Wien on yhä Wien

Huh. Nyt ovat Itävalta ja Wien olleet otsikoissa Suomessakin – sen verran kuin Yhdysvaltain vaalien ja Suomen jokavuotisen verotietokoohotuksen sekaan mahtuu. Keskikaupungilla viimeistä lockdownin edellistä iltaa viettäneiden kaupunkilaisten kimppuun iski radikalisoitunut nuori islamisti ja ampui villisti ja näköjään umpimähkään useita ihmisiä ennen kuin sai ilmeisesti tavoittelemansa ”marttyyrikuoleman” poliisin luodista. (Kun näin ensimmäiset uutiset, ensimmäinen ajatukseni oli, että se kohta, jossa ammuskelu alkoi, Seitenstettengasse juutalaisen synagogan luona, on Wienin keskustassa niitä harvoja paikkoja, missä jatkuvasti partioivien aseistettujen poliisien läsnäolo oikeasti pistää silmään. Joka siellä rupeaa ammuskelemaan, tietää varmasti, että siitä tulee siinä samassa tulitaistelu.)

Koko tämän päivän ajan Wienin ydinkeskusta on eilisen jäljiltä ollut suljettuna ja muuallakin kaupungissa ihmisiä on kehotettu varmuuden vuoksi pysymään kodeissaan, koulutkin olivat tämän päivän kiinni. Ilmeisesti kuitenkin alkaa olla selvää, että hyökkääjiä oli vain yksi, tämä surmansa saanut mies, eikä kaupungilla enää pakoile useampia terroristeja. (Olisin voinut veikata, että näin ilmenee asioiden olevan. Pimeässä kauhun ja sekasorron keskellä on helppo nähdä ylimääräisiä tappajia, kun aikoinaan Turun puukotusiskunkin yhteydessä – joka tapahtui sentään keskellä kirkasta päivää – kiersi juttuja useista miehistä, jotka jonkinlaisten aseiden kanssa olisivat ajaneet ihmisiä takaa.) Mutta hyvä juttu, että tässäkin Itävallan viranomaiset ottivat vaaran vakavasti ja pelasivat varman päälle. Uutisten mukaan murhaajan lähipiirissä on tehty useita etsintöjä ja pidätyksiäkin. Varmaan hyvä niin, antaa nyt ammattilaisten tehdä työnsä.

Järkytyksen mentyä ohi on varmaan sitten tulossa jälkipyykin aika, ja jälkisuttauksen. Tullaan pohtimaan radikaalin islamismin vaaraa ja maahanmuuttajataustaisten nuorten vaikeuksia löytää paikkansa länsimaisessa yhteiskunnassa. Nämä ovat oikeita ongelmia, joissa ei ole mitään vähättelemistä (ikävää, että tämmöinen itsestäänselvyys edes täytyy sanoa). Tullaan näkemään, somessa ja valtamediankin kommenttiketjuissa (pahoin pelkään), ihan liian paljon oksettavaa rasismia ja vihanlietsontaa tämän terroriteon varjolla. Itävallan muslimiyhteisö on tietenkin jo ilmaissut syvän järkytyksensä ja tuominnut jyrkästi tämän terroriteon ”islamin pervertoimisena” (tämäkin itsestäänselvää, ja ikävää, että se pitää erikseen sanoa).

Ainakin jälkisuttauksen ovat aloittaneet Unkarin valtion viestimet. Yleisradioyhtiö MTV:n uutiskanavalla hallitusta lähellä olevaan Századvég-ajatuspajaan yhdistyvä ”Migraationtutkimuslaitos” (Migrációkutató Intézet) kertoi johtajansa suulla Wienin terrori-iskua kommentoiden, että ”nyt on käynnistetty sivilisaatioiden sota Eurooppaa vastaan”. Maahanmuutto on pahasta. Sitähän nämä tahot eivät koskaan kerro, miten nykymaailman aikaan ehdoton rajatkiinni-politiikka ja jonkinlaisen puhtaanvalkoisen nostalgiaonnelan rakentaminen edes olisi mahdollista. Eihän se onnistu edes mukamas homogeenisessa Unkarissakaan, jossa sielläkin tunnetusti yhtaikaa julistetaan nollatoleranssia maahanmuutolle ja tuodaan väkeä takaovesta sisään minkä ehditään.

Kerrotaan siis lopuksi tarinoita valoisalta puolelta. Somessa on kiertänyt kuva kahdesta yrmeästä nuoresta lihaskimpusta, kuulemma vapaaottelun, siis jonkinlaisen extreme-kamppailulajin harrastajia. Haluaisitko tulla näitä tyyppejä vastaan pimeällä kujalla?

Turkkilaistaustaiset wieniläiset Mikail Özen ja Recep Tayyip Gültekin (kyllä, hänen isänsä on kuulemma Turkin presidentin suuri ihailija ja antoi pojalleen nimen tämän mukaan silloin, kun Erdoğan oli vankilassa…) olivat menossa kahvilaan, kun he yllättäen joutuivat keskelle ammuntaa. Miehet auttoivat ensin iäkkään naisen turvaan ja menivät sitten vielä kantamaan kadulla makaavan poliisin ambulanssin kyytiin, vaikka saivat siinä rytäkässä itsekin ampumahaavoja. Kolmas muslimimies, palestiinalaissyntyinen Osama Joda, oli sitä ennen jo auttanut haavoittuneen poliisin väliaikaiseen suojaan betonipenkin taakse ja antanut tälle ensiapua. Tästä kertoo ORF:n uutissivuston juttu, jossa on muitakin mielenkiintoisia kohtia. Esimerkiksi pohdintoja median vastuusta: ns. keltalehdistö julkaisi vielä tilanteen ollessa niinsanotusti päällä yleisön ottamia kuvia ja videoita, samaan aikaan kun viranomaiset ympäri somea pyytelivät, että poliisin toimintaa ja pelastustöitä ei vaarannettaisi julkaisemalla kuvia vaan että yleisön ottamat kuvat ladattaisiin suoraan viranomaisten avaamaan osoitteeseen.

Hellyttävin kuitenkin lopuksi. Wieniläisillähän väitetään olevan ”kultainen sydän”, mutta tästä puhuttaessa se yleensä heti paikalla suhteellistetaan muistuttamalla, että wieniläisyyteen kuuluu kärttyisyys, nyrpeys ja äreys. Jotakin ikiwieniläistä on siinä, että viime yön terrori-iskua ei somessa muisteta nyyhkyisin kynttilänliekki- ja sydämenkuvin, thoughts and prayers tai je suis… -tyylisin meemein. Jo useilla erilaisilla meemeillä ympäri somea kerrottu tarina, jonka paikkansapitävyys ei ole ihan varmaa (mutta jota ei vain raaski jättää kertomatta), väittää, että terrori-iskusta otetulla videolla kuuluisi kiukkuisen peruswieniläisen silminnäkijän ärähdys ampujalle jostain ikkunasta: Schleich di, du Oaschloch! ‘Painu helevettiin siitä, persreikä!’

Advertisement

Terrorismista ja terveydenhoidosta

Muistatteko vielä Ahmed H:n tapauksen? Syyrialainen, laillisesti Kyproksella (siis EU:ssa) asuva nelikymppinen mies liittyi kesällä 2015 pakolaiskriisin huipentuessa siihen ihmisvirtaan, joka vaelsi Unkarin sulkeutuvaa rajaa kohti, auttamaan tämän joukon mukana kulkevia iäkkäitä ja vaivaisia vanhempiaan. Röszken raja-aseman luona turhautuneessa pakolaisjoukossa alkoi syntyä rähinää, jolloin Ahmedin nähtiin huutavan megafoniin – puolustuksen mukaan hän yritti rauhoitella väkijoukkoa, syyttäjän mukaan hän kannusti pakolaisia tunkeutumaan raja-aidan läpi – sekä heittävän kiven tai jonkin sentapaisen esineen kohti rajavartijoita. Poliisi pysäytti vyöryvän väkijoukon lopulta vesitykkien ja kyynelkaasun avulla, Ahmed H. joutui muutamia päiviä myöhemmin Unkarin poliisin haaviin, ja kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen kauhistellessa hänelle tuomittiin kymmenen vuotta kuritushuonetta terrorismista.

(Toistan, että raja-aidan läpi rynniminen tai rajavartijoiden heitteleminen kivillä ei ole kiva juttu ja jonkinlainen rangaistusseuraamus siitä kyllä on paikallaan meikäläisenkin oikeudentajun mukaan. Kymmenen vuoden kuritushuonetuomio on kuitenkin aivan kohtuuton, kun pikaisen rikosuutisten selailun perusteella taposta tai kuolemantuottamuksestakin selviää vähemmällä, ja megafoniin huutelun sekä kivien heittelyn luokitteleminen ”terrorismiksi” on – kuten jossain Unkarin hallituskriittisessä viestimessä todettiin – todellisten terrori-iskujen uhrien muiston häpäisemistä.)

Ahmed H:n tuomiosta kuitenkin valitettiin, ja yllättäen vetoomustuomioistuin kumosi sen useiden muotovirheiden perusteella – todisteita ja todistajanlausuntoja ei ollut arvioitu asiallisesti ja puolueettomasti – ja määräsi uuden käsittelyn. Tänään on sitten Szegedissä alkanut toinen oikeudenkäynti, joka on ylittänyt kansainvälisenkin uutiskynnyksen. Käsi- ja jalkaraudoissa oikeussaliin talutettu Ahmed H. on tällä välin istunut tutkintavankeudessa kolmatta vuotta eikä enää kysyttäessä muistanut Röszken tapahtumista muuta kuin että oli ollut aivan raivoissaan. Oikeudenkäynti jatkuu huomenna, ja oma unkarilainen somekuplani täyttyy myötätunnon ilmauksilla.

Mutta siinä, missä ns. oikeusvaltioissa kukaan ei ole syyllinen ennen kuin todistetaan ja tuomitaan (ei edes se, joka niin kuin rikosjuttujen arjessa usein, löytyy ”hillopurkilta käsi purkissa ja posket hillossa”, niin kuin muistaakseni Jukka Kemppinen on joskus asiaa kuvaillut), Unkarissa hallitus on ottanut Ahmed H:n syyllisyyden vakuuttamisen asiakseen alusta alkaen. Jo ensi pidätyksen jälkeen pääministeri Orbán julisti radiossa, että ”olemme saaneet kiinni terroristin”, ja nyt ilmestyi (oppositioviestimen kauhistellessa) hallituksen Facebook-sivulle uusi kuva-albumi, jonka otsikkona on mikäs muu kuin Ahmed H. on terroristi. Väittäkööt Sorosin rahoittamat ihmisoikeusjärjestöt mitä väittävät…

Tänään jatkui Ahmed H:n oikeusjuttu. Hän on näkökantamme mukaan terroristi, joka ohjasi hyökkäystä Unkarin rajaa ja unkarilaisia poliiseja vastaan. On skandaali, että Sorosin tukemat järjestöt ja maahamuuttoa kannattavat Brysselin poliitikot painostavat unkarilaista tuomioistuinta terroristin vapauttamiseksi.

Mihin tässä enää oikeuslaitosta tarvitaan, kun syyllinen on jo saatu selville?

***

Tänään on uutisvirrassani ollut myös paljon ikäviä tarinoita Unkarin terveydenhuollosta. Ensinnäkin: Ágnes Geréb, lääkäri ja lääkärinoikeutensa menetettyään freelance-kätilö, joka 1970-luvulta alkaen on taistellut Unkarissa pehmeämpien synnytysten puolesta, tuonut isät synnytyssaliin ja vaatinut naisille oikeutta synnyttää kotona, on pitkällisen oikeustaistelun jälkeen joutumassa vankilaan. Vuonna 2009 Geréb joutui oikeuteen synnytyksestä, joka oli johtanut lapsen kuolemaan, ja siitä, onko tämä katsottavissa tapoksi tai kuolemantuottamukseksi (kyseessä oli ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun Unkarissa lääkäri joutui tällaisesta tapauksesta syytteeseen), kinattiin eri oikeusasteissa vuosikausia, Geréb oli välillä vankilassa, välillä kotiarestissa, ja nyt hänen hakemuksensa uudesta oikeuskäsittelystä on hylätty. Geréb syyttää katkerana oikeuslaitosta, joka uskoo ”kiitollisuusrahojen” pehmentämiä lääkäripiirejä enemmän kuin ammattikirjallisuutta ja muita selviä todisteita. Oli tämän laita miten oli, suomalaisen silmään kyllä Sentroopassa pistää gynekologikunnan miehisyys ja mahtava autoritaarisuus. Kyseessä on ala, jolla liikkuu paljon rahaa, ja Unkarissa erityisesti ns. kiitollisuusrahat, joita potilaat pimeästi maksavat onnistuneesta synnytyksestä, voivat suosittujen suurten sairaaloiden lääkäreillä nousta todella komeisiin summiin. Gerébin ja hänen kannattajiensa syytökset sairaaloiden (mies)lääkärimafiaa kohtaan eivät välttämättä ole aivan tuulesta temmattuja.

Gerébin tapaus on nostanut somejulkisuuteen monien unkarilaisten ikäviä kokemuksia sairaalasynnytyksistä ja sairaaloista ylipäätään. Nämä puolestaan liittyvät siihen kauhutarinoiden genreen, joka verkossa nykyään velloo: tosikertomuksiin Unkarin terveydenhuollon tilasta. Tässäkin blogissa on jo ollut puhetta homehtuvista sairaaloista, sairaalan yleisövessassa päiväkausia maanneista vainajista, desinfiointiaineiden puutteessa leviävistä sairaalainfektioista tai lapsista, joita kuljetetaan kesken leikkauksen rintakehä avattuna sairaalasta toiseen kun ei kaikkialla ole tietokonetomografialaitteita. Eilen RTL-kanavan uutiset kertoivat budapestilaisen sairaalan vanhustenosastolla leviävästä syyhypunkkitartunnasta, joka vaivaa sekä potilaita että henkilökuntaa. Tänään sairaala kiisti uutisen: ei kuulemma ollut syyhypunkkia, vain syksymmällä oli ollut muutama ihotulehdustapaus, joiden yhteydessä oli epäilty punkkitartuntaa ja siksi suoritettu laajempia desinfiointeja. Ketähän pitäisi uskoa?

Näinä päivinä on somessa levinnyt myös erinäisten etno- ja maailmanmusiikkiyhtyeiden laulajana tunnetun opettaja Kinga Krámlin tapaus. Krámli kertoi Facebook-seinällään kärsivänsä endometrioosista eli kohdun limakalvon pesäkesirottumataudista, joka hänen tapauksessaan oli levinnyt suolistoon, aiheutti jatkuvia infernaalisia kipuja ja vaatisi leikkausta. Leikkaus puolestaan olisi niin suuri ja hankala, että odotuslista oli järjettömän pitkä: Krámlille luvattiin leikkausajankohta tammikuulle 2022. Rahalla ja yksityispuolella leikkaus toki järjestyisi vaikka heti. Kansan karttuisa käsi oli jo keräämässä rahaa leikkaukseen, valtion terveysvakuutuslaitos NEAK puolestaan oli tiukasti kiistänyt monivuotiset leikkausjonot, kun Krámli uudemmassa postauksessaan torjui kaikki tapahtuneen poliittiset tulkinnat, selitti, että jonojen pituus riippuu sairaalasta ja lääkäristä ja hänen tapauksessaan kysymys oli siitä, että hän halusi oman luottolääkärinsä tekevän leikkauksen. Kerätyt rahat Krámli lahjoittaisi naisten terveyden hyväksi toimivalle säätiölle, sillä hänen leikkauksensa onneksi järjestyisi yksityissairaalassa hänen perheensä järjestämillä rahoilla.

Mitähän tästäkin tapauksesta näin ulkoapäin ajattelisi? Onko tosiaankin niin, että tolkuttoman pitkien leikkausjonojen ongelmaa ei ole olemassakaan, vaikka oppositioviestimet yrittävät asian näin esittää? Vai riensikö Krámli selittelemään tilannetta (ja ”torjumaan poliittiset tulkinnat”) siltä varalta, ettei joutuisi hankaluuksiin järjestelmän arvostelijana? Totuus lienee mutkikas ja moninainen. Varmasti Unkarissa on hyvin monenlaista ja monentasoista terveydenhoitoa, ja järjestelmän todellisuuteen mahtuu sekä homehtuvia ja rapistuvia sairaaloita ahneine ja ylimielisine johtoportaineen ja voimiensa äärirajoilla pinnistelevine henkilökuntineen että aivan kunnollista ja tasokastakin hoitoa. Ja selvää on, että poliittinen oppositio aivan tietoisesti ja tarkoituksella rinnastaa toisiinsa rapistuvien sairaaloiden aineellisen hädän ja samaan aikaan valtion tuella eri puolille Unkaria nousevat toinen toistaan komeammat jalkapallostadionit. Mutta se, että ongelmaa käytetään poliittisena aseena, ei merkitse sitä, että ongelmaa ei olisi. Eikä ”poliittisten tulkintojen torjumisella” poisteta ongelmia, sikäli kuin ne ovat todellisia.

 

Menneisyyden kaikuja

Viime postauksessani käsitellyn Őcsényn tapauksen puinti jatkuu. Pääministeri Orbán tavoitettiin perjantaina EU-huippukokouksesta Tallinnasta kameroiden eteen, ja häneltä kysyttiin, mitä mieltä hän on tapahtuneesta: pienen paikkakunnan lomahotellinpitäjä aikoo majoittaa muutamia laillisesti Unkarissa oleskelevia pakolaisperheitä lapsineen muutamaksi päiväksi, jolloin raivoon yllytetyt paikkakuntalaiset uhkailevat katkaista häneltä kaulan ja viiltelöivät hänen autostaan renkaat. Orbánin mielestä oli ”aivan oikein, että he ilmaisivat mielipiteensä päättäväisesti, äänekkäästi ja selkeästi”.

(Haastattelija:) Miten suuri on mielestänne hallituksen vastuu, kun muukalaisviha on voimistunut niin, että lastenkin majoittaminen nostattaa tällaista mielenkiihkoa pienellä paikkakunnalla?
Orbán: En näe tässä mitään moitittavaa. Jos ihmiset eivät halua ottaa vastaan maahanmuuttajia, eivät halua heitä maahansa eivätkä kyläänsä, ja [silmin nähden kiihtyen:] heille on jo valehdeltu maahanmuuttaja-asiassa niin paljon, että he eivät enää usko, että sieltä tulee vain lapsia. Unkarilainen ihminen rakastaa lapsia, ja, ja, muutenkin mielellään auttaa heikompiosaisia. Mutta maahanmuuttaja-asiassa on valehdeltu niin paljon, että kun sanotaan, että sieltä tulee vain lapsia, niin unkarilainen sanoo, että ensin tulevat lapset ja sitten vanhemmat…

Oppositiomedia tietenkin pursuu järkyttyneitä kommentteja. Esimerkiksi: kukahan tässä oikein on ”valehdellut maahanmuuttoasiasta”, ellei hallitus itse, joka käyttää miljardeja forintteja veronmaksajien rahaa muukalaisvihan ja pelon lietsomiseen? 444.hu-sivuston Zsolt Sarkadi kehottaa painamaan mieleen tämän päivän, jona Unkarin pääministeri avoimesti asettui puolustamaan laitonta, rasistista väkivaltaa. Samalla kun Őcsényn tapahtumat ja Orbánin kyyninen kommentti nostattavat päivittelyä jo Unkarin rajojen ulkopuolellakin, monet muistuttavat myös, että tällaista lynkkausmielialan nostatusta on nähty Unkarissa ennenkin.

Ennen vanhaan pelottavina mörköinä eivät toimineet muslimi-maahanmuuttajat vaan juutalaiset. Mekanismi oli kuitenkin samanlainen: kansaa kiihotettiin pelkäämään ja vihaamaan toisuskoisia muukalaisia, ja tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta puhuvat enemmistöpoliitikot pyrittiin kuvaamaan tämän vähemmistön kätyreinä. Selvimmillään tämä väkivaltamielialojen nostatus näkyi ei vain toisen maailmansodan ja holokaustin aikaan vaan jo ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa, kun hajonneesta kaksoismonarkiasta irronnut Unkari lopullista rauhansopimusta ja rajanvetoja odoteltaessa luisui vuonna 1919 joksikin aikaa kommunistien ns. Neuvostotasavallan (Tanácsköztársaság) käsiin.

Unkarin Neuvostotasavallan johto ei totisesti ollut mitään puhtoisia pulmusia vaan terrorisoi kansaa samalla tavalla kuin aateveljensä muuallakin. Käytännössä oltiin jonkinlaisessa sisällissodassa, ja sisällissodathan ovat aina erityisen julmia. Ja hieman samaan tapaan kuin Suomessa vuonna 1918 myös käsky- ja vastuusuhteet saattoivat olla epäselviä, ja pahimmat terroriteot toteutettiin molemmin puolin jonkinlaisten puolivillien iskuryhmien toimesta. Viimeaikaisten tapahtumien kannalta pelottavan tuttua on kuitenkin se, miten terrori yhdistettiin toisuskoiseen viholliseen. Neuvostotasavallan kukistuessa uudet valkoiset vallanpitäjät muistivat usein korostaa kansalle, että monet neuvostotasavallan näkyvistä hahmoista, kuten kommunistien johtohahmo Béla Kun tai kansankomissaari ja terrori-organisaattori Tibor Szamuely, olivat olleet juutalaisia. (Itä-Euroopassahan kommunistipuolueiden johto ja älymystö värväytyi kaupunkien nousevasta alemmasta keskiluokasta, joka historiallisista syistä oli paljolti juutalaista.)

”Työläiset, heimolaisemme! Taas teitä johdetaan harhaan!! Veli, pidä varasi!! Älä anna periksi!!”

Näin kirjoittaa Facebook-postauksessaan Krisztián Nyáry, Unkarin historian hahmojen ja tapahtumien ansiokas popularisoija:

“Pogromia ei tule, mutta muutamia tullaan kyllä kylvettämään” – näin ylipäällikkö Miklós Horthy otti etäisyyttä väkivallasta, kun sisäministeri Ödön Beniczky ja [antibolševistisen komitean johtaja, sittemmin Unkarin pääministeri] István Bethlen elokuussa 1919 hänen päämajassaan Siófokissa yrittivät taivutella häntä, että hän ei ainakaan pääkaupungissa sallisi upseerien iskuryhmien lynkata bolševikkeina tai juutalaisina pidettyjä henkilöitä. Kun Bethlen selitti Horthylle, että – ottaen huomioon meneillään olevat Trianonin rauhanneuvottelut – tällaiset ilman mitään oikeuden päätöstä toimitetut teloitukset (sekä ryöstely) voisivat nostattaa länsimaiden poliitikot vielä pahemmin Unkaria vastaan, Horthy ärähti hermostuneena: ”Vai käännyt sinäkin minua vastaan?!” Sitten hän kuitenkin lupasi, että ei itse antaisi määräystä laittomaan väkivaltaan. Ei hänen tarvinnutkaan. Erään iskuryhmän kapteenin selonteon mukaan maaseudun talonpojat kävivät spontaanisti epäilyttävien henkilöiden kimppuun: ”Turanilainen unkarilaisrotu on kansoista kärsivällisimpiä ja rauhallisimpia, ja siten selittyy, että kansan tuomion kohteeksi joutuivat suhteessa niin harvat.” Ei siis tapahtunut sen kummempaa kuin että joillain paikkakunnilla asukkaat ”ilmaisivat mielipiteensä päättäväisesti, äänekkäästi ja selkeästi”. Levitetyillä julisteilla ei ollut mitään tekemistä koko jutun kanssa.

Esimerkiksi erään iskuryhmän komentaja Pál Prónay ei Dunaföldvárissa kohdannut minkäänlaista mielten kiihkoa. Sitten se vain nousi aivan spontaanisti: ”… heitä piti vähän sähköistää ja pippuroida, ennen kaikkea etenkin juutalaisia vastaan (…) Iltapäivällä minun upseerini hautausmaalla seppelöivät Szamuelyn miesten teloittamien kristittyjen kansalaisten haudan, ja siellä kapteeni Giczey taitavalla tavallaan piti niin hehkuttavan puheen, että väkijoukko paluumatkalla jo raivoissaan vaati syyllisten teloittamista. Ensimmäiseksi eräs isä oman poikansa kanssa hirtettiin apteekin luona olevaan lyhtypylvääseen, sillä he olivat olleet Szamuelyn pyöveleitä. Tästä innostuen väkijoukko sitten lynkkasi vielä muutamia terroristeja, sitten juutalaisia.”

Historiantutkimuksen tämänhetkisen kannan mukaan ”sellaista asiakirjaa, joka kaikki epäilykset pois sulkien todistaisi, että Horthy ylipäällikkönä olisi antanut teloitusmääräyksiä, ei vielä tähän päivään mennessä ole löytynyt”. Tämän toteamme tässä vain historiallisen totuudenmukaisuuden nimissä. Ja tämä koko juttu tuli mieleemme aivan sattumalta.

Kaikkien rasistien sankari

Samaan aikaan, kun EU:n kärsivällisyys demokratian perusarvoja ja yhteisiä pelisääntöjä uhmaavia Puolaa ja Unkaria kohtaan alkaa entistä pahemmin rakoilla, Länsi-Euroopan äärioikeistolaiset ja rasistit yhä selkeämmin juhlivat Unkarin Viktor Orbánia sankarina, joka raja-aidallaan pelasti Euroopan ja joka uskaltaa sanoa sen, mitä monet muutkin ajattelevat: me ei haluta tänne yhtään toisenväristä ja toisenuskoista maahanmuuttajaa, koska ne eivät kuulu meikäläiseen kulttuuriin eivätkä kuitenkaan sopeudu tänne! Meillähän äskettäin Laura Huhtasaari, sen kuuluisan vihapuhelausunnon allekirjoitettuaan ja siitä saman tien etäisyyttä otettuaan, kehui Unkarin ulkomaalaispolitiikkaa: ”Mahtaa Unkarin kansa olla ylpeä johtajastaan.”

(Rikkaat ulkomaalaiset tosin kelpaavat Unkariin, eikä heidän ihonväriään tai kulttuurista sopeutuvuuttaan kysellä. Vuosina 2013–2016 yli 17 000 ulkomaalaista on lunastanut ns. maahanmuutto-obligaation (letelepedési kötvény), maksaen siitä yhteensä yli miljardi euroa. Tästä summasta noin kolmannes on päätynyt obligaatioita välittäville oligarkkien veroparatiisifirmoille. Ostajista suurin osa tulee Kiinasta ja Venäjältä, mutta jonkin verran on myös pakistanilaisia, iranilaisia, syyrialaisia ja irakilaisia. Kuukausi sitten parlamentin puhemies Kövér palautti bumerangina villin sosialistiedustajan Márta Demeterin kysymyksen, joka koski näitä obligaatiofirmoja ja niiden perustamisajankohtien outoa yhteensattumista asiaa koskevien lainmuutosten kanssa. Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!)

Orbán itse on etenkin kotiyleisönsä edessä yhä aggressiivisemmin levitellyt harteilleen Euroopan pelastajan viittaa. Näitä väitteitä puolestaan ruotii kriittisesti 444.hu-sivuston video, jota lämpimästi suosittelen kaikille unkarintaitoisille.

Ja seuraavassa yritän selostaa sen pääkohdat.

Näin siis Orbán tänä kesänä ”Tusványosin” eli Transilvanian Tusnádfürdőn kesäjuhlilla, myöhemminkin median huomiota herättäneessä neonvihreässä paidassaan:

”Unkari puolusti itseään. Ja sen mukana Eurooppaa maahanmuuttajatulvalta, invaasiolta. Se maksoi meille 260-270 miljardia forinttia [n. 850 miljoonaa euroa]. Tästä EU on korvannut meille murusen verran [kirjaimellisesti: ”pähkinänkokoisen summan”]. Voisin sanoa niinkin, että EU:n ei pidä puhua solidaarisuudesta niin kauan, kuin se ei ole maksanut meille noita 250 miljardia forinttia, jotka se on meille velkaa Euroopan puolustamisesta.”

Euroopan puolustaminen on siis viime kädessä EU:n velvollisuus? Mielenkiintoista on, että Orbán ei ole aina ollut tätä mieltä. Vielä vuonna 2015 Bratislavassa järjestetyssä turvallisuuskonferenssissa Orbán oli painokkaasti lausunut, että EU:n ja etenkin Schengenin ulkorajan puolustaminen ei ole yhteisön velvollisuus vaan kunkin valtion kansallinen tehtävä. Sitten alkoi pakolaiskriisi kärjistyä, ja Unkarin kautta virtasi väkeä Eurooppaan. Syyskuussa 2015 Orbán Brysselissä pitämässään lehdistötilaisuudessa kertoi, että Unkari ottaa vastaan kaikki turvapaikanhakijat, ”otamme kaikista kopin ja rekisteröimme kaikki, jotenkin, mutta emme voi taata, ettei 175 kilometrin mittaisen rajan yli jossain tule joku, joka sitten ei rekisteröidykään”. Kului vuosi, ja hallituksenkin oli tunnustettava, että pitkästi yli kaksisataatuhatta pakolaista on kulkenut Unkarin halki länteen ilman virallista rekisteröintiä. (Ja niistä sadastaseitsemästäkymmenestätuhannesta, jotka rekisteröityivät, suurin osa ei halunnut jäädä Unkariin vaan suuntasi edelleen kohti länttä.)

Kuten muistamme, loppukesästä 2015 tilanne alkoi olla kestämätön. Ilman vapaaehtoisjärjestöjen uhrautuvaa työtä Unkarin rajoilla ja pakolaisleiriksi muuttuneella Budapestin Keleti-rautatieasemalla olisi nähty todellinen humanitaarinen katastrofi. Lopulta, sen lisäksi, että laumoittain pakolaisia päästettiin tai pääsi omin jaloin tai auttajien avustuksella jatkamaan matkaa Itävaltaan ja Saksaan, myös Unkarin viranomaiset kylmästi rahtasivat tuhansia pakolaisia busseilla ja junilla suoraan Itävallan rajalle. Tätä, huomauttaa 444.hu:n toimittaja viileästi, on varsin vaikea nimittää ”Euroopan suojelemiseksi pakolaisvirralta”.

Ja sitten rakennettiin se kohuttu aita, ensin Serbian-, sitten myös Kroatian-vastaiselle rajalle. Unkariin saapuneiden rajanylittäjien määrä tietenkin tipahti oitis lähes olemattomaksi. Mutta edelleenkään ei voi puhua Euroopan suojelemisesta. Pakolaisvirta ei nimittäin tipahtanut vaan ainoastaan vaihtoi suuntaa: vuoden 2015 viimeisen neljänneksen aikana pakolaiset vaelsivat Länsi-Eurooppaan Kroatian ja Slovenian kautta.

Lopullisesti tilanne kuitenkin muuttui vuoden 2016 alussa, siis puoli vuotta Unkarin aidan valmistumisen jälkeen. Pakolaisvirta Balkanin reitillä tyrehtyi, eikä tämän syynä ollut Orbánin rajatkiinni-politiikka vaan EU:n ja Turkin sopimus, jonka ansiosta Turkin viranomaiset ryhtyivät aktiivisemmin pysäyttämään länteen pyrkiviä pakolaisia.

Tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaansa Unkari on alusta alkaen puolustellut terrorismin vaaralla. Samoin kuin lännen oikeistopopulistit, myös Orbánin hallitus on jatkuvasti toistanut, että pakolaiset, siis tuota, ”migrantit”, tuovat mukanaan terrorismia; tätä viestiä iskostetaan kansaan sekä julistekampanjoin että esimerkiksi valtion tv-kanavan uutislähetyksissä, joissa lähes joka kerta on esillä muslimi-maahanmuuttajiin yhdistettävä rikollisuus tai terrorismin uhka onnettomassa palavien ghettojen Länsi-Euroopassa. Mutta: tiukasta linjastaan huolimatta Unkarin viranomaiset eivät todellisuudessa ole pystyneet estämään terroristien liikkumista.

Vuonna 2015 Unkarin kautta matkasi länteen tovereineen Salah Abdeslam, terroristi ja Pariisin joukkomurhan toimeenpanija. Abdeslam ja kumppanit eivät vain päässeet ongelmitta kulkemaan Unkarin halki, vaan he myös ostivat Unkarista puhelimiinsa ne SIM-kortit, joita käyttivät terrori-iskujensa järjestelemiseen. Tästä korttikaupasta Unkarin viranomaiset saivat tiedon vasta myöhemmin, ranskalaisilta ja belgialaisilta kollegoiltaan. Tästä tosin hallituksen kontrollissa olevat mediat eivät välittäneet vaan sitä vastoin raportoivat riemukkaasti, että Abdeslam tovereineen oli Unkarissa ollessaan nauttinut pakolaisjoukkoja huoltavien kansalaisjärjestöjen apua. Toisin sanoen: ruokaa ja majoitusta järjestävien vapaaehtoisten olisi tätä valtion laiminlyömää tehtävää hoitaessaan samalla pitänyt kyetä siihen, mihin Unkarin turvallisuusviranomaiset eivät kyenneet, eli tunnistamaan pakolaisvirran joukosta siihen piiloutuneet ISIS-terroristit?

Loppupäätelmä: on siis perin outo temppu Unkarin hallitukselta väittää, että tässä on suojeltu Eurooppaa pakolaisvirroilta ja terrorismilta.

Mutta Unkarin hallitustahan mikään tämmöinen argumentointi ei heilauta mihinkään. Euroopan oikeusistuimen tuomiokin, jonka mukaan Unkari on velvollinen EU:n yhteisten sopimusten mukaisesti ottamaan käsiteltäväkseen 1294 turvapaikanhakijaa, vain ”merkitään tiedoksi” mutta ”ei tule vaikuttamaan Unkarin toimintaan”. (Tästä hyvästä, näin lataa mm. Angela Merkel, Unkarin tapaus tullaan ottamaan esille Euroopan neuvostossa lokakuussa.) Mielenkiintoista on – huomauttaa 444.hu-sivusto – verrata Unkarin reaktioita Slovakian toimintaan. Slovakit, jotka luultavasti ovat yhtä itäeurooppalaisen ”empatiavajeisia” ja muukalaiskammoisia kuin unkarilaisetkin, ovat myös virallisesti vastustaneet EU:n pakolaiskiintiöitä ja hävinneet oikeusjutun EU:ta vastaan. Mutta tästä ei Slovakiassa raivota eikä virallisesti lyödä Brysselille nyrkkiä pöytään, vaan tähän mennessä on määrätyistä 902:sta turvapaikanhakijasta otettu vastaan 16 henkeä eli 1,7%, ja Slovakian hallitus antaa ristiriitaisia lausuntoja, joiden mukaan toisaalta EU:n päätöstä tullaan kunnioittamaan, toisaalta pakolaisia ei edelleenkään haluta. Näin Slovakia myös ainakin toistaiseksi onnistuu luikertelemaan pois EU:n mahdollisten pakkotoimien alta.

Unkari sitä vastoin panostaa aggressiiviseen öyhötykseen. ”Politiikka on raiskannut Euroopan oikeuden ja eurooppalaiset arvot”, mekasti ulkoministeri Szíjjártó tuomioistuimen pakolaiskiintiöpäätöksen johdosta. ”Taistelu jatkuu.” Ja tähän taisteluun on myös rakennettu kunnon salaliittoteoriahengessä oikein mahtava päävihollinen. Kiintiöoikeudenkäynnin myötä – näin julisti toissapäivänä pääministerin kanslian nimissä valtiosihteeri Csaba Dömötör – Brysselin politiikka on siirtynyt uudelle tasolle ja ryhtynyt tosissaan toteuttamaan ”Soros-suunnitelmaa”. Aivan niin, tuo koukkunokkainen miljonääri, joka kulissien takana vetelee kaikista naruista tuhotakseen vapaan ja kansallismielisen Unkarin, käyttää käsikassaranaan myös EU:n päättäviä elimiä. Päämääränä on EU-maiden pakottaminen rajattomasti korotettaviin pakolaiskiintiöihin, muukalaisten pakkoasuttaminen ilman ylärajaa. Ja tätä vastaan, näin ilmoitti Viktor Orbán eilen illalla, tullaan järjestämään uusi kansallinen konsultaatio – siis taas kerran painatetaan veronmaksajien laskuun kallista paperia kyselyksi (”EU ja Soros haluavat tuhota Unkarin hillitsemättömän maahanmuuton avulla, onhan se kamalaa, onhan, onhan?”) naamioituun propagandakampanjaan.

Jäämme seuraamaan tilannetta. Ja edelleenkin ihmettelemään, onko Unkarin hallitukselle todellakin tässä maailmantilanteessa tärkeintä varjella mainettaan ja arvostustaan koti- ja ulkomaisten muukalaisvihaajien sankarina.

Hellepäivän päivittelyä

Keski-Eurooppa korventuu kuumuudessa. Ei valitettavasti mitään uutta, vaan näin ilmastonmuutoksen aikaan uutta normaalia. Unkariin ennustellaan viikon loppupuolella paikoin jopa 40 asteen helteitä. Uinnin maailmanmestaruuskisat päättyivät, ja kisoihin liittyvien korruptioepäilyjen jauhanta jatkuu oppositioviestimissä. Näitä viestimiä tosin tulee olemaan yhä vähemmän: hallitusta lähellä oleviin tahoihin kytkeytyvä (ja äärioikeistosympatioistaan tunnettu) itävaltalainen Heinrich Pecina sekä hallituksen elokuvakomissaari ja laisäädännön tuella rikastuva kasinomiljonääri, entinen Hollywood-tuottaja Andy Vajna hankkivat juuri tai ovat hankkimassa omistukseensa viimeisetkin riippumattomat paikallislehdet, joten perinteisessä printtimediassa ei kriittisiä ääniä enää tule kuulumaan. Fidesz-puolueen mediamonopoli alkaa olla niin ilmeinen juttu (jota tässäkin blogissa on käsitelty jo monesti), ettei tässäkään uutisessa ole mitään uutta. Oppositiopuolueet riitelevät keskenään ja haukkuvat toistensa taitamattomuutta, ja gallupeissa niiden kaikkien kannatukset jäävät yhä marginaalisiksi Fidesz-puolueen, äärioikeiston Jobbikin ja ennen kaikkea valtaisan ja turhautuneen nukkuvien puolueen rinnalla. Näinhän on ollut jo vuosikausia.

Ja silti muutamat Unkarin uutiset ovat jaksaneet saada meikäläisestäkin irti typertyneen voihkaisun. Aloitetaan tuskaisen mutta tahattoman huumorin sarjasta, eli Fidesz-puolueen varapuheenjohtajan, täälläkin jo esillä olleen painijanniskaisen ja puheenvuoroissaan urheasti logiikkaa uhmaavan Szilárd Némethin uusimmasta neronleimauksesta. Németh oli kutsuttu haastateltavaksi hörhöoikeistolaisen (ja nykyään valtakunnan ykkös-oligarkin, pääministeri Orbánin naapurin, ystävän ja ilmeisen bulvaanin Lőrinc Mészárosin omistaman) EchoTV-kanavan studioon. Aiheena oli muun muassa äskettäinen kansallisen turvallisuuden valiokunnan kokous, jonka parlamentin oppositioedustajat olivat kutsuneet koolle keskustelemaan ”azerbaidžanilaisen wifin” eli uinnin maailmanmestaruuskisoihin azerbaidžanilaiselta firmalta tilatun langattoman nettiyhteyden mahdollisista tietosuoja- ja turvallisuusongelmista. Tätä kokousta Fidesz-puolueen edustajat boikotoivat, koska… SOROS! Atlantintakainen koukkunokka ei vain rahoita ja ohjaile kaikkia mahdollisia hallituskriittisiä ja oppositioaktiviteetteja vaan pystyy kutsuttamaan koolle parlamentin valiokunnatkin.

”Kaikki jauhavat sitä samaa, aivan sama, kuka siellä olisi ollut, (… [Németh luettelee oppositiopoliitikkojen nimiä]…) kaikki vain uhkailivat ja julistivat, että tulevat toteuttamaan Sorosin suunnitelman, sillä syyskuusta lähtien heidän tehtävänään kansallisen turvallisuuden valiokunnassa tulee olemaan, näin he sen sanoivat, heidän tehtävänään tulee olemaan NER:n, Kansallisen yhteistoiminnan järjestelmän [Orbánin hallituksen itsestään käyttämä nimitys] pommittaminen hajalle. Siis mitä? Järjestelmän, josta ihmiset [az emberek, NER-kielen vastine ilmeisesti liian sosialistiselta kuulostavalle ”kansalle”, nép] ovat päättäneet, kaksissa vaaleissa, jolle he ovat useissa dialogeissa, kansallisissa konsultaatioissa ja kansanäänestyksissä antaneet kannatuksensa, tätä vastaan he haluavat käydä. Ja miksikähän? Kuka on taustalla? György Soros. Siksi sanoin, että Fidesz ei tule osallistumaan Sorosin kirjoittamista nuoteista soittavan opposition turvallisuuspelleilyyn…”

***

Unkarin valtion ykköskanavan tv-uutiset kertovat mielellään maahanmuuton ongelmista ja ”migranttien” rötöstelystä Länsi-Euroopassa – ja kuten on jo ilmennyt, muukalaisvihapropaganda on uponnut hyvin ja monet tavalliset unkarilaiset maan hiljaiset tuntuvat tosissaan uskovan, että Pariisiin, Hampuriin tai Tukholmaan ei enää uskalla tavallinen eurooppalainen ihminen matkustaa kun siellä kaikki paikat ovat täynnä allahu akbaria huutavia tappajia ja raiskaajia. Uudelle levelille noustiin kuitenkin viime viikolla, kun uutisstudioon soitti Unkarin miekkailuliiton edustaja raportoiden Leipzigissa käynnissä olleista maailmanmestaruuskisoista.

Leipzigissa nimittäin oli kuulemma niin rauhatonta ja turvatonta, että miekkailujoukkueen jäsenet eivät uskaltaneet liikkua kaupungilla kuin päiväsaikaan ja ryhmissä eivätkä kunnolla pystyneet keskittymään kisoihin. Miekkamiehet olivat omin silmin nähneet, miten maahanmuuttajamies heilutteli viidakkoveistä keskellä kaupunkia ja miten toinen tummaihoinen maahanmuuttaja yritti ryöstää vauvaa vaaleaihoiselta äidiltä.

Leipzigin kaupungin ja poliisin edustajat tietenkin hämmentyneinä kiistivät kaikki väitteet: esimerkiksi mitään lapsenryöstöyritystä ei ollut tapahtunut unkarilaisten miekkailijoiden nähden, vain sanaharkan tasolle jäänyt ”pohjoisafrikkalaisen pariskunnan” perheriita, jota poliisit olivat hetken aikaa rauhoitelleet. Asiasta uutisoineen 444.hu-sivuston toimitukseen alkoi tulla myös palautetta Leipzigissa asuvilta unkarilaisilta, joita tv-uutisten väitteet lievästi sanoen hämmästyttivät pahemman kerran. Näin esimerkiksi Anna-niminen lukija:

Olen asunut Leipzigissa viime syksystä, ja nuorena unkarilaisena naisena tunnen olevani selvästi paremmassa turvassa täällä kuin Budapestissa. Kymmenen kuukauden kuluessa en ole kokenut täällä niin paljon ahdistelua kuin kotona yhtenä aurinkoisempana iltapäivänä, tappeluja tai aggressiivista käytöstä en ole nähnyt koskaan. Kaupungissa asuu paljon ulkomaalaisia, myös muslimeja, mutta useimmat ovat toisen tai kolmannen sukupolven turkkilaisia, ei pakolaisia. Ulkomaalaisena olen osallistunut moniin kansainvälisiin tilaisuuksiin, siellä tavannut myös pakolaisia, ja kaikki he yrittävät oppia saksaa ja integroitua, enkä yhdeltäkään saksalaiselta kuullut heistä sen pahempaa kuin että he ovat äänekkäitä.
Asun yksin, kuljen yksin joskus öisinkin toiselle puolelle kaupunkia, enkä pyörällä enkä raitiovaunulla liikkuessani ole koskaan tuntenut, että joutuisin pelkäämään ketään. Täällä on myös Saksan muka vaarallisin katu, Eisenbahnstraße, jolla olen myös osunut useita kertoja liikkumaan öisin ja yksin, eikä minulle ole koskaan sattunut mitään (ja tätä ei voi Budapestin keskikaupungista sanoa edes kirkkaalla päivällä).

***

Mutta lopullisesti leukani loksahti, kun löysin uutisvirrastani drot.eu-sivuston artikkelin uudesta yrityksestä, jota tuetaan Széchényi-suunnitelman varoista – joka suunnitelma puolestaan on Unkarin valtion kehikko EU:n yritys- ja kehitystukien kanavoimiseksi. Verkossa toimiva puncs.hu on tietyntyyppisiin asiakkaisiin profiloituva seuranhakupalvelu –  puncs  tarkoittaa punssia tai boolia, siis jonkinlaista makeaa sekoitettua juomaa. (Muitakin mielleyhtymiä samannäköisiin unkarin kielen sanoihin tästä nimestä tulee, mutta ehkä se on vain omaa likaista mielikuvitustani.) Tarkoituksena on luoda tosiaankin ”makeita” suhteita. Näin etusivulla kerrotaan:

Puncs.hu avaa portin siihen maailmaan, jonne me kaikki kaipaamme.
Kukapa ei haluaisi matkustella miellyttävässä seurassa, rentoutua, käydä näyttelyissä, avajaisissa, kynttiläillallisilla, siemailla lempicocktailiaan purjeveneen kannella tai vain rentoutua uuvuttavasta arjesta jossain syrjäisessä mutta upeassa hotellissa? Tätä kaikkea sellaisen ihmisen seurassa, jonka kanssa voi kokea täyden parisuhteen ja rakkauden.

Sivulla selitetään myös huolellisesti, mitä sugar-parisuhde merkitsee: viehättävä nuori sugar baby etsii onnea ja huoletonta elämää, arvostaa niitä mahdollisuuksia, joita kumppanin kautta hänelle avautuu, ja vastapalvelukseksi pyrkii kaikin keinoin tekemään sugar daddynsa onnelliseksi. Toki kyseessä voi olla myös sugar mommy, ja onnellistuttajana voi toimia sugar boy, mutta kuvituskuvat ja etunimillään esiintyvät esimerkkitapaukset kertovat kaikki vain tyylikkäästi harmaantuneista mutta timmeistä herrasmiehistä ja huolellisesti tällätyistä nuorista neitokaisista. Index-uutisportaalin toimittajalle kerrottiin myös, että sugar mommyjen ja sugar boyden osuus Puncs-palvelun asiakkaista on hyvin pieni.

Sugar-suhteessa olennaista ei ole raha vaan sen tarjoamien mahdollisuuksien nauttiminen yhdessä, väittää sivusto ja selittää, että itse asiassa kyseessä on ”isoisovanhempiemme arvojen tuominen tähän aikaan”, olihan ennen vanhaankin parisuhteessa olennaista se, että (mies)puoliso kykeni tarjoamaan (naiselle) ”asianmukaisen” elintason. Takaisin 1800-luvulle siis, jolloin naisen ei kuulunut hankkia omaa ammattia eikä elättää itse itseään?

Eihän tällaisiin jo aikansa eläneiksi luultuihin arvoihin perustuva kaupallinen palvelu sinänsä ole mitään uutta, ns. maailmalla ovat jo useammat keksineet tämän idean, jolla kiireiset, tasokkaat herrasmiehet saavat nuorta mutta sosiaalisesti esittelykelpoista lihaa ja köyhät opiskelijatytöt (joille Puncs-palvelu erityisesti näyttää suuntaavan mainontaansa) vaihtelua tonnikalaan ja kirpparivaatteisiin. Eikä Puncs-palvelun avautuminen Unkarissa ole sekään mikään uusi uutinen, vaan Index-sivustolla kirjoitettiin siitä jo viime marraskuussa. Pohjoismaiseen tasa-arvoajatteluun kasvanutta silti vähän hämmentää se kainostelemattomuus, jolla kaikki naisliikkeen saavutukset sadan viime vuoden ajalta heitetään menemään.

Prostituutiotahan tämä on, vaikka sokerikuorrutettua, väittää Ágnes Básthy drot.eu-sivuston artikkelissa. Niinpä. Maksukykyisten miesasiakkaiden eteen (sillä sugar mommyja ei tosiaan juuri ole) levitetään kattaus kauniita ja edustuskelpoisia mutta varattomia nuoria naisia, ja rehellinen osto ja myynti naamioidaan ”ihmissuhde”- ja ”elämäntyyli”-röyhelöihin todellakin 1800-luvun henkisellä tekopyhyydellä. Ennen kaikkea tällä, aivan niin kuin sokerikuorruttamattomalla prostituutiollakin, vahvistetaan sitä patriarkaalista kuviota, jossa mies on palvelun ostaja ja nainen myyjä (päinvastoinkin voi periaatteessa olla, mutta oikeasti niin on hyvin paljon harvemmin), ja varsinaisen seksipalvelun lisäksi myydään miehille hallinnan, vallan ja ylemmyyden mielikuvia, viime kädessä oikeutta toisen ihmisen alentamiseen.

Prostituutio on tietysti hankala ja monikasvoinen ilmiö, josta aivan liian paljon puhuvat ne, jotka eivät siitä mitään tiedä, ja aivan liian vähän itse asianosaiset. Siinä mielessä kuitenkin ”asianosaisia” ovat kaikki naiset, että prostituutio muovaa kulttuurimme kuvaa sukupuolten välisistä suhteista ja siten vaikuttaa myös niiden naisten elämään, jotka eivät itse ole siinä mukana. Ja siinä mielessä ihmettelen minäkin, kuten Ágnes Básthy, miten ihmeessä tämmöistä ”yritystoimintaa” voidaan tukea eurooppalaisen valtion ja EU:n varoilla.

Tutkien ja todistaen

Näinä päivinä on Unkarin medioissa nähty merkillisiä käänteitä kahdessa kohutussa oikeusjutussa.

Ensinnäkin ns. lipeälääkärin tapaus. Tohtori Krisztián B., tuolloin Budan Laupiaiden veljeskunnan sairaalan johtava ylilääkäri, oli vuonna 2012 aloittanut ns. läheisen ihmissuhteen Erika Rennerin kanssa. Erika ja Krisztián olivat vakiintuneita nelikymppisiä ihmisiä, Erika eronnut kahden teini-ikäisen lapsen äiti, Krisztián taas naimisissa ja viiden lapsen isä. Suhteen alussa oli tietenkin puhetta avioerosta, mutta ajan mittaan, kertoo edesmenneen Népszabadságin yksityiskohtainen artikkeli, Krisztián alkoi puhua avioliiton sakramentista ja eron mahdottomuudesta, tapaamiset harvenivat, ja lopulta Erika katkaisi suhteen. Miehen oli vaikea hyväksyä tätä, hän liikuskeli Erikan asunnon lähettyvillä ja lähetteli viestejä, piittaamatta siitäkään, että Erika oli alkanut seurustella toisen miehen kanssa.

Maaliskuussa 2013 sitten Erika Rennerin ovikelloa soitti kasvonsa mustalla naamiolla peittänyt mies, joka tunkeutui väkisin sisään ja outoa, ”päätteetöntä” kieltä puhuen (”ei katso minun kasvo! jos huutaa, minä leikkaan kurkku!”) sitoi Erikan kädet ja jalat ja pisti hänen reiteensä tainnuttavan ruiskeen. Hyökkääjä riisui huumatun Erikan alastomaksi, valeli hänen jalkoväliinsä syövyttävää emäksistä liuosta ja jätti hänet huopaan käärittynä sohvalle. Onneksi Erikan työtoverit tiesivät hänen pelkäävän entisen seurustelukumppaninsa outoa käytöstä ja huolestuivat, kun häntä ei kuulunut töihin. Heidän hälyttäminään Erikan ex-aviomies ja miesystävä menivät Erikan asuntoon ja toimittivat hänet sairaalaan. Syövyttävä aine oli tuottanut pysyvät, tuskalliset vammat, joita ei plastiikkakirurgiallakaan pystytty täysin korjaamaan.

Krisztián B. oli alusta alkaen ainoa epäilty, vaikka kiisti teon ja väitti olleensa koko ajan aivan muualla. Asunnosta löytyi narunpätkä, jossa oli hänen DNA:taan, ja hänen autossaan taas oli injektioruisku, jossa jäänteitä Erikan huumaamiseen käytetystä aineesta. Lääkärin alibi oli hatara, tainnutusruiskeessa olleita aineita ei kuka hyvänsä olisi saanut käsiinsä saati osannut käyttää, ja jonkinlaisia raskauttavia silminnäkijätodistuksiakin ilmeisesti oli. Kun todisteiden riittävyydestä oli muutaman kuukauden ajan käyty juridista vääntöä, neljä kuukautta tutkintavankeudessa ollut Krisztián B. pääsi vapaalle jalalle, ja kesäkuussa 2014 syyttäjä oli jo antamassa jutun raueta ja määräämässä todisteita hävitettäviksi. Vasta Erikan valituksen johdosta juttu otettiin uudelleen käsittelyyn. Samaan aikaan Krisztián B. työskenteli kaikessa rauhassa lääkärinä, ja mediassa oikeuslaitoksen oudon tehotonta toimintaa kauhisteltaessa muistettiin myös muistuttaa, että tohtori B. oli vaikutusvaltaisesta perheestä ja sukua Orbánin ensimmäisen hallituksen terveydenhuoltoministerille István Mikolalle.

Toukokuun alussa, yli neljä vuotta tapahtuneen jälkeen, ”lipeälääkäri” lopulta tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen; tästä ajasta hän joutuisi todellakin istumaan ainakin kaksi kolmasosaa ja menettäisi myös oikeutensa toimia lääkärinammatissa viideksi vuodeksi. Seuraavassa oikeusasteessa tuomio koveni yhdeksään vuoteen. Ja sitten koitti yllättävä käänne. Tiistaiaamuna Kúria, Unkarin korkein oikeus, kumosi aiemman tuomion ja määräsi uuden tutkinnan aloitettavaksi, perusteluna todistajanlausuntojen ristiriitaisuus ja todistajien kuulemisessa tapahtuneet virheet tai huolimattomuudet. Jo tätä ennen syytetyn puolustusasianajaja oli heittänyt peliin yllättävän uuden todisteen: ”lipeälääkärin” puolustusasianajajalle osoitetun, tikkukirjaimilla kirjoitetun monisivuisen kirjeen mieheltä, joka tällä hetkellä on kärsimässä vankeustuomiota. Vangin aika uskomattomalta tuntuvan tarinan mukaan Erika Rennerin nykyinen miesystävä olisi kesällä 2012 yrittänyt palkata häntä hyökkäämään Erikan kimppuun ja vahingoittamaan häntä syövyttävällä aineella. (Itse asiassa Erika ja hänen nykyinen kumppaninsa eivät tuolloin vielä edes tunteneet toisiaan.) Alun perinkin kummallinen rikostarina saa siis yhä omituisempia käänteitä.

Toinen merkillinen oikeudenkäyntikäänne taas tapahtui juur’ikään Szegedissä: siellä toinen oikeusaste kumosi kohutun Ahmed H:n terrorismituomion. Kuten tässäkin blogissa kerrottiin, syyrialainen mutta laillisesti EU:ssa (tarkemmin sanoen Kyproksella) asuva Ahmed H. oli liittynyt Unkarin rajalle valuvaan pakolaisvirtaan auttaakseen sen mukana kulkevia vanhoja ja raihnaisia vanhempiaan. Syyskuussa 2015, kun Röszken rajanylityspaikalla syntyi jonkinlaista mellakkaa ja pakolaisjoukko rynni raja-aidan läpi, Ahmed H. oli ollut mukana huutamassa jotakin megafoniin – oman selityksensä mukaan hän yritti rauhoitella väkijoukkoa – ja myöhemmin heittelemässä kiviä unkarilaisia rajavartijoita kohti (ilmeisesti tiedossa ei ole, osuiko hän). Tästä hänelle määrättiin ensimmäisessä oikeusasteessa, koko Euroopan ihmisoikeusjärjestöjen kauhistellessa, kymmenen vuoden kuritushuonetuomio terrorismista.

(Jos tässä nyt joku haluaa muistuttaa, että ei ole oikein kiva juttu heitellä rajavartijoita kivillä, niin kyllä, olen samaa mieltä, ja jonkinlainen rangaistus tästä kyllä mahtuu meikäläisenkin oikeustajuun. Ei kuitenkaan kymmentä vuotta kuritushuonetta, samaan aikaan kun hengenvaarallisesta pahoinpitelystä ja pysyvien ruumiinvammojen tuottamisesta selviää neljän vuoden tuomiolla. En myöskään tarkoita, että traumatisoituneen ja kiihtyneen väkijoukon riehaantuminen pitäisi hyväksyä ja siunata, mutta en silti tajua, miten se täyttää ”terrorismin” kriteerit.)

Ahmed H:n jutun käsittelyyn oli varauduttu myös valtion ykköskanavan tv-uutisissa, kertoo vahingoniloisesti 444.hu-sivusto: torstaina jo puolenpäivän uutislähetyksen täytti lähes kokonaan Suuresta Terroristioikeudenkäynnistä uutisointi, sen jälkeen oikeudenkäyntiä ja sen kommentointia lähetettiin, kaikki muut ohjelmat syrjäyttäen, kolme tuntia – mutta kun lopulta tuli tuntikausia etukäteen hehkutetun tuomion julistamisen aika, sitä ei vastoin lupauksia lähetettykään suorana, vaan oikeussalin autiossa eteisaulassa pettymystään peittelevä uutisreportteri kertoi katsojille, että toinen oikeusaste on kumonnut aiemman terrorismituomion tykkänään.

Oikeuden päätöksen mukaan (kertoo 444.hu) edellisessä tuomiossa ei ollut otettu huomioon asianmukaisesti niitä seikkoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa Ahmed H:n toiminnan arviointiin. Ei esimerkiksi selvitetty, oliko Ahmed H:n aiemmin poliiseille lausumilla sanoilla ja kivien heittelyllä keskinäistä yhteyttä, eikä näin ollen tiedetä, oliko kivien heittely pikaistuksissa tehtyä vai harkittua toimintaa. Myös todistajanlausunnot siitä, mitä Ahmed H. oikeastaan oli sanonut ja miten se oli tulkattu, ovat epäselviä ja ristiriitaisia. Ennen kaikkea ei ole todistettu, että Ahmed H. olisi jotenkin ohjaillut tai edes pystynyt ohjailemaan hurjistunutta pakolaisjoukkoa. Tapahtumien tutkinta alkaa siis alusta, Ahmed H:n tosin jäädessä toistaiseksi tutkintavankeuteen.

Sekä Krisztián B:n että Ahmed H:n kohtalo siis on toistaiseksi avoin, ja ”oikeuden voittoa” on aikaista juhlia. Kävi miten kävi, kumpikin oikeusjuttu kertoo paljon siitä, mitä Unkarin yhteiskunnassa on tapahtumassa. Krisztián B:n tapaus nostaa esille protekción, suojeluksen, jota nauttivat vaikutusvaltaisten henkilöiden sukulaiset ja ystävät. Ei paljoa puuttunut, etteivät tutkintaviranomaiset olisi uskoneet entisen ministerin sisarenpoikaa, johtavaa ylilääkäriä ja kunnon katolilaista perheenisää ennemmin kuin jotain nobody-yksinhuoltajaäitiä. Julkisuudessa ja etenkin oppositiomedioissa voidaan toki kauhistella ja päivitellä sitä, miten vallan miehet naisia kohtelevat – tässä voi taas kerran mainita ehkä kuuluisimman esimerkin, ”sokean komondorin” tapauksen, tai järkyttyneet uutiset sen johdosta, että maaliskuussa Budapestin Zugligetin Pyhän Perheen seurakunnan kirkossa järjestettiin rukoushetki Krisztián B:n perheen puolesta. Siitä huolimatta Istanbulin sopimus on yhä ratifioimatta, koska ns. kristilliset perhearvot ovat tärkeämpiä kuin perheväkivallan uhrien suojeleminen.

Ahmed H:n oikeusjuttu puolestaan havainnollistaa Unkarin hallituksen yrityksiä niputtaa pakolaiskriisi ja terrorismi yhteen, maksoi mitä maksoi. Ja piittaamatta siitä, että – kuten 444.hu:n kommenttiketjussa todettiin – megafoniin huutelevan ja kiviä nakkelevan hermostuneen taviksen rinnastaminen terroristeihin on Pariisin, Brysselin tai Manchesterin oikeiden terrori-iskujen uhrien muiston häpäisemistä. Mutta ei tässä kaikki. Muukalaispelolla ja rasismilla ratsastamisen lisäksi tähän juttuun liittyy kansalaisjärjestöjen osuus.

Kansalaisjärjestöt, etenkin kansainväliset ja/tai kansainvälistä tukea saavat korruptionvastaiset, ihmis- ja vähemmistöoikeusjärjestöt, ennen muuta Open Society -säätiön eli ykkös-pahis György Sorosin tukemat, ovat olleet piikki Unkarin hallituksen lihassa jo pitkään. Tiistaina hyväksytty uusi laki kansalaisjärjestöjen läpinäkyvyydestä vaatii, Venäjän ns. agenttilain tapaan, ”ulkomailta tuettuja” järjestöjä ilmoittautumaan erilliseen rekisteriin. Järjestöt protestoivat, Venetsian komissio paheksuu, Fidesz-puolue taas jaksaa julkilausua tiedotustilaisuudessaan edustajansa Gyula Budain suulla:

Fideszin parlamenttiedustaja muistutti, että Ahmed H. oli Röszken mellakan avainhahmoja, hän ohjasi migrantteja, jotka hyökkäsivät Unkarin puolelle rajaa asettuneita poliiseja vastaan. He heittelivät kivillä ja muilla esineillä Euroopan Schengen-rajaa puolustavia unkarilaisia poliiseja, joista monet loukkaantuivat. […] Pidämme hämmästyttävänä sitä, että oikeudenkäynnin alla Soros-järjestöt, Brysseli ja sosialistit asettuivat avoimesti terroristi Ahmed H:n puolelle, Gyula Budai totesi. Hän huomautti myös, että Soros-järjestöistä Amnesty International on käynnistänyt kampanjan Ahmed H:n vapauttamiseksi, hänelle vieläpä vaaditaan vahingonkorvauksia Unkarin valtiolta. Lisäksi Budai kertoi, että Helsinki-komitean jäsenet huolehtivat eräässä toisessa jutussa Ahmed H:n toverien puolustuksesta.

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkarin hallitus on suistunut yhä eskaloituvaan propagandakierteeseen, joka synnyttää yhä räikeämpiä salaliittoteorioita, kun kaikki mahdolliset hallituksen (siis: Unkarin) vastustajat ja viholliskuvat on niputettava yhteen. Ahmed H:n tapauksessa kuitenkin nähdään, että eurooppalainen oikeuslaitos ei aina ongelmitta taivu tämän politiikan palvelukseen. Oikeus- ja syyllisyyskysymykset tuppaavat olemaan monimutkaisia ja yllättäviä, ja niin paljon kuin Unkarin syyttäjäviranomaisten ja oikeuslaitoksen toimintaa onkin arvosteltu, syyllisyyden todistaminen edes jossain määrin eurooppalaisten standardien mukaan on silti paljon vaikeampaa ja mutkikkaampaa kuin ”terroristiksi” syytteleminen mediassa tai puolueiden julkilausumissa.

Soppa sakenee

Budapestin lauantai-iltaisen pommi-iskun tekijää etsitään ja motiiveja ihmetellään edelleen. Poliisi on julkistanut valvontakameravideon sekä useita kuvia tekijästä, noin 170-senttisestä miehestä, jolla ensin oli päässään valkoinen lerppahattu, sitten hän ilmeisesti vaihtoi hatun mustaan huppuun. Kasvoja ei missään kunnolla näy, eikä miehen henkilöllisyydestä ole vielä ilmestynyt mitään vakavia arveluja julkisuuteen.

Monia kysymyksiä on jäänyt auki, ja viranomaisten kehno tiedotustoiminta pyörittää huhumyllyä. Hämmentyneiden kansalaisten kiukkua on tiivistänyt sanoiksi esimerkiksi frontember-blogisti, joka postauksessaan lataa muun muassa tämäntapaista:

En halua nostattaa paniikkia, en syytellä, en osallistua salaliittoteorioihin, sen haluan heti todeta. Tahdon vain (…) esittää pika-analyysin siitä, mitä saattoi tapahtua ja mitä ei. Teen tämän vain siksi, että olen käsittämättömän raivon vallassa, ja tavallisena kansalaisena minulta alkaa mennä kuppi nurin tästä, mitä ympärillämme tapahtuu. Pommi, joka olisi voinut viedä paljon ihmishenkiä, räjähti aivan keskellä kaupunkiani, joten sen verran ainakin ansaitsisin, ansaitsisimme, että joku kertoisi järkevällä tavalla, mitä hittoa on tapahtunut.

Kysymyksiä siis: Viranomaiset ovat varmoja siitä, että iskun tarkoitus oli surmata poliiseja. Mutta miksi joku haluaisi tappaa kaksi tavallista partiopoliisia, ja jos haluaa, miksi lauantai-iltana, parhaaseen biletysaikaan, keskellä kaupunkia, mistä luulisi olevan mahdollisimman hankalaa päästä karkuun, samaan aikaan, kun lähistöllä on sekä oopperan kaudenavausesitys että Ferencváros-Újpest-jalkapallo-ottelu, joita turvaamassa on satamäärin poliiseja? Ja miksi näin epävarmalla konstilla kuin pommilla, joka nytkään ei edes saanut kohteitaan hengiltä ainakaan heti, sitä vastoin olisi voinut tappaa lukuisia sivullisia? (Räjähteen mitoittaminen ja sijoittaminen näin tarkasti, että suurkaupungin iltavilinässä vain kaksi ihmistä loukkaantui lähes kuolettavasti, vaatii joko suurta ammattitaitoa tai mieletöntä tuuria.) Eikö yhtä todennäköinen selitys olisi, että räjähdelaukku oli odottamassa jotakin toista uhria mutta kun poliisit menivät tutkimaan sitä, terroristi hädissään laukaisi pommin? Mihin ja miksi katosi ennen pommi-iskua asunnoton, liikuntavammainen (!) mies, joka tunnetusti asusti kaikkine kamppeineen läheisessä porttikäytävässä?

Ennen kaikkea: miten ihmeessä poliisi vitkutteli tiedottamistaan melkein vuorokauden? Miksi ihmeessä ei yleisölle kerrottu radiossa mahdollisimman pian, onko alue vielä vaarallinen, onko uusia räjähdyksiä odotettavissa, oliko paikalla yksi pommimies vai kaksikymmentä terroristia ja mahtavatko he vielä pyöriä kaupungilla, jne.? Ei pormestari eikä poliisipäällikkö saati pääministerin sydänkäpyjen, terrorinvastaisten TEK-joukkojen komentaja vaivaudu välittömästi julkisuuteen kertomaan, mitä kaupungissa on tapahtunut ja mitä kansalaisten pitäisi tehdä, vaan huhujen annetaan vapaasti levitä. Vasta vuorokauden päästä ilmestyvät ”änkyttävä konttorirotta ja joku univormupukuinen droidi” lukemaan paperista jotain mitäänsanomatonta tekstiä. Miten ihmeessä, vaikka aluetta tarkkailee 145 valvontakameraa, ei julkisuuteen saatu pommimiehestä yhtään ainutta kuvaa ennen maanantai-iltaa, jolloin kaveri on hyvin voinut olla jo toisessa päässä Schengenmaata?  Ja samaan aikaan, raivoaa frontember, koko maa on puolitoista vuotta ollut jättiläisjulisteiden peitossa, joissa uhotaan, että ”puolustamme teitä”.

Vähemmän kiihkeäsävyisen koosteen kansalaisten mieliä kuohuttavista kysymyksistä on koonnut uutisportaali index.hu. Osaan löytyy selitys, esimerkiksi on aivan ymmärrettävää viimeaikaisten terrori-iskujen valossa, että todistajilta heti kärkeen kysytään, oliko paikalla kuulunut ”Allah akbar” -huutoa. Mutta käsittämätöntä on silti, miksi tapahtuman tiedotus on hoidettu näin  hitaasti ja huonosti. Jos tarkoitus oli jättää kansalaiset vapaasti kehittelemään kauhutarinoita islamistisesta terrorismista (tämä yhteys sitä paitsi on jo kiistetty viralliselta taholta) näin pakolaiskiintiöitä koskevan kansanäänestyksen alla, niin hanke onnistui vain puoliksi: osa kansasta on nyt vakuuttunut siitä, että kyseessä oli hallituksen salajuoni.

Vaikea on olla yhdistämättä tätä pommi-iskua ensi viikonlopun kansanäänestykseen, jossa unkarilaisia kutsutaan ”lähettämään viesti Brysseliin” ja sanomaan jyrkkä EI EU:n ”pakkokiintiöille”. Kuten monesti on todettu, oikeastihan EU:ta tämän järjettömän kansanäänestyksen tulos ei heilauta mihinkään, Unkarin hallitus sitä vastoin voi mittauttaa kannatuksensa ja miettiä jatkotoimia. On esimerkiksi arveltu, että pääministeri Orbán tämän äänestystuloksen perusteella päättää, onko hänellä mahdollisuuksia jatkaa vallassa vielä seuraavien vaalien jälkeen vai tekeekö hän Putinit ja siirtyy presidentin paikalle, jonka valtaoikeuksia voidaan sitten vastaavasti laajentaa.

Joka tapauksessa kansanäänestys on nykyisille vallanpitäjille jostain syystä erittäin tärkeä. Eilen uutisportaali 444.hu kertoi saaneensa erään ministeriön (nimettömänä pysyttelevältä ja lähdesuojan suojelemalta) virkamieheltä tietoonsa, että ministeriön työntekijät oli pantu – työajalla, tätä varten erikseen jaetuista puhelimista – soittelemaan läpi eri vaalipiirien äänestäjiä. Puheluja varten oli laadittu myös ohjemoniste, josta 444.hu julkaisi kuvan. Tähän tapaan:

TEKSTIEHDOTUS PUHELUJA VARTEN

XY täällä päivää, soitan Fidesz-puolueen asialla. Soitan siksi, että sunnuntaina järjestetään kansanäänestys Brysselin pakkomaahanmuuttosuunnitelman johdosta. Voinko häiritä teitä hetken?

Kansanäänestys on kansallinen asia, meidän on lausuttava mielipiteemme siitä, että Brysseli – unkarilaisten mieltä kysymättä – haluaa sijoittaa Unkariin tuhansia maahanmuuttajia. Tämän voimme estää vain kansanäänestyksen avulla!

Haluaisimme pyytää, että menisitte äänestämään ja äänestäisitte EI. Voimmeko luottaa ääneenne? Paljon kiitoksia, kuulemiin!

TÄRKEÄÄ KYSYÄ LISÄKSI:
– Montako äänestäjää teidän perheessänne on?
– Haluatteko käyttää kotiäänestysmahdollisuutta?

Monisteessa on myös valinnaisia lisätekstejä. Soittajat voivat siis muistuttaa kansalaisia siitä, että meneillään on ennennäkemätön kansainvaellus ja Eurooppaan tulossa miljoonia paremman elämän etsijöitä, joiden läsnäolo sitä paitsi lisää terrori-iskujen riskiä ja vaarantaa Euroopan kristilliset kulttuuriperinteet. Lisäksi soittajille tarjotaan valmiit vastaukset kolmeen ”opposition väitteeseen”:

Tämä äänestys valmistelee eroa EU:sta. Päinvastoin, EU:n jäsenyys on kansallinen etumme. Me uskomme vahvaan Eurooppaan, joka kykenee puolustamaan yhteisöjään ja kulttuuriaan sekä ylläpitämään turvallisuutta. Tätä päämäärää kansanäänestys edistää.

EU on jo perunut kiintiöt, kansanäänestys on mieletön. Päinvastoin, totuus on, että Brysseli haluaa asuttaa tänne vielä enemmän maahanmuuttajia ja vielä nopeammin. Syyskuun 15:ntena Brysselin kiintiöpakettia laajennettiin entisestään. Niinpä Brysseli haluaa helpottaa perheiden yhdistämistä. Uutta on myös, että pakkomaahanmuutto laajennetaan koskemaan myös afgaanimigrantteja.

Meidän on oltava solidaarisia pakolaisille. Kyllä, mutta on osattava auttaa oikein. Ei pidä tuoda ongelmia tänne vaan viedä apua sinne, missä sitä tarvitaan. Unkarin hallitus on jo toimittanut miljardikaupalla avustuksia koteihinsa jääneille tai pakolaisleireissä eläville hädänalaisille. Myös koulujen ja sairaalojen rakentamiseen on tarjottu merkittäviä summia.

Hallitus kieltäytyy kommentoimasta asiaa 444.hu:n toimitukselle niin kauan, kuin asianomaista ministeriötä ja henkilöä ei nimetä. Tätä toimitus ei lähdesuojaan vedoten tietenkään tee. Jäämme seuraamaan, mitä tapahtuu – jossain muussa maassa tästä voisi nousta mukava poliittinen skandaali, mutta kuinkahan Unkarissa, missä samantapaista on nähty niin monesti ennenkin? Kansalaisten verovaroilla pyöritetyn julistekampanjan jälkeen – johon lienee uponnut paljon enemmän rahaa kuin EU:n edellyttämien kiintiöturvapaikkahakemusten käsittelyyn menisi, arvioiden mukaan kansanäänestyksen ja kampanjoinnin kustannukset voivat olla yli 8 miljardia forinttia eli yli 26 miljoonaa euroa, millä varmaan jo kattaisi muutaman tuhannen turvapaikanhakijan kulut… – tämä ei enää yllätä ketään.

Timere bonum est

Niin kuin uutisissa on meilläkin kerrottu, Budapestin keskustassa tapahtui lauantai-iltana räjähdys. Alue suljettiin välittömästi ja poliisi käynnisti tutkimukset, mutta vahvistettuja tietoja tapahtuneesta saatiin odottaa pitkään ja huhumyllyt jauhoivat. Brittilehdistön hätäisen tiedon ”kaasuräjähdyksestä” välitti esimerkiksi meidän YLEmme, suomalaiset uutistoimittajathan seuraavat näköjään Keski-Eurooppaakin englanninkielisen median kautta.

Tätä kirjoittaessani julkisuuteen on kerrottu sen verran, että kadulla tyhjän liikehuoneiston luona räjähti omatekoinen pommi, josta sinkoili nauloja ympäristöön, ja kaksi partiopoliisia loukkaantui vakavasti – molemmat ovat tällä tietoa teholla, mutta heidän tilansa on vakaa. (Toinen poliiseista on nuorenpuoleinen, vaalea, miellyttävän näköinen naishenkilö, jonka yleisö saattaa tuntea Unkarin poliisivoimien rekrytointijulisteista.)

Poliisi etsii yksinäistä farkkutakkista miestä, jonka on nähty kulkevan paikalla laukkua kantaen, ja virallisen tiedotteen mukaan pommimiehen tarkoitus oli nimenomaan surmata poliiseja. Alueella on runsaasti valvontakameroita, ja niiden kertoman mukaan ilmeisesti kauko-ohjattu pommi räjähti juuri sillä hetkellä, kun naispoliisi kumartui tutkimaan tyhjän liikehuoneiston luokse jätettyä kassia. Julkisuuteen on myös tullut yhden silminnäkijän lausunto. Lähistöllä asuva mies oli jo ennen räjähdystä kiinnittänyt huomiota siihen, että viereisessä porttikäytävässä asustavaa koditonta ei näkynyt tavallisella paikallaan. Häntä myös ihmetytti se, miten nopeasti joukko siviilipukuisia poliiseja ehti paikalle ja miksi häneltä heti ensiksi kysyttiin, oliko hän ennen räjähdystä kuullut huutoa ”Allah akbar!”

Kaiken kaikkiaan hyvin outo juttu. Toimittaja ja tunnettu kolumnisti Árpád W. Tóta ehti jo Facebookissa muistelemaan vuonna 1999 Venäjällä tapahtuneita pommi-iskuja. Tuolloin asuintaloissa räjähtäneet pommit pantiin tšetšeeniterroristien syyksi, Groznyn kaupunkia ryhdyttiin taas pommittamaan ja pääministeri Putinin kansansuosio nousi kohisten. Pari päivää myöhemmin Rjazanissa miliisi yllätti kolme pommia virittelevää miestä, jotka paljastuivat Venäjän salaisen palvelun agenteiksi. Tapaus selitettiin nopeasti ”harjoitukseksi”, duuma pysäytti sen tutkimukset, ja niitä koskevat asiakirjat suljettiin 75 vuodeksi. Asiaa tutkineen kansalaiskomitean jäsenet murhattiin tai pidätettiin, ja muutaman kuukauden kuluttua Putinista tuli presidentti. Loppupäätelmät tästä Tóta jättää lukijoiden tehtäväksi.

Ja päätelty on. Jostain silmiini osuneen kommentin mukaan tällä hetkellä puolet unkarilaisista uskoo vakaasti, että iskun takana oli Unkarin hallitus, joka pyrkii kasvattamaan kansansuosiotaan ja nostattamaan muukalaispelon huippuunsa ennen ensi sunnuntaina edessä olevaa kansanäänestystä EU:n pakolaiskiintiöistä. Tämän kannalta aika outoa on, etteivät valtion tiedotuskanavat ole lähteneet heti paikalla vetämään tapahtuneesta yhteyksiä islamistiseen terroriin ja maahanmuuttajiin tai pakolaiskriisiin. Mutta ehkä tätä ei tarvita. Toinen puoli unkarilaisista nimittäin on joka tapauksessa vakuuttunut siitä, että pommi-iskun takana oli ISIS. Joka tuutista tunkeva pelottelupropaganda (”tiesittekö, että Pariisin terrori-iskun tekivät maahanmuuttajat?”, ”tiesittekö, että pakolaiskriisin alettua naisten ahdistelu on räjähdysmäisesti lisääntynyt?”, jne. jne.) tunkeutuu kaikkialle. Viimeksi minulta tuumasi päästä itku, kun Kolozsvári Szalonna -blogisivustolla anonyymi äiti purki järkytystään. Hänen yhdeksänvuotias poikansa oli kesken iltasadun lukemisen yllättäen kysynyt: ”Äiti, jos ne migrantit tulee tänne, niin saanko mä pitää linkkaria mukana, että pystyn puolustautumaan?”

Propagandatulitus, jolla kansalaisia kannustetaan antamaan äänensä EU:n pakolaiskiintiöitä vastaan eli käytännössä hallituksen linjan puolesta (EU:n päätöksiinhän ei mikään Unkarin kansanäänestys voi vaikuttaa), on todellakin tauotonta. Kaupunkiälymystön punavihreän somekuplan ulkopuolella sitä ei ilmeisesti katko juuri mikään muu kuin vitsipuolue Kétfarkú Kutyan eli ”Kaksihäntäisen koiran” vaihtoehtoinen julistekampanja. Hallituksen julisteita parodioivat plakaatit muistuttavat kansalaisia tosiasioista (”TIESITTEKÖ? Syyriassa on sota!”) tai hallituksen pelottelukampanjan järjettömyydestä (”TIESITTEKÖ? Se, mitä toistetaan monta kertaa, vaikuttaa todelta. Se, mitä toistetaan monta kertaa…”).

Kaksihäntäisten julistekampanja on saanut niin paljon näkyvyyttä, että rasistijournalismin palkittu törkytuutti Zsolt Bayerkin joutuu turvautumaan parodiakampanjan parodiointiin.

TIESITKÖ? Jos kansanäänestyksestä ei tule pätevää, ja jos ensi vuonna sinun lapsesi raiskaa joku tänne pakkoasutettu hepatiittia kantava lukutaidoton migrantti, se on tämän rotan ansiota [kuva Kaksihäntäisen koiran johtajasta Gergely Kovácsista]. Asu sinäkin turvallisessa, maahanmuuttajattomassa Csillebércissä niin kuin suvakkieliitti ja piipitä sieltä käsin kansanäänestystä vastaan! Motto: Takapirulle ei mikään ole liian kallista, sillä ei ole omat kaksi häntää oven välissä.

Eikä erityisen onnistuneesti. 444.hu-sivuston kommentoijien mukaan tämäkin väsynyt yritys lienee ”schmitattu” joltakin äärioikeiston trollisaitilta. Lopputulos oikeastaan kääntyy itseään vastaan, parodian parodian parodiaksi.

Mitä oikeasti jää jäljelle? Pelko, joka ajaa ihmiset apatiaan tai epätietoisuuteen ja päättäjät välttelemään todellista päätöksentekoa. Tästä pääsenkin retoriikan esimerkkiin, joka kansanäänestyksenkin alla on ollut Unkarin lehdistössä silloin tällöin esillä. Tarinan tuntevat kaikki sivistyneet unkarilaiset, ja ehkä se kannattaa kertoa nykysuomalaisillekin.

Vuonna 1213 Unkarin kuningas Andreas II:n sotaretkellä ollessa hänen baijerilaissyntyinen puolisonsa Gertrudis nosteli omia sukulaisiaan korkeisiin valta-asemiin, ohi Unkarin ylimystön. Unkarilaiset herrat suivaantuivat lopulta niin, että ryhtyivät salassa suunnittelemaan kuningattaren murhaamista. Neuvoa kysyttiin myös silloiselta Esztergomin arkkipiispalta, joka kahden tulen väliin jouduttuaan – kuningattaren vastustaminen oli vaarallista, mutta toisaalta kuningatar ajoi omia sukulaisiaan myös kirkollisiin mahtiasemiin ja uhkasi siten piispan valtaa – antoi legendaarisen moniselitteisen, tietenkin latinankielisen neuvon:

REGINAM OCCIDERE NOLITE TIMERE BONUM EST SI OMNES CONSENSERINT EGO NON CONTRADICO

Koska tuohon aikaan välimerkkejä käytettiin nykyistä vapaammin, jos ylipäätään, teksti oli luettavissa kahdella tapaa:

1. ‘Kuningatarta tappaa ei teidän pidä. Pelätä on hyvä. Jos kaikki ovat(kin) yhtä mieltä, minä en. Vastustan.’
2. ‘Kuningatarta tappaa ei teidän pidä pelätä. On hyvä, jos kaikki ovat yhtä mieltä. Minä en vastusta.’

Kuningatar Gertrudis (sivumennen sanoen täällä ennemmin esillä olleen Thüringenin Pyhän Elisabetin äiti) sitten murhattiin, luultavasti piispan kryptisestä lausunnosta paljon piittaamatta.  Tapahtuu, mitä tapahtuu, mutta pelätä on aina hyvä. Tähän ilmeisesti luottaa myös Unkarin poliisin tiedotustoiminta.

 

Tarinoita terrorista, osa 2

Viime postauksessani kerroin, miten Unkarin TEK-erikoisjoukot (“Terrorintorjuntakeskus”) on nyt pantu tuomaan terrorin uhkaa lähemmäksi tavallista unkarilaista, vaikkapa siten, että metsistä metallinilmaisimella sodanaikaisia kranaatteja keräilleet nuorukaiset julistetaan kansainväliseksi terroristijärjestöksi. Nytpä juttu onkin pitkistynyt ja mutkistunut.

TEK:n noloa kömmähdystä on nyt pari päivää naureskeltu sekä Unkarin hallituskriittisissä medioissa että ulkomaillakin, BBC:n uutisia myöten. 444.hu-uutissivusto kokosi häijyn koosteen TEK:n tähänastisista kommelluksista. Pääministerin luottomiehen johtamat ylväät erikoisjoukot ovat aiemmin muun muassa takavarikoineet zombie-elokuvaan tarvittavia rekvisiitta-aseita, rynnäköineet opiskelijoiden scifi-elokuvan kuvauksiin pidättämään Luke Skywalkeriksi pukeutunutta leikkipistoolilla huitovaa nuorukaista, tunkeutuneet 72-vuotiaan miehen asuntoon ja kiskoneet tämän sängystään, koska ukko oli 92-vuotiasta äitiään suojellakseen hankkinut pienoiskiväärin (toimenpide tallennettiin TEK:n videopalveluun otsikolla ”yksityisen asevaraston takavarikointi”), ja eräässä toisessa näyttävässä ratsiahyökkäyksessä taas pidättäneet ja raahanneet raudoissa pois kuusikymppisen pariskunnan, jonka epäiltiin pyörittäneen alle kahdentuhannen asukkaan tuppukylässä pimeää elintarvikemyymälää. (Unkarin maaseudun köyhyydestä ja kehnosta infrastruktuurista ehkä kertoo jotain se, että siellä näköjään jotkut ansaitsevat myymällä naapureilleen kiskuriluotolla pakastekanoja tai jauhoja omasta kellarivarastostaan. Mutta oudolta tuntuu silti, että tämmöisen takia syrjäkylään, jossa tavallista poliisiakin harvoin näkee, syöksähtää joukko kypäräpäisiä ja luotiliivisiä erikoisjoukkojen miehiä.)

Terrorintorjujat ehkä sopivatkin paremmin hätyyttelemään vanhuksia ja opiskelijapoikia kuin todellisiin taistelutoimiin: ainakin he ovat saaneet kamppailulajinäytöksessä näyttävästi köniinsä tavallisilta poliiseilta, palomiehiltä ja kiinteistövartijoilta, ja 444.hu tietää myös kertoa pidätyksestä, jonka yhteydessä TEK-miehen ase laukesi vahingossa ja osui toista TEK-kollegaa reiteen. Kenties lähimmäksi todellista terrorismia TEK on päässyt pahimman pakolaistulvan aikaan pidättäessään pakolaisjoukosta miehen, jolla sitten ei kuitenkaan ollut mitään todistettavia yhteyksiä terrorijärjestöihin. Ei ihme, jos tämä tohelointi on nostattanut päivittelyjä tyyliin ”voi meitä, jos oikeasti tänne hyökkäisi terroristeja ja NUO olisivat meitä puolustamassa”.

TEK:n toiminta ja tiedotus ei siis selvästikään ole onnistunut oikein vakuuttamaan koko kansaa terroriuhan todellisuudesta. Eilen sisäministeriö joutui järjestämään asiasta uuden tiedotustilaisuuden, jossa pöydälle oli levitetty näyttävä rivistö räjähteitä ja ampumatarvikkeita (jotka tosin eivät liittyneet tapaukseen vaan olivat esillä vain tunnelmaa luomassa). Tilaisuudessa tehtiin lehdistölle selväksi, että jossain oli tapahtunut valitettava tiedotuskömmähdys (eikä tietenkään ministeriössä tai TEK:ssa vaan lehdistössä, väitti sisäministeri Pintér): itse asiassa viikonloppuna tehtyjä torjuntaiskuja oli kaksi, mutta lehdistö olisi tahallaan sekoittanut ne toisiinsa. Sodanaikaisia ammuksia ja kranaatteja keräilleiden nuorten lisäksi TEK olisi nimittäin toisessa yhteydessä pidättänyt kaksi ”äärimmäisiä” mielipiteitä omaavaa miestä, joiden epäiltiin suunnittelevan ”hallituksen jäsenen” murhaa. Miesten arvellaan olevan yhteydessä ”Kansallinen armeija” (Nemzeti Hadsereg) -nimiseen järjestöön, josta ei tiedetä muuta kuin että tällä nimellä esiintyvä joukko on vuonna 2011 lähettänyt harhaista antisemitismiä pursuvan uhkailuviestin Amerikai Magyar Népszava -lehden toimitukselle.

Suunnitellun murhan kohteena ollutta henkilöä ei sisäministeri halunnut paljastaa, mutta juorulehti Blikk (tai ainakin 444.hu:n toimitus) on laskenut yhteen kaksi ynnä kaksi: TEK:n johtaja János Hajdú oli tiistaina kertonut, että pidätys suoritettiin erityisen suojeluksen kohteena olleen henkilön turvaamiseksi, ja tällaisia henkilöitä on vain kaksi, pääministeri Orbán sekä valtionsyyttäjä Péter Polt, joista jälkimmäinen ei ole hallituksen jäsen. Siispä Blikkin mukaan TEK on saanut kiinni itsensä pääministerin murhaa suunnitelleet terroristit.

Sekavaa, sekavaa. Unkarissa tiedetään kyllä toimivan puolisotilaallisia ja mahdollisesti hyvinkin vaarallisia äärioikeistolaisia saapashousukaarteja, joiden puuhia valtiovalta ei ole juuri yrittänyt estellä, mutta ”Kansallisesta armeijasta” (joka aatteen puolesta voisi hyvinkin sopia tähän joukkoon) ei ainakaan tiedotusvälineillä ole mitään tarkempia tietoja. Herääkin siis epäilys, että koko juttu on pelkkää vainoharhaista tärkeilyä ja hysterian nostatusta, jolla – näin epäilee esimerkiksi László Bartus Amerikai Magyar Népszavan sivuilla – Orbán totuttaa kansaa jatkuvaan hälytysvalmiuteen, poikkeustilaan ja asemiesten mielivaltaiseen huseeraamiseen.

Viime aikoinahan Orbán on yhä selvemmin antanut ymmärtää, että meneillään on jonkinlainen salaliitto. Taannoisessa radiopuheessaan (saksankielinen käännös täällä) Orbán julisti, että pakolaisten ”invaasiota” ei niinkään pane liikkeelle sota vaan kansainvälinen bisnes sekä länsimaisten aktivistien toiminta, sellaisten kuin George/György Soros, jotka toiminnallaan haluavat tukea ”kaikkea, mikä heikentää kansallisvaltioita, mikä muuttaa eurooppalaista elämäntapaa, aina elämäntavan kysymyksistä maahanmuuttoon”. Jos vähänkin osaa lukea rivien välistä ja tuntee sitä kieltä, jolla näistä asioista Sentroopassa ja etenkin Unkarissa puhutaan, sanoma on selvä: ilkeät juutalaiset yrittävät vieraannuttaa meitä perinteisistä kristillisistä arvoistamme homo- ja feministipropagandan sekä muslimi-invaasion avulla. Muuten selvä juttu, mutta juutalaisvastaista foliohattuhouretta suoltavat ”kansallismieliset” puolihullut eivät tämän skenaarion mukaan oikein sovellu pääministeri Orbánin päävihollisiksi. Johtuisivatko TEK:n viime päivien tiedotuskömmähdykset juuri tästä? Onko TEK:n hämäys- ja hämärrysyritys taas osunut omaan jalkaan?

Onneksi jossakin sentään vielä sotatorvi antaa selkeän äänen ja rintamalinjat ovat selvillä. Ulkoministeri Péter ”Tämän 400 neliön luksustalon vanhempani ostivat minulle säästöillään” Szíjjártó on eilen jyrähtänyt Brysselissä, että jos EU:n 7. artiklan (oikeusvaltio ym. periaatteet) mahdollisen rikkomisen johdosta käynnistetään seuraamusmenettelyt Unkaria kohtaan (äärimmäisessä tapauksessa äänioikeuden riisto), tämä on tulkittava ”Brysselin kostoksi Unkarin menestyksekkään maahanmuuttopolitiikan johdosta”. Näin Szíjjártó index.hu-uutissivuston mukaan:

[…] jos tällainen päätös syntyisi, sitä ei voi ymmärtää mitenkään muuten kuin maahanmuuttoa kannattavan Brysselin, maahanmuuttoa kannattavien EU-instituutioiden kostona Unkarille. Juuri Unkarin esimerkkihän osoittaa, että maahanmuuttajien tulvan voi menestyksekkäästi pysäyttää, ja juuri Unkarin menestys osoittaa, että Euroopan maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut, Unkarin politiikka taas onnistunut.

”Menestys” siis tarkoittaa sitä, että Unkari, EU:n nettohyötyjä, kyllä ottaa tukiaisia vastaan mutta kieltäytyy osallistumasta yhteiseen pakolaiskriisin hoitoon ja ohjaa pakolaistulvan naapuriensa niskoille. Omalla tavallaan loogista tietysti. Mutta kuten viime päivien TEK-tohelointi osoittaa, patoamalla pakolaiset rajojen ulkopuolelle Unkarin hallitus on myös vienyt itseltään yhden kätevän kriisipelotteen, jolla kansalaiset saisi pidettyä sopivasti huolissaan ilman että terrorismia tarvitsee keksimällä keksiä.

 

Poikas’ valveill’ on!

Tätä kirjoittaessani Suomessa Oulun poliisi on juuri julkistanut tiedotteen Kempeleen raiskaustapauksesta: toinen pidätetyistä ulkomaalaisista on vapautettu, hänellä ei ole asiaan mitään osuutta, ja toinen on nähty uhrin seurassa aiemminkin, eli miten sitten tapahtuman yksityiskohdat menivätkin (kaikkia ei välttämättä koskaan tule julkisuuteen, kun uhri on alaikäinen, ja hyvä niin!), tässä ei ilmeisesti ole kysymys siitä, että turvapaikanhakijat ryntäilisivät täysin tuntemattomien, sivullisten naisten kimppuun. Pääministeri Sipilä ehti jo järjestää kriisikokouksen ja tuomita teon, mutta muistutti sentään, että kaikkia turvapaikanhakijoita ei pidä tuomita tämän pohjalta.

Toisin eräät toiset pääministerit. Unkarin Viktor Orbán on taas ollut lehtiotsikoissa myös maahanmuuton tiimoilta. Meininki on sama kuin Charlie Hebdo -terrori-iskujen jälkeen, jotka Orbán tuolloin oitis otti maahanmuuttovastaisen propagandan aiheeksi. Myös uudemmista Pariisin terrori-iskuista on otettava kaikki ilo irti. Viimeperjantaisessa radiopuheessaan Orbán sanoi suoraan: ”Siellä, missä on paljon maahanmuuttajia, rikollisuus lisääntyy.” (Tämähän ei oikeasti pidä paikkaansa, toteaa esimerkiksi Ténytár-sivusto ja myöntää tämänkertaisen Pinocchio-palkintonsa jälleen kerran Orbánille. Tuoreimpien eurooppalaisten ja amerikkalaisten tutkimusten mukaan alueelliset tekijät poislukien maahanmuuton ja rikollisuuden välillä ei ole osoitettavissa korrelaatiota.) Eikä vain rikollisuus: turvapaikanhakijoiden mukana solutetaan Eurooppaan terroristeja, mutta Brysselin ja Länsi-Euroopan hyväätarkoittavat hölmöt eivät suostu huomaamaan tätä pirullista suunnitelmaa.

Suoria sanoja tarjoiltiin myös englanniksi ja kansainväliselle lukijakunnalle haastattelussa, jonka Orbán antoi politico.eu-sivustolle. ”Eihän tätä tietenkään hyväksytä”, julistaa sananvapauden marttyyriksi heittäytyvä ja Schengen-Euroopan ykköspuolustajaksi julistautunut Orbán, ”mutta totuus on, että kaikki terroristit ovat viime kädessä maahanmuuttajia. Kysymys kuuluu vain, milloin he tulivat Euroopan unionin alueelle.” (Ja milloinkahan ETAn ja IRAn joukot muuttivat Baskimaahan ja Irlantiin, Baader ja Meinhof kumppaneineen Saksaan, ja minkälainen maahanmuuttajatausta oli Norjan Breivikillä?) Koska NATO- ja EU-maat ovat ”sodassa” Lähi-Idän ja Afganistanin islamistien kanssa, on pelkästään ”loogista”, että nämä lähettävät terroristeja Eurooppaan pakolaisvirran mukana.

Orbánin ratkaisu Euroopan ongelmiin on yksinkertainen: rajat kiinni, kansallisvaltioiden Eurooppaa on vahvistettava, Brysselin ylivaltaa heikennettävä – ja normalisoitava suhteet Putiniin, joka ei ole ”helppo” yhteistyökumppani mutta jonka kanssa kuitenkin on mahdollista tehdä ideologioista ja periaatteista riippumatonta, intressipohjaista reaalipolitiikkaa. Toimittajaan Orbán on selvästi tehnyt jonkinlaisen vaikutuksen: hän puhuu sujuvaa englantia, osaa myös vitsailla, ja tarjoaa omalla tavallaan tyynen ellei peräti loogisen tuntuisen kokonaisnäkemyksen.

Hieman toisenlaista esiintymistä vaatii kotiyleisö, ne uskollisimmat syvät rivit, joita ei kiinnosta reaalipolitiikka tai logiikka vaan kansallisten primitiivitunteiden kutkuttelu. Tähän  yleisöön viholliskuvien rakentelu on jo uponnut oikein mukavasti, joten on aika lisätä kierroksia. Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen jälkeen on terrorin uhka tuotava lähemmäksi tavallista unkarilaista. Semminkin kun maassa on jo vuosien ajan toiminut terrorintorjunnan erikoisyksikkö, ”Orbánin henkivartiokaartiksi” pilkattu TEK, jota johtaa Orbánin entinen henkivartija János Hajdú ja jonka erikoiskohtelu on tavan takaa oppositiomedioiden hampaissa. (Kun pakolaiskriisi oli Unkarissa akuuteimmillaan ja poliisivoimien ja armeijan lisäksi myös TEK komennettu rajoja turvaamaan, poliisit saivat painaa pitkää päivää ja yötä taivasalla kehnosti huollettuina, TEK:n miehet taas majoitettiin veronmaksajien varoilla neljän tähden hotelleihin.)

TEK siis ilmeisesti sai mahtikäskyn ruveta lopultakin tekemään oikeutta nimelleen ja torjumaan terrorismia Unkarista. Tuloksena oli surkuhupaisa tapahtumasarja, josta ilmeisesti ensiksi kertoi index.hu-uutissivusto ja sitten räväkkään tyyliinsä raportoi myös 444.hu-sivusto. Kas näin:

Eilen, tiistaina, TEK:n johtaja János Hajdú ilmoitti, että sunnuntaina oli autoratsiassa paljastettu vaarallinen terroristiryhmä. Iltauutisissa Hajdú vihjaili jutussa olevan poliittisia kytköksiä, ja kohta alettiin puhua myös kansainvälisestä terroristijärjestöstä. Pidätetyt olivat ”äärimmäisyysaineksia”, joilla oli hallussaan ”aseita ja pommeja”; kaksi heistä olisi unkarilaista, kaksi ulkomaan kansalaista, ja TEK:n kerrottiin pitäneen heitä silmällä jo pitemmän aikaa. Autossa, jossa terroristit pidätettiin, oli räjähdysaineita, ja kotitarkastuksessa löytyi lisää räjähteitä ja pommeja, TEK:n mukaan todellinen ”pommilaboratorio”, sekä ”mielenkiintoinen” sytytinlaite, joka TEK:n mukaan olisi sopinut asennettavaksi itsemurhapommittajan räjähdeliiveihin. Hajdú vihjaili, että pidätetyt kenties valmistivat pommeja tilauksesta, mutta ”koska nämä henkilöt olivat joutuneet TEK:n tarkkailun kohteiksi äärimmäisten mielipiteidensä takia, on mahdollista sekin, että he aikoivat käyttää niitä itse.”

Huh! Vaan sitten seurasi merkillinen käänne. Budan raastuvanoikeus päätti, että yhden epäillyn, ”Roland S:n” pidättämiseen ei ole aihetta. Roland S. on nimittäin tavallinen nuori kaveri, joka asuu äitinsä ja isäpuolensa kanssa ja harrastaa toisen maailmansodan muistoesineiden keräilyä. Autosta löydetyt kranaatit ja ampumatarvikkeet Roland oli kavereineen löytänyt metsästä metallinilmaisimen avulla ja oli viemässä niitä kotiinsa kokoelmiensa jatkoksi. Kotietsinnässä ei siis ollut löydetty laboratoriota vaan metsistä kerättyä sodanaikaista tavaraa.

Entäpä nuo kansainväliset yhteydet, joista TEK:n johto oli hämärän uhkaavasti puhunut? Roland S:n sotamuistoharrastajakavereista kaksi on Slovakian unkarilaisia, siinä koko kansainvälinen terroriverkosto.

Että näin. Niin paljon kuin Suomen nykymeininkiä tulee haukutuksi, meillä on sentään pääministeri, joka ei tee maahanmuuttajista ja pakolaisista koko kansan yleispelotetta, ja poliisi, joka tutkii ennen kuin tiedottaa.