Homma eskaloituu

27 heinäkuun, 2021

Keskellä kesää ei ehkä ole ihanteellinen aika järjestää mielenosoituksia, pohtii 444.hu-sivuston videolla haastateltu oppositiopoliitikko, Momentum-puolueen hallituksen jäsen Miklós Hajnal. Tai, kuten toinen haastateltu kansalainen huomauttaa, ”suurella osalla Unkarin kansaa on muuta puuhaa, vain me työttömät ehdimme tulla paikalle”. Silti viime päivinä on puhuttu paljon ja osoitettu mieltäkin uuden ”lastensuojeluna” esiintyvän ”sateenkaarivastaisen” lain johdosta, ja lauantain Pride-tapahtumastakin muodostui yhden sortin mielenosoitus.

Eilen sitten uudehko oppositiopuolue Momentum yhdessä muiden oppositiopuolueiden kanssa kutsui kansaa osoittamaan mieltään pari viikkoa sitten julkisuuteen puhjenneen ns. Pegasus-skandaalin johdosta. Useiden valtioiden, näiden joukossa ainoana EU-maana Unkarin, arvellaan vakoilleen kriittisiä toimittajia, kansalaisaktivisteja, kenties oppositiopoliitikkojakin älypuhelimiin salaa ujuttautuvan israelilaisvalmisteisen sovelluksen avulla. (Selvyyttä asiaan on vaikea saada: maanantaina asiasta kutsuttiin koolle (suljettujen ovien taakse) parlamentin turvallisuusvaliokunta, jonka olisi pitänyt pystyä kuulemaan asiasta sisäministeri Pintériä, mutta valiokunnan Fidesz-puoluetta edustavat jäsenet jäivät tulematta, joten kokous ei ollut päätösvaltainen eikä saanut mitään aikaan.) Pegasus-mielenosoitukseen Fidesz-puolueen päämajan eteen saatiin koolle ”tuskin muutama tuhat ihmistä”, kertoi uutissivusto Telex.

Momentumin violettiin pukeutunut mielenosoittaja pitelee julistetta, jossa Orbánin isonveljenkatseen yläpuolella lukee: ”Me sanomme valvonnalle EI! Julisteen alaosassa kysytään: ”Varastetaanko meiltä vielä yksityiselämäkin?”

444-sivuston haastattelemat mielenosoittajat ovat vakuuttuneita asiastaan. Monet huutavat vihaisina tuttuja iskulauseita Orbán takarodj! (‘Orbán, häivy!’) ja Mondjon le! (‘Erotkaa!’). Keski-ikäinen pariskunta, joka vielä muistaa entiset maailmanajat, sanoo ääneen sen, mitä monet muutkin: Unkarin nykyisestä puoluevaltiomeiningistä tulee valtiososialismin aika mieleen.

Peli kiristyy ja tunnelmat muuttuvat yhä sotaisammiksi. Äskettäin kirjoitin uudesta julistekampanjasta, jossa kansalaisten tunteita kuvaillaan ja nostatetaan somesta tutuilla emojeilla.

”Lähteekö György Soros jälleen hyökkäykseen?” István Fazekasin kuva hvg.hu:n jutussa.

Samaa teemaa taotaan kansalaisten mieliin myös tv:ssä ja netissä pyörivillä mainosvideoilla. Olen nyt törmännyt niistä jo pariin: ne alkavat mustavalkoisella kuvalla ”Brysselistä” eli Eurooppa-parlamentin rakennuksesta, sitten kerrotaan, mitä ilkeyksiä ”Brysseli” suunnittelee Unkarin varalle – seksuaalipropagandaa kouluihin (videolla värikkäästi pukeutuneet ja tällätyt drag- tai trans-henkilöt esiintyvät lapsille jossain ”lännessä”), tai ”suuryritysten aiheuttamien ympäristötuhojen” maksattamista (videokuvaa tupruavista tehtaanpiipuista, likavesitulvasta ja valtavasta kaatopaikasta) kansan verorasitusta korottamalla. (Hetkinen, suoraan Brysseliinkö meidän veromme maksetaankin?) Lopuksi kysytään:

”Mitä te tästä ajattelette?”

Emoji-asteikko tässä on sikäli harhaanjohtava, että kansallisessa konsultaatiossa ei vastauksiin ole mitään asteikkoa tarjolla, vain johdattelevasti ja kärjistävästi muotoillut juu- ja ei-vaihtoehdot.

Niin, se kansallinen konsultaatio. Senhän voi taaskin täyttää joko paperilla tai verkossa, ja verkkoversion teknisessä toteutuksessa ongelmat ovat samat kuin jo aiemminkin. Muuan Gergely Tomanovics julkaisi sunnuntai-iltana YouTube-kanavallaan videostriimin, jossa näytettiin, miten hänen ohjelmoimansa ”NERbot 2.0” (NER, kuten blogin lukijat kenties muistavat, on lähinnä pilkkanimeksi vakiintunut Orbánin järjestelmän nimike: Nemzeti Együttműködési Rendszer eli ‘Kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä’) täyttää verkon konsultaatiolomaketta satunnaisgeneraattorilla tuotetuilla nimillä ja henkilötiedoilla sekä vastauksilla. Vastaukset olivat siis satunnaisesti arvottuja – sillä ”robotti on vielä typerämpi kuin keskiverto-fideszläinen, kenties jopa István Hollikiakin [Fidesz-puolueen viestintäpäällikkö] typerämpi” – eikä niiden tarkoitus ollut vaikuttaa kyselyn tuloksiin vaan pelkästään osoittaa, että koko kyselyllä ei ole mitään todellista merkitystä eikä arvoa, koska sen voi kuka hyvänsä täyttää miten monta kertaa hyvänsä. NERbot 2.0 ehti muutamassa tunnissa täyttää yli kolmetuhatta virtuaalista konsultaatiokaavaketta. Hallitus ilmoitti tekevänsä rikosilmoituksen tästä ”hyökkäyksestä”.

Virallisen narratiivin mukaan joka tapauksessa ”Brysseli on hyökännyt Unkarin kimppuun”, koska Unkari haluaa suojella lapsia homorummutukselta ja pakkotransutukselta sekä puolustaa perinteisiä perhearvojaan.

Valtiosihteeri Bence Rétvári FB-sivullaan: Kansanäänestystä lastensuojelusta tarvitaan siksi, että Brysseli on hyökännyt Unkarin kimppuun. Unkarin lasten kasvattamisesta voivat päättää unkarilaiset vanhemmat, eivät Brysselin HLBT-lobbarit.

Kansalaisille on ”maalitettu” perinteiset kohteet: Soros sekä hänen rahoittamansa ja mobilisoimansa sateenkaarilobbarit sun muut ”valekansalaisjärjestöt”, maahanmuuttajat (myös maahanmuutto, Sorosin lempiprojektina sekä koronapandemiaan liittyvänä riskitekijänä, on mahdutettu mukaan, vaikka pakolaiskriisi valitettavasti kuivuikin kokoon), sekä tietenkin ennen kaikkea ilkeä Brysseli.

”Raivostuttaako Brysseli teitä?” – Propagandajulisteeseen on tyytymätön kansalainen lisännyt oman kommenttinsa: ”Brysseli on kaupunki. Sinä tässä meitä raivostutat, Viktor!” (Kuva Egymillióan a magyar sajtószabadságért -yhteisön FB-sivulta.)

Tämän lisäksi on esiin kaivettu jälleen kerran Se Vanha Vainooja: Ferenc Gyurcsány, entinen pääministeri ja jo vuosituhannen alussa kahtia jakautuneessa maassa sen ”toisen” puolen johtohahmo, hänkin monien vihaama ja kiistelty persoona mutta oppositiopoliitikoista pitkään ainoa, jonka katsottiin pystyvän tarjoamaan Orbánille vertaisen vastuksen. Gyurcsány ei enää johda sosialistipuolue MSZP:tä vaan siitä lohkaisemaansa ”Demokraattinen koalitio” -puoluetta, jonka erikseen mitattu gallup-kannatus viime vuonna, ennen oppositiopuolueiden suurvaaliliiton syntymistä, pyöri jossain kymmenen prosentin tietämissä. Siitä huolimatta hänet on nostettu yhdeksi konsultaatio- ja kansanäänestyskampanjan uhkakuvista.

Hallituksen mediaimperiumiin kuuluvalla Origo-uutissivustolla kerrottiin jo kesäkuussa, että lokakuuksi on suunnitteilla uusi ”rauhanmarssi”, békemenet (kuten hallitusta tukevan ”kansalaisjärjestön” CÖF:n organisoimia mielenosoituksia nimitetään). Tarkoitus on ”muistuttaa kaikkia yhdestä Unkarin historian synkimmistä ajanjaksoista, Őszödin puheesta ja sen nostattamaan mielenosoitusaaltoon kohdistuneesta terrorista, sekä siitä, että terrorin ohjailija Ferenc Gyurcsány on jälleen pyrkimässä valtaan”. Kuten Unkarin asioita pitempään seuranneet muistavat, ”Őszödin puhe” oli sosialistipuolueen sisäpiiristä vuonna 2006 julkisuuteen vuotanut nauhoite, jossa silloinen pääministeri Gyurcsány hyvin alatyylisin ilmauksin tunnusti puoluetovereilleen, että näin ei voi jatkua, koko kansalle on valehdeltu maan katastrofaalisesta taloustilanteesta. Tämän vuodon jälkeen käynnistyi syksyllä 2006 sarja mellakoiksi eskaloituneita mielenosoituksia, joissa – Orbánin kannattajien mukaan – ratsupoliisit rynnäköivät viattomien kansalaisten kimppuun ja syyttömät sivulliset saivat kumiluoteja silmiinsä. Tai joissa – Orbánin vastustajien mukaan – Fidesz-puolueen masinoimat maihinnousukenkäiset nahkatukat riehuivat, rikkoivat paikkoja ja pahoinpitelivät poliisejakin sairaalakuntoon.

Nyt uusimmassa hallituksen ”tiedotuskampanjassa” kansalaisilta kysytään suoraan: Haluatteko Gyurcsányn ajan palaavan?

”On poliitikkoja, jotka haluaisivat palata Gyurcsányn aikaan. He korottaisivat jälleen veroja, ja asettaisivat jälleen 13. kuukauden eläkkeen uhanalaiseksi. Mitä te ajattelette tästä? Täyttäkää kansallinen konsultaatiokaavake, ja kertokaa mielipiteenne.”

Tällä tavalla, toteaa 444.hu-sivustolla kiukkuisessa mielipidekirjoituksessaan Márk Herczeg, Unkarin hallituksen propaganda on siirtynyt kokonaan uudelle tasolle. Julkisilla varoilla – siis myös Gyurcsányn puolueen äänestäjien maksamilla verorahoilla – kiihotetaan kansaa nimeltä mainiten tiettyä oppositiopoliitikkoa ja hänen puoluettaan vastaan. Eikä tämä siis ole puolueen vaalimainontaa (vaikka sitähän se itse asiassa on) vaan valtion varoilla, hallituksen nimissä kustannettua ”tiedotusta”.

Mutta palataanpa alkuun: Unkarin hallitus on siis jälleen kerran kiivaassa propagandasodassa ”Brysseliä” vastaan, viis siitä, että kansan ylivoimainen enemmistö kannattaa EU:hun kuulumista ja Orbánin oma systeemikin pysyy pystyssä EU:n tukien avulla ja ansiosta. (Jotka siis eivät ole mitään avustusta – Orbán on itse korostanut puhuessaan elpymisrahaston kiistellyistä tuista, että ”nämä rahat eivät ole lahjaa, vaan ne kuuluvat meille.”) Kansalaisille tuutataan joka torvesta täyttä sotaretoriikkaa.

Brysselistä päin katsellen kaikki näyttää aivan erilaiselta. Unkarin elpymistukien maksamista ei viivytellä sateenkaarilobbarien painostuksesta vaan siihen asti, että Unkari korjaa tietyt oikeusvaltion tilaa koskevat ongelmat eli mm. turvaa tuomioistuinten riippumattomuuden ja takaa, että Euroopan petoksentorjuntaviraston (OLAF) paljastamat korruptiotapaukset tutkitaan kunnolla. Näin siis komissaari Didier Reynders kertoi viikko sitten unkarilaiselle toimittajalle. Tänään taas komission tiedottaja Veerle Nuyts – ainakin 444.hu:n mukaan – kehui, että ”unkarilainen osapuoli oli vastannut EU:n komission ehdotukseen ja on valmis tekemään rakentavaa yhteistyötä vielä avoimien kysymysten ratkaisemiseksi”. Unkari (kuten monet muutkin jäsenmaat, myös Suomi) saa lisäaikaa selvittelyjä ja neuvotteluja varten.

Mitäs tämä tämmöinen rakentava yhteistyö oikein on? Eikö sinne Brysseliin pitänyt mennä lyömään nyrkkiä pöytään ja sanomaan, että nokka pois meidän asioistamme ja rahat tänne? No ei. Tapansa mukaan Unkari esittää Brysselissä kilttiä ja yhteistyökykyistä, ja ”Eurostoliitto”-retoriikka on varattu kotimaiseen käyttöön. Sivustakatsoja ei voi kuin ihmetellä, kuvitteleeko Orbánin hallitus todellakin pystyvänsä kielimuurinsa suojassa sanomaan mitä hyvänsä. Tai: miten monta tämän riikinkukkotanssin kuviota tässä joudutaan vielä katselemaan, ennen kuin EU loputtoman vatvomisen ja ystävällisen sormenheristelyn jälkeen oikeasti tekee jotakin.


Ajatelkaa edes lapsia

23 heinäkuun, 2021

Täytyy vielä hetkeksi palata viime blogahdukseni teemaan eli Unkarin kiistellyn ”sateenkaarivastaisen” lain jälkimainingeissa käynnistettävään kansanäänestykseen siitä, saako kouluissa mainostaa lapsille homoseksuaalisuutta ja pitäisikö Unkarissa olla lapsille tarjolla sukupuolenvaihdosleikkauksia. Unkarilainen somekuplani on nimittäin pursunut toinen toistaan hyytävämpiä huomioita siitä, miten ristiriitaisia, mahdottomia ja järjettömiä sekä ”lastensuojeluna” markkinoitu uusi laki että siihen liittyvät propagandapaketit (kansallinen konsultaatio ja nyt kaavailtu kansanäänestys) ovat.

Aloitetaanpa lapsia koskevan lainsäädännön ristiriitaisuuksilla, jotka lastensuojelujärjestö Hintalovon (‘Keinuhevosella’) on koonnut tähän julisteeseen:

12–14-vuotias saa rankaisematta harrastaa suostumuksellista seksiä alaikäisen (alle 18-vuotiaan) kanssa. Sitä vastoin alle 14-vuotias ei saa ilman saattajaa käydä eläintarhassa tai konsertissa, ei hakea omaa henkilötodistusta eikä vastata mielipidekyselyihin. Ja vasta 12-vuotiaana, siis samaan aikaan kun sukupuolisuhteet (nuorten kumppanien) kanssa tulevat luvallisiksi, unkarilainen nuori saa katsoa esimerkiksi semmoisen viattoman romanttisen komedian kuin Richard Curtisin Rakkautta vain (Love Actually).

14–16-vuotias saa halutessaan olla seksuaalisuhteessa myös aikuisen kanssa, ja 16-vuotias voi holhoojan suostumuksella solmia avioliiton. Sitä vastoin 14- tai 15-vuotias ei voi yksinään hakea ehkäisypillerireseptiä. Alle 16-vuotias ei ”tietenkään” saa äänestää tai tehdä kauppakirjaa omissa nimissään. Mutta hän ei myöskään saa lukea netistä seksuaalivalistustekstejä eikä, kauhistus, katsella South Park -piirrossarjaa.

16-vuotiaan ei enää ole pakko käydä koulua. (Unkarissa oppivelvollisuusikäraja nostettiin 16:sta 18:aan vuoteen vuonna 1998, ja vuodesta 2012 lähtien Orbánin hallitus laski sen jälleen 16:een. Tutkimusten mukaan ikärajan laskeminen ei ole vähentänyt vaan päinvastoin lisännyt koulupudokkaiden ja syrjäytyvien nuorten määrää.) 16-vuotias voi Unkarissa jo saada ajokortin ja pääsee kuljettamaan autoa tai moottoripyörää. Sitä vastoin alle 18-vuotias ei saa ostaa raaputusarpaa tai lottokuponkia, ja passin tai työharjoittelupaikan hän voi hankkia itselleen vain holhoojan luvalla. Missään tapauksessa hän ei saa oleskella tupakkakaupassa eikä ostaa alkoholijuomia (vaikka, kuten muistamme, voi olla jo naimisissa holhoojan suostumuksella).

Uusi laki kieltää toimittamasta alle 18-vuotiaiden saataville sellaisia sisältöjä, joissa seksuaalisuutta kuvataan ”itsetarkoituksellisena” (öncélú), mitä tämmöinen sitten tarkoittaakin, tai joissa ylipäätään esitetään homoseksuaalisuutta tai ”syntymäsukupuolta vastaavasta identiteetistä poikkeamista”. Lasketaanko ”identiteetistä poikkeamiseksi” myös drag, ja jos, niin miten sitten ne lukuisat elokuva- ja näyttämöklassikot, joissa mies jostain muusta syystä kuin pelkästä esiintymisen ilosta pukeutuu naiseksi tai nainen mieheksi, Disneyn Mulanista tai ”Piukoista paikoista” alkaen? Tämmöisiä sisältöjä lienee jokseenkin mahdoton määritellä, ja vielä mahdottomampaa luulisi olevan tämän kiellon valvomisen.

Unkarissakin huomattava osa lapsista pääsee vapaasti nettiin, missä katseltavana on paljon pahempaakin kuin naiseksi pukeutuvia miehiä. Tässä muutaman vuoden takaisessa artikkelissa väitetään, että kymmenvuotiaista Unkarissakin jo merkittävä osa on nähnyt pornokuvia tai -videoita, ja varhaisteini-ikäisistä melkoinen osa etsii pornoa itse aktiivisesti netistä. Tämä siis samaan aikaan, kun poikkeavasta tai ”itsetarkoituksellisesta” seksuaalisuudesta eivät saa koululaisille kertoa kuin viranomaisten erikseen kouluttamat ja valtuuttamat tahot.

Miten ylipäätään hoidetaan tämä lasten valistaminen, kun tähänastiseenkin valistukseen on viimevuotisen tutkimuksen mukaan tyytymättömiä enemmistö lasten vanhemmista? Unkarilaisessa somekuplassani on viime päivinä kelluskellut tositarinoita nuorista äideistä, jotka luulevat, että kerran abortin teetettyään ei enää voi tulla raskaaksi, tytöistä, jotka ensimmäinen kuukautisvuoto säikyttää perin juurin, tai teinipojasta, joka on netistä lukenut, että syömällä valtavat määrät kukkakaalia saa isomman vehkeen. Vuoden 2017 Eurostat-tilaston mukaan Unkarissa 9.9% ensisynnyttäjistä on alle 20-vuotiaita, ja tämän suurempi teiniäitien osuus on vain Romaniassa ja Bulgariassa. Vuonna 2020 Unkarissa viisi lasta päivässä syntyi alaikäiselle äidille.

Vaikuttaa siis siltä, että lasten suojelemisen kannalta tärkeämpää kuin mahdollisen sateenkaaripropagandan torjuminen olisi kunnollinen valistus. WMN-sivustolla psykologi Barbara Németh kertoo, tämän uuden kansanäänestys-älyttömyyden innoittamana, miltä hänen mielestään lapsia ennen kaikkea tulisi suojella:

  • Syrjäytymiseltä tai syrjinnältä. Vuonna 2019 tehdyn tutkimuksen mukaan puolet unkarilaisista lapsista on joskus kokenut, että toiset lapset eivät hyväksy heitä. Sukupuoli-identiteetiltään ”poikkeavien” lasten ja nuorten osalta tämä osuus on vielä paljon suurempi.
  • Väkivallalta. Vuonna 2020 yli satatuhatta lasta joutui Unkarissa väkivallan tai vakavan laiminlyönnin uhriksi. Lapsiin kohdistuvat rikokset ja perheensisäinen väkivalta yleistyivät koronapandemian myötä voimakkaasti.
  • Seksuaaliselta väkivallalta. Hyväksikäytettyjen ja raiskattujen lasten määrä on viime aikoina samoin voimakkaasti lisääntynyt, vuonna 2020 seksuaaliseen riistoon liittyvän rikoksen uhreina oli yhteensä pitkästi yli 300 lasta. Kuten tässä blogissa on aiemminkin taidettu mainita, EU:n alueella tunnistetuista seksuaalisen ihmiskaupan uhreista yli puolet on alaikäisiä, ja ihmiskaupan uhrien joukossa kaiken kaikkiaan unkarilaiset muodostavat suurimman kansallisuusryhmän. Suuri osa seksuaalisesta hyväksikäytöstä jää piiloon, ja suuri osa myös tapahtuu perhepiirissä. (Äskettäin jossakin näkemäni tiedon mukaan Unkarissa 80 %:ssa hyväksikäyttötapauksista tekijä ei ole vieras setä vaan lapselle ennestään tuttu.)
  • Valheelliselta ja väärältä informaatiolta. Seksuaalivalistuksen surkeasta tilasta oli jo puhetta: sekä koulu että tutkimusten mukaan suuri osa vanhemmista eivät pysty antamaan lapsille asiallista tietoa sukupuoliasioista, joten informaationlähteenä toimivat kaveripiiri ja netti pornosisältöineen ja valeuutisineen. Tuoreen tutkimuksen mukaan unkarilaiset teinit luottavat ”diginatiivin” taitoihinsa ja medialukutaitoonsa usein liikaa, ja näitä valmiuksia pitäisi koulussa kehittää paremmin.
  • Henkistä ja fyysistä terveyttä uhkaavilta vaaroilta. Yllä mainittujen teiniraskauksien lisäksi Németh muistuttaa, että yhdeksäs-kymmenesluokkalaisista koululaisista joka kuudes on käyttänyt marihuanaa, joka kymmenes ottanut rauhoittavia tai unilääkkeitä ilman lääkärin määräystä, joka kahdeskymmenes kokeillut synteettisiä muuntohuumeita. Lastenpsykiatrisista palveluista on huutava pula, joiltain seuduilta ne puuttuvat täysin.
  • Köyhyydeltä. Melkein neljäsosaa Unkarin lapsista uhkaa köyhyys tai syrjäytyminen, ns. syväköyhyydessä elää 125 000.
  • Poliittiselta hyväksikäytöltä. Puheenvuoronsa lopuksi Németh huomauttaa, että poliitikot ja päättäjät ovat jo iät ajat mielellään käyttäneet lapsia vaalikampanjoissaan ja tilaisuuksissaan (tästä kertovissa kriittisissä unkarilaisissa uutisissa on usein silmääni pistänyt ilmaus biodíszlet, ‘biolavaste’), mutta erityisen halpamaista on se, miten väitetyistä lasten oikeuksista tehdään poliittinen lyömäase – niin kuin nyt on tapahtunut.

Näin siis lasten kasvatuksen ja oikeuksien asiantuntijat. Samaan aikaan politiikan vankkurit jyristelevät eteenpäin omaa rataansa. Tänä aamuna pääministeri Orbán aloitti perinteisen perjantaiaamuisen radiohaastattelunsa puolustamalla kansanäänestystä: sitä tarvitaan, koska Brysseli on hyökännyt Unkarin kimppuun.

”Viktor Orbán: Brysseli on hyökännyt Unkarin kimppuun – KUUNNELKAA [HAASTATTELU] TÄSTÄ [LINKISTÄ]”. Tämä journalisti Franziska Tschinderlen twiitistä poimimani kuva on kooste Unkarin maakuntalehtien verkkosivuista. Kaikki maakuntalehdet (ja niiden verkkosivustot) kuuluvat nykyään hallituksen mediaimperiumiin, ja niiden sisällöt tuotetaan keskitetysti.

Brysselin herrat kiristävät, uhkailevat, painostavat, pidättävät Unkarilta tukirahoja, jotka oikeutta myöten sille kuuluisivat, ja kaiken takana – näin Orbán – on se, että HLBTQI-aktivistit pitäisi päästää kouluihin. Paljonhan puhutaan Unkarin korruptiosta, mutta tämä on Orbánin mukaan pelkkä ”peitetarina”. Ja mitä Pegasus-salakuunteluskandaaliin tulee, siitä on kuulemma sisäministeri jo sanonut kaiken olennaisen.

Tuota noin. Eihän tässä lapsista ole kysymys, sehän lienee jo tullut selväksi. Lasten ”suojeleminen” on valittu kampanjateemaksi siksi, että aikuisia seksuaalivähemmistöjen edustajia ei ainakaan vielä voi Euroopassa ruveta avoimesti syrjimään tai vainoamaan. (Orbán itsekin on korostanut, että aikuisilla unkarilaisilla on oikeus itse valita elämäntapansa, ja niin kuin olen tainnut jo monesti mainita, myös Fidesz-puolueen korkeimmilla portailla on homoseksuaaleja tai sellaisiksi epäiltyjä. Eilisessä hallituksen tiedotustilaisuudessa – näin raportoi asiasta tähden 444.hu – pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás, jonka suuntautumisvaihtoehdosta myös liikkuu sitkeitä huhuja, vastasi Telex-sivuston toimittajan kysymykseen, että lauantaina järjestettävässä Pride-tapahtumassa tuskin tulee olemaan Fidesz-puolueen edustajia, sillä nämä kaksi kohderyhmää ovat täysin erillään toisistaan. Ja tästä puhkesi toimittajien joukossa äänekäs spontaani naurunrähäkkä.) Lapsia ”saalistavat” tai ”käännyttävät” sateenkaaripropagandistit sitä vastoin sopivat pelotteeksi. Rakennelma on mielikuvituksellinen ja sen logiikka outo, mutta tässä onkin kohderyhmänä semmoinen väki, jonka kohdalla logiikalla, järjellä tai tutkimustiedolla ei ole niin väliä.

24.hu-sivustolla politiikantutkijat Balázs Böcskei ja Andrea Szabó pohtivat, miksi Fidesz-puolue on ryhtynyt näin näkyvästi kampanjoimaan juuri seksuaalivähemmistöjä vastaan, niin että tämän absurdin kansanäänestyksen viidestä kysymyksestä kolme käsittelee ”sukupuolen muuttamista”. Kysymys on siis identiteettipolitiikasta, ja identiteettipolitiikan teemoja ovat Euroopan oikeistopopulistit pyöritelleet julkisuudessa viime vuosien ajan sangen näkyvästi. Näissä teemoissahan tyypillistä on se, että ne ovat – niin ”kansallismielisinä” kuin nämä puolueet esiintyvätkin – kansainvälistä kauraa, tuontitavaraa. Homofobialla, islamofobialla tai rasismilla on hyvin vähän tekemistä Unkarin tai juuri minkään muunkaan Euroopan maan konkreettisten poliittisten tai taloudellisten ongelmien kanssa. Kuitenkin juuri nämä identiteettipoliittiset aiheet ovat nyt nousseet Unkarissa politiikan keskiöön.

Böcskei ja Szabó toteavat, että Fidesz ei enää aikoihin ole pystynyt viemään äänestäjiä toisilta puolueilta. Valtapuolue, jonka kannatus on viime vuosien tutkimuksissa pyörinyt 50 prosentin molemmin puolin, on siis riippuvainen omien äänestäjiensä säilyttämisestä, ei vain uskollisen ydinjoukon vaan ennen kaikkea ”reunaäänestäjien”, niiden, jotka ovat kaikkein löyhimmin sitoutuneita puolueen piireihin ja ohjelmaan. Tämän löyhän reunuksen (josta osa lienee äärioikeistolaisen, sittemmin kohti poliittista keskustaa liukuneen Jobbikin entisiä äänestäjiä) kannatuksen säilyttäminen on Fidesz-puolueelle tässä tilanteessa elintärkeää. ”Reunuksen” väki on keskimääräistä vähemmän koulutettua, keskimääräistä enemmän klassisen työväenluokan ja alemman keskiluokan edustajista koostuvaa. Ennen kaikkea se on asenteiltaan ei vain perinteisen oikeistolaista vaan radikaalia. Kun Fidesz-puolueen äänestäjien uskollisesta ydinjoukosta kokonaista neljäsosa [!] on samaa mieltä siitä, että ”homojen ja lesbojen on annettava rauhassa elää omaa elämäänsä”, niin ”reunuksessa” näin suvaitsevaisia on vain joka seitsemäs.

Ei tässä siis kukaan lapsia ajattele, vaan vaalikalastuksessa Orbánin pohjaonki on heitetty mahdollisimman syvälle mutaan.


Ihan perheestä, osa 3

21 heinäkuun, 2021

Äskettäin kirjoitin Unkarin hallituksen uusimmasta ”kansallisesta konsultaatiosta” eli kansalaiskyselyksi naamioidusta propagandapaketista, johon vastaamista vauhditetaan nykyään myös kaupunkien julkisissa tiloissa komeilevalla julistekampanjalla. Tutun sinipohjaisissa plakaateissa ei tällä kertaa ole kuvapankkikuvia onnellisista perheistä ja tulevaisuudenuskoisina hymyilevistä tyynistä vanhuksista vaan erilaisilla emojeilla ilmaistuja tunnetiloja, joiden vallassa kansalaisten toivotaan täyttävän kyselykaavakkeet. Kuten 444.hu-sivusto asian ilmaisee: äänestäjiä pidetään lastentarhan taaperoryhmän tasoisina otuksina.

”Suututtaako teitä laiton maahanmuutto? Täyttäkää kansallinen konsultaatio!” – ”Korottaisitteko minimipalkkaa? Täyttäkää kansallinen konsultaatio!”

”Pelkäättekö lapsenne joutuvan seksuaalisen propagandan kohteeksi? Täyttäkää kansallinen konsultaatio!”

Kuten tuosta alimmasta kuvasta näkyy, myös kansallisen konsultaation teemoihin kuuluu ”lasten suojeleminen seksuaalipropagandalta” (sekä vanhempien oikeus määrätä, millaista seksuaalikasvatusta lapsille annetaan). Tarkemmin sanoen tätä koskee yksi konsultaation 13 kysymyksestä. Tämän takanahan on tietenkin uusi ja kautta Euroopan melkoista kohua nostattanut laki, joka myös Brysselissä tulkitaan seksuaalivähemmistöjä syrjiväksi. Orbánin hallitus on toista mieltä.

Niin kuin Suomenkin mediassa on kerrottu, ”sateenkaarivastaiset” pykälät eli kielto altistaa alaikäisiä lapsia seksuaalivähemmistömyönteiselle ”propagandalle” lisättiin vaivihkaa jälkikäteen uuteen lakiin, jonka varsinaisena tarkoituksena oli lasten suojeleminen seksuaaliselta hyväksikäytöltä mm. koventamalla tällaisista rikkomuksista määrättyjä rangaistuksia sekä perustamalla erityinen pedofiilirekisteri. Jo alkuperäisessä lakiesityksessäkin, sen ilmeisestä hyvästä tarkoituksesta huolimatta, oli useita ongelmia, ja varsinaisestihan ns. jööti osui tuulettimeen siinä vaiheessa, kun tähän lakiin nivottiin seksuaalivähemmistöjä koskevia pykäliä.

Kysymyshän ei todellakaan ole vain lasten suojelemisesta. Sen näkee jo siitäkin, että uusi laki ei millään tavalla puutu esimerkiksi lapsiprostituutioon tai lapsipornoon, joiden osalta esimerkiksi ECPATin tuore Unkari-raportti on varsin korutonta kertomaa. Etenkin köyhimmistä kansankerroksista – mutta näistähän suuri osa on romaneja, joilla ilmeisesti ei ole väliä – lähtöisin olevia alaikäisiä tyttöjä on vuosikaudet rahdattu ulkomaidenkin punalyhtykaduille. EU:n rekisteröidyistä ihmiskaupan uhreista unkarilaiset muodostavat suurimman kansallisuusryhmän, heitä on lähes puolet, ja heistä yli puolet on alaikäisiä. Varsinkin romaniyhteisöissä teiniraskaudet ja lasten ”avioliitot” ovat tavallisia. Unkarissa myös ”oikean” avioliiton saa solmia holhoojan luvalla jo 16-vuotiaana – kun taas vasta 18-vuotias on tarpeeksi vanha saadakseen itse hankkia tietoa ”poikkeavista” seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin muodoista.

Orbán on kuitenkin pelimiehiä ja valmis jatkamaan törmäyskurssilla viimeiseen saakka. Hallituksen äänitorvet jaksavat uupumatta inttää, että uusi laki ei syrji seksuaalivähemmistöjä eikä puutu aikuisten täysivaltaisten ihmisten elämään, vaan siinä on kyse edelleenkin vain perhearvoista, perheiden ja lasten suojelemisesta. Nyt ei enää kansallinen konsultaatiokaan riitä, vaan Orbán ilmoitti tänään, että lasten suojelemisesta järjestetään kansanäänestys. Sen kysymyksetkin on nyt julkistettu. Kas näin:

1. Kannatatteko sitä, että alaikäisten lasten peruskouluopetuksessa ilman vanhempien suostumusta järjestetään [eri] seksuaalisia suuntauksia esittelevää toimintaa?

2. Kannatatteko sitä, että alaikäisille lapsille esitellään/mainostetaan/propagoidaan [tai miten tämän ”népszerűsíteni”, ’popularisoida’ nyt oikein kääntäisi?] sukupuolenvaihdoshoitoja?

3. Kannatatteko sitä, että sukupuolenvaihdoshoidot olisivat tarjolla myös alaikäisille lapsille?

4. Kannatatteko sitä, että alaikäisille lapsille esiteltäisiin heidän kehitykseensä vaikuttavia [sic] seksuaalisia mediasisältöjä rajoituksitta?

5. Kannatatteko sitä, että sukupuolen vaihtamista esitteleviä mediasisältöjä voitaisiin julkaista?

Jälleen kerran näemme melkoisen olkiukkojen tonttuparaatin. Otetaanpa järjestyksessä:

”Vanhempien suostumusta” Unkarin kouluissa annettavaan opetukseen ja sen aatemaailmaan ei tähän asti ole ihmeemmin kyselty, siitä huolimatta, että koulujen opetusohjelmat ja oppikirjat ovat nostattaneet asiantuntijapiireissä melkoista, lievästi sanoen, kritiikkiä. Niiden antama kuva esimerkiksi kansallisesta historiasta, kirjallisuudesta ja kulttuurista on omituinen ja paikoitellen huuhaan rajamailla. Miten huolehditaan niiden vanhempien oikeuksista, jotka kenties haluaisivat kasvattaa lapsiaan avoimuuden ja suvaitsevaisuuden hengessä?

Kakkos- ja kolmoskohta maalaavat seinälle mörköä, jonka hallituksen mediaimperiumin keltaisempi laita oitis kuvittaa vielä todentuntuisemmin sitä kohdeyleisöä varten, jolle lähdekritiikkiä on aikoinaan annettu hyvin pienellä lusikalla. Näin kertoi eilen keltalehti Ripost kansikuvan kohuotsikossaan:

”Pojasta tytöksi, tytöstä pojaksi: jo lapsillekin tehdään sukupuolenvaihdosleikkauksia! GENDERHULLUTUS: Lännessä ei vaadita edes vanhempien suostumusta!”

Kuten tiedämme, ”gender” tarkoittaa englanninkielisessä tieteellisessä kielenkäytössä sosiaalista sukupuolta (vastakohtana biologiselle sukupuolelle, sex). Tämä ajatus – siis se, että ihmisen ”miehekkyys” tai ”naisellisuus” siihen liittyvine käyttäytymismalleineen, asenteineen jne. olisi suhteellinen ja monisyinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurisidonnainen juttu eikä yksinkertainen joko-tai-homma, jonka voi määrittää kurkkaamalla kyseisen ihmisen pöksyihin – toimii tehokkaana pelotteena tai ”symbolisena liimana”, jolla Euroopan oikeistopopulistit yhdistävät lippujensa alle kirjavan joukon muutospelkoisia äijiä ja äijättäriä, fundamentalistikristityistä jalkapallohuligaaneihin. Tämän symbolisen liimaputkilon kyljessä lukee nykyään ”GENDER”, ja pakettiin kuuluu myös salaliittoteorialta haiskahtava ajatus ”genderistä” ”ideologiana”, johon NE haluavat meidät ”käännyttää”.

Mielenkiintoista on myös, että Unkarissa on päästy niin pitkälle, tai niin kauas takaisin reaalisosialismin aikaan, että vihollisen nimenä voi olla myös yksinkertaisesti ”Länsi”. Turmeltuneessa Lännessähän tunnetusti autoilla leikkivä pikkutyttö saa oitis koululääkäriltä lähetteen sukupuolenvaihdokseen ja testosteronipiikin pyllyynsä ennen kuin arvaakaan, eikä vanhemmilta kukaan kysy mitään (ihan totta, tämmöisiä juttuja on Unkarissa levitetty jo jonkin aikaa).

Kysymyspatteriston lopussa rivien välistä piirtyy näkyviin ajatus ”lasten aivopesusta” tai ”käännyttämisestä”. Varsinaisena uhkakuvana tässä ovat sateenkaariaktivistit, joita on estettävä pääsemästä kouluihin lasten kimppuun, tarjoamaan näille näiden ”seksuaaliseen kehitykseen vaikuttavia” sisältöjä. Siis pelkkä homoseksuaalisuudesta tai transsukupuolisuudesta kertominen saa lapsiparkojen päässä jotain napsahtamaan, niin että reippaat pojat ja tytöt eivät enää haluakaan toteuttaa perinteisiä sukupuolirooleja eheän ja monilapsisen kansallismielisen ydinperheen vanhempina vaan muuttuvat yks kaks oudoiksi olennoiksi, joiden maailmassa kuuluu asiaan identifioida itsensä tänään mieheksi, huomenna naiseksi ja ylihuomenna kenties koiraksi, joka tykkää kumisaappaista.

No niin. Tämä kaikkihan näyttää varsinaiselta mätäkuun jutulta ja panee kyselemään, mitä ihmettä oikein Unkarin päättäjien päässä liikkuu. Ilmeisesti Orbán tosiaankin pelimiehenä on päättänyt lisätä panoksia ja katsoa, miten pitkälle vastapuolen kantti kestää. Tässä, samoin kuin Orbánin tutussa ”riikinkukkotanssissa” ylipäätään, näkyy myös hauskasti monikerroksisen propagandastrategian toiminta.

Populistien yksinkertaisimmalle kohdeyleisölle tuotetaan todellisissa mutapohjissa kyntävää propagandaa – se tavoittaa ne, jotka tosissaan ovat valmiita uskomaan, että turmeltuneen Lännen suurkaupungeissa ihan oikeasti ghetot palavat, terroristit riehuvat, valkoihoisia kristittyjä sorretaan ja lapset riistetään vanhemmiltaan sukupuolenvaihtoleikkaukseen vietäviksi. Vähän vähemmän kahjolla tasolla liikutaan kansanäänestyksen kysymysten muotoilussa, jossa suinkaan ei suoraan väitetä, että jossakin olisi sukupuolenvaihdoshoitoja tarjolla myös lapsille, kysytään vain, vink vink, haluaako Unkarin kansa tämmöistä myös Unkariin. Brysselissä puolestaan käsittämättömällä teflon-pokerilla kiistetään kaikki kahjoilut (ilmeisesti myös toivoen ja uskoen, että unkarintaidottomat ulkomaalaiset eivät niistä edes tule tietämään) ja vakuutellaan, että kysymys on vain kansallisista arvoista ja vanhempien oikeudesta kasvattaa lapsiaan niiden mukaisesti.

Loppujen lopuksihan tässä tuskin on kysymys siitä, että mahdollinen sateenkaaripropaganda kouluissa hirveästi haittaisi Viktor Orbánia tai muitakaan Unkarin päättäjiä. Tästä vain saadaan – sopivasti vielä näin Pride-tapahtuman alla, joka on Budapestissa tulossa lauantaina – erinomainen ns. kumiluu, jolla kansan huomio saadaan käännetyksi pois todellisista ongelmista, joihin ilkeä EU myös haluaisi puuttua, kuten korruptiosta, oikeusvaltion tilasta tai ympäristöasioista. Ensi kevään parlamenttivaalien lähestyessä ja opposition tiivistäessä rivejään tämmöinen on erityisen tärkeää.

***

Lisäys: Loppukaneetiksi haluaisin vielä kääntää äsken Facebookista silmiini osuneen puheenvuoron.

Olen opettaja.

Ikinä en ole kohdannut ketään (en yksilöä enkä järjestön edustajaa), joka olisi halunnut propagoida koululaisille minkäänlaista seksuaalisuutta. Unkarissa sukupuolenvaihdosleikkauksia ei voi suorittaa alaikäisille, joten tämä ei edes voi olla mikään asiallinen teema.

MUTTA: Usein olen kohdannut lapsia, jotka eivät ole turvassa perheensisäiseltä väkivallalta. Seksuaalista kaltoinkohtelua, tekijänä täysin hetero aikuinen ja uhrina lapsi. Lasten köyhyyttä. Voimattomia, keinottomia lastensuojeluviranomaisia, holhoojia, opettajia. Pedagogiset ammattipalvelut ovat ylikuormitettuja. Tiedän lastenkoteja ja kouluja, joissa ei ole asianmukaista henkilöstöä ja kalustoa. Esimerkiksi: henkilökuntaa on liian vähän ja se vaihtuu taajaan.

Erityislapsille ei ole asianmukaista tukea: ei henkilökuntaa eikä aineellisia edellytyksiä.

Asiantuntijoista on pulaa: lastenlääkäreistä, lapsipsykiatreista, lapsipsykologeista, erityisopettajista, tukiopettajista, opettajista, avustajista, muista terapia-ammattilaisista.

Olen tavannut semmoisenkin teinipojan, joka uskoi, että kukkakaalia syömällä hänen sukuelimensä kasvaa suuremmaksi. Näin hän oli lukenut netistä. Älkää naurako, poika ei ollut koskaan saanut kunnon sukupuolivalistusta.

Useampaan kertaan olen kohdannut tyttöjä, jotka ensimmäinen kuukautisvuoto täysin yllätti ja jotka epätoivoissaan koettivat piilotella tahraisia vaatteitaan.

Olen tavannut monia varhaisteinipoikia, jotka katselevat pornoa kännykkänsä rajattomalla nettiyhteydellä (eikä tietenkään pelkästään heteropornoa, jos tässä nyt halutaan nimenomaan pelätä HLBTQ-meininkejä). Kerronko vielä lisää?

(Nykyisistä lapsilisistä en edes rupea kirjoittamaan…)

Miksi meidän pitäisi äänestää jostakin, mitä ei edes ole? Jostakin, mikä ei ole todellinen ongelma, vain sairaan, perverssin mielikuvituksen luoma uhkakuva? Minusta ei 12 vuoden vallassaolon jälkeen ole korrektia työntää vastuuta vähemmistön niskoille ja kiihottaa sitä vastaan. Varsinkaan semmoisen vähemmistön, joka ei muuta halua kuin elää siinä missä muutkin, ja josta monet haluavat auttaa niitä, jotka ovat heidän laillaan, kuka mistäkin syystä, turvattomassa asemassa.

Näin tekee vain kelvoton, pelkurimainen hallitus, joka ei kykene ratkaisemaan todellisia yhteiskunnan ongelmia mutta yrittää peitellä täydellistä kyvyttömyyttään ja omia törkeitä tekojaan. Tämä ei enää ole mikään näpäytys, vaan koko Unkarille raaka läimäys vasten kasvoja, sen omalta hallitukselta.

Tässä vielä asian selventämiseksi muutama asianmukainen emoji: 😡🤬😡🤬😡


Peliä ja valtapeliä

11 heinäkuun, 2021

Näin eurooppalaisen jalkapallohuuman huipentumista odoteltaessa ajattelin taas kirjoittaa jalkapallosta Unkarissa ja Unkarin politiikassa. Sehän on heimoveljillemme jonkinlainen kansallisurheilulaji – siitä huolimatta, että enemmän kultaa ja kunniaa on viime vuosikymmeninä tullut esimerkiksi uintilajeista. Unkarin jalkapallo ei oikeastaan ole yltänyt Euroopan tai maailman huipulle enää sen jälkeen, kun vuoden 1956 kansannousun kukistuttua suuri osa Ferenc ”Öcsi” Puskásin tähdittämästä ns. ”kultajoukkueesta” päätti jäädä palaamatta kilpailumatkalta kotiin. Silti jalkapallolla on huikea merkitys unkarilaisille ja aivan erityisesti nykyiselle korkeimmalle valtiojohdolle.

Pääministeri Orbánin valtakaudella maa on rakennettu täyteen uusia tai uusittuja jalkapallostadioneja, ei vain siksi, että niiden rakennusurakoista (kenties sopivasti ”tupeerattuine” hintoineen) hyötyvät hänen lähipiirinsä rakennusfirmaoligarkit, vaan aivan avoimesti siksi, että jalkapallo on Orbánin henkilökohtainen intohimo. Siinä, missä entisen Neuvostoliiton huippujohdon valtasuhteita havainnoitiin tarkkailemalla ukkeleiden seisomajärjestystä Kremlin parvekkeella vallankumousjuhlaparaatin marssiessa ohi, Unkarin huippupolitiikasta kertoo jotakin se, ketkä istuvat Orbánin vieressä VIP-katsomossa. Orbán ei myöskään ujostele viittailla omaan urheilumenneisyyteensä, ei, vaikka sillä antaisi vastustajilleen aseet armottomaan ”kehohäpäisyyn”, kuten tässä viime kesänä unkarilaista somekuplaani kiertäneessä kuvavertailussa.

Pitkien ja rankkojen EU:n budjettineuvottelujen jälkeen Orbán oli todennut: ”Unkarilla, minulla henkilökohtaisesti on ollut onnea, sillä minä olen ollut armeijassa ja viettänyt puolet elämästäni valmennusleireillä ja pukuhuoneissa. En ole enää entisessä kunnossani, mutta muutamia tuommoisia suvakkeja [libernyák, tätä rahvaanomaista ja halventavaa ilmausta puitiin sitten Unkarin poliittisessa julkisuudessa pitkän aikaa], joiden kanssa jouduin väittelemään, minä sentään vielä kannan vaikka selässäni. Siis neuvottelujen fyysistä rasitusta, sitä olen kestänyt keskivertoa paremmin ja kestän yhä.” Tämän jälkeen meeminikkarien ei tarvinnut muuta kuin asettaa viime vuosina näyttävästi lihonut Orbán rinnakkain hollantilaisen ”fillarikommunisti”-kollegansa Mark Rutten kanssa.

Tuoreessa kirjassaan “Voittopakko: Jalkapallo ja valta Orbánin maailmassa” 444.hu-sivuston toimittaja Pál Dániel Rényi, itsekin vanha jalkapalloilija, lähestyy Unkarin viime vuosikymmenien poliittista historiaa ja Viktor Orbánin uraa jalkapallon ja Unkarin viimeaikaisen urheiluhistorian kautta. Nämä nimittäin todellakin nivoutuvat elimellisesti yhteen. Jalkapallo ei ole antanut Orbánille vain fyysistä ja henkistä kestokykyä ja taistelumieltä vaan laajemminkin sen näkemyksen, että elämä ja politiikka on sitoutumista, joukkuehenkeä ja armotonta taistelua, jossa tärkeintä ei ole voitto vaan vastustajan murskaaminen. Politiikka on taktista peliä, joka perustuu vastustajan hämäämiseen ja yllättämiseen, kuten Orbán itse sanoi aikoinaan Vasárnapi Hírek -lehdelle antamassaan haastattelussa:

Olen brasilialaisen jalkapallon ihailija, suosikkini oli Zico, joka näytti noin vain potkaisevan palloa, niin ettei kukaan muu tiennyt, minne se päätyisi. Mutta potkun lähtiessä liikkeelle koko joukkue lähti sprinttaamaan. Näin on politiikassakin, tai siis toivon, että vastustajista kukaan ei tiedä, minne kukin ehdotus, ”pallo”, lopulta osuu, mutta luotan siihen, että oma joukkueeni tietää sen ja että he ehtivät sinne ensiksi.

Nuoruuden intohimo

Kirja on rakennettu kronologisesti ja lähtee liikkeelle Orbánin lapsuudesta. Hänen kotitaustansa ei ollut aivan vaatimaton eikä niin sivistymätön kuin kädet taskussa, huonosti istuvissa puvuissa patsastelevan Orbánin ”maisterisjätkä”-olemusta arvostelevat vastustajat muistuttelevat: isä oli opistopohjainen maatalousinsinööri (olisikohan ”agrologi” oikea suomalainen termi?), äiti logopedi. Orbánin perhe ei siis ollut perinteistä työväkeä tai talonpojistoa mutta ei myöskään vanhaa porvaristoa eikä älymystöä vaan ensimmäisen polven alempaa keskiluokkaa, jolla ei ollut mitään sosiaalisesta taustasta nousevia erityisiä poliittisia tai kulttuuriharrastuksia. Perheen miehille tärkeintä tuntui olevan fyysinen itsensä kehittäminen. Orbánin isä Győző oli nuorena kilpaillut painonnostajana juniorimaajoukkuetta myöten, Viktorin veli Győző nuorempi oli samoin juniori-iässä kansallisen tason painija, kolmas veli Áron harrasti kehonrakennusta. (Kertookohan perheen miesten sielunmaisemasta jotain sekin, että győző samoin kuin latinan victor tarkoittaa ’voittajaa’?)

Viktor-pojalla oli lapsuudessaan erityisen läheinen suhde isoisänsä Mihály Orbánin kanssa, köyhistä oloista ponnistaneen, yrmeän, ankaran ja lujatahtoisen ukon, ja tähän suhteeseen kuului olennaisesti myös jalkapallo-otteluiden seuraaminen kahdestaan. Viktorin ollessa yhdeksänvuotias hänen isänsä ja isoisänsä jotenkin riitaantuivat keskenään. (Tämä sukupolvien välisen suhteen kireys ja autoritaarisuus näyttää sekin kulkevan suvussa, Viktor Orbán on myöhemmin kertonut, miten sai itse nuorena joskus isältään selkäänsä niin, että ei päässyt sängystä ylös.) Győző Orbán muutti perheineen Felcsútin kylään, missä Viktor yksitoistavuotiaana aloitti pelaamisen paikallisen osuustilan (Egyetértés ‘Yhteisymmärrys’ -nimisen maatalousosuuskunnan eli ”kolhoosin”) junnujoukkueessa.

Kouluvuosina Viktor Orbánia ei innostanut oikeastaan mikään muu kuin jalkapallo, johon hän ilmeisesti ”pakeni” myös vaikeaa isäsuhdettaan: valmentajista löytyi innostavia isähahmoja, ja joihinkin heistä Orbán piti yhteyttä vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Koulunkäyntikin sujui vähän miten kuten, mutta lukiolaisena nuori Orbán sitten joutui myöntämään itselleen, että ammattijalkapalloilijan urasta ei kannattaisi haaveilla: hän ei ollut tarpeeksi taitava, ei tarpeeksi pitkä hyväksi toppariksi tai hyökkääjäksi eikä tarpeeksi nopea juoksija, vaikka teknisiä puutteita korvasikin hillitön into ja sisu. Jalkapallo jäi elämänikäiseksi harrastukseksi ja elämänasenteeksi.

Orbánista ei tullut fania, katsojaa ja kollektiivisiin elämyksiin tempautujaa. Itse asiassa hän mieluiten katselee ja analysoi ottelut yksin ja omassa rauhassaan. Hän halusi ohjata ja johtaa: jo nuorena hän fanitti ja kävi katselemassa nimenomaan valmentajia, ei niinkään joukkueita tai pelaajia. Hän myös pelasi pitkään aktiivisesti, vaikka ”vain” harrastajana. Ja niin tekivät monet muutkin. Minulle Rényin kirjassa jonkinlainen yllätys oli se, miten suuri osa Unkarin nykyisestä poliittisesta johdosta ja Fidesz-puolueen sisärenkaasta on hioutunut yhteen nimenomaan opiskeluaikaisen jalkapalloharrastuksen kautta.

Palloporukasta puolueeksi

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1981 Orbán pääsi Budapestin ELTE-yliopistoon lukemaan lakia. Sitä ennen oli ajan tavan mukaan käytävä armeija (nyttemminhän Unkarissa yleinen asevelvollisuus on lakkautettu). Zalaegerszegin varuskunnassa opiskelija-asevelvolliset (joita toiset alokkaat vähän luokkavihaisesti katsoivat kieroon) hitsautuivat tiiviiksi ystäväpiiriksi. Tähän joukkoon kuuluivat pitkän linjan Fidesz-poliitikko, Orbánin pitkäaikainen kansliapäällikkö Andor Nagy sekä Fidesz-puolueen myöhempi finanssivelho ja Orbánin (ns. Gecigateen asti) luotto-oligarkki ja mediamoguli Lajos Simicska. Budapestissa sitten Orbán aseveljineen päätyi keskelle opiskelijapoliittiseksi muotoutuvaa liikehdintää, jonka henkisenä keskuksena oli Ménesi útilla sijaitseva oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelija-asuntola, politiikantutkijan, poliittisen ajattelijan ja Imre Nagyn viimeisen ”kansannousuhallituksen” ministerin István Bibón (1911–1979) mukaan nimetty Bibó István Szakkollégium.

Lajos Simicska ei koskaan pelannut jalkapalloa (ehkä siksi hänen ja Orbánin välit lopulta rikkoutuivatkin?), eivät tietenkään myöskään Bibó-kollegiumin ydinjoukon naiset, kuten Orbánin Unkarissa korkeimmaksi oikeusviranomaiseksi noussut Tünde Handó tai Anikó Lévai, josta vuonna 1986 tuli Orbánin aviopuoliso. (Orbánin Unkarin ja Fidesz-puolueen armottoman, nyky-Euroopassa silmäänpistävän miesvaltaisuuden yksi syy voisi olla tässä.) Mutta nuorta Orbánia ja monia muita yhdisti meluisan biletyksen ohella nimenomaan raivokas pallon potkinta.

Asuntolan ja tiedekunnan opiskelijat muodostivat joukkueita, jotka pelasivat uutterasti ja tosissaan, vaikka niiden nimet saattoivatkin olla vitsikkäitä, kuten Wörös Meteor Félreértés ’Punainen Meteori Wäärinymmärrys’, Fojikasör ‘Kalja virtaa’ tai Funny Girls. (Jälkimmäisen maalivahtina muuten toimi jonkin aikaa Fidesz-puolueen varapuheenjohtaja ja silavaleviteresepteistään tunnettu kotikokki Szilárd Németh, jonka urheiluharrastus kuitenkin suuntautui enemmän painiin.) Orbánin joukkue oli nimeltään Unitas. Palloa potkivat lähes kaikki myöhemmän Fidesz-puolueen keskushenkilöt. Oli nykyinen Unkarin presidentti, väritön, mauton ja hajuton uskollinen puoluesoturi János Áder, jolle Orbán joskus letkautti, että ”János ei pystyisi ohittamaan edes keittiöjakkaraa”, mutta joka itse asiassa oli hyvä maalintekijä, jonka tyyliä jotkut vertasivat Beckenbaueriin. Oli uuden perustuslain kirjoittajana tunnettu József Szájer, jonka pitkä poliitikonura päättyi viime talvena nolosti brysseliläiseen vesiränniin. Orbánin armeijakaveri Andor Nagy oli Unitas-joukkueen tähtihyökkääjä, kenties koko kaveripiirin teknisesti taitavin pelaaja. Tamás Deutsch, nyttemmin lähinnä typeristä somemöläytyksistään tunnettu Fidesz-meppi, oli hyvä pääpelaaja, nykyinen parlamentin puhemies László Kövér taas luotettava pakki. Jopa Lajos ”Äitini ei ole bulvaani” Kósa, sittemmin pitkäaikainen Debrecenin pormestari ja myös eräänlainen tahattomanhumorististen möläytysten mestari, oli erään aikalaistodistajan mukaan jalkapallokentällä mies paikallaan: jos ei hänellä taktinen peliäly päätä pakottanutkaan, hän oli kova juoksemaan ja aina siellä, minne käskettiin.

Viktor Orbán ei, kuten jo mainittiin, ollut suinkaan teknisesti taitavin tai fyysisesti vahvin pelaaja. (Vuosia myöhemmin, Orbánin jo pääministerinä ollessa, urheilulehti Stopli teki hänen pelityylistään oikein yksityiskohtaisen analyysin, jossa kiitettiin hänen pelisilmäänsä ja yleisiä fyysisiä valmiuksiaan mutta arvosteltiin ”yksijalkaisuutta”, heikkoa pääpeliä ja omien mahdollisuuksien yliarviointia eli intoa riskaabeleihin yksilösuorituksiin.) Silti erään Rényin haastatteleman vanhan toverin mukaan ”hän kantoi harteillaan koko joukkuetta”, uupumattomalla sisullaan ja raivokkaalla voitontahdollaan. Tämä johtajanrooli siirtyi politiikkaan, kun Bibó-kollegiumin ”kovana ytimenä” tunnettu joukko alkoi 1980-luvun ja sosialistisen järjestelmän kallistuessa loppuaan kohti muodostua liikkeeksi, josta syntyi Fidesz-puolue, tuolloin vielä viralliselta koko nimeltään Fiatal Demokraták Szövetsége, ‘Nuorten demokraattien liitto’.

Peliä, politiikkaa ja Puskás-kulttia

Politiikan ohella Orbán itse pelasi aktiivisesti vielä vuosikaudet, muun muassa parlamentin edustusjoukkueessa, jonka ystävyysotteluita muiden maiden vastaavien kanssa selostetaan Rényin kirjassa yksityiskohtaisesti. Fidesz-puolueen ydinjoukkue jatkoi pallon potkimista keskenään aina tilaisuuden tullen. Pääministeriksi noustuaan Orbán myös ”palasi” pelaajaksi kentälle kotikylänsä Felcsútin joukkueeseen. Kansainvälisessä lehdistössäkin kiersi kertomus siitä, miten pääministeri vastasi Bill Clintonin puheluun – USA:n presidentti halusi keskustella tuoreen NATO-maan pääministerin kanssa Kosovon sodan strategioista – Felcsútin kentän laidalla nappulakengät jalassa kesken harjoitusten.

Orbánin ja hänen puolueensa historiaa kuljetetaan kirjassa rinnan urheiluhistorian kanssa, ja tähän mahtuu ainakin yksi Suomi-momentti. Toukokuun 8. päivän iltana 1994, kun Unkarissa parlamenttivaalien uurnia suljettiin ja ääntenlaskua aloitettiin, Orbán istui työhuoneessaan tuijottaen tv:stä jääkiekon MM-loppuottelua, jossa Suomi kohtasi Kanadan. Orbán oli jalkapallon ohella todellakin seurannut innolla myös jääkiekkoa ja aina kannattanut pientä epäonnista Suomea. Otteluhan päättyi rangaistuslaukauskisaan ja Kanadan voittoon, vaalit puolestaan Fidesz-puolueen romahdukseen. Vuonna 1995 oli Suomen vuoro juhlia maailmanmestaruutta, ja samaan aikaan Fidesz-puolue oli vaihtanut taktiikkaa ja strategiaa. Nimi vaihtui muotoon Fidesz – Magyar Polgári Párt, eli ”nuordemokraateista” oli tullut ”unkarilainen porvarillinen” tai ”kansalaispuolue”. Vuoden 1998 vaaleissa oikealle liukunut Fidesz nousi hallitukseen, ja 35-vuotiaasta Viktor Orbánista tuli Unkarin historian nuorin pääministeri.

Pääministerinä Orbán on halunnut johtaa myös urheilupolitiikkaa. Tämän takia – saadakseen Unkarin palloliiton johtoon mieleisensä miehen – hän oli jopa valmis pilaamaan Unkarin ja UEFAn välit, siinä määrin, että suunnitelma Unkarin ja Itävallan yhdessä järjestämistä EM-kisoista ilmeisesti kariutui juuri tähän ja vuoden 2004 kisat annettiin Portugalille. Jo ensimmäisellä pääministerikaudellaan vuosituhannen taitteessa Orbán yritti myös olympialaisten hakemista Unkarin järjestettäviksi. Oppositiokaudellaan hän aloitti kotikylänsä Felcsútin kehittämisen jalkapallon keskukseksi, jonne sittemmin nousi Orbánin perustama jalkapalloakatemia. Sen stadion, ”kuin korulipas”, rakennettu orgaanis-jälkikansallisromanttiseen tyyliin, mahduttaa kaksi kertaa niin paljon väkeä kuin koko kylässä on asukkaita ja seisoo aivan Orbánin kakkosasuntona toimivan talon kyljessä. Nimeltään se on Pancho Aréna, legendaarisen Ferenc Puskásin Espanjan-vuosinaan saaman lempinimen mukaan.

Rényin kirjasta kokonainen osio on omistettu Puskásin elämäntarinalle ja sen merkitykselle Orbánin Unkarissa. Ferenc Puskás nuorempi, alun perin Purczeld (hänen samanniminen isänsä oli alkuaan Tonavan-švaabeja eli Unkarin saksalaisvähemmistöä), lempinimeltään Öcsi ‘pikkuveli’ tai Sváb, syntyi Kispestissä pääkaupungin laitamilla 1927 ja nousi sodanjälkeisessä Unkarissa tähtiurheilijaksi, jolle ei ollut mikään ongelma toimia stalinistisen järjestelmän mainoskilpenä ja käyttää asemaansa hyväksi esimerkiksi ystävien ja sukulaisten suojelemiseen diktatuurin sortotoimilta. Puskás ja kumppanit toivat kultaa Helsingin olympialaisista ja voittivat ensimmäisenä ulkomaisena joukkueena Englannin sen omalla maaperällä. Sitten koittivat vuoden 1954 MM-kisat Sveitsissä ja Bernin tragedia: Unkari hävisi loppuottelun Länsi-Saksaa vastaan, koska brittituomari hylkäsi Puskásin viime hetken tasoitusmaalin paitsiona. Tälle kansalliselle murhenäytelmälle kiertää Unkarissa yhä monenlaisia vaihtoehtoisia selityksiä, esimerkiksi se Puskásin omissa muistelmissaan kertoma tarina, että ottelun jälkeen saksalaiset olisivat pukuhuoneessaan kieriskelleet lattialla tuskissaan jonkin kemiallisen tehostusaineen jälkivaikutusten takia, jonka hajukin tuntui ilmassa…

Vuoden 1956 kansannousun jälkeen Puskás jäi länteen ja loi Real Madridissa itselleen uuden maalikuninkaan uran. Kolmikymppinen, ylipainoinen ja kielitaidoton mies osoitti sopeutumiskykynsä, ei lähtenyt haastamaan joukkueen ykköstähteä, keskushyökkääjä Alfredo Di Stéfanoa, vaan nousi nöyrällä työnteolla vähitellen tämän korvaamattomaksi työpariksi. Sosialistisessa Unkarissa Puskás oli jonkin aikaa epähenkilö, jota ei saanut edes mainita. Vuonna 1991 hän palasi lopullisesti kotimaahansa ja vähäksi aikaa jopa maajoukkueen valmentajaksi. Pian hänen terveytensä alkoi kuitenkin rakoilla. Vuosituhannen taitteessa Alzheimerin tauti oli jo invalidisoinut kansallissankarin, joka kuoli pahasti dementoituneena 2006.

Mielenkiintoista on, että Orbán ja hänen jalkapallo-lähipiirinsä eivät vielä 1990-luvulla osoittaneet erityistä kiinnostusta Puskásiin. Kansallissankarin kuoltua kuitenkin Orbán on yhä innokkaammin ollut rakentamassa jonkinlaista Puskás-kulttia ja omimassa tämän perintöä ja muistoa Felcsútiin – mistä Puskásin oman entisen kotijoukkueen, Kispestin Honvédin, kannattajat ovat olleet varsin näreissään. Puskás-kulttiin liittyy Orbánin hellimä ajatus erityisestä unkarilaisesta jalkapallofilosofiasta, jonka perustana olisi erityinen unkarilainen ajattelu- ja toimintatapa. Rényi vihjailee myös, että siihen liittyy jonkinlainen henkilökohtainen samastuminen. Onko entinen valmentajien fanittaja ja joukkueen rakentaja alkanutkin vanhemmiten identifioitua ikää ja ylipainoa uhmanneeseen tähtiyksilöön? Jonkinlainen freudilainen lipsahdus saattoi Rényin mukaan olla se juhlapuhe, jossa Orbán nimitti Kispestin laitakaupunkimiljöössä syntynyttä ja kasvanutta Puskásia ”maalaispojaksi”, ikään kuin puhuisi omasta itsestään.

Voittopakko

Pál Dániel Rényi on siis kirjoittanut pitkän ja polveilevan tarinan siitä, miten Viktor Orbán pitkän poliittisen uransa aikana on tuonut jalkapalloa politiikkaan ja politiikkaa jalkapalloon. Jälkimmäinen on varsin ilmeistä: stadionien rakentamisessa ympäri maata lyövät kättä etnonationalistinen urheilukansan imagonrakennustyö ja kleptokraattisen järjestelmän korruptio, ja jalkapallohuligaanien valjastaminen Fidesz-puolueen epäviralliseksi järjestyskaartiksi on jo vanha juttu. Mielenkiintoisempaa on ollut lukea, miten jalkapalloharrastus ja sen luoma ajattelutapa on leimannut Viktor Orbánin tapaa tehdä politiikkaa.

Kirjan varsinainen tarina päättyy vuoden 2010 veretseisauttavaan vaalivoittoon. Siitä lähtien Fidesz-puolue ja sen myötä puolueen itsevaltias Orbán on hallinnut Unkaria ja mullistanut monia asioita. Mutta pystyykö järjestelmä rakentamaan rauhaa, turvallisuutta ja hyvinvointia, jos sen johtajan liikkeellepanevana voimana on jalkapallon filosofia, vastustajan voittaminen ja voiton jälkeen vain seuraavaan taisteluun varustautuminen, sillä voitto on ainoa todellinen arvo, jonka rinnalla esimerkiksi taito, tieto, rohkeus, ilo, ystävyys ja uskollisuus ovat vain välikappaleita? Kirjan loppusanoiksi siteerataan muutama vuosi sitten edesmennyttä suurta kirjailijaa ja jalkapallon ystävää Péter Esterházya:

Joka on joskus pelannut jalkapalloa, tai joka on todellinen jalkapallofani, se tietää, että jalkapallo on voittajien laji. Pelin henkeen ei kuulu esimerkiksi sanoa, että pelataan ennemmin hyvin ja kauniisti, vaikka hävittäisiin, kuin voitetaan rumalla pelillä. Ei. Pitää voittaa. Ja jos voitetaan, se ei kuitenkaan aina onnistu vain rumalla pelillä. Jalkapallossa on jonkinlaista kylmää, kaunista käytännöllisyyttä. Taiteessa Goethet ovat harvinaisia, taide kuuluu ennemminkin häviäjille, puuttuvalle enemmän kuin olevalle, pikemminkin kaipuulle kuin sen täyttymykselle. Eikä mielestäni ns. elämässäkään aina pidä voittaa. Mutta jalkapallokentällä pitää. Se, joka ei siellä halua voittaa, ei kunnioita peliä. Elämässä taas voittaminen on mahdotonta.


Yhä yksinkertaisemmin

3 heinäkuun, 2021

Niin kuin tässä blogissa on monesti ollut esillä (yhteenveto täällä), Viktor Orbánin hallinto ei niinkään tykkää kansanäänestyksistä, jotka ovat monella tapaa hankalia, vaan suosii ns. kansallisia konsultaatioita eli joka kotiin lähetettäviä kyselylomakkeita. Niiden tulokset eivät ole poliittisesti sitovia eikä niitä myöskään lasketa tai varmenneta yhtä tiukasti ja luotettavasti kuin vaaleissa tai kansanäänestyksissä: vastata voi kuka vain, käytännössä miten monta kertaa vain, ja tulokseksi voi ilmoittaa oikeastaan mitä hyvänsä, kun puolueettomia vaalitarkkailijoita ei ole. Kivaa ja kätevää!

Vuosien mittaan kansallisten konsultaatioiden muotoilu on muuttunut yhä naiivimman propagandistiseksi. Pragmaattinen implikaatio on yhä ilmeisempi. Samoin kuin jokin ”pitääkö isän nyt suuttua ihan tosissaan?” tai ”haluatko turpaasi?”, nämä eivät ole kysymyksiä, joihin halutaan vastaus, vaan ohjailua ja painostusta. Tuorein konsultaatio, jonka (saksankielisten käännösten kera) julkisti Pester Merkur, ilmestyi pari päivää sitten hallituksen Facebook-sivulla ja lienee matkalla kohti kansalaisten koteja. Vastausaikaa on 25. elokuuta saakka, ja odotamme nyt jännittyneinä, miten kansalaiset vastaavat näihin lievästi sanoen johdatteleviin kysymyksiin, joita on vaikea uskoa todeksi, ellei niitä tosiaankin käännä suomeksi. Kas tässä!

KONSULTAATIO PANDEMIAN JÄLKEISESTÄ ELÄMÄSTÄ

1. On niitä, joiden mielestä pandemian jälkeen maailma on monessa suhteessa muuttunut, on alkanut vaarallisempi aikakausi. Unkaria pitää vahvistaa vastaamaan uusiin haasteisiin. Toisten mielestä taas kaikki palaa entiselleen eikä tätä tarvita. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On alkanut vaarallisempi aika, Unkaria pitää vahvistaa.
□ Maailma palaa vanhaan uomaansa, tätä ei tarvita.

2. On niitä, jotka sanovat, että Unkarin vahvistaminen on aloitettava korottamalla minimipalkkaa. Minimipalkka on nostettava 200 000 forinttiin [568 €], sillä tälläkin taataan, että talouskasvusta eivät pääse osallisiksi vain yritykset vaan myös unkarilaiset ihmiset [emberek, sanaa nép ’kansa’ ei edelleenkään käytetä, koska se ilmeisesti haiskahtaa sosialistiselta]. Toisten mielestä tätä ei tarvita. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Minimipalkkaa on nostettava mahdollisimman nopeasti.
□ Minimipalkan korotukseen ei nyt ole tarvetta.

3. On niitä, jotka sanovat, että Unkaria voi vahvistaa siten, että perheiden tuille, työn alhaiselle verotukselle ja eläkkeille annetaan perustuslain suoja, ettei kriisitilanteessa yksikään hallitus voisi riistää niitä ihmisiltä. Toisten mielestä tähän ei ole tarvetta, kriisien hinta saa tulla ihmisten maksettavaksi. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On tärkeää, että perheiden tuet, alhainen työn verotus ja eläkkeet saavat perustuslaillisen suojan.
□ Nämä toimet eivät tarvitse perustuslain suojaa.

4. On niitä, jotka sanovat, että Unkarin vahvistamiseksi olisi tärkeää pyrkiä siihen, että työhön kohdistuva verotus olisi Unkarissa Euroopan alhaisin. Toisten mielestä tämä ei ole tarpeen, tulisi palata Gyurcsányn ajan politiikkaan ja korottaa työn verotusta. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On päästävä siihen, että työhön kohdistuva verotus olisi Unkarissa Euroopan alhaisin
□ Pitäisi palata Gyurcsányn ajan politiikkaan, veroja on pikemminkin tarpeen korottaa.

5. On niitä, jotka ehdottavat, että mikäli hallitus onnistuu nostamaan talouskasvun yli 5,5 prosentin, silloin lasten vanhemmille tulisi maksaa takaisin heidän vuonna 2021 maksamansa verot (keskimääräisten palkkojen verotuksen mukaisesti), sillä he ovat pandemian aikana kantaneet raskaimman taakan. Toisten mielestä tämä ei ole tarpeen. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Lasten vanhemmille pitää maksaa takaisin heidän vuonna 2021 maksamansa verot (keskimääräisten palkkojen verotuksen mukaisesti).
□ Lasten vanhempien ja perheiden tukemista ei tarvitse jatkaa tämän pitemmälle.

6. On niitä, joiden mielestä lainojen maksuaikoja pitäisi pidentää syyskuusta 2021 ensi vuoden heinäkuuhun, jotta sitä tarvitsevat perheet ja yritykset saisivat lykkäystä luottojensa maksuun. Pankkien mielestä tälle ei ole tarvetta, luottojen maksun lykkäys on lopetettava ja kaikkien on maksettava lainansa takaisin. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Luottomoratoriota on pidennettävä sitä tarvitseville.
□ Pankit ovat oikeassa, luottomoratorio pitää lopettaa.

7. Brysseli tulee pandemian jälkeen taas käyttämään valtaansa ja käynnistämään toimenpiteitä isänmaatamme vastaan pakottaakseen unkarilaiset tahtoonsa. On niitä, joiden mielestä Unkarin on uskaltauduttava kiistaan ja puolustettava etujaan. Toisten mielestä Unkarin pitää antaa periksi Brysselille. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Unkarin tulee kaikissa kiistoissa puolustaa etujaan.
□ Meidän on annettava periksi Brysselille.

8. Brysseli haluaa pakottaa meidät maksamaan uusia veroja, jotta ylikansallisten yritysten aiheuttamasta saastumisesta ja ilmastonmuutoksesta koituvat kulut maksatettaisiin korkeampien kunnallistekniikkakustannusten kautta unkarilaisilla perheillä. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Ylikansallisten yritysten kuuluu maksaa ympäristöä tuhoavan toimintansa kustannukset.
□ Myös ympäristön saastumisesta saavat maksaa perheet.

9. György Sorosin rahoittamat järjestöt ovat käynnistäneet laajan kansainvälisen hyökkäyksen Unkaria vastaan lastensuojelua koskevan lain vuoksi. Tämä laki kieltää lapsiin kohdistuvan seksuaalissisältöisen propagandan lastentarhoissa, kouluissa sekä lasten saavutettavissa olevassa mediassa. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ On oikein, että laki rajoittaa lapsiin kohdistuvaa seksuaalista propagandaa.
□ Lapsiin kohdistuva seksuaalissisältöinen propaganda ei sisällä riskejä, joten sitä on turha kieltää.

9. György Soros tulee pandemian jälkeen jälleen hyökkäämään Unkaria vastaan, sillä unkarilaiset vastustavat laitonta maahanmuuttoa. On niitä, joiden mielestä Soros-järjestöjen painostusta tulee vastustaa, toisten mielestä Unkarin on annettava periksi maahanmuuttokiistassa. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Unkarin on vastustettava Soros-järjestöjen painostusta.
□ Meidän on annettava periksi maahanmuuttokiistassa.

10. Monien mielestä pandemian aikaan on suunnattoman vaarallista, että kaikki saavat vapaasti matkustaa Unkariin. On varauduttava siihen mahdollisuuteen, että uusien pandemia-aaltojen iskiessä voitaisiin määrätä rajoituksia ja pandemian koettelemista maista päästää ihmisiä Unkariin vain terveysviisumilla. Toisten mielestä pandemia on päättynyt, kaikista maista saapuville on myönnettävä rajaton maahantulo-oikeus. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Tarvitaan määräys terveysviisumista niille, jotka saapuvat Unkariin pandemian koettelemista maista.
□ Pandemia on ohi, vapaa maahantulo-oikeus on rajoituksitta myönnettävä kaikista maista saapuville.

11. Brysselin byrokraattien ja György Sorosin järjestöjen mielestä pandemian jälkeisinä vuosina on vauhditettava maahanmuuttajien maahan tuomista. Meritietä saapuvat migrantit on jaettava Euroopan maiden kesken. Unkarin hallitus ei tue mitään pakollista maahanmuuttajien jakamista. Hallituksen mukaan myös pandemian jälkeen maahanmuuttajia voi ottaa vastaan vain vapaaehtoisesti, heitä ei saa pakolla jakaa EU:n jäsenmaiden niskoille. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Pakkojakoa ei tarvita, mitään maata ei saa pakottaa ottamaan vastaan maahanmuuttajia.
□ Meidän pitää vastata Brysselin odotuksiin ja ottaa vastaan maahanmuuttajia myös Unkariin.

12. On niitä, joiden mielestä pandemian jälkeisinä kahtena vuotena tarvitaan maahanmuutto-STOP. Rajat on täysin suljettava maahanmuuttajilta, sillä he voivat kantaa Unkariin uusia virusmutaatioita. Brysselin byrokraattien mielestä pandemian aikaan saapuvia maahanmuuttajia ei saa torjua. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Pandemian jälkeen tarvitaan taudintorjuntasyistä kahden vuoden maahanmuutto-STOP.
□ Pandemian aikaan saapuvat maahanmuuttajat on otettava vastaan.

13. Pandemian aikaan nähtiin, miten kansainvälisillä markkinoilla syntyi taistelu rokotteista. On niitä, joiden mielestä pandemioiden aikaan tästä riippuvuudesta on päästävä eroon ja siksi tarvitaan Unkarin oma rokotetehdas. Toisten mielestä tätä ei tarvita. MITÄ MIELTÄ TE OLETTE?
□ Tarvitaan unkarilainen rokotetehdas.
□ Unkariin ei tarvita rokotetehdasta, riittää, kun tukeudumme ulkomaiden tarjoamiin rokotteisiin.

Hohhoijaa. Suuri osa näistä teemoista on nähty kansallisissa konsultaatioissa ja muissakin Unkarin hallituksen propagandatuotteissa jo monesti ennenkin. Viholliskuvan rakentamista, primitiivistä vihannostatusta ja kansan tuen ostamista selvällä rahalla – iankaikkinen chavistinen rezsicsökkentés eli energia- ja kunnallistekniikkakulujen painaminen alas vaikka väkisin, samalla kun niiden mahdolliset nostopaineet selitetään ilkeiden kansainvälisten suurkapitalistien juoneksi. Maahanmuutto, maahanmuutto, maahanmuutto! Brysseli, joka haluaa väkisin asuttaa Unkariin maahanmuuttajia (tämähän ei pidä paikkaansa, mutta mitä siitä) tai ylipäätään ”alistaa Unkarin tahtoonsa”. Ilkeä Soros, joka edelleenkin vetelee naruista ja ohjailee kaikkia niitä kansainvälisiä ihmisoikeus- ja sananvapausjärjestöjä, jotka viime aikoina ovat Unkaria jotenkin kritisoineet. Seksuaalivähemmistöt ja niiden tukijat, jotka haluavat altistaa lapset ”seksuaalissisältöiselle propagandalle”. Nyt tähän on vielä paketoitu koronapandemia. Kokonaisuus on melkoisen villi, mutta tämähän onkin suunnattu semmoiselle kohdeyleisölle, joka ei logiikasta tai faktoista ihmeemmin perusta.

Miettikääpä ihan tosissanne sitä tilannetta, että Suomessa olisi vallassa puolue, joka jakaisi kansalaisten postilaatikkoihin tämäntasoisia, suorastaan pohjoiskorealaisen tyylisiä propagandapläjäyksiä. ”On niitä, jotka niin kuin viisas hallituksemme haluavat hyvää maamme kansalle. Ja sitten on niitä, jotka Brysselin byrokraattien ja Sorosin kanssa haluavat maallemme pahaa. KUMPAA TE KANNATATTE?” Ja miettikääpä sitä, että Suomessa toimii melkoisen suosittu puolue, joka halajaa näiden propagandamaakarien kanssa yhä tiiviimpään yhteistyöhön ja pitää heidän johtajaansa sankarinaan.


Ihan perheestä, osa 2

17 kesäkuun, 2021

Vähän aikaa sitten kirjoitin uudesta lakiesityksestä, jolla Unkarin hallitus haluaa antaa signaalin entistä ankarammasta puuttumisesta lasten hyväksikäyttöön: me suojelemme lapsia ja perheitä. Kuten Suomenkin mediassa on kerrottu, asia ei jäänyt tähän, vaan ”perhearvojen” puolustamiseen kytkettiin tietenkin seksuaalivähemmistöjen potkiminen. Lakiehdotusta täydennettiin useammalla lisäyksellä, joiden mukaan (mm. uutissivusto Telex julkaisi helpommin sulavan tiivistelmän)

  • alle 18-vuotiaiden saataville ei saa toimittaa pornografisia tai ”seksuaalisuutta itsetarkoituksellisena esittäviä” sisältöjä, ei myöskään sellaisia, joissa kuvataan syntymäsukupuolesta poikkeavaa identiteettiä, sukupuolen vaihtamista tai homoseksuaalisuutta;
  • koulujen seksuaali- ja perhevalistuksen on erityisesti otettava huomioon perustuslain XVI pykälän 1. kappale. [Se kuuluu epäjuristisena pikasuomennoksena näin: ”Jokaisella lapsella on oikeus asianmukaiseen fyysiseen, henkiseen ja moraaliseen kehitykseen tarvittavaan turvaan ja hoivaan. Unkari suojelee lapsen oikeutta syntymäsukupuoltaan vastaavaan identiteettiin (!) ja takaa maamme perustuslaillisen identiteetin sekä kristilliseen kulttuuriin perustuvan arvojärjestelmän mukaisen kasvatuksen.”] Tämä opetus ja valistus ei siis saa ”suuntautua syntymäsukupuolta vastaavasta identiteetistä poikkeamiseen, sukupuolen muuttamiseen tai homoseksuaalisuuden popularisoimiseen”;
  • seksuaalivalistusta kouluissa saavat antaa vain erikseen säädettyyn rekisteriin merkityt tahot (ei-toivotut ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöt pystytään näin sulkemaan pois);
  • homoseksuaalisuutta ja transsukupuolisuutta esittäviä ja suosivia mainoksia ei saa päästää alle 18-vuotiaiden ulottuville (tämä liittynee myös taannoiseen Cocacola-mainosjupakkaan).

Kuten Suomen mediassakin on kerrottu, uusi lakiesitys ja sen läpimeno – useimmat oppositiopuolueet boikotoivat äänestystä, vain äärioikeistopopulistiselle Jobbikille seksuaalivähemmistöjen potkiminen oli näköjään niin tärkeää, että se hautasi sotakirveen hetkeksi ja äänesti lain puolesta – saivat tuhannet unkarilaiset kaduille osoittamaan mieltään. Unkarissa ihmetellään, joudutaanko tämän jälkeen teeveestä sensuroimaan kaikki ne kiltit ulkomaiset elokuvat ja perhesarjat, joissa esiintyy homopareja, Harry Pottereita ja Bridget Joneseja myöten, tai mitä kouluissa tämän jälkeen voi opettaa antiikin Kreikan kulttuurista ja historiasta. EU heristelee etusormea ja lupaa, öö, selvittää, rikkooko tämä uusi laki EU:n lainsäädäntöä.

Monet ovat myös muistuttaneet, että uudella lailla on ilmeiset esikuvansa Putinin Venäjällä. Politiikantutkija András Ráczin mukaan tässä on kuitenkin olennaisia eroja, nimenomaan niin, että Unkarin uusi laki on vielä venäläistä esikuvaansakin ankarampi. Venäjän laissa ei homoseksuaalisuutta niputeta yhteen lasten hyväksikäytön kanssa. Venäjällä kielletään ainoastaan ”ei-perinteisen” seksuaalisuhteen kuvausten esittäminen ja mainostaminen alle 18-vuotiaille, Unkarin laki liittää tähän transsukupuolisuuden ja sukupuolenvaihdoksen (sukupuolenkorjauksen), eikä kiellä pelkästään ”esittämistä ja mainostamista” vaan ylipäätään koko asiasta kertomisen lapsille. Myös sen rajoittaminen, mitkä tahot saavat antaa seksuaalivalistusta, on unkarilainen erikoisuus.

Kaiken kauhistelun ohella tietenkin ihmetellään, miksi tämä laki piti säätää juuri nyt. Vaalit lähestyvät, opposition yhteistyö alkaa nousta oikeaksi uhkaksi, ja jotkut ovat arvelleet Orbánin housujen oikeasti tutisevan. Etsitäänkö tässä nyt uutta viholliskuvaa, kun vuoden 2015 pakolaiskriisi kuivui kokoon eikä kaikesta pelottelusta huolimatta Unkariin ole vieläkään tulvinut allahuakbaria huutavia terroristimassoja? ”Homo on uusi migrantti?” Vai käännetäänkö huomiota pois siitä, että Fudan-yliopiston kampusprojektissa hallitus on joutunut vähän perääntymään ja koronarokotuskampanjakin (Unkarin koronantorjuntatoimien menestyksekkäin osa ja ainoa propagandavaltti) takkuilee? HVG:n jutussa Judit Windisch ja László Iván Nagy arvelevat, että näiden lisäksi tässä rakennetaan oppositiolle ansaa: kun lasten hyväksikäyttö ja seksuaalivähemmistöt on niputettu yhteen, opposition on vaikea vastustaa uutta lakia leimautumatta jammusetien hyysääjiksi.

Valitettavasti unkarilaisten asenteet ovat varsin suvaitsemattomat, ja tilanne on viime vuosina pahentunut. Vuonna 2019 julkaistun Eurobarometer-tutkimuksen mukaan 69 prosenttia unkarilaisista ei tykkää siitä, että miespari kulkee käsi kädessä tai suutelee julkisesti, ja tämä osuus on vuodesta 2015 kasvanut 13 prosenttiyksikköä. Asenteet kovenevat samalla kun julkisen keskustelun sävy muuttuu yhä aggressiivisemmaksi. Ja tässä taisteluilmapiirissä pääministeri Orbán selvästikin viihtyy.

Itse asiassa tämän blogautuksen kirjoittamiseen minut ajoi pääministerin kansliasta pullahtanut kirjoitelma, joka on otsikoitu komeasti ”samizdatiksi”. Tätä nimikettä, joka alkuaan viittasi entisessä Neuvostoliitossa ja sen satelliittimaissa tuotettuun ”maanalaiseen” kirjallisuuteen, siis teksteihin, joita monistettiin salaisissa nyrkkipajoissa, koska mihinkään ”oikeaan” lehteen tai kirjaan niitä ei olisi saanut painaa, on pääministeri Orbán nyt ruvennut käyttämään teksteistä, joita julkaisee pääministerin kanslian virallisilla verkkosivuilla. Haluan kääntää sen tähän kokonaan, sillä muuten voi äkkinäisen olla vaikeaa uskoa, millä paatoksen ja projektion (syytä toista siitä, mitä itse teet) tasolla Unkarin korkein valtiojohto nykyään liikkuu.

Liberaalien höyryjyrät ovat taas lähteneet liikkeelle Unkaria vastaan.

Nyt pedofiileja radikaalisti rankaisevien mutta lapsiamme radikaalisti puolustavien uusien lakien takia lyödään Euroopan hätäkelloja. Minkäs teet, aate on ikuinen, nyt ei uusi iskulause ole ”kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen”, vaan ”kaikkien maiden liberaalit, liittykää yhteen”. Tämä tietenkin vahvistaa sitä keskieurooppalaista vakaumusta, että nykyään liberaali on oikeasti korkeakoulututkinnon suorittanut kommunisti.

[Tätä sutkausta Orbán on viljellyt aiemminkin. Se on peräisin Hunter S. Thompsonin Rommipäiväkirjasta tai siihen perustuvasta elokuvasta, jossa rasisti-rikollinen Mr. Zimburger toteaa: ”There’s no such thing as a liberal. A liberal is a commie with a college education thinking negro thoughts.”]

Tämänhetkinen vasemmiston kampanja Unkaria vastaan on uusi todiste siitä, että nykyään vasemmisto on vapauden vihollinen, sillä sananvapauden sijaan he haluavat itse määrittelemäänsä poliittista korrektiutta, mielipiteiden pluralismin sijaan mielipidehegemoniaa itselleen.

Kuitenkaan Unkarin uusi laki ei riko mitään yleviä aatteita tai eurooppalaista oikeutta. Unkarin uusi laki vain toteaa selkeästi, että lapsen seksuaalisesta kasvatuksesta saa päättää ainoastaan lapsen vanhempi. Koulun antama kasvatus ei saa olla ristiriidassa vanhempien tahdon kanssa, se saa korkeintaan täydentää sitä, sen muoto ja sisältö on määriteltävä tarkkaan ja sidottava vanhempien suostumukseen.

Vanhemmilla on oikeus odottaa myös sitä, että niillä alustoilla, joita lapset rajoittamatta käyttävät, ei ole saatavilla pornografiaa, ei itsetarkoituksellista seksuaalisuutta, ei homoseksuaalisuutta eikä sukupuolenvaihdosohjelmia. Myös nämä rajoitukset on päätettävä kirurgisen tarkasti.

Unkarissa kukaan ei puutu siihen, miten aikuiset elävät. Meidän käsityksemme mukaan aikuisen vapaan ihmisen ei tarvitse tehdä tiliä elämästään minkään maallisen viranomaisen edessä vaan aikanaan Jumalan tuomioistuimen.

Siksi Unkarin laki ei puutu yli 18-vuotiaiden aikuisten elämään, seksuaalisiin tapoihin tai heidän omaan, aikuiseen julkisuuteensa. Päinvastoin, Unkarin yhteiskunta kuuluu eurooppalaisessa kontekstissa niihin Euroopan kansoihin [sic], jotka eniten ovat sitoutuneet tukemaan yksilön vapautta ja suvaitsevaisuutta. Tämän juurisyyt ovat meidän kulttuuriperinteissämme, kristityn vapaudessa, kansakuntamme vapaudesta käydyissä taisteluissa sekä siinä syvässä halveksunnassa, jota tunnemme kommunismia ja kommunistien hirmuvaltaa kohtaan.

Unkarilainen vapaus ei merkitse vain poliittista vapautta, vaaleja, sanan-, kokoontumisen ja yhdistymisen vapautta vaan oikeutta puolustaa perheitämme ja kasvattaa lapsiamme niin kuin itse hyväksi näemme. Meidän lakimme on eurooppalaisen vapausperinteen arvollinen jatkaja. Juuri nyt on alkanut kiista Euroopan, siis lastemme tulevaisuudesta. Tässä me olemme, asetumme kiistan kärkeen.

Oh hoh, huh huh. Tässä voisi esimerkiksi kysyä, mitä tekevät ne vanhemmat, jotka nimenomaan haluavat kasvattaa lapsensa suvaitsevaisuuteen ja tietoisuuteen ihmisen seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteettien moninaisuudesta. Tai ne nuoret, jotka jo alle 18-vuotiaina tajuavat, ettei heidän heräävä seksuaalisuutensa ihan sovi perinteiseen heteronormatiiviseen malliin, ja joille uusi laki tekee lähes mahdottomaksi saada asiallista tietoa ja tukea.

Mutta eihän tässä oikeasti ole vanhemmista eikä lapsista kysymys. Kysymys on viholliskuvista ja sota-asetelmista, joita rakennetaan, koska hyökkäys on paras puolustus ja koska Viktor Orbán on elementissään, kun pääsee hyökkäämään. (Siitä puhumatta, miten sujuvasti entiseltä kommunistisen nuorisojärjestön sihteeriltä sujuu kommunistien haukkuminen ja millaisella pokerilla valtakunnallisen mediasensuuri- ja propagandatuuttijärjestelmän rakentanut itsevaltias syyttää vastustajiaan ”mielipidehegemonian” tavoittelusta.) Pelottelulla ja vihan nostatuksella on tähänkin asti pärjätty, ja ruukku menee kaivolle, kunnes särkyy.


Vaalit lähestyvät, joten puhutaanpa uskonnonvapaudesta ja kielitaidosta

7 kesäkuun, 2021

Taas pääsivät Unkarin tapahtumat Suomen uutiskynnyksen yli. Lauantaina oli pitkästä aikaa useampia tuhansia mielenosoittajia Budapestin kaduilla protestoimassa tässä blogissakin esillä ollutta Fudan-yliopiston uutta campusta vastaan. Ajettuaan Keski-Euroopan yliopiston (CEU) maanpakoon Orbánin hallitus on toivottamassa tervetulleeksi korkeatasoista mutta tiukasti Kiinan kommunistisen puolueen talutusnuorassa olevaa yliopistoa, jonka uuden campuksen rakentaminen tulee maksamaan – Kiinalta otettua lainarahaa, jonka lopulta maksavat Unkarin veronmaksajat – enemmän kuin kaikkien Unkarin nykyisten yliopistojen pyörittäminen.

Erityisen kirpsakaksi tämän tilanteen tekee se, että Unkarissa kuten muissakin Visegrád-maissa ”konservatiivinen” mahtipuolue nojaa erityisesti maaseudun ja pikkupaikkakuntien vanhempien ja vähemmän koulutettujen ihmisten tukeen, suurissa kaupungeissa taas on enemmän koulutettua tai opiskelevaa liberaalia sivistyneistöä ja kulttuuriväkeä, jolle ”kansallismielisten” perusarvojen toitottaminen ei riitä. Itse asiassa tuoreen tutkimuksen mukaan Budapestin alue on Euroopassa ainoa, jonka asukkaat samastuvat enemmän Eurooppaan kuin kotiseutuunsa tai kotimaahansa. Budapest on suurimmaksi osaksi opposition hallinnassa, sekä ylipormestari Gergely Karácsony että useimpien kaupunginosien pormestarit ovat Orbánin hallituskoalition vastustajia. Siispä Fudan-yliopiston campusprojektille keksittiin näyttävä vastaveto, joka sekin on jo päässyt suomalaisiin uutisiin. Campusalueelle johtavia katuja nimettiin uudelleen, ja nyt siellä on ainakin Vapaan Hongkongin tie, Dalai Laman tie ja Uiguurimarttyyrien tie. Kalikka on jo kalahtanut ja Kiinan ulkoministeriö esittänyt virallisen älähdyksen.

Oman nimikkokadun sai myös piispa Xie Shiguang (1919–2005), jonka elämäntarinasta kirjoittaa yksityiskohtaisesti 444.hu-sivusto. Katoliseen perheeseen syntynyt ja nuoresta pitäen kirkonmieheksi tähdännyt Xie jäi 1940-luvun lopulla Maon kommunistien Kiinaan edustamaan ja hoitamaan Kiinan roomalais-katolisen kirkon sitä haaraa, joka kieltäytyi tekemästä yhteistyötä kommunistien kanssa. Äärimmäisen vaikeissa oloissa, pitkät ajat vailla mitään yhteydenpitokanavaa Vatikaaniin, piispa ”Jaakob” Xie paimensi seurakuntaansa, silloin kun ei ollut työleirillä tai vankilassa – vankeudessa hän vietti kaikkiaan 28 vuotta, ja lopuistakin suuren osan poliisin jatkuvassa valvonnassa. Vankilassa hän kuitenkin selvisi hengissä kulttuurivallankumouksen kauheimmista vuosista, ja kuoli lopulta rauhallisesti leukemiaan 88 vuoden iässä.

Piispa Xien nimikkokatu kunnioittaa kirkonmiehen tinkimätöntä rohkeutta vastustaa vallanpitäjiä. Se on myös varsin näppärä näpäytys Unkarin hallitukselle, joka innokkaasti hieroessaan ystävyyttä Kiinan kanssa ei hiiskahdakaan niistä ihmisoikeusongelmista, joita useat uskontokunnat, eivät vain uiguurimuslimit tai Falun Gong -liike vaan myös monet kristilliset yhteisöt, Kiinassa kokevat. Samainen Unkarin hallitus kuitenkin kehuu koko ajan erityisesti panostavansa vainottujen kristittyjen suojelemiseen, tähän tehtävään on nimetty oikein erityinen valtiosihteeri. Siitä, mitä konkreettista vainottujen kristittyjen tukemiseksi on tehty, tiedetään varsin vähän. Näyttävin kohu taisi koskea muutama vuosi sitten tuhatta Lähi-Idän koptikristittyä perhettä, joille väitettiin järjestetyn Unkarin kansalaisuus tai oleskelulupa. Kukaan ei kuitenkaan pystynyt kertomaan, miten ja missä tämmöinen tuhannen perheen pelastusoperaatio oli toteutettu ja mihin koptit olivat kadonneet, kun ei tämmöisestä uudesta maahanmuuttajaryhmästä missään tiedetty mitään.

Mutta palataksemme tähän mielenosoitukseen, joka siis pääsi jopa CNN:n etusivun jutuksi. (Unkarin valtion yleisradioyhtiön uutissivulla taas, jossa pääaiheina ovat sähköautot, Wienin metrossa tapahtunut omituinen antisemitistinen välikohtaus, Euroopan maahanmuuttokriisi sekä ”avoimen yhteiskunnan” oudot sateenkaarimeiningit, Trianon ja koronavirus…

… vasemmasta alakulmasta löytyy pieni uutinen, jossa valtiosihteeri Tamás Schanda nimittää Fudan-yliopistoa vastustavaa mielenosoitusta ”poliittiseksi hysteriannostatukseksi”.) Mielenosoituksessahan ei tietenkään ollut kyse vain Fudan-yliopistosta ja campusprojektista saati Kiinan ihmisoikeusongelmista. Nyt puhuttiin jo selvin sanoin vuoden 2022 vaaleista ja siitä, että oppositio on lopultakin yhdistämässä rivejään. Budapestin ylipormestari Karácsony on tämän uuden oppositio-optimismin keskeisimpiä johtohahmoja.

Fidesz-puolueen menestys perustui pitkään paitsi hyvin organisoituun ja lojaaliin kannattajakuntaan (jota ei siis suinkaan ole kansan enemmistö) myös opposition heikkouteen. Ideana oli ollut luoda poliittiseen keskustaan ”voimakenttä”, jonka rinnalle ei jäisi tarpeeksi tilaa ei oikealle eikä vasemmalle. Äärioikeisto-opposition Jobbik ei onnistunut haastamaan Fidesztä, joka itse asiassa valtasi itselleen suuren osan ”kansallismielisen” oikeiston alkuperäisestä agendasta (ennen kaikkea ”maahanmuuttokriittisyyden”) ja elintilasta. Vasemmisto- ja keskustaliberaalit puolueet ja ryhmittymät taas jäivät hajanaiseksi ja riitaisaksi joukoksi, jota hallituksen propaganda koko ajan moukaroi ”kommunismi”-syytöksillä ja entisten aikojen muistelulla ja jossa viime vuosina yllättävän suosituksi on noussut politiikkaan turhautuneisiin unkarilaisiin (ja heitä on paljon) vetoava vitsipuolue ”Kaksihäntäinen koira”.

Kun nyt muutamissa paikallis- ja täytevaaleissa on nähty, että opposition yhteistyöllä voidaan saada yllätyksiä aikaan, tämmöinen vastavoima näyttäisi vihdoinkin olevan nousemassa. Vuoden 2020 mittaan syntyi yhteistyösopimus kuuden oppositiopuolueen kesken: liitossa keskenään ovat oikeisto-opposition Jobbik sekä lähinnä vihreäksi luokiteltu LMP (Lehet Más a Politika, ’Politiikka voi olla toisenlaista’), entisten aikojen sosialistisen valtapuolueen raunioista noussut MSZP, siitä 2011 lohjennut, entisen pääministerin Ferenc Gyurcsányn johtama DK (Demokratikus Koalíció), vuonna 2013 perustettu vasemmistovihreäksi määrittäytyvä Párbeszéd Magyarországért (’Dialogi Unkarin puolesta’) sekä vielä uudempi, 2017 perustettu keskustaliberaali Momentum Mozgalom.

Nämä puolueet ovat sopineet yhteisistä toimintaperiaatteista (mm. keskinäisen loanheiton välttämisestä vaalikampanjoissaan), tavoitteista (rauha, demokratia, oikeusvaltio, eurooppalaisuus) ja ennen kaikkea yhteisen pääministeriehdokkaan asettamisesta yhteisellä esivaalilla, joka järjestetään kaksivaiheisena ensi syksynä. Kilpaan ovat jo ilmoittaneet lähtevänsä ainakin Jobbikin viime aikoina teräväksi valtapuoluekriitikoksi profiloitunut Péter Jakab, DK:n meppi, eurovaalien ääniharava ja europarlamentin varapuheenjohtaja Klára Dobrev sekä Párbeszédin edustajana Budapestin ylipormestari Karácsony. Nyt onkin hupaisaa seurata, millaisia hermostumisen merkkejä valtapuolueesta nousee esiin.

Klára Dobrev on jo aiemmin saanut kuraa niskaansa mm. taustansa johdosta – hänen äidinisänsä oli stalinismin aikana pahasti ryvettynyt puoluejyrä Antal Apró, ja hänen bulgarialaista isäänsäkin on syytetty vakoilusta ja ties mistä. Ennen kaikkea hän on kuitenkin Ferenc Gyurcsányn vaimo, vihatun miehen, jota monet ovat pitäneet ainoana tasavertaisena vastustajana Viktor Orbánille. Toukokuussa, kuten ”Pusztastranger” Facebookissa kertoi, hallituksen tukema keltalehti Ripost vertasi Klára Dobrevia Elena Ceauşescuun.

”Monet vertaavat äkkipikaista Klára Dobrevia diktaattorin vaimoon. Rouva Gyurcsány [itse asiassa Klára Dobrev ei käytä unkarilaistyyppistä ”rouvanimeä” vaan pelkästään omaansa] on Unkarin Elena Ceauşescu.” Vasemmassa alanurkassa näkyvän ”pilapiirroksen” otsikkona on ”Paniikkikohtaus hullujenhuoneessa” eli ”vasemmiston pehmustettu selli”. Pakkopaidassa polvistuvan Párbeszéd-kansanedustajan Bence Tordain hartiassa tököttävä jättiläismäinen Sputnik-rokoteneula viitannee hallituksen yrityksiin leimata opposition skeptisyys venäläisiä ja kiinalaisia rokotteita kohtaan yleiseksi ”rokotusvastaisuudeksi”. Että tämmöistä tasokasta poliittista huumoria.

Elena Ceauşescu, Romanian entisen diktaattorin puoliso, oli alkuaan kansakoulun käynyt tehtaantyttö, jonka nimiin suhmuroitiin kemian alan väitöskirja ja josta sitten rakenneltiin jonkinlainen Romanian tiede-elämän keulakuva ja johtohahmo. Hänen sivistymättömyytensä oli yleisen joskin vaarallisen vitsailun aihe. Klára Dobrev taas on ihan itse suorittanut sekä oikeus- että taloustieteelliset yliopisto-opinnot ja opettanut ELTE-yliopistossa kirjanpito-oikeutta. Mutta olennaisempaa Orbánin hallituksen, hm, mediatyön kannalta on, että hän on vihatun entisen pääministerin Ferenc Gyurcsányn vaimo. Gyurcsány puolestaan kuvataan pääsyyllisenä Budapestissa (ja vähän muuallakin) syksyllä 2006 puhjenneisiin mellakoihin, joissa poliisi menetti tilanteen hallinnan ja sekä poliiseja ja mielenosoittajia että sivullisiakin loukkaantui. Joku sai poliisin kumiluodin silmäänsä, minkä jälkeen Gyurcsánya on syytetty ”silmänpuhkiammuttajaksi”.

Nämä mellakat puolestaan saivat alkunsa kuuluisasta ns. Őszödin puheesta: julkisuuteen vuoti nauhoite silloisen sosialistisen valtapuolueen sisäisestä neuvottelusta, jossa Gyurcsány varsin karkeaa kieltä käyttäen ilmoitti, että (tosin huomattavasti ronskimpaa ilmausta käyttäen) homma on nyt sössitty, talouskriisiä pukkaa, kansalle on nyt valehdeltu tarpeeksi ja näin ei voi jatkua. Tästä alkoi hallituksen alamäki, joka johti Orbánin valtaannousuun, ja tästä pitäen myös Őszödin puhetta on pidetty esillä ja Gyurcsánya lyöty julkisuudessa kuin vierasta sikaa. Tuorein tempaus on näihin tapahtumiin liittyvä elokuva ELK*RTUK (Gyurcsányn puheen kuuluisa lausahdus, vapaasti suomentaen ”V*TUIKS MENI”), jossa (fiktiivisinä?) keskushenkilöinä ovat häikäilemättömän pääministerin korruptiokuvioihin sotkeutuva mielipidetutkija ja niitä selvittelevä journalisti (traileri löytyy jo YouTubesta). Filmin takana on Fidesz-puolueen mediaoligarkkeihin kuuluva tuottaja Gábor Kálomista, joka tosin haastattelussa vakuuttaa, että elokuvaan ei ole käytetty julkista rahaa, toisin kuin syksyllä 2006 ammuttuihin kumiluoteihin.

Vielä veikeämmin hallituksen mediakoneisto kuitenkin hyökkää ylipormestari Karácsonyn kimppuun. Toukokuun alussa Karácsony antoi The Economistille haastattelun, jossa hän syyllistyi hieman tyylittömään murjaisuun. Vertaillessaan itseään Viktor Orbániin Karácsony totesi sinänsä totuudenmukaisesti, että Orbán on pieni ja paksu, hän taas pitkä ja hoikka. Myöhemmin Karácsony pahoitteli sanojaan, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Orbánia puolustamaan riensi pääkaupungin kehittämisestä vastaava alivaltiosihteeri Balázs Fürjes, joka kävi Facebookissa vastahyökkäykseen huomauttaen, että Orbán ainakin osaa hyvin englantia, toisin kuin Karácsony, joka ei tiettävästi puhu englantia eikä mitään muutakaan läntistä maailmankieltä. (Myös Orbánin englannintaidosta on monenlaisia mielipiteitä: hän on aikoinaan vähän aikaa opiskellut Oxfordissa Soros-stipendiaattina ja kommunikoi sujuvasti, mutta ilmeisesti hänen kieliopin ja tyyliseikkojen hallintansa on kaukana täydellisestä. Ja tietenkin voisi nostaa esille presidentti János Áderin ja hänen kuuluisat epätoivoiset ”öö aim ö inglish lessön” -sössötyksensä.)

Siitä pitäen julkisuudessa on jauhettu Karácsonyn mahdollisesta englannintaidosta (jonkin verran englantia hän osaa, mutta miten hyvin?) ja hänen mahdollisesti suorittamistaan tai suorittamatta jättämistään kielitutkinnoista. Vielä tuossa yllä linkitetyllä yleisradion uutissivullakin alanurkan suuri uutiskuva keskittyy tähän: ”Gergely Karácsony mokasi taas: kansleri Merkel puhuu hyvin englantia.” Karácsony parka oli nimittäin mennyt puolustelemaan ehdokkuuttaan vetoamalla siihen, että Angela Merkelkin on pärjännyt urallaan pelkästään äidinkieltään puhumalla.

Niin, ne kielitutkinnot. Unkarilaisethan yleisesti osaavat huonosti vieraita kieliä, ja puusta katsoen oudointa on, että yliopistosta valmistuneet ihmisetkin ovat saattaneet lukea kaikki kurssikirjansa käännöksinä eivätkä aina pysty käymään edes yksinkertaista keskustelua millään ns. maailmankielellä. Tätä tilannetta on pyritty korjaamaan aika nurinkurisella tavalla eli yliopistotutkintoihin liitetyillä pakollisilla kielikokeilla. Tämmöinen virallinen nyelvvizsga ei oikeasti kerro paljoakaan käytännön kommunikaatiotaidoista, ja ainakin takavuosina julkisuudessa on liikkunut myös tietoja vilunkipelistä eli rahalla ostetuista kielitutkintotodistuksista. Koronakriisi on pahentanut tilannetta entisestään, ja korkeakouluopiskelijoiden valtakunnallisen kattojärjestön mukaan jopa kymmeniätuhansia loppututkintoja jää suorittamatta puuttuvan kielikokeen takia. Asiaa on vuodesta toiseen hoidettu ”armahduskampanjoilla” eli hellittämällä kielikoevaatimuksia poikkeusjärjestelyin. Puusta katsoen edelleenkin oudoimmalta tuntuu, että ongelman todelliseen juurisyyhyn ei puututa: selvästikään Unkarin koulujen kieltenopetus ei anna kunnon kielitaitoa, mutta opetuksen ja opettajankoulutuksen tasolle ei tehdä mitään, koska kaikki ovat tottuneet siihen, että – näinhän oli jo 1980-luvulla – kaikki eteenpäin pyrkivät vanhemmat laittavat lapsensa koulun ohella yksityisille maksullisille englanninkursseille, ja tätä pidetään edelleenkin ihan normaalina. Mutta tästä ehkä joskus toiste lisää.


Ihan perheestä

30 toukokuun, 2021

Viime päivien unkarilaisessa uutisvirrassani on kellunut useita esimerkkejä siitä, miten Orbánin hallitus tekee identiteettipolitiikkaa ja rakentaa rintamalinjoja ns. perhearvojen avulla. ”Perheet” esitetään ikään kuin hyökkäyksen kohteina, ja Orbánin politiikan ytimessä on ”unkarilaisten perheiden puolustaminen”, Brysseliä myöten.

Ja mikä unkarilaisia perheitä uhkaa? No maahanmuuttohan se on aina mielessä, mutta puhutaan ensin niistä vaarallisista rappioaatteista, jotka hyökkäävät turmeltuneesta Lännestä käsin ja uhkaavat lasten tasapainoista psykoseksuaalista kehitystä, avioliittojen ja perheiden (ja erityisesti valkoisen heteromiehen) onnea ja harmoniaa. Tätä vaaraa torjuu myös valtion tukea nauttiva ”Perhetieteen [!] liitto”, jonka järjestämää verkkokonferenssia Pendulum-blogisti äskettäin kertoi seuranneensa:

On järkyttävää, että nyky-Unkarissa meidän veroforinteillamme ei tueta eriarvoisuuden poistamista ja seksuaalivalistusta vaan tarjoillaan uudelleenlämmitettyjä ikivanhoja huuhaatieteellisiä hölmöyksiä. Väitetään, että lapsille on vaaraksi, jos heille kerrotaan homojen suvaitsemisesta tai esitellään kondomin käyttöä. Jaksoin katsella siihen asti, kun luennoitsijarouva alkoi kertoa, miten EU:n direktiivi naisia alistavien stereotypioiden torjumisesta vaarantaa – ette ikinä arvaa – kansantanssin. Sillä hetkellä aivoissani meni remmi päältä. Joku siis tosiaan jaksaa lietsoa tekopaniikkia siitä, että naisten tasa-arvon puolustaminen jollakin salaperäisellä tavalla kasvaisi kansantanssin kieltämistä tavoittelevaksi kansanliiikkeeksi (…)

Konferenssin ensimmäisenä päivänä Péter Sótonyi, Eläinlääketieteellisen korkeakoulun rehtori, Professorien Batthyány-piirin [konservatiivinen herraklubi] puheenjohtaja, keksi lausua: ”Jos luonnon lakeja ei noudateta, se johtaa itsemurhaan.” Ja ”valkoinen ihminen on kulkemassa tätä itsetuhon tietä.” (…) Hyvä herra professori, sanonpa, mikä tässä maassa johtaa itsemurhaan. Ennen kaikkea suvaitsevuuden, myötätunnon ja solidaarisuuden puute. Se, että teini-ikäiset eivät saa apua traumojensa työstämiseen. Se, että he eivät seksuaalisten tarpeidensa tai sukupuoli-identiteettinsä suhteen sovi hallituksen julistamiin tiukkoihin kategorioihin ja siksi heitä häpäistään ja nöyryytetään. Se, että kaltoinkohtelun ja väkivallan uhrit jäävät voimattomina oman onnensa nojaan. Kaikki tämä vaikeneminen, tabujen rakentaminen, salailu, tekopyhyys, kaksinaismoraali ja turhautunut kauna: se se johtaa itsetuhoon ja itsemurhiin tässä maassa.

Perheiden suojelemiseen kuuluu tietenkin lasten suojeleminen, jonka ympärille tunnetusti on helppo kehittää tunteisiin vetoavaa propagandaa. Jo keskiajalta saakka esimerkiksi juutalais- tai noitavainoihin on liitetty tarinoita lastenmurhista ja lasten hyväksikäytöstä, ja samanlaisella kauhupornolla ratsastaa nykyinen QAnon-kultti. ”Pedofiilejä” tai paremminkin lasten hyväksikäyttäjiä vastaan (pedofilia on taipumus, jota kaikki sen kantajat eivät suinkaan konkreettisesti toteuta, lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin syyllistyvät taas eivät aina ole pedofiileja) on helppo mobilisoida kaikkien poliittisten aatesuuntien edustajat. Siispä myös Fidesz-puolueen parlamenttiryhmyri Máté Kocsis ja kansanedustaja, puolueen tiedottaja Gabriella Selmeczi jättivät viime viikolla parlamentille uuden lakiehdotuksen, jonka mukaan

  • lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä määrättäviä rangaistuksia kovennetaan, tällaisten rikosten vanhenemisaikaa pidennetään, ja erityisen raskauttaviksi luokitellaan alle 12-vuotiaisiin kohdistuvat, julkisten viranhaltijoiden tekemät tai väkivaltaa tai uhkausta käyttäen suoritetut ”pedofiliarikokset”;
  • ”pedofiileja” kielletään työskentelemästä useissa sellaisissa ammateissa, joissa he voisivat joutua tekemisiin lasten kanssa;
  • lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneet kirjataan ”pedofiilirekisteriin” henkilötietoineen, osoitteineen, valokuvineen päivineen, ja tästä rekisteristä voi henkilön nimellä tehdä tiedusteluja käytännössä kuka hyvänsä, joka voi selittää olevansa alaikäisen huoltaja tai omainen ja huolissaan tämän turvallisuudesta. (Tietoja on tietenkin käsiteltävä luottamuksellisesti, eikä niitä saa julkistaa tai levittää, mutta siitä ei ole tietoa, miten tämmöinen oikeasti voitaisiin estää tai tulisiko julkisen pedofiilivainokampanjan käynnistämisestä joitain sanktioita.)

Tästähän seuraa useita juridisia ja ihmisoikeusongelmia, muitakin kuin henkilötietoturvan kysymyksiä ja listan väärinkäytön vaaroja. Ennen kaikkea rekisterin tarjoama suoja on hyvin kyseenalainen. Esimerkiksi – kuten 444.hu:n toimittaja toteaa – jos pedofiilirekisteristä voikin vanhempi tarkistaa, pitääkö lasta varoittaa naapuritalon sedästä, mikään ei estä tuhmaa setää värjäämästä tukkaansa ja lähtemästä lapsijahtiin naapurikaupunkiin, missä kukaan ei tiedä, millä nimellä hänet rekisteristä löytäisi. Sitä paitsi lasten hyväksikäyttöön syyllistyy usein sukulainen tai läheinen tuttava, joiden naamaa tai osoitetta ei tarvitse mistään rekisteristä etsiä.

Toisaalta taas lakiesitys jättää huomiotta monet lastensuojelu- ja ihmisoikeusjärjestöjen viimevuotisessa vetoomuksessa esitetyt ehdotukset. Tähän vetoomukseenkin sisältyivät pedofiilirekisterin perustaminen ja ammattikiellot, mutta siinä vaadittiin myös tehokkaampaa terapiatarjontaa sekä uhreille että lasten hyväksikäyttöön syyllistyneille, valistus- ja tiedotuskampanjoita sekä ennen kaikkea vastuullisen asiantuntijaelimen perustamista. Asiantuntijoiden kuunteleminen taas ei ole ennenkään kuulunut Orbánin hallituksen vahvuuksiin, sehän mieluummin perustaa omat kilpailevat ”asiantuntija”-instituutionsa. Tämmöisiin taitaa kuulua myös tuo yllä mainittu ”Perhetieteen liitto”.

Ylempänä linkitetyssä 444.hu:n jutussa mainittiin erikseen myös ”lex Kaleta”: uudessa lakiehdotuksessa määriteltäisiin raskauttavaksi asianhaaraksi rikoksen tekijän asema julkisen vallan käyttäjänä. Gábor Kaletan tapaus tuli Unkarissa julkisuuteen vuoden 2020 alussa. Unkarin Perun-lähettiläänä toiminut Kaleta oli edellisenä vuonna kärynnyt – kansainvälisen rikostutkinnan yhteydessä – lapsipornon hallussapidosta. Hänet oli hissukseen pidätetty virasta ja toimitettu takaisin kotimaahan, missä oikeus lopulta langetti hänelle varsin lievät sakot ja ehdollisen vankeustuomion, puolustuksen vedottua muun muassa hänen jo kokemiinsa kärsimyksiin ja tunnontuskiin ja hänen kristilliseen vakaumukseensa.

Äskettäin on taas kerrottu toisesta tapauksesta, jossa epäillään jotain samantapaista. Unkarin Thaimaan-lähettiläs Szilveszter Bus komennettiin yllättäen kotimaahan ja erotettiin tehtävästään huhtikuun lopulla. Virallista syytä ei ole kerrottu, mutta HVG:n tavoittamat ulkoasiainhallinnon syväkurkut vihjailevat, että se voisi olla ”samantapainen” kuin Kaletan tapauksessa. Busin ei tiedetä kärynneen rikoksista tai keräilleen lapsipornokuvia, mutta jotenkin hänen erottamisensa saattaisi liittyä ”sopimattomaan käytökseen” ja Bangkokin asemaan seksiturismin keskuksena. Kenties tässä oli takana ”vain” samantapainen konservatiivisiin perhearvoihin soveltumaton meininki kuin Győrin Fidesz-pormestarin taannoisissa kokaiinipöllyisissä ryhmäseksibileissä vuokrahuvipurrella Adrianmerellä. (Tai Fidesz-meppi József Szájerin kohutussa karkumatkassa pitkin brysseliläistä sadevesiränniä, kun koronarajoituksia valvova poliisi iski homoseksibileisiin.) Joka tapauksessa myös tämän jutun arvellaan antaneen aihetta uuteen lakiesitykseen: Fidesz-puolue on huolissaan maineestaan ja haluaa tehdä selväksi, että tämmöisiä tyyppejä ei puolueessa suojella.

”Perheiden puolustaminen” on poliittinen päämäärä, jota jokaisen on periaatteessa helppo kannattaa. ”Perhe” merkitsee rakkautta ja suojaa, sitoutumista ja luottamusta, lapsille turvallista kasvuympäristöä ja aikuisille elämäntoveruutta, parhaassa tapauksessa myös mahdollisuutta vakaaseen, uskolliseen ja turvalliseen seksisuhteeseen, eikä näitä kauniita asioita ole kukaan vastustamassa. Perheen hankkiminen ja lasten elättäminen on myös taloudellinen rasite. Siksi Orbánin hallitus panostaa ”perhemyönteiseen” politiikkaan tukemalla lainojen ja verohelpotusten avulla keskiluokan lastenhankintaa – ja siksi oppositio arvostellessaan minimipalkkojen korotuksen viivyttämistä syyttää hallituksen politiikkaa nimenomaan ”perhevastaisuudesta”.

”Perheiden puolustamisella” on siis helppo puolin ja toisin vedota äänestäjiin ja rakentaa positiivista imagoa. Ongelmana on, että tätä ilmausta käytetään myös käänteisesti. Populistisessa propagandassa piilee usein ”koirapilli”, rivien väliin kätketty viesti, jota ei suoraan haluta sanoa mutta jonka altis kuulijakunta ymmärtää. ”Unkarilaisia perheitä puolustaessaan” Orbán puhuu erityisesti niille, joiden mielestä puolustamista eivät ansaitse esimerkiksi maahanmuuttaja– tai romaniperheet, sateenkaari– tai muut epätyypilliset perheet, tai ne monet ihmiset, jotka syystä tai toisesta eivät voi tai halua elää tyypillisessä perheessä. Esimerkiksi ne naiset, joiden ”perinteinen” perhe ja parisuhde on muuttunut vaaranpaikaksi ja joita suojelemaan tarkoitettua Istanbulin sopimusta Unkarin hallitus ideologisiin syihin vedoten kieltäytyy ratifioimasta.


Vapaus tietää

8 toukokuun, 2021

Viime viikon aikana nähtiin taas hupaisaa laukaustenvaihtoa Suomen suurimman päivälehti-mediajätin ja Unkarin Suomen-lähetystön välillä. Samaan aikaan YLE haastatteli Suomessa vieraillutta Unkarin ulkoministeriä. Kummassakin konfrontaatiossa keskeisessä asemassa oli kysymys sanan ja median vapaudesta.

Ulkoministeri Szijjártó tunnetaan unkarilaisessa julkisuudessa hilpeän poikamaisista hiustyyleistään, futsal-harrastuksestaan, hulppeasta talostaan, jonka ”vanhempani ostivat minulle säästöillään”, sekä viimekesäisestä luksuslomastaan oligarkin huvipurrella. Varsinaista tehtäväänsä harjoittaessaan Szijjártó on tultu tuntemaan Orbánin tiuskeana rakkina, joka on aina valmis räyhähtämään, kun Unkaria loukataan. Hän kutsuu herkästi ulkovaltojen lähettiläitä puhutteluun ja saattaa itsekin menettää malttinsa ulkomaisten tiedotusvälineiden haastattelussa, jos esimerkiksi muihin maihin muuttavia unkarilaisia kehdataan verrata niihin ”pahoihin” maahanmuuttajiin.

YLEn haastattelussa Szijjártó tapansa mukaan syytteli ulkomaista mediaa Unkarin mustamaalaamisesta, etenkin koronarokotustoimien osalta. Unkarissahan rokotustahti on ollut kansainvälisessä vertailussa oivallinen, ja tämän on Unkarin kansalle selitetty johtuvan siitä, että Unkari ennakkoluulottomasti tarttui Venäjän ja Kiinan veljellisiin käsiin ja hankki maahan runsaasti Sputnik- ja Sinopharm-rokotteita. (Tosin viime päivinä rokotuskampanja on alkanut yskiä, ja on käynyt ilmi, että melkoinen osa kansasta ei luota idän ystävien toimittamiin rokotteisiin vaan mieluummin odottaa, että Pfizeriä tulisi taas saataville.) Nyt sitten ilkeät länsimaat mustamaalaavat Kiinan ja Venäjän rokotteita.

Erityisesti ministeri Szijjártó hermostuu, kun haastattelija ottaa esille lehdistönvapauden tilan Unkarissa. Kansainvälisessä lehdistönvapausindeksissä Unkarin sijoitus on jatkuvasti pudonnut, se on nyt sijalla 92 eli Euroopan maista viimeisten joukossa. Tunnetusti Unkarissa hallituksen kontrollissa on perinteisestä mediasta suurin osa, esimerkiksi kaikki maakuntalehdet. Szijjártó ei näe tässä mitään ongelmaa, pelkkää panettelua kaikki:

– Kuka niin väittää? Tarkoitatko, että hallitukselle vihamielinen media sanoo, ettei Unkarissa ole median vapautta. He ovat olemassa ja voivat kirjoittaa ja sanoa mitä haluavat. Se tarkoittaa, että Unkarissa on lehdistönvapaus.

– Ulkomaalaisia on helppo huijata, koska te ette puhu unkaria. Jos puhuisitte unkaria ja pystyisitte seuraamaan Unkarin mediaa, ette esittäisi moisia kysymyksiä.

Varmaan lukuisat hyvin unkaria osaavat ja Unkarin tapahtumia seuraavat ei-unkarilaiset tuttavani kieriskelivät tämän lukiessaan karvalankamatolla mahaansa pidellen. Olen tässäkin blogissa monesti päivitellyt sitä länsieurooppalaiseen silmään uskomatonta propagandistista naiiviutta, jota esimerkiksi Unkarin yleisradioyhtiön ykkösteeveekanavan uutiset jatkuvasti tuuttaavat: valeuutisiin ja jopa todesta otettuihin vitseihin nojaavaa pelottelupropagandaa, hyökkäyksiä ulkomaisia poliitikkoja ja jopa toimittajia kohtaan, tunteenomaista showta feikki-naurunkyynelien pyyhintää myöten. Yleisesti on myös tiedossa, millaisen painostuksen alla näiden uutisten toimittajat työskentelevät.

Tokihan Unkarissa voi kirjoittaa ja sanoa mitä haluaa, ilman että nahkatakkimiehet ilmestyisivät seuraavana aamuyönä mustalla autolla raahaamaan kirjoittajaa salaisen poliisin kidutuskammioon. Voi pyörittää vaihtoehtoisia uutissivustoja netissä ja miksei julkaista paperilehteäkin. Niihin voi kuitenkin iskeä taloudellinen painostus: kuinka ollakaan, mainostulot hupenevat, ja lopulta koko homman ostaa hallituksen luottomies, joka kaappaa tai lakkauttaa lehden tai sivuston. Näin kävi vuonna 2014 uutissivusto Origolle, josta sittemmin on tullut hallituksen propagandatuutti, vuonna 2016 Népszabadság-lehdelle, jonka itävaltalainen oikeistopopulistien kaveri ja liikemies osti ja lakkautti, vuonna 2018 perinteiselle konservatiiviselle Magyar Nemzet -lehdelle, jonka nimen ja logon on sittemmin ominut hallituksen puhetorveksi perustettu entinen Magyar Idők, ja viimeksi tätä tietä lähti kulkemaan uutisportaali Index. Indexin toimittajat erosivat joukolla ja perustivat uuden sivuston Telex.hu, ja tämän puolestaan otti laajan uutisoinnin aiheeksi Helsingin Sanomat.

Maanantain Hesarissa julkaistiin iso juttu Telex-uutisportaalin perustamisesta, kahden päätoimittajan kertomana, ja samasta aiheesta tehtiin puolivaivaannuttavan hupaisa minidokumentti ”Vaientamattomat”. HS kertoi, miten se oli tukenut ja neuvonut uuden uutissivuston pystyttäjiä. Tätähän ei Unkarin lähetystö tietenkään voinut jättää vastausta vaille.

Kuten HS:n Kaius Niemi Twitterissä kertoi, Unkarin suurlähettiläs György Urkuti julisti painokkaassa kirjeessään, että ”Unkarissa kuka tahansa saa haukkua hallitusta tai mediaa”, ja että ”lehdistönvapaus Unkarissa on itsestäänselvyys”. Siinähän Urkuti on tietenkin oikeassa, että kuka hyvänsä tavis saa rauhassa kirjoitella nettiin ilkeyksiä hallituksesta tai sen käsissä olevasta mediasta, ja ilkeyksiä nimenomaan kirjoitellaankin. (Tosin ei-taviksille voi tästä tulla ikäviä seurauksia, eikä pelkästään ilkeyksien kirjoittelusta vaan jopa ideologisesti vääränlaisesta sometykkäyksestä.) Mutta kuten on nähty, kriittisen ja riippumattoman, laadukkaan joukkoviestimen olemassaolon oikeus ei Unkarissa todellakaan ole itsestäänselvyys.

Ennen kaikkea tässä rupeaa kylmäämään, kun ajattelee sitä kasvustoa, mitä tästä mediamaisemasta nousee. Mitä tietää maailmasta tavallinen unkarilainen, joka ei seuraa netin uutissivustoja eikä tilaa pääkaupunkiälymystön kriittisiä kulttuurijulkaisuja vaan lähinnä katselee teeveetä, kuuntelee radiota ja kenties lukee paikallislehteä? Tutkimusten mukaan ei paljoakaan. Muutama vuosi sitten Abcug-blogin toimittajat jalkautuivat kyselemään, mitä maaseudulla tiedetään maailman tapahtumista, ja totesivat, että yleiseen tietoisuuteen oli päässyt lähinnä silloin ajankohtainen pakolaiskriisi, erityisesti murhaavien ja raiskaavien muslimiterroristien tulvalla pelottelu sekä György Sorosin syyttely.

Nyttemmin vaikuttaa siltä, että Unkarissa väestön tietämys koronapandemian tuhoista Unkarissa on yllättävän heikko – siitä huolimatta, että koronatautiin kuolleita on nyt jo yli 28 000, joukossa tunnettuja julkisuuden henkilöitä, ja lähes jokaisen unkarilaisen tuttavapiirissä lienee joku kuollut tai vakavasti sairastunut. Tietenkin myös Unkarissa kuten muuallakin rehottaa koronadenialismi, yleisestä epäluuloisuudesta (”rokotteet on kehitetty liian nopeasti, kukaan ei tiedä, mitä niissä oikeasti on”) umpikahjoihin salaliittoteorioihin (Telex-sivuston julkaiseman tutkimuksen mukaan 5 % unkarilaisista uskoo täysin ja 3 % jossakin määrin siihen, että rokotteella muunnetaan ihmisten DNA:ta, ja kaksi sadasta haastatellusta on vakaasti sitä mieltä, että rokotteen mukana ihmiseen istutetaan mikrosiru). Mutta vielä hurjempaa on se, miten hallituksen käsissä oleva mediatarjonta on muovannut ihmisten käsitystä Unkarin koronatoimien menestyksekkyydestä.

Rokotuskampanjan tehokkuutta rummuttamalla ja Kiinasta ostettuja tuhansia hengityskoneita kehumalla on annettu kansan ymmärtää, että Unkarin taistelu pandemiaa vastaan on ollut poikkeuksellisen tehokas, ja samalla on painettu unholaan se, että Unkarin koronakuolleisuusluvut – jotka onneksi ovat jo voimakkaassa laskussa – olivat välillä maailman korkeimmat. Vielä syksyllä hallituksen media kehui kaikille Unkarin koronastrategian menestystä. ”Unkari suojautuu koronalta paljon paremmin kuin EU keskimäärin”, kehui esimerkiksi Magyar Hírlap lokakuun lopulla. Sitten kuolleisuuskäyrät lähtivät jyrkkään nousuun, mutta hallituksen mediaimperiumissa huomio siirtyi toisaalle, ja kuolleisuustilastojen sijasta ruvettiin yhtäkkiä vertailemaan jotakin aivan muuta.

Koronakuolemat Unkarissa (lähde: 444.hu). Punainen käyrä on seitsemän päivän trendi.

Tästä seuraa sitten perin omituisia puuskahduksia. Kuluneen viikon aikana Unkarin julkisuudessa on puitu tv-haastatteluohjelmasta Egyenes beszéd ‘Suoraa puhetta’ tunnetuksi tulleen toimittajan, nyttemmin oppositiopuolue DK:n johtokunnan jäsenen Olga Kálmánin uhkailutapausta. Kálmán nimittäin sai (ja julkaisi Facebookissa) melkoisen törkeän vihapuhepalautteen äitinsä Facebook-profiililla esiintyneeltä mieheltä. Uhkailijan mielestä Kálmán ja hänen kaltaisensa ovat monin tavoin likaisia, haisevia jne. kansanvihollisia, natseja, roistoja, kansakunnan syöpäkasvain ja ihmiskunnan häpeä, jne. jne., ja Kálmán perheineen pitäisi mm. mestata sekä valella bensiinillä ja tuikata tuleen. Juorulehti Blikk tavoitti uhkailijan, 53-vuotiaan Gábor V:n, joka ei rikosilmoituksista ja meneillään olevasta poliisitutkinnasta piittaa vaan kertoo vihaavansa kaikkia ”vasemmistolaisia” ja kirjoittaneensa vastaavanlaista vihapostia jo lukemattomille muillekin.

Tämmöistä somekuraahan saavat niskaansa julkiset toimijat ja etenkin näkyvillä paikoilla olevat naiset koko ajan myös Suomessa. Siinä ei sinänsä ole mitään erityisen unkarilaista. Mutta nostaisin esille tästä vastenmielisestä vuodatuksesta yhden katkelman:

”… Minä sinun sijassasi menisin peilin eteen ja sylkisin itseäni päin naamaa minkä jaksan, kun olen niin saastainen moukka, että puhun näin ja haukun viatonta, rakasta herra Viktor Orbánia, jota saamme kiittää enemmän kuin vielä ketään. Joka on jo nyt tehnyt pienen isänmaamme puolesta enemmän kuin kukaan häntä ennen. Jonka ansiota on, että meillä puolustaudutaan pandemialta paremmin kuin missään koko maailmassa, meillä kuollaan ja sairastutaan vähiten, meillä rokotetaan eniten ihmisiä. Me olemme rakkaalle hallituksellemme kaikkein suurimman kiitoksen velkaa…”

Niinpä. Maaliskuun lopulla joukko riippumattomia Unkarin viestimiä julkaisi avoimen kirjeen pääministerille, pyytäen lupaa päästä sairaaloihin raportoimaan koronatilanteesta. Taustalla oli slovakianunkarilaisten toimittajien esimerkki: nämä olivat Dunaszerdahely/Dunajská Stredan kaupungissa sairaalan koronaosastolla, sairaalan johdon ja henkilökunnan luvalla ja tuella, kuvanneet järkyttävän dokumenttielokuvan, joka auttoi koronasulku-uupumuksen stressaamaa kansaa ymmärtämään tilanteen vakavuuden ja skarppaamaan vielä vähän. Arvellaan, että tässä tapauksessa vapaa tiedotus pelasti lukuisia ihmishenkiä.

Lehdistön vapaudessa ei ole kyse (vain) siitä, saako mielipiteensä ilmaista vapaasti ja saako esimerkiksi valtakunnan johtavia päättäjiä ”haukkua” julkisesti. Kyse on siitä, kerrotaanko totuus ja saako myös ikävistä tosiasioista kertoa. Unkarissa hallituksen mediakontrolli on luonut vaihtoehtoisen todellisuuden, johon uskovat voivat vakavalla naamalla edelleen väittää, että ”meillä sairastutaan ja kuollaan kaikkein vähiten”. Tämä on ihan oikeasti pelottavaa.


Demokratian lahottajat

1 toukokuun, 2021

Viisi vuotta sitten kirjoitin täällä kahden historiantutkijan, unkarilaisen Andrea Petőn ja puolalaisen Weronika Grzebalskan lanseeraamasta nimikkeestä ”kääpävaltio”, polypore state. Sillä tarkoitetaan järjestelmää, joka lahottajasienen lailla loisii valtion demokraattisissa rakenteissa ja imee niiden resurssit tuottaakseen vain lisää kääpää. Julkiset varat, myös EU-tuet, imetään rinnakkaisyhteiskunnan rakentamiseen. Kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöjen rinnalle perustetaan hallitusta tukevia valekansalaisjärjestöjä ja ”ihmisoikeusinstituutteja”; Unkarissa tästä jälkimmäisestä voisi olla esimerkkinä omituista kansallispopulistista propagandamateriaalia tuottava ajatuspaja, jonka nimeksi on annettu ”Perusoikeuksien puolesta -instituutti” (Alapjogokért Intézet).

Kääpää kasvaa myös tiedemaailmassa, ja tästä Pető puhui kuluneella viikolla Wienin yliopistossa järjestetyssä virtuaalisessa seminaarissa, jonka aiheena oli sananvapaus. Tästäkin olen jo aiemmin useaan otteeseen kirjoittanut: Unkarin valtio perustaa olemassaolevien etenkin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuslaitosten rinnalle omia vaihtoehtoisia instituuttejaan. Niiden ”tutkijat” saavat parempaa palkkaa joutumatta kantamaan samanlaista tulosvastuuta kuin akateemiset tutkijat yleensä, eivätkä ne näytä hakevan paikkaansa niinkään kansainvälisestä tiedeyhteisöstä kuin ”tutkimuksen” ja suuren yleisön rajapinnalta. Tästä komeimpana esimerkkinä voi jälleen mainita samoin kansallispopulistista propagandamateriaalia tuottavan ja ainakin osaksi jo selvän huuhaan puolelle livenneen ”Unkarilaisuudentutkimuksen instituutin”, Magyarságkutató Intézet.

Kaikki lahottajat eivät kasvata komeita pahkuroita puun kylkeen. Jotkin niistä imeytyvät suoraan demokratian sisäisiin rakenteisiin ja tyhjentävät ne sisältä käsin. Ja tässä on taas kerran pakko selostaa 444.hu:n toimittajien oivaa videota. Tällä kertaa aiheena on parlamentti, tuo Tonavan rannalla komeileva Budapestin symboli ja kansallisylpeys, jonka prameaa rakennusta muuan vanha tuttavani unohtumattomalla tavalla vertasi Ankkalinnan tuomiokirkkoon. Samalla kun parlamentista on rakennettu Orbánin illiberaalin kansallispopulismin elävää muistomerkkiä omine puolisakraaleine juhlamenoineen – niiden huipentumana voidaan pitää ns. Pyhän Kruunun siirtämistä museosta parlamenttitaloon, missä sitä vartioi oma erikseen palkattu vartiokaarti, jolle on erikseen disainattu omat univormut ja kehitetty näyttävät vahdinvaihtoseremoniat yleisön iloksi – se on alkanut tyhjentyä varsinaisista poliittisista tehtävistään.

Videota juontava mainio toimittajakaksikko, Bence Gáspár Tamás (voi itku näitä unkarilaisten nimiä, Tamás lienee siis sukunimi ja Bence Gáspár etunimet) ja Gergő Plankó, teki 2010-luvun alussa eli Orbánin järjestelmän alkuvuosina vielä Index-uutissivustossa työskennellessään satiirista poliittisten videoiden sarjaa Riszpekt Ház (nimi viittaa parlamentin istunnoissa käytettyyn kansanedustuslaitoksen puhutteluun tisztelt Ház ‘kunnioitettu Huone’). Plankó ja Tamás kommentoivat vitsikkäästi kansanedustajien toilailuja, kiersivät parlamenttitalon käytävillä esittämässä hankalia kysymyksiä, kunnes lopulta osaksi näillä arvokkailla käytävillä kuvattu laulava ja tanssiva jouluspesiaali oli liikaa. Ohjelman tekeminen loppui, ja vähitellen loppui ylipäätään hankalia kysymyksiä esittävien toimittajien rellestäminen parlamentissa.

Entisellä ”lehdistökäytävällä” poliittiset päättäjät kieltäytyivät nyt avoimesti vastaamasta kysymyksiin, ja tiedotusvälineiden edustajien käyttöön rajattiin yksi käytävänpätkä ja yksi huone. Nyt ei enää ole sitäkään. Toimittajat eivät enää värikkäinä rypäleinä parveile päättäjien perässä pitkin käytäviä mikrofoneineen ja kameroineen, vaan heidän on pysyteltävä nauhan takana aulaan rajatussa ”karsinassa”, josta he voivat vain avuttomina ojennella mikrofonejaan ja huudella kohti ohi viuhahtavia poliitikkoja. Kaiken lisäksi parlamentin puhemies László Kövér on ryhtynyt myös säätelemään kansanedustajien lehdistötilaisuuksien pitoa.

Kysymys ei ole vain siitä, että hallituskoalitio haluaa pitää tiedotuksen tiukasti omissa käsissään. Myöskään oppositiopuolueet eivät tunnu enää toimittajista piittaavan: syvät rivit on paljon helpompi tavoittaa somen kautta, joten miksi antaa haastattelua ja vääntää sitten toimittajan kanssa sanamuodoista ja niiden tulkinnasta, kun voi twiitata itse omin sanoin tai videoida puheenvuoronsa ja lykätä sen Facebookiin?

Käytävien tyhjentyessä hankalia kysymyksiä esittävistä toimittajista myös istuntosalin meininki on muuttunut. Kahden kolmasosan enemmistöllä lakeja läpi myllyttävä hallituskoalitio ei kaipaa poliittista keskustelua todellisista kysymyksistä. Tarvitaan vain äänestyskone, ja äänestyspäätökset valmistellaan salin ulkopuolella ja ajetaan läpi ryhmäkurin voimalla – siitä lipeämisestä voi tulla jopa rahallisia sakkoja. Vuodesta 2013 lähtien parlamentin puhemies voi nimittäin rangaista kansanedustajia rahallisesti, pidättämällä osan näiden palkkiosta, ja näitä sakkoja on tullut myös ryhmäkurista lipeäville hallituskoalition edustajille. Suurin osa rangaistuksista on toki koskenut oppositioedustajia, jotka ovat ”rikkoneet järjestystä” salissa esimerkiksi metelöimällä tai näyttelemällä julisteita.

Opposition toimintaa on vaikeutettu myös perustamalla uusi lainsäädäntövaliokunta, jonka pöydälle opposition lakiehdotukset pysähtyvät pääsemättä edes parlamentin käsittelyyn. Entisten aikojen selvitys- tai tutkintakomissiot sitä vastoin ovat kadonneet. Yleensä oppositioedustajien aloitteesta muodostetut komissiot toimivat ennen vanhaan kuin amerikkalaisten elokuvien oikeusistuimet, todistajien kuulemisineen päivineen, ja vielä vuosituhannen alkukymmenellä nähtiin jännittäviä korruptiojuttujen selvittelydraamoja. Fidesz-puolueen ympärillä kukkiva korruptio ei ole tämmöistä enää synnyttänyt.

Kun poliittinen väittely ei enää onnistu, oppositio on siirtynyt mielenosoitusperformansseihin. Istuntosalissa on nähty viime vuosina esimerkiksi puhemiehen korokkeen valtaus, erilaisten julisteiden ja banderollien levittelyä, paperisilpun lennättelyä, pilleillä, sireeneillä ja megafoneilla metelöintiä, presidentti János Áderia esittävän marionetin nytkyttelyä sekä kuuluisa perunasäkkitempaus. Viime lokakuussa äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbikin Péter Jakab otti pääministerin kyselytunnilla puheeksi äskettäiset Szerencsin täytevaalit, joissa Fidesz-puolueen ehdokas oli voittanut, kenties sen ansiosta, että Fidesz erityisesti köyhimmillä alueilla ostaa kansalta ääniä ruokalahjoituksilla. Tämän johdosta Jakab nimitti Orbánia ”perunakuninkaaksi” ja yritti marssia hänen luokseen ojentamaan säkillistä perunoita, niin että muutamat hallituspuolueiden edustajat joutuivat menemään väliin.

Kun näyttävistä tempauksista sitten rävähtelee ylempänä mainittuja kurinpitosakkoja, niin keskustelun sijasta oppositio keskittää voimansa pääministerin kyselytunteihin: kerran viikossa voi yrittää edes letkauttaa pääministeri Orbánille jotain todella viiltävää. Jobbikin Jakab on tämän ansiosta jo saanut runsaasti julkisuutta ja noussut opposition näkyvimmäksi johtohahmoksi. Jakab saa tässä myös edustaa oppositiopopulismin vaarallista puolta: ”kansan” edustajaa, joka ei kuvia kumartele vaan sanoo roistomaisille herroille suorat sanat – ja tämä merkitsee, että hän ei myöskään kunnioita kansanvallan korkeita instituutioita, kuten ”kunnioitettua Huonetta”, tisztelt Ház, puhumattakaan demokraattisesta ja faktapohjaisesta päätöksenteosta ylipäätään. Jos päätöksenteko parlamentissa ei toimi, todellista mielenkiintoa ei voikaan enää herättää muu kuin anoturtiais- tai teuvohakkaraistyylinen pöhköpopulistinen performanssi. Samaan aikaan kuitenkin todellisia poliittisia päätöksiä tehdään jossakin aivan muualla.

Parlamentissa puolestaan tehdään identiteetti- ja ideologiapolitiikkaa, kuten viime maanantaina pääministerin kyselytunnilla taas nähtiin. Tällä kertaa puikoissa ei ollut puhemies László Kövér, tuo kuuluisa perinteisten perhearvojen puolustaja, vaan varapuhemies, kristillisdemokraatti János Latorcai. Oppositio yritti hiillostaa pääministeri Orbánia siitä, miksi tämä ei (enää) puhu Unkarin yhä pelottavan korkeista koronakuolleisuuslukemista ja miksi kansassa yritetään nostattaa väärää turvallisuudentunnetta ja kohtuutonta luottamusta vauhdilla etenevään rokotuskampanjaan. Lukuisista välihuutelijoista varapuhemies Latorcai poimi esiin sosialistipuolue MSZP:n nuorehkon, tomeran ja simpsakan näköisen Ágnes Kunhalmin ja kivahti:

Arvoisa Ágnes Kunhalmi, olen jo kerran huomauttanut, että tuo välihuutelu varjostaa teidän kauneuttanne!