Rottauutisia, osa 2

huhtikuu 30, 2019

Ennen kuin siirryn päivän varsinaiseen asiaan, on pakko jatkaa viimekertaisesta rottateemasta. Samaan aikaan kun oikeat eläinmaailmaan kuuluvat rotat leviävät ympäri Budapestin viemäreitä, kellareita ja roskiksia (koska pääkaupungin tuholaistorjunnan sai hoitaakseen pätevän sijasta sopiva firma), Unkarin politiikassa puhutaan vertauskuvallisista rotista. Tämän käynnisti muutama päivä sitten ATV-kanavan keskusteluohjelmassa vieraillut sosialistipuolue MSZP:n kansanedustaja Ildikó Bangóné Borbély (tai Borbély-Bangó, tai miten tämä unkarilainen nimityyppi nyt halutaan kirjoittaa: hänen oma sukunimensä on siis Borbély ja hän on ilmeisesti naimisissa Bangó-nimisen hemmon kanssa). Näin:

ATV: Jos viesti on niin selkeä ja yksiselitteinen, että EU:n rahoja varastetaan, ja hallitus, nykyinen hallitus varastaa EU:n rahoja, eikö niin, miten voi olla mahdollista, että Fidesz-puolueen kannatus jatkuvasti nousee?

Bangóné: Sanonpa vain yhden lauseen, kun kerran tuli sanotuksi: Unkarissa on paljon rottia. Kun kerran tämä rottateema on noussut esille täällä Budapestissa. Eikä vain Budapestissa.

ATV: Hyvä on, siis mitä tämä tarkoittaa?

Bangóné: Kukin ajatelkoon tästä niin kuin haluaa. Se pitäisi pysäyttää, myös tämä rottainvaasio, sillä ne pystyvät aiheuttamaan Unkarissa paljon vahinkoa, ja ovat jo aiheuttaneetkin viime aikoina.

Rottaongelman tai korruption sijasta on siis viime päivät julkisuudessa jauhettu siitä, keneen Bangóné Borbély oikein viittasi: tarkoittiko hän rotilla poliittisia päättäjiä, Fidesz-puoluetta vai peräti, varjelkoon, Fidesz-puoluetta äänestävää kansaa. Fidesz on tietenkin tarttunut tilaisuuteen ja päivitellyt julkisesti, miten sosialistit solvaavat ja halventavat miljoonia kunnon unkarilaisia. Muutaman päivän mietittyään MSZP on päättänyt tarttua savuavaan aseeseen ja julistaa, että todellakin voi puhua rottahallituksesta: rottia eivät ole harhaan johdetut äänestäjät vaan korruptoituneet, vihaa lietsovat, Unkarin aseman Euroopassa vaarantavat Fidesz-päättäjät. Muu unkarinkielinen media ja some sitten kiistelee siitä, kuka oikeasti on sanonut ketä rotaksi ja saako näin tehdä. Ilmeisesti tämä kielikuva – ihmisten vertaaminen rottiin – on niin väkevä, että se tappaa asiallisen poliittisen keskustelun kertalaakista.

***

Mutta tänään halusin varsinaisesti kirjoittaa Itävallan tapahtumista ja etenkin mediasta, erityisesti taas kerran suosikkitoimittajastani Armin Wolfista, jonka Itävallan yleisö tuntee yleisradioyhtiö ORFin tv-uutislähetysten (ZiB eli Zeit im Bild) ykkösankkurina. Nykyiselle hallitukselle ja etenkin koalition junioripuolueelle, oikeistopopulistien FPÖ:lle, parlamentaarisesti valvottu ORF on ollut piikki lihassa jo pitkään, ja tästä ärtymyksestä suuri osa henkilöityy Armin Wolfiin. Mokoma Rotfunk vasemmistolaisine ja kulttuurimarxistisine toimittajineen (polkupyöräilyä ja kiviterapiaa eivät ”perusitävaltalaiset” tietääkseni vielä ole tässä yhteydessä hoksanneet mainita) edustaa juuri sitä ”valehtelevaa ja mädättävää valtamediaa”, jonka sijasta FPÖ:ssä enemmän suositaan sen omia somekanavia tai hätätilassa myös skandaalinjanoista keltalehdistöä, kuten suosittua ja surullisenkuuluisaa Kronen Zeitungia. ORF:n suitsiminen myös sen itsenäistä rahoitusta rajoittamalla on FPÖ:n päätavoitteita; äskettäin puoluejohtaja Strache julisti taistelevansa kuin leijona lupamaksujen poistamisen puolesta.

ZiB-studiossa on viime viikkoina haastateltu kaikkien puolueiden eurovaalien kärkiehdokkaat, ja viime viikolla oli vuorossa FPÖ:n Harald Vilimsky. Tästä haastattelusta nousikin melkoinen äläkkä; pääkohdat kertoo Wolf blogissaan, ja saksantaitoiset löytävät koko haastattelun transkription täältä. Jo ennen tätä haastattelua oli hallituspuolueiden kesken koettu eräänlainen pieni koalitiokriisi, jonka virikkeenä olivat viime postauksessani kuvaillun Braunaun rottarunon lisäksi myös viime päivinä paljastuneet FPÖ:n johtoportaan suhteet äärioikeistolaisiin identitääreihin (”hipsterifasisteihin”, kuten heitä joskus kutsutaan).

Samaan aikaan kierteli itävaltalaisessa somessa Steiermarkin osavaltion FPÖ:n nuorisojärjestön levittämä kuva: ”Traditio lyö migraation!” Kuvassa etualalla kansainvälisiä käsimerkkejä näyttelee Steiermarkin vaakunaeläin, 1100-luvulta lähtien (kyllä!) tunnettu ”punasarvinen hopeapantteri” (kyllä!), ja sen takana poseeraa iloisena nuori, hm, arjalaisen näköinen pariskunta kansallispuvussa. Taustalla kohoaa uhkaavia islamin symboleja, ja nuorenparin ympärillä liikehtii harmaita häijynnäköisiä olentoja, jotka ilmeisesti edustavat maahanmuuton vaaroja.

Nämä kuvan hahmot Wolf studiossa näytti Vilimskylle, eikä tämä nähnyt kuvassa mitään rasistista tai moitittavaa. (“Vanha juttu, ei tuo Steiermarkissa ketään kiihdytä… Mitä pahaa tuossa on?”). Niinpä Wolf halusi kysyä, mitä mieltä Vilimsky on erityisesti etualalla näkyvän koukkunokkaisen tyypin yhtäläisyyksistä natsiajan juutalaiskarikatyyreihin. (Näistä ZiB:n graafikko oli valinnut esimerkiksi natsien propagandalehti Der Stürmerin kannessa aikoinaan kuvatun ahneen juutalaisroiston.) Tästäkös Vilimsky hermostui.

“Siis tämmöisen rinnakkaisuuden näkeminen, herra Wolf, tämä on törkeyden huippu. Kun te otatte tähän Stürmeristä kuvan, asetatte sen nuorisojulisteen rinnalle ja synnytätte vaikutelman, että me olisimme lähellä kansallissosialismia … tämä on jotakin, mikä ei voi jäädä ilman seurauksia. (…) Tämä on ylipäätään jotakin, mitä en ole vielä koskaan ORF:ssa kokenut. Tämä on pohjanoteeraus. Tämä, mitä te, herra Wolf, teette, on kaikkien rajojen tuolla puolen… Minusta tämä on kertakaikkinen skandaali.”

Haastattelu kuitenkin jatkui; Wolf ehti vielä kysyä muun muassa Vilimskyn maksetuista ilmoituksista äärioikeistolaisten lehdessä, FPÖ:n tunnetusti läheisistä Venäjä-suhteista ja sopimuksesta Putinin “Yhtenäisen Venäjän” kanssa – se ei kuulemma ole yhteistyösopimus vaan vain “Memorandum of Understanding” – sekä sitoutumattoman FPÖ-ulkoministerin Karin Kneisslin asemasta. Kneissl, Lähi-Idän asiantuntija ja arabisti, joka taannoin kohautti kutsumalla itsensä Vladimir Putinin vieraaksi häihinsä, ei ole suostunut kertomaan, äänestääkö eurovaaleissa itse FPÖ:tä, ja puolueen väitetään harkitsevan hänelle potkuja – tämän Vilimsky kuitenkin kiisti.

Haastattelu päättyi kohteliaisiin kiitoksiin ja hyvästelyihin, mutta asia ei todellakaan jäänyt tähän. Seuraavana päivänä Vilimsky kertoi lehdistölle, että jos hän olisi ORF:n pääjohtaja, hän antaisi Wolfille oitis kenkää. FPÖ:n johtaja ja varaliittokansleri HC Strache nimitti haastattelua ”vastenmieliseksi”, ja entinen tv-toimittaja ja tv-kasvo Ursula Stenzel, joka vaikutettuaan ensin pitkään konservatiivipuolue ÖVP:ssa eräänlaisena Itävallan Eva-Riitta Siitosena loikkasi FPÖ:n riveihin, vertasi Wolfin haastattelua natsien ”kansantuomioistuimeen”. Itse ORF:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, FPÖ:n Norbert Steger, ehdotti Wolfille määräaikaista vapaaehtoista jäähyä ja piti hänen Vilimskylle esittämäänsä kysymystä ”perverssinä”. Wolf itse lähti haastattelun jälkeen muutaman päivän lomamatkalle. Sen aikana hänen virtuaaliset postilaatikkonsa täyttyivät viesteistä, joista ylivoimaisesti suurin osa oli kiittäviä ja kannustavia – näin hän kertoo blogissaan – mutta sekaan mahtui myös erään herrasmiehen koko nimellään lähettämä kannanotto: “Terve miksi te ette ole vielä saanut orfilta potkuja senkin. Rotta paska huoran penikka.”

Palasimme rottateemaan tai asiallisen poliittisen keskustelun puutteeseen. Olisi taas niin helppo jäädä ruotimaan sanojen ja ilmausten loukkaavuutta tai päivittelemään julkisen keskustelun raaistumista, pohtimaan, kuka saa sanoa kenelle miten pahasti ja miksi. Tämä ehkä liittyy siihenkin, että monien ihmisten käsitys kielestä on eräänlaisen magian leimaama: ikään kuin kuviteltaisiin kielen nousevan suoraan todellisuudesta, sanojen olevan jonkinlaisessa luonnollisessa suhteessa kuvaamiinsa ilmiöihin. Mutta oikeastihan kyse ei ole siitä, saako ihmistä verrata rottaan. Ei myöskään siitä, saako toimittaja jäädä jankkaamaan joistakin pilapiirroksista ja niissä esiintyvien hahmojen nenän käyryysasteesta (koukkunenäisiä hahmoja esittävistä pilapiirroksistahan on FPÖ:n johdon yhteydessä ollut puhetta ennenkin) vai pitääkö hänen keskustella haastateltavan poliitikon kanssa tämän keskeisistä vaaliteemoista (kuten Wolf haastattelun loppupuolella latasi Vilimskylle: ”Te yritätte pitää vaalipuhetta. Se ei nyt onnistu.”).

Armin Wolf käytti toimittajan vapautta tarttuakseen kipeään teemaan: demokraattisena puolueena esiintyvän FPÖ:n läheisiin vaikka pontevasti kiistettyihin suhteisiin uusnatsismin tai natsismin perinnön kanssa. Puolueen nuorisojärjestön RFJ:n kotisivulla komeilevassa piirroksessa (se löytyy Steiermarkin RFJ:n sivulta edelleen) olennaista ei ole se, minkämuotoisia neniä piirtäjä saa piirtää, vaan se, minkälaisilla keinoilla puolue pyrkii vetoamaan ja vaikuttamaan ja minkälaiseen yleisöön. Se älähdys, jonka vertaus natsiajan kuvakieleen FPÖ:n ja sen kannattajien riveissä nostatti, osoittaa, että kalikka on kalahtanut. Ja tästä viime kädessä on kysymys: yleisön oikeudesta riippumattomaan tiedonvälitykseen, ja toimittajan vapaudesta heiluttaa kalikkaa ja tehdä juuri niitä kysymyksiä, jotka saavat haastateltavan hermostumaan. Sanat ovat tekoja.

Mainokset

Tapahtuipa eräänä päivänä Unkarin mediassa

helmikuu 5, 2019

Samalla, kun Unkarin Tiedeakatemian kohtaloa on mediakuplassani kauhisteltu, sen reunoilla on nähty surullisenhupaisa kohtaus. Aloitetaanpa suosikkipakinoitsijani Péter Konokin lastusta, joka sijoittuu (puolifiktiiviseen?) Neuvostoliiton historiaan:

Vuosi 1938. Aljoša kulkee Punaisella torilla, kun äkkiä ilmestyy jostain kuorma-auto, lavalla joukko väkeä, nämä vilkuttavat, heiluttavat kaulaliinojaan, huutavat: ”Alas Stalin! Kuolema tyrannille! Alas diktatuuri!!!”

Aljoša juoksee perään: Odottakaa, minäkin tulen!

Hän tavoittaa kuorma-auton, ojentaa kätensä, lavalla seisojat vetävät hänet ylös. Aljoša on riemusta suunniltaan: Nyt riittää sorto! Eläköön vapaus!!! Sitten hän kääntyy toisten puoleen: Entä nyt? Minne nyt mennään?

Toiset katsovat häntä hämmentyneinä. Miten niin minne? Mitä sinä oikein ajattelit? Meitä viedään Lubjankan kellareihin teloitettavaksi…

En ymmärrä, miksi tämä tuli mieleeni, kun ajattelin István Vargaa, Fidesz-puolueen (nyttemmin entistä) mediayhtiön kuraattoria. Eihän häntä selvästikään olla ampumassa.

Niin, István Varga. Fidesz-puolueen tukipylväs, kunnon kristillis-konservatiivinen herrasmies, joka syksyllä 2012 parlamentissa käydyssä käsittämättömässä perheväkivaltakeskustelussa kunnostautui toteamalla, että jos naiset palaisivat kotiin ja synnyttäisivät kaksi-kolme, mieluummin neljä-viisi lasta, niin heitä kunnioitettaisiin eikä perheväkivallasta olisi puhettakaan. (Muistelen myöhemmin jostain kuulleeni, että Varga itse oli ottanut – pikkukaupungissa jonkin verran juoruja nostattaneen – eron vaimostaan ja lastensa äidistä ja vaihtanut nuorempaan.) Pakko tähän on vielä kerran laittaa jo silloisessa kirjoituksessani julkaisemani meemi:

varga.jpg

”En minä halunnut lyödä. Se ei vain synnyttänyt tarpeeksi lapsia.”

Sittemmin Varga oli esillä tässäkin blogissa, kun historiantutkija Bálint Hómanin patsashankkeesta keskusteltiin vuonna 2015. Hóman, jonka rehabilitointia Varga oli ollut puuhaamassa, oli Horthyn Unkarin merkittävimpiä historioitsijoita, todellakin ansioitunut tiedemies, mutta myös sivistynyt herrasmies-antisemitisti, joka sympatisoi natsi-Saksaa, vaati juutalaislakien tiukentamista ja osallistui myös poliittisena vaikuttajana siihen juutalaisten syrjinnän institutionalisoimiseen, jolla rakennettiin tietä Unkarin holokaustille.

Ja äskettäin Varga pääsi tärkeään asemaan, kun Unkarin mediakenttää jälleen kerran järjesteltiin uudelleen. Aiemmin vallanpitäjien lähipiirien mediaoligarkeille kuuluneita lehtiä, radio- ja tv-asemia siirtyi uuden ”Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiön” (Közép-Európai Sajtó és Média Alapítvány, KESMA) hallintaan. Tähän uuteen mediamonopolikeskittymään kuuluvat muun muassa entinen äärioikeistohörhö-tv-kanava Echo TV, Viktor Orbánin entisen lähioligarkin Lajos Simicskan entinen (ja ns. Gecigaten jälkeen hallitusta kiivaasti kritisoinut) uutiskanava HírTV, hallituksen äänitorvena tunnettu sanomalehti Magyar Idők, useimmat paikallislehdet sekä ilmaisjakelulehti Lokál, merkittävä konservatiivisivusto mandiner.hu samoin kuin raivopopulistinen 888.hu, ynnä monet muut… Ihmisoikeusjärjestö TASZ on jo nostanut kanteen tämän johdosta: hallituksen valvonnassa oleva mediakeskittymä on sekä kilpailulainsäädännön että perustuslain vastainen, mutta valtion kilpailuvirasto GVH ei ole suostunut tutkimaan asiaa, koska uusi mediajätti on asetuksella määritelty ”kansakuntastrategian kannalta merkittäväksi”. Ja tämän KESMAn kuratorion johtoon siis nimitettiin István Varga, mies joka kykenee silmää räpäyttämättä vakuuttamaan, että Unkarin mediassa on näihin päiviin saakka vallinnut kohtuuton vinoutuma ”liberalismin” eduksi. Kunnes.

Eilen levisi Unkarin julkisuuteen video haastattelusta, jonka István Varga oli antanut paikalliselle (Békésin läänin) uutissivusto behir.hu:lle. Sen jälkipuoliskolla Varga innostui kritisoimaan hallituspuolueen lehdistöä ja myönsi jopa, että ”tasokkaita, sujuvakynäisiä toimittajia – ei pidä loukkaantua, aivan tyynesti voin sanoa tämän – löytyy paremminkin vastapuolelta”. Varga tunnusti lukevansa oppositiomielisiä lehtiä, sellaisia kuin kulttuurilehti Élet és Irodalom tai Magyar Narancs, ja kertoi jopa aloittavansa päivänsä vasemmistolaisella Népszava-lehdellä. Itse asiassa Unkariin tarvittaisiin hänen mielestään tasokas kansallis-konservatiivinen sanomalehti, jollaista ei tällä hetkellä ole olemassakaan. KESMAn tehtävistä hän lausui, että tarkoituksena olisi lopultakin saada aikaan laadukas, kristillis-kansallis-konservatiivinen lehdistö, jota seurattaisiin myös poliittisella vastapuolella – ettei kävisi niin kuin nyt, ”että luemme ennemmin [uutissivusto] Indexiä kuin Origoa”. (Uutissivusto Origon kohtalo on surullinen tarina: entisestä riippumattomasta uutisportaalista on tehty säälittävä propagandapapukaija.) Echo- ja HírTV-kanavista Varga puolestaan tuumi näin: Ei ole mukavaa koko ajan nähdä, että ”Unkarin yllä taivas on pilvetön”, kaikki on hyvin, kaikki ovat toimineet oikein ja hallitus on aina oikeassa.

Tässä Vargan valittelemassa tason laskussahan ei ole mitään yllättävää sille, joka on seurannut, mitä Unkarin mediassa on viime vuosien aikana tapahtunut. Yleisradioyhtiö MTVA:n sekä oligarkkiviestimien palveluksesta ovet paukkuen lähteneet toimittajat ovat kertoneet hyytäviä tarinoita sensuurista ja valtion propagandakeskuksesta valmiina toimitetuista teksteistä ja fraasipaketeista. (Äskettäinen tapaus Lomnici on tästä hyvä esimerkki: toimittaja oli ylhäältä käsin ohjeistettu panemaan haastateltavan suuhun tietty ilmaus.) Ei ole ihme, jos kaikki vähänkin kunnianhimoisemmat journalistit pakenevat päätä pahkaa. Mutta yhtä ilmeistä on, että tästäkään ei sovi puhua. Pari tuntia sen jälkeen, kun 444.hu-sivusto oli uutisoinut Vargan haastattelusta, Varga ilmoitti eroavansa tehtävästään KESMAn johdossa. Magyar Idők -sanomalehti uutisoi lyhyesti:

István Varga, Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiön kuratorion puheenjohtaja, jätti eilen eronpyyntönsä, jonka säätiön perustaja Gábor Liszkay hyväksyi. Varga jättää tehtävänsä sen jälkeen, kun on békéscsabalaiselle Behir.hu:lle antamassaan haastattelussa esittänyt totuudesta poikkeavia väitteitä konservatiivisen median tilasta.

Tähän loppuun ei voi kuin siteerata itseään Viktor Orbánia, joka taannoin Eurooppa-parlamentissa ns. Sargentinin paperista käydyssä keskustelussa puolusti hallituksensa toimintatapoja:

”Me emme koskaan alentuisi vaientamaan niitä, jotka eivät ole samaa mieltä kanssamme.”


Sanan ja tieteen vapaudesta

lokakuu 3, 2018

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkari jatkaa kulkuaan kohti mielettömyyden syövereitä. Parlamentissa keskustellaan yhä EU:n hyväksymästä Sargentinin raportista, joka – tätä on hallituksen ja sen tiedottajien voimin viime viikot taottu Unkarin suuren yleisön tajuntaan – on petoksella hyväksytetty ja siis laiton, halpamainen ja valheellinen hyökkäys Unkaria ja sen suvereeniutta vastaan ja palvelee vain György Sorosin pirullista suunnitelmaa Euroopan kansallisvaltioiden ja kansallisten kulttuurien hukuttamiseksi maahanmuuttajien tulvaan. Julkilausumassa, jota Fidesz-puolue esittää Fidesz-enemmistöisen parlamentin hyväksyttäväksi, pidetään ”vaarallisena, jos tiettyjen liike-elämän ryhmien ja yhden keinottelija-liikemiehen edut esteittä toteutuvat Euroopan Unionissa ja kumoavat peruskirjassa muotoillut säännöt”. Maahanmuuttomielisten poliitikkojen ja laitonta maahanmuuttoa puolustavien kansalaisjärjestöjen ilkeämielistä solvausta, Unkarin kansan, sen kunnian ja itsemääräämisoikeuden loukkausta! Ja siis MAAHANMUUTTO, ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki?

Tähän toimintaan on valjastettu koko maan valtiollinen päätäntäkoneisto, paikallisia hallintoelimiä myöten. (Äskettäin esimerkiksi Budapestin eteläpuolella sijaitsevan, noin Heinolan tai Raahen kokoisen Nagykőrösin kaupunginvaltuusto antoi jyrisevän julkilausuman, jossa Sargentinin lausunto tuomittiin ”perusteettomana, kommunistiselta haiskahtavana myyräntyönä”. Kuka vielä muistaa sen ajan, kun Suomenkin lehdissä ilmestyi maksettuja ilmoituksia tyyliin ”Kädet irti Kuubasta! Kainuun demokraattiset naisvoimistelijat”? Pikantin vivahteen tarinalle antaa sekin, että julkilausumaa puuhanneella kommunistinhaukkuja-pormestari Szabolcs Csiralla – kuten toki monella hänen ikäpolvensa poliitikolla – on takanaan menneisyys entisen maailmanajan Unkarin kommunistipuolueen nuorena, lupaavana jäsenenä, jonka luottamustehtävänä oli raportoida kentän ja syvien rivien mielialoista puolueen ylemmille tasoille.)

Kaikki nämä tahot ja niiden hallitsemat tiedotusvälineet siis yhteisvoimin rusikoivat jättiläismäistä olkiukkoa, jolla on Sorosin koukkunokkainen naama (”tietyt liike-elämän ryhmät”…) ja päämääränä sekä kommunistinen maailmanvallankumous että ulkomaisen bisneseliitin etujen edistäminen (tässä ei ole mitään ristiriitaa, eihän?).  Ja pahojen maahanmuuttajien tuominen tänne täyttämään Unkari palavilla ghetoilla, joissa hallitsee sharia-laki. Loogista, eikö?

Tähän mäiskeeseen hukkuu Sargentinin raportin varsinainen olennainen sisältö eli demokratian ja oikeusvaltion huolestuttava tila Unkarissa, hallituksen monopoliote mediasta paria harvaa lehteä ja kanavaa sekä useita kriittisiä nettiportaaleja lukuun ottamatta, korruptio ja tasa-arvo-ongelmat. Varapääministeri Semjénin pahennusta herättäneiden metsästysmatkojen ohella viime päivinä on riippumattomassa mediassa puitu pääministeri Orbánin luksuslentomatkoja (yksityiskoneella Bulgariaan jalkapallo-ottelua katselemaan, luultavasti jonkun olig… isänmaallisen liikemiehen kustannuksella). Kuten HVG:n sivuilla Tamás Gomperz huomauttaa, jos pääministeri ei virallisen varallisuusilmoituksensa mukaan pystyisi yksityissuihkarilentoja tai huvipurjehduksia itselleen kustantamaan, ja jos hän ei myöskään oman ilmoituksensa mukaan luksuslentele julkisilla varoilla, silloin jäljelle ei jää muuta loogista mahdollisuutta kuin että hän on ottanut vastaan lahjuksen. (Tai että huvipursi, palatsi tai yksityissuihkukone ei olekaan bulvaani-oligarkin omaisuutta vaan kuitenkin poliitikon itsensä – silloin poliitikko on valehtelija ja varas.) Yllättävän vähälle huomiolle – ja ulkomailla lähes huomiotta – sitä vastoin on jäänyt uusi kokoontumisen vapautta rajoittava laki.

Lokakuun alusta voimaan astuneen lain mukaan ”kokoontumiseksi” (gyűlés) katsotaan jo sekin, jos vähintään kaksi ihmistä kokoontuu julkisella paikalla ilmaisemaan mieltään yhteisistä asioista. Tällainen kokoontuminen on ilmoitettava viranomaisille vähintään kolme kuukautta etukäteen ja vähintään kaksi vuorokautta ennen kuin siitä lähetetään kutsu. Poikkeuksia tosin voidaan tehdä, jos määräajan noudattaminen vaarantaisi kokoontumisen päämäärän, ja itse asiassa spontaani kokoontuminenkin on mahdollista, jos tällainen tapahtuu ”sitä välittömästi edeltäneestä syystä, ilman suunnittelua ja järjestäjää”. Pahimmat pelot – ”jos tapaan kaverini kadulla ja rupeamme keskustelemaan politiikasta, meidät voidaan pidättää luvattoman kokouksen järjestämisestä” – eivät siis ehkä sentään ole perusteltuja.

Mutta: uuden lain mukaan poliisi voi kieltää kokoontumisen myös silloin, jos se siinä käytetyn tekniikan tai ajallisen kestonsa takia voi ”rajoittaa toisten ihmisten oikeutta yksityis- ja perhe-elämän turvaan”. Toisin sanoen esimerkiksi poliittisen päättäjän residenssin eteen kokoontuvat mielenosoittajat voidaan hajottaa, jos heidän katsotaan häiritsevän kyseisen päättäjän yksityiselämää. Varsin jännittävä on myös kohta, jonka mukaan kokoontuminen voidaan kieltää, jos se estää jotakuta täyttämästä velvollisuuksiaan ”diplomaattista suojaa nauttivan Unkarissa oleskelevan henkilön suhteen” – tämä väljä muotoilu siis tarkoittaa, arvelee 444.hu:n toimittaja, että esimerkiksi Vladimir Putinin vieraillessa Unkarissa mielenosoitus, jonka voidaan jollakin tavalla tulkita häiritsevän vierasta tai häntä isännöivää ja turvaavaa väkeä, voidaan kieltää.

Nähtäväksi jää, miten uusi laki vaikuttaa unkarilaisten mielenosoitusvalmiuteen. Minulla on vähän sellainen tunne, että turhautuneiden kansalaisten into lähteä kaduille mieltään ilmaisemaan on viime kuukausina ja erityisesti viimekeväisten vaalien jälkeen pahasti hiipunut. En ihmettele, jos  yhä harvempi uskoo minkään muutoksen olevan mahdollinen demokraattisin ja rauhanomaisin keinoin.

Myös ahtaalle joutuneessa Unkarin Tiedeakatemiassa näyttää siviilirohkeus vaihtuvan ns. ennakoivaan kuuliaisuuteen. Täällähän on jo aiemmin ollut puhetta Unkarin Tiedeakatemian rahoitusmallin uudistuksesta, jonka pelätään tekevän Akatemian tutkimusinstituuttiverkoston toiminnan mahdottomaksi. Asiassa ei vielä liene lopullista ratkaisua, vaan Akatemiaa roikotetaan löysässä hirressä. Nyt syntyi riippumattomassa mediassa pienimuotoinen kohu – pienimuotoinen, koska Unkarin riippumatonta mediaa lukevat ja tiedepoliittisista asioista innostuvat lähinnä suhteellisen pienet älymystöpiirit – tieteen teemapäivien ohjelmasta.

Otsikolla A Magyar Tudomány Ünnepe (Unkarin tieteen juhla) on Unkarin Tiedeakatemia vuodesta 2003 lähtien vuosittain järjestänyt monipäiväisen ohjelman, johon kuuluu suurelle yleisölle suunnattuja esitelmä-, keskustelu- ja kirjaesittelytilaisuuksia. Tänä vuonna tapahtumaa on suunniteltu marraskuuksi. Pari päivää sitten vuoti julkisuuteen Tiedeakatemian ylimmiltä hallintoportailta, varapääsihteeri Mária Beáta Barnabásilta tullut viesti, jossa ilmoitetaan, että kahta suunnitellussa ohjelmassa mainittua esitelmää ”ei sallita”. Toinen näistä olisi ollut ”Tietokoneistettu yhteiskuntatiede” -nimiseen tilaisuuteen sisältyvä esitelmä naisten ja miesten rooleista tietotekniikka-alalla, ja perusteluksi mainitaan: ”sosiaalisen sukupuolen aihepiiriin liittyvien muiden asianhaarojen vuoksi”, a társadalmi nemek tematika egyéb vonatkozásai miatt. Toinen taas olisi ollut tapahtuma otsikolla ”Sosiaalisen median lainopillinen puoli”, ja sen kieltämisen syynä olivat ”poliittiset asiayhteydet”.

Näin juuri. Mitään sukupuolentutkimukselta haiskahtavaakaan ei saisi olla virallisessa ohjelmassa nyt, kun Unkarin hallitus haluaa lakkauttaa sukupuolentutkimuksen opetuksen yliopistoista kokonaan ja sen edustajat ovat jo monesti julistaneet, että mitään sosiaalista sukupuolta ei ole olemassakaan (pojat on poikia ja tytöt on tyttöjä, sillä siisti) vaan tämmöiset hommat ovat katala hyökkäys perinteisiä perheitä ja perhearvoja vastaan. Sekä sateenkaaripropagandan ja homouden levittämistä. Tiedättehänketkä eivät nimittäin halua unkarilaisten solmivan aitoja avioliittoja ja saavan valkoihoisia unkarilaisia ydinperhelapsia, sillä Tiedättehänkeiden tarkoitus on täyttää Eurooppa migranteilla. (Ei, tämä ei ole aasinsilta vaan aivan normaalia populistilogiikkaa…)

On aika vaikea uskoa, että Unkarin Tiedeakatemian päättäjät oikeasti eivät tietäisi, mistä sukupuolentutkimuksessa on kysymys, tai että he eivät ymmärtäisi, että kyseessä on maailmanlaajuisesti harjoitettu, vakava ja yhteiskunnallisesti erittäin relevantti tieteenala. Todennäköiseltä vaikuttaa, että Tiedeakatemian johto pelkää kuollakseen, että koko laitos hajotetaan ja näännytetään hengiltä, ja yrittää tämän takia istua kieli keskellä suuta välttäen paatin keikuttamista ja poliittisten päättäjien ärsyttämistä joillakin sukupuolentutkimus- tai sananvapauskysymyksillä. Näissä tilaisuuksissahan saattaisi joku ihan oikeasti käyttää kriittisen puheenvuoron. Ties vaikka tulkittaisiin lainvastaiseksi mielenilmaukseksi koko homma.

MTTalapitasa.jpg

Tämä Vinzenz Katzlerin taiteellinen näkemys Unkarin valtiopäivillä käydystä keskustelusta vuonna 1825 on luultavasti jokaiselle sivistyneelle unkarilaiselle historiankirjoista tuttu. Kreivi István Széchényi, Unkarin valistuksen ja ns. reformikauden ikonisin hahmo, julistaa lahjoittavansa tilustensa vuoden tuoton Unkarin oppineiden seuran perustamiseen; tästä seurasta sittemmin kehittyi Unkarin Tiedeakatemia. Nyt Széchényin julistusta on ajanmukaistettu: ”Lahjoitan tilusteni vuoden tuoton… lukuunottamatta esitelmiä ”Naisten ja miesten rooli ja menestys tietotekniikassa”  sekä ”Sosiaalisen median juridinen puoli”. (Kuvan julkaisi András Hont Facebook-sivullaan.)


Sen lauluja laulat?

huhtikuu 25, 2017

Tänään sananen yliopistojen ja viestimien riippumattomuudesta.

Aloitetaan Unkarista ja tapaus CEU:sta. Central European Universityn ympärillä käytyä kohinaa olen selostellut täällä jo useamman postauksen verran, mutta ongelman ytimessä on siis se, että hallituksen pikavauhtia läpi runnoma uusi, ulkomaisten korkeakoulujen toimintaa rajoittamaan tarkoitettu yliopistolaki tekisi CEU:n ja yksinomaan CEU:n toiminnan mahdottomaksi. Ja muistutettakoon vielä, mitä itse pääministeri Orbán tästä maaliskuun lopulla lausui ja miten siitä hallituksen omalla verkkosivustolla tiedotettiin:

ceusoros

”Soros-yliopiston kohtalo riippuu Amerikan ja Unkarin hallitusten välisistä neuvotteluista”, lausui pääministeri Viktor Orbán perjantaina Kossuth-radion [valtakunnallinen ykköskanava] 180 minuuttia -ohjelmassa. Pääministeri muistutti opetushallituksen todenneen, että useat ulkomaiset yliopistot toimivat sääntöjen vastaisesti, niiden joukossa ”myös György Sorosin yliopisto”.

Vaikka joku miten olisi miljardööri, Unkarissa hän ei ole lakien yläpuolella, myös tämän laitoksen on noudatettava lain määräyksiä, pääministeri lausui ja lisäsi: ”petos on petos, kuka sen sitten tekeekin”. Myös ulkomaisia diplomeja myöntävä ”Soros-yliopisto” on itse tunnustanut, että ei anna koulutusta ulkomailla, ja tämä on Unkarin säännösten vastaista, hän sanoi. (…)

Kysymykseen, neuvottelevatko [Unkarin hallituksen edustajat] myös CEU:n kanssa, Viktor Orbán vastasi: CEU:n tarvitsee vain noudattaa lakeja, ”meidän kanssamme heidän ei tarvitse neuvotella, sillä – ehkä he sitä haluaisivat, mutta – he eivät vielä ole Amerikan hallitus.”

Tämän jälkeenhän on nähty valtaisa määrä mielenilmauksia ja sympatianosoituksia, kirjeitä, lausuntoja ja kulkueita ympäri maailmaa, ja Budapestissa on koettu useita laajoja ja värikkäitä mielenosoituksia, joissa ei enää ole kysymys pelkästään CEU:sta vaan monesta muustakin asiasta. CEU:n rehtori Michael Ignatieff puolestaan on kiertänyt maailmaa hakemassa neuvoja ja kansainvälistä solidaarisuutta. Maanantaina – kertoo 444.hu – hän oli Brysselissä neuvottelemassa EU:n korkeiden virkamiesten kanssa ja illalla puhumassa Brysselin ranskan- ja hollanninkielisten yliopistojen järjestämässä tilaisuudessa.

444.hu:n mukaan Ignatieffin puheen pääsanomana oli: me olemme vain yliopisto ja teemme työtämme, jättäkää meidät rauhaan! Ignatieff ei ymmärrä, miksi CEU on ylipäätään sotkettu mukaan Unkarin hallituksen Sorosin-vastaiseen sotaretkeen, ja korostaa, että Soros ei millään tavalla johda CEU:n tutkimus- ja opetustyötä.

”Olen ylpeä siitä, että herra Soros on antanut taloudellista tukea yliopiston toiminnalle. Ihailen häntä, pidän häntä unkarilaisena isänmaanystävänä. Mutta hän ei anna minulle ohjeita. Minä olen vastuussa yliopiston 21-henkiselle kuratoriolle. Kuraattorit taas tulevat sellaisista yliopistoista kuin Oxford, Berkeley, Stanford ja Columbia.”

Ignatieffin puheen jälkeen yleisöstä nousi yllättäen Unkarin Brysselin-lähettiläs Zoltán Nagy kiistämään kaikki syytökset. Nagyn mukaan Unkarin hallitus ei pidä CEU:ta taistelukenttänä; jos näkemyseroja Sorosin kanssa onkin, esimerkiksi maahanmuuttokysymyksissä, mistään poliittisesta kostosta ei ole puhettakaan. ”Lex CEU” perustui laajoihin tutkimuksiin, joissa Unkarissa toimivista ulkomaisista yliopistoista oli löydetty sääntöjenvastaisuuksia joskaan ei laittomuuksia, ja hallitus haluaa vain, että kaikki noudattaisivat lakeja.

Ignatieff kiitti mutta totesi kylmästi, että olisi ollut parempi, jos tämä keskustelu olisi voitu käydä ajallaan Budapestissa – nyt ennen lain hyväksymistä kukaan ei ollut yhteydessä CEU:n hallintoon, ja Unkarin ulkoministeriö on ilmoittanut suostuvansa neuvottelemaan asiasta ainoastaan Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Ignatieff myös vakuutti, että CEU on noudattanut kaikkia Unkarin lakeja ja sääntöjä, minkä on myöntänyt myös opetus- ja tiedeasioista vastaava Inhimillisten voimavarojen ministeriö.

 

Mitä tulee CEU:n asemaan Sorosin-vastaisen sotaretken taistelukenttänä, ehkä suurlähettiläs Nagyn kannattaisi käydä yllä siteeratulla hallituksen verkkosivulla virkistämässä muistiaan. Ja ottaa huomioon, että unkarinkielisetkään möläytykset eivät aina vältä kansainvälistä julkisuutta.

Ja mitä puolestaan tulee säätiöihin ja niiden omaisuudesta päättämiseen, 444.hu:n artikkelin kommentoijat muistuttivat ansiokkaasti, että vielä vuosi sitten Unkarin vallanpitäjät olivat aivan toista mieltä rahoittajien mahdollisuuksista määräillä säätiöiden rahankäytöstä. Tuolloin parlamentti hyväksyi pikavauhtia lain, jonka mukaan Unkarin Kansallispankin kiisteltyihin säätiöihin sijoitetut valtion varat ”menettävät julkisten varojen luonteensa”, eli pankin ei enää tarvitse tehdä tiliä kenellekään siitä, miten ja mihin rahoja käytetään. Annetaanpa Fidesz-puolueen tahattoman huumorin mestarin ja argumentaatio-ykkösnyrkin Lajos Kósan taas selittää:

Lähdetäänpä liikkeelle yksityishenkilöstä. Minä olen yksityishenkilö, rahat ovat minun. Rahat ovat minun aina siihen saakka, kunnes sijoitan ne säätiöön. Ja siitä lähtien, kun olen pannut ne säätiöön, siitä hetkestä lähtien minulla ei ole mitään oikeutta, yhteyttä, intressiä näihin rahoihin. Minut on erotettu niistä. Tämä on säätiön olemus. Ne rahat lakkaavat olemasta minun. Se ei riipu omistajasta. Oli omistaja sitten valtio, valtion yhtiö, kansallispankki, toimittajien yhteisö, kirkko, kuka hyvänsä, yksityishenkilö, säätiön olemus on siinä, että sijoitan rahat siihen ja siitä lähtien näiden rahojen aikaisempi omistussuhde lakkaa, täysin ja kokonaan, joka suhteessa. Tämä on säätiössä olennaista (…)

Mutta, kuten 444.hu:n kommenttiketjussa todetaan, on tietenkin aivan eri juttu, jos kyseessä on Sorosin säätiö, jossa ei edes ole mukana yhtään valtionpankin johtaja Matolcsyn omaista…

***

Siirrytään Itävaltaan ja julkisen palvelun mediaan. Itävallan yleisradioyhtiön ORF:n tv-uutisten (ZiB = Zeit im Bild) ykkösankkuri Armin Wolf on tunnettu tiukkana haastattelijana, jolta on muutama tyylinäyte esitelty tässä blogissa jo aiemminkin. Tässä hän grillaa äskettäin eläkkeelle siirtynyttä Ala-Itävallan maaherraa Erwin Prölliä, konservatiivisen ÖVP-puolueen kenties mahtavinta miestä ja kotiosavaltionsa kruunaamatonta kuningasta.

Pröllin 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi perustetun yksityissäätiön rahoituksessa on oudon salaperäisiä kohtia: osavaltion hallituksen säätiölle myöntämiä tukiaisia ei Wolfin mielestä ole julkistettu niin kuin pitäisi. Pröll menettää malttinsa lähes niin pahasti kuin vanha kokenut poliitikko ylipäätään voi ja ryhtyy puolestaan syyttämään Wolfia epärehellisestä ja puolueellisesta toiminnasta.

Itävallan ORF, kuten meidän Ylemmekin, on parlamentaaristen voimasuhteiden mukaisessa poliittisessa valvonnassa. Poliittinen oikea laita on jo vuosikymmenten ajan nähnyt ORF:n linjauksissa sosiaalidemokraattien vahvaa vaikutusta (haukkumanimi Rotfunk, “punaradio”), ja viime aikoina etenkin oikeistopopulistit ovat mielellään nähneet ja esittäneet ORF:n valehtelevan vihervasemmistovaltamedian lujimpana linnakkeena.

Profil-lehdelle antamassaan haastattelussa ORF:n online-palvelujen päällikkö Thomas Prantner – puoluekannaltaan ilmeisesti sitoutumaton porvari, jonka väitetään olevan ”lähellä” oikeistopopulistista vapauspuolue FPÖ:tä – paheksuu tv-studion muuttumista ”kuulusteluhuoneeksi tai syytetynpenkiksi” ja arvostelee myös aktiivisesti somessa esiintyviä ORF:n toimittajia ”oman itsensä promoamisesta”. Kärki kohdistuu selvästi Armin Wolfiin, jonka FB-sivulla on lähes 300.000 tykkääjää (kyllä, olen yksi heistä).

Tapaus Wolf on saanut jonkin verran julkisuutta jopa Itävallan ulkopuolella. Erityisesti paheksuntaa herättää se, että yleisradioyhtiön teknisen puolen mies rupeaa puuttumaan journalistisiin sisältöihin. ORF:n toimittajaneuvosto asettui Prantnerin Profil-haastattelun jälkimainingeissa tiukasti Wolfin puolelle:

Arvoisa herra Prantner (…), kaipaatteko te tosissanne paluuta niihin aikoihin, joina radiojournalistit joutuivat etukäteen jättämään kysymyksensä poliitikoille tai heille jopa etukäteen määrättiin, mitä heidän kuuluu kysyä? Näinkin on Itävallassa ollut, mutta se oli aikana ennen yleisradiouudistusta. Journalisteina ja kansalaisina olemme iloisia, että nämä ajat ovat ohi eivätkä toivottavasti enää koskaan palaa, vaikka sitä moni poliitikko toivoisikin.

Kollegaa puolustaa myös ORF:n nuorisokanava FM4:n toimitus. Englannin- ja saksankielinen Morning Show -ohjelma lanseerasi uuden hauskan toimittajahahmon, nimeltään Armin… ei Wolf vaan Lammfromm, ”Lauhkeakuinlammas”. Armin Lammfromm lähettää kysymyksensä poliitikoille vähintään neljä viikkoa etukäteen, ja muutenkin kysymykset ovat sellaisia, joita poliitikot mielellään haluavat kuulla:

– Mitä luulette, miksi olette niin suosittu?
– Ovatko lapset ja eläimet lähellä sydäntänne?
– Teidät tunnetaan suurimpana poliittisena lahjakkuutena sitten Bruno Kreiskyn aikojen. Miten te tulette toimeen tämän asian kanssa?
– Mikä on menestyksenne salaisuus?
– Kertokaa toki mahtavasta vaaliohjelmastanne!
– Verrattuna talouselämän johtajien palkkoihin te ansaitsette oikeastaan aivan liian vähän. Häiritseekö se teitä?
– Te olette Itävallan suosituin naispoliitikko, ja teidän tukkanne on aina niin upeasti. Kuka teidän kampaajanne on?

Niin kauan kuin on huumoria, on toivoa. Ja Itävallassa valtion yleisradioyhtiö sentään pystyy vielä tarjoamaan sekä kritiikkiä että tahallistakin kunnon huumoria.

 


Agentteja oomme kaikki

huhtikuu 19, 2017

Tänään tulee Unkarin parlamentin käsiteltäväksi pahamaineinen ns. agenttilakiehdotus eli laki ”ulkomailta tuettujen järjestöjen läpinäkyvyydestä”. Lakia on siis monesti jo verrattu Putinin Venäjän agenttilakiin, mutta samantapainen laki on myös Israelissa. Tiettävästi Israelissa lain valmistelussa tai ainakin kampanjoinnissa pääministeri Netanjahua on avustanut amerikkalainen kampanjaguru Arthur Finkelstein, sama mies, joka on toiminut myös Viktor Orbánin neuvonantajana. (Ja josta Unkarin oppositioviestimet taannoin kaivoivat esille sen yksityiselämän yksityiskohdan, että hän on aviossa miehen kanssa. Missä ei tietenkään ole mitään pahaa – on vain hupaisaa, että tämän Finkelsteinin avustuksella tehdään poliittisia kampanjoita, joiden kohdeyleisön kovaa ydintä ovat Unkarin homokammoiset ja juutalaisvihaiset piirit.)

444.hu-uutissivuston mukaan lain tarkoituksena on vain nöyryyttää: se velvoittaa kansalaisjärjestöt, jotka vuoden aikana ovat saaneet ulkomailta tukea vähintään 7,2 miljoonan forintin (23.000 €) verran, ilmoittautumaan viranomaisten tällaisista järjestöistä ylläpitämään listaan sekä merkitsemään kaikkiin julkaisuihinsa, että kyseessä on ”ulkomailta käsin tuettu järjestö”. Lain valmistelijat vetoavat läpinäkyvyyteen ja yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon julkisuuteen, mutta itse asiassa tämä virtuaalinen hihamerkkipakko ei tuo mitään uutta, sillä tähänkin mennessä kansalaisjärjestöt on lailla velvoitettu julkistamaan saamansa rahoituksen lähteet.

Periaatteessa kriteerinä on pelkästään ulkomailta saadun tuen määrä (summa on määritelty tämänhetkisten terrorismin ja rahanpesun vastaisten lakien pohjalta), eikä laki siis ota kantaa järjestöjen tarkoitusperiin tai rahoittajatahoihin – periaatteessa on yhdentekevää, onko kyseessä Saudi-Arabiasta käsin rahoitettu wahhabiittimuslimitoiminta, Romanian unkarilaisten kulttuurijärjestö tai jokin EU-tukea saava organisaatio. Lain tähtäimessä on kuitenkin, sikäli kuin Fidesz-puolueen varapuheenjohtajaa Szilárd Némethiä on uskominen, ilmeisesti ennen kaikkea kolme kansalaisjärjestöä: ihmisoikeusjärjestöt TASZ (Társaság a Szabadságjogokért) ja  ”Unkarin Helsinki-komitea” (Magyar Helsinki Bizottságsekä korruptionvastainen  Transparency International. 

444.hu-sivuston toimittaja Péter Magyari otti jo aiemmin yhteyttä hallituksen tiedottajiin kysyäkseen, mihin perustuvat äskettäin kansalaisille lähetetyn ns. kansallisen konsultaation (”Pysäytetään Brysseli!”) oudot kysymykset. Esimerkiksi: mikä voimassa oleva tai suunniteltu EU-määräys muka pakottaisi Unkarin poistamaan valtion mahtikäskyllä määräämät energianhintojen alennukset (rezsicsökkentés), perumaan suunnitellut veronalennukset tai asuttamaan maahan laittomia maahanmuuttajia? Magyari tiedusteli myös, mitkä kansainväliset järjestöt pyrkivät läpinäkymättömin keinoin vaikuttamaan Unkarin sisäisiin asioihin ja mitkä niistä ovat yllyttäneet Unkariin pyrkiviä maahanmuuttajia laittomiin tekoihin. Vastausta ei kuulunut, eikä tietenkään voinutkaan kuulua. Jos kansainväliset järjestöt olisivat todella syyllistyneet johonkin tällaiseen, ne olisi voitu Unkarin lain mukaan panna syytteeseen ja asiasta nostaa kova meteli jo kauan sitten.

Olen viime aikoina usein siteerannut 444.hu-sivustoa, josta on vähitellen tullut yksi keskeisiä Unkari-uutisten lähteitäni, eikä vain siksi, että sen ote on hauska ja räväkkä ja kommenttiketjuissa irrottelee vitsikäs ja kriittinen (joskin rääväsuinen ja pahimmillaan todella rasittavan äijäseksistinen) virtuaaliyhteisö. (Siis todellakin: kommenttiketjuja, joissa ei pelkästään tyhmyys tiivisty!) 444.hu:n perustivat muutama vuosi sitten Index.hu-portaalista lähteneet toimittajat, joita alkoi hermostuttaa Indexin ajautuminen valtakunnan oligarkkiverkoston hallintaan. (Kaikesta huolimatta Index on yhä melkoisen kriittinen ja lukukelpoinen, varsinaisiin hallituksen ohjailemiin medioihin verrattuna, joihin nykyään kuuluu myös entinen itsenäinen uutisportaali Origo.hu.) Eilen tätä historiaa muisteli sivuston artikkelissaan Péter Uj, kertoillen hallituksen yrityksistä leimata 444.hu Tiedättehänkeiden kätyriksi.

Nimittäin: Ennen vuoden 2014 vaaleja 444:n pojat hakivat ja saivat Open Society Institutelta (Soros!) avustusta mobiilisovelluksen kehittämiseen, jolla saattoi julkaista vaalikampanjasta otettuja kuvia ja tiedotuksia. Myöhemmin hallituksen mediat huomasivat (”vajaa vuosi sen jälkeen, kun itse olimme kirjoittaneet asiasta ja informoineet alan lehdistöä”, Uj piruilee), että 444.hu:n julkaisijayhtiöstä oli ostanut osuuden MDIF-niminen sijoitusrahasto, ”jonka takana on György Soros”. Itse asiassa MDIF:n tukijoista yksi on ”Sorosin” Open Society Institute, lisäksi sen rahoittajiin kuuluu useita länsieurooppalaisia valtiollisia kehitys- ja hyväntekeväisyyssäätiöitä esimerkiksi Hollannista, Sveitsistä ja Ruotsista, ja 444.hu valitsi MDIF:n rahoittajakumppanikseen nimenomaan siksi, että Index-kokemuksiensa jälkeen se halusi olla mahdollisimman riippumaton Unkarin hallituksista, edustaisivat ne mitä puoluetta hyvänsä. Hallituksen tukemat viestimet olivat myös kauhulla panneet merkille, että 444.hu:n julkaisijayhtiön johtokunnassa on ulkomaalaisten rahoittajien edustajina kaksi (!) ulkomaalaista. Viis siitä, että nämä ovat vähemmistönä ja että johtokunnalla ei ole oikeutta puuttua 444.hu:n sisältöihin – niistä vastaavat pelkästään toimittajat.

Toista oli vielä tammikuussa 1990, kun silloinen nuorten kapinallisten järjestelmänkaatajien Fidesz ja nuori Che Guevara -partainen Viktor Orbán vaativat puolueetonta joukkotiedotusta (nostalgiajulisteen julkaisi äskettäin Örülünk, Vincent? -blogi):

tuntessvelunk

”Mitä tarvitaan vapaisiin vaaleihin? Puolueeton sisäministeriö, puolueeton joukkotiedotus. Horváth lähti – ei riitä vielä! Pozsgay erosi – ei riitä vielä! Loppu sisäiselle turvallisuuspoliisille! Vaadimme puoluediktatuurista vapaata tv:tä! OSOITA MIELTÄ KANSSAMME sisäministeriön ja tv:n edessä…”

Jotenkin pelottaa, että Central European Universityn ja riippumattomien kansalaisjärjestöjen jälkeen seuraavaksi tulilinjalle joutuvat todellakin vapaat viestimet.

Tätä kirjoittaessani Keski-Eurooppaan on iskenyt takatalvi. Ikkunani takana kieppuu lumihiutaleita, ja 444.hu:n sääpalsta vinoili vielä äsken, että ”ulkomailta käsin tukea saava säärintama uhkaa Unkaria”. Mielenosoitussäät tulevat lähipäivinä olemaan aikaisempaa paljon kehnommat, ja kuitenkin viikonlopuksi olisi luvassa sekä CEU:n vastainen (!) mielenosoitus (”nyt riittää Soros Army!”) että vitsipuolue ”Kaksihäntäisen koiran” järjestämä parodinen ”rauhanmarssi hallituksen ja Venäjän puolesta, kaikkia muita vastaan” (viittaa hallituksen sponsoroiman ”kansalaisjärjestön” aiemmin järjestämiin mielenilmausmarsseihin). Näin Koirapuolueen tapahtumaa mainostetaan Facebookissa:

Olemme saaneet tarpeeksemme itsestämme ja kaltaisistamme ulkovaltojen agenteista, jotka monta kertaa päivässä kavallamme isänmaan.
Jo riittää keskikaupungin huumehuuruinen liberaalikommunistianarkistiroskaväki!
Jo riittää sorosin ulkomailta kuskaama valekansalaisjärjestöjen häiritsijäsakki, joka levittää kaikenlaisia tauteja eikä kunnioita kulttuuriamme!
Jo riittää kaikki ne, jotka eivät ole fideszläisiä!
Jo riittää se, että EU tuputtaa maallemme rahaa!
Jo riittää sananvapaus!
Jo riittää se, että vieläkin on oppositiomedioita!
Jo riittää se, että vieläkin pidetään vaaleja!
Jo riittää koko tämä demokratiaksi kutsuttu älyttömyys!
Siksi marssimme nyt kaduille itseämme vastaan ja näytämme itsellemme, missä paikkamme on. Ei varmasti ainakaan Unkarissa.
Kulkue lähtee Oktogon-aukiolta ja etenee viisisakaraisen kommunistitähden muodossa, millä ilmaisemme ihailuamme ainoaa oikeaa valtiota, Venäjää kohtaan.
Mielenosoittajia kuljetetaan paikalle kaikkialta ilmaislennoin!

 

Juupajuu. Tässä taannoin esittelin luovan uudelleenmuokkauksen kuuluisasta järjestelmänvaihdoksen aikaisesta vaalijulisteesta, jossa entisiä neuvostomiehittäjiä kuvaavan paksuniskaisen koppalakkimiehen kuvaan oli läiskäisty yksinkertainen ja tuonaikaisten unkarilaisten puisevalla pakkovenäjälläkin helposti ymmärrettävä teksti Товарищи, конец! (‘Toverit, loppu!’). Nyt Index-portaalin mainio piirtäjä Grafitember kääntää kaverin toisinpäin: Товарищи, начинается! Toverit, se alkaa!

nachinaetsja

 


Uutis-uutisia

lokakuu 20, 2016

Unkarissa jatkuu Népszabadság-lehden lakkauttamista seurannut kohina.

Niin mitä ”lakkauttamista”? Sekä Unkarissa että muualla, meilläkin, kuuluu epäileviä ääniä: ollaanko tässä nyt leimaamassa normaalia liiketaloudellista ratkaisua poliittiseksi ajojahdiksi ja diktatuuriksi, eikö ole luonnollista, että yrittäjä lopettaa tappiota tuottavan yrityksen pyörittämisen?

Tässä valaiseva tositarina Népszabadságin toimituksen tiedotuskanavana toimivalta Facebook-sivulta:

Tämä tarina on tosi. Näin kävi kollegallemme perhelääkärin vastaanotolla.

(..)
– Kuulkaas, nyt, taloussyitä vastaan ei auta kiistellä, jos jokin tuottaa tappiota, se on lopetettava, vaikka sattuisikin olemaan teidän työpaikkanne.

– Tohtori, jospa nyt pyydän teitä käymään vähän tuolla käytävällä, niin että jätätte tänne kaiken, huoneen avaimet, tietokoneen päälle, stetoskoopit sun muut. Sillä aikaa, kun olette poissa, minä vaihdatan lukot, heitän teidät ulos järjestelmästä, ette enää pääse käsiksi korvaustietokantaan, lääkkeiden kuvauksiin, sairauskoodeihin, potilastietoihin. Kun huomaatte, että työnne on käynyt mahdottomaksi, sanon, että menkää kotiin, siellä odottaa kirje, jonka olen lähettänyt edellisenä päivänä. Kirjeessä lukee, että työsuhteenne on katkaistu, mutta että saa kertoa siitä kenellekään ettekä jatkaa lääkärinä toimimista missään muualla. Istukaa vain kotona ja odottakaa. Yrittäkää olla ajattelematta sitä 92-vuotiasta mummoa, jota olette käynyt katsomassa joka toinen päivä, unohtakaa infarkti- ja aivoverenvuotopotilaanne. Jos käytte heitä hoitamassa, se on sopimuksen rikkomista, teidän työsuhteennehan on katkaistu. Jos vaikka vain pistätte jollekulle kuumemittarin kainaloon, se on sopimuksen rikkomista. Jos annatte rokotuksen, se on sopimuksen rikkomista. Teidän tehtävänne on odottaa. Jos kerrotte jossain, mitä olen tehnyt, minä kiistän heti kaiken, tai siis en edes minä vaan toinen, joka on saanut sen tehtäväkseen. Niille, jotka tietävät tilanteestanne, syydän julkilausumia ja tiedotteita niskaan. Pitkitän tilannetta tahallani, en suostu tapaamisiin. Jos kysytte, miksi, sanon vain, että terveydenhoito on käynyt kalliiksi, parantaminen ei kannata, hommatkaa yhdessä päivässä itsellenne sponsorit ja sijoittajat ja kirjoittakaa semmoinen suunnitelma, millä koko työnne muuttuu voittoa tuottavaksi. Eikä tämä riitä, koko ajan tällä välin mietitte, miten sen 92-vuotiaan mummon käy. Ja mitä sitten yritättekin, seinä on vastassa, edes omalla vastaanotollanne ette pysty tekemään mitään, ette voi sitä luovuttaa toisellekaan, kun vastaanoton avaimet ja paperit ovat minulla.

– (parin sekunnin hiljaisuus) Säälittäviä roistoja. Eihän tuollaista saa tehdä kenellekään. Tänne ei kyllä ole tuommoisilla tulemista! Tässä teille Algopyrin-resepti ja paperinne. Rauhoittukaa nyt. Milloin on seuraava mielenosoitus?

Vaikka aina voikin väittää, että sanomalehden julkaiseminen on vähemmän elintärkeää kuin aivoinfarktipotilaan hoitaminen, tämän tarinan lääkäri ymmärsi yskän. Ehkä hän ihan oikeasti myös oli mukana siinä monituhatpäisessä joukossa, joka viime sunnuntaina osoitti mieltään Budapestissä lehdistön vapauden puolesta. Mielenosoituksesta kirjoiteltiin lehdissä kautta Euroopan, ja myötätuntomielenosoituksia järjestettiin ainakin Brysselissä.

Kannattamattoman lehden lakkauttaminen voi olla liiketaloudellisesti perusteltavissa, mutta salamyhkäinen äkkilakkautus niin, että toimittajia ei eroteta vaan hyllytetään epämääräiseksi ajaksi (ja lehden verkkosivukin suljetaan tykkänään), ei todellakaan ole normaalia vapaan markkinatalouden toimintaa. Sitä paitsi toisten tietojen mukaan Népszabadság oli aivan viime aikoina henkilökuntaleikkausten jälkeen tuottanut jopa voittoa, ja joka tapauksessa se oli maan laajalevikkisin päivälehti. Népszabadságia tai sen verkkosivustoa luki unkarilaisista 40%, korkeasti koulutetuista 60%.

Lehden lakkauttanut uusi itävaltalainen omistaja Heinrich Pecina väitti itävaltalaisen Profil-lehden haastattelussa toimineensa niin kuin toimi, koska ”lehteä ei huolinut kukaan”, edes sosialistipuolue tai lehden toimituskunta. Tämän toimitus kiistää tiukasti: itse asiassa lehden työntekijät olivat valmiita toimittamaan lehteä palkatta lokakuun loppuun saakka, jos samalla saisivat aikaa kehittää uuden toiminta- ja rahoitussuunnitelman. Ei käynyt. Lisäksi on muistettava, että lehden kannattavuus riippuu aina ilmoitustuloista, ja niitä oli vallanpitäjiltä ja heitä lähellä olevilta suurliikemiehiltä sattuneesta syystä tullut viime aikoina perin vähän. On vaikea väittää, että vallanpitäjillä ei olisi sormensa pelissä Népszabadságin kaatumisessa, kun tänä vuonna julkisen vallan ilmoituskuluista Népszabadság – siis maan luetuin päivälehti – sai yhden prosentin.

Ympäri maailmaa kirjoitellaan nyt sananvapauden ongelmista Unkarissa. Ja huolestuneita ovat unkarilaiset itsekin. Publicus-tutkimuslaitoksen tekemän mielipidetutkimuksen mukaan unkarilaisten mielestä maan lehdistö ei ole ainakaan täysin vapaa, vaikka vapaata ja riippumatonta lehdistöä pitää tärkeänä vastaajista 87%.

sajto_fuggetlen

”Miten vapaa, hallituksesta riippumaton lehdistö on nykyään Unkarissa?” Ylimmässä palkissa kaikki vastaajat (tummanvihreä: täysin vapaa – oranssi: ei ollenkaan vapaa, harmaa: ei vastausta tai ei osaa sanoa), alemmissa palkeissa vastaajat puoluekannan mukaan (alin ”bizonytalan” = ei selvää puoluekantaa).

Se sananvapaus, se sananvapaus. Unkarin maine alkaa tässä suhteessa olla niin mennyttä, että kulttuuribyrokraatitkin hermostuvat tosissaan. Kulttuurikomissaari ja Unkarin PEN-klubin puheenjohtaja (!) Géza Szőcs, jonka korruptiotempauksista ja Hannu Launosen kanssa käydystä sanasodasta on tässä blogissa jo ollut puhetta, poltti äskettäin päreensä, kun saksalaiset kollegat kieltäytyivät saapumasta Unkarin PEN-klubin järjestämään tilaisuuteen paheksuen Unkarin PEN-klubin piittaamattomuutta kotimaansa sananvapausongelmien suhteen – juuri sananvapauden puolustaminenhan on PEN-klubien keskeisiä tehtäviä. ”Hungarian PEN is neutral.  It doesn’t concern itself with domestic politics.  It considers that freedom of thought, of conscience, and the right to freedom of opinion are suffering no damage in Hungary”, raivosi Szőcs myös englanniksi julkaistussa kirjelmässään. Mutta nyt sitten, kuinka ollakaan, samainen Szőcs menee lausumaan HírTV-kanavan haastattelussa, että Népszabadságin verkkoarkiston katoaminen näkyvistä oli suuri menetys Unkarin kulttuurille. ”Pidän tätä epätavallisen kovana iskuna Unkarin lehdistönvapaudelle, pahoittelen kovasti kaikkea tapahtunutta.” Pääministerin lehdistötiedottaja tosin jyrähti tähän oitis, että on näköjään niitä, jotka kaipaavat vasemmistolaista alakulttuuria…

Népszabadságin toimittajat ovat tällä välin hyllyllä odotellessaan keksineet itselleen uutta toimintaa ja uuden tiedotuskanavan. Fedél Nélkül (sananmukaisesti ‘Ilman kantta’, idiomaattisemmin ‘Taivasalla’), asunnottomien tukemiseksi kaduilla myyty lehti, ryhtyi yhteistyökumppaniksi, ja tällä hetkellä ensimmäinen yhteisnumero, johon Népszabadságin väki on kirjoittanut aineistoa – keskeisenä teemana tällä kertaa ei niinkään korruption paljastaminen kuin toinen suuri nykyongelma, köyhyys ja syrjäytyminen – on parhaillaan myynnissä.

fedelnelku%cc%88l

Ensimmäisten tietojen mukaan kauppa käy kaduilla kuin siimaa!


Sananvapauden kukkasia

heinäkuu 30, 2016

Muistattehan vielä Pia Kauman ja maahanmuuttajien luksuslastenvaunut? Samaahan tapahtuu ympäri Eurooppaa, myös Itävallassa: levitetään perättömiä huhuja ja suoranaisia valheita maahanmuuttajien saamista etuisuuksista, että tavalliset ja etenkin köyhiksi itsensä kokevat kansalaiset saataisiin kateellisiksi ja katkeriksi. Tässäkin blogissa on ollut esillä esimerkiksi keksitty raiskaustarina, joka johti porttikieltoon pakolaisille, sekä kauhujuttu siitä, miten kiltti itävaltalainen mummo häädettiin asunnostaan pakolaisten tieltä. Kysymys on yleensä nykyajan kansanperinteestä, ja kansanperinteen lakien mukaan kaikki perustuu siihen, mitä joku jonkun ihan henkilökohtaisesti tunteman ihmisen tuttavan naapurin kumminkaima on ihan itse kuullut joltakulta asianosaiselta…

Tuorein näkemäni itävaltalaisesimerkki lähti liikkeelle oikeistopopulistisen Vapauspuolueen FPÖ:n presidenttiehdokkaan Norbert Hoferin tukijaryhmän Facebook-sivulta. Tarinan pahiksena on optiikka- ja elektroniikkafirma Hartlauerin lisäksi Caritas, katolista kirkkoa lähellä oleva avustusjärjestö, joka katolisessa Keski-Euroopassa on näissä tarinoissa näköjään samassa syntipukin ja sylkykupin roolissa kuin meillä SPR tai joskus ”sossun tantat”.

hartlauer

”Hartlauerin työntekijä puhuu suunsa puhtaaksi: Turvapaikanhakija ostaa Caritaksen laskuun 900 euron iPhonen! Soitto Caritakselle. Homma hoituu! EI ENÄÄ LAHJOITUKSIA TÄLLE PETTURIYHDISTYKSELLE!!! LOPPU TURVAPAIKKATEOLLISUUDELLE!!!”

Tämä tutun iPhone-tarinan uusin redaktio sai runsaasti myötätuntoisia kiukku- ja peukkureaktioita, kunnes jotkut ilonpilaajat ryhtyivät tarkistamaan faktoja ja ikävästi muistuttelemaan, että ei netissäkään saa rankaisematta väittää ihan mitä sattuu. Sekä Hartlauer että Caritas kiistivät kiivaasti tämän iPhone-tarinan todenperäisyyden, Die Presse -lehden mukaan Caritas harkitsee kanteen nostamista. Hoferin tukijoiden Facebook-ryhmä – joka myös muistuttaa koostuvansa riippumattomista, yksityisistä vapaaehtoisista – joutui pahoittelemaan tapahtunutta ja toteaa uudessa Facebook-postauksessaan, että ”varsinkin firma Hartlauerin lausunto vaikuttaa meistä vakuuttavalta”. (Ärgh, ainakaan Caritaksesta emme suostu sanomaan mitään myönteistä edelleenkään!)

Ja tietenkin asiaan tarttui satiirisivusto Die Tagespresse, jonka versio tarinasta on tällainen:

Hartlauer kohahduttaa sydäntälämmittävällä tempauksella: 30. heinäkuuta elektroniikkaketju jakaa kaikissa liikkeissään iPhone 6S -puhelimia ilmaiseksi Hoferin äänestäjille. Halukkaiden on vain esitettävä täytetty äänestyslippunsa viime vaaleista.

”Kun eilen Facebookissa alkoi levitä perättömiä huhuja turvapaikanhakijoille jaettavista ilmaisista iPhoneista, meissä heräsi sääli”, kertoo johtaja Robert Hartlauer. ”Jos joku todella kadehtii täpötäydessä tilapäismajoituksessa kenttäpatjalla yöpyviä pakolaisia siinä määrin, että ryhtyy levittämään tällaisia valeita, silloin hänellä täytyy olla asiat todella kurjalla tolalla.”

Hartlauer ei epäröinyt sekuntiakaan vaan avasi sydämensä ja varastotilansa tukeakseen hätää kärsiviä FPÖ:n äänestäjiä.

”Hätätila on todellinen”, selittää sosiologi Dorothea Blume Tagespresselle. ”Monet FPÖ:n äänestäjät joutuvat rahapulassaan kirjoittamaan vihaviestinsä Android-puhelimella. Toisilla ei ole varaa ’elämän korkeaan kouluun’ vaan ainoastaan ’elämän kouluun’. Onhan ymmärrettävää, että jossain vaiheessa alkaa raivo kasautua.”

Vapaaehtoisten, riippumattomien kannattajiensa tempausten lisäksi Hofer on ollut sananvapauden rajoja pohtivan keskustelun aiheena myös aivan henkilökohtaisesti. Kuten Kurier-lehti eilen kertoi, Hoferin nostama kunnianloukkauskanne kaatui Tirolin osavaltion oikeusistuimessa – ja, kuten saksalaisessa lehdistössä hieman mutkia suoristellen uutisoitiin, nyt Hoferia saa sanoa natsiksi oikein tuomarin luvalla.

Kunnianloukkauskanteen aiheena olivat Tirolin sosiaalidemokraattien johtajan Ingo Mayrin Facebook-töksäytykset Hoferista. Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen aikaan Mayr oli vastannut, kun häntä kehotettiin äänestämään Hoferia:

Sitä en valitettavasti voi tehdä. Myös minua koskee mielipiteen ja valinnan vapaus. Ja natseja en tue.

Jatkokeskustelun tuoksinassa Mayr vielä täsmensi:

En ole sanonut, että kolmasosa itävaltalaisista on natseja. Olen vain sitä mieltä, että he ovat äänestäneet natsia, ja tiedän, että minä en tule tekemään niin…

Kohta tämän jälkeen Mayr pahoitteli sanomisiaan, joita selitteli väsymyksellä ja vaalidebatin kiivaudella, ja pyysi anteeksi Hoferilta ja kaikilta muiltakin, joita mahdollisesti oli loukannut. Seurasi kuitenkin siviilikanne, jonka Mayr kesäkuun alussa hävisi. Oikeuden päätöksellä hänen olisi luovuttava suoraan tai epäsuorasti väittämästä, että Hofer on natsi. Nyt sitä vastoin samasta jutusta nostettu rikosoikeudenkäynti päättyi vapauttavaan tuomioon. Kurier-lehden mukaan tuomari oli perustellut päätöstä tähän tapaan: Sananvapaus ei ole rajaton oikeus, mutta sitä saa rajoittaa vain tietyin ehdoin. Mayrin mielipiteenilmaus perustui tosiseikkoihin, sillä FPÖ-puolue, jota Hofer edustaa, ei sanoudu irti äärioikeistolaisista ryhmittymistä vaan suorastaan etsii yhteyttä niihin.

Niinpä. Ei Hofer varmaankaan itse henkilökohtaisesti ole natsi siinä mielessä, että haluaisi perustaa uudelleen Hitlerin kansallissosialistisen puolueen, avata jälleen Mauthausenin keskitysleirin tai hyökätä valtaamaan Itävallan (tai siis Saksan…) kansalle elintilaa naapurimaista. Mutta hän ja hänen puolueensa, kuten muutkin samalla tavalla kaksinaamaiset oikeistopopulistiporukat, käyttävät tunnettuja kaappinatsisymboleja ja antavat ”vapaaehtoisten, riippumattomien tukijoidensa” vapaasti lietsoa raivonationalismia, rasismia ja muukalaisvihaa sekä kerätä kannattajajoukkoihin myös ”oikeita” uusnatseja. Tai ainakin porukkaa, jolta oikea käsivarsi pyrkii nousemaan  yläviistoon (”heilailevat” miehet kuvasi Wienissä Hoferin vaalikampanjan päätöstilaisuudessa Huffington Postin reportteri):

huffpost_hitlergruss

Jos se kävelee kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka… niin jos se ei olisikaan ankka, niin ainakaan sen sanominen ankaksi ei ole rikos. Hyvä näinkin.

***

Unkarista käsin katsoen asiat ovat tietenkin aivan toisinpäin. Fidesz-valtapuolueen parlamenttiryhmyri Lajos Kósa tietää hallitukselle uskollisen Magyar Hírlap -lehden haastattelussa totuuden Itävallan presidentinvaaleista, jotka nyt joudutaan uusimaan:

Kiintoisaa, että mitään Euroopan-laajuista pahennusta ei noussut siitä, että vasemmistoliberaalipuolueet yhteistyössä vihreiden kanssa käytännössä petkuttivat presidentinvaaleissa. Koko jutun on EU:n eliitti tyylikkäästi ohittanut. Vaikka tietenkin, jos sama olisi ilmennyt radikaalista [??!!] ehdokkaasta, silloin Itävalta olisi demokratian häpeäpilkku, jonne natsismi on palannut.

En aivan ymmärrä, mitä Kósa tarkoittaa ”radikaalilla” tai ”petkuttamisella”, mutta ilmeisesti hän uskoo samaa kuin suuri osa Itävallan FPÖ:n kannattajista, eli että Itävallan presidentinvaalit uusitaan, koska sitoutumattoman vihreän Van der Bellenin vaalivoitto oli saavutettu vilunkipelillä. Näinhän EI OLE, vaikka FPÖ:n syvien rivien mutapohjassa vellookin kaikenlaista salaliittoteoriaa. Perustuslakituomioistuimen yksityiskohtainen selvitys paljasti huolimattomuuksia ja menettelytapavirheitä, joiden takia vaalit uusitaan – mutta ei mitään merkkiä siitä, että vaalitulosta olisi tahallisesti peukaloitu suuntaan tai toiseen. Niissä vaalipiireissä, missä ilmeisimpiä ongelmia todettiin, enemmistön äänistä sai Hofer, ja itse asiassa amerikkalaiset asiantuntijat ovat osoittaneet vaalimatemaattisella analyysillaan, että Itävallan vaalituloksessa ei ollut mitään manipulaatioon viittaavaa.

Mutta jos rupeaisin hermostumaan jokaisesta älyttömyydestä, mitä Magyar Hírlapista löytyy, saisin istua tässä koneen ääressä lopun ikääni. Tarkoitukseni oli vain kommentoida sitä, mitä Kósa sananvapaudesta lausui ja mihin Magyar Narancs -lehti lyhyessä, ilkeässä kommenttijutussaan puuttui. Näin siis Kósa:

Euroopan valtavirralla on sellainen ”söpö” ominaisuus, että se tosin väittää olevansa vapaamielinen, mutta jos joku on eri mieltä, hänestä tehdään selvää, hänet suljetaan ulos, mitätöidään. Tämä on jakobiinien tai bolševikkien ominaispiirre. Ei nytkään ole toisin. Olen viime aikoina seurannut Saksan uutisia, ja kaikki, mitä kuulen, on tuttua jo Neuvostoliiton ajoilta. 1970-80-luvuilla politiikan ohjaama julkisuus toimi juuri niin kuin nyt saimme nähdä Saksassa. Media pidetään kontrollissa, ja maahanmuuttajien tekemiä rikoksia yritetään vähätellä tai vääristellä.

Juu. Eurostoliitto. Brysseli on uusi Moskova, ja EU-eliitin valtavirtamedia salailee, vääristelee ja sensuroi. Ei ole siellä sananvapautta, ei.

Alkaa vähitellen tuntua siltä, että sananvapaudesta puhumisen voisi kieltää vähäksi aikaa. Ainakin siihen asti, että ”sananvapaus”-käsitteen tahallinen populistinen väärinkäyttö vähän vähenisi.