Naisen kuvia: kevät 2019

huhtikuu 18, 2019

Tässä blogissa on jo ennenkin mainittu Blanka Nagy, lukiolaistyttö, joka viime kuukausina on noussut maanlaajuiseen maineeseen Unkarin hallitusta arvostelevana suorasanaisena mielenosoituspuhujana. Herttaisen näköinen nuori tyttö, joka rennosti käyttää valtapuolueesta ja sen johtajista erittäin alatyylisiä ilmauksia, on loistava keulakuva sille turhautuneelle raivolle, jota Orbánin systeemi monissa kansalaisissa herättää. Haastatteluissa Blanka on tehnyt hyvin sympaattisen ja järkevän vaikutuksen. Toinen asia toki on, että – kuten Mérce-sivuston mielipidekirjoituksessaan huomauttaa András Jámbor – tämän kummempaan poliittiseen suoritukseen Blanka Nagy ei vielä ole pystynyt. Se, että ihminen on nuori ja kirkassilmäinen ja kiroilee reippaasti, ei vielä ole politiikan tekemistä eikä yhteisten asioiden hoitoa, ja on vähän ikävää, että unkarilaiselle julkisuudelle tämä tuntuu riittävän.

Kuten tuolloin tammikuussa kirjoitin, Unkarin vallanpitäjät joka tapauksessa pelästyivät kiroilevaa koulutyttöä siinä määrin, että Blanka Nagy sai niskaansa täyslaidallisen hallitusta lähellä olevista viestimistä. Hallituksen mediaimperiumia kiertäneet jutut väittivät hänen olevan huono oppilas, lintsailevan ja odottavan reppuja useammasta aineesta. (Ikään kuin tällä olisi jotain tekemistä asian kanssa.) Blanka Nagy vei jutun oikeuteen ja ensimmäisessä oikeusasteessa Origo-uutissivusto sekä keltalehdet Lokál ja Ripost määrättiin julkaisemaan oikaisu; Nagy itse julkaisi Facebookissa kuvan kiitettäväksi arvostellusta historian lopputyöstään (aiheena Unkarin järjestelmänvaihdoksen jälkeisen demokratian historia), lähettäen samalla ”rakkaita terveisiä” Ripostille.

Blanka Nagy on tietenkin oppositiopuolueiden tilaisuuksissa suosittu vierailija, ja viime viikolla hänet nähtiin DK:n (Demokraattinen koalitio, entisen pääministeri Gyurcsányn vanhasta sosialistipuolue MSZP:stä lohkaisema puolue) eurovaalikampanjan käynnistystilaisuudessa. Eikä vain nähty vaan kuvattiin. Hallitusta lähellä olevan Pesti Srácok -blogin Tamás Pilhál julkaisi kuvan, jossa Blanka Nagy istuu lyhythelmainen mekko yllä hieman varomattomasti – niin kuin erityisesti tukevareitisille naisille joskus voi käydä – niin, että katsoja näkee hänen reisiensä väliin ja erottaa jopa pari neliösenttiä alushousujen kangasta. Pesti Srácok poisti kuvan juttunsa kuvagalleriasta varsin nopeasti, hieman pitempään se säilyi Pilhálin omalla Facebook-sivulla, tekstinään Trágárka villant! eli ‘Pikku törkyturpa väläyttää!’. Kuva keräsi runsaasti valitettavan odotettavia kommentteja Blanka Nagyn tyylitajusta ja ruumiinrakenteesta, mutta nostatti myös vastapuolella melkoisen media- ja someraivon. Lopulta Pilhál poisti kuvan ja pyysi julkisesti anteeksi.

Eiköhän vahinko kuitenkin ole jo tapahtunut. Helmikuussa pääministerin kansliaa johtava ministeri Gergely Gulyás antoi haastattelun, jossa kommentoi mm. tuolloista lehdistöskandaalia eli mediasäätiön johdosta eronneen István Vargan kohtalokasta lipsautusta siitä, että hyvää journalismia löytyy valitettavasti enemmänkin oppositiomediasta. Tässä haastattelussa ministeri Gulyás lausui toivovansa, ”että hyvät toimittajat työskentelevät oikeiston puolella. Se on varmaa, että tällä puolella journalistina toimiminen itsessään merkitsee moraalista ylemmyyttä.” Kuten Blanka Nagy avoimessa kirjeessään Tamás Pilhálille toteaa, moraalista ylemmyyttä ja lahjakkuutta ei Fideszin puolelta näytä löytyvän.

***

Tämän kuva-asetelman puolestaan postasi eilen Facebookiin toimittaja András Hont. ”Tätä julistetta voit katsella kadulla… tätä et!”

2cili.jpg

Vasemmanpuoleisessa urheiluvaatefirman mainoksessa poseeraa vanha tuttumme Cecília Rogán, ”propagandaministeri” Antal Rogánin puoliso ja naistenlehtijulkkis, jonka viimeisen päälle stailatusta, meikatusta ja muokatusta olemuksesta on tullut jonkinlainen puolue-eliitin jetset-elämän symboli. (Somessa kiertää myös kuva-asetelmia, joista näkyy, miten rouva Rogánin nuoruudenkuvien pieni laiha, ujonnäköinen ja nököhampainen hiirulainen on muuttunut, kenties myös kirurgisin keinoin, säteilevähymyiseksi Barbie-blondiksi.) Puolueen arvomaailmaan ilmeisesti sopii mainiosti, että ministerin rouvan täydellistä vartaloa käytetään urheilutrikoiden mainostamiseen; tähän projektiin liittyvien rahavirtojen volyymia ja suuntaa voi sitten kukin arvailla tykönään.

Oikeanpuoleisessa kuvassa samainen Cecília-rouva on photoshopattu talousaskareita tekeväksi perheenemännäksi, jonka hiuksissa on papiljotteina setelirullia. (Tekstin voisi hyvin vapaasti kääntää ”Kotirouvat, joilla kävi mäihä.” Mázliasszonyok on sanaleikki, jonka ainesosina ovat háziasszonyok ‘kotirouvat’ ja arkikielinen mázli ‘hyvä tuuri’.) HVG-lehden kansijutun aiheena ovat ”NER-vaimot” (NER, Nemzeti együttműködés rendszere eli ‘kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä’ on Orbánin vuoden 2010 vaalivoiton jälkeen lanseerattu termi, jota nykyään käyttävät lähinnä pilkalliseen sävyyn järjestelmän vastustajat), joiden ylle ”sataa julkista rahaa”. Artikkeli siis käsittelee, jälleen kerran, Unkarin valtaeliitin korruptiota.

Ja oikeanpuoleista julistetta, HVG-lehden uusimman numeron mainosta, siis ei tulla näkemään Budapestin kaduilla. Neljänkymmenen vuoden ajan HVG:n julisteet ovat viikoittain ilmestyneet mainospylväisiin, mutta nyt mainostilaa isännöivä Mahir Cityposter -yhtiö on yllättäen, epämääräisiin teknis-taloudellisiin syihin vedoten sanonut sopimuksen irti. Kuinka ollakaan, tätä yhtiötä ohjailee nykyään Orbánin naapurin ja lähioligarkin, satumaisesti rikastuneen monialayrittäjän Lőrinc Mészárosin lakimies. Ja kuinka ollakaan, tämä päätös, jota HVG:n vastaava toimittaja Iván Zsolt Nagy suoraan nimittää sensuuriksi, tehtiin juuri silloin, kun HVG:n kansikuvassa esiintyy propagandaministerin vaimo. HVG:n toimitus aikoo ryhtyä oikeustoimiin ja vakuuttaa pitävänsä kiinni jutustaan ja kansikuvastaan.

Iván Zsolt Nagy muistuttaa lukijoille, että jo vuosituhannen taitteessa juuri HVG:n kansikuva – siinä Viktor Orbán kumppaneineen esitetään mustavalkoisessa ryhmävalokuvassa jonkinlaisina mafiamiehinä – suututti Orbánin siinä määrin, että hän kieltäytyi enää koskaan antamasta haastattelua HVG:lle. Toinen lehdenkansijuttu, tällä kertaa Sloveniasta, on tässäkin blogissa ollut esillä ihan hiljattain. Yksi tämän jutun opetuksista on siis, että Unkarin lakeuksilla ei jumalauta pilkata hallitusta. Vallanpitäjät ovat yhtä arkoja omasta nahastaan kuin kärkkäitä menemään henkilökohtaisuuksiin, kun on vastustajien nahasta kysymys. Jälleen kerran voi – kuten tuossa ylempänä Cecília Rogán -kuva-asetelman alla – siteerata Viktor Orbánia itseään, jolla viime syyskuussa oli pokkaa väittää, että ”me emme koskaan alentuisi vaientamaan niitä, jotka ovat eri mieltä kanssamme”.

Mutta sekä Blanka Nagyn että Cecília Rogánin kuvien tapaukset antaisivat aihetta todella mehevään feministiseen media-analyysiin. Mikähän siinä onkin, että puolin ja toisin poliittiset erimielisyydet on niin helppo kiteyttää nuoren naisen kuvaan, hänen vartalonsa ja moraalinsa arvosteluun? Ja liittyisiköhän tämä jotenkin siihen, että Unkarin politiikassa naisten painoarvo on – muutamia näkyviä aktiivisia oppositionaisia lukuun ottamatta – ollut viime aikoihin saakka äärimmäisen vähäinen?

Mainokset

Pieni viikonloppukimara

maaliskuu 9, 2019

Viikonloppua, hyvät lukijat!

Unkarissa ja Euroopassa jatkuu spekulointi sen ympärillä, näyttääkö europarlamentin konservatiiviryhmä EPP lopultakin ovea Viktor Orbánin Fidesz-puolueelle tai päättääkö Fidesz itse lähteä ulos ennen tätä, ja jos päättää, kenen joukkoihin se liittyy. Orbán itse on kommentoinut tilannetta hupaisalla ilmauksella csigavér, joka kirjaimellisesti merkitsee ‘etananveri’ ja varsinaisesti jotain sen tapaista kuin ‘kanan villat!’ tai ‘eipä olla millänsäkään’; nyt ei kuulemma kannata hosua eikä hätäillä. Samaan aikaan perinteikkään, lakkautetun konservatiivilehden nimen Magyar Nemzet napannut hallituksen äänitorvi nimettömässä pääkirjoituksessaan vaatii Fidesztä eroamaan EPP:stä, joka ei enää ole Helmut Kohlin puolue vaan sosialistien ja ”liberaalien” liittolainen, joka yhdessä näiden kanssa haluaa toteuttaa ”György Sorosin kuumehoureen”:

EPP ei enää puolusta kansakuntaa, ei kristinuskoa, ei perinteistä perhemallia, eikä mitään nimeltä mainittavaa eurooppalaista perinnettä. EPP:stä on nyt tullut sairaan liberalismin palvelija. Johtui se sitten pelosta, rahasta, vakaumuksesta tai läntisen lehdistön aggressiivisesta painostuksesta – yhdentekevää.

Lähipäivinä siis luvassa kannunvalannan ohella lisää kansallismielistä kaunopuheisuutta. Ulkoministeri Szíjjártó ehti jo julistamaan, että missään nimessä Unkari ei ainakaan suostu EPP:n Manfred Weberin vaatimuksiin ja pyydä anteeksi. ”Anteeksi pyytäköön se, joka on itse valehdellut toisesta.” Ilmeisesti kuitenkin alkuperäisestä suunnitelmasta jatkaa Brysselin haukkumista (kuitenkin siten, että julisteissa EPP:n Junckerin rinnalle vaihdetaan sosialistien Timmermans) on luovuttu: kansliaministeri Gergely Gulyásin ilmoituksen mukaan maaliskuun 15:nnesta lähtien kampanjan pääaiheena on oleva ”perheiden suojeleminen”.

***

Niin, ne ikuiset perhearvot! Niistä on puhuttu myös kansainvälisen naisten päivän yhteydessä. Naistenpäivähän on alun perin sosialistisen nais- ja työväenliikkeen piirissä syntynyt merkkipäivä, jota Neuvostoliiton luhistumiseen saakka vietettiin virallisesti ennen kaikkea ns. itäblokin maissa. Käytännössä keskeisintä oli monin paikoin se, että kunhan työtätekevien naisten tärkeää yhteiskunnallista panosta oli juhlistettu ojentamalla perheen tai työpaikan naisille kukkia tai makeisia, voitiin sekä naisten että etenkin miesten kesken aloittaa perinteinen juhlapäivän työmaajuopottelu. Reaalisosialismin kukistuminen idässä ja tasa-arvoaatteen valtavirtaistuminen lännessä ovat laimentaneet naistenpäivän alkuperäisen poliittisen sisällön, ja paikoin se näyttää jo kilpailevan äitienpäivän kanssa äitelässä tunteellisuudessa.

Näin ainakin Unkarissa, missä ”Nuorten perheellisten klubi” FICSAK (Fiatal Családosok Klubja) juhlisti naistenpäivää merkillisellä propagandajulkaisulla, otsikolla ”Naisen sielu miehen silmin” (!). FICSAK mainostaa itseään nuoria perheitä tukevana (ja nuoria ihmisiä perheen perustamiseen kannustavana) kansalaisjärjestönä. Sitä johtaa Nóra Király, joka FICSAKin sivuston kertoman mukaan on viiden lapsen onnellinen äiti; 444.hu tietää lisäksi kertoa, että hän on Fidesz-puolueen edustajana Újbudan eli Budapestin 11. kaupunginosan alipormestari. ”Kansalaisjärjestö” FICSAK lienee sekin, kuten asia ilmaistaan, ”lähellä” Fidesz-puoluetta. Ja mitä kätkeekään naistenpäivän juhlajulkaisu?

Verbaalista sokeria ja suklaata, välillä vähän raikkaampaa, välillä vähän tunkkaisempaa. Kullakin sivulla tai aukeamalla isossa valokuvassa poseeraava herra – joukossa on ministereitä, valtiosihteerejä ja muita poliitikkoja, mutta myös taiteilijoita, urheilijoita ja liikemiehiä – esittää naistenpäivän johdosta jonkinlaisia pieniä juhlapuheita naisten kunniaksi. Jotka ovat kauniita ja ihania, ikuisesti arvoituksellisia, monikasvoisia ja mystisiä, aina rakastavia ja anteeksi antavia, uupumatta uurastavia mutta salaperäisyydellään lumoavia, elämää luovia ja ylläpitäviä olentoja, ah, oh. Kenties kammottavinta settiä (kilpailu on kyllä kova) tarjoaa vanha ystävämme, hallituskoalition pienen sivuvaunupuolueen kristillisdemokraattien maireahymyinen kärkihahmo, varapääministeri Zsolt Semjén:

tiszteltholgyeim

”Arvoisat naiset!
Kristillisdemokraattinen poliitikko on onnekkaassa asemassa. Aikamme taisteluissa, joita ei suinkaan käydä leppeästi kypäränsilmikko auki, meille tarkkana kompassina toimii luomakunnan järjestys, jota ilmaisevat pyhä Sana sekä kirkon kaksituhatvuotinen opetus. Tämä opetus määrää selkeästi miesten ja naisten omat elämäntehtävät, heidän varmimman tiensä elämän täyttymykseen, ja tämän tien voidaan nähdä kulkevan läheisessä yhteistyössä mutta ei samaa rataa. Ei puhettakaan mistään universaalista muotista, johon haluaisimme pakottaa kaikki, mutta ei myöskään valheellisesta ja keinotekoisesta tasa-arvoilusta, josta seuraa kummankin sukupuolen vaikea vääristyminen. Naisten elämänura kulkee uskomme mukaan ensisijaisesti äitiyden kautta, mikä mahdollistaa ainutlaatuisen osallisuuden luomisen mysteeriin. Kahden sukupuolen erilaisten elämäntehtävien todeksi eläminen tekee mahdolliseksi sen purkamattoman liiton, joka edelleenkin tarjoaa terveimmät puitteet lasten kasvatukselle – perheen mysteerin.
Kiitos rakkaudestanne ja huolenpidostanne!”

Kiitos itsellesi, Zsolt-setä. Onpa hienoa, että sinulla on tarkka moraalinen kompassi, joka sallii oppiarvon hankkimisen plagioimalla tai uhanalaisten eläinlajien metsästyksen (vuonna 2011 Semjén luonnonsuojeluväen kauhuksi ehdotti useiden suojelulistalla olevien lajien metsästyksen sallimista) mutta suojelee väärältä ja keinotekoiselta tasa-arvoilulta. Eikä tietenkään mitään puhetta sellaisista asioista kuin palkkaerot, syrjintä tai perheväkivalta, koska mysteeri. Ellei aikamme homofobinen ”Aito avioliitto” -agenda olisi tässä tekstissä niin sakeana läsnä, niin sanoisin, että tämä ei enää ole edes 1930-lukua vaan setä on palannut oikopäätä 1800-luvulle.

***

Tämän jälkeen piti kertomani Unkarin Tiedeakatemian ympärillä käydystä taistelusta, joka päättyi jonkinlaiseen sangen vähän rauhoittavaan kompromissiratkaisuun: Akatemian tutkimuslaitosverkosto periaatteessa säilyy mutta siirtyy erillisen säätiön hallintaan. Mutta palaan siihen ehkä tuonnempana ja lopetan tämän postauksen aiheeseen ”naurua kyynelten läpi”.

Unkarin sairaaloiden kammottava tila on ollut tässäkin blogissa monesti esillä. On järkyttävää pulaa sekä henkilökunnasta ja laitteista että perustarvikkeistakin, desinfiointiaineesta ja sideharsosta vessapaperiin ja liinavaatteisiin. Somessa kiertää säännöllisesti kauhutarinoita tosielämästä: milloin on potilashuoneen katto romahtanut potilaiden niskaan, milloin löytyy sairaalan asiakasvessasta siellä pari päivää lojunut vainaja, milloin kertoo kommenttiketjussa potilaan omainen, miten hoitajat eivät pystyneet siivoamaan potilashuoneen lattialta mahatautiin sairastuneen potilaan oksennusta (osaston ainoan mopin oli siivooja vienyt lukkojen taakse, ettei sitäkin varastettaisi) vaan vain peittivät sen vanhalla lehdellä. Järkyttävimmältä tuntuvat ne hätähuudot, joita silloin tällöin ilmestyy Facebook-syötteeseeni: jonkun tuttavantuttavantuttavan omainen on joutumassa leikkaukseen ja hänelle tarvitaan senjasen tyyppistä verta, eli ilmeisesti veripalvelukaan ei Unkarissa kunnolla toimi.

Vaihtelun vuoksi 444.hu-sivusto on käynnistänyt juttusarjan otsikolla ”Sairaala nauraa”. Tällä tunnuksella pyydetään yleisöä lähettämään hupaisia tarinoita Unkarin terveydenhuollon arjesta, ja muutamia uskomattomia kertomuksia ja kuvia on jo kertynyt. Budapestin Heim Pál -lastensairaalassa joku henkilökunnan edustaja ilmeisesti pyörittää sivubisneksenään yksityistä lihakauppaa ja säilyttää urologiaosaston käytävän jääkaapissa makkaroita, kyljyksiä ja leikkeleitä, joita punnitaan asiakkaille potilashuoneen vauvavaa’alla. (Voi hyvin kuvitella, että sairaaloiden henkilöstö ei tule toimeen varsinaisella palkallaan. Yksityisen lihamyynnin harjoittaminen tuntuu silti jotenkin sympaattisemmalta kuin valitettavan tavanomainen ns. kiitollisuusrahan eli lahjusten vastaanotto.)

Budapestilaisen Honvéd-sairaalan plastiikkakirurgian osastolla ikkunoista ja parvekkeiden ovista oli poistettu kahvat (väittämän mukaan joko lämmityskulujen säästämiseksi tai itsemurhien estämiseksi), joten ilma oli erilaisten eritteiden, veren ja sairaalaruoan hajusta niin sakeana, että epätoivoiset potilaat salakuljetuttivat omaisillaan kotoa kahvoja, joilla sitten hoitajien silmän välttäessä availivat ikkunoita ja salatuulettivat. Egerin kaupungissa puolestaan sairaalan tapaturmapoliklinikalla 6-7 tuntia odottelemaan joutunut lukija ”Tibor” kiinnitti huomiota tippatelineeseen, jonka nostovarsi oli murtunut ja kekseliäästi korjattu kipsaamalla.

Eipä voi kuin toivottaa tippatelineelle ja koko Unkarin terveydenhuoltojärjestelmälle pikaista paranemista!


Huvittaa ja hirvittää

Toukokuu 26, 2018

444.hu-sivuston artikkelista löysin tämmöisen helmen.

On näköjään olemassa tämmöinenkin kuin “Saata maailmaan vielä yksi unkarilainen -liike”. Sen propagandavideossa esiintyy Edda Budaházy -niminen nainen, vanhan unkarilaisen aatelissuvun vesa, jonka veli György on tunnettu, myös poliisin tuntema kansallisradikaali, mm. polttopullojen heittelystä epäiltyjen aktivistiporukoiden jäsen. Ns. Bocskai-takkiin (maailmansotien välisenä aikana suosituksi tullut ”kansallismielinen” pukine) sonnustautunut Budaházy kulkee kolkossa maisemassa, kertoen kolkolla äänellään kolkkoa sanomaa:

Unkarissa syntyvien lasten määrä on paljon alhaisempi kuin kansakunnan säilymiseen tarvittaisiin. Demografisessa mielessä koko maa on kuolemaisillaan. Tämä on suurin ongelma.
(Kuvassa onnellinen hääpari kulkee portaita ylös ja ruusunlehtisateeseen.) Onko avioliitto sinusta hyvä juttu? Ja tiedät, että perhe on kansakunnan rakennuskivi, vain sinä et semmoisesta välittäisi? Olet jo reilusti päälle kolmenkymmenen mutta asut vielä kotona ja haluaisit vielä vähän bilettää? Etkä muutenkaan tunne ketään, johon haluaisit sitoutua? Jätät avioliiton solmimisen mieluummin toisten huoleksi?
Et hanki lapsia, koska niistä on paljon huolta? Et halua lapsia, koska pelkäät, ettet pysty antamaan niille kaikkea tarpeellista? Etkö pikemminkin pelkää, että et itse pysty antamaan itsellesi kaikkea sitä, mitä kaipaat?
(Iloinen perhe juoksentelee päivänpaisteisella vuoristotiellä.) Onko sinusta oikein, että muiden lapset maksavat sinun eläkkeesi? (Miettiväinen vanha herra ottaa silmälasit päästään.) Oletko jo ajatellut, että sinäkin vanhenet ja lapseton vanha ihminen on toisten armoilla? (Sotilaat kantavat Unkarin lippua kahden polvillaan (?!) ihmettelevän pikkutytön ohi.) Tietenkin olet ylpeä siitä, että olet syntynyt unkarilaiseksi, mutta (pilvenpiirtäjiä jossain Länsi-Euroopassa) meistä länteen päin työstäsi tarjotaan paljon enemmän, joten pakkaat tavarasi ja lähdet, viis koti-ikävästä. Täällä isänmaasi tarvitsisi sinua, mutta sinulla on painavat perusteet (putoilevia kolikoita) sille, miksi sinun on parempi muualla. Selittelet itsellesi, että kyllä vielä palaat. (Saksalainen metroasema.) Lähdet, vaikka tiedät, että täällä sinun tulisi elää ja kuolla.
Kuulutko eläinrääkkäyksen vastustajien yhdistykseen? (Kuvia hylkeistä…) Taistelet hyljevauvojen ja norsujen sukupuuttoon kuolemista vastaan? (… ja sohvalla koiransa vieressä tv:n kaukosäädintä näpräävästä miehestä.) Koirasi nukkuu sohvalla? Taistelet marsujen onnellisuuden puolesta? Mutta abortti ei sinua häiritse? Eikö sinua kiihdytä, että päivittäin murhaamme sata unkarilaista sikiölasta? (Odottava äiti, jonka ympärillä isommat lapset onnellisina taputtelevat äidin masua.) Onko sinusta oikein, että me saamme päättää, mitä tapahtuu ruumiissamme olevalle ihmiselämälle?
(Kadulla musta mies käy valkoisen miehen kimppuun.) Häiritseekö sinua maahanmuutto? (Mustapukuiset hahmot kulkevat pimeää katua astaloilla huitoen, autoja poltetaan.) Raivostuttaako, että afrikkalaiset kannibaalit tulvivat Eurooppaan? (Unkarilaiset poliisit kuulustelevat tummaihoisten nuorten miesten joukkoa.) Mielestäsi ymmärrät vaaran ja haluat tehdä jotain sen torjumiseksi?
Se on kaunista. Ja minulla on hyvä uutinen. Maahanmuuton vastaiseen taisteluun voit osallistua sinäkin. Vaan ei niin, että jaat postauksen Facebookissa. Vaan kaikkein onnellisimmalla ja yksinkertaisimmalla tavalla.
(Kaksi suloista pikkutyttöä vuorimaisemassa.) Hanki lapsia, jotka kansoittavat Karpaattien altaan [poliittisesti korrekti vastine ”Suur-Unkarille”] eivätkä anna muukalaisten vallata sitä. Ilman tätä sotaisa asenteesi on pelkkää tyhjää lörpötystä.
Jumala, isänmaa, perhe. (Onnellinen pariskunta vauvoineen.) Lapset, sitoutuminen, uskollisuus, vastuunkanto. Ilman tätä meillä ei ole tulevaisuutta. Kasva aikuiseksi ja perusta perhe, joka ylläpitää sinut ja tekee sinut paremmaksi ihmiseksi.
Jos et ole valmis tähän, tiedä, että János Hunyadin [1400-luvun turkkilaisvastaisen taistelun sankari], Rákóczin [1700-luvun alun vapaustaistelun johtaja], Kossuthin [vuosien 1848-1849 vapaustaistelun johtohahmo], Ulosmurtautumisen sankarien [helmikuussa 1945 Budaan saarretut saksalais- ja unkarilaisjoukot yrittivät Hitlerin käskystä vielä murtautua Puna-armeijan saartorenkaan läpi, ja tätä katastrofaalista yritystä, jossa parikymmentätuhatta miestä sai surmansa ja vain korkeintaan 700 pääsi linjojen läpi turvaan, muistellaan nykyään säännöllisesti äärioikeiston ja uusnatsien piireissä] ja Ilonka Tóthin [vuoden 1956 vapaustaistelun sankari, lääketieteen opiskelija, jonka kommunistit teloittivat syyttäen häntä hoidettavana olleen, valtionpoliisin agentiksi epäillyn miehen murhasta] uhraus oli turha, sillä sinun sukupolvesi on mukavuuden alttarille uhrannut koko kansakunnan, ainuttakaan laukausta ampumatta. Valitan, mutta sinun täytyy tietää, että ellet saata maailmaan ainakin kahta lasta, sinäkin olet aiheuttamassa Unkarin tuhoa.
Sinua tarvitaan, ilman sinua tämä ei onnistu. Unkarin säilyminen riippuu myös sinusta. Saata maailmaan vielä yksi unkarilainen.

Että näin. Tämmöinen raikas tuulahdus suoraan 1930-luvulta. YouTube-kommentit puhuvat puolestaan:

Tämä oli niin liikuttavaa, että jo tätä katsellessani synnytin kolme lasta, ja nyt lähden tästä rajalle taistelemaan afrikkalaisia kannibaaleja vastaan.

Minä en ole ylpeä siitä, että olen syntynyt unkarilaiseksi, olen ylpeä siitä, että olen ihminen tässä maailmassa. Paskat minä tästä kansakunnasta ja isänmaasta, minä välitän maailmasta, sillä maailma kuuluu kaikille. Lähden länteen, sillä tahdon nähdä ja tuntea toisten ihmisten kulttuuria, ja voi käydä niinkin, että en halua lasta, sillä minä päätän niin. Eläkää te vain menneisyydessä (…)

Minä en lähde ulkomaille paremman palkan perässä vaan tällaisten älyttömyyksien takia kuin tämä video.

Minä kyllä haluaisin mennä naimisiin ja hankkia lapsiakin, mutta meillä se ei ole juridisesti mahdollista, joten varmaan se tulee tapahtumaan jossain sellaisessa maassa, missä ajatellaan edistyksellisemmin eikä hypitä seinille, jos jollakulla on kaksi isää tai kaksi äitiä.

Tämä video vahvisti päätöstäni siitä, etten koskaan hanki lapsia. Kiitos!

Videon YouTube-sivulla peukutuksia on ainakin tähän mennessä tullut ylivoimaisesti enemmän alas- kuin ylöspäin. YouTube tarjoaa myös heti perään Vastagbőr-oppositioblogin laatimaa parodiaversiota, jossa Edda Budaházyn ääneen on yhdistetty kohtauksia The Handmaid’s Tale -sarjasta.

”Liikkeen” kotisivuilta löytyy lisää mielenkiintoista luettavaa. Siellä sotatorvi antaa aivan selkeän äänen: ”rakentajia” ovat muutamat lapsiperheitä tukevat ja aborttia vastustavat järjestöt, ”hävittäjiä” taas Unkarin seksuaalivähemmistöjen liitto, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita avustava Menedék-järjestö sekä Patent-yhdistys, jonka tehtävänä on tukea perheväkivallan uhreiksi joutuneita naisia. (Tokihan todellisia väkivallan uhreja pitää auttaa ja joku saattaa tätä apua tarvitakin, mutta Patent-yhdistyksen toiminta ”johtaa usein perheenvastaisiin mielenilmauksiin ja isien demonisoimiseen”, puhumattakaan pahimmasta perheväkivallan muodosta eli ”sikiölapsen” [magzatgyermek, tällaista termiä todellakin käytetään] murhasta…) Kotisivun ylävalikosta löytyy myös kohta ”Ongelmat”, ja niitähän on tietenkin kolme: maahanmuutto, abortti ja seksuaaliset poikkeavuudet.

Tämä koko juttu olisi helppo kuitata suhteellisen pienen natsihörhöporukan huvittavaksi vouhotukseksi. ”Liike” ilmoittaa tekevänsä yhteistyötä muutaman tunnetun äärioikeistotahon kanssa, joista merkittävin lienee äärioikeistosivusto kuruc.info, mutta mitään laajempaa tai virallisempaa tukea se ei näytä nauttivan. Löytyyhän tuommoisia hörhöjä meiltäkin ja kaikkialta Euroopasta. Eikö tätä voisi lukea vitsinä samaan tapaan kuin lukuisat suomalaiset lukevat Jouko Pihon blogeja?

Voisi kai. Se vain hirvittää, miten monet noista ylempänä linkitetyn YouTube-videon kommentoijista eivät yhdistä näkemäänsä mihinkään hassuun marginaaliporukkaan vaan Unkarin hallitukseen ja Fidesz-puolueeseen. Vaikka videon tekijöillä näyttäisi olevan yhteyksiä lähinnä äärioikeistoon tai Jobbik-puolueen liepeille, Sinäputkilon kommentoijat puhuvat ”vastenmielisestä hallituksen propagandasta” tai kuittaavat, että Unkarin pahin ongelma on Fidesz.

Eikä ihme. Pääministeri Orbán uusine hallituksineen on ottanut väestönlisäyksen entistäkin keskeisemmäksi ohjelmakohdaksi, ja ilmeisesti väestön lisääntymisen nähdään olevan nimenomaan perinteisestä äitiydestä kiinni. Orbán haluaa ”solmia laajan sopimuksen Unkarin naisten kanssa”, sillä ”heidän varassaan demografia seisoo tai kaatuu”. (Tosin tähän linkitetty Index-portaalin juttu nimeää myös tämän politiikan ongelmakohdat: lapsiperheiden tuet, joihin Unkarin valtio sijoittaa enemmän kuin useimmat naapurinsa, on kohdistettu selkeästi hyvätuloisiin perheisiin, mutta juuri nämä ovat itse asiassa altteimpia lähtemään maasta tai viivyttämään lasten hankkimista, jos julkisen koulu- ja terveydenhuoltojärjestelmän alamäki jatkuu ja yksityiset opetus- ja terveyspalvelut koetaan liian kalliiksi.)

Se on myös jo aiemmin kuultu vallanpitäjien suusta, että Unkari ei aio ratifioida perheväkivallan vastaista Istanbulin sopimusta, koska maahanmuutto. (Niin juuri – Unkarin naisia ei uhkaa mikään muu kuin mahdollinen himokkaiden muslimimiesten invaasio.) Perheväkivallan uhrina kuolee Unkarissa nainen viikossa ja lapsi kuussa, mutta tästä pitävät ääntä vain oppositiopuolueet. Abortti puolestaan on Unkarissa toistaiseksi ollut sallittu, vaikka sekä katolinen kirkko että äärioikeisto ovat jatkuvasti tehneet abortinvastaista propagandaa. Virallisesti tähän linjaan ei ole tiedossa muutoksia, mutta hieman merkillisen vaikutelman on kuitenkin antanut uusi inhimillisten voimavarojen superministeri Miklós Kásler ja hänen möläytyksensä siitä, että ”ilman nykyistä aborttilakia unkarilaisia olisi jo 20 miljoonaa”.

Ja mitä seksuaalivähemmistöihin tulee, niitäkään ei Unkarissa varsinaisesti hemmotella. Avioliitto on perustuslaissa määritelty miehen ja naisen väliseksi, vaikka homopareilla on mahdollisuus rekisteröityyn parisuhteeseen. Pääministeri Orbán on muutamia vuosia sitten julistanut olevansa kiitollinen Unkarin homoseksuaaleille siitä, että nämä eivät harrasta sellaista provokatiivista käytöstä, jollaista länsimaissa nähdään ja joka kääntyy itseään vastaan (toisin sanoen: kiitos kun pysytte kaapissa vastedeskin!). Orbán on myös välienselvittelyissään äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbikin äskettäin eronneen johtajan Gábor Vonan kanssa useampaan otteeseen turvautunut merkillisiin vihjailuihin: Vonan homoseksuaalisuudesta levitettyjen huhujen jälkeen Orbán viime syyskuussa valtiopäivien avajaisissa murjaisi merkillisen vitsin siitä, miten Vona tarvitsisi hallitsemiseen ”vakavampia vehkeitä kuin kulmakarvapinsetit”. (Vitsi meni perille, koko Fidesz-edustajien rivistö puhkesi muhevaan nauruun.)

Synnytystalkooliikkeen natsi-ideologiaa mieleen tuova video, vaikka sen tekijät kytkeytyisivätkin lähinnä poliittiseen oppositioon, on siis itse asiassa aika lailla samoilla linjoilla kuin Unkarin hallitus. Tai päinvastoin. On syntynyt tilanne, jossa äärioikeisto-opposition merkillisimmätkin mielenilmaukset tulkitaan hallituksen politiikaksi. Näin hallitus voi kerätä laariinsa kansallismielisten äärihörhöjenkin kannatuksen, samalla kun Eurooppaan päin pidetään yllä normaalien eurooppalaisten demokraattisten arvojen ja ihmisoikeuksien mukaista julkisivua. Kysymys kuuluu vain, rakennetaanko tämän julkisivun takana todellakin jo Handmaid’s Talen ”Gileadin” kaltaista maailmaa.


Demokratian ydinkysymyksiä

Toukokuu 18, 2018

Unkarin uusi hallitus on sitten astunut virkaansa, ja pääministeri Orbán on pitänyt parlamentissa asian johdosta puheen, joka uhkui optimismia. ”Unkari on meille ensi sijalla, mutta työllämme haluamme vahvistaa myös Eurooppaa”, julisti Orbán ja vakuutti, että tähdet Unkarin yllä ovat nyt suotuisammassa asemassa kuin aikoihin: Euroopan painopiste on siirtymässä itään, ja Unkarista ja sen naapurimaista on tulossa koko alueen kehityksen veturi. (Mikähän siinä on, että minun intternetissäni kerrotaan ihan toisenlaisia asioita?) Tämän turvaamiseksi myös Eurooppaa uhkaavan massamaahanmuuton vaaroilta tarvitaan sekä vahvaa maanpuolustusta että kristillistä kulttuuria ja sen arvoja.

Jo aiemmin Orbán kuvaili ohjelmaansa ”kristillisdemokraattiseksi”. Valtion yleisradion uutisille hän oli lausunut tähän tapaan:

Hallitus rakentaa Unkarissa kristillistä demokratiaa, jossa ihmisarvo on kaikkein tärkein, vallan eri haarat on erotettu toisistaan [mitähän tämä tarkoittaa, kun oikeasti sekä lainsäädäntö-, toimeenpano- että tuomiovalta samoin kuin ”neljäs valtiomahti” eli lähes kaikki perinteinen media ovat samoissa käsissä?], vapaus on ehdoton arvo, perheitä tuetaan, globaalit ideologiat torjutaan, uskotaan kansakunnan tärkeyteen, taistellaan täystyöllisyyden puolesta, pidetään tärkeänä naisten tasa-arvoa eikä haluta sellaisia muutoksia, jotka johtaisivat antisemitismin voimistumiseen maassamme.

Aiempi ”illiberaali” demokratia, joka muualla maailmalla on nostattanut ihmettelyä ja vastalauseitakin – muistakaamme, miten aivan äskettäin Itävallan periaatteessa ystävällismielinen liittokansleri Kurz Orbánin tavatessaan nimenomaisesti muistutti itse olevansa liberaali – on siis vaihdettu ”kristillisdemokratiaan”. Tällä käsitteellähän on Sentroopassa kahtalaiset juuret. Toisaalta ”kristillisdemokratialla” ymmärretään sellaista porvarillista – siis perinteitä, perusarvoja ja yksityisomistusta kunnioittavaa – politiikkaa, joka pyrkii osoittamaan sosiaalista omaatuntoa ja rakentamaan sovintoa myös yhteiskunnan vähäosaisempien suuntaan, tavallaan taistelemaan hyvällä mullistusmielistä työväenliikettä vastaan. Toisaalta sentrooppalaisen kristillisdemokratian pimeään puoleen on kuulunut sanan ”kristillinen” pimeä puoli eli juutalaisvastaisuus: se on myös ns. tavallisen kansan nimissä vastustanut stereotyyppistä juutalaista viholliskuvaa eli ahnetta ja kieroa kosmopoliittis-kaupunkilaista puoliherrasväkeä. Orbánin kristillisdemokratia edustaa näiden molempien uusintaversiota, jossa aktiivisen antisemitismin tilalla on vihan ja pelon lietsonta muslimi-maahanmuuttajia kohtaan.

Vaikka Orbán vakuuttaa suhtautuvansa Eurooppa-projektiin periaatteessa yhä myönteisesti, Unkarin poliittinen meno on alkanut nostattaa yhä äänekkäämpää vastustusta Brysselissä, ja Suomessakin on ns. valtamedia julkaissut entistä useampia kriittisiä uutisjuttuja Unkarista. (Mielenkiintoista muuten lukea niiden kommenttiketjuja: selvästikin Orbánilla on Suomessa jo vankka fanijoukko, jonka mielestä valtamedia vain valehtelee ja mustamaalaa kaikkien kansallismielisten sankaria. Vaikea näitä kommentteja on vakavalla naamalla lukea – kun suomalaisten fanien mielestä Orbán taistelee urhoollisesti ”korruptoitunutta EU:ta” vastaan, sitä tosissaan ihmettelee, mahtavatko nämä kommentoijat seurata unkarilaisia korruptiokeskusteluja, joissa vakuuttuneimmatkaan Fidesz-uskovaiset eivät lopulta pysty puolustamaan Orbánin ja hänen lähipiirinsä käsittämätöntä rikastumista mitenkään muuten kuin sillä, että ”no varastivathan sosialistitkin”.)

Viime viikkoina on esillä ollut hollantilaisen viher-mepin Judith Sargentinin selonteko Unkarin demokratian tilasta. Sargentinin raportti, josta äänestetään valiokunnassa kesäkuussa ja koko EU-parlamentissa syyskuussa, voisi johtaa siihen, että Unkarin kysymys nostetaan Euroopan neuvoston käsittelyyn, ja periaatteessa Unkaria voisi lopultakin uhata ns. 7. artiklan soveltaminen eli pahimmillaan äänioikeuden riisto. Siitä, miten todellinen tämä uhka on, voi varmaan olla monta mieltä… Tässä yhteydessä Unkarissa vieraili äskettäin myös EU:n naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunnan (FEMM) edustajana saksalainen sosiaalidemokraatti Maria Noichl, joka antoi myös haastattelun viikkolehti HVG:lle.

Haastattelussa Noichl muistuttaa, että hänen Unkarin-vierailunsa oli vain yksi osa Sargentinin raporttiin liittyvää selvitystyötä. Pelkkien henkilökohtaisten vaikutelmien ohella EU:n elimet voivat nojautua myös tutkimustietoon ja tilastoihin, joiden mukaan sukupuolten tasa-arvon osalta Unkari on Euroopan häntäpäätä (ja on ollut jo pitkään, tämä ei siis ole mikään päivänpoliittinen kehitys). Muuten haastattelu on muotoiltu tavallaan reaktioksi kenenpä muun kuin hallituksen ikioman törkytuutti-journalistin, tunnetusti sanojaan siivilöimättömän Zsolt Bayerin tavanomaisen räyhäpoleemiseen juttuun, joka keskiviikkona ilmestyi hallituksen uskollisessa äänitorvessa, Magyar Idők -lehdessä. (En viitsi sitä tähän linkittää, unkarintaitoiset löytänevät sen varsin vähällä vaivalla.)

Bayerin ”avoin kirje Maria Noichlille” on otsikoitu Ei, ei, ja ei! (Toisaalta sana nem merkitsee unkariksi paitsi ‘ei’ myös ‘sukupuoli’, ilmeisesti tässä on yritetty sanaleikkiä.) Kirjoitus on siis vastalause kaikkea sitä vastaan, mitä ”hyvinvoinnin höperryttämät” ja ”epänormaalit” länsieurooppalaiset ”hölmöissä selonteoissaan” esittävät. Bayerin mielestä Noichl ja kumppanit vaativat unkarilaisia ”muuttamaan perheen käsitteen sellaiseksi, mikä sopii teille sairaille idiooteille”, eli siis julistamaan, että ”perhe ei ole miehen ja naisen yhteys vaan 72 gender-identiteetin vapaavalintainen tai sattumanvarainen yhteenliittymä”, ”joka laajenee sitä mukaa, kuin yhä useammat perverssit lobbaavat itselleen oikeuden ”kunnioitukseen” ja ”tasa-arvoon”.” Lisäksi, näin Bayer, ”meidän pitäisi tunnustaa, että naisten vastainen väkivalta suorastaan rehottaa maassamme”, että ”mustalaisnaiset/tytöt/vaimot” eivät saa tasavertaista terveydenhuoltoa, ja lisäksi Noichl ja kumppanit puolustavat aborttia, joka Unkarissa ”valitettavasti” on vielä vapaa, sillä “teidänkaltaisenne idiootit tykkäävät vain kuoleman kultista, löytävät ‘kauneutta’ vain perversiosta, ja suorastaan vihaavat elämää, kaikkea luonnollista, itsestäänselvää, todella kaunista, perinnettä”. Ja niin, koko tämä FEMM on tietenkin pelkkä ”valheiden ja älyttömyyksien kasauma”. Muistutan taas, että tämä hillityn älyllinen kirjoitus ei siis ole ilmestynyt millään MV-lehden tyyppisellä villisivustolla vaan oikeassa, valtion varoilla ja hallituksen maksullisilla ilmoituksilla tuetussa sanomalehdessä.

Noichl, jolle Bayerin möläytykset ilmeisesti on selitetty ja käännetty, torjuu ne viileän rauhallisesti. ”Gender” ei ole FEMMin keksimä eikä kenties paras mahdollinen termi, mutta kysymys ei ole 72 mahdollisesta perversiosta vaan sen tutkimisesta, miten mieheksi tai naiseksi syntyminen määrää ihmisen elämää ja mahdollisuuksia ja mitä tämän johdosta tulisi tehdä. FEMMin tarkoitus ei ole puuttua EU:n jäsenvaltioiden perustuslakeihin; sitä vastoin ”paria yksinkertaista asiaa odotamme, kuten naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamista”. Ei tietenkään ole niin yksinkertaista väittää, että Unkarissa naisten asema tässä suhteessa olisi heikompi, koska tilastot eivät ole vertailukelpoisia. ”Uskotteko te, että raiskattu mustalaisnainen Unkarissa menee tekemään rikosilmoituksen poliisille?” Noichl kysyy haastattelijalta. Aborttikysymyksissä Unkari ei ole sen heikommassa jamassa kuin muut Euroopan maat, mutta – näin Noichl – ajanmukaista ehkäisyä ei tarjota julkisen, maksuttoman terveydenhuollon ohessa, katumuspillerikin vaatii reseptin, ja ulkopuolisellekin on selvää, että valtio kannustaa tiettyjä yhteiskunnan kerroksia hankkimaan lapsia, toisia taas ei.

Niinpä. Eniten Noichlia on järkyttänyt vierailu romanien asuttamassa köyhässä kylässä tai “ghetossa”, missä köyhyys ja kurjuus oli tuonut hänen mieleensä aiemmat työmatkat Afrikan kehitysmaihin. “Se, mitä näin, sai sanat juuttumaan kurkkuuni. Tuntui, ettei tämä voi olla totta.” Jututtamiltaan ihmisiltä Noichl oli kuullut tarinoita synnyttäjien karusta kohtelusta, pakkosteriloinnista tai siitä, miten viranomaiset pelottelevat romaneja – ”köyhyys on suorastaan kriminalisoitu” – tai esimerkiksi ottavat lapsia huostaan pelkästään taloudellisista syistä. Ja kaiken kaikkiaan: arvot ja arvostukset sikseen, se, mitä Noichl kerta kaikkiaan ei suostu hyväksymään, on ihmisten – myös kansalaisjärjestöjen ja -aktivistien – pelotteleminen. Bayerin artikkeli, näin Noichl toteaa haastattelun lopussa, ei pelota eikä loukkaa häntä henkilökohtaisesti – se vain ”heijastaa Unkarin yleisiä mielialoja naisia kohtaan”.

Samaan aikaan Unkarin päättäjät ovat kyllin kauan maahanmuuttovastaisuutta rummutettuaan ottamassa seuraavan askeleen, joka liittyy kuin liittyykin ns. naisasioihin. Kuten tässä jo kerroin, Orbán on ilmoittanut haluavansa solmia sopimuksen Unkarin naisten kanssa – sopimuksen synnytystalkoista, kuten suomalaiset poliitikkosedät asian ilmaisevat. Kun väki vanhenee ja hupenee eikä lisää haluta ottaa ulkomailta, syntyvyys pitäisi ehdottomasti kääntää nousuun. Nyt onkin luvassa uusi kansallinen konsultaatio (eli vallanpitäjien käsiä sitomaton epävirallinen kansalaiskysely), jossa perinteisten maahanmuuttoteemojen lisäksi tullaan erityisesti käsittelemään ”demografista käännettä”. Tästä uudesta konsultaatiosta onkin jo verkossa kiertämässä ensimmäinen ennakoiva versio:

gilead.jpg

1. Olettehan samaa mieltä siitä, että valkoinen hattu on sievempi kuin burka? 2. Olettehan samaa mieltä siitä, että punaisessa puvussa näytte paremmin Elioksen LED-lamppujen valossa? [Tässä on viittaus pääministerin vävyn korruptionkäryiseen katulamppufirmaan, jonka lamput kaiken lisäksi osoittautuivat valoteholtaan surkean huonoiksi.] 3. Olettehan samaa mieltä siitä, että on parempi tulla raskaaksi kuin pudota hissikuiluun?

Olisikohan muuten aika muidenkin kuin ns. tunnustavien feministien lopultakin myöntää, että sukupuolten tasa-arvo on ihan oikeasti demokratian ydinkysymyksiä?


Väestönkehitys ja sen vastuunkantajat

Toukokuu 9, 2018

Se on taas Eurooppa-päivä, hyvät lajitoverit, ja lisäksi olemme kahden äitienpäivän välissä: äitienpäivää vietettiin Unkarissa viime sunnuntaina, kun taas suurin osa Euroopan maita tarjoilee äideille kukkia, kakkuja ja huonon omantunnon osoituksia ensi sunnuntaina. Euroopasta ja äideistä saa hyvän aasinsillan tämänkertaisten teemojen välille. Eikä se välttämättä niin väkisin väännetty aasinsilta olekaan.

Olen joskus ennenkin viitannut bulgarialaiseen politiikantutkijaan Ivan Krasteviin, jolla oli hyvin järkeenkäyvän tuntuisia ajatuksia Itä-Euroopan ”myötätuntovajeesta”. Krastev toimii Sofiassa Centre for Liberal Strategies -nimisessä laitoksessa sekä Wienissä humanistis-yhteiskuntatieteellisessä IWM-instituutissa. Hän kirjoittelee säännöllisesti New York Timesiin ja on nyt julkaissut Euroopan tulevaisuudesta kirjan, jonka johdosta hän on myös antanut haastattelun sveitsiläiselle Der Bund -lehdelle. Juttu on hyvä lähtökohta tämänkertaiselle blogahdukselle, koska siinä keskeisessä osassa on ystävämme Viktor Orbán.

Krastev ei usko EU:n romahtavan tai putoavan sellaiseen ”kansallisvaltioiden Eurooppa” -skenaarioon, jota esimerkiksi Unkarin Orbán ja Puolan Kaczyński visioivat. Ongelmia toki on, ja ne johtuvat paradoksaalisesti nimenomaan EU:n menestyksestä rauhanprojektina: ihmiset ovat oppineet pitämään kehitystä ja vakautta itsestäänselvyytenä, ja tätä luottamusta sitten ravistelevat talous- ynnä muut kriisit. Kansallismielisyydellä pullistelevat Itä-Euroopan hallitukset, vaikka kenties keräävätkin kannatuksensa osaltaan tämän pettymyksen vauhdittamasta populismista, eivät oikeasti pysty uhmaamaan EU:ta, koska sen tuelle ja turvalle ei ole oikeaa vaihtoehtoa – Puolassa ja Unkarissa huomattavan suuri osa kansasta on EU-myönteistä. Ei Neuvostoliittoakaan hajottanut reuna-alueiden kapina – vaikka Baltian maat toki riemuissaan lähtivätkin omille teilleen heti kun pääsivät – vaan ytimen romahdus.

Huoli demokratian ja oikeusvaltion puolesta on toki perusteltu. Mutta, väittää Krastev, Unkarin Orbánia äänestetään ei EU-vastaisessa uhmassa vaan juuri siksi, että Unkari on EU:n jäsen. Äänestäjät näkevät EU-jäsenyyden jonkinlaisena pelastusköytenä, luottavat siihen, että Brysseli ei päästä Orbánia menemään liian pitkälle, ja uskaltavat siksi äänestää vähän railakkaammin kuin äänestäisivät, jos EU:ta ei olisi. Itä-Euroopan huolestuttavaa demokratiakehitystä ei myöskään pidä yleistää niin, että niputetaan yhteen Puola ja Unkari. Näiden hallinnossa on nimittäin se olennainen ero, että Puolan hallinto ei ole korruptoitunut (tähän suuntaanhan argumentoi myös puolalainen journalisti Adam Michnik äskettäin suomentamassani haastattelussa: Kaczyński ei välitä rahasta ja luksuksesta eikä kerää ympärilleen rahanhimoisia oligarkkeja vaan typeriä fanaatikkoja), Unkarissa taas korruptiosta on tullut suorastaan menetelmä, jolla hallitaan.

Olennaisin ero ja mahdollinen repeämän paikka läntisen ja itäisen Euroopan välillä ei Krastevin mukaan ole demokratiakulttuurissa tai taloudessa vaan väestön rakenteessa ja sen kehityksessä. Itäisen Euroopan maat ovat etnisesti erittäin homogeenisiä: maahanmuuttajia on vähän, suuri osa kansasta ei koskaan joudu tekemisiin toisenväristen ja toisenuskoisten ihmisten kanssa, ja tietämättömyyteen perustuvaa pelkoa ja muukalaisvihaa on helppo lietsoa. Itse asiassa entisessä Itä-Euroopassa myös muukalaisvihalla ja rasismilla on vahvat perinteet, koska reaalisosialismi – toisin kuin olisi voinut kuvitella – käytännössä esti näiden asioiden tuulettamisen.

Krastev-haastattelun mielenkiintoisimpia pointteja on juuri tämä: David Roderickin mukaan liberaalin demokratian tunnusmerkkejä ovat yksityisomaisuuden suoja, vapaat vaalit sekä vähemmistöjen suojeleminen. Kahdella ensin mainitulla on vahvat intressiryhmät tukenaan, joten ne ovat kehittyneet jo varhain, mutta kolmas on länsimainen erikoisuus, jonka kehittyminen ei ole ollut itsestäänselvää. Kun vuonna 1968 Amerikan ja Länsi-Euroopan radikaalinuoriso solidarisoitui kehitysmaiden ihmisten tai kotimaisten vähemmistöjen kanssa ja Saksassa tehtiin hartiavoimin pesäeroa natsisysteemeissä mukana olleisiin isiin ja isoisiin, Puolassa vuoden 1968 neuvostovastaiset levottomuudet huipentuivat merkilliseen antisemitismin purskahdukseen.

Mutta suurin ongelma Itä-Euroopassa ei siis ole maahanmuutto vaan maastamuutto. Esimerkiksi Romaniasta, kertoo Krastev, on kymmenen viime vuoden aikana lähtenyt paremman elämän perässä länteen 3,4 miljoonaa ihmistä, eli väkiluku on pudonnut yli 22 miljoonasta alle 20 miljoonan. Lähtijöistä suurin osa on nuoria työ- ja opiskeluikäisiä ihmisiä, Romaniassa on kyliä, joista lapset ovat kadonneet kokonaan tai jääneet ns. euro-orvoiksi (tällaisia on laskettu olevan noin 80 000), isovanhempien huostaan tai pahimmillaan lähes heitteille, kun vanhemmat ovat lähteneet maasta. (Unkarissa tilanne ei ole ihan näin dramaattinen, mutta silti muissa EU-maissa asuu Portfolio.hu:n viimesyksyisen artikkelin mukaan kuutisensataatuhatta unkarilaista, ja nämäkin ovat juuri niitä, joita kaikkein kipeimmin tarvittaisiin kotimaassa: koulutettuja ihmisiä parhaassa työn- ja lastentekoiässä. Joka kuudes unkarilainen lapsi syntyy nykyään ulkomailla.) Tämä on johtanut Itä-Euroopassa demografiseen paniikkiin: apua, me kuolemme sukupuuttoon!

Unkarissahan tämmöisellä paniikinnostatuksella on pitkät perinteet. Ja kun väestön hupenemista ei oikein voi hoitaa maahanmuutolla – siksikään, että poliittisen kannatuksen turvaamiskeinoksi on jo näköjään valittu mahdollisimman primitiivinen ”migranteilla” pelottelu – ja kun nuorten maastamuuttajien kotimaahanhoukuttelukampanjatkaan eivät ole suuremmin onnistuneet, hallitus yrittää panostaa syntyvyyden nostattamiseen kotimaassa. Ja kuten äijäpatriarkalismin perinteisiin kuuluu, syntyvyyden nostamisesta vastuuseen asetetaan naiset, jotka ilmeisesti ovat tähän asti olleet liian itsekkäitä ja mukavuudenhaluisia lähteäkseen synnytystalkoisiin.

Pari viikkoa sitten Viktor Orbán (rikkoen aiemman lupauksensa olla puuttumatta ”naisjuttuihin”) julisti perjantaisessa radiopuheessaan aikovansa ”solmia laajan sopimuksen Unkarin naisten kanssa”, sillä heidän ratkaisuistaan on kiinni Unkarin väestönkehitys. Orbán myös lupasi, että hallitus kuuntelee naisten ääntä ja ottaa huomioon, mitä naiset haluavat. Perheen perustaminen ja lapsista huolehtiminen on siis pelkästään naisten asia, ei miesten lainkaan? Näin kysyy Index-portaalin mielipideartikkelissaan Veronika Munk ja muistuttaa, että Unkarin naiset ja heidän elämäntilanteensa ovat monenlaisia. Silti Munkin haastattelemat unkarilaiset naiset olivat hyvin helposti pystyneet lataamaan pitkän toivomuslistan. Olisi esimerkiksi toivottavaa, että hallitus kohtelisi naisia ajattelevina ihmisinä, että sukupuolten väliselle palkkaerolle lopultakin tehtäisiin jotakin (johtavassa asemassa oleva mies ansaitsee Unkarissa 33,7% enemmän kuin vastaava nainen, ero on EU:n suurin), että naisten ja lasten terveydenhuolto saataisiin kuntoon (että olisi esimerkiksi riittävästi lastenlääkäreitä, tai että odottavia ja synnyttäviä äitejä kohdeltaisiin sairaaloissa paremmin ja kunnioittavammin), että äitiysloma ei vaarantaisi naisen työuraa, että yksinhuoltajia tuettaisiin paremmin…

Keskustelua jatkettiin viime sunnuntaina, kun Unkarissa vietettiin äitienpäivää. Otsikolla  Anyaforradalom   (‘Äitivallankumous’) useat naisjärjestöt ripustivat Budapestin Margit-sillan kaiteeseen (myös parlamenttitalosta käsin näkyvään paikkaan) pitkän banderollin, johon naiset olivat saaneet kirjoittaa toivomuksiaan.

anyaforradalom.jpg

Kuva on synnyttäjien oikeuksia puolustavan Másállapotot a szülészetben -ryhmän Facebook-sivulta.

Joukossa oli muutamia naispoliitikkoja; ATV:n kertoman mukaan myös Jobbikin Dóra Dúró oli osallistunut (perusarvo-(ääri)oikeistolaisena poliitikkona hän näki pääongelman siinä, että äidit tarvitsevat lisää arvostusta). Ja tietenkin asiaa kommentoi hallituksen taholta valtiosihteeri Katalin Novák, joka lupasi hallituksen tukevan sekä äitejä että isoäitejä kaikissa äitiyden ja isoäitiyden vaiheissa.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Äitivallankumous-kampanjan yhteydessä oppositiopuolue Párbeszédin kansanedustaja Anett Bősz jakoi Facebook-sivullaan ”Lasikatto”-nimisen naisoikeusryhmän meemin:

bőszanett_anyuka.jpg

”Etunimeni ei ole PIKKUÄITI vaan … [oma nimi]. Käytän sitä myös synnytyksen jälkeen.”

Kampanjan – jota siis Bősz ei ollut itse pannut alulle – tavoitteena oli yleisemmin naisten oman ihmisarvon korostaminen, ja erityisemmin sen tähtäimessä oli vastenmielinen tapa käyttää lähes naisesta kuin naisesta puhuttelusanaa anyuka (‘pikkuäiti, äityli’). (Diminutiivisuffiksin motiivina ei tosin ole vain naisten vähättely vaan myös se, että perusmuotoinen anya-sana erityisesti toisen persoonan possessiivisuffiksilla varustettuna assosioituu nykyunkarilaisen kielikorvassa liian läheisesti meikäläistä haistattelua vastaavaan loukkaukseen eli murjaisuihin, joilla viitataan loukkauksen kohteena olevan henkilön ja hänen sukupuolimoraaliltaan epäilyttävän äitinsä väliseen mahdolliseen insestiin.)

Mutta koska somessa ei nykyään reagoida siihen, mitä toinen oikeasti kirjoittaa tai tarkoittaa, vaan siihen, mitä omia ennakkoluuloja tämän postaukset nostavat esiin, Bősz sai niskaansa saavikaupalla kuraa lukuisilta herrasmiehiltä ja ehkä vähän rouvashenkilöiltäkin. Näiden kommentoijien mielestä Bősz on ”aivokuollut mitättömyys”, ”sairas liberaalirotta, jolla ei kai äitiä olekaan vaan joka on tullut täisen juutalaisen Sorosin persiistä”, tai ”nartun äpärä, joka ei tajua, että UNKARILAISET IHMISET EIVÄT OLE SAMA ASIA kuin sinun kaltaisesi juutalais-gender-teoriaa levittävät elukat”. (En tiedä, onko Bősz juutalainen, eivätkä varmaan tienneet nämä kirjoittajatkaan. Mutta ”juutalainen” ei nykyunkarilaisessa diskurssissa enää ole etnis-uskonnollinen määrite vaan haukkumasana, jota voidaan käyttää mistä tai kenestä hyvänsä, jota ei pidetä tarpeeksi ”kansallismielisenä”.)

Erään kirjoittajan mielestä Bőszin postaus jollain omituisella tavalla liittyy siihen, että ”transsukupuolisten elämänkumppanien pitää saada oikeus päästä keinohedelmöitysohjelmaan”. Myös hallitusta lähellä olevissa viestimissä, 888.hu-sivustosta (joka on jonkinlainen verovaroilla toimitettava MV-lehti) aina pönäkän kansallis- ja hallitusmieliseen Magyar Idők -lehteen, Bőszin postausta kierrätettiin esimerkkinä siitä, miten oppositioliberaalit haluavat raastaa lokaan kaikkein kauneimmat perinteet ja pyhimmät arvot ja kieltää äiti-sanan käytön kokonaan. (Unkarissa kuten muuallakin tiedetään hyvin, että on tahoja, joiden mielestä enää ei saisi lainkaan puhua miehistä ja naisista.)

Samaan aikaan, kirjoittaa Qubit-sivustolla myrkyllisesti Zsuzsanna Balázs, Unkarin naisten asema on selvästi kohentunut, sillä uudessa parlamentissa on naisia kokonaista 23, kolme enemmän kuin aiemmin – Unkari on siis noussut naisparlamentaarikkojen suhteellisessa lukumäärässä tasoihin Mauritiuksen kanssa, 148. sijalle, ja näyttävästi ohittanut mm. Myanmarin, Naurun, Norsunluurannikon ja Burkina Fason. Lähes kaikki muut Euroopan maat ovat kaukana listan toisessa päässä. Nähtäväksi jää, miten Viktor Orbán ja hänen uusi hallintonsa pääsevät ”laajaan” sopimukseen Unkarin naisten kanssa. Tai miten tällä tavalla käännetään hupenevan ja vanhenevan Itä-Euroopan väestönkehitys taas uljaaseen nousuun.

 


Maahanmuutosta perheväkivaltaan ja takaisin

joulukuu 16, 2017

Tein taas tänä aamuna typerästi ja menin katselemaan netistä Unkarin valtion ykköskanavan tv-uutisia. Yhtenä pääaiheena oli tietenkin Brysselin EU-huippukokous, jonne pääministeri Orbán oli matkannut kuvaannollisina viemisinään kansallisen konsultaation 2,3 miljoonaa (näin väitetään, totuutta ei tiedä kukaan) vastausta – joiden sanomana siis on, että Unkarin kansa ei halua maahanmuuttajia, ei yhtään. Uutistoimittajan tekstissä toistuivat tutut iskusanat: kötelező betelepítés ‘pakollinen maahanasuttaminen’, illegális bevándorlás ‘laiton maahanmuutto’, migránspárti politikusok ‘migranttien puolella olevat poliitikot’. Sanoja menekült ‘pakolainen’ tai menedékkérő ‘turvapaikanhakija’ ei käytetty vahingossakaan. Ylipäätään uutisten katsojan oli helppo saada se vaikutelma, että koko huippukokous ja ylipäätään koko EU:n päätöksenteko pyörii pakolais-, korjaan, pakollisten maahanmuuttokiintiöiden ympärillä ja meneillään on suuri taistelu valkoisen Euroopan etnisen puhtauden puolesta.

(Samaan aikaan julkisuuteen on lopultakin päästetty viralliset tiedot tänä vuonna päättyneestä Unkarin korruptionkäryisestä maahanmuutto-obligaatio-ohjelmasta. Isolla rahalla – josta melkoinen osa on ilmeisesti päätynyt hallitusta lähellä olevien tahojen omiin taskuihin – on maahanmuutto-oikeuden Unkariin ja siten myös laillisen asuinpaikan EU:ssa saanut, perheenjäsenet mukaan lukien, noin kaksikymmentä tuhatta ihmistä, siis 15 kertaa niin monta kuin EU:n pakolaiskiintiöohjelman mukaan Unkarin olisi pitänyt ottaa vastaan. Obligaation lunastaneista suuri osa on Kiinasta, mutta paljon on saapunut myös pelätyistä muslimimaista: Irakista, Afganistanista, Iranista ja Pohjois-Afrikasta.)

Katsauksen lopuksi ääneen pääsi itse väsyneen näköinen Orbán, tai hänen Facebook-sivulleen ladattu video, jossa singahtelivat sotaisat metaforat: ankarasti on taisteltu, mutta sotaa ei ole vielä voitettu. Orbán on viime vuosina aniharvoin antautunut oikean toimittajan haastateltavaksi saati vaalikeskustelu- tai väittelyohjelmien kameroiden eteen; hän antaa yleensä ”haastatteluja” vain omille luottotoimittajilleen, joiden kanssa luultavimmin kysymykset on sovittu etukäteen, tai sitten kommunikoi yksisuuntaisesti, kuten nyt.

Viime aikoina oppositioviestimet ovatkin nostaneet esiin tapauksia, joissa Orbán pakenee ikäviä kysymyksiä tai suorastaan kieltäytyy vastaamasta. Kaksi vuotta sitten hän odotteli parlamentin istuntosalin ovella verhon takana piilossa välttyäkseen vastaamasta oppositioedustajien kysymyksiin ja astui sisään vasta, kun esitettiin aiemmin jätetty kysymys, johon hänen parlamentin sääntöjen mukaan oli pakko vastata. Syyskuussa oppositiopuolue LMP muistutti, että Orbán ei vieläkään ollut vastannut yli puoli vuotta aiemmin saamaansa, viiden eläkeläisjärjestön kirjoittamaan kirjeeseen, jossa kerrottiin lukuisien eläkeläisten akuutista köyhyydestä ja pyydettiin minimieläkkeiden korotusta. Lokakuussa Orbán järjesti ”lehdistötilaisuuden”, jossa saliin ei päästetty toimittajia lainkaan – nämä saivat katsella ja kuunnella pääministeriä videokuvan välityksellä.

Ja nyt viime maanantaina LMP:n edustaja Márta Demeter parlamentissa kysyi tiukasti Orbánilta, eikö Unkarin kansalliselle turvallisuudelle ole koitunut vaaraa siitä, että Orbán ja hänen lähipiirinsä liikemiehet, myös Orbánin vävy István Tiborcz, seurustelivat ja tekivät bisnestä viime kesänä edesmenneen saudiarabialaisen pankki- ja rahamiehen Ghaith Pharaonin kanssa, jota FBI ja Interpol ovat epäilleet rahanpesusta ja terrorismikytköksistä. ATV-kanavan julkaisemalla videolla

näkyy, miten Orbán nousee, tapansa mukaan hermostuneesti takkiaan napittaen, ja lausuu:

Kunnioitettu herra puhemies, arvoisa kansanedustajatoverini… hyvää joulua!

Tämä ”vastaus” – johon Orbánin puoluetoverit ympärillä reagoivat sydämellisellä naurunremakalla – ei ehkä edusta vain tavanomaista vallanpitäjän röyhkeyttä, vaan monet ovat nähneet siinä myös sukupuoliaspektin. Ämmien piipitystä ei tarvitse ottaa vakavasti, ja Márta Demeter voisi keskittyä pitämään suunsa kiinni ja näyttämään nätiltä.

Niin, ne naisasiat. Maailmanlaajuinen #metoo-kampanja etenee Unkarissakin – teatteripiirien jälkeen on vuorossa kirjallisuusmaailma, viime aikoina julkisuuteen on tullut ensin nuori runoilija Anna Follinus, sitten hänen jäljessään joukko muitakin nuoria kirjailijoita, joita Stádium-kustantamoa ja sen kirjallista ”salonkia” pyörittänyt aviopari, runoilija Kamil Kárpáti ja hänen vaimonsa Margit Lőkös, merkillisellä, lahkomaisella vallankäytöllään alistivat ja nöyryyttivät, joitakuita myös seksuaalisesti. Samaan aikaan Unkarin köyhien naisten asemasta Länsi-Euroopan punalyhtykatujen lihamarkkinoilla on jälleen keskusteltu, ja “VV Fannina” (VV eli Való Világ, todellinen maailma, on meidän Big Brotherimme tapainen tositeeveeohjelma) tunnetun nuoren naisen murhan uutisoinnista käyty väittely on nostanut esiin naisiin kohdistuvan väkivallan ongelmat.

”Mustasukkaisuusmurhasta” puhuminen vie huomion pois siitä tosiseikasta, että naisiin kohdistuva rakenteellinen väkivalta on osa Unkarin(kin) yhteiskuntaa. Joka viikko kuolee Unkarissa(kin) joku nainen nykyisen tai entisen puolisonsa tai kumppaninsa pahoinpitelemänä. Unkari ei kuitenkaan ole vieläkään suostunut ratifioimaan Istanbulin sopimusta, jolla monet valtiot jo ovat sitoutuneet taistelemaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Fidesz-puolueen varapuheenjohtaja ja viime aikoina usein hallituksen puhetorvena esiintynyt painijanniskainen Szilárd Németh julisti marraskuussa ATV-kanavan haastatteluohjelmassa, että Unkari ei tule ratifioimaan koko sopimusta niin kauan kuin Fidesz on vallassa. Nimittäin: Istanbulin sopimus – joka edellyttää esimerkiksi tukitoimien järjestämistä väkivallan uhreille sekä asianmukaisen koulutuksen tarjoamista viranomaisille ja kansalaisille – ”yrittää istuttaa tänne genderfilosofiaa” ja ”hyökkää perinteistä perhemallia vastaan”. Sitä paitsi – näin on varapääministeri Zsolt Semjén jo lausunut – naisiin kohdistuva väkivalta ja häirintä on pelkästään maahanmuuton tuoma ongelma, ja naisrauhan nimissä tärkeintä on ”että pysäytämme maahanmuuton emmekä salli, että naiset joutuvat massaislamin johdosta elämään sharian varjossa”.

Hyvää joulua siis, naiset ja miehet!

***

Samaan aikaan Itävallassa: uusi hallitus on koossa ja astunee virkaan maanantaina. Oikeistopopulistit ovat jälleen koalition junioriosapuolena, kuten vuosituhannen alussa. Mutta silloin Jörg Haiderin oli muodollisesti vetäydyttävä puolueen johdosta, ja kautta Euroopan kohistiin, pelättiin natseja ja puuhattiin pakotteita. Nyt puoluejohtaja HC Strache virnuilee varakanslerina kenenkään estämättä. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tullaan näkemään epäpätevien ja hassunkuristen ministerien pelleparaati. Mutta kun 17 vuotta sitten ykköspaikalla liittokanslerina oli oikeistokonservatiivien ÖVP:n vanha kettu Wolfgang Schüssel, nyt puoluetta johtaa nuori tähti ja yleisönsuosikki, söpö poika Sebastian Kurz, josta kukaan ei vielä tiedä, mikä hänen poliittinen linjansa (jos sellaista on) loppujen lopuksi tulee olemaan. (Huhutaan hänen olevan myös ystävällisissä ja läheisissä väleissä Unkarin Orbánin kanssa.) Taidan tulla vanhaksi, kun päässäni soivat jatkuvasti Walther von der Vogelweiden vanhan erakkomunkin sanat: voi meitä, paavi on liian nuori!

owê der bâbest ist ze junc:
hilf, hêrre, dîner kristenheit!


Hellepäivän päivittelyä

elokuu 2, 2017

Keski-Eurooppa korventuu kuumuudessa. Ei valitettavasti mitään uutta, vaan näin ilmastonmuutoksen aikaan uutta normaalia. Unkariin ennustellaan viikon loppupuolella paikoin jopa 40 asteen helteitä. Uinnin maailmanmestaruuskisat päättyivät, ja kisoihin liittyvien korruptioepäilyjen jauhanta jatkuu oppositioviestimissä. Näitä viestimiä tosin tulee olemaan yhä vähemmän: hallitusta lähellä oleviin tahoihin kytkeytyvä (ja äärioikeistosympatioistaan tunnettu) itävaltalainen Heinrich Pecina sekä hallituksen elokuvakomissaari ja laisäädännön tuella rikastuva kasinomiljonääri, entinen Hollywood-tuottaja Andy Vajna hankkivat juuri tai ovat hankkimassa omistukseensa viimeisetkin riippumattomat paikallislehdet, joten perinteisessä printtimediassa ei kriittisiä ääniä enää tule kuulumaan. Fidesz-puolueen mediamonopoli alkaa olla niin ilmeinen juttu (jota tässäkin blogissa on käsitelty jo monesti), ettei tässäkään uutisessa ole mitään uutta. Oppositiopuolueet riitelevät keskenään ja haukkuvat toistensa taitamattomuutta, ja gallupeissa niiden kaikkien kannatukset jäävät yhä marginaalisiksi Fidesz-puolueen, äärioikeiston Jobbikin ja ennen kaikkea valtaisan ja turhautuneen nukkuvien puolueen rinnalla. Näinhän on ollut jo vuosikausia.

Ja silti muutamat Unkarin uutiset ovat jaksaneet saada meikäläisestäkin irti typertyneen voihkaisun. Aloitetaan tuskaisen mutta tahattoman huumorin sarjasta, eli Fidesz-puolueen varapuheenjohtajan, täälläkin jo esillä olleen painijanniskaisen ja puheenvuoroissaan urheasti logiikkaa uhmaavan Szilárd Némethin uusimmasta neronleimauksesta. Németh oli kutsuttu haastateltavaksi hörhöoikeistolaisen (ja nykyään valtakunnan ykkös-oligarkin, pääministeri Orbánin naapurin, ystävän ja ilmeisen bulvaanin Lőrinc Mészárosin omistaman) EchoTV-kanavan studioon. Aiheena oli muun muassa äskettäinen kansallisen turvallisuuden valiokunnan kokous, jonka parlamentin oppositioedustajat olivat kutsuneet koolle keskustelemaan ”azerbaidžanilaisen wifin” eli uinnin maailmanmestaruuskisoihin azerbaidžanilaiselta firmalta tilatun langattoman nettiyhteyden mahdollisista tietosuoja- ja turvallisuusongelmista. Tätä kokousta Fidesz-puolueen edustajat boikotoivat, koska… SOROS! Atlantintakainen koukkunokka ei vain rahoita ja ohjaile kaikkia mahdollisia hallituskriittisiä ja oppositioaktiviteetteja vaan pystyy kutsuttamaan koolle parlamentin valiokunnatkin.

”Kaikki jauhavat sitä samaa, aivan sama, kuka siellä olisi ollut, (… [Németh luettelee oppositiopoliitikkojen nimiä]…) kaikki vain uhkailivat ja julistivat, että tulevat toteuttamaan Sorosin suunnitelman, sillä syyskuusta lähtien heidän tehtävänään kansallisen turvallisuuden valiokunnassa tulee olemaan, näin he sen sanoivat, heidän tehtävänään tulee olemaan NER:n, Kansallisen yhteistoiminnan järjestelmän [Orbánin hallituksen itsestään käyttämä nimitys] pommittaminen hajalle. Siis mitä? Järjestelmän, josta ihmiset [az emberek, NER-kielen vastine ilmeisesti liian sosialistiselta kuulostavalle ”kansalle”, nép] ovat päättäneet, kaksissa vaaleissa, jolle he ovat useissa dialogeissa, kansallisissa konsultaatioissa ja kansanäänestyksissä antaneet kannatuksensa, tätä vastaan he haluavat käydä. Ja miksikähän? Kuka on taustalla? György Soros. Siksi sanoin, että Fidesz ei tule osallistumaan Sorosin kirjoittamista nuoteista soittavan opposition turvallisuuspelleilyyn…”

***

Unkarin valtion ykköskanavan tv-uutiset kertovat mielellään maahanmuuton ongelmista ja ”migranttien” rötöstelystä Länsi-Euroopassa – ja kuten on jo ilmennyt, muukalaisvihapropaganda on uponnut hyvin ja monet tavalliset unkarilaiset maan hiljaiset tuntuvat tosissaan uskovan, että Pariisiin, Hampuriin tai Tukholmaan ei enää uskalla tavallinen eurooppalainen ihminen matkustaa kun siellä kaikki paikat ovat täynnä allahu akbaria huutavia tappajia ja raiskaajia. Uudelle levelille noustiin kuitenkin viime viikolla, kun uutisstudioon soitti Unkarin miekkailuliiton edustaja raportoiden Leipzigissa käynnissä olleista maailmanmestaruuskisoista.

Leipzigissa nimittäin oli kuulemma niin rauhatonta ja turvatonta, että miekkailujoukkueen jäsenet eivät uskaltaneet liikkua kaupungilla kuin päiväsaikaan ja ryhmissä eivätkä kunnolla pystyneet keskittymään kisoihin. Miekkamiehet olivat omin silmin nähneet, miten maahanmuuttajamies heilutteli viidakkoveistä keskellä kaupunkia ja miten toinen tummaihoinen maahanmuuttaja yritti ryöstää vauvaa vaaleaihoiselta äidiltä.

Leipzigin kaupungin ja poliisin edustajat tietenkin hämmentyneinä kiistivät kaikki väitteet: esimerkiksi mitään lapsenryöstöyritystä ei ollut tapahtunut unkarilaisten miekkailijoiden nähden, vain sanaharkan tasolle jäänyt ”pohjoisafrikkalaisen pariskunnan” perheriita, jota poliisit olivat hetken aikaa rauhoitelleet. Asiasta uutisoineen 444.hu-sivuston toimitukseen alkoi tulla myös palautetta Leipzigissa asuvilta unkarilaisilta, joita tv-uutisten väitteet lievästi sanoen hämmästyttivät pahemman kerran. Näin esimerkiksi Anna-niminen lukija:

Olen asunut Leipzigissa viime syksystä, ja nuorena unkarilaisena naisena tunnen olevani selvästi paremmassa turvassa täällä kuin Budapestissa. Kymmenen kuukauden kuluessa en ole kokenut täällä niin paljon ahdistelua kuin kotona yhtenä aurinkoisempana iltapäivänä, tappeluja tai aggressiivista käytöstä en ole nähnyt koskaan. Kaupungissa asuu paljon ulkomaalaisia, myös muslimeja, mutta useimmat ovat toisen tai kolmannen sukupolven turkkilaisia, ei pakolaisia. Ulkomaalaisena olen osallistunut moniin kansainvälisiin tilaisuuksiin, siellä tavannut myös pakolaisia, ja kaikki he yrittävät oppia saksaa ja integroitua, enkä yhdeltäkään saksalaiselta kuullut heistä sen pahempaa kuin että he ovat äänekkäitä.
Asun yksin, kuljen yksin joskus öisinkin toiselle puolelle kaupunkia, enkä pyörällä enkä raitiovaunulla liikkuessani ole koskaan tuntenut, että joutuisin pelkäämään ketään. Täällä on myös Saksan muka vaarallisin katu, Eisenbahnstraße, jolla olen myös osunut useita kertoja liikkumaan öisin ja yksin, eikä minulle ole koskaan sattunut mitään (ja tätä ei voi Budapestin keskikaupungista sanoa edes kirkkaalla päivällä).

***

Mutta lopullisesti leukani loksahti, kun löysin uutisvirrastani drot.eu-sivuston artikkelin uudesta yrityksestä, jota tuetaan Széchényi-suunnitelman varoista – joka suunnitelma puolestaan on Unkarin valtion kehikko EU:n yritys- ja kehitystukien kanavoimiseksi. Verkossa toimiva puncs.hu on tietyntyyppisiin asiakkaisiin profiloituva seuranhakupalvelu –  puncs  tarkoittaa punssia tai boolia, siis jonkinlaista makeaa sekoitettua juomaa. (Muitakin mielleyhtymiä samannäköisiin unkarin kielen sanoihin tästä nimestä tulee, mutta ehkä se on vain omaa likaista mielikuvitustani.) Tarkoituksena on luoda tosiaankin ”makeita” suhteita. Näin etusivulla kerrotaan:

Puncs.hu avaa portin siihen maailmaan, jonne me kaikki kaipaamme.
Kukapa ei haluaisi matkustella miellyttävässä seurassa, rentoutua, käydä näyttelyissä, avajaisissa, kynttiläillallisilla, siemailla lempicocktailiaan purjeveneen kannella tai vain rentoutua uuvuttavasta arjesta jossain syrjäisessä mutta upeassa hotellissa? Tätä kaikkea sellaisen ihmisen seurassa, jonka kanssa voi kokea täyden parisuhteen ja rakkauden.

Sivulla selitetään myös huolellisesti, mitä sugar-parisuhde merkitsee: viehättävä nuori sugar baby etsii onnea ja huoletonta elämää, arvostaa niitä mahdollisuuksia, joita kumppanin kautta hänelle avautuu, ja vastapalvelukseksi pyrkii kaikin keinoin tekemään sugar daddynsa onnelliseksi. Toki kyseessä voi olla myös sugar mommy, ja onnellistuttajana voi toimia sugar boy, mutta kuvituskuvat ja etunimillään esiintyvät esimerkkitapaukset kertovat kaikki vain tyylikkäästi harmaantuneista mutta timmeistä herrasmiehistä ja huolellisesti tällätyistä nuorista neitokaisista. Index-uutisportaalin toimittajalle kerrottiin myös, että sugar mommyjen ja sugar boyden osuus Puncs-palvelun asiakkaista on hyvin pieni.

Sugar-suhteessa olennaista ei ole raha vaan sen tarjoamien mahdollisuuksien nauttiminen yhdessä, väittää sivusto ja selittää, että itse asiassa kyseessä on ”isoisovanhempiemme arvojen tuominen tähän aikaan”, olihan ennen vanhaankin parisuhteessa olennaista se, että (mies)puoliso kykeni tarjoamaan (naiselle) ”asianmukaisen” elintason. Takaisin 1800-luvulle siis, jolloin naisen ei kuulunut hankkia omaa ammattia eikä elättää itse itseään?

Eihän tällaisiin jo aikansa eläneiksi luultuihin arvoihin perustuva kaupallinen palvelu sinänsä ole mitään uutta, ns. maailmalla ovat jo useammat keksineet tämän idean, jolla kiireiset, tasokkaat herrasmiehet saavat nuorta mutta sosiaalisesti esittelykelpoista lihaa ja köyhät opiskelijatytöt (joille Puncs-palvelu erityisesti näyttää suuntaavan mainontaansa) vaihtelua tonnikalaan ja kirpparivaatteisiin. Eikä Puncs-palvelun avautuminen Unkarissa ole sekään mikään uusi uutinen, vaan Index-sivustolla kirjoitettiin siitä jo viime marraskuussa. Pohjoismaiseen tasa-arvoajatteluun kasvanutta silti vähän hämmentää se kainostelemattomuus, jolla kaikki naisliikkeen saavutukset sadan viime vuoden ajalta heitetään menemään.

Prostituutiotahan tämä on, vaikka sokerikuorrutettua, väittää Ágnes Básthy drot.eu-sivuston artikkelissa. Niinpä. Maksukykyisten miesasiakkaiden eteen (sillä sugar mommyja ei tosiaan juuri ole) levitetään kattaus kauniita ja edustuskelpoisia mutta varattomia nuoria naisia, ja rehellinen osto ja myynti naamioidaan ”ihmissuhde”- ja ”elämäntyyli”-röyhelöihin todellakin 1800-luvun henkisellä tekopyhyydellä. Ennen kaikkea tällä, aivan niin kuin sokerikuorruttamattomalla prostituutiollakin, vahvistetaan sitä patriarkaalista kuviota, jossa mies on palvelun ostaja ja nainen myyjä (päinvastoinkin voi periaatteessa olla, mutta oikeasti niin on hyvin paljon harvemmin), ja varsinaisen seksipalvelun lisäksi myydään miehille hallinnan, vallan ja ylemmyyden mielikuvia, viime kädessä oikeutta toisen ihmisen alentamiseen.

Prostituutio on tietysti hankala ja monikasvoinen ilmiö, josta aivan liian paljon puhuvat ne, jotka eivät siitä mitään tiedä, ja aivan liian vähän itse asianosaiset. Siinä mielessä kuitenkin ”asianosaisia” ovat kaikki naiset, että prostituutio muovaa kulttuurimme kuvaa sukupuolten välisistä suhteista ja siten vaikuttaa myös niiden naisten elämään, jotka eivät itse ole siinä mukana. Ja siinä mielessä ihmettelen minäkin, kuten Ágnes Básthy, miten ihmeessä tämmöistä ”yritystoimintaa” voidaan tukea eurooppalaisen valtion ja EU:n varoilla.