Oikeusvaltio vs. valtiopopulismi

23 helmikuun, 2020

Tässä äskettäin suomensin Facebookissa kiertävän muistiinpanon, jonka oli kirjoittanut unkarilainen juristi Sándor Ésik. Tekstissä ollaan asian ytimessä ja väännetään rautalangasta, mihin tarvitaan oikeusvaltiota, puolueetonta oikeuslaitosta, kaikkia yhtäläisesti koskevia lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia. Nimittäin siihen, että kansalaisilla olisi ihmisarvoinen elämä. Jos esimerkiksi Unkarissa kansalainen uskaltaa ostaa ruokaa mistä hyvänsä kaupasta ja syödä sen, siitä on kiittäminen kansainvälisiä elintarviketurvallisuussopimuksia. Jos rikoksen uhriksi joutunut kansalainen uskaltaa hakea apua poliisilta pelkäämättä saavansa itse turpiinsa, jos toimittaja uskaltaa kirjoittaa presidentistä rumasti pelkäämättä joutuvansa ammutuksi – se on toimivien lakien ja laitosten ansiota, ynnä sen, että nämä on ankkuroitu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja standardeihin.

Populismi tarjoaa kiusausta luopua säännöistä ja standardeista ”kansan oikeustajun” nimissä: miksi pitää antaa Brysselin byrokraattien tai muiden ylikansallisten turhakkeiden puuttua kurkkujen käyryysasteisiin tai vankisellien neliömetrimääriin, miksi rikollisia pitää hyysätä ja maksaa rahaa ihmisille, jotka eivät ole sitä ansainneet, miksi me emme itse saisi päättää, saako tänne tulla turvapaikkaa hakemaan ja meidän verovaroilla elätettäväksi kuka hyvänsä? Mutta, näin Ésik muistuttaa, jokainen poliittinen päätös, jolla kansainvälisiä standardeja ja yleisiä sääntöjä heikennetään, vie Unkarin kaltaista maata kohti Valko-Venäjän, Burkina Fason tai Pohjois-Korean kaltaisia maita, joissa vallanpitäjien mielivalta syö kansalaisen oikeusturvaa.

Tämä kysymys on viime aikoina noussut esiin erityisesti kahden tapauksen yhteydessä. Ensinnäkin tuo jo mainittu vankisellien tilavuus. Viime vuonna Unkarin valtio tuomittiin maksamaan entisille vangeille yhteensä kolme miljardia forinttia korvauksina huonoista vankilaoloista: tuomitut olivat kärsineet rangaistuksiaan selleissä, joiden pinta-ala, valaistus tai tuuletus ei vastaa lakeja ja normeja. Index-sivuston haastattelema lakimies, jolla parhaillaan on satoja vahingonkorvausjuttuja vetämässä, kertoo vangeista, jotka ovat viettäneet vuosikausia puolihämärässä ja ilmastoimattomassa sellissä, jossa liikkumatilaa oli vain pari neliömetriä. Ilmeisesti Unkarin vankilat kärsivät pahasta resurssipulasta ja liikakansoituksesta: viranomaiset haluavat lisää ja kovempia tuomioita, mutta vankiloiden rakennus- ja korjausprojektit ovat kaikki jäissä.

Vankien ja heitä puolustavien ihmisoikeusjärjestöjen vaatimukset ja oikeuden päätökset ovat nyt joutuneet ristiriitaan ns. kansan oikeustajun kanssa. Vahingonkorvauksia saaneiden tuomittujen joukossa on ollut todella inhottaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneitä, keltalehdistön kohu-uutisista kansalle tuttuja pahoinpitelijöitä ja murhaajia, esimerkiksi yksi Olaszliszkan lynkkaajista. (Vuonna 2006 Olaszliszkan kylän romaniasutuksen läpi ajanut mies oli autollaan osunut tielle juosseeseen 11-vuotiaaseen tyttöön. Lapsi itse asiassa selvisi vammoitta, mutta paikallinen miesjoukko, joka ensi hätään luuli lapsen kuolleen, oli kiskonut kuljettajan autosta – tämän autossa istuvan kahden lapsen nähden – ja hakannut hengiltä siihen paikkaan.) ”Kansan oikeustajun” on tietenkin vaikea sulattaa, että samaan aikaan, kun maassa niin monta muuta epäkohtaa on korjaamatta, tämmöisille roistoille maksetaan verovaroista miljoonia forintteja ilmaista rahaa (muistettakoon siis, että miljoona forinttia vastaa nykyään alle kolmeatuhatta euroa) vain siksi, että sellin vessa on ollut huonossa kunnossa ja vailla lämmintä vettä. Näin siitäkin huolimatta, että vahingonkorvaukset eivät välttämättä päädy pullistamaan entisten vankien lompakkoja: esimerkiksi Olaszliszkan lynkkaajan saamat vahingonkorvaukset ulosmitattiin kokonaisuudessaan edelleen niihin korvauksiin, jotka hänet oli tuomittu maksamaan uhrin perheelle.

Toisesta tapauksesta jo kirjoitin: oikeus tuomitsi Gyöngyöspatan koulussa segregaatiosta eli johdonmukaisesti huonommasta kohtelusta ja opetuksesta kärsineiden romanilasten perheille maksettavaksi vahingonkorvauksia. Tämäkään ei välttämättä ihan sovi kansan oikeustajuun. Jos romanilapsia onkin koulussa syrjitty, mahtavatko he tai heidän vanhempansa – kenties koko ikänsä työttöminä, syrjäytyneinä ja myrkyllisten alakulttuurien imussa eläneet ihmiset – pystyä korjaamaan tilanteen ja käyttämään korvausrahat järkevästi vaikkapa korvaavaan koulutukseen? Vai menevätkö nämä rahat, niin kuin tämmöisten ihmisten kanssa usein käy, pelkkiin vahingollisiin turhuuksiin?

Tammikuussa pääministeri Orbán tarttui julkisuusesiintymisissään tähän populistiseen nuijaan molemmin käsin. Gyöngyöspatan tapauksessa hän kertoi ymmärtävänsä paikallisten ihmisten mieliharmia, kun ”tietty etnisesti määrittyvä ihmisryhmä” saa tukun ilmaista rahaa tekemättä sen eteen lainkaan työtä. Entisille vangeille maksettavia korvauksia Orbán puolestaan nimitti ”vankilabisnekseksi” (börtönbiznisz): ovelat lakimiehet ovat hoksanneet, että vankilaoloja koskevat yleiseurooppalaiset säädökset ovat niin ”löyhiä ja absurdeja” (!), että niiden avulla voi ryhtyä tienestimielessä tehtailemaan kanteita. Ja koska romanien ja vankien oikeuksia ajavista ihmisoikeusjärjestöistä monilla on tukijoinaan myös György Sorosiin liittyviä rahoittajatahoja, johtopäätös on Orbánille ilmiselvä: kaiken takana on Soros-verkosto.

Tiistaina parlamentin istunnossa tullaan käsittelemään hallituksen aloitetta vangeille huonoista vankilaoloista maksettavien korvausten jäädyttämisestä. Oikeusministeri Judit Vargan mukaan tulossa olevan kansallisen konsultaation pohjalta tullaan kehittämään uusi säännöstö, jossa etusijalla on uhrien ja omaisten etu. Niin, pääministeri Orbán on ilmoittanut, että jälleen kerran järjestetään kansallinen konsultaatio eli – kuten riippumattomassa mediassa asiaa on osuvasti luonnehdittu – mielipidekyselyksi naamioitu propagandaisku. Kansalta tullaan ”kysymään” sen mielipidettä sekä liian ahtaissa vankiloissa istuneille että Gyöngyöspatan romaneille maksettavista vahingonkorvauksista. Lisäksi konsultaation aiheina on mainittu ehdonalaiseen vapauteen päästämisen ehtojen tiukentaminen (siis edelleen: lisää vankeja ennestäänkin toivottoman ylitäysiin ja aliresursoituihin vankiloihin?) sekä ns. ”Szeviép-jutun yhteydessä ilmennyt epäilys tuomarien korruptiosta”. (Szeviép, tie- ja vesi- sekä muitakin rakennustöitä suorittanut szegediläinen yritys, meni vuosia sitten nurin, sen johto tuomittiin konkurssirikoksista mutta tuomio kaatui korkeammissa oikeusasteissa todisteiden puutteeseen, ja tällä hetkellä jutun käsittely on siirretty Szegedistä Pécsiin. Hallituksen taholta on tässä yhteydessä esitetty varsin kirpeitä viittauksia Szeviépin ja Szegedin kaupungin johdon välisiin yhteyksiin; oppositiojohtoinen Szeged on iät ajat ollut piikki hallituksen lihassa.)

Kansalta siis aiotaan kysyä, saako valtio rikkoa itse säätämiään lakeja ja itse allekirjoittamiaan sopimuksia (saahan? saahan?), jos nämä lait ja sopimukset vaatisivat rikollisten ja mustalaisten ”hyysäämistä” eli ”ilmaisen rahan” jakelemista semmoisille ihmisille, joista me ei tykätä. Samoin kansalta ilmeisesti kysytään, onko tuomari korruptoitunut (onhan? onhan?), jos hän vapauttaa syytteestä todisteiden puutteessa semmoisen syytetyn, jolla on yhteyksiä oppositioon tai hallituksen vastustajiin. Ja jos vankiloissa on liikaa vankeja ja liian vähän henkilökuntaa (niin että vankeustuomio ei mitenkään edistä yhteiskuntakelpoiseksi kuntoutumista vaan päinvastoin on omiaan lisäämään jo valmiiksi maailman murjomien kuumakallejen katkeruutta koko maailmaa kohtaan ja sitä kautta koko maan yleistä turvattomuutta), niin tätähän ei korjata esimerkiksi investoimalla vankeinhoitoon tai miettimällä vaihtoehtoja vankilarangaistuksille, vaan meuhkataan ”vankilabisneksestä” ja vaaditaan entistä ankarampia rangaistuksia. Tässähän ei näin puusta katsoen ole järjen hiventäkään, mutta kyse ei nyt olekaan järjestä tai logiikasta vaan, Riikka Slunga-Poutsalon kuolemattomin sanoin, siitä ”miten asiat koetaan”.

Yli kaksisataa psykologia ja psykiatria vaatii avoimessa kirjeessään hallitusta luopumaan Gyöngyöspatan tapauksen käsittelemisestä kansallisessa konsultaatiossa. Heidän mielestään tämmöisellä kyselyllä viestitetään kansalle, että romanit eivät ansaitse lainmukaista kohtelua ja että heidän syrjintänsä on oikeutettua. Näin väestöryhmien välinen rauha ja luottamus vaarantuu entisestään. Tätä mielenilmausta tukee myös Unkarin sosiologien liitto, joka kehottaa jäseniään allekirjoittamaan tätä koskevan joukkovetoomuksen. Protestit huipentuivat tänään muutaman tuhannen ihmisen rasisminvastaiseen mielenosoitukseen Budapestissa. Gyöngyöspatan Fidesz-puoluetta edustava kansanedustaja István Horváth ehti oitis julistamaan somessa, että mielenosoituksen takana on, tietenkin, György Soros.

”Kukaan ei ole lain yläpuolella!” Mérce-portaalin kuva.

Populistinen kiihotus vetoaa tunteisiin, viis järjestä, vastuusta ja seurauksista. Lopulta edessä on tietenkin umpikuja ja homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa, mutta niin kauan, kuin populistit eivät pääse korkeimpaan valtaan, tästä konkurssista ei välttämättä koidu kohtuutonta vahinkoa koko kansalle. Suomessa nähtiin aikoinaan, miten SMP:n Urpo ”Työttömyys pois kuudessa kuukaudessa” Leppäsen lupaukset saivat nolon lopun. Itävallassa on nähty tällä vuosituhannella pariinkin otteeseen, miten populistipuolue pienempänä hallituskumppanina tuhoaa itse itsensä ja kaatuu oman väkensä tohelointiin. Ja oppositiossahan populistit tuottavat parhaassa tapauksessa aiheellista kritiikkiä ja pahimmassakin tapauksessa ainakin jonkinlaista mustaa huumoria. Mutta Unkarissa – miten oikein käy koko maan, kun sen yksinvaltaisen hallituksen ja johtajan valitsema pöhköpopulistinen linja jossain vaiheessa johtaa sen täyttä vauhtia päin seinää?

 


Oikeusvaltiosta päivää!

4 syyskuun, 2019

Muistatteko vielä Ville Itälän, vuosituhannen alussa Kokoomuksen puheenjohtajaksi nousseen poliitikon, jonka imagon ja uran väittämän mukaan tuhosi teeveen animaatiohupailu Itse valtiaat? Itälä lähti Brysseliin, ensin mepiksi, sitten virkamieheksi, ja on nykyään EU:n petoksentorjuntaviraston OLAFin johtaja. OLAF puolestaan julkisti juuri vuosiraporttinsa, josta Unkarin riippumattomaan mediaan on kaivettu kiinnostava tieto: viime vuonna OLAF teki Unkarissa enemmän petostutkimuksia kuin muissa EU-maissa eli yhdeksän. (Kreikassa ja Puolassa tutkittiin kahdeksaa epäilyä EU-rahojen väärinkäytöstä, Romaniassa, Bulgariassa, Tšekissä ja Italiassa neljää kussakin.) Unkarista myös sääntörikkomuksia löytyi enemmän kuin muualta eli noin 80%:sta tutkituista tapauksista, ja näissä tapauksissa OLAF myös kehotti Unkarin syyttäjäviranomaisia ryhtymään toimiin asian johdosta.

Raportissa mainitaan Index-sivuston selostuksen mukaan esimerkiksi tapaus, jossa kaksi toisiaan lähellä olevaa unkarilaista yritystä sai yhteensä 12 miljoonan euron EU-tuet kahteen laajakaistaverkon kehittämisprojektiin. Molemmat teettivät työn samalla aliurakoitsijalla, joka puolestaan jakoi työtä edelleen uusille yrityksille. Aliurakoitsijoiden sarjan avulla rakennettiin systeemi, jolla 4,9 miljoonaa alkuperäisistä tuista pystyttiin suhmuroimaan kaikessa hiljaisuudessa toiselle alkuperäisistä tuensaajista. OLAF pyysi Unkarin viranomaisia käynnistämään tutkinnan ja ehdotti Euroopan komissiolle, että Unkari pantaisiin maksamaan takaisin kähminnästä syntynyt 3,6 miljoonan euron vahinko. Kaikkiaan vuosina 2014–2018 Unkarille maksetuista EU-kehittämistuista OLAF ehdottaa palautettavaksi 3,84 %:n osuutta (EU:n keskiarvo on 0,45 %). Tämä osuus tarkoittanee siis sellaisia suhmurointeja, jotka OLAFin tutkimusten mukaan ovat ilmeisiä; voisin kuvitella, että pimentoon on jäänyt paljon enemmänkin.

Näin ehkä miettii myös Ville Itälä, joka Euronewsin mukaan aikoo itse matkustaa Unkariin keskustelemaan viranomaisten, etenkin ylimmän syyttäjän Péter Poltin kanssa maan tilanteesta ja siitä, mitä asialle voisi tehdä. Näin Itälä Euronewsin mukaan:

”Meidän on tärkeää nähdä numeroiden taakse. Numerothan eivät aina kerro koko totuutta. Siksi matkustan Unkariin. Tahtoisin keskustella oikeuslaitoksen ja poliisin johtajien kanssa siitä, mitä tämän taustalla voisi olla. Ja jos ongelmia on, meidän pitäisi yhdessä löytää niihin ratkaisu.”

Kiltisti sanottu. Tämän kohteliaan ”ongelma”-jutun taustalla on se tunnettu tosiasia, että OLAFin ilmoitukset Unkarissa näyttävät jäävän Péter Poltin hyllylle pölyttymään, yhtenä kohutuimpana esimerkkinä pääministeri Orbánin vävyn István Tiborczin aiemmin omistaman katuvalaistusfirman EU-tukiin liittyvät epäselvyydet. Vuosina 2012–2018 OLAFin tutkittaviksi ehdottamista 40 tapauksesta vain 20 eteni tutkintaan ja 9 syytteeseen asti. Samanlaisia ongelmia on toki erinäisissä muissakin EU-maissa, esimerkiksi Tšekissä syyttäjä torppasi pääministeri Babišiin liittyvät korruptiotutkinnat. Transparency International -järjestön edustaja valittelee Euronewsin toimittajalle, että ”jäsenvaltiot eivät suostu ottamaan korruption vastaista taistelua vakavasti”.

Nyt siis odotellaan, seuraako Itälän mahdollisesta Unkarin-vierailusta mitään, liittääkö Unkarin media ja varsinkin hallituksen mediakoneisto tämän tapauksen siihen Suomi-kampanjaan, jota viime kuukausina on käyty (”suomalaiset hyökkäävät meitä vastaan, yhyy, vaikka Suomessakin on vaikka minkälaisia ongelmia”), ja syntyykö tästä yhtä hupaisaa media- ja somepallottelua esimerkiksi Suomen median ja Unkarin lähetystön kesken kuin viime viikkoina on saatu seurata. Niin kuin olen jo ennenkin tainnut todeta, kysymyshän näissä väittelyissä ei oikeasti ole Suomesta saati Suomen ja Unkarin suhteesta, vaan siitä, miten pahasti Unkarin hallitus hätääntyy EU:n ja tällä hetkellä puheenjohtajamaa Suomen taholta tulevasta kritiikistä. (Ja onnistutaanko keskustelu kääntämään epämääräiseen ja ristiriitaiseen maahanmuutonvastaisuuteen ja ”kansallisiin perusarvoihin”, pois semmoisista ikävistä faktakysymyksistä kuin Euroopan veronmaksajien rahan valuminen Unkarin kleptokratialle.)

Ylin syyttämättäjättäjä Péter Polt sivumennen sanoen on ollut Fidesz-puolueen uskollisen ”puoluesoturin” maineessa sekä ensimmäisenä virkakautenaan 2000–2006 että nyt toisella kaudellaan vuodesta 2010 lähtien; hänen on jo vuosien ajan väitetty sekä tarttuvan erityisen hanakasti oppositiopoliitikkojen mahdollisiin rikkomuksiin että painavan villaisella kaikki Fidesz-puolueen korruptiota koskevat epäilyt. Viime päivinä Polt on ollut riippumattomassa mediassa esillä kahdestakin syystä. Viime viikolla Poltin vaimo Marianna Palásthy-Polt nimitettiin valtion tarkastusviraston (Kormányzati Ellenőrzési Hivatal, KEHI) varajohtajaksi, siis valvomaan finanssipoliittisen päätöksenteon valvontaa. Eilen taas kerrottiin Poltin henkilökohtaisesti puuttuneen tapaukseen, jossa unkarilainen tuomari oli yrittänyt saada oman riippumattomuutensa EU:n tutkittavaksi.

Tuomari Csaba Vasvári oli heinäkuussa keskeyttänyt oikeusjutun, jossa Ruotsin kansalaista uhkasi sakkorangaistus ampumatarvikkeiden lainvastaisesta käsittelystä. Juttu sinänsä, mistä siinä sitten mahtoikaan olla kyse, oli varsin mitätön, mutta kun syytetyn asianajaja ehdotti Euroopan unionin tuomioistuimeen vetoamista, tuomari Vasvári käytti tilaisuutta hyväkseen ja pyysi Luxemburgin EU-tuomioistuinta samalla selvittämään muutamia muitakin hankalia kysymyksiä. Ei siis vain, toteutuiko syytetyn oikeus käyttää äidinkieltään ja saada tarvittaessa asianmukaista tulkkipalvelua, vaan myös muun muassa, sopiiko EU:n oikeusvaltioperiaatteeseen ja tuomarien riippumattomuuteen se, miten Unkarissa korkein oikeusviranomainen, ”Valtakunnallisen oikeusistuinhallituksen” (Országos Bírósági Hivatal, OBH) johtaja Tünde Handó pystyy omavaltaisesti täyttämään johtavia tuomarinvirkoja ”väliaikaisilla” toimeksiannoilla. Näin nimitetyt johtavat tuomarit määräävät myös kutakin oikeusjuttua hoitavan tuomarin, mikä voisi merkitä, että asianosaiset eivät voi luottaa oikeuskäsittelyn puolueettomuuteen.

(Tünde Handó toimintavaltuuksineen on muutenkin ollut jo pitkään Unkarin oikeusvaltiota koskevan kritiikin valokeilassa, alkaen siitä, että hänkin on Fidesz-puolueen vanhaa ydintä ja pääministeri Orbánin perhetuttava. Handón aviomies József Szájer oli avainhenkilöitä niissä lainsäädännöllisissä uudistuksissa, jotka leimasivat Orbánin 2010 alkanutta toista valtakautta. Kiistellyn uuden perustuslain Szájer kehui näpytelleensä omalla iPadillaan. Alkukesästä Unkarin tuomarien neuvosto (Országos Bírói Tanács) vetosi parlamenttiin pyytäen Tünde Handón erottamista, mutta ehdotus kaatui vaivaisen puolen tunnin keskustelun jälkeen ilman kunnon käsittelyä. Tünde Handón valtaoikeuksien ja vallankäytön ongelmiin on puuttunut myös esimerkiksi Euroopan tuomarien liiton (EAJ) viimekeväinen Unkari-raportti.)

Ja nyt siis Péter Polt on itse puuttunut asiaan ja tehnyt Unkarin korkeimmalle oikeudelle (Kúria) aloitteen tuomari Vasvárin esityksen ja hänen oikeusistuimensa toiminnan julistamisesta lainvastaiseksi. Toisin sanoen: Polt henkilökohtaisesti haluaa estää EU:ta tarkastamasta Unkarin tuomioistuimien puolueettomuutta.

Jäämme siis odottelemaan Péter Poltin ja Ville Itälän kohtaamista sekä uusia keskusteluja Unkarin (ja ehkä vähän Suomenkin?) oikeusvaltion tilasta.

***

PS. Kun tuli tuo maahanmuuttovastaisuus mainittua, niin Unkarillakin, tuolla etnisesti puhtaalla maalla, joka ”ei halua ottaa vastaan yhtään maahanmuuttajaa”, on omat maahanmuuttajataustaiset maahanmuuttokriitikkonsa. Juuri äskettäin levisi unkarilaiseen mediakuplaani juttu Simon Songista, joka on Fidesz-puolueen riveissä ehdolla tulevissa paikallisvaaleissa Budapestin Kispestin kaupunginosan valtuustoon. Song on Facebookissa ärhennellyt poliittisille vastustajille siitä, että nämä ”haluavat upottaa Euroopan vieraista kulttuureista tulevien, usein väkivaltaisten maahanmuuttajien tulvaan”, ja jakanut tietyissä piireissä suosittua valeuutiskuvaa, jossa arabin näköiset nuorukaiset Pariisissa muka naureskelevat ja iloitsevat Notre Damen tulipalon ääressä. Songin oma isä on japanilainen, ja hänen Facebook-postauksensa leviää nyt unkarilaisessa somessa sentapaisin saatetekstein kuin ”Mene kotiin, isä!”.


Kohti illiberaalia oikeuslaitosta

14 toukokuun, 2018

Olin taas muutaman kuukauden tauon jälkeen työkeikalla Budapestissa. Keskustaa kohti ajaessa jokin oudoksutti, kunnes tajusin, mikä katukuvasta puuttui: ei näkynyt viime vuosina tutuiksi tulleita sinipohjaisia ”Hallituksen informaatiota” -julisteita, joissa uhitellaan Brysselille, haukutaan Sorosia tai pelotellaan maahanmuuttajilla. Vaalithan ovat ohi ja Unkari ikään kuin vetää henkeä.

Eiväthän nämä teemat tietenkään ole mihinkään kadonneet. Mitä Sorosin häijyihin puuhiin tulee, ulkoministeri Szíjjártó äskettäin hieman kimpaantui Itävallan liittopresidentti Van der Bellenille, joka taannoin siteeraamassani haastattelussakin oli kehdannut epäillä niitä ”paikkansapitäviä huhuja”, että katala Soros tarkoituksellisesti ohjailisi maahanmuuttajavirtoja Eurooppaan. Tehdäkseen asian kerrallaan selväksi Szíjjártó lähetti Van der Bellenille sen oikean alkuperäisen Soros-suunnitelman, jonka Itävallan lehdistökin hieman pirullisesti kommentoiden julkaisi (konservatiivinen Die Presse: “Tämä siis on olevinaan se Soros-suunnitelma!”). Tämä ”suunnitelma” koostui muutamista sitaateista, jotka oli saksittu Sorosin vuonna 2015, pakolaiskriisin kärjistyessä julkaisemasta artikkelista – kyseessä on siis yksityishenkilön yksityisajattelema ehdotelma siitä, miten Euroopan pitäisi pakolaisongelman ratkaisemiseksi menetellä, ei mikään EU:lle virallisesti tarjottu saati EU:n hyväksymä strategiapaperi eikä myöskään mikään salainen sotajuoni. Ja täysin älytöntä on väittää, että sotia, katastrofeja ja köyhyyttä pakenevat ihmiset tulisivat Eurooppaan siksi, että Soros ja hänen rahoittamansa kansalaisjärjestöt tätä kannustavat ja tukevat.

”Migranteilla” pelottelun puolestaan nosti tänään uusiin ulottuvuuksiin Orbánin uuden hallituksen maatalousministeri István Nagy. Esittäytymispuheenvuoronsa yhteydessä Nagy nimittäin otti kantaa myös Itä-Euroopassa tavattuun sikaruttoon. Afrikkalainen sikarutto on viime aikoina levinnyt sekä Romaniaan että Ukrainaan; ihmisille vaaraton mutta sioille kohtalokas tauti tarttuu sekä villi- että kesysikoihin, leviää näiden eritteistä mutta myös saastuneista lihavalmisteista, eikä siihen toistaiseksi tunneta rokotetta tai parannuskeinoa. Oli tietenkin vain ajan kysymys, milloin tauti leviää myös Unkariin, ja huhtikuussa sitten tulikin julkisuuteen tieto, että Hevesin läänissä, Pohjois-Unkarin keskiosassa, on villisianraadosta löydetty sikaruttovirusta. Muutamissa maissa kiellettiin oitis unkarilaisten sianlihatuotteiden maahantuonti, ja oppositiomediat epäilevät Unkarin viranomaisten salailevan tilanteen todellista vakavuutta. Mutta mitäpä sanoikaan ministeri Nagy: ”Sikarutto on saattanut joutua Hevesin lääniin siten, että migrantti tai vierastyöläinen heitti eväsvoileipänsä menemään, villisika löysi sen ja sairastui.” Itse asiassa on hyvinkin mahdollista, että sikaruttovirus on saapunut Unkariin rajantakaisesta saastuneesta lihasta valmistettujen elintarvikkeiden mukana – mutta onko tässäkin todellakin oletettava, että pelissä on ollut ”laittoman maahanmuuttajan” häijy käsi?

Mutta Soros ja siat sikseen, minua järkyttivät tämän päivän uutisannissa eniten arvelut siitä, mitä uusi hallinto tulee ensi töikseen panemaan toimeen, kun kahden kolmasosan parlamenttienemmistö eli lainsäädäntäkoneen häiriötön raksutus on varmistettu. Parhaillaan ystävällismielisessä Varsovassa vieraileva pääministeri Orbán ehti jo julistamaan, että vaalien tärkeimpiä kysymyksiä oli ns. Stop Soros -lakipaketti, joka tullaan säätämään mahdollisimman pian, koska ”unkarilaiset äänestivät sen puolesta”. Lakipaketin tarkasta sisällöstä kuultaneen vielä, mutta tähänastisten arvelujen mukaan siihen sisältyisi Venäjän ns. agenttilain tapaista kansalaisjärjestöjen kurmottamista, niiden ulkomailta saavan tuen erikoisverottamista sekä kansalaisjärjestöaktiivien kiusaamisen mahdollistava liikkumiskieltojärjestely, idegenrendészeti távoltartás.

Ja kun kerran lakeja säätämään ruvettiin, niin ilmeisesti perustuslakiinkin olisi taas tulossa ”parannuksia”. Viime vuonna yritys perustaa uusi hallintoasioiden korkeampi oikeusistuin, jossa vallanpitäjille hankalia kysymyksiä käsiteltäisiin, kaatui perustuslakituomioistuimen päätökseen ja presidentti Áderin vetoon: tämmöisestä säätämiseen olisi tarvittu kahden kolmasosan enemmistö, joka viime vuonna oli juuri ja juuri sulanut käsistä. Nyt tilanne on toinen, ja tuleva oikeusministeri László Trócsányi ehti jo julistamaan, että ”erikoistuomioistuimet” tulevat. Näissä oikeusistuimissa tullaan käsittelemään valtion elinten, esimerkiksi Unkarin valtionpankin, julkisista hankinnoista päättävien viranomaisten tai valtion medianeuvoston toimenpiteiden lainmukaisuutta koskevia kiistoja – siis toisin sanoen yritykset käsitellä ikäviä korruptiojuttuja päätyvät vastedes erikseen tähän tehtävään valittujen tuomarien eteen. Erikoistuomioistuimissa käsiteltäisiin myös kysymykset tietojen tai asiakirjojen salaisiksi julistamisesta – siis: mistä asioista kansalaisilla on oikeus perustuslain mukaan saada tietoa – sekä vaaleista ja niiden toimittamisesta, esimerkiksi mahdollisista vaalivilppiepäilyistä.

Tämän päälle sopiikin katsella 444.hu-sivuston video, jossa ”propagandaministeri” Antal Rogán kommentoi Budapestin hovioikeuden äskettäistä ikävää päätöstä. Ihmisoikeusjärjestö ”Unkarin Helsinki-komitea” (nuoremmalle polvelle muistutukseksi: ”Helsinki” merkitsee etenkin entisen Itä-Euroopan ihmisille yhä Kekkosen isännöimää ETYK-kokousta ja siellä esille nousseita ihmisoikeus- ja sananvapauskysymyksiä) nimittäin voitti oikeusjuttunsa Rogánin ministeriötä vastaan. Oikeus katsoi toteen näytetyksi, että ns. Soros-suunnitelmaa koskevan ”kansallisen konsultaation” viides kysymys sisälsi valheellisia ja Helsinki-komitean mainetta loukkaavia väitteitä. Ministeriö velvoitettiin maksamaan kahden miljoonan forintin vahingonkorvaukset sekä esittämään Helsinki-komitealle julkinen anteeksipyyntö, jonka on oltava näkyvillä hallituksen verkkosivuilla 30 päivän ajan. Rogánia tämä ei pahemmin heilauta:

”Olen eri mieltä oikeuden kanssa tästä päätöksestä. Minusta me olimme oikeassa, ja asia on niin, että Helsinki-komitea todellakin toimii Sorosin rahoilla ja pyrkii edistämään sitä prosessia, että maahanmuuttajia saapuisi Eurooppaan ja Unkariin. (…) [Kansallisessa konsultaatiossa esitetyt väitteet] olivat kaikki oikein ja vastasivat totuutta. (…) Oikeusistuimet Unkarissa tuomitsevat faktakysymyksissäkin usein hyvin omituisella tavalla…”

Kommenttiosastossa nimimerkki Galamb (‘Kyyhkynen’) toteaa tylyn sarkastisesti:

“Ei oikeusistuimien kanssa pidä riidellä, ne pitää lakkauttaa.”


Terrorismista ja terveydenhoidosta

9 tammikuun, 2018

Muistatteko vielä Ahmed H:n tapauksen? Syyrialainen, laillisesti Kyproksella (siis EU:ssa) asuva nelikymppinen mies liittyi kesällä 2015 pakolaiskriisin huipentuessa siihen ihmisvirtaan, joka vaelsi Unkarin sulkeutuvaa rajaa kohti, auttamaan tämän joukon mukana kulkevia iäkkäitä ja vaivaisia vanhempiaan. Röszken raja-aseman luona turhautuneessa pakolaisjoukossa alkoi syntyä rähinää, jolloin Ahmedin nähtiin huutavan megafoniin – puolustuksen mukaan hän yritti rauhoitella väkijoukkoa, syyttäjän mukaan hän kannusti pakolaisia tunkeutumaan raja-aidan läpi – sekä heittävän kiven tai jonkin sentapaisen esineen kohti rajavartijoita. Poliisi pysäytti vyöryvän väkijoukon lopulta vesitykkien ja kyynelkaasun avulla, Ahmed H. joutui muutamia päiviä myöhemmin Unkarin poliisin haaviin, ja kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen kauhistellessa hänelle tuomittiin kymmenen vuotta kuritushuonetta terrorismista.

(Toistan, että raja-aidan läpi rynniminen tai rajavartijoiden heitteleminen kivillä ei ole kiva juttu ja jonkinlainen rangaistusseuraamus siitä kyllä on paikallaan meikäläisenkin oikeudentajun mukaan. Kymmenen vuoden kuritushuonetuomio on kuitenkin aivan kohtuuton, kun pikaisen rikosuutisten selailun perusteella taposta tai kuolemantuottamuksestakin selviää vähemmällä, ja megafoniin huutelun sekä kivien heittelyn luokitteleminen ”terrorismiksi” on – kuten jossain Unkarin hallituskriittisessä viestimessä todettiin – todellisten terrori-iskujen uhrien muiston häpäisemistä.)

Ahmed H:n tuomiosta kuitenkin valitettiin, ja yllättäen vetoomustuomioistuin kumosi sen useiden muotovirheiden perusteella – todisteita ja todistajanlausuntoja ei ollut arvioitu asiallisesti ja puolueettomasti – ja määräsi uuden käsittelyn. Tänään on sitten Szegedissä alkanut toinen oikeudenkäynti, joka on ylittänyt kansainvälisenkin uutiskynnyksen. Käsi- ja jalkaraudoissa oikeussaliin talutettu Ahmed H. on tällä välin istunut tutkintavankeudessa kolmatta vuotta eikä enää kysyttäessä muistanut Röszken tapahtumista muuta kuin että oli ollut aivan raivoissaan. Oikeudenkäynti jatkuu huomenna, ja oma unkarilainen somekuplani täyttyy myötätunnon ilmauksilla.

Mutta siinä, missä ns. oikeusvaltioissa kukaan ei ole syyllinen ennen kuin todistetaan ja tuomitaan (ei edes se, joka niin kuin rikosjuttujen arjessa usein, löytyy ”hillopurkilta käsi purkissa ja posket hillossa”, niin kuin muistaakseni Jukka Kemppinen on joskus asiaa kuvaillut), Unkarissa hallitus on ottanut Ahmed H:n syyllisyyden vakuuttamisen asiakseen alusta alkaen. Jo ensi pidätyksen jälkeen pääministeri Orbán julisti radiossa, että ”olemme saaneet kiinni terroristin”, ja nyt ilmestyi (oppositioviestimen kauhistellessa) hallituksen Facebook-sivulle uusi kuva-albumi, jonka otsikkona on mikäs muu kuin Ahmed H. on terroristi. Väittäkööt Sorosin rahoittamat ihmisoikeusjärjestöt mitä väittävät…

ahmedh_kormany.jpeg

Tänään jatkui Ahmed H:n oikeusjuttu. Hän on näkökantamme mukaan terroristi, joka ohjasi hyökkäystä Unkarin rajaa ja unkarilaisia poliiseja vastaan. On skandaali, että Sorosin tukemat järjestöt ja maahamuuttoa kannattavat Brysselin poliitikot painostavat unkarilaista tuomioistuinta terroristin vapauttamiseksi.

Mihin tässä enää oikeuslaitosta tarvitaan, kun syyllinen on jo saatu selville?

***

Tänään on uutisvirrassani ollut myös paljon ikäviä tarinoita Unkarin terveydenhuollosta. Ensinnäkin: Ágnes Geréb, lääkäri ja lääkärinoikeutensa menetettyään freelance-kätilö, joka 1970-luvulta alkaen on taistellut Unkarissa pehmeämpien synnytysten puolesta, tuonut isät synnytyssaliin ja vaatinut naisille oikeutta synnyttää kotona, on pitkällisen oikeustaistelun jälkeen joutumassa vankilaan. Vuonna 2009 Geréb joutui oikeuteen synnytyksestä, joka oli johtanut lapsen kuolemaan, ja siitä, onko tämä katsottavissa tapoksi tai kuolemantuottamukseksi (kyseessä oli ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun Unkarissa lääkäri joutui tällaisesta tapauksesta syytteeseen), kinattiin eri oikeusasteissa vuosikausia, Geréb oli välillä vankilassa, välillä kotiarestissa, ja nyt hänen hakemuksensa uudesta oikeuskäsittelystä on hylätty. Geréb syyttää katkerana oikeuslaitosta, joka uskoo ”kiitollisuusrahojen” pehmentämiä lääkäripiirejä enemmän kuin ammattikirjallisuutta ja muita selviä todisteita. Oli tämän laita miten oli, suomalaisen silmään kyllä Sentroopassa pistää gynekologikunnan miehisyys ja mahtava autoritaarisuus. Kyseessä on ala, jolla liikkuu paljon rahaa, ja Unkarissa erityisesti ns. kiitollisuusrahat, joita potilaat pimeästi maksavat onnistuneesta synnytyksestä, voivat suosittujen suurten sairaaloiden lääkäreillä nousta todella komeisiin summiin. Gerébin ja hänen kannattajiensa syytökset sairaaloiden (mies)lääkärimafiaa kohtaan eivät välttämättä ole aivan tuulesta temmattuja.

Gerébin tapaus on nostanut somejulkisuuteen monien unkarilaisten ikäviä kokemuksia sairaalasynnytyksistä ja sairaaloista ylipäätään. Nämä puolestaan liittyvät siihen kauhutarinoiden genreen, joka verkossa nykyään velloo: tosikertomuksiin Unkarin terveydenhuollon tilasta. Tässäkin blogissa on jo ollut puhetta homehtuvista sairaaloista, sairaalan yleisövessassa päiväkausia maanneista vainajista, desinfiointiaineiden puutteessa leviävistä sairaalainfektioista tai lapsista, joita kuljetetaan kesken leikkauksen rintakehä avattuna sairaalasta toiseen kun ei kaikkialla ole tietokonetomografialaitteita. Eilen RTL-kanavan uutiset kertoivat budapestilaisen sairaalan vanhustenosastolla leviävästä syyhypunkkitartunnasta, joka vaivaa sekä potilaita että henkilökuntaa. Tänään sairaala kiisti uutisen: ei kuulemma ollut syyhypunkkia, vain syksymmällä oli ollut muutama ihotulehdustapaus, joiden yhteydessä oli epäilty punkkitartuntaa ja siksi suoritettu laajempia desinfiointeja. Ketähän pitäisi uskoa?

Näinä päivinä on somessa levinnyt myös erinäisten etno- ja maailmanmusiikkiyhtyeiden laulajana tunnetun opettaja Kinga Krámlin tapaus. Krámli kertoi Facebook-seinällään kärsivänsä endometrioosista eli kohdun limakalvon pesäkesirottumataudista, joka hänen tapauksessaan oli levinnyt suolistoon, aiheutti jatkuvia infernaalisia kipuja ja vaatisi leikkausta. Leikkaus puolestaan olisi niin suuri ja hankala, että odotuslista oli järjettömän pitkä: Krámlille luvattiin leikkausajankohta tammikuulle 2022. Rahalla ja yksityispuolella leikkaus toki järjestyisi vaikka heti. Kansan karttuisa käsi oli jo keräämässä rahaa leikkaukseen, valtion terveysvakuutuslaitos NEAK puolestaan oli tiukasti kiistänyt monivuotiset leikkausjonot, kun Krámli uudemmassa postauksessaan torjui kaikki tapahtuneen poliittiset tulkinnat, selitti, että jonojen pituus riippuu sairaalasta ja lääkäristä ja hänen tapauksessaan kysymys oli siitä, että hän halusi oman luottolääkärinsä tekevän leikkauksen. Kerätyt rahat Krámli lahjoittaisi naisten terveyden hyväksi toimivalle säätiölle, sillä hänen leikkauksensa onneksi järjestyisi yksityissairaalassa hänen perheensä järjestämillä rahoilla.

Mitähän tästäkin tapauksesta näin ulkoapäin ajattelisi? Onko tosiaankin niin, että tolkuttoman pitkien leikkausjonojen ongelmaa ei ole olemassakaan, vaikka oppositioviestimet yrittävät asian näin esittää? Vai riensikö Krámli selittelemään tilannetta (ja ”torjumaan poliittiset tulkinnat”) siltä varalta, ettei joutuisi hankaluuksiin järjestelmän arvostelijana? Totuus lienee mutkikas ja moninainen. Varmasti Unkarissa on hyvin monenlaista ja monentasoista terveydenhoitoa, ja järjestelmän todellisuuteen mahtuu sekä homehtuvia ja rapistuvia sairaaloita ahneine ja ylimielisine johtoportaineen ja voimiensa äärirajoilla pinnistelevine henkilökuntineen että aivan kunnollista ja tasokastakin hoitoa. Ja selvää on, että poliittinen oppositio aivan tietoisesti ja tarkoituksella rinnastaa toisiinsa rapistuvien sairaaloiden aineellisen hädän ja samaan aikaan valtion tuella eri puolille Unkaria nousevat toinen toistaan komeammat jalkapallostadionit. Mutta se, että ongelmaa käytetään poliittisena aseena, ei merkitse sitä, että ongelmaa ei olisi. Eikä ”poliittisten tulkintojen torjumisella” poisteta ongelmia, sikäli kuin ne ovat todellisia.

 


Tutkien ja todistaen

17 kesäkuun, 2017

Näinä päivinä on Unkarin medioissa nähty merkillisiä käänteitä kahdessa kohutussa oikeusjutussa.

Ensinnäkin ns. lipeälääkärin tapaus. Tohtori Krisztián B., tuolloin Budan Laupiaiden veljeskunnan sairaalan johtava ylilääkäri, oli vuonna 2012 aloittanut ns. läheisen ihmissuhteen Erika Rennerin kanssa. Erika ja Krisztián olivat vakiintuneita nelikymppisiä ihmisiä, Erika eronnut kahden teini-ikäisen lapsen äiti, Krisztián taas naimisissa ja viiden lapsen isä. Suhteen alussa oli tietenkin puhetta avioerosta, mutta ajan mittaan, kertoo edesmenneen Népszabadságin yksityiskohtainen artikkeli, Krisztián alkoi puhua avioliiton sakramentista ja eron mahdottomuudesta, tapaamiset harvenivat, ja lopulta Erika katkaisi suhteen. Miehen oli vaikea hyväksyä tätä, hän liikuskeli Erikan asunnon lähettyvillä ja lähetteli viestejä, piittaamatta siitäkään, että Erika oli alkanut seurustella toisen miehen kanssa.

Maaliskuussa 2013 sitten Erika Rennerin ovikelloa soitti kasvonsa mustalla naamiolla peittänyt mies, joka tunkeutui väkisin sisään ja outoa, ”päätteetöntä” kieltä puhuen (”ei katso minun kasvo! jos huutaa, minä leikkaan kurkku!”) sitoi Erikan kädet ja jalat ja pisti hänen reiteensä tainnuttavan ruiskeen. Hyökkääjä riisui huumatun Erikan alastomaksi, valeli hänen jalkoväliinsä syövyttävää emäksistä liuosta ja jätti hänet huopaan käärittynä sohvalle. Onneksi Erikan työtoverit tiesivät hänen pelkäävän entisen seurustelukumppaninsa outoa käytöstä ja huolestuivat, kun häntä ei kuulunut töihin. Heidän hälyttäminään Erikan ex-aviomies ja miesystävä menivät Erikan asuntoon ja toimittivat hänet sairaalaan. Syövyttävä aine oli tuottanut pysyvät, tuskalliset vammat, joita ei plastiikkakirurgiallakaan pystytty täysin korjaamaan.

Krisztián B. oli alusta alkaen ainoa epäilty, vaikka kiisti teon ja väitti olleensa koko ajan aivan muualla. Asunnosta löytyi narunpätkä, jossa oli hänen DNA:taan, ja hänen autossaan taas oli injektioruisku, jossa jäänteitä Erikan huumaamiseen käytetystä aineesta. Lääkärin alibi oli hatara, tainnutusruiskeessa olleita aineita ei kuka hyvänsä olisi saanut käsiinsä saati osannut käyttää, ja jonkinlaisia raskauttavia silminnäkijätodistuksiakin ilmeisesti oli. Kun todisteiden riittävyydestä oli muutaman kuukauden ajan käyty juridista vääntöä, neljä kuukautta tutkintavankeudessa ollut Krisztián B. pääsi vapaalle jalalle, ja kesäkuussa 2014 syyttäjä oli jo antamassa jutun raueta ja määräämässä todisteita hävitettäviksi. Vasta Erikan valituksen johdosta juttu otettiin uudelleen käsittelyyn. Samaan aikaan Krisztián B. työskenteli kaikessa rauhassa lääkärinä, ja mediassa oikeuslaitoksen oudon tehotonta toimintaa kauhisteltaessa muistettiin myös muistuttaa, että tohtori B. oli vaikutusvaltaisesta perheestä ja sukua Orbánin ensimmäisen hallituksen terveydenhuoltoministerille István Mikolalle.

Toukokuun alussa, yli neljä vuotta tapahtuneen jälkeen, ”lipeälääkäri” lopulta tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen; tästä ajasta hän joutuisi todellakin istumaan ainakin kaksi kolmasosaa ja menettäisi myös oikeutensa toimia lääkärinammatissa viideksi vuodeksi. Seuraavassa oikeusasteessa tuomio koveni yhdeksään vuoteen. Ja sitten koitti yllättävä käänne. Tiistaiaamuna Kúria, Unkarin korkein oikeus, kumosi aiemman tuomion ja määräsi uuden tutkinnan aloitettavaksi, perusteluna todistajanlausuntojen ristiriitaisuus ja todistajien kuulemisessa tapahtuneet virheet tai huolimattomuudet. Jo tätä ennen syytetyn puolustusasianajaja oli heittänyt peliin yllättävän uuden todisteen: ”lipeälääkärin” puolustusasianajajalle osoitetun, tikkukirjaimilla kirjoitetun monisivuisen kirjeen mieheltä, joka tällä hetkellä on kärsimässä vankeustuomiota. Vangin aika uskomattomalta tuntuvan tarinan mukaan Erika Rennerin nykyinen miesystävä olisi kesällä 2012 yrittänyt palkata häntä hyökkäämään Erikan kimppuun ja vahingoittamaan häntä syövyttävällä aineella. (Itse asiassa Erika ja hänen nykyinen kumppaninsa eivät tuolloin vielä edes tunteneet toisiaan.) Alun perinkin kummallinen rikostarina saa siis yhä omituisempia käänteitä.

Toinen merkillinen oikeudenkäyntikäänne taas tapahtui juur’ikään Szegedissä: siellä toinen oikeusaste kumosi kohutun Ahmed H:n terrorismituomion. Kuten tässäkin blogissa kerrottiin, syyrialainen mutta laillisesti EU:ssa (tarkemmin sanoen Kyproksella) asuva Ahmed H. oli liittynyt Unkarin rajalle valuvaan pakolaisvirtaan auttaakseen sen mukana kulkevia vanhoja ja raihnaisia vanhempiaan. Syyskuussa 2015, kun Röszken rajanylityspaikalla syntyi jonkinlaista mellakkaa ja pakolaisjoukko rynni raja-aidan läpi, Ahmed H. oli ollut mukana huutamassa jotakin megafoniin – oman selityksensä mukaan hän yritti rauhoitella väkijoukkoa – ja myöhemmin heittelemässä kiviä unkarilaisia rajavartijoita kohti (ilmeisesti tiedossa ei ole, osuiko hän). Tästä hänelle määrättiin ensimmäisessä oikeusasteessa, koko Euroopan ihmisoikeusjärjestöjen kauhistellessa, kymmenen vuoden kuritushuonetuomio terrorismista.

(Jos tässä nyt joku haluaa muistuttaa, että ei ole oikein kiva juttu heitellä rajavartijoita kivillä, niin kyllä, olen samaa mieltä, ja jonkinlainen rangaistus tästä kyllä mahtuu meikäläisenkin oikeustajuun. Ei kuitenkaan kymmentä vuotta kuritushuonetta, samaan aikaan kun hengenvaarallisesta pahoinpitelystä ja pysyvien ruumiinvammojen tuottamisesta selviää neljän vuoden tuomiolla. En myöskään tarkoita, että traumatisoituneen ja kiihtyneen väkijoukon riehaantuminen pitäisi hyväksyä ja siunata, mutta en silti tajua, miten se täyttää ”terrorismin” kriteerit.)

Ahmed H:n jutun käsittelyyn oli varauduttu myös valtion ykköskanavan tv-uutisissa, kertoo vahingoniloisesti 444.hu-sivusto: torstaina jo puolenpäivän uutislähetyksen täytti lähes kokonaan Suuresta Terroristioikeudenkäynnistä uutisointi, sen jälkeen oikeudenkäyntiä ja sen kommentointia lähetettiin, kaikki muut ohjelmat syrjäyttäen, kolme tuntia – mutta kun lopulta tuli tuntikausia etukäteen hehkutetun tuomion julistamisen aika, sitä ei vastoin lupauksia lähetettykään suorana, vaan oikeussalin autiossa eteisaulassa pettymystään peittelevä uutisreportteri kertoi katsojille, että toinen oikeusaste on kumonnut aiemman terrorismituomion tykkänään.

Oikeuden päätöksen mukaan (kertoo 444.hu) edellisessä tuomiossa ei ollut otettu huomioon asianmukaisesti niitä seikkoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa Ahmed H:n toiminnan arviointiin. Ei esimerkiksi selvitetty, oliko Ahmed H:n aiemmin poliiseille lausumilla sanoilla ja kivien heittelyllä keskinäistä yhteyttä, eikä näin ollen tiedetä, oliko kivien heittely pikaistuksissa tehtyä vai harkittua toimintaa. Myös todistajanlausunnot siitä, mitä Ahmed H. oikeastaan oli sanonut ja miten se oli tulkattu, ovat epäselviä ja ristiriitaisia. Ennen kaikkea ei ole todistettu, että Ahmed H. olisi jotenkin ohjaillut tai edes pystynyt ohjailemaan hurjistunutta pakolaisjoukkoa. Tapahtumien tutkinta alkaa siis alusta, Ahmed H:n tosin jäädessä toistaiseksi tutkintavankeuteen.

Sekä Krisztián B:n että Ahmed H:n kohtalo siis on toistaiseksi avoin, ja ”oikeuden voittoa” on aikaista juhlia. Kävi miten kävi, kumpikin oikeusjuttu kertoo paljon siitä, mitä Unkarin yhteiskunnassa on tapahtumassa. Krisztián B:n tapaus nostaa esille protekción, suojeluksen, jota nauttivat vaikutusvaltaisten henkilöiden sukulaiset ja ystävät. Ei paljoa puuttunut, etteivät tutkintaviranomaiset olisi uskoneet entisen ministerin sisarenpoikaa, johtavaa ylilääkäriä ja kunnon katolilaista perheenisää ennemmin kuin jotain nobody-yksinhuoltajaäitiä. Julkisuudessa ja etenkin oppositiomedioissa voidaan toki kauhistella ja päivitellä sitä, miten vallan miehet naisia kohtelevat – tässä voi taas kerran mainita ehkä kuuluisimman esimerkin, ”sokean komondorin” tapauksen, tai järkyttyneet uutiset sen johdosta, että maaliskuussa Budapestin Zugligetin Pyhän Perheen seurakunnan kirkossa järjestettiin rukoushetki Krisztián B:n perheen puolesta. Siitä huolimatta Istanbulin sopimus on yhä ratifioimatta, koska ns. kristilliset perhearvot ovat tärkeämpiä kuin perheväkivallan uhrien suojeleminen.

Ahmed H:n oikeusjuttu puolestaan havainnollistaa Unkarin hallituksen yrityksiä niputtaa pakolaiskriisi ja terrorismi yhteen, maksoi mitä maksoi. Ja piittaamatta siitä, että – kuten 444.hu:n kommenttiketjussa todettiin – megafoniin huutelevan ja kiviä nakkelevan hermostuneen taviksen rinnastaminen terroristeihin on Pariisin, Brysselin tai Manchesterin oikeiden terrori-iskujen uhrien muiston häpäisemistä. Mutta ei tässä kaikki. Muukalaispelolla ja rasismilla ratsastamisen lisäksi tähän juttuun liittyy kansalaisjärjestöjen osuus.

Kansalaisjärjestöt, etenkin kansainväliset ja/tai kansainvälistä tukea saavat korruptionvastaiset, ihmis- ja vähemmistöoikeusjärjestöt, ennen muuta Open Society -säätiön eli ykkös-pahis György Sorosin tukemat, ovat olleet piikki Unkarin hallituksen lihassa jo pitkään. Tiistaina hyväksytty uusi laki kansalaisjärjestöjen läpinäkyvyydestä vaatii, Venäjän ns. agenttilain tapaan, ”ulkomailta tuettuja” järjestöjä ilmoittautumaan erilliseen rekisteriin. Järjestöt protestoivat, Venetsian komissio paheksuu, Fidesz-puolue taas jaksaa julkilausua tiedotustilaisuudessaan edustajansa Gyula Budain suulla:

Fideszin parlamenttiedustaja muistutti, että Ahmed H. oli Röszken mellakan avainhahmoja, hän ohjasi migrantteja, jotka hyökkäsivät Unkarin puolelle rajaa asettuneita poliiseja vastaan. He heittelivät kivillä ja muilla esineillä Euroopan Schengen-rajaa puolustavia unkarilaisia poliiseja, joista monet loukkaantuivat. […] Pidämme hämmästyttävänä sitä, että oikeudenkäynnin alla Soros-järjestöt, Brysseli ja sosialistit asettuivat avoimesti terroristi Ahmed H:n puolelle, Gyula Budai totesi. Hän huomautti myös, että Soros-järjestöistä Amnesty International on käynnistänyt kampanjan Ahmed H:n vapauttamiseksi, hänelle vieläpä vaaditaan vahingonkorvauksia Unkarin valtiolta. Lisäksi Budai kertoi, että Helsinki-komitean jäsenet huolehtivat eräässä toisessa jutussa Ahmed H:n toverien puolustuksesta.

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkarin hallitus on suistunut yhä eskaloituvaan propagandakierteeseen, joka synnyttää yhä räikeämpiä salaliittoteorioita, kun kaikki mahdolliset hallituksen (siis: Unkarin) vastustajat ja viholliskuvat on niputettava yhteen. Ahmed H:n tapauksessa kuitenkin nähdään, että eurooppalainen oikeuslaitos ei aina ongelmitta taivu tämän politiikan palvelukseen. Oikeus- ja syyllisyyskysymykset tuppaavat olemaan monimutkaisia ja yllättäviä, ja niin paljon kuin Unkarin syyttäjäviranomaisten ja oikeuslaitoksen toimintaa onkin arvosteltu, syyllisyyden todistaminen edes jossain määrin eurooppalaisten standardien mukaan on silti paljon vaikeampaa ja mutkikkaampaa kuin ”terroristiksi” syytteleminen mediassa tai puolueiden julkilausumissa.