Kylpylät kiinni!

elokuu 8, 2017

Onhan noita Unkarin maahanmuuttopolitiikkauutisia jo ihmetelty. Tai siis maahanmuuttopolitiikan nimellä kulkevaa rasismilla ja muukalaisvihalla ratsastamista. Nämä tuoreimmat uutiset saivat silti käämini kärähtämään.

Onhan meillä Suomessakin näitä ns. rajakkiryhmiä, jotka järjestävät mielenosoituksia, kun urheiluseura tarjoaa kursseja maahanmuuttajille, tai jotka käyvät uimahalleissa syynäämässä, istuuko löylyhuoneessa maahanmuuttajia sääntöjen vastaisesti uikkarit jalassa. Mutta osaisitteko kuvitella, että kylpylän tai kylpyläpaikkakunnan johto antaisi virallisen julkilausuman maahanmuuttajia vastaan? Unkarissa tämäkin on mahdollista, ainakin Hévízin kuuluisassa kylpyläkaupungissa, missä maineikkaan terveysveden ansiosta käy vuosittain Budapestin jälkeen toiseksi eniten turisteja.

Nimittäin: Migration Aid -järjestö, joka nyt pakolaistulvan hellitettyä on keskittynyt entistä enemmän tukemaan jo vastaanotettuja kiintiöpakolaisia ja muita laillisesti Unkarissa oleskelevia avuntarvitsijoita, halusi järjestää näille mahdollisuuden lomailla muutaman päivän ajan Balatonjärven rannalla. Itävaltalaisen yksityishenkilön tarjottua tähän käyttöön muutamia puumökkejä omistamallaan tontilla Keszthelyn lähistöllä Migration Aid ryhtyi tiedustelemaan, löytyisikö vastaavanlaista avuliaisuutta muiltakin – ja tästä repesi tolkuton mediasota. Hallituksen äänitorvi Magyar Idők kirjoitti jutusta oman versionsa, jonka mukaan Migration Aid on ”asuttamassa” ”transitvyöhykkeeltä saapuvia turvapaikanhakijoita” Keszthelyhin, ja juttu lähti kiertämään hallitusta lähellä olevasta tiedotusvälineestä toiseen. Keszthelyn pormestari ilmoitti käyttävänsä kaikki lailliset keinot estääkseen tämmöisen suunnitelman, ja paikallinen kansanedustaja (valtapuolue Fidesz, tarvitseeko sanoakaan) Jenő Manninger kirjoitti Facebook-sivullaan (tätä siteeraa Migration Aid verkkosivuillaan):

Näinä päivinä on useissa lehdissä ilmestynyt uutinen, jonka mukaan Migration Aid -niminen, György Sorosiin yhdistettävissä oleva järjestö on asuttamassa maahanmuuttajia Keszthelyn tienoille. Uutinen herätti ymmärrettävää pelkoa paikallisissa, ja siksi pyysin heti viranomaisilta tietoa. (…) Olemme selvillä siitä, että tämä on osa Sorosin suunnitelmaa. Asia ansaitsee erityistä huomiota siksikin, että ei voida sulkea pois sitä, että tämä järjestetty leirittäminen voi toimia välivaiheena myöhemmälle asuttamiselle.

Maahanmuuttajat ja Soros, tässä ollaan taas. Ja terrorismi ja rikollisuus. Migration Aid saa turhaan vakuutella, että kyseessä ovat laillisesti Unkarissa olevat, turvapaikan tai oleskeluluvan saaneet henkilöt, jotka ovat jo käyneet läpi viranomaisten kuulustelut ja tarkastukset kansallisen turvallisuuden kannalta. Upeimman revittelyn tarjosi kuitenkin Hévízin kylpyläkaupungin pormestari kaupunginhallituksen Facebook-sivuilla. Se on kerta kaikkiaan pakko kääntää tähän, muuten sitä voi olla vaikea uskoa:

heviz1 heviz2

Kannanotto Hévízistä koskien pakolaisten asuttamista alueellemme
Lehdistöstä olemme saaneet kuulla, että Migration Aid -kansalaisjärjestö aikoo tilapäisesti asuttaa transitvyöhykkeiltä vapautuvia pakolaisia Keszthelyn, sittemmin Zalavárin alueelle, siis kaupunkimme Hévízin välittömään läheisyyteen. Kaupungin johtajana ja Unkarin kansalaisenakin olen sitä mieltä, että kansalaisjärjestöltä ei odottaisi tällaista ajattelua tai käyttäytymistä. Taustalla ei ole minimaalistakaan tiedottamista asiasta, ja väkivaltaisesti, lyhyt näköisesti [yhdyssanavirhe alkutekstissä – suom. huom.] näin voidaan aiheuttaa vahinkoa kaupungille, alueelle ja koko maalle.
Miksi kirjoitan näin ehdollisessa muodossa? [Alkutekstissä on todellakin feltételes mód, konditionaali. Pormestari ei kuitenkaan ole käyttänyt konditionaalia vaan hat-tunnuksista potentiaalimuotoa, joka suomeksi kääntyy esimerkiksi voida-verbin avulla. – Suom. huom.] Siksi, että voin kuvitella niinkin, että koko juttu on vain provokaatiota ja sillä halutaan kiihdyttää unkarilaisten mieliä.
Näin yhteisömme sivulla ilmoitan siis Migration Aidin johtajille, että Hévízissä pakollisen maahanasutuskiintiön vastainen kansanäänestys oli menestyksekäs ja tuloksekas (äänestysprosentti 56%, 98% vastusti). Kaupunginvaltuusto on kaikissa tilanteissa yksimielisesti äänestänyt kaikissa [EU:n pakolais]kiintiöjärjestelmän torjumiseen liittyvissä kysymyksissä.
Hévíz toivottaa aina tervetulleiksi mistä hyvänsä maailman osasta saapuvat VIERAAT ja tilaisuuden ja tarpeen tullen myös auttaa heitä. Näin olemme tehneet myös kuluneen kuukauden aikana takakarpatialaisten ja transilvanialaisten lasten ja heidän vanhempiensa täällä oleskelun suhteen. [Kysymys on siis ilmeisesti Ukrainan ja Romanian unkarilaisvähemmistöistä. – Suom. huom.]
Hévíz on viime vuosina myös sijoittanut hyvin merkittäviä summia siihen, että yleinen turvallisuus olisi täällä tunnettavissa myös tänne yli 50 maailman maasta saapuville vieraille. Turismista elää tällä alueella tuhansia perheitä, joiden toimeentuloa vaarantaisi pakolaisten sijoittaminen kaupungin lähistölle. Puhumattakaan uutisista, joita tämän yhteydessä ilmestyisi ulkomaiden ja Unkarin mediassa.
Viime vuosina olemme vilkkaiden ulkomaansuhteidemme ansiosta myös henkilökohtaisesti voineet kokea, mitä esimerkiksi Skandinavian maiden tai Saksan tapauksessa maalle tai kaupungille aiheutuu, millaista hävitystä kokevat yhteiskunta, talous ja kulttuuri, jos maahanmuuttajia asutetaan väkisin maahan.
Tämän kaiken tiedostaen torjumme päättäväisesti Migration Aidin harkitsemattoman suunnitelman ja kaupungin johdon ominaisuudessa teemme kaikkemme varjellaksemme tänne parantumaan ja lepäämään saapuvien vieraidemme rauhaa.
Emme kaipaa sellaista kansalaisliikettä, joka ei piittaa porvarillisen väestön eduista!
Gábor Papp (FIDESZ-KDNP), pormestari, Hévíz.

Tämän hysterian raivotessa toinen pakolaisia avustava järjestö Menedék järjesti kaikessa rauhassa Unkarissa laillisesti oleskeleville pakolaisille Balatonin-retken, josta raportoi Abcug-blogi. Matkalla käytiin myös katsomassa Tihanyn kuuluisaa luostaria ja kuulemassa Unkarin historiasta, sitten kaikki halukkaat pääsivät rannalle piknikille ja uimaan. Somalipoika Ismail oli viimeksi ollut veden lähellä pakomatkallaan Turkista Kreikkaan ja totesi onnellisena, että ”Balatonissa on kivaa se, että täällä ei tarvitse pelätä”. Rikoksia ei tapahtunut eikä kenenkään rauha häiriintynyt. Tosin Menedék-yhdistyksen aktiivit kertoivat ilmoittaneensa varmuudeksi retkestä poliisille, etteivät paikalliset turhaan hälyttäisi järjestysvaltaa paikalle nähdessään huivipäisiä musliminaisia rannalla…

Toivoisinpa vain, että tieto Hévízin kaupungin virallisesta linjasta ihan oikeasti leviäisi myös ulkomaiden viestimiin. Ja olisihan se myös mukavaa, jos Hévízissä vierailevat lukuisat saksalaiset ja pohjoismaiset vieraat kävisivät vähän valistamassa kaupungin johtoa siitä, millaista tuhoa ja hävitystä maahanmuuttajien väkivaltainen tulva on heidän maissaan saanut aikaan. Vai miten oikein tämä Unkarissa leviävä järjetön vainoharhainen joukkopsykoosi saataisiin pysäytettyä?

Lisäys. Yksi tapa auttaa joukkopsykoosin pysäyttämisessä on tukea maahanmuuttajia ja pakolaisia avustavia järjestöjä. Migration Aidille voi lahjoittaa haluamansa summan täällä.


Hellepäivän päivittelyä

elokuu 2, 2017

Keski-Eurooppa korventuu kuumuudessa. Ei valitettavasti mitään uutta, vaan näin ilmastonmuutoksen aikaan uutta normaalia. Unkariin ennustellaan viikon loppupuolella paikoin jopa 40 asteen helteitä. Uinnin maailmanmestaruuskisat päättyivät, ja kisoihin liittyvien korruptioepäilyjen jauhanta jatkuu oppositioviestimissä. Näitä viestimiä tosin tulee olemaan yhä vähemmän: hallitusta lähellä oleviin tahoihin kytkeytyvä (ja äärioikeistosympatioistaan tunnettu) itävaltalainen Heinrich Pecina sekä hallituksen elokuvakomissaari ja laisäädännön tuella rikastuva kasinomiljonääri, entinen Hollywood-tuottaja Andy Vajna hankkivat juuri tai ovat hankkimassa omistukseensa viimeisetkin riippumattomat paikallislehdet, joten perinteisessä printtimediassa ei kriittisiä ääniä enää tule kuulumaan. Fidesz-puolueen mediamonopoli alkaa olla niin ilmeinen juttu (jota tässäkin blogissa on käsitelty jo monesti), ettei tässäkään uutisessa ole mitään uutta. Oppositiopuolueet riitelevät keskenään ja haukkuvat toistensa taitamattomuutta, ja gallupeissa niiden kaikkien kannatukset jäävät yhä marginaalisiksi Fidesz-puolueen, äärioikeiston Jobbikin ja ennen kaikkea valtaisan ja turhautuneen nukkuvien puolueen rinnalla. Näinhän on ollut jo vuosikausia.

Ja silti muutamat Unkarin uutiset ovat jaksaneet saada meikäläisestäkin irti typertyneen voihkaisun. Aloitetaan tuskaisen mutta tahattoman huumorin sarjasta, eli Fidesz-puolueen varapuheenjohtajan, täälläkin jo esillä olleen painijanniskaisen ja puheenvuoroissaan urheasti logiikkaa uhmaavan Szilárd Némethin uusimmasta neronleimauksesta. Németh oli kutsuttu haastateltavaksi hörhöoikeistolaisen (ja nykyään valtakunnan ykkös-oligarkin, pääministeri Orbánin naapurin, ystävän ja ilmeisen bulvaanin Lőrinc Mészárosin omistaman) EchoTV-kanavan studioon. Aiheena oli muun muassa äskettäinen kansallisen turvallisuuden valiokunnan kokous, jonka parlamentin oppositioedustajat olivat kutsuneet koolle keskustelemaan ”azerbaidžanilaisen wifin” eli uinnin maailmanmestaruuskisoihin azerbaidžanilaiselta firmalta tilatun langattoman nettiyhteyden mahdollisista tietosuoja- ja turvallisuusongelmista. Tätä kokousta Fidesz-puolueen edustajat boikotoivat, koska… SOROS! Atlantintakainen koukkunokka ei vain rahoita ja ohjaile kaikkia mahdollisia hallituskriittisiä ja oppositioaktiviteetteja vaan pystyy kutsuttamaan koolle parlamentin valiokunnatkin.

”Kaikki jauhavat sitä samaa, aivan sama, kuka siellä olisi ollut, (… [Németh luettelee oppositiopoliitikkojen nimiä]…) kaikki vain uhkailivat ja julistivat, että tulevat toteuttamaan Sorosin suunnitelman, sillä syyskuusta lähtien heidän tehtävänään kansallisen turvallisuuden valiokunnassa tulee olemaan, näin he sen sanoivat, heidän tehtävänään tulee olemaan NER:n, Kansallisen yhteistoiminnan järjestelmän [Orbánin hallituksen itsestään käyttämä nimitys] pommittaminen hajalle. Siis mitä? Järjestelmän, josta ihmiset [az emberek, NER-kielen vastine ilmeisesti liian sosialistiselta kuulostavalle ”kansalle”, nép] ovat päättäneet, kaksissa vaaleissa, jolle he ovat useissa dialogeissa, kansallisissa konsultaatioissa ja kansanäänestyksissä antaneet kannatuksensa, tätä vastaan he haluavat käydä. Ja miksikähän? Kuka on taustalla? György Soros. Siksi sanoin, että Fidesz ei tule osallistumaan Sorosin kirjoittamista nuoteista soittavan opposition turvallisuuspelleilyyn…”

***

Unkarin valtion ykköskanavan tv-uutiset kertovat mielellään maahanmuuton ongelmista ja ”migranttien” rötöstelystä Länsi-Euroopassa – ja kuten on jo ilmennyt, muukalaisvihapropaganda on uponnut hyvin ja monet tavalliset unkarilaiset maan hiljaiset tuntuvat tosissaan uskovan, että Pariisiin, Hampuriin tai Tukholmaan ei enää uskalla tavallinen eurooppalainen ihminen matkustaa kun siellä kaikki paikat ovat täynnä allahu akbaria huutavia tappajia ja raiskaajia. Uudelle levelille noustiin kuitenkin viime viikolla, kun uutisstudioon soitti Unkarin miekkailuliiton edustaja raportoiden Leipzigissa käynnissä olleista maailmanmestaruuskisoista.

Leipzigissa nimittäin oli kuulemma niin rauhatonta ja turvatonta, että miekkailujoukkueen jäsenet eivät uskaltaneet liikkua kaupungilla kuin päiväsaikaan ja ryhmissä eivätkä kunnolla pystyneet keskittymään kisoihin. Miekkamiehet olivat omin silmin nähneet, miten maahanmuuttajamies heilutteli viidakkoveistä keskellä kaupunkia ja miten toinen tummaihoinen maahanmuuttaja yritti ryöstää vauvaa vaaleaihoiselta äidiltä.

Leipzigin kaupungin ja poliisin edustajat tietenkin hämmentyneinä kiistivät kaikki väitteet: esimerkiksi mitään lapsenryöstöyritystä ei ollut tapahtunut unkarilaisten miekkailijoiden nähden, vain sanaharkan tasolle jäänyt ”pohjoisafrikkalaisen pariskunnan” perheriita, jota poliisit olivat hetken aikaa rauhoitelleet. Asiasta uutisoineen 444.hu-sivuston toimitukseen alkoi tulla myös palautetta Leipzigissa asuvilta unkarilaisilta, joita tv-uutisten väitteet lievästi sanoen hämmästyttivät pahemman kerran. Näin esimerkiksi Anna-niminen lukija:

Olen asunut Leipzigissa viime syksystä, ja nuorena unkarilaisena naisena tunnen olevani selvästi paremmassa turvassa täällä kuin Budapestissa. Kymmenen kuukauden kuluessa en ole kokenut täällä niin paljon ahdistelua kuin kotona yhtenä aurinkoisempana iltapäivänä, tappeluja tai aggressiivista käytöstä en ole nähnyt koskaan. Kaupungissa asuu paljon ulkomaalaisia, myös muslimeja, mutta useimmat ovat toisen tai kolmannen sukupolven turkkilaisia, ei pakolaisia. Ulkomaalaisena olen osallistunut moniin kansainvälisiin tilaisuuksiin, siellä tavannut myös pakolaisia, ja kaikki he yrittävät oppia saksaa ja integroitua, enkä yhdeltäkään saksalaiselta kuullut heistä sen pahempaa kuin että he ovat äänekkäitä.
Asun yksin, kuljen yksin joskus öisinkin toiselle puolelle kaupunkia, enkä pyörällä enkä raitiovaunulla liikkuessani ole koskaan tuntenut, että joutuisin pelkäämään ketään. Täällä on myös Saksan muka vaarallisin katu, Eisenbahnstraße, jolla olen myös osunut useita kertoja liikkumaan öisin ja yksin, eikä minulle ole koskaan sattunut mitään (ja tätä ei voi Budapestin keskikaupungista sanoa edes kirkkaalla päivällä).

***

Mutta lopullisesti leukani loksahti, kun löysin uutisvirrastani drot.eu-sivuston artikkelin uudesta yrityksestä, jota tuetaan Széchényi-suunnitelman varoista – joka suunnitelma puolestaan on Unkarin valtion kehikko EU:n yritys- ja kehitystukien kanavoimiseksi. Verkossa toimiva puncs.hu on tietyntyyppisiin asiakkaisiin profiloituva seuranhakupalvelu –  puncs  tarkoittaa punssia tai boolia, siis jonkinlaista makeaa sekoitettua juomaa. (Muitakin mielleyhtymiä samannäköisiin unkarin kielen sanoihin tästä nimestä tulee, mutta ehkä se on vain omaa likaista mielikuvitustani.) Tarkoituksena on luoda tosiaankin ”makeita” suhteita. Näin etusivulla kerrotaan:

Puncs.hu avaa portin siihen maailmaan, jonne me kaikki kaipaamme.
Kukapa ei haluaisi matkustella miellyttävässä seurassa, rentoutua, käydä näyttelyissä, avajaisissa, kynttiläillallisilla, siemailla lempicocktailiaan purjeveneen kannella tai vain rentoutua uuvuttavasta arjesta jossain syrjäisessä mutta upeassa hotellissa? Tätä kaikkea sellaisen ihmisen seurassa, jonka kanssa voi kokea täyden parisuhteen ja rakkauden.

Sivulla selitetään myös huolellisesti, mitä sugar-parisuhde merkitsee: viehättävä nuori sugar baby etsii onnea ja huoletonta elämää, arvostaa niitä mahdollisuuksia, joita kumppanin kautta hänelle avautuu, ja vastapalvelukseksi pyrkii kaikin keinoin tekemään sugar daddynsa onnelliseksi. Toki kyseessä voi olla myös sugar mommy, ja onnellistuttajana voi toimia sugar boy, mutta kuvituskuvat ja etunimillään esiintyvät esimerkkitapaukset kertovat kaikki vain tyylikkäästi harmaantuneista mutta timmeistä herrasmiehistä ja huolellisesti tällätyistä nuorista neitokaisista. Index-uutisportaalin toimittajalle kerrottiin myös, että sugar mommyjen ja sugar boyden osuus Puncs-palvelun asiakkaista on hyvin pieni.

Sugar-suhteessa olennaista ei ole raha vaan sen tarjoamien mahdollisuuksien nauttiminen yhdessä, väittää sivusto ja selittää, että itse asiassa kyseessä on ”isoisovanhempiemme arvojen tuominen tähän aikaan”, olihan ennen vanhaankin parisuhteessa olennaista se, että (mies)puoliso kykeni tarjoamaan (naiselle) ”asianmukaisen” elintason. Takaisin 1800-luvulle siis, jolloin naisen ei kuulunut hankkia omaa ammattia eikä elättää itse itseään?

Eihän tällaisiin jo aikansa eläneiksi luultuihin arvoihin perustuva kaupallinen palvelu sinänsä ole mitään uutta, ns. maailmalla ovat jo useammat keksineet tämän idean, jolla kiireiset, tasokkaat herrasmiehet saavat nuorta mutta sosiaalisesti esittelykelpoista lihaa ja köyhät opiskelijatytöt (joille Puncs-palvelu erityisesti näyttää suuntaavan mainontaansa) vaihtelua tonnikalaan ja kirpparivaatteisiin. Eikä Puncs-palvelun avautuminen Unkarissa ole sekään mikään uusi uutinen, vaan Index-sivustolla kirjoitettiin siitä jo viime marraskuussa. Pohjoismaiseen tasa-arvoajatteluun kasvanutta silti vähän hämmentää se kainostelemattomuus, jolla kaikki naisliikkeen saavutukset sadan viime vuoden ajalta heitetään menemään.

Prostituutiotahan tämä on, vaikka sokerikuorrutettua, väittää Ágnes Básthy drot.eu-sivuston artikkelissa. Niinpä. Maksukykyisten miesasiakkaiden eteen (sillä sugar mommyja ei tosiaan juuri ole) levitetään kattaus kauniita ja edustuskelpoisia mutta varattomia nuoria naisia, ja rehellinen osto ja myynti naamioidaan ”ihmissuhde”- ja ”elämäntyyli”-röyhelöihin todellakin 1800-luvun henkisellä tekopyhyydellä. Ennen kaikkea tällä, aivan niin kuin sokerikuorruttamattomalla prostituutiollakin, vahvistetaan sitä patriarkaalista kuviota, jossa mies on palvelun ostaja ja nainen myyjä (päinvastoinkin voi periaatteessa olla, mutta oikeasti niin on hyvin paljon harvemmin), ja varsinaisen seksipalvelun lisäksi myydään miehille hallinnan, vallan ja ylemmyyden mielikuvia, viime kädessä oikeutta toisen ihmisen alentamiseen.

Prostituutio on tietysti hankala ja monikasvoinen ilmiö, josta aivan liian paljon puhuvat ne, jotka eivät siitä mitään tiedä, ja aivan liian vähän itse asianosaiset. Siinä mielessä kuitenkin ”asianosaisia” ovat kaikki naiset, että prostituutio muovaa kulttuurimme kuvaa sukupuolten välisistä suhteista ja siten vaikuttaa myös niiden naisten elämään, jotka eivät itse ole siinä mukana. Ja siinä mielessä ihmettelen minäkin, kuten Ágnes Básthy, miten ihmeessä tämmöistä ”yritystoimintaa” voidaan tukea eurooppalaisen valtion ja EU:n varoilla.


Transilvaniasta kajahtaa jälleen

heinäkuu 23, 2017

Kesän poliittisia kohokohtia Unkarissa tai ns. Karpaattien altaassa (joka on Unkarissa nykyään eräänlainen poliittisesti korrekti nimitys vuonna 1920 Trianonin rauhassa hajotetulle Suur-Unkarille) on täällä ennenkin esillä ollut ”Tusványos” eli Transilvanian Tusnádfürdő / Băile Tuşnad -nimisessä kaupungissa järjestetty ”vapaa kesäyliopisto”. Ja Tusványos-festivaalin ohjelmassa etenkin Viktor Orbánin suuri linjapuhe. Unkarin päivänpolitiikasta katsoen Tusványos on yritys ohjailla ylirajaista Unkarin virtuaalikansakuntaa Orbánin ja hänen Fidesz-puolueensa taakse – tätähän palvelee myös rajantakaisille unkarilaisvähemmistöille avokätisesti myönnetty oikeus Unkarin kansalaisuuteen ja äänioikeuteen. Orbánin järjestelmä siis nojaa vahvasti sellaisiin tukijoihin, jotka eivät maksa veroa Unkariin eivätkä ole itse kokemassa esimerkiksi Unkarin koululaitoksen tai terveydenhuollon ongelmia mutta jotka historiallisista syistä ovat hyvinkin vastaanottavaisia romanttisen oikeistonationalistiselle propagandalle. Esimerkiksi Romaniassa Ceauşescun diktatuuri on jättänyt unkarilaisvähemmistön muistiin syvät arvet, eikä sen jälkeenkään tilanne ole ollut ongelmaton.

Vuonna 2014 Orbánin Tusványosin-puhe nousi uutisotsikoihin kautta maailman yhtenä ensimmäisistä selkeistä kannanotoista ”illiberaalin” järjestelmän puolesta: Orbánin Unkari käänsi selkänsä valistuksen ja yksilönvapauden olennaisille arvoille, asetti niiden edelle klassisen fasismin kaikuja mieleen nostavan ”työperustaisen yhteiskunnan” ja yksilön velvollisuudet kansakunta-kollektiivia kohtaan. Periaatteessa samaa on julistettu tämänjälkeisissäkin puheissa, eikä myöskään kesän 2017 Tusványosin puhe ollut siinä mielessä mitenkään yllättävä.

tusvanyos-orban-tokes.jpg

Index-uutissivuston kuvassa Orbán istuu lavalla ympärillään emäunkarilainen poliitikko, valtiosihteeri Zsolt Németh sekä romanianunkarilainen poliitikko László Tőkés, entinen reformoidun kirkon piispa ja nykyinen europarlamentaarikko. Tőkés muuten on kiistelty hahmo, jonka läsnäolo havainnollistaa monia tyypillisiä ongelmia. Hän nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Romanian vuoden 1989 vallankumouksen sankarina: kun Ceauşescun diktatuuri halusi karkottaa toisinajattelijana tunnetuksi tulleen pastori Tőkésin, tämän silloisessa kotiseurakunnassa Temesvárin / Timişoaran kaupungissa syntyi vastarintamellakoita, joista joskus väitetään koko vallankumouksen ja Ceauşescun järjestelmän kaatumisen saaneen alkunsa. Vallankumouksen jälkeen Tőkés siirtyi vähitellen politiikkaan, ja hän on saanut lukuisia unkarilaisia ja kansainvälisiä kunnianosoituksia. Vuonna 2009 myönnetty korkea romanialainen kunniamerkki sitä vastoin peruutettiin viime vuonna, koska Tőkésin katsottiin loukanneen Romanian perustuslakia ja sen edustamia arvoja: hän oli Euroopan parlamentissa esittänyt Unkarille asemaa Transilvanian virallisena suojelijana samaan tapaan kuin Itävalta Italian kanssa solmitun sopimuksen nojalla suojelee saksankielisen Etelä-Tirolin kulttuuriautonomiaa. Myös Tőkésistä henkilönä on viime vuosien unkarilaisessa julkisuudessa syntynyt hyvin ristiriitainen kuva: avioeron ja Iván Andrassewin julkaiseman paljastuskirjan Ne vígy minket a kísértésbe (‘Älä saata meitä kiusaukseen’) yhteydessä noussut kohu kuvasi Tőkésin itsekkäänä ja suorastaan psykopaattisen vallanhaluisena häijyläisenä, joka vuosikymmenet petti vaimoaan, sorti ja terrorisoi koko perhettään.

Itse Orbánin puhe, josta tiivistelmän esittää Index-uutissivustolla Szabolcs Dull, ei siis tarjonnut poliittisesti mitään yllättävää. Ensi vuonna on Unkarissa vaalit, joten puheessa tietenkin kampanjoitiin ja korostettiin äänestämisen merkitystä etenkin rajantakaiselle vaalikarjalle. Vaaleissa on Orbánin mukaan kyse koko Euroopan tulevaisuudesta: jos hallitus vaihtuu, se merkitsee raja-aidan purkamista, maahanmuuttajien vyöryä Unkariin ja Eurooppaan sekä vallan siirtymistä Unkarin asioissakin yhä enemmän Brysselin käsiin, siis tuhoa ja hävitystä (rombolás). Tällä hetkellä Unkari on jo nousemassa vahvaksi, kukoistavaksi ja arvostetuksi valtioksi, tämä päämäärä on Orbánin mukaan lähempänä kuin koskaan sitten Trianonin, mutta jos ”muukalaisia, globaaleja intressejä palveleva hallitus” nousee valtaan, siihen päättyy kukoistus. Suurin sisäinen uhka on demografinen: unkarilaiset eivät lisäänny tarpeeksi (koska maahanmuuttajiahan ei haluta – ja tietenkään tässä ei puututtu siihen, miten nimenomaan nuoret ja koulutetut unkarilaiset viime vuosina ovat valuneet ulkomaille, niin että joka kuudes unkarilainen, siis Unkarin väestörekisteriin merkitty, lapsi syntyy jo Unkarin ulkopuolella).

Viholliskuvat olivat Orbánin puheessa siis tutuilla paikoillaan. Ensinnäkin Brysselin pahikset, kuten ”yli-inkvisiittori” Frans Timmermans, Euroopan komission varapuheenjohtaja, joka hätyyttelee Puolaa oikeusistuimien puolueettomuuden vaarantavan lainmuutoksen takia. Puolaa ei jätetä pulaan, Orbán julisti. Ja sitten tietenkin György Soros tai ”Soros-mafia”. Orbánille esitettiin yleisökysymyksiä (tietenkin etukäteen kirjallisesti), ja yksi kysyjä oli halunnut tietää, ”miksi Orbán ei käy ankarammin käsiksi Soros-imperiumin unkarilaisiin käskynhaltijoihin”. ”Voimme vielä käyttää kovempiakin otteita”, vastasi Orbán ja julisti, että Sorosin taholta viimeinen niitti oli ollut kansallisen turvallisuuden vaarantaminen: häijyä suunnitelmaa maahanmuuttajien tuomiseksi Eurooppaan tullaan vastustamaan, ja ”armoa ei anneta”.

444.hu-sivuston Péter Magyarin mielestä puheen merkittävin anti oli sen perustelu, miksi Viktor Orbán on maailman merkittävin mies. Orbán, sano, oli itse henkilökohtaisesti vetollaan kaatanut EU:n pakolaiskiintiöjärjestelmän (aivan näinhän se ei mennyt), ja hänen henkilökohtaista ansiotaan on se, miten hänen hallituksensa on ottanut rahaa ylikansallisilta suuryrityksiltä ja siirtänyt ne unkarilaisten perheiden tukemiseen (!). Ja tämähän ei ole mitään uutta. Toukokuun alussa Orbán vieraillessaan maaseudulla tyhjenevässä kylässä köyhän leskimummon luona (vierailu ikuistettiin Orbánin Facebook-sivulle postattuun merkilliseen videoon, ja siitä levisi Unkarin poliittiseen huumoriin joksikin aikaa tervehdys Helló, röfik! eli ‘Moi, nasut!’, jonka pääministeri lausahti mummon sikalassa piipahtaessaan) lupasi itse henkilökohtaisesti nostaa eläkkeitä.

Samanlaista henkilökultin makua on Tusványosin festivaalien yhteydessä julkistetussa tutkimustuloksessa. ”Kansallisstrategian tutkimusinstituutti” -niminen laitos oli nimittäin kysynyt kansalaisilta, kuka historian tai nykyajan henkilöistä parhaiten edustaa Unkarin kansakuntaa. Vastauksia oli tullut Tapani Pyhästä kilpauimari Katinka Hosszúhun, mutta tältäpä näytti voittajaviisikko:

  1. Viktor Orbán 18,2 %
  2. Lajos Kossuth 15,5 %
  3. István Széchenyi 11,8 %
  4. Sándor Petőfi 9,5 %
  5. János Áder 6,6 %

Pääministeri Orbán voittaa siis Unkarin 1800-luvun edistyksen ja itsenäisyystaistelun suurmiehet, ja nykyunkarilaisista viiden tärkeimmän joukkoon pääsee hänen lisäkseen vain presidentti János Áder, tuo väritön, mauton ja hajuton pitkän linjan puoluejyrä, joka tähän mennessä on opposition mielestä kunnostautunut ainoastaan allekirjoittamalla kyselemättä kaikki eteensä tuodut lait.

Orbánin puhetta ei olekaan kommentoitu julkisuudessa niin kiivaasti kuin puheen yhteydessä sattunutta välikohtausta. Nuori nainen ilmestyi kuuntelemaan puhetta mukanaan vihellyspilli, mutta ei ehtinyt sitä juurikaan käyttää, ennen kuin paikallinen herrasmies – muun yleisön solvausten säestyksellä – kävi takaapäin kiinni ja kaatoi hänet tukasta vetäen maahan, minkä jälkeen roteva turvamies kovakouraisesti ”saatteli” naisen pois alueelta. Kaikki tietenkin tallentui videolle:

Somessa selvitettiin oitis vihellyspillinaisen kimppuun hyökänneen jampan henkilöllisyys – kyseessä oli Transilvanian Csíkszeredassa toimivan Unkarin konsulaatin tiedottajan aviomies – ja häneltä saatiin Facebookissa myös jonkinlainen anteeksipyyntö, joka verenhimoiselle someyleisölle ei tietenkään riitä.

Pieni välikohtaus, mutta sen nostattamat reaktiot olivat puolin ja toisin todella masentavia, toteaa Tamás Szele verkkokolumnissaan. Nimittäin: hallituksen taholta alettiin oitis parkua ”provokaatiota”, ja hallituksen uutistuutiksi muuttunut uutissivusto Origo kehittelee tapauksesta kunnon salaliittoteorian: “Sorosin 444-blogi” ja “Simicskan Index-sivusto” selostivat tapahtunutta “naurettavan yksityiskohtaisesti”, koska “Soros-mediat tiesivät etukäteen, minne mennä ja ketä kuvata”, eli koko pahoinpitelykin oli etukäteen järjestetty provokaatio. Tämän kannalta tietenkin noloa, että videolle tallennettu pahoinpitelijä oli kytköksissä Unkarin konsulaattiin, onkohan sekin jo Soros-imperiumin soluttama?

Mutta traaginen oli myös ”opposition” reaktio, väittää Szele. Romanianunkarilaisten ja koko székely-heimon niskaan syydettiin kanavan täydeltä kuraa – viis siitä, että viheltäjätyttö itsekin oli alkuaan Székelymaasta kotoisin, vaikka nykyään asuu emä-Unkarissa. Transilvanianunkarilaisiin suhtautuminen ei emämaassa ole ennenkään ollut yksiselitteisen positiivista. Vaikka Transilvania, sen rikas kansankulttuuri ja historia ovat Unkarille keskeisiä kansallisia kulttuurisymboleja vähän samaan tapaan kuin meillä suomalaisuuden rakennuspuita on haettu Kalevalan rajantakaisilta laulumailta, ja vaikka vuosikymmenten ajan on Unkarissa totuttu itkemään Transilvanian menetystä ja suremaan heimoveljien siellä kokemaa sortoa, niin oikeisiin, eläviin transilvanialaisiin suhtaudutaan entisessä emämaassa monesti epäluuloisesti ja halveksivasti, vähän samaan tapaan kuin meillä oikeita eläviä raja- ja itäkarjalaisia on oudoksuttu ja ryssitelty. Viime vuosina näiden ennakkoluulojen rinnalle on tullut poliittinen katkeruus: nuo primitiiviset, marisevat ”köyhät sukulaiset” imevät emämaasta tukiaisia maksamatta sinne veroja ja varmistavat äänillään Orbánille ja Fidesz-puolueelle vaalivoiton joutumatta itse kärsimään sen ikävistä seurauksista – “Transilvania tuhoaa Unkarin vapauden”.

Tämä kuona purkautui nyt someraivoksi, jonka keskellä vain harvat jaksoivat muistuttaa, että törkeä käytös ja väkivaltaisuus ovat väkivaltaisen yksilön ongelma, ei koko kansanryhmän. Tai että – tämä on Szelen kirjoituksen pääpointteja – viheltäjänaisen tempaus ja koko vihellysprotestin somessa julkistettu suunnittelu osoittavat, että nimenomaan transilvanianunkarilaisten keskuudessa ei ainoastaan aivottoman nationalismin huumassa palvota Orbánia vaan myös kritisoidaan ja protestoidaan. Transilvania voisi olla myös liittolainen Unkarin oppositiolle, jos Unkarissa olisi toimintakykyistä ja järkevää poliittista oppositiota. Jos.


Edessä Aasia, Itä

heinäkuu 21, 2017

Unkari kulkee vääjäämättä omaa illiberaalia tietään, vastoinkäymisistä ja ikävistä uutisista piittaamatta. Ja niitähän on viime aikoina taas seuraamiini oppositiomedioihin ilmestynyt, nostattamaan erinäisiä kitkerän vahingoniloisia keskusteluja.

Aloitetaan suurten transatlanttisten haaveiden kariutumisesta, josta kirjoittaa 444.hu-sivuston pitkän journalismin sarjassa ”tl;dr” Péter Erdélyi. Obaman hallinnon viimeisinä vuosina Unkarin ja USA:n välejä olivat alkaneet kiristää muun muassa Unkarin lähentyminen Venäjään (mm. Paksin ydinvoimalan laajennustilaus lainoituksineen, yleinen Putinin Venäjän ja Erdoğanin Turkin illiberaalien meininkien kehuminen, Venäjä-pakotteiden vastustaminen) sekä korruptioepäilyistä syntynyt konfliktinpoikanen Unkarin vero- ja tullihallituksen kanssa (siitäkin kirjoitin). Sekä Obama että ex-presidentti Clinton paheksuivat julkisesti Unkarin epädemokraattisia ja putinistisia meininkejä, Euroopan-asioista vastaava valtiosihteeri Victoria Nuland nimitti Orbánin illiberaalia systeemiä ”demokratian syöväksi”, ja kun uuden Unkarin-lähettilään nimityksestä keskusteltiin, jopa republikaanien senaattori McCain  innostui  luonnehtimaan Orbánia ”uusfasistiseksi diktaattoriksi”.

Ei siis ihme, jos Orbánin hallinto alkoi toivoa vallan vaihtumista ja presidentti Trumpilta suopeampaa kohtelua. Kun Trump sitten hieman yllättäen todella valittiin, Fidesz-puolueessa ilmeisesti yhä useammat alkoivat tosissaan uskoa, että Orbán oli silkkaa poliittista tarkkanäköisyyttään osannut asettua voittajan puolelle ja saisi kohta tästä palkkionsa. Kohta valintansa jälkeen Trump soittikin Unkariin ja kiitti Orbánia tämän tuesta. Jotkut arvelevat, kirjoittaa Erdélyi, että juuri tämä rohkaisi Orbánia käymään hyökkäykseen Central European Universityä eli ns. Soros-yliopistoa vastaan. (Soroshan oli Yhdysvalloissa demokraattien tärkeä tukija, vaikka syynä CEU:n vastaiseen hyökkäykseen saattoi olla sekin, että pelkät maahanmuuttajat eivät riittäneet viholliskuvaksi.)

Mutta kuinka kävikään? Atlantin takaa on Valkoista taloa myöten tehty selväksi, että USA ei hyväksy CEU:n alasajoa. (Tähän on ainakin se ilmeinen syy, kirjoittaa Erdélyi, että euro-atlanttisia, länsimaisia arvoja välittäviä amerikkalaisia yliopistoja toimii monissa muissakin, strategisesti paljon tärkeämmissä maissa, ja jos USA sallisi CEU:n nujertamisen, se voisi vaikeuttaa myös näiden muiden yliopistojen asemaa. Ja oli presidentti Trump itse asiasta mitä mieltä hyvänsä, yliopistokysymykset eivät välttämättä ikinä päädy hänen pöydälleen vaan niitä hoitaa kokenut ja pätevä virkamiehistö.) Samaan aikaan USA:ssa on tärkeisiin asemiin noussut Venäjään hyvin kriittisesti suhtautuvia henkilöitä, ja Venäjä-sotkuissaan kamppailevan presidentti Trumpin itsensäkin on pakko ottaa entistä tiukempi Venäjä-linja osoittaakseen, ettei ole Putinin taskussa.

Yhdysvaltain Eurooppa-suhteita siis käytännössä rakentavat ihmiset, joita Orbánin venäläisystävällinen politiikka ei erityisemmin miellytä. Edes unkarilaissyntyisen vitéz Sebastian/Sebestyén Gorkan nousu presidentti Trumpin neuvonantajaksi ei välttämättä avaa Orbánille Valkoisen talon ovia. Gorka on tosin kunnon oikeistonationalisti, mutta hänen välinsä Unkarin nykyiseen oikeistojohtoon ovat hieman kireät, ja niitäkin hiertää suhde Venäjään, joka Gorkalle on vain vanhan pahan Neuvostoliiton jatkaja.

Viktor Orbán odottelee yhä turhaan kutsua Valkoiseen taloon. Siellä kyllä vieraili Romanian (!) presidentti jo kesäkuussa, heinäkuun alussa taas Trump kävi Puolassa ja neuvotteli siellä myös Kroatian presidentin kanssa. Oikeastaan olennaisin käy ilmi jo tästä kuuluisasta toukokuun lopulla kuvatusta uutisvideosta, jossa Trump NATO-kokouksessa tuuppaa tieltään Montenegron pääministerin. Alussa näemme Trumpin ja Orbánin saapuvan kuvaan oikealta jutellen jotakin keskenään, ja Orbán on silminnähden onnensa kukkuloilla päästyään puheisiin Amerikan presidentin kanssa. Siinä samassa Trump jättää keskustelukumppaninsa kuin nallin kalliolle, työntää montenegrolaisen tieltään ja astuu kuvan etualalle. Orbán jää pitkän Trumpin taakse ja hänen hymynsä hyytyy niin, että katsojan käy suorastaan sääliksi.

***

Unkarin USA-suhteiden takkuiluun on siis ainakin kolme selvää syytä: Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Politico-sivusto kertoi äskettäin, erään nimettömänä pysyttelevän NATO-virkailijan kertomaan viitaten, että Unkari ei enää nauti puolustusjärjestökumppaniensa täyttä luottamusta: unkarilaisille kollegoille ei ilman muuta anneta salaiseksi luokiteltua informaatiota. Ilmeisesti yhä laajemmin pelätään, että Unkarista on tulossa Venäjän portti NATO:n ja EU:n järjestelmiin.

Politicon artikkelissa mainitaan myös täälläkin esillä ollut tietoturvaskandaali: äskettäin toimitetun ns. kansallisen konsultaation (”eikö niin, että Soros ja maahanmuuttajat on pahoja, joohan, joohan?”) nettiversiossa pyörivä venäläinen koodi toimitti vastaajien henkilötiedot suoraan venäläiselle Yandex-palvelimelle. Tietoturvaongelmat muuten jatkuvat: käynnissä olevia uinnin maailmanmestaruuskisoja varten rakennettiin langaton vierailijaverkko, ja aivan kisojen alla alkoi julkisuuteen levitä tieto, jonka mukaan verkon taustalla oleva azerbaidžanilainen (!) yhtiö kerää verkon käyttäjien tietoja hieman epäilyttävällä tavalla. Ministeri János Lázár ei osannut hälventää epäilyksiä mitenkään vaan kehotti kisavieraita varmuuden vuoksi jättämään kännykkänsä kotiin – nyt puolestaan verkkoa pyörittävä unkarilainen yhtiö on vakuuttanut, että azerifirma ei enää ole kuvioissa mukana eikä verkon käyttäjien tietoja kerätä mihinkään. Ketähän tässä uskoisi?

Perin merkillinen on ollut myös viime kuukausina julkisuudessa pyörinyt ns. Magomedin juttu. Sen jälkeen kun pääsiäisenä unkarilainen aktivisti Gergő Komáromy oli töhrinyt neuvostoliittolaisten vapauttajien muistomerkkiä punaisella maalilla täytetyn ilmapallon avulla ja saanut sakkotuomion, häneen otti yhteyttä hieman uhkaavan oloinen tšetšeenimies Magomed Dasajev ja antoi ymmärtää, että Venäjällä ollaan tapahtuneesta hyvin hyvin vihaisia ja Komáromyn pitäisi pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö suoritettiinkin ja julkistettiin videolla netissä. Siitä pitäen on Unkarissa ihmetelty, mikä Magomed oikein on miehiään – kansalaisuutta vailla mutta näköjään ongelmattomasti Unkarissa oleskeleva ”liikemies”, jonka monenlaisiin liiketoimiin viranomaiset eivät näköjään halua puuttua ja joka on vihjaillut omaavansa ystäviä korkeilla paikoilla.

Unkari siis jatkaa ”avausta itään”, merkillisine seurannaisilmiöineen. Samaan aikaan unkarilaiset valuvat länteen. Etenkin nuorten ja nuorehkojen koulutettujen ammattilaisten maastapaosta on valitettu jo pitkään. Lääkärien ja sairaanhoitajien osalta aivovuoto on saavuttanut hälyttävät mittasuhteet jo aikoja sitten, mutta viime aikoina on alettu puhua työvoimapulasta monilla muillakin aloilla. Metallialalla tilannetta on koetettu korjata tuomalla maahan työntekijöitä Serbiasta ja Ukrainasta, mutta noloin tuloksin, kertoi RTL-kanavan uutislähetys äskettäin: saatuaan Unkarissa koulutuksen ja paperit nämä metallimiehet olivat muitta mutkitta jatkaneet matkaa läntisemmän Euroopan lihapatojen ääreen. Olisikohan sittenkin kannattanut maahanmuuttajavastaisen propagandan sijasta panostaa edes muutaman koulutuskelpoisen ja työhaluisen pakolaisen sijoittamiseen?


Demagogiaa?

heinäkuu 13, 2017

Unkari valmistautuu isännöimään uinnin maailmanmestaruuskisoja. Oppositioviestimissä on kirjoiteltu kitkerästi sekä tapahtuman budjetista, joka ensimmäisiin arvioihin verraten on levinnyt kymmenkertaiseksi (ja ylimääräisen rahan arvellaan virtaavan päättäjiä lähellä olevien oligarkkien ja bulvaanien taskuihin), että erinäisistä omituisuuksista ja kömmähdyksistä järjestelyissä. Tonavan rantaan rakennetun uuden uimalan muodonmuutoksista sekä kisamaskottien nolosta nimenvaihdoksesta on tässäkin blogissa jo ollut puhetta. Viime päiviin saakka on julkisuudessa ihmetelty kuvia vielä varsin keskeneräisistä kisapaikkojen rakennustöistä tai uutisia avajaisohjelmasta, johon viime tingassa kutsuttiin osallistumaan muutamia kansainvälisesti menestyneimpiä unkarilaisia entisiä kilpauimareita (joita toki riittää) ja sitten vielä viimemmässä tingassa peruttiin tämä kutsu. Kisojen verkkosivuston englannin kielen tasoa on kauhisteltu, Leiterjakab-käännösvirheblogi päätyi toteamaan, että englanninkielisiä tekstejä ei ole voinut laatia ”oikea” kääntäjä vaan ne on teetetty jollakulla englantia ”osaavalla”, kenties opiskelijalla. (Ja ilmeisesti, toteavat tämän kommentoijat, jonkun tärkeän henkilön sukulaispojalle tai -tytölle on tästä maksettu ammattilaistaksan mukaan.) Rahaa siis on poltettu, mutta ei välttämättä oikein eikä rehellisesti.

Uintikisojen kunniaksi ilmeisesti poistetaan näkyviltä myös pahennusta herättäneet ”Ei anneta Sorosin nauraa viimeisenä” –julisteet, joita on viime päivinä kommentoitu laajalti myös kansainvälisessä lehdistössä. Hallituksen tiedottajat kiistävät jyrkästi, että julisteiden poistamisella olisi mitään tekemistä kansainvälisen kritiikin tai varsinkaan tulossa olevan suuren urheilutapahtuman kanssa: julistekampanja on vain alun alkaen suunniteltu päättymään 15.7., ei sen ihmeempää. Siitä huolimatta oppositioviestimet muistuttavat, mitä natsi-Saksassa tehtiin olympialaisten alla kun virallinen juutalaisvastaisuus piti raivata pois kansainvälisten arvovieraiden näkyviltä:

antijewishsignsdown

Uintikisojen (ja tietenkin jalkapallostadionien) lisäksi jatkuu julkisten varojen käyttäminen merkillisiin prestiisiprojekteihin, muuhunkin kuin pääministerin kanslian uusiin toimitiloihin Budan linnassa. Pari vuotta sitten Unkarin hallitus onnistui hankkimaan takaisin osan ”perhehopeista” (családi ezüst), kuten pääministeri Orbán asian ilmaisi, eli niin kutsutusta Seuson aarteesta. Kyseessä on 300-400-luvulta jKr. peräisin oleva loistelias hopea-astiasto, joka on ilmeisesti kuulunut Seuso-nimiselle mahtavalle roomalaiselle (nimi mainitaan yhden hopeavadin latinankielisessä kaiverruksessa), kenties Pannonian provinssin korkealle sotilasvirkamiehelle. Hopea-aarteen löysi 1970-luvulla Polgárdista, Balatonjärven itäpäästä paikallinen mies, joka sittemmin teki hämärissä oloissa monenlaisia arveluja nostattaneen itsemurhan. Aarre päätyi tuntemattomia teitä pois Unkarista ja englantilaisen lordin omistukseen, ilmestyi 1990-luvun alussa newyorkilaiseen taidehuutokauppaan, ja siitä pitäen Unkarin valtio on yrittänyt hankkia sitä takaisin.

Pari vuotta sitten Orbánin hallitus julisti riemuissaan ”perhehopeiden” palaavan kotiin, mutta tuolloin hankittiin 4,5 miljardin forintin (noin 15 miljoonaa euroa) summalla vain osa astiastosta. Kaupan yksityiskohdat julistettiin salaisiksi 30 vuoden ajaksi. Nyt pääministeri Orbán ilmoitti uudessa tiedotusvideossa, että vielä seitsemän upeaa astiaa samoista ”perhehopeista” on saatu hankituksi takaisin Unkariin.

Koko aarteen hintaa ei ilmeisesti ole julkistettu, eikä tiedossa ole, onko Seuson astioita vielä jossakin liikkeellä, mutta selvästikin hallitus on päättänyt, että Seuson hopeat ”tuodaan takaisin” Unkariin, maksoi mitä maksoi.

Ja tästä pääsemme tuohon poliittisen demagogian, populistisen kansankiihotuksen ongelmaan. Moderni yhteiskunta on kerta kaikkiaan sen verran monimutkainen, että raha ei siellä kierrä yksinkertaisesti yhtyvien astioiden periaatteella. Kansainväliset suhteet, talouselämän mutkikkaat mekanismit, kulttuuri- ja arvovaltakysymykset ja monet muut asiat on kustannettava joskus kalliistikin, samalla kun rahaa aivan selvästi puuttuu kaikkein köyhimmiltä ja onnettomimmilta. Saataisiinko Suomesta leipäjonot poistettua, vanhuksille riittävästi vaippoja ja koulurakennukset alun alkaen rakennettua homehtumattomiksi, jos eduskuntatalon remontista olisi luovuttu tai jos Kansallisoopperan uutta taloa ei koskaan olisi rakennettu? Paljonko lasten mielenterveyspalveluja, kehitysapua, luonnonsuojelua tai maahanmuuttajien kotouttamisprojekteja voitaisiin rahoittaa Suomi100-juhlavuoden tapahtumiin käytetyillä varoilla? Ei se valitettavasti näin yksinkertaisesti mene, että jostakin ”tarpeettomasta” säästyvä raha voidaan heti käyttää johonkin ”tarpeelliseen”. Ja mikä on tarpeetonta – urheilu, kirjallisuustiede, moderni kuvataide, teoreettinen filosofia, arkeologia, tietokonepelien tutkimus? Toimiakseen ja kansalaisensa sitouttaakseen nykyaikainen valtio tarvitsee myös kaunista turhuutta, kulttuuria, sivistystä ja kansainvälistä näkyvyyttä.

Siitä huolimatta Unkarin tilanne, etenkin terveydenhuollon ja koulujärjestelmän silminnähtävä kurjistuminen, alkaa mennä niin pitkälle, että ”demagogisia” vertailuja ei kerta kaikkiaan voi enää olla tekemättä. Julkisia varoja käytetään luksus- ja prestiisiprojekteihin, ja ennen kaikkea tässä yhteydessä niitä kanavoidaan myös suoraan poliittisille päättäjille tai heitä lähellä oleville tahoille. Pääministeri Orbánin lähipiiri, ministerit ja korkeat virkamiehet, asuvat ja elävät paljon ylellisemmin kuin heidän palkallaan olisi mahdollista. Samaan aikaan kouluissa kytee kapina ja sairaaloissa on pulaa tärkeimmästäkin. On sairaaloita, joissa potilaita tai näiden omaisia pyydetään tuomaan mukanaan ei vain henkilökohtaisia hygienia- ja ateriointivälineitä, yöpukua ja pyyhettä vaan myös esimerkiksi reseptittömiä särkylääkkeitä, sideharsoa, sauvaparistoja kannettaviin EKG- tai verenpaineseurantalaitteisiin tai jopa paperia potilaskertomusten tulostamista varten. Äskettäin lääkärien ammattijärjestö käynnisti kampanjan, jolla kerättiin sairaaloille lahjoituksia käsidesinfiointiaineen ostoon – väittämän mukaan sairaalainfektioihin kuolee Unkarissa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa, ja monissa sairaaloissa ilmeisesti säästöleikkaukset ovat iskeneet myös desinfiointiin.

Omassa somekuplassani tämän ristiriidan symboliksi on noussut äskettäinen lapsen kuolemantapaus. Tyttö, jolle tehtiin sydänleikkausta Budapestin valtakunnallisessa kardiologian instituutissa, jouduttiin kesken operaation rintakehä avattuna kuljettamaan toiseen sairaalaan, koska maan tärkeimmässä sydänsairaalassa ei ollut tietokonetomografia- tai magneettikuvauslaitteita. Lääkärien ponnisteluista huolimatta lapsi kuoli samana iltana. Asiasta kertoi lapsen isoäiti Klubrádió-radiokanavan ohjelmassa, ja siitä pitäen unkarinkielinen Internet on ollut täynnä närkästystä. Valtiosihteeri Bence Rétvári ja sittemmin itse terveysasioista vastaava superministeri Zoltán Balog ovat vastanneet arvosteluihin muistuttaen, että tietokonekuvantamislaitteita on nyt jo enemmän kuin edellisen hallituksen aikaan…

Missä kulkee demagogian ja ”kansan oikeutetun raivon” välinen raja? On vaikea olla puristamatta käsiään nyrkkiin lukiessaan Anikó Nagypálin mielipidekirjoitusta:

Kolmetoistavuotias ja vastasyntynyt. Unkarin kaksi uusinta uhria.

Olkaa hyvä ja katsokaa heitä, herra ministeri Balog. Katsokaa vain, vuoron perään, varovasti, te kaikki, te kyyniset elostelijat, mahtailijat, jotka samastatte itsenne Unkariin, jotka johdatte täällä tätä paskaläjää.

(…)

 

Lapsenmurhaajille ei armoa.

Ei armoa niille, jotka kyynisesti, pönäkästi vain toteavat, että olihan edes toisessa sairaalassa CT- ja MR-laitteet.

Oli niin.

Eräässä toisessa Unkarissa taas ennen vanhaan oli niin, ettei joka päivä tarvinnut raivostua järjiltään jonkin järkyttävän, mielettömän kuolemantapauksen tähden.

 


Julistaen julistein

heinäkuu 3, 2017

Viime päivien avainsanoja Unkarin poliittisilla foorumeilla on ollut  plakáttörvény,  julistelaki, jolla hallitus yrittää säädellä julkisiin tiloihin leviävää poliittista mainontaa. Ei vain vitsipuolue ”Kaksihäntäinen koira” käytä taitavasti julkisia mainostiloja hallituksen pyörittämien julistekampanjojen naurunalaiseksi tekemiseen. Varsinaisesti ongelmana on äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbik, jonka kanssa valtapuolue Fidesz kilpailee osaksi samoilla ääniapajilla ja joka viime aikoina on omalla julistekampanjallaan osunut muutamiin todella arkoihin kohtiin.

Toukokuussa Budapestissa käydessäni näin omin silmin, miten julkiset tilat olivat täynnä Jobbikin kustantamia julisteita, joissa hallitusta syytetään korruptiosta ja julkisten varojen kähmimisestä pois tärkeämmistä kohteista.

lopnak_dolgozotok_jobbik_kampany.jpeg

”TE teette työtä. HE [kuvassa pääministeri Orbán ja hänen naapurinsa ja bulvaaninsa, super-oligarkki Lőrinc Mészáros] varastavat. Siksi koulutukseen ei ole rahaa.”

”He varastavat” on aika rajua kieltä, ja näin puusta katsoen sitä ihmettelee, eikö tuommoisen johdosta voisi nostaa kunnianloukkauskannetta. Jostain syystä pääministeri Orbán ja muut julisteissa esiintyvät henkilöt (toisessa versiossa ”he varastavat” -tekstin taustalla näkyvät hallituksen medianeuvonantaja Árpád Habony ja ”propagandaministeri” Antal Rogán) eivät kuitenkaan halua perätä kunniaansa oikeusteitse vaan ovat tarttuneet toiseen keinoon eli parlamentin lainsäädäntökoneen pyörittämiseen.

Temppu, jolla nimenomaan Jobbikin poliittiseen mainontaan päästään käsiksi, perustuu syihin, jotka jälleen kerran juontavat juurensa ns. Gecigateen eli Viktor Orbánin ja hänen nuoruudenaikaisen ystävänsä, mediaoligarkki Lajos Simicskan taannoiseen totaaliseen välirikkoon. Simicskan yhtiöiden hallinnassa on yhä suuri osa julkisista mainostiloista, ja sattuneesta syystä hän on ilmeisesti vuokrannut niitä Jobbikin käyttöön hyvin edulliseen hintaan. Nyt uusi julistelaki määrää, että valtion budjetista tukea saavat elimet ja järjestöt, siis myös puolueet, saavat lunastaa julkista mainostilaa ainoastaan edellisen kirjanpitovuoden listahinnoilla ja mainosjulisteita koskevat sopimukset on viipymättä toimitettava asianomaiselle viranomaiselle, joka julkistaa ne kotisivullaan. Vanhojen sopimusten mukaisia julisteita saa pitää näkyvillä vain heinäkuun 15:nteen saakka. Määräys ei tietenkään koske hallitusta itseään eikä kansalaisjärjestöjä, ei myöskään hallitusta tukevia ”rauhanmarsseja” järjestävää ”Kansalaisten yhteishenkifoorumia” (CÖF).

Oppositiopuolueissa ja -medioissa melkoista rutinaa on nostattanut tapa, jolla tämä hallituksen tueksi räätälöity laki nuijittiin läpi. Sitä voi nimittäin hyvällä syyllä väittää perustuslain vastaiseksi. Perustuslain mukaan puolueiden talouteen liittyvien lainmuutosten hyväksymiseen tarvitaan parlamentissa kahden kolmasosan enemmistö, ja puolueiden taloudenpidosta on lain valmistelujen yhteydessä puhuttu koko ajan: myös valtapuolue Fideszin edustajat ovat koko ajan toitottaneet silmääkään räpäyttämättä, että julistelailla pyritään torjumaan korruptiota politiikasta. Kun kahta kolmasosaa ei saatu, puolueiden talouteen liittyvät lain osat siirrettiin taajamien julkisivuja koskevaan lakiin, jota on mahdollista muuttaa yksinkertaisella enemmistöllä. Temppu on perustuslain vastainen, väittävät ainakin oppositiomedioiden haastattelemat perustuslakiasiantuntijat. Siitä huolimatta presidentti János Áder teki sen, mitä uskollisena puolueen soturina on tehnyt tähänkin asti, eli allekirjoitti lain.

Julkisten tilojen poliittista ilmoittelua dominoivat siis tulevaisuudessa entistäkin selvemmin, mikäli mahdollista, hallituksen omat kampanjat. Niiden teemoina ovat viime aikoina olleet maahanmuuttovastaisuus, Brysseli-vastaisuus sekä näitä kahta yhdistävä super-salaliitto-pahishahmo György Soros, tuo ilkeä miljardööri, johon henkilöityvät kaikki kansallismielisyyden vastaiset salajuonet. Soros haluaa hukuttaa Euroopan islaminuskoisiin maahanmuuttajiin, joiden mukana saapuvat terrorismi ja sharia-lain hallitsemat no go -vyöhykkeet, ja Sorosin tukemat kansalaisjärjestöt, jotka muka puolustavat ihmisoikeuksia ja vastustavat korruptiota, ovat itse asiassa terroristien ja ihmissalakuljetuksen puolella. Suorastaan pohjoiskorealaiseen naiiviuteen yltävässä tv-mainoskampanjassa on nähty jo ainakin kaksi ”tietoiskua”. Tässä toinen, Vastagbőr-blogin tubettamana englanninkielisin tekstein:

99% unkarilaisista torjuu laittoman maahanmuuton, meille kerrotaan. (Tuo 99% viittaa siis niihin, jotka vastasivat tuoreimman ”kansallisen konsultaation” lievästi sanoen johdatteleviin kysymyksiin. Kyselykaavakkeen palauttaneiden todellista määrää ei tiedetä, ja kaavakkeen verkkoversio ei vaatinut kunnollista tunnistautumista, joten sen saattoi sama ihminen täyttää vaikka miten moneen kertaan.) Niin että: Eipä anneta Sorosin nauraa viimeiseksi!

Tv-mainokseen liittyy tietenkin joka paikkaan levitettyjä julisteita. Naureskelevan Sorosin ja viimeisistä nauruista varoittelevan tekstin takana piilee myös ulottuvuus, joka julisteiden kohdeyleisölle on täysin selvä – viis siitä, että Unkarin hallitus jatkuvasti vakuuttelee nollatoleranssiaan antisemitismin suhteen. Niitä varten, jotka jostain ihmeen syystä eivät tajuaisi, mistä on kysymys, joku tämän kohdeyleisön edustaja on tarttunut tussiin selventääkseen sanomaa:

bzs

Nauravan Sorosin otsaan on kirjoitettu: HAISEVA JUUTALAINEN


Poikkeuksellinen valtiomies

kesäkuu 25, 2017

Unkarin 1900-luvun historiasta on vaikea puhua käsittelemättä amiraali Miklós Horthya (1868–1957), Unkarin kuningaskunnan valtionhoitajaa vuosina 1920–1944. Häntä on joskus verrattu ikä- ja säätytoveriinsa Mannerheimiin: molemmat olivat köyhtyneen aatelisperheen poikia, jotka tekivät komean upseerinuran isänmaansa silloisen emä-imperiumin armeijassa ja palasivat ensimmäisen maailmansodan lopulla ohjailemaan imperiumista irtautuvan isänmaansa kohtaloita.  Tosin siinä missä Mannerheimin lyhyt valtionhoitajuus päättyi ensimmäisen tasavallan presidentin valintaan 1919, Horthy valittiin 1920 kuningaskunnan valtionhoitajaksi ja pysyi tässä tehtävässä toisen maailmansodan lopun täysromahdukseen saakka. Molemmat myös saivat uransa lopulla tehtäväkseen johtaa maansa ulos toisesta maailmansodasta. Tässä tehtävässä Mannerheim onnistui ja toimi menestyksekkäästi sekä kansakuntaa kokoavana että riittävää ulkovaltojen luottamusta nauttivana hahmona, Horthy taas jäi umpikujaan ja perikatoa kohti syöksyvien saksalaisten liittolaistensa vangiksi – lopulta aivan kirjaimellisesti.

Sekä itsenäistyvässä Suomessa että nykyisessä muodossaan syntyvässä Unkarissa nähtiin ensimmäisen maailmansodan aikaisten mullistusten ja imperiumin hajoamisen lopuksi sisällissotaa, punaista ja valkoista terroria. Unkarissa tilanne oli kuitenkin sekavampi ja mutkikkaampi. Ns. asterivallankumous lokakuun 1918 nosti valtaan sittemmin “punaiseksi kreiviksi” haukutun Mihály Károlyin, idealistisen aristokraatin, joka valittiin lyhytaikaisen ensimmäisen tasavallan presidentiksi. Olot olivat kuitenkin sekä sisäisesti että ulkoisesti epävakaat: tiedettiin, että voittajavallat aikoivat irrottaa suuria osia Unkarista ja että tätä samaa halusivat myös monet vanhan Unkarin suurilukuiset vähemmistökansat. Heikolta porvarilliselta hallitukselta valta ajautui kommunisteille, ja maaliskuusta elokuuhun 1919 suunnilleen nykyistä Unkaria vastaavalla alueella vallitsi neuvostotasavalta (Tanácsköztársaság), jossa suurinta valtaa käytti kommunistien johtaja Béla Kun. Sekä melkoista osaa kansasta että naapurivaltioita kauhistanut ”proletariaatin diktatuuri” päättyi, kun Romanian joukot miehittivät suuren osan Unkarista, Budapestia myöten. Romanialaisten tilalle saapui sitten, voittajavaltojen siunauksella, neuvostotasavallan aikana porvarillisiksi vastarintajoukoiksi muodostettu Kansallinen armeija (Nemzeti hadsereg). Sen kärjessä Budapestiin ratsasti amiraali Horthy, upseeri ja herrasmies, joka sodan, miehityksen, punaisen ja valkoisen terrorin repimässä maassa ilmeisesti nähtiin luotettavimmaksi vakauden takaajaksi.

Horthyn roolia jälkikäteen arvioitaessa vuoden 1919 sotatoimet ja terroriteot ovat yksi ydinkysymys. Neuvostotasavallan aikaan Unkarissa oli vaikuttanut useita terrorijoukkoja, jotka pyrkivät torjumaan sisäistä vastarintaa pikaoikeudenkäynneillä, ”teloituksilla” ja ylipäätään siviiliväestöä pelottelemalla. Vastapuolella oli omat terrorijoukkonsa, joiden toimintaan kuului myös Neuvostotasavallan kukistuttua tehtyjä kostoiskuja. Näiden uhreiksi joutui myös melkoisen syyttömiä, neuvostotasavallan tukijoiksi tulkittuja siviili-ihmisiä sekä erityisesti juutalaisia – Unkarin kommunistien johtajista (kuten kaupunkiälymystöstä muutenkin) suuri osa oli ollut juutalaisia, ja perinteikäs antisemitismi valjastettiin mieluusti myös kommunismin torjunnan palvelukseen, tai toisinpäin.

Molemmin puolin on lähes sadan vuoden ajan harrastettu asiaankuuluvaa kilpailevaa ruumiidenlaskentaa, ja sekä punaisen että valkoisen terrorin uhrien määrästä liikkuu hyvin erilaisia arvioita, mutta ensinmainitun uhreja oli joka tapauksessa satoja, valkoisen terrorin uhrien määrä noussee ehkä pariin tuhanteen. Syyllisyys- ja vastuullisuuskysymysten selvittämistä vaikeuttaa sekin, että sekä punaiset että valkoiset puolivillit terrorikaartit toimivat osaksi omien ylimpien johtajiensa siunauksella, osaksi omin päin ja kurinpitomääräyksiä uhmaten. Horthyn puolustajat nostavat esiin hänen lukuisat yrityksensä hillitä terroria ja omavaltaisia väkivallantekoja. Toisaalta Horthyn valtaannousua aivan suoranaisesti varmistivat myös valkoiset terrorijoukot, joiden päälliköt Horthya valtionhoitajaksi valittaessa seisoivat parlamentin istuntosalissa äänestystä ”turvaamassa” pistooli vyöllä (näin kertoo historiantutkija Péter Konok punaista ja valkoista terroria käsittelevässä artikkelissaan aikakauskirjassa Múltunk vuodelta 2010).

Unkarin kuningaskunnan valtionhoitajana Horthy rakensi kristillis-konservatiivisia perinteitä, kunniakasta menneisyyttä ja revansismia (Trianonin rauhassa menetettyjen valtavien alueiden takaisin itkemistä) korostavan järjestelmän, jonka tarkemmasta sijainnista jossakin demokratian ja diktatuurin välimailla on kiistelty vuosikymmeniä. Modernisointipyrkimyksistä huolimatta Unkari säilyi postfeodaalisena luokkayhteiskuntana, jossa suurmaanomistaja-aristokratialla oli edelleenkin merkittävä asema, ja ”kansallismieliseen” ideologiaan sisältyi myös nykynäkökulmasta katsoen pelottavan rasistisia aineksia. Yksi merkittävä kipupiste oli tässä blogissakin jo monesti käsitelty antisemitismi, joka – kuten historiantutkija Krisztián Ungváry on yksityiskohtaisesti osoittanut – kehitti oman dynamiikkansa ja lopulta johti Unkarin holokaustiin. 1930-luvun taitteessa alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi iski pahasti myös Unkariin, ja maata lamasta nostamaan Horthy nimitti uudeksi pääministeriksi vanhan taistelutoverinsa, Italian fasisteja sympatisoivan Gyula Gömbösin, jonka Horthyn puolustajat mielellään asettavat päävastuuseen siitä, että Unkari 1930-luvun mittaan liukui ulkopolitiikassaan yhä lähemmäksi Mussolinin Italiaa ja Hitlerin Saksaa.

Kenties eniten huomiota Horthyn jälkimaineen arvioinnissa on kuitenkin saanut hänen osuutensa toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin, Unkarin armeijan lähettämiseen saksalaisten tueksi itärintamalle sekä juutalaisten joukkomurhaan. Horthyn puolustajat korostavat, että hän ei ollut natsi, ei henkilökohtaisesti pitänyt Hitleristä (kuten ei Mannerheimkään) eikä hyväksynyt juutalaisten joukkomurhaamista. He myös muistuttavat, että Horthyn poliittinen liikkumatila sodan aikana oli niukka ja niukkeni entisestään, että maaliskuussa 1944, kun Saksa miehitti Unkarin, Horthyn asema valtionhoitajana oli enää muodollinen ja että siitä huolimatta Unkarin juutalaisten kuljetukset Auschwitziin keskeytettiin heinäkuun alussa 1944 nimenomaan Horthyn määräyksestä. Nürnbergin oikeudenkäynneissä Horthya kuultiin vain todistajana, voittajavallat eivät olleet kiinnostuneita hänen saamisestaan tuomiolle, ja Horthyyn myönteisesti suhtautuvat tahot jaksavat muistuttaa, että hänen elämänsä loppuvuosia Portugalissa turvasi taloudellisesti säätiö, jonka rahoittajina oli myös useita juutalaisia yksityishenkilöitä.

Horthyn toiminta voidaan kuitenkin nähdä ja arvioida myös aivan toisin. Kriittisemmin arvioituna Horthy oli romantisoituun menneisyyteen tuijottava taantumuksen ruumiillistuma, arvoiltaan ja ihanteiltaan 1800-luvulle jämähtänyt antidemokraatti ja salonki-antisemiitti. On helppo uskoa, että hän ei yhtään tykännyt natsien raakuudesta, mutta huomattavasti vaikeampi on uskoa, että hän ei jo paljon ennen vuotta 1944 olisi hyvin tiennyt natsien toimeenpanemista juutalaisten joukkomurhista. Arvostelijoiden silmissä Horthy on vähintäänkin taitamaton, näkemyksetön ja heikko valtionpäämies, pahimmillaan sotarikollinen, joka on suoraan syypää satojen tuhansien kansalaistensa kuolemaan – sekä itärintamalla turhaan tapatettujen sotilaiden ja työpalvelumiesten että Kamenets-Podolskiin kyyditettyjen tai niiden, lähinnä Unkarin maaseudun juutalaisten, jotka ehdittiin lähettää kuolemaansa ennen Auschwitzin-kuljetusten keskeyttämistä.

Niin paljon kuin viime vuosina onkin Unkarissa puhuttu Horthy-kultin henkiin herättämisestä, pystytetty patsaita ja muistuteltu, miten lähellä Horthyn ”kristillis-kansallinen” ideologia oli nykyisen hallituksen linjaa, Horthyn varaukseton kehuminen ei silti ole ollut riskiä vailla. Vielä puolitoista vuotta sitten pääministeri Orbán kieltäytyi ylistämästä Horthya, kun parlamentissa keskusteltiin kiistellyn antisemitistisen historiantutkijan ja poliitikon Bálint Hómanin muistopatsaasta. Tuolloin Orbán lausui varsin yksiselitteisesti:

En kannata tällaisen patsaan pystyttämistä, enkä siksi henkilökohtaisesti kannata myöskään patsaan pystyttämistä Miklós Horthylle. (…) tietenkin miehittäjävaltojen kanssa tehty yhteistyö voi johtua monesta syystä, se voi olla erilaatuista, -syvyistä jne., tähän en halua lähemmin syventyä, totean vain sen tosiseikan, että hallitus ei voi tukea sellaisen poliitikon patsaan pystyttämistä, joka työskenteli yhdessä sortajien kanssa ja ryhtyi yhteistoimintaan Unkarin sortajien kanssa, olivat hänen muut ansionsa millaiset hyvänsä.

Mutta nyt. Muutama päivä sitten avattiin juhlallisin menoin ns. Klebelsberg-kartano, Horthyn Unkarin opetus- ja kulttuuriministerinä ansiokkaasti lähes kymmenen vuotta toimineen Kunó Klebelsbergin entinen koti Pesthidegkútissa Budapestin laitamilla. Kauniin kartanolinnan, joka nyt on valtion varoin korjattu ja entistetty, on tarkoitus toimia ministeri Klebelsbergin muistomerkkinä sekä vierailijoiden majoituspaikkana. Avajaisissa pääministeri Orbán puhui kansallis-kristillisistä arvoista sekä ”porvarillisista piireistä”, joiden uhrautuvan toiminnan ansiota oli myös Klebelsbergin kartanon pelastaminen rappiolta. Puheessa oli myös kohta, jota oppositiomedioissa on viime päivät närkästyneesti siteerattu:

1900-luvun toinen ja kolmas vuosikymmen olivat Unkarin kansan historian vaikea koetinkivi. Siitä, että hävityn maailmansodan, punaisen terrorin 133 päivän ja Trianonin diktaatin painon alla emme kuitenkaan hautautuneet historian uumeniin, siitäpä saamme olla kiitollisia muutamille poikkeuksellisille valtiomiehille. Valtionhoitaja Miklós Horthylle, pääministeri István Bethlenille ja ministeri Kunó Klebelsbergille. Ilman valtionhoitajaa ei ole pääministeriä, ilman pääministeriä ei ole ministeriä, ja tätä ei aseta kyseenalaiseksi edes Unkarin murheellinen rooli toisessa maailmansodassa.

Toisin sanoen: Viktor Orbán on aivan selvin sanoin nimittänyt Horthya ”poikkeukselliseksi valtiomieheksi”. Tämä oli vain yksi kohta hänen puheessaan, jonka varsinainen sanoma oli tietenkin ”kansallismielisen” politiikan korostamisessa, välttämättömine vihjauksineen Brysselin ja sen väitetysti ajaman ”monikulttuurisuuspolitiikan” suuntaan:

Missä suhteessa meidän nykymaailmamme muistuttaa sitä maailmaa, jossa Klebelsberg toteutti kulttuuripolitiikkaansa? Euroopalla on nykyään vastassaan uudentyyppinen vaara. Siihen kohdistuu ulkoinen ja sisäinen hyökkäys, joka suuntautuu sen juuriin. Päämääräksi on asetettu Euroopan kulttuurisen maaperän vaihtaminen. Euroopan täytyy ymmärtää: mitä enemmän se luovuttaa uskostaan ja kulttuuristaan, sen heikompi siitä tulee poliittisesti ja taloudellisesti. Mitä enemmän se sallii kuihduttaa juuristoaan, sen vähemmän mahdollisuuksia sillä on palata aitoon eurooppalaiseen kristittyyn ajatteluun.

Horthyn mainitseminen ”poikkeuksellisena valtiomiehenä” on ollut liikaa sekä oppositiopuolueille että erityisesti Unkarin juutalaisjärjestöille, ja viimeksi tästä jyrähti myös Juutalaisten maailmankongressin puheenjohtaja, Estée Lauderin kosmetiikkaimperiumin perillinen Ronald S. Lauder – joka itse asiassa kävi vasta keskiviikkona tapaamassa pääministeri Orbánia. Lauderin mielestä 1900-luvun antisemitismin ja juutalaisvainojen jättämiä ikuisia arpia ei saa unohtaa eikä vähätellä, ja Horthyn osuus siihen, miten Unkarin juutalaisilta riistettiin kansalaisoikeudet, omaisuus ja lopulta henki, on anteeksiantamaton.

Orbán puolestaan joutui vielä selittelemään sanojaan perjantaina Brysselissä. Kotimaassahan Orbán ei juuri harrasta lehdistötilaisuuksia eikä antaudu ulkopuolisten haastateltavaksi. Brysselissä lehdistö pääsi esittämään ikäviä kysymyksiä, joista yksi koski juuri ”poikkeuksellisesta valtiomiestä”. ATV-kanavan toimittaja kysyi, oliko Orbán näin sanoessaan ajatellut myös Horthyn roolia juutalaislakien allekirjoittajana. Näin Orbán, 444.hu-sivuston mukaan:

On naurettavaa ajatella, että kulttuuriministeri on hyvä tyyppi [tai ”kiltti poika”, jófiú] mutta se, joka nimittää hänet nimittäneen pääministerin, ei ole. Se on terveen järjen vastaista. Mutta terveen järjen tuolle puolen menevät kiistat jättäkäämme historioitsijoille.

Öh, tuota. Siis terveen järjen mukaista on ajatella, että hyväjätkyys siirtyy ylös tai alas pitkin poliittisia hierarkiasuhteita, ja jos ministeri Klebelsberg oli hyvän puolella, hänen ansionsa pyhittävät sekä hallituksen muodostajan että tämän toimeksiantajan?

Nyt ollaan itse asiassa tämänhetkisen poliittisen retoriikan logiikan ytimessä. Kysymys ei enää oikeasti ole siitä, missä määrin valtionhoitaja Horthyn muistoa tahrii vuoden 1919 valkoisen terrorin tai holokaustin uhrien veri. Eikä varsinkaan kristillis-konservatiivis-kansallisista ideologioista ja eurooppalaisista perusarvoista. Kysymys on pelkästään siitä, että ”minä määrään, kuka on hyvä tyyppi, ja kaikki, jotka ovat meidän puolellamme, ovat hyviä tyyppejä”. On mielenkiintoista ja samalla aika pelottavaa, miten Orbánin yhä uhittelevammiksi muuttuvat puheet yhä selvemmin siirtyvät, hänen omia sanojaan käyttääkseni, terveen järjen tuolle puolen.