Gileadin balsamia

Touko 25, 2017

Taas on maailmalla tapahtunut kaikenlaista. Donald Trump on kiertänyt Lähi-Itää ja Eurooppaa, ja Manchesterin terrori-iskun uhreja surraan kautta maailman. (Unkarin hallitusta lähellä olevat mediat keksivät tähänkin asianmukaisen kommentin. Keltalehti Ripost repäisi etusivunsa Manchester-juttuun ison otsikon: ”Herra Soros, tulkaa järkiinne!” Koska terrorismi johtuu maahanmuutosta, ja ykköspahis Soros haluaa tuoda Eurooppaan lisää maahanmuuttajia…) Itävallassa on käynnissä pienoinen sisäpoliittinen myllerrys, puoluejohtajia vaihtuu – konservatiivisen ÖVP:n puheenjohtaja, varaliittokansleri eli hallituksen kakkosmies Reinhold Mitterlehner väistyi lopultakin kansansuosikki-perintöprinssi Sebastian Kurzin tieltä, jonka gallup-lukemat alkavat vaalien lähestyessä hermostuttaa tähän asti ennusteiden ykkösenä paistatellutta oikeistopopulistista FPÖ:tä. Ehkäpä vielä joskus kerkiän kirjoittamaan tästäkin.

Unkarissa siis jatkuu Brysselin vastainen ”itsenäisyystaistelu”, ”sorostelu” sekä loputon kissanhännänveto Central European Universityn kohtalosta. Sen taustalla käydään ehkä maailman mitassa pienempää mutta oikeastaan hyvin monia koskettavaa vääntöä näistä ”naisjutuista” (nőügyek, kuten pääministeri Orbán ehkä mukavitsikkäästi kommentoi naispuolisen USA:n-lähettilään erottamista tehtävästään). Tarkemmin sanoen kysymys on Istanbulin sopimuksesta, jonka ovat allekirjoittaneet ja ratifioineet vuoden 2011 jälkeen useimmat Euroopan valtiot. (Unkari on allekirjoittanut sopimuksen vuonna 2014, mutta ratifiointia odotetaan yhä.) Pari viikkoa sitten sopimukseen liittyi myös EU kokonaisuudessaan.

Sopimuksen tarkoitus on torjua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa (raiskaus, ahdistelu, silpominen, avioliittoon pakottaminen tms.) sekä perheväkivaltaa sekä edistää väkivallan uhrien suojelu- ja tukitoimia. Siinä mukana olevien maiden on siis saatettava lainsäädäntönsä ja käytänteensä sopimuksen mukaisiksi ja osallistuttava kansainväliseen seurantaprosessiin. Poliisit, sosiaalityöntekijät ja tuomarit ynnä muut perheväkivallan kanssa tekemisiin joutuvat olisi koulutettava kohtelemaan uhreja asianmukaisesti, turvakotien ja lähestymiskieltojen ynnä muiden suojatoimenpiteiden toimivuus taattava, jne. Lisäksi sopimus edellyttää sen tunnustamista, että naisiin kohdistuva väkivalta nousee sukupuolten eriarvoisuudesta, ja vaatii tämän mukaisia, tasa-arvoon ja väkivallattomuuteen ohjaavia sisältöjä mediaan ja koululaitoksen opetusohjelmiin. Ja tämähän ei tietenkään Unkarin vallanpitäjille sovi, kuten Rita Antoni yksityiskohtaisessa artikkelissaan Nőkért-sivustolla kertoo.

Tässäkin blogissa on jo ollut esillä se vastarinta, jota naisaktivistit ovat kohdanneet yrittäessään ajaa Unkarin lainsäädäntöön selvemmin perheväkivallan vastaisia pykäliä. On kuultu uskomattomia möläytyksiä siitä, miten naisten ei tarvitsisi kokea väkivaltaa tai epäkunnioittavaa kohtelua, jos vain pysyisivät ensin kotona ja synnyttäisivät ne kolme-neljä lasta ennen kuin säntäävät maailmalle toteuttamaan itseään. On nähty useita naisjärjestöjen mielenosoituksia. Esimerkiksi syksyn 2014 Budapestin “lutkakävelyn” (slutwalk / ribiséta, ideana on siis muistuttaa siitä, että ”provosoivinkaan” vaatetus tai esiintyminen ei oikeuta ahdistelua tai raiskauksia) erityisenä kohteena oli Unkarin poliisin tuottama video Tehetsz róla, tehetsz ellene (vapaasti suomentaen: ”Se on sinusta itsestäsi kiinni”). Kolmiminuuttisessa videopätkässä kolme nuorta naista tälläytyy näyttävästi ja lähtee viettämään tyttöjen iltaa: ryyppäämään, tanssimaan keskenään ja käyttäytymään huomiota herättävästi. Illan päätteeksi yksi tytöistä jää yksin, jolloin varjoista syöksähtää outo huppumies, ja viimeisessä kuvassa näemme tytön ilmeisesti raiskattuna istumassa maassa verkkoaitaan nojaten. Opetus siis: jos noin käy, se on oma syysi, jos oli liian avoin kaula-aukko, liikaa meikkiä ja liikaa promilleja? (Minun silmääni pisti myös videon alkupuolelta kohta, jossa baaritiskin ääressä rellestävät neitoset tuuppivat tieltään paheksuvan huvittuneesti mulkoilevaa, ”siivoa” nuorta heteropariskuntaa. Siis: ei baariin tyttöporukalla vaan vain oman poikaystävän turvallisessa kainalossa? Todellisuudessahan naisen raiskaaja, pahoinpitelijä tai tappaja on erittäin usein oma kumppani, puoliso tai tuttu, ja tämä pitäisi poliisinkin tietää.)

Maaliskuussa 2015 Unkarin parlamentti jälleen kerran torjui ehdotuksen Istanbulin sopimuksen ratifiointitoimista sillä perusteella, että prosessi on jo käynnissä ja parlamentin oikeusasiain valiokunnan asettama työryhmä valmistelee jo esitystään. Tämän työryhmän kokoonpanoa ja tehtäviä, väittää Antoni, ei kuitenkaan koskaan julkistettu, eikä sen toimintaan (toisin kuin Istanbulin sopimus edellyttää) otettu mukaan yhtään uhrien oikeuksia puolustavaa järjestöä. Äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbik taas kunnostautui – sievän nuoren naisen, kansanedustaja Dóra Dúrón suulla – vastustamalla Istanbulin sopimusta, koska se ”ei käsittele perheväkivallan laajimmalle levinnyttä ja raainta muotoa, nimittäin aborttia.” (Itse asiassa käsittelee, muistuttaa Antoni – Istanbulin sopimukseen kuuluu myös aborttiin pakottamisen kielto.)

Ja nyt ollaan taas asian ytimessä. Unkarin väestö vähenee, syntyvyys on tosin viime aikoina ollut hieman nousussa mutta silti liian alhainen. Maahanmuuttoa ei haluta, koska hallitus on tehnyt muukalaispelosta ja rasismista poliittisen päävaluuttansa. Siispä on panostettava perheisiin, saatava naiset arvostamaan äitiyttä uravalintana, nuoret vastuuntuntoisesti sitoutumaan avioliittoon ja lasten hankintaan. (Näin siitä huolimatta, että tutkimukset osoittavat hedelmällisyyden korreloivan positiivisesti sukupuolten tasa-arvon kanssa.)

syntyvyys-tasa-arvo

Kaavio index.hu-portaalin artikkelista.

”Perhearvojen” politiikka sopii yhteen kansallis-konservatiivisten perusarvojen kanssa. Siihen voidaan kytkeä rasismin lisäksi homofobia (nuorisoa ei saa päästää homahtamaan, sillä homoparit tai muut heteroperheihanteesta poikkeavasti käyttäytyvät eivät saa lapsia, eikö niin?) ja abortinvastaisuus, ja se luo myös hyvän pohjan yhteistyölle kirkkojen (tai Unkarin kirkkojen konservatiivisten vallanpitäjien) kanssa, joilta Orbánin hallitus tunnetusti ostaa kansalaisten ideologiakasvatuspalvelut. Pahimpana viholliskuvana tälle politiikalle ovat naisten ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvopyrkimykset – sekä viime vuosina mahtavaksi pelotteeksi paisutettu ”gender-ideologia” (siis ajatus siitä, että sukupuoli on suhteellinen ja yhteiskunnallisesti konstruoitu rakenne), jopa akateeminen sukupuolentutkimus. Ja tietenkään siihen ei sovi ”perheen” ja ”perheväkivallan” yhdistäminen tai naisen oikeus asettaa oma hyvinvointinsa perheen koossa pysymistä tärkeämmäksi.

Tätä politiikkaa ollaan juuri nyt demonstroimassa Budapestissa käynnistyneessä ”Perheiden maailmankongressissa”, jossa on koolla, sanoisinko nyt, ”Aito avioliitto” -porukkaa eri puolilta maailmaa (muun muassa Venäjän valtioelimet ja ortodoksinen kirkko ovat hyvin edustettuina). Tapahtuman amerikkalainen pääjärjestäjä on kunnostautunut kampanjoimalla seksuaalivähemmistöjä, feminismiä ja aborttia vastaan, ja samanhenkistä porukkaa näyttää olevan myös osanottajisto. Tapahtuman pääsivulla kehutaan Unkaria perheystävälliseksi maaksi, ja tässä ihailussa paistatteli myös tapahtuman avaajana esiintynyt pääministeri Orbán.

Index-uutissivuston mukaan Orbán oli kansainvälisen perhearvoväen edessä luvannut Unkarin lapsiperheille verovähennyksiä, pitempiä äitiyslomia, vähintään kolmilapsisille perheille velkahelpotuksia ja täyttä vapautusta opintoveloista, lisäksi tulossa on uusi lastenseimien kehitysohjelma, ja ns. babakötvény eli syntyville vauvoille maksettava kertakaikkinen tukisumma tulee saataville ”koko Karpaattien altaassa” eli entisessä Suur-Unkarissa – siis ilmeisesti naapurimaiden unkarilaisvähemmistöjä kosiskellaan jälleen. Sitä, mistä nämä tukitoimet maksetaan, ei kerrottu. Huomionarvoista on myös, että tukitoimet on selvästi suunnattu koulutetun keskiluokan lisääntymistä tukemaan, ei auttamaan kaikkein köyhintä väestönosaa – ja sen joukossa etenkin (perinteisten pahojen puheiden mukaan, joissa on tietty totuuden siemen) ”holtittomasti lisääntyvää” romaniväestöä. Kuitenkin EU:n tilastojen mukaan Unkarissa yli 41% lapsista on vaarassa joutua kärsimään köyhyydestä; vielä heikommin ovat asiat vain Romaniassa ja Bulgariassa.

Unkarin hallitus ei siis halua maahan muukalaisten tai mustalaisten (ynnä muiden epäsosiaalisten ainesten) lapsia vaan toivoo yhä kunnon valkoisten, kristittyjen, keskiluokan unkarilaisten perheiden ryhtyvän tuottamaan lisää rotupuhdasta unkarilaista jälkikasvua (vaikkapa myös Unkarin ulkopuolella). Tämän politiikan ikoniksi nousi juuri Fidesz-puolueen painijanniskainen varapuheenjohtaja, “Rezsi-Szilárd” Németh, joka puolueen äskettäisessä yleisötilaisuudessa lausui:

aki_teleszuli

”Maailma kuuluu sille, joka synnyttää sen täyteen.” Kuva kaapattu index.hu-sivuston artikkeliin upotetusta videosta.

Lausahdus, jota unkarilainen somekuplani parhaillaan kauhistelee, ei ole uusi eikä varsinkaan Szilárd Némethin keksimä. Nopealla Google-haulla suunnilleen vastaava ilmaus (”maailman” sijasta tosin puhuttiin ”maasta”) löytyi esimerkiksi vuodelta 2002, lausujana reformoidun kirkon piispa, äärioikeistolaisista kytköksistään tunnettu Lóránt Hegedűs. Nyt nämä äärioikeistohörhöjen ajatukset on siis entistä avoimemmin omaksuttu valtavirtapuolueena esiintyvän valtapuolueen ideologiaan.

Tämän kehityksen valossa on ilmiselvää, että Istanbulin sopimuksellakaan ei näytä Unkarissa olla mitään mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi. Rita Antoni toteaa artikkelinsa lopussa, että vuosi 2017 alkoi hallituksen epämääräisillä lupauksilla Istanbulin sopimuksen toteutumista edistävistä selvityksistä, mutta nämä peruttiin nopeasti. Toukokuussa asetelma alkoi olla ilmiselvä, kun hallituksen tukema ”valekansalaisjärjestö” Alapjogokért Központ (”Perusoikeuksien puolesta -keskus”) julkisti vastalauseensa Istanbulin sopimukselle. Pari valittua otetta:

Päämäärä, johon sopimus kehottaa ratifioivien sopimuspuolivaltioiden lainsäätäjiä, on toki tärkeä ja tukemisen arvoinen: naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on vastustettava mahdollisimman tehokkain lainsäädännöllisin keinoin. Tämän ylevän päämäärän takaa piirtyy kuitenkin näkyviin gender-lobbyn ja äärifeminismin aatemaailma: Sopimus ei määrittele ”sukupuolen” käsitettä biologian mukaan vaan ”yhteiskunnallisesti muotoutuneena roolina”, määrää opetettavaksi ”stereotyypeistä vapaita sukupuolen ulottuvuuksia” ja kieltää kaikenlaisen erottelun konstruoitujen yhteiskunnallisten sukupuolten perusteella (…) Luonnollisesta ja normaalista käsityksestä poiketen Sopimus siis torjuu biologisen sukupuolen määritelmän ja määrittelee sen ”genderiksi”. Terveen järjen – ja biologian – mukaan on kuitenkin ilmiselvää, että sukupuolia on vain kaksi: mies ja nainen. Kaikki muu ”yhteiskunnallisen sukupuolen” oikeudellinen määrittely palvelee itse asiassa perinteisten sukupuoliroolien luonnon luomien erojen löyhdyttämistä ja perinteisen perhemallin heikentämistä. Istanbulin sopimus on siis itse asiassa gender-sopimus, johon toisaalta sisältyy perinteisen perhemallin ja normaalien sukupuoliroolien kannalta katsottuna aivan erityinen vaara, toisaalta se myös vääristäisi jo olemassa olevien sukupuolten tasa-arvoa kiistäessään niiden mies/nainen-kaksijakoisuuden.

Tätä samaa ilmausta – ”gender-sopimus” – käytti juur’ikään myös “Rezsi-Szilárd”. Genderistä on näköjään todellakin alkanut tulla yleinen haukkuma-, pelottelu- ja herjasana. Hallituksen kanta on siis selvä. Unkarissa kuolee jatkossakin nainen viikossa parisuhdeväkivallan uhrina – mutta kansainväliselle gender-salaliitolle ei periksi anneta.

Viime aikoina on näkynyt paljon kirjoitettavan Margaret Atwoodin 1980-luvun romaaniin Orjattaresi (The Handmaid’s Tale) perustuvasta tv-sarjasta. Tarinan ”Gilead” on uskonnollisten fundamentalistien hallitsema dystopiavaltio, teokraattinen diktatuuri, jossa naiset on orjuutettu synnytyskoneiksi. Euroopassa tähän on onneksi vielä pitkä matka – mutta siihen suuntaan Orbánin Unkari näyttää kaivaten katselevan.


Köyhien joulu

joulukuu 28, 2016

Joulu on nyt koettu, Keski-Euroopassa ilmeisesti hyvin vaihtelevassa säässä. Unkarin ”vasemmistoliberaalia” (konservatiiviseksi ja oikeistolaiseksi itseään nimittävien vallanpitäjien yleisnimitys kaikille vastustajilleen) mediaa kiersivät kuvat tuhatpäisestä kansanjoukosta jouluaattona Budapestin keskustassa, Blaha Lujza térillä, jonottamassa lämmintä ateriaa ja ruokapakettia, joita jakeli hädänalaisille harekrishnalaisten Food for Life -säätiö. Ruoanjakelu sujui hyvässä järjestyksessä, 1600 ateriaa päätyi kiitollisille syöjille.

15672857_1397705240262680_1550492218060979037_n

Food for Life (Ételt az életért) -säätiön unkarilaisen Facebook-sivun kuvassa ensimmäiset ruoanjonottajat ovat ilmestyneet paikalle aamukolmelta. Ruoanjakelu alkoi jouluaattona klo 11.

Kuvat Blaha Lujza térin ruokajonosta kertovat nyky-Unkarin sosiaalisista ongelmista enemmän kuin tuhat sanaa. Lienee selvää, että jos ihminen on valmis seisomaan kaiken kansan töllisteltävänä keskellä kaupunkia kosteankylmässä talvisäässä kahdeksan tuntia yhden ilmaisen lämpimän aterian tähden, hän ei tee sitä huvikseen vaan on oikeasti ruoan tarpeessa. Eikä tämä ruokajono ollut ainoa laatuaan, vaikka saikin suuren mediahuomion: monet muutkin hyväntekeväisyysjärjestöt ja kirkot ruokkivat Unkarissa jopa päivittäin tuhansia nälkäisiä.

Unkarin valtion radio- ja televisioyhtiön MTVA:n uutissivustolla ilmestyvässä Mozgástér (‘Liikkumatila’) -nimisessä ajankohtaisblogissa tähän kriittiseen mediahuomioon sitten tarttui valtiotieteilijä Zoltán Kiszelly. Hänen mielestään tässä ei niinkään syötetä nälkäisiä vaan paremminkin liberaalimedia (!) syöttää kansalle sitä väitettä, että Orbánin hallituksen köyhyydenvastainen politiikka olisi ”köyhien vastaista”. Kiszellyn mielestä kuvat köyhien ruokajonosta ovat samanlaista demagogista kyyneltenherutusta kuin ”meidän aikamme kansainvaelluksen” (siis pakolaiskriisin) uutisten kuvittaminen pakolaisjoukosta esiin kaivettujen naisten ja lasten kuvilla, vaikka pakolaisista 70-80% on nuoria vahvoja miehiä. (No niin! Tulihan se sieltä! Maahanmuuttajakortti on näissä peleissä aina valttia!)

Ja näin selittää Kiszelly: Sekä Kádárin järjestelmässä että järjestelmänvaihdoksen jälkeisten sosialistihallitusten komennossa ylä- ja keskiluokalta otettiin pois ja annettiin köyhille, tuloksetta. Köyhien tilanteeseen ei tullut kestävää parannusta, omistavat ja yrittävät taas katkeroituivat ja kokivat kohtelunsa epäoikeudenmukaiseksi. Eniten tästä hyötyivät ulkomaiset sijoittajat (joiden voitoiksi valtionvelan kasvattaminen päätyi) sekä vasemmistoälymystö, jonka tutkimusprojektit ja konferenssit imivät valtion varoja kykenemättä kohentamaan köyhien asemaa. Orbánin hallitus puolestaan ei anna köyhille kalaa vaan opettaa heidät kalastamaan, köyhyydestä päästään vain koulutuksen ja työpaikkojen luomisen kautta. Tämä ei tapahdu hetkessä, ja jokaiselta odotetaan omaa toimeliaisuutta, ”sillä ilmaista lounasta ei todellakaan ole.”

No tokihan sen jokainen ymmärtää, että koulutus ja työpaikkojen luominen olisivat tässä olennaisen tärkeitä. Mutta miten nämä puheet koulutuksesta oikein suhteutuvat siihen, että jokseenkin kaikkien asiantuntijoiden ja asianosaisten (kuten opettajien tai koululaisten vanhempien) mielestä Unkarin koulujärjestelmä on hallinto- ja opetusohjelmauudistuksilla ajettu entistäkin surkeampaan tilaan, kuten PISA-tulosten heikkeneminen osoittaa? Orbánin päämääränä näyttäisi olevan ”työperustaisen yhteiskunnan” rakentaminen yleissivistävää koulutusta heikentämällä, ammattikouluihin ja sinikaulusväkeen panostamalla. Viimeksi opetusalan asiantuntijat löivät hätäkelloa keväällä, kun uusien ”ammattioppikoulujen” toimintasuunnitelmat julkistettiin. Sen mukaan nuorisosta jopa neljääkymmentä prosenttia koskettava uudistus merkitsisi sitä, että yhä useampien nuorten humanistinen ja reaaliaineiden yleissivistys kutistuisi minimaaliseksi ja koulutusvaihtoehdot vähenisivät niin, että käytännössä lopullinen uravalinta olisi tehtävä 14-vuotiaana. Tähän mennessä tulokset ovat olleet ainakin monia asianosaisia hämmentäviä.

Entäpä köyhyyden poistaminen työpaikkoja luomalla? Tähän mennessä Orbánin hallitus on luonut työttömyystilastoja kosmeettisesti korjaavan pakkotyöjärjestelmän, jossa korvausten sijasta tarjotaan nälkäpalkalla ”julkista työtä”, közmunka. Työttömyysluvut ovat olleet laskussa paitsi tämän ansiosta myös siksi, että työllisiin lasketaan Unkarissa kirjoilla olevien mutta ulkomailla työskentelevien kasvava joukko, mutta silti unkarilainen työtön kuluttaa uuden työpaikan etsintään yhä kauemmin, syksyn tilastojen mukaan keskimäärin 404 päivää. (Samaan aikaan työnhaun ajaksi maksettavan työttömyysavustuksen maksuaikaa on lyhennetty yhdeksästä kolmeen kuukauteen.) Opposition arviot Unkarin työmarkkinoiden tilanteesta ovat edelleenkin hyytäviä. Ja joka tapauksessa unkarilaiset ovat eurooppalaisessa vertailussa köyhiä: Euroopan keskuspankin omaisuusvertailussa, jossa olivat mukana eurovyöhykkeen maat sekä Unkari ja Puola ja joka yleisesti ottaen osoittaa kuilun rikkaiden ja köyhien välillä koko ajan kasvavan, Unkari jäi toiseksi viimeiselle tilalle. Ns. syväköyhyys on koko ajan kasvussa. Erityisen pelottavaa on, että tietyt yhteiskuntaryhmät – etenkin monet romaniyhteisöt – näyttävät syrjäytyvän pysyvästi: kouluttamattomuus, työttömyys ja köyhyys periytyvät kohta kolmannessa tai neljännessä polvessa. Vaikka tuoreimmat tilastot näyttävätkin lievää kohentumista, Unkarissa arviolta 36 000 – 54 000 lasta näkee nälkää joka päivä ja jopa parisataatuhatta lasta kärsii silloin tällöin ruoan puutteesta. On vaikea nähdä, miten tätä tilannetta autettaisiin pelkällä toimeliaisuuteen ja yritteliäisyyteen rohkaisemisella, tai miten jo kolmannessa polvessa sosiaaliavustusten varassa elävälle syrjäytyneelle nuorelle pystyttäisiin vakuuttamaan, että ”ilmaista lounasta ei ole”.

Selvää on, että kun Unkari ei järjestelmänvaihdoksen jälkeen ole kyennyt vaurastumaan ja uudistumaan edes samaa tahtia toisten Visegrád-maiden kanssa eikä korjaamaan yhä pahenevia sosiaalisia ongelmiaan, tätä massiivista jälkeenjääneisyyttä ei taitavinkaan hallitus pysty taikaiskulla oikaisemaan. Mutta Orbánin hallitus on nyt ollut vallassa yli kuusi vuotta, ja vaikka viralliset työllisyys- tai talouskasvutilastot näyttävätkin tilastointimenetelmästä riippuen varsin siisteiltä, on silti todellisia ongelmia, joille kuudessa vuodessa olisi pitänyt jo pystyä tekemään edes jotakin. Näitä ongelmia kuvastavat oppositiomedian jutut lapsista, jotka eivät ryntää ilosta kiljuen kokeilemaan avustusjärjestön tuomaa uutta pomppulinnaa, koska eivät nälältään jaksa pomppia. (Samalla kun pääministerin neuvonantaja julistaa, että hallitus on poistanut lasten aliravitsemuksen.) Tai jatkuva maastamuutto ja aivovuoto erinäisine sivuvaikutuksineen (kuten ne kymmenettuhannet lapset, jotka kasvavat Unkarissa ilman toista tai jopa kumpaakaan vanhempaansa: isä tai äitikin ovat ”Lontoossa tiskaamassa” ja heitä näkee vain Skypessä). Tai tosiaankin nuo kärsivällisesti kahdeksan tuntia yhtä lämmintä ateriaa jonottavat pääkaupungin nälkäiset.

Ehkäpä on tosiaan naiivia populistista demagogiaa ruveta vertailemaan köyhien ruokajonoja ja valtion menoeriä. Mutta väkisinkin tulee miettineeksi – ja tähän ovat monet oppositiomediat tarttuneet – miten paljon ruokaa köyhille olisi saanut niillä kahdellakymmenellä miljardilla forintilla, jotka hallitus kuluttaa Budan linnakompleksiin remontoitaviin pääministerin kanslian uusiin virkahuoneisiin. Tai pelkästään pääministerin omaan työhuoneeseen, jonka sisätöihin hallitus aatonaaton istunnossaan myönsi vaivaiset 3925000000 (vajaat neljä miljardia) forinttia eli siinä 12,7 miljoonaa euroa. (Tässä yhteydessä on myös muistutettu, että stalinisminaikainen diktaattori, huikean henkilökultin keskipisteenä paistatellut ”Stalinin paras unkarilainen oppilas” Mátyás Rákosi vuonna 1952 kieltäytyi muuttamasta Budan linnaan, koska piti sitä liian suurena julkisten varojen tuhlauksena.) Puhumattakaan korruptiosta: Unkarin korkeimmat vallanpitäjät, itsestään pääministeristä alkaen, joka on lähes koko työikänsä toiminut politiikassa mutta lienee (jos perheenjäsenten ja bulvaanien hallinnoima omaisuus lasketaan mukaan) maan rikkaimpia miehiä, rikastuvat käsittämättömällä tavalla ja viettävät luksuselämää, johon heillä ei palkkansa perusteella mitenkään voisi olla varaa.

Ja lopuksi: 444.hu-sivusto muistuttaa, että blogisti Kiszelly itse voi tänä vuonna laskuttaa ”ilmaista lounasta ei ole” -bloginsa ja muiden vastaavanlaisten PR-tekstien kirjoittamisesta valtiolta 6,9 miljoonaa forinttia eli yli 22 tuhatta euroa.

Köyhät on keskuudessamme meillä muillakin. Huonosti hoidettuja ongelmia on kaikkialla, ja leipäjonot kasvavat myös meillä Suomessa. Mutta Unkarin tilannetta sivusta seuraavaa järkyttää erityisesti se yhä kyynisempi, neuvostoajat mieleen tuova valheellisuus, jolla päättäjät näihin ongelmiin suhtautuvat.

 


Illan Unkari-sekalaiset

heinäkuu 2, 2016

Unkari on nyt toipumassa jalkapallohuumastaan. Joukkue palasi Ranskasta tappiostaan huolimatta juhlittuna, huikeassa kansansuosiossa paistatellut maalivahti Király nosti lököttävät harmaat collegehousut (unkariksi mackónadrág, ‘nallehousut’) muotiin, ja sen verran kuin kesähelteeltä jaksetaan, on tietenkin nostatettu väistämätöntä poliittista kiistaa siitä, kenen ansiota tämäkin suhteellinen menestys oli ja missä suhteessa se oli pääministeri Orbánin viime vuosina joka niemeen, notkohon, saarelmaan nostattamiin stadioneihin.

Mutta nyt kisat ovat ohi Unkarin osalta, ja lohtua täytyy etsiä jostain muualta. Uutisportaali index.hu löysi tämän sarjan luultavasti hurjimman yrityksen. ”Unkarilaisten maailmanliitto” (Magyarok Világszövetsége), aikoinaan vakavasti otettavasta ulkounkarilaisten järjestöstä viime vuosina täysin eetteripyörresarjaan singahtanut seura, on antanut Wales–Belgia-ottelun tulokselle henkeäsalpaavan esoteeris-nationalistisen tulkinnan, joka on yhtä wettenhoviaspalaisen vaihtoehtohistorian ja kansanetymologian ilotulitusta, tietenkin asianmukaisella rasismilla höystettynä (ettei rasistinen vihje jäisi kohdeyleisön hitaammalta osalta huomaamatta, se on alkutekstissäkin kirjoitettu ISOILLA KIRJAIMILLA).

Eilen Wales–Belgia 3:1. Fantastinen voitto. Tämä on kelttiläisten sukulaistemme revanssi unkarilaisten puolesta. Kun katselee katsomossa kannustavaa 3000 Walesin kelttiläistä, heidän kasvonsa muistuttavat aivan unkarilaisia. Pyöreä kallo, leveät posket, lyhyt kaula. Ulkonäkönsä puolesta sopisivat unkarilaisiksi.
Heitä elää kolme miljoonaa Cymrin / Walesin itsenäisessä ruhtinaskunnassa. Heidän pääkaupunkinsa on Cardiff. Heidän symbolinsa ja lippunsa kuva on punainen lohikäärme, joka eilen voitti Belgian, siis BELGIAN KONGON joukkueen, toiselta nimeltään punaiset paholaiset.
Historiansa puolesta he ovat kuningas Arthurin kansaa. Arthurin isä oli kuningas Uther Pendragon, joka tunnettiin nimellä Lohikäärme [unkariksi sárkány]. Sárkány = sár arany [‘kirkas kulta’] = Auringon muinainen nimi = merkitsee ‘Valon poikia’.
Lohikäärmeliput hulmusivat hunnien kuninkaan Attilan taisteluissa. Hän oli kuningasten kuningas Euraasiassa, ja Pendragon tai hänen poikansa Arthur olivat sukulaisuussiteen nojalla hänen liittolaisiaan Galliassa gallialaisten avaarien vapauttamisessa roomalaisten barbaarien ikeestä.

Huh huh. Mutta siirtykäämme eteenpäin ja vähän vähemmän marginaalisiin ryhmiin. Tänään juhlivat Budapestin kaduilla futisfanien sijasta Pride-paraatin sateenkaariaktivistit, joita hehkuvasta helteestä huolimatta oli kerääntynyt paikalle tuhansia (sitä vastoin vastamielenosoittajia ei juurikaan näkynyt). Vitsikkäässä videossaan Index-portaali rinnasti Priden ja futisfanien katujuhlat, joissa kummassakin ”puolialastomat miehet halailevat toisiaan”, ja vaihtoi tapahtumien kirvoittamia some-kommentteja keskenään. Kummastakohan mahtaa olla kysymys?

Vihdoinkin ihmiset tuo kadulle ilo eikä tyytymättömyys!

Taas se alkaa… ei se mitään, meidänpähän ovat juhlamme!

Kunpa unkarilaiset aina pitäisivät näin yhtä!

Ihanaa nähdä, että ihmisillä on vihdoinkin aihetta iloita!

Ihmiskunta on kypsä tuhoon!

Vihdoinkin tämä paljon kärsinyt kansa saa juhlia!!!

Joka ei tajua, mitä mieltä tässä on, sulkekoon videon ja menköön nukkumaan.

Priden johdosta muutamat unkarilaiset tuttavani ovat myös kaivaneet esiin jo jonkin aikaa somessa kiertäneen historialöydön. Gender-bendausta tai ristiinpukeutumista keisarillis-kuninkaalliseen malliin esittelee, vuoden 1883 meriupseeriakatemian tanssiaisissa, kukapa muu kuin tuleva konservatiivis-kristillisen unkarilaisen nationalismin ikoni, itse Unkarin valtionhoitaja amiraali Horthy.

horthy

Mutta ei minun alun perin tästäkään pitänyt kirjoittaa. Vaan uutisesta, joka perin pohjin järkytti muutamia unkarilaisia tuttaviani vähän aikaa sitten. Pénzcentrum.hu-portaali kertoo, mitä muutoksia tuo heinäkuun ensimmäisenä voimaan astuva lainmuutos: tästä lähin lapset ovat velvollisia elättämään vanhempansa, ja tähän voi puuttua kuka hyvänsä.

Unkarissa kuten kaikkialla muuallakin Euroopassa tikittää eläkepommi. Väestö vanhenee, eläkeläisten elättäjät, hoivaajat ja verojen maksajat vähenevät. Unkarissa kaiken lisäksi valtiojohdon virallinen kanta on, että ”maahanmuuttoa ei tarvita”. Tarkoitus olisi saada unkarilaiset lisääntymään ja tuottamaan enemmän lapsia, mutta valitettavasti näin ei näytä käyvän – päinvastoin hedelmällisessä iässä olevia, työtätekeviä nuorehkoja ihmisiä lähtee koko ajan muualle Eurooppaan parempaa elintasoa ja vapaampaa henkistä ilmapiiriä etsimään. Kun vuonna 1990 Unkarin väestöstä yli 65-vuotiaita oli 13%, vuoden 2014 alussa heidän osuutensa oli jo 17,5%. Unkarin lisääntyvä eläkeläisväestö myös elää yhä heikommissa taloudellisissa oloissa. Keskimääräinen eläke (viime syksynä ilmestyneen artikkelin mukaan noin 120.000 forinttia eli alle neljäsataa euroa kuussa) ei riitä kovin kummoiseen elämiseen, erikoispalveluista tai yksityissairaanhoidosta puhumattakaan. Ténytár-blogin mukaan jopa puolet Unkarin eläkeläisistä elää köyhyydessä.

Mitä tekee nyt Unkarin lakiasäätävä mahti? Heinäkuun alusta alkaen ei vain lapsella ole velvollisuutta elättää vanhempiaan, niin että vanhempi tarvitessaan voi periä elatusta oikeusteitse. Vaan vanhemman sijasta myös kuka hyvänsä kolmas taho (vanhainkoti, kotihoitopalvelu, sairaala tai vaikkapa naapuri, ystävä tai muu sukulainen) voi, vaikka ilman elatusta tarvitsevan vanhuksen lupaakin, periä jälkeläiseltä korvausta elatuskustannuksiin tarvittaessa vaikka vuoden ajalta taannehtivasti. Korvauksen suuruuden ratkaisee oikeusistuin tarpeen ja kykyjen mukaan; suurimmillaan se voi olla puolet jälkeläisen tuloista.

Näin puusta katsoen voi miettiä, miten tämä suhteutuu siihen eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden perusajatukseen, että vanhuksista huolehtiminen on ensisijaisesti koko yhteiskunnan tehtävä. Kuka muuten elättäisi lapsettomat vanhukset? Vai ajatellaanko, että joka on laiminlyönyt väestönlisäämisvelvollisuutensa, syyttäköön itseään? Vielä pahemmin kuitenkin särähtää ajatus siitä, mitä uusi laki voi pahimmillaan tehdä sukulais-, ystävyys- ja naapuruussuhteille. Kaikki kaikkia vastaan?

 


Leipää, ruusuja ja kuponkeja

marraskuu 3, 2015

Hyvät lajitoverit, tämä blogahdus yrittää vilpittömän amatöörimäisesti yhdistää kulttuurihistoriaa ja talouspolitiikkaa.

Lähdetään liikkeelle 1200-luvun alusta, jolloin eli myös Thüringenin Pyhänä Elisabetina tunnettu ”Árpád-sukuinen Pyhä Elisabet”, Árpád-házi Szent Erzsébet, niin kuin unkarilaiset häntä kutsuvat. Elisabet syntyi Unkarin kuninkaan Andreas II:n tyttärenä vuonna 1207 mutta vietiin jo nelivuotiaana Saksaan, Thüringenin maakreivin Hermann I:n hoviin, missä häntä kasvatettiin maakreivin samannimisen pojan kihlattuna. Kun Hermann nuorempi kuitenkin kuoli ennen kuin Elisabet oli ehtinyt edes tuon maailmanajan mukaiseen naimaikään, hänen tilalleen astui veli Ludvig, jonka kanssa Elisabet vihittiin 1221. Avioliitto oli onnellinen mutta jäi lyhyeksi. Ludvig kuoli 1227, ja sen jälkeen hänen sukulaisensa kohtelivat Elisabetia kaltoin. Viimeiset vuotensa Elisabet eli köyhää nunnan elämää, ankaran rippi-isän kannustaessa häntä aina vain tiukempiin lihankuoletusharjoituksiin.

Elisabet kuoli 1231, siis nuorena mutta jo kuuluisana hurskaudestaan ja laupeudentöistään, ja hänen ympärilleen syntynyt kultti asianmukaisine ihmeineen johti pyhäksi julistamiseen jo 1235. Elisabetista tuli pian yksi katolisen Euroopan suosituimmista pyhistä, ei vähiten siksi, että hänessä ehkä ensi kertaa hartaus ja kieltäymys yhdistyivät sekä nuoren ja kauniin glamour-prinsessan että vaimon ja äidin rooliin. Kerrotaan hänen asettaneen ankaralle hengelliselle ohjaajalleen sen ehdon, että aviomiehen oikeudet eivät saisi joutua kärsimään vaimon uskonnonharjoituksesta, ja Wartburgin linnan emäntänä hän täytti edustusvelvollisuutensa asianmukaisen upeasti pukeutuneena mutta piti juhlapuvun alla tuskallisen raapivaa jouhipaitaa.

Elisabet muistetaan etenkin köyhien ja sairaiden auttajana. Legendan mukaan hän perusti orpokodin ja sairaalan, missä hän omin käsin pesi spitaalisten haavoja, ja miehensä sotaretkellä ollessa hän tämän sukulaisia uhmaten jakeli linnan varastoista elintarvikkeita nälkää näkeville. Kirkkotaiteessa hänet kuvataan kantamassa ruusuja korissa tai esiliinassaan. Tämä liittyy ns. ruusuihmeeseen: Elisabet, joka leskeksi jäätyäänkin jatkoi laupeudentöitään, oli viemässä leipää köyhille, kun hänen lankonsa Heinrich tuli tiukkaamaan, mitä hänellä oli korissaan. (Toisen version mukaan tämä tapahtui vielä Elisabetin avioliiton aikaan ja kysyjänä oli Elisabetin mies Ludvig.) Peläten, että avustustyö kiellettäisiin, Elisabet turvautui hätävalheeseen ja sanoi korissa olevan ruusuja. Kun kori sitten avattiin, leivät olivat muuttuneet tuoksuviksi ruusuiksi, koska Kaikkivaltias ei halunnut pyhän naisen joutuvan valehtelijana häpeään.

Elisabet ja ruusuihme. Maalaus Steiermarkista, n. 1525 (Wikimedia Commons)

Pyhä Elisabet on ollut tietenkin erityisen tärkeä unkarilaisille, ja Erzsébet on aina ollut Unkarin suosituimpia naisennimiä. Näin siitä huolimatta, että Elisabet vietti jokseenkin koko tietoisen elämänsä Saksassa. (Unkarilaiset ovat toki yrittäneet parhaansa yhdistääkseen Elisabetia kotimaahansa. Ruusuihme-legendaa on joissakin versioissa sijoitettu Unkariin ja Elisabetin lapsuuteen: jo kolmivuotias taaperoinen olisi ollut kantamassa leipää köyhille ja joutunut tekemään siitä tiliä kuningas-isälleen.) On siis selvää, että kun Unkarin nykyinen hallitus panostaa kansallisromanttisiin perinteisiin ja kristillisiin arvoihin, myös Pyhä Elisabet otetaan taas köyhien auttamisen symboliksi.

Vuonna 2012 erityisellä lailla säädetyn ”Elisabet-ohjelman” on tarkoitus taata köyhille ja etenkin heikompiosaisille lapsille mahdollisuus lomailuun ja virkistykseen sekä kunnon ruokailuun. Ohjelman puitteissa on järjestetty lomaleirejä sekä jaettu Elisabet-kuponkeja (Erzsébet-utalvány), joilla voi lunastaa aterioita, elintarvikkeita, koulutarvikkeita, vaatteita tai jopa lippuja urheilutilaisuuksiin. Kääntöpuolena on, että tällä tavalla valtio monopolisoi etenkin ruokakuponkibisneksen omaan hallintaansa. Elisabet-ohjelma ei ainoastaan auta heikompiosaisia, vaan Elisabet-kupongeista, joita periaatteessa kuka hyvänsä voi ostaa ja käyttää, on tullut muiden lounassetelien voittoisa kilpailija. Voittoisa siksi, että laki ja viranomaiset asettavat Elisabet-kupongit verotuksellisesti muita suotuisampaan asemaan. Niinpä, kirjoittaa Ténytár-blogi, kolmesta Unkarissa toimivasta kansainvälisestä lounassetelifirmasta yksi on jo kaadettu, kaksi muuta vararikon partaalla. Valtion monopoliasemaan nostama Elisabet-ohjelma toki auttaa köyhiä mutta tuottaa siinä sivussa lounassetelibisneksellä mukavaa voittoa, joka ilmeisesti kanavoituu asianmukaisiin Fidesz-puoluetta lähellä oleviin taskuihin sekä tämän liikeimperiumin laajenemiseen entisestään.

Elisabet ja pääministeri Orbán jakavat kakkua. Ténytár-blogin kuvitusta.

Elisabet ja pääministeri Orbán jakavat kakkua. Ténytár-blogin kuvitusta.

Kun ollaan EU:ssa ja mukana on ylikansallisia yrityksiä (nämä markkinoilta suistetut lounassetelifirmat) sekä pakollinen kansainvälinen kilpailu, asia ei tietenkään voinut jäädä tähän. Vuosikausia Brysselistä kuuluneiden eriasteisten kivahdusten jälkeen asia on lopulta edennyt Euroopan tuomioistuimeen, ja Ténytár-blogi arvelee sieltä piakkoin tulevan ikävän päätöksen: lounassetelien kilpailuehdot on palautettava EU:n määräysten mukaisiksi, ja kenties Unkarin hallitus joutuu vielä maksamaan korvauksiakin monopolin syrjäyttämille kilpailijoille. Miten tämän nyt sanoisi: Elisabet-ohjelma väitti olevansa viemässä leipää köyhille, mutta EU kurkisti koriin ja löysi sieltä säädöstenvastaisia ruusuja.

Palatkaamme hädänalaisten auttamiseen. Samaan aikaan kun Budapestin ja Brysselin päättäjät kinastelevat vapaasta kilpailusta ja liikevoitoista, Unkarin lapsista vaikeassa aineellisessa köyhyydessä elää vuoden 2014 tilaston mukaan 35%, mikä on EU-maista Bulgarian jälkeen toiseksi pahin tilanne, ja suunta on pahenemaan päin. (Romaniassa lukema on hieman parempi, 34,4%, EU:n keskiarvo on 13,5%, ja kolmessa parhaiten sijoittuneessa maassa, Ruotsissa, Luxemburgissa ja Suomessa, köyhyydessä elävien lasten määrä jää alle kahden prosentin.) Äskettäin äänestettiin parlamentin sosiaalivaliokunnassa ns. kansallinen minimi -ohjelman ottamisesta käsittelyyn; ohjelman pääkohtia oli lasten köyhyyteen ja nälkään puuttuminen. Kristillisdemokraatit, valtaapitävän Fidesz-puolueen aatteellinen apupyörä, kieltäytyivät äänestämästä ohjelman puolesta. Näin lataa kristillisiä arvoja ja tärkeysjärjestystä puolueen ryhmänjohtaja Péter Harrach valtakunnan ykköskanavan, Kossuth Rádión haastattelussa:

Kannatamme mitä suurimmassa määrin lasten köyhyyden lopettamista, sehän on vakava asia, ja olemme yhtä mieltä kansallinen minimi -ohjelmassa asetetuista päämääristä. Kuitenkin…

(Haastattelija: Mikä sitten on ongelma?)

… ongelma on, että oppositio iski kiinni tähän teemaan, myös tähän konkreettiseen aloitteeseen, ja kun tämä materiaali ilmestyi valiokunnan pöydälle, sen esittelivät opposition edustajat, ja… tämä loi tilanteen, jota ei voi hyväksyä, sillä täten, tätä tukemalla me olisimme tukeneet opposition, vasemmiston kampanjaa. Korostan siis vielä kerran: olemme täysin yhtä mieltä kansallinen minimi -ohjelman päämääristä, mutta opposition kampanjaa emme tue.

Että näin. Tärkeämpää kuin se, että köyhät saavat leipänsä, on se, että Pyhä Kristillisdemokratia ei joutuisi häpeään.


Propagandaa, korruptiota vai kansakunnan varaventtiili?

heinäkuu 16, 2015

Tämähän ei siis ole mikään kuvablogi. Mutta taannoin jo esillä ollut Unkarin hallituksen julistekampanja on saanut jatkoa, josta on ihan pakko kertoa. Nimittäin: kansallinen konsultaatio ja siihen liittyvät maahanmuuttovastaiset julisteet (”Jos tulet Unkariin, et saa viedä unkarilaisten työpaikkoja”, ”Jos tulet Unkariin, sinun on noudatettava maan lakeja” jne.) olivat vasta alkua. Valtion propagandatoiminta, jota ilmeisesti nykyään (mediaoligarkki Lajos Simicskan ja pääministeri Orbánin dramaattisen välirikon jälkeen) johtaa salaperäinen Árpád Habony, pääministerin pitkäaikainen neuvonantaja, on pyöräyttänyt käyntiin uuden kampanjan.

Alkuperäisiä julisteita voi ihailla sivustolla mrm.kormany.hu; niissä on kaikissa sinisellä pohjalla iskulause A magyar reformok működnek! (‘Unkarin reformit toimivat!’), taustan päälle kömpelösti photoshopattuja (tarkkailkaapa esimerkiksi alla ylimmässä kuvassa esiintyvän naisen ja tytön hiuksia) erilaisia henkilöhahmoja (väittämän mukaan kansainvälisistä kuvapankeista haettuja naamoja) ja näiden suuhun pantuja puhekuplia. Valkoiset tekstipohjat suorastaan kerjäävät uudelleenmuokkausta, ja lukuisat nettifoorumit ovatkin tänään tulvineet kaikenlaisia luovia vaihtoehtoisia tekstityksiä.

Pitemmittä puheitta: tässä kuvakavalkadi 444.hu-portaalin artikkelista linkitettynä!

”Uusi perheiden verohelpotus on suuri apu!”

Vaihtoehtoisia tekstiversioita:

  • Mutta kampaajaan ei ole varaa!
  • Jos sinulla ei suuren talouskasvun aikaan kahteen vuoteen ennen lapsen syntymää ollut hyväpalkkaista työtä, niin näin voi käydä sinullekin!

”Emme halua laittomia maahanmuuttajia!”

Paremminkin:

  • Kiitos, isi, seison omilla jaloillani! (Viittaus pääministerin Ráhel-tyttären legendaariseen FB-kiukunpurkaukseen.)
  • Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa.
  • Eikö sinullekaan ole enää jäänyt muita iloja kuin seksi?
  • En vieläkään voi mennä naimisiin tyttöystäväni kanssa!
  • (Tämäkin viittaus Ráhel Orbániin:) Oletko sinäkin tulossa Sveitsiin opiskelemaan?
  • Minä olen töissä Englannissa. Ja saan sieltä aikanaan eläkkeen!
  • Ei niitä laittomia maahanmuuttajia. Minä pelkään niitä, kun en osaa kieliä!
  • Kirppareita on enemmän kuin ennen, ja kengät sain ilmaiseksi Punaisesta Rististä!

”Meillä talouskasvu on suurempi kuin EU:ssa!”

Eipäs, vaan kuvassa ilmeisesti on ”isänmaallinen liikemies” toteamassa: ”Jostain syystä minä aina voitan kaikki julkisten töiden tarjouskilpailut!”

Tai:

  • Meillä on kovempi korruptio kuin EU:ssa!
  • Mutta miksi minun pääni näyttää siltä, kuin joku olisi retusoinut sen kroppaan kiinni?
  • Edellinen graafikko oli Simicskan miehiä.
  • Minulla ei ole harmainta hajuakaan siitä, miten kansantalous toimii!

”Minun lapseni saavat lastentarhassa ilmaiset ateriat!”

Toisin sanoen:

  • Mieheni jätti minut ja lapset ja lähti Englantiin töihin!
  • Muutimme Soproniin, että lapset voivat aloittaa koulun Itävallan puolella!
  • Ilmainen koulunkäynti! Yliopisto tosin on maksullinen, mutta sinnehän nämä eivät pääsekään.
  • Minun naamaani ei enää saa hymyyn edes Photoshopilla.
  • Täytyy tänä vuonna vielä pinnistellä maailmaan yksi, että olisin kunnon unkarilainen vaimo.

”Minimipalkka nousee jälleen!”

Ei vaan:

  • Olen 59-vuotias unkarilainen sorvari. Eilen lakaisin katua työttömyystyöllistettynä.
  • Olisin lähtenyt lapsenlasten perässä Lontooseen, mutta Quaestor vei rahani.
  • Minimipalkka nousee, siksi paiskin ihan innoissani töitä vielä 75-vuotiaanakin.
  • Voi jumalauta tätä saatanan elämää!
  • Sinulla ei enää tule olemaan eläkettä.

”Jopa 3 miljoonaa forinttia kodin perustamiseen!”

Ei vaan:

  • Jopa 3 miljoonaa forinttia kodinperustamislainaa – mutta omavastuuosuuteen ei meidän palkka riitä!
  • Äiti jonottaa polvileikkaukseen, aikaa on luvattu vuodelle 2018. Ette sattumalta tuntisi ketään?
  • Löydät meidät sitten Lontoosta!
  • Meilläkin on sukulaisia Fidesz-puolueessa!
  • (Muokattu versio, jossa naiselle on maalattu musta silmä ja puuttuvia hampaita:) Aina kun hakkaan muijaa, se on komondorin syytä!

”Olen säästänyt paljon asumiskustannusten alentamisen ansiosta!”

  • Rezsicsökkentés säästi minulle paljon rahaa, mutta kaikki menivät yksityissairaalaan.
  • Rezsicsökkentésin myötä minulta jää paljon rahaa säästöön – en enää lämmitä talvisin!
  • Enpä olisi kuitenkaan keksinyt mitään käyttöä yksityisille eläkesäästöilleni! [Viittaus operaatioon, jolla hallitus ”suojeli” yksityiset eläkerahastot valtion haltuun.]
  • Olen iloinen siitä, että ulkoministeri pystyi minun eläkesäästöilläni ostamaan uuden huvilan!
  • Lapsenlapsia näkee vain Skypessä.
  • Sunnuntaina on onneksi kanansiivet CBA:ssa tarjouksessa!
  • Minä säästin paljon uutta hammasproteesia varten. Mutta kaikki meni ruokaan.
  • You just went full retard.

Kuten Unkarin tilannetta tuntevat helposti huomaavat, kommenteissa tiivistyy suuri osa maan tämänhetkisistä epäkohdista. Vaikka hallitus miten toitottaisi talouskasvua (valhe – emävalhe – tilasto), tavallisen kansalaisen on helppo huomata se tutkimustenkin vahvistama seikka, että köyhyysrajalla tai sen alapuolella kituuttavien unkarilaisten määrä on jatkuvasti kasvanut. Vaikka kansallisia tilastoja köyhyydestä ei viime vuosina ole julkistettu, EU:n tilastot ja muut tutkimukset osoittavat, että kymmenestä miljoonasta unkarilaisesta kolmasosa, yli 3,2 miljoonaa elää köyhyydessä, Unkarin lapsista jopa puolet. Etenkin koulutettua ja nuorta väkeä lähtee Itävaltaan, Saksaan, Hollantiin tai Englantiin parempia ansioita ja vapaampaa ilmapiiriä etsimään sellaisessa määrin, että sen on jo pakko tuntua. Luultavasti useimmilla unkarilaisilla on perheenjäseniä, ystäviä tai tuttavia ulkomailla. Työttömyystilastoja paikataan työllistämistöillä (közmunka), surkeasti palkatuilla p***ahommilla, joista tutkimusten mukaan ei suinkaan johda tie oikeaan työelämään. Terveydenhoitojärjestelmä ja koululaitos pysyvät pystyssä vain jäljellä olevien työntekijöiden kutsumustietoisuuden ja uhrautuvuuden varassa. Ja kaikkialle tunkevaa korruptiota on vaikea olla huomaamatta, jos vähänkin seuraa kriittisiä medioita – monet tosin ilmeisesti eivät seuraa.

Jälleen kerran voi tietenkin kysyä, ketä tämän julistekampanjan on tarkoitus palvella. 444.hu-portaalin jutun nimetön kommentoija tiivistää kampanjan sanoman osuvasti:

  • Ei tarvita ammattilaisia, kaveri hoitaa homman. Kaveri tosin ei ole graafikko, ei osaa käyttää Photoshopia, mutta näin ainakin päästään paremmin vetämään välistä.
  • Ei tarvita sanomaa, onhan fraaseja, joita on hoettu jo vuosikaudet. Tosin valhetta kaikki, mutta totuuttahan ei voi kertoa.
  • Ei tarvita suorituksia, onhan media. Tätä maata tosin ei enää pelasta itse Jumalakaan.

Ja ennen kaikkea, arvelee kommentoija, tämä koko julistekampanja on tehty tahallaan niin tökeröksi ja ärsyttäväksi, että kansan raivo purkautuu kommenttiketjuihin ja nettifoorumeille. Tyhmin kansanosa nielee julisteiden sanoman kyselemättä, vähemmän tyhmät panevat aikansa valkopohjaisten tekstien uudelleenmuokkailuun. (Sen sijaan, että ryhtyisivät järjestäytymään poliittisesti – että esimerkiksi saataisiin Unkariin edes yksi vakavasti otettava oppositiopuolue ja sille vakavasti otettavia edustajia.)

Noin yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että kommenttiketjuja ei koskaan pidä lukea. Mutta tämä kommentoija on pelottavalla tavalla asian ytimessä.


Jälleen sananvapaudesta

kesäkuu 4, 2014

Eilen nähtiin Budapestissa jälleen mittava mielenosoitus. Käytännössä muutaman tunnin varoitusajalla ja enimmäkseen sosiaalisen median välityksellä koolle saatiin tuhansia ihmisiä osoittamaan mieltään.

(kuva Kettős Mérce -Facebook-sivustolta, alkuaan hvg.hu-portaalista peräisin, kuvaaja István Fazekas)

Mielenosoituksen – josta valtiolliset tiedotusvälineet eivät uutislähetyksissään vaivautuneet kertomaan, sen sijaan pääuutislähetys kertoi pikku Annasta, jonka vanhemmat olivat hallituksen läpiajaman ”asumiskustannusvähennyksen” (rezsicsökkentésansiosta pystyneet ostamaan lapsukaiselleen ”musiikkia” soittavan leikkipolkupyörän – aiheena oli ”Unkarin sananvapauden musta maanantai” ja kaksi kuohuttavaa tapahtumaa.

Ensinnäkin origo.hu-uutissivuston päätoimittaja Gergő Sáling erotettiin yllättäen toimestaan. Arvelu erottamisen syystä ilmestyi oitis julkisuuteen: potkujen taustalla oli János Lázár, valtaapitävän Fidesz-puolueen kärkihahmoja, uudessa hallituksessa ilmeisesti pääministeriön johtava ministeri (mitä tämä sitten tarkoittaakaan – ”pikkupääministeriksi” tätä on jo selitelty) ja yksi puolueen varapuheenjohtajista. Lázár oli nimittäin juuri ollut julkisuudessa matkakulujensa takia, kieltäydyttyään kertomasta, millaiseen matkusteluun, kenen kanssa ja mitä varten oli julkisia varoja poltettu pari miljoonaa forinttia (kuusi ja puoli tuhatta euroa). Origo-portaali oli vienyt asian oikeuteen ja saanut tuomarilta päätöksen, että pääministerin kanslia on velvollinen antamaan selvityksen varojen käytöstä. Tämän jälkeen Lázár korvasi matkakulut omasta taskustaan lopettaakseen kuluskandaalin julkisen repostelun, mutta selvästikään asia ei jäänyt tähän. Origo-portaalin johto yritti kiistää Sálingin erottamisen Lázár-yhteydet, mutta sivuston toimittajat puolestaan antoivat oman lausunnon, jossa ottivat etäisyyttä johdon lausuntoon. Juuri tulleen tiedon mukaan Lázár-artikkelien kirjoittaja on itse eronnut, ja jatkoa lienee odotettavissa.

Tämän lisäksi mieliä kuohutti uusi mainosvero. Maanantaina Fidesz-puolue julkisti lakiehdotuksen, jonka mukaan mainoksia julkaisevien tv- ja radiokanavien, lehtien ja verkkoportaalien on maksettava mainonnasta veroa. Tämä tempaus tietenkin kohdistuu kaupallisiin tiedotuskanaviin, joista on tullut ainoa vaihtoehto ”kuninkaallisille” tiedotusvälineille, etenkin eniten mainostuloja keräävään saksalais-ylikansalliseen RTL-kanavaan. (Valtiolliset kanavathan eivät ole mainoksista riippuvaisia, ja hallitusta lähellä olevat tiedotusvälineet voivat luultavasti luottaa siihen, että maksetut verot jonkin porsaanreiän kautta kanavoidaan niille takaisin.) RTL ehti jo syyttämään, että Unkarin hallitus on tarkoituksella ajamassa sitä vararikkoon ja tuhoamassa kanavan unkarilaista ohjelmatuotantoa, Lázár puolestaan ampui takaisin: ”RTL uhkaa koko maata, kiristää katsojia ja poliitikkoja. Olisi hyvä, jos se harjoittaisi tätä kotonaan Saksassa eikä Unkarissa.”

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, syntyykö näistä mielenosoituksista vielä laajempia mielenilmauksia ja hallituksenvastaista meininkiä vai sammahtavatko ne vähitellen, tyhjin toimin, niin kuin taannoiset opiskelijamielenilmaukset. Joka tapauksessa tämänkertaiseen mielenilmaukseen liittyi (Péter Csermelyn signeeraamassa pääkirjoituksessaan) jopa oikeistolainen Magyar Nemzet -lehti, joka viimeiseen saakka on ollut uskollinen ja solidaarinen Orbánin hallitukselle ja Fidesz-puolueelle:

Tähän asti on vaatinut merkittävää älyllistä voimanponnistusta, että voisi ottaa vakavasti ne raivopäiset kotimaiset ja ulkomaiset syytökset, joiden mukaan Orbánin hallitus olisi pystyttänyt Unkariin jonkin kammottavan diktatuurin ja tämän hirmuisen prosessin uhriksi olisi joutunut myös Unkarin lehdistönvapaus. […] Nyt [Fidesz-puolueen] kahden kolmasosan [parlamentti]enemmistö on tosiaankin tallaamassa lehdistönvapauden kurkulle. Mainosverolla ei nimittäin ole mitään muuta merkitystä eikä mitään muuta sanomaa.

Mielenkiintoista on myös, miten paljon kansainvälinen julkisuus tästä jaksaa kiinnostua. Hvg.hu-sivuston mukaan Reportterit ilman rajoja -järjestö on julkisesti arvostellut uutta medialakiehdotusta ja Sálingin erottamista. Järjestön englanninkieliseltä verkkosivulta en tosin pikavilkaisulla löytänyt mitään asiaan liittyvää, mutta Unkaria ja sen medialainsäädäntöä se näkyy kritisoineen ennenkin.

Ainakaan János Lázárilla henkilökohtaisesti ei viime päivinä ole ollut pulaa negatiivisesta julkisuudesta, sikäli kuin oppositio- ja kriittiset viestimet ja ”vapaa” sosiaalinen media otetaan huomioon.

”Ostaisitteko tältä mieheltä auton?” (Meemi Alternativa-blogista.)

Sliipattu, tappajahainhymyinen Lázár on toki monessa liemessä keitetty kokenut poliitikko, jonka teflonpintaan on vuosien mittaan heitelty kaikenlaista. Vuonna 2011, vielä Hódmezővásárhelyn pormestarina toimiessaan mies tuli kuuluisaksi julkisuuteen levinneestä, silloin kolmen vuoden takaisesta äänitteestä, jolla hän lausuu suunnilleen: ”Joka ei elämässä ole päässyt mihinkään, ei myöskään ole minkään arvoinen.” Lázár joutui esittämään julkisen anteeksipyynnön Unkarin köyhille, mutta ei jättänyt asiaa sikseen: kuten Vastagbőr-blogi juuri toi julkisuuteen, Fidesz-puolueen paikallisosasto oli tuolloin oitis julkaissut paikallisissa lehdissä uutisen, jossa nimen ja kuvan kanssa esiteltiin ne henkilöt, jotka ”pormestariamme halventaakseen” olivat toimittaneet ja julkaisseet ”väärennetyn äänitteen”. Tämä ei tietenkään ole estänyt Lázária viime päivien Origo-julkisuuden yhteydessä julistamasta kirkkain silmin, ettei ”koskaan ole harjoittanut painostusta lehdistöä kohtaan”.

Lisäksi Lázár on kerännyt kyseenalaista mainetta skandalöösin hienolla ja kalliilla työsuhdeautollaan, johon julkisilla varoilla asennutettiin tutkanpaljastin (lézerblokkoló, ”lasersalpaaja”, joka termi tietenkin innoittaa hauskasti vääntelemään ministerikandidaatin sukunimeä), ynnä yksityishenkilönä Tšekissä järjestämillään, 23 miljoonan forintin hintaisilla fasaaninmetsästäjäisillään – metsästysretken maksajaa ei tiedetä, mutta virallisen omaisuusilmoituksensa mukaan Lázárilla itsellään ei mitenkään voisi olla varaa tämmöiseen elämäntyyliin.

Ja juuri ennen ”lehdistönvapauden mustaa maanantaita” Lázár oli onnistunut pääsemään julkisuuteen myös kiistan ansiosta, joka koskee norjalaisten unkarilaisille kansalaisjärjestöille maksamia avustuksia. Norjan valtion ylläpitämä säätiö nimittäin – EU:n kanssa solmittujen yhteistyösopimusten takia – on sitoutunut tukemaan EU:n vähemmän kehittyneitä alueita ja rahoittaa siksi myös Unkarissa toimivia kehitysprojekteja, joilla autetaan etenkin maan köyhimpiä, tuetaan esimerkiksi työttömiä romaneja tai perheväkivaltaa vastustavan naisjärjestön toimintaa. Norjan-avustusten ympärillä on viime aikoina ollut kähinää, kun norjalaiset ovat ruvenneet valittamaan, että unkarilaiset ovat omavaltaisesti ja vastoin sopimuksia ulkoistaneet avustusrahojen hallinnoinnin itsenäiselle, ”voittoa tuottamattomalle” yhtiölle. Lázár puolestaan iski takaisin syyttämällä norjalaisia sellaisten järjestöjen tukemisesta, joilla on ”yhteyksiä vasemmistoon”. Hvg.hu-portaalin tietojen mukaan Norja alkaa vähitellen hermostua ja on kutsunut Unkarin Norjan-lähettilään, tässäkin blogissa jo aiemmin esiintyneen Géza Jeszenszkyn, viralliseen puhutteluun.

Ellei tästä kaikesta seurauksena olisi useiden kehitysprojektien pysähtyminen ja Unkarin köyhimpien kurjuuden lisääntyminen entisestään – äskettäin uutisoitiin, että Unkarin lapsista puolet näkee nälkää – niin tähän voisi tyynesti laittaa uusmedioissa suositun popcorn-meemin merkiksi siitä, että jännittävää katseltavaa riittää jatkossakin.

***

PS. Tämän kaiken ohella hieman vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Unkari parhaillaan liittyy Libanonin, Saudi-Arabian, Pakistanin, Brunein, San Marinon, Bosnia-Hertsegovinan, Salomonin saarten ja Vanuaatun joukkoon. Nämä nimittäin ovat ne maapallomme maat, joiden hallituksessa ei ole ainuttakaan naista.

 


Köyhyydelle kasvot

helmikuu 15, 2014

Viime päivinä on unkarinkielisessä sosiaalisessa mediassa kiertänyt liikuttava kertomus 81-vuotiaasta Ica-tädistä. (Ica on Ilona-nimisten naisten tyypillinen puhuttelunimi, ”tädiksi” (néni) tai ”sedäksi” (bácsi) on unkarin kielessä varsinkin lasten ja nuorempien ihmisten tapana puhutella vanhempia ihmisiä, biologisesta sukulaisuudesta riippumatta.) Ica néni tuli monille budapestilaisille tutuksi, kun hän päivittäin seisoskeli Király utcan CBA-valintamyymälän edessä kerjäämässä. Leskeksi jäätyään Ica-täti ei ollut pystynyt maksamaan asuntolainaansa, ja kun ilmeisesti hänellä ei ollut omaisia, jotka olisivat voineet auttaa, hän joutui kadulle. Lopulta asunnottoman, paleltumavammoista kärsivän mummoraukan otti luokseen asumaan nuori, vasta 18-vuotias nainen, jolla sattumoisin on oma yksiö. Budapest Bike Maffia -nimisen, hyväntekeväisyyttä harrastavan polkupyöräilijäseuran avustuksella Ica-tädin hyväksi järjestettiin keräys, ja kuten Szeretlek, Magyarország -sivustolla kerrotaan, jo muutaman päivän huolenpito on tehnyt ihmeitä:

Tarina tuntuu tietenkin vähän liian kauniilta ollakseen totta, vaikka ei se aivan tavanomaiselta yksinkertaiselta nettihuijaukseltakaan vaikuta. Ica-tädin hyväntekijästä, nuoresta Szandrasta, ei kerrota juuri muuta kuin että hän nuorena ”joutui usein muuttamaan yhdessä kasvattivanhempiensa kanssa” kunnes täysi-ikäiseksi tultuaan sai perintörahansa, joilla osti asunnon. Ehkäpä Szandran toimintaa selittää, että hän on itsekin joutunut kokemaan köyhyyttä?

Köyhyys joka tapauksessa on Unkarissa läsnä. Pientä etuoikeutettua luokkaa lukuun ottamatta ei siellä ennenkään ole eletty leveästi. Jo 1980-luvulta muistan, että kaikilla kynnelle kykenevillä tuntui olevan kaksi työpaikkaa, eikä järjestelmänvaihdos suinkaan muuttanut asiaa. Edelleenkin on aivan tavallista, että esimerkiksi opettaja-virkamiesperheessä tehdään viikonloppu- tai kuutamohommia, annetaan yksityistunteja tai pyöritetään pientä yritystä, että leipä riittäisi. Kollegani oli taannoin käymässä unkarilaisten työtoveriensa luona: perheen molemmat vanhemmat ovat yliopiston opettajia, mutta autolla ajettiin jokin outo varoitusvalo koko ajan kojelaudassa välkkyen, koska ”ei ole varaa nyt huollattaa”. Vuoden 2013 alkupuolen tilastojen mukaan unkarilaisten keskiansiot, brutto (!), olivat 227.800 forinttia kuussa, nykykurssin mukaan vähemmän kuin 750 euroa. Hinnat taas eivät, varsinkaan Länsi-Unkarissa, jää paljoa jälkeen EU:n keskitasosta.

Järjestelmänvaihdoksen jälkeen Kádárin Unkarissa velkarahalla ylläpidetyt sosialistiset turvaverkot pettivät. Ensimmäisenä tipahtivat kyydistä romanit, joista suuri osa nykyään elää pitkäaikaistyöttöminä ns. syväköyhyydessä (mélyszegénység), slummiutuneissa kylissä tai kaupunginosissa, jonne ei välttämättä yllä edes kunnallistekniikka. Syrjäytyneisyys on alkanut periytyä, ja monet tuntuvat nykyään ajattelevan ja yhä rohkeammin sanovankin, että romanit ovat geneettisistä tai kulttuurisista syistä kykenemättömiä elämään siivosti modernissa hyvinvointiyhteiskunnassa; esimerkiksi ”mustalaisrikollisuudesta” (cigánybűnözés) on näköjään tullut käsite. Rankaisematon rasismi yltää jatkuvasti uusiin ulottuvuuksiin: tässä juuri Gépnarancs-sivustolla ilmestyneen, Tamás Szelen kirjoittaman järkyttyneen artikkelin autenttista kuvitusta:

”Älkäämme antako heidän kasvaa aikuisiksi! Näistä tulee murhaajia! Saastuttava mustalais-geenijäte, sen hävittäminen on suositeltavaa ja välttämätöntä!”

Mutta millään rasistisilla argumenteilla ei nykyään voida selittää pois sitä, että kuka hyvänsä siivo, kunnollinen, työtätekevä ihminen voi pudota köyhyyteen, kadulle ja yhteiskunnan ulkopuolelle, niin kuin kiltti Ica-täti. Ja vastaavia tarinoita on paljon muitakin: Magyar Narancs -sivusto kertoo työttömästä hyönteistutkijasta. Vuosikymmeniä Pécsin luonnontieteellisen museon palveluksessa työskennellyt, kansainvälistä tunnustusta saanut ja Unkaristakin viisi uutta hyönteislajia löytänyt József Sár on museosta työttömäksi jouduttuaan elättänyt itseään tilapäistöillä ja harkitsee nyt epätoivoisena muuttoa Brasiliaan.

Tuoreimmissa kansainvälisissä köyhyystilastoissa aineellisesta puutteesta kärsiväksi mainitaan ne, joilla yhdeksästä köyhyyden kriteeristä
  • lainan lyhennykset tai vuokrat jäävät rästiin;
  • yllättäviin menoihin ei ole varalla rahaa;
  • ei ole varaa puhelimeen, väritelevisioon, pesukoneeseen tai autoon;
  • ei ole varaa viettää lomaa edes viikon verran vuodessa;
  • ei ole varaa syödä lihaa (tms.) edes joka toinen päivä;
  • ei ole varaa lämmittää asuntoa riittävästi
täyttyy vähintään kolme. Tällaisia köyhiä on Unkarissa 26 prosenttia väestöstä (Suomessa 3%, Luxemburgissa ja Ruotsissa 1%), ja heidän määränsä on viime vuosina noussut.

Ei hyvinvointia tietenkään voi maasta polkaista. Selvähän se on, että jos kakku on pieni, siitä ei riitä kaikille suurta palaa, eikä köyhyyden poistamiseen ole mitään hokkuspokkuskonstia. Kuohuttavinta kuitenkin on, että Ica-tätiä tai sukupolvien syrjäytyneisyyden perineitä romanilapsia ei virallisesti näytä olevan olemassakaan. Unkarin hallitus on ihmisoikeusjärjestöjen protesteista huolimatta kriminalisoinut asunnottomuuden, joten kaduilla nukkuvat köyhät voidaan periaatteessa siivota suoraan vankilaan. Johtavat poliitikot julistavat jatkuvasti tosiseikoista piittaamatta, että maan talous on lupaavassa kasvussa ja itse asiassa Unkari on koko EU:n tulevan taloudellisen nousun liikkeellepaneva voima. Magyarország jobban teljesít, Unkari suorittaa paremmin.

Kummallista onkin, että Ica-tädin kaltaisten köyhyyden kasvojen rinnalla jatkuvasti julkisuudessa näkyvät rikkauden kasvot eivät herätä tämän suurempaa raivoa. Nyt vaalien alla hallituspuolue Fidesz ottaa kaiken irti sosialistipuolue MSZP:n tuoreimmasta skandaalista: nyttemmin eronnut varapuheenjohtaja Gábor Simon oli unohtanut tehdä veroilmoituksen itävaltalaisella pankkitilillä makoilevista sievoisista säästöistään. Oppositio taas  yrittää pitää esillä Fidesz-puolueen ympärillä kukoistavaa korruptiota ja puoluejohtajien sekä heidän ystäväpiirinsä merkillistä rikastumista. Oppositiopuolue DK:n johtaja Ferenc Gyurcsány, itse upporikas liikemies ja aikoinaan melkoisten korruptiosyytösten kohde, on vaatinut julkista selvitystä siitä, miten pääministeri Orbán, joka on suunnilleen koko aikuisikänsä työskennellyt pelkästään ammattipoliitikkona, on voinut koota perheelleen yhden Unkarin suurimmista omaisuuksista.

Olisiko naiivia populismia asettaa rinnakkain Ica-täti ja kotikyläänsä jonkinlaista yksityistä elämyspuistoa jalkapallostadioneineen rakennuttava pääministeri Orbán? Tai ainakin kysyä, miten Unkarilla on varaa stadioneihin, patsaisiin ja muistomerkkeihin mutta asunnottomien vanhusten huolto jää vapaaehtoisten aktivistien laupeudentekojen varaan?