Julistaen julistein

heinäkuu 3, 2017

Viime päivien avainsanoja Unkarin poliittisilla foorumeilla on ollut  plakáttörvény,  julistelaki, jolla hallitus yrittää säädellä julkisiin tiloihin leviävää poliittista mainontaa. Ei vain vitsipuolue ”Kaksihäntäinen koira” käytä taitavasti julkisia mainostiloja hallituksen pyörittämien julistekampanjojen naurunalaiseksi tekemiseen. Varsinaisesti ongelmana on äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbik, jonka kanssa valtapuolue Fidesz kilpailee osaksi samoilla ääniapajilla ja joka viime aikoina on omalla julistekampanjallaan osunut muutamiin todella arkoihin kohtiin.

Toukokuussa Budapestissa käydessäni näin omin silmin, miten julkiset tilat olivat täynnä Jobbikin kustantamia julisteita, joissa hallitusta syytetään korruptiosta ja julkisten varojen kähmimisestä pois tärkeämmistä kohteista.

lopnak_dolgozotok_jobbik_kampany.jpeg

”TE teette työtä. HE [kuvassa pääministeri Orbán ja hänen naapurinsa ja bulvaaninsa, super-oligarkki Lőrinc Mészáros] varastavat. Siksi koulutukseen ei ole rahaa.”

”He varastavat” on aika rajua kieltä, ja näin puusta katsoen sitä ihmettelee, eikö tuommoisen johdosta voisi nostaa kunnianloukkauskannetta. Jostain syystä pääministeri Orbán ja muut julisteissa esiintyvät henkilöt (toisessa versiossa ”he varastavat” -tekstin taustalla näkyvät hallituksen medianeuvonantaja Árpád Habony ja ”propagandaministeri” Antal Rogán) eivät kuitenkaan halua perätä kunniaansa oikeusteitse vaan ovat tarttuneet toiseen keinoon eli parlamentin lainsäädäntökoneen pyörittämiseen.

Temppu, jolla nimenomaan Jobbikin poliittiseen mainontaan päästään käsiksi, perustuu syihin, jotka jälleen kerran juontavat juurensa ns. Gecigateen eli Viktor Orbánin ja hänen nuoruudenaikaisen ystävänsä, mediaoligarkki Lajos Simicskan taannoiseen totaaliseen välirikkoon. Simicskan yhtiöiden hallinnassa on yhä suuri osa julkisista mainostiloista, ja sattuneesta syystä hän on ilmeisesti vuokrannut niitä Jobbikin käyttöön hyvin edulliseen hintaan. Nyt uusi julistelaki määrää, että valtion budjetista tukea saavat elimet ja järjestöt, siis myös puolueet, saavat lunastaa julkista mainostilaa ainoastaan edellisen kirjanpitovuoden listahinnoilla ja mainosjulisteita koskevat sopimukset on viipymättä toimitettava asianomaiselle viranomaiselle, joka julkistaa ne kotisivullaan. Vanhojen sopimusten mukaisia julisteita saa pitää näkyvillä vain heinäkuun 15:nteen saakka. Määräys ei tietenkään koske hallitusta itseään eikä kansalaisjärjestöjä, ei myöskään hallitusta tukevia ”rauhanmarsseja” järjestävää ”Kansalaisten yhteishenkifoorumia” (CÖF).

Oppositiopuolueissa ja -medioissa melkoista rutinaa on nostattanut tapa, jolla tämä hallituksen tueksi räätälöity laki nuijittiin läpi. Sitä voi nimittäin hyvällä syyllä väittää perustuslain vastaiseksi. Perustuslain mukaan puolueiden talouteen liittyvien lainmuutosten hyväksymiseen tarvitaan parlamentissa kahden kolmasosan enemmistö, ja puolueiden taloudenpidosta on lain valmistelujen yhteydessä puhuttu koko ajan: myös valtapuolue Fideszin edustajat ovat koko ajan toitottaneet silmääkään räpäyttämättä, että julistelailla pyritään torjumaan korruptiota politiikasta. Kun kahta kolmasosaa ei saatu, puolueiden talouteen liittyvät lain osat siirrettiin taajamien julkisivuja koskevaan lakiin, jota on mahdollista muuttaa yksinkertaisella enemmistöllä. Temppu on perustuslain vastainen, väittävät ainakin oppositiomedioiden haastattelemat perustuslakiasiantuntijat. Siitä huolimatta presidentti János Áder teki sen, mitä uskollisena puolueen soturina on tehnyt tähänkin asti, eli allekirjoitti lain.

Julkisten tilojen poliittista ilmoittelua dominoivat siis tulevaisuudessa entistäkin selvemmin, mikäli mahdollista, hallituksen omat kampanjat. Niiden teemoina ovat viime aikoina olleet maahanmuuttovastaisuus, Brysseli-vastaisuus sekä näitä kahta yhdistävä super-salaliitto-pahishahmo György Soros, tuo ilkeä miljardööri, johon henkilöityvät kaikki kansallismielisyyden vastaiset salajuonet. Soros haluaa hukuttaa Euroopan islaminuskoisiin maahanmuuttajiin, joiden mukana saapuvat terrorismi ja sharia-lain hallitsemat no go -vyöhykkeet, ja Sorosin tukemat kansalaisjärjestöt, jotka muka puolustavat ihmisoikeuksia ja vastustavat korruptiota, ovat itse asiassa terroristien ja ihmissalakuljetuksen puolella. Suorastaan pohjoiskorealaiseen naiiviuteen yltävässä tv-mainoskampanjassa on nähty jo ainakin kaksi ”tietoiskua”. Tässä toinen, Vastagbőr-blogin tubettamana englanninkielisin tekstein:

99% unkarilaisista torjuu laittoman maahanmuuton, meille kerrotaan. (Tuo 99% viittaa siis niihin, jotka vastasivat tuoreimman ”kansallisen konsultaation” lievästi sanoen johdatteleviin kysymyksiin. Kyselykaavakkeen palauttaneiden todellista määrää ei tiedetä, ja kaavakkeen verkkoversio ei vaatinut kunnollista tunnistautumista, joten sen saattoi sama ihminen täyttää vaikka miten moneen kertaan.) Niin että: Eipä anneta Sorosin nauraa viimeiseksi!

Tv-mainokseen liittyy tietenkin joka paikkaan levitettyjä julisteita. Naureskelevan Sorosin ja viimeisistä nauruista varoittelevan tekstin takana piilee myös ulottuvuus, joka julisteiden kohdeyleisölle on täysin selvä – viis siitä, että Unkarin hallitus jatkuvasti vakuuttelee nollatoleranssiaan antisemitismin suhteen. Niitä varten, jotka jostain ihmeen syystä eivät tajuaisi, mistä on kysymys, joku tämän kohdeyleisön edustaja on tarttunut tussiin selventääkseen sanomaa:

bzs

Nauravan Sorosin otsaan on kirjoitettu: HAISEVA JUUTALAINEN


Tapaus CEU ja poliittiset moraalikysymykset

huhtikuu 7, 2017

Viime postausteni aiheena ollut hyökkäys Central European Universityä kohtaan etenee, kansainvälisistä protesteista ja myötätunnonilmauksista huolimatta. Unkarintaitoiset voivat, jos pinna kestää, katsella ATV-kanavan haastattelun, jossa hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács – itse CEU:n kasvatti! – jaksaa yhä selittää, että CEU:n toiminta on petosta tai petkutusta (csalás), koska kahdessa maassa akkreditoituja tutkintoja tarjoava laitos on kilpailullisesti epäreilussa etuasemassa, ja että asia on ihan yksinkertainen: CEU on toiminut lainvastaisesti (siis vastoin lakia, jota nyt vasta ollaan säätämässä?) ja sillä on kahdeksan kuukautta aikaa korjata laittomuudet…

Solidaarisuuden ilmauksia, joukkovetoomuksia ja avoimia kirjeitä tulvii kaikkialta, ympäri Eurooppaa järjestetään mielenilmauksia CEU:n puolesta, ja sunnuntaina on Budapestiin taas tulossa mielenosoitus, jolla presidentti János Áder yritetään suostutella olemaan allekirjoittamatta kohtalokasta lainmuutosesitystä. Täällä Wienissä puhutaan jo ainakin puolivakavissaan CEU:n tulosta (Itävallan liittokansleri Christian Kern on keskustellut henkilökohtaisesti György Sorosin kanssa, vaikka ei ilmeisesti vielä varsinaisista muuttosuunnitelmista). Sorosin tiedottajan mukaan CEU ei ole vielä lähdössä minnekään. Pelissä on mukana niin paljon rahaa, kansainvälistä näkyvyyttä, vallan miehiä ja isopalkkaisia lakimiehiä, että luvassa lienee joka tapauksessa pitkä vääntö.

Tämähän vaikuttaa taas sellaiselta tilanteelta, jossa vastakkainasettelu on moraalisesti selkeä: tällä puolella hyvikset, vapaa tiede, kansalaisyhteiskunta ja ihmisoikeudet, tuolla puolella pahikset, yhä fasistisempia piirteitä saava, kansalliskiihkolla ratsastava mafiavaltio. Mutta oikeastihan asiat eivät koskaan ole näin yksinkertaisia, ainakaan tämän ristiriidan keskellä seisovien ihmisten kannalta, ja tämä ongelma on noussut esiin viime päivinä ainakin parissa tapauksessa. Perin kiintoisaa on myös se, että samalla kun tässä asiassa varsinaisia poliittisia päätöksiä tekevät ja henkilöivät miehet, moraaliset ja eettiset kysymykset henkilöityvät muutamiin naishenkilöihin.

Ensinnäkin: vallanpitäjien tyttäret. Pääministeri Orbánin tunnetusti ”omilla jaloillaan seisova” Ráhel-tytär on Corvinus-yliopistossa suoritetun kandidaatintutkinnon jälkeen jatkanut hotelli- ja matkailualan opintojaan Sveitsissä, Lausannen École hôtelièressä. Ja nythän, kuten 444.hu-sivusto kirjoittaa, useamman kymmenen tuhannen euron lukukausimaksuja perivän oppilaitoksen ohjelmat on akkreditoitu USA:ssa, toisin sanoen pääministerin oma tytär opiskelee juuri sellaisessa huijarioppilaitoksessa, jollaisten toimintaa isän mielestä ei voi Unkarissa sallia. Viime päivinä on julkisuuteen nostettu myös presidentti János Áderin tytär Orsolya, joka puolestaan opiskelee Lontoossa, opinahjossa nimeltä Richmond, The American International University in London. Myös tämän yksityisen yliopiston tutkinnot ovat Yhdysvalloissa akkreditoituja.

Ráhel Orbánin ja Orsolya Áderin tapauksista on noussut varsin kiintoisia väittelyjä. Verkosta on helppo löytää ärsyyntyneitä puheenvuoroja puolesta ja vastaan. Toisaalta varsinkin Ráhel Orbán on nostattanut kansan närkästystä ennenkin. Ráhelin ja hänen puolisonsa, tuottoisista mutta hämäristä bisneksistään tunnetun István Tiborczin mahtihäät työllistivät muutama vuosi sitten niin tienrakennuslaitosta kuin poliisiakin, sittemmin Ráhel on mm. suurta protokollapahennusta nostattaen vienyt sveitsiläiset opiskelutoverinsa Budapestin Oopperan ns. kuninkaalliseen aitioon (minne ei saa jalallaan astua kuin valtakunnan korkein johto) sekä tehnyt opetusvierailun Corvinus-yliopistoon (ilmeisesti koskaan ei tullut julki, millaisilla tieteellisillä ansioilla). Ylimielinen, julkisia kiukunpurkauksia kaihtamaton Ráhel on ollut otollinen maalitaulu monille törkeillekin hyökkäyksille, vaikka fiksummat arvostelijat aina muistavatkin muistuttaa, että Ráhel Orbán – mitä mieltä hänen ”omilla jaloillaan seisomisestaan” sitten ollaankin – on viaton isänsä synteihin. Presidentti János Áder taas ei ole mikään julkisuushahmo vaan muodollinen ja seremoniallinen valtionpäämies, lakien allekirjoittaja ja uudenvuodenpuheiden pitäjä, henkilönä hajuton, mauton ja väritön pitkän linjan puoluejyrä, eikä hänen yksityiselämäänsä tai perhettään, toisin kuin Orbánin, ole ihmeemmin julkisuudessa reposteltu. Nuori Orsolya Áder ei tietääkseni ole vetänyt minkäänlaista Ivanka Trump -showta, ja hänet siis ainakin kuuluisi kaiken kohtuuden nimissä jättää CEU-sodan ulkopuolelle.

Tokitoki. Mutta näitä puolustelupuheenvuoroja lukiessani mietin, eikö muka kaikille ole selvää, mistä tässä on kysymys. Tottahan jokainen täysijärkinen ihminen tajuaa, että Ráhel Orbánin ja Orsolya Áderin kansainvälisissä opinnoissa ei ole mitään moraalisesti paheksuttavaa. Eivätkä arvostelijat ole nostamassa näitä nuoria naisia tikun nokkaan tuomiolle heidän omista teoistaan. Tarkoitus on vain valottaa sitä kirkuvaa moraalista ristiriitaa, joka vallitsee vallanpitäjien päätösten ja tekojen välillä, kaksien sääntöjen järjestelmää, jossa hallitsevalle luokalle on sallittua se, mitä se ei salli alamaisilleen. On suoraan sanoen hieman outoa, että niin moni muuten fiksu sentrooppalainen ihminen ei tätä näytä ymmärtävän.

Toisen väittelyn on nostattanut Facebook-puheenvuorollaan Diána Ürge-Vorsatz, ilmastotutkija ja CEU:n ympäristönsuojelun laitoksen professori. (Alkuperäinen postaus on sittemmin häipynyt näkyvistä, mutta sen on julkaissut ainakin Bozótharc-blogi.) Ürge-Vorsatz palasi Amerikasta CEU:n kutsumana vuonna 1998 ja on siis kohta parikymmentä vuotta palvellut Unkarin tiede-elämää CEU:n työntekijänä – joskin näistä vuosista joltinenkin osa on kulunut äitiyslomiin, Ürge-Vorsatzilla nimittäin on seitsemän lasta, kuten kunnon katolilaiselle (?) kuuluu. Näin hän kirjoittaa:

[…]
Olen koko ikäni ollut FIDESZ-puolueen äänestäjä, hallitusta kunnioittavina (kormánytisztelő) kansalaisina mieheni ja minä kasvatamme seitsemää lastamme kristillis-kansallisten arvojen pohjalta, he käyvät kirkon koulua.
Toteutunut unelma – näin voi kuka hyvänsä ajatella, ja aiheesta.
Kunnes koitti huhtikuun 4. vuonna 2017.

 

Päivä, jona tämän unelman kasvoille syljettiin, se murskattiin raa’asti. Yhtäkkiä minusta oli tullut osa “lakia rikkovaa, ulkomaiden etuja edustavaa ja Unkarin sisäisiin asioihin sekaantuvaa” laitosta, ja 20 vuoden aikana työllä, hiellä ja valvottuina öinä rakentamani vahva perusta oli yhdessä yössä vedetty jalkojeni alta. Laitos, josta meidän oli onnistunut tänä aikana tehdä yksi maailman houkuttelevimpia eliitti-opiskelupaikkoja, jonne pääsystä monet maksavat tuhansia dollareja vuodessa – parissa minuutissa siitä oli tullut epävarma, epäluotettava paikka, jonne ei opiskelija eikä professori ilman vakavaa harkintaa uskalla lähteä riskeeraamaan rahojaan.
Mutta ehkä kaikkein häijyintä oli nähdä, miten kollegat, ystävät ja sukulaiset vain hyvin laimeasti seisoivat rinnallamme. ”Lakiahan pitää noudattaa!” -huudahduksia ja moittivia katseita entisten tunnustusten sijasta. Tai pelkästään ”anteeksi, en uskalla, etten joutuisi mustalle listalle.”

CEU:n tärkeimpiin arvoihin ovat aina kuuluneet oikeusvaltio, demokratia, vastuu ympäristöstä ja yhteiskunnasta. Yliopisto on aina pyrkinyt pitämään yllä hyviä suhteita kulloisenkiin hallitukseen, on mahdotonta kuvitellakaan, että se tahallaan rikkoisi lakia. Koskaan ei kukaan ole puuttunut siihen, mitä tutkimme, mitä opetamme, millaisia arvoja edustamme.
Jos tässä olisikin rikottu lakia, mitä minun on vaikea uskoa – miksi tätä ei voisi ratkaista bilateraalisella dialogilla [sic], yhteisesti?

Tänä päivänä 40 vuoden työ ja unelmat luhistuivat sisälläni. Tänään minusta tuntuu siltä, että tämä maa ei ansaitse minua eikä monia muita tämän maan kehitystä lahjakkuudellaan, ahkeruudellaan, hiellään kaikista vaikeuksista huolimatta täällä palvelevia oivallisia, kunniallisia ammatti-ihmisiä, lääkäreitä, opettajia, liikemiehiä.

Kiitän kaikkia tukijoitani, jotka uskalsivat avata suunsa, uskalsivat saapua paikalle, uskalsivat jakaa tämän. Monet heistä ovat hallitusta kunnioittavia, kristittyjä kansalaisia, jotka ensi kertaa ilmaisivat, että – tätä ei olisi tarvittu.

Tämä hieman naiivin mutta vilpittömän tuntuinen purkaus on erikoisella tavalla jakanut tunteet ja mielipiteet myös omassa unkarilaisessa mediakuplassani. Yllättävän monet oppositioihmiset nimittäin eivät riemulla tervehdi Ürge-Vorsatzin silmien aukenemista kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kolozsvári szalonna -blogisti kysyy raivoissaan, missä tämä hallitusta kunnioittava kristitty konservatiivi oikein on piileskellyt viime vuodet. Miten ihmeessä tämä kunnon kansalainen, ilmastonmuutoksen tutkija, tiedenainen, kristitty ei ole huomannut, miten tämä hänen kunnioittamansa hallitus vehkeilee Venäjän kanssa ja kähmii julkista omaisuutta mafiaperheen taskuihin, tuhoaa luontoa ja viittaa kintaalla vihreän energiatalouden kehittämiselle, rampauttaa koulutusjärjestelmän ja levittää muukalaisvihaa kristillisten arvojen nimissä? Miksi hän ei vieläkään uskalla suoraan nimetä ”niitä”, jotka murskasivat, yhyy, hänen unelmansa ja hänen työnsä hedelmät? (Ja ennen kaikkea: kuinka kummassa hänen uskonsa hallitukseen ei ole horjahtanut hiukkaakaan, ennen kuin häneltä itseltään ollaan viemässä työpaikkaa alta?)

Nyest.hu-sivustolla teräväkynäinen fennougristikollegani László Fejes puolestaan röykyttää Ürge-Vorsatzia parodisella ”lohdutuskirjeellä”, jossa toveri Rákosi (1950-luvun alun stalinistisen Unkarin diktaattori) vakuuttelee, ettei ole toveritar Ürge-Vorsatzille vihainen tämän harkitsemattoman purkauksen johdosta, mutta kuitenkin syvästi pettynyt…

Rákosi on pettynyt myös siksi, että toveritar ei ole edes yrittänyt peitellä koettaneensa kääntää toisia tovereita puoluetta vastaan, vieläpä syyttänyt heitä siitä, että he eivät ole puolustaneet imperialistien instituutioita. Puolustitteko muka Paikannimikomitean jäseniä, kun puolue erotti heidät virasta? [Vuonna 2011 hallitus joutui arvovaltakiistaan nimistöntutkijoiden komitean kanssa Budapestin Ferihegyn, siis Ferenc Liszt -lentokentän nimestä, ja päätyi vapauttamaan kaikki komitean jäsenet tehtävistään ja erottamaan muutamia viroistaankin. Tämä oli nykyisen Orbán-järjestelmän ensimmäisiä näyttäviä itsevaltaisuuksia.] Puolustitteko yliopistojen autonomiaa, kun Puolue nimitti niiden johtoon toveri Rákosille uskollisia kanslereita? [Tämäkin siis viittaa Orbánin hallituksen läpi ajamaan yliopistojen hallintouudistukseen.] Uskollisena internationalistina puutuitteko siihen, miten muista maista pakenevia työläisiä ja talonpoikia kohdellaan? Tuliko mieleenne nostattaa kapinaa siksi, että mustalaislapset eristetään Puolueen toimesta alun alkaen eri koululuokkiin, niin ettei heillä ole mitään mahdollisuutta koskaan edes kirjoittaa ylioppilaaksi, puhumattakaan sellaisista viroista kuin toverittarella on? (…)

Tämä puolestaan on saanut 444.hu-sivuston László Szilyn raivoihinsa. Tämä maa tarvitsisi muutamia satoja tuhansia Ürge-Vorsatzeja, naiiveja ja erehtyviä ihmisiä, jotka lopulta kuitenkin tajuavat erehdyksensä, paljon enemmän kuin yhden Ürge-Vorsatz-raukan ristiinnaulitsemista liberaalitalibanien toimesta, Szily jyrisee…

Tässä syljeskelyssä hirveintä on se, miten syvästi se perustuu heimoajatteluun. DÜV:n ”rikos” on oikeastaan vain siinä, että hän Facebook-postauksessaan aivan avoimesti tunnusti maailmankatsomuksensa, ja meille taas on edelleenkin ehdottoman tyypillistä se, että toisen maailmankatsomus kuuluu lähtökohtaisesti lytätä. Niin kauan kuin tätä ei ruveta pitämään yhtä nolona kuin kokonaisen yliopiston sulkemista muutaman antisemitisti-äänestäjän mieliksi, niin kauan ei täälläkään tule hallituksen vaihdosta eikä semmoista maata, jossa voisi ihminen elää.

Jossain mielessä ymmärrän Szilyäkin, vaikka mielestäni hänen(kin) kritiikkinsä osuu hieman harhaan. Eivät ”liberaalitalibanit” ole lähtökohtaisesti lyttäämässä Ürge-Vorsatzin tunnustamaa katolilais-konservatiivista arvomaailmaa vaan hänen sisäistä epärehellisyyttään omia arvojaan kohtaan. (Toisaalta tämä kritiikki sopii meistä jokaisen ihmisoikeuksien etäpuolustajan ja mukavuudenhaluisen kansalaiskliktivistin kohdistaa itseemme.) Tuossa ”heimoajattelussa” on kuitenkin tietty vinha perä. Unkarissa on kansallisesta ja maanlaajuisesta solidaarisuudesta vielä paljon pahempi pula kuin monessa muussa maassa. Eikä hallituksen vaihdosta tai muutosta nykymenoon tule niin kauan, kuin poliittinen oppositio on yhtä avuton kuin nyt. Kuten muuan unkarilainen kaverini äskettäin totesi, tämä oppositio ei edes tarvitse Mátyás Rákosin kuuluisaa ”salamitaktiikkaa” (vastustajien tuhoamista viipale viipaleelta) – se viipaloi itse itsensä jo valmiiksi.

Niin kuin lukemattomat kerrat olen viime vuosina todennut, tästä nykymenosta tulevat myös entiset ajat mieleen. Stalinismista minulla ei ole omakohtaisia muistoja, mutta ehdin aikuisiässäni vielä sivusta näkemään reaalisosialismin viimeisen vuosikymmenen ja sen nostattamat moraaliset ongelmat. Miten ehdottomasti noudatat etiikkaa ja ihanteita, kun kuitenkin pitää myös elää ja kenties elättää perhekin? Vastustaako avoimesti vai olla myöntelevinään ja ”hajottaa systeemiä sisältäpäin”? Muistan, miten helppoa periaatteessa silloisten reaalisosialismissa elävien tuttavieni olisi ollut jakaa ympäristönsä ihmiset hyviksiin ja pahiksiin, ja miten vaikeita nuo rajanvedot kuitenkin käytännössä saattoivat olla. Lähivuosina ehkä nähdään, löytyykö noihin vanhoihin ongelmiin uudessa, yhä pienemmässä maailmassamme uudenlaisia ratkaisuja.

 


Eiku, osa 2.

helmikuu 23, 2017

Budapestinhan piti järjestää vuoden 2024 olympiakisat. On laadittu logo ja tehty upeaa hipsteriurbaania fiilinkiä huokuva mainosvideo, joka tätä kirjoittaessani on vielä nähtävillä osoitteessa http://media.budapest2024.org/ . Pelkkään hakuprojektiin arveltiin helmikuun alussa uponneen jopa 37 miljardia forinttia (120 miljoonaa euroa).

Hallitus ja Budapestin kaupungin johto ovat hehkuttaneet tätä mahtavaa prestiisiprojektia ja ”isänmaalliset” tahot julistaneet, että joka jotain muuta ajattelee, on maanpetturi. Oppositiopiireissä dubiot ovat kuitenkin olleet väkevät. Tuntemukset tiivisti noin viikko sitten Facebookissa levitetty kuva, jossa olympialaisprojektin mainosta (miekkailija Áron Szilágyi julistamassa: Olympialaisten puolesta kaikki peliin!) kantava bussi on syttynyt palamaan.

palavabussi

Metrossa tapahtuneista tulipalonaluista ja muista teknisistä häiriöistä on viime kuukausina kerrottu tavan takaa. Ilmeisesti Budapestin liikennelaitoksen bussienkin kunto nostattaa epäilyksiä siitä, kestäisikö kaupungin infrastruktuuri olympialaisten mittaista suurrasitusta.

Sitten kansan napinasta nousi taas uusi oppositioliike. Momentum-liike, joka ilmeisesti on järjestäytymässä puolueeksi, asettui olympialaistenvastaisen kampanjan taakse, jota tukivat myös muut oppositiopuolueet. Konkreettisena tavoitteena oli kerätä allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen, jolla vaadittaisiin kansanäänestystä olympialaisten järjestämisestä. Monien oli vaikea uskoa hankkeen onnistumista: oppositiomedioissa kerrottiin allekirjoitusten kerääjiä häirityn ja hätyytetyn. Keruuhanke onnistui kuitenkin yli odotusten, allekirjoituksia kertyi paljon enemmän kuin tarvittavat 138 000, eli muutama päivä sitten koko unkarilainen uutisvirtani oli täynnä lukua 266 151.

Nyt olisi voinut tapahtua jokin samanlainen tempaus kuin ns. Kaljupäägate vajaa vuosi sitten: sosialistisen oppositiopuolueen MSZP:n edustaja tuli jättämään kansanäänestysaloitetta kauppojen sunnuntaiaukiolon vapauttamisesta, mutta jostakin ilmestyneet bodatut, kaljupäiset häiskät estivät häntä pääsemästä luukulle ennen kaljupäiden saattelemaa vanhaa rouvaa kilpailevine aloitteineen. Tai sitten, jos kansanäänestykseen asti olisi päästy, tulos olisi voinut olla sama kuin viime syksynä, EU:n pakolais- ja turvapaikanhakijapolitiikasta tai paremminkin sen irvikuvasta äänestettäessä. Mahtavasta mainosrummutuksesta huolimatta suuri osa kansasta jäi kotiin tai jätti uurnaan huolellisesti mitätöidyn lipun, joten äänestysprosentti jäi alle vaaditun 50:n eikä tulos ollut juridisesti pätevä – silti pääministeri Orbán oitis julisti sen ”poliittisesti päteväksi”, eikä mikään muuttunut.

Vaan ei. Kävikin hieman samaan tapaan kuin Kaljupäägaten tapauksessa, jossa hallituksen oli pakko tajuta toimivansa syvien rivien tahtoa vastaan. Kauppojen sunnuntaiaukiolon kieltäminen, jota Fidesz-valtapuolueen (ja katolisen kirkon) pikkuruinen koalitiokumppani, kristillisdemokraattinen KDNP oli ajanut, oli nostattanut laajaa vastustusta monissa ihmisryhmissä: pikkukauppojen pitäjissä, sunnuntaitöillä tärkeitä lisäansioita hankkineissa ja niissä kiireisissä tavallisissa työtätekevissä (usein kahta työtä tekevissä!) ihmisissä, joille perheen ostosten hoitaminen arkitöiden lomassa oli melkoinen lisärasitus. Niinpä, kun sosialistit olivat käräjöineet tahtonsa läpi ja saaneet oikeudessa osoitetuksi, että heidän kansanäänestysaloitteensa pitäisi ottaa vastaan, hallitus oitis perääntyi ja ilmoitti, että sunnuntaiaukiolo vapautetaan. Yhtäkkiä ei enää ollutkaan kansakunnan elämän ja kuoleman kysymys, että ”perheet saisivat olla sunnuntaisin yhdessä”.

Sama nähtiin yllättäen eilen. Jo muutaman päivän ajan oli pohdiskeltu, miten vallanpitäjät reagoisivat siihen varsin selvään signaaliin, jonka allekirjoituskampanja oli antanut. Spekuloinneille tuli äkkiä loppu, kun eilen valtion ykkösuutiskanava M1 ilmoitti, että Unkari luopuu vuoden 2024 olympialaisten tavoittelemisesta.

M1:n tietojen mukaan pääministerin, ylipormestarin sekä Unkarin olympiakomitean johdon tapaamisessa päätettiin yhteisesti, että Unkari peruuttaa hakemuksensa, sillä se merkitsisi maalle huomattavaa arvovaltatappiota. Päätöksen syynä on, että Unkari ei pysty ylläpitämään pitkälle venyvää, tappioon tuomittua hakuprosessia. Siksi neuvottelijat päätyivät siihen, että vastuullinen päätös voi olla vain se, että pääkaupunki ja Unkarin olympiakomitea vetäytyvät kilpailusta.

Syyllinen toki löytyy välittömästi. 444.hu-uutissivusto tarjoilee pirullisesti virnuillen valikoiman uutisotsikoita hallitusta lähellä olevista lehdistä: ”Meillä oli unelma”, nyyhkyttää urheilulehti Nemzeti Sport. ”Vasemmisto on jälleen pettänyt kansan”, syyttää Magyar Hírlap, ja hallituksen uskollisin äänitorvi Magyar Idők jyrähtää: ”Oppositio murskasi olympiaunelmamme”. Ja jatkaa, siteeraten Lajos Kósaa, Debrecenin entistä pitkäaikaista pormestaria, jonka jokaisesta suunavauksesta voi nykyään odottaa jonkinlaista tahattoman huumorin mestarinäytettä:

Lajos Kósa, Fidesz-puolueen parlamenttiryhmän johtaja lausui puolueen johdon nimissä, että oppositio on jo moneen kertaan valehdellut kaikille olympialaisten järjestämisestä. Poliitikon mukaan tämän ilmeisenä päämääränä oli vaikka kavalluksenkin kautta suistaa pääkaupunki ja koko maa raskaaseen kansainväliseen arvovaltatappioon.

Tämä on taas varsin tyypillistä Kósaa, eli yhtä suosikkiaforistikkoani siteeratakseni, ”eräiden ihmisten ajattelu muistuttaa porsaan juoksua – porsas ei juokse erityisen nopeasti, mutta sitä on hyvin vaikea saada kiinni”. Siis mistä tässä oikein on valehdeltu, kuka on kavaltanut kenet mille, ja miten Unkarin kansainvälinen arvostus kärsii, jos se vetäytyy olympialaishankkeesta kesken hakuprosessin (niin kuin jo muutamat muutkin maat ovat tehneet)? Ja jos kerran ilkeä oppositio valehtelee kansalle, miksi ei hallitus tehnyt samoin kuin ennenkin, eli käynnistänyt mahtavaa propaganda-, siis tiedotuskampanjaa valheiden kumoamiseksi? Sillähän on määrättömästi tiedotusvälineitä ja julkista ilmoitustilaa käytettävissään, miksi ei nolimpia-kampanjaa vastaan olisi voinut käynnistää samanlaista koneistoa kuin maahanmuuttovastaisten kansanäänestysten alla?

Hvg.hu-sivuston kolumnisti Árpád W. Tóta irrottelee vahingoniloisesti: hallitus on kuin koulukiusaaja, riittää, että pari päättäväistä tyyppiä nousee vastustamaan.

Pelkuri juoksee karkuun, eikä siihen tarvita edes äänestystä. Hän on voitettavissa. (…)

Rohkeasti juoksi karkuun, niinpä. Nyt on vaipat täynnä, tuo toisina päivinä niin runsaana tulviva rohkeus, jolla hän pyörittää tätä maailmanhistorian servomoottorihallitusta, ehtyy tällaisissa tilanteissa täysin. Arkisin hän itse on koko kansakunta, ainakin kaksi kolmasosaa. Mutta nämä ovat todellisia juhlapäiviä: kun parisataatuhatta ihmistä sanoo ei, ja kupla puhkeaa niin, että koko Karpaattien allas tärähtää. (…)

Onko tämä tosiaankin koko kansakunnan asia? Kohtalonkysymys? Silloin Fidesz-puolueen tämänhetkinen etu ei saisi mennä tämän hankkeen edelle, vaan se pitää saattaa voittoon. No niin, selittäkääpäs nyt, mihin olympialaisia tarvitaan! Ketkä tarkistavat tilit, ettei kukaan tule ajatelleeksikaan syyttää järjestäjiä korruptiosta? Suosittelen Transparencya – vai pitääkö se juuri siksi häätää maasta, että se häiritsee varastamista? Paljonko tulee tuottoa, tai mikä on maksimitappio, ja ketkä ovat vastuussa, jos käy toisin kuin suunniteltiin? Mikä oikein on mennyt pieleen jokseenkin kaikissa viime aikojen olympialaisissa, ja miten me sitten onnistuisimme? Paljonko katsojia kerää jokin vapaaretkipyöräily nykyään, ja paljonko siitä syntyy voittoa? Ei tähän mitään noitakonsteja tarvita, julistetilaa on, rahaa on, ei mikään estäisi tuomasta totuutta esiin. Jos semmoinen olisi. (…)

Sen, mitä nämä tekevät, voi torjua, ja sen voi estää. Siinä ei toimi pelkästään kansanäänestysaloite. Voi esimerkiksi ohittaa korkeimman oikeuden ja naurettavan vaalilautakunnan ja kerätä allekirjoituksia noin vain, niiden painoarvon tähden. Mielensä voi ilmaista mistä vain, stadioneista, kuninkaanlinnasta, Lőrinc Mészárosin [pääministeri Orbánin suosikkioligarkin] naamasta. Mikä hyvänsä voi toimia, millä näytetään voimaa: lakko, rauhanomainen kansalaistottelemattomuus, mielenosoitus, taide, äänekäs halveksiva nauru. Viktor Orbán juoksee karkuun, jos vastarinta on tarpeeksi sitkeää. Me voimme vallata maamme takaisin katu kerrallaan, laki kerrallaan. Me voimme tosiaankin määrätä Paksin ydinvoimalaprojektin tulevaisuudesta. Ja koska pääministeri on näin pelkuri, ei siihen tarvita enemmistöä. Riittää näyttävä vastavoima ja totuus.

Ja kun kerran monta sataa tuhatta erilaista järjestelmän uhria kohtaa toisensa, se on laulun loppu. Kun opettajat, vanhemmat ja oppilaat, olympialaisten vastustajat, norjalaiset, lääkärit ja potilaat ja omaiset, kiristetyt yrittäjät ja nöyryytetyt työllistämistyöläiset, homot, tupakoitsijat ja ympäristönsuojelijat huomaavat toistensa huolenaiheet ja kokoavat ison kuvan. Huomaavat, että nämä eivät ole heidän yksilöllisiä ongelmiaan vaan vika on järjestelmässä ja auttamaton. Että miljoona fania huvittelee täällä seitsemän miljoonan kustannuksella – ja nämä fanitkin pettävät itseään.

Hänen viimeinen argumenttinsa on aina ollut se voima, joka on hänen takanaan. Enemmistö, joka on hänen. Ei ole mitään enemmistöä, ei ole mitään ylivoimaa. (…)

 

Näinköhän tässä tosiaan nähtiin, että demokratialla olisi sittenkin mahdollisuuksia? Vai onnistuuko myös Momentum-liike, kuten muutamat vastaavat aiemmin, hukkaamaan ”momentuminsa”?

 


Hännän heilutusta

helmikuu 3, 2017

Tänään Unkari taas ylitti suomalaisetkin uutiskynnykset, kun Putin jälleen vieraili Budapestissa kättelemässä Viktor Orbánia ja uhkailemassa ukrainalaisia. Edellisestä vierailusta ei ole montakaan vuotta aikaa, ja silloinkin tunnelmat olivat veljellis-ystävälliset. Kukapa enää muistaisi, mitä Orbán kymmenkunta vuotta sitten, syksyllä 2007 lausui ns. Lakitelekin tapaamisen 20-vuotisjuhlassa. Vuonna 1987 keskisessä Unkarissa, Lakitelek-nimisen paikkakunnan eräässä syrjäisessä talossa, jonka omisti runoilija Sándor Lezsák, oli pidetty kokous, jonka päätteeksi ensi kertaa julkisesti vaadittiin monipuoluejärjestelmään siirtymistä ja päätettiin Magyar Demokrata Fórumin, järjestelmänvaihdoksessa ratkaisevaa osaa esittäneen puolueen perustamisesta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tätä tapausta muisteltaessa Viktor Orbán piti puheen, jonka tiivistelmä löytyy toistaiseksi edelleenkin hänen kotisivultaan. Siinä kerrotaan näin:

[Orbán] viittasi myös siihen, että Venäjän  uusi voimistuminen ja ennennäkemätön taloudellinen voima aiheuttaa myös muutosta Euroopassa, ja EU:ssa suhtaudutaan nyt jo toisin neuvostoajoilta tänne jääneisiin tovereihin, näiden verkostoihin, ja Venäjää muistuttaviin poliittisiin ilmiöihin. Tämä merkitsee Euroopalle todellista haastetta ja uhkaa, joka Keski-Euroopasta käsin voi ulottua myös Euroopan Unioniin ja liittoutumien sotilaalliseen voimaan. ”Euroopassa ovat toden totta Putinin palatsikoirat [Putyin pincsijei] alkaneet kovasti lisääntyä, ja sen alkavat jo kaikki nähdä vaarana”, huomautti Viktor Orbán.

Näin siis vuonna 2007. Nyt palatsikoirien isäntä piipahti Budapestissa tapaamisessa, joka oppositioviestimien mukaan oli vuosisadan turhin, ainakin mitä Unkarin ja Venäjän suhteisiin tulee. Molemmin puolin lausuttiin ympäripyöreitä ystävällisyyksiä, Budapestin liikennettä sekoittivat perinteisen laajat turvatoimet, perinteisen mielenosoituspaikan Kossuth térin sulkivat pääministerin ikiomat terrorintorjuntajoukot, mutta uudessa paikassa parisataa mielenosoittajaa uskollisesti vihelteli ja ojensi kameroiden eteen kekseliäitä plakaattejaan:

putler

Tätä näpytellessäni Putin on palannut omalle maalleen. Unkari puolestaan palaa arkeen, jota tällä hetkellä leimaa viimekertaisessa postauksessa mainittu kansanäänestyskeskustelu. Unkarin hallitus siis pyrkii kovasti isännöimään vuoden 2024 olympialaisia, hankkeen vastustajat taas keräävät Budapestissa allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen, jolla vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä asiasta: onko Unkarilla varaa olympialaisiin, kun koulut ja sairaalat rapistuvat käsiin. Mielipidetutkimusten mukaan olympiahankkeen kannatus onkin itse asiassa niin heikko, että kansanäänestyksessä se saattaisi hyvinkin kaatua. Olympialaisten vastustajiin on liittynyt myös vitsipuolue Kétfarkú Kutya (Kaksihäntäinen koira), jonka lahjoitusvaroilla kustannettuja julisteita on alkanut näkyä Budapestin katukuvassa:

olimpia-mkkp2-660x610

”Uuden ajan kreikkalaisia raunioita Unkarille! Kultatason tukijoina Unkarin koulujärjestelmä ja Unkarin terveydenhuolto” (Kuva esittää yhtä Ateenan olympialaisiin rakennetuista ja nykyään käyttämättöminä rappeutuvista stadioneista.)

Kiinnitetäänpä huomiota logoon, jossa olympiasoihtua kantaa metrojuna. Viime aikoina Budapestin metroissa tapahtuneet tulipalot ja muut tekniset häiriöt ovat nostattaneet epäilyksiä siitä, miten kaupungin infrastruktuuri kestäisi olympialaisten rasituksia. Viimeisimpiä metron rakennusprojekteja rasittavat myös melkoiset korruptioepäilyt – asiaan on puuttunut EU:n korruptionvastainen toimisto OLAF. Ei liene ihme, jos olympialaistenkin yhteydessä pelätään suurten summien katoavan vääriin taskuihin.

Varoittavana esimerkkinä olympiahankkeen riskeistä toimivat heinäkuussa Budapestissa järjestettävät uinnin maailmanmestaruuskilpailut. Ja etenkin niitä varten Tonavan rantaan rakennettu uusi halli, jonka vaiheita kuvailee 444.hu-sivustolla László Szily. Kisoja Budapestiin haettaessa haaveiltiin vielä uimalasta, jonka design ehkä lainailee turhankin ilmeisesti Zaha Hadidin suunnitteleman Lontoon olympiauimahallin ”Pringles”-muotoa mutta läpinäkyvä rakenne tekee vaikutuksen.

uimala1

Lasiseinäinen sipsi ilmeisesti kuitenkin hylättiin varsin nopeasti, ja sen jälkeen oli tarkoitus rakentaa turistihoukutin, jonka kultainen aallonmuotoinen verkkoseinä olisi väittämän mukaan soinut tuulessa.

uimala2

Sitten tapahtui vielä jotakin, ja samainen arkkitehti Marcel Ferencz joutui panemaan suunnitelmat uusiksi. Lähes valmis lopputulos ei, varsinkaan ankeana talvipäivänä, näytä paljon tavallista toimistorakennusta kummemmalta, vaikka julkisivua on vielä yritetty piristää jonkinlaisella aaltoefektillä.

uimala3

Ja kaiken lisäksi kustannukset monista lupauksista huolimatta ovat kasvaneet moninkertaisiksi, alun perin kaavaillusta kahdeksasta miljardista (yli 25 miljoonaa euroa) ilmeisesti viiteenkymmeneen miljardiin forinttiin (yli 160 miljoonaa euroa). Olympialaisten kustannuksiksi on tähänastisissa virallisissa suunnitelmissa arvioitu 774 miljardia forinttia, mikä hankkeen vastustajien mielestä on epärealistisen alhainen summa (viime aikojen olympiakisat ovat yleensä tulleet maksamaan ainakin tuplasti tuon verran). Kun otetaan huomioon, että Unkarissa yleensäkin korruptio ilmenee etenkin julkisten rakennushankkeiden yhteydessä, pelättävissä on, että olympialaiset tarjoavat vallanpitäjille loistavan tilaisuuden kanavoida julkista rahaa oligarkkien taskuihin. Jo olympialaisten hakemiseen on palanut veronmaksajien rahoja yllättävät määrät – hakemuksen kustannuksiin on varattu viisitoista miljardia, mutta äskettäin summaan lisättiin vielä puolitoista miljardia konsulttipalkkioihin (!), perusteluna se, että Rooma oli luopunut olympialaisten tavoittelusta.

Kritiikin kiristyessä pääministeri Orbán on toistaiseksi esiintynyt rauhallisena ja vastaillut vältellen, että ”jos niin käy” (että kansanäänestys olympialaisista järjestetään ja kansa sanoo ”ei”), niin hallitus tulee noteeraamaan tämän. Alemmilla portailla ja tukijoukoissa sitä vastoin olympiakysymys on jo ymmärretty kuuliaisuustestiksi. Orbánin naapurin ja lähioligarkin Lőrinc Mészárosin omistaman Echo TV -kanavan Sajtóklub (‘Pressiklubi’) -ohjelmassa ”kansalaisaktivisti”, ns. rauhanmarssien organisaattorina tunnettu András Bencsik julisti äskettäin, että joka allekirjoittaa olympialaisten vastaisen kansanäänestysaloitteen, syyllistyy maanpetturuuteen. Vielä hämmentävämpää lukemista tarjosi viime viikolla 24.hu-uutissivustolla ilmestynyt professori Gábor Náray-Szabón haastattelu.

74-vuotias Náray-Szabó johtaa ”Professorien Batthyány-piiriä”, vuonna 1995 perustettua oikeistokonservatiivisten tiedemiesten seuraa. (Seura lienee ottanut nimensä Lajos Batthyányn mukaan. Tämä oli Unkarin vuosien 1848–49 vapaustaistelun marttyyreja, Unkarin ensimmäinen perustuslaillinen pääministeri, joka teloitettiin syksyllä 1849.) Batthyány-piiri tukee avoimesti nykyisen hallituksen linjaa, vaikka onkin viime aikoina esittänyt jonkin verran arvostelua esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmän julkisen rahoituksen niukkuuden johdosta. Haastattelussaan Náray-Szabó oitis rientääkin suhteellistamaan tätä kritiikkiä. Unohtakaa homeiset sairaalat ja joukoittain ulkomaille pakenevat lääkärit ja sairaanhoitajat!

Tilanne ei ole kehno vain siksi, että hallitus ei ole halukas tai kykenevä uudistamaan terveydenhuoltojärjestelmää. Vaan ennen kaikkea siksi, että unkarilaisten terveydentila ei ole asianmukainen. Me elämme epäterveellisesti, juomme, tupakoimme, emme liiku tarpeeksi, ravitsemuksemme ei ole asianmukainen. Stressikin on kova. Mielestäni nämä tekijät eivät riipu hallituksesta.

Ja olympiahankkeen vastaisesta kansanäänestyksestä Náray-Szabólla on myös sanottavaa. Olympialaisia nimittäin tarvitaan sen mahtavan yhteishengen tähden, jonka ne tuovat koko Unkarin kansalle. Kun haastattelija ihmettelee, eikö Náray-Szabóta häiritse edes se, että hengenluontimiljardeista osa valuu korruptioon, siis varastetaan myös Náray-Szabón omasta taskusta, tämä vastaa:

Ei. Sillä kansallistunteen hyväksi on tehtävä uhrauksia. Olympialaisten hyväksi olen valmis uhraamaan myös omasta taskustani. Kansalaisen, sanotaan nyt sitten vaikka minun näkökulmastani tärkeää on se, että valtion sijoitus valmistuu ajoissa ja toimii luotettavasti. Jos tämän hintana on rahan päätyminen niille, joista me emme pidä, minä hyväksyn sen. Sitä paitsi kuka on sanonut, että Paksin ydinvoimalalaajennus ja Budapestin olympialaiset merkitsevät korruptiota? Tässä on vain oletuksia.

Samassa haastattelussa Náray-Szabó määrittelee myös Batthyány-piirin roolin.

Eräs jäsenemme ilmaisi asian näin: me olemme kuin Pinocchion pikku sirkka, joka pohjimmiltaan rakastaa isäntäänsä mutta varoittaa tätä aina, kun tämä on lähdössä väärään suuntaan.

Tähän on pakko siteerata filosofi György Gáborin kommenttia:

Tällaistahan se on, kun sivistymättömät mutta itsevarmat professorit haluavat sanoa jotain mahtavaa. Nämä professorit taitavat tuntea vain tyhmennetyn Disney-version, sen piirrosfilmin, mutta eivät tiedä mitään alkuperäisestä kirjasta Le avventure di Pinocchio, jonka kirjoitti italialainen Carlo Collodi vuosina 1881–82. Alkuperäinen tarina on julma ja brutaali. Sanon tässä nyt vain että romaanin Pinocchio on kammottavan ilkeä ja armoton ja tappaa kyseisen sirkan, kun tämä yrittää antaa hyviä neuvoja. Pinocchio tekee jatkuvasti kaikenlaisia rötöksiä ja muuttuu välillä aasiksi. Lopulta Pinocchio kuolee, itse asiassa hänet vedetään hirteen. Ja niin, mielenkiintoinen on myös se episodi, jossa Kettu ja Kissa, kaksi kunnon mafiosoa, huijaavat Pinocchion kaivamaan rahat maahan, että niistä kasvaisi lisää rahaa, ja sitten naureskellen varastavat ne.
Näin sivuhuomautuksena vielä: ”Isännäksi” kutsuivat Josif Vissarionovitš Stalinia hänen saappaannuolijansa, myös itse toveri Rákosi.

Jotenkin tätä kaikkea lukiessa mieleen nousee kuva häntää heiluttavasta koirasta (ennemmin palatsi- kuin kaksihäntäisestä) nuolemassa isäntänsä kättä. Keski-Euroopan feodalismin perinteistä, hierarkioista ja pystysuorista lojaalisuussuhteista olen kirjoittanut monesti ennenkin. Ja taas kerran huokailen mielessäni, että tämän vuosisataisen perinteen ja sitä itse asiassa vain vahvistaneen reaalisosialismin jälkeen taidetaan tarvita vielä paljon enemmän aikaa kuin ne järjestelmänvaihdoksesta kuluneet kolmisenkymmentä vuotta, että syntyisi oikeaa ruohonjuuridemokratiaa ja todellinen kansalaisyhteiskunta.

 


Kissan silmin

tammikuu 25, 2017

Aika kirjoittaa taas Unkarin tapahtumista. Ja siellähän tapahtuu kaikenlaista hupaisaa, etenkin vapaan kansalaistoiminnan rintamalla. Esimerkiksi Budan puolen tärkeässä liikennesolmukohdassa, jonka minun sukupolveni oppi tuntemaan Moskovan aukiona (Moszkva tér) mutta jolle nyt on palautettu sen vuosina 1929–1951 (kaksoismonarkian aikaisen valtionvarainministerin ja talousmiehen mukaan) kantama nimi Széll Kálmán tér. Kyseinen aukio metroasemineen ja pysäkkeineen pantiin täysremonttiin, johon kuului myös pääkaupunkilaisten kuuluisimpana kohtauspaikkana tunnettu kello. Sen tilalla on nyt postmodernin designpylvään päässä digitaalikello, joka ilmeisesti on maksanut mansikoita mutta jota ei millään saada toimimaan. Kekseliäät budapestilaiset ovat nyt jonkin aikaa harrastaneet eräänlaista oman käden oikeutta. Ensin joku sankari yön pimeydessä teippasi tolppaan useita IKEAn halpis-seinäkelloja, ja nyt 444.hu-sivusto kertoo uusimmista kansalaisaktivismikelloista.

orak

Tolpan yläpäässä mustana raitana näkyvä digitaalikello ei edelleenkään näytä aikaa, mutta alemmaksi on teipattu sekä perus-IKEA-versiota hieman kalliimpi sähköinen seinäkello että erityisen herttainen puinen lasten leikkikello. Jälkimmäinen pysyy ajassa, koska ohi kulkevat kansalaiset muistavat jatkuvasti siirtää sen viisareita asianmukaisesti.

Mutta ei minun siis tästä kansalaisaktivismista pitänyt tällä kertaa kirjoittaa. Eikä uudesta poliittisesta järjestöstä, Momentum-liikkeestä, josta toivotaan uuden, toimintakykyisen oppositiopuolueen alkua. Eikä sen (suositun vitsipuolueen ”Kaksihäntäisen koiran” tuella) järjestämästä NOlimpia-kampanjasta, joka saattaa hyvinkin päästä tavoitteeseensa eli kerätä riittävän määrän allekirjoituksia, että olympialaisten järjestämisestä Unkarissa voitaisiin järjestää kansanäänestys. Vuoden 2024 olympialaisten järjestämisoikeudesta kilpaileminen on Orbánin hallituksen prestiisiprojekti, hankkeen vastustajat taas korostavat, että niin kauan kuin julkinen sektori ja kansalaisten yleinen hyvinvointi ovat näin kehnossa jamassa (siitä huolimatta, että Unkarin verotus on EU:n korkeimpia), ei maalla ole varaa tällaiseen hankkeeseen, jonka kustannuksista suuri osa saattaa vuotaa vääriin taskuihin. Voi sen tylymminkin sanoa:

loptak

Jos metrolinja 4 tuli maksamaan 452 miljardia ja siitä varastettiin 167 miljardia, niin jos olympialaiset maksavat 2000 miljardia, paljonko siitä tullaan varastamaan?

Mutta ei minun siis tosiaankaan tästä pitänyt kirjoittaa. Vaan siitä, mikä maailmaa tai ainakin internettiä pyörittää. Olenhan kissaihminen ja yksi Erzsi for President -Facebook-sivun lähes neljästäkymmenestä tuhannesta seuraajasta. Tämä komea hopea-mustaraitainen Erzsi on koko nimeltään Erzsébet (tai slovakkilaisittain Alžbeta) Fenevadová. (Fenevad on juhlavan painokas nimitys ’villipedolle’, ja tšekkiläis-slovakkilainen naisennimien suffiksi ilmeisesti luo sopivan vieraannuttavan efektin. Ehkä muillekin tulevat siitä mieleen Slovakian varhemmat kielilait ja käytännöt, jotka vaativat myös unkarilaisvähemmistön naisia liimaamaan tämän päätteen sukunimensä perään.)

Erzsébet Fenevadová asuu Budapestissa ja tähtää maan, sittemmin miksei koko maailman hallitsijaksi. Näistä pyrkimyksistä, komeiden kuvien kera, kerrotaan hänen Facebook-sivullaan, jonka päivitykset päättyvät aina tervehdykseen Puszi, Erzsi! (Ja samaan tyyliin ”suukkoja, [Etunimi]!” pitää jokaisen kommentoijan lopettaa viestinsä, jollei halua tulla saman tien bannatuksi.) Nyt niiden pohjalta on syntynyt myös kirja, muistiin merkitsijänä Erzsin ”palvelija”, alkuaan englanninopettajaksi kouluttautunut mutta viime aikoina lähinnä toimittajana työskennellyt Gergely Homonnay (kuten tiedämme, kissalla ei ole ”isäntää” tai ”emäntää” vaan henkilökunta); tyylikäs mustavalkoinen piirroskuvitus on Laura Zsigan käsialaa. Kirja johti joulun alla Unkarin kirjamyyntitilastoja niin ettei uusimmasta Harry Potteristakaan ollut sille vastusta.

puszierzsi

Kirja ei ensi lukemisella sisällä mitään erityisen päräyttävää. Kerrostalohuoneistossa elelevän, purkkitonnikalaa himoitsevan ja enimmän aikaa joko kiipeilypuunsa lavalla tai viiden tähden Hotel Wardrobe Wellness Superiorin presidenttisviitissä (eli Gergelyn vaatekaapin hyllyllä lumivalkoisella pehmeällä pyyhkeellä) loikoilevan kaupunkikissan elämään on vaikea saada dramatiikkaa, joten vähistä tapahtumista – eläinlääkärissä käynneistä, kissojen ja joulukoristeiden jännitteisestä suhteesta, siitä harvinaisesta metsästyskokemuksesta, jonka huoneistoon eksynyt tiainen tarjosi – otetaan kaikki irti. Etenkin siitä tapauksesta, josta Erzsin some-hittiys sai alkunsa: karkumatkasta, joka sai ”palvelija” raukan liimailemaan sekä lähitienoon seinät että virtuaalisen verkkoympäristönsä täyteen kuvallisia etsintäkuulutuksia.

Erzsi pohdiskelee maailman menoa, päivittelee kaksijalkaisten typeryyttä ja piruilee ”palvelijansa” sinkkujuppielämäntyylille biletyksineen, krapula-aamuineen ja taajaan vaihtuvine suurine rakkauksineen, joiden juokseva numerointi on jo pitkällä neljännellä sadalla. Kirjassa ei rakastettujen sukupuolta mainita (unkarissa kuten suomessakin tämä sujuu helposti, ilman ihmeempiä konstailuja), mutta miehiä he ilmeisesti ovat. Yllä linkitetyssä Facebook-postauksessa Homonnay [hih hih] muistelee yliopistoaikojaan ja muuatta vähemmän sympaattista opettajaansa:

… sain tiedekunnan stipendin Amerikan-matkaa varten, joka liittyi yhteen queer-tutkimusprojektiin, jolloin hän oli julistanut laitoksen käytävällä, että hänestä ei ole hyvä idea, että joku hinttari lähtee Amerikkaan saati että hinttarista tulee opettaja…

 

Itse asiassa Erzsi saapui aikoinaan Gergelyn kotiin paljolti tämän silloisen elämänkumppanin ansiosta. Tai, kuten Erzsébet Fenevadová esiintyessään sateenkaariväen filmifestivaalin suojelijana ”julisti”: Minulla oli kaksi isää, silti minusta tuli prinsessa.

Ja tässä lopultakin se pieni särmänpoikanen, joka tekee varsin kesyistä ja pikkuhauskoista kissapakinoista hieman itseisarvoaan kiinnostavampia, muutakin kuin nokkelasanaisen freelance-kirjoittajan yrityksen tuotteistaa lemmikkinsä ja tienata sillä rahaa kuin Grumpy Catilla konsanaan. Erzsi-kissan ja hänen palvelijansa elämästä aukeaa ikkuna erilaiseen Unkariin kuin se, mistä lehdissä usein kerrotaan.

Se ei ole sitä ”toista Unkaria”, josta opposition viestimet mielellään kirjoittavat: köyhien ja kielitaidottomien ihmisten pientä ja karua maailmaa, jossa seurataan korkeintaan valtion tv- ja radiokanavia jos niitäkään, kiristetään vyötä ja ollaan kiitollisia valtiolle, kun se lupaa laskea kaasu- ja sähkölaskua ja pitää ilkeät ”migrantit” piikkilanka-aidan takana. Maailmaa, jossa sairaalaan joutuneelle omaiselle pitää kuskata paitsi ruokaa ja liinavaatteita myös käsikauppa-särkylääkkeet ja laastarit, sekä rahaa henkilökunnan lahjomiseen. Se ei myöskään ole sitä konservatiivista kiiltokuva-Unkaria, jota hallituksen verkkosivut ja hallitusta lähellä olevat tiedotusvälineet mainostavat: jossa uljaat, urheilulliset miehet ja kauniit mutta kotona viihtyvät naiset lippujen hulmutessa ja yleisen optimismin vallitessa tuottavat perinteisen onnellisiin ja valtion erityistä suojelusta nauttiviin heteroavioliittoihinsa yhä useampia puhdasrotuisia unkarilaisia lapsia, jotka sitten lähetetään kirkon ylläpitämään kouluun kristillis-isänmaallisia perusarvoja oppimaan.

Puszi, Erzsi! on terveellinen muistutus siitä, miten monia todellisuuksia samaan maahan mahtuu. Kirjan luettuaan voi kuvitella, miten Erzsi ja hänen palvelijansa ystävineen elävät etuoikeutettua keskiluokkaelämää pääkaupunkisivistyneistön kulttuurikuplassa, matkailevat maailmalla, kuluttavat korkeakulttuuria ja gojimarjasmoothieita, marssivat Pride-kulkueessa samansukupuolisen kultansa käsipuolessa ja menevät sen jälkeen hipsterikapakkaan nauttimaan pienpanimo-olutta. Tämmöinen elämä on Unkarissa edelleen mahdollista. Itse asiassa juuri sen saattaa nähdä esimerkiksi satunnainen turisti, joka sitten viattomasti hämmästelee, miksi näin mainiosta maasta, josta löytyy niin paljon kulttuuria ja kivanpitoa fiksujen ihmisten seurassa laadukkaiden viinien ääressä, pitää koko ajan maailmalla kirjoittaa niin ilkeitä.

Keskellä kriisiytyvää taloutta ja aina vain räyhäkämmän itsevaltaista populismia Erzsi-kissan palvelija ja hänen ystäväpiirinsä elelevät jonkinlaisessa turvalokerossa aivan niin kuin Erzsi ”presidenttisviitissään”. Puszi, Erzsi! -kirjassa pahaan ulkomaailmaan ja sen politiikkaan viitataan vain varovasti. Sen saamme tietää, että presidentiksi ja itsevaltaiseksi hallitsijaksi päästyään Erzsi oitis kieltäisi sokeat komondor-koirat. Lukija voi myös arvata, miksi Erzsin silmäpuoli, löytöeläinkodista pelastettu ilkeäluonteinen ”kollega” on saanut nimekseen Rogáncili (siitä on siis tehty ministeri Antal Rogánin sievän, työkseen seurapiiripalstoilla paistattelevan Cecilia-puolison kaima). Facebook-sivuillaan Erzsi ottaa kantaa hieman rohkeammin ja kehottaa esimerkiksi kaikkia fanejaan allekirjoittamaan olympialaisten vastaisen kansalaisaloitteen:

erzsi_nolimpia

Mutta enimmäkseen tämä pehmeätassuinen kissa pitää kyntensä piilossa. Näinköhän kissoista ja mukavuudenhaluisista kissaihmisistä löytyy momentumia yhteiskunnan mullistamiseen?


Teekkarihuumoria

lokakuu 21, 2016

Tällä palstalla on muuten niin tylsää ja totista, että ajattelin välittää pari poliittista vitsiä nyky-Unkarista.

Vai pitäisiköhän jo puhua genrestä? Jo jonkin aikaa mediassa ja somessa on kierrellyt kuvia Budapestin teknisen yliopiston tenttikysymyksistä, joihin ikään kuin olisi piilotettu jonkinlaista piruilua maan poliittisen tilanteen johdosta. Kun pari vuotta sitten tapetilla olivat Unkarin vero- ja tullihallituksen NAV:n ja sen johtajan Ildikó ”Pyydän tulkkia!” Vidan korruptiosotkut ja kissanhännänvedot USA:n lähetystön kanssa, Budapestin teknisen yliopiston tietotekniikan ja informaatioteorian laitoksen opiskelijat saivat eteensä tämmöisen tenttikysymyksen:

nav_zh

NAV on saanut käsiinsä paperilapun, jonka perusteella se haluaisi selvitellä erinäisiä alv-petoksia. [Yhdysvaltain lähetystön kuuluisaa paperia, jossa korruptioepäilyjä eriteltiin, pääministeri Orbán nimitti tuolloin ”lapuksi” (fecni), jossa ”ei ole allekirjoitusta, ei leimaa”, ja jota siis ei voi ottaa vakavasti.] Mutkikkaan rikoksen selvittämiseksi piirrettiin graafi G, jonka pisteet vastaavat kukin yhtä epäilyksenalaista yritystä ja joka yhdistää kaksi pistettä silloin, jos toinen näistä yrityksistä on laskuttanut toista. Tietoja tarkemmin analysoitaessa selvisi, että kullakin epäilynalaisella yrityksellä oli ollut liiketoimia jo vähintään kuuden toisen yrityksen kanssa. Tutkimuksen onnistuminen taas vaatii, että graafi G voidaan piirtää päivämäärällä, leimalla ja allekirjoituksella varustettuun [hih hih] paperiin siten, että viivat eivät risteäisi graafin sisällä. (Mikäli tämä ei johda tulokseen, on petosjuttua valitettavasti mahdotonta selvittää.) Mahtavatkohan häikäilemättömät rikolliset joutua kiikkiin?

Tämän jälkeen laitoksen työntekijöille ilmoitettiin, että inhimillisten voimavarojen ministeriön korkeakouluasioista vastaava valtiosihteeri oli ottanut yhteyttä dekaaniin, joka puolestaan pyytää vastedes välttämään ajankohtaisten poliittisten teemojen käsittelyä tenttikysymyksissä.

Mutta eihän teekkarihuumorille mitään mahda. Kohta pukkasi lisää tehtäviä.

viktor-minden

Tässä tehtävässä opiskelijoiden on laskettava vaikutusten voimakkuuksia ”Viktoria” ja ”Kaikkea” yhdistävässä verkostokaaviossa, jolla EU:n tutkijalautakunta kuvaa Unkarin tilannetta. ”Eräs mielenosoittajaryhmä haluaisi Viktorin vaikutuksen lakkaavan. Mitkä yhteydet katkaisemalla se onnistuisi helpoimmin?” (Tämä tehtävä saattaa olla väärennös, siis sitä ei välttämättä ole oikeasti käytetty tentissä, mutta aitoa teekkarihuumoria se silti on.)

Tämä tehtävä taas sijoittuu ”Piresiaan”.

eu-pirezia

Piresian yliopistoissa on alkanut olla aivan liikaa ajankohtaisia tapahtumia käsitteleviä tenttikysymyksiä. Siksi ongelmaa käsittelemään perustettiin valtiollinen elin. Tämän elimen kunkin jäsenen tehtävänä on joka viikko tarkistaa kulloisissakin tenttikysymyksissä esiintyvät poliittiset teemat. Koska tehtävien hyväksyminen on suoritettava päivämäärällä ja leimalla varustetulla paperilla – muutenhan se olisi pelkkä paperilappu, suullisessa muodossa taas sitä vääristeltäisiin, ja vieraskielisiä tehtäviä varten tarvittaisiin tulkki – kukin lautakunnan jäsen saa tarkastaa vain yhden tentin. Tiedämme, että lautakunnan jäseniä on kappaletta, tenttikysymyksiä m

Ja nyt Budapestin teekkarien kuuluisat tenttikysymykset ovat taas ajan hermolla. Tällaista kerrottiin eilen kysytyn. Tehtävän päähenkilö on Órarugógerincű Felpattanó (‘Vieteriselkärankainen Pomppija’), nykyajan keski-ikäisten lapsuusmuistoista eli 1980-luvun taitteen surrealistisesta satuanimaatiosarjasta Pom-Pom meséi tuttu hahmo. Tämän näköinen, ehkäpä tuo oranssi väri (Fidesz-puolueen tunnusväri) myös merkitsee jotakin. Ja tehtävässä esiintyvä ”helikopteri” (samoin kuin siihen liittyvä julkisen omaisuuden kohteleminen) on viime aikoina ollut kaikkien huulilla.

orarugogerinco-felpattano

Ja itse tehtävä siis meni näin:

mutyipuszta

Tilanne on kriittinen: Absurdistanin pääkaupunkia Kähmintälää uhkaa happoasyöksevien näätien hyökkäys. Oikeanpuoleisessa kuviossa näkyy pääkaupungin kartta, kunkin kadun vieressä oleva luku kuvaa reitin pituutta. Vaaraa torjumassa – kuten aina – on nytkin päivystävä supersankari Vieteriselkärankainen Pomppija. Mestarillisen suunnitelman toteuttamisen ohella (tarkoitus on neutraloida tunkeilijat ruiskuttamalla helikopterista lipeää) hän tässä kriisitilanteessakin pyrkii ennen kaikkea varjelemaan julkista omaisuutta. Siksi hän, sen lisäksi että ruiskuttaa jokaisen kadun kauttaaltaan ja palaa sitten vapaasti valitsemaansa lähtöpaikkaan, haluaisi samalla minimoida lentämänsä matkan. Autetaan Vieteriselkärankaista valitsemaan lentoreitti!

 

Joo. Teekkarihuumoria, heh heh. Mutta miettikääpäs, voitaisiinko meillä olla kohta Aalto-yliopistossa vääntämässä opiskelijoille tehtäviä, joissa vaikkapa opetusministeri Grahn-Laasosta autettaisiin valitsemaan leikkausten kohteeksi joutuvia kouluja tai liikenneministeri Berneriä etsimään tehokkainta reittiä pitkin lakkautettuja rautatielinjoja? Ja jos tällaisia tehtäviä olisi (tiedä vaikka onkin), kuuluisiko ministeriöstä ärjähdys ja kirjoittaisiko lehdistö?


Koiran kuvia

Touko 3, 2016

Synkkien poliittisten pohdintojen vastapainoksi tänään pikainen postaus, jossa muutamia hauskoja kuvia.

Uutisvirtaani tupsahti tänään peräkkäin kaksi kuvaa unkarilaisesta puli-koirasta. Unkarissahan siis nämä moppiturkkiset koirat hallitaan: iso laumanvartijakoira komondor on jo ollut esillä tässäkin blogissa, paimen- ja seurakoiranakin toimiva puli on kooltaan pienempi mutta turkiltaan yhtä hauska. Ensimmäinen seinälleni ilmestyneistä kuvista oli Unkarissa nostattanut vähän samantapaista liikuttavaa ”hei tämä on meiltä” -innostusta kuin meillä Timothy Kopran avaruudesta twiittaama Suomi-kuva. Mark Zuckerberg, Facebookin herra, nimittäin omistaa Beast-nimisen pulin, joka somehitiksi nousseissa kuvissa sulautuu karvamattoon ja naamioituu lattiamopiksi. Ja Unkarin mediat kirjoittavat tästä innoissaan, vaikka kyseinen koirayksilö itse asiassa onkin syntyperäinen amerikkalainen.

puli.jpg

Heti tämän uutisen perään kerrottiin, että surullisen Bol-dog-koiran tarina saa jatkoa. Tämä puli-koira puolestaan on fiktiivinen hahmo, jonka joku ilmeisesti oikeanlaisia suhteita omaava neropatti oli viime kesänä saanut suunnitella Budapestin vuoden 2017 uinnin maailmanmestaruuskisojen maskotiksi. Minusta suoraan sanoen nuo kisamaskottieläimet ovat useimmiten paitsi mauttomia myös suorastaan makaaberin pelottavia, en ikinä ole ymmärtänyt, mikä niiden idea on. Mutta Bol-dog (boldog tarkoittaa ‘onnellinen, autuas’, ja sitten siinä on tuo dog, heh heh, osataan enkkua!) oli vieläpä kisamaskotiksikin harvinaisen kammottava, niin että sitä kommentoitiin ulkomailla asti (tästä uutisoi 444.hu-sivusto):

kutyaszörny-kabala.jpg

Kun oikein ulkomaalaisetkin alkoivat ilkeillä, Unkarin uintiliitto perääntyi nopeasti ja poisti Bol-dog-raukan päiviltä. Jäähyväisviestissä seliteltiin, että koirahahmo ei oikeasti olisi näin kammottava, mutta vapaaehtoisen avustajan harrastuspohjalta laatiman naamarin silmäaukot nyt olivat vahingossa tulleet liian suuret. Joka tapauksessa Bol-dog on nyt kuopattu, ja melkein vuoden asiaa mietittyään kisojen järjestelykomitea ilmoitti nyt julistavansa uuden maskottikilpailun, jälleen kutsupohjalta, eli joukolta tunnettuja luovan alan edustajia tilataan luonnokset ”nuorekkaaseen, sympaattiseen, urheilulliseen ja myyvään” maskottihahmoon. Toistaiseksi tosin kisojen kotisivulla tällä hetkellä vielä avautumatonta fanituotekauppaa mainostaa yhä keltaiseen kisalogopaitaan puettu puli:

webshoppuli.png

Ilkeät oppositioviestimet ovat tietenkin alkaneet arvella, johtaako uuden maskotin suunnittelukilpailu samanlaiseen tulokseen kuin kisojen graafisen yleisilmeen kanssa nähtiin. Näitä julisteita irvailtiin samoin ympäri Unkarin viestimiä ja sosiaalista mediaa, kun ne vähän toista kuukautta sitten ilmestyivät julkisuuteen. Miksi esimerkiksi Tonavaan hyppivien tai siinä uivien ihmishahmojen mittasuhteet ovat niin älyttömät?  (Miten käy tämän jättiläisuimarin, kun hän läiskähtää sillalta veteen?) Miksi tekstien ja kuvien käsittelyssä on alkeellisia ”my first Photoshop” -kömmähdyksiä (tässä esimerkiksi osa Budan linnaa on unohdettu värifiltteröimättä)? Ja tuo swimphony-sanaleikki, yhtä heh-heh-vaivaannuttavan väkinäinen kuin maskotinnimi Bol-dog. (Ball-dog? Swim-phony?)

swimphony.jpg

No jaa. Taidamme taas olla perusongelman äärellä. Niin kuin tässäkin blogissa on monesti pohdittu: kömpelöt tekstit, typerät kuvat, esteettiset ja kielelliset kömmähdykset osoittavat, että asiantuntemuksella ja ammattitaidolla on ollut vähemmän väliä kuin sillä, että päättävien tahojen kavereille tai suojateille saadaan järjestetyksi työtä ja tilaisuuksia. Mitä tyhmempi ja korruptoituneempi järjestelmä, sen varmemmin se itse ja vieläpä ylpeästi paljastaa itsensä siinä julkisivussa, jota itselleen rakentaa.