Jälkimaininkien takana

syyskuu 15, 2018

Unkarin demokratian ja oikeusvaltion tilaa ankarasti arvostelevan Sargentini-raportin hyväksyminen EU-parlamentissa nostatti Unkarissa tietenkin maininkeja, jotka eivät vieläkään ole tyyntyneet – vaikka, kuten viimeksi kirjoitin, hallituksen taholta on jo ilmoitettu, että koko raporttia EI hyväksytty, siis juridisesti se on mitätön, koska Unkarin hallituksen tulkinnan mukaan äänestyksessä raportin taakse ei saatu kahden kolmasosan enemmistöä.

Sekä maailmalla että Unkarin riippumattomissa viestimissä on arveltu, että Orbán laski korttinsa väärin: hän ei ehkä osannut odottaa, että hänen oman europuolueryhmänsä EPP:n sisällä kritiikki hänen puoluettaan ja hallintoaan kohtaan olisi niin ankaraa. Pohjois- ja Benelux-maiden EPP-edustajien lisäksi “Unkarin-syöjien” rintamaan siirtyi suuri joukko saksalaisia konservatiiveja ryhmäjohtaja Manfred Weberin johdolla. HVG.hu:n palstoilla tapahtunutta erittelevä Dániel Hegedűs, Saksassa toimivan Marshall Fund of the United Statesin analyytikko, arvelee, että tässä vaikuttivat myös Euroopan komission puheenjohtajaksi tähtäävän Weberin omat ambitiot: Weber laski, että vihreän ja vasemman laidan tuki on hänelle aikanaan tärkeämpi kuin oikeistopopulististen Orbánin kaverien kannatus. Aatteelliselta kannalta Weberin ja muiden Sargentinin raportin puolesta äänestäneiden konservatiivi-meppien päätöstä ei kuitenkaan, näin Hegedűs, voi pitää ”maahanmuuttomielisenä” politiikkana, niin kuin Unkarin hallituksen mediassa on viime päivät valitettu, vaan paluuna perinteisille maltillis-konservatiivis-kristillisdemokraattisille juurille, joita Orbánin Fidesz väitteistään huolimatta ei edusta.

Ympäri Eurooppaa pohdiskellaan nyt myös, mikä on EPP:n tulevaisuus ja eroavatko sen ja Fidesz-puolueen tiet heti vai kohta. Unkarin hallituksen taholta tulevat ristiriitaiset viestit – välillä EPP:tä arvostellaan tiukasti, välillä vakuutellaan halua jatkaa sen riveissä – ovat Hegedűsin mielestä merkki suuresta hämmennyksestä: ei tässä näin pitänyt käydä. Edessä saattaa olla Unkarin valtapuolueen ajautuminen yhä lähempään toveruuteen oikeistopopulististen puolueiden kanssa ja samalla yhä tiukempaan vastakkainasetteluun EU:n keskeisissä kysymyksissä. EPP:n helmoista putoaminen tekisi kuitenkin Orbánin Unkarista entistäkin haavoittuvamman ja alttiimman Brysselin mahdollisille sanktioille. Toisaallahan Orbán on yrittänyt lähentyä Putinin Venäjää, Kiinaa sekä – kuten äskettäin nähtiin – Turkkia ja Keski-Aasian diktatuureja. Mutta, näin Hegedűs, ”juuri [Unkarin] entistä heikomman aseman vuoksi heikkenevät myös sen neuvotteluasemat Moskovan ja Pekingin suuntaan”. Monet unkarilaiset kommentaattorit ovat ilmaisseet asian paljon ronskimmin: Orbánin Unkari on Putinille tärkeä vain porttina Eurooppaan, EU:n ulkokehälle tai jopa sen ulkopuolelle suistunut Unkari ei Venäjää enää kiinnostaisi.

Politiikantoimittajien ja tutkijoiden pohdiskellessa vaikutuksia ja syitä Unkarin syville riveille tarjotaan edelleen ”atomipelotteita”. Meidän kimppuumme hyökätään, meitä vainotaan, ja syypäitä ovat Tiedätteketkä, eli ennen muuta György Soros. Hallitusta lähellä olevassa mediassa Sargentinin raportti on jo uudelleennimetty Soros-Sargentinin raportiksi tai jopa väitetty, että koko raportin tai ainakin sen idean alullepanija on nimenomaan Soros. Ja kun torstaina menin huvikseni vilkaisemaan, mitä Unkarin valtion yleisradioyhtiön uutissivusto hirado.hu tänään tarjoaa, leukani loksahti. Artikkelissa, jonka otsikkona on ”Kuka Judith Sargentini oikein on?”, kerrotaan näin.

(…) Judith Sargentini pääsi Euroopan parlamenttiin vuonna 2009. Jo ehdokkaana ollessaan hän painotti, että maahanmuutto on niitä alueita, joiden parissa hän edustajana haluaisi toimia. Tämän ohella hän on kuluneen lähes kymmenen vuoden aikana useaan otteeseen käyttänyt puheenvuoroja HLBT (homo-, lesbo-, biseksuaali- ja trans-) -ihmisten puolesta. Selontekojen [missä, kenen?] mukaan hän on jo teini-ikäisenä sitoutunut avoimen yhteiskunnan kannattajaksi ja liittyi 16-vuotiaana Hollannin vasemmistovihreiden nuorisojärjestöön.

Puolueen tärkeimpiä päämääriä oli monimuotoisen yhteiskunnan luominen. Asiantuntijan [kenen?] mukaan ei ole sattumaa, että Sargentini osallistui Soros-suunnitelman toteuttamiseen.

Dániel Deák, Figyelőn [entinen kriittinen aikakauslehti, nykyään Orbánin hovihistorioitsijan Mária Schmidtin hallussa] johtava toimittaja, korosti: kun tarkastelemme Judith Sargentinin elämäkertaa, huomaamme, että hän on toiminnassaan palvellut avoimen yhteiskunnan aatteita. György Sorosin järjestön [minkä?] mukaan Judith Sargentinia voi pitää luotettavana liittolaisena. He etsivät sellaista edustajaa, joka täysin rinnoin palvelisi niitä odotuksia, jotka amerikkalainen miljardööri muotoilee. [Kyllä: ”palvelisi odotuksia, jotka muotoillaan”. Sananvalinta on luullakseni unkariksi tyylillisesti yhtä omituinen kuin suomeksikin.]

Asiantuntija arvelee, että myös [Sargentinin] maastamme esittämät arvostelmat vastaavat avoimen yhteiskunnan odotuksia, ja hän haluaa vetää Unkarin vastuuseen liberaalien aatteiden mukaisesti. Yksi raportin kohdista esimerkiksi arvostelee perinteistä perhemallia. [Näin juuri. Kohta se selitetään:]

Kokoelma tekaistuja syytöksiä

”Esimerkiksi se olettaa, että Unkarissakin olisi oikeusvaltion kannalta ongelma, jos perustuslain mukaan avioliitoksi hyväksytään miehen ja naisen välinen liitto, tai jos esimerkiksi homoseksuaalien juridiset mahdollisuudet [???, jogi lehetőségei] eivät ole riittävän laajat, jos Unkarin yhteiskunta on liian patriarkaalinen tai Unkarin koulujärjestelmä vahvistaa sukupuolistereotypioita. Tältä perustalta hän näkee Unkarissa juridisten vääristelyjen ohella demokratiaongelmia”, sanoi Miklós Szánthó, “Perusoikeuksien puolesta” -keskuksen johtaja. [Tämä Alapjogokért Központ oli minulle aivan uusi tuttavuus. Kyseessä näyttää olevan, kuten arvata saattaa, Fidesz-puoluetta lähellä oleva, taustaltaan ja rahoitukseltaan epäselvä mutta ilmeisesti valtion varoilla tuettu ”riippumaton” kansalaisen perusoikeuksien tutkimuskeskus.]

Vaikka Sargentini on monesti korostanut, ettei hänellä ole mitään tekemistä György Sorosin kanssa, hän on aiemmin sosiaalisessa mediassa kertonut tehneensä erään tämän miljardööri-keinottelijan kansalaisjärjestön kanssa vuosikymmeniä yhteistyötä. Myös maastamme laadittua raporttia varten hän lähes poikkeuksetta kysyi Sorosin järjestöjen mielipidettä, ottamatta huomioon Unkarin hallituksen tätä raporttia varten toimittamaa 108-sivuista aineistoa. (…)

Judith Sargentini, hollantilainen vihreän puolueen edustaja, tunnetaan Euroopan parlamentissa György Sorosin luotettavana liittolaisena, hänen selontekonsa on olennaisilta osin täkäläisten Soros-järjestöjen kokoama, ja siinä on sellaisia tulkintoja, jotka voidaan kohta kohdalta kiistää. (…)

Judith Sargentini on tällä välin ilmoittanut, että tämä nykyinen, maatamme vastaan kohdistunut menettely on hänen viimeinen poliittinen tehtävänsä Euroopan parlamentissa, ensi vuoden vaaleissa hän ei asetu ehdolle. Lehdistötietojen mukaan hän siirtyy työskentelemään György Sorosin etupiiriin kuuluvissa kansalaisjärjestöissä, kuten on työskennellyt aiemminkin.

Huh huh. Halusin kääntää tästä tekstistä näin suuren osan, että suomalaiselle lukijalle välittyisi kuva siitä, millä tasolla on Unkarin valtion yleisradioyhtiön journalistinen anti nykyään. Teksti on kielellisesti ja tyylillisesti kehno, selvästi kiireessä kirjoitettu. (Luultavasti siinä on myös käytetty niitä valmiita fraasimalleja ja tekstiblokkeja, joita ”propagandaministeri” Rogánin toimiston väitetään toimittavan tiedotusvälineiden käyttöön.) Sanoma on pohjoiskorealaisen yksinkertainen ja tunteisiin vetoava: Sargentini on Unkarin vihollinen ja pahan puolella, hän on Sorosin kätyri tai ”luotettava liittolainen”, koska hänellä on kytköksiä ”Sorosin järjestöihin”. (Sitä, mitä nämä Sorosin järjestöt ovat, ei kerrota. Sorosin perustama Open Society Foundation on eri tavoin avustanut lukuisia kansalaisjärjestöjä muun muassa Euroopassa. Tämä tietenkin merkitsee, että kaikki nämä järjestöt ja niiden toimijat ovat Sorosin henkilökohtaisessa käsiohjauksessa toteuttamassa hänen häijyjä juoniaan.) Sargentinin pahuutta todistaa myös se, että hän näkee sukupuolten tasa-arvon ongelmat demokratiaongelmina ja että hän on ”useaan otteeseen” käyttänyt puheenvuoroja sukupuolivähemmistöjen puolesta. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustaminenhan tietenkin on ”perinteisen perhemallin arvostelemista”.

Vielä luokattomammaksi menee muutamien vaikuttajien kannanotoissa. Orbánin hallituksen kanssa lämpimissä väleissä olevan Romanian unkarilaisten RMDSZ-puolueen (Romániai Magyar Demokrata Szövetség) meppi Csaba Sógor ylsi jo tuon onnettoman äänestyksen jälkeen Strasbourgissa käyttämässään puheenvuorossa lähes samantasoiseen hengenlentoon kuin aiemmin kuvailemani 888.hu-sivuston pilapiirros. Sógor nimittäin äänsi Sargentinin nimen ensi tavun irrottaen ja sitä painottaen, niin että unkarintaitoisille ”vitsi” oli aivan selvä: Sar- niin kuin unkarin szar, ’paska’. Yhtä korkealaatuista poliittista huumoria viljeli blogissaan István Kecskés, Unkarin opiskelija- ja nuorisolehtien toimittajien liiton puheenjohtaja. (Kyseinen liitto yhdistää nuoria toimittajiksi opiskelevia ja toimittajan uralle tähtääviä kautta maan, koordinoi kouluissa toimivia oppilasradioita ja julkaisee Tallózó-lehteä.) Näin Kecskés: ”Sargentini on wikipedia-sivunsa mukaan kasvissyöjä, ehkä meille olisi parempi, jos hän saisi suuhunsa kunnolla lihaa…” (Unkarilaisessa solvauskulttuurissa oraaliseksiin viittaavat ilmaukset lienevät suosituimmuusjärjestyksessä vähintään kolmostilalla, solvattavan äidin seksuaalimoraaliin viittaavien insestivihjausten sekä orihevosen vehkeellä suoritettavan anaalipenetraation toivotusten jälkeen.)

Mutta samaan aikaan, kun Sargentinin raporttia, sitä koskenutta äänestystä ja tämän seuraamuksia – joita ei käytännön tasolla ole heti odotettavissa – puidaan ympäri unkarinkielistä mediaa ja somea, samaan aikaan kun Unkarin kansalle syötetään uhkakuvia siitä, miten – näin Orbán perjantaisessa radiopuheessaan – EU haluaa riistää Unkarilta sen omien rajojen valvonnan ja lähettää tilalle ”palkkasotureita” (jotka tietenkin päästäisivät ”migrantit” rajan yli)… samaan aikaan Unkarin hallitus ilmoittaa, että EU:n tukemien kehityshankkeiden maksuja tullaan leikkaamaan tai hidastamaan. Syynä on Brysselin rahavirtojen ehtymisestä syntynyt ennätysvaje: tähän asti Unkari on käyttänyt saamiaan EU-varoja hyvin etupainotteisesti, mutta Euroopan komission kanssa syntyneet tilitysepäselvyydet ovat johtaneet siihen, että Brysselistä on viime kuukausina tullut hyvin vähän rahaa. Niinpä esimerkiksi tutkimus- ja kehitysprojekteihin, joihin aiemmin on maksettu ennakkona EU-tukea jopa 75%, tulee nyt valtiolta vain 50%, mikä tietenkin saattaa monet hankkeet melkoisiin hallinto- ja maksuvaikeuksiin.

Ja samaan aikaan on käymässä kulttuuri- ja tiede-elämän aiempaakin intensiivisempi ”tasaus” eli Gleichschaltung, kuten Natsi-Saksassa asia ilmaistiin. Maanantaina Unkarin Tiedeakatemian – jonka uutta rahoitusmallia koskevasta taistelusta olen jo aiemmin kirjoittanut – johto sai ohimennen tietää, että innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovics suunnittelee akatemian tutkimusinstituuttiverkoston massiivisia leikkauksia ja alasajoja. Palkovicsin kerrottiin myös möläyttäneen, että Akatemian alainen Kansantaloustieteen instituutti (Közgazdaságtudományi Intézet) lakkautettaisiin, koska ”sen saavutukset olivat niin heikkoja”. Akatemian ja ministeriön välille syttyi melkoinen sota, jo käynnissä olleet neuvottelut uudesta rahoitusmallista katkesivat, ja Akatemian presidentti, maailmankuulu matemaatikko László Lovász uhkasi erota. Nyt näyttää Index-uutisportaalin mukaan siltä, että ministeriö on perääntymässä, neuvottelut ovat käynnistyneet jälleen, eikä Akatemian tutkimusinstituutteihin toistaiseksi kajota. Pelkäänpä kuitenkin, että joudun vielä palaamaan tähänkin asiaan.

Mainokset

Täällä kukkaan puhkeaapi tiede, taidekin

syyskuu 1, 2018

Aloitetaanpa taiteesta. Tässä blogissa on joskus ennenkin ollut esillä Unkarin Taideakatemia, Magyar Művészeti Akadémia (MMA), joka sai alkunsa kansallis-konservatiivisesti ajattelevien taiteilijoiden seurana – tunnetuimpana edustajanaan arkkitehti Imre Makovecz – ja josta Orbánin hallitus teki korkean valtiollisen taide-elimen ja rahahanojen vartijan. Alkuviikosta osui silmiini 444.hu-sivustolta László Szilyn myrkyllinen ja herkullisesti kuvitettu kuvaus MMA:n uuden klubirakennuksen vihkiäisistä:

80-päisen henkilökunnan varassa pyörivällä, 295-jäsenisellä MMA:lla on tähän asti ollut käytössään vain 7,5 miljardilla forintilla [n. 23 miljoonaa euroa] entistetty Vigadó-konserttisali, miljardilla forintilla [n. kolme miljoonaa euroa] remontoitu Hild-huvila Budakeszi útilla, koko Műcsarnok-taidehalli, pääkaupungin hienoimmasta toimistotalosta Vörösmarty tériltä vuokrattuja toimistoja sekä Rakennustaiteen museon rakennus. Ja näistä nöyryyttävän pienistä pytingeistä, kuten ilmeni, ei löytynyt ainuttakaan sopivaa tilaa, huonetta tai edes pientä surkeaa nurkkausta, jonne taideakateemikot voisivat rauhassa kokoontua vähän juttelemaan, syömään suolakeksejä ja viettämään klubielämää.

Tämä epäkohta siis korjattiin, ja MMA sai käyttöönsä Andrássy útilta upeasti kunnostetun vanhan hienostohuvilan uusine lasiseinäisine siipirakennuksineen. (Rakennus on aiemmin toiminut Unkarin valtakunnallisen lehtimiesliiton toimitalona ja ollut sittemmin tyhjillään ja laiminlyötynä.) Yllä linkitetyn artikkelin kuvat kannattaa katsella, alkaen tästä alkukuvasta. Hajamielisenä lattiannurkkaan tuijottava toimittaja tajusi hätkähtäen, millaista ”pinnoitepornoa” tämä rakennus tarjoaa: nurkassa kohtaavat parketti, marmori, käsinpakotettu kuparipinnoitus ja etsattu lasi. Kelpaa sitä auton hintaisissa nahkanojatuoleissa istuvien akateemikkojen (joista viisi kuudesosaa on päälle kuusikymppisiä herrasmiehiä) keskenään ihastella. Yleisöähän ei näihin tiloihin päästetä, lehdistöllekin näytettiin avajaisten yhteydessä vain pieni osa veronmaksajien kustantamasta klubitalosta.

Mutta kiihdyttävintä oli uuden inhimillisten voimavarojen ministerin Miklós Káslerin avajaispuhe, jota viime päivät on unkarilaisessa mediassa ja somessa puitu. Tunteisiin vetoava puhe syöksähteli Szilyn mukaan villisti edestakaisin uskonnollis-raamatullisten viittausten (”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja tämän ulkopuolella ei ole totuutta”, kuuluivat avaussanat) ja ihmiskunnan historian eri vaiheiden välillä, alkuihmisestä (jonka uskonto erotti eläimestä) nykyajan kulttuurielämää hallitsevien ”ismien” ”totaaliseen hegemoniaan”, ”Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisesta” siihen, miten ”joustajännittävien kansojen liitto” aikoinaan muodosti ”eheän arovaltion”.

Niinpä. Monien aateveljiensä tapaan historianharrastaja-ministeri (oikealta ammatiltaan kirurgi ja syöpätutkimusinstituutin johtaja) Kásler onnistuu yhdistämään ”kristillisillä arvoilla” mehustelun 1800-lukulaiseen kansallisromantiikkaan, johon Unkarissa kuuluu arokansojen kuviteltu soturiperintö. Tosin unkarilaisten villit esi-isät, jotka sodankäyntitaidollaan – kuten kaikki unkarilaiset varmaan koulussakin oppivat, heidän spesialiteetteihinsa kuului taito ampua ratsailta jousella myös taaksepäin – kauhistivat koko Keski-Eurooppaa, olivat pakanoita. Vasta Tapani Pyhän perustama kuningaskunta onnistui – saksalaisten ynnä muiden liittolaisten avulla – rauhoittamaan ja kristitsemään heidät. Villimmissä kansallisen historian kuvitelmissa tämä ristiriita ylitetään tekemällä jo unkarilaisten aropaimentolais-esi-isistä jonkinlaisen puhtaamman ja alkuperäisemmän (huom: ei-juutalaisen) kristinuskon edustajia. Näin pitkälle huuhaan puolelle ei ministeri Káslerin tarvinnut edetä, mutta varmaan hänen sanansa uppoavat hyvin myös niihin epäortodoksisemman historian harrastajiin, jotka uskovat esimerkiksi ”Jeesus-uskoiseen Attilaan” unkarilaisten esi-isänä.

Viime viikkoina on muutenkin päivitelty tätä symbolisen kristinuskon ja kuvitteellisen pakanuuden ongelmatonta yhdistelyä, jota Unkarin valtiojohto harrastaa. Kun äskettäin taas vietettiin Unkarin kansallispäivää, parlamenttitalo oli koristettu ristilipuilla, kuulemma perustuslakiin kirjattujen kristillisten arvojen kunniaksi.

(MTI:n kuva Index-uutissivustolta.)

Tämmöinen risti ei kuitenkaan kuulu kansalliseen ikonografiaan (toisin kuin väitetään, Tapani Pyhän punaisessa sotalipussa ei ilmeisesti ollut ristiä), ja viimeksi vastaavaa ristimeininkiä harrastettiin Horthyn aikaan.

Puolitoista viikkoa tätä ennen puolestaan – toteaa András Hont myrkyllisessä mielipidekirjoituksessaan HVG.hu-sivustolla – parlamenttitalossa avattiin juhlallisesti tämän vuoden Kurultáj-tapahtuma. Kyseessä on siis ”hunnilais-turkkilaisten kansojen” perinnefestivaali. (Kotisivulla mainitaan näiden kansojen joukossa myös mongolikielten puhujia kuten burjaatit, sekä ”avaarit”, millä ilmeisesti tarkoitetaan tämännimistä, kieleltään koilliskaukasialaiseen ryhmään kuuluvaa Dagestanin kansaa.) Kurultájn kentillä eteläisen Unkarin Bugacissa yleisö pääsee katselemaan ratsastus- ja jousiammuntanäytöksiä, kokeilemaan huovutusta, ihastelemaan ”muinaisunkarilaista” riimukirjoitusta tai aistimaan yhteyttä esi-isien henkiin ja muinaisuskoon esimerkiksi ”Attilan jurtassa”. (Kotisivulta löytyy tietenkin väistämätön viittaus häijyyn kommunistien salaliittoon, joka on turhaan yrittänyt propagoida valheellista ja tieteellisesti jo kumottua ajatusta suomalais-ugrilaisesta sukulaisuudesta…)

Parlamentin puhemies László Kövér vieraili myös festivaalin tapahtumapaikalla puhumassa siitä, miten nykyään jotkin vihamieliset voimat valloittaakseen maan ensin ”hämärtävät sen asukkaiden identiteetin”. Jousi käteen ja foliopipo päähän siis! Kövériä ei, kuten Hont huomauttaa, lainkaan häirinnyt se, että Kurultáj-festivaalin osanottajakansoista, joita kristillis-kansallisten arvojen puolustajat juhlivat veljinään ja heimolaisinaan, ylivoimainen enemmistö on muslimeja. Saman uskonnon edustajia siis, jota maahanmuutosta puhuttaessa pidetään suurimpana vaarana Euroopalle.

Mutta palataanpa ministeri Káslerin puheeseen MMA:n uuden klubitalon avajaisissa. Ihmiskunnan ja kulttuurin historiasta ministerillä on nimittäin aika mielenkiintoisia käsityksiä. Renessanssi – näin Kásler yllä linkitetyn László Szilyn artikkelin mukaan lausui – levitti semmoista kummallista, valheellista käsitystä, että ”maailmankaikkeuden toiminta voitaisiin palauttaa luonnonlakeihin”. Ja sitten tuo ”niin kutsuttu valistus”, joka ainoastaan ”loi henkisen perustan Euroopan historian brutaaleimmalle diktatuurille”.

Siis. Valistus, josta nousivat Ranskan vallankumous ja kaikki se, mitä olemme oppineet ajattelemaan demokratiasta, hyvinvointivaltiosta, yksilön vapaudesta ja kaikkien ihmisten ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta, sukupuoleen, ihonväriin tai uskontoon katsomatta, on Unkarin tiedettä ja koulutusjärjestelmää ohjaavalle ministerille merkittävä vain siinä suhteessa, että se loi pohjan hirveälle reaalisosialismille. Valistus ei vain heittänyt ihmistä kylmään tieteellis-tekniseen maailmaan, ulos heimon (tai feodaalijärjestelmän henkilölojaaliusverkostojen) ja heimouskonnon lämpimästä pesästä, vaan se myös päästi valloilleen kamalat Marxin aatteet. Ja sehän oli hirveintä, mitä voi olla. Hei, katsokaa, kommareita, tuolla noin, vasemmiston kulttuurimarxilainen hegemonia jyrää meitin!

En missään nimessä millään tavalla halua puolustaa stalinismia tai entisen Neuvostoliiton ja sen alusmaiden puoluediktatuureja. Enkä halua myöskään heittäytyä mihinkään vertailevaan ruumiidenlaskentaan 1900-luvun diktatuurien kesken: Auschwitz ei oikeuta Gulagia, eikä toisinpäin. Kristittynä minua suuresti surettaa ja suututtaa se, miten sosialistiset järjestelmät aikoinaan vainosivat uskontoja ja toisaalta myös primitiivisellä ateismipropagandallaan ajoivat ihmisiä erilaisten vaihtoehto-huuhaaoppien kynsiin. (Tämän uskonnollisen sivistyksen tuhoutumisen jäljet näkyvät yhä entisissä sosialistimaissa, maallistunut ja samalla monenlaisten hörhöaatteiden riivaama Viro on siitä meille lähimpänä esimerkkinä.)

Valistuksella oli toki pimeät puolensa. (Jo Topelius-setä aikoinaan muistutti, miten ”järkeä” ylistävä valistuksen aika itse asiassa palvoi Cagliostroa ja muita huijareita.) Mutta aikamoista historian vääristelyä on sosialismin (ja muiden valistuksesta nousevien aatteiden) myönteisten saavutusten unohtaminen, eurooppalaisesta hyvinvointivaltiosta lähtien, jossa myös tytöt pääsevät kouluun ja köyhät lääkäriin. Ilman universaaleja, ehdottomia ihmisoikeuksia ja niihin kuuluvaa ajatuksen, vakaumuksen ja sanan vapautta sekä uskonnot että muut aatteelliset järjestelmät rappeutuvat häikäilemättömän ”etujoukon” mielivallan oikeuttimiksi. Näin kävi ns. reaalisosialismissa, ja näin on käymässä myös Unkarissa – samaan aikaan, kun maan johto puhuu ”kristillisdemokratiasta” ja ”kristillisten arvojen puolustamisesta”. Ja nimittää tieteestä vastaavaksi ministeriksi ihmisen, jonka käsitys historiasta on huuhaan rajamailla.

Yksi positiivinen tiedeuutinen sentään. Kansainvälisen painostuksen takia Unkarin hallitus on toistaiseksi jäädyttänyt suunnitelmat sukupuolentutkimuksen koulutusohjelmien kieltämiseksi (näin kertoi historiantutkija Andrea Pető Facebook-sivullaan, lehtiuutista asiasta en ole vielä löytänyt). Taistelu tietenkin jatkuu.


Jatkoa genderkohuun

elokuu 12, 2018

Viime blogahdukseni veretseisauttava uutinen asetuksesta, jolla Unkarin hallitus kertatempaisulla lopettaa sukupuolentutkimuksen koulutusohjelmat, on tietenkin nostattanut raivokkaan kuohunnan meikäläisen unkarilaisessa media- ja somekuplassa, jo ennen asetuksen odotettavissa olevaa virallista hyväksymistä. Ehkä eniten raivoa synnytti ELTE-yliopiston perjantai-iltana antama nöyristelevä lehdistötiedote. Näin yliopiston johto:

”Koulutusohjelman lakkauttaminen ei ollut ELTEn suunnitelmissa, yliopistomme on avoin mahdollisten tulevien sovitteluratkaisujen suhteen, samalla olemme selvillä siitä, että yliopistoa ylläpitävällä ministeriöllä on oikeus valvoa oppiaineita ja lakkauttaa yksittäisiä koulutusohjelmia. Tämän mukaisesti yliopistomme ottaa vastaan ylläpitäjänsä päätöksen ja kunnioittaa sitä, samalla kuitenkin pidämme tärkeänä, että tästä aiheesta mahdollisuuksien mukaan käytäisiin asiallista ja asiantuntevaa keskustelua.”

Lukuisista kommenteista eri foorumeilla paljastuu kuitenkin myös se, että sukupuolentutkimuksen sisältöä ja tarkoitusta ei ns. syvien rivien keskuudessa ymmärretä lainkaan. Sitä pidetään nolla- ja epätutkimuksena, poliittis-ideologisena muotihöyhötyksenä, jota harrastetaan pelkästään aate- ja asennepohjalta jossakin länsieurooppalaisten ja amerikkalaisten akateemikkojen norsunluutorneissa. Kaiken lisäksi tämä epätutkimus kuten muutkin tasa-arvohömpötykset liittyy kulttuuriväen väitetysti suosimaan marxismiin, joka puolestaan – ja tämänhän ”tietävät” etenkin reaalisosialismin traumatisoimat itäeurooppalaiset – edelleenkin piilee peikkona eurooppalaisten sänkyjen alla ja syö pieniä lapsia. (Samaan aikaan esimerkiksi Unkarin nykyisen hallituksen toimintatyyli on monessa suhteessa aivan kuin entisiltä ajoilta; tässäkin blogissa on selostettu lukuisia esimerkkejä.)

Tämän asenteen ymmärtämiseksi muuten edelleenkin suosittelen lukemaan Weronika Grzebalskan, Eszter Kovátsin ja Andrea Petőn englanniksikin ilmestyneen, puolentoista vuoden takaisen artikkelin genderistä ”symbolisena liimana”. (Grzebalska ja Pető ovat kehitelleet samantapaisia ajatuksia myös kirjoituksessaan ”kääpävaltiosta”, sitä puolestaan olen pari vuotta sitten selostanut täällä.) Eurooppalainen ja amerikkalainen oikeistopopulismi ovat nimittäin viime vuosina kehittäneet ”gender-ideologiasta” jonkinlaisen yleiskäsitteen, joka ”liimaa” yhteen kaikki pahat ja vastustettavat asiat, sekä todelliset ongelmat että kuvitellut uhkakuvat. Taustana on siis se ajatus, että sosiaalisen sukupuolen tutkimus – sen tutkiminen, miten biologiseen sukupuoleen liitetyt yhteiskunnallis-kulttuuris-psykologiset roolit, odotukset ja asenteet vaikuttavat ihmiseen, yhteiskuntaan ja kulttuuriin – ei ole tiedettä vaan ideologiaa, jonka pohjana on halu kiistää ja tuhota perinteiset sukupuoliroolit ja tehdä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta vapaasti ja hillittömästi valittavissa ja muunneltavissa oleva elämäntapajuttu.

Tässä kauhukertomuksessa ”gender” edustaa norsunluutorneissaan elävien etuoikeutettujen päättäjien kopeaa mielivaltaa (tuettuna urbaanilegendoilla siitä, mitä kaikkea ”ei enää saa sanoa”), kansan terveen järjen halveksimista (sillä kyllähän kansa tietää, että pojat ovat poikia ja tytöt ovat tyttöjä sen mukaan, mitä kullakin housuista löytyy, eikä siinä ole sen enempää tutkimista) ja ylipäätään kaikkea sitä, minkä kansalaiset nykyään kokevat – myös aivan aiheellisesti – vaarantavan heidän perusturvallisuutensa ja demokraattiset päätäntämahdollisuutensa. ”Gender” merkitsee uhkaa perinteitä ja perusarvoja kohtaan, mitkä ne sitten ovatkin, ja sillä pelottelemalla mielipidevaikuttajat voivat saada taakseen mitä erilaisimpia ja muuten keskenään riitaisia ryhmiä, monenlaisista antimarxisteista ja keskenään tappelevien eri uskontokuntien fundamentalisteista jalkapallohuligaaneihin. Yksi olennainen syy tähän on – paitsi päättäjien naiivi edistysusko – myös tasa-arvopolitiikan teknokraattistuminen, sen muuttuminen asiantuntemuksen ja tutkimuksen asiaksi. Kansan on vaikea sulattaa sitä, että kaiken maailman dosentit esittävät kummallisia ajatuksia sen mielestä aivan ilmeisistä asioista, ja tähän rakoon iskee poliittinen populismi.

On toki Unkarissakin vielä niitä, jotka jaksavat protestoida hallituksen mielivaltaista antigender-ideologista päätöstä vastaan. ELTE-yliopiston Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta on kotisivullaan julkaissut dekaani Gábor Juhászin allekirjoittaman julkilausuman, jossa kipakasti huomautetaan, että päätös huolestuttavasti loukkaa yliopistojen ja tutkimuksen autonomiaa, synnyttää sen vaikutelman (!), että tieteellisesti arvioidut alat voitaisiin ilman perustelua ja asiallista keskustelua mahtikäskyllä lakkauttaa, ja vaarantaa miesten ja naisten yhteiskunnallisia suhteita ja tasa-arvokysymyksiä käsittelevän tutkimuksen sekä asiantuntijakoulutuksen tulevaisuuden.

Myös Keski-Euroopan yliopiston (CEU) sukupuolentutkimuksen edustajat ovat protestoineet. Monesti mainitsemani gender- ja historiantutkija Andrea Pető toteaa Facebookissa, että CEU:n englanninkielisen sukupuolentutkimuksen maisteriohjelman on suorittanut vuoden 2006 jälkeen 139 opiskelijaa, jotka ovat sijoittuneet työelämään erinomaisesti: yliopistojen opettajiksi ja tutkijoiksi, ohjaajiksi, asiantuntijoiksi, yrittäjiksi, toimittajiksi jne. – ja tähän ei muuten ole tarvittu forinttiakaan Unkarin veronmaksajien rahoja, koska CEU on yksityinen yliopisto. Ministeriön väite, että sukupuolentutkimuksen koulutusohjelman pyörittäminen on turhaa ja työmarkkinoiden kannalta hyödytöntä rahantuhlausta, ei siis pidä paikkaansa.

Mutta vielä tärkeämpää kuin sukupuolentutkijoiden protestit on se, mitä monet sukupuolentutkimukseen epäluuloisesti suhtautuvat akateemiset ja julkisuushahmot ovat nostaneet esiin: jos poliittiset päättäjät saavat mielensä mukaan lakkauttaa tieteenaloja, akateemisesta laadunarvioinnista ja tieteen kansainvälisistä kriteereistä piittaamatta, onko mikään akateeminen ala enää turvassa? Konservatiivinen journalisti András Stumpf joutui tästä jo kiivaaseen sananvaihtoon hallituksen törkytuutti-toimittajan, siivoamattomista sanoistaan kuuluisan Zsolt Bayerin kanssa.  Stumpfin käsitys kriittisestä sukupuolentutkimuksesta on muuten hieman hullunkurinen ja aika lailla samoilla linjoilla kuin Bayerilla ja kumppaneilla: ”liberaali-edistyksellinen identiteettipolitiikka, jonka mukaan minun pitäisi faktana hyväksyä se, että viisikymppinen paksu mies on oikeasti hoikka parikymppinen nainen, koska niin hän itsensä ‘identifioi’”, on naurettavaa. Stumpf ei kuitenkaan voi hyväksyä ”bolševistisen, vapaudenvastaisen hallituksen” puuttumista tiedeinstituution toimintaan pelkän ideologian perusteella.

Niin, onko tässä nyt todellakin alku avoimelle sodalle Unkarin hallituksen ja tiedemaailman välillä? Vapaa kirjoittaja ja järjestelmäkriitikko Péter Konok on jo Facebook-sivullaan kutsunut Unkarin vapaan älymystön edustajia perustamaan riippumattoman yhteisön, joka syksystä lähtien tarjoaisi kursseja, luentosarjoja, seminaareja, mitä hyvänsä, sukupuolentutkimuksesta tai mistä vain, minkä vallanpitäjät vielä voivat kieltää. Ensimmäinen ehdotus on työnimeltään Vapaan pudotuksen Frida Kahlo -kansanyliopisto. Frida Kahlo siksi, että äskettäin Budapestissa esillä ollut Frida Kahlon teosten näyttely sai hallituksen uskollisen äänitorven, Magyar Idők -lehden syyttämään Unkarin kansallisgalleriaa ”kommunismin edistämisestä”. Kulttuurimarxismi piilee muuallakin kuin katalassa gender-ideologiassa…

Jopa uuden äärioikeiston kansainvälinen ykkös-uutisfoorumi Breitbart hämmästelee Unkarin hallituksen toimintaa (en halua linkittää juttua tähän, mutta viite ja selostus löytyvät HVG:n uutisesta). Breitbartin Tom Ciccottan mielestä olisi parempi antaa sukupuolentutkijoiden jatkaa hassua puuhasteluaan ja nauraa se kuoliaaksi. Nyt tämä Unkarin hallituksen päätös tekee sukupuolentutkimuksesta houkuttelevan ”kielletyn hedelmän” ja antaa ”edistysmielisille” hallituksille lisää aihetta ”konservatiivisen ja libertaarin” ajattelun syrjimiseen ja rajoittamiseen oppilaitoksissa kautta maailman. Yhyy. ”Konservatiivien pitäisi olla huolissaan tästä ennakkotapauksesta, ottaen huomioon, miten rajallinen heidän vaikutusvaltansa akateemisessa maailmassa on”, jyrisee Ciccotta. Amerikkalainen oikeistotoimittaja ei siis tiedä, miten rajaton vaikutusvalta Unkarin hallituksella nykyään näyttää olevan myös sikäläiseen akateemiseen maailmaan. Valitettavasti.


Loppu sukupuolentutkimukselle?

elokuu 9, 2018

Nyt on pakko vääntäytyä ns. kesäloman vietosta blogisorvin ääreen. Unkarista kuuluu nimittäin taas kerran leukaa loksauttavia uutisia.

Tänään tulleen tiedon mukaan yliopistot on kesken kesähelteiden ja hiljaisimman keskieurooppalaisten kesäloma-ajan komennettu vajaan vuorokauden sisällä lausumaan mielipiteensä inhimillisten voimavarojen ministeriön sekä oikeusministeriön uudesta asetusehdotuksesta. Siihen sisältyy kaksi kohtaa. Toisen tarkoitus on selkiyttää maksullisen ja maksuttoman koulutuksen rajanvetoa, toisen kohdan mukaan sosiaalisen sukupuolen (gender) tutkimuksen alalla ei enää saa käynnistää koulutusohjelmia. Ei saa. Sukupuolentutkimus on tästedes kiellettyä, koska… koska… koska me vihataan sitä. (HVG.hu:n yllä linkitetyn uutisen mukaan asetusluonnoksen genderkieltopykälään ei ollut liitettynä minkäänlaista tausta-aineistoa tai perustelua.)

Gendertutkimuksen kielto koskee kahta yliopistoa: muutenkin lakkauttamisuhan alla (Soros!) ollutta Keski-Euroopan yliopistoa (CEU), jonka on jo jonkin aikaa uumoiltu lähtevän Unkarista (Wienistä on jo hankittu tilat), sekä Budapestin ELTE-yliopistoa, jossa äskettäin käynnistetystä sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmasta sen nostattamine merkillisine öyhötyskommentteineen kirjoitin tässä blogissa puolitoista vuotta sitten. Molemmissa yliopistoissa sukupuolentutkimuksen opetusohjelmat on virallisesti akkreditoitu, ne ovat käyneet läpi kaikki asianmukaiset akateemiset laaduntarkistukset, mutta Unkarin hallitusko nyt kaiken maailman dosenttien piipityksestä perustaisi. Poliittiset päättäjät ovat päättäneet, että kansainvälisesti tunnustettu tutkimusala ei ole tiedettä.

Sukupuolentutkimus (tai ”eliöseuranta”, heh heh) on viime vuosina yhä selvemmin ollut Euroopan oikeistopopulistien tai äärioikeiston, tai miten näitä ”kansallismielisiä” nyt nimittäisikään, suosikkimörköjä. Tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia, se selviää kunkin kohdalla viimeistään housuihin kurkistamalla, mutta nykyään jokin inha vihervassari-kulttuurimarxisti-illuminaatti-liskosalaliitto yrittää häivyttää ja hämärtää tämän ilmeisen tosiasian, siinä määrin, että poikia ei enää saisi sanoa pojiksi ja tyttöjä tytöiksi. Tämän salaliiton kätyreitä ovat homoseksuaalien, trans- ja muunsukupuolisten tai muiden seksuaalisesti poikkeavien iskuryhmät, jotka vastenmielisillä pride-tempauksillaan väkisin tunkevat omaa sukupuolielämäänsä kunnon ihmisten nenän alle (ja sitä paitsi haluavat edistää myös pedofiliaa ja eläimiin sekaantumista). Niiden päämääränä on levittää homosaatiota, tuhota perinteiset heteroperheet ja aidot avioliitot. Perimmäinen, vieläkin inhottavampi tavoite on kunnon valkoisten eurooppalaisten syntyvyyden romahduttaminen ja tyhjenevän, vanhenevan Euroopan täyttäminen maahanmuuttajilla. Muitakin aasinsiltoja löytyy: juuri äsken pääsi Suomessakin julki Puolan valtion kansainvälisen uutistuutin merkillinen väite, jonka mukaan Ruotsin metsäpalojen sammuttaminen tökkii, koska valtion resurssit menevät pelastustoimen perustehtävien sijasta sukupuolikoulutukseen ja maahanmuuttoon.

Ja tätä kaikkea, naisten vieraannuttamista äitiydestä, miesten naisellistamista, nuorten homostuttamista ja perheiden hajottamista, palvelee myös sukupuolentutkimus. Kuten valtiosihteeri Bence Rétvári jo toista vuotta sitten ilmaisi Unkarin hallituksen kannan, “gender” on “marxismi-leninismin tapaan enemmänkin ideologiaa kuin tiedettä”, ja tämmöisen yliopisto-oppiaineen sisältö on vastoin hallituksen arvomaailmaa. (Huomatkaa tyylikäs viittaus kommunismiin! Vaikka Unkarin oppositio miten muistuttaisi, että nykyisen hallituksen tyyli ja toiminta tuo jatkuvasti mieleen Kádárin tai yhä enemmän jopa stalinisminaikaisen diktaattorin Rákosin meiningit, ”kommunisminvastaisuuteen” vetoamalla saadaan ilmeisesti keskeinen kannattajajoukko edelleenkin mobilisoitua.) Tuolloin hallitus vielä tyytyi uhkailemaan, mutta sen jälkeen on koettu Orbánin kolmas vaalivoitto, ja nyt on selvästikin käynnissä uusien asemien lujittaminen: Death Star alkaa olla valmis.

Tekeillä on selvästi jonkinlainen täsmäisku tiedettä ja tieteen instituutioita kohtaan. Unkarin Tiedeakatemia on jo jokin aika sitten joutunut tulilinjalle: sen rahoitus halutaan poliitikkojen käsiin, turhien tiedehöpötysten (kuten, varjelkoon, ”genderin” tai maahanmuuton tutkimuksen) sijasta tukemaan sinikaulustyövoiman tuottajana menestyvää ”työperustaista yhteiskuntaa”. Siksi kansalle on rakennettava kuvaa hyödyttömästä, vahingollisesta ja yhteiskunnalle vaarallisesta ideologiasta, joka naamioituu tieteeksi mutta jonka hallitus on nyt onnistuneesti torpannut, Sorosin ja Eurostoliiton herrojen harmiksi.

Eräällä Facebook-sivulla (jota en tähän hätään heti löydä) näin pessimistisen keskustelunpätkän. Unkarilainen tutkija muistutti, että gendertutkimuksen koulutusohjelmien kieltoa koskeva asetus on vasta esityksen tasolla. Toinen keskustelija huomautti, että tähän asti kaikki tämmöiset esitykset ovat menneet sukkana läpi. Ainoa huomattava poikkeus lienee ollut allekirjoituskampanja, jolla Budapestin olympialaishanke pysäytettiin – mutta onko mitenkään ajateltavissa, että Unkarista kerättäisiin pikapikaa neljännesmiljoona allekirjoitusta yliopistojen sukupuolentutkimuksen koulutusohjelmien tueksi?


Puhdistuksia ja maalauksia

heinäkuu 10, 2018

Budapestissa nähtiin siis Pride-tapahtuma, jota vastamielenosoitukset eivät onnistuneet pahemmin häiritsemään. Ei myöskään valtiovallan edustajan, nuoriso- ja perheasiain valtiosihteeri Katalin Novákin vähän aiemmin esittämä lausunto: perhearvojen pyhyys on vaarassa, mutta Unkarin hallitus seuraa tilannetta ja puuttuu tarvittaessa asiaan, ja samalla, kun jotkut taistelevat pienen vähemmistön oikeuksien puolesta, me unohdamme enemmistön… (Yhyy, taas valkoista heteromiestä sorretaan.) Muutamat provokaattorit onnistuivat ujuttautumaan mielenosoittajien sekaan, mutta heidän paidanselkämyksiinsä ja reppuihinsa liimailtiin sateenkaari- ja muita sopivia tarroja. Kaikki päättyi iloisissa ja leppoisissa tunnelmissa, ja saattoihan tässä kaikessa olla – kuten lukijani Ville H. viime blogahdustani kommentoi – ”pinkkipesua” mukana, pääkaupungin profiloimista kivaksi paikaksi kaikenlaisille turistiryhmille.

Samaan aikaan on seurattu myös potkupallokisoja ja luolaan juuttuneiden thaipoikien pelastamista. Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mitä Unkarin Tiedeakatemialle on tapahtumassa. Hallitus ei ole perääntymässä suunnitelmastaan, jonka mukaan Akatemian tutkimusinstituuttien toiminnan turvaava rahoitus siirrettäisiin innovaatio- ja teknologiaministeriön hallinnoitavaksi, ja Akatemian lausunto uusine rahoitusmalliehdotuksineen jäänee kärpäsen surinaksi uuden innovaatio- ja teknologiaministerin László Palkovicsin korvissa.

Palkovics, ”Orbánin bullterrieri”, kuten HVG:n viime vuonna julkaisema henkilökuvajuttu häntä nimitti, on insinööri ja teknologi, tarmokas ja suoraviivainen työhullu, jolta luultavasti ei paljon ymmärrystä liikene varsinkaan ”hyödyttömille” humanistisille aloille. Häntä pidetään ymmärtääkseni eräänlaisena ”työperustaisen yhteiskunnan” takuumiehenä, joka yksissä tuumin Orbánin kanssa heikentää korkeampaa koulutusta, pyrkimyksenä tehdä Unkarista sinikaulustyövoiman maa. Unkarintaitoisille suosittelen ehdottomasti psykologi ja psykolingvisti Csaba Pléhin haastattelua. RTL-kanavan toimittajalle Pléh puhuu asiat halki: hallituksen suunnitelmat vaarantavat Tiedeakatemian tutkimusinstituuttien perustoiminnat, mutta ennen kaikkea se tapa, jolla nämä uudet toimet ajetaan läpi, tuhoaa tutkijoiden luottamuksen ja ajaa luultavasti ainakin osan heistä ulkomaille. Seurauksena voi siis olla kohtalokas aivovuoto.

(Tai, kuten yllä linkitetyn 444.hu-sivuston jutun kommenttiosastossa piruillaan: ehkä tämä onkin tarkoitus, ja kyseessä on ”Ede Tellerin mukaan nimetyn lahjakkuuksien kehittämisohjelman karkotushaaran myös ei-juutalaisille tarkoitettu alaohjelma”. Viime vuosinahan on lukuisia hallituksen ohjelmia ja uusia instituutioita nimetty unkarilaisten suurmiesten mukaan: on Széchényi-suunnitelma, jolla jaetaan EU:n kehitystukia, on kouluja hallinnoiva Klebelsberg-keskus, ja hevosurheilun kehittämisohjelma “Kincsem-suunnitelma” puolestaan on saanut nimensä 1880-luvun euroopankuulun kilparatsun Kincsem ‘Aarteeni’ mukaan… Atomipommin kehittäjänä tunnettu Ede (Edward) Teller oli kenties kuuluisin niistä lukuisista unkarilaisista tiedemiehistä, joiden saavutuksilla Unkari nykyään ylpeilee mutta jotka aikoinaan syntyperänsä tähden ja poliittisista syistä lähtivät maasta suotuisampiin toimintaympäristöihin.)

Mutta ei tämä ole tässä vielä pelottavinta, vaan se, miten muutokset ajetaan läpi, eli tämä jo taannoisessa postauksessani kuvailtu, stalinismin ajat mieleen tuova toimintatapa. Ensin jokin valtapuoluetta lähellä oleva mediataho, joko hallitusta lähellä olevaksi tiedetty toimittaja tai aivan nimetön tai tuntematon, ”kansan ääntä” edustava lehtikirjoittelija julistaa toveri X:n – tähän asti isänmaataan ja puoluettaan innolla palvelleen alansa ammattilaisen – kansanviholliseksi, ja kohta seuraakin asianmukainen viranomaispäätös, joka tosin nykyään ei merkitse teloitus- tai pakkotyöleirituomiota. 444.hu-sivusto tiivistää: kukaan, joka päätyy hallituksen median hampaisiin, ei enää voi odottaa selviävänsä seuraamuksitta. Kas tässä esimerkkejä:

  • Pesti Srácok -blogi sekä Fidesz-puolueen epävirallinen törkytuutti-journalisti Zsolt Bayer hermostuivat József Pálinkásiin, Kansallisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohallituksen (NKFIH, myös meidän Suomen Akatemiaamme vastaava tutkimusmäärärahojen jakaja) johtajaan, joka oli ottanut kantaa uhatun Keski-Euroopan yliopiston puolesta. Julistettiin, että Pálinkás on ”Orbánin vastaisen tieteellisen eliitin äänitorvi”. Ja kuinka ollakaan, parin viikon päästä pääministeri Orbán erotti Pálinkásin.
  • Tapaus Billy ElliotBudapestin oopperatalon musikaaliproduktion johdosta ilmestyi Magyar Idők -lehdessä suhteellisen tuntemattoman journalistin (?) artikkeli, jossa kaivosmiehen pojan baletti-innostuksesta kertovan musikaalin väitettiin propagoivan homoutta ja turmelevan sitä katsomaan viedyt lapset. Oopperatalon johtaja Szilveszter Ókovács vastasi 444.hu-sivuston ilmauksen mukaan ”totaalisen nöyristelevällä” julkilausumalla: päähenkilö Billy ei todellakaan ole homo, musikaalin sisältöön he eivät ole tekijänoikeussyistä voineet puuttua, mutta siitä huolimatta Billyn mahdollisesti-ehkä-kenties-homon kaverin osuus ja homous on tässä produktiossa häivytetty mahdollisimman vähiin, eikä tämä produktio tietenkään edusta Ókovácsin omaa suuntausta tai makua… Kuten ympäri maailmaa on uutisoitu, Billy Elliotin jäljellä olevia esityksiä kuitenkin peruutettiin.
  • Tässäkin blogissa esillä ollut entinen diplomaatti ja valtiosihteeri, nyttemmin Petőfi-kirjallisuusmuseon johtajaksi hyllytetty Gergely Prőhle joutui Magyar Idők -lehden hampaisiin, koska museon ohjelmassa ja tilaisuuksissa oli edustettuina liikaa hallituksenvastaisia kirjailijoita. Kaiken huipuksi jopa Kirjallisuusmuseon suojeluksessa järjestetyillä Budapestin kirjallisuusfestivaaleilla oli joku vierailija mennyt julistamaan, että kansallinen identiteetti ja kansakunta ovat fiktioita… Vielä ei ole tiedossa, mitä tästä seuraa.
  • Pesti Srácok -blogi nosti tikun nokkaan Unkarin tiedeakatemian Filosofian tutkimusinstituutin johtajan Ferenc Hörcherin, koska instituutin järjestämässä, vuoden 1968 ideologista perintöä käsittelevässä konferenssissa ei ollut (riittävästi?) konservatiivisia esitelmöitsijöitä. Index-sivuston mukaan samantapaisen hyökkäyksen kohteeksi on joutunut myös tiedeakatemian Oikeustieteen instituutti: alun perin melko tuntemattomassa Tűzfalcsoport (‘Palomuuriryhmä’) -nimisessä, lähinnä Soros-vastaisuuteen keskittyvässä blogissa ilmestynyt nimetön juttu, jonka julkaisivat sekä Magyar Idők -lehti että Origo-sivusto, näkee ”Tiedeakatemian tienoilla” ja etenkin sen Oikeustieteen instituutissa ”Sorosin elättien”, ”Soros-verkoston” tai ”Sorosin agenttien” katalaa vehkeilyä. Instituutin blogissa on ilmestynyt hallitusta tai Unkarin oikeuslaitosta ja lainsäädäntöä kritisoivia kirjoituksia! Pienenä kauneusvirheenä tosin se, muistuttaa Index, että hyökkäyksen keskeinen maalitaulu, instituutin entinen johtaja András Jakab ei syyskuun 2017 jälkeen ole enää työskennellyt Tiedeakatemian palveluksessa.
  • Magyar Idők -lehdessä ilmestyneessä kiukkuisessa kirjoituksessa arvosteltiin muun muassa myös Balassi-instituutin tilaisuuksia. Balassi-instituutti on valtion laitos, jonka tehtävänä on tehdä tunnetuksi ”yhtenäistä ja kokonaista” Unkarin kulttuuria (egységes és egyetemes magyar kultúra, mitä ihmettä tämä sitten tarkoittaakin) ulkomailla sekä rajantakaisten unkarilaisvähemmistöjen kulttuuria Unkarissa; instituutti koordinoi myös ulkomailla toimivia Unkarin kulttuurikeskuksia sekä Unkarin kielen ja kulttuurin opetusta ulkomailla. Nyt ilmeisesti näiden ulkomaisten Unkari-instituuttien tilaisuuksissa oli esiintynyt liikaa ”vasemmistoliberaaleja” kulttuurintekijöitä, jotka ”monin paikoin olivat täysin syrjäyttäneet konservatiiviset tahot”. Pesti Srácok -blogin mukaan tätä vasemmistoliberaalien rellestystä koskeneet paljastusartikkelit aiheuttivat sen, että Balassi-instituuttia tähän asti johtanut Orbánin entinen tiedotuspäällikkö Judit Hammerstein erotettiin ja siirrettiin toisiin tehtäviin.

Että tämmöistä. Varsin pelottavaa tässä kaikessa on sekin, että risuja tai potkuja jaetaan myös puolueen vanhoille luottomiehille ja -naisille kuten Gergely Prőhlelle tai Judit Hammersteinille. Sivulliset voivat vain ihmetellä ja spekuloida, minkälaisia sisällissotia, linjataisteluja tai puhdistuksia vallan ytimessä on meneillään. Totisesti tulevat vanhat hyvät ajat mieleen.

***

Mutta pitäähän tähänkin juttuun jokin loppukevennys saada. Kesäkuun lopussa nimittäin budapestiläisen talon seinään ilmestyi brittiläisen graffititaiteilija Banksyn tyyliin tehty seinämaalaus, joka esitti lastenkirjojen tutulla Tuomas-veturilla ajelevaa Viktor Orbánia. (Aihe tietenkin viittaa Orbánin pilkattuun prestiisiprojektiin: EU-tuilla rakennettu ja nykyään lähes tyhjänä koluutteleva pienoisrautatie johtaa Felcsútista, Orbánin kotikylästä, missä nykyään sijaitsee hänen rakas jalkapalloakatemiansa upeine skandalööseine stadioneineen, naapurikylään Alcsútiin, mistä Orbán on ilmeisesti välikäsien kautta hankkinut omistukseensa entisen Habsburgien kartanolinnan puistoineen.)

vonatozo_orban.jpeg

Signeerauksesta huolimatta kävi nopeasti ilmi, että teosta ei ollut maalannut Banksy itse. Se osattiin heti yhdistää samantapaisista tempauksista jo tunnetuksi tulleeseen vitsipuolue ”Kaksihäntäiseen koiraan” (Kétfarkú Kutyapárt),  joka nyttemmin on rakentanut graffitien taustalle uuden parodisen taiteilijapersoonan nimeltä ”Basky” (baszki on unkarissa puolihärski haistattelumanaus). Seinämaalaus maalattiin pian peittoon, samoin sen toisinto, joka vähän myöhemmin ilmestyi teknisistä ja hygieniaongelmistaan jatkuvasti oppositiomedioissa esiintyneen Budapestin Szent János -sairaalan seinään.  Basky taas jatkaa toimintaansa.

Uusin Baskyn teos nähtiin samassa kuuluisassa seinässä, josta syksyllä 2016, vuoden 1956 muistovuoden yhteydessä syntyi lihava ja edelleenkin ratkaisematon riita. Aikalaislehtikuvan perusteella laadittu seinämaalaus, jossa keskenkasvuinen poika kulkee katua kivääri selässä, esitti muistovuoden järjestäjien mielestä näyttelijä-ohjaaja László Dózsaa, joka myös kertoi uskomattomia seikkailutarinoita kokemuksistaan syksyn 1956 katutaisteluissa. Itse asiassa Dózsassa taitaa olla vähän mytomaanin vikaa, asiantuntijat eivät uskoneet hänen kertomuksiinsa, ja lehtikuva esitti (kuten jo alkuperäisessä ulkomaisessa lehtijutussa oli kerrottu) muuatta Pál Pruckia. Tällä välin edesmenneen Pruckin omaiset hermostuivat ja vaativat korjausta, mutta kun muistovuoden järjestelyjen johtaja, Orbánin hovihistorioitsija Mária Schmidt ei suostunut antamaan periksi, riita päätyi leivättömän pöydän ääreen. Toukokuussa oikeusistuin sitten julisti, että kuvassa todellakin on Pál Pruck ja nimi on vaihdettava. Nöyryytetty Schmidt ilmeisesti mieluummin maalautti koko seinän umpeen, mutta kohta siihen ilmestyi Baskyn uusi teos. Maalitelaa heilutteleva Mária Schmidt on saanut jo lähes koko seinän peittoon, jäljellä ovat vain vuosien 1848-49 vapaustaisteluun viittaavan ”Kossuth-laulun” säkeet ”Eläköön unkarilainen [vapaus], eläköön isänmaa!”

basky_schmidt.jpg


Totuuden sotatorvet

kesäkuu 21, 2018

En oikein kykene kirjoittamaan ns. Stop Soros -lakipaketin hyväksymisestä Unkarissa, ja onneksi se on ylittänyt uutiskynnyksen varmaan kaikkialla Euroopassa, myös Suomessa, joten valveutunut lukijakuntani varmaan jo olennaisimmat tietääkin. Rasismilla ja muukalaisvihalla ratsastava rajatkiinni-populismi on syössyt Unkaria taas melkoisen pykälän syvemmälle kohti pohjamutia.

Samaan aikaan toisaalla: Unkarin hallitus ei vain kyynisesti polje pakolaisten ihmisoikeuksia (tehottoman opposition epäsuoralla avustuksella, äärioikeisto-opposition Jobbikia lukuun ottamatta, joka iloisesti ja suoraan äänesti lakiehdotuksen puolesta). Se on myös avannut kulttuuritaistelun, joka tuo monille mieleen stalinismin ajat. Ensinnäkin tuo jo viime blogissani käsitelty Unkarin Tiedeakatemian rahoitusmallin muuttaminen, jonka toimeenpanijana häärää myös ”Orbánin pitbulliksi” kutsuttu László Palkovics, innovaatio- ja teknologiaministeri, joka on jo pitkään tunnettu vastahakoisuudestaan korkeampaa oppineisuutta ja ”hyödytöntä” tutkimusta kohtaan. Edellisen hallituksen opetusasioista vastaavana valtiosihteerinä Palkovics antoi kasvot politiikalle, joka pyrki kohti ”työperustaista yhteiskuntaa” lisäämällä sinikaulusväen kouluttamista ja sulkemalla hyödyttömiin akateemisiin opintoihin johtavia polkuja.

Qubit-sivuston artikkelissa Zsolt Bodnár tiivistää Akatemia-jutun tähänastiset tapahtumat otsikolla ”Unkarin tiede-elämän vaikuttajien ja Unkarin hallituksen välille on syttynyt sota”. Ensinnäkin: viikko sitten hvg.hu-sivusto toi ensimmäisenä julkisuuteen tiedon siitä, että Unkarin tiedeakatemian rahoituksesta osa siirretään innovaatio- ja teknologiaministeriön haltuun. Ministeriön verkkosivuille ilmestyi parin tunnin päästä selitys, jonka mukaan tehokas varainkäyttö edellyttää tällaista koordinaatiomuutosta. Samana iltana Akatemian jäseniä ja tutkijoita edustava Stádium 28 -ryhmä julisti Facebookissa tämän päätöksen olevan CEU-jutun jälkeen uusi hyökkäys tieteen autonomiaa vastaan.

Seuraavana päivänä Akatemian yleiskokous antoi yksimielisen julkilausuman, jossa hallitusta vaadittiin peruuttamaan suunnitellun lainmuutoksen esittäminen ja valitettiin, että Akatemialta oli pyydetty lausuntoa lainmuutosesityksestä ”epätodellisen lyhyen ajan” kuluessa. Kohta myös Abcúg-blogi toi julkisuuteen ministeriöltä Akatemialle tulleen sähköpostiviestin: se oli lähetetty klo 10:36 ja vastausta pyydettiin klo 11:30 mennessä, siis vajaan tunnin sisällä. Ministeri Palkovics vakuutteli, että Akatemian rahoitus ja vapaus eivät ole uhattuina, mutta Akatemian esimies, matemaatikko László Lovász, kieltäytyi uskomasta.

Samaan aikaan Figyelő-lehti, jonka nykyään omistaa Viktor Orbánin neuvonantaja ja hovihistorioitsija Mária Schmidt, julkaisi merkillisen artikkelin, jonka sisältö käy ilmi jo otsikosta: ”Maahanmuutto, homoseksuaalien oikeudet ja gendertiede – näiden parissa eniten puuhaavat Unkarin tiedeakatemian työntekijät”. Artikkelin nimetön kirjoittaja oli tutkinut Akatemian virallisesta julkaisurekisteristä, mitä aiheita talossa tutkitaan, ja toteaa:

Veronmaksajien rahoilla ylläpidetyissä työpajoissa oli työntekijöitä, jotka eivät ole vuosikausiin julkaisseet akateemisissa puitteissa, mutta sekin kävi selväksi, että gender-teema sekä homoseksuaalisuuden tutkimus ovat huomiotaherättävän suosittuja.

Maahanmuutosta ja homoistahan meillä ei tykätä, ei myöskään ”genderistä”, joka itäeurooppalaisen oikeistopopulismin kielessä tarkoittaa perinteisten perhearvojen ja sukupuoliroolien kieltämistä, Pride-kulkueessa niittibikineissä kiemurtelevia transuja sekä naisten kannustamista luopumaan perheenäidin korkeimmasta kutsumuksesta. Artikkeli esittelee näiden hyödyttömien huuhaateemojen kimpussa askartelevia tutkijoita pitkän joukon nimien ja kuvien kera, semmoisten otsikkojen alla kuin ”Liberaalin yhteiskuntatieteen kannattajat” sekä ”Ideologian ohjaamaa tutkimusta”. Esimerkiksi näin:

albert.PNG

Vanhemman tutkijan Fruzsina Albertin aluetta ovat sukupuoli ja syrjäytyminen. Hänen tutkielmansa vuodelta 2015 on otsikoitu ”Miten avioliitto voi olla onnistunut?”, vuonna 2016 taas häneltä ilmestyi arvoituksellista otsikkoa kantava julkaisu ”Interpersonaaliset suhteet Unkarissa”. Vuonna 2018 hän on kirjannut julkaisseensa tutkielman otsikolla ”Postkommunistisen luokkarakenteen kartoitusta: uuden moniulotteisen Unkarin luokkatutkimuksen tuloksia”.

Siis näin. Joitakin sukupuoli-, feminismi-, tasa-arvo- ja luokkajuttuja siellä tutkitaan. (”Luokka”! Kuulostaa kommarien jutuilta!) Kaiken lisäksi jotkut näistä tutkijoista eivät julkaisurekisterin mukaan ole vuosikausiin julkaisseet mitään. Kirjoitus päättyy hurskaaseen toteamukseen:

Tieteellisten suoritusten mittaaminen ei ole helppo tehtävä. Mutta jos Tiedeakatemiassa työskentelevä tutkija ei vuosikausiin julkaise laisinkaan tai useammassa vuodessa vain 1–2 artikkelia, sitä voi kaikin puolin nimittää ongelmalliseksi. On toki myös vastaesimerkkejä, tutkijoita, joilta ilmestyy vuodessa jopa 8–10 tieteellistä tutkielmaa. Mutta vaikea on kiistää sitäkin, että MTA:n Yhteiskuntatieteiden tutkimuskeskuksessa syntyneiden töiden päälinjassa on ideologinen lataus, sitä luonnehtii väkevän liberaalinen tarkastelutapa.

Tikun nenään nostettujen ”ideologiaohjattujen” tutkijoiden työpaikka, MTA:n Yhteiskuntatieteiden tutkimuskeskus puolestaan reagoi julkaisemalla ajantasaisen listan tutkijoidensa tuoreimmista julkaisuista vakuuttaen, että heistä ollaan ylpeitä ja heitä tuetaan. 444.hu-sivusto haastatteli muutamia listatuista tutkijoista. Vähemmistösosiologi Endre Sík summasi tapahtuneen näin: kyseessä on poliittinen noitavaino, joku on hakenut Tiedeakatemian julkaisuista sopivia teemoja ja otsikoita, ja sitten vain copypaste suihkimaan. Lista on säälittävä ja surullinen juttu, sanoo Sík, mutta valitettavasti se pitää ottaa vakavasti, sillä se saattaa enteillä oikeita ikävyyksiä.

Toinen esimerkki samantapaisesta lehtiartikkelimeiningistä: hallituksen äänitorvena tunnettu Magyar Idők -lehti julkaisi kesäkuun alussa artikkelin, jonka kirjoittajaksi oli nimetty Zsófia N. Horváth -niminen henkilö. Nimi on niin tavallinen, että Google-haulla ei äkkiä löydy mitään yksiselitteistä tietoa tästä henkilöstä, joka 444.hu:n mukaan on ”tieskuka”; artikkelin lopussa kerrotaan Horváthin olevan közíró. (Termi oli minulle tuntematon. Sanakirjamääritelmän mukaan se tarkoittaa erityisen korkeatasoisesti julkisia ja poliittisia asioita käsittelevää journalistia. Pienellä haulla löytyi myös oikeistolaisesta Mandiner-blogista muutaman vuoden takaa nimimerkin Dr. Kottász kirjoitus, jossa mukavitsikkäästi maristaan, että ainoa oikea közíró näköjään on vasemmistoälymystöä edustava, itsetyytyväisyyteensä pakahtuva mutta elämässään epäonnistunut ammattivalittaja…)

No, tämä tasokas journalisti purkaa järkytystään Budapestin oopperan (Erkel-teatterin) Billy Elliot -produktion johdosta. Elokuvanakin tunnettu tarina siis kertoo englantilaisen kaivosmiehen pojasta, jolla on duunaritaustaansa nähden outo intohimo tanssia balettia. Ja tämmöistä sitten näytetään yleisölle, jossa journalisti Horváthin järkytykseksi oli paljon lapsia:

Jos poika kerran tahtoo tanssia balettia, hän ei voi olla muuta kuin homo. Tämän tiedämme siitäkin, että juttuun lisätty joukko kohtauksia Joutsenlammesta, jonka sivistyneempi yleisö tietää käsittelevän tätä problematiikkaa, varmaan siksi, että Pjotr Tšaikovski oli myös homo. Se, joka ei tätä kaikkea tiedä, saattoi nähdä, miten pikkupojan kanssa tanssahtelee miestanssija, kaksikin, naistanssijan sijasta. On myös kohtaus, jossa poika ystävänsä kanssa sovittelee naisten vaatteita, heidän takanaan syttyvät sateenkaarenväriset neonvalot, ja ystävä vieläpä lohduttaa, että ei tarvitse pelätä kiinni jäämistä, hänen isänsäkin aina tekee näin hänen äitinsä vaatteiden kanssa. (…) Päähenkilön äitivainajakin näyttäytyy useaan kertaan toistaen: ”uskalla olla oma itsesi”, siis tietenkin homo. (…) Pahin ongelma on juuri siinä, että kaikki tämä vaikuttaa lasten alitajuntaan, juuri siinä iässä, kun heidän suuntautumistaan vielä voi ohjata. (…) On huomionarvoista, että liberaalipropaganda tyrkyttää poikkeavuutta ja on tehnyt siitä suoranaisen muodin, kasvattaen näin katsojalukuja. Tietääkseni hallituksemme yrittää monin keinoin ja runsain rahallisin tuin edistää tämän vastakohtaa, perheonnea, ja siksi onkin käsittämätöntä ja sietämätöntä, että johtava valtiollinen laitos vastustaa tätä aietta ja tekee onnettomiksi montakin nuorta, jotka muuten eivät ehkä olisi lähteneet kehittymään tähän suuntaan.

Eikä tässä kaikki.  Oopperan johtaja Szilveszter Ókovács ilmestyi hädissään hallitusta lähellä oleviin viestimiin antamaan virallisia meriselityksiä: produktioon ei tekijänoikeussyistä voi tehdä enempää muutoksia, ja sitä paitsi he ovat jo häivyttäneet Billyn ehkä-homon kaverin tarinasta niin taustalle kuin vain mahdollista, Billy itse taas ei missään nimessä ole homo, ei myöskään Ókovács itse, jonka henkilökohtaista vakaumusta tai makua tai mielipidettä tämä tuotanto ei missään nimessä edusta… Mutta journalistimestarin kirjoitus hallituksen äänitorvessa ei ole mitä hyvänsä yleisönosastomarinaa, vaan sillä on oltava seurauksia. Nyt Ókovács on ilmoittanut, että ”negatiivisen lehdistökampanjan takia” lipunmyynti on romahtanut, ja siksi Billy Elliotin jäljellä olevat 15 esitystä poistetaan ohjelmasta.

Hallituskriittisessä mediassa keskustellaan nyt siitä, onko Billy Elliotin liput oikeasti myyty lähes loppuun (kuten välillä väitettiin) vai ei. Joka tapauksessa tämä koko prosessi, samoin kuin Figyelőn julkaisema luokkavihollisten lista, on tuonut kammottavalla tavalla mieleen reaalisosialismin ajat. Näinhän se silloin tehtiin: kansan karttuisasta kynästä ilmestyy lehdistöön kirjoituksia, joissa päivitellään, miten kauan puolueemme ja hallituksemme kärsivällisyys oikein kestää, miten kauan kansanvihollisten annetaan riehua, johan tämän proletaarin terveellä oikeustajulla ymmärtää, että nyt pitäisi viranomaisten puuttua tähän meininkiin.

Hvg.hu-sivustolla Péter Hamvay kiteyttää:

Politiikkaa ei tietenkään kiinnosta se, mitä oopperassa tai museoissa tapahtuu. Eivät poliitikot varmaan kuvittele, niin kuin Kádárin ajan rajoittuneet puoluesihteerit, että näyttämön pitäisi toimittaa kansanvalistajan tehtävää. Selkeämpinä hetkinään he tietävät, että ei ole olemassa semmoista ”oikeistolaista kulttuuria”, jolla kaikki teatterit saisi täyteen. Aivan niin kuin sosialismin aikaankin jouduttiin nopeasti luopumaan toivottomista ”kolhoosioopperoista”.

Kysymys on kerta kaikkiaan siitä, että nykyisen poliittisen kurssin kannalta on elintärkeää ylläpitää jatkuvaa sotatilaa. Siksi pitää taistella maahanmuuttajia, György Sorosia, EU:ta, CEU:ta, nyt myös asunnottomia tai ”isänmaanpetturi”-tuomareita vastaan. Tämä kuuluu kulttuuritaisteluun. Siksi hallitus käy käsiksi Tiedeakatemian tutkimuslaitoksiin, oopperaan, museoihin, silloinkin, kun niiden johto on osaksi omaa väkeä. Taistelu sisäistä vihollista vastaan ei sekään ole uusi ilmiö.

On helppo synnyttää äänestäjissä se kuva, että pääkaupungin älymystö se siellä valtion rahoilla pelailee kieroja, itsekkäitä ja perverssejä pelejään, joten on korkea aika valtion puuttua asiaan. Useimmat näistä äänestäjistähän, ilman omaa syytään, elävät kaukana tuosta [pääkaupungin kulttuurilaitosten] maailmasta, eikä hallituskaan tee mitään tämän asiaintilan muuttamiseksi.

 


Osaavalla kasvulla Unkari nousuun!

kesäkuu 16, 2018

Eilisen järkkyuutinen koski Unkarin tiedepolitiikkaa ja uutta rahoitusratkaisua. Mutta ennen kuin mennään asiaan, taustoitetaan taas.

Sen Akademoksen lehdon mukaan, jossa Platon kuljeskeli käyden syvähenkisiä ja opettavaisia keskusteluja viisautta etsivien Ateenan miesten kanssa, on Euroopan eri maihin vuosisatojen mittaan perustettu erilaisia ”akatemiaksi” itseään nimittäviä laitoksia. Unkarissa tämmöinen kansallinen akatemia syntyi 1800-luvun alussa. Pitkään kansallismielisen älymystön piirissä elätellyistä haaveista tuli totta Pozsonyn (nyk. Bratislava) valtiopäivillä, kun yksi kansallisuusaatteen portaalihahmoista, kreivi István Széchényi julisti lahjoittavansa tilustensa koko vuoden tuoton Unkarin kansallista tiedettä edistävän seuran perustamiseen. Magyar Tudós Társaság eli Unkarin Tiedeseura tai Unkarin oppineiden seura aloitti toimintansa 1830, ja vuonna 1840 se nimesi itsensä Unkarin Tiedeakatemiaksi (Magyar Tudományos Akadémia). 

Tiedeakatemian käsite on olemukseltaan kahtalainen. Kansalliset tiedeakatemiat voivat olla jonkinlaisia (arvostetuimpien) oppineiden tieteellisiä seuroja, joissa yliopistojen professorit ja muut tiedeihmiset yhdessä harrastavat kaikenlaista tiedettä edistävää, kuten tiedonlevitystä tai tiedeinstituutioiden yhteiskunnallisen aseman ja arvostuksen kohottamista. Toisaalta ne voivat olla valtion virallisesti yliopistojen rinnalla ylläpitämiä tutkimusinstituutioita, joissa on erikseen päätoimisesti palkattuja tutkijoita tekemässä oikeaa tutkimustyötä. Tähän jälkimmäiseen suuntaan Unkarin Tiedeakatemiakin vuosikymmenten mittaan kehittyi – ja sodan jälkeen tätä saattoi osaltaan ylläpitää myös neuvostoliittolainen malli, jossa yliopistojen rinnalla toimivat valtiollisen tiedeakatemian alaiset tutkimusinstituutit.

Unkarin Tiedeakatemian vuonna 1865 valmistunut päärakennus Budapestissa, edessään 1800-luvun kielentutkijan Gábor Szarvasin patsas.

Unkarin Tiedeakatemia on siis massiivinen laitos, jolla on itse asiassa kolme olomuotoa. On ensinnäkin varsinaisten akateemikkojen joukko, johon kuuluu korkeintaan 365 unkarilaista varsinaista jäsentä sekä toinen mokoma kirjeenvaihtaja-, ulko- ja kunniajäseniä. (Kunniajäsenet voivat olla myös ei-unkarilaisia, ja tässä joukossa on neljä suomalaista: geofyysikko Sven-Erik Hjelt, farmakologi ja sydäntautitutkija Heikki Ruskoaho, matemaatikko Arto Salomaa sekä Siperian ja Itä-Aasian kielten tutkija Juha Janhunen.) Sitten on akatemian köztestület, rivitieteenharjoittajien joukko, johon pääsyä voivat anoa kaikki Unkarissa tieteellisen oppiarvon hankkineet aktiiviset tieteentekijät; heitä on nykyään noin 15 000 kaikkiaan. Konkreettisimmillaan akatemian toiminta näkyy sen tutkimusinstituuteissa ja -keskuksissa, joita on toistakymmentä, sekä luonnontieteiden että humanististen tieteiden alalla. Niissä on kaikkiaan noin viisituhatta työntekijää.

Tavallinen kansa tuntee Unkarin Tiedeakatemian varmaan lähinnä jonkinlaisena ylimpänä ja arvovaltaisimpana tieteellisyyden vartijana. Akatemiaan vedotaan, kun tulee kiistaa esimerkiksi unkarin kielen suomalais-ugrilaisesta alkuperästä tai vaihtoehtoisten parannusmenetelmien suhteesta koululääketieteeseen. (Omalla alallani tiedeakatemian Kielitieteen instituutti on monenlaisen tutkimustyön ohella vastuussa sen virallisen luettelon ylläpitämisestä, josta unkarilaisten vanhempien on valittava etunimi lapselleen. Myös kielenhuoltosuosituksia antava työryhmä siellä toimii, joskin Unkarin kielenhuolto on valitettavasti erinäisistä syistä luisunut jonkinlaisten puolivirallisten kielimiliisien tai -järjestyskaartilaisten käsiin, kuten aiemmin kirjoitin…) Lisäksi monet tietävät, että “akateemikot” ovat vanhoja, arvovaltaisia, pelonsekaisen kunnioituksen ja erinäisten etuoikeuksien ympäröimiä (enimmäkseen mies-) henkilöitä. ”Akateemikkojen” ja köztestületin eli tavallisten rivijäsenten eroa ei tavallinen pustantallaaja usein oikein ymmärrä, tutkimusinstituuteista taas ei suuri yleisö tiedä eikä akateemikkojen arvovaltainen joukko välttämättä hirmuisesti perusta. Akatemian rivijäsenillä taas ei ole juuri sananvaltaa eikä käytännön hyötyä jäsenyydestään, vaikka se onkin arvostettu ja hieno asia.

Tämä epäselvä ja hahmoton olemus, näin György C. Kálmán Facebook-muistiinpanossaan väittää, on nyt koitumassa Akatemian kohtaloksi. Tuoreen uutisen mukaan nimittäin Innovaatio- ja teknologiaministeriö on 12. kesäkuuta pyytänyt, Akatemian mukaan ”mahdottoman lyhyessä määräajassa”, Akatemialta lausuntoa tekeillä olevaan lainmuutokseen, jolla rahoitusmalli pantaisiin uusiksi. Näin:

MTA.jpg

Vielä tänä vuonna voimassa olevan lain mukaan valtion budjetista tuleva 40 miljardin forintin (n. 124 miljoonaa euroa) tuki (költségvetési támogatás) kulkee valtionvarainministeriön (pénzügyminisztérium) kautta suoraan Akatemialle (jolla on hieman myös omia tuloja, saját bevételek). Uuden lain mukaan Akatemia saisi suoraan valtion budjetista vain 12 miljardia forinttia, suurin osa rahoituksesta kiertäisi Innovaatio- ja teknologiaministeriön kautta niin, että 20 miljardia annetaan tutkimusinstituuttiverkoston ylläpitämiseen, 8 miljardia tutkimus- ja kehityshankkeisiin jaettavaksi.

15. kesäkuuta Akatemian johto kutsuttiin ylimääräiseen kriisikokoukseen. Siellä hyväksyttiin yksimielisesti julkilausuma, jonka mukaan perustutkimuksen rahoitusta ja tutkimusinstituuttien toimintaa ei saa vaarantaa eikä tutkimushankkeiden arviointia asettaa mistään muusta kuin tieteellisistä kriteereistä riippuvaksi. Akatemia haluaa neuvotella hallituksen kanssa ja vaatii nyt ensi kädessä enemmän aikaa uuden lakiehdotuksen kommentoimiseen. 444.hu-sivuston mukaan ensimmäiseen lausunnonantoon Akatemialle annettiin aikaa runsaskätiset 54 minuuttia…

 

Neuvotteluja jatketaan maanantaina. Perin huolestuttavalta joka tapauksessa tuntuu se, mitä innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovics aiemmin on lausunut tutkimuksen ja talouselämän suhteesta: tarvitaan uusi konstruktio turvaamaan tehokkaampi kehitystyö, että saadaan enemmän innovaatioita yritysten käyttöön… Tämmöistä osaavaa kasvua ja tutkimuksen vaikuttavuutta siis, mikä merkinnee myös tuottamattomien tai ei-huippualojen poisvalitsemista. Unkari nousuun!

Tiedeakatemian itsenäisen tutkimuksen ja sen rahoituksen puolesta on Internetissä unkarin- ja englanninkielinen vetoomus. Käykääpähän allekirjoittamassa se täällä!

***

Loppukevennykseksi: Unkarin matkailuvirasto on julistanut Unkaria matkailumaana mainostavan logo- ja iskulausekilpailun. Kansan karttuisa käsi on heilutellut virtuaalista tai fyysistäkin värikynää, ja tuloksiin voi tutustua täällä (tarvittaessa klikkaa ”Szavazó felület”). Iskulauseiden mukaan Unkari on tietenkin ”Euroopan sydän ja sielu”, ”Sankarten aukio”, ”makujen maailma”, ”Lähteiden malja” (???) tai paikka, missä ”luonto kohtaa historian” (toki, toki). Näin suomalaisesta vinkkelistä oudolta tuntuu vesi-teeman korostaminen: on aaltoja, pisaroita, Unkaria ylistetään ”vesien maaksi”. Joojoo, tottahan Unkarissa on Balaton ja Tonava sekä lukuisia kylpylöitä ja terveysvesilähteitä, ja uintilajit ovat vanhastaan olleet unkarilaisten urheiluvahvuuksia – mutta minun suomalaisissa mielikuvissani Unkariin yhdistyy aina ennen muuta polttava kuivuus ja paahtava helle.

Ja tietenkin logoihin ja iskulauseisiin on upotettu perinteisen unkarilaisen kansallistunnon symboleita, piittaamatta siitä, sanovatko ne turisteille mitään: muinaistarujen ihmehirveä, kotkaa (taitaa olla turul), Pyhän Tapanin kruunua. Toteutukset ovat osaksi hyvinkin ammattimaisia ja tyylikkäitä, niin että taidan olla vähän epäreilu ja ilkeä, kun laitan tähän loppuun yhden vähän harrastelijamaisemman työn, jonka aiheena on Unkarin vaakunan kolmoiskummulla seisova risti. Tätä iskulausetta vain ei voinut vastustaa:

as_we_do_it.png