Euroopassa, mutta…

16 toukokuun, 2022

Suomi ja Suomen Nato-päätös seurauksineen eli Putinin ja Erdoğanin pakolliset pullistelut ovat nyt olleet päivittäin esillä myös Itävallan ja Unkarin uutisissa. Samaan aikaan sota jatkaa kulkuaan, Unkarissa puolestaan on julkistettu Orbánin uuden hallituksen ministerilista ja asetettu virkaan uusi presidentti, Katalin ”Miten nainen voi menestyä” Novák, uskollinen puoluesoturi ja myös jonkinlainen perusarvotaistelija, jolla on vankat yhteydet kansainvälisiin ”konservatiivisia perhearvoja” (kuten aborttioikeuden ja seksuaalivähemmistöjen vastaisuus) puolustaviin mielipidevaikuttajiin ja järjestöihin.

Uudessa hallituksessa on paljon tuttuja nimiä. Varapääministerinä ja koalition sivuvaunupuolueen, kristillisdemokraattisen KDNP:n ainoana edustajana jatkaa Zsolt ”Poronmetsästäjä” Semjén, maatalousministerinä István Nagy, sisäministerinä Sándor Pintér, oikeusministerinä Judit Varga (uuden hallituksen ainoa nainen!), ulkoministerinä Péter Szijjártó, valtiovarainministerinä Mihály Varga (ei liene sukua Judit Vargalle). Pääministerin kanslia- ja ministeriöjohtajina jatkavat Gergely Gulyás ja ”propagandaministeri” Antal Rogán, joista jälkimmäinen näyttäisi saavan yhä lisää valtaa ja hoitoonsa myös korruptionvastaiset toimet, mikä somejulkisuudessa on jo saanut asianmukaista huomiota.

”Myös korruptiontorjunnasta vastaava ministeri.” Sanonta pukista ja kaalimaasta tunnetaan myös Unkarissa.

Edellisen hallituksen innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovics saa nyt johtoonsa ”teknologia- ja teollisuusministeriön”. Vanhoina kettuina palaavat kehään aluekehityksestä ja EU-varojen käytöstä vastaava ministeri Tibor Navracsics, entinen EU-komissaari, sekä jonkin aikaa korkeimmasta päätöksenteosta vähän syrjemmässä viettänyt János Lázár, josta tulee rakennus- ja sijoitusministeri (tai olisikohan jälkimmäinen idiomaattisemmin ”omistajaohjausministeri”?). Uusi nimi näyttäisi olevan kulttuuri- ja innovaatioministeri János Csák, useiden suuryritysten johdossa vaikuttanut liikemies ja entinen Unkarin Egyptin-lähettiläs. Samanlainen liikemies- ja diplomaattitausta on puolustusministeri Kristóf Szalay-Bobrovniczkylla (jos nimi tuntuu tutulta: hänen veljensä Vince on aiemmin ollut Unkarin lähettiläänä sekä Suomessa että Itävallassa). Uusi on myös talouden kehittämisen ministeri Márton Nagy (ei liene sukua maatalousministerille, Unkarissa nyt tietyt sukunimet vain ovat kovin kovin yleisiä…).

Mielenkiintoista on se, että uudessa hallituksessa on talousasioille monta jännittävästi nimettyä salkkua, sitä vastoin vanha inhimillisten voimavarojen suurministeriö (EMMI), johon kuuluivat sekä kulttuuri- että sosiaali- ja terveysasiat, lakkaa olemasta kokonaan. Terveys-, sosiaali- ja urheiluasioiden kohtalo jäi ainakin 444.hu:n ja telex.hu:n juttujen perusteella minulle epäselväksi, mutta kulttuuri ja ”innovaatiot” (ilmeisesti myös opetusasiat?) saavat nimikkoministeriön. Ottaakohan entinen EMMI-ministeri, historia- ja perusarvoharrastaja Miklós Kásler nyt todellakin Unkarilaisuuden tutkimusinstituutin omaksi syytinkituvakseen, niin kuin alun alkaen arveltiin? Eli pitääkö tässä varautua entistä pontevampaan huuhaatulvaan unkarilaisten loistokkaasta ja, öh, ei siis oikeastaan ollenkaan suomalais-ugrilaisesta menneisyydestä?

Ja nyt on Unkarilla myös ensimmäinen naispresidentti, parlamentin valitsema ja yllätyksittä virkaan asetettu hallituspuolueen edustaja ja seremoniallinen valtionpäämies. Virkaanastujaispuheessaan Katalin Novák heti alkuun kuvaili Ukrainan sodan kauhuja ja kehui Unkarin suoriutuneen kiitettävästi ”ihmisarvokokeesta” auttamalla Unkariin saapuvia pakolaisia kaikin tavoin. Unkari on tuominnut Putinin hyökkäyssodan ja sotarikokset (erityisesti ”kaikki yritykset Neuvostoliiton palauttamiseksi”, mikä voidaan nähdä viittauksena Putinin tunnettuun Neuvostoliitto-nostalgiaan), kantaa vastuunsa EU:n ja Naton jäsenenä ja huolehtii omasta puolustuskyvystään. Mutta: ”silloin, kun meillä on oikeus sanoa [EU:n tai Naton] päätöksille ei ja Unkarin etu sitä vaatii, silloin me myös sanomme ei”.

Toki puhe oli hyvin ”naisellisen” sopuisaksi laadittu: siinä luotiin kuvaa rauhantahtoisesta ja ystävällisestä kansakunnasta suurena perheenä, joka sulkee sisäänsä myös heikoimmat ja auttaa heitä. Mutta tietenkin oli pakko viitata myös kansalliseen sankaruuteen, jota jostain syystä muualla yhä vähemmän ymmärretään:

Me unkarilaiset olemme oikeutetusti ylpeitä verrattoman kielemme rikkaudesta [!], kansakuntamme myrskyjen raastamasta historiasta, unkarilaisen älyn saavutuksista, kulttuurimme aarteista. Uskomme, että vuoden 1848 vallankumous, vuoden 1956 vapaustaistelu ja rautaesiripun hajottaminen vuosina 1989–90 on moneen otteeseen todistanut sammumattoman intohimomme vapautta kohtaan ja sen, että tarvittaessa myös taistelemme vapauden puolesta. Koko maailma on saanut nähdä, että unkarilaiset ovat voimakas, urhoollinen kansakunta. Unkari on suvereeni, pitää puolensa, ei pelkää konflikteja, pystyy puolustamaan itseään ja kipeiden kokemusten hinnnalla lunastettuja näkökantojaan. Me emme muutu, me olemme yhä samoja unkarilaisia, jotka vuonna 1948, vuonna 1956 ja 33 vuotta sitten taistelivat vapautensa puolesta.

Ja tietenkin piti vähän heristellä nyrkkiä länteen päin:

Joskus on pidettävä kiinni vaatimuksistaan loppuun asti [alkutekstissä kielikuva: ”pitää mennä seinään asti”]. Siihen meitä ovat opettaneet vaikutuspiiriään jatkuvasti laajentava Brysselin komissio, nuo suurisuut, joita kukaan ei ole valinnut tehtäväänsä, kansainvälisen lehdistön vihamielinen osa, suurten valtioiden intressien ylivalta. Olemme oppineet, millainen riski on politiikanteko kansallisten etujen pohjalta. Olemme oppineet myös, että todellakin usein pitää mennä seinään asti. Joskus jopa murtautua seinän läpi. Nyt meillä on jo voimia siihenkin.

Yksi kohta jäi erityisesti särisemään korvaan.

Olemme valmiita tekemään uhrauksia rauhan puolesta, emmekä estä liittolaistemme uhrauksia. Emme kuitenkaan suostu sellaisiin päätöksiin, jotka vaativat unkarilaisilta suurempia uhrauksia kuin se tuska, jonka ne tuottavat venäläiselle hyökkääjälle.

”Teemme uhrauksia, kunhan meidän ei tarvitse tehdä todellisia uhrauksia.” Samanlaista vähän kömmähtävää poliittista retoriikkaa kuin aikoinaan Niilo Wällärin legendaarinen ”Olemme joustavia mutta emme tingi tuumaakaan.” Samalla myös populismia puhtaimmillaan, vetoamista lapsellisimpaan itsekkyyteen. Ensin meidän asiat kuntoon, ennen kuin kenellekään muulle yhtään mitään! Ettei vain nyt joku saisi jotakin (maahanmuuttajat parempia lastenvaunuja, palmurantojen laiskurit meidän verovaroja, ”etnisesti määräytyvä” vähemmistö jotain erikoisetuja…), mikä meiltä jää saamatta. Hei nyt meiltä vaaditaan jotakin, samalla kun JOKU TOINEN PÄÄSEE HELPOMMALLA! (Unkarilaisilla on tätä hedelmätöntä ja tuhoisaa kitkeryyttä kuvaava sanonta: dögöljön meg a szomszéd tehene is, naapuriltakin pitää kuolla lehmä!)

Kysymyshän lienee tässä energiapakotteista, joihin Venäjän kaasusta ja öljystä riippuvainen Unkari ei suostu. (Ja jotka eivät tietenkään tuota Venäjälle sellaista välitöntä ”tuskaa” kuin Unkarille: pakotteiden takia eivät Venäjällä heti paikalla kodit kylmene tai tehtaat seisahda, vaikka ajan mittaan sotakone alkaisikin yskiä – mikä on näiden pakotteiden pääasiallinen tavoite.) Eikä tässä yhteydessä lainkaan puhuta siitä, miten Unkari ei ole yrittänytkään irrota tuonti-fossiilienergiasta (85 % Unkarin kodeista lämpiää Venäjän kaasulla, usein energiasyöpöillä ja tehottomilla vanhoilla laitteilla). Orbánin hallituksen vastaus energiapoliittisiin ongelmiin (ympäristökysymyksistä ja yhä todellisemmasta ilmastokatastrofista puhumattakaan) on alusta alkaen ollut ”chavistinen”: painetaan energian hinnat alas vaikka väkisin ja vedotaan niihin äänestäjiin, joilla ei ole ymmärrystä tai varaa ajatella oman kaasulaskunsa loppusummaa pitemmälle. (Niin kuin olen monesti ennenkin todennut: maassa, jossa joka talvi kuolee useampia köyhiä ihmisiä paleltumalla omaan asuntoonsa, kaasulaskulla on merkitystä.) Tämä käytännössä estää energiahuollon uudistamisen, ja se oli ongelma jo ennen Putinin hyökkäyssotaa.

Niin, se Putinin hyökkäyssota. Katalin Novákille tai hänen puheenkirjoittajalleen pisteet siitä, että puheessa todellakin mainittiin nimeltä Putin (tätä nimeä ei Unkarin johdon suusta ole usein kuultu sodan alettua) ja selkeästi asetuttiin Venäjän hyökkäystä vastaan. Joskin näitä väitteitä heti ruvettiin laimentamaan viittaamalla pahaan Brysseliin ja ”suurvaltoihin”, Ukrainan unkarilaisvähemmistön asemaan (jonka puolesta Unkari tulee taistelemaan vastedeskin) sekä Unkarin kansalliseen etuun. Ja ennen kaikkea rauhaan. Unkari ei käy sotaa, ”ei halua voittaa sotaa vaan voittaa rauhan”, ”tämä ei ole meidän sotamme”.

Viktor Orbán on Venäjän hyökkäyksen alusta saakka toistellut, että hänen korkein päämääränsä on turvata unkarilaisille rauha ja pitää maansa erossa sodasta. Huhtikuun 3:nnen parlamenttivaaleja edeltäneessä propagandassa tämä käännettiin taitavasti piilopelotteluksi: jos ette äänestä meitä, unkarilaiset viedään mukaan sotatoimiin ja kenties sota tulee vielä tännekin.

Unkarin hallituksen virallisella verkkosivulla on heti tuoreiden uutisten (ylimääräinen eläkkeiden korotus heinäkuussa, hintakatto tärkeille kulutustavaroille, Ukrainan pakolaisten avustaminen jne.) alapuolella lyhyt ja ytimekäs Orbán-sitaatti: ”Unkarilaiset haluavat rauhaa.” Ylimmäksi nostetussa videopuheenvuorossa Orbán kiteyttää kauniit tavoitteet: ”Rauha, turvallisuus, perheiden suojeleminen.”

Orbánin ja Putinin lämpimiä suhteita arvosteli Unkarin oppositio kiivaasti jo kauan ennen Venäjän hyökkäyssodan alkua. Sota saattoi Orbánin hankalaan tilanteeseen, mutta ”rauha”-iskulauseiden avulla myös vaalitaistelu käännettiin voitoksi. Nyt virallisen Unkarin kannanotoissa tietenkin tuomitaan Venäjän hyökkäys ja seistään liittolaisten rinnalla tukemassa Ukrainaa – mutta samalla tekstit ovat täynnä outoja varauksia, sivuhuomautuksia, vihjauksia ja ”muttia”, joiden varovaisen muotoilun ”omat” kyllä osaavat tulkita.

Tämä näkyy myös Katalin Novákin virkaanastujaispuheesta. Teemme velvollisuutemme, MUTTA jos Unkarin etu toisin vaatii, sanomme ”ei”. (Ja Brysselin herrojen koppavat vaatimukset, se tehdään selväksi, ovat usein ristiriidassa Unkarin edun kanssa.) Tuemme Ukrainan lähentymistä Eurooppaan, MUTTA puolustamme Ukrainassa asuvien unkarilaisten oikeuksia. (Rivien välissä: ”Lännen” ihailema Zelenskyj sortaa unkarilaisia.) Ja kun Novák kehottaa unkarilaisia valvomaan, ettei heidän kansallinen ylpeytensä muuttuisi kansalliseksi kopeudeksi ”mutta ei myöskään globalistiseksi pelkuruudeksi”, tästä ne, joilla on korvat kuulla, erottavat ”globalisti”-sanaan kätketyn koirapillin vihellyksen. (”Globalismi”-termiä, joka ilmeisesti lähti leviämään Yhdysvalloista toisen maailmansodan jälkeen, on viime vuosina yhä enemmän käytetty jonkinlaisen enemmän tai vähemmän kuvitteellisen vihollisen, ”kansallismielisyyden” vastakohdan nimikkeenä politiikan äärioikealla laidalla, ilmikahjoja salaliittoteorioita myöten.)

Ne, joilla on korvat kuulla, ovat kuulleet ja ottaneet varteen. Tämä näkyy Népszava-lehden perjantaina julkaisemasta jutusta, jossa selostetaan Publicus-mielipidetutkimuslaitokselta tilatun tuoreen tutkimuksen tuloksia. Toimittajan mukaan ”propaganda tehoaa”: niiden määrä, joiden mielestä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on enemmänkin hyökkäyssotaa (punainen) kuin puolustautumista (vihreä), on maaliskuun alun jälkeen vähentynyt. Ja neljäsosa unkarilaisista näyttäisi todellakin olevan sitä mieltä, että Ukrainassa käydyissä taisteluissa itse asiassa Venäjä on ollut hyökkäyksen kohteena ja puolustautuu.

Mielipiteiden yhteydet Unkarin puoluepolitiikkaan ja mitä ilmeisimmin myös eri puolueiden mielipidevaikuttamiseen olivat ilmeiset. Hallituspuolueita (Fidesz ja KDNP) kannattavista vastaajista vain 42 % piti Venäjän toimintaa hyökkäyssotana, kun taas opposition kannattajista tätä mieltä oli 85 %.

Varsin masentava on myös diagrammi, jossa kuvataan unkarilaisten valmiutta tukea Venäjään kohdistuvia energiapakotteita. Kysymykseen ”Kannattaisitteko sellaisia Venäjän vastaisia sanktioita, joiden takia joutuisitte maksamaan energiasta enemmän?” on annettu vastausvaihtoehdoiksi ”ei” (punainen), ”kyllä, jos hinta nousisi vain vähän” (sininen) tai ”kyllä, vaikka pitäisi maksaa olennaisesti enemmän” (vihreä). Kuten kahdesta ylimmästä palkista näkyy, koko vastaajakunnasta melkein kolme neljäsosaa ei hyväksyisi pientäkään energialaskun nousua, ja Fidesz-KDNP-koalition kannattajista tämä osuus on 93 %. Paljon valmiimpia uhrauksiin ovat oppositioblokin (Ellenzék együtt) sekä vitsipuolue Kaksihäntäisen koiran (Kétfarkú Kutya Párt) kannattajat. Miehet (férfi) ovat hivenen auliimpia kuin naiset (nő). Budapestissa ja läänien pääkaupungeissa (megyeszékhely) ollaan valmiimpia uhrauksiin kuin kaupungeissa yleensä (város) tai maaseutukunnissa (község), mutta siihen nähden, miten paljon vaalien jälkeen on puhuttu Budapestin ja muun maan välisestä kahtiajaosta, tämä ero on yllättävän pieni.

Mutta mihin Unkari sitten on menossa? Jännittävää, pelottavaa ja hämmentävää on se, että vaikka jonkinlaisia poliittisia Venäjä-sympatioita näyttäisi olevan ei ihan mitättömällä osalla väestöä, silti kiistaton enemmistö koko kansasta – ikäluokkien ja poliittisten näkemysten mukaan osuus vaihtelee 57 ja 87 %:n välillä – on ainakin jossain määrin samaa mieltä siitä, että ”Unkari kuuluu arvojensa kannalta perinteisesti länteen ja sen pitää tulevaisuudessakin pyrkiä lännen suuntaan”. Sitä vastoin vain 5–18% on sitä mieltä, että Unkarin etujen mukaista olisi lähentyä Venäjää ja etääntyä lännestä ja Yhdysvalloista.

Jotenkin lievästi skitsofreeninen kuvahan tästä tulee. Yhtaikaa halutaan tätä ja tuota ja vielä jotain muutakin, vaikka ne eivät loogisesti ottaen sopisi yhteen laisinkaan: tuetaan Ukrainaa ja ymmärretään Venäjää, ollaan vastedeskin valmiita pysymään EU:ssa, tuossa vihatussa Eurostoliitossa, samalla kun ehdottomasti tuomitaan ”kaikki yritykset Neuvostoliiton palauttamiseksi”… Eihän se ihme ole, kun ottaa huomioon Unkarin korkeimman johdon eli ennen muuta Viktor Orbánin vuosikausia kestäneet ”riikinkukkotanssit” Brysselissä. Tässä ehkä pitää tosikon suomalaisen taas kerran muistaa, että feodaali-Euroopassa joskus melkeinpä tärkeämpää kuin se, mitä sanotaan, on se, kuka sanoo.


Naistenpäivän tietämillä

12 maaliskuun, 2022

Unkarin hallituksessa oli vielä äskettäin ennätykselliset kolme naista, ”ennätykselliset” sikäli, että pääministeri Orbánin valtakaudella on nähty myös hallituksia, joissa kaikki ministerit olivat miehiä. Nyt heitä on jo jonkin aikaa ollut vain kaksi: oikeusministeri Judit Varga ja valtion omaisuuden hoidosta vastaava salkuton ministeri Andrea Mager. Kolmas naisministeri, perheasioista salkuttomana ministerinä vastannut Katalin Novák jätti ministerin tehtävänsä joulukuussa valmistautuakseen uuteen tehtävään, johon hänet oli nimetty. Kaksi päivää sitten, kaksi päivää kansainvälisen naistenpäivän jälkeen Katalin Novák valittiin Unkarin uudeksi presidentiksi, János Áderin seuraajaksi. Hän on ensimmäinen nainen tässä tehtävässä.

Presidentin valitsee Unkarissa parlamentti (joten Novákin nimesi ehdokkaaksi puolue, ja loppu oli pelkkää läpihuutojuttua), ja hänen tehtävänsä ovat paljolti symboliset. Edelliset presidentit ovat kunnostautuneet lähinnä allekirjoittamalla uudet lait sekä pitämällä televisiossa uudenvuodenpuheita. Muuten János Áderista ei paljon muuta muistettu kuin se, että hän harrastaa kalastusta. Katalin Novákilla, joka on julkisuudessa ollut esillä perinteisten sukupuoliroolien ja perhearvojen puolustajana (kirjoitin yhdestä tämmöisestä media-ulostulosta aiemmin täällä), herttaisena perheenäitinä, joka tekee puolue- ja vaalityötä korvakoruillaankin, ei vaikuta olevan kodin ja puoluetyön ulkopuolelle ulottuvia julkisia kiinnostuksia senkään vertaa. Tätäkin on jo kommentoitu somekuplassani:

***

Toinen naisministeri, oikeusministeri Judit Varga on viime vuosina ollut kriittisen julkisuuden riepoteltavana erityisesti kahdesta syystä: hän on ollut Unkarin sateenkaari-ihmisiä syrjivän lainsäädännön takuunaisena, ja häntä on myös arvosteltu siitä, että hallitus ei tee kaikkea voitavaansa torjuakseen naisiin kohdistuvaa perhe- ja parisuhdeväkivaltaa tai tukeakseen sen uhreja. Pari vuotta sitten, järkyttävien perhesurmauutisten taas kerran kohahduttaessa Unkarin julkisuutta, ministeri Varga julkisti vaikuttavan ja tyylikkään videon, jossa luvattiin ankarampia oikeusseuraamuksia ja tehokkaampaa tukea ja suojaa väkivallan uhreille. Samaan syssyyn oli kuitenkin muistutettava, että Istanbulin sopimusta perhe- ja parisuhdeväkivallan torjumiseksi ei Unkari suostu ratifioimaan, sillä siinä puhutaan maahanmuuttajien oikeuksista ja määritellään sukupuoli sosiaaliseksi kategoriaksi, toisin sanoen tämä sopimus kätkee sisäänsä Unkarin valtion aatteelliselle perustalle vierasta ja vihamielistä ideologiaa.

Nyt ministeri Vargan Facebook-sivu on torstaista saakka ollut hyökkäyksen kohteena. Taustalla on kymmenen vuoden takainen ns. lipeälääkärin ja hänen uhrinsa Erika Rennerin tapaus, josta kirjoitin aiemmin täällä. Ex-miesystävä oli pahoinpidellyt Erika Rennerin syövyttävällä emäksisellä liuoksella, joka tuotti pysyvät vammat. Tutkinta ja oikeuskäsittely venyi vuosien mittaiseksi, sai kummallisia käänteitä ja uhkasi välillä katketa kokonaan, mikä ilmeisesti liittyi myös siihen, että lääkäri-miesystävällä oli suhteita vaikutusvaltaisille tahoille. Viime marraskuussa vihdoin ”lipeälääkärin” viimeinen yritys valittaa tuomiostaan – vahingonkorvaukset uhrille, 11 vuotta vankeutta ja elinikäinen lääkärinoikeuksien menetys – kaatui perustuslakituomioistuimessa. Juttu on siis loppuun käsitelty, mutta sen tuottama mainehaitta Unkarin oikeuslaitokselle ei hevillä poistu. Erika Rennerin nimestä on tullut symboli sille, että väkivallan uhriksi joutuneen naisen voi olla Unkarissa vaikea saada oikeutta. Ihan äskettäin tämä koko tarina ilmestyi kirjan muodossa: Vera Mérőn kirjoittama Lúg ‘Lipeä’ julkistettiin kansainvälisen naistenpäivän aikoihin.

Torstaista lähtien – kertoo riippumaton uutissivusto Mérce – Judit Varga tai varmaan pikemminkin hänen Facebook-sivunsa ylläpito on käynyt jatkuvaa taistelua FB-käyttäjiä vastaan. Kaikki alkoi ilmeisesti ministerin sivulla julkistetusta naistenpäivätervehdyksestä, jota yleisö oli kommentoinut myös huomauttelemalla ”lipeälääkärin” tapauksesta. Kun alkoi tulla julki valituksia siitä, että kaikki Erika Rennerin nimen sisältävät kommentit tai kyselyt poistetaan oikeusministerin FB-sivulta, sadat käyttäjät aloittivat spämmäyshyökkäyksen:

Kuten Mércen artikkelissa muistutetaan, perhe- ja parisuhdeväkivalta ei ole yksittäisiä ”tragedioita” (tai varsinkaan ”rakkausdraamoja”, niin kuin joitakin vaimonsurma- tai pahoinpitelytapauksia on lehdistössä otsikoitu) vaan sillä on järjestelmälliset syynsä. Näiden syiden torjumiseen, tai ylipäätään naisten ja miesten tasa-arvon lisäämiseen, ei riitä se, että nostetaan pari tyylikästä ja miellyttävän näköistä naista yhteiskunnan korkeille paikoille.

Sikäli kuin edes vaivaudutaan nostamaan näkyviin yhtään naista. Unkarin yleisradioyhtiön M5-teeveekanavan ajankohtais-keskusteluohjelmassa Ez itt a kérdés (‘Siinäpä kysymys’), naistenpäivän lähetyksessä aiheesta ”Naisten tasa-arvon kysymys 21. vuosisadalla” keskusteli tämmöinen valtio-oppineiden ja kokeneiden mediakommentaattorien joukko, jossa ei totisesti ollut mitään ämmällistä eikä naurettavaa.


Miten nainen voi menestyä?

14 joulukuun, 2020

Unkarilaisessa somekuplassani on käynnissä melkoinen pulputus, käynnistäjänä tämmöinen video:

Videon alussa näemme miellyttävän näköisen naishenkilön greenscreenattuna piirrettyyn keittiöön. Hän on perheasioista vastaava salkuton ministeri Katalin Novák, joka alkajaisiksi kertoo, että tykkää kokata varsinkin suosikkiresepteillään, jotka ovat yksinkertaisia ja luotettavia. Tulos on taattu. Mutta:

”Elämä ei ole sellaista.”

Elämässä on monenlaisia riskejä, epävarmuustekijöitä, erilaisia odotuksia ja toiveita. Miten tämän keskellä voi nainen olla menestyvä ja voimakas? ”Ehkä parempi on puhua siitä, mitä naisen ei pidä tehdä.” Esimerkiksi hänen ei pidä kuvitella, että naisen on koko ajan kilpailtava miesten kanssa (tätä kuvitetaan animoidun tikku-ukon ja -akan vitsikkäällä kilpajuoksulla, jossa akka välillä ehtii ukon rinnalle mutta ukko lopulta singahtaa tavoittamattomiin).

”Älkää uskoko, että meidän on jokaisena elämämme hetkenä miteltävä toistemme kanssa, että meidän pitäisi saada ainakin yhtä hyvä asema ja yhtä hyvä palkka kuin toisen. Älkää uskoko sitäkään, että on pakko valita joko lasten hankkiminen tai tärkeät, vastuulliset ammattitehtävät.”

(Unkarilaisessa somekuplassani erityistä huomiota on herättänyt tämä kohta, jossa tikkuakka on kilpajuoksussaan ehtinyt lasten hankintaa ja ”asemaa” merkkaavien pylväiden ääreen. Sanaan gyermekvállalás ‘lasten hankkiminen’ on onnistuttu mahduttamaan kaksi kirjoitusvirhettä, ja myös pozíció pitäisi kirjoittaa pitkällä i:llä.)

”Älkää uskoko, että ette voisi päättää vapaasti. Tai että nainen ei voisi kokea elämänsä täyttymystä monilapsisen perheen äitinä, niin, että elää ”vain” [tässä jälleen kuvaruutuun palannut ministeri räpsäyttää sormillaan lainausmerkit] perheelleen. Päätös on meidän käsissämme. Ei päätös tietenkään välttämättä ole helppo, päinvastoin. On vaikea luvata, että solmimme toisen ihmisen kanssa elinikäisen kumppanuuden. [Ministerin viereen ilmestyy piirretty hääpari.] On vaikea kantaa tähän liittyvä vastuu. Äitiyden siunauksellekin on vaikea sanoa ’kyllä’. [Ministerin viereen suhahtaa raskausmahaansa pitelevä, vakavailmeinen nainen.] Siihenhän liittyy myös luopumista ja uhrautumista, ja sekin merkitsee elämän mittaista vastuuta.

Ei ole helppoa päivittäin huolehtia perheestä niin, että samalla meillä on työ, parhaassa tapauksessa jopa kutsumus. On vaikeaa ylittää vuosien mittaan ilmeneviä ongelmia, kohdata odottamattomat haasteet. [Ministerin viereen ruudulle välähtelee muun muassa koronaviruksen ja hengityssuojaimen kuvia.] Siitä huolimatta vasta nämä vaikeat päätökset tekevät meistä todella vahvoja! Sillä me olemme vahvoja. [Animoitu tikkuakka kiipeää ylämäkeen taakkaa kantaen.] Olemme saaneet niin paljon voimaa, että jaksamme kantaa harteillemme lasketut taakat. Itse asiassa olen vakuuttunut siitä, että meille naisille on suotu niin paljon voimaa, että pystymme kantamaan toistenkin taakkoja. Ottakaamme siis vastuu! Uskaltakaamme tehdä rohkeita päätöksiä!”

”Rohkea päätös” merkitsee grafiikasta päätellen avioliittoa ja kolmea lasta.

”Älkäämme luopuko etuoikeuksistamme [???] väärin ymmärretyssä emansipaatiotaistelussa [???]. Eläkäämme todeksi naisen ja miehen erilaisuudesta nousevan sopusoinnun kauneus ja mahdollisuus.”

[Piirretty pariskunta on hoitamassa vauvaa. Äiti ei ylety ottamaan tuttipulloa hyllyltä, joten isä ojentaa sen hänelle.]

”Uskaltakaamme sanoa lapselle kyllä. Uskaltakaamme olla läsnä siellä, missä meitä ei kukaan toinen voi korvata. Ja uskaltakaamme iloita elämästä. Iloitkaamme siitä, että olemme syntyneet naisiksi. Iloitkaamme siitä, että voimme antaa elämää. Iloitkaamme siitä, että meille on suotu rakastamisen ja toisista huolehtimisen kauneus. Iloitkaamme siitä, että meillä on joku, josta voimme kantaa vastuuta. Iloitkaamme vanhemmistamme, isovanhemmistamme, kumppanistamme, lapsistamme, lapsenlapsistamme. Nauttikaamme siitä ihmeestä, että ajattelevina, luovina naisina saamme toteuttaa itseämme kutsumuksessamme, ja että olemme saaneet mahdollisuuden päästä osallisiksi myös elämän antamisen ihmeestä. Voimme antaa elämää synnyttämällä, ja voimme antaa todellisen elämän myös huolehtimalla toisesta. Siihen ei ole reseptiä. Mutta tie on meidän kaikkien edessämme. Uskaltakaamme astua sille.”

Että näin. Tämmöisen, kieliasultaan kömpelön juhlallisen ja kristillistä fraseologiaa ja symboliikkaa (”tie”, ”meille on suotu”, ”kutsumus”) pursuvan opetusvideon on siis julkaissut kotisivullaan Axióma, ilmeisesti hallitusta lähellä oleva säätiö tai mediapaja, jonka tarkoitus vaikuttaa olevan tarjota fideszläistä kristillis-konservatiivista arvopuhetta myös nuorisolle. (Aiemmat yritykset eivät ole oikein onnistuneet, väittää Telex.hu, esimerkiksi räväkäksi tarkoitettu 888.hu-sivusto petti odotukset ja sitä pyöritetään nykyään vasemmalla kädellä harjoittelijavoimin.) Tarkoituksena on ilmeisesti rohkaista nuoria naisia kantamaan ”vastuunsa”, perustamaan perhe ja hankkimaan lapsia, vaikka se merkitsisi luopumista ja uhrautumista. Mitä pahaa tässä sitten muka on?

Eihän siinä ole mitään pahaa, että aikuiset ihmiset tekevät itsenäisesti vastuullisia päätöksiä tai tiedostavat, että vanhemmuus merkitsee vastuuta ja usein omasta mukavuudesta luopumista. Mutta siinä on, että vastuu väestöpolitiikasta ja uusien veronmaksajien synnyttämisestä sälytetään naisten harteille, koska naisilla ilmeisesti on jotain erityistä ylimaallista ”voimaa” uhrautua ja huolehtia toisista. Ikään kuin perheen onni ja onnistuminen olisi vain naisesta, hänen taakankantokyvystään ja epäitsekkyydestään kiinni. Jos yhteiskunnassa on eriarvoisuutta, se on kai vain osa ”naisen ja miehen erilaisuudesta nousevan sopusoinnun kauneutta” – ainakaan naisen ei kuulu koko ajan kilpailla miehen kanssa paikoista ja palkoista.

Nainen toki ”saa” toteuttaa itseään myös ammatissaan ja kutsumuksessaan ja peräti yhdistää perheen ja ammatin. Tämä ilmeisesti on niitä ”etuoikeuksia”, joista ei pidä luopua ”väärin ymmärretyn emansipaation” nimissä. Mutta entä jos tämä ei parhaallakaan tahdolla onnistu? Entä jos ”elinikäinen kumppani” jostain syystä ei jääkään naisen rinnalle, tai entä jos kumppani pettää tai pahoinpitelee? Entä jos voimat vain loppuvat? Tai rahat? Entä jos perhe esimerkiksi joutuu kadulle työttömyyden tai ylivelkaantumisen takia? (Viime vuonna Unkarissa toimitettiin lähes 3000 häätöä, joista kahta kolmasosaa edelsi kiinteistön pakkohuutokauppa. Tilastoja siitä, paljonko häädetyissä talouksissa oli lapsiperheitä, ei ilmeisesti ole helposti saatavilla, mutta puolitoista vuotta sitten valtapuolue Fidesz äänesti kumoon lakiehdotuksen, jonka mukaan lapsiperhettä ei saisi häätää, jos sille ei ole tarjolla korvaavaa asuntoa eli jos vanhemmat häädössä joutuisivat kadulle ja lapset huostaanotetuiksi.)

Ilman erityistä feminististä asennettakin ymmärtää, mikä tässä mättää. Ministeri Novákin tarjoilema kuva naisen roolista ja elämäntehtävästä on alun alkaenkin suunnattu vain osalle kansaa: sille kutistuvalle keskiluokalle, johon Fidesz-puolue yhä panee toivonsa ja jolta se odottaa oikealla tavalla kasvatettuja, rotupuhtaita unkarilaislapsia. Unkarin hallituksen perhepolitiikka ei pyri erityisesti tukemaan ns. syväköyhyydessä eläviä perheitä eikä niitä avustusjärjestöjen mukaan tuhansia lapsia, jotka säännöllisesti näkevät nälkää, vaan panostaa keskiluokkaa hyödyttäviin verohelpotuksiin, asunto-, auto- ja perheenperustamislainoihin. Ministeri Novákin kauniisiin perhekuviin eivät myöskään sovi sateenkaariperheet eikä ilmeisesti edes perinteisestä poikkeava työnjako isän ja äidin kesken. Isähän se pitempänä ylettyy paremmin tuttipullohyllylle, ja yhtä luonnollista kuin pituusero on kaikki muukin, eikö niin?

Voihan tämän toki lyhyemminkin ilmaista, kuten Facebookin Illiberal memes -sivu:

Kuvan mahdollinen sisältö: tekstissä sanotaan Axióma 186.. 18 ó. Novák Katalin uzenete az Axiómán. Nem hosszabb, mint egy egy espresso. Kuss picsába, pofádat befogod, a te dolgod a szülés
Katalin Novákin viesti Axióma-sivulla. Lyhyt ja napakka kuin espresso. ”Nyt v***u turpa kiinni! Sun hommaasi on synnyttäminen!”