Meissä jokaisessa asuu pieni Petőfi

Maaliskuun 15:ntena vietetään Unkarin kolmesta kansallispäivästä periaatteessa kirkkainta ja ongelmattominta. Varsinainen pää-kansallispäivähän on elokuun 20:ntenä, Unkarin kristillisen kuningaskunnan perustajan Pyhän Tapanin muistoksi. Tämä on siis ensisijaisesti katolisen kirkon juhla, jota toki on 1900-luvun mittaan eri tavoin yritetty nostaa koko kansakunnan juhlapäiväksi; sosialismin aikaan sitä vietettiin sadonkorjuun, ”uuden leivän” ja sitä tuottavien talonpoikien, sittemmin myös uuden perustuslain kunniaksi. Lisäksi 23. lokakuuta vietetään vuoden 1956 kansannousun muistopäivää, joka sekään ei ole ongelmaton tai ristiriidaton: kaikesta sankarillisuudesta huolimatta kansannousun tapahtumiin liittyi myös pimeä puolensa, ja ennen kaikkea tämän vallankumousyrityksen, kun se lopulta lähti käyntiin, jyräsivät Neuvostoliiton panssarit ennen kuin se ehti kasvaa koko maata ja kansaa todella yhdistäväksi liikkeeksi.

Mutta maaliskuun 15. on hieno ja reipas juhla. Tuona päivänä, Euroopan hulluna vuonna 1848, kun monissa muissakin maissa kuohui (Wienissä alkoi vallankumouksen tapainen jo pari päivää aikaisemmin), kansallisrunoilija Sándor Petőfi ja muutamat muut tulisielut (kuten sittemminkin suosittu romaanikirjailija, ”Unkarin Dickens” Mór Jókai) kokosivat kansanjoukot Budapestin kaduille kuuntelemaan Petőfin uutta isänmaallista runoa Nemzeti dal (‘Kansallislaulu’) sekä pari päivää aiemmin koottua kahdentoista vaatimuksen luetteloa.

”Mitä toivoo Unkarin kansakunta?
Tulkoon rauha, vapaus ja yksimielisyys.

1. Toivomme lehdistön vapautta ja sensuurin poistamista.
2. Vastuullista ministeriötä Budapestiin. [Unkarilla ei ollut omaa hallitusta eikä ministeriötä.]
3. Vuosittaisia valtiopäiviä Pestiin. [Valtiopäivät kokoontuivat Pozsonyssa (Bratislava) silloin, kun keisari ne suvaitsi kutsua koolle.]
4. Yhdenvertaisuutta lain edessä kansalaisuuden ja uskonnon kannalta. [Tällä tarkoitettiin ennen kaikkea aateliston ja katolilaisten etuoikeuksien lakkauttamista.]
5. Kansallista puolustuskaartia. [Unkarilla ei ollut omaa armeijaa.]
6. Yhteistä rasitusten kantoa [= aateliston verovapauden poistamista].
7. Feodaalijärjestelmän lakkauttamista [= kartanon maita viljelevät talonpojat suorittivat maanomistajalle taksvärkkiä, luontais- tai rahakorvauksia tai lahjoja].
8. Valamiestuomioistuinta, tasa-arvoon perustuvaa edustusta. [Kartanonherrat käyttelivät alueillaan myös tuomarin oikeuksia, puolueettomia paikallisia oikeusistuimia ei ollut.]
9. Kansallista pankkia.
10. Sotilaiden on vannottava uskollisuutta perustuslaille, Unkarin sotilaita ei pidä viedä ulkomaille, ulkomaiset sotilaat on vietävä meiltä pois.
11. Poliittiset vangit on vapautettava.
12. Unionia [= erillisenä yksikkönä hallittu Transilvania pitää yhdistää Unkariin].”

Tästä alkoi tapahtumasarja, joka johti Unkarin vapaussotaan Habsburg-imperiumia vastaan ja tämän(kin) vapaustaistelun kukistumiseen seuraavana vuonna. Elokuussa 1849 Unkarin joukot antautuivat Világosissa (nykyinen Şiria Romaniassa) vastustajilleen, venäläisille joukoille, joita johti baltiansaksalainen kenraali von Rüdiger – Venäjän tsaari oli rientänyt itävaltalaisen kollegansa apuun kapinan tukahduttamiseksi. Tappiota seurasi joukko kostotoimia, osa kapinallisista lähti maanpakoon. Sándor Petőfi oli luultavasti saanut surmansa Segesvárin taistelussa heinäkuussa 1849, vaikka mitään varmaa hänen kohtalostaan ei tiedetä.

Tänä vuonna maaliskuun 15. päivän juhlana Unkarin valtion korkein johto eli pääministeri Orbán jatkoi jo lokakuun kansannousujuhlan yhteydessä aloittamaansa linjaa eikä puhunut kansanjoukoille pääkaupungissa, siellä, missä Petőfi ja kumppanit aikoinaan, vaan Kiskőrösissä, Petőfin syntymäkaupungissa, runoilijan syntymäkodin edessä. Puheen tiivistelmä löytyy Orbánin viralliselta kotisivulta myös englanniksi. Vapaudesta siinä puhutaan, siitä, miten Petőfi oli hankala, omapäinen ja uppiniskainen maalaispoika (vähän niin kuin Orbán itse). Ja miten jokaisessa unkarilaisessa elää pieni Petőfi, miten näemme Petőfin nytkin, kun ulkopuoliset haluavat sanella unkarilaisille, miten näiden pitää elää, ja sulauttaa Unkarin osaksi eurooppalaista supervaltiota. ”Näemme Petőfin, kun hän raapustaa 12 vaatimuksen listan alkuun: tulkoon rauha.”

(Tähän on riippumattomassa mediassa ja kriittisessä somessa uutterasti muistuteltu, miten Petőfi ei suinkaan ollut vaatimassa ensimmäiseksi rauhaa vaan valmiina lähtemään sotaan tasa-arvon ja liberaalien ihmisoikeuksien puolesta. Ja miten Petőfin ja hänen taistelutoverinsa lopulta voittivat Venäjän taantumuksellisen yksinvaltiaan ”perinteisiä perusarvoja” puolustavat joukot.)

***

Samaan aikaan Budapestissa József Budenzin (tuon Unkarin fennougristiikan merkkimiehen, josta ”vaihtoehtoiset” piirit ovat tehneet suurpahiksen) mukaan nimetyssä koulussa nousi metakka opettajien ja oppilaiden yhdessä valmisteleman Petőfi-aiheisen juhlaesityksen johdosta. Ohjelma, johon kuului kerrontaa, lausuntaa ja musiikkinumeroita, esitettiin koulun salissa, jonne koko koulun väki ei mahdu kerralla, joten esityksiä piti järjestää kaksi. Ensimmäisen jälkeen sitten tuli ilmoitus, että toista esitystä ei enää tule, koska ohjelmassa on liikaa ”viittauksia ajankohtaiseen politiikkaan”. Oppilaat hermostuivat siinä määrin, että osa heistä käynnisti spontaanin mielenosoituksen koulun käytävällä ja ryhtyi keräämään allekirjoituksia joukkovetoomukseen.

444.hu-sivuston toimittaja tavoitti koulun rehtorin, joka kertoi itse tehneensä päätöksen ohjelman kieltämisestä, koska siinä oli ”suoria ja yksiselitteisiä viittauksia päivänpolitiikkaan” ja koska julkisen sivistyslaitoksen hänen mielestään on pysyttävä politiikan kysymyksissä puolueettomana. Arvailtavaksi siis jää, mikä oli ohjelman tekstissä liikaa. Ehkä viittaus Petőfin tekstiin, jossa ”Eurooppa on hiljaa, jälleen hiljaa”. Tai Petőfin runo ”Hirttäkää kuninkaat!”, jossa säkeen loppu erään kuulijan mukaan oli ”nielaistu” niin, että kuulijat oitis ajattelivat Viktor Orbánia.

Tähän on tosiaankin tultu. Unkarissa on vallalla niin yksiselitteisesti itsevaltainen systeemi, että lapsikin osaa rinnastaa pääministerin johonkin 1800-luvun monarkkiin?

***

Petőfin nimeä kantaa myös kirjallisuusmuseo, josta Orbánin järjestelmässä on tullut yksi kirjallisuus- ja taidepolitiikan valtakeskittymä. Sen johtoon on nostettu transilvanialaistaustainen runoilija ja rokkikukko Szilárd Demeter, erikoinen hahmo, josta olen tässä blogissa kirjoitellut ennenkin. Petőfi-museolla ja Demeterillä on hallinnassaan erinäisiä kulttuurin rahahanoja, muun muassa kirjallisuuden kääntämistä tukeva säätiö. Ja tämän johdosta hyppäsi Facebookissa silmiini muutama päivä sitten virolaisen kääntäjän Leelo Jõulun postaus.

Aiheena on, kuinka ollakaan, Suomessakin jonkin verran julkisuutta saanut (ja meillä Saarni Laitisen suomennoksena ilmestynyt) lastenkirja Satumaa kuuluu kaikille, kokoelma suvaitsevaisuuteen kasvattavia tarinoita, joissa nähdään mm. vähemmistöihin kuuluvia ja ”poikkeavia” sankareita sekä epätavallisia ja ei-heteronormatiivisia perheitä ja parisuhteita. Unkarissa kirja nostatti aikoinaan huikean kohun, äärioikeistopoliitikko työnsi sen julkisesti silppuriin ja kirjakaupat joutuivat sulkemaan sen erilliseen ”myrkkykaappiin” tai paketoimaan näkymättömiin. Nyt Leelo Jõulu kirjoittaa (ja tämä uutinen löytyy toki myös useilta unkarilaisilta uutissivustoilta, lähtökohtana konservatiiviselle Mandiner-sivustolle annettu kommentti):

Petőfi-kulttuuriagentuurin kirjallisuustukia myöntävä kuratorio hajotetaan. Nimittäin Bolognan kirjamessuilla oli säätiön kirjapöydällä näytteillä vironkielinen ”Satumaa kuuluu kaikille” (”Imedeilm on kõigile”) ja Petőfi-instituutin johtaja Szilárd Demeter, Fidesz-puolueen nimittämä, sai tätä kautta tietää, että hän johtamansa säätiö on rahoittanut käännöstä. Hän kommentoi: ”Minun henkilökohtainen mielipiteeni on ollut tiedossa jo vuosikausia, olen lukemattomat kerrat sanonut ja kirjoittanut, että puolustan ajatuksen-, mielipiteen- ja sananvapautta, siis taiteen vapautta. Mutta siinä, mihin valtion rahaa käytetään, on rajansa, ja tätäkin olen toistamiseen korostanut: rajana ovat perustuslailliset arvot. Tukea voi sitä, mikä näihin rajoihin mahtuu. Rajan ulkopuolelle jäävälle ei kuulu tuki.”

Demeter oli yllätyksekseen saanut tietää, että säätiö on tukenut kirjan julkaisemista vuonna 2021, ja nyt hän on vakaasti sitä mieltä, että kuratorion jäsenet ovat tehneet virheen. Kuratorioon ovat jäseniä nimittäneet Unkarin taideakatemia, Unkarin kirjailijaliitto, Unkarin kirjailijoiden yhdistys, Unkarin kaunokirjallisuuden kääntäjien yhdistys, Unkarin PEN sekä Petőfi-säätiö itse. Siksi Demeter pysäyttää nyt kuratorion toiminnan, ja jatkossa on suunnitteilla, että kirjallisuusviennin kysymyksiin otetaan kantaa uudelleen. Samoin Unkarin kustantajilta tullaan tästä lähin vaatimaan messuilla esiteltävien teosten luettelot, niiden sopivuus perustuslain kannalta arvioidaan ja lupa kirjojen esittelemiseen annetaan sen mukaan. Lopuksi Demeter lisäsi: ”Henkilökohtaisesti en haluaisi enempää sensuuria, mutta isänä pidän lasten suojelemista kaikkein tärkeimpänä.”

Tämmöisiä Petőfi-juttuja siis tänään. Vapaus, lempi – kumpi kultaisempi?

Advertisement

Naisen kuvia: kevät 2019

Tässä blogissa on jo ennenkin mainittu Blanka Nagy, lukiolaistyttö, joka viime kuukausina on noussut maanlaajuiseen maineeseen Unkarin hallitusta arvostelevana suorasanaisena mielenosoituspuhujana. Herttaisen näköinen nuori tyttö, joka rennosti käyttää valtapuolueesta ja sen johtajista erittäin alatyylisiä ilmauksia, on loistava keulakuva sille turhautuneelle raivolle, jota Orbánin systeemi monissa kansalaisissa herättää. Haastatteluissa Blanka on tehnyt hyvin sympaattisen ja järkevän vaikutuksen. Toinen asia toki on, että – kuten Mérce-sivuston mielipidekirjoituksessaan huomauttaa András Jámbor – tämän kummempaan poliittiseen suoritukseen Blanka Nagy ei vielä ole pystynyt. Se, että ihminen on nuori ja kirkassilmäinen ja kiroilee reippaasti, ei vielä ole politiikan tekemistä eikä yhteisten asioiden hoitoa, ja on vähän ikävää, että unkarilaiselle julkisuudelle tämä tuntuu riittävän.

Kuten tuolloin tammikuussa kirjoitin, Unkarin vallanpitäjät joka tapauksessa pelästyivät kiroilevaa koulutyttöä siinä määrin, että Blanka Nagy sai niskaansa täyslaidallisen hallitusta lähellä olevista viestimistä. Hallituksen mediaimperiumia kiertäneet jutut väittivät hänen olevan huono oppilas, lintsailevan ja odottavan reppuja useammasta aineesta. (Ikään kuin tällä olisi jotain tekemistä asian kanssa.) Blanka Nagy vei jutun oikeuteen ja ensimmäisessä oikeusasteessa Origo-uutissivusto sekä keltalehdet Lokál ja Ripost määrättiin julkaisemaan oikaisu; Nagy itse julkaisi Facebookissa kuvan kiitettäväksi arvostellusta historian lopputyöstään (aiheena Unkarin järjestelmänvaihdoksen jälkeisen demokratian historia), lähettäen samalla ”rakkaita terveisiä” Ripostille.

Blanka Nagy on tietenkin oppositiopuolueiden tilaisuuksissa suosittu vierailija, ja viime viikolla hänet nähtiin DK:n (Demokraattinen koalitio, entisen pääministeri Gyurcsányn vanhasta sosialistipuolue MSZP:stä lohkaisema puolue) eurovaalikampanjan käynnistystilaisuudessa. Eikä vain nähty vaan kuvattiin. Hallitusta lähellä olevan Pesti Srácok -blogin Tamás Pilhál julkaisi kuvan, jossa Blanka Nagy istuu lyhythelmainen mekko yllä hieman varomattomasti – niin kuin erityisesti tukevareitisille naisille joskus voi käydä – niin, että katsoja näkee hänen reisiensä väliin ja erottaa jopa pari neliösenttiä alushousujen kangasta. Pesti Srácok poisti kuvan juttunsa kuvagalleriasta varsin nopeasti, hieman pitempään se säilyi Pilhálin omalla Facebook-sivulla, tekstinään Trágárka villant! eli ‘Pikku törkyturpa väläyttää!’. Kuva keräsi runsaasti valitettavan odotettavia kommentteja Blanka Nagyn tyylitajusta ja ruumiinrakenteesta, mutta nostatti myös vastapuolella melkoisen media- ja someraivon. Lopulta Pilhál poisti kuvan ja pyysi julkisesti anteeksi.

Eiköhän vahinko kuitenkin ole jo tapahtunut. Helmikuussa pääministerin kansliaa johtava ministeri Gergely Gulyás antoi haastattelun, jossa kommentoi mm. tuolloista lehdistöskandaalia eli mediasäätiön johdosta eronneen István Vargan kohtalokasta lipsautusta siitä, että hyvää journalismia löytyy valitettavasti enemmänkin oppositiomediasta. Tässä haastattelussa ministeri Gulyás lausui toivovansa, ”että hyvät toimittajat työskentelevät oikeiston puolella. Se on varmaa, että tällä puolella journalistina toimiminen itsessään merkitsee moraalista ylemmyyttä.” Kuten Blanka Nagy avoimessa kirjeessään Tamás Pilhálille toteaa, moraalista ylemmyyttä ja lahjakkuutta ei Fideszin puolelta näytä löytyvän.

***

Tämän kuva-asetelman puolestaan postasi eilen Facebookiin toimittaja András Hont. ”Tätä julistetta voit katsella kadulla… tätä et!”

Vasemmanpuoleisessa urheiluvaatefirman mainoksessa poseeraa vanha tuttumme Cecília Rogán, ”propagandaministeri” Antal Rogánin puoliso ja naistenlehtijulkkis, jonka viimeisen päälle stailatusta, meikatusta ja muokatusta olemuksesta on tullut jonkinlainen puolue-eliitin jetset-elämän symboli. (Somessa kiertää myös kuva-asetelmia, joista näkyy, miten rouva Rogánin nuoruudenkuvien pieni laiha, ujonnäköinen ja nököhampainen hiirulainen on muuttunut, kenties myös kirurgisin keinoin, säteilevähymyiseksi Barbie-blondiksi.) Puolueen arvomaailmaan ilmeisesti sopii mainiosti, että ministerin rouvan täydellistä vartaloa käytetään urheilutrikoiden mainostamiseen; tähän projektiin liittyvien rahavirtojen volyymia ja suuntaa voi sitten kukin arvailla tykönään.

Oikeanpuoleisessa kuvassa samainen Cecília-rouva on photoshopattu talousaskareita tekeväksi perheenemännäksi, jonka hiuksissa on papiljotteina setelirullia. (Tekstin voisi hyvin vapaasti kääntää ”Kotirouvat, joilla kävi mäihä.” Mázliasszonyok on sanaleikki, jonka ainesosina ovat háziasszonyok ‘kotirouvat’ ja arkikielinen mázli ‘hyvä tuuri’.) HVG-lehden kansijutun aiheena ovat ”NER-vaimot” (NER, Nemzeti együttműködés rendszere eli ‘kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä’ on Orbánin vuoden 2010 vaalivoiton jälkeen lanseerattu termi, jota nykyään käyttävät lähinnä pilkalliseen sävyyn järjestelmän vastustajat), joiden ylle ”sataa julkista rahaa”. Artikkeli siis käsittelee, jälleen kerran, Unkarin valtaeliitin korruptiota.

Ja oikeanpuoleista julistetta, HVG-lehden uusimman numeron mainosta, siis ei tulla näkemään Budapestin kaduilla. Neljänkymmenen vuoden ajan HVG:n julisteet ovat viikoittain ilmestyneet mainospylväisiin, mutta nyt mainostilaa isännöivä Mahir Cityposter -yhtiö on yllättäen, epämääräisiin teknis-taloudellisiin syihin vedoten sanonut sopimuksen irti. Kuinka ollakaan, tätä yhtiötä ohjailee nykyään Orbánin naapurin ja lähioligarkin, satumaisesti rikastuneen monialayrittäjän Lőrinc Mészárosin lakimies. Ja kuinka ollakaan, tämä päätös, jota HVG:n vastaava toimittaja Iván Zsolt Nagy suoraan nimittää sensuuriksi, tehtiin juuri silloin, kun HVG:n kansikuvassa esiintyy propagandaministerin vaimo. HVG:n toimitus aikoo ryhtyä oikeustoimiin ja vakuuttaa pitävänsä kiinni jutustaan ja kansikuvastaan.

Iván Zsolt Nagy muistuttaa lukijoille, että jo vuosituhannen taitteessa juuri HVG:n kansikuva – siinä Viktor Orbán kumppaneineen esitetään mustavalkoisessa ryhmävalokuvassa jonkinlaisina mafiamiehinä – suututti Orbánin siinä määrin, että hän kieltäytyi enää koskaan antamasta haastattelua HVG:lle. Toinen lehdenkansijuttu, tällä kertaa Sloveniasta, on tässäkin blogissa ollut esillä ihan hiljattain. Yksi tämän jutun opetuksista on siis, että Unkarin lakeuksilla ei jumalauta pilkata hallitusta. Vallanpitäjät ovat yhtä arkoja omasta nahastaan kuin kärkkäitä menemään henkilökohtaisuuksiin, kun on vastustajien nahasta kysymys. Jälleen kerran voi – kuten tuossa ylempänä Cecília Rogán -kuva-asetelman alla – siteerata Viktor Orbánia itseään, jolla viime syyskuussa oli pokkaa väittää, että ”me emme koskaan alentuisi vaientamaan niitä, jotka ovat eri mieltä kanssamme”.

Mutta sekä Blanka Nagyn että Cecília Rogánin kuvien tapaukset antaisivat aihetta todella mehevään feministiseen media-analyysiin. Mikähän siinä onkin, että puolin ja toisin poliittiset erimielisyydet on niin helppo kiteyttää nuoren naisen kuvaan, hänen vartalonsa ja moraalinsa arvosteluun? Ja liittyisiköhän tämä jotenkin siihen, että Unkarin politiikassa naisten painoarvo on – muutamia näkyviä aktiivisia oppositionaisia lukuun ottamatta – ollut viime aikoihin saakka äärimmäisen vähäinen?