Poliittisen julkisuuden joulukalenteri on avattu

Pakkohan tästä on kirjoittaa. Viime päivien nettihuumori- ja meemitulvan parhaita oli tämä kuva:

Adventtikalenterin ensimmäisestä luukusta kurkistaa viime päivinä natsivertausmöläytyksellään puhuttanut Petőfi-kirjallisuusmuseon johtaja ja merkittävä kulttuuripoliittinen vaikuttaja Szilárd Demeter. Kakkosluukun partaherra puolestaan on Suomea myöten huvittunutta julkisuutta saanut Fidesz-puolueen nyttemmin tehtävistään eronnut europarlamentaarikko József Szájer, mies, joka kärysi Brysselissä poliisin ratsaamista, koronarajoituksia rikkovista ”yksityisjuhlista”, joita keltalehdistö kainostelematta on nimittänyt ”homo-orgioiksi”. Lukemattomiin vitseihin ja pilakuviin aihetta antanut versio tarinasta kuuluu niin, että Szájer oli yrittänyt paeta juhlahuoneistosta vesiränniä pitkin kiiveten. Mukanaan hänellä oli reppu ja siinä ekstaasia, josta hän on kiistänyt tietävänsä mitään. Vesiränni on nyt päivän pari ollut unkarilaisen somekuplani keskeinen teema.

”Koko poliittisen yhteisömme nimissä kiitämme József Szájeria, jolla on ollut ratkaiseva osuus siihen, että Unkarin porvarillinen konservatismi ja kristillisdemokratia ovat saavuttaneet ansaitsemansa paikan sadevesirännissä.” Alun perin tämä kuva julkaistiin Szájerin esitettyä virallisen eronpyyntönsä, ja viimeisellä rivillä – jonka Péter Konok on tässä Facebookissa julkaisemassaan versiossa pannut uusiksi – luki oikeasti: ”Euroopan poliittisella näyttämöllä”.

Tietenkin poliitikollakin on oikeus yksityiselämässään harrastaa seksiä täysi-ikäisten ja suostuvaisten henkilöiden kanssa aivan sillä tavalla kuin haluaa. Huomionarvoista tässä oli ensin koronarajoitusten rikkominen, sitten mahdollinen huumeiden osuus kuviossa, ja koko jutun uutis- ja huumoriarvon kannalta tietenkin se, että Szájerin puolue ja sen käsissä oleva hallitus ja lainsäätökoneisto ovat viime vuosien ajan yrittäneet kaventaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Homoparit voivat Unkarissa rekisteröidä parisuhteensa, mutta tulossa olevan lainmuutoksen jälkeen lapsia saavat adoptoida vain avioparit, ja avioliitto taas on perustuslaissa nimenomaisesti määritelty miehen ja naisen väliseksi. Tämän Orbánin hallituksen laadittaman uuden perustuslain puolestaan Szájer aikoinaan (vuonna 2011) blogissaan kehui kirjoittaneensa omalla iPadillaan.

Unkarin hallituksen virallinen kanta homoseksuaalisuuteen on ollut, että – kuten pääministeri Orbán äskettäisen satukirjakohun yhteydessä asian ilmaisi – ”olemme kärsivällisiä ja suvaitsevaisia, mutta lapset pitää jättää rauhaan”. Vuonna 2015 Orbán oikein kiitti Unkarin seksuaalivähemmistöjä siitä, että nämä ovat pidättäytyneet semmoisesta itseään vastaan kääntyvästä ”provokatiivisesta” käyttäytymisestä, jollaista länsimaissa näkee. Toisin sanoen: tehkää mitä teette, mutta pysykää kaapissa. Pride-paraateja on Budapestissa toki järjestetty, sateenkaarituristejakin houkuttelevien festarien yhteydessä sallittu hammasta purren tähänkin kohderyhmään vetoava mainonta, ja huhujen mukaan kaappihomoja löytyy nykyisenkin Fidesz-puolueen johdosta tai sen lähipiireistä muitakin kuin Szájer, jonka seksuaalisista taipumuksista on puhuttu jo pitkään myös politiikan sisäpiirien ulkopuolella. (On jo aika monta vuotta siitä, kun Szájerista ja hänen vaimostaan, Unkarin oikeuslaitoksen korkeimmilla paikoilla istuvasta Tünde Handósta, tuli jossakin puhetta, ja unkarilainen tuttavani totesi kuivakasti: ”Mieshän on homo, sen tietää kaikki.”)

Szájerin tapausta on Unkarin riippumattomassa mediassa nyt innokkaasti käsitelty eri näkökulmista. 444.hu-sivusto taustoitti tarinaa muun muassa käsittelemällä chemsex-alakulttuuria eli kimppakivajuhlia, joissa hommaan pannaan vauhtia ja osallistujien estot poistetaan huumeiden ja lääkkeiden avulla, usein myös asiantuntevien lääkintähenkilöiden valvonnassa, sillä käytetyillä kemikaalisekoituksilla voi olla aika hurjia ja vaarallisia vaikutuksia. Jostakin tällaisesta vaikuttaa olleen kyse myös näissä kohtalokkaissa juhlissa. Tämä tietenkin houkuttelee pohtimaan myös, mikä ajaa arvostetun ja vaikutusvaltaisen lähes kuusikymppisen herrasmiehen näin rankan rentoutumismuodon pariin. Szájerin uraa ja persoonaa koetelleita ristipaineita onkin pohdittu useammassa artikkelissa.

Szájer oli aikoinaan, vanhan vallan viimeisinä vuosina, nuoren kapinallisen Fidesz-puolueen perustajia ja keskeisiä vaikuttajia. Hän oli järjestelmänvaihdoksen aikoihin suosituimpia Fidesz-poliitikkoja, itse asiassa – muistuttaa 444.hu:n Zsolt Sarkadi – ainoa Fidesz-ehdokas, joka vuoden 1990 vaaleissa valittiin parlamenttiin pelkän itse keräämänsä äänimäärän turvin. Tässä videopätkässä vuodelta 1988 nuori Szájer kertoo BBC:n toimittajille, että Fidesz-puolue haluaa tehdä Unkarista vapaan maan, jossa vapaat kansalaiset saavat tehdä mitä haluavat.

Ajan mittaan kävi selväksi, että Fidesz-puolueen suunta oli aivan muualle, mutta Szájerin uskollisuus ei murtunut. Esimerkiksi pari vuotta sitten hän kieltäytyi arvostelemasta puoluetoveriaan, joka entiseen maailmanaikaan oli ollut tiedusteluviranomaisten ilmiantaja (ja tehnyt raportteja myös Szájerin kaltaisista nuorista kapinallisista). Puolueensa myötä Szájer matkasi halki poliittisen kentän liberaalista perusarvopopulistiksi, ja hänestä tuli, Sarkadi kirjoittaa, ”itseään päin naamaa sylkevä ihminen”.

HVG:n artikkelissa taas László Arató ja Márton Gergely pohtivat Szájerin raskasta roolia ”puskurina” Orbánin Fidesz-puolueen ja Euroopan kansanpuolueen (EPP) välissä. Itse asiassa siinä vaiheessa, kun tieto Szájerin eroamisesta tuli julki mutta sen taustoja ei vielä tiedetty, monet politiikan tarkkailijat arvelivat miehen palaneen loppuun Orbánin ja EPP:n jatkuvassa nokittelussa. Maanantaina, vielä ennen kuin totuus Brysselin seksijuhlista oli tullut julki, vanha puoluetoveri Zsolt Becsey ei osannut kuin ihmetellä Szájerin yllättävää eropäätöstä: ”Jóska on aina ollut strategi, hän ei ole koskaan tehnyt äkkitempauksia, hän on tiennyt, mitä tahtoo.”

Becseyn mukaan Szájer oli vuodesta 1990 saakka keskittynyt rakentamaan Unkarin Eurooppa-suhteita. Se, että Fidesz-puolueen myyräntyötä eurooppalaista oikeusvaltioperiaatetta kohtaan oli EPP:ssä niin pitkään siedetty, oli ilmeisesti paljolti Szájerin ansiota. Ihmeitä ei hänkään kuitenkaan pystynyt tekemään. Sargentinin raportti vuonna 2018 hajotti pakan, ja Szájerin ponnisteluista huolimatta kaksi kolmasosaa EPP-tovereista äänesti ”Unkaria” vastaan. Vuonna 2019, kertovat HVG:n EU-lähteet, Szájer ei enää olisi jaksanut jatkaa. Orbán suostutteli hänet vielä kerran ehdolle eurovaaleihin mutta vaihtoi sitten hänen tilalleen ryhmyriksi Tamás Deutschin, typeristä somemöläytyksistään surullisenkuuluisaksi käyneen vanhenevan playboyn, jonka englannintaitokaan ei ollut Szájerin tasolla. Fidesz-puolueen julkisivu Eurooppaan päin muuttui siis ronskimmaksi ja vähemmän älylliseksi, mutta se oli ehkä tarkoituskin.

Tähän peliin siis Szájerin uskottiin uupuneen, kun hän lauantai-iltana ilmoitti työtovereilleen ja sunnuntaiaamuna julkisuudelle luopuvansa mandaatistaan ja lopettavansa poliittisen uransa, muka ”pitkällisen harkinnan jälkeen” todettuaan, että ei enää kestä päivänpoliittisten kamppailujen henkistä taakkaa. Sitten koko tarina eksklusiivisista miesjuhlista tuli julki, ja lisää yksityiskohtia ilmestyy julkisuuteen koko ajan. Tilaisuuden isännän haastattelu on kiertänyt tiedotusvälineissä; kuulemma hänen järjestämissään kimppakivajuhlissa käy säännöllisesti poliitikkoja ja diplomaatteja monista maista, etenkin Unkarista ja Puolasta (yhden virolaisen diplomaatin mukanaolon vahvisti myös Viron ulkoministeriö).

Surullinen tarina siitä, miten nolosti voi päättyä lahjakkaan ja uutteran ihmisen pitkä poliittinen ura. Mutta eihän sille mitään mahda, että sivusta katsoen tässä on hupaisa puolensa. Yksi amerikkalaisista suosikkikoomikoistani Trevor Noah (jonka infotainment-showhun jäin pahasti koukkuun USA:n presidentinvaalien aikoihin) nappasi kiinni siihen vitsintynkään, joka helposti tulee mieleen, kun ajattelee hikisen alastoman miesjoukon keskelle törmääviä poliiseja. (”Ooh, nyt leikitään! Officer, kylläkyllä, olen ollut tooosiiii tuhma poika… wau, oikeat käsiraudat!”) Sitten luin tuosta 444.hu:n jutusta (joka perustuu puolalaiseen lähteeseen), että poliisit olivat päässeet huomaamatta juhlahuoneistoon sen auki jääneestä ovesta – ja ratsia oli lähtenyt liikkeelle vähän takellellen, kun jotkut juhlijat olivat tehneet juuri tuollaisen tulkinnan ja yrittäneet ryhtyä availemaan poliisimiesten sepaluksia.

Sattuuhan tämmöistä paremmissakin piireissä. Samaan aikaan Viron yleisradioyhtiön uutissivusto kertoi, miten Liettuan parlamentin kulttuurivaliokunnan etäkokouksessa seksuaalivähemmistöille vihamielisistä kannanotoistaan tunnettu kansanedustaja Petras Gražulis avasi hetkeksi kameransa, jolloin siinä näkyi hänen olkapäänsä takaa kurkisteleva puolialaston mies. Kulttuurivaliokunnan puheenjohtaja yrittää armeliaasti tulkita asiaa niin, että ”kenties siellä oli sukulaismies, joka auttoi selvittämään jotain teknistä ongelmaa”. Selityksiä muuten löytyy myös Unkarissa Szájerin tapaukselle. Hörhöoikeistolainen TV-kanava Hír TV haastatteli tiedustelu-upseeri László Földiä, jonka mielestä Brysselissä seksijuhliin tehty isku oli järjestetty juttu, jonka takana voi olla jonkin ulkovallan tiedustelupalvelu ja tarkoituksena vahingoittaa Unkaria.

Mitähän adventtikalenterin seuraavista luukuista vielä ilmestyy?

Advertisement

Historia huvittaa

Unkarin nykyisen hallituksen arvostelijat muistuttavat usein, että valtapuolue Fidesz ennen nykyistä kansallis-populistista linjaansa oli alun perin nuorten järjestelmänkaatajien liberaali puolue. (Nimellä ei siis ole mitään tekemistä latinan fides ‘usko’ -sanan kanssa, vaan se oli alkuaan lyhenne sanoista Fiatal Demokraták Szövetsége, ‘nuorten demokraattien liitto’. Tämä tulkinta on sittemmin poistettu puolueen virallisesta nimestä, joka nykyään kuuluu Fidesz – Magyar Polgári Szövetség eli ‘Unkarilainen porvarillinen liitto Fidesz’.) Nuori Viktor Orbán vaati neuvostojoukkoja poistumaan maasta (itse asiassa siitä oli tuolloin jo sovittu, mutta Orbán ja hänen kannattajansa esittävät silti Orbánin kuuluisan puheen jonkinlaisena lähtölaukauksena neuvostomiehityksen hajoamiselle), kun taas nykyinen Orbán kaveeraa innoissaan sekä Venäjän johtajan, entisen KGB-miehen että Kiinan kommunistihallinnon kanssa. Nuoren Orbánin väitetään pilkanneen kirkollista taantumusta, nykyinen Orbán messuaa ”kristillisistä arvoista” ja ”kristillisdemokratiasta” ja on ulkoistanut systeeminsä ideologiapalvelut Unkarin perinteisille kirkoille. Ja niin edelleen.

Onhan tätä kritiikkiä kuultu monesti. Silti leukani loksahti, kun näin Vastagbőr-blogin uusimman jutun aiheesta. (Vastagbőr merkitsee ‘paksua nahkaa’, kuvaannollisesti häikäilemättömyyttä, häpeämättömyyttä, ”kyllä te kehtaattekin”.) Blogisti oli nimittäin saanut käsiinsä Fidesz-puolueen ohjelman vuodelta 2009, siis ajalta juuri ennen viime vallanvaihdosta. Ja tuolloinen oppositio-Fidesz on täydellinen vastakohta nykyiselle itselleen. Aloitetaanpa tästä eurooppapoliittisesta puheenvuorosta:

Unkarin maine EU:ssa ei koskaan ole ollut niin huono kuin nyt. Brysseli aavistelee salaisen suhteen, yhteisestä energiapolitiikasta lipeämisen olevan niiden sopimusten takana, joita on solmittu Venäjän kanssa mutta ei koskaan tuotu julkisuuteen. Unkarin nykyistä johtoa pidetään epäluotettavana, ei vakavasti otettavana, omia pelejään pelailevana ja legitimaatiokriisistä kärsivänä hallintona. Meistä on tullut valtio, jonka sanaan ei luoteta. Vuodesta 2002 lähtien Unkarin hallinnon politiikan ratkaisevana suuntaviivana on ollut se, että kaikista ikävyyksistä kuuluu syyttää ulkoisia tekijöitä, ennen kaikkea Euroopan unionia.

Ohhoh. Tämän jälkeenhän on nähty useita propagandakampanjoja, joissa nimenomaan Brysseli on uusi Moskova, Euroopan kansojen sortaja, syypää kaikkeen pahaan. Ja tehty Putinin kanssa Paksin ydinvoimalan laajennussopimus, jolla Unkari joutuu vuosikymmeniksi Venäjän velkaorjuuteen ja johon liittyvät asiakirjat julistettiin salaisiksi.

Eikä tässä kaikki. Kun Unkarin kansainvälisestä maineesta puhutaan, vuoden 2009 Fidesz syyttää – eikä varmaankaan aivan aiheettomasti – silloista Gyurcsányn sosialistihallitusta korruptiosta: Transparency Internationalin indeksissä Unkari oli tuolloin pudonnut kahdessa vuodessa 39. tilalta 47:nneksi. Samoin Gyurcsányn hallituksen syytä oli se, että Unkarin kansainvälinen kilpailukyky oli tuolloin heikentynyt: World Economic Forumin listalla Unkarin sijoitus oli tipahtanut kolmessa vuodessa 38. sijalta 64:nneksi, ”Guatemalan tai Nepalin tasolle”. No, nykyään Unkari on korruptioindeksissä sijalla 66, kilpailukykylistalla sijalla 69, mutta enää se ei ole hallituksen syytä. Sitä paitsi Transparency International on ”Soros-verkoston” järjestö eli osa kansainvälistä salaliittoa Unkarin ja koko Euroopan kansallismielisten päänmenoksi. Ja tuolla Davosin talousfoorumilla on toisinaan esiintynyt itse pääpahis Soros. Tarvitseeko tässä enempää sanoa?

Entäpä nykyisen hallinnon tärkein ja melkeinpä ainoa propagandavaltti, maahanmuutto? Vuoden 2009 Fidesz arvosteli tiukasti Gyurcsánya, kun tämä oli luvannut hoitaa Brysselistä käsin EU-viisumivapauden kiinalaisille. (Nykyinen hallitus on tunnetusti ratkaissut asian myymällä – oligarkkiensa veroparatiisifirmojen välityksellä – maahanmuutto-obligaatioita maksukykyisille kiinalaisille, venäläisille ynnä muille, yhteensä lähes parillekymmenelle tuhannelle maahanmuuttajalle.) Sitä vastoin maahanmuutosta noin yleisesti tuolloisella oppositio-Fideszillä oli rakentavat, yhteiseurooppalaiset ajatukset:

Ulkoisten rajojen puolustamiselle annetaan enemmän painoa kuin koskaan ennen. Vuonna 2005 syntyi Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex, jonka toivomme kasvattavan jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten yhteistoiminnan tehokkuutta (…) Fidesz tukee Euroopan yhteisen rajavartiojärjestelmän laajentamista ja rakentamista. (…) Fidesz pitää ensisijaisen tärkeänä, että Unkari tulevan yhteisen Euroopan maahanmuuttopolitiikan puitteissa harjoittaa aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa, konkreettisin ideoin ja selkein päämäärin. Tuemme Unkarin työvoimantarpeen yhteydessä sellaisten maahanmuuttajien pitempi- tai lyhyempikestoista työllistymistä, joiden sopeutumista Unkarin yhteiskuntaan voidaan menestyksekkäästi edistää. (…) Unionin jäsenvaltioiden kanssa yhteistyössä haluamme päättäväisesti vastustaa maahanmuuton yleisen oheisilmiön, rasismin ja muukalaisvihan ilmenemistä tai voimistumista. Meidän on oltava tietoisia siitä, että EU:ta kohtaava maahanmuuttopaine tulee lähivuosina kasvamaan. Ongelman pystymme hoitamaan vain yhdessä liittolaistemme, EU:n jäsenvaltioiden kanssa yhteistyössä, moniulotteisen keinojärjestelmän avulla.

Tässä vaiheessa luultavasti jokainen Unkarin viime vuosien politiikkaa seurannut kieriskelee karvalankamatolla mahaansa pidellen. Viime vuosinahan on nähty vertaansa hakevaa muukalaisvihan ja rasismin lietsontaa valtion varoin, julistekampanjoista joka ainoaan valtion ykköskanavan uutislähetykseen upotettuun ”migranttien rikokset ja hirmuteot Länsi-Euroopan tuhoontuomituissa suurkaupungeissa” -blokkiin. Fidesz-puolueen edustajat ovat selitelleet Euroopassa, että Unkari, toisin kuin muut maat, ei voi ottaa muukalaisia vastaan, koska kansallinen kulttuuri ei sitä kestäisi, kotiyleisölle taas on väännetty rautalangasta, että ”maahanmuutto on paha asia” ja että koko tässä viimeaikaisessa kritiikissä, jota Unkarin hallitus on Brysselissä saanut osakseen, on kyse vain ja ainoastaan maahanmuutosta. Ja mitä rajojen puolustamiseen tulee, nyttemminhän ei Fidekszelle mikään Frontex tai pakolaisongelmien ratkaiseminen eurooppalaisella yhteistyöllä kelpaa, vaan Unkari suojelee itse omia rajojaan eikä päästä maahan ketään, ettäs tiedätte!

En enää rupea tarkemmin selostamaan niitä ”koulutuslupauksia” (koulutuksen ja tutkimuksen tasoa on nostettava…), ”mediastrategioita” (riippumaton lehdistö ja julkisen keskustelun moniäänisyys demokratian takeena…) tai terveydenhuollon kehittämispyrkimyksiä (ehkäisevä terveydenhuoltotyö mainitaan jo, tosin ei vielä kymmenen käskyn tärkeää roolia sairauksien ehkäisemisessä), joita tämä vain yhdeksän vuoden takainen puolueohjelma tarjoaa. Alkuperäisen ohjelman latauslinkki löytyy Vastagbőr-blogista. Sen ääressä voi sitten halutessaan mietiskellä, miten pitkä oikein on Euroopan äänioikeutettujen kansalaisten poliittinen muisti. Olisiko ns. poliittinen miesmuisti pitempi kuin ne kuuluisat kolme vuotta?

Lisää kierroksia

Unkari varustautuu jo ensi kevään parlamenttivaaleihin, joissa Fidesz-puolueen on kolmatta kertaa peräkkäin tarkoitus saavuttaa veretseisauttava voitto. Ja valitettavasti tämänhetkisellä oppositiolla se vaikuttaa hyvinkin mahdolliselta. Oppositiopuolueiden kannatuslukemat – kozvelemenykutatok.hu-sivusto tarjoaa kätevän koosteen eri mielipidetutkimusten tuloksista – jäävät alle 10 prosentin, lukuun ottamatta äärioikeiston Jobbikia, jolle on mitattu 9–15 %:n kannatusta. 26–40 %:n lukemillaan valtapuolue Fidesz on täysin omassa sarjassaan, eikä yhdelläkään keskenään kinastelevista oppositiopuolueista ole mitään mahdollisuuksia, ellei jokin niistä ihmeen kautta saa koko nukkuvien puolueen laajoja rivistöjä taakseen – 30–44 % unkarilaisista ei vielä tiedä tai ei halua kertoa valintaansa, ja luultavasti melkoinen osa heistä jää vaalipäivänä kotiin, koska ”äänestäminen ei kuitenkaan kannata”, ”mikään ei kuitenkaan muutu” ja ”kaikki poliitikot ovat samanlaisia korruptoituneita roistoja”.

Tietenkin voidaan spekuloida esimerkiksi ulkounkarilaisten äänten vaikutuksella. Ylirajaista Unkarin kansakuntaa rakentaessaan nimittäin Orbánin hallitus on avokätisesti jaellut rajantakaisille unkarilaisvähemmistöille paitsi Unkarin passeja myös helpompaa postiäänestysmahdollisuutta, mikä johtaa absurdeihin asetelmiin. Ja pelättävissä on, että rajantakaiset unkarilaiset, joista ainakin osaa Unkarin politiikan revansistis-nationalistinen tyyli saattaa miellyttää (ja jotka eivät itse maksa veroja Unkariin eivätkä koe tavallista unkarilaisen veronmaksajan arkea), äänestävät Fidesztä, kun taas Unkarin nykymenoon kriittisemmin suhtautuvat, usein nuoret ja koulutetut maastamuuttaneet eivät välttämättä pääse tai vaivaudu lähimpään Unkarin lähetystöön jättämään ääntään jollekin oppositiopuolueista tai Aku Ankalle.

(Vasemmalla:) Hän on Péter. Péter on syntynyt ja kirjoittanut ylioppilaaksi Budapestissa. Nykyään hän asuu Manchesterissa. Huhtikuussa 2018 hän voi äänestää vain matkustamalla Lontooseen. (Oikealla:) Hän on Pál. Pál on syntynyt [Transilvanian] Székelyudvarhelyssä eikä ole koskaan käynytkään Unkarissa. Nykyään hän asuu Liverpoolissa. Huhtikuussa 2018 hän voi äänestää postitse.

Tänään joka tapauksessa Fidesz-puolue vietti vuosikokoustaan tulevan vaalitaistelun merkeissä, ja tunnelmaa kuvataan oppositioviestimissä suorastaan houruisen voitonriemuiseksi. Viktor Orbán valittiin tietenkin yksimielisesti uudelleen puolueen johtoon, ja myös muut puolueen ”ykköstykit” panivat parastaan.

”Puolustakaamme Unkaria!” Kuva: Szilárd Koszticsák / MTI, linkitetty 444.hu-sivustolta

Näin Orbán itse, Fidesz-puolueen verkkosivulla julkaistun puhetiivistelmän mukaan:

[Orbán] korosti, että kymmenet miljoonat eurooppalaiset työskentelevät ja kamppailevat ankarasti päivittäin pitääkseen itsensä ja perheensä leivän syrjässä kiinni. He kaipaavat turvallisuutta ja järjestystä, tarttuvat yhä lujemmin kulttuuriseen identiteettiinsä ja taistelevat päivittäin tutun eurooppalaisen elämänsä jokaisen neliömetrin puolesta. (…) Viktor Orbán totesi, että ajan henki on itse asiassa meidän puolellamme, ankarasti työtä tekevien, vastuuta kantavien, perheistään huolehtivien, isänmaataan rakastavien, kristityistä juuristaan kiinni pitävien eurooppalaisten puolella. Me olemme enemmistö, ylivoimainen enemmistö, on vain ajan kysymys, milloin me voitamme, emme vain Unkarissa vaan koko Euroopassa, koko läntisessä maailmassa, hän julisti. Orbán huomautti, että kaiken tämän tietävät myös globalistiset eliitit, heitä palvelevat byrokraatit, heidän palkkalistoillaan olevat poliitikot, heidän etujaan ruumiillistavien Soros-verkostojen agentit. Siksi he ovat keksineet tälle kaikelle, mikä on kansallista, kansan omaa, kristittyä ja porvarillista, taikasanan ”populismi”. Mutta ei auta taikasanan toistelu, ei loitsu, ei poliittinen voodoo. Todellisuus, todellisuuden ihmiset, todelliset elämän vaistot, todelliset inhimilliset kaipaukset, haaveet ja toiveet tulevat vielä voittamaan Eurooppaa nyt hallitsevan globalistieliitin ja tekemään Euroopan ja sen mukana Unkarin jälleen suureksi.

Making Hungary great again, juu. Eikä tässä kyllin:

Fideszin puheenjohtaja päätteli, että olemme semmoisen suunnitelman tiellä, joka pyrkii tekemään selvää kansakunnista ja luomaan sekakansanryhmien Euroopan. Hän lisäsi, että olemme finanssi- ja poliittisen imperiumin tiellä, joka pyrkii toteuttamaan tämän suunnitelman hinnalla millä hyvänsä. (…) Sorosin kansalaisjärjestöt ovat viime vuosina punoneet verkkonsa kaikkiin Euroopan päätöksentekofoorumeihin, ne ovat myös tiettyjen Unkarin puolueiden taustalla. (…) Maahanmuutto ei ole Soros-suunnitelman päämäärä, vain sen välikappale. Onnettomaan tilanteeseen joutuneita miljoonia ihmisiä houkutellaan, suorastaan rahdataan Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan kansakuntien heikentämiseksi, antamaan armoniskua kristitylle kulttuurille.

Tämä populistinen vihankylvö tietenkin rakentaa hyvin todellisen tyytymättömyyden ja pelon varaan. Eikä kyse ole vain vieraan pelosta ja perinteisen rasismin eri muodoista, ei myöskään nykymaailman todellisista uhkakuvista: sodista, terrorismista ja ympäristökatastrofin uhasta. Itse asiassa Unkari, jonka Kádárin pehmodiktatuurin aikainen suhteellinen hyvinvointi oli ostettu velkarahalla, ei järjestelmänvaihdoksen jälkeen missään vaiheessa onnistunut pääsemään järkevään ja menestyksekkääseen markkinatalouteen kiinni. Kuten 444.hu-sivuston mainio analyysi kertoo (ehkä joskus pääsen palaamaan aiheeseen yksityiskohtaisemmin), sosialismin kaatumista seurannut yksityistäminen ja sitä seuranneet kansainväliset talouskriisit valuuttaluottoloukkuineen tekivät Unkarista maan, joka myy halvalla – raaka-aineita ja vähän koulutettua työvoimaa niille ylikansallisille yrityksille, jotka avaavat Unkariin auto- tai legopalikkatehtaita – ja ostaa kalliilla. Tätä riippuvuutta peitellään yhä sotaisammalla vapaustaisteluretoriikalla, raivoten Brysselin ”diktatuuria” ja ylikansallisen pääoman juonia vastaan, samalla kun Unkari on viime vuosina ollut EU:n suurimpia nettohyötyjiä ja nykyinen hallitus itse asiassa tukee ylikansallisia suuryrityksiä enemmän kuin yksikään aikaisempi.

Samaan aikaan populistista emootiomyllyä pyörittävä vihankylvö kasvaa aina vain uutta hedelmää. Őcsényn tapahtumien jälkeen uusin näytös nähtiin Perbálissa aivan Budapestin kyljessä. Näin kirjoittaa Facebookissa kansainvälisen AIESEC-nuorisovaihtojärjestön edustaja:

Hyvät perbálilaiset! Eilen (perjantaina 10.11.) kyläämme saapui kuudeksi viikoksi kolme srilankalaista opiskelijapoikaa Unkarin AIESECin järjestämälle vierailulle. He tulevat tekemään vapaaehtoistyötä ”Elämä jatkuu” -yhdistyksen asuntolassa Perbálissa. Niin juuri, he auttavat vammaisia ilmaiseksi. Viikonloppuisin ja viikollakin he tulevat matkustamaan välillä Budapestiin, toisiin kaupunkeihin, ehkä Wieniinkin. He tulevat myös liikkumaan kylällä, esimerkiksi bussipysäkille tai kauppaan jotain ostamaan. Ulkonäkönsä puolesta he kuuluvat vedda-rotuun: mustat aaltoilevat hiukset, tummanruskeat silmät, vaalean-/tummanruskea iho.
Tästä kaikesta kirjoitan siksi, että heti tulonsa jälkeisenä päivänä Budapestiin matkalla ollessaan heitä epäiltiin ”migranteiksi” ja paikalle kutsuttiin poliisit (jotka olivat hyvin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, kiitos siitä). Täällä Perbálissa. Rauhoitan nyt kaikkia: he eivät ole ”migrantteja”. Heillä on passit, viisumit, opiskelijakortit, lentoliput paluumatkalle. Ei siis enää tarvitse kutsua poliiseja, tämä yksi kerta riitti. Ottakaamme heidät ystävällisesti vastaan.

Tähän on todellakin tultu. Ei vain tuppukylissä, joissa ulkomaalaisia ei koskaan ole nähty, ei vain rajan pinnassa, missä pahimman pakolaiskriisin aikaan liikkui outoja ja epätoivoisia ihmisiä ja missä edelleenkin joskus joku pääsee livahtamaan piikkilankojen läpi, vaan käytännössä Budapestin esikaupungissa ihmiset ovat oppineet pelkäämään ”migrantteja”. Nimitystä migráns – ei esimerkiksi menekült ’pakolainen’ – on käytetty pakolaiskriisin alusta saakka, ehkä siksikin, että sen merkitys tavalliselle unkarilaiselle on sopivan hämärä. Tähän hämyiseen nimikkeeseen on helppo kytkeä kauhukuvia siitä, miten ”migrantit” Unkarin rajoilla tai onnettomissa liian löyhää maahanmuuttopolitiikkaa harjoittaneissa länsi-Euroopan maissa tuovat mukanaan rikoksia ja terrorismia. Ja näin ollaan tilanteessa, missä eksoottinen ulkomuoto ja tumma ihonväri saa hätääntyneet kansalaiset soittamaan poliisin.

Mitä oikein liikkuu niiden poliittisten johtajien päässä, jotka tällaisessa tilanteessa vain lisäävät kierroksia vihakoneeseen?

Ruudun takaa

Varoitus, seuraa tädin henkilökohtaisia nuoruusmuistoja!

Tunkkaisella 80-luvulla stipendiaattina Budapestissa opiskellessani tein merkillisen keikan Körmendin kaupunkiin, joka sijaitsee aivan Unkarin ja Itävallan rajalla Rába-joen (Itävallan puolella Raab) varrella. Jossain paikallisessa kulttuuripläjäyksessä mm. lauloin sulosti suomalaista musiikkia. Tämän huikean taide-elämyksen yksityiskohdat olen armollisesti unohtanut, mutta itse kaupunki piintyi mieleeni jonkinlaisena tuppukylän prototyyppinä. Iskuryhmämme sai muistoksi paikkakuntaa esittelevän kuvateoksen, johon sisältyi myös ontuvilla kielikuvillaan lievästi vaivaannuttava runo tai jonkinlaisen pitäjänhumpan teksti. Vieläkin minulta pääsee hiljainen, piinattu vinkaisu, kun muistan säkeet Tápszergyár és aluljáró / idézi, ím, a friss időt… [‘Ravinnetehdas ja alikäytävä / kas, kuuluttaa uutta aikaa…’] – kaupungin halki kulkevan isomman tien alitse rakennettu alikäytävä oli ilmeisesti paikallisille urbaanin edistyksen suurin saavutus.

Ei pitäisi olla ilkeä. Körmendin yritteliäs kaupunki ei tuohon aikaan ihmeemmin voinut hyötyä asemastaan rautaesiripun kyljessä. Sittemmin sielläkin on varmaan edistytty. Unkarilaisen Wikipedian mukaan asukkaita on yli 11.000, ja kuvissa näkyy joitakin kauniisti entistettyjä vanhoja rakennuksia, komeimpana Batthyány-Strattmann-suvun linna; suvun suuri poika, 1930-luvulla kuollut herttua László Batthyány-Strattmann tuli tunnetuksi sairaalan perustajana ja köyhien lääkärinä, ja hartaana katolisen kirkon poikana hänet on 2003 julistettu autuaaksi.

Viime aikoina Körmend on ollut julkisuudessa siellä sijaitsevan pakolaisleirin ansiosta. Toukokuun alkupäivinä sinne pystytettiin poliisikoulun pihalle telttaleiri, jonne tuotiin muutamia kymmeniä turvapaikanhakijoita. Virallinen selitys on, että muut vastaanottokeskukset alkavat olla täynnä, kun maahan saapuu piikkilanka-aidoista huolimatta parisataa ”laitonta maahanmuuttajaa” päivittäin. Ilkeämmät spekuloinnit liittyvät aitaan, jota Itävallan viranomaiset ovat rakennuttamassa myös tälle kohdalle rajaa. On suoraan arveltu, että unkarilaisilla ei olisi mitään sitä vastaan, että turvapaikanhakijat muitta mutkitta kipittäisivät vieraanvaraisemmalle (?) puolelle rajaa, semminkin kun vastaanottokeskuksen oudot itämaanelävät eivät ole lukkojen takana vaan saavat vapaasti liikkua kaupungilla.

Turvapaikanhakijat eivät monta päivää ehtineet elellä körmendiläisten ihmeteltävinä, kun jo alkoi tapahtua. Viime viikolla ATV-televisiokanavalle ja sen verkkosivuille ilmestyi kohu-uutinen: ”maahanmuuttajat” olivat kerääntyneet aivan vastaanottokeskuksen vieressä sijaitsevan urheiluhallin ikkunan taakse tuijottamaan tyttöjen käsipallojoukkueen treenejä, ja kun päivystävä poliisi käski heitä poistumaan, yksi miehistä oli kiukuissaan potkaissut ikkunan rikki. Harjoitukset oli täytynyt keskeyttää ja tytöt viedä turvaan, nyt urheilevien nuorten vanhemmat ovat raivoissaan ja peloissaan lastensa puolesta eivätkä uskalla päästää tyttäriään urheilemaan ennen kuin näiden turvallisuus on taattu. Tapahtumaan reagoitiin korkeimmalla taholla: hallituksen tiedotustilaisuudessa ministeri János Lázár kehotti sisäministeri Sándor Pintériä ryhtymään välittömästi asian vaatimiin toimiin.

Jotakin merkillistä tässä Körmendin ikkunauutisessa kuitenkin on. Heti seuraavana päivänä nimittäin läänin poliisijohto ylimääräisessä tiedotustilaisuudessaan kiisti koko jutun. Totta on vain, että urheiluhallin ikkuna on särkynyt, mutta kukaan ei tiedä, miten ja miksi ja kuka sen rikkoi, todistajia, jotka olisivat nähneet ikkunan särkymisen, ei ole löytynyt. Käsipalloilijatyttöjä ei tiettävästi kukaan tuijotellut saati ahdistellut, kukaan heistäkään ei ollut nähnyt, mikä ikkunan rikkoi, ja sen säryttyä he olivat kaikessa rauhassa poistuneet hallista ja menneet kotiinsa kenenkään häiritsemättä. ATV-kanavan tiedonlähteenä toiminut paikallinen urheiluseuran edustaja ei itse edes ollut paikalla  tapahtuman aikaan. Eräät kuitenkin yhä ”kokivat asian näin”: perjantaina äärioikeistopuolue Jobbikin aktivistit polkaisivat pystyyn noin viidensadan hengen ”leiri kiinni” –mielenosoituksen, jonka päätteeksi parikymmentä kiivainta joutui napit vastakkain mellakkapoliisien kanssa yrittäessään hyökätä pakolaisleiriin.

Perin omituinen juttu tosiaan. Kun on nähty, miten hanakasti Unkarin hallitus on käyttänyt hyväkseen unkarilaisten muukalaiskammoa ja rakennellut kauhukuvia sivilisaatioiden sodasta, raiskaavista ja murhaavista muslimiterroristeista, vähän ihmetyttää se, miten tarmokkaasti poliisi ja Körmendin fideszläinen pormestari oitis ryhtyivät leikkaamaan ikkunahuhulta siipiä. Olisiko yhtenä syynä se, että Körmendin ikkunajuttua lähtivät levittämään ja paisuttelemaan alun alkaen väärät tahot, ensin ATV-kanava (jonka omistaa lähinnä helluntailaisuuteen lukeutuva Hit Gyülekezete ‘Uskon seurakunta’, Unkarin suurimpia kristillisiä uskonyhteisöjä perinteisten kirkkokuntien jälkeen), sitten oikeisto-opposition Jobbik? Vai oliko jutun perättömyys jo alusta alkaen niin ilmeistä, että edes paatuneimmat Fidesz-propagandistit eivät kehdanneet ruveta sillä ratsastamaan?

Kaksinaismoralismin juhlaa tässä joka tapauksessa on eletty. Samat vallanpitäjät, jotka jo yli vuoden ajan ovat kalastaneet kannatusta muukalaisvihan mutaisimmista vesistä, syyttävät nyt tekopyhästi Jobbikia ”poliittisen hyödyn tavoittelusta Körmendin tapauksella, jonka tutkinta on vielä kesken”. Ja samaan aikaan kun todellista seksuaalista väkivaltaa ja sitä tukevaa kulttuuria yritetään painaa villaisella – Fidesz-puolueen parlamenttiryhmän johtaja Lajos Kósa meni juuri möläyttämään viime blogauksessani käsitellyn  raiskausskandaalin johdosta, että ”huippu-urheilussa on eri säännöt” ja että ”jalkapallo-ottelussa vaikka potkaisisi maassa makaavaa miestä, tuomari voi päättää, että tässä tapauksessa annetaan pelin jatkua” – niin, samaan aikaan koko maassa nostatellaan mielten kuohua pelkällä ajatuksella himokkaasta tuijotuksesta ikkunan läpi.

”Perusarvoista” perusarvojen äärelle

Viimekertaisesta blogahduksestani jäi uupumaan uljas loppunousu. Ehkäpä hyvä niin, sillä Unkarin parlamentin puhemiehen László Kövérin puoluekokouspuhe nostatti reaktioita, joihin tekee mieli palata, eikä pelkästään reaktioiden itsensä ja niiden huumoriarvon takia.

Sekä Unkarin oppositio- että sosiaaliset mediat ovat nyt pari päivää pursuneet erilaisia vitsikkään ilkeitä kommentteja puhemies Kövérin möläytykseen miesten ja naisten rooleista, pojista, joiden tulisi runoilijoiden sanoin ymmärtää, että miehen on oltava mies, ja tyttäristä, joiden korkeimpana kutsumuksena tulisi olla lastenlasten synnyttäminen. Mitä ”miehenä olemiseen” tulee, kaunokirjallisuuden suhteen sivistyneemmät tahot ovat muistuttaneet, että Attila Józsefin säe ”Ole se, mikä olisit: mies. Ruoho kasvaa jälkeesi” on peräisin runosta, jossa runoilija rohkaisee itseään tekemään itsemurhan. Mutta todella pankin räjäytti tuo puhe ”lapsenlapsia synnyttävistä tyttäristä”.

Facebookissa on käynnistetty tempaus, jonka tarkoituksena on täyttää puhemies Kövérin postilaatikko negatiivisilla raskaustesteillä. Netti tulvii meemejä ja vitsejä, joista siteerattakoon yksi, Péter Konokin Facebook-seinältä:

Samaan aikaan eräässä kaukaisessa galaksissa, Voiman pimeimmällä puolella:
– Luke, minä olen sinun isoisäsi…

Kövér itse ei edelleenkään halua tajuta, mistä on kysymys. Népszabadság-lehden toimittajalle hän selitti pitävänsä yhtä lailla isyyttä miehen kauneimpana kutsumuksena. (Miksi ei sitten puhunut siitä puoluekokousyleisölle, joka hukutti hänen roolimöläytyksensä spontaaneihin aplodeihin?) Kövérin mielestä asia on aivan yksinkertainen: koko sivilisaatiomme tuhoutuu, ellemme lisäänny riittävästi, ja koko maahanmuutto tai muukalaisten ”maahanmuutattaminen” (betelepítés on kausatiivijohdannainen, tarkoittaa siis, että jotkut tarkoituksella asuttavat siirtolaisia maahan, ja tuntuu viittaavan niihin pääministeri Orbáninkin toistelemiin salaliittohoureisiin, joiden mukaan pakolaiskriisi on Tiedättekylläkenen tekosia) samoin kuin työvoimapula on seurausta siitä, että raskaustestitempauksen käynnistäjät ja heidän kaltaisensa eivät tätä yksinkertaista asiaa ymmärrä.

Mutta muutkin kuin Fidesz-puolueen innokas kokousväki tukevat yhä Kövériä. Eilen puhemiehen puolustajaksi ilmestyi puolikahjo-äärioikeistolaisen Echo TV:n haastattelussa itse Ákos, yleensä pelkällä etunimellään tunnettu Ákos Kovács, Unkarin… äh, yritän etsiä vertailukohdaksi 80-luvun lopulta saakka yleisön suosikkina paistatellutta karheanmiehekästä suomalaista poplaulajaa, mutta tämän genren tuntemukseni on niin kovin kehno. Viime vuosina Ákosista on yhä selvemmin näyttänyt tulevan jonkinlainen Fidesz-puolueen hovilaulaja, ja haastattelussakin (josta uutisoi mm. hvg.hu) hän osoitti, että oikeistokonservatiiviset perhearvot ovat hänellä kohdallaan:

Ákos: Ei naisten tehtävä ole ansaita yhtä paljon kuin miesten – niin minä sen koen.
Haastattelija: Eikö ole? Mikä sitten on naisten tehtävä?
Á: Siis, sanotaan, toteuttaa naisellisuuden olemusta, eikö niin? Sanotaan niin, että kuulua yhteen jonkun kanssa. Synnyttää jollekulle lapsia. Olla äiti.
H: Eivätkö nämä asiat sovi yhteen?
Á: Näyttää kovasti siltä, että eivät sovi. Miten oikein olet äiti, miten vietät tarpeeksi aikaa lastesi kanssa, jos olet johtavassa asemassa oleva jokin tiesmikä, ties millä palkalla.

Tämäkään ei tietenkään jäänyt vastausta vaille vaan synnytti oman Ákos-aiheisen meemi- ja vitsitulvansa. Laulajan Facebook-seinä alkoi tulvia pirullisia kommentteja, ja pikavauhtia valmistui myös nimimerkin Ákos Kövér uudelleensovitelma Ákosin 1990-luvun hitistä Helló:

Helou helou, olen täällä taas,
on jo aikaa siitä kun synnytit, nyt panen taas lapsen tulemaan.
Panen, panen, en peräänny,
mitä sanotkin, silmissäsi loistaa pulskanlainen [viittaus nimeen Kövér, joka tarkoittaa ’lihavaa’] viesti.
Tahtoisin tuoda elämääsi täyttymyksen,
mutta pelkään, että et piittaa,
valitettavasti en voi kirjoittaa uusiksi ‘Herätyshuutoa’ [lähes kansallishymnin asemassa oleva isänmaallinen runo 1800-luvulta],
teen lauluja, vaikka halusin lapsen.
Saat minulta matkallesi toivon,
paljon kristittyjä lapsenlapsia,
jotta sunnuntaina perhe voisi olla yhdessä.

Helou helou, en häipynyt,
kävin vain kaukaisella planeetalla, et usko, millaista siellä oli.
Niin paljon naisia, kaikki muutakin kuin synnytyskoneita,
ja teevee puhui totta, sieltä ei virrannut mössö.
Minä niin säikähdin: missä olen.
Ei kolmeakymmentä hopearahaa, ei palkkiota.
Toivoin hartaasti, että kohta herään,
ja sinä odotat minua illallinen valmiina.
Polvistut nurkkaan [viittaus perinteiseen tapaan kurittaa tuhmia lapsia panemalle ne nurkkaan polvilleen kuivien herneiden päälle],
ja jokin muukin kuin herneet on kovana,
kun uusi konservatiivinen nuorukainen sikiää.

Helou helou, tämä minä nyt olen,
asetuin kengänpohjan alle, ja niin kauan kuin elän, nuolen.
Puolueen laulaja on herra vain niin kauan
kunnes katoaa, kun kieltä on jännitetty liiaksi.
Nyt tuon elämääsi täyttymyksen, vaikka et piittaisikaan,
ja kohta kirjoitan uuden ‘Herätyshuudon’, kun kutsuu isänmaa, hohhoijaa.
Et saa matkallesi edes toivoa, vain fideszläistä coelhoa,
sillä kaikki syntini on annettu anteeksi.

Mutta kuule hei:
Helou helou, minä olen kansa.
Vähän vielä kestän, ja sitten nousen kapinaan.
Usko tai älä, lammaskin toivoo,
kerran vielä se käy paimenen kimppuun, ja se on loppu.

Juupajoo. Jotenkin tämä alkaa tuntua niin kovin tutulta, ja on niin monet kerrat toistunut jo tässäkin blogissa. Joku Unkarin vallanpitäjistä möläyttää autuaan itsevarmasti jotakin, mikä on sovittamattomassa ristiriidassa eurooppalaisten demokratia-, ihmisoikeus- ja tasa-arvokäsitysten kanssa tai muuten vain järjettömän keskiaikaista ja paljastaa tämän vallanpitäjäporukan henkisen tason. Oppositiomediat uutisoivat, sosiaalinen media räjähtää täyteen toinen toistaan nokkelampia meemejä, vitsejä ja parodioita, häijyjä blogikommentteja ja kuvamanipulaatioita – jotka eivät luultavasti juuri kantaudu älymystön somekuplan ulkopuolelle.

Vaan tapahtuuko sen lisäksi yhtään mitään? Kun koirat ovat haukkuneet itsensä väsyksiin, karavaani jatkaa kulkuaan. Kaiken lisäksi tuo koirien terapeuttinen mediahaukku tuntuu usein pysähtyvän siihen ensimmäiseen, törkeimpään esteeseen, ns. kumiluuhun. Tässä tapauksessa esimerkiksi: on niin kovin helppoa jäädä kauhistelemaan sitä, että puhemies Kövér näköjään pitää naista pelkkänä miestä palvelevana synnytyskoneena. Useimmat irvileuat eivät kehittele ajatusta tästä yhtään pitemmälle. En ole nähnyt kovinkaan monen närkästyneen tässä yhteydessä muistuttavan, että lisää unkarilaisia lapsia saataisiin yksinkertaisesti tukemalla paremmin unkarilaisia perheitä ja helpottamalla naisille uran ja perheen yhdistämistä. (Orbánin hallitus kyllä kehuu lapsi- ja perheystävällisyyttään, mutta jostain kumman syystä tämä politiikka ei ole kantanut käytännön hedelmää.) Tai että Kövérin harmittelema työvoimapula ei ainakaan helpotu sillä, että kohta puoli miljoonaa unkarilaista, suureksi osaksi työ- ja lapsensaanti-ikäisiä ihmisiä, on lähtenyt läntisempiin EU-maihin etsimään leveämpää leipää ja avarampaa ilmapiiriä.

Ei ehkä kannata sivullisen syytellä unkarilaisia aktivismin puutteesta. Jossakin vaiheessa mielenosoittajatkaan eivät jaksa kerääntyä kaduille, kun ei mielenosoituksista kuitenkaan mitään seuraa – ja ennen kaikkea, kun ei mielenosoituksia johtamassa ole uskottavaa ja laajempaa kannatusta nauttivaa oppositiovoimaa, joka voisi tarjota realistisen vaihtoehdon Orbánin hallitukselle. Helpompi on laatia meemejä ja haukkua hallitusta Facebook-ryhmissä ja verkkoartikkelien kommenttiketjuissa.

Suloinen kuulla kuitenkin tuo oisi (kuten Ahlqvist-Oksanen kirjoittaa Suomalaisessa sonetissaan), jos Kövérin ärsyttävä möläytys jaksettaisiin nähdä suuremmassa kontekstissa. Miten oikein onkaan niin, että naisten halveksiminen ja suoranainen naisviha niin usein tarjoillaan samassa paketissa ”kansallismielisen” muukalaisvihan, vallanpitäjien mahtia alttiisti pönkittävän ”uskonnon” samoin kuin vallanpitäjien mahtia pönkittävän, turruttavan sirkushuvi-viihteen kanssa?

Yhden turhautuneen ja viime aikoina muutenkin merkillisiä möläytelleen äijän puheet sikseen. Olennaista on se, miten tiiviisti naisvihaiset perusarvohölinät kuuluvat yhteen sen linjan kanssa, jota Unkarin valtapuolue Fidesz yhä selvemmin edustaa ja joka tyyliltään ja ilmeeltään yhä enemmän tuo mieleen klassisen fasismin. Kövérin puhetta kauhisteltaessa vähemmälle huomiolle on jäänyt Orbánin omassa puheessa kuultu hourailu ”sotilaallisista hyveistä” (katonai erények), jotka – kristinuskon, maalaisjärjen ja kansallisen ylpeyden (!) ohella – ovat ensisijaisempia ja perustavampia Euroopan kannalta kuin nuo ”sinänsä kauniit ja herttaiset” mutta toissijaiset (!) asiat: ihmisoikeudet, edistys, avoimuus, uudenlaiset perheet, suvaitsevaisuus. Toissijaiset asiat. Miettikääpä tätä. Myös yhdessä sen kanssa, mitä tämä äijäjoukko naisista ajattelee.

Lucian tuolilta

Joulukuun kolmastoista, Lucian päivä. Ruotsalaisen Lucia-perinteen maine on kantautunut myös Sentrooppaan, täkäläisissäkin jouluperinne- ja adventtiaiheisissa julkaisuissa kerrotaan valkopukuisista, kynttiläpäisistä neidoista. (Lucia-mummoista tai sateenkaarikynttilää kantavista trans-Luciuksista en ole vielä huomannut täällä uutisoidun.) Pyhä Lucia Syrakusalainen, 200-luvun lopulla Sisiliassa syntynyt marttyyri, sai kristityssä Euroopassa jo varhain ympärilleen mielenkiintoisen kultin. Myös siksi, että kun vanha juliaaninen kalenteri (siis se, jota läntisessä Euroopassa käytettiin 1500-luvun loppuun tai vielä kauemminkin ja jota Venäjän ortodoksinen kirkko edelleenkin käyttää) oli jäänyt todellisesta aurinkovuoden kierrosta pahasti jälkeen, Lucian päivä vanhan luvun mukaan osui talvipäivänseisaukseen, vuoden pimeimpään kohtaan. Siksi Luciasta saattoi kansanperinteessä tulla myös pimeyden hahmo, noita, jolla peloteltiin kunnottomia tyttöjä ja tuhmia lapsia.

Itävallassa Lucian kerrotaan ennen vanhaan kiertäneen jopa Krampuksen tapaisena Pyhän Nikolauksen seuralaisena lapsia säikyttelemässä. Unkarissa Lucia-perinteet ovat säilyneet näihin päiviin saakka. Lucian (Luca) päivänä ennustetaan (tinojakin voi valaa), sekä omaa tulevaa puoliso-onnea (tulevan aviomiehen nimen selvittämiseksi on olemassa kivoja kikkoja) että vuodentuloa. Unkarissa ja naapurialueillakin, ainakin Kroatiassa, Lucian päivänä voi panna vehnänjyviä itämään erityiseen koristeltuun astiaan ja oraiden tiheydestä sitten arvailla tulevan vuoden satonäkymiä.

Eksoottisin perinne on ollut ns. Lucian tuolin valmistaminen. Uskomuksen mukaan Lucian-päivänä voisi näppärä mies ryhtyä valmistamaan viisikannan muotoista tuolia tai paremminkin jakkaraa, johon käytetään yhdeksää eri puulajia. Päivässä saa tehdä vain yhden työvaiheen, mistä sanonta lassan készül, mint a Luca széke ‘valmistuu hitaasti kuin Lucian tuoli’. Tuoli on tarkoitus saada valmiiksi jouluun mennessä ja salakuljettaa joulukirkkoon. Kun  kotinikkarimme siellä sitten kiipeää Lucia-jakkaralle seisomaan, hän tunnistaa, ketkä kirkkoon saapuvista naisista ovat noitia. Mutta koska noidatkin puolestaan huomaavat, että heitä tarkkaillaan, jakkarantekijän on kiireesti juostava pakoon kylväen peräänsä unikonsiemeniä – noidan pitää nimittäin pysähtyä keräämään pikkuiset siemenet talteen. Kotiin päästyä jakkara sitten heitetään kiireesti tuleen, mutta koska se valittaa uunissa ja noidat voisivat sen kuulla, avaimenreikä pitää tukkia valkosipulilla… Kuulostaa siis vaivalloiselta, ja luultavasti aniharva on tällaista jakkaraa oikeasti ryhtynyt nikkaroimaan.

Taikojentekemisen sijaan Unkarin nykyiset poliittiset päättäjät ovat viettäneet Lucian-päivää Fidesz-puolueen vuotuisessa puoluekokouksessa. Pääministeri Orbán on uhkunut tulevaisuususkoa ja luottamusta puolueeseensa, joka – näin hän muistelee – aikoinaan perustettiin kaikkia asiantuntijoiden mielipiteitä uhmaten. ”Emme olleet ammattilaisia, mutta tiedämme, että Titanic oli asiantuntijoiden rakentama, Nooan arkki taas maallikon.” (Tuota noin… jos halutaan fundamentalistisesti uskoa Nooan arkki -kertomus historialliseksi totuudeksi, silloin pitäisi myös ottaa huomioon, että Nooa sai arkin rakentamiseen erittäin yksityiskohtaiset ohjeet itse Jumalalta. Oliko Orbánilla ja kumppaneilla Fidesz-puolueen ensi kertaa vaaleihin lähtiessä myös taivaasta annetut toimintaohjeet? Vai tarkoittaako Orbán vain, että – niin kuin asia nykypolitiikkasuomeksi ilmaistaan – kaiken maailman dosentteja ei hänen puolueessaan kuunnella?)

Puheen lopussa päästään tietenkin keskeisimpään sanomaan eli pelkojen ja vihan lietsomiseen: Eurooppa on vaarassa, pakolaistulva merkitsee lisääntyvää terrorin uhkaa ja kasvattaa rikollisuutta (!), se vaarantaa kulttuurimme, elämänmuotomme ja perinteemme. Siispä kaikki huolestuneet kansalaiset allekirjoittakoot joukkovetoomuksen ”pakollisia pakolaiskiintiöitä vastaan”! (EU:n pakolaiskiintiöiden vastaisella kampanjalla on omat näyttävät weppisivut, joilla mm. kerrotaan, että EU haluaa pakkoasuttaa Unkariin 160.000 ihmistä ja että maahanmuutto lisää terrorismin vaaraa ja rikollisuutta – kuulemma Länsi-Euroopan suurkaupungeissa, esimerkiksi Tukholmassa, on yhteensä yli 900 “no go zonea”, ghettoa, joihin viranomaiset eivät uskalla mennä ja joissa isäntämaan lait eivät siis päde. Ihmisoikeustilannetta tarkkailevan Unkarin Helsinki-komitean mukaan väitteet eivät pidä paikkaansa: mitään tällaista kiintiötä ei ole, 160.000 on niiden kiintiöpakolaisten määrä, jotka seuraavan viiden vuoden kuluessa olisi tarkoitus sijoittaa yhteensä koko EU:n alueelle, ja myös hallituksen laskelmat siitä, mitä pakolaisten elättäminen maksaisi, ovat aivan pielessä.)

Mutta kaikkein tiiveimmin Fidesz-puolueen nykyisen vainoharhaisen ja kuvitellun kansallisen menneisyyden perusarvo-onnelaa haikailevan ajatusmaailman tiivisti tuuheiden kalapuikkoviiksiensä alta parlamentin puhemies László Kövér, mies, joka aikoinaan kuului Orbánin lähimpään ystäväpiiriin ja puolueen kovimpaan ytimeen mutta on väittämän mukaan siirretty todellisista valta-asemista seremoniallisempiin tehtäviin. Jouluun on vielä aikaa, mutta Kövér on jo saanut Lucia-jakkaransa valmiiksi ja kiivennyt sieltä bongaamaan todelliset pahikset. Niitä ovat tietenkin vanhat tutut Brysselin herrat ja kansainvälinen suurpääoma (jota henkilöi György/George Soros, kaikki kyllä ymmärtävät, mitä kansanryhmää tässä ajetaan takaa…). Tietenkin maahanmuuttajat ja heidän kulttuurinsa uhka eurooppalaisille arvoille. Ja ennen muuta, ta-daa, femakot, homot ja ”gender-ideologia” tai ”genderismi”, Keski- ja Itä-Euroopan konservatiivisten ideologien parissa yhä suositumpi viholliskuva. Toisin sanoen: nykyaikainen sukupuolentutkimus – joka väittää, että gender, sosiaalinen sukupuoli ja siten myös ”miesten” ja ”naisten” roolit ja niiden erot ovat yhteiskunnallisia ja kulttuurisia konstruktioita, eivät kiveen hakattuja ikuisia totuuksia – ei ole tiedettä vaan ideologiaa, pirullinen poliittinen salajuoni. Mihin tämä maa oikein joutuu, jos naiset rupeavat kuvittelemaan, että voivat ja saavat tehdä samaa kuin miehetkin, ja siksi lopettavat lasten synnyttämisen?

Kuunnellaanpa lopuksi 444.hu-sivuston julkistama otos:

Tiedämme, mitä haluamme, rakkaat ystävät, ja senkin, mitä emme. Emme halua Sorosin kaltaisten niin kutsuttua avointa yhteiskuntaa, joka on avoin tai paremminkin suojaton kaikenlaisen ulkoisen, muukalaisten etujen ohjaaman tuhoisan manipulaation suhteen. Emme halua gender-hulluutta, emme halua tehdä Unkarista miesvihaaja-naisten ja naisia pelkäävien feminiinimiesten yhteiskuntaa, jolle perhe ja lapset ovat vain itsensä toteuttamisen este. Tahtoisimme…
(spontaaneja suosionosoituksia)
… tahtoisimme, että poikamme eivät vain saisi oppia vaan myös ymmärtäisivät Petőfin runon “Jos olet mies, ole mies!”, tai Attila Józsefin säkeen “Ole se, mikä olisit: mies. Ruoho kasvaa jälkeesi.” Ja tahtoisimme, että tyttäremme pitäisivät korkeimpana itsensä toteuttamisena sitä, että voivat synnyttää meille lapsenlapsia.
(spontaaneja suosionosoituksia)
Emme halua kansan etuihin sitoutumattomia, rahavallan turmelemia, Brysselin byrokratian johtamia Euroopan Yhdysvaltoja. Kristityn Euroopan tilalle emme halua mammonan Eurooppaa. Emme halua “multi-kultia”. [Vai kääntäisikö tämän “mokutukseksi”?] Tosin pyydän saada huomauttaa, että ilmaus on harhaanjohtava. Monikulttuurisia yhteisöjä, kaupunkeja, alueita, maita olivat Monarkia ja sen sisällä Pozsony [= Bratislava] tai Szabadka [= Subotica Serbian Vojvodinassa], voisin luetella lisääkin, ja Unkarin ja Itävalta-Unkarin ulkopuolellakin Keski-Euroopasta näitä alueita. Se, mikä Euroopassa nykyään vallitsee, ei ole monikulttuurisuutta sen todellisessa merkityksessä, vaan juurettomien barbaarien asuinalueeksi muuntuva Eurooppa, kokeilu Euroopan muuttamiseksi juurettomien barbaarien asuinalueeksi, arvoisat naiset ja herrat, jossa pari…
(spontaaneja suosionosoituksia)
… jossa Euroopan alkuasukkaat halutaan vieraannuttaa omasta kulttuuristaan ja vaivata samaan taikinaan omasta kulttuuristaan irrotettujen muukalaisten kanssa, jotta he muodostaisivat äänestäjä- ja kuluttajakunnan sille Euroopalle, joka ei enää muistuta omaa itseään.

Kompastui komondoriin

En voi olla vapun kunniaksi selostamatta uusinta kohujuttua Unkarin poliittisesta julkisuudesta. Mukana poliitikko, tämän perheenjäseniä sekä komondor, perinteinen unkarilainen paimen- tai laumanvartijakoira, valkoisine rasta-moppiturkkeineen näyttävä ilmestys.

Komondor (Wikimedia Commons)

Fidesz-puolueen kansanedustaja ja Fülöpháza-nimisen alle tuhannen asukkaan eteläunkarilaisen tuppukylän pormestari József Balogh on joutunut lehdistön hampaisiin, kun hänen avopuolisonsa tuotiin Kecskemétin sairaalaan vakavasti loukkaantuneena. Kallonpohjan murtuman oli uhrin itsensä kertoman mukaan aiheuttanut perheväkivalta: Balogh oli käynyt elämänkumppaniinsa käsiksi. Ilkeät toimittajat tietävät myös kertoa, että Balogh on aiemminkin pahoinpidellyt myös entistä vaimoaan, aseinaan nyrkkien lisäksi milloin kauha, milloin 25 litran alumiinitonkka, ja tuloksina 25-vuotisen avioliiton mittaan useita luunmurtumia; yhden tällaisen pahoinpitelyn jälkeen Balogh oli pakottanut vaimonsa selittämään lääkärille muka pudonneensa kylvökoneen päältä.

Hír24-uutissivuston toimittaja, joka onnistui vielä saamaan herralta haastattelun, ei jaksanut nähdä tilanteessa minkäänlaista ironiaa vaan toteaa juttunsa aluksi harvinaisen suorasukaisesti, että ”tällaista paskiaista olemme harvoin tavanneet”. Balogh ei nimittäin suostu myöntämään minkäänlaista pahoinpitelyä vaan ilmoittaa heti haastattelun aluksi olevansa ”sopuisa mies”.

Sopuisa mies, kansanedustaja Balogh, työpaikallaan parlamentissa, isänmaallinen vaakunapinssi rinnassaan. Márton Neményin kuva fn.hir24.hu-uutissivustolla.

Baloghin kertoman mukaan avovaimo ”Terike” (Teréz) ja hän olivat viettäneet edellisen illan ja yön valmistellen kestityksiä Teriken pojan häihin sekä seuraavana päivänä järjestettävään kyläjuhlaan. Häät olivat kestäneet pikkutunneille saakka, ja pariskunta oli palannut sieltä kotiin vasta aamuviideltä lopen uupuneena valvomisesta, järjestelyistä ja kestityksistä. Sitten tapahtui kamalia:

Siis kävi niin, että tultiin kotiin juhlista sunnuntaina aamuviiden maissa, Terike otti peräkontista vadillisen lihaa, mitä olimme tuoneet sieltä, rääppiäisiä, ja kantoi sisään. Mutta meillä on semmoinen kahdeksankymmentäkiloinen komondor-koira, se on raukka sokea, se säikähti jotain, tuli juosten ja tuuppasi Terikeä, joka kaatui ja löi päänsä.

Balogh itse ei oikein muista tapahtumista mitään, hän kun oli paitsi muutenkin väsynyt myös nauttinut muutamia lasillisia kotipolttoista pálinka-viinaa (”semmoista vihreää, väri tulee pähkinänkuoresta”), tavanomaiset viinit ja oluet päälle. Kuulemma myös Terike oli hieman alkoholin vaikutuksen alaisena, samoin ”Szabika”, pariskunnan kolmikymppinen otto-aikamiespoika, joka oli tapahtuman silminnäkijänä mutta ei ollut pitänyt Teriken loukkaantumista vakavana – vasta naapuri, ”joka on ennen ollut sairaalassa töissä”, oli vienyt naisparan hoitoon omalla autollaan.

Toimittajan ei luultavasti ole tarvinnut paljon nähdä vaivaa haastatteluaineiston kimpussa: siitä saa helposti kuvan naiivista öykkäristä, jolle kaikki omat tekemiset ovat itsestäänselviä. Tämä iso lapsi ei edes osaa asiallisesti selostaa, mitä ja missä järjestyksessä tapahtui, ja puhuu aikuisista perheenjäsenistään lapsellisilla lempinimillä (”Terike”, ”Szabika”) ikään kuin nämä olisivat haastattelijan ja lukijakunnan tuttuja ennestään. Puolustuksekseen Balogh ei ole vielä keksinyt muuta kuin kiistää kaiken ja vedota tavanomaisten juhlajuomien aiheuttamaan muistamattomuuteen.

Onhan väkivaltaisia sikamiehiä ennenkin nähty ja nähdään, Luoja paratkoon, vastakin, muuallakin kuin Unkarissa. Meilläkin lumihanki vartoo liian monia perheitä isien riehuessa humalassa, ja kaikkialla maailmassa nähdään ihan liian monien henkisesti ja fyysisesti nujerrettujen naisten nöyrinä kestävän pahoinpitelevän miehen rakentamaa avioliittohelvettiä. Mutta tästä jutusta tekee tietenkin mielenkiintoisen se, että kyseinen kaveri on valtapuolueen kansanedustaja. Vähän kuin tällaisiin tempauksiin (joiden suomalaiseksi vertailukohdaksi voisi ehkä nousta joku Tony Halme -tyylinen populisti-myötähäpeäjulkkis) syyllistyisi Suomessa joku kokoomuksen tai demarien kansanedustaja ja piiritason kiho. Mitähän siitä mahtaisi seurata, paitsi seiskalööppejä?

Enitenhän tässä ihmettelee näitä lukuisia asian tiimoilta syntyneitä verkkouutisia, puheenvuoroja ja sokea komondor -vitsejä lukiessaan: missä viipyy poliisi? Sairaalaan tuotu pahoinpitelyn uhri on selvästi nimennyt pahoinpitelijänsä, jonka tiedetään ennenkin syyllistyneen vastaavaan. Sitä paitsi Baloghin omasta kertomuksesta on pakko päätellä, että kun kerran juhlista saapui autolla vain kolme henkeä, jotka kaikki olivat nauttineet alkoholia, jonkun on ollut pakko syyllistyä myös rattijuoppouteen – ellei sitten, heh heh, autoa kuljettanut se sokea koira.

No, ensinnäkin tietenkin Unkarissa parlamentaarinen koskemattomuus ymmärretään laajemmin kuin läntisemmässä ja pohjoisemmassa Euroopassa. Kansanedustaja saadaan pidättää vain itse teosta yllätettynä, eikä häntä vastaan voi käynnistää syytettä ellei parlamentti äänestä hänen koskemattomuutensa kumoamisen puolesta. Toiseksi tämä tarina liittyy siihen jo aiemmin mm. Unkarin parlamentissa sanoinkuvaamattomalla tavalla käsiteltyyn näkemykseen, jonka mukaan pénz számolva, asszony verve jó (‘raha on hyvä laskettuna, akka lyötynä’) – kerrankos sitä miehinen mies joskus tirvaisee, jos akan säksätys käy liikaa hermoille, sehän kuuluu normaaliin perhe-elämään.

Kolmas päätelmä on kuitenkin kaikkein ikävin. József Baloghin ja kotitapaturmia aiheuttavan komondor-koiran tarina on vain yksi pieni osa Fidesz-puolueen täydellistä ja korruptoitunutta valtaa. Puolueen tuesta ja suojeluksesta nauttivat tuntevat voivansa sallia itselleen mitä hyvänsä. Tämä ei koske vain alkoholinkäyttöä ja väkivaltaa vaan ennen kaikkea myös talousasioita.

Viime aikoina ikävää julkisuutta on saanut Fideksen tupakkakauppa-suhmurointi (hyvä englanninkielinen selostus löytyy Eva S. Baloghin blogista). Tupakanmyynti julistettiin valtion monopoliksi ja kiintiöityjä myyntilupia piti halukkaiden erikseen hakea. Katerajoituksen takia (myyntihintaa eli myyjän saamaa voittoa ei saanut nostaa liian suureksi) pelkkä tupakkakaupan pito ei juuri olisi kannattanut, mutta kuinka ollakaan, tarjouskilpailun umpeuduttua katerajaa nostettiin. Lopulta, kuinka ollakaan, tarjouskilpailun voittajat vähän joka puolella näyttävät olevan Fidesz-puolueen paikallisia edustajia, näiden omaisia tai läheisiä. (Joille ilmeisesti oli myös etukäteen ilmoitettu, että heidän kannattaa hakea, tämänhetkisistä katerajoituksista viis.) Ja Fülöpházassa, kuinka ollakaan, tupakkakauppaluvan sai Szabolcs Richárd Liptai, József Baloghin ottopoika ”Szabika”…

… mutta voiko joulupukki tullakaan?

Missä vaiheessa poliittinen tilanne voi paheta niin pitkälle, että, usein erheellisesti Eino Leinon nimiin pantua Heikki Asunnan runoa siteeratakseni, ”on jo, jumaliste / saavutettu päätepiste”?

Unkarissa on viime päivät nähty ennennäkemättömiä mielenosoituksia. Ensin tuhannet korkeakoulujen opiskelijat marssivat kaduille sekä yliopistojen saleja valtaamaan yli kymmenessä kaupungissa, eilen satoja koululaisia kerääntyi Budapestissa osoittamaan mieltään ”Inhimillisten voimavarojen ministeriön” eteen, kuten mm. opetusasioista vastaavaa taloa nykyään kutsutaan, ja ensi viikolla mielenosoitusten on luvattu jatkuvan. Näin siitä huolimatta, että Index-uutisportaalin kuvassa perin väsyneeltä ja rähjäiseltä näyttävä pääministeri Orbán yrittää kokousmatkalta Brysselistä käsin rauhoitella opiskelijoita: eihän tässä vielä ole edes tehty varsinaisia päätöksiä.

Siis mitä nyt ollaan päättämässä? Lukukausimaksuja, jotka siis jotenkin eivät ole lukukausimaksuja mutta kuitenkin ovat. Valtion opintotukijärjestelmää ollaan rajaamassa koskemaan, ennakkotietojen mukaan, ainoastaan noin kymmentätuhatta opiskelijaa kautta koko maan. (Nämä puolestaan ”sidottaisiin turpeeseen” eli pantaisiin lupaamaan, että he valmistuttuaan työskentelevät Unkarissa niin ja niin monta vuotta lipeämättä ulkomaille.) Loput saisivat sitten luvan maksaa omasta tai pappansa pussista Euroopan kalleimpia lukukausimaksuja sekä opiskella lainalla. Maassa, missä lähes jokainen kynnelle kykenevä tekee kahta työtä saadakseen leivän päälle muutakin kuin ylähuulen, ja missä jatkuvasti nähdään velkaantuneiden ihmisten suistuvan kadulle, tämä ei liiemmin naurata.

Konfliktin kruunasi tunnetulla vetovoimallaan ja retorisella taidollaan opetusasiain valtiosihteeri Rózsa Hoffmann, josta en vielä ole yhdenkään unkarilaisen kollegani kuullut käyttävän ainuttakaan positiivista sanaa. Näin Rózsi-täti vastasi tiedotustilaisuudessa kecskemétiläisen opiskelijan kysymykseen: mitä pitäisi tehdä opiskelijan, joka ei ole päässyt tuetulle opiskelupaikalle, jos vanhemmat eivät voi maksaa lukukausimaksuja ja itse ei uskalla ottaa opintolainaa?

Ette tule ilahtumaan tästä vastauksestani, mutta tämän voin sanoa: opiskelkaa niin menestyksekkäästi, että pääsette valtion stipendiaatiksi. Ellei se onnistu, ettekä halua ottaa opintolainaa tai perheenne ei pysty tukemaan teitä, silloin opiskelkaa vuoden verran ja yrittäkää uudestaan. Parikymmentä vuotta sitten useimmat nuoret yrittivät valintakoetta kahdesti, kolmesti, neljästikin, niin pienet olivat opiskelijakiintiöt. Jos joku ei halua ottaa opintolainaa ja perhe on köyhä, silloin hänellä pitää olla sen verran kunnianhimoa, että yrittää itse päästä huipulle, kiivetä Himalajalle vaikka yhdellä jalalla. Se on sitä oikeaa mentaliteettia. Uskokaa pois, valtio ei pysty maksamaan koulutusta kaikille. Eikä sen kuulukaan maksaa.

Hiljaa mielessäni voisin jupista, että Rózsi-tädin jutuissa on tietty totuuden siemen. Unkarissa on ilmeisesti valintakokeet tulkittu vihatun sosialisminajan meiningiksi ja haluttu siirtyä siihen samaan herraskaiseen sentrooppalaiseen ajattelutapaan, joka Itävallassa on vallinnut: jokaisen ylioppilastutkinnon suorittaneen kuuluu saada kävellä sisään  yliopistoon opiskelemaan mitä haluaa, oli taipumuksia tai ei. (Eihän tämä systeemi oikeasti toimi Itävallassakaan, ei varsinkaan nyt, kun EU-kansalaisia on kohdeltava tasavertaisesti ja Saksan yliopistojen numerus clausuksiin mahtumattomat pyrkijät tukkisivat Itävallan yliopistot tykkänään, ellei käyttöön otettaisi jotain valintakokeen tapaista, jota ei kuitenkaan saa nimittää valintakokeeksi…) Mutta: on silti jotain eroa järkevällä opiskelijavalinnalla, johon kuuluu asiallinen korkeakoulusektorin tukeminen, ja minimaalisilla giljotiinikiintiöillä sekä tolkuttomilla säästötoimilla sen ”omakustanteisen korkeakoulujärjestelmän” nimeen, josta pääministeri on viime kuukausina houraillut.

Eihän tämä todellakaan ole ensimmäinen Orbánin hallituksen järjettömyys. Varánusz-blogisti luettelee Orbánin kaatumisen aineksia ja toteaa, että vanha resepti, tuttu jo vihatun Gyurcsányin hallituksen keittokirjasta, alkaa olla kasassa. TÁRKI-tutkimuslaitoksen mielipidetutkimuksen mukaan nykyinen Orbán II. on jo järjestelmänvaihdoksen jälkeisistä hallituksista vihatuin. ”Kommunisminvastaisuus” ei kelpaa enää ideologiseksi pönkäksi nykyiselle hallitukselle, kun se samalla kieltäytyy itsepintaisesti julkistamasta entisten aikojen salaisen poliisin agenttien nimilistoja, mitä oppositiopuolueet vaativat. (Ilmeisesti Fidesz-puolueen omissa riveissä on liikaa jo sosialismin aikoina ryvettyneitä takinkääntäjiä.) Uuden vaalilain vaatimaa äänestäjien rekisteröitymistä vastustaa 80% kansasta. Samaan aikaan, kun hallitusta lähellä oleville oligarkeille tulvii rahaa ovista ja ikkunoista, ja hallitus syytää miljardeja esimerkiksi uusiin jalkapallostadioneihin, itsekehukampanjoihin sekä Amerikkaan perustettavalle ”Friends of Hungary” –säätiölle, jonka tarkoitus on siis viritellä mertentakaisia mielialoja suopeammiksi, niin – samaan aikaan yliopistot sulkevat ovensa muutamaksi viikoksi keskitalvella, koska rakennusten lämmittämiseen ei ole rahaa, ja ”toivottomiksi” luokitelluille syöpäpotilaille ei enää kustanneta kalliita lääkkeitä. Viime päivien pakkasiin on kuollut jo useita kymmeniä köyhiä unkarilaisia, monet näistä omiin koteihinsa, kun ei ole ollut varaa lämmitykseen. (Hallitus on luvannut laskea kaasun hintaa. Tämä puolestaan tarkoittaa, huomautti unkarilainen kollegani kuivasti, että kohta kansainväliset kaasufirmat lähtevät Unkarista, kukaan ei huolla putkia, ja muutaman vuoden päästä ei putkesta tule kaasua enää isommallakaan rahalla.)

Ja siinä, missä keväällä tasavallan presidentti ja parlamentin lakiverstaan oma kyselemätön allekirjoituskone, ”Kansakunnan Kuulakärkikynä” Pál Schmitt menetti tohtorinarvonsa plagiaattiskandaalin jälkeen ja joutui eroamaan, viime viikkoina on lähtenyt liikkeelle aivan samalla tavalla, samoin hvg.hu-uutisportaalin toimesta, samanlainen plagiaattiskandaali. Keskushenkilönä on tällä kertaa Fidesz-puolueen pienen tukipuolueen, kristillisdemokraattisen KDNP:n johtaja Zsolt Semjén, jonka New Age -liikettä käsittelevä teologian tohtorinväitöskirja sisältää huonosti merkittyjä ja osaksi vähän hassusti käännettyjä osia yleistajuisista ensyklopedioista ja tietokirjoista. Tohtoroitumispaikka, katolinen Pázmány-yliopisto tosin ilmoittaa, että asia on loppuun käsitelty eikä anna aihetta lisätoimiin, mutta onnettomuudekseen Semjén meni jättämään jokseenkin saman tekstin myös sosiologian graduksi ELTE-yliopistoon, missä asiasta paljastui lisää omituisuuksia. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että joukko ELTEn professoreja pitää opinnäytetyötä eettisesti hylättävänä, ja sosiaalinen media on jo viikkokaudet tulvinut erilaisia ”uusia, kristillisdemokraattisia” versioita kymmenestä käskystä ja etenkin siitä seitsemännestä.

Tämän hallituksen taloudellinen ja moraalinen selvitystila on siis jo aikaa ollut aivan ilmeinen. Mutta silti tarvittiin jotain räjäyttävää kipinää, ja nyt se näyttää löytyneen. Kuten suosikkini, Index-portaalin poliittisen satiirivideosarjan Riszpekt Ház ihanat poitsut asian ilmaisevat: Tuuli puhaltaa Őszödistä päin. (Tällä viitataan kuuluisaan ”Őszödin puheeseen”, joka aikoinaan kaatoi Gyurcsányin hallituksen: sisäpiirille tarkoitettu möläytys siitä, miten tässä ollaan koko ajan valehdeltu koko maalle, vuoti nauhoituksena julkisuuteen ja laukaisi kansan spontaanit raivonpurkaukset.) Orbán, joka itse vain muutama vuosi sitten pauhasi lukukausimaksuja vastaan, ja Rózsa Hoffmann, joka moneen kertaan on vakuutellut, että lukukausimaksuja ei tule, ovat jääneet kiinni aivan liian ilmeisestä valheesta.

Vaikea sanoa, tapahtuuko vieläkään mitään ratkaisevaa. Mutta jonkinlaista mielialojen muutosta on ilmassa. Ehkä tarvittiin nuoria ihmisiä, joilla on aikaa ja voimia lähteä kaduille ja jotka eivät vielä ole kaulaansa myöten kahden työpaikan eloonjäämistaisteluloukussa. Ehkä tarvittiin nuoria ihmisiä, joilla on tarpeeksi järkeä ja medialukutaitoa, että niille eivät riitä isänmaalliset juhlapuheet kansallisromanttisen kotkapatsaan vihkiäisissä. Joka tapauksessa pitkästä aikaa jotkut näyttävät tosissaan uskovan siihen, että jotain voisi olla tapahtumassa. Enää ei pelkästään valitella vaan viitataan jopa vuoden 1956 tapahtumiin: silloinkin opiskelijat lähtivät kaduille, ja silloinkin ”szegediläiset ottivat ensimmäisen askeleen”.

Joulun tienoillahan näitä myllerryksiä on ennenkin nähty. Kunpa nyt lähtisi jotain tapahtumaan, mutta ilman verenvuodatusta. Egyenlítő-blogissa ”Pistike” eli pikku-Tapsa kirjoittaa joulupukille, että tämän ei ehkä kannata tänä vuonna tulla Unkariin ollenkaan, täällä tapahtuu niin merkillisiä asioita.

Back to Kansantasavalta?

Yhden loppuunkuluneen letkauksen mukaan Unkari oli entiseen maailmanaikaan sosialistisen leirin hauskin parakki. Sen jälkeen, kun vuoden 1956 tapahtumien jälkiselvittelyt oli hoidettu, Moskovan uuden luottomiehen János Kádárin hallinto vähitellen hölläsi ohjia, salli pienimuotoista yksityisyrittäjyyttä ja rakensi lainarahalla kohtuullisen hyvinvoinnin. 1980-luvulla ero oli huikea verrattuna varsinkin Ceauşescun Romaniaan, jossa peruselintarvikkeistakin oli huutava pula – Unkarissa kaupoissa oli kaikenlaista kivaa, cocacolaa myöten, vaikka Közért-päivittäistarvikemyymälät yleisitäeurooppalaiseen tapaan haisivatkin hapantuneelle maidolle.

Diktatuurissa Kádárin Unkarissakin toki elettiin, mutta suhteellisen pehmossa sellaisessa, jos vertaa vaikkapa tuon ajan Neuvostoliittoon. Ihan tavalliset ihmiset saattoivat päästä matkailemaan Länsi-Eurooppaan, muutenkin kuin tuikeailmeisen politrukin valvomassa ryhmässä ja ilman että heitä olisi siitä hyvästä (ainakaan kaikkia) pakotettu sitoutumaan yhteistoimintaan tiedustelupalvelun kanssa. Eikä ennen länsimatkaa joutunut tiedotustilaisuuteen, jossa neuvottiin, miten veistä ja haarukkaa käytetään ja miten katalien läntisten agenttien ansat vältetään… Elokuvissa, lehdissä ja kirjoissa saattoi esiintyä asioita, vitsejä ja vihjauksia, jollaisista Neuvostoliitossa olisi välittömästi seurannut kurinpidollinen kohtaaminen tuon firman kanssa, jonka lyhenteen kielitaitoiset virolaiset tuttavani purkivat muotoon Kindness, Generosity and Beauty. Unkarissa ei ainakaan enää 1980-luvulla tavallisen istvánin tai eszterin tarvinnut joka käänteessä tarkkailla, mitä puhuu kenen kanssa, saati pelätä, että kahvitunnilla heitetyn poliittisen vitsin jälkeen ilmestyisivät aamuyöstä ovelle yrmeät noutajat. (Vanhemmilta unkarilaisilta tuttaviltani tosin opin ilmauksen ez nem telefontéma, ‘tästä ei puhuta puhelimessa’.) Pari kertaa vuodessa piti ottaa esille punaliput ja suoltaa muutama fraasi marxismista tai laulaa Kansainvälinen, ja siinä se sosialismi melkein tuntui olevankin.

No, olihan se tilanne todellisuudessa hankalampi kuin muutaman kuukauden maassa asustava huoleton ulkomaalainen tajusi. Vaikka tavallisen ihmisen arki ei ollutkaan sillä tavalla pelon läpitunkema kuin leirin joissakin muissa parakeissa, kaikki tiesivät, mihin asti liekaköysi, vaikka pitkäkin, oikeasti ulottuisi. Pinnan alla pakottivat stalinistisen diktatuurin ja vuoden 1956 jälkeensä jättämät tukahdutetut traumat. Vapaan markkinatalouden kannattajia ja kenties yleisemminkin niitä, jotka taloustiedettä paremmin ymmärsivät, varmaan otti päähän reaalisosialistisen taloussysteemin autoritaarinen järjettömyys ja rakenteisiin syöpynyt korruptio. Koulussa piti päntätä pakkovenäjää (jota kukaan ei suostunut oppimaan) ja marssia pioneerihuivi kaulassa, ja jokaisen eteenpäinpyrkivän ja urahaaveita elättelevän nuoren oli melkein pakko liittyä kommunistiseen nuorisoliittoon KISZiin. (KISZ-tausta taitaa olla useimmilla nykyisillä riittävän ikäisillä poliitikoilla, myös oikeistolaisilla, vaikka monet eivät siitä mielellään puhukaan.) Vihatun ideologian valheet tunkivat läpi kaikkialla, vaikka vähemmän aggressiivisesti kuin leirin vähemmän iloisissa parakeissa – ja tämä valheiden pakkosyöttö, systeemin täydellinen falskius ehkä ahdistikin kaikkein eniten tässä ympäristössä, joka pinnalta katsellen vaikutti varsin ihmiskasvoiselta ja mukavalta.

Miksi nyt näitä muistelen? No tietenkin siksi, että ”diktatuurista” ja ”kommunismista” on tullut Unkarin nykyisessä poliittisessa kielenkäytössä jokamiehen ja -naisen verbaalinen lyömäase. Oppositio väittää  pääministeri Orbánin ja Fidesz-puolueen vallankäyttöä diktatoriseksi ja mielivaltaiseksi, oli kysymys sitten talouspolitiikan merkillisistä tempauksista, medialaista, oikeuslaitoksen ja keskuspankin itsenäisyyden vaarantamisesta tai uudesta vaalilaista, jonka päämääränä näyttää olevan äänestämisen vaikeuttaminen (pakollisen rekisteröinnin avulla) ja Fidesz-puolueen yksinvallan betonoiminen seuraavissa, vuoden 2014 vaaleissa. Fidesz vastaa syyttämällä vastustajiaan epäisänmaallisuudesta ja kommunismista.

Yksi kuvaava esimerkki nähtiin viime viikolla. Parlamentissa sosialistipuolue MSZP:n edustaja Tamás Harangozó hämmästeli, miten Orbán, joka 1980-luvun lopulla taisteli muiden rinnalla diktatuuria vastaan, nyt hieroo ystävyyttä melkeinpä joka ainoan jälkikommunistisen diktaattorin kanssa. Orbánin vastaus oli hämmentävä:

1980-luvulla en taistellut diktatuuria vastaan vaan niitä vastaan, jotka tämän diktatuurin tekivät, ja nämä taas olivat teidän puoluetovereitanne.

Toisin sanoen Orbán, joka itse oli kouluaikoinaan KISZ-osaston sihteeri, on sitä mieltä, että Harangozó (joka sosialistisen diktatuurin kaatuessa oli kymmenvuotias) on MSZP-puolueeseen liittymällä menettänyt kaikki moraaliset oikeutensa arvostella mitään diktatorista meininkiä… (Samaa argumenttia, eli että sosialisteilla ei entisten diktatuuripuolueiden perillisinä ole oikeutta arvostella Fidesz-puoluetta, käytti alkukesästä Orbánin kakkosmies Tibor Navracsics ”vastatessaan” oppositioedustaja Ágnes Vadain kysymykseen fasististen kirjailijoiden virallisesta kunnianpalautuksesta.) Harangozó tietenkin kiitti ja kuittasi, että Orbánia ei selvästikään ollut Kádárin diktatuurissa harmittanut mikään muu kuin se, että hän itse ei saanut istua Kádárin plyysituolissa. Orbánin mielestä Harangozón vastaus oli pelkkä retorinen ”bolševikkitemppu”, ja loukkaamalla Orbánia ja Fidesztä Harangozó itse asiassa loukkasi kansaa, joka oli heidät valtaan valinnut.

Kun en ole valtiotieteen enkä politiikan asiantuntija, en yritäkään ruveta määrittelemään diktatuurin olemusta tai miettimään, onko Orbánin vallankäyttö tällä hetkellä diktatorista, ”esifasistista” vai ”bonapartistista”. Voin vain todeta, että Unkarin tämänhetkisestä meiningistä alkaa yhä elävämmin tulla 1980-luku mieleen. Ei Unkarissa nykyään toisinajattelijoita vangita ja kiduteta, mutta kaikki tietävät, että ainakin niille, jotka istuvat riittävän tärkeillä tai näkyvillä paikoilla, voi vallanpitäjien arvostelemisesta tulla ikäviä seurauksia kuten työpaikan menetys. Valtaa pitää käytännössä yksi ainoa puolue, joka väittää edustavansa koko kansaa. Valtakunnan kolme korkeinta herraa – pääministeri, presidentti ja parlamentin puhemies – ovat kaikki samasta pienestä opiskeluaikaisesta ystäväpiiristä, valtakunnan yhden suurimman yrityksen omistaja on pääministerin entinen koulutoveri ja lapsuudenystävä (ja hänen yrityksensä voittaa kuin ihmeen kautta kaikki julkisten töiden tarjouskilpailut). Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että ylevien aatteiden sijasta todellisuudessa merkitsevät vain kaveriverkostot, ja näinhän oli myös sosialismin aikaan.

Ennen kaikkea entisistä ajoista muistuttavat virallinen kielenkäyttö ja tiedonvälitys. Unkarin nykyisten vallanpitäjien mieltymyksestä orwellilaiseen uuskieleen (”kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä”, ”äänestyskoppivallankumous”) olen kirjoittanut ennenkin. Kuten sosialismissakin, termit ja nimikkeet ovat asioita tärkeämpiä ja toisinaan huutavassa ristiriidassa sen todellisuuden kanssa, jota ne väittävät kuvaavansa. Nykyinen hallitus on monta kertaa ilmoittanut, että tukien leikkauksia, julkisen sektorin säästötoimia (tai miten nyt termin megszorítás, ”tiukentaminen”, ”kiristäminen”, austerity measure tässä kääntäisi) tms. ei tule – itse asiassa säästöpaketti toisensa jälkeen on viime aikoina paukkunut, että maan talous pysyisi edes jonkinlaisessa EU-kunnossa ja tuikitarpeelliset tukiaiset saataisiin (siltä samalta EU:lta, jota valtapuolueen kannattajat julkisesti vertaavat Neuvostoliittoon). Yksityisten eläkekassojen kahmaiseminen valtion haltuun oli ”eläkkeiden suojelemista”. Vapaus on orjuutta, sota on rauhaa…

Ja se tiedonvälitys. Mitään virallista sensuuriahan ei tietenkään ole, mutta valtiollinen tv- ja radiotoiminta tuntuu kuvaavan jotain ihan erilaista todellisuutta kuin se, missä omat unkarilaiset ystäväni ja tuttavani elävät ja mistä oppositioviestimet kertovat. Tämän tiedonvälityksen ikoniksi nousi kuva, jota valtion ykköskanavan uutiset välittivät tämän vuoden alussa, kun valtaeliitti kokoontui juhlimaan uuden perustuslain voimaan astumista Budapestin oopperatalossa järjestettyyn gaalakonserttiin ja monituhatpäinen raivostunut väkijoukko osoitti mieltään ulkopuolella. Todellisuudessa Andrássy út, leveä puistokatu, oli täpötäynnä mielenosoittajia, mutta tv-kuvassa jostain syystä toimittaja András Víghin takana ei näy kuin poliisirivistö ja harva joukko uteliaita seisoskelijoita.

”SUORA: Andrássy út, mielenosoitus Oopperan luona”

Vígh raukan kuvasta tuli sangen viraalinen nettimeemi: mikrofoneineen muka suorassa lähetyksessä seisovaa Víghiä on sittemmin photoshopattu milloin minkäkin kuvan edustalle, kun tarkoitus on iskevästi havainnollistaa virallisen tiedonvälityksen valheita ja vääristelyjä.

Toisin kuin sosialismin aikoina, nyt on siis olemassa Internet, jossa kritiikki leviää nopeasti ja tehokkaasti. No kuulkaapas tätä: uuden vaalilain mukaan puolueilta on kielletty vaalimainonta Internetissä ja kaupallisilla tv-kanavilla. Kuten Imre Para-Kovács Yhdysvalloissa toimivan Amerikai Magyar Népszavan verkkosivuilla toteaa:

… määräys, että Internetissä ei saa kampanjoida, on paitsi täysin käsittämätön myös totaalisen mieletön, sillä Internet on suuri ja Fidesz pieni, kuten jo monesti on todettu. Onko niillä joku oma mies Budapestin II. kaupunginosan internetissä, joka sitten valvoo koko hommaa? Jättääkö Amerikai Népszava vaalien alla julkaisematta kaikki poliittiset artikkelinsa, koska joku täysin aivoton hallituspuolueen poliitikko Unkarista on lähettänyt tämmöisen viestin? Sulkeeko CNN kotisivunsa Unkarin vaalitaistelun ajaksi? Katkaistaanko 50 päivän ajaksi sähköt? En halua kuulla vastausta, voin vain kuvitella sen mielentilan, jossa puolueen tavalliset rivimiehet elävät arkeaan keksien samalla tällaisia asioita […] Mutta Internetin mainitseminen osoittaa, että kukaan ei ymmärrä mistään mitään, ne eivät ole internettiä tai vaalikampanjaa koskaan nähneetkään, valta on tyhmistänyt ne niin, että ne eivät enää itsekään muista omaa edellistä vaalikampanjaansa. […] Jättiläisjulisteilla voi tietenkin käydä vaalitaistelua, sillä ne ovat kaverien käsissä, samoin lehdissä ja valtion kanavilla, samoista syistä. En itse asiassa ymmärrä, miksi ne eivät saman tien mainitse, missä lehdissä, millä tv- ja radiokanavilla kampanjointi on sallittu ja missä ei.

Eikä tämä kaikki välttämättä koske pelkästään Unkaria. Virossa viimeaikaiset poliittiset skandaalit ovat nostaneet esille hyvin samantapaisia puheenvuoroja – Rein Ruutsoon sanoin ”meitä hallitsevat antikommunistiset bolševikit”. Toisin sanoen vallanpitäjät, jotka puheissaan ja aatteissaan palavasti vastustavat kommunismia ja vaativat tilintekoa sen rikosten kanssa, itse ilmentävät toiminnassaan kaikkia entisten aikojen kommunistipuolueen piirteitä: etujoukkoajattelua (”me olemme valiojoukko, jonka kuuluu johtaa, meille ei ole vaihtoehtoa”), puolueen monoliittista yhteyttä (ja rautaista ryhmäkuria – Unkarissahan tämä hoituu siten, että kaikki kuuluvat samaan pieneen kaveripiiriin), demokraattisen päätöksenteon halveksimista (vertaa Orbánin lausahdukseen: ”Isänmaa ei voi olla oppositiossa!”), salaliittoteorioita ja viholliskuvilla operoimista.

Pääministeri Orbánia on monesti syytetty Unkarin palauttamisesta maailmansotien väliseen aikaan ja valtionhoitaja Horthyn ”puolidiktatuuriin”. Tähän kuuluvat paitsi Horthyn itsensä rehabilitointi myös ”kristillisillä” arvoilla ratsastaminen (mihin liittyy myös piilevä ja yhä selkeämmin suvaittu antisemitismi), sentimentaalinen kansallismielisyys ja revansismi eli poliittinen myntinlyönti Trianonin rauhassa 1920 menetetyillä alueilla. Mutta oikeasti – kukapa Horthyn aikoja muistaisi, eivät enää kovinkaan monet aktiiviset vaikuttajat. Sitä vastoin nykyinen vallanpitäjäpolvi entisissä sosialistimaissa on edelleenkin paljolti reaalisosialismin aikojen kasvatteja – ja kun valta turmelee ja vie mukanaan, ne toimintatavat, joita vallan säilyttämiseen tarvitaan, kaivetaan oman nuoruuden aikaisilta oppi-isiltä, tai kenties opillisilta isoisiltä… Onko niin, että poliittisen kulttuurin muuttumiseen tarvitaan useampi sukupolvi?

Unkari-päivitys

Vaikeaa on amatöörikommentaattorin pitää sormensa irti näppiksestä, kun Unkarin tapahtumat tarjoavat loputtomiin kommentoitavaa. Sinänsä mitään vallankumouksellisia käänteitä ei ole tapahtunut. Taloudellinen tilanne on edelleenkin surkea, ja yhä useampi tavallinen kansalainen pelkää köyhtymistä ja kadulle joutumista (ja asunnottomuus puolestaan on uusien pykälien mukaan rikos). EU ja IMF heristelevät edelleenkin sormeaan ja ilmaisevat huolensa lehdistön, oikeuslaitoksen, markkinoiden ja pankkilaitoksen vapauden puolesta Unkarissa. Nyt on Euroopan komission petoksentorjuntavirasto OLAF käynyt rakennus- ja koneistusyhtiö Közgépin kimppuun, jonka omistaa Fidesz-puolueen vanha kummisetä, liikemies Lajos Simicska ja joka melkoisen uskomattomalla tavalla on voittanut tarjouskilpailun kuin tarjouskilpailun missä milloinkin on Unkarissa julkisia rakennustöitä teetetty. (Pääministeri Orbánin mielestä Unkarissa ei kuitenkaan ole oligarkkeja, ainoastaan isänmaallisia suurliikemiehiä.) Hallitus paikkailee edelleenkin vuotavaa taloutta keinoin, jotka sivullisen asiantuntemattomaan silmään näyttävät, hm, kuten pääministeri Orbánilla on tapana hallituksensa taloudenpitoa kuvata, ”epäortodoksisilta”. Eli, kuten HVG-viikkolehti uuden numeronsa kannessa vitsailee:

”Teille on saapunut 1 uusi vero!”

Fidesz-enemmistöinen parlamentti runnoo pikavauhtia läpi paitsi uusia lakeja myös uusia tai uudistettuja veroja, tulossa on mm. puheluvero.

Mitä hallitus tekee tässä tilanteessa? Panostaa entistä lujemmin 1800-luvun ellei peräti 1930-luvun henkiseen romanttiseen kansallismielisyyteen. Tuorein esimerkki on juuri hyväksytty NAT eli Nemzeti Alaptanterv, koulujen ”Kansallinen opetussuunnitelma”. (Huomatkaa, jälleen kerran, sanan nemzeti ‘kansallinen’ käyttö.) HVG-uutisportaalin mukaan opettajien ammattiliitto on nyt esittänyt julkisen protestin sen johdosta että, toisin kuin hallitus väittää, ammattilaisten edustajat eivät ole päässeet opetussuunnitelman lopullista versiota edes näkemään. Äidinkielenopettajien järjestö puolestaan on hermostunut siitä, että kirjallisuuden opetussuunnitelmaan on otettu mukaan ns. kansallis-konservatiivisia, itse asiassa paremminkin kansallisradikaaleja kirjailijoita kuten maineeltaan kyseenalainen Albert Wass (1908–1998). Transilvanianunkarilainen Wass, jyrkän oikeistonationalistinen aatelismies, joka toisen maailmansodan aikana innoissaan taisteli natsien rinnalla ja sodan jälkeen siirtyi Amerikkaan, on järjestelmänvaihdoksen jälkeen (sosialismin aikanahan hänen teoksensa tietenkin olivat pannassa) kokenut merkillisen renessanssin, ja hänen teostensa rehabilitoijat yrittävät kaikin voimin vähätellä hänen pimeitä puoliaan – Wass oli kiivas antisemitisti. Unkarin äidinkielenopettajien edustajan mukaan Wass ei ilmeisesti kuulu kirjallisuuden kärkihahmoihin vaan luokittuu – muutamia varhaisia teoksiaan kenties lukuun ottamatta – lähinnä kansallisista aiheista kirjoittavaksi viihdekirjailijaksi. Toisin sanoen homma on vähän kuin Suomessa määrättäisiin koululaisille pakolliseksi lukemiseksi Aarno Karimon isänmaallinen merkkiteos Kumpujen yöstä.

Merkillisen comebackin on tehnyt myös Miklós Horthyn kultti. Amiraali Horthy, Unkarin kuningaskunnan valtionhoitaja maailmansotien välisestä ajasta toisen maailmansodan loppuvaiheisiin, on tietenkin kiistelty hahmo – ei suinkaan mikään fasistidiktaattoreista julmin, toimihan hänen aikanaan jopa jonkinlainen (joskin hampaaton) poliittinen oppositio, mutta ei mikään punaposkinen demokraattikaan. Horthy ei ollut mikään natsi mutta liukui mukisematta Hitlerin liittolaiseksi ja lähetti vuonna 1942 vapaaehtoisesti armeijallisen unkarilaisia sotilaita (sekä miinanpolkijoiksi aseistamattomia ”työpalvelukomppanioiden” miehiä, lähinnä juutalaisia ja maanalaiseen vasemmistoliikehdintään osallistuneita) itärintamalle, missä heistä suurin osa kehnosti varusteltuina menehtyi Ukrainan talveen. Upseerina ja herrasmiehenä Horthy ei pitänyt natsityylisistä juutalaisten joukkovainoista ja -murhista ja sodan aikana jopa pyrki suojelemaan Budapestin juutalaisia kyydityksiltä keskitysleiriin – mutta kuten monet kaltaisensa upseerit ja herrasmiehet, hän oli asenteiltaan avoin antisemitisti, hänen valtakautenaan säädettiin juutalaisten ”vaikutusvaltaa” rajoittavia syrjintälakeja jo ennen natsiaikaa, ja monet pitävät Horthya vähintäänkin osasyyllisenä siihen, että varsinkin Unkarin maaseudun juutalaisista sekä naapurimaista Unkariin saapuneista juutalaispakolaisista monet joutuivat vainojen uhriksi.

Tälle miehelle on siis jälleen ruvettu pystyttelemään patsaita ja nimeämään katuja, aukioita tai ainakin puistoja. Tuorein tapaus on Kereki-nimisestä alle 600 asukkaan kylästä keskisessä Unkarissa, Balatonjärven eteläpuolella. Siellä paikalliset asianharrastajat pystyttivät Horthylle luonnollisen kokoisen puusta veistetyn näköispatsaan; seremoniaan osallistui myös paikallinen varapormestari, jonka mukaan kymmenen prosenttia asukkaista kannatti myös patsaan ympärillä olevan aukion nimeämistä Horthyn mukaan, eikä kukaan vastustanut. Parin päivän päästä yksityinen kansalaisaktivisti toteutti jo aiemmin esittämänsä uhkauksen: Péter Dániel -niminen lakimies kaatoi patsaan päälle punaista maalia, ripusti sen kaulaan taulun ”JOUKKOMURHAAJA. SOTARIKOLLINEN” ja julkaisi teostaan kuvan myös Facebook-sivullaan (tässä kuva HVG-portaalin artikkelista):

Valoisana puolena ehkä voisi mainita sen, että Gój motorosok (‘Ei-juutalaiset motoristit’) -niminen aggressiivisen oloinen liivijengi, joka patsaan paljastajaisissa lupasi mahdollisen vandalismin iskiessä ”hoitaa asian nopeammin kuin oikeusistuin”, ei ilmeisesti ole vielä tarttunut toimiin tapauksen johdosta. Muuten täytynee olla samaa mieltä kuin monet nykyjärjestelmän arvostelijat: ei hyvänen aika, ei sentään näin, ei barbariaa vandalismilla paranneta. Mutta millä sitten?

Tutkimuslaitos Ipsoksen tuoreimman gallupin mukaan kahden kolmasosan mandaatillaan kehuskelevan Fidesz-puolueen kannattajia on nykyään unkarilaisista enää 16 prosenttia. Siitä huolimatta se on edelleen puolueista kannatukseltaan suurin: sosialistipuolue MSzP:tä äänestäisi nyt 13 prosenttia, äärioikeistolaista Jobbikia 9 prosenttia ja vihreää LMP-puoluetta 4 prosenttia. Suuri osa vaalikarjasta ei siis osaa ratkaista kantaansa ja saattaa jäädä vaaleissa kotiin nukkumaan. Turhautuminen ja yleinen epäluottamus kaikkia poliitikkoja kohtaan, laidasta laitaan, on yleistä, eikä uutta uskottavaa vaihtoehtoa ole vielä noussut esiin.