Länteen, itään

elokuu 26, 2017

Unkarissa on taas päästy kansainvälisen uutiskynnyksen yli. Tällä kertaa kyse ei ole turvapaikanhakijoiden kohtelusta tai Brysselin-vastaisista propagandakampanjoista, vaan kunnon ulkopoliittisesta kärhämästä. Sen käynnistäjänä toimi viran puolesta ulkoministeri Péter Szíjjártó, joka tunnetaan töyhtökampauksestaan, salijalkapalloharrastuksestaan (kuulemma ulkoministeriö on ”miehitetty ministerin futsal-kavereilla”) sekä räväkästä tyylistään: suurlähettiläs jos toinenkin on jo kutsuttu nuhdeltavaksi, jos Unkarin hallitusta jossain arvostellaan. (Valitettavasti en nyt löydä tähän hätään mistään sitä Péter Konokin Tähtien sota -parodiaa, jossa maailmojen sodan laukaisee rikkinäinen ja epäkohtelias protokolladroidi CR2.) Lähtölaukauksen puolestaan ampui Hollannin Unkarin-lähettiläs Gajus Scheltema.

Neljä vuotta Unkarissa toiminut Scheltema on nyt jäämässä eläkkeelle ja julkaisi lähtiäisiksi kirjan nimeltä Andrássy út, kokoelman Unkarissa tekemiään haastatteluja ja kauniita valokuvia Budapestin näkymistä. Tämän johdosta Scheltemaa haastatteli hallituskriittinen 168 óra -lehti, ja haastattelussa Scheltema rupesi ampumaan kovilla, kuten näkyy jo haastattelujutun otsikosta: Emme voi pitää hengissä korruptoitunutta järjestelmää. Esimerkiksi näin:

Hollannissa me aina etsimme kompromisseja: vähän tätä, vähän tuota. Hallituskoalitiossa on neljä-viisi puoluetta, kukin niistä antaa jossakin periksi. Sovittelu saattaa kestää kuukausia, mutta lopulta kompromissi löydetään. Täällä taas mahdollisia ovat vain pro- ja contra-näkökannat, joku on vain meidän puolellamme tai meitä vastaan. Klassinen marxistinen maailmankatsomus. (…)
György Sorosia voidaan arvostella monesta asiasta, riittää, kun ajattelee hänen keinottelutoimiaan. Samalla hän ansaitsee arvostusta siitä, miten on sijoittanut suunnattomia summia demokratian ja kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen. Siksi kaikkien ulkomaalaisten näkökulmasta näyttää lievästi sanoen omituiselta se, miten poikkeuksellisen intensiivisesti ja aggressiivisesti Unkarin hallitus hyökkää häntä vastaan. (…)
Autoattentaatteja voi tapahtua missä vain, etenkin Lähi-idässä. Pitäisikö meidän nyt pommittaa Lähi-itä hajalle? Tässä on kyseessä ryhmä, jonka jäsenet ovat globalisaation häviäjiä, siksi he ovat kääntyneet äärimmäisyyksien, fanaattisen uskonnollisuuden puoleen, sillä se antaa heille turvallisuuden tunnetta. He luovat vihollisia samalla periaatteella kuin Unkarin hallitus. (…)
Sanoinkin muutamien hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden kansalaisjärjestöjen johtajille: tunnustakaa ylpeästi, että Hollannin hallitus tukee heitä. Jos taas Unkarin hallitus alkaa vihjailla, että heidän takanaan on läpinäkymättömien finanssikeinottelujen kautta jokin ulkoinen taustavoima tai György Soros, sanokoot tyynesti, että asia ei ole niin. Me uskomme vakaasti samoihin arvoihin kuin he, ja tiedämme, että he ovat huolissaan vähemmistöjen, median vapauden ja muutamien muidenkin demokraattisten asioiden puolesta. (…)
Todellakin yhä kärkevämmin väitellään siitä, mitä meidän rahoillemme tapahtuu. Me emme voi rahoittaa korruptiota, emme voi pitää hengissä korruptoitunutta järjestelmää. Takapajulle jääneiden alueiden tukemista on jatkettava, se on solidaarisuutta. Unkari on taloudellisesti yhä jäljessä Länsi-Europasta, siksi meidän pitää auttaa. Mutta niin, että sekä unkarilaiset että hollantilaiset olisivat tyytyväisiä. Järjestelmä on tehtävä paljon läpinäkyvämmäksi, vastuullisemmaksi, paremmin valvottavissa olevaksi. Tätä nykyä raha virtaa paikallisille vallanpitäjille, jotka tekevät sillä, mitä haluavat, tämä täytyy muuttaa. (…)

Eniten pahennusta herätti Schelteman väite, että muslimiterroristit, jotka globalisaation häviäjinä etsivät turvaa äärimmäisyysaatteesta, ”luovat itselleen vihollisia samalla periaatteella kuin Unkarin hallitus”. Ministeri Szíjjártó ilmoitti, että Unkarin arvokkuutta ja suvereeniutta on loukattu ja että Unkarin Hollannin-suurlähettiläs kutsutaan saman tien kotiin eli suurlähettilästason diplomaattisuhteet katkaistaan, mikä on ”diplomatian radikaaleimpia askelia”.  (Hollantiin jää Unkarin asiainhoitaja, eli täysin eivät yhteydet katkea.)

Hollannin ulkoministeri Bert Koenders pahoitteli tapahtunutta ja ilmoitti, että asiaa selvitetään – tietenkään Unkarin hallituksen toimintaa ei voida yhdistää terrorismiin. Samalla ulkoministeri muistutti, että Unkarin ihmisoikeustilannetta arvostellaan ulkomailla aivan aiheesta ja että tähän myös suurlähettiläs on oikeutettu ottamaan kantaa. Unkarissa taas jatkuvat ”oikeutetut närkästyksen ilmaukset”. Fidesz-puolueen euroedustaja Tamás Deutsch, joka ennestään tunnetaan omituisista some-möläytyksistään, ilmoitti, että Hollanti on ”operettivaltio”, Budapestin ylipormestari Tarlós taas julisti suurlähettiläs Schelteman ennenkin käyttäytyneen kummallisesti, kun esimerkiksi lähetteli hänelle kaupungin julkista liikennettä koskevia viestejä ”kaiken maailman baareista”. Unkarin kansan syvät rivit puolestaan täyttivät suurlähettiläs Schelteman Facebook-seinän erilaisilla haukkumasanoilla, joista mielenkiintoisimpia lienee ”iljettävä ylimielinen primitiivinen poliittisesti korrekti liberaalifasisti”.

pclibf.png

Yhden mielenkiintoisen juonteen on nostanut esiin ainakin Index-uutissivusto. Hollanti ei nimittäin ole Unkarille mikä hyvänsä länsieurooppalainen kauppa- ym. kumppani, vaan Hollanti ja Unkari (Sveitsin ja Skotlannin ohella) ovat niitä harvoja Euroopan maita, joiden uskonnollisessa ja kulttuurielämässä reformoitu (”kalvinistinen”) protestantismi on esittänyt merkittävää osaa. Unkarissa tosin perinteisistä kristityistä kirkkokunnista lukumääräisesti vahvin on ollut roomalais-katolinen kirkko, mutta reformoidulla kirkolla on ollut voimakas asema tietyillä alueilla, esimerkiksi Transilvaniassa ja Itä-Unkarissa, ja tietyissä historian vaiheissa. Jo 1600-luvulla Unkarin nuoria protestantteja lähti opiskelemaan Hollannin yliopistoihin, kuten nyt kotiin kutsuttu suurlähettiläs Kocsis (kuulemma ministeri Szíjjártón luokkatoveri muuten) muistutti ottaessaan virkaa vastaan, ja sittemminkin ainakin symbolisella tasolla yhteyttä on pidetty esimerkiksi nyt reformaation juhlavuoden merkeissä. Index-uutissivusto uumoilee, että Unkarin kalvinisteille voi välirikosta Hollannin kanssa koitua suoranaista vahinkoa.

Näkyviä mahtikalvinisteja nyky-Unkarissa ovat ainakin inhimillisten voimavarojen superministeri Zoltán Balog, siviiliammatiltaan peräti reformoidun kirkon pappi, sekä itse pääministeri Orbán, joka nuoruutensa maallistuneesta antiklerikaalista on muuttunut kristillisistä perusarvoista jankuttavaksi, perheineen kameroiden edessä rukoilevaksi konservatiiviksi. (Orbánin Gáspár-poika puolestaan on epäonnistuneen jalkapalloilijanuransa jälkeen toisinaan kohahdutellut Unkarin julkisuutta jonkinlaisen vapaakarismaattisen seurakunnan saarnamiehenä, mutta se on jo toinen tarina.) Muuten reformoidun kirkon julkipoliittiset toimijat näyttävät jakautuvan Fidesz-hallituspuolueen kannattajien (Fidekszen pieni apupuolue, kristillisdemokraattinen KDNP on selkeästi katolisen kirkon käsissä) ja äärioikeistolaisen Jobbikin kesken. Mahdollinen välirikko Hollannin kanssa tuskin ainakaan auttaa hallitusta lähellä olevan kalvinistisiiven asemaa.

Reformoidun kirkon perinteinen keskus nykyisessä Unkarissa, ”kalvinistien Rooma”, on Debrecenin kaupunki Itä-Unkarin tasangoilla. Siellä puolestaan on viime päivinä tehty toisensuuntainen ulkopoliittinen tempaus. Debrecenin yliopisto nimittäin myönsi ”kunniakansalaisen” (civis honoris causa) arvonimen itselleen Vladimir Vladimirovitš Putinille. Tämän kunnianimen voivat statuuttien mukaan saada ”ne koti- tai ulkomaiset henkilöt, jotka ovat harjoittaneet huomionarvoista yhteiskunnallista tai taiteellista toimintaa sekä työllään, moraalisella tai aineellisella tuellaan edistäneet yliopiston tai sen jonkin yksikön hyvän maineen vahvistumista”.

Aiemmin kunniacivikseksi on nimitetty Georg/György (von) Habsburg, Unkarissa asuva Itävalta-Unkarin viimeisen hallitsijan pojanpoika (2014), sittemmin myös Slovakian entinen presidentti Rudolf Schuster (2016). Putinin kunnianosoituksen virallisena perusteluna on, että sekä Unkarin hallitus että Venäjän federaatio yhteistyössä suunnittelevat Debrecenin yliopistolle merkittäviä tehtäviä Paksin ydinvoimalalaajennuksen yhteydessä. Yliopiston on tarkoitus kouluttaa asiantuntijoita sekä kehitellä yhteistyössä venäläisten kanssa mm. isotooppiteknologioiden kaupallisia sovelluksia, ja tietenkin myös opetusyhteistyötä ja opiskelijavaihtoa suunnitellaan. Putin itse ei ilmeisesti ehdi edes Debrecenissä asti piipahtamaan, vaan kunniakirja tullaan ojentamaan hänelle Budapestissa, minne Putin muutama ministeri seuranaan saapuu käväisemään judon maailmanmestaruuskilpailujen yhteydessä.

Unkarinkielinen verkko tietenkin lainehtii kansalaisten ja yliopistolaistenkin raivonilmauksia, ja ainakin yksi joukkovetoomus Putinin nimitystä vastaan on jo käynnistetty. Monet debreceniläiset tai Debrecenin yliopiston alumnit ovat järkyttyneitä siitä, miten yliopisto ja kaupunki, joiden historiassa reformaatio ja omantunnon vapauden puolustaminen myös hallitsijoiden mielivaltaa vastaan ovat esittäneet niin tärkeää osaa, nyt nöyrtyvät nuolemaan diktaattoria. Näin tekee samainen Debrecen, joka – muistuttaa kielentutkija Ágnes Huszár Facebook-sivullaan – olisi ennemmin voinut esimerkiksi julkisesti kunnioittaa Michiel de Ruyterin muistoa.

De Ruyter (1607–1676) oli hollantilainen amiraali ja useiden meritaistelujen sankari. Unkarin historiaan hän jäi kaleeriorjien vapauttajana: kun vuonna 1675, vastauskonpuhdistuksen käydessä kiivaimmillaan, neljäkymmentä unkarilaista protestanttisaarnaajaa oli tuomittu majesteettirikoksesta kuolemaan ja teloituksen sijasta myyty Välimerelle kaleeriorjiksi, de Ruyter Hollannin valtioneuvoston määräyksestä lunasti heidät vapaiksi. Tämän jalon teon muistoa kunnioittaa Debrecenissä vain yksi muistolaatta, jonka kuulemma yksityishenkilö, muuan leskirouva, aikoinaan kustansi omista varoistaan. Virallinen Unkari puolestaan jakaa Debrecenissä kunniaa ”majesteettirikollisia” vainoavalle diktaattorille ja rikkoo välinsä Unkarissa nykyäänkin vapaita kansalaisjärjestöjä ja ajatuksen vapautta tukevaan Hollantiin.

Mainokset

Hännän heilutusta

helmikuu 3, 2017

Tänään Unkari taas ylitti suomalaisetkin uutiskynnykset, kun Putin jälleen vieraili Budapestissa kättelemässä Viktor Orbánia ja uhkailemassa ukrainalaisia. Edellisestä vierailusta ei ole montakaan vuotta aikaa, ja silloinkin tunnelmat olivat veljellis-ystävälliset. Kukapa enää muistaisi, mitä Orbán kymmenkunta vuotta sitten, syksyllä 2007 lausui ns. Lakitelekin tapaamisen 20-vuotisjuhlassa. Vuonna 1987 keskisessä Unkarissa, Lakitelek-nimisen paikkakunnan eräässä syrjäisessä talossa, jonka omisti runoilija Sándor Lezsák, oli pidetty kokous, jonka päätteeksi ensi kertaa julkisesti vaadittiin monipuoluejärjestelmään siirtymistä ja päätettiin Magyar Demokrata Fórumin, järjestelmänvaihdoksessa ratkaisevaa osaa esittäneen puolueen perustamisesta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tätä tapausta muisteltaessa Viktor Orbán piti puheen, jonka tiivistelmä löytyy toistaiseksi edelleenkin hänen kotisivultaan. Siinä kerrotaan näin:

[Orbán] viittasi myös siihen, että Venäjän  uusi voimistuminen ja ennennäkemätön taloudellinen voima aiheuttaa myös muutosta Euroopassa, ja EU:ssa suhtaudutaan nyt jo toisin neuvostoajoilta tänne jääneisiin tovereihin, näiden verkostoihin, ja Venäjää muistuttaviin poliittisiin ilmiöihin. Tämä merkitsee Euroopalle todellista haastetta ja uhkaa, joka Keski-Euroopasta käsin voi ulottua myös Euroopan Unioniin ja liittoutumien sotilaalliseen voimaan. ”Euroopassa ovat toden totta Putinin palatsikoirat [Putyin pincsijei] alkaneet kovasti lisääntyä, ja sen alkavat jo kaikki nähdä vaarana”, huomautti Viktor Orbán.

Näin siis vuonna 2007. Nyt palatsikoirien isäntä piipahti Budapestissa tapaamisessa, joka oppositioviestimien mukaan oli vuosisadan turhin, ainakin mitä Unkarin ja Venäjän suhteisiin tulee. Molemmin puolin lausuttiin ympäripyöreitä ystävällisyyksiä, Budapestin liikennettä sekoittivat perinteisen laajat turvatoimet, perinteisen mielenosoituspaikan Kossuth térin sulkivat pääministerin ikiomat terrorintorjuntajoukot, mutta uudessa paikassa parisataa mielenosoittajaa uskollisesti vihelteli ja ojensi kameroiden eteen kekseliäitä plakaattejaan:

putler

Tätä näpytellessäni Putin on palannut omalle maalleen. Unkari puolestaan palaa arkeen, jota tällä hetkellä leimaa viimekertaisessa postauksessa mainittu kansanäänestyskeskustelu. Unkarin hallitus siis pyrkii kovasti isännöimään vuoden 2024 olympialaisia, hankkeen vastustajat taas keräävät Budapestissa allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen, jolla vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä asiasta: onko Unkarilla varaa olympialaisiin, kun koulut ja sairaalat rapistuvat käsiin. Mielipidetutkimusten mukaan olympiahankkeen kannatus onkin itse asiassa niin heikko, että kansanäänestyksessä se saattaisi hyvinkin kaatua. Olympialaisten vastustajiin on liittynyt myös vitsipuolue Kétfarkú Kutya (Kaksihäntäinen koira), jonka lahjoitusvaroilla kustannettuja julisteita on alkanut näkyä Budapestin katukuvassa:

olimpia-mkkp2-660x610

”Uuden ajan kreikkalaisia raunioita Unkarille! Kultatason tukijoina Unkarin koulujärjestelmä ja Unkarin terveydenhuolto” (Kuva esittää yhtä Ateenan olympialaisiin rakennetuista ja nykyään käyttämättöminä rappeutuvista stadioneista.)

Kiinnitetäänpä huomiota logoon, jossa olympiasoihtua kantaa metrojuna. Viime aikoina Budapestin metroissa tapahtuneet tulipalot ja muut tekniset häiriöt ovat nostattaneet epäilyksiä siitä, miten kaupungin infrastruktuuri kestäisi olympialaisten rasituksia. Viimeisimpiä metron rakennusprojekteja rasittavat myös melkoiset korruptioepäilyt – asiaan on puuttunut EU:n korruptionvastainen toimisto OLAF. Ei liene ihme, jos olympialaistenkin yhteydessä pelätään suurten summien katoavan vääriin taskuihin.

Varoittavana esimerkkinä olympiahankkeen riskeistä toimivat heinäkuussa Budapestissa järjestettävät uinnin maailmanmestaruuskilpailut. Ja etenkin niitä varten Tonavan rantaan rakennettu uusi halli, jonka vaiheita kuvailee 444.hu-sivustolla László Szily. Kisoja Budapestiin haettaessa haaveiltiin vielä uimalasta, jonka design ehkä lainailee turhankin ilmeisesti Zaha Hadidin suunnitteleman Lontoon olympiauimahallin ”Pringles”-muotoa mutta läpinäkyvä rakenne tekee vaikutuksen.

uimala1

Lasiseinäinen sipsi ilmeisesti kuitenkin hylättiin varsin nopeasti, ja sen jälkeen oli tarkoitus rakentaa turistihoukutin, jonka kultainen aallonmuotoinen verkkoseinä olisi väittämän mukaan soinut tuulessa.

uimala2

Sitten tapahtui vielä jotakin, ja samainen arkkitehti Marcel Ferencz joutui panemaan suunnitelmat uusiksi. Lähes valmis lopputulos ei, varsinkaan ankeana talvipäivänä, näytä paljon tavallista toimistorakennusta kummemmalta, vaikka julkisivua on vielä yritetty piristää jonkinlaisella aaltoefektillä.

uimala3

Ja kaiken lisäksi kustannukset monista lupauksista huolimatta ovat kasvaneet moninkertaisiksi, alun perin kaavaillusta kahdeksasta miljardista (yli 25 miljoonaa euroa) ilmeisesti viiteenkymmeneen miljardiin forinttiin (yli 160 miljoonaa euroa). Olympialaisten kustannuksiksi on tähänastisissa virallisissa suunnitelmissa arvioitu 774 miljardia forinttia, mikä hankkeen vastustajien mielestä on epärealistisen alhainen summa (viime aikojen olympiakisat ovat yleensä tulleet maksamaan ainakin tuplasti tuon verran). Kun otetaan huomioon, että Unkarissa yleensäkin korruptio ilmenee etenkin julkisten rakennushankkeiden yhteydessä, pelättävissä on, että olympialaiset tarjoavat vallanpitäjille loistavan tilaisuuden kanavoida julkista rahaa oligarkkien taskuihin. Jo olympialaisten hakemiseen on palanut veronmaksajien rahoja yllättävät määrät – hakemuksen kustannuksiin on varattu viisitoista miljardia, mutta äskettäin summaan lisättiin vielä puolitoista miljardia konsulttipalkkioihin (!), perusteluna se, että Rooma oli luopunut olympialaisten tavoittelusta.

Kritiikin kiristyessä pääministeri Orbán on toistaiseksi esiintynyt rauhallisena ja vastaillut vältellen, että ”jos niin käy” (että kansanäänestys olympialaisista järjestetään ja kansa sanoo ”ei”), niin hallitus tulee noteeraamaan tämän. Alemmilla portailla ja tukijoukoissa sitä vastoin olympiakysymys on jo ymmärretty kuuliaisuustestiksi. Orbánin naapurin ja lähioligarkin Lőrinc Mészárosin omistaman Echo TV -kanavan Sajtóklub (‘Pressiklubi’) -ohjelmassa ”kansalaisaktivisti”, ns. rauhanmarssien organisaattorina tunnettu András Bencsik julisti äskettäin, että joka allekirjoittaa olympialaisten vastaisen kansanäänestysaloitteen, syyllistyy maanpetturuuteen. Vielä hämmentävämpää lukemista tarjosi viime viikolla 24.hu-uutissivustolla ilmestynyt professori Gábor Náray-Szabón haastattelu.

74-vuotias Náray-Szabó johtaa ”Professorien Batthyány-piiriä”, vuonna 1995 perustettua oikeistokonservatiivisten tiedemiesten seuraa. (Seura lienee ottanut nimensä Lajos Batthyányn mukaan. Tämä oli Unkarin vuosien 1848–49 vapaustaistelun marttyyreja, Unkarin ensimmäinen perustuslaillinen pääministeri, joka teloitettiin syksyllä 1849.) Batthyány-piiri tukee avoimesti nykyisen hallituksen linjaa, vaikka onkin viime aikoina esittänyt jonkin verran arvostelua esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmän julkisen rahoituksen niukkuuden johdosta. Haastattelussaan Náray-Szabó oitis rientääkin suhteellistamaan tätä kritiikkiä. Unohtakaa homeiset sairaalat ja joukoittain ulkomaille pakenevat lääkärit ja sairaanhoitajat!

Tilanne ei ole kehno vain siksi, että hallitus ei ole halukas tai kykenevä uudistamaan terveydenhuoltojärjestelmää. Vaan ennen kaikkea siksi, että unkarilaisten terveydentila ei ole asianmukainen. Me elämme epäterveellisesti, juomme, tupakoimme, emme liiku tarpeeksi, ravitsemuksemme ei ole asianmukainen. Stressikin on kova. Mielestäni nämä tekijät eivät riipu hallituksesta.

Ja olympiahankkeen vastaisesta kansanäänestyksestä Náray-Szabólla on myös sanottavaa. Olympialaisia nimittäin tarvitaan sen mahtavan yhteishengen tähden, jonka ne tuovat koko Unkarin kansalle. Kun haastattelija ihmettelee, eikö Náray-Szabóta häiritse edes se, että hengenluontimiljardeista osa valuu korruptioon, siis varastetaan myös Náray-Szabón omasta taskusta, tämä vastaa:

Ei. Sillä kansallistunteen hyväksi on tehtävä uhrauksia. Olympialaisten hyväksi olen valmis uhraamaan myös omasta taskustani. Kansalaisen, sanotaan nyt sitten vaikka minun näkökulmastani tärkeää on se, että valtion sijoitus valmistuu ajoissa ja toimii luotettavasti. Jos tämän hintana on rahan päätyminen niille, joista me emme pidä, minä hyväksyn sen. Sitä paitsi kuka on sanonut, että Paksin ydinvoimalalaajennus ja Budapestin olympialaiset merkitsevät korruptiota? Tässä on vain oletuksia.

Samassa haastattelussa Náray-Szabó määrittelee myös Batthyány-piirin roolin.

Eräs jäsenemme ilmaisi asian näin: me olemme kuin Pinocchion pikku sirkka, joka pohjimmiltaan rakastaa isäntäänsä mutta varoittaa tätä aina, kun tämä on lähdössä väärään suuntaan.

Tähän on pakko siteerata filosofi György Gáborin kommenttia:

Tällaistahan se on, kun sivistymättömät mutta itsevarmat professorit haluavat sanoa jotain mahtavaa. Nämä professorit taitavat tuntea vain tyhmennetyn Disney-version, sen piirrosfilmin, mutta eivät tiedä mitään alkuperäisestä kirjasta Le avventure di Pinocchio, jonka kirjoitti italialainen Carlo Collodi vuosina 1881–82. Alkuperäinen tarina on julma ja brutaali. Sanon tässä nyt vain että romaanin Pinocchio on kammottavan ilkeä ja armoton ja tappaa kyseisen sirkan, kun tämä yrittää antaa hyviä neuvoja. Pinocchio tekee jatkuvasti kaikenlaisia rötöksiä ja muuttuu välillä aasiksi. Lopulta Pinocchio kuolee, itse asiassa hänet vedetään hirteen. Ja niin, mielenkiintoinen on myös se episodi, jossa Kettu ja Kissa, kaksi kunnon mafiosoa, huijaavat Pinocchion kaivamaan rahat maahan, että niistä kasvaisi lisää rahaa, ja sitten naureskellen varastavat ne.
Näin sivuhuomautuksena vielä: ”Isännäksi” kutsuivat Josif Vissarionovitš Stalinia hänen saappaannuolijansa, myös itse toveri Rákosi.

Jotenkin tätä kaikkea lukiessa mieleen nousee kuva häntää heiluttavasta koirasta (ennemmin palatsi- kuin kaksihäntäisestä) nuolemassa isäntänsä kättä. Keski-Euroopan feodalismin perinteistä, hierarkioista ja pystysuorista lojaalisuussuhteista olen kirjoittanut monesti ennenkin. Ja taas kerran huokailen mielessäni, että tämän vuosisataisen perinteen ja sitä itse asiassa vain vahvistaneen reaalisosialismin jälkeen taidetaan tarvita vielä paljon enemmän aikaa kuin ne järjestelmänvaihdoksesta kuluneet kolmisenkymmentä vuotta, että syntyisi oikeaa ruohonjuuridemokratiaa ja todellinen kansalaisyhteiskunta.

 


Vaalivilppiä?

Toukokuu 28, 2016

Kurier-lehdessä kirjoittaa Moritz Gottsauner-Wolf HC Strachen “tanssista Facebook-tulivuoren reunalla”. Itävallan oikeistopopulistisen vapauspuolueen FPÖ:n johtaja on varsinainen somekunkku, jonka Facebook-sivulla on ennätysmäiset 360 000 fania. Sivulla käydään kiivaita keskusteluja, joista vähän väliä roiskahtelee jotain laajempaankin mediajulkisuuteen. Usein mekkalan käynnistäjänä on Strache itse, kuten aikoinaan tässäkin blogissa kuvatussa kuuluisassa antisemitistisen pilakuvan tapauksessa. Mutta fanijoukko kyllä pystyy itsekin innostamaan itsensä melkoiseen öyhötykseen.

Gottsauner-Wolfin sanoin Strache on rakentanut Facebook-sivustaan virtuaalisen kaljateltan, jossa välillä rupeavat penkitkin lentelemään. Järjestysmiehenä toimiminen ei siellä ole helppoa, jos asiakkaat on samalla pidettävä tyytyväisinä. Toisaalta FPÖ:n on kyettävä vetoamaan maltillisiin ”tavallisiin kunnon ihmisiin”, joita liian väkivaltainen uho ja öyhötys saattaa ruveta pelottamaan. Mutta jos öyhöttäjiä moderoidaan ja sensuroidaan liikaa, ei siitäkään hyvä seuraa. FPÖ:n mediakuplaa nimittäin pitää yllä nimenomaan vastakkainasettelu ”valtamedian” suuntaan. Monia puolueen kannattajia miellyttää jo natsien aikoinaan käyttämä termi Lügenpresse, ‘valhelehdistö’, ja puolueen on tärkeää pitää viestinnässään yllä kuvaa siitä, että ”vallanpitäjät salailevat ja pimittävät mutta me kerromme sensuroimattoman totuuden”. Liian räväköiden puheenvuorojen ”harjaaminen” saattaa tälle kohdeyleisölle ruveta maistumaan ikävästi samalta, mitä ”valtamediassa” jo tehdään.

Kun viimesunnuntaiset liittopresidentin vaalit lopulta päättyivät jännitysnäytelmään ja entinen vihreiden puoluejohtaja Alexander Van der Bellen kiilasi maanantaina lasketuilla ennakkoäänillä hiuksenhienosti oikeistopopulistien Norbert Hoferin ohi, monien FPÖ:n kannattajien oli vaikea tyytyä tilanteeseen. Näin etenkin, kun Hofer oli vielä sunnuntai-illan ääntenlaskennoissa ollut niukassa johdossa ja kun maantieteellisesti katsoen useimmilla paikkakunnilla Hoferin äänestäjät olivat enemmistössä – Van der Bellenin voiton toivat suurten kaupunkien äänestäjät, mutta viestimien vaaligrafiikkakartoissa näiden ”vihreiden” kaupunkien ulkopuolella suurin osa Itävaltaa oli värjäytynyt FPÖ:n ruiskukansiniseksi.

Pettyneen kansan someraivo purkautui Strachen ja FPÖ-ryhmien sivuilla joskus varsin suorasukaisissa muodoissa tappo- ja väkivaltauhkauksia myöten, joita siivitettiin julkaisemalla Van der Bellenin kotiosoite. Itävallan sisäministeriö joutui ilmoittamaan ottavansa uhkailut vakavasti. Itävallan poliisin ”karhukopla”, erikoisosasto Cobra, on jo ottanut Van der Bellenin erityissuojelukseensa. Strache puolestaan poisti muutamia törkeimpiä postauksia Facebook-sivultaan ja kehotti harvinaisen valtiomiesmäiseen tyyliin kannattajiaan hillitsemään itsensä ja säilyttämään keskustelun sivistyneenä.

Peli ei kuitenkaan vielä ole ohi, vaikka hävinnyt ehdokas Hofer vaalituloksen julkistamisen jälkeen esiintyikin sovinnollisena ja kehotti kaikkia lopettamaan turhan riitelyn. Kävin juuri äsken vastoin tapojani vilkaisemassa HC Strachen Facebook-sivua, ja siellä puoluejohtaja taas iloisesti postailee ”perusitävaltalaisten” omalta unzensuriert.at-saitilta ns. uutisia, joissa annetaan ymmärtää, että ääntenlaskennassa, varsinkin ennakkoäänten, on ollut epäselvyyksiä ja suoranaista vilunkia. Jotkin näistä uutisista ovat kierrelleet viestimissä jo useamman päivän ajan ja ehtineet jopa suomalaisten aateveljien sivuille: blogistikollega Jori Eskolinilta bongasin Espoon perussuomalaisen kaupunginvaltuutetun Seppo Huhdan vaahtosuista vuodatusta Itävallan vaalivilpistä, ”jota Itävallan poliittinen ja virkaeliitti ei tule ikinä tunnustamaan”. Huhdan tai hänen kaveriensa tiedonlähteenä oli keltalehti Kronen Zeitung, jonka journalistisesta laadukkuudesta on tässä blogissa ollut esimerkkejä ennenkin. Ympäri sosiaalista mediaa taas on levitetty valokuvaa, jossa näkyy muka roskiin heitettyjä vaalilippuja, joissa rasti on Hoferin ruudussa. Kuva on tietenkin varsin ilmeinen väärennös.

Tähän mennessä Itävallan viestimien mukaan on muutamilla paikkakunnilla ilmennyt ääntenlaskennoissa epäselvyyksiä, kaikki sinänsä mittasuhteiltaan vähäisiä. Seppo Huhtaa kiihdyttänyt Waidhofen an der Ybbsin tapaus on itse asiassa selvitetty hyvin nopeasti (yksityiskohtaisemmin asiasta kertoo blogissaan toimittaja Martin Thür): 11 000 asukkaan pikkukaupungissa äänestysprosentin ilmoitettiin olleen 146,93%, mutta tämä johtui kirjoitusvirheestä. Osavaltion vaaliviranomaiset olivat naputelleet kunnan vaaliviranomaisten lähettämän äänestäjien kokonaismäärän vahingossa ennakkoäänestäjien sarakkeeseen. Tämä ei vaikuttanut viralliseen äänestystulokseen mitenkään, sillä kaupungin ja osavaltion välillä faksailtuja (!) tietoja käytettiin vain tiedotusvälineiden informoimiseen. Järjetön äänestysprosentti siis levisi joukkoviestimiin ja sosiaaliseen mediaan, mutta vaalitulokseen sen syynä ollut virhe ei voinut vaikuttaa. Samantapainen sarakkeiden sekaantuminen aiheutti Wienin Leopoldstadtin kaupunginosassa Karmelitermarktin alueella Hoferille näennäisen 77,8%:n murskavoiton – itse asiassa tämä ääniosuus kuului Van der Bellenille. Vähäpätöisiä ja virallisen ääntenlaskennan kannalta merkityksettömiä ”epäselvyyksiä” siis, mutta Thürin mukaan on kyllä aiheellista nostaa meteli siitä, että vielä vuonna 2016 vaalituloksia naputellaan koneelle käsin ja lähetetään toimistosta toiseen faksilla.

Varsinaisia vaalisäännösten rikkomuksia on sisäministeriön tutkinnassa tällä hetkellä Der Standard -lehden mukaan neljän vaalipiirin osalta, jotka kaikki sijaitsevat Kärntenin osavaltiossa. Villachin kaupungissa ja maalaiskunnassa olisi ennakkoäänten laskenta aloitettu liian aikaisin (Villachin maistraatin edustaja kiistää tämän jyrkästi) , Hermagorissa ja Wolfsbergissä taas kuoret avattu ennen sallittua ajankohtaa, vaikka ääntenlaskentaa ei silloin vielä aloitettukaan. Kaikissa näissä vaalipiireissä muuten voitti Hofer, Van der Bellen sai ennakkoäänistä enemmistön mutta sekin oli pienempi kuin muualla Kärntenin osavaltiossa. Jos tämä oli Van der Bellenin eduksi tehtyä vilunkipeliä, niin se oli kyllä hoidettu suorastaan käsittämättömän pirullisen ovelasti. Mutta vaalimatematiikalla ei helposti vakuuteta FPÖ:n kannattajia, joilla on paitsi vankka halu uskoa vaalivilppiin ja vilunkiin myös usein heikompi koulutustaso ja laskutaito.

Blutgruppe HC Negativ -sivulta löydetty kuva – sen aitoudesta en tietenkään mene takuuseen, mutta olen varma, että aivan samantasoista tavaraa löytyy FPÖ:n FB-ryhmistä, jos niitä viitsii käydä läpi.

Länderergebnisse

”Mathilde” ilmoittaa, että nyt on tullut aika sanoa totuus: Hofer on voittanut presidentinvaalit. Kun ehdokkaiden ääniprosentit kaikista Itävallan osavaltioista lasketaan yhteen, Hoferille tulee selvästi enemmän prosentteja!

Tämän kaiken keskellä Profil-lehden Facebook-toimitus julkaisi uudelleen linkin kahden vuoden takaiseen artikkeliin. Siinäkin kerrottiin FPÖ:stä ja vaalivilpistä, mutta kyseessä oli kevään 2014 Krimin kansanäänestys, jolla alueen liittäminen Venäjään todistettiin sen asukkaiden tahdon mukaiseksi. Yleensähän kansainväliset vaalitarkkailijat lähettää tällaisissa tapauksissa ETYJ, mutta Krimin kansanäänestyksen rehellisyyttä valvomaan heitä ei huolittu. Sitä vastoin Venäjän viranomaiset toivottivat tervetulleiksi itselleen mieluisempia ulkomaisia vaalitarkkailijoita, joihin kuuluivat myös Itävallan FPÖ:n ulkoasiaintiedottaja Johannes Hübner ja Wienin FPÖ-johtaja Johann Gudenus. Näiden matkaa ei kustantanut ETYJ vaan belgialaisen äärioikeistohörhön ja Putin-fanin Luc Michelin pyörittämä ”Eurasian Observatory for Democracy and Elections” (EODE). Ja kuten arvata saattaa, FPÖ:n herrojen mielestä Krimin kansanäänestys oli rehellinen ja toi julki kansan tahdon, jota myös Euroopan tulisi kunnioittaa. Näin ilkeästi tiivistää Profilin toimittaja:

Lasisia vaaliuurnia? Kyllä, mutta ei niitä ollut kaikkialla. Ei kirjekuoria vaalilipuille? Se on siellä maan tapa. Ei äänestyskoppeja? Se oli äänestäjien oma vapaa päätös. Krimille rientäneet Itävallan oikeistopuolueiden vaalitarkkailijat eivät ymmärrä kohua: kaikkihan sujui moitteettoman puhtoisesti.

Aika sanattomaksi tässä jää: Itävallan vaaleissa siis on sahattu kansaa silmään, mutta samojen hemmojen mielestä Putinin Venäjällä on kaikki okei. Ei voi kuin toivoa, että luottamus demokratian perusinstituutioihin ei Euroopassa enää yhtään enempää rapistuisi.


Armeijamuistoista atomiasioihin

maaliskuu 12, 2015

Piti kirjoittamani pitkästä aikaa jotakin hauskaa, epäpoliittista, kulttuuri- eikä välttämättä Unkari-aiheista. Ja taas kävi vanhanaikaisesti, eli uutistuutista turahti.

Palataanpa ensin kuitenkin vähän taaksepäin. Unkarin kriittiset viestimet ja sosiaalinen media ovat viime viikkoina häijysti hihitellen seuranneet ”Gecigaten” eli pääministeri Orbánin ja hänen vanhan ystävänsä ja huonetoverinsa, sittemmin valtakunnan ykkös-oligarkin Lajos Simicskan välirikon etenemistä. Draaman yleisö vaatii verta pakkiin ja Simicskalta meheviä paljastuksia ystävysten yhteisten korruptiokähmintöjen pitkästä historiasta. Muutamia päiviä sitten Simicska kuitenkin räväytti yllättävästä suunnasta, ei ryhtynytkään levittelemään mahdollisia taloudellisia väärinkäytöksiä (joissa varmaan on itsekin mukana kaulaa myöten) vaan antoi Mandiner-blogiin András Stumpfille haastattelun, jossa palattiin kaverusten armeija-aikoihin asti, tunkkaisen 80-luvun alkuun.

Kádárin Unkarihan, niin vapaalta ja rennolta kuin meno siellä monien muiden sosialistimaiden rinnalla vaikutti, oli sosialistinen diktatuuri, ja sielläkin valtion tiedusteluviranomaiset pyrkivät pitämään mahdollisen kansalaistyytymättömyyden hallinnassa myös solutettujen ilmiantajien avulla. Näitä agentteja ja heidän toiminnastaan kertovia asiakirjoja on järjestelmänvaihdoksen jälkeen osaksi julkistettu mutta osaksi ilmeisesti edelleen ei, ja julkisuudessa käydään jatkuvasti kiistoja, joissa toistuvat äkkinäisen silmää hämmentävät roomalaiset numerolyhenteet. Usein on kyse roomalaisella kolmosella merkitystä sisäministeriön tiedusteluosastosta, johon kuuluivat mm. osastot III/I (tiedustelu ja tiedonhankinta), III/II (vastavakoilu) ja etenkin III/III, ”sisäisen vastarinnan ja sabotaasin torjuntaosasto” lukuisine alaosastoineen; nämä toimivat esimerkiksi kirkkojen, oppilaitosten tai kulttuurialan instituutioiden piirissä.

Ilmiantajien avustuksella epäilyttävistä henkilöistä saatettiin kerätä huikeat määrät tietoja. Näin Simicska väittää käyneen myös omalla kohdallaan. Hänen isänsä oli ollut mukana vuoden 1956 kansannousussa ja saanut maksaa tästä terveydellään. Vastarintahenki jäi perheessä elämään: poika-Simicska ei koulussa halunnut liittyä pioneerijärjestöön, jolloin opettaja tiuskaisi: ”Sinusta tulee samanlainen fasisti kuin isästäsi!” Yliopistoon nuori Lajos pääsi – ehkä taustansa vuoksi? – vasta kolmannella yrittämällä, mutta joutui ennen opintojen aloittamista vielä armeijaan. Siellä hänelle tehtiin selväksi, että tiedusteluviranomaisilla oli jo kerättynä hänen tähänastisista puuhistaan ja lausahduksistaan kymmenen sentin paksuinen kansio, ja ellei hän osaisi käyttäytyä fiksusti, yliopistoon pääsy olisi edelleenkin vaarassa.

Myös varusmiesten joukossa oli niitä, jotka enemmän tai vähemmän säännöllisesti raportoivat toveriensa ideologisesti sopimattomista aatteista ja toimista. Yksi tällainen, kertoo Simicska, tuli omasta vapaasta tahdostaan sanomaan: ”Kuule Lajos, nyt on asiat niin, että minun pitää raportoida sinusta.” Kaverukset päättivät kaikessa ystävyydessä sopia yhdessä, mitä toinen Simicskasta raportoi – niinhän asiat siihen aikaan hoidettiin, sen ymmärsivät kaikki reaalisosialismissa eläjät. Mutta mielenkiintoista on, että tämä toinen henkilö, ilmiantaja, oli kukapa muu kuin Viktor Orbán.

Ja tarina jatkuu. Kun pojat lopulta olivat lähdössä siviiliin, Orbán otettiin joukosta erilleen eikä hän palannut kotiin muiden mukana. Vasta illemmalla, TJ-juhlinnan päästyä käyntiin, Orbán ilmestyi yllättäen ravintolaan toisten joukkoon. Kertomansa mukaan hänet oli yritetty suostutella ”allekirjoittamaan” (siis rupeamaan ilmiantajaksi), mutta hän oli kieltäytynyt. Ja näin Simicska jatkaa: ”Kolmenkymmenen vuoden ajan uskoin, että näin oli käynyt. Nykyään en enää tiedä, mitä ajatella.”

Järjestelmänvaihdoksen jälkeen Simicska monien muiden lailla pyysi nähtäväkseen hänestä tehtyjä ilmiantoja, mutta mistään ei enää löytynyt sitä paksua kansiota, joka hänelle aikoinaan 22-vuotiaana oli näytetty. Haastattelija Stumpfille Simicska vihjaa, että kansio saattaa vielä olla tallessa jossain muualla.

– Moskovassa?
– Niin juuri.
– Vihjaatteko, että nykyisen pääministerimme silloiset ilmiannot ovat siellä tallessa ja Putin voi kiristää häntä niiden avulla?
– Jos ne olisivat tallessa ja ilmestyisivät esiin, se mullistaisi täällä kaiken. Se on varmaa. Minä taas en, kuluneen vuoden tapahtumien jälkeen, enää tiedä, mitä kenestäkin ajattelisin.

Mitäänhän ei Moskovan arkistoista ole vielä ilmestynyt eikä välttämättä koskaan ilmestykään. Tämä ei myöskään ole ensimmäinen kerta, kun pääministeri Orbánia on epäilty yhteistoiminnasta entisen maailmanajan tiedusteluviranomaisten kanssa. Viimeksi tätä koskevan kyselyn esitti oppositiokansanedustaja Ágnes Vadai vuonna 2012, ja tähän kyselyyn tuolloin annetun vastauksen sai myös Mandiner-blogin toimitus vastaukseksi Simicska-jutun johdosta: ei mitään uutta, nämähän on kaikki jo moneen kertaan selvitetty, herrat ovat hyvät ja hajaantuvat!

Mutta kansalaisille ja etenkin vapaalle nettikansalle on taas tarjolla runsaasti spekuloinnin aihetta ja viihdykettä. Runsaasti poliittista nettihuumoria on kehrätty jelent-verbin ympärille, joka merkitsee sekä ’ilmoittaa, raportoida, ilmiantaa’ että ’merkitä, olla merkitsevä’. Esimerkiksi: pääministerimme, hih hih, on jelentős ember eli ‘merkittävä, merkitsevä henkilö’ mutta myös ‘ilmiantava’. Tai tämä kuvablogisti ”sailorripleyn” neronleimaus, jossa nauravaisen Simicskan ja lempeästi myhäilevän Orbánin väliin on sijoitettu ystävänpäivähenkinen sydän:

Merkitset (/ ilmiannat) enemmän kuin ystävä!

Jutun varsinainen ydin, Viktor Orbánin suhde entisajan sosialistisiin vallanpitäjiin ja sen mahdollinen jatkuvuus suhteena ex-Neuvostoliittoa ohjailevaan entiseen KGB-mieheen, on yhä hämärän peitossa. Mutta tähän hämärään kohtaan suuntautuu yhä uusia tutkivia katseita nyt, kun Putinin äskettäisen Unkarin-vierailun jälkeen monet kyselevät, miten tiukasti Orbán ja Unkari ovat Venäjän talutusnuorassa.

Tuorein tähän liittyvä uutinen ilmestyi juuri äsken 444.hu-sivustolle. Financial Timesiin viittaava juttu kertoo, että EU on pysäyttänyt Unkarin ja Venäjän suurimman ja kohtalokkaimman yhteistyöhankkeen, Paksin ydinvoimalan laajennuksen. Lyhyesti: Unkarin ja Venäjän kesken solmitun sopimuksen mukaan – jonka yksityiskohdat Unkarin hallitus on julistanut salaisiksi mutta joka ilmeisesti sitoisi Unkarin vuosikymmeniksi Venäjän velkaorjuuteen – myös uuden reaktorin polttoaine tulisi Rosatomilta. Tätä Euratom ei hyväksy, ja Unkarin valituksista huolimatta Euroopan komissio on nyt asettunut Euratomin kannalle. Näin ollen Unkarin ja Venäjän välinen sopimus menisi ainakin osittain uusiksi, ja Brysselin asioista perillä olevat tahot arvelevat, että öljyn hinnanlaskun ravistelema Venäjä ei tämänhetkisessä tilanteessa enää olisikaan kiinnostunut kaatamaan rahojaan Unkariin (niin kuin ei kenties Unkarin hallituskaan enää välttämättä halua pitää kiinni tästä poliittisesti yhä kiusallisemmaksi käyvästä sopimuksesta). Optimistisimmat unkarilaistuttavani kiljahtelevat jo riemusta: tähän kaatuu koko Orbánin suuri ”avaus itään”!

Mene tiedä. Samaan aikaan Index-uutissivuston mukaan Unkarin hallituksen tiedotusasioista vastaava valtiosihteeri András Giró-Szász on kiistänyt Financial Timesin uutisen, EU-komissaari Tibor Navracsics – joka itse oli läsnä kyseisessä istunnossa – taas on vahvistanut, että komissio todellakin hyväksyi Euratomin esityksen: EU:n veto kaataa Paksin laajennushankkeen sen nykyisessä muodossa.

Ehkä tämä on tosiaan jo lopun alkua. Ainakin viihdettä on luvassa tuutin täydeltä jatkossakin. Jos tykkäisin popcorneista, kävisin nyt hakemassa niitä ison kulhollisen.


Kaksi kaverusta?

helmikuu 19, 2015

Polak, węgier dwa bratanki i do szabli, i do szklanki. Tai unkariksi: Lengyel, magyar – két jó barát, együtt harcol, s issza borát. Tämä vanha ja suosittu värssy tarkoittaa suunnilleen, että puolalainen ja unkarilainen ovat kaksi kunnon kaverusta, jotka pitävät yhtä sekä taistelussa että jalojen juomien ääressä. Unkarilaiset ovat perinteisesti sympatiseeranneet puolalaisia, ehkä vähän samasta syystä kuin suomalaisten mielestä norjalaiset ovat reiluja ja mukavia, ainakin mukavampia kuin koppavat ruotsalaiset. On ollut yhteisiä vihollisia, ja toisaalta aivan välittömiä naapuruksia ei olla oltu, kun välissä ovat ne slovakintolvanat.

(Ja onhan puolalaisilla ja unkarilaisilla ollut jopa yhteisiä hallitsijoita, ainakin Stefan/István Báthory, 1500-luvun lopulla Transilvanian ruhtinas, Puolan kuningas ja muun muassa Liivinmaan herttua, jonka valtakuntaan siis kuului monien muiden kansojen ohella myös liiviläisiä ja virolaisia.)

Puolalaisilla ja unkarilaisilla on molemmilla uljas historia, johon kuuluu keskiajalla loistokasta hovimeininkiä ja sittemmin runsaasti vahvempien naapurien sortoa ja hävittyjä vapaustaisteluja, joista jo koululapset opetetaan olemaan itkuisen, marttyyrimaisen, messiaanisen ylpeitä. Ei yksikään toinen kansa ole kokenut niin kovia kuin me! Neuvostoimperiumin satelliittimaina sekä Unkari että Puola kärsivät samantapaisista kansallisista nöyryytyksentunteista, ja kun Gdańskin lakkoilevat telakkatyöläiset 1980-luvun alussa rupesivat lyömään railoja reaalisosialismiin, unkarilaiset seurasivat tapahtumia tyytyväisinä ja ylpeinä. Kuten eräs unkarilainen tuttavani tuolloin sanoi, kun tuli puheeksi virallinen ”veljeys” Neuvostoliiton kanssa: ”Suomalaiset ovat veljiäni” – tuohon aikaan ei ”antifennougrismi” vielä ollut noussut muotiin eikä suomalais-ugrilaisuutta vielä pidetty kommunistipropagandana – ”puolalaiset ystäviäni, ja muita en tarvitse.”

Puolassa katolisella kirkolla on aina ollut vahva asema, ja sen kyljessä on mukavasti elänyt myös kansallismielinen oikeistokonservatismi, jonka kanssa tietenkin Unkarin valtapuolue Fidesz nykyään mielellään kaveeraa, yhdessä kristillisiä perusarvoja toitottaen. Erityisen lämmin suhde Fideszillä ja Viktor Orbánilla oli aikoinaan oikeistokonservatiiviseen PiS (Oikeus ja oikeudenmukaisuus) -puolueeseen. Puolalaisia aateveljiä on vielä viime vuosina kuljetettu erikoisjunilla Budapestiin vahvistamaan hallitusta tukevien ns. rauhanmarssien rivistöjä, ja PiS-johtaja Jarosław Kaczyńskin kerrotaan toivoneen ”Budapestiä Varsovaan”.

Nyt kuitenkin ystävyyteen on tullut paha särö. Puolalaiset eivät nimittäin yhtään tykkää tavasta, jolla Orbán mielistelee Putinia ja hakee Venäjän tukea pahaa EU:ta vastaan – samalla kun puolalaiset ovat tiivistämässä yhteistyötä lännen suuntaan ja sulkemassa Euroopan yhteisrintamaa. Jo viime vuonna vuoti julkisuuteen puolalaisten poliitikkojen ja mahtimiesten salakuunneltuja keskusteluja, joista yhdessä öljy-yhtiö PKN Orlenin johtaja Jacek Krawiec kertoo valtionvarainministeri Włodzimierz Karpińskille mielipiteensä Orbánin käyttäytymisestä Putinin suhteen. Krawiecin käyttämä, Putinille tarjottuun intiimiin oraalipalvelukseen viittaava kielikuva oli sen verran krouvi, että ainakaan asiasta kertovaa index.hu-sivuston uutista ei pääse lukemaan vakuuttamatta ensin, että on 18 vuotta täyttänyt. Viimeisen iskun antoi Ukrainan tilanne, joka Puolassa ilmeisesti on nostanut kaikki vanhat kaunat ja pelot vanhaa perivihollista Venäjää kohtaan huippuunsa. Kuten index.hu-sivuston haastattelema ulkopolitiikan asiantuntija toteaa, ”puolalaisille Ukraina merkitsee samaa kuin unkarilaisille Transilvania”. Orbánille taas Ukraina ei näytä olevan niinkään Venäjän aggression uhri kuin, edelleenkin, Taka-Karpatian unkarilaisvähemmistön mahdollinen sortaja.

Unkarin hallituskriittiset viestimet ovat tänään vahingoniloisesti raportoineet Viktor Orbánin Varsovan-vierailullaan saamasta hyytävästä vastaanotosta. PiS:n Kaczyński ei kuulemma suostunut tapaamaan Orbánia laisinkaan vaan nöyryytti tätä julkisesti ilmoittamalla puolueen tiedottajan suulla, että Orbán ei saanut häneltä pyytämäänsä audienssia koskapa oli ”tehnyt anteeksiantamattoman virheen tuhotessaan eurooppalaisen solidaarisuuden”. Pääministeri Ewa Kopacz kävi kollegansa kanssa virallisen keskustelun, jonka sävyn kerrotaan olleen niin viileä kuin kohteliaassa diplomaattisessa kontekstissa olla voi. NOL.hu-sivuston julkaisemassa kuvassa ilmeet ovat yhtä hyytävät kuin ne Orbánin ja Putinin yhteiskuvissa olivat maireat. Huomatkaa myös Puolan ja Unkarin lippujen väliin huolellisesti aseteltu EU:n tähtilippu, josta Orbán tunnetusti ei tykkää – hänen vanha luottomiehensä, parlamentin puhemies Kövér on opposition harmiksi poistattanut EU:n lipun parlamentista kokonaan.

Orbánia pitävät hänen vastustajansa ja raivokkaimmat kriitikkonsakin kenties suuruudenhulluna ja henkisesti tasapainottomana mutta eivät missään nimessä typeränä. Hänen täytyy tajuta, mihin Unkari on menossa, ja uskoa, että nykyiseen Venäjä-mieliseen linjaan on todella hyvä syy. Ainakaan puolalaisia entisiä ystäviään hän ei tästä onnistunut vakuuttamaan.


Hän on täällä tänään!

helmikuu 17, 2015

Vastoin tapojani yritän toimia nopeasti ja lykätä ajankohtaispäivityksen verkkoon, että pääsen taas muihin hommiin.

Niin kuin suomalaisissakin tiedotusvälineissä on kerrottu, Vladimir Putin on tänään valtiovierailulla Budapestissa. Vierailun konkreettisista syistä ja tarkoituksista liikkuu kaikenlaista arvailua ja kannanottoa, ilmeisesti tarkoitus on neuvotella ainakin energia- ja kaasuputkiasioista. Paksin ydinvoimalalaajennuksen rakentamisenhan pitäisi olla selvä asia, mutta sen lisäksi kaasuyhteistyötä on mainostettu olennaiseksi tekijäksi Orbánin venezuelalaismallisessa energiapolitiikassa: rezsicsökkentés eli asumiskustannusten laskeminen komentamalla energiayhtiöt alentamaan hintoja tuo hallitukselle etenkin naiivien eläkeläisten kannatuksen, mutta tätä hintapolitiikkaa ei voi harjoittaa ilman halpaa venäläistä kaasua. Olkaamme siis Putinin kavereita ja näyttäkäämme pitkää nenää Brysselin herroille, jotka haluavat puolustaa kansainvälisiä energiakonserneja sun muita Unkaria riistäviä roistokapitalisteja!

Kuten pääministeri Orbánin Facebook-sivulla julkaistuista kuvista näkyy, ystävyyden lämpö tuo mieleen entiset ajat, vain punalippu puuttuu:

Budapestin kaupunki on turvatoimien tukkima. TEK-terrorintorjuntajoukot eli Orbánin entisen henkivartijan johtama  turvakaarti on verkossa ilmestyneiden tietojen mukaan mm. sulkenut yhden keskustan kaduista niin tiiviisti, että vanhemmat eivät päässeet noutamaan lapsiaan kadulla sijaitsevasta lastentarhasta. Jopa viemärien kannet on hitsattu kiinni, ettei kukaan terroristi pääsisi pomppaamaan sieltä korkeaa vierasta uhkaamaan. Varsinainen Putinin-vastainen mielenosoitus nähtiinkin jo eilen illalla, tänään ilmeisesti räväkimmän tempauksen suoritti ranskalainen FEMEN-aktivisti, joka onnistui väläyttämään paljasta pintaa ja tekstiä ”Putin go home” paikalla, jonne lehdistö oli kokoontunut odottamaan Putinin saattueen saapumista.

Kovin meteli on kuitenkin jo etukäteen syntynyt Putinin ohjelmaan sijoitetusta vierailusta Fiumei útin hautausmaalle. Siellä nimittäin korkean vieraan on tarkoitus laskea seppele vuoden 1956 ”vastavallankumousta” kukistettaessa kaatuneiden neuvostosankareiden muistomerkeille. Totta se on: vuoden 1956 neuvostosotilaiden. Tähän mennessähän vuoden 1956 kansannousun muisto on ollut nykyisen Unkarin poliittisista symboleista kenties pyhin ja kiistattomin. Sosialistisen järjestelmän kaatumisessa tärkeimpiä ja muistorikkaimpia tapahtumia oli joukkomielenosoitukseksi kasvanut vuoden 1956 kumoushallituksen pääministerin Imre Nagyn uudelleenhautaus vuonna 1989, ja juuri noista tapahtumista alkoi toden teolla myös silloisen nuoren kapinallisen Viktor Orbánin poliittinen ura.

Nyt on huomio pitkästä aikaa kääntynyt toisen puolen sankarivainajiin, joille kansannousun kukistamisen jälkeen ilmeisesti varsin nopeasti pystytettiin muistomerkki – mielenkiintoista kyllä, ei Kádárin hallituksen vaan ”Punainen lokakuu” -miestenvaatetehtaan työläisten toimesta.

(Index-uutissivuston kuva)

Punatähden koristamassa paadessa lukee: ”MUISTOKSI: Unkarin kansantasavaltaa ja kansan valtaa vastaan nousseen lokakuun 1956 vastavallankumouksen taisteluissa sankarikuoleman saaneiden neuvostosoturien kunniakkaan muiston säilyttämiseksi pystytimme tämän ikuisen kiitollisuutemme merkiksi.” Kaiken lisäksi muistomerkki on äskettäin kunnostutettu, ilmeisesti siinä yhteydessä, kun Putinin vierailusta sovittiin. Tai siis miten niin ”sovittiin”? Luultavimmin Putin kutsui itsensä kylään, eikä Orbánilla ollut varaa kieltäytyä. Itse asiassa hvg.hu-sivuston tietojen mukaan muistomerkin tekstiä oli jo vuonna 2013 ehdotettu päivitettäväksi (esimerkiksi muotoon ”vuoden 1956 tapahtumien yhteydessä kaatuneiden neuvostosotilaiden muistoksi”), mutta puolustusministeri Csaba Henden mukaan venäläiset olivat sanoneet tiukasti njet, ja ilman heidän suostumustaan ei muistomerkkiin ilmeisesti käynyt kajoaminen.

Tätä naputellessani Putin on käynyt kiistellyn punatähtisen paaden luona laskemassa seppeleen. Muita kuin venäläisiä tiedotusvälineitä ei päästetty lähistölle, joten tiedossa ei myöskään ole, oliko Putinilla todellakin – niin kuin kriittisissä medioissa on päiväkaudet spekuloitu – saattueenaan perinpohjin nöyryytetty Orbán tai joku muu Unkarin johdon edustaja. Räväkimmin asiaan on kuitenkin jo ehtinyt reagoida Kettős Mérce -sivuston toimitus, joka ilmoittaa tehneensä asiasta rikosilmoituksen. Unkarin perustuslaki nimittäin nimenomaisesti määrittelee vuoden 1956 tapahtumat vapaustaisteluksi, joka neuvostovallan avulla tukahdutettiin verisesti, ja rikoslain pykälässä 333 sanotaan (vapaa epäjuristinen suomennokseni):

Joka suuren yleisön edessä kiistää kansallissosialistisen tai kommunistisen järjestelmän suorittamat kansanmurhat tai muut ihmisyyden vastaiset teot, epäilee, vähättelee tai puolustelee niitä, rangaistakoon korkeintaan kolmen vuoden vankeustuomiolla.

Ei liene kovin todennäköistä, että Kettős Mércen tempauksesta seuraisi mitään konkreettista. Kansa jää seuraamaan ja lukemaan uutisia – joihin muuten kuuluu myös, että samaan aikaan Putinin vierailun kanssa uusi USA:n Unkarin-lähettiläs Colleen Bell järjestää NATO-maiden edustajille juhlapäivälliset, joissa kunniavieraana on Ukrainan asiainhoitaja. Asian johdosta Bell on myös ilmoittanut, että USA ”ei hyväksy ‘uuden Venäjän’ tulevaisuuskuvaa”.

Jotenkin typerryttävältä silti tuntuu tämä kaikki. Onhan Unkarissa kuten muuallakin Euroopassa (ääri)oikeistopopulistien parista alkanut nousta yhä enemmän Putinin ymmärtäjiä ja ystäviä: EU on paha, Amerikka on paha (molemmat edustavat materialismia, ihanteettomuutta ja kansainvälistä riistokapitalismia), Putinilla sitä vastoin on kansalliset perusarvot (kuten ”perhearvot” eli antifeminismi ja homofobia) kohdallaan. Mutta että tämä uusi ystävyys Venäjän kanssa voi ylittää jopa sen hysteerisen hurraaisänmaallisuuden, jolla unkarilaiset ovat iät ja ajat palvoneet lukuisien nujerrettujen vapaustaisteluidensa (kuten Itävallan ja Venäjän keisarien vuonna 1849 tai Neuvostoliiton vuonna 1956 kukistamien vallankumousten) muistoa? Miten ihmeessä Orbán aikoo myydä tämän tempauksen uskollisimmalle kannattajakunnalleen?