Demokratian tilasta ja median uskottavuudesta

Touko 21, 2018

Muutama vuosi sitten, kun EU:ssa yritettiin puuttua demokratian tilaan Unkarissa, hankkeelle antoi nimensä portugalilainen meppi Rui Tavares, josta ”Tavaresin paperin” myötä tuli vähäksi aikaa Unkarissa valtion hallitsemien tiedotusvälineiden ykköspahis. Nyt, kun samantapainen selvitystyö on menossa, sen keulakuvana toimii hollantilainen meppi Judith Sargentini – mutta ehkä siksi, että kyseessä on naisihminen, ehkä myös siksi, että tällä välin on löydetty vielä isompi ykköspahis, hänet kuvataan vain ”Sorosin liittolaisena” ja ”Soros-selonteon” toimeenpanijana. Jo kuukausi sitten julkaistulla videolla hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács lausuu:

”On aivan ilmeistä, että se, mikä ei vaaleissa onnistunut, sitä yritetään vaalien jälkeen osaksi jo tunnetuilla, osaksi kehittyvillä keinoilla. Yritetään murtaa se Unkarin hallituksen näkökanta, että tiukasti ja päättäväisesti torjutaan [pakolaisten] pakollista jakamista [EU-maiden kesken] koskevat määräykset (…) Rouva Sargentinin selonteko on selkeästi Soros-verkoston, Soros-imperiumin selonteko.”

Kuten viime postauksessani kirjoitin, Sargentinin raportin johdosta tehdään parhaillaan lisäselvityksiä ja käydään keskusteluja, ja periaatteessa mahdollista voisi olla ns. 7. artiklan soveltaminen eli äänioikeuden riistäminen Unkarilta. Käytännössä tämä on hyvin vaikeaa, sillä tämmöinen päätös vaatisi täydellisen yksimielisyyden, joten ainakin Puola sen pystynee torpedoimaan, jos niin pitkälle päästäisiin. Unkarin hallitus on kuitenkin asianmukaisen närkästynyt, ja hallituksen verkkosivuilta (kormany.hu) löytyy sekä unkariksi että englanniksi tiukkaa tekstiä. Vielä muutama päivä sitten ulkoministeri Szíjjártó tykitti, että europarlamentaarikot eivät välitä Unkarin todellisuudesta vaan valmistelevat näytösoikeudenkäyntiä Unkaria vastaan, että tietyt kansalaisjärjestöt mustamaalaavat Unkaria ja että Sargentinin raportti on kokoelma valheita.

Sargentinin raportin johdosta on ilmeisesti julkaistu kokonaisen vihkosen laajuinen kannanotto, jota ei hallituksen verkkosivuilta näytä löytyvän – onneksi sen julkisti kotisivullaan unkarilainen sosialistimeppi István Újhelyi. Tekstin ovat saaneet käsiinsä myös politiikantutkijat Rafael Labanino (Frankfurtin Goethe-yliopisto) ja Zsófia Nagy (Budapestin ELTE-yliopisto), ja heidän yksityiskohtainen englanninkielinen vastineensa hallituksen brosyyriin löytyy Concerned Hungarians -blogista. Yritän pikaisesti referoida muutamia pääkohtia.

Ensinnäkin: vuonna 2012 säädetty uusi perustuslaki on alusta alkaen herättänyt epäilyksiä ja kiivasta keskustelua, siihen on jatkuvasti tehty (samoin kiisteltyjä) muutoksia ja korjauksia, Venetsian komissio (Euroopan neuvoston alainen oikeusasioiden asiantuntijaryhmä) on useaan otteeseen ilmaissut huolensa mm. demokraattisen vallanjakojärjestelmän vaarantumisesta. Hallitus muistuttaa, että perustuslakiluonnosta käsiteltiin koko parlamentin ja kaikkia puolueita edustavan työryhmän voimin (josta oppositio tosin lähti ovet paukkuen) ja että sitä oli edeltänyt laaja kansallinen konsultaatio. Hallituksen tiedote, näin Labanino ja Nagy muistuttavat, ei kuitenkaan puutu pääongelmaan eli siihen, että perustuslailla ja lainmuutoksilla oikeus ja lainsäädäntö on valjastettu palvelemaan hallituspuolueen pyrkimyksiä ja etuja. Hallituspuolue pystyy yksin nimittämään perustuslakituomioistuimen tuomarit, ja perustuslakituomioistuimelta on myös viety oikeus puuttua vero- ja budjettilainsäädäntöön.

Myös tämänkeväisten vaalien jälkeen ETYJin valvontaryhmä oli arvostellut valtion ja valtapuolueen resurssien sekoittamista – siis: valtion rahoilla ja koneistolla pyöritettiin valtapuolueen vaalikampanjaa – sekä pelottelevaa ja vihaa lietsovaa vaalipropagandaa, ja myös yhden ehdokkaan vaalipiirien (joista ”voittaja vie kaiken”) suhteen oli esitetty epäilyksiä. Hallitus vakuuttaa vain parantaneensa vaalipiirijärjestelmää, mutta ei puutu muihin, tässä blogissakin esillä olleisiin ongelmiin, kuten muukalaisvihalla ratsastavaan vaalikampanjointiin tai ulkounkarilaisten äänestäjien eriarvoiseen kohteluun, ehdokasasettelun epäselvyyksiin väärennettyine kannattaja-allekirjoituksineen tai arvoituksellisine feikkipuolueineen, joilla ilmeisesti opposition äänet pyrittiin hajottamaan.

Sargentinin raportissa puututaan erikseen ns. kansallisiin konsultaatioihin. Hallitus pyrkii vastineessaan esittämään konsultaatiot rohkeana suorana demokratiana (”on tärkeää korostaa, että Unkari ainoana EU-maana uskalsi kysyä kansalaistensa mielipidettä siitä, miten maahanmuuttokriisi olisi hoidettava”). Sitä vastoin se ei mainitse, että – kuten jo Euroopan komissio oli huomauttanut – kansallisten konsultaatioiden kysymykset olivat johdattelevia ja sisälsivät harhaanjohtavia tai suorastaan valheellisia väitteitä (Euroopan komission julkaisema tiedote, jossa “Pysäytetään Brysseli!” -kyselyn väärät väitteet kumotaan, löytyy englanniksi täältä). Labanino ja Nagy muistuttavat, että esimerkiksi tämän ”Pysäytetään Brysseli!” -konsultaation painattaminen ja postittaminen maksoi valtiolle miljardi forinttia eli yli kolme miljoonaa euroa, ja pelkästään huhtikuun 2017 aikana tähän konsultaatioon liittyvät mainoskampanjat söivät yli neljä kertaa tämän summan veronmaksajien rahaa.

Oikeuslaitoksen riippumattomuuteen liittyvien lukuisien ongelmien lisäksi EU on jo monesti puuttunut Unkarissa kukoistavaan poliittisten päättäjien korruptioon. Euroopan neuvoston alainen korruptionvastainen ryhmä GRECO (jossa myös Unkari on jäsenenä) on turhaan vaatinut tarkempaa ohjeistusta parlamentin jäsenten jääviyskysymyksiin, ja toisin kuin hallitus vastineessaan Sargentinin raporttiin antaa ymmärtää, parlamentin jäsenillä voi olla ja onkin intressejä liikeyrityksissä. Myöskään heidän perheenjäsenistään ei ole säädetty mitään (väkisinkin tässä tulevat mieleen esimerkiksi ulkoministeri Péter ”Vanhempani ostivat minulle tämän luksustalon säästöillään” Szíjjártó tai entinen salkuton ministeri Lajos ”Äitini ei ole kenenkään bulvaani” Kósa, pääministerin vävypojan bisneksistä nyt puhumattakaan). Poliittisten päättäjien intresseistään ja omistuksistaan tekemiä ilmoituksia ei tarkisteta eikä niiden puutteista ole seuraamuksia (tässä muistuu mieleen esimerkiksi propagandaministeri Antal Rogánin mystisesti laajeneva luksusasunto), eikä lobbaajien toimintaa valvota tai seurata.

Korruption vastustamiseen liittyy myös usein kosketeltu kipupiste: vapaiden kansalaisjärjestöjen toiminta Unkarissa. Joulukuussa 2015 Unkari erosi Open Government Partnership -ryhmästä, jonka jäsenvaltiot (tällä hetkellä yli 70) ovat sitoutuneet tukemaan avointa päätöksentekoa ja vapaata kansalaisyhteiskuntaa sekä taistelemaan korruptiota vastaan. Hallituksen selityksen mukaan OGP on viime vuosina hukannut alkuperäiset tavoitteensa ja keskittynyt nokkimaan Unkari parkaa: ”järjestön raporteissa on laajalti hyväksytty niiden kansainvälisten kansalaisjärjestöjen mielipiteet, joissa Unkaria jatkuvasti kritisoidaan, kun taas hallituksen vastaukset on jätetty täysin huomiotta”. Labanino ja Nagy huomauttavat, että Unkari lähti OGP:stä välttääkseen neuvottelut, johon sitä olisi kutsuttu, ja että koko OGP:n historian aikana vain Unkari ja Tansania ovat toimineet näin, jopa Azerbaidžankin on nuhteita saatuaan yrittänyt parantaa tapansa.

Ulkomailta tukea saavat kansalaisjärjestöt joutuvat myös viime vuonna säädetyn lain mukaan ilmoittautumaan erilliseen ”ulkomailta käsin rahoitettujen järjestöjen” rekisteriin, Venäjän ”agenttilain” malliin. Hallitus selittää, että tämä ilmaus on pelkästään faktinen eikä mitenkään tuomitseva tai leimaava ja että koko lain tarkoitus on vain lisätä avoimuutta. Itse asiassa kuitenkin kaikki kansalaisjärjestöt ovat ennenkin joutuneet raportoimaan rahoituksestaan ja raha-asioistaan julkisesti, eikä vuoden 2017 ”agenttilaki” tuo tähän mitään uutta. Kuvaavaa on, että ”ulkomaiseksi rahoitukseksi” määritellään myös muihin EU-maihin sijoittuvilta tahoilta tai jopa Euroopan komissiolta tuleva rahoitus sikäli, kuin sen jaosta eivät päätä Unkarin viranomaiset. Tarkoitus on siis selvästi leimata kaikki sellainen rahanjako, josta Unkarin hallitus ei pääse päättämään. (Tähän liittyy myös hallituksen massiivinen mediakampanja ”Soros-verkostoa” tai ”Soros-imperiumia” vastaan.) Kaiken lisäksi tekeillä oleva Stop Soros -lakipaketti (!) asettaisi kansalaisjärjestöjen ulkomailta saamalle tuelle 25 %:n erityisveron.

Kenties kaikkein hämmentävintä luettavaa on sananvapauteen liittyvä osio. Vastauksessaan Venetsian komission ja muiden eurooppalaisten elinten huolestumiseen median vapaudesta Unkarin hallitus selittelee laajalti, miten uusi medialaki oli tarpeen ennen kaikkea digitalisaation takia, miten toimittajien lähdesuoja on nyt entistä paremmin turvattu ja miten hallitus pyrkii edistämään mediamaiseman monipuolisuutta ja tasapainoa. Itse asiassahan Unkarin media on todella näyttävästi keskitetty hallituksen ja sitä lähellä olevien tahojen valvontaan, ja oppositio- sekä kriittisen median toimintaa vaikeutetaan systemaattisesti, alkaen siitä, että kriittisiltä toimittajilta on usein evätty pääsy parlamenttiin. Labanino ja Nagy toteavat, että Unkarin noteeraukset Freedom Housen lehdistönvapausindeksissä (johon hallitus itse viittaa!) ovat heikonlaiset, niin että Unkarin lehdistö on enää ”osittain vapaa”, ja nostavat esiin Gergely Nyilasin tapauksen, jota kansainväliset asiantuntijat ovat pitäneet lehdistön vapauden rikkomisena. Index-portaalin tutkiva toimittaja Nyilas soluttautui vuonna 2015, pakolaiskriisin kärjistymisen aikoihin, pakolaisjoukkoon kirgisialaisena turvapaikanhakijana esiintyen. Paljastettuaan henkilöllisyytensä viranomaisille Nyilas joutui syytteeseen asiakirjojen väärentämisestä ja viranomaisten harhauttamisesta ja tuomittiinkin, tosin lievimmällä mahdollisella tavalla: hän sai julkiset nuhteet ja joutui maksamaan oikeudenkäyntikulut. Tuomiosta on valitettu.

Monia muita, tässäkin blogissa esillä olleita asioita voisi tässä vielä selostaa: tasa-arvon edistäminen ja perheväkivallan torjuminen jää ”konservatiivisen” perhepolitiikan jalkoihin, rasismi ja suvaitsemattomuus rehottavat yhä, esimerkiksi romanien tilanne on kaikista hallituksen kehumista malliprojekteista huolimatta surkea, ja pakolaiskriisin yhteydessä turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia on massiivisesti rikottu. Labaninon ja Nagyn analyysin lopputulos on joka tapauksessa sama: Unkarin hallituksen vastaus Sargentinin raporttiin väistelee, vääntelee ja vääristelee tosiasioita.

Sargentinin selonteosta ja sen pohjana olevista selvityksistä ilmenee Labaninon ja Nagyn mukaan usein sama toimintalinja. Ensin säädetään laki, joka on selvästi perustuslain ja demokratian perusarvojen vastainen – näin on käynyt sekä oikeuslaitoksen ”reformissa”, johon liittyi keskeisten viranomaisten erottamisia tai eläkkeelle pakottamisia, että uudessa uskontolaissa, joka ilmeisen mielivaltaisesti riisti virallisen statuksen useilta aiemmin virallisesti tunnustetuilta kirkkokunnilta ja uskonyhteisöiltä. Tästä syntyy oikeuskiista, jonka hallitus saattaa hävitäkin, mutta silti saavutettu tila jää voimaan hallituksen eduksi, kenties sillä hinnalla, että joillekin vahinkoa kärsineille ja juridiseen limboon jääneille maksetaan korvauksia.

Laajemminkin voisi sanoa, että Unkarin hallituksen vastine Sargentinin selontekoon ilmentää kaksinaamaista luikertelua eli ns. riikinkukkotanssia, kuten Orbán itse on strategiaansa nimittänyt. Eurooppaan päin ollaan eurooppalaisten arvojen puolustajia, torjutaan jyrkästi kaikki syytökset demokratian vaarantamisesta, vaikka oma demokratia pitääkin varustaa jollakin selittävällä etuliitteellä, olkoon se sitten “enemmistödemokratiaa”, “illiberaalia demokratiaa” tai “kristillistä demokratiaa”. Eurooppalaisen demokratian ulkoiset muodot on säilytetty – vaalit ovat periaatteessa vapaat, oikeuslaitos periaatteessa puolueeton, kuka hyvänsä voi perustaa lehden tai nettiportaalin, jossa Orbánin hallitusta haukutaan miten häijysti hyvänsä, ja vaikka ”valtion/kansakunnan vihollisista” puhutaankin entiset maailmanajat mieleen tuovalla tyylillä, näitä vihollisia ei ainakaan vielä tuomita näytösoikeudenkäynnissä kahdeksikymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön. Todellisuudessa kuitenkin Unkarin hallinto on mafiamaisen korruption rämettämä, ja sen epäkohtiin puuttuminen ei tosin johda salaisen poliisin kidutuskammioihin mutta ainakin lukuisiin käytännön hankaluuksiin ja ikävyyksiin.

Hämmentävintä on, se täytyy taas kerran todeta, seurata sananvapauden ja julkisen tiedonvälityksen tilannetta Unkarissa. Virallisen, siis julkisrahoitteisen uutismedian tyyli ja taso panee yhä uudelleen haukkomaan henkeä. Ja tästä pääsenkin tämänkertaisen tarinani loppukevennykseen.

Unkarinkielisessä somekuplassani pohdiskellaan tällä hetkellä, ovatko valtion ykkösteeveekanavan uutisten toimittajat näin naiiveja vaiko pelkästään kyynisiä (“mitä sillä on väliä, kunhan menee kansaan, ja kun näin nämä asiat koetaan”). Sunnuntai-iltapäivän uutislähetyksen perinteiseen ”maahanmuuttajat kylvävät tuhoa onnettomassa Länsi-Euroopassa” -blokkiin oli nimittäin, Dresdenissä kahdessa vastaanottokeskuksessa puhjenneesta mellakasta kertovan uutisen jatkoksi, otettu tieto, jonka mukaan Saksan Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa Essenin kaupunki (Essen merkitsee myös ’syöminen’ tai ’ruoka’) kunnioittaa muslimien paastokuukautta vaihtamalla nimensä ramadanin ajaksi virallisesti Fasteniksi (’paasto’).

essen.jpeg

Uutinen näyttää edelleenkin löytyvän MTV1:n videoteekistä (uutislähetyksessä noin kohdassa 6:35), mutta siltä varalta, että se poistettaisiin, upotettu videopätkä on talletettu myös 444.hu-sivuston tästä kertovaan artikkeliin. Väite Essenin kaupungin nimenmuutoksesta on tietenkin hölynpölyä, ja edes jonkinlaisella saksan- ja lukutaidolla toimittajille olisi luullut tämän selviävän. Uutisen lähteenä toiminut Noktara.de-sivusto on nimittäin vitsiportaali, jota ylläpitää kaksi maahanmuuttajataustaista saksalaista muslimia; heidän tarkoituksensa on tehdä ”etnosatiiria” ja nauraa sekä muslimeille että suvaitsemattomille ja tietämättömille ulkopuolisille. Myös Noktaran toimituksessa unkarilaisen laatujournalismin saavutukset on pantu merkille, ilolla tai vahingonilolla. Unkarilaisen median seuraajana jään odottelemaan, milloin Unkarissa uutisoidaan Noktaran tietojen perusteella esimerkiksi yhdeksänvuotiaasta saarbrückeniläisestä Timmystä, jonka vanhemmat solidaarisuudesta muslimeja kohtaan pakottavat paastoamaan ramadanin aikana, tinkimättä myöskään nukkumaanmenoajasta, joka koittaa ennen päiväpaaston päättymistä.

Mainokset

Väestönkehitys ja sen vastuunkantajat

Touko 9, 2018

Se on taas Eurooppa-päivä, hyvät lajitoverit, ja lisäksi olemme kahden äitienpäivän välissä: äitienpäivää vietettiin Unkarissa viime sunnuntaina, kun taas suurin osa Euroopan maita tarjoilee äideille kukkia, kakkuja ja huonon omantunnon osoituksia ensi sunnuntaina. Euroopasta ja äideistä saa hyvän aasinsillan tämänkertaisten teemojen välille. Eikä se välttämättä niin väkisin väännetty aasinsilta olekaan.

Olen joskus ennenkin viitannut bulgarialaiseen politiikantutkijaan Ivan Krasteviin, jolla oli hyvin järkeenkäyvän tuntuisia ajatuksia Itä-Euroopan ”myötätuntovajeesta”. Krastev toimii Sofiassa Centre for Liberal Strategies -nimisessä laitoksessa sekä Wienissä humanistis-yhteiskuntatieteellisessä IWM-instituutissa. Hän kirjoittelee säännöllisesti New York Timesiin ja on nyt julkaissut Euroopan tulevaisuudesta kirjan, jonka johdosta hän on myös antanut haastattelun sveitsiläiselle Der Bund -lehdelle. Juttu on hyvä lähtökohta tämänkertaiselle blogahdukselle, koska siinä keskeisessä osassa on ystävämme Viktor Orbán.

Krastev ei usko EU:n romahtavan tai putoavan sellaiseen ”kansallisvaltioiden Eurooppa” -skenaarioon, jota esimerkiksi Unkarin Orbán ja Puolan Kaczyński visioivat. Ongelmia toki on, ja ne johtuvat paradoksaalisesti nimenomaan EU:n menestyksestä rauhanprojektina: ihmiset ovat oppineet pitämään kehitystä ja vakautta itsestäänselvyytenä, ja tätä luottamusta sitten ravistelevat talous- ynnä muut kriisit. Kansallismielisyydellä pullistelevat Itä-Euroopan hallitukset, vaikka kenties keräävätkin kannatuksensa osaltaan tämän pettymyksen vauhdittamasta populismista, eivät oikeasti pysty uhmaamaan EU:ta, koska sen tuelle ja turvalle ei ole oikeaa vaihtoehtoa – Puolassa ja Unkarissa huomattavan suuri osa kansasta on EU-myönteistä. Ei Neuvostoliittoakaan hajottanut reuna-alueiden kapina – vaikka Baltian maat toki riemuissaan lähtivätkin omille teilleen heti kun pääsivät – vaan ytimen romahdus.

Huoli demokratian ja oikeusvaltion puolesta on toki perusteltu. Mutta, väittää Krastev, Unkarin Orbánia äänestetään ei EU-vastaisessa uhmassa vaan juuri siksi, että Unkari on EU:n jäsen. Äänestäjät näkevät EU-jäsenyyden jonkinlaisena pelastusköytenä, luottavat siihen, että Brysseli ei päästä Orbánia menemään liian pitkälle, ja uskaltavat siksi äänestää vähän railakkaammin kuin äänestäisivät, jos EU:ta ei olisi. Itä-Euroopan huolestuttavaa demokratiakehitystä ei myöskään pidä yleistää niin, että niputetaan yhteen Puola ja Unkari. Näiden hallinnossa on nimittäin se olennainen ero, että Puolan hallinto ei ole korruptoitunut (tähän suuntaanhan argumentoi myös puolalainen journalisti Adam Michnik äskettäin suomentamassani haastattelussa: Kaczyński ei välitä rahasta ja luksuksesta eikä kerää ympärilleen rahanhimoisia oligarkkeja vaan typeriä fanaatikkoja), Unkarissa taas korruptiosta on tullut suorastaan menetelmä, jolla hallitaan.

Olennaisin ero ja mahdollinen repeämän paikka läntisen ja itäisen Euroopan välillä ei Krastevin mukaan ole demokratiakulttuurissa tai taloudessa vaan väestön rakenteessa ja sen kehityksessä. Itäisen Euroopan maat ovat etnisesti erittäin homogeenisiä: maahanmuuttajia on vähän, suuri osa kansasta ei koskaan joudu tekemisiin toisenväristen ja toisenuskoisten ihmisten kanssa, ja tietämättömyyteen perustuvaa pelkoa ja muukalaisvihaa on helppo lietsoa. Itse asiassa entisessä Itä-Euroopassa myös muukalaisvihalla ja rasismilla on vahvat perinteet, koska reaalisosialismi – toisin kuin olisi voinut kuvitella – käytännössä esti näiden asioiden tuulettamisen.

Krastev-haastattelun mielenkiintoisimpia pointteja on juuri tämä: David Roderickin mukaan liberaalin demokratian tunnusmerkkejä ovat yksityisomaisuuden suoja, vapaat vaalit sekä vähemmistöjen suojeleminen. Kahdella ensin mainitulla on vahvat intressiryhmät tukenaan, joten ne ovat kehittyneet jo varhain, mutta kolmas on länsimainen erikoisuus, jonka kehittyminen ei ole ollut itsestäänselvää. Kun vuonna 1968 Amerikan ja Länsi-Euroopan radikaalinuoriso solidarisoitui kehitysmaiden ihmisten tai kotimaisten vähemmistöjen kanssa ja Saksassa tehtiin hartiavoimin pesäeroa natsisysteemeissä mukana olleisiin isiin ja isoisiin, Puolassa vuoden 1968 neuvostovastaiset levottomuudet huipentuivat merkilliseen antisemitismin purskahdukseen.

Mutta suurin ongelma Itä-Euroopassa ei siis ole maahanmuutto vaan maastamuutto. Esimerkiksi Romaniasta, kertoo Krastev, on kymmenen viime vuoden aikana lähtenyt paremman elämän perässä länteen 3,4 miljoonaa ihmistä, eli väkiluku on pudonnut yli 22 miljoonasta alle 20 miljoonan. Lähtijöistä suurin osa on nuoria työ- ja opiskeluikäisiä ihmisiä, Romaniassa on kyliä, joista lapset ovat kadonneet kokonaan tai jääneet ns. euro-orvoiksi (tällaisia on laskettu olevan noin 80 000), isovanhempien huostaan tai pahimmillaan lähes heitteille, kun vanhemmat ovat lähteneet maasta. (Unkarissa tilanne ei ole ihan näin dramaattinen, mutta silti muissa EU-maissa asuu Portfolio.hu:n viimesyksyisen artikkelin mukaan kuutisensataatuhatta unkarilaista, ja nämäkin ovat juuri niitä, joita kaikkein kipeimmin tarvittaisiin kotimaassa: koulutettuja ihmisiä parhaassa työn- ja lastentekoiässä. Joka kuudes unkarilainen lapsi syntyy nykyään ulkomailla.) Tämä on johtanut Itä-Euroopassa demografiseen paniikkiin: apua, me kuolemme sukupuuttoon!

Unkarissahan tämmöisellä paniikinnostatuksella on pitkät perinteet. Ja kun väestön hupenemista ei oikein voi hoitaa maahanmuutolla – siksikään, että poliittisen kannatuksen turvaamiskeinoksi on jo näköjään valittu mahdollisimman primitiivinen ”migranteilla” pelottelu – ja kun nuorten maastamuuttajien kotimaahanhoukuttelukampanjatkaan eivät ole suuremmin onnistuneet, hallitus yrittää panostaa syntyvyyden nostattamiseen kotimaassa. Ja kuten äijäpatriarkalismin perinteisiin kuuluu, syntyvyyden nostamisesta vastuuseen asetetaan naiset, jotka ilmeisesti ovat tähän asti olleet liian itsekkäitä ja mukavuudenhaluisia lähteäkseen synnytystalkoisiin.

Pari viikkoa sitten Viktor Orbán (rikkoen aiemman lupauksensa olla puuttumatta ”naisjuttuihin”) julisti perjantaisessa radiopuheessaan aikovansa ”solmia laajan sopimuksen Unkarin naisten kanssa”, sillä heidän ratkaisuistaan on kiinni Unkarin väestönkehitys. Orbán myös lupasi, että hallitus kuuntelee naisten ääntä ja ottaa huomioon, mitä naiset haluavat. Perheen perustaminen ja lapsista huolehtiminen on siis pelkästään naisten asia, ei miesten lainkaan? Näin kysyy Index-portaalin mielipideartikkelissaan Veronika Munk ja muistuttaa, että Unkarin naiset ja heidän elämäntilanteensa ovat monenlaisia. Silti Munkin haastattelemat unkarilaiset naiset olivat hyvin helposti pystyneet lataamaan pitkän toivomuslistan. Olisi esimerkiksi toivottavaa, että hallitus kohtelisi naisia ajattelevina ihmisinä, että sukupuolten väliselle palkkaerolle lopultakin tehtäisiin jotakin (johtavassa asemassa oleva mies ansaitsee Unkarissa 33,7% enemmän kuin vastaava nainen, ero on EU:n suurin), että naisten ja lasten terveydenhuolto saataisiin kuntoon (että olisi esimerkiksi riittävästi lastenlääkäreitä, tai että odottavia ja synnyttäviä äitejä kohdeltaisiin sairaaloissa paremmin ja kunnioittavammin), että äitiysloma ei vaarantaisi naisen työuraa, että yksinhuoltajia tuettaisiin paremmin…

Keskustelua jatkettiin viime sunnuntaina, kun Unkarissa vietettiin äitienpäivää. Otsikolla  Anyaforradalom   (‘Äitivallankumous’) useat naisjärjestöt ripustivat Budapestin Margit-sillan kaiteeseen (myös parlamenttitalosta käsin näkyvään paikkaan) pitkän banderollin, johon naiset olivat saaneet kirjoittaa toivomuksiaan.

anyaforradalom.jpg

Kuva on synnyttäjien oikeuksia puolustavan Másállapotot a szülészetben -ryhmän Facebook-sivulta.

Joukossa oli muutamia naispoliitikkoja; ATV:n kertoman mukaan myös Jobbikin Dóra Dúró oli osallistunut (perusarvo-(ääri)oikeistolaisena poliitikkona hän näki pääongelman siinä, että äidit tarvitsevat lisää arvostusta). Ja tietenkin asiaa kommentoi hallituksen taholta valtiosihteeri Katalin Novák, joka lupasi hallituksen tukevan sekä äitejä että isoäitejä kaikissa äitiyden ja isoäitiyden vaiheissa.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Äitivallankumous-kampanjan yhteydessä oppositiopuolue Párbeszédin kansanedustaja Anett Bősz jakoi Facebook-sivullaan ”Lasikatto”-nimisen naisoikeusryhmän meemin:

bőszanett_anyuka.jpg

”Etunimeni ei ole PIKKUÄITI vaan … [oma nimi]. Käytän sitä myös synnytyksen jälkeen.”

Kampanjan – jota siis Bősz ei ollut itse pannut alulle – tavoitteena oli yleisemmin naisten oman ihmisarvon korostaminen, ja erityisemmin sen tähtäimessä oli vastenmielinen tapa käyttää lähes naisesta kuin naisesta puhuttelusanaa anyuka (‘pikkuäiti, äityli’). (Diminutiivisuffiksin motiivina ei tosin ole vain naisten vähättely vaan myös se, että perusmuotoinen anya-sana erityisesti toisen persoonan possessiivisuffiksilla varustettuna assosioituu nykyunkarilaisen kielikorvassa liian läheisesti meikäläistä haistattelua vastaavaan loukkaukseen eli murjaisuihin, joilla viitataan loukkauksen kohteena olevan henkilön ja hänen sukupuolimoraaliltaan epäilyttävän äitinsä väliseen mahdolliseen insestiin.)

Mutta koska somessa ei nykyään reagoida siihen, mitä toinen oikeasti kirjoittaa tai tarkoittaa, vaan siihen, mitä omia ennakkoluuloja tämän postaukset nostavat esiin, Bősz sai niskaansa saavikaupalla kuraa lukuisilta herrasmiehiltä ja ehkä vähän rouvashenkilöiltäkin. Näiden kommentoijien mielestä Bősz on ”aivokuollut mitättömyys”, ”sairas liberaalirotta, jolla ei kai äitiä olekaan vaan joka on tullut täisen juutalaisen Sorosin persiistä”, tai ”nartun äpärä, joka ei tajua, että UNKARILAISET IHMISET EIVÄT OLE SAMA ASIA kuin sinun kaltaisesi juutalais-gender-teoriaa levittävät elukat”. (En tiedä, onko Bősz juutalainen, eivätkä varmaan tienneet nämä kirjoittajatkaan. Mutta ”juutalainen” ei nykyunkarilaisessa diskurssissa enää ole etnis-uskonnollinen määrite vaan haukkumasana, jota voidaan käyttää mistä tai kenestä hyvänsä, jota ei pidetä tarpeeksi ”kansallismielisenä”.)

Erään kirjoittajan mielestä Bőszin postaus jollain omituisella tavalla liittyy siihen, että ”transsukupuolisten elämänkumppanien pitää saada oikeus päästä keinohedelmöitysohjelmaan”. Myös hallitusta lähellä olevissa viestimissä, 888.hu-sivustosta (joka on jonkinlainen verovaroilla toimitettava MV-lehti) aina pönäkän kansallis- ja hallitusmieliseen Magyar Idők -lehteen, Bőszin postausta kierrätettiin esimerkkinä siitä, miten oppositioliberaalit haluavat raastaa lokaan kaikkein kauneimmat perinteet ja pyhimmät arvot ja kieltää äiti-sanan käytön kokonaan. (Unkarissa kuten muuallakin tiedetään hyvin, että on tahoja, joiden mielestä enää ei saisi lainkaan puhua miehistä ja naisista.)

Samaan aikaan, kirjoittaa Qubit-sivustolla myrkyllisesti Zsuzsanna Balázs, Unkarin naisten asema on selvästi kohentunut, sillä uudessa parlamentissa on naisia kokonaista 23, kolme enemmän kuin aiemmin – Unkari on siis noussut naisparlamentaarikkojen suhteellisessa lukumäärässä tasoihin Mauritiuksen kanssa, 148. sijalle, ja näyttävästi ohittanut mm. Myanmarin, Naurun, Norsunluurannikon ja Burkina Fason. Lähes kaikki muut Euroopan maat ovat kaukana listan toisessa päässä. Nähtäväksi jää, miten Viktor Orbán ja hänen uusi hallintonsa pääsevät ”laajaan” sopimukseen Unkarin naisten kanssa. Tai miten tällä tavalla käännetään hupenevan ja vanhenevan Itä-Euroopan väestönkehitys taas uljaaseen nousuun.

 


Toivoa ja epätoivoa vaalien alla

maaliskuu 28, 2018

Tiistaiaamuna oli taas YLEnkin uutisissa asiaa Unkarista. Aiheena oli hallituksen kampanja ”Soros-verkoston” kansalaisjärjestöjä vastaan ja ennen kaikkea se, että tässä jo vuosikausia jatkuneessa kampanjassa oli esiin noussut mahdollinen Suomi-kytkös. Pakolaisia auttava Migration Aid oli saanut oudon yhteydenoton hämärältä järjestöltä, jonka edustaja esittäytyi suomalaiseksi. Vaikuttaa siltä, että nämä yhteydenotot ovat jonkinlainen ansa, jolla kansalaisjärjestöt yritetään saada kompromettoimaan itsensä. Tämä ansaoperaatio saattaa puolestaan liittyä siihen, että parlamenttivaalit ovat jo aivan ovella ja peli kovenee koko ajan. Molemmin puolin keskitytään yhä tiukemmin yhteen ydinargumenttiin: hallitus pelottelee maahanmuuton vaaroilla ja lietsoo muukalaispelkoa, oppositio yrittää iskeä kiinni vallanpitäjien röyhkeään korruptioon. Uskokaa jo, ne varastavat meiltä kaikilta!

stop.jpg

Uusimmat ”Hallituksen informaatiota” -julisteet, jotka Meanwhile in Budapest -Facebook-sivun mukaan ovat jo ilmestyneet Budapestin kaduille, keskittyvät olennaiseen.

(Ja samaan aikaan, kun hallitus julistaa, että suurin vaara on maahanmuutto eikä Unkariin päästetä ainuttakaan maahanmuuttajaa, käy ilmi, että hallituksen lähipiirien pyörittämässä korruptionkäryisessä maahanmuutto-obligaatio-ohjelmassa on Unkariin päästetty isolla rahalla sekä kansainvälisen ase-, huume- ja ihmiskaupparahoja pesevän rikollisjärjestön jäsen että mies, joka ilmeisesti töikseen toimittaa Syyrian diktaattorille varoja Venäjältä ja Libanonista. 444.hu-sivuston juttu on nyt tarjolla myös englanniksi.)

Oppositiomedia raportoi innoissaan yhä uusista korruptioskandaaleista. Ei vain varapääministeri Zsolt Semjén maksata merkillisten Ruotsin-metsästysmatkojensa kuluja lahjonnasta epäillyllä liikemiehellä, eikä vain ministeri Lajos Kósa kompastele kummallisesta korruption- tai rahanpesunhajuisesta lööppijutusta toiseen.

nemstroman.jpg

Kósan tuoreimmasta sekoilusta salaperäisen miljoonaperinnön hallinnoijana oli jo puhetta, tämä ”Flash&bones”-kuvablogistin piirtämä perinteinen mietelause-seinävaate viittaa tammikuiseen kohuun. Ministeri Kósan 82-vuotias äiti, eläkkeellä oleva lastentarhanopettaja, oli juuri sopivaan aikaan hankkinut omistukseensa puolet suursikalasta ja saanut sen kehittämiseen 123 miljoonan forintin (melkein 400 000 euroa) tukiaiset. Tästä seuranneisiin ilkeisiin kysymyksiin ministeri vastasi lausahduksella, joka rytmiltään ja muotoilultaan oli kuin unkarilaisen kansanlaulun säe (myös asianmukaisia kansanlaulusovitelmia alkoi oitis levitä netissä): Édesanyám nem strómanja senkinek se, eli ’ei mun armas äitini / ole kenkään bulvaani!’.

Pääministerin vävystä ja tämän entisen valaistusfirman korruptioepäilyistä puhumattakaan, joihin nimenomaisesti jo puuttui Euroopan petoksentorjuntavirasto OLAF. Maanantaina taas Magyar Nemzet –lehti kertoi unkarilaisesta miehestä, joka asuu Amerikassa FBI:n suojelemana todistajana; miehen epäillään toimineen kuriirina ketjussa, joka kuljetti EU:n myöntämiä varoja Unkarista ”pestäväksi” arabimaihin tai Aasiaan. (FBI on tästä ketjusta kiinnostunut, koska samojen arabi- tai aasialaisten tahojen epäillään olevan mukana myös terrorismin rahoituksessa.) Kyseinen Magyar Nemzet kuuluu Orbánin entisen luotto-oligarkin ja nykyisen verivihollisen Lajos Simicskan mediaimperiumiin, ja samainen lehti on jo kunnostautunut julkaisemalla paljastuksia sekä varapääministeri Semjénin metsästysmatkoista että valtiosihteeri Zsolt Szabón belizeläiseen pankkiin tallettamista neljästä miljoonasta dollarista, joiden alkuperää voi vain arvailla. Jotkut arvelevatkin jo, että Simicska, joka sattuneesta syystä tiennee Orbánista ja Fidesz-puolueesta kaikenlaista ikävää, on sopivasti vaalien alla käynnistänyt paljastushyökkäyksen Orbánin kaatamiseksi. Lisää meheviä uutisia odotellaan vesi kielellä.

Taas kerran raportoidaan myös Brysselistä, että EU:n kärsivällisyys Unkarin suhteen olisi katkeamassa. Talousarvion valvontakomission viime kokoukseen oli EPP:n – siis europuolueen, johon myös valtapuolue Fidesz kuuluu – edustaja Ingeborg Gräßle valmistellut lausunnon, jossa todetaan korruption Unkarissa jo vaikuttavan olennaisesti EU-varojen käyttöön, niin että EU:n artikla 7:n soveltamiseen (jota mepit vaativat jo viime vuonna) on taas lisää aihetta. Ihanko tosissaan EU vihdoinkin pystyisi vääntämään rahahanat Unkarilta kiinni?

Mutta vaikuttaako tämä kaikki todella lähestyviin vaaleihin, vai onko Orbánin Fidesz-puolueen kolmas peräkkäinen jytkyvoitto jo varmistettu? Tähänastiset vaalivoitot kahden kolmasosan parlamenttienemmistöineen on saavutettu paitsi vaalimatematiikan ja sopivasti rajattujen vaalipiirien avulla myös ennen kaikkea siksi, että oppositio on pirstaleina eikä löydä kokoavaa voimaa. Siispä lukuisat politiikkaan turhautuneet ovat jättäneet äänestämättä, jolloin Fideszille on parlamenttienemmistön saamiseen riittänyt aktiivinen ja kurinalainen vähemmistö äänestäjistä. Äskettäiset Hódmezővásárhelyn pormestarinvaalit kuitenkin osoittivat, että yhteistyöllä ja aktiivisuudella Fidesz on voitettavissa. Periaatteessa.

Niinpä oppositiopuolueiden kesken on alkanut kiivas viime hetken kuhina. Uutisvirtani on viime päivät ollut täynnä selostuksia siitä, missä vaalipiireissä oppositiopuolueiden ehdokkaat ovat päässeet sopuun äänten keskittämisestä ja missä eivät, kuka on vetäytynyt kenenkin hyväksi ja kuka ei suostu vetäytymään. Verkkoon ja julkisuuteen on ilmestynyt myös useita tahoja, jotka neuvovat ”äänestämään taktisesti”. Tässä ”Tähtien sodan” inspiroimassa animaatiossa selitetään, mistä on kysymys. (Asetuksista löytyy myös englanninkielinen tekstitys.)

Vaaleissa kukin kansalainen antaa kaksi ääntä, valtakunnallisen listan mukaan puolueelle sekä vaalipiirin omalle ehdokkaalle. Parlamentin 199 edustajanpaikasta 93 jaetaan listaäänten perusteella, loput 106 tulevat vaalipiireistä, missä voittaja vie kaiken – ja viime vaaleissa Fidesz vei näistä 106 vaalipiiristä 96, koska opposition äänet jakautuivat liian monelle puolueelle. Animaation tekijät – taustalla on ilmeisesti Közös Ország Mozgalom‘Yhteinen Maa -liike’ – neuvovat antamaan listaäänen sydämellä, oman vakaumuksen mukaan, mutta vaalipiiriäänen järjellä, toisin sanoen sille oppositioehdokkaalle, jolla on suurimmat mahdollisuudet päästä läpi.

Kuulostaa kivalta, mutta myös oppositioviestimissä kuuluu vahvoja epäuskon ääniä. Hvg.hu-sivustolla Zoltán Czeglédi ilmaisee lievästi sanoen voimakkaat epäilyksensä tätä ”taktista äänestystä” kohtaan, etenkin niitä arvioita kohtaan, joita useammilla eri verkkosivustoilla tarjotaan eri oppositioehdokkaiden mahdollisuuksista. Ilmeisesti avainongelma on äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbik, jonka ehdokas monissa vaalipiireissä vaikuttaisi olevan oppositiopuolueista vahvin. Voiko homma tosiaankin toimia niin, että demokratia pelastetaan äänestämällä natsia?

Kuviota sekoittavat lisäksi vaalilistoille ilmestyneet pienpuolueet, joista monet ovat poliittisessa elämässä täysin tuntemattomia – vahvasti epäillään, että nämä hämäyspuolueet ovat hallituksen myyräntyötä opposition hajottamiseksi entisestään. Hajdúszoboszlón vaalipiirissä paikallisia ehdokkaita on tarjolla 53 (!) eri puolueesta, joten vaalilipusta uhkaa tulla lakanan kokoinen. Csongrádin läänin 4. vaalipiirissä kahden oudon pikkupuolueen keskenään kilpailevina ehdokkaina on aviopari (ja kolmannen outopuolueen ehdokkaana ilmeisesti näiden sukulainen). Budapestin Csepelin kaupunginosassa puolestaan kävi ilmi, että 23 pikkupuoluetta oli käyttänyt ”kuolleita sieluja” ehdokkaan asettamisen vaatiman kannattajalistan kokoamiseen: kannattajakorteissa oli edesmenneiden ihmisten nimiä. Paikallinen sosialistiehdokas huomautti myös, että outopuolueiden kannattajalistoissa oli huomattavia yhtenevyyksiä paikallisen Fidesz-ehdokkaan ja puolueen varapuheenjohtajan Szilárd Némethin kannattajien kanssa.

Ja vielä yksi lisäkuvio: ulkounkarilaiset äänestäjät. Orbánin hallintohan on innokkaasti jaellut Unkarin passeja naapurimaiden unkarilaisvähemmistöjen edustajille, ja nämä saavat myös äänestää kirjeitse Unkarin vaaleissa – toisin kuin Unkarista viime vuosina muuttaneet ulkounkarilaiset, joiden on matkattava äänestämään lähimpään Unkarin edustustoon, vaikkapa Manchesterista Lontooseen, Oulusta Helsinkiin tai Vancouverista Torontoon. (Samaan aikaan Manchesterissa, Oulussa tai Vancouverissa asuva Transilvanian, Serbian tai Slovakian unkarilainen voi äänestää kirjeitse!)

Ilmeisesti näiden ulkomaille työn perässä muuttaneiden emämaan unkarilaisten äänestysinto on noussut: Index-portaalin mukaan heitä on nyt rekisteröitynyt äänestämään näissä vaaleissa kaksi kertaa niin paljon kuin viime kerralla. Monet heistä saattavat myös suhtautua varsin kriittisesti Unkarin nykyiseen meininkiin. Sitä vastoin rajantakaisten vähemmistöunkarilaisten arvellaan yleisesti olevan vastaanottavaisempia Orbánin hallituksen nationalistisia perusarvoja painottavalle politiikalle, ja jotkut oppositiotahot maalailevatkin naapurimaiden vähemmistöistä jonkinlaista kauhukuvaa: nämä onnettomat äänestävät Orbánin valtaan, vaikka eivät asu Unkarissa, eivät maksa tänne veroja eivätkä joudu itse kokemaan Orbánin politiikan seurauksia. Tässä oppositiopuolue DK:n ja entisen pääministerin Ferenc Gyurcsányn levittämässä videossa Transilvanian Kolozsvárin (Cluj) kaduilta tavoitetut paikalliset unkarilaiset vakuuttavat, että tottakai kaikki äänestävät, ja kaikki äänestävät Fidesztä. Kasvot on sumennettu ja äänet vääristetty, joten haastatelluista on tullut pelottavan oloisia aavehahmoja. 444.hu-sivusto puolestaan paheksuu syvästi tällaista ulkounkarilaisvihalla ja ennakkoluuloilla kampanjointia. Väärin sammutettu!

Tämä ehkä koko vaalikamppailussa tuntuu puusta katsoen kaikkein traagisimmalta: hallituksen vastustajat ovat yhtä mieltä vain siitä, että hallitus pitäisi saada nurin, mutta siitä, millä keinoin tämä on tehtävä ja onko tämä edes mahdollista, ei saada minkäänlaista yksimielisyyttä aikaan. Etenkin negatiiviset kampanjat saavat negatiivista vastakaikua: mitä tämmöinen vihan ja ennakkoluulojen nostattaminen oikein on olevinaan? Gyurcsányn pelottavien kolozsvárilaiszombien ohella tämmöisiä takapotkuja on omassa mediakuplassani kokenut myös koomikko Tibor Bödőcs, joka videossaan esittelee täti-ihmisen nimeltä Emőke.

Emőke uskoo, että maa on litteä ja että rokotukset aiheuttavat tauteja. Emőke uskoo, että Australiaa ei ole olemassa ja että hänen siskonpoikansa Gabi muuttui homoksi, koska Újpestin juomaveteen on pantu jotain ainetta. Emőkellä on myös äänioikeus, kuten sinullakin, ja Emőke on ilman muuta menossa äänestämään, päättämään sinunkin tulevaisuudestasi…

Niinpä. Unkarin nykyiseen hallitukseen kielteisesti suhtautuvat ovat jakautuneet tällä hetkellä vähintäänkin kolmia. Niihin, jotka optimistisesti uskovat, että hallituksen viimeaikaiset kompastelut ja yhä tökerömmäksi muuttuva vaalipropaganda kertovat koneen jo alkaneen yskiä, ja väittävät tämän enteilevän lopullista romahdusta. Niihin, jotka eivät usko Fidesz-puolueen enemmistön ja Orbánin vallan kaatuvan näissä vaaleissa mutta silti vakuuttavat, että kannattaa äänestää, jotta saataisiin kuitenkin mahdollisimman monta opposition edustajaa parlamenttiin olemaan piikkinä hallituksen lihassa. Ja niihin, joiden mielestä tätä hallitusta on mahdotonta tämän järjestelmän puitteissa äänestää nurin ja jokainen, joka ylipäätään vaivautuu uurnille, vain omalta osaltaan pönkittää Orbánin valtaa ja sen ”demokraattisia” kulisseja.

aprilis8


Suljetussa järjestelmässä, osa 1

marraskuu 20, 2017

On viime aikoina kuultu muutamia niin tymäköitä analyyseja Unkarin tilanteesta, siitä, miten tähän on tultu ja miksi pelkkä yhden äijän tai yhden puolueen haukkuminen ei tässä auta, että on ihan pakko yrittää tiivistellä niitä tähän.

Ensinnäkin: jokaiselle unkarintaitoiselle suosittelen 444.hu-sivuston kahden videon sarjaa ”kansallisen lavasteidenrakennuksen historiasta”. Ensimmäinen osa kertoo ”länsikultista”. Unkari on viime vuosina näyttävästi ottanut etäisyyttä Länsi-Euroopan edustamiin valistuksen, tasa-arvon ja yksilön oikeuksien arvoihin. ”Illiberaalia” valtakuntaa, jossa yksilön vapautta ja itsensätoteutusta tärkeämpiä ovat kansalliset perinteet, yhteisöllisyys ja uskonnon varaan rakennetut perusarvot, on rakennettu jo jonkin aikaa. Mutta miten tähän tultiin?

Järjestelmänvaihdoksen jälkeen ei paljon muusta puhuttu kuin lännen kiinni ottamisesta. Sosialismin kahleista vapautuneen Unkarin piti muuttua samanlaiseksi kuin länsimaat: kaupoissa olisi runsaasti kaikenlaista tavaraa ja ihmisillä varaa siihen, eikä kenenkään tarvitsisi kaiket päivät kuunnella valheellisen systeemin typerää propagandaa. Tämän ajateltiin toteutuvan siten, että mahdollisimman nopeasti hajotettaisiin sosialistisen järjestelmän rakenteet ja päästettäisiin läntinen kapitalismi vyörymään maahan. Valtion omaisuutta oli itse asiassa pakkokin myydä, sillä Kádárin järjestelmän suhteellinen hyvinvointi ja kansan suhteellinen tyytyväisyys 1970- ja 1980-luvuilla oli rakennettu lainarahalla (tästä koko ajan valehdellen ja tilastoja väärentäen) ja valtio korviaan myöten veloissa.

elektratv

Elektra-TV, loistavaa laatua kohtuulliseen hintaan! Viiksekäs kasariherrasmies liivipuvussaan edustaa eurooppalaista hienostuneisuutta, television aasialainen herra uutta kansainvälistä kulutusmaailmaa.

Mutta nopeista yksityistämistoimista ei seurannut kapitalistista onnelaa. Ohuen yläluokan ja ylemmän keskiluokan elämä muuttui mukavammaksi, mutta suurelle osalle kansaa uusi yhteiskuntajärjestys toi epävarmuutta ja köyhyyttä. Unkarin bruttokansantuote putosi vuosina 1989–1993 viidesosan verran, eli vaikutus oli moninkertainen vuoden 2008 talouskriisiin verraten. Puolitoista miljoonaa unkarilaista jäi työttömäksi, mikä oli melkoinen lukema muihin entisiin sosialistimaihinkin verraten.

beteltakupa

Vaadimme oikeudenmukaista taakanjakoa! Mitta on täysi!

Vallanpitäjät kuitenkin vähättelivät ongelmia tai pitivät niitä lastentauteina. Oli syntynyt ilmiö, jota videon tekijät vertaavat Melanesian ns. cargo-kulttiin: alkuasukkaat, jotka sodan aikana tottuivat amerikkalaisten lentotukikohtien tuomaan ja koneista tiputettuun kivaan ja hyödylliseen kamaan, eivät amerikkalaisten joukkojen lähdettyä ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut, ja rakensivat lentokenttien ja koneiden ympärille uskonnollisen kultin, odottaen itse rakentamiensa lennonjohtotorni-, kiitorata- ja lentokonejäljitelmien ääressä, että tavaraa taas rupeaisi tulemaan.

cargo

Yhtä naiivisti entisen sosialistimaan vallanpitäjät olivat kuvitelleet, että kunhan rakennetaan kapitalismin lavasteet, kun on rajoittamaton yksityisomistus, pörssi ja vaihtokelpoinen valuutta, niin kohta tulee paikalle myös vanhojen länsimaiden hyvinvointi.

Unkari ei kuitenkaan ollut vanha länsimaa, ja tämän ymmärtämiseksi on ymmärrettävä, mikä on rikkaan ja köyhän ero. Rikkaat maat tuottavat pitkälle jalostettuja tuotteita, joita myydään kalliilla. Unkarissa tällaista tuotantoa ei juuri ollut, ja järjestelmänvaihdoksen jälkeen harvalla oli pääomaa tällaisen yrityksen ostamiseen tai perustamiseen. Näin Unkarin teollisuustuotannosta merkittävä osa joutui ylikansallisten suuryritysten käsiin.

opel

”UNKARIN UUSI TÄHTI!” Pääministeri József Antall Opel-tehtaan avajaisissa.

Ne toki työllistivät monia unkarilaisia ja toivat siten hyvinvointia, mutta kotiuttivat voittonsa ulkomaille ja ostivat Unkarista enimmäkseen suhteellisen halpaa työvoimaa: Unkari siis osti tarvitsemaansa kalliilla ja myi sitä, mitä itse pystyi tarjoamaan, halvalla. Kaiken lisäksi halpa työvoima on helposti vaihdettavissa vielä halvempaan, joten ylikansalliset yritykset oli pidettävä suopealla ja hyvällä mielellä esimerkiksi suotuisien verotusratkaisujen avulla, etteivät ne siirtäisi tuotantoaan jonnekin vielä halvempien ja nöyrempien työntekijöiden maahan.

Cargo-kultin huumassa uuteen hyvinvointiin uskovat ja kulutusjuhlaa odottavat kansalaiset myös elivät luotolla, ja vuosituhannen alkuvuosina Unkarin kotitalouksien velka kymmenkertaistui. Kun valtiokin samaan aikaan velkaantui, vuoden 2008 talouskriisin koittaessa valuuttaluottoloukkuun jäi lukuisia onnettomia. Samaan aikaan Unkarissa oli kypsynyt poliittinen kriisi. Kuuluisassa julkisuuteen vuotaneessa sisäpiiripuheessaan pääministeri Gyurcsány varsin alatyylisin sanoin myönsi, että tässä on valehdeltu koko kansalle koko ajan.

Seurasi mellakoita, hallituksen vaihdos, ja tässä vaiheessa myös melkoinen osa kansaa alkoi menettää uskonsa ns. länsimaiseen liberalismiin. Aika alkoi olla kypsä illiberaalille valtiolle, jossa talouspolitiikka on ylpeän ”epäortodoksista”, valtio puuttuu liikeyritysten toimintaan esimerkiksi määräilemällä hintapolitiikkaa (kuuluisimpana esimerkkinä nykyisen hallituksen prestiisiprojekti rezsicsökkentés eli energia- ja kunnallistekniikkamaksujen pakottaminen alas) ja länsimaiden talousherruutta vastaan ”kapinoidaan”, demonisoiden ylikansallisia yrityksiä, pankkeja ja globaalikapitalismia – ainakin propagandan tasolla. Mutta ei tässä kyllin, vaan talousliberalismin – aiheellisenkin – kritiikin mukana menemään heitetään myös esimerkiksi sananvapaus ja ihmisoikeudet. Näin on päästy videon toiseen osaan, jonka aiheena on vapaustaistelun kultti.

Viktor Orbán julisti vuonna 2010 taistelun valtion velkaantumista, taloudellista riippuvuutta ja ylikansallisia yrityksiä vastaan. Tällä itsenäisyystaistelulla on kuitenkin kyseenalaiset puolensa. Itse asiassa Unkarin taloustilastoissa näkyvä kasvu ja valtionvelan kutistuminen on pelkästään EU:n runsaskätisten tukien ansiota – ilman tätä tukea mittarit olisivat miinuksella. Ja koska EU:n tuet ovat lähivuosina luultavasti rajusti vähenemässä, lisää kasvurahaa on ryhdytty hankkimaan Venäjältä, Paksin ydinvoimalaprojektin huikealla luototuksella.

putinorban

”… meillä on sopimus Venäjän kanssa, se on hyvä sopimus.” Orbánin ja Putinin lehdistötilaisuus

Unkari ei siis seiso omalla pohjallaan siinä määrin, kuin Orbán on lupaillut, vaan yhä vieraan rahan varassa. Eikä tässä kaikki. Samaan aikaan, kun hallituksen propaganda pauhaa ylikansallisen kapitalismin kataluudesta, EU:n taloustuesta kaksi kolmasosaa päätyy Unkarissa toimivien tuotantolaitosten kautta lopulta ylikansallisten suuryritysten laariin (ja tämä osuus on suurempi kuin monessa muussa entisessä sosialistimaassa). Nehän on pidettävä tyytyväisinä, jotta autotehtaat sun muut pysyisivät maassa. Niinpä Orbánin hallitus suurista puheistaan huolimatta on itse asiassa tukenut kansainvälisiä suuryrityksiä verohelpotusten ym. kautta enemmän kuin yksikään aikaisempi hallitus sitten järjestelmänvaihdoksen. Eläkeläiset ja muut Fidesz-puolueen naiivit kannattajat saavat rauhassa kerääntyä ”rauhanmarsseilleen” ”Meistä ei tule siirtomaata!”, ”EU on uusi Neuvostoliitto”, ”Varjele meitä Goldman Sachsilta” ja ”Isänmaa ei ole myytävänä!” -banderolleineen.  Ylikansallisten yritysten verotus on Unkarissa Euroopan kevein. Tämä taloudellinen todellisuus selittänee osaltaan, miksi EU jatkuvasti sietää ja tukee Unkaria, kaikista kansalaisvapauksien ja ihmisoikeuksien loukkauksista huolimatta.

Eihän ylikansallisissa yrityksissä sinänsä mitään niin pahaa olisi, elleivät ne järjestelmänvaihdoksen jälkeen olisi vallanneet koko Unkarin yritysmaailmaa ja estäneet kotimaisen yritystoiminnan kehitystä. Orbán on koko ajan puhunut siitä, miten tärkeää on tukea kotimaisen kapitalismin, pääomien ja vauraan yrittäjäluokan syntymistä. Mutta tarkemmin katsoessa huomaa, että tässä on selvä etupiirijako. ”Vapaustaistelusta” puhutaan ja ulkomaisia yrityksiä demonisoidaan niillä aloilla, joilla markkinat ovat ja pysyvät Unkarin sisällä: media, mainonta ja mainostilan myynti, päivittäistavarakauppa, tienrakennus, kunnallistekniikka. Ja näillä aloilla, kuinka ollakaan, Orbánin lähipiiriin kuuluvat olig…, tuota, isänmaalliset liikemiehet ovat rikastuneet, satumaisimpana esimerkkinä Orbánin naapuri ja (vakavien arvelujen mukaan) bulvaani, entinen kaasuasentaja ja nykyinen suurliikemies Lőrinc Mészáros, joka perheineen hallitsee maatalous-, tienrakennus-, turismi- ynnä muille aloille haarovaa megabisnestä.

meszarosrtl

”Lőrinc Mészáros kolminkertaisti omaisuutensa.” RTL-kanavan uutislähetys viime vuonna. Tänä vuonna omaisuus on jo viisinkertaistunut.

Auto- tai elektroniikkatehtaat taas voivat milloin hyvänsä siirtää tuotantonsa Romaniaan tai Kiinaan, eikä niiden tuotanto myöskään olennaisessa määrin suuntaudu Unkarin markkinoille. Siispä niitä ei yritetäkään kiusata eikä niiden kanssa kilpailla, päinvastoin, kuten jo todettiin, niiden toimintaa helpotetaan kaikin tavoin. Näin siis Unkari käy ”vapaustaisteluaan” varsinaisella win-win-meiningillä. Sivutuotteena on päästy eroon riippumattomasta oikeuslaitoksesta ja mediasta, sillä oligarkkien näin häikäilemätön rikastuttaminen olisi muuten hieman hankalaa.

Ja voimme jälleen palata Melanesiaan cargo-kultin pariin. Samoin kuin järjestelmänvaihdoksen jälkeinen Unkari rakensi kapitalismin lavasteita ilman oikeita kapitalismin edellytyksiä, samoin nykyinen Unkari rakentaa vapaustaistelun lavasteita ilman, että oikeasti taisteltaisiin mitään ulkopuolista uhkaa vastaan. Järjestelmänvaihdoksen jälkeen luvattiin, että talouden liberalisointi tuo kaikille hyvinvointia ja vapautta. Tuli epävarmuutta, työttömyyttä ja talouskriisi, ja jossain vaiheessa kansan kärsivällisyys petti eikä se jaksanut enää purra hammasta ja kiristää vyötä. Tätä nykyäkin Unkarissa tapahtuu paljon sellaista, mistä Orbánin hallinnon aatteelliset kannattajatkaan eivät pidä. Mutta toistaiseksi he vielä purevat hammasta ja vakuuttavat itselleen, niin kuin heillekin vakuutellaan, että nyt on kysymys suuremmasta asiasta: Unkarin kansan vapaudesta ja unkarilaisten säilymisestä Euroopan kartalla.

Tämä asetelma uusintaa itseään yhä uudelleen. Järjestelmät vaihtuvat, jokainen reagoi sinänsä oikeutettuun tyytymättömyyteen ja todellisiin ongelmiin rakentamalla uusia lavasteita entisten tilalle. Kysymys ei siis ole vain Viktor Orbánista, ei kenestäkään muustakaan poliitikosta tai puolueesta sinänsä. Kysymys on myös kulttuurista. Ja siihen palaan tähän muuten liian pitkäksi venyvän vuodatuksen seuraavassa osassa.


Kaikkien rasistien sankari

syyskuu 14, 2017

Samaan aikaan, kun EU:n kärsivällisyys demokratian perusarvoja ja yhteisiä pelisääntöjä uhmaavia Puolaa ja Unkaria kohtaan alkaa entistä pahemmin rakoilla, Länsi-Euroopan äärioikeistolaiset ja rasistit yhä selkeämmin juhlivat Unkarin Viktor Orbánia sankarina, joka raja-aidallaan pelasti Euroopan ja joka uskaltaa sanoa sen, mitä monet muutkin ajattelevat: me ei haluta tänne yhtään toisenväristä ja toisenuskoista maahanmuuttajaa, koska ne eivät kuulu meikäläiseen kulttuuriin eivätkä kuitenkaan sopeudu tänne! Meillähän äskettäin Laura Huhtasaari, sen kuuluisan vihapuhelausunnon allekirjoitettuaan ja siitä saman tien etäisyyttä otettuaan, kehui Unkarin ulkomaalaispolitiikkaa: ”Mahtaa Unkarin kansa olla ylpeä johtajastaan.”

(Rikkaat ulkomaalaiset tosin kelpaavat Unkariin, eikä heidän ihonväriään tai kulttuurista sopeutuvuuttaan kysellä. Vuosina 2013–2016 yli 17 000 ulkomaalaista on lunastanut ns. maahanmuutto-obligaation (letelepedési kötvény), maksaen siitä yhteensä yli miljardi euroa. Tästä summasta noin kolmannes on päätynyt obligaatioita välittäville oligarkkien veroparatiisifirmoille. Ostajista suurin osa tulee Kiinasta ja Venäjältä, mutta jonkin verran on myös pakistanilaisia, iranilaisia, syyrialaisia ja irakilaisia. Kuukausi sitten parlamentin puhemies Kövér palautti bumerangina villin sosialistiedustajan Márta Demeterin kysymyksen, joka koski näitä obligaatiofirmoja ja niiden perustamisajankohtien outoa yhteensattumista asiaa koskevien lainmuutosten kanssa. Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!)

Orbán itse on etenkin kotiyleisönsä edessä yhä aggressiivisemmin levitellyt harteilleen Euroopan pelastajan viittaa. Näitä väitteitä puolestaan ruotii kriittisesti 444.hu-sivuston video, jota lämpimästi suosittelen kaikille unkarintaitoisille.

Ja seuraavassa yritän selostaa sen pääkohdat.

Näin siis Orbán tänä kesänä ”Tusványosin” eli Transilvanian Tusnádfürdőn kesäjuhlilla, myöhemminkin median huomiota herättäneessä neonvihreässä paidassaan:

orban2017neoning

”Unkari puolusti itseään. Ja sen mukana Eurooppaa maahanmuuttajatulvalta, invaasiolta. Se maksoi meille 260-270 miljardia forinttia [n. 850 miljoonaa euroa]. Tästä EU on korvannut meille murusen verran [kirjaimellisesti: ”pähkinänkokoisen summan”]. Voisin sanoa niinkin, että EU:n ei pidä puhua solidaarisuudesta niin kauan, kuin se ei ole maksanut meille noita 250 miljardia forinttia, jotka se on meille velkaa Euroopan puolustamisesta.”

Euroopan puolustaminen on siis viime kädessä EU:n velvollisuus? Mielenkiintoista on, että Orbán ei ole aina ollut tätä mieltä. Vielä vuonna 2015 Bratislavassa järjestetyssä turvallisuuskonferenssissa Orbán oli painokkaasti lausunut, että EU:n ja etenkin Schengenin ulkorajan puolustaminen ei ole yhteisön velvollisuus vaan kunkin valtion kansallinen tehtävä. Sitten alkoi pakolaiskriisi kärjistyä, ja Unkarin kautta virtasi väkeä Eurooppaan. Syyskuussa 2015 Orbán Brysselissä pitämässään lehdistötilaisuudessa kertoi, että Unkari ottaa vastaan kaikki turvapaikanhakijat, ”otamme kaikista kopin ja rekisteröimme kaikki, jotenkin, mutta emme voi taata, ettei 175 kilometrin mittaisen rajan yli jossain tule joku, joka sitten ei rekisteröidykään”. Kului vuosi, ja hallituksenkin oli tunnustettava, että pitkästi yli kaksisataatuhatta pakolaista on kulkenut Unkarin halki länteen ilman virallista rekisteröintiä. (Ja niistä sadastaseitsemästäkymmenestätuhannesta, jotka rekisteröityivät, suurin osa ei halunnut jäädä Unkariin vaan suuntasi edelleen kohti länttä.)

Kuten muistamme, loppukesästä 2015 tilanne alkoi olla kestämätön. Ilman vapaaehtoisjärjestöjen uhrautuvaa työtä Unkarin rajoilla ja pakolaisleiriksi muuttuneella Budapestin Keleti-rautatieasemalla olisi nähty todellinen humanitaarinen katastrofi. Lopulta, sen lisäksi, että laumoittain pakolaisia päästettiin tai pääsi omin jaloin tai auttajien avustuksella jatkamaan matkaa Itävaltaan ja Saksaan, myös Unkarin viranomaiset kylmästi rahtasivat tuhansia pakolaisia busseilla ja junilla suoraan Itävallan rajalle. Tätä, huomauttaa 444.hu:n toimittaja viileästi, on varsin vaikea nimittää ”Euroopan suojelemiseksi pakolaisvirralta”.

Ja sitten rakennettiin se kohuttu aita, ensin Serbian-, sitten myös Kroatian-vastaiselle rajalle. Unkariin saapuneiden rajanylittäjien määrä tietenkin tipahti oitis lähes olemattomaksi. Mutta edelleenkään ei voi puhua Euroopan suojelemisesta. Pakolaisvirta ei nimittäin tipahtanut vaan ainoastaan vaihtoi suuntaa: vuoden 2015 viimeisen neljänneksen aikana pakolaiset vaelsivat Länsi-Eurooppaan Kroatian ja Slovenian kautta.

pakolaisvirrat

Lopullisesti tilanne kuitenkin muuttui vuoden 2016 alussa, siis puoli vuotta Unkarin aidan valmistumisen jälkeen. Pakolaisvirta Balkanin reitillä tyrehtyi, eikä tämän syynä ollut Orbánin rajatkiinni-politiikka vaan EU:n ja Turkin sopimus, jonka ansiosta Turkin viranomaiset ryhtyivät aktiivisemmin pysäyttämään länteen pyrkiviä pakolaisia.

Tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaansa Unkari on alusta alkaen puolustellut terrorismin vaaralla. Samoin kuin lännen oikeistopopulistit, myös Orbánin hallitus on jatkuvasti toistanut, että pakolaiset, siis tuota, ”migrantit”, tuovat mukanaan terrorismia; tätä viestiä iskostetaan kansaan sekä julistekampanjoin että esimerkiksi valtion tv-kanavan uutislähetyksissä, joissa lähes joka kerta on esillä muslimi-maahanmuuttajiin yhdistettävä rikollisuus tai terrorismin uhka onnettomassa palavien ghettojen Länsi-Euroopassa. Mutta: tiukasta linjastaan huolimatta Unkarin viranomaiset eivät todellisuudessa ole pystyneet estämään terroristien liikkumista.

Vuonna 2015 Unkarin kautta matkasi länteen tovereineen Salah Abdeslam, terroristi ja Pariisin joukkomurhan toimeenpanija. Abdeslam ja kumppanit eivät vain päässeet ongelmitta kulkemaan Unkarin halki, vaan he myös ostivat Unkarista puhelimiinsa ne SIM-kortit, joita käyttivät terrori-iskujensa järjestelemiseen. Tästä korttikaupasta Unkarin viranomaiset saivat tiedon vasta myöhemmin, ranskalaisilta ja belgialaisilta kollegoiltaan. Tästä tosin hallituksen kontrollissa olevat mediat eivät välittäneet vaan sitä vastoin raportoivat riemukkaasti, että Abdeslam tovereineen oli Unkarissa ollessaan nauttinut pakolaisjoukkoja huoltavien kansalaisjärjestöjen apua. Toisin sanoen: ruokaa ja majoitusta järjestävien vapaaehtoisten olisi tätä valtion laiminlyömää tehtävää hoitaessaan samalla pitänyt kyetä siihen, mihin Unkarin turvallisuusviranomaiset eivät kyenneet, eli tunnistamaan pakolaisvirran joukosta siihen piiloutuneet ISIS-terroristit?

Loppupäätelmä: on siis perin outo temppu Unkarin hallitukselta väittää, että tässä on suojeltu Eurooppaa pakolaisvirroilta ja terrorismilta.

Mutta Unkarin hallitustahan mikään tämmöinen argumentointi ei heilauta mihinkään. Euroopan oikeusistuimen tuomiokin, jonka mukaan Unkari on velvollinen EU:n yhteisten sopimusten mukaisesti ottamaan käsiteltäväkseen 1294 turvapaikanhakijaa, vain ”merkitään tiedoksi” mutta ”ei tule vaikuttamaan Unkarin toimintaan”. (Tästä hyvästä, näin lataa mm. Angela Merkel, Unkarin tapaus tullaan ottamaan esille Euroopan neuvostossa lokakuussa.) Mielenkiintoista on – huomauttaa 444.hu-sivusto – verrata Unkarin reaktioita Slovakian toimintaan. Slovakit, jotka luultavasti ovat yhtä itäeurooppalaisen ”empatiavajeisia” ja muukalaiskammoisia kuin unkarilaisetkin, ovat myös virallisesti vastustaneet EU:n pakolaiskiintiöitä ja hävinneet oikeusjutun EU:ta vastaan. Mutta tästä ei Slovakiassa raivota eikä virallisesti lyödä Brysselille nyrkkiä pöytään, vaan tähän mennessä on määrätyistä 902:sta turvapaikanhakijasta otettu vastaan 16 henkeä eli 1,7%, ja Slovakian hallitus antaa ristiriitaisia lausuntoja, joiden mukaan toisaalta EU:n päätöstä tullaan kunnioittamaan, toisaalta pakolaisia ei edelleenkään haluta. Näin Slovakia myös ainakin toistaiseksi onnistuu luikertelemaan pois EU:n mahdollisten pakkotoimien alta.

Unkari sitä vastoin panostaa aggressiiviseen öyhötykseen. ”Politiikka on raiskannut Euroopan oikeuden ja eurooppalaiset arvot”, mekasti ulkoministeri Szíjjártó tuomioistuimen pakolaiskiintiöpäätöksen johdosta. ”Taistelu jatkuu.” Ja tähän taisteluun on myös rakennettu kunnon salaliittoteoriahengessä oikein mahtava päävihollinen. Kiintiöoikeudenkäynnin myötä – näin julisti toissapäivänä pääministerin kanslian nimissä valtiosihteeri Csaba Dömötör – Brysselin politiikka on siirtynyt uudelle tasolle ja ryhtynyt tosissaan toteuttamaan ”Soros-suunnitelmaa”. Aivan niin, tuo koukkunokkainen miljonääri, joka kulissien takana vetelee kaikista naruista tuhotakseen vapaan ja kansallismielisen Unkarin, käyttää käsikassaranaan myös EU:n päättäviä elimiä. Päämääränä on EU-maiden pakottaminen rajattomasti korotettaviin pakolaiskiintiöihin, muukalaisten pakkoasuttaminen ilman ylärajaa. Ja tätä vastaan, näin ilmoitti Viktor Orbán eilen illalla, tullaan järjestämään uusi kansallinen konsultaatio – siis taas kerran painatetaan veronmaksajien laskuun kallista paperia kyselyksi (”EU ja Soros haluavat tuhota Unkarin hillitsemättömän maahanmuuton avulla, onhan se kamalaa, onhan, onhan?”) naamioituun propagandakampanjaan.

Jäämme seuraamaan tilannetta. Ja edelleenkin ihmettelemään, onko Unkarin hallitukselle todellakin tässä maailmantilanteessa tärkeintä varjella mainettaan ja arvostustaan koti- ja ulkomaisten muukalaisvihaajien sankarina.


Vahva ja ylpeä!

kesäkuu 8, 2017

Piti kirjoittamani poliittisen populismin ja huuhaatieteen oudosta liitosta. Esimerkiksi siitä, miten Itävallan FPÖ:n johtaja HC Strache sai tiedeväen repimään hiuksiaan julistamalla, että käynnissä oleva ilmastonmuutos on pelkkää ihmisestä riippumatonta, luonnollista vaihtelua, jota on ollut koko ajan – Grönlantikin oli aikoinaan vihreä maa, jossa viikingit viljelivät viiniä. (Itse asiassa Grönlanti on ollut jään peitossa satatuhatta vuotta.) Tai miten Unkarin hallitus jättää aivokalvontulehdusta aiheuttavan meningokokki B:n vastaisen rokotuksen vaille valtion tukea, koska ”se aiheuttaisi väärän turvallisuuden tunteen”. Tai miten Unkarin hallitusta lähellä olevien tahojen pyörittämä, suureksi osaksi hallituksen ilmoitustuloilla elävä keltalehti Ripost samoin kuin valtion elokuvakomissaarin, kasino-oligarkki Andy Vajnan TV2-kanava käyvät omituista taistelua aurinkovoiteita vastaan – jotka vaihtoehtogurujen mukaan aiheuttavat syöpää – ja vastoin kaikkia ihotautilääkärien suosituksia kehottavat kansaa ottamaan aurinkoa, ilman voiteita, juuri puolenpäivän aikaan, kun auringonpaiste on ”tehokkaimmillaan”.

Ehkä palaan näihin joskus. Nyt on kuitenkin ihan pakko kertoa uudesta julistekampanjasta, johon Unkarin hallitus jälleen sijoittaa veronmaksajien varoja. ”Pysäytetään Brysseli” -kampanja, jolla kansalaisia kannustettiin osallistumaan EU:n ihmisoikeus- ja maahanmuuttopolitiikan (tai siis siitä annetun perin vääristyneen kuvan) sekä kansalaisjärjestöjen vastaiseen ”kansalliseen konsultaatioon”, on nimittäin julistettu menestykseksi. Kyselyyn vastasi hallituksen ilmoituksen mukaan 1,7 miljoonaa unkarilaista – tätä lukua tosin on mahdotonta mistään tarkistaa, ja kaiken lisäksi kaavakkeen nettiversion saattoi sama ihminen täyttää miten monta kertaa hyvänsä.

No, joka tapauksessa kansallinen konsultaatio oli hallituksen mukaan kaikkien aikojen onnistunein, ja tästä kerrotaan kansalle uudella julisteella, jota ilmeisesti ovat kaikki julkiset tilat jo täynnä. Tutun syvänsinisellä pohjalla, jonka sivuun ikään kuin verhoksi on laskosteltu Unkarin lippua, lukee ylhäällä ohuin kirjaimin: ”Kaikkien aikojen menestyksekkäin kansallinen konsultaatio”, keltaisella pohjalla ”Kiitos!”, ja sen alla julisteen pääsanoma:

UNKARI ON
VAHVA JA YLPEÄ
EUROOPPALAINEN MAA

Ylpeä justiinsa. Jos ei tätä Brysselissä uskota, niin kerrotaan se ainakin omille vielä kerran. 444.hu-uutissivuston ilkimykset tietenkin julistivat oitis valokuvakilpailun: lukijoita kehotettiin kuvaamaan uusi juliste mahdollisimman ”kuvaavassa” ympäristössä. Tässä muutamia esimerkkejä palkituista:

londonban_mosogatnak.jpeg

Lisäteksti: ”Ylpeät unkarilaiset ovat Lontoossa tiskaamassa.”

eros_büszke_dohanybolt

Tähän kuvaan on onnistuttu vangitsemaan hieman rähjäisen rakennuskannan joukossa ennen muuta funktionaalinen valkoinen matala pytinki, jossa toimii toinen Orbánin hallituksen korruption ikoneista, ”kansallinen tupakkakauppa”.

istuimet.jpeg

Asemilla ja odotustiloissa ei julisteita säästellä. Joku voisi tietenkin kysyä, olisiko julistekampanjaan upotetut rahat voinut sijoittaa odotustilojen kunnossapitoon.

Mutta ei tässä vielä kyllin, vaan kommenttiketjussa lukijat panevat vielä paremmaksi.

eros_es_ruszki.jpg

”Unkari on vahva ja ryssä maa.”

magyarorszag_buszke_europa.jpg

#unkari #ylpeä #eurooppa (Kuva on vuoden takaisesta lehtijutusta ja esittää Tarnazsadány-nimisen pienen paikkakunnan koulun ainoata vesipistettä; koulun saniteettitilat ja koulurakennus ylipäätään olivat tuolloisten lehtijuttujen mukaan sellaisessa kunnossa, että jotkut vanhemmat eivät halunneet päästää lapsiaan kouluun.)

addigismeteljuk.jpg

Kaikkien aikojen Kiitos-kampanjan yksi Kiitos-kampanja. UNKARI ON RATKAISEVA JA ITSEVARMA MAA JOKA NÄYTTÄÄ TIETÄ LÄNNELLE JOS TARPEEN ON TOISTAMME TÄTÄ NIIN KAUAN KUNNES KAIKKI USKOVAT

Jo kiivaasti somessa leviävä kuva ”vahva ja ylpeä” -julisteen alla alikulkukäytävän seinustalla nukkuvista kodittomista on ilmeisesti photoshop-väärennös, vaikka varmaan ”voisi olla totta” – itse kuva on muutaman vuoden takainen, vain seinällä kodittomien yläpuolella oleva juliste on vaihdettu toiseksi. Tämä seuraava kuva sitä vastoin lienee aito.

444.hu-sivuston lukija ”Réka” on näpännyt kuvan hengenvaarallisen kolmosmetron Gyöngyösi utcan asemalla. (Hengenvaarallisen? Venäjällä peruskorjatuista metrojunista – virolaisen firman metrojunatarjous olisi tullut halvemmaksi, mutta jostain syystä Budapestin liikennelaitos päätyi tilaamaan metrovaunuja Venäjältä, missä myös entisiä neuvostovalmisteisia vaunuja on korjautettu – on kirjoitettu Unkarin lehdistössä viime aikoina tavan takaa. Junia on syttynyt tunnelissa palamaan, ja nyt viimeksi kolmoslinjalla metrovaunun ovet avautuivat vauhdissa.) Kuva havainnollistaa paitsi rapistuvan julkisen sektorin ankeutta ja eläkejärjestelmän ongelmia (mummoja, jotka eivät ehdi hyppäämään päivätansseissa vaan selvästikin hengenpitimikseen myyvät puutarhansa kukkia tai omatekoisia leivonnaisiaan, näkee metroasemilla tavan takaa), myös sitä, mihin Unkarissa poliittinen vastarinta ja aktivismi nykyään tyylikkäimmin kanavoituu.

sorossorossoros.jpeg

”Ja nyt on vuorossa SOROS, SOROS, SOROS, SOROS, SOROS, SOROS”

Vitsipuolue ”Kaksihäntäinen koira” saa mielipidemittauksissa prosentin-parin kannatusosuuksia – mutta ne ovat silti samassa sarjassa ja jopa parempia lukemia kuin joillakin ”oikeilla” oppositiopuolueilla. ”Koirat” osaavat myös hyvin suunnitella ja rahoittaa näyttäviä julkisuustempauksia – ei vain hallituksen plakaattimyllytystä naurettavaksi tekeviä julistekampanjoja vaan myös esimerkiksi tempauksia, joissa katujen ja jalkakäytävien päällysteiden surkeaan kuntoon kiinnitetään huomiota maalaamalla rikkinäiset kohdat kirkkain värein. Tämä juliste näyttää ”Pysäytetään Brysseli” -kampanjalle ja hallituksen viestimien vainoharhaiselle ”kaiken takana on György Soros” -jankutukselle kerta kaikkiaan, sanoisinko, närhen munat.

Kunpa vielä näkisi samalla innolla, älyllä ja henkevyydellä tehtävän myös oikeaa oppositiopolitiikkaa.


Näinköhän vihdoinkin?

Touko 17, 2017

Työkiireitä on pitänyt. Mutta nyt on pakko rientää kommentoimaan Unkarin uutisia.

Viime viikkoinahan monet ovat olleet näkevinään rakoilemisen merkkejä Unkarin nykyisessä ”Kansallisen yhteistoiminnan järjestelmässä”. On nähty useita monituhatpäisiä mielenosoituksia, joiden varsinaisena aiheena on ollut milloin Central European Universityn (hallituksen medioiden kielenkäytössä: ”Soros-yliopiston”) toimintaa vastaan räätälöity yliopistolain muutos, milloin kansalaisjärjestöjen asema (hallituksen tiedotusvälineiden mukaan Unkarissa häärii joukoittain katalan György Sorosin rahoittamia ”valekansalaisjärjestöjä” tekemässä laillisen hallituksen vastaista myyräntyötä) tai vapaa tiedonvälitys. (Pienempi, muutaman sadan hengen spontaani mielenilmaus nähtiin toista viikkoa sitten, kun kriittisen uutisportaali 444.hu:n toimittaja Júlia Halász oli raahattu ulos Fidesz-puolueen paikallisosaston järjestämästä yleisötilaisuudesta, kamerakännykkä väännetty väkisin hänen kädestään ja siitä pyyhitty kuvat.) Ensi sunnuntaina pitäisi taas tapahtua: Oktatási szabadságot (‘Opetuksen vapautta!’) ja Nem maradunk csendben (‘Emme pysy hiljaa’) -nimiset ryhmät kaavailevat Budapestiin seuraavaa suurmielenosoitusta, jolle Péter Juhászin johtama Együtt suunnittelee sisartilaisuuksia ympäri maata. Mutta mielenosoituksia on nähty ennenkin, ja tyypillisesti niitä järjestäneet liikkeet ovat haipuneet takaisin ”epäpoliittisuuden” hämärään.

Huhtikuun lopulla on kuitenkin käynyt selväksi, että Brysseliä alkaa vähitellen oikeasti hapottaa se tapa, jolla Unkari jatkuvasti puree sitä ruokkivaa kättä, nostaa EU-tukiaisia (ja kanavoi ne oligarkkien taskuihin) samalla viis veisaten tietyistä eurooppalaisen demokratian perusarvoista sekä uhoten käyvänsä vapaustaistelua Eurostoliiton sortovaltaa vastaan. Kuten täälläkin jo kerroin, pääministeri Orbán joutui käymään erikseen sekä Euroopan parlamentille että omalle kattopuolueelleen EPP:lle selittelemässä, mitä oikein meriteeraa tämä kansalaisille postitettu ”konsultaatio” eli mielipidekysely, jossa väitetään EU:n asuttavan Unkariin laumoittain ”laittomia maahanmuuttajia”, vastustavan työpaikkojen luomista ja energiahintojen alentamista tai syytetään ”kansainvälisiä järjestöjä” ihmissalakuljetuksesta ynnä muista laittomuuksista.

Unkarin hallitusta eivät ainakaan unkarinkielisen mediakuplani sisältä katsellen Orbánin Brysselistä saamat pyyhkeet järkyttäneet vähääkään. Kotimaan viestimille Orbánin esiteltiin saavuttaneen Brysselissä arvovaltavoiton ja torjuneen hyökkäykset. Konsultaatiota jatketaan, virallisten tiedotteiden mukaan kyselykaavakkeen on palauttanut jo ennätysmäärä unkarilaisia, ja myös perinteisen viholliskuvan rakentelu jatkuu. Olin viime viikolla työkeikalla Unkarissa, ja kun hotellihuoneessa perjantaiaamuna avasin television aamu-uutisten alettua, ensimmäinen sana, joka käynnistyvästä laitteesta kajahti korviini, oli ”Soros”. (Kyse oli Sorosin tukemista kansalais-, siis valekansalaisjärjestöistä, jotka muuten lietsovat sekasortoa paitsi Unkarissa myös esimerkiksi Makedoniassa. Koko maa on sekasorron partaalla, näin uutislähetyksessä kerrottiin, koska Sorosin kätyrit käyttävät hyväkseen myös etnisiä jännitteitä slaavien ja albaanien välillä – koko juonen päämääränä on edistää pakolaisten tuloa Eurooppaan, koska Makedonia on reitin avainkohtia. Ja koska ”Soros vihaa ihmiskuntaa”, kuten unkarilaistoimittajan haastattelema makedonialainen aktivisti kertoi.)

Viime päivinä pääministeri Orbán on taas kääntänyt katseensa itään – Keleti nyitás, ‘Avaus itään’, on virallinen termi tälle strategialle – ja vieraillut Kiinassa. Siellähän on järjestetty suuri kansainvälinen tapaaminen, jolla Kiinan johto etsii kansainvälistä tukea ns. ”Uusi Silkkitie” -ohjelmalleen ja infrastruktuurisijoituksilleen. Paikalla oli valtionpäämiehiä tai muita hallitusten edustajia monista Euroopan maista, mutta Unkarissa melkoista mediahuomiota sai tämä kuva, joka julkaistiin mm. Orbánin omalla Facebook-sivulla:

orban-diktator-e1494775662363-1024x579

Isännän olkavarresta ohjailema Orbán kohtaa sydämellisesti hymyilevän Vladimir Putinin, taustalla kollegat Erdoğan ja Lukašenka (poikineen).

Orbánin kerrottiin myös seppelöineen kommunististen sankarien muistomerkin Taivaallisen rauhan aukiolla (kukapa enää muistaa juuri samassa paikassa verisesti kukistettua mielenilmausta…) sekä lausuneen tiedotusvälineille seuraavaa:

Globalisaation vanha malli on aikansa elänyt, Itä on noussut Lännen rinnalle, ja merkittävä osa maailmaa on saanut tarpeekseen siitä, että kehittyneet maat tulevat opettamaan sille esimerkiksi ihmisoikeuksia tai markkinataloutta.

Vapaamman ohjelman puitteissa Orbán ehti myös kansantalousministeri Mihály Vargan seurassa illastamaan Bank of Chinan johdon seurassa ja laulamaan heille mustalaismuusikkojen säestyksellä romanttista tekokansanlaulua hevospaimenesta, joka juottaa hevostaan Tiszan rannassa ja rakastaa Kataa, jolla on kolmetoista rimpsua hameessaan. (Tätä harrastusta on somen välityksellä saatu todistaa jo muutama vuosi sitten, kun Orbán kavereineen rentoutui laulamalla Fehérvárin husaareista, jotka täällä kulkivat ja monta tyttöstä polkivat.) Juorulehdet ehtivät myös jauhaa toimittaja Zoltán Lovasin Facebookiin postittamaa kuvaa Orbánista vaimoineen:

1lady.jpg

Starklikk.hu-sivuston siteeraama Ibolya Görög, monien aiempien hallitusten ja johtomiesten protokolla-asiantuntija (nykyisellä hallituksella ei kuulemma tällaista tyyligurua ole käytössä laisinkaan) ei vain niuhottanut rouva Anikó Lévain räjähtäneestä ulkoasusta ja Viktor Orbánin tapansa mukaan taskuun survomasta kädestä (”taskuun työnnetty käsi merkitsee fobiaa, kyvyttömyyttä käydä normaalia ihmisten välistä keskustelua”). Hän myös päätteli, että Anikó-rouva ”vihaa tämänhetkistä tilannetta niin, että näyttävästi viittaa kintaalla kaikelle, mikä osoittaisi hänen olevan Unkarin pääministerin puoliso”.

Mutta siis – samalla kun tällaista pyöriteltiin Unkarin julkisuudessa ja Viktor Orbán paistatteli idän valossa, myös Brysselin myllyt jauhoivat hitaasti mutta varmasti. Ja tänään rymähti sitten julkisuuteen Euroopan parlamentin äänestystulos. Kahdesta julkilausumaversiosta läpi meni jopa tiukemmin sanoitettu, vasemmisto- ja viherpuolueiden esittämä – ja sen puolesta siis äänesti myös melkoinen osa Orbánin ”oman” kattopuolueen EPP:n meppejä. Julkilausumassaan mepit näkevät laillisuuden ja demokratian Unkarissa vakavasti vaarantuneen, vaativat turvapaikanhakijoiden ja kansalaisjärjestöjen vastaisten lakien peruuttamista ja CEU:n toiminnan takaamista sekä entistä tiukempaa EU-tukien käytön valvontaa.

Nyt on siis ensi kertaa EU:n historiassa otettu käyttöön 7. artikla EU:n perusarvojen noudattamiseen liittyvästä mekanismista. EU:n arvoja noudattamaton jäsenvaltio, tässä tapauksessa siis Unkari, voi saada osakseen erilaisia sanktioita, mutta tie sinne on oleva pitkä ja kivinen. 444.hu-sivustolla asia selostetaan näin:

Ensimmäiseksi on nyt asianomaisen valiokunnan laadittava yksityiskohtainen ja perusteltu selvitys siitä, miten Unkarissa on loukattu EU:n perusarvoja. Tämä voi viedä puolisen vuotta. Tämän jälkeen parlamentti äänestää siitä, pyydetäänkö Eurooppa-neuvostoa ryhtymään 7. artiklan mukaisiin toimiin. Jos tätä päätetään pyytää, asia menee ensiksi lähinnä ulkoministereistä koostuvan neuvoston käsiteltäväksi, ja siellä 4/5:n enemmistön on oltava sitä mieltä, että perusarvot ovat todellakin vaarantuneet (asianomaisen maan ulkoministeri ei ole äänioikeutettu). Mikäli sitten näin käy, asia menee todellakin EU:n jäsenmaiden korkeinta johtoa edustavan Eurooppa-neuvoston pöydälle, ja siellä on saatava täydellinen yksimielisyys (tietenkin asianomaista maata lukuun ottamatta), ennen kuin rangaistustoimiin – esimerkiksi äänioikeuden riistämiseen tai EU-tukien jäädyttämiseen – voidaan ryhtyä.

Edessä on siis vielä runsaasti keskustelua, äänestelyä ja lobbailua, ennen kuin mitään konkreettista voi tapahtua – ja tietenkin Unkari itse voi missä välissä hyvänsä kääntää kurssiaan niin, että EU:n nuhteet käyvät aiheettomiksi. Se sisäpoliittinen seuraus tästä joka tapauksessa on oleva, arvelee 444.hu, että koska nyt käynnistynyt prosessi ilmeisesti päättyy ennen ensi vuonna edessä olevia Unkarin parlamenttivaaleja, Fidesz-puolue voi rehvakkaasti maalailla EU:n toimet omaan vaalikampanjaansa puuttumiseksi. Pelättävissä siis on, että Brysselin ja Eurostoliiton haukkuminen Unkarin valtion tiedotusvälineissä ei tästä yhtään vähene.

Seitsemännestä artiklasta ehkä kuullaan vielä. Ja paljon vettä ehtii virrata Tiszassa, Tonavassa sun muualla ennen kuin Brysselin päätöslauselmat johtavat mihinkään konkreettiseen seuraamukseen. Jos koskaan johtavat. Tässä vaiheessa voi spekuloida, miten tärkeää EU:lle on oman arvovaltansa ylläpitämiseksi pitää kiinni siitä, että 7. artikla ei täysin menettäisi pelotearvoaan. Ja myös miettiä, miten tärkeä EU-jäsenyys on Orbánille, kun unkarilaisista ylivoimainen enemmistö edelleenkin haluaa kuulua Eurooppaan.