Suomi mainittu!

joulukuu 2, 2017

Hipheijaa, taas kirjoitetaan Suomesta Unkarissa. Suomalaisen koulun menestystarinaa on vuosikaudet kehuttu ja mainostettu Unkarin lehdistössä ja Pasi Sahlbergin vuonna 2011 unkariksi ilmestynyttä kirjaa esitelty ja ylistetty jopa vallanpitäjäpuolue Fidesziin kuuluvan entisen opetusministeri Zoltán Pokornin kirjoittamassa esipuheessa. Mutta nyt joku hallitusta lähellä oleva taho on ilmeisesti saanut tarpeekseen siitä, että Suomen systeemin kautta voitaisiin epäsuorasti arvostella Unkarin koululaitosta.

444.hu-sivusto kiinnitti eilen huomiota siihen, että kaikissa ykkösoligarkki Lőrinc Mészárosin omistaman Mediaworks-yhtiön julkaisemissa paikallislehdissä – jotka kattavat lähes koko Unkarin – ilmestyi tämmöinen lyhyt kirjoitus Suomen koulumaailmasta. Näin kirjoittaa Árpád Szakács ”Suomen mallista”:

Jos joku kirjoittaa netin hakukoneeseen “Suomen opetusjärjestelmän mallin kritiikki”, sieltä ilmestyy unkariksi vain Suomen koululaitoksen suurenmoisuudesta kertovia uutisia. Ei kritiikkiä, kukapa uskaltaisi tuomita koulujärjestelmän, jota esimerkiksi Tamás Vekerdy [kuuluisa unkarilainen lapsipsykologi] on mainostanut?

Niinpä saamme tietää, että siellä lapset ovat kaikkein onnellisimpia, suoriutuvat hyvin tehtävistään, ja opettajan elämä on silkkaa autuutta. Suomen mallin esittelemisestä ja julistamisesta on tullut taikasana, joka täyttää Internetin maailman ja somesivustot, kirjaimellisesti koko elämämme. Kaikki kaipaavat sinne, kaikki tahtoisivat opiskella ja opettaa siellä.

Jos taas etsimme kriittisiä analyyseja englannin- ja saksankieliseltä alueelta, silloin löydämme koko joukon artikkeleja, tutkielmia ja kirjoja tästä aiheesta. Nämä osoittavat, että
Suomen kouluihmeen vaikutus ei ole pelkästään positiivinen.

Koulut kyllä pääsevät parempiin tuloksiin vähemmän lahjakkaiden tapauksessa, mutta ne julistavat ja toteuttavat vain keskinkertaisuutta ja estävät hyviä oppilaita kehittymästä. Suomen esimerkki osoittaa, että kahta ei voi saada yhtaikaa: koulua, jossa on kivaa, ja kaikkein parhaita tuloksia.
Samaan aikaan tästä koulujärjestelmästä tulevan sukupolven parissa murhalukemat ovat huipussaan, itsemurhien määrä on huomattava ja alkoholismi on vakava ongelma.
Kuitenkin väitetään, että suomalaiset lapset ovat kovin onnellisia, ja tämän ilonsa ilmaisemiseksi he sytyttävät kirkkoja ja katedraaleja palamaan, toisinaan provosoivat verisiä katutappeluja, ja joissakin kouluissa he panevat vanhempiensa aseilla toimeen joukkomurhia luokkatoveriensa parissa.

 

Ohhoh, huh-huh.

Sinänsä olen kovin huolestunut siitä, mitä Suomen koulujärjestelmän nykyinen poliittinen ohjaus on saamassa aikaan, sen lisäksi, että ylistettyä PISA-menestysjärjestelmää on jo iät ja ajat useampienkin päättäjäpolvien toimesta säästetty rikki. Nuorten syrjäytyminen on oikea ongelma, ja kaksikin kouluammuntatapausta on ehdottomasti liikaa. Tyrvään kirkon, Ylivieskan kirkon ja Porvoon tuomiokirkon polttamista on kuitenkin aika vaikea panna pelkästään koululaitoksen syyksi.

Mitä henkirikoksiin tulee, Suomessa tappojen ja murhien määrä on kansainvälisessä vertailussa suurehko, koska sitä nostavat tyypilliset moniongelmaisten alkoholisoituneiden keski-ikäisten miesten ryyppyporukkatappelut: otetaan kuppia yhdessä ja jostain tulee riitaa, ja aamulla ilmenee, että joku on päässyt hengestään. Nuoret taas tekevät henkirikoksia suhteessa vähän. Itsemurhatilastoissa taas Suomi on valitettavan korkealla eurooppalaisessa vertailussa, mutta vielä korkeammalla on Unkari (sama koskee alkoholin kulutusta) – ja Suomessa itsemurhat ovat viime vuosina jatkuvasti vähenneet kuten myös nuorten alkoholinkäyttö.

Jää jäljelle tuo perinteinen argumentti: tasa-arvoa ja heikompien tukemista korostava “no child left behind” -ideologia johtaa tasapäistämiseen, lahjakkaat turhautuvat eivätkä pääse kunnolla kehittämään kykyjään. Voin hyvin kuvitella, että tällaistakin tekstiä löytyy englannin- ja saksankielisestä mediasta yllin kyllin. Itävallassahan tämä Einheitsbrei (“yhtenäisyyspuuro”) -argumentti on ollut aivan keskeinen, kun on vastustettu sosialistien projektiksi leimattua yhtenäiskoulua kaikille. ”Lahjakkaimpien” (siis niiden parempien perheiden lasten, joiden vanhemmilla on taitoa ja intoa tukiopettaa lapsiaan kotona tai varaa palkata tukiopettaja) kuuluu Itävallassa neljän kansakouluvuoden jälkeen päästä säädynmukaiseen seuraan oppikouluun. Ja tämän puolesta käydään aivan samanlaista keskustelua kuin se, minkä vielä omasta lapsuudestani peruskoulun sisäänajoajoilta muistan ja mistä Ville Okkonen tänään väittelee Turun yliopistossa. (Siitä, mitä tekeillä oleva oikeisto-äärioikeistokoalitio haluaa Itävallan koulujärjestelmälle tehdä, en viitsi nyt edes ruveta kirjoittamaan.)

Oikeastihan kyse ei ole Suomesta vaan Unkarista. Siellä koulujärjestelmä, terveydenhuollon ohella, on yksi nykyhetken kipupisteitä. Unkarin koulujen tilanne – tehoton ja keskitetty hallinto mielivaltaisine ratkaisuineen, resurssipula, opetuksen sisältöihin yhä väkevämmin tunkeva 1930-luvun henkinen perusarvomeininki (viime aikoina on uutisoitu ensi vuonna opetusohjelmaan tulevasta ”isänmaallisuus- ja maanpuolustuskasvatuksesta”) – koskettaa kaikkia niitä, joiden perheeseen kuuluu koululaisia tai opettajia, ja myös esimerkiksi niitä nuoria perheitä, jotka harkitsevat lasten hankkimista. Viime vuonna juuri Unkarin koulujärjestelmän tilanne sai aikaan melkoisia hallituksenvastaisia mielenilmauksia – jotka sitten sammahtivat, niin kuin kaikille hallituksenvastaisille kansanliikkeille tuntuu viime vuosina käyneen.

Tätä kritiikkiä vastaan, ei Suomea, Szakácsin artikkeli viime kädessä suuntautuu. Eikä tässä artikkelissa hirvittävintä ole se, että ”Suomesta puhutaan pahaa”, osaksi täysin valheellisin perustein. Ennen kaikkea kammottaa tämän jutun sävy. Kirjoittaja ei vaivaudu mainitsemaan ainuttakaan lähdettä tai todistetta väitteilleen (ja miksi vaivautuisikaan, jos nämä lähteet ovat ulkomaiden vieraskielisissä lehdissä, joiden kieltä hänen kohdeyleisönsä ei osaa). Sitä vastoin murhista ja veriteoista hehkutetaan suunnilleen MV-lehden malliin (mihin ihmeeseen muuten unohtuivat monikulttuurisuus ja maahanmuuttajat?), ja tyylin kruunaa ironisen vitsikkääksi tarkoitettu kielikuva ”iloissaan” kirkkoja polttavista ja koulutovereitaan ampuvista suomalaisnuorista. Tällaiseen ”hyvään journalistiseen tapaan” (yritän nyt minäkin olla ironinen) nojaa se tiedotusimperiumi, joka käytännössä monopoliasemasta käsin muokkaa Unkarissa pääkaupungin ulkopuolisten syvien rivien mielenmaisemaa.

Mainokset

Kansainvälistä kampanjointia ja naisasiaa

lokakuu 28, 2017

Itävallan poliittisen tilanteen selkiämistä odotellessa taas vähän tarinaa Unkarista. Eikä poliittisen päätöksenteon huipulta – sinne ei valitettavasti kuulu mitään uutta, myös lokakuinen kansallisjuhla eli vuoden 1956 kansannousun muistopäivä sujui odotetuissa merkeissä. Kurjasta, sateisesta säästä huolimatta pääministeri Orbánin puhetta kuulemaan oli saatu (bussikuljetuksilla eri puolilta maata, väittävät oppositiolähteet) muutama tuhat henkeä, ja puheessa olivat mukana kaikki odotetut ainekset (”Eurostoliitto”, kaiken pahan ja etenkin maahanmuuton takana naruista vetelevä György Soros, sekä Orbánin Keski-Eurooppa ”viimeisenä migranttivapaana vyöhykkeenä”). Hillittömin yksityiskohta oli vanha kunnon László Dózsan tapaus. Vuoden 1956 muistotapahtumiin kuuluvassa julistekampanjassa käytettiin vanhaa lehtikuvaa, jossa keskenkasvuinen poika kulkee Budapestin kaduilla kivääri olalla, ja julisteen mukaan poika oli László Dózsa, nykyään pitkän uran tehnyt näyttelijä, joka tunnetusti mielellään kertoilee jännittäviä tarinoita menneisyydestään. Historioitsijat ovat oikein kuvien kanssa osoittaneet, että todellisuudessa poika oli muuan Pál Pruck, kuten jo alun perin kuvan julkaisseet länsimaiset lehdet aikoinaan kertoivat ja vuonna 2000 kuolleen Pruckin omaiset ovat kiukuissaan oikaisseet. Mutta Dózsa on ilmeisesti Orbánin tai hänen hovihistorioitsijansa Mária Schmidtin kavereita, ja siksi Orbán taas tässäkin juhlapuheessaan nimeltä mainitsi Dózsan vallankumouksen sankareiden joukossa.

Mutta ei siis ollut tarkoitus kirjoittaa tästä vaan parin sukupuolten tasa-arvoon liittyvän mediailmiön rantautumisesta Unkariin. Ensinnäkin tämä #metoo-kampanja, joka täytti somen tosikertomuksilla naisten kokemasta seksuaalisesta ahdistelusta. Myös unkarinkieliseen verkkoon alkoi ilmestyä näitä tositarinoita, ja lopulta nostettiin tikun nokkaan myös nimeltä mainittu mies: László Marton, vuonna 1943 syntynyt maineikas teatteriohjaaja, joka on vuosikymmenet vaikuttanut etenkin Budapestin Vígszínház-teatterissa mutta myös muualla, ulkomaita myöten, ja saanut kasapäin kotimaisia ja kansainvälisiä tunnustuksia. Näyttelijä Lilla Sárosdi nimittäin kertoi Facebookissa julkisessa #metoo-postauksessaan, mitä oli nuorena tyttönä 20 vuotta sitten saanut kokea:

Olin nuori, neitsyt, ja jumaloin teatteria. Olin onnessani, kun pääsin katsomaan harjoituksia […] Äkkiä viereeni istuutui 45–50-vuotias mies, suuren ohjaajan kaveri, esittäytyi ystävällisesti, kertoili pikku tarinoita ystävyydestään suuren ohjaajan kanssa, ja harjoitusten päättyessä suuri ohjaaja sanoi: Mennään sitten! […] Siinä samassa istuin valkoisessa BMW:ssä, vieressäni suuri ohjaaja, hänen ystävänsä istui ratissa, Margit-sillan luona – en koskaan unohda sitä näkyä – katsoin sivulleni, näin parlamentin, ja suuri ohjaaja oli polvillaan auton penkillä sepalus auki, pieni, veltto elin roikkui silmieni edessä. ”Anna sille pusu!”, kuulin ohjeen. Minulta pääsi itku! Suuri ohjaaja loukkaantui tästä hysteriastani ja vakuutteli, että hänellä on nuoria tyttöystäviä, joiden kanssa on kiva harrastaa seksiä, minun pitäisi vähän rentoutua. Minä en kuitenkaan pystynyt rentoutumaan. Eikä ilta siihen päättynyt, vaan päädyttiin vielä rauhallisempaan paikkaan, missä ohjaajan ystävä tyydytti itseään, samalla kun minä häpeillen pyytelin anteeksi suurelta ohjaajalta, että olin vastustelullani loukannut häntä. Suuri ohjaaja joka tapauksessa nousi autosta loukattuna: ”Vie se kotiin!”, hän sanoi harmissaan ystävälleen, ja minä häpesin ankarasti, kun olin pettänyt odotukset. Vuosien kuluessa tämä juttu ei ole lakannut painamasta mieltäni. Vieläkin kun ajattelen, että tämä ihminen edelleenkin opettaa nuoria, minussa nousee raivo.

Sárosdi ei alkuperäisessä postauksessaan kertonut kuuluisan ohjaajan nimeä mutta paljasti myöhemmin, että kyseessä oli László Marton. Tarina alkoi edetä pelottavan ennustettavaa latua. Marton ensin kiisti väitteet jyrkästi ja uhkaili oikeustoimilla kunnianloukkauksen johdosta. Teatterikorkeakoulu ja Vígszínház-teatteri antoivat ensin ympäripyöreitä lausuntoja, ja tietenkin löytyi myös julkkismiehiä (kuten radiojuontaja András Stohl) vähättelemään tapahtunutta ja syyttelemään uhria (”kaikkiallahan tuollaista tapahtuu”, ”mitäs meni sen auton kyytiin”, ”László Marton on hieno ihminen ja herrasmies”, ”enää ei saisi edes taputtaa työtoveria olkapäälle, kun heti tulee ahdistelusyyte”). Löytyi kollegoja, jotka olivat vuosikymmeniä työskennelleet Martonin kanssa koskaan kokematta tai kuulematta mitään Sárosdin kertoman tapaistakaan. Ja tietenkin asialla on myös se puoli, josta tämä juristiblogisti huomauttaa, että Martonin elinikäinen julkinen ristiinnaulitseminen ja maineenmenetys tuntuu kohtuuttomalta, kun niin moni muu aivan samoin valtaansa väärinkäyttävä mies jää paljastamatta ja rankaisematta.

Ja tietenkin jutusta lyötiin myös perin odotuksenmukaista poliittista mynttiä. Varapääministeri, kristillisdemokraattisen puolueen Zsolt Semjén kommentoi ahdistelukeskustelua Magyar Nemzet -lehdelle tuttuun tapaan: Mutkun maahanmuuttajat!

Tietenkin me tuemme kaikkia tällaisia kauniita ja hyviä asioita [kuten mahdollinen ahdistelunvastainen valistuskampanja], mutta asianlaita on nyt se, että nämä jutut tulevat kalpenemaan sen rinnalla, mitä tapahtuu, kun tänne saapuvat islamin joukot. […] Tärkeintä on, että pysäytämme maahanmuuton emmekä salli sitä, että massa-islamin johdosta naisten on elettävä sharia-lain varjossa.

Mediakohu ei kuitenkaan rauennut. 444.hu-lehden toimittaja sai haastateltavakseen seitsemän naista, jotka – 50 vuoden aikana! – olivat kokeneet László Martonin taholta eriasteista ahdistelua, usein hyvin saman kaavan mukaan kuin Sárosdin kuvaama. Lopulta Marton joutui julkisesti pyytämään anteeksi kaikilta, joita oli vuosien mittaan loukannut ”lähestymisyrityksillään”, ja Sárosdi ilmoitti ottavansa anteeksipyynnön vastaan. Marton on sittemmin myös luopunut Vígszínházin pääohjaajan tehtävästään, lopettanut opettajantyönsä teatterikorkeakoulussa (jonka rehtori käynnisti eettisen tutkinnan hänen toiminnastaan) ja pyytänyt myös Unkarin Taideakatemian jäsenyytensä jäädyttämistä. Vígszínház-teatteri ilmoittaa:

Olemme tänään katkaisseet László Martonin työsuhteen Vígszínházissa. Tämä päätös ei merkitse eikä voi merkitä tuomiota hänen rikkaalle taiteilijanuralleen. Vígszínházin alalla nauttiman arvonannon rakentamisessa László Martonilla on ollut kiistattoman tärkeä osuus. Hänen teatterimme ohjelmistoon kuuluvien produktioidensa esitykset säilyvät ohjelmassamme. Aiempien ilmoitusten mukaisesti osallistumme aktiivisesti alan elinten yhteistyöhön, jonka päämääränä on estää ja tunnistaa ajoissa vastaavanlaiset tilanteet, sekä käynnistämme teatterin sisäisen nimettömän vihjelinjan ensi viikolla.

László Marton voi siis vetäytyä viettämään rauhaisia eläkepäiviä. (Ja nauttimaan perheenisän onnesta. Unkarilaisen Wikipedian mukaan hänen nuorin lapsensa on syntynyt 2011.) Nuoret näyttelijättäret ja näyttelijäntyön opiskelijat voivat toivottavasti huoata helpotuksesta hänen suhteensa – mutta kuinkahan moni vastaavanlainen herrasmies saa jatkaa toimintaansa kaikessa rauhassa?

Toinen tarina: Olen täällä jo aiemmin kirjoittanut ”deittisivustosta” puncs.hu, jonka tarkoituksena on saattaa yhteen tasokasta (tilapäis)seuraa etsivät maksukykyiset henkilöt (käytännössä lähes pelkästään miehiä) sekä kauniit ja edustavat mutta rahan tarpeessa olevat potentiaaliset kumppanit (käytännössä lähinnä nuoria tyttöjä). Sivusto kohdistaa mainontansa etenkin opiskelijatyttöihin, joille väläytellään luksuselämää – cocktaileja purjeveneen kannella, viikonloppuja hienostohotellissa, hienolla autolla ajeluttavaa ja koruja lahjoittelevaa herrasmiesseuraa – vaihtoehtona arjen köyhäilylle. Kriitikkojen mukaan tässä on kyse pelkästään tekopyhään romantiikkakuorrutukseen verhotusta prostituutiosta.

Tähän viittaa myös Átlátszó-blogistien kokemus. Kokeeksi luotu valeprofiili, 20-vuotias budapestilainen unkarilaisen filologian opiskelija ”Bogi” sai kuukaudessa 800 viestiä yhteensä 142 mieheltä. Useimmat miehistä olivat naimisissa, ja vaikka jotkut olivat etsimässä vakavaa tunnesuhdetta (yksi jopa nimenomaisesti tervettä naista, joka synnyttäisi hänelle lapsia), ylivoimainen enemmistö yhteydenotoista koski aivan selvää maksullista seksityötä. ”Bogille” esitettiin usein yksityiskohtaisiakin toivomuksia joko kahdenkeskisistä palveluksista tai kimppakivajuhliin osallistumisesta, monet kysyjät ilmoittivat heti kärkeen hintatarjouksen joko kerralta tai kuukauden paketista ja olivat usein valmiita myös korottamaan sitä.

Kuten jo viimeksi kirjoitin, Puncs.hu-sivustossa ärsyttää paitsi valheellinen paritustoiminta myös se, että sivustoa pyörittävä firma nauttii valtion yritystukea. Litera.hu-sivustolla joukko taiteilijoita ja kirjailijoita (mukana muuten myös Lilla Sárosdi ja hänen ohjaajamiehensä Árpád Schilling) vaatii julkisessa vetoomuksessaan Puncs.hu-palvelun mainosten poistamista julkisista tiloista ja yrityksen julkisen rahoituksen selvittämistä. Myös useat oppositiopoliitikot ovat vaatineet asian tutkimista ja uhkailleet paritussyytteillä.

Unkarissa Puncs.hu saa toistaiseksi mainostaa rauhassa. Toisin on Länsi-Euroopassa, väittää Kettős Mérce -blogista syntynyt uusi riippumaton uutissivusto merce.hu. Pariisissa vastaavanlainen palvelu richmeetbeautiful.fr ehti mainostaa katukuvassa kolme päivää. (”Opiskelijat hoi! Romantiikkaa, intohimoa ja jäähyväiset opintolainalle! Deittailkaa sugar daddyn tai sugar maman kanssa!”) Ja kohta kaupungin hallinto teki rikosilmoituksen parituksesta ja ilmoitti kyseisten mainosten rikkovan yleistä järjestystä sekä sivuston itsensä edustavan suoranaista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Protesteja on esitetty valtiosihteeri- ja ministeritasoa myöten. Myös Belgiassa samaisen sivuston mainos kiellettiin ihmisarvoa loukkaavana, ja useat Belgian ministerit ovat ilmoittaneet sivustoa vastaan ryhdyttävän toimenpiteisiin.

Vapaat, aikuiset ihmiset harrastakoot keskenään vapaaehtoisesti mitä haluavat. Mutta jos tämän vapauden mukana tuetaankin rakenteita, joissa, kuinka ollakaan, (vanhemmat) miehet rahalla tai vaikutusvallalla hankkivat käyttöönsä (nuoria) naisia statusleluikseen, niin eikö tässä pitäisi kiinnittää huomiota eriarvoisuuteen ja sen sukupuolittumiseen? Unkarissa ainakin koulutettujen kaupunkilaispiirien kuplissa tähän aletaan herätä, mutta kauankohan kestää, ennen kuin sukupuolten tasa-arvon ajatus oikeasti leviää kansalaispiireihin, ilman, että sitä käytetään Suuren Maahanmuuttokeskustelun tai muiden puoluepoliittisten kiistojen polttoaineena?


Brutaalia menoa

lokakuu 16, 2017

Lännessä, esimerkiksi Wienissä käyvät unkarilaiset tuttavat usein kehuvat, miten ”täällä on helpompi hengittää”, ilmapiiri on jotenkin vähemmän ahdistava, kaduilla liikkuvat ihmiset levollisempia ja hyväntuulisempia, kun taas Unkarissa – tätä olen kuullut monen selittävän – vallitsee yleinen kireys ja huonotuulisuus. Sikäli kuin tämä todellakin pitää paikkansa, sitä ehkä selittää osaksi poliittinen ilmapiiri. En ihmettele, jos älykkösuvakkikavereitani hermostuttavat joka paikkaa peittävät vihakampanjajulisteet, joissa kansaa pelotellaan Sorosilla ja migranteilla. Ja osaksi syynä voi olla kerta kaikkiaan elintasoero. Jos palkat ovat alle puolen siitä, mitä länsirajan takana, ja jos melkein kaikki kynnelle kykenevät tekevät kahta-kolmea työtä pitääkseen perheen leivässä ja kustantaakseen tarvittaessa yksityislääkärikäyntejä, yksityisiä kielikursseja jälkikasvulle tai muuta täydennystä julkisen sektorin antiin, niin ei ihme, jos ihmiset ovat väsyneitä ja hermot kireällä.

Sitä, johtaako tämä kireys myös väkivaltaherkkyyteen ja missä määrin väkivaltaherkkyys on osa Unkarin nykyistä henkistä ilmapiiriä, en osaa sanoa. Omassa somekuplassani demokratian rapautumisen mafiatyyppiseksi vallankäytöksi, korruptionsyömän talouden yskinnän, kärjistyvien poliittisten intohimojen sekä ”kristillisten eurooppalaisten perusarvojen” nimissä institutionaalistetun rasismin, homofobian ja naisvihan yhteyttä yhä raaempaan toimintakulttuuriin pidetään ilmiselvänä. Tämäntapaiseen päätelmään päätyy myös Index-uutisportaalin toimittaja Zoltán Szabó Facebook-postauksessaan, jota juuri nyt puidaan ympäri unkarinkielistä nettiä.

Szabó oli eilen käynyt budapestilaisessa hotellissa järjestetyssä viskinmaistelutilaisuudessa, missä luovan luokan edustajat upottavanpehmeällä matolla seisoskellen ja jaloja pientislaamojuomia siemaillen saattoivat rauhassa vaikkapa manailla iOS 11 -käyttöjärjestelmän ominaisuuksia ja nauttia, näin Szabó, ”erehdyttävän eurooppalaisesta tunnelmasta”. Mutta sitten oli lähdettävä sovittuun tapaamiseen erään tuttavan kanssa, joka maanantaina lähtisi takaisin asemamaahansa Sveitsiin, ja Szabó, jota hieman hiukoi, päätti sitä ennen nopeasti haukata viereisen Kentucky Fried Chicken -pikaruokaravintolan antimia. Jo kassajonossa tunnelma kävi ikäväksi, kun Szabón edessä seisova kaveri tunnisti hänet riippumattoman (tai, kuten hallituksen medioissa on ”Gecigaten” jälkeen uupumatta vakuuteltu, Orbánin entisen ystävän ja nykyisen armottoman vastustajan, mediamoguli Lajos Simicskan omistaman) Index-uutisportaalin toimittajaksi ja alkoi huomautella tästä epämiellyttävään sävyyn.

Kassalle päästyään Szabó sai kuulla, että kyseiseltä kassalta myydään vain mukaan vietäväksi, ei paikalla nautittavaksi. Hänen hieman hermostuneeseen kysymykseensä, eikö tästä olisi voinut laittaa jotain tekstiä jonon toisen pään näkyviin, etteivät ihmiset jonottaisi turhaan, kassapoika vastasi vain, että ”olisi, jos et osta mitään niin poistuisitko jonosta”. Szabó päätti, ettei tyytyisi tähän, ja pyysi valituskirjaa, jotta voisi kirjoittaa siihen, että ”palvelu on töykeää”. Kirjaa ei kuulemma ollut missään, ja paikalle kutsuttu esimies yritti tarjota Szabólle valituksen kirjaamiseen yhtä irtonaista aanelosta, mitä tämä ei kelpuuttanut, eihän mikään taannut, ettei tuommoista irtolappua heitettäisi saman tien menemään heti hankalan asiakkaan poistuttua. Nyt tilanne alkoi todella eskaloitua. Paikalle ilmestyi turvamies, joka kysyi esimieheltä, heitetäänkö asiakas ulos, ja myöntävän vastauksen saatuaan ei vaivautunut edes yrittämään sanallista poistumiskehotusta vaan todellakin raahasi Szabón ravintolan poikki ja kirjaimellisesti heitti ovesta ulos. Hämmentyneen Szabón kysyessä, aikooko vartija vielä antaa hänelle turpaankin, myös tämä oletus toteutettiin välittömästi. Nenä verta valuen Szabó malttoi vielä nousta, asettaa kännykkänsä videokuvausmoodiin ja ilmoittaa tyynesti, että menee nyt sisälle valittamaan kohtelusta ja kuvaa koko tapahtumat. Näin tapahtui, Szabó sai lisää nyrkiniskuja kunnes kaatui maahan, mutta kaikki tallentui videolle ja poliisi kutsuttiin paikalle. Turvamies saanee syytteen pahoinpitelystä, Szabón naamaan jouduttiin ompelemaan muutamia tikkejä, ja tällä hetkellä KFC-ketjun Unkarin osasto saa kipristellä melkoisen someraivon kynsissä.

kfc.jpg

Vitsiuutisportaali Hírcsárdan tulkinta tapahtuneesta.

Näin siis meneteltiin hankalan asiakkaan kanssa, joka tosin tuoksahti viskiltä mutta ei ollut käyttäytymiseen vaikuttavassa humalatilassa, joka käyttäytyi tiukasti mutta ei henkilökohtaisuuksiin menevän loukkaavasti eikä sopimattomasti, joka uhmasi turvamiestä mutta ei missään vaiheessa lyönyt ketään eikä vahingoittanut mitään. ”Hankalia asiakkaita hakataan päivittäin, mitä oikein kuvittelit?”, kysyy Szabó itseltään retorisesti ja vastaa:

En halua mitään muuta kuin edes hetken ajan tuntea, että ainakaan ylikansalliset suuryritykset eivät tässä maassa toimi niin kuin jokin entisaikojen kolhoosi. Että vaikka väkivaltaisuus onkin olemassa jo järjestelmän tasolla, ja vaikka nykyään taas on alettu selittää, että vaikka olisitkin oikeassa niin pidä suusi kiinni tai puhu edes hiljaa ja kunnioittavasti, kun puhut korkealle toverille – että silti kapitalismi vielä toimii ja pystyy käsittelemään tämäntyyppisiä ongelmia.

Tässä ollaan kenties asian ytimessä. Pelättävissä on, että väkivaltaisuudesta ja mielivallasta on tulossa osa järjestelmän ja yhteiskunnan toimintaa, niin että se heijastuu myös kaupallisen suuryrityksen palkkaaman vartiointifirman työntekijään. Tämä vartija on ilmeisesti jo tottunut elämään kasvavan eriarvoisuuden yhteiskunnassa, missä toisia ihmisiä saa lyödä ilman seuraamuksia, jos itse on asianmukaisessa asemassa.

Raakuudella ja typeryydellä on toistaiseksi rajansa: niin tyhmä ei institutionaalistetun väkivallan käyttäjäkään saisi olla, että ei osaa erottaa satunnaista viinanhajuista surkimusta (joka saattaa olla vaikkapa asunnoton, siis täysin lainsuojaton olento) nyt sattumalta hienolle viskille haiskahtavasta neljännen valtiomahdin edustajasta, joka osaa käyttää älypuhelimensa videotoimintoa ja sosiaalista mediaa. Yhteiskunnan sisäiset nokkimisjärjestykset kuitenkin jyrkkenevät koko ajan, jännitteet kärjistyvät, eikä edes muukalaisvihan nostatus onnistu purkamaan niitä kaikkia Unkarin ”kansakunnan” ulkopuolelle.


Tutkien ja todistaen

kesäkuu 17, 2017

Näinä päivinä on Unkarin medioissa nähty merkillisiä käänteitä kahdessa kohutussa oikeusjutussa.

Ensinnäkin ns. lipeälääkärin tapaus. Tohtori Krisztián B., tuolloin Budan Laupiaiden veljeskunnan sairaalan johtava ylilääkäri, oli vuonna 2012 aloittanut ns. läheisen ihmissuhteen Erika Rennerin kanssa. Erika ja Krisztián olivat vakiintuneita nelikymppisiä ihmisiä, Erika eronnut kahden teini-ikäisen lapsen äiti, Krisztián taas naimisissa ja viiden lapsen isä. Suhteen alussa oli tietenkin puhetta avioerosta, mutta ajan mittaan, kertoo edesmenneen Népszabadságin yksityiskohtainen artikkeli, Krisztián alkoi puhua avioliiton sakramentista ja eron mahdottomuudesta, tapaamiset harvenivat, ja lopulta Erika katkaisi suhteen. Miehen oli vaikea hyväksyä tätä, hän liikuskeli Erikan asunnon lähettyvillä ja lähetteli viestejä, piittaamatta siitäkään, että Erika oli alkanut seurustella toisen miehen kanssa.

Maaliskuussa 2013 sitten Erika Rennerin ovikelloa soitti kasvonsa mustalla naamiolla peittänyt mies, joka tunkeutui väkisin sisään ja outoa, ”päätteetöntä” kieltä puhuen (”ei katso minun kasvo! jos huutaa, minä leikkaan kurkku!”) sitoi Erikan kädet ja jalat ja pisti hänen reiteensä tainnuttavan ruiskeen. Hyökkääjä riisui huumatun Erikan alastomaksi, valeli hänen jalkoväliinsä syövyttävää emäksistä liuosta ja jätti hänet huopaan käärittynä sohvalle. Onneksi Erikan työtoverit tiesivät hänen pelkäävän entisen seurustelukumppaninsa outoa käytöstä ja huolestuivat, kun häntä ei kuulunut töihin. Heidän hälyttäminään Erikan ex-aviomies ja miesystävä menivät Erikan asuntoon ja toimittivat hänet sairaalaan. Syövyttävä aine oli tuottanut pysyvät, tuskalliset vammat, joita ei plastiikkakirurgiallakaan pystytty täysin korjaamaan.

Krisztián B. oli alusta alkaen ainoa epäilty, vaikka kiisti teon ja väitti olleensa koko ajan aivan muualla. Asunnosta löytyi narunpätkä, jossa oli hänen DNA:taan, ja hänen autossaan taas oli injektioruisku, jossa jäänteitä Erikan huumaamiseen käytetystä aineesta. Lääkärin alibi oli hatara, tainnutusruiskeessa olleita aineita ei kuka hyvänsä olisi saanut käsiinsä saati osannut käyttää, ja jonkinlaisia raskauttavia silminnäkijätodistuksiakin ilmeisesti oli. Kun todisteiden riittävyydestä oli muutaman kuukauden ajan käyty juridista vääntöä, neljä kuukautta tutkintavankeudessa ollut Krisztián B. pääsi vapaalle jalalle, ja kesäkuussa 2014 syyttäjä oli jo antamassa jutun raueta ja määräämässä todisteita hävitettäviksi. Vasta Erikan valituksen johdosta juttu otettiin uudelleen käsittelyyn. Samaan aikaan Krisztián B. työskenteli kaikessa rauhassa lääkärinä, ja mediassa oikeuslaitoksen oudon tehotonta toimintaa kauhisteltaessa muistettiin myös muistuttaa, että tohtori B. oli vaikutusvaltaisesta perheestä ja sukua Orbánin ensimmäisen hallituksen terveydenhuoltoministerille István Mikolalle.

Toukokuun alussa, yli neljä vuotta tapahtuneen jälkeen, ”lipeälääkäri” lopulta tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen; tästä ajasta hän joutuisi todellakin istumaan ainakin kaksi kolmasosaa ja menettäisi myös oikeutensa toimia lääkärinammatissa viideksi vuodeksi. Seuraavassa oikeusasteessa tuomio koveni yhdeksään vuoteen. Ja sitten koitti yllättävä käänne. Tiistaiaamuna Kúria, Unkarin korkein oikeus, kumosi aiemman tuomion ja määräsi uuden tutkinnan aloitettavaksi, perusteluna todistajanlausuntojen ristiriitaisuus ja todistajien kuulemisessa tapahtuneet virheet tai huolimattomuudet. Jo tätä ennen syytetyn puolustusasianajaja oli heittänyt peliin yllättävän uuden todisteen: ”lipeälääkärin” puolustusasianajajalle osoitetun, tikkukirjaimilla kirjoitetun monisivuisen kirjeen mieheltä, joka tällä hetkellä on kärsimässä vankeustuomiota. Vangin aika uskomattomalta tuntuvan tarinan mukaan Erika Rennerin nykyinen miesystävä olisi kesällä 2012 yrittänyt palkata häntä hyökkäämään Erikan kimppuun ja vahingoittamaan häntä syövyttävällä aineella. (Itse asiassa Erika ja hänen nykyinen kumppaninsa eivät tuolloin vielä edes tunteneet toisiaan.) Alun perinkin kummallinen rikostarina saa siis yhä omituisempia käänteitä.

Toinen merkillinen oikeudenkäyntikäänne taas tapahtui juur’ikään Szegedissä: siellä toinen oikeusaste kumosi kohutun Ahmed H:n terrorismituomion. Kuten tässäkin blogissa kerrottiin, syyrialainen mutta laillisesti EU:ssa (tarkemmin sanoen Kyproksella) asuva Ahmed H. oli liittynyt Unkarin rajalle valuvaan pakolaisvirtaan auttaakseen sen mukana kulkevia vanhoja ja raihnaisia vanhempiaan. Syyskuussa 2015, kun Röszken rajanylityspaikalla syntyi jonkinlaista mellakkaa ja pakolaisjoukko rynni raja-aidan läpi, Ahmed H. oli ollut mukana huutamassa jotakin megafoniin – oman selityksensä mukaan hän yritti rauhoitella väkijoukkoa – ja myöhemmin heittelemässä kiviä unkarilaisia rajavartijoita kohti (ilmeisesti tiedossa ei ole, osuiko hän). Tästä hänelle määrättiin ensimmäisessä oikeusasteessa, koko Euroopan ihmisoikeusjärjestöjen kauhistellessa, kymmenen vuoden kuritushuonetuomio terrorismista.

(Jos tässä nyt joku haluaa muistuttaa, että ei ole oikein kiva juttu heitellä rajavartijoita kivillä, niin kyllä, olen samaa mieltä, ja jonkinlainen rangaistus tästä kyllä mahtuu meikäläisenkin oikeustajuun. Ei kuitenkaan kymmentä vuotta kuritushuonetta, samaan aikaan kun hengenvaarallisesta pahoinpitelystä ja pysyvien ruumiinvammojen tuottamisesta selviää neljän vuoden tuomiolla. En myöskään tarkoita, että traumatisoituneen ja kiihtyneen väkijoukon riehaantuminen pitäisi hyväksyä ja siunata, mutta en silti tajua, miten se täyttää ”terrorismin” kriteerit.)

Ahmed H:n jutun käsittelyyn oli varauduttu myös valtion ykköskanavan tv-uutisissa, kertoo vahingoniloisesti 444.hu-sivusto: torstaina jo puolenpäivän uutislähetyksen täytti lähes kokonaan Suuresta Terroristioikeudenkäynnistä uutisointi, sen jälkeen oikeudenkäyntiä ja sen kommentointia lähetettiin, kaikki muut ohjelmat syrjäyttäen, kolme tuntia – mutta kun lopulta tuli tuntikausia etukäteen hehkutetun tuomion julistamisen aika, sitä ei vastoin lupauksia lähetettykään suorana, vaan oikeussalin autiossa eteisaulassa pettymystään peittelevä uutisreportteri kertoi katsojille, että toinen oikeusaste on kumonnut aiemman terrorismituomion tykkänään.

Oikeuden päätöksen mukaan (kertoo 444.hu) edellisessä tuomiossa ei ollut otettu huomioon asianmukaisesti niitä seikkoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa Ahmed H:n toiminnan arviointiin. Ei esimerkiksi selvitetty, oliko Ahmed H:n aiemmin poliiseille lausumilla sanoilla ja kivien heittelyllä keskinäistä yhteyttä, eikä näin ollen tiedetä, oliko kivien heittely pikaistuksissa tehtyä vai harkittua toimintaa. Myös todistajanlausunnot siitä, mitä Ahmed H. oikeastaan oli sanonut ja miten se oli tulkattu, ovat epäselviä ja ristiriitaisia. Ennen kaikkea ei ole todistettu, että Ahmed H. olisi jotenkin ohjaillut tai edes pystynyt ohjailemaan hurjistunutta pakolaisjoukkoa. Tapahtumien tutkinta alkaa siis alusta, Ahmed H:n tosin jäädessä toistaiseksi tutkintavankeuteen.

Sekä Krisztián B:n että Ahmed H:n kohtalo siis on toistaiseksi avoin, ja ”oikeuden voittoa” on aikaista juhlia. Kävi miten kävi, kumpikin oikeusjuttu kertoo paljon siitä, mitä Unkarin yhteiskunnassa on tapahtumassa. Krisztián B:n tapaus nostaa esille protekción, suojeluksen, jota nauttivat vaikutusvaltaisten henkilöiden sukulaiset ja ystävät. Ei paljoa puuttunut, etteivät tutkintaviranomaiset olisi uskoneet entisen ministerin sisarenpoikaa, johtavaa ylilääkäriä ja kunnon katolilaista perheenisää ennemmin kuin jotain nobody-yksinhuoltajaäitiä. Julkisuudessa ja etenkin oppositiomedioissa voidaan toki kauhistella ja päivitellä sitä, miten vallan miehet naisia kohtelevat – tässä voi taas kerran mainita ehkä kuuluisimman esimerkin, ”sokean komondorin” tapauksen, tai järkyttyneet uutiset sen johdosta, että maaliskuussa Budapestin Zugligetin Pyhän Perheen seurakunnan kirkossa järjestettiin rukoushetki Krisztián B:n perheen puolesta. Siitä huolimatta Istanbulin sopimus on yhä ratifioimatta, koska ns. kristilliset perhearvot ovat tärkeämpiä kuin perheväkivallan uhrien suojeleminen.

Ahmed H:n oikeusjuttu puolestaan havainnollistaa Unkarin hallituksen yrityksiä niputtaa pakolaiskriisi ja terrorismi yhteen, maksoi mitä maksoi. Ja piittaamatta siitä, että – kuten 444.hu:n kommenttiketjussa todettiin – megafoniin huutelevan ja kiviä nakkelevan hermostuneen taviksen rinnastaminen terroristeihin on Pariisin, Brysselin tai Manchesterin oikeiden terrori-iskujen uhrien muiston häpäisemistä. Mutta ei tässä kaikki. Muukalaispelolla ja rasismilla ratsastamisen lisäksi tähän juttuun liittyy kansalaisjärjestöjen osuus.

Kansalaisjärjestöt, etenkin kansainväliset ja/tai kansainvälistä tukea saavat korruptionvastaiset, ihmis- ja vähemmistöoikeusjärjestöt, ennen muuta Open Society -säätiön eli ykkös-pahis György Sorosin tukemat, ovat olleet piikki Unkarin hallituksen lihassa jo pitkään. Tiistaina hyväksytty uusi laki kansalaisjärjestöjen läpinäkyvyydestä vaatii, Venäjän ns. agenttilain tapaan, ”ulkomailta tuettuja” järjestöjä ilmoittautumaan erilliseen rekisteriin. Järjestöt protestoivat, Venetsian komissio paheksuu, Fidesz-puolue taas jaksaa julkilausua tiedotustilaisuudessaan edustajansa Gyula Budain suulla:

Fideszin parlamenttiedustaja muistutti, että Ahmed H. oli Röszken mellakan avainhahmoja, hän ohjasi migrantteja, jotka hyökkäsivät Unkarin puolelle rajaa asettuneita poliiseja vastaan. He heittelivät kivillä ja muilla esineillä Euroopan Schengen-rajaa puolustavia unkarilaisia poliiseja, joista monet loukkaantuivat. […] Pidämme hämmästyttävänä sitä, että oikeudenkäynnin alla Soros-järjestöt, Brysseli ja sosialistit asettuivat avoimesti terroristi Ahmed H:n puolelle, Gyula Budai totesi. Hän huomautti myös, että Soros-järjestöistä Amnesty International on käynnistänyt kampanjan Ahmed H:n vapauttamiseksi, hänelle vieläpä vaaditaan vahingonkorvauksia Unkarin valtiolta. Lisäksi Budai kertoi, että Helsinki-komitean jäsenet huolehtivat eräässä toisessa jutussa Ahmed H:n toverien puolustuksesta.

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkarin hallitus on suistunut yhä eskaloituvaan propagandakierteeseen, joka synnyttää yhä räikeämpiä salaliittoteorioita, kun kaikki mahdolliset hallituksen (siis: Unkarin) vastustajat ja viholliskuvat on niputettava yhteen. Ahmed H:n tapauksessa kuitenkin nähdään, että eurooppalainen oikeuslaitos ei aina ongelmitta taivu tämän politiikan palvelukseen. Oikeus- ja syyllisyyskysymykset tuppaavat olemaan monimutkaisia ja yllättäviä, ja niin paljon kuin Unkarin syyttäjäviranomaisten ja oikeuslaitoksen toimintaa onkin arvosteltu, syyllisyyden todistaminen edes jossain määrin eurooppalaisten standardien mukaan on silti paljon vaikeampaa ja mutkikkaampaa kuin ”terroristiksi” syytteleminen mediassa tai puolueiden julkilausumissa.


Vahva ja ylpeä!

kesäkuu 8, 2017

Piti kirjoittamani poliittisen populismin ja huuhaatieteen oudosta liitosta. Esimerkiksi siitä, miten Itävallan FPÖ:n johtaja HC Strache sai tiedeväen repimään hiuksiaan julistamalla, että käynnissä oleva ilmastonmuutos on pelkkää ihmisestä riippumatonta, luonnollista vaihtelua, jota on ollut koko ajan – Grönlantikin oli aikoinaan vihreä maa, jossa viikingit viljelivät viiniä. (Itse asiassa Grönlanti on ollut jään peitossa satatuhatta vuotta.) Tai miten Unkarin hallitus jättää aivokalvontulehdusta aiheuttavan meningokokki B:n vastaisen rokotuksen vaille valtion tukea, koska ”se aiheuttaisi väärän turvallisuuden tunteen”. Tai miten Unkarin hallitusta lähellä olevien tahojen pyörittämä, suureksi osaksi hallituksen ilmoitustuloilla elävä keltalehti Ripost samoin kuin valtion elokuvakomissaarin, kasino-oligarkki Andy Vajnan TV2-kanava käyvät omituista taistelua aurinkovoiteita vastaan – jotka vaihtoehtogurujen mukaan aiheuttavat syöpää – ja vastoin kaikkia ihotautilääkärien suosituksia kehottavat kansaa ottamaan aurinkoa, ilman voiteita, juuri puolenpäivän aikaan, kun auringonpaiste on ”tehokkaimmillaan”.

Ehkä palaan näihin joskus. Nyt on kuitenkin ihan pakko kertoa uudesta julistekampanjasta, johon Unkarin hallitus jälleen sijoittaa veronmaksajien varoja. ”Pysäytetään Brysseli” -kampanja, jolla kansalaisia kannustettiin osallistumaan EU:n ihmisoikeus- ja maahanmuuttopolitiikan (tai siis siitä annetun perin vääristyneen kuvan) sekä kansalaisjärjestöjen vastaiseen ”kansalliseen konsultaatioon”, on nimittäin julistettu menestykseksi. Kyselyyn vastasi hallituksen ilmoituksen mukaan 1,7 miljoonaa unkarilaista – tätä lukua tosin on mahdotonta mistään tarkistaa, ja kaiken lisäksi kaavakkeen nettiversion saattoi sama ihminen täyttää miten monta kertaa hyvänsä.

No, joka tapauksessa kansallinen konsultaatio oli hallituksen mukaan kaikkien aikojen onnistunein, ja tästä kerrotaan kansalle uudella julisteella, jota ilmeisesti ovat kaikki julkiset tilat jo täynnä. Tutun syvänsinisellä pohjalla, jonka sivuun ikään kuin verhoksi on laskosteltu Unkarin lippua, lukee ylhäällä ohuin kirjaimin: ”Kaikkien aikojen menestyksekkäin kansallinen konsultaatio”, keltaisella pohjalla ”Kiitos!”, ja sen alla julisteen pääsanoma:

UNKARI ON
VAHVA JA YLPEÄ
EUROOPPALAINEN MAA

Ylpeä justiinsa. Jos ei tätä Brysselissä uskota, niin kerrotaan se ainakin omille vielä kerran. 444.hu-uutissivuston ilkimykset tietenkin julistivat oitis valokuvakilpailun: lukijoita kehotettiin kuvaamaan uusi juliste mahdollisimman ”kuvaavassa” ympäristössä. Tässä muutamia esimerkkejä palkituista:

londonban_mosogatnak.jpeg

Lisäteksti: ”Ylpeät unkarilaiset ovat Lontoossa tiskaamassa.”

eros_büszke_dohanybolt

Tähän kuvaan on onnistuttu vangitsemaan hieman rähjäisen rakennuskannan joukossa ennen muuta funktionaalinen valkoinen matala pytinki, jossa toimii toinen Orbánin hallituksen korruption ikoneista, ”kansallinen tupakkakauppa”.

istuimet.jpeg

Asemilla ja odotustiloissa ei julisteita säästellä. Joku voisi tietenkin kysyä, olisiko julistekampanjaan upotetut rahat voinut sijoittaa odotustilojen kunnossapitoon.

Mutta ei tässä vielä kyllin, vaan kommenttiketjussa lukijat panevat vielä paremmaksi.

eros_es_ruszki.jpg

”Unkari on vahva ja ryssä maa.”

magyarorszag_buszke_europa.jpg

#unkari #ylpeä #eurooppa (Kuva on vuoden takaisesta lehtijutusta ja esittää Tarnazsadány-nimisen pienen paikkakunnan koulun ainoata vesipistettä; koulun saniteettitilat ja koulurakennus ylipäätään olivat tuolloisten lehtijuttujen mukaan sellaisessa kunnossa, että jotkut vanhemmat eivät halunneet päästää lapsiaan kouluun.)

addigismeteljuk.jpg

Kaikkien aikojen Kiitos-kampanjan yksi Kiitos-kampanja. UNKARI ON RATKAISEVA JA ITSEVARMA MAA JOKA NÄYTTÄÄ TIETÄ LÄNNELLE JOS TARPEEN ON TOISTAMME TÄTÄ NIIN KAUAN KUNNES KAIKKI USKOVAT

Jo kiivaasti somessa leviävä kuva ”vahva ja ylpeä” -julisteen alla alikulkukäytävän seinustalla nukkuvista kodittomista on ilmeisesti photoshop-väärennös, vaikka varmaan ”voisi olla totta” – itse kuva on muutaman vuoden takainen, vain seinällä kodittomien yläpuolella oleva juliste on vaihdettu toiseksi. Tämä seuraava kuva sitä vastoin lienee aito.

444.hu-sivuston lukija ”Réka” on näpännyt kuvan hengenvaarallisen kolmosmetron Gyöngyösi utcan asemalla. (Hengenvaarallisen? Venäjällä peruskorjatuista metrojunista – virolaisen firman metrojunatarjous olisi tullut halvemmaksi, mutta jostain syystä Budapestin liikennelaitos päätyi tilaamaan metrovaunuja Venäjältä, missä myös entisiä neuvostovalmisteisia vaunuja on korjautettu – on kirjoitettu Unkarin lehdistössä viime aikoina tavan takaa. Junia on syttynyt tunnelissa palamaan, ja nyt viimeksi kolmoslinjalla metrovaunun ovet avautuivat vauhdissa.) Kuva havainnollistaa paitsi rapistuvan julkisen sektorin ankeutta ja eläkejärjestelmän ongelmia (mummoja, jotka eivät ehdi hyppäämään päivätansseissa vaan selvästikin hengenpitimikseen myyvät puutarhansa kukkia tai omatekoisia leivonnaisiaan, näkee metroasemilla tavan takaa), myös sitä, mihin Unkarissa poliittinen vastarinta ja aktivismi nykyään tyylikkäimmin kanavoituu.

sorossorossoros.jpeg

”Ja nyt on vuorossa SOROS, SOROS, SOROS, SOROS, SOROS, SOROS”

Vitsipuolue ”Kaksihäntäinen koira” saa mielipidemittauksissa prosentin-parin kannatusosuuksia – mutta ne ovat silti samassa sarjassa ja jopa parempia lukemia kuin joillakin ”oikeilla” oppositiopuolueilla. ”Koirat” osaavat myös hyvin suunnitella ja rahoittaa näyttäviä julkisuustempauksia – ei vain hallituksen plakaattimyllytystä naurettavaksi tekeviä julistekampanjoja vaan myös esimerkiksi tempauksia, joissa katujen ja jalkakäytävien päällysteiden surkeaan kuntoon kiinnitetään huomiota maalaamalla rikkinäiset kohdat kirkkain värein. Tämä juliste näyttää ”Pysäytetään Brysseli” -kampanjalle ja hallituksen viestimien vainoharhaiselle ”kaiken takana on György Soros” -jankutukselle kerta kaikkiaan, sanoisinko, närhen munat.

Kunpa vielä näkisi samalla innolla, älyllä ja henkevyydellä tehtävän myös oikeaa oppositiopolitiikkaa.


Mediasota ja median tuho?

Touko 18, 2017

Tästä olen jauhanut monesti ennenkin. Unkarihan ei ole mikään Putinin Venäjä tai Erdoğanin Turkki, missä liian äänekkäästi ja toisin ajattelevat, etenkin ikävistä asioista kirjoittavat toimittajat saattavat päästä hengestään tai joutua vankilaan. (Työnsä ja toimeentulonsa toisinajattelijat kyllä Unkarissakin saattavat menettää.) Mutta 1900-luvun (ja 2000-luvun alunkin) diktatuureja se muistuttaa siinä suhteessa, miten ns. virallinen mediamaisema todellisuutta esittää. Olen tästä ennenkin kirjoittanut: Unkarin valtion ykköskanavan tv-uutiset ovat kuin kurkistus suorastaan pohjoiskorealaiseen propagandamaailmaan, jossa meidän rajojemme ulkopuolella pahikset punovat häijyjä juoniaan (jotka viisas johtajamme sankarillisesti torjuu), rajojen sisäpuolella taas nähdään vain upeita uudisrakennusprojekteja, onnellisia perheitä (joille vero- ja hintapolitiikan ansiosta jää koko ajan entistä enemmän käteen), suloisesti laulavia ja tanssivia lapsia sekä nousevia tuotantolukuja.

Eilen tämä taas nähtiin MTV1-kanavan uutislähetyksessä, jossa ensi kertaa laajemmin kerrottiin Unkarin kansalle EU-parlamentin eilisestä, 7. artiklan soveltamista koskevasta päätöksestä. Uteliaana klikkailin itseni hirado.hu-sivuston videopalstalle katsomaan, miten tv-uutiset tämän esittävät – ja olisihan se pitänyt arvata. Kysymys on ennen kaikkea maahanmuuttajista (”migranteista”) tai maahanmuuttopolitiikasta (tämä mainittiin heti alkuun ja niin selvästi, että mahdolliset piipitykset demokratiasta, korruption vastustamisesta, kansalaisjärjestöistä tai ihmisoikeuksista eivät siinä paljoa painaneet) sekä hyökkäyksestä Unkaria vastaan. Siis ymmärsiväthän varmasti kaikki: EU ei hyväksy Unkarin rajat kiinni -politiikkaa vaan haluaa asuttaa Unkariin tuhansittain ”laittomia migrantteja”. Ja tämän hyökkäyksen takana on tietenkin ikipahis György Soros: kun neljä vuotta sitten nähtiin Unkari-vastainen ns. Tavaresin paperi, niin nyt on vuorossa Sorosin paperi, tämä kuultiin uutislähetyksen aikana useammankin hallituksen edustajan suusta.

Tämän virallisen mediatodellisuuden ulkopuolella toki periaatteessa vallitsee lehdistön ja viestinnän vapaus, ja varsinkin Internetistä löytyy hyvinkin kärkeviä kriittisiä sivustoja ja blogeja pilvin pimein. Etenkin television, radion ja perinteisen printtimedian puolella kuitenkin jyrää hallituksen ja Fidesz-puolueen käsissä oleva berlusconilainen viestintämahti. Tätä maisemaa kartoittaa 444.hu-sivuston pitemmän journalismin sarjassa (tunnuksella tldr) juuri ilmestynyt Pál Dániel Rényin artikkeli, jota haluaisin tässä pikaisesti referoida. Otsikko kuuluu suomennettuna: ”Tämä ei ole journalismia, tämä on politiikan raskasta aseistusta.”

Tämänhetkisen mediasodan strategia palautuu Rényin mukaan parin vuoden takaiseen ns. Gecigateen eli pääministeri Orbánin ja hänen nuoruudenystävänsä ja uskottunsa, oligarkki Lajos Simicskan välirikkoon. Siihen asti Unkarissa oli toiminut useita hallitusta tukevia mutta muodollisesti itsenäisiä, Simicskan omistamia tiedotusvälineitä, kuten oikeistolaiset sanomalehti Magyar Nemzet ja tv-kanava HírTV. Orbánin ja Simicskan riitaannuttua näiden tilalle oli rakennettava uusi mediaimperiumi, mihin Rényin mukaan käytettiin kymmeniä miljardeja forintteja valtion varoja. Tätä tv- ja radiokanavien, lehtien ja verkkosivustojen verkostoa ohjailee ”propagandaministeri” Antal ”Helikopteri” Rogán, jolta on tullut myös selvät toimintaohjeet sekä Fidesz-puolueen poliitikoille että tiedotusvälineille. Näin Rényille kertoi viime helmikuisessa tiedotustilaisuudessa kuulemastaan muuan Fidesz-puolueen kansanedustaja:

Rogán astui esiin ja rupesi selittämään, että media on käyttämistä varten, ja että nyt ei ole kokeilujen eikä itsensätoteuttamisen aika. Hän odottaa puolueen lausuntoja antavilta poliitikoilta kurinalaisuutta, on käytettävä niitä ilmauksia ja tekstipätkiä, jotka pääministerin kanslia toimittaa kirjallisina. Muutamia viikkoja myöhemmin tapasin erään hallituspuolueen lehden päätoimittajan, ja heille Rogán oli sanonut aivan samaa.

(Veikkaisinpa, että tällainen valmis ilmaus oli myös eilisillan uutisissa useampaan kertaan kuultu ”Sorosin paperi”.)

Valtion varoilla hallituksen hallintaan ostetut lehdet, radio- ja tv-kanavat päätyivät useiden uskollisten haltuun. Näistä huomattavimpia on tässä blogissa ennenkin mainittu pääministeri Orbánin salaperäinen medianeuvonantaja Árpád Habony, mies, jolla vuosikaudet on ollut pääsy korkeimpien päättäjien puheille, vaikka virallisesti hän ei ole millään tavalla valtion leivissä – eikä edes periaatteessa velvollinen kertomaan kenellekään, millä hänen juorulehdissä reposteltu jetset-elämäntyylinsä rahoitetaan. Habonyn Modern Media Group -yhtiö pyörittää muun muassa räväkkään tyylilajiin pyrkivää 888.hu-uutissivustoa sekä Lokál-ilmaisjakelulehteä.

fakenews.png

888.hu:n pilapiirros antaa ehkä parhaan kuvan sivuston tasosta. Fake news -tekstin fontti ja oranssi i:n piste (f-kirjaimen päällä…) jäljittelevät riippumattoman Index-uutissivuston logoa. Siltä varalta, että joku ei ymmärtäisi, mistä on kysymys, pilakuvaan on lisätty selitys: ”Index-universumi hajoaa.” Ei, tämä ei ole ”Kevätpörriäisen” tyyppisestä julkaisusta vaan periaatteessa aikuisille ”oikean” journalismin kuluttajille tarkoitettu. Ja tämän on siis tarkoitus olla vitsi. Voisin liittää tähän myös saman piirtäjän tämänpäiväisen pilakuvan, jossa ”Euroopan parlamentti kokoontuu” ja sen penkeissä istuu pelkkiä samannäköisiä György Soros -klooneja. Mutta asia lienee tullut jo selväksi.

Habonyn kaveri Andy Vajna, paluumuuttanut amerikanunkarilainen entinen Hollywood-tuottaja ja sittemmin valtion elokuvakomissaari, on lainsäädännöllisesti tuettujen tuottoisien kasinobisnestensä lisäksi saanut valtiolta yli kymmenen miljardin forintin luotot TV2-kanavan ostamiseen ja Rádió 1 -radioaseman valtaamiseen. Talouspoliittisen viikkolehti Figyelőn nappasi haltuunsa pääministeri Orbánin hovihistorioitsija Mária Schmidt, ja entinen itsenäinen uutissivusto Origo.hu päätyi Unkarin keskuspankin johtajaa, legendaarista ”epäortodoksisen” talouspolitiikan isää György Matolcsya lähellä oleville tahoille. Kenties suurin siivu uudelleenjärjestetystä mediaimperiumista joutui lopulta Orbánin naapurin, luottomiehen ja (väitetyn) bulvaanin, entisen kaasuasentajan ja nykyisen mega-oligarkin Lőrinc Mészárosin haltuun. Mészáros omistaa muun muassa Mediaworks-yhtiön, jonka hallussa on nykyään suurin osa Unkarin maakuntalehdistä, sekä hörhöoikeistolaisen tv-kanavan Echo TV:n.

Mediaworksin maakuntalehtien levikki kattaa nykyään Unkarista suurimman osan (loppujakin, kuten Itä-Unkarin paikallislehtiä vielä hallitsevan itävaltalaisen Russmedian sekä muutamia menestyksekkäitä ja kunnianhimoisia eteläunkarilaisia paikallislehtiä julkaisevan Lapcomin omistuksia on jo lähestytty ostotarjouksin), ja niiden sisältö toimitetaan keskitetysti, kertoo Rényi. Entiset päätoimittajat potkittiin pihalle, ja entisen Népszabadság-lehden toimitalossa työskentelevä uusi keskustoimitus laatii maakuntalehtien sisällön yleisen, ei-paikallisen osuuden.

megyei

Mediaworksin maakuntalehtien verkkosivustojen etusivut 15.4.2017.

Tähän mediamaisemaan virtaa valtion mediatuki nyttemmin rajoittamattomana, kun taas muiden kuin Fidesz-puolueen hallinnassa olevien viestimien alkaa olla mahdotonta saada tukea julkisista varoista.

Toki valtio on Unkarissa jo pitkään puuttunut lehdistön toimintaan esimerkiksi jakelemalla epäsuoraa mediatukea lehti-ilmoitusten muodossa. (Eikä pelkästään Unkarissa. Itävallassahan muutamia vuosia sitten silloinen liittokansleri Faymann oli melkoisessa ryöpytyksessä ns. Inseratenaffären johdosta, eli hänen väitettiin ostaneen itselleen positiivista julkisuutta keltalehdistöltä näissä lehdissä julkaistujen valtion laitosten maksullisten ilmoitusten avulla.) Árpád Habonyn myötä, väittää Rényi, Unkarissa on kuitenkin astuttu aivan uuteen mediapolitiikan kauteen.

Habony vaikuttaa nykyään pääasiassa Lontoossa, missä hänellä on amerikkalaisen kampanja- ja propagandagurun Arthur Finkelsteinin kanssa yhteinen konsulttitoimisto, joka on viime aikoina myynyt palvelujaan Unkarin ohella muillekin keskieurooppalaisille oikeistopopulistitahoille. Varsinaiset poliittiset sisällöt suunnitellaan ministeri Rogánin byroossa, mutta Habonyn toimisto suunnittelee niiden markkinoinnin: miten ne paketoidaan kansaanmenevään kelta- ja juorulehdistöön. Tähän kuuluu myös esimerkiksi Fidesz-puolueen vihollisten mustamaalaus, paparazzien lähettäminen poliittisten vastustajien kimppuun ja yksityiselämää koskevien juorujen levittäminen. Härskein esimerkki lienee äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbikin johtajan Gábor Vonan väittäminen homoksi.

Ennen kaikkea olennaista tässä uudessa mediakonseptissa on jatkuvan sotatilan ajatus. Mitään puolueetonta kritiikkiä ei voi olla olemassa, on vain me ja meidän viholliset, ja kaikenlainen vallanpitäjien arvostelu on pelkästään opposition valtapyrkimysten ilmentymää. Koska Unkarin tämänhetkinen hajanainen ja kädetön oppositio ei riitä uhkakuvaksi, mediasotaa motivoimaan tarvitaan suurempi salaliittoteoria. Tästä syystä valtion suorasti tai epäsuorasti hallinnoimat tiedotusvälineet ovat jo kuukausikaupalla juntanneet kansan tajuntaan yhtä ja samaa ajatusta, jossa perinteinen antisemitismi kätevästi yhdistyy muukalaispelon uudempiin muotoihin: György Soros rahoittaa kansalaisjärjestöjä, tiedotusvälineitä ja omaa yksityisyliopistoaan pelkästään tuhotakseen Euroopan hukuttamalla sen ”laittomien maahanmuuttajien” tulvaan.

Mielenkiintoinen seuraus tästä mediasotatilasta on myös, että valtaapitävien päävihollinen ei kohta niinkään ole poliittinen oppositio (joka edelleenkin on toivottoman heikko ja hajanainen) vaan riippumaton tiedonvälitys. Lajos Simicskan yritysimperiumiin kuuluva itsenäinen uutisportaali Index esitetään – kuten ylempänä siteeraamani ”henkevä” ”pila”-”piirros” osoittaa – fake news -tuuttina, ja Fidesz-puolueen euroedustaja Tamás Deutsch möläytti tyylinsä mukaisesti Facebook-sivullaan, että ”oppositio painukoon v***uun, sen tilalle on jo astunut liberaali media”. (”Liberaali”, muistutettakoon vielä, on Unkarin nykyisten vallanpitäjien kielenkäytössä samanlainen omaa merkitystä vailla oleva yleishaukkumasana kuin entisessä Neuvostoliitossa ja vielä nyky-Venäjälläkin ”fasisti”.)

Hallituksen mediaimperiumin kasassa pitäminen – ainakin seuraaviin, vuoden 2018 vaaleihin asti – ei kuitenkaan ole aivan helppoa, sillä pätevästä työväestä alkaa kohta olla pulaa. ”Oikeat” journalistit eivät loputtomiin jaksa työskennellä toimituksessa, jossa Unkarin tietotoimiston uutisetkin pitää tarkistuttaa puoluelinjan mukaisiksi tai joissa kulttuuri- tai urheilupalstojen toimittajilta on kielletty tiettyjen alan ihmisten arvosteleminen. Juorulehti Ripostin palveluksesta lähti kahdessa päivässä omantunnon syihin vedoten kaksi toimittajaa, Ádám Fekő ”pyytäen anteeksi jokaista näppäimen painallusta”, Csaba Vultur puolestaan näillä sanoin:

”Vähän aikaa on niin, että siitähän maksetaan hyvin. Sitten on niin, että eihän minun tarvitse välittää politiikasta. Sitten on niin, että tuota en minä kirjoittanut. Sitten niin, että kyllähän minä sen kirjoitin, mutta se kirjoitettiin uusiksi. Sitten on niin, että jollakinhan se perhe on elätettävä. Ja tietenkin myös niin, että ei ole muuta vaihtoehtoa. Tästä lähtien ei enää ole niin.”

Vaikka vallanpitäjien hihnassa kulkevalla medialla onkin pulaa sekä pätevistä tekijöistä että lukijoista – esimerkiksi 888.hu:sta ei todellakaan ole 444.hu:n kilpailijaksi, hallituksen kenties uskollisin äänitorvi, sanomalehti Magyar Idők ei saa lukijamääräänsä nousemaan yli kahdeksantuhannen – menossa oleva mediasota voi silti tuhota koko mediamaiseman. Mutta, kuten Rényi toteaa:

Tällaisena aikana, jona valeuutiset politiikasta riippumattakin haastavat valtavirtamedian, politiikan näin brutaali väliintulo vahingoittaa pahasti julkisuuden rakennetta: se horjuttaa yleistä luottamusta uutispalveluihin, se vie journalistin ammatilta uskottavuuden ja kaiken kaikkiaan heikentää demokraattisen järjestelmän puolustuskykyä. Juuri tämä on tässä päämääränä.

 


Sen lauluja laulat?

huhtikuu 25, 2017

Tänään sananen yliopistojen ja viestimien riippumattomuudesta.

Aloitetaan Unkarista ja tapaus CEU:sta. Central European Universityn ympärillä käytyä kohinaa olen selostellut täällä jo useamman postauksen verran, mutta ongelman ytimessä on siis se, että hallituksen pikavauhtia läpi runnoma uusi, ulkomaisten korkeakoulujen toimintaa rajoittamaan tarkoitettu yliopistolaki tekisi CEU:n ja yksinomaan CEU:n toiminnan mahdottomaksi. Ja muistutettakoon vielä, mitä itse pääministeri Orbán tästä maaliskuun lopulla lausui ja miten siitä hallituksen omalla verkkosivustolla tiedotettiin:

ceusoros

”Soros-yliopiston kohtalo riippuu Amerikan ja Unkarin hallitusten välisistä neuvotteluista”, lausui pääministeri Viktor Orbán perjantaina Kossuth-radion [valtakunnallinen ykköskanava] 180 minuuttia -ohjelmassa. Pääministeri muistutti opetushallituksen todenneen, että useat ulkomaiset yliopistot toimivat sääntöjen vastaisesti, niiden joukossa ”myös György Sorosin yliopisto”.

Vaikka joku miten olisi miljardööri, Unkarissa hän ei ole lakien yläpuolella, myös tämän laitoksen on noudatettava lain määräyksiä, pääministeri lausui ja lisäsi: ”petos on petos, kuka sen sitten tekeekin”. Myös ulkomaisia diplomeja myöntävä ”Soros-yliopisto” on itse tunnustanut, että ei anna koulutusta ulkomailla, ja tämä on Unkarin säännösten vastaista, hän sanoi. (…)

Kysymykseen, neuvottelevatko [Unkarin hallituksen edustajat] myös CEU:n kanssa, Viktor Orbán vastasi: CEU:n tarvitsee vain noudattaa lakeja, ”meidän kanssamme heidän ei tarvitse neuvotella, sillä – ehkä he sitä haluaisivat, mutta – he eivät vielä ole Amerikan hallitus.”

Tämän jälkeenhän on nähty valtaisa määrä mielenilmauksia ja sympatianosoituksia, kirjeitä, lausuntoja ja kulkueita ympäri maailmaa, ja Budapestissa on koettu useita laajoja ja värikkäitä mielenosoituksia, joissa ei enää ole kysymys pelkästään CEU:sta vaan monesta muustakin asiasta. CEU:n rehtori Michael Ignatieff puolestaan on kiertänyt maailmaa hakemassa neuvoja ja kansainvälistä solidaarisuutta. Maanantaina – kertoo 444.hu – hän oli Brysselissä neuvottelemassa EU:n korkeiden virkamiesten kanssa ja illalla puhumassa Brysselin ranskan- ja hollanninkielisten yliopistojen järjestämässä tilaisuudessa.

444.hu:n mukaan Ignatieffin puheen pääsanomana oli: me olemme vain yliopisto ja teemme työtämme, jättäkää meidät rauhaan! Ignatieff ei ymmärrä, miksi CEU on ylipäätään sotkettu mukaan Unkarin hallituksen Sorosin-vastaiseen sotaretkeen, ja korostaa, että Soros ei millään tavalla johda CEU:n tutkimus- ja opetustyötä.

”Olen ylpeä siitä, että herra Soros on antanut taloudellista tukea yliopiston toiminnalle. Ihailen häntä, pidän häntä unkarilaisena isänmaanystävänä. Mutta hän ei anna minulle ohjeita. Minä olen vastuussa yliopiston 21-henkiselle kuratoriolle. Kuraattorit taas tulevat sellaisista yliopistoista kuin Oxford, Berkeley, Stanford ja Columbia.”

Ignatieffin puheen jälkeen yleisöstä nousi yllättäen Unkarin Brysselin-lähettiläs Zoltán Nagy kiistämään kaikki syytökset. Nagyn mukaan Unkarin hallitus ei pidä CEU:ta taistelukenttänä; jos näkemyseroja Sorosin kanssa onkin, esimerkiksi maahanmuuttokysymyksissä, mistään poliittisesta kostosta ei ole puhettakaan. ”Lex CEU” perustui laajoihin tutkimuksiin, joissa Unkarissa toimivista ulkomaisista yliopistoista oli löydetty sääntöjenvastaisuuksia joskaan ei laittomuuksia, ja hallitus haluaa vain, että kaikki noudattaisivat lakeja.

Ignatieff kiitti mutta totesi kylmästi, että olisi ollut parempi, jos tämä keskustelu olisi voitu käydä ajallaan Budapestissa – nyt ennen lain hyväksymistä kukaan ei ollut yhteydessä CEU:n hallintoon, ja Unkarin ulkoministeriö on ilmoittanut suostuvansa neuvottelemaan asiasta ainoastaan Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Ignatieff myös vakuutti, että CEU on noudattanut kaikkia Unkarin lakeja ja sääntöjä, minkä on myöntänyt myös opetus- ja tiedeasioista vastaava Inhimillisten voimavarojen ministeriö.

 

Mitä tulee CEU:n asemaan Sorosin-vastaisen sotaretken taistelukenttänä, ehkä suurlähettiläs Nagyn kannattaisi käydä yllä siteeratulla hallituksen verkkosivulla virkistämässä muistiaan. Ja ottaa huomioon, että unkarinkielisetkään möläytykset eivät aina vältä kansainvälistä julkisuutta.

Ja mitä puolestaan tulee säätiöihin ja niiden omaisuudesta päättämiseen, 444.hu:n artikkelin kommentoijat muistuttivat ansiokkaasti, että vielä vuosi sitten Unkarin vallanpitäjät olivat aivan toista mieltä rahoittajien mahdollisuuksista määräillä säätiöiden rahankäytöstä. Tuolloin parlamentti hyväksyi pikavauhtia lain, jonka mukaan Unkarin Kansallispankin kiisteltyihin säätiöihin sijoitetut valtion varat ”menettävät julkisten varojen luonteensa”, eli pankin ei enää tarvitse tehdä tiliä kenellekään siitä, miten ja mihin rahoja käytetään. Annetaanpa Fidesz-puolueen tahattoman huumorin mestarin ja argumentaatio-ykkösnyrkin Lajos Kósan taas selittää:

Lähdetäänpä liikkeelle yksityishenkilöstä. Minä olen yksityishenkilö, rahat ovat minun. Rahat ovat minun aina siihen saakka, kunnes sijoitan ne säätiöön. Ja siitä lähtien, kun olen pannut ne säätiöön, siitä hetkestä lähtien minulla ei ole mitään oikeutta, yhteyttä, intressiä näihin rahoihin. Minut on erotettu niistä. Tämä on säätiön olemus. Ne rahat lakkaavat olemasta minun. Se ei riipu omistajasta. Oli omistaja sitten valtio, valtion yhtiö, kansallispankki, toimittajien yhteisö, kirkko, kuka hyvänsä, yksityishenkilö, säätiön olemus on siinä, että sijoitan rahat siihen ja siitä lähtien näiden rahojen aikaisempi omistussuhde lakkaa, täysin ja kokonaan, joka suhteessa. Tämä on säätiössä olennaista (…)

Mutta, kuten 444.hu:n kommenttiketjussa todetaan, on tietenkin aivan eri juttu, jos kyseessä on Sorosin säätiö, jossa ei edes ole mukana yhtään valtionpankin johtaja Matolcsyn omaista…

***

Siirrytään Itävaltaan ja julkisen palvelun mediaan. Itävallan yleisradioyhtiön ORF:n tv-uutisten (ZiB = Zeit im Bild) ykkösankkuri Armin Wolf on tunnettu tiukkana haastattelijana, jolta on muutama tyylinäyte esitelty tässä blogissa jo aiemminkin. Tässä hän grillaa äskettäin eläkkeelle siirtynyttä Ala-Itävallan maaherraa Erwin Prölliä, konservatiivisen ÖVP-puolueen kenties mahtavinta miestä ja kotiosavaltionsa kruunaamatonta kuningasta.

Pröllin 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi perustetun yksityissäätiön rahoituksessa on oudon salaperäisiä kohtia: osavaltion hallituksen säätiölle myöntämiä tukiaisia ei Wolfin mielestä ole julkistettu niin kuin pitäisi. Pröll menettää malttinsa lähes niin pahasti kuin vanha kokenut poliitikko ylipäätään voi ja ryhtyy puolestaan syyttämään Wolfia epärehellisestä ja puolueellisesta toiminnasta.

Itävallan ORF, kuten meidän Ylemmekin, on parlamentaaristen voimasuhteiden mukaisessa poliittisessa valvonnassa. Poliittinen oikea laita on jo vuosikymmenten ajan nähnyt ORF:n linjauksissa sosiaalidemokraattien vahvaa vaikutusta (haukkumanimi Rotfunk, “punaradio”), ja viime aikoina etenkin oikeistopopulistit ovat mielellään nähneet ja esittäneet ORF:n valehtelevan vihervasemmistovaltamedian lujimpana linnakkeena.

Profil-lehdelle antamassaan haastattelussa ORF:n online-palvelujen päällikkö Thomas Prantner – puoluekannaltaan ilmeisesti sitoutumaton porvari, jonka väitetään olevan ”lähellä” oikeistopopulistista vapauspuolue FPÖ:tä – paheksuu tv-studion muuttumista ”kuulusteluhuoneeksi tai syytetynpenkiksi” ja arvostelee myös aktiivisesti somessa esiintyviä ORF:n toimittajia ”oman itsensä promoamisesta”. Kärki kohdistuu selvästi Armin Wolfiin, jonka FB-sivulla on lähes 300.000 tykkääjää (kyllä, olen yksi heistä).

Tapaus Wolf on saanut jonkin verran julkisuutta jopa Itävallan ulkopuolella. Erityisesti paheksuntaa herättää se, että yleisradioyhtiön teknisen puolen mies rupeaa puuttumaan journalistisiin sisältöihin. ORF:n toimittajaneuvosto asettui Prantnerin Profil-haastattelun jälkimainingeissa tiukasti Wolfin puolelle:

Arvoisa herra Prantner (…), kaipaatteko te tosissanne paluuta niihin aikoihin, joina radiojournalistit joutuivat etukäteen jättämään kysymyksensä poliitikoille tai heille jopa etukäteen määrättiin, mitä heidän kuuluu kysyä? Näinkin on Itävallassa ollut, mutta se oli aikana ennen yleisradiouudistusta. Journalisteina ja kansalaisina olemme iloisia, että nämä ajat ovat ohi eivätkä toivottavasti enää koskaan palaa, vaikka sitä moni poliitikko toivoisikin.

Kollegaa puolustaa myös ORF:n nuorisokanava FM4:n toimitus. Englannin- ja saksankielinen Morning Show -ohjelma lanseerasi uuden hauskan toimittajahahmon, nimeltään Armin… ei Wolf vaan Lammfromm, ”Lauhkeakuinlammas”. Armin Lammfromm lähettää kysymyksensä poliitikoille vähintään neljä viikkoa etukäteen, ja muutenkin kysymykset ovat sellaisia, joita poliitikot mielellään haluavat kuulla:

– Mitä luulette, miksi olette niin suosittu?
– Ovatko lapset ja eläimet lähellä sydäntänne?
– Teidät tunnetaan suurimpana poliittisena lahjakkuutena sitten Bruno Kreiskyn aikojen. Miten te tulette toimeen tämän asian kanssa?
– Mikä on menestyksenne salaisuus?
– Kertokaa toki mahtavasta vaaliohjelmastanne!
– Verrattuna talouselämän johtajien palkkoihin te ansaitsette oikeastaan aivan liian vähän. Häiritseekö se teitä?
– Te olette Itävallan suosituin naispoliitikko, ja teidän tukkanne on aina niin upeasti. Kuka teidän kampaajanne on?

Niin kauan kuin on huumoria, on toivoa. Ja Itävallassa valtion yleisradioyhtiö sentään pystyy vielä tarjoamaan sekä kritiikkiä että tahallistakin kunnon huumoria.