Jalkapallon pimeä puoli

Unkarilaiset ovat omasta mielestään jalkapallokansaa. Kansainvälisistä menestyksistä tosin on vieläkin pitempi aika kuin Suomen kestävyysjuoksun kultavuosista. 1950-luvun alkupuolella ns. Kultajoukkue (Aranycsapat), kapteeninaan legendaarinen Ferenc ”Öcsi” (’Pikkuveli’) Puskás, toi kultaa Helsingin olympialaisista, murskasi englantilaiset ja kaatoi italialaiset, ja olisi saattanut voittaa maailmanmestaruuden Bernissä 1954, ellei tuomari olisi mitätöinyt Puskásin viime minuutilla Saksan maaliin ampumaa tasoitusta paitsiona. Mitä se ei tietenkään ollut, ei ainakaan yhdenkään isänmaallisen unkarilaisen mielestä. Vuoden 1956 kansannousun aikaan Kultajoukkue oli sopivasti kilpailukiertueella ulkomailla, ja muutamat sen pelaajat, joukossa Puskás, eivät enää palanneet Unkariin.

Sittemmin ei samanlaista kansainvälistä menestystä ole Unkarin jalkapallolle herunut. Miekkailijat, vesipalloilijat ja uimarit kyllä kantavat kotiin kassikaupalla Euroopan- ja maailmanmestaruuksia ja olympiakultia (miekkailijana aloitti myös urheilubyrokraatti, sittemmin presidentti Pál Schmitt pitkän mutta nolosti päättyneen uransa), ja yleisurheilukin on madjaareilta sujunut kohtuullisen mukavasti. Mutta ei uinti eikä vesipallo pysty sillä tavalla kokoamaan kansaa, ei varsinkaan niitä miespuolisia kansalaisia, joille futiskatsomo on koti, kirkko ja kapakka ja jokainen ”oman” joukkueen ottelu suorastaan sakraaleja ulottuvuuksia saava kollektiivinen voimaantumiskokemus.

Kollektiivisen maskuliinisen voimaantumisen tuoksinassa pääsee sitten esiin varsin primitiivistä heimokäyttäytymistä, esimerkiksi ns. kansallismielisyyden pohjamutia. Vuosi sitten Unkari–Israel-ystävyysottelussa katsomosta jatkuvasti huudeltiin antisemitistisiä iskulauseita ja heiluteltiin Palestiinan ja Iranin lippuja. Tässäkin blogissa ovat aiemmin olleet esillä ainakin Budapest-Ferencvárosin eli ”Fradin” fanit, jotka vähän oudolla tavalla kunnostautuivat ”suojelemalla” Fidesz-puolueen päämajaa opiskelijamielenosoittajilta. Lehdistössä ja Internetissä on sittemmin kiertänyt kuva yrmeistä vaatekaapinkokoisista äijistä raahaamassa kainaloista arviolta 45-kiloista mielenosoittajaneitokaista, ja myös joukkoa johtaneen Ferenc Sz:n menneisyys (huumebisnekseen liittyvästä murhasta kärsittyä vankilatuomiota myöten), oli julkisuudessa esillä. Ilmeisesti jalkapallohuliganismilla ja järjestäytyneellä rikollisuudella on enemmänkin yhteyksiä keskenään.

Laajemminkin on kirjoiteltu ns. B-keskikatsomon väestä. Fradin faneista huolestuttavan suuri joukko on 1990-luvulta lähtien luisunut suoranaisiin uusnatsimeininkeihin. Hetek-lehden verkkosivuilla István Sebestyén kysyy, ”voiko Fradin B-katsomon enää puhdistaa natseista”. Jutun kuvitus liittyy tuoreimpaan skandaaliin: katsomoon levitettiin valtaisa banderolli ”In memoriam Csatáry László”. Tämä László Csatáry, jonka muistoa näin kunnioitettiin, oli aikamme viimeisiä natsirikollisia, aikoinaan Kassan (Košicen) gheton komentajana tuhansia ihmisiä kuolemanleireille lähettänyt mies, joka oli elämänsä loppuvuodet viettänyt kaikessa rauhassa Unkarissa ja paljastunut vasta lähes satavuotiaana; oikeudenkäynti ei ehtinyt alkaa, ennen kuin Csatáry äskettäin lähti suuremman tuomarin eteen. Facebook-sivulla Mi voltunk! (’Me se olimme!’) joukko Fradin ns. ultra-faneja ilmoittaa ylpeästi, ettei tuumaakaan katua tempaustaan, josta joukkue sai Unkarin jalkapalloliitolta melkoiset kurinpitosakot:

Näistä ikävistä puolista huolimatta Unkarin valtiovallan tuki jalkapallolle on nykyään vankkumaton. Tätä ilmentävät etenkin eri puolille maata nousevat uudet tai peruskorjatut jalkapallostadionit, huikeimpana esimerkkinä pääministeri Orbánin kotikylään Felcsútiin, aivan pääministerin oman bungalowin viereen nouseva, uus-kansallisromanttiseen tyyliin (edesmenneen Imre Makoveczin hengessä) suunniteltu stadion, jota Index-uutissivuston toimittaja vertaa Sauronin linnaan ja johon mahtuu enemmän väkeä kuin paikkakunnalla on asukkaita. Pääministeri itse on intohimoinen jalkapallon harrastaja, hänen Gáspár-pojastaan ilmeisesti yritetään leipoa ammattilaispelaajaa, ja viime aikoina on Unkarin kriittisissä viestimissä useampaan otteeseen todettu, että kun pääministerin ympärillä pyörivistä huippuvaltaklikkikuvioista ei muuten tihku tietoa julkisuuteen, niin päätelmiä voidaan tehdä siitä, kuka istuu Viktor Orbánin vieressä jalkapallokatsomossa. Vähän niin kuin entisinä aikoina lännen ”sovjetologit” seurasivat uutiskuvista, missä järjestyksessä politbyroon ukot seisoivat Brežnevin ympärillä vallankumousjuhlan paraatia vastaanottamassa.

Niinpä jalkapallo on kerta kaikkiaan asetettu kansalliseksi ykkösprioriteetiksi. Politiikan kommentaattorit saavat turhaan huomautella, että kansa ei elä pelkillä sirkushuveilla vaan leipääkin tarvittaisiin. (Juuri äskettäin osui silmääni uutinen, että Pécsin yliopistollisessa sairaalassa leikkausjonot pitenevät siksi, että kirurgien ja nukutuslääkärien palkkoja ei ole maksettu. Opettajien palkkojen korotuksesta väännetään yhä kättä, vaikka se oli aikoinaan Fidesz-puolueen keskeisiä vaalilupauksia. Unkarin tilastokeskuksen tänä kesänä julkistamien tietojen mukaan puolellatoista miljoonalla unkarilaisella ei ole varaa lämmittää kotiaan riittävästi, lähes puolet lapsiperheistä ei aina pysty maksamaan laskujaan ajoissa, ja kolmasosalla unkarilaisista ei ole varaa syödä lihaa edes joka toinen päivä.) Ja nirppanokkaiset, jalkapalloa ymmärtämättömät kermaperse-intellektuellit saavat rauhassa ruikuttaa siitä moukkamaisesta äijämeiningistä, joka valtakunnan korkeimmalta päättävältä taholta säteilee. Ei mitään korkeakulttuuria vaan futiskatsomossa ähisemistä ja Unkarissa tämän elämänmuodon jonkinlaiseksi symboliksi noussutta paahdettujen auringonkukansiementen (szotyi) kuorten syljeskelyä.

Hvg.hu-sivuston kolumnistilta W. Árpád Tótalta katkesi pinna muutama päivä sitten, kun julki tuli, että myös länsiunkarilaiseen Szombathelyn kaupunkiin on nouseva uusi jalkapallostadion, paikallisen FC Haladásin (’Edistys’) iloksi.  Tämän ilmoitti puolustusministeri Csaba Hende, jonka hyvin pitäisi tietää, että armeija kipeästi tarvitsisi suunnilleen samanhintaista helikopterihankintaa. Mitään muuta selitystä tälle järjettömyydelle ei ole, kuin että Viktor Orbán tykkää futiksesta, toteaa Tóta ja lataa:

Tällaisissa tapauksissa yleensä epäillään, että kyse olisi äänten kalastelusta, mutta tämä hypoteesi ei kestä lähempää tarkastelua. 

Nythän on jo toimimassa valtion ja kähmityillä varoilla täyteen topattuja huippujoukkueita, jotka tunnistaa siitä, että niiden katsomossa istuu Viktor Orbán paahdettuja auringonkukansiemeniä syömässä. En ymmärrä jalkapallosta mitään, mutta sen olen väkisinkin huomannut, että nämä hellitellyt nousevattähdet saavat yleensä perusteellisesti turpiinsa sydämentahdistimen voimalla liikkuvilta veteraaneilta milloin missäkin Balkanin maaseutukaupungissa. Siispä se, joka tykkää jalkapallosta, ei tästä hyvästä rupea äänestämään Orbánin miehiä vaan katselee edelleenkin Barcaa ja Manchesteria.

Sille taas, joka ei jalkapallosta välitä, stadion ei ole sen ilahduttavampi näky kuin uudet tupakkakioskit. On yksi ainoa kansankerros, jota Haladás-joukkueen uusi stadion voisi innostaa, ja se on se fanijoukko, jolle ei valitettavasti ole muuta identiteettiä riittänyt kuin se, että Haladásia kannatetaan, vaikka se olisi aivan paska. Ja jota ei haittaa se, että joukkueen tukemiseen menevät vanhan äidin sairaseläke ja lapsen koulun voimistelusalin hinta. Tässä on ilmeisestikin kyseessä vielä kansalliskiihkoilijaakin alkeellisempi eliölaji, jonka suurin saavutus tulee olemaan se, että kohta unkarilaiset jalkapalloilijat saavat paitsi perusteellisesti turpaansa Balkanin maaseutukaupungeissa myös porttikiellon koko stadionille ruokottoman kannattajajoukkonsa takia.

Eivät Fideksen strategitkaan voi niin hulluja olla, että ostaisivat sadoilla miljardeilla jalkapallohuligaaneja tukijoikseen, kun paljon pienemmällä summalla voisivat puhutella tai pitää puolellaan paljon laajempia kansankerroksia. Esimerkiksi niitä, joille Szombathelyn stadionista tulee mieleen äidin sairaseläke tai lapsen voimistelusali, tai että tämän yhden areenan hinnasta riittäisi jokaiselle peruskoululle kolme miljoonaa forinttia, tietokoneisiin, opettajiin, jopa voimistelusalin tai uuden jalkapallon hankintaan. Asia on niin, että enemmistö unkarilaisista äänestäjistä keksisi helposti järkevämpääkin käyttöä sadalle miljardille.

Ei, eivät ne niin hölmöjä ole. Kysymys on vain siitä, että Viktor Orbán tykkää futiksesta. Tämän enempää väittelemistä tai pohtimista ei asiassa ole. 

No, onhan tämmöinenkin valtiomuoto olemassa. Historiassahan aivan vilisee sisäsiittoisia, vähän kajahtaneita kuninkaanpoikia, jotka omistivat elämänsä turnajaisten järjestämiselle tai ajokoirametsästykselle, kuluttivat siihen valtion kassan ja viis veisasivat siitä, paljonko kansaa samaan aikaan kuoli nälkään. Sitten joku tuli vihdoinkin järkiinsä, hovi tai joku linnanherra, tai sitten tuli vihollisen armeija, tulva tai maanjäristys. Eikä kajahtaneella prinssillä ollut helikopteria, koska niillä rahoilla oli rakennettu palatsiin pienoismallirautatie.

Ai niin, entä kansa? Se sai aina kärsiä. Mitäs ei tullut ajoissa järkiinsä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: