Ei tullut yllätyksenä

Vaikeaa on irrottautua Amerikan presidentinvaalien jälkipyykistä, kun siitä on verkossa tarjolla niin paljon taitavasti tehtyä infotainmenttiä. Viimeksi osuin tänä aamuna kuuntelemaan amerikkalaisen MSNBC:n haastattelupätkää, jossa esiintyi historiantutkija, Yalen yliopiston professori Timothy Snyder, 1900-luvun autoritaaristen järjestelmien asiantuntija ja kirjojen On Tyranny ja The Road to Unfreedom kirjoittaja. Snyder on tällä hetkellä Wienissä vierailevana tutkijana laitoksessa nimeltä Institut für die Wissenschaften vom Menschen/Institute for Human Studies. Haastattelussa Snyder kertoi mielipiteensä siitä jonkinlaisesta vallankaappauksesta, jota Donald Trump näyttää olevan yrittämässä kiistäessään epätoivoisesti presidentinvaalien tuloksen. Snyderin ajatuksista erityisesti kolahti tämä: Trumpissa vaarallista on se, että hän on syöttämässä systeemiin ja kansalaisiin suurta valhetta. Ja saadessaan kansan uskomaan tähän valheeseen hän muuttaa demokraattisen politiikan, joka perustuu faktoihin, intresseihin ja arvoihin, autoritaariseksi politiikaksi, jossa kyse on uskosta. Uskosta johtajaan, jota uskotaan, sanoi hän mitä hyvänsä.

Juuri tätä oli pakko ajatella, kun suomalaisessa mediasyötteessäni sitten törmäsin kommenttiketjujen suomalaisiin trumpisteihin. Suomestakin löytyy näköjään runsaasti ihmisiä, jotka uskovat Bidenin voittaneen vaalit likaisten temppujen avulla. Heitä ilmestyy myös esimerkiksi YLEn tai suomalaisten sanomalehtien kommenttipalstoille huutamaan, että ”valtamedia valehtelee”. Tätä väitettä ei ikinä todisteta tai perustella mitenkään, mutta – ja tässä on taas kerran pakko siteerata perussuomalaisten Riikka Slunga-Poutsaloa, joka silloin aikoinaan loistavasti tiivisti populistisen ajattelutavan ytimen – ”onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu, näin nämä asiat koetaan”.

Autoritaaristen järjestelmien keskeinen tuntomerkki on se, että kansalle rakennetaan vaihtoehtoisista faktoista koostuva vaihtoehtoinen todellisuus, jossa kansa sitten voi ”kokea” asiat itselleen mieluisella tavalla, esimerkiksi siten, että ”me” olemme hyviä ja kaikki paha on ”niiden” syytä. Ja jos kaikki eivät tätä nielekään, riittää sekin, että uskoa mediaan on horjutettu. Mikään, mitä televisiossa, radiossa ja lehdissä kerrotaan, ei välttämättä ole totta. Tämän luulisi olevan tuttua kaikille niille keski-ikäistä iäkkäämmille eurooppalaisille, jotka vielä muistavat, millaista oli elää ns. reaalisosialismissa. Entisessä Neuvostoliitossa ei juuri kukaan uskonut virallisiin uutisiin, vaan suosituin ja luotetuin uutistoimisto oli OBS, odna baba skazala eli ‘yksi eukko kertoi’. Ja kun vapauden tuulet alkoivat puhaltaa silloisessa Neuvosto-Virossa vuonna 1988, sen huomasi ensiksi mediasta. Sikäläiset ruuhkavuosia elävät tuttavani valittelivat, että ”lehtien lukemiseen kuluu älyttömästi aikaa, kun niissä nykyään on oikeasti mielenkiintoista asiaa”.

Olen tässä blogissa monesti ennenkin jankuttanut siitä, miten ilmeisellä tavalla Unkarin valtion hallinnassa olevan mediaimperiumin ja erityisesti yleisradioyhtiön uutiskanavien anti tuo tämänikäiselle ihmiselle mieleen entiset maailmanajat. Jotakin tästä kertoo myös se, että Yhdysvaltain hallituksen rahoittama Radio Free Europe/Radio Liberty, joka perustettiin kylmän sodan aikana tarjoamaan vapaata tiedonvälitystä Itä-Euroopan, Lähi-idän ja Keski-Aasian diktatuurien kansoille, aloitti toimintansa Unkarissa uudelleen tämän vuoden syyskuussa. Muutama päivä sitten tämän RFERL:n unkarilaisilla verkkosivuilla ilmestyi Ákos Keller-Alántin kaksiosainen artikkeli, jossa tarjotaan hyytäviä paljastuksia siitä, miten Unkarin julkinen media todella toimii.

Kolme Unkarin valtion ykkösteeveekanavan (M1) työntekijää, jotka artikkelissa esiintyvät vain nimikirjaimilla P, S ja F, kertoivat koruttomia tositarinoita uutistoimituksen työstä. On aiheita, joista saavat kirjoittaa vain kokeneet luottotoimittajat, ja on myös täydellisiä tabuteemoja: ”ilmastoliikkeestä kertovista uutisista esimerkiksi leikattiin Greta Thunberg pois tai sanottiin suoraan, että häntä ei saa ottaa esille.” Pahinta oli itsesensuuri, sanoo ”F”:

Se, että tiedät tarkkaan, että esimerkiksi Pride-kulkueesta et voi tehdä kolmeminuuttista pätkää siitä näkökulmasta, että miten mahtavaa on että tällaista on. Siispä kukaan ei edes yrittänyt mitään sellaista.

Toimintaohjeet tulevat ylhäältä, eikä niihin ole vastaansanomista. Lokakuussa, kun koronavirusepidemian toinen aalto alkoi Unkarissakin nousta, toimittajille ilmoitettiin, että koronatilanteesta Euroopassa on tehtävä suuri teemablokki, ja ”koko tämän teatterin päämääränä on saada kansa tuntemaan, että meillä tilanne ei ole niin paha kuin muualla” – näin siis kirjoitti sähköpostiviestissä alaisilleen toimittaja Miklós Beregnyei. Kanavan ykkösmies Zsolt ”Pitbull” Németh kehystää usein nämä toimintaohjeet sanoilla ”meille sanottiin, että”. Joitakin yksityiskohtaisia ohjeistus-sähköviestejä päätyi myös RFERL:n toimituksen käsiin.

Ulkopolitiikan osasto, kertoo ”P”, oli pitkään suhteellisen itsenäinen, mutta sitten paine alkoi lisääntyä. ”F”:n mukaan käännekohta oli Trumpin nousu valtaan Yhdysvalloissa: jossakin ministeriössä joku ilmeisesti tajusi, että Trump ja Orbán ovat samoilla linjoilla, ja siitä lähtien Yhdysvaltain uutisia valvottiin yhä tiukemmin. Tämähän on tunnetusti viime päivinä huipentunut perin omituiseen, välttelevään uutisointiin Trumpin vaalitappiosta ja väitetystä vaalivilpistä. Samoin pakolaiskriisiä ja pakolaispolitiikkaa koskeva uutisointi on tiukasti ohjeistettua: kuten jokaiselle Unkarin uutisia seuraavalle on jo pitkään ollut ilmeistä, myös ”pakolainen”-sanan (menekült) käyttäminen on pannassa (sallittu ilmaus on ”migrantti”, migráns). Ulkomaiden äärioikeistolaisia puolueita, kuten Ranskan Front Nationalia, saa nimittää vain ”oikeistolaisiksi”, ja jos ulkomaiden poliitikoista kerrotaan jotakin ikävää, heidät on mahdollisuuksien mukaan esitettävä vasemmistolaisina. Esimerkiksi Ranskan Macron on ”entinen sosialistiministeri”. Kun Ruotsin sosiaaliministeri Annika Strandhäll oli arvostellut Unkarin perhepolitiikkaa, hänestä piti etsiä uutisiin mahdollisimman ruman näköinen kuva.

Varsinainen skuuppi tuli kuitenkin RFERL:n artikkelin toisessa osassa. ”Vapaan Euroopan” haltuun päätyi vuodettu äänite, jossa yleisradioyhtiö MTVA:n ulkomaanuutiskabinetin päällikkö Balázs Bende jakaa ohjeita alaisilleen lähestyvien Eurooppa-vaalien tiimoilta. Tähän tapaan:

… ja olen varma, että kenellekään ei tule yllätyksenä, kun sanon, että tässä talossa ei tueta opposition yhteisrintamaa. Jos tämä tuli jollekulle odottamatta, niin lähteköön kotiin nyt. (…) Vastedes ei myöskään kysytä, millaista aineistoa minä haluaisin. Ei myöskään ole kysymystä siitä, miten tästä aineistosta pitää kirjoittaa. Joka ei tähän pysty, saa mennä kotiin eikä tarvitse enää tulla takaisin. (…) Ennen kaikkea Brysseli, maahanmuutto ynnä muut. Tässä kuka hyvänsä, mitä hyvänsä haluaisikin kuulla, minun pitää nyt kertoa se ikävä juttu että poikkeuksia ei tehdä. Se, joka saa tehtävän, saa vuorollaan kirjoittaa siitä jutun asianmukaisen narratiivin, asianmukaisen metodin ja ohjeistuksen mukaan. Edelleenkin, se, jota tämä ei miellytä, saa mennä pomon puheille, jättää eronpyyntönsä ja mennä. Ei täällä ole kenenkään pakko olla töissä. (…) Se pitää päättää nyt, ja haluaisin saada jokaiselta nyt yksiselitteisen vastauksen, tuleeko hän, suostuuko hän työskentelemään täällä näillä ehdoilla. Jos ei, pitää puhua siitä, miten tästä eteenpäin. Sillä en minäkään jaksa enkä ehdi leikkiä lastentarhan setää kenenkään kanssa. En pidä ketään niin älyttömänä, niin typeränä ihmisenä, ettei tajuaisi, missä on töissä ja mitkä ovat odotukset. (…)

Tämähän ei oikeasti ”tule yllätyksenä” kenellekään, joka on viime vuosina hiukankaan seurannut Unkarin hallituksen ohjauksessa olevaa mediaa. Myös kansainvälisissä yhteistyöelimissä ongelmat on huomattu jo aikaa sitten, esimerkiksi Unkarin vuoden 2018 parlamenttivaalien yhteydessä, joissa ETYJin tarkkailijoiden mukaan tasapuolisuutta vinoutti pahasti hallituksen mediaylivoima.

Oikeusvaltion rapautumista Unkarissa on viime aikoina jälleen käsitelty myös EU:n johtoelimissä. Euroopan komission varapuheenjohtaja Věra Jourován ja Unkarin hallituksen välillä on käyty melkoista nokkapokkaa jo syyskuun lopulta alkaen, jolloin Jourová kovin sanoin arvosteli Unkarin demokratian tilaa ja Unkarin edustajat vastasivat vaatimalla Jourován eroa. Muutama päivä sitten Jourová on jälleen puuttunut Unkarin tilanteeseen myös Euroopan demokratian tilaa käsitelleessä keskustelutilaisuudessa, nostaen erikseen esiin kysymykset median vapaudesta. Samansuuntaisia puhui myös oikeusasian komissaari Didier Reynders. Tähän Unkarin hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács vastasi jo tunnettuun tyyliinsä, eli – kuten 444.hu ironisesti asian ilmaisee, ”pitkään ja asiallisesti kiistäen Brysselistä tulevan kritiikin”, eli: ”EU:n komissaarit valehtelevat, eivät osaa, eivät tiedä mitään, ja valehtelevat, koska Soros”. Tuleeko kenellekään muulle mieleen Trump-trollien ja kumppanien hysteerinen inttäminen ”valtamedian valheista”?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: