Rauhan ja sodan miehiä?

9 toukokuun, 2020

Viime päivinä Unkari-uutisvirrassani on kellunut kauhistelua tuoreen parlamenttipäätöksen johdosta. Koronakriisin varjossa kolme kristillisdemokraattista poliitikkoa jätti esityksen, jonka mukaan parlamentti sitten päätti tiistaina, että Unkari ei ratifioi Istanbulin sopimusta naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan ehkäisemisestä, koska gender-ideologia ja maahanmuutto. Opposition naisedustajat protestoivat (uhmaten kurinpitorangaistusta, jollainen taitaa taas olla luvassa) kylteillä, joissa siteerattiin hallituspuolueiden herrojen lausahduksia esimerkiksi ”lastenlasten synnyttämisestä” tyttäriemme korkeimpana itsensätoteuttamisen asteena tai siitä, että pääministeri Orbán ”ei puutu naisjuttuihin”. Tietenkin turhaan. Äänestyksen jälkeen Párbeszéd (Vuoropuhelu) -puolueen ryhmyri Tímea Szabó julisti, että ”hallituspuolueet ovat käynnistäneet sodan naisia vastaan”. Samainen Tímea Szabóhan juuri äskettäin parlamentin istunnossa näyttävästi vaiennettiin valtapuolueen ivallisilla aplodeilla.

Aivan perusteettomalta Szabón väite ei tunnu – siitä huolimatta, että hallituksen päätöksiä puolustamassa on myös (nuorehkoja, kauniita ja tyylikkäitä) naispoliitikkoja kuten oikeusministeri Judit Varga tai Istanbul-aloitetta esitellyt kristillisdemokraattien Hajnalka Juhász. Viime viikkoina on erityisesti kohistu parlamentin puhemiehen László Kövérin möläytyksistä, joita hän päästeli vieraillessaan etänä valtakunnan johtavan törkypopulisti-journalistin Zsolt Bayerin tv-showssa. Kövér ilmoitti ”säälivänsä” etenkin niitä kansanedustajia, joiden henkilötunnus alkaa kakkosella (siis naispuolisia), kun he ”sotkeutuvat” semmoisiin tilanteisiin kuin Tímea Szabó äskettäin. Kövérin mielestä Szabón käytös ”ei ollut perheenäidin arvon mukaista”, Fidesz-edustajien aplodihyökkäys sitä vastoin oli ”henkevä ja elegantti” reaktio siihen. ”Ei ole sen murheellisempaa näkyä miehen silmille kuin vihan vääristämät naisen kasvot.”

Ei ainakaan, jos nainen on väärästä puolueesta. Kartonkocsma-sivulla julkaistu pilapiirros yhdistää Kövérin lausahduksen Orbánin hovihistorioitsijaan, tässäkin blogissa usein mainittuun Mária Schmidtiin, joka äskettäin kohahdutti hyökkäyksellään arkkitehti László Rajkia kohtaan.

[Kövér:] Ei ole murheellisempaa näkyä miehen silmille kuin vihan vääristämät naisen kasvot. [Schmidt:] Ja mitä tulee kommari László Rajkin poikaan… [Kövér:] Marika, jumalauta, et olisi voinut odottaa vielä pari viikkoa ennen kuin sanot tuon?

Viime syksynä kuolleen Rajkin samanniminen isä oli ollut Unkarin stalinismin kuuluisimpia uhreja, sisäministeri, joka vuonna 1949 tuomittiin näytösoikeudenkäynnissä kuolemaan muka vakoilusta imperialistien hyväksi. Poika-Rajkista tuli paitsi tunnettu arkkitehti myös yksi 1980-luvun lopulla nousseen liberaali-demokraattisen opposition ja koko järjestelmänvaihdoksen johtohahmoista. Orbánin hallituksen yhä itsevaltaisemmasta meiningistä László Rajk nuorempi ei yhtään tykännyt. Siksi hänen leskensä ei olisi halunnut miehensä kuvan ilmestyvän Mária Schmidtin organisoimassa järjestelmänvaihdoksen 30-vuotisjuhlan postimerkkisarjassa, Schmidt puolestaan arvostelussaan Rajkin postuumisti ilmestyneestä elämäkerrasta totuttuun tyyliinsä vihjaili Rajkin kaunistelevan kommunististen vallanpitäjien muistoa, käytännössä haukkui Rajk-vainajaa kommunistiksi ja idiootiksi.

Mutta ei Unkarin hallitus näköjään panosta pelkästään rakenteelliseen naisvihaan ja myrkkymaskuliinisuuteen. (Siitä huolimatta, että koko ajan kohteliaasti hymistellään niille naisille, jotka vaalivat perinteisen naisroolin hempeyttä ja lempeyttä ja erityisesti ns. perinteistä äitiyttä.) Imagopaketti on laajempi, ja siihen kuuluu myös jonkinlaista suurvaltauhoa ja aggressiivista militarismia. Toki lähinnä vertauskuvallisesti ja vain siinä määrin, kuin se Unkarin kokoiselle maalle nyky-Euroopassa on mahdollista. Äskettäin pääministeri Orbán toivotti ylioppilaskirjoituksiin osallistuville nuorille onnea ja menestystä historiankokeeseen Facebook-sivullaan kuvittaen onnentoivotustaan historiallisella karttapallon kuvalla. Näin Trianonin muistovuoden kunniaksi kartalla näkyy tietenkin vanha Suur-Unkari. Postauksen kommentoijat ymmärtävät yskän: romanianunkarilainen ihailija ylistelee ”meidän pääministeriämme”, joka tietää, mistä on kysymys, ja toiset aatetoverit muistuttavat, että romanialaiset elävät ”varastetulla maalla”.

suurunkaripallo

Komea karttapallo, joka somistaa Orbánin työhuonetta Budan linnavuorella, on ELTE-yliopiston ja Unkarin kansalliskirjaston yhteistyönä laadittu jäljennös kuuluisasta Perczelin maapallosta; alkuperäisen pallon valmisti vuonna 1862 László Perczel, aikoinaan Wienin keisarillis-kuninkaallisessa Militärtechnische Hochschulessa opiskellut mutta lyhyen upseerinuran jälkeen vaimonsa tiluksilla kartanonherrana elellyt herrasmies. Populaarimaantieteellisen Pangea-blogin kirjoituksesta selviää myös, että ”unkarilainen karttapallo” (magyar glóbusz) on Unkarin kulttuurihistoriassa tunnettu käsite, jolla jo 1800-luvulla on irvailtu unkarilaiselle nationalismille ja nurkkapatriotismille. Toisaalta karttapallo on maailman sivu ollut hallitsijoiden työhuoneissa ja muotokuvissa tärkeä elementti. Kaikkihan muistavat Chaplinin ”Diktaattorin” kuuluisan maapallottelukohtauksen. Jo Napoleonia ja sittemmin esimerkiksi Theodore Rooseveltia ja Winston Churchilliä kuvattiin poseeraamassa valtaisan maapallon vieressä, ja suuri karttapallo oli työhuoneessaan myös Hitlerillä.

Kansalliskirjastosta pääministerin sisustuselementiksi päätynyt karttapallo siis osaltaan rakentaa Orbánin imagoa valtiomiehenä ja hallitsijana, samalla kun Suur-Unkarin nostaminen kuvan keskiöön muistuttaa hienovaraisesti, että Trianonia ja revanssihaaveita ei ole unohdettu. Tämän konkreettisemmaksi ei naapurivaltojen suhteen oikein ole varaa mennä, koska myös rajojen takana 1900-luvun konfliktien kipeät muistot ovat yhä pinnassa. Kotimaan rajojen sisäpuolella omalle väelle voidaan pullistella lihaksia hieman enemmänkin, ja täällä Orbán näyttää entistä innokkaammin rakentavan esiintymisilleen jonkinlaisia sotilaallisia puitteita.

Helmikuussa huomiota herätti Fidesz-puolueen säätiön järjestämä tilaisuus, jossa Orbán piti tärkeän vuosikatsauspuheen ja jonka vieraina nähtiin useita korkeita sotilashenkilöitä univormuissa. Tähän riippumaton lehdistö oitis puuttui, sillä vuoden 1993 maanpuolustuslain mukaan unkarilainen sotilas ei saa esiintyä univormussa poliittisen puolueen tilaisuudessa. Sosiaalidemokraattisen Népszava-lehden kyselyyn puolustusministeriö sitten vastasi, että heidän kantansa mukaan Fidesz-säätiön järjestämä kokoontuminen ei ole poliittinen puoluetilaisuus. Népszavan haastattelemat politiikantutkijat arvelivat, että upseerien läsnäololla luodaan kansaan epämääräistä kriisin, pelon ja vaaran tunnetta. Samalla hämärretään puolueen ja valtioelinten välistä rajaa, häivytetään kansan mielistä tietoisuutta rauhanaikaisen oikeusvaltion normaaleista rakenteista ja vallan kolmijaosta. Perimmäisenä päämääränä näyttäisi olevan Orbánin nostaminen kansan silmissä arkisen politiikanteon yläpuolelle jonkinlaiseksi turvallisuuden ja vakauden äärimmäiseksi takuumieheksi.

Helmikuussa ei Unkarissa vielä uskottu koronakriisiin (viruksen uskoteltiin pysyvän poissa Unkarista, kunhan ”maahanmuutto” pystytään torjumaan), ja analyytikot ihmettelivät Orbánin puhetta, joka vaikutti oudon säyseältä ja pelotteli kansaa lähinnä ilmastonmuutoksella. Mutta sitten tuli koronavirus ja tarjosi pääministerille mahdollisuuden esittää jonkinlaista sotapäällikköä. Jo kuukausi sitten Orbán kehui koronaepidemian torjuntatoimien etenevän ”sotilaallisen toimintasuunnitelman” (katonai akcióterv) mukaan, ja myös sairaalapaikkojen tyhjentämistempausta – satojen kroonikkojen, toipilaiden ja kuolevien sysäämistä omaistensa niskoille – kuvailtiin mediassa ”sotaharjoitukseksi”. Hallituksen virallisen ”kriisinyrkin” (operatív törzs) tiedotustilaisuuksissa poseeraa korkeimman lääkintöviranomaisen Cecília Müllerin rinnalla yleensä yrmeitä univormumiehiä, ja lievää väkevämpää ihmettelyä on nostanut myös sotilashenkilöiden lähettäminen korona-poikkeustilan johdosta ”valvomaan” 140 strategisesti tärkeän yrityksen toimintaa. Itävaltalaisen Moment-sivuston haastattelussa Paul Lendvai, unkarilaissyntyinen veteraanijournalisti ja poliittinen kommentaattori, vakuuttaa uskovansa, että tosipaikan tullen Orbán on valmis siirtymään avoimeen diktatuuriin. Toistaiseksi hän ei ole käyttänyt kaikkia poikkeustilalain suomia valtuuksia, koska siihen ei ole ollut tarvetta.

Unkarilaisessa uutissyötteessäni välähtelee silloin tällöin merkillisiä uumoiluja siitä, että Orbán ja hänen lähipiirinsä olisivat todellakin valmistautumassa jonkinlaisen kansannousun tai vallankaappauksen torjuntaan vaikkapa voimakeinoin. En tiedä, miten vakavasti nämä jutut pitäisi ottaa, mutta ilmeisesti monet unkarilaiset olivat valmiita kaikenlaisiin spekulointeihin, kun viime syksynä riippumaton kansanedustaja Ákos Hadházy alkoi julkistaa droonikuvia Orbánin perheen Alcsútin kylän lähistöllä omistamasta kartanosta, jonka pihalle oltiin kaivamassa jotain suurta maanalaista rakennelmaa. ”Bunkkeri”, jonka tieltä hävitettiin 1800-luvun alkupuolen rakennuskompleksiin kuuluva ja siis ainakin periaatteessa suojeltu suuri entinen talli, on virallisen rakennuslupahakemuksen mukaan ”pysäköintiluola ja talousrakennus”. Rakennelmien todellinen käyttötarkoitus lienee yhä hämärän peitossa.

Eilen sitten konservatiivinen oppositiolehti Magyar Hang kertoi merkillisen uutisen samoilta seuduilta, Bicsken alueelta. Orbánin vanha kaveri, naapuri ja väitetty bulvaani, entinen kaasuasentaja ja salamavauhtia rikastunut suurliikemies Lőrinc Mészáros on hankkinut sieltä yhden yrityksensä omistukseen mm. kokonaisen järven; ennen paikallisten vapaassa virkistyskäytössä ollut järvi on nyt aidattu ja vartioitu. Järven lähistöllä olevan rakennuksen edessä Hadházyn drooni oli kuvannut kaksi sotilaallisen näköistä maastovihreää vehjettä, ilmeisesti panssaroituja tiedustelu- tai miehistönkuljetusajoneuvoja. Tietenkin ne voivat olla käytöstä poistettuja vaarattomia romuja, jollaisen armeija voi periaatteessa myydä siviilihenkilölle vaikkapa metsästys- tai muuhun vapaa-ajan maastokäyttöön. Magyar Hang ja Hadházy kuitenkin päättelevät: ”Joko ne pelkäävät näin kovasti, tai sitten ne tykkäävät leikkiä sotaleikkejä (niin kuin sairaaloissakin), tai ehkä molemmat vaihtoehdot ovat totta.”

Olen tosiaankin viime vuosina kuullut tai lukenut useampien unkarilaisten arvelevan, että Orbánin järjestelmä ”ei kaadu, ennen kuin veri vuotaa”, tai muistelevan outo kiilto silmissään pariskunta Ceauşescun viimeisiä hetkiä. En ole halunnut ottaa näitä arveluja kovin vakavasti. Nytkin olisin mieluummin valmis uskomaan, että Orbán ja hänen lähipiirinsä vain kaipaavat kuvaannolliseksi ja vihjailujen tasolle jäävän ulkopoliittisen sapelinkalistelun vastapainoksi vähän toiminnallisempia sotaleikkejä kotitiluksillaan. Mutta ei sekään ole yhtään kiva ajatus.


Se on siinä

2 huhtikuun, 2020

Vielä eilen tätä päiviteltiin ympäri Euroopan mediaa: Unkari on siirtynyt diktatuuriin. Uusi poikkeustilalaki sulkee parlamentin, lopettaa vaalit ja antaa hallitukselle vapaat kädet hallita asetusten avulla niin kauan kuin se itse hyväksi näkee. Niin kuin lukemattomat arvostelijat ovat muistuttaneet, ”diktatuurilain” kaikkia määräyksiä ei voi perustella koronavirusepidemian aiheuttamalla hätätilalla. Tämä ehkä johtuu siitä, että alun perin suunnitelmissa oli jotakin muuta.

Átlátszó-sivuston blogissaan viime sunnuntaina Ferenc Kőszeg, kuten monet muutkin, kaivoi esiin natsikortin ja vertasi nykyistä hätätilaa Saksaan vuoden 1933 helmikuussa. Edellisen joulukuun vaaleissa natsit olivat saaneet 33 % äänistä, ja vaikka Hitler saikin muodostaa uuden hallituksen, siinä oli hänen lisäkseen vain kaksi natsiministeriä. Todellinen vallansiirto natseille onnistui vasta Reichstagin tuhopolton jälkeen: helmikuun 27:ntenä 1933 työtön muurari Martinus van der Lubbe tuikkasi Saksan valtiopäivätalon istuntosalin tuleen, ja jo seuraavana päivänä ryhdyttiin ”valtion ja kansan puolustukseksi” kansalaisten perusoikeuksia rajoittamaan ja keskitysleirejä pystyttämään. Tuhopoltto ei luultavasti ollut natsien tilaama, mutta se tuli sopivaan saumaan, ja samanlainen onnekas onnettomuus on Viktor Orbánille nyt koronavirusepidemia.

Itse asiassa, Kőszeg arvelee, alun perin saattoi suunnitteilla olla jotakin aivan muuta. Jo neljä viikkoa sitten, 11.3., Unkarin kansalle ilmoitettiin, että koronavirusepidemian torjuntatoimia johtamaan on perustettu ”kriisinyrkki”, operatív törzs. Tämän operatiivisen ydinryhmän perustaminen tapahtui itse asiassa paljon aikaisemmin, 31. tammikuuta, joten sen suunnittelemisen on täytynyt alkaa jo tammikuun jälkipuoliskolla, jolloin Eurooppaan ulottuvasta koronaviruspandemiasta ei vielä puhuttu missään. Huomiota herättää myös, että kriisiryhmän julkisuudessa olleista edustajista suuri osa on kenraaleja ja everstejä univormuissaan. (Sekä uusi korkein lääkintäviranomainen, Cecília Müller -niminen naishenkilö, jonka nopeaa urakehitystä on julkisuudessa päivitelty: hän toimi pitkään Nagyvenyim-nimisessä neljäntuhannen asukkaan kunnassa yleislääkärinä, mutta toki sen lisäksi hänellä oli ansioita katolisen seurakunnan maallikkoaktivistina.)

Tammikuun 31. päivänä julkistetussa ”kriisinyrkin” toimintasuunnitelmassa keskitytään vielä pääasiassa rajojen puolustamiseen mm. lämpökameroita asentamalla. Olisiko ajatuksena alun perin ollut tosiaankin keskittyä ”maahanmuuton” vastaiseen taisteluun eli siihen pakolaiskriisillä pelotteluun, jota Unkarin hallitus on pitkään harrastanut, ja oikeuttaa entistä kovemmat toimet tällä mukavasti kansaan uponneella ”jihadisti-terroristi-raiskaajien” torjunnalla? Koronavirustakin yritettiin vielä muutama viikko sitten kytkeä maahanmuuttoon. Nyttemmin on ilmennyt, että koronaa eivät Unkariin tuoneet vain ne muutamat iranilaistaustaiset opiskelijat, joita ensimmäisten todettujen tartunnankantajien joukossa oli, vaan myös – kuten muuallakin Euroopassa – ulkomailla lomailleet ja työmatkailleet hyväosaiset unkarilaiset. Vastassa on siis vihollinen, jota ei torjuta piikkilangoilla eikä sapelinkalistelulla.

Silti kriisinyrkin ja uuden poikkeuslain toiminnassa painopiste näyttäisi olevan jossakin aivan muualla kuin terveydenhuollollisissa toimenpiteissä. Esimerkiksi Itävallassa kriisiin varaudutaan perustamalla vapaaehtoisesti karanteeniin meneviä ydinryhmiä, jotka turvaavat yhteiskunnalle tärkeät perustoiminnot: esimerkiksi yleisradioyhtiö ORF:llä on ”koronakommuunissa” elävä uutistiimi, jonka arjesta ykkös-uutisankkuri Armin Wolf raportoi hauskassa blogissaan, ja samoin Wienin energialaitoksen tärkeimpien yksikköjen ylläpidon turvaamiseksi 53 työntekijää asuu voimaloissa eristyksessä. Unkarissa sitä vastoin etusijalla tuntuu olevan ikään kuin vallankaappauksen ennakoiminen: 19. maaliskuuta uutiskuviin ilmestyi mikrofonien ääressä seisovia jäyhiä maastopukuisia miehiä, kun ilmoitettiin armeijan ”toimintaryhmien” saapuvan ”varmistamaan” tai ”koordinoimaan” kaikkiaan 71 valtakunnan toiminnalle keskeisen yrityksen toimintaa (esimerkiksi mediayhtiöiden, liikenne- ja energiahuoltoyritysten sekä jostakin syystä yhden ainoan päivittäistavaramyymäläketjun, Auchanin). Tämä ei ole Unkarin talouselämän kannalta oikein mukavaa: taloustoimittajat arvelevat, että poikkeuslaki ja hallituksen kiristyvä ote yrityksistä pelottavat ulkomaisia sijoittajia, mikä puolestaan on tärkeänä syynä forintin kurssin viimeaikaiseen näyttävään putoamiseen.

Ja sitten tämä poikkeuslaki, joka antaa pääministerille diktaattorin valtuudet ja saattaa – näin riippumattomassa mediassa yleisesti pelätään – sekä lopettaa vapaat vaalit Unkarista pitkäksi aikaa että avata tien toisinajattelijoiden terrorisoimiselle ja vaientamiselle. Yhdestä merkillisestä tapauksesta kerrottiin jo eilen. 24.hu-uutissivuston lukija oli tiedustellut ”kriisinyrkiltä”, miksi jatkuvasti tartuntavaaralle altistuvia terveydenhuollon työntekijöitä ei koronatestata, vaikka kilpauimarit ovat päässeet testiin oireettominakin. Päivystyskeskuksen vastaus oli varsin ylimalkainen: uimarien testaukseen he eivät voi ottaa kantaa, useissa sairaaloissa henkilökuntaa kyllä testataan säännöllisesti ja ylipäätään ”pyrimme siihen”, että terveydenhuollon henkilökunta voisi työskennellä turvallisissa oloissa. Ei tästä sen ihmeempää, mutta pian sen jälkeen kysyjä sai kriisinyrkin päivystyskeskukselta uuden kirjeen, jonka sisältönä oli uuden poikkeuslain ”huhujen levittämistä” koskeva pykälä. Siinä korostettiin erityisesti, että ”perättömien huhujen levittäminen on yleisen syyteharkinnan alainen rikos, joten siitä voi tehdä ilmoituksen jokainen, joka sellaista kokee”. Kun hämmentynyt kysyjä vielä tiedusteli, miten tämä liittyy hänen kysymykseensä, eihän hän ollut levittänyt perättömiä huhuja eikä väittänyt kenenkään toisen levittävän, keskus vastasi vain: ”Kiitokset ilmoituksestanne.” Tämä hämmentävä pikku tapaus tuntuisi osoittavan, että ”perättömien huhujen levittämisen” kriminalisointi helposti käsitetään väärin ja karkaa käsistä. Tämä panee tietenkin pelkäämään, että vastedes huhupykälää käytetään lyömäaseena kritiikin vaientamiseen.

Poikkeuslain jälkeen jatkoa seuraa. Aprillipäivän aattona, puoli kahdeltatoista yöllä varapääministeri ja pienemmän hallituspuolueen johtaja, vanha tuttavamme ”poronmetsästäjä” Zsolt Semjén jätti parlamentin käsiteltäväksi ns. salaatin eli pitkän listan lainmuutosesityksiä. Näistä eniten kohua herätti kohta, jonka mukaan poikkeustilan vallitessa kuntien ja kaupunkien valtuustot ja pormestarit tarvitsisivat kaikille toimenpidepäätöksilleen erityisen kriisihallintokomitean vahvistuksen: näin hallitus käytännössä saisi takaisin valtaansa Budapestin ja muut niskurikaupungit, joissa valta viime vuoden paikallisvaaleissa siirtyi opposition edustajille. Tämä kohta kuitenkin peruttiin, oli syynä sitten opposition tomera esiintyminen (vaikea uskoa, että siitä olisi välitetty), kansainvälinen painostus tai se käytännön seikka, että tällä tavalla hidastuisi kohtalokkaasti myös Fidesz-johtoisten kaupunkien ja alueiden päätöksenteko.

Ei huolta, lakiesitykseen jäi silti kaikenlaista mielenkiintoista:

  • Budapestin Városliget-puiston uudet, kaupungin ja ympäristöväen arvostelemat rakennusprojektit oli pysäytetty kaupunginhallituksen päätöksellä, mutta lainmuutos kumoaa tämän päätöksen määrittelemällä Városligetin rakennushankkeet “erityisesti yleisen edun mukaisiksi”;
  • Orbánin hovihistorioitsijan Mária Schmidtin pyörittämälle säätiölle lahjoitetaan kaksi arvokiinteistöä Budasta;
  • valtion tukea nauttiville teattereille, siis lähes kaikille, nimitetään viisihenkiset valvontakomissiot, joihin kolme jäsentä nimittää ministeriö;
  • uuden Budapestin–Belgradin rautatien (jonka rahoituksesta 85% on Kiinan luotottamaa) rakentamista ja rahoittamista koskevat sopimukset julistetaan salaisiksi kymmeneksi vuodeksi;
  • perinteisten kirkkokuntien pyörittämien lasten-, hoiva- ja vanhainkotien kiinteistöt, yhteensä 41, siirtyvät ilmaiseksi kyseisten kirkkojen omistukseen;
  • sukupuolen vaihtaminen virallisesti tehdään mahdottomaksi: syntymätodistukseen on kirjattava ”biologinen” sukupuoli, joka määrittyy ”ensisijaisten sukupuolitunnusmerkkien tai kromosomien [?!] mukaan”,  eikä tätä sukupuolta voi enää muuttaa. Ööh… entä sitten esimerkiksi CAIS-ihmiset, joilla on miehen kromosomit mutta ulkoisesti naisen keho? (Puhumattakaan kaikista niistä muista pienistä mutta ei aivan olemattomista vähemmistöistä, jotka syystä tai toisesta eivät tunne sopivansa siihen ”biologiseen” sukupuoleen, johon heidät on syntymässä luokiteltu. Oliko niitä nyt niin hirveä kiire päästä potkimaan?) Tämä kansallisen turvallisuuden kannalta tietenkin huipputärkeä lainmuutosesitys tehtiin kaiken kukkuraksi kansainvälisenä transnäkyvyyden päivänä…

Viimeistään Semjénin ”salaattilain” jälkeen pitäisi jokaiselle olla selvää, että Unkarin poikkeuslain tärkeimpänä päämääränä ei ole mikään muu kuin hallituksen ja pääministerin vallan lujittaminen. Heti vallan kaappaamisen jälkeen on riennettävä tunnustamaan väriä ja varmistamaan liittolaisten lojaalisuus tekemällä näyttäviä kulttuuripoliittisia sekä ”konservatiivisia perhearvoja” (perinteistä sukupuoliroolikäsitystä) vahvistavia eleitä. Entistä vaikeampi on ymmärtää niitä, jotka yhä selittelevät, että ”eihän siellä Unkarissa sen kummempaa tehdä kuin meilläkään tai muissa maissa, missä on koronaviruksen aiheuttama poikkeustila”.


Mistä tulee meille apu?

28 maaliskuun, 2020

Nyt on sitten Unkarissakin ulkonaliikkumiskielto päällä. Hallitus kehuu itseään toimenpiteiden tehokkuudesta: virallisen koronavirustiedotussivun mukaan (joka tätä kirjoittaessani on viimeksi päivitetty tänä aamuna) tartuntoja on todettu 343 (10343:sta testatusta), kuolleita on yksitoista, toipuneita 34. Arvostelijoiden mukaan testejä on tehty aivan liian vähän, ja moni epäilee virallisten tietojen luotettavuutta.

Käytännössä määräykset ovat samat tai ehkä lievemmätkin kuin Suomessakin annetut suositukset: ulkona saa lenkkeillä (yksikseen), ulkoiluttaa koiraa, käydä ostoksilla tai muilla tärkeillä asioilla (asetustekstissä mainitaan kampaajalla tai manikyyrissä käyminen!), lapsen saa viedä tarhaan tai kouluun, jos on pakko… Mielenkiintoinen on asetukseen sisältyvä ”mummotunnelipykälä”, jossa tunneli on todella leveä: Suomessa ja monissa muissakin maissahan jotkut päivittäistavaraliikkeet ovat vapaaehtoisesti omistaneet aamun ensimmäisen aukiolotunnin iäkkäille ja riskiryhmiin kuuluville. Unkarissa asetus määrää, että päivittäistavaraliikkeissä, toreilla ja apteekeissa saavat aamuyhdeksästä puoleenpäivään asioida vain yli 65-vuotiaat.

Määräysten rikkomisesta rapsahtaa sakkoja. Ei sentään vankeutta niin kuin poikkeuslain mukaan perättömien huhujen levittämisestä? Niin, se uusi poikkeuslakiesityshän ei mennyt läpi, koska siihen olisi tarvittu 4/5:n enemmistö, mutta uusi yritys ensi viikolla luultavasti onnistuu, koska siihen riittävät hallituskoalition käsissä olevat 2/3 kansanedustajista. Maailmalla, Suomessakin, muistutellaan oikeusvaltion vaarantumisesta. Itse asiassahan Unkarissa oikeusvaltion monet perusperiaatteet on käytännössä tuhottu jo aikoja sitten.

Perinteisessä perjantaiaamuisessa radiopuheessaan pääministeri Orbán ei vain ilmoittanut ulkonaliikkumiskiellon voimaantulosta vaan palasi myös kiistaan, jota viime päivinä on käynyt kansainvälisten arvostelijoiden kanssa. Maanantaina Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatović muistutti, että hätätilan vallitessakin olisi pidettävä kiinni perustuslaista ja sen takaamista demokratian periaatteista.

Twitter-ketjussa Mijatovićin viileään kommenttiin näkyy ensimmäisenä iskevän Fidesz-puolueen näkyvin Bryssel-julkkis Tamás Deutsch, joka ennenkin on kunnostautunut luokattomilla somekommenteillaan. Nyt seurasi ns. ”täydellinen servaus” kuin höhöttelevän teinijonnen näppäimistöltä: ”Mind your own business! That’s it.” Sama retoriikka jatkui kipakassa kirjeenvaihdossa Viktor Orbánin ja Euroopan neuvoston pääsihteerin, kroatialaisen (keskustaoikeistolainen HDZ-puolue) Marija Pejčinović Burićin kesken. Pejčinović Burić muistutti kirjeessään Orbánia hieman runsassanaisemmin samasta asiasta kuin Mijatović pikaviestissään: demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia on kunnioitettava hätätilankin aikana. Tähän Orbánin oli vastattava suunnilleen samoin kuin Deutsch jo oli möläyttänyt: ”Ellette pysty auttamaan meitä tässä kriisissä, voisitteko edes pidättäytyä estämästä meidän puolustustoimiamme?”

Sama asia oli tietenkin tarjoiltava myös Unkarin kansalle unkarin kielellä. Eikä haittaa, vaikka tässä monelta kuulijalta tai lukijalta hieman menisivätkin puurot ja vellit sekaisin: Euroopan neuvosto, 47 maan muodostama ihmisoikeusjärjestö, on eri asia kuin Euroopan unioni tai Euroopan komissio (joka maanantaina kieltäytyi erikseen kommentoimasta Euronewsin toimittajalle Unkarin poikkeuslakiesitystä).

Kuvan mahdollinen sisältö: tekstissä sanotaan Orbán Viktor reggel Kossuth Rádióban: Eközben forrás: Magyar már segíteni nem tudnak, mert nem tudnak, akkor legalább ne akadályozzák magyarokat védekezésben. Kínától és Türk Tanácstól kaptunk Ettől még maradunk EU tagjai. Ez az otthonunk, de látni kell, hogy most nem innen jön segítség." „Elfogadták járvánnyal küzdő országokat segítő 37 milliárd eurós uniós támogatást. Magyarország számára a támogatás keretében mintegy 5,6 milliárd eurót ezer biztosít az unió."

Oppositiopuolue Momentumin budapestiläisen valtuustoedustajan Borbála Tölcsérin FB-sivulta.

Perjantaiaamuna Kossuth Rádióssa (se on siis Unkarin valtion yleisradioyhtiön ykköskanava, ”Unkarin Yle1”) Orbán lausui (oranssitaustainen teksti yllä):

”Jos he [kyse on ilmeisesti ”Euroopasta”] kerran eivät pysty auttamaan, sillä he eivät pysty, niin älkööt ainakaan estäkö unkarilaisia puolustautumasta. Olemme saaneet apua Kiinalta ja Turkkilaisten maiden neuvostolta [Türk Keneşi on turkkilaiskieliä puhuvien maiden – Azerbaidžan, Kazahstan, Kirgisia, Turkki, Uzbekistan – yhteistyöelin, johon Unkari kuuluu tarkkailijajäsenenä]. Tästä huolimatta pysymme EU:n jäseninä. Täällä on kotimme, mutta meidän on nähtävä, että nyt ei apu tule täältä.”

Eurooppa ei siis auta, sanoo Orbán, turkkilaiset veljemme sitä vastoin kylläkin. Ulkoministeri Péter Szíjjártó ilmoitti äskettäin riemuiten, että Turkkilaisten maiden neuvostolle osoitettuun avunpyyntöön on vastattu, Turkki lähettää Unkariin kahdeksan tonnia hengityssuojainten valmistukseen käytettävää kangasta ja Uzbekistanista saapuu 150 000 valmista hengityssuojainta. Hädässä ystävä tutaan!

”Tällä välin todellisuudessa” (violettitaustainen teksti):

Epidemiaa vastaan taisteleville maille on myönnetty 37 miljardia euroa EU:n tukea.
Unkarille EU myöntää tämän tukipaketin puitteissa 5,6 miljardia euroa.

5,6 miljardilla eurolla saisi aika monta kangaspakkaa tai hengityssuojainta, monesta muusta tarpeesta puhumattakaan. (Jos siis nämä eurot menisivät tarkoitukseensa eikä – niin kuin pelottavan suuri osa EU-tuista tähänkin asti – Orbánin lähipiirin ja oligarkkien taskuihin; arvostelijat ovat jo pitkään väittäneet, että EU:n tukipolitiikka itse asiassa pitää yllä diktatuuriin luisuvia itäisen Keski-Euroopan järjestelmiä.)

Huomatkaa, että uutinen Unkarille myönnetyistä koronatuista on Magyar Nemzet -lehdestä, siis hallituksen omasta äänitorvesta. Näin toimii kunnon propagandisti: oikeaa tietoa (EU antaa Unkarille miljardeja euroja koronaepidemian torjuntaan) ei välttämättä suoranaisesti vääristetä eikä pimitetä. Riittää se, että uskollisimmille kannattajille tarjotaan myös vaihtoehtoinen totuus: Brysselin herrat vain solvaavat meitä eivätkä halua auttaa meitä koronan vastaisessa taistelussa, sitä vastoin apu tulee heimolaisiltamme, idän diktatuureilta. Ne, jotka tässä ennennäkemättömässä kriisissä kaipaavat ”vahvaa johtajaa”, eivät kuitenkaan viitsi lukea kuivia Brysselin-uutisia rahasummista, joiden suuruutta on arkijärjellä vaikea hahmottaa. He kuuntelevat radiosta Johtajan ääntä ja sen yhä kärjistyvää sotaretoriikkaa, jollaiselle Unkarissa on maailman sivu ollut vankka kysyntä: kaikki meitä sortavat, yhyy!

 


Ei paniikkia?

9 maaliskuun, 2020

Koronavirus leviää Sentroopassakin, vaikka varsinaiselta paniikilta toistaiseksi on vältytty. Tänään Wieniin lentäessä luin Hufvudstadsbladetista täällä asuvan toimittajan pikku kirjoituksen, jossa kehuttiin, että pieni väljyys tekee hyvää: kun tavanomaiset aasialaiset turistimassat eivät täytä Wienin keskustaa, siellä on vaihteeksi mukavampi liikkua. Mene tiedä. Itävallassa on tähän mennessä todettu yhteensä toistasataa koronavirustapausta, ja Italian kaltaisesta hätätilasta ollaan vielä kaukana. Paikoittain virus näyttää kuitenkin leviävän tehokkaasti. Tämän päivän uutisissa oli Tirolin osavaltio, missä tänään oli todettu 16 uutta tapausta. Tartuntaa vaikuttaa levittäneen ischgliläisessä afterski-baarissa työskennellyt norjalaismies, ja viranomaiset ovat nyt panneet koko baarin kiinni.

Sekä Unkarissa että Slovakiassa, kertoo unkarilainen uutisvirtani, on sairaaloihin ja vanhainkoteihin määrätty vierailukielto ja useita julkisia joukkotapahtumia peruutettu. Myös Unkarin yhden kansallispäivän juhla, maaliskuun 15:ntena vietettävä vuosien 1848–49 vapaustaistelun muistopäivä, jää vaille julkisia yleisötilaisuuksia. Romaniassa puolestaan suljetaan keskiviikosta lähtien puoleksitoista viikoksi kaikki koulut ja lastentarhat. Tähän yhtenä keskeisenä syynä on se, että se muuttovirta, joka viime vuosien ajan on kuljettanut Itä-Euroopan työikäistä väestöä parempien ansioiden ja olikkeiden perässä EU:n rikkaammalle länsilaidalle, on Romaniasta suuntautunut erityisesti Italiaan – ja ennen kuin Pohjois-Italian koronavirusongelmaisten alueiden rajat lopullisesti suljettiin, monet näistä romanialaisista lähtivät kiireen vilkkaa takaisin kotimaahan jääneiden perheidensä ja lastensa luo.

Unkarissa koronavirustapauksia on tähän mennessä todettu vain muutama, ja niistäkin ensimmäiset ulkomaalaisia eli Budapestissa opiskelevia iranilaisia. Pääministerin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja György Bakondi riensikin jo muutama päivä sitten julistamaan, että ”koronaviruksen ja maahanmuuton välillä on yhteys”, mutta ”Unkari puolustaa rajojaan”. Sama sanoma löytyy myös hallituksen mediaimperiumiin kuuluvasta Lokál-ilmaisjakelulehdestä (kuva vohkittu Pusztarangerin Facebook-sivulta):

lokal.jpg

(Ylhäällä keskellä:) ”Unkari puolustaa rajoja!” (Alempana:) ”Koronavirus: Unkarissa vain yksittäisiä tapauksia. Koko Keski-Euroopassa tartunnan saaneiden määrä kasvaa. Unkarin seitsemästä potilaasta vain kaksi on unkarilaisia.”

Koronavirustakin yritetään siis käyttää maahanmuuttovastaisen propagandan välineenä. Tämä saattaa kuitenkin käydä kohta vähän vaikeammaksi. Unkarin terveydenhuoltojärjestelmän surkea tilahan on ollut kriittisen median tärkeimpiä uutisaiheita jo pitkään: muutamat jäljellä olevat riippumattomat lehdet ja ennen kaikkea useat hallitusta arvostelevat verkkosivustot ja Facebook-kanavat tarjoavat jatkuvasti kammottavia tosikertomuksia sairaaloiden henkilökunta- ja tarvikepulasta, sairaalainfektioista ja muista hygieniaongelmista (miten koronaviruksen leviämistä torjutaan, kun ei pesutiloissa ole edes käsisaippuaa, desinfiointiaineista puhumattakaan?), loputtomista tutkimusjonoista ja kohtalokkaasti viivästyvistä diagnooseista. Jos järjestelmä on jo vuosikaudet ollut oppositiomedian mukaan romahduksen partaalla, miten käy, jos koronaviruksen leviäminen räjähtää epidemian mittoihin?

Hyvää ei lupaa ainakaan Index-uutisportaalin lukijan tarina. Tämä mies – joka vakinaisesti asuu ulkomailla – oli työasioissa matkustellut Ranskassa ja vähän muuallakin, ei tosin Italiassa. Matkoilta Unkariin perheensä luokse tultuaan hän oli saanut erinäisiä oireita – kuumetta, päänsärkyä, lihaskipuja – ja ruvennut pelkäämään koronavirustartuntaa. Perhelääkäri lähetti hänet sairaalaan, missä henkilökunta ilman ihmeempiä suojavarustuksia lähetteli ja kuljetteli häntä paikasta toiseen, otettiin verikokeita ja röntgenkuvia, mutta ilmeisesti, näin mies on sittemmin päätellyt, koronavirustestejä ei tehty. Mies nimittäin komennettiin sairaalasta takaisin kotiin toipumaan. Vähän aikaa sen jälkeen miehen vanha, syöpäleikkauksesta toipuva isä sairastui. Ja ilmeisesti vasta nyt, kun poika kertoi isäänsä hoitavalle lääkärille olleensa itsekin flunssassa ja pelänneensä ulkomailta tuotua koronavirustartuntaa, sairaalassa ruvettiin tekemään oikeanlaisia testejä. Indexin juttua kirjoitettaessa miehen isä, Unkarissa ilmenneistä koronavirustapauksista viides, oli sairaalassa tajuttomana. Hänen vaimonsa oli kutsuttu sairaalaan tutkittavaksi ja karanteeniin pantavaksi, mutta jonkin väärinymmärryksen takia vaimo ei ollut jäänyt kotiin odottamaan ambulanssia vaan oli itse matkustanut sairaalaan julkisilla liikennevälineillä…

Samantapaista sekoilua ilmeisesti nähtiin myös koronavirustartuntaa kantavien iranilaisopiskelijoiden tapauksessa. Tartunnan kantajaksi todetun farmasianopiskelijan toverit olivat vapaaehtoisesti tulleet sairaalaan tutkittaviksi, mutta heidät oli ensin käännytetty takaisin, myöhemmin kuitenkin haettu testiin ja pantu ”eristykseen”, vastalauseistaan huolimatta yhteen ja samaan huoneeseen. Myöhemmin yhdellä heistä todettiin tartunta. Tieto ei missään vaiheessa oikein kulkenut eikä kommunikaatio toiminut. Viranomaiset ovat väittäneet iranilaisten käyttäytyneen uhkaavasti, niin että sairaalaan oli kutsuttava poliisit avuksi; HVG-sivuston haastattelemat iranilaiset kiistävät tämän jyrkästi mutta valittavat turhautumistaan, kun tietoa ei tule eikä hoitajien tai ambulanssimiesten kanssa pysty puhumaan, nämä kun eivät osaa englantia.

Tämmöiset tapaukset eivät ihmeemmin vahvista luottamusta siihen, että Unkarin jo nytkin kaikista liitoksistaan natiseva terveydenhuoltojärjestelmä pystyisi tosipaikan tullen pitämään koronaviruksen kurissa. Oppositiopuolueet ovat erityisesti syyttäneet inhimillisten voimavarojen ministeri Kásleria epäpäteväksi ja kelvottomaksi koronaviruksen vastaisten toimien johtoon. Mutta tietenkin ongelma on paljon laajempi ja koskee koko järjestelmää. Oikein tosissani rupesin huolestumaan tänään, kun ensin luin Internetiä kiertävän italialaisen lääkärin raportin siitä, miten Pohjois-Italian koronakriisialueilla ei enää riitä lääkkeitä, henkilökuntaa ja laitteita pitämään hengissä kaikkia niitä potilaita, joiden keuhkot eivät enää kunnolla toimi – ja sitten törmäsin uusimpaan korruptiouutiseen.

Korruptioskandaalien paljastajana tunnettu entinen vihreän LMP-puolueen, nyttemmin sitoutumaton kansanedustaja Ákos Hadházy kertoi riippumattoman Klubrádión ohjelmassa käyneensä Budapestissa koronaviruspotilaita hoitavassa Szent János -sairaalassa selvittämässä, miten siellä on varauduttu virustartuntojen leviämiseen. Läheskään kaikkiin kysymyksiinsä Hadházy ei saanut vastausta, mutta se hänelle kuitenkin selvisi, että sairaalassa on 20 hengityskonetta. Tähänastisten arvioiden mukaan, näin ohjelmassa kerrottiin, koronavirustartunnan saaneista jopa joka kymmenes saattaa joutua hengityskoneeseen, mikä merkitsee, että jos tartunnan saa Budapestissa yli kaksisataa ihmistä, saattaa laitteista tulla pulaa. Ja tässä yhteydessä Hadházy nosti esiin tutkimistaan korruptiotapauksista kenties kaikkein häijyimmän.

Pari-kolme vuotta sitten Unkarin sairaaloiden varustelun kehittämiskampanjan yhteydessä niihin hankittiin isolla rahalla hengityskoneita. Todellakin isolla rahalla, sillä ulkomaisen yhtiön edullisin tarjous suljettiin perin kyseenalaisin keinoin pois kilpailusta ja lopulta hankinta päätyi ilmeisesti hallitusta lähellä olevalle unkarilaiselle välittäjäyhtiölle (joka siis hankkii laitteet ulkomailta ja vain ”paketoi” ne uudelleen). Näin hengityskoneet tulivat maksamaan kaksinkertaisen hinnan, eli niitä ostettiin vain puolet siitä, mitä olisi muuten voitu hankkia. Voi siis väittää, että korruption takia Unkarin sairaaloista puuttuu 150 hengityskonetta. Ja jos pahin toteutuu, tämä voi merkitä sitä, että satoja ihmisiä tukehtuu hengiltä.

Koronavirus panee yhteiskunnan lakeineen ja laitoksineen koetukselle. Ja saattaa käydä niin, että tästä koetuksesta eivät korruption syövyttämät systeemit selviä.


Pyörällä päästään

23 tammikuun, 2020

Uutismediauutisia Unkarista taas. Valtakunnan ykköskanava, valtion yleisradioyhtiön MTV1 kutsui lopultakin haastateltavakseen Budapestin uuden ylipormestarin ja yhden Fidesz-vastaisen oppositioyhteistyön johtavista keulakuvista, Gergely Karácsonyn. Tämän vetämä tai ainakin julistama vihreä ja edistyksellinen linja poikkeaa väkevästi Viktor Orbánin ja hänen hallituskoalitionsa ns. kansallis-konservatiivisista eli oikeistopopulistisista meiningeistä. Edessä on siis melkoisia haasteita: Budapestissa on huomattavia infrastruktuuri- ja ympäristöongelmia hoidettavana (viime aikoina on uutisissa kerrottu poikkeuksellisen pahasta savusumusta; saaste- ja pienhiukkastilanteen takia kansaa on välillä kehotettu pysymään sisätiloissa). Samaan aikaan mediassa on liikkunut väitteitä, joiden mukaan Orbánin hallitus suunnittelee kostavansa kunnallisvaalitappion kohdentamalla EU:n kehitystuet tykkänään muualle kuin ”vääriä” johtajia valinneisiin kaupunkeihin (jollainen on ennen muuta Budapest).

v4polgik.jpg

Népszava-lehden uutiskuvassa (kuvaaja Márton Béres) Visegrád-pääkaupunkien edistysmieliset ylipormestarit julistavat yhteistyötä: myös muissa V4-maissa pääkaupungin asukkaat ja johto ovat aatteellisesti eri linjoilla koko valtakunnan johdon kanssa. Keski-Euroopan yliopiston tiloissa järjestetyssä tapaamisessa tämä nelikko – pitkän silmälasipäisen Karácsonyn lisäksi kuvassa ovat Bratislavan Matúš Vallo (toinen oikealta), Prahan Zdeněk Hříb (vasemmalla) ja Varsovan Rafal Trzaskowski (oikealla) – allekirjoitti sopimuksen ”Vapaiden kaupunkien liiton” perustamisesta ja puhui kauniita sanoja esimerkiksi ihmisoikeuksista, kulttuurisesta monimuotoisuudesta, oikeusvaltiosta ja ilmastonmuutoksen torjumisesta.

Hallituksen mediaimperiumin viestimet olivat ennen kunnallisvaaleja tuutanneet täyslaidalta propagandaa Karácsonyn kaikinpuolisesta ”kelvottomuudesta”, ja vaalien jälkeen uuden ylipormestarin arvostelu jatkui kuukausikaupalla, ilman että Karácsonya itseään olisi kutsuttu studioon ja päästetty ääneen. Viime maanantaina sitten, Budapestin liikennelaitoksen uusien bussien käyttöönottojuhlallisuuksissa, M1:n reportteri otti asian puheeksi, ja kun Karácsony vakuutti, ettei hänelle ollut vielä tullut julkisen palvelun tv:ltä minkäänlaista kutsua, reportteri oikopäätä kutsui ylipormestarin seuraavan illan ajankohtaisohjelmaan vierailemaan. Karácsony perui tiistai-illan menonsa ja saapui studioon.

Seurasi sopivasti sata päivää pääkaupunkia hallinneen Karácsonyn haastattelu, jota riippumattomissa viestimissä on kuvailtu ”viime vuosien absurdeimmaksi” ja josta lähti liikkeelle vuolas virta analyyseja, vitsejä, meemejä ja parodioita. Index.hu-sivuston jutussa koko haastattelu esitellään osa osalta videopätkillä kuvittaen. Jo alku tulee jäämään historiaan. Tätä ei olisi Timo Soinikaan aavistanut ”fillarikommunismista” puhuessaan.

Jo ennen haastattelun alkua juontaja Kata Mészáros ja vieraileva asiantuntija olivat ”keskustelleet” siitä, mitä kaikkea Karácsony ei lupauksista huolimatta ole saanut aikaan. Esille nostettiin Karácsonyn julkiset näyttäytymiset polkupyörän satulassa: juontaja lupasi katsojille kohta selviävän, mahtaako Karácsony saapua pyörällä myös studioon. Ja se olikin ensimmäinen kysymys. Hää hää – eipä viherpiiperöpormestari ollutkaan pyöräillyt keskieurooppalaisittain kylmässä säässä kaupungin laitamille vaan kertoi mokoma saapuneensa vähäruokaisella sähköautolla. Polkupyörä on siis vain valokuvissa poseeraamista varten? Eihän toki, selitti Karácsony kärsivällisesti, hän kulkee auton lisäksi polkupyörällä ja julkisilla suunnilleen saman verran kuin budapestilaiset keskimäärin – ja eikö julkisen palvelun tv-kanavan toimittajalla olisi enemmänkin yleisöä kiinnostavia kysymyksiä kuin tämä?

Ei. Haastattelija jatkoi revolverityyliin tiukkaamalla, joko Karácsony nyt ymmärtää, että polkupyörällä ja jalan liikkuminen ei ole realistista (életszerű), miksi Karácsony pysäköi autonsa muutaman korttelin päähän eikä tv-talon eteen, ja vaatiiko hän välttämättä dieselautoja poistettavaksi liikenteestä. Seuraavaksi jankutettiin esimerkiksi pormestarin haastattelukutsusta ja tv-kanavan toimintaperiaatteista, Karácsonyn avustajien määrästä (yhtä enemmän kuin aiemmin oli ilmoitettu – ”arvioitteko voimavaranne väärin, kyllä vai ei?”) sekä pääkaupungissa julistetusta ilmastohätätilasta (”Miten tätä voi konkreettisesti mitata? Tuntevatko pääkaupunkilaiset sen nahoissaan? Soivatko sireenit?”). Jäähyväisiksi vielä haastattelija toivotti: “Nähdään sitten polkupyörän selässä!”

Mielenkiintoista on tietysti, miten ylipormestarin polkupyörästä on tullut identiteettipolitiikan väline. Budapestissa tosin nihkeää ja ivallista suhtautumista pyöräilyyn on vähän vaikea ymmärtää. Jokainen kaupungissa käynyt tietää, että ilmansaasteongelmat ovat olleet siellä jo vuosikymmenten ajan melkoiset: Budapest on kattilassa kukkuloiden keskellä suojassa tuulilta, kunnon ohitusväylien puutteessa raskas pitkän matkan liikennekin jyräsi pitkään keskikaupungin halki. Yksityisautoilu on sitkistelemistä ruuhkissa ja usein toivotonta parkkipaikan haeskelua. Julkisia liikennevälineitä taas vaivaavat tekniset ongelmat.

Viime päivinä julkisuudessa on ollut hajalle ruostuviin metrovaunuihin liittyvä skandaali. Kaupungin edellinen hallinto olisi viitisen vuotta sitten halunnut tilata uusia metrovaunuja 1970-luvulla hankittujen vanhojen tilalle, mutta Orbánin hallitus jostain syystä ei suostunut myöntämään lainaa uusien ostamiseen, vain vanhojen korjauttamiseen venäläisellä toimittajafirma Metrovagonmašilla. (Virolaisen kilpailijafirman edullisempi ja parempi tarjous suljettiin pois hämärin perustein.) Sitten ilmeni, että vastoin lupauksiaan venäläiset eivät olleet korjanneet vanhoja vaunuja vaan lähettäneet tilalle ”uutta” kalustoa – mutta nämä ”uudet” metrovaunut olivat itse asiassa vanhaa tavaraa, joidenkin väittämien mukaan tyytymättömän asiakkaan palauttamia ja pitkään firman pihalla seisseitä, ja niissä on ilmennyt vakavia ruostevaurioita, jotka vaativat perusteellisia korjauksia. Metrovagonmašin kuuluisi tietenkin maksaa tästä mittavat vahingonkorvaukset, mutta itse asiassa se ei ole maksanut aikaisempiakaan vastaavia, ja Budapestin liikennelaitoksen edellinen kanne samaa firmaa vastaan on vielä oikeuden käsittelyssä.

Kun näin on, luulisi polkupyöräilyn kehittämisen Budapestissa olevan hyvinkin életszerű. Ja niin kuin monessa muussakin asiassa, tässäkin on käynyt ilmi, että pääministeri Orbán ja hänen puolueensa olivat vielä pari-kolmekymmentä vuotta sitten nykyisten vastustajiensa linjoilla.

biciklifidesz.jpg

Pendulum-blogisti on löytänyt vuodelta 1991 lehtiuutisen, jossa Fidesz-puolueen tuolloinen nuori ja sutjakka johto kampanjoi pyöräteiden ja kaupunkipyöräilyn kehittämisen puolesta saapumalla pyörällä parlamenttiin. Ez a párt szereti a kerékpárt, eli ‘tämä puolue tykkää polkupyörästä!’

Mutta palataan Karácsonyn kohuhaastatteluun. Se herätti tyrmistystä jopa ”omien” riveissä, ja yksi komeimmista tyrmäyksistä tuli pääministerin kansliasta. Siellä pääkaupunkiseudun kehittämisestä vastaava valtiosihteeri Balázs Fürjes twiittasi:

Hyvä, ettei M1:n Karácsony-haastattelua tehty vaalien alla. On ilmeistä, että silloin meillä olisi enemmän oppositio- ja vähemmän fideszläisiä pormestareita ja valtuutettuja. Julkisen palvelun televisiota usein haukutaan aiheettomasti, mutta tätä eilistä tapausta ei voi hyväksyä.

Jopa hallituspuolueen taholla siis ymmärretään, että haastattelijalta oli päässyt mopo pahasti keulimaan. Voisi olla mielenkiintoista analysoida tästä seurannutta keskustelua myös sukupuolisensitiivisestä näkökulmasta ja tarkkailla, miten paljon tähän asti suhteellisen tuntemattoman mutta viehättävän näköisen haastattelijan sukupuolta ja ulkomuotoa nostetaan esiin. Myötätunto ”liian vaikean tehtävän saanutta tyttö raukkaa” kohtaan tuntuu ainakin nousevan esiin Index-sivuston Grafitemberin piirroksessa, johon on hyvä lopettaa tämänkertainen blogahdus. Mutta sen ymmärtämiseksi on vielä pikaisesti selitettävä viimeisen kuvan viittauksen takana piilevä toinen viime päivien media- ja somekohu. Norbert Schobert, fitness-valmentajajulkkis ja vähähiilihydraattisten Norbi Update -laihdutus- ja lisäravinteiden valmistaja, nimittäin meni äskettäin möläyttämään, että liian monet avioliitot menevät hajalle vain, koska naiset eivät pysty synnytyksen jälkeen laihduttamaan entisiin mittoihinsa. Tätä sitaattia on oikeastaan mahdoton kommentoida:

”Valitettavasti naiset sössivät homman jo synnytyksessä, sillä luulevat siinä antaneensa jotain arvokasta miehelleen ja perheelle. Niin ovatkin antaneet, mutta miehen seksuaalisuus ei pysty tätä arvokasta arvostamaan. Ja kun 58-kiloisen naisen sijasta makuuhuoneeseen tömistelee 78- tai 88-kiloinen rouva, se on miehelle kärsimys. Jonkin aikaa homma vielä hoituu pornofilmejä katsomalla, mutta ei mies pysty semmoista haluamaan, ja tässä menevät ihmissuhteet rikki ja lapset jäävät puoliorvoiksi, koska naiset ovat lihoneet sen 20-30 kiloa eivätkä pysty sitä laihduttamaan. Siitä puhumattakaan, että jos raskauden yhteydessä lihoo noin paljon niin ihokin menee niin pilalle, ettei siitä koskaan enää tule piukkaa, seksikästä, nättiä, viehättävää ihoa. Niin että rakkaat naiset, miesten takia ja onnellisen rakkauden ja seksuaalisuuden takia teidän on pakko pitää kiinni tyttövuosien painostanne.”

Näin siis Norbi-setä (s. 1971, naimisissa aerobic-valmentajan kanssa ja kolmen lapsen isä), ja nyt se Grafitemberin piirros:

bicikli-norbi

 


Vanhan vuoden viimeiset kujeet

1 tammikuun, 2020

Hyvää uutta vuotta kaikille! Työkiireiden ja kirjoitusväsymyksen merkeissä vietettyjen pyhien jälkeen yritän palata verkkoon ihmettelemään unkarilaisen mediakuplani antia. Itävallan uutisiin ehkä palailen tuonnempana, kunhan uusi turkoosi-vihreä hallitus pääsee virallisesti aloittamaan nuoruus-, naispuolisuus- ja vihreyskilpailun suomalaisten kollegojensa kanssa.

Unkarin osalta ei päättävien elimien nuoruudesta, naispuolisuudesta ja vihreydestä paljoa pysty puhumaan. En siis puhu minäkään vaan palaan ensiksi viime viikkoina koettuihin ns. kulttuuritaistelun uusiin vaiheisiin. Kiistelty lainmuutos olisi saattanut teatterit ministeri(ö)n mielivallan alaisiksi, ja sen ensimmäisen version saattoi tulkita kuolemantuomioksi riippumattomille teattereille: jos teatteri ei halua päästää ministeriötä päättämään johtajanimityksistään, sen on luovuttava valtion tuesta. Protestien ja mielenosoitusten jälkeen lakia lievennettiin monelta osin, mutta joulunvälipäivien hiljaisuudessa riippumattomaan mediaan levisi uusi väite: hallitus haluaa kuitenkin tehdä selvää riippumattomista teattereista!

Yksityiskohdat ovat melkoista pilkun, hm, viilausta. Asian ydin lienee siinä, että virallisen lehden (Magyar Közlöny) julkaisemat asetukset 221 ja 222 ovat ristiriidassa keskenään. Jälkimmäisestä, toimeenpanoa koskevasta asetustekstistä on, vahingossa tai tarkoituksella, jätetty pois sanat és működés [‘ja toiminta’], jolloin teksti on mahdollista tulkita siten, että riippumattomille teattereille ei voida myöntää valtion tukea niiden säännölliseen toimintaan vaan ainoastaan tilapäisiin projekteihin. Ministeriön mukaan mitään ongelmaa ei ole vaan valtion tuki jatkuu entiseen tapaan. Kulttuuriväen epäluulot eivät kuitenkaan tällä hälvene, niin mutkikasta, salamyhkäistä ja pahantahtoistakin on kulttuurilaitoksia koskeva päätöksenteko ja politiikka viime aioina ollut. Epäluottamus on jokseenkin totaalista, ja kiistely, puolustelu ja selittely tullee jatkumaan puolin ja toisin.

Kulttuuriväen epäluottamusta selittänevät osaltaan myös valtiovallan tuoreimmat rahoituspäätökset, joista prioriteetit käyvät selvästi ilmi. Vanhan vuoden viimeisimmissä Magyar Közlönyn numeroissa julkaistiin myös tämmöinen rahoituspäätös joulukuun 27:nnelta, koskien ”rajantakaisten kohteiden” tukemista:

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Mukavia tukiaisia saa ensinnäkin Transilvanian Tusnádfürdőssä – siis kylpyläkaupungissa, jossa järjestettävien romanianunkarilaisten kulttuurifestivaalien ohjelmaan on jo vuosikausia kuulunut myös Viktor Orbánin poliittinen linjapuhe – toimiva unkarilainen roomalais-katolinen seurakunta: yli sata miljoonaa forinttia eli yli 320 000 euroa. ”Ensimmäinen unkarilainen reformoitu kirkko” (en ole aivan varma, mistä instituutiosta on kyse, mutta tätä nimeä käyttävät useammat amerikanunkarilaisten kalvinistien uskonyhteisöt) saa vielä mukavamman tukipaketin, päivän kurssin mukaan yli puoli miljoonaa euroa ”instituution investointien tukemiseen”. Vaatimattomammalla kuudenkymmenen miljoonan forintin (yli 181 000 €) summalla tuetaan ”Karpaattien altaan unkarilaisten evankelioinnin puolesta -säätiötä”, jota pyörittää ”Kristillinen älymystöliitto” -niminen järjestö; säätiö tukee kristillisten unkarilaisten kulttuuritilaisuuksien järjestämistä ja ”kristillistä kuvaamataidetta”. (Ilkeämielinen lukija saattaisi epäillä, että osa näistä rahoista kenties luiskahtaa paitsi amatöörimäisen kitschin tuotantoon myös suoraan esimerkiksi jonkin sopivissa suhteissa olevan ohjelmapalveluyrittäjän taskuun sopivan ylihinnoittelun avustuksella.) Neljäkymmentäviisi miljoonaa (136 000 €) saa Házsongárd-säätiö, joka ylläpitää Romanian Kolozsvárin (Cluj) historiallista hautausmaata.

Mutta kaikki nämä summat kalpenevat listan loppujen kahdeksan kohteen rinnalla. Kaikki sijaitsevat Unkarin ulkopuolisilla historiallisilla unkarilaisalueilla, Romaniassa (Sepsiszentgyörgy/Sfîntu Gheorghe, Csíkszereda/Miercurea Ciuc), Kroatiassa (Eszék/Osijek), Serbiassa (Topolya/Bačka Topola), Sloveniassa (Lendva/Lendava) ja Slovakiassa (Dunaszerdahely/Dunajská Streda, Komárom/Komárno), lisäksi Ukrainan rajan pinnassa sijaitsevan Kisvárdan urheiluseura saa tukea toimintaansa Ukrainan Munkácsissa (Mukačeve). Kaikki ovat jalkapalloseuroja. Vuoden päättyessä on tärkeää jakaa vielä myöhästyneet joululahjat ylirajaisen kansakunnan rakentamiseen nimenomaan ja erityisesti unkarilaisen jalkapallon kautta. Tätä uutista Facebookin ”Vanhempien ääni” -ryhmässä kommentoiva kansanääni toteaa:

Sepsiszentgyörgyissä juuri eilen minulle kertoi muuan paikallinen, että ne kyllä saavat monta miljoonaa, mutta samalla on määrätty, kuka saa urakat ja miten paljon niistä maksetaan, ja hinnoissa on runsaasti ilmaa. Näin rahat lähtevät Unkarista eikä mikään virallinen elin pysty valvomaan, miten ne kulutetaan.

En tarkoita, että jonkun tuntemattoman Facebook-kommentoijan kertomaa juorua pitäisi kritiikittömästi uskoa. Mutta kun verkko pursuu samansuuntaisia puheenvuoroja eikä korruption väkevää läsnäoloa Unkarissa edes hallitus jaksa ihmeemmin kiistää (vastaväitteet ovat tyyliä ”mutkun korruptiota on kaikkialla, ihan varmasti teilläkin”), olen kyllä taipuvainen ”kokemaan asian” samoin. Olennaisinta joka tapauksessa on se, miten kriittinen kulttuuriväki tulkitsee valtiovallan asettamia arvojärjestyksiä: teatterille kuonokoppa, rahat jalkapalloseuroille ja kirkoille.

Taiteesta tieteeseen. Unkarin Tiedeakatemialtahan riistettiin kuluneena vuonna sen olennaisin osa, akatemian alaisuudessa toimineet tutkimusinstituutit. Kuten aiemmin olen täällä selitellyt, Unkarin Tiedeakatemia ei ollut (vain) ns. läntisen mallin mukainen tutkijoiden keskustelukerho, tieteen edustuselin ja painostusryhmä, vaan (myös) ns. itäeurooppalaisen mallin mukainen perustutkimusta tekevä laitos tai laitosryväs: Tiedeakatemian instituutteihin on sijoittunut se tutkimustyö, joka Suomessa tehdään yliopistoissa tai niiden ulkopuolisissa valtion tutkimuslaitoksissa. Nyt nämä instituutit siirrettiin osaksi upouutta rakennetta nimeltä Eötvös Loránd Kutatási Hálózat, Loránd Eötvös -tutkimusverkosto. (Loránd [Roland] Eötvös (1848–1919), jonka mukaan myös Budapestin ELTE-yliopisto on nimetty, oli aikoinaan kansainvälisesti tunnustettu tiedemies, fyysikko, muun muassa gravitaation ja kapillaari-ilmiön tutkija. Nykyisen kansallis-konservatiivisen ideologian mukaiseksi symboliseksi keulahahmoksi hän sopii varmaan siksi, että toimi myös opetusministerinä, ei edustanut mitään poliittista edistyshaihattelua eikä – toisin kuin suuri osa Unkarin maineikkaimmista luonnontieteen tutkijoista – ollut juutalaista syntyperää vaan vanhan unkarilaisen aatelissuvun vesa.)

Tutkimusverkoston toiminnasta ei vielä paljoa tiedetä, mutta se on käynyt selväksi, että sen johtoon nimetty tutkija on vakaasti Orbánin hallituksen linjoilla. Orientalisti Miklós Maróth, vuosimallia 1943, on tehnyt pitkän uran arabistiikan ja klassisen filologian rajamaastossa tutkien muun muassa antiikin filosofian vastaanottoa keskiajan islamilaisessa maailmassa. Hän johtaa vuonna 2002 perustettua, Lähi-idän tutkimukseen keskittyvää Avicenna-instituuttia, joka äskettäin on saanut komeat toimitilat Piliscsabasta. Rakennuksen, samoin kuin Piliscsaban katolisen yliopistocampuksen muutkin merkilliset pytingit (joista virallisen Unkarin aatemaailmaan perehtymättömille viattomille sivullisille ilmeisesti tulee mieleen Harry Potter -kirjojen velhokoulumaailma), on suunnitellut ”orgaanisen arkkitehtuurin” ja konservatiivis-uuskansallisromanttisen taiteen suuri nimi, vuonna 2011 edesmennyt Imre Makovecz.

Orbán Viktor beszédet mond az Avicenna Közel-Kelet Kutatások Intézete épületének avatásán Piliscsabán. Balról Maróth Miklós akadémikus, az intézet igazgatója.

Viktor Orbán puhuu Avicenna-instituutin uuden rakennuksen avajaisissa. (Kuva Szilárd Koszticsák / MTI.)

Viime vuosina Maróth on tuottanut kriittistä pohdiskelua islamista ja sen suhteesta läntiseen maailmaan, ja muun muassa näitä ajatuksia hän kehittelee myös hallitusta lähellä olevalle Pesti Srácok -sivustolle antamassaan haastattelussa, jota hieman järkyttyneeseen sävyyn on referoitu useammalla riippumattomalla sivustolla. Esimerkiksi näin:

Jos uskonnolla on ihan erilainen mentaliteetti, jos uskonnon perusta on erilainen, niin erilaiset ovat myös sen käännytyskeinot. Kristinusko aikoinaan suoritti käännytystä kertomalla ihmeteoista, islam taas miekalla, siis väkivalloin. Se ei ole reilua kilpailua, jos päästämme hampaisiin saakka aseistautuneen ihmisen häkkiin taistelemaan aseetonta vastaan.

– Tätäkö me nykyään koemme?

– Kyllä. Toinen osapuoli on aseistautunut, toinen taas ei saa edes nostaa kättään, sillä se olisi poliittisesti epäkorrektia ja loukkaisi vastapuolen herkkyyttä. (…) Heillä [= muslimeilla] uskonnon käskyt merkitsevät jotain muuta kuin meillä omantunnon velvoite. (…) Velvollisuus tarkoittaa sitä, että jos olen opettaja, minun on pidettävä tunnit, sillä se on minun tehtäväni. Tai esimerkiksi jos olen oppilas, teen läksyni, tai pesen käteni ennen ruokailua, sillä velvollisuuteni on huolehtia terveydestäni, ja niin edespäin – semmoista ei muissa kulttuureissa tunneta. Jos nyt heijastamme tämän Euroopan kulttuuriin, niin ajatellaanpa, miten tehtaissakin tarkka työntekeminen muuttuu epävarmaksi. Eurooppa on keksinyt kaikenlaista, nostanut maailman tietylle tasolle, koko maailma nauttii sen siunauksista mutta ei itse pysty tekemään samoin. Erään muslimišeikin mukaan he pystyvät ostamaan vaikka miten kalliin Mercedeksen mutta eivät itse pystyisi valmistamaan siihen ainuttakaan ruuvia. Hänen mielestään muslimityöntekijä tekee päivässä hyvä jos 20 minuuttia työtä, muuten juo teetä ja kahvia ja juttelee. Euroopassa ei näin ole, täällä on pakko tehdä työtä, kaikki tekevät oman tehtävänsä. Eurooppalaisen kulttuurin hävitessä ensimmäisenä katoaa eurooppalainen tehokkuus.

Täytyy sanoa, että Maróthin näkemys sekä kristinuskon että islamin leviämisestä (johon vuosisatojen mittaan on molemmilla uskonnoilla kuulunut sekä väkivaltaa ja valloitussotia että monenlaisia pehmeämpiä konsteja) on henkeäsalpaavan yksinkertainen, yhtä yksinkertainen kuin tuttu valitusvirsi poliittisen korrektiuden tyranniasta, jonka ikeen alla läntisen maailman sorretut valkoiset kristityt heteromiehet huokaavat. Vähän myös mietin, että eiköhän Mercedeksen tehtailla Saksassakin ole jo vuosikymmenten ajan työskennellyt turkkilaisia vierastyöläisiä, ja eiköhän monissa niissä hikipajoissa, joista halpatuotteet meille Eurooppaan virtaavat, ole töissä lukemattomia muslimeja, joiden työpäivä on kaikkea muuta kuin loputonta kahvitaukoa ja pulinaa. Mutta kun oikein haluaa uskoa kuvittelemansa islamilaisen maailmankatsomuksen voimaan, niin kaipa tämänkin asian voi yhden muslimisedän kanssa käydyn keskustelun pohjalta näinkin kokea.

”Kokemuksen” pontimena on tietenkin Unkarin nykyisen hallituksen maahanmuuttopoliittista linjaa tukeva ”islamisaation” pelko. ”Väestönvaihto” on tälle yleisölle todellinen uhkakuva; voiko, kysyy Pesti Srácok -sivuston haastattelija, sen yhteydessä myös poliittinen ideologia vaihtua?

Varmaa on, että se tulee muuttumaan. Kysymys kuuluu vain, miten. Tämänhetkisissä oloissa islamin seuraajien intresseissä on tukea vasemmistopuolueita, sillä niiden avulla he pääsevät asettumaan Eurooppaan. Mutta kun se on tapahtunut, islamista tulee vasemmistoideologialle pahempi vihollinen kuin perinteiselle konservatiiviselle ideologialle koskaan. Konservatiivisella ja vasemmistoideologialla on kuitenkin yhteiset eurooppalaiset juuret, mutta islamin kanssa tätä yhteisymmärrystä ei tule olemaan. Tämä kammottava suvaitsevaisuus tiettyjä asioita kohtaan – kuten esimerkiksi LGBT-ideologiaa – lentää varmasti ensimmäisenä ulos. Mutta tämähän ei tule haittaamaan siksikään, että suvaitsevaisuuden nykyiset esitaistelijat muuttuvat kilpaa niin koviksi muslimeiksi, ettei paremmasta väliä.

… tai “että sitä on ilo katsella”, kuten Maróth ironisesti toteaa. Juupajuu, nykyiset suvakit ja kukkahattutädit (tai LGBT-ideologian kannattajat, sillä eihän sen myöntäminen, että jotkut meistä ovat homo-, bi- tai transseksuaaleja, ole muuta kuin ideologiaa…) tulevat Euroopan islamisaation edetessä käden käänteessä muuttumaan allahuakbaria huutaviksi jihadisteiksi, eihän tässä ole mitään ristiriitaa.

Miten tämän vaaran voi torjua? Kasvatuksella. Nuoriso on herkkäuskoista ja tietämätöntä. Se ei ole kokenut pettymyksiä ja petkutusta, se ei tiedä mitään sosialismin ajoista eikä edes vuoden 2006 tapahtumista. [Vuoden 2006 tapahtumista? Siis mielenosoituksista silloista sosialistihallitusta vastaan ja tästä kasvaneista mellakoista, joissa nahkatukkaiset uusnatsit polttivat paikkoja ja heittelivät kiviä ja joista nykyinen hallitus yrittää rakentaa jonkinlaista kansallismielistä marttyyrikertomusta?] Kouluihin tarvitaan kunnon isänmaallisuuskasvatusta:

Isänmaallisuuteen ei voi kasvattaa, jos nuori ei tiedä mitään Unkarin kulttuurista. Me luimme lapsina “seitsemääkymmentäseitsemää unkarilaista kansansatua”, joista välittyy moraalinen asenne. Mutta mitä lapsi oppii Harry Potterista? Tai meidän lapsuudessamme, kun meidän isoisämme lauloivat sotilaslauluja, koska olivat taistelleet ensimmäisessä maailmansodassa, silloin se imeytyi meihin, ajatus maanpuolustuksesta; ei meidän edes tarvinnut saada koulussa ”isänmaallisuuskasvatusta”. (…) Meillä oli vain semmoista luettavaa, johon sisältyy Unkarin historiaa. Tulee tietää, että Gárdonyin romaanien kieli on kaikkein yksinkertaisinta, ja samalla lapsi imee itseensä Egerin tähdet -romaanista esikuvan siitä, miten isänmaata puolustetaan turkkilaisia vastaan ja kristinuskoa puolustetaan islamia vastaan. Hämähäkkimiehestä hän ei tätä opi. Jos lapsi lukee Egerin tähtiä, silloin ei tarvitse selittää, miksi Viktor Orbán puhuu siitä, että meidän on säilytettävä kristitty identiteettimme ja valtiomme.

Egerin tähdet, Géza Gárdonyin vuonna 1901 ilmestynyt klassikkoromaani (Yrjö Liipolan suomennos ilmestyi jo 1920-luvulla) kertoo urhean Gergő Bornemisszan ja suloisen Éva Ceceyn romanttisen rakkaustarinan, kehyksenä Unkarin turkkilaismiehitys. Tarina alkaa leikkitoverusten Gergőn ja Évan lapsuudesta, kun ilkeä janitšaari yrittää ryöstää heidät orjiksi, ja huipentuu Egerin kaupungin sankarilliseen puolustukseen vuonna 1552. Egerin tähdet on toki ollut Unkarin tunnetuimpia ja rakastetuimpia historiallisia romaaneja, mutta näinköhän se tuosta vain sopii nykyaikaisen kansalaiskasvatuksen välineeksi?

Niin kuin useampi koiranleuka on jo ehtinyt kysymään: jos lasten on tarkoitus oppia Egerin tähdistä, että turkkilaiset ovat pahoja vihollisia, miten siihen sopii Viktor Orbánin suuri ystävyys Erdoğanin Turkin kanssa? Tai Unkarin ulkojäsenyys Turkkilaiskielisten valtioiden liitossa (jolle Unkarin valtio haluaa kustantaa toimitilat myös Budapestissa)? Monet ovat myös jo muistuttaneet, että Harry Potter sopii oivallisesti kasvattamaan nuorisoa ymmärtämään itsenäisyyden, moraalisen lujuuden ja ystävyyden merkitystä pimeinä aikoina ja terrorin uhatessa.

Ennen kaikkea Maróthin haastattelusta jää hämmentyneen epäuskoinen olo. Miten voi aikuinen ihminen, tunnustettu tiedemies ja vastuullisen, tärkeän tehtävän haltija tuottaa näin naiivia tekstiä? Onko vanha mies jo hieman höpsähtänyt ja ns. delirium emeriti -harhan vallassa alkanut uskoa filosofianhistoristen tutkimustensa pätevöittävän syvälliseen islamilaisten yhteiskuntien ja politiikan analyysiin? Vai puhuuko Maróth vain pohjattoman kyynisesti semmoista, minkä uskoo uppoavan kohdeyleisön tyhmimpään segmenttiin ja miellyttävän hänen korkeaa suosijaansa, jonka nimikin (huom!) on pitänyt muistaa erikseen mainita?


Noloa peliä

22 marraskuun, 2019

Itävallassa jatkuvat yhä hallitustunnustelut. Sebastian Kurzin johtama konservatiivipuolue ÖVP oli vaalien ylivoimainen voittaja, mutta yksin se ei pysty hallitsemaan. Aiemmat koalitiokumppanit, sosiaalidemokraatit (SPÖ) ja oikeistopopulistit (FPÖ) taas saivat vaaleissa molemmat pahasti takkiinsa ja kamppailevat sisäisissä kriiseissään. Siispä toisen vaalivoittajapuolueen eli vihreiden kanssa yritetään löytää yhteistä säveltä melkoisista ideologisista eroista huolimatta. Samalla uutisotsikoihin on singahtanut uusia skandaaleja.

Kesällä koetun Ibiza-videoskandaalin jälkiselvittelyt jatkuvat yhä. Lehtiuutisissa pyörii salaperäisiä, vain nimikirjaimilla mainittuja henkilöitä, jotka ilmeisesti virittivät ibizalaiseen huvilaan ansan FPÖ:n tuolloiselle karismaattiselle johtajalle HC Strachelle ja hänen kakkosmiehelleen Johann Gudenukselle – ja joiden puolestaan väitetään syyllistyneen sekä kiristykseen että muihin hämärähommiin. Ibiza-skandaalin johdosta tehdyissä ratsioissa on tehty lisää jännittäviä löytöjä, esimerkiksi tirolilaisen tuppukylän pensionaatin – jonka omistaa FPÖ:n alainen, toimialaltaan hieman hämärä ”koulutusinstituutti” – kassakaapista löytyi kultaharkkoja, väittämän mukaan jopa miljoonan euron arvosta. Muistetaanpa, että Ibiza-videoilla humalainen Strache suunnitellessaan talousoperaatioita venäläisen oligarkin sukulaistyttönä esiintyneen houkutuslinnun kanssa oli selittänyt myös mahtipontisesti, että ”kolmasosa rahoista pitää olla kultana ja hopeana”. Puolueiden alaisten erilaisten yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden valvonnassa on ilmeisesti melkoisia aukkoja, joten niihin on helppo sijoittaa kenties myös alkuperältään hämärää rahaa. Mutta ei vain FPÖ:n entisistä ja kenties nykyisistäkin sisäpiireistä löydy kaikenlaista epäilyttävää. Viime viikkoina on uutisiin noussut myös ns. Casino-Affäre eli nimitysskandaali, jonka yhteydessä on taas kerran esillä ollut aitoitävaltalainen ilmaus Postenschacher eli ”virkasuhmurointi”.

Itävallassahan vallitsi sodan jälkeen kymmeniä vuosia järjestelmä, jota toisinaan nimitetään ”pilarisaatioksi”: kaksi valtionhoitajapuoluetta, ÖVP ja SPÖ, usein koalitiokumppaneita, jakoivat keskenään koko yhteiskunnan, niin paikalliset hallintoelimet kuin monet muutkin instituutiot. Oli ”mustia” ja ”punaisia” kuntia ja koulupiirejä mutta myös pankkeja ja vakuutusyhtiöitä, tai meikäläistä Autoliittoa vastaamassa sekä ”musta” ÖAMTC että ”punainen” ARBÖ. Tähän liittyi virkojen ja työpaikkojen jakaminen poliittisten voimasuhteiden mukaan (Proporz), ei vain valtion ja kuntien hallintoelimissä vaan myös laitoksissa, instituutioissa ja yrityksissä, joissa valtio oli jollakin tapaa osallisena. Mukavia työpaikkoja ja virka-asemia järjestyi sen mukaisesti oikeanlaisella jäsenkirjalla.

Punamustien koalitioiden kausi katkesi ensimmäisen kerran vuosituhannen vaihteessa Jörg Haiderin FPÖ:n veretseisauttavaan vaalivoittoon ja ensimmäiseen ”musta-siniseen” (ÖVP-FPÖ-) hallituskoalitioon. Monet odottivat Haiderin populisteista loppua jähmeälle jäsenkirjameiningille, vaan toisin kävi. Sittemminkin on selväksi tullut, että FPÖ on vähintäänkin yhtä innokas korruptionkäryisiin valtapeleihin kuin vanhat valtapuolueet. Ja juuri tästä on kyse myös tuoreessa Casino-Affäressä. Peliyhtiö Casinos Austrian – jonka osaksi omistaa myös Itävallan valtio – pehmoiselle johtajantuolille ängettiin FPÖ:n Peter Sidlo, jolla ei ollut tähän tehtävään vaadittavaa kokemusta eikä pätevyyttä. Tämä ongelmallinen nimitys saatiin järjestetyksi lupaamalla Casinos Austrian toiselle osaomistajalle, peliautomaattiyhtiö Novomaticille lainmuutoksia, jotka helpottaisivat sen toimintaa.

Kaiken lisäksi kasinoskandaalissa ei ole kyse vain FPÖ:stä.  Julki tulleet erilaisilla elektronisilla viestintävälineillä käydyt keskustelut tahraavat pahasti myös ”perusitävaltalaisten” tuolloisen isomman hallituskumppanin ja tulevankin liittokansleripuolueen ÖVP:n toimijoita. SPÖ:llä olisi nyt hyvä sauma aggressiiviseen oppositiopolitiikkaan – ellei senkin lähimenneisyydestä löytyisi poliittista kähmintää sen verran, että kasinoskandaalin kovin äänekäs tuomitseminen vaatii ongelman huolellista rajaamista. Kasinofirmaskandaali on poikkeuksellisen ruma siksi, että poliittista virkanimitystä järjesteltiin FPÖ:n niin ilmeisen epäpätevälle henkilölle, mutta vastaavantapaista on tehty jo pitkään, ns. vanhoilla valtapuolueilla vain on suuremmat kykyreservit, enemmän semmoisia ehdokkaita, joilla jäsenkirjan lisäksi on myös oikea pätevyys. Sillä – muistuttaa Eric Frey Der Standard -lehdessä – Postenschacher on juurtunut syvälle Itävallan poliittiseen järjestelmään.

***

Mutta Itävallan rumatkin poliittiset pelit edelleenkin kalpenevat Unkarin tapahtumien rinnalla. Siellä poliittisessa julkisuudessa ala-arvoista loanheittoa harrastaa edelleen myös itse hallitus. Ensimmäinen esimerkkini liittyy Unkarin Helsinki-komiteaan (Magyar Helsinki Bizottság), ihmisoikeusjärjestöön, joka äskettäin sai norjalaiselta sisarjärjestöltään vuoden Andrei Saharov -palkinnon ihmisoikeuksien ja demokratian puolustamisesta. (Helsinki-komiteat ovat ottaneet nimensä vuonna 1975 Helsingin ETYK-kokouksessa allekirjoitetun päätöslauselman ja etenkin sen ns. kolmannen korin mukaan, joka oli aikansa merkittävimpiä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.)

Helsinki-komitea on ollut Unkarin uutisissa viime vuosina etenkin pakolaisten puolustajana. Röszken rajanylityspaikan pahamaineisella ”transitvyöhykkeellä” pidetään turvapaikanhakijoita epäinhimillisissä oloissa. Tuorein Helsinki-komitean esille nostama tapaus oli iranilainen Abouzar Soltani, joka 11-vuotiaan poikansa kanssa on yksitoista kuukautta odottanut piikkilankojen ympäröimässä konttiparakissa: Unkari ei halua käsitellä hänen turvapaikkahakemustaan, koska hän on tullut ”turvallisesta” Serbiasta, Serbian viranomaiset taas eivät huoli Soltania ja hänen poikaansa takaisin. (Soltani on tehnyt tästä pienen lyhytelokuvan, jota äskettäin esitettiin Verzio-elokuvafestivaaleilla.) Mutta jo aiemmin on tavan takaa julkisuudessa ollut uutisia turvapaikanhakijoiden pitämisestä nälässä Röszken parakeissa. Tähän parlamentin maanpuolustus- ja poliisivaliokunnan puheenjohtaja Lajos ”Äitini ei ole mikään bulvaani” Kósa puolestaan on laittamattomalla logiikallaan todennut, että ”ei meillä valtio turistejakaan ruoki, eivätkä ne silti näe nälkää”.

Tämä Helsinki-komitea siis on jo pitkän aikaa käynyt oikeutta Unkarin hallitusta vastaan kunnianloukkauksesta. Syksyn 2017 ns. kansallisen konsultaation yhteydessä nimittäin väitettiin, että György Sorosin (tuon universaalin suurpahiksen) tukemat järjestöt, kuten Helsinki-komitea, ”puolustavat laittomuuksiin syyllistyviä maahanmuuttajia” ja pyrkivät siihen, että nämä saisivat rikoksistaan lievemmät rangaistukset. Tämähän on täysin älytöntä kaikkialla muualla paitsi siinä Unkarin hallituksen propagandan rinnakkaistodellisuudessa, jossa turvapaikanhakijat tekevät rikoksen jo pelkästään ylittäessään Unkarin rajan. Mikä mielenkiintoisinta, kaikesta siitä huolimatta, mitä Unkarin oikeuslaitoksesta viime vuosina on kuultu, Helsinki-komitea voitti juttunsa sekä alemmissa oikeusasteissa että äskettäin Kúriassa eli Unkarin korkeimmassa oikeudessa. Kúria velvoitti pääministerin kanslian maksamaan Helsinki-komitealle kahden miljoonan forintin (noin kuudentuhannen euron) korvaukset sekä julkaisemaan virallisen anteeksipyynnön sekä uutistoimisto MTI:n välityksellä että 30 päivän ajan hallituksen verkkosivuston kormany.hu etusivulla.

Ja mitenkä reagoi tähän hallitus? Näin sen tiedotustoimisto yllä linkitetyn 444.hu:n jutun mukaan:

Ministeriö merkitsee tiedoksi Kúrian päätöksen. Mutta vaikka Helsinki-komitea miten kääntelisi ja vääntelisi, siitä huolimatta tosiasia on, että tämä komitea on Sorosin rahoittama maahanmuuttomielinen järjestö. 

Ihan oikeasti, aikuiset ihmiset! Näkeekö kukaan muu sielunsa silmin Pikku-Kallen rehtorin kansliassa selittämässä, että ”no joo, sori, kyllä mä sanoin Lissua kakkapyllyksi, mutta vaikka se miten selittelisi niin kakkapyllyhän se on”?

Vielä merkillisempi hysteria on noussut jo viime postauksessani kuvatun uuden Puskás-stadionin avajaisista. Tapaus on yksityiskohtaisesti selostettu Éva S. Baloghin englanninkielisessä Hungarian Spectrum -blogissa, joten yritän referoida sen tähän lyhyesti. Index-uutisportaalin toimittaja Gábor Miklósi oli saanut lipun uuden urheilupyhätön VIP-katsomoon ja raportoi kokemuksistaan avajaisottelussa, itse asiassa vuolaasti ylistellen stadionin komeutta ja tunnelmaa, joka saa katsojan unohtamaan kaikki tähän komeuteen upotetut (tai sen rakennustöiden yhteydessä vääriin taskuihin ohjautuneet) korruptiomiljoonat. Mutta: ennen ottelua esiin marssitettiin muutamia lapsia yhdessä koko katsomon kanssa laulamaan…

… jotain tunteellista laulua siitä, miten me kaikki olemme samaa verta. Se tuntui tutulta, mutta en tiennyt, mikä juttu se oli, vain kertosäkeen loppu oli tuttu Viidakkokirjasta, vaikka epäilyttikin, että EIHÄN PUSKÁS-STADIONIN AVAJAISISSA VOI 70 000 IHMISTÄ LAULAA VIIDAKKOKIRJAA. Minut melkein katsottiin ulos VIP-katsomosta, kun pysyin persiilläni, ja todellakin vaikeaa oli olla nousematta seisomaan siinä paineessa, mutta minä pidän tapanani nousta seisomaan vain kansallislaulua soitettaessa, ja ihan äskettäin olen nähnyt ohjelman siitä, miten pitkälle ihmiset voivat mennä mukautuakseen odotuksiin, joten kiusallanikin jäin istumaan. Näin minä kapinoin marraskuussa 2019 Puskás Arénan avajaisissa.

Tästä on noussut hallitusta lähellä olevassa mediassa käsittämätön mekkala. Laulavat lapset olivat slovakianunkarilaisia, Dunaszerdahelyn (Dunajská Streda) kaupungista, ja laulu, jota toimittaja häpeäkseen ei tunnistanut, oli uusnatsipiireissä suositun ”kansallismielisen” rokkibändin Ismerős Arcok (‘Tutut naamat’) kappale Nélküled (‘Ilman sinua’), josta on tullut Dunaszerdahelyn jalkapallojoukkueen epävirallinen hymni. Nyt hallituksen mediaimperiumiin kuuluvissa ohjelmissa, lehdissä ja verkkosivustoilla kauhistellaan, miten Indexin toimittaja ”loukkasi ja häpäisi Ylämaan [Felvidék, Slovakian vanha nimitys Unkarissa] lapsia”. Blogeissa ja kommenttiketjuissa mokoma ”muukalaissydäminen” (idegenszívű) toimittaja, joka ei ymmärrä kansallista yhteenkuuluvuutta ja Trianonin, nyyh, tragediaa, saa niskaansa myös antisemitististä herjaa, alkaen pilapiirroksista, joissa eväspusseineen ja juomamukeineen toisten katsojien jaloissa kyykkivä toimittaja Miklósi kuvataan apinamaisena, koukkunokkaisena olentona aivan natsiaikaisten juutalaisia esittävien propagandakuvien tyyliin. Entisestä Jobbik-puolueesta lohjenneen radikaalisiiven Mi Hazánk Mozgalom (‘Meidän isänmaamme -liike’) johtaja László Toroczkai puolestaan ilmoitti tekevänsä Index-sivustosta rikosilmoituksen, sillä se harjoittaa kansanryhmän vastaista kiihotusta, nimittäin unkarilaisia vastaan.

Tämäkin juttu on hyvä lopettaa Index-sivuston oivallisen Grafitemberin pilapiirrokseen, jossa ollaan akuuttipoliklinikan (sürgősségi) odotushuoneessa. Oppositiomediassahan uusien upeiden stadionien rakentamista on jo vuosikausien ajan rinnastettu terveydenhuollon katastrofaaliseen resurssipulaan.  ”Me olemme samaa verta!”, lohkaisee herra jonotusnumerolla 66. Yhteisen verilammikon yllä istuvaa naapuriakin alkaa naurattaa, mutta tiskin takana päivystävä hoitaja ymmärtää yskän ja kivahtaa: ”Jos rupeatte puhumaan niitä stadionjuttuja, niin heitätän teidät ulos!”

egyverbol