Ns. pedofiliaskandaalin aallot Unkarin poliittisessa elämässä eivät ihan ota rauhoittuakseen. Ilmeisesti on niin, että moralisoinnin käyttö poliittisen populismin välineenä – siis tässä tapauksessa ”poikkeavalla” seksuaalisuudella pelottelu ”lastensuojelun” varjolla – on iskenyt omaan nilkkaan, eikä edes pelkästään hallituspuolueen.
Kuten lukijat varmaan muistavat, Unkarin presidentti ja virallisen perhe- ja sukupuoliroolipolitiikan herttainen ruumiillistuma Katalin Novák joutui eroamaan, kun paljastui, että hän oli viime vuonna myöntänyt armahduksen viimeisiä vankeustuomionsa kuukausia sovittavalle ”Endre K:lle”, entiselle Bicsken lastenkodin apulaisjohtajalle, joka oli suojellut lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittua esimiestään painostamalla tämän uhreja perumaan todistuksensa. Ja että tämä armahdus oli luultavasti järjestetty Novákin ystävän ja mentorin, entisen ministerin ja nykyisen reformoidun kirkon piispan Zoltán Balogin aloitteesta, sillä Endre K:lla ja hänen vaikutusvaltaisella lähipiirillään oli hyvät suhteet reformoituun kirkkoon. Novákin lisäksi bussin alle heitettiin toinenkin aniharvoista Unkarin politiikan korkeimpien portaiden naisista, entinen oikeusministeri Judit Varga, joka oli aikoinaan myös allekirjoittanut tämän armahduspäätöksen. Varga ilmoitti vetäytyvänsä politiikasta, ja hänen paikalleen eurovaalien ehdokaslistan ykköseksi nousi Fidesztä jo pitkään Brysselissä edustanut puolueveteraani Tamás Deutsch, nykyään lähinnä melkoisen irtonaisista some-ulostuloistaan tunnettu jonkinlainen urbaani pukumiesvastine Teuvo Hakkaraiselle. Piispa Balog sitä vastoin on eronnut reformoidun kirkon synodin pappispuheenjohtajan tehtävästä mutta ei piispan virasta, eikä ilmeisesti ole myöskään ihmeemmin tunnustanut saati pahoitellut syyllisyyttään.
Somevaikuttajien ja luovan luokan järjestämän mielenosoituksen jälkeen myös oppositiopuolueet ovat yrittäneet käyttää skandaalia omaksi hyödykseen. Entisen pääministerin Ferenc Gyurcsányn johtama ”Demokraattinen koalitio” on ryhtynyt levittämään julisteita, joissa esimerkiksi pääministeri Orbánin kasvokuvan päälle on lätkäisty perinteisen oikeistoiskulauseen ”Koti, uskonto, isänmaa” tai unkarilaisittain Isten, haza, család (‘Jumala, isänmaa, perhe’) uusi versio: Isten, haza, PEDOFÍLIA! Oppositiopuolue Momentumin johtaja Anna Donáth puolestaan hermostui tästä vedosta ja nimitti sitä Facebook-postauksessaan ”yököttäväksi”: siinä luodaan kuvaa vastakkainasettelusta ”pedofiilien ja ei-pedofiilien välillä” ja viedään tällä moraalipöyristelyllä huomio sivuun todellisesta ongelmasta eli uhrien turvattomuudesta, lastensuojelun mekanismien pettämisestä ja päättäjien kyvyttömyydestä kantaa vastuuta.
Tällä välinhän tutkivat journalistit – joiden ansiosta koko presidentin eroon johtanut skandaali ylipäätään käynnistyi – ovat kunnostautuneet myös osoittamalla, että viime syksynä poliisin elektroninen valvontajärjestelmä romahti viikkokausiksi, ilmeisesti asiallisen ylläpidon puutteessa. Tämän ansiosta useat sähköisen jalkapannan turvin kotiarestiin päästetyt rikolliset pääsivät liikkumaan vapaasti, näiden joukossa lasten hyväksikäytöstä tuomittu, jalkapallovalmentajana ja koululaisasuntolan valvojana työskennellyt mies. Aika ikävästi pääsee julkisuuteen myös lasten hyväksikäyttötapauksia, joista ilmenee, että pahin uhka Unkarin lapsille ei taidakaan tulla kouluihin ja lastentarhoihin tunkevasta ”genderpropagandasta”. Viime aikoina on esillä ollut Itä-Unkarissa perinteisesti vahvan ”kreikkalais-katolisen” uniaattikirkon pappi, ”isä Sz.”, joka 2010-luvulta saakka oli ahdistellut alaikäisiä tyttöjä – kirkon viime aikoihin asti kiistäessä syytökset ja siirrellessä kyseistä pappia syrjäisempiin, lähinnä köyhien romanien asuttamiin seurakuntiin siinä toivossa, että sieltä ei nousisi ikävää kohua.
Presidentti Novákin eroaminenkaan ei ole täysin vaientanut moraalipöyristelyä presidentin ympärillä. Parlamenttihan valitsi uuden presidentin mitä ilmeisimmin varman päälle pelaten: Tamás Sulyok on korrekti vanhempi herrasmies, toiminut tähän asti perustuslakituomioistuimen puheenjohtajana ja sitä ennen asianajajana, ja varmaankin ajatus oli, että nyt saataisiin presidentin paikalle kokenut pykälähai, joka ei mene varomattomasti allekirjoittamaan mitään, mistä voisi koitua ikävyyksiä. Vaan kuinka ollakaan, Unkarin 1900-luvun historian pohjattomasta mutakuopasta löytyi hieman kuraa tahraamaan myös presidentti Sulyokin imagoa jo ennen tämän virallista virkaanastumista.
Sulyok oli viime kesänä antanut transilvanianunkarilaiselle Krónika-lehdelle haastattelun, jossa kertoi perheensä menneisyydestä ja etenkin sen stalinistisen diktatuurin aikaan kokemista kärsimyksistä. Sulyokin isä, lakimies hänkin, Székesfehérvárin kaupungista, oli kuulemma hyvän hyvyyttään ilmaiseksi ryhtynyt puolustamaan avioerojutussa muuatta naista, jonka mies, siis jutun vastapuoli, nousi sodan jälkeen kommunistipuolueessa merkittävään asemaan. Mies kosti isä-Sulyokille järjestämällä tälle vuonna 1946 kansantuomioistuimessa kuolemantuomion, jolta isä välttyi vain piileskelemällä kaukaisella seudulla ilman papereita kymmenen vuoden ajan. HVG-sivustolla historiantutkija László Karsai toteaa kylmästi, että tämä tarina – jonka Sulyok siis kertoi kuulleensa vanhemmilta perheenjäseniltään – ei kerta kaikkiaan pidä paikkaansa.
Asianajaja László Sulyokia ei nimittäin tiettävästi koskaan tuomittu kuolemaan, ei kansantuomioistuimessa eikä missään muussakaan oikeusasteessa. Hän kylläkin piileskeli poliisia vuosikausia, mutta ei toisessa päässä valtakuntaa vaan vain vaimonsa kotikaupungissa 150 kilometrin päässä, ei vuodesta 1946 vaan jo vuotta aiemmin, eikä syynä ollut avioerojuttu vaan hänen toimintansa László Bakyn ja Fidél Pálffyn johtamassa pienessä natsipuolueessa (nämä kaksi herraa todellakin tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin sodan jälkeen). Kesäkuussa 1944, muutamaa kuukautta sen jälkeen, kun saksalaiset olivat miehittäneet maan, László Sulyok oli kirjoittanut paikalliseen lehteen artikkelin, jossa ylisteli Unkarin uutta meininkiä ja kutsui puolueen lippujen alle uutta tulevaisuutta rakentamaan kaikkia, ”jotka heidän puhtautensa juutalaisesta verestä, moraalinen nuhteettomuutensa ja unkarilainen kansallissosialistinen vakaumuksensa siihen oikeuttaa”. Lähinnä tämän jutun johdosta käynnistyi sodan jälkeen rikostutkinta, joka muutaman vuoden päästä sammahti asian mitättömyyden takia – mitään kuolemantuomiota yhdestä propaganda-artikkelista tuskin olisi tullut.
László Sulyok ei siis ollut mikään suuri natsirikollinen vaan vain pieni maaseutukaupungin natsisympatisantti. Eikä hänen presidentiksi valittu poikansa tietenkään ole millään tavalla vastuussa isänsä vastenmielisistä ulostuloista – niin kuin ei Orbánin luottopropagandisti Zsolt Bayerkaan ole vastuussa isoisänsä toiminnasta yhtenä rattaana natsien kansanmurhakoneistossa ja sittemmin kommunistisen valtionpoliisin ilmiantajana. On silti outoa, että molemmat näistä herroista vaivautuvat levittämään täysin perättömiä tarinoita perheenjäsenistään kommunistisen terrorin viattomina uhreina. Ainakin Tamás Sulyok olisi tuomarismiehenä voinut helposti selvittää isänsä rikostutkintaa ja mahdollista tuomiota koskevien tarinoiden todenperäisyyden, ennen kuin innostui kertoilemaan toimittajalle perheensä perimätietoa.
Mutta samaan aikaan kun sisäpoliittisessa julkisuudessa moraalipöyristellään lastensuojelun ja natsimenneisyyden rasitteiden kysymyksiä, ulkopolitiikassa nähdään vahvaa suoritusta imagonrakennuksessa. Turkissa järjestetyssä talousfoorumissa pääministeri Orbán ilmoitti perjantaina vierailevansa tulevalla viikolla Amerikassa ja tapaavansa Donald Trumpin, jonka paluu presidentiksi olisi hänen mielestään ainoa mahdollisuus rauhaan Ukrainassa ja kenties Gazassakin. Edellisenä päivänä ulkoministeri Szijjártó oli kehuskellut Unkarin menestyksekästä Tšad-operaatiota (siis juuri tätä salaperäistä hanketta, johon jollakin tapaa liittyy Viktor Orbánin poika) vain päivää sen jälkeen, kun Tšadin hallituksen joukot surmasivat paikallisen oppositiojohtajan. Ja sitten, samana päivänä kun muu maailma seurasi Aleksei Navalnyin hautajaisia, Szijjártó julkaisi somessa videopätkän otsikolla ”Rauhan 0. ehto: dialogi”. Kuvissa näkyy isossa hallissa valkoliinaisten pöytien ääressä istuskelevia herroja ja rouvia mutta enimmän aikaa erityisesti kaksi miestä: Szijjártó ja hänen rakas venäläinen kollegansa Lavrov keskustelemassa ja vapautuneesti naureskelemassa.
Eikä tässä vielä kaikki: seuraavassa somepostauksessaan (jota referoi 444.hu) Szijjártó paalutteli Unkarin ulkomaansuhteiden perustuksia. Siinä tehtiin selväksi, että Unkari ei suostu uhraamaan energiahuoltovarmuuttaan (so. lopettamaan kaasun ja öljyn ostamista Venäjältä) semmoisen sodan takia, ”joka ei ole meidän sotamme”. Venäjän kanssa energiayhteistyö on toiminut oikein mukavasti, vaikka ”tämän sanomiseen Euroopassa nykyään tarvitaan rohkeutta”. Sitä vastoin EU:n energianeuvosto on tuottanut pettymyksen… Tämänkin asian varmaan voi nähdä monelta kantilta, mutta ehkä tämä kuuluisa edullinen kaasusopimus ei kuitenkaan ole niin edullinen kuin Unkarin kansalle on moneen kertaan kerrottu. Népszava-lehden mukaan kahden viime vuoden aikana Unkari on tämän sopimuksen takia kärsinyt 564 miljardin forintin (tämänhetkisen kurssin mukaan 1,43 miljardin euron) tappiot verraten siihen, että kaasu olisi ostettu maailmanmarkkinoilta kulloiseenkin pörssihintaan. Mutta ilmeisesti ystävyys Putinin kanssa on niin tärkeä, että siitä ollaan valmiita maksamaan.
Onhan tämä jotenkin jännää, että yksilöiden seksuaalikäyttäytymiseen tai henkilöhistoriaan liittyvistä moraalikysymyksistä on helppo vaahdottaa isoja skandaaleja, jotka tutisuttavat valtakunnan korkeimpiakin palleja – samaan aikaan kun koko Unkarin ulkopolitiikka kulkee määrätietoisesti kohti täydellistä moraalista vararikkoa (taloudellisesta puhumattakaan) aikamme pahimpien diktaattorien tai sellaiseksi pyrkivien rinnalla, eikä sitä näy kukaan pystyvän estämään. Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnin vetkuttelun varjoon on jäänyt muun muassa sekin, että kaksi viikkoa sitten Unkarissa vieraillut Kiinan kansallisen turvallisuuden ministeri Wang Xiaohong allekirjoitti sisäministeri Sándor Pintérin kanssa sopimuksen uudesta yhteistyöstä sisäisen turvallisuuden alalla. Siitä, mitä tämä konkreettisesti merkitsee, ei Unkarin sisäministeriö ole suostunut medialle kertomaan: tekeekö Unkari vastedes yhteistyötä Kiinan kanssa ”terroristeiksi” nimettyjen toimijoiden etsinnässä, pääsevätkö Unkarin viranomaiset tarkkailemaan kansalaisia kiinalaisen teknologian avulla, vai nähdäänkö kenties Unkariin nousevien kiinalaisten akku- ja autotehtaiden turvallisuutta valvomassa kiinalaisia poliiseja?
Sentrooppa-Santra 