Naisen paikka

Ja taas kärähtivät Santran hermot.

Suomalaisena naisena Sentroopassa toki huomaa yhtä ja toista. Meillä Suomessahan viimeistään 1970- ja 1980-lukujen mittaan käyty tasa-arvotaistelu ajoi naisten syrjinnän ja naisvihan paljolti peiton alle ja piiloon. Kukaan julkinen vallankäyttäjä ei ikinä kehtaisi sanoa pitävänsä naisia jotenkin vähempiarvoisina, vähempiälyisinä tai huonommin soveltuvina muuhun kuin huolto- ja hoivatyöhön – vaikka jotkut ehkä niin ajattelevatkin. Naisille ei avata ovia eikä niitä suudella kädelle, mutta eipä toisaalta ”feminismi” ole enää kirosana eikä naispresidentti mikään erityisen taivastelun aihe. Tietenkin piilosyrjintää ja naisvihaisia asenteita on edelleenkin (koko kulttuurissa, sekä miesten että naisten mielissä!), mutta säännöllisin väliajoin mediassa leimahtavista järjettömistä kotiäidit vastaan uraäidit -kissatappeluista huolimatta naistenkin kai ajatellaan aikuisina ihmisinä tekevän omat uravalintansa ja elättävän itsensä… niinhän vaikka?

”Jos tuot kyllin rahaa minulle, niin laitan ruokaa sinulle.” Unkarilainen seinävaate (www.podiblog.hu)

Itävallassa tämä samainen muutosprosessi on ehkä tapahtunut hieman myöhemmin kuin Suomessa, mutta tapahtunut se kuitenkin on. Tietenkin vanhan maailman jäänteitä on paljon enemmän, alkaen vaikkapa koulujärjestelmästä, joka ainakin omien kokemusteni mukaan yhä toimii ikään kuin jokaisella lapsella olisi kotona kotiäiti, joka pakkaa eväät ja odottaa koulusta palaavaa lastaan lämpimän aterian kanssa, joka tulee vapaaehtoisena avustamaan pienten koululaisten puistoretkelle – tai kuulustelee oppikoululaisten läksyt ja tarvittaessa opettaa ne asiat, jotka tunnilla jäivät epäselviksi. Muutamankin kerran olen saanut kuulla taivastelun: ”Teillä on kolme lasta ja olette töissä!”

Mutta: Itävallassa on myös yleisesti tunnustettu sukupuolten tasa-arvon tärkeys (vaikka se täälläkin monesti jää suun tunnustukseksi), poliittisesta korrektiudesta pidetään tiukasti kiinni esimerkiksi kielenkäytössä (voi että ihailen niitä itävaltalaispoliitikkoja, jotka väsymättä jaksavat puhutella ”kaikkia itävallattaria ja itävaltalaisia” tai kiittää ”kaikkia äänestäjättäriään ja äänestäjiään”), ja perinteisistä sukupuolirooleista ovat muistuttamassa vain muutamat dinosaurukset. (Taannoin hyvässä Amstettenin kaupungissa, joka muutenkin on viime vuosina saanut ikävää julkisuutta, oikeistopopulistisen FPÖ:n kaupunginvaltuutettu Brigitte Kashofer vaati kaupungin tukea naisten turvakodille lopetettavaksi, koska tällaiset laitokset hänen mielestään ”ovat paljolti syynä avioliittojen ja parisuhteiden hajoamiseen”. Tästä nousi kautta maan melkoinen haloo.)

Mitä sitten Unkarissa? Siellä järjestettiin äskettäin kansalaisaloite, jolla vaadittiin parannusta tämänhetkiseen lainsäädäntöön. Tutkimusten mukaan puolisonsa mukiloimat naiset lähtevät hakemaan apua vasta kolmannenkymmenennenviidennen lyönnin jälkeen, jos silloinkaan, ja Unkarissa noin 70 naista vuodessa kuolee kumppaninsa tai ex-kumppaninsa käden kautta. Pálma Halász -niminen kahden lapsen äiti keräsi toistasataatuhatta allekirjoitusta vaatimaan, että perheväkivallasta tehtäisiin oma rikoskategoriansa, josta säädettäisiin oma lakinsa – tähän asti tilanne on ilmeisesti ollut se, että ”kun ei ole lakia, ei ole rikostakaan”, eli tämänhetkinen lainsäädäntö ei riitä kattamaan kaikkia perhe- ja parisuhdeväkivallan muotoja. Feminististen ja edistysmielisten medioiden närkästykseksi asia kyllä otettiin parlamentissa käsittelyyn, mutta yömyöhällä, useimpien edustajien jo lähdettyä kotiinsa ja loppujenkin näköjään vietyä aivonsa narikkaan. Tänään verkko on lainehtinut valittuja otteita aloitekeskustelusta. Suomennan tähän muutamia hohtavimpia helmiä Kettős Mérce -blogista:

”Itsensä toteuttamisen ja emansipaation ohessa naiset unohtavat synnyttää lapsia. Jos haluatte, että vielä viiden-kuudenkymmenen vuoden päästä on olemassa unkarilaisia… kunhan kukin on synnyttänyt ne pari-kolme-neljä lastaan, menköön sitten itseään toteuttamaan ja emansipoitumaan.” (István Varga, Fidesz)

”Nuorten naisten tärkein kutsumus on lasten synnyttäminen.” (István Varga, Fidesz)

”Naisetkin kiristävät miehiä lasten avulla, tämä on kaksipiippuinen juttu.” (tuntematon kristillisdemokraatti)

”Ehkä äitien pitäisi palata kasvattamaan lapsia, synnyttää kaksi-kolme tai mieluiten neljä-viisi lasta, ja sitten siinä olisi mieltä, että kunnioitettaisiin toista enemmän, eikä perheväkivallasta olisi puhettakaan.” (István Varga, Fidesz)

”Jos antaisimme tilaa tälle kansalaisaloitteelle, silloin perheensisäinen ja perheen ulkoinen, erilainen väkivalta niputettaisiin yhteen, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.” (tuntematon fideszläinen)

”Näyttäkääpä esimerkkiä normaalista perheestä, ja sen jälkeen voivat naiset sitten päästä oikeuksiinsa… ” (Ottó Karvalics, kristillisdemokraatit)

”Emansipaatioliikkeet ovat aina ampuneet yli, tasa-arvon kaipuusta heilahdetaan miesvihan puolelle.” (István Szávay, Jobbik)

Kuten näkyy, keskustelussa erityisesti kunnostautui valtapuolue Fideksen kansanedustaja István Varga. Mies onkin jo saanut oman kuvallisen ja erittäin viraalisen nettimeeminsä:

”En minä halunnut lyödä. Se ei vain synnyttänyt tarpeeksi lapsia.”

Jälleen kerran: en todellakaan kuvittele, että Unkarissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa olisi välttämättä olennaisesti enemmän kuin naapurimaissa tai Euroopassa yleensäkään. Suomessakin kuolee parisuhdeväkivallan uhrina ainakin parikymmentä naista vuodessa. Ja melkein minkä hyvänsä suomalaisenkin nettiuutisen kommenttiketjusta näkee heti, että meilläkin uljaita on urhoja, joiden mielestä perheväkivalta on telaketjufeministien vouhotusta tai muuten vain naisten omaa syytä – kun muija tarpeeksi säksättää, niin on aivan ymmärrettävää jos mies ei jaksa kuunnella vaan tirvaisee… Mutta en kerta kaikkiaan osaa kuvitella, että Suomessa perheväkivallasta käyty eduskuntakeskustelu heti paikalla luiskahtaisi siihen, että naisten kuuluu pysyä kotona lapsia synnyttämässä ja hoitamassa, saati että väestön vanheneminen ja hupeneminen on naisten emansipaation syytä (eikä esimerkiksi sen, ettei yhteiskunta tarpeeksi tue lapsiperheitä ja työssäkäyviä vanhempia).

Ja toisaalta. Mitä enemmän tällaisia Unkarin uutisia luen, sen enemmän arvostan fiksuja unkarilaisia ystäviäni ja kollegojani. Maassa, joka on rämpinyt ensin vuosisatojen ajan feodalismin ja sitten vuosikymmenten ajan reaalisosialismin ikeen alla, jota on ainakin sadan viime vuoden ajan kohtalo koko ajan paiskannut toinen toistaan onnettomammilla johtajilla, samalla kun taitavat, yritteliäät ja luovat ihmiset ovat sankoin joukoin paenneet inhimillisempiä oloja etsimään, on edelleenkin uskomaton määrä älyä, huumorintajua ja lahjakkuutta. Tämän päivän olen synkästi hihitellen lukenut Internetistä aina vain hyytävämpiä ja henkevämpiä kommentteja öiseen parlamenttikeskusteluun sekä seurannut spontaanin flashmobin valmistelua – valitettavasti en pääse kuudeksi Kossuth térille Budapestiin, vaikka mieleni tekisi.

Tämä postaus sopiikin lopettaa fiksun nuoren unkarilaismiehen, Bálint Sósin ohjaamaan ja Cannesin Young Directors Awards -kisassa tänä vuonna kolmanneksi sijoittuneeseen, viiltävän tyylikkääseen tietoiskuun, englanninkielisin tekstein. ”Kotitapaturmia”, olkaa hyvät!

Advertisements

One Response to Naisen paikka

  1. Turkulainen Tutkija sanoo:

    On tiukassa istuva unkarilainen meemi tuo sukupuuttoon kuoleminen, jollei syntyvyys kasva.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: