Oikeusvaltio koetuksella

Tänään pitkästä aikaa Itävallasta, missä uutisotsikoissa on jo kuukausia ollut ns. BVT-Affäre.

BVT, Bundesamt für Verfassungsschutz und Terrorismusbekämpfung eli ‘Liittovaltion perustuslainsuojelu- ja terrorismintorjuntavirasto’ perustettiin vuonna 2002, Schüsselin musta-sinisen hallituksen aikaan, erinäisiä sisäministeriön sekä entisen valtionpoliisin yksikköjä uudelleenjärjestelemällä. Se kuuluu siis sisäministerin alaisuuteen, ja tämän salkun sai nykyistä hallitusta muodostettaessa pienempi hallituspuolue, oikeistopopulistinen Vapauspuolue FPÖ. Jo tuolloin kuului eri puolilta pelon ja varoituksen ääniä: eikö ole vähän riskaabelia antaa kansallisen turvallisuuden avaintehtäviä puolueelle, jonka sitoutuneisuudesta länsimaisen demokratian arvoihin ei ole täyttä varmuutta, jonka kenttäväellä ja toimihenkilöilläkin on suhteita uusnatsijärjestöihin ja jonka johtohenkilöt ovat näyttävästi kyhnyttäneet Putinin Venäjän kyljessä?

Myös sisäministeri Herbert Kickl henkilönä herätti epäilyksiä: hän on ansioitunut FPÖ:n ja sen johtajan HC Strachen kampanjapäällikkönä ja propagandajohtajana, mutta miten hän selviää ministeriön johdossa? Kicklin muutamat tempaukset ovatkin jo herättäneet laajaa hämmennystä ellei jonkinlaista närkästynyttä huvittuneisuutta. Wieniin on jostain syystä pitänyt perustaa ratsupoliisiyksikkö, vaikka hanketta ovat vastustaneet suunnilleen kaikki, eläinsuojelijoista ja fiaker-ajureista oikeuslaitokseen, jonka resursseja samaan aikaan leikataan. (Itävallan syyttäjien yhdistyksen puheenjohtaja Cornelia Koller varoitti oikeusistuimien tukkeutumisesta jutturuuhkaan ja totesi: ”Kahdentoista poliisihevosen hinnalla rahoitettaisiin vuodessa 36 syyttäjää, kysynpä siis: kenen haltuun uskoisitte Itävallan turvallisuuden, hevosten vai syyttäjäviranomaisten?”) Ja sitten vuoti sisäministeriöstä tuo täälläkin jo puheena ollut käsittämätön mediaohjeistus, joka on saanut suuren osan Itävallan lehdistöstä raivoihinsa ja pelkäämään julkisen sanan vapauden puolesta.

Mutta jo tätä ennen, helmikuussa, tapahtui jotakin kummallista. BVT:n tiloihin ja muutamien sen työntekijöiden asuntoihin tehtiin poliisiratsia, jonka yhteydessä BVT:ltä takavarikoitiin runsaasti aineistoa ja tiedostoja. Syyksi ilmoitettiin talous- ja korruptiosyyttäjäviraston (Wirtschafts- und Korruptionsstaatsanwaltschaft, WKStA) tutkimukset, jotka koskivat epäilyjä virka-aseman väärinkäytöstä. Konkreettisin syytös taitaa koskea biometrisiä passeja, joita Pohjois-Korea tilasi Itävallan valtion painolaitokselta ja joista osan väitetään joutuneen BVT:n virkamiesten avustuksella eteläkorealaisten vakoojien käyttöön. Mutta julkisuudessa on liikkunut myös juttuja salaperäisestä muistiosta, jossa BVT:n työntekijöitä syytellään jopa seksuaalirikkomuksista ja rahanpesusta. Keltalehti Kronen Zeitung teki BVT:tä ravistelevasta ”megaskandaalista” suuren jutun, mutta ns. laatulehtien – päivälehti Der Standardin ja viikkolehti profilin – tutkimusten mukaan tämän muistion väitteistä osa on selvästi keksittyjä, osaa ei pystytä todistamaan.

Itse ratsia joka tapauksessa oli perin merkillinen. Sen toteutti ei suinkaan talousrikososasto, jonka toimialaan korruptioepäilyjen tutkintatoimi olisi kuulunut, vaan poliisin katu- ja huumerikollisuuden vastainen iskuryhmä (Einsatzgruppe zur Bekämpfung der Straßenkriminalität, EGS), jonka johtajalla Wolfgang Preiszlerilla on läheiset suhteet FPÖ-puolueeseen. Poliisit rynnäköivät paikalle täydessä taisteluvarustuksessa naamareita myöten, mutta ilmeisesti heillä ei ollut asianmukaista taitoa eikä välineistöä takavarikoitavien tietokoneiden tai kovalevyjen käsittelyyn ja kuljetukseen; poliisien on väitetty myös toimineen aiheettoman kovaotteisesti ja vastoin ohjeistusta jääneen välillä yksin arkaluonteisten tietojen kanssa ilman syyttäjänviraston edustajan valvontaa, niin kuin asiaan kuuluisi. Ratsian yhteydessä takavarikoitiin myös poliittisten ääriliikkeiden toimintaa tutkivan BVT-virkamiehen kiintolevy, vaikka tämä henkilö ei edes ollut WKStA:n epäilysten kohteena. On myös käynyt ilmi, että jo tammikuussa, muutama viikko ennen ratsiaa, sisäministeri Kicklin alainen, pääsihteeri Peter Goldgruber vaati BVT:ltä tietoja siitä, mitä Burschenschaft-järjestöjä (siis näitä äärioikeistolaisia ja osaksi natsiaatteiden kanssa vähintäänkin flirttailevia akateemisia miekkailuporukoita, joihin merkittävä osa FPÖ:n johdosta kuuluu) on ollut BVT:n tarkkailussa ja mihin epäiltyihin äärioikeistolaisjärjestöihin on solutettu BVT:n myyriä. BVT:n vastaus oli ollut hyvin niukka, ilmeisesti liian niukka.

Näin puusta katsoen ja hyvin kärjistetysti ilmaisten homma siis näyttää tältä: Äärioikeistolainen sisäministeri määrää tekaistujen syytösten perusteella poliisista löytyvät aateveljensä torppaamaan mahdolliset tutkimukset, jotka voisivat kohdistua ministerin äärioikeistolaisten kaverien mahdolliseen demokratian ja oikeusvaltion vastaiseen toimintaan. (Hieman liioitellen asian voisi ilmaista näinkin: Natsiministeri panee natsipoliisit hoitamaan sisäministeriön vahtikoirayksikön pois hänen natsikaveriensa kimpusta.) Myös Saksassa perusitävaltalaisten aateveljet ovat ymmärtäneet asian juuri näin. Oikeistopopulistisen AfD-puolueen kansanedustaja Petr Bystron uhkaili puheessaan ”äärivasemmistolaisia” sillä, että kunhan AfD pääsee hallitukseen, heidät pannaan Saksassakin kuriin viranomaisvoimin:

Ja minä sanon, minä sanon teille: Meillä tulee käymään aivan niin kuin Itävallassa. FPÖ, meidän sisarpuolueemme – se on nyt hallituksessa, ja yhtenä ensimmäisistä toimistaan se järjesti ratsian Itävallan perustuslainvastaista toimintaa valvovaan virastoon. Ja seuraava askel tulee olemaan, että teistä, sellaisista äärivasemmistolaisista, tehdään selvää. Ja kun me pääsemme valtaan, siihen loppuu äärivasemmistolaisuus, sen minä takaan teille.

Itävallan kaltaisessa maassa, missä sentään on (vielä) vapaat tiedotusvälineet ja riippumaton oikeuslaitos, tämmöinen ei onnistu aivan seurauksitta. Useat tiedotusvälineet ja oppositiopuolueet ovat pitäneet asiaa esillä, ja syyskuussa käynnistyi sen johdosta lopultakin oppositiopuolueiden ajama virallinen tutkinta. Der Standard -lehti tiivistää jutussaan BVT-tutkintavaliokunnan ensimmäisen työviikon tulokset. Ilmeistä on, että BVT-ratsian toteuttamiseen sisältyi monenlaisia kummallisuuksia ja menettelytapavirheitä. Myös WKStA:n osuus asiaan on jälleen pöydällä, ja syyttäjäviranomaiset tutkivat mm. ratsiaan johtaneen prosessin takana olleen syyttäjän toimia. Jännittävintä ja pelottavinta ehkä on kuitenkin se, mitä Der Standard kertoo heti jutun aluksi:

Kesäkuun 26:ntena sisäministeri Herbert Kickl (FPÖ) vakuutteli, että sisäministeriön yhteydet ulkomaisiin kollegoihin ovat ”erinomaiset”. Yksikään turvallisuuspalvelu ei ole luopunut yhteistyöstä, mediat ja oppositio vain levittävät ”epävarmuutta”. Samana päivänä BVT:n johtaja Peter Gridling lähetti valtionsyyttäjälle kirjeen, jossa hän varoitti, että Itävalta saattaisi joutua hyllytetyksi “Bernin klubista”. Tämä on tärkein epävirallinen valtioiden turvallisuuspoliisien yhteiselin, jossa ovat mukana kaikki EU-maat sekä Sveitsi ja Norja. Myös todistajalausunnot viittaavat siihen, että BVT:n yhteistyö muiden laitosten kanssa on kärsinyt. ”Kyllä me jotain tietoja saamme, mutta laatu on semmoista ‘täällä on kaunis ilma’ -luokkaa”, on yksi työntekijä kertonut eräälle kuulluista todistajista.

Mitähän tästä voisi päätellä? Omassa somekuplassani riemuitaan jo siitä, että ministeri Kicklin asema alkaa käydä kestämättömäksi. On ehkä liian varhaista ennakoida mitään, mutta kovasti toivon, että itävaltalainen systeemi kankeine ja mutkikkaine hierarkioineen vielä näyttää parhaat puolensa suojellessaan oikeusvaltiota ja demokratian instituutioita.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: