Vaihtoehto- ja valtapopulismia

21 toukokuun, 2020

Muutama päivä sitten tuli kuluneeksi vuosi kuuluisan Ibiza-videon julkistamisesta. Saksalaisille lehdille vuodetussa aineistossa, joka oli kuvattu jo pari vuotta aiemmin, Itävallan oikeistopopulistisen Vapauspuolueen (FPÖ) johtaja Heinz-Christian (HC) Strache ja parlamenttiryhmyri Johann Gudenus istuivat iltaa ibizalaisessa huvilassa viehättävän naishenkilön luona, joka väitti olevansa venäläisen oligarkin sukulaistyttö, ja alkoholin ja testosteronin vaikutuksesta puhuivat läpiä päähänsä. Suunniteltiin, miten tuolloin (2017) tulossa olleet Itävallan vaalit käännettäisiin FPÖ:n voitoksi median “orbánisoimisen” avulla, esimerkiksi keltalehti Kronen Zeitungin haltuunotolla, ja puhuttiin kauniin venakon isojen rahojen sijoittamisesta hieman puolihämäriin bisneksiin, mistä myös FPÖ voisi saada osansa. Videon julkistaminen laukaisi poliittisen suurskandaalin ja kaatoi ensin Strachen, sitten koko hallituksen. Syksyllä 2019 uusien vaalien jälkeen edelleen huikeasti suosituimpana puolueena porskuttava oikeistokonservatiivinen Kansanpuolue (ÖVP) joutui vaihtamaan kumppania ja valitsi vaaleissa komean comebackin tehneet Vihreät. Uuden hallituksen yhteistyö ei ole ollut ongelmatonta, mutta koronakriisi on antanut sillekin tilaisuuden osoittaa vahvaa johtajuutta, ja kannatusluvut ovat ilmeisesti yhä ihan mukavat.

Vuosi on kulunut, ja Strache, joka toukokuussa 2019 luopui kaikista poliittisista tehtävistään pyydellen kansalta ja vaimoltaan murtuneena anteeksi kaikkia toilailujaan, on nyt tosissaan yrittämässä takaisin politiikkaan. Mitä muuta voisi tehdä mies, joka on suurimman osan aikuisikäänsä ollut ammattipoliitikkona pyrkimässä valtakunnan korkeimmalle pallille (ja lopulta melkein sinne päässytkin: Ibiza-skandaalin iskiessä Strache oli pienemmän hallituspuolueen puheenjohtaja ja varaliittokansleri)? Ja mitä muuta voisi tehdä populistipuolue, jonka kannattajat tyypillisesti seuraavat nimenomaan karismaattista johtajaa? FPÖ:n johtajana Strachea seurannut Norbert Hofer, joka muutama vuosi sitten oli aivan vähällä tulla valituksi liittopresidentiksi, on taitava ja suosittu, mutta ilmeisesti hänellä ei ole Strachen rouheaa charmia, pistävää katsetta ja kaljatelttayleisön metakan ylitse kantavaa käheää ääntä.

Vajaa viikko sitten Strache oli yhtenä keskustelijana tv:n ajankohtaisstudio-ohjelmassa Im Zentrum, jossa aiheena oli tapaus Ibiza ja yleisesti politiikan moraali. Se oli aika hämmentävää katsottavaa. Strache ei yrittänytkään keskustella aiheesta korkeammalla abstraktiotasolla vaan käytti puheaikansa kiivaisiin puolustuspuheisiin: hän on käyttäytynyt typerästi ja huonosti mutta ei ole tehnyt mitään juridisesti väärää, videomateriaali, josta suuri yleisö on nähnyt vain pienen murto-osan (koko paketin julkistamisen estää Saksan laki, videolla kun esitetään mm. loukkaavia kommentteja nimeltä mainituista henkilöistä), vääristelee hänen toimintaansa, ja tämä kaikki on pelkkää ajojahtia häntä vastaan. Erityisesti mieleeni syöpyi yksi kohtaus: Irmgard Griss, eläkkeellä oleva entinen korkeimman oikeuden puheenjohtaja, sittemmin sitoutumaton (ja varsin hyvin menestynyt) presidenttiehdokas vuoden 2016 vaaleissa ja vuosina 2017–2019 porvarillis-liberaalin NEOS-puolueen kansanedustaja, nosti tyylikkään isoäidillisesti sormensa ja huomautti, että herra Strache, tuota, mitä te nyt teette, me juristit kutsumme venire contra factum proprium. Latina meni ehkä Strachelta ohi, kysymyshän on siitä, että länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan ei käy päinsä ensin itse tehdä tai sanoa yhtä ja sitten väittää päinvastaista.

Tulossa on siis uusi näytös poliittisessa teatterissa, kun Strache seuraa oppimestarinsa Jörg Haiderin jälkiä ja perustaa tai perustuttaa oman ”sinisen tulevaisuuden” kilpailemaan entisen puolueensa kannattajista. Viime joulukuussa syntyi DAÖ, Die Allianz für Österreich (määräisen artikkelin die epätavallinen käyttö lyhenteessä herätti vähän hämmästelyä ja kysymyksiä, yritetäänkö tällä lyhennevalinnalla ottaa etäisyyttä Saksan oikeistopopulistien AfD-puolueeseen, Alternative für Deutschland). Sen perustajat olivat Strachen kannattajina tunnettuja FPÖ:n miehiä, ja yleisesti arveltiin, että puolueesta tulisi uusi poliittinen koti Strachelle, joka siinä vaiheessa oli perusteellisesti riitaantunut vanhan puolueensa kanssa. (Ibiza-skandaalin lisäksi julkisuudessa reposteltiin Strachen ja hänen Philippa-rouvansa leveänpuoleista elämää, jota varten oli FPÖ:ltä nostettu melkoisia palkkioita ja kulukorvauksia.) Nämä arvelut ovat nyt vahvistuneet: vähän aikaa sitten Strache ilmoitti asettuvansa entisen DAÖ:n pääehdokkaaksi tulossa olevissa Wienin osavaltiovaaleissa, ja puolueen nimikin on nyt Team HC Strache – Allianz für Österreich.

Oikeusvaltion perinteet eivät tietenkään paljoa paina, kun populismi jyrää. Tietty osa FPÖ:n kannattajista on ollut nimenomaan fanaattisia HC Strachen seuraajia, ja tätä kannattajajoukkoa yritetään nyt irrottaa vanhasta puolueesta, joka – näin selitti äskettäin uuteen Strache-puolueeseen loikannut wieniläinen FPÖ-valtuutettu – on Strachen myötä menettänyt sielunsa. Wienin osavaltiovaaleista tänä syksynä tulee mielenkiintoiset, vaikka en millään jaksa uskoa, että HC Strache voisi tosissaan olla tavoittelemassa pormestarin paikkaa.

***

Itävallan poliittinen populismi on kuitenkin pikkujuttu siihen verrattuna, mitä vähitellen aukenevan rajan takana Unkarissa tapahtuu. Siellä populistit ovat vallassa, ilkeä yleisradio ja muu valtamedia ei pääse heitä piinaamaan, ja korruptio sekä mahdolliset hämärät kähminnät ulkomaisten tahojen kanssa pidetään tiukasti piilossa. Sekä Paksin ydinvoimalan venäläisten luotottamaa laajennusta että kiinalaisten rahoittamaa Budapest–Belgrad-rautatietä koskevat asiakirjat ovat tiukasti salaisia tai ainakaan mediaa ei päästetä niihin käsiksi.

Kriittistä tiedonvälitystä eli ”fake newsia” sanan trumpilaisessa mielessä on Unkarissa nyt ruvettu panemaan kuriin myös uuden koronapoikkeuslain suomin keinoin. Uuden lain tuoma rikosnimike mahdollistaa koronatorjuntatoimia haittaavien ”valeuutisten” (álhír) tai ”pelotteluhuhujen” (rémhír) levittäjien rankaisemisen jopa muutaman vuoden vankeustuomiolla. Valtion yleisradioyhtiön ykkösuutiskanavalla on oma ”valeuutisvahti”-palstansa. Siellä aivan asiallisestikin kumotaan oikeita valeuutisia (koronavirus ei todellakaan tuhoudu yli 25 asteen lämpötilassa, niin kuin jossakin on väitetty), mutta myös mäiskitään olkiukkoja (lännen valtamedia on väittänyt, että Unkarin parlamentti ei poikkeustilan takia kokoontuisi, mutta kyllä se kokoontuu) ja käydään kiivasta puoluepoliittista väittelyä.

Palstan mukaan 444.hu-sivuston haastattelu, jossa oppositiopoliitikot arvostelevat kärkkäästi koronakriisin hoitoa Unkarissa, ”kuhisee valeuutisia”. Itse asiassa haastateltujen väitteet ovat osaksi mielipide- ja näkökulmakysymyksiä. Sitoutumattoman kansanedustajan Bernadett Szélin mukaan Unkarissa ei ole pätevää, ammattimaista (szakmai) kriisijohtoa, ja tätä väitettä voi toki perustella; toisaalta hallitus on todellakin perustanut asiantuntijoista koostuvia ”toimintaryhmiä”. Ja kun oppositioedustaja Ákos Hadházy syyttää hallituksen taannoista sairaaloidentyhjennysoperaatiota potilaiden heitteille jättämisestä, jolla on voinut olla kohtalokkaat seuraukset, uutispalsta väittää vastaan, että ”akuuttia hoitoa tarvitsevia ei ole kotiutettu sairaaloista”. Miten akuutti hoito sitten määritelläänkin, riippumattomassa mediassa on ollut järkyttäviä kertomuksia heikkokuntoisten tai kuolevien pakkokotiuttamisesta. Orosházan sairaalasta esimerkiksi lähetettiin omaistensa hoiviin muistisairas ja puoliksi halvaantunut 72-vuotias, joka muutaman tunnin kuluttua kuoli. Sittemmin ministeri Miklós Kásler on puolustautunut väittämällä, että missään vaiheessa ei ylhäältä käsin ole määrätty potilaspaikkoja tyhjennettäväksi, vaan lääkärit ovat kotiuttaneet potilaita oman ammatillisen harkintansa mukaisesti. Hetkinen – vielä äskettäinhän Semmelweis-yliopiston rehtori kehui tyhjennysoperaatiota ”onnistuneeksi sotaharjoitukseksi”? (Venire contra factum proprium…)

Mutta ei vain yleisradioyhtiön ”valeuutisvahti” väännä kättä oppositiopoliitikkojen ja riippumattoman median kanssa siitä, miten kriisinhallintatoimia ja niiden nimityksiä pitäisi oikein tulkita. Paljon suurempaa huolta on herättänyt se, että poikkeuslain nojalla on tehty ainakin kaksi pidätystä, joihin liittyi kotietsintöjä ja tietokoneiden ja puhelimien takavarikointeja: Gyulan kaupungissa ilmeisesti paikallisen fideszläisen pormestarin ilmiannon johdosta poliisi kävi hakemassa kotoaan Momentum-oppositiopuolueen aktivistin János Csóka-Szűcsin, joka oli arvostellut sairaalapaikkojen tyhjennysoperaatiota Facebookissa. Szerencsin seudulla taas poliisit pidättivät paikallisen eläkeläismiehen András Kusinszkin, samoin Facebook-postauksen johdosta. Molemmat ovat sittemmin päässeet vapaiksi eivätkä viranomaiset ole heitä enää hätyyttäneet, mutta riippumattomassa mediassa kauhistellaan: ovatko taas palanneet ne ajat, kun aamunkoitteessa ovikello soi ja musta auto saapui noutamaan sitä onnetonta, joka oli erehtynyt arvostelemaan hallitusta?

Kenties syvimmälle ihmisen pahuuden pohjamutiin tunkeutuu kuitenkin kiistellyn ns. salaattilain (salátatörvény) 33. pykälä, jota nyt kauhistellaan ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Kyseinen, poikkeustilan varjolla pikapikaa läpi runnottu laki on ”salaatti”, koska siihen sisältyy erittäin sekalainen kokoelma muutoksia ja lisäyksiä lukuisiin eri lakeihin, tupakkalaista tekijänoikeuslakiin. 33. pykälä koskee vuoden 2010 väestörekisterilakia, johon tulee olennainen lisäys.


Väestökirjanpidon mukaisiin henkilötietoihin on tallennettava ”sukupuolen” sijasta ”syntymäsukupuoli” (születési nem). Se määräytyy ”ensisijaisten sukupuolitunnusmerkkien tai kromosomin (sic) perusteella”, ja sitä ei voi muuttaa.

En ensinnäkään ymmärrä, miten tätä lakia pannaan toimeen niissä tapauksissa, joissa syntyvän lapsen biologinen sukupuoli on epäselvä tai biologiset sukupuoliominaisuudet jollakin tavalla epätyypilliset – intersukupuolisia on ymmärtääkseni pieni mutta ei häviävän pieni vähemmistö, joidenkin näkemieni arvioiden mukaan jopa prosentti tai pari syntyvistä lapsista. Miten esimerkiksi CAIS-ihmiset, joilla on miehen kromosomit mutta naisen keho, pitäisi luokitella? Ja jos vastasyntyneen lapsen sukupuoli on vahingossa määritetty väärin, koska jalkojen välissä on sattumoisin jotain vähän poikkeavan näköistä, eikö edes ilmeistä erehdystä enää myöhemmin saa korjata?

Vielä paljon järkyttävämpää on kuitenkin se, että tämä laki käytännössä tekee transseksuaaleille sukupuolen virallisen korjaamisen mahdottomaksi. Esimerkiksi fyysisesti mieheksi syntynyt transnainen, vaikka miten kokisi olevansa nainen ja eläisi naisen elämää, on paperien mukaan yhä mies eikä saa virallisesti käyttää naisen nimeä. Ilmeisesti myös ei-binaarit, siis ihmiset, jotka eivät halua lukea itseään kumpaankaan sukupuoleen, pakotetaan pysymään syntymäsukupuolen mukaan joko miehinä tai naisina.

Ja miksi ihmeessä tämä pykälä pitää juuri nyt saattaa voimaan? Jonkinlaisesta arvopoliittisesta eleestähän tässä on kysymys. Ns. perinteisten perusarvojen mukaiset sukupuoliroolit ovat populistien symbolinen työkalu, jolla rakennetaan muutosten, kriisien ja katastrofien keskellä kuvaa tutusta ja turvallisesta maailmasta. Tässä meidän yhteiskunnassamme asiat ovat niin kuin kansa ne terveellä maalaisjärjellä ymmärtää – miehet ovat miehiä ja tykkäävät rassata autoja, naiset ovat naisia ja tykkäävät ommella sohvatyynyjä. Ja sitä uhkaa nyt niiden, joidenkin outojen ”eliittien” ja elämästä vieraantuneiden yliopistoihmisten, juurettomien kosmopoliittien ja Tiedättekylläkeiden katala juoni, gender-ideologia, joka haluaa tuhota perinteiset perheet ja avioliitot tekemällä sukupuolesta täysin suhteellisen ja mielivaltaisen käsitteen.

Moderni sukupuolentutkimus kyllä perustuu siihen, että sosiaalinen sukupuoli (gender) on paljon mutkikkaampi asia kuin biologinen sukupuoli (sex): mieheys, naiseus tai muunsukupuolisuus ihmissuhteissa, kulttuurissa ja yhteiskunnassa eivät ole kiinni pelkästään siitä, mitä kunkin housuista löytyy. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oma sukupuoli-identiteetti olisi tuosta vain päätettävissä tai muutettavissa tai että ”poikkeavan” sukupuoli-identiteetin valitseminen ylipäätään olisi pelkkää muotikikkailua tai ”genderpropagandan” harhautusta. Sukupuolivähemmistöjen etujärjestöt ovat vuosikymmenten mittaan tehneet ankarasti töitä tuodakseen esiin sen kärsimyksen, jota tukahduttaminen, syrjintä ja väkisinlokerointi ovat aiheuttaneet. Nyt tätä työtä ollaan Unkarissa mitätöimässä ja sukupuolivähemmistöjä painamassa takaisin kaappiin ja maan alle, siihen entisajan maailmaan, jossa ei ollut vain tyytyväisiä miehekkäitä miehiä ja naisellisia naisia vaan myös hämmentyneitä ja onnettomia ihmisiä kamppailemassa salattujen ja kiellettyjen mielitekojensa kanssa ja ihmettelemässä, keitä he oikein ovat ja mikä heissä on vikana.

Tämä transkieltopykälä tuntuukin ennen kaikkea järjettömältä julmuudelta. Vaikka miten halutaan rakentaa identiteettipolitiikkaa, jonka kulmakivenä on käsitys miesten ja naisten perinteisistä heteronormatiivisista rooleista perheenisinä ja -äiteinä, onko siitä huolimatta ihan pakko kiusata pientä vähemmistöä ja tehdä sen elämä entistäkin vaikeammaksi? Katoaako perinteisistä perheistä onni, rauha ja rakkaus ja perinteisistä avioliitoista pyhyys (katolisten avioliittojen kyseessä ollen suorastaan niiden sakramenttiluonne), meneekö tavallisilta miehiltä mieskunto ja muuttuvatko tyytyväiset cis-heteronaiset hysteerisiksi lepakoiksi, jos pieni murto-osa kansasta saa elää toisella tavalla tai toisenlaisissa parisuhteissa ja perheissä?

Tätä tarkoitin ”ihmisen pahuuden pohjamudalla”. Viktor Orbán on taitavana populistihallitsijana osannut käyttää hyväkseen vihan ja pelon lietsontaa. Siihen tarvitaan vain vihan kohde, jonka kimppuun kansaa voi usuttaa. Maailman valuuttarahasto IMF ja ”Brysselin byrokraatit” olivat liian kaukana ja liian kasvottomia, György Soros toimi paremmin, etenkin yhdistettynä ”migranteista” maalailtuihin kauhukuviin. Mutta Soros on jo vanha mies, asuu jossakin merten takana eikä enää loputtomiin ole keskuudessamme, ”migrantteja” taas ei – jatkuvasta pelottelusta huolimatta – ole pitkiin aikoihin ilmestynyt Unkarin rajoille vuoden 2015 pakolaiskriisin veroisina laumoina. Unkarilaisessa somekuplassani jotkut jo uumoilevat Orbánin tai hänen propagandapoliittisten neuvonantajiensa etsivän uutta vihollista, joka olisi sopivan konkreettinen ja sopivan lähellä, mutta myös riittävän pieni ja avuton – ja vertailevat uutta anti-translakia natsien rotulakeihin.

PS. Unkarin trans- ja interseksuaalisten ihmisten puolesta on käynnistetty verkossa vetoomus, jonka voi allekirjoittaa täällä.


Kovaa väittelyä parlamentissa ja sotaharjoituksia sairaaloissa

21 huhtikuun, 2020

Yhä enemmän ihmettelen sitä, miten erilaisista todellisuuksista käsin Unkarin tapahtumia nykyään voidaan seurata. Sunnuntaina Unkarin Helsingin-lähetystön Facebook-päivittäjä taas kerran hermostui Helsingin Sanomien toimituksen Unkari-kritiikkiin. Jo jonkin aikaa Unkarin hallituksen puolestapuhujat ovat piesseet samaa olkiukkoa: ”länsimaiden liberaalilehdistö väittää Unkarin parlamentin lakanneen toimimasta, mutta lällällää, parlamentti oppositioineen päivineen kokoontuu jatkuvasti”. Nyt julistettiin näin:

huemb_parl

Kommenteissa enimmäkseen suomalaiset ja suomenunkarilaiset ”Unkarin-ystävät” aplodeeraavat: hyvä hyvä, tämä oli oikein Hesarin kaltaiselle punavihreän roskapropagandan levittäjälle! Edelleen löytyy myös niitä, jotka uskovat, että nykyisen Unkarin poliittisissa kiistoissa kysymys on ”kommunismista” kolmenkymmenen vuoden takaisessa merkityksessä, ja joille on turha selittää, että entisaikojen kommunistisen diktatuurin tyyliä (johtajakultti, valtiovaltaa näennäis-edustuksellisissa rakenteissa käyttelevä puolue, kaikkialle syöpynyt korruptio ja valehtelu) ja työkaluja (tunteisiin vetoava propaganda, jota välittää etenkin valtion yleisradioyhtiö, sotaretoriikka ja viholliskuvien rakentelu) käyttelee nykyään ”kommunisminvastaisuudellaan” kehuskeleva Unkarin hallitus itse.

Katsotaanpa, mitä tässä ”kovassa väittelyssä koronaepidemian vastaisista toimista” sitten tapahtui. Videossa, joka ainakin vielä eilen oli nähtävissä sekä Facebookissa että esimerkiksi 444.hu:n artikkelissaPárbeszéd-oppositiopuolueen kansanedustaja Tímea Szabó kysyy ensin, miksi pääministeri Orbán ei ole itse paikalla vastaamassa kysymyksiin. (No, ehkä Orbán vastaisi niin kuin joulukuussa 2017 vastasi toisen oppositioedustajan tiukkaan kysymykseen suhteistaan rahanpesu- ja terrorismikytköksistä epäiltyyn liikemieheen: ”Hauskaa joulua!”) Szabó jatkaa kysymällä, miksi Unkarin koronakuolleisuusluvut ovat moninkertaiset vastaavassa tilanteessa oleviin toisiin Euroopan maihin verraten ja mihin ovat kadonneet ne hengityssuojaimet ja muut varusteet, joiden saapumisesta hallituksen käsissä olevassa mediassa koko ajan raportoidaan mutta joista Unkarin terveydenhuollossa on jatkuva pula. Tähän jälkimmäiseen kysymykseen Szabó alkaa itse vastata luettelemalla kohteita, joihin Unkarin hallitus on lähettänyt suojavarusteita avustuksena: rajantakaisille unkarilaisseuduille, Kroatiaan ja Pohjois-Makedoniaan. (Koska maahanmuutto. Ihan totta: pari viikkoa sitten Skopjessa ulkoministeri Szíjjártó ilmoitti Unkarin lahjoittavan Balkanin valtioille satojatuhansia hengityssuojaimia, koska jos nämä eteläiset naapurimaat heikentyvät, ne eivät pysty vastustamaan ”laittoman maahanmuuton painetta”.) Mutta kesken tämän luettelon alkaa Fidesz-puolueen penkeiltä kiivas kättentaputus, joka ei tuumaakaan loppua. Valtapuolueen sedät aplodeeraavat opposition naisedustajan hiljaiseksi: hänen puheenvuorolleen varattu aika kuluu loppuun eikä puhemies myönnä jatkoa vaan katkaisee Szabón mikrofoniyhteyden ja kuittaa ivallisesti, että myrskyisille suosionosoituksille hän ei mahda mitään. Myös Szabón seuraavan puheenvuoron, kertoo 444.hu, puhemies keskeytti sen ”alatyylisyyden” vuoksi. (Puhemies Kövér, tuo tosielämän Rauno Repomies, on puolueen vanhaa ydinryhmää, pääministerin opiskeluaikaista ydin-kaveripiiriä, jonka valta siis ulottuu joka paikkaan.)

Näin toimii ”parlamentaarinen demokratia” Unkarissa. Parlamentti on toki olemassa ja kokoontuu, mutta poikkeuslain aikana – jonka voimassaololle ei ole asetettu takarajaa – hallituksen ei tarvitse siitä välittää. Parlamentissa on voimaton oppositio, jonka edustajat voivat (jos voivat) käyttää kriittisiä puheenvuoroja mutta saavat siitä palkakseen ivaa ja simputusta. Näin ”kovasta väittelystä” tulee pelkkää epätoivoista sirkusta; seurattuani viime vuodet niitä näyttäviä nöyryytyksiä, joita opposition edustajat joutuvat nielemään, olen alkanut jossain määrin ymmärtää niitä unkarilaisia, joiden mielestä kaikki poliittinen oppositiotoiminta on pelkkää vallanpitäjien viikunanlehtenä toimimista. Ja tietenkin parlamentti on kansan valitsema, mutta vaaleilla, joihin liittyi erinäisiä epäselvyyksiä, ja vaalimatematiikalla, jolla vajaa puolet äänistä muuttuu kahdeksi kolmasosaksi mandaateista. Niin kuin monet riippumattomat kriitikot ovat jo pitkään korostaneet: Unkarin demokratia on muuttunut tyhjäksi kuoreksi ja kulissiksi jo ennen kohuttua ”diktatuurilakia”.

***

Mitä Tímea Szabón mainitsemiin koronakuolleisuuslukuihin tulee, tilastoja on tietenkin mahdoton vertailla niin kauan kuin tehtyjen testien määrä ylipäätään Unkarissa on Euroopan alhaisimpia. Eilen ilmestyneen artikkelin mukaan Unkarissa koronatartunnan saaneista joka toinen olisi sairaalahoidossa ja kuolleisuusprosentti kymmenen kieppeillä, mikä tietenkään ei voi merkitä muuta kuin että testattujen joukko on pieni (väestöstä noin puoli prosenttia) ja sisältää suhteettoman runsaasti selviä tapauksia. Mediassa ja somessa on liikkunut erilaisia arveluja siitä, miksi Unkarin terveysviranomaiset eivät erityisemmin panosta väestön testaamiseen: onko syynä testien riittämätön saatavuus vai halutaanko tartuntatilastot pitää mahdollisimman alhaisina?

Selvää kuitenkin on, että koronatauti leviää Unkarissakin pelottavassa määrin. Pääministeri Orbán on asiantuntijoihin vedoten jo ilmoittanut, että taudin huippu olisi odotettavissa 3. toukokuuta. Siihen mennessä, vakuuttaa Orbán, asianmukaista hoitoa tulevat saamaan kaikki tarvitsevat, eikä kenenkään tarvitse pelätä. Sairaaloihin on nimittäin järjestetty tilaa melkoisella äkki-iskulla, mikä puolestaan on nostattanut aikamoisen äläkän.

Pari viikkoa sitten tuli julkisuuteen määräys, jonka mukaan sairaaloiden vuodepaikoista 60% (myöhemmin täsmennettiin: aluksi 50%, mitä sitten korotettaisiin kymmenen prosenttiyksikön verran) olisi tyhjennettävä tulevia koronaepidemiapotilaita varten. Sairaalanjohtajia ja ylilääkäreitä, jotka yrittivät uhmata käskyä, uhattiin potkuilla, eikä pelkästään uhattu. Kenties suurimman kohun nostatti valtakunnallisen kuntoutussairaalan johtajan Péter Cserhátin erottaminen: Cserháti ei ollut vain arvostettu spesialisti vaan myös pitkän linjan oikeistokonservatiivinen poliitikko, joka aiemmin oli toiminut varavaltiosihteerinä ja hallituksen komissaarinakin, ja jopa jotkut Fidesz-puolueen merkkihenkilöt arvostelivat hänen erottamistaan avoimesti.

Käytännössä tyhjentämispäätöstä joutui tietenkin toteuttamaan suoritusporras. Viikko sitten somesyötteeni täyttyi kauhutarinoilla siitä, miten lääkärit ja hoitajat itsekin itku kurkussa joutuivat heittämään potilaansa epätoivoisten omaisten hoiviin, joiden olisi minimaalisella varoitusajalla yks kaks järjestettävä kotiinsa märkivähaavaisen tai vielä kuntoutusta tarvitsevan leikkaustoipilaan, terminaalivaiheessa olevan syöpäpotilaan tai sekavan, ympärivuorokautista valvontaa vaativan pidätyskyvyttömän muistisairaan hoito. ”Miten minä hoidan puoliksi halvaantunutta isääni 200 kilometrin päästä?”, kommentoi Index-uutisportaalille tilannetta eräs omainen. Lisää kauhutarinoita löytyy esimerkiksi ”epidemian takia ulosheitettyjen” Facebook-ryhmästä  sekä anonyymien aktivistien perustamalta sivustolta mitortenikakorhazakban.hu (mi történik a kórházakban, ‘mitä tapahtuu sairaaloissa?’).

Samaan aikaan asiantuntijat ihmettelevät, tarvitaanko kaikkia näitä tyhjennettyjä vuodepaikkoja ja mikä tämän tempauksen takana itse asiassa on. Asiantuntijat näkevät sairaaloiden tyhjennysoperaation takana monia mahdollisia syitä: Ehkä ajatuksena ei niinkään ollut vapauttaa potilaspaikkoja kuin keventää jo ennestäänkin ylityöllistettyjen lääkärien ja hoitajien taakkaa. Tai sitten hallitus on jostain syystä yliarvioinut odotettavissa olevat potilasmäärät – tai sitten tarkoitus onkin epidemian varjolla vähentää sairaaloiden potilaspaikkoja. Tämä kuitenkin vaatisi perhelääkäri- ja kotihoitopalvelujen kehittämistä. Index-uutissivuston haastattelemat asiantuntijat kysyvätkin, miten omaistensa vastuulle heitettyjen potilaiden kotihoito järjestetään. Sinänsä Unkarin sairaaloissa makaavista potilaista kenties kymmenen prosenttia voitaisiin oitis siirtää kotihoitoon, jos asianmukaisesti koulutettua hoito- ja tukihenkilökuntaa olisi saatavilla, mutta jo tähänkin asti siitä on ollut puutetta. Massakotiutusten myötä kotihoitajien määrä olisi pitänyt nostaa moninkertaiseksi.

Melkoista someraivoa on nostattanut lääketieteellisen Semmelweis-yliopiston rehtorin kommentti. Hallituksen mediamaailmaan kuuluvalle Pesti Srácok -keltasivustolle antamassaan haastattelussa rehtori, professori Béla Merkely oli nimittänyt sairaaloiden tyhjennysoperaatiota onnistuneeksi ”sotaharjoitukseksi” (hadgyakorlat). Tässä ehkä ollaan asian ytimessä. Koronapandemian ansiosta maa on voitu julistaa sodan kaltaiseen poikkeustilaan. Sodassa totellaan eikä kysellä tai käydä kansalaiskeskustelua. Ei edes ”kovaa väittelyä” parlamentissa.


Epidemian varjolla

11 huhtikuun, 2020

Mistäpä tässä kirjoittaisi ellei koronavirusepidemiasta ja sen torjunnasta. Itävallassa viranomaiset ovat luvanneet, että rajoituksia voidaan vähitellen ruveta löysäämään, koska ne vaikuttavat purevan, mutta mihinkään yleiseen helpotukseen ei vielä ole aihetta. Unkarissa tartuntaluvut ovat suhteellisen alhaiset mutta käyrä nousee jyrkästi, samalla kun julkinen kritiikki kohdistuu liian vähäiseen testaukseen: pelätään, että aivan liian paljon tapauksia jää löytämättä ja tartunta pääsee leviämään.

Samoin kuin Suomessa, myös Unkarissa virus on päässyt leviämään joihinkin vanhainkoteihin. Budapestin ylipormestari Gergely Karácsony syyttää tästä hallituksen terveysviranomaisia ja kriisijohtoa: vaikka kaupunki on jo aikoja sitten pyytänyt, ettei sairaalahoidossa olleita vanhuksia palautettaisi hoivakoteihin ilman koronavirustestiä, sairaalat ovat kieltäytyneet tästä viitaten viralliseen ohjeistukseen, jonka mukaan testi on hyödytön. Onhan nimittäin mahdollista, että vielä ennen sairaalasta lähtöä mutta jo testin ottamisen jälkeen potilas ehtisi saamaan tartunnan. Karácsony ilmoittaa, että Budapest aloittaa nyt hoivakodeissa henkilökunnan ja asukkaiden koronatestaukset ja testitulosten julkistukset. Propagandasotaa käydään siis täysillä suuntaan ja toiseen.

Kuvan mahdollinen sisältö: tekstissä sanotaan Az ellenzéknek a járvány idején sincs más a fejében, mint az, hogy hogyan lehetne a kormányt gyengíteni, és hogyan tudnának ők kormányra kerülni. Egyelőre még egy idősotthon működtetésével sem tudnak megbirkózni, tehát azt javasolnám nekik, hogy azzal kellene foglalkozni és ott kéne gyakorlatozni, ahol a felelősségük van. Orbán Viktor

Pääministerin viisaudensanoja Fidesz-puolueen Facebook-sivulta: ”Oppositiolle ei edes kulkutaudin aikaan tule mieleen muuta kuin miten voisi heikentää hallitusta ja miten itse pääsisi valtaan. Tähän mennessä he eivät ole selvinneet edes vanhainkodin hoitamisesta, joten kehottaisin heitä harjaantumaan ja keskittymään niihin asioihin, joista he ovat vastuussa.”

Tietenkin poliittista mynttiä on lyötävä sieltä, missä vain pystytään. Jo aiemmin käsittelemäni vääntö EU-tuesta jatkuu. Riippumaton media muistaa kertoa, miten Brysselin rahahanat ovat jatkuvasti auki (uutinen toissapäivältä: Euroopan komissio hyväksyi Unkarin 50 miljardin forintin (n. 140 miljoonaa euroa) tukiohjelman koronakriisin koettelemille yrityksille), hallituksen mediaimperiumissa taas muistutellaan, että EU:lta ei sinänsä tule yhtään ”ylimääräistä” rahaa, koska budjetti on se mikä on. ”Ylimääräinen” tuki kriisitilanteessa muodostuu käyttöehtojen ja luototuksen löysentämisestä. Nämä budjettiasiat ovat abstrakteja ja mutkikkaita, joten siksi on helpompaa näyttää kuvia Turkista tai Uzbekistanista saapuvista rahtilaatikoista ja selittää, että ”Brysselistä”, toisin kuin turkkilaisilta veljiltämme, ei meille tule mitään apua, vain aiheettomia syytöksiä ja solvauksia, yhyy.

Koronaviruksen yhdistäminen maahanmuuttoon ei viime aikoina ole ollut niin tapetilla, koska niitä Unkarin etelärajan kuuluisalle piikkilanka-aidalle rynnäköiviä valtavia pakolais-, anteeksi, migranttilaumoja ei edelleenkään ole näkynyt (tosin poikkeuksellisen maahanmuuttopaineen johdosta vuonna 2015 voimaan julistettu kriisitila on edelleen voimassa) ja koska selväksi on käynyt, että Unkarissa virusta levittävät aivan tavalliset unkarilaiset. Sitä vastoin näin Trianonin häpeärauhan satavuotismuistovuoden kunniaksikin on pidettävä esillä ylirajaisen kansakunnan ajatusta, eräänlaista piilorevansismia, joka on Orbánin keskeisiä vaalivaltteja. Liitänpä tähän vielä toisenkin propagandakuvan Fidesz-puolueen FB-sivulta. Ulkoministeri Péter Szíjjártó julistaa, otsa vakavassa kurtussa:

”Jokainen unkarilainen on vastuussa jokaisesta unkarilaisesta, siksi järjestämme 600 000 kasvosuojusta, muutamia kymmeniä tuhansia suoja-asuja sekä testejä rajantakaisille unkarilaisyhteisöille.”

Hetkinen, eikö niiden testien pitänyt olla käytännössä hyödyttömiä?

Toisin sanoen: koronapandemian aikaankin Unkarin vallanpitäjät keskittyvät valtansa lujittamiseen. Muutamia avainkohtia tiivistää tässäkin blogissa monesti mainittu historiantutkija Krisztián Ungváry itävaltalaisessa Die Presse -lehdessä ilmestyneessä vastineessaan valtiosihteeri Vince Szalay-Bobrovniczkyn kirjoitukseen. (Suomennos täällä.) Jotenkin erityisen huolestuttavalta tuntuu Ungváryn syytöksistä viimeinen: hallitus käyttää koronapandemiaa hyväkseen rajoittaakseen lehdistön vapautta. Tätähän Unkarin tuoreen poikkeuslain (”diktatuurilaki”) arvostelijat ovat korostaneet: lakiin sisältyvä ”huhujen levittämisen” kieltopykälä on sekä koronaviruksen vastaisten toimien kannalta merkityksetön että riittävän hämärä mahdollistaakseen kaikenlaisen kritiikin tukahduttamisen.

Tästä puolestaan näin äskettäin somesyötteessäni huolestuttavan esimerkin.  Hallitusta lähellä oleva ajatuspaja Századvég on ruvennut julkaisemaan jonkinlaista ”valeuutistenvalvontapalstaa”. Taulukossa listataan otsikolla ”Valeuutinen / Pelon lietsontaan soveltuva, harhaanjohtava väite” otteita mediasta ja somesta. Esimerkiksi näin:

  • Perustuslakiasiantuntija László Majtényi arvosteli Unkarin poikkeuslakia hvg.hu-sivustolla väittäen, että laki merkitsee ”vapauden rajoittamista rankemmin kuin koskaan ennen on esitetty”.
  • Index-uutissivusto kertoi 19.3. (!), että suurimmalla osalla perhelääkäreistä ei ole koronavirustartunnalta suojelevia varusteita eikä tietoa siitä, mistä hengityssuojaimia voisi saada.
  • Valaszonline.hu-sivuston mukaan Viktor Orbánille ei kelvannut kolmen kuukauden poikkeusvaltuutus (tämmöiseen poikkeuslakiin olisi suostunut oppositiokin), vaan hän halusi äärettömiin kestävät valtuudet. Suunnilleen samaa ovat kirjoittaneet monet muutkin riippumattomat viestimet ja oppositiopuolueiden edustajat. (Tähän Századvég vastaa, kuten muutkin Unkarin hallituksen puolestapuhujat, että nykyisen poikkeustilan voi parlamentti lopettaa milloin vain. Ongelma on vain se, että (a) hallitus ei ole velvollinen tätä parlamentilta kysymään, (b) parlamentti nykyisellään on täysin hallituspuolueen superenemmistön pyöritettävissä.)
  • Oppositiomeppi Katalin Cseh oli Facebook-sivullaan arvostellut Unkarin liikkumisrajoitusten löysyyttä muistuttaen (ilmeisesti hieman liioitellen), että ”Ranskassa on sallittu vain koiran ulkoiluttaminen”.
  • Magyar Hang -lehti kirjoitti, että poikkeuslain myötä ”Viktor Orbán on saanut rajattomat valtuudet”.
  • Oppositiopoliitikko Bernadett Szél kysyi Facebook-sivullaan, miksi Unkari kehutusta talouskasvustaan huolimatta ei suojele työpaikkoja eikä takaa työntekijöille riittävää elantoa.
  • Taloustieteilijä Zoltán Pogátsa arveli, että virallisesta optimismista huolimatta talouskasvua ei tänä vuonna ole odotettavissa, päinvastoin kehitys voi olla negatiivinen.

Toisin sanoen: Unkarin hallituksen ja sen toimien arvosteleminen on vaarallisten valeuutisten levittämistä, josta poikkeuslain mukaan voi seurata jopa viiden vuoden vankeustuomio. Se, että hallitusta lähellä oleva taho on rakentanut tämmöisen virtuaalihäpeäpaalun, jossa ”vaarantaminen”, ”valehtelu” ja ”kritiikki” niputetaan yhteen, on lievästi sanoen huolestuttavaa.

***

Loppukevennys: Unkarissa pääsiäismaanantain perinteisiin kuuluu locsolkodás, kastelu, jonkinlainen vanhan hedelmällisyysrituaalin jäänne. Ennen vanhaan maaseudulla miehet kaatoivat (nuorten) naisten niskaan ämpärikaupalla vettä tai heittivät koko tytön juottokaukaloon, kaupunkikulttuurissa tämä on muuttunut hajuveden roiskutteluksi. Kastelua voidaan säestää mukamaskohteliailla värssyillä, joissa esimerkiksi naista verrataan kuihtumassa olevaan kukkaan, vaikkapa näin:

Zöld erdőben jártam,
kék ibolyát láttam.
El akart hervadni –
szabad-e locsolni?

‘Vihreässä metsässä kuljin,
sinisen orvokin näin.
Se tuumasi kuihtua,
saako kastella?’

Vitsiuutissivusto Hírcsárda, jolla on viime vuosina ollut kova työ pysyä todellisuuden perässä, tarjoilee taas vaihtoehtoisia kasteluvärssyjä.

‘Vihreässä metsässä kuljin,
kasvoilla hengityssuojain,
sadan metrin päästä
katsoin orvokeita.’

‘Vihreässä metsässä kuljin –
ei helvetti!’

‘Vihreässä metsässä kuljin,
montakin sääntöä rikoin,
siitä suuttui Ceci [kriisihallinnon korkein lääkintöviranomainen, Cecília Müller],
Orbán, saako silti kastella?’

‘Olen pieni lääkäripoika,
parantelen potilaita,
yksi niistä tuumasi kuihtua,
kuulemma siitä pitää syyttää Sorosta.’

Hupaisimman ajankohtaisen kasteluvärssyn näin silti tuttavani Facebook-seinällä. Kun kaikki muukin siirtyy virtuaalisesti verkkoon, niin myös ylempänä siteeratun kaikkein tunnetuimman kastelurunon viimeisessä säkeessä on yhdysmerkkiä siirretty. Alkuperäisestä kysymyksestä szabad-e locsolni? ‘saako kastella?’, missä -e on kysymysliite (samanlainen kuin suomen -ko, tosin unkarissa suorat kyllä/ei-kysymykset useimmin ilmaistaan pelkällä intonaatiolla) saadaan näin szabad e-locsolni? ‘saako e-kastella?’.


Sotaretoriikkaa ja demokratian kulisseja

8 huhtikuun, 2020

Koronavirusepidemian yhteydessä on nostettu keskusteluihin myös kriisien positiiviset puolet: taistelu tuo elämään tietynlaista mielekkyyttä ja selkeyttä ja voi vahvistaa yhteisöjen yhteenkuuluvuuden tunnetta. ”Talvisodan henkeä” on manattu Suomessakin esiin, mutta muualla mennään vieläkin pitemmälle. Sodan ja taistelun retoriikalla saadaan ihmiset tinkimään mukavuudestaan ja henkilökohtaisesta vapaudestaan, kun näille ikäville asioille annetaan tarkoitus. Samalla hankalat päätökset ja valinnat voi redusoida yksinkertaiseen ”puolesta tai vastaan” -asetelmaan: johto ilmoittaa, että nyt tehdään näin koska on pakko, tai muuten tapahtuu jotakin kamalaa. Sotaretoriikka myös uppoaa tunteisiin enemmän kuin tavallinen kriisiretoriikka, sillä sodassa meitä vastassa ei ole vain jokin yli-inhimillinen ”ilmiö” vaan konkreettinen vihollinen, tahtova toimija, joka tahtoo ”meille” pahaa.

Tältä kannalta ajatellen koronaviruskriisi tuli autoritaarisille johtajille kuin Manulle illallinen. 444.hu-sivuston englanninkielisessä osastossa Insight Hungary Justin Spike (Pál Dániel Rényin unkarinkielisen artikkelin pohjalta) päättelee, että Orbán on nyt pitkästä aikaa elementissään. Koronakriisin alkaessa hän oli vähän aikaa hämmennyksissään, kun vaarallisen taudin yhdistäminen tuttuun ja turvalliseen propagandavalttiin eli maahanmuuttovastaisuuteen ei heti oikein pelannutkaan (toki sitäkin ensin yritettiin). Maaliskuun alkupuolella, kun kävi ilmi, että piikkilanka-aidat ja pakolaisten simputtaminen eivät pysäytä viruksen leviämistä, uusien koronatapausten pelästyttämä kansa alkoi itse toimia, vanhemmat vaativat koulujen sulkemista ja jättivät kansalaistottelemattomasti lapsensa kotiin. Orbánin oli nyt ryhdyttävä esittämään kriisijohtajaa, ja alkuhämmennyksen jälkeen hän tarttui toimeen suorastaan innoissaan. Poikkeuslakia parlamentista läpi ajettaessa hän oli tarkkailijoiden mukaan pitkästä aikaa hyvällä tuulella, kuin ylivoimaista armeijaa komentava sotapäällikkö taistelun alkaessa. Rintamalinja oli selvä: enää ei taisteltu olematonta maahanmuuttoa tai kuvitteellista Soros-verkostoa vastaan, vaan konkreettiset viholliset löytyisivät omasta oppositiosta, kun taistelu muuttui taisteluksi poikkeuslain läpimenosta. Ja mitä selvemmät johtajanvaltuudet, sen helpompi Orbánin olisi aikanaan kerätä itselleen kaikki kunnia epidemian kukistamisesta.

Tämä alun perin Fidesz-puolueen Facebook-sivulle postattu video kriisiryhmän 10. kokouksesta kertoo paljon:

Toimintaelokuvan trailerin supersankarien tyyliin sinisen salamavälähdyksen ympäröiminä, dramaattisen musiikin soidessa, meille esitellään kokoushuoneeseen käveleviä avainhenkilöitä: Valtiosihteeri Zoltán Maruzsa, joka organisoi digitaalista opetusta. Kenraalimajuri Tamás Tóth, joka pystyttää liikkuvaa epidemiasairaalaa. Ministeri Tibor Benkő, joka tukee elintärkeiden yritysten toimintaa. Valtiosihteeri Tamás Menczer, joka hoitaa kansainvälisiä asioita. Valtiosihteeri Zoltán Kovács, joka informoi kansaa. Ministeri Gergely Gulyás, joka säätelee oikeusvaltion toimintaa poikkeustilan aikana [tai miten ihmeessä tämä ihmeellinen ilmaus nyt käännettäisiinkään…]. Ministeri Mihály Varga, joka valvoo valtion taloutta. Ministeri Andrea Mager, joka valmistelee talouden uudelleenkäynnistämistä. Professori Ferenc Jakab, joka kehittää lääkkeitä. Kenraaliluutnantti János Balogh, joka valvoo rajoja. Kansanedustaja Máriusz Révész, joka tukee vapaaehtoistoimintaa.

Ja näiden kummallisten, vähän naiivien fraasien jälkeen – tämä on todellakin kuin tarinan tai sadun henkilöiden esittelyä – kun dramaattinen musiikki huipentuu pitkään loppusointuun, ruutuun astuu arkisen näköinen, nuivailmeinen, tukevahko mies, paidankaulus rennosti auki. Häntä ei enää kuvailla relatiivilauseella, vaan hän on se, joka on. Se. Aito. Oikea. ”Viktor Orbán. Pääministeri.” Orbánin jäljessä kokoushuoneen ovi napsahtaa lukkoon. Pimeys. Enempää meidän ei tarvitse tietää. Kriisiryhmän supersankarit -video on tietenkin tarkoitettu omille kannattajille, jotka ovat jo sisällä tämänhetkisen kriisiretoriikan maailmassa. Ulkopuolisen silmään tämä poliittinen mainosvideo heiluu kiusallisen hämmentävästi hipsteriälyllisen itseironian ja aidon tahattoman huumorin välimailla.

Orbánin kannattajakunnan ulkopuolisista monet saattavat muistaa sosialismin aikaisen jatkuvan sotakielen. Rauhan aikanakin oltiin koko ajan ”rintamassa”, uskollisina ”sotilaina”, valmiina torjumaan ”vihollisen” ”hyökkäyksiä” tai ”petturien” juonia ja käymään ”taisteluun” vaikkapa ”rauhan” puolesta. Sotaretoriikka kokoaa omat rivit – mutta se myös vieraannuttaa ulkopuoliset. Haluanko minä tosiaankin mukaan marssimaan tahdissa tuohon rivistöön?

Vähän samanlaisia tuntemuksia nostatti äskettäin uutinen ulkoministeri Péter Szíjjártón tiedotustilaisuudesta, jonka aiheena oli Kiinasta tilatun hengityssuojainerän saapuminen. ATV-kanavan mukaan ulkoministeri olisi erikseen maininnut, että maskeja luovutettiin myös pääkaupungin ja sen oppositiojohtoisten kaupunginosien käyttöön. Se, että tämmöinen asia on nostettava esiin, kertoo paljon. Niiden silmissä, jotka jo marssivat Fidesz-puolueen riveissä, hallitus kohensi osakkeitaan entisestään: me olemme niin jalomielisiä, että ihan hyvän hyvyyttämme annamme elintärkeitä hengityssuojaimia myös (sisäisille) vihollisillemme. Ulkopuolinen taas lukee tätä uutista leuka loksahtaen: siitä omasta kansasta, jonka puolesta tässä niin kovasti ollaan, osa ei olekaan lähtökohtaisesti ”omia”, nimittäin ne, joista me ei tykätä. Populismin paradoksi paljastui housut kintuissa.

Kun normaalitilasta on siirrytty vertauskuvalliseen sotatilaan, myös demokratian instituutioilla on enää vertauskuvallinen merkitys. Inter arma silent leges. Puolue, virallista propagandaa ohjaava ja virallista todellisuutta rakentava yksikkö, valtaa ja imee tyhjiin ne rakenteet, joiden pitäisi hallita maata kansan mandaatilla. Näin oli reaalisosialismissa, jossa puolue, aatteen tiedostava etujoukko, oli muodollisesti erillään valtion rakenteista, näennäisvaaleilla valituista parlamenteista ja presidenteistä, mutta käytännössä valtiota hallitsi puolueen keskuskomitea puolueen pääsihteerin johdolla. Tähän aikaan viittaavat Unkarissa Orbánin komennon vastustajat elvyttäessään entisaikojen fraasin pártunk és kormányunk, ‘puolueemme ja hallituksemme’.

Karmeinta on, että tähän aikaan on Unkarissa itse asiassa siirrytty jo jonkin aikaa sitten. Esimerkiksi Unkarin suurlähetystö näkee tällä hetkellä kovasti vaivaa selittääkseen, että maailmanlaajuista paheksuntaa nostattanut poikkeuslaki ei ole ”lakkauttanut parlamenttia”. Tämä on olkiukko: suurlähetystön FB-sivulla tikun nokkaan nostetut mediat ja toimijat, Suomen entistä Unkarin-lähettilästä myöten, eivät itse asiassa ole väittäneet parlamenttia lakkautetuksi. Arvostelijat ovat vain muistuttaneet, että poikkeuslaki tekee parlamentista määräämättömäksi ajaksi voimattoman ja vallattoman, koska hallitus voi hallita maata asetuksilla. Keskustella parlamentti toki voi, ja keskustellut se on tähänkin asti – mutta pelkkään keskusteluun se jää, ja on jäänyt jo pitkään. Jo vuosia sitten Orbánin hallinto on onnistunut ohentamaan demokratian instituutiot pelkiksi kulisseiksi ja parlamentin superenemmistöllä pyöriväksi hallituksen lainsäädäntömyllyksi. Tätä ei poikkeuslaki itse asiassa enää olennaisesti muuta, vaikka antaakin vielä yhden muodollisen mahdollisuuden arvostella sitä oikeusvaltion alasajoa, jota Unkarissa on harjoitettu jo pitkään.

Lopetukseksi vielä linkki mainioon Twitter-ketjuun: https://twitter.com/ArttuRintanen/status/1155514216071217152 . Ketju on viime kesältä, mutta löysin sen puolivahingossa vasta ihan äskettäin, koska en itse ole Twitterissä. Siinä on ajatusleikki, jossa Unkarin demokratian alasajo on siirretty Suomeen, missä kuvitteellinen punavihreä koalitio kaappaa vallan. ”Punavihreä” siksi, että tekijä on kokoomuslainen ja haluaa tällä havainnollistaa, että populismi ja oikeusvaltion vaarantaminen on ihan yhtä paha juttu, tehtiin se sitten ”oikeistolaisin” tai ”vasemmistolaisin” tunnuksin. Orbánin meiningin arvostelemisessa ei enää pitkiin aikoihin ole ollut kyse ”oikeistolaisuudesta” tai ”vasemmistolaisuudesta”.


Se on siinä

2 huhtikuun, 2020

Vielä eilen tätä päiviteltiin ympäri Euroopan mediaa: Unkari on siirtynyt diktatuuriin. Uusi poikkeustilalaki sulkee parlamentin, lopettaa vaalit ja antaa hallitukselle vapaat kädet hallita asetusten avulla niin kauan kuin se itse hyväksi näkee. Niin kuin lukemattomat arvostelijat ovat muistuttaneet, ”diktatuurilain” kaikkia määräyksiä ei voi perustella koronavirusepidemian aiheuttamalla hätätilalla. Tämä ehkä johtuu siitä, että alun perin suunnitelmissa oli jotakin muuta.

Átlátszó-sivuston blogissaan viime sunnuntaina Ferenc Kőszeg, kuten monet muutkin, kaivoi esiin natsikortin ja vertasi nykyistä hätätilaa Saksaan vuoden 1933 helmikuussa. Edellisen joulukuun vaaleissa natsit olivat saaneet 33 % äänistä, ja vaikka Hitler saikin muodostaa uuden hallituksen, siinä oli hänen lisäkseen vain kaksi natsiministeriä. Todellinen vallansiirto natseille onnistui vasta Reichstagin tuhopolton jälkeen: helmikuun 27:ntenä 1933 työtön muurari Martinus van der Lubbe tuikkasi Saksan valtiopäivätalon istuntosalin tuleen, ja jo seuraavana päivänä ryhdyttiin ”valtion ja kansan puolustukseksi” kansalaisten perusoikeuksia rajoittamaan ja keskitysleirejä pystyttämään. Tuhopoltto ei luultavasti ollut natsien tilaama, mutta se tuli sopivaan saumaan, ja samanlainen onnekas onnettomuus on Viktor Orbánille nyt koronavirusepidemia.

Itse asiassa, Kőszeg arvelee, alun perin saattoi suunnitteilla olla jotakin aivan muuta. Jo neljä viikkoa sitten, 11.3., Unkarin kansalle ilmoitettiin, että koronavirusepidemian torjuntatoimia johtamaan on perustettu ”kriisinyrkki”, operatív törzs. Tämän operatiivisen ydinryhmän perustaminen tapahtui itse asiassa paljon aikaisemmin, 31. tammikuuta, joten sen suunnittelemisen on täytynyt alkaa jo tammikuun jälkipuoliskolla, jolloin Eurooppaan ulottuvasta koronaviruspandemiasta ei vielä puhuttu missään. Huomiota herättää myös, että kriisiryhmän julkisuudessa olleista edustajista suuri osa on kenraaleja ja everstejä univormuissaan. (Sekä uusi korkein lääkintäviranomainen, Cecília Müller -niminen naishenkilö, jonka nopeaa urakehitystä on julkisuudessa päivitelty: hän toimi pitkään Nagyvenyim-nimisessä neljäntuhannen asukkaan kunnassa yleislääkärinä, mutta toki sen lisäksi hänellä oli ansioita katolisen seurakunnan maallikkoaktivistina.)

Tammikuun 31. päivänä julkistetussa ”kriisinyrkin” toimintasuunnitelmassa keskitytään vielä pääasiassa rajojen puolustamiseen mm. lämpökameroita asentamalla. Olisiko ajatuksena alun perin ollut tosiaankin keskittyä ”maahanmuuton” vastaiseen taisteluun eli siihen pakolaiskriisillä pelotteluun, jota Unkarin hallitus on pitkään harrastanut, ja oikeuttaa entistä kovemmat toimet tällä mukavasti kansaan uponneella ”jihadisti-terroristi-raiskaajien” torjunnalla? Koronavirustakin yritettiin vielä muutama viikko sitten kytkeä maahanmuuttoon. Nyttemmin on ilmennyt, että koronaa eivät Unkariin tuoneet vain ne muutamat iranilaistaustaiset opiskelijat, joita ensimmäisten todettujen tartunnankantajien joukossa oli, vaan myös – kuten muuallakin Euroopassa – ulkomailla lomailleet ja työmatkailleet hyväosaiset unkarilaiset. Vastassa on siis vihollinen, jota ei torjuta piikkilangoilla eikä sapelinkalistelulla.

Silti kriisinyrkin ja uuden poikkeuslain toiminnassa painopiste näyttäisi olevan jossakin aivan muualla kuin terveydenhuollollisissa toimenpiteissä. Esimerkiksi Itävallassa kriisiin varaudutaan perustamalla vapaaehtoisesti karanteeniin meneviä ydinryhmiä, jotka turvaavat yhteiskunnalle tärkeät perustoiminnot: esimerkiksi yleisradioyhtiö ORF:llä on ”koronakommuunissa” elävä uutistiimi, jonka arjesta ykkös-uutisankkuri Armin Wolf raportoi hauskassa blogissaan, ja samoin Wienin energialaitoksen tärkeimpien yksikköjen ylläpidon turvaamiseksi 53 työntekijää asuu voimaloissa eristyksessä. Unkarissa sitä vastoin etusijalla tuntuu olevan ikään kuin vallankaappauksen ennakoiminen: 19. maaliskuuta uutiskuviin ilmestyi mikrofonien ääressä seisovia jäyhiä maastopukuisia miehiä, kun ilmoitettiin armeijan ”toimintaryhmien” saapuvan ”varmistamaan” tai ”koordinoimaan” kaikkiaan 71 valtakunnan toiminnalle keskeisen yrityksen toimintaa (esimerkiksi mediayhtiöiden, liikenne- ja energiahuoltoyritysten sekä jostakin syystä yhden ainoan päivittäistavaramyymäläketjun, Auchanin). Tämä ei ole Unkarin talouselämän kannalta oikein mukavaa: taloustoimittajat arvelevat, että poikkeuslaki ja hallituksen kiristyvä ote yrityksistä pelottavat ulkomaisia sijoittajia, mikä puolestaan on tärkeänä syynä forintin kurssin viimeaikaiseen näyttävään putoamiseen.

Ja sitten tämä poikkeuslaki, joka antaa pääministerille diktaattorin valtuudet ja saattaa – näin riippumattomassa mediassa yleisesti pelätään – sekä lopettaa vapaat vaalit Unkarista pitkäksi aikaa että avata tien toisinajattelijoiden terrorisoimiselle ja vaientamiselle. Yhdestä merkillisestä tapauksesta kerrottiin jo eilen. 24.hu-uutissivuston lukija oli tiedustellut ”kriisinyrkiltä”, miksi jatkuvasti tartuntavaaralle altistuvia terveydenhuollon työntekijöitä ei koronatestata, vaikka kilpauimarit ovat päässeet testiin oireettominakin. Päivystyskeskuksen vastaus oli varsin ylimalkainen: uimarien testaukseen he eivät voi ottaa kantaa, useissa sairaaloissa henkilökuntaa kyllä testataan säännöllisesti ja ylipäätään ”pyrimme siihen”, että terveydenhuollon henkilökunta voisi työskennellä turvallisissa oloissa. Ei tästä sen ihmeempää, mutta pian sen jälkeen kysyjä sai kriisinyrkin päivystyskeskukselta uuden kirjeen, jonka sisältönä oli uuden poikkeuslain ”huhujen levittämistä” koskeva pykälä. Siinä korostettiin erityisesti, että ”perättömien huhujen levittäminen on yleisen syyteharkinnan alainen rikos, joten siitä voi tehdä ilmoituksen jokainen, joka sellaista kokee”. Kun hämmentynyt kysyjä vielä tiedusteli, miten tämä liittyy hänen kysymykseensä, eihän hän ollut levittänyt perättömiä huhuja eikä väittänyt kenenkään toisen levittävän, keskus vastasi vain: ”Kiitokset ilmoituksestanne.” Tämä hämmentävä pikku tapaus tuntuisi osoittavan, että ”perättömien huhujen levittämisen” kriminalisointi helposti käsitetään väärin ja karkaa käsistä. Tämä panee tietenkin pelkäämään, että vastedes huhupykälää käytetään lyömäaseena kritiikin vaientamiseen.

Poikkeuslain jälkeen jatkoa seuraa. Aprillipäivän aattona, puoli kahdeltatoista yöllä varapääministeri ja pienemmän hallituspuolueen johtaja, vanha tuttavamme ”poronmetsästäjä” Zsolt Semjén jätti parlamentin käsiteltäväksi ns. salaatin eli pitkän listan lainmuutosesityksiä. Näistä eniten kohua herätti kohta, jonka mukaan poikkeustilan vallitessa kuntien ja kaupunkien valtuustot ja pormestarit tarvitsisivat kaikille toimenpidepäätöksilleen erityisen kriisihallintokomitean vahvistuksen: näin hallitus käytännössä saisi takaisin valtaansa Budapestin ja muut niskurikaupungit, joissa valta viime vuoden paikallisvaaleissa siirtyi opposition edustajille. Tämä kohta kuitenkin peruttiin, oli syynä sitten opposition tomera esiintyminen (vaikea uskoa, että siitä olisi välitetty), kansainvälinen painostus tai se käytännön seikka, että tällä tavalla hidastuisi kohtalokkaasti myös Fidesz-johtoisten kaupunkien ja alueiden päätöksenteko.

Ei huolta, lakiesitykseen jäi silti kaikenlaista mielenkiintoista:

  • Budapestin Városliget-puiston uudet, kaupungin ja ympäristöväen arvostelemat rakennusprojektit oli pysäytetty kaupunginhallituksen päätöksellä, mutta lainmuutos kumoaa tämän päätöksen määrittelemällä Városligetin rakennushankkeet “erityisesti yleisen edun mukaisiksi”;
  • Orbánin hovihistorioitsijan Mária Schmidtin pyörittämälle säätiölle lahjoitetaan kaksi arvokiinteistöä Budasta;
  • valtion tukea nauttiville teattereille, siis lähes kaikille, nimitetään viisihenkiset valvontakomissiot, joihin kolme jäsentä nimittää ministeriö;
  • uuden Budapestin–Belgradin rautatien (jonka rahoituksesta 85% on Kiinan luotottamaa) rakentamista ja rahoittamista koskevat sopimukset julistetaan salaisiksi kymmeneksi vuodeksi;
  • perinteisten kirkkokuntien pyörittämien lasten-, hoiva- ja vanhainkotien kiinteistöt, yhteensä 41, siirtyvät ilmaiseksi kyseisten kirkkojen omistukseen;
  • sukupuolen vaihtaminen virallisesti tehdään mahdottomaksi: syntymätodistukseen on kirjattava ”biologinen” sukupuoli, joka määrittyy ”ensisijaisten sukupuolitunnusmerkkien tai kromosomien [?!] mukaan”,  eikä tätä sukupuolta voi enää muuttaa. Ööh… entä sitten esimerkiksi CAIS-ihmiset, joilla on miehen kromosomit mutta ulkoisesti naisen keho? (Puhumattakaan kaikista niistä muista pienistä mutta ei aivan olemattomista vähemmistöistä, jotka syystä tai toisesta eivät tunne sopivansa siihen ”biologiseen” sukupuoleen, johon heidät on syntymässä luokiteltu. Oliko niitä nyt niin hirveä kiire päästä potkimaan?) Tämä kansallisen turvallisuuden kannalta tietenkin huipputärkeä lainmuutosesitys tehtiin kaiken kukkuraksi kansainvälisenä transnäkyvyyden päivänä…

Viimeistään Semjénin ”salaattilain” jälkeen pitäisi jokaiselle olla selvää, että Unkarin poikkeuslain tärkeimpänä päämääränä ei ole mikään muu kuin hallituksen ja pääministerin vallan lujittaminen. Heti vallan kaappaamisen jälkeen on riennettävä tunnustamaan väriä ja varmistamaan liittolaisten lojaalisuus tekemällä näyttäviä kulttuuripoliittisia sekä ”konservatiivisia perhearvoja” (perinteistä sukupuoliroolikäsitystä) vahvistavia eleitä. Entistä vaikeampi on ymmärtää niitä, jotka yhä selittelevät, että ”eihän siellä Unkarissa sen kummempaa tehdä kuin meilläkään tai muissa maissa, missä on koronaviruksen aiheuttama poikkeustila”.