Kansa äänesti, miehet kertovat

Unkarin kansanäänestystä on nyt ihmetelty viikon verran. Tai siis eihän siinä ole enää mitään ihmettelemistä, hajaantukaa! Kansa on puhunut ja pulinat pois. Näin ainakin unkarilaisille tehtiin selväksi heti maanantaina parlamenttikeskustelussa, josta 444.hu-sivusto laati viihdyttävän videokoosteen.

Hieman uupuneen ja ränsistyneen näköinen, ahkerasti vesilasia kallisteleva Viktor Orbán – jonka kommentoijat arvioivat juhlineen vaalitulosta perinteisen pitkän kaavan mukaan ja/tai olevan taas uuden hoitojakson tarpeessa siinä grazilaisessa yksityisklinikassa, jossa pääministerin horjahtelevaa mielenterveyttä huhujen mukaan pönkitetään – julisti puhujanpöntöstä, että vaikka kansanäänestys ei ollutkaan oikeudellisesti pätevä, kysymys kuuluu, ”aiommeko hankkia sille pätevyyden”. Ja tämä kysymys on tietenkin retorinen: Unkarin kansa on tehnyt päätöksensä, 98% kansasta on maahanmuuttajien pakkoasuttamista eli pakolaiskiintiöitä vastaan, joten seuraavaksi pannaan alulle tämän enemmistöpäätöksen mukainen perustuslain muutos. Suosionosoituksia kuin entiseen maailmanaikaan, ja Orbánin vieressä eturivissä istuvan varapääministerin, kristillisdemokraattien Zsolt Semjénin äitelän nöyristelevä hymy on sanoinkuvaamatonta nähtävää.

Tässähän ei tietenkään ole mitään yllättävää. Tosin yli puolet kansasta jäi kotiin tai jätti uurnaan jollakin enemmän tai vähemmän mielikuvituksekkaalla tavalla mitätöidyn äänestyslapun – somessa on nähty kuvia eri tavoin piirretyistä, leikellyistä tai tarraliimatuista lapuista, kuva-aiheina perinteisten genitaalikuvien lisäksi myös esimerkiksi söpöjä eläimiä, Eurooppaa kohti kaasuttelevia autoja tai Syyrian pommitusten uhreiksi joutuneita lapsia. Mutta nämä voidaan nerokkaan yksinkertaisella tavalla nonchaleerata ja ottaa huomioon vain EI-äänten osuus pätevistä äänistä, 98%. Murskaenemmistö, supervoitto! Tai kuten Fidesz-puolueen ryhmänjohtaja Lajos Kósa videolla julistaa, hieman lauserakenteisiinsa kompastellen: ”Unkarin pääministerin kutsuun eivät vielä koskaan ole näin monet, sitten järjestelmänvaihdoksen, olleet samaa mieltä hänen kanssaan!”

Hieman mielenkiintoisempaa oli seurata, mitä ns. oppositiopuolueet tekivät. Sosialistipuolue MSZP:n ryhmänjohtaja latasi tylysti, että pääministeri Orbán on katsellut aivan eri elokuvaa: enemmistö unkarilaisista jäi kotiin, koska ei halunnut osallistua tähän järjettömään, kalliiseen ja valheelliseen näytelmään. Vielä rajummin ja eittämättömän loogisesti tylytti äärioikeisto-opposition Jobbikin Gábor Vona: epäonnistuneella kansanäänestyksellään Orbán on pelannut vaarallista uhkapeliä ja antanut valttiässän Brysselin käteen. Suuri osa Unkarin kansasta, näin Vona, pelkää maahanmuuttajien tuomaa terrorismia ja rikollisuutta mutta jäi kotiin, koska pelkää vielä enemmän Orbánin diktatorista ylivaltaa. Näin äänestys jäi pätemättömäksi, ja tämähän on ainoa asia, joka Brysseliä kiinnostaa. Vonan ryhdikäs esiintyminen on kerännyt kiitosta jopa Jobbikin ideologisilta vastustajilta ja herättänyt spekulointeja siitä, mahtaako Orbán yrittää syleillä Jobbikin kuoliaaksi ja hankkia sen liittolaisekseen ns. hyvällä, jos ei uskaltaudu avoimeen vastakkainasetteluun. Aatteellisestihan Orbánin Fidesz ja Jobbik ovat vuosien mittaan liukuneet yhä lähemmäksi toisiaan, ja kohderyhmätkin menevät yhä enemmän päällekkäin.

Euroopasta ja Amerikasta kuuluu toki yhä kriittisempiä kommentteja Unkarin nykymenoon, ja Unkarissa paljastuu yhä uusia ikäviä juttuja. Pääministeri Orbán esimerkiksi jäi juuri kiinni valehtelusta: viime vuoden alussa hän väitti Frankfurter Allgemeine Zeitungin haastattelussa ensi kertaa kuulevansa siitä, että Norjan EU-yhteistoimintasäätiön tukiaisia vastaanottaneita unkarilaisia kansalaisjärjestöjä olisi ratsattu ja hätyytetty poliittisista syistä, nyt julki tulleiden asiakirjojen mukaan Orbán itse omin käsin allekirjoittamallaan kirjeellä oli määrännyt tarkastajat kansalaisjärjestöjen kimppuun. Orbánin lähipiiristä taas tulituksen kohteena on viime päivinä ollut pääministerin kabinettia johtava ”propagandaministeri”, Louis Vuitton -laukuistaan, luksusasunnostaan ja jatkuvasti juorulehtijulkisuudessa pyörivästä kauniista vaimostaan kuulu Antal Rogán. Nyt julkisuudessa puidaan Rogánin ja hänen Cecília-rouvansa viimeviikonloppuista huvimatkaa helikopterilla julkkishäihin kesken kuumimman kansanäänestystaiston: kuka maksoi helikopterikyydin, ja miksi Rogánin kertomus asiasta muuttuu koko ajan?

Unkarissa taitavat yhä harvemmat enää uskoa siihen, että meininki voisi olennaisesti muuttua mihinkään. Mutta kuten me reaalisosialismin aikoina eläneet sukupolvet muistamme: mitä ankeammat poliittiset olot, sen parempi poliittinen huumori. Kitkerää naurua, mutta naurua kuitenkin, tarjoaa tämä Richard Scarryn ”Touhulan” tulkinta, jonka 444.hu-sivusto löysi kuvablogisti prolideppin Tumblr-blogista:

touhula

Oikeassa yläkulmassa näkyy linna, jonne joku on muuttamassa (pääministeri Orbán tunnetusti on remontoimassa itselleen uusia tiloja Budan linnaan), ja sen luona Rogánit ovat helikopterilla matkalla häihin. Sinisessä talossa toimivan pankin yläkerrassa harrastetaan tähdistä ennustamista (viittaus Unkarin kansallispankin johtajan György Matolcsyn ”epäortodoksiseen” taloustieteeseen), ja kansallispankin säätiöihin katoava raha, jota vihreäpukuinen possuherra kuljettaa kottikärryillä, tunnetusti ”menettää julkisten varojen luonteensa” (elveszti a közpénz jellegét). Pankin edessä naispuolinen kissa-toimihenkilö komennetaan kotiin synnyttämään. Alhaalla vasemmalla toimii Sorosin palkkaamien vassarisuvakki-maanpetturien kansalaisjärjestö, jota salakuunnellaan valkoisesta autosta käsin. Sen edessä valtion tv-kanavan kameranallet kuvaavat toimittajakissaa, joka raportoi mielenosoituksesta tyhjällä kadulla. Oikealla alhaalla olevassa talossa pyöritetään samoin valtion mediaa: palkkatrolli-apinan lisäksi siellä työskentelee Zsolt Bayer -possu, joka yhdessä kiukkuisen koiraherran kanssa räyhää vitsipuolue ”Kaksihäntäisen koiran” protestitarroja liimaavalle pupulle, ja täplikäs kissarouva soittaa huolestuneen kansan nimissä toimitukseen. Kansalle jää kaksi roolia: ylhäällä linnan portin luona közmunkás eli nälkäpalkalla yleisiin töihin työllistetty työtön jynssää katua, vanha kunnon Mato Matala kadunlakaisijana taas edustaa esimerkiksi opettajille juhlallisesti tarjottua ”urakehitysmallia”, életpályamodell. Motto: ”TIESITTEKÖ? Unkari on Euroopan vapain maa!”

Ei. Huumori sikseen ja tiedettä peliin. Muutamien mainioiden kollegojeni ansiosta nimittäin sain uutisvirtaani toistaiseksi parhaan näkemäni kansanäänestyksen ja sen jälkimaininkien analyysin, jonka romanianunkarilaisella Maszol-sivustolla on julkaissut kielentutkija Sándor N. Szilágyi. Analyysin otsikko on ”Erään ylimitoitetun kokeen tulokset, jotka eivät yllätä hiukkaakaan”, ja sen ytimessä on pragmatiikka eli ”doing things with words”. Pragmatiikka on pelissä silloin, kun käytämme kielellisiä ilmauksia niiden varsinaisen merkityksen ulkopuolella tai ymmärrämme niiden tällaista käyttöä. Pragmatiikkaa on se, kun A sanoo B:lle ”Onpas täällä pimeä”, kun tarkoittaa, että B:n pitäisi sytyttää valo – ja se, että B ymmärtää, mitä ajetaan takaa. Tai se, että ”yritäpäs vain koskea tähän!” ja ”älä yritäkään koskea tähän!” ymmärretään samoin – niiden pragmaattinen implikaatio, ”jos kosket tähän, tapahtuu jotain ikävää”, on sama. Pragmatiikka paljastaa myös, mitä piilee ns. ironisten kysymysten takana. ”Tahdotko taittaa niskasi?” on tämmöinen tyypillinen ironinen kysymys, jollaisen esimerkiksi äiti voi esittää uhkarohkeasti korkealla paikalla keikkuvalle lapselleen, kun itse asiassa tarkoittaa: ”Älä tee noin tai taitat niskasi!”

Szilágyin mielestä siis Unkarissa on toteutettu laajamittainen pragmaattinen koe. Kansanäänestyksen kysymys ”Tahdotteko, että EU voisi myös ilman parlamentin suostumusta määrätä muiden maiden kansalaisia pakolla asutettaviksi Unkariin?” on (paitsi mieletön, sillä EU:n päätöksiin ei voi vaikuttaa Unkarin kansanäänestyksillä tai parlamentin päätöksillä) pohjimmiltaan juuri samanlainen ironiseksi kysymykseksi naamioitu kielto tai uhkaus kuin ”Tahdotko taittaa niskasi?” tai ”Tahdotko saada turpaasi?”. Siihen ei oikein voi vastata mitenkään muuten kuin ”ei”. Se ei ole kysymys, jolla pyritään hankkimaan tietoa, vaan uhkaus tai käsky. Ja kuten kansanäänestyksen yhteydessä käydyistä keskusteluista ja somekommenteista ilmenee, näin juuri se ymmärrettiinkin: ”Tahdotko, että kaiken maailman muslimiterroristit tulevat tänne suurin joukoin ja raiskaavat vaimosi ja tyttäresi? Jos et, niin tee, niin kuin me sanomme, ja tule äänestämään EI.” Pohjimmiltaan tämän kysymyksen taustalla piilee myös nolaava oletus: ”Eihän kukaan halua tätä, et kai sinäkään ole niin hölmö?” Tämä tekee entistäkin vaikeammaksi vastata ”kyllä”. ”Kyllä, olen hölmö!” Ei siis ole mikään yllätys, että vastaajista 98% vastasi, kuten odotettiin. He ymmärsivät pragmaattisen implikaation.

Todellisen poliittisen kysymyksen siihen asiaan, jota tässä itse asiassa ajettiin takaa, olisi voinut muotoilla vaikkapa näin: ”Pitäisikö teidän mielestänne parlamentin säätää laki siitä, että ilman parlamentin suostumusta kukaan ei voi velvoittaa Unkaria ottamaan maan pysyviksi asukkaiksi ulkomaan kansalaisia?” (Tällainen pykälä tosin kuuluisi perustuslakiin, mutta, huomauttaa Szilágyi viattoman pirullisesti, Unkarin perustuslaissa nimenomaan säädetään, että perustuslain muutokseen tähtäävistä kysymyksistä ei voi järjestää kansanäänestystä.) Tämä olisi todellinen kysymys myös pragmaattisessa mielessä: siihen on yhtä helppo vastata ”kyllä” (mikä tässä tapauksessa siis olisi päättäjien odottama vastaus) kuin ”ei”, ja vastauksen valinnalla on oikeasti väliä. Tämmöinen kysymys myös kertoisi selvästi, mitä tavoitellaan (tähtäimessä on selvä lainmuutos eikä epämääräinen muukalaisvastaisuuden ilmaiseminen), ja tällaisen kysymyksen tiimoilta olisi voinut käydä paljon asialinjaisemman vaalikampanjan, joka ei olisi pilannut Unkarin mainetta ulkomailla ja EU:ssa.

Viimeinen kappale on pakko kääntää kokonaisuudessaan, se on silkkaa rautaa:

Ei siis olisi ollut niin vaikeaa järjestää tätä asiallisesti, ja silloin emme nyt seisoisi tässä tämän tuloksekkaaksi selitellyn merkityksettömän ”kansanäänestyksen” kanssa, monet meistä täynnä pelkoa ja ahdistusta: miten nyt käy? Suurta pelkoahan olisi kampanjan logiikan mukaan tarvittu vain lokakuun toiseen asti, mutta moniin ihmisiin se jäi, ja nostatettu viha tulee vielä pitkään myrkyttämään mieliä. Kuitenkin ihmisillä olisi ollut tarpeeksi harmeja ilmankin, tätä ei todellakaan enää tarvittu. Jos poliitikoilla olisi tähän sydäntä eikä vain laskelmoivaa järkeä, he tulisivat nyt selittämään ihmisille: ”voitte jo rauhoittua, ei täällä ole mitään hätää, me vain pelottelimme teitä, että menisitte äänestämään niin kuin me haluamme, sillä meille se on tärkeää, vaikka teille ei olekaan, mutta emme mekään tätä tosissamme uskoneet.” Luulenpa, että tämä olisi ennennäkemätön merkkitapaus koko maailman historiassa – jos näin tosiaan tapahtuisi.

Näin juuri. Tähän päästään, kun annetaan tutkijoiden ja kaiken maailman dosenttien analysoida poliitikkojen puheita. Tätä tarvitaan. Tämän takia tarvitaan ”hyödyttömiä” kielen ja kulttuurin tutkijoita. Ja tämän takia minäkin onneton hyödytön humanisti kirjoitan tätä blogia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: