Puhdistuksia ja maalauksia

heinäkuu 10, 2018

Budapestissa nähtiin siis Pride-tapahtuma, jota vastamielenosoitukset eivät onnistuneet pahemmin häiritsemään. Ei myöskään valtiovallan edustajan, nuoriso- ja perheasiain valtiosihteeri Katalin Novákin vähän aiemmin esittämä lausunto: perhearvojen pyhyys on vaarassa, mutta Unkarin hallitus seuraa tilannetta ja puuttuu tarvittaessa asiaan, ja samalla, kun jotkut taistelevat pienen vähemmistön oikeuksien puolesta, me unohdamme enemmistön… (Yhyy, taas valkoista heteromiestä sorretaan.) Muutamat provokaattorit onnistuivat ujuttautumaan mielenosoittajien sekaan, mutta heidän paidanselkämyksiinsä ja reppuihinsa liimailtiin sateenkaari- ja muita sopivia tarroja. Kaikki päättyi iloisissa ja leppoisissa tunnelmissa, ja saattoihan tässä kaikessa olla – kuten lukijani Ville H. viime blogahdustani kommentoi – ”pinkkipesua” mukana, pääkaupungin profiloimista kivaksi paikaksi kaikenlaisille turistiryhmille.

Samaan aikaan on seurattu myös potkupallokisoja ja luolaan juuttuneiden thaipoikien pelastamista. Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mitä Unkarin Tiedeakatemialle on tapahtumassa. Hallitus ei ole perääntymässä suunnitelmastaan, jonka mukaan Akatemian tutkimusinstituuttien toiminnan turvaava rahoitus siirrettäisiin innovaatio- ja teknologiaministeriön hallinnoitavaksi, ja Akatemian lausunto uusine rahoitusmalliehdotuksineen jäänee kärpäsen surinaksi uuden innovaatio- ja teknologiaministerin László Palkovicsin korvissa.

Palkovics, ”Orbánin bullterrieri”, kuten HVG:n viime vuonna julkaisema henkilökuvajuttu häntä nimitti, on insinööri ja teknologi, tarmokas ja suoraviivainen työhullu, jolta luultavasti ei paljon ymmärrystä liikene varsinkaan ”hyödyttömille” humanistisille aloille. Häntä pidetään ymmärtääkseni eräänlaisena ”työperustaisen yhteiskunnan” takuumiehenä, joka yksissä tuumin Orbánin kanssa heikentää korkeampaa koulutusta, pyrkimyksenä tehdä Unkarista sinikaulustyövoiman maa. Unkarintaitoisille suosittelen ehdottomasti psykologi ja psykolingvisti Csaba Pléhin haastattelua. RTL-kanavan toimittajalle Pléh puhuu asiat halki: hallituksen suunnitelmat vaarantavat Tiedeakatemian tutkimusinstituuttien perustoiminnat, mutta ennen kaikkea se tapa, jolla nämä uudet toimet ajetaan läpi, tuhoaa tutkijoiden luottamuksen ja ajaa luultavasti ainakin osan heistä ulkomaille. Seurauksena voi siis olla kohtalokas aivovuoto.

(Tai, kuten yllä linkitetyn 444.hu-sivuston jutun kommenttiosastossa piruillaan: ehkä tämä onkin tarkoitus, ja kyseessä on ”Ede Tellerin mukaan nimetyn lahjakkuuksien kehittämisohjelman karkotushaaran myös ei-juutalaisille tarkoitettu alaohjelma”. Viime vuosinahan on lukuisia hallituksen ohjelmia ja uusia instituutioita nimetty unkarilaisten suurmiesten mukaan: on Széchényi-suunnitelma, jolla jaetaan EU:n kehitystukia, on kouluja hallinnoiva Klebelsberg-keskus, ja hevosurheilun kehittämisohjelma “Kincsem-suunnitelma” puolestaan on saanut nimensä 1880-luvun euroopankuulun kilparatsun Kincsem ‘Aarteeni’ mukaan… Atomipommin kehittäjänä tunnettu Ede (Edward) Teller oli kenties kuuluisin niistä lukuisista unkarilaisista tiedemiehistä, joiden saavutuksilla Unkari nykyään ylpeilee mutta jotka aikoinaan syntyperänsä tähden ja poliittisista syistä lähtivät maasta suotuisampiin toimintaympäristöihin.)

Mutta ei tämä ole tässä vielä pelottavinta, vaan se, miten muutokset ajetaan läpi, eli tämä jo taannoisessa postauksessani kuvailtu, stalinismin ajat mieleen tuova toimintatapa. Ensin jokin valtapuoluetta lähellä oleva mediataho, joko hallitusta lähellä olevaksi tiedetty toimittaja tai aivan nimetön tai tuntematon, ”kansan ääntä” edustava lehtikirjoittelija julistaa toveri X:n – tähän asti isänmaataan ja puoluettaan innolla palvelleen alansa ammattilaisen – kansanviholliseksi, ja kohta seuraakin asianmukainen viranomaispäätös, joka tosin nykyään ei merkitse teloitus- tai pakkotyöleirituomiota. 444.hu-sivusto tiivistää: kukaan, joka päätyy hallituksen median hampaisiin, ei enää voi odottaa selviävänsä seuraamuksitta. Kas tässä esimerkkejä:

  • Pesti Srácok -blogi sekä Fidesz-puolueen epävirallinen törkytuutti-journalisti Zsolt Bayer hermostuivat József Pálinkásiin, Kansallisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohallituksen (NKFIH, myös meidän Suomen Akatemiaamme vastaava tutkimusmäärärahojen jakaja) johtajaan, joka oli ottanut kantaa uhatun Keski-Euroopan yliopiston puolesta. Julistettiin, että Pálinkás on ”Orbánin vastaisen tieteellisen eliitin äänitorvi”. Ja kuinka ollakaan, parin viikon päästä pääministeri Orbán erotti Pálinkásin.
  • Tapaus Billy ElliotBudapestin oopperatalon musikaaliproduktion johdosta ilmestyi Magyar Idők -lehdessä suhteellisen tuntemattoman journalistin (?) artikkeli, jossa kaivosmiehen pojan baletti-innostuksesta kertovan musikaalin väitettiin propagoivan homoutta ja turmelevan sitä katsomaan viedyt lapset. Oopperatalon johtaja Szilveszter Ókovács vastasi 444.hu-sivuston ilmauksen mukaan ”totaalisen nöyristelevällä” julkilausumalla: päähenkilö Billy ei todellakaan ole homo, musikaalin sisältöön he eivät ole tekijänoikeussyistä voineet puuttua, mutta siitä huolimatta Billyn mahdollisesti-ehkä-kenties-homon kaverin osuus ja homous on tässä produktiossa häivytetty mahdollisimman vähiin, eikä tämä produktio tietenkään edusta Ókovácsin omaa suuntausta tai makua… Kuten ympäri maailmaa on uutisoitu, Billy Elliotin jäljellä olevia esityksiä kuitenkin peruutettiin.
  • Tässäkin blogissa esillä ollut entinen diplomaatti ja valtiosihteeri, nyttemmin Petőfi-kirjallisuusmuseon johtajaksi hyllytetty Gergely Prőhle joutui Magyar Idők -lehden hampaisiin, koska museon ohjelmassa ja tilaisuuksissa oli edustettuina liikaa hallituksenvastaisia kirjailijoita. Kaiken huipuksi jopa Kirjallisuusmuseon suojeluksessa järjestetyillä Budapestin kirjallisuusfestivaaleilla oli joku vierailija mennyt julistamaan, että kansallinen identiteetti ja kansakunta ovat fiktioita… Vielä ei ole tiedossa, mitä tästä seuraa.
  • Pesti Srácok -blogi nosti tikun nokkaan Unkarin tiedeakatemian Filosofian tutkimusinstituutin johtajan Ferenc Hörcherin, koska instituutin järjestämässä, vuoden 1968 ideologista perintöä käsittelevässä konferenssissa ei ollut (riittävästi?) konservatiivisia esitelmöitsijöitä. Index-sivuston mukaan samantapaisen hyökkäyksen kohteeksi on joutunut myös tiedeakatemian Oikeustieteen instituutti: alun perin melko tuntemattomassa Tűzfalcsoport (‘Palomuuriryhmä’) -nimisessä, lähinnä Soros-vastaisuuteen keskittyvässä blogissa ilmestynyt nimetön juttu, jonka julkaisivat sekä Magyar Idők -lehti että Origo-sivusto, näkee ”Tiedeakatemian tienoilla” ja etenkin sen Oikeustieteen instituutissa ”Sorosin elättien”, ”Soros-verkoston” tai ”Sorosin agenttien” katalaa vehkeilyä. Instituutin blogissa on ilmestynyt hallitusta tai Unkarin oikeuslaitosta ja lainsäädäntöä kritisoivia kirjoituksia! Pienenä kauneusvirheenä tosin se, muistuttaa Index, että hyökkäyksen keskeinen maalitaulu, instituutin entinen johtaja András Jakab ei syyskuun 2017 jälkeen ole enää työskennellyt Tiedeakatemian palveluksessa.
  • Magyar Idők -lehdessä ilmestyneessä kiukkuisessa kirjoituksessa arvosteltiin muun muassa myös Balassi-instituutin tilaisuuksia. Balassi-instituutti on valtion laitos, jonka tehtävänä on tehdä tunnetuksi ”yhtenäistä ja kokonaista” Unkarin kulttuuria (egységes és egyetemes magyar kultúra, mitä ihmettä tämä sitten tarkoittaakin) ulkomailla sekä rajantakaisten unkarilaisvähemmistöjen kulttuuria Unkarissa; instituutti koordinoi myös ulkomailla toimivia Unkarin kulttuurikeskuksia sekä Unkarin kielen ja kulttuurin opetusta ulkomailla. Nyt ilmeisesti näiden ulkomaisten Unkari-instituuttien tilaisuuksissa oli esiintynyt liikaa ”vasemmistoliberaaleja” kulttuurintekijöitä, jotka ”monin paikoin olivat täysin syrjäyttäneet konservatiiviset tahot”. Pesti Srácok -blogin mukaan tätä vasemmistoliberaalien rellestystä koskeneet paljastusartikkelit aiheuttivat sen, että Balassi-instituuttia tähän asti johtanut Orbánin entinen tiedotuspäällikkö Judit Hammerstein erotettiin ja siirrettiin toisiin tehtäviin.

Että tämmöistä. Varsin pelottavaa tässä kaikessa on sekin, että risuja tai potkuja jaetaan myös puolueen vanhoille luottomiehille ja -naisille kuten Gergely Prőhlelle tai Judit Hammersteinille. Sivulliset voivat vain ihmetellä ja spekuloida, minkälaisia sisällissotia, linjataisteluja tai puhdistuksia vallan ytimessä on meneillään. Totisesti tulevat vanhat hyvät ajat mieleen.

***

Mutta pitäähän tähänkin juttuun jokin loppukevennys saada. Kesäkuun lopussa nimittäin budapestiläisen talon seinään ilmestyi brittiläisen graffititaiteilija Banksyn tyyliin tehty seinämaalaus, joka esitti lastenkirjojen tutulla Tuomas-veturilla ajelevaa Viktor Orbánia. (Aihe tietenkin viittaa Orbánin pilkattuun prestiisiprojektiin: EU-tuilla rakennettu ja nykyään lähes tyhjänä koluutteleva pienoisrautatie johtaa Felcsútista, Orbánin kotikylästä, missä nykyään sijaitsee hänen rakas jalkapalloakatemiansa upeine skandalööseine stadioneineen, naapurikylään Alcsútiin, mistä Orbán on ilmeisesti välikäsien kautta hankkinut omistukseensa entisen Habsburgien kartanolinnan puistoineen.)

vonatozo_orban.jpeg

Signeerauksesta huolimatta kävi nopeasti ilmi, että teosta ei ollut maalannut Banksy itse. Se osattiin heti yhdistää samantapaisista tempauksista jo tunnetuksi tulleeseen vitsipuolue ”Kaksihäntäiseen koiraan” (Kétfarkú Kutyapárt),  joka nyttemmin on rakentanut graffitien taustalle uuden parodisen taiteilijapersoonan nimeltä ”Basky” (baszki on unkarissa puolihärski haistattelumanaus). Seinämaalaus maalattiin pian peittoon, samoin sen toisinto, joka vähän myöhemmin ilmestyi teknisistä ja hygieniaongelmistaan jatkuvasti oppositiomedioissa esiintyneen Budapestin Szent János -sairaalan seinään.  Basky taas jatkaa toimintaansa.

Uusin Baskyn teos nähtiin samassa kuuluisassa seinässä, josta syksyllä 2016, vuoden 1956 muistovuoden yhteydessä syntyi lihava ja edelleenkin ratkaisematon riita. Aikalaislehtikuvan perusteella laadittu seinämaalaus, jossa keskenkasvuinen poika kulkee katua kivääri selässä, esitti muistovuoden järjestäjien mielestä näyttelijä-ohjaaja László Dózsaa, joka myös kertoi uskomattomia seikkailutarinoita kokemuksistaan syksyn 1956 katutaisteluissa. Itse asiassa Dózsassa taitaa olla vähän mytomaanin vikaa, asiantuntijat eivät uskoneet hänen kertomuksiinsa, ja lehtikuva esitti (kuten jo alkuperäisessä ulkomaisessa lehtijutussa oli kerrottu) muuatta Pál Pruckia. Tällä välin edesmenneen Pruckin omaiset hermostuivat ja vaativat korjausta, mutta kun muistovuoden järjestelyjen johtaja, Orbánin hovihistorioitsija Mária Schmidt ei suostunut antamaan periksi, riita päätyi leivättömän pöydän ääreen. Toukokuussa oikeusistuin sitten julisti, että kuvassa todellakin on Pál Pruck ja nimi on vaihdettava. Nöyryytetty Schmidt ilmeisesti mieluummin maalautti koko seinän umpeen, mutta kohta siihen ilmestyi Baskyn uusi teos. Maalitelaa heilutteleva Mária Schmidt on saanut jo lähes koko seinän peittoon, jäljellä ovat vain vuosien 1848-49 vapaustaisteluun viittaavan ”Kossuth-laulun” säkeet ”Eläköön unkarilainen [vapaus], eläköön isänmaa!”

basky_schmidt.jpg

Mainokset

Totuuden sotatorvet

kesäkuu 21, 2018

En oikein kykene kirjoittamaan ns. Stop Soros -lakipaketin hyväksymisestä Unkarissa, ja onneksi se on ylittänyt uutiskynnyksen varmaan kaikkialla Euroopassa, myös Suomessa, joten valveutunut lukijakuntani varmaan jo olennaisimmat tietääkin. Rasismilla ja muukalaisvihalla ratsastava rajatkiinni-populismi on syössyt Unkaria taas melkoisen pykälän syvemmälle kohti pohjamutia.

Samaan aikaan toisaalla: Unkarin hallitus ei vain kyynisesti polje pakolaisten ihmisoikeuksia (tehottoman opposition epäsuoralla avustuksella, äärioikeisto-opposition Jobbikia lukuun ottamatta, joka iloisesti ja suoraan äänesti lakiehdotuksen puolesta). Se on myös avannut kulttuuritaistelun, joka tuo monille mieleen stalinismin ajat. Ensinnäkin tuo jo viime blogissani käsitelty Unkarin Tiedeakatemian rahoitusmallin muuttaminen, jonka toimeenpanijana häärää myös ”Orbánin pitbulliksi” kutsuttu László Palkovics, innovaatio- ja teknologiaministeri, joka on jo pitkään tunnettu vastahakoisuudestaan korkeampaa oppineisuutta ja ”hyödytöntä” tutkimusta kohtaan. Edellisen hallituksen opetusasioista vastaavana valtiosihteerinä Palkovics antoi kasvot politiikalle, joka pyrki kohti ”työperustaista yhteiskuntaa” lisäämällä sinikaulusväen kouluttamista ja sulkemalla hyödyttömiin akateemisiin opintoihin johtavia polkuja.

Qubit-sivuston artikkelissa Zsolt Bodnár tiivistää Akatemia-jutun tähänastiset tapahtumat otsikolla ”Unkarin tiede-elämän vaikuttajien ja Unkarin hallituksen välille on syttynyt sota”. Ensinnäkin: viikko sitten hvg.hu-sivusto toi ensimmäisenä julkisuuteen tiedon siitä, että Unkarin tiedeakatemian rahoituksesta osa siirretään innovaatio- ja teknologiaministeriön haltuun. Ministeriön verkkosivuille ilmestyi parin tunnin päästä selitys, jonka mukaan tehokas varainkäyttö edellyttää tällaista koordinaatiomuutosta. Samana iltana Akatemian jäseniä ja tutkijoita edustava Stádium 28 -ryhmä julisti Facebookissa tämän päätöksen olevan CEU-jutun jälkeen uusi hyökkäys tieteen autonomiaa vastaan.

Seuraavana päivänä Akatemian yleiskokous antoi yksimielisen julkilausuman, jossa hallitusta vaadittiin peruuttamaan suunnitellun lainmuutoksen esittäminen ja valitettiin, että Akatemialta oli pyydetty lausuntoa lainmuutosesityksestä ”epätodellisen lyhyen ajan” kuluessa. Kohta myös Abcúg-blogi toi julkisuuteen ministeriöltä Akatemialle tulleen sähköpostiviestin: se oli lähetetty klo 10:36 ja vastausta pyydettiin klo 11:30 mennessä, siis vajaan tunnin sisällä. Ministeri Palkovics vakuutteli, että Akatemian rahoitus ja vapaus eivät ole uhattuina, mutta Akatemian esimies, matemaatikko László Lovász, kieltäytyi uskomasta.

Samaan aikaan Figyelő-lehti, jonka nykyään omistaa Viktor Orbánin neuvonantaja ja hovihistorioitsija Mária Schmidt, julkaisi merkillisen artikkelin, jonka sisältö käy ilmi jo otsikosta: ”Maahanmuutto, homoseksuaalien oikeudet ja gendertiede – näiden parissa eniten puuhaavat Unkarin tiedeakatemian työntekijät”. Artikkelin nimetön kirjoittaja oli tutkinut Akatemian virallisesta julkaisurekisteristä, mitä aiheita talossa tutkitaan, ja toteaa:

Veronmaksajien rahoilla ylläpidetyissä työpajoissa oli työntekijöitä, jotka eivät ole vuosikausiin julkaisseet akateemisissa puitteissa, mutta sekin kävi selväksi, että gender-teema sekä homoseksuaalisuuden tutkimus ovat huomiotaherättävän suosittuja.

Maahanmuutosta ja homoistahan meillä ei tykätä, ei myöskään ”genderistä”, joka itäeurooppalaisen oikeistopopulismin kielessä tarkoittaa perinteisten perhearvojen ja sukupuoliroolien kieltämistä, Pride-kulkueessa niittibikineissä kiemurtelevia transuja sekä naisten kannustamista luopumaan perheenäidin korkeimmasta kutsumuksesta. Artikkeli esittelee näiden hyödyttömien huuhaateemojen kimpussa askartelevia tutkijoita pitkän joukon nimien ja kuvien kera, semmoisten otsikkojen alla kuin ”Liberaalin yhteiskuntatieteen kannattajat” sekä ”Ideologian ohjaamaa tutkimusta”. Esimerkiksi näin:

albert.PNG

Vanhemman tutkijan Fruzsina Albertin aluetta ovat sukupuoli ja syrjäytyminen. Hänen tutkielmansa vuodelta 2015 on otsikoitu ”Miten avioliitto voi olla onnistunut?”, vuonna 2016 taas häneltä ilmestyi arvoituksellista otsikkoa kantava julkaisu ”Interpersonaaliset suhteet Unkarissa”. Vuonna 2018 hän on kirjannut julkaisseensa tutkielman otsikolla ”Postkommunistisen luokkarakenteen kartoitusta: uuden moniulotteisen Unkarin luokkatutkimuksen tuloksia”.

Siis näin. Joitakin sukupuoli-, feminismi-, tasa-arvo- ja luokkajuttuja siellä tutkitaan. (”Luokka”! Kuulostaa kommarien jutuilta!) Kaiken lisäksi jotkut näistä tutkijoista eivät julkaisurekisterin mukaan ole vuosikausiin julkaisseet mitään. Kirjoitus päättyy hurskaaseen toteamukseen:

Tieteellisten suoritusten mittaaminen ei ole helppo tehtävä. Mutta jos Tiedeakatemiassa työskentelevä tutkija ei vuosikausiin julkaise laisinkaan tai useammassa vuodessa vain 1–2 artikkelia, sitä voi kaikin puolin nimittää ongelmalliseksi. On toki myös vastaesimerkkejä, tutkijoita, joilta ilmestyy vuodessa jopa 8–10 tieteellistä tutkielmaa. Mutta vaikea on kiistää sitäkin, että MTA:n Yhteiskuntatieteiden tutkimuskeskuksessa syntyneiden töiden päälinjassa on ideologinen lataus, sitä luonnehtii väkevän liberaalinen tarkastelutapa.

Tikun nenään nostettujen ”ideologiaohjattujen” tutkijoiden työpaikka, MTA:n Yhteiskuntatieteiden tutkimuskeskus puolestaan reagoi julkaisemalla ajantasaisen listan tutkijoidensa tuoreimmista julkaisuista vakuuttaen, että heistä ollaan ylpeitä ja heitä tuetaan. 444.hu-sivusto haastatteli muutamia listatuista tutkijoista. Vähemmistösosiologi Endre Sík summasi tapahtuneen näin: kyseessä on poliittinen noitavaino, joku on hakenut Tiedeakatemian julkaisuista sopivia teemoja ja otsikoita, ja sitten vain copypaste suihkimaan. Lista on säälittävä ja surullinen juttu, sanoo Sík, mutta valitettavasti se pitää ottaa vakavasti, sillä se saattaa enteillä oikeita ikävyyksiä.

Toinen esimerkki samantapaisesta lehtiartikkelimeiningistä: hallituksen äänitorvena tunnettu Magyar Idők -lehti julkaisi kesäkuun alussa artikkelin, jonka kirjoittajaksi oli nimetty Zsófia N. Horváth -niminen henkilö. Nimi on niin tavallinen, että Google-haulla ei äkkiä löydy mitään yksiselitteistä tietoa tästä henkilöstä, joka 444.hu:n mukaan on ”tieskuka”; artikkelin lopussa kerrotaan Horváthin olevan közíró. (Termi oli minulle tuntematon. Sanakirjamääritelmän mukaan se tarkoittaa erityisen korkeatasoisesti julkisia ja poliittisia asioita käsittelevää journalistia. Pienellä haulla löytyi myös oikeistolaisesta Mandiner-blogista muutaman vuoden takaa nimimerkin Dr. Kottász kirjoitus, jossa mukavitsikkäästi maristaan, että ainoa oikea közíró näköjään on vasemmistoälymystöä edustava, itsetyytyväisyyteensä pakahtuva mutta elämässään epäonnistunut ammattivalittaja…)

No, tämä tasokas journalisti purkaa järkytystään Budapestin oopperan (Erkel-teatterin) Billy Elliot -produktion johdosta. Elokuvanakin tunnettu tarina siis kertoo englantilaisen kaivosmiehen pojasta, jolla on duunaritaustaansa nähden outo intohimo tanssia balettia. Ja tämmöistä sitten näytetään yleisölle, jossa journalisti Horváthin järkytykseksi oli paljon lapsia:

Jos poika kerran tahtoo tanssia balettia, hän ei voi olla muuta kuin homo. Tämän tiedämme siitäkin, että juttuun lisätty joukko kohtauksia Joutsenlammesta, jonka sivistyneempi yleisö tietää käsittelevän tätä problematiikkaa, varmaan siksi, että Pjotr Tšaikovski oli myös homo. Se, joka ei tätä kaikkea tiedä, saattoi nähdä, miten pikkupojan kanssa tanssahtelee miestanssija, kaksikin, naistanssijan sijasta. On myös kohtaus, jossa poika ystävänsä kanssa sovittelee naisten vaatteita, heidän takanaan syttyvät sateenkaarenväriset neonvalot, ja ystävä vieläpä lohduttaa, että ei tarvitse pelätä kiinni jäämistä, hänen isänsäkin aina tekee näin hänen äitinsä vaatteiden kanssa. (…) Päähenkilön äitivainajakin näyttäytyy useaan kertaan toistaen: ”uskalla olla oma itsesi”, siis tietenkin homo. (…) Pahin ongelma on juuri siinä, että kaikki tämä vaikuttaa lasten alitajuntaan, juuri siinä iässä, kun heidän suuntautumistaan vielä voi ohjata. (…) On huomionarvoista, että liberaalipropaganda tyrkyttää poikkeavuutta ja on tehnyt siitä suoranaisen muodin, kasvattaen näin katsojalukuja. Tietääkseni hallituksemme yrittää monin keinoin ja runsain rahallisin tuin edistää tämän vastakohtaa, perheonnea, ja siksi onkin käsittämätöntä ja sietämätöntä, että johtava valtiollinen laitos vastustaa tätä aietta ja tekee onnettomiksi montakin nuorta, jotka muuten eivät ehkä olisi lähteneet kehittymään tähän suuntaan.

Eikä tässä kaikki.  Oopperan johtaja Szilveszter Ókovács ilmestyi hädissään hallitusta lähellä oleviin viestimiin antamaan virallisia meriselityksiä: produktioon ei tekijänoikeussyistä voi tehdä enempää muutoksia, ja sitä paitsi he ovat jo häivyttäneet Billyn ehkä-homon kaverin tarinasta niin taustalle kuin vain mahdollista, Billy itse taas ei missään nimessä ole homo, ei myöskään Ókovács itse, jonka henkilökohtaista vakaumusta tai makua tai mielipidettä tämä tuotanto ei missään nimessä edusta… Mutta journalistimestarin kirjoitus hallituksen äänitorvessa ei ole mitä hyvänsä yleisönosastomarinaa, vaan sillä on oltava seurauksia. Nyt Ókovács on ilmoittanut, että ”negatiivisen lehdistökampanjan takia” lipunmyynti on romahtanut, ja siksi Billy Elliotin jäljellä olevat 15 esitystä poistetaan ohjelmasta.

Hallituskriittisessä mediassa keskustellaan nyt siitä, onko Billy Elliotin liput oikeasti myyty lähes loppuun (kuten välillä väitettiin) vai ei. Joka tapauksessa tämä koko prosessi, samoin kuin Figyelőn julkaisema luokkavihollisten lista, on tuonut kammottavalla tavalla mieleen reaalisosialismin ajat. Näinhän se silloin tehtiin: kansan karttuisasta kynästä ilmestyy lehdistöön kirjoituksia, joissa päivitellään, miten kauan puolueemme ja hallituksemme kärsivällisyys oikein kestää, miten kauan kansanvihollisten annetaan riehua, johan tämän proletaarin terveellä oikeustajulla ymmärtää, että nyt pitäisi viranomaisten puuttua tähän meininkiin.

Hvg.hu-sivustolla Péter Hamvay kiteyttää:

Politiikkaa ei tietenkään kiinnosta se, mitä oopperassa tai museoissa tapahtuu. Eivät poliitikot varmaan kuvittele, niin kuin Kádárin ajan rajoittuneet puoluesihteerit, että näyttämön pitäisi toimittaa kansanvalistajan tehtävää. Selkeämpinä hetkinään he tietävät, että ei ole olemassa semmoista ”oikeistolaista kulttuuria”, jolla kaikki teatterit saisi täyteen. Aivan niin kuin sosialismin aikaankin jouduttiin nopeasti luopumaan toivottomista ”kolhoosioopperoista”.

Kysymys on kerta kaikkiaan siitä, että nykyisen poliittisen kurssin kannalta on elintärkeää ylläpitää jatkuvaa sotatilaa. Siksi pitää taistella maahanmuuttajia, György Sorosia, EU:ta, CEU:ta, nyt myös asunnottomia tai ”isänmaanpetturi”-tuomareita vastaan. Tämä kuuluu kulttuuritaisteluun. Siksi hallitus käy käsiksi Tiedeakatemian tutkimuslaitoksiin, oopperaan, museoihin, silloinkin, kun niiden johto on osaksi omaa väkeä. Taistelu sisäistä vihollista vastaan ei sekään ole uusi ilmiö.

On helppo synnyttää äänestäjissä se kuva, että pääkaupungin älymystö se siellä valtion rahoilla pelailee kieroja, itsekkäitä ja perverssejä pelejään, joten on korkea aika valtion puuttua asiaan. Useimmat näistä äänestäjistähän, ilman omaa syytään, elävät kaukana tuosta [pääkaupungin kulttuurilaitosten] maailmasta, eikä hallituskaan tee mitään tämän asiaintilan muuttamiseksi.

 


Osaavalla kasvulla Unkari nousuun!

kesäkuu 16, 2018

Eilisen järkkyuutinen koski Unkarin tiedepolitiikkaa ja uutta rahoitusratkaisua. Mutta ennen kuin mennään asiaan, taustoitetaan taas.

Sen Akademoksen lehdon mukaan, jossa Platon kuljeskeli käyden syvähenkisiä ja opettavaisia keskusteluja viisautta etsivien Ateenan miesten kanssa, on Euroopan eri maihin vuosisatojen mittaan perustettu erilaisia ”akatemiaksi” itseään nimittäviä laitoksia. Unkarissa tämmöinen kansallinen akatemia syntyi 1800-luvun alussa. Pitkään kansallismielisen älymystön piirissä elätellyistä haaveista tuli totta Pozsonyn (nyk. Bratislava) valtiopäivillä, kun yksi kansallisuusaatteen portaalihahmoista, kreivi István Széchényi julisti lahjoittavansa tilustensa koko vuoden tuoton Unkarin kansallista tiedettä edistävän seuran perustamiseen. Magyar Tudós Társaság eli Unkarin Tiedeseura tai Unkarin oppineiden seura aloitti toimintansa 1830, ja vuonna 1840 se nimesi itsensä Unkarin Tiedeakatemiaksi (Magyar Tudományos Akadémia). 

Tiedeakatemian käsite on olemukseltaan kahtalainen. Kansalliset tiedeakatemiat voivat olla jonkinlaisia (arvostetuimpien) oppineiden tieteellisiä seuroja, joissa yliopistojen professorit ja muut tiedeihmiset yhdessä harrastavat kaikenlaista tiedettä edistävää, kuten tiedonlevitystä tai tiedeinstituutioiden yhteiskunnallisen aseman ja arvostuksen kohottamista. Toisaalta ne voivat olla valtion virallisesti yliopistojen rinnalla ylläpitämiä tutkimusinstituutioita, joissa on erikseen päätoimisesti palkattuja tutkijoita tekemässä oikeaa tutkimustyötä. Tähän jälkimmäiseen suuntaan Unkarin Tiedeakatemiakin vuosikymmenten mittaan kehittyi – ja sodan jälkeen tätä saattoi osaltaan ylläpitää myös neuvostoliittolainen malli, jossa yliopistojen rinnalla toimivat valtiollisen tiedeakatemian alaiset tutkimusinstituutit.

Unkarin Tiedeakatemian vuonna 1865 valmistunut päärakennus Budapestissa, edessään 1800-luvun kielentutkijan Gábor Szarvasin patsas.

Unkarin Tiedeakatemia on siis massiivinen laitos, jolla on itse asiassa kolme olomuotoa. On ensinnäkin varsinaisten akateemikkojen joukko, johon kuuluu korkeintaan 365 unkarilaista varsinaista jäsentä sekä toinen mokoma kirjeenvaihtaja-, ulko- ja kunniajäseniä. (Kunniajäsenet voivat olla myös ei-unkarilaisia, ja tässä joukossa on neljä suomalaista: geofyysikko Sven-Erik Hjelt, farmakologi ja sydäntautitutkija Heikki Ruskoaho, matemaatikko Arto Salomaa sekä Siperian ja Itä-Aasian kielten tutkija Juha Janhunen.) Sitten on akatemian köztestület, rivitieteenharjoittajien joukko, johon pääsyä voivat anoa kaikki Unkarissa tieteellisen oppiarvon hankkineet aktiiviset tieteentekijät; heitä on nykyään noin 15 000 kaikkiaan. Konkreettisimmillaan akatemian toiminta näkyy sen tutkimusinstituuteissa ja -keskuksissa, joita on toistakymmentä, sekä luonnontieteiden että humanististen tieteiden alalla. Niissä on kaikkiaan noin viisituhatta työntekijää.

Tavallinen kansa tuntee Unkarin Tiedeakatemian varmaan lähinnä jonkinlaisena ylimpänä ja arvovaltaisimpana tieteellisyyden vartijana. Akatemiaan vedotaan, kun tulee kiistaa esimerkiksi unkarin kielen suomalais-ugrilaisesta alkuperästä tai vaihtoehtoisten parannusmenetelmien suhteesta koululääketieteeseen. (Omalla alallani tiedeakatemian Kielitieteen instituutti on monenlaisen tutkimustyön ohella vastuussa sen virallisen luettelon ylläpitämisestä, josta unkarilaisten vanhempien on valittava etunimi lapselleen. Myös kielenhuoltosuosituksia antava työryhmä siellä toimii, joskin Unkarin kielenhuolto on valitettavasti erinäisistä syistä luisunut jonkinlaisten puolivirallisten kielimiliisien tai -järjestyskaartilaisten käsiin, kuten aiemmin kirjoitin…) Lisäksi monet tietävät, että “akateemikot” ovat vanhoja, arvovaltaisia, pelonsekaisen kunnioituksen ja erinäisten etuoikeuksien ympäröimiä (enimmäkseen mies-) henkilöitä. ”Akateemikkojen” ja köztestületin eli tavallisten rivijäsenten eroa ei tavallinen pustantallaaja usein oikein ymmärrä, tutkimusinstituuteista taas ei suuri yleisö tiedä eikä akateemikkojen arvovaltainen joukko välttämättä hirmuisesti perusta. Akatemian rivijäsenillä taas ei ole juuri sananvaltaa eikä käytännön hyötyä jäsenyydestään, vaikka se onkin arvostettu ja hieno asia.

Tämä epäselvä ja hahmoton olemus, näin György C. Kálmán Facebook-muistiinpanossaan väittää, on nyt koitumassa Akatemian kohtaloksi. Tuoreen uutisen mukaan nimittäin Innovaatio- ja teknologiaministeriö on 12. kesäkuuta pyytänyt, Akatemian mukaan ”mahdottoman lyhyessä määräajassa”, Akatemialta lausuntoa tekeillä olevaan lainmuutokseen, jolla rahoitusmalli pantaisiin uusiksi. Näin:

MTA.jpg

Vielä tänä vuonna voimassa olevan lain mukaan valtion budjetista tuleva 40 miljardin forintin (n. 124 miljoonaa euroa) tuki (költségvetési támogatás) kulkee valtionvarainministeriön (pénzügyminisztérium) kautta suoraan Akatemialle (jolla on hieman myös omia tuloja, saját bevételek). Uuden lain mukaan Akatemia saisi suoraan valtion budjetista vain 12 miljardia forinttia, suurin osa rahoituksesta kiertäisi Innovaatio- ja teknologiaministeriön kautta niin, että 20 miljardia annetaan tutkimusinstituuttiverkoston ylläpitämiseen, 8 miljardia tutkimus- ja kehityshankkeisiin jaettavaksi.

15. kesäkuuta Akatemian johto kutsuttiin ylimääräiseen kriisikokoukseen. Siellä hyväksyttiin yksimielisesti julkilausuma, jonka mukaan perustutkimuksen rahoitusta ja tutkimusinstituuttien toimintaa ei saa vaarantaa eikä tutkimushankkeiden arviointia asettaa mistään muusta kuin tieteellisistä kriteereistä riippuvaksi. Akatemia haluaa neuvotella hallituksen kanssa ja vaatii nyt ensi kädessä enemmän aikaa uuden lakiehdotuksen kommentoimiseen. 444.hu-sivuston mukaan ensimmäiseen lausunnonantoon Akatemialle annettiin aikaa runsaskätiset 54 minuuttia…

 

Neuvotteluja jatketaan maanantaina. Perin huolestuttavalta joka tapauksessa tuntuu se, mitä innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovics aiemmin on lausunut tutkimuksen ja talouselämän suhteesta: tarvitaan uusi konstruktio turvaamaan tehokkaampi kehitystyö, että saadaan enemmän innovaatioita yritysten käyttöön… Tämmöistä osaavaa kasvua ja tutkimuksen vaikuttavuutta siis, mikä merkinnee myös tuottamattomien tai ei-huippualojen poisvalitsemista. Unkari nousuun!

Tiedeakatemian itsenäisen tutkimuksen ja sen rahoituksen puolesta on Internetissä unkarin- ja englanninkielinen vetoomus. Käykääpähän allekirjoittamassa se täällä!

***

Loppukevennykseksi: Unkarin matkailuvirasto on julistanut Unkaria matkailumaana mainostavan logo- ja iskulausekilpailun. Kansan karttuisa käsi on heilutellut virtuaalista tai fyysistäkin värikynää, ja tuloksiin voi tutustua täällä (tarvittaessa klikkaa ”Szavazó felület”). Iskulauseiden mukaan Unkari on tietenkin ”Euroopan sydän ja sielu”, ”Sankarten aukio”, ”makujen maailma”, ”Lähteiden malja” (???) tai paikka, missä ”luonto kohtaa historian” (toki, toki). Näin suomalaisesta vinkkelistä oudolta tuntuu vesi-teeman korostaminen: on aaltoja, pisaroita, Unkaria ylistetään ”vesien maaksi”. Joojoo, tottahan Unkarissa on Balaton ja Tonava sekä lukuisia kylpylöitä ja terveysvesilähteitä, ja uintilajit ovat vanhastaan olleet unkarilaisten urheiluvahvuuksia – mutta minun suomalaisissa mielikuvissani Unkariin yhdistyy aina ennen muuta polttava kuivuus ja paahtava helle.

Ja tietenkin logoihin ja iskulauseisiin on upotettu perinteisen unkarilaisen kansallistunnon symboleita, piittaamatta siitä, sanovatko ne turisteille mitään: muinaistarujen ihmehirveä, kotkaa (taitaa olla turul), Pyhän Tapanin kruunua. Toteutukset ovat osaksi hyvinkin ammattimaisia ja tyylikkäitä, niin että taidan olla vähän epäreilu ja ilkeä, kun laitan tähän loppuun yhden vähän harrastelijamaisemman työn, jonka aiheena on Unkarin vaakunan kolmoiskummulla seisova risti. Tätä iskulausetta vain ei voinut vastustaa:

as_we_do_it.png


Tieto on valtaa?

huhtikuu 25, 2018

(Also in ”English”.)

Minulla ei oikeasti olisi yhtään aikaa blogata, kun on paljon muita kiireitä. Mutta Unkarin uuden hallituksen eli Orbánin nelosen ministerit alkavat ilmeisesti olla selvillä, ja tätä on nyt pakko kommentoida.

Luettelon uusista ministereistä vuoti julkisuuteen Figyelő-viikkolehti, jonka nykyään omistaa tässä blogissakin monesti esillä ollut Mária Schmidt, Orbánin hovihistorioitsija. Omassa mediakuplassani listaa siis pidetään varsin luotettavana, vaikka virallinen vahvistus vielä puuttuukin. Orbánin kilpailevina perintöprinsseinä pidettyjen kansliaministeri János ”Tutkanpaljastin” Lázárin ja ”propagandaministeri” Antal ”Helikopteri” Rogánin kilpailuasetelma näyttää toistaiseksi ratkenneen niin, että Lázár väistyy, Rogánille on luvassa lisää uusia tehtäviä. Ilmeisesti myös sisäministeri Sándor ”Siirtykää toiseen autoon” Pintér ja ulkoministeri Péter ”Kiukkuinen kakadu” Szíjjártó jäävät tehtäviinsä, eikä varapääministeri Zsolt ”Poronmetsästäjä” Semjénin mahdollisesta väistymisestä ainakaan vielä tiedetä mitään.

Lähtijöiden listalla taas ovat ainakin salkuton ministeri Lajos ”Äitini ei ole bulvaani” Kósa, puolustusministeri István Simicskó, maatalousministeri Sándor Fazekas sekä kansallisen kehityksen ministeri Miklós Seszták. Viimeksi mainitun seuraajaksi uumoillaan Andrea Bártfai-Mágeria, joka viimeksi on toiminut hallituksen virallisen tiedotuslehden Magyar Közlönyn palveluksessa ja sitä ennen Unkarin valtionpankissa. Jos tämä tosiaankin toteutuu, Unkarin hallitukseen saataisiin pitkästä aikaa naispuolinen ministeri. Ovatkohan pojat nyt harkinneet asiaa ihan loppuun asti?

Mutta kenties kaikkein mielenkiintoisin on ”inhimillisten voimavarojen ministeriön” (EMMI) johtajan paikka. Tähän superministeriöön on kasattu lähes kaikki mahdolliset koulutus-, kulttuuri-, sosiaali- ja terveysasiat, ja vuosikaudet sitä on johtanut tässäkin blogissa monesti esillä ollut Zoltán Balog, hopeahiuksinen ja maireahymyinen setä, siviiliammatiltaan reformoidun kirkon pappi. Balog on koko virka-aikansa ollut opposition hampaissa jonkinlaisena virallisen tekopyhyyden ja epäpätevyyden ruumiillistumana. HVG.hu:n sivuilla Judit Windisch tiivistää Balogin uran olennaisimmat saavutukset: sarjan noloja munauksia, häpeällisiä möläytyksiä ja yleistä kyvyttömyyttä. Opetusasioista ylimpänä vastaava ministeri paljasti lehdistötilaisuudessa, ettei ymmärrä, mitä tarkoittaa funktionaalinen lukutaidottomuus (“jos kerran osaa lukea, niin silloin ymmärtää”), ja kun mediassa päiviteltiin sairaaloiden kehnoja resursseja – lapsipotilas oli pitänyt kesken leikkauksen rintakehä avattuna kuljettaa sairaalasta toiseen, koska leikkausta suorittavassa sairaalassa ei ollut toimivaa tietokonetomografialaitetta – Balog möläytti, että ”ennen vanhaan ei edes siinä toisessa sairaalassa olisi ollut CT-laitetta, nyt ainakin on”. Paljolti lapsiperheisiin ja lapsiin iskevää köyhyyttä Balog puolestaan torjui merkillisellä tempauksella: viemällä 40 köyhää lasta Budapestin Hilton-hotelliin nauttimaan ylellistä illallista, johon kuului mm. kananrintaa calvadoskastikkeessa. Herkullisen ilkeät, napakat muistosanat Balogille, ”ensimmäiselle ministerille, jolle oli yhdentekevää, mitä tapahtuu”, lausuu HVG:n kolumnisti Árpád W. Tóta (minun oli pakko suomentaa juttu tänne).

Vaan vielä hurjempia ovat uutiset siitä, ketä kaavaillaan Balogin seuraajaksi. (Ja ilmeisesti koko tämän entisenlaisen suuren superministeriön johtoon, siitä huolimatta, että Balog – se sanottakoon hänen kunniakseen – oli ilmeisesti yrittänyt selittää Orbánille, että tämä salkku on järjettömän raskas ja sen tehtäviä kannattaisi jakaa.) Uudeksi superministeriksi nimittäin uumoillaan Miklós Kásleria, lääketieteen professoria, joka vuodesta 1992 on johtanut Unkarin valtakunnallista onkologian (syöpälääketieteen) instituuttia. Lääketieteen ohella Kásler tutkii harrastuksekseen historiaa, ja unkarilainen Wikipedia-artikkeli kertoo hänestä (hänen omaa kirjaansa siteeraten) seuraavasti:

Professori Kásler on onkologintyönsä ohella aina ollut hyvin kiinnostunut Unkarin kansakunnan historian ja historianfilosofian kohtalonkysymyksistä sekä käynyt näistä aiheista syvällisiä keskusteluja monien asiantuntijoiden kanssa. Hänelle on muodostunut se mielipide, että ”nykyihminen on eksynyt tieltään, menettänyt arvonsa. Voisi melkein sanoa, että on syntynyt moraalinen interregnum, jossa ihmiskunta on menettänyt osan vanhoista klassisista, vuosisatojen halki siivilöityneistä arvoistaan, ja etsii tietä ratkaisuun.”

Hm. Hieman pelottaa tämmöinen puhe ”arvoista”, jotka on ”menetetty” – tämmöisen arvopuhujan näkemys ”historianfilosofian kohtalonkysymyksistä” tarkoittaa usein selväkielellä, että ”ennen oli kunnollista, kun asiat olivat sillä tavalla, kuin minulle on lapsena opetettu”. Vielä pelottavamman koosteen on riippumattoman Mérce-portaalin toimitus laatinut keskustelusta, jonka Kásler ja aivokirurgi András Csókay äskettäin kävivät budapestilaisessa oppikoulussa järjestetyssä yleisötilaisuudessa. Kirurgi-radiologin ja historianharrastajan asiantuntemuksella Kásler nimittäin julisti, että

  • alkuräjähdys on spekulaatiota, hypoteesia, siitä ei ole mitään todisteita;
  • tästä ”Einsteinin yksinkertaisesta yhtälöstäkin” (E = mc2on jo todistettu, että se ei oikeastaan pidä paikkaansa;
  • kvanttimekaniikka on johtanut siihen, että Jumalaa ei enää voi jättää pois laskuista;
  • Torinon käärinliinan aitoutta vastaan ei ole esitetty yhtään tieteellistä perustelua;
  • kaiken sen, mitä filosofiasta voi sanoa, ovat jo antiikin kreikkalaiset kirjoittaneet;
  • kuolemaan johtavista taudeista 70–80% on vältettävissä noudattamalla Kymmentä käskyä.

Mutta ei tässä vielä kyllin. Kásler on nimittäin ollut esillä tässä blogissa aivan äskettäin. Sen jälkeen, kun unkarilainen geneetikkoryhmä oli tutkinut Székesfehérvárin kuningashaudoista löytynyttä Árpád-suvun DNA:ta ja julkaissut tutkimustuloksensa kansainvälisessä alan aikakauslehdessä, Kásler puolestaan lausunnoi hallituksen äänitorvelle, Magyar Idők -sanomalehdelle merkillisen johtopäätöksen näistä tuloksista: Árpád-suvun kuninkaat olivat aivan varmasti euraasialaista, eivät suomalais-ugrilaista alkuperää. Väite on tietenkin aivan tolkuton eikä vain siksi, että ”euraasialainen” ei tässä merkitse yhtään mitään. ”Suomalais-ugrilainen” on kielellinen käsite, ei geneettinen (kuten ainakin suomalaiset fennougristit ovat jo toistasataa vuotta korostaneet, ja aika pitkään jopa unkarilaisetkin…). Mikään DNA-analyysi ei voi suoranaisesti kertoa, mitä kieltä kuningas Béla III ja hänen esi-isänsä puhuivat, eikä mitään geneettistä piirrettä voi sitovasti yhdistää ”suomalais-ugrilaisuuteen”.

Oppineen ja monenlaisia tieteitä harrastavan ihmisen luulisi ymmärtävän, että kullakin tieteellä on omat käsitteensä, periaatteensa ja menetelmänsä, joita ei ulkopuolinen tuosta vain voi ymmärtää ilman huolellista ja nöyrää asiaan perehtymistä. (Tosin sitä, että myös historiallinen kielitiede on tällainen tiede, ei valitettavasti tajua moni oppinutkaan ihminen.) Mutta Káslerille ei historiallista kielitiedettä koskevien äkkipäätelmien teko ole näköjään yhtään sen vaikeampaa kuin alkuräjähdyksen tai kvanttimekaniikan kommentoiminen. Molemmissa häntä ohjaa usko – alkuräjähdyksen tai kvanttifysiikan alalla ilmeisesti jonkinlainen fundamentalistiselta haiskahtava kristinuskon tulkinta, ”suomalais-ugrilaisuuden” kysymyksissä taas monien Itä-Euroopan maiden todellinen valtionuskonto eli nationalismi, usko omaan kansakuntaan jonkinlaisena luonnon tai Luojan luomana ikuisena ja selvärajaisena kokonaisuutena.

Tämmöinen mies siis saa kirjoittaa nimensä yhdeksi tekijäksi tieteelliseen artikkeliin, jonka tuloksia hän ei näköjään ole ymmärtänyt. (Ilmeisesti siksi, että osa analyyseista tehtiin hänen johtamansa instituutin laboratoriossa.) Ja tämmöisestä miehestä ollaan tekemässä sekä unkarilaisten terveyden ja hyvinvoinnin että heidän koulutuksensa ja sivistyksensä korkeinta vartijaa.


Liberaaleja taiteita ja jurismia: CEU-jupakka jatkuu

maaliskuu 31, 2017

(Liberal arts and legalese: the CEU affair continues)

Budapestin Central European Universityn, kansan suussa ”Soros-yliopistona” tunnetun kansainvälisen eliitti-instituution ympärillä jatkuu kohina. Kuten viimeksi kirjoitin, Unkari on tuhoamassa CEU:n toimintaedellytykset erityisen lainmuutoksen avulla, jonka motiiveja ei ihmeemmin vaivauduta peittelemään: kyseessä on hyökkäys György Sorosin säätiötä ja sen avoimen yhteiskunnan rakentamista tukevia toimintoja vastaan.

Kansainvälinen solidaarisuuskampanja on jo käynnissä, on Facebook-sivua ja adressia, ja useat yliopistolaitokset ynnä muut, Unkarin Tiedeakatemiaa myöten, ovat julistaneet seisovansa CEU:n rinnalla. Yhdysvaltain ulkoministeriökin on julkisesti ilmaissut huolensa. Vain opiskelijaedustajistojen kansallinen kattojärjestö HÖOK ei toistaiseksi asetu CEU:n tueksi vaan päinvastoin lausunnoi johtajansa Tibor Gulyásin suulla jotain sekavaa siitä, että hallituksen toimet ovat aiheellisia, koska ulkomaisten yliopistojen toiminnan säätelyä ja rahoitusta pitää nyt selvittää. (Kuten asiasta uutisoinut HVG muistuttaa, Gulyás on aiemmin toiminut EU-varoilla pyöritetyn Új Nemzedék (Uusi sukupolvi) -tutkimuskeskuksen palveluksessa, joka oli taannoin otsikoissa hävitettyään kyseisten EU-varojen käyttöä koskevat kuitit, virallisen selityksen mukaan ne olivat toimiston vesivahingossa kastuneet pilalle. Asian poliisitutkinta on, yllätys, lopetettu.)

Kaiken muun kohun seassa myös käännöskukkasten poimijoilla on ollut riemun hetkensä. Nimittäin pääministerin kansliaministeri János Lázár ilmoitti eilisessä hallituksen tiedotustilaisuudessa, että nyt on näköjään käynnissä jonkinlainen hysterian nostatus. Kysymyshän on kuulkaas vain siitä, että tutkitaan, noudattavatko ulkomaiset oppilaitokset sääntöjä ja Unkarin lakia, ei todellakaan mistään ideologisesta vainosta. Nimittäin: lukuisista ulkomaalaisista ja kansainvälisistä oppilaitoksista vain ”itseään liberaaliksi nimittävä” McDaniel College täyttää vaatimukset eikä anna aihetta mihinkään vastatoimiin. Näin Lázár, Index-uutissivuston mukaan:

“Luulenpa, että jos hallituksella olisi ongelmia kenen hyvänsä suhteen, niin se ei antaisi symbolisen liberaalin yliopiston toimia rauhassa.”

Jiihaa! ”Liberaali” toki on Unkarin nykyisten vallanpitäjien kielessä melkeinpä samanlainen yleishaukkumasana kuin ”fasisti” Neuvostoliitossa tai nyky-Venäjälläkin. Mutta McDaniel College on ”liberaali” vain siinä mielessä, että sen oppiainekokonaisuuksien joukosta löytyy ”liberal arts”. Mikä puolestaan ei millään tavalla liity poliittiseen liberalismiin, mitä sillä sitten milloinkin tarkoitetaankaan. Artes liberales on antiikin ajoista saakka tarkoittanut niitä vapaan kansalaisen tarvitsemia taitoja, jotka eivät suoranaisesti liity minkään ammatin harjoittamiseen: kieliä, puhetaitoa ynnä muuta yleissivistävää. Nykyään englanninkielisessä maailmassa liberal arts kattaa erilaisia yhdistelmiä humanistis-yhteiskuntatieteellisistä ja joskus luonnontieteellisistäkin opinnoista. Vaan mistäpä János Lázár tämän tietäisi. Käännöskukkasharrastajien Facebook-ryhmässä joku koiranleuka jo arvelee, että seuraavaksi Unkarin hallitus ottaa tähtäimeen kirjakauppaketju Librin tai Libero-vaipat, ellei peräti hyökkää Liberiaan.

Lainmuutosesityksen piti tulla käsittelyyn ensi keskiviikkona, mutta 444.hu-sivusto kertoo kuulleensa ministeriötä lähellä olevista lähteistä, että asia otetaan poikkeusmenettelyllä esille jo maanantaina. Fidesz-puolueen parlamenttienemmistön ansiosta homma näyttäisi sitten olevan silkkaa pässinlihaa, ellei ihmettä tapahdu ja presidentti János Áder, tähän mennessä Fidesz-puolueen uskollinen soturi, jostain oudosta syystä jätä lakia allekirjoittamatta.

Ja koska tänään on perjantai, jolloin pääministeri Orbán antaa perinteisen ns. radiohaastattelun, kansa on myös saanut kuulla, miksi “lex CEU” on nyt niin tärkeä. Näin raportoi Unkarin radion ykköskanavan ohjelmasta sen verkkosivu (jolta myös koko lähetys on niiden kuunneltavissa, jotka eivät saa ihottumaa Orbánin piukeankoleasta äänestä):

Unkari on semmoinen maa, joka tukee tiedettä mutta ei siedä petkutusta, korosti Viktor Orbán Keski-Euroopan yliopiston (CEU) yhteydessä. Petos on petos, kuka sen sitten tekeekin. Nyt on tehty tutkimus ja todettu, että useat yliopistot toimivat sääntöjen vastaisesti, niiden joukossa myös György Sorosin [!] yliopisto, pääministeri lausui.

Unkarissa toimiva unkarilainen yliopisto antaa diplomin, sitä vastoin on yksi yliopisto, joka antaa kaksi: semmoisen, joka pätee Unkarissa, ja semmoisen, joka pätee Amerikassa. Tämä ei ole reilua muita Unkarin yliopistoja kohtaan, Viktor Orbán kuvaili tutkimuksen taustaa.

Kysymykseen, tuleeko Keski-Euroopan yliopisto toimimaan myös tulevaisuudessa, Viktor Orbán vastasi: tämä riippuu Amerikan ja Unkarin hallitusten välisistä neuvotteluista ja sopimuksista.

Että sillä lailla. Aika monissa tästä näkemissäni kommenteissa toistuu kauhistunut toteamus, että Viktor Orbán näyttää etääntyvän reaalimaailmasta omaan todellisuuteensa pelottavaa vauhtia. Sanaa ”petos” on toisteltu sekä Origo-sivuston uutisessa muutama päivä sitten, kun koko tämä mellakka käynnistyi, että sittemmin useampien hallituksen puhetorvien suulla. Mutta silti tuntuu vaikealta näin tavallisen yliopistoihmisen tajuta, mikä ihme tässä on petosta tai petkutusta (csalás). Yliopistot pyörittävät tutkinto-ohjelmia ja antavat niistä opiskelijoilleen todistuksia ja diplomeja. ”Petkutusta” tässä voi olla ymmärtääkseni vain se, että opetus ei olisikaan pätevää, alan vaatimuksia vastaavaa ja asianmukaisen laadukasta. Ja tämän ratkaisevat kansalliset ja kansainväliset akkreditointielimet, kunkin alan yleisten ammatillisten ja eettisten kriteerien mukaan. Jos yliopisto haluaa jakaa diplomeja Yhdysvalloissa, Unkarissa tai Indonesiassa, sen opetuksen on vastattava Yhdysvaltain, Unkarin tai Indonesian virallisen akkreditaatioelimen kriteerejä ja laatuvaatimuksia. (CEU on hakenut ohjelmilleen akkreditaatiot sekä Yhdysvalloissa että Unkarissa.) Asiantuntijat puhuvat, poliitikot eivät sisältökysymyksiin puutu. Näin yksinkertaista sen luulisi olevan.

Mutta tuossa tämän perjantaiaamun puheessa oli muutakin jännittävää, jota samoin on Unkarin oppositiomediassa jo järkyttynein äänenpainoin ruodittu. Nimittäin: Orbánin mielestä Strasbourgin tuomioistuin, siis Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pitäisi ”reformoida”. Se nimittäin nykyisellään mahdollistaa ”maahanmuuttobisneksen” pyörittämisen. Esimerkkinä tästä Orbán mainitsi äskettäisen kahden bangladeshiläisen turvapaikanhakijan tapauksen. Strasbourgin tuomioistuin oli päättänyt, että Unkari oli menetellyt väärin pidättäessään miehet, ja tuominnut Unkarin maksamaan mm. miesten asiaa ajaneelle järjestölle oikeudenkäyntikulut. Tämä merkitsi Orbánin mielestä, että kyseinen järjestö – ah, nuo roistomaiset kansalaisjärjestöt! – oli ”tehnyt voittoa meidän kustannuksellamme” eli pyörittänyt ”migranttibisnestä”, josta pitäisi tehdä loppu.

Siis hetkinen. Lienee varsin normaali asia, että oikeudenkäyntikulut korvaa se, joka oikeudenkäynnin häviää. Tämä ei ole mitään bisnestä vaan aivan normaalia länsimaista oikeuskäytäntöä. Orbánin pitäisi olla koulutukseltaan juristi – mutta nykyisessä toimessaanhan hän ei ole juristi vaan ennen kaikkea häikäilemätön populisti.

Palataanpa kuitenkin vielä lex CEU:hun. Se on nimittäin innostanut ja inspiroinut aivan yllättävällä taholla. Romanian entinen skandaalinkäryinen pääministeri, yhä kansanedustajana istuva Victor Ponta on innoissaan ilmoittanut laativansa ja jättävänsä Romanian parlamentille samantapaisen lakiehdotuksen, joka tiukentaisi ulkomaisten yliopistojen toimintaedellytyksiä maassa. Nythän, kuinka ollakaan, Orbánin Unkari on tähän asti innolla ollut hämmentämässä Romanian unkarilaisalueiden poliittista ja kulttuurielämää, ja tähän toimintaan on kuulunut myös kahden Romaniassa toimivan yksityisen unkarinkielisen yliopiston rahoittaminen, Transilvaniassa toimivan Sapientia-yliopiston sekä Unkarin rajan pinnassa Nagyváradissa (Oradea) toimivan Partiumin kristillisen yliopiston. Kummankaan näistä toiminta ei perustu minkäänlaiseen Romanian ja Unkarin kesken solmittuun sopimukseen.

Hupsista.


Yliopisto uhattuna

maaliskuu 29, 2017

(Non-native English version here.)

Juuri tässä pääsin hätäilemästä tieteen ja tutkimuksen vapauden puolesta, kun Unkarista jyrähtää uusi uutinen. Central European University, Budapestissa yli neljännesvuosisadan ajan toiminut yliopisto, useiden kriteerien ja rankingien mukaan kirkkaasti maan korkeatasoisin, on joutumassa vallanpitäjien kirveen alle. Raa’asti ilmaistakseni: mehän ei tarvita edes maan parasta yliopistoa, jos se merkitsee korruptionvastustusta, kansalaisjärjestöjen sun muun suvakkimädätyksen tukemista.

Soros-säätiön rahoittamana yksityisyliopistona CEU on jo pitkään ollut piikki Unkarin nykyisen hallituksen lihassa. Eikä vain kansainvälinen, myös Yhdysvalloissa akkreditoituja ohjelmia tarjoava CEU sinänsä, vaan koko unkarilaistaustaisen miljardööri-aktivisti György/George Sorosin toiminta avoimen yhteiskunnan puolesta. Aikoinaan Sorosin säätiö kustansi nuoren kapinallisen Viktor Orbánin opiskelemaan Oxfordiin, ja itse asiassa Sorosin avustuksella opiskeli ja kehitti itseään melkoinen osa Orbánin työ- ja aatetovereitakin, jotka tuolloin olivat länsi- ja vapaamielisiä nuoria älykköjä. Nyt Orbánin järjestelmä on jo jonkin aikaa rakennellut Sorosista varsinaista megamörköä, suoranaisen ”unkarilaisten arvojen” vastaisen salaliiton keskus- ja voimahahmoa, jonka väitetään olevan lähes minkä hyvänsä hallitusta vastustavan tai arvostelevan toiminnan takana, oppositiopoliitikoista kansalaisjärjestöihin. Tässä propagandasodassa rivien välissä kaikuu koko ajan myös syvään juurtuneen antisemitismin perinne: kaiken pahan takana ovat sekä vasemmistoliberalismia että kansainvälistä suurpääomaa pyörittävät juutalaiset. Tietenkään Orbán ja Fidesz-puolue eivät tätä suoraan sano julki, päinvastoin, Fidesz-puolueessa ja sen vaikuttajissa on mukana myös juutalaisia. Silti antisemitismi on Unkarin yhteiskunnassa ja Fideszin kannattajien keskuudessa yhä niin väkevä voima, että se kannattaa yrittää valjastaa.

Helmikuussa CEU joutui kiistämään hallitusta hyvin lähellä olevan Magyar Idők -lehden syytökset, joiden mukaan kansainvälisessä yliopistossa syrjittäisiin unkarilaista henkilökuntaa. Jo aiemmin Orbánin ja Sorosin huhuttiin henkilökohtaisesti neuvotelleen CEU:n mahdollisuuksista jatkaa toimintaansa Unkarissa, ja vielä helmikuun alussa CEU:n rehtori Michael Ignatieff henkilökohtaisesti kiisti väitteet, joiden mukaan hallitus olisi karkottamassa CEU:n. Ignatieff vakuutteli, että CEU ei ole poliittinen järjestö eikä Sorosin käskyvallassa vaan riippumaton yliopisto, jonka tutkimukseen ja opetukseen Sorosin säätiöllä ei ole sanan sijaa. Nyt eivät nämäkään vakuuttelut kuitenkaan riitä.

Eilen parlamenttiin jätetty lainmuutosaloite tekisi CEU:n toiminnan Unkarissa mahdottomaksi. Kapulakielisen aloitetekstin tulkitsee selväkielelle 24.hu-uutissivusto seuraavasti:

  • Yliopiston toiminta sidottaisiin bilateraalisiin sopimuksiin: Unkarin pitäisi tehdä sopimus joko USA:n tai New Yorkin osavaltion kanssa.
  • Yliopisto velvoitettaisiin perustamaan campus myös New Yorkiin, mikä tulisi mahdottoman kalliiksi.
  • Ulkomailta saapuvat opettajat eivät enää saisi opettaa CEU:ssa ilman unkarilaista työlupaa hankaline hakuprosesseineen.

Vaikka hallitusta lähellä olevat tiedotusvälineet yrittävätkin upottaa CEU:n kohtaloa laajempaan kehykseen – Origo-uutissivuston eilisen uutisen mukaan 28 ulkomaista yliopistoa toimii Unkarissa sääntöjen vastaisesti – selvää on, että tähtäimessä on nimenomaan CEU. Itse asiassa Origonkin uutinen on otsikoitu ”Soros-yliopiston toiminnassa Unkarissa pahoja säännönvastaisuuksia” (ja uutisen asiasanaksi on annettu ainoastaan ”Soros”, jota klikkaamalla lukija löytää useita muitakin ”uutisia” siitä, minne kaikkialle Sorosin karvainen käsi Unkarin yhteiskunnassa ulottuu).

Tähän mennessä Yhdysvaltain suurlähetystö on jo ehtinyt älähtää ja twiitata ilmoille syvän huolestumisensa, opetusasian valtiosihteeri László Palkovics puolestaan on väittänyt, että uusi lainmuutosehdotus ei suinkaan kohdistu pelkästään CEU:n toimintaan (vaikka vaatimus campuksesta myös kansainvälisen yliopiston ”emämaassa” koskee ainoastaan CEU:ta). Unkarin oppositiomedioissa tietenkin jatkuu uutistykitys asian johdosta.

Yksi vaikuttavimmista puheenvuoroista ilmestyi juuri HVG:n sivuilla. Siinä talous- ja valtiotieteilijä, nykyään Corvinus-yliopiston palveluksessa toimiva Zoltán Balázs muistuttaa, että CEU:sta ei suinkaan kaikkialla tykätä. Se on pelkästään jatkokoulutusta tarjoava eliittiyliopisto, joka imee parhaimmiston muiden yliopistojen kasvateista eikä aina muista tarpeeksi kiittää perustyön tehneitä, sen paremmat resurssit herättävät muissa kateutta, ja toki CEU:lla, vaikka se ei poliittinen laitos olekaan, on oma tietyssä mielessä poliittinen henkensä ja luonteensa, joka ei kaikkia miellytä. Siitä huolimatta, näin CEU:ssa itsekin toiminut Balázs muistuttaa:

Kaikesta aiheellisesta ja aiheettomasta turhautumisesta huolimatta CEU on innoittaja, malli, mittapuu ja arvostuksen antaja Unkarin korkeakoulujen parhaalle osalle. Yliopisto on yksi Unkarin porteista maailmalle – anteeksi tämä yksinkertainen vertaus. Ja siitä riippumatta, koetaanko tuo mainitsemani luonne tai henki miellyttäväksi vai ei, se on olemassa, ja sivistyneessä maailmassa semmoisen kanssa kuuluu käydä järkevää dialogia, tarvittaessa kiistellä ja tiukasti polemisoida. Tämä ei ole hallituksen tehtävä, ei myöskään hallituksen tiedotusvälineiden. Se on muiden tehtävä, muiden muassa minun. Unkarin oikeistokonservatiivinen älymystö – johon itsekin lukeudun – ei tarvitse CEU:n karkottamista hallinnollis-juridisin keinoin: semmoinen on alentavaa.

Tällä hetkellä Budapestissa on juuri päättynyt CEU:n salintäyteinen tiedotustilaisuus. Rehtori Ignatieff kertoi tapaavansa illalla ministeri Balogin (jonka puheille on viikkokaudet turhaan yrittänyt päästä) ja yrittävänsä vielä välttää ”suunnitelma B:n” käyttöönottoa.

Käytävillä tietenkin jo kovasti pohdiskellaan CEU:n mahdollisuuksia muuttaa Unkarista jonnekin ystävällisempiin keskieurooppalaisiin olikkeisiin. Epäselvää on myös, yritetäänkö CEU:n tueksi käynnistää laajempia solidaarisuusmielenosoituksia.

Jäämme seuraamaan tilannetta.

JATKOPÄIVITYS. CEU ja sen ystävät ovat nyt käynnistämässä laajempaa solidaarisuuskampanjaa! Lisätietoja englanniksi: https://www.ceu.edu/category/istandwithceu .


Tieteestä ja vallasta

maaliskuu 27, 2017

Parin viime viikon ajan olen poikkeuksellisen akuuttien työkiireiden ohella pohdiskellut Unkarista kantautuvia tiedeuutisia. Jotka näin postfaktisen politiikan aikaan, kun päättäjät ilmeisesti entistä vähemmän vaivautuvat kuuntelemaan kaiken maailman dosenttien piipitystä, panevat tiedeihmisen ankarasti miettimään koko tieteenteon edellytyksiä ja tulevaisuutta tässä ”totta tai ei, näin nämä asiat koetaan” -maailmassa.

Aloitetaan aiheesta, josta tässä blogissa oli puhetta jo syksymmällä, eli Unkarin vuoden 1956 kansannousun muistosta ja muiston viimesyksyisestä 60-vuotisjuhlinnasta. Etenkin juhlinnan johtajasta, pääministeri Orbánin hovihistorioitsijasta Mária Schmidtistä. Schmidt on jo ennestään tunnettu ”Terrorin talon” johtajana, siis tuon museon, jota oppositiopiirit syyttelevät natsien ja kommunistien terrorin aiheettomasta rinnastamisesta ja molempien diktatoristen järjestelmien hirmutekojen vyöryttämisestä joidenkin ulkopuolisten pahojen voimien harteille, niin että lopputulokseksi saadaan (oikeistolaisten) unkarilaisten moraalinen valkopesu. Vuonna 2006 Schmidt erehtyi arvostelemaan tuolloin oppositiossa ollutta Orbánia, pääsi sittemmin takaisin armoihin mutta – näin kirjoittaa ”nickgrabowszki” ilkeässä B1-blogissa – joutuu yhä jatkuvasti todistelemaan uskollisuuttaan. Vaikka se lopulta vaatisi ”vaihtoehtoisten faktojen” tuottamista.

Kuten syksymmällä kirjoitin, vuoden 1956 muistovuoden viralliseen juhlintaan kuului kapinahallituksen pääministerin, reformikommunisti Imre Nagyn ja ylipäätään kansannousuun johtaneen älymystö- ja opiskelijavastarinnan häivyttäminen mahdollisimman näkymättömiin. Mutta jos ihmiskasvoisen sosialismin etsijöitä ja reformihaaveilijoita ei saa kunnioittaa, keitä sitten? Porvarillista poliittista vastarintaa ei 1950-luvun Unkarissa (enää) juuri ollut eikä voinut olla, sen kantajat ja rakenteet oli stalinistinen terrori tuhonnut tai ajanut maanpakoon. Siispä Orbánin järjestelmä nosti vuoden 1956 virallisiksi sankareiksi pääkaupungin pojat (pesti srácok), tavalliset usein työläisluokkaan kuuluvat nuoret, jotka lähtivät kaduille taistelemaan neuvostopanssareita vastaan usein ilman mitään sen selkeämpää poliittista agendaa kuin että venäläiset olisi saatava pois maasta ja kommunistipuolueen sekä salaisen poliisin poliittiselle terrorille loppu.

Ja, kuten jo tuolloin kerroin, katutaistelijoiden muistoa kunnioittavista julisteista syntyi äläkkä. Yksi julisteista nimittäin perustuu tuonaikaiseen lehtikuvaan, jossa totinen keskenkasvuinen pojanjolppi kulkee kivääri selässä. Juhlavuositoimikunnan mukaan kuvassa olisi näyttelijä László Dózsa, joka mielellään kertoilee uskomattomia tarinoita vuoden 1956 sankariteoistaan ja ihmeellisistä pelastumisistaan. Alkuperäistä kuvaa käyttäneiden länsimaisten aikalaislehtijuttujen mukaan pojan nimi oli kuitenkin Pál Pruck, ja tätä mieltä olivat myös tällä välin edesmenneen Pruckin omaiset. Syntyi yhtä käsittämätön kuin häijykin yhteenotto Pruckin perheen ja juhlavuosikomitean johtajan, Mária Schmidtin välille.

Eikä asia jäänyt tähän. Muutama päivä sitten 444.hu-sivusto kertoi, että neljä historiantutkijaa, Unkarin kansalliskirjaston alaisena toimivan vuoden 1956 tutkimusinstituutin työntekijät János M. Rainer, Réka Sárközy, László Eörsi ja Krisztián Ungváry olivat saaneet virallisen kurinpidollisen huomautuksen julistejupakkaa koskevien kannanottojensa johdosta. Rainer oli jo aiemmin varsin kärkevästi oikonut Mária Schmidtin erheellisiä tietoja Imre Nagyn henkilöhistoriasta, Réka Sárközyn kommentteja katutaistelijajulisteiden osalta on selostettu tässäkin blogissa, myös Eörsi oli julkisesti arvostellut julisteiden välittämää historianäkemystä, Ungváry puolestaan oli lokakuun 23:nnen päivän mielenosoituksessa – jossa häneltä lyötiin kasvot verille – painokkaasti ilmoittanut, että (toisin kuin hallitus asian näkee) Brysseli ei ole Moskova (eli vuoden 1956 vapaustaistelua ei mitenkään voi rinnastaa Orbánin hallituksen tämänhetkiseen kukkoiluun). Tämän johdosta neljälle tutkijalle siis annettiin virallinen varoitus, viitaten laitoksen ohjesääntöön, jonka mukaan työntekijöillä ei ole oikeutta noin vain antaa lausuntoja tiedotusvälineille. (Lausunnonantamiskielto tosin koskee vain laitoksen toimintaan liittyviä kysymyksiä!)

Historiantutkijoiden sisäpiireissä kuulemma jupistaan nyt, että kaiken taustalla on Mária Schmidt, joka on jo pitkään halunnut vuoden 1956 tutkimuslaitoksen siirtyvän kansalliskirjaston helmoista johonkin itseään tai hallitusta lähempänä olevaan yksikköön, esimerkiksi hallituksen ikiomaan Veritas-tutkimusinstituuttiin (ja tämän yhteydessä olisi varmaan myös kurittomia tai väärin ajattelevia tutkijoita voitu vaihtaa sopivampiin). Myös inhimillisten voimavarojen superministeri Zoltán Balog olisi ollut tämän siirron takana. Veritas-instituutin johtaja, kiistelty historiantutkija Sándor Szakály ei kuitenkaan innostunut ideasta, ei myöskään pääministerin kansliaministeri János Lázár, joka on pitkään ollut jonkinlaisella sotajalalla Mária Schmidtin kanssa.

Niskuroivan kapinatutkimusinstituutin kurittaminen on siis toistaiseksi kaatunut vallan miesten ja naisten keskinäisiin kärhämiin. Selvää kuitenkin on, että tässä taistelussa sekä tosiasioita että akateemisia meriittejä tärkeämpää on uskollisuus johtajaa ja vallitsevaa järjestelmää kohtaan.

***

Samaan aikaan, kuten täälläkin on jo kerrottu, Unkarin hallitus on julistanut sodan gendertutkimusta vastaan. Ministeri Balog on ilmoittanut, että sosiaalista sukupuolta (gender) ei ole olemassa (toisin kuin jostain syystä yhä kuvitellaan niissä lukuisissa länsimaisissa yliopistoissa, joissa sukupuolentutkimus on vakiintunut tieteenala ja oppiaine) ja että tuota pikaa käynnistetään tuommoisen rappioilmiön vastapainoksi Corvinus-yliopistossa uusi perhetieteen opinto-ohjelma. Valtiosihteeri Bence Rétvári on verrannut sukupuolentutkimusta entisen maailmanajan ”tieteelliseen marxismi-leninismiin”, ja kristillisdemokraattien nuorisojärjestön johtajan käsittämätöntä möläytystä olen täällä jo aiemmin referoinut.

HVG-lehdessä 23.3. historiantutkija Andrea Pető, Unkarin nais- ja sukupuolentutkimuksen kenties arvovaltaisin edustaja kirjoittaa genderjupakasta otsikolla ”Raportti juoksuhaudasta”. Pető muistuttaa, että sukupuolentutkimuksella on itse asiassa jo vuosikausia ollut varsin vakiintunut asema Unkarin tiede-elämässä. Unkarin sosiologiassa on jo pitkään tutkittu sukupuolten tasa-arvon kysymyksiä esimerkiksi työelämän kannalta, humanistisissa tieteissä on esimerkiksi historiantutkimuksen, kieli- ja kirjallisuustieteen alalla tehty sukupuoleen liittyvää tutkimusta, ja kolmantena tärkeänä lähtökohtana on ollut naisten asemaan liittyvien (esimerkiksi perheväkivallan uhreja tukevien) kansalaisjärjestöjen työ. Petőn omassa akateemisessa kodissa, Soros-säätiön ylläpitämässä Central European Universityssä, gendertutkimuksen laitos ja ohjelma (englanniksi) on toiminut jo kauan ennen nyt kohua nostattaneiden ELTE-yliopiston unkarinkielisten gender-opintojen käynnistymistä. Miten tästä korkeakouluopetuksen alakulttuurista on juuri nyt noussut tämmöinen poliittinen myrsky?

No siksi, arvelee Pető, että Unkarissa kohtaa nyt kaksi kehityskulkua. Ensinnäkin ”genderistä” on Euroopan äärioikeistolaisissa vaihtoehtopiireissä jo jonkin aikaa rakenneltu jonkinlaista yleismörköä, joka tulee ja tappaa, syöttää kansalle homopropagandaa jo lastentarhasta lähtien, tuhoaa perheet ja perinteet ja hävittää koko kansan, kun homosaatio, telaketjufeminismi ja aborttipropaganda romahduttavat syntyvyyden. Tämä ei Petőn mukaan ole vain perinteistä feminismin vastaista backlashia vaan uusi, uusliberaalin globaalin maailmanjärjestyksen kriisiin reagoiva konservatiivis-nationalistinen liike. Unkarissa tämä sitten osuu mukavasti yhteen ”illiberaalin” valtion rakentamispyrkimysten kanssa. Gender-möröllä pelottelemalla hallitus voi saada kansan EU-vastaisen propagandansa taakse.

Tiedeinstituutioiden kannalta mielenkiintoista ja pelottavaa on tietenkin se röyhkeys, jota vallanpitäjät tässä kärhämässä ovat osoittaneet. Ministerit, valtiosihteerit ja muut näkyvät poliitikot käyttäytyvät ikään kuin eivät tietäisi, miten yliopistojen oppiaineet ja tutkinto-ohjelmat rakennetaan ja hyväksytään. Toistaiseksi ei mikään poliittinen painostus ole riittänyt uuden oppiaineen rakentamiseen tai olemassaolevien kaatamiseen. Unkarissakin on yhä voimassa kansainvälisten standardien mukainen akkreditointimenettely: uuden oppiaineen käynnistäminen vaatii sekä tieteellisen että teknisen taustan osalta tarkat ja pitkälliset, puolueettomien asiantuntijaryhmien tekemät selvitykset. Toistaiseksi ei myöskään poliittinen valta ole yrittänyt suoraan jyrätä tiedeinstituutioita kumoon vaan on tyytynyt rakentamaan omia rinnakkaisia rakenteitaan. Saapas nähdä, miten tässä vielä käy.

***

Ei kaksi kolmannetta. Noustaanpa maailman julkisuuden ja päätöksenteon huipulle eli presidentti Donald Trumpin hoviin. Siellä toimii terrorismineuvonantajana muuan Sebastian Gorka, tai unkarilaisittain Gorka Sebestyén, syntynyt Lontoossa unkarilaisten vuoden 1956 pakolaisten poikana, toiminut Britannian armeijan tiedustelun palveluksessa, opiskellut Unkarissa ja ollut Viktor Orbánin neuvonantajanakin, avioitunut amerikkalaisen rautaruukkidynastian perijättären kanssa ja saanut USA:n kansalaisuuden.

Tai oikeastaan miehemme nimi on ”Dr. Sebastian v. Gorka”. Tuo pikku-v ei ole lyhennys saksan von-etuliitteestä vaan sanasta vitéz, ‘urho’. Vitézien järjestön perusti valtionhoitaja Horthy vuonna 1920 eräänlaiseksi uuden ajan aatelistoksi, palvelemaan isänmaata (tai sen hallitsijoita) ja edistämään ”unkarilaisen rodun” menestystä.  ”Unkarin kansakunnalle” sodassa tai muuten palveluksia tehneet miehet saivat Horthylta maatilan sekä oikeuden käyttää nimensä edellä vitéz-etuliitettä, joka periytyisi vanhimmalle pojalle. Sodan jälkeen uudet vallanpitäjät kielsivät järjestön, mutta ulkomailla sekä nyttemmin Unkarissakin toimii useita Vitéz-järjestöjä, jotka väittävät jatkavansa alkuperäisen ritariston perinteitä. Vitézien, kuten muidenkin Horthyn Unkarin valtarakenteiden, maineeseen on tarttunut jonkin verran tahraa Unkarin liittolaisuudesta natsien kanssa ja siitä antisemitismistä, jonka enemmän tai vähemmän herrasmiesmäisiä muotoja Unkarin ”kristillis-kansallinen” yläluokka laajalti kannatti. Tämän takia myös Yhdysvaltain ulkoministeriö pitää vitézejä ”Natsi-Saksaan liittyvänä järjestönä” (jollaisista ylläpidettiin erityistä listaa sodan jälkeen, kun oli vielä tärkeää estää natsirikollisia livahtamasta Ameriikan ihmemaahan uutta elämää rakentamaan).

Ja tämän takia Yhdysvalloissa tietyt piirit ovat nostaneet metakan Gorkan vitéz-jäsenyydestä, jonka mies itse toi julki esiintymällä Trumpin virkaanastujaisjuhlissa järjestön mitali rinnassaan. Gorka itse on väittänyt kantaneensa mitalia kunnianosoituksena edesmenneelle isälleen, joka oli saanut mitalin ”vuonna 1979 ansioistaan diktatuurin vastustajana”. Amerikanjuutalaisen The Forward -lehden toimittajat kuitenkin tavoittivat useita vitézien edustajia, jotka vakuuttivat Gorkan itse henkilökohtaisesti olevan valan vannonut järjestön jäsen, ja heidän haastattelemansa maahanmuuttolainsäädännön asiantuntija arvelee, että vitézien jäsenyys tai jäsenyyden salaaminen USA:n kansalaisuutta myönnettäessä voisi periaatteessa johtaa Gorkan kannalta hyvin ikäviin seuraamuksiin, jos asiaa lähdettäisiin tosissaan perkaamaan. Tässä vielä Samantha Been viihdyttävä katsaus Gorka-ilmiöön:

Mutta äärioikeistolaisten, vanhan ajan salonkirasismia kannattavien herrasmiesten ritariromanttiseen perinnekerhoon kuuluminen sikseen. Tämän jutun kannalta Gorkassa mielenkiintoista ovat ne akateemiset ansiot, joiden perusteella Trumpin hallinto on tehnyt hänestä islamistisen terrorin asiantuntijan. Niistä nimittäin Georgetownin yliopiston apulaisprofessori Daniel Nexon Foreign Policy -lehdessä esittää kerrassaan murskaavan arvion.

Gorkalla on yksi ainoa vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa ilmestynyt artikkeli, ilmiöiden kompleksisuutta pohtiva pikkuinen kirjoitelma, jossa hän on kolmantena tekijänä. Muuten hänen tuotantonsa tuntuu toistelevan ja kierrättävän ajatuksia hänen väitöskirjastaan, joka valmistui Budapestin Corvinus-yliopistossa (hetkinen, eikö siitä juuri ollut puhetta jossakin… ?) 2007. (Ohjaajana oli András Lánczi, filosofi ja yksi Viktor Orbánin harvoja vankkoja tukijoita tiede-eliitin keskuudessa; Lánczi nimitettiin Corvinus-yliopiston rehtoriksi viime vuonna, viran ainoana hakijana.)

Nexonin hyytävän arvion mukaan Gorka on kova poika esittämään komeita ja suurisuuntaisia ajatuksia esimerkiksi terrorismin olemuksesta mutta varsin avuton, kun tulee kysymys varsinaisesta asiasisällöstä ja todisteista. Varsinkaan islamistisen terrorin olemuksesta ja ilmenemismuodoista hän ei tunnu oikeasti tietävän paljoakaan. Gorka ei osaa arabiaa, ei ole asunut Lähi-idän maissa, ja Koraanin käännöksiä sekä yhtä 1953 ilmestynyttä ranskankielistä (aikoinaan toki pätevää) alan teosta lukemalla hän tekee sangen äkkivääriä päätelmiä siitä, miten islaminuskon olemus tekee mahdottomaksi länsimaisen demokratian, jumalallinen predestinaatio kun ei salli yksilön vapaata valintaa. (Mitenkähän kalvinistiset Sveitsi ja Hollanti, puhumattakaan paljolti kalvinismiin pohjautuvasta amerikkalaisesta protestantismista, ovat pystyneet rakentamaan minkäänlaista demokratiaa?) Yhtä pikaisiin ja pinnallisiin päätelmiin ja olemattomaan todistusaineistoon perustuvat Gorkan väitteet terrorismista, sen kehityksestä ja yhteiskunnallisista taustoista.

Taas kerran meillä on siis edessämme ”tutkija”, joka tuottaa vallanpitäjille näiden ennakkoluuloihin ja toiveisiin sopivaa ”tiedettä”, kenties jopa vaihtoehtoisia faktoja. Mutta jos ”Terrori-Marin” omaperäiset tulkinnat vuoden 1956 tapahtumista nostattavat korkeintaan myrskyjä Unkarin historiantutkijoiden pienessä vesilasissa tai jos Unkarin kristillisdemokraattisten nuorten epäluuloinen suhtautuminen sosiaalisen sukupuolen olemassaoloon voidaankin muun maailman sukupuolentutkimuksen laitoksissa ohittaa naureskellen, Sebastian v. Gorkan kaltaisen ”asiantuntijan” nousu maailman mahtavimman suurvaltajohtajan ”terrorikuiskaajaksi” ei enää ole yhtään hauska juttu. Ja sikäli kuin tämän ”asiantuntijan” urakehitys on Unkarin yliopistomaailman ”ansiota”, pitäisi kaikkien tajuta, että pienen itäeurooppalaisen maan yliopistolaitokset, jopa ”hyödyttömillä” humanistisilla aloilla, voivat joutua paljon vartijoiksi.