Kohti Gileadia?

syyskuu 7, 2019

Suomenkin mediaan ylsi tänään uutinen Budapestissa järjestetystä ”kolmannesta kansainvälisestä väestöhuippukokouksesta” (Family first – Első a család, eli ‘perhe ensimmäiseksi’). Pienellä verkkohaulla ei oikein selvinnyt, onko tapahtumalla muuta järjestäjää. Toisin kuin Unkarin pari vuotta sitten isännöimä ”Perheiden maailmankongressi”, jonka taustalla on amerikkalaisvetoinen kansainvälinen mm. homoliittoja ja aborttia vastustavan ”perusarvoväen” järjestöryväs, tämä huippukokous oli ilmeisesti Unkarin hallituksen oma-aloitteisesti järjestämä, ja todellakin jo kolmatta kertaa. Orbánin Unkari selvästi tavoittelee kansainvälistä näkyvyyttä ja johtoasemaa aidon avioliiton puolustajien ja ”pro life” -väen keskuudessa. Puheessaan Orbán itse erityisesti mainitsi, että väestön hupenemisen yleiseurooppalaista ongelmaa ei voiteta ”ilman kumppaneita”. Tällaisia taistelutovereita ovat Unkarille ainakin Tšekki ja Serbia, ”pidämme peukkua itävaltalaisille” (viittaus tulossa oleviin vaaleihin) ”ja toivomme, että Italiankin myllerrykset järjestyvät meidän kannaltamme suotuisalla tavalla.”

Paikalla oli runsaasti kansainvälisiä vieraita, etenkin pääministeri Orbánin aateveljiä ja sielunkumppaneita; uutisissa on mainittu ainakin Tšekin pääministeri Andrej Babiš ja Serbian presidentti Aleksandar Vučić sekä Australian entinen pääministeri Tony ”Climate change is crap” Abbott. Mediaan (myös yllä linkitettyyn Hesarin juttuun) ja someen levisi, muun muassa Financial Timesin toimittajan Valerie Hopkinsin twiitin ansiosta, alun perin Orbánin Facebook-sivulla julkaistu valokuva, jossa katsomon eturivillä istuu pelkästään keski-ikäisiä ja iäkkäämpiä ukkeleita. Meemimaakarit ovat sittemmin yhdistelleet tätä kuvaa esimerkiksi kuuluisaan uutiskuvaan, jossa Saudi-Arabian naisten asemaa pohtii joukko arvovaltaisia miehiä valkeissa kaavuissaan.

Kuten Hesarin jutussakin kerrotaan, tässä kongressissa siis vanhenevat miehet kannustivat nuorempia naisia synnytystalkoisiin. Sillä muuten Unkari lakkaa olemasta ja unkarilaiset kuolevat sukupuuttoon. Tällä, sanoisinko, suhteettomalla sukupuuton pelolla on Unkarissa elämöity viimeistään siitä saakka, kun Johann Gottfried Herder, kansallisromantiikan isä, yli kaksisataa vuotta sitten meni jossain sivulauseessa huomauttamaan, että unkarilaiset kenties saattaisivat jossain vaiheessa kadota ja sulautua ympäröivien kansojen mereen. Tähän unkarilais-kansalliseen perinteeseen vetosi nytkin puheessaan parlamentin puhemies László Kövér.

Kövérin mukaan Unkarissa vuosina 1956–2017 tehtyjen laillisten aborttien määrä, yli kuusi miljoonaa, on paljon enemmän kuin se väkimäärä, jonka Unkari yhteensä menetti molemmissa maailmansodissa, Trianonin rauhan (nyyh!) aluemenetyksissä sekä vuoden 1956 kansannousun yhteydessä. Lasten hankkiminen on siis kansalaisvelvollisuus. ”Meidän kaikkien on päätettävä, asetummeko elämän vai kuoleman kulttuurin puolelle, rakennammeko vai tuhoammeko yhteisöjämme.” Luonnollisia yhteisöjä ovat perheet, uskonnolliset yhteisöt ja kansakunta, ja tätä ”luonnollisuutta” nykyinen ”kuoleman kulttuuri” pyrkii hajottamaan.

Niinpä. Nykyisen ylikansallisen kansallispopulismin ytimessä on ajatus siitä, että entisajan elämänmeno oli puhtaampaa, turvallisempaa ja parempaa. Ei ollut ydinsodan eikä ilmasto- tai saastekatastrofin uhkaa, mutta eipä ollut myöskään työttömyyttä, ei kylien tyhjenemistä nuorison valuessa suurkaupunkeihin tai ulkomaille, ei pelottavien muukalaisten maahanmuuttoa, ihmiset asuivat kotikylissään ja tekivät sitä samaa mitä isätkin olivat tehneet, kaikki kynnelle kykenevät kävivät sunnuntaisin kirkossa, menivät naimisiin ja saivat niin paljon lapsia kuin naiset jaksoivat synnyttää. Tähän jälkimmäiseen puoleen, turvallisen menneisyyden kaipuuseen, populismi iskee, samalla kun se tukahduttaa tai vähättelee ensin mainittuja, ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta olennaisia vaaroja.

Tähän liittyy myös unkarilaisessa somessa jyllännyt keskustelu uudesta kotiseutuopin (hon- és népismeret) oppikirjasta, jonka tekijä Ferenc Bánhegyi on ennenkin herättänyt keskustelua. (HVG:n artikkelissa viitataan Népszabadság-lehden tietoon, jonka mukaan Bánhegyin aiempi historian oppikirja vedettiin pois käytöstä, koska siinä Adolf Hitler esitettiin sympaattisessa valossa ja Unkarin kevään 1919 ”neuvostotasavallan” johtajien harjoittama punainen terrori yhdistettiin heidän juutalaiseen syntyperäänsä.) Nyt siis tämän Bánhegyin oppikirjassa kuvataan entisaikojen maaseudun elämänmenoa näin:

regifalusivilag.jpg

Elämä entisaikojen kylissä
Entisajan talonpoikaiset ihmiset tekivät ankarasti työtä, mutta heidän elämänsä oli silti köyhää. Tästä elämäntavasta kerrotaan tarkemmin seuraavissa luvuissa. Se on kuitenkin muistettava, että tästä köyhyydestä huolimatta entisajan maaseudulla pahimpia rikoksia oli varkaus. Entisajan kyläyhteisössä pienimmästä, jo työhön kykenevästä lapsesta vanhimpiin perheenjäseniin jokaisella oli tehtävänsä. Ei tullut kuuloonkaan, ettei joku olisi tehnyt työtään, se olisi ollut suuri häpeä. Työtä kunnioitettiin, samoin vanhempia ihmisiä ja ruokaa. Lapset eivät nirsoilleet vaan olivat tyytyväisiä, kun oli, mitä syödä. Vanhemmille ihmisille, varsinkaan omille vanhemmille, ei saanut sanoa vastaan eikä aikuisille huutaa. Näin kasvavat lapset tiesivät tarkalleen oman osansa ja tehtävänsä kyläyhteisössä. Perhe piti yhtä myötä- ja vastoinkäymisissä. Tyypillisiä eivät olleet avioerot tai perheen sisäinen väkivaltarikollisuutta ei ollut siinä määrin kuin nykyään. Ihmiset, vaikka olivatkin köyhiä, oppivat elämään siivosti ja tekemään kunnolla työtä ja kestivät kaikki elämän vaikeudet.”

Kuten HVG:n jutussa muistutetaan, pelkkä tutustuminen Unkarin kirjallisuuden klassikkoihin, esimerkiksi Zsigmond Móricziin, voisi hieman suhteellistaa oppikirjan sangen idyllistä kuvaa entisajan talonpoikaisväestön väkivallattomasta ja kunnollisesta elämästä. Todellisuudessa ei perhe-elämä entiseen aikaan Unkarissakaan ollut aina onnellista eivätkä ihmiset tyytyneet nurkumatta osaansa tai edes perinteisiin sukupuolirooleihin, kuten taannoinen ”Piippu-Pistan” tarinakin osoittaa.

Mutta palataanpa Budapestin äskettäiseen väestökongressiin ja László Kövérin puheenvuoroon ”kuoleman kulttuurista”. Toisin olivat asiat silloin, kun puhemies Kövér oli nuori, pitkätukkainen poliitikko silloisessa nuorten radikaalien järjestelmänkaatajien Fidesz-puolueessa. Index-uutissivuston lukija oli bongannut vuonna 1990 Reform-lehdessä ilmestyneen haastattelun, jossa 30-vuotias sutjakka Kövér puuttuu tuolloin ajankohtaiseen aborttikysymykseen. Tuolloin aborttien määrä oli kovasti lisääntynyt, ja tuolloinen hallituspuolue MDF oli alkanut pohtia aborttilain tiukentamista. Fidekszellä ei haastattelua tehtäessä vielä ollut virallista kantaa asiaan, mutta tuolloin vielä liberaalin Viktor Orbánin mielestä ”ne, jotka haluavat [lakitoimin] rajoittaa aborttien määrän vuotuisesta 90 000:sta kahteen-kolmeentuhanteen, eivät ole ihmisiä vaan hirviöitä”, ja asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys. Haastateltu Kövér jatkoi tätä ajatusta muistuttamalla, että naiset eivät teetä abortteja huvin vuoksi, ja ”aborttikiistan ratkaiseminen hallinnollisin keinoin olisi vakaumuksemme mukaan samanlainen virhe kuin uskonnonopetuksen tuominen kouluihin hallituksen päätöksellä. Ei vain siksi, että se sosiaalisista syistä pahentaisi yhteiskunnan vastakkainasetteluja entisestään, vaan siksikin, että se nostattaisi voimakkaita tunteita.”

No nyt on uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetus taas ”kristillis-demokraattisen” Unkarin kouluissa pakollisena oppiaineena, eikä kansan jakautumisesta näköjään kanna kukaan huolta – perheitä ja vanhoja ystävyyssuhteita hajottava poliittinen kahtiajako ja vastakkainasettelu on Unkarissa jo vuosia sitten toteutunut tosiasia, jonka kuka hyvänsä näkee hiemankin unkarilaisia somekeskusteluja vilkaisemalla. Abortti on toistaiseksi suhteellisen vapaa, mutta lain tiukentamista Puolan malliin on pelätty jo pitkään; Unkarin uuden perustuslain esipuheessa nimenomaisesti todetaan, että sikiön elämää on suojeltava hedelmöitymisestä lähtien. Eikä voimakkaiden tunteiden herättämistä pelkää kukaan, päinvastoin – kuten tässä perhekongressissakin taas nähtiin.

László Kövérin ”kuolemankulttuuri”-puheen ohella melkoista kuohunaa omassa somekuplassani on nostattanut inhimillisten voimavarojen superministerin Miklós Káslerin möläytys:

kasler_demogr.jpg

”Naiset synnyttävät silloin kun tahtovat, kun heidät on motivoitu/kannustettu/saatettu siihen (unkarin késztet-verbin, kirjaimellisesti ’saattaa valmiiksi’, voi kääntää monin tavoin). Kun heidät kasvatetaan siihen, että perhe on arvo, että lapsi on arvo, että heidän elämänsä on silloin täydellinen, saa täyttymyksensä silloin, kun se toteuttaa luomisen päämäärää.” (Kuva ATV-kanavan Facebook-sivulta.)

Toisin sanoen: jos syntyvyys Unkarissa on huolestuttavasti laskenut ja väestö harmaantuu käsiin, niin asian voi korjata ”kasvattamalla” naiset parempaan ymmärrykseen oikeista perusarvoista. Ja nimenomaan naiset? Pääongelma on siis, että miehet kyllä haluaisivat saada lapsia ja perustaa perheen, mutta naiset mokomat eivät viihdy nyrkin ja hellan välissä vaan mieluummin liehuvat maailmalla toteuttamassa itseään?

Ongelma ei siis ole se, että nuoret, työ- ja lisääntymisikäiset ihmiset ovat viime vuosina muuttaneet joukoittain ulkomaille (usein siteeratun laskelman mukaan joka kuudes unkarilainen lapsi syntyy Unkarin ulkopuolella), ei vain parempaa palkkaa ja elintasoa vaan myös tasokkaampaa terveydenhuoltoa ja koulutusta etsimään? Unkarilaisten haluttomuus synnytystalkoisiin ei siis suinkaan johdu siitä, että henkilökunta- ja resurssipulan koettelema terveydenhuoltojärjestelmä on romahduksen partaalla? Tai siitä, että nytkin lukukauden alkaessa kouluista puuttuu tuhansia opettajia ja edes jollain tavoin pätevää opettajakuntaa etsitään kissojen ja koirien kanssa? (Eduline-sivuston haastatteleman opettajien keskusjärjestön varapuheenjohtajan mukaan aikapommi tikittää jo: Unkarin opettajakunta vanhenee käsiin ja pakenee eläkkeelle, nuoria on yhä vaikeampi houkutella alalle, jossa työolot ovat yhä haastavammat ja palkkaus surkea.)

Ennen kaikkea ihmetyttää se, miten Unkarin hallitus mahtailee ”perheystävällisellä” politiikallaan – viime vuosihan oli peräti julistettu ”perheiden vuodeksi” – samaan aikaan, kun köyhimpien perheiden ja lasten hätä on huutava. ”Perheiden vuonna” 2018 häädettiin asunnoistaan tuhansia maksukyvyttömiä, joukossa myös lapsiperheitä (joiden tarkka lukumäärä ei ole tiedossa). Tästä huolimatta parlamentti viittasi kintaalla kansalaisjärjestöjen aloitteelle säädöksestä, jolla kaupunkeja kiellettäisiin häätämästä lapsiperheitä tyhjän päälle. Parin vuoden takaisen tilaston mukaan Unkarin lapsista 24,9 %, siis neljäsosa, kärsii vaikeasta köyhyydestä (Suomessa vastaava osuus oli 2,0 %, Ruotsissa 0,8 %). Jatkuvasti nälkää näkevien lasten lukumäärästä liikkuvat arviot ovat viisinumeroisia lukuja. Hallitus ei kuitenkaan halua tukea köyhimmän väestönosan – josta melkoinen osa on romaneja – lisääntymistä, päinvastoin. Perhepoliittiset tuet on laadittu niin, että niistä hyötyy ylempi keskiluokka: monilapsisille perheille myönnetään asunto- ja autoluottoja sekä verotusetuja. Ne perheet, joilla ei missään tapauksessa ole varaa autoon tai mahdollisuuksia asuntolainaan, tai ne köyhimmät naiset, joilla ei ole tuloja eikä siis verojakaan, eivät näistä eduista kostu lainkaan. Ylemmän keskiluokan ihmiset taas pystyvät hankkimaan sen tilafarmarin tai isomman asunnon myös ilman valtion tukiaisia, eikä heidän lastenhankintansa ole siitä kiinni.

On siis vaikea uskoa, että kukaan täysjärkinen poliitikko tai virkamiespäättäjä vakavissaan kuvittelisi kääntävänsä syntyvyyskäyrät nousuun pelkällä perhearvoretoriikalla. Tekee mieli väittää, että tästä ei oikeasti olekaan kysymys. Puhe lapsiperheiden tukemisesta ja positiivisista perhearvoista on tämän asiantuntijoiden ja päättäjien huippukokoukseksi naamioidun poliittisen propagandatilaisuuden julkisivun niin sanoakseni valopuoli. Kääntöpuolella on se, millä kannattajajoukkojen syvät rivit todellisuudessa saadaan mobilisoiduksi, eli pelko ja viha: ei vain pelko seksuaalivähemmistöjä kohtaan (jotka esitetään ennen kaikkea demografiseksi uhkaksi perheille ja väestön lisääntymiselle) vaan etenkin muukalaisviha ja maahanmuuttovastaisuus.

Väestönkehitys kuvataan tässä ajatusmallissa alkeellisena joko-tai-nollasummapelinä: jos omia lapsia ei synny, niin tyhjiö täyttyy maahanmuuttajilla – tai jos maahanmuuttajia tulee maahan, se tarkoittaa rasistien suosikkitermillä ”väestönvaihtoa”, natsisaksaksi Umvolkung, unkariksi népességcsere (tämä oli keväällä eurovaalien alla yksi Fidekszen vaalikampanjan avainkohtia). Me emme päästä Unkariin yhtään maahanmuuttajaa (tämähän ei pidä paikkaansa, mutta mitä siitä), ”maahanmuuttomieliset” vastustajamme taas haluaisivat ”hukuttaa Euroopan maahanmuuttajien tulvaan”, ja mitään muuta kuin nämä kaksi vaihtoehtoa ei ole olemassakaan.

Unohtakaa siis köyhyys, nälkää näkevät lapset ja talvella lämmittämättömiin asuntoihinsa paleltuvat vanhukset, unohtakaa korruptio ja vallanpitäjien käsittämätön rikastuminen, unohtakaa uusien upeiden jalkapallostadionien tyhjät katsomot ja syöpäpoliklinikan käytävällä aamuviidestä alkaen jonotusnumeroa jonottavat potilaat, unohtakaa kaikki tulevaisuudessa väijyvät katastrofit ja konfliktit. Uskokaa puhtaaseen, kansalliseen, aitoon menneisyyteen, aikaan, jolloin kaikki oli hyvin, koska miehet olivat miehiä, joita naiset ja lapset tottelivat. Kaikki voi taas olla hyvin, kunhan Unkarista rakennetaan piikkilanka-aidan suojaama uusi Gilead.

Mainokset

Viikon sekalaiset

helmikuu 15, 2019

Unkarin Tiedeakatemian roikkuessa löysässä hirressä olen samalla hiljakseen ihmetellyt muutamia muita viimeaikaisia Unkarin uutisia. Aloitetaanpa pienellä tositarinalla siitä, mitä tapahtuu keskitetyssä paikallismediassa. Unkarin paikallislehdistä suurin osahan kuuluu nykyään Mediaworks-yhtiölle, joka puolestaan sekin on nykyään osa hallituksen kontrolloimaa mediajättiä, ”Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiötä” (KESMA), siis ”oikeistolaista” mediaa, jonka journalistit – näin totesi juuri pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás – ovat luonnostaan moraalisesti korkeammalla tasolla. Näiden julkaisujen sisällöstä suuri osa tuotetaan keskitetysti, niin että samat jutut nähdään kaikissa paikallislehdissä. Mutta äskettäin keskittäminen on ainakin keskisessä Unkarissa, Jász-Nagykun-Szolnokin läänissä noussut aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Mediaworksin paikallisten uutisportaalien etusivut viime kevään vaalien alla. 444.hu:n julkaiseman kuvasommitelman oikeassa alanurkassa hymyili Orbánin naapuri ja lähioligarkki Lőrinc Mészáros, Mediaworksin huhuttu omistaja.

Comment.com-blogi löysi äskettäin Jász-Nagykun-Szolnokin läänin uutisportaalin szoljon.hu sivuilta merkillisen déjà vu -jutun, ja tästä ovat sittemmin kertoneet myös muutamat muutkin riippumattomat uutisportaalit. Szoljon.hu:n toimittaja Zsuzsa Szilvasi oli nimittäin vastikään haastatellut Mezőtúrin kaupungin asukkaita kuraongelmasta: sateella pikkukaupungin lukuisat päällystämättömät kadut ja pikkutiet muuttuvat mutavelliksi. Asukkaat kertoivat, että autoa ei saa joskus ulos tallista, niin että töihinkään ei pääse ajoissa, että tavarakuljetukset toimitetaan vain kuivalla kelillä, koska muulloin ei kuorma-autolla ole paikalle asiaa, ja että joskus ambulanssikin on joutunut pysähtymään päällysteen puolelle ja ambulanssimiehet ovat saaneet kantaa potilasta paareilla talvisäässäkin pitkän matkan talostaan autolle. Myös pormestarilta Szilvasi sai kuulla, että asukkailta tulee säännöllisesti valituksia, päällystämättömillä teillä ei pääse kulkemaan autolla eikä aina edes jalan, mutta tilanteelle ei ole mitään tehtävissä, kun maaperä on läpeensä kastunut.

Eipä tässä sinänsä mitään, mutta vuotta varhemmin, helmikuussa 2018, samainen Zsuzsa Szilvasi oli tehnyt jutun vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Mezőtúrista sijaitsevasta Túrkeven pikkukaupungista. Túrkeven asukkaat valittivat, että kaupungin päällystämättömät kadut ja pikkutiet muuttuivat sadeilmalla mutavelliksi: autoa ei saa joskus ulos tallista, niin että töihinkään ei pääse ajoissa, tavarakuljetukset toimitetaan vain kuivalla kelillä, koska muulloin ei kuorma-autolla ole paikalle asiaa, ja joskus ambulanssikin on joutunut pysähtymään päällysteen puolelle ja ambulanssimiehet ovat saaneet kantaa potilasta paareilla talvisäässäkin pitkän matkan talostaan autolle. Myös pormestarilta Szilvasi sai kuulla, että asukkailta tulee säännöllisesti valituksia, päällystämättömillä teillä ei pääse kulkemaan autolla eikä aina edes jalan, mutta tilanteelle ei ole mitään tehtävissä, kun maaperä on läpeensä kastunut.

Todellakin: vuoden välein ilmestyneet jutut olivat aivan identtiset, kuvitusta myöten, vain kaupungin ja pormestarin nimet oli vaihdettu. Kuten eräässä kommenttiketjussa todettiin: näköjään Matrixissa on virhe.

***

Jo pitemmän aikaa on Unkarin riippumattomissa viestimissä jauhettu ns. Elios-juttua. Elios-yhtiö on viime vuosina toimittanut useisiin Unkarin kaupunkeihin katuvalaistuksia, joiden kustannuksista osa tuli EU:n kehitysmäärärahoista. Erityisen mielenkiintoisen Elioksesta tekee se, että sen johdossa vaikutti vielä lamppukauppojen aikoihin István Tiborcz, Viktor Orbánin ”omilla jaloillaan seisovan” Ráhel-tyttären aviomies. Sekä tietenkin se, että Elios voitti kaikki tarjouskilpailut tavalla, joka sai EU:n korruptionvalvontaviraston OLAFin haistamaan palaneen käryä. (Kaiken lisäksi Elioksen työn jäljessä oli ongelmia: lamput eivät valaisseet kunnolla.)

Runsas vuosi sitten OLAF jätti Unkarin syyttäjänvirastolle selonteon Elioksen katuvalobisneksissä todetuista epäselvyyksistä. Pallo oli nyt siis Unkarin viranomaisilla, mutta – kuten odottaa saattaa – nämä eivät tehneet mitään. Erityisen mielenkiintoista on verrata Elios-jutun käsittelyä toiseen, vuotta varhempaan OLAFin selvitykseen, joka koski Budapestin 4-metrolinjan rakennustöiden yhteydessä todettuja korruptioepäilyjä. Metrosotkut voitiin nimittäin yhdistää edelliseen hallitukseen, joten hallitus julkisti OLAFin selonteon jokseenkin välittömästi, ilmoittaen varaministeri Nándor Csepreghyn suulla, että kyseessä on kaikkien aikojen pahin korruptiojuttu.

Nyt puolestaan, kun kyseessä on valtakunnan vävypoika, mitään Elios-juttuun liittyvää uutta tietoa ei ole julkistettu, ei myöskään OLAFin selvitystä. Sitä vastoin pari päivää sitten pienen oppositiopuolueen Párbeszédin europarlamenttiedustaja Benedek Jávor julkisti blogissaan ”useista lähteistä” saamansa tiedon, jonka mukaan hallitus olisi poistamassa EU:lle lähettämästään laskupaketista – siis projekteista, jotka Unkarin valtio on maksanut ja joiden kuluja EU:n on tarkoitus jälkikäteen hyvittää – Elios-projektien laskuja. Seuraavana päivänä hallitus vahvisti tiedon. Innovaatio- ja teknologiaministeriöstä vakuutettiin asiaa tiedustelleelle HVG:n toimittajalle, että tässä ei ole mitään ihmeellistä. Kuulemma usein hallitus ylirahoittaa projekteja eli suostuu kustantamaan hieman enemmän kuin EU:lta loppujen lopuksi saadaan, eikä tämä ole sen kummempi tapaus.

Toisin sanoen: Unkarin valtio ei selvitä Elioksen sotkuja julkisesti vaan kaikessa hiljaisuudessa painaa asian villaisella ja luopuu Elios-projektien EU-rahoituksesta mieluummin kuin antaa EU:n valvojille aihetta puuttua pääministerin vävypojan bisneksiin. Unkarin veronmaksajien maksettavaksi jää 13 miljardia forinttia eli noin 40 miljoonaa euroa ylimääräistä. Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!

***

Viime sunnuntainahan Suomenkin uutiskynnyksen ylitti pääministeri Orbánin esiintyminen, jota suomalaisissa viestimissä nimitettiin Ameriikan mallin mukaan ”kansakunnan tila” -puheeksi – unkariksi termi on évértékelő, ‘vuoden arviointi’. Budapestin Várkert Bazáriin, mustan näkösuoja-aidan taakse saapunut valtakunnan Fidesz-eliitti sai kuulla, että kaikki on periaatteessa mitä parhaimmin, Länsi-Eurooppaa tosin uhkaa maahanmuuton aikaansaama katastrofi ja romahdus, mutta Unkari on saatu nousuun, tulevaisuudenusko palautetuksi ja kansan kohtalo taas sen omiin käsiin. Eniten julkisuutta on saanut puheen väestönkehitystä käsitellyt osuus.

Maahanmuuton sijaan, jota Unkariin siis ei haluta (tai jos, niin vain valkoisia, kristittyjä maahanmuuttajia, kuten kauppakamarin johtaja László Parragh viimeksi siteeraamassani jutussa suoraan sanoi), tarkoitus on kääntää oman kansan syntyvyys nousuun. Tämän tukemiseksi Orbán julisti seitsenkohtaisen ohjelman, johon sisältyi erilaisia verohelpotuksia, lainoja ja tukia lapsiperheille. Tämänhetkistä perheiden asunnonhankintatukea laajennetaan koskemaan myös käytettyjä asuntoja. Jokainen alle 40-vuotias nainen saisi kymmenen miljoonan forintin lainan (n. 31.000 €), josta syntyvien lasten myötä kuoletetaan osa, kolmannen lapsen jälkeen koko lainasumma. Neljä lasta synnyttäneet naiset vapautetaan tuloverosta kokonaan – ja monilapsiset perheet saavat erityistukea isomman auton hankintaan. Kuten tähänkin asti, hallituksen tukitoimet on suunnattu keskiluokalle, ei suinkaan köyhimmille lapsiperheille. Puheessaan Orbán suoraan sanoi, että tarkoitus on tukea niitä, jotka tekevät työtä lastensa eteen, ei niitä, jotka haluavat elää lapsistaan. Tämä viittaus siihen yleiseen käsitykseen, että köyhät romaniperheet tehtailevat jälkikasvua vain lapsilisien tähden, sai palkakseen spontaanit aplodit.

Lisäksi unkarilaisten kielitaito-ongelmat aiotaan korjata. Unkarissahan ei ole harvinaista, että yliopistosta valmistunut ihminen on lukenut kaikki kurssikirjansakin käännöksinä eikä osaa kunnolla mitään vierasta kieltä. Tätä työnantajienkin valittelemaa tilannetta on koetettu korjata vaatimalla yliopistosta valmistuvilta ”keskitason kielitutkinnon” (középfokú nyelvvizsga, vastaa eurooppalaisen viitekehyksen B2-tasoa) suorittamista, mutta tämä on ollut osalle opiskelijoista mahdoton tehtävä. Vuonna 2014 oli ilmennyt, että jopa viideltäkymmeneltätuhannelta korkeakoulusta valmistuvalta jää diplomi saamatta pakollisen kielitutkinnon puutteen takia, eikä tämän korjaamiseksi käynnistetty ohjelma parantanut asiaa – ohjelman englannin-, saksan- ja ranskankursseille ilmoittautuneista puolet eivät selvittäneet kielitutkintoa. Siispä kielitutkintovaatimus on päätetty siirtää valmistumisen yhteydestä korkeakouluopintojen aloittamisen edellytykseksi vuoteen 2020 mennessä, mutta Index-sivuston parin vuoden takaisen analyysin mukaan tämäkään ei tule korjaamaan tilannetta. Mikä siis neuvoksi? Näin puusta katsoen sitä kuvittelisi, että paras keino olisi parantaa koulujen kieltenopetusta. Onhan se älytöntä, että lapset istuvat koulussa tuntikausia vieraiden kielten tunneilla ja silti pidetään ihan normaalina, että eteenpäin pyrkivät vanhemmat käyttävät lapsiaan koulun ohella yksityisillä kielikursseilla. Mutta ei ole niin kuin puusta katsoen näyttää – Orbán ilmoitti puheessaan hallituksen käynnistävän uuden tukiohjelman, jolla kaikki peruskoulun 9.- ja 11.-luokkalaiset pääsisivät kahdeksi viikoksi (!) ulkomaille (minne, miten?) kieliä oppimaan!

Mutta palataanpa perheiden tukemiseen. Jo maanantaina perheasiain valtiosihteeri Katalin Novák kertoi lehdistötilaisuudessa tarkempia tietoja:  Kymmenen miljoonan forintin lainan saa jokainen alle 40-vuotias nainen, joka solmii ensimmäisen (!) avioliittonsa. (Avioliiton ulkopuolista äitiyttä sun muita vaihtoehtoperheitä ei siis tueta!) Vuoteen 2022 mennessä tarhapaikka luvataan jokaiselle lapselle, ja kotihoidon tukea voivat nostaa myös lapsenlasta hoitavat isovanhemmat. Ja monilapsiset perheet saavat 2,5 miljoonan forintin tuen (vajaat 8000 euroa) tila-auton ostoon. Tämän viikon ajan on sitten mediassa kyselty ja ihmetelty, miten nämä uudet tukitoimet käytännössä oikein kustannetaan. OTP-pankin analyysin mukaan perheiden tukeminen tulisi lisäämään budjettivajetta puolen prosenttiyksikön verran. Ilmeisesti lakejakin on muutettava, ennen kuin kaikki uudistukset saadaan voimaan, eivätkä ne – juuri koska ne on rajattu koskemaan perinteisessä avioliitossa eläviä keskiluokan ihmisiä – hyödytä kuin pientä murto-osaa kansasta.

Meemitehdas tietenkin pyörii.

szja.jpeg

”Ja mikä sinut sai uskomaan?” – ”Tulovero.”

 

ellek

Vitsipuolue ”Kaksihäntäisen koiran” julkaisema parodia naistenlehti Ellen kannesta (ellek tarkoittaa ‘minä penikoin’ tai ‘minä poi’in’) hehkuttaa: ”10 varmaa vinkkiä nelosten saamiseen!” ”Budapestin 50 mahtavinta synnytykseen sopivaa julkista paikkaa!” ”Regina synnytti tässä kuussa kuusi lasta, eikä hänen tarvitse maksaa edes arvonlisäveroa!”

Tyylikkäimmin Orbánin perhetukiohjelman kuitenkin niputtaa ja tyrmää Péter Konok, jonka kontakti-ilmoitusparodia on samalla hiljainen kunnianosoitus unkarilaisen absurdin mestarille István Örkénylle:

Arvoistaan tarkka,
älykäs, rakastettava
keski-ikäinen akat. herrasmies
etsii ainoastaan tositarkoituksella
perhekeskeistä
herttaista, siistiä
mieluimmin roomalais-katolilaista tai reformoitua
(mahdollisesti evankelis-luterilaista)
alle 40-vuotiasta
tulevaa luotonottajakumppania, joka
synnyttäisi hänelle suloisen
seitsenpaikkaisen henkilöauton.


Konsultaatiota pukkaa taas

marraskuu 5, 2018

Monien muiden hommien ohella ei oikeasti tänään olisi aikaa blogata. Mutta välitettäköön suomalaisille lukijoille nyt kuitenkin tämä alustava tieto Unkarin uudesta ”kansallisesta konsultaatiosta”.

Orbánin hallitus ei kovin mielellään pane toimeen varsinaisia kansanäänestyksiä, ne kun ovat lopputulokseltaan epävarmoja ja voisivat jotenkin, ainakin moraalisesti, sitoa päättäjien käsiä. Tämän takia kansanäänestyksen pätevään lopputulokseen vaadittavaa äänimäärää on nostettu, minkä takia viimeisin, pakolaiskiintiöitä – siten kuin Unkarin hallitus tämän asian halusi tulkita – koskenut kansanäänestys kaksi vuotta sitten ei ollut juridisesti pätevä. (Tämähän ei estänyt hallitusta julistamasta, että tulos on joka tapauksessa poliittisesti pätevä, ja koska 98% annetuista, ei-mitätöidyistä äänistä oli hallituksen kannalla eli pakolaiskiintiötä vastaan, tulos voitiin kääntää siihen muotoon, että ”unkarilaisista 98% vastustaa maahanmuuttajien pakkoasuttamista Unkariin eli Brysselin suunnitelmia”.)

Kansanäänestysten sijaan on järjestetty ”kansallisia konsultaatioita”. Tämän ilmauksen lanseerasi Viktor Orbán jo 2005 ja uudelleen vaalivoittonsa jälkeen 2010: nyt kehitettäisiin systeemi, jonka avulla politiikka voi kuunnella kansan ääntä. Ensimmäiset kaavakkeet lähetettiin eläkeläisille syksyllä 2010, seuraavissa kyselyissä isolla rahalla painatettuja kyselykaavakkeita on lähetetty joka kotiin ja vastausmahdollisuutta tarjottu myös verkossa. Näitä kyselyjä olen vuodesta 2012 lähtien myös tässä blogissa selostanut.

Tietyt ongelmat pysyvät. Kyselyjen tulokset eivät oikeasti ole päteviä, koska varmuudella ei tiedetä, keille kaikille kaavakkeita on lähetetty ja miten osoitteiden hankintaan liittyvät tietosuojakysymykset on hoidettu, vastauksia – toisin kuin vaaleissa tai oikeissa kansanäänestyksissä – ei tarkasta eikä valvo mikään puolueeton taho, ja nettipohjaiset vastausmahdollisuudet ovat usein olleet vailla kunnon autentikointia, eli periaatteessa kyselyyn voi verkossa vastata miten monta kertaa hyvänsä. Kyselyjen suunnittelumetodi ei ole tiedossa, ja jo ensimmäisiä kyselyjä arvosteltiin ”oikeiden” mielipiteen- ja politiikantutkijoiden taholla ankarasti. Mutta viime vuosina kyselyjen muodossa on yhä selvemmin näkynyt kehitys hieman, hm, epäilyttävästä imagonpönkitysyrityksestä (”otamme kansan mukaan demokraattiseen päätäntäprosessiin puhumaan asioista puoluepoliittisen mutapainin sijaan”) aina totaaliseen suoran demokratian irvikuvaan ja suunnilleen reaalistalinismin tasolla liikkuvaan demagogiaan naiiveine viholliskuvineen.

Vuoden 2012 kansallinen konsultaatio käsitti viisi kysymyssarjaa (”Mitä maa on tehnyt puolestamme?”, ”Mihin olemme pettyneet?”, ”Mitä pelkäämme?”, ”Mihin mekin haluaisimme sanoa mielipiteemme?” ja ”Mitä pitäisi muuttaa?”), kuhunkin tarjottiin lista vastausvaihtoehtoja, joista kansalaiset saivat rastittaa korkeintaan kolme. Kuudentena kysymysblokkina esiteltiin kolme erilaista yhteiskuntaskenaariota, joista kansalaisten piti valita suosikkinsa: (a) luotolla toimiva yhteiskunta, jossa sekä koulutus että terveydenhuolto on siirretty markkinapohjalle, (b) ”avoin yhteiskunta”, johon kuuluvat sekä pidäkkeetön markkinatalous monikansallisine yhtiöineen että miedot huumeet ja homoparien adoptio-oikeus (kuten tiedämme, tyypillisesti huumeiden ja homoadoption kannattajat puolustavat myös pidäkkeetöntä markkinataloutta ja päinvastoin…), ja (c) ”turvallinen elämä”, jossa suojellaan perheitä ja työpaikkoja. Jo tässäkin siis tarjottiin valmiiksi pureskeltuja vastauksia, mutta aina paranee:

Vuonna 2015 pakolaiskriisi ja samanaikaiset terrori-iskut nousivat Euroopan uutisiin ja Unkarin populistihallituksen ykkös-vaalivaltiksi. Kevään 2015 konsultaation kysymykset koskivat lähinnä maahanmuuttoa, terrorismia ja ”elintasopakolaisuutta”, ja vastauksia pyydettiin hieman erikoisella epäsymmetrisellä, kolmiportaisella asteikolla: ”samaa mieltä – aika lailla samaa mieltä – eri mieltä”. (Mielipidetutkimuksissahan usein käytetään viisiportaista Likert-asteikkoa: täysin samaa mieltä – jossain määrin samaa mieltä – ei oikein kumpaakaan – jossain määrin eri mieltä – täysin eri mieltä.) Esimerkiksi näin: ”Joidenkuiden mielestä Brysselin huonosti hoitama maahanmuutto on yhteydessä terrorismin leviämiseen. Oletteko samaa mieltä? (täysin samaa mieltä – lähinnä samaa mieltä – eri mieltä)”

Keväällä 2017 otsikkona oli ”Pysäytetään Brysseli!”, ja kysymykset koostuivat johdattelevasta johdannosta (esimerkiksi: ”Viime aikoina Euroopassa on jatkuvasti tapahtunut terrori-iskuja. Tästä huolimatta Brysseli haluaa pakottaa Unkarin päästämään maahan laittomia maahanmuuttajia. Mitä mielestänne Unkarin pitäisi tehdä?”) ja kahdesta vastausvaihtoehdosta, joista tuon johdannon jälkeen vain yksi oli millään tavalla järkevä. Tässä tapauksessa siis: ”(a) Unkarilaisten turvallisuuden nimissä laittomat maahanmuuttajat on otettava valvontaan, kunnes viranomaiset ovat päättäneet heidän asiassaan; (b) Päästetään laittomat maahanmuuttajat vapaasti liikkumaan Unkarissa.”

Syksyllä 2017 seurasi edelleenkin maahanmuuttoteemaan ja tällä kertaa myös György Sorosiin kytkeytyvä kysymyssarja, jossa maahanmuuttoteemaa käsiteltiin vielä yksinkertaisemmin. Nyt oli pitkistä vastausvaihtoehdoista luovuttu, ja vastaaminen tapahtui vain rastittamalla kyllä- tai ei-ruutu. Kysymykset toki olivat entisenlaisen johdattelevia. Esimerkiksi: ”Soros-suunnitelmaan kuuluu, että käynnistetään poliittinen hyökkäys maahanmuuttoa vastustavia maita kohtaan ja niille määrätään ankarat rangaistukset. Kannatatteko tätä?”

Kevään 2018 vaalien jälkeen on jo pitkään puhuttu, että uusi kansallinen konsultaatio on tuloillaan ja että sen kysymykset koskevat perhepolitiikkaa. No nyt on vihdoinkin hallituksen äänitorvi Magyar Idők julkistanut konsultaation kysymykset, jotka varsin niukkojen mutta arvattavanlaisten kommenttien kera toistaa jutussaan myös hallituskriittinen Magyar Narancs. Kysely ilmeisesti noudattaa hyväksi havaittua juu-ei-kysymysten linjaa, ja kysymykset on muotoiltu niin, että pragmaattinen implikaatio (vrt. “tahdotko turpiisi?”, “tahdotko taittaa niskasi?”, “pitääkö isän nyt suuttua oikein tosissaan?”) on ilmiselvä. Kas näin:

  1. Oletteko samaa mieltä siitä, että väestön vähenemiseen ei pidä puuttua maahanmuuton vaan perheiden voimakkaamman tukemisen keinoin? [Ymmärsiväthän nyt kaikki? MAAHANMUUTTO!]
  2. Oletteko samaa mieltä siitä, että uudet perheiden tukemisen ohjelmat on vastaisuudessakin kytkettävä työn tekemiseen? [Siis: ”työttömiä romaneja, jotka lisääntyvät kuin kaniinit vain elättääkseen itsensä lapsilisillä, ei saisi enää tukea”?]
  3. Oletteko samaa mieltä siitä, että nuorille aviopareille on annettava tukea itsenäisen elämän aloittamiseen? [Itsenäisen elämän voisi aloittaa yksinkin, mutta kun silloin ei synny lapsia… Niin kuin ennen vanhaan erinäisissä sosialistimaissa, missä nuorten oli käytännössä pakko mennä naimisiin viimeistään parikymppisinä, että saisivat oman asunnon ja pääsisivät pois kotoa?]
  4. Oletteko samaa mieltä siitä, että useamman lapsen vanhemmille on annettava enemmän tukea? [Juu, kunhan käyvät töissä, ks. ylempää…]
  5. Oletteko samaa mieltä siitä, että ainakin kolmen lapsen äideille on annettava lisättyä tukea? [Naisten vastuulla on väestön lisääntyminen, uskokaa jo.]
  6. Oletteko samaa mieltä siitä, että valtion kuuluu tunnustaa aito päätoiminen äitiys (valódi főállású anyaság) instituutiona? [Kotiäitiys ammatiksi ja amerikkalainen homemaker-malli voimaan? Kun nytkin Unkarissa jokainen kynnelle kykenevä tuntuu tekevän kahta-kolmea työtä, mistä tempaistaan ne rahat, joilla yhden elättäjävanhemman perhettä tuetaan siinä määrin, että äidillä on varaa jäädä kotiin? Miten ”tunnustus” tätä asiaa auttaisi?]
  7. Oletteko samaa mieltä siitä, että sairaita lapsiaan kotona hoitavien perheenjäsenten on saatava suurempaa tukea? [Myöskään terveydenhoidon, sairaaloiden, lääkärijärjestelmän jne. tason nostaminen ei olisi haitaksi.]
  8. Oletteko yhtä mieltä siitä, että lastemme henkinen, sielullinen ja fyysinen kehitys on arvo, jota Unkarin valtion on suojeltava? [Miten tästä tulee mieleeni se, miten Unkarin valtio ”suojeli” yksityiset eläkesäästökassat?] 
  9. Oletteko yhtä mieltä siitä perusarvosta, että lapsilla on oikeus äitiin ja isään? [Aito avioliitto -tavaraa aidoimmillaan. Tämähän merkitsee, että leskiltä tai puolisonsa jättämiltä yksinhuoltajilta tulee sitten myös ottaa lapset pois ja antaa perheisiin, joissa heidän oikeutensa kahteen heterovanhempaan voi toteutua.]
  10. Oletteko yhtä mieltä siitä, että lapsiaan kasvattaville perheille kuuluvien budjettitukien on saatava kahden kolmasosan suoja? [Tarkoittanee – syön hattuni, jos kaikki lukijat tämän ymmärtävät – että näistä tuista päättämään tai niitä kumoamaan tarvitaan parlamentista kaksi kolmasosaa, eli niitä ei voi kaataa (?) yksinkertaisella äänten enemmistöllä? Niin kauan kuin Fidesz-puolue tavalla tai toisella saa joka vaaleissa kaksi kolmasosaa mandaateista, tämä kysymys on pelkkää kosmetiikkaa.]

Huh huh. Tähän ei voi lopuksi kuin siteerata vanhaa lempisanontaani: Kun itse kysyy ja itse vastaa, niin ei tule turhia jälkipuheita.