Läpällä

helmikuu 13, 2018

Kun joskus puolivahingossa tulen kurkanneeksi ns. maahanmuuttokriittisiin somekupliin, rasismin ohella päällimmäisenä pistää silmään suunnaton, raivokas epäluulo ns. valtamedioita kohtaan. Isot päivälehdet pimittävät, sensuroivat ja valehtelevat, ja erityisesti niin tekee ”punainen” YLE. Tämä joukko uskoo paljon mieluummin omien vaihtoehtomedioidensa nimettömiä ja tarkistamattomia tarinoita. Ja jos ”valtamedia” nimittää näitä sivustoja ja blogeja ”valemedioiksi”, niin sama haukkumasana voidaan heittää bumerangina takaisin, sillä – Riikka Slunga-Poutsalon siivekkäiksi muuttunein sanoin – ”onko tarina tosi vai ei, se on toinen juttu, näin nämä asiat koetaan.” Samanlaiset epäluulot ovat pinnalla myös Itävallan oikeistopopulistien parissa, missä jatkuvina haukkumasanoina toistuvat Lügenpresse (’valhelehdistö’, jo natsien käyttämä ilmaus) sekä Rotfunk, ’punaradio’.

Itävallassa yhtenä vaihtoehtoviestimenä, oikeistopopulistikansan tärkeänä viihde- ja uutislähteenä toimii FPÖ:n johtajan HC Strachen Facebook-sivu. Kuten jo pari vuotta sitten kirjoitin (Der Standard -lehden artikkelin pohjalta), perusitävaltalaiset saavat tästä lähteestä toistakymmentä tarinaa ja linkkiä päivittäin, sekä herttaisia kuvia Strachen arkipäivästä ja hänen koirastaan että linjaan sopivia uutisjuttuja (erityisesti keltalehti Kronen Zeitungista), vitsejä ja meemejä. Toisinaan Strachelta tai hänen Facebook-avustajiltaan lähtee kiireessä mopo vähän keulimaan. Niin kävi presidentinvaalien alla, kun vastaehdokas Van der Bellenistä kertova vitsiuutinen ilmeisesti vahingossa otettiin todesta. Ja niin on ilmeisesti käynyt nyt, kun Strachen henkilökohtaiselle Facebook-sivulle ilmestyi tämmöinen kuva. Se on jo jonkin aikaa somessa kiertänyt mukaelma Itävallan yleisradioyhtiön ORF:n mainoskampanjasta ORF – wie wir (‘ORF – niin kuin me’), ja mainoskuvassa esiintyy pääuutislähetyksen ykkösankkuri Armin Wolf.

strache_satire

On paikka, jossa valheet muuttuvat uutisiksi. Se on ORF. Feikkiuutisten, valheiden ja propagandan parhaat. Pseudokulttuuria ja pakkomaksu. Alueellisesti ja kansainvälisesti. Televisiossa, radiossa ja Armin Wolfin Facebook-profiilissa. ORF – miten sekavaa!

Kuvan alle oli Strache alun perin lisännyt vain yksisanaisen kommentin ”Satiiria!” sekä hymiön. Nyttemmin hän on täydentänyt postaustaan, kun siitä nousi meteli. Lisätekstissä Strache selittelee, että on keskustellut Armin Wolfin kanssa ja kertonut hänelle, että postaus ei ole suunnattu henkilökohtaisesti häntä vastaan vaan ainoastaan satiiriseksi reaktioksi ORF:n Tirolin aluetoimituksen äskettäiseen mokaan. (ORF:n ohjelmaan oli Tirolissa piakkoin järjestettävien osavaltiovaalien tiimoilta haastateltu paikallisen FPÖ:n johtoa, ja kuvaan pääsi myös ohikulkijan vastenmielinen juutalaisvastainen möläytys, mutta FPÖ:n edustajan reaktio leikattiin pois, joten syntyi vaikutelma, että tämä möläytys edustaisi FPÖ:n kantaa. ORF on esittänyt oikaisun ja anteeksipyynnön.)

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Strachen on nyt niin sanoakseni myöhäistä rypistää. Der Standard -lehden mukaan Armin Wolf on ilmoittanut ryhtyvänsä asian johdosta oikeustoimiin, samoin ORF:n pääjohtaja Alexander Wrabetz twiittaa, että ORF vaatii loukkaavan postauksen poistamista sekä anteeksipyyntöä ja että lakimies on jo pantu asialle. Futurezone-sivuston haastatteleman juristin arvion mukaan Strache on mennyt selvästi liian pitkälle, eikä hänellä oikeusjutun tullen tule olemaan mitään mahdollisuuksia. Blogissaan Wolf selittää:

En 32-vuotisella journalistin urallani ole vielä koskaan haastanut ketään oikeuteen.

Mutta nyt teen poikkeuksen.

Heinz-Christian Strache on tänään yksityisellä Facebook-sivullaan, jolla sentään on 40.000 fania, julkaissut väärennetyn ORF-mainoksen, jossa on iso kuva minusta sekä teksti: ”On paikka, jossa valheet muuttuvat uutisiksi.” (…) En todellakaan ole herkkänahkainen, ja herra Strache on ennenkin postannut epäystävällisiä asioita minusta, mutta ”valehtelemisesta” – siis tahallisesta epätotuuksien levittämisestä – ei minua yli kolmikymmenvuotisen journalistin työurani aikana vielä yksikään poliitikko syyttänyt. Ei varsinkaan tasavallan varakansleri.

SATIIRIA?

Se, että herra Strache nolostellen kirjoittaa kuvan viereen ”satiiria”, ei oikeudellisesti merkitse mitään. Ette te voi myöskään postata Facebookiin henkilö XY:n valokuvan vieressä tekstiä ”XY sieppaa pieniä lapsia” ja uskoa, että jos kirjoitatte perään ”satiiria” tai ”vitsi vitsi”, se muuttuu lailliseksi. (…)

Journalistit työskentelevät julkisuudessa ja julkisuutta varten – ja tietenkin meidän työtämme saa ja tulee kritisoida julkisesti. Ja jos journalistit tekevät virheitä – kuten viime lauantaina Tirolin ajankohtaislähetyksessä – heidän on kannettava siitä vastuu. Ja pyydettävä anteeksi. Asianosaisilta ja yleisöltä.

Mutta summittaiset ja henkilökohtaiset kokonaisten viestinten ja toimitusten tai yksittäisten toimittajien solvaamiset eivät ole ”kritiikkiä”. Eivät varsinkaan, jos solvaajana on mahtava poliitikko, joka on jo julistanut ”objektiivisuuden nimissä ryhtyvänsä optimointeihin myös ORF:ssa” (Heinz-Christian Strache 16.12.2017, uuden hallituskoalition esittelytilaisuudessa).

 

Johan tässä ehdittiin kuvitella, että Strache olisi löytänyt itsestään valtiomiesvaihteen. Jonkinlaista kohinaa herätti uuden varaliittokanslerin esiintyminen (ääri)oikeistolaisten Burschenschaft-opiskelijajärjestöjen kohutuissa (ja jatkuvien mielenosoitusten saattelemissa) tanssiaisissa (Akademikerball), joita tällä kertaa saatteli ns. laulukirjakohu. Alaitävaltalaisen FPÖ-poliitikon Udo Landbauerin koti-Burschenschaftin (Germania, Wiener Neustadt) sitsilaulukirjan sisältö oli juuri vähän aiemmin vuotanut julkisuuteen, ja siitä oli paljastunut sekä vanhoja natsilauluja että uudempaa, poliittisesti hyvin epäkorrektia ”huumoria” (”nyt kaasua, germaanit, / vielä seitsemäskin miljoona me hoidellaan!”). No, Strache ilmestyi näihin tanssiaisiin yllättäen siviilifrakissa eikä oman Burschenschaftinsa koppalakkiunivormussa, ja puhujanpöntöstä hän tuomitsi jyrkästi Kolmannen valtakunnan rikokset, julisti, että rasismilla ja antisemitismillä ei olisi näihin tanssiaisiin mitään asiaa ja että totalitarismi ei sovi Burschenschaftien ajatusmaailmaan.

Vaan eipä kestänyt kauaa, kun hallituksen kakkospuolueen johtajalta taas petti harkintakyky. Strache unohti, että varaliittokanslerina hänen pitäisi pystyä puhuttelemaan koko kansaa eikä vain omaa älämölö-kaljatelttayleisöään. Härkä ei muistanut olevansa nyt Jupiter.

Seuraavaksi ehkä otetaan Itävallan oikeuslaitoksesta mittaa. Jäämme uteliaina seuraamaan.

Mainokset

Maahanmuutosta perheväkivaltaan ja takaisin

joulukuu 16, 2017

Tein taas tänä aamuna typerästi ja menin katselemaan netistä Unkarin valtion ykköskanavan tv-uutisia. Yhtenä pääaiheena oli tietenkin Brysselin EU-huippukokous, jonne pääministeri Orbán oli matkannut kuvaannollisina viemisinään kansallisen konsultaation 2,3 miljoonaa (näin väitetään, totuutta ei tiedä kukaan) vastausta – joiden sanomana siis on, että Unkarin kansa ei halua maahanmuuttajia, ei yhtään. Uutistoimittajan tekstissä toistuivat tutut iskusanat: kötelező betelepítés ‘pakollinen maahanasuttaminen’, illegális bevándorlás ‘laiton maahanmuutto’, migránspárti politikusok ‘migranttien puolella olevat poliitikot’. Sanoja menekült ‘pakolainen’ tai menedékkérő ‘turvapaikanhakija’ ei käytetty vahingossakaan. Ylipäätään uutisten katsojan oli helppo saada se vaikutelma, että koko huippukokous ja ylipäätään koko EU:n päätöksenteko pyörii pakolais-, korjaan, pakollisten maahanmuuttokiintiöiden ympärillä ja meneillään on suuri taistelu valkoisen Euroopan etnisen puhtauden puolesta.

(Samaan aikaan julkisuuteen on lopultakin päästetty viralliset tiedot tänä vuonna päättyneestä Unkarin korruptionkäryisestä maahanmuutto-obligaatio-ohjelmasta. Isolla rahalla – josta melkoinen osa on ilmeisesti päätynyt hallitusta lähellä olevien tahojen omiin taskuihin – on maahanmuutto-oikeuden Unkariin ja siten myös laillisen asuinpaikan EU:ssa saanut, perheenjäsenet mukaan lukien, noin kaksikymmentä tuhatta ihmistä, siis 15 kertaa niin monta kuin EU:n pakolaiskiintiöohjelman mukaan Unkarin olisi pitänyt ottaa vastaan. Obligaation lunastaneista suuri osa on Kiinasta, mutta paljon on saapunut myös pelätyistä muslimimaista: Irakista, Afganistanista, Iranista ja Pohjois-Afrikasta.)

Katsauksen lopuksi ääneen pääsi itse väsyneen näköinen Orbán, tai hänen Facebook-sivulleen ladattu video, jossa singahtelivat sotaisat metaforat: ankarasti on taisteltu, mutta sotaa ei ole vielä voitettu. Orbán on viime vuosina aniharvoin antautunut oikean toimittajan haastateltavaksi saati vaalikeskustelu- tai väittelyohjelmien kameroiden eteen; hän antaa yleensä ”haastatteluja” vain omille luottotoimittajilleen, joiden kanssa luultavimmin kysymykset on sovittu etukäteen, tai sitten kommunikoi yksisuuntaisesti, kuten nyt.

Viime aikoina oppositioviestimet ovatkin nostaneet esiin tapauksia, joissa Orbán pakenee ikäviä kysymyksiä tai suorastaan kieltäytyy vastaamasta. Kaksi vuotta sitten hän odotteli parlamentin istuntosalin ovella verhon takana piilossa välttyäkseen vastaamasta oppositioedustajien kysymyksiin ja astui sisään vasta, kun esitettiin aiemmin jätetty kysymys, johon hänen parlamentin sääntöjen mukaan oli pakko vastata. Syyskuussa oppositiopuolue LMP muistutti, että Orbán ei vieläkään ollut vastannut yli puoli vuotta aiemmin saamaansa, viiden eläkeläisjärjestön kirjoittamaan kirjeeseen, jossa kerrottiin lukuisien eläkeläisten akuutista köyhyydestä ja pyydettiin minimieläkkeiden korotusta. Lokakuussa Orbán järjesti ”lehdistötilaisuuden”, jossa saliin ei päästetty toimittajia lainkaan – nämä saivat katsella ja kuunnella pääministeriä videokuvan välityksellä.

Ja nyt viime maanantaina LMP:n edustaja Márta Demeter parlamentissa kysyi tiukasti Orbánilta, eikö Unkarin kansalliselle turvallisuudelle ole koitunut vaaraa siitä, että Orbán ja hänen lähipiirinsä liikemiehet, myös Orbánin vävy István Tiborcz, seurustelivat ja tekivät bisnestä viime kesänä edesmenneen saudiarabialaisen pankki- ja rahamiehen Ghaith Pharaonin kanssa, jota FBI ja Interpol ovat epäilleet rahanpesusta ja terrorismikytköksistä. ATV-kanavan julkaisemalla videolla

näkyy, miten Orbán nousee, tapansa mukaan hermostuneesti takkiaan napittaen, ja lausuu:

Kunnioitettu herra puhemies, arvoisa kansanedustajatoverini… hyvää joulua!

Tämä ”vastaus” – johon Orbánin puoluetoverit ympärillä reagoivat sydämellisellä naurunremakalla – ei ehkä edusta vain tavanomaista vallanpitäjän röyhkeyttä, vaan monet ovat nähneet siinä myös sukupuoliaspektin. Ämmien piipitystä ei tarvitse ottaa vakavasti, ja Márta Demeter voisi keskittyä pitämään suunsa kiinni ja näyttämään nätiltä.

Niin, ne naisasiat. Maailmanlaajuinen #metoo-kampanja etenee Unkarissakin – teatteripiirien jälkeen on vuorossa kirjallisuusmaailma, viime aikoina julkisuuteen on tullut ensin nuori runoilija Anna Follinus, sitten hänen jäljessään joukko muitakin nuoria kirjailijoita, joita Stádium-kustantamoa ja sen kirjallista ”salonkia” pyörittänyt aviopari, runoilija Kamil Kárpáti ja hänen vaimonsa Margit Lőkös, merkillisellä, lahkomaisella vallankäytöllään alistivat ja nöyryyttivät, joitakuita myös seksuaalisesti. Samaan aikaan Unkarin köyhien naisten asemasta Länsi-Euroopan punalyhtykatujen lihamarkkinoilla on jälleen keskusteltu, ja “VV Fannina” (VV eli Való Világ, todellinen maailma, on meidän Big Brotherimme tapainen tositeeveeohjelma) tunnetun nuoren naisen murhan uutisoinnista käyty väittely on nostanut esiin naisiin kohdistuvan väkivallan ongelmat.

”Mustasukkaisuusmurhasta” puhuminen vie huomion pois siitä tosiseikasta, että naisiin kohdistuva rakenteellinen väkivalta on osa Unkarin(kin) yhteiskuntaa. Joka viikko kuolee Unkarissa(kin) joku nainen nykyisen tai entisen puolisonsa tai kumppaninsa pahoinpitelemänä. Unkari ei kuitenkaan ole vieläkään suostunut ratifioimaan Istanbulin sopimusta, jolla monet valtiot jo ovat sitoutuneet taistelemaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Fidesz-puolueen varapuheenjohtaja ja viime aikoina usein hallituksen puhetorvena esiintynyt painijanniskainen Szilárd Németh julisti marraskuussa ATV-kanavan haastatteluohjelmassa, että Unkari ei tule ratifioimaan koko sopimusta niin kauan kuin Fidesz on vallassa. Nimittäin: Istanbulin sopimus – joka edellyttää esimerkiksi tukitoimien järjestämistä väkivallan uhreille sekä asianmukaisen koulutuksen tarjoamista viranomaisille ja kansalaisille – ”yrittää istuttaa tänne genderfilosofiaa” ja ”hyökkää perinteistä perhemallia vastaan”. Sitä paitsi – näin on varapääministeri Zsolt Semjén jo lausunut – naisiin kohdistuva väkivalta ja häirintä on pelkästään maahanmuuton tuoma ongelma, ja naisrauhan nimissä tärkeintä on ”että pysäytämme maahanmuuton emmekä salli, että naiset joutuvat massaislamin johdosta elämään sharian varjossa”.

Hyvää joulua siis, naiset ja miehet!

***

Samaan aikaan Itävallassa: uusi hallitus on koossa ja astunee virkaan maanantaina. Oikeistopopulistit ovat jälleen koalition junioriosapuolena, kuten vuosituhannen alussa. Mutta silloin Jörg Haiderin oli muodollisesti vetäydyttävä puolueen johdosta, ja kautta Euroopan kohistiin, pelättiin natseja ja puuhattiin pakotteita. Nyt puoluejohtaja HC Strache virnuilee varakanslerina kenenkään estämättä. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tullaan näkemään epäpätevien ja hassunkuristen ministerien pelleparaati. Mutta kun 17 vuotta sitten ykköspaikalla liittokanslerina oli oikeistokonservatiivien ÖVP:n vanha kettu Wolfgang Schüssel, nyt puoluetta johtaa nuori tähti ja yleisönsuosikki, söpö poika Sebastian Kurz, josta kukaan ei vielä tiedä, mikä hänen poliittinen linjansa (jos sellaista on) loppujen lopuksi tulee olemaan. (Huhutaan hänen olevan myös ystävällisissä ja läheisissä väleissä Unkarin Orbánin kanssa.) Taidan tulla vanhaksi, kun päässäni soivat jatkuvasti Walther von der Vogelweiden vanhan erakkomunkin sanat: voi meitä, paavi on liian nuori!

owê der bâbest ist ze junc:
hilf, hêrre, dîner kristenheit!


Suomi mainittu!

joulukuu 2, 2017

Hipheijaa, taas kirjoitetaan Suomesta Unkarissa. Suomalaisen koulun menestystarinaa on vuosikaudet kehuttu ja mainostettu Unkarin lehdistössä ja Pasi Sahlbergin vuonna 2011 unkariksi ilmestynyttä kirjaa esitelty ja ylistetty jopa vallanpitäjäpuolue Fidesziin kuuluvan entisen opetusministeri Zoltán Pokornin kirjoittamassa esipuheessa. Mutta nyt joku hallitusta lähellä oleva taho on ilmeisesti saanut tarpeekseen siitä, että Suomen systeemin kautta voitaisiin epäsuorasti arvostella Unkarin koululaitosta.

444.hu-sivusto kiinnitti eilen huomiota siihen, että kaikissa ykkösoligarkki Lőrinc Mészárosin omistaman Mediaworks-yhtiön julkaisemissa paikallislehdissä – jotka kattavat lähes koko Unkarin – ilmestyi tämmöinen lyhyt kirjoitus Suomen koulumaailmasta. Näin kirjoittaa Árpád Szakács ”Suomen mallista”:

Jos joku kirjoittaa netin hakukoneeseen “Suomen opetusjärjestelmän mallin kritiikki”, sieltä ilmestyy unkariksi vain Suomen koululaitoksen suurenmoisuudesta kertovia uutisia. Ei kritiikkiä, kukapa uskaltaisi tuomita koulujärjestelmän, jota esimerkiksi Tamás Vekerdy [kuuluisa unkarilainen lapsipsykologi] on mainostanut?

Niinpä saamme tietää, että siellä lapset ovat kaikkein onnellisimpia, suoriutuvat hyvin tehtävistään, ja opettajan elämä on silkkaa autuutta. Suomen mallin esittelemisestä ja julistamisesta on tullut taikasana, joka täyttää Internetin maailman ja somesivustot, kirjaimellisesti koko elämämme. Kaikki kaipaavat sinne, kaikki tahtoisivat opiskella ja opettaa siellä.

Jos taas etsimme kriittisiä analyyseja englannin- ja saksankieliseltä alueelta, silloin löydämme koko joukon artikkeleja, tutkielmia ja kirjoja tästä aiheesta. Nämä osoittavat, että
Suomen kouluihmeen vaikutus ei ole pelkästään positiivinen.

Koulut kyllä pääsevät parempiin tuloksiin vähemmän lahjakkaiden tapauksessa, mutta ne julistavat ja toteuttavat vain keskinkertaisuutta ja estävät hyviä oppilaita kehittymästä. Suomen esimerkki osoittaa, että kahta ei voi saada yhtaikaa: koulua, jossa on kivaa, ja kaikkein parhaita tuloksia.
Samaan aikaan tästä koulujärjestelmästä tulevan sukupolven parissa murhalukemat ovat huipussaan, itsemurhien määrä on huomattava ja alkoholismi on vakava ongelma.
Kuitenkin väitetään, että suomalaiset lapset ovat kovin onnellisia, ja tämän ilonsa ilmaisemiseksi he sytyttävät kirkkoja ja katedraaleja palamaan, toisinaan provosoivat verisiä katutappeluja, ja joissakin kouluissa he panevat vanhempiensa aseilla toimeen joukkomurhia luokkatoveriensa parissa.

 

Ohhoh, huh-huh.

Sinänsä olen kovin huolestunut siitä, mitä Suomen koulujärjestelmän nykyinen poliittinen ohjaus on saamassa aikaan, sen lisäksi, että ylistettyä PISA-menestysjärjestelmää on jo iät ja ajat useampienkin päättäjäpolvien toimesta säästetty rikki. Nuorten syrjäytyminen on oikea ongelma, ja kaksikin kouluammuntatapausta on ehdottomasti liikaa. Tyrvään kirkon, Ylivieskan kirkon ja Porvoon tuomiokirkon polttamista on kuitenkin aika vaikea panna pelkästään koululaitoksen syyksi.

Mitä henkirikoksiin tulee, Suomessa tappojen ja murhien määrä on kansainvälisessä vertailussa suurehko, koska sitä nostavat tyypilliset moniongelmaisten alkoholisoituneiden keski-ikäisten miesten ryyppyporukkatappelut: otetaan kuppia yhdessä ja jostain tulee riitaa, ja aamulla ilmenee, että joku on päässyt hengestään. Nuoret taas tekevät henkirikoksia suhteessa vähän. Itsemurhatilastoissa taas Suomi on valitettavan korkealla eurooppalaisessa vertailussa, mutta vielä korkeammalla on Unkari (sama koskee alkoholin kulutusta) – ja Suomessa itsemurhat ovat viime vuosina jatkuvasti vähenneet kuten myös nuorten alkoholinkäyttö.

Jää jäljelle tuo perinteinen argumentti: tasa-arvoa ja heikompien tukemista korostava “no child left behind” -ideologia johtaa tasapäistämiseen, lahjakkaat turhautuvat eivätkä pääse kunnolla kehittämään kykyjään. Voin hyvin kuvitella, että tällaistakin tekstiä löytyy englannin- ja saksankielisestä mediasta yllin kyllin. Itävallassahan tämä Einheitsbrei (“yhtenäisyyspuuro”) -argumentti on ollut aivan keskeinen, kun on vastustettu sosialistien projektiksi leimattua yhtenäiskoulua kaikille. ”Lahjakkaimpien” (siis niiden parempien perheiden lasten, joiden vanhemmilla on taitoa ja intoa tukiopettaa lapsiaan kotona tai varaa palkata tukiopettaja) kuuluu Itävallassa neljän kansakouluvuoden jälkeen päästä säädynmukaiseen seuraan oppikouluun. Ja tämän puolesta käydään aivan samanlaista keskustelua kuin se, minkä vielä omasta lapsuudestani peruskoulun sisäänajoajoilta muistan ja mistä Ville Okkonen tänään väittelee Turun yliopistossa. (Siitä, mitä tekeillä oleva oikeisto-äärioikeistokoalitio haluaa Itävallan koulujärjestelmälle tehdä, en viitsi nyt edes ruveta kirjoittamaan.)

Oikeastihan kyse ei ole Suomesta vaan Unkarista. Siellä koulujärjestelmä, terveydenhuollon ohella, on yksi nykyhetken kipupisteitä. Unkarin koulujen tilanne – tehoton ja keskitetty hallinto mielivaltaisine ratkaisuineen, resurssipula, opetuksen sisältöihin yhä väkevämmin tunkeva 1930-luvun henkinen perusarvomeininki (viime aikoina on uutisoitu ensi vuonna opetusohjelmaan tulevasta ”isänmaallisuus- ja maanpuolustuskasvatuksesta”) – koskettaa kaikkia niitä, joiden perheeseen kuuluu koululaisia tai opettajia, ja myös esimerkiksi niitä nuoria perheitä, jotka harkitsevat lasten hankkimista. Viime vuonna juuri Unkarin koulujärjestelmän tilanne sai aikaan melkoisia hallituksenvastaisia mielenilmauksia – jotka sitten sammahtivat, niin kuin kaikille hallituksenvastaisille kansanliikkeille tuntuu viime vuosina käyneen.

Tätä kritiikkiä vastaan, ei Suomea, Szakácsin artikkeli viime kädessä suuntautuu. Eikä tässä artikkelissa hirvittävintä ole se, että ”Suomesta puhutaan pahaa”, osaksi täysin valheellisin perustein. Ennen kaikkea kammottaa tämän jutun sävy. Kirjoittaja ei vaivaudu mainitsemaan ainuttakaan lähdettä tai todistetta väitteilleen (ja miksi vaivautuisikaan, jos nämä lähteet ovat ulkomaiden vieraskielisissä lehdissä, joiden kieltä hänen kohdeyleisönsä ei osaa). Sitä vastoin murhista ja veriteoista hehkutetaan suunnilleen MV-lehden malliin (mihin ihmeeseen muuten unohtuivat monikulttuurisuus ja maahanmuuttajat?), ja tyylin kruunaa ironisen vitsikkääksi tarkoitettu kielikuva ”iloissaan” kirkkoja polttavista ja koulutovereitaan ampuvista suomalaisnuorista. Tällaiseen ”hyvään journalistiseen tapaan” (yritän nyt minäkin olla ironinen) nojaa se tiedotusimperiumi, joka käytännössä monopoliasemasta käsin muokkaa Unkarissa pääkaupungin ulkopuolisten syvien rivien mielenmaisemaa.


Kansainvälistä kampanjointia ja naisasiaa

lokakuu 28, 2017

Itävallan poliittisen tilanteen selkiämistä odotellessa taas vähän tarinaa Unkarista. Eikä poliittisen päätöksenteon huipulta – sinne ei valitettavasti kuulu mitään uutta, myös lokakuinen kansallisjuhla eli vuoden 1956 kansannousun muistopäivä sujui odotetuissa merkeissä. Kurjasta, sateisesta säästä huolimatta pääministeri Orbánin puhetta kuulemaan oli saatu (bussikuljetuksilla eri puolilta maata, väittävät oppositiolähteet) muutama tuhat henkeä, ja puheessa olivat mukana kaikki odotetut ainekset (”Eurostoliitto”, kaiken pahan ja etenkin maahanmuuton takana naruista vetelevä György Soros, sekä Orbánin Keski-Eurooppa ”viimeisenä migranttivapaana vyöhykkeenä”). Hillittömin yksityiskohta oli vanha kunnon László Dózsan tapaus. Vuoden 1956 muistotapahtumiin kuuluvassa julistekampanjassa käytettiin vanhaa lehtikuvaa, jossa keskenkasvuinen poika kulkee Budapestin kaduilla kivääri olalla, ja julisteen mukaan poika oli László Dózsa, nykyään pitkän uran tehnyt näyttelijä, joka tunnetusti mielellään kertoilee jännittäviä tarinoita menneisyydestään. Historioitsijat ovat oikein kuvien kanssa osoittaneet, että todellisuudessa poika oli muuan Pál Pruck, kuten jo alun perin kuvan julkaisseet länsimaiset lehdet aikoinaan kertoivat ja vuonna 2000 kuolleen Pruckin omaiset ovat kiukuissaan oikaisseet. Mutta Dózsa on ilmeisesti Orbánin tai hänen hovihistorioitsijansa Mária Schmidtin kavereita, ja siksi Orbán taas tässäkin juhlapuheessaan nimeltä mainitsi Dózsan vallankumouksen sankareiden joukossa.

Mutta ei siis ollut tarkoitus kirjoittaa tästä vaan parin sukupuolten tasa-arvoon liittyvän mediailmiön rantautumisesta Unkariin. Ensinnäkin tämä #metoo-kampanja, joka täytti somen tosikertomuksilla naisten kokemasta seksuaalisesta ahdistelusta. Myös unkarinkieliseen verkkoon alkoi ilmestyä näitä tositarinoita, ja lopulta nostettiin tikun nokkaan myös nimeltä mainittu mies: László Marton, vuonna 1943 syntynyt maineikas teatteriohjaaja, joka on vuosikymmenet vaikuttanut etenkin Budapestin Vígszínház-teatterissa mutta myös muualla, ulkomaita myöten, ja saanut kasapäin kotimaisia ja kansainvälisiä tunnustuksia. Näyttelijä Lilla Sárosdi nimittäin kertoi Facebookissa julkisessa #metoo-postauksessaan, mitä oli nuorena tyttönä 20 vuotta sitten saanut kokea:

Olin nuori, neitsyt, ja jumaloin teatteria. Olin onnessani, kun pääsin katsomaan harjoituksia […] Äkkiä viereeni istuutui 45–50-vuotias mies, suuren ohjaajan kaveri, esittäytyi ystävällisesti, kertoili pikku tarinoita ystävyydestään suuren ohjaajan kanssa, ja harjoitusten päättyessä suuri ohjaaja sanoi: Mennään sitten! […] Siinä samassa istuin valkoisessa BMW:ssä, vieressäni suuri ohjaaja, hänen ystävänsä istui ratissa, Margit-sillan luona – en koskaan unohda sitä näkyä – katsoin sivulleni, näin parlamentin, ja suuri ohjaaja oli polvillaan auton penkillä sepalus auki, pieni, veltto elin roikkui silmieni edessä. ”Anna sille pusu!”, kuulin ohjeen. Minulta pääsi itku! Suuri ohjaaja loukkaantui tästä hysteriastani ja vakuutteli, että hänellä on nuoria tyttöystäviä, joiden kanssa on kiva harrastaa seksiä, minun pitäisi vähän rentoutua. Minä en kuitenkaan pystynyt rentoutumaan. Eikä ilta siihen päättynyt, vaan päädyttiin vielä rauhallisempaan paikkaan, missä ohjaajan ystävä tyydytti itseään, samalla kun minä häpeillen pyytelin anteeksi suurelta ohjaajalta, että olin vastustelullani loukannut häntä. Suuri ohjaaja joka tapauksessa nousi autosta loukattuna: ”Vie se kotiin!”, hän sanoi harmissaan ystävälleen, ja minä häpesin ankarasti, kun olin pettänyt odotukset. Vuosien kuluessa tämä juttu ei ole lakannut painamasta mieltäni. Vieläkin kun ajattelen, että tämä ihminen edelleenkin opettaa nuoria, minussa nousee raivo.

Sárosdi ei alkuperäisessä postauksessaan kertonut kuuluisan ohjaajan nimeä mutta paljasti myöhemmin, että kyseessä oli László Marton. Tarina alkoi edetä pelottavan ennustettavaa latua. Marton ensin kiisti väitteet jyrkästi ja uhkaili oikeustoimilla kunnianloukkauksen johdosta. Teatterikorkeakoulu ja Vígszínház-teatteri antoivat ensin ympäripyöreitä lausuntoja, ja tietenkin löytyi myös julkkismiehiä (kuten radiojuontaja András Stohl) vähättelemään tapahtunutta ja syyttelemään uhria (”kaikkiallahan tuollaista tapahtuu”, ”mitäs meni sen auton kyytiin”, ”László Marton on hieno ihminen ja herrasmies”, ”enää ei saisi edes taputtaa työtoveria olkapäälle, kun heti tulee ahdistelusyyte”). Löytyi kollegoja, jotka olivat vuosikymmeniä työskennelleet Martonin kanssa koskaan kokematta tai kuulematta mitään Sárosdin kertoman tapaistakaan. Ja tietenkin asialla on myös se puoli, josta tämä juristiblogisti huomauttaa, että Martonin elinikäinen julkinen ristiinnaulitseminen ja maineenmenetys tuntuu kohtuuttomalta, kun niin moni muu aivan samoin valtaansa väärinkäyttävä mies jää paljastamatta ja rankaisematta.

Ja tietenkin jutusta lyötiin myös perin odotuksenmukaista poliittista mynttiä. Varapääministeri, kristillisdemokraattisen puolueen Zsolt Semjén kommentoi ahdistelukeskustelua Magyar Nemzet -lehdelle tuttuun tapaan: Mutkun maahanmuuttajat!

Tietenkin me tuemme kaikkia tällaisia kauniita ja hyviä asioita [kuten mahdollinen ahdistelunvastainen valistuskampanja], mutta asianlaita on nyt se, että nämä jutut tulevat kalpenemaan sen rinnalla, mitä tapahtuu, kun tänne saapuvat islamin joukot. […] Tärkeintä on, että pysäytämme maahanmuuton emmekä salli sitä, että massa-islamin johdosta naisten on elettävä sharia-lain varjossa.

Mediakohu ei kuitenkaan rauennut. 444.hu-lehden toimittaja sai haastateltavakseen seitsemän naista, jotka – 50 vuoden aikana! – olivat kokeneet László Martonin taholta eriasteista ahdistelua, usein hyvin saman kaavan mukaan kuin Sárosdin kuvaama. Lopulta Marton joutui julkisesti pyytämään anteeksi kaikilta, joita oli vuosien mittaan loukannut ”lähestymisyrityksillään”, ja Sárosdi ilmoitti ottavansa anteeksipyynnön vastaan. Marton on sittemmin myös luopunut Vígszínházin pääohjaajan tehtävästään, lopettanut opettajantyönsä teatterikorkeakoulussa (jonka rehtori käynnisti eettisen tutkinnan hänen toiminnastaan) ja pyytänyt myös Unkarin Taideakatemian jäsenyytensä jäädyttämistä. Vígszínház-teatteri ilmoittaa:

Olemme tänään katkaisseet László Martonin työsuhteen Vígszínházissa. Tämä päätös ei merkitse eikä voi merkitä tuomiota hänen rikkaalle taiteilijanuralleen. Vígszínházin alalla nauttiman arvonannon rakentamisessa László Martonilla on ollut kiistattoman tärkeä osuus. Hänen teatterimme ohjelmistoon kuuluvien produktioidensa esitykset säilyvät ohjelmassamme. Aiempien ilmoitusten mukaisesti osallistumme aktiivisesti alan elinten yhteistyöhön, jonka päämääränä on estää ja tunnistaa ajoissa vastaavanlaiset tilanteet, sekä käynnistämme teatterin sisäisen nimettömän vihjelinjan ensi viikolla.

László Marton voi siis vetäytyä viettämään rauhaisia eläkepäiviä. (Ja nauttimaan perheenisän onnesta. Unkarilaisen Wikipedian mukaan hänen nuorin lapsensa on syntynyt 2011.) Nuoret näyttelijättäret ja näyttelijäntyön opiskelijat voivat toivottavasti huoata helpotuksesta hänen suhteensa – mutta kuinkahan moni vastaavanlainen herrasmies saa jatkaa toimintaansa kaikessa rauhassa?

Toinen tarina: Olen täällä jo aiemmin kirjoittanut ”deittisivustosta” puncs.hu, jonka tarkoituksena on saattaa yhteen tasokasta (tilapäis)seuraa etsivät maksukykyiset henkilöt (käytännössä lähes pelkästään miehiä) sekä kauniit ja edustavat mutta rahan tarpeessa olevat potentiaaliset kumppanit (käytännössä lähinnä nuoria tyttöjä). Sivusto kohdistaa mainontansa etenkin opiskelijatyttöihin, joille väläytellään luksuselämää – cocktaileja purjeveneen kannella, viikonloppuja hienostohotellissa, hienolla autolla ajeluttavaa ja koruja lahjoittelevaa herrasmiesseuraa – vaihtoehtona arjen köyhäilylle. Kriitikkojen mukaan tässä on kyse pelkästään tekopyhään romantiikkakuorrutukseen verhotusta prostituutiosta.

Tähän viittaa myös Átlátszó-blogistien kokemus. Kokeeksi luotu valeprofiili, 20-vuotias budapestilainen unkarilaisen filologian opiskelija ”Bogi” sai kuukaudessa 800 viestiä yhteensä 142 mieheltä. Useimmat miehistä olivat naimisissa, ja vaikka jotkut olivat etsimässä vakavaa tunnesuhdetta (yksi jopa nimenomaisesti tervettä naista, joka synnyttäisi hänelle lapsia), ylivoimainen enemmistö yhteydenotoista koski aivan selvää maksullista seksityötä. ”Bogille” esitettiin usein yksityiskohtaisiakin toivomuksia joko kahdenkeskisistä palveluksista tai kimppakivajuhliin osallistumisesta, monet kysyjät ilmoittivat heti kärkeen hintatarjouksen joko kerralta tai kuukauden paketista ja olivat usein valmiita myös korottamaan sitä.

Kuten jo viimeksi kirjoitin, Puncs.hu-sivustossa ärsyttää paitsi valheellinen paritustoiminta myös se, että sivustoa pyörittävä firma nauttii valtion yritystukea. Litera.hu-sivustolla joukko taiteilijoita ja kirjailijoita (mukana muuten myös Lilla Sárosdi ja hänen ohjaajamiehensä Árpád Schilling) vaatii julkisessa vetoomuksessaan Puncs.hu-palvelun mainosten poistamista julkisista tiloista ja yrityksen julkisen rahoituksen selvittämistä. Myös useat oppositiopoliitikot ovat vaatineet asian tutkimista ja uhkailleet paritussyytteillä.

Unkarissa Puncs.hu saa toistaiseksi mainostaa rauhassa. Toisin on Länsi-Euroopassa, väittää Kettős Mérce -blogista syntynyt uusi riippumaton uutissivusto merce.hu. Pariisissa vastaavanlainen palvelu richmeetbeautiful.fr ehti mainostaa katukuvassa kolme päivää. (”Opiskelijat hoi! Romantiikkaa, intohimoa ja jäähyväiset opintolainalle! Deittailkaa sugar daddyn tai sugar maman kanssa!”) Ja kohta kaupungin hallinto teki rikosilmoituksen parituksesta ja ilmoitti kyseisten mainosten rikkovan yleistä järjestystä sekä sivuston itsensä edustavan suoranaista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Protesteja on esitetty valtiosihteeri- ja ministeritasoa myöten. Myös Belgiassa samaisen sivuston mainos kiellettiin ihmisarvoa loukkaavana, ja useat Belgian ministerit ovat ilmoittaneet sivustoa vastaan ryhdyttävän toimenpiteisiin.

Vapaat, aikuiset ihmiset harrastakoot keskenään vapaaehtoisesti mitä haluavat. Mutta jos tämän vapauden mukana tuetaankin rakenteita, joissa, kuinka ollakaan, (vanhemmat) miehet rahalla tai vaikutusvallalla hankkivat käyttöönsä (nuoria) naisia statusleluikseen, niin eikö tässä pitäisi kiinnittää huomiota eriarvoisuuteen ja sen sukupuolittumiseen? Unkarissa ainakin koulutettujen kaupunkilaispiirien kuplissa tähän aletaan herätä, mutta kauankohan kestää, ennen kuin sukupuolten tasa-arvon ajatus oikeasti leviää kansalaispiireihin, ilman, että sitä käytetään Suuren Maahanmuuttokeskustelun tai muiden puoluepoliittisten kiistojen polttoaineena?


Brutaalia menoa

lokakuu 16, 2017

Lännessä, esimerkiksi Wienissä käyvät unkarilaiset tuttavat usein kehuvat, miten ”täällä on helpompi hengittää”, ilmapiiri on jotenkin vähemmän ahdistava, kaduilla liikkuvat ihmiset levollisempia ja hyväntuulisempia, kun taas Unkarissa – tätä olen kuullut monen selittävän – vallitsee yleinen kireys ja huonotuulisuus. Sikäli kuin tämä todellakin pitää paikkansa, sitä ehkä selittää osaksi poliittinen ilmapiiri. En ihmettele, jos älykkösuvakkikavereitani hermostuttavat joka paikkaa peittävät vihakampanjajulisteet, joissa kansaa pelotellaan Sorosilla ja migranteilla. Ja osaksi syynä voi olla kerta kaikkiaan elintasoero. Jos palkat ovat alle puolen siitä, mitä länsirajan takana, ja jos melkein kaikki kynnelle kykenevät tekevät kahta-kolmea työtä pitääkseen perheen leivässä ja kustantaakseen tarvittaessa yksityislääkärikäyntejä, yksityisiä kielikursseja jälkikasvulle tai muuta täydennystä julkisen sektorin antiin, niin ei ihme, jos ihmiset ovat väsyneitä ja hermot kireällä.

Sitä, johtaako tämä kireys myös väkivaltaherkkyyteen ja missä määrin väkivaltaherkkyys on osa Unkarin nykyistä henkistä ilmapiiriä, en osaa sanoa. Omassa somekuplassani demokratian rapautumisen mafiatyyppiseksi vallankäytöksi, korruptionsyömän talouden yskinnän, kärjistyvien poliittisten intohimojen sekä ”kristillisten eurooppalaisten perusarvojen” nimissä institutionaalistetun rasismin, homofobian ja naisvihan yhteyttä yhä raaempaan toimintakulttuuriin pidetään ilmiselvänä. Tämäntapaiseen päätelmään päätyy myös Index-uutisportaalin toimittaja Zoltán Szabó Facebook-postauksessaan, jota juuri nyt puidaan ympäri unkarinkielistä nettiä.

Szabó oli eilen käynyt budapestilaisessa hotellissa järjestetyssä viskinmaistelutilaisuudessa, missä luovan luokan edustajat upottavanpehmeällä matolla seisoskellen ja jaloja pientislaamojuomia siemaillen saattoivat rauhassa vaikkapa manailla iOS 11 -käyttöjärjestelmän ominaisuuksia ja nauttia, näin Szabó, ”erehdyttävän eurooppalaisesta tunnelmasta”. Mutta sitten oli lähdettävä sovittuun tapaamiseen erään tuttavan kanssa, joka maanantaina lähtisi takaisin asemamaahansa Sveitsiin, ja Szabó, jota hieman hiukoi, päätti sitä ennen nopeasti haukata viereisen Kentucky Fried Chicken -pikaruokaravintolan antimia. Jo kassajonossa tunnelma kävi ikäväksi, kun Szabón edessä seisova kaveri tunnisti hänet riippumattoman (tai, kuten hallituksen medioissa on ”Gecigaten” jälkeen uupumatta vakuuteltu, Orbánin entisen ystävän ja nykyisen armottoman vastustajan, mediamoguli Lajos Simicskan omistaman) Index-uutisportaalin toimittajaksi ja alkoi huomautella tästä epämiellyttävään sävyyn.

Kassalle päästyään Szabó sai kuulla, että kyseiseltä kassalta myydään vain mukaan vietäväksi, ei paikalla nautittavaksi. Hänen hieman hermostuneeseen kysymykseensä, eikö tästä olisi voinut laittaa jotain tekstiä jonon toisen pään näkyviin, etteivät ihmiset jonottaisi turhaan, kassapoika vastasi vain, että ”olisi, jos et osta mitään niin poistuisitko jonosta”. Szabó päätti, ettei tyytyisi tähän, ja pyysi valituskirjaa, jotta voisi kirjoittaa siihen, että ”palvelu on töykeää”. Kirjaa ei kuulemma ollut missään, ja paikalle kutsuttu esimies yritti tarjota Szabólle valituksen kirjaamiseen yhtä irtonaista aanelosta, mitä tämä ei kelpuuttanut, eihän mikään taannut, ettei tuommoista irtolappua heitettäisi saman tien menemään heti hankalan asiakkaan poistuttua. Nyt tilanne alkoi todella eskaloitua. Paikalle ilmestyi turvamies, joka kysyi esimieheltä, heitetäänkö asiakas ulos, ja myöntävän vastauksen saatuaan ei vaivautunut edes yrittämään sanallista poistumiskehotusta vaan todellakin raahasi Szabón ravintolan poikki ja kirjaimellisesti heitti ovesta ulos. Hämmentyneen Szabón kysyessä, aikooko vartija vielä antaa hänelle turpaankin, myös tämä oletus toteutettiin välittömästi. Nenä verta valuen Szabó malttoi vielä nousta, asettaa kännykkänsä videokuvausmoodiin ja ilmoittaa tyynesti, että menee nyt sisälle valittamaan kohtelusta ja kuvaa koko tapahtumat. Näin tapahtui, Szabó sai lisää nyrkiniskuja kunnes kaatui maahan, mutta kaikki tallentui videolle ja poliisi kutsuttiin paikalle. Turvamies saanee syytteen pahoinpitelystä, Szabón naamaan jouduttiin ompelemaan muutamia tikkejä, ja tällä hetkellä KFC-ketjun Unkarin osasto saa kipristellä melkoisen someraivon kynsissä.

kfc.jpg

Vitsiuutisportaali Hírcsárdan tulkinta tapahtuneesta.

Näin siis meneteltiin hankalan asiakkaan kanssa, joka tosin tuoksahti viskiltä mutta ei ollut käyttäytymiseen vaikuttavassa humalatilassa, joka käyttäytyi tiukasti mutta ei henkilökohtaisuuksiin menevän loukkaavasti eikä sopimattomasti, joka uhmasi turvamiestä mutta ei missään vaiheessa lyönyt ketään eikä vahingoittanut mitään. ”Hankalia asiakkaita hakataan päivittäin, mitä oikein kuvittelit?”, kysyy Szabó itseltään retorisesti ja vastaa:

En halua mitään muuta kuin edes hetken ajan tuntea, että ainakaan ylikansalliset suuryritykset eivät tässä maassa toimi niin kuin jokin entisaikojen kolhoosi. Että vaikka väkivaltaisuus onkin olemassa jo järjestelmän tasolla, ja vaikka nykyään taas on alettu selittää, että vaikka olisitkin oikeassa niin pidä suusi kiinni tai puhu edes hiljaa ja kunnioittavasti, kun puhut korkealle toverille – että silti kapitalismi vielä toimii ja pystyy käsittelemään tämäntyyppisiä ongelmia.

Tässä ollaan kenties asian ytimessä. Pelättävissä on, että väkivaltaisuudesta ja mielivallasta on tulossa osa järjestelmän ja yhteiskunnan toimintaa, niin että se heijastuu myös kaupallisen suuryrityksen palkkaaman vartiointifirman työntekijään. Tämä vartija on ilmeisesti jo tottunut elämään kasvavan eriarvoisuuden yhteiskunnassa, missä toisia ihmisiä saa lyödä ilman seuraamuksia, jos itse on asianmukaisessa asemassa.

Raakuudella ja typeryydellä on toistaiseksi rajansa: niin tyhmä ei institutionaalistetun väkivallan käyttäjäkään saisi olla, että ei osaa erottaa satunnaista viinanhajuista surkimusta (joka saattaa olla vaikkapa asunnoton, siis täysin lainsuojaton olento) nyt sattumalta hienolle viskille haiskahtavasta neljännen valtiomahdin edustajasta, joka osaa käyttää älypuhelimensa videotoimintoa ja sosiaalista mediaa. Yhteiskunnan sisäiset nokkimisjärjestykset kuitenkin jyrkkenevät koko ajan, jännitteet kärjistyvät, eikä edes muukalaisvihan nostatus onnistu purkamaan niitä kaikkia Unkarin ”kansakunnan” ulkopuolelle.


Tutkien ja todistaen

kesäkuu 17, 2017

Näinä päivinä on Unkarin medioissa nähty merkillisiä käänteitä kahdessa kohutussa oikeusjutussa.

Ensinnäkin ns. lipeälääkärin tapaus. Tohtori Krisztián B., tuolloin Budan Laupiaiden veljeskunnan sairaalan johtava ylilääkäri, oli vuonna 2012 aloittanut ns. läheisen ihmissuhteen Erika Rennerin kanssa. Erika ja Krisztián olivat vakiintuneita nelikymppisiä ihmisiä, Erika eronnut kahden teini-ikäisen lapsen äiti, Krisztián taas naimisissa ja viiden lapsen isä. Suhteen alussa oli tietenkin puhetta avioerosta, mutta ajan mittaan, kertoo edesmenneen Népszabadságin yksityiskohtainen artikkeli, Krisztián alkoi puhua avioliiton sakramentista ja eron mahdottomuudesta, tapaamiset harvenivat, ja lopulta Erika katkaisi suhteen. Miehen oli vaikea hyväksyä tätä, hän liikuskeli Erikan asunnon lähettyvillä ja lähetteli viestejä, piittaamatta siitäkään, että Erika oli alkanut seurustella toisen miehen kanssa.

Maaliskuussa 2013 sitten Erika Rennerin ovikelloa soitti kasvonsa mustalla naamiolla peittänyt mies, joka tunkeutui väkisin sisään ja outoa, ”päätteetöntä” kieltä puhuen (”ei katso minun kasvo! jos huutaa, minä leikkaan kurkku!”) sitoi Erikan kädet ja jalat ja pisti hänen reiteensä tainnuttavan ruiskeen. Hyökkääjä riisui huumatun Erikan alastomaksi, valeli hänen jalkoväliinsä syövyttävää emäksistä liuosta ja jätti hänet huopaan käärittynä sohvalle. Onneksi Erikan työtoverit tiesivät hänen pelkäävän entisen seurustelukumppaninsa outoa käytöstä ja huolestuivat, kun häntä ei kuulunut töihin. Heidän hälyttäminään Erikan ex-aviomies ja miesystävä menivät Erikan asuntoon ja toimittivat hänet sairaalaan. Syövyttävä aine oli tuottanut pysyvät, tuskalliset vammat, joita ei plastiikkakirurgiallakaan pystytty täysin korjaamaan.

Krisztián B. oli alusta alkaen ainoa epäilty, vaikka kiisti teon ja väitti olleensa koko ajan aivan muualla. Asunnosta löytyi narunpätkä, jossa oli hänen DNA:taan, ja hänen autossaan taas oli injektioruisku, jossa jäänteitä Erikan huumaamiseen käytetystä aineesta. Lääkärin alibi oli hatara, tainnutusruiskeessa olleita aineita ei kuka hyvänsä olisi saanut käsiinsä saati osannut käyttää, ja jonkinlaisia raskauttavia silminnäkijätodistuksiakin ilmeisesti oli. Kun todisteiden riittävyydestä oli muutaman kuukauden ajan käyty juridista vääntöä, neljä kuukautta tutkintavankeudessa ollut Krisztián B. pääsi vapaalle jalalle, ja kesäkuussa 2014 syyttäjä oli jo antamassa jutun raueta ja määräämässä todisteita hävitettäviksi. Vasta Erikan valituksen johdosta juttu otettiin uudelleen käsittelyyn. Samaan aikaan Krisztián B. työskenteli kaikessa rauhassa lääkärinä, ja mediassa oikeuslaitoksen oudon tehotonta toimintaa kauhisteltaessa muistettiin myös muistuttaa, että tohtori B. oli vaikutusvaltaisesta perheestä ja sukua Orbánin ensimmäisen hallituksen terveydenhuoltoministerille István Mikolalle.

Toukokuun alussa, yli neljä vuotta tapahtuneen jälkeen, ”lipeälääkäri” lopulta tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen; tästä ajasta hän joutuisi todellakin istumaan ainakin kaksi kolmasosaa ja menettäisi myös oikeutensa toimia lääkärinammatissa viideksi vuodeksi. Seuraavassa oikeusasteessa tuomio koveni yhdeksään vuoteen. Ja sitten koitti yllättävä käänne. Tiistaiaamuna Kúria, Unkarin korkein oikeus, kumosi aiemman tuomion ja määräsi uuden tutkinnan aloitettavaksi, perusteluna todistajanlausuntojen ristiriitaisuus ja todistajien kuulemisessa tapahtuneet virheet tai huolimattomuudet. Jo tätä ennen syytetyn puolustusasianajaja oli heittänyt peliin yllättävän uuden todisteen: ”lipeälääkärin” puolustusasianajajalle osoitetun, tikkukirjaimilla kirjoitetun monisivuisen kirjeen mieheltä, joka tällä hetkellä on kärsimässä vankeustuomiota. Vangin aika uskomattomalta tuntuvan tarinan mukaan Erika Rennerin nykyinen miesystävä olisi kesällä 2012 yrittänyt palkata häntä hyökkäämään Erikan kimppuun ja vahingoittamaan häntä syövyttävällä aineella. (Itse asiassa Erika ja hänen nykyinen kumppaninsa eivät tuolloin vielä edes tunteneet toisiaan.) Alun perinkin kummallinen rikostarina saa siis yhä omituisempia käänteitä.

Toinen merkillinen oikeudenkäyntikäänne taas tapahtui juur’ikään Szegedissä: siellä toinen oikeusaste kumosi kohutun Ahmed H:n terrorismituomion. Kuten tässäkin blogissa kerrottiin, syyrialainen mutta laillisesti EU:ssa (tarkemmin sanoen Kyproksella) asuva Ahmed H. oli liittynyt Unkarin rajalle valuvaan pakolaisvirtaan auttaakseen sen mukana kulkevia vanhoja ja raihnaisia vanhempiaan. Syyskuussa 2015, kun Röszken rajanylityspaikalla syntyi jonkinlaista mellakkaa ja pakolaisjoukko rynni raja-aidan läpi, Ahmed H. oli ollut mukana huutamassa jotakin megafoniin – oman selityksensä mukaan hän yritti rauhoitella väkijoukkoa – ja myöhemmin heittelemässä kiviä unkarilaisia rajavartijoita kohti (ilmeisesti tiedossa ei ole, osuiko hän). Tästä hänelle määrättiin ensimmäisessä oikeusasteessa, koko Euroopan ihmisoikeusjärjestöjen kauhistellessa, kymmenen vuoden kuritushuonetuomio terrorismista.

(Jos tässä nyt joku haluaa muistuttaa, että ei ole oikein kiva juttu heitellä rajavartijoita kivillä, niin kyllä, olen samaa mieltä, ja jonkinlainen rangaistus tästä kyllä mahtuu meikäläisenkin oikeustajuun. Ei kuitenkaan kymmentä vuotta kuritushuonetta, samaan aikaan kun hengenvaarallisesta pahoinpitelystä ja pysyvien ruumiinvammojen tuottamisesta selviää neljän vuoden tuomiolla. En myöskään tarkoita, että traumatisoituneen ja kiihtyneen väkijoukon riehaantuminen pitäisi hyväksyä ja siunata, mutta en silti tajua, miten se täyttää ”terrorismin” kriteerit.)

Ahmed H:n jutun käsittelyyn oli varauduttu myös valtion ykköskanavan tv-uutisissa, kertoo vahingoniloisesti 444.hu-sivusto: torstaina jo puolenpäivän uutislähetyksen täytti lähes kokonaan Suuresta Terroristioikeudenkäynnistä uutisointi, sen jälkeen oikeudenkäyntiä ja sen kommentointia lähetettiin, kaikki muut ohjelmat syrjäyttäen, kolme tuntia – mutta kun lopulta tuli tuntikausia etukäteen hehkutetun tuomion julistamisen aika, sitä ei vastoin lupauksia lähetettykään suorana, vaan oikeussalin autiossa eteisaulassa pettymystään peittelevä uutisreportteri kertoi katsojille, että toinen oikeusaste on kumonnut aiemman terrorismituomion tykkänään.

Oikeuden päätöksen mukaan (kertoo 444.hu) edellisessä tuomiossa ei ollut otettu huomioon asianmukaisesti niitä seikkoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa Ahmed H:n toiminnan arviointiin. Ei esimerkiksi selvitetty, oliko Ahmed H:n aiemmin poliiseille lausumilla sanoilla ja kivien heittelyllä keskinäistä yhteyttä, eikä näin ollen tiedetä, oliko kivien heittely pikaistuksissa tehtyä vai harkittua toimintaa. Myös todistajanlausunnot siitä, mitä Ahmed H. oikeastaan oli sanonut ja miten se oli tulkattu, ovat epäselviä ja ristiriitaisia. Ennen kaikkea ei ole todistettu, että Ahmed H. olisi jotenkin ohjaillut tai edes pystynyt ohjailemaan hurjistunutta pakolaisjoukkoa. Tapahtumien tutkinta alkaa siis alusta, Ahmed H:n tosin jäädessä toistaiseksi tutkintavankeuteen.

Sekä Krisztián B:n että Ahmed H:n kohtalo siis on toistaiseksi avoin, ja ”oikeuden voittoa” on aikaista juhlia. Kävi miten kävi, kumpikin oikeusjuttu kertoo paljon siitä, mitä Unkarin yhteiskunnassa on tapahtumassa. Krisztián B:n tapaus nostaa esille protekción, suojeluksen, jota nauttivat vaikutusvaltaisten henkilöiden sukulaiset ja ystävät. Ei paljoa puuttunut, etteivät tutkintaviranomaiset olisi uskoneet entisen ministerin sisarenpoikaa, johtavaa ylilääkäriä ja kunnon katolilaista perheenisää ennemmin kuin jotain nobody-yksinhuoltajaäitiä. Julkisuudessa ja etenkin oppositiomedioissa voidaan toki kauhistella ja päivitellä sitä, miten vallan miehet naisia kohtelevat – tässä voi taas kerran mainita ehkä kuuluisimman esimerkin, ”sokean komondorin” tapauksen, tai järkyttyneet uutiset sen johdosta, että maaliskuussa Budapestin Zugligetin Pyhän Perheen seurakunnan kirkossa järjestettiin rukoushetki Krisztián B:n perheen puolesta. Siitä huolimatta Istanbulin sopimus on yhä ratifioimatta, koska ns. kristilliset perhearvot ovat tärkeämpiä kuin perheväkivallan uhrien suojeleminen.

Ahmed H:n oikeusjuttu puolestaan havainnollistaa Unkarin hallituksen yrityksiä niputtaa pakolaiskriisi ja terrorismi yhteen, maksoi mitä maksoi. Ja piittaamatta siitä, että – kuten 444.hu:n kommenttiketjussa todettiin – megafoniin huutelevan ja kiviä nakkelevan hermostuneen taviksen rinnastaminen terroristeihin on Pariisin, Brysselin tai Manchesterin oikeiden terrori-iskujen uhrien muiston häpäisemistä. Mutta ei tässä kaikki. Muukalaispelolla ja rasismilla ratsastamisen lisäksi tähän juttuun liittyy kansalaisjärjestöjen osuus.

Kansalaisjärjestöt, etenkin kansainväliset ja/tai kansainvälistä tukea saavat korruptionvastaiset, ihmis- ja vähemmistöoikeusjärjestöt, ennen muuta Open Society -säätiön eli ykkös-pahis György Sorosin tukemat, ovat olleet piikki Unkarin hallituksen lihassa jo pitkään. Tiistaina hyväksytty uusi laki kansalaisjärjestöjen läpinäkyvyydestä vaatii, Venäjän ns. agenttilain tapaan, ”ulkomailta tuettuja” järjestöjä ilmoittautumaan erilliseen rekisteriin. Järjestöt protestoivat, Venetsian komissio paheksuu, Fidesz-puolue taas jaksaa julkilausua tiedotustilaisuudessaan edustajansa Gyula Budain suulla:

Fideszin parlamenttiedustaja muistutti, että Ahmed H. oli Röszken mellakan avainhahmoja, hän ohjasi migrantteja, jotka hyökkäsivät Unkarin puolelle rajaa asettuneita poliiseja vastaan. He heittelivät kivillä ja muilla esineillä Euroopan Schengen-rajaa puolustavia unkarilaisia poliiseja, joista monet loukkaantuivat. […] Pidämme hämmästyttävänä sitä, että oikeudenkäynnin alla Soros-järjestöt, Brysseli ja sosialistit asettuivat avoimesti terroristi Ahmed H:n puolelle, Gyula Budai totesi. Hän huomautti myös, että Soros-järjestöistä Amnesty International on käynnistänyt kampanjan Ahmed H:n vapauttamiseksi, hänelle vieläpä vaaditaan vahingonkorvauksia Unkarin valtiolta. Lisäksi Budai kertoi, että Helsinki-komitean jäsenet huolehtivat eräässä toisessa jutussa Ahmed H:n toverien puolustuksesta.

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkarin hallitus on suistunut yhä eskaloituvaan propagandakierteeseen, joka synnyttää yhä räikeämpiä salaliittoteorioita, kun kaikki mahdolliset hallituksen (siis: Unkarin) vastustajat ja viholliskuvat on niputettava yhteen. Ahmed H:n tapauksessa kuitenkin nähdään, että eurooppalainen oikeuslaitos ei aina ongelmitta taivu tämän politiikan palvelukseen. Oikeus- ja syyllisyyskysymykset tuppaavat olemaan monimutkaisia ja yllättäviä, ja niin paljon kuin Unkarin syyttäjäviranomaisten ja oikeuslaitoksen toimintaa onkin arvosteltu, syyllisyyden todistaminen edes jossain määrin eurooppalaisten standardien mukaan on silti paljon vaikeampaa ja mutkikkaampaa kuin ”terroristiksi” syytteleminen mediassa tai puolueiden julkilausumissa.


Vahva ja ylpeä!

kesäkuu 8, 2017

Piti kirjoittamani poliittisen populismin ja huuhaatieteen oudosta liitosta. Esimerkiksi siitä, miten Itävallan FPÖ:n johtaja HC Strache sai tiedeväen repimään hiuksiaan julistamalla, että käynnissä oleva ilmastonmuutos on pelkkää ihmisestä riippumatonta, luonnollista vaihtelua, jota on ollut koko ajan – Grönlantikin oli aikoinaan vihreä maa, jossa viikingit viljelivät viiniä. (Itse asiassa Grönlanti on ollut jään peitossa satatuhatta vuotta.) Tai miten Unkarin hallitus jättää aivokalvontulehdusta aiheuttavan meningokokki B:n vastaisen rokotuksen vaille valtion tukea, koska ”se aiheuttaisi väärän turvallisuuden tunteen”. Tai miten Unkarin hallitusta lähellä olevien tahojen pyörittämä, suureksi osaksi hallituksen ilmoitustuloilla elävä keltalehti Ripost samoin kuin valtion elokuvakomissaarin, kasino-oligarkki Andy Vajnan TV2-kanava käyvät omituista taistelua aurinkovoiteita vastaan – jotka vaihtoehtogurujen mukaan aiheuttavat syöpää – ja vastoin kaikkia ihotautilääkärien suosituksia kehottavat kansaa ottamaan aurinkoa, ilman voiteita, juuri puolenpäivän aikaan, kun auringonpaiste on ”tehokkaimmillaan”.

Ehkä palaan näihin joskus. Nyt on kuitenkin ihan pakko kertoa uudesta julistekampanjasta, johon Unkarin hallitus jälleen sijoittaa veronmaksajien varoja. ”Pysäytetään Brysseli” -kampanja, jolla kansalaisia kannustettiin osallistumaan EU:n ihmisoikeus- ja maahanmuuttopolitiikan (tai siis siitä annetun perin vääristyneen kuvan) sekä kansalaisjärjestöjen vastaiseen ”kansalliseen konsultaatioon”, on nimittäin julistettu menestykseksi. Kyselyyn vastasi hallituksen ilmoituksen mukaan 1,7 miljoonaa unkarilaista – tätä lukua tosin on mahdotonta mistään tarkistaa, ja kaiken lisäksi kaavakkeen nettiversion saattoi sama ihminen täyttää miten monta kertaa hyvänsä.

No, joka tapauksessa kansallinen konsultaatio oli hallituksen mukaan kaikkien aikojen onnistunein, ja tästä kerrotaan kansalle uudella julisteella, jota ilmeisesti ovat kaikki julkiset tilat jo täynnä. Tutun syvänsinisellä pohjalla, jonka sivuun ikään kuin verhoksi on laskosteltu Unkarin lippua, lukee ylhäällä ohuin kirjaimin: ”Kaikkien aikojen menestyksekkäin kansallinen konsultaatio”, keltaisella pohjalla ”Kiitos!”, ja sen alla julisteen pääsanoma:

UNKARI ON
VAHVA JA YLPEÄ
EUROOPPALAINEN MAA

Ylpeä justiinsa. Jos ei tätä Brysselissä uskota, niin kerrotaan se ainakin omille vielä kerran. 444.hu-uutissivuston ilkimykset tietenkin julistivat oitis valokuvakilpailun: lukijoita kehotettiin kuvaamaan uusi juliste mahdollisimman ”kuvaavassa” ympäristössä. Tässä muutamia esimerkkejä palkituista:

londonban_mosogatnak.jpeg

Lisäteksti: ”Ylpeät unkarilaiset ovat Lontoossa tiskaamassa.”

eros_büszke_dohanybolt

Tähän kuvaan on onnistuttu vangitsemaan hieman rähjäisen rakennuskannan joukossa ennen muuta funktionaalinen valkoinen matala pytinki, jossa toimii toinen Orbánin hallituksen korruption ikoneista, ”kansallinen tupakkakauppa”.

istuimet.jpeg

Asemilla ja odotustiloissa ei julisteita säästellä. Joku voisi tietenkin kysyä, olisiko julistekampanjaan upotetut rahat voinut sijoittaa odotustilojen kunnossapitoon.

Mutta ei tässä vielä kyllin, vaan kommenttiketjussa lukijat panevat vielä paremmaksi.

eros_es_ruszki.jpg

”Unkari on vahva ja ryssä maa.”

magyarorszag_buszke_europa.jpg

#unkari #ylpeä #eurooppa (Kuva on vuoden takaisesta lehtijutusta ja esittää Tarnazsadány-nimisen pienen paikkakunnan koulun ainoata vesipistettä; koulun saniteettitilat ja koulurakennus ylipäätään olivat tuolloisten lehtijuttujen mukaan sellaisessa kunnossa, että jotkut vanhemmat eivät halunneet päästää lapsiaan kouluun.)

addigismeteljuk.jpg

Kaikkien aikojen Kiitos-kampanjan yksi Kiitos-kampanja. UNKARI ON RATKAISEVA JA ITSEVARMA MAA JOKA NÄYTTÄÄ TIETÄ LÄNNELLE JOS TARPEEN ON TOISTAMME TÄTÄ NIIN KAUAN KUNNES KAIKKI USKOVAT

Jo kiivaasti somessa leviävä kuva ”vahva ja ylpeä” -julisteen alla alikulkukäytävän seinustalla nukkuvista kodittomista on ilmeisesti photoshop-väärennös, vaikka varmaan ”voisi olla totta” – itse kuva on muutaman vuoden takainen, vain seinällä kodittomien yläpuolella oleva juliste on vaihdettu toiseksi. Tämä seuraava kuva sitä vastoin lienee aito.

444.hu-sivuston lukija ”Réka” on näpännyt kuvan hengenvaarallisen kolmosmetron Gyöngyösi utcan asemalla. (Hengenvaarallisen? Venäjällä peruskorjatuista metrojunista – virolaisen firman metrojunatarjous olisi tullut halvemmaksi, mutta jostain syystä Budapestin liikennelaitos päätyi tilaamaan metrovaunuja Venäjältä, missä myös entisiä neuvostovalmisteisia vaunuja on korjautettu – on kirjoitettu Unkarin lehdistössä viime aikoina tavan takaa. Junia on syttynyt tunnelissa palamaan, ja nyt viimeksi kolmoslinjalla metrovaunun ovet avautuivat vauhdissa.) Kuva havainnollistaa paitsi rapistuvan julkisen sektorin ankeutta ja eläkejärjestelmän ongelmia (mummoja, jotka eivät ehdi hyppäämään päivätansseissa vaan selvästikin hengenpitimikseen myyvät puutarhansa kukkia tai omatekoisia leivonnaisiaan, näkee metroasemilla tavan takaa), myös sitä, mihin Unkarissa poliittinen vastarinta ja aktivismi nykyään tyylikkäimmin kanavoituu.

sorossorossoros.jpeg

”Ja nyt on vuorossa SOROS, SOROS, SOROS, SOROS, SOROS, SOROS”

Vitsipuolue ”Kaksihäntäinen koira” saa mielipidemittauksissa prosentin-parin kannatusosuuksia – mutta ne ovat silti samassa sarjassa ja jopa parempia lukemia kuin joillakin ”oikeilla” oppositiopuolueilla. ”Koirat” osaavat myös hyvin suunnitella ja rahoittaa näyttäviä julkisuustempauksia – ei vain hallituksen plakaattimyllytystä naurettavaksi tekeviä julistekampanjoja vaan myös esimerkiksi tempauksia, joissa katujen ja jalkakäytävien päällysteiden surkeaan kuntoon kiinnitetään huomiota maalaamalla rikkinäiset kohdat kirkkain värein. Tämä juliste näyttää ”Pysäytetään Brysseli” -kampanjalle ja hallituksen viestimien vainoharhaiselle ”kaiken takana on György Soros” -jankutukselle kerta kaikkiaan, sanoisinko, närhen munat.

Kunpa vielä näkisi samalla innolla, älyllä ja henkevyydellä tehtävän myös oikeaa oppositiopolitiikkaa.