Suoraa – köh köh! – demokratiaa

lokakuu 14, 2018

Yksi suuri ero sentrooppalaisen ja suomalaisen elämäntavan välillä pisti silmääni ja vielä enemmän nenääni jo ensimmäisinä Wienin-vuosinani. Keski-Euroopassa käryää tupakki paljon enemmän kuin Suomessa, ja nimenomaan julkisilla paikoilla. Wienin silloisella Südbahnhofilla joskus vuosituhannen alkuvuosina perheen kanssa lomamatkalle lähtiessä tajusimme hätkähtäen, että rautatieasemilla tulee merkillinen lapsuusnostalginen olo, koska siellä leijailee kaikkialla sama pinttynyt tupakanhaju, joka vielä meidän sukupolvemme lapsuudessa tuntui Suomessakin julkisilla paikoilla – mutta eipä tunnu enää. Eikä tunnu enää myöskään uusilla asemilla, kuten Wienin Südbahnhofin paikalle nousseella uudenhohtavalla Hauptbahnhofilla. Ajat muuttuvat Sentroopassakin. Vai muuttuvatko?

Vielä 1980-luvun alussa suomalaisista miehistä poltti päivittäin melkein 40%, nykyään 13%. (Naisten tupakointi on ollut vähäisempää, ja sekin on vähentynyt, mutta vähemmän selvästi.) Ja vielä selvemmin tuntui se, että siihen maailmanaikaan tupakoitsijoilla oli itsestäänselvä oikeus ympäröidä savupilvellä myös tupakoimattomat lähimmäisensä. Kuka vielä muistaa sen ajan, kun junissa oli tupakkavaunuja (joihin oli helpompi saada paikkavaraus kuin tupakoimattomiin)? Ja etenkin sen, kun jokaisen ravintolaillan jälkeen hiukset ja vaatteet olivat tupakankäryn kyllästämät?

Suomessa viattomien sivullisten savustaminen on viime vuosikymmeninä loppunut aika huomaamattomasti ja kivuttomasti (ainakin näin omasta tupakoimattoman näkökulmastani). Tupakoitsijatkin vaikuttavat tajunneen, että itse asiassa on paljon kivempaa, kun junassa tai ravintolassa voi istua savuttomassa ilmassa – sen nikotiiniannoksen voi välillä käydä vetäisemässä tupakkatilassa tai pihalla ja sitten palata mukavampaan ilmanalaan. Sentroopassa savustamisesta on ollut vaikeampaa päästä eroon. Vuoden 2014 Eurostat-tilaston mukaan Euroopan tupakointi painottuu etelään sekä itään, Balkanilta Baltiaan.

rauchenineuropa.jpg

Itävaltalaisista polttaa vuoden 2014 tilaston mukaan päivittäin 24,3%, nuorista (15–30-vuotiaista) peräti 30,1%. Unkarissa vuonna 2015 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan kolmasosa kyselyyn vastanneista teini-ikäisistä koululaisista polttaa tupakkaa säännöllisesti. Hallituksen edustajien mukaan tosin tupakoitsijoiden määrä Unkarissakin olisi laskussa, eurooppalaisten tilastojen mukaan kaikista unkarilaisista tupakoi päivittäin enää ”vain” 27,5%.

Kansanterveydellisistä syistä ympäri Eurooppaa pyritään nykyään luomaan savuttomia ympäristöjä. EU:lla on tietenkin joukko tupakoinninvastaisia säännöksiä ja ohjeistuksia, ja näitä on pyritty panemaan toimeen myös Itävallassa. Tuoreimpien säännösten mukaan Itävallassa on tupakoinnin alaikäraja nostettu 16 vuodesta 18 vuoteen, millä toivotaan nuorison tupakointia saatavaksi edes hieman kuriin. Mielenkiintoinen on myös suunnitteilla oleva tupakointikielto autoissa, siis myös yksityisautoissa, joissa matkustajina on alaikäisiä. Mitenkähän tämmöistä voidaan valvoa? (Ja eikö Itävallassa muka verhoiluun piintynyt körssinkatku laske auton arvoa merkittävästi?)

EU-ohjeistusten mukaan Itävallassakin oli jo päätetty saattaa voimaan täydellinen tupakointikielto kaikissa ravitsemusliikkeissä ja julkisissa tiloissa, missä elintarvikkeita valmistetaan ja tarjoillaan. Tähän asti ravintolat ovat tulleet toimeen jakamalla tilansa tupakka- ja ei-tupakka-osastoihin. (Käytännön toteutus vaihtelee. Kaasukammion ja tupakkakielto-osaston välillä voi olla esimerkiksi heiluriovi, josta tarjoilijat koko ajan kulkevat savupölähdysten saattelemina.) Toukokuussa 2018 tämänkin piti loppua. Mutta sitten tuli vaalit ja populistihallitus.

”Perusitävaltalaisille” (FPÖ) ilmeisesti mahdollisuus käryttää syöpäseivästä ruokailun, kaljailun tai viineilyn yhteydessä on luovuttamaton ihmisoikeus. Tästä tehtiin samanlainen poliittinen prestiisiprojekti kuin meillä perussuomalaisille on ollut taistelu autoveroja tai ainakin niiden korottamista vastaan. Yksilön vapaus! Yrittäjän oikeus päättää, kannattaako hänen sallia asiakkailleen savuttaminen, ja asiakkaan oikeus valita perinteinen ravintola, jossa perinteisten ruokien ja juomien ohessa voi nauttia nikotiinista perinteiseen tapaan! Meitähän ei terveysfasistit määräile, ja oman elämänsä marlboromies kulkee omia polkujaan!

Uusi oikeisto-äärioikeistohallitus siis peruutti ravintoloiden tupakointikiellon voimaanastumisen. Tämä tietenkin nostatti myös voimakkaan vastaliikkeen, jota toki saattoivat motivoida muutkin kuin kansanterveydelliset syyt. Aloitteen, jonka nimi on tietenkin englanniksi Don’t smoke (saksankielisen maailman totaalinen vastustuskyvyn puute ”kansainvälisen” englannin suhteen on asia, johon toiste ehkä vielä palaan), virallisina liikkeellepanijoina oli ryhmä lääketieteen edustajia, ja sitä toteuttivat Wienin lääkäriliitto (Wiener Ärztekammer) sekä meidän Syöpäsäätiömme itävaltalainen vastine, Österreichische Krebshilfe. 

Varaliittokansleri ja FPÖ:n karismaattinen johtaja HC Strache oli etukäteen ilmoittanut, että mikäli kansalaisaloite kerää 900 000 allekirjoitusta, asiasta järjestetään virallinen kansanäänestys. Tällaista suoran demokratian mekanismia – siis että kansanäänestys on pakko järjestää, jos sitä vaatii tietty määrä kansalaisia – ei Itävallassa vielä ole, mutta nykyinen hallitus on asettanut sen niiden tavoitteiden joukkoon, jotka pyritään toteuttamaan vuoteen 2022 mennessä. Aivan tähän asti ei päästy: kampanja tupakkakiellon puolesta sai ”vain” 881 569 kannattajaa. Oppositio aikoo tietenkin jatkaa taistelua, ja ilmeisesti myöskään isomman hallituspuolueen, konservatiivisen ÖVP:n riveissä eivät kaikki ole tyytyväisiä päätökseen. Don’t smoke -aloitteen puolesta puhuivat aktiivisesti esimerkiksi Steiermarkin ÖVP:läinen maaherra Hermann Schützenhöfer sekä Grazin ÖVP-pormestari Siegfried Nagl.

FPÖ:ssä sitä vastoin Don’t smoke -aloitteen jääminen asetetun äänirajan alle on otettu tyytyväisyydellä vastaan. Kun FPÖ:n entinen tiedottaja Heimo Lepuschitz ilmoitti aloitteen lopputuloksesta Twitterissä, tähän vastasi Strachen nykyinen tiedottaja Martin Glier rennosti: ”Pistänpä tästä yhden Luckyn palamaan.” Tämän twiitin julkisti Facebookin FPÖ Fails -sivusto, ja lisäsi siihen myös mielenkiintoisen taustoituksen…

dontsmoke.jpg

… nimittäin: FPÖ on kunnon populistipuolueen tapaan jo iät ja ajat liputtanut suoran kansanäänestysdemokratian puolesta. Kuvassa siteeratun Tiroler Tageszeitungin uutisen mukaan FPÖ oli vielä vuosi sitten sitä mieltä, että oikeudellisesti sitova kansanäänestys tulisi aina järjestää, jos kansalaisaloitetta tukee yli neljä prosenttia äänioikeutetuista, siis hieman yli 250 000 itävaltalaista. Vuonna 2015 EU:sta eroamista vaatinut kansalaisaloite keräsi 261 058 allekirjoitusta, ja tuolloin Strache FB-sivullaan (vaikka totesikin valtiomiesmäisesti EU-eron olevan tässä vaiheessa epärealistinen ajatus) onnitteli aloitteen järjestäjiä tästä suoran demokratian riemuvoitosta ja kansan tahdon ilmoille tuomisesta.

Mutta näinhän se populismin logiikka toimii. Kansa tietää ja kansa on oikeassa – paitsi silloin, kun ”kansa” on eri mieltä kuin me. Sananvapaus pitää olla ja vaikeistakin asioista pitää saada puhua – paitsi silloin, kun meitä arvostellaan, mikä on vihapuhetta ja syrjintää meitä kohtaan. Ja perusarvot ja perusoikeudet eivät tarkoita kaikkien ihmisten kohtelemista samalla tavalla vaan meidän oikeuttamme tehdä, niin kuin meistä hyvältä tuntuu.

Olisikohan tämä homma pitänyt alun alkaen pohjustaa toisin? Sitä odoteltaessa, että Itävaltakin vähitellen seuraa edistyksellisempien Euroopan maiden tietä kohti savuttomampaa ja terveellisempää elämäntapaa, olisi voinut vaikka yrittää muistuttaa FPÖ:n kenttäväelle, että tuon yllä mainitun vuoden 2014 tilaston mukaan tupakointi on Itävallassa selkeästi yleisempää maahanmuuttajataustaisilla kuin kantaväestöllä. (Maahanmuuttajataustaisista polttaa päivittäin 31,7%, Itävallassa asuvista ulkomaiden kansalaisista kokonaista 37,1%, kun taas itävaltalaisista, joilla ei ole maahanmuuttotaustaa, päivittäin panee palamaan vain 22,5%.)

Mainokset

Historia huvittaa

lokakuu 8, 2018

Unkarin nykyisen hallituksen arvostelijat muistuttavat usein, että valtapuolue Fidesz ennen nykyistä kansallis-populistista linjaansa oli alun perin nuorten järjestelmänkaatajien liberaali puolue. (Nimellä ei siis ole mitään tekemistä latinan fides ‘usko’ -sanan kanssa, vaan se oli alkuaan lyhenne sanoista Fiatal Demokraták Szövetsége, ‘nuorten demokraattien liitto’. Tämä tulkinta on sittemmin poistettu puolueen virallisesta nimestä, joka nykyään kuuluu Fidesz – Magyar Polgári Szövetség eli ‘Unkarilainen porvarillinen liitto Fidesz’.) Nuori Viktor Orbán vaati neuvostojoukkoja poistumaan maasta (itse asiassa siitä oli tuolloin jo sovittu, mutta Orbán ja hänen kannattajansa esittävät silti Orbánin kuuluisan puheen jonkinlaisena lähtölaukauksena neuvostomiehityksen hajoamiselle), kun taas nykyinen Orbán kaveeraa innoissaan sekä Venäjän johtajan, entisen KGB-miehen että Kiinan kommunistihallinnon kanssa. Nuoren Orbánin väitetään pilkanneen kirkollista taantumusta, nykyinen Orbán messuaa ”kristillisistä arvoista” ja ”kristillisdemokratiasta” ja on ulkoistanut systeeminsä ideologiapalvelut Unkarin perinteisille kirkoille. Ja niin edelleen.

Onhan tätä kritiikkiä kuultu monesti. Silti leukani loksahti, kun näin Vastagbőr-blogin uusimman jutun aiheesta. (Vastagbőr merkitsee ‘paksua nahkaa’, kuvaannollisesti häikäilemättömyyttä, häpeämättömyyttä, ”kyllä te kehtaattekin”.) Blogisti oli nimittäin saanut käsiinsä Fidesz-puolueen ohjelman vuodelta 2009, siis ajalta juuri ennen viime vallanvaihdosta. Ja tuolloinen oppositio-Fidesz on täydellinen vastakohta nykyiselle itselleen. Aloitetaanpa tästä eurooppapoliittisesta puheenvuorosta:

Unkarin maine EU:ssa ei koskaan ole ollut niin huono kuin nyt. Brysseli aavistelee salaisen suhteen, yhteisestä energiapolitiikasta lipeämisen olevan niiden sopimusten takana, joita on solmittu Venäjän kanssa mutta ei koskaan tuotu julkisuuteen. Unkarin nykyistä johtoa pidetään epäluotettavana, ei vakavasti otettavana, omia pelejään pelailevana ja legitimaatiokriisistä kärsivänä hallintona. Meistä on tullut valtio, jonka sanaan ei luoteta. Vuodesta 2002 lähtien Unkarin hallinnon politiikan ratkaisevana suuntaviivana on ollut se, että kaikista ikävyyksistä kuuluu syyttää ulkoisia tekijöitä, ennen kaikkea Euroopan unionia.

Ohhoh. Tämän jälkeenhän on nähty useita propagandakampanjoja, joissa nimenomaan Brysseli on uusi Moskova, Euroopan kansojen sortaja, syypää kaikkeen pahaan. Ja tehty Putinin kanssa Paksin ydinvoimalan laajennussopimus, jolla Unkari joutuu vuosikymmeniksi Venäjän velkaorjuuteen ja johon liittyvät asiakirjat julistettiin salaisiksi.

Eikä tässä kaikki. Kun Unkarin kansainvälisestä maineesta puhutaan, vuoden 2009 Fidesz syyttää – eikä varmaankaan aivan aiheettomasti – silloista Gyurcsányn sosialistihallitusta korruptiosta: Transparency Internationalin indeksissä Unkari oli tuolloin pudonnut kahdessa vuodessa 39. tilalta 47:nneksi. Samoin Gyurcsányn hallituksen syytä oli se, että Unkarin kansainvälinen kilpailukyky oli tuolloin heikentynyt: World Economic Forumin listalla Unkarin sijoitus oli tipahtanut kolmessa vuodessa 38. sijalta 64:nneksi, ”Guatemalan tai Nepalin tasolle”. No, nykyään Unkari on korruptioindeksissä sijalla 66, kilpailukykylistalla sijalla 69, mutta enää se ei ole hallituksen syytä. Sitä paitsi Transparency International on ”Soros-verkoston” järjestö eli osa kansainvälistä salaliittoa Unkarin ja koko Euroopan kansallismielisten päänmenoksi. Ja tuolla Davosin talousfoorumilla on toisinaan esiintynyt itse pääpahis Soros. Tarvitseeko tässä enempää sanoa?

Entäpä nykyisen hallinnon tärkein ja melkeinpä ainoa propagandavaltti, maahanmuutto? Vuoden 2009 Fidesz arvosteli tiukasti Gyurcsánya, kun tämä oli luvannut hoitaa Brysselistä käsin EU-viisumivapauden kiinalaisille. (Nykyinen hallitus on tunnetusti ratkaissut asian myymällä – oligarkkiensa veroparatiisifirmojen välityksellä – maahanmuutto-obligaatioita maksukykyisille kiinalaisille, venäläisille ynnä muille, yhteensä lähes parillekymmenelle tuhannelle maahanmuuttajalle.) Sitä vastoin maahanmuutosta noin yleisesti tuolloisella oppositio-Fideszillä oli rakentavat, yhteiseurooppalaiset ajatukset:

Ulkoisten rajojen puolustamiselle annetaan enemmän painoa kuin koskaan ennen. Vuonna 2005 syntyi Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex, jonka toivomme kasvattavan jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten yhteistoiminnan tehokkuutta (…) Fidesz tukee Euroopan yhteisen rajavartiojärjestelmän laajentamista ja rakentamista. (…) Fidesz pitää ensisijaisen tärkeänä, että Unkari tulevan yhteisen Euroopan maahanmuuttopolitiikan puitteissa harjoittaa aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa, konkreettisin ideoin ja selkein päämäärin. Tuemme Unkarin työvoimantarpeen yhteydessä sellaisten maahanmuuttajien pitempi- tai lyhyempikestoista työllistymistä, joiden sopeutumista Unkarin yhteiskuntaan voidaan menestyksekkäästi edistää. (…) Unionin jäsenvaltioiden kanssa yhteistyössä haluamme päättäväisesti vastustaa maahanmuuton yleisen oheisilmiön, rasismin ja muukalaisvihan ilmenemistä tai voimistumista. Meidän on oltava tietoisia siitä, että EU:ta kohtaava maahanmuuttopaine tulee lähivuosina kasvamaan. Ongelman pystymme hoitamaan vain yhdessä liittolaistemme, EU:n jäsenvaltioiden kanssa yhteistyössä, moniulotteisen keinojärjestelmän avulla.

Tässä vaiheessa luultavasti jokainen Unkarin viime vuosien politiikkaa seurannut kieriskelee karvalankamatolla mahaansa pidellen. Viime vuosinahan on nähty vertaansa hakevaa muukalaisvihan ja rasismin lietsontaa valtion varoin, julistekampanjoista joka ainoaan valtion ykköskanavan uutislähetykseen upotettuun ”migranttien rikokset ja hirmuteot Länsi-Euroopan tuhoontuomituissa suurkaupungeissa” -blokkiin. Fidesz-puolueen edustajat ovat selitelleet Euroopassa, että Unkari, toisin kuin muut maat, ei voi ottaa muukalaisia vastaan, koska kansallinen kulttuuri ei sitä kestäisi, kotiyleisölle taas on väännetty rautalangasta, että ”maahanmuutto on paha asia” ja että koko tässä viimeaikaisessa kritiikissä, jota Unkarin hallitus on Brysselissä saanut osakseen, on kyse vain ja ainoastaan maahanmuutosta. Ja mitä rajojen puolustamiseen tulee, nyttemminhän ei Fidekszelle mikään Frontex tai pakolaisongelmien ratkaiseminen eurooppalaisella yhteistyöllä kelpaa, vaan Unkari suojelee itse omia rajojaan eikä päästä maahan ketään, ettäs tiedätte!

En enää rupea tarkemmin selostamaan niitä ”koulutuslupauksia” (koulutuksen ja tutkimuksen tasoa on nostettava…), ”mediastrategioita” (riippumaton lehdistö ja julkisen keskustelun moniäänisyys demokratian takeena…) tai terveydenhuollon kehittämispyrkimyksiä (ehkäisevä terveydenhuoltotyö mainitaan jo, tosin ei vielä kymmenen käskyn tärkeää roolia sairauksien ehkäisemisessä), joita tämä vain yhdeksän vuoden takainen puolueohjelma tarjoaa. Alkuperäisen ohjelman latauslinkki löytyy Vastagbőr-blogista. Sen ääressä voi sitten halutessaan mietiskellä, miten pitkä oikein on Euroopan äänioikeutettujen kansalaisten poliittinen muisti. Olisiko ns. poliittinen miesmuisti pitempi kuin ne kuuluisat kolme vuotta?


Sanan ja tieteen vapaudesta

lokakuu 3, 2018

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkari jatkaa kulkuaan kohti mielettömyyden syövereitä. Parlamentissa keskustellaan yhä EU:n hyväksymästä Sargentinin raportista, joka – tätä on hallituksen ja sen tiedottajien voimin viime viikot taottu Unkarin suuren yleisön tajuntaan – on petoksella hyväksytetty ja siis laiton, halpamainen ja valheellinen hyökkäys Unkaria ja sen suvereeniutta vastaan ja palvelee vain György Sorosin pirullista suunnitelmaa Euroopan kansallisvaltioiden ja kansallisten kulttuurien hukuttamiseksi maahanmuuttajien tulvaan. Julkilausumassa, jota Fidesz-puolue esittää Fidesz-enemmistöisen parlamentin hyväksyttäväksi, pidetään ”vaarallisena, jos tiettyjen liike-elämän ryhmien ja yhden keinottelija-liikemiehen edut esteittä toteutuvat Euroopan Unionissa ja kumoavat peruskirjassa muotoillut säännöt”. Maahanmuuttomielisten poliitikkojen ja laitonta maahanmuuttoa puolustavien kansalaisjärjestöjen ilkeämielistä solvausta, Unkarin kansan, sen kunnian ja itsemääräämisoikeuden loukkausta! Ja siis MAAHANMUUTTO, ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki?

Tähän toimintaan on valjastettu koko maan valtiollinen päätäntäkoneisto, paikallisia hallintoelimiä myöten. (Äskettäin esimerkiksi Budapestin eteläpuolella sijaitsevan, noin Heinolan tai Raahen kokoisen Nagykőrösin kaupunginvaltuusto antoi jyrisevän julkilausuman, jossa Sargentinin lausunto tuomittiin ”perusteettomana, kommunistiselta haiskahtavana myyräntyönä”. Kuka vielä muistaa sen ajan, kun Suomenkin lehdissä ilmestyi maksettuja ilmoituksia tyyliin ”Kädet irti Kuubasta! Kainuun demokraattiset naisvoimistelijat”? Pikantin vivahteen tarinalle antaa sekin, että julkilausumaa puuhanneella kommunistinhaukkuja-pormestari Szabolcs Csiralla – kuten toki monella hänen ikäpolvensa poliitikolla – on takanaan menneisyys entisen maailmanajan Unkarin kommunistipuolueen nuorena, lupaavana jäsenenä, jonka luottamustehtävänä oli raportoida kentän ja syvien rivien mielialoista puolueen ylemmille tasoille.)

Kaikki nämä tahot ja niiden hallitsemat tiedotusvälineet siis yhteisvoimin rusikoivat jättiläismäistä olkiukkoa, jolla on Sorosin koukkunokkainen naama (”tietyt liike-elämän ryhmät”…) ja päämääränä sekä kommunistinen maailmanvallankumous että ulkomaisen bisneseliitin etujen edistäminen (tässä ei ole mitään ristiriitaa, eihän?).  Ja pahojen maahanmuuttajien tuominen tänne täyttämään Unkari palavilla ghetoilla, joissa hallitsee sharia-laki. Loogista, eikö?

Tähän mäiskeeseen hukkuu Sargentinin raportin varsinainen olennainen sisältö eli demokratian ja oikeusvaltion huolestuttava tila Unkarissa, hallituksen monopoliote mediasta paria harvaa lehteä ja kanavaa sekä useita kriittisiä nettiportaaleja lukuun ottamatta, korruptio ja tasa-arvo-ongelmat. Varapääministeri Semjénin pahennusta herättäneiden metsästysmatkojen ohella viime päivinä on riippumattomassa mediassa puitu pääministeri Orbánin luksuslentomatkoja (yksityiskoneella Bulgariaan jalkapallo-ottelua katselemaan, luultavasti jonkun olig… isänmaallisen liikemiehen kustannuksella). Kuten HVG:n sivuilla Tamás Gomperz huomauttaa, jos pääministeri ei virallisen varallisuusilmoituksensa mukaan pystyisi yksityissuihkarilentoja tai huvipurjehduksia itselleen kustantamaan, ja jos hän ei myöskään oman ilmoituksensa mukaan luksuslentele julkisilla varoilla, silloin jäljelle ei jää muuta loogista mahdollisuutta kuin että hän on ottanut vastaan lahjuksen. (Tai että huvipursi, palatsi tai yksityissuihkukone ei olekaan bulvaani-oligarkin omaisuutta vaan kuitenkin poliitikon itsensä – silloin poliitikko on valehtelija ja varas.) Yllättävän vähälle huomiolle – ja ulkomailla lähes huomiotta – sitä vastoin on jäänyt uusi kokoontumisen vapautta rajoittava laki.

Lokakuun alusta voimaan astuneen lain mukaan ”kokoontumiseksi” (gyűlés) katsotaan jo sekin, jos vähintään kaksi ihmistä kokoontuu julkisella paikalla ilmaisemaan mieltään yhteisistä asioista. Tällainen kokoontuminen on ilmoitettava viranomaisille vähintään kolme kuukautta etukäteen ja vähintään kaksi vuorokautta ennen kuin siitä lähetetään kutsu. Poikkeuksia tosin voidaan tehdä, jos määräajan noudattaminen vaarantaisi kokoontumisen päämäärän, ja itse asiassa spontaani kokoontuminenkin on mahdollista, jos tällainen tapahtuu ”sitä välittömästi edeltäneestä syystä, ilman suunnittelua ja järjestäjää”. Pahimmat pelot – ”jos tapaan kaverini kadulla ja rupeamme keskustelemaan politiikasta, meidät voidaan pidättää luvattoman kokouksen järjestämisestä” – eivät siis ehkä sentään ole perusteltuja.

Mutta: uuden lain mukaan poliisi voi kieltää kokoontumisen myös silloin, jos se siinä käytetyn tekniikan tai ajallisen kestonsa takia voi ”rajoittaa toisten ihmisten oikeutta yksityis- ja perhe-elämän turvaan”. Toisin sanoen esimerkiksi poliittisen päättäjän residenssin eteen kokoontuvat mielenosoittajat voidaan hajottaa, jos heidän katsotaan häiritsevän kyseisen päättäjän yksityiselämää. Varsin jännittävä on myös kohta, jonka mukaan kokoontuminen voidaan kieltää, jos se estää jotakuta täyttämästä velvollisuuksiaan ”diplomaattista suojaa nauttivan Unkarissa oleskelevan henkilön suhteen” – tämä väljä muotoilu siis tarkoittaa, arvelee 444.hu:n toimittaja, että esimerkiksi Vladimir Putinin vieraillessa Unkarissa mielenosoitus, jonka voidaan jollakin tavalla tulkita häiritsevän vierasta tai häntä isännöivää ja turvaavaa väkeä, voidaan kieltää.

Nähtäväksi jää, miten uusi laki vaikuttaa unkarilaisten mielenosoitusvalmiuteen. Minulla on vähän sellainen tunne, että turhautuneiden kansalaisten into lähteä kaduille mieltään ilmaisemaan on viime kuukausina ja erityisesti viimekeväisten vaalien jälkeen pahasti hiipunut. En ihmettele, jos  yhä harvempi uskoo minkään muutoksen olevan mahdollinen demokraattisin ja rauhanomaisin keinoin.

Myös ahtaalle joutuneessa Unkarin Tiedeakatemiassa näyttää siviilirohkeus vaihtuvan ns. ennakoivaan kuuliaisuuteen. Täällähän on jo aiemmin ollut puhetta Unkarin Tiedeakatemian rahoitusmallin uudistuksesta, jonka pelätään tekevän Akatemian tutkimusinstituuttiverkoston toiminnan mahdottomaksi. Asiassa ei vielä liene lopullista ratkaisua, vaan Akatemiaa roikotetaan löysässä hirressä. Nyt syntyi riippumattomassa mediassa pienimuotoinen kohu – pienimuotoinen, koska Unkarin riippumatonta mediaa lukevat ja tiedepoliittisista asioista innostuvat lähinnä suhteellisen pienet älymystöpiirit – tieteen teemapäivien ohjelmasta.

Otsikolla A Magyar Tudomány Ünnepe (Unkarin tieteen juhla) on Unkarin Tiedeakatemia vuodesta 2003 lähtien vuosittain järjestänyt monipäiväisen ohjelman, johon kuuluu suurelle yleisölle suunnattuja esitelmä-, keskustelu- ja kirjaesittelytilaisuuksia. Tänä vuonna tapahtumaa on suunniteltu marraskuuksi. Pari päivää sitten vuoti julkisuuteen Tiedeakatemian ylimmiltä hallintoportailta, varapääsihteeri Mária Beáta Barnabásilta tullut viesti, jossa ilmoitetaan, että kahta suunnitellussa ohjelmassa mainittua esitelmää ”ei sallita”. Toinen näistä olisi ollut ”Tietokoneistettu yhteiskuntatiede” -nimiseen tilaisuuteen sisältyvä esitelmä naisten ja miesten rooleista tietotekniikka-alalla, ja perusteluksi mainitaan: ”sosiaalisen sukupuolen aihepiiriin liittyvien muiden asianhaarojen vuoksi”, a társadalmi nemek tematika egyéb vonatkozásai miatt. Toinen taas olisi ollut tapahtuma otsikolla ”Sosiaalisen median lainopillinen puoli”, ja sen kieltämisen syynä olivat ”poliittiset asiayhteydet”.

Näin juuri. Mitään sukupuolentutkimukselta haiskahtavaakaan ei saisi olla virallisessa ohjelmassa nyt, kun Unkarin hallitus haluaa lakkauttaa sukupuolentutkimuksen opetuksen yliopistoista kokonaan ja sen edustajat ovat jo monesti julistaneet, että mitään sosiaalista sukupuolta ei ole olemassakaan (pojat on poikia ja tytöt on tyttöjä, sillä siisti) vaan tämmöiset hommat ovat katala hyökkäys perinteisiä perheitä ja perhearvoja vastaan. Sekä sateenkaaripropagandan ja homouden levittämistä. Tiedättehänketkä eivät nimittäin halua unkarilaisten solmivan aitoja avioliittoja ja saavan valkoihoisia unkarilaisia ydinperhelapsia, sillä Tiedättehänkeiden tarkoitus on täyttää Eurooppa migranteilla. (Ei, tämä ei ole aasinsilta vaan aivan normaalia populistilogiikkaa…)

On aika vaikea uskoa, että Unkarin Tiedeakatemian päättäjät oikeasti eivät tietäisi, mistä sukupuolentutkimuksessa on kysymys, tai että he eivät ymmärtäisi, että kyseessä on maailmanlaajuisesti harjoitettu, vakava ja yhteiskunnallisesti erittäin relevantti tieteenala. Todennäköiseltä vaikuttaa, että Tiedeakatemian johto pelkää kuollakseen, että koko laitos hajotetaan ja näännytetään hengiltä, ja yrittää tämän takia istua kieli keskellä suuta välttäen paatin keikuttamista ja poliittisten päättäjien ärsyttämistä joillakin sukupuolentutkimus- tai sananvapauskysymyksillä. Näissä tilaisuuksissahan saattaisi joku ihan oikeasti käyttää kriittisen puheenvuoron. Ties vaikka tulkittaisiin lainvastaiseksi mielenilmaukseksi koko homma.

MTTalapitasa.jpg

Tämä Vinzenz Katzlerin taiteellinen näkemys Unkarin valtiopäivillä käydystä keskustelusta vuonna 1825 on luultavasti jokaiselle sivistyneelle unkarilaiselle historiankirjoista tuttu. Kreivi István Széchényi, Unkarin valistuksen ja ns. reformikauden ikonisin hahmo, julistaa lahjoittavansa tilustensa vuoden tuoton Unkarin oppineiden seuran perustamiseen; tästä seurasta sittemmin kehittyi Unkarin Tiedeakatemia. Nyt Széchényin julistusta on ajanmukaistettu: ”Lahjoitan tilusteni vuoden tuoton… lukuunottamatta esitelmiä ”Naisten ja miesten rooli ja menestys tietotekniikassa”  sekä ”Sosiaalisen median juridinen puoli”. (Kuvan julkaisi András Hont Facebook-sivullaan.)


Taas kerran muistopolitiikasta

syyskuu 28, 2018

Tässä blogissa on pari kertaa ennenkin viitattu Unkarin hallituksen suunnitelmiin rakentaa uusi toisen maailmansodan ja natsismin aikaisen juutalaisten joukkotuhon muistomerkki tai museo, työnimeltään Sorsok Háza eli Kohtaloiden talo. Muistopaikka rakennettaisiin entiselle Budapestin Józsefvárosin rautatieasemalle, ja se keskittyisi vaalimaan erityisesti keskitysleireille kyyditettyjen lasten muistoa. (Nimestä tietenkin tulee heti mieleen Nobel-palkitun Imre Kertészin maineikas omaelämäkerrallinen Auschwitz-romaani Sorstalanság, Kohtalottomuus. Kertész oli viimeisinä elinvuosinaan, tuolloin jo pahasti dementoituneena, Unkarin hallituksen erinäisten huomionosoitusten kohteena; pahojen kielten mukaan häntä käytettiin heikossa tilassaan hyväksi saman hallituksen imagonrakennukseen, johon hän aiemmin oli suhtautunut varsin kriittisesti.) Kohtaloiden talo -projektin sai johtaakseen tietenkin Orbánin hovihistorioitsija (tiedän, olen tätä termiä käyttänyt jo liiankin monta kertaa, mutta minusta se tuntuu kerta kaikkiaan osuvalta), tässäkin blogissa monesti esillä ollut Mária Schmidt, jonka johdossa jo ennestään on ollut Terror Háza eli Terrorin talo, natsismin ja kommunismin hirmutekoja Unkarissa rinnakkain esittelevä museo.

Kohtaloiden talo -hanke liittyi alun perin Unkarin holokaustin muistovuoteen 2014, jolloin satojentuhansien Unkarin juutalaisten kyydityksestä Auschwitziin tuli kuluneeksi 70 vuotta. Alusta alkaen oli kuitenkin pelättävissä, että tämäkin projekti palvelisi samaa propagandapäämäärää kuin kiistelty, väkevää poliittis-esteettistä vastustusta herättänyt saksalaismiehityksen muistomerkki enkeleineen ja kotkineen, eli sen tarkoituksena olisi lykätä vastuu vuoden 1944 tapahtumista pelkästään pahojen saksalaisten niskoille ja häivyttää mahdollisimman kauas se kipeä totuus, että Unkarin holokaustilla oli ollut unkarilaisia esinäytöksiä ja että sen toteuttamista sekä valmisteltiin että innokkaasti avustettiin kotimaisin voimin. Unkarin juutalaisyhteisöjen keskusjärjestö Mazsihisz veti siksi tukensa pois tältä hankkeelta, ja ilmeisesti Viktor Orbánin lähipiirissä käytyjen sisäisten valtataistelujen tiimellyksessä Mazsihiszin tueksi asettui myös silloinen pääministerin kansliaministeri ja toinen ”perintöprinssi” János Lázár. Kohtaloiden talo päätyi joksikin aikaa jäihin. Nyt kuitenkin János Lázár on vetäytynyt politiikasta – häviönsä tunnustaen vaiko vastaisen varalle korkoa kasvamaan, se on toinen tarina – ja Kohtaloiden talo -hanke on nostettu taas esiin.

Syyskuun alussa hallitus ilmoitti, että Kohtaloiden talo avataan kuin avataankin ensi vuonna. HVG-lehden lähteen mukaan tässä on meneillään samantapainen operaatio kuin Unkarin Tiedeakatemian suhteen: hallitus ei rupea suoraan vastustamaan uppiniskaisia instituutioita vaan mieluummin vetää niiltä vähitellen maton jalkojen alta ja rakentaa itselleen uuden, korvaavan, lojaalimman yhteistyökumppanin. Nyt Kohtaloiden talon tukijaksi on löytynyt Unkarin opillisesti ja poliittisesti monensuuntaisista juutalaisyhteisöistä yksi, vuonna 2004 perustettu selkeän ortodoksijuutalainen EMIH (Egységes Magyarországi Izraelita Hitközösség), jonka suhteet opillisesti modernimpaan Mazsihisziin eivät ole olleet parhaat mahdolliset ja jonka Fidesz-puolue ilmeisesti jo vuosia sitten on ottanut erityiseen suojelukseensa. EMIHin johtaja, rabbiini Slomó Köves, poseeraa tässä MTI:n uutiskuvassa Mária Schmidtin, kansliaministeri Gergely Gulyásin (toisella puhujanpaikalla) sekä pääkaupungin kehittämisestä vastaavan valtiosihteerin Balázs Fürjesin kanssa.

kövesym

Kövesin mukaan on parempi olla mukana tekemässä ja katsomassa, mitä saadaan aikaan, kuin jäädä loukkaantuneena valittamaan. Kaikki Unkarin juutalaisten edustajat eivät kuitenkaan ole yhtä varmoja asiasta, eivät myöskään muun maailman juutalaisyhteisöt ja holokaustin tutkijat. Jerusalemin Yad Vashem -keskus, maailman merkittävin juutalaisten joukkotuhon museo, arvostelee Kohtaloiden talo -hanketta historian vääristelystä ja Horthyn Unkarin juutalaisvastaisten toimien vähättelystä. Mazsihisz pysyttelee edelleen etäällä tarkkailemassa tapahtumia, ja muutama päivä sitten sen johtaja András Heisler postasi Facebookiin viestin, jonka oli saanut maailman kenties tunnetuimmalta holokaustin tutkijalta Randolph L. Brahamilta. Braham kiittää Heisleria ja Mazsihisziä näiden rohkeasta vastarinnasta ja jatkaa:

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut teidän jatkuvaa ja perusteltua vastarintaanne niin kutsutun Kohtaloiden talon avaamisen suhteen, hankkeen, jonka on näennäisesti ”holokaustiin liittyväksi museoksi” kuvitellut ja suunnitellut Terrorin talon johtaja – joka aloitti uransa holokaustin tutkijana mutta on lopulta muuttunut kiihkonationalistiseksi holokaustin vääristelijäksi. Vaikuttaa siltä, että tämä holokaustimuseo on osa sitä pitkän tähtäimen historianpuhdistussuunnitelmaa, jonka Viktor Orbánin hallitus on käynnistänyt rehabilitoidakseen Horthyn aikakauden.

Holokaustin muisto ja sillä tehtävä politiikka ovat Keski-Euroopassa edelleen käsittämättömän kipeitä ja vaikeita kysymyksiä. Niistä eivät riitele vain primitiivistä ”kansallismielistä” populismia suoltavat propagandistit vaan jopa oikeat ja vakavasti otettavat historiantutkijat keskenään – historioitsijat László Karsai ja András Gerő olivat Kohtaloiden talon tiimoilta tukkanuottasilla jo muutama vuosi sitten.

Unkarin äärimmilleen tulehtuneessa poliittisessa tilanteessa lähes joka ainoa kiista tietenkin kärjistyy siihen, kuka on hallituksen puolella ja kuka sen hankkeita vastaan. Mutta tässä muistopolitiikan kysymyksessä on paljon vakavampia ja syvempiä näkökohtia, sillä “unkarilainen” ja “juutalainen” identiteetti (kuten Gábor T. Szántó jo vuonna 2014 huomautti kiistakirjoituksessaan András Gerőn ajatusten johdosta), kuten etniset ja uskonnolliset identiteetit yleensäkin, eivät ole selkeitä eivätkä selvärajaisia, vaikka poliitikot ne miten haluaisivat sellaisina nähdä ja esittää. Puolustaessaan sitä ajatusta, että holokaustin muistonäyttelyn tulisi keskittyä nimenomaan lasten kohtaloon, koska viattoman lapsen murhaaminen on kaikkein pahin, kaikkein vähiten puolustettavissa oleva teko, Gerő on tietenkin tavallaan oikeassa. Mutta samalla, kuten Sándor Révész huomauttaa, tämä näkökulma jättää keskustelun ulkopuolelle sen kysymyksen, onko sitten aikuisten ihmisten syrjintä tai jopa surmaaminen jossain tapauksessa oikeutettua ja miksi – ja tästä on Orbánin hallituksen kannattajien keskuudessa monenlaisia mielipiteitä, joiden kriittinen esiin nostaminen ei ole hallituksen intresseissä.

Lopuksi haluaisin antaa puheenvuoron vielä yhdelle historioitsijalle, nykyään vapaana kirjoittajana ja enimmäkseen Internetissä toimivalle Péter Konokille (alkuperäinen postaus täällä). Tarinan henkilöinä András Gerőn ohella kolme kuvitteellista pojankoltiaista: Móricka (pikku Móric, meidän Pikku-Kallemme tapaan vitsien päähenkilö, mutta Moritz-nimi voi viitata myös kaupunkilais-porvarillis-juutalaiseen taustaan), Pistike eli umpiunkarilainen pikku István ja Hansi, jonka tausta lienee arvattavissa.

Sehän oli se Kurosawan elokuva, eikö niin, Rashomon, missä samurain murhasta kertovat kaikki asianosaiset eri tavalla, myös samurain paikalle manattu henki?

No, Kurosawahan ei puhu totuudesta (totuuden suhteellisuudesta) vaan siitä, miten ihmiset rakentavat omat totuutensa.

Kuvitellaanpa, että Pistike, Móricka ja Hansi istuvat suljetussa junan vaunuosastossa. Juna ajaa tunneliin (valot eivät jostain syystä juuri tuolloin pala), ja kun tulee taas valoisaa, Mórickaa ei vaunussa enää näy. Joku on työntänyt hänet ikkunasta ulos.

Pistike vakuuttelee, että ei se hän ollut. Itse asiassa hän oli joutunut samaan osastoon noiden toisten kanssa aivan sattumalta, paikkalippukassan oikusta. Ei hän tosin pitänyt Mórickasta, oli sen usein sanonutkin, mutta ikkunasta heittäminen? Ei todellakaan! Höpöpuhetta. Joskus hän oli kyllä uhkaillut Mórickaa, viime aikoina oli tullut käytyä käsiksikin, jopa ruumiinvammoja oli tullut, mutta että tuommoista?! Hänen parhaimmista ystävistäänkin jotkut ovat mórickoja. Sitä paitsi hän oli koko tuon ajan syönyt valkosipulilla maustettua silavaa, haistakaapa vain hänen hengitystään! Hansi se syyllinen oli, järkyttävää, mitä kaikkea voi tapahtua!

Hansi ei kiistä tapahtunutta. Kyllä, hän se oli, silloin se tuntui hyvältä idealta, nyt hän ei enää tekisi moista. Päinvastoin. Hän on syvästi järkyttynyt. Mutta se hänen kuitenkin on sanottava, että kun hän oli tunkemassa Mórickaa ulos vaunun ikkunasta, hän tunsi vierellään kaksi auttavaa kättä, jotka myös innokkaasti työnsivät heidän matkatoveriaan ulospäin. Sitä paitsi – suoraan sanoen – joku siinä ponnistellessaan myös läähätti hänen naamaansa valkosipulin ja silavan hajua. Ja tunnetusti Móricka ei syönyt valkosipulisilavaa.

Paikalle sattumalta osunut jälkikäteinen silminnäkijä, virallinen menneisyysopas András Gerő huomauttaa, että Pistike on oikeassa. Se, että Pistike on jo vuosikausia aiemmin huomauttanut, että Mórickat on pidettävä poissa junien matkustajaosastoista, myös heidän omaksi turvakseen, ”ettei heille vain tapahtuisi jotakin”, viittaa siihen, että Pistike nimenomaan halusi suojella Mórickaa Hansilta. Vai että silloin vuosia sitten Hansia ei ollut mailla eikä halmeilla? Se on vain detalji. Pistike vihasi ja vainosi Mórickaa vain Mórickan omaksi eduksi, ellei Hansi olisi tullut, hän edelleenkin vihaisi kaikessa rauhassa, ellei olisi tällä välin kuollut.

Mórickan henkeä manaamaan Pistike ja András Gerő valtuuttivat erityisen meedion. Meedio, palkkarabbi Slomó Köves, vahvisti Pistiken ja András Gerőn version pitävän paikkansa. Köves myös lisäsi erityisen kiitoksensa Pistikelle ja András Gerőlle siitä, että nämä ovat Mórickan muistoksi sekä pelkästään Hansia painavan syyllisyyden painottamiseksi rakennuttaneet mahtavan, kalliin, tyylitellyn Tunnelin, jonka rakennustöiden neuvonantajaksi myös hänet on palkattu.

Siellä Tunnelissa on kunniapaikalla, kaksinkertaisen lasikannen alla näytteillä se kahdensadan gramman silavakimpale, jota Pistike pahaa aavistamatta nautiskeli silloin, kun itse asiassa ei käytännössä edes ollut paikalla. Pienestä lisämaksusta kävijät saavat myös haistella sen läpitunkevaa, ellottavaa valkosipulin hajua.


Poliitikot ja median hallinta…

syyskuu 26, 2018

… oivoi.

Aloitetaan Itävallasta, missä paikallisten persujen (FPÖ) sisäministeri, puoluejohtaja Strachen pitkäaikainen spindoctor Herbert Kickl, on melkoisen mediamyrskyn kohteena. Lehdistöön vuoti nimittäin osavaltioiden poliisijohdoille (Landespolizeidirektion) lähetetty sähköpostiviesti, josta kertoivat yksityiskohtaisesti ainakin päivälehdet Kurier ja Der Standard(Koko viesti löytyy esimerkiksi Der Standardin sivuilta.) Poliiseja ohjeistetaan muun muassa rikoksista tiedottaessaan nimenomaisesti ilmoittamaan oletetun tekijän kansallisuus ja mahdollinen turvapaikanhakijastatus. (Tämä on muuten vastoin voimassa olevaa oikeusministeriön ohjetta vuodelta 2014. Sen mukaan rikoksentekijöiden etniseen taustaan, uskontoon tai ihonväriin kuuluu viitata vain, jos se on välttämätöntä asian ymmärtämiseksi.) Lisäksi poliisin tulisi ”proaktiivisesti” tiedottaa julkisuudessa tehdyistä rikoksista, joihin liittyy erityinen tekotapa (esimerkiksi ns. Antanzen eli uhrin lähelle tunkeutuminen), huomattavaa väkivallan käyttöä, tai joissa ”tekijän ja uhrin välillä ei ole yhteyttä”. Väkisinkin tässä kysyy, onko tarkoitus ohjata huomiota katuahdisteluun ja puskaraiskauksiin – ja pois parisuhteissa, perheissä tai työyhteisöissä tapahtuvista rikoksista.

Mutta ennen kaikkea neljäs valtiomahti on syystä hermostunut sähköpostiviestin kohtaan, joka on otsikoitu ”Kriittiset mediat”. Näin sisäministeriö:

Valitettavasti edelleenkin tiettyjen medioiden (mm. Der Standard, Falter), viime aikoina myös Kurier-lehden taholta harjoitetaan sangen yksipuolista ja negatiivista tiedotusta koskien sisäministeriötä ja poliisia. Nyttemmin ei faktoilla ja selityksillä enää ole väliä, tai ne jätetään huomiotta, kun kulloinen artikkeli muotoutuu joka tapauksessa negatiiviseksi, kuten useat artikkelit viime aikoina ovat osoittaneet. Pyytäisin siksi kyselyjen tullessa käyttämään harkintaa ja pohtimaan vaikutuksia. Kysymyksissä, jotka koskevat koulutusta ja muita aiheita, jotka eivät koske vain teitä – tässä meitä myös mielellään peluutetaan toisiamme vastaan lähettämällä sama kysymys useammille tahoille – pyydän lähettämään tiedoksi-kopion minulle, että vastauksesta tulee yhtenäinen emmekä puhu ristiin. Muuten ehdottaisin, että kommunikaatio näiden viestimien kanssa rajoitetaan välttämättömimpään (lakisääteiseen) määrään eikä niille anneta ylimääräisiä ”herkkuja” (Zuckerl), kuten esimerkiksi henkilökohtaisesti saateltuja käyntejä, paitsi jos näette tällä olevan aitoa lisäarvoa, esimerkiksi neutraalin tai suorastaan positiivisen uutisoinnin mahdollisuuden.

Tästä on noussut mahdoton elämä. Kohteena olleiden lehtien lisäksi monet muutkin saksankielisen maailman viestimet ovat hermostuneet, ja monelta suunnalta väitetään ministeri Kicklin viimeistään nyt menneen liian pitkälle ja vaarantaneen lehdistön vapauden ohella Itävallan kansainvälisen maineen. Kurier-lehti huomauttaa, että Kickl on taitava vaalikampanjajohtaja ja ”propagandaministeri” mutta poliisin ylimmäksi johtajaksi väärä mies. Liittokansleri Kurz ja liittopresidentti Van der Bellen, molemmat tällä hetkellä New Yorkissa YK:n huippukokouksessa, ovat jo jyrähtäneet, että lehdistön vapaus on pyhä ja loukkaamaton, ja samaa vakuuttelee nyt vihdoinkin julkisuuteen tullut ministeri Kickl. Onnettoman sähköpostiviestin oli laatinut hänen tiedottajansa Christoph Pölzl, joka ei missään tapauksessa tarkoittanut, että lehdistön vapautta oltaisiin rajoittamassa, ja asian johdosta on hänen kanssaan jo käyty vakava keskustelu…

Uskokoon ken haluaa. Samaan aikaan, kun FPÖ:n ministeriöstä hyökätään ns. laatujournalismia edustavien viestimien kimppuun, Wienin yliopiston tiedotusopin opiskelijoiden pyörittämä Kobuk-blogi, eräänlainen mediavahtikoira, paljastaa, miten vanha tuttavamme, keltalehti Kronen Zeitung syöttää (jälleen kerran) lukijoilleen harhaanjohtavaa muukalaisvihaa. Uutisen mukaan maastakarkotukset ovat lisääntyneet jyrkästi, elokuun loppuun mennessä on tänä vuonna 8254 henkilöä lähtenyt Itävallasta ja lähes joka toinen karkotettu turvapaikanhakija on aiemmin syyllistynyt rikokseen. Nopeasti ja vähänkin huolimattomasti lukien uutisen voi ymmärtää niin, että Itävallasta on tänä vuonna karkotettu yli kahdeksantuhatta turvapaikanhakijaa ja näistä lähes puolet on rikollisia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa: yli kahdeksastatuhannesta maasta poistuneesta melkoinen osa on lähtenyt vapaaehtoisesti, osa on siirretty Dublinin sopimuksen mukaisesti toiseen maahan odottamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä, ja niistä 2909:sta, jotka todellakin on karkotettu maasta ja joista melkoinen osa on jo syyllistynyt rikoksiin, läheskään kaikki eivät ole turvapaikanhakijoita: joukossa on runsaasti rikollisia muista Euroopan maista. Tämä ei estä sisäministeri Kickliä poseeraamasta Kronen sivuilla vakuuttamassa, miten ”tämä tilasto kumoaa syytökset, joiden mukaan viranomaiset karkottaisivat maasta hyvin kotoutuneita maahanmuuttajia”.

Näin siis pienempi hallituspuolue yrittää käyttää viranomaisia ja mediaa hyväkseen lyödäkseen poliittista mynttiä tyhmempien ja medialukutaidottomampien muukalaisvihalla. Ja selväksi on taas tullut, mihin laatujournalismia tarvitaan.

***

Siirrytään Unkariin. Siellähän media, muutamia nettiportaaleja ja blogeja sekä paria harvaa, lähinnä pääkaupunkiälymystön lukemaa lehteä lukuun ottamatta, on tiukasti hallituksen kontrollissa. (Itse asiassa juuri tätä pelätään Itävallassakin: sisäministeriön mediaohjeistusviestin nostattamassa kohussa on usein toisteltu termiä Orbanisation.) Sanomaa hirveästä maahanmuuttajatulvasta, jolla häijyn Sorosin kätyrit yrittävät tuhota kansallisvaltioiden Euroopan ja sen kristilliset perusarvot, työnnetään tavallisen kansan niskaan lähes jokaisesta mediatuutista.

Tämä Unkarin hallituksen suoraan tai epäsuorasti kontrolloimien viestimien tarjonta on, hm, sanoisinko: länsimaiseen silmään suorastaan käsittämättömän tökeröä. Se on tarkoitettu kotimaiseen kulutukseen ja ehkä myös ihmisille, joista melkoinen osa on sosiaalistunut tämäntyyliseen viestintään jo sosialismin aikoina, toinen melkoinen osa on kieli- ja medialukutaidottomia ja kolmas melkoinen osa kyllästetty tunteisiin vetoavalla kvasiuskonnollisella nationalismilla (”yhyy, kärsivä ja koko Euroopan puolesta uhrautuva isänmaamme, jota kaikki vihaavat ja sortavat”), joka tekee ihmisestä vastustuskyvyttömän salaliittoteorioille ja pelottelupropagandalle.

Kuvaan kuuluu myös se, että tämän tökeröyden ei uskota välittyvän ulkomaille laisinkaan. Kun itse on syntynyt kansaan, joka koko ajan on silmät kiiluen ja housut tutisten pohtimassa ja utelemassa, ”mitä ne muut oikein meistä ajattelee”, niin aina hämmentyy tajutessaan, että unkarilaiset joko (a) kuvittelevat ulkomaalaisten jo tietävän heistä kaiken tai (b) eivät voisi vähemmän välittää siitä, mitä ulkomailla heistä ajatellaan ja tiedetään. Ja ennen kaikkea he tuntuvat monesti uskovan olevansa suojassa kielimuurin sisällä.

Tämä nähtiin taas äskettäin, kun Unkarin parlamentin syyskauden avajaisissa esille nousi taas kerran myös varapääministeri Zsolt Semjénin, Fidesz-valtapuolueen pienen koalitiokumppanin kristillisdemokraattien johtajan viimesyksyinen poronmetsästysretki Ruotsiin. Kuten täälläkin kerrottiin, Semjén oli ampunut ”riistana” poron; ensin arveltiin, että kyseessä olisi rykimäaikaan pahanmakuiseksi muuttuva hirvas, jollaisen joku poroisäntä olisi voinut myydä turistien maalitauluksi. Sitten, kun kuva saaliinsa kanssa poseeraavasta Semjénistä levisi ruotsalaiseen mediaan, ruotsalainen poromies oli tunnistavinaan siitä oman korvamerkkinsä ja teki rikosilmoituksen, sillä hänen kanssaan ainakaan ei asiasta ollut sovittu; Ruotsin poliisi ilmeisesti tutkii asiaa edelleen. Koti-Unkarissa puolestaan Semjénin metsästysretkeen liittyy ikäviä korruptioepäilyjä, sen nimittäin kustansi unkarilainen yrittäjä.

renjakt.jpg

Budapestin kantaaottavassa ARC-julistenäyttelyssä nähtiin äskettäin myös tämä kommentti viiden miljoonan forintin Ruotsin-retkeen.

Kun Semjéniltä sitten parlamentissa tiukattiin, miten eettistä on poliittisen päättäjän ottaa vastaan tällaisia luksuslahjoja, hän yritti lyödä asian leikiksi vakuutellen, että reissu oli kaukana luksuksesta, kun joutui päivä- ja yökaudet oleskelemaan samassa tilassa viiden ”sivumennen sanoen sikahumalaisen” saamelaisen kanssa. Pääministeri Orbán ja edustajatoverit nauroivat makeasti tälle hah-hah-hauskalle heitolle – ja tästä kertoo paheksuen Ruotsin yleisradion saamelaistoimituksen sivusto, jolle tarinan ilmeisesti välitti Unkarin mediaa seuraava ja kotimaansa poliittista tilannetta sureva ruotsinunkarilainen.

”Tässä Unkarin parlamentti nauraa humalaisille saamelaisille”, kertoo SR:n saamelaistoimituksen verkkojuttu. Kuva on kaapattu Unkarin parlamentin omasta videosta.

Eikä tässä kyllin, vaan Ruotsin saamelaisten edustajat tietenkin loukkaantuivat kansansa puolesta. (Ja ennen kuin rupeatte huomauttelemaan, että ”aina ne saamelaiset valittaa jostakin / aina ne tekopyhät ruotsalaiset näkee rasismia kaikkialla”, niin miettikääpä tosissanne, miltä tuntuisi ja mitä siitä seuraisi, jos Ruotsin valtiopäivillä yhteisvoimin naureskeltaisiin typerille suomalaisvitseille tai hauskoiksi tarkoitetuille jutuille kännipäissään pustalla csárdásta vetävistä unkarilaisista.) Ruotsin saamelaiskäräjien puheenjohtaja Paulus Kuoljok ja johtokunnan puheenjohtaja Per-Olof Nutti vaativat nyt Zsolt Semjéniltä julkista anteeksipyyntöä.

Tarinan opetus: Globalisoituvassa maailmassa kaikki, mikä menee Internetiin (eli jokseenkin kaikki…), menee myös muualle kuin kohdeyleisölleen, ulkomaita myöten. Tämä ehkä mahdollistaa typerät somekohut, niitä paljon puhuttuja aiheettomia somelynkkauksia myöten. Mutta se tekee poliitikoille sikailun ja typerehtämisen sekä myös lyhytnäköisen ja matalaotsaisen (kansallis)populismin harjoittamisen entistä vaikeammaksi. Eiköhän tämä kuitenkin ole hyvä asia?


Väkivalta- ja naisasiaa…

syyskuu 16, 2018

… taas kerran.

Eurooppa-parlamentissa käsitellyn, Unkarin demokratian ja oikeusvaltion tilaa arvostelevan Sargentinin raportin yksi kohta koski tasa-arvokysymyksiä. Jo ennen tätä oli äänestetty aloitteesta, joka koski kiusaamisen ja seksuaalisen ahdistelun torjumista työpaikoilta, julkisesta elämästä ja politiikasta. Hyväksytyssä julkilausumassa vaaditaan EU:n kaikkia jäsenmaita ryhtymään tehokkaampiin toimiin syrjinnän ja seksuaalisen ahdistelun vähentämiseksi ja kehotetaan niitä maita, jotka vielä valitettavasti eivät ole allekirjoittaneet tai ratifioineet naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista Istanbulin sopimusta, kiireesti korjaamaan tämä laiminlyönti. Kuten arvata saattaa, Unkarin Fidesz-puolueen mepit pidättäytyivät äänestämästä, jopa aiemmin valiokunnassa tämän esityksen puolesta äänestänyt Fidekszen ”kiintiöromani” Lívia Járóka.

Niin, Unkarihan ei ole ratifioinut Istanbulin sopimusta eikä ilmeisesti aio sitä tehdäkään. Kuten Fidesz-puolueen varapuheenjohtaja Szilárd Németh vajaa vuosi sitten julisti, tämmöinen on tarpeetonta, sillä Unkarin naisia ei uhkaa mikään muu kuin maahanmuutto ja himokkaiden muslimiraiskaajien tulva, sitä vastoin mokomat sopimukset vaarantavat perinteiset perhearvot ja väestönlisäyksen kunnon kristillisissä heteroperheissä. Naisjärjestöt saavat turhaan muistuttaa, että useimmiten naisen ahdistelijana tai raiskaajana on tuttava, työtoveri, partneri tai perheenjäsen ja että Unkarissa nykyään vähintään nainen viikossa saa surmansa (ex-)miehensä tai (ex-)miesystävänsä kädestä.

Viikko sitten suopea kohtalo tarjosi vahvistusta maahanmuuttaja-raiskaaja-narratiiville, kun uutisissa kerrottiin, että turvapaikan Unkarista saanut afganistanilainen pakolainen oli tehnyt seksuaalista väkivaltaa naiselle budapestilaisen kebabravintolan vessassa. Poliisi käynnisti oitis etsinnät, tapauksesta on uutisoitu laajalti, mies on nyt saatu kiinni Itävallassa junassa matkalla Saksaan, ja samaan aikaan Index-uutisportaalille on ilmoittautunut toinenkin nainen, joka kertoo joutuneensa samaisen miehen raiskaamaksi. Tästä tapauksesta ja edessä olevasta oikeudenkäynnistä tullaan varmasti ottamaan irti kaikki mahdollinen, ja eihän tässä voi muuta kuin toivoa miehelle reilua ja perusteellista tutkintaa ja, mikäli hän tosiaan on syyllinen, oikeudenmukaista mutta mahdollisimman ankaraa tuomiota. (Valitettavasti ”terrorismista” syytetyn Ahmed H:n oikeudenkäynnin ja etenkin asian ”julkisuuskäsittelyn” jälkeen on aiempaa vaikeampi luottaa siihen, että etukäteen epäilyttäväksi julistetun ihmisryhmän jäsen saisi Unkarissa reilun ja puolueettoman oikeuskohtelun.)

Samaan aikaan Unkarin julkisuudessa on pyörinyt toinenkin vastenmielinen rikosjuttu, josta ensimmäisenä uutisoi juorulehti Blikk. Kaksi ”tunnettua urheilijaa”, ilmeisesti vesipalloilijoita, toinen julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan menestyksekkäästi edustanut Unkaria olympialaisissakin, on käyttänyt hyväkseen alaikäistä tyttöä, joka ”suhteen” alkaessa kaksi vuotta sitten oli 11-vuotias. (Suostumusikäraja Unkarin lain mukaan on 14 vuotta, tätä nuoremman kanssa harrastettu seksi luokittuu aina raiskaukseksi.) Tyttöä edustava asianajaja sai tietää tapauksesta ystäväperheen kautta, jolle tyttö oli puolitoista vuotta tapahtuneen jälkeen uskoutunut; HVG:n mukaan asianajaja on vakuuttunut siitä, että tyttö puhuu totta eikä lapsi ole voinut omasta päästään keksiä kaikkia inhottavia yksityiskohtia, jotka tyttö luottamuksellisesti hänelle kertoi.

Urheilijoita edustava asianajaja puolestaan on jo somessa pyytänyt yleisöä pidättäytymään tuomioiden langettamisesta niin kauan kuin tutkimuksetkin ovat vielä kesken. Yllättävää sivustatukeaan on tarjonnut myös tässä blogissa monesti ennenkin esiintynyt Fidesz-puolueen perustajajäsen, kristillis-konservatiivisista ansioistaan kunniamerkillä palkittu alatyylisen vihapuheen mestari, toimittaja ja blogisti Zsolt Bayer. Blogissaan Bayer puolustaa epäiltyjä miehiä, ystäviään, oikein nimeltä mainiten. Bayer tietää jostakin lähteestä, että ilmeisesti onnettoman lapsuuden kokenut tyttö – joka potkittiin pois urheiluseurasta varastelun takia – on jo aiemmin syyttänyt hyväksikäytöstä omaa kasvatusisäänsä, ja syyllinen, näin Bayer uskoo, löytyy tältä suunnalta. Siinä täytyy myöntää Bayerin olevan oikeassa, että epäiltyjen riepotteleminen julkisuudessa nimiä myöten ennen kuin asiaa on edes kunnolla tutkittu on vastuutonta ja vastenmielistä. Mutta vielä vastenmielisempää on syyttää alaikäistä uhria, vaikkapa yhdessä kasvatusisänsä kanssa, tai levitellä tämän onnettomia perheoloja julkisuuteen.

Tässä voisi tietysti kysyä, mitä ihmettä Unkarin urheiluvalmennuksessa ja etenkin uintipiireissä oikein tapahtuu. Pari vuotta sittenhän nähtiin varsin ikävä näytelmä, kun vanha László Kiss, entinen mestariuimari ja sittemmin pitkäaikainen menestyksekäs ja palkittu uintivalmentaja, Unkarin uintimaajoukkueen johtaja, joutui vetäytymään tehtävistään vuonna 1961 tapahtuneen joukkoraiskauksen takia – silloinen uhri (tai yksi heistä, väitettiin uhreja kenties olleen useampiakin) tuli julkisuuteen, kävi ilmi, että Kiss oli selvinnyt minimaalisella rangaistuksella, jonka jälkeen juttu oli painettu villaisella. Onko uintilajien – joissa Unkari tunnetusti on aina ollut kansainvälisestikin vahva – maailmassa yhä menestyvillä miehillä oikeus erikoiskohteluun, onko heillä kohtuuton valta naisiin ja alaikäisiin valmennettaviin? Mutta asiassa on enemmänkin ulottuvuuksia.

Nämä kaksi väitettyä rikosta, afgaaniraiskaajan tapaus ja pienen uimaritytön hyväksikäyttö, liittyvät yhteen, väittää riippumattoman Mérce-sivuston päätoimittaja András Jámbor. Ja tämä liitos löytyy siitä kohdasta, missä valtion ja yhteiskunnan pitäisi paremmin puuttua naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan. Afgaanimiehen tapauksen tultua julki alkoi julkisuuteen tulla lisää naisia kertomaan, että sama mies oli ahdistellut heitäkin. Tällaisissa tapauksissa herää aina kysymys, miksi nämä naiset eivät ole aiemmin tehneet ilmoitusta ja hakeneet apua – ja vastaus on valitettavasti, että he ovat hävenneet ja pelänneet kokevansa vain syyllistämistä ja vähättelyä. Aivan samoin kävi hyväksikäytetylle tytöllekin, joka odotti puolitoista vuotta, ennen kuin uskalsi kertoa kokemastaan ystävälleen.

Toisinkin voisi olla, kirjoittaa Jámbor. Mutta se vaatisi sitä, että tällaisista tapauksista ja niiden ehkäisemisestä puhuttaisiin avoimesti, että hallitus ei kuluttaisi miljoonia omaa valtaansa pönkittävään propagandaan vaan siihen, että koko yhteiskunta oppisi tunnistamaan väkivallan merkit, että väkivaltaan liittyvistä stereotypioista päästäisiin eroon, että poliiseille, opettajille, koko kansalle opetettaisiin, miten väkivallan uhreja tuetaan ja puolustetaan. Valitettavasti vain, näin Jámbor, väkivalta, välinpitämättömyys ja uhrien turvattomuus on Unkarissa kansantauti.

Näin on ollut jo ennen Viktor Orbánin ja Fidesz-puolueen valtakautta. Mutta siitä, että yhteiskunnan rakenteisiin syöpynyt naisviha ja naisiin kohdistuva väkivalta saa rauhassa rehottaa edelleen, on ainakin osaksi vastuussa nykyisen hallituksen ”kristillis-konservatiivinen” ”perhearvopolitiikka”. Hieman peloissani jo odotan, mitä tulee sisältämään seuraava ”kansallinen konsultaatio” eli hallituksen kansalaisille lähettämä johdattelevien kysymysten kokoelma; semmoinen on nimittäin tulossa parin viikon päästä, kertoi lauantaina Tatan kaupungissa pidetyssä Suurperheisten liiton (Nagycsaládosok Országos Egyesülete) kokouksessa valtiosihteeri Csaba Dömötör. Tämän konsultaation painopisteenä tulee kuulemma olemaan perhe ja se, miten hallitus voisi parhaiten tukea Unkarin kehittämistä mahdollisimman perheystävälliseksi maaksi. Pahoin pelkään, että tähän perheystävällisyyteen ei sisälly perheväkivallan ehkäiseminen tai perheväkivallan uhrien auttaminen.


Jälkimaininkien takana

syyskuu 15, 2018

Unkarin demokratian ja oikeusvaltion tilaa ankarasti arvostelevan Sargentini-raportin hyväksyminen EU-parlamentissa nostatti Unkarissa tietenkin maininkeja, jotka eivät vieläkään ole tyyntyneet – vaikka, kuten viimeksi kirjoitin, hallituksen taholta on jo ilmoitettu, että koko raporttia EI hyväksytty, siis juridisesti se on mitätön, koska Unkarin hallituksen tulkinnan mukaan äänestyksessä raportin taakse ei saatu kahden kolmasosan enemmistöä.

Sekä maailmalla että Unkarin riippumattomissa viestimissä on arveltu, että Orbán laski korttinsa väärin: hän ei ehkä osannut odottaa, että hänen oman europuolueryhmänsä EPP:n sisällä kritiikki hänen puoluettaan ja hallintoaan kohtaan olisi niin ankaraa. Pohjois- ja Benelux-maiden EPP-edustajien lisäksi “Unkarin-syöjien” rintamaan siirtyi suuri joukko saksalaisia konservatiiveja ryhmäjohtaja Manfred Weberin johdolla. HVG.hu:n palstoilla tapahtunutta erittelevä Dániel Hegedűs, Saksassa toimivan Marshall Fund of the United Statesin analyytikko, arvelee, että tässä vaikuttivat myös Euroopan komission puheenjohtajaksi tähtäävän Weberin omat ambitiot: Weber laski, että vihreän ja vasemman laidan tuki on hänelle aikanaan tärkeämpi kuin oikeistopopulististen Orbánin kaverien kannatus. Aatteelliselta kannalta Weberin ja muiden Sargentinin raportin puolesta äänestäneiden konservatiivi-meppien päätöstä ei kuitenkaan, näin Hegedűs, voi pitää ”maahanmuuttomielisenä” politiikkana, niin kuin Unkarin hallituksen mediassa on viime päivät valitettu, vaan paluuna perinteisille maltillis-konservatiivis-kristillisdemokraattisille juurille, joita Orbánin Fidesz väitteistään huolimatta ei edusta.

Ympäri Eurooppaa pohdiskellaan nyt myös, mikä on EPP:n tulevaisuus ja eroavatko sen ja Fidesz-puolueen tiet heti vai kohta. Unkarin hallituksen taholta tulevat ristiriitaiset viestit – välillä EPP:tä arvostellaan tiukasti, välillä vakuutellaan halua jatkaa sen riveissä – ovat Hegedűsin mielestä merkki suuresta hämmennyksestä: ei tässä näin pitänyt käydä. Edessä saattaa olla Unkarin valtapuolueen ajautuminen yhä lähempään toveruuteen oikeistopopulististen puolueiden kanssa ja samalla yhä tiukempaan vastakkainasetteluun EU:n keskeisissä kysymyksissä. EPP:n helmoista putoaminen tekisi kuitenkin Orbánin Unkarista entistäkin haavoittuvamman ja alttiimman Brysselin mahdollisille sanktioille. Toisaallahan Orbán on yrittänyt lähentyä Putinin Venäjää, Kiinaa sekä – kuten äskettäin nähtiin – Turkkia ja Keski-Aasian diktatuureja. Mutta, näin Hegedűs, ”juuri [Unkarin] entistä heikomman aseman vuoksi heikkenevät myös sen neuvotteluasemat Moskovan ja Pekingin suuntaan”. Monet unkarilaiset kommentaattorit ovat ilmaisseet asian paljon ronskimmin: Orbánin Unkari on Putinille tärkeä vain porttina Eurooppaan, EU:n ulkokehälle tai jopa sen ulkopuolelle suistunut Unkari ei Venäjää enää kiinnostaisi.

Politiikantoimittajien ja tutkijoiden pohdiskellessa vaikutuksia ja syitä Unkarin syville riveille tarjotaan edelleen ”atomipelotteita”. Meidän kimppuumme hyökätään, meitä vainotaan, ja syypäitä ovat Tiedätteketkä, eli ennen muuta György Soros. Hallitusta lähellä olevassa mediassa Sargentinin raportti on jo uudelleennimetty Soros-Sargentinin raportiksi tai jopa väitetty, että koko raportin tai ainakin sen idean alullepanija on nimenomaan Soros. Ja kun torstaina menin huvikseni vilkaisemaan, mitä Unkarin valtion yleisradioyhtiön uutissivusto hirado.hu tänään tarjoaa, leukani loksahti. Artikkelissa, jonka otsikkona on ”Kuka Judith Sargentini oikein on?”, kerrotaan näin.

(…) Judith Sargentini pääsi Euroopan parlamenttiin vuonna 2009. Jo ehdokkaana ollessaan hän painotti, että maahanmuutto on niitä alueita, joiden parissa hän edustajana haluaisi toimia. Tämän ohella hän on kuluneen lähes kymmenen vuoden aikana useaan otteeseen käyttänyt puheenvuoroja HLBT (homo-, lesbo-, biseksuaali- ja trans-) -ihmisten puolesta. Selontekojen [missä, kenen?] mukaan hän on jo teini-ikäisenä sitoutunut avoimen yhteiskunnan kannattajaksi ja liittyi 16-vuotiaana Hollannin vasemmistovihreiden nuorisojärjestöön.

Puolueen tärkeimpiä päämääriä oli monimuotoisen yhteiskunnan luominen. Asiantuntijan [kenen?] mukaan ei ole sattumaa, että Sargentini osallistui Soros-suunnitelman toteuttamiseen.

Dániel Deák, Figyelőn [entinen kriittinen aikakauslehti, nykyään Orbánin hovihistorioitsijan Mária Schmidtin hallussa] johtava toimittaja, korosti: kun tarkastelemme Judith Sargentinin elämäkertaa, huomaamme, että hän on toiminnassaan palvellut avoimen yhteiskunnan aatteita. György Sorosin järjestön [minkä?] mukaan Judith Sargentinia voi pitää luotettavana liittolaisena. He etsivät sellaista edustajaa, joka täysin rinnoin palvelisi niitä odotuksia, jotka amerikkalainen miljardööri muotoilee. [Kyllä: ”palvelisi odotuksia, jotka muotoillaan”. Sananvalinta on luullakseni unkariksi tyylillisesti yhtä omituinen kuin suomeksikin.]

Asiantuntija arvelee, että myös [Sargentinin] maastamme esittämät arvostelmat vastaavat avoimen yhteiskunnan odotuksia, ja hän haluaa vetää Unkarin vastuuseen liberaalien aatteiden mukaisesti. Yksi raportin kohdista esimerkiksi arvostelee perinteistä perhemallia. [Näin juuri. Kohta se selitetään:]

Kokoelma tekaistuja syytöksiä

”Esimerkiksi se olettaa, että Unkarissakin olisi oikeusvaltion kannalta ongelma, jos perustuslain mukaan avioliitoksi hyväksytään miehen ja naisen välinen liitto, tai jos esimerkiksi homoseksuaalien juridiset mahdollisuudet [???, jogi lehetőségei] eivät ole riittävän laajat, jos Unkarin yhteiskunta on liian patriarkaalinen tai Unkarin koulujärjestelmä vahvistaa sukupuolistereotypioita. Tältä perustalta hän näkee Unkarissa juridisten vääristelyjen ohella demokratiaongelmia”, sanoi Miklós Szánthó, “Perusoikeuksien puolesta” -keskuksen johtaja. [Tämä Alapjogokért Központ oli minulle aivan uusi tuttavuus. Kyseessä näyttää olevan, kuten arvata saattaa, Fidesz-puoluetta lähellä oleva, taustaltaan ja rahoitukseltaan epäselvä mutta ilmeisesti valtion varoilla tuettu ”riippumaton” kansalaisen perusoikeuksien tutkimuskeskus.]

Vaikka Sargentini on monesti korostanut, ettei hänellä ole mitään tekemistä György Sorosin kanssa, hän on aiemmin sosiaalisessa mediassa kertonut tehneensä erään tämän miljardööri-keinottelijan kansalaisjärjestön kanssa vuosikymmeniä yhteistyötä. Myös maastamme laadittua raporttia varten hän lähes poikkeuksetta kysyi Sorosin järjestöjen mielipidettä, ottamatta huomioon Unkarin hallituksen tätä raporttia varten toimittamaa 108-sivuista aineistoa. (…)

Judith Sargentini, hollantilainen vihreän puolueen edustaja, tunnetaan Euroopan parlamentissa György Sorosin luotettavana liittolaisena, hänen selontekonsa on olennaisilta osin täkäläisten Soros-järjestöjen kokoama, ja siinä on sellaisia tulkintoja, jotka voidaan kohta kohdalta kiistää. (…)

Judith Sargentini on tällä välin ilmoittanut, että tämä nykyinen, maatamme vastaan kohdistunut menettely on hänen viimeinen poliittinen tehtävänsä Euroopan parlamentissa, ensi vuoden vaaleissa hän ei asetu ehdolle. Lehdistötietojen mukaan hän siirtyy työskentelemään György Sorosin etupiiriin kuuluvissa kansalaisjärjestöissä, kuten on työskennellyt aiemminkin.

Huh huh. Halusin kääntää tästä tekstistä näin suuren osan, että suomalaiselle lukijalle välittyisi kuva siitä, millä tasolla on Unkarin valtion yleisradioyhtiön journalistinen anti nykyään. Teksti on kielellisesti ja tyylillisesti kehno, selvästi kiireessä kirjoitettu. (Luultavasti siinä on myös käytetty niitä valmiita fraasimalleja ja tekstiblokkeja, joita ”propagandaministeri” Rogánin toimiston väitetään toimittavan tiedotusvälineiden käyttöön.) Sanoma on pohjoiskorealaisen yksinkertainen ja tunteisiin vetoava: Sargentini on Unkarin vihollinen ja pahan puolella, hän on Sorosin kätyri tai ”luotettava liittolainen”, koska hänellä on kytköksiä ”Sorosin järjestöihin”. (Sitä, mitä nämä Sorosin järjestöt ovat, ei kerrota. Sorosin perustama Open Society Foundation on eri tavoin avustanut lukuisia kansalaisjärjestöjä muun muassa Euroopassa. Tämä tietenkin merkitsee, että kaikki nämä järjestöt ja niiden toimijat ovat Sorosin henkilökohtaisessa käsiohjauksessa toteuttamassa hänen häijyjä juoniaan.) Sargentinin pahuutta todistaa myös se, että hän näkee sukupuolten tasa-arvon ongelmat demokratiaongelmina ja että hän on ”useaan otteeseen” käyttänyt puheenvuoroja sukupuolivähemmistöjen puolesta. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustaminenhan tietenkin on ”perinteisen perhemallin arvostelemista”.

Vielä luokattomammaksi menee muutamien vaikuttajien kannanotoissa. Orbánin hallituksen kanssa lämpimissä väleissä olevan Romanian unkarilaisten RMDSZ-puolueen (Romániai Magyar Demokrata Szövetség) meppi Csaba Sógor ylsi jo tuon onnettoman äänestyksen jälkeen Strasbourgissa käyttämässään puheenvuorossa lähes samantasoiseen hengenlentoon kuin aiemmin kuvailemani 888.hu-sivuston pilapiirros. Sógor nimittäin äänsi Sargentinin nimen ensi tavun irrottaen ja sitä painottaen, niin että unkarintaitoisille ”vitsi” oli aivan selvä: Sar- niin kuin unkarin szar, ’paska’. Yhtä korkealaatuista poliittista huumoria viljeli blogissaan István Kecskés, Unkarin opiskelija- ja nuorisolehtien toimittajien liiton puheenjohtaja. (Kyseinen liitto yhdistää nuoria toimittajiksi opiskelevia ja toimittajan uralle tähtääviä kautta maan, koordinoi kouluissa toimivia oppilasradioita ja julkaisee Tallózó-lehteä.) Näin Kecskés: ”Sargentini on wikipedia-sivunsa mukaan kasvissyöjä, ehkä meille olisi parempi, jos hän saisi suuhunsa kunnolla lihaa…” (Unkarilaisessa solvauskulttuurissa oraaliseksiin viittaavat ilmaukset lienevät suosituimmuusjärjestyksessä vähintään kolmostilalla, solvattavan äidin seksuaalimoraaliin viittaavien insestivihjausten sekä orihevosen vehkeellä suoritettavan anaalipenetraation toivotusten jälkeen.)

Mutta samaan aikaan, kun Sargentinin raporttia, sitä koskenutta äänestystä ja tämän seuraamuksia – joita ei käytännön tasolla ole heti odotettavissa – puidaan ympäri unkarinkielistä mediaa ja somea, samaan aikaan kun Unkarin kansalle syötetään uhkakuvia siitä, miten – näin Orbán perjantaisessa radiopuheessaan – EU haluaa riistää Unkarilta sen omien rajojen valvonnan ja lähettää tilalle ”palkkasotureita” (jotka tietenkin päästäisivät ”migrantit” rajan yli)… samaan aikaan Unkarin hallitus ilmoittaa, että EU:n tukemien kehityshankkeiden maksuja tullaan leikkaamaan tai hidastamaan. Syynä on Brysselin rahavirtojen ehtymisestä syntynyt ennätysvaje: tähän asti Unkari on käyttänyt saamiaan EU-varoja hyvin etupainotteisesti, mutta Euroopan komission kanssa syntyneet tilitysepäselvyydet ovat johtaneet siihen, että Brysselistä on viime kuukausina tullut hyvin vähän rahaa. Niinpä esimerkiksi tutkimus- ja kehitysprojekteihin, joihin aiemmin on maksettu ennakkona EU-tukea jopa 75%, tulee nyt valtiolta vain 50%, mikä tietenkin saattaa monet hankkeet melkoisiin hallinto- ja maksuvaikeuksiin.

Ja samaan aikaan on käymässä kulttuuri- ja tiede-elämän aiempaakin intensiivisempi ”tasaus” eli Gleichschaltung, kuten Natsi-Saksassa asia ilmaistiin. Maanantaina Unkarin Tiedeakatemian – jonka uutta rahoitusmallia koskevasta taistelusta olen jo aiemmin kirjoittanut – johto sai ohimennen tietää, että innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovics suunnittelee akatemian tutkimusinstituuttiverkoston massiivisia leikkauksia ja alasajoja. Palkovicsin kerrottiin myös möläyttäneen, että Akatemian alainen Kansantaloustieteen instituutti (Közgazdaságtudományi Intézet) lakkautettaisiin, koska ”sen saavutukset olivat niin heikkoja”. Akatemian ja ministeriön välille syttyi melkoinen sota, jo käynnissä olleet neuvottelut uudesta rahoitusmallista katkesivat, ja Akatemian presidentti, maailmankuulu matemaatikko László Lovász uhkasi erota. Nyt näyttää Index-uutisportaalin mukaan siltä, että ministeriö on perääntymässä, neuvottelut ovat käynnistyneet jälleen, eikä Akatemian tutkimusinstituutteihin toistaiseksi kajota. Pelkäänpä kuitenkin, että joudun vielä palaamaan tähänkin asiaan.