Demokratian ydinkysymyksiä

Unkarin uusi hallitus on sitten astunut virkaansa, ja pääministeri Orbán on pitänyt parlamentissa asian johdosta puheen, joka uhkui optimismia. ”Unkari on meille ensi sijalla, mutta työllämme haluamme vahvistaa myös Eurooppaa”, julisti Orbán ja vakuutti, että tähdet Unkarin yllä ovat nyt suotuisammassa asemassa kuin aikoihin: Euroopan painopiste on siirtymässä itään, ja Unkarista ja sen naapurimaista on tulossa koko alueen kehityksen veturi. (Mikähän siinä on, että minun intternetissäni kerrotaan ihan toisenlaisia asioita?) Tämän turvaamiseksi myös Eurooppaa uhkaavan massamaahanmuuton vaaroilta tarvitaan sekä vahvaa maanpuolustusta että kristillistä kulttuuria ja sen arvoja.

Jo aiemmin Orbán kuvaili ohjelmaansa ”kristillisdemokraattiseksi”. Valtion yleisradion uutisille hän oli lausunut tähän tapaan:

Hallitus rakentaa Unkarissa kristillistä demokratiaa, jossa ihmisarvo on kaikkein tärkein, vallan eri haarat on erotettu toisistaan [mitähän tämä tarkoittaa, kun oikeasti sekä lainsäädäntö-, toimeenpano- että tuomiovalta samoin kuin ”neljäs valtiomahti” eli lähes kaikki perinteinen media ovat samoissa käsissä?], vapaus on ehdoton arvo, perheitä tuetaan, globaalit ideologiat torjutaan, uskotaan kansakunnan tärkeyteen, taistellaan täystyöllisyyden puolesta, pidetään tärkeänä naisten tasa-arvoa eikä haluta sellaisia muutoksia, jotka johtaisivat antisemitismin voimistumiseen maassamme.

Aiempi ”illiberaali” demokratia, joka muualla maailmalla on nostattanut ihmettelyä ja vastalauseitakin – muistakaamme, miten aivan äskettäin Itävallan periaatteessa ystävällismielinen liittokansleri Kurz Orbánin tavatessaan nimenomaisesti muistutti itse olevansa liberaali – on siis vaihdettu ”kristillisdemokratiaan”. Tällä käsitteellähän on Sentroopassa kahtalaiset juuret. Toisaalta ”kristillisdemokratialla” ymmärretään sellaista porvarillista – siis perinteitä, perusarvoja ja yksityisomistusta kunnioittavaa – politiikkaa, joka pyrkii osoittamaan sosiaalista omaatuntoa ja rakentamaan sovintoa myös yhteiskunnan vähäosaisempien suuntaan, tavallaan taistelemaan hyvällä mullistusmielistä työväenliikettä vastaan. Toisaalta sentrooppalaisen kristillisdemokratian pimeään puoleen on kuulunut sanan ”kristillinen” pimeä puoli eli juutalaisvastaisuus: se on myös ns. tavallisen kansan nimissä vastustanut stereotyyppistä juutalaista viholliskuvaa eli ahnetta ja kieroa kosmopoliittis-kaupunkilaista puoliherrasväkeä. Orbánin kristillisdemokratia edustaa näiden molempien uusintaversiota, jossa aktiivisen antisemitismin tilalla on vihan ja pelon lietsonta muslimi-maahanmuuttajia kohtaan.

Vaikka Orbán vakuuttaa suhtautuvansa Eurooppa-projektiin periaatteessa yhä myönteisesti, Unkarin poliittinen meno on alkanut nostattaa yhä äänekkäämpää vastustusta Brysselissä, ja Suomessakin on ns. valtamedia julkaissut entistä useampia kriittisiä uutisjuttuja Unkarista. (Mielenkiintoista muuten lukea niiden kommenttiketjuja: selvästikin Orbánilla on Suomessa jo vankka fanijoukko, jonka mielestä valtamedia vain valehtelee ja mustamaalaa kaikkien kansallismielisten sankaria. Vaikea näitä kommentteja on vakavalla naamalla lukea – kun suomalaisten fanien mielestä Orbán taistelee urhoollisesti ”korruptoitunutta EU:ta” vastaan, sitä tosissaan ihmettelee, mahtavatko nämä kommentoijat seurata unkarilaisia korruptiokeskusteluja, joissa vakuuttuneimmatkaan Fidesz-uskovaiset eivät lopulta pysty puolustamaan Orbánin ja hänen lähipiirinsä käsittämätöntä rikastumista mitenkään muuten kuin sillä, että ”no varastivathan sosialistitkin”.)

Viime viikkoina on esillä ollut hollantilaisen viher-mepin Judith Sargentinin selonteko Unkarin demokratian tilasta. Sargentinin raportti, josta äänestetään valiokunnassa kesäkuussa ja koko EU-parlamentissa syyskuussa, voisi johtaa siihen, että Unkarin kysymys nostetaan Euroopan neuvoston käsittelyyn, ja periaatteessa Unkaria voisi lopultakin uhata ns. 7. artiklan soveltaminen eli pahimmillaan äänioikeuden riisto. Siitä, miten todellinen tämä uhka on, voi varmaan olla monta mieltä… Tässä yhteydessä Unkarissa vieraili äskettäin myös EU:n naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunnan (FEMM) edustajana saksalainen sosiaalidemokraatti Maria Noichl, joka antoi myös haastattelun viikkolehti HVG:lle.

Haastattelussa Noichl muistuttaa, että hänen Unkarin-vierailunsa oli vain yksi osa Sargentinin raporttiin liittyvää selvitystyötä. Pelkkien henkilökohtaisten vaikutelmien ohella EU:n elimet voivat nojautua myös tutkimustietoon ja tilastoihin, joiden mukaan sukupuolten tasa-arvon osalta Unkari on Euroopan häntäpäätä (ja on ollut jo pitkään, tämä ei siis ole mikään päivänpoliittinen kehitys). Muuten haastattelu on muotoiltu tavallaan reaktioksi kenenpä muun kuin hallituksen ikioman törkytuutti-journalistin, tunnetusti sanojaan siivilöimättömän Zsolt Bayerin tavanomaisen räyhäpoleemiseen juttuun, joka keskiviikkona ilmestyi hallituksen uskollisessa äänitorvessa, Magyar Idők -lehdessä. (En viitsi sitä tähän linkittää, unkarintaitoiset löytänevät sen varsin vähällä vaivalla.)

Bayerin ”avoin kirje Maria Noichlille” on otsikoitu Ei, ei, ja ei! (Toisaalta sana nem merkitsee unkariksi paitsi ‘ei’ myös ‘sukupuoli’, ilmeisesti tässä on yritetty sanaleikkiä.) Kirjoitus on siis vastalause kaikkea sitä vastaan, mitä ”hyvinvoinnin höperryttämät” ja ”epänormaalit” länsieurooppalaiset ”hölmöissä selonteoissaan” esittävät. Bayerin mielestä Noichl ja kumppanit vaativat unkarilaisia ”muuttamaan perheen käsitteen sellaiseksi, mikä sopii teille sairaille idiooteille”, eli siis julistamaan, että ”perhe ei ole miehen ja naisen yhteys vaan 72 gender-identiteetin vapaavalintainen tai sattumanvarainen yhteenliittymä”, ”joka laajenee sitä mukaa, kuin yhä useammat perverssit lobbaavat itselleen oikeuden ”kunnioitukseen” ja ”tasa-arvoon”.” Lisäksi, näin Bayer, ”meidän pitäisi tunnustaa, että naisten vastainen väkivalta suorastaan rehottaa maassamme”, että ”mustalaisnaiset/tytöt/vaimot” eivät saa tasavertaista terveydenhuoltoa, ja lisäksi Noichl ja kumppanit puolustavat aborttia, joka Unkarissa ”valitettavasti” on vielä vapaa, sillä “teidänkaltaisenne idiootit tykkäävät vain kuoleman kultista, löytävät ‘kauneutta’ vain perversiosta, ja suorastaan vihaavat elämää, kaikkea luonnollista, itsestäänselvää, todella kaunista, perinnettä”. Ja niin, koko tämä FEMM on tietenkin pelkkä ”valheiden ja älyttömyyksien kasauma”. Muistutan taas, että tämä hillityn älyllinen kirjoitus ei siis ole ilmestynyt millään MV-lehden tyyppisellä villisivustolla vaan oikeassa, valtion varoilla ja hallituksen maksullisilla ilmoituksilla tuetussa sanomalehdessä.

Noichl, jolle Bayerin möläytykset ilmeisesti on selitetty ja käännetty, torjuu ne viileän rauhallisesti. ”Gender” ei ole FEMMin keksimä eikä kenties paras mahdollinen termi, mutta kysymys ei ole 72 mahdollisesta perversiosta vaan sen tutkimisesta, miten mieheksi tai naiseksi syntyminen määrää ihmisen elämää ja mahdollisuuksia ja mitä tämän johdosta tulisi tehdä. FEMMin tarkoitus ei ole puuttua EU:n jäsenvaltioiden perustuslakeihin; sitä vastoin ”paria yksinkertaista asiaa odotamme, kuten naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamista”. Ei tietenkään ole niin yksinkertaista väittää, että Unkarissa naisten asema tässä suhteessa olisi heikompi, koska tilastot eivät ole vertailukelpoisia. ”Uskotteko te, että raiskattu mustalaisnainen Unkarissa menee tekemään rikosilmoituksen poliisille?” Noichl kysyy haastattelijalta. Aborttikysymyksissä Unkari ei ole sen heikommassa jamassa kuin muut Euroopan maat, mutta – näin Noichl – ajanmukaista ehkäisyä ei tarjota julkisen, maksuttoman terveydenhuollon ohessa, katumuspillerikin vaatii reseptin, ja ulkopuolisellekin on selvää, että valtio kannustaa tiettyjä yhteiskunnan kerroksia hankkimaan lapsia, toisia taas ei.

Niinpä. Eniten Noichlia on järkyttänyt vierailu romanien asuttamassa köyhässä kylässä tai “ghetossa”, missä köyhyys ja kurjuus oli tuonut hänen mieleensä aiemmat työmatkat Afrikan kehitysmaihin. “Se, mitä näin, sai sanat juuttumaan kurkkuuni. Tuntui, ettei tämä voi olla totta.” Jututtamiltaan ihmisiltä Noichl oli kuullut tarinoita synnyttäjien karusta kohtelusta, pakkosteriloinnista tai siitä, miten viranomaiset pelottelevat romaneja – ”köyhyys on suorastaan kriminalisoitu” – tai esimerkiksi ottavat lapsia huostaan pelkästään taloudellisista syistä. Ja kaiken kaikkiaan: arvot ja arvostukset sikseen, se, mitä Noichl kerta kaikkiaan ei suostu hyväksymään, on ihmisten – myös kansalaisjärjestöjen ja -aktivistien – pelotteleminen. Bayerin artikkeli, näin Noichl toteaa haastattelun lopussa, ei pelota eikä loukkaa häntä henkilökohtaisesti – se vain ”heijastaa Unkarin yleisiä mielialoja naisia kohtaan”.

Samaan aikaan Unkarin päättäjät ovat kyllin kauan maahanmuuttovastaisuutta rummutettuaan ottamassa seuraavan askeleen, joka liittyy kuin liittyykin ns. naisasioihin. Kuten tässä jo kerroin, Orbán on ilmoittanut haluavansa solmia sopimuksen Unkarin naisten kanssa – sopimuksen synnytystalkoista, kuten suomalaiset poliitikkosedät asian ilmaisevat. Kun väki vanhenee ja hupenee eikä lisää haluta ottaa ulkomailta, syntyvyys pitäisi ehdottomasti kääntää nousuun. Nyt onkin luvassa uusi kansallinen konsultaatio (eli vallanpitäjien käsiä sitomaton epävirallinen kansalaiskysely), jossa perinteisten maahanmuuttoteemojen lisäksi tullaan erityisesti käsittelemään ”demografista käännettä”. Tästä uudesta konsultaatiosta onkin jo verkossa kiertämässä ensimmäinen ennakoiva versio:

gilead.jpg

1. Olettehan samaa mieltä siitä, että valkoinen hattu on sievempi kuin burka? 2. Olettehan samaa mieltä siitä, että punaisessa puvussa näytte paremmin Elioksen LED-lamppujen valossa? [Tässä on viittaus pääministerin vävyn korruptionkäryiseen katulamppufirmaan, jonka lamput kaiken lisäksi osoittautuivat valoteholtaan surkean huonoiksi.] 3. Olettehan samaa mieltä siitä, että on parempi tulla raskaaksi kuin pudota hissikuiluun?

Olisikohan muuten aika muidenkin kuin ns. tunnustavien feministien lopultakin myöntää, että sukupuolten tasa-arvo on ihan oikeasti demokratian ydinkysymyksiä?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: