Viime päivinä Unkari-uutisvirrassani on kellunut kauhistelua tuoreen parlamenttipäätöksen johdosta. Koronakriisin varjossa kolme kristillisdemokraattista poliitikkoa jätti esityksen, jonka mukaan parlamentti sitten päätti tiistaina, että Unkari ei ratifioi Istanbulin sopimusta naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan ehkäisemisestä, koska gender-ideologia ja maahanmuutto. Opposition naisedustajat protestoivat (uhmaten kurinpitorangaistusta, jollainen taitaa taas olla luvassa) kylteillä, joissa siteerattiin hallituspuolueiden herrojen lausahduksia esimerkiksi ”lastenlasten synnyttämisestä” tyttäriemme korkeimpana itsensätoteuttamisen asteena tai siitä, että pääministeri Orbán ”ei puutu naisjuttuihin”. Tietenkin turhaan. Äänestyksen jälkeen Párbeszéd (Vuoropuhelu) -puolueen ryhmyri Tímea Szabó julisti, että ”hallituspuolueet ovat käynnistäneet sodan naisia vastaan”. Samainen Tímea Szabóhan juuri äskettäin parlamentin istunnossa näyttävästi vaiennettiin valtapuolueen ivallisilla aplodeilla.
Aivan perusteettomalta Szabón väite ei tunnu – siitä huolimatta, että hallituksen päätöksiä puolustamassa on myös (nuorehkoja, kauniita ja tyylikkäitä) naispoliitikkoja kuten oikeusministeri Judit Varga tai Istanbul-aloitetta esitellyt kristillisdemokraattien Hajnalka Juhász. Viime viikkoina on erityisesti kohistu parlamentin puhemiehen László Kövérin möläytyksistä, joita hän päästeli vieraillessaan etänä valtakunnan johtavan törkypopulisti-journalistin Zsolt Bayerin tv-showssa. Kövér ilmoitti ”säälivänsä” etenkin niitä kansanedustajia, joiden henkilötunnus alkaa kakkosella (siis naispuolisia), kun he ”sotkeutuvat” semmoisiin tilanteisiin kuin Tímea Szabó äskettäin. Kövérin mielestä Szabón käytös ”ei ollut perheenäidin arvon mukaista”, Fidesz-edustajien aplodihyökkäys sitä vastoin oli ”henkevä ja elegantti” reaktio siihen. ”Ei ole sen murheellisempaa näkyä miehen silmille kuin vihan vääristämät naisen kasvot.”
Ei ainakaan, jos nainen on väärästä puolueesta. Kartonkocsma-sivulla julkaistu pilapiirros yhdistää Kövérin lausahduksen Orbánin hovihistorioitsijaan, tässäkin blogissa usein mainittuun Mária Schmidtiin, joka äskettäin kohahdutti hyökkäyksellään arkkitehti László Rajkia kohtaan.
[Kövér:] Ei ole murheellisempaa näkyä miehen silmille kuin vihan vääristämät naisen kasvot. [Schmidt:] Ja mitä tulee kommari László Rajkin poikaan… [Kövér:] Marika, jumalauta, et olisi voinut odottaa vielä pari viikkoa ennen kuin sanot tuon?
Mutta ei Unkarin hallitus näköjään panosta pelkästään rakenteelliseen naisvihaan ja myrkkymaskuliinisuuteen. (Siitä huolimatta, että koko ajan kohteliaasti hymistellään niille naisille, jotka vaalivat perinteisen naisroolin hempeyttä ja lempeyttä ja erityisesti ns. perinteistä äitiyttä.) Imagopaketti on laajempi, ja siihen kuuluu myös jonkinlaista suurvaltauhoa ja aggressiivista militarismia. Toki lähinnä vertauskuvallisesti ja vain siinä määrin, kuin se Unkarin kokoiselle maalle nyky-Euroopassa on mahdollista. Äskettäin pääministeri Orbán toivotti ylioppilaskirjoituksiin osallistuville nuorille onnea ja menestystä historiankokeeseen Facebook-sivullaan kuvittaen onnentoivotustaan historiallisella karttapallon kuvalla. Näin Trianonin muistovuoden kunniaksi kartalla näkyy tietenkin vanha Suur-Unkari. Postauksen kommentoijat ymmärtävät yskän: romanianunkarilainen ihailija ylistelee ”meidän pääministeriämme”, joka tietää, mistä on kysymys, ja toiset aatetoverit muistuttavat, että romanialaiset elävät ”varastetulla maalla”.
Komea karttapallo, joka somistaa Orbánin työhuonetta Budan linnavuorella, on ELTE-yliopiston ja Unkarin kansalliskirjaston yhteistyönä laadittu jäljennös kuuluisasta Perczelin maapallosta; alkuperäisen pallon valmisti vuonna 1862 László Perczel, aikoinaan Wienin keisarillis-kuninkaallisessa Militärtechnische Hochschulessa opiskellut mutta lyhyen upseerinuran jälkeen vaimonsa tiluksilla kartanonherrana elellyt herrasmies. Populaarimaantieteellisen Pangea-blogin kirjoituksesta selviää myös, että ”unkarilainen karttapallo” (magyar glóbusz) on Unkarin kulttuurihistoriassa tunnettu käsite, jolla jo 1800-luvulla on irvailtu unkarilaiselle nationalismille ja nurkkapatriotismille. Toisaalta karttapallo on maailman sivu ollut hallitsijoiden työhuoneissa ja muotokuvissa tärkeä elementti. Kaikkihan muistavat Chaplinin ”Diktaattorin” kuuluisan maapallottelukohtauksen. Jo Napoleonia ja sittemmin esimerkiksi Theodore Rooseveltia ja Winston Churchilliä kuvattiin poseeraamassa valtaisan maapallon vieressä, ja suuri karttapallo oli työhuoneessaan myös Hitlerillä.
Kansalliskirjastosta pääministerin sisustuselementiksi päätynyt karttapallo siis osaltaan rakentaa Orbánin imagoa valtiomiehenä ja hallitsijana, samalla kun Suur-Unkarin nostaminen kuvan keskiöön muistuttaa hienovaraisesti, että Trianonia ja revanssihaaveita ei ole unohdettu. Tämän konkreettisemmaksi ei naapurivaltojen suhteen oikein ole varaa mennä, koska myös rajojen takana 1900-luvun konfliktien kipeät muistot ovat yhä pinnassa. Kotimaan rajojen sisäpuolella omalle väelle voidaan pullistella lihaksia hieman enemmänkin, ja täällä Orbán näyttää entistä innokkaammin rakentavan esiintymisilleen jonkinlaisia sotilaallisia puitteita.
Helmikuussa huomiota herätti Fidesz-puolueen säätiön järjestämä tilaisuus, jossa Orbán piti tärkeän vuosikatsauspuheen ja jonka vieraina nähtiin useita korkeita sotilashenkilöitä univormuissa. Tähän riippumaton lehdistö oitis puuttui, sillä vuoden 1993 maanpuolustuslain mukaan unkarilainen sotilas ei saa esiintyä univormussa poliittisen puolueen tilaisuudessa. Sosiaalidemokraattisen Népszava-lehden kyselyyn puolustusministeriö sitten vastasi, että heidän kantansa mukaan Fidesz-säätiön järjestämä kokoontuminen ei ole poliittinen puoluetilaisuus. Népszavan haastattelemat politiikantutkijat arvelivat, että upseerien läsnäololla luodaan kansaan epämääräistä kriisin, pelon ja vaaran tunnetta. Samalla hämärretään puolueen ja valtioelinten välistä rajaa, häivytetään kansan mielistä tietoisuutta rauhanaikaisen oikeusvaltion normaaleista rakenteista ja vallan kolmijaosta. Perimmäisenä päämääränä näyttäisi olevan Orbánin nostaminen kansan silmissä arkisen politiikanteon yläpuolelle jonkinlaiseksi turvallisuuden ja vakauden äärimmäiseksi takuumieheksi.
Helmikuussa ei Unkarissa vielä uskottu koronakriisiin (viruksen uskoteltiin pysyvän poissa Unkarista, kunhan ”maahanmuutto” pystytään torjumaan), ja analyytikot ihmettelivät Orbánin puhetta, joka vaikutti oudon säyseältä ja pelotteli kansaa lähinnä ilmastonmuutoksella. Mutta sitten tuli koronavirus ja tarjosi pääministerille mahdollisuuden esittää jonkinlaista sotapäällikköä. Jo kuukausi sitten Orbán kehui koronaepidemian torjuntatoimien etenevän ”sotilaallisen toimintasuunnitelman” (katonai akcióterv) mukaan, ja myös sairaalapaikkojen tyhjentämistempausta – satojen kroonikkojen, toipilaiden ja kuolevien sysäämistä omaistensa niskoille – kuvailtiin mediassa ”sotaharjoitukseksi”. Hallituksen virallisen ”kriisinyrkin” (operatív törzs) tiedotustilaisuuksissa poseeraa korkeimman lääkintöviranomaisen Cecília Müllerin rinnalla yleensä yrmeitä univormumiehiä, ja lievää väkevämpää ihmettelyä on nostanut myös sotilashenkilöiden lähettäminen korona-poikkeustilan johdosta ”valvomaan” 140 strategisesti tärkeän yrityksen toimintaa. Itävaltalaisen Moment-sivuston haastattelussa Paul Lendvai, unkarilaissyntyinen veteraanijournalisti ja poliittinen kommentaattori, vakuuttaa uskovansa, että tosipaikan tullen Orbán on valmis siirtymään avoimeen diktatuuriin. Toistaiseksi hän ei ole käyttänyt kaikkia poikkeustilalain suomia valtuuksia, koska siihen ei ole ollut tarvetta.
Unkarilaisessa uutissyötteessäni välähtelee silloin tällöin merkillisiä uumoiluja siitä, että Orbán ja hänen lähipiirinsä olisivat todellakin valmistautumassa jonkinlaisen kansannousun tai vallankaappauksen torjuntaan vaikkapa voimakeinoin. En tiedä, miten vakavasti nämä jutut pitäisi ottaa, mutta ilmeisesti monet unkarilaiset olivat valmiita kaikenlaisiin spekulointeihin, kun viime syksynä riippumaton kansanedustaja Ákos Hadházy alkoi julkistaa droonikuvia Orbánin perheen Alcsútin kylän lähistöllä omistamasta kartanosta, jonka pihalle oltiin kaivamassa jotain suurta maanalaista rakennelmaa. ”Bunkkeri”, jonka tieltä hävitettiin 1800-luvun alkupuolen rakennuskompleksiin kuuluva ja siis ainakin periaatteessa suojeltu suuri entinen talli, on virallisen rakennuslupahakemuksen mukaan ”pysäköintiluola ja talousrakennus”. Rakennelmien todellinen käyttötarkoitus lienee yhä hämärän peitossa.
Eilen sitten konservatiivinen oppositiolehti Magyar Hang kertoi merkillisen uutisen samoilta seuduilta, Bicsken alueelta. Orbánin vanha kaveri, naapuri ja väitetty bulvaani, entinen kaasuasentaja ja salamavauhtia rikastunut suurliikemies Lőrinc Mészáros on hankkinut sieltä yhden yrityksensä omistukseen mm. kokonaisen järven; ennen paikallisten vapaassa virkistyskäytössä ollut järvi on nyt aidattu ja vartioitu. Järven lähistöllä olevan rakennuksen edessä Hadházyn drooni oli kuvannut kaksi sotilaallisen näköistä maastovihreää vehjettä, ilmeisesti panssaroituja tiedustelu- tai miehistönkuljetusajoneuvoja. Tietenkin ne voivat olla käytöstä poistettuja vaarattomia romuja, jollaisen armeija voi periaatteessa myydä siviilihenkilölle vaikkapa metsästys- tai muuhun vapaa-ajan maastokäyttöön. Magyar Hang ja Hadházy kuitenkin päättelevät: ”Joko ne pelkäävät näin kovasti, tai sitten ne tykkäävät leikkiä sotaleikkejä (niin kuin sairaaloissakin), tai ehkä molemmat vaihtoehdot ovat totta.”
Olen tosiaankin viime vuosina kuullut tai lukenut useampien unkarilaisten arvelevan, että Orbánin järjestelmä ”ei kaadu, ennen kuin veri vuotaa”, tai muistelevan outo kiilto silmissään pariskunta Ceauşescun viimeisiä hetkiä. En ole halunnut ottaa näitä arveluja kovin vakavasti. Nytkin olisin mieluummin valmis uskomaan, että Orbán ja hänen lähipiirinsä vain kaipaavat kuvaannolliseksi ja vihjailujen tasolle jäävän ulkopoliittisen sapelinkalistelun vastapainoksi vähän toiminnallisempia sotaleikkejä kotitiluksillaan. Mutta ei sekään ole yhtään kiva ajatus.
Sentrooppa-Santra 