Kaksi kaunista naista

1.

Itävaltalainen Profil-lehti valitsee, kuuluisia kansainvälisiä esikuvia seuraten, vuosittain ”vuoden henkilön”. Tänä vuonna henkilöitä oli pakko valita kaksi, ja lehden kannessa komeilee šakkiruutumainen kuva-asetelma, jossa aiheina ovat kahdet kasvot: paholaismaisen synkeästi tuijottava Vladimir Putin ja madonnamaisen lempeä Conchita Wurst. Kaksi henkilöä, aivan eri planeetoilta, toinen maailmanpolitiikan merkkimies, toinen taas hämmentävän epätodellinen lavapersoona. Putinin valintaa ei Ukrainan kriisin yhä jatkuessa tarvitse perustella, eikä Putinista kirjoitettu artikkelikaan tarjonnut mitään yllättävää. Sitä vastoin Conchita Wurstista kertova juttu oli hienosti, lämpimästi kirjoitettu.

Ja perustelutkin tähän valintaan osuivat suoraan suoneen:

Tietenkään Conchita Wurst ei ole muuttanut maailmaa. Hän ei ole lopettanut sotia, ei parantanut sairauksia, Conchita Wurst ei ole poliitikko eikä pyhimys, vaikka toisinaan poseeraakin Jumalanäidin elkein. Mutta hänestä on tullut symboli. Symboli sille, että suvaitsevaisuus voi joissain oloissa kelvata enemmistön kannaksi. Että itsepäinen ”ainahan tämä näin on ollut” ja ”ei tämmöistä ole ikinä ennen ollut” voi joskus myös avautua, niin että siitä tulee ”miksipä ei?”. Se on antanut toivoa tähän vuoteen, josta muuten tuli melkoisen toivoton. Ja jossain mielessä meidän valintaamme, myönnettäköön, kannatteli myös jonkinlainen nurkkapatriotismi. Ei sitä niin usein tapahdu, että itävaltalaiset liikuttaisivat maailmaa, edes asenteiden tasolla.

Profilin toimittaja kertoo tapaamisestaan Frau Wurstin kanssa niin kuin julkkishaastattelut usein kirjoitetaan: aloitetaan kuvauksella olemuksen herättämästä ensivaikutelmasta (pieni ja siro, tiukka musta nahkahame, puolitiukka kädenpuristus, heleä, hiljainen ääni) ja sitten selostetaan taustoja. Thomas (Tom) Neuwirth kasvoi pienessä Gmundenin kaupungissa ravintoloitsijaperheen poikana ja tykkäsi jo varhain naistenvaatteisiin pukeutumisesta ja drag-iskelmänumeroiden esittämisestä. Nyttemmin Conchita ja Tom ovat asettuneet mukavasti elämään samassa persoonassa: haastattelijalle Conchita kertoo, että pitkät ajat pelkästään Conchitana tai pelkästään Tomina käyvät voimille, jotenkin hänen on saatava olla vuorotellen molempia.

Jo teinivuosinaan Tom Neuwirth myös tajusi olevansa homoseksuaali, vaikka julkisen kaapistatulon hän suoritti vasta päästyään kykyjenetsintäkilpailun ja poikabändin kautta julkisuuteen. Vanhemmat ovat nyttemmin hyväksyneet pitäjän erikoisen pojan uuden elämäntyylin ja julkisuuden, ja taannoin Conchita Wurst sai Gmundenin-vierailullaan poseerata perinneasuissa pönöttävien kotiseudun merkkimiesten kanssa, joita parrakkaan naisen seurassa esiintyminen ei näyttänyt ihmeemmin järkyttävän. Vaikka kaikki kantapöytien kansa ei välttämättä tämmöistä luonnottomuutta ja Luojan säätämien sukupuoliroolien sekoittamista hyvällä katsokaan, riittävän suuri osa paikkakunnan väestä kykenee jo seuraamaan sen Neuwirthin Siegfriedin ja Helgan vähän omituisen pojan uutta julkisuutta hyväntahtoisesti muhoillen: no miksipäs ei.

Itse asiassa jonkinlainen esikuvakin Conchitan hahmolle löytyy. Niin kuin Profil ja jo aiemmin Austrian Times -sivusto kertovat, pienessä Hornin kaupungissa Ylä-Itävallan pohjoisosassa Tšekin rajan lähellä on Conchita Wurstin euroviisuvoiton jälkeen museosta löytynyt vanha pyhimyksenkuva alkanut vetää uusia turistivirtoja paikkakunnalle. Kyseessä on Pyhä Wilgefortis, tunnetaan saksalaisella kielialueella myös nimellä Heilige Kümmernis, apokryfinen pyhimys.

Wilgefortiksen tarina ja kultti sai alkunsa, kun jossain päin keskiaikaista Eurooppaa joku taitava tarinankertoja näki kuvan ristiinnaulitusta Kristuksesta, joka poikkeuksellisesti ei ollut vaatetettu pelkkään lannevaatteeseen vaan täyspitkään tunikaan, ja tulkitsi ristiinnaulitun hahmon naispuoliseksi. Näin syntyi kertomus hurskaasta Wilgefortis-neidosta (latinan virgo fortis, ‘vahva neito’), joka ei halunnut puolisoksi pakanakuninkaalle ja jolle Jumala siksi kasvatti parran, ettei sulhaskandidaatti häntä huolisi. Raivostunut isä antoi naulita parrakkaan tyttärensä ristiin, ”että tämä saisi kuolla samoin kuin taivaallinen sulhasensa”; kuolinkamppailunsa ajan, kolme päivää, Wilgefortis saarnasi ristiltä ja käännytti monia, myös katuvan isänsä, joka rakennutti tyttärensä muistoksi kappelin. Siellä tietenkin tapahtui asiaankuuluvia ihmeitä, joihin kuuluu esimerkiksi tarina aikansa viihdetaiteilijasta eli pelimannista. Köyhä pelimanni soitti pyhän Wilgefortiksen kuvan edessä ja pyhimys ilahtui tästä niin, että heitti pelimannille toisen kultaisista kengistään, ja kun pelimanni myöhemmin tuomittiin kuolemaan kengän varastamisesta ja viimeisen toiveensa mukaisesti vielä kerran pääsi soittamaan pyhälle Wilgefortikselle, kuvan toinenkin kultakenkä tipahti pelimannin jalkoihin todisteeksi hänen viattomuudestaan.

Silmä- ja kohtusairauksista, hedelmättömyydestä tai hiustenlähdöstä kärsivien auttajana Wilgefortis oli jonkin aikaa Keski-Euroopassa sangen suosittu, kunnes uudemmat ajat ja kriittisempi historianäkemys pyyhkäisivät hänet virallisista pyhimysluetteloista. Ehkä hän nyt voi taas toimia esimerkkinä siitä, että sukupuolten rajaa on ylitetty ennenkin. Keskiajan Keski-Euroopassa tämän rajojenylityksen mahdollisti kirkko ja sen tarjoama yliluonnollinen, tuonpuoleinen turva. Nyky-Euroopassa suvaitsevuuden kasvupohjana on hyvinvoinnista ja joutilaisuudesta nouseva viihdekulttuuri. Kultakengät jalassa ja soittoniekat jalkojensa juuressa lavalla seisova Conchita ei paranna sairaita eikä pelasta sieluja, mutta tuo toivottavasti viestin maailmasta, jossa erilaisuus ei enää olisi uhka.

2.

Toinen viehättävä naishahmo, Unkarin pääministerin tytär Ráhel Orbán, on ollut tässä blogissa esillä ennenkin. Ráhelin mahtihäät olivat Unkarissa vuoden 2013 ykkösuutisaiheita: puhuttiin häiden valmisteluista, joista pääministeri-isä itse oli yksityiskohtaisesti kertonut juorulehti Blikkille, puhuttiin vihkikirkon ja hääjuhlapaikan lähistöllä yllättäen ja julkisin varoin suoritetuista tietöistä tai poliisin harvinaisen laajamittaisista tutkinnoista, DNA-tutkimuksia myöten, häissä tapahtuneen matkapuhelinvarkauden johdosta (juorujen mukaan varastetussa puhelimessa olisi ollut arkaluontoista kuvamateriaalia Ráhel-neidin polttareista). Puhuttiin Ráhelin puolison István Tiborczin huikeasta urakehityksestä ykkös-oligarkki Lajos Simicskan Közgép-yhtiössä ja puolison suvun viimeaikaisesta vaurastumisesta. Nyttemmin Ráhel on lähtenyt Sveitsiin opiskelemaan hotelli- ja ravintola-alaa, ja taas hänestä puhutaan: nämä opinnot maksavat lukukautta kohti 15 miljoonaa forinttia (yli 47.000 euroa), ja kansa alkaa kysellä, maksetaanko tämä lysti pappa betalar -menetelmällä valtion varoista. Asiaa vain pahensi Ráhel Orbánin oma julkinen Facebook-puuskahdus:

(Kuvakaappaus Kettős Mérce -blogista)

Niille, joita asia kiinnostaa:
Saan lukea, että oppositiopuolueet ja -poliitikot ovat minun kauttani hyökänneet Isääni, Unkarin pääministeriä vastaan. Tiedän, että tällaisiin hyökkäyksiin eivät tosiasiat vaikuta. Niille kuitenkin, joille totuus jotakin merkitsee, ilmoitan täten:
Olen 25-vuotias.
Miehelläni ja minulla on oma itsenäinen perheemme, seisomme omilla jaloillamme, tulemme toimeen omin voimin, elämme omaa elämäämme.
Minulla on kauppatieteellinen loppututkinto, olen työskennellyt yli kolme vuotta hotellialalla ja muilla matkailun alueilla, puhun neljää vierasta kieltä. Tällä hetkellä opiskelen, vastedeskin aion opiskella työni ja perheeni ohessa.

Niin kuin esimerkiksi András Jámbor Kettős Mérce -blogissa kirjoittaa, poliitikkojen kimppuun hyökkääminen heidän lastensa kautta on tietenkin roistomaista ja väärin, mutta Ráhel Orbánin pitäisi aikuisena ihmisenä avata silmänsä ja ymmärtää, että suurin osa Unkarin nuoresta sivistyneistöstä ei, vaikka miten haluaisi, pysty ”seisomaan omilla jaloillaan” siinä määrin, että voisi omalla työllään tai kolmivuotisen työnteon säästöillä kustantaa miljoonia maksavat opinnot. Ylivoimaisesti suurimmalle osalle Ráhelin sukupolvea tuollaiset rahasummat ovat epätodellinen haave, monille ei työpaikan löytäminen, opiskelupaikan saaminen tai perheen perustaminen ole itsestäänselvyys, saati että kaikki ne voisi yhdistää. Pääministerin tytär olisi voinut ennen Facebook-postaustaan miettiä hetken ja edes muotoilla puolustuspuheensa toisin, vaikkapa niin, että ”meidän perhe pitää yhtä, joten pistettiin hattu kiertämään”.

Ráhel Orbánin tapaus olisi yksinään vain yksi seurapiirijuoru, mutta se osuu yhteen viime kuukausina yhä äänekkäämmiksi käyneiden tyytymättömyydenilmausten ja mielenosoitusten kanssa. Unkarin vallanpitäjiä ympäröivästä korruptiosta puhutaan yhä useammin ja yhä kovempaa. Esillä ovat niin Fidesz-puolueen johtohahmojen kalliit kellot, luksusasunnot, maailmanmatkat ja loisteliaat virka-autot kuin pääministeri Orbánin epävirallisen neuvonantajan Árpád Habonyn ylellinen elämä – jonka maksajaa ei kukaan tiedä, virallisesti Habony ei ole pääministerin eikä valtion palveluksessa. Jopa puolueen sisältä alkaa kuulua soraääniä: Zoltán Pokorni, aikoinaan Fidesz-puolueen johtajistoa ja nykyään Budapestin XII kaupunginosan pormestari, arvosteli (ääri)oikeistolaisen HírTV-kanavan haastattelussa Fidesz-johtoa liian herraskaisesta elämäntyylistä, jollaista johtavat poliitikot eivät tämänhetkisessä tilanteessa, korruptioskandaalien jyllätessä saisi sallia itselleen.

Korruptio ei ole Unkarissa uusi asia, siitä on syytetty myös Orbánin hallitusta edeltäneitä vallanpitäjiä eikä varmaan aivan syyttä. Viime vuosina se on kuitenkin saanut ennennäkemättömät mitat ja ennen kaikkea ennennäkemättömän röyhkeyden. Tälle röyhkeydelle Ráhel Orbán on nyt mennyt antamaan kauniit, juorulehtien kansiin sopivat kasvot. Jatkoa varmaankin seuraa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: