Odakint most szörnyek járnak, ‘Tuolla ulkona kulkevat nyt hirviöt’, oli eilen illalla Budapestissa järjestetyn mielenosoituksen otsikko. Se on István Nemesin tekstistä musikaaliin Valahol Európában (‘Jossakin Euroopassa’, 1995), joka puolestaan perustuu Géza Radványin samannimiseen elokuvaan vuodelta 1948. Tarina kertoo sodan loppuvaiheessa hajalle pommitetusta poikakodista paenneesta lasten ja nuorten joukosta, joka yrittää selviytyä keskellä epäinhimilliseksi muuttunutta maailmaa, ja otsikon sitaatti on laulusta, jossa isäänsä kaipaavalle orpopojalle vakuutellaan, että vaikka nyt on pimeää niin aamulla kaikki on paremmin. (Poika sitten kuolee.)
Presidentin eroon johtanut skandaali ei ota laantuakseen, vaikka nyt myös ex-ministeri ja piispa Zoltán Balog, jonka väitettiin olleen kohutun armahduspäätöksen takana, on eronnut reformoidun kirkon synodin johtajan paikalta. (Ei tosin piispan eikä papin virasta.) Mielenosoituksen ”(hyväksikäytön) uhrien, lasten ja terveen yhteiskunnan puolesta” oli kutsunut koolle koomikko Edina Pottyondy, jonka pirullisenhauskoja monologeja Unkarin poliittisen elämän ja julkisuuden ajankohtaisista tapahtumista olen viime syksystä saakka innolla töllöttänyt YouTubesta. Tukijoukoksi ilmoittautui toistasataa julkkisnimeä: esiintyviä (viihde)taiteilijoita, tuottajia, näyttelijöitä, somevaikuttajia. Siihen nähden, että aikaa oli vain viikko ja resurssit rajalliset – niin kuin somekuplassani jo monet ovat muistuttaneet, tähän mielenosoitukseen ei kuskattu väkeä busseilla Transilvaniaa myöten niin kuin hallitusta tukeviin ”rauhanmarsseihin” – tulos näyttää olleen oikein komea. Sankarten aukio täyttyi väestä, jota arvellaan olleen viitisenkymmentätuhatta, tunnelma oli kuulemma mainio ja puheet hyviä, vaikka se kohuttu joku Azahriah, joka on ilmeisesti superhypersuosittu jonkin sortin artisti, ei sitten itse ehtinytkään paikalle.
(Artisteista puheen ollen: tässä blogissakin aiemmin esillä ollut hallituksen suosikki-etnopoplaulaja Gabi Tóth oli ilmoittanut, että ei osallistu tämmöiseen mielenilmaukseen, jonka järjestäjät ovat aiemmin panetelleet häntä ja jossa vasemmistopoliitikot käyttävät lastensuojelu- ja pedofiliateemaa omien poliittisten päämääriensä ajamiseen. Hm tuota, mitenkäs sitten Orbánin hallituksen jatkuva rummutus ”lasten suojelemisesta” homo- ja transfobisen vihanlietsonnan verukkeena? Joka kaiken lisäksi on osoittautunut täysin tekopyhäksi valheeksi, siitähän koko tämän jutun alkuna olleessa skandaalissakin oli kyse.)
Toki asian voi nähdä toisinkin kuin omassa media- ja somekuplassani. Vilkaisin uteliaisuuttani, mitä hallituksen mediaimperiumi tapahtumista kertoo. Hallituksen äänenkannattaja Magyar Nemzet uutisoi ”influensserien” mielenosoituksesta, joka oli nimellisesti puoluepoliittisesti sitoutumaton mutta jonka järjestäjistä monilla oli, huh huh, ”vakava vasemmistoliberaali- tai HLBTQ-aktivismitausta”. Tilaisuudessa kuulemma haukuttiin hallitusta, toistettiin sitä ”pakollista vasemmistomantraa”, että Unkarin koulujärjestelmä on huono, lopuksi kierrätettiin rahankeruulippaita ja muutama sata mielenosoittajaa siirtyi Fidesz-puolueen päämajan luokse nujakoimaan poliisien kanssa. Syvässä päädyssä asiat sanotaan suoremmin: Aikoinaan parempia päiviä nähneen uutissivusto Origon mukaan (joka nykyään on tasoltaan jotain meikäläisten ”Oikean median” ja MV-lehden välimailta, en viitsi edes linkittää juttua tähän) järjestäjät olivat ”äärivasemmistolaisia tai HLBTQ-aktivisteja”. Mielenkiintoista kyllä, Origo luettelee pitkän letkan pelkkiä miesten nimiä, sekä puhujia ja järjestäjiä että yleisössä olleita Orbánin vastustajia: siellä oli nähty myös Gyurcsányn (grrr!) puoluetovereita sekä entinen opposition kärkiehdokas, ”kunniallinen oikeistolainen” Péter Márki-Zay. Pääjärjestäjä Edina Pottyondy mainitaan vain ohimennen ”Róbert Puzsérin vaimona” (huoh, tätä en itse asiassa tiennyt), joka ”myös puhui” tilaisuuden loppupuolella. (Olen siis entistä vakuuttuneempi siitä, että naisten halveksunta ei ole vain satunnainen lieveilmiö vaan olennainen osa mm. Unkarin nykyistä oikeistopopulismia.)
No niin, taas on koettu mielenosoitus, jossa kovasti arvosteltiin tunnettuja ja sadat kerrat todettuja epäkohtia, kuten esimerkiksi koulujen, sairaaloiden, sosiaaliturvan ja – tällä kertaa erityisesti – lastensuojelun olemattomia resursseja ja surkeaa tilaa. Ja tietenkin vastustettiin hallitusta ja tekopyhää, korruptoitunutta järjestelmää, haukuttiin Fidesz-puoluetta ja vaadittiin Orbánin eroa, sillä vaikka mielenosoitus olikin puolueista riippumaton ja vailla puoluetunnuksia, niin tottakai siellä oli paljon samoja ihmisiä, jotka vaikuttavat myös eri puolilla Unkarin edelleenkin surkean hajanaista ja voimatonta oppositiota. Sitten kaikki menivät kotiin, hallituksen media haukkui vanhalla rutiinilla mielenosoittajat Sorosin dollareilla maksetuiksi homosuvakkikommareiksi ja hallituksen vastustajat kehuivat ja taputtivat toisiaan selkään, eikä mikään kuitenkaan muutu – eikö niin?
Sitkeänä optimistina haluaisin kuitenkin nähdä jonkinlaisia toivon merkkejä. Ja niitä kuului mielestäni Edina Pottyondyn puheessa.
Toki Pottyondyn puheessa oli rutinoitunutta yleisön mielialojen kutkuttelua ja tunnelman nostatusta. Kuulijoita kutsuttiin pöyristelemään sitä, että presidentti Novák saa eronsa jälkeen kiitokseksi nöyryydestään ja vaitiolostaan loppuiäkseen runsaan kuukausipalkan, asunnon, auton ja terveydenhuollon joltain paikalliselta pörriäisfirmalta, sillä eihän hallitseva yläluokka käytä julkisia sairaalapalveluja. Tai että Bicsken lastenkotiin, missä tuo skandaalin käynnistänyt hyväksikäyttö tapahtui, ei lähetetty lapsipsykologeja vaan pronssinen ansioristi. (Hoidokkejaan seksipalveluksiin pakottanut ja sittemmin siitä tuomittu lastenkodin johtaja sai vuonna 2016 silloisen ministeri Zoltán Balogin aloitteesta Unkarin Ansioritarikunnan pronssiristin, vaikka lastenkodissa oli ensi kerran alettu tutkia sen johtajaankin liittyviä seksuaalisten väärinkäytösten epäilyjä jo vuonna 2011.)
Mutta yksi mielestäni aivan olennainen oivallus sai meikäläisen tuulettamaan kotisohvallakin:
Tuolla ulkona kulkevat nyt hirviöt. Suurin hirviö on valtio. Mutta ei sen parempi ole yhteiskuntakaan, joka ääneti sietää tätä.
Poliittinen, myös puoluepoliittinen kansalaisaktivismi kuuluu demokratiaan. Kansalaiset muodostavat puolueita ja etsiytyvät semmoisen puolueen kannattajiksi, joka sillä hetkellä parhaiten (tai vähiten huonoimmin) tuntuu ajavan kyseisen kansalaisen mielestä tärkeimpiä asioita. Mutta se ei toimi, jos puoluepolitiikka rappeutuu ylhäältä johdetuksi identiteetti- ja heimomeiningiksi, jossa tärkeintä eivät ole faktat vaan vastapuolen haukkuminen tai sen ”ulinasta” (unk. sivalkodás) nauttiminen ja jossa vaikka miten järjettömät toimenpiteet saadaan menemään kansaan periaatteella ”pääasia että suvakkeja (tms.) v*tuttaa”. Tähän suuntaanhan suomalainenkin poliittinen diskurssi on vauhdilla menossa.
Puheensa lopuksi Pottyondy muistutti, että tällainen mielenosoitus ei voi muuttaa maailmaa, ”mutta se voi muuttaa meitä”. Jos kansalaiset rohkaistuvat välittämään ja toimimaan, jos yhteiskunta lakkaa sietämästä ilmiselvää valehtelua, varastamista ja vääryyttä, jos yhä useammat asettuvat heikompien ja osattomampien tueksi, silloin tästäkin mielenilmauksesta voi tulla askel kohti jotain uutta. Orbánin valta on perustunut paitsi tiettyjen kansanosien miellyttämiseen myös ennen kaikkea suuren enemmistön passivoimiseen – vaihtoehtoja ei ole, ei siitä kuitenkaan mitään tule – ja tähän liittyvään polarisoimiseen: on vain nämä kaksi puolta, ”kansallismieliset” ja ”vassarisuvakit”, jompikumpi on pakko valita. Jos päästäisiin tästä siihen oivallukseen, että kysymys ei ole ehdottomasta lojaaliudesta sille, tälle tai tuolle puolueelle tai johtajalle vaan vastuullisen kansalaisen jatkuvista, päivittäisistä valinnoista, se voisi merkitä ainakin lopun alkua tämänhetkiselle meiningille.
Sentrooppa-Santra 