Ite on, joka toista sanoo, taas kerran

helmikuu 17, 2019

Olen tästä ilmiöstä täällä ennenkin kirjoittanut, esimerkiksi silloin, kun Itävallan oikeistopopulistit ensin vihjailivat vaalivilpistä presidentinvaalien yhteydessä (ja epämääräiset, koskaan todistamattomat vihjaukset vaalituloksen peukaloinnista otettiin kenttäväen sekä ulkomaistenkin aateveljien keskuudessa täysin todesta) – ja sitten itse kärysivät allekirjoitusten väärentämisestä kansalaisaloitteeseen. Jotenkin noilta popu-porukoilta jatkuvasti onnistuu ei vain tuo äskettäin mainittu ”viinin juominen ja vedestä saarnaaminen” vaan myös toisten syytteleminen siitä, mitä itse harrastetaan. Esimerkiksi vaimojen hakkaaminen ja naisten ahdistelu samalla, kun maahanmuutosta maalaillaan suurta vaaraa nimenomaan naisten fyysiselle koskemattomuudelle. (Tai kuten pakolaiskriisin ollessa pahimmillaan eräässä unkarilaiseen someen levinneessä keskustelussa todettiin naiselle, joka yritti puolustaa pakolaisten ihmisoikeuksia: ”Yritä jo saatanan lehmä tajuta niillä kananaivoillasi, että ne pakolaispaskat ei kunnioita naisia!”)

Niin, ainakin ylilyövään reagointiin Unkarin hallitus on viime aikoina näyttävästi kyennyt. Äskettäin hallituksen kansalaisjärjestöasioista vastaava alivaltiosihteeri Vince Szalay-Bobrovniczky tapasi Britannian juutalaisten kattojärjestön (BOD) johtajan Marie van der Zylin. Ulkomaiden juutalaisjärjestöjähän huolettaa jatkuvasti Unkarin antisemitismi. Vaikka mitään avointa vainoa tai julkisyrjintää ei olekaan, julkisuudessa liikkuu jatkuvasti piiloviitteitä, kuten esimerkiksi hallituksen Soros-pelottelukampanjojen yhteydessä on todettu, ja holokaustin muistopolitiikka on kiistanalaista, kuten sekä saksalaismiehityksen muistomerkin että ns. Kohtaloiden talo -museon yhteydessä on nähty. Tapaamisen jälkeen BOD julkaisi verkkosivuillaan selonteon, josta Szalay-Bobrovniczky puolestaan hermostui tykkänään. Hra Sz.-B:n raivokas vastine on luettavissa täältä. Sen kieli ja tyyli panee ihmettelemään Unkarin ulkoasiainhallinnon tilaa – tämän kaikkea muuta kuin diplomaattisen tekstin kirjoittaja on aiemmin toiminut suurlähettiläänä Wienissä ja Helsingissä.

Vaan mitäpä sitä ihmettelemään, kun itse ulkoministeri Péter Szíjjártó tunnetaan kiivaista tempauksistaan. Hänellä on ollut tapana reagoida ulkomailla ilmestyviin Unkarin arvosteluihin kutsumalla kyseisen maan suurlähettiläs nuhdeltavaksi, ja äskettäin kutsun sai Ruotsin lähettiläs. Syynä oli Ruotsin sosiaaliministerin Annika Strandhällin twiitti, jonka mukaan Unkarin väestöpolitiikka (jossa, kuten muistamme, korostetaan kantaväestön syntyvyyttä vastapainona maahanmuutolle) ”haisee 30-luvulta” ja rakentaa oikeistopopulistisia ”sumuverhoja sen eteen, mitä tämäntyyppinen politiikka tekee naisten tasa-arvolle”. Myös perheasiain valtiosihteeri Katalin Novák hermostui isänmaansa ja hallituksensa puolesta. Hänen mielestään on ”epätavallista ja epäystävällistä, että eurooppalaisen hallituksen jäsen arvostelee toisen Euroopan maan hallituksen sisäpoliittisia päätöksiä tällä tavalla ja tähän sävyyn, eikä sitä ennen edes hanki asiasta tietoa tavanomaisten diplomaattisten kanavien kautta”. Hm. Mitähän tähän nyt sanoisi siitä sävystä, jolla Unkarin hallituksen propaganda kuvaa maahanmuuton ja moraalisen rappion heikentämiä Länsi-Euroopan maita? Esimerkiksi ministeri Lázárin taannoisesta Wienissä kuvatusta pelotteluvideosta?

Tai mitäpä sanoisi siitä merkillisestä tempauksesta, joka vajaa viikko sitten nähtiin Debrecenin yliopiston luona? Fidesz-puolueen nuorisojärjestö Fidelitas järjesti pienen äkkisakin protestoimaan pientä konferenssia vastaan, jossa muisteltiin vuosina 2008-2009 eri puolilla Unkaria tapahtuneita rasistisia romanimurhia. (Kuolonuhreja näissä ampumavälikohtauksissa oli yhteensä kuusi, näistä yksi lapsi, joka ammuttiin yhdessä isänsä kanssa.) Protestin syynä oli se, että konferenssissa ”tieteen varjolla politisoitiin”, järjestäjissä ja esitelmöitsijöissä oli nimittäin entisen sosialistipuolueen SZDSZ:n aktivisteja, entisen ”kommunistisen puoluelehden” Népszabadságin toimittajia ja avustajia, jopa yksi ”Unkarin Helsinki-komitean” vaikuttaja – tämä komitea on ihmisoikeusjärjestö, joka on saanut avustuksia György Sorosilta, eli kyseinen henkilö on Sorosin palkkalistoilla. Konferenssin sisältöä ja aihetta itseään Fidelitas ei näköjään vaivautunut kritisoimaan. Kuten oppositiopuolue Momentum vastineessaan huomauttaa, on perin outoa, että mitään vastalauseita yliopiston ”politisoimisesta” ei kuulunut silloin, kun Debrecenin yliopisto nimitti kunniakansalaisikseen ensin Vladimir Vladimirovitš Putinin ja sittemmin Unkarin valtionpankin johtajan György Matolcsyn. Siitä puhumattakaan, mihin sävyyn Fidelitas julkilausumassaan kirjoittaa ”Unkarin opetusjärjestelmälle vain kaaosta ja tuhoa tuottaneen opetusministeri Bálint Magyarin palkkakynäilijöistä” tai sosialistipoliitikkojen ”uskollisista lakeijoista” – tulee mieleen stalinismin ajan vaahtosuinen propaganda.

Mutta tänään piti oikeastaan kertomani kahdesta muustakin tapauksesta, joissa Unkarin hallitus syyttää toisia siitä, mihin itse syyllistyy. Otetaanpa ensiksi esille Unkarin Tiedeakatemian (MTA) uhkaava alasajo.  Tätähän on valmisteltu toitottamalla hallitusta lähellä olevissa viestimissä, että MTA:n tutkimusinstituuttien työntekijät harrastavat epäilyttävää näennäistutkimusta tai laiskottelevat, eivät julkaise mitään vaikka nostavat palkkaa. No, äskettäin Magyar Narancs kirjoitti, että itse uudistuksen pääarkkitehti, innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovics on vuosikaudet nostanut palkkaa MTA:lta sekä akatemian ydin-herraklubin varsinaisena jäsenenä että MTA:n Laskentatekniikan ja automaation tutkimusinstituutin tutkijana (vuoteen 2018 saakka) – eikä kuitenkaan vuoden 2014 jälkeen ole julkaissut yhtään artikkelia.

Eikä tässä kaikki. Historiantutkija Krisztián Ungváry kirjoittaa Facebookissa:

Tarkistin Unkarin tieteellisten julkaisujen tietokannasta kolmen hallituksen perustaman instituutin tuotannon [tässä siis tarkoitetaan todellakin niitä uusia ”tutkimusinstituutteja”, joita hallitus on perustanut ja jotka toimivat riippumattomina sekä MTA:sta että ilmeisesti muistakin tiedeyhteisön laadunvalvontajärjestelmistä]. Kahta kategoriaa pidän tieteen kannalta erityisen relevantteina: ensinnäkin vieraskielisiä ja ulkomailla ilmestyneitä julkaisuja, toiseksi vieraskielisiä viittauksia kyseisen tutkijan tieteellisiin julkaisuihin. Vertasin NEB:n [Nemzeti Emlékezet Bizottsága eli ‘Kansallisen muistin komitea’, kommunistisen diktatuurin muistoja tallentava ja tutkiva laitos], Veritas-instituutin sekä ”Terrorin talon” 10 johtajan tietoja [MTA:n] Historiantutkimuksen instituutin (TTI) sekä entisen ”Vuoden 1956 instituutin” vastaaviin. Sovitin otokset siten, että niiden tutkijat edustavat samoja ikäryhmiä, ettei vertailu vinoutuisi. TTI:n osalta käytin vain yhden korkeamman johtoportaan tutkijan tietoja. Tietokannan paikoittaiset puutteet eivät vaikuta yleiskuvaan.
Tulos:
NER-ryhmän [Nemzeti Együttműködési Rendszer eli ‘kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä’, Orbánin vuoden 2010 vaalivoiton jälkeen lanseerattu termi on nopeasti muuttunut pilkkanimeksi] 10 edustajaa olivat julkaisseet 18 artikkelia ulkomailla, ja heihin oli viitattu yhteensä 119 vieraskielisessä julkaisussa. Vertailuryhmälle taas oli kertynyt 73 ulkomailla ilmestynyttä tutkielmaa sekä 947 vieraskielistä viittausta. Todellisuudessa vertailu kallistuu vielä enemmän viimeksimainitun ryhmän eduksi, sillä NER-historioitsijoiden ulkomaisista julkaisuista merkittävä osa on ilmestynyt unkariksi rajantakaisten unkarilaisten julkaisusarjoissa – mikä ei siis todellakaan merkitse kansainvälistä levikkiä. Jälkimmäisessä ryhmässä puolestaan Pál Fodor on ilmoittanut vain vieraskielisten viittaustensa lukumäärän (249), ei vieraskielisten julkaisujensa määrää. Sikäli kuin tieteen kilpailukykyä mitataan kansainvälisen tieteen mittapuulla, NER:n historiantutkijoiden tehokkuus on korkeintaan seitsemäsosa tiedemaailman edustajien vastaavasta. Tähän käytetyn rahoituksen kannalta tilanne on vielä paljon heikompi. On huomattava, että NER-historioitsijat eivät vain nosta paljon korkeampaa palkkaa vaan myös heidän instituuteillaan on paljon suurempi budjetti, joten heidän olisi helpompaa kustantaa myös julkaisujensa käännättäminen. Tämän jälkeen sopii vertailla eri tutkijoiden tehokkuutta!

Näin siis tiedemaailmassa. Sitten varsinaisen poliittisen päätöksenteon puolelle:

Unkarin vaalijärjestelmän rehellisyyttähän on avoimesti epäilty. Vaalilainsäädäntö ja vaalipiirijako on soviteltu suosimaan valtapuoluetta, niin että – kuten viimeksi viime vuonna – vajaalla puolella annetuista äänistä Fidesz-puolue saa parlamentissa kahden kolmasosan enemmistön, jolla puolue pystyy myllyttämään läpi haluamansa lait. Fidesztä äänestivät laajalti nimenomaan valtakunnan köyhimmät alueet, mikä on nähty merkkinä paikallisesta painostuksesta ja epädemokratian kulttuurista: köyhät myyvät äänensä säkillisestä perunoita tai äänestävät sitä, joka paikkakunnalla ohjailee sosiaaliavustusten ja työllistämistöiden jakoa. Viime vaalien yhteydessä ETYJin vaalivalvojat selvin sanoin arvostelivat erityisesti vaalimainontaa, jossa valtion viralliset ”menkäähän kansalaiset äänestämään!” -ilmoitukset ja Fidesz-puolueen oma vaalimainonta sekoittuivat toisiinsa, samalla kun ilmapiiriä leimasi yleinen pelottelumeininki ja varsinaista asioihin keskittyvää vaaliväittelyä ei juuri nähty. (Viktor Orbánhan ei vuosiin ole osallistunut vaalikeskusteluihin eikä anna edes haastatteluja muille kuin omille luottotoimittajilleen.) Toisin sanoen: Fidesz-puolue käytti valtion vaalitiedotusresursseja omaan vaalimainontaansa.

Nyt taas eurovaalien lähestyessä ilmestyi jännittävä uutinen Magyar Nemzet (‘Unkarin kansakunta’) -lehteen. Siis ei siihen entiseen oikeistokonservatiiviseen lehteen, josta ns. Gecigaten jälkeen eli oligarkki Lajos Simicskan ja Viktor Orbánin riitaannuttua kehittyi joksikin aikaa merkittävä oppositiojulkaisu, kunnes se viime vuonna, Fidesz-puolueen vaalivoiton jälkeen lakkautettiin. (Osa entisen Magyar Nemzetin väestä jatkaa uudessa lehdessä nimeltä Magyar Hang ‘Unkarilainen ääni’ .) Vaan lakkautetun Magyar Nemzetin nimissä nyttemmin ilmestyvään Fidesz-puolueen äänitorveen, joka ei aiemmalla nimellään Magyar Idők (‘Unkarilaiset ajat’) koskaan onnistunut tavoittamaan laajoja lukijajoukkoja. Tämän lehden saamien tietojen mukaan – ja kaikesta päättäen lehden on helppo saada tietoja korkeimmalta taholta – Unkarin syyttäjänvirasto on määrännyt Unkarin valtiontalouden tarkastusviraston (Állami Számvevőszék, ÁSZ) tutkimaan pienten oppositiopuolueiden Momentumin ja Párbeszédin viimevuotista vaalimainontaa. Väittämän mukaan nämä puolueet eivät ole pystyneet kunnolla tekemään tiliä vaalimainontaansa käyttämistään varoista.

Itse asiassa jo jonkin aikaa on ollut käynnissä merkillinen prosessi, joka sivusta katsoen näyttää viranomaisten kiusanteolta. Lokakuusta saakka ÁSZ on vaatinut Párbeszédin ja Momentumin puoluetuen jäädyttämistä sen käytön epäselvyyksien takia. Puolueet taas väittävät koko ajan toimittaneensa kaikki vaaditut tiedot asianomaiseen paikkaan, ja jos viime kesänä ÁSZ:n yhteydenotot eivät tuottaneet tulosta, se johtui siitä, että molemmat puolueet olivat muuttamassa toimitilojaan toiseen paikkaan eivätkä pieneen aikaan olleet tavoitettavissa – muuton jälkeen molemmat ovat toimittaneet pyydetyn aineiston ÁSZ:lle, joka ei puolueiden väittämän mukaan ole välittänyt sitä edes tutkia. Myös äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbik, jonka viime vaaleissa uskottiin antavan ankaran vastuksen Fidekszelle, on saanut viranomaisilta rahoitusepäselvyyksien takia niin ankarat sakot, että koko puolueen talouden pelätään menevän nurin. Viikko sitten oppositiopuolueet osoittivat tämän takia yhdessä mieltään ÁSZ:n päämajan edessä, vakuuttaen, että eivät muuta vaadi kuin mahdollisuutta saada rehellisesti tehdä tiliä varojensa käytöstä. Ja oppositiopuolueiden ja ÁSZ:n syytellessä toisiaan kukaan ei enää muistele viimekeväistä valtapuolueen vaalikampanjaa, joka – senhän näki sokeakin – tyyliltään, visuaaliselta ilmeeltään ja iskulauseiltaan saumattomasti sulautui hallituksen ”tiedotuksiin”.

Ja tätä ”tiedotusta” on tulossa keväämmällä lisää, kuinka ollakaan, sopivasti eurovaalien alla. Unkarin hallituksen sivuiltakin löytyvässä videoiskussa hallituksen tiedottaja István Hollik kertoo:

Hallitus käynnistää tiedotuskampanjan Brysselin maahanmuuttoa kannustavista suunnitelmista, sillä olemme sitä mieltä, että jokaisella unkarilaisella on oikeus tietää, mitä ovat ne ehdotukset, jotka vaarantavat Unkarin turvallisuuden perustan. Tätä tarvitaan, koska vaikka unkarilaiset ovat monin tavoin jo ilmaisseet, etteivät halua maahanmuuttoa, tästä huolimatta Brysselissä yhä väkisin ajetaan läpi tätä tukevia suunnitelmia, siis edelleenkin ajetaan läpi maahanmuuttokiintiöitä, päämääränä heikentää jäsenvaltioiden oikeuksia puolustaa rajojaan. Rahalla ladatun maahanmuuttajapankkikortin lisäksi myös maahanmuuttajaviisumi halutaan ottaa käyttöön, tämän Euroopan parlamentti jo hyväksyi. Lisäksi halutaan antaa lisää rahaa maahanmuuttoa tukeville järjestöille, samalla kun maahanmuuttoa vastustavien maiden rahallista tukea heikennetään, myös tällä tavalla rangaisten näitä maita. Meidän mielestämme nämä suunnitelmat vakavasti vaarantavat Unkarin turvallisuuden, niiden toteutuessa myös meidän maastamme tulisi maahanmuuttomaa.

Toisin sanoen: jos pahat Brysselin herrat haluavat sulkea rahahanat Unkarilta, se ei tietenkään johdu demokratian ja oikeusvaltion vaarantumisesta tai EU:n perusperiaatteiden ja arvojen rikkomisesta. Tai siitä, että Unkari kieltäytyy osallistumasta niihin yhteisiin toimiin ja sopimuksiin, joilla maahanmuuttoa nimenomaan olisi tarkoitus hillitä ja kontrolloida. Siitä puhumattakaan, että EU:n varoja on ohjattu vallanpitäjien ja heidän lähipiirinsä taskuihin. Eihän toki. Vaan kysymys on siitä, että ellei äänesi mene Fidesz-puolueelle, niin Unkarista tulee ”maahanmuuttomaa” (mitä se sitten tarkoittaakin, ilmeisesti sellaista maanpäällistä helvettiä kuin Länsi-Euroopassa, missä kaikki suurkaupungit ovat yhtä palavaa ghettoa ja sharia-lain hallitsemaa no go zonea – ja minne sadattuhannet unkarilaiset ovat viime vuosina riemumielin muuttaneet). Maa, joka ei saa puolustaa omia rajojaan ja jossa muukalaiset rellestävät EU:lta saatua pankkikorttia vinguttaen. (Euroopan ”vaihtoehtomediaa” kiertävä valeuutinen perustuu, asianmukaisin Lapin-lisin, todellisiin pakolaisavustusprojekteihin, joissa kyse on ollut perin vaatimattomista summista.)

Ei siis mitään muita ongelmia kuin maahanmuutto, ja sitä vastaan me taistelemme. Tämä on hallituksen vaalitiedotusta, ei valtapuolueen vaalikampanjaa. Ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki?

Mainokset

Viikon sekalaiset

helmikuu 15, 2019

Unkarin Tiedeakatemian roikkuessa löysässä hirressä olen samalla hiljakseen ihmetellyt muutamia muita viimeaikaisia Unkarin uutisia. Aloitetaanpa pienellä tositarinalla siitä, mitä tapahtuu keskitetyssä paikallismediassa. Unkarin paikallislehdistä suurin osahan kuuluu nykyään Mediaworks-yhtiölle, joka puolestaan sekin on nykyään osa hallituksen kontrolloimaa mediajättiä, ”Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiötä” (KESMA), siis ”oikeistolaista” mediaa, jonka journalistit – näin totesi juuri pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás – ovat luonnostaan moraalisesti korkeammalla tasolla. Näiden julkaisujen sisällöstä suuri osa tuotetaan keskitetysti, niin että samat jutut nähdään kaikissa paikallislehdissä. Mutta äskettäin keskittäminen on ainakin keskisessä Unkarissa, Jász-Nagykun-Szolnokin läänissä noussut aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Mediaworksin paikallisten uutisportaalien etusivut viime kevään vaalien alla. 444.hu:n julkaiseman kuvasommitelman oikeassa alanurkassa hymyili Orbánin naapuri ja lähioligarkki Lőrinc Mészáros, Mediaworksin huhuttu omistaja.

Comment.com-blogi löysi äskettäin Jász-Nagykun-Szolnokin läänin uutisportaalin szoljon.hu sivuilta merkillisen déjà vu -jutun, ja tästä ovat sittemmin kertoneet myös muutamat muutkin riippumattomat uutisportaalit. Szoljon.hu:n toimittaja Zsuzsa Szilvasi oli nimittäin vastikään haastatellut Mezőtúrin kaupungin asukkaita kuraongelmasta: sateella pikkukaupungin lukuisat päällystämättömät kadut ja pikkutiet muuttuvat mutavelliksi. Asukkaat kertoivat, että autoa ei saa joskus ulos tallista, niin että töihinkään ei pääse ajoissa, että tavarakuljetukset toimitetaan vain kuivalla kelillä, koska muulloin ei kuorma-autolla ole paikalle asiaa, ja että joskus ambulanssikin on joutunut pysähtymään päällysteen puolelle ja ambulanssimiehet ovat saaneet kantaa potilasta paareilla talvisäässäkin pitkän matkan talostaan autolle. Myös pormestarilta Szilvasi sai kuulla, että asukkailta tulee säännöllisesti valituksia, päällystämättömillä teillä ei pääse kulkemaan autolla eikä aina edes jalan, mutta tilanteelle ei ole mitään tehtävissä, kun maaperä on läpeensä kastunut.

Eipä tässä sinänsä mitään, mutta vuotta varhemmin, helmikuussa 2018, samainen Zsuzsa Szilvasi oli tehnyt jutun vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Mezőtúrista sijaitsevasta Túrkeven pikkukaupungista. Túrkeven asukkaat valittivat, että kaupungin päällystämättömät kadut ja pikkutiet muuttuivat sadeilmalla mutavelliksi: autoa ei saa joskus ulos tallista, niin että töihinkään ei pääse ajoissa, tavarakuljetukset toimitetaan vain kuivalla kelillä, koska muulloin ei kuorma-autolla ole paikalle asiaa, ja joskus ambulanssikin on joutunut pysähtymään päällysteen puolelle ja ambulanssimiehet ovat saaneet kantaa potilasta paareilla talvisäässäkin pitkän matkan talostaan autolle. Myös pormestarilta Szilvasi sai kuulla, että asukkailta tulee säännöllisesti valituksia, päällystämättömillä teillä ei pääse kulkemaan autolla eikä aina edes jalan, mutta tilanteelle ei ole mitään tehtävissä, kun maaperä on läpeensä kastunut.

Todellakin: vuoden välein ilmestyneet jutut olivat aivan identtiset, kuvitusta myöten, vain kaupungin ja pormestarin nimet oli vaihdettu. Kuten eräässä kommenttiketjussa todettiin: näköjään Matrixissa on virhe.

***

Jo pitemmän aikaa on Unkarin riippumattomissa viestimissä jauhettu ns. Elios-juttua. Elios-yhtiö on viime vuosina toimittanut useisiin Unkarin kaupunkeihin katuvalaistuksia, joiden kustannuksista osa tuli EU:n kehitysmäärärahoista. Erityisen mielenkiintoisen Elioksesta tekee se, että sen johdossa vaikutti vielä lamppukauppojen aikoihin István Tiborcz, Viktor Orbánin ”omilla jaloillaan seisovan” Ráhel-tyttären aviomies. Sekä tietenkin se, että Elios voitti kaikki tarjouskilpailut tavalla, joka sai EU:n korruptionvalvontaviraston OLAFin haistamaan palaneen käryä. (Kaiken lisäksi Elioksen työn jäljessä oli ongelmia: lamput eivät valaisseet kunnolla.)

Runsas vuosi sitten OLAF jätti Unkarin syyttäjänvirastolle selonteon Elioksen katuvalobisneksissä todetuista epäselvyyksistä. Pallo oli nyt siis Unkarin viranomaisilla, mutta – kuten odottaa saattaa – nämä eivät tehneet mitään. Erityisen mielenkiintoista on verrata Elios-jutun käsittelyä toiseen, vuotta varhempaan OLAFin selvitykseen, joka koski Budapestin 4-metrolinjan rakennustöiden yhteydessä todettuja korruptioepäilyjä. Metrosotkut voitiin nimittäin yhdistää edelliseen hallitukseen, joten hallitus julkisti OLAFin selonteon jokseenkin välittömästi, ilmoittaen varaministeri Nándor Csepreghyn suulla, että kyseessä on kaikkien aikojen pahin korruptiojuttu.

Nyt puolestaan, kun kyseessä on valtakunnan vävypoika, mitään Elios-juttuun liittyvää uutta tietoa ei ole julkistettu, ei myöskään OLAFin selvitystä. Sitä vastoin pari päivää sitten pienen oppositiopuolueen Párbeszédin europarlamenttiedustaja Benedek Jávor julkisti blogissaan ”useista lähteistä” saamansa tiedon, jonka mukaan hallitus olisi poistamassa EU:lle lähettämästään laskupaketista – siis projekteista, jotka Unkarin valtio on maksanut ja joiden kuluja EU:n on tarkoitus jälkikäteen hyvittää – Elios-projektien laskuja. Seuraavana päivänä hallitus vahvisti tiedon. Innovaatio- ja teknologiaministeriöstä vakuutettiin asiaa tiedustelleelle HVG:n toimittajalle, että tässä ei ole mitään ihmeellistä. Kuulemma usein hallitus ylirahoittaa projekteja eli suostuu kustantamaan hieman enemmän kuin EU:lta loppujen lopuksi saadaan, eikä tämä ole sen kummempi tapaus.

Toisin sanoen: Unkarin valtio ei selvitä Elioksen sotkuja julkisesti vaan kaikessa hiljaisuudessa painaa asian villaisella ja luopuu Elios-projektien EU-rahoituksesta mieluummin kuin antaa EU:n valvojille aihetta puuttua pääministerin vävypojan bisneksiin. Unkarin veronmaksajien maksettavaksi jää 13 miljardia forinttia eli noin 40 miljoonaa euroa ylimääräistä. Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!

***

Viime sunnuntainahan Suomenkin uutiskynnyksen ylitti pääministeri Orbánin esiintyminen, jota suomalaisissa viestimissä nimitettiin Ameriikan mallin mukaan ”kansakunnan tila” -puheeksi – unkariksi termi on évértékelő, ‘vuoden arviointi’. Budapestin Várkert Bazáriin, mustan näkösuoja-aidan taakse saapunut valtakunnan Fidesz-eliitti sai kuulla, että kaikki on periaatteessa mitä parhaimmin, Länsi-Eurooppaa tosin uhkaa maahanmuuton aikaansaama katastrofi ja romahdus, mutta Unkari on saatu nousuun, tulevaisuudenusko palautetuksi ja kansan kohtalo taas sen omiin käsiin. Eniten julkisuutta on saanut puheen väestönkehitystä käsitellyt osuus.

Maahanmuuton sijaan, jota Unkariin siis ei haluta (tai jos, niin vain valkoisia, kristittyjä maahanmuuttajia, kuten kauppakamarin johtaja László Parragh viimeksi siteeraamassani jutussa suoraan sanoi), tarkoitus on kääntää oman kansan syntyvyys nousuun. Tämän tukemiseksi Orbán julisti seitsenkohtaisen ohjelman, johon sisältyi erilaisia verohelpotuksia, lainoja ja tukia lapsiperheille. Tämänhetkistä perheiden asunnonhankintatukea laajennetaan koskemaan myös käytettyjä asuntoja. Jokainen alle 40-vuotias nainen saisi kymmenen miljoonan forintin lainan (n. 31.000 €), josta syntyvien lasten myötä kuoletetaan osa, kolmannen lapsen jälkeen koko lainasumma. Neljä lasta synnyttäneet naiset vapautetaan tuloverosta kokonaan – ja monilapsiset perheet saavat erityistukea isomman auton hankintaan. Kuten tähänkin asti, hallituksen tukitoimet on suunnattu keskiluokalle, ei suinkaan köyhimmille lapsiperheille. Puheessaan Orbán suoraan sanoi, että tarkoitus on tukea niitä, jotka tekevät työtä lastensa eteen, ei niitä, jotka haluavat elää lapsistaan. Tämä viittaus siihen yleiseen käsitykseen, että köyhät romaniperheet tehtailevat jälkikasvua vain lapsilisien tähden, sai palkakseen spontaanit aplodit.

Lisäksi unkarilaisten kielitaito-ongelmat aiotaan korjata. Unkarissahan ei ole harvinaista, että yliopistosta valmistunut ihminen on lukenut kaikki kurssikirjansakin käännöksinä eikä osaa kunnolla mitään vierasta kieltä. Tätä työnantajienkin valittelemaa tilannetta on koetettu korjata vaatimalla yliopistosta valmistuvilta ”keskitason kielitutkinnon” (középfokú nyelvvizsga, vastaa eurooppalaisen viitekehyksen B2-tasoa) suorittamista, mutta tämä on ollut osalle opiskelijoista mahdoton tehtävä. Vuonna 2014 oli ilmennyt, että jopa viideltäkymmeneltätuhannelta korkeakoulusta valmistuvalta jää diplomi saamatta pakollisen kielitutkinnon puutteen takia, eikä tämän korjaamiseksi käynnistetty ohjelma parantanut asiaa – ohjelman englannin-, saksan- ja ranskankursseille ilmoittautuneista puolet eivät selvittäneet kielitutkintoa. Siispä kielitutkintovaatimus on päätetty siirtää valmistumisen yhteydestä korkeakouluopintojen aloittamisen edellytykseksi vuoteen 2020 mennessä, mutta Index-sivuston parin vuoden takaisen analyysin mukaan tämäkään ei tule korjaamaan tilannetta. Mikä siis neuvoksi? Näin puusta katsoen sitä kuvittelisi, että paras keino olisi parantaa koulujen kieltenopetusta. Onhan se älytöntä, että lapset istuvat koulussa tuntikausia vieraiden kielten tunneilla ja silti pidetään ihan normaalina, että eteenpäin pyrkivät vanhemmat käyttävät lapsiaan koulun ohella yksityisillä kielikursseilla. Mutta ei ole niin kuin puusta katsoen näyttää – Orbán ilmoitti puheessaan hallituksen käynnistävän uuden tukiohjelman, jolla kaikki peruskoulun 9.- ja 11.-luokkalaiset pääsisivät kahdeksi viikoksi (!) ulkomaille (minne, miten?) kieliä oppimaan!

Mutta palataanpa perheiden tukemiseen. Jo maanantaina perheasiain valtiosihteeri Katalin Novák kertoi lehdistötilaisuudessa tarkempia tietoja:  Kymmenen miljoonan forintin lainan saa jokainen alle 40-vuotias nainen, joka solmii ensimmäisen (!) avioliittonsa. (Avioliiton ulkopuolista äitiyttä sun muita vaihtoehtoperheitä ei siis tueta!) Vuoteen 2022 mennessä tarhapaikka luvataan jokaiselle lapselle, ja kotihoidon tukea voivat nostaa myös lapsenlasta hoitavat isovanhemmat. Ja monilapsiset perheet saavat 2,5 miljoonan forintin tuen (vajaat 8000 euroa) tila-auton ostoon. Tämän viikon ajan on sitten mediassa kyselty ja ihmetelty, miten nämä uudet tukitoimet käytännössä oikein kustannetaan. OTP-pankin analyysin mukaan perheiden tukeminen tulisi lisäämään budjettivajetta puolen prosenttiyksikön verran. Ilmeisesti lakejakin on muutettava, ennen kuin kaikki uudistukset saadaan voimaan, eivätkä ne – juuri koska ne on rajattu koskemaan perinteisessä avioliitossa eläviä keskiluokan ihmisiä – hyödytä kuin pientä murto-osaa kansasta.

Meemitehdas tietenkin pyörii.

szja.jpeg

”Ja mikä sinut sai uskomaan?” – ”Tulovero.”

 

ellek

Vitsipuolue ”Kaksihäntäisen koiran” julkaisema parodia naistenlehti Ellen kannesta (ellek tarkoittaa ‘minä penikoin’ tai ‘minä poi’in’) hehkuttaa: ”10 varmaa vinkkiä nelosten saamiseen!” ”Budapestin 50 mahtavinta synnytykseen sopivaa julkista paikkaa!” ”Regina synnytti tässä kuussa kuusi lasta, eikä hänen tarvitse maksaa edes arvonlisäveroa!”

Tyylikkäimmin Orbánin perhetukiohjelman kuitenkin niputtaa ja tyrmää Péter Konok, jonka kontakti-ilmoitusparodia on samalla hiljainen kunnianosoitus unkarilaisen absurdin mestarille István Örkénylle:

Arvoistaan tarkka,
älykäs, rakastettava
keski-ikäinen akat. herrasmies
etsii ainoastaan tositarkoituksella
perhekeskeistä
herttaista, siistiä
mieluimmin roomalais-katolilaista tai reformoitua
(mahdollisesti evankelis-luterilaista)
alle 40-vuotiasta
tulevaa luotonottajakumppania, joka
synnyttäisi hänelle suloisen
seitsenpaikkaisen henkilöauton.


Päin seinää!

helmikuu 13, 2019

Eilen nähtiin Unkarin Tiedeakatemian edustalla tuhatpäinen väkijoukko, puhujia ja ihmisketju, siis ”vuosikymmenen mielenosoitus”, kuten 444.hu-sivuston László Szily sitä nimitti. ”Vuosikymmenen mielenosoitus” Szilyn mukaan siksi, että kerrankin mielenosoittajilla oli sekä selkeä aihe ja syy että taitoa ilmaista asiansa selvällä ja kauniilla unkarin kielellä. (Samaan aikaan olin muuten, yhdessä elokuvaohjaaja Mara Jelinkón kanssa, Yle1:n Kulttuuriykkösen vieraana, keskustelu on ”toistaiseksi” kuultavissa Areenassa.) Sisällä neuvoteltiin Akatemian tutkimusinstituuttien tulevaisuudesta. Valtiohan haluaa siirtää tutkimusrahoituksen Tiedeakatemialta Innovaatio- ja teknologiaministeriön hallintaan ja muuttaa sen säätiö- tai projektipohjaiseksi, mikä tuhoaisi perustutkimuksen ja sen jatkuvuuden.

Kuten mielenosoittajien pitelemästä julistesarjasta käy ilmi (video koko sarjasta löytyy Mérce-portaalin uutisesta), hyökkäys Akatemian tutkimusinstituutteja kohtaan oli vain uusin vaihe pitkässä kehityskulussa. Orbánin nykyisen valtakauden alusta lähtien korkeakoulujen opiskelijoiden määrä ja heidän valtiontukensa ovat huvenneet, samalla kun korkeakoulutusta halutaan entistä enemmän muuttaa maksulliseksi. Vuodesta 2013 lähtien on puhuttu ns. turpeeseensidontalaista eli valtion oikeudesta vaatia valtion tuella opiskelleita korkeakoulutettuja valmistumisensa jälkeen työskentelemään tietyn määräajan Unkarissa. Yliopistoihin on ajettu kanslerijärjestelmä, eli niiden huipulle on sijoitettu politiikan ja talouselämän intressejä palvelevat johtajat. Unkarin tasokkain yliopisto CEU on ajettu maanpakoon, Budapestin ELTE-yliopistoa isketty rankoilla säästötoimilla. Nyt on Akatemian tutkimusinstituuttien vuoro. Niiden ja ylipäätään perustutkimuksen merkitystä ei selvästikään ymmärretä. Kuten Akatemian edustalla mielenosoittajille puhunut psykologi ja psykolingvisti Csaba Pléh asian ilmaisi: tiedettä yritetään ”kannustaa” kilpailemaan amputoimalla siltä jalat.

Akatemian työntekijöiden verkkoon pystyttämälle foorumille ropisee yhä kansainvälisiä solidaarisuus- ja tukiviestejä. Kansainvälisen tason unkarilaistutkijoita kotimaahan houkuttelevan Lendület-ohjelman edustajat ovat avoimessa kirjeessään – sen on allekirjoittanut lähes sata tutkijaa – kääntyneet suoraan pääministeri Orbánin puoleen ja pyytäneet tätä pysäyttämään innovaatio- ja teknologiaministeri Palkovicsin puuhat. Hekin yrittävät selittää, että vallanpitäjien hätiköity mielivalta vie lahjakkailta tutkijoilta tulevaisuudenuskon ja halun jäädä Unkariin ja että juuri perustutkimus luo sen pohjan, jolle talouspoliittisten päättäjien kaipaamat ”innovaatiot” rakennetaan. Tähän pääministeri vastasi puolestaan avoimella kirjeellä, selittäen, että tarkoitus ei ole vähentää tutkimuksen resursseja vaan luoda keskitetympi ja tehokkaammin toimiva järjestelmä. Vaikka tutkimuksen edellytykset Unkarissa ovatkin Orbánin mielestä viime aikoina koko ajan parantuneet (!), puuttuu yhä se ”ainesosa, joka takaisi sen, että tiedosta syntyy välitöntä taloudellista hyötyä”.

Niinpä. Ne eivät edelleenkään suostu ymmärtämään, että tutkimusta ei voi tehdä pelkkä välitön taloudellinen hyöty silmissä kiiluen. Eilen illalla jotakin napsahti päässäni, kun pitkästä aikaa luin Örülünk, Vincent? -blogia. (Sen kirjoittaja ”jotunder” – jó tündér, ‘hyvä haltiatar’ – on ilmeisesti yliopistoihminen, joka ainakin toisella jalallaan seisoo ulkomaiden tiedemaailmassa ja sieltä käsin järkyttyneenä seurailee Unkarin tapahtumia. Blogin nimi on sitaatti Tarantinon Pulp Fiction -elokuvasta: “We happy, Vincent?”) Blogisti oli löytänyt Azonnali.hu-sivustolta toisen Orbán-järjestelmän huipputeknokraatin, kauppa- ja teollisuuskamarin johtajan László Parraghin haastattelun. Siinä Parragh vakuuttaa tukevansa ministeri Palkovicsin suunnitelmia perustutkimuksen alasajamiseksi. Tähän tapaan:

(Parragh on todennut, että tärkeintä olisi kouluttaa ammattitaitoista teollisuustyövoimaa, josta on huutava pula. Toimittaja kysyy:)

– Mutta ei ole myöskään tutkimus- ja kehitystyötä. Miksi on tärkeämpää kouluttaa ammattitaitoisia työläisiä?

– Tutkimukseen tarvitaan yrityksessä sellaiset perusvalmiudet, joiden varaan tutkimus voidaan rakentaa. Unkarissa vain harvoilla yrityksillä on tällaiset. On täysin luonnollista, että saksalainen autotehdas teettää tutkimustyötä, kun sillä on siihen edellytykset. Sitä vastoin siitä ei ole mitään hyötyä, jos me kolme tässä kokoamme viisituhatta forinttia mieheen tutkiaksemme sillä jotakin. Tutkimukselle ei ole edellytyksiä.

– Siihen ei ole varaa.

– Ei ole sattumaa, että MTA:ssa aina harhaudutaan perustutkimuksen suuntaan. Siellä päämääränä ei ole tutkimustulosten fyysinen toteuttaminen vaan jonkin ison jutun löytäminen, jolle puolestaan meidän maamme ei ole riittävän suuri.

– Te siis kannatatte innovaatioministeri László Palkovicsia, kun hän haluaa lakkauttaa MTA:n tutkimusinstituutit?

– Mitä suurimmassa määrin.

(…)

Minulla on joukko ystäviä, jotka työskentelevät start-up-yritysten parissa. Näen, miten rankkaa heidän on saada ylipäätään mitään liikahtamaan. Oletetaan, että minulla on pätkä kuparilankaa. Kuumennan sitä, ja se alkaa hehkua. Näin huomaan, että kuumentaminen tuottaa valoa: tätä on perustutkimus. Kehitystyö on sitä, että panen kuparilangan lasikupuun, kytken virran ja lasikupu alkaa valaista. Innovaatio taas on sitä, että valmistan lasikupuja, jotka valaisevat ja jotka voidaan kiertää kiinni samanlaisiin standardisoituihin kantoihin. Näin ketju on koossa, näin toimii tutkimus.

– Siis kuitenkin tarvitaan perustutkimusta, että olisi, mitä kehittää ja innovoida.

– Kyllä.

– Mutta tämähän on ristiriidassa sen kanssa, mitä sanoitte: että perustutkimusta tekeviä Tiedeakatemian instituutteja ei tarvita.

– Esimerkiksi japanilaiset nykyään harjoittavat perustutkimusta vain minimaalisesti, he ostavat nämä tutkimustulokset. Ja valikoivat huolellisesti ne perustutkimukset, joita voi käyttää kehitystyöhön.

No jaa. Kuten Vincent-blogisti muistuttaa, Japanin tutkimus- ja kehitysrahoituksesta perustutkimukseen käytetään pienempi osa (13 %) kuin USA:ssa, perustutkimuksen supervallassa. Silti Japanin tutkimus- ja kehitystuki on maailman kolmanneksi suurin, ja perustutkimukseenkin riittää siitä melkoinen siivu. Tokion ja Kioton yliopistot ovat luonnontieteissä maailman huippuluokkaa, joten tuo ”minimaalisesti” on aika, hm, luova ilmaus.

Samaisesta Vincent-blogista huomasin innovaatio- ja teknologiaministeri Palkovicsin todenneen ”monien epäilevän, tarvitaanko itsenäistä matematiikan tutkimusinstituuttia”. Unkarin Tiedeakatemian matematiikan tutkimusinstituutti, kirjoittaa ”jotunder”, on saanut yhdeksän Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) projektirahoitusta, enemmän kuin yksikään Unkarin yliopisto. Ja ylipäätään matematiikan tutkimuksellahan on Unkarissa komeat perinteet, myös nykyinen Unkarin Tiedeakatemian johtaja László Lovász on arvostettu matemaatikko. Samaan aikaan samainen ministeri Palkovics on perustamassa vuonna 2011 perustetun Nemzeti Közszolgálati Egyetemin (korkeita hallinto- ja poliisivirkamiehiä sekä upseereja kouluttava yliopisto) yhteyteen uutta tutkimusyksikköä, josta oman instituuttinsa saisi myös tässäkin blogissa esillä ollut hyllytetty Fidesz-veteraani Gergely Prőhle. Prőhlellä ei ole minkäänlaisia tieteellisiä meriittejä, hänen virallisesti vuonna 2007 aloitetut tohtoriopintonsa ovat yhä kesken. Ja tietenkin voisi ilkeästi kysyä, mitä ”välitöntä taloudellista hyötyä” tuottaa Prőhlen johdettavaksi perustettu ”Strategisten tutkimusten instituutti”.

Eilinen jännittävä päivä mielenosoituksineen ja kokouksineen päättyi äänestykseen, jossa Unkarin Tiedeakatemian hallitus päätti, ettei tutkimusinstituuttien tähän mennessä hädissään kirjoittamia projektirahoitushakemuksia välitetä innovaatio- ja teknologiaministeriölle ennen kuin instituuteille myönnetään niille lain mukaan taattu perusrahoitus. Toisin sanoen: alkaneen vuoden rahoitus tänne, ja sen jälkeen voidaan neuvotella. Eihän tämä hyvältä näytä edelleenkään. Kuten joku jossain kirjoitti, Akatemia voi korkeintaan valita ampumisen tai hirttämisen, muuten on vaikea nähdä, mikä sen tutkimuslaitokset ja niissä harjoitettavan perustutkimuksen voisi pelastaa. Jonkinlainen moraalinen voitto joka tapauksessa, että Akatemia ei suoraan antanut periksi eikä heti alistunut.

Kävi näissä tulevissa neuvotteluissa miten kävi, pohjimmaisena ongelmana on joka tapauksessa se, että vastapuoli ei ikinä tule pelaamaan reilua peliä. Tähän liittyy olennainen oivallus, jonka Itä-Euroopan politiikan asiantuntija Anne Applebaum äskettäin Washington Postissa puki sanoiksi: ei maailman populistijohtajia yhdistä muukalaisviha vaan tekopyhä kaksinaamaisuus. Muurinrakentaja Trumpin golfklubia New Jerseyn Bedminsterissä on vuosikaudet huoltanut ja siivonnut Costa Ricasta vaeltava nälkäpalkkaisten siirtolaisten karavaani, ja aivan samoin myös Orbánin raivotessa maahanmuuttoa vastaan hänen lähipiirinsä oligarkit ovat käärineet sievoisia summia myymällä maahanmuutto-obligaatioita maksukykyisille aasialaisille ynnä muille, näiden taustoja liiemmin kyselemättä. Ja samalla kun Brysseliä on Unkarin hallituksen propagandassa kuvattu uudeksi Moskovaksi, tuolta vihatulta Eurostoliitolta tulevat tukiaiset ovat pyörittäneet Unkarin taloutta ja rikastuttaneet samaisia oligarkkeja. Populistijohtajat, kuten Sentroopassa sanotaan (Heinrich Heinen runoa Deutschland. Ein Wintermärchen mukaillen), ”saarnaavat vedestä ja juovat itse viiniä”. Tämän takia heille on niin tärkeää alistaa media omaksi puhetorvekseen ja lamaannuttaa oikeuslaitos. Tämän takia Orbán voi silmää räpäyttämättä vakuuttaa, että tieteenteon edellytykset Unkarissa ovat hyvät ja entisestään vain paranevat. Mutta miten väittelet ja neuvottelet semmoisen kanssa, joka ei vain ole joka suhteessa yläkynnessä vaan lisäksi valehtelee koko ajan?


Tapahtuipa eräänä päivänä Unkarin mediassa

helmikuu 5, 2019

Samalla, kun Unkarin Tiedeakatemian kohtaloa on mediakuplassani kauhisteltu, sen reunoilla on nähty surullisenhupaisa kohtaus. Aloitetaanpa suosikkipakinoitsijani Péter Konokin lastusta, joka sijoittuu (puolifiktiiviseen?) Neuvostoliiton historiaan:

Vuosi 1938. Aljoša kulkee Punaisella torilla, kun äkkiä ilmestyy jostain kuorma-auto, lavalla joukko väkeä, nämä vilkuttavat, heiluttavat kaulaliinojaan, huutavat: ”Alas Stalin! Kuolema tyrannille! Alas diktatuuri!!!”

Aljoša juoksee perään: Odottakaa, minäkin tulen!

Hän tavoittaa kuorma-auton, ojentaa kätensä, lavalla seisojat vetävät hänet ylös. Aljoša on riemusta suunniltaan: Nyt riittää sorto! Eläköön vapaus!!! Sitten hän kääntyy toisten puoleen: Entä nyt? Minne nyt mennään?

Toiset katsovat häntä hämmentyneinä. Miten niin minne? Mitä sinä oikein ajattelit? Meitä viedään Lubjankan kellareihin teloitettavaksi…

En ymmärrä, miksi tämä tuli mieleeni, kun ajattelin István Vargaa, Fidesz-puolueen (nyttemmin entistä) mediayhtiön kuraattoria. Eihän häntä selvästikään olla ampumassa.

Niin, István Varga. Fidesz-puolueen tukipylväs, kunnon kristillis-konservatiivinen herrasmies, joka syksyllä 2012 parlamentissa käydyssä käsittämättömässä perheväkivaltakeskustelussa kunnostautui toteamalla, että jos naiset palaisivat kotiin ja synnyttäisivät kaksi-kolme, mieluummin neljä-viisi lasta, niin heitä kunnioitettaisiin eikä perheväkivallasta olisi puhettakaan. (Muistelen myöhemmin jostain kuulleeni, että Varga itse oli ottanut – pikkukaupungissa jonkin verran juoruja nostattaneen – eron vaimostaan ja lastensa äidistä ja vaihtanut nuorempaan.) Pakko tähän on vielä kerran laittaa jo silloisessa kirjoituksessani julkaisemani meemi:

varga.jpg

”En minä halunnut lyödä. Se ei vain synnyttänyt tarpeeksi lapsia.”

Sittemmin Varga oli esillä tässäkin blogissa, kun historiantutkija Bálint Hómanin patsashankkeesta keskusteltiin vuonna 2015. Hóman, jonka rehabilitointia Varga oli ollut puuhaamassa, oli Horthyn Unkarin merkittävimpiä historioitsijoita, todellakin ansioitunut tiedemies, mutta myös sivistynyt herrasmies-antisemitisti, joka sympatisoi natsi-Saksaa, vaati juutalaislakien tiukentamista ja osallistui myös poliittisena vaikuttajana siihen juutalaisten syrjinnän institutionalisoimiseen, jolla rakennettiin tietä Unkarin holokaustille.

Ja äskettäin Varga pääsi tärkeään asemaan, kun Unkarin mediakenttää jälleen kerran järjesteltiin uudelleen. Aiemmin vallanpitäjien lähipiirien mediaoligarkeille kuuluneita lehtiä, radio- ja tv-asemia siirtyi uuden ”Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiön” (Közép-Európai Sajtó és Média Alapítvány, KESMA) hallintaan. Tähän uuteen mediamonopolikeskittymään kuuluvat muun muassa entinen äärioikeistohörhö-tv-kanava Echo TV, Viktor Orbánin entisen lähioligarkin Lajos Simicskan entinen (ja ns. Gecigaten jälkeen hallitusta kiivaasti kritisoinut) uutiskanava HírTV, hallituksen äänitorvena tunnettu sanomalehti Magyar Idők, useimmat paikallislehdet sekä ilmaisjakelulehti Lokál, merkittävä konservatiivisivusto mandiner.hu samoin kuin raivopopulistinen 888.hu, ynnä monet muut… Ihmisoikeusjärjestö TASZ on jo nostanut kanteen tämän johdosta: hallituksen valvonnassa oleva mediakeskittymä on sekä kilpailulainsäädännön että perustuslain vastainen, mutta valtion kilpailuvirasto GVH ei ole suostunut tutkimaan asiaa, koska uusi mediajätti on asetuksella määritelty ”kansakuntastrategian kannalta merkittäväksi”. Ja tämän KESMAn kuratorion johtoon siis nimitettiin István Varga, mies joka kykenee silmää räpäyttämättä vakuuttamaan, että Unkarin mediassa on näihin päiviin saakka vallinnut kohtuuton vinoutuma ”liberalismin” eduksi. Kunnes.

Eilen levisi Unkarin julkisuuteen video haastattelusta, jonka István Varga oli antanut paikalliselle (Békésin läänin) uutissivusto behir.hu:lle. Sen jälkipuoliskolla Varga innostui kritisoimaan hallituspuolueen lehdistöä ja myönsi jopa, että ”tasokkaita, sujuvakynäisiä toimittajia – ei pidä loukkaantua, aivan tyynesti voin sanoa tämän – löytyy paremminkin vastapuolelta”. Varga tunnusti lukevansa oppositiomielisiä lehtiä, sellaisia kuin kulttuurilehti Élet és Irodalom tai Magyar Narancs, ja kertoi jopa aloittavansa päivänsä vasemmistolaisella Népszava-lehdellä. Itse asiassa Unkariin tarvittaisiin hänen mielestään tasokas kansallis-konservatiivinen sanomalehti, jollaista ei tällä hetkellä ole olemassakaan. KESMAn tehtävistä hän lausui, että tarkoituksena olisi lopultakin saada aikaan laadukas, kristillis-kansallis-konservatiivinen lehdistö, jota seurattaisiin myös poliittisella vastapuolella – ettei kävisi niin kuin nyt, ”että luemme ennemmin [uutissivusto] Indexiä kuin Origoa”. (Uutissivusto Origon kohtalo on surullinen tarina: entisestä riippumattomasta uutisportaalista on tehty säälittävä propagandapapukaija.) Echo- ja HírTV-kanavista Varga puolestaan tuumi näin: Ei ole mukavaa koko ajan nähdä, että ”Unkarin yllä taivas on pilvetön”, kaikki on hyvin, kaikki ovat toimineet oikein ja hallitus on aina oikeassa.

Tässä Vargan valittelemassa tason laskussahan ei ole mitään yllättävää sille, joka on seurannut, mitä Unkarin mediassa on viime vuosien aikana tapahtunut. Yleisradioyhtiö MTVA:n sekä oligarkkiviestimien palveluksesta ovet paukkuen lähteneet toimittajat ovat kertoneet hyytäviä tarinoita sensuurista ja valtion propagandakeskuksesta valmiina toimitetuista teksteistä ja fraasipaketeista. (Äskettäinen tapaus Lomnici on tästä hyvä esimerkki: toimittaja oli ylhäältä käsin ohjeistettu panemaan haastateltavan suuhun tietty ilmaus.) Ei ole ihme, jos kaikki vähänkin kunnianhimoisemmat journalistit pakenevat päätä pahkaa. Mutta yhtä ilmeistä on, että tästäkään ei sovi puhua. Pari tuntia sen jälkeen, kun 444.hu-sivusto oli uutisoinut Vargan haastattelusta, Varga ilmoitti eroavansa tehtävästään KESMAn johdossa. Magyar Idők -sanomalehti uutisoi lyhyesti:

István Varga, Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiön kuratorion puheenjohtaja, jätti eilen eronpyyntönsä, jonka säätiön perustaja Gábor Liszkay hyväksyi. Varga jättää tehtävänsä sen jälkeen, kun on békéscsabalaiselle Behir.hu:lle antamassaan haastattelussa esittänyt totuudesta poikkeavia väitteitä konservatiivisen median tilasta.

Tähän loppuun ei voi kuin siteerata itseään Viktor Orbánia, joka taannoin Eurooppa-parlamentissa ns. Sargentinin paperista käydyssä keskustelussa puolusti hallituksensa toimintatapoja:

”Me emme koskaan alentuisi vaientamaan niitä, jotka eivät ole samaa mieltä kanssamme.”


Unkarin tieteen alasajo on alkanut

helmikuu 4, 2019

Unkarin hallituksen tiede- ja koulutuspolitiikka on ollut tässä blogissa jo ennenkin esillä, valitettavasti. Poliittiset päättäjät eivät ihmeemmin arvosta korkeampaa koulutusta tai abstraktia tarpeettomien asioiden perustutkimusta, puhumattakaan nyt sellaisista perinteisten perusarvojen vastaisiksi mielletyistä asioista kuin sukupuolentutkimus (sehän tarkoittaa sitä, että poikia ja tyttöjä, isiä ja äitejä pitää ruveta nimittämään jollakin sukupuolineutraalilla termillä, että nuoret naiset eivät enää pidä korkeimpana kutsumuksenaan synnyttää päättäville äijille lapsenlapsia, että kansaa diktatorisesti painostetaan homoseksuaalisuuteen ja sukupuolenvaihdosleikkauksiin ja että tämmöisen ”tutkimiseen” vieläpä haaskataan yhteiskunnan varoja). Tämän taustalla on tietenkin yleistä poliittista populismia (perusarvo- ja äijäväen äänet varmistetaan haukkumalla femakkoja ja homoja sekä yleisemmin verovarojen tuhlausta ”turhuuteen”). Kriittisessä mediassa on kuitenkin pitkään uumoiltu myös jonkinlaista suurta salajuonta kansan tyhmentämiseksi (népbutítás).

Unkarin tulevaisuuttahan ei nähdä huippututkimuksessa, tekoälyssä tai haitekissa, vaan suhteellisen luonnonvaraton Unkari yrittää rakentaa itsestään paitsi matkailun, kylpylä- ja viiniturismin maata myös ennen kaikkea sinikaulustyövoiman tuottajaa. ”Työperustainen yhteiskunta” toimii myymällä ahkeraa haalariväkeä saksalaisten autotehtaisiin. Siksi Unkarin hallitus, samalla kun pauhaa ”kansainvälisen suurpääoman” (Brysseli! Soros!) sortovaltaa vastaan, on auliisti tukenut Unkarissa toimivia ylikansallisia yrityksiä. Siksi parlamentti on säätänyt ”orjalakeja”, ja siksi – näin arvellaan – myös EU ja Eurooppa-parlamentin enemmistöliittouma EPP ovat niin pitkään sietäneet demokratian ja oikeusvaltion alasajoa Unkarissa.

Ahkeran ja kuuliaisen haalariväen tuottamiseksi puolestaan on koulutusjärjestelmä pidettävä tiukasti lieassa. Sitä parempi, mitä harvemmat nuoret päätyvät hyödyttömiksi hömppätieteiden maistereiksi, ”rauniokapakoiden puolihämärässä notkuvaksi työttömäksi älymystöksi” (Viktor Orbánin taannoinen vastine ”Punavuoren punavihreille punaviininlipittäjille”), oppivat vielä vieraita kieliä ja luikkivat mokomat ulkomaille. Viime vuosina, kuten Unkarin Tiedeakatemia viimekeväisessä istunnossaan kritisoi, Unkarin koulujärjestelmä on jatkuvasti heikentynyt. Oppivelvollisuusiän alentaminen 16 vuoteen on lisännyt koulupudokkaiden määrää, koulukirjojen julkaisutoiminnan keskittäminen romahduttanut oppikirjojen laadun (tästä muuten kertoi äskettäin jopa CNN), ammattikoulu- ja ammattilukiojärjestelmän hätäinen uudistaminen tuottanut tuhoa ja hämmennystä. Korkeakoulutetusta väestä alkaa olla puutetta, etenkin koulujen luonnontiedeaineissa opettajapula on jo huutava.

Kun Keski-Euroopan yliopisto CEU on nyt ajettu maasta, muita yliopistoja ei voi täysin ajaa alas, mutta niidenkin liekaköyttä ja nälkävyötä on jatkuvasti kiristetty. Tulevaisuudessa häämöttää järjestelmä, jossa yliopistot ovat harvalukuisen eliitin hupia. Tämmöistä on ainakin uumoiltu Budapestin Corvinus-yliopiston käynnissä olevan reformin yhteydessä. Corvinus, entisinä aikoina taloustieteen Karl Marx -yliopisto, on nousemassa jonkinlaiseksi pilottiprojektiksi tässä suurhankkeessa, jossa perimmäisenä tavoitteena on ilmeisesti yliopistojen yksityistäminen ja maksullistaminen. Aiheesta viikko sitten järjestetyssä keskustelutilaisuudessa kuultiin Index-uutissivuston mukaan seuraavaa:

Useammat kutsutuista puhujista näkivät todellisena vaarana sen, että Corvinus on uudistusten jälkeen vain eliitin ulottuvilla, mikä entisestään heikentää yhteiskunnallista liikkuvuutta. Opiskelijajärjestön edustaja Ákos Nagy kertoi, että heidän kysymyksensä [rehtori] András Lánczille oli täysin tyrmätty. Rehtori oli vastannut kysymällä, haluavatko he, että Corvinuksesta tulee ”lahjattomien köyhien” yliopisto.

Myös aatteellisesta painostuksesta puhutaan yhä enemmän. Pari viikkoa sitten silmäni revähtivät, kun uutisvirtaani osui szegediläisen paikallislehden (myös Délmagyar on nykyään hallituksen mediamonopolin hallussa) juttu keskustelutilaisuudesta, jossa Szegedin yliopiston vararehtori Péter Zakar ja hallintoasian valtiosihteeri Csaba Latorcai pohtivat muun ohessa kansallismielisen kasvatuksen merkitystä. Keskustelu järjestettiin katolisessa pappilassa tilaisuuden päätteeksi, jossa oli muisteltu sata vuotta sitten kuollutta kansanperinteentutkija László Kálmánya, joka oli myös katolinen pappi. Tästäkin syystä keskustelu kulki koti-uskonto-isänmaa-linjalla, mutta tietenkään ei unohdettu arvostella Szegedin kaupunginhallitusta – Fidesz-puolueen hallitsemassa Unkarissa Szeged on ainoa sosialistivaltainen isompi keskus. Tahattomien kielikukkasten kirjavoima uutisteksti tekisi mieli kääntää kokonaan, mutta otanpa tähän vain pienen näytteen siitä, miten ”yliopisto tulisi asettaa kansallisille jaloille” (näin artikkelin otsikossa todellakin todettiin). Näin siis, vararehtorin myötäilemänä, lausui valtiosihteeri Latorcai:

Tahtoisimme, että nuoret tulisivat tänne [siis Szegedin yliopistoon opiskelemaan] siksi, että he saavat tiedon ohella arvoja. Unkarilaiset ovat antaneet maailmalle enemmän kuin yksikään muu maa on tähän mennessä pystynyt, tämän on oltava perustana suhteille muiden maiden kanssa. [Kyllä. Juuri näin.] (…) Ajatusten muovaaminen (gondolatformálás) on polttavan tärkeää [égetően fontos, juuri näin]. Kansainväliset suhteet eivät sulje pois kansallisella maaperällä seisomista, sillä yhteistoiminnan voi täyttää unkarilaisilla arvoilla aivan niin kuin Szegedin yliopiston rakennuksetkin, mihin Unkarin hallitus antaa kaikenlaista tukea, toisin kuin kaupungin johto…

Näin siis kouluissa ja yliopistoissa, eikä tämä ole uutta. Mutta nyt on tulilinjalla myös Unkarin Tiedeakatemia, joka ei siis ole ainoastaan ansioituneiden vanhojen professorien herraklubi ja painostusjärjestö vaan kymmenien perustutkimusta tekevien laitosten toimintaa hallinnoiva ja tuhansia päätoimisia tieteentekijöitä työllistävä yksikkö. Viime kesäkuussa kirjoitin šokkiuutisesta: Akatemian rahoitusmalli pantaisiin uusiksi siten, että suuri osa rahoituksesta siirtyisi Innovaatio- ja teknologiaministeriön hallinnoitavaksi. Tämän jälkeen on nähty ja kuultu erilaisia protesteja, Akatemiassa on pidetty kokousta toisensa perään, kannanottoja voi lukea myös englanniksi Akatemian kotisivuilta, mutta hallitus ei toistaiseksi ole perääntynyt kannastaan. Akatemialle ei tule tippumaan rahaa vanhaan malliin – Akatemia taas selittää, että ei voi käyttää huippututkijoiden tutkimusprojekteihin varattuja rahoja sähkölaskujen maksamiseen rikkomatta lakia.

kerto

Tällä piirroksella (@ Tibor Kaján) Tiedeakatemian Kielitieteen instituutin entinen johtaja István Kenesei kuvitti Akatemian tämänhetkistä tilannetta. 

Pahimmin uhattuina ovat edelleenkin Akatemian tutkimusinstituutit, joiden rahoituksen ministeriö olisi nyt ottamassa omaan pussiinsa. Sieltä tutkimuslaitosten ja -keskusten olisi sitten kunkin erikseen haettava varat toimintojensa pyörittämiseen, siis ikään kuin tutkimusprojektipohjalla. Mikäli projektirahoitus myönnetään, rahoista 60% voitaisiin sijoittaa tutkimukseen ja tutkijoiden palkkoihin, loput jäisivät yleisiin kustannuksiin kuten rakennusten ylläpitoon. Samoista projektirahoista voisivat kilpailla myös yliopistot sekä hallituksen viime aikoina perustamat omat ”tutkimuslaitokset” (joilla puolestaan on infrastruktuurinsa ylläpitoon perusrahoitus olemassa!). Hallitus on tässä viitannut Saksan Max Planck -tutkimusinstituuttiverkoston malliin – mutta Max Planck -instituutit toimivat yksityisellä säätiöpohjalla, ja niiden perusrahoitus on taattu. Unkarin Tiedeakatemian taas rahoitusuudistus veisi täysin politiikan armoille. Tämän rinnalla suomalaisen tiedepolitiikan kohde- ja hankerahoitusmeininki himasraportteineen on pieniä perunoita.

Aivan hämärää on edelleen sekin, miten tämä hakemusprosessi käytännössä tapahtuisi. Näin kirjoittaa Unkarin tiedeakatemian Humanististen tieteiden tutkimusinstituutin (tähänastinen) työntekijä, historiantutkija András Péter Szabó (pitkä kirjoitus on otsikoitu: ”Tervehdys Unkarin tieteen uppoavasta laivasta”):

Kuten tämän ohjelman pölyisellä ”uuskielellä” laaditusta dokumentaatiosta selvästi käy ilmi, tässä ei ole puhettakaan rahoitushakemuksesta sanan perinteisessä mielessä. Tämä ei ole mitään muuta kuin ”ilmoitus tuen tarpeesta”. Ei ole tehty selväksi, millainen elin tulee arvioimaan nämä hakemukset, ei myöskään sitä, miten pitkää ajanjaksoa hakemukset tulevat koskemaan, saati millaisiksi vakinaisten työntekijöiden tähänastiset vakinaiset valtionvirat tulevat tässä järjestelmässä muuntumaan. Tämä loogisesti ja juristisesti täysin kestämätön teksti uhkaa kaikkia Akatemian tutkimuslaitoksia, mutta eniten ihmis- ja yhteiskuntatieteiden sekä taloustieteen edustajia. Miksi niin? Rahoitusilmoituksessa otsikon ”Kulttuuri ja perhe” [kyllä!!! perhe!!!] alle sijoitetuille alueille on myönnetty yhteensä kolme miljardia forinttia [9,4 miljoonaa euroa], mikä kattaa näitä aloja käsittelevän kolmen akatemian tutkimuskeskuksen sekä yhden itsenäisen instituutin (Kielitieteen instituutti) viimevuotisesta perusrahoituksesta kaikkiaan 60%. Humanististen tieteiden tutkimuskeskus sai viime vuonna kaksi miljardia forinttia vuokriin ja kunnallistekniikkakuluihin. Tämä on siis alun alkaenkin ankara leikkaus, johon Akatemia tuskin kykenee sopeutumaan muuten kuin nöyrtymällä tekemään likaisen työn ja ryhtymällä potkimaan tutkijoita kilometritehtaalle.

Rahat eivät siis millään tule riittämään tähänastisen tutkimustyön jatkamiseen, vaikka koko potti jaettaisiin Akatemian tämänhetkisten tutkimuslaitosten kesken. Vaan ei tässä kyllin: etenkin humanistisilla aloilla on muutakin syytä pelätä. Hallitus suhtautuu niihin erityisen epäluuloisesti: siellä on ties mitä vanhan järjestelmän aikaisia kulttuurimarxisteja (turhaan esimerkiksi historiantutkija Szabó tuossa kirjoituksessaan yrittää puolustella, että hänen sukupolvensa ihmiset ehtivät kokea reaalisosialismia vain varhaislapsuutensa ajan), epäisänmaallisia kosmopoliitteja, mokuttajia, femakkoja ja homosaattoreita ja ylipäätään outoja nipottajia, jotka eivät hyväksy kansallisen kulttuurin, kielen ja historian asettamista niille Délmagyar-lehden toimittajan mainitsemille kansallisille jaloille.

Viime vuosina on perustettu useita Akatemiasta riippumattomia historian tutkimuslaitoksia, ja uusin prestiisiprojekti on huuhaahistoriaa harrastavan lääkäri-superministeri Káslerin ideoima Unkarilaisuuden tutkimusinstituutti. Sen tarkoitus on ilmeisesti myös lopultakin selvittää se unkarilaisten alkuperä, johon onnettomat fennougristipiipertäjät (hämärine bolševikkikytköksineen) eivät ole saaneet oikeanlaista selvyyttä. Nämä ”tutkimuslaitokset” voivat siis kilpailla Akatemian entisten instituuttien kanssa elintärkeästä perusrahoituksesta. Voin vain kuvitella, miltä fennougristikollegoistani Unkarissa tällä hetkellä tuntuu, kun politiikka on jo antanut selvän merkin siitä, että heidän tutkimusalansa noin yleisesti ei ole poliittisesti toivottava. Todella pahalta näyttää, Estonia-laivan radistin viimeistä sanomaa siteeratakseni.

Yksi avunhuuto kilahti juuri postiini. Kielitieteen instituutin entinen johtaja István Kenesei kirjoittaa tilanteesta englanniksi. Lukekaapa, ja pysykää kuulolla.


Uutisia toisesta todellisuudesta

tammikuu 27, 2019

En väsy ihmettelemään sitä tapaa, jolla Unkarin ns. julkisen palvelun mediat toimivat – sivustatukenaan suurin osa muutakin perinteistä mediaa, joka viime vuosien aikana on siirtynyt hallituksen tai Orbánia lähellä olevien mediaoligarkkien haltuun. Tästä kirjoitti äskettäin 444.hu-sivustolla Péter Magyari, joka haastatteli Corruption Research Center Budapestin johtajaa, taloustieteilijä István János Tóthia. Tóthin mukaan Unkarin valtion nykyistä olomuotoa ei niinkään sovi nimittää ”hybridijärjestelmäksi” tai ”johtajademokratiaksi” vaan paremminkin moderniksi itsevaltiudeksi (moderniksi autokratiaksi): eliitti tai johtava väestöryhmä ei valikoidu ansioidensa perusteella (meritokratia) eikä markkinataloudellisin perustein, vaan johtajan sana ratkaisee. Kuten Sergei Guriev ja Daniel Treisman muutaman vuoden takaisessa tutkielmassaan ovat jo osoittaneet, tällainen moderni diktatuuri ei tarvitse väkivaltakoneistoa, keskitysleirejä tai salaisen poliisin kidutuskammioita. Riittää, että kansa saadaan uskomaan diktaattorin sanomaa, ja tämä hoituu helpommin ja halvemmin sillä, että ostetaan olennainen osa keskiluokkaa systeemin kannattajiksi ja aivopestään loput kansasta propagandalla, eli hankitaan mediamonopoli ja kontrolloidaan uutistarjontaa.

***

Kuten monesti ennenkin on tässäkin blogissa ollut puhetta, Unkarin valtion uutiskanavat tarjoavat jatkuvasti kauhutarinoita ”migranttien” rellestyksestä Länsi-Euroopassa, missä sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka on täyttänyt kaupungit rikollisuudella ja no go -vyöhykkeillä. Tämä tarjonta on tietenkin tarkoitettu ensi sijassa kotimaiselle yleisölle ja erityisesti sen sille osalle, joka ei osaa kieliä eikä itse käy ulkomailla näkemässä tilannetta omin silmin. Mutta nyt meininki alkaa mennä niin överiksi, että se aletaan huomata ulkomailla asti.

Tuorein esimerkki tömähti uutisvirtaani tänään. Itävaltalainen Kurier-sanomalehti julkaisi hieman työlästyneen sävyisen artikkelin, jonka otsikkona oli: ”Orbánin mediat vetoavat: Budapestista ei saa tulla Wieniä”. Jutussa viitataan muun muassa täälläkin aiemmin käsiteltyyn videoon, jossa silloinen kansliaministeri János Lázár seisoi keskellä tavallista siistiä wieniläistä ostoskatua (no siis, kadulla kulki myös tummaihoisia ihmisiä, joillakuilla päässä hijab tai turbaani, kamalaa!) päivittelemässä, miten maahanmuutto on tuonut Wieniin likaa, epäjärjestystä ja rikollisuutta. Pääaiheena Kurierin jutussa on kuitenkin juur’ikään Unkarin valtion ykköskanavan uutisissa näytetty pätkä. Siinä Wienissä miehensä kanssa autotarvikeliikettä pyörittävä unkarilainen Erzsébet Knoll kertoo, että maahanmuuton myötä tilanne on Wienissä muuttunut viime vuosina paljon pahempaan suuntaan. Rouva Knoll on liikkeessään jo joutunut riitelemään aggressiivisten arabimiesten kanssa, jotka eivät halua maksaa. Hän ei enää liiku ulkona pimeän tultua, käteisen nostaminen pankista (?!) ja autolla ajaminenkin pelottaa, äskettäin joku muslimimies (mitenkähän sen kuskin uskonnonkin näkee auton ikkunan läpi?) yritti kiilata hänen autonsa ulos tieltä. Kuulemma rouva Knollin itävaltalaiset tuttavat kehuvat Unkarin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, ja monet heistä ovat hankkineet asunnon tai talon Unkarista, sillä ”Itävallasta väki kohta pakenee pois”.

sötétben

”Wienissä asuvaa unkarilaisnaista pelottaa mennä ulos pimeällä.” Uutisjutussa haastatellun rouvan ja hänen miehensä autotarvikeliike välähtää kuvissa ja on ilmeisesti oikeasti olemassa, Wienin itäisellä lähiöalueella Leopoldaussa. Haastattelun taustalla näytetään ohimennen myös tiskin takana istuva tummaverinen, mustapartainen liikkeen työntekijä, jota näin äkkinäkemältä veikkaisin maahanmuuttajataustaiseksi. Tätä ei tosin ohjelmassa kommentoitu mitenkään. (”Ai mutta meidän Mahmud, se on ihan kunnon mies. Minä tarkoitin NIITÄ maahanmuuttajia!”)

Hieman hämmentävää. Tähän asti muuttovirta on kulkenut tiukasti päinvastaiseen suuntaan. Itävallassa työskentelee virallisten tilastojen mukaan nykyään yli yhdeksänkymmentätuhatta Unkarin kansalaista (tähän vielä muun kansalaisuuden omaavat tai ilman virallista työsuhdetta Itävallassa asuvat etniset unkarilaiset, niin määrä kasvaa melkoisesti). Tämä lukumäärä on muutaman viime vuoden aikana kasvanut moninkertaiseksi; vielä vuoden 2011 alussa Unkarin kansalaisia asui Itävallassa alle 26.000. Myöskään muslimimigranttien tulo Itävaltaan ei ole mikään uusi ilmiö, suuria islaminuskoisia maahanmuuttajajoukkoja on elänyt maassa siitä lähtien, kun 1960-luvulla ”vierastyöläisiä” suorastaan hakemalla haettiin Turkista.

Rouva Knollin sekä Wienin Hauptbahnhofin pääsisäänkäynnin luona haastatellun pipopäisen paikallismiehen vaikutelma rikollisuuden kasvusta viime vuosina ei myöskään ihan pidä paikkaansa ainakaan tilastojen valossa.

gesamtkriminalität

Itävallan poliisin sivuilta voi ladata viralliset rikostilastot, tuorein brosyyri on vuodelta 2017. Tuolloin väkivaltarikollisuus oli edellisvuodesta vähentynyt kaiken kaikkiaan 2,4% (rikosilmoitusten määrällä laskien), samoin asuntomurrot ja autovarkaudet. Nousussa olivat kyberrikollisuus ja talousrikollisuus.

sexverbrechen

Ja mitä tulee siihen, että naiset eivät enää uskalla liikkua pimeällä yksin: Ongelmia varmasti on jossakin. Wien on kokoluokassaan maailman turvallisimpia kaupunkeja, enkä ole siellä kohta kahdenkymmenen vuoden aikana koskaan törmännyt mihinkään taskuvarasta pelottavampaan (eikä koskaan ole pelottanut kulkea kadulla pimeän tullen). Silti Wienissäkin (kuten kaikissa kaupungeissa, missä olen elämäni aikana asunut) on varmaan joitakin paikkoja, jonne ei naisihminen mielellään yöllä yksin mene, ja näin on ollut iät ja ajat. En yhtään vähättele sitä tosiseikkaa, että myös maahanmuuttajaväestössä on sellaisia yksilöitä ja kenties ryhmiäkin, jotka eivät osaa kunnioittaa naisen tai lapsen fyysistä itsemääräämisoikeutta. Mutta vuoden 2015 pakolaiskriisistä huolimatta seksuaalirikosten määrä on Itävallassa pysynyt jokseenkin samana viime ajat, varsinkin sellaisten, joihin liittyy fyysistä väkivaltaa (pylväiden tummansininen alaosa). Harmaalla on merkitty nettirikokset, vaaleansinisellä ahdistelutapaukset. (Muistetaan lisäksi, että seksuaalirikoksista kaikkialla suuri osa jää ilmoittamatta, mutta ilmoituskynnys lienee viime vuosina monissa Euroopan maissa laskenut, etenkin, jos epäilty tekijä on maahanmuuttaja.)

Mitä henkirikoksiin tulee, Unkari on eurooppalaisessa vertailussa kärkipäässä eli viidentenä (seuraavana muuten tulee Suomi…), Itävalta kaukana tilaston toisessa päässä:

homicides

 

Mutta näin nämä asiat koetaan, ja Itävallassa kuten muuallakin Euroopassa on niitä, jotka tosissaan uskovat maahanmuuttaja-raiskaustsunameihin, joista valtamedia vaikenee ja poliisi hyssyttelee. Myös Kurierin artikkelin kommenttiketjussa jotkut ovat sitä mieltä, että ”oikeassahan ne unkarilaiset ovat”. Toiset lukijat taas muistuttavat rikostilastoista, muuttoliikkeen todellisesta suunnasta – ja siitä, että Unkarissa on viime viikkoina ollut käynnissä kiivaita hallituksen vastaisia protesteja, joista kansan huomio halutaan suunnata muualle.

***

On kuitenkin myös protestitoimia, joihin valtion median on ollut pakko jotenkin reagoida. Tässä äskettäin kirjoitin merkillisestä jupakasta, joka syntyi viikko ennen joulua, kun ns. orjalain johdosta puhjenneiden mielenosoitusten yhteydessä muutamia opposition kansanedustajia – Unkarin kansannousujen perinteiseen tyyliin –  tunkeutui yleisradion toimitaloon vaatimaan julkisuutta mielenosoittajien vaatimuksille. Siitä pitäen on väitelty siitä, syyllistyivätkö vartiointiliikkeen miehet pahoinpitelyyn, kun melkoisen kovaotteisesti poistivat poliitikkoja radiotalosta, vai oliko päinvastoin niin, että kansanedustajat pelottelivat, uhkailivat ja kenties jopa tuhosivat paikkoja. Vaiko peräti niin – niin kuin MTV1:n uutisissa asia yritettiin esittää – että oppositiopoliitikot ”filmasivat”, teeskentelivät ja panivat pystyyn suorastaan seuranäyttämötasoisen pelleilyn yrittäessään saada kaiken näyttämään siltä, kuin heidän kimppuunsa olisi käyty väkivalloin.

Jutun yhteydessähän julkisuuteen vuoti videokuvaa, josta selvästi näkyi, miten turvamiehet raahaavat oppositiopuolue DK:n László Varjua pitkin lattiaa ja välillä heittäytyvät hänen päälleen. Eivätkä vuodot jääneet tähän. 444.hu-sivusto sai käsiinsä leikkaamatonta materiaalia Zoltán Lomnici nuoremman, hallitusta tukevan ”kansalaisjärjestö” CÖF:n yhden johtohahmon haastattelusta. Siinä toimittaja suoraan ohjeistaa haastateltavaa:

lomniciegyszot

”Yksi sana, se on tärkeä, ja meitä pyydettiin sanomaan se…”

… nimittäin: Lomnicin on sanottava, että vartijat puolustivat radiotaloa. Ja tietenkin Lomnici muotoilee sanottavansa uusiksi tätä toivottua ilmausta käyttäen, ja tässä muodossa haastattelu sitten lähetetään.

Nyttemminhän myös syyttäjänvirasto on antanut tapahtuneen johdosta lausuntonsa. Sen mukaan oppositiopoliitikkojen tekemät valitukset ovat aiheettomia. ”Yhä karkeammin esiintyvät ja yhä aggressiivisemmin kommunikoivat kansanedustajat uhkailivat useaan otteeseen, että rakennuksen edessä seisova raivostunut väkijoukko – samoin kuin vuonna 2006 – valtaa yleisradion toimitalon.” Kansanedustajat myös ”käyttäytyivät hyökkäävästi”, ”provosoivat vartijoita”, Ákos Hadházy ja László Varju vieläpä, tarrautuessaan heitä raahavien vartijoiden jalkohin, aiheuttivat näille lieviä (”kahdeksan päivän kuluessa paranevia”, kuten asia Unkarin lainsäädännössä määritellään) ruumiinvammoja. Sitä vastoin tutkinta on määrätty aloitettavaksi sen johdosta, että poliitikot ilmeisesti ”yrittivät häiritä julkisen palvelun yrityksen toimintaa” ja heidän epäillään syyllistyneen myös ”muihin rikkomuksiin”.

***

Ja ettei opposition ja maahanmuuttajien ohella unohtuisi se todellinen syyllinen kaikkeen pahaan: viime perjantaina pääministeri Orbán perinteisessä perjantaiaamun radiopuheenvuorossaan (”haastattelu” se on korkeintaan lainausmerkeissä, sillä aiheet ja kysymykset on varmasti sovittu ennalta) teki selväksi, kuka on kaiken takana. HVG:n ilkeä toimitus laski, että yhden viiden minuutin mittaisen jakson aikana György Sorosin nimi mainittiin 23 kertaa, siis keskimäärin parinkymmenen sekunnin välein. Tähän tapaan:

György Sorosilla on hyvin vahva edustus Euroopan parlamentissa. Eniten kertoo asiasta se, että vasemmiston – joka on maahanmuuttomielisten tärkein voima europarlamentissa sekä Komissiossa, siis vasemmiston – kärkiehdokkaana europarlamenttivaaleissa on muuan Timmermans-niminen hollantilainen, joka on György Sorosin (28 sek.) miehiä. Tässä ei kannata puhua asian vierestä. Vasemmisto on päättänyt, että Euroopan komission johtoon, joka on EU:n ehkä tärkein elin, se haluaa asettaa tämän miehen. On siis ilmeistä, että György Soros (41 sek.) haluaa nyt jo avoimesti vallata Euroopan instituutiot. Tähänkin asti hänellä on ollut suunnaton vaikutusvalta, europarlamentaarikoista useampi sata on hänen listallaan, on useita komissaarejakin, jotka istuvat Euroopan komissiossa, jotka ovat yksiselitteisesti hänen miehiään. Mutta tällä, että herra Timmermansista tuli vasemmiston ykkösehdokas, komission puheenjohtajakandidaatti, joka on yksiselitteisesti György Sorosin (1 min. 3 sek.) miehiä… Tämä on sellainen yleisesti tunnettu tosiseikka, jota ei tarvitse todistella, riittää, kun se mainitaan. Tämä merkitsee, että György Soros (1 min. 13 sek.) on julkistanut vaatimuksensa saada avoimesti vallata ja hallita Euroopan instituutioita.”

Jätän tämän vain tähän, kuten somessa on tapana sanoa.


Linnoissa ruhtinaiden

tammikuu 24, 2019

Itävallassa on viime päivinä hämmästelty kummallista rikosta, joka sitten ei ilmeisesti ollutkaan rikos. Tarinalla on Unkariin ulottuvat säikeensä, ja siksi siitä on kirjoitettu myös Unkarin viestimissä.

Kaikki alkoi täältä, Itävallan Burgenlandin osavaltion pääkaupungista Eisenstadtista (unk. Kismarton), missä seisoo kuvan rakennus, Esterházy-suvun linna, tai siis yksi niistä. Linna on nykyään museona, ja komea museo onkin. Kävimme puolison kanssa siellä viime vuonna katsomassa Haydn-näyttelyä – Joseph Haydn työskenteli merkittävän osan elämästään kulttuuriharrasteisten Esterházy-ruhtinaiden hovisäveltäjänä – ja samalla toistakin näyttelyä, joka kertoi ruhtinas Paul (Pál) V. Esterházyn (1901–1989) ja hänen puolisonsa Melindan, omaa sukua Ottrubay, romanttisen ja liikuttavan tarinan.

Esterházyn aatelissuvun historia alkaa 1500-luvulta (vaikka, kuten toisessa Esterházyjen linnassa, Forchtensteinissa (unk. Fraknó) näimme, suvulle toki välillä kehiteltiin fiktiivisiä ylhäisiä esi-isiä Aatamista alkaen). Suvulla on useampia haaroja; yhteen kreivilliseen haaraan kuului esimerkiksi unkarilainen merkittävä nykykirjailija, pari vuotta sitten edesmennyt Péter Esterházy. Varsinaisesti maineeseen ja mahtiin suvun ns. forchtensteinilaisen haaran nosti 1600-luvulla ruhtinas Paul I, joka ei vain harrastanut kulttuuria ja säveltänyt musiikkia vaan oli mukana karkottamassa turkkilaisia Wienin porteilta ja ohjailemassa turkkilaisvallasta vapautuvan Unkarin ylhäisöä Habsburgien helmoihin. Keisarihovin suosion ja suotuisien naimakauppojen ansiosta Esterházyille karttui melkoiset tilukset ja linnat täyteen taideaarteita. (Forchtensteinissa on esillä etenkin niitä vanhempia, historiallisia kuriositeetteja sun muuta tavaraa, jota välillä pidettiin liian vanhanaikaisena Eisenstadtin linnaan.)

Habsburg-monarkian romahdettua uusi Itävallan ja Unkarin välinen raja jakoi Esterházyjen vanhat tilukset kahtia. Itävallan puolella aatelisarvot lakkautettiin, ja entisistä ruhtinaista tuli virallisesti tavallisia, joskin vauraita kansalaisia. Ruhtinas Paul V. oleskeli ilmeisesti paljon Unkarin puolella, ja siellä hän tuli tuntemaan Melinda Ottrubayn, joka oli Budapestin oopperan baletin primaballerina, herraskaisen mutta aatelittoman budapestilaisperheen tytär. Kollegat ja ihailijat kuulemma kutsuivat häntä ”Neiti Propelliksi”, koska hänet tunnettiin erityisesti vauhdikkaasti pyörivistä pirueteistaan. Eisenstadtin museossa oli näytteillä ruusukimppu, jonka ruhtinas Paul oli esiintymisen jälkeen lähettänyt Melindalle. Kimpun nauhoissa luki suomeksi: Minä rakastan sinua. (Niinpä, Horthyn Unkarissa harrastettiin heimotyötä, ja sukulaisuus suomalaisten kanssa oli positiivinen ja jännä juttu. Tämä tuppaa nykyään unohtumaan niiltä lukuisilta unkarilaisilta, jotka tosissaan uskovat, että suomalais-ugrilaisuus oli kommunistien keksintöä.)

Sodan jälkeen Pál ja Melinda Esterházy vihittiin kaikessa hiljaisuudessa, ja he viettivät Budapestissa varsin yksinkertaista elämää. Unkariin jääneet linnat ja tilukset sosialisoitiin, Itävallan puolella rajaa taas Burgenlandin maakunta oli Neuvostoliiton miehitysaluetta. Vuonna 1948 ruhtinas Pál vangittiin yhdessä kardinaali Mindszentyn ja muutamien muiden kanssa, joita syytettiin erinäisistä valtionvastaisista teoista, ja vain nipin napin hän vältti kuolemantuomion. Vuonna 1956 hän pääsi vapaaksi ja pakeni yhdessä Melindansa kanssa suoraa päätä Sveitsiin. 1960-luvulta lähtien pariskunta hallinnoi ja järjesteli Itävallan-puoleisia tiluksiaan. Tämä omaisuus jäi ruhtinas Pálin kuollessa Melindalle. Omia perillisiä avioliitosta ei ollut syntynyt, joten ruhtinaan arvon ja suvun päämiehen aseman peri Pálin veljenpoika Anton (Antal).

Melinda Esterházy, jonka Eisenstadtin linnan näyttely esitteli aktiivisena ihmis- ja luonnonystävänä, siirsi ennen kuolemaansa mieheltään perimänsä omaisuuden useiden säätiöiden haltuun, jotka ylläpitävät kiinteistöjä ja harjoittavat monenlaista yleishyödyllistä toimintaa, ja yritti hyvittää perinnöttä jääneitä sukulaisia lahjoituksilla, ilmeisesti turhaan. Erityisesti Esterházyja harmitti se, että Melinda oli nimittänyt säätiöiden johtoon, mahtavaa omaisuutta hallinnoimaan, veljenpoikansa Stefan (István) Ottrubayn, kokeneen unkarilaisen pankkimiehen. Tästä syntyi ilmiriita, jonka päätteeksi ruhtinatar Melinda lakkautti säätiöitä muodollisesti hallinneen sukuneuvoston ja peruutti ruhtinas Antonin elinkoron. Ja ilmeisesti komeissa kulisseissa kytee edelleen, ruhtinatar Melindan poismenon jälkeenkin, jonkinlainen konflikti.

Muutamia päiviä sitten nimittäin tapahtui jotakin merkillistä. 88-vuotias Magdalena Theresia Ottrubay, omaa sukua von Arentschild, Stefan Ottrubayn äiti eli ruhtinatar Melinda -vainajan käly, oli hoitajansa kanssa köpöttelemässä Eisenstadtin Esterházystraßella, kun naisten viereen pysähtyi musta limusiini. Autosta nousi kaksi miestä ja nainen, he työnsivät hoitajan syrjään, istuttivat vanhan rouvan autoon ja kiidättivät paikalta renkaat ulvoen. Itävallan poliisi pani toimeen suuretsinnät, joiden yhteydessä väittämän mukaan pysäytettiin erityisesti Unkarin kilvillä ajelevia autoja. Unkarilaisessa mediakuplassani uumoiltiin myös yhteyksiä kärhämään, joka Esterházyilla on meneillään Unkarin valtion kanssa: 1900-luvun alussa Forchtensteinin linnasta vietiin Unkariin arvokas taide-esinekokoelma, koruja, tekstiilejä, juhla-astioita sun muuta, nämä arvoesineet Unkarin valtio sodan jälkeen sosialisoi mutta myös restauroi ja pelasti (ne olivat jääneet Esterházyjen Budapestin-palatsin romahtaneeseen kellariin ja kärsineet pahasti), vuonna 2006–2008 ne olivat näytteillä Budapestissa, mutta sen jälkeen niiden olinpaikasta ei ole ollut varmaa tietoa…

No, joka tapauksessa uutinen vanhan rouvan ryöstöstä oli tuskin levinnyt mediaan, kun jo ilmoitettiin, että ”ryöstetty” oli löytynyt. Hän oli tyttärensä luona Tirolin Kitzbühelissä, ja oli lähtenyt sinne omasta vapaasta tahdostaan. Ilmeisesti vanhan rouvan asuinpaikasta oli perheen kesken ollut kiistaa, joka oli vaatinut näin dramaattista ratkaisua. Poliisi ilmoittaa vielä selvittelevänsä asiaa, perhe pyytää julkisuudelta rauhaa yksityisasioilleen. Tavallinen uutistenlukija jää ihmettelemään, miksi ”uhrin” poika ei ollut tiennyt koko jutusta mitään, miten merkillisiä tempauksia voidaan hoidella hienosti ja diskreetisti viranomaistenkin vain kunnioittavasti nyökytellessä, ja millainen historiallinen hohde Sentroopan ylhäisöä edelleenkin ympäröi, vaikka aatelisarvoja ja läänityksiä ei virallisesti enää ole olemassakaan.