Koulujen kapina jatkuu

Olen tässä blogissa ennenkin kirjoitellut Unkarin koulujärjestelmän ongelmista ja niiden nostattamista mielenilmauksista. Orbánin Unkarissa oppikirjojen tuotanto on monopolisoitu valtion hallintaan ja opetussuunnitelmien sisältöjä väännetty yhä selvemmin kohti tunkkaista entisaikojen nationalismia (jopa täyttä ”villin historian” puolelle menevää huuhaata) sekä ”perinteisiä” käsityksiä yhteiskunnasta, perheestä ja sukupuolirooleista. Oppilaat, opettajat, vanhemmat ja asiantuntijat valittavat, että yksityiskohtia myöten säädelty, nippelitiedon pänttäämistä korostava yliperinteinen opetussuunnitelma vaatii mahdottomia eikä vastaa nykyisen maailmanajan koululaisten tarpeita tai elämäntilannetta. Samaan aikaan opetuksen toteutus on kriisiytymässä.

Koulujen keskitettyä ja autoritaarista hallinto- ja rahoitusjärjestelmää on arvosteltu jo vuosikaudet, mielenosoituksia ja ns. ruutupaitakapinaa myöten, resurssipula on huutava ja opettajien surkea palkkaus uhkaa rampauttaa koko koululaitoksen, kun vähänkin kynnelle kykenevät pakenevat opettajantyöstä muille aloille tai peräti muihin maihin. Lukuvuoden alkaessa on taas kuultu kouluista avunhuutoja, kun täyttämättä oli vielä elokuun viimeisinä päivinä vähintäänkin satoja opettajanpaikkoja. 24.hu-sivuston haastattelema opiskelija-aktivisti ”hyvästä” budapestilaisesta koulusta muistelee muutaman vuoden takaisia peruskouluvuosiaan:

[…] kaksi hänen opettajistaan oli jo eläkkeellä, kun yhä opettivat häntä, ja kun maantiedon ja biologian opettaja lähti koulusta, maantiedon tunnit piti matematiikan opettaja. Opetus koostui siitä, että hän ”luki kirjasta ääneen sen, mitä piti lukea”. Seuraavana vuonna ei enää ollut edes kemian opettajaa.

Opettajien perinteisesti kehnon palkkauksen ja huonon arvostuksen korjaamiseksi on jo vuonna 2013 otettu käyttöön ns. pedagogin elämänuramalli (pedagógusi életpályamodell), jonka mukaan opettaja voi kokemuksen ja muodollisen pätevyyden karttuessa edetä myös palkkataulukolla. Valitettavasti vain taulukon lähtökohtaisena laskentapohjana on edelleenkin vuoden 2014 minimipalkka. Tämä merkitsee, että aloittelevan opettajan kuukausipalkka on koulutuksesta riippuen 200 000 forintin kieppeillä eli tämänhetkisen kurssin mukaan hippasen alle 500 €. Pätevyystutkinnon suoritettuaan ja kymmeniä vuosia työkokemusta kerättyään voi ns. maisteripedagogin kategoriassa ansaita 385 000 forinttia kuussa eli melkein tuhat euroa. Brutto.

Toki Unkarissa palkat ovat muutenkin pienet (toukokuussa 2022 unkarilaisten keskimääräinen bruttopalkka oli 495 900 forinttia kuussa eli nykyisen kurssin mukaan 1236 €), mutta opettajien palkat ovat Euroopan kehnoimmalla tasolla, kun niitä verrataan muihin korkeakoulutettuihin aloihin. Tämän lisäksi opettajien työmotivaatiota syö raskas työtaakka sekä tiukka keskushallinto: koulujen johtajilla ja opettajilla ei ole paljonkaan mahdollisuuksia vaikuttaa opetuksen sisältöihin tai opetustyön toteutukseen. Siispä yli puolet opettajankoulutusohjelmista valmistuneista sijoittuu muihin ammatteihin, ja erityisesti luonnontieteiden, matematiikan ja vieraiden kielten opettajia etsitään kuulemma kissojen ja koirien kanssa jopa pääkaupunkiseudun ”hyvien” kaupunginosien hyvämaineisiin kouluihin.

Keväälläkin nähtiin useita julkisia mielenilmauksia, ja kouluvuoden alettua ne jatkuvat. Jo syyskuun toisena päivänä Budapestissa järjestettiin komean väenpaljouden kerännyt mielenosoitus, jonka toimeenpanijana oli Diákok a tanárokért (‘Oppilaat opettajien puolesta’) -niminen järjestö. Lehtikuvissa näkyy aikuista ja vanhempaakin joukkoa, ei pelkkiä lukiolaisia ja korkeakoululaisia, mutta myös ”oikeat” koululaiset näyttävät olleen mukavasti edustettuina.

Gergely Túryn kuva on HVG:n reportaasista. Budapestiläisen lukion oppilaiden banderolleissa kysytään ”Kuka opettaa meitä huomenna?”, julistetaan ”Ilman opettajia ei ole tulevaisuutta!” ja syytetään päättäjiä: ”Te ajoitte pois meidän luokanvalvojamme!” Ruutupaita, kockás ing, tai ruutukuosi ylipäätään on koulukapinan merkki edelleenkin, siitä lähtien, kun vuonna 2016 silloinen korkeakouluasiain valtiosihteeri nimitti opetusalan protesteja ”sänkileukaisen, ruutupaitaisen opettajajoukon riehunnaksi”.

Opettajia edustavat ammattijärjestöt sekä vapaamuotoisempi protestiliike Tanítanék (‘Opettaisin’) ovat julistaneet protestien jatkuvan ”liikkuvan kansalaistottelemattomuuden” merkeissä, mikä tarkoittaa viikoittain vaihtuvina päivinä muutaman tunnin korpilakkoa. Tähän päättäjät ovat vastanneet peittelemättömillä uhkauksilla. Kansalaistottelemattomiin työnseisauksiin ryhtyneet opettajat ovat saaneet kirjeitä, joiden kuvia kiertelee nyt unkarilaisessa somekuplassani (tämä kuva on julkaistu Tanítanék-liikkeen Facebook-sivulla):

Budapestilaisen oppikoulun opettajalle lähetetty koulupiirin johdon kirje: ”Valitettavasti tietooni on tullut, että 5.9.2022 ette saapunut työhön. Koska tälle ajankohdalle ei ole ilmoitettu laillista lakkoa, teillä ei olisi ollut oikeutta jäädä pois työstä. Koulua käyvä lapsi noudattaa oppivelvollisuuttaan ja tulee kouluun opiskelemaan. Oppituntien peruuntuminen ja ennalta ilmoittamaton työkatkos rajoittavat oppivelvollisuuden noudattamista. Kehotan teitä ottamaan huomioon, että mikäli toistamiseen kieltäydytte saapumasta töihin, se on katsottavissa julkisen sektorin työsuhteeseen sisältyvän olennaisen velvoitteen tahalliseksi ja määrältään merkittäväksi rikkomiseksi ja antaa työntekijälle aiheen poikkeukselliseen irtisanomiseen. Pyydän teitä vastaisuudessa välttämään tämänkaltaista käytöstä.”

Opettajia siis uhkaillaan erottamisilla, ja ainakin Miskolcissa yhden koulun vararehtori on jo todellakin sanottu irti kansalaistottelemattomuuteen osallistumisen takia.

Kouluasioista vastaava valtiosihteeri Zoltán Maruzsa reagoi opettajien protesteihin kirjoittamalla opettajien ammattijärjestöjen johtajille kirjeen, jonka ammattijärjestö PDSZ julkaisi Facebookissa. Siinä Maruzsa pyytää, että kansalaistottelemattomuuskampanjaa ei tuettaisi, sillä…

Opettajien tehtäviin kuuluu tukea oppilaita siinä, että he aikuisina pystyisivät sujuvasti sopeutumaan yhteiskuntaan. Yhteiskunnallisen toiminnan vapaus on taattu laeilla.

Kansalaistottelemattomuutta protestin keinona eivät voimassa olevat lait tunne. Sen käyttäminen herättää kysymyksen: millaisella moraalisella perustalla seisovat ja opettavat ne opettajat, jotka eivät itsekään noudata heitä koskevia lakeja ja säädöksiä?

Kirjoitettujen normien huomiotta jättäminen saattaa hyvinkin kannustaa niitä oppilaita, joiden arvomaailma ei vielä ole kehittynyt, vastaisuudessa asettamaan pohdinnan kohteeksi, mitä koulun määräyksiä heidän tarvitsee noudattaa ja mitä ei. Tämä ei ole vain moraalisesti vaarallista vaan nostaa esiin myös sen mahdollisuuden, että joitakuita heistä joutuu tulevaisuudessa tämmöisen asenteen takia oikeusistuin tai viranomainen rankaisemaan jonkinlaisella sanktiolla.

Toisin sanoen: jos opettaja rikkoo lakia, hänen oppilaansa menevät moraalisesti piloille. Tähän syytökseen Unkarin äidinkielenopettajien liitto vastaa avoimella kirjeellä, jossa puolestaan kyseenalaistetaan tämänhetkisen opetussuunnitelman moraalinen perusta. Hallitus on väkipakolla ajanut läpi opetussuunnitelman, jota alan asiantuntijat, sekä tutkijat että opettajat, yksimielisesti pitivät kelvottomana ja vahingollisena. Tämmöinen toiminta syö päättäjien ja viranomaisten arvovaltaa. Eikä opettajien ja koulun arvovaltaa puolestaan vahingoita kansalaistottelemattomuus vaan opettajien nöyryyttävän huono palkkaus ja siitä seuraava ”kontraselektio” (käänteinen valikoituminen, eli opettajiksi hakeutuvat tällä menolla vain ne, jotka eivät mihinkään muuhun kelpaa).

Mitä tästä nyt seuraa, paitsi uusia tyytymättömyyden ilmauksia? Ja kenties niiden tukahduttamista väkipakolla? Tässä yhteydessä kannattanee mainita, että viime kevään vaalien ja uuden hallituksenmuodostuksen jälkeenkin Unkari on ainoa EU-maa, jolla ei ole opetusministeriötä. Entinen, toimialaltaan järjettömän laaja inhimillisten voimavarojen ministeriö, johon olivat kuuluneet sekä opetus- ja kulttuuri- että terveys- ja sosiaaliasiat, hajotettiin vihdoinkin (korkeakouluasiat oli jo aiemmin siirretty sieltä teknologia- ja innovaatioministeriölle). Mutta ensimmäisen asteen koulutusasiat kuuluvat nyt, uskokaa tai älkää, sisäministeriön alaisuuteen.

Ja koska Unkarissa kaikki politisoituu ja polarisoituu, myös kouluväen protesteja on lähes mahdoton olla näkemättä osana hallitus vastaan oppositio -asetelmaa. Hallitusta lähellä olevan TV2-kanavan ajankohtaislähetys Tények (‘Faktoja’) kertoo, että opettajien puolesta järjestetyssä mielenosoituksessa marssi useita oppositiopoliitikkoja. Hallituksen äänenkannattaja Magyar Nemzet puolestaan on löytänyt haastateltavikseen ”konservatiivisia” lukiolaisia, joiden mielestä koululaisten agitoiminen poliittisiin mielenosoituksiin on mennyt liian pitkälle. ”Ei ole koululaisten tehtävä puolustaa opettajien oikeuksia.” Lisäksi jutussa käsitellään näyttelijä Áron Molnária, jonka perustama, puoluepolitiikasta irti sanoutuva noÁr-liike pyrkii keskustelun ja taiteen keinoin kehittämään aktiivisempaa kansalaisyhteiskuntaa. Myös Molnár oli osoittamassa mieltään opettajien puolesta – ja toisteli siellä ”vasemmiston narratiivia”, sen lisäksi, että syytteli opetusasiain valtiosihteeri Maruzsaa, puhui halveksivasti presidentti Katalin Novákista, ja on vieläpä ollut mukana Pride-kulkueessa!

Näitä uutisia lukiessa tulee epäuskoinen ja vähän epätoivoinenkin olo. Kevään vaalien ja Orbánin Fidesz-KDNP-koalition uuden murskavoiton jälkeen on entistä vaikeampi uskoa, että Unkarin yhteiskuntaa voitaisiin normaalein poliittisin keinoin muuttaa. ”Epäpoliittiset” kansanliikkeet taas politisoidaan vaikka väkisin ja painetaan osaksi tavanomaista vastakkainasettelua. Toisin sanoen: näistä liikkeistä tehdään vain osa sitä (vihaan tätä sanaa) narratiivia, jossa Viktor Orbánin johtamia ”kristillis-konservatiivisia”, ”kansallismielisiä” hyvän voimia vastassa ovat ylikansalliset pahat voimat, Brysseli ja Soros. Ukrainan sota ja energiakriisi ovat toki mutkistaneet tätä yksinkertaista vastakkainasettelua – mutta siitä ehkä joskus tuonnempana.

Advertisement

Propagandakoneet putputtavat

Vapun kunniaksi pieni tilannepäivitys Budapestista, missä eilen nähtiin kaksi mielenosoitusta: Venäjän ja Ukrainan puolesta. Sosialisminaikaisen neuvostovapauttajien muistomerkin luokse kootun mielenosoituksen – jossa osanottajia oli 100–150 tai ehkä parisataa – virallinen otsikko oli ”Osoitamme solidaarisuutta Venäjälle”, ja iskulauseissa protestoitiin ”USA:n etuja palvelevaa sotaa vastaan” tai käskettiin ”jenkit kotiin”. Useampi riippumaton uutissivusto oli paikalla raportoimassa, tässä telex.hu:n video:

Heti alkumetreillä Venäjän lippuun kietoutunut hikiliinapäinen hemmo selittää, että Ukrainan Zelenskyj on pelle, marionetti, joka tekee vain, mitä ylhäältä käsketään. Megafoniin paperista puhuva herrasmies taas tietää kertoa, että jo ensimmäinen maailmansota oli vapaamuurarien juonia. ”Niin on!” kuuluu yleisöstä.

Unkarin lippua kantava mies puolestaan tukee venäläisiä, koska nämä taistelevat ”uutta maailmanjärjestystä” vastaan, joka tietäisi kaikille pelkkää pahaa. Tämän uuden maailmanjärjestyksen takana taas ovat salaperäiset rahamaailman voimat. Onko tämän takia siis oikein käydä sotaa Ukrainassa? Haastateltava haluaisi kääntää kysymyksen toisinpäin: jos Transilvanian Székelymaassa ruvettaisiin murhaamaan meidän unkarilaisten heimolaisia ja meilläkin olisi mahtava armeija, emmekö puuttuisi asiaan? Donbassissahan tapahtui näin, ja siitä kaikki alkoi. Toimittaja yrittää rauhallisesti selittää, että hänen parhaan tietonsa mukaan Donbassissa ei ole tapahtunut mitään tuhansien venäläisten kansanmurhaa. ”En minä siitä tiedä”, haastateltava keskeyttää, ”mutta tiedän, että ukrainalaisten johto haluaa ohjailla koko maailmaa, myös meitä unkarilaisia, ja me unkarilaiset haluamme pysyä riippumattomina.”

Samaa selittää jo aluksi kuultu huivipäinen mies: Biden, Boris Johnson ja muut lännen roistot haluavat tätä sotaa, koska se on heidän taloudellisissa intresseissään. ”Meillä ei ole mitään tekemistä tämän sodan kanssa”, julistaa puolestaan tiukea naisihminen, jonka mielestä Unkarin pitäisi irrottautua EU:n Venäjän-vastaisista pakotteista, ja joutuu sen jälkeen outoon sanaharkkaan myös lievästi omituisen tuntuisen nahkatakkimiehen kanssa. ”USA taistelee venäläisiä vastaan viimeiseen ukrainalaiseen saakka”, sanotaan nurmikon laitaan parkkeeratussa julisteessa. Kaikkein omituisimmalta kuitenkin vaikuttaa tämä plakaatti:

”Katin” on unkarilaisittain translitteroitu Katyn, siis se paikkakunta, missä vuonna 1940 venäläiset murhasivat parikymmentä tuhatta puolalaista upseeria ja siviiliä; tähän viittaa myös Puolan lippu. Ilmeisesti tässä on tarkoitus verrata Katynin joukkomurhaa äskettäin Kiovan liepeillä Butšan (unkarilaisessa translitteroinnissa Bucsa) kaupungissa paljastuneisiin venäläisten miehittäjien hirmutöihin. Mutta miten tämä liittyy ”lännen sotakoneeseen”, onko tässä tarkoitus väittää, että sekä Katynin että Butšan verilöylyt olivat jonkun muun syytä tai pelkkää lavastusta? Ja mitä ihmettä tässä yhteydessä tarkoittaa karma is a bitch eli ”paha saa palkkansa”?

Mielenosoittajien pienessä mutta päättäväisessä joukossa tuntuu joka tapauksessa vallitsevan yksimielisyys siitä, että kaikki on itse asiassa lännen ja erityisesti Amerikan syytä: aseistivat Ukrainaa ja laajensivat Natoa niin, että Putinin oli lopulta pakko toteuttaa uhkauksensa ja puuttua asiaan. Unkarin lippua kantavalta herralta kuulemme myös, että erityisesti Ukraina on syypää Transkarpatian unkarilaisvähemmistön sortoon: vähemmistöltä on ”viety kaikki oikeudet”. (Aivan näinhän asia ei ole, vaikka totta on, että Ukrainan kieli- ja koulupolitiikka on koetellut vähemmistöjä ja syystäkin hermostuttanut Transkarpatian unkarilaisia.)

Samaan aikaan sadan metrin päässä marssii selvästi suurempi joukko ukrainalaisia ja Ukrainan tukijoita sinikeltaisia värejä kantaen, Ukrainan kansallislaulun soidessa. Monet heistä eivät ole kuulleetkaan putinistien mielenosoituksesta. Toimittajalle päivitellään ja puistellaan päitä, joukossa olevat unkarilaiset tietenkin paheksuvat ja häpeävät putinisti-maanmiestensä toilailuja. Georgialainen opiskelija on tullut osoittamaan solidaarisuutta ukrainalaisille ja muistuttaa, että Venäjä on jo aiemmin hyökännyt hänen kotimaahansa; silloin länsi ei tehnyt mitään, mutta hyvä, että edes nyt on lännessäkin herätty huomaamaan tilanne.

Mutta mitä tämä kaikki nyt siis kertoo? Paitsi tietenkin sen, että Unkaristakin löytyy parisataa kahjoa, jotka ovat valmiita uskomaan Google-kääntäjän ja Venäjän trollitehtaiden avulla kansainväliseen levitykseen lähteneitä salaliittoteorioita. Onhan näitä Suomessakin: mieluiten ”omaa tutkimusta” tekeviä ja ”kriittisesti ajattelevia” ihmisparkoja, jotka eivät usko valtamedian valheisiin vaan mieluummin nielaisevat huru-ukkojen nettivideoissa levitettyjä tarinoita salaperäisen kansainvälisen rahaeliitin (so. juutalaisten, nämä tarinat ovat vanhaa perua…) ohjailemasta salaisesta maailmanhallituksesta ja sen ilkeistä juonista, joita vastaan taisteleviin ”hyviksiin” nyt ilmeisesti kuuluu myös Putin. On meilläkin nähty menneenä talvena vielä paljon vinkeämpi ”globalisminvastustajien” kahjosirkus ns. Convoy Finlandin nimellä (muistattehan ne uutiskuvat Mannerheimintietä tukkivasta saunavaunusta ja Tähtien sodan prinsessa Leiaksi pukeutuneesta naisihmisestä kaapuineen ja valomiekkoineen?), kohta pukkaa taas Suomessa vaikuttavien putinistien ”autosaattuetta” Voiton päivän kunniaksi, ja sekä suomalaisten että unkarilaisten aateveljien hankkeet kalpenevat sen neljänsadan auton mielenosoituksen rinnalla, jonka Saksan Putin-solidaristit keräsivät Berliiniin huhtikuun alussa vastustamaan ”propagandaa” (siis Venäjän hyökkäyssodasta kertovaa uutisointia ja kouluopetusta) ja ”venäjänkielisten syrjintää Saksassa”. Myös Unkarissa putinistien joukkoon näyttää imeytyneen ”kansallismielisten” syvemmän päädyn väkeä. Venäjänmielisten mielenosoituksen megafonimies näyttäisi (ainakin 444.hu:n uutista kommentoineiden lukijoiden mukaan) olleen Attila Ertsey, perinne-esoteriasta ja ”rajatiedosta”, myös rokotusvastaisista salaliittoteorioista kiinnostunut arkkitehti, joka tunnetaan yhtenä takavuosien omituisen (ja vielä omituisempia kohtaloita kokeneen) maailmannäyttelypaviljonki ”Šamaanirummun” suunnittelijoista.

Siis: salaliittoteoreetikkoja sun muita hurahtaneita löytyy kaikkialta, ja näyttää selvästi siltä, että ainakin osa entisistä kahjoimmista ”maahanmuuttokriitikoista” ja nyttemmin ”rokotuskriittisistä” on saatu värvättyä kannattamaan Putinin ”erikoisoperaatiota”. Mutta erityisesti Unkarin kannalta mielenkiintoista tässä on se, että osa tämänkertaisten mielenosoittajien sanomasta on kuin suoraan Unkarin hallituksen julkilausumista tai sen kontrolloimasta mediasta. Unkarilla ei ole eikä saa olla mitään tekemistä tämän sodan kanssa, jota ”ei käydä meidän puolestamme” (”kumpi hyvänsä voittaakin, me kärsimme”, kuten pääministeri Orbán sanoi kansallispäivän puheessaan 15.3., eikä Unkari saa ”joutua Ukrainan alasimen ja Venäjän moukarin väliin”). Virallinen Unkari auttaa ukrainalaisia pakolaisia mutta ei lähetä sotaan miehiä eikä tarvikkeita – ja välttelee myös suoraan mainitsemasta Venäjää ja varsinkin Vladimir Putinin nimeä.

(Alasimia ja moukareita voi olla muuallakin: naapurimaidensa ja liittolaistensa kanssa Unkari on joutumassa jonkinlaiseen hankalaan asemaan kaksilla rattailla ajelun takia. Slovakialaisen Denník N -lehden mukaan Orbánin Venäjä-mielisyys ja riippuvaisuus Venäjästä (ensimmäisenä EU-maana Unkari ilmoitti avaavansa Gazprombankiin ruplatilin ja ostavansa ruplilla Venäjältä kaasua, josta luopuminen ei tule kysymykseenkään) uhkaa hajottaa koko Visegrád-nelikon eli Puolan, Tšekin, Slovakian ja Unkarin tähänastisen yhteistyön. Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki ilmoitti runsas viikko sitten Slovakian-vierailullaan, että Unkarin kannanotot Ukrainan tilanteeseen ovat ”tuottaneet pettymyksen”. Tšekin puolustusministeri Jana Černochová on jo aiemmin kuittaillut, että unkarilaisille on tärkeämpää halpa Venäjän öljy kuin Ukrainan veri. Slovakian ulkoministeri Ivan Korčok puolestaan kertoi Denník N:lle kieltäneensä unkarilaista kollegaansa vihjailemasta, että toiset kolme Visegrád-maata muka asetoimituksillaan vain pidentävät Ukrainan konfliktia.)

Siis: Putin-fanien kokoontumisajoissa ikään kuin sanotaan suoraan se, mikä Unkarin hallituksen propagandassa jää rivien väliin. Olen joku vuosi sitten kirjoittanut samasta ilmiöstä syntyvyyspropagandan ja siihen liittyvän, ”väestönvaihtoteorioilla” motivoidun ajatusmallin yhteydessä (”synnytetään paikat täyteen omia puhdasrotuisia lapsia, ettei maahanmuuttajia enää mahdu sekaan”): ”Saata maailmaan vielä yksi unkarilainen” -liikkeen propagandavideota katsottiin ja kommentoitiin ikään kuin se olisi hallituksen perhepolitiikan mainostusta (ja sitähän se melkein olikin), vaikka videon takana olevat tahot kuuluivat pikemminkin äärioikeisto-oppositioon. Samoin nyt putinistien piskuinen lauma vain jatkaa Orbánin esittämiä ajatuksia ja sanoo julki sen, mitä virallinen Unkari ei voi sanoa.

Maaliskuisessa juhlapuheessaan Orbán kuvasi rauhanpolitiikkansa päämääriä siirtämällä sodan syyt jonnekin kaukaisuuteen: ”Keski-Eurooppa on maailman suurvalloille vain šakkilauta, ja Unkari on sillä vain pieni pelinappula. Jos suurvaltojen edut niin vaativat, meidät voidaan uhrata.” Tästä ei ole montakaan askelta salaliittoteorioihin pahantahtoisista hämäristä voimista, jotka noita ”maailman suurvaltoja” liikuttelevat. Mutta huomionarvoista on myös se, että silloin, kun näitä pahoja voimia jonnekin konkreettisesti sijoitetaan, ne ovat nimenomaan ja erityisesti ”lännessä”. Tämän rinnalla Venäjä epäsuorasti nousee esiin ”hyvänä” vastavoimana.

Esimerkiksi tietyissä arvokysymyksissä Unkarin hallituksen kannanotot tulevat lähelle Venäjän linjaa: kuten hallituksen verkkosivustolta voi lukea, Viktor Orbánin näkemyksen mukaan “gender-hullutus ei ole mikään ohimenevä muoti” vaan sen takana ovat hyvin järjestäytyneet länsieurooppalaiset ryhmät ja kaikki Sorosin järjestöt. (Ja missäpä tuo Soros vaikuttaakaan.) Orbán ei ole tässä yhteydessä suinkaan maininnut Venäjää sukupuoliroolien ja perhearvojen mallimaana, jossa homot pidetään kaapissa ja muijat hellan ja nyrkin välissä, ei toki. Mutta hänen ei tarvitsekaan, sillä Unkarin putinistit osaavat itse tehdä tämän jatkopäätelmän ja pukea sen sanoiksi.

Samoin Venäjän kansallisuuspolitiikalla, russkij mirin rakentamisella ja rajojen takana elävien venäläisten ja venäjänkielisten ”suojelemisella” on selkeät yhteytensä siihen, miten Unkarin johto näkee tehtäväkseen rakentaa ylirajaista kansakuntaa, johon kuuluvat myös rajantakaiset unkarilaisvähemmistöt. Virallinen Unkari ei näitä Venäjä-analogioita suinkaan nosta esille, mutta kuten alussa kuvattiin, putinisti-mielenosoittajat puhuessaan Transilvanian Székelymaasta ovat ymmärtäneet yskän. HVG-sivuston mukaan mielenosoittajajoukosta huudeltiin esimerkiksi ”Olisi mukava nähdä Putinin rauhanturvaajia myös Székelymaassa”, ”Voisi lähettää myös tšetšeenejä, nekin ovat meidän veljiämme ja hunneja”, tai ”Transkarpatia ei ole Ukrainaa!”.

Kamalinta ei siis ole se, että EU-maan pääkaupungissa parisataa hörhöä Venäjän liput harteilla tai Z-teepaita yllä kokoontuu kannattamaan diktaattorin rikollista hyökkäyssotaa. Vaan oikeasti pelottavaa on se, että näiden hörhöjen puheet ovat vain loogista jatketta sille, mitä maan johto on virallisesti lausunnoinut. Tähän tapaanhan ovat ympäri Eurooppaa jo pitkään ääriryhmät toimineet. Niillä on jossain määrin salonkikelpoisena pysyttelevä, parlamentaarisen demokratian pelisääntöjä noudattava ”julkisivu”, ”oikea” puolue, josta silloin tällöin esiin pulpahtelevat ”ikävät yksittäistapaukset” velvollisuudentuntoisesti ”harjataan” tai nostetaan pihalle. Ja tämän julkisivun takana pulputtaa sitten se altaan sakeampi pääty, jossa asiat ”sanotaan niin kuin asia on”, ilman että julkisivun siistien herrojen ja rouvien tarvitsee kompromettoida itseään.

Eivät nämä putinistihörhöt Unkarissa ole sinänsä kummempia kuin muissakaan Euroopan maissa. Kummaa tässä on se, että nämä hörhöt eivät edes yritä rakentaa itselleen kunniallisen näköistä julkisivupuoluetta – vaan pitkäaikainen yksinvaltias valtionhoitajapuolue on käytännössä itse ryhtynyt tämän porukan julkisivuorganisaatioksi.

Historia havisee

Siirrymme ensiksi 75 vuotta ajassa taaksepäin. Helmikuussa 1945 Budapestiin saarrettujen saksalaisten (sekä saksalaiskomennossa taistelevien unkarilaisten) joukkojen tilanne oli käynyt toivottomaksi. Hitler oli määrännyt Budapestin ”linnoitukseksi”, jota pitäisi puolustaa loppuun saakka, mutta helmikuun alussa Budan linnavuorella sinnittelevien joukko-osastojen johto ei enää nähnyt muuta keinoa kuin uhmata ylipäällikön käskyä ja yrittää murtautumista Puna-armeijan linjojen läpi. Seurasi yksi toisen maailmansodan verisimmistä sotilaallisista katastrofeista. Parikymmentätuhatta sotilasta sai surmansa, suunnilleen yhtä paljon joutui sotavankeuteen (mistä monet eivät palanneet), vain 600-700 selviytyi vihollisen linjojen läpi turvaan ”omien” puolelle – toistaiseksi. Suuri osa vainajista jäi kaupungin ympäristön metsikköihin ja pöpelikköihin saamatta koskaan merkittyä ja nimettyä hautaa.

Lajos Botosin sodan jälkeen Budan vuorilla ottama kuva, historiantutkija Krisztián Ungváryn arkistosta.

Krisztián Ungváry, yksi Unkarin merkittävimmistä 1900-luvun ja toisen maailmansodan historian tutkijoista, kirjoitti neljä vuotta sitten Index-uutissivustolla näistä tapahtumista, keskittyen yhden joukko-osaston kohtaloihin. Selonteko on hyytävää lukemista. Nälissään ja kylmissään, monet haavoittuneina, hajalle lyötyjen osastojen eksyneet sotilaat harhailivat lumessa Budapestin liepeillä päiväkausia, pysyen tolpillaan vain kofeiinisuklaan ja Pervitin-amfetamiinitablettien voimalla, niin kauan kuin niitä riitti. Useimpien jäätävä inferno päättyi kuolemaan tai sotavankeuteen.

Sodan jälkeen tämä episodi unohtui historian lehdille monien muiden kaltaistensa, inhimillisesti järkyttävien mutta poliittisesti ongelmallisten tapahtumien joukkoon. Sosialistisessa Unkarissa ei Hitlerin joukkojen kokemasta tragediasta oikein voinut eikä kannattanut pitää ääntä, varsinkin kun mukana oli ollut myös saksalaisten puolella taistelleita unkarilaisia ja unkarinsaksalaisia. Unkarilaisten kannalta vielä karmeampaa oli ollut koko Budapestia kohdannut laajamittainen tuho piirityksen yhteydessä (surmansa sai noin 38 000 siviiliä) sekä ”nuoliristiläisten”, Unkarin natsien mellastuksen vaihtuminen ”vapautuksen” myötä uuteen ryöstelyn ja väkivallan aaltoon. Koko suursodan historiassa taas Budapestin kohtalo oli vain pieni osa Kolmannen valtakunnan romahdusta ja toivotonta lopullista taistelua siinä vaiheessa, kun sodan lopputulos alkoi olla jo kaikille selvä.

Unohtuneissa historian tapahtumissa on se ikävä puoli, että ne on helppo kaivaa esiin ja valjastaa monenlaisiin tarkoituksiin. 1990-luvun lopulla Ulosmurtautumisen (Kitörés) muistoa alkoivat vaalia erilaiset äärioikeisto- ja uusnatsiryhmät. Epätoivoisesta, mielettömästä pakoyrityksestä – jolla ei voitettu mitään, päinvastoin: toisin kuin väitetään, Ungváry muistuttaa, antautuneita saksalaisjoukkoja ei luultavasti olisi ”teurastettu viimeiseen mieheen” vaan ”vain” viety sotavankeuteen – rakenneltiin eeppinen sankaritarina, ylipäällikön käskyn uhmaamisesta uljas kertomus ”uskollisuudesta kuolemaan saakka”. Äärioikeisto on alkanut käyttää muistopäivästä nimeä ”Kunnian päivä” (Becsület napja). Sen yhteydessä järjestetystä vaellusretkestä, jolla kierrellään Budan kukkuloiden muistorikkaita maisemia ja kauniita näköaloja, on tullut kummallinen tapahtuma, johon osallistuu aidonnäköisissä SS-univormuissa hakaristilippuja heiluttelevaa väkeä, joukossa runsaasti saksalaisia ja muunkinmaalaisia – ehkä osaksi ”viattomia” historia-larppaajia mutta varmasti myös paljon uusnatseja.

Tänä vuonna ”Kunnian päivän” järjestämisestä on käyty melkoista julkisuusäläkkää ja oikeustaistelua. On ilmennyt, että muistelu-vaellusretken järjestämistä on tuettu, ikään kuin tavallisena liikuntatapahtumana, valtion toimesta ja veronmaksajien rahoilla. Budapestin I., II. ja XII. kaupunginosien johtoelimet ilmoittivat, etteivät hyväksy natsimeininkejä eivätkä salli muisteluretkueen lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaan I. kaupunginosan (siis linnavuoren alueen) Kapisztrán tériltä, sitä vastoin yritys kieltää koko tapahtuma oikeusteitse ilmeisesti epäonnistui. Tätä kirjoittaessani Budapestissa on meneillään sekä ”Kunnian päivän” muisto-mielenilmaus että useampia erilaisten fasisminvastaisten ryhmien vastamielenosoituksia. Siitä todellisesta, järjettömästä murhenäytelmästä, joka 75 vuotta sitten muutaman hyytävän talvipäivän kuluessa tapahtui, tulee tämän kaiken yhteydessä puhutuksi aina vain vähemmän.

***

Jatketaan matkaa sadan vuoden taakse. Tänä vuonnahan tulee kuluneeksi sata vuotta Trianonin rauhasta, jolla ensimmäisen maailmansodan voittajavaltiot leikkasivat siihenastisesta Unkarin kuningaskunnasta usein esitetyn laskelman mukaan kaksi kolmasosaa, minkä johdosta myös kolmasosa etnisistä unkarilaisista muuttui sorretuiksi vähemmistöiksi uusissa kotimaissaan. (Tässä toki oli mukana myös kostoa siitä unkarilaistamispolitiikasta, jota entisen Unkarin vallanpitäjät olivat vähemmistöjä kohtaan harjoittaneet.) Trianonilla on siitä pitäen lyöty poliittista mynttiä ja lietsottu kansallisia kaunoja puolin ja toisin, eikä tälle ainakaan nykyisellä meiningillä loppua näy. Parlamenttitalon viereen kohoavasta tai paremminkin laskeutuvasta muistomerkistä on täällä ollut jo puhetta, mutta paljon muutakin satavuotistapahtumaa on luvassa. Tämän johdosta Foucault ingája (‘Foucaultin heiluri’) -blogisti julkaisi varoiksi tiivistelmän pahimmista Trianon-myyteistä. Sen pohjana on Unkarin Tiedeakatemian Trianon-tutkijaryhmässä toimivan historiantutkijan Tamás Révészin tuore kirja Unkarin valtion ja armeijan historiasta vuosina 1918–1919.

Ensinnäkin: Nykyinen hallitus näyttää muistopolitiikassaan entistä selvemmin glorifioivan entisen kaksoismonarkian aikaa. Itävalta-Unkarin keisari- ja kuningaskunta nähdään niin loistokkaana rakennelmana, että sen sortumisen on ollut pakko olla joidenkin salaperäisten pahisten myyräntyön syytä. Jo Horthyn Unkarissa levitettiin innolla Saksasta maahan tuotua ns. tikarinpistolegendaa (Dolchstosslegende): meidän uljas armeijamme ei ikinä olisi sortunut, elleivät kotirintaman vehkeilijät – esimerkiksi poliittinen vasemmisto – olisi puukottaneet sitä selkään. Unkarilaisen version mukaan syypäitä tikarinpistoon olivat ennen kaikkea uudet vallanpitäjät: syksyllä 1918 verettömän porvarillisen ns. asterivallankumouksen valtaan nostama edistysmielisen kreivi Károlyin hallitus jonkinlaisen itsetuhopuuskan vallassa hajotti armeijan ja tuhosi koko maan puolustuksen. Näin ei kuitenkaan tutkimuksen valossa näytä olleen. Syksyllä 1918 unkarilaisten joukko-osastojen moraali oli romahtanut, eikä tähän tarvittu punaisten agitaattorien katalia temppuja, vain ”viestintää pienyhteisöissä”. Sotilaallinen tilanne, huolto ja tulevaisuudennäkymät olivat niin surkeat, että sotilaiden oli helppo keskenään ja spontaanisti todeta taistelun jatkaminen mielettömäksi ja lähteä omin neuvoin, iloisen sekasorron vallassa, valumaan kotipuolta kohti.

Károlyin hallitus ei siis romahduttanut Unkarin puolustusvoimia tahallaan tai jonkinlaisen idealistisen kommunistisen pasifismin vallassa. Kotiin palaavat sotilaat oli pakko riisua aseista yleisen järjestyksen turvaamiseksi, ja tähän viittasi myös tuolloisen puolustusministerin Béla Linderin pahaan maineeseen noussut lausahdus ”En halua nähdä enempää sotilaita”. Nimittäin: syksyn mittaan rintamilta perin juurin traumatisoituneina saapuneet, väkivaltaan tottuneet sotilaat alkoivat kotipaikkakunnillaan mellakoida ja kostaa niille, joita pitivät syypäinä kaikkiin koettelemuksiin. Levottomuuksien ja väkivallantekojen uhriksi joutui paikallisia suurmaanomistajia, pappeja ja virkamiehiä tai esimerkiksi juutalaisia kauppiaita. Armeijan hajottamisen myötä Unkari jäi vaille puolustusvoimia, mutta Károlyin hallitus luotti vielä – turhan naiivisti – sodan voittajavaltojen hyvään tahtoon ja odotti asian kohta järjestyvän. Näinhän ei käynyt, vaan Unkarilla oli edessään suistuminen sosialistiseen diktatuuriin, toivoton taistelu maahan vyöryviä miehittäjäjoukkoja vastaan ja lopulta Trianon sekä voittajavaltioiden suostumuksella Tynkä-Unkarista rakennettu puolidiktatuuri.

Vanhaa Unkarin kuningaskuntaa ei siis romahduttanut ja hajottanut mikään pahantahtoinen salaliitto ja myyräntyö, niin kuin nykyään taas monet haluavat uskoa. Entinen Unkari ja sen armeija tuhoutuivat, kun ensimmäinen maailmansota oli jauhanut hajalle siihenastisten valtioiden rakenteet ja kansan luottamuksen niihin. Jonkinlaisia torjuntavoittoja saavutettiin vain siellä, missä pienyhteisöjen sisäinen solidaarisuus piti yllä yhteishenkeä: Transilvanian unkarilaisten paikallisissa kansankaarteissa, tehtaantyöläisten järjestötoiminnan perinteisiin nojaavissa Unkarin neuvostotasavallan armeijan joissakin osastoissa, Horthyn järjestelmän vanhojen sotakaverien veljespiireissä.

1800-luvulla rakennettu kansallisromanttinen hurraaisänmaallisuus, jossa reippain duurisävelin lippujen hulmutessa vainolaisen hurmehella peitettiin maa, kuoli ensimmäisen maailmansodan juoksuhautojen veriseen kuraan. Saman kohtalon koki toisen maailmansodan vielä järjettömämmässä teurastuksessa tuon sotasankarmyytin uudelleen pystyyn nostettu zombiversio. Ja mitä näemmekään nykyään: saman zombin entistäkin riekaleisempia jäännöksiä ollaan nostamassa jaloilleen, sille ollaan jälleen antamassa hulmuavaa sotalippua käteen ja selittämässä, että kaikki tähänastiset murhenäytelmät olivat vain joidenkin ulkopuolisten pahisten täysin kohtuuttoman ilkeän juonittelun syytä ja kohta vedetään taas.

Pelottava muodostuma

Samaan aikaan, kun suomalaisessa somekuplassani ihmetellään niitä politiikan, hm, ilmiöitä, jotka pystyvät lähes samaan hengenvetoon sekä vaatimaan sanan-, siis öyhötyksenvapautta omilleen ilman mitään vihapuhepykälien kahleita että loukkaantumaan verisesti, jos heitä itseään arvostellaan, on Suuri Vihapuhekeskustelu Unkarissa ehtinyt jo muutaman kierroksen pitemmälle.

Kaikki alkoi Budapestin Erzsébetvárosin kaupunginosan pormestarin Péter Niedermüllerin esiintymisestä ATV-kanavan haastattelussa. Niedermüller on vähän pölähtäneen-ystävällisen oloinen setämies, ilmeisesti sinänsä akateemisesti ansioitunut etnografi ja kulttuuriantropologi, joka on opettanut useammassa yliopistossa mutta lähtenyt Berliinin Humboldt-yliopistosta ikävissä merkeissä jonkinlaisia taloussotkuja jälkeensä jättäen (näin kertoo unkarilainen Wikipedia viitaten nykyään hallituksen äänitorvena toimivan Origo-uutissivuston juttuun, johon ei ehkä kannata aivan kritiikittömästi uskoa). Politiikassa hän on vaikuttanut entisen sosialistipääministerin Ferenc Gyurcsányn ”Demokraattisen Koalition” eturivissä sen perustamisesta saakka eli vuodesta 2011, istunut Eurooppaparlamentissa kaudella 2014–2019 ja viime syksyn kunnallisvaaleissa noussut opposition yhteisehdokkaana Erzsébetvárosin johtoon.

ATV-kanavan ajankohtaisohjelmassa A nap híre haastateltavana ollut Niedermüller siis keskusteli juontajan kanssa Fidesz-puolueen kommunikaatiokriisistä, tämänhetkisestä viholliskuvien ja vihanlietsonnan tarpeesta. Keskustelu rönsyili, ja sen logiikkaa on vähän hankala seurata, mutta ilmeisesti Niedermüller oli erinäisten sivupolkujen jälkeen pääsemässä vastaamaan aiemmin esitettyyn kysymykseen siitä, keitä nämä vihanlietsojat oikein ovat.

”Kun nyt katsotaan, mitä jää jäljelle, kun kuorit pois nämä viha-ties-mitkä [gyűlöletvalamiket, ilmeisesti tässä viitataan niihin ihmisryhmiin, joita hallituspuolueen propaganda maalittaa vihan kohteiksi], niitähän jo lueteltiin: ei-unkarilaiset, poikkeavat, maahanmuuttajat, romanit, ties ketkä kaikki, silloin keskelle jää pelottava muodostuma [rémisztő képződmény]: nämä valkoiset, kristityt, heteroseksuaaliset miehet – ja on toki joukossa naisiakin. Tämä perhekäsitys. Se on hirvittävää siksi, että kun katsomme, mistä kaikkialla maailmassa nämä niin kutsutut valkoiset nationalistit koostuvat: näistä – sanon sen nyt tässä teille ihan hiljaa.”

Niedermüller ilmaisee itseään sekavasti ja kömpelösti. Minusta hänen tarkoituksensa on kuitenkin aivan selvä: tämänhetkisen poliittisen vihapuheen tuottajat Unkarissa ovat valkoisia heteromiehiä ja -naisia, joita usein voi sanoa myös ”kristityiksi”. (Muistutan taas kerran, että ”kristitty” Sentroopassa ei perinteisesti tarkoita ”uskovaista”, ei ”riviseurakuntalaista” eikä ”hihhulia”, vaan ”perusarvokonservatiivia ei-juutalaista”.) Siis niitä ihmisiä, joiden etujen ajajaksi nykyinen hallitus on erityisesti itsensä nimennyt. Tuo rémisztő képződmény minusta viittaa siihen, että tämä ihmisryhmä alkaa olla pelottavan kiinteä ja selkeästi rajautunut: vihapuhe on jo luonut ”meidät” ja ”heidät”, ja ryhmät ovat määriteltävissä muutaman yksinkertaisen kriteerin avulla, tämän Niedermüller haluaa ”ihan hiljaa” ja järkyttyneenä juontajalle kertoa. Minun ymmärrykseni mukaan Niedermüller ei siis suinkaan väittänyt, että kaikki valkoiset heteroseksuaaliset kristityt syrjivät ja tuottavat vihapuhetta, saati että valkoiset kristityt heterot noin sinänsä olisivat pelottavia hirviöitä.

Mutta toisinkin voi asian nähdä. Kaikista Unkarin viestimistä nimenomaan oppositiojulkaisu, hallitukseen kriittisesti suhtautuva mutta poliittiselta kannaltaan porvarillinen Magyar Hang (‘Unkarilainen ääni’), jonka vuonna 2018 perustivat lakkautetun Magyar Nemzet -lehden työntekijät, kaivoi Niedermüllerin haastattelusta esille nämä kohtalokkaat sanat ja tulkitsi hänen sanoneen, että ”valkoiset kristityt heterot ovat pelottavia muodostumia”. (Toki samaan syssyyn toimittaja muistutti, että myös hallituspuolueen riveissä puhutaan usein mauttomasti ja loukkaavasti.) Ilmeisesti Niedermüller ei suinkaan herätä varauksettomia sympatioita kautta koko opposition, niin kuin ei hänen puolueensakaan: DK henkilöityy vahvasti Ferenc Gyurcsányiin, jolla puolestaan on oppositionkin puolella ihailijoiden lisäksi runsaasti vihailijoita.

Syöttö singahti edelleen suoraan hallituspuolueen lapaan. Hallituksen ikioma törkytuutti-journalisti Zsolt Bayer, sama mies, joka jatkuvasti alatyylisin sanoin solvaa milloin poliittisia vastustajiaan, milloin romaneja, juutalaisia tai maahanmuuttajia, ilmoitti omassa Sajtóklub (‘Pressiklubi’) -ohjelmassaan, että torstaina järjestetään Erzsébetvárosin pormestarinviraston edessä mielenosoitus, jossa hän on yksi pääpuhujista. Myös Unkarin katolinen piispainkokous tuomitsi julkilausumassaan Niedermüllerin syrjivät ja ”ihmisarvoa loukkaavat” sanat, ja esiin on myös vedetty sekin kiistämätön tosiasia, että monissa maailman maissa kristityt ovat jatkuvan vainon kohteena (miten se liittyy Niedermüllerin tapaukseen, on toki kysymys sinänsä). Torstaiaamuna oli Budapestin keskustaan jo levitetty lehtisiä, joissa Niedermüller kuvattiin kaljuna rottana, joka levittää ”ideologiatartuntaa” ja ”verbaalista saastaa”. Niedermüllerin toimistoon lähetettiin laatikossa rotanraato. Ja sitten nähtiin merkillinen mielenosoitus, jossa hallituspuolueen kannattajat osoittivat mieltään ”vihapuhetta ja rasismia” vastaan.

444.hu-sivuston videolla haastatellaan paljolti kitkeristä eläkeläisistä koostuvaa mielenosoittajajoukkoa, joka lopulta on käymässä käsiksi toimittajaan tai ainakin hänen mikrofoniinsa. Heidän mielestään Niedermüller on loukannut ”unkarilaisia”, siis heitä, jokaista tavallista ihmistä. Myös vastamielenosoittajat ovat paikalla, kadun ja poliisiketjun toisella puolella pitelemässä julistetta, jossa lukee Csuhások, térdre, imához! (‘Kaapuniekat [katolisten pappien tai munkkien pilkkanimi], rukoukseen polvistu!’) – näin väitetään Viktor Orbánin nuorena poliitikkona joskus melkein kolmekymmentä vuotta sitten välihuudelleen kristillis-konservatiivisille kollegoilleen. Molemmin puolin käydään kuumana ja huudellaan ilmeisesti kaikenlaista, mutta eniten kyllä mieleen jää tästä videosta se, miten ”rasismin ja vihapuheen” vastaiset mielenosoittajat ensin sylki roiskuen haukkuvat ”homoja” ja ”kommareita” ja lopuksi huutavat kuorossa pormestarinviraston suuntaan: ”Rasistit! Rasistit!”

Eikä tässä vielä kaikki. Vihapuheenvastaisessa mielenosoituksessa on myös tapahtunut poliisin tiedonannon mukaan ainakin yksi lievähkö pahoinpitely, kun budapestilaismies joutui sanaharkkaan yhden tilaisuuden järjestäjien edustajan kanssa ja lopuksi löi tätä äänentoistolaitteistoon kuuluvalla tangolla. Oppositiolehti HVG:n toimittaja András Hont puolestaan sai kimppuunsa äärioikeistolaisen Vadhajtások-portaalin toimittajan, joka tuuppi ja haukkui häntä; Hontilta vedettiin silmälasit päästä ja hänen päälleen syljettiin.

Näin siis voi käydä, kun harmittomaan jaarittelu-pyörittelyyn tottunut yliopistoihminen lähtee politiikkaan ja päätyy tilanteisiin, joissa kuulijakunta ei enää olekaan kielellisesti taitavaa ja perushyväntahtoisesti suhtautuvaa vertaisryhmää. Hänen mutkikkaat ja kömpelösti muotoillut sanansa taatusti ymmärretään väärin, osaksi varmaan aivan tahallaan. Ja näin päästään tilanteeseen, jossa sorrettujen vähemmistöjen suojaksi kehitetyt demokratian rakenteet (niin, demokratia ei tarkoita, että enemmistö saa jyrätä vähemmistöt, vaan siihen kuuluu myös vähemmistöjen ja yleisten ihmisoikeuksien turvaaminen) käännetään itseään vastaan: enemmistö on yllättäen muka sorron uhrina, hallitus vyöryttää ”kansan” kaduille oppositiopoliitikkoa vastaan, ja vihapuheen vastaista mielenosoitusta vetää valtakunnan tunnetuin vihapuhuja.

Kulttuuritaistelu jatkuu, yhä edelleen

Tänä iltana on Budapestissa taas muutamia tuhansia mielenosoittajia ollut kaduilla, ja tällä kertaa osoitettiin mieltä hallituksen kulttuuripolitiikkaa vastaan, erityisesti teatterien vapauden puolesta.

Index-sivuston uutiskuvaan on saatu kaikenikäistä ja -näköistä kansaa.

Kyseessä on tässäkin blogissa jo ennenkin käsitellyn ”kulttuuritaistelun” jatko: hallituksen nyrkki iskee älymystöoppositioon ja sen hallussa vielä jossain määrin oleviin taideinstituutioihin. Osaltaan tämän voi nähdä myös kostona vaalitappiosta: äskettäisissä kunnallisvaaleissa valtapuolue Fidesz menetti otteensa useiden suurten kaupunkien, ennen muuta Budapestin hallinnosta.

Eniten julkisuudessa esillä on ollut suunnitelma, jonka mukaan riippumattomien teatterien valtiontuki lakkaisi tykkänään, kuntien ylläpitämien mutta valtioltakin tukea saavien teatterien johtajat taas saisi vastedes nimittää vain ministerin suostumuksella. Tätä hallitus keksi perustella tuoreella ahdisteluskandaalilla: budapestilaisen József Katona -teatterin ohjaaja Péter Gothár oli tunnustanut sopimattomasti lähennelleensä naispuolista työtoveriaan ja lopulta joutunut eroamaan. Kuten Fidesz-puolueen ryhmyri Máté Kocsis rehvakkaasti asian ilmaisi: ”gothárilaiset ahdistelijateatterit vaativat hallitukselta rahaa mutta eivät päästä tutkimaan asioitaan, niin että rikoksia voidaan hyssytellä jopa vuosikausia”. Perustelu on tietenkin totaalisen naurettava. Unkarin nykyiset vallanpitäjät eivät todellakaan tähän mennessä ole ihmeemmin kunnostautuneet seksuaalisen ahdistelun uhrien puolustajina, päinvastoin. Kaiken lisäksi Gothárin tapaus keksittiin perusteeksi vasta jälkikäteen, pari päivää sen jälkeen, kun teattereita koskeva lakiesitys oli julkistettu, eikä alkuperäisessä esityksessä ollut vihjaustakaan ahdistelutapauksiin.

Eiköhän tässä kuitenkin ole kyse siitä, että teatteri on ollut Unkarin kulttuuripolitiikan kovimpia kipupisteitä ja protestipesäkkeitä: nykyisen järjestelmän kriitikoissa on kuuluisia teatteri-ihmisiä kuten ohjaajat Árpád Schilling ja Róbert Alföldi, hallituksen arvopolitiikka on toisinaan kiteytynyt teatterien ohjelmistosta käytyihin kiistoihin (kuten Billy Elliot -musikaalin tapauksessa), ja teatterien näyttämöillä sitä on myös yritetty ilmentää, oli kyse sitten EU-vastaisuudesta tai vuoden 1849 tapahtumien tulkinnasta.

Mutta teatterien johtajanimitys- ja rahoituskysymykset olivat vain osa koko uudesta kulttuurilaista, jota koskevan esityksen muun muassa 444.hu-sivusto äskettäin julkisti. Ja tämä esitys lupailee melkoisia mullistuksia kulttuurielämään. Ensinnäkin määritellään ”kulttuuristrategiset instituutiot” eli keskeiset laitokset, joihin kuuluvat muun muassa Budapestin Kansallisteatteri ja Valtionooppera, Petőfi-kirjallisuusmuseo, Kansallismuseo ja Kansalliskirjasto sekä tietenkin tuo uusi ja ihmeellinen Unkarilaisuuden tutkimusinstituutti. Näiden laitosten johtajista muodostettaisiin ”Kansallinen kulttuurineuvosto”, jonka tehtävänä on laatia suuntaviivat ”yhtenäiselle kansalliselle kulttuuripolitiikalle”. Tämän neuvoston alaisuuteen siirtyisi myös Kansallinen kulttuurisäätiö (Nemzeti Kulturális Alap), kulttuuriprojektien suurin rahoittaja.

Edelleen esityksen mukaan perustettaisiin ”Kansallinen kulttuurikeskus”, jonka tehtävänä olisi ”maamme kirjakulttuurin, mukaan lukien unkarilaisen kirjallisuuden, sekä aikamme unkarilaisen taiteen ja kevyen musiikin alan kykyjen koulutuksen ja tukemisen institutionaalisten puitteiden” vahvistaminen. Kevyen musiikin kuuluminen tähän yhteyteen selittynee sillä, että kulttuurikeskuksen taustainstituutioihin kuuluu Petőfi-kirjallisuusmuseo, jonka johtajaksi nostettu Szilárd Demeter on paitsi kirjailija myös vanha rokkikukko.

Uusimpien tietojen mukaan lakiesitystä oltaisiin kuitenkin lieventämässä. Kulttuurilaista jätettäisiin kuitenkin pois Kansallisen kulttuurisäätiön eli taideprojektien päärahoittajan kohtalo, ja kohuttu teatterinjohtajien nimityspykälä on muuntunut hieman vaarattomampaan muotoon: nyt pitäisi vain teatterin, sikäli kuin se haluaa saada tukea valtiolta, tehdä ministeriön kanssa yksityiskohtainen sopimus hallintoasioiden hoidosta, myös johtajan nimittämisestä. 444.hu-sivustolla spekuloidaan kolmella mahdollisella syyllä: joko (a) joku todellinen asiantuntija on päässyt näkemään suunnitelmat ja kommentoimaan niitä, (b) tähänastisessa järjestelmässä on siinä määrin kiinni myös valtapuolueen omia intressejä, että muutosyritykset törmäsivät sisäiseen vastarintaan, tai (c) viime päivien protestit joukkovetoomuksineen ja julkisuuden henkilöiden mielenilmauksineen olisivat todellakin tehneet jonkinlaisen vaikutuksen.

Oli miten oli, siitä ei päästä mihinkään, että Kulturkampf jatkuu, ja kuten asiantunteva Unkarin-kirjeenvaihtaja Gregor Mayer Der Standard -lehdessä tiivistää, ”Orbán haluaa kulttuurielämän yhtenäisen johdon alaiseksi”. Natsi-Saksasta aikoinaan tunnetuksi tullutta termiä Gleichschaltung on viime aikoina kriittisessä mediassa taas kovasti käytelty. Mutta ollaanko tässä todellakin liikkeellä aatteellisin päämäärin? Haluaako Orbán todellakin rakentaa uuden kulttuurielämän instituutioineen, joissa ykkössijalla on perinteisten kristillis-konservatiivisten arvojen, kansakunnan vahvistumisen ja yhtenäisyyden vaaliminen? Vai onko päätarkoituksena kuitenkin vain kostaa kirotulle älymystölle, jonka syytä olivat kunnallisvaalien kirpeät tappiot?

HVG:n kolumnistin Árpád W. Tótan mielestä ”teatteri on uusi CEU”. Niin kuin silloin, kun ”Soros-yliopisto” piti karkottaa Unkarista, eivät siitä toisten yliopistojen opettajat ja opiskelijat hyötyneet vaan katujen kansa, jolle tämä saavutus korvasi tulematta jääneet futismatsien suurvoitot..

Teattereita vastaan nostatettu talonpoikaiskapina ei tapahdu sivistysporvariston mieliksi: verenjanoisiksi koulituille moukille pitää saada uusi maahanmuuttaja, uusi juutalainen – siis vihollinen, jonka meidän sankarimme voisivat miehuullisesti voittaa. (…) Tätä taistelua ei käydä leivästä eikä kulttuurisesta elintilasta. Siksikään ei, että ei tässä jokin hallitusta kannattava kaarti seiso vailla rooleja ja näyttämöitä, pääsemättä tekemään uusia kulttiproduktioita vain siksi, että heille ei anneta mahdollisuutta. Kuten olemme nähneet elokuvataiteen tai Kulturkampfin kaikilla muilla alueilla, tai vaikkapa (…) lehdistössä: ei näillä ole tekijöitä, asiantuntijoita, taiteilijoita, ei näiltä synny suurteoksia vaikka siihen sijoitettaisiin maailman kaikki rahat. Fideszläisenä oleminen on yhtä pussijuoksua, sopeutumista kaikkein yksinkertaisimpiin kliseisiin ja natsahtavaan kitschiin, jatkuvaa uudistusten, ideoiden ja ajatusten pelkäämistä, sillä kuinkas tässä käy, jos vaikka mennäänkin ristiin virallisen linjan kanssa. Juuri tämmöisten tempausten takia, joita ei kestäisi katsella edes paremmissa kotibileissä, Fidekszen takana ei enää ole älymystöä, ei keskustelevaa eikä luovaa julkisuutta, eikä sen taakse asetu kukaan, joka tämän lahkon ulkopuolellakin haluaa säilyttää salonkikelpoisuutensa. Siispä näissä taisteluissa ei panoksena ole konservatiivinen vallanvaihto vaan se, että koko kohde poltetaan ja sitten humalassa kailotetaan raunioiden keskellä Fehérvárin husaareja.

Eivät tässä opposition kiintotähdet vie heiltä tilaa. Vaan on vain tähtiä, ja on tyhjä pimeys.

Päin seinää!

Eilen nähtiin Unkarin Tiedeakatemian edustalla tuhatpäinen väkijoukko, puhujia ja ihmisketju, siis ”vuosikymmenen mielenosoitus”, kuten 444.hu-sivuston László Szily sitä nimitti. ”Vuosikymmenen mielenosoitus” Szilyn mukaan siksi, että kerrankin mielenosoittajilla oli sekä selkeä aihe ja syy että taitoa ilmaista asiansa selvällä ja kauniilla unkarin kielellä. (Samaan aikaan olin muuten, yhdessä elokuvaohjaaja Mara Jelinkón kanssa, Yle1:n Kulttuuriykkösen vieraana, keskustelu on ”toistaiseksi” kuultavissa Areenassa.) Sisällä neuvoteltiin Akatemian tutkimusinstituuttien tulevaisuudesta. Valtiohan haluaa siirtää tutkimusrahoituksen Tiedeakatemialta Innovaatio- ja teknologiaministeriön hallintaan ja muuttaa sen säätiö- tai projektipohjaiseksi, mikä tuhoaisi perustutkimuksen ja sen jatkuvuuden.

Kuten mielenosoittajien pitelemästä julistesarjasta käy ilmi (video koko sarjasta löytyy Mérce-portaalin uutisesta), hyökkäys Akatemian tutkimusinstituutteja kohtaan oli vain uusin vaihe pitkässä kehityskulussa. Orbánin nykyisen valtakauden alusta lähtien korkeakoulujen opiskelijoiden määrä ja heidän valtiontukensa ovat huvenneet, samalla kun korkeakoulutusta halutaan entistä enemmän muuttaa maksulliseksi. Vuodesta 2013 lähtien on puhuttu ns. turpeeseensidontalaista eli valtion oikeudesta vaatia valtion tuella opiskelleita korkeakoulutettuja valmistumisensa jälkeen työskentelemään tietyn määräajan Unkarissa. Yliopistoihin on ajettu kanslerijärjestelmä, eli niiden huipulle on sijoitettu politiikan ja talouselämän intressejä palvelevat johtajat. Unkarin tasokkain yliopisto CEU on ajettu maanpakoon, Budapestin ELTE-yliopistoa isketty rankoilla säästötoimilla. Nyt on Akatemian tutkimusinstituuttien vuoro. Niiden ja ylipäätään perustutkimuksen merkitystä ei selvästikään ymmärretä. Kuten Akatemian edustalla mielenosoittajille puhunut psykologi ja psykolingvisti Csaba Pléh asian ilmaisi: tiedettä yritetään ”kannustaa” kilpailemaan amputoimalla siltä jalat.

Akatemian työntekijöiden verkkoon pystyttämälle foorumille ropisee yhä kansainvälisiä solidaarisuus- ja tukiviestejä. Kansainvälisen tason unkarilaistutkijoita kotimaahan houkuttelevan Lendület-ohjelman edustajat ovat avoimessa kirjeessään – sen on allekirjoittanut lähes sata tutkijaa – kääntyneet suoraan pääministeri Orbánin puoleen ja pyytäneet tätä pysäyttämään innovaatio- ja teknologiaministeri Palkovicsin puuhat. Hekin yrittävät selittää, että vallanpitäjien hätiköity mielivalta vie lahjakkailta tutkijoilta tulevaisuudenuskon ja halun jäädä Unkariin ja että juuri perustutkimus luo sen pohjan, jolle talouspoliittisten päättäjien kaipaamat ”innovaatiot” rakennetaan. Tähän pääministeri vastasi puolestaan avoimella kirjeellä, selittäen, että tarkoitus ei ole vähentää tutkimuksen resursseja vaan luoda keskitetympi ja tehokkaammin toimiva järjestelmä. Vaikka tutkimuksen edellytykset Unkarissa ovatkin Orbánin mielestä viime aikoina koko ajan parantuneet (!), puuttuu yhä se ”ainesosa, joka takaisi sen, että tiedosta syntyy välitöntä taloudellista hyötyä”.

Niinpä. Ne eivät edelleenkään suostu ymmärtämään, että tutkimusta ei voi tehdä pelkkä välitön taloudellinen hyöty silmissä kiiluen. Eilen illalla jotakin napsahti päässäni, kun pitkästä aikaa luin Örülünk, Vincent? -blogia. (Sen kirjoittaja ”jotunder” – jó tündér, ‘hyvä haltiatar’ – on ilmeisesti yliopistoihminen, joka ainakin toisella jalallaan seisoo ulkomaiden tiedemaailmassa ja sieltä käsin järkyttyneenä seurailee Unkarin tapahtumia. Blogin nimi on sitaatti Tarantinon Pulp Fiction -elokuvasta: “We happy, Vincent?”) Blogisti oli löytänyt Azonnali.hu-sivustolta toisen Orbán-järjestelmän huipputeknokraatin, kauppa- ja teollisuuskamarin johtajan László Parraghin haastattelun. Siinä Parragh vakuuttaa tukevansa ministeri Palkovicsin suunnitelmia perustutkimuksen alasajamiseksi. Tähän tapaan:

(Parragh on todennut, että tärkeintä olisi kouluttaa ammattitaitoista teollisuustyövoimaa, josta on huutava pula. Toimittaja kysyy:)

– Mutta ei ole myöskään tutkimus- ja kehitystyötä. Miksi on tärkeämpää kouluttaa ammattitaitoisia työläisiä?

– Tutkimukseen tarvitaan yrityksessä sellaiset perusvalmiudet, joiden varaan tutkimus voidaan rakentaa. Unkarissa vain harvoilla yrityksillä on tällaiset. On täysin luonnollista, että saksalainen autotehdas teettää tutkimustyötä, kun sillä on siihen edellytykset. Sitä vastoin siitä ei ole mitään hyötyä, jos me kolme tässä kokoamme viisituhatta forinttia mieheen tutkiaksemme sillä jotakin. Tutkimukselle ei ole edellytyksiä.

– Siihen ei ole varaa.

– Ei ole sattumaa, että MTA:ssa aina harhaudutaan perustutkimuksen suuntaan. Siellä päämääränä ei ole tutkimustulosten fyysinen toteuttaminen vaan jonkin ison jutun löytäminen, jolle puolestaan meidän maamme ei ole riittävän suuri.

– Te siis kannatatte innovaatioministeri László Palkovicsia, kun hän haluaa lakkauttaa MTA:n tutkimusinstituutit?

– Mitä suurimmassa määrin.

(…)

Minulla on joukko ystäviä, jotka työskentelevät start-up-yritysten parissa. Näen, miten rankkaa heidän on saada ylipäätään mitään liikahtamaan. Oletetaan, että minulla on pätkä kuparilankaa. Kuumennan sitä, ja se alkaa hehkua. Näin huomaan, että kuumentaminen tuottaa valoa: tätä on perustutkimus. Kehitystyö on sitä, että panen kuparilangan lasikupuun, kytken virran ja lasikupu alkaa valaista. Innovaatio taas on sitä, että valmistan lasikupuja, jotka valaisevat ja jotka voidaan kiertää kiinni samanlaisiin standardisoituihin kantoihin. Näin ketju on koossa, näin toimii tutkimus.

– Siis kuitenkin tarvitaan perustutkimusta, että olisi, mitä kehittää ja innovoida.

– Kyllä.

– Mutta tämähän on ristiriidassa sen kanssa, mitä sanoitte: että perustutkimusta tekeviä Tiedeakatemian instituutteja ei tarvita.

– Esimerkiksi japanilaiset nykyään harjoittavat perustutkimusta vain minimaalisesti, he ostavat nämä tutkimustulokset. Ja valikoivat huolellisesti ne perustutkimukset, joita voi käyttää kehitystyöhön.

No jaa. Kuten Vincent-blogisti muistuttaa, Japanin tutkimus- ja kehitysrahoituksesta perustutkimukseen käytetään pienempi osa (13 %) kuin USA:ssa, perustutkimuksen supervallassa. Silti Japanin tutkimus- ja kehitystuki on maailman kolmanneksi suurin, ja perustutkimukseenkin riittää siitä melkoinen siivu. Tokion ja Kioton yliopistot ovat luonnontieteissä maailman huippuluokkaa, joten tuo ”minimaalisesti” on aika, hm, luova ilmaus.

Samaisesta Vincent-blogista huomasin innovaatio- ja teknologiaministeri Palkovicsin todenneen ”monien epäilevän, tarvitaanko itsenäistä matematiikan tutkimusinstituuttia”. Unkarin Tiedeakatemian matematiikan tutkimusinstituutti, kirjoittaa ”jotunder”, on saanut yhdeksän Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) projektirahoitusta, enemmän kuin yksikään Unkarin yliopisto. Ja ylipäätään matematiikan tutkimuksellahan on Unkarissa komeat perinteet, myös nykyinen Unkarin Tiedeakatemian johtaja László Lovász on arvostettu matemaatikko. Samaan aikaan samainen ministeri Palkovics on perustamassa vuonna 2011 perustetun Nemzeti Közszolgálati Egyetemin (korkeita hallinto- ja poliisivirkamiehiä sekä upseereja kouluttava yliopisto) yhteyteen uutta tutkimusyksikköä, josta oman instituuttinsa saisi myös tässäkin blogissa esillä ollut hyllytetty Fidesz-veteraani Gergely Prőhle. Prőhlellä ei ole minkäänlaisia tieteellisiä meriittejä, hänen virallisesti vuonna 2007 aloitetut tohtoriopintonsa ovat yhä kesken. Ja tietenkin voisi ilkeästi kysyä, mitä ”välitöntä taloudellista hyötyä” tuottaa Prőhlen johdettavaksi perustettu ”Strategisten tutkimusten instituutti”.

Eilinen jännittävä päivä mielenosoituksineen ja kokouksineen päättyi äänestykseen, jossa Unkarin Tiedeakatemian hallitus päätti, ettei tutkimusinstituuttien tähän mennessä hädissään kirjoittamia projektirahoitushakemuksia välitetä innovaatio- ja teknologiaministeriölle ennen kuin instituuteille myönnetään niille lain mukaan taattu perusrahoitus. Toisin sanoen: alkaneen vuoden rahoitus tänne, ja sen jälkeen voidaan neuvotella. Eihän tämä hyvältä näytä edelleenkään. Kuten joku jossain kirjoitti, Akatemia voi korkeintaan valita ampumisen tai hirttämisen, muuten on vaikea nähdä, mikä sen tutkimuslaitokset ja niissä harjoitettavan perustutkimuksen voisi pelastaa. Jonkinlainen moraalinen voitto joka tapauksessa, että Akatemia ei suoraan antanut periksi eikä heti alistunut.

Kävi näissä tulevissa neuvotteluissa miten kävi, pohjimmaisena ongelmana on joka tapauksessa se, että vastapuoli ei ikinä tule pelaamaan reilua peliä. Tähän liittyy olennainen oivallus, jonka Itä-Euroopan politiikan asiantuntija Anne Applebaum äskettäin Washington Postissa puki sanoiksi: ei maailman populistijohtajia yhdistä muukalaisviha vaan tekopyhä kaksinaamaisuus. Muurinrakentaja Trumpin golfklubia New Jerseyn Bedminsterissä on vuosikaudet huoltanut ja siivonnut Costa Ricasta vaeltava nälkäpalkkaisten siirtolaisten karavaani, ja aivan samoin myös Orbánin raivotessa maahanmuuttoa vastaan hänen lähipiirinsä oligarkit ovat käärineet sievoisia summia myymällä maahanmuutto-obligaatioita maksukykyisille aasialaisille ynnä muille, näiden taustoja liiemmin kyselemättä. Ja samalla kun Brysseliä on Unkarin hallituksen propagandassa kuvattu uudeksi Moskovaksi, tuolta vihatulta Eurostoliitolta tulevat tukiaiset ovat pyörittäneet Unkarin taloutta ja rikastuttaneet samaisia oligarkkeja. Populistijohtajat, kuten Sentroopassa sanotaan (Heinrich Heinen runoa Deutschland. Ein Wintermärchen mukaillen), ”saarnaavat vedestä ja juovat itse viiniä”. Tämän takia heille on niin tärkeää alistaa media omaksi puhetorvekseen ja lamaannuttaa oikeuslaitos. Tämän takia Orbán voi silmää räpäyttämättä vakuuttaa, että tieteenteon edellytykset Unkarissa ovat hyvät ja entisestään vain paranevat. Mutta miten väittelet ja neuvottelet semmoisen kanssa, joka ei vain ole joka suhteessa yläkynnessä vaan lisäksi valehtelee koko ajan?

Unkari uutisissa

Yksi syy siihen, miksi viime vuosina olen niin paljon kirjoitellut tässä blogissa nimenomaan Unkarin poliittisesta julkisuudesta, on viime aikoina alkanut huveta. Kun aloitin blogin pitämisen, Orbánin Unkarista uutisoitiin jopa länsinaapurissakin saati Suomessa aniharvoin, eikä juuri kukaan kuunnellut unkarilaisten ja Unkarin-ystävien epätoivoista piipitystä siitä, miten EU silmää räpäyttämättä sallii oikeusvaltion, sananvapauden ja demokratian vaarantumisen yhdessä jäsenmaassaan. Nykyään Unkari on uutisotsikoissa kaukaisessa Suomessakin tämän tästä, toimittajia lähetetään paikan päälle ja unkarinkielisiä uutislähteitä seurataan jopa suoraan (eikä pelkästään lueta englanninkielisten tietotoimistojen antia), ja Brysselissäkin Orbánin heittämä haaste länsimaiselle demokratiakäsitykselle on jo ainakin ymmärretty.

Yhtaikaa ilahdutti ja suretti, kun eilen Hesarinkin sivuille pääsi uutinen siitä, miten Unkarin valtion yleisradioyhtiö vääristeli pääministeri Sipilän uudenvuodentervehdystä. Sipilä oli kehottanut Oulun taannoisiin lapsenraiskaustapauksiin viitaten kansalaisia pidättäytymään omankädenoikeudesta ja olemaan tuomitsematta kaikkia maahanmuuttajia. (Unkarin hallinto on jo pitkään systemaattisesti kerännyt tietoja ”migranttien” rötöstelyistä onnettomissa Länsi-Euroopan maissa, valtion uutiskanavilla kauhisteltavaksi. Myös Suomen tilannetta selvästikin seurataan tällä silmällä.) Tämä tulkittiin valtion ykkösradiokanavan Kossuth Rádión aamumakasiiniohjelmassa samaan tapaan kuin meilläkin ns. maahanmuuttokriitikot tulkitsevat ns. suvakkien puheenvuoroja: jos maahanmuuttajia kokonaisuudessaan ja ryhmänä ei suostuta mustamaalaamaan, se tarkoittaa, että maahanmuuttajia ”hyysätään” ja että heidän tekemänsä rikoksetkin pitäisi antaa anteeksi ja hyväksyä. Ohjelman juontaja ja haastateltu ”asiantuntija” pääsivät yksimielisyyteen siitä, että mokoma pääministeri pitäisi kansan nimissä välittömästi erottaa, ja hallituksen tukeman lokasankosivusto 888.hu:n kommenttiketjuissa kristillis-konservatiivinen perheenisä Sipilä ”tiedetään” jo periaatteettomaksi liberaaliroistoksi. Sipilä-uutista on pyrkinyt oikomaan ainakin kriittinen uutisportaali Index, ja Suomen Unkarin-lähetystö julkaisi verkkosivuillaan oitis unkarinnoksen Sipilän alkuperäisestä uudenvuodentervehdyksestä. Mutta tämä tuskin tavoittaa Kossuth-radion tai 888.hu:n pääasiallista yleisöä.

Se, mitä olen tässä blogissa päivitellyt jo vuosikaudet, eli Unkarin hallituksen käsissä olevan median (ja hallituksen käsissä on nykyään lähes koko perinteinen media, tämän monopolin ulkopuolella sinnittelee vain muutamia, lähinnä älymystön lukemia paperilehtiä sekä taaja joukko nettisivustoja ja blogeja) muuttuminen MV-lehden tasoiseksi propagandatorveksi, on Suomessa vasta nyt todella ylittänyt uutiskynnyksen. Hesarin lisäksi Unkarissa toiminutta tutkijaa ja kansalaisaktivistia Annastiina Kalliusta haastatteli äskettäin ilahduttavan perusteellisesti myös YLE. Mutta näinhän kansainvälinen uutisarvologiikka usein toimii: ennen kuin Suomen pääministeriä herjataan julkisesti tai joku suomalainen on oikeasti paikan päällä kokemassa ja todistamassa oikeusvaltion alasajoa, suomalainen uutismedia seuraa mieluummin Donald Trumpin Twitter-tiliä kuin joidenkin pienten itäeurooppalaisten maiden tapahtumia.

Vähänkin unkarilaista mediaa seuranneelle ei tietenkään tule yllätyksenä se, että uutisten sijaan ”kuninkaalliset” uutiskanavat tarjoilevat Annastiina Kalliuksen sanoin ”täyttä scifiä”, siis täysin todellisuudesta irronnutta propagandaa. Kunnioitus meidän suuria sanomalehtiämme ja Yleämme kohtaan nousee kaikesta kritiikistä huolimatta kohisten, kun silloin tällöin vilkaisee esimerkiksi Unkarin valtion yleisradioyhtiön MTVA:n ykkös-teeveekanavan uutisia (ne löytyvät myös videoteekistä uutissivustolta hirado.hu). Tänä aamuna halusin katsoa, mitä uutisissa kerrotaan mielenosoituksista, joita viime päivinä on jälleen järjestetty ympäri Unkaria, ei vain pääkaupungissa, missä eilen oli kaduilla useita tuhansia ihmisiä. Oppositiopuolueiden, äärioikeisto-Jobbikista sosialisteihin, sekä ammattiyhdistysten liput liehuivat rinta rinnan, ja useissa ulkomaidenkin medioissa arvellaan lumipallon nyt lopultakin lähteneen vierimään. Ja mitäpä tarjoaa valtakunnan ykköskanavan 15-minuuttinen aamu-uutislähetys?

Ensiksi tietenkin kuvaa ja tarinaa Keski-Eurooppaa koetelleista lumipyryistä. Unkari on nyt kauttaaltaan lumen peitossa, toimittajat kuvaavat ja haastattelevat lunta luovia omakotiasukkaita, iloisina lumiukkoja rakentavia lapsia sekä teiden raivauksesta vastaavia virkamiehiä. Kahden ja puolen minuutin lumipaketin jälkeen kuullaan, että Itävallan puolella jotkin vuoriston hiihtokeskukset ovat jääneet lumen saartamiksi, ja saarroksissa on myös unkarilaisia turisteja. Kolmen minuutin kohdalla päästään lopultakin välttämättömään ”maahanmuuton kauhut” -osioon, jollainen on viime aikoina sisältynyt ilmeisesti joka ainoaan Unkarin yleisradion uutislähetykseen. Ensin kerrotaan, miten Saksassa poliisi etsii puukottajaa, jonka henkilöllisyys on tosin tuntematon mutta joka silminnäkijöiden todistuksen mukaan puhui saksaa vieraalla korostuksella. Sitten päästään päivittelemään ranskalaisen vihreän poliitikon Yves Cochet’n möläytystä: eurooppalaisten pitäisi ympäristösyistä hankkia vähemmän lapsia ja ennemmin panostaa maahanmuuttoon. (Ja tietenkin muistutetaan, että Cochet edustaa samaa europuoluetta kuin hollantilainen vihreä suurpahis Judith Sargentini.)

Neljän ja puolen minuutin kuluttua uutislähetyksen alusta ei vieläkään ole sanallakaan kommentoitu mielenosoituksia (saati niiden taustalla olevan tyytymättömyyden syitä). Toki selostuksen ja uutiskuvien alla on koko ajan juossut live-tekstinauha, jossa kulkee hallituksen edustajien ja asiantuntijoiden ajankohtaisia tiedotteita, esimerkiksi tämmöistä:

• Laittoman maahanmuuton järjestyneisyys ja ohjattuus ei ole vähentynyt. Migraation toimeenpanijat ja ihmissalakuljettajat seuraavat jatkuvasti valtioiden toimenpiteitä.
• Mielenosoituksia järjestetään György Sorosin rahoilla, jotta Unkaristakin voitaisiin tehdä maahanmuuttomaa.
• Oppositiopuolueiden väitteet eivät ole uskottavia, hallituksen kannatus pysyy vakaana.
• Viime vuosina palkat ja työllisyys ovat nousseet.

Sisäpolitiikan kysymyksiin tullaan lopulta noin viiden minuutin kohdalla. Mielenosoituksista ei tosin edelleenkään puhuta, mutta tarkkaan syyniin otetaan videopätkä, jonka äskettäin julkisti kriittinen uutissivusto 444.hu. Se on kuvattu 17. joulukuuta, jolloin ns. orjalakiäänestyksen johdosta parlamentissa puhjenneen sekamelskan ja katumielenosoitusten jälkeen joukko opposition kansanedustajia tunkeutui yleisradioyhtiö MTVA:n toimitaloon, mistä vartiointiliikkeen miehet poistivat heidät varsin tylysti. Oppositiopoliitikot väittävät, että heillä kansan edustajina on laillinen oikeus päästä valtion laitosten tiloihin, ja etenkin sosialisteista lohjenneen ”Demokraattinen koalitio” -puolueen László Varju on julkisuudessa esitellyt vartijoiden käsittelyssä saamiaan ruhjeita ja syyttänyt näitä pahoinpitelystä. Videolla näkyy, miten vartijat raahaavat ja riuhtovat vastustelevaa Varjua pitkin lattiaa ja välillä heittäytyvät joukolla tämän kimppuun. Aiemmin tästä on tv-uutisissa näytetty vain pätkiä, joissa Varju aivan yksinään kieriskelee lattialla, näin antaen ymmärtää, että mies vain ”filmaa”.

Nyt yleisradion uutisten on ilmeisesti ollut pakko tarttua asiaan. Varju-videota näytetään, hidastaen, pysäyttäen ja kommentoiden, melkein viiden minuutin ajan, ja koko sen ajan kuvaruudun alareunassa kököttää teksti: ”LÁSZLÓ VARJUA EI HAKATTU YLEISRADION TALOSSA.”

Tapaus Varjun jälkeen seuraa vielä pieni uutinen tulossa olevista Budapestin ylipormestarin vaaleista, joihin on ilmoittautunut ehdolle myös oppositiopoliitikko Gergely Karácsony; pääpaino on opposition keskeisissä kähinöissä ja yhteistyöongelmissa. Sitten siirrytään Puolan Koszaliniin, missä pakohuoneen tulipalossa surmansa saaneita teinityttöjä surraan koko kaupungin voimin, ja sieltä Egyptiin, missä koptikirkon luokse sijoitettu pommi on räjähtänyt purettaessa surmaten yhden miehen; muistutetaan, että Egyptin koptikristityt ovat viime aikoina usein olleet ääri-islamistien terrorin kohteina. Siinä olivatkin uutiset kotimaasta ja maailmalta, ja nyt on urheilun vuoro.

Huokaus. Tätähän tämä on ollut jo vuosikaudet. Yhä räikeämmäksi muuttuvaa propagandaa ei luultavasti edes katsele kuin se väestönosa, joka muutenkin on valmis uskomaan, että Länsi-Euroopan suurkaupungit ovat täynnä sharia-lain hallitsemia no go -vyöhykkeitä, että jokainen kotikulmille ilmestyvä outo tummempi-ihoinen tyyppi on vaarallinen ”migrantti” tai että Saksassa muutetaan kaupunkien nimiä muslimien paastokuukauden johdosta. Mitä varten näitä ”uutisia” ylipäätään tehdään?

Tästähän on viime vuosina paljon keskusteltu, kun puhutaan totuuden jälkeisestä ajasta, valeuutisista tai hybridivaikuttamisesta: esimerkiksi RT:n propagandan päämääränä ei välttämättä ole vakuuttaa ihmisiä siitä, että Putinin Venäjällä kaikki asiat ovat hyvin ja että RT:n uutiset kertovat siitä totuuden, vaan saada katsojat ylipäätään epäilemään kaikkea mediatarjontaa, jolloin he epävarmuudessaan ovat entistä alttiimpia pelottelulle ja entistä helpommin mobilisoitavissa soihdut ja talikot käsissä milloin minkäkin syntipukin kimppuun. En tiedä, päteekö tuo epävarmuuden synnyttäminen Unkarin hallituksen kontrolloimaan mediaan, paremminkin tulee mieleen, että näin naiivi ja räikeä propaganda on ajattelevalle katsojalle kuin pyllistys päin naamaa: siinähän töllötät, minä voin tehdä tämän eikä minua estä kukaan eikä mikään.

Pelottelusta joka tapauksessa on kysymys. Mitä Orbánin hallituksen kannalta ikävää sitten tapahtuukin, taustalla ovat maahanmuutto ja György Soros, tarkemmin sanoen Sorosin rahoittama ja kulissien takaa ohjailema kansainvälinen salaliitto, jonka päämääränä on hukuttaa Euroopan itsenäiset puhtaanvalkoiset ja kristityt kansallisvaltiot maahanmuuttajien tulvaan (jotka puolestaan ovat kaikki muslimi-puukottaja-raiskaaja-jihadisteja). Jos tuhannet tyytymättömät mielenosoittajat kaikista oppositiopuolueista ja ammattiyhdistyksistä täyttävät pääkaupungin kadut, jos lukiolaistyttö opiskelijoiden mielenosoituksessa nimittää Fidesz-puoluetta kansakunnan peräaukoksi, jos työaikalain muutoksesta (“orjalaki”) raivostuneet ammattiyhdistykset uhkaavat yleislakolla, tähänkin vastaukseksi riittää ”Soros” ja ”maahanmuutto”.

Siis ”Soros” ja ”maahanmuutto”. Fidesz-puolueen parlamenttiryhmyri Máté Kocsis selittää, että lauantain mielenosoitukset kuuluivat Eurooppa-parlamenttivaalien kampanjaan, sillä näissä vaaleissa ratkeaa, ”vahvistuvatko vai heikentyvätkö europarlamentissa maahanmuuton vastaiset voimat”, ja koska mielenosoituksiin osallistuivat ne puolueet, jotka tukevat maahanmuuttoa ja György Sorosia, se osoittaa, että ”György Soros on asettanut Unkarissa toimivan väkensä taisteluvalmiuteen”. Myös oppositiopoliitikkojen – kuten turvamiesten kanssa painivan László Varjun – joulukuinen ”hysteriannostatus” yleisradion päämajassa oli pelkkä kampanjatemppu. Hallituksen tiedottaja István Hollik tiivistää asian ammattimiehen ottein kymmenessä sekunnissa:

Mielenosoituksia järjestetään György Sorosin rahoilla, jotta Unkaristakin saataisiin maahanmuuttomaa. Siksi koko Euroopassa maahanmuuttovastaiset hallitukset ovat hyökkäyksen kohteena.

***

Mutta kerrotaanpa vielä pieni loppukevennys. Joulukuusta saakka Orbánin hallituksen vastaisilla protesteilla on ollut oma iskulause-lyhenteensä: O1G, luetaan Orbán egy geci eli vapaasti suomentaen ‘Orbán on paskiainen’. Lauantai-iltana, samaan aikaan, kun Budapestissa osoitettiin mieltä, toisessa päässä Unkaria Debrecenissä jotkut reippaat henkilöt tallasivat nämä kolme merkkiä lumeen yliopiston päärakennuksen edustan juhlavalaistulle aukiolle. Tapahtuneen ikuisti aukiota tarkkaileva Időkép-sivuston sääkamera, joka – kuinka ollakaan – heti kuvion valmistuttua poistettiin verkosta. Kameran verkkolinkistä näkyi tämän jälkeen pelkkää testikuvaa, kunnes asiasta raportoinut Index-uutisportaali tiedusteli asiaa.

O1G-lumikirjaimet jäävät myös Indexin uutisen myötä verkkoon kiertämään luultavasti vielä silloinkin, kun Keski-Euroopan lyhytikäinen lumipeite on Debrecenin Yliopistoaukiolta sulanut. Ja näin nettiglobalisaation aikaan ei-toivottujen mielenilmausten sensuroiminen on kuin onkin entistä vaikeampaa.

Vuosi vaihtuu, muuttuuko mikään?

Joulunvietto on hetkeksi hiljentänyt Unkarin mielenosoitukset, mutta kansainvälisessä julkisuudessa maan poliittisen tilanteen ruotiminen jatkuu. New York Times julkaisi joulupäivänä artikkelin otsikolla “Päältä katsoen Unkari on demokratia, mutta mitä on pinnan alla?” Kirjoittaja Patrick Kingsley analysoi varsin asiantuntevasti viimeaikaisia tapahtumia: Keski-Euroopan yliopistoa ei karkotettu maasta väkisin vaan kaikessa hiljaisuudessa sääntöjä muuttamalla, maassa toimii laillisuutta valvova perustuslakituomioistuin mutta itse asiassa tuomarit ja syyttäjäviranomainen ovat pääministeri Orbánin taskussa, vaalit ovat vapaat mutta vaalijärjestelmä räätälöity suosimaan hallituspuoluetta, media on periaatteessa vapaa mutta käytännössä yksityiset viestintäkanavat on taloudellisella painostuksella vaiennettu tai siirretty hallitusta lähellä olevien oligarkkien omistukseen, julkisen palvelun yleisradioyhtiö taas on muutettu kyselemättömän lojaaliksi puoluepropagandatuutiksi. Kuten Weronika Grzebalska ja Andrea Pető jo pari vuotta sitten kirjoittivat, ”kääpävaltio” loisii demokratian rakenteissa.

Tässä ei Unkarin tapahtumia seuranneelle ole sinänsä mitään uutta. (Nämä asiat on puettu sanoiksi jo monesti, tunteellisesti mutta vakuuttavasti esimerkiksi tässä suomentamassani blogikirjoituksessa.) Uutta on korkeintaan ehkä se avoimuus, jolla Kingsleyn haastattelemat asiantuntijat vertaavat Orbánin järjestelmää fasismiin. Keski-Euroopan yliopiston rehtori Michael Ignatieff toteaa, että 21. vuosisadan demokratian kulisseissa ja rakenteissa toimiva Unkari harjoittaa pohjimmiltaan samanlaista keskitettyä kontrollia kuin 1900-luvun diktatuurit (ja antikommunistisesta retoriikastaan huolimatta uusintaa tiettyjä reaalisosialististen valtioiden piirteitä).

Yalen yliopiston professori Jason Stanley, joka kirjassaan How Fascism Works on tutkinut fasismin ilmenemismuotoja nykyisten poliittisten johtajien toiminnassa, taas muistuttaa, että jos lojaalius omaa etnistä ryhmää kohtaan tai oman ryhmän tarunomainen menneisyys asetetaan tärkeämmäksi kuin totuus tai kunnioitus toista mieltä olevia ihmisiä kohtaan, silloin kyseessä on fasistinen ideologia ja fasistinen poliittinen taktiikka. Erityisen painokkaasti Stanley puhuu totuudesta ja informaatiosta:

Demokratia ei ole vain äänestysjärjestelmä. Se on kulttuuri, joka kunnioittaa totuutta. Jos hallitus estää yleisöä saamasta käsiinsä oikeaa informaatiota, käyttäen propagandajärjestelmää, joka valehtelee kaikille maan asukkaille, silloin kaikki tulevat koko ajan äänestämään suurta johtajaa. Tämä taas ei ole demokratiaa.

New York Timesin kirjoitukseen oli Unkarin hallituksen tietenkin pakko reagoida. Hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács, sujuvaa englantia puhuva ja itse Keski-Euroopan yliopistosta valmistunut älykönoloinen kaljupää, julistaa Magyar Idők -lehden palstoilla:

Kahdeksan viime vuoden aikana jo tutuksi tulleeseen tapaan New York Times toitottaa taas säälittäviä typeryyksiä Unkarista ja sen pääministeristä.

(Hetkinen, mitenkäs tuo elmúlt nyolc év, kahdeksan viime vuotta, kuulostaakin niin tutulta? Sitä kuultiin Orbánin valtaannousun jälkeiset ensimmäiset vuodet taukoamatta: mikä sitten olikin pielessä, syynä olivat elmúlt nyolc év eli edelliset kaksi sosialistihallitusten valtakautta, joiden virheiden korjaamisessa menisi aikaa. No nyt on Orbán ollut itse vallassa kahdeksan vuotta, ja edellisten hallitusten tilalle on ollut vähitellen pakko löytää uusia syntipukkeja.)

Tämän yksityiskohtaisemmin ei artikkelissa vaivauduta oikomaan NYT:n mahdollisia erehdyksiä; Kovácsin kivahduksen jälkeen Magyar Idők vain niukan asiallisesti referoi Kingsleyn artikkelin olennaisimmat väitteet. Mutta eipä tässä enempää kaivatakaan, sillä lopun voi delegoida räväkämmille ja kansanomaisemmille viestimille. Hallitusta lähellä olevan keltajournalismisivusto 888.hu:n mukaan ”Zoltán Kovács teki yhdellä lauseella selvää New York Timesin uusimmista fasismisyytöksistä”, ja sitä paitsi koko tämä fasismivihjailu on vain merkkinä siitä, että tätä ”vasemmistoliberaalien” Unkarin-vastaista hyökkäystä merentakaisesta päämajastaan käsin orkestroiva György Soros alkaa käydä epätoivoiseksi, kun tapahtumat Unkarissa eivät suju hänen käsikirjoituksensa mukaan…

Samaan aikaan Unkarissa on siis vietetty joulua, lähimmäisenrakkauden, lasten ja perheiden juhlaa. Oma uutissyötteeni on ollut täynnä kertomuksia esimerkiksi joulunvietosta ja maastamuutosta (halpalentoyhtiöt kuljettavat isoäitejä salamimakkaralla, Túró Rudi -rahkapatukoilla tai bejgli-joululeivonnaisilla täytettyine laukkuineen Berliinin, Lontoon, Amsterdamin ja Dublinin kentille lastenlasten luo) tai jokajouluisesta Hare Krishna -yhteisön ruoanjakelutempauksesta, johon tänäkin vuonna jonotti Budapestin Blaha Lujza térillä satoja ellei tuhansia ihmisiä aamuvarhaisesta alkaen. Tai siitä, että kolmen viime vuoden aikana on Unkarissa kymmenentuhatta perhettä häädetty asunnoistaan maksamattomien vuokrien tai velkojen takia (syynä usein devizahitel, valuuttaluottoloukku); osa häädetyistä joutuu kadulle, jolloin lasten edessä on huostaanotto, vanhempien pahimmassa tapauksessa vankila (asunnottomuushan on kriminalisoitu). Alkuvuodesta parlamentti äänesti kumoon oppositiopuolueiden lainmuutosehdotuksen, jonka mukaan sellaisia lapsiperheitä, joilla ei ole tiedossa korvaavaa asuntoa, ei saisi häätää kodistaan, toisin sanoen hajottaa. Vuosi 2018 sivumennen sanoen oli julistettu perheiden vuodeksi; teemasivulla perhe- ja nuorisoasiain valtiosihteeri Katalin Novák julistaa silmää räpäyttämättä, että kahdestakymmenestä viime vuodesta Unkarissa on kahdentoista vuoden ajan ollut perhevihamielinen mutta kahdeksan vuoden ajan perhemyönteinen hallitus…

Kaiken tämän keskellä lähestyy loppuaan hiljakseen toteutettu prestiisiprojekti: pääministeri Orbán hallituksineen muuttaa työtilansa Budan linnakortteliin, Tonavan rannalla kohoavalle mäelle, Unescon maailmanperintönä suojeltuun rakennuskompleksiin, johon kuuluu eri aikoina keskiajalta 1800-luvulle saakka rakennettuja palatseja, kirkkoja, hallinto- ja asuinrakennuksia. Entisen karmeliittaluostarin rakennukseen on lisätty erikoisluvalla kattoparveke, ja neljännen adventtisunnuntain tervehdyksenään pääministeri postasi Facebookiin jo tämän parvekkeen kaiteelta otetun tunnelmallisen maisemakuvan, jossa taustalla häämöttävät Tonava ja parlamenttitalo.

Nyt toteutuu Viktor Orbánin pitkäaikainen unelma. Jo edellisellä Orbánin valtakaudella vuosituhannen taitteessa suunniteltiin pääministerin kanslian muuttoa linnakorttelin ns. Sándor-palatsiin, mutta vuoden 2002 vaalitappion jälkeen uusi pääministeri Medgyessy ei halunnut muuttaa, joten Sándor-palatsista tuli presidentin residenssi. Uuden valtaannousunsa jälkeen Orbán on käynnistänyt uljaan ”kehitysprojektin”. Pääministerin kanslian lisäksi linnakorttelin rakennuksiin muuttaa muitakin valtion laitoksia, mm. sisäministeriö ja valtionvarainministeriö. Oman siivunsa saanevat myös sopivia suhteita omaavat yrittäjät. Syyskuussa oppositioviestimet kertoivat, että entiseen Budan kaupungintaloon, jonka oli ostanut Unkarin valtionpankille kuuluva Pallas Athene Domus Animae -säätiö, ei tulekaan (vain?) alkuperäisen ilmoituksen mukaista ”opetus- ja tutkimuskeskusta” (johon sisältyisi englanninkielistä tohtorikoulutusta, kirjastoja ja tutkijanhuoneita) vaan (myös?) ravintola ja kahvila, läheisten talojen asukkaiden protesteista huolimatta.

Koko Budan linnan rakennuskompleksin uudistaminen korkeimman valtionhallinnon käyttöön nielee huikeita summia valtion ja veronmaksajien rahaa: parin vuoden takaisen Átlátszó-blogin mukaan viralliset arviot liikkuivat 200 miljardissa forintissa (noin 620 miljoonaa euroa), mutta todellinen loppusumma lienee vähintään viisinkertainen. Rahoista melkoinen osa ohjautunee kleptokraattien taskuihin, ja väkisinkin tämä megasijoitus valtion edustustiloihin kontrastoituu ikävästi niiden kuvien kanssa, joita oppositioviestimissä on viime vuodet nähty leipäjonoista, asunnottomista, häädetyistä perheistä tai vaikkapa niistä monesti tässäkin blogissa esillä olleista rapistuvista sairaaloista.

(Äskettäin muuten amerikkalainen Hollywood-näyttelijä Ruby Rose joutui Budapestissa uutta toimintaleffaa kuvattaessa käymään sairaalassa, kun silikoninen korvatulppa oli kuvausten tuiskeessa uponnut niin syvälle, että sen poistamiseen tarvittiin ammattiapua. Sairaalan – joka verkossa liikkuvien väitteiden mukaan ei ole kunnoltaan läheskään pahimpia – hygieniaolot ja varustelu järkyttivät Rosen perinpohjaisesti: vessa oli kuulemma ollut kuin kauhufilmin lavasteista (vaikka siellä ei edes, toisin kuin taannoin erään budapestilaisen sairaalan yleisö-wc:ssä, lojunut muutaman päivän ajaksi sinne unohtunutta vainajaa) ja saanut Rosen rukoilemaan, että tetanusrokotus olisi vielä voimassa. Sairaalasta päästyään Rose ryhtyi selvittelemään asioita ja toimimaan: yhdessä unkarilaisen aktivistin kanssa hän tiedusteli sairaaloista, mitä eniten tarvittaisiin, ja lahjoitti kasoittain vuodevaatteita sekä kärrykaupalla leluja Heim Pál -lastensairaalan potilaille.)

Niin, demagogiaa tai ei, oppositioviestimet ovat viime vuosina halukkaasti tuoneet julkisuuteen niitä tiedonmurusia, joita pääministerin linnaprojektista on ollut saatavilla. Kun joulun kunniaksi tiedotusvälineetkin lopulta päästettiin katselemaan pääministerin kanslian uusia tiloja, hallitusta lähellä olevat lehdet ja sivustot korostivat sisustuksen ”vaatimattomuutta” ja ”puritaanisuutta”, kriittinen Átlátszó-blogi taas muistuttaa, että ei vain rakennuksen korjaaminen ja sisustaminen niellyt huikeita summia: kanslian lattioilla olevat arvokkaat itämaiset matot, jotka on ”lainattu” Käsityötaiteen museosta, eivät suinkaan ole ilmaisia vaan niidenkin hankintaan ja kunnossapitoon on käytetty julkisia varoja. Uutiset pääministerin uudesta linnasta saivat Katalin Jánosin, vuoden 1956 kapinahallituksen pääministerin Imre Nagyn lapsenlapsen puuskahtamaan Facebookissa, että hänen isoisänsä – jota nykyinen hallitus haukkuu pahimmaksi kommunistiksi – maksoi vuokransa ja osti asuntonsa sisustuksen omalla palkallaan, eikä hänen omaisuuteensa – joka kuolemantuomion yhteydessä takavarikoitiin – kuulunut huviloita, huvipursia, isoja tiluksia tai ulkomaisia pankkitilejä. (Mielenkiintoinen sattuma: pitkään vetkuteltu Imre Nagyn muistomerkin purkaminen Budapestin Marttyyrien aukiolta on juuri nyt pantu toimeen.)

Alussa mainitun New York Timesin artikkelin lopussa annetaan ymmärtää, että asiat saattaisivat olla muuttumassa. Orbánin hallinto, nähdessään, että EU ei edelleenkään ratkaisevasti puutu sen toimintaan, on muuttunut yhä röyhkeämmäksi ja kenties lopulta ylittänyt tietyn vedenjakajan. Näin väittää sitoutumaton kansanedustaja Ákos Hadházy, jonka mielestä  taannoinen oppositiopoliitikkojen poistaminen yleisradiotalosta väkivalloin merkitsee jonkinlaista vedenjakajaa: disinformaation diktatuurista on siirrytty suoranaiseen väkivaltaan. Näin Unkarin mediaa sivusta seuratessa on myös näkevinään, että vallanpitäjien tietynlainen häikäilemättömyys kasvaa koko ajan: ahneutta ei peitellä eikä kainostella, kansalle tarjotaan aina vain kiihkeämpää, mustavalkoisempaa kuvaa hyvästä, oikeita arvoja ja onnellisia unkarilaisperheitä suosivasta hallituksesta ja sen häijyistä vastavoimista, jotka silkkaa pahuuttaan haluavat tuhota tämän kaiken.

Kolozsvári Szalonna -blogisti kysyykin: muuttaako Orbán Budan linnaan vai pakeneeko hän sinne kansan tyytymättömyyttä? Itse asiassa Publicus-tutkimuslaitoksen toimittaman mielipidetutkimuksen mukaan niiden osuus, jotka ovat tyytyväisiä Unkarin viimeaikaisiin kehityksiin, on kuukaudessa pudonnut 41 %:sta 30 %:iin, ja kokonaista 64% on nyt tyytymättömiä nykyiseen asiaintilaan. Paljonpuhuva on kuitenkin puolueiden joulukuinen kannatusmittaus:

”Jos ensi sunnuntaina olisi vaalit, mitä puoluetta äänestäisitte?” Nykyinen ”kahden kolmasosan kannatuksellaan” mahtaileva hallituskoalitio saisi äänistä 23 %, sosialistien ja Párbeszéd-puolueen liittouma sekä äärioikeistolainen Jobbik 9% kumpikin, hännänhuippuina keikkuvat vihreän LMP:n, sosialisteista lohjenneen DK:n sekä uuden Momentum-liikkeen lisäksi vitsipuolue Kétfarkú Kutya (Kaksihäntäinen koira). Huomattavinta on, että taas kerran suurin osuus äänestäjistä, melko tarkkaan puolet, ei osaa tai halua nimetä yhtään puoluetta, jota voisi äänestää. Niin kauan kuin tämä tilanne ei muutu, mikään tyytymättömyys ei tule syrjäyttämään Orbánin hallitusta vallasta – ellei sitten koko maa suistu kapinaan ja kaaokseen.

Perin pessimistisesti kirjoittaa tilanteesta myös saksankielinen Pester Lloyd: joulukuun mielenosoitukset saattoivat herättää lännessä toiveita, että unkarilaiset olisivat lopultakin vapautuneet henkisestä holhouksenalaisuudestaan, mutta nämä toiveet ovat turhia. Protestiliikkeet eivät edusta eivätkä tavoita kansan syviä rivejä, joiden hallitsemiseen Pester Lloydin mukaan riittää, kuten vuodesta 2010 lähtien on riittänyt, Orbánin rahvaanomainen vävypoika-mafioso-charmi sekä Suur-Unkarin lipun heiluttaminen.

Ihan vielä nämä mielenosoitukset eivät kuitenkaan ole sammahtamassa. Mérce-uutisportaalin mukaan uudenvuodenaatosta lähtien on suunnitteilla useita eri mielenosoituksia, sekä Budapestissa että Unkarin muissa kaupungeissa, jopa ulkomaillakin. Erityisen runsaasti väkeä odotetaan Budapestiin 5. tammikuuta: useiden järjestäjäyhteisöjen ylläpitämällä FB-tapahtumasivulla on tässä vaiheessa yli viisituhatta ilmoittautunutta osallistujaa ja 23 000 kiinnostunutta. Ei tässä voi kuin jäädä odottamaan ja toivomaan parasta.

Kiukkupipareita ja naurun kyyneliä

Vaihteeksi vähän kevyempää sisältöä uutisvirran varrelta.

Unkarissa jatkuvat mielenosoitukset. Budapestissa on ollut hiljaisempaa, mutta monissa muissa kaupungeissa on kansa ollut kaduilla. Myös muutamissa Länsi-Euroopan maissa on Unkarin lähetystöjen luona nähty kiukkuisia väkijoukkoja. (Kööpenhaminassa, kertoo 444.hu, muutaman kymmenen unkarilaisen mielenosoittajajoukko sai turvakseen poliisiauton, koska jotkut toiset tanskanunkarilaiset olivat uhanneet ajaa kuorma-autolla mielenosoituksen päälle. Wienissä taas mielenosoittajia oli paljon enemmän, kapea Bankgasse Unkarin lähetystön edessä näyttää somessa kiertävien kuvien perusteella olleen väkeä täynnä koko pituudeltaan.) Niin, se kiukku. Viime vuosien mielenosoituksia on monesti kehuttu hyväntuulisiksi ja taatun väkivallattomiksi, mutta nyt mielenosoittajat ovat paitsi aiempaa nuorempia myös aiempaa vihaisempia.

HVG-lehden tuoreimman numeron kansi havainnollistaa joulunseudun ”vastaleivottua oppositiopolitiikkaa” sanaleikillä, jossa yhdistyvät mézeskalács ’piparkakku’ ja mérges ‘vihainen’. Kiukkupiparien yhteisrintamassa lohjenneen piparkakkuparlamenttitalon edessä seisovat sekä EU-tähtinen pyöreärillinen cityhipsteri että Unkarin vaakunan kaksoisristiä hupparin rintamuksessa kantava äärikansallismielinen. Jatkossa ydinkysymys onkin, syntyykö näistä mielenosoituksista lopultakin jonkinlaista rakentavaa oppositiopolitiikkaa ja poliittista yhteistyötä.

Silti hieman ihmettelen taas, miten lyhyt on ihmisten (tai, hohhoo jaajaa, tämän nykyajan nuorison…) poliittinen muisti, kun esimerkiksi Hesarin haastattelema Unkarissa asuva suomalainen puhuu ”häkellyttävän kauniista mielenosoituskulttuurista”. Toki parin viime vuoden aikana mielenosoitukset ovat olleet korostetun rauhanomaisia ja ystävällisiä, suorastaan iloisia piknikkejä. Mutta, kuten viime blogahduksessani kirjoitin, kaikki mielenosoituskäyttäytyminen Unkarissa vertautuu vuoden 2006 väkivaltaiseen mellakointiin, jossa kaduille saatiin eri syistä Gyurcsányn sosialistihallitukseen hermostuneiden kunnon kansalaisten ohella etenkin äärioikeiston räyhäsiipi. Ja tämmöiseen on vielä matkaa.

Toki nytkin on heitelty pulloja ja kiviä, tupruteltu savua ns. savukranaateilla, muutama roskis on sytytetty palamaan ja ikkunoita rikottu, ja ainakin yksi humaltunut mielenosoittaja on saanut poliisin lyömisestä jo ehdonalaisen vankeustuomionkin. Poliisi puolestaan on käyttänyt kyynelkaasua ja pippurisumutetta sekä pidättänyt useita rähinöitsijöitä tai rähinöitsijöiksi epäilemiään toisinaan hieman kyseenalaisin perustein tai ottein. (Somessa on kiertänyt muun muassa tarina äidistä, joka päiväkaudet etsi pidätettyä poikaansa ympäri Budapestin poliisiasemia saamatta mistään asiallista tietoa.) Hallituksen ja sen valvonnassa olevien – siis useimpien – joukkoviestimien näkemys asiasta on yksinkertainen: mielenosoittajat riehuvat ja vandalisoivat, uhkaavat yleistä turvallisuutta, loukkaavat joulunvieton rauhaa ja siten myös kristinuskon pyhimpiä arvoja, ja tämän kaiken takana on tietenkin – arvasitte varmaan – György Soros, tuo merentakainen miljardööripahis ja superkonna. Ja niin, Sorosin maahanmuuttomieliset kätyrit…

”Kristinuskon pyhimpien arvojen loukkaamisen” huipentumana puolestaan oli torstain vastaisen yönä puhjennut rähinä, jossa kärsi etenkin parlamentin luokse pystytetyn ”valtakunnallisen joulukuusen” suojana ollut aidantapainen. Aita oli rakennettu kelkoista – siis semmoisista perinteisistä keskieurooppalaisista puisista mäenlasku-jalasvehkeistä – jotka oli joulun jälkeen tarkoitus lahjoittaa köyhien lasten iloksi. Jotkut mielenosoittajat, tai mielenosoittajajoukkoon soluttautuneet provokaattorit, kukapa tietää, nappasivat kelkkoja mukaansa, niitä heiteltiin ja taidettiin jokunen sytyttää tuleenkin. Eri lähteiden mukaan tässä vaurioitui tai tuhoutui 22 tai 23 kelkkaa!

”Sorosin roskaväki hajottaa paikkoja ja osoittaa mieltään!” – ”Mitä tekemistä jollain 88-vuotiaalla ukolla on mielenosoituksen kanssa?” – ”Se rahoittaa sitä pöhkölaumaa!” – ”Miksi joku bisneskapitalisti maksaisi orjalain kaatamisesta?” – ”KELKKA!”

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että noin yleisesti kovempia otteita ovat käyttäneet mielenosoituksen torjujat kuin itse mielenosoittajat. Reippainta menoa nähtiin valtion yleisradioyhtiön MTVA:n päämajassa, jonne sunnuntaina pieni ryhmä opposition kansanedustajia ”tunkeutui” (kuten monissa oppositioviestimissä on yksityiskohtaisesti selitetty, kansanedustajilla on Unkarin lain mukaan oikeus henkilöllisyytensä todistaen päästä kaikkiin julkisiin rakennuksiin), virallisena tarkoituksenaan saada mielenosoittajien viisi vaatimusta luetuksi valtion uutiskanavilla. MTVA:n talossa vietetyn yön jälkeen vartiointifirman miehet poistivat poliitikot paikalta varsin reippain ottein. Verkossa kiertelee videoita ja kuvia, joissa kansanedustajat Ágnes Vadai (“gyurcsánylaisten” DK) ja Bernadett Szél (ennen LMP, nyt sitoutumaton) suorastaan itku kurkussa kertovat, miten heitä töykittiin ja tuupittiin, kansanedustaja Ákos Hadházy (samoin ennen LMP, nyt sitoutumaton) tarrautuu portaikon kaiteeseen, kun turvamiehet retuuttavat häntä ulos, kansanedustaja László Varju (DK) esittelee vartijoiden otteista olkavarsiinsa saamiaan muhkeita mustelmia ja kertoo tekevänsä rikosilmoituksen.

MTVA:n virallinen versio tapahtuneesta taas on, että mielenosoittajat tunkeutuivat radiotaloon väkivalloin ja tavalla, joka tuotti MTVA:n työntekijöille pelkoa ja sen toiminnoille suurta haittaa. MTVA on tehnyt tästä rikosilmoituksia kokonaista 30:een eri lainkohtaan viitaten. Outoa kyllä, samaan aikaan oppositiopoliitikkojen tempauksesta uutisoidaan aivan päinvastaista strategiaa käyttäen, kertoo 444.hu. Valtion ykkösuutisten kokonainen blokki keskittyi kuvaamaan radiotaloon tunkeutumisen hullunkurisena ja naurettavana yrityksenä. Oppositiopoliitikot näytettiin kieriskelemässä lattialla kuin ”filmaava” jalkapalloilija, portaita ylös yrittävää Ákos Hadházya esittävä video pysäytettiin, että katsojat näkisivät Hadházyn kasvoilla hymynvirneen, poliitikkojen Facebook-seiniltä kaiveltiin esiin ivallisia kommentteja (”koko päivä ollaan naurettu tälle sun videollesi”). Joku oli vielä löytänyt Ágnes Kunhalmin (sosialistipuolue MSZP) menneisyydestä tiedon, että Kunhalmi oli aikoinaan haaveillut näyttelijän urasta, ja tekaissut tästä näppärän meemin: ”No tämähän selittää kaiken!” Uutisblokin lopussa vastaava ankkuri suorastaan pyyhkii silmistään naurunkyyneleitä.

Siis mitä tässä nyt halutaan sanoa? Että oppositiopoliitikot hyökkäsivät radiotaloon uhkaillen ihmisiä ja tuhoten paikkoja, niin että työntekijät olivat aivan kauhuissaan, mutta silti koko hyökkäys oli pelkkää naurettavaa pelleilyä?

On edelleenkin epävarmaa, mitä näistä mielenosoituksista seuraa ja seuraako mitään. Kansa ja varsinkin nuoret ovat entistä avoimemmin turhautuneita tähänastiseen meininkiin, mutta löytyykö ratkaisu nyt yleislakosta, jota jotkut väläyttelevät (valitettavasti unkarilaisten työläisten järjestäytymisaste ja lakkomotivaatio ovat heikonlaiset)? Vai nytkö opposition yhteispeli lopultakin alkaisi sujua, kun ei se tähän mennessä ole onnistunut? Joulunviettoon valmistauduttaessa on ainakin saatu poliittista viihdettä koko rahalla, meemejä ja huumoria, olkoonkin että perin kitkerän ja yhä toivottomamman makuista.

Viime blogahdukseni lopussa kerroin mielenosoitusten yhdeksi tunnukseksi nousseesta O1G-lyhenteestä. Siitä on nyt kehitetty myös tyylikäs pyörylälogo, jonka Facebookista löytyneellä piparisovelluksella toivotan lopuksi lukijoilleni kaikesta huolimatta mukavaa joulua ja parempaa uutta vuotta.

Yleisradio ja kansa vuosina 2018, 2006 ja 1956

Näitä kolmea vuosilukua Unkarin historiassa ei oikeastaan kannattaisi vertailla keskenään. Vuonna 1956 koko maailma ihmetteli Unkarin kansannousua, sittemmin vallankumoukseksikin nimitettyä ylevää mutta monitahoista ja sekavaa tapahtumasarjaa, joka huipentui Imre Nagyn hallituksen toivottomaan yritykseen irrottaa Unkari Varsovan liitosta ja Neuvostoliiton määräysvallasta. Vuonna 2006 puolestaan Budapestissa ja vähän muuallakin Unkarissa nähtiin sarja mellakoita, joiden (nimellisenä) laukaisijana oli ns. Őszödin puhe eli julkisuuteen vuotanut nauhoitus silloin vallassa olleen sosialistipuolueen kokouksesta. Siinä silloinen pääministeri Ferenc Gyurcsány melkoisen alatyylisin sanakääntein myönsi puoluetovereilleen, että hallitus oli, hm, ryssinyt hommat ja koko ajan valehdellut kansalle.

Vuoden 2006 mellakoissa oli näkyvästi mukana äärioikeiston nahkatukkia, jotka käyttäytyivät hyvin aggressiivisesti, heitellen tiiliskiviä ja sytytellen paikkoja. Erityisen pahaa jälkeä syntyi Unkarin valtion tv-yhtiön talon valtauksessa – tosin erilaisia käsityksiä on siitä, aiheuttivatko enemmän tuhoa valtaajat vaiko rakennuksen puolustukseksi barrikadeja rakentaneet poliisit. Sekä mielenosoittajia että heitä torjumassa olleita poliiseja päätyi sairaalahoitoon, jokunen viaton sivullinen sai poliisien kumiluodin silmäänsä, ja tästä saakka Gyurcsányn päävastustajan Viktor Orbánin kannattajat ovat puhuneet ”silmänpuhkiammuttaja-hallituksesta” (szemkilövető kormány). Mellakat tavallaan valmistivat tietä Viktor Orbánin uudelle valtaannousulle 2010, eikä Orbánin hallitus ole kaihtanut rinnastaa niitä vuoden 1956 tapahtumiin.

János Korényin maalaus ”Ratsupoliisirynnäkkö 2006” on yksi niistä taideteoksista, jotka valtio tilasi uuden, kiistellyn perustuslain korupainoksen kuvitukseen vuonna 2011. Maalauksessa, joka lainaa ortodoksisten ikonien kuvakieltä, mellakkapoliisiasuinen anti- Pyhä Yrjänä käy viattomaksi neidoksi kuvatun kansan kimppuun suojellakseen aidan takana luimistelevaa lohikäärmettä. Kuvan kehyksessä tapahtumia surevat vuosien 1956 ja 2006 (!) marttyyrit.

Viime päivinä Budapestissa alkanutta mielenosoitussarjaa ja etenkin sen tulkitsemista ja arvottamista Unkarin julkisuudessa on vaikea ymmärtää, ellei tunne tätä historiaa. Kun pohditaan mielenosoitusten väkivaltaisuutta, taustalla ovat koko ajan sekä vuoden 2006 mellakat että yritykset rinnastaa niitä vuoden 1956 kansannousuun. Lisäksi, mikä ehkä on vieläkin tärkeämpää, sekä vuonna 1956 että vuonna 2006 keskeisenä teemana oli ”kansalle valehteleminen”, ja valehteleminen etenkin valtion tiedotusvälineissä.

Vuoden 1956 tapahtumista legendaarisimpia oli uuden, ”vapaan” Unkarin radion lähetys, jossa – näin tämä muistetaan, todellisuudessa sanamuoto oli hieman toisenlainen – kirjailija István Örkényn muotoilemin sanoin Kossuth-radiokanavalta julistettiin eetteriin: Hazudtunk éjjel, hazudtunk nappal, hazudtunk minden hullámhosszon, eli ‘olemme valehdelleet yötä päivää ja kaikilla aallonpituuksilla’. Vuoden 2006 mellakat taas todellakin käynnistyivät siitä, että pääministerin tunnustus valehtelusta levisi yleisön tietoon. Sekä vuonna 1956 että vuonna 2006 kaduilla mellakoiva mielenosoittajajoukko tunkeutui valtion yleisradion taloon ja halusi vaatimuksensa välitettävän koko kansalle. Nytkin, tätä kirjoittaessani, mielenosoittajat seisovat yleisradioyhtiön päämajan edustalla – joka tosin ei enää sijaitse keskellä Budapestia vaan kaukana sen laitamilla – mellakkapoliiseja vastassa ja vaativat, että heidän vaatimuksensa luettaisiin valtion uutiskanavilla. Rakennukseen tunkeutuneiden oppositiopoliitikkojen ryhmä – joka vetosi siihen, että kansan valitsemina edustajina heillä on oltava oikeus päästä kaikkiin julkisiin rakennuksiin – heitettiin tänä aamuna ulos, ja yleisradioyhtiön johto on jopa pyytänyt viranomaisten suojelusta väittäen, että yleisradion työntekijät pelkäävät poliitikkojen uhkaavaa käytöstä…

Unkarin valtion yleisradioyhtiö on viime vuodet ollut Orbánin hallituksen vastustajien ja arvostelijoiden yhä kiivaamman kritiikin kohteena, näin kauniisti ilmaistakseni. 444.hu-sivusto on artikkeliinsa tiivistänyt tähän johtaneen kehityksen merkittävimmät vaiheet. Tähän tapaan:

Vuoden 2010 veretseisauttavan vaalivoittonsa jälkeen Fidesz-puolue ryhtyi oitis uudelleenjärjestelemään julkisen palvelun viestimiä. Vuoden 2011 alusta käynnisti toimintansa ‘mediapalveluja tukeva ja omaisuutta hallinnoiva’ yhtiö MTVA, tehtävänään tuottaa ohjelmia yleisradion ja -tv:n kanaville. Samalla uutisohjelmat alkoivat vähitellen muuttua Fidesz-puolueen propagandaksi. Huhtikuussa 2011 valtionuutiset väittivät, että europarlamentin vihreiden entinen ryhmänjohtaja, tunnettu saksalais-ranskalainen poliitikko Daniel Cohn-Bendit olisi juossut karkuun Unkarin MTV:n toimittajan hankalia kysymyksiä. (Itse asiassa Cohn-Bendit vastasi, mutta hänen vastauksiaan ei näytetty.) Kriittinen uutissivusto Index nimitti ohjelman toimittanutta Daniel Pappia ”uutisten väärentäjäksi” (hírhamisító), ja tätä titteliä käyttävät Pappista yhä muutkin oppositioviestimet, sillä Papp hävisi tästä nostamansa oikeusjutun. Papp puolestaan on ylennyt tällä välin koko MTVA:n johtoon.

Cohn-Benditin tapausta seurasivat esimerkiksi ”epähenkilöksi” muuttuneen entisen korkeimman oikeuden puheenjohtajan Zoltán Lomnicin retusoiminen uutiskuvasta joulukuussa 2011, väitöskirjansa plagioinnista kärähtäneen presidentti Pál Schmittin käsittämättömän myötäsukainen haastattelu huhtikuussa 2012 sekä joukko vääristeltyjä tai perättömiä uutisia. Yksi kuuluisimpia esimerkkejä nähtiin vuoden 2012 alussa, kun uuden perustuslain voimaanastumista juhlistettiin oopperassa järjestetyllä gaalakonsertilla ja ulkopuolella osoitti mieltään monituhatpäinen raivostunut joukko. Valtion uutisten ”suorassa lähetyksessä” toimittaja András Vígh seisoi mikrofoneineen typötyhjällä kadulla antaen ymmärtää, että mielenosoitukseen oli saapunut vain muutama hassu osanottaja.  Tästä lähti pyörimään melkoinen meemitehtailu: Vígh parkaa photoshopattiin milloin minkäkinlaisten taustojen eteen raportoimaan milloin mistäkin hauskasta epätapahtumasta.

”SUORA: Mielenosoitus oopperan luona”

Vuonna 2015 valtion tv-kanavat saivat uuden organisaation ja uuden visuaalisen ilmeen, ja samaan aikaan käynnistynyt pakolaiskriisi sekä muukalaispelon armoton populistinen hyödyntäminen tekivät ”migranttien” hirmutöillä pelottelusta olennaisen osan uutistarjontaa. (Yksi aiempi tiivistelmäni täällä.) Parin viime vuoden aikana ”kuninkaallisella” (királyi) uutiskanavalla, kuten valtion ykköskanavan uutisia ivallisesti kutsutaan, on nähty mm. ruotsalais-unkarilainen (valitettavasti hieman tuulellakäyväksi persoonaksi paljastunut) naishenkilö kertomassa, että joutuu muuttamaan Unkariin pakoon Ruotsia ja sen kauheita maahanmuuttajia, tai suoraan saksalaiselta vitsiuutissivustolta (!) joko naiivisti tai äärettömän kyynisesti napattu uutinen Essenin kaupungin nimen muuttamisesta muslimien paastokuukauden kunniaksi. Viime päivien mielenosoituksista valtion uutiskanava on kertonut niukanlaisesti ja perin oudoista kulmista. Tässä juuri äsken kaappaamani kuva MTVA:n uutisportaalin hirado.hu kotimaanuutisten pääsivusta:

Oikeanpuoleisista uutisista yksi kertoo meneillään olevista mielenosoituksista (”Uusi mielenosoitus Budapestissa: osa väkijoukosta on mielenosoituksen virallisesti päätyttyä…”) ja kolme kommentoi: MTVA:n mukaan [radiotaloon tunkeutuneet] kansanedustajat ylittivät oikeutensa, hallitusta lähellä oleva ajatushautomo Századvég taas arvelee, että kansanedustajat ovat syyllistyneet rikokseen ja ”uhriutuvat” tahallaan, ja oikeassa alanurkassa siteerataan hallitusta lähellä olevaa likasankosivustoa 888.hu, joka syyttää oppositiota ”uuden näytelmän aloittamisesta”. Lisäksi on kotimaan pikku-uutinen auton alle jääneestä polkupyöräilijästä. Vasemman puoliskon sivusta taas täyttää uutinen Fidesz-puolueen nuorisojärjestön (Fidelitas) soihtukulkueesta, jolla muistetaan vainottuja kristittyjä. [Kristittyjen vainot joissakin maissa ovat todellinen tragedia, ja tätä toki sietää muistaa. Mutta onko tämä tässä tilanteessa kotimaan ykkösuutinen?]

Lopuksi voisin vielä siteerata juur’ikään radiotalon luona mielenosoittajille puhunutta Hódmezővásárhelyn pormestaria, oman sitoutumattoman oppositioliikkeensä keulakuvaa Péter Márki-Zayta, jonka mukaan Budapestin vallanpitäjät ovat jo kukistuneet ja heitä pitää pystyssä vain se, että hallituksen mediamonopolin ansiosta totuus ei tavoita maaseudun perinteisestä mediasta riippuvaista yleisöä.

Mielenosoittajat vaativat edelleenkin Unkarin yleisradioyhtiötä välittämään yleisölle viisi vaatimusta. Näistä ensimmäinen koskee koko tämänkertaiset mielenosoitukset laukaisseen ”orjalain” peruuttamista, toinen poliisien ylityötuntien vähentämistä (”poliisit, me osoitamme mieltämme teidänkin puolestamme!”), kolmas oikeusistuimien riippumattomuutta ja neljäs Euroopan syyttäjänviraston jäseneksi liittymistä. Viidennessä kohdassa vaaditaan riippumatonta julkista mediaa, lehdistön vapauden palauttamista sekä uutistenväärentäjä Dániel Pappin välitöntä erottamista. Viestintä on avainasemassa. Näin oli vuonna 1956, vuonna 2006 ja nyt ehkä enemmän kuin koskaan.

***

Loppukevennykseksi poiminta mielenosoitusten yhteydessä leviävästä uusfolkloresta. Orbán egy geci, alun perin Orbánin ja hänen entisen luotto-oligarkkinsa Lajos Simicskan välirikon yhteydessä tunnetuksi tullut alatyylinen ilmaus (lisää selitystä täällä), lyhenee kätevästi muotoon O1G (epämääräinen artikkeli egy on samannäköinen ja etymologisestikin sama sana kuin lukusana egy ‘1’), ja tätä lyhennettä nähdään nyt eri puolilla, jopa Guy Verhofstadtin Facebook-postauksen aihetunnisteena.