Kovaa väittelyä parlamentissa ja sotaharjoituksia sairaaloissa

Yhä enemmän ihmettelen sitä, miten erilaisista todellisuuksista käsin Unkarin tapahtumia nykyään voidaan seurata. Sunnuntaina Unkarin Helsingin-lähetystön Facebook-päivittäjä taas kerran hermostui Helsingin Sanomien toimituksen Unkari-kritiikkiin. Jo jonkin aikaa Unkarin hallituksen puolestapuhujat ovat piesseet samaa olkiukkoa: ”länsimaiden liberaalilehdistö väittää Unkarin parlamentin lakanneen toimimasta, mutta lällällää, parlamentti oppositioineen päivineen kokoontuu jatkuvasti”. Nyt julistettiin näin:

huemb_parl

Kommenteissa enimmäkseen suomalaiset ja suomenunkarilaiset ”Unkarin-ystävät” aplodeeraavat: hyvä hyvä, tämä oli oikein Hesarin kaltaiselle punavihreän roskapropagandan levittäjälle! Edelleen löytyy myös niitä, jotka uskovat, että nykyisen Unkarin poliittisissa kiistoissa kysymys on ”kommunismista” kolmenkymmenen vuoden takaisessa merkityksessä, ja joille on turha selittää, että entisaikojen kommunistisen diktatuurin tyyliä (johtajakultti, valtiovaltaa näennäis-edustuksellisissa rakenteissa käyttelevä puolue, kaikkialle syöpynyt korruptio ja valehtelu) ja työkaluja (tunteisiin vetoava propaganda, jota välittää etenkin valtion yleisradioyhtiö, sotaretoriikka ja viholliskuvien rakentelu) käyttelee nykyään ”kommunisminvastaisuudellaan” kehuskeleva Unkarin hallitus itse.

Katsotaanpa, mitä tässä ”kovassa väittelyssä koronaepidemian vastaisista toimista” sitten tapahtui. Videossa, joka ainakin vielä eilen oli nähtävissä sekä Facebookissa että esimerkiksi 444.hu:n artikkelissaPárbeszéd-oppositiopuolueen kansanedustaja Tímea Szabó kysyy ensin, miksi pääministeri Orbán ei ole itse paikalla vastaamassa kysymyksiin. (No, ehkä Orbán vastaisi niin kuin joulukuussa 2017 vastasi toisen oppositioedustajan tiukkaan kysymykseen suhteistaan rahanpesu- ja terrorismikytköksistä epäiltyyn liikemieheen: ”Hauskaa joulua!”) Szabó jatkaa kysymällä, miksi Unkarin koronakuolleisuusluvut ovat moninkertaiset vastaavassa tilanteessa oleviin toisiin Euroopan maihin verraten ja mihin ovat kadonneet ne hengityssuojaimet ja muut varusteet, joiden saapumisesta hallituksen käsissä olevassa mediassa koko ajan raportoidaan mutta joista Unkarin terveydenhuollossa on jatkuva pula. Tähän jälkimmäiseen kysymykseen Szabó alkaa itse vastata luettelemalla kohteita, joihin Unkarin hallitus on lähettänyt suojavarusteita avustuksena: rajantakaisille unkarilaisseuduille, Kroatiaan ja Pohjois-Makedoniaan. (Koska maahanmuutto. Ihan totta: pari viikkoa sitten Skopjessa ulkoministeri Szíjjártó ilmoitti Unkarin lahjoittavan Balkanin valtioille satojatuhansia hengityssuojaimia, koska jos nämä eteläiset naapurimaat heikentyvät, ne eivät pysty vastustamaan ”laittoman maahanmuuton painetta”.) Mutta kesken tämän luettelon alkaa Fidesz-puolueen penkeiltä kiivas kättentaputus, joka ei tuumaakaan loppua. Valtapuolueen sedät aplodeeraavat opposition naisedustajan hiljaiseksi: hänen puheenvuorolleen varattu aika kuluu loppuun eikä puhemies myönnä jatkoa vaan katkaisee Szabón mikrofoniyhteyden ja kuittaa ivallisesti, että myrskyisille suosionosoituksille hän ei mahda mitään. Myös Szabón seuraavan puheenvuoron, kertoo 444.hu, puhemies keskeytti sen ”alatyylisyyden” vuoksi. (Puhemies Kövér, tuo tosielämän Rauno Repomies, on puolueen vanhaa ydinryhmää, pääministerin opiskeluaikaista ydin-kaveripiiriä, jonka valta siis ulottuu joka paikkaan.)

Näin toimii ”parlamentaarinen demokratia” Unkarissa. Parlamentti on toki olemassa ja kokoontuu, mutta poikkeuslain aikana – jonka voimassaololle ei ole asetettu takarajaa – hallituksen ei tarvitse siitä välittää. Parlamentissa on voimaton oppositio, jonka edustajat voivat (jos voivat) käyttää kriittisiä puheenvuoroja mutta saavat siitä palkakseen ivaa ja simputusta. Näin ”kovasta väittelystä” tulee pelkkää epätoivoista sirkusta; seurattuani viime vuodet niitä näyttäviä nöyryytyksiä, joita opposition edustajat joutuvat nielemään, olen alkanut jossain määrin ymmärtää niitä unkarilaisia, joiden mielestä kaikki poliittinen oppositiotoiminta on pelkkää vallanpitäjien viikunanlehtenä toimimista. Ja tietenkin parlamentti on kansan valitsema, mutta vaaleilla, joihin liittyi erinäisiä epäselvyyksiä, ja vaalimatematiikalla, jolla vajaa puolet äänistä muuttuu kahdeksi kolmasosaksi mandaateista. Niin kuin monet riippumattomat kriitikot ovat jo pitkään korostaneet: Unkarin demokratia on muuttunut tyhjäksi kuoreksi ja kulissiksi jo ennen kohuttua ”diktatuurilakia”.

***

Mitä Tímea Szabón mainitsemiin koronakuolleisuuslukuihin tulee, tilastoja on tietenkin mahdoton vertailla niin kauan kuin tehtyjen testien määrä ylipäätään Unkarissa on Euroopan alhaisimpia. Eilen ilmestyneen artikkelin mukaan Unkarissa koronatartunnan saaneista joka toinen olisi sairaalahoidossa ja kuolleisuusprosentti kymmenen kieppeillä, mikä tietenkään ei voi merkitä muuta kuin että testattujen joukko on pieni (väestöstä noin puoli prosenttia) ja sisältää suhteettoman runsaasti selviä tapauksia. Mediassa ja somessa on liikkunut erilaisia arveluja siitä, miksi Unkarin terveysviranomaiset eivät erityisemmin panosta väestön testaamiseen: onko syynä testien riittämätön saatavuus vai halutaanko tartuntatilastot pitää mahdollisimman alhaisina?

Selvää kuitenkin on, että koronatauti leviää Unkarissakin pelottavassa määrin. Pääministeri Orbán on asiantuntijoihin vedoten jo ilmoittanut, että taudin huippu olisi odotettavissa 3. toukokuuta. Siihen mennessä, vakuuttaa Orbán, asianmukaista hoitoa tulevat saamaan kaikki tarvitsevat, eikä kenenkään tarvitse pelätä. Sairaaloihin on nimittäin järjestetty tilaa melkoisella äkki-iskulla, mikä puolestaan on nostattanut aikamoisen äläkän.

Pari viikkoa sitten tuli julkisuuteen määräys, jonka mukaan sairaaloiden vuodepaikoista 60% (myöhemmin täsmennettiin: aluksi 50%, mitä sitten korotettaisiin kymmenen prosenttiyksikön verran) olisi tyhjennettävä tulevia koronaepidemiapotilaita varten. Sairaalanjohtajia ja ylilääkäreitä, jotka yrittivät uhmata käskyä, uhattiin potkuilla, eikä pelkästään uhattu. Kenties suurimman kohun nostatti valtakunnallisen kuntoutussairaalan johtajan Péter Cserhátin erottaminen: Cserháti ei ollut vain arvostettu spesialisti vaan myös pitkän linjan oikeistokonservatiivinen poliitikko, joka aiemmin oli toiminut varavaltiosihteerinä ja hallituksen komissaarinakin, ja jopa jotkut Fidesz-puolueen merkkihenkilöt arvostelivat hänen erottamistaan avoimesti.

Käytännössä tyhjentämispäätöstä joutui tietenkin toteuttamaan suoritusporras. Viikko sitten somesyötteeni täyttyi kauhutarinoilla siitä, miten lääkärit ja hoitajat itsekin itku kurkussa joutuivat heittämään potilaansa epätoivoisten omaisten hoiviin, joiden olisi minimaalisella varoitusajalla yks kaks järjestettävä kotiinsa märkivähaavaisen tai vielä kuntoutusta tarvitsevan leikkaustoipilaan, terminaalivaiheessa olevan syöpäpotilaan tai sekavan, ympärivuorokautista valvontaa vaativan pidätyskyvyttömän muistisairaan hoito. ”Miten minä hoidan puoliksi halvaantunutta isääni 200 kilometrin päästä?”, kommentoi Index-uutisportaalille tilannetta eräs omainen. Lisää kauhutarinoita löytyy esimerkiksi ”epidemian takia ulosheitettyjen” Facebook-ryhmästä  sekä anonyymien aktivistien perustamalta sivustolta mitortenikakorhazakban.hu (mi történik a kórházakban, ‘mitä tapahtuu sairaaloissa?’).

Samaan aikaan asiantuntijat ihmettelevät, tarvitaanko kaikkia näitä tyhjennettyjä vuodepaikkoja ja mikä tämän tempauksen takana itse asiassa on. Asiantuntijat näkevät sairaaloiden tyhjennysoperaation takana monia mahdollisia syitä: Ehkä ajatuksena ei niinkään ollut vapauttaa potilaspaikkoja kuin keventää jo ennestäänkin ylityöllistettyjen lääkärien ja hoitajien taakkaa. Tai sitten hallitus on jostain syystä yliarvioinut odotettavissa olevat potilasmäärät – tai sitten tarkoitus onkin epidemian varjolla vähentää sairaaloiden potilaspaikkoja. Tämä kuitenkin vaatisi perhelääkäri- ja kotihoitopalvelujen kehittämistä. Index-uutissivuston haastattelemat asiantuntijat kysyvätkin, miten omaistensa vastuulle heitettyjen potilaiden kotihoito järjestetään. Sinänsä Unkarin sairaaloissa makaavista potilaista kenties kymmenen prosenttia voitaisiin oitis siirtää kotihoitoon, jos asianmukaisesti koulutettua hoito- ja tukihenkilökuntaa olisi saatavilla, mutta jo tähänkin asti siitä on ollut puutetta. Massakotiutusten myötä kotihoitajien määrä olisi pitänyt nostaa moninkertaiseksi.

Melkoista someraivoa on nostattanut lääketieteellisen Semmelweis-yliopiston rehtorin kommentti. Hallituksen mediamaailmaan kuuluvalle Pesti Srácok -keltasivustolle antamassaan haastattelussa rehtori, professori Béla Merkely oli nimittänyt sairaaloiden tyhjennysoperaatiota onnistuneeksi ”sotaharjoitukseksi” (hadgyakorlat). Tässä ehkä ollaan asian ytimessä. Koronapandemian ansiosta maa on voitu julistaa sodan kaltaiseen poikkeustilaan. Sodassa totellaan eikä kysellä tai käydä kansalaiskeskustelua. Ei edes ”kovaa väittelyä” parlamentissa.

4 Responses to Kovaa väittelyä parlamentissa ja sotaharjoituksia sairaaloissa

  1. Timo Yliaho sanoo:

    Kiitokset hyvistä kirjoituksista. Valitettavasti ihmiset eivät ole tätä blogia löytäneet, näin ainakin kommenttien prrusteella arvioituna.

  2. Kimmo Rossinen sanoo:

    Jälleen kerran erinomaista tiedon lisäämistä Unkarin tilanteesta. Mielestäni suuri ongelma on EU. Miten hampaattomalta yhteisömme näyttää, kun ei Unkarin kaltaista demokratian nöyryyttämistä kyetä pysäyttämään? Jos koronakriisi rapauttaa solidaarisuuden, niin Orban rapauttaa kaikki periaatteet.

  3. Kimmo Rossinen sanoo:

    EU:n isoksi ongelmaksi vyöryy yksimielisyyden vaatimus. Siksi näen koalition hampaattomaksi. Kansallisvaltioissa toimitaan demokratian pelisäännöillä. Mutta kun sitä ryhdytään vieroksumaan, niin EU-kumppanit vain kauhistelee. Mitään ei tapahdu. Eli adressit ja muistioiden allekirjoittamiset tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että mitään ei uskalleta tehdä. EPP on tässä retoriikassa huippu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: