Säädyllinen murhenäytelmä

Se on sitten adventti, päivä, jona Jeesus ratsastaa aasilla – politiikassa taas, tunnetun lohkaisun mukaan, aasit ratsastavat Jeesuksella harva se päivä. Sentrooppalaisissa kodeissa syttyvät pöydillä adventtiseppeleiden ensimmäiset kynttilät. Tässä suositussa pöytäkoristeessa on neljä kynttilää, protestanttikodeissa kaikki samanvärisiä (yleensä kai joulunpunaisia), katolisissa yksi vaaleanpunainen, joka ymmärtääkseni kuuluu sytyttää kolmantena adventtina eli Gaudete-sunnuntaina.

Tänä vuonna adventinviettoa varjostaa koronaviruksen uusi omikronvariantti, jonka saapumisesta Eurooppaan tipahtelee tätä kirjoittaessani tietoja uutissyötteeseeni. Itävallassa ilmaantuvuusluvut ovat kääntyneet lievään laskuun, mutta tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä kasvaa yhä ja on tällä hetkellä yli kuudensadan. Seitsemän päivän ilmaantuvuusluku (uusien tartuntojen määrä sataatuhatta ihmistä kohti) on nyt laskenut nipin napin alle tuhannen; pahin tilanne on Salzburgissa, Kärntenissä ja Ylä-Itävallassa, huomattavan paljon helpompi Wienissä, missä koko ajan on panostettu tehokkaaseen testaukseen ja rokotustarjontaan.

Sulkutilan päättymisestä ei vielä ole varmuutta. Yrittäjien, kaupan, matkailun ja kulttuurialan lisäksi kovilla ovat koulut ja koululaisten perheet: periaatteessa koulut halutaan pitää auki, mutta vanhemmille annettiin oikeus jättää tarvittaessa lapsensa kotiin, ja tätä alun alkaen epämääräistä suositusta on sittemmin yritetty täsmennellä aitoitävaltalaisen sotkuisen mutta joustavan sääntöhimmelin avulla.

Kiristyvä tilanne syö poliittisten päättäjien hermoja. Tänään ORF:n uutissivut kertovat tuoreen liittokansleri Schallenbergin ajautuneen avoimeen sanasotaan oikeistopopulistisen oppositiopuolueen FPÖ:n kanssa. ”Perusitävaltalaisten” kannattajajoukot ja osaksi johtoporraskin, ainakin puoluejohtaja Herbert Kickl, eivät pelkästään vastusta tulossa olevaa rokotuspakkoa ”yksilön vapauden” nimissä (tämä on puolueen virallinen linja) vaan myös käytännössä levittävät suoranaista rokotusvastaista huuhaata. Näin ainakin Kickl, joka on myös avoimesti mainostanut ivermektiiniä, lähinnä eläinten loishäätölääkkeenä tunnettua valmistetta, jota rokotusvastaisissa piireissä pidetään ihmelääkkeenä koronan hoitoon. (Itävallassa on ivermektiinin käyttäjiä jo joutunut sairaalahoitoon, joko lääkkeen takia tai koronaviruksen, johon loislääke ei sitten auttanutkaan.) Italialaiselle Corriere della Seralle antamassaan haastattelussa liittokansleri Schallenberg lataa (siteeraan ORF:n uutisesta):

“Itävallan erikoisuutena tässä pandemiassa on, että parlamentissa vaikuttaa poliittinen voima, joka vastuuttomasti toimii tieteenvastaisesti ja lietsoo kollektiivista pelkoa. Suurin ero Itävallan ja muiden Euroopan maiden välillä on siinä, että kolmanneksi suurin parlamenttipuolueemme avoimesti ja äänekkäästi vastustaa rokotusta eikä myönnä, että rokotus olisi ainoa tie ulos pandemiasta.”

Kickl vastaa haasteeseen tiedotteella, jossa väittää, että liittokansleri ei ymmärrä demokraattisia prosesseja eikä FPÖ:n kritiikin ydintä. FPÖ ei suinkaan vastusta lääketieteellisiä toimenpiteitä vaan puolustaa valinnan vapautta, ja jos ei kansleri tätä tajua, hänen pitäisi erota. Toisin sanoen: FPÖ asettaa edelleenkin ihmisten mielipiteet (”en tykkää piikeistä”, ”en tykkää hallituksesta enkä siksi halua hallituksen määräämää rokotusta”, ”luotan enemmän ‘vaihtoehtoväen’ videoblogeihin kuin valtavirtatieteeseen”) samalle viivalle tieteellisen tutkimustiedon kanssa. Ihan suoraan tätä ei voi sanoa, sillä pelkillä rokotusvastaisten äänillä ei edes Itävallassa tällä hetkellä päästä poliittiseen valtaan käsiksi, semminkin kun hörhöjen äänistä kilpailemassa on myös avoimen rokotusvastainen uusi pienpuolue MFG.

Itävaltalainen fyysikko ja tiedetoimittaja Florian Aigner, jota viime ajat olen seuraillut Twitterissä, on monesti ottanut kantaa rokotusten ja rokotusvastaisuuden kysymyksiin. Tänään osui eteeni Profil-lehden podcast, jossa Aichinger juttelee toimittaja Christa Zöchlingin kanssa. Saksantaitoisille ehdottomasti suositeltavaa kuunneltavaa! Aigner osaa loistavasti vääntää rautalangasta, mistä tieteellisyydessä ja luotettavassa, tieteellisesti todistetussa tutkimustiedossa on kysymys.

Yksi keskeinen pointti tässä keskustelussa oli tieteellisen ajattelun ymmärtäminen. Huuhaan erottamiseen oikeasta tiedosta tarvitaan tietoa ja ymmärrystä siitä, miten tiede ylipäätään toimii. Esimerkiksi: jatkuvat pienet erimielisyydet tutkijoiden kesken kuuluvat siihen mekanismiin, jonka varassa tiede edistyy, eikä niitä pidä tulkita siten, että kaikki tieteellinen tieto on täysin epävarmaa ja siksi samalla viivalla erilaisten uskomus- ja toivomuspohjaisten järjestelmien kanssa. Tiede antaa usein vain suhteellisia vastauksia, jotka myöhemmin voidaan kumota tai suhteellistaa – mutta harvemmin käy niin, että aiempi tieteellinen tieto muuttuisi täysin arvottomaksi ja sen perusteet ja sisällöt pitäisi tykkänään hylätä. Hyvä esimerkki on Newtonin mekaniikka, joka omissa rajoissaan toimii yhä, Einsteinin suhteellisuusteoria on vain laajentanut tieteen näköaloja sen ulkopuolelle.

Ennen kaikkea: tiede on yhteisöllinen, maailmanlaajuinen projekti, jossa eri tutkijoiden työ kunkin pikku osasen parissa rakentaa, korjaa ja koko ajan tarkentaa suurta kuvaa siitä, miten koko maailma toimii ja millainen se on. (Tämähän ei muuten koske vain fysiikkaa tai luonnontieteitä vaan myös ihmis-, yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden tutkimusta.) Tutkijoiden työtä ei arvioida vain itsessään yksitellen vaan osana tätä isoa palapeliä. Siksi tiedeyhteisön valtavirran konsensukseen voi yleensä luottaa: se ei tarkoita, että tieteellinen totuus ratkaistaisiin äänestämällä eli laskemalla näkemyksen A ja näkemyksen B kannattajien suhteelliset lukumäärät (”miljoona kärpästä ei voi olla väärässä”), vaan että valtavirrasta poikkeavien näkemysten esittäjällä on melkoinen, usein käytännössä ylivoimainen todistustaakka harteillaan. Ja vaikka tutkijatkaan eivät ole erehtymättömiä, paljon todennäköisemmin väärässä on se uljaaksi toisinajattelijaksi itseään kuvitteleva sankari, joka luulee, että tieteessäkin pätevät viihteen lait.

Aignerin pääsanomana on, että tieteellisen ajattelun puute, siis maaginen ajattelu, on saattanut Itävallankin tämänhetkiseen koronakriisiin, eikä tämä koske vain salaliittohörhöjä, joogalentäjiä ynnä muita foliopipoporukoita jossain yhteiskunnan laitamilla vaan todellakin koko yhteiskuntaa, ”me olemme kaikki epäonnistuneet”. Tieteellisen ajattelun heikkous on siis maksanut lukuisia ihmishenkiä, ja sen syitä voi etsiä monesta suunnasta. Ehkä koulujen opetuksessa pitäisi entistä enemmän panostaa ei vain tieteen tutkimustulosten opettamiseen vaan myös sen ymmärtämiseen, miten tiede toimii ja mihin kriittinen, tieteellinen ajattelu perustuu. Ehkä Itävallassa tai laajemmin saksalaisella kielialueella näkyvät yhä sen katkoksen jäljet, joka syntyi melkein sata vuotta sitten, kun natsiajalla esimerkiksi ”koululääketieteen” ynnä muiden luonnontieteiden huomattavista edustajista monet joutuivat sattuneesta syystä maanpakoon tai vielä kamalampien sortotoimien kohteeksi. Ja ennen kaikkea: vaikka koronantorjuntatoimia varmaan vaikeuttaakin sentrooppalaisten tottumattomuus konsensuspolitiikkaan, kompromisseihin ja yhteisiin sääntöihin, myös kulttuuritaustasta nousee yllättäviä ongelmia.

Aignerin haastattelua kuunnellessa varsinaisen ahaa-elämyksen koin, kun puheeksi tuli luonnontieteiden heikko arvostus itävaltalaisessa yhteiskunnassa. Aignerin mukaan vaarallinen tiedevastaisuus näkyy esimerkiksi siinä, että paremmissakin piireissä on aivan sopivaa ja hyväksyttyä naureskellen selittää olevansa aivan onneton matematiikassa, mutta jos samalla tavalla selittelisi, että minulla ei kuulkaas ole yhtään kielipäätä eikä kirjallisuus kiinnosta, saisi kuulla tylyjä kommentteja ”sivistysvihamielisyydestään”. Tämä on ehkä sukua sille ongelmalle, josta jo kauan sitten kirjoitin: vanha sääty-yhteiskunta ei arvosta koulua eikä opetusta muuta kuin tiettyjen säätymarkkerien tarjoajana, olennaista ei niinkään ole, miten hyvin olet oppinut koulussa trigonometriaa tai latinaa, vaan se, että ylipäätään olet käynyt semmoista koulua, missä opetetaan trigonometriaa ja latinaa parempien ihmisten pojille ja tyttärille.

Olisiko tosiaan niin, että vanhan hienon taide- ja tapakulttuurin kääntöpuolena voi olla jopa todellisten ja tärkeiden asioiden väheksyntä? Olen tähän asti ollut aika lailla innoissani siitä, miten Itävallassa ns. korkeakulttuurin arvostusta ei haittaa hysteerinen elitismin pelko. Takavuosina luin hihitellen lehdestä amerikkalaisen jääkiekkovalmentajan haastattelua: mies oli syvästi harmissaan siitä, että Wienissä lapsia kyllä kuskataan kouluista kaiken maailman teattereihin, konsertteihin ja taidenäyttelyihin, mutta lasten joukkueurheiluharrastuksiin ei panosteta ollenkaan samalla lailla. Vasta nyt tulin ajatelleeksi, että korkeakulttuurille vastakkaisessa vaakakupissa voi olla ei vain jääkiekko vaan myös luonnontieteen ja tekniikan perusteiden ymmärtäminen.

Näinhän ei pitäisi olla, mutta näinkin ehkä voi käydä. Siinä tapauksessa Itävallassa olisi nyt menossa jonkinlainen ”säädyllinen murhenäytelmä”, kun ylemmät ja alemmat säädyt, kummatkin omista syistään, ovat jääneet vaille kunnon tiedekasvatusta ja huuhaamaakarien saaliiksi. Tämän surullisen tarinan voisi lopettaa esimerkkiin, johon Aignerkin viittasi puhuessaan siitä, miten rokotusvastaisuutta ei voi loputtomiin ymmärtää vaan raja on lopulta pakko vetää johonkin. Niin tärkeää kuin onkin välttää tuomitsemista, loukkaamista ja demonisoimista, tunnustaa ihmisten oikeus pelkoon ja huoleen uusien rokotteiden suhteen, jossain vaiheessa tulee eteen se kohta, jossa ymmärrys lakkaa ja nyrkki on lyötävä pöytään. Se voi tulla esimerkiksi tässä:

Impfgegner Demo vor dem Krankenhaus. Mit Kerzen, “Gemeinsam sind wir stark.”
Kein Abstand keine Masken.

Drinnen liegen die COVID-Patienten. pic.twitter.com/lfGJC3E8DE

— David Noisternig (@DNoisternig) November 24, 2021

Ylä-Itävallan Freistadtissa anestesialääkäri David Noisternig kuvasi viime viikolla Twitteriin kynttilöitä ja lyhtyjä kantavan joukon. Maskittomat, turvaväleistä viis veisaavat ihmiset osoittivat mieltään koronarokotuksia vastaan – sairaalan edessä, samaan aikaan, kun sisällä hoitajat ja lääkärit hikoilivat yrittäessään pelastaa hengitysvaikeuksista kärsiviä koronapotilaita.

Advertisement

Piikkipelosta piikkipakkoon

Itävallassa, kuten koko saksalaisella kielialueella, rokotuskattavuus on läntisen Euroopan huonoimpia ja koronatilanne tällä hetkellä sen mukainen. Vielä vajaat pari viikkoa sitten melkein neljäsosa yli 12-vuotiaista ei ollut ottanut koronarokotusta, kertoo Financial Timesin julkaisema grafiikka:

Tähän on nyt syitä ihmetelty. Olen tästä aiheesta ennenkin kirjoittanut: saksalaisella kielialueella historiallisista syistä ovat homeopatia, antroposofia ynnä muut vaihtoehtomeiningit käsittämättömän suosittuja myös koulutettujen ja fiksujen ihmisten parissa, ja väitän myös, että keskieurooppalaisen feodalismin perinne synnyttää ihmisiä, joiden on vaikea ymmärtää yhteiskunnallista konsensusta, solidaarisuutta ja sitä, että sääntöjen pitäisi olla kaikille samat. Lisäksi voi spekuloida natsiaikojen negatiivisella perinnöllä: valistuneet ihmiset ovat yliherkkiä näkemään kaikkialla vanhoista pahoista ajoista muistuttavia merkkejä ja pelkäävät hysteerisesti kaikkea viranomaisten puuttumista ihmisten yksityiselämään ja vakaumukseen. Tähän voi Itävallan osalta vielä lisätä federalistisen hallintohimmelin, jossa hallinnolliset toimet ja linjaukset herkästi muuttuvat poliittisiksi valtataisteluiksi ja arvovaltakysymyksiksi, sekä pelkurimaiset populistipäättäjät (kansleri Kurz etunenässä), jotka eivät uskalla tehdä ikäviä päätöksiä, kun myös idioottien äänet on saatava plakkariin.

Niin, idioottien äänet. Tuoreessa Profil-lehdessä tosin Rosemarie Schwaiger yhä yrittää ymmärtää ja puolustaa rokotusvastaisia ja näkee heidät koronakoettelemusten kasaaman raivon onnettomina uhreina, joista kaikki eivät suinkaan ole kiilusilmäisiä salaliittoteoreetikkoja tai ilmihöpsähtäneitä joogalentäjiä. Tai ”perusitävaltalaisten” (FPÖ) kannattajia. (FPÖ:n johtaja Herbert Kickl, tunnettu rokotusten vastustaja ja rokotusskeptikkojen piireissä suositun loislääke ivermektiinin puolestapuhuja, muuten todettiin äskettäin koronapositiiviseksi ja määrättiin kahden viikon karanteeniin, mistä on mm. se ikävä seuraus, että hän ei pääse tulossa olevaan suureen rokotusvastaisten mielenosoitukseen puhumaan.) Schwaiger koettaa myös ankarasti suhteellistaa viruksen vaaroja ja rokotuksen hyötyjä. On tietysti aivan totta, että hyvää tarkoittavien ihmisten loukkaaminen, syrjiminen ja demonisoiminen ei ole oikein eikä hyvästä. Mutta eikö nyt ihan oikeasti voisi tajuta, että lääketieteen ja epidemiologian valtavirta ja suuri konsensus puolustaa mahdollisimman suurta rokotuskattavuutta, ja että tätä vastaan pullikoiminen ei ole ”ihmisoikeus” vaan hengenvaarallista typeryyttä?

Lopullisesti leukani loksahti muutama päivä sitten, kun törmäsin verkossa tähän kirjoitukseen. Moment.at-sivuston faktantarkistajat olivat käyneet käsiksi Christian Felberin pitkään artikkeliin, jossa tämä luettelee ”30 syytä siihen, miksi tällä hetkellä en ota rokotusta”. Felber on itävaltalainen kirjailija ja yhteiskunnallinen aktivisti, globalisaatiokriittisen Attac-järjestön Itävallan-osaston perustajia ja ns. yhteishyvätalouden (Gemeinwohl-Ökonomie) teorian kehittelijä, koulutukseltaan romaanisen filologian maisteri mutta sitten harrastanut kovasti kaikenlaisia kansantalouskysymyksiä ja ilmeisesti opettanutkin useammassa yliopistossa. Hän ei siis ole lääketieteen, virologian tai epidemiologian asiantuntija, mutta sehän ei syvää kokemusasiantuntijuutta eikä vankkaa akateemista miesselittämistä estä.

Moment.at:n juttu repii Felberin 30 väitettä palasiksi. Suuri osa näistä väitteistä itse asiassa toistaa samaa asiaa eri sanoin; sanavuolaus ja toistelu muuten kuuluu sekin demagogian periaatteisiin, ja myös sen avulla vakuutetaan niitä ihmisiä, joiden medialukutaito ja kriittisyys ei riitä tunnistamaan tätä kikkaa. Aloitetaanpa vaikka siitä Felberin pääteesistä, että jokaisella ihmisellä on ”terveyskompetenssi”, eli oikeus itse tunnistaa, minkä hän katsoo olevan oikein ja hyväksi itselleen. Tässä pitää olla oikeus nojautua tieteellisen ja todistetun tiedon ohella omaan intuitioon. Felber vertaa tätä siihen, että länsimaisella vapaalla ihmisellä on myös oikeus itse määritellä oma seksuaalinen suuntauksensa. Ja aivan samoin, kuin vapaa yksilö itse tietää, tunteeko esimerkiksi vetoa miehiin vai naisiin, myös Felberillä on mielestään oikeus luottaa siihen, että hänen elimistönsä ”luontaisen vaistonsa varassa” torjuu rokotukset. Tämähän on huikea looginen akrobaattihyppy, alkaen siitä, että seksuaalinen suuntaus nimenomaan ei ole ihmisen oma valinta (kuten monet ”eheytyshoidoista” apua hakeneet voivat kipeästi todistaa). (Ja että seksuaalinen vetovoima on väkevästi tiedostettu ja ihmisten välillä näkyvästi ja tuntuvasti vaikuttava asia, rokotteen vaikutukset kehossa taas tietoisuuden ja ”intuition” ulottumattomissa.) ”Terveyskompetenssin” (Gesundheitskompetenz) käsite, johon terveyspoliittisessa päätöksenteossakin voidaan viitata, tarkoittaa kansalaisen oikeutta saada ja itse arvioida terveydentilaansa liittyvää pätevää tietoa – ei taikauskoa eikä ”intuitiota”.

Aitoon hyväosaisen ihmisen minä-minä-tyyliin Felber kieltäytyy ymmärtämästä, miksi hänen, keski-ikäisen, hyväkuntoisen (Felber on muuten esiintynyt myös tanssi-performanssitaiteilijana) ja perusterveen ihmisen, pitäisi ottaa rokotus, kun hänen riskinsä sairastua (vakavasti) on niin pieni. Edelleenkään eivät siis edes sivistyneet ihmiset ymmärrä, että kysymys on taudin leviämisestä väestötasolla ja sen pysäyttämisestä: vaikka MINÄ en itse sairastuisi pahasti, levitän virusta eteenpäin myös niille, joille sairastuminen on paljon pahempi uhka. Felber väittää myös, että nuorelle ihmiselle rokotuksesta on enemmän vaaraa kuin hyötyä. Tämä ei tutkimustiedon valossa kerta kaikkiaan pidä paikkaansa – ja sosiaalisesti aktiiviset, koulua käyvät, liikkuvat ja bilettävät nuoret ovat myös olennaisessa asemassa taudin levittäjinä.

Useat Felberin väitteistä perustuvat huuhaatietoon, valetutkimuksiin tai virhetulkintoihin. ”Rokotusten pitkäaikaisia vaikutuksia ei vielä tunneta” – itse asiassa niitä ei tunneta, koska niitä ei voi olla. Koronarokotteet eivät mene aineenvaihduntaan eivätkä varastoidu elimistöön vaan hajoavat nopeasti, ja elimistön reaktiot niihin ilmenevät muutaman päivän sisällä, jos ovat ilmetäkseen. Koronarokotteet eivät ole ”kokeellisia”, vaan ne on testattu kaikkien määräysten mukaan ja niiden vaikutuksista on valtava määrä dataa. Rokotteiden sivuvaikutuksia on ilmoitettu runsaasti, mutta tarkemmin tutkittaessa näistä tapauksista löytyy syy-yhteys vain harvoin. (Itävallassa on artikkelin mukaan ilmoitettu 177 koronarokotteisiin liittyvää kuolemantapausta. Näistä vain kahdessa voitiin todeta jonkinlainen syy-yhteys. Ja vaikka kaikki nämä ilmoitetut kuolemantapaukset johtuisivat koronarokotteesta, riski kuolla rokotteeseen olisi silti selvästi pienempi kuin riski kuolla koronatautiin.)

Ikävää on erityisesti, että akateemisesti koulutettu ihminen kritiikittömästi siteeraa tunnettuja huuhaamaakareita tai hörhölääkäreitä kuten gynekologi Christian Fialaa, jonka mielestä myöskään AIDS ei johdu HI-viruksesta. Felber marssittaa todistajikseen myös ne kuuluisat nimettöminä esiintyvät tai tutuntutun tuntemat lääkärit, jotka kuulemma ovat todenneet kamalia rokotusten sivuvaikutuksia kuolemaa myöten mutta eivät ole jostain syystä niitä kirjanneet tai raportoineet… tämä on siis aivan samaa kaverin naapurin mummon kumminkaimalta ihan itse kuultua juttua, jota netin rokotusvastaisten hörhöryhmät ovat väärällään ja joka ei, anteeksi vain, todista yhtään mitään. Näköjään romaanisen filologian maisterintutkinto ei myöskään pätevöitä ymmärtämään sitä yksinkertaista tosiseikkaa, että eri menetelmillä saadut arviot rokotteiden tehokkuudesta ovat erilaisia. (Ja laskentamenetelmien eroista huolimatta kaikki menetelmät yksimielisesti vahvistavat, että rokotteista on hyötyä.)

Sitten vielä sinänsä oikeutettu kritiikki, joka kohdistuu voittoja tahkoaviin ja patentteja panttaaviin lääketehtaisiin, Pfizerin kuuluisiin verosotkuihin tai siihen, että virustutkimusta tehdään (?) sotilaallisiin tarkoituksiin. Kaikki tämä arvostelu ihan aiheellista, mutta koronarokotusten tehokkuuteen, turvallisuuteen tai hyödyllisyyteen nämä asiat eivät liity mitenkään. Ja niin hämäriä tai moraalittomia kuin rokotteiden taustalla olevat Big Pharman talouskuviot voivatkin olla, se ei millään tavalla vaikuta siihen, että koronarokotteet on tieteellisesti tutkittu ja testattu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Myös lääkehoitojen kehittäminen koronatautiin on hieno juttu, mutta ei sekään tee rokotuksia vähemmän tarpeellisiksi.

Samoin kuin yllä linkitetyssä kirjoituksessaan Rosemarie Schwaiger, myös Felber päätyy lopuksi vaatimaan lisää resursseja sairaaloille ja tehohoidolle. Ilman muuta terveydenhuollon resurssipulaan pitää puuttua, mutta sekä tehokkaampaa että järkevämpää kuin vakavasti sairastuneiden tehohoitaminen olisi ehkäistä ihmisten vakavaa sairastumista ylipäätään. Vai olisikohan hyvä idea myös, että luovuttaisiin ihmisten henkilökohtaista valinnanvapautta loukkaavasta turvavyöpakosta ja sen sijaan lisättäisiin työvoimaa ja vehkeitä traumakirurgian osastoille?

Ei siis edelleenkään voi kuin pyöritellä päätään ja ihmetellä ihmisten sokeutta ja halua vääntää tunne-, identiteetti-, arvovalta- ja perusoikeuskysymykseksi asia, joka olisi aivan kylmästi tieteellisen tutkimustiedon varassa ratkaistavissa. Myös Moment-sivuston jutun kommentteihin on tullut kasapäin Felberiä puolustavia puheenvuoroja ihmisiltä, jotka eivät näköjään kykene ymmärtämään selvää argumentaatiota. Ehkä tässä kuitenkin on vihdoinkin tulossa seinä vastaan: tilanne alkaa mennä semmoiseksi, että ihmiset on pakko saattaa järkiinsä vaikka väkisin.

Tänään tulleiden uutisten mukaan Itävalta menee ensi viikolla sulkutilaan. Hallitus on paljon kritiikkiä nostattaneen sähläilyn ja sekoilun jälkeen lopultakin ryhdistäytynyt ja ruvennut tekemään ikäviä päätöksiä. Ravintolat, kulttuuritarjonta ja kauppa päivittäistavaroita lukuun ottamatta sulkevat ovensa, koulut ja lastentarhat pyritään pitämään auki, mutta kaikkia vanhempia, joille se suinkin on mahdollista, pyydetään pitämään lapsensa kotona. Lisäksi hallitus ilmoitti, että rokotuspakko (tai rokotusvelvollisuus, Impfpflicht, sana, jossa kiteytyy saksan kielen koko kauneus) tulee kuin tuleekin, helmikuun alussa. Siitä lähtien koronarokotteesta kieltäytyviin iskee ”hallintorangaistus”, eli luultavasti sakkoja on luvassa.

Nyt punnitaan aatteen lujuus: onko ”luontaiseen immuunipuolustukseen” luottavilla muna(sarja)a seistä periaatteidensa takana, ja kuinka moni heistä valitsee vähimmän vastuksen tien? Jo Wienissä jokin aika sitten voimaan saatettu 2G-sääntö, jonka mukaan kapakkiin ei enää päässyt pelkällä negatiivisella testitodistuksella vaan piti oikeasti olla todistus rokotuksesta tai sairastetusta koronataudista, toi rokotuspisteisiin pitkät jonot kansaa.

Lopuksi niille, jotka taas rupeavat lyömään natsikorttia pöytään, pieni muistinvirkistys: natsien terveyspolitiikka rotuoppeineen ja eutanasiaohjelmineen oli julmaa ja diktatorista, mutta rokotuspakko ei siihen kuulunut, päinvastoin – näin kertoo saksalainen lääketieteen ja myös rokotusvastaisuuden historian tutkija Malte Thießen, joka on viime aikoina esiintynyt useammissa tiedotusvälineissä. Hitlerin valtaannousun jälkeen Weimarin tasavallan tiukkoja rokotusmääräyksiä löysättiin, koska natsipuolueen johtoportaassa oli paljon vaihtoehtoisten parannuskeinojen (kuten homeopatian, ”sen saksalaisen lääketieteen”) kannattajia – ja rokotusten vastustajia. Monet natsit nimenomaan väittivät rokotusta juutalaisten salajuoneksi, ja esimerkiksi pahamaineisen Der Stürmer -propagandalehden julkaisija Julius Streicher julisti, että ”rokotukset ovat juutalaisten keksimää rodunhäpäisemistä (Rassenschande)”. Aivan samanlaisella ”intuitiolla” ja tunteenomaisten ”puhtautta” tms. koskevien käsitysten varassa siis mentiin tuolloin kuin nykyäänkin rokotusvastaisissa piireissä.

Nyt pelottaa

Siis nyt minua on alkanut ihan oikeasti pelottaa tämä korona.

Olen tähän asti jotenkin ajatellut, että perusterveellä ihmisellä, joka ei harrasta baareissa tms. ihmisvilinässä vellomista, joka noudattaa hygienia- ja välimatkaohjeita, pitää maskia, pesee käsiään ja ennen kaikkea ottaa ne rokotukset heti kun vain mahdollista on, ei pitäisi olla mitään ihmeempää pelkäämistä. Omaan tuttavapiiriin ei myöskään ole osunut yhtään vakavaa koronatautitapausta, vain oireettomia tai parin päivän pienellä flunssaoireilulla ohi menneitä sairastumisia, eikä niitäkään kovin monta. Mutta nyt, kun viikonloppuna pitäisi lähteä Unkariin työkeikalle, alkaa oikeasti hermostuttaa.

Unkarissa koronatilanne pahenee ja käyrä nousee lähes täsmälleen samaan tahtiin kuin vuosi sitten. Sairaalahoidossa tosin on ”vain” 4830 unkarilaista koronapotilasta, kun tasan vuosi sitten oli yli kuusituhatta, mutta hengityskoneeseen on joutunut yhtä paljon kuin vuosi sitten eli eilisten tietojen mukaan 463 (tasan vuosi sitten 461). Samoin koronakuolemantapausten seitsemän viime päivän keskiarvo oli tänä aamuna täsmälleen sama kuin vuosi sitten eli 89 koronakuolemaa päivää kohti. Tämä siitä huolimatta, että tällä välin on unkarilaisia rokotettu 5,7 miljoonaa. Juuri äsken osui silmiini uutinen Szegedistä (jonne muuten, huh huh, juuri olen viikonloppuna matkustamassa): paikallisen sairaalan johtavan lääkärin mukaan koronapotilaiden määrä lähestyy aikaisempia huippulukemia, mutta lisäksi potilaat ovat keskimäärin huonommassa kunnossa kuin aiempien aaltojen aikana.

444.hu:n koronauutisjutussa ihmetellään, miksi Unkarissa toisin kuin monissa muissa maissa eivät viranomaiset ilmoita rokotettujen ja rokottamattomien osuuksia koronapotilaista. (Epävirallisten arvelujen mukaan – esimerkiksi lääkärien kommentteja on mediassa kyllä näkynyt – suurin osa tämänhetkisistä sairaalapotilaista on Unkarissa(kin) rokottamattomia tai niitä, iäkkäimpiä ja hauraimpia, jotka saivat rokotuksensa heti kampanjan alussa yli puoli vuotta sitten.) Yhdeksi syyksi voisi arvella sitä, että rokotuskampanja, joka aikoinaan eteni Unkarissa ennätysvauhtia, on ajat sitten alkanut yskiä. Neljä kymmenestä unkarilaisesta on vailla rokotusta, osa ehkä siksi, että maailmanlaajuiset salaliittoteoriat ja erilaiset huuruiset rokotusvastaisuus-hörhöilyt ovat ehtineet Unkariinkin, mutta suuri osa varmaan siksi, että rokotuksiin ja varsinkaan hallituksen kovasti mainostamiin venäläisiin ja kiinalaisiin rokotteisiin ei luoteta. Etenkin kiinalainen Sinopharm (jota Unkariin ostettiin kalliilla hinnalla ja, kuinka ollakaan, jotenkin korruptionkäryisen systeemin välityksellä) ei ilmeisesti anna varsinkaan iäkkäämmille rokotetuille yhtä hyvää suojaa kuin rappeutuvan lännen rokotteet.

Viime vuonna juuri tähän aikaan Unkari ryhtyi määräämään ankaria turvatoimia ja rajoituksia. Samanlaisilla sairastuvuuslukemilla kuin nyt suljettiin koulut, museot, uimalat, eläintarhat ja ravintolat, kiellettiin kokoontumiset ja joulumarkkinat, öisin vallitsi ulkonaliikkumiskielto. Kuukautta myöhemmin, joulukuun alussa 2020, kuolleisuus ja sairaalapotilaiden määrä kääntyivät laskuun. Silloin ei ollut rokotteita, nyt on – mutta nykyinen deltavariantti leviää ärhäkämmin kuin viimevuotinen virus, neljä miljoonaa unkarilaista on yhä rokottamatta ja lopuistakin melkein puolella rokotussuoja alkaa rakoilla. Samaan aikaan vaalit lähestyvät, ja vaikka opposition yhteisrintamassa onkin säröjä ja kaikenlaista tohelointia, ei Orbánin hallituksella silti oikein olisi varaa menettää kannatusta, jota ns. vaalibudjetoinnilla on jo kovasti ruvettu rakentamaan. Mitä tykkäävät uhkaavista rajoitustoimista kauppa, matkailu, kulttuuri- ja tapahtuma-ala, ravintolat tai niiden asiakkaat? Jos joulunseudun shoppailut ja juhlinnat menevät pilalle, kohdistuuko syyttävä sormi lopultakin hallitukseen, joka koko pandemian ajan on vain kehunut menestyksekästä koronastrategiaansa, vaikka kuolonuhreja on ollut enemmän kuin monessa muussa maassa?

***

Mutta ei hyvin mene täällä Itävallassakaan. Koronakäyrät nousevat täälläkin, uusia tartuntoja ilmoitettiin tänään ennätysmäärä eli melkein 12000, ja sairaalahoidossa on yli 2200 koronapotilasta. Lääkärit varoittelevat terveydenhuoltojärjestelmän rajojen tulevan kohta vastaan myös Itävallassa, ja kiireettömiä leikkauksia on jo pitänyt ryhtyä perumaan. Siispä rajoituksia on alettu kiristää. Kesällä ja alkusyksystä iloittiin uudesta avoimuudesta ns. 3G:n merkeissä (geimpft, genesen, getestet), eli rokotetut, koronataudista toipuneet tai negatiivista testitodistusta näyttävät pääsivät vapaasti kaikkialle. Systeemi muuten toimi oikein mukavasti: lähes joka kahvilassa ja ravintolassa kysyttiin todistusta, mutta sen jälkeen ei ollut mitään ongelmaa. (En ymmärrä, en siis kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi koronapassista on Suomessa tehty niin valtava numero. Toki Itävallassa asiaa auttoi testioptio ja se, että ainakin Wienissä ilmaisia ja nopeita testimahdollisuuksia on ollut tarjolla yllin kyllin niille, jotka jostain syystä eivät muka pysty sitä rokotetta ottamaan.) Sitten ruvettiin puhumaan 2,5G:stä (eli testinä ei enää kelpaisi pika-antigeenitesti vaan vaadittaisiin PCR-testiä), ja nyt on sääntönä 2G – testi ei riitä, vaan pitää olla rokotettu tai taudin sairastanut – hotelleissa, ravintoloissa sekä körpernahe Dienstleistungeissa eli palveluissa, joissa ollaan fyysisesti asiakasta lähellä.

Rokottamattomat eivät siis toistaiseksi pääse hierojalle tai kampaajalle. (Niin kuin somessa on vinoiltu erilaisten parta- ja tukkakuvien kera, kohtapuoliin rokotusvastaiset tulee helposti tunnistamaan jo kampauksen perusteella.) Töissä he vielä voivat käydä, jos työnantaja sen sallii, mutta voidaanko, jos tilanne yhä pahenee, toteuttaa hallituksen koronastrategian ankarin vaihe eli ”rokottamattomien sulkutila”, jossa rokottamattomat saisivat poistua kodeistaan vain välttämättömille asioille kuten ruokaostoksille tai töihin? Profil-lehdessä kysytään, miten tämmöinen rajoitus toteutettaisiin ja miten sitä valvottaisiin. Saako esimerkiksi tarjoilija olla töissä rokottamattomana, jos työnantaja sen sallii, vaikka ravintolan asiakkailta vaadittaisiin rokotustodistus? Ruvetaanko kaduilla liikkuvilta tarkastamaan rokotustodistuksia (poliisin painajainen), ja eikö silloin yksinkertaisempaa olisi jo määrätä yleinen ulkonaliikkumiskielto?

Tämänhän voi tietenkin nähdä jonkinlaisena ihmisoikeus- tai tasa-arvokysymyksenä, ja niin sen Itävallassa yllättävän monet näkevätkin. (Sen lisäksi, että käsittämättömän monet täällä luulevat, että heillä on varaa halveksia koululääketiedettä ja uskoa homeopatian tapaisiin huijauksiin.) Niin kuin jo jokin aika sitten tässä blogissa kirjoitin, aina joskus tuntuu siltä, että Sentroopan jälkifeodaaliyhteiskuntien kasvateilta puuttuu ymmärrys yhteisistä pelisäännöistä ja samassa veneessä istumisesta. Jos MINÄ olen terve ja haluan uskoa, että korona kaataa vain luusereita eikä MINUN kaltaisiani fiksuja ihmisiä, joilla on vitamiineilla terästetty vastustuskyky ja positiivista ajattelua, niin MINUA ei kukaan saa pakottaa ottamaan sitä epämiellyttävää piikkiä, josta kenties tulee kipeäksi. Tai muuten rupean itkemään ja potkimaan ja uhriutumaan. Tämä on syrjintää ja ihmisoikeuksien riistoa!

Valitettavasti asia nyt kuitenkin on niin, että ihmisoikeuksilla on rajansa: ne loppuvat siihen, missä toisen ihmisen perusoikeudet alkavat. Mikä ihme tässä on niin mahdotonta ymmärtää? Minulla on sananvapaus, mutta se ei tarkoita, että saan ilman seuraamuksia loukata tai uhkailla toisia miten vain. Minulla on liikkumisen vapaus, mutta se ei tarkoita, että saan liikkua autolla ilman ajokorttia tai naapurin kukkapenkissä. Minulla on oikeus epäillä valtavirtatiedettä ja omasta puolestani uskoa yksisarvishoitoihin tai vaikka joogalentämiseen, mutta jos järjestän levitaatiokurssin ja kerron siellä ihmisille, että he voivat turvallisesti lentää tornitalon katolta toiselle, niin siitä saattaa seurata ikävyyksiä. Minulla on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, mutta se ei tarkoita, että saan ”koskemattomalla” fysiikallani levittää vaarallisia tauteja toisiin ihmisiin. Ja koronatautia voi levittää meistä jokainen, myös ne, jotka eivät tunne oireita eivätkä halua uskoa asiantuntijoita.

Näin näyttää tapahtuvan parhaillaan Ylä-Itävallan osavaltiossa, missä eilen näkemäni tilaston mukaan on 17% Itävallan väestöstä ja 30% uusista koronatartunnoista, ja missä sairaalat alkavat olla äärimmilleen kuormitettuja. Terveysministeri Mückstein on juuri tästä syystä järjestänyt eilen hätäkokouksen Ylä-Itävallan ja Salzburgin osavaltioiden johdon kanssa, ja vaikka tuloksiin ei vielä päästy, ”rokottamattomien alueellista lockdownia” väläytellään jo. Kuinka ollakaan, juuri Ylä-Itävallassa pääsi syyskuussa osavaltioparlamentin äänikynnyksen yli uusi pienpuolue MFG (Menschen – Freiheit – Grundrechte, ‘Ihmiset – vapaus – perusoikeudet’), jonka julkisuuskuvaa ovat leimanneet kiivaat koronaskeptiset ja rokotusvastaiset ulostulot: rokotuskampanjat ja 3G-rajoitukset (2G:stä nyt puhumattakaan) ovat perustuslaillisten perusoikeuksien loukkaamista ja rokottamattomien sortamista, koronarokotteet ovat ”kokeellisia” ja aiheuttaneet lukuisia vakavia haittavaikutuksia ja kuolemia (joita virallisissa tilastoissa ei tietenkään näy). ”Ihmisiä tulee laumoittain meidän joukkoihimme”, vakuutti puolueen johtaja lehtihaastattelussa pari viikkoa sitten, koska ”kansa” ei ilmeisesti enää luota ”poliitikkoihin”.

Tästä voi tehdä parikin mielenkiintoista päätelmää. Ensinnäkin, kuten itävaltalaisessa mediakuplassani monet ovat painokkaasti tuoneet esille, poliittisten päättäjien pitäisi ryhdistäytyä ja lakata paapomasta tai ainakin pelkäämästä ”koronaskeptikkoja”. Jos tutkimustiedon ja asiantuntijoiden mukaan pandemian torjuminen ja ihmishenkien pelastaminen vaatii ikäviä päätöksiä, esimerkiksi rajoitusten ulottamista jopa rokotettuihin (vaikka vielä kesällä Sebastian Kurz, silloin vielä liittokansleri, menikin lupailemaan, että ”rokotettujen osalta pandemia on jo ohi”), silloin ne ikävät päätökset on uskallettava tehdä, vaikka rokotetut pettyisivät ja rokottamattomat raivostuisivat. ”Kansan kahtiajakautumista” on turha enää itkeä, se on jo tapahtunut. Kahjoimmat ovat joka tapauksessa valistuksen ulottumattomissa, ja epäröiviin on viime päivinä ainakin Wienin rokotuspisteissä luikertelevista jonoista päätellen oikein mukavasti tehonnut se, että kapakkiin ei enää pääse ilman sitä hirveää myrkkypiikkiä. Populistinen tyhmimmän, naiiveimman tai ilkeimmän kansanosan mielistely ei sitä paitsi ole kestävä strategia…

… ja tässä toinen, kenties lohdullinen johtopäätös. Nimittäin: ”perusitävaltalaisten” FPÖ, joka Ibiza-skandaalia ja HC Strachen eroa seuranneesta gallup-aallonpohjasta on jälleen kivunnut kannatuskyselyissä kirkkaasti kolmanneksi, ei kovinkaan kauas johtokaksikosta ÖVP (konservatiivit) – SPÖ (sosiaalidemokraatit), on yrittänyt kerätä itselleen ”koronakriittisten” äänet. Puolueen uusi johtaja, entinen harmaa eminenssi ja iskulausemaakari Herbert Kickl, on äänekäs rokotusten ja hallituksen rokotuskampanjan vastustaja, siinä määrin, että on valmis haastamaan oikeuteen ne, jotka väittävät hänen kaikessa hiljaisuudessa ottaneen rokotuksen. (Tosin puolueen johdossa monet muut ovat kertoneet käyneensä piikillä ja tukevat Kickliä vain sen verran, että vakuuttavat rokotuksen olevan jokaisen yksityisasia ja oma valinta.) MFG:n nousu kuitenkin osoittaa, että halvan populismin vetovoima väljähtyy nopeasti. FPÖ, joka ennen Ibiza-skandaalia ehti olla hallituksessakin, on mahdollisten kannattajiensa silmissä jo osaksi saattanut siirtyä ”kansan” puolelta ”eliitin” tai ”systeemipuolueiden” (natsiaikainen termi, jota myös FPÖ:ssä on käytetty) rintamaan, niin ettei sitä enää nähdä aitona vaihtoehtona.

Tai sitten tässäkin vain jyrää Barnumin maksiimi: on mahdollista huijata kaikkia jonkin aikaa ja joitakuita koko ajan, mutta ei koko ajan kaikkia.

***

Sen verran muuten pelästyin luettuani juttuja Astra Zeneca -rokotteen suojavaikutuksen hiipumisesta, että tänään työpäivän päätteeksi taapersin lähimmän Impfboxin luokse. (Periaatteessa kolmannen tehosterokotuksen saisi vasta kuuden kuukauden päästä edellisistä piikeistä, mutta AZ:n osalta rajaa on nyt siirretty, ja minullakin ehti jo tulla viisi kuukautta täyteen.) Raatihuoneen ja Burgtheaterin välissä kökötti kadunvarressa kontti, jossa rokotetaan ilmaiseksi kaikki halukkaat, vain henkilöllisyystodistus ja e-card eli paikallinen sairausvakuutuskortti pitää olla mukana. Tämmöisiä rokotuspisteitä on ympäri Wieniä lukuisia, ”perinteisesti” ajanvarauksella toimivien lisäksi. (Arkkitehtonisesti komein olisi löytynyt Stephansdomista.) Hieman ehti jonossa seistessä tulla kylmä, mutta nyt on Pfizerit ja piikkiproteiinit tulilla ja mieli hieman rauhoittunut. Taaskaan ei tarvitse olla mikään intohimoinen SPÖ:n kannattaja tunnustaakseen, että Wienin kaupungissa moni asia on ihan oikeasti järjestetty hyvin ja toimivasti.

Kansallinen tärkeysjärjestys

Unkarissa koronan kolmas aalto on jo noussut kaikkia tähänastisia korkeammaksi. Päivittäisten kuolemantapausten määrässä saavutettiin tänään taas karmea ennätyslukema, 252. Suurin osa kuolonuhreista on Unkarissakin iäkkäitä ihmisiä, mutta heidän keski-ikänsä on viime viikkoina koko ajan laskenut. (Joinakin viime päivinä koronaan kuolleiden miesten keskimääräinen elinikä on jo käynyt 70:n alapuolella, ja jotkut tapauksista ovat olleet paljon nuorempia.) Sairaalahoidossa on melkein 12 000 unkarilaista, hengityskoneessa 1389.

Unkarilainen somekuplani on täynnä kauhutarinoita sairaaloiden arjesta. Sitähän kauhisteltiin jo paljon ennen kuin koronapandemiasta oli aavistustakaan: homehtuvia ja rapistuvia sairaaloita, alipalkattua ja ylityöllistettyä henkilökuntaa, jota maan tavan mukaan kuului ”voidella” kunnollisen hoidon varmistamiseksi, puutetta kuvantamis- ja tutkimuslaitteistosta, kehnoa ruokaa, hygieniaongelmia ja sairaalainfektioita. Ainakin joissakin sairaaloissa oli ilmeisesti jo vuosia sitten normaalia ja maan tavan mukaista, että potilaat tuovat mukanaan ei vain yöpukua ja hammasharjaa vaan myös puhtaat liinavaatteet ja pyyhkeet, omat saippuat, vessapaperit, joskus jopa sidetarpeet ja reseptittä saatavat särkylääkkeet. Ja omat ruokailuvälineet. Tähän tilanteeseen iskeytyi koronapandemia, ja pääministeri Orbánin voitonvarmat lupaukset siitä, miten ”kaikki kyllä hoidetaan terveiksi”, alkavat kuulostaa perin ontoilta.

Tänään on unkarilaisessa somessa tullut vastaan esimerkiksi korona-avuksi komennettujen opiskelijoiden kertomuksia (todellakin: lääketieteen ja sairaanhoidon opiskelijoiden lisäksi myös esimerkiksi lääkintävoimistelijoiksi, laboratorioanalyytikoiksi tai dieteetikoiksi opiskelevat nuoret tekevät 12-tuntisia työpäiviä syöttäen ja käännellen potilaita, siivoten eritteitä ja – ilman asianmukaista koulutusta, kriisivalmennusta tai jälkihoitoa – kohdaten kuolemaa ja kuolevia). Tai sitoutumattoman oppositiokansanedustajan Ákos Hadházyn julki tuoma tapaus: sairaalaan viety koronapotilas joutui ensin neljä tuntia odottelemaan kylmässä odotustilassa, sitten löytyi lopulta sänky, mutta ei vuodevaatteita. Onneksi potilas pystyi vielä viestittämään asiasta omaisilleen, jotka toimittivat sairaalan vastaanottoon lakanat, tyynyn ja peiton.

Kauhistelun ohella voi siis kysyä ja kysytäänkin, mitä Unkarin päättäjät oikein tekivät viime kesänä ja alkusyksystä, kun uusiin korona-aaltoihin olisi vielä voinut valmistautua. Ja, olkoon halpahintaista demagogiaa tai ei, monet kysyvät, olisiko ollut järkevämpää tukea kovia kokenutta terveydenhuoltosektoria, jo pitkään aivovuodosta kärsinyttä lääkäri- ja hoitajakuntaa ja materiaalipulaisia sairaaloita kuin panostaa esimerkiksi urheilun tukemiseen. 444.hu-sivuston mukaan viime vuoden kuluessa Unkarin valtio on koronakriisin keskellä jakanut ylimääräistä tukirahaa urheilulle viisi kertaa niin paljon kuin terveydenhuoltosektorille: 288,6 miljardia forinttia (787 miljoonaa euroa), tästä yli puolet kenttien, hallien ym. infrastruktuurin tarpeisiin, pienempiä osia mm. urheiluakatemioiden ja kilpaurheilun kehittämiseen, 15,7 miljardia eli vajaat 43 miljoonaa euroa ”lajikohtaiseen kehitys- ja strategiatyöhön”, eli ilmeisesti myös ns. konsulttituuban tuottajat pääsivät osille.

Sikäli kuin tässä vielä jaksaa jollekin nauraa, niin ainakin jonkinlaisen piinatun hörähdyksen tuotti uutinen, jonka mukaan inhimillisten voimavarojen ministerin päätöksellä Kansallinen kulttuurisäätiö on myöntänyt kaksitoista miljoonaa forinttia eli vajaat 33 000 euroa ”unkarilaisen etnofitness-harjoittelun kehittämiseen”. Tuen oli saanut vajaan kahden sivun mittaisella hakemuksella salaperäinen Élet Szolgálat Egyesület (‘Elämä Palvelu Yhdistys’), jonka osoitteesta ei löytynyt mitään elämää; kun toimittajat lopulta tavoittivat yhdistyksen puheenjohtajan Facebookin kautta, tämä ei osannut kertoa, mitä semmoinen etnofitness on, vaan ohjasi kysyjät miehensä puheille, joka, kuinka ollakaan, on entinen pitkäaikainen Nagykanizsan kaupungin apulaispormestari, tietenkin Fidesz-puolueen riveistä. Toimittajille kerrottiin, että kyseessä on unkarilaiseen kansanmusiikkiin ja tanssiin perustuva fitness-liikuntamuoto, jonka tarkoitus on tavoittaa myös nuoriso.

Etnofitness-projektiin kuuluu tanssiryhmä, koreografi ja fitness-valmentaja, ja tarkoitus on tuottaa 40-minuuttinen opetusvideo julkiseen levitykseen esim. kouluja ja kansantanssiryhmiä varten. Kuudesosan koko tuesta, eli kaksi miljoonaa forinttia (5456 € päivän kurssin mukaan), vie projektinvetäjän palkkio; tämä vetäjä on Csaba Kása, ministeri Káslerin lempilapsen Unkarilaisuuden tutkimusinstituutin asiantuntija, jonka varsinaista asiantuntemusaluetta on Unkarin historia vuosina 1867–1949. (Toimittajien tiedusteluun, mitä erityistä asiantuntemusta Kásalla on nimenomaan etnofitnessin suhteen, ei tullut vastausta.) Samoin kaksi miljoonaa saa ”organisaattorina” tuo edellä mainittu apulaispormestari-aviomies, pienempiä asiantuntijapalkkioita nostavat vielä iältään hyvin nuori kansantanssija sekä Transilvaniasta käsin projektia avustava koreografi.

Pikkusummiahan nämä ovat siihen suureen korruptioon verraten, joka Unkarin yhteiskunnassa jytyyttää. Tuoreiden uutisten mukaan pääministeri Orbánin perhe on entistä avoimemmin ottamassa paikkaansa rahahanojen ääreltä. Tähän astihan Orbán ja hänen lähipiirinsä ovat osallistuneet korruptioon bulvaanien välityksellä tai alihankkijoina; Viktor Orbánia arvellaan yleisesti Unkarin rikkaimmaksi mieheksi, mutta virallisesti hänellä ei ole nimissään juuri mitään. Nyt hänen pikkuveljensä Győző Orbán nuoremman firma voitti muhkean tarjouskilpailun kaasuverkon valvontajärjestelmien toimittamisesta.

Mutta etnofitness-uutinen toi silti mielenkiintoisen muistuman kymmenen vuoden takaa. Silloin Hesarin Nyt-liitteen toimittajat, joita oli ruvennut mietityttämään jatkuvasti erilaisia uusia liikuntamuotoja esiin nostava jumppabisnes (silloin kuuminta hottia taisi vielä olla zumba), ryhtyivät leikillään ideoimaan suomalaiskansallista, Gallén-Kallelan Kalevala-maalauksiin perustuvaa Ainobic-treeniä. Kun nyt luin näitä Unkarin uutisia, silmieni eteen nousivat välittömästi Hesarin jutun otsanauhainen nyrkki pystyssä Kullervon kirous -venytystä tekevä malli tai Lemminkäisen äidin punnerrukset. Se ero tässä vain on, että Ainobic oli tarkoitettu kilpailemaan kaupallisille liikuntamarkkinoille, unkarilaista etnofitnessiä taas tuotetaan valtion hallitsemien instituutioiden toimeksiannosta virkamiesten voimin kansalaisten verovaroilla. Ja ennen kaikkea se, että Ainobic oli vitsi, ”Elämä Palvelu Yhdistyksen” kehittämä etnofitness taas ainakin rahaliikenteen osalta totista totta.

Tästä on leikki kaukana

Eiköhän mennä suoraan asiaan, eli Itävallan ja Unkarin koronatilanteeseen. Joka näyttää häijyltä varsinkin Unkarin osalta.

Tämä diagrammi on ruotsalaisten SVT:n koronauutissivulta, jota jostain syystä olen tottunut seurailemaan. Käyrät näyttävät koronakuolleisuuslukuja suhteessa miljoonaan asukkaaseen, ja aikajana lähtee liikkeelle siitä päivästä, kun koronakuolleita kussakin maassa oli yksi miljoonasta. Unkarin korostettu käyrä osoittaa todella pelottavalla tavalla jyrkästi yläviistoon, ohi Italian ja USA:n, ja tavoittelee kohta Britannian ja Belgian lukemia.

Ei mikään ole ohi ennen kuin se on ohi, eikä tämä kirottu korona varsinkaan. Rokotukset ovat käynnistyneet, ensi viikolla pitäisi meikäläisenkin saada annos Astra Zenecaa. (Ja totisesti aion sen ottaa. Itävallassahan oli tämä Zwettlin tapaus, missä Astra Zenecalla rokotettu nainen kuoli veritulppaan, mutta siitä ei ymmärtääkseni ole minkäänlaista näyttöä, että kuolemantapaus olisi nimenomaisesti johtunut rokotuksesta.) Itävalta rokottaa kohtuullisen mukavalla vauhdilla, yli seitsemänsataatuhatta ihmistä eli kahdeksan prosenttia väestöstä on saanut ensimmäisen rokoteannoksen, eikä sairaaloiden teho-osastoiden vuodepaikoista ole vielä täynnä kuin alle puolet. Kolmannen aallon nousu on toistaiseksi ollut varsin maltillista. R(eff)-lukemakin, eli tuo luku, joka ilmaisee, montako muuta ihmistä kukin potilas keskimäärin tartuttaa, on vain hieman yli yhden.

ORF:n koronauutissivuston diagrammissa kellertävät pylväät näyttävät uusia positiivisia testituloksia päivää kohti, turkoosi käyrä kertoo R(eff)-luvun kehityksestä. Punaiset pystyviivat kertovat sulkutilojen tai ulkonaliikkumisrajoitusten julkistamisesta.

Erityisen reippaita itävaltalaiset ovat olleet järjestämään testausta. Der Standardin mukaan ”Itävalta on koronatestauksen maailmanmestari”, mutta asiantuntijat eivät ole tästä pelkästään ihastuksissaan. Ensinnäkin tässäkin pätee se sama kuin monissa muissakin terveydenhuoltotoimissa, eli innokkaimmin testeissä käyvät ne kunnon kansalaiset, jotka vähiten ottavat riskejä ja vähiten testejä tarvitsisivat, joten testien antama kuva tilanteesta voi olla vähän vino. Toiseksi useimmilla testiasemilla käytetty antigeeni-pikatesti ei ole kovin herkkä, eli se reagoi vasta siinä vaiheessa, kun viruskuormitus on noussut varsin korkeaksi. Niinpä negatiivisen testituloksen saanut voi jo kantaa alkuvaiheessa olevaa infektiota ja tartuttaa muita, mikä voi koitua oikeasti vaaralliseksi, jos syvät rivit alkavat yleisesti kuvitella, että negatiivisen testin jälkeen ei tarvitse välittää turvaväleistä sun muista suojatoimista.

Helmikuun alkupuolelta lähtien käynnissä on ollut varovainen ”Öffnung”, eli ravintolat ja matkailu ovat vielä kiinni, mutta myymälöitä, palveluja, harrastuksia ja tapahtumia on alettu varovasti ”avata”. Tällä hetkellä väitellään ravintoloiden ulkoterassien avaamisesta, sillä 7 päivän ilmaantuvuusluku on pitkästä aikaa noussut taas yli 200:n. Kovin kiikun kaakun on vielä kaikki.

Mutta toisenlaiselta näyttää Unkarin tilanne. Tänään meni siellä taas päivittäisten uusien tartuntojen ennätys rikki: 9444 uutta koronatapausta. Koronakuolemia ilmoitetaan päivittäin pitkästi toistasataa. Unkarissa kolmas aalto on jo noussut korkealle, ja terveydenhuoltojärjestelmä natisee liitoksissaan, niin kuin on natissut jo pitkään ja itse asiassa jo ennen koko koronapandemiaakin.

444.hu-uutissivusto ylläpitää omaa koronatilastopalveluaan, koska valtion virallinen koronatiedotus ei kuulemma kerro tarpeeksi eikä anna vertailukelpoisia tietoja. Sininen käyrä näyttää sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrää, punainen käyrä on päivittäisten uusien tartuntatapausten (musta pisteviiva) 7 päivän keskiarvo. Sairaalahoidossa olevista lähes yhdeksästätuhannesta potilaasta hengityskoneessa on 989, heidänkin lukumääräänsä osoittava käyrä on nyt noussut korkeammalle kuin koskaan ennen.

Riippumattomat uutissivustot kertovat, useampien unkarilaisten lääkärien suulla, että sairaalat alkavat tulla toimintakykynsä rajoille (niinpä, tästäkin on itse asiassa riippumattomassa mediassa kerrottu varmaan vuoden ajan…), potilaita joudutaan jo nyt priorisoimaan ja toivottomimmat jättämään tehohoidon ulkopuolelle (hallituksen koronakriisinyrkin mukaan tämä ei pidä paikkaansa). Erityisen pelottavaa on se, että huonossa kunnossa sairaalaan tuodaan jo perusterveitä kolme-nelikymppisiä, jopa pikkuvauvoja, ja lapsiakin on joutunut hengityskoneeseen.

Niin, ne hengityskoneet. Unkari hankki niitä jo aikoja sitten Kiinasta huomattavia määriä, oppositiopoliitikkojen ja riippumattoman median piipittäessä, että koneiden hinnoissa tuntui olevan valtavasti ilmaa, joten rahaa oli saattanut kadota jonnekin sopiviin taskuihin. Tuhansista hengityskoneista suurimman osan on väitetty olevan edelleenkin paketissa, sikäli kuin niitä oikeasti on edes toimitettu, ja todellinen ongelmahan on se, että hengityskonepotilaan hoitoon tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa ja näistä ihmisistä on jo ennestään huutava pula. 444.hu:n haastattelussa tehohoidon erikoislääkäri Tamás Svéd selittää, että tehostetussa hoidossa ei ole mieltä, ellei sitä anneta kunnolla ja koko ohjelmaa:

Yritänpä antaa esimerkin: putoavassa lentokoneessa on sata ihmistä ja kaksikymmentä laskuvarjoa. Voin repiä varjot hajalle ja ommella niitä uusiksi, pienemmiksi. Voin ratkaista tämän niin, että laskuvarjoja riittää kolmellekymmenelle, näin monta selviää hengissä, mutta jotkut saavat pahoja vammoja. Voin järjestää varjot neljällekymmenelle ihmiselle, silloin 25 selviää putoamisesta hengissä, mutta olen sentään pelastanut viisi ihmishenkeä enemmän kuin alkuperäiset 20, silti vähemmän kuin 30. Mutta jos yritän pelastaa tällä tavalla 50 ihmisen hengen, silloin kaikki kuolevat. Tätä rajaa ei voi ylittää, kun teho-osastoja laajennetaan.

Hengityskoneita siis on hankittu oudon kalliilla ja enemmän kuin pystytään käyttämään, ja tästä ovat ilmeisesti hyötyneet jotkut olig…, siis, isänmaalliset liikemiehet. Uusimpien väitteiden mukaan tämä hengityskonekorruptio puolestaan kytkeytyisi toiseen skandaaliin, josta riippumattomat tutkivat journalistit ovat viime päivinä kirjoittaneet, eli Kiinan rokotekauppoihin. Unkarihan on hankkinut muualla Euroopassa käytössä olevien Pfizerin ja Astra Zenecan rokotteiden lisäksi ”ystävävaltioiden” rokotteita, sekä venäläistä Sputnikia että kiinalaisen Sinopharmin tuotetta, piittaamatta siitä, että EU ei ole näitä toistaiseksi hyväksynyt (eikä kenties päästä Sputnikilla tai Sinopharmilla rokotettuja matkustelemaan vapaasti sitten joskus, kun rokotetuille ruvetaan avaamaan rajoja). Itse pääministeri Orbán poseerasi taannoin FB-sivullaan antaen ymmärtää, että hänet on rokotettu nimenomaan Sinopharmilla.

Sinopharm-rokote ei välttämättä ole sen huonompi kuin muutkaan, mutta arvostelijoiden mukaan siitä ei ole vielä riittävästi luotettavaa testaustietoa, ja itse asiassa Wall Street Journalin mukaan Arabiemiraateissa on ruvettu antamaan Sinopharm-rokotteista vielä ylimääräistä, kolmattakin annosta, koska joissain tapauksissa se ei näytä toimivan eli kehittävän riittävästi vasta-aineita. Isompi ongelma kuitenkin on se, että Sinopharm-kauppoihin näyttää liittyvän mehevä korruptioskandaali. Kiinalaista rokotetta ei ostettu Unkariin suoraan Kiinasta vaan välittäjäfirmalta, joka keräsi kaupasta melkoiset voitot. Tämän firman taustat ovat epäselvät ja osaksi hämärän peitossa, mutta sen johdossa ja lähistöllä pyörii väittämän mukaan samoja hieman hämäriä henkilöitä kuin hengityskonebisneksenkin ympärillä.

Tämän kohinan keskellä Unkarin hallitus yrittää sekä vakuuttaa kansalaisia tilanteen vakavuudesta että pitää yllä luottamusta virallisiin pandemiantorjuntatoimiin. Unkarin yleisradioyhtiön uutissivuston mukaan Brysseli on sählännyt rokotteiden hankinnassa ja toimituksessa, eli ”Brysselin byrokraatit tilasivat rokotetta liian vähän ja liian myöhään” (hallitusta lähellä olevan Századvég-ajatuspajan tekemän tutkimuksen mukaan tätä mieltä on 52 % unkarilaisista), Unkari taas on tehnyt viisaasti hankkiessaan rokotteita myös Venäjältä ja Kiinasta. (Samainen uutissivusto kertoo myös, että Kremlin mukaan Yhdysvallat liittolaisineen suunnittelee provokaatiokampanjaa Sputnik-rokotteen mustamaalaamiseksi…) Niinpä Unkarissa väestön rokottaminen eteneekin eurooppalaisessa vertailussa erinomaista vauhtia. Ainakin yhden rokoteannoksen saaneita on jo pitkästi toista miljoonaa.

Hyvä näin, tätähän me kaikki toivomme, että pandemia kaikkialla saataisiin pysähtymään. Tulkoon rokote sitten vaikka Pohjois-Koreasta, kunhan se toimii. Valitettavasti vain Unkarin rokotuskampanjoissa ei edelleenkään kaikki mene ihan kuin Strömsössä. Viime blogahduksessani kirjoitin viime viikonlopun suuresta juupas-eipäs-sekaannuksesta rokotuspisteillä. Tiettyä kaoottisuutta on ilmassa edelleen, päätellen kuvista, jotka Blikk-keltalehti tänään julkaisi ja joissa budapestilaisen sairaalan rokotuspisteelle jonottavassa joukossa ei turvaväleistä ole tietoakaan.

Toinen aalto

No niin, tässä sitä taas ollaan. Koronavirus leviää taas siihen tahtiin, että Itävalta on menossa lockdowniin. Hallituksen tiedotustilaisuudessa kerrottiin tänään uusista tiukoista rajoitustoimista. Tiistain vastaisena yönä keskiyöllä (maanantaina on vielä pyhäpäivä, Allerseelen) astuu voimaan joukko entistä ankarampia rajoituksia. Tähänkin asti turvavälejä on pitänyt noudattaa ja maskia pitää kasvoilla kaikissa julkisissa suljetuissa tiloissa, ei vain julkisissa liikennevälineissä ja kaupoissa vaan myös esimerkiksi alikäytävissä. Nyt menevät kiinni ravintolat ja hotellit, teatterit, museot ja kuntosalit. Juhlat ja kokoontumiset loppuvat kokonaan, vain kaksi ruokakuntaa kerrallaan saa tavata toisiaan (tosin viranomaiset eivät voi eivätkä halua mennä yksityiskoteihin tarkastamaan, miten isoja pippaloita siellä järjestetään). Lastentarhat ja alakoulut pidetään toistaiseksi auki, mutta oppi- ja korkeakoulut siirtyvät etäopetukseen. Yleinen ulkonaliikkumiskielto on voimassa iltakahdeksasta aamukuuteen: sen aikana asunnosta saa poistua vain töihin, välttämättömille asioille tai ostoksille. (Koiraa saa ulkoiluttaa ja itsekin käydä lenkillä.)

Onhan tämä taas rankkaa, etenkin siellä, missä turismi on ollut olennainen elinkeino. Hallitus väläyttelikin, että jos nämä rajoitustoimet onnistuisivat, voisi kenties jo joulukuussa hiihtokeskuksiakin ruveta avaamaan. Oppositiopuolueet, demareista oikeistopopulisteihin, ovat tietenkin tyytymättömiä ja moittivat etenkin hallituksen äkkinäistä ja omavaltaista toimintaa. ”Yhtä farssia ja täydellistä kunnioituksen puutetta parlamenttiryhmiä kohtaan”, tylytti oikeistoliberaalin (“nuoritävaltalaisen”) NEOS-puolueen puheenjohtaja Beate Meinl-Reisinger. Talouselämän edustajat vaativat selkeää toimintasuunnitelmaa; yrityksiä on toki rauhoiteltu lupaamalla, että marraskuun aikana liikevaihtotappioista korvataan 80%.

En ihmeemmin fanita oikeistokonservatiivista liittokansleri Kurzia, enkä ole ollut hirveän innoissani vihreiden toiminnasta hallituskoalition sivuvaununa. Tämän lockdownin osalta kuitenkin täytyy sanoa, että arvostan selkeää ja määrätietoista toimintaa. Etenkin luettuani uutisen siitä, että Itävallan anestesia- ja tehohoitolääkärien järjestö kiittää hallitusta tästä päätöksestä. Koronatapaukset ovat nimittäin olleet lisääntymässä siihen malliin, että kohta terveydenhuollon kapasiteetti uhkaa loppua ja joudutaan ns. triageen eli priorisoimaan potilaita – ja silloin, kuten koronan pahemmin koettelemissa maissa on nähty, kuolleisuus nousee ja semmoisiakin potilaita menehtyy, jotka muuten olisi pystytty pelastamaan. Tällä hetkellä Itävallassa on sairaalahoidossa koronapotilaita yli 1800 eli melkein kaksi kertaa niin paljon kuin ensimmäisen aallon aikaan huhtikuussa. Myös Itävallan lääkäriliitto on tyytyväinen lockdown-päätökseen. Tartuntaketjut pitää katkaista nyt, sanoo liiton puheenjohtaja Thomas Szekeres, jolla muuten on unkarilainen sukunimi.

Tätä aasinsiltaa myöten siis Unkariin, missä sairaalahoidossa on yli kaksi kertaa niin paljon koronapotilaita kuin Itävallassa. Päivittäisten tartuntojen määriä osoittavat käyrät ovat liikkuneet suunnilleen samoilla korkeuksilla ja näyttävät nyt Itävallassa olevan korkeammalla (31.10. Itävallassa 5349 uutta tartuntaa, Unkarissa 3908) – mutta tämä lienee harhaa, sillä Itävallassa tehdään testejä paljon enemmän kuin Unkarissa. Somessa leviää Győrin sairaalan lääkärin hätähuuto: sairaala alkaa olla käytännössä täynnä koronapotilaita, eikä tehohoitoon suinkaan joudu vain iäkkäitä ihmisiä vaan keski-ikäisiä ja nuorempiakin. Vaikuttaa siltä, kuin Unkarissa kuoltaisiin ja sairastuttaisiin pahemmin kuin Itävallassa – vai johtuuko tämä vain siitä, että omassa mediakuplassani ollaan alttiimpia puuttumaan Unkarin terveydenhuollon jo ennestäänkin surkeaan tilaan?

Korona-kuolonuhrien määrä päivittäin Itävallassa (sininen käyrä) ja Unkarissa (punainen käyrä) elokuun 20:nnesta lähtien. Zoltán Haszánin kaavio 444.hu-sivuston artikkelista.

Vielä perjantaiaamuisessa radiopuheessaan (tai ”haastattelussaan”) pääministeri Orbán oli kehaissut, että Unkarin koronatilanne on suorastaan ”jumalainen” verrattuna Belgian, Hollannin, Espanjan, Ranskan, Italian tai Itävallan tilanteisiin. ”Euroopassa on täydellinen sekasorto”, Orbán totesi tyytyväisenä. Niin kuin 444.hu-sivuston jutussa muistutetaan, itse asiassa Belgiaa lukuun ottamatta Unkarin koronakuolleisuus suhteessa väestön määrään on näitä mainittuja maita korkeampi. Positiivisten testitulosten määrässä Unkari näyttää olevan varsin hyvässä jamassa, mutta se tosiaankin lienee näköharhaa: Unkarissa 17,3% testeistä tuottaa positiivisen tuloksen, mikä viittaa siihen, että testejä tehdään liian vähän ja tartuntoja jää paljastumatta.

Unkarissakin toki kiristetään ensi viikon alusta alkaen maskipakkoa sekä ulkomailta saapuvien karanteenin valvontaa. Samaan aikaan terveydenhuollossa muhii todellinen kriisi, jota lokakuun alussa säädetty uusi laki ei suinkaan helpottanut. Lain tarkoituksena oli nostaa lääkärien palkkoja, mutta samalla lääkärien olisi pitänyt sitoutua uuteen sopimukseen julkisen terveydenhuollon kanssa ja luopua yksityisistä sivupraktiikoistaan (yli puolet Unkarin lääkäreistä harjoittaa sivutoimisesti jonkinlaista yksityispraktikointia, monet ansaitsevat tällä enemmän kuin varsinaisessa toimessaan). Tuoreessa kirjeessään hallitukselle Unkarin lääkäriliiton johto vaatii nopeaa korjausta tilanteeseen, joka koronakriisin takia on entistäkin vaikeampi. Liiton mukaan koronapotilaiden täyttämissä sairaaloissa on lääkäreistä jo huutava pula: koronaosastoilla on hätäapuna töissä jo hammas- ja silmälääkäreitä tai psykiatreja.

***

Kuka muistaa tämän kaiken myllerryksen keskellä Budapestissa jatkuvaa kulttuurisodan yhtä taistelua? Teatteri- ja elokuvakorkeakoulun opiskelijoiden kapina jatkuu yhä. Viikko sitten Unkarin kansannousun muistopäivän kunniaksi kadut täyttyivät mielenosoittajista. Esittävän taiteen ammattilaiset osasivat todella taitavasti rakentaa tyylikkään ja mieltäylentävän tilaisuuden. Verkosta näkemieni esitysten kohokohta oli ”Riippumattomien musiikkiakatemialaisten sinfoniaorkesterin” esittämä Beethovenin Egmont-alkusoitto –  tätä teosta oli kuulemma vuoden 1956 kansannousun aikaan soitettu radiossa koko ajan.

Tähän loppuun haluaisin kuitenkin laittaa viihteellisemmän musiikkinumeron. Sävelmä on vanha kunnon unkarilainen kansanlaulu A csitári hegyek alatt, sanat on tehnyt ”Unkarin Hector”, suurten ikäluokkien edistysmielinen trubaduuri János Bródy, esittäjinä ”Iron Street Band”. Tämä ”Rautakatu” on siis Vas utca, se katu, jolla teatterikorkeakoulu sijaitsee, ja laulun punaiset ja valkoiset ruusut ja kokardit viittaavat punavalkoiseen sulkuteippiin, jolla talon vallanneet opiskelijat sulkivat rakennuksen sisäänkäynnin ja josta on tullut koko kapinan tunnus.

Vas utcalla kukkivat
punaiset ja valkoiset ruusupuut.
Vas utcan pojat ja tytöt,
teihin katsoo koko maailma.
Vapaa on oleva yliopisto,
vapaan maan minä tarvitsen.
Vas utcan pojat ja tytöt,
teidän tähtenne sydämeni palaa.

Vas utcalla aukenivat
punavalkoiset ruusukkeet.
Ne julistavat, ne kertovat
että oikeus on voittava.
Vapaa on oleva yliopisto,
vapaan maan minä tarvitsen.
Vas utcan pojat ja tytöt,
teidän tähtenne sydämeni palaa.

Nolite timere

Unkarissa on nyt ilmoitettu koronapoikkeustilan loppuvan, heti kun pääministeri tarkemman päivämäärän ilmoittaa: tiistaina jätettiin parlamentin käsiteltäväksi poikkeustilan päättymistä koskeva lakiehdotus. Sen saatetekstissä myös selvin sanoin paheksuttiin sitä ”ennennäkemätöntä hysteriannostatusta” ja poliittista kampanjaa, jota asian johdosta oli Unkarissa ja ulkomailla harjoitettu. Toisin sanoen pääministeri Orbán päättää, milloin hätätila päättyy, joten aivan turhanaikaisia olivat ne opposition, politiikantutkijoiden ja ulkomaisen median väitteet, että poikkeustilalaki olisi merkinnyt diktatuuriin ja pääministerin mielivaltaan siirtymistä, eikö niin?

Koronapoikkeustilan ja sitä seuranneen kohun varjossahan nähtiin kaikenlaista, esimerkiksi varapääministeri Zsolt Semjénin parlamentille esittelemä kuuluisa salaattilaki, johon sisältyi muun muassa laajaa kohua ja kansainvälisiä protesteja nostattanut anti-transpykälä: väestökirjanpidossa otettiin käyttöön ”syntymäsukupuoli”, jonka muuttaminen on nimenomaisesti kielletty. Vähemmän verenmakuisia, silti kauaskantoisia päätöksiä on tehty kulttuurimaailmassa. Siellähän on jo jonkin aikaa raivonnut ns. kulttuuritaistelu eli tieteen ja taiteen alistaminen ideologiseen valvontaan laitos- ja rahoitusrakennetta muuttamalla.

Korkeakouluthan siirtyivät jo aiemmin ”inhimillisten voimavarojen” superministeriön (EMMI) alaisuudesta innovaatio- ja teknologiaministeriön haltuun. Siinä, missä EMMIä johtaa innoissaan ”kansallismielisen” vaihtoehtotieteen rajamailla hössöttävä setä, jonka pätevyys on koronakriisin aikana yhä useammin kyseenalaistettu, innovaatio- ja teknologiaministeri Palkovics taas tunnetaan tiukkana teknokraattina, ”työperustaisen yhteiskunnan” (maa ei tarvitse joutilasta haihattelijaälymystöä ja akateemisia työttömiä vaan sinikaulus- ja haalariväkeä saksalaisten autotehtaisiin) takuumiehenä, myös Unkarin Tiedeakatemian haudankaivajana.

Nyt Zsolt Semjén on jättänyt parlamentille uuden lakiehdotuksen, joka koskee Unkarin teatterikorkeakoulua eli Teatteri- ja elokuvataiteen yliopistoa (Színház- és Filmművészeti Egyetem). Innovaatio- ja teknologiaministeriön esityksen mukaan teatterikorkeakoulun toimintamallia on muutettava vastaamaan ajan haasteita (?) ja takaamaan riittävä laatu (?) sekä Unkarin kulttuurin kehitys (?). Ennen kaikkea: esityksen mukaan teatterikorkeakoulu muuttuisi säätiöpohjaiseksi yliopistoksi. Tämän ylläpitäjäsäätiön perustaisi hallitus ja sitä ohjaisi ministeri Palkovics, joka myös nimittäisi säätiön kuratorion johtajan ja jäsenet. Yliopiston kiinteistöt ja omaisuus siirtyisivät suoraan uuden säätiön omaisuudeksi – ja tässä, arvellaan unkarilaisessa somekuplassani, lienee koko uudistuksen perimmäinen tarkoitus.

Mutta tarkoitukseni ei tänään ollut vain leikkiä poliittista kommentaattoria vaan kertoa historiallinen tarina taustaksi eilen Hírcsárda-vitsiuutissivustolla näkemääni vitsiuutiseen. Siirrymme ensiksi vuoteen 1213, aikaan, jolloin Suomeen on vasta äskettäin tehty (sikäli kuin on) ensimmäiset puoliksi tarunomaiset ristiretket eikä piispanistuintakaan ole vielä siirretty Turkuun…

Unkarin kuningas Andreas (András, Endre) II:n sotaretkellä ollessa kuningatar Gertrud (Gertrudis) – syntyjään baijerilainen ruhtinatar Andechs-Meranin huonetta ja sukua, Unkarin myöhemmän kuninkaan Béla IV:n sekä Pyhän Elisabetin äiti – suututtaa Unkarin ylimystön istuttamalla omia sukulaisiaan tärkeisiin virkoihin, muun muassa pikkuveljensä Kalocsan arkkipiispaksi. Unkarin herrat ovat baijerilaisten röyhkeydestä niin raivoissaan, että alkavat suunnitella kuningattaren murhaamista; näistä tapahtumista on József Katona kirjoittanut kansakunnan 1800-luvun klassikkokaapin päällä kököttävän näytelmän Bánk bán, jonka pohjalta Ferenc Erkel sävelsi oopperan.

Ennen toimeen tarttumista salaliittolaiset haluavat kuitenkin kysyä valtakunnan hengellisen mahtimiehen, Esztergomin arkkipiispan Johannes (János) Meranialaisen mielipidettä hankkeesta. Piispa, joka ei halua ottaa turhia riskejä, päkistää hädissään latinankielisen kannanoton, josta sittemmin tuli euroopankuulu esimerkki onnistuneesta monitulkintaisuudesta: REGINAM OCCIDERE NOLITE TIMERE BONUM EST SI OMNES CONSENTIUNT EGO NON CONTRADICO. Koska tuohon aikaan ei välimerkkejä liiemmin käytetty, tekstin voi jaksotella ja ymmärtää kahdella tavalla. Joko: ”Kuningatarta tappaa ette saa pelätä. Hyvä on, jos kaikki ovat yhtä mieltä, minä en vastusta.” Tai: ”Kuningatarta tappaa ette saa. Pelätä on hyvä. Jos kaikki ovatkin yhtä mieltä, minä en. Vastustan.”

Ensimmäisen tulkinnan mukaisesti salaliittolaiset tarttuivatkin toimeen, ja kuningatar Gertrudis toimitettiin hengiltä hoviväen metsästysretken yhteydessä. Kuningas Andreas rakennutti vaimovainajalleen upean sarkofagin nykyisen Pilisszentkeresztin alueella Budapestin lähistöllä sijainneeseen, turkkilaisvallan aikana tuhoutuneeseen cistersiläisluostariin. Syylliset joutuivat tuomiolle, mutta ainakin jotkut salamurhasta syytetyistä, myös näytelmän ja oopperan sankariksi nostettu Bánk, Kroatia-Slavonian baani eli käskynhaltija, selvisivät omaisuuden takavarikolla ja pääsivät myöhemmin takaisin kuninkaan suosioon. Arkkipiispa Johannes, joka kirkonmiehenä oli maallisen lain ulottumattomissa, kutsuttiin paavi Innocentius III:n eteen vastaamaan osallisuudestaan kuningattaren murhaan, mutta tekstin kakkostulkinnan mukainen selitys meni läpi ja piispa selvisi seuraamuksitta.

Tarina arkkipiispan moniselitteisestä kannanotosta tuli tunnetuksi muuallakin Euroopassa, ja sen tietävät yhä kaikki sivistyneet unkarilaiset. Siihen viittasi eilen myös vitsiuutissivusto Hírcsárda:

”Sairaaloiden vuodepaikkoja tyhjentää ette saa pelätä on hyvä”. Miklós Káslerin 11. käsky.

Muutama viikko sittenhän toteutettiin sairaaloissa ”sotaharjoitus” eli laajamittainen vuodepaikkojen tyhjennysoperaatio odotettavissa olevien koronapotilaiden varalta. Media ja some täyttyivät kauhutarinoista: kipeästi kuntoutuksen tai ammattilaishoidon tarpeessa olevia toipilaita, kroonikkoja ja kuolevia oli lykätty hätääntyneiden omaistensa hoiviin ilman kunnon aihetta – sillä tuhansia tehohoitoa kaipaavia koronapotilaita ei vielä ole sairaaloihin ilmestynyt. Ministeri Kásler tosin on itse lääkäri, mutta hänen asiantuntevuuttaan on kriittisessä mediassa epäilty jo aikoja sitten. Näitä epäluuloja kiteyttää viittaus Káslerin omaan väitteeseen: 70–80% kuolemaan johtavista taudeista olisi vältettävissä noudattamalla kymmentä käskyä.

Esztergomin arkkipiispa Johannes aikoinaan selvisi selittämällä. Ministeri Káslerin selviytyminen ei ole vielä yhtä varmaa. Viime päivinä hänelle on monesti povailtu potkuja, ja kritiikkiä on sadellut ei vain oppositiolta vaan myös esimerkiksi Unkarin Lääkäriliitolta, joka ei laisinkaan tykkää siitä, miten Kásler yrittää vetäytyä vastuusta ja selitellä sairaalapaikkojen tyhjennysoperaatiota kunkin sairaalan lääkärien yksittäisiksi päätöksiksi. Toistaiseksi kuitenkin Kásler on saanut tukea korkeimmalta taholta: muutama päivä sitten pääministeri Orbán parlamentin kyselytunnilla suorastaan ylisti Káslerin ”vaistoa” ja väitti, että jonkun toisen ministerin komennossa kriisi olisi ollut paljon pahempi ja kuolonuhreja paljon enemmän.

Toki Kásler voidaan vielä siirtää syrjään sillä sekunnilla, kun Viktor Orbán niin päättää. Mutta toistaiseksi näyttää siltä, että miesten peleissä ei muutaman siviiliuhrin henki paljoa paina, oli kyse sitten kroonikkovanhuksista ja terminaalivaiheessa olevista syöpäpotilaista tai biologis-dynastisen tehtävänsä jo täyttäneestä kuningattaresta.

Vaihtoehto- ja valtapopulismia

Muutama päivä sitten tuli kuluneeksi vuosi kuuluisan Ibiza-videon julkistamisesta. Saksalaisille lehdille vuodetussa aineistossa, joka oli kuvattu jo pari vuotta aiemmin, Itävallan oikeistopopulistisen Vapauspuolueen (FPÖ) johtaja Heinz-Christian (HC) Strache ja parlamenttiryhmyri Johann Gudenus istuivat iltaa ibizalaisessa huvilassa viehättävän naishenkilön luona, joka väitti olevansa venäläisen oligarkin sukulaistyttö, ja alkoholin ja testosteronin vaikutuksesta puhuivat läpiä päähänsä. Suunniteltiin, miten tuolloin (2017) tulossa olleet Itävallan vaalit käännettäisiin FPÖ:n voitoksi median “orbánisoimisen” avulla, esimerkiksi keltalehti Kronen Zeitungin haltuunotolla, ja puhuttiin kauniin venakon isojen rahojen sijoittamisesta hieman puolihämäriin bisneksiin, mistä myös FPÖ voisi saada osansa. Videon julkistaminen laukaisi poliittisen suurskandaalin ja kaatoi ensin Strachen, sitten koko hallituksen. Syksyllä 2019 uusien vaalien jälkeen edelleen huikeasti suosituimpana puolueena porskuttava oikeistokonservatiivinen Kansanpuolue (ÖVP) joutui vaihtamaan kumppania ja valitsi vaaleissa komean comebackin tehneet Vihreät. Uuden hallituksen yhteistyö ei ole ollut ongelmatonta, mutta koronakriisi on antanut sillekin tilaisuuden osoittaa vahvaa johtajuutta, ja kannatusluvut ovat ilmeisesti yhä ihan mukavat.

Vuosi on kulunut, ja Strache, joka toukokuussa 2019 luopui kaikista poliittisista tehtävistään pyydellen kansalta ja vaimoltaan murtuneena anteeksi kaikkia toilailujaan, on nyt tosissaan yrittämässä takaisin politiikkaan. Mitä muuta voisi tehdä mies, joka on suurimman osan aikuisikäänsä ollut ammattipoliitikkona pyrkimässä valtakunnan korkeimmalle pallille (ja lopulta melkein sinne päässytkin: Ibiza-skandaalin iskiessä Strache oli pienemmän hallituspuolueen puheenjohtaja ja varaliittokansleri)? Ja mitä muuta voisi tehdä populistipuolue, jonka kannattajat tyypillisesti seuraavat nimenomaan karismaattista johtajaa? FPÖ:n johtajana Strachea seurannut Norbert Hofer, joka muutama vuosi sitten oli aivan vähällä tulla valituksi liittopresidentiksi, on taitava ja suosittu, mutta ilmeisesti hänellä ei ole Strachen rouheaa charmia, pistävää katsetta ja kaljatelttayleisön metakan ylitse kantavaa käheää ääntä.

Vajaa viikko sitten Strache oli yhtenä keskustelijana tv:n ajankohtaisstudio-ohjelmassa Im Zentrum, jossa aiheena oli tapaus Ibiza ja yleisesti politiikan moraali. Se oli aika hämmentävää katsottavaa. Strache ei yrittänytkään keskustella aiheesta korkeammalla abstraktiotasolla vaan käytti puheaikansa kiivaisiin puolustuspuheisiin: hän on käyttäytynyt typerästi ja huonosti mutta ei ole tehnyt mitään juridisesti väärää, videomateriaali, josta suuri yleisö on nähnyt vain pienen murto-osan (koko paketin julkistamisen estää Saksan laki, videolla kun esitetään mm. loukkaavia kommentteja nimeltä mainituista henkilöistä), vääristelee hänen toimintaansa, ja tämä kaikki on pelkkää ajojahtia häntä vastaan. Erityisesti mieleeni syöpyi yksi kohtaus: Irmgard Griss, eläkkeellä oleva entinen korkeimman oikeuden puheenjohtaja, sittemmin sitoutumaton (ja varsin hyvin menestynyt) presidenttiehdokas vuoden 2016 vaaleissa ja vuosina 2017–2019 porvarillis-liberaalin NEOS-puolueen kansanedustaja, nosti tyylikkään isoäidillisesti sormensa ja huomautti, että herra Strache, tuota, mitä te nyt teette, me juristit kutsumme venire contra factum proprium. Latina meni ehkä Strachelta ohi, kysymyshän on siitä, että länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan ei käy päinsä ensin itse tehdä tai sanoa yhtä ja sitten väittää päinvastaista.

Tulossa on siis uusi näytös poliittisessa teatterissa, kun Strache seuraa oppimestarinsa Jörg Haiderin jälkiä ja perustaa tai perustuttaa oman ”sinisen tulevaisuuden” kilpailemaan entisen puolueensa kannattajista. Viime joulukuussa syntyi DAÖ, Die Allianz für Österreich (määräisen artikkelin die epätavallinen käyttö lyhenteessä herätti vähän hämmästelyä ja kysymyksiä, yritetäänkö tällä lyhennevalinnalla ottaa etäisyyttä Saksan oikeistopopulistien AfD-puolueeseen, Alternative für Deutschland). Sen perustajat olivat Strachen kannattajina tunnettuja FPÖ:n miehiä, ja yleisesti arveltiin, että puolueesta tulisi uusi poliittinen koti Strachelle, joka siinä vaiheessa oli perusteellisesti riitaantunut vanhan puolueensa kanssa. (Ibiza-skandaalin lisäksi julkisuudessa reposteltiin Strachen ja hänen Philippa-rouvansa leveänpuoleista elämää, jota varten oli FPÖ:ltä nostettu melkoisia palkkioita ja kulukorvauksia.) Nämä arvelut ovat nyt vahvistuneet: vähän aikaa sitten Strache ilmoitti asettuvansa entisen DAÖ:n pääehdokkaaksi tulossa olevissa Wienin osavaltiovaaleissa, ja puolueen nimikin on nyt Team HC Strache – Allianz für Österreich.

Oikeusvaltion perinteet eivät tietenkään paljoa paina, kun populismi jyrää. Tietty osa FPÖ:n kannattajista on ollut nimenomaan fanaattisia HC Strachen seuraajia, ja tätä kannattajajoukkoa yritetään nyt irrottaa vanhasta puolueesta, joka – näin selitti äskettäin uuteen Strache-puolueeseen loikannut wieniläinen FPÖ-valtuutettu – on Strachen myötä menettänyt sielunsa. Wienin osavaltiovaaleista tänä syksynä tulee mielenkiintoiset, vaikka en millään jaksa uskoa, että HC Strache voisi tosissaan olla tavoittelemassa pormestarin paikkaa.

***

Itävallan poliittinen populismi on kuitenkin pikkujuttu siihen verrattuna, mitä vähitellen aukenevan rajan takana Unkarissa tapahtuu. Siellä populistit ovat vallassa, ilkeä yleisradio ja muu valtamedia ei pääse heitä piinaamaan, ja korruptio sekä mahdolliset hämärät kähminnät ulkomaisten tahojen kanssa pidetään tiukasti piilossa. Sekä Paksin ydinvoimalan venäläisten luotottamaa laajennusta että kiinalaisten rahoittamaa Budapest–Belgrad-rautatietä koskevat asiakirjat ovat tiukasti salaisia tai ainakaan mediaa ei päästetä niihin käsiksi.

Kriittistä tiedonvälitystä eli ”fake newsia” sanan trumpilaisessa mielessä on Unkarissa nyt ruvettu panemaan kuriin myös uuden koronapoikkeuslain suomin keinoin. Uuden lain tuoma rikosnimike mahdollistaa koronatorjuntatoimia haittaavien ”valeuutisten” (álhír) tai ”pelotteluhuhujen” (rémhír) levittäjien rankaisemisen jopa muutaman vuoden vankeustuomiolla. Valtion yleisradioyhtiön ykkösuutiskanavalla on oma ”valeuutisvahti”-palstansa. Siellä aivan asiallisestikin kumotaan oikeita valeuutisia (koronavirus ei todellakaan tuhoudu yli 25 asteen lämpötilassa, niin kuin jossakin on väitetty), mutta myös mäiskitään olkiukkoja (lännen valtamedia on väittänyt, että Unkarin parlamentti ei poikkeustilan takia kokoontuisi, mutta kyllä se kokoontuu) ja käydään kiivasta puoluepoliittista väittelyä.

Palstan mukaan 444.hu-sivuston haastattelu, jossa oppositiopoliitikot arvostelevat kärkkäästi koronakriisin hoitoa Unkarissa, ”kuhisee valeuutisia”. Itse asiassa haastateltujen väitteet ovat osaksi mielipide- ja näkökulmakysymyksiä. Sitoutumattoman kansanedustajan Bernadett Szélin mukaan Unkarissa ei ole pätevää, ammattimaista (szakmai) kriisijohtoa, ja tätä väitettä voi toki perustella; toisaalta hallitus on todellakin perustanut asiantuntijoista koostuvia ”toimintaryhmiä”. Ja kun oppositioedustaja Ákos Hadházy syyttää hallituksen taannoista sairaaloidentyhjennysoperaatiota potilaiden heitteille jättämisestä, jolla on voinut olla kohtalokkaat seuraukset, uutispalsta väittää vastaan, että ”akuuttia hoitoa tarvitsevia ei ole kotiutettu sairaaloista”. Miten akuutti hoito sitten määritelläänkin, riippumattomassa mediassa on ollut järkyttäviä kertomuksia heikkokuntoisten tai kuolevien pakkokotiuttamisesta. Orosházan sairaalasta esimerkiksi lähetettiin omaistensa hoiviin muistisairas ja puoliksi halvaantunut 72-vuotias, joka muutaman tunnin kuluttua kuoli. Sittemmin ministeri Miklós Kásler on puolustautunut väittämällä, että missään vaiheessa ei ylhäältä käsin ole määrätty potilaspaikkoja tyhjennettäväksi, vaan lääkärit ovat kotiuttaneet potilaita oman ammatillisen harkintansa mukaisesti. Hetkinen – vielä äskettäinhän Semmelweis-yliopiston rehtori kehui tyhjennysoperaatiota ”onnistuneeksi sotaharjoitukseksi”? (Venire contra factum proprium…)

Mutta ei vain yleisradioyhtiön ”valeuutisvahti” väännä kättä oppositiopoliitikkojen ja riippumattoman median kanssa siitä, miten kriisinhallintatoimia ja niiden nimityksiä pitäisi oikein tulkita. Paljon suurempaa huolta on herättänyt se, että poikkeuslain nojalla on tehty ainakin kaksi pidätystä, joihin liittyi kotietsintöjä ja tietokoneiden ja puhelimien takavarikointeja: Gyulan kaupungissa ilmeisesti paikallisen fideszläisen pormestarin ilmiannon johdosta poliisi kävi hakemassa kotoaan Momentum-oppositiopuolueen aktivistin János Csóka-Szűcsin, joka oli arvostellut sairaalapaikkojen tyhjennysoperaatiota Facebookissa. Szerencsin seudulla taas poliisit pidättivät paikallisen eläkeläismiehen András Kusinszkin, samoin Facebook-postauksen johdosta. Molemmat ovat sittemmin päässeet vapaiksi eivätkä viranomaiset ole heitä enää hätyyttäneet, mutta riippumattomassa mediassa kauhistellaan: ovatko taas palanneet ne ajat, kun aamunkoitteessa ovikello soi ja musta auto saapui noutamaan sitä onnetonta, joka oli erehtynyt arvostelemaan hallitusta?

Kenties syvimmälle ihmisen pahuuden pohjamutiin tunkeutuu kuitenkin kiistellyn ns. salaattilain (salátatörvény) 33. pykälä, jota nyt kauhistellaan ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Kyseinen, poikkeustilan varjolla pikapikaa läpi runnottu laki on ”salaatti”, koska siihen sisältyy erittäin sekalainen kokoelma muutoksia ja lisäyksiä lukuisiin eri lakeihin, tupakkalaista tekijänoikeuslakiin. 33. pykälä koskee vuoden 2010 väestörekisterilakia, johon tulee olennainen lisäys.

Väestökirjanpidon mukaisiin henkilötietoihin on tallennettava ”sukupuolen” sijasta ”syntymäsukupuoli” (születési nem). Se määräytyy ”ensisijaisten sukupuolitunnusmerkkien tai kromosomin (sic) perusteella”, ja sitä ei voi muuttaa.

En ensinnäkään ymmärrä, miten tätä lakia pannaan toimeen niissä tapauksissa, joissa syntyvän lapsen biologinen sukupuoli on epäselvä tai biologiset sukupuoliominaisuudet jollakin tavalla epätyypilliset – intersukupuolisia on ymmärtääkseni pieni mutta ei häviävän pieni vähemmistö, joidenkin näkemieni arvioiden mukaan jopa prosentti tai pari syntyvistä lapsista. Miten esimerkiksi CAIS-ihmiset, joilla on miehen kromosomit mutta naisen keho, pitäisi luokitella? Ja jos vastasyntyneen lapsen sukupuoli on vahingossa määritetty väärin, koska jalkojen välissä on sattumoisin jotain vähän poikkeavan näköistä, eikö edes ilmeistä erehdystä enää myöhemmin saa korjata?

Vielä paljon järkyttävämpää on kuitenkin se, että tämä laki käytännössä tekee transseksuaaleille sukupuolen virallisen korjaamisen mahdottomaksi. Esimerkiksi fyysisesti mieheksi syntynyt transnainen, vaikka miten kokisi olevansa nainen ja eläisi naisen elämää, on paperien mukaan yhä mies eikä saa virallisesti käyttää naisen nimeä. Ilmeisesti myös ei-binaarit, siis ihmiset, jotka eivät halua lukea itseään kumpaankaan sukupuoleen, pakotetaan pysymään syntymäsukupuolen mukaan joko miehinä tai naisina.

Ja miksi ihmeessä tämä pykälä pitää juuri nyt saattaa voimaan? Jonkinlaisesta arvopoliittisesta eleestähän tässä on kysymys. Ns. perinteisten perusarvojen mukaiset sukupuoliroolit ovat populistien symbolinen työkalu, jolla rakennetaan muutosten, kriisien ja katastrofien keskellä kuvaa tutusta ja turvallisesta maailmasta. Tässä meidän yhteiskunnassamme asiat ovat niin kuin kansa ne terveellä maalaisjärjellä ymmärtää – miehet ovat miehiä ja tykkäävät rassata autoja, naiset ovat naisia ja tykkäävät ommella sohvatyynyjä. Ja sitä uhkaa nyt niiden, joidenkin outojen ”eliittien” ja elämästä vieraantuneiden yliopistoihmisten, juurettomien kosmopoliittien ja Tiedättekylläkeiden katala juoni, gender-ideologia, joka haluaa tuhota perinteiset perheet ja avioliitot tekemällä sukupuolesta täysin suhteellisen ja mielivaltaisen käsitteen.

Moderni sukupuolentutkimus kyllä perustuu siihen, että sosiaalinen sukupuoli (gender) on paljon mutkikkaampi asia kuin biologinen sukupuoli (sex): mieheys, naiseus tai muunsukupuolisuus ihmissuhteissa, kulttuurissa ja yhteiskunnassa eivät ole kiinni pelkästään siitä, mitä kunkin housuista löytyy. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oma sukupuoli-identiteetti olisi tuosta vain päätettävissä tai muutettavissa tai että ”poikkeavan” sukupuoli-identiteetin valitseminen ylipäätään olisi pelkkää muotikikkailua tai ”genderpropagandan” harhautusta. Sukupuolivähemmistöjen etujärjestöt ovat vuosikymmenten mittaan tehneet ankarasti töitä tuodakseen esiin sen kärsimyksen, jota tukahduttaminen, syrjintä ja väkisinlokerointi ovat aiheuttaneet. Nyt tätä työtä ollaan Unkarissa mitätöimässä ja sukupuolivähemmistöjä painamassa takaisin kaappiin ja maan alle, siihen entisajan maailmaan, jossa ei ollut vain tyytyväisiä miehekkäitä miehiä ja naisellisia naisia vaan myös hämmentyneitä ja onnettomia ihmisiä kamppailemassa salattujen ja kiellettyjen mielitekojensa kanssa ja ihmettelemässä, keitä he oikein ovat ja mikä heissä on vikana.

Tämä transkieltopykälä tuntuukin ennen kaikkea järjettömältä julmuudelta. Vaikka miten halutaan rakentaa identiteettipolitiikkaa, jonka kulmakivenä on käsitys miesten ja naisten perinteisistä heteronormatiivisista rooleista perheenisinä ja -äiteinä, onko siitä huolimatta ihan pakko kiusata pientä vähemmistöä ja tehdä sen elämä entistäkin vaikeammaksi? Katoaako perinteisistä perheistä onni, rauha ja rakkaus ja perinteisistä avioliitoista pyhyys (katolisten avioliittojen kyseessä ollen suorastaan niiden sakramenttiluonne), meneekö tavallisilta miehiltä mieskunto ja muuttuvatko tyytyväiset cis-heteronaiset hysteerisiksi lepakoiksi, jos pieni murto-osa kansasta saa elää toisella tavalla tai toisenlaisissa parisuhteissa ja perheissä?

Tätä tarkoitin ”ihmisen pahuuden pohjamudalla”. Viktor Orbán on taitavana populistihallitsijana osannut käyttää hyväkseen vihan ja pelon lietsontaa. Siihen tarvitaan vain vihan kohde, jonka kimppuun kansaa voi usuttaa. Maailman valuuttarahasto IMF ja ”Brysselin byrokraatit” olivat liian kaukana ja liian kasvottomia, György Soros toimi paremmin, etenkin yhdistettynä ”migranteista” maalailtuihin kauhukuviin. Mutta Soros on jo vanha mies, asuu jossakin merten takana eikä enää loputtomiin ole keskuudessamme, ”migrantteja” taas ei – jatkuvasta pelottelusta huolimatta – ole pitkiin aikoihin ilmestynyt Unkarin rajoille vuoden 2015 pakolaiskriisin veroisina laumoina. Unkarilaisessa somekuplassani jotkut jo uumoilevat Orbánin tai hänen propagandapoliittisten neuvonantajiensa etsivän uutta vihollista, joka olisi sopivan konkreettinen ja sopivan lähellä, mutta myös riittävän pieni ja avuton – ja vertailevat uutta anti-translakia natsien rotulakeihin.

PS. Unkarin trans- ja interseksuaalisten ihmisten puolesta on käynnistetty verkossa vetoomus, jonka voi allekirjoittaa täällä.

Jumalanpilkkaa?

Koronavirusepidemia nosti Unkarissa uutiskuviin sekä uusia henkilöitä että uusia elementtejä. Hallituksen virallinen ”kriisinyrkki”, operatív törzs, on jo totuttu näkemään poseeraamassa kameroiden ja mikrofonien edessä merkillisissä tummanharmaissa puhujanpöntöissä, jotka muistuttavat muovisia kukkaruukkuja. Ja tämän joukon keskushenkilöitä on uusi valtakunnallinen julkkis, korkein (sotilaallinen) lääkintäviranomainen (országos tisztifőorvos) Cecília Müller, arkisen näköinen kuusikymppinen nainen, jonka vähemmän glamouröösistä habituksesta veistetyt vitsit sopivat mainiosti yhteen niiden vitsien kanssa, joita väännetään hänen tilaisuudesta toiseen vaihtuvista erivärisistä jakkupuvuistaan. (Mutta tämmöisessä asemassa olevan naisen ulkoisesta olemuksestahan väännetään vitsejä joka tapauksessa, oli se millainen hyvänsä.)

Tämä koronakriisin visuaalinen ilme yhdessä tiettyjen virallisen kriisinhoidon piirteiden kanssa inspiroi sosiaalidemokraattisen Népszava-lehden pilapiirtäjän Gábor Pápain tämännäköiseen murjaisuun:

”Kriisipöntössä” seisova Cecília Müller katselee ristiinnaulittua Jeesusta ja toteaa kuivasti: Alapbetegsége függőséget okozott, eli hieman vapaasti kääntäen ‘Perussairaudesta johtuvaa riippuvuutta!’. ”Riippuvuuden” lääketieteellisenä terminä yhdistäminen Jeesuksen ristillä riippumiseen on, kuten Pápailla usein, vähän väkisin väännettyä huumoria, ei mitään ykkösluokan verbalistiikkaa. Mutta kuvan olennainen vitsi ei olekaan tässä.

Piirroksessa sen varsinainen kohde Cecília Müller kuvataan vähättelemässä ristiinnaulitun kärsimyksiä ja selittelemässä, että ne johtuvat jostakin muusta kuin siitä, mikä näyttäisi olevan ajankohtainen syy. Unkarin uutisia seuranneelle tästä nousevat välittömästi mieleen ne lukemattomat syytökset, joita on kohdistettu Unkarin hallituksen tapaan hoitaa koronaviruskriisiä. Virallisia tilastoja on epäilty kaunistelluiksi, sillä testejä on tehty paljon vähemmän kuin muualla Euroopassa. Kuten Müller vielä pari viikkoa sitten sanoi, koko väestöä ei kannata testata, ”mikään testi ei kerro, voivatko taudin oireet ilmestyä parin päivän päästä”. Ennestäänkin toivottomasti aliresursoidut sairaalat ovat jo pitkään pelänneet koronakriisin räjähtämistä käsiin, ja näiden pelkojen lisäksi tunteita on kuohuttanut merkillinen sairaalapaikkojen tyhjennyskampanja, jolla tuhansia potilaita, heikkokuntoisia ja jatkuvaa hoitoa tarvitsevia toipilaita ja kuolevia, pikavauhtia heitettiin ulos sairaaloista kauhistuneiden omaistensa hoiviin. Viranomaisten kriisitoiminta on siis viestinyt julmuutta ja ylimielistä kärsimysten vähättelyä.

Toisaalta ristiinnaulittu Jeesus on piirroksessa myös muistuttamassa niistä ”kristillisistä arvoista”, joihin Unkarin nykyinen hallitus koko ajan vetoaa ja joiden pimeä puoli on rivien välissä koko ajan mukana: sekä sentrooppalaiseen poliittiseen ”kristillisyyteen” perinteisesti sisältyvä antisemitismi (”kristillinen” tai ”kristitty” ei tarkoita vain tietyn vakaumuksen omaavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan identifioituvaa vaan usein erityisesti ”ei-juutalaista”) että maahanmuuttovastaisessa politiikassa käytelty islamofobia. Puhumattakaan kristinuskon nimissä harjoitetusta tiedevastaisuudesta ja huuhaasta, jonka alalla on kunnostautunut etenkin terveysasioista vastaava inhimillisten voimavarojen ministeri Kásler. Orbánin hallitus on vuosikausia rakentanut operatiivista yhteistyötä perinteisten kirkkokuntien kanssa, erityisesti reformoidun (johon pääministeri Orbán itse kuuluu) sekä roomalais-katolisen kirkon (jota lähellä on pienempi hallituspuolue, kristillisdemokraattinen KDNP). Myös Cecília Müller oli, ennen nopeaa nousuaan korkeisiin viranomaistehtäviin, pitkään toiminut pikkupaikkakunnan yleislääkärin ammattinsa ohella paikallisen katolisen seurakunnan maallikkoaktivistina.

Luterilaisella blogisivustolla Kötőszó taidehistorioitsija Zsuzsanna Zászkaliczky ottaa kantaa Pápain piirrokseen. Hän ei ole järin ihastunut siihen, että julkikristityn Cecília Müllerin henkilökohtaista vakaumusta ivaillaan, mutta muistuttaa, että ristillä riippuvan, kärsivän Kristuksen kuvassa ei sinänsä ole mitään pilkkaavaa eikä epäkunnioittavaa. Näinhän kristikunta on tottunut kuvaamaan Vapahtajaa, ”kipujen miestä ja sairauden tuttavaa”, jonka ”perussairaus” oli nimenomaan siinä, että hän auttoi kärsiviä ja lopulta otti koko ihmiskunnan synnit kantaakseen. Tässä mielessä hänen ”perussairautensa” todellakin saattoi hänet ristille riippumaan – ja pilakuvan pilkka sisältää tietyn totuuden hivenen.

Piirroksen tarkoitus ei siis ole ivata ristiinnaulittua Jeesusta eikä häneen uskovia vaan Unkarin hallituksen epäinhimillistä koronakriisipolitiikkaa, joka ei lainkaan sovi yhteen sen väitettyjen kristillisten arvojen kanssa. Minusta piirroksen Cecília Müller on kuin peilikuva Jeesuksen opetuspuheen viimeiselle tuomiolle tulevista syntisistä. Nämä kyselivät hämmentyneinä: ”Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?” – koska eivät olleet ymmärtäneet, että kärsivä Kristus on läsnä kaikessa kärsimyksessä. Piirroksen Cecília Müller puolestaan vähättelee ja turhentaa Kristuksen kärsimyksiä samaan tapaan kuin hänen edustamansa valtiovalta vähättelee ja halveksii koronapotilaiden tai koronaepidemian varjolla sairaaloista heitettyjen potilaiden kärsimystä… Jotenkin näin tämän piirroksen siis voisi minun mielestäni ymmärtää. Tai sitten voisi kuunnella pilapiirtäjää Gábor Pápaita itseään, joka selittää näin:

Omaa persoonaani koskeviin mielipiteisiin en välittäisi puuttua, mutta koska hallituksen median yksikään työntekijä ei ole uskaltanut jättäytyä syrjään lynkkauskampanjasta, olen selityksen velkaa.

Katsotaanpa siis, mitä kuvassa näkyy. Kuvassa on virallinen toimija Cecília Müller sekä ristiinnaulitunkuva (ei siis elävä Jeesus vaan häntä esittävä veistos). Kuvassa on yksi ainoa puhuja, Müller, joka selittää Jeesuksenkin kuoleman samoin kuin kaikki tähänastiset kuolemantapaukset, jonkin perussairauden syyksi (tästä on nähty jo yksilön oikeuksia ja tietosuojaa loukkaavia esimerkkejä, on viitattu diplomaatin alkoholismiin ja nuoren naisen ylipainoon, puhumattakaan erään sairaanhoitajan tragediasta). Piirros ei siis sano Jeesuksesta mitään sellaista (eikä pane häntä sanomaan tai tekemään mitään sellaista), mikä olisi noloa tai nöyryyttävää hänen kannaltaan tai häneen uskovien kannalta, ei mitään rienaavaa. Tämä piirros arvostelee Cecília Mülleriä. Se ei tietenkään välttämättä merkitse, että minä olisin oikeassa, nimestäni huolimatta en usko paavilliseen (pápai) erehtymättömyyteen, mutta siinä tapauksessa minun ei kuulu pyytää anteeksi kristityiltä vaan Cecília Mülleriltä.

Mutta tietenkin voi myös takertua kuvan päällimmäiseen kerrokseen eli ristiinnaulitun ”riippuvuudesta” väännettyyn typerähköön vitsiin. Näin ovat innolla tehneet useat hallitusta lähellä olevat tahot. Kristillisdemokraattisen KDNP:n parlamenttiryhmän varajohtaja Imre Vejkey piti jo asiasta tiedotustilaisuuden, jossa ilmoitti haastavansa Népszava-lehden oikeuteen tämän piirroksen takia. Vejkeyn mielestä kuvan tarkoitus on toisaalta pilkata Jeesusta, toisaalta provosoida kansaa ja lietsoa vihaa (?!). Myös toinen KDNP:n edustaja, vainottujen kristittyjen asioista vastaava valtiosihteeri (tämmöinen virka todellakin on olemassa Unkarin pääministerin kansliaministerin alaisuudessa) Tristan Azbej julisti Facebookissa:

On niitä, joiden mielestä läntisessä maailmassa ei ole kristinuskon vastaisuutta, se on pelkkää sepitettä. Valitettavasti he ovat väärässä…

Ääriliberalismin rinnalla myös kommunistisen puoluevaltion heijastumat elävät yhä. Tiedän hyvin, että tämä Népszavan graafinen ”luomus” on todellisuudessa ”vain” primitiivistä ja halpamaista provokaatiota, mutta tiedän myös, että sen takana piilee äärimmäisyysideologia, joka on valmis ilmaisemaan vihaansa vaikkapa konkreettisina tekoina, jos se vain olisi mahdollista. Siksi on vastuutonta olla vaiti. Ja siksi me emme tule kenenkään mieliksi emmekä kenenkään painostuksesta vastedeskään antamaan periksi: tehtävämme on vastustaa kristittyjen vainoa ja kristinuskonvastaisuutta. 

Näin kansan, tai sen tyhmimpien ja naiiveimpien kerrosten, ärtymys sen johdosta, että pyhiä asioita käytetään poliittisten vitsien veistelyyn, voidaan vaahdottaa suoranaiseksi vihapropagandaksi jotakin kuviteltua uskonnonvastaista äärimmäisyysideologiaa vastaan, jonka kannattajat ovat muka valmiita suorastaan fyysisesti käymään kristittyjen kimppuun. Voi hyvänen aika. Unkarilaisista suurin osa nykyään lienee aktiivisen uskonnonharjoituksen suhteen lähinnä eriasteisen välinpitämättömiä. Ja vaikka unkarilaiseen(kin) somesyötteeseeni aina välillä pulpahtelee modernin pöhköateismin ilmentymiä (tarkoitan tällä siis pöhköfundamentalismin vastapoolia, näitä ylikasvuisia kakaroita, joiden on pakko jokaiseen uskontoa tai kirkollista kulttuuria sivuavaan juttuun tunkea jokin älykäs kommentti tyyliin ”Raamattu on satukirja, oli mullakin pienenä mielikuvituskaveri, hö hö höö”), en usko Unkarissa edes pienen aktiivisten vapaa-ajattelijoiden joukon unissaankaan kaavailevan mitään kristittyjen vainoja.

Fyysistä vainoamista itse asiassa suunnitellaan aivan muualla. ”Kansallisradikaali” nettiradio Szent Korona Rádió kertoo yleisölleen (linkki tässä ylempänä linkittämässäni blogikirjoituksessa), että Népszavassa on ilmestynyt ”vasemmistolurjus” Gábor Pápain ”Jeesusta rienaava” pilapiirros, ja kehottaa:

Jos joku sattuisi tietämään hänen osoitteensa tai puhelinnumeronsa, pyydämme lähettämään sen osoitteeseen radio@szentkoronaradio.com! Olisi semmoisiakin, jotka voisivat käydä hänen luonaan kylässä… Päivitys: Gábor Barcsa-Turner, HVIM:n [”Kuusikymmentäneljä lääniä”, oikeistoradikaali nuorisoliike, jonka nimi viittaa entisen Suur-Unkarin alueeseen] johtaja ilmoitti Szent Korona Rádiólle, että myös HVIM-läiset ”jäljittävät” kyseistä henkilöä, sillä hekin mielellään vähän juttelisivat tämän liberaali-kansankiihottajan kanssa…

Mutta palatakseni hallituskoalition edustajan Facebook-postaukseen: Lopullisesti aivoni nyrjähtivät, kun näin Azbejn käyttävän ilmausta ”kommunistinen puoluevaltio” (kommunista pártállam). ”Puoluevaltio” on osuva nimitys ns. reaalisosialismin aikaisille rakenteille: oli (nimelliset) vaalit, oli parlamentti ja presidentti, mutta todellisuudessa valtaa käytti kommunistinen puolue, jonka johtaja oli maan todellinen päämies ellei peräti diktaattori. Sopii aiheellisesti kysyä, miten tämä eroaa nykyisestä järjestelmästä, jossa valtapuolueen johtaja on jo kymmenen vuotta pääministerinä hallinnut maata ja pyörittänyt puoluekoalitionsa superenemmistöllä parlamenttia mielensä mukaan. Siitä puhumattakaan, miten älytöntä on yksinvaltaisen hallitsijan hovista käsin ruveta esittämään pientä urheaa uhria, joka ei alistu eikä anna vaientaa itseään.

Kammottavin johtopäätös: ei tässä ”kansan oikeutetun närkästyksen” vaahdottamisessa taida oikeasti kovinkaan monille olla kysymys uskonnollisista arvoista, pyhyyden kokemuksesta tai sen loukkaamisesta. Eivätkä vallanpitäjätkään niin tyhmiä ole, että kuvittelisivat suurten kansanjoukkojen oikeasti hermostuvan siitä, että ristiinnaulitun ”riippuvaisuudesta” väännetään vitsiä. Aivan samoin kuin entiseen maailmanaikaan piti toistella sosialismin iskulauseita ja heilutella kuvaannollisia tai todellisia punalippuja, aivan samoin nykyään sekä vallanpitäjät että kansa tietävät, että kysymys ei ole aatteellisista sisällöistä vaan poliittisen lojaaliuden osoittamisesta.

Kovaa väittelyä parlamentissa ja sotaharjoituksia sairaaloissa

Yhä enemmän ihmettelen sitä, miten erilaisista todellisuuksista käsin Unkarin tapahtumia nykyään voidaan seurata. Sunnuntaina Unkarin Helsingin-lähetystön Facebook-päivittäjä taas kerran hermostui Helsingin Sanomien toimituksen Unkari-kritiikkiin. Jo jonkin aikaa Unkarin hallituksen puolestapuhujat ovat piesseet samaa olkiukkoa: ”länsimaiden liberaalilehdistö väittää Unkarin parlamentin lakanneen toimimasta, mutta lällällää, parlamentti oppositioineen päivineen kokoontuu jatkuvasti”. Nyt julistettiin näin:

Kommenteissa enimmäkseen suomalaiset ja suomenunkarilaiset ”Unkarin-ystävät” aplodeeraavat: hyvä hyvä, tämä oli oikein Hesarin kaltaiselle punavihreän roskapropagandan levittäjälle! Edelleen löytyy myös niitä, jotka uskovat, että nykyisen Unkarin poliittisissa kiistoissa kysymys on ”kommunismista” kolmenkymmenen vuoden takaisessa merkityksessä, ja joille on turha selittää, että entisaikojen kommunistisen diktatuurin tyyliä (johtajakultti, valtiovaltaa näennäis-edustuksellisissa rakenteissa käyttelevä puolue, kaikkialle syöpynyt korruptio ja valehtelu) ja työkaluja (tunteisiin vetoava propaganda, jota välittää etenkin valtion yleisradioyhtiö, sotaretoriikka ja viholliskuvien rakentelu) käyttelee nykyään ”kommunisminvastaisuudellaan” kehuskeleva Unkarin hallitus itse.

Katsotaanpa, mitä tässä ”kovassa väittelyssä koronaepidemian vastaisista toimista” sitten tapahtui. Videossa, joka ainakin vielä eilen oli nähtävissä sekä Facebookissa että esimerkiksi 444.hu:n artikkelissa, Párbeszéd-oppositiopuolueen kansanedustaja Tímea Szabó kysyy ensin, miksi pääministeri Orbán ei ole itse paikalla vastaamassa kysymyksiin. (No, ehkä Orbán vastaisi niin kuin joulukuussa 2017 vastasi toisen oppositioedustajan tiukkaan kysymykseen suhteistaan rahanpesu- ja terrorismikytköksistä epäiltyyn liikemieheen: ”Hauskaa joulua!”) Szabó jatkaa kysymällä, miksi Unkarin koronakuolleisuusluvut ovat moninkertaiset vastaavassa tilanteessa oleviin toisiin Euroopan maihin verraten ja mihin ovat kadonneet ne hengityssuojaimet ja muut varusteet, joiden saapumisesta hallituksen käsissä olevassa mediassa koko ajan raportoidaan mutta joista Unkarin terveydenhuollossa on jatkuva pula. Tähän jälkimmäiseen kysymykseen Szabó alkaa itse vastata luettelemalla kohteita, joihin Unkarin hallitus on lähettänyt suojavarusteita avustuksena: rajantakaisille unkarilaisseuduille, Kroatiaan ja Pohjois-Makedoniaan. (Koska maahanmuutto. Ihan totta: pari viikkoa sitten Skopjessa ulkoministeri Szíjjártó ilmoitti Unkarin lahjoittavan Balkanin valtioille satojatuhansia hengityssuojaimia, koska jos nämä eteläiset naapurimaat heikentyvät, ne eivät pysty vastustamaan ”laittoman maahanmuuton painetta”.) Mutta kesken tämän luettelon alkaa Fidesz-puolueen penkeiltä kiivas kättentaputus, joka ei tuumaakaan loppua. Valtapuolueen sedät aplodeeraavat opposition naisedustajan hiljaiseksi: hänen puheenvuorolleen varattu aika kuluu loppuun eikä puhemies myönnä jatkoa vaan katkaisee Szabón mikrofoniyhteyden ja kuittaa ivallisesti, että myrskyisille suosionosoituksille hän ei mahda mitään. Myös Szabón seuraavan puheenvuoron, kertoo 444.hu, puhemies keskeytti sen ”alatyylisyyden” vuoksi. (Puhemies Kövér, tuo tosielämän Rauno Repomies, on puolueen vanhaa ydinryhmää, pääministerin opiskeluaikaista ydin-kaveripiiriä, jonka valta siis ulottuu joka paikkaan.)

Näin toimii ”parlamentaarinen demokratia” Unkarissa. Parlamentti on toki olemassa ja kokoontuu, mutta poikkeuslain aikana – jonka voimassaololle ei ole asetettu takarajaa – hallituksen ei tarvitse siitä välittää. Parlamentissa on voimaton oppositio, jonka edustajat voivat (jos voivat) käyttää kriittisiä puheenvuoroja mutta saavat siitä palkakseen ivaa ja simputusta. Näin ”kovasta väittelystä” tulee pelkkää epätoivoista sirkusta; seurattuani viime vuodet niitä näyttäviä nöyryytyksiä, joita opposition edustajat joutuvat nielemään, olen alkanut jossain määrin ymmärtää niitä unkarilaisia, joiden mielestä kaikki poliittinen oppositiotoiminta on pelkkää vallanpitäjien viikunanlehtenä toimimista. Ja tietenkin parlamentti on kansan valitsema, mutta vaaleilla, joihin liittyi erinäisiä epäselvyyksiä, ja vaalimatematiikalla, jolla vajaa puolet äänistä muuttuu kahdeksi kolmasosaksi mandaateista. Niin kuin monet riippumattomat kriitikot ovat jo pitkään korostaneet: Unkarin demokratia on muuttunut tyhjäksi kuoreksi ja kulissiksi jo ennen kohuttua ”diktatuurilakia”.

***

Mitä Tímea Szabón mainitsemiin koronakuolleisuuslukuihin tulee, tilastoja on tietenkin mahdoton vertailla niin kauan kuin tehtyjen testien määrä ylipäätään Unkarissa on Euroopan alhaisimpia. Eilen ilmestyneen artikkelin mukaan Unkarissa koronatartunnan saaneista joka toinen olisi sairaalahoidossa ja kuolleisuusprosentti kymmenen kieppeillä, mikä tietenkään ei voi merkitä muuta kuin että testattujen joukko on pieni (väestöstä noin puoli prosenttia) ja sisältää suhteettoman runsaasti selviä tapauksia. Mediassa ja somessa on liikkunut erilaisia arveluja siitä, miksi Unkarin terveysviranomaiset eivät erityisemmin panosta väestön testaamiseen: onko syynä testien riittämätön saatavuus vai halutaanko tartuntatilastot pitää mahdollisimman alhaisina?

Selvää kuitenkin on, että koronatauti leviää Unkarissakin pelottavassa määrin. Pääministeri Orbán on asiantuntijoihin vedoten jo ilmoittanut, että taudin huippu olisi odotettavissa 3. toukokuuta. Siihen mennessä, vakuuttaa Orbán, asianmukaista hoitoa tulevat saamaan kaikki tarvitsevat, eikä kenenkään tarvitse pelätä. Sairaaloihin on nimittäin järjestetty tilaa melkoisella äkki-iskulla, mikä puolestaan on nostattanut aikamoisen äläkän.

Pari viikkoa sitten tuli julkisuuteen määräys, jonka mukaan sairaaloiden vuodepaikoista 60% (myöhemmin täsmennettiin: aluksi 50%, mitä sitten korotettaisiin kymmenen prosenttiyksikön verran) olisi tyhjennettävä tulevia koronaepidemiapotilaita varten. Sairaalanjohtajia ja ylilääkäreitä, jotka yrittivät uhmata käskyä, uhattiin potkuilla, eikä pelkästään uhattu. Kenties suurimman kohun nostatti valtakunnallisen kuntoutussairaalan johtajan Péter Cserhátin erottaminen: Cserháti ei ollut vain arvostettu spesialisti vaan myös pitkän linjan oikeistokonservatiivinen poliitikko, joka aiemmin oli toiminut varavaltiosihteerinä ja hallituksen komissaarinakin, ja jopa jotkut Fidesz-puolueen merkkihenkilöt arvostelivat hänen erottamistaan avoimesti.

Käytännössä tyhjentämispäätöstä joutui tietenkin toteuttamaan suoritusporras. Viikko sitten somesyötteeni täyttyi kauhutarinoilla siitä, miten lääkärit ja hoitajat itsekin itku kurkussa joutuivat heittämään potilaansa epätoivoisten omaisten hoiviin, joiden olisi minimaalisella varoitusajalla yks kaks järjestettävä kotiinsa märkivähaavaisen tai vielä kuntoutusta tarvitsevan leikkaustoipilaan, terminaalivaiheessa olevan syöpäpotilaan tai sekavan, ympärivuorokautista valvontaa vaativan pidätyskyvyttömän muistisairaan hoito. ”Miten minä hoidan puoliksi halvaantunutta isääni 200 kilometrin päästä?”, kommentoi Index-uutisportaalille tilannetta eräs omainen. Lisää kauhutarinoita löytyy esimerkiksi ”epidemian takia ulosheitettyjen” Facebook-ryhmästä  sekä anonyymien aktivistien perustamalta sivustolta mitortenikakorhazakban.hu (mi történik a kórházakban, ‘mitä tapahtuu sairaaloissa?’).

Samaan aikaan asiantuntijat ihmettelevät, tarvitaanko kaikkia näitä tyhjennettyjä vuodepaikkoja ja mikä tämän tempauksen takana itse asiassa on. Asiantuntijat näkevät sairaaloiden tyhjennysoperaation takana monia mahdollisia syitä: Ehkä ajatuksena ei niinkään ollut vapauttaa potilaspaikkoja kuin keventää jo ennestäänkin ylityöllistettyjen lääkärien ja hoitajien taakkaa. Tai sitten hallitus on jostain syystä yliarvioinut odotettavissa olevat potilasmäärät – tai sitten tarkoitus onkin epidemian varjolla vähentää sairaaloiden potilaspaikkoja. Tämä kuitenkin vaatisi perhelääkäri- ja kotihoitopalvelujen kehittämistä. Index-uutissivuston haastattelemat asiantuntijat kysyvätkin, miten omaistensa vastuulle heitettyjen potilaiden kotihoito järjestetään. Sinänsä Unkarin sairaaloissa makaavista potilaista kenties kymmenen prosenttia voitaisiin oitis siirtää kotihoitoon, jos asianmukaisesti koulutettua hoito- ja tukihenkilökuntaa olisi saatavilla, mutta jo tähänkin asti siitä on ollut puutetta. Massakotiutusten myötä kotihoitajien määrä olisi pitänyt nostaa moninkertaiseksi.

Melkoista someraivoa on nostattanut lääketieteellisen Semmelweis-yliopiston rehtorin kommentti. Hallituksen mediamaailmaan kuuluvalle Pesti Srácok -keltasivustolle antamassaan haastattelussa rehtori, professori Béla Merkely oli nimittänyt sairaaloiden tyhjennysoperaatiota onnistuneeksi ”sotaharjoitukseksi” (hadgyakorlat). Tässä ehkä ollaan asian ytimessä. Koronapandemian ansiosta maa on voitu julistaa sodan kaltaiseen poikkeustilaan. Sodassa totellaan eikä kysellä tai käydä kansalaiskeskustelua. Ei edes ”kovaa väittelyä” parlamentissa.