Surullisia sanomia Unkarista

Kielentutkija Deborah Cameron kirjoittaa hienon bloginsa Language: a feminist guide tuoreimmassa postauksessa siitä toivottoman turhautumisen tunteesta, jota feministi kokee seuratessaan julkista kielenkäyttöä, sen jatkuvaa seksismiä ja naisvihaa. Saman tunteen nostattaa tämänhetkinen koronatilanne (Cameronin kannalta etenkin Boris Johnsonin johtamassa Britanniassa):

Tämän pandemian kokeminen muistuttaa jossain suhteessa feministin elämää. Kummassakin tapauksessa saa koko ajan varautua johonkin uuteen kammottavuuteen, samalla kun tietää, että (a) kaiken takana on se sama ongelma, josta itsekin on soittanut suutaan jo iät ajat, ja (b) ne, joilla olisi valtaa tehdä tälle ongelmalle jotakin, tulevat reagoimaan samalla tavalla kuin aina ennenkin, sekoittaen röyhkeyttä ja epäpätevyyttä, tekosyitä ja uhrien syyllistämistä, vaikka tämä toimintatapa ei ole koskaan ennenkään tehonnut.

Aivan sama tunne nousee myös, kun seuraa unkarilaisen riippumattoman median välityksellä uutisia naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen sitkeästä vähättelystä. Ns. lipeälääkärin tapauksessa oikeus näyttää vuosikausien veivaamisen jälkeen lopulta voittaneen: marraskuussa kerrottiin, että ex-naisystäväänsä vuonna 2013 harvinaisen julmasti pahoinpidellyt lääkäri, jota jutun alkuvaiheissa tehokkaasti suojelivat vaikutusvaltaiset sukulaiset ja ystävät, saa yhä istua vankilassa, kun hänen viimeisinkin valituksensa tuomion johdosta hylättiin. Vähän aikaa sitten taas uutisoitiin uusimmasta käänteestä naispoliisin raiskausjutussa. Joulukuun alussa poliisikonstaapeli Katalin Zsiga oli tehnyt rikosilmoituksen kahdesta kollegastaan. Juorulehti Blikkille hän kertoi työtoverien huumanneen ja raiskanneen hänet ja kuvanneen tästä videon, joka kierteli kaveripiireissä. Nyt ylin syyttäjä (paremminkin syyttämättäjättäjä, kuten erinäisissä korruptiojutuissa on ilmennyt) Péter Polt ilmoittaa, vastauksena sosialisti-kansanedustaja Tamás Harangozón esittämään kirjalliseen kysymykseen, että tähänastisten todisteiden perusteella ei ole aihetta epäillä rikoksen tapahtuneen eikä salaperäistä videota ilmeisesti ole olemassakaan. Kommenttiketjuissa mielipiteet jakautuvat, ja monet ovat valmiita uskomaan, että Zsiga jostain syystä puhuu perättömiä mustatakseen kollegojensa maineen, vaikka tällä altistaakin itsensä melkoiselle somekuran tulvalle.

Tuorein kohu taas liittyy urheiluun, tarkemmin sanoen uintiin, joka Unkarissa on tärkeimpiä ja kansainvälisesti näkyvimpiä urheilulajeja, kansallisen ylpeyden aihe: Unkarin uimarit tuovat kansainvälisistä arvokisoista säännöllisesti kasoittain mitaleja. Tässä blogissa on ennenkin ollut esillä tapauksia, joissa uintivalmentajat ovat syyllistyneet raiskauksiin tai alaikäisten valmennettaviensa pahoinpitelyyn. On puhuttu suorastaan urheiluvalmennuksen rakenteissa pesivästä autoritaarisen väkivallan ja alistamisen kulttuurista. Lokakuussa moninkertainen maailmanmestari, useita olympiahopeita ja -pronsseja uinut László Cseh käynnisti julkisen keskustelun entisestä valmentajastaan György Turista. Hänen mukaansa Turi pyrki systemaattisesti nujertamaan ja murtamaan valmennettavansa, harjoitukset olivat yhtä nöyryytystä ja henkistä terroria, joka kerta joku valmennettavista nuorista itki. Nyt taas on julkisuuteen tullut äskettäin aktiiviuransa lopettanut nuori naisuimari Liliána Szilágyi.

Vuonna 1996 syntynyt Liliána Szilágyi voitti varsinkin juniorina kansainvälisiä arvokisamitaleja, ”aikuisena” vielä hopeaa Lontoon olympialaisista 2016. Hänen valmennustaan ohjasi oma isä, 1980-luvun lopun huippu-uimari Zoltán Szilágyi (hänkin juniorina Euroopan mestari 1982, sittemmin kansainvälisistä arvokisoista tuli parhaimmillaan pistesijoja). Isä-Szilágyi on urheilu-uransa ohella kouluttautunut lakimieheksi, unkarilaisen Wikipedian mukaan hän toimii asianajajana ja liikemiehenä, Unkarin urheilujuristien liiton (semmoinenkin näköjään on olemassa) varapuheenjohtajana, ja on myös opettanut Piliscsaban katolisen Péter Pázmány -yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Juuri ennen vuodenvaihdetta tytär Liliána sitten toi julkisuuteen – sekä Instagram-postauksessaan että toimittaja Kriszta D. Tóthin haastatteluohjelmasarjassa – isänsä pimeän puolen. Isä oli pienestä pitäen kohdellut häntä kaltoin ja pahoinpidellyt, henkisesti, fyysisesti ja seksuaalisesti. Pahoinpitely kohdistui myös Liliánan äitiin, jonka isä oli joskus hakannut ”puolikuoliaaksi”. Äiti on sittemmin jättänyt miehensä, mutta nuorempi sisar Gerda, hänkin lupaava uimari, on yhä isänsä hoteissa ja valmennettavana; isän väitetään ”eristävän hänet hermeettisesti” muista uimareista. Gerda on jyrkästi kiistänyt isäänsä kohdistuvat syytökset avoimessa kirjeessään, joka monien kommentoijien mielestä vaikuttaa enemmänkin kokeneen aikuisen juristin kuin 18-vuotiaan tytön muotoilemalta. Unkarin uintiliitto on ilmeisesti käynnistänyt tutkimukset tapauksen johdosta.

Tässä voisi taas miettiä urheilun suhdetta ns. myrkylliseen maskuliinisuuteen ja kysyä, missä määrin väkivaltainen autoritaarisuus, narsistinen voittamisen ja alistamisen tarve leimaa koko Unkarin yhteiskuntaa, yksinvaltaisen pääministerin jalkapalloharrastusta myöten. Erityisesti naisiin kohdistuu väkivaltaa urheilupiireissä, mutta myös yleisemmin yhteiskunnan arvostettujen tukipylväiden taholta: pahoinpitelijöissä ja raiskaajissa on lakimiehiä, lääkäreitä ja poliiseja. Ei tietenkään pelkästään, vaan naisiin kohdistuva väkivalta kattaa kaikki kansankerrokset. Heti uudenvuodenpäivän aamuna kuultiin vuoden ensimmäisenä rikosuutisena, että Ököritófülpös-nimisessä alle parintuhannen asukkaan taajamassa Unkarin rutiköyhässä koilliskulmassa muuan mies oli surmannut vaimonsa ja sen jälkeen yrittänyt itsemurhaa.

Muutaman vuoden takaisten tilastojen mukaan Unkarissa vähintään kolme naista kuukaudessa sai surmansa nykyisen tai entisen miehensä, miesystävänsä tai tilapäisemmän partnerinsa kädestä, ja kaikkiaan surmatuista naisista yli puolella tappaja oli (entinen) mies tai poikaystävä. Tämä ei tietenkään ole mikään unkarilainen erikoisuus. Myös Suomessa vuosina 2013–2019 kuoli vuosittain 16–30 naista henkirikoksen uhrina, näistä 60 % nimenomaan (ex-)puolison tai (ex-)seurustelukumppanin surmaamana, ja myös Suomessa lähisuhdeväkivaltaan syyllistytään kaikissa yhteiskunnan kerroksissa kautta maan. Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ongelma. On kuitenkin eroa siinä, tunnustetaanko tämä ongelma ja yritetäänkö sitä torjua kansainvälisellä yhteissopimuksella vai lakaistaanko ongelma maton alle syyllistämällä uhreja, kääntämällä koko juttu maahanmuuttopolitiikaksi tai ”gender-ideologian” hyökkäykseksi perhearvoja vastaan, tai sitkeästi suojelemalla väkivallan käyttäjiä.

***

Toinen surullinen tarina tipahti uutissyötteeseeni tänään: Szabad Európa raportoi aikamme orjuudesta. Tähän ilmiöön liittyvän unkarin kielen sanan csicska olen itse asiassa oppinut vasta muutaman viime vuoden aikana riippumattoman median uutisjutuista. Csicska merkitsee sanakirjan mukaan jonkinlaista alistettua ihmistä, joka esim. vankilassa tai kasvatuslaitoksessa joutuu palvelemaan tovereitaan. Nyky-Unkarissa ilmiö ei kuitenkaan koske vain vankiloita ja laitoksia, vaan ihmisten pitäminen työorjan asemassa vaikuttaa paikoin olevan melkeinpä maan tapa. Szarvasin kaupungissa – missä paikallisen luterilaisen seurakunnan aktivistit ovat parinkymmenen vuoden ajan tehneet csicska-työtä – Szabad Európan toimittajalle kerrottiin, että jopa 12–14-vuotiaat koululaiset keskustelevat välitunneilla siitä, kenellä on kotona csicska ja kenellä ei, ikään kuin kotiorjat olisivat jonkinlaisia statussymboleja.

Csicskaksi joutuu usein yhteiskunnan turvaverkon läpi tipahtanut ihminen, esimerkiksi artikkelissa esiintyvä Kálmán, jolta avioeron jälkeen oli viina vienyt myös työn ja asunnon. Tuttava neuvoi kodittoman Kálmánin eräälle maatilalle, missä hänelle luvattiin karjanhoitoa vastaan ruoka, asunto ja pikkuruinen viidensadan forintin päiväpalkka. Asunto osoittautui lämmittämättömäksi vajaksi, ruoka oli päivä päivältä surkeampaa, palkkaa ei maksettu lainkaan, työpäivät taas kestivät aamuneljästä iltakahdeksaan. Puolitoista vuotta sinniteltyään Kálmán karkasi, mutta joutui taas kadulle, mistä joku värväri poimi hänet kyytiinsä ja vei toiselle maatilalle samanlaiseen orjuuteen: palkkaa ei maksettu, ruoaksi saattoi olla jopa itse leikattua ja kokattua, sitä ennen pari päivää raatona maannutta sikaa, sitä vastoin halvimman hintaluokan viiniä oli riittävästi tarjolla vaimentamaan Kálmánin menohaluja. Vasta pari vuotta myöhemmin seurakunnan työntekijät pelastivat Kálmánin. Nyttemmin hän on päässyt irti alkoholista ja löytänyt oikean työpaikan.

Toinen jutun esimerkkitapauksista on ”Marika”, jonka sairaalassa potilastoverina tutuksi tullut nainen värväsi taloonsa siivoojaksi. Vaikka palkanmaksu takkuili, Marika kävi säännöllisesti naisen luona siivoamassa ja otti eräänä päivänä mukaansa myös yhdeksänvuotiaan tyttärensä. Silloin isäntäperhe nappasi äidin ja tyttären vangikseen. Tyttö vietiin toiseen kylään, Marikalta taas otettiin pois henkilöpaperit ja puhelin, hän ei voinut pyytää apua keneltäkään, ja tytärtä panttinaan käyttäen isäntäväki kiristi hänet kuuliaiseksi. Marikaa myös lyötiin, jos hän ei totellut. Talon töiden lisäksi hänet komennettiin kesäisin varastamaan yöllä hedelmiä naapurien puutarhoista, talvisin hän kävi töissä tehtaassa ja toi koko palkkansa isäntäväelleen. Marika nukkui kellarissa koiran kanssa samalla vaahtomuovipatjalla, ja jos taloon tuli vieraita tai viranomaisia, hänet ja isäntäväen toisetkin csicskat teljettiin piiloon kellariin. Ruokana oli enimmäkseen jauhoja ja vettä, joista Marika sai paistaa itselleen leiväntapaista, tai juhlien jälkeen isäntäväeltä jääneitä tähteitä, ”jotka heitettiin meille kuin koirille”. Lopulta Marika onnistui tapaamaan tyttärensä kahden kesken – tätä isäntäväki yritti kaikin keinoin estää – ja käski tytön kertoa koulussa koko totuuden. Opettajan ja poliisin avustuksella tyttö saatiin turvaan, ja sitten Marika itsekin uskalsi lopulta lähteä karkuun.

Aivan uskomattomaltahan tämä kuulostaa. Miten ihminen voi antaa tehdä tällaista itselleen? Selvästikin Unkarissa on paljon epätoivoisen köyhiä, turvattomia ihmisiä alttiina hyväksikäytölle. Csicskan ja isännän välille voi syntyä jonkinlainen kieroutunut kiintymyssuhde, jossa hyväksikäytetty uskoo, toivoo ja luottaa, kun ei muutakaan voi. Usein csicskaksi joutuu maailman murjoma, avuton ihminen, tai, kuten Kálmánin tapauksessa, päihdeongelmainen, jota on riippuvuuden avulla helppo manipuloida. (Csicska-värvärit ilmeisesti käyvät säännöllisesti kodittomien yömajoissa, mistä ihmisiä on helppo houkutella työtä ja asuntoa lupaamalla.) Ja miksi kukaan ei puutu asiaan? Poliisin on vaikea tehdä mitään, jos isäntäväki, kaikki naapurit ja csicska itsekin yhdestä suusta vakuuttavat, että ei täällä ketään ole orjana pidetty, kaikki on kunnossa. Vapaaksi päässeet csicskat eivät useinkaan halua tehdä rikosilmoitusta vaan mieluummin jättää koko jutun taakseen. Voisi myös kuvitella, että luottamus viranomaisiin ei kaikkialla ole rikkumaton, ei varsinkaan romanien keskuudessa, joita tämä nykyajan orjuus myös koskettaa.

Suomessakin puhutaan työperäisestä ihmiskaupasta, johon voi sisältyä työhön pakottamista kehnoilla ehdoilla ja ihmisarvoa loukkaavissa oloissa. Sen uhrit ovat Suomessa yleensä ulkomaalaisia, ja auttamisjärjestelmään päässeiden tapausten määrät liikkuvat muutamissa sadoissa. Näistäkin tapauksista tietenkin joka ainoa on liikaa ja osoittaa, että sekä maahanmuuton että työsuojelun ja työolojen valvonnassa on ongelmia. Unkarin csicska-ilmiö on tähän verrattuna aivan toista luokkaa; Szabad Európan artikkelissa siteerattujen asiantuntijoiden mukaan se tunnetaan koko maassa, ja orjan asemassa elää jopa 36 000 unkarilaista. Jotakin näyttää Unkarin yhteiskunnassa menneen pahasti pieleen, ihan ilman sitä kamalaa maahanmuuttoakin.

***

Lopuksi vielä surullinen uutinen. Tässäkin blogissa esitellyn Erzsi-kissan ”kirjuri”, kiistelty ja teräväkynäinen sateenkaariaktivisti Gergely Homonnay, joka jokin aika sitten muutti Italiaan, löydettiin uudenvuodenpäivän aamuna kuolleena roomalaisen yksityisklubin kylpyläosastolta. Tapauksen yksityiskohdista on kerrottu lehdistössä kaikenlaista (esimerkiksi: vainajan lähistöltä löytyi salaperäistä ”pulveria” ja ”nestettä”, minkä johdosta on spekuloitu esimerkiksi huumeiden yliannostuksesta tai jopa murhasta), mutta varmaa taitaa olla vain, että kaikki on vielä epäselvää ja poliisi tutkii asiaa. Näin ainakin kertoi lehdistölle Homonnayn asianajaja, joka kävi Roomassa noutamassa vainajan tavarat ja kissan. Ainoa hyvä uutinen tässä lienee toistaiseksi se, että Erzsille on löytynyt uusi hyvä koti.

Advertisement

Oikeusvaltio vs. valtiopopulismi

Tässä äskettäin suomensin Facebookissa kiertävän muistiinpanon, jonka oli kirjoittanut unkarilainen juristi Sándor Ésik. Tekstissä ollaan asian ytimessä ja väännetään rautalangasta, mihin tarvitaan oikeusvaltiota, puolueetonta oikeuslaitosta, kaikkia yhtäläisesti koskevia lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia. Nimittäin siihen, että kansalaisilla olisi ihmisarvoinen elämä. Jos esimerkiksi Unkarissa kansalainen uskaltaa ostaa ruokaa mistä hyvänsä kaupasta ja syödä sen, siitä on kiittäminen kansainvälisiä elintarviketurvallisuussopimuksia. Jos rikoksen uhriksi joutunut kansalainen uskaltaa hakea apua poliisilta pelkäämättä saavansa itse turpiinsa, jos toimittaja uskaltaa kirjoittaa presidentistä rumasti pelkäämättä joutuvansa ammutuksi – se on toimivien lakien ja laitosten ansiota, ynnä sen, että nämä on ankkuroitu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja standardeihin.

Populismi tarjoaa kiusausta luopua säännöistä ja standardeista ”kansan oikeustajun” nimissä: miksi pitää antaa Brysselin byrokraattien tai muiden ylikansallisten turhakkeiden puuttua kurkkujen käyryysasteisiin tai vankisellien neliömetrimääriin, miksi rikollisia pitää hyysätä ja maksaa rahaa ihmisille, jotka eivät ole sitä ansainneet, miksi me emme itse saisi päättää, saako tänne tulla turvapaikkaa hakemaan ja meidän verovaroilla elätettäväksi kuka hyvänsä? Mutta, näin Ésik muistuttaa, jokainen poliittinen päätös, jolla kansainvälisiä standardeja ja yleisiä sääntöjä heikennetään, vie Unkarin kaltaista maata kohti Valko-Venäjän, Burkina Fason tai Pohjois-Korean kaltaisia maita, joissa vallanpitäjien mielivalta syö kansalaisen oikeusturvaa.

Tämä kysymys on viime aikoina noussut esiin erityisesti kahden tapauksen yhteydessä. Ensinnäkin tuo jo mainittu vankisellien tilavuus. Viime vuonna Unkarin valtio tuomittiin maksamaan entisille vangeille yhteensä kolme miljardia forinttia korvauksina huonoista vankilaoloista: tuomitut olivat kärsineet rangaistuksiaan selleissä, joiden pinta-ala, valaistus tai tuuletus ei vastaa lakeja ja normeja. Index-sivuston haastattelema lakimies, jolla parhaillaan on satoja vahingonkorvausjuttuja vetämässä, kertoo vangeista, jotka ovat viettäneet vuosikausia puolihämärässä ja ilmastoimattomassa sellissä, jossa liikkumatilaa oli vain pari neliömetriä. Ilmeisesti Unkarin vankilat kärsivät pahasta resurssipulasta ja liikakansoituksesta: viranomaiset haluavat lisää ja kovempia tuomioita, mutta vankiloiden rakennus- ja korjausprojektit ovat kaikki jäissä.

Vankien ja heitä puolustavien ihmisoikeusjärjestöjen vaatimukset ja oikeuden päätökset ovat nyt joutuneet ristiriitaan ns. kansan oikeustajun kanssa. Vahingonkorvauksia saaneiden tuomittujen joukossa on ollut todella inhottaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneitä, keltalehdistön kohu-uutisista kansalle tuttuja pahoinpitelijöitä ja murhaajia, esimerkiksi yksi Olaszliszkan lynkkaajista. (Vuonna 2006 Olaszliszkan kylän romaniasutuksen läpi ajanut mies oli autollaan osunut tielle juosseeseen 11-vuotiaaseen tyttöön. Lapsi itse asiassa selvisi vammoitta, mutta paikallinen miesjoukko, joka ensi hätään luuli lapsen kuolleen, oli kiskonut kuljettajan autosta – tämän autossa istuvan kahden lapsen nähden – ja hakannut hengiltä siihen paikkaan.) ”Kansan oikeustajun” on tietenkin vaikea sulattaa, että samaan aikaan, kun maassa niin monta muuta epäkohtaa on korjaamatta, tämmöisille roistoille maksetaan verovaroista miljoonia forintteja ilmaista rahaa (muistettakoon siis, että miljoona forinttia vastaa nykyään alle kolmeatuhatta euroa) vain siksi, että sellin vessa on ollut huonossa kunnossa ja vailla lämmintä vettä. Näin siitäkin huolimatta, että vahingonkorvaukset eivät välttämättä päädy pullistamaan entisten vankien lompakkoja: esimerkiksi Olaszliszkan lynkkaajan saamat vahingonkorvaukset ulosmitattiin kokonaisuudessaan edelleen niihin korvauksiin, jotka hänet oli tuomittu maksamaan uhrin perheelle.

Toisesta tapauksesta jo kirjoitin: oikeus tuomitsi Gyöngyöspatan koulussa segregaatiosta eli johdonmukaisesti huonommasta kohtelusta ja opetuksesta kärsineiden romanilasten perheille maksettavaksi vahingonkorvauksia. Tämäkään ei välttämättä ihan sovi kansan oikeustajuun. Jos romanilapsia onkin koulussa syrjitty, mahtavatko he tai heidän vanhempansa – kenties koko ikänsä työttöminä, syrjäytyneinä ja myrkyllisten alakulttuurien imussa eläneet ihmiset – pystyä korjaamaan tilanteen ja käyttämään korvausrahat järkevästi vaikkapa korvaavaan koulutukseen? Vai menevätkö nämä rahat, niin kuin tämmöisten ihmisten kanssa usein käy, pelkkiin vahingollisiin turhuuksiin?

Tammikuussa pääministeri Orbán tarttui julkisuusesiintymisissään tähän populistiseen nuijaan molemmin käsin. Gyöngyöspatan tapauksessa hän kertoi ymmärtävänsä paikallisten ihmisten mieliharmia, kun ”tietty etnisesti määrittyvä ihmisryhmä” saa tukun ilmaista rahaa tekemättä sen eteen lainkaan työtä. Entisille vangeille maksettavia korvauksia Orbán puolestaan nimitti ”vankilabisnekseksi” (börtönbiznisz): ovelat lakimiehet ovat hoksanneet, että vankilaoloja koskevat yleiseurooppalaiset säädökset ovat niin ”löyhiä ja absurdeja” (!), että niiden avulla voi ryhtyä tienestimielessä tehtailemaan kanteita. Ja koska romanien ja vankien oikeuksia ajavista ihmisoikeusjärjestöistä monilla on tukijoinaan myös György Sorosiin liittyviä rahoittajatahoja, johtopäätös on Orbánille ilmiselvä: kaiken takana on Soros-verkosto.

Tiistaina parlamentin istunnossa tullaan käsittelemään hallituksen aloitetta vangeille huonoista vankilaoloista maksettavien korvausten jäädyttämisestä. Oikeusministeri Judit Vargan mukaan tulossa olevan kansallisen konsultaation pohjalta tullaan kehittämään uusi säännöstö, jossa etusijalla on uhrien ja omaisten etu. Niin, pääministeri Orbán on ilmoittanut, että jälleen kerran järjestetään kansallinen konsultaatio eli – kuten riippumattomassa mediassa asiaa on osuvasti luonnehdittu – mielipidekyselyksi naamioitu propagandaisku. Kansalta tullaan ”kysymään” sen mielipidettä sekä liian ahtaissa vankiloissa istuneille että Gyöngyöspatan romaneille maksettavista vahingonkorvauksista. Lisäksi konsultaation aiheina on mainittu ehdonalaiseen vapauteen päästämisen ehtojen tiukentaminen (siis edelleen: lisää vankeja ennestäänkin toivottoman ylitäysiin ja aliresursoituihin vankiloihin?) sekä ns. ”Szeviép-jutun yhteydessä ilmennyt epäilys tuomarien korruptiosta”. (Szeviép, tie- ja vesi- sekä muitakin rakennustöitä suorittanut szegediläinen yritys, meni vuosia sitten nurin, sen johto tuomittiin konkurssirikoksista mutta tuomio kaatui korkeammissa oikeusasteissa todisteiden puutteeseen, ja tällä hetkellä jutun käsittely on siirretty Szegedistä Pécsiin. Hallituksen taholta on tässä yhteydessä esitetty varsin kirpeitä viittauksia Szeviépin ja Szegedin kaupungin johdon välisiin yhteyksiin; oppositiojohtoinen Szeged on iät ajat ollut piikki hallituksen lihassa.)

Kansalta siis aiotaan kysyä, saako valtio rikkoa itse säätämiään lakeja ja itse allekirjoittamiaan sopimuksia (saahan? saahan?), jos nämä lait ja sopimukset vaatisivat rikollisten ja mustalaisten ”hyysäämistä” eli ”ilmaisen rahan” jakelemista semmoisille ihmisille, joista me ei tykätä. Samoin kansalta ilmeisesti kysytään, onko tuomari korruptoitunut (onhan? onhan?), jos hän vapauttaa syytteestä todisteiden puutteessa semmoisen syytetyn, jolla on yhteyksiä oppositioon tai hallituksen vastustajiin. Ja jos vankiloissa on liikaa vankeja ja liian vähän henkilökuntaa (niin että vankeustuomio ei mitenkään edistä yhteiskuntakelpoiseksi kuntoutumista vaan päinvastoin on omiaan lisäämään jo valmiiksi maailman murjomien kuumakallejen katkeruutta koko maailmaa kohtaan ja sitä kautta koko maan yleistä turvattomuutta), niin tätähän ei korjata esimerkiksi investoimalla vankeinhoitoon tai miettimällä vaihtoehtoja vankilarangaistuksille, vaan meuhkataan ”vankilabisneksestä” ja vaaditaan entistä ankarampia rangaistuksia. Tässähän ei näin puusta katsoen ole järjen hiventäkään, mutta kyse ei nyt olekaan järjestä tai logiikasta vaan, Riikka Slunga-Poutsalon kuolemattomin sanoin, siitä ”miten asiat koetaan”.

Yli kaksisataa psykologia ja psykiatria vaatii avoimessa kirjeessään hallitusta luopumaan Gyöngyöspatan tapauksen käsittelemisestä kansallisessa konsultaatiossa. Heidän mielestään tämmöisellä kyselyllä viestitetään kansalle, että romanit eivät ansaitse lainmukaista kohtelua ja että heidän syrjintänsä on oikeutettua. Näin väestöryhmien välinen rauha ja luottamus vaarantuu entisestään. Tätä mielenilmausta tukee myös Unkarin sosiologien liitto, joka kehottaa jäseniään allekirjoittamaan tätä koskevan joukkovetoomuksen. Protestit huipentuivat tänään muutaman tuhannen ihmisen rasisminvastaiseen mielenosoitukseen Budapestissa. Gyöngyöspatan Fidesz-puoluetta edustava kansanedustaja István Horváth ehti oitis julistamaan somessa, että mielenosoituksen takana on, tietenkin, György Soros.

”Kukaan ei ole lain yläpuolella!” Mérce-portaalin kuva.

Populistinen kiihotus vetoaa tunteisiin, viis järjestä, vastuusta ja seurauksista. Lopulta edessä on tietenkin umpikuja ja homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa, mutta niin kauan, kuin populistit eivät pääse korkeimpaan valtaan, tästä konkurssista ei välttämättä koidu kohtuutonta vahinkoa koko kansalle. Suomessa nähtiin aikoinaan, miten SMP:n Urpo ”Työttömyys pois kuudessa kuukaudessa” Leppäsen lupaukset saivat nolon lopun. Itävallassa on nähty tällä vuosituhannella pariinkin otteeseen, miten populistipuolue pienempänä hallituskumppanina tuhoaa itse itsensä ja kaatuu oman väkensä tohelointiin. Ja oppositiossahan populistit tuottavat parhaassa tapauksessa aiheellista kritiikkiä ja pahimmassakin tapauksessa ainakin jonkinlaista mustaa huumoria. Mutta Unkarissa – miten oikein käy koko maan, kun sen yksinvaltaisen hallituksen ja johtajan valitsema pöhköpopulistinen linja jossain vaiheessa johtaa sen täyttä vauhtia päin seinää?

 

”Puhutaanpa suoraan Suomesta”

Ei oikeasti olisi aikaa blogata, mutta kirjaanpa pikaisesti kaksi esimerkkiä siitä, miten Unkarin hallituksen ohjailemassa mediassa Suomea edelleenkin nostetaan esille ikävässä valossa.

***

Ensinnäkin: entisen Unkarin-suurlähettilään Petri Tuomi-Nikulan taannoinen mielipidekirjoitus sai valtiosihteeri Zoltán Kovácsin reagoimaan. Hallituksen ”About Hungary” -blogin englanninkielisessä kirjoituksessa – josta Suomessa uutisoi ainakin verkko- Uusi Suomi – Kovács kehottaa nostamaan kissan pöydälle ja puhumaan suoraan myös Suomen ongelmista.

Jos Suomi arvostelee demokratian ja oikeusvaltion tilaa Unkarissa, niin kerrottakoon myös, muistuttaa Kovács, että Suomessa perheväkivaltaa – josta kärsii 5,4 % väestöstä – ei ole kriminalisoitu, mistä Amnesty International ja YK ovat Suomelle erikseen huomauttaneet. Tuota noin. Perheväkivalta on ongelma sekä Suomessa että Unkarissa, mutta sen erikseen kriminalisoiminen on vain pieni osakysymys. Suomen rikoslaissa myös lievästä pahoinpitelystä, joka muuten on asianomistajarikos, on mahdollisuus syyttäjän nostaa syyte, jos se kohdistuu perheenjäseneen, eli perheväkivalta on tavallaan jo nostettu erillisen huomion kohteeksi. Lainsäädännön ohella – joka sekä Unkarissa että Suomessa joka tapauksessa kriminalisoi selkeät pahoinpitelytapaukset – merkitystä on myös sillä, miten viranomaiset käytännössä tukevat perheväkivallan uhreja ja miten koko yhteiskunta ja erityisesti sen korkein päätöksentekijäporras vaimonhakkaamiseen suhtautuu. Suomessa olisi mahdotonta kuvitella, että perheväkivallasta käydyssä parlamenttikeskustelussa syyteltäisiin hakattuja vaimoja itseään (”pysyisivät kotona ja synnyttäisivät lapsia, niin ei tulisi mitään ongelmaa”). Tai että Istanbulin sopimus jätettäisiin ratifioimatta sen takia, että siinä mainitaan ”sosiaalinen sukupuoli” ja ”maahanmuuttajat”. Unkarin viranomaisten ja lainsäädännön kyvyttömyys torjua perheväkivaltaa on saanut tiukkaa kansainvälistä kritiikkiä esimerkiksi Human Rights Watchilta sekä Euroopan parlamentin tasa-arvovaliokunnan edustajana Unkarissa vierailleelta Maria Noichlilta. Melkoinen teflonpokeri tällä Kovácsilla.

Ja aina paranee. Jos korruptiosta puhutaan, jankkaa Kovács, niin mitenkäs Jari Aarnion tapaus? (Tähän voisi muistuttaa, että Suomessa Aarnio joutui lopulta oikeuteen ja sai rankat tuomiot, samalla kun koko maan vapaat tiedotusvälineet kertoivat yksityiskohtaisesti jutun eri vaiheista. Unkarissa korruptioon syyllistyneitä viranomaisia suojelee tehokkaasti valtion ylin syyttämättäjättäjä.) Kovács muistuttaa myös, että Suomessa kymmenentuhatta naista kärsii sukupuolielinten silvonnan seurauksista, mistä huomautti myös raportissaan EU:n perusoikeusvirasto FRA. (Kovácsin jutussaan antama linkki raporttiin ei valitettavasti toimi.) Naisten ns. ympärileikkauksia ei todellakaan ole Suomessa erikseen kriminalisoitu, mitä epäkohtaa ihmisoikeusjärjestöt ovat pyrkineet korjaamaan, mutta Suomen rikoslain mukaan tämmöinen silvonta on joka tapauksessa rikos, mistä maahanmuuttajiakin erikseen informoidaan. Silvonnan ehkäisemiseksi on äskettäin laadittu toimintaohjelma. Tarkkoja tietoja silvottujen lukumäärästä ei ole, mutta luultavasti Suomessa elävistä silvotuista naisista ainakin suurin osa on silvottu ennen Suomeen-tuloaan. (En tunne käytäntöjä, mutta minun on vaikea kuvitella, miten pienen tytön silpominen Suomessa suomalaisen neuvola- ja koululääkärijärjestelmän valvonnassa mitenkään edes onnistuisi.)

Lisäksi Kovács muistuttaa vähemmistöjen syrjinnästä: Suomen romaneista tuoreen tutkimuksen mukaan 68 prosenttia kertoo kokeneensa syrjintää. Tämä varmasti pitää paikkansa. Rasismin olemassaolon Suomessa näkee lukemalla mitä hyvänsä kommenttiketjua, ja Suomen romanien asemassa on varmasti edelleen paljon korjattavaa. Suomen romanit eivät kuitenkaan muodosta suuria syrjäytyneiden yhteisöjä, kokonaisia kyliä tai kaupunginosia, joissa lapset näkevät nälkää ja käyvät käytännössä segregoituja kouluja. Tai joiden avustamiseen myönnetyt varat menevät korruptoituneiden ”kiintiöromanien” omaan taskuun.

Kovács siis uutterasti heittelee kiviä Unkarin perin hauraasta lasitalosta käsin. Parhaan esimerkin säästin kuitenkin viimeiseksi. Kovács päivittelee kirjoituksessaan, miten ”venäläiset oligarkit ostavat kokonaisia saaria Suomen saariston strategisimmista kohteista”. Jos nyt tässä viitataan ns. Airiston Helmi -Melnikoviin, niin hänellä on ymmärtääkseni (kuten jo aiemmin kirjoitin) paitsi Maltan passi, siis EU-kansalaisuus, myös Unkarin myöntämällä maahanmuutto-obligaatiolla hankittu oleskelulupa. Kovács kauhistelee suomalaisia, jotka eivät ”tunnu välittävän”, vaikka NATO varoittaa venäläisten soluttautujien luomasta turvallisuusuhkasta – eikä hiiskahdakaan siitä kritiikistä, mitä Unkarin hallitusta lähellä olevien veroparatiisifirmojen pyörittämä korruptionkäryinen maahanmuutto-obligaatiobisnes on saanut osakseen.

Voisikohan siis valtiosihteeri Kovács, kuten saksaksi sanotaan, ”ensiksi lakaista oman ovensa edustan”?

***

Hallitusta lähellä oleva uutissivusto Origo, se ”yksityinen blogi” (Unkarin Suomen-suurlähettilään vaivautunutta selitystä siteeratakseni), puolestaan jatkaa Suomen kritisointia. Nyt on esiin kaivettu ”Migraatiotutkimuksen instituutin” (Migrációkutató Intézet) laatima selvitys, ja juttu on otsikoitu räväkästi: ”Migranttien kotoutuminen Suomessa on epäonnistunut”. Varsinaista faktaa ei Origo-sivuston juttuun juurikaan mahdu, siinä vain todetaan, että ”vaikka poliittinen valtavirtaeliitti tunnustaa liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa” ja pitää maahanmuuttajien kotoutumista vain järjestelykysymyksenä, muuttajien kotoutuminen ja työllistyminen jää edelleenkin selvästi toivotun tason alapuolelle. Tämä pitäneekin paikkansa, kuten Suomessakin on viime vuosina uutisoitu. Ei kukaan ole väittänyt, ei kukkahattuisinkaan ”suvakki”, että vieraasta kulttuurista vaikeissa oloissa maahan tulleiden kaikenlaisten ihmisten kotoutuminen olisi aina kivaa, helppoa ja hauskaa.

Mutta olennaista tässä jutussa ei olekaan varsinainen faktapohja vaan maahanmuuttajien kotoutumisesta tehdyt poliittiset päätelmät:

Massiivista maahanmuuttoa ainoana vastustava Perussuomalaisten puolue ei – hyvistä vaalituloksista huolimatta – ole päässyt hallitukseen, sitä vastoin se voi maahanmuuton negatiivisten seurausten johdosta (vaikea ja pitkäksi venyvä kotoutuminen, yleisen turvallisuuden heikkeneminen, jne.) lyhyellä tähtäimellä vakiinnuttaa kannatuksensa ja luoda perustan sen tulevalle kasvulle, siinäkin tapauksessa, että maahanmuuttajien lukumäärä jää varsin alhaiseksi vuoteen 2015 verraten.

Tärkeää ei siis ole maahanmuuttajien kotouttaminen vaan Orbánin aateveljien ja ihailijoiden poliittinen menestyminen maahanmuuttovastaisuuden siivellä. Tähän voi kätevästi upottaa myös ikään kuin itsestäänselvänä tosiseikkana todetun ”yleisen turvallisuuden heikkenemisen”. Nämä oikeistopopulistien suosimat väitteet siitä, että maahanmuutto tuo mukanaan murha- ja raiskaustsunameja, eivät pidä paikkaansa; rikoksia tekevät edelleen kaikenlaiset ja kaikentaustaiset ihmiset erilaisista syistä, eikä väkivaltarikollisuuden määrä Euroopassa ole viime vuosina olennaisesti noussut vaan pikemminkin laskenut. Mutta näin nämä asiat koetaan…

Mielenkiintoisempaa olisi selvitellä, mikä on tämä Migraatiotutkimuksen instituutti ja millä asiantuntemuksella se toimii. Tästä näkisin mielelläni jonkun oikean alan tutkijan mielipiteen. Itse en ehdi nyt asiaa selvittämään, mutta muistutan vain, että kyseisen instituutin ovat vuonna 2015 perustaneet Unkarin hallitusta lähellä oleva ajatuspaja Századvég sekä nuorten lahjakkuuksien koulutusta varten perustettu Mathias Corvinus Collegium. ”Puolueettomaksi” tai ”riippumattomaksi” tutkimuslaitokseksi sitä siis tuskin voi nimittää.

***

Suomen parjaaminen virallisen Unkarin taholta siis jatkuu yhä. Kannattaa silti pitää pää kylmänä: ei tässä ole kysymys Suomesta tai Suomen ja Unkarin suhteista. Oikeasti tässä vain virallinen Unkari yrittää epätoivoisesti ja perin lapsellisella tavalla suhteellistaa ja mitätöidä ulkopuolelta ja erityisesti EU:sta käsin tulevaa kritiikkiä. Toivottavasti EU ja virallinen Suomi jatkossakin pitävät päänsä kylmänä ja antavat unkarilaisten rauhassa kaivaa omaa kuoppaansa aina vain syvemmäksi.

Oma maa mansikka

Jos jonkun vielä olisi vaikea uskoa, millä tasolla Unkarin hallituksen propagandakoneisto nykyään kyntää, tässä opettavainen videoesitys.

Alapjogokért Központ (‘Perusoikeuksien puolesta -keskus’) on 2013 perustettu ajatuspaja tai ”tutkimuskeskus”; Facebook-sivullaan se määrittelee itsensä ”voittoa tavoittelemattomaksi järjestöksi”. Sitä johtaa Miklós Szanthó, joka äskettäin nostettiin myös valtion mediaholding-yhtiön (”Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiö”, KESMA) johtoon (sen jälkeen, kun edellinen johtaja oli joutunut eroamaan mentyään valittaen tunnustamaan, että itsekin uskoo laadukkaamman journalismin löytyvän oppositiomediasta). Ei vain johtaja siis ole hallituksen luottomies, myös ”keskuksen” rahoitus ilmeisesti tulee suoraan hallitukselta. (Szanthó antoi pari vuotta sitten tv-haastattelussa ymmärtää, että ”Perusoikeuksien puolesta -keskus” ei suinkaan ole hallituksen rahoittama tai ”hallitusta lähellä oleva”, mutta keskusta rahoittavat muun muassa Fidesz-puolueen säätiö ”Porvarillisen Unkarin puolesta” samoin kuin kansallispankin oma säätiö, mistä Szanthó sanoo henkilökohtaisesti olevansa ylpeä. Kyseessä on siis mitä ilmeisimmin ns. GONGO eli government-organized non-governmental organization.)

Tämä ”tutkimuskeskus” julkisti siis Facebook-sivullaan tietoiskuvideon aiheesta ”oma maa mansikka”. Pitemmittä puheitta video pyörimään ja popcornit esiin:

 

Heti aluksi esitetään kysymys, joka tuli tunnetuksi vaalikampanjan iskulauseena Unkarin äänestäessä EU:n jäseneksi liittymisestä: Voinko perustaa konditorian Wieniin?

Kyllä. Muistatteko, miten hyvä idea vuonna 2003 silloisen sosialistikoalition mielestä oli, että jokainen lähtisi ulkomaille onneaan kokeilemaan? Mutta nykyään, kun ulkomaiden työskentelymahdollisuudet ovat todellakin auenneet unkarilaisille, tuolloisten sosialistien seuraajat näkevät asiat jo toisin. Heidän mielestään jos joku tosiaankin perustaa konditorian Wieniin tai lähtee vaikkapa Lontooseen töihin, siihen on syynä ainoastaan Unkarissa raivoava diktatuuri ja sorto. [Ainoastaan?? Kukahan tämmöistä on väittänyt? Varsinkin älymystön ja luovan luokan edustajia on kyllä lähtenyt ulkomaille etsimään vapaampaa ilmapiiriä, mutta suurin osa maasta lähtijöistä luultavasti tavoittelee parempia tienestejä ja työoloja, kunnon terveydenhuoltoa ja hyviä kouluja lapsilleen.] Mutta on toinenkin tulkinta.

[Viktor Orbán puhujanpöntössä ammattikoulumessuilla:]
Joksikin aikaa ulkomaille, opiskelemaan, töihin, se on aina hyödyllinen ja hyvä asia. Mutta ennemmin tai myöhemmin pitää palata takaisin, sillä tulevaisuus, teidän tulevaisuutenne odottaa teitä täällä.

Unkarista muutetaan tilastojen mukaan edelleenkin ulkomaille vähemmän kuin naapurimaista. [Hm. Tämän YK:n vuoden 2015 tilastoihin perustuvan kartan mukaan Unkarissa syntyneitä asui ulkomailla 6 % kaikista unkarilaisista eli pyöreästi kuusisataatuhatta. Tämä luku ilmeisesti suunnilleen pitää paikkansa. Ongelma on kuitenkin siinä, että maasta lähtevät juuri ne, joita kipeimmin tarvittaisiin, eli koulutetut, ammattitaitoiset, nuoret ja lisääntymisikäiset.] Esimerkiksi itävaltalaisia tai saksalaisia elää useita prosenttiyksikköjä [?] enemmän kotimaansa ulkopuolella. [Hetkinen. Verrataanko nyt absoluuttisia määriä? Tuon samaisen kartan mukaan saksalaisista 5 % eli suhteessa vähemmän kuin unkarilaisista asuu ulkomailla, itävaltalaisista 6,7 % eli vain hieman enemmän.] Tuoreimmista tilastoista vieläpä ilmenee, että nykyään Unkariin palaa enemmän ihmisiä kuin maasta muuttaa. [Tätä väitettä muuttovirran kääntymisestä on viime aikoina Unkarin mediassa näkynyt, mutta en tiedä, miten vankalla pohjalla se lepää.] Mikä voisi olla tähän syynä?

[Kuvaan ilmestyy puhuva pää ja yläruumis eli Eszter Párkányi, ”Perusoikeuksien puolesta” -keskuksen analyytikko.]
Esimerkiksi se, että ulkomailla ehkä voi ansaita enemmän, ja se on hyvä juttu, mutta Unkarissa unkarilaisena elämisessä on semmoista lisäarvoa, mitä ei voi mitata rahassa.

[Puheenvuoron saa jälleen selostava miesääni. Kuvaan ilmestyy Mariahilfer Straßen katukilpi ja katukuvaa ilmeisesti Wienistä. Näemme mustaihoisia miehiä, aasialaisen nuoren naisen, huivipäisiä musliminaisia, iloisia tummia poikia lippalakki päässä hyppelemässä, mustan nuoren naisen puhumassa kännykkään, myymälän, jonka liikekilvessä on arabialaisia kirjaimia, ja ”rikollisuudesta” puhuttaessa kuvaan ilmestyy poliisiauto. Jännää!]
Lisäksi tuolla ah niin ihanassa lännessä on muitakin ongelmia. Meidät on saartanut ”monikulttuurisuus” ja kaikki, mikä liittyy vieraiden kulttuurien rinnakkaiseloon. Jokapäiväisiä konflikteja, rikollisuutta, antisemitismiä ja terrorismia. Lisäksi poliittisen korrektiuden merkeissä monissa länsimaissa on sanan- ja mielipiteenvapaus jo lakannut olemasta. Sitä vastoin meidän maassamme ei vain terrorismin pelko ole tuntematon asia, vaan juutalais-kristillinen kulttuuri on edelleenkin valta-asemassa. Tämän merkeissä vapaus ja oikeudet todellakin toteutuvat.

[Viktor Orbán puhuu:]
Lännessä tilanne on se, että on liberalismi, mutta demokratiaa ei ole.

[Kuvaan zoomaillaan Euroopan karttoja ja rikostilastoja. Tyyni miesääni jatkaa:]
Meillä ei ole migraatiota. [Tämähän ei pidä paikkaansa.] Ja siksi maamme on turvallinen. [Henkirikosten määrässä suhteessa asukasmäärään Unkari on Euroopan tilastoissa viidentenä Baltian maiden ja Belgian jälkeen, selvästi kuudentena olevaa Suomea edellä. Maahanmuuton raastamat Saksa ja Itävalta tulevat kaukaa perästä.]

[Kuva pysähtyy näyttämään Britannian karttaa ja tilastoja henkirikosten ja raiskausten lisääntymisestä viime vuonna. Sitten ruutuun palaa Eszter Párkányi:]
Ja saattaa olla, että tämä Lontoon muslimipormestarin mielestä on ihan paikallaan, mutta meidän mielestämme se ei ole normaalia.

[Kuvaan ilmestyy Unkarin kartta ja teksti: Talouskasvu 5 %. Selostaja jatkaa:]
Totta on tietenkin, että Unkarin palkkatasossa on vielä kehittämisen varaa. Mutta etenemme oikeaan suuntaan. Talouskasvu on vuosien ajan ollut viidessä prosentissa, ja työttömyys on alhaisempi kuin koskaan. [Kuten monesti täälläkin on todettu, alhaiset työttömyysluvut on saatu aikaan super-aktiivimallilla eli pakottamalla työttömät nälkäpalkalla työllistämistöihin.] Tämän kaiken lisäksi Unkari on turvallinen. [Ymmärsiväthän varmasti kaikki?] Mikä, sanokaamme suoraan, ei ole mikään mitätön asia.

[Eszter Párkányi:]
Sillä minulle on tärkeää, että naisena voin Székesfehérvárissa, Debrecenissä tai Budapestissäkin kävellä pimeässä kotiin. Eikä sekään ole mitätön juttu, että meillä perheen perustaminen on arvo sinänsä. 

[Ta-daa, taas Ruotsin sosiaaliministerin Annika Strandhällin kuuluisa twiitti, josta Unkarissa jo aiemmin nostettiin mekkala! Naisääni lukee unkarinnoksen:]
Se, mitä Unkarissa tapahtuu, on huolestuttavaa. Nyt Orbán haluaa, että syntyisi yhä enemmän ”aitoja” lapsia. [Käännöksestä on todellakin jätetty pois sana ”unkarilaisia”!]

[Eszter Párkányi:]
Meistä nämä ovat kuitenkin perusarvoja. Eikä siinä ole mitään pahaa, että nuoret lähtevät ulkomaille onneaan koettamaan, ennemmin tai myöhemmin sydän kuitenkin vetää heidät takaisin. Kun koittaa perheen perustamisen aika, he tulevat kotiin, sillä elämisen arvoisessa maassa eläminen on jotakin, mitä ei rahallakaan saa. Kaikkihan tietävät, että poissa hyvä, kotona paras.

Huh huh. Tämmöinen tietoisku siis. Kyseenalaista tilastojen vääntelyä, pelottelua ja olkiukkoja. (Paljon puhuva esimerkiksi tuo Strandhällin twiitti, jonka kritiikki Orbánin perhepolitiikan ”etnonationalismia” kohtaan – siis sitä, että lapsiperheiden tukeminen yhdistetään maahanmuuttovastaisuuteen ja kohdistetaan keskiluokkaan, ei köyhiin eikä varsinkaan monilapsisiin romaniperheisiin – on unkarilaisessa käännöksessä keikautettu täysin sijoiltaan.) Suoranaista rasismia ja vihanlietsontaa, sekä suoraan että epäsuorasti: esimerkiksi ”terrorismista” puhuttaessa näytetään nuorta mustaihoista naista, joka vilkaisee kuvaajaa kesken kännykkäpuhelunsa, ja tässä yhteydessä tämä videonpätkä luo sen vaikutelman, kuin nainen olisi yllätetty pahaenteisen hämäristä puuhista. Eikä vain Annika Strandhällin twiitin tekstiä ole luovasti muokattu: heti videon alussa näytetään EU-kansanäänestyksen kampanjajulisteiden lomassa oikeista julisteista muokattua parodiaversiota, eikä 444.hu:n toimittajalle ole aivan selvää, onko tarkoitus harhauttaa katsojaa vai onko videon tekijöiltä itseltään mennyt todellisuus sekaisin parodian kanssa.

Ei ihme, että Facebook poisti videon kohta sen ilmestyttyä ”yhteisönormeja loukkaavana” ja ”vihapuhetta” sisältävänä. (Tuohon ylemmäksi linkittämäni versio löytyy yhä 444.hu-sivuston yllä mainitusta uutisesta.) Tämä puolestaan nostatti Unkarin hallituksen mediassa melkoisen voivotuksen. Yhyy, mitä tekopyhyyttä ja epäreilua sensuuria: ”isänmaallinen, patrioottisia tunteita nostattava video kielletään, mutta ei useita ihmisiä järkyttäviä, kristinuskoa pilkkaavia sisältöjä tai Pridesta kertovaa homopropagandaa”.

Mutta rasismi ja vihapuhe sikseen. Näin eurooppalaisena veronmaksajana minua loukkaa eniten se, miten Suomenkin kaltaisia nettomaksajia pumppaava Unkari puree ruokkivaa kättä ja levittää Länsi-Euroopan demokratioista perätöntä pelottelupropagandaa. Jos ei lännessä enää ole sananvapautta eikä turvallisuutta, miksi ihmeessä Unkari enää ylipäätään haluaa olla minkäänlaisessa liitossa mokomien maiden kanssa eikä purjehdi suoraan Putinin helmoihin juhlimaan yhdessä kansallismielisiä perusarvoja? Kysymys on tietenkin retorinen. Kotimaiseen kulutukseen tarjotaan toisenlaista tarinaa kuin Brysselissä, missä puolestaan ns. riikinkukkotanssilla yritetään pitää Euroopan rahahanat auki. Ja kuvitellaan, että ulkomailla kukaan ei tiedä eikä ymmärrä, millaisia tarinoita unkarilaisille maahanmuuton kauhuista Wienissä kerrotaan tai missä muodossa Annika Strandhällin twiitit heille tarjoillaan.

Uutisia toisesta todellisuudesta

En väsy ihmettelemään sitä tapaa, jolla Unkarin ns. julkisen palvelun mediat toimivat – sivustatukenaan suurin osa muutakin perinteistä mediaa, joka viime vuosien aikana on siirtynyt hallituksen tai Orbánia lähellä olevien mediaoligarkkien haltuun. Tästä kirjoitti äskettäin 444.hu-sivustolla Péter Magyari, joka haastatteli Corruption Research Center Budapestin johtajaa, taloustieteilijä István János Tóthia. Tóthin mukaan Unkarin valtion nykyistä olomuotoa ei niinkään sovi nimittää ”hybridijärjestelmäksi” tai ”johtajademokratiaksi” vaan paremminkin moderniksi itsevaltiudeksi (moderniksi autokratiaksi): eliitti tai johtava väestöryhmä ei valikoidu ansioidensa perusteella (meritokratia) eikä markkinataloudellisin perustein, vaan johtajan sana ratkaisee. Kuten Sergei Guriev ja Daniel Treisman muutaman vuoden takaisessa tutkielmassaan ovat jo osoittaneet, tällainen moderni diktatuuri ei tarvitse väkivaltakoneistoa, keskitysleirejä tai salaisen poliisin kidutuskammioita. Riittää, että kansa saadaan uskomaan diktaattorin sanomaa, ja tämä hoituu helpommin ja halvemmin sillä, että ostetaan olennainen osa keskiluokkaa systeemin kannattajiksi ja aivopestään loput kansasta propagandalla, eli hankitaan mediamonopoli ja kontrolloidaan uutistarjontaa.

***

Kuten monesti ennenkin on tässäkin blogissa ollut puhetta, Unkarin valtion uutiskanavat tarjoavat jatkuvasti kauhutarinoita ”migranttien” rellestyksestä Länsi-Euroopassa, missä sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka on täyttänyt kaupungit rikollisuudella ja no go -vyöhykkeillä. Tämä tarjonta on tietenkin tarkoitettu ensi sijassa kotimaiselle yleisölle ja erityisesti sen sille osalle, joka ei osaa kieliä eikä itse käy ulkomailla näkemässä tilannetta omin silmin. Mutta nyt meininki alkaa mennä niin överiksi, että se aletaan huomata ulkomailla asti.

Tuorein esimerkki tömähti uutisvirtaani tänään. Itävaltalainen Kurier-sanomalehti julkaisi hieman työlästyneen sävyisen artikkelin, jonka otsikkona oli: ”Orbánin mediat vetoavat: Budapestista ei saa tulla Wieniä”. Jutussa viitataan muun muassa täälläkin aiemmin käsiteltyyn videoon, jossa silloinen kansliaministeri János Lázár seisoi keskellä tavallista siistiä wieniläistä ostoskatua (no siis, kadulla kulki myös tummaihoisia ihmisiä, joillakuilla päässä hijab tai turbaani, kamalaa!) päivittelemässä, miten maahanmuutto on tuonut Wieniin likaa, epäjärjestystä ja rikollisuutta. Pääaiheena Kurierin jutussa on kuitenkin juur’ikään Unkarin valtion ykköskanavan uutisissa näytetty pätkä. Siinä Wienissä miehensä kanssa autotarvikeliikettä pyörittävä unkarilainen Erzsébet Knoll kertoo, että maahanmuuton myötä tilanne on Wienissä muuttunut viime vuosina paljon pahempaan suuntaan. Rouva Knoll on liikkeessään jo joutunut riitelemään aggressiivisten arabimiesten kanssa, jotka eivät halua maksaa. Hän ei enää liiku ulkona pimeän tultua, käteisen nostaminen pankista (?!) ja autolla ajaminenkin pelottaa, äskettäin joku muslimimies (mitenkähän sen kuskin uskonnonkin näkee auton ikkunan läpi?) yritti kiilata hänen autonsa ulos tieltä. Kuulemma rouva Knollin itävaltalaiset tuttavat kehuvat Unkarin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, ja monet heistä ovat hankkineet asunnon tai talon Unkarista, sillä ”Itävallasta väki kohta pakenee pois”.

”Wienissä asuvaa unkarilaisnaista pelottaa mennä ulos pimeällä.” Uutisjutussa haastatellun rouvan ja hänen miehensä autotarvikeliike välähtää kuvissa ja on ilmeisesti oikeasti olemassa, Wienin itäisellä lähiöalueella Leopoldaussa. Haastattelun taustalla näytetään ohimennen myös tiskin takana istuva tummaverinen, mustapartainen liikkeen työntekijä, jota näin äkkinäkemältä veikkaisin maahanmuuttajataustaiseksi. Tätä ei tosin ohjelmassa kommentoitu mitenkään. (”Ai mutta meidän Mahmud, se on ihan kunnon mies. Minä tarkoitin NIITÄ maahanmuuttajia!”)

Hieman hämmentävää. Tähän asti muuttovirta on kulkenut tiukasti päinvastaiseen suuntaan. Itävallassa työskentelee virallisten tilastojen mukaan nykyään yli yhdeksänkymmentätuhatta Unkarin kansalaista (tähän vielä muun kansalaisuuden omaavat tai ilman virallista työsuhdetta Itävallassa asuvat etniset unkarilaiset, niin määrä kasvaa melkoisesti). Tämä lukumäärä on muutaman viime vuoden aikana kasvanut moninkertaiseksi; vielä vuoden 2011 alussa Unkarin kansalaisia asui Itävallassa alle 26.000. Myöskään muslimimigranttien tulo Itävaltaan ei ole mikään uusi ilmiö, suuria islaminuskoisia maahanmuuttajajoukkoja on elänyt maassa siitä lähtien, kun 1960-luvulla ”vierastyöläisiä” suorastaan hakemalla haettiin Turkista.

Rouva Knollin sekä Wienin Hauptbahnhofin pääsisäänkäynnin luona haastatellun pipopäisen paikallismiehen vaikutelma rikollisuuden kasvusta viime vuosina ei myöskään ihan pidä paikkaansa ainakaan tilastojen valossa.

Itävallan poliisin sivuilta voi ladata viralliset rikostilastot, tuorein brosyyri on vuodelta 2017. Tuolloin väkivaltarikollisuus oli edellisvuodesta vähentynyt kaiken kaikkiaan 2,4% (rikosilmoitusten määrällä laskien), samoin asuntomurrot ja autovarkaudet. Nousussa olivat kyberrikollisuus ja talousrikollisuus.

Ja mitä tulee siihen, että naiset eivät enää uskalla liikkua pimeällä yksin: Ongelmia varmasti on jossakin. Wien on kokoluokassaan maailman turvallisimpia kaupunkeja, enkä ole siellä kohta kahdenkymmenen vuoden aikana koskaan törmännyt mihinkään taskuvarasta pelottavampaan (eikä koskaan ole pelottanut kulkea kadulla pimeän tullen). Silti Wienissäkin (kuten kaikissa kaupungeissa, missä olen elämäni aikana asunut) on varmaan joitakin paikkoja, jonne ei naisihminen mielellään yöllä yksin mene, ja näin on ollut iät ja ajat. En yhtään vähättele sitä tosiseikkaa, että myös maahanmuuttajaväestössä on sellaisia yksilöitä ja kenties ryhmiäkin, jotka eivät osaa kunnioittaa naisen tai lapsen fyysistä itsemääräämisoikeutta. Mutta vuoden 2015 pakolaiskriisistä huolimatta seksuaalirikosten määrä on Itävallassa pysynyt jokseenkin samana viime ajat, varsinkin sellaisten, joihin liittyy fyysistä väkivaltaa (pylväiden tummansininen alaosa). Harmaalla on merkitty nettirikokset, vaaleansinisellä ahdistelutapaukset. (Muistetaan lisäksi, että seksuaalirikoksista kaikkialla suuri osa jää ilmoittamatta, mutta ilmoituskynnys lienee viime vuosina monissa Euroopan maissa laskenut, etenkin, jos epäilty tekijä on maahanmuuttaja.)

Mitä henkirikoksiin tulee, Unkari on eurooppalaisessa vertailussa kärkipäässä eli viidentenä (seuraavana muuten tulee Suomi…), Itävalta kaukana tilaston toisessa päässä:

 

Mutta näin nämä asiat koetaan, ja Itävallassa kuten muuallakin Euroopassa on niitä, jotka tosissaan uskovat maahanmuuttaja-raiskaustsunameihin, joista valtamedia vaikenee ja poliisi hyssyttelee. Myös Kurierin artikkelin kommenttiketjussa jotkut ovat sitä mieltä, että ”oikeassahan ne unkarilaiset ovat”. Toiset lukijat taas muistuttavat rikostilastoista, muuttoliikkeen todellisesta suunnasta – ja siitä, että Unkarissa on viime viikkoina ollut käynnissä kiivaita hallituksen vastaisia protesteja, joista kansan huomio halutaan suunnata muualle.

***

On kuitenkin myös protestitoimia, joihin valtion median on ollut pakko jotenkin reagoida. Tässä äskettäin kirjoitin merkillisestä jupakasta, joka syntyi viikko ennen joulua, kun ns. orjalain johdosta puhjenneiden mielenosoitusten yhteydessä muutamia opposition kansanedustajia – Unkarin kansannousujen perinteiseen tyyliin –  tunkeutui yleisradion toimitaloon vaatimaan julkisuutta mielenosoittajien vaatimuksille. Siitä pitäen on väitelty siitä, syyllistyivätkö vartiointiliikkeen miehet pahoinpitelyyn, kun melkoisen kovaotteisesti poistivat poliitikkoja radiotalosta, vai oliko päinvastoin niin, että kansanedustajat pelottelivat, uhkailivat ja kenties jopa tuhosivat paikkoja. Vaiko peräti niin – niin kuin MTV1:n uutisissa asia yritettiin esittää – että oppositiopoliitikot ”filmasivat”, teeskentelivät ja panivat pystyyn suorastaan seuranäyttämötasoisen pelleilyn yrittäessään saada kaiken näyttämään siltä, kuin heidän kimppuunsa olisi käyty väkivalloin.

Jutun yhteydessähän julkisuuteen vuoti videokuvaa, josta selvästi näkyi, miten turvamiehet raahaavat oppositiopuolue DK:n László Varjua pitkin lattiaa ja välillä heittäytyvät hänen päälleen. Eivätkä vuodot jääneet tähän. 444.hu-sivusto sai käsiinsä leikkaamatonta materiaalia Zoltán Lomnici nuoremman, hallitusta tukevan ”kansalaisjärjestö” CÖF:n yhden johtohahmon haastattelusta. Siinä toimittaja suoraan ohjeistaa haastateltavaa:

”Yksi sana, se on tärkeä, ja meitä pyydettiin sanomaan se…”

… nimittäin: Lomnicin on sanottava, että vartijat puolustivat radiotaloa. Ja tietenkin Lomnici muotoilee sanottavansa uusiksi tätä toivottua ilmausta käyttäen, ja tässä muodossa haastattelu sitten lähetetään.

Nyttemminhän myös syyttäjänvirasto on antanut tapahtuneen johdosta lausuntonsa. Sen mukaan oppositiopoliitikkojen tekemät valitukset ovat aiheettomia. ”Yhä karkeammin esiintyvät ja yhä aggressiivisemmin kommunikoivat kansanedustajat uhkailivat useaan otteeseen, että rakennuksen edessä seisova raivostunut väkijoukko – samoin kuin vuonna 2006 – valtaa yleisradion toimitalon.” Kansanedustajat myös ”käyttäytyivät hyökkäävästi”, ”provosoivat vartijoita”, Ákos Hadházy ja László Varju vieläpä, tarrautuessaan heitä raahavien vartijoiden jalkohin, aiheuttivat näille lieviä (”kahdeksan päivän kuluessa paranevia”, kuten asia Unkarin lainsäädännössä määritellään) ruumiinvammoja. Sitä vastoin tutkinta on määrätty aloitettavaksi sen johdosta, että poliitikot ilmeisesti ”yrittivät häiritä julkisen palvelun yrityksen toimintaa” ja heidän epäillään syyllistyneen myös ”muihin rikkomuksiin”.

***

Ja ettei opposition ja maahanmuuttajien ohella unohtuisi se todellinen syyllinen kaikkeen pahaan: viime perjantaina pääministeri Orbán perinteisessä perjantaiaamun radiopuheenvuorossaan (”haastattelu” se on korkeintaan lainausmerkeissä, sillä aiheet ja kysymykset on varmasti sovittu ennalta) teki selväksi, kuka on kaiken takana. HVG:n ilkeä toimitus laski, että yhden viiden minuutin mittaisen jakson aikana György Sorosin nimi mainittiin 23 kertaa, siis keskimäärin parinkymmenen sekunnin välein. Tähän tapaan:

”György Sorosilla on hyvin vahva edustus Euroopan parlamentissa. Eniten kertoo asiasta se, että vasemmiston – joka on maahanmuuttomielisten tärkein voima europarlamentissa sekä Komissiossa, siis vasemmiston – kärkiehdokkaana europarlamenttivaaleissa on muuan Timmermans-niminen hollantilainen, joka on György Sorosin (28 sek.) miehiä. Tässä ei kannata puhua asian vierestä. Vasemmisto on päättänyt, että Euroopan komission johtoon, joka on EU:n ehkä tärkein elin, se haluaa asettaa tämän miehen. On siis ilmeistä, että György Soros (41 sek.) haluaa nyt jo avoimesti vallata Euroopan instituutiot. Tähänkin asti hänellä on ollut suunnaton vaikutusvalta, europarlamentaarikoista useampi sata on hänen listallaan, on useita komissaarejakin, jotka istuvat Euroopan komissiossa, jotka ovat yksiselitteisesti hänen miehiään. Mutta tällä, että herra Timmermansista tuli vasemmiston ykkösehdokas, komission puheenjohtajakandidaatti, joka on yksiselitteisesti György Sorosin (1 min. 3 sek.) miehiä… Tämä on sellainen yleisesti tunnettu tosiseikka, jota ei tarvitse todistella, riittää, kun se mainitaan. Tämä merkitsee, että György Soros (1 min. 13 sek.) on julkistanut vaatimuksensa saada avoimesti vallata ja hallita Euroopan instituutioita.”

Jätän tämän vain tähän, kuten somessa on tapana sanoa.

Poliitikot ja median hallinta…

… oivoi.

Aloitetaan Itävallasta, missä paikallisten persujen (FPÖ) sisäministeri, puoluejohtaja Strachen pitkäaikainen spindoctor Herbert Kickl, on melkoisen mediamyrskyn kohteena. Lehdistöön vuoti nimittäin osavaltioiden poliisijohdoille (Landespolizeidirektion) lähetetty sähköpostiviesti, josta kertoivat yksityiskohtaisesti ainakin päivälehdet Kurier ja Der Standard. (Koko viesti löytyy esimerkiksi Der Standardin sivuilta.) Poliiseja ohjeistetaan muun muassa rikoksista tiedottaessaan nimenomaisesti ilmoittamaan oletetun tekijän kansallisuus ja mahdollinen turvapaikanhakijastatus. (Tämä on muuten vastoin voimassa olevaa oikeusministeriön ohjetta vuodelta 2014. Sen mukaan rikoksentekijöiden etniseen taustaan, uskontoon tai ihonväriin kuuluu viitata vain, jos se on välttämätöntä asian ymmärtämiseksi.) Lisäksi poliisin tulisi ”proaktiivisesti” tiedottaa julkisuudessa tehdyistä rikoksista, joihin liittyy erityinen tekotapa (esimerkiksi ns. Antanzen eli uhrin lähelle tunkeutuminen), huomattavaa väkivallan käyttöä, tai joissa ”tekijän ja uhrin välillä ei ole yhteyttä”. Väkisinkin tässä kysyy, onko tarkoitus ohjata huomiota katuahdisteluun ja puskaraiskauksiin – ja pois parisuhteissa, perheissä tai työyhteisöissä tapahtuvista rikoksista.

Mutta ennen kaikkea neljäs valtiomahti on syystä hermostunut sähköpostiviestin kohtaan, joka on otsikoitu ”Kriittiset mediat”. Näin sisäministeriö:

Valitettavasti edelleenkin tiettyjen medioiden (mm. Der Standard, Falter), viime aikoina myös Kurier-lehden taholta harjoitetaan sangen yksipuolista ja negatiivista tiedotusta koskien sisäministeriötä ja poliisia. Nyttemmin ei faktoilla ja selityksillä enää ole väliä, tai ne jätetään huomiotta, kun kulloinen artikkeli muotoutuu joka tapauksessa negatiiviseksi, kuten useat artikkelit viime aikoina ovat osoittaneet. Pyytäisin siksi kyselyjen tullessa käyttämään harkintaa ja pohtimaan vaikutuksia. Kysymyksissä, jotka koskevat koulutusta ja muita aiheita, jotka eivät koske vain teitä – tässä meitä myös mielellään peluutetaan toisiamme vastaan lähettämällä sama kysymys useammille tahoille – pyydän lähettämään tiedoksi-kopion minulle, että vastauksesta tulee yhtenäinen emmekä puhu ristiin. Muuten ehdottaisin, että kommunikaatio näiden viestimien kanssa rajoitetaan välttämättömimpään (lakisääteiseen) määrään eikä niille anneta ylimääräisiä ”herkkuja” (Zuckerl), kuten esimerkiksi henkilökohtaisesti saateltuja käyntejä, paitsi jos näette tällä olevan aitoa lisäarvoa, esimerkiksi neutraalin tai suorastaan positiivisen uutisoinnin mahdollisuuden.

Tästä on noussut mahdoton elämä. Kohteena olleiden lehtien lisäksi monet muutkin saksankielisen maailman viestimet ovat hermostuneet, ja monelta suunnalta väitetään ministeri Kicklin viimeistään nyt menneen liian pitkälle ja vaarantaneen lehdistön vapauden ohella Itävallan kansainvälisen maineen. Kurier-lehti huomauttaa, että Kickl on taitava vaalikampanjajohtaja ja ”propagandaministeri” mutta poliisin ylimmäksi johtajaksi väärä mies. Liittokansleri Kurz ja liittopresidentti Van der Bellen, molemmat tällä hetkellä New Yorkissa YK:n huippukokouksessa, ovat jo jyrähtäneet, että lehdistön vapaus on pyhä ja loukkaamaton, ja samaa vakuuttelee nyt vihdoinkin julkisuuteen tullut ministeri Kickl. Onnettoman sähköpostiviestin oli laatinut hänen tiedottajansa Christoph Pölzl, joka ei missään tapauksessa tarkoittanut, että lehdistön vapautta oltaisiin rajoittamassa, ja asian johdosta on hänen kanssaan jo käyty vakava keskustelu…

Uskokoon ken haluaa. Samaan aikaan, kun FPÖ:n ministeriöstä hyökätään ns. laatujournalismia edustavien viestimien kimppuun, Wienin yliopiston tiedotusopin opiskelijoiden pyörittämä Kobuk-blogi, eräänlainen mediavahtikoira, paljastaa, miten vanha tuttavamme, keltalehti Kronen Zeitung syöttää (jälleen kerran) lukijoilleen harhaanjohtavaa muukalaisvihaa. Uutisen mukaan maastakarkotukset ovat lisääntyneet jyrkästi, elokuun loppuun mennessä on tänä vuonna 8254 henkilöä lähtenyt Itävallasta ja lähes joka toinen karkotettu turvapaikanhakija on aiemmin syyllistynyt rikokseen. Nopeasti ja vähänkin huolimattomasti lukien uutisen voi ymmärtää niin, että Itävallasta on tänä vuonna karkotettu yli kahdeksantuhatta turvapaikanhakijaa ja näistä lähes puolet on rikollisia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa: yli kahdeksastatuhannesta maasta poistuneesta melkoinen osa on lähtenyt vapaaehtoisesti, osa on siirretty Dublinin sopimuksen mukaisesti toiseen maahan odottamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä, ja niistä 2909:sta, jotka todellakin on karkotettu maasta ja joista melkoinen osa on jo syyllistynyt rikoksiin, läheskään kaikki eivät ole turvapaikanhakijoita: joukossa on runsaasti rikollisia muista Euroopan maista. Tämä ei estä sisäministeri Kickliä poseeraamasta Kronen sivuilla vakuuttamassa, miten ”tämä tilasto kumoaa syytökset, joiden mukaan viranomaiset karkottaisivat maasta hyvin kotoutuneita maahanmuuttajia”.

Näin siis pienempi hallituspuolue yrittää käyttää viranomaisia ja mediaa hyväkseen lyödäkseen poliittista mynttiä tyhmempien ja medialukutaidottomampien muukalaisvihalla. Ja selväksi on taas tullut, mihin laatujournalismia tarvitaan.

***

Siirrytään Unkariin. Siellähän media, muutamia nettiportaaleja ja blogeja sekä paria harvaa, lähinnä pääkaupunkiälymystön lukemaa lehteä lukuun ottamatta, on tiukasti hallituksen kontrollissa. (Itse asiassa juuri tätä pelätään Itävallassakin: sisäministeriön mediaohjeistusviestin nostattamassa kohussa on usein toisteltu termiä Orbanisation.) Sanomaa hirveästä maahanmuuttajatulvasta, jolla häijyn Sorosin kätyrit yrittävät tuhota kansallisvaltioiden Euroopan ja sen kristilliset perusarvot, työnnetään tavallisen kansan niskaan lähes jokaisesta mediatuutista.

Tämä Unkarin hallituksen suoraan tai epäsuorasti kontrolloimien viestimien tarjonta on, hm, sanoisinko: länsimaiseen silmään suorastaan käsittämättömän tökeröä. Se on tarkoitettu kotimaiseen kulutukseen ja ehkä myös ihmisille, joista melkoinen osa on sosiaalistunut tämäntyyliseen viestintään jo sosialismin aikoina, toinen melkoinen osa on kieli- ja medialukutaidottomia ja kolmas melkoinen osa kyllästetty tunteisiin vetoavalla kvasiuskonnollisella nationalismilla (”yhyy, kärsivä ja koko Euroopan puolesta uhrautuva isänmaamme, jota kaikki vihaavat ja sortavat”), joka tekee ihmisestä vastustuskyvyttömän salaliittoteorioille ja pelottelupropagandalle.

Kuvaan kuuluu myös se, että tämän tökeröyden ei uskota välittyvän ulkomaille laisinkaan. Kun itse on syntynyt kansaan, joka koko ajan on silmät kiiluen ja housut tutisten pohtimassa ja utelemassa, ”mitä ne muut oikein meistä ajattelee”, niin aina hämmentyy tajutessaan, että unkarilaiset joko (a) kuvittelevat ulkomaalaisten jo tietävän heistä kaiken tai (b) eivät voisi vähemmän välittää siitä, mitä ulkomailla heistä ajatellaan ja tiedetään. Ja ennen kaikkea he tuntuvat monesti uskovan olevansa suojassa kielimuurin sisällä.

Tämä nähtiin taas äskettäin, kun Unkarin parlamentin syyskauden avajaisissa esille nousi taas kerran myös varapääministeri Zsolt Semjénin, Fidesz-valtapuolueen pienen koalitiokumppanin kristillisdemokraattien johtajan viimesyksyinen poronmetsästysretki Ruotsiin. Kuten täälläkin kerrottiin, Semjén oli ampunut ”riistana” poron; ensin arveltiin, että kyseessä olisi rykimäaikaan pahanmakuiseksi muuttuva hirvas, jollaisen joku poroisäntä olisi voinut myydä turistien maalitauluksi. Sitten, kun kuva saaliinsa kanssa poseeraavasta Semjénistä levisi ruotsalaiseen mediaan, ruotsalainen poromies oli tunnistavinaan siitä oman korvamerkkinsä ja teki rikosilmoituksen, sillä hänen kanssaan ainakaan ei asiasta ollut sovittu; Ruotsin poliisi ilmeisesti tutkii asiaa edelleen. Koti-Unkarissa puolestaan Semjénin metsästysretkeen liittyy ikäviä korruptioepäilyjä, sen nimittäin kustansi unkarilainen yrittäjä.

Budapestin kantaaottavassa ARC-julistenäyttelyssä nähtiin äskettäin myös tämä kommentti viiden miljoonan forintin Ruotsin-retkeen.

Kun Semjéniltä sitten parlamentissa tiukattiin, miten eettistä on poliittisen päättäjän ottaa vastaan tällaisia luksuslahjoja, hän yritti lyödä asian leikiksi vakuutellen, että reissu oli kaukana luksuksesta, kun joutui päivä- ja yökaudet oleskelemaan samassa tilassa viiden ”sivumennen sanoen sikahumalaisen” saamelaisen kanssa. Pääministeri Orbán ja edustajatoverit nauroivat makeasti tälle hah-hah-hauskalle heitolle – ja tästä kertoo paheksuen Ruotsin yleisradion saamelaistoimituksen sivusto, jolle tarinan ilmeisesti välitti Unkarin mediaa seuraava ja kotimaansa poliittista tilannetta sureva ruotsinunkarilainen.

”Tässä Unkarin parlamentti nauraa humalaisille saamelaisille”, kertoo SR:n saamelaistoimituksen verkkojuttu. Kuva on kaapattu Unkarin parlamentin omasta videosta.

Eikä tässä kyllin, vaan Ruotsin saamelaisten edustajat tietenkin loukkaantuivat kansansa puolesta. (Ja ennen kuin rupeatte huomauttelemaan, että ”aina ne saamelaiset valittaa jostakin / aina ne tekopyhät ruotsalaiset näkee rasismia kaikkialla”, niin miettikääpä tosissanne, miltä tuntuisi ja mitä siitä seuraisi, jos Ruotsin valtiopäivillä yhteisvoimin naureskeltaisiin typerille suomalaisvitseille tai hauskoiksi tarkoitetuille jutuille kännipäissään pustalla csárdásta vetävistä unkarilaisista.) Ruotsin saamelaiskäräjien puheenjohtaja Paulus Kuoljok ja johtokunnan puheenjohtaja Per-Olof Nutti vaativat nyt Zsolt Semjéniltä julkista anteeksipyyntöä.

Tarinan opetus: Globalisoituvassa maailmassa kaikki, mikä menee Internetiin (eli jokseenkin kaikki…), menee myös muualle kuin kohdeyleisölleen, ulkomaita myöten. Tämä ehkä mahdollistaa typerät somekohut, niitä paljon puhuttuja aiheettomia somelynkkauksia myöten. Mutta se tekee poliitikoille sikailun ja typerehtämisen sekä myös lyhytnäköisen ja matalaotsaisen (kansallis)populismin harjoittamisen entistä vaikeammaksi. Eiköhän tämä kuitenkin ole hyvä asia?

Vielä Wienin porteilta

Tarina kansliaministeri János Lázárin kuuluisasta Wien-pelotteluvideosta jatkuu. Useammat unkarilaiset kriittiset viestimet ovat lähettäneet toimittajansa Wieniin faktantarkistusmatkalle. Uutisportaali 24.hu löysi kameransa eteen saman turbaanipäisen miehen, joka esiintyy Lázárinkin videolla; korosteisella mutta täysin ymmärrettävällä saksan kielellä mies ihmettelee, miksi häntä on kuvattu ja miksi ihmeessä väitetään, että täällä olisi epäjärjestystä ja rikollisuutta. Favoritenissa kasvanut toimittaja Bernhard Odehnal puolestaan kertoo heti videon nähtyään kiukuissaan kirjoittaneensa ministeri Lázárille ja kutsuneensa tämän tutustumaan asioiden todelliseen tilaan. ATV-kanava kuvasi omaan reportaasiinsa vertailukohdaksi todellisia katunäkymiä Budapestista, missä köyhyys, likaisuus ja rikollisuus näkyy aivan toisella tavalla kuin Lázárin videossa.

Tällä välin on tosin Wienissä tapahtunut oikeasti jotakin kamalaa: 23-vuotias afgaanimies on puukottanut hengenvaarallisesti neljää ihmistä. (Puukotus ei kylläkään tapahtunut Lázárin kauhistelemassa Favoritenin kaupunginosassa vaan Leopoldstadtissa, 2. kaupunginosassa, jossa toki on etenkin Praterin huvipuistoalueen ja Pratersternin aseman lähistöllä vähemmän miellyttäviä, mm. katuprostituutiosta tunnetuksi tulleita kortteleita.) Puukottaja on poliisille kertonut tekonsa syyksi, että hänellä oli ”paha, aggressiivinen olo ja koko elämäntilanne raivostutti”, ilmeisesti pelissä saattoi olla myös huumeiden vaikutus.

Ilmiöhän on tunnettu Euroopan suurkaupungeissa, ja itse asiassa juuri viime viikolla siitä kirjoitti Profil-lehti. Vaikka väkivaltarikollisuus kokonaisuudessaan on Itävallassa koko ajan vähentynyt, ihmisten subjektiivinen turvattomuudentunne kasvaa, ja yhtenä syynä on puukotusten lisääntyminen. Siinä, missä ennen kapakka- tai katutappeluissa nyrkit heiluivat, vedetään tietyissä piireissä nyt heti veitset esiin. Puukotuksia on lähes mahdoton ennalta ehkäistä, koska veitsien hallussapidon valvonta on käytännössä mahdotonta, ja tositilanteessa puukonheiluttajan torjuminen vaatisi todella ammattimaiset itsepuolustustaidot. Profilin haastattelema sosiaalityöntekijä kertookin korostavansa ohjaamilleen nuorukaisille, että ”jos puukkoon tartut, lähdet varmasti tilanteesta piipaa-autolla, joko ambulanssin tai maijan kyydissä”. Holtittomaan väkivallankäyttöön ovat alttiita syrjäytyvät, huumeiden ja rikollisuuden pariin valuvat maahanmuuttajamiehet, ja Wienissä etenkin nuoret afgaanit ja tšetšeenit, jotka usein ovat tulleet jo valmiiksi traumatisoivista oloista väkivallan keskeltä, ovat saaneet perin huonon maineen.

Ongelmana on siis nuorten, väkivaltaan taipuvaisten miesten syrjäytyminen ja rikollistuminen. Liittokansleri Kurz on kuitenkin käyttänyt tilaisuutta hyväkseen kerätäkseen ”maahanmuuttokriittisten” piirien sympatioita. Kurzin eilisen twiitin mukaan ”selvää on, että viime vuosina maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa on tehty paljon virheitä. Rajoittamaton maahanmuutto on syynä moniin ongelmiin, joita nyt kohtaamme. Uusi hallitus pyrkii siis korjaamaan nämä viime vuosien virheet.” Tämän persupopulistisemmaksi asiaa tuskin pystyy vääntämään: myytti ”rajoittamattomasta maahanmuutosta” (”rajoittamatonta” se ei ole ollut Itävallassakaan!) ongelmien syynä, todellisen ongelman eli syrjäytymisvaaraisten maahanmuuttajien valvonta- ja kotouttamisresurssien puutteen peitteleminen ja edellisen hallituksen syytteleminen on kaikki ahdettu yhteen lyhyeen twiittiin.

Unkarin hallituksen vaikutuspiiriin kuuluvassa mediassa Wienin puukotusuutinen on otettu voitonriemuisesti vastaan. Sen nähdään vahvistavan ministeri Lázárin kohuvideon väitteet siitä, miten Wien maahanmuuton takia hukkuu rikollisuuteen ja epäjärjestykseen. Ja samaa mieltä ovat Itävallassakin ilmeisesti olleet myös monet keltalehti Kronen Zeitungin ”maahanmuuttokriittiset” lukijat, jotka ovat kommentoineet uutista Lázárin videosta. Näinhän nämä asiat koetaan: yhdestä väkivaltarikoksesta – monien joukossa, joita suurkaupungissa tapahtuu – nostetaan esiin kaikkein pelottavimpana piirteenä se, että tekijä oli maahanmuuttaja ja muslimi. (Ei sitä, että poliisin ennestään tuntemaa väkivaltaista huumerikollista ei ajoissa ole saatu talteen vaarantamasta yleistä turvallisuutta. Saati sitä, että valitettavasti yksittäisten sekoajien väkivaltapurkauksia ei koskaan pystytä täysin ennalta ehkäisemään. Ajatellaanpa vaikka kouluammuskelijoita tai Imatran joukkosurmaa joulukuussa 2016.)

Mutta palataanpa Lázáriin. Näin puusta katsoen ei tunnu ihan ulkopolitiikan suursaavutukselta, että hallituksen ministeri marssii naapurimaan pääkaupunkiin kuvaamaan videota, jonka pääsanomana on: ”täällä on kamalaa ja aina kamalammaksi muuttuu, äänestäkää meidän puoluetta, ettei meilläkin muutu elämä samanlaiseksi kuin täällä”. Ministeri Lázár onkin kuulemma jo keskustellut asiasta itävaltalaisen kollegansa Gernot Blümelin kanssa, ja kaikessa ystävyydessä on todettu, että Unkarin ja Itävallan suhteet ovat niin hyvät, ettei niitä yksi vaalivideo mihinkään turmele. Samaisessa 444.hu-sivuston selostuksessa, joka ilmeisesti perustuu hallituksen tiedotustilaisuuteen, tiivistetään olennainen näin:

Lázárin mukaan hänen videonsa tarkoitus oli näyttää todellisuus sellaisena, kuin hän sen koki. Tarkoitus ei ollut loukata wieniläisiä. Hän sanoi, että video oli tarkoitettu ennen kaikkea Unkaria varten, sillä täällä vaaleissa on kysymys siitä, tuleeko maahanmuuttoa.

Toisin sanoen: uskokaa jo, Unkarissa ei ole maahanmuuttajia (tämä ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa, ja tästä on viime aikoina runsaasti kirjoiteltu hallituskriittisissä viestimissä), ja on elämän ja kuoleman kysymys, että niitä ei myöskään tule. Koko käynnissä olevan vaalikampanjan ydinkysymykseksi on entistä selvemmin nostettu maahanmuutto, sillä muukalaispelko on todettu vahvimmaksi vaalivaltiksi.

Mutta ennen kaikkea tästä käy selväksi yksi pääsyy myös siihen, miksi pidän tätä blogia. Unkarin hallituksen tiedotuspolitiikka perustuu koko ajan kaksoisstrategiaan: kotimaiselle ja ulkomaiselle yleisölle on omat tarjontansa, Brysselissä käydään puolustamassa Eurooppaa ja eurooppalaisia arvoja samalla kun kotimaassa raivotaan pahoja Brysselin byrokraatteja vastaan. Ja kotimainen propagandatarjonta tuntuu koko ajan perustuvan siihen kuvitelmaan, että kukaan ulkopuolinen ei ymmärrä unkarin kieltä eikä huomaa, mitä unkarinkielisessä mediassa tapahtuu. Näin Lázár saattoi marssia Wieniin päivittelemään köyhyyttä, likaa ja rikollisuutta, ikään kuin ei voisi joutua tilille sanoistaan.

Tai sitten Lázárin nolon tempauksen taustalla ei ollutkaan pelkkä naiivius. Kriittisessä mediassa ja omassa somekuplassani liikkuu tällä hetkellä kaksi selitystä tapahtuneelle. Ilkeämmän version mukaan ministeri Lázár on tarkoituksella komennettu nolaamaan itsensä (kuten ronski unkarilainen kielikuva asian ilmaisee: ”suu auki kyrpämetsään”), joko rangaistukseksi tai kuuliaisuudenosoituksena vaalitappion jälkeen, jossa Fidesz-puolue yllättäen hävisi pormestarinvaalit Lázárin omassa kotikaupungissa. Toiset taas huomauttavat, että Lázárin video ja siitä noussut kansainvälinen äläkkä ovat tehokkaasti vieneet huomion meneillään olevasta, pääministerin vävypoikaa ikävästi koskettavasta korruptioskandaalista. Mene tiedä.

Onnellinen Itävalta

 

Felix Austria. Liittopresidentin vaali näyttää vihdoinkin ratkenneen lopullisesti. Sunnuntaina lasketut vaalipäivän äänet menivät selkeästi sitoutumattomalle vihreälle Van der Bellenille (joka siis ei tarkkaan ottaen ole Euroopan ensimmäinen vihreä presidentti, hän oli alusta alkaen ehdolla sitoutumattomana): edellisessä, mitätöidyssä vaalissa toukokuussa tässä vaiheessa Hofer oli vielä ollut johdossa, nyt Van der Bellen sai jo vaalipäivänäkin 51,7%, ja postiäänet, jotka lopulta saatiin laskettua eilen, menivät hänelle niin selvästi, että lopullinen ääniosuus oli pari prosenttiyksikköä korkeampi. Itse asiassa tätä selvemmin ei vaalitulos ole Itävallan presidentinvaaleissa kahden ehdokkaan kesken ratkennut kuin pari kertaa, yleensä loppuratkaisu on ollut tiukemmalla.

Ennen kaikkea on voinut suorastaan tuntea koko maan huokaisevan helpotuksesta, kun oikeistopopulistien FPÖ ja sen ehdokas Hofer virallisesti tunnustivat tappionsa ja onnittelivat voittajaa. Vaalituloksesta valittamiseen on tosin periaatteessa aikaa joulunalusviikolle saakka, mutta eiköhän tämä lähes vuoden kestänyt vaalitaistelu nyt lopultakin ollut tässä. Ja, kuten Profil-lehden ”hauskimpien vaalitwiittien” valikoimasta bongaamani tapaus toteaa:

Endlich können wir uns wieder dem normalen Österreich widmen. #bpw16 pic.twitter.com/zaS1QM7n4B

— F. Jungnikl-Gossy (@floriangossy) December 5, 2016

(Keltalehti Österreich uutisoi: Stripteasebaarin omistaja ostaa Amstettenista kuuluisan Fritzlin talon, siis sen, jonka kellarissa talon isäntä piti vuosikausia vankina tytärtään ja tälle siittämiään lapsia.)
”Vihdoinkin tässä voi taas omistautua normaalille Itävallalle.”

Eivät kaikki FPÖ:n kannattajat tietenkään haluaisi tyytyä tähän tulokseen. Somessa jupistaan, että valtamedia valehtelee ja ääntenlaskennassa on taas tehty vilunkia. Yhtenä monista kansan äänistä tässä Profil-lehden siteeraama ”Anita”:

Tämä oli taaskin vaalivilppiä minä tunnen Ala-Itävallasta monia jotka äänesti Hoferia ja tosi monta Tirolista !! Tämä homma mitä meidän maassamme tapahtuu kerta kaikkiaan haisee!!

Järkevämpi osa FPÖ-väkeä lohduttautuu sillä, että Hofer on vielä nuori mies, vasta viidennellä kymmenellä, ja ehtii hyvin seuraaviinkin presidentinvaaleihin. Sitä paitsi edessä on kohta parlamenttivaalit, joissa terästäytynyttä, nytkin kannatuskyselyjä johtavaa FPÖ:tä vastassa ei ole kaikkien muiden yhteisrintama vaan useita keskenään kiisteleviä puolueita oikealta vasemmalle. Saattaa olla, että liittopresidentti Van der Bellen, joka aiemmin on vakuuttanut että ei tule nimittämään liittokansleriksi FPÖ:n HC Strachea, on vielä kovan paikan edessä, kun hallitusta ruvetaan kokoamaan.

Joka tapauksessa selvää on, toteaa Eric Frey Der Standard -lehden blogissaan, että FPÖ edellisestä vaalista tekemällään valituksella teki vain vahinkoa itselleen, ja se oli sille ihan oikein. 150-sivuista valituskirjelmää oli ilmeisesti valmisteltu jo hyvän aikaa etukäteen, kuten perustuslakituomioistuinkin vihjaili – toisin sanoen FPÖ ei (vain) reagoinut täpärään vaalitulokseen vaan oli jo etukäteen valmistautunut yrittämään kaikkia mahdollisia keinoja. Kuitenkin toukokuun 23:ntena Hoferin pullat olisivat oikeasti olleet hyvin uunissa. Täpärästi vaalin hävittyään hän olisi voinut esiintyä vahvana, hyvänä häviäjänä, joka melkein voitettuaan taistelun koko muuta maailmaa vastaan urheilijamaisesti myöntää tappionsa, kerää myötätuntopisteitä ja antaa puolueelleen aikaa valmistautua parlamenttivaaleihin ja sitä kautta vallan kahvaan oikeasti, ei vain symbolisesti.

Nyt on koko kesän ja syksyn ajan nähty, miten taitavasti vihjailemalla mutta juridisesti sitovia syytöksiä välttämällä FPÖ on pystynyt pitämään suuren osan kannattajajoukostaan kaunaisen-raivokkaassa uskossa siihen, että Van der Bellenin vaalivoitto oli vilunkipelin tulosta. Ilman oikeusprosessia ja uusintavaaleja FPÖ olisi voinut jatkaa tätä jurnutusta ja myrkyttää sillä koko Van der Bellenin nyt alkaneen virkakauden. Toki nytkin FPÖ:n foliohattusiipi tulee uskomaan vaalivilppiin siinä missä vapaamuurari-illuminaattien salaliittoon ja kemikaalivanoihinkin. Tämä kiusa olisi kuitenkin voinut olla paljon suurempi kuin nyt, kun Strachen ja Hoferin on ollut pakko jo vaalipäivän illasta alkaen myöntää tappio.

Kaiken lisäksi ainakin joidenkin mediatutkijoiden mielestä uusintavaalijupakka vei FPÖ:ltä sympatiapisteitä ja uskottavuutta. Unohdetun kansan puolustajista tuli – ainakin joidenkin mahdollisten kannattajien silmissä – huonoja häviäjiä, joiden lapsellisen kiukuttelun takia veronmaksajien rahoja (ja hermoja) on nyt täysin turhaan poltettu työlääseen oikeusprosessiin ja uuteen vaalikierrokseen. Lisäksi Hoferin NLP-vetoinen väittelytekniikka saattoi tosiaan kääntyä itseään vastaan ja luoda kuvan aggressiivisesta demagogista, joka käyttää tarpeettoman ilkeitä konsteja kilttiä hajamielistä professorisetää kohtaan.

Mutta päivän omituisin kommentti tulee kuitenkin Britanniasta. Siellä (kertoo Der Standard) joku Arron Banks -niminen kaveri, joka ilmeisesti on oikeistopopulistipuolue Ukipin keskeisiä tukijoita, meni Twitterissä arvelemaan, että Hofer kai hävisi vaalit koska Itävallassa ei vielä ole kärsitty tarpeeksi raiskauksia ja murhia.

You can't always get it right – I suppose they haven't suffered enough rape and murder yet. https://t.co/kPP6U84Mlv

— Arron Banks (@Arron_banks) December 4, 2016

Juupajoo. Maahanmuuton koettelemassa Itävallassa ovat rikostilastot viime vuosikymmeninä osoittaneet jatkuvaa laskua:

Musta katkoviiva, joka osoittaa ulkomaalaisten rikoksista tuomittujen määrää, on tosin lievässä nousussa. On kuitenkin muistettava, että ulkomaalaisten koko ajan kasvavassa joukossa ovat mukana pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja mörköinä esitettyjen mustien ja muslimien lisäksi myös esimerkiksi saksalaiset (jotka, yllätys, ovat Itävallan ulkomaalaisista suurin ryhmä) sekä FPÖ:n sympatiseeraamista Visegrád-maista saapuvat maahanmuuttajat. Vielä opettavaisempi on eri rikostyyppejä erittelevä tilasto:

Väkivaltarikokset (ylin palkisto) ja omaisuusrikokset (kolmanneksi ylin) ovat vähentyneet rajusti, samoin rikokset seksuaalista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta kohtaan (viides ylhäältä). Lievää lisääntymistä on sitä vastoin huumerikoksissa (alin palkisto) sekä ”asiakirjojen ja todistusten luotettavuuteen” kohdistuvissa rikkomuksissa (kuudes ylhäältä). Mutta siis missä ovat ne liukuhihnalta murhaavat ja raiskaavat maahanmuuttajajengit?

(Tätä pohtiessani tajusin äkkiä, mistä tuo nimi Arron Banks oli tuttu. Juuri äsken olin toisaalla törmännyt uutiseen Twitter-väittelystä, jossa samainen järjen jättiläinen oli mennyt tekemään itsensä naurunalaiseksi. Väittelyn aiheena oli Rooman valtakunnan tuho, joka Banksin mielestä johtui maahanmuutosta. Tätä teesiä Banks perusteli sinnikkäästi muun muassa sillä, että oli koulussa lukenut historiaa ja lisäksi matkustellut Roomassa ja nähnyt Gladiaattori-elokuvan. Banksin kiistakumppani Mary Beard sattui olemaan tunnettu antiikin historian tutkija ja Cambridgen yliopiston professori, mutta koskapa populistiäijät olisivat ämmien piipityksestä piitanneet.)

Että näin. Onnellinen Itävalta.

Sankaruuden pimeältä puolelta

Viime viikkoina Unkarin medioissa on kaiveltu vuosikymmenten takaista rikosta. Huhtikuun alussa levisi julkisuuteen tieto, että Unkarin uintimaajoukkueen johtaja, entinen huippu-uimari ja sittemmin huippuvalmentaja László Kiss, yksi keskeisistä nimistä Unkarin jo vuosikymmenten mittaan rakennetun uintiurheilumaineen takana, suoranainen kansallissankari, oli vuonna 1961 tuomittu joukkoraiskauksesta. Kiss oli yhdessä kahden toisen silloin parikymppisen nuorukaisen kanssa raiskannut nuoren naisen, jonka yksi pojista oli onnistunut houkuttelemaan uimahallista sen lähellä sijaitsevaan jonkun uimahallin työntekijän työasuntoon. Kolmen vuoden vankeustuomio ei tuon ajan oikeuskäytännössä ollut mitenkään ankara, paremminkin päinvastoin, ja koko juttu painettiin nopeasti villaisella. Kiss ei ilmeisesti joutunut istumaan edes tätä tuomiotaan loppuun asti, sillä vuonna 1963 hän oli jo palkintopallilla kansallisissa mestaruuskilpailuissa. Tästä alkoi loistava valmentajanura maajoukkuetehtävineen, ulkomaanmatkoineen, mitaleineen ja kunniamerkkeineen.

Sitten huhtikuun alussa muutamat tutkivat journalistit kaivoivat esille yli viisikymmentä vuotta unohduksissa olleen raiskaustuomion. 75-vuotias Kiss oli jo muutamaa kuukautta aiemmin ollut otsikoissa jouduttuaan riitaan huippu-uimari Katinka Hosszún kanssa (tämä oli julkisesti repinyt edustussopimuksensa arvostellen ankarasti Unkarin uimaliiton toimintatapoja ja uintivalmennuksen riittämätöntä tukea) ja uhattuaan erolla, ja väittämän mukaan pääministeri Orbán oli saanut henkilökohtaisesti suostutella hänet pysymään uintimaajoukkueen johtajana. Raiskausjutun julkisuutta vanha mies ei enää jaksanut. Muutaman päivän ajan seliteltyään, kiistettyään ja uhriuduttuaan (”poliittinen ajojahti”) Kiss lopultakin jätti eronpyyntönsä.

Kohina raiskausjutun johdosta ei kuitenkaan heti vaimentunut. Yllättävän monet ilmestyivät julkisuuteen tukemaan Kissiä, sillä pojat oli poikia mutta menneet olkoot menneitä, yhtenä ensimmäisistä ns. Kuolemattomien klubi (Halhatatlanok klubja), unkarilaisten urheilutoimittajien koolle kutsuma maineikkaimpien huippu-urheilijoiden ryhmä. Sport1-urheilukanavan ajankohtaisohjelmassa Heti helyzet (’Viikon tilanne’) Kissin tapauksesta väittelivät vesipalloilija Gábor Csapó ja viisiottelija Leila Gyenesei. Csapó kertoi, miten hänelle lakitieteen opiskelijana oli selvitetty seksuaaliväkivallan olemusta maitopullon avulla (jota studiossa saa esittää vesilasi):

– Kun tästä syntyi väittelyä, niin hän aina sanoi tytölle, että… Leila, olepa hyvä, pistä sormesi tähän maitopulloon.
– Tämäkö on se maitopullo?
– Niin. Pistä sormi siihen.
– No enhän minä pysty, kun sinä vedät sen pois.
– … No silloin hän sanoi, että niin, neiti, olisi teidänkin pitänyt tehdä.

Kissin seuraaja András Hargitay, totinen ja isänmaallinen perusarvojen mies, jonka puhelimenkin näyttökuvana on Pyhän Tapanin kruunu, muistuttaa konservatiivisen Magyar Nemzet -lehden haastattelussa, että ne olivat niitä aikoja, että rangaistus on jo kärsitty, ja että, apropoo, tätäkin sopii verrata yhteiskuntamme todelliseen moraaliseen ongelmaan, nimittäin abortin vapauteen…

Esitetäänpä kysymys! Onko tappaminen rikos? On. Entä pikkuvauvan murhaaminen? Sekin. Entä syntymättömän vauvan tappaminen? Se on rikoksista suurin. Jos nyt säädetään abortteja koskeva laki, kaivetaanko parin-kolmenkymmenen vuoden päästä esiin ne naiset, jotka aikoinaan teettivät raskaudenkeskeytyksen?! Myönnän, että Lajos Kissin juttu on monen mielestä rikos, joka ei vanhene, mutta joku muu voi ajatella toisin. Mielet ovat nyt kuitenkin kiihdyksissä, itse kiista koskee sitä, pystyykö yhteiskunta vielä viisikymmentä vuotta myöhemmin antamaan anteeksi tapahtuneen rikoksen vai ei. Jos yhteiskunta tuomitsee kahdesti miehen, joka on jo kärsinyt tekonsa rangaistuksen, se ei mielestäni voi olla oikein.

Kissin raiskauskohun alkuvaiheessa julkisuudessa oltiin tietävinään, että raiskattu neitonen olisi sittemmin kuollut. Siksi hänen mahdollista omaa osuuttaan spekuloitiin somessa varsin reippaasti, väitettiin, että kyseinen tyttö oli uimaripiireissä tunnettu ns. kiertopalkinto, jolla oikeasti ei olisi ollut mitään tapahtunutta vastaan – vasta jälkikäteen hänet olisi saatu, ehkä vaikutusvaltaisen isänsä painostuksesta, päättämään, että ”eiku emmä halunnutkaan”. Nyt, kuukauden kuluttua kohun puhkeamisesta, kävi ilmi, että Kissin ja kumppanien uhri on yhä elossa. 73-vuotias  Zsuzsanna Takáts oli kuullut ex-aviomieheltään, että tätä vanhaa juttua taas puidaan julkisuudessa, ja ilmestyi RTL-kanavan ajankohtaisohjelmaan kertomaan, miten kaikki oikein tapahtui.

Tarina on hyytävän koruton. Tuolloin 18-vuotias Takáts, laiha ja lapsellinen nuori tyttö, oli mennyt ystävättärineen Margitsaaren uimalaan, missä hän muuten ei koskaan käynyt (eikä siis myöskään pitänyt tapanaan käydä uimalassa iskemässä miesseuraa, niin kuin somessa on väitetty). Pahaa aavistamatta hän lähti kesken kaiken uimapuvussaan yhden mukavan uimahousuisen pojan mukaan, joka lupasi ”näyttää hänelle jotakin”. Varastolta tai pukuhuoneelta näyttäneessä rakennuksessa olikin asunto, jonne tupsahtaneet urheilijanuorukaiset eivät piitanneet hänen aneluistaan. Kaksi piti vuorollaan kiinni kun kolmas kävi kimppuun, lopulta tyttö voi niin huonosti, että pojat antoivat hänelle jotain ”lääkettä” saadakseen hänet tolpilleen.

Kotiin raahauduttuaan Takáts ei halunnut kertoa tapahtuneesta kenellekään. Lopulta huolestunut ystävätär, joka ihmetteli hänen jatkuvaa itkeskelyään, kiskoi hänestä totuuden ulos ja vei hänet poliisin puheille. Näin oikeusjuttu lähti liikkeelle, vaikka Takátsin isää – joka ei ollut vaikutusvaltainen mies vaan tavallinen suutarimestari – yritettiin ensin lahjomalla, sitten pahoinpitelemällä saada lopettamaan juttu. Zsuzsanna Takáts jatkoi elämäänsä, opiskeli kolme ammattipätevyyttä (rakennusinsinöörin, työsuojeluinsinöörin, sittemmin yliopistossa filosofian ja estetiikan opettajatutkinnon), kävi töissä, meni naimisiin, sai lapsia ja lastenlapsia, jäi eläkkeelle. Raiskaajilleen hän ei ole antanut anteeksi. Hänen mielestään nämä saivat paljon pienemmän rangaistuksen kuin olisivat ansainneet. (Uhreja oli ilmeisesti useampiakin, näiden joukossa ehkä esimerkiksi se aiemmin some-kommenteissa mainittu ”tunnettu urheilijatyttö”. Takátsin käsityksen mukaan poikia oli jo aiemmin varoitettu tämäntapaisista puuhista.) Ennen kaikkea: miten voi antaa anteeksi semmoisille, jotka eivät ole koskaan pyytäneet anteeksi eivätkä ilmeisesti vieläkään ymmärrä tai myönnä tehneensä mitään väärää?

Urheilun Unkari oli ja on ehkä edelleenkin miesten maailma, jossa pojat ovat poikia ja edustusurheilija voi aina odottaa erikoiskohtelua. Ja kansainvälisten uintimenestysten taustalla voi olla kulttuuri, johon kuuluu armoton autoritaarisuus, väkivalta ja joskus myös seksuaalinen hyväksikäyttö.

Lopetukseksi vielä koko ajan tätä lukiessa mielessäni pyörinyt vanha tarina ei pienestä (kis) vaan Pyhästä (szent) Lászlósta (1046–1095), Unkarin kuninkaasta, sotilaiden suojeluspyhimyksestä ja ritarihyveiden ruumiillistumasta. Miettikääpä tätä.

Pyhän Lászlón legendan kuvitusta Székelyderzsin unitaarikirkossa. László taistelee kumaanin kanssa, oikealla kumaanin ryöstämä unkarilaistyttö.

1300-luvulla kirjoitettu Képes Krónika kertoo, miten László pelasti neidon raiskaajan kynsistä:

Lopulta pyhä László-prinssi näki pakanan, joka kuljetti kaunista unkarilaista neitoa hevosensa selässä. Pyhä László arvellen, että tämä olisi Váradin piispan tytär, lähti, vaikka olikin vaikeasti haavoittunut, ajamaan tätä takaa ratsullaan, jonka nimi oli ”Naula”. Mutta kun hän oli jo tavoittamassa pakanan ja keihästämässä tämän, hän ei mitenkään pystynyt siihen, sillä hänen hevosensa ei päässyt nopeammin eikä toisen hevonen jäänyt vähääkään jälkeen, vaan keihään ja kumaanin selän väliä oli koko ajan käsivarren mitta. Silloin pyhä prinssi László lausui ja huusi neidolle näin: Kaunis sisareni, tartu kumaania vyöstä ja heittäydy maahan! Näin tämä tekikin. Mutta kun pyhä prinssi László yritti lävistää maassa makaavan miehen keihäällään, sillä hän halusi tappaa hänet, tyttö pyysi hartaasti, ettei prinssi tappaisi tätä vaan päästäisi hänet menemään. Tästäkin näkyy, ettei naisissa ole uskollisuutta, sillä prinssi László halusi pelastaa hänet epäsukuisesta rakkaudesta. Pyhä prinssi taisteli miehen kanssa pitkään ja leikattuaan tämän jalkajänteen poikki tappoi tämän. Mutta tyttö ei ollut piispan tytär.

Toisissa legendan versioissa unkarilainen neito avustaa pyhää ritariprinssiä kumaanin surmaamisessa. Legendan kuvastoon kuuluu usein tämä loppukohtaus, jossa László lepää taistelun jälkeen pää pelastetun neidon sylissä.

No go!

Jo jonkin aikaa olen ihmetellyt sitä syvää uskonvarmuutta, jolla monet viisaat ja valistuneetkin unkarilaiset tuttavani julistavat, että maahanmuuttajien kotouttaminen Länsi-Euroopassa ”on epäonnistunut” ja että tämänhetkisestä pakolaistulvasta ei voi seurata mitään hyvää. Mitkään esimerkit tähänastisista onnistuneesti integroituneista ja menestyneistä maahanmuuttajista eivät vakuuta, sillä ”se oli silloin se, mutta nämä nykyiset eivät ikävä kyllä enää tule sopeutumaan”.

Osa näin väittävistä on itse asunut ulkomailla – ja hivenen epäilen tässä vaikuttavan senkin ilmiön, jonka olen huomannut Itävallan unkarilaisissa maahanmuuttajissa: korostetaan sitä, miten itse ollaan ”hyviä maahanmuuttajia”, siivoja ja sivistyneitä, valmiita integroitumaan ja oppimaan kieltä ja tapoja, ja tähän vaaditaan tietenkin kontrastiksi vastakkaista esimerkkiä, ”pahoja maahanmuuttajia”, niitä pelottavia mustanpuhuvia miehiä ja huivipäisiä naisia, jotka ”eivät halua sopeutua”. Osa taas, kuten useimmat unkarilaiset, ei ole pitempään elänyt ulkomailla eikä varsinkaan päässyt lähempää näkemään näitä pelottavia etenkin islaminuskoisten maahanmuuttajien asuinalueita. Tässä varmaan toimii sama ilmiö kuin entisessä Itä-Saksassa (tai ylipäätään myötätuntovajeisessa Itä-Euroopassa) tai Suomenkin syrjäseuduilla: muukalaisia pelätään eniten siellä, missä niitä on suhteessa vähiten tai tuskin lainkaan.

Ja kun tämä tapahtuu kuivassa puussa (siis järkevien, sivistyneiden ihmisten parissa, jotka suhtautuvat hyvin kriittisesti Unkarin nykyisen hallituksen propagandaan), mitä sitten tuoreessa? Naiivin, vähemmän koulutetun ja kielitaidottoman kansan parissa muukalaisviha myy, ja sillä hallitus yrittää edelleenkin ylläpitää kannatustaan, muita valtteja sillä kun ei juuri ole hihassaan. Unkarin talous on pystynyt jossain määrin seuraamaan kasvuennusteita vain EU:n kehitystukien ansiosta. (Niidenkin maksatus takkuilee: 120 miljoonan euron infrastruktuuritukien maksu on jäädytetty kehitysprojektien kilpailutuksessa ilmenneiden epäselvyyksien vuoksi, joista hallitus ei ole vaivautunut toimittamaan Brysseliin lupaamaansa selvitystä.) Köyhyys on silminnähtävää todellisuutta suurelle osalle kansaa, samoin koulujen ja sairaaloiden surkea tila. Opettajien vastarintaliike jatkuu: tänä aamuna nähtiin useiden koulujen luona tunnin mittainen mielenilmaus. Mutta pelottelupropaganda, se on tähän asti aina purrut.

EU:n pakolaiskiintiöitä demonisoimaan on pystytetty hallituksen oma sivusto: kvota.kormany.hu. Siellä on tarjolla (dis)informaatiota siitä, miten EU haluaisi sijoittaa Unkariin 160 000 pakolaista ja miten tämä vaarantaa Unkarin ja Euroopan kulttuurin sekä lisää terrorin uhkaa. Varoittavaksi esimerkiksi tarjotaan ns. no-go zoneja eli Länsi-Euroopan kaupunkialueita, joissa holtiton maahanmuuttajatulva on johtanut omalakisten rinnakkaisyhteiskuntien syntymiseen:

YLI 900 NO-GO-VYÖHYKETTÄ EUROOPAN SUURKAUPUNGEISSA. ”No-go”-vyöhykkeeksi nimitetään kaupunginosia, joita viranomaiset eivät pysty tai tuskin pystyvät pitämään valvonnassaan. Näillä alueilla isäntämaan yhteiskunnan kirjoitetut tai kirjoittamattomat normit eivät juuri päde. Niissä Euroopan kaupungeissa, kuten Pariisissa, Lontoossa, Tukholmassa tai Berliinissä, joissa elää suurin määrin maahanmuuttajia, on yli 900 tällaista ”no-go”-vyöhykettä.

444.hu-sivusto ryhtyi selvittämään, mihin perustuvat väitteet yli 900:sta järjestetyn yhteiskunnan ulkopuolelle jääneestä kaupunginosasta. Unkarin hallitus ei tietenkään ole yksin näine väitteineen. Kauhutarinoita maahanmuuttajalähiöistä, jonne valkonaamaiset ulkopuoliset tai poliisitkaan eivät uskalla mennä ja joissa vallitsee ”sharia-laki”, on netti väärällään. Tämä lähinnä äärioikeiston ja rasistiporukoiden blogeissa sekä keltalehdistön sivuilla rehottava folklore on ilmeisesti saanut alkunsa amerikkalaisen historioitsijan Daniel Pipesin vuonna 2006 ilmestyneestä artikkelista, jossa Ranskan suurkaupunkien ongelmalähiöistä ilmeisesti ensi kerran käytettiin nimitystä no-go zone. Sittemmin Pipes on todennut olleensa väärässä ja pahoitellut hätiköityjä väitteitään. Köyhien maahanmuuttajien asuttamilla alueilla on toki rikollisuutta ja massiivisia sosiaalisia ongelmia, mutta puheet alueista, jonne viranomaiset eivät pääse tai poliisitkaan uskalla mennä, ovat rankasti liioiteltuja.

Mutta tästä hauskuus vasta alkaa. 444.hu:n toimittajat kääntyivät suoraan ulkoministeriön lehdistöosaston puoleen tiedustellen, mistä tiedot ulkomaiden no-go-vyöhykkeistä olivat peräisin. Ministeriö vastasi yksityiskohtaisesti, lähettipä muutaman linkinkin, joiden takaa paljastuu mielenkiintoisia asioita.

Ensinnäkin Saksa. ”Berliinin kaupungin virallisen kotisivun mukaan”, kertoi ministeriö, ”Neuköllnin kaupunginosassa on no-go-vyöhyke.” Ministeriön antama linkki johdattaa Berliinin matkailusivuille, ja siellä kerrotaan, että kaupunginosa on ollut köyhyyden ja runsaiden sosiaalisten ongelmien takia huonossa maineessa ja vuonna 2006 erään paikallisen koulun opettajien julkinen hätähuuto synnytti väitteitä suoranaisesta no-go-alueesta, mutta nyttemmin Neuköllnistä on tullut nopeasti juppiutuva, bilettäjänuorisoa, repputuristeja, vaihtoehtoväkeä ja luovaa luokkaa puoleensa vetävä hipsterikaupunginosa. (No, myönnetään, sanaa ”hipsteri” käyttää 444.hu, ei alkuperäinen berliiniläisten sivu.)

Ranskan osalta Unkarin ulkoministeriö viittaa vuonna 1996 koottuun viralliseen listaan, jossa luetellaan eri kaupungeista yhteensä 751 ongelma-aluetta. Nämä alueet eivät siis ole mitään no-go-vyöhykkeitä vaan todellakin ongelma-alueita, siis sellaisia, jotka viranomaiset ovat todenneet erityistä tukea ja kehitystoimenpiteitä tarvitseviksi. Rikollisuutta ja syrjäytymistä toki on, mutta väitteet no-go-vyöhykkeistä Ranskan lähetystö, jonka kommenttia 444.hu:n väki myös kysyi, kuittasi ”absurdeiksi”. Ranskalaiset muistuttivat myös, että amerikkalainen Fox-kanava oli vuonna 2015 joutunut pyytämään anteeksi Ranskan no-go-vyöhykkeistä esittämiään perättömiä väitteitä.

Belgiasta ulkoministeriö mainitsi äskettäisten terrori-iskujen yhteydessä ongelma-alueena julkisuutta saaneen Molenbeekin kaupunginosan Brysselissä. Kuulemma ”marraskuussa 2015 Belgian sisäministeri oli myöntänyt menettäneensä Molenbeekin kaupunginosan hallinnan”. Kysymys oli Pariisin terrori-iskun jälkimainingeista, ja tuolloin oli aivan totuudenmukaisesti todettu, että Molenbeekistä on tullut yksi Euroopan radikaali-islamismin keskuksia, missä lukuisien maahanmuuttajataustaisten asukkaiden köyhyys ja syrjäytyminen ajaa nuorisoa myös terroristivärvärien käsiin.  Sosiaalipoliittiset päättäjät ja poliisi eivät siis ole olleet tehtäviensä tasalla. Mutta siltikään tämä ei merkitse, että Molenbeek olisi irronnut Brysselistä omaksi maailmakseen, jossa vallitsee viidakon tai fanaattisten imaamien laki. Siellä liikkuu poliiseja, kulkee turisteja, asuupa siellä ainakin yksi 444.hu:n toimittajien tuntema unkarilainenkin, joka ei ole vielä törmännyt erityisempiin järjestyshäiriöihin.

Suomalaisvinkkelistä mielenkiintoisin on kuitenkin Ruotsin tapaus. Unkarin ulkoministeriön mukaan nimittäin Ruotsin poliisi olisi ilmoittanut maassa olevan 55 no-go-vyöhykettä. Tieto kuitenkin perustuu ilmeisesti Ruotsissa asuvan amerikkalaisen ylläpitämään SwedenReport.org-blogiin, jossa puolestaan oli muistutettu, että vaikka ruotsalaisessa lehdistössä ja julkisuudessa onkin puhuttu no-go-vyöhykkeistä, poliisi itse ei tätä termiä käytä. Ja todellakin, esimerkiksi Svenska Dagbladetista löytyy kirjoitus, jossa tätä käsitettä hieman avataan. Kyseessä ovat siis alueet, joilla paikallisten rikollisjengien toiminta haittaa kansalaisten arkea ja jopa poliisien työtä: rikolliset ammuskelevat toisiaan kaduilla, poliisien kimppuun saatetaan hyökkäillä eikä väestö uskalla tehdä yhteistyötä poliisin kanssa, esimerkiksi todistaa rikollisia vastaan.  Useimmilla näistä alueista – poliisi käyttää virallisesti termiä prioriterade områden, joita uusin lista luettelee 14 ja joilla siis tarvitaan erityisiä tukitoimia  yleisen järjestyksen säilyttämiseksi – poliisi kuitenkin pystyy liikkumaan ja partioimaan jokseenkin normaalisti. Kumma kyllä, näitä täsmennyksiä ei 444.hu löytänyt mistään, eikä Ruotsin lähetystöstäkään suostuttu vastaamaan toimittajien kysymykseen. (Ehkä ruotsalaiset ovat lopullisesti kyllästyneet käymään tiedotussotaa unkarilaisten kanssa.)

Siispä siitä huolimatta, että ongelmia, rikollisuutta, syrjäytymistä ja joidenkin väestönosien radikalisoitumistakin oikeasti on olemassa, mistään no-go-vyöhykkeistä, siis täysin laittomista ja turvattomista, yhteiskunnan ulkopuolelle jääneistä alueista ei oikeasti pitäisi puhua. Tämän osoittaa jo sekin, että mikään Euroopan maa, Unkarikaan, ei esimerkiksi edustustojensa välityksellä jaa ulkomaisille matkailijoille tietoa paikallisista no-go-alueista. (Jos tilanne esimerkiksi Brysselissä on näin paha, miksi Unkarin ulkoministeriö tai Brysselin-lähetystö ei varoita siellä liikkuvia unkarilaisia Molenbeekin vaaroista?)  Unkarin kotiyleisölle tarjoillaan siis Euroopan maahanmuutosta vääristeltyä tietoa: sosiaaliset ongelmat ja rikollisuus yhdistetään tämänhetkiseen pakolaiskriisiin ja islamiin, rikollisjengien vallankäyttö ”sharia-lakiin”, maahanmuutto ja islam terrorismiin ja rikollisuuteen täysin harhaanjohtavasti yleistäen.

444.hu:n sivulla käydään parhaillaan vilkasta keskustelua Länsi-Euroopan maahanmuuttajalähiöistä. Monet keskustelijat ovat itse käyneet, asuneet tai asuvat nytkin jossakin väitetyistä no-go-alueista tai niiden lähistöllä, ja vaikka jotkut ovat törmänneet rikollisuuteen, häirikköjengeihin, juoppoihin ja huumehörhöihin, varkaisiin ja kurjuuteen, mitään sharia-lain alla elävää rinnakkaisyhteiskuntaa ei kukaan tunnusta nähneensä.  Sitä vastoin monet huomauttavat, että Budapestista tai Miskolcin köyhälistökortteleista löytyy alueita, joissa äkkinäistä pelottaa liikkua, ja jotkut kuittaavat, että ”Unkari on koko Euroopan no-go-alue”. Erillisessä jutussa 444.hu:n toimitus pyytää niitä urheita unkarilaisia, jotka ovat uskaltautuneet Euroopan no-go-alueille, kertomaan kokemuksistaan. Jäämme odottamaan.