Skandaalivideot: vuorossa Unkari

lokakuu 9, 2019

Jo jonkin aikaa tässä on valiteltu julkisen keskustelun vajoamista yhä törkeämmäksi mutapainiksi. Unkarin lähestyvien kunnallisvaalien ns. kampanjointia olen täälläkin jo ehtinyt selostaa: hallituspuoluetta hermostuttaa, kun muutamilla paikkakunnilla, myös pääkaupungissa, oppositio on onnistunut kokoamaan rivinsä yhden ehdokkaan taakse yrittääkseen ns. Hódmezővásárhelyn ihmettä, ja siksi opposition ehdokkaita mustamaalataan ja heidän vaalikampanjaansa sabotoidaan olan takaa.

Kaikenlaista on yritetty, perunanjakelun ja sirkusmusiikin ohella myös Hollywood-tähden valjastamista nykyisen Fidesz-ylipormestari István Tarlósin vaalivankkurien eteen. Scarlett Johansson kävi Budapestissa uuden supersankarielokuvan kuvausten yhteydessä, ja siinä yhteydessä hänet kutsuttiin vierailemaan ylipormestari Tarlósin luona ja poseeraamaan juorulehdelle tämän kainalossa – lehti tietenkin kertoi Johanssonin ylistelleen Tarlósin johtamistaitoja ja kaupungin kehittymistä. (Vierailu oli tapahtunut jo kesäkuussa, mutta kuvat julkistettiin vasta nyt vaalien alla, koska kuulemma niitä ei ollut aiemmin saatu käyttöön…) Juttu levisi valtamediaan siinä määrin, että Scarlett Johansson joutui antamaan lehdistölle julkilausuman, jossa kiistää kehuneensa Tarlósia ja kehottaa budapestilaisia äänestämään omantuntonsa mukaan, sillä ”äänestäminen on sankariteko kaikkialla, missä demokratia on vaarassa”.

Toki raskaimpana propaganda-aseena on jälleen käytössä rasismi ja typerä maahanmuutolla pelottelu (typerä etenkin siksi, että kunnallisvaalien kannalta se on täysin merkityksetöntä: kuntatason vallanpitäjät eivät tee maahanmuuttopolitiikkaa, eivät rakenna raja-aitoja tai palkkaa rajavartijoita, eivät päätä pakolaiskiintiöistä eivätkä jakele turvapaikkapäätöksiä, passeja tai oleskelulupia). Taas kerran pääministeri Orbán on kirjoittanut oikein henkilökohtaisen kirjeen kaikille äänestäjille:

orbanlevele

Arvoisa maanmieheni! Kirjoitan teille, sillä lokakuun 15:nnen kunnallisvaaleihin on aikaa enää muutama päivä. Nyt sunnuntaina kunnat valitsevat tulevaisuutensa. Päätämme siitä, onko Unkarin lääneissä, kaupungeissa ja kylissä maahanmuuttomieliset vai maahanmuuttovastaiset johtajat.
Siinä, missä Fidesz-KDNP tarjoaa rakentamista ja vaurastumista, monet kerrat epäonnistuneen vasemmiston ohjelmana on muuttaa kunnanhallitukset taistelukentiksi. He haluavat päästä valta-asemiin käydäkseen sotaa hallitusta vastaan, sillä vallan ja rahan tähden he pystyvät mihin hyvänsä.
Meille isänmaamme on kaikkein tärkein. Meille Unkari ja unkarilaisten etu on etusijalla. Siksi puolustamme vapauttamme, kansallista riippumattomuuttamme, kristittyä kulttuuriamme ja paikallisia yhteisöjämme!
Pyydän, että nyt sunnuntaina tekin kävisitte äänestämässä ja antaisitte äänenne Fidesz-KDNP:n ehdokkaille! Luotan teihin!
Kunnioittaen Viktor Orbán.

Tähän saumaan iskee varsin ikävästi tuore kohujuttu, jota saksankielinen lehdistö jo vahingoniloisesti nimittää ”Unkarin omaksi Ibiza-skandaaliksi”. ”Paholaisen asianajajaksi” itseään kutsuva unkarilainen blogisti nimittäin äskettäin julkaisi Adrianmerellä huvipurrella otettuja kuvia, joissa näkyy erilaisia aikuisvirvokkeita sekä keski-ikäisiä miehiä ryhmäseksipuuhissa nuorten naisten kanssa. Pian ensi paljastusten jälkeen blogi katosi verkosta, mutta lapsille sopimattomia kuvia kiertää netissä yhä, myös videoita, niin että toimittaja Anita Kőművesin lohkaisun mukaan unkarilaisen journalistin aamurutiineihin kuuluu nykyään pornopalvelimen selaaminen.

Kohukuviin intiimissä lähikontaktitilanteessa ikuistettu miekkonen on nimittäin tunnistettu. Hän on Zsolt Borkai, entinen huippuvoimistelija (Soulin olympialaisissa 1988 kultaa hevosella), sittemmin Unkarin olympiakomitean puheenjohtaja (2010–2017, surullisenkuuluisan Pál Schmittin jälkeen…) ja nykyään länsiunkarilaisen, varsin merkittävän (132 000 asukasta) Győrin kaupungin pormestari, jonka uudelleenvalinta saattaa nyt olla uhattuna. Väitettyään ensin kuvia manipuloiduiksi ja poseerattuaan uhmakkaasti somessa vaimonsa ja aikuisten lastensa rinnalla Borkai on tunnustanut olleensa orgioissa mukana, pyytänyt anteeksi ja vakuutellut, että näitä juhlia ei kustannettu veronmaksajien rahoilla. Mutta kysymys on muustakin kuin pormestarin yksityiselämästä. Ja muustakin kuin siitä surullisesta sivujuonteesta, että kuvissa näkyvistä nuorista naisista ainakin yksi on myös tunnistettu: hän on itse asiassa yrittäjä, joka yhdessä kaksossisarensa kanssa perusti eräänlaisen juhlapalvelu-morsiuspukuompelimofirman ja esiintyy tällaisten nuorten yrittäjänaisten EU-tukiohjelmaa mainostavassa videossa. (Ilkeimmät tietenkin olettavat, että kohukuvissa suoritetaan vastapalvelusta yritystuen myöntäjälle.) Tai siitä, että jotkut opposition edustajat epäilevät Borkain rikkoneen lakia: Kroatian laki kieltää prostituution.

Borkain ja vähäpukeisten naisten seurana seksibilekuvissa nähdään myös Zoltán Rákosfalvy, laki- ja kasinobisnesmies, jolla on ollut erinäisiä tuottoisia liiketoimia myös Győrin kaupungin kanssa (muun muassa maa- ja kiinteistökauppoja, joiden voittoihin olennaisesti vaikuttivat kaupungin sopivasti tekemät kaavoituspäätökset). Tutkivat journalistit puhuvat miljardien forinttien eli varsin monien miljoonien eurojen tuotoista. Pormestari Borkain oma poika Ádám puolestaan on ollut mukavapalkkaisissa ”töissä” Rákosfalvyn yritysrypääseen kuuluvassa firmassa, jolla ei vuosiin ole ollut minkäänlaista toimintaa tai liikevaihtoa. Seksiskandaalin alta alkaa kuoriutua esiin taas kerran yksi korruptioskandaali.

Kysymys on siis vakavammista asioista kuin ”tyylistä”, vaikka siihen on monien unkarilaisten media- ja somepersoonien ollut vaikea olla tarttumatta. Ei tässä skandaalissa ikävintä ole se, että valtakunnan korkeimmat päättäjät bilettävät kroatialaisella vuokrapaatilla infantiileimman mahdollisen poppijytkytyksen tahtiin (varoitus: tämä kohuvideon viime päivinä uuteen maineeseen nostama puolirivo biisi sulattaa aivot jo ennen kuin oksennusrefleksi ehtii toimia) halvan markettiviinin voimalla juurikasvu-”blondien” lähiöruusujen kanssa. Eivätkä juhli tyylillä, niin kuin Péter Konok Facebookissa kertoo sodanjälkeisten unkarilaisten emigranttiherrasmiesten muistelleen entisiä maailmanaikoja: ”kylvetettiin neitosia samppanjalla täytetyssä kylpyammeessa, ja välillä ojenneltiin luudanvarrella hanhenmaksaa evääksi mustalaispriimakselle, joka oli hilattu kattokruunuun viulua vinguttamaan”.

Ei sinänsä. Mutta silti voi miettiä, miten tämä kokkelipöllyisten seksibileiden julkitulo sopii yhteen Viktor Orbánin yhä kiivaamman ”kristilliset arvot” -retoriikan kanssa, joka ”maahanmuuttovastaisuuden” ohella on valtapuolueen ainoa joskin äärimmäisen epämääräinen yritys aatteelliseksi linjanvedoksi. Moraalista tässä on kyse, eikä pelkästään seksuaalimoraalista. HVG-sivustolla Árpád W. Tóta irrottelee:

Meitä on aika monta, joita vaistomaisesti kammottaa poliittinen hurskaus, näky kristitystä Unkarista. Se nostaa mieliimme kuvan mustavalkoisesta, ikävästä, ankarasta maailmasta, kirkon seiniltä kajahtelevista tyhjistä saarnoista, leukaa myöten napitetusta häpeäntunteesta, jostakin, mistä on karkotettu pois kaikki elämänilo, värikkyys, ilo ja hauskuus. Seksiäkin saa vain lampun sammuttamisen jälkeen, Taivaan Isän lahjoittamien lasten toivossa, sakramentaalisessa avioliitossa.

Ehkä meille on käynytkin valtava erehdys. Todellista vapautta on kristityn vapaus. Ja siinä ei ole kysymys paastosta ja rukouksesta vaan huvipursista, ilotyttöjen iloisesta piiristä ja pöydistä, jotka notkuvat viinaksia ja kokaiinia.

Vuosikymmenten ajan Unkarin kansaa ovat raivostuttaneet liberaalien varovaisetkin yritykset. Niistä radikaaleimpia vaatimuksia ovat olleet marihuanan vapauttaminen, valtion erottaminen kirkosta tai se, että on jokaisen oma asia, ketä ja miten hän rakastaa.

Luulimme, että se on liikaa vaadittu. Se oli erehdys: nämä olivat säälittäviä, pikkuporvarillisia haaveita. Ja niin koitti kristityn vapaus, että näkisimme, mitä tarkoittaa elämänilo ja itsensä toteuttaminen.

(…)

Vihdoinkin olemme ymmärtäneet, mitä se merkitsee. Pönötetään kirkossa, toistellaan tärkeydestä täristen moraalisia iskulauseita, ja sitten ei kun huvipurren kannelle, missä ilonaiset ja kokkeli odottavat.

* * *

Tästä Viktor Orbán puhui pari päivää sitten omilleen: tärkeintä on toveruus. Se, että kaveria ei jätetä silloinkaan, kun kaveri on erehtynyt, eikä koskaan puhuta hänestä pahaa. Tämä tie tosin johtaa jatkuvaan alamäkeen: yhä useammin on sitten seistävä korruptoituneiden kokainisti-huoripukkien rinnalla, ja näin itse aatekin muuttuu nopeasti korruptoituneeksi kokainisti-huoripukkiudeksi. Ja näin alkaa olla yhä vaikeampi kestää sitä, että kukaan millään tavalla arvostelee meidän elämäämme. Siltä loppuu moraalinen perusta: kaverit ovat varastaneet sen pala palalta.

Valitkoon tämän se, jota tämmöinen miellyttää. Minulle tämä kristityn vapaus on vähän liikaa. Taidanpa mieluummin ruveta konservatiiviksi.

Mainokset

Nach der Wahl ist vor der Wahl

lokakuu 5, 2019

eli ”vaalien jälkeen on ennen vaaleja”, olen tainnut ennenkin todeta. Itävallassa tämä on erityisen totta, kun harva se vuosi on ainakin jonkin osavaltion vaalit. Yleis-sentrooppalaisemmin tämä on nyt totta sikäli, että Itävallan parlamenttivaalit menivät, Unkarissa taas on tulossa kunnallisvaalit.

Itävallan vaalithan pääsivät kivasti suomalaiseenkin mediaan, ja niiden tulos oli odotettu. Konservatiivipuolue ÖVP nuoren ja kauniin johtajansa Sebastian Kurzin käsittämättömän kansansuosion siivittämänä jyräsi edelleenkin, skandaalien ravistelema oikeistopopulistinen FPÖ romahti ja menetti kannatuksestaan reilun siivun. Tällä hetkellä julkisuudessa valetaan kannuja FPÖ:n sisäisistä skismoista. Ibiza-videoskandaalissa kasvonsa menettänyt entinen puoluejohtaja HC Strache ei ole nyt vain luopunut tehtävästään vaan ilmoittanut vetäytyvänsä kokonaan politiikasta. Tämä nostattaa kummallisia väreitä niiden selkäpiissä, jotka vielä muistavat vuosituhannen alkuvuodet ja Jörg Haider -vainajan muutaman kuukauden välein toistuvat julistukset siitä, miten hän nyt aikoo ihan oikeasti pysyä siellä Kärntenin osavaltion maaherrana ja vetäytyä liittovaltiotason politiikasta syrjään. Juupajuu.

Mutta ei Ibizassa kyllin, vaan Strachen eräänlaiseksi sijaiseksi parlamenttiin nostettu sievä nuori Philippa-vaimo on myös alkanut herättää pahaa verta. (Kun työkoneellani rupean kirjoittamaan verkkoselaimen osoitekenttään tiedekuntamme osoitetta phil-kult.univie.ac.at, integroitu hakukone tarjoaa muutaman alkukirjaimen jälkeen täydennykseksi Philippa Strache.) Ei vain HC Strache itse ole epäiltynä korruptionkäryisistä taloussotkuista (entinen henkivartija väittää Strachelle kiikutetun urheilukassikaupalla käteistä rahaa, joka olisi peräisin venäläisiltä tai ukrainalaisilta oligarkeilta), vaan myös Philippan väitetään osallistuneen pariskunnan leveänlaisen elämäntyylin rahoittamiseen nostamalla puolueelta 9.500 euron kuukausipalkkaa tehtävistä, joista ei ole tarkempaa tietoa. (Virallisesti Philippa oli puolueen palkaton ”eläinsuojeluvaltuutettu”.) Olisiko tosiaan niin, että populistipuolueet ennemmin tai myöhemmin kaatuvat omiin tohelointeihinsa tai repivät itse itsensä hajalle?

FPÖ:n toljailut sikseen. Nythän on edessä hallitustunnustelut, ja niistä povataan hankalia. Sebastian Kurz, suurimman puolueen johtaja, on komean vaalivoiton jälkeen itsestäänselvä hallituksen muodostaja, mutta yksin ÖVP ei pysty hallitsemaan, vaan koalitioon tarvitaan vähintään yksi puolue lisäksi. FPÖ:n kanssa, arvelevat monet, Kurzin olisi mukavinta ja ideologisesti helpointa jatkaa populistista tiukalla maahanmuuttopolitiikalla elämöimistä (ja siinä sivussa köyhien kyykyttämistä). Toisaalta Kurzin luulisi järkimiehenä ja reaalipoliitikkona vihdoinkin tajuavan, että ”yksittäistapauksesta” toiseen kompuroivista (vähän väliä paljastuu FPÖ:n piireistä kompromettoivia yhteyksiä natsimeininkeihin) ja sisäisten riitojen repimistä perusitävaltalaisista ei nyt jos koskaan ole hallitusvastuuta kantamaan.

Jos ei FPÖ, niin mikä sitten? Vaaleissa pahasti takkiinsa saanut, itse asiassa suorastaan historiallisessa aallonpohjassa kyntävä sosiaalidemokraattien SPÖ on pahassa kriisissä. Tuoreehko puoluejohtaja Pamela Rendi-Wagner on fiksun ja sympaattisen oloinen tyyppi, mutta kärsii ehkä jonkinlaisesta juttaurpilais-ongelmasta: ammattiyhdistysäijät eivät luota nättiin nuoreen naisihmiseen eivätkä pidä tätä oikein vakavasti otettavana. On vaikea kuvitella, että tässä tilanteessa SPÖ, jonka on nyt terävöitettävä profiiliaan ja koottava rivinsä, suostuisi oikeistokonservatiivien sivuvaunupuolueeksi.

Jäljelle jäävät vaihtoehdot eivät välttämättä ole yhtään helpompia. Vihreät, jotka edellisissä vaaleissa tipahtivat äänikynnyksen alapuolelle, palasivat nyt historiallisen komealla äänisaaliilla takaisin ja hengittävät FPÖ:n niskaan neljänneksi suurimpana puolueena. Itävaltalaisessa mediakuplassani liikkuu nyt vetoomuksia vihreiden tuoreelle johtajalle Werner Koglerille, pitkän linjan vaatimattomalle uurastajalle: vihreiden pitäisi nyt niellä aatteellinen vastahakoisuutensa ja suostua reaalipoliittiseen hallitusyhteistyöhön, ettei Kurz vain keksisi vielä kerran yrittää uudelleenlämmitettyä oikeisto-äärioikeistokoalitiota. Vaikka jäljet pelottavatkin: molemmille Kurzin ÖVP:n aiemmille koalitiokumppaneille on käynyt kehnosti… Mahdollisesti tähän ”turkoosi-vihreään” (turkoosi on Kurzin ”uuden” ÖVP:n tunnusväri, jolla tehdään eroa ÖVP:n perinteiseen ”mustaan”) koalitioon otettaisiin mukaan myös ”pinkit” eli porvarillis-liberaalinen uuspuolue NEOS – ei vain hallituspohjan laajentamiseksi vaan ehkä myös siksi, että ÖVP voisi peluuttaa kahta hallituskumppaniaan toisiaan vastaan.

Tässä hallitusspekulaatioiden lomassa mieleen nousee hyvin raadollisia mietteitä etenkin siitä, mitä oikein sentrooppalaisen äänestäjäkunnan päässä tikittää. Onko tosiaankin niin, että merkittävä osa äänioikeutetuista kansalaisista antaa äänensä Sebastian Kurzille yksinkertaisesti vain siksi, että tämä on niin komea ja tyylikäs ja kohtelias nuori mies, semmoinen unelmavävy-tyyppi? Sillä mitään sisällöllistä syytä Kurzin kannattamiseen, anteeksi vain, en pysty keksimään. (Hieman samanlainen käsittämätön ihailu ympäröi aikoinaan silloista valtionvarainministeriä Karl-Heinz Grasseria, joka – samoin kuin muutkin Jörg Haiderin ns. pojuporukan miehet, Haiderhan mielellään keräsi myös poliittisiksi suojateikseen hyvännäköisiä nuorukaisia – oli kuin suoraan partavesimainoksesta. Ja samaan tapaan aikoinaan HC Strachekin profiloitui ”siksi ainoaksi puoluejohtajaksi, joka ei ole vanha eikä ruma”.) Miten paljon demarien surkea vaalimenestys ja johtajakriisi liittyy siihen, että puoluejohtaja on nainen, jonka piipitystä ei äijäporukoissa jakseta kuunnella? Johtuiko vihreiden pitkä alamäki siitä, että edellinen pitkäaikainen puoluejohtaja Eva Glawischnig oli ärsyttävä, ”hienosteleva” ämmä (jonka napapaljaana-hääpukua reposteltiin julkisuudessa samaan tapaan kuin Jutta Urpilaisen verkkosukkia aikoinaan), ja onko vihreiden nykyinen nousu sen ansiota, että puolueen johdossa on taas reilu työmies-imagoinen jätkä?

***

Siirrytään sitten Unkariin, missä kunnallisvaalitaistelu jatkuu ja sitä koskevat uutiset eivät niinkään käsittele aatteellisia kysymyksiä kuin vaalikamppailua itseään ja siinä käytettyjä mahdollisia likaisia temppuja. Kuten viimeksi kirjoitin, valtapuolue Fidesz säilyttänee yliherruutensa useimmilla pienillä paikkakunnilla, missä kansa ei seuraa nettipohjaista oppositiomediaa vaan lukee, katselee ja kuuntelee uutisensa suurimmaksi osaksi hallituksen kontrollissa olevista perinteisistä viestimistä. (Ja joka tapauksessa äänestää paikallista pormestaria, jolta tulevat sekä työllistämistyöt että ruoka-avustuskupongit.) Lähes kolmasosassa Unkarin kunnista on vaaleissa ehdolla yksi ainoa pormestariehdokas. Kovempi taistelu käydään kaupungeissa; Budapestissa tähänastinen ylipormestari István Tarlós ja johtava oppositioehdokas Gergely Karácsony ovat kannatusmittauksissa rinta rinnan.

Kuten viimeksikin kirjoitin, Fidesz-puolue käyttää vaalitaistelussa kaikkia perinteisiä ja vähän uusiakin keinoja. Maahanmuutolla pelottelussa uusiin ulottuvuuksiin ylsi – oppositiomedian kitkeräksi riemuksi – Brysselissä vaikuttava Fidekszen vanha twitter-soturi Tamás Deutsch:

Meille kaikille on yksiselitteistä ja selvää, mitä on tekeillä. Frans Timmermans, György Sorosin mies, haluaa maahanmuuttomielisten pormestarien avulla toteuttaa migranttien asuttamisen, ja Unkarissakin hän suunnittelee samaa. Lokakuun 13:ntena Unkarissa on kunnallisvaalit, ja juuri siksi (…) näissä vaaleissa panokset ovat erityisen korkealla. Nähtävissä on, että jos Unkarin kuntien johtoon nousee maahanmuuttomielisiä oppositiopormestareita, silloin nämä noudattavat Sorosin ja Timmermansin ideoita, Euroopan maahanmuuttomielisten tilausta, ja asuttavat migrantteja Unkarin kaupunkeihin ja taajamiin. (…) Eilen siis nähtiin Karácsonyn ja Timmermansin sopimusta valmisteleva tapaaminen, tien avaamiseksi sille, että Budapestiin, Unkarin pääkaupunkiin, asutettaisiin laittomia maahanmuuttajia sadoittain, tuhansittain…

Unkarin vallanpitäjät ovat jo aikoja sitten onnistuneet luomaan ihmeellisen olkiukon: EU:n yhteisistä linjauksista maahanmuuttopaineiden ja pakolaisaaltojen kontrolloimiseksi (kiintiöpakolaiset, yhteistyö turvapaikkahakemusten käsittelyssä jne.) on tullut ”laittomien migranttien” ”pakkoasuttamista”. Ja jostain käsittämättömästä syystä tätä olkiukkoa ei kukaan enää saa kaadetuksi, vaan se nostetaan joka ainoan poliittisen kiistakysymyksen taustaksi.

Mutta vielä ikävämpää kuin ikävät puheet ovat uutiset siitä, miten poliittisten vastustajien kampanjaa ja tilaisuuksia häiritään ja sabotoidaan. Pari viikkoa sitten Tonavalla retkeilylaivalla järjestettyä pormestariehdokas Karácsonyn vaalitilaisuutta häiriköimään ilmestyi outo vene, jonka rekisterinumero oli peitetty ja miehistöllä naamarit kasvoilla. Veneestä soitettiin äänekästä sirkusmusiikkia, viittauksena Fidekszen vaalijulisteisiin, joissa opposition ehdokkaat kuvataan sirkuspelleinä – tätä pellekampanjaa on pyörittänyt etenkin puolueen nuorisojärjestö Fidelitas. Rekisterinumeron peittäminen on rikos, josta voi seurata jopa vankeusrangaistus, ja vasemmistolehti Népszavan aloitteesta poliisi otti asian tutkiakseen. Oppositioehdokkaiden julisteita on systemaattisesti vandalisoitu ja jopa varastettu – Szekszárdissa oppositioehdokkaan kadonneet vaalijulisteet löytyivät kaupungintalolta, minkä jälkeen poliisi lopetti tutkinnat.

Ja tietenkin viimeaikaisten vaalien vetonaula: ruoanjakelu. ”Äänten ostaminen säkillisellä perunoita” on vanha juttu: vaalien alla slummien ja köyhien kylien asukkaat tai kaupunkien eläkeläiset saavat valtapuolueen herroilta ruokalahjoituksen, joka monille tulee todelliseen tarpeeseen. Újpestin kaupunginosassa pormestari Zsolt Wintermantel kohautti äskettäin oppositiomediaa jakamalla eläkeläisille muhkeat ruokapaketit, joihin sisältyi kymmenen kilon perunasäkin lisäksi kahvia, teetä, hunajaa, pastaa ja makkaraa. Vitsiuutissivusto Hírcsárda (joka nykyään joutuu tosissaan taistelemaan pärjätäkseen tosielämän uutisille) pani paremmaksi kertomalla, miten Budapestin hienostokaupunginosassa laatutietoiselle Fidesz-puolueen äänestäjäkunnalle jaetussa vaaliperunapaketissa on bataatteja, lohta ja toscanalaisia tryffeleitä… Kitkeristä perunavitseistä haluaisin lopetukseksi siteerata Index-sivuston mainion Grafitemberin piirrosta, jossa yhdistyvät likaiset temput, perunanjakelu ja terrorismilla pelottelu:

simaszk.jpg

”Ylikonstaapeli! Naamarimies kuorma-autossa, josta on rekkarit peitetty!” – ”Lepo vaan! Fidelitas siellä vain kuljettaa vaaliperunoita.”

 


Tyhmistymisen kierre?

syyskuu 21, 2019

Vaaleja pukkaa taas sekä Itävallassa että Unkarissa. Itävallassahan hallitus kaatui Ibiza-videoskandaaliin jo kesällä, ja entisen korkeimman oikeuden tuomarin Brigitte Bierleinin luotsaama virkamieshallitus (joukossa myös yksi suomalainen, nimittäin suomalaissyntyinen opetusministeri Iris Rauskala) on erittäin matalalla profiililla ja vähin äänin luotsannut maata kohti uusia parlamenttivaaleja, joita ei voitu ruveta järjestämään ennen kuin kansa palaisi kesälomilta. Nyt vaalit ovat edessä 29. syyskuuta, ja tähänastiset gallupit lupailevat varsin yksiselitteisiä tuloksia. Konservatiivipuolue ÖVP on selkeässä johdossa, joten nuoren, siloposkisen Sebastian Kurzin paluuta liittokansleriksi ei enää luultavasti voisi estää kuin jokin uusi järisyttävä skandaali. Ns. Shreddergate jo kuivui kokoon: Ibiza-skandaalin jälkeen entisen liittokanslerin someavustaja salakuljetti kanslerinvirastosta viisi tulostimen kiintolevyä ja toimitti ne silppuriin, mikä sai poliittiset vastustajat ounastelemaan jonkinlaista likaista peliä, kenties jopa Ibiza-skandaaliin johtavia yhteyksiä. Tutkimuksissa ei ilmeisesti kuitenkaan ole onnistuttu löytämään mitään raskauttavaa, vaikka somessa muistilevyjen silppuamisesta jonkin aikaa huumoria heruteltiinkin.

Schreddermeme12.png

Kontrast.at-sivuston meemivalikoimasta.

Hieman tiukemmat kisat käydään kakkos- ja kolmossijasta: oikeistopopulistien FPÖ uuden ja ryvettymättömämmän johtajansa, taannoisen presidenttiehdokkaan Norbert Hoferin johdolla on toistaiseksi kannatusmittauksissa sosiaalidemokraatteja jonkin verran jäljessä, mutta kaikenlaista voi toki vielä tapahtua. Suurten puolueiden jäljessä rymistelee kaksi haastajaa. Vihreät, jotka viime vaaleissa kokivat murskatappion ja putosivat parlamentista, saattavat hyvinkin tehdä komean comebackin (ja onnistuessaan myös viedä äänestäjiä demareilta, mikä tuo peliin lisää jännitystä). Niille taas, jotka vieroksuvat perinteisiä valtapuolueita eivätkä tykkää rasismista, pöhköpopulismista tai korruptiosta mutta eivät myöskään osaa samastua perinteiseen kukkahattu-vihervasemmistolaisuuteen, tarjoaa uuden ja jännittävän mutta sisäsiistin vaihtoehdon vuonna 2012 perustettu keskustaliberaali NEOS.

Unkarissa puolestaan pidetään lokakuun 13:ntena kunnallisvaalit. Nythän Unkarin viimeaikaiset vaalit ovat olleet hallituskoalition suorastaan masentavan yksitoikkoista sooloilua. Tämä on johtunut osaksi siitä, että oppositiopuolueet ovat kohta kymmenen vuoden ajan keskittyneet riitelemään keskenään, mutta toki myös vaaleissa itsessään ja varsinkin vaalimainonnassa – jossa valtapuolueen mediamonopolin ansiosta ei oppositiopuolueilla ole paljon mahdollisuuksia ollut – on ollut kaikenlaista hieman kyseenalaista. Nyt näyttää siltä, kuin joillakin paikkakunnilla oppositiopuolueet olisivat todellakin onnistumassa yhdistämään voimansa yhteisen vastaehdokkaan taakse, hieman samaan tapaan kuin jo viime vuonna Hódmezővásárhelyn pormestarinvaaleissa sitoutumaton Péter Márki-Zay näytti Fidekszen vaalikoneistolle taivaan merkit. Avainasemassa ovat kaupungit. Maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla Fidesz-puolueen valta on enimmäkseen rikkumaton, on jopa paikkakuntia, joilla oppositiolla ei edes ole pormestariehdokasta. Mutta esimerkiksi Budapestissa käydään kaupunginosa kaupunginosalta tiukkaa taistelua, ja jopa ylipormestari István Tarlósin valta on uhattuna.

Valtapuolueen vaalipropagandakoneisto jauhaakin jo täysillä, ja vaalitaisteluun haetaan tukea myös korkeammalta taholta. Oppositiomediassa on viime päivinä kerrottu papeista, jotka antavat seurakuntalaisilleen yksiselitteisiä ohjeita siitä, mille puolueelle tai ehdokkaalle ääni on annettava. Elokuussa järjestetyssä mutta vasta äskettäin mediaan levinneessä reformoidun kirkon konferenssissa Balatonszárszón kaupungissa itse parlamentin puhemies László Kövér käytti mieleenpainuvan puheenvuoron, jossa pohdiskeli, voiko kristitty ihminen äänestää sellaista puoluetta, joka periaatteissaan tai käytännössään kiistää ”kristinuskon periaatteet ja niiden käytännön seuraukset”. Eipä tietenkään. Torstaina puolestaan Budapestin Józsefvárosin katolisen seurakunnan kirkkoherra osoitti ymmärtävänsä, mistä on kysymys, ja lähti omalla nimellään ja kuvallaan kampanjoimaan somessa Józsefvárosin tämänhetkisen fideszläisen pormestarin puolesta.

Tietenkin myös oikeistopopulistien tärkeintä ja melkein ainoaa propagandavalttia lyödään pöytään minkä vain ehditään: MAAHANMUUTTO! Eilen Fidesz-puolueen parlamenttiryhmän tiedottaja János Halász ilmoitti lehdistölle, että

”lähestyvissä pormestarinvaaleissa panokset ovat erityisen korkeat myös siksi, että opposition pormestarit asuttaisivat tänne maahanmuuttajia.”

Sillä, poikkeuksetta, ”koko oppositio on maahanmuuttomielistä” (bevándorláspárti). 

Tätähän on kuultu jo monesti ennenkin. Kun Brysselissä kovistellaan Unkaria korruptiosta, ihmisoikeusrikkomuksista, median tai oikeuslaitoksen riippumattomuuden tuhoamisesta tai kansalaisjärjestöjen hätyyttämisestä, ainakin kotimaiselle yleisölle tarjottu selitys on aina sama: Unkari parkaa kiusataan, koska se ei suostu avaamaan rajojaan ja päästämään aidan takana vaanivaa, allahu akbaria huutavien terroristien ja raiskaajien laumaa tuhoamaan sen eurooppalaisia arvoja. (Sillä maahanmuuttopolitiikassahan ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: rajat kiinni tai tervetuloa jihadistit.) Tätä selitystä yritti myös Twitterissä oikeusministeri Judit Varga joutuessaan EU:n kuultavaksi: taas meitä ollaan panemassa häpeäpaaluun, koska torjumme massamaahanmuuton. Hollantilainen liberaalimeppi Sophie in ’t Veld iski välittömästi takaisin: ”Teitä ei olla panemassa häpeäpaaluun massamaahanmuuton torjumisen takia vaan siksi, että loukkaatte ihmisoikeuksia, tuhoatte oikeusvaltion ettekä noudata EU:n lakia. Älkää esittäkö marttyyria!”

Käsittämättömin vaalikampanjan pohjanoteeraus nähtiin kuitenkin hallituksen äänitorveksi muuttuneen uutissivusto Origon sivuilla. Siellä on jo jonkin aikaa lyöty Budapestin ylipormestariksi pyrkivää Párbeszéd Magyarországért (‘Dialogi Unkarin puolesta’) -puolueen Gergely Karácsonya kuin vierasta sikaa. Uutisjutuissa toistuu epiteetti alkalmatlan, ‘kelvoton’. Karácsony ei vain (tietenkin!) täyttäisi Budapestia niillä pahoilla migranteilla, hän myös välttelee poliittisten vastustajiensa kohtaamista, kirjoittaa ”Budapestin” vahingossa ”Budapet” (kamalaa!), ”eikä edes tunne Unkarin maantiedettä”: hän käyttää Budapestin jalkapallostadionprojekteja vastustavassa postauksessaan kuvaa pääministeri Orbánin kotikylän Felcsútin legendaarisesta Pancho Arénasta. Ilmiselvästi kelvoton pormestariksi siis.

Tämän toimintalinjan jonkinasteinen huipentuma nähtiin Origo-sivustolla eilen. Innokas, nimetön toimittaja otsikoi: ”György Karácsony on kelvoton jopa julistetta laatimaan.” Nimittäin: Karácsonyn vaalijulisteessa näkyy hänen kasvoissaan silmän vieressä ikään kuin reikä.

alkalmatlan.png

Siis jos vaalijulisteen valokuvassa on kuvankäsittelijän tai valokuvaajan tekemä virhe, se todistaa ehdokkaan kelvottomuutta tehtäväänsä? Odotetaanko poliitikoilta yleensä, että he omakätisesti editoivat, taittavat, photoshoppaavat ja värimäärittelevät vaalijulisteidensa kuvat? Kaiken lisäksi tämä ”reikä” ei ole mikään graafikon moka vaan aivan normaali valon taittumisesta silmälasin linssissä johtuva ilmiö. Sama efekti näkyy monien muiden miinuslaseja käyttävien poliitikkojen valokuvissa, myös hallituspuolueen edustajien. Someen onkin jo ilmestynyt vitsikampanja ”Miljoona ihmistä Karácsonyn ja kumppanien päässä olevien reikien täyttämisen puolesta”.

reikäpäät.png

Kuvissa reikä kasvoissaan Karácsonyn lisäksi Fidesz-poliitikot Lajos Kósa ja Gergely Gulyás.

Origo-sivuston Facebook-seinällä lukijoilta sataa armotonta palautetta. Nimetöntä toimittajaa kehotetaan palaamaan peruskoulun fysiikan oppimäärän ääreen ja selvittämään itselleen, mitä se valon taittuminen taas tarkoittikaan. Unkarin kielen runsasta haukkumasana- ja herjavarantoa käytetään antaumuksella. Mutta ainakaan ensi lukemalta ei monikaan kommentoija pääse tätä pitemmälle. Kuitenkin kysymys on paljon isommasta asiasta kuin siitä, onko poliitikon kasvoissa näkyvä reikä silmälasien linssin, kuvatoimittajan vai poliitikon itsensä syytä.

Unkarin poliittisesta julkisuudesta kirjoittavat ovat jo vuosikausia, itse asiassa jo ennen Orbánin valtaannousua yhdeksän vuotta sitten, jatkuvasti valitelleet ilmapiirin tulehtumista, keskustelun kiertymistä riitelyksi, solvauksiksi ja vihapuheeksi. Poliittiset kiistat ovat Unkarissa jo pitkään katkoneet ystävyyssuhteita ja rikkoneet sukulaisten ja naapurusten välejä. Eikä yleistä katkeruutta ja vihanpitoa suinkaan lievitä se, miten vallanpitäjät suorastaan lietsovat ennakkoluuloja, vihaa ja pelkoa. Mutta vähemmän on puhuttu ilmiön toisesta puolesta: tyhmistymisen kierteestä.

Sillä silmäänpistävintähän tässä propagandassa on, sanotaan se nyt lopultakin suoraan, sen tyhmyys. Silmälasinlinssin synnyttämän reikäefektin nokkiminen tuo mieleen jonkin ala-asteen koulukiusaajan tempauksen: mikä hyvänsä yksityiskohta kiusatuksi valitun ulkonäössä tai toiminnassa kelpaa huutelemisen aiheeksi. Kukaan ei kysy, miten valokuvassa näkyvä ”reikä” tekisi kuvan esittämästä henkilöstä kelvottoman Budapestin ylipormestariksi, eikä varsinkaan, mitä järkeä tässä kaikessa on. Aivan niin kuin kukaan ei puutu valtapuolueen propagandan väitteiden järjettömyyteen. Juuri kukaan ei kysy, miksi ihmeessä Brysseli haluaisi täyttää Euroopan ja varsinkin Unkarin rikollisilla ja terroristeilla. Niin joo, koska Soros käskee. Ja miksi Soros näin tekisi? Koska Soros on se James Bond -elokuvien superkonna, joka salaisesta tukikohdastaan käsin tavoittelee maailmanherruutta.

Ihan oikeasti, eikö kukaan voisi pyytää ihmisiä rauhoittumaan, hengittämään syvään ja ihan kaikessa rauhassa itsekseen miettimään, mitä järkeä on propagandassa, joka kohtelee aikuisia ihmisiä kuin kymmenvuotiaita? Ilmeisesti ei voi. Sillä tyhmyys on vihan, rasismin ja muukalaiskammon välttämätön kääntöpuoli: rauhallinen harkinta ja ymmärrys ihmiselämän ja todellisuuden monimutkaisuudesta tekisi simppelin vihapropagandan mahdottomaksi. Toisaalta taas tyhmyys tarjoaa vastapuolelle liian helppoja valemaaleja. Vitsitempausten ja meemien tehtailu esimerkiksi reikäpäisten poliitikkojen reikien täyttämisestä on hauskaa ja terapeuttista, mutta sekin vie osaltaan aikaa, energiaa ja julkisuutta esimerkiksi keskustelulta, jossa voitaisiin oikeasti pohtia, kuka on pätevä Budapestin ylipormestariksi ja miksi.


Kohti Gileadia?

syyskuu 7, 2019

Suomenkin mediaan ylsi tänään uutinen Budapestissa järjestetystä ”kolmannesta kansainvälisestä väestöhuippukokouksesta” (Family first – Első a család, eli ‘perhe ensimmäiseksi’). Pienellä verkkohaulla ei oikein selvinnyt, onko tapahtumalla muuta järjestäjää. Toisin kuin Unkarin pari vuotta sitten isännöimä ”Perheiden maailmankongressi”, jonka taustalla on amerikkalaisvetoinen kansainvälinen mm. homoliittoja ja aborttia vastustavan ”perusarvoväen” järjestöryväs, tämä huippukokous oli ilmeisesti Unkarin hallituksen oma-aloitteisesti järjestämä, ja todellakin jo kolmatta kertaa. Orbánin Unkari selvästi tavoittelee kansainvälistä näkyvyyttä ja johtoasemaa aidon avioliiton puolustajien ja ”pro life” -väen keskuudessa. Puheessaan Orbán itse erityisesti mainitsi, että väestön hupenemisen yleiseurooppalaista ongelmaa ei voiteta ”ilman kumppaneita”. Tällaisia taistelutovereita ovat Unkarille ainakin Tšekki ja Serbia, ”pidämme peukkua itävaltalaisille” (viittaus tulossa oleviin vaaleihin) ”ja toivomme, että Italiankin myllerrykset järjestyvät meidän kannaltamme suotuisalla tavalla.”

Paikalla oli runsaasti kansainvälisiä vieraita, etenkin pääministeri Orbánin aateveljiä ja sielunkumppaneita; uutisissa on mainittu ainakin Tšekin pääministeri Andrej Babiš ja Serbian presidentti Aleksandar Vučić sekä Australian entinen pääministeri Tony ”Climate change is crap” Abbott. Mediaan (myös yllä linkitettyyn Hesarin juttuun) ja someen levisi, muun muassa Financial Timesin toimittajan Valerie Hopkinsin twiitin ansiosta, alun perin Orbánin Facebook-sivulla julkaistu valokuva, jossa katsomon eturivillä istuu pelkästään keski-ikäisiä ja iäkkäämpiä ukkeleita. Meemimaakarit ovat sittemmin yhdistelleet tätä kuvaa esimerkiksi kuuluisaan uutiskuvaan, jossa Saudi-Arabian naisten asemaa pohtii joukko arvovaltaisia miehiä valkeissa kaavuissaan.

Kuten Hesarin jutussakin kerrotaan, tässä kongressissa siis vanhenevat miehet kannustivat nuorempia naisia synnytystalkoisiin. Sillä muuten Unkari lakkaa olemasta ja unkarilaiset kuolevat sukupuuttoon. Tällä, sanoisinko, suhteettomalla sukupuuton pelolla on Unkarissa elämöity viimeistään siitä saakka, kun Johann Gottfried Herder, kansallisromantiikan isä, yli kaksisataa vuotta sitten meni jossain sivulauseessa huomauttamaan, että unkarilaiset kenties saattaisivat jossain vaiheessa kadota ja sulautua ympäröivien kansojen mereen. Tähän unkarilais-kansalliseen perinteeseen vetosi nytkin puheessaan parlamentin puhemies László Kövér.

Kövérin mukaan Unkarissa vuosina 1956–2017 tehtyjen laillisten aborttien määrä, yli kuusi miljoonaa, on paljon enemmän kuin se väkimäärä, jonka Unkari yhteensä menetti molemmissa maailmansodissa, Trianonin rauhan (nyyh!) aluemenetyksissä sekä vuoden 1956 kansannousun yhteydessä. Lasten hankkiminen on siis kansalaisvelvollisuus. ”Meidän kaikkien on päätettävä, asetummeko elämän vai kuoleman kulttuurin puolelle, rakennammeko vai tuhoammeko yhteisöjämme.” Luonnollisia yhteisöjä ovat perheet, uskonnolliset yhteisöt ja kansakunta, ja tätä ”luonnollisuutta” nykyinen ”kuoleman kulttuuri” pyrkii hajottamaan.

Niinpä. Nykyisen ylikansallisen kansallispopulismin ytimessä on ajatus siitä, että entisajan elämänmeno oli puhtaampaa, turvallisempaa ja parempaa. Ei ollut ydinsodan eikä ilmasto- tai saastekatastrofin uhkaa, mutta eipä ollut myöskään työttömyyttä, ei kylien tyhjenemistä nuorison valuessa suurkaupunkeihin tai ulkomaille, ei pelottavien muukalaisten maahanmuuttoa, ihmiset asuivat kotikylissään ja tekivät sitä samaa mitä isätkin olivat tehneet, kaikki kynnelle kykenevät kävivät sunnuntaisin kirkossa, menivät naimisiin ja saivat niin paljon lapsia kuin naiset jaksoivat synnyttää. Tähän jälkimmäiseen puoleen, turvallisen menneisyyden kaipuuseen, populismi iskee, samalla kun se tukahduttaa tai vähättelee ensin mainittuja, ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta olennaisia vaaroja.

Tähän liittyy myös unkarilaisessa somessa jyllännyt keskustelu uudesta kotiseutuopin (hon- és népismeret) oppikirjasta, jonka tekijä Ferenc Bánhegyi on ennenkin herättänyt keskustelua. (HVG:n artikkelissa viitataan Népszabadság-lehden tietoon, jonka mukaan Bánhegyin aiempi historian oppikirja vedettiin pois käytöstä, koska siinä Adolf Hitler esitettiin sympaattisessa valossa ja Unkarin kevään 1919 ”neuvostotasavallan” johtajien harjoittama punainen terrori yhdistettiin heidän juutalaiseen syntyperäänsä.) Nyt siis tämän Bánhegyin oppikirjassa kuvataan entisaikojen maaseudun elämänmenoa näin:

regifalusivilag.jpg

Elämä entisaikojen kylissä
Entisajan talonpoikaiset ihmiset tekivät ankarasti työtä, mutta heidän elämänsä oli silti köyhää. Tästä elämäntavasta kerrotaan tarkemmin seuraavissa luvuissa. Se on kuitenkin muistettava, että tästä köyhyydestä huolimatta entisajan maaseudulla pahimpia rikoksia oli varkaus. Entisajan kyläyhteisössä pienimmästä, jo työhön kykenevästä lapsesta vanhimpiin perheenjäseniin jokaisella oli tehtävänsä. Ei tullut kuuloonkaan, ettei joku olisi tehnyt työtään, se olisi ollut suuri häpeä. Työtä kunnioitettiin, samoin vanhempia ihmisiä ja ruokaa. Lapset eivät nirsoilleet vaan olivat tyytyväisiä, kun oli, mitä syödä. Vanhemmille ihmisille, varsinkaan omille vanhemmille, ei saanut sanoa vastaan eikä aikuisille huutaa. Näin kasvavat lapset tiesivät tarkalleen oman osansa ja tehtävänsä kyläyhteisössä. Perhe piti yhtä myötä- ja vastoinkäymisissä. Tyypillisiä eivät olleet avioerot tai perheen sisäinen väkivaltarikollisuutta ei ollut siinä määrin kuin nykyään. Ihmiset, vaikka olivatkin köyhiä, oppivat elämään siivosti ja tekemään kunnolla työtä ja kestivät kaikki elämän vaikeudet.”

Kuten HVG:n jutussa muistutetaan, pelkkä tutustuminen Unkarin kirjallisuuden klassikkoihin, esimerkiksi Zsigmond Móricziin, voisi hieman suhteellistaa oppikirjan sangen idyllistä kuvaa entisajan talonpoikaisväestön väkivallattomasta ja kunnollisesta elämästä. Todellisuudessa ei perhe-elämä entiseen aikaan Unkarissakaan ollut aina onnellista eivätkä ihmiset tyytyneet nurkumatta osaansa tai edes perinteisiin sukupuolirooleihin, kuten taannoinen ”Piippu-Pistan” tarinakin osoittaa.

Mutta palataanpa Budapestin äskettäiseen väestökongressiin ja László Kövérin puheenvuoroon ”kuoleman kulttuurista”. Toisin olivat asiat silloin, kun puhemies Kövér oli nuori, pitkätukkainen poliitikko silloisessa nuorten radikaalien järjestelmänkaatajien Fidesz-puolueessa. Index-uutissivuston lukija oli bongannut vuonna 1990 Reform-lehdessä ilmestyneen haastattelun, jossa 30-vuotias sutjakka Kövér puuttuu tuolloin ajankohtaiseen aborttikysymykseen. Tuolloin aborttien määrä oli kovasti lisääntynyt, ja tuolloinen hallituspuolue MDF oli alkanut pohtia aborttilain tiukentamista. Fidekszellä ei haastattelua tehtäessä vielä ollut virallista kantaa asiaan, mutta tuolloin vielä liberaalin Viktor Orbánin mielestä ”ne, jotka haluavat [lakitoimin] rajoittaa aborttien määrän vuotuisesta 90 000:sta kahteen-kolmeentuhanteen, eivät ole ihmisiä vaan hirviöitä”, ja asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys. Haastateltu Kövér jatkoi tätä ajatusta muistuttamalla, että naiset eivät teetä abortteja huvin vuoksi, ja ”aborttikiistan ratkaiseminen hallinnollisin keinoin olisi vakaumuksemme mukaan samanlainen virhe kuin uskonnonopetuksen tuominen kouluihin hallituksen päätöksellä. Ei vain siksi, että se sosiaalisista syistä pahentaisi yhteiskunnan vastakkainasetteluja entisestään, vaan siksikin, että se nostattaisi voimakkaita tunteita.”

No nyt on uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetus taas ”kristillis-demokraattisen” Unkarin kouluissa pakollisena oppiaineena, eikä kansan jakautumisesta näköjään kanna kukaan huolta – perheitä ja vanhoja ystävyyssuhteita hajottava poliittinen kahtiajako ja vastakkainasettelu on Unkarissa jo vuosia sitten toteutunut tosiasia, jonka kuka hyvänsä näkee hiemankin unkarilaisia somekeskusteluja vilkaisemalla. Abortti on toistaiseksi suhteellisen vapaa, mutta lain tiukentamista Puolan malliin on pelätty jo pitkään; Unkarin uuden perustuslain esipuheessa nimenomaisesti todetaan, että sikiön elämää on suojeltava hedelmöitymisestä lähtien. Eikä voimakkaiden tunteiden herättämistä pelkää kukaan, päinvastoin – kuten tässä perhekongressissakin taas nähtiin.

László Kövérin ”kuolemankulttuuri”-puheen ohella melkoista kuohunaa omassa somekuplassani on nostattanut inhimillisten voimavarojen superministerin Miklós Káslerin möläytys:

kasler_demogr.jpg

”Naiset synnyttävät silloin kun tahtovat, kun heidät on motivoitu/kannustettu/saatettu siihen (unkarin késztet-verbin, kirjaimellisesti ’saattaa valmiiksi’, voi kääntää monin tavoin). Kun heidät kasvatetaan siihen, että perhe on arvo, että lapsi on arvo, että heidän elämänsä on silloin täydellinen, saa täyttymyksensä silloin, kun se toteuttaa luomisen päämäärää.” (Kuva ATV-kanavan Facebook-sivulta.)

Toisin sanoen: jos syntyvyys Unkarissa on huolestuttavasti laskenut ja väestö harmaantuu käsiin, niin asian voi korjata ”kasvattamalla” naiset parempaan ymmärrykseen oikeista perusarvoista. Ja nimenomaan naiset? Pääongelma on siis, että miehet kyllä haluaisivat saada lapsia ja perustaa perheen, mutta naiset mokomat eivät viihdy nyrkin ja hellan välissä vaan mieluummin liehuvat maailmalla toteuttamassa itseään?

Ongelma ei siis ole se, että nuoret, työ- ja lisääntymisikäiset ihmiset ovat viime vuosina muuttaneet joukoittain ulkomaille (usein siteeratun laskelman mukaan joka kuudes unkarilainen lapsi syntyy Unkarin ulkopuolella), ei vain parempaa palkkaa ja elintasoa vaan myös tasokkaampaa terveydenhuoltoa ja koulutusta etsimään? Unkarilaisten haluttomuus synnytystalkoisiin ei siis suinkaan johdu siitä, että henkilökunta- ja resurssipulan koettelema terveydenhuoltojärjestelmä on romahduksen partaalla? Tai siitä, että nytkin lukukauden alkaessa kouluista puuttuu tuhansia opettajia ja edes jollain tavoin pätevää opettajakuntaa etsitään kissojen ja koirien kanssa? (Eduline-sivuston haastatteleman opettajien keskusjärjestön varapuheenjohtajan mukaan aikapommi tikittää jo: Unkarin opettajakunta vanhenee käsiin ja pakenee eläkkeelle, nuoria on yhä vaikeampi houkutella alalle, jossa työolot ovat yhä haastavammat ja palkkaus surkea.)

Ennen kaikkea ihmetyttää se, miten Unkarin hallitus mahtailee ”perheystävällisellä” politiikallaan – viime vuosihan oli peräti julistettu ”perheiden vuodeksi” – samaan aikaan, kun köyhimpien perheiden ja lasten hätä on huutava. ”Perheiden vuonna” 2018 häädettiin asunnoistaan tuhansia maksukyvyttömiä, joukossa myös lapsiperheitä (joiden tarkka lukumäärä ei ole tiedossa). Tästä huolimatta parlamentti viittasi kintaalla kansalaisjärjestöjen aloitteelle säädöksestä, jolla kaupunkeja kiellettäisiin häätämästä lapsiperheitä tyhjän päälle. Parin vuoden takaisen tilaston mukaan Unkarin lapsista 24,9 %, siis neljäsosa, kärsii vaikeasta köyhyydestä (Suomessa vastaava osuus oli 2,0 %, Ruotsissa 0,8 %). Jatkuvasti nälkää näkevien lasten lukumäärästä liikkuvat arviot ovat viisinumeroisia lukuja. Hallitus ei kuitenkaan halua tukea köyhimmän väestönosan – josta melkoinen osa on romaneja – lisääntymistä, päinvastoin. Perhepoliittiset tuet on laadittu niin, että niistä hyötyy ylempi keskiluokka: monilapsisille perheille myönnetään asunto- ja autoluottoja sekä verotusetuja. Ne perheet, joilla ei missään tapauksessa ole varaa autoon tai mahdollisuuksia asuntolainaan, tai ne köyhimmät naiset, joilla ei ole tuloja eikä siis verojakaan, eivät näistä eduista kostu lainkaan. Ylemmän keskiluokan ihmiset taas pystyvät hankkimaan sen tilafarmarin tai isomman asunnon myös ilman valtion tukiaisia, eikä heidän lastenhankintansa ole siitä kiinni.

On siis vaikea uskoa, että kukaan täysjärkinen poliitikko tai virkamiespäättäjä vakavissaan kuvittelisi kääntävänsä syntyvyyskäyrät nousuun pelkällä perhearvoretoriikalla. Tekee mieli väittää, että tästä ei oikeasti olekaan kysymys. Puhe lapsiperheiden tukemisesta ja positiivisista perhearvoista on tämän asiantuntijoiden ja päättäjien huippukokoukseksi naamioidun poliittisen propagandatilaisuuden julkisivun niin sanoakseni valopuoli. Kääntöpuolella on se, millä kannattajajoukkojen syvät rivit todellisuudessa saadaan mobilisoiduksi, eli pelko ja viha: ei vain pelko seksuaalivähemmistöjä kohtaan (jotka esitetään ennen kaikkea demografiseksi uhkaksi perheille ja väestön lisääntymiselle) vaan etenkin muukalaisviha ja maahanmuuttovastaisuus.

Väestönkehitys kuvataan tässä ajatusmallissa alkeellisena joko-tai-nollasummapelinä: jos omia lapsia ei synny, niin tyhjiö täyttyy maahanmuuttajilla – tai jos maahanmuuttajia tulee maahan, se tarkoittaa rasistien suosikkitermillä ”väestönvaihtoa”, natsisaksaksi Umvolkung, unkariksi népességcsere (tämä oli keväällä eurovaalien alla yksi Fidekszen vaalikampanjan avainkohtia). Me emme päästä Unkariin yhtään maahanmuuttajaa (tämähän ei pidä paikkaansa, mutta mitä siitä), ”maahanmuuttomieliset” vastustajamme taas haluaisivat ”hukuttaa Euroopan maahanmuuttajien tulvaan”, ja mitään muuta kuin nämä kaksi vaihtoehtoa ei ole olemassakaan.

Unohtakaa siis köyhyys, nälkää näkevät lapset ja talvella lämmittämättömiin asuntoihinsa paleltuvat vanhukset, unohtakaa korruptio ja vallanpitäjien käsittämätön rikastuminen, unohtakaa uusien upeiden jalkapallostadionien tyhjät katsomot ja syöpäpoliklinikan käytävällä aamuviidestä alkaen jonotusnumeroa jonottavat potilaat, unohtakaa kaikki tulevaisuudessa väijyvät katastrofit ja konfliktit. Uskokaa puhtaaseen, kansalliseen, aitoon menneisyyteen, aikaan, jolloin kaikki oli hyvin, koska miehet olivat miehiä, joita naiset ja lapset tottelivat. Kaikki voi taas olla hyvin, kunhan Unkarista rakennetaan piikkilanka-aidan suojaama uusi Gilead.


Oikeusvaltiosta päivää!

syyskuu 4, 2019

Muistatteko vielä Ville Itälän, vuosituhannen alussa Kokoomuksen puheenjohtajaksi nousseen poliitikon, jonka imagon ja uran väittämän mukaan tuhosi teeveen animaatiohupailu Itse valtiaat? Itälä lähti Brysseliin, ensin mepiksi, sitten virkamieheksi, ja on nykyään EU:n petoksentorjuntaviraston OLAFin johtaja. OLAF puolestaan julkisti juuri vuosiraporttinsa, josta Unkarin riippumattomaan mediaan on kaivettu kiinnostava tieto: viime vuonna OLAF teki Unkarissa enemmän petostutkimuksia kuin muissa EU-maissa eli yhdeksän. (Kreikassa ja Puolassa tutkittiin kahdeksaa epäilyä EU-rahojen väärinkäytöstä, Romaniassa, Bulgariassa, Tšekissä ja Italiassa neljää kussakin.) Unkarista myös sääntörikkomuksia löytyi enemmän kuin muualta eli noin 80%:sta tutkituista tapauksista, ja näissä tapauksissa OLAF myös kehotti Unkarin syyttäjäviranomaisia ryhtymään toimiin asian johdosta.

Raportissa mainitaan Index-sivuston selostuksen mukaan esimerkiksi tapaus, jossa kaksi toisiaan lähellä olevaa unkarilaista yritystä sai yhteensä 12 miljoonan euron EU-tuet kahteen laajakaistaverkon kehittämisprojektiin. Molemmat teettivät työn samalla aliurakoitsijalla, joka puolestaan jakoi työtä edelleen uusille yrityksille. Aliurakoitsijoiden sarjan avulla rakennettiin systeemi, jolla 4,9 miljoonaa alkuperäisistä tuista pystyttiin suhmuroimaan kaikessa hiljaisuudessa toiselle alkuperäisistä tuensaajista. OLAF pyysi Unkarin viranomaisia käynnistämään tutkinnan ja ehdotti Euroopan komissiolle, että Unkari pantaisiin maksamaan takaisin kähminnästä syntynyt 3,6 miljoonan euron vahinko. Kaikkiaan vuosina 2014–2018 Unkarille maksetuista EU-kehittämistuista OLAF ehdottaa palautettavaksi 3,84 %:n osuutta (EU:n keskiarvo on 0,45 %). Tämä osuus tarkoittanee siis sellaisia suhmurointeja, jotka OLAFin tutkimusten mukaan ovat ilmeisiä; voisin kuvitella, että pimentoon on jäänyt paljon enemmänkin.

Näin ehkä miettii myös Ville Itälä, joka Euronewsin mukaan aikoo itse matkustaa Unkariin keskustelemaan viranomaisten, etenkin ylimmän syyttäjän Péter Poltin kanssa maan tilanteesta ja siitä, mitä asialle voisi tehdä. Näin Itälä Euronewsin mukaan:

”Meidän on tärkeää nähdä numeroiden taakse. Numerothan eivät aina kerro koko totuutta. Siksi matkustan Unkariin. Tahtoisin keskustella oikeuslaitoksen ja poliisin johtajien kanssa siitä, mitä tämän taustalla voisi olla. Ja jos ongelmia on, meidän pitäisi yhdessä löytää niihin ratkaisu.”

Kiltisti sanottu. Tämän kohteliaan ”ongelma”-jutun taustalla on se tunnettu tosiasia, että OLAFin ilmoitukset Unkarissa näyttävät jäävän Péter Poltin hyllylle pölyttymään, yhtenä kohutuimpana esimerkkinä pääministeri Orbánin vävyn István Tiborczin aiemmin omistaman katuvalaistusfirman EU-tukiin liittyvät epäselvyydet. Vuosina 2012–2018 OLAFin tutkittaviksi ehdottamista 40 tapauksesta vain 20 eteni tutkintaan ja 9 syytteeseen asti. Samanlaisia ongelmia on toki erinäisissä muissakin EU-maissa, esimerkiksi Tšekissä syyttäjä torppasi pääministeri Babišiin liittyvät korruptiotutkinnat. Transparency International -järjestön edustaja valittelee Euronewsin toimittajalle, että ”jäsenvaltiot eivät suostu ottamaan korruption vastaista taistelua vakavasti”.

Nyt siis odotellaan, seuraako Itälän mahdollisesta Unkarin-vierailusta mitään, liittääkö Unkarin media ja varsinkin hallituksen mediakoneisto tämän tapauksen siihen Suomi-kampanjaan, jota viime kuukausina on käyty (”suomalaiset hyökkäävät meitä vastaan, yhyy, vaikka Suomessakin on vaikka minkälaisia ongelmia”), ja syntyykö tästä yhtä hupaisaa media- ja somepallottelua esimerkiksi Suomen median ja Unkarin lähetystön kesken kuin viime viikkoina on saatu seurata. Niin kuin olen jo ennenkin tainnut todeta, kysymyshän näissä väittelyissä ei oikeasti ole Suomesta saati Suomen ja Unkarin suhteesta, vaan siitä, miten pahasti Unkarin hallitus hätääntyy EU:n ja tällä hetkellä puheenjohtajamaa Suomen taholta tulevasta kritiikistä. (Ja onnistutaanko keskustelu kääntämään epämääräiseen ja ristiriitaiseen maahanmuutonvastaisuuteen ja ”kansallisiin perusarvoihin”, pois semmoisista ikävistä faktakysymyksistä kuin Euroopan veronmaksajien rahan valuminen Unkarin kleptokratialle.)

Ylin syyttämättäjättäjä Péter Polt sivumennen sanoen on ollut Fidesz-puolueen uskollisen ”puoluesoturin” maineessa sekä ensimmäisenä virkakautenaan 2000–2006 että nyt toisella kaudellaan vuodesta 2010 lähtien; hänen on jo vuosien ajan väitetty sekä tarttuvan erityisen hanakasti oppositiopoliitikkojen mahdollisiin rikkomuksiin että painavan villaisella kaikki Fidesz-puolueen korruptiota koskevat epäilyt. Viime päivinä Polt on ollut riippumattomassa mediassa esillä kahdestakin syystä. Viime viikolla Poltin vaimo Marianna Palásthy-Polt nimitettiin valtion tarkastusviraston (Kormányzati Ellenőrzési Hivatal, KEHI) varajohtajaksi, siis valvomaan finanssipoliittisen päätöksenteon valvontaa. Eilen taas kerrottiin Poltin henkilökohtaisesti puuttuneen tapaukseen, jossa unkarilainen tuomari oli yrittänyt saada oman riippumattomuutensa EU:n tutkittavaksi.

Tuomari Csaba Vasvári oli heinäkuussa keskeyttänyt oikeusjutun, jossa Ruotsin kansalaista uhkasi sakkorangaistus ampumatarvikkeiden lainvastaisesta käsittelystä. Juttu sinänsä, mistä siinä sitten mahtoikaan olla kyse, oli varsin mitätön, mutta kun syytetyn asianajaja ehdotti Euroopan unionin tuomioistuimeen vetoamista, tuomari Vasvári käytti tilaisuutta hyväkseen ja pyysi Luxemburgin EU-tuomioistuinta samalla selvittämään muutamia muitakin hankalia kysymyksiä. Ei siis vain, toteutuiko syytetyn oikeus käyttää äidinkieltään ja saada tarvittaessa asianmukaista tulkkipalvelua, vaan myös muun muassa, sopiiko EU:n oikeusvaltioperiaatteeseen ja tuomarien riippumattomuuteen se, miten Unkarissa korkein oikeusviranomainen, ”Valtakunnallisen oikeusistuinhallituksen” (Országos Bírósági Hivatal, OBH) johtaja Tünde Handó pystyy omavaltaisesti täyttämään johtavia tuomarinvirkoja ”väliaikaisilla” toimeksiannoilla. Näin nimitetyt johtavat tuomarit määräävät myös kutakin oikeusjuttua hoitavan tuomarin, mikä voisi merkitä, että asianosaiset eivät voi luottaa oikeuskäsittelyn puolueettomuuteen.

(Tünde Handó toimintavaltuuksineen on muutenkin ollut jo pitkään Unkarin oikeusvaltiota koskevan kritiikin valokeilassa, alkaen siitä, että hänkin on Fidesz-puolueen vanhaa ydintä ja pääministeri Orbánin perhetuttava. Handón aviomies József Szájer oli avainhenkilöitä niissä lainsäädännöllisissä uudistuksissa, jotka leimasivat Orbánin 2010 alkanutta toista valtakautta. Kiistellyn uuden perustuslain Szájer kehui näpytelleensä omalla iPadillaan. Alkukesästä Unkarin tuomarien neuvosto (Országos Bírói Tanács) vetosi parlamenttiin pyytäen Tünde Handón erottamista, mutta ehdotus kaatui vaivaisen puolen tunnin keskustelun jälkeen ilman kunnon käsittelyä. Tünde Handón valtaoikeuksien ja vallankäytön ongelmiin on puuttunut myös esimerkiksi Euroopan tuomarien liiton (EAJ) viimekeväinen Unkari-raportti.)

Ja nyt siis Péter Polt on itse puuttunut asiaan ja tehnyt Unkarin korkeimmalle oikeudelle (Kúria) aloitteen tuomari Vasvárin esityksen ja hänen oikeusistuimensa toiminnan julistamisesta lainvastaiseksi. Toisin sanoen: Polt henkilökohtaisesti haluaa estää EU:ta tarkastamasta Unkarin tuomioistuimien puolueettomuutta.

Jäämme siis odottelemaan Péter Poltin ja Ville Itälän kohtaamista sekä uusia keskusteluja Unkarin (ja ehkä vähän Suomenkin?) oikeusvaltion tilasta.

***

PS. Kun tuli tuo maahanmuuttovastaisuus mainittua, niin Unkarillakin, tuolla etnisesti puhtaalla maalla, joka ”ei halua ottaa vastaan yhtään maahanmuuttajaa”, on omat maahanmuuttajataustaiset maahanmuuttokriitikkonsa. Juuri äskettäin levisi unkarilaiseen mediakuplaani juttu Simon Songista, joka on Fidesz-puolueen riveissä ehdolla tulevissa paikallisvaaleissa Budapestin Kispestin kaupunginosan valtuustoon. Song on Facebookissa ärhennellyt poliittisille vastustajille siitä, että nämä ”haluavat upottaa Euroopan vieraista kulttuureista tulevien, usein väkivaltaisten maahanmuuttajien tulvaan”, ja jakanut tietyissä piireissä suosittua valeuutiskuvaa, jossa arabin näköiset nuorukaiset Pariisissa muka naureskelevat ja iloitsevat Notre Damen tulipalon ääressä. Songin oma isä on japanilainen, ja hänen Facebook-postauksensa leviää nyt unkarilaisessa somessa sentapaisin saatetekstein kuin ”Mene kotiin, isä!”.


Ajan kuvaa

elokuu 26, 2019

Tästä piti tulla kommentti Facebook-kaverini seinälle, sitten postaus omalleni, mutta lopulta oli pakko kirjoittaa koko juttu auki tänne. Tämmöinen kuva nimittäin kiertää nyt unkarilaisessa somekuplassani.

kalocsa.jpg

Kuva on peräisin KoronaFM-radioaseman sivuilla julkaistusta jutusta, jonka otsikkona on ”Tuhatvuotinen kohtaaminen Pyhän Tapani-kuninkaan kirkossa”. Kyseessä on tilaisuus, joka Unkarin kansallispäivän ja kansallispyhimyksen, valtion perustajakuningas Tapanin (Szent István) muistopäivän aattona järjestettiin Kalocsassa, noin Loviisan tai Uudenkaupungin kokoisessa mutta historiallisesti merkittävässä kaupungissa satakunta kilometriä Budapestista etelään.

Kuvan varsinaisena aiheena oleva ”vuosituhantinen kohtaaminen” tarkoittaa ilmeisesti sitä, että Kalocsan kirkossa ennestäänkin säilytetyn Tapani Pyhän pyhäinjäännöksen (ilmeisesti luunkappaleen?) rinnalle oli saatu toinen pyhäinjäännös, palanen pyhän Asztrik-piispan luuta. Nämä pyhäinjäännökset ovat keskellä kuvaa pienellä pöydällä koreissa kullatuissa ”lippaissaan”. Pöydän kummallakin puolella seisoo juhlavan yrmeä ilme kasvoillaan maastopukuinen sotilas, ase valkohansikkaisissa käsissään. Taustalla pönöttää ilmeisesti papistoa kaavuissaan. Ja koska ollaan Kalocsassa, kuuluisan kukkakirjonnan (kalocsai hímzés) kotikaupungissa, pöytä on peitetty värikkäin kukkakuvioin kirjotulla liinalla, ja aivan kuvan oikeassa laidassa näkyy naishenkilö puettuna samanlaiseen koruommelmaan.

Tässä on niin paljon omituista, etten tiedä, mistä aloittaisin. Tapahtuman varsinainen aihe on sinänsä aivan järkeenkäypä, vaikka vanhanaikaisen luterilaisen kasvatuksen saaneesta ihmisestä nuo pyhäinjäännösjutut saattavatkin tuntua oudolta taikauskolta. Pyhän Johannes Damaskolaisen määritelmän mukaan pyhäinjäännöksiä ei ”palvota” vaan ”kunnioitetaan” sitä Jumalan työtä, joka pyhimyksen kautta maailmassa ilmeni – eri asia toki, miten asia on vuosisatojen mittaan kansanhurskaudessa ymmärretty. Näyttävin pyhäinjäännösmeininki Unkarissa liittyy itseensä Tapani Pyhään ja hänen muumioituneeseen oikeaan käteensä (Szent Jobb)jota elokuun 20:nnen muistopäivän yhteydessä kuljetetaan riemusaatossa Budapestin kaduilla. (Käden kuljettamista varten vuonna 1938 rakennettujen koristeellisten vaunujen restaurointiin Unkarin hallitus myönsi äskettäisellä äkkipäätöksellään 70 miljoonaa forinttia eli yli 200 000 euroa. Kommenttiketjuissa kansa jaksaa populistis-demagogisesti miettiä, parantaako pyhän oikean käden voima sairaita tehokkaammin kuin Unkarin katastrofin partaalla horjuva terveydenhuolto, johon valtion varoja kenties myös olisi voinut sijoittaa.)

Pyhä Asztrik (kansainvälisemmin Astrik, Astericus tai Anastasius), Unkarin ensimmäinen arkkipiispa, tunnetaan epiteetillä koronahozó, ”kruununtuoja”. Legendan mukaan juuri hän kävi Tapani-kuninkaan lähettiläänä paavi Sylvester II:n luona vuoden 1000 tienoilla ja toi sieltä kruunun, jonka paavi – edellisenä yönä saamansa arkkienkeli Gabrielin ilmestyksen ohjaamana – oli päättänyt lähettää uuden kristillisen kuningaskunnan hallitsijan kruunausta varten. Itse asiassa ns. Pyhä Kruunu, jota nykyään säilytetään parlamenttitalossa, joka mainitaan perustuslaissa ja jonka pilkkaaminen on erikseen lailla kielletty, on tutkijoiden mukaan myöhäisempää perua, ja jos Astrikin legenda pitää paikkansa, se alkuperäinen paavin lähettämä kruunu, jolla pyhä perustajakuningas kruunattiin, on myöhemmin kadonnut. Tämä ei kuitenkaan estä kietomasta Astrikin pyhäinjäännöstä yhteen perinteisen unkarilaisen ”kruunuopin” kanssa, joka vähimmin esoteerisissakin muodoissaan palv… tuota, kunnioittaa Pyhää Kruunua merkkinä Unkarin valtakunnan eräänlaisesta jumalallisesta legitimaatiosta.

Tapani Pyhä ja hänen kruununtuojansa ovat siis symbolisesti läsnä asetelmassa, joka saa meikäläisenkin tyylitajuttoman estetiikkabarbaarin päästelemään piinattuja vingahduksia. Valtiomahdin symbolina seisovien sotilaiden moderni maastopuku ja sarjatuliaseet eivät kyllä oikein sovi yhteen vanhanaikaisen herrasmiestyylisten valkoisten hansikkaiden kanssa. (Jotenkin kaipailisin tähän kaluunaunivormua ja paraatimiekkaa, jollainen muuten Unkarin armeijassa on jälleen otettu käyttöön. Upseerien sotilasvalan vannomisen yhteydessä se – nyttemmin jälleen – tempaistaan huotrasta hihkaisten: Isänmaan puolesta kuolemaan saakka!) Tietenkin kannattaa muistaa, että Tapani Pyhä ei ollut mikään kaunosielu marjanpoimija vaan yhtä häikäilemätön ja väkivaltaa kaihtamaton kuin muutkin keskiajan kuninkaat. Voitettuaan vallantavoittelija-sukulaisensa Koppányn hän antoi leikata tämän ruumiin neljään osaan, jotka pantiin varoitukseksi näytteille neljään kaupunkiin eri puolilla Unkaria, ja serkkunsa Vazulin (joka olisi ollut kruununperimysjärjestyksessä hänen edellään) hän antoi sokaista, ettei tämä kelpaisi kuninkaaksi. (Myöhemmän tarinan mukaan Vazul-raukalle kaadettiin myös sulaa lyijyä korviin. Toisaalta kertojat pyrkivät pelastamaan Tapanin maineen panemalla kilpailijan vammauttamisen jonkun kuninkaan lähipiiriin kuuluneen henkilön, esimerkiksi kuningatar Gizellan syyksi.)

Samalla kun sotilaat ovat paikalla muistuttamassa siitä, että Unkarin kristillisen valtion perustaminen ja suojeleminen oli aikoinaan kontaktilaji eikä mitään käpykakun koristelua, asetelmassa on myös väkevästi läsnä tuo mainittu kalocsalainen kirjontaperinne. Värikkäät kukkakirjailut ovat Unkarin kansantaiteen ehkä tunnetuin ja kaupallistetuin muoto. Itse asiassahan vanhimmat tunnetut kirjontatyöt olivat väriskaalaltaan vaatimattomia tai jopa yksivärisiä, ja myös Kalocsan käsityöntaitajat harrastivat valkoista ”kohokirjontaa” tai reikäommelta. Tämä muuttui 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun tehdaslangat voimakkaine ja kestävine väreineen tulivat kansan saataville, samalla kun nouseva kaupunkikeskiluokka alkoi matkailla ja ostaa matkamuistoja tai sisustaa kotejaan kansallisromantiikan ”kuvitellun tradition” hengessä. Näin luotiin moderni kansan käsityöperinne ja tuotteistettiin se väri-iloittelu, jota ilman ei unkarilaisia perinnetapahtumia tai matkailumainoksia voisi enää kuvitellakaan. Tässä valokuvassa pyhäinjäännösten alla olevaa liinaa koristavat kukat pysyttelevät liturgisenvioleteissa sävyissä, mutta kuvan reunassa seisovan naisen puvussa loistavat kaikki kirkkaat päävärit. Ylempänä linkitetyn verkkojutun muissa kuvissa näkyy vielä lisää kukkakirjontaan pukeutuneita naishenkilöitä.

Kuten somessakin jotkut ovat kommentoineet, tähän kuvaan tiivistyy jotakin olennaista nykyisen Unkarin meiningeistä. Keskiössä ovat prameasti kehystetyt uskonnolliset symbolit, jotka varsinaisen uskonnollisen sisällön sijasta – tuon ”pyhimyksen elämässä ilmenevän Jumalan työn kunnioittamisen” siis – on napattu nostattamaan isänmaallisia tunteita. Koko tilaisuuden tarkoituksenahan oli, näin kertoi KoronaFM-radioasemalle paikallisen seurakunnan edustaja, ”herättää Kalocsan ja ympäristön asukkaat huomaamaan heidän rikkaan perintönsä merkitys”. Jotenkin vähän luulen, että tällä ”rikkaalla perinnöllä” ajetaan takaa sitä historiakuvaa, jonka 1800- ja 1900-luvulla rakensi nationalistinen historiankirjoitus. Tämä kuva on kuin suoraan Ferenc Herczegin historiallisista romaaneista: etninen unkarilaisuus merkitsee erityistä sankarillisuutta ja ylevyyttä, joka kohottaa unkarilaiset naapurikansojen yläpuolelle – ja oikeuttaa sekä yhteiskunnalliset että etniset eriarvoisuudet. (Ja niin, Herczegistä puheen ollen: kulttuuripiirien nyrpistelystä huolimatta tuota pitkään väheksyttyä viihdekirjailijaa ollaan kampeamassa kirjallisuuden kaanoniin oikein tosissaan. Inhimillisten voimavarojen ministeri Kásler perusti äskettäin uuden kirjallisuuspalkinnon, joka on nimetty Ferenc Herczegin mukaan.)

Tapani Pyhän ja hänen kunniaansa kirkastavan katolisen kirkon symbolinen “tuhatvuotinen” kohtaaminen on kehystetty anakronistisilla rynnäkkökivääreillä ja imelällä pseudokansantaiteella. (Populistinen kitsch, väitän edelleenkin, on olennainen osa nykyistä ”kulttuuritaistelua”.) Tästä falskiudesta väkisinkin tulee mieleen kirkon ja vallanpitäjien likaisten lehmänkauppojen pitkä historia, joka (muun muassa) Unkarissa on jatkunut viime aikoihin saakka. Keskusasetelman ympärillä seisovat, kuten Pendulum-blogisti analysoioratores, bellatores et laboratores, rukoilijat, soturit ja työläiset. Mutta lopuksi täytyy todeta, että feministisesti sensibilisoitunut katsoja näkee kuvassa myös kolme sukupuolta: taistelija-miehet, palvelija- tai silmänilonaiset sekä koreisiin pitkiin mekkoihin pukeutuneet sukupuolisuudenkieltäjät, joiden tulkitseminen ”kolmanneksi sukupuoleksi” olisi tietenkin sitä kamalaa, yhteiskunnan perusarvoja tuhoavaa gender-ideologiaa.


”Puhutaanpa suoraan Suomesta”

elokuu 17, 2019

Ei oikeasti olisi aikaa blogata, mutta kirjaanpa pikaisesti kaksi esimerkkiä siitä, miten Unkarin hallituksen ohjailemassa mediassa Suomea edelleenkin nostetaan esille ikävässä valossa.

***

Ensinnäkin: entisen Unkarin-suurlähettilään Petri Tuomi-Nikulan taannoinen mielipidekirjoitus sai valtiosihteeri Zoltán Kovácsin reagoimaan. Hallituksen ”About Hungary” -blogin englanninkielisessä kirjoituksessa – josta Suomessa uutisoi ainakin verkko- Uusi Suomi – Kovács kehottaa nostamaan kissan pöydälle ja puhumaan suoraan myös Suomen ongelmista.

Jos Suomi arvostelee demokratian ja oikeusvaltion tilaa Unkarissa, niin kerrottakoon myös, muistuttaa Kovács, että Suomessa perheväkivaltaa – josta kärsii 5,4 % väestöstä – ei ole kriminalisoitu, mistä Amnesty International ja YK ovat Suomelle erikseen huomauttaneet. Tuota noin. Perheväkivalta on ongelma sekä Suomessa että Unkarissa, mutta sen erikseen kriminalisoiminen on vain pieni osakysymys. Suomen rikoslaissa myös lievästä pahoinpitelystä, joka muuten on asianomistajarikos, on mahdollisuus syyttäjän nostaa syyte, jos se kohdistuu perheenjäseneen, eli perheväkivalta on tavallaan jo nostettu erillisen huomion kohteeksi. Lainsäädännön ohella – joka sekä Unkarissa että Suomessa joka tapauksessa kriminalisoi selkeät pahoinpitelytapaukset – merkitystä on myös sillä, miten viranomaiset käytännössä tukevat perheväkivallan uhreja ja miten koko yhteiskunta ja erityisesti sen korkein päätöksentekijäporras vaimonhakkaamiseen suhtautuu. Suomessa olisi mahdotonta kuvitella, että perheväkivallasta käydyssä parlamenttikeskustelussa syyteltäisiin hakattuja vaimoja itseään (”pysyisivät kotona ja synnyttäisivät lapsia, niin ei tulisi mitään ongelmaa”). Tai että Istanbulin sopimus jätettäisiin ratifioimatta sen takia, että siinä mainitaan ”sosiaalinen sukupuoli” ja ”maahanmuuttajat”. Unkarin viranomaisten ja lainsäädännön kyvyttömyys torjua perheväkivaltaa on saanut tiukkaa kansainvälistä kritiikkiä esimerkiksi Human Rights Watchilta sekä Euroopan parlamentin tasa-arvovaliokunnan edustajana Unkarissa vierailleelta Maria Noichlilta. Melkoinen teflonpokeri tällä Kovácsilla.

Ja aina paranee. Jos korruptiosta puhutaan, jankkaa Kovács, niin mitenkäs Jari Aarnion tapaus? (Tähän voisi muistuttaa, että Suomessa Aarnio joutui lopulta oikeuteen ja sai rankat tuomiot, samalla kun koko maan vapaat tiedotusvälineet kertoivat yksityiskohtaisesti jutun eri vaiheista. Unkarissa korruptioon syyllistyneitä viranomaisia suojelee tehokkaasti valtion ylin syyttämättäjättäjä.) Kovács muistuttaa myös, että Suomessa kymmenentuhatta naista kärsii sukupuolielinten silvonnan seurauksista, mistä huomautti myös raportissaan EU:n perusoikeusvirasto FRA. (Kovácsin jutussaan antama linkki raporttiin ei valitettavasti toimi.) Naisten ns. ympärileikkauksia ei todellakaan ole Suomessa erikseen kriminalisoitu, mitä epäkohtaa ihmisoikeusjärjestöt ovat pyrkineet korjaamaan, mutta Suomen rikoslain mukaan tämmöinen silvonta on joka tapauksessa rikos, mistä maahanmuuttajiakin erikseen informoidaan. Silvonnan ehkäisemiseksi on äskettäin laadittu toimintaohjelma. Tarkkoja tietoja silvottujen lukumäärästä ei ole, mutta luultavasti Suomessa elävistä silvotuista naisista ainakin suurin osa on silvottu ennen Suomeen-tuloaan. (En tunne käytäntöjä, mutta minun on vaikea kuvitella, miten pienen tytön silpominen Suomessa suomalaisen neuvola- ja koululääkärijärjestelmän valvonnassa mitenkään edes onnistuisi.)

Lisäksi Kovács muistuttaa vähemmistöjen syrjinnästä: Suomen romaneista tuoreen tutkimuksen mukaan 68 prosenttia kertoo kokeneensa syrjintää. Tämä varmasti pitää paikkansa. Rasismin olemassaolon Suomessa näkee lukemalla mitä hyvänsä kommenttiketjua, ja Suomen romanien asemassa on varmasti edelleen paljon korjattavaa. Suomen romanit eivät kuitenkaan muodosta suuria syrjäytyneiden yhteisöjä, kokonaisia kyliä tai kaupunginosia, joissa lapset näkevät nälkää ja käyvät käytännössä segregoituja kouluja. Tai joiden avustamiseen myönnetyt varat menevät korruptoituneiden ”kiintiöromanien” omaan taskuun.

Kovács siis uutterasti heittelee kiviä Unkarin perin hauraasta lasitalosta käsin. Parhaan esimerkin säästin kuitenkin viimeiseksi. Kovács päivittelee kirjoituksessaan, miten ”venäläiset oligarkit ostavat kokonaisia saaria Suomen saariston strategisimmista kohteista”. Jos nyt tässä viitataan ns. Airiston Helmi -Melnikoviin, niin hänellä on ymmärtääkseni (kuten jo aiemmin kirjoitin) paitsi Maltan passi, siis EU-kansalaisuus, myös Unkarin myöntämällä maahanmuutto-obligaatiolla hankittu oleskelulupa. Kovács kauhistelee suomalaisia, jotka eivät ”tunnu välittävän”, vaikka NATO varoittaa venäläisten soluttautujien luomasta turvallisuusuhkasta – eikä hiiskahdakaan siitä kritiikistä, mitä Unkarin hallitusta lähellä olevien veroparatiisifirmojen pyörittämä korruptionkäryinen maahanmuutto-obligaatiobisnes on saanut osakseen.

Voisikohan siis valtiosihteeri Kovács, kuten saksaksi sanotaan, ”ensiksi lakaista oman ovensa edustan”?

***

Hallitusta lähellä oleva uutissivusto Origo, se ”yksityinen blogi” (Unkarin Suomen-suurlähettilään vaivautunutta selitystä siteeratakseni), puolestaan jatkaa Suomen kritisointia. Nyt on esiin kaivettu ”Migraatiotutkimuksen instituutin” (Migrációkutató Intézetlaatima selvitys, ja juttu on otsikoitu räväkästi: ”Migranttien kotoutuminen Suomessa on epäonnistunut”. Varsinaista faktaa ei Origo-sivuston juttuun juurikaan mahdu, siinä vain todetaan, että ”vaikka poliittinen valtavirtaeliitti tunnustaa liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa” ja pitää maahanmuuttajien kotoutumista vain järjestelykysymyksenä, muuttajien kotoutuminen ja työllistyminen jää edelleenkin selvästi toivotun tason alapuolelle. Tämä pitäneekin paikkansa, kuten Suomessakin on viime vuosina uutisoitu. Ei kukaan ole väittänyt, ei kukkahattuisinkaan ”suvakki”, että vieraasta kulttuurista vaikeissa oloissa maahan tulleiden kaikenlaisten ihmisten kotoutuminen olisi aina kivaa, helppoa ja hauskaa.

Mutta olennaista tässä jutussa ei olekaan varsinainen faktapohja vaan maahanmuuttajien kotoutumisesta tehdyt poliittiset päätelmät:

Massiivista maahanmuuttoa ainoana vastustava Perussuomalaisten puolue ei – hyvistä vaalituloksista huolimatta – ole päässyt hallitukseen, sitä vastoin se voi maahanmuuton negatiivisten seurausten johdosta (vaikea ja pitkäksi venyvä kotoutuminen, yleisen turvallisuuden heikkeneminen, jne.) lyhyellä tähtäimellä vakiinnuttaa kannatuksensa ja luoda perustan sen tulevalle kasvulle, siinäkin tapauksessa, että maahanmuuttajien lukumäärä jää varsin alhaiseksi vuoteen 2015 verraten.

Tärkeää ei siis ole maahanmuuttajien kotouttaminen vaan Orbánin aateveljien ja ihailijoiden poliittinen menestyminen maahanmuuttovastaisuuden siivellä. Tähän voi kätevästi upottaa myös ikään kuin itsestäänselvänä tosiseikkana todetun ”yleisen turvallisuuden heikkenemisen”. Nämä oikeistopopulistien suosimat väitteet siitä, että maahanmuutto tuo mukanaan murha- ja raiskaustsunameja, eivät pidä paikkaansa; rikoksia tekevät edelleen kaikenlaiset ja kaikentaustaiset ihmiset erilaisista syistä, eikä väkivaltarikollisuuden määrä Euroopassa ole viime vuosina olennaisesti noussut vaan pikemminkin laskenut. Mutta näin nämä asiat koetaan…

Mielenkiintoisempaa olisi selvitellä, mikä on tämä Migraatiotutkimuksen instituutti ja millä asiantuntemuksella se toimii. Tästä näkisin mielelläni jonkun oikean alan tutkijan mielipiteen. Itse en ehdi nyt asiaa selvittämään, mutta muistutan vain, että kyseisen instituutin ovat vuonna 2015 perustaneet Unkarin hallitusta lähellä oleva ajatuspaja Századvég sekä nuorten lahjakkuuksien koulutusta varten perustettu Mathias Corvinus Collegium. ”Puolueettomaksi” tai ”riippumattomaksi” tutkimuslaitokseksi sitä siis tuskin voi nimittää.

***

Suomen parjaaminen virallisen Unkarin taholta siis jatkuu yhä. Kannattaa silti pitää pää kylmänä: ei tässä ole kysymys Suomesta tai Suomen ja Unkarin suhteista. Oikeasti tässä vain virallinen Unkari yrittää epätoivoisesti ja perin lapsellisella tavalla suhteellistaa ja mitätöidä ulkopuolelta ja erityisesti EU:sta käsin tulevaa kritiikkiä. Toivottavasti EU ja virallinen Suomi jatkossakin pitävät päänsä kylmänä ja antavat unkarilaisten rauhassa kaivaa omaa kuoppaansa aina vain syvemmäksi.