Naisen kuvia: kevät 2019

Tässä blogissa on jo ennenkin mainittu Blanka Nagy, lukiolaistyttö, joka viime kuukausina on noussut maanlaajuiseen maineeseen Unkarin hallitusta arvostelevana suorasanaisena mielenosoituspuhujana. Herttaisen näköinen nuori tyttö, joka rennosti käyttää valtapuolueesta ja sen johtajista erittäin alatyylisiä ilmauksia, on loistava keulakuva sille turhautuneelle raivolle, jota Orbánin systeemi monissa kansalaisissa herättää. Haastatteluissa Blanka on tehnyt hyvin sympaattisen ja järkevän vaikutuksen. Toinen asia toki on, että – kuten Mérce-sivuston mielipidekirjoituksessaan huomauttaa András Jámbor – tämän kummempaan poliittiseen suoritukseen Blanka Nagy ei vielä ole pystynyt. Se, että ihminen on nuori ja kirkassilmäinen ja kiroilee reippaasti, ei vielä ole politiikan tekemistä eikä yhteisten asioiden hoitoa, ja on vähän ikävää, että unkarilaiselle julkisuudelle tämä tuntuu riittävän.

Kuten tuolloin tammikuussa kirjoitin, Unkarin vallanpitäjät joka tapauksessa pelästyivät kiroilevaa koulutyttöä siinä määrin, että Blanka Nagy sai niskaansa täyslaidallisen hallitusta lähellä olevista viestimistä. Hallituksen mediaimperiumia kiertäneet jutut väittivät hänen olevan huono oppilas, lintsailevan ja odottavan reppuja useammasta aineesta. (Ikään kuin tällä olisi jotain tekemistä asian kanssa.) Blanka Nagy vei jutun oikeuteen ja ensimmäisessä oikeusasteessa Origo-uutissivusto sekä keltalehdet Lokál ja Ripost määrättiin julkaisemaan oikaisu; Nagy itse julkaisi Facebookissa kuvan kiitettäväksi arvostellusta historian lopputyöstään (aiheena Unkarin järjestelmänvaihdoksen jälkeisen demokratian historia), lähettäen samalla ”rakkaita terveisiä” Ripostille.

Blanka Nagy on tietenkin oppositiopuolueiden tilaisuuksissa suosittu vierailija, ja viime viikolla hänet nähtiin DK:n (Demokraattinen koalitio, entisen pääministeri Gyurcsányn vanhasta sosialistipuolue MSZP:stä lohkaisema puolue) eurovaalikampanjan käynnistystilaisuudessa. Eikä vain nähty vaan kuvattiin. Hallitusta lähellä olevan Pesti Srácok -blogin Tamás Pilhál julkaisi kuvan, jossa Blanka Nagy istuu lyhythelmainen mekko yllä hieman varomattomasti – niin kuin erityisesti tukevareitisille naisille joskus voi käydä – niin, että katsoja näkee hänen reisiensä väliin ja erottaa jopa pari neliösenttiä alushousujen kangasta. Pesti Srácok poisti kuvan juttunsa kuvagalleriasta varsin nopeasti, hieman pitempään se säilyi Pilhálin omalla Facebook-sivulla, tekstinään Trágárka villant! eli ‘Pikku törkyturpa väläyttää!’. Kuva keräsi runsaasti valitettavan odotettavia kommentteja Blanka Nagyn tyylitajusta ja ruumiinrakenteesta, mutta nostatti myös vastapuolella melkoisen media- ja someraivon. Lopulta Pilhál poisti kuvan ja pyysi julkisesti anteeksi.

Eiköhän vahinko kuitenkin ole jo tapahtunut. Helmikuussa pääministerin kansliaa johtava ministeri Gergely Gulyás antoi haastattelun, jossa kommentoi mm. tuolloista lehdistöskandaalia eli mediasäätiön johdosta eronneen István Vargan kohtalokasta lipsautusta siitä, että hyvää journalismia löytyy valitettavasti enemmänkin oppositiomediasta. Tässä haastattelussa ministeri Gulyás lausui toivovansa, ”että hyvät toimittajat työskentelevät oikeiston puolella. Se on varmaa, että tällä puolella journalistina toimiminen itsessään merkitsee moraalista ylemmyyttä.” Kuten Blanka Nagy avoimessa kirjeessään Tamás Pilhálille toteaa, moraalista ylemmyyttä ja lahjakkuutta ei Fideszin puolelta näytä löytyvän.

***

Tämän kuva-asetelman puolestaan postasi eilen Facebookiin toimittaja András Hont. ”Tätä julistetta voit katsella kadulla… tätä et!”

2cili.jpg

Vasemmanpuoleisessa urheiluvaatefirman mainoksessa poseeraa vanha tuttumme Cecília Rogán, ”propagandaministeri” Antal Rogánin puoliso ja naistenlehtijulkkis, jonka viimeisen päälle stailatusta, meikatusta ja muokatusta olemuksesta on tullut jonkinlainen puolue-eliitin jetset-elämän symboli. (Somessa kiertää myös kuva-asetelmia, joista näkyy, miten rouva Rogánin nuoruudenkuvien pieni laiha, ujonnäköinen ja nököhampainen hiirulainen on muuttunut, kenties myös kirurgisin keinoin, säteilevähymyiseksi Barbie-blondiksi.) Puolueen arvomaailmaan ilmeisesti sopii mainiosti, että ministerin rouvan täydellistä vartaloa käytetään urheilutrikoiden mainostamiseen; tähän projektiin liittyvien rahavirtojen volyymia ja suuntaa voi sitten kukin arvailla tykönään.

Oikeanpuoleisessa kuvassa samainen Cecília-rouva on photoshopattu talousaskareita tekeväksi perheenemännäksi, jonka hiuksissa on papiljotteina setelirullia. (Tekstin voisi hyvin vapaasti kääntää ”Kotirouvat, joilla kävi mäihä.” Mázliasszonyok on sanaleikki, jonka ainesosina ovat háziasszonyok ‘kotirouvat’ ja arkikielinen mázli ‘hyvä tuuri’.) HVG-lehden kansijutun aiheena ovat ”NER-vaimot” (NER, Nemzeti együttműködés rendszere eli ‘kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä’ on Orbánin vuoden 2010 vaalivoiton jälkeen lanseerattu termi, jota nykyään käyttävät lähinnä pilkalliseen sävyyn järjestelmän vastustajat), joiden ylle ”sataa julkista rahaa”. Artikkeli siis käsittelee, jälleen kerran, Unkarin valtaeliitin korruptiota.

Ja oikeanpuoleista julistetta, HVG-lehden uusimman numeron mainosta, siis ei tulla näkemään Budapestin kaduilla. Neljänkymmenen vuoden ajan HVG:n julisteet ovat viikoittain ilmestyneet mainospylväisiin, mutta nyt mainostilaa isännöivä Mahir Cityposter -yhtiö on yllättäen, epämääräisiin teknis-taloudellisiin syihin vedoten sanonut sopimuksen irti. Kuinka ollakaan, tätä yhtiötä ohjailee nykyään Orbánin naapurin ja lähioligarkin, satumaisesti rikastuneen monialayrittäjän Lőrinc Mészárosin lakimies. Ja kuinka ollakaan, tämä päätös, jota HVG:n vastaava toimittaja Iván Zsolt Nagy suoraan nimittää sensuuriksi, tehtiin juuri silloin, kun HVG:n kansikuvassa esiintyy propagandaministerin vaimo. HVG:n toimitus aikoo ryhtyä oikeustoimiin ja vakuuttaa pitävänsä kiinni jutustaan ja kansikuvastaan.

Iván Zsolt Nagy muistuttaa lukijoille, että jo vuosituhannen taitteessa juuri HVG:n kansikuva – siinä Viktor Orbán kumppaneineen esitetään mustavalkoisessa ryhmävalokuvassa jonkinlaisina mafiamiehinä – suututti Orbánin siinä määrin, että hän kieltäytyi enää koskaan antamasta haastattelua HVG:lle. Toinen lehdenkansijuttu, tällä kertaa Sloveniasta, on tässäkin blogissa ollut esillä ihan hiljattain. Yksi tämän jutun opetuksista on siis, että Unkarin lakeuksilla ei jumalauta pilkata hallitusta. Vallanpitäjät ovat yhtä arkoja omasta nahastaan kuin kärkkäitä menemään henkilökohtaisuuksiin, kun on vastustajien nahasta kysymys. Jälleen kerran voi – kuten tuossa ylempänä Cecília Rogán -kuva-asetelman alla – siteerata Viktor Orbánia itseään, jolla viime syyskuussa oli pokkaa väittää, että ”me emme koskaan alentuisi vaientamaan niitä, jotka ovat eri mieltä kanssamme”.

Mutta sekä Blanka Nagyn että Cecília Rogánin kuvien tapaukset antaisivat aihetta todella mehevään feministiseen media-analyysiin. Mikähän siinä onkin, että puolin ja toisin poliittiset erimielisyydet on niin helppo kiteyttää nuoren naisen kuvaan, hänen vartalonsa ja moraalinsa arvosteluun? Ja liittyisiköhän tämä jotenkin siihen, että Unkarin politiikassa naisten painoarvo on – muutamia näkyviä aktiivisia oppositionaisia lukuun ottamatta – ollut viime aikoihin saakka äärimmäisen vähäinen?

Advertisement

2 Responses to Naisen kuvia: kevät 2019

  1. Mika Mantynen sanoo:

    Naisen asema on todellakin toisenlainen kuin Suomessa. En ole muihin maihin verrannut. Kansanedustajista naisia 10% kun Suomessa nyt 46%. Eikä tätä voi suoraan Fideszin piikkiin laittaa – ”naisellisuusaste” on kansanedustajien keskuudessa Unkarin huippua. Tämä, niinkuin korruptiokin, on syvällä yhteiskunnassa. Jos Fidesziä haluaa jostain syyttää niin siitä, ettei asialle aktiviisesti haeta muutosta.

    • Nimenomaan, sukupuolten eriarvoisuus on syvällä Unkarin yhteiskunnassa eikä pelkästään tietyssä puolueessa. Itsehän aina masennun, kun 444.hu:n kommentoijayhteisö, muuten varsin hauska ja henkevä foorumi, naisaiheisten juttujen yhteydessä aina suistuu ”panisin”-tyylisiin kommentteihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: