Nollatoleranssia Tonavan rannalla

9 tammikuun, 2020

Tässä blogissa on monesti ennenkin ollut aiheena parisuhde- ja perheväkivalta sekä tapa, jolla Unkarin hallitus tähän ongelmaan suhtautuu: ei ole mitään ongelmaa, jos onkin, niin se on joko naisten omaa syytä (miksi eivät pysy kotona synnyttämässä ja hoitamassa lapsia) tai johtuu maahanmuutosta (eivät kantaunkarilaiset miehet pahoinpitele tai ahdistele, Unkarin naisilla ei ole muuta pelättävää kuin maahanmuuttajamiehet, jotka raiskaavat ja pakkohunnuttavat naisia). Joulukuussa tämän kysymyksen nosti tapetille kammottava rikostapaus Győrin kaupungissa: mies, joka jo aiemmin oli istunut useamman vuoden vankilassa vaimonsa pahoinpitelystä (vasaralla, niin että vasaran varsi katkesi, kysymys ei siis ollut mistään viattomasta läpsyttelystä), sai – viranomaisten ja ex-vaimonsa luvalla – kolme lastaan luokseen yökylään, tappoi lapsista kaksi sekä itsensä.

Kenties uutisiin levinnyt vertahyytävä kertomus siitä, miten Győrin perhesurmasta eloon jäänyt nuorin lapsi ikkunasta hädissään kertoi poliisille, että sisarukset eivät herää ja niillä on kasvoissaan jotain punaista, sai hallituksen lopulta tajuamaan, että tässä on jonkinlaisen julkisuusstrategisen toimen paikka. Onneksi myös oikeusministerinä on heinäkuusta lähtien – edellisen oikeusministerin lähdettyä Brysseliin – toiminut nuorehko ja tyylikkään näköinen nainen, Judit Varga, joka nyt julkaisi FB-sivullaan hallituksen virallisen reaktion perheväkivaltakysymykseen.

Taitavasti tehdyssä videossa Varga kulkee aurinkoisena talvipäivänä Tonavan rannalla parlamenttitalon liepeillä ja vakuuttaa nollatoleranssia väkivaltaa kohtaan. Ministeriönsä puolesta hän lupaa ankarampia tuomioita, ehdonalaiskäytännön tiukentamista ja uhrien tukitoimien tehostamista. Istanbulin sopimusta eli Euroopan neuvoston yleissopimusta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta ei kuitenkaan edelleenkään ratifioida, sillä Unkarin oikeusjärjestelmä tarjoaa nykyisellään tehokkaamman suojan, ja ennen kaikkea tämä sopimus ”tukee maahanmuuttoa” ja väittää, ”että ihmiset eivät synny miehiksi ja naisiksi vaan on olemassa sosiaalisia sukupuolia”.

Videoon on unkarilaisessa somekuplassani ehditty jo reagoida kiivaastikin. Erityisesti kriittistä lukijakuntaa ärsyttävät Istanbulin sopimuksesta esitetyt väitteet. Transilvanianunkarilainen toimittaja Boróka Parászka tykittää:

Istanbulin sopimuksen VII pykälä, jossa puhutaan maahanmuutosta ja pakolaisstatuksesta, tukee yhtä ainoaa asiaa: naisia. Riippumatta naisten oikeudellisesta asemasta (vakituinen asukas, pakolaisstatuksen tai oleskeluluvan saanut, vailla kansalaisuutta). Jos Istanbulin sopimus olisi ollut voimassa 1990-luvulla, olisi voitu tehokkaammin puolustaa entisen Jugoslavian alueella loukattuja, kidutettuja, raiskattuja, synnyttämään pakotettuja naisia. Jos Istanbulin sopimus olisi ollut aikoinaan voimassa, Trianonin jälkeen Transilvaniasta tai Wienin päätöksen jälkeen etelä-Transilvaniasta pakenevien unkarilaisten naisten kohtalo olisi ollut toisenlainen. Jos Istanbulin sopimus olisi ollut voimassa, se olisi tarjonnut turvaa niille 29 000 unkarilaiselle naiselle, jotka raahattiin Unkarista ”málenkij robotiin” [pakkotyöhön Venäjälle]. Kun Judit Varga – valitettavasti – valheellisesti väittää, että Istanbulin sopimus ”tukee maahanmuuttoa”, hän samalla kiistää näiden kyyditettyjen tai pakosalle ajettujen naisten muiston ja kärsimykset. Näin hän vaientaa historian opetukset ja estää ehkäisemästä historian kauhujen toistumista.

Istanbulin sopimus ei myöskään, toisin kuin Judit Varga väittää, kirjoita mitään siitä, kuka ”syntyy” miksikin. Se käsittelee niitä väkivallan muotoja, joita naiset kärsivät siksi, että he ovat naisia, tai siksi, että heidät luetaan naisen rooliin ja asemaan. Ilman tätä pykälää ei naisia voi puolustaa esimerkiksi sukuelinten silpomiselta, pakkosteriloinnilta tai pakkoavioliitolta – vain äärimmäiset esimerkit mainitakseni. Tämän pykälän avulla naiset voi myös vapauttaa semmoisista pakkovelvollisuuksista kuin vaikkapa burkaan pukeutuminen.

No joo. Itse asiassa Istanbulin sopimuksessa kyllä on asioita, jotka eivät sovi Unkarin hallituksen edustaman ideologian mukaisiin ”perinteisiin perhearvoihin”. Esimerkiksi määritelmäosassa kerrotaan, että

”sukupuoli” tarkoittaa yhteiskunnallisesti rakentuneita rooleja, käyttäytymismuotoja, toimintoja ja ominaisuuksia, joita tietty yhteiskunta pitää sopivina naisille ja vastaavasti miehille

– ja tämähän on, jos sen niin haluaa nähdä, juuri sitä saatanallista gender-teoriaa! Edelleen: käyttäytymismalleja pitäisi sopimustekstin mukaan muuttaa pois kaavamaisista käsityksistä, jotka koskevat miesten ja naisten rooleja. ”Kaavamaisista käsityksistä vapaita sukupuolirooleja” pitäisi opettaa jopa kouluissa, ja väkivallantekojen uhreja tai tekijöitä työssään kohtaaville ammattilaisille antaa tasa-arvokoulutusta. (Kun taas Unkarissa nykyään poliisit opettavat kansalaisille, että raiskatuksi joutuminen on omaa syytä.) Vaikka miten olenkin yhtä mieltä Boróka Parászkan kanssa siitä, että vain ymmärrys ”sosiaalisesta sukupuolesta” on rakentanut yhteiskunnan, jossa Judit Vargastakin voi tulla oikeusministeri, niin pystyn kyllä helposti kuvittelemaan, mikä Istanbulin sopimuksessa Unkarin vallanpitäjien mielestä mättää.

Blogissaan ihmisoikeusjärjestö ”Unkarin Helsinki-komitea” (Helsinki, kuten ennenkin olen tainnut selittää, liittyy Helsingin ETYK-kokoukseen 1975, jolloin ensi kertaa nostettiin edes jollakin lailla esille myös silloista Itä-Eurooppaa koskevat ihmisoikeuskysymykset) analysoi Judit Vargan esittelemää toimenpideohjelmaa. Kyyti on kylmää. ”Nollatoleranssia” ja rangaistusten ankaroittamista tärkeämpää olisi panostaa ennaltaehkäisevään työhön, tuomittujen henkiseen kuntouttamiseen ja vankilan jälkeisen yhteiskuntaan paluun tukemiseen (etteivät vankilasta päässeet väkivallantekijät kulje Győrin perhesurmaajan tietä). Siinä, missä ministeri Varga vaatii lastensuojelun ilmiantojärjestelmää tehostettavaksi, Helsinki-komitea muistuttaa, että ennemminkin tähänastisten hallitusten hajalle säästämä ja täysin aliresursoitu lastensuojelujärjestelmä kokonaisuudessaan olisi autettava taas jaloilleen. Varga lupaa kaksinkertaistaa uhrien tukikeskuksen budjetin 600 miljoonaan forinttiin (noin 1,8 miljoonaa euroa) – mutta tämä summa on nykytilanteessa pisara kuumalle kivelle, vain 3 % siitä rahamäärästä, jonka Unkarin valtio menetti ns. Elios-jutussa eli korruptioskandaalin takia saamatta jääneinä EU-tukina, tai 0,3 % pääkaupungin uuden Puskás-stadionin hinnasta.

Oppositiopuolue Momentumin meppi Anna Donáth puolestaan vastaa paljon koruttomammalla videolla:

Arvoisa oikeusministeri Judit Varga! Tässä videossa ei soi dramaattinen musiikki eikä kukaan kohentele hiuksiaan hidastetussa lähikuvassa. Niin kuin eivät oikeassa elämässäkään pahoinpidellyt naiset näytä siltä. Heidän kanssaan teidän kannattaisi keskustella. Niiden, jotka ovat jääneet henkiin.
Kiitos kaunista videopätkästä, näkyy, että sitä tekemässä on ollut paljon väkeä.
Nyt olisi todellisen työn aika: ratifioikaa Istanbulin sopimus, suojelkaa pahoinpitelyn uhreja ja ehkäiskää väkivaltaa! Siitä voitte aikanaan tehdä vielä kauniimpia videoita.

Mielenkiintoista on, että tätä kirjoittaessani Anna Donáthin kotikutoisella videolla näyttäisi olleen melkein 95 000 katsojaa, Judit Vargan kauniin ja huolella tehdyn kampanjavideon katsojalaskuri näyttää muutamaa tuhatta vähemmän. Onko niin, että Judit Vargan kannattajat ja äänestäjät eivät ylipäätään katsele nettivideoita? Vai eikö Fidesz-puolueen laajaa kannattajakuntaa kuitenkaan kiinnosta perheväkivallan ehkäiseminen edes kauniin nuoren oikeusministerin huolettomasti hulmuavalla kampauksella kuvitettuna?

Naisiin kohdistuva väkivalta on toki ongelma muuallakin kuin Unkarissa. Suomessakin jopa parikymmentä naista vuodessa saa surmansa kumppaninsa tai ex-kumppaninsa kädestä. Silti tähän loppuun on pakko mainita, että Győrin perhesurman jälkeen, siis vajaan kuukauden kuluessa, on Unkarissa parisuhdeväkivallan uhrina kuollut jo viisi naista.


Aikuisten suusta

28 marraskuun, 2019

Tänään pikainen kimara esimerkkejä siitä, miten Unkarin hallituksen edustajien lausunnot tuntuvat täysin irronneen todellisuudesta. Aluksi päästäkäämme ääneen tämä sepelvaltimopunakka herrasmies, joka on siviiliammatiltaan lääkäri ja nykyiseltä tehtävältään inhimillisten voimavarojen (kulttuuri-, sosiaali- ja terveysasiat) ministeri. Tästä lausahduksesta raportoi 444.hu-sivuston blogissaan Zsombor Kunetz, joka oli seuraamassa ministeri Káslerin parlamentin kansanterveysvaliokunnalle antamaa selontekoa:

kasler.jpg

Vältettävissä olevien kuolemantapausten lukumäärä ei todista sitä, että terveydenhuollosta puuttuisi sairaaloita, vuodepaikkoja, leikkaussaleja tai kirurgeja, vaan sen, että unkarilainen potilas ei mene ajoissa lääkäriin.

Öö tuota. Siis Unkarissa syöpäkuolleisuus on lähes Euroopan tilastojen kärjessä, mutta tämä ei suinkaan johdu hoidon kehnosta saatavuudesta. (Kesällä mediaan levisi uutisia potilasjoukosta, joka Budapestin Onkologian instituutissa kerääntyy aamuviideltä käytävään jonottamaan pääsyä jonotusnumerolaitteelle, joka puolestaan aukeaa seitsemältä.) Sairaalainfektioiden suuri määrä ei tietenkään ole missään yhteydessä siihen, että Unkarin sairaaloissa jostain syystä käytetään desinfiointiainetta paljon vähemmän kuin muualla, eikä amputointien suuri määrä (Unkarissa amputoidaan kaksi ja puoli kertaa niin paljon raajoja kuin Euroopassa keskimäärin) mitenkään liity verisuonikirurgian resurssipulaan.

***

Toinen tarina alkaa kansainvälisestä Emmy-gaalasta mutta haarautuu aivan muualle. Parhaan ei-amerikkalaisen elokuvan naisnäyttelijän Emmy-palkinnon sai tänä vuonna nimittäin unkarilainen Marina Gera, joka esiintyy Attila Szászin ohjaamassa “Ikuisessa talvessa” (Örök tél, Eternal Winter); se puolestaan kertoo Unkarin vuoden 1956 kansannoususta ja sen seurauksista. [kiitos asiasta huomauttaneille, korjaan:] ns. málenkij robotista eli pakkotyöstä, johon neuvostoliittolaiset ”vapauttajat” sodan jälkeen raahasivat tuhansittain unkarilaisia. Tästä oikeusministeri Judit Varga innostui yrittämään jonkinlaista kissatappelua twiittaamalla, että tämä elokuva sietäisi myös Klára Dobrevin katsoa, koska hän on kommunistisen sortohallinnon perillinen.

Klára Dobrev on entisen sosialistipääministerin, nykyään sosialistipuolueesta lohkaisemaansa ”Demokraattista koalitiota” johtavan Ferenc Gyurcsányn vaimo. Viime EU-parlamenttivaaleissa hän keräsi vakuuttavan äänisaaliin ja vaikuttaa nyt Brysselissä parin muun julkisuudessa aktiivisesti näkyvän unkarilaisen oppositio-naismepin rinnalla. Tätä ”sosialisteilla ei ole oikeutta arvostella meitä, koska he ovat entisaikojen kommunisti-valtapuolueen jatkajia” -argumenttia on Fidesz-puolueessa käytetty ennenkin, mutta tässä tapauksessa kyse lienee muustakin, eli Klára Dobrevin henkilökohtaisista taustoista. Hänen isänsä Petar Dobrev oli bulgarialainen vientikauppamies (jota hallitusta lähellä oleva Pesti Srácok -blogi vihjailee vakoojaksi), äiti Piroska Apró puolestaan pahamaineisen Antal Aprón tytär; Antal Apró, vaatimattomista oloista noussut työväenliikkeen veteraani, istui sodanjälkeisen Unkarin kommunistipuolueen johtoelimissä ja ryvettyi perin pohjin viimeistään vuoden 1956 jälkiselvittelyissä ja Imre Nagyn oikeudenkäynnin yhteydessä. Klára Dobrev on itse avoimesti arvostellut isoisäänsä ja sanoutunut irti tämän poliittisesta toiminnasta, mutta mitäpä tuosta.

Eipä kulunut kauankaan, kun oppositiokansanedustaja, sitoutumaton Ákos Hadházy vastasi, että Judit Vargan sietäisi varoa sanojaan. Hänen oma isänsä nimittäin oli ”kolmekauttakakkonen” eli entiseen maailmanaikaan sisäministeriön tiedusteluosaston III alaosaston II (vastavakoilu) palveluksessa. Eikä vain mikä hyvänsä värvätty siviili vaan hotellinjohtajan toimensa ohella salaisen tiedustelupoliisin aliluutnantti, asiakirjojen mukaan innokas ja vakaumuksellinen työntekijä, joka sai ansioistaan erityispalkkioitakin. Tämä ei oikein sovi yhteen sen kanssa, mitä Judit Varga on itse selittänyt: hänen isänsä ei koskaan harrastanut politiikkaa, ei koskaan ilmiantanut ketään, isä oli yllätyksekseen ja vastoin tahtoaan värvätty tiedusteluosaston palvelukseen hotellinjohtajanimityksen yhteydessä, ja kun tämä hänelle selvisi, hän oli oitis jättänyt eroanomuksen. Keskusteluun puuttui myös historiantutkija Krisztián Ungváry, jonka mielestä Vargan selittelyt ovat lapsellisia valheita. Asiakirjoista ilmenee aivan selvästi, että Judit Vargan isä ei suinkaan ollut naiivi, tietämätön tai passiivinen myötäjuoksija vaan aktiivinen vastavakoilu-upseeri, jonka vakaumusta ja operatiivisia taitoja hänen papereissaan kiitellään.

Nythän ei tietenkään – kuten sekä Hadházy että Ungváry muistuttavat – Judit Varga kuten Klára Dobrevkaan ole vastuussa isiensä tai isoisiensä teoista, vain siitä, miten he itse tätä perintöään hoitavat. Kysymys ei ole mutkuttelusta eli whataboutismista (”mutku sekin teki niin…”) vaan jälleen kerran siitä, että lasitalossa asuvan ei kannattaisi heitellä kiviä. Vihjailun esivanhempien perintöön aloitti Judit Varga, joten hänen on myös kestettävä arvostelu – ei vain se, että arvostellaan hänen isäänsä, vaan se, että muistutetaan siitä, miten hän itse on isänsä roolia julkisuudessa käsitellyt.

***

Lopuksi itse Viktor Orbán, joka muutama päivä sitten avasi Budapestissa kansainvälisen kristittyjen vainoa käsittelevän konferenssin. Aihe on sinänsä erittäin perusteltu: kristittyjä todellakin syrjitään, ahdistellaan ja vainotaan useissa maailman maissa, eikä tästä(kään) saisi vaieta. Siitä huolimatta tuntuu merkilliseltä tämä vainottujen kristittyjen suojeleminen puheiden tasolla (todellisista teoista ei ole oikein varmaa tietoa, kuten muutaman vuoden takainen ”tuhannen koptiperheen” tapaus osoittaa), kun todellisia pakolaisia (näiden uskoa ihmeemmin kyselemättä) kohdellaan niin ”kristillisesti” kuin kohdellaan.

Konferenssin avajaispuhetta, joka nyttemmin on myös pääministerin omalla verkkosivulla luettavissa, Index-uutissivusto selosti ja siteerasi näin. Orbán oli intoutunut lukemaan Unkarin perustajakuninkaan Tapani Pyhän kuuluisaa teosta tuhannen vuoden takaa, ”Opetuksia prinssi Imrelle”. (Imre-prinssi, Tapanin ja Baijerin Giselan ainoa poika kuoli nuorena eikä koskaan päässyt hallitsijana soveltamaan isänsä neuvoja, neuvojen todellisesta kirjoittajasta ei myöskään ole varmaa tietoa, vaikka ne kuninkaan nimissä julkaistiinkin.)

“Lempeyden hyveen harjoittaminen johdattaa sinut vielä täydelliseen autuuteen. Ole armelias kaikille, jotka kärsivät väkivaltaa, älä hengessäsi koskaan unohda Jumalan kehotusta: ’laupeutta minä tahdon enkä uhria’. Ole laupias kaikkia kohtaan, ei vain mahtavia vaan myös niitä, joilta puuttuu valtaa. Ole myös hengessäsi vahva, ettei hyväosaisuutesi tekisi sinua liian ylimieliseksi eikä huono onni syöksisi sinua maan tomuun. Ole myös nöyrä, että Jumala ylentäisi sinut nyt ja tulevaisuudessa! Ole lempeä, ettet koskaan vastustaisi oikeudenmukaisuutta! Ole kunniallinen, ettet koskaan tahallasi mustaisi kenenkään mainetta!” – siteerasi pääministeri ja jatkoi toteamalla, että nyt seuraa unkarilaisten lempisitaatti:
“paina mieleesi, että (…) sinun on hallittava ilman mielenkiihkoa, kopeutta ja vihaa, sopuisasti, hengessä nöyränä ja lempeästi, sillä jokainen ihminen syntyy samassa tilassa, ja että sinua ei ylennä mikään muu kuin nöyryys eikä alenna mikään muu kuin kopeus ja viha.”
– näin lausui Orbán ja lisäsi: “tämän pohjalta työskentelee Unkarin hallitus tänäänkin.”

Nöyryys! Sepä se!

***

Pakko vielä pikaisesti kommentoida viime kerralla selostettua merkillistä hyökkäystä oppositiojournalistin kimppuun, joka kehtasi jäädä uuden jalkapallostadionin avajaisottelun katsomossa istumaan, kun ei tunnistanut yleisön yhteislaulamaa ”kansallismielistä” iskelmää, ja siten ”loukkasi” myös ottelun aluksi stadionille laulamaan tuotuja slovakianunkarilaisia lapsia ja koko ylirajaista Unkarin kansakuntaa. Viikonloppuna nimittäin eri puolille Budapestia ilmestyi julisteita, joissa on toimittaja Gábor Miklósin sekä toisen Index-sivuston journalistin András Dezsőn kuvat, taustalla Israelin lippu (!) ja alla teksti ”Mekin tulimme rajan takaa”. Siis äärimmäisen primitiivinen antisemitistinen hyökkäys, jonka tekijäksi ei ole kukaan julkisuudessa kehdannut tunnustautua. Hallitusta lähellä oleva media menee vielä pitemmälle: syyttämään uhria. 888.hu-sivustolla on ilmeisesti jo varsin suoraan vihjailtu, että Indexin toimittajat ovat itse järjestäneet koko kampanjan, provokaatioksi.

Ja samanlaista etnonationalistista (se lienee nykyään ”rasistisen” synonyymi) unkarilaisuuden uudelleenmäärittelyä harrastavat pahamaineisessa keskusteluohjelmassa Sajtóklub (‘Pressiklubi’) täälläkin usein esillä ollut öyhöttäjä-toimittaja-blogisti Zsolt Bayer ja hänen vieraansa. Stadion-skandaalin jälkimainingeissa herrat ottivat käsittelyyn oppositiopuolue Párbeszédin (‘Vuoropuhelu’) edustajan Olivio Kocsis-Caken. Tummaihoinen Kocsis-Cake (nimen jälkiosa äännetään unkarilaisittain ”tsake”) on syntynyt ja kasvanut Unkarissa, unkarilaisen äidin ja Guinea-Bissausta maahan muuttaneen isän poikana. Hänen äidinkielensä on unkari, ja isänsä synnyinmaan hän on nähnyt vain postikorteissa. Tämä ei estänyt Bayeria ja kumppaneita toteamasta, että Kocsis-Cake olisi varmaan jäänyt istumaan Nélküled-kappaletta laulettaessa, sillä hän ”ei kuulu kansakuntaan”. (Lisää inhottavia yksityiskohtia englanniksi täällä.)

En enää aikoihin ole jaksanut huokailla, että ”voiko tämän alemmaksi enää mennä”.