkomaiden agenteiksi”. Ja samaan aikaan, kuten oppositiofoorumeilla huomautetaan, kukaan ei vaadi hallitusta ja Fidesz-puoluetta tukevien ns. rauhanmarssien järjestäjiä, ”kansalaisjärjestö” Civil Összefogás Fórumia, tekemään tiliä rahoituksestaan, joka selvästikin tulee Unkarin omilta vallanpitäjiltä.

Norjalaiset eivät enää hyväksy yhteistyökumppaniensa tällaista kohtelua, vaan avustusvarat on toistaiseksi jäädytetty, ja Norjan EU-asiain ministeri Vidar Helgesen on äskettäin ottanut terävästi ja selkeästi kantaa tähän kiistaan, suoraan kehottaen EU:ta reagoimaan. Tähän asiaan tarttui myös Ruotsin radio, jonka kirjeenvaihtaja kävi jututtamassa ministeri Helgeseniä; lähetys on kuultavissa Ruotsin radion verkkosivuilla, ja sitä referoi unkariksi Galamus-sivuston ruotsintaitoinen avustaja Gábor Nagy. Ministeri Helgesenin mielestä EU:n pitäisi ottaa mallia Norjasta ja reagoida Unkarin demokratian ongelmiin paljon tähänastista selkeämmin. Lähetyksessä kuultiin myös  Annika Ström Meliniä, joka tuoreessa kirjassaan Europas svaga hjärta on käsitellyt Unkarin tilannetta ja kertoo esimerkiksi ihmisten pelosta ja huolesta: monet haastateltavat selvästi varoivat sanojaan ja pelkäsivät esittää hallituksenvastaisia mielipiteitä.

Samaan aikaan Unkarin oppositiofoorumeilla keskustellaan vilkkaasti USA:n presidentti Obaman äskettäisestä puheesta. Siinä nimittäin Unkari mainittiin vähemmän mairittelevassa yhteydessä:

Venäjältä Kiinaan ja Venezuelaan nähdään parhaillaan armottomia iskuja, joissa oikeutettua toisinajattelua halvennetaan kapinoinniksi. Esimerkiksi Azerbaidžanissa lait tekevät kansalaisjärjestöjen toiminnan uskomattoman vaikeaksi. Unkarista Egyptiin loputtomat säännökset ja avoin pelottelu kohtaavat kansalaisyhteiskuntaa yhä enenevässä määrin. Ja kautta maailman rohkeita miehiä ja naisia, jotka uskaltavat korottaa äänensä, ahdistellaan, vainotaan ja jopa surmataan.

Tällaista on kuultu läntiseltä pallonpuoliskolta viime aikoina muutenkin, ja viimeistään Orbánin Tusványosin puheesta lähtien. Pari viikkoa sitten The Economist käytti juuri Unkaria ja Egyptiä esimerkkeinä autoritaarisista valtioista, joissa kansalaisjärjestöjä estetään ottamasta vastaan avustuksia ulkomailta. Ex-presidentti Clinton puolestaan lausahti tv-haastattelussa:

Unkarin pääministeri – he ovat paljosta velkaa Amerikalle – hän juuri sanoi pitävänsä autoritaarisesta kapitalismista, mutta oikeastaan hän sanoo vain: ”Minä en ikinä halua lähteä vallasta.” Yleensä nämä tyypit vain tahtovat pysyä asemassaan loputtomiin ja kääriä rahaa.

Unkarin kansainvälinen maine alkaa siis kolhiintua aina vain pahemmin. Vapaat toimittajat ja yksityishenkilöinä mielipiteitään laukovat expresidentit vielä sikseen, mutta jos presidentti Obama, maailman mahtavin mies, jonka puheiden jokainen sana – kuten unkarilaisessa ajankohtaisohjelmassa todettiin – ”punnitaan apteekkivaa’alla”, nimenomaisesti mainitsee Unkarin, tähän on reagoitava. Unkarin ulko- ja ulkomaankauppaministeriö päkisti itsestään kolmen lauseen mittaisen julkilausuman:

Me lähdemme siitä, että Unkari ja Amerikan Yhdysvallat ovat liittolaisia. Samalla kuitenkin Amerikan Yhdysvaltain presidentin huomautukset, jotka koskevat Unkarin kansalaisyhteiskunnan rajoittamista hallituksen toimesta, ovat vailla tosiasiallista pohjaa. Unkarin kansa on vapautta rakastavaa kansaa eikä siksi sietäisi minkäänlaista vapautensa rajoittamista.

Tämä ”tosipohjan puutetta” paheksuva lausunto on tietenkin itse vailla mitään järkeviä perusteita. Unkarin kansa, tai ainakin merkittävä osa siitä, on 1900-luvun mittaan erinomaisesti sietänyt sekä Horthyn että Kádárin järjestelmiä, joista kummassakaan kansalaisvapaudet eivät saaneet rajoittamattomasti kukoistaa. (Rákosin stalinistinen diktatuuri nyt johti lopulta vuoden 1956 kansannousuun, mutta senkin laukaisemiseen tarvittiin vuosien kypsyttely sekä Stalinin kuolemaa seurannut poliittinen suojasää.) Selvää on myös, että kansallisella mentaliteetilla tai romanttisella kansalaisylpeydellä ei ole mitään tekemistä reaalipolitiikan kanssa. Samanlaisia fraaseja voisi yhtä hyvin suoltaa, ja varmaan suoltaakin, myös Pohjois-Korean hallitus.

Naiiveimpia hallituksen tukijoita lukuun ottamatta kukaan tuskin kuvittelee, että tällaisen tunteellis-isänmaallisen möläytyksen johdosta Yhdysvaltain presidentin kanslia tai ulkoministeriö ryhtyisi katuvaisena pyörtämään puheitaan tai muuttamaan tulkintaansa demokratian tilasta Unkarissa. Kukaan täysipäinen politiikan tarkkailija ei myöskään tyydy uskomaan, että kaiken takana on vain tietämättömyys ja että Obaman puheita ei kirjoittaisi maailman mahtavimman tiedustelupalvelun informoima ammattilaisjoukko vaan joku punaniskajuntti, jolta Budapest ja Bukarest menevät sekaisin. Ministeriön julkilausuma on selvästikin tarkoitettu kotimaiseen kulutukseen ja suunnattu nimenomaan niille naiiveille, usein iäkkäämmille kannattajajoukoille, joiden mielestä Unkarin kansakunta on kautta historiansa ollut messiaaninen Euroopan puolestakärsijä ja pelastaja (”me pysäytimme turkkilaiset ja hajotimme rautaesiripun”), Viktor Orbán on Jumalan lahja Unkarin kansalle ja kaikenlainen Orbánin hallituksen arvostelu vain yksi merkki ilkeän ja kateellisen ulkomaailman salaliitosta Unkaria vastaan.

(Tässä samassa salaliitossa on itse asiassa mukana myös maailmankuulu amerikanunkarilainen rahoittaja-mahtimies George (György) Soros, jonka hallitusta lähellä oleva Magyar Nemzet -lehti äskettäin arveli syöttävän salaa rahoja Unkarin oppositiolle Norjan ja Yhdysvaltojen kautta – lisätietoa löytyy englanniksi Eva S. Baloghin blogista. Niin juuri, norjalaisten tukemat kansalaisjärjestöt tai Clintonin ja Obaman puheet ovat vain osa koneistoa, jota käyttelevät Tiedättehänketkä. Ei tarvinne erikseen huomauttaa, mihin etnis-uskonnolliseen ryhmään George Soros (ent. Schwartz) syntyperänsä kautta lukeutuu, asia on unkarilaisille lukijoille selvä ilman että koukkunokkaisista Siionin viisaista tarvitsee suoraan puhua. Ja tässä yhteydessä vain oppositioviestimet muistavat muistuttaa, että itse Viktor Orbán nuorena miehenä pääsi Oxfordiin opiskelemaan nimenomaan Soros-säätiön stipendillä.)

EU:lle ja läntisille liittolaisille puolestaan tällainen julkilausuma antaa käänteisen viestin. ”Me viis veisaamme siitä, mitä te meistä ajattelette – kuten näkyy, emme edes vaivaudu kunnolla puolustelemaan tekemisiämme. Päinvastoin, teidän pitää meitä kunnioittaman. Rahat tänne ja turpa kiinni.”

On varmaan monia reaalipoliittisia syitä siihen, miksi EU ei vielä ole tämän voimakkaammin, ja varsinkaan avoimien taloudellisten pakotteiden kautta, reagoinut Unkarin huolestuttavaan kehitykseen tai Orbánin rasittavaan kukkoiluun ja ”vapaustaisteluun Brysseliä vastaan”, kuten asia kotirintamalle esitetään. Tai miksi jopa Fidesz-puolueen Tibor Navracsicsille järjestyi koulutusasiain komissaarin paikka, samaan aikaan, kun Unkarin hallituskriittiset viestimet veisaavat valitusvirsiä koulujen ja yliopistojen järkyttävästä tilasta. Yksi reaalipoliittinen syy voi olla perinteinen ulkopoliittisten hätätilanteiden kasautuminen: Ukrainan tilanne, Gazan kestokonflikti, Syyria ja ISIS-terrorivaltion nousu ovat tietenkin isompia ongelmia kuin Unkarin toistaiseksi veretön demokratiakriisi. Tunnetusti myös Brysselin myllyt jauhavat hitaasti, ja niin kauan kuin Fidesz-puolue kuuluu europarlamentissa valtaa pitävään konservatiivipuolueiden EPP-ryhmittymään, ei europarlamenttia välttämättä saada massiivisten Unkari-vastaisten pakotteiden taakse.

Jossakin vaiheessa luulisi Brysselissäkin kuitenkin rajan tulevan vastaan. Ja yksi kriittinen piste voisi olla Unkarin ”avaus itään” ja lähentyvä, luottamuksellinen suhde Venäjään, mikä loppupelissä saattaa vaarantaa EU:n yhteisrintamayritykset. Unkari, kuten Suomikin, on ostamassa Venäjältä ydinvoimalan laajennusta, mutta Unkarissa tämä lisäksi tehdään luotolla, joka tekee maasta kymmeniksi vuosiksi Venäjän velallisen. Poliittisissa ja ideologisissa kysymyksissä ”yhteistä harrastuspohjaa löytyy”, kuten riippumattomien kansalaisjärjestöjen kohtelu osoittaa, kansallis-konservatiivisista aatelinjauksista, ”kristillisten arvojen” toitottamisesta ja perinteisten kirkkojen kädestä syöttämisestä puhumattakaan.

Mainittakoon lopuksi vielä yksi kiintoisa yksityiskohta: Äskettäisen YK:n alkuperäiskansojen maailmankonferenssin yhteydessä uutisiin nousi vähemmistöjen kohtelu Venäjällä. Useita alkuperäiskansajärjestöjen edustajia hätyytettiin ja estettiin matkustamasta New Yorkiin, Kuolan saamelaisten – yhden pienimmistä ja turvattomimmista vähemmistöistä! – edustaja Valentina Sovkina pääsi matkaan vain poliisin ja tuntemattoman ”ryöstäjän” pelotteluyrityksiä uhmaten. Tämän johdosta käyttivät painokkaita puheenvuoroja ei vain Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, kuten odottaa saattaa, vaan myös Suomen Sauli Niinistö. Unkarin poliittinen johto puolestaan ei nähnyt tarpeelliseksi reagoida kielisukulaisten tilanteeseen.

Odotellaan siis edelleenkin Brysselin reaktioita. Ja katsotaan, miten kauan Ukrainan ohella Yhdysvaltain ja Norjan pitää toimia äänekkäimpinä eurooppalaisten arvojen puolestapuhujina.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: