Toivoa ja epätoivoa vaalien alla

maaliskuu 28, 2018

Tiistaiaamuna oli taas YLEnkin uutisissa asiaa Unkarista. Aiheena oli hallituksen kampanja ”Soros-verkoston” kansalaisjärjestöjä vastaan ja ennen kaikkea se, että tässä jo vuosikausia jatkuneessa kampanjassa oli esiin noussut mahdollinen Suomi-kytkös. Pakolaisia auttava Migration Aid oli saanut oudon yhteydenoton hämärältä järjestöltä, jonka edustaja esittäytyi suomalaiseksi. Vaikuttaa siltä, että nämä yhteydenotot ovat jonkinlainen ansa, jolla kansalaisjärjestöt yritetään saada kompromettoimaan itsensä. Tämä ansaoperaatio saattaa puolestaan liittyä siihen, että parlamenttivaalit ovat jo aivan ovella ja peli kovenee koko ajan. Molemmin puolin keskitytään yhä tiukemmin yhteen ydinargumenttiin: hallitus pelottelee maahanmuuton vaaroilla ja lietsoo muukalaispelkoa, oppositio yrittää iskeä kiinni vallanpitäjien röyhkeään korruptioon. Uskokaa jo, ne varastavat meiltä kaikilta!

stop.jpg

Uusimmat ”Hallituksen informaatiota” -julisteet, jotka Meanwhile in Budapest -Facebook-sivun mukaan ovat jo ilmestyneet Budapestin kaduille, keskittyvät olennaiseen.

(Ja samaan aikaan, kun hallitus julistaa, että suurin vaara on maahanmuutto eikä Unkariin päästetä ainuttakaan maahanmuuttajaa, käy ilmi, että hallituksen lähipiirien pyörittämässä korruptionkäryisessä maahanmuutto-obligaatio-ohjelmassa on Unkariin päästetty isolla rahalla sekä kansainvälisen ase-, huume- ja ihmiskaupparahoja pesevän rikollisjärjestön jäsen että mies, joka ilmeisesti töikseen toimittaa Syyrian diktaattorille varoja Venäjältä ja Libanonista. 444.hu-sivuston juttu on nyt tarjolla myös englanniksi.)

Oppositiomedia raportoi innoissaan yhä uusista korruptioskandaaleista. Ei vain varapääministeri Zsolt Semjén maksata merkillisten Ruotsin-metsästysmatkojensa kuluja lahjonnasta epäillyllä liikemiehellä, eikä vain ministeri Lajos Kósa kompastele kummallisesta korruption- tai rahanpesunhajuisesta lööppijutusta toiseen.

nemstroman.jpg

Kósan tuoreimmasta sekoilusta salaperäisen miljoonaperinnön hallinnoijana oli jo puhetta, tämä ”Flash&bones”-kuvablogistin piirtämä perinteinen mietelause-seinävaate viittaa tammikuiseen kohuun. Ministeri Kósan 82-vuotias äiti, eläkkeellä oleva lastentarhanopettaja, oli juuri sopivaan aikaan hankkinut omistukseensa puolet suursikalasta ja saanut sen kehittämiseen 123 miljoonan forintin (melkein 400 000 euroa) tukiaiset. Tästä seuranneisiin ilkeisiin kysymyksiin ministeri vastasi lausahduksella, joka rytmiltään ja muotoilultaan oli kuin unkarilaisen kansanlaulun säe (myös asianmukaisia kansanlaulusovitelmia alkoi oitis levitä netissä): Édesanyám nem strómanja senkinek se, eli ’ei mun armas äitini / ole kenkään bulvaani!’.

Pääministerin vävystä ja tämän entisen valaistusfirman korruptioepäilyistä puhumattakaan, joihin nimenomaisesti jo puuttui Euroopan petoksentorjuntavirasto OLAF. Maanantaina taas Magyar Nemzet –lehti kertoi unkarilaisesta miehestä, joka asuu Amerikassa FBI:n suojelemana todistajana; miehen epäillään toimineen kuriirina ketjussa, joka kuljetti EU:n myöntämiä varoja Unkarista ”pestäväksi” arabimaihin tai Aasiaan. (FBI on tästä ketjusta kiinnostunut, koska samojen arabi- tai aasialaisten tahojen epäillään olevan mukana myös terrorismin rahoituksessa.) Kyseinen Magyar Nemzet kuuluu Orbánin entisen luotto-oligarkin ja nykyisen verivihollisen Lajos Simicskan mediaimperiumiin, ja samainen lehti on jo kunnostautunut julkaisemalla paljastuksia sekä varapääministeri Semjénin metsästysmatkoista että valtiosihteeri Zsolt Szabón belizeläiseen pankkiin tallettamista neljästä miljoonasta dollarista, joiden alkuperää voi vain arvailla. Jotkut arvelevatkin jo, että Simicska, joka sattuneesta syystä tiennee Orbánista ja Fidesz-puolueesta kaikenlaista ikävää, on sopivasti vaalien alla käynnistänyt paljastushyökkäyksen Orbánin kaatamiseksi. Lisää meheviä uutisia odotellaan vesi kielellä.

Taas kerran raportoidaan myös Brysselistä, että EU:n kärsivällisyys Unkarin suhteen olisi katkeamassa. Talousarvion valvontakomission viime kokoukseen oli EPP:n – siis europuolueen, johon myös valtapuolue Fidesz kuuluu – edustaja Ingeborg Gräßle valmistellut lausunnon, jossa todetaan korruption Unkarissa jo vaikuttavan olennaisesti EU-varojen käyttöön, niin että EU:n artikla 7:n soveltamiseen (jota mepit vaativat jo viime vuonna) on taas lisää aihetta. Ihanko tosissaan EU vihdoinkin pystyisi vääntämään rahahanat Unkarilta kiinni?

Mutta vaikuttaako tämä kaikki todella lähestyviin vaaleihin, vai onko Orbánin Fidesz-puolueen kolmas peräkkäinen jytkyvoitto jo varmistettu? Tähänastiset vaalivoitot kahden kolmasosan parlamenttienemmistöineen on saavutettu paitsi vaalimatematiikan ja sopivasti rajattujen vaalipiirien avulla myös ennen kaikkea siksi, että oppositio on pirstaleina eikä löydä kokoavaa voimaa. Siispä lukuisat politiikkaan turhautuneet ovat jättäneet äänestämättä, jolloin Fideszille on parlamenttienemmistön saamiseen riittänyt aktiivinen ja kurinalainen vähemmistö äänestäjistä. Äskettäiset Hódmezővásárhelyn pormestarinvaalit kuitenkin osoittivat, että yhteistyöllä ja aktiivisuudella Fidesz on voitettavissa. Periaatteessa.

Niinpä oppositiopuolueiden kesken on alkanut kiivas viime hetken kuhina. Uutisvirtani on viime päivät ollut täynnä selostuksia siitä, missä vaalipiireissä oppositiopuolueiden ehdokkaat ovat päässeet sopuun äänten keskittämisestä ja missä eivät, kuka on vetäytynyt kenenkin hyväksi ja kuka ei suostu vetäytymään. Verkkoon ja julkisuuteen on ilmestynyt myös useita tahoja, jotka neuvovat ”äänestämään taktisesti”. Tässä ”Tähtien sodan” inspiroimassa animaatiossa selitetään, mistä on kysymys. (Asetuksista löytyy myös englanninkielinen tekstitys.)

Vaaleissa kukin kansalainen antaa kaksi ääntä, valtakunnallisen listan mukaan puolueelle sekä vaalipiirin omalle ehdokkaalle. Parlamentin 199 edustajanpaikasta 93 jaetaan listaäänten perusteella, loput 106 tulevat vaalipiireistä, missä voittaja vie kaiken – ja viime vaaleissa Fidesz vei näistä 106 vaalipiiristä 96, koska opposition äänet jakautuivat liian monelle puolueelle. Animaation tekijät – taustalla on ilmeisesti Közös Ország Mozgalom‘Yhteinen Maa -liike’ – neuvovat antamaan listaäänen sydämellä, oman vakaumuksen mukaan, mutta vaalipiiriäänen järjellä, toisin sanoen sille oppositioehdokkaalle, jolla on suurimmat mahdollisuudet päästä läpi.

Kuulostaa kivalta, mutta myös oppositioviestimissä kuuluu vahvoja epäuskon ääniä. Hvg.hu-sivustolla Zoltán Czeglédi ilmaisee lievästi sanoen voimakkaat epäilyksensä tätä ”taktista äänestystä” kohtaan, etenkin niitä arvioita kohtaan, joita useammilla eri verkkosivustoilla tarjotaan eri oppositioehdokkaiden mahdollisuuksista. Ilmeisesti avainongelma on äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbik, jonka ehdokas monissa vaalipiireissä vaikuttaisi olevan oppositiopuolueista vahvin. Voiko homma tosiaankin toimia niin, että demokratia pelastetaan äänestämällä natsia?

Kuviota sekoittavat lisäksi vaalilistoille ilmestyneet pienpuolueet, joista monet ovat poliittisessa elämässä täysin tuntemattomia – vahvasti epäillään, että nämä hämäyspuolueet ovat hallituksen myyräntyötä opposition hajottamiseksi entisestään. Hajdúszoboszlón vaalipiirissä paikallisia ehdokkaita on tarjolla 53 (!) eri puolueesta, joten vaalilipusta uhkaa tulla lakanan kokoinen. Csongrádin läänin 4. vaalipiirissä kahden oudon pikkupuolueen keskenään kilpailevina ehdokkaina on aviopari (ja kolmannen outopuolueen ehdokkaana ilmeisesti näiden sukulainen). Budapestin Csepelin kaupunginosassa puolestaan kävi ilmi, että 23 pikkupuoluetta oli käyttänyt ”kuolleita sieluja” ehdokkaan asettamisen vaatiman kannattajalistan kokoamiseen: kannattajakorteissa oli edesmenneiden ihmisten nimiä. Paikallinen sosialistiehdokas huomautti myös, että outopuolueiden kannattajalistoissa oli huomattavia yhtenevyyksiä paikallisen Fidesz-ehdokkaan ja puolueen varapuheenjohtajan Szilárd Némethin kannattajien kanssa.

Ja vielä yksi lisäkuvio: ulkounkarilaiset äänestäjät. Orbánin hallintohan on innokkaasti jaellut Unkarin passeja naapurimaiden unkarilaisvähemmistöjen edustajille, ja nämä saavat myös äänestää kirjeitse Unkarin vaaleissa – toisin kuin Unkarista viime vuosina muuttaneet ulkounkarilaiset, joiden on matkattava äänestämään lähimpään Unkarin edustustoon, vaikkapa Manchesterista Lontooseen, Oulusta Helsinkiin tai Vancouverista Torontoon. (Samaan aikaan Manchesterissa, Oulussa tai Vancouverissa asuva Transilvanian, Serbian tai Slovakian unkarilainen voi äänestää kirjeitse!)

Ilmeisesti näiden ulkomaille työn perässä muuttaneiden emämaan unkarilaisten äänestysinto on noussut: Index-portaalin mukaan heitä on nyt rekisteröitynyt äänestämään näissä vaaleissa kaksi kertaa niin paljon kuin viime kerralla. Monet heistä saattavat myös suhtautua varsin kriittisesti Unkarin nykyiseen meininkiin. Sitä vastoin rajantakaisten vähemmistöunkarilaisten arvellaan yleisesti olevan vastaanottavaisempia Orbánin hallituksen nationalistisia perusarvoja painottavalle politiikalle, ja jotkut oppositiotahot maalailevatkin naapurimaiden vähemmistöistä jonkinlaista kauhukuvaa: nämä onnettomat äänestävät Orbánin valtaan, vaikka eivät asu Unkarissa, eivät maksa tänne veroja eivätkä joudu itse kokemaan Orbánin politiikan seurauksia. Tässä oppositiopuolue DK:n ja entisen pääministerin Ferenc Gyurcsányn levittämässä videossa Transilvanian Kolozsvárin (Cluj) kaduilta tavoitetut paikalliset unkarilaiset vakuuttavat, että tottakai kaikki äänestävät, ja kaikki äänestävät Fidesztä. Kasvot on sumennettu ja äänet vääristetty, joten haastatelluista on tullut pelottavan oloisia aavehahmoja. 444.hu-sivusto puolestaan paheksuu syvästi tällaista ulkounkarilaisvihalla ja ennakkoluuloilla kampanjointia. Väärin sammutettu!

Tämä ehkä koko vaalikamppailussa tuntuu puusta katsoen kaikkein traagisimmalta: hallituksen vastustajat ovat yhtä mieltä vain siitä, että hallitus pitäisi saada nurin, mutta siitä, millä keinoin tämä on tehtävä ja onko tämä edes mahdollista, ei saada minkäänlaista yksimielisyyttä aikaan. Etenkin negatiiviset kampanjat saavat negatiivista vastakaikua: mitä tämmöinen vihan ja ennakkoluulojen nostattaminen oikein on olevinaan? Gyurcsányn pelottavien kolozsvárilaiszombien ohella tämmöisiä takapotkuja on omassa mediakuplassani kokenut myös koomikko Tibor Bödőcs, joka videossaan esittelee täti-ihmisen nimeltä Emőke.

Emőke uskoo, että maa on litteä ja että rokotukset aiheuttavat tauteja. Emőke uskoo, että Australiaa ei ole olemassa ja että hänen siskonpoikansa Gabi muuttui homoksi, koska Újpestin juomaveteen on pantu jotain ainetta. Emőkellä on myös äänioikeus, kuten sinullakin, ja Emőke on ilman muuta menossa äänestämään, päättämään sinunkin tulevaisuudestasi…

Niinpä. Unkarin nykyiseen hallitukseen kielteisesti suhtautuvat ovat jakautuneet tällä hetkellä vähintäänkin kolmia. Niihin, jotka optimistisesti uskovat, että hallituksen viimeaikaiset kompastelut ja yhä tökerömmäksi muuttuva vaalipropaganda kertovat koneen jo alkaneen yskiä, ja väittävät tämän enteilevän lopullista romahdusta. Niihin, jotka eivät usko Fidesz-puolueen enemmistön ja Orbánin vallan kaatuvan näissä vaaleissa mutta silti vakuuttavat, että kannattaa äänestää, jotta saataisiin kuitenkin mahdollisimman monta opposition edustajaa parlamenttiin olemaan piikkinä hallituksen lihassa. Ja niihin, joiden mielestä tätä hallitusta on mahdotonta tämän järjestelmän puitteissa äänestää nurin ja jokainen, joka ylipäätään vaivautuu uurnille, vain omalta osaltaan pönkittää Orbánin valtaa ja sen ”demokraattisia” kulisseja.

aprilis8

Mainokset

Yskiikö kone?

maaliskuu 14, 2018

Unkarissa valmistaudutaan parhaillaan huomisen kansallisen juhlapäivän viettoon: 15. maaliskuuta on vuonna 1848 Habsburgien valtaa vastaan syttyneen kansannousun muistopäivä. Tänä vuonna vuosilukua on nähty julisteissa myös päivämääräksi jaettuna: 18.4.8. Huhtikuun kahdeksantena on parlamenttivaalit, ja vaalitaistelu kuumenee koko ajan.

Hallituskoalition vaalikampanjointi tuntuu entistä tiiviimmin keskittyvän yhteen ainoaan teemaan, maahanmuutolla pelotteluun. Jopa roistomaisen György Sorosin haukkuminen tuntuu jääneen hieman taka-alalle: vaikuttaa siltä, että nyt ei enää niinkään päivitellä sitä, miten häijy Soros ja hänen kätyrinsä (siis oppositiopuolueet ja kansalaisjärjestöt) haluavat tuhota Unkarin ja Euroopan, vaan keskitytään suoraan asian ytimeen. Jos Fidesz-KDNP-koalitio ei uusi vaalivoittoaan, ”migrantit” tulevat, ja silloin koko Unkari lakkaa olemasta (näin lausui parlamentin puhemies László Kövér) eikä enää tule edes joulua (näin puolestaan lausui surullisenkuuluisasta sikakuvasta tunnetuksi tullut kansanedustaja János Pócs). Valtion ”kuninkaallisen” ykköskanavan uutislähetyksistä vähintään noin puolet tuntuu nykyään koostuvan ”migranttien” Länsi-Euroopan kaupungeissa tekemistä murhista, ryöstöistä ja raiskauksista. Ja tältä näytti tiistaina Origo-uutissivuston etusivu (kuvakaappaus 444.hu-sivustolta):

origo.png

”Paine ei hellitä. Yhä enemmän laittomia migrantteja Saksassa.”
”Pöyristyttävää. Uusi migranttihyökkäys Wienissä.”
”Migrantti puukotti 16-vuotiasta tyttöä ilman mitään syytä.”
”Neljä migranttia hakkasi hengiltä liikuntavammaisen.”
”Tuntemattomat migrantit täyttivät yhden Brysselin puistoista.”
”Neljä migranttia katkaisi ruotsalaisnaisen kurkun ja melkein irrotti koko pään.”
”Migranttijengien sota riehuu Ruotsissa.”
”Pakistanilaiset migrantit terrorisoivat turisteja Ateenassa.”
”Migrantteja halutaan sijoittaa eläkeläisten asuintaloon.”
”Leikkaan kurkkusi – näyttää migranttilapsi videolla.”
”On sanottava, että migraatio on paha juttu.”
”Viktor Orbán: On kaksi vaaraa, migraatio ja saavutustemme menettäminen.”
Punaisella kehystettyjen migranttiuutisten lisäksi sinisellä merkityssä uutisessa kristitty syyrialainen kertoo palanneensa kotimaahansa, koska Syyriassa on turvallisempaa kuin Euroopassa. Ja tämän migranttivyörytyksen sekaan on mahtunut vain kaksi muuta uutista, jotka nekin liittyvät asiaan: kansaa (tai siis kaikkia, joille ”lasten ja äitien turvallisuus” on tärkeä) kutsutaan ”rauhanmarssille” eli hallitusta tukevaan mielenosoitukseen, ja Lajos Kósa parka puolestaan on joutunut Jobbikin propagandahyökkäyksen uhriksi (tästä hieman lisää tuonnempana).

Jotkut jo kyselevät, voiko tämä sataprosenttinen muukalaispelkoon panostaminen jossain vaiheessa kääntyä itseään vastaan. Eikö suuri osa kansaa lopulta kyllästy siihen, että uutiset ovat maailman ja kotimaan merkittävien tapahtumien sijaan täynnä juttuja pelottavista ”migranteista”? Vai pyritäänkö tässä vain varmistamaan uskollisimman kannattajakunnan kannatus, muista viis?

Tämän kaiken keskittymisen ja panostuksen ohessa onkin hieman kummallista, että hallituskoalitiolle ja sen hallitsemalle medialle on viime päivinä sattunut useita kommunikaatiokommelluksia. Ensin János Lázárin pelotteluvideo tavalliselta wieniläiseltä kävelykadulta herätti kansainvälistä hilpeyttä. Sitten ykköskanavan uutislähetysten haastattelema, maahanmuuttajien terrorisoimasta Ruotsista turvalliseen Unkariin paennut ruotsalais-unkarilainen nainen paljastui juuri sellaiseksi kuin edellisessä postauksessani jo ounastelin, eli vähän, tuota, tuulellakäyväksi tapaukseksi. Index-uutissivusto sai selville, että Natalie Contessa af Sandebergillä on Ruotsissa rekisterissään useita sakkotuomioita merkillisistä huijauksista (mm. psykologina esiintyminen), kissatappeluista (naapurin eukon haukkuminen huoraksi ja psykopaatiksi) ja solvauksista. 24.hu puolestaan raportoi, että Natalie oli kesällä 2016 vuokrannut Budan linna-alueelta kalliin luksusasunnon mutta nopeasti riitaantunut vuokraisännän kanssa (mm. äidin ja koiran majoittamisesta asuntoon, mikä alun perin ei kuulunut sopimukseen) ja lopulta poistunut – uhkaillen läheisellä ystävällään Viktor Orbánilla ja jättäen osan vuokrista maksamatta.

Aivan putkeen ei mennyt myöskään viime blogahdukseni sankarilla, suurella poronmetsästäjällä, varapääministeri Zsolt Semjénillä. Magyar Nemzet -lehti paljasti juttusarjassaan, että Semjénin Ruotsin-retket hotelliasumisineen ja helikopterilentoineen oli kustantanut muuan József Farkas, liikemies, joka vuoden 2010 jälkeen on saanut huomattavan runsaasti valtion EU-rahoitteisia toimeksiantoja. (Samainen Farkas kunnostautui pari vuotta sitten kustantajana: hänen kustantamonsa EU:n tuella julkaisema, nimiölehden mukaan unkarilaisten asiantuntijoiden kirjoittama kaniininkasvatuksen oppikirja nuorisolle osoittautui suoraksi käännökseksi Amerikassa ilmestyneistä oppimateriaaleista.) Vero- ja tullihallitus NAV on nyt saanut virallisen kantelun Semjénin puuhista, mutta Semjén itse tuntuu ottavan asian rennosti. HírTV:n kameran edessä hän selitti lupsakkana yleisötilaisuuden kuulijoille, että ”metsästäjän etiikan perusteisiin kuuluu se, että ei kerrota, kenen kanssa ja missä on käynyt metsällä.” Hän ei myöskään koskaan kehuskele saaliillaan (?), mutta nyt poikkeuksellisesti, kun kerran kysyttiin, onko hän koskaan ampunut jääkarhua, täytyy näin pilke silmäkulmassa tunnustaa, että siihen ei valitettavasti ole vielä koskaan tullut tilaisuutta. Mutta jos kuka hyvänsä, kuka hyvänsä, kutsuisi hänet jääkarhujahtiin, se ”inspiroisi” häntä kovasti. Heh heh heh.

Entäpä sitten tuo ylempänä jo ohimennen mainittu Lajos Kósa, entinen Debrecenin pormestari ja nykyään salkuton ministeri vastuualueenaan maaseutukaupunkien kehittäminen? Kósa ei myöskään ole penaalin terävimmän kynän maineessa: 444.hu-sivusto julkaisi tänään itkunaurua nostattavan valikoiman legendaarisimpia Kósa-videopätkiä, joissa miehemme kameroiden ja mikrofonien edessä logiikkaprosessorin ylikuumetessa jäätyy täysin sanattomaksi, sekoaa sanoissaan tai tuottaa suorastaan taiteellisiin mittoihin yltävää dadaa esimerkiksi ”metallikorkeista” (jotenkin ne liittyvät verouudistuksiin ja niiden seuraamuksiin tavallisen kuluttajan kannalta, mutta miten, se ei ainakaan parilla-kolmella kuuntelulla selviä). Mukana myös tässäkin blogissa aiemmin esiintynyt klassikko ”säätiöön sijoitetut julkiset varat menettävät julkisten varojen luonteensa”.

Tuoreimmat Kósa-uutiset liittyvät perin merkilliseen juttuun. Magyar Nemzet -lehti sai käsiinsä julkisen notaarin vahvistaman dokumentin, jonka mukaan muuan naishenkilö pienestä Csengerin kaupungista läheltä Romanian rajaa olisi uskonut Kósan hoitoon, siis sijoitettavaksi, yli neljä miljardia (!) euroa. Seurasi sarja sekavia ja vaihtelevia selityksiä – ”tämä nainen otti yhteyttä minuun, koska ei luottanut pankkeihin eikä lakimiehiin”, ”kehotin häntä sijoittamaan rahat valtion obligaatioihin, koska siitä olisi valtiolle hyötyä”, ”rahat olivat perintö Saksassa kuolleelta sukulaiselta” – ja nyttemmin Kósa väittää itse joutuneensa huijauksen uhriksi. Väkisinkin tässä herää epäilys, että kyseessä voisi olla jonkinlainen rahanpesuyritys, jonka julkisivuksi on ostettu joku syyntakeeton onneton. Éva S. Balogh, joka englanninkielisessä blogissaan selostaa juttua yksityiskohtaisemmin, muistuttaa mieliin Fidesz-puolueen aikaisempia operaatioita, jotka junaili Viktor Orbánin vanha ystävä ja sittemmin luotto-oligarkki, nykyisin verivihollinen Lajos Simicska (joka, kuinka ollakaan, myös omistaa Magyar Nemzetin). 1990-luvulla puolue hankkiutui eroon epäonnistuneista bisneksistään myymällä yrityksiä köyhille reppanoille, joilta saatavia ei koskaan saatu velottua takaisin. Mieleen muistuu myös kolmen vuoden takaa Béla Orgován, työtön ex-linnankundi, joka tempaistiin jostakin Quaestor-sijoitusyhtiön johtoon juuri ennen kuin se kaatui vieden mukanaan lukuisien unkarilaisten säästöt.

Toisin sanoen: hallituskoalition eturivissä seisovat tyypit ovat viime aikoina onnistuneet sekä hankkimaan negatiivista julkisuutta että sekoilemalla ja ristiin puhumalla myös varmistamaan, että tämä negatiivinen julkisuus ei heti katkea. Samaan aikaan myös omissa propagandakampanjoissa on tullut näyttäviä kömmähdyksiä. Hvg.hu-sivusto toteaa, että hallituksen kommunikaatio on muuttunut huitomiseksi ja oman kuopan kaivamiseksi. Ja kun vaalikampanja keskittyy yhteen ainoaan asiaan eli pahoilla migranteilla pelottelemiseen, muille puolueille jää tilaa puhua asioista, jotka oikeasti koskettavat kaikkia unkarilaisia. Ei vain julkisten varojen valumisesta korruptioon ja vallanpitäjien luksuselämään. Vaan myös esimerkiksi sairaaloiden ja koulujen tilanteesta; tuoreen tutkimuksen mukaan 72% unkarilaisista on huolissaan terveydenhuollon tilasta, yli viidesosaa (21%) huolettaa koululaitoksen tilanne, kun taas terrorismin mainitsi ensisijaisten huolenaiheiden joukossa vain 3% unkarilaisista.

Tältä kannalta todella mielenkiintoista olikin lukea hvg.hu-sivuston kolumnistin Árpád W. Tótan kommentti ”Riippumattoman opiskelijaparlamentin” järjestämästä keskustelutilaisuudesta, jossa oppositiopuolueiden pääministeriehdokkaat – tai siis kolme heistä, sosialistien (MSZP) ja ”Vuoropuhelun” (Párbeszéd Magyarországért) yhteinen ehdokas Gergely Karácsony, LMP:n Bernadett Szél ja Jobbikin Gábor Vona – väittelivät koulujärjestelmän tulevaisuudesta. Viktor Orbán ei ollut paikalla, hänhän ei ikiaikoihin ole suostunut julkisiin väittelyihin poliittisten vastustajien kanssa vaan esiintyy vain omilleen ja omilla ehdoillaan. Eikä häntä ja hänen ”työperustaista yhteiskuntaansa” tähän kaivattukaan, väittää Tóta:

Viktor Orbán ei ollut paikalla, eikä häntä suoraan sanoen kukaan kaivannutkaan.

Täällä vakavat ihmiset keskustelivat vakavista asioista. Kahden minuutin blokkeihin ei tietenkään paljoa mahdu, korkeintaan ehtii nimeämään ongelmat ja väläyttelemään ratkaisuja tai keskustelemaan yleisistä suunnista. Mutta näinkin tämä oli riittävän syvää ja mutkikasta. Arvotonta olisi ollut, jos näyttämöllä olisi röhkinyt Orbán, jankannut Sorosin nimeä vastaukseksi jokaiseen kysymykseen ja lopuksi julistanut paikalle kokoontuneille opiskelijoille, että menkääpäs nyt siitä hitsaamaan ja hevosia kengittämään.

Miljardin (nykyinen kurssi huomioon ottaen) forintin kysymys onkin, miten oppositiopuolueet tätä saamaansa tilaa käyttävät ja onnistuvatko ne saamaan aikaan minkäänlaista hedelmällistä yhteistyötä. Ennen kaikkea: mitä tekee perusteellisen imagouudistuksen kokenut, maltilliseksi ja salonkikelpoiseksi kansanpuolueeksi muuntautunut Jobbik? Mutta tästä ehkä tuonnempana lisää.


Perheasioita ja kansallisia bisneksiä

helmikuu 16, 2018

Tämä kuva on viime aikoina jatkuvasti tupsahdellut uutisvirtaani. Se on jo useamman vuoden takainen, mutta ilmeisesti paras ja kuvaavin otos, jota kriittiset unkarilaiset viestimet käyttävät, kun haluavat kirjoittaa pääministeri Orbánin suhteista hänen vävynsä István Tiborczin liiketoimiin. Tiborcz on Orbánin ”omilla jaloillaan seisovan” esikoistyttären Ráhelin aviomies.

orbantiborcz3-e1518450440382.jpg

Ilmeisesti rentoa vapaapäivää viettävät Tiborcz ja Orbán nauttivat kameran edessä perinteistä pálinka-viinaa, jonka veroton kotipoltto-oikeus (vuosina 2010–2015, kunnes homma törmäsi EU:n pykäliin) oli Orbánin hallituksen keskeisiä prestiisiprojekteja.

István Tiborczin yhteydessä puolestaan on viime viikkoina uutisissa nähty kirjainyhdistelmä OLAF, Euroopan petostentorjuntaviraston nimilyhenne. OLAF nimittäin pyysi äskettäin Unkarin syyttäjäviranomaisia käymään käsiksi epäselvyyksiin, joita ilmeni EU-varoilla toteutettujen katuvalaistusprojektien yhteydessä. Tiborczin vuoteen 2015 saakka omistama Elios-yhtiö voitti tarjouskilpailuja ympäri Unkaria ilmeisesti siten, että tarjoukset alun alkaen räätälöitiin sille sopiviksi. Elioksen työnjäljessä oli kaiken lisäksi ollut toivomisen varaa, esimerkiksi Zalaegerszegin kaupungissa Elioksen toimittamat katulamput eivät valaisseet kunnolla ja ne oli myöhemmin vaihdettava. OLAF ehdotti Euroopan komissiolle, että valaistusprojektiin myönnetty 40 miljoonan euron tuki vaadittaisiin Unkarilta (siis Unkarin veronmaksajilta…) takaisin.

Tiborcz irrottautui Elios-yhtiöstä vuonna 2015 ja on sen jälkeen omistautunut kiinteistöprojekteille. Hänen kiinteistöyhtiönsä omistuksessa on mm. komeita kivitaloja Budapestin ydinkeskustassa sekä Budapestin lähistöllä Turassa sijaitseva kertaustyylinen satulinna, jonka aateloitu upporikas juutalainen liikemies, paroni Zsigmond Schossberger vuonna 1883 rakennutti pikku metsästysmajakseen. (Kuvia mm. täällä.) Turan linna, joka sosialismin aikana toimi mm. kouluna ja pääsi pahasti rapistumaan, on nyt remontissa, ja ilkeimmät huhut arvelevat siitä rakennettavan uutta vaatimatonta perheasuntoa omilla jaloillaan seisovalle perheelle. Virallisesti linnan omistuksesta tai tulevasta käytöstä ei liene tietoa. Tarina on samantapainen kuin sen Hódmezővásárhelyn lähistöllä sijaitsevan metsästyslinnan, jonka ministeri János Lázárin asianajaja äskettäin hankki omistukseensa. Lázárin lakimies ei harrasta metsästystä (toisin kuin herraskaisista fasaanijahdeistaan kuulu Lázár itse) eikä hänellä myöskään pitäisi olla linnan ostamisen vaatimaa varallisuutta; linnan ympärillä olevat maat ovat Lázárin perheenjäsenten omistuksessa, ja linnan lähistöllä olevan metsästysalueen on äskettäin vuokrannut 20 vuodeksi metsästysseura, johon Lázár kuuluu.

Mutta palatkaamme Tiborcziin ja Elios-juttuun. OLAF on tehtävänsä tehnyt luovutettuaan tutkimustensa tulokset Unkarin viranomaisille. Nämä puolestaan ovat jo ilmoittaneet, että tutkimukset tulevat kestämään vuosikausia – siis ainakaan ennen huhtikuun vaaleja ei vielä tule paljastumaan mitään, mikä voisi vaikuttaa kansalaisten äänestyskäyttäytymiseen. (Magyar Narancs ylistää ironisesti sitä, miten taitavasti syyttäjänviraston lausunto on laadittu – siinä ei mainita Elioksen eikä Tiborczin nimiä.) Ylin syyttäjä Péter Polt on muutenkin hyvissä ja luottamuksellisissa väleissä Orbánin ja Fidesz-puolueen kanssa, oppositiopoliitikot puhuvat suorastaan ”Orbánin ylimääräisestä puolustusasianajajasta”. Fidesz-puolueen virallinen selitys Elios-sotkuille on, että Elios-firman pääomistaja ja päävastuullinen oli tutkittuna ajanjaksona oligarkki Lajos Simicska, Viktor Orbánin entinen luottomies ja nykyinen verivihollinen. Itse asiassa Simicska irrottautui Elioksesta jo aikaisemmin (ollessaan vielä hyvissä väleissä Orbánin kanssa!), kun taas Tiborcz oli yhtiön johdossa koko OLAFin tutkiman ajan.

Vaikka syyttäjänvirasto painaisikin juttua villaisella mahdollisimman pitkään, Fidesz-puolueen johtoa selvästi hermostuttaa uusi korruptioskandaali vaalien alla. Magyar Nemzet -lehden mukaan puolueen ryhmänjohtaja Gergely Gulyás on toimittanut edustajille selkeän kommunikaatio-ohjeistuksen, jota voi käyttää ikävien kysymysten noustessa esiin. Ensinnäkin on korostettava, että ”Elios-ilmoitus on Brysselin kampanjajulistus, Brysselin väliintulo Unkarin vaalikampanjaan”. Toiseksi on palautettava mieliin, että myös ennen vuoden 2014 vaaleja julkisuuteen tuotiin samalla tavalla strategisesti ajoitettuja korruptiosyytteitä, jotka silloin jo tutkittiin – tämä tapaus on siis pelkkää vanhan toistoa. Kolmanneksi pitää muistuttaa, että tätä juttua yritetään kytkeä Viktor Orbániin hänen vävynsä kautta, vaikka suurimman osan OLAFin selvityksen kattamasta ajanjaksosta Elioksen omisti Lajos Simicskan Közgép-yhtiö. Ja jos joku vielä inttää, että yhtiön omistajiin kuului myös István Tiborcz, silloin on vielä kerran toistettava, että Elioksen enemmistöomistaja oli Közgép.

Aivan kohta näytän esimerkin siitä, miten tämä ohjeistus toimii käytännössä. Mutta sitä ennen on vielä selostettava toinen esimerkki siitä, miten Brysselin herrat ovat muka sekaantumassa Unkarin sisäpolitiikkaan.

Orbánin hallituksen lempiprojektejahan on ollut rezsicsökkentés, energia- ja kunnallistekniikkakustannusten alentaminen valtion mahtikäskyllä. Sillä miellytetään etenkin köyhiä eläkeläisiä, jotka eivät maksa veroja eivätkä osaa laskea esimerkiksi arvonlisäveron vaikutusta elinkustannuksiin – mummot ovat tyytyväisiä, kun sähkö- ja kaasulaskut pienenevät. Rezsicsökkentés on myös esitetty kansallisena itsenäisyystaisteluna unkarilaisten kuluttajien puolesta ylikansallisia energiafirmoja ja niiden etuja palvelevia Brysselin byrokraatteja vastaan. Itse asiassa energian hinnat vapailla markkinoilla ovat koko ajan laskeneet, niin että nykyinen markkinahinta on valtion virallisesti halpuuttamaa alhaisempi. Tähän tarttui äskettäin saksalainen E.ON-yhtiö ja lupasi uudessa tarjouskampanjassaan selvästi alhaisempaa kaasunhintaa kuin valtion yhtiö. Fidesz-puolueen varapuheenjohtaja ja rezsicsökkentés-komissaari Szilárd Németh hermostui ja ärähti, että E.ON saisi vähän hillitä itseään ja olla puuttumatta Unkarin tulossa oleviin vaaleihin. E.ON ilmeisesti ymmärsi uhkauksen ja on kotisivullaan jo valitellut tarjouskampanjan yhteydessä syntyneitä väärinymmärryksiä: kyseinen tarjous on kuulemma tarkoitettu lähinnä pienyrityksille.

Niin, Szilárd Némethiä on viime ajat pidetty runsaasti esillä puolueen puhetorvena. Ehkä siksi, että pulska, kansanomainen ja hieman, hm, epäintellektuellin oloinen entinen painija puhuttelee ns. tavallista kansaa paremmin kuin puolueen sisärenkaan sliipatut armani-rolex-louisvuitton-herrat, joiden pelkkä olemuskin panee miettimään, voisiko niissä korruptioepäilyissä sittenkin olla perää. Némethin hiomaton ulkomuoto ja käytös ehkä myös houkuttelevat kriittisiä viestimiä iskemään vyön alle ja julkaisemaan hänestä ilkeitä kuvia, jotka sitten voivat kääntyä tarkoitustaan vastaan. Tai voisivat kääntyä läntisemmässä maailmassa, missä bodyshamingin ongelmat aletaan tiedostaa. Unkarissa voi edelleenkin esimerkiksi kolumnisti Árpád W. Tóta kaikessa rauhassa nimittää Szilárd Némethiä ”puhuvaksi sianpääsyltyksi”.

Index.hu-sivuston hyytävä videotiivistelmä Némethin lehdistötilaisuudesta alkaa kuvalla, jossa yleisön edessä seisova Németh puheenvuoroja kuunnellessaan tuumaa torkahtaa seisovilta jaloiltaan.

nukahdus

Koko video on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Siitä kuulemme, että…

… uskomattomia summia menee kansalaisjärjestöille, sekä hyväntekeväisyyteen että paikallisiin kansalaistehtäviin, ilmeisesti vain yhteen niitä ei voi käyttää – siihen, mihin Bernadett Soros… Bernadett Szél haluaisi järjestää rahoitusta, Soros-järjestöille.

OLAFin lausunto on – kuten nyttemmin tiedämme, puolueen sisäisen viestintäohjeistuksen mukaisesti…

… ei mitään muuta kuin Brysselin kampanjajulistus. Siis vain väliintulo vuoden 2018, huhtikuun 8:nnen vaaleihin.

Jos oppositiopuolueet valittavat, että eivät saa tarpeeksi mainostilaa vuokratuksi vaalimainontaansa varten…

… puhukoot Simicskan kanssa, sillä sitä on riittämiin.
(Toimittaja:) … tai he väittävät, että heidän ei anneta julkaista poliittisia mainoksia.
– Sehän on valhetta!

Ja E.ON-yhtiölle, joka haluaa myydä kaasua halvemmalla kuin valtion firma…

… ehdottaisin, öö, että vähän hillitsisivät itseään eivätkä puuttuisi vaaleihin, sillä aivan yksiselitteisesti tässä ollaan ryhtymässä poliittiseen taisteluun, nimenomaan Brysselin rinnalla…

Oppositiopuolue LMP:n edustaja…

… siis mikä onkaan sen rouvan nimi, joka ei ole valiokunnan jäsen mutta on aina siellä paikalla… niin juuri, Márta Demeter!

Lopuksi Németh vielä kommentoi Unkarin vaalijärjestelmää. Opposition mukaan nykyinen vaalijärjestelmä ja vaalipiirijako suosivat kohtuuttomasti vallassa olevaa Fidesz-puoluetta. Vielä mitä!

Unkarin vaalijärjestelmä takaa täysin yhtäläiset mahdollisuudet sekä vahvimmalle puolueelle että heikoimmalle.

Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää!


Kurjuuden reunalla

helmikuu 10, 2018

Tässä blogissa on silloin tällöin ohimennen viittailtu ns. syväköyhyyteen  (mélyszegénység)  Unkarin yhteiskunnan ongelmana. Kun ylivelkaantuneen reaalisosialismin kulissit virallisine, komentotalouden pyörittämine täystyöllisyyksineen hajosivat, monet niistä, jotka menettivät työpaikkansa ja toimeentulonsa, eivät enää koskaan päässeet jaloilleen. Osa kansasta – paljolti, mutta ei pelkästään romaneja – on ajautunut pysyvästi sivuraiteelle, sukupolvelta toiselle periytyvään syrjäytymisen kierteeseen, sinnittelemään vailla koulutusta ja ammattia yhteiskunnan ja avustusjärjestöjen tarjoaman perin reikäisen turvaverkon varassa. Tätä kansanosaa koskee usein myös szegregáció, segregaatio eli apartheidin kaltainen eristäminen. Käytännössä monin paikoin romanit eivät vain asu erillään muusta väestöstä omissa kylissään tai ”ghetoissaan”, vaan heidän lapsensa myös käyvät eri kouluja tai luokkia, tietenkin huonommin varusteltuja, siitä huolimatta, että tilanne on lainvastainen ja sen johdosta on eri paikkakunnilla käyty useampia oikeusjuttuja.

Syväköyhyydessä elävät ihmiset ovat tietenkin helposti värvättävissä järjestäytyneen rikollisuuden ja prostituution käyttöön. Kuten sveitsinunkarilainen kirjailija Anna Maros neljä vuotta sitten kertoi Magyar Narancs -lehdelle, Zürichin punalyhtykaduilla ja ”klubeissa” työskentelee – hintoja polkien ja alan nokkimisjärjestyksen pohjimmaisina – valtavasti unkarilaisia prostituoituja, suurin osa ilmeisesti romaneja. Joukossa on varmasti myös pakotettuja tai painostettuja ihmiskaupan uhreja, mutta Marosin arvion mukaan suurin osa on tullut tieten tahtoen tätä tienestiä etsimään, sillä ”sutenööreistä suurin on köyhyys”.

Syväköyhyys lamaannuttaa jo aivan fyysisestikin, vie ihmiseltä voimat suunnitella toimintaansa pitemmällä tähtäimellä, opiskella tai kouluttautua. Syväköyhyys vie itsekunnioituksen, ryhdin ja puhtauden, pakottaa elämään päivästä toiseen kädestä suuhun ja turvautumaan mihin hyvänsä, mikä antaa hetken helpotusta. Syväköyhä ei jaksa eikä osaa säästää: silloin kun on rahaa, ostetaan lapsille kaakaokierrepullia, että edes joskus olisi jotain hyvää, vaikka loppukuusta jouduttaisiin näkemään nälkää. Tai sitten otetaan pikaluottoa sieltä, mistä saa, eli oman kylän koronkiskurilta, tai jäädään mahavelkaan oman kylän ruokatrokarille, joka myy elintarvikkeita luotolla ja hirmuisella korolla. Sähkö- tai kaasulaskuja ei pystytä maksamaan, joten vaikka verkko olisikin, virran tulo on usein katkaistu, ja valoa ja lämpöä saadaan erilaisilla käryttävillä, osaksi omatekoisilla vehkeillä. Talvisin palellaan. A nyomor széle (’Kurjuuden reuna’) -blogissaan Nóra L. Ritók kertoi muutama vuosi sitten koululaisista, joille ”talven riemut” on aivan outo käsite: syväköyhyydessä elävät lapset voi toki panna koulussa piirtämään kauniita lumihiutaleita ja iloisia lumiukkoja, mutta todellisuudessa talvi merkitsee heille tuskallista, jatkuvaa palelemista, usein myös likaisina ja haisevina, sillä peseytyminen ja veden lämmittäminen on käytännössä mahdotonta.

Niin, tämä ”Kurjuuden reuna” -blogi tarjoaa jatkuvasti kipeitä tosikertomuksia siitä, millaista elämä voi olla nykyajan Euroopassa. Ritók kertoo velkaloukkuun jääneistä, kaikkensa menettäneistä ihmisistä, jotka etsivät ruoakseen tähteitä roskiksista, vanhemmista, joilla ei ole varaa ostaa lääkkeitä sairaalle lapselleen, lapsista, jotka tulevat kouluun vielä lokakuussakin vähän hassuissa, vääränkokoisissa sandaaleissa, koska muita kenkiä ei ole. Lapsista, jotka eivät ole eläessään käyneet museossa tai elokuvateatterissa, eivät ikinä ole ajaneet raitiovaunulla tai liukuportaissa, eivät eläessään ole syöneet salaattia, eivät koskaan käyneet suihkussa tai vetäneet ylleen uimapukua. Lapsista, jotka tilaisuuden tullen näpistävät koulun polttouunin vierestä polttopuita, että saisivat kotiin edes hiukan lämmintä. Lapsista, jotka vasta koulu tai avustusjärjestö tutustuttaa vesiklosettiin tai banaaneihin, lapsista, jotka ilman avustusjärjestön apua eivät ikinä pääsisi pääkaupunkiin tai eläintarhaan. Nämä lapset elävät meidän Euroopassamme aivan erilaisessa todellisuudessa kuin me.

Romanien asuttama ”ghetto” (cigánytelep) Karcagissa, itäisessä Unkarissa. István Husztin kuva Index.hu-sivustolta.

Ritókin perustama ”Aitohelmisäätiö” (Igazgyöngy Alapítványtoimii Itä-Unkarissa Berettyóújfalun seudulla, joka on Unkarin köyhimpiä alueita. Säätiön varsinainen päätavoite on lahjakkaiden lasten ja nuorten tukeminen, etenkin kuvataideopetuksen kautta. Kuvataidekoulun ohella säätiö tekee ruohonjuuritason humanitaarista työtä, ruoka- ja vaateavun toimittamista myöten, ja pyrkii perheitä tukemalla edistämään Unkarin romanien integraatiota. Toinen hieman vastaavanlainen projekti, jota olen viime vuosina seuraillut sivusta, avustaa Tarnabod-nimistä kylää, jossa asuu enimmäkseen työttömiä romaniperheitä, ja tukee siellä koulua pyörittävän Maltan ritarikunnan avustusjärjestön toimintaa. Kylän tilanteesta on kerrottu saksaksi Pusztastrangerin blogissa ja suomeksi täällä.

Ja tottakai Unkarin köyhimpiä auttavat monet muutkin järjestöt, seurakunnat ja yhteisöt. Mutta näin pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvattina sitä kysyy: missä on valtio? Tietenkin myös valtio vakuuttaa tukevansa köyhiä ja edistävänsä romanien integraatiota parhaansa mukaan. Vuosi sitten hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács Politicon palstoilla yltyi melkoiseen kaunopuheisuuteen vastineessaan Amnesty Internationalin tutkijan kirjoitukseen Unkarin romanien kurjasta tilanteesta. Tietenkin ongelmia on, myöntää Kovács, mutta Orbánin hallitus on tehnyt niiden korjaamiseksi enemmän kuin yksikään edeltäjänsä. Työllistämisohjelma (közmunka, eli työttömien pakottaminen nälkäpalkalla pusikoita raivaamaan) on Kovácsin mukaan onnistunut palauttamaan monia työmarkkinoille (kriittiset lähteet taas väittävät, että közmunka-järjestelmä nimenomaan ei pysty tähän vaan toimii vain työttömyystilastojen kaunistajana). Orbánin hallitus on myös, Kovács muistuttaa, ajanut Euroopassa läpi yhteisen romanistrategian ja kieltänyt vihapuheen uudessa perustuslaissa. (Siitä huolimatta rasistinen vihapuhe on edelleen ongelma Unkarissa, väittää Euroopan neuvoston asiantuntijaryhmän kolmen vuoden takainen raportti.) Ja lapset saavat lastentarhassa ja koulussa ilmaiset ateriat, joten nälkääkään ei pitäisi enää olla!

Todellakin – Unkarin hallituksen on jo muutaman kerran ilmoitettu ”tehneen lopun lasten nälästä”. Nimenomaan näin ilmaisi asian inhimillisten voimavarojen superministeri Zoltán Balog parin vuoden takaisessa haastattelussa – jos jossain vielä lapset ovat nälässä, se tapahtuu koulun ulkopuolella, siihen ovat osasyyllisiä lasten vanhemmat, ja kaiken lisäksi myös viikonloppujen ja lomien ajaksi on suunnitteilla lasten ruokahuollon turvaavia ohjelmia.

Samaa on lausunut myös Orbánin virallinen neuvonantaja, sosiologi Zsuzsa Hegedűs, jonka erityisenä toimialana on lasten köyhyyden ja syrjäytymisen torjuminen. Hegedűsin johtama Minden Gyerek Lakjon Jól (‘Kaikki lapset kylläisiksi’) -säätiö jakaa köyhille perheille kasvisten siemeniä kotivaraviljelyä varten, porsaita ja kananpoikia. Itse asiassa, kuten viime vuosina hallituksen linjoilla liikkuvasta oikeistolaisesta äänitorvesta kriittiseksi kanavaksi muuttuneen HírTV:n ajankohtaisohjelma Célpont äskettäin paljasti, suuri osa Hegedűsin jakelemista kananpojista kuoli päivän-parin sisällä, eivätkä kaikkein epätoivoisimmassa köyhyydessä elävät ihmiset noin vain pysty hoitamaan ja ruokkimaan kotieläintä kuukausikaupalla tai perustamaan ja huoltamaan kasvimaata, jossa siemenpussit muuttuisivat porkkanoiksi, kurpitsoiksi ja kaaleiksi. Ilmeisesti Hegedűsin säätiö näyttävine tempauksineen nielee veronmaksajien rahoja tuottamatta vastineeksi juuri mitään.

hegeduszsuzsa-800x600.jpg

Zsuzsa Hegedűs nousemassa paljon puhutusta työsuhde-Audistaan. MTI:n kuva (Zsolt Szigetváry) Zárójel-blogista.

Nämä uutiset saivat viime viikolla riippumattoman uutisportaali Mércen toimittajan Nóra Diószegi-Horváthin käämit kärähtämään. Vilpittömän tuohtuneessa kirjoituksessaan Diószegi-Horváth julistaa Hegedűsin yhdeksi Orbánin järjestelmän tuhoisimmista toimijoista. Hegedűs poseeraa uutiskameroille lahjaporsas sylissään ja väittää lopettaneensa lasten nälän, samalla kun hänen säätiöönsä katoaa satoja miljoonia forintteja ”kuin sukkia pesussa”, kuten Magyar Narancs asian ilmaisee. Tämän halpamaisempaa sumutusta on harvoin nähty, lataa Diószegi-Horváth:

Nyttemmin he eivät enää välitä edes ulkoisesta vaikutelmasta. Satoja miljoonia on kulunut, mutta alkuaan mahtimenestyksiksi kuulutetut ohjelmat ovat supistuneet tai toteutuneet vain kerran, näytösluontoisesti. Hegedűsin säätiön kotisivua ei ole päivitetty vuosiin, puhelin on suljettu, ettei ketään voisi edes vaatia tilille siitä, mitä hemmettiä tämä säätiö oikein puuhaa. Täsmällisiä tiliselvityksiä ei tietenkään ole. [Säätiön sivuja on näköjään viime päivinä korjailtu ja lisätty sinne säätiön tiliselvitykset vuoteen 2016 saakka. Magyar Narancsin tietojen mukaan näitäkin on jälkikäteen muokattu. – Suom. huom.]
Ja moniko lapsi tuli kylläiseksi? UNICEFin tiedonannon mukaan Unkarissa 0–17-vuotiaista 25 prosenttia, siis joka neljäs lapsi elää köyhyydessä. Unkarin Tilastokeskuksen (KSH) tietojen mukaan alle 7-vuotiaista lapsista 42,2 % elää köyhyydessä, Budapest Intézet -tutkimuslaitoksen mukaan 130 000 lasta joutuu kokemaan jatkuvaa puutetta ja heistä noin 50 000 on säännöllisesti nälissään.

Korruptio, oligarkkien ja poliittisten päättäjien tolkuton rikastuminen on viime vuodet ollut Orbánin järjestelmän arvostelijoiden keskeisiä teemoja. On helppo paheksua ja päivitellä johtavien poliitikkojen loistoasuntoja ja upeita autoja, kalliita kelloja ja Louis Vuitton -laukkuja, luksuselämää, johon heillä ei virallisella palkallaan voisi mitenkään olla varaa. Usein näkee myös rinnastettavan esimerkiksi pääministerin kallista jalkapalloinnostusta ja terveydenhuollon tilannetta: Szent János -sairaalassa Budapestissa viime syksynä potilaat palelivat päällystakeissaan, kun lämmitys oli pettänyt, ja samaan aikaan julkisilla varoilla kustannettu lämmitetty nurmi on ainakin kahdeksalla jalkapallostadionilla. Tällaiset rinnastukset voi tietenkin kuitata demagogiaksi ja populismiksi – voisivatko esimerkiksi huippu-urheilun tukemiseen kulutetut varat siirtyä suoraan syöpälasten auttamiseen, tai katoaisivatko leipäjonot, jos valtio lakkaisi rahoittamasta oopperaa? Mutta jos joku nimenomaan kehuskelee ruokkineensa nälkäiset lapset ja lopettaneensa köyhyyden, samalla kun tähän suunnatut rahat on tuhlattu näyttäviin mutta tehottomiin tempauksiin ellei peräti hävitetty kokonaan muualle – tätä, jyrisee myös Diószegi-Horváth artikkelissaan, ei voi puolustaa kerrassaan millään.

(Jos nyt joku haluaa suoraan auttaa Unkarin puutteenalaisia: Igazgyöngy-säätiön tilitiedot löytyvät täältä, Tarnabodin kylää avustava vapaaehtoisryhmä ottaa vastaan avustuksia tilille nimellä Nemzeti Minimum Alapítvány, Magnet Bank, IBAN HU69 1620 0106 1157 1728 0000 0000, BIC: HBWEHUHB; tietoja-kenttään ”Tarnabod, adomány [= lahjoitus]”. Muitakin luotettavia auttajia varmasti löytyy. Ja jos olet sitä mieltä, että köyhyyttä on Suomessakin ja siitä kärsiviä lapsia olisi meidän ensisijaisesti autettava, niin suosittelen lämpimästi esimerkiksi Punaisen Ristin lahjoittajaksi ryhtymistä tai vaikkapa Lahja ja Veikko Hurstin laupeudentyön tukemista.)


Vakioaiheita

tammikuu 24, 2018

Päivän mediakattauksestani kaksi perin tuttua aihetta.

Ensinnäkin: 444.hu-sivuston pitkän journalismin sarjassa tldr on tänään Zsolt Sarkadi julkaissut viiltävän analyysin Unkarin terveydenhuoltoa riivaavasta korruptiosta. Potilaiden niskaan lahoavista sairaaloista, loppuun palavasta tai ulkomaille pakenevasta henkilökunnasta ja lääkärien lahjonnasta on tässä blogissa ollut juttua ennenkin. Sarkadi keskittyy jutussaan selvittämään, mitä tapahtui vuonna 2015, kun terveydenhuoltosektorin ongelmia oli tarkoitus korjata EU-varoin.

Tapahtui siis niin, että EU-varoista julistettiin haettavaksi määrärahoja ”terveydenhuollon energiataloudellisemman laitteiston kehittämiseen” eli uusien tietokone-, röntgen- ja magneettikuvauslaitteiden hankkimiseen sairaaloille. Lopulta tätä rahoitusta myönnettiin yhteensä 40,9 miljardilla forintilla (tämänhetkisen kurssin mukaan yli 132 miljoonaa euroa) kaikkiaan 81 laitokselle. Tämä olisi voinut merkitä melkoista kehitysharppausta maassa, jossa keuhkosyöpä- ja paksusuolensyöpäkuolleisuus on Euroopan pahin, mikä väittämän mukaan johtuu paljolti juuri diagnostiikan ongelmista. Mutta kuinkas kävikään? Sarkadi muotoilee asian tylysti: homma varastettiin hajalle.

Nimittäin: loppuvuodesta 2015 terveydenhuoltoalan tärkeimpien firmojen edustajat kokoontuivat useaan otteeseen eräässä ravitsemusliikkeessä ja muodostivat ilmeisesti kaikkien aikojen kartellin. Sovittiin siis, millä hinnalla laitteita myydään ja kenties myös se, minne hintoihin yhteisvoimin puhallettu ”ilma” sitten ohjataan. Asiaa tutkii parhaillaan Unkarin kilpailuvirasto GVH, mutta juttu on kuulemma niin mutkikas ja hankala, että tuloksia on odotettavissa vasta huhtikuussa. Toisin sanoen – vaalien jälkeen. Epäiltävissä on, että tämän sopan keittäjillä on liian läheiset yhteydet Fidesz-valtapuolueen johtoon, ja ikävät korruptiouutiset ennen huhtikuun alkua saattaisivat vaarantaa puolueen kaikesta huolimatta varsin todennäköiseltä tuntuvan vaalivoiton.

(Sikäli kuin Unkarin parkkiintunutta kansaa enää mikään korruptiouutinen mihinkään heilauttaa, ”kaikki poliitikot” kun ovat joka tapauksessa roistoja ja varkaita. Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF ja nyttemmin jopa Unkarin yleinen syyttäjänvirastokin tutkivat parhaillaan epäselvyyksiä julkisissa valaistushankinnoissa: tarjoussuhmuroinnin ja ylihinnoittelun ansiosta EU:n varojen epäillään valuneen asiattomiin taskuihin katulamppufirman kautta, jonka johdossa vielä tuolloin oli pääministeri Orbánin vävypoika.)

Joka tapauksessa Sarkadin tietolähteet arvelevat, että kartellissa mukana olleet firmat joutuivat lisäämään tarjouksiinsa vähintään 20 prosenttia ylimääräistä, joka sitten ohjattiin tarjouksista päättävien tahojen taskuihin kiitokseksi. Toisin sanoen vähintään noin 6,5 miljardia forinttia eli parikymmentä miljoonaa euroa päätyi vääriin käsiin. Jutussa nimeltä mainituilla avainhenkilöillä on kuitenkin kytköksiä niin korkealle, että saattaa hyvinkin käydä niin, että GVH:n tutkimukset vielä katkeavat kuin kananlento.

Jutun kommenttiketjussa kansa tuulettaa voimatonta raivoaan terveydenhuoltosektorin tilan johdosta. Tässä vielä yksi omakohtainen tarina:

Tuttavani katkaisi jalkansa ja joutui János-sairaalan ortopediaklinikalle, tarvittiin leikkaus.
Siellä häntä katsomassa käydessäni näin aivan uskomattomia asioita. Illalla rakennukseen 26 astuessani nenään ei iskenytkään tuttu sairaalanhaju vaan massiivinen paskan ja kusen löyhkä. Siivouksen sijasta oli vain avattu käytävän ikkunat, sillä oli helkkarin kylmä.
Mutta kerron nyt vain tuttavani potilashuoneesta. Ikkunoissa rikkinäiset verhot tai ei verhoja lainkaan, ei ollut lamppua sängyn vieressä, ei pistorasiaa, vain reikä seinässä. Lattia aivan likainen, potilaille annetut vuodevaatteet käytettyjä.
Tuttavani kertoi, että yksi huonetovereista oli oksentanut lattialle kun sai sairaalan ruoasta ripuli-oksennustaudin. Hoitajat vain PEITTIVÄT oksennuksen. Tuttavani ja toinen petinaapuri pyysivät, että saisivat edes mopin ja ämpärin että voisivat siivota jäljet, haju oli sietämätön. Siihen hoitajat sanoivat, että ei voi, koko osastoa kohti on vain yksi moppi ja sen on siivooja lukinnut jonnekin, he eivät tienneet, minne. Lukkojen taakse kuitenkin, sillä muuten se aina vietiin, niin että siivoojan piti panna se talteen.
Ja vielä: Tuttavani pyysi hoitajilta säädettäviä kainalosauvoja, jotta voisi käydä vessassa. Hoitaja kysyi toiselta hoitajalta, onko semmoisia. Toinen hoitaja vastasi, että oli niitä ollut YHDET, mutta toinen niistä oli varastettu, ei siis voinut antaa. Koko János-sairaalan ortopediaosastolla on siis yksi ainoa pariton säädettävä kainalosauva!
Äskettäin tuttavani sitten pääsi sairaalasta kotiin, sairaalatuomisinaan se oksennustauti-ripulitartunta.

***

Toinen mediakuplaani loiskauttanut aihe tänään:

Lauantaina, 27.1., tulee kuluneeksi 73 vuotta Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta tammikuussa 1945. Sitä edeltäneenä vuonna, jonka 70. muistovuotta Unkarissakin taannoin vietettiin monenlaisten traumojen kohotessa pintaan, suuri osa Unkarin juutalaisista oli kyyditetty keskitysleireille; Auschwitzissa murhatuista joka kolmas oli Unkarin kansalainen. Tätä traumaa on tässäkin blogissa monesti muisteltu, ja yhtenä keskushahmona on Unkarin valtionhoitaja, amiraali Miklós Horthy.

Puolustajiensa mukaan Horthy ei ollut natsi eikä vihannut juutalaisia, ja Budapestin juutalaisista melkoinen osa pelastui koska Horthy mahtikäskyllään keskeytti keskitysleirikyyditykset heinäkuun alussa 1944. Horthyn elämän loppuvuosia maanpaossa Portugalissa vieläpä rahoitti joukko yksityisiä lahjoittajia, joista osa oli ”kiitollisia” juutalaisia. Tämä kaunis kuva ei kuitenkaan kestä tarkempaa tarkastelua. Horthy oli toki upseeri ja herrasmies mutta myös tuon ajan unkarilaisten upseeri-herrasmiesten tapaan sivistynyt mutta anteeksipyytelemätön salonkiantisemitisti. Hän nousi valtaan vuoden 1919 lyhytikäisen Unkarin neuvostotasavallan jälkiselvittelyjen yhteydessä, jolloin hänen johtamiensa vapaajoukkojen kostotoimet punaisen terrorin johdosta, ns. valkoinen terrori siis, usein muuttuivat juutalaisvihan lietsonnaksi. Horthyn Unkarissa maailmansotien välillä vallitsi rakenteellinen antisemitismi, joka johti rotulakien säätämiseen ja yhä ankarampaan syrjintään ja viime kädessä valmisti tien Unkarin holokaustille – joka toteutettiin Horthyn hallinnon virkamiesten auliilla avustuksella. Keskitysleirikyyditysten lopettamisesta annettua käskyäkin oli edeltänyt ankara kansainvälinen painostus.

No nyt, näin kertoo Magyar Narancs -lehden ”Musta aukko” -palsta, ”Kristityn älymystön liitto” -niminen järjestö kutsuu kansaa ensi lauantaina Budapestin keskustassa sijaitsevaan, Neitsyt Marialle omistettuun katoliseen kirkkoon (Nagyboldogasszony templom), messuun, jossa muistetaan ”150 vuotta sitten syntynyttä entistä valtionhoitajaamme, vitéz Miklós Nagybányai Horthya ja hänen rakasta miniäänsä”.  Magyar Narancsin toimitus ihmettelee viattomasti, miksi tämä toimitus on sijoitettu tähän aikaan vuodesta, kun Horthyn syntymän 150-vuotisjuhla on vasta kesäkuussa ja hänen kuolinpäivänsä helmikuussa. (”Rakas miniä”, Horthyn István-pojan puoliso kreivitär Ilona Edelsheim-Gyulai olisi täyttänyt sata vuotta tammikuussa, mutta hänen syntymäpäivänsä oli jo tammikuun 14:ntena.) Ja ennen kaikkea: miten ihmeessä Horthyn muistomessu on kehdattu sijoittaa Auschwitzin vapauttamisen vuosipäivään?

Suosikkipakinoitsijani Péter Konok kirjoittaa Facebookissa:

Minä pystyttäisin Miklós Horthylle vielä patsaankin.
Ei ratsastajapatsasta, ne on niin nähty. Tämä kuulkaas olisi junamatkustajapatsas: siinä olisi Horthyn yksityisjuna, kuuluisa luksusvaunu ”Turán”. Siinä oli kaikesta nimestä kaikenlaista hienoa. Oli englantilaismallinen vesiklosetti, ranskalaista konjakkia, venäläistä kaviaaria, Brysselin pitsiä, kuubalaisia sikareja, amerikkalainen gramofoni soitteli unkarilaista tunnelmamusiikkia.
Kaikki parasta laatua, paitsi ihmiset.
Ja kuitenkin ihmisen hinta oli tuohon aikaan halpa.
Patsaassa kuvattaisiin sitä, miten maaliskuun 19:ntena 1944, kun Horthy oli palaamassa kotimaahan isäntäänsä Hitleriä tapaamasta, Turánin perään kytkettiin lisävaunu. Mitä kahdella veturilla, kun yksikin riittää? Saksalaiset eivät tykänneet tuhlauksesta.
Siinä vaunussa matkusti hänen ylhäisyytensä SS-Brigadenführer, Dr. (oec. publ.) Edmund Veesenmayer, Kolmannen valtakunnan ylimääräinen valtuutettu suurlähettiläs ja täysivaltainen edustaja. Miehitysjoukkojen johtaja. Turán kuljetti Kotkaa.
Samalla vitéz Gabriel Horthy de Nagybánya konjakkia siemaillen kuunteli gramofonistaan jotain suloisenhaikeaa unkarilaista sävelmää. Kiskojen kolkkeen tahtiin hänen sydämensäkin hakkasi ja itki Unkarin puolesta.
Tämmöinen olisi minun Horthy-patsaani.


Ohessa tilinumeroni

tammikuu 3, 2018

Tuskin pääsin päivittelemästä sitä, minkätasoista poliittista demagogiaa Unkarissa nykyään julkaistaan ”tutkimusinstituutin” nimissä ja akateemisin tittelein, kun unkarinkielinen somekuplani jo täyttyi seuraavasta päivittelynaiheesta: pääministeri Orbánin uusimmasta kerjuukirjeestä.

Vaalit ovat ovella (vaalien ajankohdan määrää presidentti, lain mukaan niiden on tapahduttava huhtikuun 8:nnen ja toukokuun 27:nnen välillä), ja ellei ihmettä tapahdu ja oppositiosta löydy vakuuttavaa ja suuria kansanjoukkoja vetävää uutta voimaa, Fidesz-puolue uusii aiemmat murskavoittonsa politiikkaan turhautuneiden nukkuvien puolueen avustuksella. Mitään ei tietenkään ole vielä kirkossa kuulutettu, uusimpana yrityksenä on politiikan näyttämölle ilmestynyt Válasszunk! 2018 (‘Valitkaamme! 2018’) -niminen ryhmä, jonka tarkoitus on saada kansa uurnille äänestämään hallitus vaihtoon (mihin se voitaisiin vaihtaa, jää tosin täysin epäselväksi). Niinpä myös Fidekszen propagandakone on lisännyt kierroksia ja vaihtaa neuvostoliittolaisesta tyylistä suorastaan pohjoiskorealaiselle vaihteelle. Tämä kirje, jonka – tilisiirtolomakkeen ohella – Orbánin kampanjatoimisto lähetti suurelle joukolle potentiaalisia kannattajia, on oikeastaan pakko kääntää, muuten voi länsieurooppalaisen lukijan olla vaikea uskoa:

vetoomuskansalaisille

Arvoisa maanmieheni!

Kirjoitan Teille, sillä edessämme on ratkaiseva vaali. Nyt ei ole kysymys sen vähäisemmästä kuin siitä, voiko Unkari säilyä unkarilaisten maana. Me olemme Soros-suunnitelman tiellä; tämä suunnitelma haluaa purkaa raja-aidan, tehdä selvää kansallisista hallituksista ja saada aikaan sen, että Unkaristakin tulee maahanmuuttomaa.

György Soros on pannut toimeen avoimen hyökkäyksen Unkaria vastaan. Hänellä on käytössään valmiiksi rakennettu agenttijärjestöverkosto sekä lähes rajattomat taloudelliset resurssit. Tämän lisäksi hänen suunnitelmaansa toteuttavat myös Brysselin byrokraatit ja Unkarin oppositiopoliitikot.

Me emme voi sallia, että toiset päättävät puolestamme. Meidän on puolustettava saavutuksiamme. Vuonna 2010 maa oli vararikon partaalla. Unkarilaisten yhteishengen ansiosta onnistuimme nostamaan maan jaloilleen. Nyt Unkari jo suorittaa paremmin.

Tämä saattaa nyt vaarantua, ellemme toimi.

Käännyn puoleenne pyytäen, että sen mukaan, kuin varanne sallivat, osallistuisitte Tekin lahjoituksellanne tähän taisteluun ja tukisitte Fidesz-puolueen kampanjaa, niin että saamme sanomamme viedyksi kaikkien kuuluville.

Puolustakaamme Unkaria!

Budapestissä, tammikuussa 2018

Kunnioittaen Viktor Orbán, Fidesz-puolueen puheenjohtaja

Tällaistahan on ollut tapana nimittää salaliittoteoriaksi, ja tämäntasoisia juttuja voi meillä lukea MV-lehdestä tai Jouko Pihon blogista. Unkarissa taas tätä sanomaa – Tiedätteketkä haluavat täyttää Unkarin islamistiterroristeilla, vain Orbán ja hänen raja-aitansa voivat suojella meitä, kun taas Orbánia vastustavat oppositiopoliitikot ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kaikki vihollisen kätyreitä – on jo pitkään levitetty valtion uutismedian, tv-mainosten ja kaikkialla komeilevien julisteiden voimin, ja nyt sitä toistaa myös pääministeri oikein kuvan ja allekirjoituksen kanssa.

Suuri osa kansaa ei tosin paljon perusta Brysselistä tai talouspolitiikasta, ja mitä talousasioihin tulee, sokeakin näkee, että leipäjonot pitenevät ja nuoria koulutettuja ihmisiä valuu jatkuvasti Länsi-Eurooppaan parempaa elämää etsimään. Vaikka taloudellinen noususuhdanne on hieman kohentanut tilannetta, unkarilaisista 14,5% kärsii yhä vaikeasta köyhyydestä (vähintään neljä yhdeksästä köyhyyden kriteeristä täyttyy, esimerkiksi ei ole varaa syödä lihaa tai vastaavaa vähintään joka toinen päivä, ei ole varaa televisioon, puhelimeen tai jääkaappiin tai asunnon riittävään lämmittämiseen). Mutta muukalaisviha puree aina, ja ilmeisesti murhaavien ja raiskaavien ”migranttien” pelko on saatu jo hyvin iskostetuksi kansaan. (Kansan hengellisiä johtajia myöten. Veszprémin arkkipiispa Gyula Márfi julisti juur’ikään hiippakunnan kotisivulla, että “ääriliberaalit huutavat nyt avukseen äärikonservatiiveja muslimeja, jotta voisivat lopullisesti tehdä selvää kristinuskosta Euroopassa”.)

Orbánin kerjuukirjeen poliittisessa sanomassa ei siis ole mitään uutta eikä yllättävää, mutta huomiota herättää rahankerjuu itse. Fidesz-puolue pyytelee kannattajiltaan lahjoituksia vaalityöhön, ilmeisesti väheksymättä vaatimattomintakaan leskenropoa. Samaan aikaan oppositiomediat kertovat, että pääministerin vävy, “omilla jaloillaan seisovan” Ráhel Orbánin aviomies István Tiborcz, omistaa osuuksia 17 yhtiössä, superoligarkki Lőrinc Mészáros puolestaan, tuo huimaavaa vauhtia rikastuva entinen kaasuasentaja ja Viktor Orbánin vanha kaveri (huhujen mukaan bulvaani), osti viime vuoden aikana pitkästi kolmattakymmenettä yritystä entisten lisäksi ja voitti heti tämän vuoden alkajaisiksi tarjouskilpailun, jolla pääsee rakentamaan yli 48 miljardin forintin (155 miljoonan euron) hintaista rautatienpätkää. Pitäisiköhän tässä nähdä jonkinlainen ristiriita?


(Yli)kansallisuuspolitiikan outoja kukkia

joulukuu 3, 2017

Kuten tiedämme, Unkari menetti ensimmäisen maailmansodan jälkeen Trianonin rauhansopimuksessa 1920 valtavan osan (noin kaksi kolmasosaa) alueestaan uusille naapurivaltioille, ja niiden mukana melkoinen osa (noin kolmasosa) etnisistä unkarilaisista muuttui vähemmistöiksi uusissa kotimaissaan ja sai eri aikoina kokea erinäisiä sortotoimia. Siitä pitäen rajantakaisten unkarilaisvähemmistöjen asema on ollut sekä Unkarissa että sen naapurimaissa nationalistisen revanssipolitiikan ja kaunankasvatuksen ehtymätön käyttövoima.

Kun ei nykyään oikein voi kuvitella, että EU- ja NATO-jäsenmaa Unkari kävisi naapuri-liittolaistensa kimppuun hankkiakseen historiallisen Unkarin muinaiset alueet takaisin, niin ylirajaista virtuaalikansakuntaa rakennetaan lukuisin symbolisin elein. Orbánin hallitus tukee rajantakaisia unkarilaisvähemmistöjä monin tavoin, vaikka joskus herääkin kysymys, onko tarkoitus enemmänkin kiillottaa omaa kilpeä tai tukea nimenomaisesti omia aatetovereita pikemmin kuin koko kansanryhmää. Yksi tällainen tapaus oli oppositioviestimissä esillä pari viikkoa sitten. Kävi ilmi, että Unkarin veronmaksajien rahoilla perustetaan Transilvaniaan uusia unkarinkielisiä lastentarhoja. Hieno juttu periaatteessa – mutta itse asiassa Transilvanian monilla unkarilaisalueilla toimii ennestään jo varsin kelvollinen unkarinkielinen päivähoitojärjestelmä, ja uudet emämaan rahoittamat lastentarhat käytännössä kilpailisivat olemassa olevien kanssa ja saattaisivat joillakin paikkakunnilla johtaa siihen, että entinen unkarinkielinen lastentarha suljetaan. Oudointa on, että Unkarin hallitus ei välitä teettää tutkimusta tukiaisten vaikutuksista ennen kuin rahat heitetään menemään.

Tästä lastentarhakysymyksestä muuten uutisoi ensimmäisenä HírTV, entinen oikeistolainen hallitusta lähellä oleva yksityinen tv-kanava, joka – samoin kuin sanomalehti Magyar Nemzet – on ns. Gecigaten eli mediaoligarkki Lajos Simicskan ja hänen vanhan ystävänsä Viktor Orbánin välirikon jälkeen muuttunut yhdeksi keskeiseksi oppositioviestimeksi. Samoin HírTV:n ja Magyar Nemzetin uutisiin perustuu se tarina, josta nyt piti kirjoittamani ja joka sekin liittyy ylirajaisen Unkarin kansakunnan – világnemzet, ’maailmankansakunta’, on tästä toisinaan käytetty termi – rakentamiseen, tai näiden rakennustoimien outoihin sivutuotteisiin.

Rajantakaiset unkarilaiset saavat nykyään Unkarin kansalaisuuden hyvin helpolla. Vuonna 2010 säädetty uusi laki myöntää Unkarin passin kaikille rajantakaisten vähemmistöjen jäsenille, jotka todistettavasti tai todennäköisesti ovat entisen Unkarin kuningaskunnan kansalaisten jälkeläisiä. Unkarin kieltä pitää osata ja uskollisuudenvala vannoa. Näin kaksoiskansalaisuuden saaneet rajantakaiset unkarilaiset saavat myös äänestää kirjeitse vaaleissa ja ovat siten (kuten täälläkin jo kirjoitettiin) edullisemmassa asemassa kuin viime vuosina Unkarista ulkomaille lähteneet lukuisat kansalaiset.

Jo pitkään on tiedetty, että uutta kansalaisuuslakia käytetään väärin. Esimerkiksi Serbiassa Unkarin passien myynnistä on tullut oikea bisnes: suhteilla tai rahalla EU-passi järjestyy ilman kielitaitoa tai syntyperätodistuksia. Samoin Ukrainan rajalla, jonka takana (Transkarpatiassa, Kárpátalja) elää pitkästi toistasataatuhatta unkarilaista, tämä kansalaisuuslaki yhdessä Neuvostoliiton ajoilta peräisin olevan, viidenkymmenen vuoden takaisen sopimuksen kanssa on tuottanut merkillisen ilmiön. Siitä kertoivat eilen Magyar Nemzet -lehti sekä Hír TV:n Célpont-ajankohtaisohjelma; näiden pohjalta aiheesta kirjoittaa myös uusi riippumaton uutisportaali Mérce.

Toimittajat ovat vierailleet köyhässä ja yleensä enemmänkin sosiaalisten ongelmien ansiosta uutisiin nousevassa Itä-Unkarissa, aivan rajan pinnassa Kispalád-nimisellä paikkakunnalla. Taajamassa on kolme katua – Pääkatu, Uusikatu ja Uudempikatu – ja asukkaita muutama sata, paikallisten kertoman mukaan ”nelisensataa”. Virallisesti kuitenkin Kispaládin väestö on uuden kansallisuuslain säätämisen jälkeen kasvanut huimaa vauhtia: vuonna 2010 asukkaita oli 536, nyt Kispaládissa on kirjoilla 1347.

Uusia asukkaita ei kuitenkaan paikkakunnalla juuri näy. Moni heistä ei väittämän mukaan edes puhu unkaria, ei ole koskaan asunut eikä työskennellyt Unkarissa eikä maksanut fillériäkään veroja Unkariin. He ovat vain käyneet rekisteröitymässä asukkaiksi eli lunastamassa ”asuinpaikkakortin” (lakcímkártya), mahdollisesti myös äänestämässä, mikä Unkarin kansalaisuuden hankkineelle on hyvin yksinkertaista. Niinpä toimittajien haastatteleman József Sankón 100-neliöisessä talossa on kirjoilla 93 ukrainalaista, joita ei koskaan ole talossa nähty. (Sankó oli suostunut tähän järjestelyyn, koska pormestari oli luvannut hänelle tästä hyvästä valtuustopaikan. Sitä ei kuitenkaan tullut, koska ilmeisesti uusia asukkaita ei ohjattu äänestämään asianmukaisesti.)

Kun asuinpaikka Unkarissa on hankittu, voidaan puolestaan soveltaa Unkarin ja Neuvostoliiton välillä alun perin 1963 solmittua sopimusta. Sen mukaan (entisen) Neuvostoliiton kansalaiset ovat oikeutettuja Unkarin sosiaali- ja eläketurvaan, jos vain virallisesti muuttavat Unkariin ja luopuvat rajan takana maksetusta eläkkeestään. Koska Ukrainan eläkkeet ovat olemattoman niukat – Magyar Nemzetin mukaan keskimäärin noin 25 000 forinttia eli noin 80 euroa kuussa! – tämä on helppo tehdä, kun vastineeksi saa unkarilaisen eläkkeen. Unkarin puolella keskimääräinen eläke on noin 75 000 forinttia kuussa eli kolminkertainen Ukrainan keskitasoon nähden; Itä-Unkarissa eläkkeet tosin ovat yleensä alemmalla tasolla, mutta ukrainalaisista virtuaalimaahanmuuttajista monet saavat jopa toistasadantuhannen forintin kuukausieläkettä, mihin ilmeisesti päästään myös antamalla paikkaansapitämättömiä tietoja aiemmasta työhistoriasta. Voitto käytännössä moninkertaistuu, kun rahoja ei kuluteta Unkarissa vaan kotona Ukrainan puolella, missä hintataso on alhaisempi. Eläkebisnes siis kuppaa Unkarin valtion kassaa (ja raivostuttaa paikallisia, usein työttöminä tai niukalla eläkkeellä kituuttavia asukkaita) mutta ei tuo juuri mitään hyötyä Itä-Unkarin köyhien kylien elinkeinoelämälle.

Näin epäonninen byrokratia (tai suomeksi: huono hallinto?), propagandamyllyn pyöritykseen ja ääntenkalasteluun tähtäävä kansalaisuuspolitiikka sekä hallintoon syöpynyt korruptio luovat yhdessä järjestelmän, josta Unkarin puolella hyötyy pieni joukko päättäjiä – ilmeisesti ne paikallistason kihot, joille Unkarin kansalaisuuden saaneet uudet virtuaaliasukkaat antavat äänensä. Kenties paikalliskihojen taskuun myös siirtyy jokin osuus eläkebisneksen voitoista; Magyar Nemzetin mukaan useampien itäisen rajaseudun tuppukylien pormestarien luona on viime aikoina käynyt viranomaisia ihmettelemässä, miten voi olla mahdollista, että jopa 70 ukrainalaista päivässä saa heidän toimistoistaan Unkarin kansalaisuuden. Rajan takana puolestaan – kertoo Magyar Nemzetin siteeraama takakarpatianunkarilainen blogisti – Berehoven/Beregszászin kaupungissa taannoin ukrainalaisten uusnatsien ”kansallismieliseen” mielenilmaukseen unkarilaisia vastaan osallistui myös sellaisia ukrainalaisia, joiden omat vanhemmat nostavat eläkettä Unkarista.