Pyhä Corona, auta!

17 maaliskuun, 2020

Ennennäkemättömän viruspandemian kotikaranteeniin ajamana – onneksi ehdin ennen rajojen sulkeutumista eristäytymään Suomeen perheen luokse – en nyt juuri jaksa kauheasti kommentoida Sentroopan elämänmenoa. Itävallassahan yhteiskunta on pysäytetty ja mahdollisimman monet ihmiset ajettu koteihinsa eristyksiin, vaikka kriitikoiden mukaan ihan liian myöhään. Erityisen ilkeä tapaus on Tirolin tilanne.

Suomen uutisia heikommin seurattuani vielä viikko sitten ihmettelin, miksi Suomessa vaahdotaan erityisesti Tirolista, vaikka Itävallan uutisten mukaan siellä oli siinä vaiheessa paljon vähemmän koronatartuntoja kuin Wienissä ja Ala-Itävallassa. Vasta nyt olen itävaltalaista äänenkannattajaani luettuani tajunnut, mitä Tirolissa oikein tapahtui. Hiihtokeskuksissa, etenkin Ischgl-nimisessä hiihtoturismikeskittymässä ja sen afterski-baareissa, koronavirus pääsi leviämään eri puolilta Eurooppaa, varsinkin Pohjolasta saapuneiden matkailijoiden keskuudessa. Esimerkiksi Islannissa tämä huomattiin jo maaliskuun alkupäivinä, mutta Tirolin viranomaiset vitkastelivat, koska hiihtoturismin tuomat tulot ovat koko osavaltiolle niin olennaisen tärkeitä. Sittemmin Tirolin maaherra Günther Platter on tunnustanut, että matkailuväen kanssa jouduttiin koronaturvatoimista käymään hirmuinen vääntö. Kun sitten hiihtohotellit lopulta sulkivat ovensa, sekin tehtiin niin äkkiä, että monet turistit jäivät yllättäen suorastaan kadulle kimpsuineen ja kampsuineen ja löytyivät etsimään itselleen uuden hätämajoituksen. Samalla uusiin majapaikkoihin levisi myös näiden turistien kantama virustartunta.

Mutta nyt tekee mieli unohtaa tämän hetken huolet ja palata sanojen, nimien ja eurooppalaisen kulttuurihistorian pariin. ”Corona” on nimittäin muutakin kuin latinan kielen ’kruunua’ merkitsevä sana. Katolisessa Euroopassa, erityisesti Baijerissa ja Itävallassa, Corona on tunnettu pyhimyksenä, jonka mukaan on nimetty paikkakuntiakin, ainakin Ala-Itävallan St. Corona am Wechsel. (Sielläkin on muuten matkailijoita houkutteleva hiihtokeskus…)

Pyhän Coronan todellisesta historiasta ei paljoa tiedetä. Legendat sijoittavat hänen lyhyen elämänsä joko 100-luvun lopulle tai 200- ja 300-luvun taitteeseen, joko Syyrian Damaskokseen tai nykyisessä Turkissa sijaitsevaan Antiokiaan, ellei peräti Egyptin Aleksandriaan, Sisiliaan tai Marseilleen. Usein hänet yhdistetään toiseen alkukirkon marttyyriin, P. Victoriin, roomalaiseen sotilaaseen, joka uskonsa takia tuomittin kidutettavaksi ja mestattavaksi. Nuori, vasta 16-vuotias Corona – toisten legendojen mukaan Victorin toverin, toisten mukaan Victorin itsensä puoliso – meni lohduttamaan ja rohkaisemaan kidutettua Victoria ja joutui itsekin vainon uhriksi: hänet sidottiin kahteen taivutettuun palmuun, jotka pystyyn pongahtaessaan repivät hänet kahtia. P. Coronaa kunnioitettiin tiettävästi Italiassa jo 500-luvulla, ja sieltä hänen kulttinsa levisi saksalaiselle kielialueelle. Useilla Baijerin ja Itävallan paikkakunnilla on ollut P. Coronalle omistettuja pyhiinvaelluskohteita; St. Corona am Wechselissä löytyi vuonna 1504 ontosta lehmuksenrungosta P. Coronaa kuvaava patsas, minkä johdosta paikalle pystytettiin hänelle omistettu kirkko.

Victor ja Corona 1400-luvun ranskalaisessa rukouskirjassa (Wikimedia Commons)

Kirkkotaiteessa P. Corona kuvataan joskus kaksi palmunlehvää käsissään (palmu on myös yleinen marttyyriuden symboli), mutta hänen ikonografisina attribuutteinaan voi olla myös kruunu (tietenkin), kultaraha tai pieni aarrearkku tai rahalipas. Coronalla ja rahalla on nimittäin kummallinen suhde. Toisaalta Ökumenisches Heiligenlexikon väittää, että Itävallan rahayksikkö vuoteen 1924 oli nimenomaan hänen mukaansa saanut nimen Krone.  Itse asiassa taitaa kuitenkin olla niin päin, että hallitsijan symboleilla ja arvonmerkeillä leimattuja rahoja on monissa maissa iät ajat nimitetty ”kruunuiksi”, ja tämän takia sitten P. Coronaa on ruvettu pyytämään avuksi rahaan liittyvissä asioissa. Hänet on tunnettu myös aarteenetsijöiden suojeluspyhänä, ja 1600- ja 1700-luvun taika- ja loitsukirjoista löytyy ns. Corona-rukouksia, joiden avulla on uskottu maahan kaivettujen aarteiden paljastuvan. Ala-Itävallan St. Corona am Wechselissä kyllä kerrotaan P. Coronaa huudetun avuksi myös rajuilmalla – ja kulkutaudeissa. Muualta ilmeisesti vastaavaa perinnettä ei tunneta, väittää saksankielinen Wikipedia.

Corona, yksi alkukirkon taruhämärän lukuisista mielikuvituksekkaan julmilla tavoilla surmatuista marttyyrineidoista, on nimensäkin perusteella jonkinlainen geneerinen marttyyri. Corona, kruunu tai seppele, on marttyyriuden symboli, ja kruunua tai seppelettä merkitsi myös kristinuskon ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen kreikankielinen nimi. Nimensä perusteella P. Corona kuitenkin on joutunut aivan toisenlaisten, inhimillisen raadollisten asioiden symboliksi. Ja tätä on jännää miettiä samalla kun pohtii sitä, mikä osuus meidän aikamme rahataloudella ja siinä ilmenevällä ihmisen raadollisuudella on ollut tätä samaa nimeä kantavan virustaudin muuttumiseen globaaliksi katastrofiksi.

***

LISÄYS. Kun suomenkielistäkin somea nyt kiertää englanninkielisten somekanavien ja uutistuuttien välityksellä levinnyt väite siitä, että Pyhä Corona olisi erityisesti kulkutaudeista suojelija, ja siitä kehitellään sekä kauniita kuvia että viihdyttäviä juttuja, niin lisätään vielä viittaus tähän oikaisuun. Truth or Fiction -sivuston faktantarkistajat ovat huomanneet, että tuo ylempänä viittaamani Ökumenisches Heiligenlexikon on itse asiassa lisännyt Corona-artikkeliinsa maininnan kulkutaudeista vasta aivan hiljattain. Corona ei siis todellakaan kuulunut perinteisiin ”ruttopyhimyksiin” – näitä olivat Rochus, ”neljä Jumalan marsalkkaa” (Quirinus Roomalainen, Cornelius, Rooman piispa, kiusauksistaan tunnettu Antonius Suuri sekä myös metsästäjien suojeluspyhimyksenä tunnettu Hubertus) ynnä niin kutsutut neljätoista hädässä auttajaa, sarja 300–500-lukujen marttyyripyhimyksiä. Joskus ruttopyhimysten joukossa mainitaan myös pyhä Sebastian.

Mutta koska Corona oli saksankielisen alueen ulkopuolella vähemmän tunnettu ja hänen kulttinsa lienee hiipunut jo aikoja sitten, niin hyvä tarina on tietenkin tärkeämpi kuin todellinen kulttuurihistoria. Näin varsinkin, kun eksoottista saksan kieltä ei Suomessa enää osata, ja tieto myös oman maanosamme menneisyydestä tulee meille nykyään amerikankielisistä tuuteista.


Ei paniikkia?

9 maaliskuun, 2020

Koronavirus leviää Sentroopassakin, vaikka varsinaiselta paniikilta toistaiseksi on vältytty. Tänään Wieniin lentäessä luin Hufvudstadsbladetista täällä asuvan toimittajan pikku kirjoituksen, jossa kehuttiin, että pieni väljyys tekee hyvää: kun tavanomaiset aasialaiset turistimassat eivät täytä Wienin keskustaa, siellä on vaihteeksi mukavampi liikkua. Mene tiedä. Itävallassa on tähän mennessä todettu yhteensä toistasataa koronavirustapausta, ja Italian kaltaisesta hätätilasta ollaan vielä kaukana. Paikoittain virus näyttää kuitenkin leviävän tehokkaasti. Tämän päivän uutisissa oli Tirolin osavaltio, missä tänään oli todettu 16 uutta tapausta. Tartuntaa vaikuttaa levittäneen ischgliläisessä afterski-baarissa työskennellyt norjalaismies, ja viranomaiset ovat nyt panneet koko baarin kiinni.

Sekä Unkarissa että Slovakiassa, kertoo unkarilainen uutisvirtani, on sairaaloihin ja vanhainkoteihin määrätty vierailukielto ja useita julkisia joukkotapahtumia peruutettu. Myös Unkarin yhden kansallispäivän juhla, maaliskuun 15:ntena vietettävä vuosien 1848–49 vapaustaistelun muistopäivä, jää vaille julkisia yleisötilaisuuksia. Romaniassa puolestaan suljetaan keskiviikosta lähtien puoleksitoista viikoksi kaikki koulut ja lastentarhat. Tähän yhtenä keskeisenä syynä on se, että se muuttovirta, joka viime vuosien ajan on kuljettanut Itä-Euroopan työikäistä väestöä parempien ansioiden ja olikkeiden perässä EU:n rikkaammalle länsilaidalle, on Romaniasta suuntautunut erityisesti Italiaan – ja ennen kuin Pohjois-Italian koronavirusongelmaisten alueiden rajat lopullisesti suljettiin, monet näistä romanialaisista lähtivät kiireen vilkkaa takaisin kotimaahan jääneiden perheidensä ja lastensa luo.

Unkarissa koronavirustapauksia on tähän mennessä todettu vain muutama, ja niistäkin ensimmäiset ulkomaalaisia eli Budapestissa opiskelevia iranilaisia. Pääministerin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja György Bakondi riensikin jo muutama päivä sitten julistamaan, että ”koronaviruksen ja maahanmuuton välillä on yhteys”, mutta ”Unkari puolustaa rajojaan”. Sama sanoma löytyy myös hallituksen mediaimperiumiin kuuluvasta Lokál-ilmaisjakelulehdestä (kuva vohkittu Pusztarangerin Facebook-sivulta):

lokal.jpg

(Ylhäällä keskellä:) ”Unkari puolustaa rajoja!” (Alempana:) ”Koronavirus: Unkarissa vain yksittäisiä tapauksia. Koko Keski-Euroopassa tartunnan saaneiden määrä kasvaa. Unkarin seitsemästä potilaasta vain kaksi on unkarilaisia.”

Koronavirustakin yritetään siis käyttää maahanmuuttovastaisen propagandan välineenä. Tämä saattaa kuitenkin käydä kohta vähän vaikeammaksi. Unkarin terveydenhuoltojärjestelmän surkea tilahan on ollut kriittisen median tärkeimpiä uutisaiheita jo pitkään: muutamat jäljellä olevat riippumattomat lehdet ja ennen kaikkea useat hallitusta arvostelevat verkkosivustot ja Facebook-kanavat tarjoavat jatkuvasti kammottavia tosikertomuksia sairaaloiden henkilökunta- ja tarvikepulasta, sairaalainfektioista ja muista hygieniaongelmista (miten koronaviruksen leviämistä torjutaan, kun ei pesutiloissa ole edes käsisaippuaa, desinfiointiaineista puhumattakaan?), loputtomista tutkimusjonoista ja kohtalokkaasti viivästyvistä diagnooseista. Jos järjestelmä on jo vuosikaudet ollut oppositiomedian mukaan romahduksen partaalla, miten käy, jos koronaviruksen leviäminen räjähtää epidemian mittoihin?

Hyvää ei lupaa ainakaan Index-uutisportaalin lukijan tarina. Tämä mies – joka vakinaisesti asuu ulkomailla – oli työasioissa matkustellut Ranskassa ja vähän muuallakin, ei tosin Italiassa. Matkoilta Unkariin perheensä luokse tultuaan hän oli saanut erinäisiä oireita – kuumetta, päänsärkyä, lihaskipuja – ja ruvennut pelkäämään koronavirustartuntaa. Perhelääkäri lähetti hänet sairaalaan, missä henkilökunta ilman ihmeempiä suojavarustuksia lähetteli ja kuljetteli häntä paikasta toiseen, otettiin verikokeita ja röntgenkuvia, mutta ilmeisesti, näin mies on sittemmin päätellyt, koronavirustestejä ei tehty. Mies nimittäin komennettiin sairaalasta takaisin kotiin toipumaan. Vähän aikaa sen jälkeen miehen vanha, syöpäleikkauksesta toipuva isä sairastui. Ja ilmeisesti vasta nyt, kun poika kertoi isäänsä hoitavalle lääkärille olleensa itsekin flunssassa ja pelänneensä ulkomailta tuotua koronavirustartuntaa, sairaalassa ruvettiin tekemään oikeanlaisia testejä. Indexin juttua kirjoitettaessa miehen isä, Unkarissa ilmenneistä koronavirustapauksista viides, oli sairaalassa tajuttomana. Hänen vaimonsa oli kutsuttu sairaalaan tutkittavaksi ja karanteeniin pantavaksi, mutta jonkin väärinymmärryksen takia vaimo ei ollut jäänyt kotiin odottamaan ambulanssia vaan oli itse matkustanut sairaalaan julkisilla liikennevälineillä…

Samantapaista sekoilua ilmeisesti nähtiin myös koronavirustartuntaa kantavien iranilaisopiskelijoiden tapauksessa. Tartunnan kantajaksi todetun farmasianopiskelijan toverit olivat vapaaehtoisesti tulleet sairaalaan tutkittaviksi, mutta heidät oli ensin käännytetty takaisin, myöhemmin kuitenkin haettu testiin ja pantu ”eristykseen”, vastalauseistaan huolimatta yhteen ja samaan huoneeseen. Myöhemmin yhdellä heistä todettiin tartunta. Tieto ei missään vaiheessa oikein kulkenut eikä kommunikaatio toiminut. Viranomaiset ovat väittäneet iranilaisten käyttäytyneen uhkaavasti, niin että sairaalaan oli kutsuttava poliisit avuksi; HVG-sivuston haastattelemat iranilaiset kiistävät tämän jyrkästi mutta valittavat turhautumistaan, kun tietoa ei tule eikä hoitajien tai ambulanssimiesten kanssa pysty puhumaan, nämä kun eivät osaa englantia.

Tämmöiset tapaukset eivät ihmeemmin vahvista luottamusta siihen, että Unkarin jo nytkin kaikista liitoksistaan natiseva terveydenhuoltojärjestelmä pystyisi tosipaikan tullen pitämään koronaviruksen kurissa. Oppositiopuolueet ovat erityisesti syyttäneet inhimillisten voimavarojen ministeri Kásleria epäpäteväksi ja kelvottomaksi koronaviruksen vastaisten toimien johtoon. Mutta tietenkin ongelma on paljon laajempi ja koskee koko järjestelmää. Oikein tosissani rupesin huolestumaan tänään, kun ensin luin Internetiä kiertävän italialaisen lääkärin raportin siitä, miten Pohjois-Italian koronakriisialueilla ei enää riitä lääkkeitä, henkilökuntaa ja laitteita pitämään hengissä kaikkia niitä potilaita, joiden keuhkot eivät enää kunnolla toimi – ja sitten törmäsin uusimpaan korruptiouutiseen.

Korruptioskandaalien paljastajana tunnettu entinen vihreän LMP-puolueen, nyttemmin sitoutumaton kansanedustaja Ákos Hadházy kertoi riippumattoman Klubrádión ohjelmassa käyneensä Budapestissa koronaviruspotilaita hoitavassa Szent János -sairaalassa selvittämässä, miten siellä on varauduttu virustartuntojen leviämiseen. Läheskään kaikkiin kysymyksiinsä Hadházy ei saanut vastausta, mutta se hänelle kuitenkin selvisi, että sairaalassa on 20 hengityskonetta. Tähänastisten arvioiden mukaan, näin ohjelmassa kerrottiin, koronavirustartunnan saaneista jopa joka kymmenes saattaa joutua hengityskoneeseen, mikä merkitsee, että jos tartunnan saa Budapestissa yli kaksisataa ihmistä, saattaa laitteista tulla pulaa. Ja tässä yhteydessä Hadházy nosti esiin tutkimistaan korruptiotapauksista kenties kaikkein häijyimmän.

Pari-kolme vuotta sitten Unkarin sairaaloiden varustelun kehittämiskampanjan yhteydessä niihin hankittiin isolla rahalla hengityskoneita. Todellakin isolla rahalla, sillä ulkomaisen yhtiön edullisin tarjous suljettiin perin kyseenalaisin keinoin pois kilpailusta ja lopulta hankinta päätyi ilmeisesti hallitusta lähellä olevalle unkarilaiselle välittäjäyhtiölle (joka siis hankkii laitteet ulkomailta ja vain ”paketoi” ne uudelleen). Näin hengityskoneet tulivat maksamaan kaksinkertaisen hinnan, eli niitä ostettiin vain puolet siitä, mitä olisi muuten voitu hankkia. Voi siis väittää, että korruption takia Unkarin sairaaloista puuttuu 150 hengityskonetta. Ja jos pahin toteutuu, tämä voi merkitä sitä, että satoja ihmisiä tukehtuu hengiltä.

Koronavirus panee yhteiskunnan lakeineen ja laitoksineen koetukselle. Ja saattaa käydä niin, että tästä koetuksesta eivät korruption syövyttämät systeemit selviä.


Noloa peliä

22 marraskuun, 2019

Itävallassa jatkuvat yhä hallitustunnustelut. Sebastian Kurzin johtama konservatiivipuolue ÖVP oli vaalien ylivoimainen voittaja, mutta yksin se ei pysty hallitsemaan. Aiemmat koalitiokumppanit, sosiaalidemokraatit (SPÖ) ja oikeistopopulistit (FPÖ) taas saivat vaaleissa molemmat pahasti takkiinsa ja kamppailevat sisäisissä kriiseissään. Siispä toisen vaalivoittajapuolueen eli vihreiden kanssa yritetään löytää yhteistä säveltä melkoisista ideologisista eroista huolimatta. Samalla uutisotsikoihin on singahtanut uusia skandaaleja.

Kesällä koetun Ibiza-videoskandaalin jälkiselvittelyt jatkuvat yhä. Lehtiuutisissa pyörii salaperäisiä, vain nimikirjaimilla mainittuja henkilöitä, jotka ilmeisesti virittivät ibizalaiseen huvilaan ansan FPÖ:n tuolloiselle karismaattiselle johtajalle HC Strachelle ja hänen kakkosmiehelleen Johann Gudenukselle – ja joiden puolestaan väitetään syyllistyneen sekä kiristykseen että muihin hämärähommiin. Ibiza-skandaalin johdosta tehdyissä ratsioissa on tehty lisää jännittäviä löytöjä, esimerkiksi tirolilaisen tuppukylän pensionaatin – jonka omistaa FPÖ:n alainen, toimialaltaan hieman hämärä ”koulutusinstituutti” – kassakaapista löytyi kultaharkkoja, väittämän mukaan jopa miljoonan euron arvosta. Muistetaanpa, että Ibiza-videoilla humalainen Strache suunnitellessaan talousoperaatioita venäläisen oligarkin sukulaistyttönä esiintyneen houkutuslinnun kanssa oli selittänyt myös mahtipontisesti, että ”kolmasosa rahoista pitää olla kultana ja hopeana”. Puolueiden alaisten erilaisten yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden valvonnassa on ilmeisesti melkoisia aukkoja, joten niihin on helppo sijoittaa kenties myös alkuperältään hämärää rahaa. Mutta ei vain FPÖ:n entisistä ja kenties nykyisistäkin sisäpiireistä löydy kaikenlaista epäilyttävää. Viime viikkoina on uutisiin noussut myös ns. Casino-Affäre eli nimitysskandaali, jonka yhteydessä on taas kerran esillä ollut aitoitävaltalainen ilmaus Postenschacher eli ”virkasuhmurointi”.

Itävallassahan vallitsi sodan jälkeen kymmeniä vuosia järjestelmä, jota toisinaan nimitetään ”pilarisaatioksi”: kaksi valtionhoitajapuoluetta, ÖVP ja SPÖ, usein koalitiokumppaneita, jakoivat keskenään koko yhteiskunnan, niin paikalliset hallintoelimet kuin monet muutkin instituutiot. Oli ”mustia” ja ”punaisia” kuntia ja koulupiirejä mutta myös pankkeja ja vakuutusyhtiöitä, tai meikäläistä Autoliittoa vastaamassa sekä ”musta” ÖAMTC että ”punainen” ARBÖ. Tähän liittyi virkojen ja työpaikkojen jakaminen poliittisten voimasuhteiden mukaan (Proporz), ei vain valtion ja kuntien hallintoelimissä vaan myös laitoksissa, instituutioissa ja yrityksissä, joissa valtio oli jollakin tapaa osallisena. Mukavia työpaikkoja ja virka-asemia järjestyi sen mukaisesti oikeanlaisella jäsenkirjalla.

Punamustien koalitioiden kausi katkesi ensimmäisen kerran vuosituhannen vaihteessa Jörg Haiderin FPÖ:n veretseisauttavaan vaalivoittoon ja ensimmäiseen ”musta-siniseen” (ÖVP-FPÖ-) hallituskoalitioon. Monet odottivat Haiderin populisteista loppua jähmeälle jäsenkirjameiningille, vaan toisin kävi. Sittemminkin on selväksi tullut, että FPÖ on vähintäänkin yhtä innokas korruptionkäryisiin valtapeleihin kuin vanhat valtapuolueet. Ja juuri tästä on kyse myös tuoreessa Casino-Affäressä. Peliyhtiö Casinos Austrian – jonka osaksi omistaa myös Itävallan valtio – pehmoiselle johtajantuolille ängettiin FPÖ:n Peter Sidlo, jolla ei ollut tähän tehtävään vaadittavaa kokemusta eikä pätevyyttä. Tämä ongelmallinen nimitys saatiin järjestetyksi lupaamalla Casinos Austrian toiselle osaomistajalle, peliautomaattiyhtiö Novomaticille lainmuutoksia, jotka helpottaisivat sen toimintaa.

Kaiken lisäksi kasinoskandaalissa ei ole kyse vain FPÖ:stä.  Julki tulleet erilaisilla elektronisilla viestintävälineillä käydyt keskustelut tahraavat pahasti myös ”perusitävaltalaisten” tuolloisen isomman hallituskumppanin ja tulevankin liittokansleripuolueen ÖVP:n toimijoita. SPÖ:llä olisi nyt hyvä sauma aggressiiviseen oppositiopolitiikkaan – ellei senkin lähimenneisyydestä löytyisi poliittista kähmintää sen verran, että kasinoskandaalin kovin äänekäs tuomitseminen vaatii ongelman huolellista rajaamista. Kasinofirmaskandaali on poikkeuksellisen ruma siksi, että poliittista virkanimitystä järjesteltiin FPÖ:n niin ilmeisen epäpätevälle henkilölle, mutta vastaavantapaista on tehty jo pitkään, ns. vanhoilla valtapuolueilla vain on suuremmat kykyreservit, enemmän semmoisia ehdokkaita, joilla jäsenkirjan lisäksi on myös oikea pätevyys. Sillä – muistuttaa Eric Frey Der Standard -lehdessä – Postenschacher on juurtunut syvälle Itävallan poliittiseen järjestelmään.

***

Mutta Itävallan rumatkin poliittiset pelit edelleenkin kalpenevat Unkarin tapahtumien rinnalla. Siellä poliittisessa julkisuudessa ala-arvoista loanheittoa harrastaa edelleen myös itse hallitus. Ensimmäinen esimerkkini liittyy Unkarin Helsinki-komiteaan (Magyar Helsinki Bizottság), ihmisoikeusjärjestöön, joka äskettäin sai norjalaiselta sisarjärjestöltään vuoden Andrei Saharov -palkinnon ihmisoikeuksien ja demokratian puolustamisesta. (Helsinki-komiteat ovat ottaneet nimensä vuonna 1975 Helsingin ETYK-kokouksessa allekirjoitetun päätöslauselman ja etenkin sen ns. kolmannen korin mukaan, joka oli aikansa merkittävimpiä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.)

Helsinki-komitea on ollut Unkarin uutisissa viime vuosina etenkin pakolaisten puolustajana. Röszken rajanylityspaikan pahamaineisella ”transitvyöhykkeellä” pidetään turvapaikanhakijoita epäinhimillisissä oloissa. Tuorein Helsinki-komitean esille nostama tapaus oli iranilainen Abouzar Soltani, joka 11-vuotiaan poikansa kanssa on yksitoista kuukautta odottanut piikkilankojen ympäröimässä konttiparakissa: Unkari ei halua käsitellä hänen turvapaikkahakemustaan, koska hän on tullut ”turvallisesta” Serbiasta, Serbian viranomaiset taas eivät huoli Soltania ja hänen poikaansa takaisin. (Soltani on tehnyt tästä pienen lyhytelokuvan, jota äskettäin esitettiin Verzio-elokuvafestivaaleilla.) Mutta jo aiemmin on tavan takaa julkisuudessa ollut uutisia turvapaikanhakijoiden pitämisestä nälässä Röszken parakeissa. Tähän parlamentin maanpuolustus- ja poliisivaliokunnan puheenjohtaja Lajos ”Äitini ei ole mikään bulvaani” Kósa puolestaan on laittamattomalla logiikallaan todennut, että ”ei meillä valtio turistejakaan ruoki, eivätkä ne silti näe nälkää”.

Tämä Helsinki-komitea siis on jo pitkän aikaa käynyt oikeutta Unkarin hallitusta vastaan kunnianloukkauksesta. Syksyn 2017 ns. kansallisen konsultaation yhteydessä nimittäin väitettiin, että György Sorosin (tuon universaalin suurpahiksen) tukemat järjestöt, kuten Helsinki-komitea, ”puolustavat laittomuuksiin syyllistyviä maahanmuuttajia” ja pyrkivät siihen, että nämä saisivat rikoksistaan lievemmät rangaistukset. Tämähän on täysin älytöntä kaikkialla muualla paitsi siinä Unkarin hallituksen propagandan rinnakkaistodellisuudessa, jossa turvapaikanhakijat tekevät rikoksen jo pelkästään ylittäessään Unkarin rajan. Mikä mielenkiintoisinta, kaikesta siitä huolimatta, mitä Unkarin oikeuslaitoksesta viime vuosina on kuultu, Helsinki-komitea voitti juttunsa sekä alemmissa oikeusasteissa että äskettäin Kúriassa eli Unkarin korkeimmassa oikeudessa. Kúria velvoitti pääministerin kanslian maksamaan Helsinki-komitealle kahden miljoonan forintin (noin kuudentuhannen euron) korvaukset sekä julkaisemaan virallisen anteeksipyynnön sekä uutistoimisto MTI:n välityksellä että 30 päivän ajan hallituksen verkkosivuston kormany.hu etusivulla.

Ja mitenkä reagoi tähän hallitus? Näin sen tiedotustoimisto yllä linkitetyn 444.hu:n jutun mukaan:

Ministeriö merkitsee tiedoksi Kúrian päätöksen. Mutta vaikka Helsinki-komitea miten kääntelisi ja vääntelisi, siitä huolimatta tosiasia on, että tämä komitea on Sorosin rahoittama maahanmuuttomielinen järjestö. 

Ihan oikeasti, aikuiset ihmiset! Näkeekö kukaan muu sielunsa silmin Pikku-Kallen rehtorin kansliassa selittämässä, että ”no joo, sori, kyllä mä sanoin Lissua kakkapyllyksi, mutta vaikka se miten selittelisi niin kakkapyllyhän se on”?

Vielä merkillisempi hysteria on noussut jo viime postauksessani kuvatun uuden Puskás-stadionin avajaisista. Tapaus on yksityiskohtaisesti selostettu Éva S. Baloghin englanninkielisessä Hungarian Spectrum -blogissa, joten yritän referoida sen tähän lyhyesti. Index-uutisportaalin toimittaja Gábor Miklósi oli saanut lipun uuden urheilupyhätön VIP-katsomoon ja raportoi kokemuksistaan avajaisottelussa, itse asiassa vuolaasti ylistellen stadionin komeutta ja tunnelmaa, joka saa katsojan unohtamaan kaikki tähän komeuteen upotetut (tai sen rakennustöiden yhteydessä vääriin taskuihin ohjautuneet) korruptiomiljoonat. Mutta: ennen ottelua esiin marssitettiin muutamia lapsia yhdessä koko katsomon kanssa laulamaan…

… jotain tunteellista laulua siitä, miten me kaikki olemme samaa verta. Se tuntui tutulta, mutta en tiennyt, mikä juttu se oli, vain kertosäkeen loppu oli tuttu Viidakkokirjasta, vaikka epäilyttikin, että EIHÄN PUSKÁS-STADIONIN AVAJAISISSA VOI 70 000 IHMISTÄ LAULAA VIIDAKKOKIRJAA. Minut melkein katsottiin ulos VIP-katsomosta, kun pysyin persiilläni, ja todellakin vaikeaa oli olla nousematta seisomaan siinä paineessa, mutta minä pidän tapanani nousta seisomaan vain kansallislaulua soitettaessa, ja ihan äskettäin olen nähnyt ohjelman siitä, miten pitkälle ihmiset voivat mennä mukautuakseen odotuksiin, joten kiusallanikin jäin istumaan. Näin minä kapinoin marraskuussa 2019 Puskás Arénan avajaisissa.

Tästä on noussut hallitusta lähellä olevassa mediassa käsittämätön mekkala. Laulavat lapset olivat slovakianunkarilaisia, Dunaszerdahelyn (Dunajská Streda) kaupungista, ja laulu, jota toimittaja häpeäkseen ei tunnistanut, oli uusnatsipiireissä suositun ”kansallismielisen” rokkibändin Ismerős Arcok (‘Tutut naamat’) kappale Nélküled (‘Ilman sinua’), josta on tullut Dunaszerdahelyn jalkapallojoukkueen epävirallinen hymni. Nyt hallituksen mediaimperiumiin kuuluvissa ohjelmissa, lehdissä ja verkkosivustoilla kauhistellaan, miten Indexin toimittaja ”loukkasi ja häpäisi Ylämaan [Felvidék, Slovakian vanha nimitys Unkarissa] lapsia”. Blogeissa ja kommenttiketjuissa mokoma ”muukalaissydäminen” (idegenszívű) toimittaja, joka ei ymmärrä kansallista yhteenkuuluvuutta ja Trianonin, nyyh, tragediaa, saa niskaansa myös antisemitististä herjaa, alkaen pilapiirroksista, joissa eväspusseineen ja juomamukeineen toisten katsojien jaloissa kyykkivä toimittaja Miklósi kuvataan apinamaisena, koukkunokkaisena olentona aivan natsiaikaisten juutalaisia esittävien propagandakuvien tyyliin. Entisestä Jobbik-puolueesta lohjenneen radikaalisiiven Mi Hazánk Mozgalom (‘Meidän isänmaamme -liike’) johtaja László Toroczkai puolestaan ilmoitti tekevänsä Index-sivustosta rikosilmoituksen, sillä se harjoittaa kansanryhmän vastaista kiihotusta, nimittäin unkarilaisia vastaan.

Tämäkin juttu on hyvä lopettaa Index-sivuston oivallisen Grafitemberin pilapiirrokseen, jossa ollaan akuuttipoliklinikan (sürgősségi) odotushuoneessa. Oppositiomediassahan uusien upeiden stadionien rakentamista on jo vuosikausien ajan rinnastettu terveydenhuollon katastrofaaliseen resurssipulaan.  ”Me olemme samaa verta!”, lohkaisee herra jonotusnumerolla 66. Yhteisen verilammikon yllä istuvaa naapuriakin alkaa naurattaa, mutta tiskin takana päivystävä hoitaja ymmärtää yskän ja kivahtaa: ”Jos rupeatte puhumaan niitä stadionjuttuja, niin heitätän teidät ulos!”

egyverbol


Nach der Wahl ist vor der Wahl

5 lokakuun, 2019

eli ”vaalien jälkeen on ennen vaaleja”, olen tainnut ennenkin todeta. Itävallassa tämä on erityisen totta, kun harva se vuosi on ainakin jonkin osavaltion vaalit. Yleis-sentrooppalaisemmin tämä on nyt totta sikäli, että Itävallan parlamenttivaalit menivät, Unkarissa taas on tulossa kunnallisvaalit.

Itävallan vaalithan pääsivät kivasti suomalaiseenkin mediaan, ja niiden tulos oli odotettu. Konservatiivipuolue ÖVP nuoren ja kauniin johtajansa Sebastian Kurzin käsittämättömän kansansuosion siivittämänä jyräsi edelleenkin, skandaalien ravistelema oikeistopopulistinen FPÖ romahti ja menetti kannatuksestaan reilun siivun. Tällä hetkellä julkisuudessa valetaan kannuja FPÖ:n sisäisistä skismoista. Ibiza-videoskandaalissa kasvonsa menettänyt entinen puoluejohtaja HC Strache ei ole nyt vain luopunut tehtävästään vaan ilmoittanut vetäytyvänsä kokonaan politiikasta. Tämä nostattaa kummallisia väreitä niiden selkäpiissä, jotka vielä muistavat vuosituhannen alkuvuodet ja Jörg Haider -vainajan muutaman kuukauden välein toistuvat julistukset siitä, miten hän nyt aikoo ihan oikeasti pysyä siellä Kärntenin osavaltion maaherrana ja vetäytyä liittovaltiotason politiikasta syrjään. Juupajuu.

Mutta ei Ibizassa kyllin, vaan Strachen eräänlaiseksi sijaiseksi parlamenttiin nostettu sievä nuori Philippa-vaimo on myös alkanut herättää pahaa verta. (Kun työkoneellani rupean kirjoittamaan verkkoselaimen osoitekenttään tiedekuntamme osoitetta phil-kult.univie.ac.at, integroitu hakukone tarjoaa muutaman alkukirjaimen jälkeen täydennykseksi Philippa Strache.) Ei vain HC Strache itse ole epäiltynä korruptionkäryisistä taloussotkuista (entinen henkivartija väittää Strachelle kiikutetun urheilukassikaupalla käteistä rahaa, joka olisi peräisin venäläisiltä tai ukrainalaisilta oligarkeilta), vaan myös Philippan väitetään osallistuneen pariskunnan leveänlaisen elämäntyylin rahoittamiseen nostamalla puolueelta 9.500 euron kuukausipalkkaa tehtävistä, joista ei ole tarkempaa tietoa. (Virallisesti Philippa oli puolueen palkaton ”eläinsuojeluvaltuutettu”.) Olisiko tosiaan niin, että populistipuolueet ennemmin tai myöhemmin kaatuvat omiin tohelointeihinsa tai repivät itse itsensä hajalle?

FPÖ:n toljailut sikseen. Nythän on edessä hallitustunnustelut, ja niistä povataan hankalia. Sebastian Kurz, suurimman puolueen johtaja, on komean vaalivoiton jälkeen itsestäänselvä hallituksen muodostaja, mutta yksin ÖVP ei pysty hallitsemaan, vaan koalitioon tarvitaan vähintään yksi puolue lisäksi. FPÖ:n kanssa, arvelevat monet, Kurzin olisi mukavinta ja ideologisesti helpointa jatkaa populistista tiukalla maahanmuuttopolitiikalla elämöimistä (ja siinä sivussa köyhien kyykyttämistä). Toisaalta Kurzin luulisi järkimiehenä ja reaalipoliitikkona vihdoinkin tajuavan, että ”yksittäistapauksesta” toiseen kompuroivista (vähän väliä paljastuu FPÖ:n piireistä kompromettoivia yhteyksiä natsimeininkeihin) ja sisäisten riitojen repimistä perusitävaltalaisista ei nyt jos koskaan ole hallitusvastuuta kantamaan.

Jos ei FPÖ, niin mikä sitten? Vaaleissa pahasti takkiinsa saanut, itse asiassa suorastaan historiallisessa aallonpohjassa kyntävä sosiaalidemokraattien SPÖ on pahassa kriisissä. Tuoreehko puoluejohtaja Pamela Rendi-Wagner on fiksun ja sympaattisen oloinen tyyppi, mutta kärsii ehkä jonkinlaisesta juttaurpilais-ongelmasta: ammattiyhdistysäijät eivät luota nättiin nuoreen naisihmiseen eivätkä pidä tätä oikein vakavasti otettavana. On vaikea kuvitella, että tässä tilanteessa SPÖ, jonka on nyt terävöitettävä profiiliaan ja koottava rivinsä, suostuisi oikeistokonservatiivien sivuvaunupuolueeksi.

Jäljelle jäävät vaihtoehdot eivät välttämättä ole yhtään helpompia. Vihreät, jotka edellisissä vaaleissa tipahtivat äänikynnyksen alapuolelle, palasivat nyt historiallisen komealla äänisaaliilla takaisin ja hengittävät FPÖ:n niskaan neljänneksi suurimpana puolueena. Itävaltalaisessa mediakuplassani liikkuu nyt vetoomuksia vihreiden tuoreelle johtajalle Werner Koglerille, pitkän linjan vaatimattomalle uurastajalle: vihreiden pitäisi nyt niellä aatteellinen vastahakoisuutensa ja suostua reaalipoliittiseen hallitusyhteistyöhön, ettei Kurz vain keksisi vielä kerran yrittää uudelleenlämmitettyä oikeisto-äärioikeistokoalitiota. Vaikka jäljet pelottavatkin: molemmille Kurzin ÖVP:n aiemmille koalitiokumppaneille on käynyt kehnosti… Mahdollisesti tähän ”turkoosi-vihreään” (turkoosi on Kurzin ”uuden” ÖVP:n tunnusväri, jolla tehdään eroa ÖVP:n perinteiseen ”mustaan”) koalitioon otettaisiin mukaan myös ”pinkit” eli porvarillis-liberaalinen uuspuolue NEOS – ei vain hallituspohjan laajentamiseksi vaan ehkä myös siksi, että ÖVP voisi peluuttaa kahta hallituskumppaniaan toisiaan vastaan.

Tässä hallitusspekulaatioiden lomassa mieleen nousee hyvin raadollisia mietteitä etenkin siitä, mitä oikein sentrooppalaisen äänestäjäkunnan päässä tikittää. Onko tosiaankin niin, että merkittävä osa äänioikeutetuista kansalaisista antaa äänensä Sebastian Kurzille yksinkertaisesti vain siksi, että tämä on niin komea ja tyylikäs ja kohtelias nuori mies, semmoinen unelmavävy-tyyppi? Sillä mitään sisällöllistä syytä Kurzin kannattamiseen, anteeksi vain, en pysty keksimään. (Hieman samanlainen käsittämätön ihailu ympäröi aikoinaan silloista valtionvarainministeriä Karl-Heinz Grasseria, joka – samoin kuin muutkin Jörg Haiderin ns. pojuporukan miehet, Haiderhan mielellään keräsi myös poliittisiksi suojateikseen hyvännäköisiä nuorukaisia – oli kuin suoraan partavesimainoksesta. Ja samaan tapaan aikoinaan HC Strachekin profiloitui ”siksi ainoaksi puoluejohtajaksi, joka ei ole vanha eikä ruma”.) Miten paljon demarien surkea vaalimenestys ja johtajakriisi liittyy siihen, että puoluejohtaja on nainen, jonka piipitystä ei äijäporukoissa jakseta kuunnella? Johtuiko vihreiden pitkä alamäki siitä, että edellinen pitkäaikainen puoluejohtaja Eva Glawischnig oli ärsyttävä, ”hienosteleva” ämmä (jonka napapaljaana-hääpukua reposteltiin julkisuudessa samaan tapaan kuin Jutta Urpilaisen verkkosukkia aikoinaan), ja onko vihreiden nykyinen nousu sen ansiota, että puolueen johdossa on taas reilu työmies-imagoinen jätkä?

***

Siirrytään sitten Unkariin, missä kunnallisvaalitaistelu jatkuu ja sitä koskevat uutiset eivät niinkään käsittele aatteellisia kysymyksiä kuin vaalikamppailua itseään ja siinä käytettyjä mahdollisia likaisia temppuja. Kuten viimeksi kirjoitin, valtapuolue Fidesz säilyttänee yliherruutensa useimmilla pienillä paikkakunnilla, missä kansa ei seuraa nettipohjaista oppositiomediaa vaan lukee, katselee ja kuuntelee uutisensa suurimmaksi osaksi hallituksen kontrollissa olevista perinteisistä viestimistä. (Ja joka tapauksessa äänestää paikallista pormestaria, jolta tulevat sekä työllistämistyöt että ruoka-avustuskupongit.) Lähes kolmasosassa Unkarin kunnista on vaaleissa ehdolla yksi ainoa pormestariehdokas. Kovempi taistelu käydään kaupungeissa; Budapestissa tähänastinen ylipormestari István Tarlós ja johtava oppositioehdokas Gergely Karácsony ovat kannatusmittauksissa rinta rinnan.

Kuten viimeksikin kirjoitin, Fidesz-puolue käyttää vaalitaistelussa kaikkia perinteisiä ja vähän uusiakin keinoja. Maahanmuutolla pelottelussa uusiin ulottuvuuksiin ylsi – oppositiomedian kitkeräksi riemuksi – Brysselissä vaikuttava Fidekszen vanha twitter-soturi Tamás Deutsch:

Meille kaikille on yksiselitteistä ja selvää, mitä on tekeillä. Frans Timmermans, György Sorosin mies, haluaa maahanmuuttomielisten pormestarien avulla toteuttaa migranttien asuttamisen, ja Unkarissakin hän suunnittelee samaa. Lokakuun 13:ntena Unkarissa on kunnallisvaalit, ja juuri siksi (…) näissä vaaleissa panokset ovat erityisen korkealla. Nähtävissä on, että jos Unkarin kuntien johtoon nousee maahanmuuttomielisiä oppositiopormestareita, silloin nämä noudattavat Sorosin ja Timmermansin ideoita, Euroopan maahanmuuttomielisten tilausta, ja asuttavat migrantteja Unkarin kaupunkeihin ja taajamiin. (…) Eilen siis nähtiin Karácsonyn ja Timmermansin sopimusta valmisteleva tapaaminen, tien avaamiseksi sille, että Budapestiin, Unkarin pääkaupunkiin, asutettaisiin laittomia maahanmuuttajia sadoittain, tuhansittain…

Unkarin vallanpitäjät ovat jo aikoja sitten onnistuneet luomaan ihmeellisen olkiukon: EU:n yhteisistä linjauksista maahanmuuttopaineiden ja pakolaisaaltojen kontrolloimiseksi (kiintiöpakolaiset, yhteistyö turvapaikkahakemusten käsittelyssä jne.) on tullut ”laittomien migranttien” ”pakkoasuttamista”. Ja jostain käsittämättömästä syystä tätä olkiukkoa ei kukaan enää saa kaadetuksi, vaan se nostetaan joka ainoan poliittisen kiistakysymyksen taustaksi.

Mutta vielä ikävämpää kuin ikävät puheet ovat uutiset siitä, miten poliittisten vastustajien kampanjaa ja tilaisuuksia häiritään ja sabotoidaan. Pari viikkoa sitten Tonavalla retkeilylaivalla järjestettyä pormestariehdokas Karácsonyn vaalitilaisuutta häiriköimään ilmestyi outo vene, jonka rekisterinumero oli peitetty ja miehistöllä naamarit kasvoilla. Veneestä soitettiin äänekästä sirkusmusiikkia, viittauksena Fidekszen vaalijulisteisiin, joissa opposition ehdokkaat kuvataan sirkuspelleinä – tätä pellekampanjaa on pyörittänyt etenkin puolueen nuorisojärjestö Fidelitas. Rekisterinumeron peittäminen on rikos, josta voi seurata jopa vankeusrangaistus, ja vasemmistolehti Népszavan aloitteesta poliisi otti asian tutkiakseen. Oppositioehdokkaiden julisteita on systemaattisesti vandalisoitu ja jopa varastettu – Szekszárdissa oppositioehdokkaan kadonneet vaalijulisteet löytyivät kaupungintalolta, minkä jälkeen poliisi lopetti tutkinnat.

Ja tietenkin viimeaikaisten vaalien vetonaula: ruoanjakelu. ”Äänten ostaminen säkillisellä perunoita” on vanha juttu: vaalien alla slummien ja köyhien kylien asukkaat tai kaupunkien eläkeläiset saavat valtapuolueen herroilta ruokalahjoituksen, joka monille tulee todelliseen tarpeeseen. Újpestin kaupunginosassa pormestari Zsolt Wintermantel kohautti äskettäin oppositiomediaa jakamalla eläkeläisille muhkeat ruokapaketit, joihin sisältyi kymmenen kilon perunasäkin lisäksi kahvia, teetä, hunajaa, pastaa ja makkaraa. Vitsiuutissivusto Hírcsárda (joka nykyään joutuu tosissaan taistelemaan pärjätäkseen tosielämän uutisille) pani paremmaksi kertomalla, miten Budapestin hienostokaupunginosassa laatutietoiselle Fidesz-puolueen äänestäjäkunnalle jaetussa vaaliperunapaketissa on bataatteja, lohta ja toscanalaisia tryffeleitä… Kitkeristä perunavitseistä haluaisin lopetukseksi siteerata Index-sivuston mainion Grafitemberin piirrosta, jossa yhdistyvät likaiset temput, perunanjakelu ja terrorismilla pelottelu:

simaszk.jpg

”Ylikonstaapeli! Naamarimies kuorma-autossa, josta on rekkarit peitetty!” – ”Lepo vaan! Fidelitas siellä vain kuljettaa vaaliperunoita.”

 


Tyhmistymisen kierre?

21 syyskuun, 2019

Vaaleja pukkaa taas sekä Itävallassa että Unkarissa. Itävallassahan hallitus kaatui Ibiza-videoskandaaliin jo kesällä, ja entisen korkeimman oikeuden tuomarin Brigitte Bierleinin luotsaama virkamieshallitus (joukossa myös yksi suomalainen, nimittäin suomalaissyntyinen opetusministeri Iris Rauskala) on erittäin matalalla profiililla ja vähin äänin luotsannut maata kohti uusia parlamenttivaaleja, joita ei voitu ruveta järjestämään ennen kuin kansa palaisi kesälomilta. Nyt vaalit ovat edessä 29. syyskuuta, ja tähänastiset gallupit lupailevat varsin yksiselitteisiä tuloksia. Konservatiivipuolue ÖVP on selkeässä johdossa, joten nuoren, siloposkisen Sebastian Kurzin paluuta liittokansleriksi ei enää luultavasti voisi estää kuin jokin uusi järisyttävä skandaali. Ns. Shreddergate jo kuivui kokoon: Ibiza-skandaalin jälkeen entisen liittokanslerin someavustaja salakuljetti kanslerinvirastosta viisi tulostimen kiintolevyä ja toimitti ne silppuriin, mikä sai poliittiset vastustajat ounastelemaan jonkinlaista likaista peliä, kenties jopa Ibiza-skandaaliin johtavia yhteyksiä. Tutkimuksissa ei ilmeisesti kuitenkaan ole onnistuttu löytämään mitään raskauttavaa, vaikka somessa muistilevyjen silppuamisesta jonkin aikaa huumoria heruteltiinkin.

Schreddermeme12.png

Kontrast.at-sivuston meemivalikoimasta.

Hieman tiukemmat kisat käydään kakkos- ja kolmossijasta: oikeistopopulistien FPÖ uuden ja ryvettymättömämmän johtajansa, taannoisen presidenttiehdokkaan Norbert Hoferin johdolla on toistaiseksi kannatusmittauksissa sosiaalidemokraatteja jonkin verran jäljessä, mutta kaikenlaista voi toki vielä tapahtua. Suurten puolueiden jäljessä rymistelee kaksi haastajaa. Vihreät, jotka viime vaaleissa kokivat murskatappion ja putosivat parlamentista, saattavat hyvinkin tehdä komean comebackin (ja onnistuessaan myös viedä äänestäjiä demareilta, mikä tuo peliin lisää jännitystä). Niille taas, jotka vieroksuvat perinteisiä valtapuolueita eivätkä tykkää rasismista, pöhköpopulismista tai korruptiosta mutta eivät myöskään osaa samastua perinteiseen kukkahattu-vihervasemmistolaisuuteen, tarjoaa uuden ja jännittävän mutta sisäsiistin vaihtoehdon vuonna 2012 perustettu keskustaliberaali NEOS.

Unkarissa puolestaan pidetään lokakuun 13:ntena kunnallisvaalit. Nythän Unkarin viimeaikaiset vaalit ovat olleet hallituskoalition suorastaan masentavan yksitoikkoista sooloilua. Tämä on johtunut osaksi siitä, että oppositiopuolueet ovat kohta kymmenen vuoden ajan keskittyneet riitelemään keskenään, mutta toki myös vaaleissa itsessään ja varsinkin vaalimainonnassa – jossa valtapuolueen mediamonopolin ansiosta ei oppositiopuolueilla ole paljon mahdollisuuksia ollut – on ollut kaikenlaista hieman kyseenalaista. Nyt näyttää siltä, kuin joillakin paikkakunnilla oppositiopuolueet olisivat todellakin onnistumassa yhdistämään voimansa yhteisen vastaehdokkaan taakse, hieman samaan tapaan kuin jo viime vuonna Hódmezővásárhelyn pormestarinvaaleissa sitoutumaton Péter Márki-Zay näytti Fidekszen vaalikoneistolle taivaan merkit. Avainasemassa ovat kaupungit. Maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla Fidesz-puolueen valta on enimmäkseen rikkumaton, on jopa paikkakuntia, joilla oppositiolla ei edes ole pormestariehdokasta. Mutta esimerkiksi Budapestissa käydään kaupunginosa kaupunginosalta tiukkaa taistelua, ja jopa ylipormestari István Tarlósin valta on uhattuna.

Valtapuolueen vaalipropagandakoneisto jauhaakin jo täysillä, ja vaalitaisteluun haetaan tukea myös korkeammalta taholta. Oppositiomediassa on viime päivinä kerrottu papeista, jotka antavat seurakuntalaisilleen yksiselitteisiä ohjeita siitä, mille puolueelle tai ehdokkaalle ääni on annettava. Elokuussa järjestetyssä mutta vasta äskettäin mediaan levinneessä reformoidun kirkon konferenssissa Balatonszárszón kaupungissa itse parlamentin puhemies László Kövér käytti mieleenpainuvan puheenvuoron, jossa pohdiskeli, voiko kristitty ihminen äänestää sellaista puoluetta, joka periaatteissaan tai käytännössään kiistää ”kristinuskon periaatteet ja niiden käytännön seuraukset”. Eipä tietenkään. Torstaina puolestaan Budapestin Józsefvárosin katolisen seurakunnan kirkkoherra osoitti ymmärtävänsä, mistä on kysymys, ja lähti omalla nimellään ja kuvallaan kampanjoimaan somessa Józsefvárosin tämänhetkisen fideszläisen pormestarin puolesta.

Tietenkin myös oikeistopopulistien tärkeintä ja melkein ainoaa propagandavalttia lyödään pöytään minkä vain ehditään: MAAHANMUUTTO! Eilen Fidesz-puolueen parlamenttiryhmän tiedottaja János Halász ilmoitti lehdistölle, että

”lähestyvissä pormestarinvaaleissa panokset ovat erityisen korkeat myös siksi, että opposition pormestarit asuttaisivat tänne maahanmuuttajia.”

Sillä, poikkeuksetta, ”koko oppositio on maahanmuuttomielistä” (bevándorláspárti). 

Tätähän on kuultu jo monesti ennenkin. Kun Brysselissä kovistellaan Unkaria korruptiosta, ihmisoikeusrikkomuksista, median tai oikeuslaitoksen riippumattomuuden tuhoamisesta tai kansalaisjärjestöjen hätyyttämisestä, ainakin kotimaiselle yleisölle tarjottu selitys on aina sama: Unkari parkaa kiusataan, koska se ei suostu avaamaan rajojaan ja päästämään aidan takana vaanivaa, allahu akbaria huutavien terroristien ja raiskaajien laumaa tuhoamaan sen eurooppalaisia arvoja. (Sillä maahanmuuttopolitiikassahan ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: rajat kiinni tai tervetuloa jihadistit.) Tätä selitystä yritti myös Twitterissä oikeusministeri Judit Varga joutuessaan EU:n kuultavaksi: taas meitä ollaan panemassa häpeäpaaluun, koska torjumme massamaahanmuuton. Hollantilainen liberaalimeppi Sophie in ’t Veld iski välittömästi takaisin: ”Teitä ei olla panemassa häpeäpaaluun massamaahanmuuton torjumisen takia vaan siksi, että loukkaatte ihmisoikeuksia, tuhoatte oikeusvaltion ettekä noudata EU:n lakia. Älkää esittäkö marttyyria!”

Käsittämättömin vaalikampanjan pohjanoteeraus nähtiin kuitenkin hallituksen äänitorveksi muuttuneen uutissivusto Origon sivuilla. Siellä on jo jonkin aikaa lyöty Budapestin ylipormestariksi pyrkivää Párbeszéd Magyarországért (‘Dialogi Unkarin puolesta’) -puolueen Gergely Karácsonya kuin vierasta sikaa. Uutisjutuissa toistuu epiteetti alkalmatlan, ‘kelvoton’. Karácsony ei vain (tietenkin!) täyttäisi Budapestia niillä pahoilla migranteilla, hän myös välttelee poliittisten vastustajiensa kohtaamista, kirjoittaa ”Budapestin” vahingossa ”Budapet” (kamalaa!), ”eikä edes tunne Unkarin maantiedettä”: hän käyttää Budapestin jalkapallostadionprojekteja vastustavassa postauksessaan kuvaa pääministeri Orbánin kotikylän Felcsútin legendaarisesta Pancho Arénasta. Ilmiselvästi kelvoton pormestariksi siis.

Tämän toimintalinjan jonkinasteinen huipentuma nähtiin Origo-sivustolla eilen. Innokas, nimetön toimittaja otsikoi: ”György Karácsony on kelvoton jopa julistetta laatimaan.” Nimittäin: Karácsonyn vaalijulisteessa näkyy hänen kasvoissaan silmän vieressä ikään kuin reikä.

alkalmatlan.png

Siis jos vaalijulisteen valokuvassa on kuvankäsittelijän tai valokuvaajan tekemä virhe, se todistaa ehdokkaan kelvottomuutta tehtäväänsä? Odotetaanko poliitikoilta yleensä, että he omakätisesti editoivat, taittavat, photoshoppaavat ja värimäärittelevät vaalijulisteidensa kuvat? Kaiken lisäksi tämä ”reikä” ei ole mikään graafikon moka vaan aivan normaali valon taittumisesta silmälasin linssissä johtuva ilmiö. Sama efekti näkyy monien muiden miinuslaseja käyttävien poliitikkojen valokuvissa, myös hallituspuolueen edustajien. Someen onkin jo ilmestynyt vitsikampanja ”Miljoona ihmistä Karácsonyn ja kumppanien päässä olevien reikien täyttämisen puolesta”.

reikäpäät.png

Kuvissa reikä kasvoissaan Karácsonyn lisäksi Fidesz-poliitikot Lajos Kósa ja Gergely Gulyás.

Origo-sivuston Facebook-seinällä lukijoilta sataa armotonta palautetta. Nimetöntä toimittajaa kehotetaan palaamaan peruskoulun fysiikan oppimäärän ääreen ja selvittämään itselleen, mitä se valon taittuminen taas tarkoittikaan. Unkarin kielen runsasta haukkumasana- ja herjavarantoa käytetään antaumuksella. Mutta ainakaan ensi lukemalta ei monikaan kommentoija pääse tätä pitemmälle. Kuitenkin kysymys on paljon isommasta asiasta kuin siitä, onko poliitikon kasvoissa näkyvä reikä silmälasien linssin, kuvatoimittajan vai poliitikon itsensä syytä.

Unkarin poliittisesta julkisuudesta kirjoittavat ovat jo vuosikausia, itse asiassa jo ennen Orbánin valtaannousua yhdeksän vuotta sitten, jatkuvasti valitelleet ilmapiirin tulehtumista, keskustelun kiertymistä riitelyksi, solvauksiksi ja vihapuheeksi. Poliittiset kiistat ovat Unkarissa jo pitkään katkoneet ystävyyssuhteita ja rikkoneet sukulaisten ja naapurusten välejä. Eikä yleistä katkeruutta ja vihanpitoa suinkaan lievitä se, miten vallanpitäjät suorastaan lietsovat ennakkoluuloja, vihaa ja pelkoa. Mutta vähemmän on puhuttu ilmiön toisesta puolesta: tyhmistymisen kierteestä.

Sillä silmäänpistävintähän tässä propagandassa on, sanotaan se nyt lopultakin suoraan, sen tyhmyys. Silmälasinlinssin synnyttämän reikäefektin nokkiminen tuo mieleen jonkin ala-asteen koulukiusaajan tempauksen: mikä hyvänsä yksityiskohta kiusatuksi valitun ulkonäössä tai toiminnassa kelpaa huutelemisen aiheeksi. Kukaan ei kysy, miten valokuvassa näkyvä ”reikä” tekisi kuvan esittämästä henkilöstä kelvottoman Budapestin ylipormestariksi, eikä varsinkaan, mitä järkeä tässä kaikessa on. Aivan niin kuin kukaan ei puutu valtapuolueen propagandan väitteiden järjettömyyteen. Juuri kukaan ei kysy, miksi ihmeessä Brysseli haluaisi täyttää Euroopan ja varsinkin Unkarin rikollisilla ja terroristeilla. Niin joo, koska Soros käskee. Ja miksi Soros näin tekisi? Koska Soros on se James Bond -elokuvien superkonna, joka salaisesta tukikohdastaan käsin tavoittelee maailmanherruutta.

Ihan oikeasti, eikö kukaan voisi pyytää ihmisiä rauhoittumaan, hengittämään syvään ja ihan kaikessa rauhassa itsekseen miettimään, mitä järkeä on propagandassa, joka kohtelee aikuisia ihmisiä kuin kymmenvuotiaita? Ilmeisesti ei voi. Sillä tyhmyys on vihan, rasismin ja muukalaiskammon välttämätön kääntöpuoli: rauhallinen harkinta ja ymmärrys ihmiselämän ja todellisuuden monimutkaisuudesta tekisi simppelin vihapropagandan mahdottomaksi. Toisaalta taas tyhmyys tarjoaa vastapuolelle liian helppoja valemaaleja. Vitsitempausten ja meemien tehtailu esimerkiksi reikäpäisten poliitikkojen reikien täyttämisestä on hauskaa ja terapeuttista, mutta sekin vie osaltaan aikaa, energiaa ja julkisuutta esimerkiksi keskustelulta, jossa voitaisiin oikeasti pohtia, kuka on pätevä Budapestin ylipormestariksi ja miksi.


Fiksut naiset, aivopesty vaalikarja ja muita mielikuvia

1 kesäkuun, 2019

Eurovaalit on nyt koettu, ja kun eri Euroopan maiden tuloksia ja niiden mediakaikua vertaa, tulee taas kerran mieleen Voltairen Candidesta se kohta, jossa taistelun jälkeen kummankin sotivan valtion kuninkaat laulattivat kiitokseksi Te Deumia leirissään, samalla kun Candide päätti lähteä muualle pohdiskelemaan vaikutuksia ja syitä. Itävallassa ollaan samaan aikaan ennennäkemättömässä sisäpoliittisessa tilanteessa: maa on jäänyt vaille laillista hallitusta sen jälkeen, kun Ibiza-skandaalin ravistelemat oikeistopopulistit lähtivät hallituksesta ja jäljelle jääneet oikeistokonservatiivit kaatuivat parlamentin epäluottamuslauseeseen. Onneksi tämmöistäkin tilannetta varten on Itävallan perustuslaissa selvät menettelyohjeet.

Kurier-lehden pilapiirtäjä Michael Pammesberger tiivistää tilanteen: horjuvaa tasavaltaa tuetaan perustuslailla.

Tämän päivän uutisten mukaan liittopresidentti Van der Bellen on nimittänyt väliaikaiseksi liittokansleriksi syyskuussa järjestettäviin ennenaikaisiin vaaleihin saakka Brigitte Bierleinin, joka olisi kohdakkoin jäämässä eläkkeelle perustuslakituomioistuimen puheenjohtajan tehtävästä. 69-vuotiasta Bierleinia kehutaan politiikan joka laidalta äärimmäisen korrektiksi, asialliseksi, älykkääksi, laajakatseiseksi, viileän objektiiviseksi ja puolueettomaksi persoonaksi. (Ja kun kyseessä on nainen, niin Kurier-lehden toimittajan on tietenkin erikseen kommentoitava hänen tyylikkyyttään, oli yllä sitten nyt uutiskuvissa nähty särmä jakkupuku ja ”ekstravagantti” paitapusero näyttävin hörsyläkauluksin tai tuomarinvirkaan kuuluva kärpännahkasomisteinen viitta.) Tässä selvästi alleviivataan laillisuutta ja oikeusvaltiota oikein paksulla tussilla, ja hyvä niin – sen jälkeen, mitä FPÖ-sisäministerin alaisuudessa on jo nähty.

***

Mutta Unkarista piti kirjoittamani, ja eurovaalituloksen taustoista. Itse vaalit eivät valitettavasti tuottaneet yllätystä. Valtapuolue Fidesz jyräsi ja vei hieman yli puolet annetuista äänistä, mikä vallitsevalla vaalijärjestelmällä merkitsee 13 edustajanpaikkaa Unkarin 21:stä, yhtä enemmän kuin tähän asti. Mielenkiintoisempaa on se, että oppositiossa tapahtui täydellinen mullistus. Omassa some- ja mediakuplassani, jossa Fidesz-vastaisuus on käytännöllisesti katsoen rikkumatonta, vaalitulos on nostattanut yllättäviä intohimoja.

Ensinnäkin: tähän asti suurimmat oppositiopuolueet, sosialistinen MSZP ja äärioikeistolainen, viime vuosina turhaan jonkinlaista kansanpuoluehenkistä porvarillistumista yrittänyt Jobbik, romahtivat. Kumpikin menetti kolmesta euroedustajanpaikastaan kaksi. Jobbikille tämä rökäletappio oli jo toinen edellisvuoden parlamenttivaalien jälkeen; tämän rytäkän jälkimainingeissa Jobbikista irronnut radikaalisiipi yritti nyt eurovaaleissa nimellä Mi Hazánk Mozgalom (‘Meidän isänmaamme -liike’), mutta jäi mandaateitta. MSZP:n tappiota puolestaan harmiteltiin myös siksi, että puolueen lista-asettelun takia Brysselistä tipahti sen kanssa vaaliliitossa olleen pienen Párbeszéd Magyarországért (‘Dialogi Unkarin puolesta’) -puolueen Benedek Jávor. Jávor, jonka listan laatijat olivat jättäneet neljännelle sijalle, on ollut viime vuosien aktiivisimpia ja aikaansaavimpia oppositiopoliitikkoja, ärhäkkä korruption vastustaja. Vihreä LMP (Lehet Más a Politika, ‘Politiikka voi olla toisenlaista’), joka ei ole oikein löytänyt asemaansa politiikan kentässä ja josta viime vuosina ovat ovet paukkuen lähteneet monet aktiiviset ja tunnetut nimet, menetti ainoan euroedustajanpaikkansa. Hieman sitä paremmin keräsi ääniä vitsipuolue “Kaksihäntäinen koira”, mutta ei sekään riittävästi.

Sitä vastoin oppositiossa nousi yllättäen kaksi puoluetta, vanha ja uusi. Demokratikus Koalíció, entisen sosialistipääministerin Ferenc Gyurcsányn sosialisteista vuonna 2011 lohkaisema keskusta-vasemmistopuolue, nosti mandaattiensa määrän kahdesta neljään, kärkiehdokkaanaan Gyurcsányn vaimo, oikeustieteilijä Klára Dobrev. Tämä jakoi kansaa. Gyurcsány on kannattajiensa mielestä taitava ja lahjakas poliitikko, ainoa mies, jolla riittää kanttia käydä Viktor Orbánia vastaan, ja Klára-rouva vaikuttaa aikaansaavalta ja fiksulta naiselta. Vastustajiensa silmissä taas Gyurcsány on menneen maailman miehiä, korruptoitunut ja vallanjanoinen kähmijä, jonka tekemät virheet aikoinaan nostivat Orbánin valtaan ja joka ei vieläkään malta jättää politiikkaa nuorempien ja ryvettymättömämpien hoitoon. DK henkilöityy edelleenkin Gyurcsányyn, eikä oman vaimon asettaminen kärkiehdokkaaksi välttämättä korjaa tätä epäkohtaa.

Uutena tulokkaana europarlamenttiin nousi oppositiopuolue Momentum (tai Momentum Mozgalom, ‘Momentum-liike’), joka pari vuotta sitten tuli tunnetuksi ensiksi Budapestin olympiakisahanketta vastustavan kansanäänestysliikkeen järjestäjänä mutta ei vielä viime vuoden parlamenttivaaleissa onnistunut ylittämään äänikynnystä. Momentumin edustajat ovat nuoria ja nuorehkoja, länteen ja Eurooppaan katsovia aktivisteja, ja Brysseliin lähtee heistä kaksi kolmekymppistä naista: Katalin Cseh, yksi perustajajäsenistä, siviiliammatiltaan gynekologi, sekä puolueen varapuheenjohtaja, sosiologi Anna Júlia Donáth. Momentum on lyhyen olemassaolonsa aikana nostattanut sekä suuria toiveita että suurta pettymystä, sen aatteelliset tavoitteet ovat epämääräiset, mutta poliittisesti se sijoittuu keskustaan ja Euroopan parlamentissa liberaali-demokraattisen ALDEn joukkoihin.

Mérce-sivustolla sosiologi ja taloustieteilijä Zoltán Pogátsa tiivistää eurovaalien tulokset Unkarin kannalta neljään arvoon: uskottavuus (vanhojen naamojen vaihtaminen uusiin auttaa, myös DK:n tapauksessa), vasemmistolaisuus (DK:n ohjelmassa palattiin selvästi vanhoihin kunnon työväenliikkeen arvoihin), Eurooppa (vastapainona äärikansallismielisyydelle) – ja naiset:

Fidesz-puolueen luomassa testosteroninhuuruisessa kapakkailmapiirissä Dobrevin, Csehin ja Donáthin miellyttävä älykkyys, hienovarainen naisellisuus ja sympaattinen järkiperäisyys tekee paljon paremman vaikutuksen kuin [LMP:tä edustaneen journalisti-mediapersoona Róbert] Puzsérin aggressiivinen, olkoonkin että paljonpuhuva öyhötys.

 Index-uutissivuston analyysin mukaan oppositiopuolueiden kannatusten mullistuminen näkyy etenkin itäisen Unkarin keskiosissa mutta jossain määrin maan muissakin osissa: siellä, missä MSZP ja Jobbik menettivät runsaasti kannattajia, myös DK ja Momentum voimistuivat selvästi. Mutta analysoi tätä miten analysoi, selvää on, että ylivoimaisesti parhaiten onnistui edelleenkin kansaa mobilisoimaan valtapuolue Fidesz. Tähän on monia syitä.

Ensinnäkin Fidesz-puolueella on yhä jonkinlaisella uskonnollisella varmuudella puoluekannastaan kiinni pitäviä äänestäjiä, niitä, jotka aidosti ja vilpittömästi ovat vakuuttuneita siitä, että Viktor Orbán ja Fidesz ovat Unkarille tarjolla olevista vaihtoehdoista paras. Tätä väkeä, jota toisissa kuplissa haukutaan ”aivopestyksi lammaslaumaksi”, ”Suolahapposetiä” ja strategista käsilaukkua heiluttavia aggressiivisia mummoja, ei luultavasti ole läheskään niin paljoa kuin äänten jakautumisesta voisi päätellä, mutta mitä alhaisemmaksi jää äänestysprosentti, sen enemmän voi saavuttaa pienelläkin kannattajakunnalla, jos sen saa hyvin mobilisoitua äänestämään. Tämänkertaisissa europarlamenttivaaleissa unkarilaisista äänesti 43,48 %.

Joltinenkin osa äänistä tuli myös rajantakaisilta unkarilaisilta, joille Orbánin hallitus on avokätisesti jaellut Unkarin passeja ja äänioikeuksia ja joista ainakin jotkut, koettuaan kotimaassaan etnistä syrjintää, ovat vastaanottavaisia 1800-luvun henkiselle romanttiselle unkarilaismielisyydelle. Emämaan vallanpitäjät tukevat avokätisesti ja monin tavoin rajantakaisia unkarilaisvähemmistöjä, ja myös äänestäminen Unkarin vaaleissa sujuu vanhoihin unkarilaisvähemmistöihin kuuluvina kansalaisuuden saaneilta kätevästi kirjeellä. Kuten jo vuoden 2018 vaalien alla huomautettiin, ulkounkarilaisille, jotka eivät ole koskaan asuneet Unkarissa, äänestäminen on tehty paljon helpommaksi kuin niille tuhansille, jotka viime vuosien aikana ovat muuttaneet Unkarista ulkomaille. Kaiken lisäksi viimesyksyisellä lainmuutoksella Unkari antoi äänioikeuden eurovaaleissa myös niille etnisyyden perusteella Unkarin kansalaisuuden saaneille, jotka eivät asu eivätkä maksa veroja EU:n alueella, siis etenkin Ukrainan ja Serbian unkarilaisille. 

Index-sivuston mukaan näissä vaaleissa yli 115 000 postiäänestykseen rekisteröityneestä unkarilaisesta äänioikeutetusta, joilla ei ole virallista asuinpaikkaa Unkarissa tai EU:ssa, valtakoalition (Fidesz-KDNP) vaaliliittoa äänesti kirjeitse 55 287, kun taas muiden puolueiden äänisaaliit jäivät muutamaan sataan (eniten ääniä, 553, keräsi Momentum). Toisin sanoen EU:n ulkopuolisista vähemmistöunkarilaisista [hups, korjaan:] äänestäjiksi rekisteröityneistä EU:n ulkopuolella asuvista vähemmistöunkarilaisista eurovaaleissa postiäänesti noin puolet, ja näistä lähes kaikki Fidesztä. Muitakin merkillisyyksiä nähtiin. Riippumattomassa mediassa liikkui esimerkiksi tietoja siitä, että Ukrainan rajalle oli sattumalta juuri vaalipäivänä komennettu lisää valvontaviranomaisia rajanylityksen nopeuttamiseksi. Virallisen tiedonannon mukaan kyseessä oli kokeilu, jolla testataan rajavalvonnan tehostamista, mutta epäluuloisemmat arvelevat yleisesti, että Ukrainan puolelta ostettua vaalikarjaa on kuljetettu bussikaupalla Unkariin äänestämään. (Näin semminkin kun Itä-Unkarin kylissä, kuten jo aiemmin on paljastettu, asuu paperilla jopa tuhansittain ukrainalaisia ”kuolleita sieluja”, jotka käyvät Unkarissa vain nostamassa unkarilaista eläkettä – ja äänestämässä.)

Mutta ennen kaikkea Fidesz-puolueen menestys perustuu siihen, että monin paikoin ja monille ryhmille mitään monipuoluedemokratiaa ei ole olemassakaan. Hallituksen käsissä on mediasta suurin osa, ja nimenomaan ne, jotka eivät lue lehtiä eivätkä seuraa kriittisiä verkkosivustoja vaan katselevat ja kuuntelevat yleisradioyhtiölle tai valtion mediamonopolikeskittymään kuuluvia tv- ja radiokanavia, elävät käytännössä jatkuvassa Fidesz-puolueen propagandakylvyssä: Unkarissa on kaikki hyvin ja muuttuu aina vain paremmaksi, meitä uhkaa vain ilkeän Sorosin masinoima maahanmuutto, ja siltä meitä pystyy suojelemaan vain Viktor Orbán.

444.hu-sivuston toimittaja kävi köyhän Borsodin alueen kylissä koillisessa Unkarissa kyselemässä paikallisilta – silmin nähden rutiköyhiltä ihmisiltä, joista monet vaikuttavat olevan romaneja – keitä he ovat äänestäneet. Video (“Minä äänestin sitä Fidesztä, eikö sitä pitänyt?”), joka nyt on saatavissa myös englanniksi tekstitettynä, kannattaa katsella.

Monissa näistä kylistä reilusti yli 90 prosenttia väestöstä äänesti Fidesztä. Jotkut sanovat suoraan, että eivät edes tiedä muita puolueita olevan olemassa, tai kertovat avoimesti, että heille on maksettu äänestämisestä. Monet näköjään uskovat, että ”migranttien” murhanhimoiset laumat ovat jo odottamassa vaalitulosta, että pääsisivät vyörymään Unkariin. Videon lopulla haastateltu nuori nainen kuitenkin väläyttää vaikuttavaa empatiakykyä: ihmisiähän ne migrantitkin ovat, niin kuin mekin, ja miten kävisi, jos Unkari olisi samassa tilanteessa kuin Eurooppaan tulevien pakolaisten kotimaat?

Riippumattomassa mediassa tämä on ollut esillä jo vuosikaudet: köyhimpien alueiden väestö on aivopestyä vaalikarjaa, puoliksi lukutaidotonta ja maailman asioista mitään tietämätöntä väkeä, jonka arkielämää leimaa täydellinen riippuvuus paikallistason päättäjistä kuten kunkin tuppukylän pormestarista, tämän jakamista avustuksista ja työllistämistöistä. Sen perusteella, mitä Unkarin ns. syväköyhyydessä elävän väestön arjesta tiedetään, tämä ajatus tuntuu uskottavalta. Köyhyys seurannaisilmiöineen (alkoholi ja huumeet, väkivalta, aliravitsemus) vie ihmisiltä kyvyn valistua, sivistää itseään ja pyrkiä parempaan, ja se luo myös alakulttuureja, joiden myrkyllisestä imusta on vaikea irrottautua.

”Mustalaiset, jotka myyvät äänensä säkillisestä perunoita”, ovat unkarilaisessa mediakuplassani usein toistuva aihe. Aivan näin yksinkertainen ei asia kuitenkaan ole. Vertailukohtana 444.hu:n šokkivideolle kannattaa lukea Átlátszó-sivustolla ilmestynyt Eszter Katusin reportaasi toisesta köyhästä kylästä. Alsószentmárton Unkarin etelärajalla on käytännössä sataprosenttisesti romanien asuttama kylä, jossa yli viidennes asukkaista on työttömiä ja loputkin elävät paljolti satunnaisten, surkeasti palkattujen pätkätöiden varassa – mutta sen äänestystulos ei ollenkaan vastaa kliseistä kuvaa siitä, miten köyhälistöä pelottelemalla ja lahjomalla paimennetaan uurnille.

Alsószentmártonissa äänet jakautuivat samoin kuin monissa suurissa kaupungeissa. Fidesz keräsi tosin selvän enemmistön, mutta sen rinnalla näkyviä ääniosuuksia saivat DK ja Momentum, joista stereotypioiden mukaisten syrjäseudun ihmisten ei pitäisi tietää mitään. Olennaisempaa on kuitenkin se, että äänestysprosentti on hyvin alhainen, reilusti alle kahdenkymmenen, ja viime vuosina kiinnostus äänestämiseen on jatkuvasti laskenut. Siihen, että kylän yli 800 äänioikeutetusta vain 144 vaivautui uurnille, oli käytännönkin syitä: monet olivat kiireisissä herneenkorjuutöissä lähistön viljelmillä, monissa perheissä vietettiin lasten ensimmäistä ehtoollisjuhlaa, mikä perinteitä noudattaville katolilaisille on merkittävä tapaus. Monet Katusin haastattelemista kuitenkin sanoivat suoraan, että eivät luota yhteenkään puolueeseen.

Valtapuolue Fidesz lupaa suuria, mutta monet perheelliset alsószentmártonilaiset kyllä ymmärtävät, että esimerkiksi puolueen perhepolitiikka ei yritäkään tukea köyhiä perheitä vaan tähtää porvarillisen keskiluokan vahvistamiseen. Verohelpotuksista ja edullisista asunto- ja autolainoista, joita suurille perheille luvataan, eivät köyhät hyödy mitenkään. Myöskään Fidekszen aggressiivinen maahanmuuttokriittisyys ei välttämättä pure huono-osaisiin, vaan Katusin haastattelemista monet suhtautuvat pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin yllättävän empaattisesti. Ylipäätään alsószentmártonilaiset epäilevät kaikkia puolueita, myös siksi, että puolueet eivät tunnu olevan kiinnostuneita heidän elämästään. Itse asiassa Momentum oli ainoa, joka lähetti vaalien alla edustajansa paikalle, ja tämä näkyikin vaalituloksessa heti.

Haastateltuja myös harmitti se kliseinen kuva, jota 444.hu:n video ja sentapaiset tuotteet levittävät. Näin kertoi Katusille paikallinen nainen:

Aikoinaan ne [haastattelijalle ei selvinnyt, kenestä oli kyse] halusivat kuvata täälläkin semmoisen videon, minultakin kysyttiin, mutta en ruvennut puheisiin niiden kanssa. Kukaan muu ei halunnut vastata niille (ei kukaan täysijärkinen semmoista tee), vain yksi hullu juoppo nainen, jolle kaikki kylässä nauroivat. Sitten se video lähti leviämään ja kaikki luulivat, että kaikki Alsószentmártonissa ovat semmoisia. Se oli tosi noloa ja nöyryyttävää, siinä sai hävetä naama punaisena [haastateltava peittää kasvot kämmenellään]. Se harmitti kaikkia, ei me enää olla sellaisia kuin ennemmin. Päätetään asioista paljon tietoisemmin, ei enää ole niin, että jotkut tulevat tänne ja pistävät juhlat pystyyn ja sitten sanovat, ketä meidän pitää äänestää.

Mitä opimme tästä? Kliseisiin ja stereotypioihin, tosipohjaisiinkaan, ei voi koskaan täysin luottaa. Ihmiset ja heidän ajatuksensa kannattaa aina ottaa vakavasti. Unkarin oppositiopuolueita ei tähän asti ole kaatanut vain keskinäinen kinastelu vaan myös kansan ja sen todellisten huolien halveksiminen, ja samanlaiseen ylimielisyyteen saattaisi ehkä joskus katketa Fidesz-puolueenkin voittokulku.


Olipa viikonloppu!

20 toukokuun, 2019

Huh huh.

Itävallassa on nähty sopivasti eurovaalien alla melkoinen poliittinen näytelmä. Pienemmän hallituspuolueen pitkä ”yksittäistapausten” eli lain ja poliittisen moraalin rajoja koetelleiden möläytysten ja lipsahdusten sarja (tai paremminkin perinteisen oikeistopopulismin ikiliikkujan pyöritys) päättyi edellisessä postauksessani kuvailtujen ns. Ibiza-videoiden julkituloon. ”Perusitävaltalaisten” eli Vapauspuolue FPÖ:n johtaja, varaliittokansleri HC Strache sekä parlamenttiryhmänjohtaja Johann Gudenus olivat kesällä 2017 astelleet iloisesti suoraan piilokamera-ansaan ja puhuneet siellä läpiä päähänsä. Asiaan oli osuutta sekä alkoholilla että testosteronilla. (Jossakin kohtaa näissä tallenteissa ilmeisesti kuuluu, miten Strache kuiskaa venäläisen oligarkin sukulaisena esiintyneestä naisesta Gudenukselle: Bist du deppert, die ist scharf!, eli vapaasti suomentaen “on muuten helkkarin kuuma kissa!”)

ibiza

Pysäytyskuva kohuvideosta. Strache (edessä) polttaa ketjussa, takana istuvat Gudenus ja hänen serbialainen vaimonsa, kutsujen emäntä istuu edessä selin katsojaan, useimmissa kuvissa häntä ei näy laisinkaan. Pöydällä näkyy kaikenlaisia virvokkeita, Strache itse on kertonut tunnelman olleen ”kosteanhilpeä” (feuchtfröhlich). Joissain kuvissa pöydällä näkyy myös jotakin, mitä on tulkittu valkoiseksi viivaksi…

Hunaja-ansan virittäjää ei vieläkään tiedetä. Aineiston arvioineet ja julkaisseet saksalaiset lehdet Süddeutsche Zeitung ja Der Spiegel eivät tietenkään paljasta lähdettä, mutta spekulaatioissa on mainittu muun muassa aktionisti-taiteilijaryhmä Zentrum für politische Schönheit ‘Poliittisen kauneuden keskus’. Tiedossa ei myöskään ole, miksi videoaineisto julkistettiin vasta nyt – oliko jokin taho ensin suunnitellut kiristävänsä Strachea (tai jopa kiristänytkin) ja vasta myöhemmin päättänyt vuotaa videon julkisuuteen? Joka tapauksessa Strache ja Gudenus puhuivat itsensä pussiin, antoivat ymmärtää olevansa valmiita lahjontaan, rahanpesuun ja – vuoden 2017 parlamenttivaalien alla – äänestäjien manipulointiin sekä havittelevansa median herruutta Unkarin Orbánin malliin. Strache myös möläytteli varsin rankkoja väitteitä sosiaalidemokraattien silloisesta johtajasta Christian Kernistä (”alaikäisten kanssa Kapkaupungissa”) sekä nykyisestä hallituskumppanistaan, konservatiivipuolue ÖVP:n johtajasta, liittokansleri Sebastian Kurzista (”seksiorgioita takahuoneessa”).

Videon sisältö ei yllätä vähääkään, mutta siitä kyllä yllätyin, miten nopeasti tapahtumat sitten etenivät. Ensin varaliittokansleri Strache ilmoitti eroavansa välittömästi ja siirtävänsä puoluejohtajan tehtävät varamiehelleen, taannoisissa presidentinvaaleissa hyväksi kakkoseksi nousseelle ministeri Norbert Hoferille. Sitten odoteltiin muutaman tunnin ajan, mitä tekisi Schweigekanzler [‘vaikeneva liittokansleri’] Kurz, joka monien mielestä liian usein on väistänyt vastuutaan ja jättänyt reagoimatta tähänastisiin ”yksittäistapauksiin”. Sikäli kuin sisäministeri Kicklin Facebook-postaukseen on uskominen, näiden iltapäivän tuntien aikana Kurz ja Hofer väänsivät kättä siitä, jatkuisiko ÖVP:n ja FPÖ:n hallitusyhteistyö, ja avainkysymyksenä oli sisäministeriö. ÖVP halusi sisäministerin postin itselleen, Kickl olisi siirretty johonkin toiseen ministeriöön, mutta tätä ”lehmänkauppaa”, näin Kickl, FPÖ ei hyväksynyt. Siispä Kurz päätti kaataa koalition. Uudet vaalit järjestetään mahdollisimman pian, mikä tarkoittanee syyskuun alkua, elokuussahan kaikki itävaltalaiset ovat lomilla. Strachen liikuttavan anteeksipyyntö- ja jäähyväispuheen jälkeen myös Johann Gudenus on ilmoittanut sekä eroavansa FPÖ:stä että luopuvansa kansanedustajanpaikastaan.

HC Strachen poliittinen ura näyttäisi siis olevan lopussa. Viikonlopun aikana Itävallan mediaan ilmestyi jo poliittisia muistokirjoituksia nykyisistä puoluejohtajista pitkäaikaisimmalle. Erityisesti suosittelen saksantaitoisille uutistoimittaja Armin Wolfin, myös FPÖ:n poliitikkojen tiukan vahtikoiran, blogia. Wolf tapasi Strachen ensi kertaa jo vuonna 2005, kun Jörg Haider oli lähtenyt hajonneesta FPÖ:stä omille teilleen oman ”sinisen tulevaisuutensa” BZÖ:n (Bündnis Zukunft Österreich) kanssa – jonka sirpaleista sitten Haiderin kuoltua merkittävin osa palasi FPÖ:n helmoihin. Jäljelle jääneen FPÖ:n johtoon oli noussut vielä nuori ja timmi Strache. Wolf kertoo taustatutkimuksia tehdessään hämmästelleensä, miten hienosti Strache kotisivullaan kuvaili lempikirjaansa, kiistellyn saksalaisen oikeistokansallismielisen ajattelijan Ernst Jüngerin teosta Der Waldgang. Raskaslukuinen kirja ja taitavasti kirjoitettu analyysi eivät oikein sopineet kuvaan – Strache, siviiliammatiltaan hammasteknikko, ei ole älykkö eikä lukumiehiä, hänellä ei ole edes ylioppilastutkintoa. Nopea nettihaku paljasti Wolfille, että teksti oli itse asiassa erään Itävallan äärioikeistopiireissä tunnetun journalistin kynästä, ja tämän hän myös haastattelussa heitti Strachelle päin naamaa. Plagiointisyytökset saivat Strachen ensin raivostumaan ja kiistämään kaiken, sitten selittelemään ja lopuksi syyttelemään Wolfia epäreilusta pelistä.

Sama kuvio, näin Wolf, on toistunut sittemminkin. Strache käyttäytyy kuin mahtaileva teinipoika.

Hänellä on kohtalokas taipumus huomattavan epäkypsiin virhesuorituksiin sekä arveluttavan alikehittynyt arviointikyky. Ja aina jäädessään kiinni hän turvautuu mitä mielikuvituksellisimpiin ”selityksiin”.

Tälle Wolfilla on sumeilemattoman keittiöpsykologinen selitys. Vaatimattomissa oloissa kasvanut työtätekevän yksinhuoltajaäidin poika (Strachen isä hylkäsi perheensä pojan ollessa kolmivuotias) on koko ikänsä kärsinyt jonkinlaisesta alemmuuden tai ulkopuolisuuden tunteesta ja etsinyt hyväksyntää, symbolista perhepiiriä ja isähahmoa. Nämä löytyivät ensin kouluaikojen urheiluharrastuksista, sitten uusnatsien taisteluharjoitusleireiltä (joita Strache on myöhemmin vähätellyt pojannulikoiden ”värikuula-ammunnaksi”) sekä iltakouluaikoihin koululaisten Burschenschaftista, jossa Strachekin pääsi miekkailun ja Suur-Saksa-romantiikan makuun. Tämän tiukan, poikien pukuhuoneen hieltä haisevan toveruushengen Strache toi myös johtamaansa FPÖ:hön. Lähipiiri arvosti hänen sitoutuneisuuttaan, uskollisuuttaan ja solidaarisuuttaan. Sitkeällä uurastuksella Strache nosti FPÖ:n jälleen Haiderin ja tämän ”opportunististen” toverien jälkeensä jättämistä raunioista, mutta silti suuri osa poliittista establishmenttia nyrpisteli nenäänsä hänen kovaotteiselle ja rahvaanomaisuutta kaihtamattomalle linjalleen.

Poliittinen eristys päättyi ”turkoosi-sinisen” hallituskoalition syntyyn joulukuussa 2017. Strachesta tuli varaliittokansleri, joka Wolfin mukaan nautti liikuttavan vilpittömästi uudesta valta-asemastaan. Keltalehti Kronen Zeitungin etusivuilla paistatteleva Strache oli nyt yllättävän kompromissivalmis, suostui nyt odottamattoman auliisti pyytelemään anteeksi ja ottamaan etäisyyttä aina ”yksittäistapausten” iskiessä, avoimesti tuomitsemaan natsismin perinnön ja sanoutumaan siitä irti. Kenttäväen kovalinjaisemmat syvät rivit alkoivat hermostua ja ilmaista tyytymättömyyttään liian sisäsiistiksi muuttuneeseen Stracheen. Ilmeisesti tähän Strache reagoi äskettäin käyttämällä Kronen Zeitungin haastattelussa sanaa Bevölkerungsaustausch, ‘väestönvaihto’ – tämä kohua nostattanut ilmaus kuuluu äärioikeiston kielenkäyttöön ja viittaa salaliittoteoriaan, jonka mukaan jotkut pahikset suunnittelevat Euroopan valkoihoisen kristityn väestön ”korvaamista” mustanpuhuvilla muslimeilla. Sana oli tarkoitettu signaaliksi omille kannattajille: ollos huoleton, poikas valveill’ on!

Keskelle tätä kriisinpoikasta tömähti sitten Ibiza-videoskandaali. Hetken ajan Strache väläytti aikuista ja vastuuntuntoista puolta itsestään; jäähyväispuhe oli vilpittömän anteeksipyytävä, kyynelsilmäinen anteeksipyyntö vaimolle suorastaan liikuttava. (Viisikymppinen Strache on toista kertaa naimisissa ja vuodenvaihteessa syntyneen pikkupojan ”nuori” isä.) ”Järkiintyminen” ei kuitenkaan kestänyt kauaa. FPÖ:n sisällä kuulemma jo pohdiskellaan, voisiko Strache kuitenkin jäädä Wienin FPÖ:n johtoon. Ja rakkaalla, puolueen sisäisessä viestinnässä tärkeää osaa esittävällä Facebook-seinällään Strache sitten vain puolitoista vuorokautta eronsa jälkeen julistaa, käyttäen Kurt Waldheimin presidentinvaalikampanjassaan tunnetuksi tekemää uhmakasta iskulausetta: ”No nyt sitä vasta!”

Nyt on edessä sen pohdiskelu, ketkä FPÖ:n ministerit poistetaan välittömästi palleiltaan, ja erityisesti polttopisteessä on sisäministeri Kickl, FPÖ:n pitkäaikainen kampanja-aivo ja spindoctor, jonka eroa on säännöllisin mielenosoituksinkin vaadittu jo pitkään. ÖVP ilmeisesti vaatii Kicklin eroa, FPÖ taas uhkaa edelleenkin, että siinä tapauksessa lähtevät kaikki.

Perusitävaltalaisten sekoilun ja siitä seuraavien välienselvittelyjen varjoon uhkaa jäädä liittokansleri Kurzin rooli. Politiikan ihmepoika Kurz nosti pari vuotta sitten henkilökohtaisella viehätysvoimallaan ja unelmavävyn olemuksellaan ukkoutuvan ja kannatuskriisissä rämpivän ÖVP:n takaisin gallupien kärkeen, ohi sitä ennen johdossa porskuttaneen FPÖ:n, ja voi siten esiintyä tavallaan demokratian ja poliittisen kunniallisuuden pelastajana. (Niin, ehkä tämä tosiaankin on niin raadollista: Strache oli pitkään puoluejohtajista ”se ainoa, joka ei ole vanha ja ruma”, pari vuotta sitten tämän manttelin peri Kurz, samaan aikaan kun Strache tunnollisesta salilla ja solariumissa käymisestään huolimatta alkoi vanheta, plösähtää ja käyttää silmälaseja.) Mutta ÖVP:n johtoon noustessaan Kurz teki samalla kansleriudestaan henkilökohtaisen projektin, ja kriitikkojen mukaan myös hänen koalition kaatumisen yhteydessä pitämänsä puhe on pelkkää ”minä, minä, minää”.

Saksantaitoisille suosittelen Falter-lehden julkaisemaa Natascha Stroblin analyysia Kurzin puheesta. Se oli nimittäin varsin ovelasti rakennettu. Kurz asettuu ensin meidän tavallisten pöyristyneiden kansalaisten joukkoon hämmästelemään tätä FPÖ:n meininkiä ja koko järkyttävää tilannetta – vaikka itse asiassa hänen on täytynyt tietää kypsymässä olevasta katastrofista jo hieman pitempään, ja hän on myös hieman kryptisesti todennut, että ”se, että on epäselvää, miten hallituskelpoisia FPÖ:n toimijat ovat, on aina ollut selvää”. (Siis: Kurz on aina tiennyt, että populisteista ei ole hallitusvastuuta kantamaan, mutta tärkeämpää oli itse päästä kansleriksi.) Sitten alkaa sympatiankeruu ja nostalgianheruttelu: tämän hallituskoalition käynnistyessä oli kaikki hyvin, kammottava ÖVP:n ja demarien suurten koalitioiden jämähtäneisyyden aika oli lopultakin ohi, ja se oli tietenkin Kurzin ansiota. Samalla Kurz kaivaa esille ns. Silberstein-jutun eli edellisten parlamenttivaalien alla sosiaalidemokraattien (SPÖ) mainetta tahranneen yhteistyön likaisten vaalitemppujen asiantuntijan kanssa. Toisin sanoen: kaikki muut puolueet ovat pahoja, vain hohtavahaarniskainen Kurz edustaa ”politiikan” sijasta ”kansan” puolella olevaa hyvää voimaa. Lopuksi kerätään myötätuntopisteitä Kurz paralle, joka on koko ajan kärsinyt tämän itse asiassa kelvottoman hallituskumppanin rinnalla yhteiskuntarauhan ja vakauden nimissä, kunnes oli pakko todeta, että liika on liikaa, ja tehdä kipeä päätös. Yhyy.

Vasemmistoliberaalin Frankfurter Rundschaun palstoilla Stephan Hebel tiivistää: Kurz edustaa oikeistopopulismin ”porvarillista” versiota. Siihen kuuluu johtajakultin rakentaminen – tämä vahva, puhdas mies tietää parhaiten, mitä tarvitaan – demokraattisen vuoropuhelun sijasta. Ja tältä kannalta selvää on myös, että toista kukkoa ei populismin tunkiolle mahdu. Kurzin päämääränä on ollut tehdä samat asiat kuin Strache – kerätä naiiveimman äänestäjäkunnan suosiota tiukalla maahanmuuttopolitiikalla ja samalla kyykyttää köyhiä – mutta sivistyneesti, euroooppalaisesti ja täydellisen sisäsiististi, ilman natsirasitteita, avorasistista öyhötystä, Putinin nuoleskelua tai yksityiselämän sekoiluja. Toistaiseksi tämä näyttää toimineen hyvin. Vaarana on, väittää Hebel, että tällä tavalla populismi valtaa ja mädättää myös politiikan maltillisen keskustan.

***

Lopuksi vielä kurkistus itärajan taakse. Ibiza-videoskandaalin tultua julki Unkarissa hallituksen käsissä olevalta medialta kesti jonkin aikaa reagoida siihen, mitä ”lankomiesten” (sógorok on termi, jota unkarilaiset mielellään käyttävät itävaltalaisista) maassa oli tapahtunut. Hallituksen kaatumisesta ja ennenaikaisista vaaleista uutisoitiin niukasti, toki antaen tilaa Strachen syytöksille poliittisesta ajojahdista. Valtion yleisradioyhtiön uutissivusto hirado.hu muistuttaa, että kaikesta huolimatta FPÖ ei ole menettänyt kansansuosiotaan tykkänään vaan tuoreimpien mittausten mukaan vain (!) 5 prosenttiyksikköä kannatuksestaan. Hallituksen propagandatuutiksi muuttunut Origo-sivusto puolestaan tietää (viitaten yllä mainittuun sisäministeri Kicklin Facebook-kirjoitukseen, jonka unkarinnos julkaistiin Mandiner-sivustolla), että kaiken takana ovat ”maahanmuuttomieliset”, joita Kicklin ja FPÖ:n tiukka maahanmuuttovastainen linja ei miellyttänyt… Riippumattomassa unkarilaismediassa ja somessa sitä vastoin on vallinnut kitkeränriemukas tunnelma. Kitkerän siksi, että vahingoniloa Itävallan populistien mahalaskun johdosta on värittänyt kateellinen itsesääli: ”noinhan se menee sivistyneissä demokraattisissa maissa, vaan toisin on meillä”.

Yksi Unkari-aspekti tähän Ibiza-skandaaliin liittyy. Kohuvideolla Strache sanoo suoraan haluavansa muuttaa Itävallan mediamaiseman Orbánin mallin mukaiseksi, ja toisessa yhteydessä hän mainitsee mahdollisena sijoittaja-yhteistyökumppanina itävaltalaisen liikemiehen Heinrich Pecinan, “joka 15 viime vuoden aikana on ostanut kaikki Unkarin lehdet ja hoidellut ne Orbánin käsiin”. Pecinan nimi oli todellakin esillä viimeksi näyttävästi syksyllä 2016, jolloin hänen avustuksellaan hoidettiin viimeisen merkittävän riippumattoman päivälehden Népszabadságin lakkauttaminen. Mitäpä kommentoi Orbán tähän, että hänen nimensä vedetään mukaan naapurimaan hallitusta heiluttavaan skandaaliin? Ei mitään. Näin ilmoitti lehdistölle hänen tiedottajansa Bertalan Havasi (eikä kai tässä yhteydessä tarvinne muistuttaa siitä kleptokratia-bisnesverkostosta, joka Orbánin ympärillä pyörii):

Pidämme varaliittokansleri Strachen eroa Itävallan sisäisenä asiana, eikä hallitus halua kommentoida sitä. Olemme myös useampaan otteeseen tehneet selväksi, että Unkarin hallitus ei puutu liike-elämän asioihin, ei siten myöskään median omistajien päätöksiin.