Naistenpäivän tietämillä

Unkarin hallituksessa oli vielä äskettäin ennätykselliset kolme naista, ”ennätykselliset” sikäli, että pääministeri Orbánin valtakaudella on nähty myös hallituksia, joissa kaikki ministerit olivat miehiä. Nyt heitä on jo jonkin aikaa ollut vain kaksi: oikeusministeri Judit Varga ja valtion omaisuuden hoidosta vastaava salkuton ministeri Andrea Mager. Kolmas naisministeri, perheasioista salkuttomana ministerinä vastannut Katalin Novák jätti ministerin tehtävänsä joulukuussa valmistautuakseen uuteen tehtävään, johon hänet oli nimetty. Kaksi päivää sitten, kaksi päivää kansainvälisen naistenpäivän jälkeen Katalin Novák valittiin Unkarin uudeksi presidentiksi, János Áderin seuraajaksi. Hän on ensimmäinen nainen tässä tehtävässä.

Presidentin valitsee Unkarissa parlamentti (joten Novákin nimesi ehdokkaaksi puolue, ja loppu oli pelkkää läpihuutojuttua), ja hänen tehtävänsä ovat paljolti symboliset. Edelliset presidentit ovat kunnostautuneet lähinnä allekirjoittamalla uudet lait sekä pitämällä televisiossa uudenvuodenpuheita. Muuten János Áderista ei paljon muuta muistettu kuin se, että hän harrastaa kalastusta. Katalin Novákilla, joka on julkisuudessa ollut esillä perinteisten sukupuoliroolien ja perhearvojen puolustajana (kirjoitin yhdestä tämmöisestä media-ulostulosta aiemmin täällä), herttaisena perheenäitinä, joka tekee puolue- ja vaalityötä korvakoruillaankin, ei vaikuta olevan kodin ja puoluetyön ulkopuolelle ulottuvia julkisia kiinnostuksia senkään vertaa. Tätäkin on jo kommentoitu somekuplassani:

***

Toinen naisministeri, oikeusministeri Judit Varga on viime vuosina ollut kriittisen julkisuuden riepoteltavana erityisesti kahdesta syystä: hän on ollut Unkarin sateenkaari-ihmisiä syrjivän lainsäädännön takuunaisena, ja häntä on myös arvosteltu siitä, että hallitus ei tee kaikkea voitavaansa torjuakseen naisiin kohdistuvaa perhe- ja parisuhdeväkivaltaa tai tukeakseen sen uhreja. Pari vuotta sitten, järkyttävien perhesurmauutisten taas kerran kohahduttaessa Unkarin julkisuutta, ministeri Varga julkisti vaikuttavan ja tyylikkään videon, jossa luvattiin ankarampia oikeusseuraamuksia ja tehokkaampaa tukea ja suojaa väkivallan uhreille. Samaan syssyyn oli kuitenkin muistutettava, että Istanbulin sopimusta perhe- ja parisuhdeväkivallan torjumiseksi ei Unkari suostu ratifioimaan, sillä siinä puhutaan maahanmuuttajien oikeuksista ja määritellään sukupuoli sosiaaliseksi kategoriaksi, toisin sanoen tämä sopimus kätkee sisäänsä Unkarin valtion aatteelliselle perustalle vierasta ja vihamielistä ideologiaa.

Nyt ministeri Vargan Facebook-sivu on torstaista saakka ollut hyökkäyksen kohteena. Taustalla on kymmenen vuoden takainen ns. lipeälääkärin ja hänen uhrinsa Erika Rennerin tapaus, josta kirjoitin aiemmin täällä. Ex-miesystävä oli pahoinpidellyt Erika Rennerin syövyttävällä emäksisellä liuoksella, joka tuotti pysyvät vammat. Tutkinta ja oikeuskäsittely venyi vuosien mittaiseksi, sai kummallisia käänteitä ja uhkasi välillä katketa kokonaan, mikä ilmeisesti liittyi myös siihen, että lääkäri-miesystävällä oli suhteita vaikutusvaltaisille tahoille. Viime marraskuussa vihdoin ”lipeälääkärin” viimeinen yritys valittaa tuomiostaan – vahingonkorvaukset uhrille, 11 vuotta vankeutta ja elinikäinen lääkärinoikeuksien menetys – kaatui perustuslakituomioistuimessa. Juttu on siis loppuun käsitelty, mutta sen tuottama mainehaitta Unkarin oikeuslaitokselle ei hevillä poistu. Erika Rennerin nimestä on tullut symboli sille, että väkivallan uhriksi joutuneen naisen voi olla Unkarissa vaikea saada oikeutta. Ihan äskettäin tämä koko tarina ilmestyi kirjan muodossa: Vera Mérőn kirjoittama Lúg ‘Lipeä’ julkistettiin kansainvälisen naistenpäivän aikoihin.

Torstaista lähtien – kertoo riippumaton uutissivusto Mérce – Judit Varga tai varmaan pikemminkin hänen Facebook-sivunsa ylläpito on käynyt jatkuvaa taistelua FB-käyttäjiä vastaan. Kaikki alkoi ilmeisesti ministerin sivulla julkistetusta naistenpäivätervehdyksestä, jota yleisö oli kommentoinut myös huomauttelemalla ”lipeälääkärin” tapauksesta. Kun alkoi tulla julki valituksia siitä, että kaikki Erika Rennerin nimen sisältävät kommentit tai kyselyt poistetaan oikeusministerin FB-sivulta, sadat käyttäjät aloittivat spämmäyshyökkäyksen:

Kuten Mércen artikkelissa muistutetaan, perhe- ja parisuhdeväkivalta ei ole yksittäisiä ”tragedioita” (tai varsinkaan ”rakkausdraamoja”, niin kuin joitakin vaimonsurma- tai pahoinpitelytapauksia on lehdistössä otsikoitu) vaan sillä on järjestelmälliset syynsä. Näiden syiden torjumiseen, tai ylipäätään naisten ja miesten tasa-arvon lisäämiseen, ei riitä se, että nostetaan pari tyylikästä ja miellyttävän näköistä naista yhteiskunnan korkeille paikoille.

Sikäli kuin edes vaivaudutaan nostamaan näkyviin yhtään naista. Unkarin yleisradioyhtiön M5-teeveekanavan ajankohtais-keskusteluohjelmassa Ez itt a kérdés (‘Siinäpä kysymys’), naistenpäivän lähetyksessä aiheesta ”Naisten tasa-arvon kysymys 21. vuosisadalla” keskusteli tämmöinen valtio-oppineiden ja kokeneiden mediakommentaattorien joukko, jossa ei totisesti ollut mitään ämmällistä eikä naurettavaa.

Viktor Orbán ja emännät

Viime päivät on unkarilaisessa somekuplassani pulputettu pääministeri Orbánin uusimmasta möläytyksestä, jonka aiheena tällä kertaa oli viime viikkoina Unkarissa superjulkkikseksi ja kansallissankariksi noussut tiedenainen. Amerikanunkarilainen Katalin Karikó on nimittäin toistakymmentä vuotta sitten yhdessä Drew Weissmanin kanssa kehittänyt ja patentoinut sen menetelmän, johon uudet mRNA-koronarokotteet perustuvat.

Karikón elämäntarinasta on kirjoitettu ympäri Unkarin mediaa; hän väitteli Szegedin yliopistossa 1980-luvulla ja tutki jo tuolloin RNA:ta, mutta joutui vuonna 1985 säästötoimien takia työttömäksi ja päätyi lopulta työnhaussaan Amerikkaan asti, tyhjin taskuin mutta rohkein mielin. (Magyar Nemzet -lehden julkaisemassa haastattelussa Karikó kertoo, miten tuohon aikaan sosialistimaista länteen matkustavilla oli oikeus viedä mukanaan vain 50 dollaria länsivaluuttaa henkeä kohti, joten Amerikan-matkakassaa kartuttaakseen Karikó ja hänen miehensä myivät Ladansa, vaihtoivat rahat pimeästi dollareihin ja ompelivat ne kaksivuotiaan Zsuzsa-tyttären nallen sisään. Zsuzsa eli Susan Francia on sittemmin opiskellut Amerikassa kriminologiksi ja kunnostautunut myös huippu-urheilijana, voittaen USA:lle soudussa kultaa Lontoon ja Pekingin olympialaisissa.) Useammat yliopistot kierrettyään ja lukemattomia tutkimushankehakemuksia jätettyään Karikó lopulta osui Pennsylvanian yliopistossa yhteistyöhön Drew Weissmanin kanssa, joka halusi kehittää HIV-rokotteen, ja loppu onkin historiaa. Nykyään Karikó asustaa Philadelphian laitamilla ja kuuluu saksalaisen rokotefirma BioNTechin johtoportaaseen. Julkkis-evoluutiobiologi Richard Dawkins on kuulemma jo julkisesti esittänyt hänelle Nobelin palkintoa.

Karikón tarinaa on Unkarin mediassa, kuinka ollakaan, käsitelty kahdesta vinkkelistä. Oppositiomieliset ja hallituskriittiset kirjoittajat nostavat hänet esiin yhtenä esimerkkinä niistä lukemattomista korkeasti koulutetuista unkarilaisista huippuammattilaisista, jotka ovat joutuneet lähtemään parempien työmahdollisuuksien perässä ulkomaille, samalla muistuttaen, että tämä aivovuoto jatkuu yhä. Ja että Karikó on itsekin tunnustanut, että jos hän olisi jäänyt Unkariin, hänestä olisi tullut vain yksi mariseva keskinkertaisuus lisää. Magyar Nemzetin jutun taas voi lukea esimerkkinä päinvastaisesta näkökulmasta: unkarilaisten tieteentekijöiden ulkomailla saavuttama menestys kertoo ennen kaikkea unkarilaisten lahjakkuudesta, semminkin kun Karikón monet läheiset kollegat ja työtoverit Amerikassa ja Saksassa ovat unkarilaisia. Erityisesti korostetaan, että Karikó ei ole katkaissut juuriaan vaan on säilyttänyt Unkarin passinsa ja käy kotimaassa vähintään kerran vuodessa.

Pääministeri Orbán on tietenkin tällä jälkimmäisellä linjalla. Viime sunnuntaina Kossuth-radion (valtion yleisradioyhtiön ykkös-radiokanavan) haastattelussa hän lausui näin:

Muuten kaikki nykyään käyttävät tätä vaikeasti äännettävää sanaa: Pfizer, niin kai se lausutaan. Sehän on itse asiassa unkarilainen rokote. On siinä työssä tosin mukana saksalainenkin professori, tutkimuksessa, tai tutkimuksen hallinnoinnissa, mutta enemmistö on unkarilaisia näistä tutkijoista, tai tutkimuksen ohjaajista. Hieman liioitellen voisi sanoa, että tämä on unkarilainen rokote, siihen on käytetty amerikkalaista rahaa ja unkarilaista älyä. Saamme olla ylpeitä tästä oppineesta rouvasta, joka muuten on kisújszállásilainen emäntäihminen, kuten olen kuullut.

Muutamasta Katalin Karikón nimeämästä unkarilaisesta tutkijakollegasta on siis Orbánin kansallismielisessä mielikuvituksessa tullut ”enemmistö”, mikä tekee uudesta koronarokotteestakin – jota oikeasti ovat olleet kehittämässä lukuisia eri kansallisuuksia ja etnisiä taustoja edustavat tutkijat useissa eri maissa – unkarilaisen keksinnön. Ja yllättäen amerikkalaisen rahan yhdistäminen unkarilaiseen älyyn ei ole mikään ongelma, toisin kuin Keski-Euroopan yliopiston tapauksessa…

Eniten kohua on kuitenkin nostattanut ilmaus kisújszállási asszonyság. Sana asszony tarkoittaa ’rouvaa, vaimoa, emäntää’, ja niin kuin tämäntapaisille naista tarkoittaville sanoille usein käy, sen käytössä kunnioittaviin sävyihin sekoittuu huumoriksi naamioituvaa naisten halveksuntaa. Erityisesti näin on laita johdannaisen asszonyság (“emännyys”), joka kenties on alkuaan ollut arvostava ja kunnioittava nimitys mutta nykyunkarilaisen kielitajussa yhdistyy enemmänkin vähän yksinkertaiseen ja vähemmän koulutettuun, varttuneeseen ja pulskaan maaseudun naiseen. Näin etenkin, kun erikseen mainitaan Karikón synnyinseutu Kisújszállás, kymmenentuhannen asukkaan kaupunki Nagykunságin pustalla. Miettikääpäs, miltä tuntuisi, jos vaikka presidentti Niinistö nimittäisi kansainvälistä mainetta saanutta suomalaista tiedenaista esimerkiksi ”lieksalaiseksi rouvasihmiseksi” tai ”Huittisten emännäksi”. (Itse asiassa vertaus ontuu pahasti, sillä suomalaisessa kulttuurissa talonpoikaisuudella ja emännyydellä on paljon positiivisempi kaiku kuin Sentroopassa, missä kouluttamattomat maalaiset ovat halveksittavia moukkia. Unkariksi paraszt, ‘talonpoika’, on edelleen haukkumasana.)

Useammat opposition naispoliitikot ovat Orbánin lausahduksen johdosta polttaneet päreensä julkisesti, korostaen, että se on vain yksi osoitus pääministerin halveksivasta suhtautumisesta sekä naisiin että tieteeseen. RTL-tv-kanavan uutisissa haastateltu kielentutkija Erzsébet Barát toteaa, että asszonyság on halveksiva ja vähättelevä ilmaus, johon etenkin pääministerin valtapositiosta lausuttuna kätkeytyy voimakas viesti, ja että tämmöinen puhetyyli on jo vuosien ajan ollut luonteenomaista Unkarin hallituksen viestinnälle. Jos ei puhuta hallituksesta vaan nimenomaan Orbánista, niin tämän möläytyksen voi nähdä myös henkilökohtaisena tyylivalintana. Poliitikkona Viktor Orbán on Timo Soinin tyylinen maisterisjätkä, kansanmies-populisti, joka mielellään saapastelee kädet huonosti istuvan puvun housuntaskuissa ja heittelee jalkapallokatsomokavereilleen rennon äijämäisiä lohkaisuja. Niitä on kuultu ennenkin ja esitelty tässäkin blogissa.

Vuonna 2017, kun Unkarin Yhdysvaltain-lähettiläs komennettiin kotimaahan, Orbán töksäytti asiasta kyselevälle toimittajalle: Nőügyekkel nem foglalkozom, ‘en puutu naisasioihin’. Kyseinen suurlähettiläs Réka Szemerkényi nimittäin oli nainen. Pari vuotta varhemmin Orbán oli julkisesti selittänyt, miksi hänen tuolloisessa hallituksessaan ei ollut yhtään naista: politiikka oli hänen mielestään niin raakaa ja rumaa peliä, että sitä ei naisihminen kestä, valitettavasti, sillä toki on lahjakkaitakin naisia, jotka voisivat tuoda poliittiseen päätöksentekoon sitä kuuluisaa naisnäkökulmaa. Kun Ráhel-tyttären mahtihäitä vuonna 2013 valmisteltiin sakean julkisuuskohun säestyksellä, johon pääministeri itsekin tarjosi aineksia, juorulehtien lukijat saivat tietää, että isä-Orbán aikoi keskittyä esiintymään miehekkään hillitysti, sillä vetisteleminen ja liikuttuminen on naisten tehtävä – samoin kuin kestitysten valmistelu, mihin morsiamen isä ei ehdi osallistumaan, mutta ”onhan siellä yllin kyllin naisia” (van ott asszony elég). Ja tietenkin nousee taas mieleen vuodelta 2012 tämä alun perin pääministerin Facebook-sivulla julkaistu videopätkä, jossa Viktor Orbán kavereineen huvittelee perinteiseen unkarilaiseen tyyliin ja pálinkalasi kourassa yhteislaulaa mustalaisviulun kitkutuksen tahtiin Fehérvárin husaareista, jotka siellä täällä kulkivat ja monta tyttöstä polkivat.

Oli kyse sitten Viktor Orbánin henkilökohtaisista tyylivalinnoista tai koko hänen hallituksensa ja poliittisen järjestelmänsä julkisuuskuvasta ja viestinnästä, nämä eivät ole pelkkiä tyyli- ja makuasioita. Poliittinen populismi voi valjastaa vankkuriensa eteen myös muutamia valikoituja viehättäviä naisihmisiä. Silti sen maailmaa hallitsee hienhajuinen äijäuho, johon naisten halveksunta myös olennaisesti kuuluu.

Miten nainen voi menestyä?

Unkarilaisessa somekuplassani on käynnissä melkoinen pulputus, käynnistäjänä tämmöinen video:

Videon alussa näemme miellyttävän näköisen naishenkilön greenscreenattuna piirrettyyn keittiöön. Hän on perheasioista vastaava salkuton ministeri Katalin Novák, joka alkajaisiksi kertoo, että tykkää kokata varsinkin suosikkiresepteillään, jotka ovat yksinkertaisia ja luotettavia. Tulos on taattu. Mutta:

”Elämä ei ole sellaista.”

Elämässä on monenlaisia riskejä, epävarmuustekijöitä, erilaisia odotuksia ja toiveita. Miten tämän keskellä voi nainen olla menestyvä ja voimakas? ”Ehkä parempi on puhua siitä, mitä naisen ei pidä tehdä.” Esimerkiksi hänen ei pidä kuvitella, että naisen on koko ajan kilpailtava miesten kanssa (tätä kuvitetaan animoidun tikku-ukon ja -akan vitsikkäällä kilpajuoksulla, jossa akka välillä ehtii ukon rinnalle mutta ukko lopulta singahtaa tavoittamattomiin).

”Älkää uskoko, että meidän on jokaisena elämämme hetkenä miteltävä toistemme kanssa, että meidän pitäisi saada ainakin yhtä hyvä asema ja yhtä hyvä palkka kuin toisen. Älkää uskoko sitäkään, että on pakko valita joko lasten hankkiminen tai tärkeät, vastuulliset ammattitehtävät.”

(Unkarilaisessa somekuplassani erityistä huomiota on herättänyt tämä kohta, jossa tikkuakka on kilpajuoksussaan ehtinyt lasten hankintaa ja ”asemaa” merkkaavien pylväiden ääreen. Sanaan gyermekvállalás ‘lasten hankkiminen’ on onnistuttu mahduttamaan kaksi kirjoitusvirhettä, ja myös pozíció pitäisi kirjoittaa pitkällä i:llä.)

”Älkää uskoko, että ette voisi päättää vapaasti. Tai että nainen ei voisi kokea elämänsä täyttymystä monilapsisen perheen äitinä, niin, että elää ”vain” [tässä jälleen kuvaruutuun palannut ministeri räpsäyttää sormillaan lainausmerkit] perheelleen. Päätös on meidän käsissämme. Ei päätös tietenkään välttämättä ole helppo, päinvastoin. On vaikea luvata, että solmimme toisen ihmisen kanssa elinikäisen kumppanuuden. [Ministerin viereen ilmestyy piirretty hääpari.] On vaikea kantaa tähän liittyvä vastuu. Äitiyden siunauksellekin on vaikea sanoa ’kyllä’. [Ministerin viereen suhahtaa raskausmahaansa pitelevä, vakavailmeinen nainen.] Siihenhän liittyy myös luopumista ja uhrautumista, ja sekin merkitsee elämän mittaista vastuuta.

Ei ole helppoa päivittäin huolehtia perheestä niin, että samalla meillä on työ, parhaassa tapauksessa jopa kutsumus. On vaikeaa ylittää vuosien mittaan ilmeneviä ongelmia, kohdata odottamattomat haasteet. [Ministerin viereen ruudulle välähtelee muun muassa koronaviruksen ja hengityssuojaimen kuvia.] Siitä huolimatta vasta nämä vaikeat päätökset tekevät meistä todella vahvoja! Sillä me olemme vahvoja. [Animoitu tikkuakka kiipeää ylämäkeen taakkaa kantaen.] Olemme saaneet niin paljon voimaa, että jaksamme kantaa harteillemme lasketut taakat. Itse asiassa olen vakuuttunut siitä, että meille naisille on suotu niin paljon voimaa, että pystymme kantamaan toistenkin taakkoja. Ottakaamme siis vastuu! Uskaltakaamme tehdä rohkeita päätöksiä!”

”Rohkea päätös” merkitsee grafiikasta päätellen avioliittoa ja kolmea lasta.

”Älkäämme luopuko etuoikeuksistamme [???] väärin ymmärretyssä emansipaatiotaistelussa [???]. Eläkäämme todeksi naisen ja miehen erilaisuudesta nousevan sopusoinnun kauneus ja mahdollisuus.”

[Piirretty pariskunta on hoitamassa vauvaa. Äiti ei ylety ottamaan tuttipulloa hyllyltä, joten isä ojentaa sen hänelle.]

”Uskaltakaamme sanoa lapselle kyllä. Uskaltakaamme olla läsnä siellä, missä meitä ei kukaan toinen voi korvata. Ja uskaltakaamme iloita elämästä. Iloitkaamme siitä, että olemme syntyneet naisiksi. Iloitkaamme siitä, että voimme antaa elämää. Iloitkaamme siitä, että meille on suotu rakastamisen ja toisista huolehtimisen kauneus. Iloitkaamme siitä, että meillä on joku, josta voimme kantaa vastuuta. Iloitkaamme vanhemmistamme, isovanhemmistamme, kumppanistamme, lapsistamme, lapsenlapsistamme. Nauttikaamme siitä ihmeestä, että ajattelevina, luovina naisina saamme toteuttaa itseämme kutsumuksessamme, ja että olemme saaneet mahdollisuuden päästä osallisiksi myös elämän antamisen ihmeestä. Voimme antaa elämää synnyttämällä, ja voimme antaa todellisen elämän myös huolehtimalla toisesta. Siihen ei ole reseptiä. Mutta tie on meidän kaikkien edessämme. Uskaltakaamme astua sille.”

Että näin. Tämmöisen, kieliasultaan kömpelön juhlallisen ja kristillistä fraseologiaa ja symboliikkaa (”tie”, ”meille on suotu”, ”kutsumus”) pursuvan opetusvideon on siis julkaissut kotisivullaan Axióma, ilmeisesti hallitusta lähellä oleva säätiö tai mediapaja, jonka tarkoitus vaikuttaa olevan tarjota fideszläistä kristillis-konservatiivista arvopuhetta myös nuorisolle. (Aiemmat yritykset eivät ole oikein onnistuneet, väittää Telex.hu, esimerkiksi räväkäksi tarkoitettu 888.hu-sivusto petti odotukset ja sitä pyöritetään nykyään vasemmalla kädellä harjoittelijavoimin.) Tarkoituksena on ilmeisesti rohkaista nuoria naisia kantamaan ”vastuunsa”, perustamaan perhe ja hankkimaan lapsia, vaikka se merkitsisi luopumista ja uhrautumista. Mitä pahaa tässä sitten muka on?

Eihän siinä ole mitään pahaa, että aikuiset ihmiset tekevät itsenäisesti vastuullisia päätöksiä tai tiedostavat, että vanhemmuus merkitsee vastuuta ja usein omasta mukavuudesta luopumista. Mutta siinä on, että vastuu väestöpolitiikasta ja uusien veronmaksajien synnyttämisestä sälytetään naisten harteille, koska naisilla ilmeisesti on jotain erityistä ylimaallista ”voimaa” uhrautua ja huolehtia toisista. Ikään kuin perheen onni ja onnistuminen olisi vain naisesta, hänen taakankantokyvystään ja epäitsekkyydestään kiinni. Jos yhteiskunnassa on eriarvoisuutta, se on kai vain osa ”naisen ja miehen erilaisuudesta nousevan sopusoinnun kauneutta” – ainakaan naisen ei kuulu koko ajan kilpailla miehen kanssa paikoista ja palkoista.

Nainen toki ”saa” toteuttaa itseään myös ammatissaan ja kutsumuksessaan ja peräti yhdistää perheen ja ammatin. Tämä ilmeisesti on niitä ”etuoikeuksia”, joista ei pidä luopua ”väärin ymmärretyn emansipaation” nimissä. Mutta entä jos tämä ei parhaallakaan tahdolla onnistu? Entä jos ”elinikäinen kumppani” jostain syystä ei jääkään naisen rinnalle, tai entä jos kumppani pettää tai pahoinpitelee? Entä jos voimat vain loppuvat? Tai rahat? Entä jos perhe esimerkiksi joutuu kadulle työttömyyden tai ylivelkaantumisen takia? (Viime vuonna Unkarissa toimitettiin lähes 3000 häätöä, joista kahta kolmasosaa edelsi kiinteistön pakkohuutokauppa. Tilastoja siitä, paljonko häädetyissä talouksissa oli lapsiperheitä, ei ilmeisesti ole helposti saatavilla, mutta puolitoista vuotta sitten valtapuolue Fidesz äänesti kumoon lakiehdotuksen, jonka mukaan lapsiperhettä ei saisi häätää, jos sille ei ole tarjolla korvaavaa asuntoa eli jos vanhemmat häädössä joutuisivat kadulle ja lapset huostaanotetuiksi.)

Ilman erityistä feminististä asennettakin ymmärtää, mikä tässä mättää. Ministeri Novákin tarjoilema kuva naisen roolista ja elämäntehtävästä on alun alkaenkin suunnattu vain osalle kansaa: sille kutistuvalle keskiluokalle, johon Fidesz-puolue yhä panee toivonsa ja jolta se odottaa oikealla tavalla kasvatettuja, rotupuhtaita unkarilaislapsia. Unkarin hallituksen perhepolitiikka ei pyri erityisesti tukemaan ns. syväköyhyydessä eläviä perheitä eikä niitä avustusjärjestöjen mukaan tuhansia lapsia, jotka säännöllisesti näkevät nälkää, vaan panostaa keskiluokkaa hyödyttäviin verohelpotuksiin, asunto-, auto- ja perheenperustamislainoihin. Ministeri Novákin kauniisiin perhekuviin eivät myöskään sovi sateenkaariperheet eikä ilmeisesti edes perinteisestä poikkeava työnjako isän ja äidin kesken. Isähän se pitempänä ylettyy paremmin tuttipullohyllylle, ja yhtä luonnollista kuin pituusero on kaikki muukin, eikö niin?

Voihan tämän toki lyhyemminkin ilmaista, kuten Facebookin Illiberal memes -sivu:

Katalin Novákin viesti Axióma-sivulla. Lyhyt ja napakka kuin espresso. ”Nyt v***u turpa kiinni! Sun hommaasi on synnyttäminen!”

Rauhan ja sodan miehiä?

Viime päivinä Unkari-uutisvirrassani on kellunut kauhistelua tuoreen parlamenttipäätöksen johdosta. Koronakriisin varjossa kolme kristillisdemokraattista poliitikkoa jätti esityksen, jonka mukaan parlamentti sitten päätti tiistaina, että Unkari ei ratifioi Istanbulin sopimusta naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan ehkäisemisestä, koska gender-ideologia ja maahanmuutto. Opposition naisedustajat protestoivat (uhmaten kurinpitorangaistusta, jollainen taitaa taas olla luvassa) kylteillä, joissa siteerattiin hallituspuolueiden herrojen lausahduksia esimerkiksi ”lastenlasten synnyttämisestä” tyttäriemme korkeimpana itsensätoteuttamisen asteena tai siitä, että pääministeri Orbán ”ei puutu naisjuttuihin”. Tietenkin turhaan. Äänestyksen jälkeen Párbeszéd (Vuoropuhelu) -puolueen ryhmyri Tímea Szabó julisti, että ”hallituspuolueet ovat käynnistäneet sodan naisia vastaan”. Samainen Tímea Szabóhan juuri äskettäin parlamentin istunnossa näyttävästi vaiennettiin valtapuolueen ivallisilla aplodeilla.

Aivan perusteettomalta Szabón väite ei tunnu – siitä huolimatta, että hallituksen päätöksiä puolustamassa on myös (nuorehkoja, kauniita ja tyylikkäitä) naispoliitikkoja kuten oikeusministeri Judit Varga tai Istanbul-aloitetta esitellyt kristillisdemokraattien Hajnalka Juhász. Viime viikkoina on erityisesti kohistu parlamentin puhemiehen László Kövérin möläytyksistä, joita hän päästeli vieraillessaan etänä valtakunnan johtavan törkypopulisti-journalistin Zsolt Bayerin tv-showssa. Kövér ilmoitti ”säälivänsä” etenkin niitä kansanedustajia, joiden henkilötunnus alkaa kakkosella (siis naispuolisia), kun he ”sotkeutuvat” semmoisiin tilanteisiin kuin Tímea Szabó äskettäin. Kövérin mielestä Szabón käytös ”ei ollut perheenäidin arvon mukaista”, Fidesz-edustajien aplodihyökkäys sitä vastoin oli ”henkevä ja elegantti” reaktio siihen. ”Ei ole sen murheellisempaa näkyä miehen silmille kuin vihan vääristämät naisen kasvot.”

Ei ainakaan, jos nainen on väärästä puolueesta. Kartonkocsma-sivulla julkaistu pilapiirros yhdistää Kövérin lausahduksen Orbánin hovihistorioitsijaan, tässäkin blogissa usein mainittuun Mária Schmidtiin, joka äskettäin kohahdutti hyökkäyksellään arkkitehti László Rajkia kohtaan.

[Kövér:] Ei ole murheellisempaa näkyä miehen silmille kuin vihan vääristämät naisen kasvot. [Schmidt:] Ja mitä tulee kommari László Rajkin poikaan… [Kövér:] Marika, jumalauta, et olisi voinut odottaa vielä pari viikkoa ennen kuin sanot tuon?

Viime syksynä kuolleen Rajkin samanniminen isä oli ollut Unkarin stalinismin kuuluisimpia uhreja, sisäministeri, joka vuonna 1949 tuomittiin näytösoikeudenkäynnissä kuolemaan muka vakoilusta imperialistien hyväksi. Poika-Rajkista tuli paitsi tunnettu arkkitehti myös yksi 1980-luvun lopulla nousseen liberaali-demokraattisen opposition ja koko järjestelmänvaihdoksen johtohahmoista. Orbánin hallituksen yhä itsevaltaisemmasta meiningistä László Rajk nuorempi ei yhtään tykännyt. Siksi hänen leskensä ei olisi halunnut miehensä kuvan ilmestyvän Mária Schmidtin organisoimassa järjestelmänvaihdoksen 30-vuotisjuhlan postimerkkisarjassa, Schmidt puolestaan arvostelussaan Rajkin postuumisti ilmestyneestä elämäkerrasta totuttuun tyyliinsä vihjaili Rajkin kaunistelevan kommunististen vallanpitäjien muistoa, käytännössä haukkui Rajk-vainajaa kommunistiksi ja idiootiksi.

Mutta ei Unkarin hallitus näköjään panosta pelkästään rakenteelliseen naisvihaan ja myrkkymaskuliinisuuteen. (Siitä huolimatta, että koko ajan kohteliaasti hymistellään niille naisille, jotka vaalivat perinteisen naisroolin hempeyttä ja lempeyttä ja erityisesti ns. perinteistä äitiyttä.) Imagopaketti on laajempi, ja siihen kuuluu myös jonkinlaista suurvaltauhoa ja aggressiivista militarismia. Toki lähinnä vertauskuvallisesti ja vain siinä määrin, kuin se Unkarin kokoiselle maalle nyky-Euroopassa on mahdollista. Äskettäin pääministeri Orbán toivotti ylioppilaskirjoituksiin osallistuville nuorille onnea ja menestystä historiankokeeseen Facebook-sivullaan kuvittaen onnentoivotustaan historiallisella karttapallon kuvalla. Näin Trianonin muistovuoden kunniaksi kartalla näkyy tietenkin vanha Suur-Unkari. Postauksen kommentoijat ymmärtävät yskän: romanianunkarilainen ihailija ylistelee ”meidän pääministeriämme”, joka tietää, mistä on kysymys, ja toiset aatetoverit muistuttavat, että romanialaiset elävät ”varastetulla maalla”.

Komea karttapallo, joka somistaa Orbánin työhuonetta Budan linnavuorella, on ELTE-yliopiston ja Unkarin kansalliskirjaston yhteistyönä laadittu jäljennös kuuluisasta Perczelin maapallosta; alkuperäisen pallon valmisti vuonna 1862 László Perczel, aikoinaan Wienin keisarillis-kuninkaallisessa Militärtechnische Hochschulessa opiskellut mutta lyhyen upseerinuran jälkeen vaimonsa tiluksilla kartanonherrana elellyt herrasmies. Populaarimaantieteellisen Pangea-blogin kirjoituksesta selviää myös, että ”unkarilainen karttapallo” (magyar glóbusz) on Unkarin kulttuurihistoriassa tunnettu käsite, jolla jo 1800-luvulla on irvailtu unkarilaiselle nationalismille ja nurkkapatriotismille. Toisaalta karttapallo on maailman sivu ollut hallitsijoiden työhuoneissa ja muotokuvissa tärkeä elementti. Kaikkihan muistavat Chaplinin ”Diktaattorin” kuuluisan maapallottelukohtauksen. Jo Napoleonia ja sittemmin esimerkiksi Theodore Rooseveltia ja Winston Churchilliä kuvattiin poseeraamassa valtaisan maapallon vieressä, ja suuri karttapallo oli työhuoneessaan myös Hitlerillä.

Kansalliskirjastosta pääministerin sisustuselementiksi päätynyt karttapallo siis osaltaan rakentaa Orbánin imagoa valtiomiehenä ja hallitsijana, samalla kun Suur-Unkarin nostaminen kuvan keskiöön muistuttaa hienovaraisesti, että Trianonia ja revanssihaaveita ei ole unohdettu. Tämän konkreettisemmaksi ei naapurivaltojen suhteen oikein ole varaa mennä, koska myös rajojen takana 1900-luvun konfliktien kipeät muistot ovat yhä pinnassa. Kotimaan rajojen sisäpuolella omalle väelle voidaan pullistella lihaksia hieman enemmänkin, ja täällä Orbán näyttää entistä innokkaammin rakentavan esiintymisilleen jonkinlaisia sotilaallisia puitteita.

Helmikuussa huomiota herätti Fidesz-puolueen säätiön järjestämä tilaisuus, jossa Orbán piti tärkeän vuosikatsauspuheen ja jonka vieraina nähtiin useita korkeita sotilashenkilöitä univormuissa. Tähän riippumaton lehdistö oitis puuttui, sillä vuoden 1993 maanpuolustuslain mukaan unkarilainen sotilas ei saa esiintyä univormussa poliittisen puolueen tilaisuudessa. Sosiaalidemokraattisen Népszava-lehden kyselyyn puolustusministeriö sitten vastasi, että heidän kantansa mukaan Fidesz-säätiön järjestämä kokoontuminen ei ole poliittinen puoluetilaisuus. Népszavan haastattelemat politiikantutkijat arvelivat, että upseerien läsnäololla luodaan kansaan epämääräistä kriisin, pelon ja vaaran tunnetta. Samalla hämärretään puolueen ja valtioelinten välistä rajaa, häivytetään kansan mielistä tietoisuutta rauhanaikaisen oikeusvaltion normaaleista rakenteista ja vallan kolmijaosta. Perimmäisenä päämääränä näyttäisi olevan Orbánin nostaminen kansan silmissä arkisen politiikanteon yläpuolelle jonkinlaiseksi turvallisuuden ja vakauden äärimmäiseksi takuumieheksi.

Helmikuussa ei Unkarissa vielä uskottu koronakriisiin (viruksen uskoteltiin pysyvän poissa Unkarista, kunhan ”maahanmuutto” pystytään torjumaan), ja analyytikot ihmettelivät Orbánin puhetta, joka vaikutti oudon säyseältä ja pelotteli kansaa lähinnä ilmastonmuutoksella. Mutta sitten tuli koronavirus ja tarjosi pääministerille mahdollisuuden esittää jonkinlaista sotapäällikköä. Jo kuukausi sitten Orbán kehui koronaepidemian torjuntatoimien etenevän ”sotilaallisen toimintasuunnitelman” (katonai akcióterv) mukaan, ja myös sairaalapaikkojen tyhjentämistempausta – satojen kroonikkojen, toipilaiden ja kuolevien sysäämistä omaistensa niskoille – kuvailtiin mediassa ”sotaharjoitukseksi”. Hallituksen virallisen ”kriisinyrkin” (operatív törzs) tiedotustilaisuuksissa poseeraa korkeimman lääkintöviranomaisen Cecília Müllerin rinnalla yleensä yrmeitä univormumiehiä, ja lievää väkevämpää ihmettelyä on nostanut myös sotilashenkilöiden lähettäminen korona-poikkeustilan johdosta ”valvomaan” 140 strategisesti tärkeän yrityksen toimintaa. Itävaltalaisen Moment-sivuston haastattelussa Paul Lendvai, unkarilaissyntyinen veteraanijournalisti ja poliittinen kommentaattori, vakuuttaa uskovansa, että tosipaikan tullen Orbán on valmis siirtymään avoimeen diktatuuriin. Toistaiseksi hän ei ole käyttänyt kaikkia poikkeustilalain suomia valtuuksia, koska siihen ei ole ollut tarvetta.

Unkarilaisessa uutissyötteessäni välähtelee silloin tällöin merkillisiä uumoiluja siitä, että Orbán ja hänen lähipiirinsä olisivat todellakin valmistautumassa jonkinlaisen kansannousun tai vallankaappauksen torjuntaan vaikkapa voimakeinoin. En tiedä, miten vakavasti nämä jutut pitäisi ottaa, mutta ilmeisesti monet unkarilaiset olivat valmiita kaikenlaisiin spekulointeihin, kun viime syksynä riippumaton kansanedustaja Ákos Hadházy alkoi julkistaa droonikuvia Orbánin perheen Alcsútin kylän lähistöllä omistamasta kartanosta, jonka pihalle oltiin kaivamassa jotain suurta maanalaista rakennelmaa. ”Bunkkeri”, jonka tieltä hävitettiin 1800-luvun alkupuolen rakennuskompleksiin kuuluva ja siis ainakin periaatteessa suojeltu suuri entinen talli, on virallisen rakennuslupahakemuksen mukaan ”pysäköintiluola ja talousrakennus”. Rakennelmien todellinen käyttötarkoitus lienee yhä hämärän peitossa.

Eilen sitten konservatiivinen oppositiolehti Magyar Hang kertoi merkillisen uutisen samoilta seuduilta, Bicsken alueelta. Orbánin vanha kaveri, naapuri ja väitetty bulvaani, entinen kaasuasentaja ja salamavauhtia rikastunut suurliikemies Lőrinc Mészáros on hankkinut sieltä yhden yrityksensä omistukseen mm. kokonaisen järven; ennen paikallisten vapaassa virkistyskäytössä ollut järvi on nyt aidattu ja vartioitu. Järven lähistöllä olevan rakennuksen edessä Hadházyn drooni oli kuvannut kaksi sotilaallisen näköistä maastovihreää vehjettä, ilmeisesti panssaroituja tiedustelu- tai miehistönkuljetusajoneuvoja. Tietenkin ne voivat olla käytöstä poistettuja vaarattomia romuja, jollaisen armeija voi periaatteessa myydä siviilihenkilölle vaikkapa metsästys- tai muuhun vapaa-ajan maastokäyttöön. Magyar Hang ja Hadházy kuitenkin päättelevät: ”Joko ne pelkäävät näin kovasti, tai sitten ne tykkäävät leikkiä sotaleikkejä (niin kuin sairaaloissakin), tai ehkä molemmat vaihtoehdot ovat totta.”

Olen tosiaankin viime vuosina kuullut tai lukenut useampien unkarilaisten arvelevan, että Orbánin järjestelmä ”ei kaadu, ennen kuin veri vuotaa”, tai muistelevan outo kiilto silmissään pariskunta Ceauşescun viimeisiä hetkiä. En ole halunnut ottaa näitä arveluja kovin vakavasti. Nytkin olisin mieluummin valmis uskomaan, että Orbán ja hänen lähipiirinsä vain kaipaavat kuvaannolliseksi ja vihjailujen tasolle jäävän ulkopoliittisen sapelinkalistelun vastapainoksi vähän toiminnallisempia sotaleikkejä kotitiluksillaan. Mutta ei sekään ole yhtään kiva ajatus.

Kohti Gileadia?

Suomenkin mediaan ylsi tänään uutinen Budapestissa järjestetystä ”kolmannesta kansainvälisestä väestöhuippukokouksesta” (Family first – Első a család, eli ‘perhe ensimmäiseksi’). Pienellä verkkohaulla ei oikein selvinnyt, onko tapahtumalla muuta järjestäjää. Toisin kuin Unkarin pari vuotta sitten isännöimä ”Perheiden maailmankongressi”, jonka taustalla on amerikkalaisvetoinen kansainvälinen mm. homoliittoja ja aborttia vastustavan ”perusarvoväen” järjestöryväs, tämä huippukokous oli ilmeisesti Unkarin hallituksen oma-aloitteisesti järjestämä, ja todellakin jo kolmatta kertaa. Orbánin Unkari selvästi tavoittelee kansainvälistä näkyvyyttä ja johtoasemaa aidon avioliiton puolustajien ja ”pro life” -väen keskuudessa. Puheessaan Orbán itse erityisesti mainitsi, että väestön hupenemisen yleiseurooppalaista ongelmaa ei voiteta ”ilman kumppaneita”. Tällaisia taistelutovereita ovat Unkarille ainakin Tšekki ja Serbia, ”pidämme peukkua itävaltalaisille” (viittaus tulossa oleviin vaaleihin) ”ja toivomme, että Italiankin myllerrykset järjestyvät meidän kannaltamme suotuisalla tavalla.”

Paikalla oli runsaasti kansainvälisiä vieraita, etenkin pääministeri Orbánin aateveljiä ja sielunkumppaneita; uutisissa on mainittu ainakin Tšekin pääministeri Andrej Babiš ja Serbian presidentti Aleksandar Vučić sekä Australian entinen pääministeri Tony ”Climate change is crap” Abbott. Mediaan (myös yllä linkitettyyn Hesarin juttuun) ja someen levisi, muun muassa Financial Timesin toimittajan Valerie Hopkinsin twiitin ansiosta, alun perin Orbánin Facebook-sivulla julkaistu valokuva, jossa katsomon eturivillä istuu pelkästään keski-ikäisiä ja iäkkäämpiä ukkeleita. Meemimaakarit ovat sittemmin yhdistelleet tätä kuvaa esimerkiksi kuuluisaan uutiskuvaan, jossa Saudi-Arabian naisten asemaa pohtii joukko arvovaltaisia miehiä valkeissa kaavuissaan.

Kuten Hesarin jutussakin kerrotaan, tässä kongressissa siis vanhenevat miehet kannustivat nuorempia naisia synnytystalkoisiin. Sillä muuten Unkari lakkaa olemasta ja unkarilaiset kuolevat sukupuuttoon. Tällä, sanoisinko, suhteettomalla sukupuuton pelolla on Unkarissa elämöity viimeistään siitä saakka, kun Johann Gottfried Herder, kansallisromantiikan isä, yli kaksisataa vuotta sitten meni jossain sivulauseessa huomauttamaan, että unkarilaiset kenties saattaisivat jossain vaiheessa kadota ja sulautua ympäröivien kansojen mereen. Tähän unkarilais-kansalliseen perinteeseen vetosi nytkin puheessaan parlamentin puhemies László Kövér.

Kövérin mukaan Unkarissa vuosina 1956–2017 tehtyjen laillisten aborttien määrä, yli kuusi miljoonaa, on paljon enemmän kuin se väkimäärä, jonka Unkari yhteensä menetti molemmissa maailmansodissa, Trianonin rauhan (nyyh!) aluemenetyksissä sekä vuoden 1956 kansannousun yhteydessä. Lasten hankkiminen on siis kansalaisvelvollisuus. ”Meidän kaikkien on päätettävä, asetummeko elämän vai kuoleman kulttuurin puolelle, rakennammeko vai tuhoammeko yhteisöjämme.” Luonnollisia yhteisöjä ovat perheet, uskonnolliset yhteisöt ja kansakunta, ja tätä ”luonnollisuutta” nykyinen ”kuoleman kulttuuri” pyrkii hajottamaan.

Niinpä. Nykyisen ylikansallisen kansallispopulismin ytimessä on ajatus siitä, että entisajan elämänmeno oli puhtaampaa, turvallisempaa ja parempaa. Ei ollut ydinsodan eikä ilmasto- tai saastekatastrofin uhkaa, mutta eipä ollut myöskään työttömyyttä, ei kylien tyhjenemistä nuorison valuessa suurkaupunkeihin tai ulkomaille, ei pelottavien muukalaisten maahanmuuttoa, ihmiset asuivat kotikylissään ja tekivät sitä samaa mitä isätkin olivat tehneet, kaikki kynnelle kykenevät kävivät sunnuntaisin kirkossa, menivät naimisiin ja saivat niin paljon lapsia kuin naiset jaksoivat synnyttää. Tähän jälkimmäiseen puoleen, turvallisen menneisyyden kaipuuseen, populismi iskee, samalla kun se tukahduttaa tai vähättelee ensin mainittuja, ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta olennaisia vaaroja.

Tähän liittyy myös unkarilaisessa somessa jyllännyt keskustelu uudesta kotiseutuopin (hon- és népismeret) oppikirjasta, jonka tekijä Ferenc Bánhegyi on ennenkin herättänyt keskustelua. (HVG:n artikkelissa viitataan Népszabadság-lehden tietoon, jonka mukaan Bánhegyin aiempi historian oppikirja vedettiin pois käytöstä, koska siinä Adolf Hitler esitettiin sympaattisessa valossa ja Unkarin kevään 1919 ”neuvostotasavallan” johtajien harjoittama punainen terrori yhdistettiin heidän juutalaiseen syntyperäänsä.) Nyt siis tämän Bánhegyin oppikirjassa kuvataan entisaikojen maaseudun elämänmenoa näin:

”Elämä entisaikojen kylissä
Entisajan talonpoikaiset ihmiset tekivät ankarasti työtä, mutta heidän elämänsä oli silti köyhää. Tästä elämäntavasta kerrotaan tarkemmin seuraavissa luvuissa. Se on kuitenkin muistettava, että tästä köyhyydestä huolimatta entisajan maaseudulla pahimpia rikoksia oli varkaus. Entisajan kyläyhteisössä pienimmästä, jo työhön kykenevästä lapsesta vanhimpiin perheenjäseniin jokaisella oli tehtävänsä. Ei tullut kuuloonkaan, ettei joku olisi tehnyt työtään, se olisi ollut suuri häpeä. Työtä kunnioitettiin, samoin vanhempia ihmisiä ja ruokaa. Lapset eivät nirsoilleet vaan olivat tyytyväisiä, kun oli, mitä syödä. Vanhemmille ihmisille, varsinkaan omille vanhemmille, ei saanut sanoa vastaan eikä aikuisille huutaa. Näin kasvavat lapset tiesivät tarkalleen oman osansa ja tehtävänsä kyläyhteisössä. Perhe piti yhtä myötä- ja vastoinkäymisissä. Tyypillisiä eivät olleet avioerot tai perheen sisäinen väkivalta, rikollisuutta ei ollut siinä määrin kuin nykyään. Ihmiset, vaikka olivatkin köyhiä, oppivat elämään siivosti ja tekemään kunnolla työtä ja kestivät kaikki elämän vaikeudet.”

Kuten HVG:n jutussa muistutetaan, pelkkä tutustuminen Unkarin kirjallisuuden klassikkoihin, esimerkiksi Zsigmond Móricziin, voisi hieman suhteellistaa oppikirjan sangen idyllistä kuvaa entisajan talonpoikaisväestön väkivallattomasta ja kunnollisesta elämästä. Todellisuudessa ei perhe-elämä entiseen aikaan Unkarissakaan ollut aina onnellista eivätkä ihmiset tyytyneet nurkumatta osaansa tai edes perinteisiin sukupuolirooleihin, kuten taannoinen ”Piippu-Pistan” tarinakin osoittaa.

Mutta palataanpa Budapestin äskettäiseen väestökongressiin ja László Kövérin puheenvuoroon ”kuoleman kulttuurista”. Toisin olivat asiat silloin, kun puhemies Kövér oli nuori, pitkätukkainen poliitikko silloisessa nuorten radikaalien järjestelmänkaatajien Fidesz-puolueessa. Index-uutissivuston lukija oli bongannut vuonna 1990 Reform-lehdessä ilmestyneen haastattelun, jossa 30-vuotias sutjakka Kövér puuttuu tuolloin ajankohtaiseen aborttikysymykseen. Tuolloin aborttien määrä oli kovasti lisääntynyt, ja tuolloinen hallituspuolue MDF oli alkanut pohtia aborttilain tiukentamista. Fidekszellä ei haastattelua tehtäessä vielä ollut virallista kantaa asiaan, mutta tuolloin vielä liberaalin Viktor Orbánin mielestä ”ne, jotka haluavat [lakitoimin] rajoittaa aborttien määrän vuotuisesta 90 000:sta kahteen-kolmeentuhanteen, eivät ole ihmisiä vaan hirviöitä”, ja asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys. Haastateltu Kövér jatkoi tätä ajatusta muistuttamalla, että naiset eivät teetä abortteja huvin vuoksi, ja ”aborttikiistan ratkaiseminen hallinnollisin keinoin olisi vakaumuksemme mukaan samanlainen virhe kuin uskonnonopetuksen tuominen kouluihin hallituksen päätöksellä. Ei vain siksi, että se sosiaalisista syistä pahentaisi yhteiskunnan vastakkainasetteluja entisestään, vaan siksikin, että se nostattaisi voimakkaita tunteita.”

No nyt on uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetus taas ”kristillis-demokraattisen” Unkarin kouluissa pakollisena oppiaineena, eikä kansan jakautumisesta näköjään kanna kukaan huolta – perheitä ja vanhoja ystävyyssuhteita hajottava poliittinen kahtiajako ja vastakkainasettelu on Unkarissa jo vuosia sitten toteutunut tosiasia, jonka kuka hyvänsä näkee hiemankin unkarilaisia somekeskusteluja vilkaisemalla. Abortti on toistaiseksi suhteellisen vapaa, mutta lain tiukentamista Puolan malliin on pelätty jo pitkään; Unkarin uuden perustuslain esipuheessa nimenomaisesti todetaan, että sikiön elämää on suojeltava hedelmöitymisestä lähtien. Eikä voimakkaiden tunteiden herättämistä pelkää kukaan, päinvastoin – kuten tässä perhekongressissakin taas nähtiin.

László Kövérin ”kuolemankulttuuri”-puheen ohella melkoista kuohunaa omassa somekuplassani on nostattanut inhimillisten voimavarojen superministerin Miklós Káslerin möläytys:

”Naiset synnyttävät silloin kun tahtovat, kun heidät on motivoitu/kannustettu/saatettu siihen (unkarin késztet-verbin, kirjaimellisesti ’saattaa valmiiksi’, voi kääntää monin tavoin). Kun heidät kasvatetaan siihen, että perhe on arvo, että lapsi on arvo, että heidän elämänsä on silloin täydellinen, saa täyttymyksensä silloin, kun se toteuttaa luomisen päämäärää.” (Kuva ATV-kanavan Facebook-sivulta.)

Toisin sanoen: jos syntyvyys Unkarissa on huolestuttavasti laskenut ja väestö harmaantuu käsiin, niin asian voi korjata ”kasvattamalla” naiset parempaan ymmärrykseen oikeista perusarvoista. Ja nimenomaan naiset? Pääongelma on siis, että miehet kyllä haluaisivat saada lapsia ja perustaa perheen, mutta naiset mokomat eivät viihdy nyrkin ja hellan välissä vaan mieluummin liehuvat maailmalla toteuttamassa itseään?

Ongelma ei siis ole se, että nuoret, työ- ja lisääntymisikäiset ihmiset ovat viime vuosina muuttaneet joukoittain ulkomaille (usein siteeratun laskelman mukaan joka kuudes unkarilainen lapsi syntyy Unkarin ulkopuolella), ei vain parempaa palkkaa ja elintasoa vaan myös tasokkaampaa terveydenhuoltoa ja koulutusta etsimään? Unkarilaisten haluttomuus synnytystalkoisiin ei siis suinkaan johdu siitä, että henkilökunta- ja resurssipulan koettelema terveydenhuoltojärjestelmä on romahduksen partaalla? Tai siitä, että nytkin lukukauden alkaessa kouluista puuttuu tuhansia opettajia ja edes jollain tavoin pätevää opettajakuntaa etsitään kissojen ja koirien kanssa? (Eduline-sivuston haastatteleman opettajien keskusjärjestön varapuheenjohtajan mukaan aikapommi tikittää jo: Unkarin opettajakunta vanhenee käsiin ja pakenee eläkkeelle, nuoria on yhä vaikeampi houkutella alalle, jossa työolot ovat yhä haastavammat ja palkkaus surkea.)

Ennen kaikkea ihmetyttää se, miten Unkarin hallitus mahtailee ”perheystävällisellä” politiikallaan – viime vuosihan oli peräti julistettu ”perheiden vuodeksi” – samaan aikaan, kun köyhimpien perheiden ja lasten hätä on huutava. ”Perheiden vuonna” 2018 häädettiin asunnoistaan tuhansia maksukyvyttömiä, joukossa myös lapsiperheitä (joiden tarkka lukumäärä ei ole tiedossa). Tästä huolimatta parlamentti viittasi kintaalla kansalaisjärjestöjen aloitteelle säädöksestä, jolla kaupunkeja kiellettäisiin häätämästä lapsiperheitä tyhjän päälle. Parin vuoden takaisen tilaston mukaan Unkarin lapsista 24,9 %, siis neljäsosa, kärsii vaikeasta köyhyydestä (Suomessa vastaava osuus oli 2,0 %, Ruotsissa 0,8 %). Jatkuvasti nälkää näkevien lasten lukumäärästä liikkuvat arviot ovat viisinumeroisia lukuja. Hallitus ei kuitenkaan halua tukea köyhimmän väestönosan – josta melkoinen osa on romaneja – lisääntymistä, päinvastoin. Perhepoliittiset tuet on laadittu niin, että niistä hyötyy ylempi keskiluokka: monilapsisille perheille myönnetään asunto- ja autoluottoja sekä verotusetuja. Ne perheet, joilla ei missään tapauksessa ole varaa autoon tai mahdollisuuksia asuntolainaan, tai ne köyhimmät naiset, joilla ei ole tuloja eikä siis verojakaan, eivät näistä eduista kostu lainkaan. Ylemmän keskiluokan ihmiset taas pystyvät hankkimaan sen tilafarmarin tai isomman asunnon myös ilman valtion tukiaisia, eikä heidän lastenhankintansa ole siitä kiinni.

On siis vaikea uskoa, että kukaan täysjärkinen poliitikko tai virkamiespäättäjä vakavissaan kuvittelisi kääntävänsä syntyvyyskäyrät nousuun pelkällä perhearvoretoriikalla. Tekee mieli väittää, että tästä ei oikeasti olekaan kysymys. Puhe lapsiperheiden tukemisesta ja positiivisista perhearvoista on tämän asiantuntijoiden ja päättäjien huippukokoukseksi naamioidun poliittisen propagandatilaisuuden julkisivun niin sanoakseni valopuoli. Kääntöpuolella on se, millä kannattajajoukkojen syvät rivit todellisuudessa saadaan mobilisoiduksi, eli pelko ja viha: ei vain pelko seksuaalivähemmistöjä kohtaan (jotka esitetään ennen kaikkea demografiseksi uhkaksi perheille ja väestön lisääntymiselle) vaan etenkin muukalaisviha ja maahanmuuttovastaisuus.

Väestönkehitys kuvataan tässä ajatusmallissa alkeellisena joko-tai-nollasummapelinä: jos omia lapsia ei synny, niin tyhjiö täyttyy maahanmuuttajilla – tai jos maahanmuuttajia tulee maahan, se tarkoittaa rasistien suosikkitermillä ”väestönvaihtoa”, natsisaksaksi Umvolkung, unkariksi népességcsere (tämä oli keväällä eurovaalien alla yksi Fidekszen vaalikampanjan avainkohtia). Me emme päästä Unkariin yhtään maahanmuuttajaa (tämähän ei pidä paikkaansa, mutta mitä siitä), ”maahanmuuttomieliset” vastustajamme taas haluaisivat ”hukuttaa Euroopan maahanmuuttajien tulvaan”, ja mitään muuta kuin nämä kaksi vaihtoehtoa ei ole olemassakaan.

Unohtakaa siis köyhyys, nälkää näkevät lapset ja talvella lämmittämättömiin asuntoihinsa paleltuvat vanhukset, unohtakaa korruptio ja vallanpitäjien käsittämätön rikastuminen, unohtakaa uusien upeiden jalkapallostadionien tyhjät katsomot ja syöpäpoliklinikan käytävällä aamuviidestä alkaen jonotusnumeroa jonottavat potilaat, unohtakaa kaikki tulevaisuudessa väijyvät katastrofit ja konfliktit. Uskokaa puhtaaseen, kansalliseen, aitoon menneisyyteen, aikaan, jolloin kaikki oli hyvin, koska miehet olivat miehiä, joita naiset ja lapset tottelivat. Kaikki voi taas olla hyvin, kunhan Unkarista rakennetaan piikkilanka-aidan suojaama uusi Gilead.

Ajan kuvaa

Tästä piti tulla kommentti Facebook-kaverini seinälle, sitten postaus omalleni, mutta lopulta oli pakko kirjoittaa koko juttu auki tänne. Tämmöinen kuva nimittäin kiertää nyt unkarilaisessa somekuplassani.

Kuva on peräisin KoronaFM-radioaseman sivuilla julkaistusta jutusta, jonka otsikkona on ”Tuhatvuotinen kohtaaminen Pyhän Tapani-kuninkaan kirkossa”. Kyseessä on tilaisuus, joka Unkarin kansallispäivän ja kansallispyhimyksen, valtion perustajakuningas Tapanin (Szent István) muistopäivän aattona järjestettiin Kalocsassa, noin Loviisan tai Uudenkaupungin kokoisessa mutta historiallisesti merkittävässä kaupungissa satakunta kilometriä Budapestista etelään.

Kuvan varsinaisena aiheena oleva ”vuosituhantinen kohtaaminen” tarkoittaa ilmeisesti sitä, että Kalocsan kirkossa ennestäänkin säilytetyn Tapani Pyhän pyhäinjäännöksen (ilmeisesti luunkappaleen?) rinnalle oli saatu toinen pyhäinjäännös, palanen pyhän Asztrik-piispan luuta. Nämä pyhäinjäännökset ovat keskellä kuvaa pienellä pöydällä koreissa kullatuissa ”lippaissaan”. Pöydän kummallakin puolella seisoo juhlavan yrmeä ilme kasvoillaan maastopukuinen sotilas, ase valkohansikkaisissa käsissään. Taustalla pönöttää ilmeisesti papistoa kaavuissaan. Ja koska ollaan Kalocsassa, kuuluisan kukkakirjonnan (kalocsai hímzés) kotikaupungissa, pöytä on peitetty värikkäin kukkakuvioin kirjotulla liinalla, ja aivan kuvan oikeassa laidassa näkyy naishenkilö puettuna samanlaiseen koruommelmaan.

Tässä on niin paljon omituista, etten tiedä, mistä aloittaisin. Tapahtuman varsinainen aihe on sinänsä aivan järkeenkäypä, vaikka vanhanaikaisen luterilaisen kasvatuksen saaneesta ihmisestä nuo pyhäinjäännösjutut saattavatkin tuntua oudolta taikauskolta. Pyhän Johannes Damaskolaisen määritelmän mukaan pyhäinjäännöksiä ei ”palvota” vaan ”kunnioitetaan” sitä Jumalan työtä, joka pyhimyksen kautta maailmassa ilmeni – eri asia toki, miten asia on vuosisatojen mittaan kansanhurskaudessa ymmärretty. Näyttävin pyhäinjäännösmeininki Unkarissa liittyy itseensä Tapani Pyhään ja hänen muumioituneeseen oikeaan käteensä (Szent Jobb), jota elokuun 20:nnen muistopäivän yhteydessä kuljetetaan riemusaatossa Budapestin kaduilla. (Käden kuljettamista varten vuonna 1938 rakennettujen koristeellisten vaunujen restaurointiin Unkarin hallitus myönsi äskettäisellä äkkipäätöksellään 70 miljoonaa forinttia eli yli 200 000 euroa. Kommenttiketjuissa kansa jaksaa populistis-demagogisesti miettiä, parantaako pyhän oikean käden voima sairaita tehokkaammin kuin Unkarin katastrofin partaalla horjuva terveydenhuolto, johon valtion varoja kenties myös olisi voinut sijoittaa.)

Pyhä Asztrik (kansainvälisemmin Astrik, Astericus tai Anastasius), Unkarin ensimmäinen arkkipiispa, tunnetaan epiteetillä koronahozó, ”kruununtuoja”. Legendan mukaan juuri hän kävi Tapani-kuninkaan lähettiläänä paavi Sylvester II:n luona vuoden 1000 tienoilla ja toi sieltä kruunun, jonka paavi – edellisenä yönä saamansa arkkienkeli Gabrielin ilmestyksen ohjaamana – oli päättänyt lähettää uuden kristillisen kuningaskunnan hallitsijan kruunausta varten. Itse asiassa ns. Pyhä Kruunu, jota nykyään säilytetään parlamenttitalossa, joka mainitaan perustuslaissa ja jonka pilkkaaminen on erikseen lailla kielletty, on tutkijoiden mukaan myöhäisempää perua, ja jos Astrikin legenda pitää paikkansa, se alkuperäinen paavin lähettämä kruunu, jolla pyhä perustajakuningas kruunattiin, on myöhemmin kadonnut. Tämä ei kuitenkaan estä kietomasta Astrikin pyhäinjäännöstä yhteen perinteisen unkarilaisen ”kruunuopin” kanssa, joka vähimmin esoteerisissakin muodoissaan palv… tuota, kunnioittaa Pyhää Kruunua merkkinä Unkarin valtakunnan eräänlaisesta jumalallisesta legitimaatiosta.

Tapani Pyhä ja hänen kruununtuojansa ovat siis symbolisesti läsnä asetelmassa, joka saa meikäläisenkin tyylitajuttoman estetiikkabarbaarin päästelemään piinattuja vingahduksia. Valtiomahdin symbolina seisovien sotilaiden moderni maastopuku ja sarjatuliaseet eivät kyllä oikein sovi yhteen vanhanaikaisen herrasmiestyylisten valkoisten hansikkaiden kanssa. (Jotenkin kaipailisin tähän kaluunaunivormua ja paraatimiekkaa, jollainen muuten Unkarin armeijassa on jälleen otettu käyttöön. Upseerien sotilasvalan vannomisen yhteydessä se – nyttemmin jälleen – tempaistaan huotrasta hihkaisten: Isänmaan puolesta kuolemaan saakka!) Tietenkin kannattaa muistaa, että Tapani Pyhä ei ollut mikään kaunosielu marjanpoimija vaan yhtä häikäilemätön ja väkivaltaa kaihtamaton kuin muutkin keskiajan kuninkaat. Voitettuaan vallantavoittelija-sukulaisensa Koppányn hän antoi leikata tämän ruumiin neljään osaan, jotka pantiin varoitukseksi näytteille neljään kaupunkiin eri puolilla Unkaria, ja serkkunsa Vazulin (joka olisi ollut kruununperimysjärjestyksessä hänen edellään) hän antoi sokaista, ettei tämä kelpaisi kuninkaaksi. (Myöhemmän tarinan mukaan Vazul-raukalle kaadettiin myös sulaa lyijyä korviin. Toisaalta kertojat pyrkivät pelastamaan Tapanin maineen panemalla kilpailijan vammauttamisen jonkun kuninkaan lähipiiriin kuuluneen henkilön, esimerkiksi kuningatar Gizellan syyksi.)

Samalla kun sotilaat ovat paikalla muistuttamassa siitä, että Unkarin kristillisen valtion perustaminen ja suojeleminen oli aikoinaan kontaktilaji eikä mitään käpykakun koristelua, asetelmassa on myös väkevästi läsnä tuo mainittu kalocsalainen kirjontaperinne. Värikkäät kukkakirjailut ovat Unkarin kansantaiteen ehkä tunnetuin ja kaupallistetuin muoto. Itse asiassahan vanhimmat tunnetut kirjontatyöt olivat väriskaalaltaan vaatimattomia tai jopa yksivärisiä, ja myös Kalocsan käsityöntaitajat harrastivat valkoista ”kohokirjontaa” tai reikäommelta. Tämä muuttui 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun tehdaslangat voimakkaine ja kestävine väreineen tulivat kansan saataville, samalla kun nouseva kaupunkikeskiluokka alkoi matkailla ja ostaa matkamuistoja tai sisustaa kotejaan kansallisromantiikan ”kuvitellun tradition” hengessä. Näin luotiin moderni kansan käsityöperinne ja tuotteistettiin se väri-iloittelu, jota ilman ei unkarilaisia perinnetapahtumia tai matkailumainoksia voisi enää kuvitellakaan. Tässä valokuvassa pyhäinjäännösten alla olevaa liinaa koristavat kukat pysyttelevät liturgisenvioleteissa sävyissä, mutta kuvan reunassa seisovan naisen puvussa loistavat kaikki kirkkaat päävärit. Ylempänä linkitetyn verkkojutun muissa kuvissa näkyy vielä lisää kukkakirjontaan pukeutuneita naishenkilöitä.

Kuten somessakin jotkut ovat kommentoineet, tähän kuvaan tiivistyy jotakin olennaista nykyisen Unkarin meiningeistä. Keskiössä ovat prameasti kehystetyt uskonnolliset symbolit, jotka varsinaisen uskonnollisen sisällön sijasta – tuon ”pyhimyksen elämässä ilmenevän Jumalan työn kunnioittamisen” siis – on napattu nostattamaan isänmaallisia tunteita. Koko tilaisuuden tarkoituksenahan oli, näin kertoi KoronaFM-radioasemalle paikallisen seurakunnan edustaja, ”herättää Kalocsan ja ympäristön asukkaat huomaamaan heidän rikkaan perintönsä merkitys”. Jotenkin vähän luulen, että tällä ”rikkaalla perinnöllä” ajetaan takaa sitä historiakuvaa, jonka 1800- ja 1900-luvulla rakensi nationalistinen historiankirjoitus. Tämä kuva on kuin suoraan Ferenc Herczegin historiallisista romaaneista: etninen unkarilaisuus merkitsee erityistä sankarillisuutta ja ylevyyttä, joka kohottaa unkarilaiset naapurikansojen yläpuolelle – ja oikeuttaa sekä yhteiskunnalliset että etniset eriarvoisuudet. (Ja niin, Herczegistä puheen ollen: kulttuuripiirien nyrpistelystä huolimatta tuota pitkään väheksyttyä viihdekirjailijaa ollaan kampeamassa kirjallisuuden kaanoniin oikein tosissaan. Inhimillisten voimavarojen ministeri Kásler perusti äskettäin uuden kirjallisuuspalkinnon, joka on nimetty Ferenc Herczegin mukaan.)

Tapani Pyhän ja hänen kunniaansa kirkastavan katolisen kirkon symbolinen “tuhatvuotinen” kohtaaminen on kehystetty anakronistisilla rynnäkkökivääreillä ja imelällä pseudokansantaiteella. (Populistinen kitsch, väitän edelleenkin, on olennainen osa nykyistä ”kulttuuritaistelua”.) Tästä falskiudesta väkisinkin tulee mieleen kirkon ja vallanpitäjien likaisten lehmänkauppojen pitkä historia, joka (muun muassa) Unkarissa on jatkunut viime aikoihin saakka. Keskusasetelman ympärillä seisovat, kuten Pendulum-blogisti analysoi, oratores, bellatores et laboratores, rukoilijat, soturit ja työläiset. Mutta lopuksi täytyy todeta, että feministisesti sensibilisoitunut katsoja näkee kuvassa myös kolme sukupuolta: taistelija-miehet, palvelija- tai silmänilonaiset sekä koreisiin pitkiin mekkoihin pukeutuneet sukupuolisuudenkieltäjät, joiden tulkitseminen ”kolmanneksi sukupuoleksi” olisi tietenkin sitä kamalaa, yhteiskunnan perusarvoja tuhoavaa gender-ideologiaa.

Naisen kuvia: kevät 2019

Tässä blogissa on jo ennenkin mainittu Blanka Nagy, lukiolaistyttö, joka viime kuukausina on noussut maanlaajuiseen maineeseen Unkarin hallitusta arvostelevana suorasanaisena mielenosoituspuhujana. Herttaisen näköinen nuori tyttö, joka rennosti käyttää valtapuolueesta ja sen johtajista erittäin alatyylisiä ilmauksia, on loistava keulakuva sille turhautuneelle raivolle, jota Orbánin systeemi monissa kansalaisissa herättää. Haastatteluissa Blanka on tehnyt hyvin sympaattisen ja järkevän vaikutuksen. Toinen asia toki on, että – kuten Mérce-sivuston mielipidekirjoituksessaan huomauttaa András Jámbor – tämän kummempaan poliittiseen suoritukseen Blanka Nagy ei vielä ole pystynyt. Se, että ihminen on nuori ja kirkassilmäinen ja kiroilee reippaasti, ei vielä ole politiikan tekemistä eikä yhteisten asioiden hoitoa, ja on vähän ikävää, että unkarilaiselle julkisuudelle tämä tuntuu riittävän.

Kuten tuolloin tammikuussa kirjoitin, Unkarin vallanpitäjät joka tapauksessa pelästyivät kiroilevaa koulutyttöä siinä määrin, että Blanka Nagy sai niskaansa täyslaidallisen hallitusta lähellä olevista viestimistä. Hallituksen mediaimperiumia kiertäneet jutut väittivät hänen olevan huono oppilas, lintsailevan ja odottavan reppuja useammasta aineesta. (Ikään kuin tällä olisi jotain tekemistä asian kanssa.) Blanka Nagy vei jutun oikeuteen ja ensimmäisessä oikeusasteessa Origo-uutissivusto sekä keltalehdet Lokál ja Ripost määrättiin julkaisemaan oikaisu; Nagy itse julkaisi Facebookissa kuvan kiitettäväksi arvostellusta historian lopputyöstään (aiheena Unkarin järjestelmänvaihdoksen jälkeisen demokratian historia), lähettäen samalla ”rakkaita terveisiä” Ripostille.

Blanka Nagy on tietenkin oppositiopuolueiden tilaisuuksissa suosittu vierailija, ja viime viikolla hänet nähtiin DK:n (Demokraattinen koalitio, entisen pääministeri Gyurcsányn vanhasta sosialistipuolue MSZP:stä lohkaisema puolue) eurovaalikampanjan käynnistystilaisuudessa. Eikä vain nähty vaan kuvattiin. Hallitusta lähellä olevan Pesti Srácok -blogin Tamás Pilhál julkaisi kuvan, jossa Blanka Nagy istuu lyhythelmainen mekko yllä hieman varomattomasti – niin kuin erityisesti tukevareitisille naisille joskus voi käydä – niin, että katsoja näkee hänen reisiensä väliin ja erottaa jopa pari neliösenttiä alushousujen kangasta. Pesti Srácok poisti kuvan juttunsa kuvagalleriasta varsin nopeasti, hieman pitempään se säilyi Pilhálin omalla Facebook-sivulla, tekstinään Trágárka villant! eli ‘Pikku törkyturpa väläyttää!’. Kuva keräsi runsaasti valitettavan odotettavia kommentteja Blanka Nagyn tyylitajusta ja ruumiinrakenteesta, mutta nostatti myös vastapuolella melkoisen media- ja someraivon. Lopulta Pilhál poisti kuvan ja pyysi julkisesti anteeksi.

Eiköhän vahinko kuitenkin ole jo tapahtunut. Helmikuussa pääministerin kansliaa johtava ministeri Gergely Gulyás antoi haastattelun, jossa kommentoi mm. tuolloista lehdistöskandaalia eli mediasäätiön johdosta eronneen István Vargan kohtalokasta lipsautusta siitä, että hyvää journalismia löytyy valitettavasti enemmänkin oppositiomediasta. Tässä haastattelussa ministeri Gulyás lausui toivovansa, ”että hyvät toimittajat työskentelevät oikeiston puolella. Se on varmaa, että tällä puolella journalistina toimiminen itsessään merkitsee moraalista ylemmyyttä.” Kuten Blanka Nagy avoimessa kirjeessään Tamás Pilhálille toteaa, moraalista ylemmyyttä ja lahjakkuutta ei Fideszin puolelta näytä löytyvän.

***

Tämän kuva-asetelman puolestaan postasi eilen Facebookiin toimittaja András Hont. ”Tätä julistetta voit katsella kadulla… tätä et!”

Vasemmanpuoleisessa urheiluvaatefirman mainoksessa poseeraa vanha tuttumme Cecília Rogán, ”propagandaministeri” Antal Rogánin puoliso ja naistenlehtijulkkis, jonka viimeisen päälle stailatusta, meikatusta ja muokatusta olemuksesta on tullut jonkinlainen puolue-eliitin jetset-elämän symboli. (Somessa kiertää myös kuva-asetelmia, joista näkyy, miten rouva Rogánin nuoruudenkuvien pieni laiha, ujonnäköinen ja nököhampainen hiirulainen on muuttunut, kenties myös kirurgisin keinoin, säteilevähymyiseksi Barbie-blondiksi.) Puolueen arvomaailmaan ilmeisesti sopii mainiosti, että ministerin rouvan täydellistä vartaloa käytetään urheilutrikoiden mainostamiseen; tähän projektiin liittyvien rahavirtojen volyymia ja suuntaa voi sitten kukin arvailla tykönään.

Oikeanpuoleisessa kuvassa samainen Cecília-rouva on photoshopattu talousaskareita tekeväksi perheenemännäksi, jonka hiuksissa on papiljotteina setelirullia. (Tekstin voisi hyvin vapaasti kääntää ”Kotirouvat, joilla kävi mäihä.” Mázliasszonyok on sanaleikki, jonka ainesosina ovat háziasszonyok ‘kotirouvat’ ja arkikielinen mázli ‘hyvä tuuri’.) HVG-lehden kansijutun aiheena ovat ”NER-vaimot” (NER, Nemzeti együttműködés rendszere eli ‘kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä’ on Orbánin vuoden 2010 vaalivoiton jälkeen lanseerattu termi, jota nykyään käyttävät lähinnä pilkalliseen sävyyn järjestelmän vastustajat), joiden ylle ”sataa julkista rahaa”. Artikkeli siis käsittelee, jälleen kerran, Unkarin valtaeliitin korruptiota.

Ja oikeanpuoleista julistetta, HVG-lehden uusimman numeron mainosta, siis ei tulla näkemään Budapestin kaduilla. Neljänkymmenen vuoden ajan HVG:n julisteet ovat viikoittain ilmestyneet mainospylväisiin, mutta nyt mainostilaa isännöivä Mahir Cityposter -yhtiö on yllättäen, epämääräisiin teknis-taloudellisiin syihin vedoten sanonut sopimuksen irti. Kuinka ollakaan, tätä yhtiötä ohjailee nykyään Orbánin naapurin ja lähioligarkin, satumaisesti rikastuneen monialayrittäjän Lőrinc Mészárosin lakimies. Ja kuinka ollakaan, tämä päätös, jota HVG:n vastaava toimittaja Iván Zsolt Nagy suoraan nimittää sensuuriksi, tehtiin juuri silloin, kun HVG:n kansikuvassa esiintyy propagandaministerin vaimo. HVG:n toimitus aikoo ryhtyä oikeustoimiin ja vakuuttaa pitävänsä kiinni jutustaan ja kansikuvastaan.

Iván Zsolt Nagy muistuttaa lukijoille, että jo vuosituhannen taitteessa juuri HVG:n kansikuva – siinä Viktor Orbán kumppaneineen esitetään mustavalkoisessa ryhmävalokuvassa jonkinlaisina mafiamiehinä – suututti Orbánin siinä määrin, että hän kieltäytyi enää koskaan antamasta haastattelua HVG:lle. Toinen lehdenkansijuttu, tällä kertaa Sloveniasta, on tässäkin blogissa ollut esillä ihan hiljattain. Yksi tämän jutun opetuksista on siis, että Unkarin lakeuksilla ei jumalauta pilkata hallitusta. Vallanpitäjät ovat yhtä arkoja omasta nahastaan kuin kärkkäitä menemään henkilökohtaisuuksiin, kun on vastustajien nahasta kysymys. Jälleen kerran voi – kuten tuossa ylempänä Cecília Rogán -kuva-asetelman alla – siteerata Viktor Orbánia itseään, jolla viime syyskuussa oli pokkaa väittää, että ”me emme koskaan alentuisi vaientamaan niitä, jotka ovat eri mieltä kanssamme”.

Mutta sekä Blanka Nagyn että Cecília Rogánin kuvien tapaukset antaisivat aihetta todella mehevään feministiseen media-analyysiin. Mikähän siinä onkin, että puolin ja toisin poliittiset erimielisyydet on niin helppo kiteyttää nuoren naisen kuvaan, hänen vartalonsa ja moraalinsa arvosteluun? Ja liittyisiköhän tämä jotenkin siihen, että Unkarin politiikassa naisten painoarvo on – muutamia näkyviä aktiivisia oppositionaisia lukuun ottamatta – ollut viime aikoihin saakka äärimmäisen vähäinen?

Pieni viikonloppukimara

Viikonloppua, hyvät lukijat!

Unkarissa ja Euroopassa jatkuu spekulointi sen ympärillä, näyttääkö europarlamentin konservatiiviryhmä EPP lopultakin ovea Viktor Orbánin Fidesz-puolueelle tai päättääkö Fidesz itse lähteä ulos ennen tätä, ja jos päättää, kenen joukkoihin se liittyy. Orbán itse on kommentoinut tilannetta hupaisalla ilmauksella csigavér, joka kirjaimellisesti merkitsee ‘etananveri’ ja varsinaisesti jotain sen tapaista kuin ‘kanan villat!’ tai ‘eipä olla millänsäkään’; nyt ei kuulemma kannata hosua eikä hätäillä. Samaan aikaan perinteikkään, lakkautetun konservatiivilehden nimen Magyar Nemzet napannut hallituksen äänitorvi nimettömässä pääkirjoituksessaan vaatii Fidesztä eroamaan EPP:stä, joka ei enää ole Helmut Kohlin puolue vaan sosialistien ja ”liberaalien” liittolainen, joka yhdessä näiden kanssa haluaa toteuttaa ”György Sorosin kuumehoureen”:

EPP ei enää puolusta kansakuntaa, ei kristinuskoa, ei perinteistä perhemallia, eikä mitään nimeltä mainittavaa eurooppalaista perinnettä. EPP:stä on nyt tullut sairaan liberalismin palvelija. Johtui se sitten pelosta, rahasta, vakaumuksesta tai läntisen lehdistön aggressiivisesta painostuksesta – yhdentekevää.

Lähipäivinä siis luvassa kannunvalannan ohella lisää kansallismielistä kaunopuheisuutta. Ulkoministeri Szíjjártó ehti jo julistamaan, että missään nimessä Unkari ei ainakaan suostu EPP:n Manfred Weberin vaatimuksiin ja pyydä anteeksi. ”Anteeksi pyytäköön se, joka on itse valehdellut toisesta.” Ilmeisesti kuitenkin alkuperäisestä suunnitelmasta jatkaa Brysselin haukkumista (kuitenkin siten, että julisteissa EPP:n Junckerin rinnalle vaihdetaan sosialistien Timmermans) on luovuttu: kansliaministeri Gergely Gulyásin ilmoituksen mukaan maaliskuun 15:nnesta lähtien kampanjan pääaiheena on oleva ”perheiden suojeleminen”.

***

Niin, ne ikuiset perhearvot! Niistä on puhuttu myös kansainvälisen naisten päivän yhteydessä. Naistenpäivähän on alun perin sosialistisen nais- ja työväenliikkeen piirissä syntynyt merkkipäivä, jota Neuvostoliiton luhistumiseen saakka vietettiin virallisesti ennen kaikkea ns. itäblokin maissa. Käytännössä keskeisintä oli monin paikoin se, että kunhan työtätekevien naisten tärkeää yhteiskunnallista panosta oli juhlistettu ojentamalla perheen tai työpaikan naisille kukkia tai makeisia, voitiin sekä naisten että etenkin miesten kesken aloittaa perinteinen juhlapäivän työmaajuopottelu. Reaalisosialismin kukistuminen idässä ja tasa-arvoaatteen valtavirtaistuminen lännessä ovat laimentaneet naistenpäivän alkuperäisen poliittisen sisällön, ja paikoin se näyttää jo kilpailevan äitienpäivän kanssa äitelässä tunteellisuudessa.

Näin ainakin Unkarissa, missä ”Nuorten perheellisten klubi” FICSAK (Fiatal Családosok Klubja) juhlisti naistenpäivää merkillisellä propagandajulkaisulla, otsikolla ”Naisen sielu miehen silmin” (!). FICSAK mainostaa itseään nuoria perheitä tukevana (ja nuoria ihmisiä perheen perustamiseen kannustavana) kansalaisjärjestönä. Sitä johtaa Nóra Király, joka FICSAKin sivuston kertoman mukaan on viiden lapsen onnellinen äiti; 444.hu tietää lisäksi kertoa, että hän on Fidesz-puolueen edustajana Újbudan eli Budapestin 11. kaupunginosan alipormestari. ”Kansalaisjärjestö” FICSAK lienee sekin, kuten asia ilmaistaan, ”lähellä” Fidesz-puoluetta. Ja mitä kätkeekään naistenpäivän juhlajulkaisu?

Verbaalista sokeria ja suklaata, välillä vähän raikkaampaa, välillä vähän tunkkaisempaa. Kullakin sivulla tai aukeamalla isossa valokuvassa poseeraava herra – joukossa on ministereitä, valtiosihteerejä ja muita poliitikkoja, mutta myös taiteilijoita, urheilijoita ja liikemiehiä – esittää naistenpäivän johdosta jonkinlaisia pieniä juhlapuheita naisten kunniaksi. Jotka ovat kauniita ja ihania, ikuisesti arvoituksellisia, monikasvoisia ja mystisiä, aina rakastavia ja anteeksi antavia, uupumatta uurastavia mutta salaperäisyydellään lumoavia, elämää luovia ja ylläpitäviä olentoja, ah, oh. Kenties kammottavinta settiä (kilpailu on kyllä kova) tarjoaa vanha ystävämme, hallituskoalition pienen sivuvaunupuolueen kristillisdemokraattien maireahymyinen kärkihahmo, varapääministeri Zsolt Semjén:

”Arvoisat naiset!
Kristillisdemokraattinen poliitikko on onnekkaassa asemassa. Aikamme taisteluissa, joita ei suinkaan käydä leppeästi kypäränsilmikko auki, meille tarkkana kompassina toimii luomakunnan järjestys, jota ilmaisevat pyhä Sana sekä kirkon kaksituhatvuotinen opetus. Tämä opetus määrää selkeästi miesten ja naisten omat elämäntehtävät, heidän varmimman tiensä elämän täyttymykseen, ja tämän tien voidaan nähdä kulkevan läheisessä yhteistyössä mutta ei samaa rataa. Ei puhettakaan mistään universaalista muotista, johon haluaisimme pakottaa kaikki, mutta ei myöskään valheellisesta ja keinotekoisesta tasa-arvoilusta, josta seuraa kummankin sukupuolen vaikea vääristyminen. Naisten elämänura kulkee uskomme mukaan ensisijaisesti äitiyden kautta, mikä mahdollistaa ainutlaatuisen osallisuuden luomisen mysteeriin. Kahden sukupuolen erilaisten elämäntehtävien todeksi eläminen tekee mahdolliseksi sen purkamattoman liiton, joka edelleenkin tarjoaa terveimmät puitteet lasten kasvatukselle – perheen mysteerin.
Kiitos rakkaudestanne ja huolenpidostanne!”

Kiitos itsellesi, Zsolt-setä. Onpa hienoa, että sinulla on tarkka moraalinen kompassi, joka sallii oppiarvon hankkimisen plagioimalla tai uhanalaisten eläinlajien metsästyksen (vuonna 2011 Semjén luonnonsuojeluväen kauhuksi ehdotti useiden suojelulistalla olevien lajien metsästyksen sallimista) mutta suojelee väärältä ja keinotekoiselta tasa-arvoilulta. Eikä tietenkään mitään puhetta sellaisista asioista kuin palkkaerot, syrjintä tai perheväkivalta, koska mysteeri. Ellei aikamme homofobinen ”Aito avioliitto” -agenda olisi tässä tekstissä niin sakeana läsnä, niin sanoisin, että tämä ei enää ole edes 1930-lukua vaan setä on palannut oikopäätä 1800-luvulle.

***

Tämän jälkeen piti kertomani Unkarin Tiedeakatemian ympärillä käydystä taistelusta, joka päättyi jonkinlaiseen sangen vähän rauhoittavaan kompromissiratkaisuun: Akatemian tutkimuslaitosverkosto periaatteessa säilyy mutta siirtyy erillisen säätiön hallintaan. Mutta palaan siihen ehkä tuonnempana ja lopetan tämän postauksen aiheeseen ”naurua kyynelten läpi”.

Unkarin sairaaloiden kammottava tila on ollut tässäkin blogissa monesti esillä. On järkyttävää pulaa sekä henkilökunnasta ja laitteista että perustarvikkeistakin, desinfiointiaineesta ja sideharsosta vessapaperiin ja liinavaatteisiin. Somessa kiertää säännöllisesti kauhutarinoita tosielämästä: milloin on potilashuoneen katto romahtanut potilaiden niskaan, milloin löytyy sairaalan asiakasvessasta siellä pari päivää lojunut vainaja, milloin kertoo kommenttiketjussa potilaan omainen, miten hoitajat eivät pystyneet siivoamaan potilashuoneen lattialta mahatautiin sairastuneen potilaan oksennusta (osaston ainoan mopin oli siivooja vienyt lukkojen taakse, ettei sitäkin varastettaisi) vaan vain peittivät sen vanhalla lehdellä. Järkyttävimmältä tuntuvat ne hätähuudot, joita silloin tällöin ilmestyy Facebook-syötteeseeni: jonkun tuttavantuttavantuttavan omainen on joutumassa leikkaukseen ja hänelle tarvitaan senjasen tyyppistä verta, eli ilmeisesti veripalvelukaan ei Unkarissa kunnolla toimi.

Vaihtelun vuoksi 444.hu-sivusto on käynnistänyt juttusarjan otsikolla ”Sairaala nauraa”. Tällä tunnuksella pyydetään yleisöä lähettämään hupaisia tarinoita Unkarin terveydenhuollon arjesta, ja muutamia uskomattomia kertomuksia ja kuvia on jo kertynyt. Budapestin Heim Pál -lastensairaalassa joku henkilökunnan edustaja ilmeisesti pyörittää sivubisneksenään yksityistä lihakauppaa ja säilyttää urologiaosaston käytävän jääkaapissa makkaroita, kyljyksiä ja leikkeleitä, joita punnitaan asiakkaille potilashuoneen vauvavaa’alla. (Voi hyvin kuvitella, että sairaaloiden henkilöstö ei tule toimeen varsinaisella palkallaan. Yksityisen lihamyynnin harjoittaminen tuntuu silti jotenkin sympaattisemmalta kuin valitettavan tavanomainen ns. kiitollisuusrahan eli lahjusten vastaanotto.)

Budapestilaisen Honvéd-sairaalan plastiikkakirurgian osastolla ikkunoista ja parvekkeiden ovista oli poistettu kahvat (väittämän mukaan joko lämmityskulujen säästämiseksi tai itsemurhien estämiseksi), joten ilma oli erilaisten eritteiden, veren ja sairaalaruoan hajusta niin sakeana, että epätoivoiset potilaat salakuljetuttivat omaisillaan kotoa kahvoja, joilla sitten hoitajien silmän välttäessä availivat ikkunoita ja salatuulettivat. Egerin kaupungissa puolestaan sairaalan tapaturmapoliklinikalla 6-7 tuntia odottelemaan joutunut lukija ”Tibor” kiinnitti huomiota tippatelineeseen, jonka nostovarsi oli murtunut ja kekseliäästi korjattu kipsaamalla.

Eipä voi kuin toivottaa tippatelineelle ja koko Unkarin terveydenhuoltojärjestelmälle pikaista paranemista!

Huvittaa ja hirvittää

444.hu-sivuston artikkelista löysin tämmöisen helmen.

On näköjään olemassa tämmöinenkin kuin “Saata maailmaan vielä yksi unkarilainen -liike”. Sen propagandavideossa esiintyy Edda Budaházy -niminen nainen, vanhan unkarilaisen aatelissuvun vesa, jonka veli György on tunnettu, myös poliisin tuntema kansallisradikaali, mm. polttopullojen heittelystä epäiltyjen aktivistiporukoiden jäsen. Ns. Bocskai-takkiin (maailmansotien välisenä aikana suosituksi tullut ”kansallismielinen” pukine) sonnustautunut Budaházy kulkee kolkossa maisemassa, kertoen kolkolla äänellään kolkkoa sanomaa:

Unkarissa syntyvien lasten määrä on paljon alhaisempi kuin kansakunnan säilymiseen tarvittaisiin. Demografisessa mielessä koko maa on kuolemaisillaan. Tämä on suurin ongelma.
(Kuvassa onnellinen hääpari kulkee portaita ylös ja ruusunlehtisateeseen.) Onko avioliitto sinusta hyvä juttu? Ja tiedät, että perhe on kansakunnan rakennuskivi, vain sinä et semmoisesta välittäisi? Olet jo reilusti päälle kolmenkymmenen mutta asut vielä kotona ja haluaisit vielä vähän bilettää? Etkä muutenkaan tunne ketään, johon haluaisit sitoutua? Jätät avioliiton solmimisen mieluummin toisten huoleksi?
Et hanki lapsia, koska niistä on paljon huolta? Et halua lapsia, koska pelkäät, ettet pysty antamaan niille kaikkea tarpeellista? Etkö pikemminkin pelkää, että et itse pysty antamaan itsellesi kaikkea sitä, mitä kaipaat?
(Iloinen perhe juoksentelee päivänpaisteisella vuoristotiellä.) Onko sinusta oikein, että muiden lapset maksavat sinun eläkkeesi? (Miettiväinen vanha herra ottaa silmälasit päästään.) Oletko jo ajatellut, että sinäkin vanhenet ja lapseton vanha ihminen on toisten armoilla? (Sotilaat kantavat Unkarin lippua kahden polvillaan (?!) ihmettelevän pikkutytön ohi.) Tietenkin olet ylpeä siitä, että olet syntynyt unkarilaiseksi, mutta (pilvenpiirtäjiä jossain Länsi-Euroopassa) meistä länteen päin työstäsi tarjotaan paljon enemmän, joten pakkaat tavarasi ja lähdet, viis koti-ikävästä. Täällä isänmaasi tarvitsisi sinua, mutta sinulla on painavat perusteet (putoilevia kolikoita) sille, miksi sinun on parempi muualla. Selittelet itsellesi, että kyllä vielä palaat. (Saksalainen metroasema.) Lähdet, vaikka tiedät, että täällä sinun tulisi elää ja kuolla.
Kuulutko eläinrääkkäyksen vastustajien yhdistykseen? (Kuvia hylkeistä…) Taistelet hyljevauvojen ja norsujen sukupuuttoon kuolemista vastaan? (… ja sohvalla koiransa vieressä tv:n kaukosäädintä näpräävästä miehestä.) Koirasi nukkuu sohvalla? Taistelet marsujen onnellisuuden puolesta? Mutta abortti ei sinua häiritse? Eikö sinua kiihdytä, että päivittäin murhaamme sata unkarilaista sikiölasta? (Odottava äiti, jonka ympärillä isommat lapset onnellisina taputtelevat äidin masua.) Onko sinusta oikein, että me saamme päättää, mitä tapahtuu ruumiissamme olevalle ihmiselämälle?
(Kadulla musta mies käy valkoisen miehen kimppuun.) Häiritseekö sinua maahanmuutto? (Mustapukuiset hahmot kulkevat pimeää katua astaloilla huitoen, autoja poltetaan.) Raivostuttaako, että afrikkalaiset kannibaalit tulvivat Eurooppaan? (Unkarilaiset poliisit kuulustelevat tummaihoisten nuorten miesten joukkoa.) Mielestäsi ymmärrät vaaran ja haluat tehdä jotain sen torjumiseksi?
Se on kaunista. Ja minulla on hyvä uutinen. Maahanmuuton vastaiseen taisteluun voit osallistua sinäkin. Vaan ei niin, että jaat postauksen Facebookissa. Vaan kaikkein onnellisimmalla ja yksinkertaisimmalla tavalla.
(Kaksi suloista pikkutyttöä vuorimaisemassa.) Hanki lapsia, jotka kansoittavat Karpaattien altaan [poliittisesti korrekti vastine ”Suur-Unkarille”] eivätkä anna muukalaisten vallata sitä. Ilman tätä sotaisa asenteesi on pelkkää tyhjää lörpötystä.
Jumala, isänmaa, perhe. (Onnellinen pariskunta vauvoineen.) Lapset, sitoutuminen, uskollisuus, vastuunkanto. Ilman tätä meillä ei ole tulevaisuutta. Kasva aikuiseksi ja perusta perhe, joka ylläpitää sinut ja tekee sinut paremmaksi ihmiseksi.
Jos et ole valmis tähän, tiedä, että János Hunyadin [1400-luvun turkkilaisvastaisen taistelun sankari], Rákóczin [1700-luvun alun vapaustaistelun johtaja], Kossuthin [vuosien 1848-1849 vapaustaistelun johtohahmo], Ulosmurtautumisen sankarien [helmikuussa 1945 Budaan saarretut saksalais- ja unkarilaisjoukot yrittivät Hitlerin käskystä vielä murtautua Puna-armeijan saartorenkaan läpi, ja tätä katastrofaalista yritystä, jossa parikymmentätuhatta miestä sai surmansa ja vain korkeintaan 700 pääsi linjojen läpi turvaan, muistellaan nykyään säännöllisesti äärioikeiston ja uusnatsien piireissä] ja Ilonka Tóthin [vuoden 1956 vapaustaistelun sankari, lääketieteen opiskelija, jonka kommunistit teloittivat syyttäen häntä hoidettavana olleen, valtionpoliisin agentiksi epäillyn miehen murhasta] uhraus oli turha, sillä sinun sukupolvesi on mukavuuden alttarille uhrannut koko kansakunnan, ainuttakaan laukausta ampumatta. Valitan, mutta sinun täytyy tietää, että ellet saata maailmaan ainakin kahta lasta, sinäkin olet aiheuttamassa Unkarin tuhoa.
Sinua tarvitaan, ilman sinua tämä ei onnistu. Unkarin säilyminen riippuu myös sinusta. Saata maailmaan vielä yksi unkarilainen.

Että näin. Tämmöinen raikas tuulahdus suoraan 1930-luvulta. YouTube-kommentit puhuvat puolestaan:

Tämä oli niin liikuttavaa, että jo tätä katsellessani synnytin kolme lasta, ja nyt lähden tästä rajalle taistelemaan afrikkalaisia kannibaaleja vastaan.

Minä en ole ylpeä siitä, että olen syntynyt unkarilaiseksi, olen ylpeä siitä, että olen ihminen tässä maailmassa. Paskat minä tästä kansakunnasta ja isänmaasta, minä välitän maailmasta, sillä maailma kuuluu kaikille. Lähden länteen, sillä tahdon nähdä ja tuntea toisten ihmisten kulttuuria, ja voi käydä niinkin, että en halua lasta, sillä minä päätän niin. Eläkää te vain menneisyydessä (…)

Minä en lähde ulkomaille paremman palkan perässä vaan tällaisten älyttömyyksien takia kuin tämä video.

Minä kyllä haluaisin mennä naimisiin ja hankkia lapsiakin, mutta meillä se ei ole juridisesti mahdollista, joten varmaan se tulee tapahtumaan jossain sellaisessa maassa, missä ajatellaan edistyksellisemmin eikä hypitä seinille, jos jollakulla on kaksi isää tai kaksi äitiä.

Tämä video vahvisti päätöstäni siitä, etten koskaan hanki lapsia. Kiitos!

Videon YouTube-sivulla peukutuksia on ainakin tähän mennessä tullut ylivoimaisesti enemmän alas- kuin ylöspäin. YouTube tarjoaa myös heti perään Vastagbőr-oppositioblogin laatimaa parodiaversiota, jossa Edda Budaházyn ääneen on yhdistetty kohtauksia The Handmaid’s Tale -sarjasta.

”Liikkeen” kotisivuilta löytyy lisää mielenkiintoista luettavaa. Siellä sotatorvi antaa aivan selkeän äänen: ”rakentajia” ovat muutamat lapsiperheitä tukevat ja aborttia vastustavat järjestöt, ”hävittäjiä” taas Unkarin seksuaalivähemmistöjen liitto, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita avustava Menedék-järjestö sekä Patent-yhdistys, jonka tehtävänä on tukea perheväkivallan uhreiksi joutuneita naisia. (Tokihan todellisia väkivallan uhreja pitää auttaa ja joku saattaa tätä apua tarvitakin, mutta Patent-yhdistyksen toiminta ”johtaa usein perheenvastaisiin mielenilmauksiin ja isien demonisoimiseen”, puhumattakaan pahimmasta perheväkivallan muodosta eli ”sikiölapsen” [magzatgyermek, tällaista termiä todellakin käytetään] murhasta…) Kotisivun ylävalikosta löytyy myös kohta ”Ongelmat”, ja niitähän on tietenkin kolme: maahanmuutto, abortti ja seksuaaliset poikkeavuudet.

Tämä koko juttu olisi helppo kuitata suhteellisen pienen natsihörhöporukan huvittavaksi vouhotukseksi. ”Liike” ilmoittaa tekevänsä yhteistyötä muutaman tunnetun äärioikeistotahon kanssa, joista merkittävin lienee äärioikeistosivusto kuruc.info, mutta mitään laajempaa tai virallisempaa tukea se ei näytä nauttivan. Löytyyhän tuommoisia hörhöjä meiltäkin ja kaikkialta Euroopasta. Eikö tätä voisi lukea vitsinä samaan tapaan kuin lukuisat suomalaiset lukevat Jouko Pihon blogeja?

Voisi kai. Se vain hirvittää, miten monet noista ylempänä linkitetyn YouTube-videon kommentoijista eivät yhdistä näkemäänsä mihinkään hassuun marginaaliporukkaan vaan Unkarin hallitukseen ja Fidesz-puolueeseen. Vaikka videon tekijöillä näyttäisi olevan yhteyksiä lähinnä äärioikeistoon tai Jobbik-puolueen liepeille, Sinäputkilon kommentoijat puhuvat ”vastenmielisestä hallituksen propagandasta” tai kuittaavat, että Unkarin pahin ongelma on Fidesz.

Eikä ihme. Pääministeri Orbán uusine hallituksineen on ottanut väestönlisäyksen entistäkin keskeisemmäksi ohjelmakohdaksi, ja ilmeisesti väestön lisääntymisen nähdään olevan nimenomaan perinteisestä äitiydestä kiinni. Orbán haluaa ”solmia laajan sopimuksen Unkarin naisten kanssa”, sillä ”heidän varassaan demografia seisoo tai kaatuu”. (Tosin tähän linkitetty Index-portaalin juttu nimeää myös tämän politiikan ongelmakohdat: lapsiperheiden tuet, joihin Unkarin valtio sijoittaa enemmän kuin useimmat naapurinsa, on kohdistettu selkeästi hyvätuloisiin perheisiin, mutta juuri nämä ovat itse asiassa altteimpia lähtemään maasta tai viivyttämään lasten hankkimista, jos julkisen koulu- ja terveydenhuoltojärjestelmän alamäki jatkuu ja yksityiset opetus- ja terveyspalvelut koetaan liian kalliiksi.)

Se on myös jo aiemmin kuultu vallanpitäjien suusta, että Unkari ei aio ratifioida perheväkivallan vastaista Istanbulin sopimusta, koska maahanmuutto. (Niin juuri – Unkarin naisia ei uhkaa mikään muu kuin mahdollinen himokkaiden muslimimiesten invaasio.) Perheväkivallan uhrina kuolee Unkarissa nainen viikossa ja lapsi kuussa, mutta tästä pitävät ääntä vain oppositiopuolueet. Abortti puolestaan on Unkarissa toistaiseksi ollut sallittu, vaikka sekä katolinen kirkko että äärioikeisto ovat jatkuvasti tehneet abortinvastaista propagandaa. Virallisesti tähän linjaan ei ole tiedossa muutoksia, mutta hieman merkillisen vaikutelman on kuitenkin antanut uusi inhimillisten voimavarojen superministeri Miklós Kásler ja hänen möläytyksensä siitä, että ”ilman nykyistä aborttilakia unkarilaisia olisi jo 20 miljoonaa”.

Ja mitä seksuaalivähemmistöihin tulee, niitäkään ei Unkarissa varsinaisesti hemmotella. Avioliitto on perustuslaissa määritelty miehen ja naisen väliseksi, vaikka homopareilla on mahdollisuus rekisteröityyn parisuhteeseen. Pääministeri Orbán on muutamia vuosia sitten julistanut olevansa kiitollinen Unkarin homoseksuaaleille siitä, että nämä eivät harrasta sellaista provokatiivista käytöstä, jollaista länsimaissa nähdään ja joka kääntyy itseään vastaan (toisin sanoen: kiitos kun pysytte kaapissa vastedeskin!). Orbán on myös välienselvittelyissään äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbikin äskettäin eronneen johtajan Gábor Vonan kanssa useampaan otteeseen turvautunut merkillisiin vihjailuihin: Vonan homoseksuaalisuudesta levitettyjen huhujen jälkeen Orbán viime syyskuussa valtiopäivien avajaisissa murjaisi merkillisen vitsin siitä, miten Vona tarvitsisi hallitsemiseen ”vakavampia vehkeitä kuin kulmakarvapinsetit”. (Vitsi meni perille, koko Fidesz-edustajien rivistö puhkesi muhevaan nauruun.)

Synnytystalkooliikkeen natsi-ideologiaa mieleen tuova video, vaikka sen tekijät kytkeytyisivätkin lähinnä poliittiseen oppositioon, on siis itse asiassa aika lailla samoilla linjoilla kuin Unkarin hallitus. Tai päinvastoin. On syntynyt tilanne, jossa äärioikeisto-opposition merkillisimmätkin mielenilmaukset tulkitaan hallituksen politiikaksi. Näin hallitus voi kerätä laariinsa kansallismielisten äärihörhöjenkin kannatuksen, samalla kun Eurooppaan päin pidetään yllä normaalien eurooppalaisten demokraattisten arvojen ja ihmisoikeuksien mukaista julkisivua. Kysymys kuuluu vain, rakennetaanko tämän julkisivun takana todellakin jo Handmaid’s Talen ”Gileadin” kaltaista maailmaa.

Demokratian ydinkysymyksiä

Unkarin uusi hallitus on sitten astunut virkaansa, ja pääministeri Orbán on pitänyt parlamentissa asian johdosta puheen, joka uhkui optimismia. ”Unkari on meille ensi sijalla, mutta työllämme haluamme vahvistaa myös Eurooppaa”, julisti Orbán ja vakuutti, että tähdet Unkarin yllä ovat nyt suotuisammassa asemassa kuin aikoihin: Euroopan painopiste on siirtymässä itään, ja Unkarista ja sen naapurimaista on tulossa koko alueen kehityksen veturi. (Mikähän siinä on, että minun intternetissäni kerrotaan ihan toisenlaisia asioita?) Tämän turvaamiseksi myös Eurooppaa uhkaavan massamaahanmuuton vaaroilta tarvitaan sekä vahvaa maanpuolustusta että kristillistä kulttuuria ja sen arvoja.

Jo aiemmin Orbán kuvaili ohjelmaansa ”kristillisdemokraattiseksi”. Valtion yleisradion uutisille hän oli lausunut tähän tapaan:

Hallitus rakentaa Unkarissa kristillistä demokratiaa, jossa ihmisarvo on kaikkein tärkein, vallan eri haarat on erotettu toisistaan [mitähän tämä tarkoittaa, kun oikeasti sekä lainsäädäntö-, toimeenpano- että tuomiovalta samoin kuin ”neljäs valtiomahti” eli lähes kaikki perinteinen media ovat samoissa käsissä?], vapaus on ehdoton arvo, perheitä tuetaan, globaalit ideologiat torjutaan, uskotaan kansakunnan tärkeyteen, taistellaan täystyöllisyyden puolesta, pidetään tärkeänä naisten tasa-arvoa eikä haluta sellaisia muutoksia, jotka johtaisivat antisemitismin voimistumiseen maassamme.

Aiempi ”illiberaali” demokratia, joka muualla maailmalla on nostattanut ihmettelyä ja vastalauseitakin – muistakaamme, miten aivan äskettäin Itävallan periaatteessa ystävällismielinen liittokansleri Kurz Orbánin tavatessaan nimenomaisesti muistutti itse olevansa liberaali – on siis vaihdettu ”kristillisdemokratiaan”. Tällä käsitteellähän on Sentroopassa kahtalaiset juuret. Toisaalta ”kristillisdemokratialla” ymmärretään sellaista porvarillista – siis perinteitä, perusarvoja ja yksityisomistusta kunnioittavaa – politiikkaa, joka pyrkii osoittamaan sosiaalista omaatuntoa ja rakentamaan sovintoa myös yhteiskunnan vähäosaisempien suuntaan, tavallaan taistelemaan hyvällä mullistusmielistä työväenliikettä vastaan. Toisaalta sentrooppalaisen kristillisdemokratian pimeään puoleen on kuulunut sanan ”kristillinen” pimeä puoli eli juutalaisvastaisuus: se on myös ns. tavallisen kansan nimissä vastustanut stereotyyppistä juutalaista viholliskuvaa eli ahnetta ja kieroa kosmopoliittis-kaupunkilaista puoliherrasväkeä. Orbánin kristillisdemokratia edustaa näiden molempien uusintaversiota, jossa aktiivisen antisemitismin tilalla on vihan ja pelon lietsonta muslimi-maahanmuuttajia kohtaan.

Vaikka Orbán vakuuttaa suhtautuvansa Eurooppa-projektiin periaatteessa yhä myönteisesti, Unkarin poliittinen meno on alkanut nostattaa yhä äänekkäämpää vastustusta Brysselissä, ja Suomessakin on ns. valtamedia julkaissut entistä useampia kriittisiä uutisjuttuja Unkarista. (Mielenkiintoista muuten lukea niiden kommenttiketjuja: selvästikin Orbánilla on Suomessa jo vankka fanijoukko, jonka mielestä valtamedia vain valehtelee ja mustamaalaa kaikkien kansallismielisten sankaria. Vaikea näitä kommentteja on vakavalla naamalla lukea – kun suomalaisten fanien mielestä Orbán taistelee urhoollisesti ”korruptoitunutta EU:ta” vastaan, sitä tosissaan ihmettelee, mahtavatko nämä kommentoijat seurata unkarilaisia korruptiokeskusteluja, joissa vakuuttuneimmatkaan Fidesz-uskovaiset eivät lopulta pysty puolustamaan Orbánin ja hänen lähipiirinsä käsittämätöntä rikastumista mitenkään muuten kuin sillä, että ”no varastivathan sosialistitkin”.)

Viime viikkoina on esillä ollut hollantilaisen viher-mepin Judith Sargentinin selonteko Unkarin demokratian tilasta. Sargentinin raportti, josta äänestetään valiokunnassa kesäkuussa ja koko EU-parlamentissa syyskuussa, voisi johtaa siihen, että Unkarin kysymys nostetaan Euroopan neuvoston käsittelyyn, ja periaatteessa Unkaria voisi lopultakin uhata ns. 7. artiklan soveltaminen eli pahimmillaan äänioikeuden riisto. Siitä, miten todellinen tämä uhka on, voi varmaan olla monta mieltä… Tässä yhteydessä Unkarissa vieraili äskettäin myös EU:n naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunnan (FEMM) edustajana saksalainen sosiaalidemokraatti Maria Noichl, joka antoi myös haastattelun viikkolehti HVG:lle.

Haastattelussa Noichl muistuttaa, että hänen Unkarin-vierailunsa oli vain yksi osa Sargentinin raporttiin liittyvää selvitystyötä. Pelkkien henkilökohtaisten vaikutelmien ohella EU:n elimet voivat nojautua myös tutkimustietoon ja tilastoihin, joiden mukaan sukupuolten tasa-arvon osalta Unkari on Euroopan häntäpäätä (ja on ollut jo pitkään, tämä ei siis ole mikään päivänpoliittinen kehitys). Muuten haastattelu on muotoiltu tavallaan reaktioksi kenenpä muun kuin hallituksen ikioman törkytuutti-journalistin, tunnetusti sanojaan siivilöimättömän Zsolt Bayerin tavanomaisen räyhäpoleemiseen juttuun, joka keskiviikkona ilmestyi hallituksen uskollisessa äänitorvessa, Magyar Idők -lehdessä. (En viitsi sitä tähän linkittää, unkarintaitoiset löytänevät sen varsin vähällä vaivalla.)

Bayerin ”avoin kirje Maria Noichlille” on otsikoitu Ei, ei, ja ei! (Toisaalta sana nem merkitsee unkariksi paitsi ‘ei’ myös ‘sukupuoli’, ilmeisesti tässä on yritetty sanaleikkiä.) Kirjoitus on siis vastalause kaikkea sitä vastaan, mitä ”hyvinvoinnin höperryttämät” ja ”epänormaalit” länsieurooppalaiset ”hölmöissä selonteoissaan” esittävät. Bayerin mielestä Noichl ja kumppanit vaativat unkarilaisia ”muuttamaan perheen käsitteen sellaiseksi, mikä sopii teille sairaille idiooteille”, eli siis julistamaan, että ”perhe ei ole miehen ja naisen yhteys vaan 72 gender-identiteetin vapaavalintainen tai sattumanvarainen yhteenliittymä”, ”joka laajenee sitä mukaa, kuin yhä useammat perverssit lobbaavat itselleen oikeuden ”kunnioitukseen” ja ”tasa-arvoon”.” Lisäksi, näin Bayer, ”meidän pitäisi tunnustaa, että naisten vastainen väkivalta suorastaan rehottaa maassamme”, että ”mustalaisnaiset/tytöt/vaimot” eivät saa tasavertaista terveydenhuoltoa, ja lisäksi Noichl ja kumppanit puolustavat aborttia, joka Unkarissa ”valitettavasti” on vielä vapaa, sillä “teidänkaltaisenne idiootit tykkäävät vain kuoleman kultista, löytävät ‘kauneutta’ vain perversiosta, ja suorastaan vihaavat elämää, kaikkea luonnollista, itsestäänselvää, todella kaunista, perinnettä”. Ja niin, koko tämä FEMM on tietenkin pelkkä ”valheiden ja älyttömyyksien kasauma”. Muistutan taas, että tämä hillityn älyllinen kirjoitus ei siis ole ilmestynyt millään MV-lehden tyyppisellä villisivustolla vaan oikeassa, valtion varoilla ja hallituksen maksullisilla ilmoituksilla tuetussa sanomalehdessä.

Noichl, jolle Bayerin möläytykset ilmeisesti on selitetty ja käännetty, torjuu ne viileän rauhallisesti. ”Gender” ei ole FEMMin keksimä eikä kenties paras mahdollinen termi, mutta kysymys ei ole 72 mahdollisesta perversiosta vaan sen tutkimisesta, miten mieheksi tai naiseksi syntyminen määrää ihmisen elämää ja mahdollisuuksia ja mitä tämän johdosta tulisi tehdä. FEMMin tarkoitus ei ole puuttua EU:n jäsenvaltioiden perustuslakeihin; sitä vastoin ”paria yksinkertaista asiaa odotamme, kuten naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamista”. Ei tietenkään ole niin yksinkertaista väittää, että Unkarissa naisten asema tässä suhteessa olisi heikompi, koska tilastot eivät ole vertailukelpoisia. ”Uskotteko te, että raiskattu mustalaisnainen Unkarissa menee tekemään rikosilmoituksen poliisille?” Noichl kysyy haastattelijalta. Aborttikysymyksissä Unkari ei ole sen heikommassa jamassa kuin muut Euroopan maat, mutta – näin Noichl – ajanmukaista ehkäisyä ei tarjota julkisen, maksuttoman terveydenhuollon ohessa, katumuspillerikin vaatii reseptin, ja ulkopuolisellekin on selvää, että valtio kannustaa tiettyjä yhteiskunnan kerroksia hankkimaan lapsia, toisia taas ei.

Niinpä. Eniten Noichlia on järkyttänyt vierailu romanien asuttamassa köyhässä kylässä tai “ghetossa”, missä köyhyys ja kurjuus oli tuonut hänen mieleensä aiemmat työmatkat Afrikan kehitysmaihin. “Se, mitä näin, sai sanat juuttumaan kurkkuuni. Tuntui, ettei tämä voi olla totta.” Jututtamiltaan ihmisiltä Noichl oli kuullut tarinoita synnyttäjien karusta kohtelusta, pakkosteriloinnista tai siitä, miten viranomaiset pelottelevat romaneja – ”köyhyys on suorastaan kriminalisoitu” – tai esimerkiksi ottavat lapsia huostaan pelkästään taloudellisista syistä. Ja kaiken kaikkiaan: arvot ja arvostukset sikseen, se, mitä Noichl kerta kaikkiaan ei suostu hyväksymään, on ihmisten – myös kansalaisjärjestöjen ja -aktivistien – pelotteleminen. Bayerin artikkeli, näin Noichl toteaa haastattelun lopussa, ei pelota eikä loukkaa häntä henkilökohtaisesti – se vain ”heijastaa Unkarin yleisiä mielialoja naisia kohtaan”.

Samaan aikaan Unkarin päättäjät ovat kyllin kauan maahanmuuttovastaisuutta rummutettuaan ottamassa seuraavan askeleen, joka liittyy kuin liittyykin ns. naisasioihin. Kuten tässä jo kerroin, Orbán on ilmoittanut haluavansa solmia sopimuksen Unkarin naisten kanssa – sopimuksen synnytystalkoista, kuten suomalaiset poliitikkosedät asian ilmaisevat. Kun väki vanhenee ja hupenee eikä lisää haluta ottaa ulkomailta, syntyvyys pitäisi ehdottomasti kääntää nousuun. Nyt onkin luvassa uusi kansallinen konsultaatio (eli vallanpitäjien käsiä sitomaton epävirallinen kansalaiskysely), jossa perinteisten maahanmuuttoteemojen lisäksi tullaan erityisesti käsittelemään ”demografista käännettä”. Tästä uudesta konsultaatiosta onkin jo verkossa kiertämässä ensimmäinen ennakoiva versio:

1. Olettehan samaa mieltä siitä, että valkoinen hattu on sievempi kuin burka? 2. Olettehan samaa mieltä siitä, että punaisessa puvussa näytte paremmin Elioksen LED-lamppujen valossa? [Tässä on viittaus pääministerin vävyn korruptionkäryiseen katulamppufirmaan, jonka lamput kaiken lisäksi osoittautuivat valoteholtaan surkean huonoiksi.] 3. Olettehan samaa mieltä siitä, että on parempi tulla raskaaksi kuin pudota hissikuiluun?

Olisikohan muuten aika muidenkin kuin ns. tunnustavien feministien lopultakin myöntää, että sukupuolten tasa-arvo on ihan oikeasti demokratian ydinkysymyksiä?